YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi"

Transkriptio

1 YO-info Pertti Tuomi rehtori

2 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Osallistumisoikeus: Ei osallistumisoikeutta: Wilmassa päivämäärä kyseisen kokeen kohdalla Ei tulkita kirjoituskerraksi koemaksun palautus anomuksesta. Anomus tehtävä sen vuoden aikana, jota koe koskee. Wilmassa osallistumisoikeutta vailla olevien kohdalla tarkistuspäivämäärä; poistuu, kun osallistumisoikeus varmistuu.

3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Yleistä: Kyseessä kypsyyskoe. Olet itse vastuussa tutkintosi onnistumisesta. Valvojat eivät saa antaa neuvoja kokeen aikana; valvojat tai muut koetilassa olevat henkilöt eivät saa kokeen aikana neuvoa kokelasta päätelaitteen, varapäätelaitteen tai koejärjestelmän käytössä. Poikkeuksen muodostavat koneen käynnistäminen USB-muistilta ja äänitestin tekeminen. Ei saavu kokeeseen hylätty koe

4 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Yleistä: Kännykät suljettava ja jätettävä kokeen ajaksi kotiin tai salin ulkopuolelle; takit ja laukut; älykellot jätettävä salin ulkopuolelle. Vilppi ja vilpin yrittäminen on rangaistavaa, siitä menettää kaikki kyseisen tutkintokerran suoritukset sekä mahdollisesti ei saa osallistua seuraavaan tutkintokertaan. Matkapuhelimen tai älykellon pitäminen mukana kokeessa tulkitaan vilpin yrittämiseksi. Sähköisen koetilaisuuden häirinnän yhteydessä sovelletaan rikoslakia. Tahallisista sähköisen koetilaisuuden häiritsemisepäilyistä tehdään rikosilmoitus poliisille.

5 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Yleistä: Pulloista etiketit pois, eväät läpinäkyviin muovirasioihin / pusseihin, suklaat, makeiset ym. kääreet pois. Vaatteissa ei tule olla kirjoitusta. Salissa aina viileää varaa lämmintä vaatetta, jalkineet (Huom. poistumisohjeet hätätilanteessa) Jos tarvitsette lisää paperia tai teillä on jokin muu ongelma tai haluatte WC:hen, viitatkaa. Valvoja tulee luoksenne. Jos pudotatte jotain lattialle, niin valvoja nostaa sen. Sairastuminen yhteys rehtoriin ( ); jotta huomioon arvostelussa, oltava lääkärintodistus

6 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Kokeen kesto: Kuullunymmärtämiskoe kestää noin tunnin. Kuuntelukokeesta kaikki kokelaat poistuvat samaan aikaan; keskustella saa vasta salin ulkopuolella. Kirjallinen koe kestää kuusi tuntia. kirjallisesta kokeesta saa poistua aikaisintaan kello 12. Pidennetyn koeajan omaavilla koe päättyy ajan tullessa täyteen. Koetilaisuuteen saavuttava vähintään 30 minuuttia etukäteen ÄLÄ MYÖHÄSTY / ÄLÄ VAADI MUITA ODOTTAMAAN!! Ovatko yhteystietosi ajantasalla?

7 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Koepaperit: Papereihin merkitään koko nimi ja allekirjoitus sekä kokelasnumero (myös tietokoneella kirjoitettuihin); myös luonnostelupapereihin. Paperin ylälaidassa on valmiina paikka kyseisille tiedoille Kokelasnumero ja lukion numero löytyvät pöydälle jaetusta pikkulapusta Nimikoikaa papereita vain tarpeen mukaan!!!!!! Papereita ei saa repiä tai taittaa. Luonnosteluun käytetyt paperit yliviivataan

8 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Koepaperit: Kuuntelukokeessa kaikki paperit jätetään pöydälle konseptin sisälle lukuun ottamatta kokelasnimilappua ja tehtävävihkoa Kirjallisessa kokeessa kaikki paperit palautetaan ykkösvalvojalle; käyttämättömät paperit ja tehtävä- /kysymyspaperit omaan pinoonsa; myös kokelasnimilappu äidinkieli, kielet: kaikki paperit lopullisen esseen sisälle reaaliaineet: numeroltaan pienimmän vastauksen sisään numerojärjestyksessä matematiikka omat erilliset ohjeet

9 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Koepaperit sähköisessä kokeessa Sähköisessä kokeessa kokelaan on kirjoitettava vastaus koetehtävässä osoitettuun tilaan. HUOM! Kirjoitustila ei välttämättä ole kokonaan näkyvissä. Kokelas voi luonnostella samanaikaisesti vastauksia useampaan koetehtävään. Ennen kokeen päättämistä kokelas poistaa koetehtävien suorituksista ne, joita hän ei halua jättää arvosteltavaksi. Sähköiseen kokeeseen vastaamisesta annetaan tarkemmat ohjeet ainekohtaisissa ohjeissa, kokeen alussa ja koetehtävien yhteydessä.

