Taso 1: Kierrätämme retken jätteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taso 1: Kierrätämme retken jätteet"

Transkriptio

1 Aktiviteetti: Jätehuolto ja kierrätys Taso 1: Kierrätämme retken jätteet Tavoite: Tarpoja huomaa, minkälaista jätettä retkellä syntyy, oppii arvioimaan sen määrää sekä selvittää, miten jätteet saa kierrätykseen joko jo retkipaikalla tai omassa kunnassa tai kaupungissa. Vartionjohtajan ohje: Vartio lajittelee retkellä syntyneet jätteet, kantaa jätteet pois maastosta ja hoitaa ne kierrätykseen. Ohjeista vartio heti retken tai leirin alussa kierrätykseen. Retki voidaan jakaa osiin, jolloin tarpojat pareittain huolehtivat oman retkiosuutensa jätteistä. Osat voivat olla perjantai ilta, lauantai aamu ja lounas, lauantai lounas-päivällinen väli, lauantai päivällisen jälkeen iltaan asti ja sunnuntai päivä. Jokaisen retken osan jätevastaavat raportoivat toisille tapahtuman lopuksi, kuinka paljon jätettä syntyi ja mitä sille nyt tapahtuu. Näin voidaan vertailla eri jätteiden määrää ja pohtia, miten jätettä voisi vähentää. Ks. Reppu, s Tarvikkeet: Jätekasseja ja kannellisia ämpäreitä kierrätettäville roskille. Liitteet: Joka kodin lajitteluohjeet

2 Aktiviteetti: Jätehuolto ja kierrätys Taso 2: Suunnittelemme leirin jätehuollon Tavoite: Tarpoja oppii kierrättämään leirioloissa ja huomioimaan jätemäärän, kun kyseessä on koko lippukunnan viikon mittainen leiri. Vartionjohtajan ohje: Vartio miettii etukäteen, miten lippukunnan leirin jätehuolto hoidetaan oikein. Vartio suunnittelee ja rakentaa tehokkaan kierrätyspisteen sekä miettii, miten jätteet saadaan hoidettua eteenpäin. Tarpojat opastavat muut leiriläiset ja johtajat käyttämään kierrätyssuunnitelmaansa. Vartio osallistuu myös tarvikkeiden hankintaan. Hankkikaa etukäteen tietoa kierrätettävistä materiaaleista ja erilaisista kierrätyspisteistä. Tässä vaiheessa tarpojien tulisi jo osata lajitella jätteitä ja tietää, miten ne kierrätetään. Selvittäkää maanomistajalta, saako maastoon tehdä kuopan biojätteitä varten. Ks. Reppu, s Luotsin ohje: Huolehtia, että suunnitelma on järkevä ja toteuttamiskelpoinen. Tarvikkeet: Isoja jätesäkkejä, pienempiä roskapusseja, kannellisia roskaämpäreitä ym.

3 Aktiviteetti: Jätehuolto ja kierrätys Taso 3: Huolehdimme jätehuollosta vaelluksella Tavoite: Tarpoja osaa huomioida jo ennen vaellukselle lähtöä syntyvän jätteen määrän ja suunnittelee, miten jätehuolto hoidetaan. Tarpoja ymmärtää, että maastoon ei saa jättää mitään ja kaikki syntynyt jäte on kannettava mukanaan ja toimitettava asiallisesti kierrätykseen. Vartionjohtajan ohje: Kun olette lähdössä vaellukselle, miettikää varusteitanne ja erityisesti ruokahuoltoa sen kannalta, millaista jätettä niistä syntyy. Selvittäkää vaellusreittinne matkalla olevat jätepisteet ja niissä olevat kierrätysmahdollisuudet. Vaelluksella kannattaa välttää kaiken ylimääräisen jätteen syntymistä, koska usein jätteitä täytyy kantaa mukanaan useita kilometrejä. Mukaan on hyvä varata nippu kahvallisia roskapusseja, joissa on helppo kuljettaa jätteet seuraavalle jätepisteelle. Miettikää, voiko vaelluksella tehdä kompromisseja kierrätyksen suhteen? Ks. Reppu, s

4 Aktiviteetti: Jätehuolto ja kierrätys Taso 4: Osallistumme wc-huoltoon Tavoite: Tarpoja oppii järjestämään leirille riittävät wc-tilat, huoltamaan niitä leirin aikana sekä osallistumaan tilojen tyhjennykseen/muuhun loppuhuoltoon. Vartionjohtajan ohje: Jokaisella leirillä tarvitaan myös toimivat vessat, vaikka se ei ehkä ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen leiriä suunniteltaessa. Toimikaa lippukunnan kesäleirillä kakkakoplana ja huolehtikaa leirin wc-tiloista. Piiri- ja suurleireillä kakkakoplalla on yleensä muita työtehtäviä paremmat työedut, kuten lämpimät suihkut käytössään tai ylimääräisiä kahvilippuja leirikahvilaan. Sopikaa yhdessä leirinjohtajan kanssa, mikä on teidän kakkakoplanne leirietu. Vartio osallistuu lippukunnan kesäleirin wc-tilojen suunnitteluun. Onko leiripaikassa valmiit puuceet vai pitääkö lippukunnan hankkia itse bajamajat? Bajamajat ovat hyvin kalliit ja usein liian arvokkaat yhden lippukunnan leiribudjetille. Jos leiripaikalla ei ole valmiiksi puuceeta, selvittäkää, miten alueella on aiemmin toimittu wc-jätteen kanssa ja kuka mahdolliset bajamajat kustantaa. Ennen vanhaan leirille rakennettiin itse latriini, mutta niiden rakentaminen on nykyään kiellettyä, koska latriinijäte valuu pohjavesiin ja saastuttaa niitä. Tarpojien on kuitenkin hyvä tietää, mikä latriini eli riuku on ja osata ainakin teoriassa rakentaa sellainen. Miettikää ainakin seuraavia asioita leirin wc-tilojen suhteen: Onko käytössä puucee, bajamaja vai jokin muu ratkaisu? Ovatko tilat riittävät leirin pituuteen ja leiriläisten määrään nähden? Missä tilat sijaitsevat/mihin ne sijoitetaan (ei heti telttojen tai esim. keittiön viereen)? Kuinka paljon leirille tarvitaan wc-paperia? Jos käytössä on puucee, tarvitaan myös haketta. Onko sitä leiripaikalla vai täytyykö sitä hankkia? Miten wc-tilojen hygieenisyydestä huolehditaan (käsien pesu, wc-istuinten peseminen, roskikset)? Täytyykö vessat tyhjentää leirin keskellä vai riittääkö vain lopuksi? Kuka tyhjentämisestä huolehtii ja miten se käytännössä tapahtuu? Luotsin ohje: Auttaa tarvittaessa vessojen hankkimisessa sekä leiripaikan olosuhteiden selvittämisessä.

5 Aktiviteetti: Jätehuolto ja kierrätys Taso 5: Leirin harmaat vedet Tavoite: Tarpoja oppii käsittelemään leirillä syntyneitä harmaita vesiä oikein ja suodattamaan ne siten, etteivät pohjavedet vahingoitu. Vartionjohtajan ohje: Vartio perehtyy harmaiden vesien käsittelyyn ja suodattamiseen ennen leiriä ja huolehtii leirin aikana harmaiden vesien käsittelystä sekä ohjaa kaikkia leirillä olijoita harmaiden vesien käsittelyssä. Harmaiksi vesiksi kutsutaan leirillä syntyvää likavettä, kuten tiskauksesta, käsienpesusta ja suihkuista syntyviä jätevesiä. Usein pienillä lippukuntaleireillä harmaat vedet kaadetaan suodattamattomina takaisin luontoon. Tämä kuitenkin vaarantaa pohjavesien puhtauden ja siksi myös lippukuntaleireillä olisi hyvä kiinnittää huomiota harmaiden vesien käsittelyyn. Käsienpesuvedet, suihkun huuhteluvedet sekä muut pesuvedet voi päästä valumaan suoraa maahan, mikäli käytössä on ollut ympäristöystävällisiä pesuaineita. Kaikkia leiriläisiä tulisi informoida ennen leiriä, että valitsevat mukaansa ympäristöystävällisiä shampoita, hoitoaineita ja saippuoita. Tiskivedet tulisi sen sijaan suodattaa ennen, kuin ne valutetaan maaperään. Yksinkertainen keino tiskivesien suodattamiseen on kuorikesäkkimenetelmä. Menetelmässä käytetään jätesäkkejä, joiden pohjaan on tehty reikiä. Jätesäkki asetetaan laudoista tai riu uista tehtyyn telineeseen, jota on helppo siirtää paikasta toiseen. Jätesäkkiin kaadetaan 2-3 ämpärillistä kuoriketta eli puuhaketta. Kuorikkeen pinnalle asetetaan jonkinlainen siivilä, joka kerää tiskivedestä ruuantähteet. Likainen vesi kaadetaan siivilän läpi kuorikesäkkiin ja annetaan veden valua hiljalleen ulos säkissä olevista rei istä suoraa maaperään. Kuorikesäkistä tiskivesi vajoaa vähitellen pohjaveteen ja maaperään. Melkein kaikki bakteerit kuolevat ja muut epäpuhtaudet sitoutuvat maaperään. Kuorikesäkkien paikkaa tulisi vaihdella päivittäin, jotta likavesi ei valuisi maaperässä aina samaan paikkaan. Lisäksi itse säkki tulisi vaihtaa myös päivittäin puhtaaseen uuteen kuorikesäkkiin, jotta bakteerit eivät pääse kasvamaan ja leviämään ympäristöön. Käytetty kuorikesäkki viedään kaatopaikalle, jossa sitä käytetään kompostiaumoihin. Tämän pitää näkyä myös kaatopaikkalaskussa! Käytetty kuorike ei ole ongelmajätettä. Kuorike poistaa jätevedestä lähinnä rasvan ja ruuantähteet. Maaperä suodattaa loput epäpuhtaudet, ennen kuin vesi pääsee pohjavesiin asti. Tämän vuoksi kuorikesäkin alla olevaa maaperää ei saa rikkoa, ehjä maaperä on paras vedensuodatin. (Lähde: Partioleirin ympäristöopas 2000, toim. Jorma Mattsson. Erityiskiitos Helena Merisaari) Luotsin ohje: Huolehtia, että jätevesisuunnitelma on järkevä ja toteuttamiskelpoinen. Tarvikkeet: Isoja jätesäkkejä, puuhaketta.

6 Aktiviteetti: Vaatteiden ja jalkineiden kuivaus Taso 1: Kuivataan vaatteita ja jalkineita Tavoite: Tarpoja oppii tuntemaan erilaisten retkivarusteiden ominaisuuksia ja tietää, miten varusteet kuuluu kuivattaa. Näiden havaintojen perusteella tarpoja oppii suunnittelemaan retkivarusteensa siten, että jos ne kastuvat, on ne helppo kuivattaa ja tarpoja tietää, miten kuivatus tapahtuu. Vartionjohtajan ohje: Vartio kastelee ja kuivaa eri materiaaleista valmistettuja vaatteita ja varusteita eri tavoin. Pyritään kuivattamaan ne mahdollisimman nopeasti, verrataan eri kuivatustekniikoita ja materiaalien kuivumisnopeuksia. Jos käytätte tarpojien omia varusteita, varmista, että jokaisella on riittävästi kuivia vaatteita mukana. Paras on, jos tarpojat ovat etukäteen ottaneet mukaan tiettyjä vaatteita juuri kuivatusharjoittelua varten. Vaatteiden kuivatuksessa kannattaa olla tarkkana, etteivät varusteet mene pilalle. Kokeilkaa esimerkiksi seuraavien vaatteiden kastelemista ja kuivaamista: puuvilla t-paita villalapaset teknistä materiaalia oleva aluspaita toppahanskat villapaita puuvillasukat fleece kumisaappaat farkut vaelluskengät kuoritakki tennarit Tehkää kuivatusmenetelmistä ja eri materiaalien kuivumisominaisuuksista yhteenveto esim. kartongille ja pohtikaa omia retkivarusteitanne ja niiden kuivattamista yhteenvedon perusteella. Ks. Reppu, s Tarvikkeet: Vaatteita, jalkineita, varusteita (voivat olla käytöstä poistettuja tai poistuvia). Liitteet: Vaatteiden ja jalkineiden kuivatus

7 Vaatteiden ja jalkineiden kuivatus Kuivatuksessa on kaksi keskeistä asiaa: lämpö ja ilman vaihtuvuus. Lämpö haihduttaa vaatteista kosteutta ja mitä lämpimämpää on, sitä nopeammin kosteutta haihtuu. Liika kuumuus voi kuitenkin vahingoittaa varusteita tai jopa polttaa ne. Hyvä nyrkkisääntö on: siinä missä voi sulaa, nahka palaa. Hyvä ilmanvaihto takaa sen, että ilmaan haihtunut kosteus siirtyy pois kuivatettavien vaatteiden yltä ja antaa tilaa uudelle kosteudelle. Siksi vaatteet kuivuvat nopeammin tuulessa kuin tyynellä ilmalla. Missä kuivaksi? Kuivattaa voi esimerkiksi ulkona pyykkinarulla, saunan lauteilla (sauna ei päällä), saunan lauteilla (sauna päällä), kamiinan lämmössä teltassa tai nuotiolla/takkatulen ääressä. Erityisesti kamiinateltassa, lämpimässä saunassa tai muussa umpinaisessa ja kuumassa tilassa on tärkeä huolehtia myös ilmanvaihdosta. Muuten kosteus vain muhii vaatteissa, kun ilma on kuumankostea ja tunkkainen. Teltan tai saunan ovea on siis syytä pitää joko koko ajan hieman auki tai avata aina välillä kunnolla, jotta kostea ilma pääsee vaihtumaan kuivempaa ja raikkaampaan. Erityisesti avotulella ja kamiinan kanssa täytyy olla varovainen, etteivät vaatteet ole liian lähellä tulta ja syty palamaan/sula. Toppahanskat ja muut vaatteet, joiden ulkopinta on vedenpitävää materiaalia kannattaa kääntää nurinniskoin, jos ne ovat märkiä sisältä. Kenkien ja saappaiden kuivatus Kenkiä kuivattaessa on tärkeä huomioida muutama asia. Ensinnäkin on tärkeä ottaa pohjalliset pois kengistä, tämä nopeuttaa kuivumista huomattavasti. Lisäksi kengät on avattava niin auki kuin mahdollista. Kengät asetetaan kuivumaan siten, että kengät kärki on maassa ja kohti lämpöä (esim. nuotiota). Kengän kanta on nostettu koholle esim. puuhalon päälle ja kengän varsi osoittaa ylöspäin. Tavoitteena olisi saada mahdollisimman suora linja kengät kärjestä varteen, jotta kengistä haihtuva kosteus pääsee esteettä nousemaan vartta pitkin ylös ja ulos kengästä. Kenkiä ei siis kannata kuivattaa tikunpäässä ylösalaisin, koska silloin kaikki ylöspäin haihtuva kosteus jää loukkuun kengän sisälle eikä kenkä kuivu.

8 Aktiviteetti: Vaatteiden ja jalkineiden kuivaus Taso 2: Tutustumme erämiehen kikkoihin Tavoite: Tarpoja oppii kuivaamaan varusteita erämiesten kikoilla. Vartionjohtajan ohje: Testatkaa eränkävijöiden kuivatuskikkoja, kuten kuumia kiviä, heiniä, sanomalehtipaperia ja itse tehtyä patteria. Jos käytätte tarpojien omia varusteita, varmista, että jokaisella on riittävästi kuivia vaatteita mukana. Paras on, jos tarpojat ovat etukäteen ottaneet mukaan tiettyjä vaatteita juuri kuivatusharjoittelua varten. Vaatteiden kuivatuksessa kannattaa olla tarkkana, etteivät varusteet mene pilalle. Kuivatusniksejä: Sanomalehti imee saappaista tai kengistä kosteutta, joten sitä voi työntää märkien kenkien sisään. Myös kuiva heinä imee kosteutta. Kosteat vaatteet kuivuvat nopeammin, jos ne täytetään esim. havuilla tai kanervilla. Pienempiä vaatteita varten voi lämmittää umpinaiseen astiaan muutaman litran vettä. Kun vaatteet kiedotaan näin tehdyn patterin ympärille, kuivuvat vaatteet nopeammin. Saappaat voi kuivattaa kuumilla kivillä. Keitä nuotiossa kattilassa vedessä kiviä, kunnes vesi kiehuu. Kaada vesi pois ja pidä vielä hetki kattilaa tulen yllä, jotta vesi haihtuu kokonaan pois ja kivistä tulee kuivia. Kaada kuumat kivet saappaiden kärkiin. Joidenkin mielestä kuivan koivuhalon työntäminen saappaisiin tai kenkiin nopeuttaa niiden kuivumista, sillä halko imee itseensä kosteutta. Kumisaappaiden kuivatuksessa voi käyttää keittämiskikkaa. Saappaat laitetaan metallivatiin tai niiden kärjet kattilaan ja saappaita keitetään parikymmentä minuuttia. Keittäminen lisää saappaan kärjen ja jalkaosan lämpötilaa ja siten edistää kosteuden haihtumista saappaan varsia pitkin ylös. Tarvikkeet: Vaatteita, jalkineita, varusteita (voivat olla käytöstä poistettuja tai poistumassa olevia). Liitteet: Vaatteiden ja jalkineiden kuivatus (löytyy Tason 1 kohdalta)

9 Aktiviteetti: Leirikeittiö Taso 1: Valmistamme pienen nuotioruuan Tavoite: Tarpoja osaa tehdä ruokaa eräolosuhteissa. Vartionjohtajan ohje Vartio tekee nuotion, joka soveltuu ruoan valmistamiseen. Nuotion on oltava riittävän iso ja sitä kannattaa polttaa kauan, jotta sen pohjalle muodostuu kuuma hiillos. Tarpoja valmistaa oman ruoka-annoksen yhdessä kaverin tai pienen ryhmän kanssa. Ruuan kypsennyksessä voi käyttää esimerkiksi seuraavia tekniikoita: kypsentäminen tikun päässä (esim. tikkusämpylää), hauduttaminen folionyytissä (esim. kasviksia ja tuorejuustoa), paistaminen nuotiopannulla (esim. suolaiset letut) laudalla loimuttaminen (esim. loimulohi) tai keittäminen nuotiokattilassa, joka roikkuu kolmijalasta (esim. pastat tai pataruuat). Ks. Reppu, s , s Liitteet: Ruuanvalmistusmenetelmät

10 Ruuanvalmistusmenetelmät Tulityttö eli kaasujakkara Tulityttö on metallista valmistettu jakkara, jonka keskellä on kaasupoltin. Polttimesta menee letku erilliseen kaasupulloon. Tulitytöllä saa aikaan kuuman ja ison liekin, jolla voi keittää useille kymmenille ihmisille ruokaa. Veturi (Ks. Reppu, s. 236) Veturi valmistetaan itse itse sementtijauheesta ja vedestä tehdystä betonista, isohkoista kivistä, metallipiipusta ja rautaisesta keittolevystä. Ensin veturille valitaan hyvä palamaton alusta esimerkiksi hiekalta tai sitten veturi nostetaan ylös maasta tukevan puukehikon päälle (ks. kuva). Puukehikon päälle laitetaan reilu kerros betonia, jotta puukehikko ei syty myöhemmin palamaan. Veturin seinät rakennetaan reilun nyrkin kokoisista kivistä, jotka muurataan yhteen betonilla. Muista tasoittaa seinien yläreuna hyvin, jotta keittolevy asettuu siihen tasaisesti. Veturin takaosaan muurataan metallinen savupiippu, jonka päässä on kipinäsuojus. Kun veturin seinämät ovat hieman kovettuneet, asetetaan niiden päälle metallinen keittolevy. Betoni kuivuu hitaasti, joten veturia voi käyttää vasta muuraamista seuraavana päivänä. Veturin sisällä on aukko, johon mahtuu reilusti puita palamaan. Tulipesän suuaukko pietetään metallisella luukulla, johon on kiinnitetty puukapula kahvaksi. Mikaelin Sinikelloilla on olemassa veturiin tarvittava keittolevy. Mitä suurempi veturi ja sen keittolevy on, sitä enemmän ruokaa sillä pystyy valmistamaan. Keskikokoisela veturilla ruokaa keittyy muutamalle kymmenelle ruokailijalle. Soppatykki Soppatykki on valtaisan kokoinen metallinen kattila, jota pystyy siirtämään peräkärryn avulla paikasta toiseen. Soppatykki toimii joko polttopuilla tai kaasupolttimolla. Soppatykillä ruokaa valmistuu kerralla yli sadalle ruokailijalle. Tulikuoppa Tulikuoppa poikkeaa tavallisesta nuotiolla kypsentämisestä vain siten, että nuotio on hiekkaan kaivetussa kuopassa. Koska nuotio sijaitsee kuopassa, ei esim. nuotiokattiloita tarvitse nostaa korkealle ilmaan. Kuoppa voidaan kuitenkin kaivaa vain puhtaasti hiekkaan, turvemaa ja siinä olevat juuret alkavat kytemään ja voivat sytyttää metsäpalon.

11 Nuotio Kolmijalka: Kolmijalka rakennetaan kolmesta rangasta, jotka köytetään toisesta päästä kiinni toisiinsa siten, että rangat saa asetettua haralleen. Kolmijalka asetetaan nuotion ylle ja kolmijalan yläosasta keskeltä laitetaan narun tai ketjun päästä roikkumaan nuotiokattila. Ruuan määrä riippuu hyvin paljon nuotiokattilan koosta, mutta yleensä kolmijalalla pystyy keittämään ruokaa 4-10 hengelle. Folionyytit: Folionyyteissä voi kypsentää pieniä määriä kasviksia lisukkeeksi tai esimerkiksi omenakaurahiutalepaistosta jälkiruuaksi. Paistaminen: Nuotiolla on helppo paistaa pitkävartisella nuotiopannulla esimerkiksi jauhelihaa tai lettuja. Pannun ei kuitenkaan kannata olla kovin suuri tai täynnä, jotta se ei ole liian painava. Tikku: Tikunnokassa on helppo grillata makkarat, maissit ja muut herkut. Lisäksi tikkuun voi kietoa pulla- tai sämpylätaikinaa ja valmistaa esimerkiksi hot dogeja. Loimutus: Nuotiolla voi valmistaa loimulohta siten, että lohifilee kiinnitetään puulautaan pienten puutikkujen avulla. Lautaan porataan sopivat reiät tikuille ja tikut hakataan lohen läpi tukevasti reikiin. Lauta asetetaan pystyyn tuettuna nuotion lähelle, jossa lohi kypsyy hitaasti nuotion loimussa. Rosvopaisti Rosvopaisti kypsennetään noin puolen metrin syvyisessä kuopassa. Kuopan pohjalle ja reunoille asetellaan kiviä, joiden päälle tehdään nuotio. Tulen annetaan palaa reippaana noin 3 4 tuntia, jonka jälkeen hiillos lapioidaan pois ja paisti asetetaan kuoppaan. Paisti kannattaa maustaa ja marinoida hyvin etukäteen. Paisti kääritään ensin märkään voipaperiin, sitten runsaaseen folioon ja vielä päälle märkä sanomalehtikerros (pari kokonaista lehteä). Paistikäärön ympärille kannattaa lopuksi kääriä kerros kanaverkkoa ja siihen kiinni pätkä rautalankaa. Tämä helpottaa paistin nostoa ehjänä montusta. Paisti peitetään noin 5 sentin kerroksella hiekkaa, jonka päälle kuopasta kaivettu hiillos kaadetaan. Hiilloksen päälle sytytetää uusi nuotio ja tulta pidetään yllä vielä jokunen tunti. Paistoaika on noin puolitoista tuntia per kilo, vähintään. Rosvopaistin valmistus vie kaikkiaan noin 8 12 tuntia, riippuen paistin koosta. Paistin voi valmistaa lähes minkä eläimen lihasta tahansa, kuten sian, naudan, lampaan, poron tai hirven lihasta. Lihat kannattaa pilkkoa n. 0,5-1 kg kokoisiksi paloiksi.

12 Tulityttö eli kaasujakkara Veturi

13 Pyörillä kulkeva soppatykki Maassa seisovat soppaykit

14 Kolmijalka Loimulohi

15 Aktiviteetti: Leirikeittiö Taso 2: Osallistumme retkiruuan valmistamiseen retkikeittiössä Tavoite: Tarpoja osaa hoitaa tilapäisiä, ohjattuja vastuutehtäviä sisätiloissa keittiössä. Tarpoja ymmärtää aterian esivalmistelujen merkityksen, osaa käyttää hellaa ja uunia sekä hallitsee tiskauksen ja siivouksen aterian jälkeen. Vartionjohtajan ohje: Tarpoja osallistuu retkikeittiössä sisätiloissa ruoan valmistamiseen, pilkkomiseen tai muuhun käsittelyyn. Tarpoja oppii havaitsemaan eri ruuanlaittovaiheet: esivalmistelut (peseminen, kuoriminen ja pilkkominen), ajoituksen merkityksen, keittämisen ja paistamisen, ruuan esillepanon, ruuan jakamisen, tiskaamisen ja muun siistimisen. Ruuanlaiton lisäksi tarpoja osallistuu leirikeittiön muihin toimiin, esimerkiksi veden hakemisen tai tiskauksen saralla. Ks. Reppu, s , s

16 Aktiviteetti: Leirikeittiö Taso 3: Valmistan vartion kanssa herkullisen nuotioaterian Tavoite: Tarpoja osaa tehdä ruokaa eräolosuhteissa ja arvioida eri työvaiheiden järjestystä ja kestoa. Tarpoja oppii myös toimimaan ryhmässä yhteisen hyvän eteen ja sekä jakamaan tehtäviä että vastaanottamaan niitä. Vartionjohtajan ohje: Vartio valmistaa nuotiolla kokonaisen aterian. Kokonainen ateria nuotiolla koostuu alkuruoasta, pääruoasta ja jälkiruoasta. Vartio tekee nuotion, joka soveltuu ruoan valmistamiseen. Tarpoja valmistaa ryhmän yhteisen aterian yhdessä koko ryhmän kanssa. Pohtikaa tarkkaan, mikä on aterian eri työvaiheiden järkevä järjestys, jotta kaikki komponentit ehtivät kypsyä ja lämmetä, mutta eivät ylikypsy tai jäähdy. Jakakaa jokaiselle ryhmänjäsenelle ainakin yksi tehtävä aterian valmistuksessa, josta hän on vastuussa. Nuotion on oltava riittävän iso ja sitä kannattaa polttaa kauan, jotta sen pohjalle muodostuu kuuma hiillos. Ruuan kypsennyksessä voi käyttää esimerkiksi seuraavia tekniikoita: kypsentäminen tikun päässä (esim. tikkusämpylää), hauduttaminen folionyytissä (esim. kasviksia ja tuorejuustoa), paistaminen nuotiopannulla (esim. suolaiset letut) laudalla loimuttaminen (esim. loimulohi) tai keittäminen nuotiokattilassa, joka roikkuu kolmijalasta (esim. pastat tai pataruuat). Ks. Reppu, s , s Liitteet: Ruuanvalmistusmenetelmät (löytyy Tason 1 kohdalta)

17 Aktiviteetti: Leirikeittiö Taso 4: Valmistan ruokaa isommalle porukalle ulkona Tavoite: Tarpoja osaa tehdä leiriolosuhteissa ulkona ruokaa isolle joukolle luotsin opastuksella. Tarpoja oppii käyttämään tulityttöä, veturia, soppatykkiä tai tulikuoppaa ruuanvalmistuksessa. Vartionjohtajan ohje: Tarpoja valmistaa ulkona ruokaa tulitytöllä, veturilla, soppatykillä tai tulikuopalla isommalle porukalle leiriolosuhteissa. Tarpojat voivat joko itse päättää aterian ja valmistusmetodin tai luotsi ja vartionjohtaja ovat voineet päättää asiasta. Tarpojat toimivat leirikeittiössä eri aterioilla pareittain siten, että jokainen tarpojapari valmistaa yhden aterian yhdessä leirin muonittajan tai luotsin kanssa. Ks. Reppu, s , s Luotsin ohje: Luotsi toteuttaa aktiviteetin yhdessä vartionjohtajan kanssa. Luotsi selvittää valitun ruuanvalmistusmenetelmän toimivuuden ja hankkii tarvittavat materiaalit ruuan valmistukseen. Lisäksi luotsi sopii asiasta leirin muonittajan kanssa. Liitteet: Ruuanvalmistusmenetelmät (löytyy Tason 1 kohdalta)

18 Aktiviteetti: Arviointi Taso 1: Henkilökohtaiset mitat Tavoite: Tarpoja osaa käyttää henkilökohtaisia mittojaan esimerkiksi leirirakentelussa tai muissa arviointia vaativissa tehtävissä. Hän harjaantuu erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa ja kykenee siirtämään partiossa opittua pulmatilanteiden ratkaisua arkielämän tilanteisiin. Samalla tarpoja sopeutuu kasvuun ja muutoksiin ja hyväksyy ne. Vartionjohtajan ohje: Tarpoja tutustuu omiin henkilökohtaisiin mittoihinsa ja hyödyntää niitä esimerkiksi leirirakennelmien teossa. Käytetään omaa mittaa esimerkiksi telttapaikan valinnassa, puiden etäisyyksien mittaamisessa, narunpätkien pituuden arvioinnissa (kaikki 1,5 metriä pidemmät otetaan talteen), telttakiiloiksi sopivien keppien arvioinnissa tai leirirakenteluiden korkeuksien arvioinnissa. Moni tarpoja kasvaa vielä pituutta. Mitat on hyvä tarkistaa vaikka kesäleirillä. Tarvikkeet: Rullamitta, nivelmitta tai mittanauha. Liitteet: Henkilökohtaiset mitat

19 Henkilökohtaiset mitat Kun ihminen levittää kätensä suoraan sivuille, keskisormien kärkiväli on suunnilleen sama kuin hänen pituutensa. Tätä sanotaan syliksi. Tätä voi hyödyntää esimerkiksi telttapaikan valinnassa, puiden etäisyyksien mittaamisessa, narunpätkien pituuden arvioinnissa (kaikki 1,5 metriä pidemmät otetaan talteen). Keskisormen ja peukalon kärkiväli on vaaksa. Tällä mitalla on hyvä arvioida vaikka telttakiiloiksi sopivia keppejä. Oktaavi on levitetyn kämmenen peukalon ja pikkurillin kärkiväli. Tätäkin voi hyödyntää telttakiilojen pituutta arvioitaessa. Oman askeleen mitta kannattaa tietää. Sitä voi hyödyntää matkojen arvioinnissa. Esimerkiksi katsotaan 100 metriä pitkä kävelypätkä, ja kävellään se monta kertaa tasaisesti. Joka kerta lasketaan askeleet (ei askelparia). Kun tuloksia on vähintään kuusi, otetaan keskiarvo ja lasketaan tästä yhden askeleen pituus. Jalka on oman jalkapohjan pituus. Sillä saa helposti mitattua maassa olevia lyhyitä matkoja tarkemmin, kuin askeleen avulla. Kyynärä on kyynärpään ja keskisormen kärjen välinen pituus. Tuuma on koukistetun peukalon pituus peukalon kärjestä ensimmäiseen niveleen. Lyhyttä aikaa voi arvioida oman pulssin avulla. Ensin lasketaan, montako kertaa oma pulssi tuntuu minuutin aikana. Myöhemmin voi pulssien määrän avulla arvioida kulunutta aikaa. Polven ja jalkapohjan välinen etäisyys eli säären pituus.

20 Aktiviteetti: Arviointi Taso 2: Matkan arviointi Tavoite: Tarpoja osaa arvioida matkaa. Hän hahmottaa, paljonko itse jaksaa kulkea jalan, polkupyörällä tai esimerkiksi hiihtäen. Tarpoja harjaantuu erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa ja kykenee siirtämään partiossa opittua pulmatilanteiden ratkaisua arkielämän tilanteisiin. Vartionjohtajan ohje: Opetelkaa arvioimaan erilaisia matkoja ja etäisyyksiä. Esimerkki: Vartiolaiset kirjoittavat lapulle oman arvionsa koulumatkastaan, matkasta kololle tai jostain muusta usein kuljetusta matkasta. Tarkistetaan paikkakunnan kartasta tai internetin reittipalvelusta matkat ja kisataan siitä, kuka arvioi lähimmäksi. Esimerkki: Arvioidaan kartasta, millaisen matkan jaksaa liikkua jalan tai polkupyörällä. Seuraavaksi yritetään kulkea tuo matka ja sen jälkeen pohditaan, osuiko etukäteen tehty arvio matkasta oikeaan. Esimerkki: Tarpojat arvioivat retkellä kuljetun suunnistus- tai vaellusreitin pituutta jälkikäteen. Lopuksi mitataan todellinen matkan pituus kartasta. Kuinka lähellä tarpojien arviot olivat todellista matkaa? Vinkki: Pyöräilyretkellä matkaa voi arvioida sähkötolppien avulla, jotka ovat noin 30 metrin etäisyydellä toisistaan. Esimerkki: Arvioidaan retkellä tai leirillä järven tai muun vesistön leveyttä eli matkaa vastarannalle. Luuletteko, että jaksaisitte uida sinne? Tarkastetaan matkan pituus kartasta ja pohditaan uudelleen, olisiko uiminen vastarannalle mahdollista.

21 Esimerkki: Tarpojat ottavat parit ja menevät seisomaan kasvot vastakkain. Toinen pareista lähtee peruuttamaan haluamansa matkan ja toisen on arvioitava, paljonko heillä on etäisyyttä toisiinsa. tarkastetaan asia rullamitalla tai mittanauhalla. Tarvikkeet: Paikkakunnan kartta tai internetin reittipalvelu, rullamitta tai mittanauha Liitteet: Arviointi

22 Arviointi Matkan pituus, etäisyys Etäisyyttä voi mitata esimerkiksi sitomalla sisal-naruun kiven. Kivi heitetään arvioitavan matkan päähän ja narun pituuden avulla arvioidaan etäisyys. Etäisyyden arvioinnissa voi käyttää apuna seuraavia vinkkejä: o Puhelinpylväiden väli on 50m, ja ne näkyvät 1 km päähän o Ihmisen silmät ja suu näkyvät selvästi 50-60m, kasvot 150m o Vaatteiden väri näkyy 2 km o Isot rakennukset ja puut näkyvät 8km o Kirkontornit ja tehtaanpiiput näkyvät 15-20km Etäisyys arvioidaan helposti liian pitkäksi, kun: o Kohde on varjossa o Aurinko paistaa arvioijan silmiin o Kohde on taustan värinen o Sää on hämärä tai sumuinen Etäisyys arvioidaan helposti liian lyhyeksi, kun: o Kohde on kirkkaassa auringonpaisteessa o Aurinko paistaa arvioijan takaa o Kohde erottuu selvästi taustasta o Kun arvioidaan ylä- tai alamäessä o Kun arvioidaan veden, lumiaukean tai tasangon yli Korkeus Pyllistysmenetelmä: Varmista, että maa on kohtuullisen tasainen sinun ja mitattavan kohteen välillä. Etene sitten niin kauaksi kohteesta, että haarojen välistä katsomalla näet juuri ja juuri kohteen korkeimman kohdan. Nyt etäisyys sinun ja kohteen välissä on suunnilleen sama kuin kohteen korkeus. Keppimenetelmä: Tarvitset 80cm pitkän suoran kepin. Pidä keppiä niin, että sen ohuempi pää on aivan silmän lähellä. Ota kepistä kiinni peukalolla ja etusormella, ja pidä käsivarsi suorana. Pidä

23 tämä ote kepistä koko mittauksen ajan. Käännä keppi pystyyn, ohuempi pää ylöspäin. Säilytä ote ja pidä käsivarsi suorana. Peruuta kohteen luota, kunnes kohteen ylin kohta on samassa linjassa kepin pään kanssa ja kohteen alaosa otekohtasi kanssa. Nyt etäisyys sinun ja kohteen välillä on yhtä pitkä kuin kohteen korkeus. Paino Painon arviointiin ei ole varsinaisia niksejä vaan sitä on vain harjoiteltava. Painoa arvioitaessa kannattaa arvioitavaa kohdetta verrata joihinkin yleisiin painoihin, kuten: o 1 litran maitopurkki (1kg) o jauhelihapaketti (400g) o oma paino Tilavuus Tilavuuden laskemiseen ei ole varsinaisia niksejä, mutta siinä voi hyödyntää matemaattisia menetelmiä: Pinta-ala (cm 2 ) = korkeus (cm) x syvyys (cm) Tilavuus (cm 3 )= korkeus (sm) x syvyys (cm) x leveys (cm)

24 Pinta-ala (cm 2 ) = korkeus (cm) x syvyys (cm) / 2 Tilavuus (cm 3 )= korkeus (cm) x syvyys (cm) x leveys (cm) / 2 Pinta-ala (cm 2 ) = 3.14 x säde (cm) x säde (cm) Tilavuus (cm 3 )= 3.14 x säde (cm) x säde (cm) x pituus (cm) Säde = halkaisija / 2 Tilavuus (-arvio) (cm 3 )= 3.14 x säde (cm) x säde (cm) x syvyys (cm) / 3 Säde = halkaisija / 2 Monimuotoisen kotelon tilavuutta laskettaessa, kannattaa kotelo jakaa suorakulmaisiin osiin ja laskea saadut tilavuudet yhteen. Mikäli matemaattisia menetelmiä ei ole mahdollista käyttää, kannattaa tilavuuksia verrata yleisesti tunnettuihin tilavuuksiin, kuten: o juomalasi (2 dl) o maitotölkki (1 l) o ämpäri (10 l)

25 Aika Aikaa on vaikea arvioida, ja se vaatii lähinnä paljon harjoitusta. Vähitellen oppii arvioimaan eri leikkeihin tai ohjelmiin kuluvaa aikaa. Lyhyttä aikaa voi mitata pulssin avulla, mutta tällöin täytyy tietää, montako kertaa pulssi tuntuu itsellä minuutissa. Kappalemäärä Kappalemäärää voi yrittää karkeasti arvioida jakamalla kohteen pienempiin osiin. Esimerkiksi, jos tehtävänä olisi arvioida läpinäkyvässä ämpärissä olevien pingispallojen määrää, kannattaisi ämpäristä valita noin 20cm x 20cm x 20cm alue. Sitten laskee, montako palloa on tällä alueella. Tämän jälkeen arvioi, montako 20cm x 20cm x 20cm kokoista aluetta koko ämpärissä on. Lopuksi kerrotaan pienellä alueella olleiden pallojen määrä koko ämpärissä olevien saman kokoisten alueiden määrällä.

26 Aktiviteetti: Arviointi Taso 3: Korkeuden ja leveyden arviointi Tavoite: Tarpoja osaa arvioida leveyksiä ja korkeuksia sekä omia rajojaan niiden suhteen. Hän osaa erottaa arvioitavaan tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, kuten oman toimintansa ja olosuhteiden vaikutuksen. Tarpoja harjaantuu erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa ja kykenee siirtämään partiossa opittua pulmatilanteiden ratkaisua arkielämän tilanteisiin. Tarpoja sopeutuu kasvuun ja muutoksiin ja hyväksyy ne. Vartionjohtajan ohje: Opetelkaa arvioimaan korkeutta ja leveyttä. Tasolta 1 on hyvä kerrata ja mitata henkilökohtaiset mitat. Esimerkki: Arvioikaa ojan, puron tai vallihaudan leveyttä loikkaamalla niiden yli - ilman reppua ja repun kanssa. Hypätyt leveydet mitataan vaikka rullamitalla. Näin voidaan kokouksen yhteydessä testata omia rajoja: kuinka pitkän loikan voi tehdä ylityksessä. Esimerkki: Arvioikaa puun tai rakennuksen korkeutta. Jokainen kirjoittaa oman arvionsa paperille. Tarkastetaan korkeus esimerkiksi pyllistystekniikalla (ks. liite). Esimerkki: Arvioikaa joen tai tien leveyttä. Leveyttä voi arvioida sitomalla esim. sisalnarun kiveen ja heittämällä kiven toiselle puolella. Naruun tehdään merkki, ja keritään koko paketti takaisin. Mitataan naru. Tarvikkeet: rullamitta, nivelmitta tai mittanauha, sisalnarua Liitteet: Arviointi (löytyy Tason 2 kohdalta)

27 Aktiviteetti: Arviointi Taso 4: Painon ja tilavuuden arviointi Tavoite: Tarpoja osaa arvioida painoa ja tilavuuksia sekä omia rajojaan niiden suhteen. Tarpoja harjaantuu erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa ja kykenee siirtämään partiossa opittua pulmatilanteiden ratkaisua arkielämän tilanteisiin. Tarpoja sopeutuu kasvuun ja muutoksiin ja hyväksyy ne. Vartionjohtajan ohje: Harjoitelkaa arvioimaan painoa ja tilavuuksia. Miettikää, minkä painoisia esineitä jaksaisitte nostaa? Entä kuinka pitkän matkan jaksaisitte kantaa niitä? Esimerkki: Vartionjohtaja on koonnut pöydälle eri kokoisia, muotoisia ja painoisia tavaroita noin kymmenen kappaletta. Tarpojat saavat kokeilla esineiden painoa käsillä ja vertailla niitä toisiinsa. Jokainen tapoja kirjoittaa esineet itselleen paperille siten, että ne laitetaan painon mukaiseen järjestykseen. Lopuksi punnitaan kaikki tavarat gramma-vaa alla ja katsotaan, kuka arvioi esineiden painojärjestyksen lähimmäksi oikein. Esimerkki: Pöydällä on eri painoisia tavaroita. Tarpojien tulee arvioida jokaisen esineen paino ja kirjoittaa se itselleen ylös. Lopuksi punnitaan gramma-vaa alla kaikkien esineiden paino. Esimerkki: Pöydällä on eri kokoisia kippoja, kulhoja ja kattiloita. Tarpojien tulee arvioida kulhojen tilavuutta ja kirjoittaa arvionsa ylös. Lopuksi mitataan kulhojen tilavuus siten, että kulho täytetään vedellä ja vesimäärä mitataan erilaisilla sentti-, desi- ja litramitoilla.

28 Esimerkki: Lattialla tai maassa on eri painoisia ja kokoisia esineitä. Tarpojien tulee silmämääräisesti arvioida, mitkä kaikki esineet he jaksaisivat nostaa ilmaan yksin. Tämän jälkeen kokeillaan käytännössä, mitkä esineet tarpojat todella jaksavat nostaa. (Muistakaa oikea nostotekniikka: selkä suorana, polvet koukussa ja nosto tapahtuu jalkalihaksilla. Ei niin, että kyyristytään selästä ja nostetaan selällä.) Esimerkki: Maassa on eri painoisia ja kokoisia esineitä. Tarpojille näytetään noin 500 metrin matka, joka heidän tulisi kulkea kantamalla esineitä. Tarpojat arvioivat ensin silmämääräisesti, mitä kaikkia esineitä he jaksaisivat kantaa kyseisen matkan. Tämän jälkeen kokeillaan kantamista käytännössä. Liitteet: Arviointi (löytyy Tason 2 kohdalta)

29 Aktiviteetti: Arviointi Taso 5: Ajan arviointi Tavoite: Tarpoja osaa arvioida aikaa, mikä auttaa esimerkiksi leiripäivän ohjelman aikataulun suunnittelussa. Tarpoja erottaa arvioitavaan tilanteeseen vaikuttavia tekijöitä, kuten oman toiminnan ja olosuhteiden vaikutuksen. Hän harjaantuu erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa ja kykenee siirtämään partiossa opittua pulmatilanteiden ratkaisua arkielämän tilanteisiin. Vartionjohtajan ohje: Opetelkaa arvioimaan aikaa. Aikaa voi arvioida monella tavalla: lyhyitä tai pitkiä aikoja, etukäteen johonkin asiaan kuluvaa aika tai jälkikäteen asiaan kulutettua aikaa. Esimerkki: Tarpojilta otetaan kokouksen tai retken alussa pois kellot. Aina välillä kysytään, paljonko johonkin meni aikaa. Lyhyitä pätkiä, kuten musiikkikappaleiden kestoa, voidaan arvioida pienten kisojen avulla. Esimerkki: Kokouksen alussa vartionjohtaja kertoo, mitä kaikkea kokouksessa pitäisi tänään ehtiä tekemään. Tarpojat arvioivat, kuinka kauan kunkin asian tekemiseen voisi kulua aikaa ja kirjoittavat sen itselleen paperille. Annetaan kokouksen mennä omalla painollaan ja tarkastetaan jokaisen tehtävän jälkeen, kuinka kauan aikaa siihen kului. Tarkastetaan kokouksen päätteeksi, kuinka hyvin tarpojat olivat arvioineet eri tehtäviin kuluvan ajan. Esimerkki: Jokaisella on sekunttikello selän takana. Jokainen arvioi minuutin ja pysäyttää sitten kellonsa. Lähimmäksi osunut voittaa. Jos kelloja ei ole kaikille, sitokaa arvaajien silmät ja aloittakaa minuutin arviointi yhtä aikaa. Arvioijan tehtävä on esimerkiksi istua alas, kun luulee, että minuutti on täyttynyt. Ajan ottaja tarkkailee, kenen arvio osuu lähimmäksi. Liitteet: Arviointi (löytyy Tason 2 kohdalta)

30 Aktiviteetti: Retkelle valmistautuminen Taso 1: Rinkan pakkaaminen ja säätäminen Tavoite: Tarpoja oppii pakkaamaan omat tavaransa järkevästi ja säätämään rinkan säädöt siten, että rinkkaa on mahdollisimman kevyt ja hyvä kantaa. Vartionjohtajan ohje: Harjoitelkaa kololla erilaisten rinkkojen säätämistä ja pakkaamista. Rinkan pakkaaminen: Painopiste tähdätään lähelle selkää. Se, mitä tarvitaan usein, pakataan helppoihin paikkoihin ja varavarusteet syvemmälle rinkkaan. Kun käärii kaiken putkiksi, ne voi laittaa vierekkäin ja niitä on tällöin helppo löytää. Tavarat kannattaa pakata muovipusseihin, jolloin ne pysyvät sekä järjestyksessä että kuivina. Mitään ei laiteta irralleen roikkumaan rinkan ulkopuolelle, vaan kaikki kiinnitetään irtoremmeillä tukevasti kiinni rinkkaan. Jos rinkan ulkopuolella on paljon tavaraa, tarkasta, että rinkan sadesuoja mahtuu silti rinkan päälle. Rinkka saa pakattuna painaa korkeintaan neljänneksen kantajansa painosta. Eli jos rinkan kantaja painaa 60kg, saa rinkka painaa maksimissaan 15kg. Rinkan säätäminen: Lantiovyö asetellaan oikealle kohdalle, lonkkaluiden päälle. Lantiovyön on oltava tiukalla, jotta se tukee rinkkaa eikä pääse liikkumaan ja hiertämään lantiota vasten. Lantiovyön on tarkoitus kantaa noin puolet rinkan painosta. Rintaremmi vedetään myös riittävän kireälle, jotta se tukee rinkan yläosaa lähemmäs selkää. Olkahihnat ovat myös riittävän kireällä, jotta rinkka ei roiku hartioiden päällä vaan on ryhdikkäästi vasten selkää. Joissain rinkoissa on lyhyt remmi rinkan selkäosan ja olkahihnojen yläosan välissä. Myös nämä hihnat vetävät rinkkaa lähemmäs selkää ja siten keventävät sen kantamista. Joissain rinkoissa on lisäksi selässä säätöpalat, joilla saa säädettyä rinkan selkäosan pituutta. Nämä kannattaa tarkastaa omasta rinkasta, jotta rinkka on juuri sinun selällesi sopivan pituinen. Rinkan säätämisessä kuitenkin tärkeintä on se, että rinkka tuntuu tukevalta ja hyvältä, se ei saa painaa tai hiertää mistään. Oikein säädetty rinkka on kevyt kantaa. Ks. Reppu, s Esimerkki: Pitäkää viestikisa, jossa on kannettava rinkkaa selässään. Ensimmäisellä kisakierroksella kantakaa hyvin säädettyä rinkkaa, joka on pakattu oikein. Toisella kierroksella kantakaa rinkkaa, jonka säädöt ovat huonosti, painopiste väärin ja rinkassa on irrallisia pussukoita.

31 Aktiviteetti: Retkelle valmistautuminen Taso 2: Retken varustelista Tavoite: Tarpoja oppii tekemään hyvän varustelistan retkeä varten. Vartionjohtajan ohje: Tarpojat laativat yhdessä varustelistan retkeä varten. Mietitään, mitä tarvitaan ja mitä ei. Ottakaa huomioon retken ajankohta, nukutaanko sisällä vai ulkona, millaiset muut puitteet ovat, millaista säätä on luvattu, kuinka pitkä retki on ja tarvitaanko retkelle jotain erityisvarusteita. Ks. Reppu, s , Liitteet: Varusteet kesäleirille Varusteet kämppäretkelle Miten varustautua talvileirille

32 Varusteet kesäleirille: - makuupussi + makuualusta (kesäkuun yöt ovat vielä kylmiä) - yöpuku (housut ja paita) + unisukat + unilelu - puhtaita alusvaatteita + sukkia (joka päivälle puhtaat, ota myös ylimääräisiä!) - fleece/villapaita (kesäillat ovat kylmiä) + pitkähihaisia paitoja - t-paitoja/toppeja + shortsit - verskat/college-housut - pitkätkalsarit/paksut legginsit (mukavammat tuulihousujen alla) - pipo + hanskat + kaulahuivi + 2 villasukat - kevyemmät kengät leiriin (lenkkarit, crocsit tms.) - vaelluskengät/hyvät kävelykengät (lenkkarit) - likapyykkipussi (mieluiten kankainen) - tuulitakki + tuulihousut - sadetakki + sadehousut + kumisaappaat - vesipullo + hellehattu - hammasharja + -tahna + hiusharja+ ponnareita + (pinnejä) - iso pyyhe + uimapuku - shampoo + hoitoaine + vartalosaippua + mahd. lääkkeet - aurinkorasva + huulirasva + hyttysmyrkky + nenäliinoja - päiväreppu + pyykkipoikia (esim. 6kpl) + istuinalusta - 2 syvää lautasta, muki, lusikka, veitsi, haarukka, astiapyyhe kankaisessa pussissa - partiohuivi + partiopaita + jotkin tummat housut (verskatkin käy) - puukko + kompassi + tulitikut + muistiinpanovälineet - taskulamppu + varaparistot - kohtuullinen määrä karkkia (vinkki: suklaa sulaa, sipsit murustaa ja vie paljon tilaa, limpparia ei saa kylmään ja se painaa) - mahdollinen teemaan liittyvä vaatetus PAKKAA TAVARASI SELÄSSÄ KANNETTAVAAN RINKKAAN TAI ISOON REPPUUN. EI RINKAN ULKOPUOLISIA PUSSEJA. MUISTA NIMETÄ KAIKKI OMAT TAVARASI PAKKAA VAATTEET MUOVIPUSSEIHIN, NIIN NE LÖYTÄÄ RINKASTA HELPOSTI JA VAATTEET PYSYVÄT KUIVINA SATEENKIN SATTUESSA ETHÄN OTA LEIRILLE MUKAAN KÄNNYKKÄÄ, SOITTIMIA TAI MUITA ELEKTRONIIKKALAITTEITA (teltassa on aina kosteaa)

33 Varusteet kämppäretkelle: - makuupussi + makuualusta - yöpuku (housut ja paita) + unisukat + unilelu - puhtaita alusvaatteita + sukkia (joka päivälle puhtaat, ota myös ylimääräisiä!) - fleece/villapaita + pitkähihaisia paitoja - t-paitoja/toppeja - verskat/college-housut - pitkätkalsarit/paksut legginsit (mukavammat tuulihousujen alla) - pipo + hanskat + kaulahuivi + 2 villasukat - vaelluskengät/hyvät kävelykengät (lenkkarit) - likapyykkipussi (mieluiten kankainen) - tuulitakki + tuulihousut - sadetakki + sadehousut + kumisaappaat - hammasharja + -tahna + hiusharja+ ponnareita + (pinnejä) - iso pyyhe + uimapuku - shampoo + hoitoaine + vartalosaippua + mahd. lääkkeet - huulirasva + nenäliinoja - päiväreppu + istuinalusta + vesipullo - 2 syvää lautasta, muki, lusikka, veitsi, haarukka, astiapyyhe kankaisessa pussissa - partiohuivi - puukko + kompassi + tulitikut + muistiinpanovälineet - taskulamppu + varaparistot - karkkia muutamalla eurolla - mahdollinen teemaan liittyvä vaatetus PAKKAA TAVARASI SELÄSSÄ KANNETTAVAAN RINKKAAN TAI ISOON REPPUUN. EI RINKAN ULKOPUOLISIA PUSSEJA. MUISTA NIMETÄ KAIKKI OMAT TAVARASI PAKKAA VAATTEET MUOVIPUSSEIHIN, NIIN NE LÖYTÄÄ RINKASTA HELPOSTI JA VAATTEET PYSYVÄT KUIVINA SATEENKIN SATTUESSA ETHÄN OTA RETKELLE MUKAAN KÄNNYKKÄÄ, SOITTIMIA TAI MUITA ELEKTRONIIKKALAITTEITA

34 MITEN VARUSTAUTUA TALVILEIRILLE MITEN PUKEUDUT Ulos pukeudutaan kolmeen kerrokseen: aluskerrokseen, välikerrokseen ja ulkokerrokseen. Aluskerroksen tehtävä on pitää iho kuivana siirtämällä kosteus pois iholta (tekokuidut ovat paras vaihtoehto). Alusasun tulee olla ihonmyötäinen, joustava ja mukavan tuntuinen. Välikerros pitää kehon lämpimänä ja välittää kosteutta edelleen ulospäin. Hyvä välikerros on ilmava ja väljä, parhaat materiaalit ovat fleece ja villa. Talvella voidaan käyttää useampaa välikerrosta päällekkäin. Ulkokerros suojaa tuulelta ja sateelta ja välittää kosteuden ulkoilmaan. Ulkokerrokseen hyviä ovat joko toppavaatteet (takki ja housut tai haalari) tai untuva. Muistathan että kerrospukeutumisesta ei ole hyötyä, jos vaatteiden väliin ei jää riittävästi ilmaa ts. ei hyödytä tunkea montaa piukkaa kerrosta vaatteita päällekkäin, tulee vaan helpommin kylmä. Kiinnitä erityistä huomiota näiden ruumiinosien pukemiseen; pää, kaula, niska, alaselkä, varpaat, kädet, ranteet. Nämä paleltuvat helposti ja näiden jäähtyessä myös muuta kehoa alkaa paleltaa. Muistathan, että talvileirillä ei kannata nirsoilla ulkonäön kanssa. Kukaan ei ole talvileirillä tyylikkäimmillään. Tärkeintä on pitää itsensä lämpimänä ja kuivana, muuten koko leiri tuntuu kurjalta ja koti-ikävä iskee helposti. VARUSTELUETTELO NUKKUMINEN 2 makuualustaa: Lämpimin materiaali makuualustassa on solumuovi. Paras vaihtoehto on, kun toinen makuualusta on telaketjumallinen. Ilmatäytteinen makuualusta on kylmä, koska alustan sisällä oleva ilma pysyy koko yön jäätävänä maasta hohkavan pakkasen takia. Makuupussi; 3-vuodenajan makuupussi. Jos makuupussisi on liian iso, ota mukaan remmi, naru tms. jolla voit sulkea ylimääräisen jalkatilan. Liian iso makuupussi on kylmä, koska keho ei pysty lämmittämään kaikkea makuupussin sisällä olevaa ilmaa. Makuupussi lämmittää parhaiten, kun se on oikean kokoinen ja päällä on vain yksi kerros vaatteita, ei hirveää toppausta. Yöpuku; Yöpuvun tulee ehdottomasti olla eri vaatteet kun päivällä käytettävät vaatteet. Päivällä vaatteet kostuu hiestä, yöllä samat vaatteet muuttuu kylmiksi! Paras yöpuku on fleecestä tai tekokuiduista valmistetut pitkät kalsarit, pitkähihainen ja ihonmyötäinen paita (fleecestä tai tekokuidusta). Älä ota satiinista yöpukua, se on erittäin kylmä iholla. Yöpipo, hanskat (puuvillasormikkaat tai lapaset), kaulahuivi/kauluri, villasukat. Talviteltassa nukutaan pää seinään päin, seinän läpi tulee kylmää, josta se tunkeutuu makuupussiin sisälle. Villasukkien tulee olla ehdottomasti muut sukat kuin päivällä.

35 ULKOVAATTEET (=ULKOKERROS) Hanskat; Lapasmalliset. Ei neulottuja hanskoja (kastuvat heti) eikä sormikkaita (koska sormet ovat erillään, ne eivät lämmitä toisiaan ja paleltuvat helposti). Lasketteluhanskat ovat parhaat. Sormikkaat voivat olla mukana pikkunäpertelyyn, ettei tarvitse olla paljain käsin. Varaathan reippaasti hanskoja mukaan, leiriolosuhteissa kuivaaminen voi olla vaikeaa ja hanskoja kastuu lumessa helposti. Pipo; eri pipo kuin yöllä käytettävä. Mukaan kannattaa ottaa myös varapipo, koska pipo hukkuu helposti. Kannattaa huomioida, että pipoa pidetään päässä aamusta iltaan, pipon tulee siis olla mukavaa materiaalia, se ei saa kutittaa. Huomioithan, että pipon tulee peittää myös korvat kunnolla. Kaulahuivi/kauluri: Kaula ja niska palelee erittäin helposti, ota huomioon varsinkin huivia valitessa (fleece ja villa ovat parhaat materiaalit). Päällysvaatteet (toppatakki ja toppahousut tai haalarit): Ota mielellään kahdet mukaan. Varsinkin housut kastuvat helposti ja paksuutensa vuoksi eivät kuivu nopeasti. Katsothan että toppatakkisi on riittävän pitkä (ettei alaselkä näy, kun kumarrut tai istut) ja takin alle mahtuu myös useita kerroksia vaatteita! Pilkkihaalarit/haalarit ovat leiriolosuhteissa kätevät, koska lunta ja kylmää ilmaa ei pääse vyötäröltä päällysvaatteiden alle. Esimerkiksi Hong Kongissa myydään pilkkihaalareita edullisesti. Kengät: Kenkien tulee olla tarpeeksi isot, jotta sinne mahtuu myös villasukat. Kenkä ei saa ikinä olla liian tiukka, ei edes villasukan kanssa. Lämmittävä vaikutus tulee vaatteiden sisällä olevasta ilmasta, joka lämpenee ruuminlämmön avulla ja eristää hyvin kylmältä. Kenkien varsien tulee olla tarpeeksi pitkät, ettei kenkiin mene lunta. Vaikka kengissäsi olisikin pitkät varret, kannattaa käyttää liukasta materiaalia olevia säärystimiä/lumipusseja kenkien varsien päällä, ettei kenkiin menisi lunta. Parhaissa talvileirikengissä on kumiterä/vettä pitävä pinta, pitkät varret, kunnolliset paksut talvipohjalliset ja kunnollinen lämmin vuori. Kumisaappaat: myös talvileirillä kengät kastuvat helposti ja tarvitaan vaihtokengät. Kumisaappaat ovat toimivat kengät myös talvella, kunhan ne ovat riittävän suuret. Saappaisiin kannattaa laittaa paksu, lämmin talvipohjallinen. Pohjallisen ja villasukkien kanssa saappaat ovat lämpimät, ne pitävät veden loitolla ja korkeiden varsien ansioista niihin ei mene lunta sisälle. Kaikki kangaskengät, matalavartiset lenkkarit, vuorettomat tekonahkaiset saappaat ja muut kaupunkikengät kannattaa jättää suosiolla kotiin. Niissä varpaat vain paleltuvat ja jalat kastuvat. VÄLIKERROS Välihousut: Tässä vanhat kunnon villahousut ovat parhaimmillaan. Toinen vaihtoehto on fleecestä valmistetut housut. Sekä fleece että villa ovat ilmavia materiaaleja, jotka hengittävät ja pitävät erittäin hyvin kylmää. Välihousuja tulee mukana olla ainakin kahdet, ja niitä tulee voida käyttää myös päällekkäin. Kovalla pakkasella nimenomaan välikerroksen vaatteita lisäämällä saadaan kylmä eristettyä iholta. Välikerroksen paidat: Villapaita tai fleece. Näitä tulee myös olla vähintään kahdet, ja ne tulee voida pukea päällekkäin..

36 ALUSKERROS Alusvaatteet: Puhtaita alusvaatteita jokaiselle päivälle. Ota myös vara-alushousuja. 4 päivän leirille on hyvä ottaa 7 pikkuhousut. Sukat: Tavalliset puuvillasukat ovat kylmät ja niissä varpaat palelevat vaikka päällä olisikin villasukat. Siksi puuvillasukkia ei kannata käyttää lainkaan. Villa lämmittää myös kosteana, tavallinen sukka jäädyttää varpaat välittömästi kostuessaan. Lämpimin vaihtoehto on, jos paljaassa jalassa on suoraan villasukka. Tässä tapauksessa villasukkia tulee kuitenkin olla joka päivälle puhtaat, koska myös villasukat hikistyvät ja kostuvat. Toinen vaihtoehto on ostaa teknisistä materiaaleista valmistettuja vaellussukkia. Tällöin vaellussukka tulee ihoa vasten ja villasukka sen päälle. Näin vaellussukka kerää kosteuden ja hien ja vain ne täytyy vaihtaa päivittäin. Teknisistä materiaaleista valmistetut sukat lämmittävät myös kosteana. Ihoa vasten tulevia sukkia tulee olla vähintään kahdet/päivä. Kun varpaat alkavat paleltua, yleensä paras keino varpaiden lämmittämiseen on puhtaiden, kuivien sukkien vaihto ihoa vasten. Villasukat: jos villasukkia käytetään päällisukkina, niitä tulee olla 2 tai 3 (+yöllä käytettävät). Jos villasukkia käytetään ihoa vasten, niitä tulee olla 4 päivän talvileirillä 5 tai 6 (+yöllä käytettävät). Pitkät kalsarit: Tekokuiduista valmistetut ihonmyötäiset pitkät kalsarit ovat parhaat. Ne ovat lämpimät myös kosteana, siirtävät hien pois iholta ja tuntuvat ihoa vasten miellyttäviltä. Pitkiä kalsareita tulee olla vähintään kahdet. Sukkahousuja tai samasta materiaalista valmistettuja legginsejä ei kannata missään nimessä ottaa mukaan. Sukkahousujen materiaali ei lämmitä kosteana. Lisäksi kun sukkahousujen jalkaterät kostuvat, ei ihoa vasten saa kuivia sukkia. Aluspaidat: Aluspaidan kannattaa myös olla tekokuidusta valmistettu. Samalla tavalla kuin pitkät kalsarit, ne pitävät ihon kuivana ja ovat siten lämpimät. Joka päivälle tulisi olla puhdas aluspaita. MUUT VARUSTEET Kemialliset lämmittimet: Esimerkiksi ClassOhlsonilta (edullisempi) tai Partiovarusteesta saa ostettua kemiallisia varpaiden tai sormien lämmittimiä. Näistä saa hetkellistä lämmikettä paleleviin sormiin tai varpaisiin. Näistä kannattaa kysellä liikkeissä lisää. Rakkolaastareita: Jos käy ikävästi, vaelluskengät/talvikengät voivat hiertää jalkoja. Varsinkin uudet kengät hiertävät erittäin helposti, eikä leirille koskaan saisi lähteä upouusien, käyttämättömien kenkien kanssa. Kenkiä kannattaa aina sisään ajaa viikon tai kaksi. Kuitenkin koska samoja kenkiä on käytettävä koko leirin ajan, tulee mukana olla rakkolaastareita hiertynyttä ihoa suojaamaan. VAATEISIIN JA SUKKIIN VALITTAVAT MATERIAALIT: Puuvilla: Puuvilla ei eristä lämpöä ja tuntuu siksi viileältä myös helteellä. Puuvillaa ei kannata käyttää alusvaatteissa kuten sukissa, koska iholta haihtuu kosteutta jatkuvasti myös pakkasella ja kosteana puuvilla on todella kylmää. Jos ihoa vasten olevat puuvillasukat ovat vähääkään kosteat, edes niiden päällä olevat villasukat eivät lämmitä. Näin varpaat ovat aina jäässä.

37 Villa: Villa eristää kosteanakin ja se hengittää hyvin. Siksi villa on erinomainen materiaali sekä alus- että välikerroksiin. Villa saattaa kuitenkin kutittaa paljaalla iholla. Silkki: Silkki on kesällä viileä ja talvella lämmin. Silkki toimii samoin kuin villa, se eristää hyvin vaikka olisi kosteaa ja hengittää hyvin. Sen takia silkki ei tunnu iholla kylmältä tai kostealta. Silkki on iholla miellyttävämpää kuin villa, siksi se onkin erinomainen materiaali aluskerrokseen. Tekokuidut: Tekokuiduissa on hyvä kosteuden siirtokyky, joten aluskerroksessa käytettynä tekokuitu siirtää kosteuden iholta pois, pitää ihon siten kuivana ja on näin lämmin materiaali. Kannattaa hankkia kunnollinen tekokuiduista valmistettu aluskerrasto (pitkähihainen paita ja trikoot). HUOMIOITHAN NÄMÄ ASIAT: Olethan varautunut lämpimin vaattein jo retkelle lähdettäessä! Leiripaikalla ei ole mahdollisuutta päästä sisätiloihin vaihtamaan vaatteita. Bussissa kannattaa ottaa takki, pipo ja muut ylimääräiset vaatteet pois. Jos hikoilet bussissa, on paleltuminen ulkona takuuvarmaa. Talvileirillä ei ole peseytymismahdollisuutta. Käytössä on todennäköisesti ulkovessat ja juoksevaa vettä ei kannata odottaa. Varaudu leiriin käsidesillä ja kohteuspyyhkeillä. Kosteuspyyhkeillä on helppo pyyhkiä kasvot, kainalot ja muut hikiset ihoalueet teltassa ennen puhtaiden vaatteiden vaihtamista. Muista pakata myös kosteusvoide ja huulirasva, pakkasella iho kuivuu helpommin. Rasvaa kuitenkin aina yötä vasten, juuri rasvattu naama paleltuu ulkona välittömästi. Hampaiden pesuun on aina mahdollisuus.

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille HELMI 2015 Kohti talvileiriä Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille Koulutuksen sisältö Ohjelma leirillä Ohjelma pääpiirteittäin Elämää talvileirillä Kuinka teltassa toimitaan? Miten syödään? Pukeutuminen

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki! EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

TALVIRETKIOHJE. Paukkupakkasta ja loskaa. Pukeudu kerroksittain. Villaa tai keinokuitua

TALVIRETKIOHJE. Paukkupakkasta ja loskaa. Pukeudu kerroksittain. Villaa tai keinokuitua TALVIRETKIOHJE Paukkupakkasta ja loskaa Talviretkeilyssä tärkeintä on pitää itsensä lämpimänä ja kuivana. Valittaviin varusteisiin vaikuttaa paljon vallitseva sää. Talvella sää voi vaihdella hyvin nopeasti

Lisätiedot

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan 2009-2013 Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan Vuodenajat Pukeutuminen eri vuodenaikoina Paikat Rovaniemellä, joista voit hankkia vaatteita edullisesti. Suomessa on neljä vuodenaikaa Kevät Kesä Talvi

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

TERVETULOA BPC-LEIRILLE

TERVETULOA BPC-LEIRILLE TERVETULOA BPC-LEIRILLE Kesä on vihdoin täällä ja on aika ryhtyä valmistautumaan leiriä varten. Tästä leirikirjeestä löytyy tietoa leirille valmistautumista varten. SAAPUMINEN LEIRILLE Lippukunnat ovat

Lisätiedot

906 Ohjeita käyttäjälle

906 Ohjeita käyttäjälle 1 Paino: n. 3 kg Tilavuus: n. 85 l Materiaali: PUR-polyesteri Runko: DUR -alumiinia Väri: oliivinvihreä Savotta 906 sopii leveytensä ja rakenteensa puolesta kaikille ruumiinrakenteille. Rinkassa on portaaton

Lisätiedot

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Liekkityttöjen ja Kaskenkaatajien yhteinen kevätvaellus järjestetään 13.5.-17.5. Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Paikka: Vaelluksen paikkana on upea Laipanmaan retkeilyalue Pälkäneellä lähellä Sappeen

Lisätiedot

Huippua, että osallistut Pihkalle!

Huippua, että osallistut Pihkalle! Huippua, että osallistut Pihkalle! Tästä kirjeestä löydät varustelistan, ohjeet vierailupäivän ilmoittautumiseen ja lähtö- sekä paluutiedot. Muista lukea kaikki huolella läpi. Jos leiristä ilmenee jotain

Lisätiedot

Taso 1: Valitsen oikeat varusteet keliin kuin keliin

Taso 1: Valitsen oikeat varusteet keliin kuin keliin Aktiviteetti: Huolehdi itsestäsi Taso 1: Valitsen oikeat varusteet keliin kuin keliin Tavoite: Tarpoja oppii huolehtimaan itsestään erilaisissa tilanteissa. Tarpoja oppii pakkaamaan oikeat tavarat oikeaan

Lisätiedot

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei! Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen

Lisätiedot

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7 1/7 KOHTA MENNÄÄN! Hei! Leiri lähenee ja jännitys tiivistyy. Tämä on toinen leirikirje, jossa on tärkeää tietoa leirin osallistujille. Ensimmäinen leirikirje on lähetetty osallistujille jo aiemmin, ja

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

file:///c:/users/petri/nevasivut/neva/varusteluettelo.htm Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO

file:///c:/users/petri/nevasivut/neva/varusteluettelo.htm Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO 1 / 6 30.12.2014 18:39 Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO Luettelo on muotoutunut reilun 10 vuoden aikana kirjojen ohjeiden ja omien kokemusten perusteella viikon syksyreissuille +15...-10 C säihin. Merkittäviä

Lisätiedot

Kepeli 2015. Toinen leirikirje

Kepeli 2015. Toinen leirikirje Kepeli toinen leirikirje Tervetuloa Kepelille! Vespan kesäleirille Kepelille on ilmoittautunut reilu 430 leiriläistä 9 eri lippukunnasta. Hienoa, että sinäkin lähdet leirille! Leirikirjeen sisältö: 1)

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta

Lisätiedot

Varaavien uunien lämmitysohjeita

Varaavien uunien lämmitysohjeita Varaavien uunien lämmitysohjeita HRRRRR!!! TÄNNEHÄN JÄÄTYY Uunin valmistaja tai muuraaja antaa käyttöohjeet valmistamalleen uunille. Uuden tulisijan lämmitys aloitetaan varovasti. Seuraavat ohjeet on laadittu

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten

MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VARUSTAUTUMINEN Ohut mittanauha, jossa on koukku päässä (paras tarkkuus) Viivoitin Kynä ihomerkkauksia varten MITTAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Pidä huoli, että mitattava seisoo mittaustilanteessa

Lisätiedot

leirikirje Helmi helmi.partio.fi Helmen toinen PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 toppahousu kelkka tunnelma nuotio iglu hiutale laulut soppa kaverit

leirikirje Helmi helmi.partio.fi Helmen toinen PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 toppahousu kelkka tunnelma nuotio iglu hiutale laulut soppa kaverit Helmen toinen leirikirje toppahousu yhdessä iglu kipinä tunnelma laulut kaverit Suksi Helmi PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 mäki lumi kelkka nuotio hiutale soppa naskaliformula helmi.partio.fi Helmi lähestyy,

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet POMPPULINNA Tässä ovat ohjeet pomppulinnan pystytykseen ja pakkaamiseen sekä säännöt pomppulinnan käyttöön. Lue ohjeet huolella läpi ennen kuin alat pystyttämään pomppulinnaa. Muista noudattaa sääntöjä,

Lisätiedot

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7 1 / 7 NUKKUMAJOKI KUTSUU! Hei! Kiva kun olet ilmoittautunut Oulun Valppaiden ja Oulun Metsänkävijöiden yhteiselle juhlaleirille 27.7.-3.8.2017. Leirille on lähdössä yhteensä noin 100 osallistujaa - olet

Lisätiedot

Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina. Käyttöohjeet

Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina. Käyttöohjeet Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina Käyttöohjeet Tiedot & Asennus Tekniset tiedot: Uppokamiina 3mm merialumiinia (AlMg3) Kolme kiinnityskorvaa Ilmanottoa säätelevä kansi Teräksinen ilmanohjauspelti

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja

Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI. Mikko Kataja Luontoliikunta Green Care menetelmänä / PATIKONTI Mikko Kataja GREEN CARE - ammatillisuutta, vastuullisuutta ja tavoitteellisuutta Noormarkun retkeilyreitti Green Care -ympäristönä Noormarkun retkeilyreitti

Lisätiedot

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu Varustelista Käytä omaa järkeä ja pakkaa mitä tarvitset! Lista on suurimmilta osin käännetty suoraan kanadalaisten leirin pakkauslistasta. Olemme lisänneet muutamia asioita, mutta esimerkiksi vaatteiden

Lisätiedot

Heippa Ryskeen osallistuja!

Heippa Ryskeen osallistuja! Heippa Ryskeen osallistuja! Olet yksi yli 2300 leiriläisestä, jotka ovat ilmoittautuneet Ryskeelle, Järvi-Suomen Partiolaisten suurimmalle piirileirille. Laskin itse käyttäen kaikkia neljää tassuani, että

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje. 18.7.2011 Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Tuija Poutanen, Anne Vasko, Matti Ojala ja Petri Linna Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta

Lisätiedot

Välineet ja Varusteet. -> Eivät yhdentekeviä

Välineet ja Varusteet. -> Eivät yhdentekeviä Välineet ja Varusteet -> Eivät yhdentekeviä Juoksukengät - Riittävästi tilaa, vähintään 1cm kärjessä - Tukevat ja riittävästi iskuja vaimentavat - Sisään ajetut juoksutapahtumassa - Vaihto 1000-1500 km

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+

Lämpöpuiset kylpytynnyrit. Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Lämpöpuiset kylpytynnyrit Käyttöohjeet Mallit AMH 170TW, AMH 200TW, AMH 170TW+ ja AMH 200TW+ Huomaa veden minimitäyttö tynnyrissä!! AMH-Puu Oy Puh. (03) 513 5569 Niemisvedentie 801 Faksi (03) 513 5561

Lisätiedot

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle

1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle 1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0

N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 N S ta tai m ä BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 ONNISTUNUT SALKKU Salkkuja on eri kokoisia, muotoisia ja värisiä. Huomiota kiinnitetään seuraaviin kohtiin. SALKUN AUKAISEMINEN PYÖRÖSAHALLA JA SEN

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Lähtöpäivä on ja ilmoitetut ajat ovat bussien lähtöaikoja, muista olla ajoissa paikalla.

Lähtöpäivä on ja ilmoitetut ajat ovat bussien lähtöaikoja, muista olla ajoissa paikalla. Kesä on täällä. Se tarkoittaa myös, että Salvos alkaa aivan kohta. Meitä on Salvokselle lähdössä lähes 100 leiriläistä. Seuraavilta sivuilta löydät tärkeitä ohjeita leiriä varten, joten ne kannattaa lukea

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2 KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä

Lisätiedot

Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000. Käyttöohjeet:

Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000. Käyttöohjeet: Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000 Käyttöohjeet: Asennus ja käyttöönotto Jos lujitemuovinen allas toimitetaan osina, puretaan ensin altaasta kaikki mukana olevat tarvikkeet. Tasaiselle alustalle

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Rakenna kasvilava. yksi tai kaksi kuormalavan kaulusta. Lasiluukun koon voi tällöin muuntaa kaulukseen sopivaksi.

Rakenna kasvilava. yksi tai kaksi kuormalavan kaulusta. Lasiluukun koon voi tällöin muuntaa kaulukseen sopivaksi. Rakennusprojekti Rakenna kasvilava Kasvilava on kuin pieni kasvihuone, jossa kasveja voi viljellä hiukan aiemmin ja suojaisemmin kuin avomaalla. Tämä kasvilava on mitoitettu Ikean Billy-kirjahyllystä yli

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 Hei koukkaajat ja koukkaajien vanhemmat! Helteinen kesä ja kuiva on vaipumassa muistoihin, mutta lippukunnan syyskausi on sitä vastoin pääsemässä kunnolla vasta käyntiin!

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Vauvan kantoliinan talvisuojus

Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kantoliinan talvisuojus Vauvan kanssa liikuttaessa ei tarvitse rajoittua pihapiirin ja tieverkoston sanelemiin vaihtoehtoihin talvellakaan. Talvisuojuksen avulla voit kävellä vapaasti maastossa

Lisätiedot

LASTEN SUKAT. Saatavilla koot Lasten Coolmax-villapohjasukka Tuotenro: Lasten villapohjainen urheilusukka Tuotenro: 3777

LASTEN SUKAT. Saatavilla koot Lasten Coolmax-villapohjasukka Tuotenro: Lasten villapohjainen urheilusukka Tuotenro: 3777 TUOTEKUVASTO LASTEN SUKAT Lasten luomupuuvillainen raitasukka Tuotenro: 76638 Lasten ekologisesti ja vastuullisesti valmistetut raikkaan raidalliset luomupuuvillasukat. Varren pituus koossa 31-33 on noin

Lisätiedot

Tervetuloa Mággá- leirimatkalle!

Tervetuloa Mággá- leirimatkalle! Tervetuloa Mággá- leirimatkalle! Olemme kohta vuoden valmistautuneet leirimatkalle Lappiin ja nyt pääsemme lähtemään! Meitä lähtee matkaan yhteensä 42! Lippukuntamme vuosi huipentuu nyt leiriin ja vaellukseen

Lisätiedot

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5 K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

MATEMATIIKKA PAOJ2 Harjoitustehtävät

MATEMATIIKKA PAOJ2 Harjoitustehtävät MATEMATIIKKA PAOJ2 Harjoitustehtävät 6. Laske kuvan suorakulmion pinta-ala. ( T ) 1. Täytä taulukko m 12 1,45 0,805 2. Täytä taulukko mm 12345 4321 765 23,5 7. Laske kuvan suorakulmion pinta-ala.( T )

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99

61, Verkkoloimi. Hinnat alk. 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 85,00 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 71,99 Verkkoloimi Koiran verkkoloimi on kevyt ja mukava, sillä se muotoutuu hyvin koiran kehon mukaisesti. Verkkoloimi pitää koiran lämpimänä, mutta sille ei tule liian kuuma. Verkkokangas on hyvin hengittävä.

Lisätiedot

Työohjeet Jippo- polkuun

Työohjeet Jippo- polkuun Työohjeet Jippo- polkuun TUTKIMUSPISTE 1: Kelluuko? Tarvikkeet: kaarnan palaset, hiekan murut, pihlajanmarjat, juuripalat, pakasterasioita, vettä, suolaa ja porkkananpaloja. Tutkimus 1a: Tee hypoteesi

Lisätiedot

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu)

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) Vinkki! MAPPAsta www.mappa.fi löytyy haulla matematiikkaa ulkona valmiita tuntisuunnitelmia

Lisätiedot

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET

LUE KÄYTTÖOHJE KOKONAISUUDESSAAN ENNEN LAITTEEN KÄYTTÖÄ SÄILYTÄ NÄMÄ OHJEET TÄMÄ SISÄLTYY: Tuulettimen Virtapainike nopeuden merkkivalot Takasäleikkö EA I SK KE NEN I HA AL KO RK Etusäleikkö Vesisäiliö Tuulettimen nopeuspainike Valopainike USB-johto USB-virta-adapteri LUE KÄYTTÖOHJE

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA 5 6 Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät

Lisätiedot

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA 1 SISÄLLYSLUETTELO ASEPTIIKKA 3 VAROTOIMET 3 VALMISTAUTUMINEN DOULAUKSEEN 4 SAAPUMINEN SAIRAALAAN 4 KÄSIENPESU 5 SUOJAKÄSINEET 5 KÄSIENPESUOHJE 6 KÄSIDESINFEKTIO 7 SYNNYTYSSALISSA

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT

JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT JAKSO 1 ❷ 3 4 5 PIHAPIIRIN PIILESKELIJÄT 28 Oletko ikinä pysähtynyt tutkimaan tarkemmin pihanurmikon kasveja? Mikä eläin tuijottaa sinua takaisin kahdeksalla silmällä? Osaatko pukeutua sään mukaisesti?

Lisätiedot

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje

Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Rauhaniemen saunan talkoo-ohje Laadittu 18.7.2011/Päivitetty Sisältö Yleistä Saunan aamusiivous Saunan iltasiivous Saunanhoitajan tehtävät Yleistä Avain haetaan Rauhaniemestä saunanhoitajalta ennen omaa

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

item numbers Krabat item no description Pirat

item numbers Krabat item no description Pirat Pirat Krabat Pirat B UIMINEN Krabat Pirat Palkinnot Krabat Pirat on uimatuki, joka antaa lapselle mahdollisuuden toimia riippumattomasti ja stimuloi lapsen omatoimisuutta vedessä. Housujen tai reidet

Lisätiedot

Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi

Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi Aikoinaan joka kodissa oli Porin Matti - uuni, joka lämmitti huoneen kuin huoneen kovallakin pakkasella. 1980- ja 90-luvuilla moderniuden huumassa Matteja

Lisätiedot

Tervetuloa sammutustyökurssille,

Tervetuloa sammutustyökurssille, KUTSU KURSSI Tervetuloa sammutustyökurssille, Kurssipaikka ja ajankohta Varustus Palokunta-asu KURSSINJOHTAJA Nimi Virka-asema yhteystiedot ENNAKKOTEHTÄVÄ Sopimuspalokuntasi tulee järjestää sinulle seuraavat

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com VAATTEET Sadeviitta Miellyttävä ja hyvin suojaava sadeviitta käytettäväksi esim. pyörätuolilla liikuttaessa. Sadeviitan kangas on ohutta vedenpitävää polyamidi -kangasta, joka on miellyttävä pukea, taitella

Lisätiedot

Tervetuloa KIDE*-talvileirille!

Tervetuloa KIDE*-talvileirille! Tervetuloa KIDE*-talvileirille! Tampereen Partiolaisten neljännelle yhteiselle talvileirille 27.2.-2.3.2016 on suuntaamassa noin 70 leiriläistä ja parikymmentä johtajaa. Mahtavaa, että sinä olet yksi joukosta!

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu kirjan sivuja hiekkapaperia kehykset perunaliisteriä lankaa naulat/ruuvit TARVIKKEET (edellisellä sivulla oleellisimmat) - Taulun kehykset

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

One click is enough to make the world a be5er place.

One click is enough to make the world a be5er place. One click is enough to make the world a be5er place. KERRO - mikä on sinun uusin vaate? - mistä sinä olet ostanut / saanut sen? - millainen se on? - mitä materiaalia? - mistä väristä pidät? - millaisia

Lisätiedot

Helmi PÄPA.FI/HELMI2017. #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa

Helmi PÄPA.FI/HELMI2017. #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa Helmi N E N I O T N E M L E H Ä T S Ä T A AVA! E J R I LEIRIK li-pekka e KUVA: V n Repone PÄPA.FI/HELMI2017 #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa Instagram: @helmitalvileiri Hei leiriläinen!

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä!

Hei tuntuririparille lähtevä! Hei tuntuririparille lähtevä Viikko lapin tunturissa lähestyy Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta ja konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje

Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

ENERGIAA! ASTE/KURSSI AIKA 1/5

ENERGIAA! ASTE/KURSSI AIKA 1/5 1/5 ASTE/KURSSI Yläasteelle ja lukioon elintarvikkeiden kemian yhteydessä. Sopii myös alaasteryhmille opettajan avustaessa poltossa, sekä laskuissa. AIKA n. ½ tuntia ENERGIAA! Vertaa vaahtokarkin ja cashewpähkinän

Lisätiedot

KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus)

KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus) KEVÄÄN 2014 TIEDOTUSKIRJEET: (Pääsiäisleiri, Kohtaaminen, Suurjuhla, Lapinvaellus) SINUT ON KUTSUTTU mukaan matkalle Hollywoodiin! Pääsiäinen on jo pian nurkan takana ja niin on taas Rastipartion vuotuisen

Lisätiedot

Käytä tulisijaasi oikeinkampanja

Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Nuohoojien opintopäivä 2012 29.11.2012 Maria Myllynen 1 Käytä tulisijaasi oikeinkampanja Nuohoojat opastavat käyttämään oikein tulisijaa. Vanhaakin tulisijaa voi käyttää

Lisätiedot