Johdatus yrittäjyyskasvatukseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Johdatus yrittäjyyskasvatukseen"

Transkriptio

1 Johdatus yrittäjyyskasvatukseen Kari Ristimäki Mikkeli Yrittäjyyskasvatuksen keskeiset määm ääritelmät yrittäjyyskasvatuksen menetelmiä ja materiaaleja Yrittäjyyskasvatus www-maailmassa työkaluja kasvattamiseen / kouluttamiseen Eli Kaikki mitä olen aina halunnut tietää yrittäjyyskasvatuksesta mutta ei ole koskaan ollut mahdollisuutta kysyä

2 Formaalin koulun yrittäjyyskasvatuksen lähtökohdat Yrittäjyyskasvatus Opetussuunnitelmien perusteisiin Mukana myös parasta aikaa meneillään olevassa uudistuksessa Maailma on muuttumassa Tarvitaan yrittäjämäisesti käyttäytyviä ihmisiä Yrittäjyys on entistä suuremmalla todennäköisyydellä tulevaisuudessa varteenotettava ammatinvalinnallinen vaihtoehto Koulun missio on kasvattaa oppilaitaan kohti heidän omaa tulevaisuuttaan

3 Mitä yrittäjyys oikeastaan on? Yrittäjyyskasvatuksen yrittäjyys Innovatiivisuutta Hallittua riskinottoa Katalysaattoriutta Omistuksellisuutta? Miksi sisäistä- ja ulkoista- yrittäjyyttä? Miksi ei yksinkertaisesti YRITTÄJYYTTÄ?

4 Sisäinen yrittäjyys yrittäjyyskasvatuksen kirosana Miksi ei yksinkertaisesti YRITTÄJYYTTÄ? Palkansaajan kohdalla opettajat korostavat sellaisia ominaisuuksia kuin ahkeruus (42 mainintaa), luovuus (24), rehellisyys (21), tunnollisuus (18), luotettavuus (14), oppimishalu (13), vastuuntunto (12), joustavuus (11), sopeutuminen (10) ja täsmällisyys (8). Näistä kymmenestä eniten mainintoja saaneesta ominaisuudesta 74% voidaan liittää normatiivisiin persoonallisuuskvalifikaatioihin (kursivoitu). Yrittäjän kohdalla opettajat painottivat luovuutta (48 mainintaa), rohkeutta (39), ahkeruutta (31), rehellisyyttä (22), riskinsietoa (20), idearikkautta (16), itsenäisyyttä (15), aktiivisuutta (14), oma-aloitteisuutta (12) ja vastuuntuntoisuutta (10). Yrittäjän kohdalla kymmenestä eniten mainintoja saaneesta ominaisuudesta voitiin 72% yhdistää innovatiivisuuteen liittyviksi persoonallisuuskvalifikaatioiksi (kursivoitu ja alleviivattu). Ristimäki mm. 2004

5 Mistä innovaatiot tulevat

6 Yrittäjäksi ei ryhdytä sattumalta!?!? Henkilötekijöitä korostava (People School) koulukunta Ympäristötekijöitä korostava (Environmental School) koulukunta Henkilötekijöiden ja ympäristötekijöiden vuorovaikutusta korostava (Interactive Approach) koulukunta

7

8 Yrittäjämäinen persoonallisuus? minä? Psykodynaamiset persoonallisuusteoriat Piirre- ja faktoriteoreettiset persoonallisuusteoriat Sosiaalisen oppimisen persoonallisuusteoriat Eksistentiaalis-fenomenologiset persoonallisuusteoriat Persoonallisuus vs. minä Yrittäjyyskasvatuksen kannalta on lohdullista havaita että kaikki persoonallisuusteoriat ainakin jossain määrin myöntävät persoonallisuuden tai minän kehittyvyyden ja muuntelumahdollisuudet

9 Yrittäjyyden ulottuvuudet Makro- Liiketoiminta- Organisaatio- Yksilöulottuvuus Kättä pidempää yrittäjyyskasvatuksen avuksi

10 Oppilaan yrittäjyys Kuka: - ideoi? - suunnittelee? - valitsee toteutettavat ideat? - ponnistelee? - saa elämyksiä? - panee itsensä likoon? - harjoittelee yhteistyötaitoja? - harjoittelee esiintymistä? - harjoittelee mielipiteen esittämistä ja kantansa perustelua? - huolehtii verkostot? - kantaa vastuun tekemisestä?

11 Asenteet, motivaatio ja Identiteetti Yrittäjyys Y +++ Y ++ Y + Y 0 Y Y Yht. Sukupuoli Mies 22 (14,9) 36 (24,3) 29 (19,6) 38 (25,7) 15 (10,7) 8 (5,4) 148 (56,5) Nainen 6 (5,3) 17 (14,9) 32 (28,1) 28 (24,6) 11 (9,6) 20 (17,5) 114 (43,5) Ikä (8,7) 30 (20,0) 35 (23,6) 31 (20,9) 18 (12,2) 21 (14,2) 148 (56,5) (11,8) 19 (22,4) 17 (20,0) 27 (31,8) 6 (7,1) 6 (7,1) 85 (32,4) (17,2) 4 (13,8) 9 (31,0) 8 (27,6) 2 (6,9) 1 (3,4) 29 (11,1) kpl 28 (10,7) 53 (20,2) 61 (23,3) 66 (25,2) 26 (9,9) 28 (10,7) 262 (100)

12 Yrittäjyysvalinnan osatekijät M I N Ä M A A I L M A Tällainen olen/en ole Tällainen haluan/en halua olla Yrittäjyys Tulkinta/kokemuksellisuus Kokemus yrittäjyydestä Merkitykselliset toiset Muu toiminta esim. media, koulu jne. Kuva yrittäjyydestä Työkokemus Minän suhde Yrittäjyysvalintaan Halun ja tavoitteiden suhde yrittäjyysvalintaan Elämäntilanne kokemus Yrittäjyys valinta Kyllä Hyvin mahdollista Ehkä Ei todennäköisesti Ei missään tapauksessa

13 Ristimäki 2004 Yrittäjäksi identifioituminen Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus yrittäjyyteen liittyvän identiteetin kehityksestä Lapset eivät voi valita vanhempiaan Kesätyöpaikoista päättävät muut Mediaa ohjaavat muut voimat Yrittäjyys minän maailmasuhteessa? Identiteetti tuotetaan kertomalla itselle omaa tarinaa Kerrottu tarina ei ole elämä, muuta me elämme todeksi tarinamme Tarinavarannon tuottaminen ja hyödyntäminen

14 Yrittäjyyskasvatus ja www esiselv.htm du/index.html pages/98a19ed139f47d56c2256f4e

15 Tulevaisuuden (yrittäjyyskasvattaja) opettajan työnkuva - taso 1: kaupalliset aineet yrittäjyydeksi - taso 2: yrittäjyysilmiön aito teoreettinen tieto - taso 3: menetelmien tukema käyttäytymisen muutos -taso 4: kouluyhteisö yrittäjyyteen sosiaalistavana yhteisönä Taso 3 Taso 4 Taso 1 Taso 2

16 Yrittäjyyden edistäminen kasvatuksellisena toimintana? Koulun tahtotila? Mitä tehdä vai tehdäkkö mitään?

Yrittäjämäinen toiminatapa oppiaineena

Yrittäjämäinen toiminatapa oppiaineena Yrittäjämäinen toiminatapa oppiaineena Yrittäjyyskasvatuspäivät 2017 Antti Iivari, Nurmon yläaste, Seinäjoki antti.iivari@seinajoki.fi Taustaa E-P:n yhteinen ops (17+1) Aineryhmittäin omat työryhmät (mukana

Lisätiedot

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),

Lisätiedot

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä

Lisätiedot

Nuori Yrittäjyys Ry. Virpi Utriainen, toiminnanjohtaja Sivistysvaliokunta

Nuori Yrittäjyys Ry. Virpi Utriainen, toiminnanjohtaja Sivistysvaliokunta Nuori Yrittäjyys Ry Virpi Utriainen, toiminnanjohtaja Sivistysvaliokunta 13.4.2018 Yrittäjyysasennetta, työelämävalmiuksia, talouslukutaitoja tekemällä oppien. Nuori Yrittäjyys ry eli NY Vahvistaa 7-25-vuotiaiden

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa 2 3 Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa Kaakkois-Suomen yrittäjyyskasvatusstrategiasta yrittäjyyden ekosysteemiksi http://www.yes-keskus.fi/wpcontent/uploads/2012/09/cursor_yritt_kasv_web_0312.pdf 4 Visio

Lisätiedot

Omaehtoinen yrittäjyys. Sisäinen yrittäjyys. Ulkoinen yrittäjyys

Omaehtoinen yrittäjyys. Sisäinen yrittäjyys. Ulkoinen yrittäjyys 1(9) YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VIRIKEMATERIAALI Virikemateriaali antaa sinulle mahdollisuuden pohtia yrittäjyyskasvatuksen pedagogisia lähtökohtia lähijaksoilla, oppimispiireissä ja oppimistehtävissä. 1. YRITTÄJYYDEN

Lisätiedot

OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ. KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ. KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti AGENDA Taustaa Tutkimuksen tavoitteet Käsitteellinen viitekehys

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi

Yrittäjyyskasvatuskonferenssi Yrittäjyyskasvatuskonferenssi 27.-28.1.2011 Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle 7-vuotiaita. Esa Saarinen Yrittämällä eteenpäin

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen!

Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen! Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen! Maksutta osoitteessa www.lut.fi/mittaristo - jo yli 1000 perus- ja toisen asteen opettajaa hyödyntää

Lisätiedot

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS 1 YRITTÄJYYSKASVATUS TAPAINLINNAN KOULUSSA OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys on yksi opetussuunnitelman perusteiden mukaisista aihekokonaisuuksista.

Lisätiedot

Koulutukset syksyllä 2005

Koulutukset syksyllä 2005 Koulutukset syksyllä 2005 Agendi Modus Tuumasta toimeen yrittäjyyskasvatushankkeen tarjoama täydennyskoulutus eteläkarjalaisille opettajille. Koulutusteemoina mm. yrittävä elämänasenne, ideasta tuotteeksi,

Lisätiedot

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja

HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille. Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja HAAGA-HELIA:. Yrittäjyydestä Yrittäjyydellä Yrittäjille Tarja Römer-Paakkanen, MMT dos. Yrittäjyyden yliopettaja Oma yritys Wanha Satama 19.-20.3.2013 HAAGA-HELIA kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen

Lisätiedot

Vaasan lyseon lukion BUSINESS SCHOOL

Vaasan lyseon lukion BUSINESS SCHOOL Vaasan lyseon lukion BUSINESS SCHOOL Yrittäjyyden ja liiketalouden opintokokonaisuuden opetussuunnitelma Yrittäjyyskasvatus (YRK) 1. Yrittäjyyskasvatuksen perusteet (YRK1) SO Harjoitellaan yrittäjyyteen

Lisätiedot

Paja Yrittäjyyskasvatus 1. Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea

Paja Yrittäjyyskasvatus 1. Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea Paja 14. - Yrittäjyyskasvatus 1 Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea 1 Petrikki Tukiainen Villinikkarit Oy PAJANSISÄLTÖ Lyhytesi)äytyminen ketäjamiksipajassa?

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

Miksi yrittäjyyskasvatusta?

Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatus Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään lisäämään oppilaan yrittävyyttä ja lapsen ja nuoren halua menestyä ja ottaa asioista selvää. Tavoitteena on mm. sosiaalinen,

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Juhlavuoden työpaja 2.9.2014. Liikettä koulutukseen yrittäjyyskasvatuksella tuottavaa oppimista

Juhlavuoden työpaja 2.9.2014. Liikettä koulutukseen yrittäjyyskasvatuksella tuottavaa oppimista Juhlavuoden työpaja 2.9.2014 Liikettä koulutukseen yrittäjyyskasvatuksella tuottavaa oppimista 9.00-9.15 Seminaarin avaus Esa Virkkula, Martti Pietilä 9.15 9.45 Jaana Seikkula Leino, dosentti, projektipäällikkö

Lisätiedot

Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen. Tervetuloa!

Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen. Tervetuloa! Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen Tervetuloa! Koulutuksen tulevaisuuden yhteistä visiota rakentamassa Pääjohtaja Timo Lankinen Johtamisen foorumi 2011

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen edistämistä, tutkimusta, kehittämistä - kuinka eteenpäin. Timo Pihkala Professori LUT

Yrittäjyyskasvatuksen edistämistä, tutkimusta, kehittämistä - kuinka eteenpäin. Timo Pihkala Professori LUT Yrittäjyyskasvatuksen edistämistä, tutkimusta, kehittämistä - kuinka eteenpäin Timo Pihkala Professori LUT Yrittäjyyskasvatuksen edistäminen Kolme näkökulmaa 1. yrittäjyys ja yrittäjämäisyys ovat nykyinen

Lisätiedot

Mitä arvioitiin?

Mitä arvioitiin? Mira Huusko ja Juha Vettenniemi, Musiikkitalo 3.12.2018 Mitä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen

Lisätiedot

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia

Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia Suomi 100 WISIOssa WISIOssa valmennetaan osaajia WISIO on Turun ammatti-instituutin yrittäjyyden oppimisympäristö, joka toimii kohtauspaikkana eri toimijoiden välillä. WISIO:ssa on muuntuvien yrittäjyyden

Lisätiedot

YES Keski-Suomi Yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen ja palvelut Keski-Suomessa

YES Keski-Suomi Yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen ja palvelut Keski-Suomessa YES Keski-Suomi Yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen ja palvelut Keski-Suomessa YES Keski-Suomen perustehtävä YES on yrittäjyyskasvatuksen palvelukeskus, joka auttaa kuntia strategisessa kehittämisessä ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelma ja opintojen edistäminen. Marita Mäkinen, Johanna Annala & Antero Stenlund

Opetussuunnitelma ja opintojen edistäminen. Marita Mäkinen, Johanna Annala & Antero Stenlund Opetussuunnitelma ja opintojen edistäminen Marita Mäkinen, Johanna Annala & Antero Stenlund 1 Opetussuunnitelmatutkimus Osallistujat (N = 85) TaY:n opetushenkilöstöä (N = 27) ja TAMKin ja ent. PIRAMKin

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test suomi svenska (https://oma.yrityssuomi.fi:443/entrepreneur-test? p_p_id=82&p_p_lifecycle=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column- 1&p_p_col_count=1&_82_struts_action=%2Flanguage%2Fview&_82_redirect=%2Fentrepreneur-test&_82_languageId=sv_SE)

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

Tieke Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu!

Tieke Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu! Tieke 16.9.2010 Koulumestarin koulu Innovatiivinen koulu! 1 Irmeli Halinen/Opetushallitus Tulevaisuuden vaatima osaaminen - terve identiteetti, valmius itsenäiseen toimintaan - taito elää yhteisössä, toimia

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Yrittäjyys ammattitaitona

Yrittäjyys ammattitaitona Yrittäjyys ammattitaitona Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja seminaari Helsinki ti 31.1.2012 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Yrittäjyys on yksilön kykyä muuttaa

Lisätiedot

MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä NAPS.

MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä NAPS. MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä NAPS. Yrittäjyysvalmiuksien kehittymisen edistäminen tekniikan yliopistokoulutuksessa Yhteenveto Marko Oksasen diplomityöstä sekä kampuskiertueesta 2013-2014 Pirre Hyötynen, Tekniikan

Lisätiedot

KAARISILLAN YHTENÄISKOULU

KAARISILLAN YHTENÄISKOULU KAARISILLAN YHTENÄISKOULU Alakoulun Valinnaisaineopas LV. 2017-2018 ALAKOULUN VALINNAISAINEET Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2016 alakoulun osalta. Uutena asiana opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Moduuli 8 Vihreän liiketoiminnan johtaminen

Moduuli 8 Vihreän liiketoiminnan johtaminen 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Moduuli 8 Vihreän liiketoiminnan johtaminen Osa 3 Tunneäly johtamisessa Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta) vastaa ainoastaan sen laatija,

Lisätiedot

Yrittäjyyden erillaistaminen Vihreä yrittäjyys. Moduuli 5 Vihreä yrittäjyys ja sen erityispiirteet

Yrittäjyyden erillaistaminen Vihreä yrittäjyys. Moduuli 5 Vihreä yrittäjyys ja sen erityispiirteet Yrittäjyyden erillaistaminen Vihreä yrittäjyys Moduuli 5 Vihreä yrittäjyys ja sen erityispiirteet Esimerkkejä yrittäjyydestä Sisäinen yrittäjyys (Corporate Entrepreneurship): Organisaation eri tasoilla

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä yhteiskuntavastuullisesta yrittäjyydestä. Leena Haanpää FinSERN Helsinki

Nuorten käsityksiä yhteiskuntavastuullisesta yrittäjyydestä. Leena Haanpää FinSERN Helsinki Nuorten käsityksiä yhteiskuntavastuullisesta yrittäjyydestä Leena Haanpää FinSERN 5.9.2011 Helsinki Tutkimushankkeen taustaa Nuoret ja vastuullinen yrittäjyys -tutkimus tarkastelee aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin

Lisätiedot

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat

Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat 05/2018 12/2020 Lähtökohdat Luovien alojen kehittymisen esteet: - Yrityspalveluiden hajanaisuus, ei vahvaa alustaa monipuoliselle verkostoimiselle - Luovan osaamisen määrätietoisen hyödyntämisen puute

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN OPINTOJAKSOT, yht. 5 op

LIIKETALOUDEN OPINTOJAKSOT, yht. 5 op 1/ 5 LIIKETALOUDEN OPINTOJAKSOT, yht. 5 op Ideasta yrittäjyyteen 2,5 op Liiketoimintaprosessit 2,5 op Liiketalouden opintojaksot toteuttaa Lapin AMK ( Rovaniemi) 2/ 5 Opintojakson nimi ja laajuus Opetuskieli

Lisätiedot

LUKIO-OSUUSKUNNAT TIE YRITTÄJÄMÄISEEN LUKIOON

LUKIO-OSUUSKUNNAT TIE YRITTÄJÄMÄISEEN LUKIOON LUKIO-OSUUSKUNNAT TIE YRITTÄJÄMÄISEEN LUKIOON Vauhtia yrittäjyyteen Miten kehittää toisen asteen koulutuksen oppilaitososuustoimintaa? PELLERVO-SEURA RY, HELSINKI 19.11.2015 Vanhempi tutkija, KTT Eliisa

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Mira Huusko, Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas Karvi

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA

YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA YRITTÄJYYSKASVATUSSTRATEGIA KÄRSÄMÄEN KUNNAN SIVISTYSTOIMESSA Käyttöönotettu 1.8.2013. Hyväksytty opetustoimen lautakunnassa 16.4.2014. Hyväksytty kunnanhallituksessa 5.5.2014. Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson InnoOmnia Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson Mikä on InnoOmnia? Yrittäjien, opiskelijoiden ja omnialaisten kohtauspaikka. Omnian kehittämisyksikkö, jossa

Lisätiedot

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia

Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Monipuolisilla menetelmillä ja yritysyhteistyöllä parempaan yrittäjyysosaamiseen - Yrtti-arvioinnin johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia Juha Vettenniemi, Raisa Hievanen, Anni Tuurnas Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen: KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava

Lisätiedot

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN YRITTÄJYYS TEEMA Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv Ajankohta: 1. päivä 20.3.2012 ja 2. päivä 29.3.2012 Turku Kouluttaja: Tarja Nieminen, Villinikkarit Oy 15-20 opettajaa Sisältö: - Työelämäyhteistyö

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 Työssäoppiminen yrittäjänä Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 TOY työssäoppiminen yri äjäna TOYn idea on tarjota opiskelijoille mahdollisuus kehi ää omaa yritysideaansa ja toteuttaa

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Yrittäjyyden ilmasto dialogi

Yrittäjyyden ilmasto dialogi Yrittäjyyden ilmasto dialogi Mikroyrittäjyyden pohjoinen työpaja 20.4.2018 Leena Eskola & Kyllikki Taipale-Erävala Uutta tietoa tutkimuksella Yrittäjyysilmasto ja suhtautuminen yrittäjyyteen vaihtelee

Lisätiedot

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Korkeakouluihin suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Mira Huusko ja Anni Tuurnas Kansallinen koulutuksen

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

UNELMA-MENETELMÄ. SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi

UNELMA-MENETELMÄ. SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi UNELMA-MENETELMÄ SAAT NIIN PALJON KUIN HALUAT Ideasta bisnekseksi NY vuosi Unelmasta omaksi yritykseksi Olet mukana tekemässä omaa tulevaisuuttasi UNELMAT UNELMAT TIENNÄYTTÄJINÄ kaatis Itsensä johtamisen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita Osuustoiminnan neuvottelukunta LUT Toukokuu 2013 Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita LUT School of Business Päätoimittaja, JCOM iiro.jussila@lut.fi + 358 50 465 9899 LUT-tiimin konteksti

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

AMK:t kokeilukulttuurin dynamoina. Työpaja AMK-päivät, Kajaani

AMK:t kokeilukulttuurin dynamoina. Työpaja AMK-päivät, Kajaani AMK:t kokeilukulttuurin dynamoina Työpaja 17.5.2017 AMK-päivät, Kajaani Mitä opittiin Kokeileva Suomi kiertueesta? Mitä hyvää kiertue toi mukanaan? 1/2 Toi kokeilukulttuuria näkyväksi alueilla Positiivista

Lisätiedot

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti.

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti. Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus yhteisöllisyys ja oppimisympäristöt

Yrittäjyyskasvatus yhteisöllisyys ja oppimisympäristöt Yrittäjyyskasvatus yhteisöllisyys ja oppimisympäristöt Teemaryhmäsarja 2 Yrittäjyyskasvatus ja opettajankouluttajien oppiminen korkeakoulujen opetussuunnitelmien kehittämisessä Anne Tiikkala Turun yliopisto

Lisätiedot

Reteaming kehittymisen malli. Lähde: Ben Furman, Tapani Ahola aikuiskoulutuspäällikkö Ulla Kauppila

Reteaming kehittymisen malli. Lähde: Ben Furman, Tapani Ahola aikuiskoulutuspäällikkö Ulla Kauppila Reteaming kehittymisen malli Lähde: Ben Furman, Tapani Ahola aikuiskoulutuspäällikkö Ulla Kauppila Motivaatio Kiintoisa tavoite Voimavarat Edistymisen seuranta Orientoituminen Keskustele pienryhmissä Mihin

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa

Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa Yrittäjyys- ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti syksyllä 2017 yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan opiskelijakyselyn

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

Yrittäjyyttä tukeva korkeakoulu 2015 -kysely. ylitarkastaja Johanna Moisio, opetus- ja kulttuuriministeriö

Yrittäjyyttä tukeva korkeakoulu 2015 -kysely. ylitarkastaja Johanna Moisio, opetus- ja kulttuuriministeriö Yrittäjyyttä tukeva korkeakoulu 2015 -kysely ylitarkastaja Johanna Moisio, opetus- ja kulttuuriministeriö Paljon tapahtunut yrittäjyyden edistämisessä mutta kuinka paljon? Kuvat: Paula Ojansuu Kyselyn

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME

SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME SONERA YRITTÄJÄKYSELY TUTKIMUSRAPORTTI YRITTÄJÄT JA SOME //07 Käyttääkö yrityksessä sosiaalista mediaa liiketoiminnan tukena Kyllä Ei En osaa sanoa Kaikki SUKUPUOLI Mies Nainen IKÄRYHMÄ Alle 45 vuotta

Lisätiedot

N 3563. Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy

N 3563. Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy Taloyhtiön hallitustyö N 3563 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy Vastaajat Sukupuoli Asema Rooli Asema Muu 4 % Nainen Puheenjoht 35 % aja 31 % Mies Hallituksen 65 % jäsen 65

Lisätiedot

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ - Yksinyrittäminen vai verkostoyrittäjyys? Kuopio Tuija Toivola KTT, tutkimuspäällikkö SISÄLTÖ Miksi uusia toimintamalleja yrittäjyyteen? Mitä on

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjyys Konsultit 2HPO 1 Jos saisi valita yrittäjä- ja palkansaajauran välillä Liettua Kiina USA Kreikka Latvia Bulgaria Italia Ranska Irlanti EU-27 Viro Espanja Iso-Britannia Alankomaat Belgia Saksa

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

ZA4893. Country Specific Questionnaire Finland

ZA4893. Country Specific Questionnaire Finland ZA4893 Flash Eurobarometer 212 (Attitudes towards the planned EU pilot project "Erasmus for Young Entrepreneurs" Trainers and counsellors of start-up organisations) Country Specific Questionnaire Finland

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN PELIKIRJA KORKEAKOULULLE. Toimet yrittäjyyden edistämiseksi

YRITTÄJYYDEN PELIKIRJA KORKEAKOULULLE. Toimet yrittäjyyden edistämiseksi YRITTÄJYYDEN PELIKIRJA KORKEAKOULULLE Toimet yrittäjyyden edistämiseksi 1 MITÄ? Olet juuri avannut yliopistoille ja ammattikorkeakouluille tarkoitetun yrittäjyyden pelikirjan. Se sisältää pelikuviosuosituksia,

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista Kaisa Nuikkinen 10.5.2006 kaisa.nuikkinen@edu.hel.fi TYÖTURVALLISUUSLAKI TYÖYMPÄRISTÖ on tarkoituksenmukainen toimintaan nähden,

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja Seinäjoen ammattikorkeakoulu

PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja Seinäjoen ammattikorkeakoulu PROJEKTIKATSAUS SMART LADIES IN DIGITAL WORLD Työpaja 24.11.2016 Seinäjoen ammattikorkeakoulu HANKKEEN SUUNNITELLUT JA TOTEUTUNEET TOIMENPITEET (1) Naisyrittäjien rekrytointi ja kumppanien etsiminen opiskelijoille

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen,

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen, Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen, 3.2.2018 Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, 22.10. Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Tutustuminen ja esittelyt Ketäs te olette? Etsi täältä sellainen henkilö,

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet

Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet Leppävaaran alueen projektinjohtaja, Espoon kaupunki 10.4.2018 1 Miksi kannattaa vuorovaikuttaa? Osallistuva Espoo kehitysohjelma 2018-21 - Ohjelman tavoite

Lisätiedot

Yrittäjyys. Yrityssalo Oy. Armi Metsänoja 2017

Yrittäjyys. Yrityssalo Oy. Armi Metsänoja 2017 Yrittäjyys Yrityssalo Oy 2017 Yrittäjyys on asenne, ajattelu- ja toimintatapa, joka ohjaa ihmisen toimintaa ja suhtautumista työhön ja työntekoon. Yli 93% yrityksistä on mikroyrityksiä (alle 10 työntekijää)

Lisätiedot

ltä vaaditut persoonallisuuspiirteet ja ominaisuudet

ltä vaaditut persoonallisuuspiirteet ja ominaisuudet Yrittäjält ltä vaaditut persoonallisuuspiirteet ja ominaisuudet Mika Tuunanen Yrittäjä, dosentti, Kauppat.tri Oili MODULI II Itä-Suomen yliopisto 11.11.2010 Kuopio SISÄLTÖ Tausta Yrittäjäpersoonan avainpiirteet

Lisätiedot

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy More is More Yksin vai yhdessä 11.12.2012 Harri Meller/JSL Partners Oy Valmentaja: Harri Meller Yli 30 vuoden kokemus liike-elämästä, tukkukaupan ja vähittäiskaupan myynnistä ja markkinoinnista sekä maahantuonnista

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Tampere 28.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

HUIPPUJEN KASVATTAJA

HUIPPUJEN KASVATTAJA HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015

ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015 ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS Lahti 2015 Et-opetuksen erityispiirteitä ET jakautuu reaaliaineena tiedon oppimiseen ja katsomusaineena oman ET:n kehittämiseen. Ei vuosiluokkia, vaan 1-6 ja 7-9 + ryhmät Opettajat

Lisätiedot

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä

Lisätiedot