10 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Koepaperit sähköisessä kokeessa Päätettyään kokeen suorittamisen kokelas poistuu koejärjestelmästä ja sammuttaa päätelaitteensa. Kokelas irrottaa USB-muistin päätelaitteestaan ja toimittaa sen valvojalle. Valvoja varmistaa, että kaikki USB-muistit jäävät koetilaan. Kokelas luovuttaa valvojalle mahdolliset paperille tekemänsä luonnokset. Paperit on nimikoitava (Nimi, allekirjoitus, kokelasnumero).

11 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Koetarvikkeet: Omalle paikalleen saa viedä vain välttämättömät kirjoituksissa tarvittavat välineet. Ei omia nenäliinoja koulu antaa. Korvatulpat / kuulosuojaimet. Saa olla. Lääkkeet saavat olla (tarjottimella selvästi näkyvissä); ei lääkepakkausta. Taulukot, laskimet tuotava tarkistettaviksi viimeistään koetta edeltävänä päivänä klo 12 mennessä Opintotoimistoon. Nimi kanteen / ulkopuolelle.

12 Sähköinen yo-koe Kokelaan velvollisuus on huolehtia, että hänellä on sähköisessä kokeessa mukanaan päätelaiteohjeen mukainen oma tietokone, oma virtajohto ja omat kuulokkeet. Laitteet tuodaan kirjoitustilaan koepäivän aamuna (syksy 2017). Kokelaan tulee osata käynnistää oma päätelaitteensa lautakunnan toimittamalta USB-muistilta. Halutessaan kokelas voi käyttää päätelaitteessaan lisälaitteita: näppäimistöä, langallista hiirtä tai muuta vastaavaa osoitintyökalua. HUOM! Langattomia apuvälineitä ei saa käyttää! Lisälaitteet eivät saa sisältää kokelaan koesuoritusta edistäviä aineistoja tai toimintoja

13 Sähköinen yo-koe Lisälaitteet eivät saa häiritä muita kokelaita. Kokeen valvojilla on oikeus estää häiritsevien päätelaitteiden ja lisälaitteiden käyttö. Lukion rehtori voi tarvittaessa vaatia, että lisälaitteet tarkistetaan etukäteen. HUOM! Kokelaalla tulee olla henkilöllisyystodistus mukanaan kokeessa.

14 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Hätätilanne: Palohälytys tai vastaava poistumista edellyttävä tilaisuus pöydällä muovitasku, johon kaikki koepaperit / kokeisiin liittyvä materiaali laitetaan palautetaan ykkösvalvojalle (laatikko) noudatetaan muita valvojan ohjeita poistumispaikkana Keskuskoulun piha (rakennuksen ja parakin välinen alue) kaikki keskustelu on kielletty! säilytä n. yhden (1) metrin etäisyys toisiin kokelaisiin Sähköisessä yo-kokeessa kaikki koetarvikkeet jätetään koskemattomina poistuttaessa. Sähkökatko kirjoittaminen keskeytetään noudatetaan valvojan ohjeita

15 ÄIDINKIELI Tekstitaidon koe tutkitaan kokelaan kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa. kesto 6-tuntia tehtävävihko A4-kokoinen, enintään 8 sivua; sisältää tehtäväannot ja aineiston tehtäviä 5, joista enintään 3:en saa vastata; jos vastaa useampaan, valitaan kolme vähiten pisteitä tuottavaa vastausta vastaukset kirjoitetaan konseptille, kukin vastaus aloitettava uudelta sivulta (voi kirjoittaa samalle konseptille); ei erillistä puhtaaksikirjoitusta Siistillä ja selkeällä käsialalla

16 ÄIDINKIELI Esseekoe Otsikko, sen eteen tehtävänumero Lopullinen tuotosta ei enää tarvitse kirjoittaa puhtaaksi. Kirjoitetaan joka riville. Varatkaa riittävästi aikaa lopullisen tuotoksen kirjoittamiseen. Jos kokelas huomaa puhtaaksi kirjoittaessaan tehneensä virheen, hän korjaa virheen siististi ja yksiselitteisesti. Äidinkielen esseekokeessa virhe korjataan yliviivaamalla virheellinen kohta ja kirjoittamalla se uudelleen. Muutokset on tehtävä samalla kynällä, jolla alkuperäinen teksti on kirjoitettu.

17 REAALIAINEEN KOE Vastataan tehtävämonisteessa ilmoitettuun määrään tehtäviä fysiikka / kemia / biologia kahdeksaan tehtävään (paperinen koe) muut viiteen tehtävään (sähköinen koe) Väärästä vastausmäärästä rangaistaan Kukin vastaus kirjoitetaan omalle paperilleen; vastaukset kootaan numerojärjestykseen pienimmän vastausnumeron omaavan kokoarkin sisään Merkitkää vastauspaperiin kunkin vastauksen otsikoksi selkeästi ja oikein reaaliaineen nimi tai kirjainlyhenne sekä tehtävän numero esim. HISTORIA 3 tai HI3

18 REAALIAINEEN KOE fysiikan, kemian, ja maantieteen kokeessa saa käyttää apuvälineenä lautakunnan ohjeiden mukaisia laskimia ja taulukoita; muissa kokeissa apuvälineiden käyttö on kielletty tarkistettava vähintään päivää etukäteen (toimitettava opintotoimistoon, jossa tyhjennetään ja tarkistetaan). kussakin paperikokeessa kaksi jokeritehtävä (merkkinä +), molempiin saa vastata Jos suoritus on epäselvä, sekava tai huomattavan epäsiisti, pistemäärää voidaan alentaa Jos vastaa liian moneen tehtävään, valitaan vastausta joiden pistesumma on pienin; jos vastaa samaan useammalla vastauksella, valitaan tehtävistä vähiten pisteitä tuottava Huom. Sähköisessä kokeessa on erillisiä määräyksiä.

19 MATEMATIIKKA Kokeessa on 13 tehtävää. Kokelas saa vastata enintään 10 tehtävään. (jos vastaa useampaan, arvostellaan vähiten pisteitä tuottavat vastaukset). Sekä pitkän että lyhyen matematiikan kokeessa on kaksi osaa: A-osa ja B-osa. B- osa jakautuu edelleen kahteen osaan, jotka merkitään tunnuksin B1 ja B2. Alla olevaan taulukkoon on merkitty, kuinka monta tehtävää kussakin osassa annetaan, kuinka moneen tehtävään kokelas vastaa ja mitä apuvälineitä on sallittua käyttää osan tehtäviä suoritettaessa.

20 Matematiikka Sekä pitkän että lyhyen matematiikan kokeessa on kaksi tehtävävihkoa: A-osan tehtävävihko B-osan tehtävävihko. Jokaisella vihkolla on oma tunnusvärinsä, joka on sama tutkintokerrasta toiseen. A-osan vihkossa on tehtävänantojen lisäksi jokaisen tehtävän kohdalla tila, johon tehtävän ratkaisu kirjoitetaan. B-osan vihkossa on pelkät tehtävänannot.

21 Matematiikka Kokelaalle annetaan koetilaisuuden alkaessa sekä A-osan että B-osan tehtävävihko ja taulukkokirja. Kokelaan on palautettava A-osan koevihko viimeistään kolmen tunnin kuluttua kokeen alkamisesta. Laskimen käyttö ei ole sallittua sinä aikana, kun A-osan tehtävävihko on kokelaan hallussa. Kun kokelas palauttaa A- osan tehtävävihkonsa, hän saa laskimen.

22 Matematiikka Laskimen luovuttaminen Liikuntasalissa laskin on kokelaan tuolin alla muovikuoressa. Päätettyään A-osan kokelas nostaa tehtäväpaperin selkeästi näkyviin, jolloin valvoja noutaa kokelaalta A-osan ja nostaa laskimen hänen pöydälleen. Kokelas ei itse saa koskea tuolin alla olevaan laskimeen. Luokkatilassa / yksittäistilassa kokelas palauttaa A-osan ykkösvalvojalle ja saa valvojalta samalla laskimensa

23 Matematiikka A-osassa tehtävien ratkaisut kirjoitetaan koevihkoon. Ratkaisuja saa luonnostella konseptipaperille. B-osassa koepapereina käytetään puoliarkkeja (A4) ja millimetripaperia. Lukio antaa koepaperit sekä luonnostelupaperit kokelaille.

24 Matematiikka Kokelas kirjoittaa A-osan tehtävien ratkaisut koevihkoon ratkaisuille varattuihin kohtiin. B-osassa kokelas kirjoittaa tehtävän 5 vastauksen kokoarkille aloittaen vastauksensa arkin ensimmäiseltä sivulta. Jos kokelas ei tee tehtävää 5, kirjoittaa hän kokoarkille vain nimitietonsa. Muut tehtävät lasketaan jokainen omalle puoliarkille. Kullekin puoliarkille saa kirjoittaa vain yhden tehtävän ratkaisun. Tarvittaessa saman tehtävän käsittelyä voi jatkaa lisäpuoliarkeilla. Mahdolliset kuviot piirretään samalle paperille ratkaisun kanssa tai erilliselle millimetripaperille.

25 KIELTEN KOKEET Yleisohjeet Tarkistakaa kuuluvuus huolellisesti koekuuntelun aikana! koe- CD:tä ei keskeytetä, jos häiriö ei koske useaa kokelasta! Tarpeelliset ohjeet tehtävävihkossa, niistä ei saa poiketa lue ohjeet tarkasti!!! Muita oikea kieli! Kuuntelukokeissa ohjeet tulevat myös CD:ltä noudata niitä. Tehtävävihkossa ilmoitettu mille vastauspaperille vastaus on kirjoitettava virheellisen vastauspaperin käyttäminen voi alentaa pisteitä!!! Tehtävävihon saa avata vasta kun siihen annetaan lupa

26 KIELTEN KOKEET Kielikokeen vastauslomake Etupuoli merkitty A-puoleksi ja kääntöpuoli B-puoleksi vastaa sille puolelle, mille käsketään Oma nimi, kokelasnumero sekä koulun numero merkittävä myös lomakkeen B-puolelle, jos sinne kirjoitetaan vastauksia.

27 KIELTEN KOKEET Kirjoitelma Konseptipaperille Paperille merkitään otsikko, tehtävänumero ja sanamäärä Kirjoita tuotoksesi puhtaaksi, älä jätä ensimmäistä hutaisua lopulliseksi tuotokseksesi Pitkässä kielessä useampi tehtävänanto, josta valitaan yksi Keskipitkässä ja lyhyessä opiskelijan tulee suorittaa kaksi kirjoitustehtävää, joista toinen lyhyempi ja toinen pidempi. Tehtävät jakautuvat ryhmiin A ja B, joissa kummassakin on kaksi tehtävää ja joista kummastakin ryhmästä on valittava yksi.

28 KIELTEN KOKEET Sähköiset kieltenkokeet, yleisohjeet (jatkuu) Koko kielikoe suoritetaan yhden päivän aikana, ja se kestää enintään 6 tuntia. Erityisjärjestelyinä kokelas voi edelleen saada kaksi tuntia lisäaikaa. Kokelas voi valita, missä järjestyksessä hän suorittaa koetehtävät. Hän voi palata kirjallisia taitoja mittaavien tehtävien aineistoihin ja joihinkin kuullun ymmärtämistä mittaavien tehtävien aineistoihin koeajan kuluessa. Kokelas voi palata myös kaikkiin vastauksiinsa.

29 KIELTEN KOKEET Sähköiset kieltenkokeet, yleisohjeet (jatkuu) Samaa kielitaidon osa-aluetta mittaavat tehtävät muodostavat tehtäväkokonaisuuden. Tehtäväkokonaisuuden tehtävät voivat sijaita kokeessa erillään toisistaan. Jos kokeeseen sisältyy kuullun ymmärtämistä mittaavia tehtäviä, kokelaan on jätettävä arvosteltavaksi suoritus kuullun ymmärtämisen tehtäväkokonaisuudesta sekä lisäksi suoritus ainakin yhtä muuta osaaluetta mittaavasta tehtäväkokonaisuudesta, jotta suoritus olisi hyväksytty.

30 Aikataulu Kokoontuminen aina ruokalassa! Kuullunymmärtämiskokeet ma Vieras kieli (EA), pitkä oppimäärä koe alkaa klo 8.30 paikalla on oltava viimeistään 30 minuuttia ennen kokeen merkittyä alkamisaikaa eli klo 8.00 ti Vieras kieli, lyhyt oppimäärä klo 8.30 PC (espanja) klo EC (englanti) klo TC (italia) paikalla on oltava viimeistään 15 minuuttia ennen kokeen merkittyä alkamisaikaa

31 Aikataulu Kirjalliset kokeet, koe alkaa klo Pe Tekstitaidon koe Ma Psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia Ke vieras kieli, pitkä oppimäärä Pe toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä

32 Aikataulu Ma matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä Ke äidinkieli, suomi ja ruotsi, esseekoe; suomi toisena kielenä koe Pe uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto Ma vieras kieli, lyhyt oppimäärä (englanti, espanja, italia, ranska, saksa)

33 Ja vielä viimeiseksi Varaa riittävästi aikaa!!! Älä myöhästy! Tule paikalle kirjalliseen kokeeseen klo 8.30 ja sähköiseen kokeeseen klo Myöhästyminen haittaa muita ja voi johtaa oman kokeen hylkäämiseen

34 .. ja sitten vielä Yo-tulokset tulevat Wilmaan (kokonaispistemäärä ja korjaajan tiedot). Korjausaikaa 1-2 viikkoa. Lopulliset tulokset tulevat marraskuun puolivälissä ( mennessä). Päättötodistukseen vaadittavat opinnot: itsenäisten töiden palautusten takaraja sekä mahdollisuus suorittaa kokeita syksyllä valmistuville

35 .. ja sitten vielä Jos ei todistusoikeutta mennessä, ei lakiteta yojuhlassa, sillä lautakunta lähettää todistukset myöhemmin valmistuneille vasta virallisten lakkiaisten jälkeen Koemaksut maksamatta EI todistusta

36

37 Onnellinen Kerava.

YLIOPPILASKIRJOITUKSET

YLIOPPILASKIRJOITUKSET Yo-info 9.2.2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Osallistumisoikeus: Ei osallistumisoikeutta: Wilmassa päivämäärä kyseisen kokeen kohdalla Ei tulkita kirjoituskerraksi koemaksun palautus anomuksesta. Anomus tehtävä

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET

YLIOPPILASKIRJOITUKSET Yo-info 8.2.2017 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Osallistumisoikeus: Ei osallistumisoikeutta: Wilmassa päivämäärä kyseisen kokeen kohdalla Ei tulkita kirjoituskerraksi koemaksun palautus anomuksesta. Anomus tehtävä

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET

YLIOPPILASKIRJOITUKSET Yo-info 7.9.2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Osallistumisoikeus: Ei osallistumisoikeutta: Wilmassa päivämäärä kyseisen kokeen kohdalla Ei tulkita kirjoituskerraksi koemaksun palautus anomuksesta. Anomus tehtävä

Lisätiedot

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi YO-info 07.02.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilaskirjoitukset Osallistumisoikeus: Ei osallistumisoikeutta: Wilmassa osallistumisoikeutta vailla olevien kohdalla tarkistuspäivämäärä; poistuu, kun osallistumisoikeus

Lisätiedot

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi YO-info 12.09.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilaskirjoitukset Osallistumisoikeus: Ei osallistumisoikeutta: Wilmassa osallistumisoikeutta vailla olevien kohdalla tarkistuspäivämäärä; poistuu, kun osallistumisoikeus

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info

Ylioppilastutkinto Lyseossa. Info Ylioppilastutkinto Lyseossa Info 2.2.2016 Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto saliin alkaa klo 8.30. Eväät, välineet ja vaatteet

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeita syksy 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeita syksy 2016 Kirjoituspäivät syksy 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 12.9 vieras kieli, pitkä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00 ranska klo 13.00-14.00 venäjä

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE

ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE ESPOONLAHDEN LUKIO OHJEITA SYKSYN 2014 YLIOPPILASKOKELAILLE Ole ajoissa paikalla, takakansi s.4 Liikenne-este, myöhästyminen s.2 Sairastuminen s.2 816 46560, 046-8771433, 046-8771398 ESPOONLAHDEN LUKIO

Lisätiedot

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN http://www.ylioppilastutkinto.fi AJANKOHTA Tarkista päivämäärä YTL:n sivuilta (ks. osoite yllä). Keskiviikko 28.9.2016. Koe kestää klo 9.00-15.00. PAIKKA Tarkista

Lisätiedot

YO-info. Syksy 2018 Lammin lukio

YO-info. Syksy 2018 Lammin lukio YO-info Syksy 2018 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet syksyn 2017 kirjoittajille

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet syksyn 2017 kirjoittajille YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet syksyn 2017 kirjoittajille Kirjoituspäivät syksy 2017 Kuullunymmärtämiskokeet 11.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä (ei saksa, ranska 8.30 englanti, 11.00 venäjä 12.9.

Lisätiedot

YO-info. Syksy 2017 Lammin lukio

YO-info. Syksy 2017 Lammin lukio YO-info Syksy 2017 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Kiteen lukio 7.9.2016 Kyösti Värri Kuuntelukokeet 12. 14.9.: 32, 33 ja 34 Sähköiset kokeet 19.9. ja 3.10.: atk-luokka Kirjalliset kokeet: Luettelo

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet kevään 2016 kirjoittajille 10.2.16

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet kevään 2016 kirjoittajille 10.2.16 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet kevään 2016 kirjoittajille 10.2.16 Kirjoituspäivät kevät 2016 Kuullunymmärtämiskokeet ma 15.2 vieras kieli, pitkä oppimäärä klo 8.45-10.00 englanti klo 11.00-12.00

Lisätiedot

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet

Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Kiteen lukio 6.9.2017 Kyösti Värri Kuuntelukoe ma 11.9.: 34 Äidinkielen tekstitaidon koe pe 15.9.: mediateekki Kokeet 18.9. 29.9.: Arppen koulun

Lisätiedot

Yo-kokeiden koetilat. Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet. Yo-kokeessa oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy.

Yo-kokeiden koetilat. Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet. Yo-kokeessa oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy. Yo-kokeiden koetilat Yo-tutkintoinfo: kokeen käytänteet Kiteen lukio 1.9.2015 Kyösti Värri Kuuntelukokeet 7. 9.9.: 33 ja 34 Kirjalliset kokeet: äidinkieli: valtuustosali (ja 25) reaalit: Arppen koulun

Lisätiedot

KEVÄT 2015. Jarkko Koponen/ VYK 31.8.2015 1

KEVÄT 2015. Jarkko Koponen/ VYK 31.8.2015 1 KEVÄT 2015 31.8.2015 1 Lukion opiskelija kokeen pakolliset kurssit opiskeltu jos vieraassa kielessä ei ole pakollisia kursseja, riittää 3 kurssia Tehtävät perustuvat lukion pakollisiin ja syventäviin kursseihin

Lisätiedot

Kouvolan iltalukio. Yo-kirjoitukset kevät Anna-Leena Ollikainen p

Kouvolan iltalukio. Yo-kirjoitukset kevät Anna-Leena Ollikainen p Kouvolan iltalukio Yo-kirjoitukset kevät 2017 1 Varmista osallistumisoikeutesi Kirjoitettavissa aineissa vähintään pakolliset kurssit suoritettu. Jos osallistumisoikeus evätään, sinuun otetaan yhteyttä.

Lisätiedot

gradia.fi Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2019 Ohjeet ylioppilaskokelaille, osa 2

gradia.fi Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2019 Ohjeet ylioppilaskokelaille, osa 2 Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2019 Ohjeet ylioppilaskokelaille, osa 2 KOEPAIKAT Kokeet pidetään Harjulla, Lyseon liikuntasalissa (Lyseosali). Reaalikoepäivinä myös A3-lamellin toisessa kerroksessa. Tarkka

Lisätiedot

Koetilat. Yo-tutkintoinfo: käytänteet. Oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy. Osallistumisedellytykset

Koetilat. Yo-tutkintoinfo: käytänteet. Oltava paikalla viimeistään. Myöhästyminen kokeesta. Älä myöhästy. Osallistumisedellytykset Koetilat Yo-tutkintoinfo: käytänteet Kiteen lukio 9.2.2017 Kyösti Värri Kuuntelukokeet: opetustilat 31 34 Kirjalliset kokeet (paperi ja digi): Arppen koulun Rantalan sali Erityisjärjestelykoe (lupa käyttää

Lisätiedot

Yo-info kevät Käytännön järjestelyjä

Yo-info kevät Käytännön järjestelyjä Yo-info kevät 2016 Käytännön järjestelyjä Ennen koetta Saavu koululle kirjoituspäivinä hyvissä ajoin: kuuntelut klo 8.15, kirjalliset kokeet klo 8.30. Mikäli myöhästyt kokeesta, on mahdollista, että et

Lisätiedot

YO-info. Kevät 2018 Lammin lukio

YO-info. Kevät 2018 Lammin lukio YO-info Kevät 2018 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET

YLIOPPILASKIRJOITUKSET YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet kevään 2019 kirjoittajille Kirjoituspäivät kevät 2019 ti 12.3. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon koe ja suomi/ruotsi toisena kielenä -koe to 14.3. vieras

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YLIOPPILASKOKEET KEVÄT 2019

YLIOPPILASKOKEET KEVÄT 2019 YLIOPPILASKOKEET KEVÄT 2019 KOEPÄIVÄT JA PAIKAT ti 12.3. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon koe, suomi toisena kielenä koe; peilisali, D- puolen -1, 1 ja 2-kerrokset to 14.3. vieras kieli, lyhyt

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

INFO SYKSYN 2017 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OSALLISTUVILLE

INFO SYKSYN 2017 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OSALLISTUVILLE INFO SYKSYN 2017 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OSALLISTUVILLE ERILLISET KUUNTELUPÄIVÄT (PAPERISET KOKEET) ma 11.9.2017 Englanti, A-kieli paikalle klo 8.00 A140 ja A140 ti 12.9.2017 Venäjä, B-kieli paikalle klo

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 28.10.2016 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeen määräysten kanssa kevään 2017 tutkinnosta alkaen. Toisen kotimaisen

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Yo-kirjoitukset keväällä 2019

Yo-kirjoitukset keväällä 2019 Yo-kirjoitukset keväällä 2019 Ylioppilaskokeen määräyksistä Esimerkiksi kuulokkeissa ei saa olla Bluetoothominaisuutta. Varmista tietokoneestasi Koneessa pitää olla liitin langallista nettiä varten Jos

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

ABI-INFO. 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta

ABI-INFO. 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta ABI-INFO 1. YO-Kirjoitukset 2. Penkkarit 4. Todistukset 5. Muuta YO-koepäivät Ma 12.2. äidinkieli/ käytössä 2 salia ja yksi luokka. Paikalla oikeassa paikassa klo 8.30. Tarkista koepaikkasi kanslian edessä

Lisätiedot

gradia.fi Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2018 Ohjeet ylioppilaskokelaille

gradia.fi Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2018 Ohjeet ylioppilaskokelaille Ylioppilastutkinto Lyseo syksy 2018 Ohjeet ylioppilaskokelaille KOEPAIKAT Kokeet pidetään pääsääntöisesti Harjulla, Lyseon liikuntasalissa (Lyseosali). Ensimmäisenä reaalikoepäivänä myös A3-lamellin toisessa

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA MATEMATIIKAN YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN AJANKOHTA http://www.ylioppilastutkinto.fi Tarkista päivp ivämäärä YTL:n sivuilta (ks. osoite yllä). Koe kestää klo 9.00-15.00. PAIKKA Tarkista kirjoitustila

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YO-info K rehtori Mika Strömberg

YO-info K rehtori Mika Strömberg YO-info K2017 19.1.2017 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

YO-info S rehtori Mika Strömberg

YO-info S rehtori Mika Strömberg YO-info S2017 4.9.2017 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS SYKSY 2017 / KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO KEVÄT 2016 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2016 KIRJALLISET KOKEET klo 9.00-15.00 (-17.00) Paikalla oltava 30 minuuttia ennen kokeen alkua. Perjantai 12.2.2016

Lisätiedot

Koepäivät (syksy 2019), suositus syksyllä kirjoitettavista punaisella

Koepäivät (syksy 2019), suositus syksyllä kirjoitettavista punaisella YO-info 10.9.2019 Koepäivät (syksy 2019), suositus syksyllä kirjoitettavista punaisella Ma 16.9. vieras kieli, lyhyt oppimäärä (EN, SA) Ke 18.9. äidinkieli, lukutaidon koe Pe 20.9. vieras kieli, pitkä

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

YO-info. Kevät 2019 Lammin lukio

YO-info. Kevät 2019 Lammin lukio YO-info Kevät 2019 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

Abi-info

Abi-info Abi-info 23.8.2017 1 Syksyn 2017 ylioppilaskirjoitusten päivämäärät ja ohjeita Tähän tiedotteeseen on koottu tärkeää informaatiota syksyn ylioppilaskokeisiin osallistujille ja lukiosta valmistuville. Lue

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Abi-info

Abi-info Abi-info 15.8.2018 1 Syksyn 2018 ylioppilaskirjoitusten päivämäärät ja ohjeita Tähän tiedotteeseen on koottu tärkeää informaatiota syksyn ylioppilaskokeisiin osallistujille ja lukiosta valmistuville. Lue

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN EURAJOEN LUKIO SYKSY 2014 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Syksyn 2014 koepäivät KAIKKIIN KOKEISIIN SAAVUTTAVA 30 MINUUTTIA ENNEN KOKEEN ALKUA! Aikataulut löytyvät myös lukion Peda.netin

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO SYKSY 2015 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2015 Kuullunymmärtämiskokeet Maanantai 7.9.2015 Toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä Ruotsi A- ja

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

KIRJOITTAJA- INFO SYKSY 2016 KOUVOLAN YHTEISLYSEO

KIRJOITTAJA- INFO SYKSY 2016 KOUVOLAN YHTEISLYSEO KIRJOITTAJA- INFO KOUVOLAN YHTEISLYSEO Yleistä Varmista osallistumisoikeutesi Kirjoitettavissa aineissa pakolliset kurssit suoritettu! Lue YTL:n kirje kokelaille www.ylioppilastutkinto.fi Sovi päällekkäiset

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

ABI-INFO. Lyseon lukion aikuislinja

ABI-INFO. Lyseon lukion aikuislinja ABI-INFO Lyseon lukion aikuislinja 30.8.2018 YO-koepäivät 1/2 Ma 17.9. äidinkieli/ lukutaidon koe Tavastia areena klo 9.00 Ke 19.9. vieras kieli, pitkä oppimäärä Tavastia areena klo 9.00 Pe 21.9. reaalikoe

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot

Lisätiedot

Kokeet alkavat 9.00! - matematiikan ja lyhyen kielen kokeissa paikalla on oltava viimeistään klo muissa kokeissa paikalla on oltava klo 8.

Kokeet alkavat 9.00! - matematiikan ja lyhyen kielen kokeissa paikalla on oltava viimeistään klo muissa kokeissa paikalla on oltava klo 8. Yo-kirjoituspäivät: Kokeet alkavat 9.00! - matematiikan ja lyhyen kielen kokeissa paikalla on oltava viimeistään klo 8.30 - muissa kokeissa paikalla on oltava klo 8.00 ma 17.9. ke 19.9. pe 21.9. ma 24.9.

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Ennen koetta Jos sairastut, ilmoita koululle mahdollisimman pian (Panu Kela 044 7039388, Kanslia 050 3166510) Myöhästyneet otetaan yleensä kirjoittamaan, jos

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4.

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4. Abin vuosi 2015-2016 Syyskuu Yo-kirjoitukset (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet kevään 2017 kirjoittajille

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Käytännön ohjeet kevään 2017 kirjoittajille YLIOPPILASKIRJOITUKSET Käytännön ohjeet kevään 2017 kirjoittajille 9.2.17 Kirjoituspäivät kevät 2017 Kuullunymmärtämiskokeet ma 13.2. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä klo 8.45-10.00

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja. Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen

Lisätiedot

INFO SYKSYN 2018 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OSALLISTUVILLE

INFO SYKSYN 2018 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OSALLISTUVILLE INFO SYKSYN 2018 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OSALLISTUVILLE YLIOPPILASKOKEET ATALPASSA ke 19.9.2018 Englanti, A-kieli paikalle klo 8.00 A143 ja A144 YLIOPPILASKOKEET VIRRASSA Koetiloja on kaksi, VIRTA 255+256

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Ennen kirjallista koetta

Lisätiedot

KOEAIKATAULU KEVÄT 2016

KOEAIKATAULU KEVÄT 2016 Ohjeet kevään 2016 ylioppilaskirjoituksiin osallistuville 1/6 KOEAIKATAULU KEVÄT 2016 KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET 1. Koepaikalle pitää saapua 30 minuuttia ennen kokeen merkittyä alkamisaikaa (esimerkiksi aamun

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto.fi

Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKOKELAILLE YO- KIRJOITUKSIA VARTEN. (kevät 2019)

OHJEITA YLIOPPILASKOKELAILLE YO- KIRJOITUKSIA VARTEN. (kevät 2019) OHJEITA YLIOPPILASKOKELAILLE YO- KIRJOITUKSIA VARTEN (kevät 2019) ti 12.3. to 14.3. pe 15.3. ma 18.3. Äidinkieli, lukutaidon koe vieras kieli EC, FC, PC, SC, VC, TC, GC, L1 ja L7, lyhyt oppimäärä psykologia,

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO

OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO OHJEITA YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN NAKKILAN LUKIO KEVÄT 2017 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KEVÄT 2017 KUULLUNYMMÄRTÄMISKOKEET Tiistai 14.2.2017 Vieras kieli, pitkä oppimäärä Englanti klo 9:00 Paikalla oltava 30

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Infoa kevään 2017 kirjoituksiin osallistuville kahden tutkinnon opiskelijoille

Infoa kevään 2017 kirjoituksiin osallistuville kahden tutkinnon opiskelijoille Infoa kevään 2017 kirjoituksiin osallistuville kahden tutkinnon opiskelijoille Matematiikan, fysiikan ja kemia kirjoittajat Tuo laskin tyhjättynä ja taulukkokirja puhdistettuna koetta edeltävänä päivänä

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot