Vakka. Lapsityöstä päiväksi suntion saappaisiin s. 8. Lähetysseuralta hätäapua Senegaliin s. 4. Taas vaelletaan Ylös Jerusalemiin s.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vakka. Lapsityöstä päiväksi suntion saappaisiin s. 8. Lähetysseuralta hätäapua Senegaliin s. 4. Taas vaelletaan Ylös Jerusalemiin s."

Transkriptio

1 Vakka n Seurakunnan tervehdys vihtiläisiin koteihin Lähetysseuralta hätäapua Senegaliin s. 4 Taas vaelletaan Ylös Jerusalemiin s. 5 Pääsiäispäivänä aurinko tanssii s vuotta auttamista Vihdin seurakunnan diakoniatyö juhlii s. 12 Outi Lähteenoja Lapsityöstä päiväksi suntion saappaisiin s. 8

2 Vakka n Tervehdys seurakunnasta Rukous Paimenen palsta Hyvää odotettavissa Kunnollisen perheenisän huokaus Perheenisällä oli lukujen Suomessa usein jatkuva huoli toimeentulosta ja sadosta. Vaikka miehen tuli pitää perhe kurissa taloudellisesti ja moraalisesti, rukous huokuu yhteisöllisyyttä. Satokauden hyvyys määritteli seuraavan talven taloudellisen ankaruuden. Kovat pakkaset saattoivat pilata muuten mukavan talven ja siirtää viljan kylvämistä kohtuuttoman kauas. Kaiken yllä leijui siis pelko, sillä suomalaiset olivat sananmukaisesti säiden armoilla. Myös kulkutaudit uhkasivat terveyttä. Puhdasoppisuuden ajan perintönä suomalaiset olivat sisäistäneet ahkeran kirkossa käymisen ja hurskaat elämäntavat. Niitä noudatettiin talosta ja torpasta riippuen hyvin vaihtelevasti. Pahimmat tapaukset joutuivat kirkko-oikeudellisten rangaistustoimenpiteiden kohteiksi. Ne tosin lievenivät 1800-luvun lopulle tultaessa. Joka tapauksessa perheenisän ihannemitat täyttävä suomalainen mies piti sekä taloudellista että moraalista kuria täysimääräisesti vaimoaan ja lapsiaan kohtaan. Aviomiehen rukouksessa on kuitenkin myös pehmeämpiä sävyjä. Koska vaimo oli armon ja elämän kanssaperillinen, oli häntäkin kohdeltava kunnioittavasti ja rakastavasti. Seuraava Vakka ilmestyy Aviomiehen rukous Laupias ja iankaikkinen Jumala, Sinä joka paratiisissa asetit pyhän avioliiton ihmiskunnan lisääntymiseksi. Sinä olet myös minut johdattanut avioliittoon. Rukoilen Sinua kaikesta sydämestäni, että antaisit minulle isällistä apuasi ja turvaasi, jotta minulla olisi aviopuolisoani kohtaan todellinen rakkaus ja uskollisuus. Lainaa armoasi, että voisin hyvässä sovussa ja toimeliaana asua hänen kanssaan sekä osoittaa hänelle joka myös armon ja elämän kanssaperillinen on hänen ansaitsemansa kunnioituksen. Suo minun toimia perheenpäänä hänelle ja lapsilleni, jotta me kaikki kasvaisimme Sinun tuntemisessasi ja eläisimme kunniallista elämää. Varjele meitä, oi rauhan Jumala, vihasta, riidasta, eripuraisuudesta ja mustasukkaisuudesta. Kun perheessämme tapahtuu erehdyksiä, auta meitä armollisesti niin kuin Sinun lapsesi antamaan ne kärsivällisesti anteeksi toinen toisillemme. Kaiken tämän ohella lahjoita meille hyvä terveys ja raittiit elämäntavat. Siunaa meidän työmme ja ajallinen ravintomme. Anna uskollista ja kuuliaista työväkeä. Suo minun kantaa avioliitossanikin ristiäsi kärsivällisesti. Johdata niin, että me vaimoni kanssa tämän elämän jälkeen löytäisimme toinen toisemme iankaikkisessa ilossa ja kunniassa. Aamen. Nykysuomeksi toimittanut ja johdannolla varustanut Pekka Tuomikoski / Kotimaadeski Lähde: Vanhan virsikirjan Rukouskirja vuodelta 1701 Vakan toimitus Niuhalanraitti 6b, Vihti puh. (09) Päätoimittaja Pekka Valkeapää puh. (09) pekka.valkeapaa@evl.fi Toimitus: Outi Lähteenoja Heikki Nieminen puh. (09) etunimi.sukunimi@evl.fi Kustantaja Kuvankäsittely ja taitto Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa Ilmoitusmyynti Jaana Mehtälä jaana.mehtala@kotimaa.fi p , Jotkut kantavat ristiä, ankkuria ja sydäntä kaulassaan tai ranteessaan. He muistuttavat itseään ja muita uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Nuo kolme sanaa ovat elämän tärkeimmät sanat. On todettu, että niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus. Usko, toivo ja rakkaus kantavat meitä elämän suurimpina lahjoina. Lahjan luonteeseen kuuluu se, ettei sitä voi millään ansaita tai itselleen väkisin ottaa. Ne annetaan meille ja ne tulevat meihin sulasta Jumalan vaikutuksesta ja armosta. Minkä tähden rakkaus on kaikista suurin? Sen tähden, että rakkaus saa meissä aikaan myös uskon ja toivon. Vain rakkautena ilmenevä usko synnyttää uskon meihin ja tekee uskon eläväksi meissä. Koettu rakkaus on aina samalla uskon syntymäpäivä, mutta ei ainoastaan uskon, vaan myös toivon. Luottamushenkilön kynästä Pimeydestä valoon Ihminen tarvitsee valoa pysyäkseen terveenä ja vireänä. Sitä ei tarvitse kenellekään todistaa. Valo vaikuttaa myönteisesti ihmisen mielialaan ja suorituskykyyn. Viime syys- ja talvikauden aikana puhuttiin varmaankin enemmän kuin koskaan pimeästä vuodenajasta ihmisen terveyden näkökulmasta. Osa meistä suomalaisista kärsii nimittäin kaamosmasennuksesta. Se ei ole pelkkää jatkuvan hämärän ja pimeän aiheuttamaa alakuloa ja haluttomuutta, vaan todella lamauttava ja haitallinen vaiva, johon aivan aiheellisesti etsitään lievitystä ja apukeinoja. Jo vuosia on ollut tarjolla kirkasvalolamppuja, joista monen on väitetty saavan apua. Varsin tuore suomalainen keksintö on ns. kirkasvalokuulokkeet, joiden hyöty tosin asetettiin äskettäin näkyvästi kyseenalaiseksi. Pääsiäisen ajankohta täällä Suomessa tuntuu parhaalta mahdolliselta. Valo on taas kerran pääsemässä voitolle pitkän pimeän jälkeen. Itsekin huomaan mielialani kohoavan, hymy on lähempänä pintaa, tekee mieli suorastaan ahmia valoa. Valo ja pimeys toistensa vastakohtina ovat näkyvästi esillä Raamatussa, myös pääsiäiseen liittyen. Niihin sisältyvä symboliikka ei selityksiä kaipaa, niin itsestään selvää se on. Kun Jeesus kuoli Golgatalla maailman syntien, minunkin syntieni, sovitukseksi, näytti hetken siltä, että pimeys voittaa. Mutta pääsiäisaamu muutti kaiken. Jeesus nousi kuolleista. Maailmaan syttyi valo, jota mikään ei enää voi sammuttaa, todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen (Joh. 1:9). Kun tulemme ihmisten ja Jumalan rakastamiksi meihin ankkuroituu ajatus siitä, että jotakin hyvää on odotettavissa tässä elämässä ja tulevassa. Toivon ydin on luottamus hyvän voittoon pahasta. Toivon ydin on luottamus kärsimyksen vaihtumiseen rauhaan, iloon ja turvaan. Pääsiäisen sydänääni on toivon ääni, joka kaikuu taivaan karkeloista maan alhaisimpiin paikkoihin. Sinne ja siellä, missä on kärsimystä, menetyksiä ja kuolemaa, toivo sanoo: Tässä ei ole kaikki. Vielä koittaa autuaallinen ylösnousemuksen aamu, joka murtaa toivottomuuden salvat ja avaa taivaan portit. Kristus on toivon tien lähettiläs, joka on kulkenut ja kulkee kanssamme pitkänperjantain kautta pääsiäisaamun riemuun. Tässä toivon luottamuksessa jatkamme maallista matkaa. Jo ennen ratkaisevaa pääsiäistä Jeesus muistutti, että hän on maailman valo. Ja hän jatkaa: Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo (Joh. 8:12). Pääsiäisen valoa ja iloa! Siunattua paastonaikaa, sovituksen juhlaa ja pääsiäisaamun toivon juhlaa! Pekka Valkeapää, kirkkoherra Pekka Nieminen 2

3 n Vakka Seurakunnassa tapahtunutta Kerhonohjaajat Milla ja Maisa valmistautuvat vetämään eka- ja tokaluokkalaisten askartelukerhoa. Me askarrellaan, pelataan ja leikitään kaikkea kivaa, ihan mitä vaan meiltä keksitään pyytää! Keskiviikkoisin Vihdin kirkonkylän seurakunta talossa klo kokoontuvasta kerhosta saa lisätietoa nuorisotyönohjaaja Maarit Tampiolta. Kaiken kansan Kalajuhlassa Nummelan seurakuntakeskuksessa, lauantaina syötiin lähes 200 litraa vihtiläistä kalakeittoa Yhteisvastuun kannattamiseksi. Hiidenrannasta saapuneelle eloisalle Isoahon perheelle keitto maistui. Samana päivänä nimipäiviään viettänyt Inna 5 v. (oik.) oli iloisella tuulella. Sain päättää, mitä me tehdään nimppareillani, niin mä halusin, että me tullaan tänne! Inna oli myös yksi tapahtuman taustalla ahkeroineista vapaaehtoisista, jotka saivat aikaan Vihtiläinen kala auttaa -tunnelman. Nummelan päiväkerholaiset nimittäin askartelivat kalat, jotka koristivat Nummelan seurakunta keskuksen seiniä. Kuvat ja tekstit Outi Lähteenoja Talvisodan päättymisen muistohartaus pidettiin tiistaina Vihdin kirkossa. Sankarihaudoille johtaneessa kulkueessa edustettuina olivat Sotainvalidien veljesliiton Vihdin osasto ry, Vihdin Rintamaveteraanit ry, Länsi- Uudenmaan Sotaorvot ry, Vihdin reserviupseerikerho ry, Vihdin reservialiupseerit ry, Vihdin Maanpuolustusnaiset ry ja Vihdin kunta sekä Vihdin seurakunta. Lippuvartion johtajana Hannu Santti. Vihdin seurakunnan Olkkari-kahvilan vapaaehtoiset kokoontuivat joukolla suunnittelemaan tulevaa kautta Vihdin kirkonkylään. Kokoustamisen jälkeen olikin hauska kokeilla Löhönurkan sohvia. Hetkiä historiassa Hautausmaista ja vanhoista hautaustavoista Vihdissä Mikko Yli-Rostin arkisto Vainajien hautaamiseen liittyvät käytännöt ovat aikojen kuluessa muuttuneet. Vuosisatojen ajan noudatettiin katoliselta ajalta peräisin olevaa käytäntöä, jonka mukaan vainajat haudattiin kirkon lattian alle tai kirkon välittömään läheisyyteen. Pyhän Birgitan kirkkoon ja sen vieressä sijainneelle hautausmaalle on kätketty viimeiseen lepoon vihtiläisiä ainakin neljän vuosisadan ajan. Pyhän Birgitan kirkko palveli hautakirkkona aina vuoteen 1793 asti. Kirkon lattian alla oli vihtiläisten papiston, säterikartanoiden ja kantatilojen sukuhautoja. Arvokkaimmat hautapaikat olivat kirkon alttarin läheisyydessä. Vanha tapa haudata vainajia kirkon lattian alle jäi vähitellen historiaan, kun vuonna 1782 kiellettiin koko maassa kirkon sisäisten hautapaikkojen myynti. Vainajien hautaaminen kirkkoihin kiellettiin lopullisesti vuonna Kirkkomaa Hartanmäellä Kustaankirkko valmistui Hartanmäelle vuonna 1772 ja kirkon ympärille merkittiin hautausmaan rajat kahta vuotta myöhemmin. Ympärysmuuri rakentamista hautausmaan ympärille alettiin suunnitella vuonna Kirkonmäen maaperä oli hyvin kivikkoista, joten maa oli raivattava kivistä vapaaksi. Lisäksi hautausmaata oli täytettävä hiekalla. Kirkkoherra Anders Johan Hipping laski vuonna 1844, että hautausmaalle oli siihen mennessä tuotu jo hevoskuormaa hiekkaa ja urakka oli vieläkin kesken. Ruumishuoneen rakentaminen Pitäjänkokouksessa päätettiin ruumishuoneen rakentamisesta. Osittain kivestä ja osittain tiilestä rakennettu obduktioja ruumishuone valmistui vuonna 1846 hautausmaan läntisen portin viereen. Seurakuntalaiset olisivat halunneet, että ruumishuoneen yhteyteen olisi rakennettu myös viimeinen leposija Vihdin kirkkoherra Hippingille ja hänen perheelleen, mutta kirkkoherra kieltäytyi tästä pitäjäläisten rakkauteen perustuvasta hyväntahtoisuudesta perustellen asiaa sillä, että haudan rakentaminen olisi vaatinut suuria kustannuksia. Terveysohjesääntö aiheuttaa muutoksia Uuden hautausmaan hankintaan ryhdyttiin vuonna Vihdin silloinen kirkkoherra Borenius perusteli uuden hautausmaan tarvetta sillä, että uusi terveysohjesääntö vaati hautausmaan sijoittamista kylän ulkopuolelle. Noin kolmen kilometrin päästä Vihdin kirkolta Irjalaan johtavan tien varrelta hankittiin noin kahden hehtaarin laajuinen hautausmaa- alue, joka otettiin käyttöön heinäkuussa Hautausmaa sijaitsee Vanhalan kylän alueella. Hautausmaata on ajan mittaan laajennettu hankkimalla uusia maa-alueita. Vanhat hautaustavat säilyivät pitkään Vainajien siunaaminen toimitettiin joko Vihdin kirkossa, josta vainaja kuljetettiin hautausmaalle ruumisvaunuilla tai siunaus toimitettiin haudalla. Entisinä aikoina ihmisen maallinen elämä päättyi useimmiten kotona. Vainaja säilytettiin hautajaispäivään saakka kotona esimerkiksi riihessä tai yhdessä talon huoneessa. Viimeinen matka alkoi kotoa hevosen vetämillä ruumisvaunuilla. Vihdissä säilyivät vanhat hautaustavat pitkään. Toll-suvun hautakappeli Kaukana Vihdin hautausmaista Kourlan kartanon maalla sijaitsee Toll-suvun hautakappeli, joka on rakennettu vuonna Kappeli pystytettiin kuninkaallisen majesteetin erivapausluvalla Kourlan kartanon omistajan majuri Carl Fredrik Tollin ( ) viimeiseksi leposijaksi. Hautakammioon on haudattu myös hänen puolisonsa Charlotta o.s. Swedenmark ( ) sekä viisi muuta Toll-suvun jäsentä. Kappelin oven yläpuolella olevassa marmorilaatassa on kultakirjaimiset sanat, jotka kuuluvat suomennettuna: Tämän hauta- Mikko Yli-Rosti Nummelalaisen Yrjö Blomqvistin viimeinen matka toukokuussa Arkkua kannetaan Vihdin kirkosta kohti tien varrella odottavia ruumisvaunuja. kammion alla makaa Kuninkaallisen majesteetin uskottu palvelija ja majuri, kuninkaan miekkaritariston ritari jalosukuinen herra Carl Frid: Toll, Kourlan ja Olsbölen herra, synt. Siperiassa syyskuun 27 p:nä 1718 kuollut Olsbölen kartanossa lokakuun 26 p:nä Hautakammion pystytti ja kiven piirrätti v hellä ja sureva puoliso Catherine Charlotte Swedenmark, joka hänkin odottaa kuolemansa jälkeen löytävänsä täällä leposijansa. Hautausmaiden ulkopuolella sijaitsevia hautapaikkoja on lähellä Lankilan kylää nykyisen Kaalitien varrella. Perimätiedon mukaan sinne on haudattu Hanko-Hyvinkään rautatien rakentajia, jotka olivat menehtyneet sairauksiin. Pahan koleraepidemian aikana 1800-luvulla eräs lehto Korppilassa vihittiin hautapaikaksi. Tämän lehdon paikkaa ei enää tiedetä. Mikko Yli-Rosti Vihdin kirkon portin vieressä sijaitseva, vuonna 1846 valmistunut ruumishuone. 3

4 Vakka n Tervehdys seurakunnasta Yhteinen maailmamme Suomen Lähetysseura myönsi hätäapua Senegalin kuivuudesta kärsiville alueille Suomen Lähetysseura on myöntänyt euroa hätäapua Keski-Senegalin alueelle, joka kärsii ruokapulasta. Vuoden 2011 niukat sateet ja kylvökauden epäonnistuminen ovat johtamassa mittavaan nälkäkatastrofiin Länsi-Afrikassa. Senegalissa nälkä uhkaa FAO:n mukaan noin asukasta eli 6 % väestöstä, sillä sato oli noin neljänneksen normaalia huonompi. Joillakin alueilla sato menetettiin lähes kokonaan. Lähetysseuran myöntämä apu toimitetaan perille Luterilaisen maailmanliiton Mauritanianmaaohjelman kautta. Avun jakelun hoitaa Senegalin luterilainen kirkko Fatickin alueella maan keskiosassa. Alueella on tällä hetkellä runsaat avuntarvitsijaa. Apua annetaan ensisijaisesti haavoittuville väestöryhmille kuten lapsille, raskaana oleville ja imettäville naisille sekä vanhuksille. Ruokaturvaa parannetaan välittömästi jakamalla ravinnerikasta ruokaa. Pitempiaikaiseen apuun kuuluu työkalujen ja siemenviljan jakaminen. Esimerkiksi hirssin kylvökausi alkaa alueella toukokuussa. Lähetysseura myönsi euroa nälkäapua tammikuussa Luterilaisen maailmanliiton Mauritanian-maaohjelmalle. Koko ohjelman tavoitteena on tukea noin avunsaajaa Mauritaniassa ja Senegalissa. Heidän arvioidaan tarvitsevan apua 12 kuukautta. Suomen Lähetysseura Paula Laajalahti Hirssi on yksi Senegalin tärkeimmistä viljakasveista. Joillakin alueilla voidaan viljellä myös pieniä alueita riisiä. Lisätietoja: kehitysyhteistyökoordinaattori Tiina Tuominen, puh (tällä hetkellä työmatkalla Senegalissa) katastrofityön koordinaattori Mari Tuohimaa, puh Lähetysseuran Länsi-Afrikan aluepäällikkö Tor-Erik Store, puh Lähetysseuran katastrofirahaston lahjoitustiedot: tilisiirtona IBAN: FI , BIC: DABAFIHH, viesti: AUTA verkossa soita numeroon (19,95 euroa + pvm) lähetä tekstiviesti AUTA5 (5 e) tai AUTA10 (10 e) numeroon Katso Idols tekee hyvää -konsertti Idols tekee hyvää -konsertin avulla tuetaan kehitysmaiden kaikkein köyhimpiä ihmisiä Kirkon Ulkomaanavun kautta. Konsertissa nähdään huippuesiintyjiä ja kuullaan tarinoita Kirkon Ulkomaanavun kohdemaista Haitista ja Kongosta. Esiintyjinä ovat mm. teinisensaatio Robin, Elokuu, Laura Närhi sekä Herra Ylppö & Ihmiset. Idols-tuomariston puheenjohtaja Jone Nikula kävi Haitissa katsomassa, miten avustustyö on edennyt sitten viime vuoden vierailun. Kongoon puolestaan matkustivat Idolsin juontaja Niina Backman sekä 4 vuoden 2008 Idols-voittaja Koop Arponen. Katso suora lähetys klo MTV3:lta ja lähetä apusi perille! Lähteet: Perinteinen Vappuvaellus kirkonkylässä ti 1.5. Lähdöt klo välisenä aikana srktalosta. Koko perheelle sopiva reitti noin 5 km. Palautetut opaskartat (5 ) osallistuvat arvontaan. Srktalossa arpajaiset ja onnenpyörä ja kahvila, josta saa kahvia, simaa, munkkeja ja vohveleita. Tuotto lähetystyölle. Järj. Vihdin seurakunnan kirkonkylän lähetyspiiri Lähetys aalloilla Lähetysleiri vuotiaille Leirikeskus Saarikko Leirin hinta 20 sis. majoituksen, ruuat Ilmoittautuminen viim mennessä Vihdin kirkkoherranvirasto Päivi Putkonen-Hegazi p

5 n Vakka Pia Stenström Seurakunta hengellisenä kotina Lähde kanssamme Ylös Jerusalemiin -vaellukselle! Perinteeksi muodostunut elämyksellinen näytelmävaellus Ylös Jerusalemiin toteutetaan tänä vuonna Nummelan seurakuntakeskuksessa os. Kappelitie 5. Näytelmävaelluksen myötä voi lähteä matkalle halki historian ja virittäytyä pääsiäisen tunnelmaan. "Näytelmävaellus sopii kaikille vauvasta vaariin. Vaellukselle osallistuminen on hyvä aloitus pääsiäisen viettoon. Sen myötä muistuu mieleen miksi pääsiäistä vietetään ja pääsee konkreettisesti mukaan seuraamaan pääsiäisen tapahtumia, pääsee ikään kuin historiallisten tapahtumien keskipisteeseen", vaelluksesta vastaava Maarit Tampio toteaa. "Vaellus on elämys niin lapsille kuin aikuisillekin. Historia tulee siinä eläväksi", lähetyssihteeri Tuula Kankkunen sanoo. Näytelmässä selviää mm. miksi Pilatus tuomitsi syyttömän Jeesuksen, miltä Pietarista tuntui kun hän oli kolmasti kieltänyt Jeesuksen ja mitä naiset ajattelivat löytäessään tyhjän haudan. Tervetuloa seuraamaan pääsiäisen tapahtumia! Kaikille avoimet kierrosajat ovat: su 1.4. klo 15 (ruotsinkielinen opastus), 15.15, 15.30, 15.45, 16 (kierrosten lähtöajat) ma 2.4. klo (lähdöt 10 minuutin välein) ti 3.4. klo ja ke 4.4. klo klo to 5.4. klo ja Vaelluksen yhteydessä olevan Basaarin tuotto menee lähetystyölle. Lisätiedot Maarit Tampio puh Raili ja Pekka Ketola lähdössä tervehtimään uusia nummelalaisia. Uusia vihtiläisiä tervehditään kotiovilla Susanne Vuorinen Vihdin seurakunta jatkaa edelleen syksyllä alkanutta tervehdysten jakamista Nummelassa uusille vihtiläisille. Jakaminen tapahtuu ennalta sovittuina päivinä vapaaehtoisten seurakuntalaisten voimin. Vastaanotto tervehdyksille on ollut myönteistä ja yhdessä tekeminen on tuottanut iloa myös meille tervehdysten jakajille. Pastori Tuula Kiiski on toiminut tervehdysten jakamisen koordinaattorina. Ennen liikkeelle lähtöä olemme nauttineet iltapalaa ja hiljentyneet rukoukseen. Lähtötilanteissa tiimiläiset ovat jakaneet myös kokemuksiaan menneiltä jakoreissuilta hauskoine sattumuksineen. Olemmepa viritelleet kahvipöydässä syvällisempiäkin keskusteluja, jotka ovat antaneet paljon meille kaikille. Meitä mukanaolijoita vetää puoleensa yhdessä tekemisen ilo ja tervehdyksen saajien hymyilevät kasvot. Pienistä puroista kasvaa suuri virta - tule sinäkin rohkeasti mukaan iloiseen joukkoomme! Seuraavan kerran kokoonnumme lähteäksemme pareittain oville ke klo Nummelan seurakuntakeskuksessa. Tuo tullessasi itsesi, se riittää. Toivotetaan uudet vihtiläiset tervetulleiksi henkilökohtaisesti! Pia Stenström Tule mukaan! Vihdin kylistä Vihtijärvellä, kirkonkylällä ja aiemmin myös Olkkalassa on viety tervehdykset uusille kyläläisille aktiivisten vapaaehtoisten toimesta. Ne on otettu kodeissa yleensä lämmöllä ja kiitollisuudella vastaan. Jos haluat olla mukana toivottamassa omaan kylääsi muuttaneita uusia vihtiläisiä, voit ilmoittautua pastori Tuula Kiiskille p tuula.kiiski@evl.fi tai osoitteessa www. suurellasydamella.fi Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Joh. 20:1 Solmuja parisuhteessa -parineuvonta Jos parisuhteenne on tilanteessa, jossa omat voimavarat ja keinot tuntuvat loppuvan kesken, voitte hakea tukea kriisin selvittämiseen Solmuja parisuhteessa -neuvonnasta. Työskentelyn rakenne on kehitetty niin selkeäksi ja turvalliseksi, että kriisissä olevia pareja voi auttaa ilman terapiakoulutusta. Kahdeksan tapaamiskertaa sisältävä Solmuja parisuhteessa -työskentely on tarkoitettu kriisissä oleville pariskunnille, myös vaikeissa kriiseissä oleville sekä vakavasti eroa pohtiville. Solmuja parisuhteessa menetelmä on syntynyt Kataja ry:n ja Kirkkohallituksen Perheasioiden pitkän kehitystyön ja testauksen tuloksena. Solmuja parisuhteessa -työskentelyn tavoitteena on lisätä ymmärrystä puolisoiden välillä ja auttaa kumpaakin ymmärtämään myös toisen näkökannalta mistä solmutilanteessa on kysymys. Miten solmu on syntynyt, mitä tunteita ja millaisia käsittelemättömiä asioita siihen liittyy? Kun molemmat ymmärtävät, mistä on kysymys, on selkeämpää miettiä sitä, mitä kumpikin tahtoo tässä tilanteessa ja millainen toiminta auttaa pääsemään päämäärään. Lisäksi tavoitteena on opetella vuorovaikutustaitoja sekä ristiriitojen ratkaisutaitoja Solmuja parisuhteessa -työskentelyssä tapaatte neuvojat kahdeksan kertaa. Jokaisella tapaamisella on sovittu teema. Vihdin seurakunnassa koulutettuja Solmu-parisuhdeneuvojia ovat diakoni Pirkko Orakoski tai pirkko.orakoski@evl.fi ja diakoni Päivi Tapaninen tai paivi.tapaninen@evl.fi ja pastori Tuula Kiiski tai tuula.kiiski@ evl.fi Aikuisten Virkistysleiri tiistai-torstai Riuttarannan leirikeskus Tervetuloa alkukesän heräävän luonnon keskelle lepäämään ja virkistymään Ohjelmassa mm. ulkoilua, pelaamista yhteisiä ohjelmahetkiä saunomista ja hyvästä ruuasta nauttimista Lähto ti klo 10 Nummelan diakoniatston piha seurakunnan autolla ja omilla autoilla Paluu to klo 13 jälkeen Mukaan ulkoiluun sopivat kengät ym. varusteet, pyyhe ja liinavaatteet Hinta 30e Maksu ilmoittautuessa diakoniatoimistoon tai leirin alkaessa Ilmoittautuminen viim Sirkku Peltoniemi p Maria-Liisa Pakalén p Osmo Vapalahti p

6 Vakka n Tervehdys seurakunnasta Pääsiäispäivänä aurinko tanssii Pitkän paaston ja hiljaisen piinaviikon tapahtumat huipentuvat pääsiäispäivän koittaessa. Tyhjä hauta kertoo Kristuksen ylösnousemuksesta. Pääsiäispäivä on ilon juhla, ja sen viettoon on liittynyt paljon perinteitä. Pääsiäisenä pystytettiin keinuja ja kiikkulautoja pihapiiriin lasten leikittäväksi. Hiljaisella viikolla leikkiminen oli kielletty. Pitkäperjantain jälkeen lankalauantain iltana on Pohjamaalla poltettu pääsiäisvalkeita aina 1600-luvulta lähtien. Kokkojen savun uskottiin suojaavan pahalta, sillä sinä yönä hyvä ja paha taistelivat. Tuli symboloi alkua ja loppua. Paha tuhoutuu tulessa, ja valkeus voittaa pääsiäispäivän myötä. Nyt herää yöstä, henkeni Pääsiäisyön kellonsoitto oli tyypillinen kymenlaaksolainen tapa, joka säilyi pisimpään Valkealassa. Nuoret kokoontuivat mukanaan lehmänkelloja, helistimiä, kalistimia sekä pillejä ja kulkivat talosta taloon aamuyöhön asti. Taloissa oli varattu täysinäisiä vesiämpäreitä, jotka yritettiin tyhjentää meluajien päälle. Perinne on lähtöisin Keski-Euroopasta. Katolisessa pääsiäisyön messussa pappi siunaa veden ja vihmoo sitä läsnäolijoiden päälle. Pääsiäinen on latinaksi pascha ja tuota pääsiäissoittelua Valkealassa kutsuttiin karusti paskomiseksi. Vesi oli muutenkin tärkeää pääsiäisenä. Aikaisin aamulla piti käydä kaivolla pesemässä kasvot, että olisi virkku koko vuoden ja että ei päivettyisi kesällä. Kirkon alkuaikoina uudet jäsenet kastettiin useimmin pääsiäisyön jumalanpalveluksessa. Nykyisinkin katolilaiset kastavat aikuisena kirkkoon liittyneet pääsiäisenä. Vanha tapa on pukeutua pääsiäispäivänä uuteen pukuun tai ainakin puhtaisiin juhlavaatteisiin. Oi nouse aurinkomme kirkas ja suloinen Auringon katsominen on tunnettu perinne monissa maissa. Taustalla löytyy tietysti pakanallinen aurinkokultti, jolle kristinusko antoi uuden sisällön. Uskottiin, että pääsiäisaamuna aurinko tanssii, hypähtelee ja keikkuu riemuissaan siitä ilosta, että Jeesus on noussut kuolleista. Ihmiset kulkivat aamulla pitkiäkin matkoja hyville näköalapaikoille tai järvien jäälle auringon nousua ihailemaan. Hiljaisen viikon aikana lapset eivät saaneet leikkiä, mutta pääsiäisenä oli lupa telmiä. Silloin pystytettiin keinuja eli kiikkuja pihapiiriin. Siellä keinuttiin ja sinne laitettiin hyppylauta. Lapset kiersivät talosta taloon keinuja kokeilemassa. Joskus pystytettiin isoja kyläkeinuja nuorille. Jos ilma oli kolea, narukiikku laitettiin sisätiloihin. Narukeinu on tunnettu jo tuhansia vuosia sitten Intiassa ja Kaakkois- Aasiassa. Antiikin Kreikassa tytöt keinuivat kevätjuhlissa. Suomeen tapa on tullut Venäjältä ja Virosta. Veisatkoot iloisesti myös kielet kankeat Ennen vanhaan uskoteltiin, että minkä eläimen näki ensimmäiseksi pääsiäisaamuna, sen luontoinen oli koko vuoden. Jos näki hevosen, oli vahva, ja jos näki lehmän, oli laiska. Lammas merkitsi laupeutta, harakka vilkasliikkeisyyttä, kissa uneliaisuutta ja koira viisautta. Pääsiäispöytä ei ollut yltäkylläinen, sillä ruokavarastot olivat vähissä. Niinpä kalpeasta ihmisestä sanottiin, että sillä on posket kuin pääsiäisen pyhät. Lehmän- tai sianpäänpuolikas kuului pääsiäisen perinneruokiin. Kansanomaisia herkkuja olivat verimakkara, rieskat, uunijuusto, munamaito, vasikanpaisti ja mämmi. Vanha paastoruoka ja pitkänperjantain ateria mämmi on supisuomalainen erikoisuus, jota Lounais-Suomessa syötiin jo luvuilla. Monet perinteistämme liittyvät vanhaan talonpoikaisyhteiskuntaan. Ne kertovat, että kansa todella otti elämässään huomioon koko pääsiäisajan. Siinä on meilläkin opittavaa. Marja Meura / Kotimaadeski 6

7 n Vakka Haaveiletko häistä? Jukka Kankainen: Luukas-passio Vihdin kirkossa ti klo 19 Kamarikuoro Vox Nova johtaa Juha Kuivanen Jeesus Antti Mäenpää Evankelista Eero Santala Pilatus Reijo Korhonen urkuri Henri Hersta Vapaa pääsy Ohjelma 10, tuotto Yhteisvastuulle Konsertit Avioliitto on elämän, arjen ilojen ja surujen jakamista, rakastamista ja yhdessä kasvamista. Liitto perustuu parin valintaan ja päätökseen. Ilmaistessaan tahtonsa rakastaa toinen toistaan vihittävät sitoutuvat avioliittoon ja siihen, että tekevät parhaansa, jotta kumpikin voisi olla siinä onnellinen. Kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä keskeistä on siunauksen pyytäminen. Vihittävät jättävät toinen toisensa ja yhteisen liittonsa Jumalan huolenpitoon. Seurakunta rukoilee Jumalan siunausta avioparille. Liitto ei ole kiinni vain ihmisistä, vaan Jumala siunaa yhteistä elämää. Siunauksen pyytäminen yhteiselle elämälle koetaan tärkeäksi: kirkollisen vihkimisen valitsee kahdeksan kymmenestä kihlaparista. Pienet vai suuret häät? Vihkitilaisuudet ovat kaikki ainutlaatuisia. Toimituksen voi järjestää vaikka kahden todistajan läsnä ollessa tai kutsua kirkon täyteen sukulaisia ja ystäviä. Vihkiminen toimitetaan useimmiten kirkossa tai kappelissa mutta se voidaan toimittaa myös kodissa, juhlapaikassa tai muussa sopivassa paikassa. Vihkipari itse päättää omien häidensä paikan, suuruuden ja juhlavuuden. Tärkeintä on, että tilaisuus tuntuu parista itsestään omalta ja mieluisalta. Ennen vihkimistä toimitetaan avioliiton esteiden tutkinta. Siten varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Esteiden tutkintaa täytyy pyytää kirkkoherranvirastosta tai maistraatista viimeistään viikkoa ennen vihkipäivää. Jos toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden selvittely voi kestää viikkoja, joten liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin. Esteiden tutkinta on voimassa neljä kuukautta, eli sen voi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi. Myös pappi, kanttori ja vihkipaikka on hyvä varata ajoissa seurakunnan kirkkoherranvirastosta. Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Ev.lut. kirkossa avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Kirkkojärjestyksen mukaan kirkollisesti voidaan vihkiä myös sellaiset parit, joista toinen kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai uskontokuntaan. Jos toinen ei kuulu kirkkoon tai muuhun kristilliseen uskontokuntaan, kirkollista vihkimistä ei voida suorittaa. Myös siviilivihkimisen jälkeen voidaan järjestää kirkollinen siunaustilaisuus. Kaikissa vihkimiseen liittyvissä asioissa teitä palvelee kirkkoherranviraston väki p , vihti.seurakunta@evl.fi, sekä päivystävä pappi p (arkisin klo 9-14). Lisätietoa myös > Toiminta > Kirkolliset toimitukset Susanne Vuorinen Lähteet: evl.fi/avioliitto, Pitkäperjantain ilta hartaus Vihdin kirkossa klo 18. J.S. Bachin kantaatti Ich Habe Genug BWV 82. Oskari Nokso-Koivisto, bassobaritoni; Kristiina Salmi, oboe; Henri Hersta, urut. Bach-lauantaisarja Nummelan kirkossa ja klo 16. Pianotaiteilija Olli Hautala soittaa J.S. Bachin klaveeriteoksia. Vapaa pääsy, ohjelma 5. Konsertti Tyttökuoro Piritat Vihdin kirkossa su klo 18 Yhteisvastuukonsertti Vihdin kirkossa pe klo 18 Hannu Kiiskin sello-oppilaat Sibelius-Akatemiasta, pianistina Risto Lauriala, mukana myös prof. Niels Ullner Kööpenhaminasta Vapaa pääsy, ohjelma 5 Huippukuoro Indianasta anderson university C h o r a l e johtaa Richard Sowers Hääyö Vihdin kirkossa la klo Tiedustelut: vihti.seurakunta@evl.fi Konsertti Vihdin kirkossa su klo 18 Ohjelmistona klassisen ja hengellisen kuororepertoaarin helmiä. Mukana myös Henri Hersta ja Hannu Kiiski. Väliajalla Vihdin Marttojen järjestämät kahvit kirkonmäellä, kahvien tuotto Yhteisvastuulle. Vapaa pääsy, ohjelma 10 7

8 Vakka n Tervehdys seurakunnasta Suntion työpäivä toisen silmin Vihdin seurakunnassa on n. 80 työntekijää, jotka työskentelevät eri työaloilla seurakuntalaisten hyödyksi. Vierekkäin lounastavat työkaverit eivät kuitenkaan aina tiedä, mitä toisen työpäivään kuuluu. Nyt on mahdollisuus kurkistaa, mitä tapahtuu kun seurakunnan työntekijä viedään aivan uuteen ympäristöön yhden työpäivän ajaksi. Lapsityönohjaaja Lotta Saine ilmestyy Vihdin kirkon pihalle kirkkaan väriset kumisaappaat laukusta pilkottaen. Lotalle oli etukäteen ilmoitettu ajankohta ja varustautuminen sisä- ja ulkotöitä varten sopivilla vaatteilla. Otin mun lempikumpparitkin varmuuden vuoksi mukaan, Lotta naurahtaa ja vaihtaa limenvärisiin saappaisiin kirkon sivusalissa. Hänelle on juuri selvinnyt, että kokeellisen työnkiertopäivän ajan hän on kakkossuntio, pääsuntio Tapio Arvolan työpari Vihdin kirkossa. Tällä kertaa työpäivän alku on kiireinen, vaikkakin usein kiireisintä on keskellä päivää kahden tilaisuuden välissä. Tapio ja Lotta aloittavat pihalla jäänpoistosta ja hiekoituksesta. Lapioilla riittää töitä edeltäneiden päivien lämpötilanvaihteluiden vuoksi. Tänään kirkolla on Talvisodan päättymistä juhlistava muistohartaus, jota kunnioittavat läsnäolollaan lukuisat veteraaniyhdistykset. Ennen tilaisuuden alkua suntiolla on paljon valmisteltavaa. Aikaisemmin suunniteltu kirkon kattokruunun lampunvaihto jää seuraavaan kertaan, koska pihatyöt vievät niin paljon aikaa. Edellisenä iltana ei voi tietää, mitä päivä tuo tullessaan, Tapio sanoo rientäessään vaihtamaan työhaalareita suntion tummaan pukuun. Sisäaskareiden aikana ei paljon ehdi viivyttelemään, vaikka te- Tapio Arvola, Vihdin kirkon suntio nauttii itsenäisestä työstään, jossa ei todellakaan voi tietää, millainen on seuraava työpäivä. 18 vuotta kirkosta huolehtinut Tapio pitää joulua kiireisimpänä aikana. Tärkeimpänä asiana hän korostaa seurakuntalaisten kohtaamista kirkossa. Siihen voi vain kehittyä vuosien myötä pikkuhiljaa, vuodesta 1968 lähtien Vihdissä asunut Tapio toteaa. Lotta Saine, Vihdin seurakunnan lapsityönohjaaja on kahden alaasteikäisen tyttären äiti ja varsinainen energiapakkaus. Arkisin Lotta hurauttaa Espoosta kirkonkylän idylliseen Pappilaan. Päivät hän työskentelee vastuullaan 17 lastenohjaajaa ja erilaiset lapsille perheille suunnatut tapahtumat. Se on kato tää työ, joka pitää nuorena, nauravainen Lotta toteaa ja jatkaa taas askareitaan. kijöitä on kaksi; konkari ja keltanokaksi itseään tituleeraava Lotta. Kirkon säilytystiloista tuodaan esille telineitä järjestöjen lipuille ja muistoseppeleille. Päivänvalossa yritetään vielä kertaalleen raaputtaa irti lapsilta tippuneita rusinoita lattiasta. Alttari valmistellaan alttarikukilla ja liinalla. Lotta saa tehtävän sytyttää kirkkosalin kynttilät ja valaistuksen. Kynttilän sytyttyä tulitikku puhalletaan ei kättä ravistelemalla ja rannetta vatkaten, Tapio opastaa kunnioittamaan pyhää tilaa. Kirkon valokatkaisijat ovat helppokäyttöisiä, ne löytyvät sakastista uudenaikaisesta kirkkosalia kuvaavasta painiketaulusta. Kirkon sivulla olevassa sakastissa on myös kirkon äänentoistolaitteistot, mikrofonien latauspisteet ja tietenkin kirkonkellojen soittonappula. Kirkonkelloja voidaan soittaa myös kirkonkylän kirkkoherranvirastosta, jonne on asennettu samanlainen nappula. Lotalla riittää ihmeteltävää touhun keskellä Tapion myhäillessä taustalla. Vielä muutama rusinanirrotus, ennen kuin on aika rauhoittua ottamaan vastaan kirkkoon saapuvaa väkeä. Tilaisuuden aikana suntiot toimittavat askareita mahdollisimman näkymättöminä. Muistohartaus päättyy sankarihaudoilla käymiseen, joten käytävien hiekoitus tarkastetaan. Jo alle tunnissa hiekoitus on auringon lämmön vuoksi uponnut jäähän, joten muutamaan kohtaan joutuu heittämään lisää hiekoitusta. Tummissa edustusvaatteissa suntio yleensä voi joutua uuteen tilanteeseen. Hienotunteisuutta tarvitaan, jos jopa 600 ihmistä istuu kirkkosalissa ja papille pitäisikin toimittaa jokin tieto. Työpäivän aikana suntio ja hänen kakkossuntionsa tulivat mainiosti toimeen. Rauhalliseksi päivää ei voinut sanoa missään vaiheessa. Oli helpotus huomata, että jopa energiapakkaus-lotastakin loppuu joskus virta. Etukäteen hiukan jännittänyt Lotta myöntää päivän jälkeen, että hänestä ei ehkä olisi suntioksi. Stressiä aiheuttavia juttuja on vaan niin paljon, Lotta toteaa. Yllättävä lause ihmiseltä, joka on työskennellyt vuosikymmeniä lasten parissa, myös lastensuojelussa. Kokeneella Tapiollakin oli epäilyksensä työnkiertokokeilijasta, mutta myöntää Lotan työkaveruuden olleen mieluisaa vaihtelua yksinäisessä suntion arjessa. Yksittäisiä suntioharjoittelijoita lukuun ottamatta Tapio ei ole esitellyt kokonaisen työpäivänsä sisältöä kenellekään. Suntion työtä ei voi verrata talonmiehen työhön, vaikka lumiseen aikaan voi mennä useita tunteja lumenluomiseen, Tapio selventää. Tasan 240-vuotiaalla kirkolla kun on omat haasteensa ja sen seurakuntalaisilla toiveensa niihin on mielenkiintoista löytää vastauksia. Kirjoittaja ja kuvat Outi Lähteenoja Vihdin kirkon suntion talvinen työaamu klo 8 lumenluonti ja käytävien hiekoitus klo 10 mennessä lipunnosto, ovien avaaminen, salin valojen ja kynttilöiden sytyttäminen, alttarikukat sekä muut järjestelyt. klo seurakuntalaisten vastaanottoa ja tervehtimistä klo papin avustaminen sakastissa, mm. alban ja mikrofonien asettelu klo 11 tilaisuus alkaa, jonka aikana lasketaan kävijämäärä, tarkkaillaan seurakuntalaisten avuntarvetta, hiekoituksen tarvetta ja äänentoistoa. Tilaisuuden jälkeen valmistelut toisinpäin lunta ei kuitenkaan luoda takaisin käytäville Sami Huotari käy kahdeksankuisen Janna-tyttärensä kanssa Nummelan Toukkatuvassa torstaisin. Hän on (vielä) kerhon ainoa isä. Nimi: Sami Huotari Ikä: 33v. Perheeni: Vaimo Laura ja tytär Janna (8kk) Kerho, jossa käyn: Nummelan torstai-iltapäivän Toukkatupa, lisäksi käymme muskarissa muualla. Harrastukseni: Lastenhoito ja kodin ylläpito, omakotitalon laittaminen. Tennis ja uinti. 8 Lotta Saine Koko perheen yhteisenä harrastuksena on vauvauinti. Lempiruokani: Vaimon tekemä kasvissosekeitto ja tuoreet sämpylät. Janna on kaikkiruokainen. Asia, joka saa minut iloiseksi on lapsen kanssa oleminen! Jannan hymy aamulla sängyssä; lapsen myötä uudenlainen sisältö elämään. Vaihtelua myös työssä käymiselle, erilaisen arjen elämien. Asia, joka saa minut suuttumaan on epäjärjestys. Lapsen myötä lelut hujan hajan var- Toukkatupa ensimmäisen lapsen saaneille tai häntä vielä odottavalle äidille tarkoitettu oma kerho Nummelan seurakuntakeskus, Kappelitie 5, puh keskiviikkoisin ja torstaisin klo Kirkonkylä, Pappila, Niuhalanraitti 6 c, puh , tiistaisin klo Toukkatuvassa keskustellaan asioista, jotka ovat juuri tässä elämäntilanteessa tärkeitä ja merkityksellisiä. Oma parisuhde, äitiys, kasvatus, oma minäkuva, jaksaminen ja lapsen kehitys ovat tärkeitä asioita yhdessä jaettavaksi. masti kasvattaa luonnetta. Kerhossamme pidän siitä että se on hyvä tapa tavata muita lasten kanssa kotona olevia. Tiedon jakaminen ja kuulumisten vaihtaminen tapahtuvat mukavalla tavalla. Ainoa isä kerhossa aiheuttaa positiivisessa mielessä hämmennystä! Kerhooni toivoisin enemmän porukkaa, siitä olisi kaikille etua. Kerhon jälkeen menemme kotiin ruokailemaan ja Janna toisille päiväunille sen jälkeen. Vihdin seurakunta on (Jannaan liittyen) antanut vinkkejä parisuhteeseen, ja tietynlaista tukea valmistauduttaessa lapsen tulemiseen. Eka erä ja Toukkatupa ovat olleet positiivisia asioita. Jumalasta ajattelen positiivisia ajatuksia. Uskon, että Jumala on jossain. Kirkko ja Jumala ovat tutuksi tulleita asioita jo omassa lapsuuden perheessä. Lähde perheretkelle Heurekaan! Lauantaina suuntaamme kohti tiedekeskus Heurekaa. Heurekassa voit esimerkiksi matkustaa tulevaisuuteen aikajunalla tai kahlata jättimäisessä vesialtaassa. Tarkemmin Heurekan näyttelytarjontaan voit tutustua osoitteessa Lähdemme bussilla kirkonkylän seurakuntatalolta klo 9.00 ja Nummelan seurakuntakeskukselta klo Heurekassa voi kierrellä näyttelyissä sekä käydä yhdessä haluamassanne planetaarioesityksessä. Oman aikataulun mukaan voi ruokailla joko Ystävänkirja Terveiseni Vakan lukijoille: Pienten lasten isille haluan lähettää terveisiä siitä, että viettäkää aikaa lastenne kanssa, jos se vain on mahdollista. Töitä ehtii tehdä myöhemminkin. Aurinkoista kevättä kaikille! Lotta Saine eväspaikalla tai ravintolassa. Mukaan kannattaa varata myös varavaatteet, jos vaatteet sattuvat kastumaan Klima X -näyttelyn vesialtaassa. Takaisin kotia kohti lähdemme klo 14. Retken hinta sisältää bussimatkat, pääsylipun Heurekaan ja yhden planetaarioesityksen. Hinnat: aikuiset 25, Lapset vuotiaat 18, alle 6-vuotiaat 5. Ilmoittautumiset mennessä: Päivi Putkonen-Hegazi p klo 9 15 tai paivi. putkonen-hegazi@evl.fi

9 n Vakka Virvon, varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks Kirkkoniemen katit Pääsiäinen on kirkkovuoden vanhin ja tärkein juhla. Pääsiäiseen liittyy keväisen luonnon heräävän elämän vertauskuvia: narsissit, rairuoho, tiput ja pääsiäispuput. Hiirenkorvalle puhkeavat koivunoksat ja pajunkissat. Kevätpäiväntasauksen jälkeen valo voittaa pimeyden, elämä kuoleman. Muna on vertauskuva hedelmällisyydelle ja kasvulle. Pääsiäistä edeltää Hiljainen viikko. Hiljaisen viikon päivät on nimetty niin, että niitä on mukava miettiä lastenkin kanssa: Palmusunnuntai, jolloin pääsee virpomaan. Malkamaanantai (maitomaanantai), tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pikäperjantai, lankalauantai ja sukkasunnuntai. Näistä on mukava isompien lasten kanssa yhdessä miettien taiteilla viikon kalenteri. Piirtämällä, maalaamalla, leikaten ja liimaten saa näyttävän taideteoksen seinälle. Me olemme pääsiäistunnelmaa saaneet aikaiseksi kerhotilaan heräävän luonnon avulla. Lasten kanssa istutimme rairuohoa, ohraa ja herneitä, koivunoksat piristävät maljakossa. Seiniä koristavat tiput, koristeelliset pääsiäismunat sekä maalatut pajunkissat. Pääsiäinen on kevään juhla, ja lapsille kerrottaessa pääsiäisen tapahtumat onkin hyvä rinnastaa luontoon: Kun luonto puhkeaa kukkaan ja kaikki ikäänkuin herää uudestaan, sitä on mukava seurata yhdessä. Näin saamme asiaan lapsille sopivan pehmeän ja kauniin lähestymistavan. Ja luonnon heräämistä seuratessa saa itsekin nauttia alkavasta keväästä, suloisesta lämmöstä ja piristävästä valosta. Työn luontaisetuja. Keväisin terveisin: Lastenohjaajat Tia Mutikainen ja Anni Kerkkonen sekä Emppu-pupu Kevätpurojen solinaa Kevätpurojen solinaa, kasvun riemua huumaavaa. Kaikkialla soi laulu onnellinen. Multa janoaa elämää, luonto valoa hengittää. Sinä hellästi täytät kaipauksen. Anna-Mari Kaskinen Martti-pappi Voiko anteeksiannon ostaa rahalla? Tian Emppu-pääsiäispupu Karkkilasta toivottaa kaikille oikein aurinkoista pääsiäistä! VINKKI! Tehkää keväinen tutkimusmatka luontoon. Jokainen saa ottaa mukaansa jonkin luonnosta löytämänsä aarteen. Aarteista on sitten kätevää järjestää näyttely! Saksassa eli 1500-luvulla nuori mies nimeltä Martti Luther. Kerran illalla kotiin tullessaan hän joutui yllättäen kovaan ukkosmyrskyyn. Salama iski aivan hänen lähelleen. Martti rukoili pelästyneenä Jumalaa ja lupasi ryhtyä munkiksi, jos pelastuisi myrskystä. Hän selvisi hengissä ja toteutti lupauksensa. Hänestä tuli munkki, pappi ja myöhemmin yliopiston opettaja. Siihen aikaan kirkossa opetettiin, että ihminen saattoi ostaa rahalla Jumalalta pahoja Tekojaan anteeksi. Se oli Martin mielestä ihan väärin. Hän uskoi, että Jumala armahtaa katuvaa ihmistä ja antaa tälle synnit anteeksi ilmaiseksi. Monet uskoivat hänen olevan oikeassa ja niin vähitellen syntyi Martin nimeä kantava luterilainen kirkko. Teksti ja piirrokset: Tarja Rae Enkelipoika Teijo Kemppainen 9

10 Vakka n Tervehdys seurakunnasta 10 Tervetuloa mukaan Vihdin seurakunnan toimintaan! Jumalanpalvelukset Normaaliviikkoina Vihdin kirkossa klo 10, Nummelan kirkossa klo 12 Palmusunnuntaina 1.4. Messu, 40 vuotta sitten ripille päässeiden kutsujuhla Vihdin kirkossa klo 10. Hirsto, Hiekkanen, Kela Messu Nummelan kirkossa klo 12. Hirsto, Hiekkanen, Eho-Saario Svensk mässa kl. 14. Mäenpää, Eho-Saario Hiljainen viikko ja pääsiäinen: Ma 2.4. Iltakirkko Vihdin kirkossa klo 18. Tuovinen, Kela, Suvi-Orvokki Heinimäki, huilu Ke 4.4. Ahti Vihdin kirkossa klo 18. Valkeapää, Eho-Saario Kiirastorstaina 5.4. Messut Vihdin kirkossa klo 19. Hiekkanen, Hirsto, Hersta Nummelan kirkossa klo 19. Luukkonen, Kiiski, Kela Vihtijärven kappelissa klo 19. Hanhi suanto, Eho-Saario Pitkäperjantaina 6.4. Sanajumalanpalvelus Vihdin kirkossa klo 10. Hanhisuanto, Hersta Jeesuksen kuolinhetken hartaus Nummelan kirkossa klo 15. Hiekkanen, Eho-Saario Pitkäperjantain ilta Vihdin kirkossa klo 18. Luukkonen. J.S. Bachin kantaatti Ich habe genug BWV 82. Oskari Nokso-Koivisto, bassobaritoni; Kristiina Salmi, oboe; Henri Hersta, urut. Lauantaina 7.4. Pääsiäisyön messu Vihdin kirkossa klo 22. Kiiski, Hirsto, Kela, Produktiokuoro. Nyyttikestit kirkon sivusalissa messun jälkeen. 1. pääsiäispäivänä su 8.4. Messu Vihdin kirkossa klo 10. Valkeapää, Hersta, Kirkkokuoro Ei messua Nummelan kirkossa, kuljetus pääkirkon messuun Nummelasta Ojakkalan kautta. 2. pääsiäispäivänä ma 9.4. Sanajumalanpalvelus Vihdin kirkossa klo 10. Tuovinen, Kela Perhemessu Vihtijärven kappelissa klo 10. Kiviniemi, Eho-Saario Sanajumalanpalvelus Nummelan kirkossa klo 12. Tuovinen Kela Su Messu, Sydänyhdistyksen kirkkopyhä Vihdin kirkossa klo 10. Hiekkanen, Hanhisuanto, Hersta Seikkailijan messu ja 10-synttärit Nummelan kirkossa klo 12. Helimäki, Kolmen Kopla Su Diakoniatyön 100-vuotisjuhlamessu Vihdin kirkossa klo 10. Pekka Valkeapää, dialogisaarna Eija Nurmio ja Sirkku Peltoniemi, Henri Hersta Pe Kansallisen veteraanipäivän hartaus Vihdin kirkossa klo 11. Tuovinen, Eho-Saario Su Hiljaisuuden Ystävien kirkkopyhä Vihdin kirkossa klo 10. Saarna tj. Sirkka-Liisa Raunio Jumalanpalveluksen jälkeen yhdistyksen kevätkokous seurakuntatalolla. Aikuisille 40 vuotta sitten ripille päässeiden kutsutilaisuus Vihdin kirkossa su 1.4. klo 10 vuonna 1972 Vihdin seurakunnassa rippikoulunsa käyneille. Kyläkerhot Ojakkalan kyläkerho klo Selin kyläkerho klo 13, mukana Sampo Luukkonen 7.5. Ojakkalan kyläkerho klo Kasvunaikaseurakuntakoulu Nummelan srk-keskuksessa torstaisin klo (Huom! on keskiviikko) Löydä lahjasi, löydä paikkasi -kurssi Mikä ihmeen seurakunta? Seurakunta, sen näky ja tehtävä Jalat maassa ja pää pilvissä! Kolmiyhteisen Jumalan työtoverina Ainakin on hyvä Henki! Pyhä Henki, seurakunnan rakentaja 3.5. Kurkistetaan varastoon! Armolahjojen löytyminen Löytyisikö käyttöohjeita? Armolahjoihin liittyviä ongelmia Entäs minä sitten? Oman tehtävän löytyminen ja siinä kasvaminen Kurssi Sinulle, joka etsit omaa paikkaasi ja tehtävääsi seurakunnassa tai muuten haluat tutkia Raamattua yhdessä muiden kanssa. Sisältönä mm. seurakunnan olemus ja tehtävät, Pyhä Henki seurakunnan rakentajana ja armolahjojen jakajana sekä keskustelua ja rukousta. Opettajana KRS:n pastori ja kouluttaja Virpi Nyman Kurssiaineiston hinta 8. Ota mukaan Raamattu ja kynä. Ilmoittautuminen 5.4. mennessä tuula.kiiski@evl.fi tai p Taideretki Ateneumiin Carl Larssonin näyttelyyn sekä Sinebrychoffin taidemuseon Rembrandt-näyttelyyn lauantaina Lähtö kirkonkylän srk-talolta klo 10 ja Nummelan srk-keskukselta klo Paluu n. klo 15. Hinta 32 sis. bussikuljetuksen, pääsymaksut ja esittelyn Larssonin näyttelyssä. Kahvit ym. omalla kustannuksella. Ilm mennessä p arkisin klo Miesten vapaaillat 19.4., ja kauden päätösmessu Miehet liikkuu 12.4., 3.5. ja 31.5., kokoontuminen Nummelan uimahallilla. Naisten saunaillat Riuttarannassa ja ilmoittautumiset Päivi Putkonen-Hegazi Naiset liikkuu 29.3., 19.4., 26.4., ja 24.5., kokoontuminen uimahallilla. Seurakunnan soppatykki Nummelan torilla la 5.5. klo Eläkeläiskerhojen retkipäivä Riuttarantaan to klo Bussikuljetus Nummelasta ja Kirkonkylästä. Ilmoittautumiset kerhoissa. Riuttarannan talkoopäivä klo Ilmoittautumiset Osmo Vapalahti Aikuisten virkistysleiri alk. tiistaina klo 10 ja päättyy torstaina klo 13. Ilmoittautumiset mennessä Sirkku Peltoniemi ja Maria-Liisa Pakalèn Lepoa, hiljaisuutta ja virkistystä ruskan keskellä Ruskaretki Pyhätunturin Kairosmajalle Tarjolla opastettuja retkiä päivittäin (8 12 km) ja siitä selviää hyvällä peruskunnolla varustettu kulkija. Mahdollisuus myös muutamaan pidempään tunturiretkeen viikon aikana. Lisäksi iltaohjelmaa Kairosmajan tunturikappelissa. Muutamia paikkoja jäljellä, ilmoittautumiset p arkisin klo mennessä. Lisätietoja: Kirsti Suutari p kirsti.suutari@ evl.fi tai Kari Tuovinen kari.tuovinen@evl.fi HILJAISUUDEN VILJELY -"Rukoile ja tee työtä" -talkooretriitti , jossa Riuttarantaa kaunistetaan mm. haravoiden ja ympäristöä siistien. Rukoushetket ja ruokailut hiljaisuudessa, ulkotyössä voi puhella. Ilmoittautumiset 3.4. mennessä p tai kirsti.suutari@evl.fi Retriitti on talkoolaisille ilmainen Toivotaan erityisesti vapaaehtoisia mukaan. Ohjaajat Kari Tuovinen ja Kirsti Suutari Kesäretriitti Riuttarannan lumoavassa luonnossa maalausta ulkona ja sisällä F. Assisislaisen Yksinkertaisuuden hengessä elokuun kuutamon alla. Ilmoittautumiset mennessä p tai kirsti.suutari@evl.fi Lapsille ja perheille Ylös Jerusalemiin -vaellus Nummelan srk-keskuksessa Kts. tarkemmat tiedot sivulta 5. Huom! Nummelassa ei pyhäkoulua palmusunnuntaina 1.4. Perheretki Heurekaan la Hinnat sis. bussimatkat, pääsylipun ja yhden planetaarioesityksen: Aikuiset 25, lapset 6 15v. 18, alle 6-vuotiaat 5 Ilmoittautumiset mennessä: Päivi Putkonen-Hegazi p klo 9-15 tai paivi.putkonen-hegazi@evl.fi Kesällä keinussa kerran perheleiri Riuttarannassa. Iloista yhdessäoloa ja monipuolista ohjelmaa. Hinta 30 /aik. 10 /lapset ja alle kouluikäiset ei maksua. Ilmoittautumiset välisenä aikana Pirkko Orakoski Kesän perheretket suuntautuvat kohti Helsinkiä: 4.6. Korkeasaari Suomenlinna Lisätietoja retkistä lähiaikoina osoitteessa Koululaisille 10-synttärit kaikille v syntyneille Tervetuloa juhlimaan yhdessä täyskymppisynttäreitä Nummelan seurakuntakeskuksessa, Kappelitie 5, su klo Ohjelmassa: Seikkailijan messu (klo 12) sekä konsertti, arvonta, mehua ja täytekakkua. Esiintymässä Kolmen kopla Seikkailijan messun liturgina toimii Matti Helimäki Juhlavieraan mukaan saa tulla yksi aikuinen. Kesällä leirille totta kai! Riuttaranta on Vihdin seurakunnan leirikeskus, jossa on täydelliset puitteet mahtavien kesäleirien viettoon. Tänä kesänä leireillä tehdään lauttoja ja testataan niiden kelluvuutta ja vauhtia! Päivät täyttyvät yhdessä olemisesta, leikeistä, peleistä, uimisesta, saunomisesta, syömisestä, hiljentymisestä ja naurusta. Lauttaleiri 1 3-luokkalaisille (vuosina syntyneet) Osallistumismaksu 40. Leiri alkaa ke klo 10 ja päättyy pe klo luokkalaisille (vuosina syntyneet) Osallistumismaksu 50. Leiri alkaa su klo 18 ja päättyy ke klo Aikuinen-lapsi-leiri Ota 6 13-vuotias lapsesi/kummi - lapsesi/lapsen lapesi kainaloon ja tule nautti maan alkukesästä! Houkuttele läheinen aikuinen (isä/äiti/kummi/mummi ) mukaan, ja tulkaa yhdessä leirille! Ohjelmassa mm. lautan rakentelua, jättikeinua ja vaikka mitä muuta kivaa! Ilmoittautumiset leireille Eila Musikka p eila.musikka@evl.fi Osallistumismaksu 30. Leiri alkaa pe klo 18 ja päättyy su klo 13. Ilmoittautumiset leireille arkisin klo 9 15 p tai paivi.putkonen-hegazi@evl.fi Sähköpostitse ilmoittautuessa odota varmistavaa kuittausviestiä. Ilmoittautuessa kerro lapsen nimi, syntymävuosi, ruoka-aineallergiat, osoite ja huoltajan puhelinnumero sekä sähköpostiosoite mikäli leirikirjeen voi lähettää sähköisesti. Lisätietoja sekä Lauttaleirit: nuorisotyönohjaaja Eila Musikka, eila.musikka@evl.fi Aikuinen-lapsi-leiri: nuorisotyönohjaaja Maarit Tampio, maarit.tampio@ evl.fi Yksin kotona tylsää?? Tule kesäkerhoon! Kesäkerho tuleville eka- ja tokaluokkalaisille (2005 ja 2004 syntyneille lapsille) ja kirkonkylällä Pappilassa ja Nummelassa seurakuntakeskuksessa. Viikon hinta 50, molemmat viikot 90, sisältäen lounaan ja välipalan. Päivittäin klo 9 15 mukavaa tekemistä leikkien, pelien, askartelujen ja ulkoilun parissa kahden lastenohjaajan turvallisessa seurassa. Molempiin ryhmiin mahtuu 18 lasta/ vko. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Lotta Saine p Ilmoittautumisessa kerro lapsen syntymävuosi, ruoka-aineallergiat, sekä vanhemman yhteystiedot. Lähetystyö Vappuvaellus kirkonkylässä ti 1.5. Lähdöt klo välisenä aikana srktalosta. Koko perheelle sopiva reitti noin 5 km. Palautetut opaskartat (5 ) osallistuvat arvontaan. Srk-talossa arpajaiset ja onnenpyörä ja kahvila, josta saa kahvia, simaa, munkkeja ja vohveleita. Päiväretki Suomen Pipliaseuran 200-vuotisjuhlaan Turkuun Lähtö klo 8 kirkonkylän srk-talolta ja klo 8.15 Nummelan srk-keskukselta. Alustava hinta-arvio 50 euroa, joka sis. matkat ja ruokailut. Retki Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlille Haminaan Perjantaina voi osallistua Symposiumiin (hinta 50 e) tai tutustua Haminan kaupungin nähtävyyksiin. Kustannukset: majoitusja ruokailukustannukset. Majoitumme kotimajoitukseen. Retkille ilmoittautumiset Tuula Kankkunen Lähetyspiirit Nummelan lähetyspiiri kokoontuu joka toinen maanantai kello Nummelan seurakuntakeskuksen takkahuoneessa Osallistumme Ylös Jerusalemiin -vaellukseen, lähtö kierrokselle tasan kello Jari Hiekkanen Tuula Kankkunen Tuula Kankkunen, kevään viimeinen piiri Vihdin kirkonkylän lähetyspiiri, kokoontuu joka toinen tiistai klo srk-talossa 10.4., 24.4., 8.5., kevään viimeinen piiri Mediapiiri Joka toinen keskiviikko Nummelan srkkeskuksen takkahuoneessa kello Osallistumme Ylös Jerusalemiin -vaellukseen, lähtö kello Jari Hiekkanen 2.5. Tuula Kankkunen Jari Hiekkanen, kevään viimeinen piiri Selin lähetyspiiri Jari Hiekkanen, ensimmäinen käsky Tuula Kankkunen Kevään rukousillat Nummelan seurakuntakeskuksessa alkavat iltateellä takkahuoneessa ja kello jatkuvat klo Nummelan kirkossa perjantaisin 30.3., 27.4., 1.6. Naisten kevät Naiset liikkuu -ryhmä torstaisin klo uimahallin edustalla Hiidenvedentie 3, Nummela kokoontuminen klo Kuntopiiri Vesijuoksu, uinti Kuminauhajumpat Sauvakävely Keilailu Vetäjänä liikunnanohjaaja Sami Hakala-Bergman p Naisten saunaillat tiistaisin ja Riuttarannan leirikeskus Kokoontuminen Nummelan srk-keskuksen diakonian parkkialue klo kirkonkylän srk-talo klo Ilmoittautuminen Päivi Putkonen-Hegazi p Tiedustelut naisten kevään toiminnasta diakonissa Sirkku Peltoniemi p

11 n Vakka Kattokorjaukset, Kattojen Uusimiset, Peltisepäntyöt, Vesikourut, Tikkaat, Lumiesteet Sisä- ja Ulkomaalaukset + Kattomaalaukset. Remontti- ja Rakennustyöt Sisällä ja Ulkona Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 28. ja klo kirkonkylän seurakuntatalolla. Ilmoittautumiset mennessä Päivi Tapaninen Vapaaehtoisten koulutus- ja virkistysretki Tallinnaan Lähtö Vihdistä klo 8.30 ja paluu 15.6 n. klo Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset mennessä Päivi Tapaninen ILMOITUSMYYNTI Jaana Mehtälä , jaana.mehtala@kotimaa.fi RIIHITIE VIHTI J. MYRSKYLÄ Mietityttääkö läheisesi psyykkinen sairaus ja oma jaksamisesi? Nummelan omaisryhmä kokoontuu huhti-toukokuussa Tied. diakonissa Sirkku Peltoniemi p SERTIFIOITU MÄRKÄTILA-ASENTAJA SANEERAUSTYÖT PUUSEPÄNTYÖT vuotta luotettua hautauspalvelua VIHDIN HAUTAUSTOIMISTO JA KUKKAPALVELU KAUHANEN KY hautausjärjestelyt - pitopalvelu kukkasidonta - hautakivet - perunkirjoitukset Pisteenkaari 4, Nummela (09) Nurmijärventie 28, Vihti kk (09) Suomen Hautaustoimistojen Liitto Ry:n jäsen Ihmisen Poika - pääsiäisvaellus ESITYKSET ma 2.4. klo 14 ja 18 ti 3.4. klo 12 ja 18 ke 4.4. klo 12 ja 18 to 5.4. klo 14 pe 6.4. klo 14 ja 18 la 7.4. klo 14 ja 18 su 8.4. klo 14 Pääsiäisvaellus Ihmisen Poika vie uskon ytimeen. Pääsiäisaamuna tapahtuu ihme, johon kristityt laittavat toivonsa tänäkin päivänä. Liput 10 e. Kesto n. 1,5 h. Teethän varauksesi ennakkoon! Vivamon Raamattukylä Vivamontie LOHJA puh Voit tehdä tilauksen myös (lankaverkosta 8,21snt/ puhelu + 6,9snt/min, matkapuhelimesta 8,21snt/puhelu + 14,9snt/min) Lähetä tilauskortissa mainitut tiedot sähköpostilla osoitteeseen tilauspalvelut@kotimaa.fi Kyllä kiitos! Tilaan Kotimaa-lehden 3 ilmaista näytenumeroa! Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta ja päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Voit jatkaa tilausta kätevästi puhelimitse tai sähköpostilla. Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Allekirjoitus (alle 18-vuotiaalta huoltajan allekirjoitus) Kotimaa maksaa postimaksun. Vastauslähetys Tunnus VASTAUSLÄHETYS Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. Tarjous on voimassa saakka, ja se koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Tarjoustunnus KM 40 2/ lähtien vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanoma- tai aikakauslehtien verokanta on 9% ja Digilehden 23%. Jokainen ihminen on Luojan luoma ihme. Kotimaa kertoo, mitä siitä seuraa. Kotimaa päivittää kerran viikossa Suomen suurimman yhteisön, kirkon, kuulumiset. Lehti kertoo myös kiinnostavia tarinoita elämästä sekä pyhästä arjessa. Nauti lukemisesta, jossa on sisältöä. Tilaa 3 kpl Kotimaa-lehden näytenumeroita. Tilaa näytenumerot ILMAISEKSI! 1 5. J O U LU KU U TA HINTA: 3, VUOSIKERTA KALLIS RAHA Pikavippi on epärealistinen yritys siirtää velkakriisiä, tietää Takuu-Säätiön Jukka Heinonen. SIVULLA 2 JOULURADIO TÄSSÄ IÄSSÄ Näyttelijä Eila Roine, 80, ja viisi muuta iäkästä ihmistä kertovat, mistä on tehty hyvä elämä. Sivuilla Sosiaalinen media siivittää seurakuntien joulumusiikkikanavan suosiota. SIVULLA 4 KUNNIOITTAEN Lähetysjärjestöjen johtajat kirjoittivat yhteisen, hyvän tahdon julkilausuman. SIVULLA 9 MATTI KARPPINEN 11

12 Vakka n Tervehdys seurakunnasta Diakoniatyö 100 vuotta Diakoniatyön satavuotisjuhlassa julkistetaan historiikki Rinnallakulkijat Sata vuotta sitten Vihdin ensimmäinen diakonissa Anna Sivonen riensi pitkin Vihdin kärrypolkuja auttamassa niin syöpäpotilaita kuin kulkutauteihin sairastuneitakin. Diakonissan työ oli tuolloin pitkälti sairaanhoitoa sisältäen niin lääkepistosten antamista kuin haavojen sitomistakin. Työnkuva on muuttunut paljon sadassa vuodessa. Kun Vihdissä viisi vuotta sitten vietettiin diakoniatyön 95-vuotisjuhlaa, tilaisuudessa tehtiin aikamatka menneeseen haastattelemalla vihtiläisiä diakoniaveteraaneja. He kertoivat muistojaan muun muassa diakoniakerhoista, joita ennen toimi joka kylällä, ja kehitysvammaisten kerhotoiminnan aloittamisesta. Jokainen tarina oli arvokas ja kiinnostava. Diakonissa Maria-Liisa Pakalénin mielessä heräsi halu kuulla lisää. Yhdessä diakoniatyössä vuosikymmenet aktiivisesti mukana olleen Eeva Tuurnan kanssa he tuumasivat, että nämä tarinat on syytä saada talteen niin kauan kuin vielä on ihmisiä, jotka muistavat. Maria-Liisa pyysi Sanna Luukkosta haastattelemaan muutamia vanhoja diakonia-aktiiveja. Haastattelut päätettiin julkaista diakonian satavuotisjuhlan kunniaksi. Maria-Liisan toiveesta menneiden sukupolvien työtä haluttiin tuoda esiin laajemminkin, joten muistitiedon lisäksi Vihdin ensimmäisen diakonissan, Anna Sivosen, päiväkirjan sivu sadan vuoden takaa. Diakoniatyö oli silloin lähes yksinomaan sairaanhoitotyötä. Juha Kosonen Ahkerat diakoniakerhot toimivat eri kylillä vuosikymmenien ajan sekä oman kylän että kaukaisempien lähimmäisten auttamiseksi vaikeuksissa. Palajärven diakoniakerholla oli pöytä Nummelan myyjäisissä v Vasemmalta Helvi Palojärvi, Pirkko Juslin ja Hilkka Sainio. Pirjo Nieminen Avun tarve ei ole vähentynyt vaikka se on muuttanut muotoaan. Diakoniatyö etsii väliinputoajia, joihin yhteiskunnan tukiverkko ei yllä. EU-ruokakassien jakeluun v valmistautumassa diakonissat Maria-Liisa Pakalén, Eija Nurmio ja Sirkku Peltoniemi sekä pastori Pekka Kankkunen. Juha Kosonen Juha Auvinen Vihdin seura kunnan diakonia työn tiimi joulu kuussa Takarivi: Tuulikki Vuorela, Maria Hanhi korpi, Matti Hanhisuanto, Päivi Tapaninen, Sampo Luukkonen, Sirkku Peltoniemi, Osmo Vapalahti. Eturivi: Pirkko Orakoski, Maria-Liisa Pakalén, Eija Vuorela. päätettiin käyttää muutakin saatavilla olevaa lähdemateriaalia ja laajentaa kirja käsittelemään koko vihtiläisen seurakuntadiakonian sataa vuotta. Taustaksi kirjassa kerrotaan ajasta ennen diakoniatyötä, ja diakonian vaiheet liitetään yhteiskunnallisiin tapahtumiin ja muutoksiin. Kirjan on kirjoittanut Sanna Luukkonen. Hänen apunaan olleeseen työryhmään ovat kuuluneet Pirjo Nieminen, Maria-Liisa Pakalén, Susanne Vuorinen ja Mikko Yli-Rosti. Nykyiset diakoniatyöntekijät ovat kirjoittaneet tämän päivän diakoniatyöstä. Lisäksi Mikko Yli-Rosti on tehnyt kirjaan tietolaatikoita, jotka auttavat lukijaa liittämään diakonian historian paikallishistoriaan. Historiikki julkaistaan satavuotisjuhlassa kiitollisuuden osoitukseksi kaikille niille, jotka ovat antaneet niin paljon diakoniatyölle. Rinnallakulkijat-kirjan työryhmä Juhlakutsu Vihdin seurakunnan diakoniatyön 100-vuotisjuhlaan Vihdin kirkonkylässä su Juhlamessu Vihdin kirkossa klo 10 runonäytelmä Höyhen Kuonolla Perjantai klo 18 Nummelan seurakuntakeskus Lausunta Riitta Vasenkari Jutta Lehtinen Ohjaus Marja-Leena Kuronen Ohjelma ja kahvitarjoilu 5 Päiväjuhla kirkonkylän seurakuntatalossa klo Linja-auto Nummelan seurakuntakeskukselta klo 9.15, reitti: Ojakkalantie, kanto n. 9.25, Pyölin- ja Nummelantietä kirkkoon. Reitin varrelta pääsee kyytiin. Kuljetus kirkosta päiväjuhlaan, josta paluulähtö n. klo järj. Vihdin Sydänyhdistys ja Vihdin seurakunnan diakonia 12 Vihdin kirkkoherranvirasto ja seurakuntatalo n Niuhalanraitti 6b, Vihti n p. (09) n Faksi (09) n Nummelan seurakuntakeskus ja kirkko n Kappelitie 5, Nummela n p. (09) (vahtimestarit) n

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminenopas

Avioliittoon vihkiminenopas Avioliittoon vihkiminenopas Suurin on rakkaus Olette kohdanneet ihmisen, jonka kanssa haluatte viettää loppuelämänne. Se on ihmeellisen hienoa. Kirkossa voitte solmia avioliiton, pyytää sille Jumalan siunausta

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kristus on ylösnoussut!

Kristus on ylösnoussut! Kristus on ylösnoussut! Pääsiäisessä yhdistyy elämän kaksi perussuuntaa: antaa pois (riisua) ja saada (pukea päälle). Tavallisesti ne ovat toisessa järjestyksessä. Synnymme alastomina, mutta meidät puetaan.

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa

Avioliittoon vihkiminen. Naantalin seurakunnassa Avioliittoon vihkiminen Naantalin seurakunnassa Hyvä avioliittoa suunnitteleva pari! Olette ottamassa tärkeän askeleen elämän polulla, onnea päätöksestänne! Tästä esitteestä saatte tarkempaa tietoa avioliittoon

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

PAASTOHARTAUDET 2017

PAASTOHARTAUDET 2017 1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot