syyskuu 2017 Mukavia eläkepäiviä Raijaohjaajalle!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "syyskuu 2017 Mukavia eläkepäiviä Raijaohjaajalle!"

Transkriptio

1 syyskuu 2017 Mukavia eläkepäiviä Raijaohjaajalle!

2 Tervehdys Liuksialan koulun väki! Koulua on käyty kuukausi, ja uusi kouluvuosi onkin lähtenyt oikein mukavasti liikkeelle. Alkavana lukuvuonna panostamme erityisesti kouluviihtyvyyden ja koulupäivän sisällä tapahtuvan liikunnan lisäämiseen. Panostamme edelleen myös koulukiusaamisen ennaltaehkäisevään työhön ja koko kouluyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Oppilaat otetaan entistä vahvemmin mukaan heitä koskevien asioiden suunnitteluun, ja heitä kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ja koulussa viihtymisestä. Hyvä käytös sekä myönteinen asenne työtä kohtaan ovat elämän ja myös koulunkäynnin perusta. Hyvän opiskeluasenteen saavuttaminen ja säilyttäminen on tärkeää ja vastuullisella työnteolla saavutetaan toivottuja tuloksia niin koulussa kuin myöhemmissäkin elämän vaiheissa. Toisen ihmisen hyväksyminen ja kunnioittaminen on edellytys kaikelle kanssakäymiselle niin koulussa kuin koulun ulkopuolellakin. Koulun ajankohtaisista asioista tiedotamme entiseen tapaan ensisijaisesti Wilman kautta. Muistattehan, että myös lukujärjestykset löytyvät Wilmasta. Kotisivuilta löytyy pitkäkestoisempaa ja pysyvämpää tietoa koulun toiminnasta. Suomen 100-vuotisjuhlavuosi huipentuu Liuksialassa marras-joulukuun vaihteen juhlaviikkoihin ja Itsenäisyysjuhlaan ma 4.9. Itsenäisyysjuhlaan kutsutaan myös kotiväki. Itsenäisyysjuhla korvaa tänä vuonna joulujuhlan. Tavataan koulun tapahtumissa ja tilaisuuksissa ja tehkään yhdessä lapsille innostava ja turvallinen kouluvuosi! Syysterveisin koulusta! Minna-Leena Aalto, rehtori

3 KIVA KOULU KiVa Koulu-ohjelma on kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma. Ohjelma on kehitetty Turun Yliopistossa ja Opetusministeriön rahoituksella ( ). KiVa tarkoittaa kiusaamisen vastaista ja kiusaamista vastustavaa. Koulumme on yksi n suomalaiskoulusta, jossa KiVa Koulu -ohjelmaa toteutetaan. Siksi meilläkin on ohjelmaan nimetty KiVa-työryhmä. Sen tarkoituksena on mahdollisissa ristiriitatilanteissa kuulla, lausua ja ratkoa lasten eteen tulleita pulmia yhdessä. Tällaisista tapaamisista lähetetään myös kotiin pöytäkirja. KiVa Koulu ei ole ohimenevä projekti. Se on pysyvä toimintatapa kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja lopettamiseksi. Kiusaamiseen puututaan heti. KiVa Koulu-ohjelman tavoitteita ovat mm: kiusaamisen vähentäminen uusien kiusaamistapausten ennalta ehkäiseminen kiusaamisen kielteisten vaikutusten minimointi Lisätietoa: LIIKKUVA LIUKSIALAN KOULU Tämän vuoden teemana ovat edelleen mm. lasten hyötyliikunnan lisääminen sekä koko koulun yhteiset liikuntatapahtumat. Koulussamme lasten liikunnallisuutta toteutetaan mm. seuraavasti: pitkä välitunti on klo , jolloin tarjolla luokkien oppilaiden ohjaamaa Välkkäri-toimintaa kuljemme retkille yms. kävellen tai pyörillä mahdollisuuksien mukaan välitunneilla luokkien omat liikuntavälinekorit liikunnallisia tapahtumia ja tempauksia läpi vuoden KOULUARJESSA VAATTEET JA JALKINEET Sisätossut/kengät ovat pakolliset turvallisen liikkumisen takaamiseksi. Sisäkengät suojaavat lasta liukastumisilta ja mahdollisilta jalkaan osuvilta vahingoilta. Jalkineiden tulee olla käytännöllisiä liikuttaessa rappusissa ja käytävillä. Lakit, pipot ja myssyt ovat aina henkilökohtaisia. On tärkeää pukeutua kouluun vuodenajan ja säänmukaisesti. Nimikoidut vaatteet ja jalkineet löytävät omistajansa. LÖYTÖTAVARAT Koulusta löytyviä vaatteita yms. laitetaan muutaman kerran lukukaudessa esille koulun pääaulaan. Silloin kannattaa tulla etsimään omansa pois. Kadonneita avaimia, kelloja ym. tavaroita voi tiedustella koulun kansliasta tai henkilökunnalta. Löytövaatteita ja pikkutavaroita säilytetään koululla noin vuosi, jonka jälkeen ne otetaan koulun käyttöön, annetaan hyväntekeväisyyteen tai poistetaan. LIIKUNTA Kodin aikuisille ystävällisesti muistutamme, että asiallinen pukeutuminen on osa liikuntatuntia. Oppilaalla on oltava liikuntaan sopivat kengät ja joustava, liikunnallinen asu. Pitkät hiukset sidotaan kiinni. Sisäliikuntatunnin jälkeen käydään suihkussa, siis pyyhe mukaan.

