1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: klo Paikka: HO/Paasikivi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013. Aika: 3.11.2013 klo 14.00. Paikka: HO/Paasikivi"

Transkriptio

1 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 16/2013 Aika: klo Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri Paula Talonen, taloudenhoitaja (saapui kohdassa 13.) Juhani Takkunen, varapuheenjohtaja Samu Vuorinen Jyrki Eriksson Jukka Heliö (saapui kohdassa 13.) Niina Iisakkila Jaana Keto Lotta Broms 1. Avaus Kuraattori avasi kokouksen klo Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Työjärjestys Hyväksyttiin työjärjestys sellaisenaan (liite 1). 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja muutoksin. 5. Ilmoitusasiat Hallituksella ei ollut ilmoitusasioita. 6. Tehdyt edustusvierailut Niina Iisakkila kertoi olleensa Osakunnan Fuksisitseillä. Lotta Broms kertoi olleensa Humanisticumin vuosijuhlissa.

2 2 (8) Samu Vuorinen ja toiminnanohjaaja kertoivat olleensa Kymenlaakson osakunnan rajanylityksessä. He veivät sinne lahjaksi sahtia. Taloudenhoitaja ja Jukka Heliö olivat olleet edustamassa Nylands Nationin Gäddfesteillä. Jukka Heliö kertoi olleensa edustamassa Turun Palossa. Hän oli vienyt lahjaksi sahtia ja laulukirjan. Juhlissa oli ollut ruokana hernekeittoa, jossa oli ollut seassa kuohuviiniä. 7. Toiminnanohjaajan asiat Toiminnanohjaaja huomautti, että marraskuun yleiskokouksessa hallituksen tehtävänä on hoitaa kokoustarjoilut. 8. Taloudenhoitajan asiat Taloudenhoitaja totesi saavuttuaan, ettei hänellä ole mitään asiaa. 9. Saapunut posti Kadettitoverikunnalta oli saapunut Kalpa lehti ja sen mukana tervehdys (liite 2). 10. Saapuneet kutsut Korp! Sakala oli lähettänyt kutsun 104. vuosijuhlaansa (liite 3). Hallituksesta kukaan ei lähtenyt edustamaan. Keskisuomalainen Osakunta oli lähettänyt kutsun Nauhanjakoillallisille (liite 4). Päätettiin laittaa kutsu virkailijoiden tiedotuslistalle. Turun yliopiston Savo Karjalainen Osakunta oli lähettänyt kutsun heidän seniorijuhlaansa (liite 5). Päätettiin laittaa kutsu eteenpäin Tavastia ry:lle. 11. Ulkojäsenhakemukset Yksi ulkojäsenhakemus oli tullut (liite 6). Hallitus hyväksyi hakemuksen. 12. Määräraha anomukset Käsiteltiin kohta taloudenhoitajan saavuttua paikalle. Liikuntavaliokunta oli hakenut 150 euroa lisää rahaa liikuntatapahtumien järjestämiseen (liite 7). Hallitus ei hyväksynyt hakemusta yleistoimintamäärärahan vähyyden vuoksi. 13. Tilahakemukset Hallitukselle ei ollut saapunut tilahakemuksia.

3 3 (8) 14. Budjetti 2014 (ensimmäinen käsittely) Budjetin ensimmäisessä käsittelyssä hallitus teki alustavia päätöksiä budjetoitavista summista. Hallitus tarkasteli aluksi taulukkoa, johon taloudenhoitaja oli lisännyt määrärahahakemusten (liitteet 8 34) summat sekä omat arvionsa tietyistä kohdista. Seuraavaksi hallitus kävi tarkemmin läpi valiokuntien hakemukset: Koulutusvaliokunta: Keton mukaan KVK oli tyytyväinen määrärahaansa kuluvana vuonna, eikä heillä ole tarvetta nostaa tai laskea sitä. Maakuntavastaavan virkaan tarvittava rahasumma riippuu siitä, miten virka alkaa muotoutua. Virkaan todettiin kuuluvan lähinnä edustustusluontoisia kuluja, sillä abi infot on budjetoitu jo muuhun momenttiin. Päätettiin lopulta budjetoida maakuntatoimintaan 400 euroa. Yhteensä valiokunnalle budjetoitiin Kulttuurivaliokunta: Todettiin, että vanha rahamäärä on vaikuttanut hyvältä. Budjetoitiin valiokunnalle Yleisvaliokunta: Valiokunta haki samaa summaa kuin aiempinakin vuosina. Todettiin summa hyväksi. Budjetoitiin valiokunnalle Ulkoasiainvaliokunta: UAV haluaisi korottaa Vierailut ystävyysosakuntiin momenttia, koska matkustaminen Liettuaan edullisesti laivalla ja bussilla on todella vaivalloista. Siksi olisi mielekästä tarjota matkaajille mahdollisuus päästä edustamaan myös lentämällä. Tähän hallitus oli myöntyväinen. Vierailijat osakunnassa momenttia haluttiin myös korottaa virvokkeiden hintavuuden vuoksi. Todettiin, että kyseisestä momentista suurin osa menoista menee illalliskortteihin ja virvokkeiden suhteen voidaan tehdä yhteistyötä isännän kanssa. Hallitus päätti myöntää momenttiin rahaa 3000 euroa. Loput kohdat pidettiin entisellään. Budjetoitiin valiokunnalle yhteensä Juhla ja ohjelmavaliokunta: JVK haluaisi korottaa hankinnat momenttia, sillä uusia pöytäliinoja täytyy hankkia. Hallitus näki hankinnan tarpeelliseksi. Myös emännistön momenttia haluttiin korottaa, sillä emännistön koko ja siten myös menot ovat kasvaneet. Todettiin, että momentti sisältää nykyisin lähinnä virkistystoimintaa ja ideana olisi lisätä nyt emännistön pienhankinnat tähän momenttiin. Haettu summa kuulosti hallitukselle isolta määrältä. Toisaalta ymmärrettiin, että emännöinnissä on paljon hommaa ja siitä olisi aiheellista palkita ihmisiä. Päätettiin budjetoida emännistölle Teeiltoihin tehtiin indeksikorotus, joka pyöristettiin summaan 1250, sillä se oli haettua summaa selkeämpi. Muut summat määriteltiin hakemuksen mukaisesti. Budjetoitiin valiokunnalle yhteensä Viestintävaliokunta: Hallitus pohti Hälläpyörän kokouskulut ja palkkiot momenttia. Hallitus mietti, onko jokaisen lehden jälkeen tarpeellista käydä ravintolassa. Hallitus esitti vaihtoehtoja, kuten viikonloppu Oitissa tai illanistujainen Osakunnalla. Päätettiin laskea momentti 600 euroon ja sisällyttää siihen palkkioruokailu ravintolassa kaksi kertaa vuodessa. Muut kohdat määriteltiin hakemuksen mukaisesti. Budjetoitiin valiokunnalle yhteensä Liikuntavaliokunta: Hallitus keskusteli Jukolan sponssista. Todettiin, että nyt osallistujille maksetaan osallistumismaksut kokonaisuudessaan, minkä lisäksi ylimääräiset rahat käytetään kuljetuksiin. Hallitus kannatti vaihtoehtoa, jossa osallistumismaksut kustannetaan, mutta matkakustannukset hoitaisi jokainen osallistuja itse. Päätettiin budjetoida 600 Jukolaan. Maanantaitarjoiluihin, eli jumppien ja lenkkien tarjoiluihin päätettiin budjetoida 600. Hallitus keskusteli myös Kumpulan sählyvuoron hintavuudesta ja kannattavuudesta. Hallitus toivoi, että vuoroa markkinoitaisiin aktiivisesti ja päätti edelleen varata 600

4 4 (8) vakiovuoroon. Budjetoitiin valiokunnalle yhteensä Seuraavaksi siirryttiin tarkastelemaan Tapahtumia ja osakuntajuhlia toiminnanohjaajan johdolla. Momentteihin päätettiin alustavasti budjetoida seuraavasti: Ilveshiihto: 3800 Summa oli perusteltu kuluvan vuoden kuluilla. Hämäläiset sitsit: 100, jolla katetaan yllättävät kulut tai koristelut. Pidot: 3000 Arvio perustuu edellisiin vuosiin. Hallitus toivoi budjetin alittuvan. Herrarit/Dammarit: 500 Juhlille tehdään oma momentti. Loput katetaan osallitusmismaksuilla. Riemuylioppilasjuhlat: 1600 Perustuu aiempiin vuosiin. Pohdittiin pitäisikö summaa nostaa ikäluokkien kasvun takia, mutta ei nähty sitä tarpeelliseksi. Kesäjuhlat: 1800 Summa on toiminut muinakin vuosina. Kuluvana vuonna momentti ylittyi ruokailun siirryttyä ravintolaan. Vuosijuhlat: Lisäksi keskusteltiin mahdollisuudesta järjestää juhlat halvemmalla, sillä vuosijuhlien hinnat ovat varsin korkeita opiskelijoille. Fuksisitsit: 150 sillä ovat hieman työläämmät kuin tavalliset sitsit. Itsenäisyyspäiväsitsit: 150 Kyseisillä sitseillä tulee yleensä yllätyskuluja. Muut juhlat: Tavastia sitsit 100, emännistön vappusillistaksit 50 ja aktiivipäivälliset 200. Pohdittiin oman momentin perustamista Tavastia ryn sitseille. Päätettiin, ettei omaa momenttia vielä perusteta sillä jatkuvuudesta ei ole takeita. Päätettiin poistaa momentti Siirto 350 vuotisjuhlarahastoon. Seuraavaksi käsiteltiin kerhoja: HOL: Todettiin, että kerholla on juhlavuosi ja rahamäärää olisi perusteltua nostaa. Kerhon profiili on parantunut ja jäsenistö uudistunut. Todettiin, että palkkoja käsitellään myöhemmin yhdessä muiden palkkojen kanssa. Budjetoitiin kerhon toimintaan 450. HOT: Kerho ei ollut toimittanut hakemusta. Todettiin, ettei mitään muutosta kerhon nykytoimintaan ole oletettavissa, minkä vuoksi summaa pitäisi nostaa tai laskea. Budjetoitiin kerholle HOS: Kuraattori oli keskustellut puheenjohtajan kanssa kerhon jäsenten osakuntalaisuudesta. Kerhon puheenjohtaja ei kuraattorin mukaan näe, että muutosta kerhon osakuntajäsenten määrässä olisi tapahtumassa. Kuraattori totesi, että hänen kautensa aikana on tapahduttava muutos HOS:n toiminnassa. Päätettiin, että mikäli toukokuun 2014 loppuun mennessä 25 % kerhon jäsenistä ei ole Osakunnan jäseniä, kapellimestarin loppuvuoden palkkaa ei enää makseta. Mikäli 25 % täyttyy kesään mennessä, mutta vuoden loppuun mennessä 50% kerhon jäsenistä ei ole Osakunnan jäseniä, vuonna 2015 kapellimestarin palkkaa ei enää makseta ollenkaan. Vuoden 2015 toimenpiteet päätettiin jättää kuitenkin vuoden 2014 hallituksen vahvistettavaksi. Hallitus perusteli päätöstään sillä, että ei ole perusteltua tukea näin merkittävästi Osakunnan ulkopuolisista jäsenistä koostuvan kerhon toimintaa. Päätettiin budjetoida 300 kerhon toimintaan ja palkkaa maksetaan edellä mainituilla ehdoilla, jotta aito mahdollisuus osakuntalaisten osuuden lisäämiseen säilyy. Taidekerho: Hallitus totesi taidekerholla menneen kuluvana vuonna vähän rahaa ja toiminnan keskittyneen bilekoristeluiden tekemiseen. Hallitus pohti Taidekerhon sulauttamista JVK:n alle, mutta ajatusta ei kannatettu. Hallitus totesi Taidekerhon tehneen taidetarvikkeiden uusimiseen liittyviä hankintoja kuluvan vuoden puolella. Päätettiin budjetoida 150 uusiin tarvikkeisiin ja säilytyksen uusimiseen. Loput rahat budjetoitiin tarjoiluja varten. Budjetoitiin kerholle yhteensä 430.

5 5 (8) Poistettiin momentti Valokuvauskerho. Juristikerho: Todettiin kerholla olevan paljon rahaliikennettä, minkä vuoksi on hankala arvioida rahan ja toiminnan suhdetta. Viime vuonna budjettia nostettiin koska tapahtumat olivat vetäneet paljon porukkaa. Keskustelun aikana nostettiin esiin, että monia juristikerhon toimintoja voisi tehdä yhtä lailla Osakunnan valiokunnat. Tuotiin esille myös kanta, että eri järjestäjätahot keräävät tapahtumiinsa eri ihmisiä, minkä takia kerhojen ja valiokuntien päällekkäiset excut eivät ole ongelma. Päädyttiin kannustamaan kerhoa aktiiviseen toimintaan ja budjetoitiin kerholle Luontokerho: Kerhon mukaan kuluvaksi vuodeksi myönnetty raha on ollut sopiva. Päätettiin jatkaa samalla linjalla. Budjetoitiin kerholle 200. HoRes: Päätettiin budjetoida 50 lisää ulkopuolisten ratavalvojien palkitsemiseen. HoRes joutunee käyttämään seuraavana vuonna ARU ry:n ratamestareita, joille kustannetaan 50 :lla Osakunnalla saunailta. Budjetoitiin kerholle yhteensä 400. Pop klubben: Kerho oli lähettänyt saman hakemuksen kuin ennenkin. Pohdittiin Pop klubbenin tulevaisuutta uusien toimijoiden käsissä. Todettiin, että uusille toimijoille on hyvä jättää rahaa mahdollisia parannuksia varten. Budjetoitiin kerholle 560. Snookerho: Kerho aikoo pitää toiminnan vähintään yhtä aktiivisena kuin kuluvana vuonna. Hallitus toivoi kerhon toiminnan virkistyvän ensi vuodeksi. Todettiin, että pelaajia on Osakunnalla paljon, minkä vuoksi kannattaa pitää kerho hengissä. Budjetoitiin kerholle 150. Viiniseura: Hallitus halusi kannustaa kerhoa panostamaan edullisempiin viineihin ja perimään riittävästi osallistumismaksuja. Toimintaa haluttiin kuitenkin tukea. Budjetoitiin kerholle 500. HOOS: Todettiin Ompeluseuralla olevan vaihtelevasti kävijöitä. Vanha rahamäärä on havaittu hyväksi ja jos ompeluseuran tekemiä lehtitilauksia irtisanotaan, rahoja voidaan käyttää esim. materiaalihankintoihin. Hallitus ei ollut käsityölehtien kestotilausten jatkamisen kannalla. Budjetoitiin kerholle 300. HONK: Hallitus pohti, tarvitseeko joka improkerralle palkata ohjaaja. Kerho voisi palkata ohjaajan muutaman kerran vuodessa ja muuten ohjata improt itse. Lisäksi osallistumismaksujen havaittiin olevan alhaisia. Hallitus ei myöskään ollut vakuuttunut, että kerhon toiminta tulee kasvamaan odotetunlaisesti. Budjetoitiin kerholle 750. Mikäli toiminta kasvaa vuoden 2014 aikana, voi kerhoa kannustaa hakemaan lisää rahaa vuodelle Mimmikerho: Kerholla todettiin olleen edellisenä vuonna monipuolisesti toimintaa ja ekskuja. Kuluvana vuonna toimintaa on puheenjohtajan kiireisyyden vuoksi ollut hieman vähemmän. Hallitus arvioi mimmikerhon toiminnan tarkoitusta ja koki positiiviseksi, että kerhon toimintaan ovat olleet avoimesti tervetulleita muutkin kuin naiset. Budjetoitiin kerholle 400. Leffakerho: Kerho oli perustellut budjettikorotusta halulla järjestää useammin leffailtoja ja tarjota muutakin kuin popcornia. Hallitus oli tähän myöntyväinen. Budjetoitiin kerholle 200. Pelikerho: Pelikerhon arvioitiin tarvitsevan lisää rahaa pelihankintoja varten. Puheenjohtaja toivoi kerholle 400. Budjetoitiin kerholle 400.

6 6 (8) Kokkikerho: Kokkikerhon todettiin olevan yleensä hyvin aktiivinen, vaikka kuluvana vuonna onkin ollut hiljaisempaa. Budjetoitiin kerholle 350. Äijäkerho: Hallitus halusi kannustaa kerhoa uudenlaiseen toimintaan. Budjetoitiin kerholle 450. Bittikerho: Vaihdettiin Nörttikerho momentti Bittikerhoksi. Hallitus totesi, että kerho on käyttänyt suhteellisen vähän määrärahojaan, sillä muun muassa bensakuluja ei ole vielä haettu. Kerho toivoi voivansa järjestää ekskuja ja matalan kynnyksen tapahtumia, joihin voisi osallistua vaikkei olisi tietokoneiden asiantuntija. Hallitus totesi kuluarvion olevan kuitenkin realistinen. Budjetoitiin kerholle 400. Koirakerho: Hallitus totesi, että kerho ei ole kuluvana vuonna käyttänyt juurikaan määrärahojaan, osittain onnistuneen varainhankinnan takia. Rahasummaa ei nähty tarpelliseksi nostaa. Kerhon toivottaisiin lisäksi lähentyvän Osakuntaa. Budjetoitiin kerholle 450. Seuraavaksi pohdittiin kaikkien maksettavien palkkojen indeksikorotuksia ja niiden tarpeellisuutta. Todettiin indeksikorotusten kattavan lähinnä inflaation, ei toimivan varsinaisina palkankorotuksina. Hallituksen mielestä oli kuitenkin hyvä tiedostaa, että indeksikorotuksia voidaan harkita vuosittain. Päätettiin lisätä Osakunnan virkoihin ja HOS:n ja HOL:in palkkoihin Tilastokeskuksen kuluttajaindeksin mukaiset 1,2% indeksikorotukset. Summat pyöristetään lähimpään kymppiin. Käytiin läpi myös muut henkilöstökulut: SOTU maksuihin pitäisi riittää 800. Päätettiin poistaa momentti Muut ta maksut. Tyel maksuihin 6700 pitäisi lähtökohtaisesti riittää. Kohtaa tarkennetaan ensi kokoukseen. Hallitus totesi momentin linkittyvän joka tapauksessa Osakunnan maksamiin palkkakustannuksiin. Päätettiin poistaa momentti Tael maksut. Tvm maksuihin pitäisi riittää. Tvm maksut todettiin linkittyvän Tyel maksujen tapaan Osakunnan maksamin palkkakustannuksiin. Lomarahat tarkistetaan seuraavaan kokoukseen. Siirryttiin kohtaan hallintokulut: Telekulut: Koostuvat toimiston pöytäpuhelimista, laajakaistasta ja kotisivuista. Hallitukseen tietoon tuli, että on olemassa jokin omituinen puhelinnumero, joka säätiön mukaan on Osakunnan maksettava. Päätettiin selvittää, mikä numero on. Hallitus pohti toimiston pöytäpuhelimista luopumista, mutta katsoi niiden palvelevan asiaansa toistaisesti. Päätettiin budjetoida 2000 telekuluihin. ATK: Päätettiin yhdistää momentit ATK ja Konttorikoneiden korjaus ja varaosat. Budjetoitiin momenttiin 300. Toimistotarvikkeet: Päätettiin yhdistää momentit Postituskulut ja Toimistotarvikkeet. Budjetoitiin momenttiin 800. Poistettiin momentti Ilmoitukset. Budjetoitiin momenttiin Pankkikulut Budjetoitiin momenttiin Kirjanpito Budjetoitiin momenttiin Tilintarkastus ja asianajokulut Lehdet ja tv: Aikakauslehtien tilausta ei ole uusittu, joten niitä ei enää jatkossa tule Osakunnalle. Osakunnalle tilataan nykyään vain sanomalehdet ja Aku Ankka sekä ilmainen Tieteessä tapahtuu lehti. Lehtikaappien kohtalosta päätettiin puhua myöhemmin. Hallitus päätti jättää budjettiin joustovaraa irtonumeroiden ostoon. Budjetoitiin momenttiin 1150.

7 7 (8) Budjetoitiin momenttiin Vakuutukset Matkat: Kuraattori totesi käyttävänsä momenttiä kuluvana vuonna kunhan saa kuitit tuotua. Keskustelun aikana korostettiin kohdan olevan tarkoitettu kuraattorin ja inspehtorin kuljettamiseen mm. vuosijuhlille, ei matkustamiseen kokouksiin. Budjetoitiin momenttiin 200. Budjetoitiin momenttiin Valokuvaus ja muu taltiointi 250. Päätettiin, ettei momenttiin Muut hallintokulut budjetoida mitään, mutta momentin poistoa ei nähty tarpeelliseksi. Kokouskulut: Hallitus suhtautui momenttiin kriittisesti ja pohdiskeli, kuinka paljon momentin rahoista käytetään alkoholiin. Myös ravintolakäyntien määrää voitaisiin miettiä jatkossa tarkemmin. Budjetoitiin momenttiin Siirryttiin kohtaan huoneistokulut: Sähkö: Hallitus totesi, että yleisen sähkön hinnannousun vuoksi tarvitaan momenttiin enemmän rahaa. Osakuntabaarin sähkö menee toistaisesti Osakunnan kautta. Kuraattori keskustelee säätiön kanssa asiasta myöhemmin. Budjetoitiin kohtaan Budjetoitiin momenttiin Talouskulut Puhtaanapito: Hallitus koki, että Osakunnan siivoussopimus sisältää kaikenlaista, mitä siivousfirma ei oikeasti tee. Sopimusta pitäisi järkevöittää. Päätettiin keskustella asiasta myöhemmin lisää ja antaa siivousfirmalle kirjallista palautetta. Budjetoitiin momenttiin Irtaimiston korjaus ja kunnossapito: Hallitus pohti, miten momentti pitäisi suhteuttaa YVK:n hankintoihin. Pohdittiin myös kuka momentin käyttöä valvoo. Haluttiin kuitenkin budjetoida rahaa ylläpitokuluihin. Budjetoitiin momenttiin Budjetoitiin kohtaan Pienhankinnat Vartiointi: Havaittiin kulujen kasvaneen. Hallitus pohti vaihtoehtoa, jossa vartiointi voitaisiin linkittää laajempaan kokonaisuuteen säätiön kanssa. Näin säätiöllä ja Osakunnalla olisi yhteinen vartiointi, joka olisi molemmille osapuolille käytännöllisempi ratkaisu. Budjetoitiin momenttiin Taide: Budjetoitiin momenttiin 3000 galleristin hakemuksen pohjalta. Muut huoneistokulut: Momenttiin varattiin rahaa parkettien öljyämiseen. Hallitus pohti myös uusien huonekalujen ja verhoilujen hankkimista Hikiälle. Asiasta tullaan keskustelemaan myöhemmin YVK:n kanssa. Budjetoitiin momenttiin Jäsenmaksut yhdistyksille: Todettiin, että momentista on yleensä maksettu vain Hämeen heimoliiton jäsenmaksu. Hallitus päätti lopettaa jäsenmaksun maksamisen. Käsiteltiin välissä momentti Muut kulut: Edarivaaleihin varattiin 300, Oitin uuden veneen hankintaan ja isännän merkkeihin Siirryttiin momenttiin Vieraanvaraisuus jäsenille: Momentista hankitaan yleensä teetä, kahvia, maitoa, lääkkeitä ym. Hallitus toivoi, että jäseniä palkittaisiin jatkossa enemmän etenkin kuraattorin aloitteesta. Päätettiin jättää momenttiin vähän joustovaraa. Budjetoitiin momenttiin 800. Vieraanvaraisuus ulkopuolisille: Momentin kulujen todettiin koostuvan lähinnä kuraattorin ja inspehtorin kaapin täydennyksestä. Budjetoitiin momenttiin 300. Budjetoitiin momenttiin Huomionosoitukset 800. Budjetoitiin momenttiin Osakuntanauha, merkit ym Virkailijaedut: Päätettiin antaa saunamajurille ateriaetu aina hänen käydessään tekemässä virkaansa liittyviä töitä Osakunnalla. Budjetoitiin momenttiin Muut edustusmenot: Hallitus pohti 50 % omavastuuosuuden lisäämistä edustusmenoihin, sillä edustusmomentti on jo tässä vaiheessa vuotta päässyt ylittymään. Yleisesti kuitenkin koettiin, että

8 8 (8) maksullisuus vaikuttaisi edustamishalukkuuteen. Edustamista pidettiin tärkeänä osakunnan suhteiden ylläpidolla, minkä vuoksi momenttia korotettiin 3500 :oon. Siirryttiin kohtaan Muut toiminnan kulut: Budjetoitiin momenttiin Arkisto 100. Budjetoitiin momenttiin Toimintakertomus 350. Budjetoitiin momenttiin Virkailijatoiminta Poistettiin momentti Remonttikulut. Puhuttiin lopuksi Lynces Academicista. Kuraattori kertoi lyhyesti mikä Lynces on ja mitä se tekee. Hallitus pohti, pitäisikö Lynces muuttaa virallisesti kerhoksi. Todettiin, että olisi mukavaa, jos Lynces olisi avoin kerho, jossa jääkiekkoliigan kausikorttien jakoperusteet olisi selkeästi määritelty. Kuraattori kertoi jutelleensa kerhon puheenjohtajan kanssa, joka ei ollut vastustanut ajatusta. Hallitus kannatti Lyncesin muuttamista ensi vuoden aikana viralliseksi kerhoksi ja myönsi rahat kipsipatsaisiin ja taksimatkaan. Päätettiin budjetoida Lyncesille 800 ja koittaa saada kerho pystyyn jo mahdollisesti kuluvan vuoden aikana. Hallitus päätti tarkentaa tehtyjä alustavia päätöksiä seuraavassa kokouksessa. 15. Muut asiat Hallituksella ei ollut muita asioita. 16. Kokouksesta tiedotettavat asiat Päätettiin tiedottaa lehtitilausten karsimisesta ja siitä, että hallitus on käsitellyt budjetin ensimmäisen kerran ja se lyödään lukkoon joulukuussa. 17. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous klo Kokouksen päättäminen Kuraattori Pekka Hassinen päätti kokouksen Tämän pöytäkirjan vakuudeksi Hämäläisten talossa Pekka Hassinen kuraattori Emilia Aikio sihteeri

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (5) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 11/2013 Aika: 28.6.2013 klo 18.00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014. Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2014 Aika: 23.11.2014 klo 14:00 Paikka: HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä Juhani Takkunen Paula Talonen

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (8) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 15/2013 Aika: 24.10.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui kohdassa 11.)

Lisätiedot

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi

1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013. Aika: 6.2.2013 klo 18.00. Paikka: HO/Paasikivi 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 3/2013 Aika: 6.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Juhani Takkunen, hallituksen varapuheenjohtaja Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja (saapui

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana)

toiminnanohjaaja (saapui kohdan 11. aikana, VVK:n käsittelyn aikana) (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 17/2015 Aika: 11.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO Kirjasto Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 17/2013 Aika: 20.11.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KESÄKOKOUKSESTA 2014 Aika: 11.7.2014 klo 18:00 Paikka: Koivuniemi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/9) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 18/2015 Aika: 29.11.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 5/2013 Aika: 7.3.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 13/2013 Aika: 25.9.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poistui kohdassa 17.) Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin.

3. Työjärjestys Vuoden 2015 budjetin ensimmäinen käsittely siirrettiin kohdaksi 9. Hyväksyttiin esityslista (liite 1) muutoksin. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2014 Aika: 9.11.2014 klo 12:00 Paikka: HO / Sillanpää Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen.

Edellisen kokouksen (9/2014) pöytäkirja ei ollut valmis. Päätettiin siirtää sen käsittely seuraavaan kokoukseen. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 10/2014 Aika: 29.5.2014 klo 13:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Mari Teinilä

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 4/2013 Aika: 21.2.2013 klo 18.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 13/2014

KERHOJEN KUULUMISET 13/2014 KERHOJEN KUULUMISET 13/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ehtinyt olla tapahtumia alkusyksystä. Juristikerho Juristikerho piti syksyn ensimmäisen kokouksen ja fukseille pizzaillan 9.9.

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014

KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 KERHOJEN KUULUMISET 16/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Juristikerho Koulutusvaliokunta Kari Tuominen Ulkoasiainvaliokunta UAV:n kokouksessa sovitun mukaan Viron ystävyyskorporaatioille on lähdössä kutsu

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (6) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 2/2013 Aika: 30.1.2013 klo 17.00 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Valtteri Aaltonen, kuraattori Olga Penkkilä, toiminnanohjaaja Emilia Aikio, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014

KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 KERHOJEN KUULUMISET 12/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseura järjesti kesäisen viinitastingin Koivuniemessä perjantaina 1.8. Maistelussa maisteltiin Alkon uutuusviinejä tältä ja viime kesältä. Viiniseuralla

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi

HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015. Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: 08.01.2015 klo 17 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen, kuraattori Maija Häkkinen, sihteeri Taneli Laine, toiminnanohjaaja (poistui kohdassa 20.)

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa koolle ja paikalla oli riittävästi hallituksen jäseniä. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 (7) Pöytäkirja Hämäläis Osakunnan hallituksen kokouksesta 12/2013 Aika: 4.9.2013 klo 18.30 Paikka: HO/Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori (poissa kohdat 12. 14., 16. 18., 21. 24. ja osan kohdasta

Lisätiedot

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014

KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 KERHOJEN KUULUMISET 14/2014 Olga Penkkilä Viiniseura Viiniseuralla ei ole ollut toimintaa edellisen kokouksen jälkeen. Fuksitasting ja sääntömääräinen syyskokous on suunnitteilla. Lisäksi Viiniseura on

Lisätiedot

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi

1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014. Aika: klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 15/2014 Aika: 23.10.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä.

Valiokuntien puheenjohtajien ja sihteerien tehtävät määritellään erikseen kunkin valiokunnan ohjesäännössä. [13.11.2014] ja [25.11.2014] 1(5) HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN VIRKAILIJAOHJESÄÄNTÖ 1 Ohjesäännön tarkoitus Osakunnassa toimii osakunnan sääntöjen 52 mukaisesti virkailijoita. Tässä ohjesäännössä määritetään osakunnan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 21.10.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 3/2015 Aika: 5.2.2015 klo 17.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen kuraattori (saapui kohdassa 12.) Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MAALISKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 19.03.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.)

toiminnanohjaaja (Saapui kohdassa 6. poistui kohdassa 17.b.) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 07/2015 Aika: 8.4.2015 klo 18 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Jukka Heliö

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestyksessä ei ollut huomautettavaa. Hyväksyttiin työjärjestys esityslistaksi. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 12/2014 Aika: 3.9.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Kirjasto Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen,

Lisätiedot

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle.

Esityslista hyväksyttiin työjärjestykseksi muutoksin. Kohta 7. Ilvesviesti käsitellään heti, kun hiihdonjohtaja Karoliina Holmström ehtii paikalle. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 2/2015 Aika: 21.1.2015 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Jenni Rönkkö Jukka Heliö Laura Kylliäinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 (1/6) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 8.12.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous.

5. Ilmoitusasiat Laura Kylliäinen ilmoitti, että hallituksen uudella jäsenellä, Juhana Järviöllä, on ensimmäinen kokous. (1/7) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2015 Aika: 8.10.2015 klo 18 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Juhana Järviö Jukka

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOUKOKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 26.5.2015 klo 17.00 Paikka Hämäläis Osakunnan kirjasto, ryhmätyötila Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN SYYSKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 22.9.2015 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri ja noin

Lisätiedot

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä.

3. Työjärjestys (liite 1) Työjärjestys hyväksyttiin esityslistaksi. Sihteeri oli lisännyt kaksi ulkojäsenhakemusta listaan kokouspäivänä. 1(6) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2014 Aika: 23.9.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja

Lisätiedot

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Toimittanut toiminnanohjaaja Taneli Laine Liite 2 Hämäläis Osakunta on yksi niistä Helsingin yliopistossa opiskelevan nuorison keskuuteen perustetuista osakunnista,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN MARRASKUUN YLIMÄÄRÄISESTÄ YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 13.11.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Aika: 22.2.2009 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat Läsnä: Sini Paajanen Mikko Rudanko Oona Järvenpää Maisa Cederström Iida Joutsenoja Elisa Koskinen Janne Valo Lotta

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 7/16 Pöytäkirja Aika: 13.10.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 15 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla:

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi. Paikalla: PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 13/2015 Aika: 20.09.2015 klo 14 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen kuraattori varapuheenjohtaja sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja

1. Avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestys. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirja PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 09/2015 Aika: 6.5.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Olga Penkkilä varapuheenjohtaja Maija Häkkinen sihteeri Taneli Laine

Lisätiedot

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen. TIIMA RY PÖYTÄKIRJA HALLITUKSEN KOKOUS 06/2013 4.3.2013 klo 12.00 Tiimahuone, Linnanmaa Läsnäolijat: Ilkka Peuna Noora Alatainio Anton Kurttila Taneli Sihvonen Riku Yliviuhkola Aleksi Oja Tuomas Timonen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja 1/6 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika: Maanantai klo 18:00 Paikka: Radikaalin Koppi Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Niko Sihvo Sara

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 8/2012 PÖYTÄKIRJA Aika: 8.11.2012 klo 18.30. Paikka: Domus Gaudium Paikalla: 12 osakuntalaista. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.31. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa.

5. Ilmoitusasiat Sihteeri Maija Häkkinen ilmoitti Olga Penkkilän puolesta, että Hämäläis-Osakunta on saanut Suursitseille 56 paikkaa. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 08/2015 Aika: 23.4.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Tapio Hatakka kuraattori Maija Häkkinen sihteeri Ville Timonen taloudenhoitaja (poistui hetkeksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 25.02.2014 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Petri Pellikka, inspehtori Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso,

Lisätiedot

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä:

1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014. Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi. Läsnä: 1(8) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 14/2014 Aika: 15.10.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Teemu

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012

Talousarvio. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 Talousarvio Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 2012 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Talousarvio 2012 TA 2012 TA 2011 31.12.2010 Varsinainen toiminta Tuotot 17 375,00 17 030,00 25 537,29

Lisätiedot

Hallituksen kokous 12/2013 Aika : Maanantai 1.4.2013 klo 10.00 Paikka : Ahosen residenssi, Kansankatu 4 b 28, 96100 Rovaniemi.

Hallituksen kokous 12/2013 Aika : Maanantai 1.4.2013 klo 10.00 Paikka : Ahosen residenssi, Kansankatu 4 b 28, 96100 Rovaniemi. OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS ARTIKLA RY Pöytäkirja Hallituksen kokous 12/2013 Aika : Maanantai 1.4.2013 klo 10.00 Paikka : Ahosen residenssi, Kansankatu 4 b 28, 96100 Rovaniemi. Läsnä: Jäsenet:

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 13.1.2014 klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä.

Onniteltiin ympäristövastaava Norrosta uudesta työpaikasta. Puheenjohtaja Liukkonen iloitsi Kertun Kepittäjäisten lähestymistä. PYKÄLÄ RY:N Yleisvaliokunnan kokous 2/2017 Aika: klo 20:00 Paikka: Läsnä: Pykälän toimisto, Mannerheimintie 3 B, 5. krs Teemu Liukkonen, puheenjohtaja Ida-Maria Wikström, sihteeri Anna Norros Sara Antonacci

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen)

(Poistui kohdassa 10.b, palasi kohdan 10. jälkeen) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 05/2015 Aika: 15.3.2015 klo 14.00 Paikka: HO / Paasikivi Paikalla: Pekka Hassinen Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen Jenni Rönkkö Laura

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 3.2.2005 1(6) Aika 3.2.2005 Paikka Läsnä Poissa Ravintola Teatteri, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Suvi Hirvonen, hallituksen jäsen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11

TULOSLASKELMA Tilikausi 1.1.2011-31.12.2011 Jakso 12/11-12/11 Sivu 1 V a r s i n a i n e n t o i m i n t a Asiakirjat 3000 Alkuperätodistukset 10 237,34 12 562,00 51 250,00 47 377,00 3010 ATA Carnet 255,00 0,00 585,00 1 861,50 3070 Muut tuotot 3 616,46 1 929,50 15

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015

Pykälä ry. Pöytäkirja 11.7.2015 4/2015 Pykälä ry Yleisvaliokunnan kokous Paikka: Mäntykalliontie 54, 21580 Karuna Paikalla: Elmiira Kutvonen Mikko Sukura Susanne Hakkarainen Toni Päärni Anniina Konttinen Tuomas Tuominen Harri Gröhn Jesse Heiskanen

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN LOKAKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 20.10.2015 klo 18 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Tapio Hatakka Maija Häkkinen inspehtori kuraattori sihteeri Amanda

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 11.5.2005 1(5) Aika 11.5.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Auhto Laitinen Tuominen Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A 1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo - 1 - Aika Perjantai 16.9.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen Jarmo Tuominen jäsen

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2006 HALLITUKSEN KOKOUS

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 1(6) Aika 25.4.2006 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri, kohdasta 9 -> Olli

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 10/2017 Aika: 16. maaliskuuta 2017 klo 9.30 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Inari Harjuniemi,

Lisätiedot

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 Aika Perjantai 12.5.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Helinä Ylikännö Anni Rantalan varajäsen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Vice President for Student Trainee Exchange Programme

Vice President for Student Trainee Exchange Programme HALLITUKSEN KOKOUS 34/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.12.2014 klo 8.00 Paikka: Vanha mikroluokka Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jussi Raitanen Jenni Jalonen Antti Malmberg Johanna Mäkitalo Tuomas

Lisätiedot

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. OSAKUNNAN KOKOUS 9/2016 Pöytäkirja Aika 24.11.2016 klo 18:30 Paikka DGO Läsnä Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 21 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.59. 2.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, Heinävesi. Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN OSALLISTUMIS- JA

Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, Heinävesi. Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN OSALLISTUMIS- JA HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 10 Vanhusneuvosto 15.11.2016 AIKA 15.11.2016 klo 15:02-16:06 PAIKKA Päiväkeskuksen opetuskeittiö, Sairaalantie 4, 79700 Heinävesi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 VANHUSNEUVOSTOJEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Karttulan pitäjäraati. Karttulan yhteispalvelupiste, kokoushuone 2, Kissakuusentie 6, Karttula

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Karttulan pitäjäraati. Karttulan yhteispalvelupiste, kokoushuone 2, Kissakuusentie 6, Karttula Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 18:00-20:00 Paikka Karttulan yhteispalvelupiste, kokoushuone 2, Kissakuusentie 6, 72100 Karttula Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot