Eväitä adoptioperheen läheisille. Salla Saarinen Adoptioperheet ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eväitä adoptioperheen läheisille. Salla Saarinen Adoptioperheet ry"

Transkriptio

1 Eväitä adoptioperheen läheisille Salla Saarinen Adoptioperheet ry

2 Adoptiolapsi ja -perhe kaipaavat läheisiltään hyväksyntää Mutta kuinka perhettä voisi tukea? Mitä asioita olisi hyvä ottaa huomioon? Vinkkejä adoptioperheen myönteiseen kohtaamiseen. Auttaa ymmärtämään perhettä ja huomiomaan lapsen yksilölliset tarpeet.

3 Salla Saarinen Adoptioäiti vuodesta 2005 Valtteri s. 01/05, a. 11/05 Ensimmäinen vuosi yh Perheen sisäinen adoptio vahvistettu 05/2009

4 Adoptiot Suomessa Vuosittain adoptioita on noin 230 Yhden ja kahden vanhemman perheet voivat adoptoida. Adoptiovanhemmaksi tullaan tyypillisimmin vuotiaina.

5 Kotimaan adoptio Vuosittain lasta tulee perheeseen kotimaan adoption kautta. Tyypillisesti kotimaan adoption kautta tulee vauvoja.

6 Kansainvälinen adoptio Suomeen adoptoitiin vuoden 2012 aikana 208 ulkomailla syntynyttä lasta. Eniten oli Kiinassa, Etelä-Afrikassa ja Venäjällä syntyneitä lapsia. Tyypillisesti kansainvälisen adoption kautta tulevat lapset ovat leikki-ikäisiä, mutta myös kouluikäisiä lapsia tulee perheisiin.

7

8 Tuki ja hyväksyntä Adoptio-odottajat toivovat lähipiiriltään vilpitöntä kiinnostuneisuutta sekä kunnioittavaa ja avointa asennoitumista adoptiota, erityisesti lasta kohtaan. Mitä tulevat mummut ja vaarit miettivät juuri nyt, puhuvatko keskenään tästä laittautuessaan nukkumaan? Nämä ovat niin suuria asioita, arkoja ja vieraita. (Adoptiomatka, Anna Pihlajamäki)

9 Kumpuileva odotus Adoptiolapsen odotusta sävyttävät erilaiset vaiheet ja monenkirjavat, laidasta laitaan heilahtelevat tunnetilat. Joskus odottaminen on toiveikasta ja helppoa, välillä raskasta ja sietämätöntä. Matkoilla kaksikkomme vierestä puuttuu pieni kolmas. Mökillä mietin, kuinka näyttäisin pikkuihmiselle eläimiä ja kertoisin niiden nimet. Kyllä, takuulla tätä vapautta kaipaa sitten joskus tulevaisuudessa. Vapautta ei kuitenkaan voi säilöä varastoon. (Adoptiomatka, Anna Pihlajaniemi)

10 Tiedolla väärinkäsitykset kumoon Adoptiovanhemmuus on aina harkittua vanhemmuutta. Adoptiolapsi on vanhemmilleen aivan yhtä oma ja oikea lapsi kuin biologinenkin lapsi. Vanhemmat kiittävät, kun iloitset heidän kanssaan adoptiolapsesta. Vanhemmat varjelevat lapsensa yksityisyyttä, mikä on erityisen tärkeää adoptiolapsen kohdalla esim. jos adoptio ei ole vielä vahvistettu. Innostuksen puuskassakaan ei lapsen kuvaa saa julkaista esim. Facebookissa ilman perheen lupaa. Lapsi saa kasvaessaan itse kertoa adoptiosta kenelle haluaa ja sen verran kuin tahtoo.

11

12 Kauan kaivattu lapsi Kun lapsi saapuu kotiin, vanhemmat yleensä toivovat, että ensimmäiset viikot rauhoitetaan vain oman perheen kesken olemiselle. Koska lapsen ja vanhempien yhteinen elämä alkaa yhtäkkiä, ikään kuin keskeltä tarinaa, tarvitsevat he aikaa keskinäiselle tutustumiselle ja kiintymyssuhteen luomiselle.

13 Valtava muutos Lapselle adoption mukanaan tuoma muutos on valtava: hän joutuu jättämään tutut ihmiset ja ympäristön. Tilalla ovat lapselle vieraat ihmiset, paikat ja tavat. Lapsen turvallisuuden tunteiden varmistaminen on ensisijaista. Lapsen on tärkeintä oppia ensin luottamaan omiin vanhempiinsa.

14 Asetu lapsen asemaan Miltä itsestäni tuntuisi, jos olisin samassa tilanteessa? Milloin uskaltaisin luottaa, että juuri nämä ihmiset jäävät elämääni?

15 Ainutlaatuinen lapsi Adoptiolapsen kehitys on usein erilaista kuin pysyvässä ja turvallisessa kasvuympäristössä tuttujen vanhempien kanssa eläneen lapsen kehitys. Jollakin kehityksen osa-alueella lapsi on ehkä ikätasoaan taitavampi, jollakin osa-alueella jäljessä. Kiinni kurominen on yleensä nopeaa lapsen tultua perheeseen. Adoptoidut lapset ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia.

16 Kasvatusperiaatteet Adoptioperheellä saattaa olla kasvatukseen liittyviä periaatteita, jotka tuntuvat läheisistä kummallisilta. Toimintatapojen taustalla on usein perusteltua tietoa lapsen kokemuksista ja kehityksestä. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta periaatteiden kunnioittaminen on hyvä tapa tukea perhettä.

17 Kuuntele ja kysy Kuunteleminen on neuvomista tai ehdottomia mielipiteitä myönteisempi keino tukea perhettä. Jos et tiedä tai ymmärrä jotakin asiaa, siitä kannattaa kysyä avoimesti.

18 Rakasta ehdoitta Lapsi tarvitsee ympärilleen läheisiä ihmisiä, jotka rakastavat häntä ja hyväksyvät hänet ehdoitta. Suhde lapseen rakentuu positiivisen vuorovaikutuksen ja yhdessäolon kautta. Perheen ja suvun tavat, arvot ja perinteet välittyvät kasvatuksen ja yhdessä olemisen myötä. Adoptiolapsesta tulee täysivaltainen jäsen sukupolvien ketjussa ja perheen sosiaalisessa verkostossa.

19 Ole aidosti ylpeä ja onnellinen lähelläsi olevasta lapsesta

20 Rinnakkain eväitä adoptioperheen läheiselle opas

21 Liity jäseneksi Sinä adoptioperheen läheisenä voit tukea Adoptioperheiden toimintaa ja liittyä jäseneksi. Saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Adoptioperheet lehden Jäsenmaksu 37 euroa vuodessa

22 Romaaneja ja tositarinoita Kurjonen, Reetta Minä, adoptoitu. Kertomus äitiydestä, äidittömyydestä, lapsista ja lapsettomuudesta. Minerva. Kymmenen tarinaa adoptiovanhemmuudesta Yhteiset Lapsemme ry. Luostarinen, Kiti Palnan tyttäret. Dokumentti identiteetistä, muistista ja rakkaudesta [dokumenttielokuva]. Suomen elokuvakontakti. Miró, Asha Gangesin tytär. Erään adoption tarina. Like. Mylläri, Anu Rohima Adoptoitu. Otava. Pihlajaniemi, Anna Adoptiomatka. Tammi. Peltomaa, Marianne Matka. Schildts. Peltomaa, Marianne Oikea perhe. Schildts. Peltomaa, Marianne Ihon alla. Schildts.

23 Lastenkirjoja Lastenkirjoja Goyeryd, Ingvor & Eriksson, Leif E Sarika, tyttö Intiasta. Pieni Karhu. Karjalainen, M., Nynäs, P., Tuunanen, V. & Talvitie, V Auringon lapset. Adoptiolapsemme Kolumbiasta, Etiopiasta ja Thaimaasta. Lasten Keskus. Kaskinen, Anna-Mari & Kuittinen, Katja Luumunkukka ja Lohikäärme. Kirjapaja. Virtanen, Leena & Savolainen, Sanna Pikku Xing. Tammi. Virtanen, Leena & Savolainen, Sanna Xing ja superkaverit. Tammi. Virtanen, Leena & Savolainen, Sanna Xing ja sukulaiset. Tammi.

24 Tietoa Tietokirjallisuutta Timonen, Piritta (toim.) Adoptio lapsen etu? Lastensuojelun Keskusliitto. Linkkejä lisätiedon äärelle Adoptioperheet ry Helsingin kaupungin sosiaalivirasto Interpedia ry Pelastakaa Lapset ry Yhteiset lapsemme ry

RINNAKKAIN - EVÄITÄ ADOPTIOPERHEEN LÄHEISELLE

RINNAKKAIN - EVÄITÄ ADOPTIOPERHEEN LÄHEISELLE RINNAKKAIN - EVÄITÄ ADOPTIOPERHEEN LÄHEISELLE Työryhmä: Ritva Karhu, Anu Sauliala, Päivi Suutari, Anu Uhtio ja Lotta Ventelä Sitaatit Anna Pihlajaniemen kirjasta Adoptiomatka (Tammi 2011) Hyvä adoptioperheen

Lisätiedot

rinnakkain Opas adoptioperheen läheiselle

rinnakkain Opas adoptioperheen läheiselle rinnakkain Opas adoptioperheen läheiselle Työryhmä: Ritva Karhu, Anu Sauliala, Päivi Suutari, Anu Uhtio ja Lotta Ventelä Sitaatit Anna Pihlajaniemen kirjasta Adoptiomatka (Tammi 2011) Adoptioperheet ry

Lisätiedot

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Mitä on kotimainen adoptio?

Mitä on kotimainen adoptio? Mitä on kotimainen adoptio? 20.5.2014 Perheaikaa.fi Yhteistyössä Adoptioperheet ry:n kanssa www.adoptioperheet.fi Projektivastaavat Heli Reinikainen Päivi Partanen Kohtaaminen - kotimaisen adoption kehittämishanke

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 5.9.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon aiheita Adoptoitu lapsi aloittaa päivähoidon

Lisätiedot

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT

Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Adoptio ja nuoruusikä HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Luennon sisältö Yleisesti nuoruusiästä Adoptiolapsen kehityksen tiettyjä ominaispiirteistä

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KIRJOJA ERILAISUUDESTA, RASISMISTA, EROSTA JA ETNISESTÄ IDENTITEETISTÄ

LASTEN JA NUORTEN KIRJOJA ERILAISUUDESTA, RASISMISTA, EROSTA JA ETNISESTÄ IDENTITEETISTÄ LASTEN JA NUORTEN KIRJOJA ERILAISUUDESTA, RASISMISTA, EROSTA JA ETNISESTÄ IDENTITEETISTÄ ALLE KOULUIKÄISET LAPSET Amery, Heather: Satumatka mailman ympäri. 2002 Bass, Jules: Yrtti Yrjänä (erilaisuus) Berg,

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Olemme siis epäilyttäviä monessa mielessä, naljailee Antti hyväntuulisesti

Olemme siis epäilyttäviä monessa mielessä, naljailee Antti hyväntuulisesti OMIA MUTTA EI BIOLOGISIA Adoptioon hakeutuu silloin tällöin perhe, jolle adoptio on oikea vaihtoehto, vaikka tiedossa ei ole esteitä biologisten lasten hankinnalle. Teksti ja kuvat Johanna Lassy-Mäntyvaara

Lisätiedot

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Twitter @salsaari Email salla@radicalsoul.fi Radical Soul 1 Salla Saarinen Radical Soul Oy Osaava ja kokenut järjestöasiantuntija ja mukaansatempaava kouluttaja

Lisätiedot

Luottamus sytyttää - oletko valmis?

Luottamus sytyttää - oletko valmis? 16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää

Lisätiedot

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNTA. 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1

ADOPTIOLAUTAKUNTA. 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1 ADOPTIOLAUTAKUNTA 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1 1.7.2012 UUSI ADOPTIOLAKI TULI VOIMAAN 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 2 ADOPTIOASIOIDEN PÄÄTÖKSENTEKO JA HALLINTO MUUTOKSET 1.7.2012 LUKIEN

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson 2000-luvun alussa adoptioneuvontaan haluavien jono oli pitkä ja lapsia tuli

Lisätiedot

Nettikasvattajan. käsikirja

Nettikasvattajan. käsikirja Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva

Lisätiedot

OMA LAPSI. Tutkimus vanhemmuudesta ja kiintymyksestä perheissä, joissa on sekä adoptoituja että biologisia lapsia

OMA LAPSI. Tutkimus vanhemmuudesta ja kiintymyksestä perheissä, joissa on sekä adoptoituja että biologisia lapsia OMA LAPSI Tutkimus vanhemmuudesta ja kiintymyksestä perheissä, joissa on sekä adoptoituja että biologisia lapsia Miia Sarita Jokinen Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta Sosiaalityö Pro gradu-tutkielma

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Lakivaliokunnalle. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp

Lakivaliokunnalle. SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamiseksi sekä lasten adoptiota koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksymiseksi

Lisätiedot

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia. Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

ADOPTIO-ODOTUS KASVUA VANHEMMUUTEEN

ADOPTIO-ODOTUS KASVUA VANHEMMUUTEEN ADOPTIO-ODOTUS KASVUA VANHEMMUUTEEN Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 3.4.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Odotan vai odotanko? Saako / voiko

Lisätiedot

Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa. Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Tarja Pösö Tampereen yliopisto

Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa. Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Tarja Pösö Tampereen yliopisto Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 25.9.2018 Tarja Pösö Tampereen yliopisto Kaivattu ja kiistanalainen pysyvyys lastensuojelussa Pysyvyyttä lastensuojelussa

Lisätiedot

kansainvälinen adoptio: missä mennään? Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Työpaperi 2012 (2)

kansainvälinen adoptio: missä mennään? Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Työpaperi 2012 (2) kansainvälinen adoptio: missä mennään? Heidi Ruohio Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos hruohio@gmail.com Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Työpaperi 2012 (2) Aihe Työpaperi tarjoaa yleiskatsauksen

Lisätiedot

SUUNNITELMISSA ADOPTIO. Mitä adoptiovanhemmiksi aikovat puhuvat adoptiosta Internetin keskustelupalstalla

SUUNNITELMISSA ADOPTIO. Mitä adoptiovanhemmiksi aikovat puhuvat adoptiosta Internetin keskustelupalstalla SUUNNITELMISSA ADOPTIO Mitä adoptiovanhemmiksi aikovat puhuvat adoptiosta Internetin keskustelupalstalla KIRSI VALTANEN Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Sosiaalityön pro gradu

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Luottamus osana maaseudun verkostoja. Virve Rinnola,Pirityiset. Sivu

Luottamus osana maaseudun verkostoja. Virve Rinnola,Pirityiset. Sivu Luottamus osana maaseudun verkostoja Virve Rinnola,Pirityiset Sivu 1 3.11.2016 Maaseudun verkostot Manner-Suomessa 15 alueverkostoa, tämän lisäksi temaattisia verkostoja Pohjanmaan alueverkosto sisältää

Lisätiedot

LAPSI ULKOMAILTA VANHEMPIEN ROOLI ADOPTIOLAPSEN

LAPSI ULKOMAILTA VANHEMPIEN ROOLI ADOPTIOLAPSEN LAPSI ULKOMAILTA VANHEMPIEN ROOLI ADOPTIOLAPSEN IDENTITEETIN KEHITYKSESSÄ Suvi Korenius Pro gradu tutkielma Varhaiskasvatuksen maisteriohjelma Soveltavan kasvatustieteen laitos Marraskuu 2007 Ohjaaja:

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

HELLUREI JA HELKKARIN TUNTEET -TUNNEKORTIT

HELLUREI JA HELKKARIN TUNTEET -TUNNEKORTIT HELLUREI JA HELKKARIN TUNTEET -TUNNEKORTIT Hellurei ja helkkarin tunteet kortit Omat avaimet-projekti (2017 2019/STM) on Aspa-säätiön ja Mielenterveyden keskusliiton yhteinen kehittämishanke. Projekti

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

VALMENNUKSEN PÄÄTTYESSÄ PERHE JA KOULUTTAJAT TULEVAT YHTEISESSÄ ARVIOINNISSAAN JOHONKIN SEURAAVISTA RATKAISUISTA:

VALMENNUKSEN PÄÄTTYESSÄ PERHE JA KOULUTTAJAT TULEVAT YHTEISESSÄ ARVIOINNISSAAN JOHONKIN SEURAAVISTA RATKAISUISTA: 8 PRIDE-kirja VALMENNUKSEN PÄÄTTYESSÄ PERHE JA KOULUTTAJAT TULEVAT YHTEISESSÄ ARVIOINNISSAAN JOHONKIN SEURAAVISTA RATKAISUISTA: Kouluttajilla ja perheellä on yhteinen näkemys siitä, että perheellä on valmiuksia

Lisätiedot

Adoptio. Jonna Mankinen. Ranuan kr. Kansanopisto, kielilinja 2008-2009

Adoptio. Jonna Mankinen. Ranuan kr. Kansanopisto, kielilinja 2008-2009 Adoptio Jonna Mankinen Ranuan kr. Kansanopisto, kielilinja 2008-2009 Sisällysluettelo 1. Johdanto...2 2. Adoptiolainsäädäntö...3 3. Homoparien oikeudet adoptoida...5 4. Adoptioprosessin vaiheet...6 4.1.

Lisätiedot

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 26.03.2018 ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA KOKEMUKSIA ASIAKASSUUNNITELMAN TEOSTA POSITIIVISTA Hyviä kokemuksia, yksilöllinen kohtaaminen tärkeää. Pystyy

Lisätiedot

T E E M A Y h d e s s ä a d o p t i o p o l u l l a

T E E M A Y h d e s s ä a d o p t i o p o l u l l a TEE MA J U U R E T 8 Yhdessä adoptiopolulla TEKSTI Lotta Ventelä KUVAT Thinkstock Kun tausta askarruttaa 6 kysymystä jälki palvelusta Jossain vaiheessa adoptoitu voi haluta tietää lisää. Silloin kannattaa

Lisätiedot

LASTEN ADOPTOIMINEN ON VASTUUN KANTAMISTA LASTENSUOJELUA TARVITSEVISTA LAPSISTA

LASTEN ADOPTOIMINEN ON VASTUUN KANTAMISTA LASTENSUOJELUA TARVITSEVISTA LAPSISTA LASTEN ADOPTOIMINEN ON VASTUUN KANTAMISTA LASTENSUOJELUA TARVITSEVISTA LAPSISTA Tasaisessa nousussa vuosien ajan ollut ulkomaisten adoptioiden määrä on laskenut viime vuosina. Vuonna 2005 oli huippuvuosi,

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p

Lisätiedot

LAPSEN LUOVUTTAMINEN ADOPTIOON BIOLOGISEN VANHEMMAN KOKEMUS JA TARPEET TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA

LAPSEN LUOVUTTAMINEN ADOPTIOON BIOLOGISEN VANHEMMAN KOKEMUS JA TARPEET TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA LAPSEN LUOVUTTAMINEN ADOPTIOON BIOLOGISEN VANHEMMAN KOKEMUS JA TARPEET TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAANA Taina Majuri TtM, hoitotyön lehtori, terveydenhoitaja, lastensairaanhoitaja KOTIMAINEN ADOPTIO 30 50 adoptiota

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä Perheen sisäinen adoptio Tilanteessa, kun lapsen toinen vanhempi asuu ulkomailla Adoptiolaki 2012/Adoption ensisijaisena

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa LAPE/perhekeskusseminaari 22.2.2018 Kokkola Kati Turtiainen, yliopistonlehtori, YTT Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Perheen taustalla (esim.)

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA

SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA SIJAIS- JA ADOPTIOPERHEIDEN KOHTAAMINEN JA TUKEMINEN NEUVOLASSA Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.-10.10.2013, Helsinki Sanna Mäkipää, terveydenhoitaja, TtM, kouluttaja, työnohjaaja (koulutuksessa) Tmi

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pohdi Mieti, mitä Sinulle tulee mieleen sanoista ISÄ, ISYYS. ISÄ Isä on lapsen miespuolinen vanhempi Isyys voidaan määritellä biologisen, sosiaalisen

Lisätiedot

Punainen Risti: Moninaisuus alkaa meistä vinkkejä monikulttuuriseen vapaaehtoistoimintaan

Punainen Risti: Moninaisuus alkaa meistä vinkkejä monikulttuuriseen vapaaehtoistoimintaan Suvaitsevaisuuskasvatuksen keskeisiä periaatteita: - auta purkamaan väärät mielikuvat - kiinnitä huomio samanlaisuuksiin eri ryhmien välillä - ohjaa näkemään asioita toisen näkökulmasta - vältä oikein

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Tiedätkö, mitä ovat lasten ihmisoikeudet? Selkokielinen esite

Tiedätkö, mitä ovat lasten ihmisoikeudet? Selkokielinen esite LAPSIASIAVALTUUTETTU Tiedätkö, mitä ovat lasten ihmisoikeudet? Selkokielinen esite Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ne kuuluvat myös kaikille lapsille. Lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Mitä YK:n lapsen oikeuksien

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS

ADOPTIOKOULUTUS 6.2.2014 ADOPTIOKOULUTUS 30.1.2014 ADOPTIOLAUTAKUNNAN NÄKÖKULMIA LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMISESTA KÄYTÄNNÖSSÄ / Ylitarkastaja, adoptiolautakunnan sihteeri, Jonna Salmela 6.2.2014 1. Adoptionhakijan ikärajat

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä. All rights reserved.

Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä.   All rights reserved. 1 Copyright 2017 by Henri ja Elena Finnilä. www.parisuhdevalmennus.net All rights reserved. Kaikki oikeudet pidätetään. Mitään tämän kirjan osaa ei saa jäjentää, kopioida, tallentaa eikä luovuttaa julkaistavaksi

Lisätiedot

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat 3 arviointi- ja vastaanotto-osastoa: Keltapirtti, Sinipirtti, Punapirtti, perhekuntoutusosasto Perhepirtti, Perheasema sekä Koiviston perhekoti Osastoilla

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

PÄIVÄPERHO. Poimintoja Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaarin luennoista ja joitakin tutkimustuloksia

PÄIVÄPERHO. Poimintoja Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaarin luennoista ja joitakin tutkimustuloksia PÄIVÄPERHO Poimintoja Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaarin luennoista ja joitakin tutkimustuloksia Päiväperhon 10-vuotisjuhlaseminaari 22.10.2010 (Kari Paaso STM) n. 6 % raskaana olevista päihteiden suurkuluttajia

Lisätiedot

Lataa Itsensä eheyttäminen oman sisäisen lapsensa kautta (2 cd) Lataa

Lataa Itsensä eheyttäminen oman sisäisen lapsensa kautta (2 cd) Lataa Lataa Itsensä eheyttäminen oman sisäisen lapsensa kautta (2 cd) Lataa ISBN: 9780672807749 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.83 Mb Tämä todella voimallinen kahden CD:n kokonaisuus on erittäin ajankohtainen.

Lisätiedot

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja

Lisätiedot

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Piirrä sukupuuhun lapsuuden perheesi. Kirjaa myös sisarustesi syntymävuodet, perhesuhteet ja asuinpaikat.

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Piirrä sukupuuhun lapsuuden perheesi. Kirjaa myös sisarustesi syntymävuodet, perhesuhteet ja asuinpaikat. Kotitehtävä 3 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo keitä perheeseesi ja sukuusi kuuluu. Sukupuuhun voidaan

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

Miten lapsia tehdään?

Miten lapsia tehdään? 2.5.2013 Miten lapsia tehdään? Anna Moring Koulutussuunnittelija anna.moring@sateenkaariperheet.fi Erilaisia sateenkaariperheitä Ydinperheitä (naisparin tai miesparin) Apilaperheitä (2 miestä + nainen,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Pesäpuu ry. lastensuojelun erityisosaamisen keskus

Pesäpuu ry. lastensuojelun erityisosaamisen keskus Pesäpuu ry lastensuojelun erityisosaamisen keskus Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä Iso Roobertinkatu 1 A 16 5 00120 Helsinki toimisto@pesapuu.fi www.pesapuu.fi Läheisten osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa

Lisätiedot

SUKUPUOLEN MONINAISUUS PERHEESSÄ JA LASTEN TARPEET. Maarit Huuska

SUKUPUOLEN MONINAISUUS PERHEESSÄ JA LASTEN TARPEET. Maarit Huuska SUKUPUOLEN MONINAISUUS PERHEESSÄ JA LASTEN TARPEET Maarit Huuska 1. LAPSET 2. VANHEMMAT SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON Osa ihmisyyttä. Osa luontoa. Tunnettu kaikissa kulttuureissa. Kuuluu Suomen historiaan.

Lisätiedot

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä

Lapsi oman elämänsä päähenkilönä Lapsi oman elämänsä päähenkilönä Matkalla aktiiviseen kansalaisuuteen Elina Kataja Varhaiskasvatuksen seudullinen koordinaattori, Hämeenlinnan kaupunki elina.kataja@hameenlinna.fi Kasvatuksen ydinkysymykset

Lisätiedot

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa

Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Orastavan vanhemmuuden tukeminen lastensuojelussa Seija Stocklin Erityissosiaalityöntekijä Psykoterapeutti Sofian Riihenkulma 4, 00700 Helsinki Johdanto Omat varhaiset, myönteiset hoivakokemukset; jokainen

Lisätiedot

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Tunnetaidot Tunnetaidot ja kiintymysvanhemmuus Mitä tunteet ja tunnetaidot ovat? Tunnetaitojen kehitysaskeleet (ja opettaminen) Miten lapsen viha täytyy ymmärtää

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

Paneeli moniammatillinen ratkaisu miten lasta autetaan ajoissa

Paneeli moniammatillinen ratkaisu miten lasta autetaan ajoissa Paneeli moniammatillinen ratkaisu miten lasta autetaan ajoissa 14.1.2016 15.1.2016 1 Panelistit - Esittäytyminen Toimiala-asiantuntija (verkostotyö) Olli Laiho, Nurmijärvi Lastensuojelun päällikkö, Sanna

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti Psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy Lapsen vieraannuttaminen

Lisätiedot

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu tukee lasta ja vahvistaa perheiden yhteistyötä Perhehoidosta tuli lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto vuoden 2012

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde:

Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Lapsen ja kasvattajan välinen suhde: Turvallinen päivähoidon aloitus ja oma hoitajuus -kehittäjäverkosto Tikkalan päiväkodissa 4.2.2010 Paula Korkalainen Pienet päivähoidossa huoli riittävästä turvallisuuden

Lisätiedot