4 Luistelutunnilla varustaudutaan kypärällä, joka on siihen tarkoitettu. Huom! Esiopetuksessa on oma ohjeistus. LAPSEN SAIRASTUESSA Oppilaan poissaolosta huoltajien pitää ilmoittaa koululle ja taksille ensimmäisenä poissaolopäivänä aamupäivän aikana, jotta oppilasta ei turhaan odotella kouluun saapuvaksi. Koulu seuraa kaikkia poissaoloja ja rekisteröi ne tuntimerkintöihin. Poissaolosta voi ilmoittaa helposti Wilmassa, sähköpostilla, soittamalla ( /henkilökunnan huone tai uusi puoli ) tai tekstiviestillä omalle opettajalle. Mikäli oppilas on poissa sairauden vuoksi, selvittää hän luokkakavereiltaan poissaolonsa aikana tehdyt tehtävät ja suorittaa ne oman kunnon mukaan mahdollisimman pian. Mikäli tehtävät tuottavat ongelmia, on oppilas oikeutettu saamaan tukiopetusta. LOMA-ANOMUKSET Kouluaikana tehdyt lomamatkat tulee harkita tarkkaan. Poissaoloilla on vaikutusta lapsen oppimiseen liittyvissä järjestelyissä. Lomat, joiden kesto on 1-3 päivää, anotaan aina omalta opettajalta Wilmassa tai kirjallisesti hyvissä ajoin ennen ajankohtaa. Yli 3 päivän lomat anotaan Wilmasta tulostettavalla lomakkeella kirjallisesti rehtorilta. Huoltaja vastaa lapsen oppimisesta lomamatkan aikana. KOULUN KIRJASTO JA KIRJASTOAUTO Koulun ainutlaatuinen kirjasto MIRJASTO on oppilaiden käytössä sekä erikseen sovituilla kirjastovälitunneilla (1-4 lk.) että opettajan ohjauksessa tarpeen mukaan koulupäivien aikana. Kirjastovälitunneilla koulun 6. luokkalaiset toimivat kirjastovirkailijoina. Kirjastosta saa lainata yhden kirjan kerrallaan, ja laina-aika on neljä viikkoa. Kirjastovastaava on opettaja Mirja Kokko. Kirjastoauto vierailee koulussamme perjantaisin klo Jokaisella luokalla on sovitut vierailuajat. Kirjastoautolta lainataan vain omalla kortilla. Kaverin kortilla ei saa lainata. Videoita ei lainata. Lisäksi luokilla on omia sääntöjä esim. sarjakuvien lainaamisesta tai kirjojen lukumäärästä. Huom! Esiopetuksessa on oma ohjeistus. OPPIKIRJAT Oppikirjat annetaan oppilaiden käyttöön uusina tai käytettyinä. Kaikki kirjat ovat koulun omaisuutta, joten ne palautetaan koululle. Oppilas saa lukuvuoden päättyessä omakseen työkirjat. Kirjat on syytä pitää siisteinä, jotta ne palvelisivat oppilaita usean vuoden ajan. Uudet kirjat tulee päällystää kontaktimuovilla. Aukeavia oppikirjan kansia ei saa muovittaa kiinni. Mikäli kirja häviää tai oppilas palauttaa sen kouluun käyttökelvottomana, on se korvattava seuraavasti: uutena saatu kirja korvataan koulun hankintahinnan mukaisesti useamman vuoden käytössä olleesta kirjasta korvataan 5

5 OPPIMISEN TUET Tukiopetus on normaali koulutyöskentelyyn sisältyvä keino auttaa oppilasta saavuttamaan opetukselle asetetut tavoitteet. Tukiopetus toteutetaan pienryhmäopetuksena tai yhdelle oppilaalle annettavana lisäopetuksena. Jos oppilas on poissa pitkään sairauden takia, on hänellä oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetus ei ole tarkoitettu lomamatkojen aiheuttamien aukkojen paikkaamiseen. OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on tukea oppilaan oppimista normaalin luokkaopetuksen rinnalla. Laaja-alaisen erityisopettajan työhön kuuluu oppilaiden tuen tarpeen arvioiminen ja tukitoimien suunnittelu yhdessä luokanopettajien kanssa. Erityisopetusta annetaan oppilaille, joilla on vaikeuksia oppimisessa tai muussa koulunkäynnissä. Erityisopettajat pitävät myös puheopetusta. Opetusta voidaan antaa joko yksilö-opetuksena, pienryhmissä tai samanaikaisopetuksena, jolloin opettaja toimii luokassa samaan aikaan toisen opettajan kanssa. Tukea toteutetaan kolmiportaisen tuen mallin mukaan: yleinen tuki, tehostettu tuki, erityinen tuki. Koulumme laaja-alaiset erityisopettajat ovat Stina Akola (ma-to) p ja Sonja Varvas p (ma, ke ja pe) KOULUMATKAT Oppilas lähtee suoraan kotiin koulun päätyttyä. Koulun pihaan voi tulla leikkimään klo 15 jälkeen. Omalla autolla oppilasta kouluun tuotaessa tai haettaessa on käytettävä Ahulinjärventien ja Saarenmaantien risteyksessä sijaitsevaa saattoaluetta. Taksit tuovat ja hakevat pellettikeskuksen edestä. Taksilla kulkevien oppilaiden huoltajat ilmoittavat suoraan taksille, jos lapsi on pois koulusta tai taksi ei syystä tai toisesta saavu noutamaan lasta. Koulu puolestaan ilmoittaa lukujärjestyksestä poikkeavat päivät suoraan taksille. Linja-autopysäkki on Saarenmaantien varressa. Polkupyörällä kouluun tulevat oppilaat käyttävät kypärää. Pyörät pitää lukita koulupäivän ajaksi. Koulu suosittelee kypärän käyttöä myös rullalautailtaessa. Rehtori on pitänyt kaikille kuljetusoppilaille infon, jossa on muistutettu tärkeistä asioista. Kangasalan kunnan koulukuljetusperiaatteet löytyvät sivulta: Kunnan kuljetusjärjestelyistä vastaa liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen p ja sähköposti: OPPILASKUNTA Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat (0-6 lk.). Tavoitteenamme on herättää oppilaiden kiinnostus koulun kehittämiseksi ja uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppilaan omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Oppilaskunnan hallitukseen valitaan suljetulla lippuäänestyksellä edustaja tai edustajia, esiluokasta opettaja tekee valinnan. Syksyn aikana hallitus järjestäytyy ja harjoittelee kokoustekniikkaa. Ohjaavat opettajat ovat kokouksissa aina mukana ja huolehtivat työjärjestyksestä. Kun hallitus on saatu toimivaksi, se ryhtyy käsittelemään koulun kehittämiseen liittyviä asioita (esim. kouluympäristön parantaminen, toimintasuunnitelma, ongelmat, säännöt, tapahtumat, teemapäivät). Oppilaskunnan jäsenet vievät kokouksista esiin tulleet asiat luokkiinsa. Luokissa asioita pohditaan ja ne tuodaan oppilaskunnan käsiteltäviksi. Näin saadaan mahdollisimman monen oppilaan ääni kuuluville yhteisissä asioissa. Tämän vuoden pääteema on yhteinen viihtyisä koulumme. Oppilaskunnan ideoimien tempausten, juhlien ja teemapäivien avulla oppilaat tutustuvat toisiinsa yli luokkarajojen. Oppilaskunnan ohjaavat opettajat ovat Marketta Lumijärvi ja Inka Karkulahti.

6 KERHOTOIMINTA Kerhojen alkamisesta ja sisällöistä löydätte tietoa koulumme sähköiseltä kerhotaululta sekä Wilmasta. KUMMITOIMINTA Koulukummeina toimivat lk. oppilaat. Kummien tuella pienet oppilaat tutustuvat vanhempiin koulun oppilaisiin ja koulun arkeen ja tiloihin. Kummitunteja pyritään pitämään kerran kuussa. Tunneilla leikitään, luetaan, pelataan tai askarrellaan yhdessä. KULTTUURI Koulussamme vierailee eri alojen taiteilijoita. Kangasalan kulttuuriportaisiin sisältyy mm. 1. luokkalaisten Kimmo Pyykkö museovierailu ja 5. luokkalaisille musiikkia ja tanssia. Löydät listan syyslukukauden 2017 tapahtumista tästä lehdestä. Seuraamalla koulumme nettisivuja ja Wilmaa löydät ajankohtaista tietoa lisää. KUMMILAPSEMME SENEGALISSA Syksystä 2011 Suomen lähetysseuran kanssa olemme olleet kummeja Senegalin koululaisille. Kummit auttavat perusopetuksen piirissä noin 250 lasta. Lisäksi tuetaan viittätoista nuorta ammatillisissa ja korkeakouluopinnoissa. Kummilapset on valittu kummiohjelmaan vähävaraisuuden perusteella yksilöllisesti. Järjestämme koulussa keväisin Senegal-kävelytempauksen, jolla keräämme kummiavustuksia kohteellemme. OPPILASHUOLTORYHMÄ Oppilashuoltoryhmä osallistuu koko kouluyhteisön hyvinvointia edistävään työhön ja etsii ratkaisuja tukea tarvitsevien oppilaiden auttamiseksi. Perusopetuksen oppilashuollon tavoitteena on lapsen ja nuoren hyvinvointi fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisessa oppimisympäristössä. Liuksialan koulun yhteisöllisen oppilashuollon ohjausryhmän muodostavat koulun johtoryhmä sekä moniammatillinen työryhmä terveydenhoitaja Hanna Keskinen, koulupsykologi Inkeri Kivijärvi, kuraattori Liisa Niemelä. Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä kokoontuu vähintään kerran lukukaudessa. Yksilöllinen oppilashuoltoryhmä on tarvittaessa mukana oppilaan tuen tarpeen arvioinnissa ja suunnittelussa. Oppilashuoltoryhmän käsittelyyn voidaan ottaa asia huoltajien tai kouluyhteisön jäsenten pyynnöstä. Kaikkia ryhmän jäseniä sitoo vaitiolovelvollisuus. Vanhemmilla on oikeus kuulla, mitä lapsen asiaa oppilashuollossa käsitellään. Yksittäisen oppilaan asioita käsiteltäessä on oppilaalla ja hänen huoltajallaan myös oikeus osallistua oppilashuoltoryhmän kokoontumiseen. Oppilaan asioita käsiteltäessä oppilashuoltoryhmässä ovat läsnä vain ne henkilöt, jotka vastaavat oppilaan opetuksesta tai joiden tehtäviin oppilaan asioiden käsittely kuuluu. Huoltajan suostumuksella voi ryhmään osallistua myös muita tahoja. KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologin työn tavoitteena on oppilaiden koulunkäynnin, oppimisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen. Koulupsykologin työ sisältää oppilaan oppimisvalmiuksien, erilaisten koulunkäyntivaikeuksien ja psykososiaalisen tilanteen arviointia ja tukemista neuvottelujen, tukikeskustelujen ja psykologisten tutkimusvälineiden avulla. Keskeistä tässä arvioinnissa on monimuotoinen yhteistyö vanhempien ja koulun kanssa. Koulupsykologin työhön kuuluu myös koulujen oppilashuoltotyöryhmiin osallistuminen, konsultaatio ja verkostoyhteistyö. Koulupsykologipalvelut ovat maksuttomia, vapaaehtoisia ja luottamuksellisia. Tapaamiset toteutuvat pääasiassa koululla koulupäivän aikana. Tarvittaessa koulupsykologi ohjaa oppilaan ja hänen perheensä muiden tarjolla olevien palveluiden piiriin. Liuksialan koulun koulupsykologina toimii Inkeri Kivijärvi p Yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta.

7 KOULUKURAATTORI Liuksialan koulun koulukuraattori on Liisa Niemelä, p Yhteyttä voi ottaa myös Wilman kautta. Koulukuraattori on koulun sosiaalityöntekijä. Koulukuraattorin työn tavoitteena on: lapsen hyvinvoinnin ja myönteisen kehityksen tukeminen auttaa lasta koulunkäyntiin liittyvissä pulmissa (mm. poissaolot) tukea vanhempia heidän kasvatustyössään Koulukuraattorin työhön sisältyy: oppilaan kanssa käytävät keskustelut perheen tukeminen kasvatustyössä sekä tarvittaessa ohjaaminen muiden palveluiden piiriin oppilashuoltotyöryhmien toimintaan osallistuminen opettajien konsultoiminen osallistuminen koulun ja opetuksen kehittämiseen Oppilaat voivat ottaa yhteyttä koulukuraattoriin omatoimisesti, vanhempien, opettajan tai kouluterveydenhoitajan ohjaamana. Koulukuraattorit tekevät yhteistyötä koulun henkilökunnan lisäksi oppilaan perheen ja lapsen kanssa työskentelevien muiden tahojen kanssa, erityisesti lapsiperheiden sosiaalityöntekijöiden ja perheneuvolan kanssa. Koulukuraattorityötä säätelevät Lastensuojelulaki, Asiakastietolaki sekä Perusopetuslaki. KOULUTERVEYDENHUOLTO Koulumme terveydenhoitajana toimii Hanna Keskinen. Hän on koululla tiistaisin ja torstaisin. Terveydenhoitaja on parhaiten tavoitettavissa puhelinaikana klo Koululääkäri Terhi Haapalainen, tarkastaa kaikki 1. ja 5. luokan oppilaat koululla. Koulun fysioterapeuttina toimii Eeva Mäkinen, joka tarkastaa oppilaita koululla terveydenhoitajan tai lääkärin lähettämänä. Kouluterveydenhuollon tavoitteena on yhteistyössä oppilaan, vanhempien, opettajan ja muun oppilashuoltohenkilöstön kanssa tukea lapsen kasvua, kehitystä, koulunkäyntiä sekä edistää lapsen terveyttä ja kouluyhteisön hyvinvointia. Terveydenhoitaja tapaa kaikki koulun oppilaat joka vuosi. Vanhemmat kutsutaan mukaan 1., 3. ja 5. luokan oppilaiden tarkastukseen. Oppilaalta tutkitaan kasvuasioiden lisäksi näkö, kuuko, ryhti sekä annetaan rokotukset. Olennainen osa tarkastusta on keskustelu terveellisistä elämäntavoista, koulunkäynnistä, vapaa-ajan vietosta, mielialasta ja kuhunkin ikäkauteen liittyvistä asioista. Terveydenhoitajan työhön kuuluu myös erilaiset kontrolli- ja seurantatapaamiset oppilaan kanssa. Tarvittaessa käytetään terveyskeskuksen muita palveluja ja erityistyöntekijöitä tai tehdään lähete erikoissairaanhoitoon. Terveydenhoitaja antaa koululla tarvittaessa ensiapua, tekee yhteistyötä koulun henkilökunnan kanssa, osallistuu oppilashuoltoryhmän toimintaan ja pitää terveyskasvatustunteja. Oppilas voi myös tulla vastaanotolle oma-aloitteisesti. Kotiväki voi (ja kannattaa) ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan kaikissa lapsen kasvuun, kehitykseen, hyvinvointiin ja terveyteen liittyvissä asioissa myös Wilman kautta. Yhteistyöterveisin Hanna keskinen Kouluterveydenhoitaja Puh

8 KOULUTAPATURMAT Kunta on vakuuttanut oppilaat koulutapaturman varalta koko koulupäivän ajaksi koulumatkat mukaan lukien. Vakuutus on voimassa koulumatkalla suorinta tietä kouluun tai koulusta. Jos oppilas menee kaverille tai suoraan harrastuksiin, hän poistuu vakuutusturvan piiristä. Vakuutus on voimassa myös leirikoulujen ja retkien aikana. Mikäli oppilaalle sattuu koulutapaturma, ilmoitetaan tapahtuneesta välittömästi huoltajalle ja koulussa täytetään tapaturmailmoitus. Mikäli huoltajaa ei tavoiteta tai tapaturma vaatii kiireellistä hoitoa, viemme oppilaan terveyskeskukseen. Jos huoltaja vie itse lapsensa lääkäriin, on ilmoittautumisen yhteydessä kerrottava, että kyseessä on koulutapaturma. Koulu täyttää vahinkoilmoituksen ja toimittaa sen vakuutusyhtiöön. LIUKSIALAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS Syyslukukausi 2017 on käynnistynyt. Viime lukuvuonna teimme paljon hankintoja koulun oppilaiden työskentelyä auttamaan. Vanhempainyhdistyksen avustuksella koulullemme saa tehtyä tarpeellisia pedagogisia hankintoja. Rahoitamme esim. koulukirjastoa ja urheiluvälineitä. Tänäkin lukuvuonna tulemme tukemaan kaikkia oppilaita esimerkiksi kustantamalla bussimatkoja. Jaamme tukea kaikille aineryhmille niin taiteisiin ja musiikkiin, kieliin kuin liikuntaankin. Opettajilta ja oppilailta otetaan kaikki toiveet ja ideat käsittelyyn. Syksyllä sekä keväällä järjestämme jälleen discon. Stipendit ja hymypatsaat kustannetaan myös vanhempainyhdistyksen yhteistyöllä. Kerätyt varat kohdistetaan juuri tänä lukuvuonna opiskelevien lasten koulunkäyntiä ilahduttamaan. Lisäksi voimme vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia kun tavataan. Ehdotuksia ja toiveita toimintamme kehittämiseksi voi tulla kertomaan tapaamisiin kerran kuussa, seuraavaksi tiistaina klo tai lähettää sähköpostia vanhempainyhdistyksen yhteiseen sähköpostiin, Koulun kotivuilta löydät ajantasaista tietoa vanhempainyhdistyksestä ja kokouksista. Tervetuloa mukaan toimintaan sankoin joukoin! ILTAPÄIVÄKERHO Liuksialan koulussa toimii iltapäiväkerho pääsääntöisesti 1. luokkien oppilaille. Toiminnan järjestää Kangasalan seurakunta ja Kangasalan kunta. Kerhoa pidetään jokaisena koulupäivänä klo Lapset lähetetään tai noudetaan kotiin klo mennessä. Koulujen loma-aikoina ei ole toimintaa. Iltapäivätoiminnan ohjaamisesta vastaavat Helena Päivinen (srk), Hannamari Lyömilä (kunta) sekä koulun koulunkäynninohjaajat. Iltapäiväkerho sisältää monipuolista toimintaa lapsilähtöisesti. Viikkotoimintaan sisältyy koululaisen vastaanottaminen kuulumisten kera, ulkoilua, läksyjen tekemistä, liikuntaleikkejä, kädentöitä, ohjattuja tuokioita, lukemista ja vapaata leikkiä. Välipala syödään koulun ruokalassa. Iltapäiväkerhon liikuntasalivuorot ovat ma-pe klo Toiminnasta voi irtisanoutua ja irtisanoutumisaika on 1 kuukausi. Irtisanoutuminen tulee toimittaa kirjallisesti iltapäivätoiminnan koordinaattorille. YHTEYSTIEDOT: Kerhon puhelinnumerot ovat ja Kangasalan seurakunnan iltapäiväkerhotyöstä vastaava lapsityönohjaaja Katja Kohonen puh katja.kohonen@evl.fi Kangasalan kunnan iltapäivätoiminnasta vastaa

9 vapaa-aikapalvelut/iltapäivätoiminnan koordinaattori Marjaana Rosenqvist-Valaja puh KOULUMME UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ Olen Tiina Lampinen, koulunkäynnin ja iltapäiväkerhon ohjaaja. Pidän luonnossa samoilusta. Sieltä saa paljon ideoita ja materiaalia mm. askarteluun. Toimin ohjaajana eskarissa, 6. luokassa sekä iltapäiväkerhossa. Olen Johanna Paulakorpi ja työskentelen ohjaajana Liuksialan koulussa.olen 45v. ja asun Suoramalla mieheni ja kissan kanssa. Harrastan kalastamista, ristikoita ja vanhoja tavaroita.tulen joka päivä ilolla töihin ja nautin lasten kanssa työskentelystä suuresti. Moi kaikille! Olen Sonja Varvas ja olen erityisopettajana täällä Liuksialan koulussa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Asun Pälkäneellä ja minulla on pieni kolmevuotias poika Juuso. Olen luokanopettaja Kaisa Aalto-Wallin. Opetan 1 B -luokkaa sekä musiikkia ja käsityötä muillekin luokille. Harrastan musisointia ja nautin vapaa-ajalla liikkumisesta kauniissa harjuissa. Asun Kangasalla. Mukavaa, ahkeraa kouluvuotta kaikille! Olen Satu Mansikkamäki, koulunkäynninohjaaja yleisopetuksen puolella. Eniten työskentelen 1A-luokassa. Perheeseeni kuuluu mies, 2 poikaa, kissa ja koira. Asumme Nokialla. Iloista kouluvuotta kaikille! Olen Jaana Kankaanperä, isojen pienryhmän koulunkäynninohjaaja ja lisäksi toimin myös iltapäiväkerhossa ohjaajana. Asun perheeni kanssa Tampereella ja minulla on kaksi lasta, 11 ja 15- vuotiaat tytöt. Meillä on myös koira, jonka kanssa tykkään tehdä pitkiä metsälenkkejä. Reipasta lukuvuoden alkua kaikille! Olen Stina Akola. Toimin erityisopettajana Liuksialassa ja Vilpeilässä. Vapaa-aikani kuluu perheen parissa. Kaksi teini-ikäistä tyttöä pitävät minut kiinni elämän makuisessa arjessa. Viihdyn keittiössä kokkaillen ja leipoen. Matkustan myös aina, kun se on mahdollista. Nimeni on Juhana Jyrkiäinen, ikää 27 vuotta ja edessä ensimmäinen kokonainen työvuosi opettajana. Opetan 3B-luokkaa sekä lisäksi liikuntaa 5. luokille. Olen kotoisin Lempäälästä ja nykyään asun Pirkkalassa. Vapaa-aikani kuluu pääosin urheillessa; minut voi bongata futsal-kentiltä Ilveksen ja joskus myös Suomen maajoukkueen paidassa. Olen Maarit Huuhtanen, pienten pienryhmän ohjaaja. Asun Sahalahdella ja vapaa-ajallani nautin metsälenkeistä. SYYSLUKUKAUDEN TAPAHTUMIA OVAT MM: vko. 37 Liikennekasvatusviikko ma luokat Roineen retki luokka leirikoulussa Marttisissa to Baltic Crossing kansanmusiikkiyhtyeen konsertti vko. 38 pe 22.9 AVOIMET OVET klo vko. 39 ti 26.9 vanhempainyhdistyksen SYYSKOKOUS klo 18 to-pe koulukuvaus vko. 40 ti 3.10 vanhempainilta 5. luokat

10 ke 4.10 vanhempainilta 2. luokat vko 41 ke vanhempainilta 3. luokat to pe yökoulu 4. ja 5. luokat vko 42 SYYSLOMA vko koulun UINTIVUOROT vko 46 Koulutus elämään-opetustuokiot la joulumyyjäiset, KOULUPÄIVÄ (lomapäivä pe ) vko SUOMI 100 vuotta TEEMAVIIKOT vko 49 ma 4.12 ITSENÄISYYSJUHLA ke Itsenäisyyspäivä, VAPAA vko 51 pe syyslukukausi päättyy Joululoma la Vuoden 2018 tapahtumat päivitetään koulun sivuille myöhemmin. TIEDOTTAMINEN Jokainen opettaja käyttää Wilmaa päivittäin ja merkitsee sinne mm. oppilaiden poissaolot. Koulun tiedottaminen on myös Wilmassa sekä koulun virallisilla kotisivuilla Kotisivuilta löytyvät myös kaikki tärkeät koulun ja henkilökunnan puhelinnumerot. Mikäli teillä on epäselvyyttä Wilman toiminnasta tai ette pääse Wilmaan kirjautumaan, ottakaa koululle pikaisesti yhteyttä joko toimistosihteeriin, luokanopettajaan tai rehtoriin!

syyskuu 2016 Kuva: Jyrki Tamminen LIUKSIALAN MAILTA ELÄMÄN MONIPUOLISIA EVÄITÄ

syyskuu 2016 Kuva: Jyrki Tamminen LIUKSIALAN MAILTA ELÄMÄN MONIPUOLISIA EVÄITÄ syyskuu 2016 Kuva: Jyrki Tamminen LIUKSIALAN MAILTA ELÄMÄN MONIPUOLISIA EVÄITÄ Tervehdys Liuksialan koulun väki! 14.9.2016 Koulua on käyty jo kuukausi, ja uusi kouluvuosi on lähtenyt mukavasti liikkeelle.

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Tervehdys Liuksialan koulun kotiväki!! 16.9.2015. Ensimmäisten kesäisten kouluviikkojen jälkeen on syksy saapunut myös Liuksialaan.

Tervehdys Liuksialan koulun kotiväki!! 16.9.2015. Ensimmäisten kesäisten kouluviikkojen jälkeen on syksy saapunut myös Liuksialaan. syyskuu 2015 Tervehdys Liuksialan koulun kotiväki!! 16.9.2015 Ensimmäisten kesäisten kouluviikkojen jälkeen on syksy saapunut myös Liuksialaan. Kolmen virkavapausvuoden jälkeen olen taas palannut koulun

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kuljetusvastaavana toimii tänä lukuvuonna Juha Mathlin. Näissä asioissa voitte kääntyä hänen puoleen. Muistattehan käyttää saattopaikkaa. Kiitos!

Kuljetusvastaavana toimii tänä lukuvuonna Juha Mathlin. Näissä asioissa voitte kääntyä hänen puoleen. Muistattehan käyttää saattopaikkaa. Kiitos! syyskuu 2014 Liuksialassa, 22.09.2014 Hyvää syksyn alkua kaikille! Tämän lukuvuoden teemoja koulussamme ovat toisten huomioonottaminen, oikeudet, velvollisuudet ja vastuu itsestä ja ryhmästä. Näillä teemoilla

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2019-20 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1430 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2018-19 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1360 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Koulunuorisotyö Tampereella

Koulunuorisotyö Tampereella Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 Hyvät vanhemmat Toivotan Lepolan koulun uusille ja vanhoille oppilaille ja henkilökunnalle lämpimästi tervetuloa taas uuteen lukuvuoteen. Lukuvuositiedote on ensimmäistä

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä Pyhäjoen kunta Yppärin koulun vuosisuunnitelma lv. 2017-2018 1. Koulun perustiedot: Oppilasmäärä: 54 oppilasta ja 10 esikoululaista Perusopetusryhmien määrä: 3, lisäksi esikouluryhmä 2. Lukuvuoden työ-/ja

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

7. Monikulttuuriset lapset

7. Monikulttuuriset lapset ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA lv 2013-2014 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Ei ole lvsuunnitelmassa 1. Käsittelytiedot 2. Esiopetuksen toiminta-ajatus 3. Esiopetuksen opetussuunnitelma 4. Kasvatuksen ja oppimisen

Lisätiedot

Oppilashuolto. Painopistealueet lv Rehtori. Oppilashuollon vastaava. Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma

Oppilashuolto. Painopistealueet lv Rehtori. Oppilashuollon vastaava. Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma 2018-2019 Oppilashuolto Koulun koko henkilökunta osallistuu päivittäiseen oppilashuoltotyöhön Perusopetuksessa olevalla oppilaalla on oikeus saada

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

Myllärin koulu

Myllärin koulu Myllärin koulu 2017-2018 Syystervehdys! Niin on koulunkäynti aloitettu ja iloisin mielin kiidämme jo kohti Joulua. Voi miksi tämä aika menee niin nopeasti, vai olenko minä hidastunut. Kiireen keskellä

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Päivitetty 3.10.2016 KOULUN HENKILÖKUNTA 1-2lk:n luokanopettaja, rehtori Johanna Rinteelä 044-4224601 3-4lk:n luokanopettaja Johanna Lassila (31.12.2016 saakka) ja Kati

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET

ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehdon Päiväkoti ESIOPETUSRYHMÄN NIMI: PÄIVÄNSÄTEET KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. ESIKOULULAISTEN

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2015-2016 Koulun alkaessa Sateinen, mutta toivottavasti siitä huolimatta rentouttava kesäloma alkaa olla takanapäin ja edessä ovat uudet koitokset oppimisen pitkällä

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 06 Vastauksia kyselyyn vastausprosentti n. 0,% Vastaaja: Vastaajien jakautuminen oppilaita 6,% (886) vanhempia 9,% () henkilökuntaa 9,% () 9% 9% oppilas vanhempi 6% henkilökunta

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot