Oiva Niemeläinen ja Mikko Jaakkola Viheraluerakentajien päivät Hämeenlinna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oiva Niemeläinen ja Mikko Jaakkola Viheraluerakentajien päivät Hämeenlinna"

Transkriptio

1 Nurmikon perustamisen ja hoidon ympäristövaikutusten arvioinnin kehittämisestä & kierrätysmateriaalien käytön edistämisestä sekä kustannushyötyanalyysistä Oiva Niemeläinen ja Mikko Jaakkola Viheraluerakentajien päivät Hämeenlinna

2 Frans Silvenius kehitti elinkaariarviointia viherrakentamiseen Elinkaariarvioinnin vaiheet 1) Tavoitteiden ja soveltamisalan määrittelyssä päätetään metodologisista ratkaisuista 2) Inventaarioanalyysissä kerätään tietoa ja lasketaan päästöt 3) Vaikutusarvioinnissa päästöt yhdistetään ympäristövaikutuksiksi 4) Tulosten tulkinnassa arvioidaan kerättyjä tietoja ja saatuja tuloksia suhteessa määriteltyyn tavoitteeseen ja soveltamisalaan

3 Nurmikkoalueen ympäristövaikutukset

4 Elinkaariarvioinnin osa-alueet Kasvualustan tuotantopanosten valmistusprosessien energiankulutukset Turpeen tuotanto Mädätys ja kompostointi (konetyö mm. ainesten siirrossa ja aumojen käännössä) Muiden raaka-aineiden tuotanto Viheralueiden perustamisprosessi Paikan päällä Paikan päällä tapahtuvat perustamiseen liittyvät prosessit: maan muokkaus, tasaus, jyräys, kylvö tai siirtonurmikon perustaminen ym. Siirtonurmikon tuottaminen ja siirto käyttöpaikalle Kasvualustan tuotanto Seulonta ja sekoitus Kasvualustaksi käytetyn peltomaan kunnostus ja kuljetus Kaikkiin vaiheisiin liittyvät muuttujia ovat mm. Konetyön kuluttaman polttoaineen ilmapäästöt Muun energiankulutuksen aiheuttamat päästöt Erilaisten haihtuvien typpiyhdisteiden (N2O, NH3) ja muiden kasvihuonekaasujen päästöt (CH4) Veden kulutus Jätteet Jätevesi Ravinnehuuhtoumat (N, P) Nurmikon hoidon tuotantopanosten valmistusprosessien energiankulutukset Lannoitteiden valmistus Kalkin valmistus Muiden raaka-aineiden tuotanto Viheralueiden hoitoprosessit Niittojen ja niittojätteen poiston vaatima energia Täydennyskylvön ja lannoitteiden levityksen vaatima energia Sadetuksen vaatima energia

5

6 Demokohteissa esiteltiin kierrätysmateriaalien käyttökelpoisuutta Perustamista Lepaalla

7 Jokioisissa, Forssassa ja Lepaalla tehtiin nurmikoista mittauksia ja havaintoja demonstroinnin ohella

8 Tarkastellut ympäristövaikutusluokat: Primäärienergia Ilmastonmuutosvaikutus Rehevöityminen Happamoituminen (Haitallisten aineiden vaikutukset ja vesijalanjälki) Laskentaesimerkki vaikutusarvioinnista: Kasvihuonekaasupäästöt muunnetaan CO 2 -ekvivalenteiksi: Hiilidioksidi Metaani (25xCO2) Dityppioksidi (298XCO2)

9 Keskeisimpiä johtopäätelmiä Kasvualusta vaikuttaa eniten ympäristövaikutukseen Ilmastovaikutuksessa turpeen käyttö keskeistä niin kompostoinnissa kuin kasvualustan koostamisessa Rehevöittämisvaikutuksessa ravinteiden vapautuminen ja sitominen perustamisvaiheessa Kuljetusten, perustamistöiden ja leikkuutöiden ympäristövaikutus on vähäinen suhteessa kasvualustan vaikutukseen (kustannusten kannalta eri asia)

10 Ilmastovaikutus CO2-ekv/m2 laskelmaa eri kasvualustoille (alustava): 70 Carbon binding 60 Fertilizers 50 Lime 40 N2O-emissions from lawn 30 Establishment of lawn 20 Mowing 10 Transports 0-10 Growth media 1, peat 27,5 kg/m2 Growth media 2, peat 26,2 kg/m2 Growth media 3, peat 47,2 kg/m Growth media 4, peat 68kg/m2 Growth media 5, peat 0 kg/m Composting Peat degradation Turpeen oton päästöt

11 Rehevöittävän vaikutuksen tarkastelua (gpo4-ekv/m2) Growth media 1, compost 55 % Growth media 2, compost 40 % Growth media 4, compost 9 % Growth media 5, compost 0 % Growth media 4, compost 55 %

12 Turpeen käyttö vaikuttaa voimakkaasti kasvualustan elinkaarilaskelmiin, kun turpeen hajoaminen niin kompostoinnin aikana kuin käyttökohteessa katsotaan kasvihuonekaasujen lähteeksi.

13 Turve toimii monien viherrakentamisessa käytettävien kasvualustojen tuotantomateriaalina. Sitä käytetään myös kompostointiprosessin aikana. Elinkaarilaskelmissa turvetta pidetään uusiutumattomana fossiilisena raaka-aineena. Elinkaarivaikutusten kannalta olisi hyvä, jos sekä kompostoinnissa kuin kasvualustojen tuotannossa voitaisiin käyttää biojätepohjaisia raaka-aineita. Niiden ilmastovaikutukset olisivat suotuisammat. Mädätetty ja kompostoitu jätevesiliete sekä kompostoitu, erilliskerätty biojäte ovat tyypillisiä jätevirtoja, joita voidaan käyttää kasvualustatuotannossa.

14 Nurmikot perustuivat ja menestyivät hyvin eri kasvualustoilla. Kierrätysmateriaaleja sisältävät kasvualustat sopivat myös vaativiin kohteisiin. Perustamisvaiheessa ravinteiden huuhtoutumisriski on olemassa runsaasti kompostia sisältävillä kasvualustoilla. Ei kasvualustoilla mahdollisesti tulee eroja pitkällä ajalla ravinteiden vapautumisessa ja vaikutuksessa nurmikon menestymiseen.

15 Kuljetukset ovat merkittävä kustannustekijä, mutta elinkaarilaskennassa kuljetusten polttoaineenkulutuksesta aiheutuvat elinkaarivaikutukset ovat sangen pienet. Pienentämällä kuljetettavien kasvualustamassojen määriä vähennettäisiin silti kuljetusten ympäristövaikutuksia.

16 Lähellä olevien kasvualustamateriaalien käyttäminen kasvualustan tuotannossa voisi tapahtua siten, että paikalle kuljetetaan vain tarvittava komposti, joka sekoitetaan kasvualustaksi käyttökohteen materiaaleja, esimerkiksi poistomaata hyödyntäen. Kasvualustojen muokkaaminen käyttökohteeseen sopivaksi lähellä käyttöpaikkaa kaipaa kehittämistä. Puuttuvien käsittelytilojen ja laitteistojen lisäksi kohdepaikalla tuotettujen kasvualustojen tuottamisessa on lisäksi lainsäädännöllisiä rajoitteita.

17 Perustamisvaihe on päästöjen ja huuhtoutumien kannalta keskeisin: (Todennäköisiä mietinnässä olevia johtopäätelmiä Perustaminen loppukesällä Siirtonurmikon käyttö perustamisessa Nopea kasvuston perustuminen muuten Ravinteita hillitysti perustamisessa (ja kierrätysmateriaalista tehtyjen lannoittevalmisteiden käyttö myöhemmin kasvilajien käyttäytyminen pitkällä aikavälillä)

18 g/ha/day 8000 Vaskipuiston N-N2O päästöt N2O-N g/ha/day A5 N2O-N g/ha/day A4 N2O-N g/ha/day A3 N2O-N g/ha/day A2 N2O-N g/ha/day A1 0

19 g/ha/day Dityppioksidi typen päästöt kerroskokeessa C 10cm B 20 cm A 20cm A 5cm

20 g/ha/day Dityppioksidin päästöt astiakokeesta D ilman D kasv.-lla C ilman C kasv.-lla B ilman B kasv.-lla A ilman A kasv.-lla

21 Keskeisin sanoma: Elinkaarivaikutusten kannalta olisi hyvä, jos niin kompostoinnissa kuin kasvualustojen tuotannossa voitaisiin käyttää biojätepohjaisia raaka-aineita. Niiden ilmastovaikutukset ovat suotuisammat kuin turpeen. Mädätetty ja kompostoitu jätevesiliete sekä kompostoitu, erilliskerätty biojäte ovat tyypillisiä jätevirtoja, joita voidaan käyttää kasvualustatuotannossa. Ravinteiden päästöt nurmikon perustamisvaiheessa kaipaavat lisää huomiota ja tutkimusta.

22 Olisiko tarvetta ekologisen tarkastelun lisäksi selvittää tarkemmin ekonomisia vaikutuksia ja mahdollisuuksia Kuljetukset ja nurmikon leikkuutiheyden vaikutus ympäristövaikutuksiin näkyy lähinnä primäärienergian tarpeessa. Ilmastovaikutus on sangen pieni pitkänkin tarkastelujakson aikana. Taloudellisesti kuljetuksilla ja leikkuutarpeella voi olla hyvin suuri vaikutus. Aloitettuja tarkasteluja olisi hyödyllistä jatkaa ao. kysymyksiä selvittämällä.

23 Kustannus-hyöty-analyysi kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä nurmikoiden perustamisessa ja hoidossa (Tiina Ruuskanen) Talouden kannalta Ympäristön kannalta Yhteiskunnan kannalta (sosio-ekonominen)

24 Kustannus-hyötyanalyysistä (KHA, CBA) on yhteiskunnallisen päätöksenteon apuväline, jonka avulla määritetään projektin tai kaavaillun toimenpideohjelman yhteiskunnallinen kannattavuus Tarkoituksena on selvittää ylittävätkö suunnitellusta projektista saadut hyödyt sen kustannukset

25 Talousanalyysissa arvioitavat kustannukset : Materiaalikustannukset (kierrätysmateriaalipohjaiset kasvualustat noin 30 % edullisempia) Suorat työkustannukset Epäsuorat työkustannukset Kuljetuskustannukset Yleiskulut

26 Ympäristöanalyysissä arvioitavat tekijät : Ilmastovaikutus Hiilijalanjälki Vaikutus vesistöön Rehevöityminen Happamoituminen Maankäytön vaikutus

27 Tuote Hiilijalanjälki, /t tuotetta Muut vaikutukset, /t tuotetta Kustannukset yhteensä, /t tuotetta Viherrakentamiseen sopiva kasvualusta kierrätysmateriaaleista (kompostia 38 % + 62 % kivennäismaata) Viherrakentamiseen sopiva kasvualusta turpeesta (turvetta 38 % + 62 % kivennäismaata+ lannoitteet ja kalkki) Vaativampaan käyttöön soveltuva kasvualusta kierrätysmateriaaleista ja turpeesta (25 % kompostia + 25 % turvetta + 50 % kivennäismaata) Vaativampaan käyttöön soveltuva kasvualusta vain kierrätysmateriaaleista (50 % kompostia + 50 % kivennäismaata) Vaativampaan käyttöön soveltuva kasvualusta vain turpeesta (50 % turvetta + 50 % kivennäismaata + lannoitteet ja kalkki) 0,78 0,003 0,783 0,92 0,032 0,952 1,12 0,11 1,131 1,00 0,002 1,002 1,24 0,043 1,283

28 Yhteiskunnalliset vaikutukset Ryhmät Kunnat/viranomaiset Lähialueen asukkaat Asiakkaat Vaikuttavat tekijät Terveysriskit Melu Työllisyys Pöly/partikkelit Hyväksyttävyys

29 Terveysriskit Työllisyys 0,8 0,6 0,4 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8 Hyväksyttävyys Kierrätysmateriaaleja käyttäen Perinteinen Nollalinja Pöly/partikkelit Melu Haju

30 Hankkeen loppuseminaari on HAMKin Hämeenlinnan Visamäen kampuksella Tervetuloa! Kiitokset mielenkiinnosta!

LCA-työkalun kehittäminen. Puoliväliseminaari

LCA-työkalun kehittäminen. Puoliväliseminaari LCA-työkalun kehittäminen Puoliväliseminaari 4.6.2014 LCA-työkalu Työkalu kierrätysmateriaalin tuottajille ja viherrakentajille Ottaa huomioon sekä kierrätysmateriaalin tuotannon että nurmikon perustamis-

Lisätiedot

Elinkaariarvioinnin soveltaminen viherrakentamiseen

Elinkaariarvioinnin soveltaminen viherrakentamiseen Elinkaariarvioinnin soveltaminen viherrakentamiseen Esitys Hämeenlinnassa 1.2.2012 Frans Silvenius MTT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus frans.silvenius@mtt.fi Elinkaaritarkastelun soveltaminen

Lisätiedot

LCA in landscaping. Hanke-esitys Malmilla Frans Silvenius tutkija, MTT

LCA in landscaping. Hanke-esitys Malmilla Frans Silvenius tutkija, MTT LCA in landscaping Hanke-esitys Malmilla 20.3.2013 Frans Silvenius tutkija, MTT Mitä tarkoittaa elinkaariarviointi Elinkaariarviointi Viittaa tuotteen tai palvelun koko tuotanto- (ja kulutus-) ketjun aikana

Lisätiedot

Kierrätysmateriaaleilla käyttö viherrakentamisessa - elinkaaritarkastelua

Kierrätysmateriaaleilla käyttö viherrakentamisessa - elinkaaritarkastelua Kierrätysmateriaaleilla käyttö viherrakentamisessa - elinkaaritarkastelua LCA in landscaping hanke Frans Silvenius, MTT Bioteknologia ja elintarviketutkimus Mikko Jaakkola, Viherrakenne Jaakkola Oy Viherpäivät

Lisätiedot

Kustannus-hyötyanalyysi osana viherrakentamisen elinkaariarviointia. Tiina Ruuskanen KTJ seminaari, 27.11.2014

Kustannus-hyötyanalyysi osana viherrakentamisen elinkaariarviointia. Tiina Ruuskanen KTJ seminaari, 27.11.2014 Kustannus-hyötyanalyysi osana viherrakentamisen elinkaariarviointia Tiina Ruuskanen KTJ seminaari, 27.11.2014 Elinkaarianalyysin soveltaminen kestävään, kierrätysmateriaaleja hyödyntävään viherrakentamiseen

Lisätiedot

Kierrätysmateriaalien käyttömahdollisuudet viherrakentamisessa

Kierrätysmateriaalien käyttömahdollisuudet viherrakentamisessa Kierrätysmateriaalien käyttömahdollisuudet viherrakentamisessa Oiva Niemeläinen ja Tiina Ruuskanen, MTT Kasvintuotanto Frans Silvenius, MTT Bioteknologia ja elintarviketutkimus Biolaitosyhdistyksen seminaari

Lisätiedot

Kierrätysmateriaaleilla ekotekoja viherrakentamisessa,

Kierrätysmateriaaleilla ekotekoja viherrakentamisessa, Kierrätysmateriaaleilla ekotekoja viherrakentamisessa, LCA in landscaping hanke Oiva Niemeläinen, MTT Kasvintuotanto Frans Silvenius, MTT Bioteknologia ja elintarviketutkimus Viherpäivät 14.2.2012 Kierrätysmateriaaleja

Lisätiedot

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke

Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Työkalu ympäristövaikutusten laskemiseen kasvualustan valmistajille ja viherrakentajille LCA in landscaping hanke Frans Silvenius, MTT Bioteknologia ja elintarviketutkimus Kierrätysmateriaaleja mm. Kompostoidut

Lisätiedot

LCA IN LANDSCAPING. Kestävien, kierrätysmateriaaleja hyödyntävien viherrakennuskohteiden kustannus-hyöty-analyysi. Tiina Ruuskanen

LCA IN LANDSCAPING. Kestävien, kierrätysmateriaaleja hyödyntävien viherrakennuskohteiden kustannus-hyöty-analyysi. Tiina Ruuskanen Kestävien, kierrätysmateriaaleja hyödyntävien viherrakennuskohteiden kustannus-hyöty-analyysi Tiina Ruuskanen Kustannus-hyötyanalyysi (KHA, CBA) on yhteiskunnallisen päätöksenteon apuväline. KHA:n avulla

Lisätiedot

Nurmikko- ja niittyalueen ympäristövaikutukset

Nurmikko- ja niittyalueen ympäristövaikutukset Nurmikko- ja niittyalueen ympäristövaikutukset Luennon sisältö Materiaalien ympäristövaikutukset Perustamisen ympäristövaikutukset Ylläpidon ympäristövaikutukset Muut ympäristövaikutukset Ympäristövaikutusten

Lisätiedot

KeHa-hanke Elinkaariajattelu

KeHa-hanke Elinkaariajattelu KeHa-hanke Elinkaariajattelu Kick-off tilaisuudet/ Kestävyysprofiiliselvitys Frans Silvenius tutkija, MTT Mitä tarkoittaa elinkaariarviointi Elinkaariarviointi Viittaa tuotteen tai palvelun koko tuotanto-

Lisätiedot

Demokohteista Oiva Niemeläinen. Työpaja Hämeenlinna

Demokohteista Oiva Niemeläinen. Työpaja Hämeenlinna Demokohteista Oiva Niemeläinen Työpaja 1.2.2012 Hämeenlinna Demonstraatiot Tavoitteena on perustaa noin 20 erilaista nurmikkokohdetta, joissa esitellään kierrätysraaka-aineiden hyödyntämistä 4 korkean

Lisätiedot

Annex Ac2 29 Environmental risks assessment report of risk in establishment and maintenance phases

Annex Ac2 29 Environmental risks assessment report of risk in establishment and maintenance phases Annex Ac2 29 Environmental risks assessment report of risk in establishment and maintenance phases Ympäristöriskiraportti astiakokeiden ja demokokeiden tulosten ja kokemusten pohjalta hankkeen sisäiseen

Lisätiedot

Demot ja alustavia kokemuksia ja tuloksia

Demot ja alustavia kokemuksia ja tuloksia Demot ja alustavia kokemuksia ja tuloksia Oiva Niemeläinen Väliseminaari 17.8.2012 LEPAA2012 Demotoiminnan tavoitteena hankkeessa on A) Esitellä kierrätysmateriaalien käyttömahdollisuuksia viherrakentamisessa

Lisätiedot

Työpaja Yleisesitys. Oiva Niemeläinen, MTT

Työpaja Yleisesitys. Oiva Niemeläinen, MTT TYÖPAJA 1.2.2012 Yleisesitys LCA in landscaping, Oiva Niemeläinen Elinkaariarvioinnin kehittämisestä, Frans Silvenius Demopaikkojen perustamisesta; Oiva Niemeläinen Viherrakentajan mietteitä demopaikkojen

Lisätiedot

Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua?

Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua? Ilmastovaikutuksia vai vesistönsuojelua? Juha Grönroos ja Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskus JaloJäte päätösseminaari 2.12.2010, Mikkeli Etelä Savon biomassat TARKASTELUN ULKOPUOLELLE JÄTETYT TOIMINNOT:

Lisätiedot

KeHa-hanke LCA-laskennan alustavat tulokset/

KeHa-hanke LCA-laskennan alustavat tulokset/ KeHa-hanke LCA-laskennan alustavat tulokset/ Esitys Lappeenrannassa 5.5..2014 Frans Silvenius tutkija, MTT Elinkaariarviointi Mitä on elinkaariarviointi? Viittaa tuotteen tai palvelun koko tuotanto- (ja

Lisätiedot

KeHa-hanke LCA-laskennan tulokset/

KeHa-hanke LCA-laskennan tulokset/ KeHa-hanke LCA-laskennan tulokset/ Esitys Kruunupyyssä 29.4.2014 Frans Silvenius tutkija, MTT Elinkaariarviointi Mitä on elinkaariarviointi? Viittaa tuotteen tai palvelun koko tuotanto- (ja kulutus-) ketjun

Lisätiedot

Tutkittua tietoa mallasohran viljelystä ympäristövaikutusten näkökulmasta

Tutkittua tietoa mallasohran viljelystä ympäristövaikutusten näkökulmasta Tutkittua tietoa mallasohran viljelystä ympäristövaikutusten näkökulmasta Yrjö Virtanen, vanhempi tutkija, MTT Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten arviointi Elinkaariarviointi (LCA) Luonnon resurssit

Lisätiedot

Kuinka vihreä on viherkatto?

Kuinka vihreä on viherkatto? Kuinka vihreä on viherkatto? Sini Veuro, Helsingin yliopisto Oma Piha messut Miniseminaari viherkatoista 29.3.2012 Kestävän kehityksen pilarit Kustannukset TALOUS Käyttöiän kasvu Huolto Energian käyttö

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase Energiataseessa lasketaan

Lisätiedot

Kala-LCA:n päivitys. Toimittajatilaisuus 25.4. 2012 Säätytalo Frans Silvenius, MTT

Kala-LCA:n päivitys. Toimittajatilaisuus 25.4. 2012 Säätytalo Frans Silvenius, MTT Kala-LCA:n päivitys Toimittajatilaisuus 25.4. 2012 Säätytalo Frans Silvenius, MTT KalaLCA Suomen kalankasvatuksen elinkaaritarkastelun päivittäminen Osallistuneet tutkijat MTT Frans Silvenius, Sirpa Kurppa,

Lisätiedot

LAYMAN S REPORT LCA IN LANDSCAPING LIFE09 ENV FI Application of LCA for sustainable green cover management using waste derived materials

LAYMAN S REPORT LCA IN LANDSCAPING LIFE09 ENV FI Application of LCA for sustainable green cover management using waste derived materials LAYMAN S REPORT LCA IN LANDSCAPING LIFE09 ENV FI 000570 Application of LCA for sustainable green cover management using waste derived materials Natural Resources Institute Finland (Luke) (until 31.12.2014

Lisätiedot

KeHa-hanke Karjalanpiirakan LCA

KeHa-hanke Karjalanpiirakan LCA KeHa-hanke Karjalanpiirakan LCA Esitys Joensuussa Frans Silvenius tutkija, MTT Tutkimusalue Vastuullinen ruokaketju hyvinvoiva kuluttaja Miten kehitetään ruokaketjun vastuullisuutta ja edistetään kuluttajien

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase

Lisätiedot

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa

Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa Biokaasua Pirkanmaan biojätteistä Biokaasuseminaari UKK-Instituutissa 17.6.2016 Esa Nummela, Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy yhtiö perustettu 1994 17 osakaskuntaa 65 työntekijää Liikevaihto

Lisätiedot

Keha-hanke Elinkaariajattelu

Keha-hanke Elinkaariajattelu Keha-hanke Elinkaariajattelu Kick-off tilaisuudet Sirpa Kurppa prof., MTT ELINKAARI? Meijeri Tyytyväinen kuluttaja Tukku- ja vähittäiskauppa Rehuteollisuus ja -kauppa Rehuntuotanto Panosteollisuus ja -kauppa

Lisätiedot

Kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi

Kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi Kierrätysmateriaaleja hyödyntävien kasvualustojen tuotantoprosessin ympäristö- ja yhteiskunnallinen kustannus-hyötyanalyysi Tiina Ruuskanen MTT Kasvintuotanto, MTT Planta, 31600 Jokioinen, tiina.ruuskanen@mtt.fi

Lisätiedot

Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi

Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi Tapio Salo ja Maarit Hellstedt Luonnonvarakeskus Biomaakunta-seminaari 30.10.2017, Kälviä Kotieläintuotannon sijoittuminen Kotieläintuotanto on voimakasta Pohjanmaalla

Lisätiedot

Lannankäsittelyn elinkaariset ympäristövaikutukset

Lannankäsittelyn elinkaariset ympäristövaikutukset HYÖTYLANTA-loppuseminaari 5.9.2011 Lannankäsittelyn elinkaariset ympäristövaikutukset Katri Rankinen Juha Grönroos Suomen ympäristökeskus (SYKE) Miia Kuisma, MTT Reetta Palva ja Sakari Alasuutari, TTS

Lisätiedot

Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys

Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten kehitys Yrjö Virtanen, vanhempi tutkija, MTT Ohrasta olueksi -ketjun ympäristövaikutusten arviointi 2005, arvion päivitys 2010 Elinkaariarviointi (LCA) Luonnon

Lisätiedot

Viljakaupan rooli ympäristöviestinnässä. Jaakko Laurinen Kehityspäällikkö Raisio Oyj

Viljakaupan rooli ympäristöviestinnässä. Jaakko Laurinen Kehityspäällikkö Raisio Oyj Viljakaupan rooli ympäristöviestinnässä Jaakko Laurinen Kehityspäällikkö Raisio Oyj 2.11.2011 Ympäristöasioita viljaketjussa Väestö lisääntyy nyt 7 mrd. vuonna 2050 9 mrd. Samaan aikaan ruokavalio muuttuu

Lisätiedot

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa

Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Jätevesilietteen eri käsittelyvaihtoehtojen kasvihuonekaasupäästöt pohjoisissa olosuhteissa Heini Postila a, Maria Lauronen a, Sari Piippo b a Vesi- ja ympäristötekniikka, Oulun yliopisto b Energia- ja

Lisätiedot

LCA IN LANDSCAPING. Astiakokeet. LIFE09 ENV FI projekti on saanut Euroopan yhteisön LIFE-rahoitustukea.

LCA IN LANDSCAPING. Astiakokeet. LIFE09 ENV FI projekti on saanut Euroopan yhteisön LIFE-rahoitustukea. Astiakokeet Astiakokeet LCA IN LANDSCAPING Perustettu: Vuosittain 2011-2014 Materiaalit: Kasvualustat astioissa + siemenseos Hoito: Nurmen leikkuu tarpeen mukaan Mitattu: Huuhtoutumat, kasvihuonekaasut

Lisätiedot

Turvepeltojen ympäristöhaasteet

Turvepeltojen ympäristöhaasteet Turvepeltojen ympäristöhaasteet Kristiina Regina Turvepeltojen parhaat viljelytavat nyt ja tulevaisuudessa Ilmajoki 21.11.2017 Turvemaiden globaali merkitys Peittävät 3 % maa-alasta Varastoivat 30 % maaperän

Lisätiedot

Elinkaariajattelu autoalalla

Elinkaariajattelu autoalalla Elinkaariajattelu autoalalla Mikä on tuotteen ELINKAARI? Tuotteen vaiheet raaka-aineiden hankinnasta tai tuottamisesta tuotteen käyttöön ja loppukäsittelyyn. MARKKINOINTI JAKELU, KAUPPA TUOTANTO KÄYTTÖ,

Lisätiedot

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi Helena Wessman KCL Helena Wessman 27.5.2009 1 MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Kestävä kehitys = taloudellisuus+sosiaalinen hyväksyttävyys+ ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

Hiedanranta-LCA Vaihtoehtoisten sanitaatio- ja viemäröintiratkaisujen ympäristövaikutusten ja kustannusten arviointi

Hiedanranta-LCA Vaihtoehtoisten sanitaatio- ja viemäröintiratkaisujen ympäristövaikutusten ja kustannusten arviointi Hiedanranta-LCA Vaihtoehtoisten sanitaatio- ja viemäröintiratkaisujen ympäristövaikutusten ja kustannusten arviointi Riikka Malila ja Suvi Lehtoranta Suomen ympäristökeskus SYKE 2018 Sanitaatio- ja viemäröintivaihtoehtojen

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa

Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Päätösmallin käyttö lietteenkäsittelymenetelmän valinnassa Diplomityön esittely Ville Turunen Aalto yliopisto Hankkeen taustaa Diplomityö Vesi- ja ympäristötekniikan laitokselta Aalto yliopistosta Mukana

Lisätiedot

Kansallisen laskentasuosituksen sisältö

Kansallisen laskentasuosituksen sisältö Kansallisen laskentasuosituksen sisältö Foodprint Tools hankkeen loppuseminaari 7.11.2012 MTT Hanna Hartikainen - Hannele Pulkkinen Sisällysluettelo Johdanto 1. Sanasto 2. Toiminnallinen yksikkö 3. Ilmastovaikutusten

Lisätiedot

Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla

Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla Teholanta-hankkeen loppuseminaari 11.12.2018, Tampere Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla Reetta Palva, TTS Työtehoseura Lähtökohdat Lannan poltto tilalla olemassa olevassa lämpökattilassa

Lisätiedot

Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä

Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä Johanna Niemistö, Suomen ympäristökeskus SYKE Toimintamalli yritysten elinkaaristen ympäristövaikutusten kehittämiseksi (MALLI-Y) -hanke Kestävän tuotekehittämisen

Lisätiedot

Turvepeltojen viljely. Merja Myllys

Turvepeltojen viljely. Merja Myllys Turvepeltojen viljely Merja Myllys Suoseuran seminaari 23.3.2011 Turvepeltojen määrä Eripaksuisten turvemaiden määrä turpeen paksuus ha % peltoalasta alle 30 cm 9 000 0,4 30-60 cm 80 000 3,3 yli 60 cm

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Elinkaariklinikka: Maksuton, kevennetty arviointi pk-yrityksen tuotteiden tai palveluiden ympäristövaikutuksista ja kustannuksista

Elinkaariklinikka: Maksuton, kevennetty arviointi pk-yrityksen tuotteiden tai palveluiden ympäristövaikutuksista ja kustannuksista Elinkaariklinikka: Maksuton, kevennetty arviointi pk-yrityksen tuotteiden tai palveluiden ympäristövaikutuksista ja kustannuksista Teolliset symbioosit materiaalikehitys ja Malli-Y -analyysi Pohjois-Savo

Lisätiedot

Ilmastolounas-esittely 9.10.2013

Ilmastolounas-esittely 9.10.2013 Ilmastolounas-esittely 9.10.2013 Ilmastolounaan tausta MTT Agrifood Research Finland 11/11/2013 2 Kulutuksen ympäristövaikutusten jakautuminen kulutusryhmittäin Muu Koulu/työ Vaatteet Hyvnvointi Vapaa-aika

Lisätiedot

Hiilijalanjälkien laskenta ja merkinnät

Hiilijalanjälkien laskenta ja merkinnät Hiilijalanjälkien laskenta ja merkinnät Mitä mieltä ovat kuluttajat? Hannele Pulkkinen ja Hanna Hartikainen Vastuullinen ruokaketju hyvinvoiva kuluttaja MTT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Lähde:

Lisätiedot

Keha-hanke Elinkaariajattelu

Keha-hanke Elinkaariajattelu Keha-hanke Elinkaariajattelu Kick-off tilaisuudet Sirpa Kurppa prof., MTT Elinkaariajattelu Erityisesti fokusointi ja järjestelmärajat linkitys hanketoimintaan ELINKAARI? Meijeri Tyytyväinen kuluttaja

Lisätiedot

Vastuullinen ruokaketju - hyvinvoiva kuluttaja Kalvosarja särkijalosteen ympäristövaikutuksista

Vastuullinen ruokaketju - hyvinvoiva kuluttaja Kalvosarja särkijalosteen ympäristövaikutuksista Vastuullinen ruokaketju - hyvinvoiva kuluttaja Kalvosarja särkijalosteen ympäristövaikutuksista 18.11.2014 Frans Silvenius/MTT/BEL/Kestävä biotalous Tutkimusalue Vastuullinen ruokaketju hyvinvoiva kuluttaja

Lisätiedot

Ympäristöjalanjäljet - miten niitä lasketaan ja mihin niitä käytetään? Hiilijalanjälki

Ympäristöjalanjäljet - miten niitä lasketaan ja mihin niitä käytetään? Hiilijalanjälki Place for a photo (no lines around photo) Ympäristöjalanjäljet - miten niitä lasketaan ja mihin niitä käytetään? Hiilijalanjälki Tekstiilien ympäristövaikutusten arviointi 30.1.2014 VTT, Espoo Johtava

Lisätiedot

Ravinteet talteenottava vesihuolto Vaihtoehtojen tarkastelua

Ravinteet talteenottava vesihuolto Vaihtoehtojen tarkastelua Ravinteet talteenottava vesihuolto Vaihtoehtojen tarkastelua Riikka Vilpas & Suvi Lehtoranta, SYKE, Biourea-hankkeen loppuseminaari 9.11.2016, Tampere Esityksen sisältö Vaihtoehtoiset ratkaisut - skenaariot

Lisätiedot

Siipikarjanlannan käsittely - elinkaariset ympäristövaikutukset. Suvi Lehtoranta Suomen ympäristökeskus Teholannan loppuseminaari

Siipikarjanlannan käsittely - elinkaariset ympäristövaikutukset. Suvi Lehtoranta Suomen ympäristökeskus Teholannan loppuseminaari Siipikarjanlannan käsittely - elinkaariset ympäristövaikutukset Suvi Lehtoranta Suomen ympäristökeskus Teholannan loppuseminaari 11.12.2018 Tampere Siipikarjantuotanto missä tuotannon vaiheissa ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

LCA IN LANDSCAPING. Jokioinen. LIFE09 ENV FI projekti on saanut Euroopan yhteisön LIFE-rahoitustukea.

LCA IN LANDSCAPING. Jokioinen. LIFE09 ENV FI projekti on saanut Euroopan yhteisön LIFE-rahoitustukea. Jokioinen 4 demokohdetta: 1. Nurmikko 2. Siirtonurmikko 3. Niitty 4. Meluvalliniitty Kierrätysmateriaalien käytön demonstrointi eri nurmikkokohteissa. 1. Nurmikko Perustettu: 24.5.2011 Materiaalit: 3 kasvualustaa

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

Nurmikon leikkuun polttoainekulutus ja kasvihuonekaasupäästöt osana viherrakennuskohteen elinkaariarviointia

Nurmikon leikkuun polttoainekulutus ja kasvihuonekaasupäästöt osana viherrakennuskohteen elinkaariarviointia Nurmikon leikkuun polttoainekulutus ja kasvihuonekaasupäästöt osana viherrakennuskohteen elinkaariarviointia Frans Silvenius 1), Aaro Alaspää 2), Oiva Niemeläinen 2) ja Kirsi Raiskio 2) 1 MTT BEL Latokartanonkaari

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset -mistä ne muodostuvat? Tanja Myllyviita Suomen ympäristökeskus

Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset -mistä ne muodostuvat? Tanja Myllyviita Suomen ympäristökeskus Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset -mistä ne muodostuvat? Tanja Myllyviita Suomen ympäristökeskus 28.11.2018 Biokaasulaitoksen kierrätyslannoitteiden ympäristövaikutukset Kierrätyslannoitteilla

Lisätiedot

Metsätuotannon elinkaariarviointi

Metsätuotannon elinkaariarviointi Metsätuotannon elinkaariarviointi Antti Kilpeläinen Metsätieteiden seminaari Metsäntutkimus tänään ja tulevaisuudessa 31.8.2012, Joensuu Miksi elinkaaritarkasteluja metsätuotannolle? Voidaan tarkastella

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSELOSTE KAHI-tiilet ja -harkot

YMPÄRISTÖSELOSTE KAHI-tiilet ja -harkot YMPÄRISTÖSELOSTE KAHI-tiilet ja -harkot EN 15804 mukaisesti Saint-Gobain Weber Oy:n ympäristöseloste EPD (Environmental Product Declaration) perustuu EN 15804 ja ISO 14040 mukaiseen elinkaariarviointiin.

Lisätiedot

Kompostoidun biokaasulaitosmädätteen typpi ja fosfori ravinteiden hiilijalanjälki Labio Oy:n Lahden laitoksella

Kompostoidun biokaasulaitosmädätteen typpi ja fosfori ravinteiden hiilijalanjälki Labio Oy:n Lahden laitoksella Kompostoidun biokaasulaitosmädätteen typpi ja fosfori ravinteiden hiilijalanjälki Labio Oy:n Lahden laitoksella Jouni Havukainen, Ville Uusitalo 1. Johdanto REISKA- projektin tavoitteena on lisätä Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Lietteen jatkokäsittelyn energiatase ja kasvihuonepäästöt SYKEn laskentamalli Turun Seudun Puhdistamo Oy:n (TSP) lietteelle

Lietteen jatkokäsittelyn energiatase ja kasvihuonepäästöt SYKEn laskentamalli Turun Seudun Puhdistamo Oy:n (TSP) lietteelle Lietteen jatkokäsittelyn energiatase ja kasvihuonepäästöt SYKEn laskentamalli Turun Seudun Puhdistamo Oy:n (TSP) lietteelle Jyrki Laitinen Suomen ympäristökeskus SYKE 1.2.2017 Lietteen jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Nurmikko- ja niittyalueen perustamisprosessi

Nurmikko- ja niittyalueen perustamisprosessi Nurmikko- ja niittyalueen perustamisprosessi Luennon sisältö Yleistä Kasvualustatyöt Kylvönurmikon perustaminen Siirtonurmikon perustaminen Emulsiokylvönurmikon perustaminen Uusniityn perustaminen Kierrätysmateriaalien

Lisätiedot

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä Aki Finér Kestävän kehityksen asiantuntija Raisio-konserni Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Energia- ja ympäristöindeksit luotiin

Lisätiedot

Puu vähähiilisessä keittiössä

Puu vähähiilisessä keittiössä Puu vähähiilisessä keittiössä 16.09.2013 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkija Tässä esityksessä: 1. Miksi hiilijalanjälki? 2. Mistä keittiön hiilijalanjälki syntyy? 3. Puun rooli vähähiilisessä sisustamisessa

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus

BiKa-hanke Viitasaaren työpaja Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus BiKa-hanke Viitasaaren työpaja 27.3.2018 Uusiutuvan energian direktiivi REDII ehdotus Saija Rasi, Luonnonvarakeskus Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 29.3.201 RED

Lisätiedot

Järviruo on korjuu- ja käsittelyketjut ja niiden kannattavuus

Järviruo on korjuu- ja käsittelyketjut ja niiden kannattavuus Järviruo on korjuu- ja käsittelyketjut ja niiden kannattavuus Tanja Myllyviita tutkija Suomen ympäristökeskus tanja.myllyviita@ymparisto.fi Yliopistokatu 7 (Natura-rakennus), 80100 Joensuu, PL 111 Joensuu

Lisätiedot

Rehu- ja siementuotannon yhdistämistilanteita

Rehu- ja siementuotannon yhdistämistilanteita Nurmisiemen- ja rehutuotannon yhdistämismahdollisuuksista Monipuolisuutta viljelykiertoon Nurmisiemenseminaari 22.2.2013 Huittinen Oiva Niemeläinen, MTT Kasvintuotanto, Rehu- ja siementuotannon yhdistämistilanteita

Lisätiedot

KIERRÄTYSMAIDEN KÄYTÖN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KASVUALUSTOISSA OULUN KAUPUNGIN PUISTO- JA KATUHANKKEISSA

KIERRÄTYSMAIDEN KÄYTÖN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KASVUALUSTOISSA OULUN KAUPUNGIN PUISTO- JA KATUHANKKEISSA NONFOOD-KASVIT JA KIERRÄTYSMATERIAALIT MAISEMOINNISSA 14.2.2019 KIERRÄTYSMAIDEN KÄYTÖN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KASVUALUSTOISSA OULUN KAUPUNGIN PUISTO- JA KATUHANKKEISSA Heikki Pulkkinen, kaupunginpuutarhuri

Lisätiedot

Mittatikun uudet sovellukset

Mittatikun uudet sovellukset Mittatikun uudet sovellukset Juha Matti Katajajuuri MTT Biotekniikka ja elintarviketutkimus Elintarvikeketjun vastuullisuuden (CSR) kehittäminen ja tuotteistaminen vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa

Lisätiedot

Pajubiohiili biolaitoksissa. Ilmo Kolehmainen Pajupojat Oy

Pajubiohiili biolaitoksissa. Ilmo Kolehmainen Pajupojat Oy Pajubiohiili biolaitoksissa Ilmo Kolehmainen Pajupojat Oy Miksi juuri paju Luonnostaan huokoisin puurakenne - Nopea kasvu - Sadonkorjuu 2-3 vuoden välein LCA - Merkitys hiilitaseissa - Energian raaka-aineena

Lisätiedot

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,

Lisätiedot

MS1E ja MS3E-ikkunoiden EN-15804 ympäristöselosteet

MS1E ja MS3E-ikkunoiden EN-15804 ympäristöselosteet MS1E ja MS3E-ikkunoiden EN-15804 ympäristöselosteet Tämä seloste kattaa EN 15804-standardin edellyttämän yritysten välisen viestinnän ympäristöselosteen raportoinnin, joka määritetään EN 15942, Sustainability

Lisätiedot

Yksikkö 2011 2012 2013

Yksikkö 2011 2012 2013 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2013 22.4.2014 Kari Iltola 020 799 2217 kari.iltola@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 1 1.1. Energiankulutus 2013...

Lisätiedot

LCA IN LANDSCAPING. Lepaa. LIFE09 ENV FI projekti on saanut Euroopan yhteisön LIFE-rahoitustukea.

LCA IN LANDSCAPING. Lepaa. LIFE09 ENV FI projekti on saanut Euroopan yhteisön LIFE-rahoitustukea. Lepaa 2 demokohdetta: 1. Nurmikko 2011 2. Nurmikko 2012 3. Niitty 4. Hoito 5. Viherkatto 1. 2. 3. 4. 5. 3. Niitty 2. Nurmikko 2012 1. Nurmikko 2011 1. Nurmikko 2011 3 kasvualustaa HS Vesi Ravinnemulta

Lisätiedot

Jätevedenkäsittelyn hiilijalanjälki pienemmäksi ravinteita kierrättämällä - Case Hiedanranta

Jätevedenkäsittelyn hiilijalanjälki pienemmäksi ravinteita kierrättämällä - Case Hiedanranta Jätevedenkäsittelyn hiilijalanjälki pienemmäksi ravinteita kierrättämällä - Case Hiedanranta Riikka Malila Suomen ympäristökeskus SYKE Vesihuoltopäivät 15.- 16.5.2019 25 000 ASUKASTA 10 000 TYÖPAIKKAA

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

KeHa-hanke LCA-laskennan tilanne/naantali

KeHa-hanke LCA-laskennan tilanne/naantali KeHa-hanke LCA-laskennan tilanne/naantali Esitys Naantali Frans Silvenius tutkija, MTT Tuotteen valinta Erilaisia vaihtoehtoja tuotteeksi oli useita Tuotteeksi valittiin kuitenkin ahvenpihvi Kyselyn tilanne

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSERTIFIKAATTI NRO Y 103/05 Myöntämispäivä 4.5.2005 TUOTTEEN NIMI VALMISTAJAT TUOTEKUVAUS. Teräsbetonipaalut

YMPÄRISTÖSERTIFIKAATTI NRO Y 103/05 Myöntämispäivä 4.5.2005 TUOTTEEN NIMI VALMISTAJAT TUOTEKUVAUS. Teräsbetonipaalut YMPÄRISTÖSERTIFIKAATTI NRO Y 103/05 Myöntämispäivä 4.5.2005 TUOTTEEN NIMI Teräsbetonit VALMISTAJAT Paalut: Abetoni Oy Kokemäen TB-Paalu Oy Lujabetoni Oy Parma Oy Skanska Betoni Oy Teräsosat: Leimet Oy

Lisätiedot

Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet. Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä

Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet. Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä Kaasukäyttöisen liikenteen mahdollisuudet Parlamentaarinen liikenneverkkotyöryhmä 6.4.2017 06/04/2017 Jukka Metsälä 2 KAASUKÄYTTÖINEN LIIKENNE SUOMESSA Tällä hetkellä Suomessa on noin 2 500 kaasua polttoaineena

Lisätiedot

Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje

Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje Helsingin kaupunkitilaohje Kasvualustat http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/kasvualustojen-laatuvaatimukset-2/ Kasvualustalla tarkoitetaan niitä kasvillisuusalueen maakerroksia, joihin kasvin juuret

Lisätiedot

Viheralan asenteet kompostia kohtaan nyt - entä huomenna? Tom Niemi Agronomi, yrittäjä Viherympäristöliiton kasvualustatyöryhmän pj

Viheralan asenteet kompostia kohtaan nyt - entä huomenna? Tom Niemi Agronomi, yrittäjä Viherympäristöliiton kasvualustatyöryhmän pj Viheralan asenteet kompostia kohtaan nyt - entä huomenna? Tom Niemi Agronomi, yrittäjä Viherympäristöliiton kasvualustatyöryhmän pj Tätä on kysytty: VYL:n näkemys komposteista Millaisia sääntöjä/ohjeita

Lisätiedot

Ympäristömegatrendit osaksi yritysten arvoketjua

Ympäristömegatrendit osaksi yritysten arvoketjua Ympäristömegatrendit osaksi yritysten arvoketjua Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Ympäristöosaaminen arvoketjussa 20.9.2011 Teknologiateollisuus, Helsinki Kuva: Lauri Rotko/Plugi Megatrendit - lähtökohdat

Lisätiedot

Energian säästöä ja ilmastonmuutoksen hillintää. OMAVARA -hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Hannu Känkänen

Energian säästöä ja ilmastonmuutoksen hillintää. OMAVARA -hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Hannu Känkänen Energian säästöä ja ilmastonmuutoksen hillintää OMAVARA -hankkeen loppuseminaari 19.3.2013 Hannu Känkänen 22.3.2013 Fossiilisen energian säästöön palkokasvien avulla (väkilannoitetypen käytön vähenemisen

Lisätiedot

Renne Sänisalmi. Maa-ainesseminaari 6.5.2010 Kajaani

Renne Sänisalmi. Maa-ainesseminaari 6.5.2010 Kajaani Renne Sänisalmi Kouluttaja, Kainuun ammattiopisto KIVIAINEKSET JA YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN Maa-ainesseminaari 6.5.2010 Kajaani AIKUISOPISTO Esityksen sisältöä: viher- ja ympäristörakentaminen kiviainesten

Lisätiedot

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla

Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä. Paavo Ojanen Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Kasvihuonekaasutaseet tutkimuksen painopisteenä Paavo Ojanen 6.11.2015 Metsänparannussäätiön 60-vuotisjuhla Taustaa Suomessa on metsäojitettuja soita n. 4,7 miljoonaa ha merkittävä uusiutuvan raaka-aineen

Lisätiedot

Kasvualusta joka hoitaa lannoituksen puolestasi

Kasvualusta joka hoitaa lannoituksen puolestasi Kasvualusta joka hoitaa lannoituksen puolestasi Kompostit ja viheralueiden koristekasvien ravinnehuolto Tom Niemi Pensaat, perennat ja puut nurmikko on peruspintaa, muut koristekasvit tekevät parhaimmillaan

Lisätiedot

Hiilijalanjälkilaskurin käyttö SYKEn tietokonehankinnassa

Hiilijalanjälkilaskurin käyttö SYKEn tietokonehankinnassa Hiilijalanjälkilaskurin käyttö n tietokonehankinnassa Tutkija Maija Mattinen ja erikoistutkija Ari Nissinen Suomen ympäristökeskus () Energiatehokkuus julkisissa hankinnoissa, Tampere, 8.10.2012 Ari Sirkka

Lisätiedot

Samalta viivalta Elintarvikkeiden ilmastovaikutuksille yhtenäinen laskentasuositus

Samalta viivalta Elintarvikkeiden ilmastovaikutuksille yhtenäinen laskentasuositus Samalta viivalta Elintarvikkeiden ilmastovaikutuksille yhtenäinen laskentasuositus Foodprint Tools hankkeen loppuseminaari 7.11.2012 MTT Juha-Matti Katajajuuri - Hannele Pulkkinen Päivän ohjelma 12.30-12.35

Lisätiedot

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä

Lisätiedot

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUN TUOTANTO JA HYÖDYNTÄMINEN Biokaasu on hapettoman mätänemisprosessin tulos, jonka lopputuotteena syntyy myös kiinteää mädätysjäännöstä Biokaasu on koostumukseltaan

Lisätiedot

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014

KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 KESKON KÄYTÖSSÄ OLEVIEN KIINTEISTÖJEN ENERGIAKULUTUKSEN YMPÄRISTÖPROFIILI 2014 3.3.2015 Anna-Mari Pirttinen 020 799 2219 anna-mari.pirttinen@energiakolmio.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1. Energiankulutus

Lisätiedot

Uudet kierrätyspohjaiset kasvualustat. Biotalouspäivät Lahti Sanna Kukkonen

Uudet kierrätyspohjaiset kasvualustat. Biotalouspäivät Lahti Sanna Kukkonen Uudet kierrätyspohjaiset kasvualustat Biotalouspäivät Lahti 8.11.2018 Sanna Kukkonen Kierrätyspohjaiset kasvualustat - taustaa Kaupunki- ja kasvihuoneviljelyyn on tarve kehittää uusia vähähiilisiä ja kiertotaloutta

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot:

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot: Helsingin seudun ympäristöpalvelut ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT Vuosina 2009 2016 Lisätiedot: johannes.lounasheimo@hsy.fi 1. HSY 2. VESIHUOLTO 3. JÄTEHUOLTO dia 6 dia 35 dia

Lisätiedot

Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus

Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus 4.9.2019 IPCC raportit 10/2018 ja 8/2019: Ilmasto lämpenee hälyttävällä

Lisätiedot

Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset

Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset Rakentamisen ja rakennusmateriaalien ympäristövaikutukset Rakentamisen käsitteet ja materiaalit kurssi Luento 1 10.10.2017 Esa Partanen esa.partanen@xamk.fi p. 044 7028 437 SCE - Sustainable Construction

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot:

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot: Helsingin seudun ympäristöpalvelut ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT Vuosina 2009 2015 Lisätiedot: johannes.lounasheimo@hsy.fi 1. HSY 2. VESIHUOLTO 3. JÄTEHUOLTO dia 6 dia 35 dia

Lisätiedot

Metsänkasvatuskelvottomien soiden kasvihuonekaasupäästöt

Metsänkasvatuskelvottomien soiden kasvihuonekaasupäästöt Metsänkasvatuskelvottomien soiden kasvihuonekaasupäästöt Kelvottomat käyttöön 13.3.2018 Paavo Ojanen 1, Kari Minkkinen 1, Timo Penttilä 2 1 Helsingin yliopisto / 2 Luonnonvarakeskus Metsänkasvatuskelvottomat

Lisätiedot

Biolaitosyhdistys ry. Erilliskeräyksen tilanne Suomessa. Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina

Biolaitosyhdistys ry. Erilliskeräyksen tilanne Suomessa. Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina Biolaitosyhdistys ry Erilliskeräyksen tilanne Suomessa Biolaitosten merkitys kiertotalouden toteuttajina Juha Pirkkamaa Biolaitosyhdistys ry:n sihteeri Toimialapäällikkö: ympäristö ja energia Forssan Seudun

Lisätiedot