UUTUUKSIA HUHTIKUU/ELOKUU 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUTUUKSIA HUHTIKUU/ELOKUU 2014"

Transkriptio

1 UUTUUKSIA HUHTIKUU/ELOKUU 2014 Laura Saksala, PR Manager ikea.com Henna Honkasalo, kuvatilaukset ja kuvauslainat ikea.com Inter IKEA Systems B.V. 2013

2 Liikkumisen iloa jokaiseen päivään Huhtikuussa esittelemme mielenkiintoisen uuden Lasten IKEA -tuotemalliston. Tämä leikkiä varten suunniteltu mallisto tarjoaa tuotteita jonglöörausta, tasapainottelua, keinumista tai vaikkapa volttien tekoa varten. Inspiraatio tuotteisiin on saatu sirkuksen maailmasta, ja tavoitteena on innostaa lapsia leikkimään ja liikkumaan enemmän kotona. Lasten IKEA on suunnitellut tuotteet yhteistyössä ruotsalaisen Cirkus Cirkör -nykysirkusryhmän kanssa. Malliston tuotteet tuovat jännitystä ja mielenkiintoa erilaisten taitojen, kuten tasapainottelun, keskittymisen, koordinaation ja sosiaalisen vuorovaikutuksen, harjoitteluun ja tekevät samalla kodista paikan, jossa saa hassutella ja käyttää luovuuttaan mahdollisuuksia on loputtomasti! Uusi Lasten IKEA -mallisto tuo liikkumisen iloa jokaiseen päivään.

3 Löydä sisäinen sirkustaiteilijasi TRÄNING-jonglöörisetti PE Uusi TRÄNING-jonglöörisetti tekee leikkimisestä haastavaa, palkitsevaa ja hauskaa. Nämä ammattilaistyyliset varusteet tuovat leikkiin oikean sirkuksen henkeä. Tuote on kehitetty yhteistyössä ruotsalaisen Cirkus Cirkör -sirkusryhmän kanssa ja suunniteltu lapsiturvalliseksi. Suunnittelija Tina Christensen kertoo: Olen pitkään unelmoinut jonglöörauskeilojen suunnittelusta lapsille. Rakastan jonglöörausta, koska se auttaa keskittymään ja elämään hetkessä ja sitä voidaan tehdä yksin tai suuressa ryhmässä. TRÄNING-jonglöörisetti sisältää kolme väreiltään yhteensopivaa rengasta, keilaa ja palloa ja verkkokassin niiden säilytystä varten. TRÄNING-jonglöörisetti 29,95 Suositellaan yli 6-vuotiaille. Kangas: polyesteriä, nailonia ja elastaania. Täyte: polypropeenimuovia ja erittäin kimmoisaa polyeetterivaahtomuovia. Suunnittelija: Tina Christensen

4 PE PE

5 PE PE PE TRÄNING-jonglöörausvälineillä voidaan harjoitella myös keilausta ja muita taitolajeja. 5

6 PE PE PE GUNGGUNG-keinu 19,99 Suositellaan yli 3-vuotiaille. Kangas: 100% polyesteriä. Teräskoukut. Suunnittelija: Tina Christensen. Enimmäiskuormitus 70 kg. Enimmäiskorkeus 270cm. Vihreä

7 PE PE PE Erityisen kestäväksi suunniteltu GUNGGUNG-keinu on 100 % polyesteriä. Ideoita keinun rakenteeseen saatiin purjehdus- ja jääkiekkovarusteiden teknisistä ominaisuuksista. 7

8 Leikkisästi innovatiivinen Lasten BUSUNGE-kalusteet PE Uudet lapsille tarkoitetut BUSUNGE-kalusteet muistuttavat tyyliltään supersuosittua MAMMUTsarjaa. Uutuussarjassa nähdään innovatiivisia rakenteellisia ratkaisuja ja käytännöllistä muotoilua, joka varmasti herättää monen aikuisenkin mielenkiinnon. Sarjaan kuuluu jatkettava sänky, vaatekaappi ja lipasto, ja sarjassa on hyödynnetty erityistekniikkaa, jolla on luotu turvalliset pyöristetyt kulmat ja vankkatekoinen ilme ilman näkyviä kiinnikkeitä. Sarjan tuotteita on saatavana vaaleanpunaisena ja keskisinisenä. Kiinnostavia yksityiskohtia ovat esimerkiksi pyöreät vetimet (joissa on läpinäkyvät pölysuojat), sängyn jatkettavuus ja kaapin siirrettävät hyllylevyt. Kestävä rakenne (vaatekaapin pohjan kantavuus on 50 kg) tekee sarjasta myös pitkäikäisen. BUSUNGE-sarja. Suunnittelija: Carl Öjerstam. Jatkettava sänky cm, korkeus 79cm. Patjan koko cm. Keskisininen Saatavana elokuussa. Lipasto, 2 laatikkoa cm, korkeus 75cm. Keskisininen Vaatekaappi cm, korkeus 139cm. Keskisininen

9 PE PE

10 PE PE FJÄDERMOLN-tyyny 7,99 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Vaaleansininen BUSUNGE-sänkyä voidaan jatkaa 60 cm, eli se on varautunut yllättäviinkin kasvupyrähdyksiin. Sänky tulee IKEA-tavarataloihin elokuussa. 10

11 PE PE Läpinäkyvien pölysuojien ansiosta vetimen kautta ei pääse pölyä lipaston sisälle. Pölysuojat toimivat myös hauskoina ikkunoina. 11

12 Iloisia päiviä ja mukavia öitä LEKANDE-tekstiilimallisto PE Lekande tarkoittaa ruotsiksi leikkivää, ja kun kuoseissa on aurinkoisia päiviä, liitäviä lentokoneita ja värikkäitä leluja, LEKANDE-tekstiilimallisto on todellakin nimensä veroinen. Nämä uutuusstekstiilit tuovat kodikasta ja leikkisää tunnelmaa lastenhuoneeseen. Sarjaan kuuluu kolme erilaista pussilakana- ja tyynyliinasettiä, väreiltään yhteensopivia mattoja ja verhoja, kaksi erilaista päiväpeittoa ja tyynyjä, joissa on hauska aurinko- ja pilvikuvio. Pehmeistä luonnollisista materiaaleista valmistettu (100 % puuvillaa tai 50 % puuvillaa / 50 % lyosellia) LEKANDE-sarja tuo makuuhuoneeseen hauskaa perinteistä tunnelmaa ja sopii hyvin yhteen IKEAlastenkalustesarjojen, kuten SUNDVIK, TROGEN ja BUSUNGE, kanssa. LEKRUM-pussilakana ja tyynyliina 9,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 50 60cm. Roosa Saatavana elokuussa. LEKANDE -päiväpeitto 19,99 Suositellaan yli 1-vuotiaille. Kangas: 100% puuvilla. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Roosa/punainen UTELEK-pussilakana ja tyynyliina 19,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 50 60cm. Monivärinen

13 PE PE

14 Paras mahdollinen alku GONATT-pinnasänky PE Uudessa GONATT-pinnasängyssä yhdistyvät klassinen ilme ja modernit ominaisuudet. Pinnasängyn yksityiskohdat takaavat vauvalle turvalliset ja miellyttävät yöunet ja parhaan mahdollisen alun. GONATT-pinnasänky on saatavana vaaleanharmaana tai valkoisena, ja se on tehty massiivipyökin ja puukuitulevyn yhdistelmästä, mikä tekee rakenteesta vankkatekoisen ja kokonaisilmeestä suloisen. Pinnasängyssä on säilytystilaa, irrotettava laita ja pohja, jossa on hyvä ilmanvaihto ja joka voidaan säätää kahdelle eri korkeudelle. Kun lapsi nukkuu turvallisesti GONATT-pinnasängyssä, myös vanhemmat saavat levolliset unet. PE GONATT-pinnasänky 199 Patja ja vuodevaatteet myydään erikseen. Maalattua viimeistely. Suunnittelija: J Asshoff/H Brogård cm, korkeus 103cm. Patjan koko cm. Valkoinen

15 Kauniita unia ja kivoja kylpyhetkiä NANIG-tekstiilimallisto PE Nallekarhujen, söpöjen apinoiden ja muiden suosikkilelujen kuvilla koristeltu NANIG-tekstiilimallisto sisältää mukavia, värikkäitä ja käytännöllisiä tekstiilejä lastenhuoneeseen. Pehmeistä luonnonmateriaaleista valmistettu (100 % puuvillaa tai 50 % puuvillaa / 50 % lyosellia) NANIGmallisto kattaa monia eri toimintoja kylpyhetkistä nukkumaanmenoon, ja tuotteet on tarkoitettu 0 7-vuotiaille. Sarjaan kuuluu kolme erilaista pussilakanan, tyynyliinan ja aluslakanan sisältävää settiä (värivaihtoehtoina vihreä, vaaleanpunainen ja sininen). Sarja sisältää myös kaksi erikokoista unipussia vauvoille, ihanan pehmeän veluuripyyhkeen sekä hupulla varustetun froteepyyhkeen kylpyhetkiä varten. SOVDAGS pinnasängyn vuodevaatesetti, 3 osaa 17,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 35 55cm. Lakana cm. Sininen Saatavana elokuussa. 15

16 PE PE SOVDAGS pinnasängyn vuodevaatesetti, 3 osaa 17,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 35 55cm. Lakana cm. Sininen Saatavana elokuussa. 16

17 PE PE PE NANIG pinnasängyn vuodevaatesetti, 3 osaa 17,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 35 55cm. Lakana cm. Roosa

18 PE PE NANIG pinnasängyn vuodevaatesetti, 3 osaa 17,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 35 55cm. Lakana cm. Vihreä MINIBJÖRN-unipussi 14,99 Suositusikä: 0 6 kk. Kangas: 100% puuvillaa. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm Vaaleanvihreä SÄNGDAGS-unipussi 15,99 Suositellaan 6 18 kuukauden ikäisille. Kangas: 100% puuvillaa. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Sininen

19 PE PE BADET-huppupyyhe vauvalle 9,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Vaaleansininen BADET-vauvanpyyhe on 100 % puuvillaa ja ihanan pehmeä ja pöyheä vauvan ihoa vasten. Pyyhkeeseen on mukava kietoutua kylvyn jälkeen. 19

20 PE PE PE PE PE GUNGGUNG-keinu 19,99 Suositellaan yli 3-vuotiaille. Kangas: 100% polyesteriä. Teräskoukut. Suunnittelija: Tina Christensen. Enimmäiskuormitus 70 kg. Enimmäiskorkeus 270cm. Vihreä PLUFSIG-jumppamatto 24,95 Suositellaan yli 1,5-vuotiaille. Kangas: Polyesteriä ja PEVA-muovia. Täyte: Polyeteenivaahtomuovia. Suunnittelija: Tina Christensen cm. Paksuus 3.2cm. Vihreä TRÄNING-jonglöörisetti 29,95 Suositellaan yli 6-vuotiaille. Kangas: polyesteriä, nailonia ja elastaania. Täyte: polypropeenimuovia ja erittäin kimmoisaa polyeetterivaahtomuovia. Suunnittelija: Tina Christensen IKEA PS tasapainopuomi 49,95 Lakattua ja taivutettua koivuvaneria/massiivikoivua ja petsattua massiivikoivua. Suunnittelija: Henrik Preutz BUSUNGE jatkettava sänky 149 Suunnittelija: Carl Öjerstam cm, korkeus 79cm. Patjan koko cm. Keskisininen Saatavana elokuussa. PE PE PE PE PE BUSUNGE-vaatekaappi 129 Suunnittelija: Carl Öjerstam cm, korkeus 139cm. Keskisininen BUSUNGE-lipasto, 2 laatikkoa 79 Suunnittelija: Carl Öjerstam cm, korkeus 75cm. Keskisininen BUSUNGE jatkettava sänky 149 Suunnittelija: Carl Öjerstam cm, korkeus 79cm. Patjan koko cm. Vaalea roosa Saatavana elokuussa. BUSUNGE-vaatekaappi 129 Suunnittelija: Carl Öjerstam cm, korkeus 139cm. Vaalea roosa BUSUNGE-lipasto, 2 laatikkoa 79 Suunnittelija: Carl Öjerstam cm, korkeus 75cm. Vaalea roosa

21 PE PE PE PE PE LEKANDE -päiväpeitto 19,99 Suositellaan yli 1-vuotiaille. Kangas: 100% puuvilla. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Roosa/punainen LEKANDE -päiväpeitto 19,99 Suositellaan yli 1-vuotiaille. Kangas: 100% puuvilla. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Sininen/vihreä UTELEK-pussilakana ja tyynyliina 19,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 50 60cm. Monivärinen LEKRUM-pussilakana ja tyynyliina 9,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 50 60cm. Roosa Saatavana elokuussa. LJUDLIG-pussilakana ja tyynyliina $ % puuvillaa. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 50 60cm. Monivärinen Saatavana elokuussa. PE PE PE PE PE FJÄDERMOLN-tyyny 7,99 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Vaaleansininen SOLIGT-tyyny 7,99 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Ø40cm. Keltainen FLYGNING-verhot + verhonpidikkeet, 2 kpl 19,99. Ripustusvalmiit. Yläreunassa piiloripustuslenkit. 70% polyesteriä, 30% puuvillaa. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Valkoinen Saatavana elokuussa. NYVAKEN-verhot, 2 kpl 14,99 100% puuvilla. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Roosa FLYGTU-matto, matala nukka 29,95 100% nailonia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Sininen

22 PE PE PE PE PE RÄNDE-matto, kudottu 14,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Monivärinen GONATT-pinnasänky 199 Patja ja vuodevaatteet myydään erikseen. Maalattu viimeistely. Suunnittelija: J Asshoff/H Brogård cm, korkeus 103cm. Patjan koko cm. Valkoinen GONATT-pinnasänky 199 Patja ja vuodevaatteet myydään erikseen. Maalattu viimeistely. Suunnittelija: J Asshoff/H Brogård cm, korkeus 103cm. Patjan koko cm. Vaaleanharmaa SOVDAGS pinnasängyn vuodevaatesetti, 3 osaa 17,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 35 55cm. Lakana cm. Sininen Saatavana elokuussa. BRUMBJÖRN-vauvahuopa 7,99 80% puuvillaa, 20% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Valkoinen/ beige PE PE PE PE PE MINIBJÖRN-unipussi 14,99 Suositusikä: 0 6 kk. Kangas: 100% puuvillaa. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm Vaaleanvihreä SÄNGDAGS-unipussi 15,99 Suositellaan 6 18 kuukauden ikäisille. Kangas: 100% puuvillaa. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Sininen NANIG pinnasängyn vuodevaatesetti, 3 osaa 17,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 35 55cm. Lakana cm. Vihreä NANIG pinnasängyn vuodevaatesetti, 3 osaa 17,99 50% puuvillaa, 50% lyosellia. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan. Pussilakana cm. Tyynyliina 35 55cm. Lakana cm. Roosa BADET-huppupyyhe vauvalle 9,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: Malin Gyllensvaan cm. Vaaleansininen

23 Räätälöityjä vaatesäilytysratkaisuja KOMPLEMENT-sisusteet PE Korut, kengät, laukut ja asusteet antavat tyylille viimeisen silauksen. Ne ilmentävät kantajansa persoonaa ja kertovat, kuka hän on ja mistä hän pitää. PAX-vaatekaappeihin mitoitetut KOMPLEMENT-sisusteet ovat uudistuneet täysin. Ne ovat nyt entistä kätevämpiä ja laadukkaampia ja mahdollistavat entistä paremmat ja yksilöllisemmät ratkaisut. vaatteiden ja asusteiden järjestämiseen. Korutarjottimet, ulos vedettävät kenkätelineet ja vaatetangot, monitoimiripustimet ja monet muut sisusteet tekevät vaatesäilytyksestä helppoa ja auttavat löytämään täydellisen asun kiireisenäkin aamuna. KOMPLEMENT interior fittings Suunnittelija: Ehlén Johansson. Hylly 6 /kpl 50 58cm. Valkoinen Hylly 10 /kpl cm. Valkoinen Vaatetanko 4 /kpl Maalattua terästä. Pituus 50cm. Valkoinen Vaatetanko 8 /kpl Maalattua terästä. Pituus 100cm. Valkoinen Monitoimiripustin 3 Maalattua terästä cm, korkeus 5cm. Valkoinen Ripustin, ulos vedettävä 10 Maalattua terästä. Pituus 58cm. Valkoinen Upotettava lokerikko cm, korkeus 40cm. Valkoinen Tarjotin 25 /3 kpl. Huopaa cm, korkeus 9cm. Harmaa Lasihylly 25 Puukuitulevyä ja karkaistua lasia cm Lokerikko ulos vedettävään hyllylevyyn lokeroa. Muovia cm. Läpinäkyvä Ulos vedettävä hyllylevy cm. Valkoinen Korulokerikko ulos vedettävään hyllylevyyn 5 8 lokeroa. Huopaa cm. Punainen Korulokerikko ulos vedettävään hyllylevyyn lokeroa. Huopaa cm. Punainen Laatikko, lasinen etusarja 40 Lastulevyä ja karkaistua lasia cm, korkeus 16cm. Valkoinen Laatikko cm, korkeus 16cm. Valkoinen Kenkätanko ulos vedettävään hyllylevyyn 5 /2 kpl. Maalattua terästä. Pituus 100cm. Valkoinen PAX vaatekaapin rungot Ovet ja sisusteet myydään erikseen. Vaatekaapin runko 56 /kpl 50 58cm, korkeus 236cm. Valkoinen Vaatekaapin runko 74 /kpl cm, korkeus 236cm. Valkoinen

24 PE PE Pehmeät huopatarjottimet tarjoavat viehättävän säilytyspaikan vaatteille ja asusteille ja sopivat mitoiltaan mainiosti upotettavaan KOMPLEMENTlokerikkoon. KOMPLEMENT-sisusteet Suunnittelija: Ehlén Johansson. Upotettava lokerikko cm, korkeus 40cm. Valkoinen Tarjotin 25 /3 kpl. Huopaa cm, korkeus 9cm. Harmaa Monitoimiripustimet tulevat apuun, kun valikoit päivän asua tai haluat tuulettaa vaatteita. KOMPLEMENT-monitoimiripustin 3 Itse ripustinosa jää kaapin ulkopuolelle. Se tarjoaa paikan vaatteiden tuulettamiseen, silitettyjen vaatteiden ripustamiseen tai eri asukokonaisuuksien mallailuun. Sopii sekä liuku- että saranaovellisiin kaappeihin. Maalattua terästä cm, korkeus 5cm. Valkoinen

25 PE PE Karkaistusta lasista tehdyn hyllyn ja sen alle sijoitetun lokerikon avulla asusteet tai muut tavarat pysyvät helposti näkyvissä. Kivannäköistä ja käytännöllistä! Kenkätanko pitää korkokengät hyvässä järjestyksessä ja helposti saatavilla. Teline on kiinnitetty kätevään ulos vedettävään hyllyyn. KOMPLEMENT-sisusteet Suunnittelija: Ehlén Johansson. Lasihylly 25 Puukuitulevyä ja karkaistua lasia cm Divider for pull-out tray $ compartments. Plastic. W100 D58cm. Transparent Ulos vedettävä hyllylevy cm. Valkoinen KOMPLEMENT-sisusteet Suunnittelija: Ehlén Johansson. Kenkätanko ulos vedettävään hyllylevyyn 5 /2 kpl. Tilaa 8 10 kenkäparille. Maalattua terästä. Pituus 100cm. Valkoinen Ulos vedettävä hyllylevy cm. Valkoinen

26 PE Sametinpehmeässä korulokerikossa kaulakorut pysyvät erillään ja korvakorut yhdessä. KOMPLEMENT-sisusteet Suunnittelija: Ehlén Johansson. Korulokerikko ulos vedettävään hyllylevyyn 5 8 lokeroa. Huopaa cm. Punainen Korulokerikko ulos vedettävään hyllylevyyn lokeroa. Huopaa cm. Punainen

27 PE KOMPLEMENT-sisusteet Suunnittelija: Ehlén Johansson. Hylly 9 /kpl cm. Valkoinen Ripustin, ulos vedettävä 5 Maalattua terästä. Pituus 35cm. Valkoinen Ulos vedettävä vaatetanko 12 /kpl Maalattua terästä cm. Valkoinen Monitoimiripustin 3 Maalattua terästä cm, korkeus 5cm. Valkoinen Laatikko 25 /kpl cm, korkeus 16cm. Valkoinen Upotettava hylly 20 /kpl , korkeus 19cm. Valkoinen PAX vaatekaapin runko 74 /kpl Ovet ja sisusteet myydään erikseen cm, korkeus 236cm. Valkoinen

28 PE PE PE Säästä tilaa käytännöllisen ulos vedettävän vaatetangon avulla. KOMPLEMENT-sisusteet Suunnittelija: Ehlén Johansson. Hylly 9 /kpl cm. Valkoinen Laatikko 25 /kpl cm, korkeus 16cm. Valkoinen Upotettava hylly 20 /kpl , korkeus 19cm. Valkoinen Ulos vedettävä vaatetanko 12 /kpl Maalattua terästä cm. Valkoinen Ripustin, ulos vedettävä 5 Maalattua terästä. Pituus 35cm. Valkoinen

29 Perinteiset tilansäästäjät SILVERÅN-kylpyhuonekalusteet PE SILVERÅN on modernein yksityiskohdin varustettu perinteistä ruotsalaista maalaistyyliä henkivä uusi kylpyhuonesarja. Sarjan kalusteilla voidaan hyödyntää tarkkaan myös pienten kylpyhuoneiden tilat. Sarjan perinteinen ilme tuo kylpyhuoneeseen kodikasta rustiikkia tunnelmaa. Saatavana on erilevyisiä ja -syvyisiä kaappeja ja laaja valikoima muita kalusteita pesualtaista ja peilihyllyistä penkkeihin ja seinäkaappeihin. Sarjan avulla on helppo luoda kylpyhuoneeseen kokonaisuus, joka täyttää kaikki säilytystarpeet. Korkeat kulmakaapit ja kulmahyllyt hyödyntävät kylpyhuoneen nurkat, ja HAMNVIKEN-pesuallas ja RUNSKÄR-hana sopivat täydellisesti allaskaappiin ja viimeistelevät kodikkaan maalaisilmeen. SILVERÅN-sarja Suunnittelija: T Christensen/K Legaard. Peili/hylly cm. Valkoinen Allaskaappi, 2 ovea cm, korkeus 67.6cm. Valkoinen Kulmaosa cm, korkeus 172.2cm. Valkoinen

30 PE PE

31 Kurvikkaat kylpyhuoneen piristäjät GUNNERN-kylpyhuonesarja PE Pieniin tiloihin ihanteellisesti soveltuva GUNNERNkylpyhuonesarja tuo pirteää ilmettä kylpyhuoneeseen (tai muualle kotiisi) kaarevan, perinteisen muotokielensä ja laajan värivalikoimansa ansiosta. Maalatusta teräksestä valmistettu sarja sopii testatusti kosteisiin tiloihin, ja siihen kuuluu kaksi erikokoista peilikaappia ja vankkatekoinen pöytä. Lukittavat 32x32 cm:n ja 31x62 cm:n kokoiset peilikaapit pitävät esimerkiksi lääkkeet poissa lasten ulottuvilta. Kaapeissa on kätevästi sekä umpinaista että avonaista tilaa erilaisille hygieniatarvikkeille. PE GUNNERN-sarja Maalattua terästä ja lasia. Suunnittelija: T Christensen/ K Legaard. Peilikaappi, 1 ovi 25 /kpl cm, korkeus 32cm. Valkoinen Peilikaappi, 1 ovi cm, korkeus 62cm. Valkoinen Pilaripöytä 29 Ø38, korkeus 74.7cm. Valkoinen

32 PE

33 PE PE

34 Tavarat järjestykseen TJENA-laatikot PE Käytännöllisen kokoisissa moderneissa TJENApahvilaatikoissa voi säilyttää mitä vain vintagekoruista muotilehtiin. Hauskannäköiset laatikot mahtuvat monenlaisiin tiloihin. Laatikot on valmistettu 80-prosenttisesta kierrätyspaperista, ja värivaihtoehdot ovat musta, pinkki ja keltainen. TJENA-laatikoita on saatavana neljää eri kokoa, jotka sopivat täydellisesti esimerkiksi KALLAX- ja BESTÅhyllyihin. Laatikoita voidaan myös pinota päällekkäin. Käteviä yksityiskohtia ovat pidikkeet etiketeille, joista näkee helposti, mitä laatikoissa on, ja 12-osainen lokerikko, joka pitää pikkutavarat, kuten korut tai pienet elektroniikkalaitteet, järjestyksessä. TJENA-sarja Paperia. Lokerikko 3,49 /kpl 27 35cm, korkeus 10cm. Roosa Keltainen Musta Kannellinen laatikko 1,49 /kpl 13 26cm, korkeus 10cm. Roosa Keltainen Musta Kannellinen laatikko 2,99 /kpl 27 35cm, korkeus 20cm. Roosa Keltainen Musta Kannellinen laatikko 4,99 /kpl 32 35cm, korkeus 32cm. Roosa Keltainen Musta

35 PE PE

36 Kätevää kokkailua Kannelliset FÖRBLUFFAD-keittoastiat PE Uudet FÖRBLUFFAD-keittoastiat on kannesta alkaen suunniteltu helpottamaan ruoanlaittoa. Keittoastioissa on suuri kädensija, josta saa hyvän otteen, ja karkaistusta lasista tehty kansi, joka voidaan ripustaa keittoastian reunaan, jolloin kosteaa kantta ei tarvitse laskea työtasolle. Kansissa on myös siivilä ja pehmeästä silikonista tehdyt tarttuma-alueet, joihin tuet kätevästi peukalosi kaataessasi nestettä pois astiasta. Paksureunaiset keittoastiat on valmistettu alumiinista, ja niiden pohja on ruostumatonta terästä. FÖRBLUFFAD-keittoastioita voidaan käyttää kaikilla keittotasotyypeillä (mukaan lukien induktiokeittotasot). Keittoastiat jakavat lämpöä tasaisesti, ja Teflon Select -pinnoite tekee sisäpinnasta tarttumattoman ja helppohoitoisen. FÖRBLUFFAD-sarja Alumiinia, Teflon Select -pinnoite ja lasia. Suunnittelija: Olle Lundberg. Kannellinen kattila 24,95 5l. kullanruskea Kasari 14,99 2l. kullanruskea

37 PE FÖRBLUFFADkeittoastioiden kannessa on suuri kädensija, josta saa hyvän otteen. Kansi voidaan ripustaa keittoastian reunaan, jolloin kosteaa kantta ei tarvitse laskea työtasolle. 37

38 Askel kohti kestävämpää maailmaa MÄSTERBY-porrasjakkara PE Uusi MÄSTERBY-porrasjakkara on tehty 100 % kierrätysmuovista. Tyyliltään selkeälinjainen, moderni ja minimalistinen porrasjakkara on ympäristöystävällinen ja erittäin kätevä. Harmaana tai sinapinkeltaisena saatavalla MÄSTERBYporrasjakkaralla on sama käyttötarkoitus kuin suositulla BEKVÄM-porrasjakkaralla: 50 sentin korkeudelta on helppo ulottua korkealla säilytettäviin tavaroihin, ja tarvittaessa jakkara toimittaa myös ekstratuolin virkaa. Pinottavuus ja todella edullinen hinta tekevät tästä jakkarasta houkuttelevan ostoksen, joka helpottaa elämää ja on ilo silmälle. PE MÄSTERBY-porrasjakkara 29,95 /kpl Kierrätettyä polypropeenimuovia (PP). Suunnittelija: Chris Martin cm, korkeus 50cm. Harmaa Keltainen

39 PE PE

40 Kodin piristykseksi OSTED-matto ja uutuustyynynpäälliset PE Virkistä kotisi ilmettä helposti ja edullisesti uusilla IKEAmatoilla, -tyynyillä ja tyynynpäällisillä. Uusia tyynyjä ja tyynynpäällisiä on saatavana viittä eri kokoa, ja ne on koristeltu pirteillä raidoilla, värikkäillä palloilla ja hauskoilla graafisilla printeillä. Tyynyjen täytteenä on synteettisiä materiaaleja tai höyheniä. Useiden kokovaihtoehtojen ansiosta tyynyt sopivat piristämään monia erilaisia tiloja kodissa. Sisal-kasvikuidusta valmistettu OSTED-matto tuo kotiin luonnollisen ilmeen. OTTIL-tyynynpäällinen 9,99 /kpl Jakardikudonnan ansiosta kuvio on hieman koholla. 62% puuvillaa, 38% polyesteriä. Suunnittelija: Synnöve Mork cm. Harmaa/monivärinen ÅKERMADD-tyynynpäällinen 4,99 /kpl Vetoketjun ansiosta päällinen on helppo irrottaa. 100% polyesteriä. Suunnittelija: Synnöve Mork cm. Vihreä/sininen NÄVVIVA-tyyny 3,99 /kpl Polyesteritäyte pitää muotonsa ja tukee pehmeästi. Kangas: 100% puuvillaa. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Linda Sjunnesson cm. Musta/valkoinen SNABBVINGE-tyynynpäällinen 4,99 /kpl 74% puuvillaa, 26% polyesteriä cm. Valkoinen/ monivärinen OSTED-matto, kudottu 49,95 100% sisalia cm. Luonnonvärinen

41 PE PE SNABBVINGE-tyynynpäällinen 4,99 /kpl 74% puuvillaa, 26% polyesteriä cm. Valkoinen/ monivärinen OSTED-matto, kudottu 49,95 Sama kuvio kummallakin puolella mahdollistaa maton kääntämisen ja tekee siitä näin ollen pitkäikäisemmän. 100% sisalia cm. Luonnonvärinen

42 PE PE PE PE PE OTTIL-tyynynpäällinen 9,99 /kpl Jakardikudonnan ansiosta kuvio on hieman koholla. 62% puuvillaa, 38% polyesteriä. Suunnittelija: Synnöve Mork cm. Harmaa/monivärinen ÅKERMADD-tyynynpäällinen 4,99 /kpl Vetoketjun ansiosta päällinen on helppo irrottaa. 100% polyesteriä. Suunnittelija: Synnöve Mork cm. Vihreä/sininen NÄVVIVA-tyyny 3,99 /kpl Polyesteritäyte pitää muotonsa ja tukee pehmeästi. Kangas: 100% puuvillaa. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Linda Sjunnesson cm. Musta/valkoinen

43 PE PAX-vaatekaappikokonaisuus KOMPLEMENT-sisusteille 643 Suunnittelija: Ehlén Johansson cm, korkeus 236.4cm. Valkoinen PE PAX-vaatekaappikokonaisuus KOMPLEMENT-sisusteille 381 Suunnittelija: Ehlén Johansson cm, korkeus 236.4cm. Valkoinen PE PE PE PE PE SILVERÅN-peili/hylly 35 Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm. Valkoinen SILVERÅN korkea peilikaappi 119 Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 172.2cm. Valkoinen SILVERÅN korkea kaappi/2 ovea 99 Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 172.2cm. Valkoinen SILVERÅN-kulmaosa 129 Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 172.2cm. Valkoinen SILVERÅN-allaskaappi, 2 ovea 70 Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 67.6cm. Valkoinen

44 PE PE PE PE PE Peilikaappi, 1 ovi 35 Maalattua terästä ja lasia. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 62cm. Valkoinen Peilikaappi, 1 ovi 35 Maalattua terästä ja lasia. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 62cm. Sininen Peilikaappi, 1 ovi 25 Maalattua terästä ja lasia. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 32cm. Valkoinen Peilikaappi, 1 ovi 25 Maalattua terästä ja lasia. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 32cm. Sininen Peilikaappi, 1 ovi 25 Maalattua terästä ja lasia. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard cm, korkeus 32cm. Harmaa PE PE PE Pilaripöytä 29 Maalattua terästä. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard. Ø38, korkeus 74.7cm. Valkoinen Pilaripöytä 29 Maalattua terästä. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard. Ø38, korkeus 74.7cm. Sininen Pilaripöytä 29 Maalattua terästä. Suunnittelija: T Christensen/K Legaard. Ø38, korkeus 74.7cm. Harmaa

45 PE INGEBORG-suihkuverho 9,99 Tiiviisti kudottua polyesterikangasta, jossa vettä hylkivä pinnoite. Suunnittelija: S Edholm/L Ullenius cm. Valkoinen/turkoosi PE INGEBORG-vieraspyyhe 1,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: S Edholm/L Ullenius cm. Valkoinen/turkoosi PE INGEBORG-kylpypyyhe 7,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: S Edholm/L Ullenius cm. Valkoinen/turkoosi PE KVARNÅN-käsipyyhe 3,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: S Edholm/L Ullenius cm. Valkoinen/turkoosi PE KVARNÅN-kylpypyyhe 9,99 100% puuvillaa. Suunnittelija: S Edholm/L Ullenius cm. Valkoinen/turkoosi PE TJENA-sarja Paperia. Lokerikko 3, cm, korkeus 10cm. Keltainen Kannellinen laatikko 1, cm, korkeus 10cm. Keltainen Kannellinen laatikko 2, cm, korkeus 20cm. Keltainen Kannellinen laatikko 4, cm, korkeus 32cm. Keltainen PE TJENA-sarja Paperia. Lokerikko 3, cm, korkeus 10cm. Roosa Kannellinen laatikko 1, cm, korkeus 10cm. Roosa Kannellinen laatikko 2, cm, korkeus 20cm. Roosa Kannellinen laatikko 4, cm, korkeus 32cm. Roosa PE TJENA-sarja Paperia. Lokerikko 3, cm, korkeus 10cm. Musta Kannellinen laatikko 1, cm, korkeus 10cm. Musta Kannellinen laatikko 2, cm, korkeus 20cm. Musta Kannellinen laatikko 4, cm, korkeus 32cm. Musta PE FÖRBLUFFAD-sarja Alumiinia, Teflon Select -pinnoite ja lasia. Suunnittelija: Olle Lundberg. Kannellinen kattila 19,99 3l. Kullanruskea Kannellinen kattila 24,95 5l. Kullanruskea Kasari 11,99 1l. Kullanruskea Kasari 14,99 2l. Kullanruskea

46 PE MÄSTERBY-porrasjakkara 29,95 Kierrätettyä polypropeenimuovia (PP). Suunnittelija: Chris Martin cm, korkeus 50cm. Harmaa PE MÄSTERBY-porrasjakkara 29,95 Kierrätettyä polypropeenimuovia (PP). Suunnittelija: Chris Martin cm, korkeus 50cm. Keltainen PE KNOPPARP 2:n istuttava sohva 69 Päällinen: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Nike Karlsson cm, korkeus 70cm. Harmaa PE KNOPPARP 2:n istuttava sohva 69 Päällinen: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Nike Karlsson cm, korkeus 70cm. Kirkkaankeltainen PE PE PE PE PE HÅRTE-led-työvalaisin 14,99 Builtin LED light source. Kromattua alumiinia ja maalattua terästä. Suunnittelija: Carl Öjerstam. Korkeus 35cm. Musta/hopea HÅRTE-led-työvalaisin 14,99 Built-in LED light source. Kromattua alumiinia ja maalattua terästä. Suunnittelija: Carl Öjerstam. Korkeus 35cm. Roosa/hopea NÄVVIVA-tyyny 3,99 Polyesteritäyte pitää muotonsa ja tukee pehmeästi. Kangas: 100% puuvillaa. Täyte: 100% polyesteriä. Suunnittelija: Linda Sjunnesson cm. Musta/valkoinen ÅKERMADD-tyynynpäällinen 4,99 Vetoketjun ansiosta päällinen on helppo irrottaa. 100% polyesteriä. Suunnittelija: Synnöve Mork cm. Vihreä/sininen SMÅNATE-tyynynpäällinen 4,99 Vetoketjun ansiosta päällinen on helppo irrottaa. 100% puuvillaa cm. Valkoinen/harmaa

47 PE PE PE PE OTTIL-tyynynpäällinen 9,99 Jakardikudonnan ansiosta kuvio on hieman koholla. 62% puuvillaa, 38% polyesteriä. Suunnittelija: Synnöve Mork cm. Harmaa/ monivärinen SNABBVINGE-tyynynpäällinen 4,99 /kpl 74% puuvillaa, 26% polyesteriä cm. Valkoinen/monivärinen OTTIL-tyynynpäällinen Harmaa/monivärinen ÅKERMADD-tyynynpäällinen Vihreä/sininen SNABBVINGE-tyynynpäällinen Valkoinen/monivärinen SMÅNATE-tyynynpäällinen Valkoinen/harmaa NÄVVIVA-tyyny Musta/valkoinen PJÄTTERYD-taulu, Geometriaa I 2,99 Painettu korkealaatuiselle kanvakselle, joka antaa kuvalle eloa ja syvyyttä cm PE PJÄTTERYD-taulu, Geometriaa II 2,99 Painettu korkealaatuiselle kanvakselle, joka antaa kuvalle eloa ja syvyyttä cm

IKEA PS 2014 Malliston tuotteet

IKEA PS 2014 Malliston tuotteet IKEA PS Malliston tuotteet IKEA PS PE412749 IKEA PS -seinäkello 9,99 Muovia ja alumiinia. Suunnittelija: S. Scholten/C. Baijings. Ø20cm. Raidallinen/roosa 102.648.11 PE412768 IKEA PS -seinäkello 9,99 Muovia

Lisätiedot

OSTOAPU ELVARLI. -säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA. TURVALLISUUS Säädettävät pylväät tulee kiinnittää kattoon. Päätytikkaat tulee kiinnittää seinään.

OSTOAPU ELVARLI. -säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA. TURVALLISUUS Säädettävät pylväät tulee kiinnittää kattoon. Päätytikkaat tulee kiinnittää seinään. OSTOAPU ELVARLI -säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson TURVALLISUUS Säädettävät pylväät tulee kiinnittää kattoon. Päätytikkaat tulee kiinnittää seinään. Seinä- ja kattokiinnitystarvikkeet (esim.

Lisätiedot

Suomen suurin sisustuslehti ilmestyy 27.8.

Suomen suurin sisustuslehti ilmestyy 27.8. Suomen suurin sisustuslehti ilmestyy 27.8. Varmista, että IKEA-kuvasto kolahtaa sinunkin kotiisi. Leikkaa viereinen lappu irti ja kiinnitä postiluukkuusi viimeistään 14.8. Voit kurkistaa kuvastoon jo nyt

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet SUOMI Lisätietoja takuuvihkosessa TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet.

Lisätiedot

STUVA-sarjaan kuuluu myös parvisänky, jonka alla on työpöytä ja säilytystilaa. Lisätietoa löydät sivulta 9.

STUVA-sarjaan kuuluu myös parvisänky, jonka alla on työpöytä ja säilytystilaa. Lisätietoa löydät sivulta 9. OSTOAPU STUVA Säilytysjärjestelmä SUOMI SUUNNITTELIJA Ebba Strandmark HOITO Pyyhi rungot kostealla liinalla. Kuivaa sen jälkeen kuivalla liinalla. TURVALLISUUS Lapset saattavat toisinaan tehdä asioita,

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Saranaovelliset vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Saranaovelliset vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Saranaovelliset vaatekaapit & sisusteet SUOMI Lisätietoja takuuvihkosessa TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet.

Lisätiedot

Nukkuminen on kultaa.

Nukkuminen on kultaa. 26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.

Lisätiedot

OSTOAPU EKET. -säilytysjärjestelmä. HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla.

OSTOAPU EKET. -säilytysjärjestelmä. HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla. OSTOAPU EKET -säilytysjärjestelmä SUOMI HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla. TURVALLISUUS Kaatumisriskin vuoksi kaluste täytyy aina kiinnittää

Lisätiedot

OSTOAPU EKET. -säilytysjärjestelmä. HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla.

OSTOAPU EKET. -säilytysjärjestelmä. HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla. OSTOAPU EKET -säilytysjärjestelmä SUOMI HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla. TURVALLISUUS Kaatumisriskin vuoksi kaluste täytyy aina kiinnittää

Lisätiedot

OSTOAPU GODMORGON. -kylpyhuonekalusteet. HOITO Puhdista kalusteet veteen tai hankaavia ainesosia sisältämättömään

OSTOAPU GODMORGON. -kylpyhuonekalusteet. HOITO Puhdista kalusteet veteen tai hankaavia ainesosia sisältämättömään OSTOAPU -kylpyhuonekalusteet HOITO Puhdista kalusteet veteen tai hankaavia ainesosia sisältämättömään pesuaineliuokseen kostutetulla liinalla. Kuivaa kuivalla liinalla. Vesiroiskeet tulee pyyhkiä mahdollisimman

Lisätiedot

OSTOAPU STUVA. Säilytysjärjestelmä. SUUNNITTELIJA Ebba Strandmark

OSTOAPU STUVA. Säilytysjärjestelmä. SUUNNITTELIJA Ebba Strandmark OSTOAPU STUVA Säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA Ebba Strandmark TURVALLISUUS Lapset saattavat toisinaan tehdä asioita, joita me aikuiset emme osaa ennustaa. He kiipeilevät ja leikkivät miettimättä riskejä.

Lisätiedot

OSTOAPU SILVERÅN. -kylpyhuonekalusteet

OSTOAPU SILVERÅN. -kylpyhuonekalusteet OSTOAPU SILVERÅN -kylpyhuonekalusteet TURVALLISUUS Osa SILVERÅN-kalusteista on kiinnitettävä seinään pakkauksessa olevalla kaatumisesteellä. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset seinäkiinnitystarvikkeet

Lisätiedot

OSTOAPU BROR. säilytysratkaisu

OSTOAPU BROR. säilytysratkaisu OSTOAPU BROR säilytysratkaisu HOITO-OHJE Pyyhitään puhtaaksi mietoon puhdistusaineliuokseen kostutetulla liinalla. Pyyhitään kuivaksi kuivalla liinalla. LAATU BROR-säilytysjärjestelmä on luotu kestämään.

Lisätiedot

OSTOAPU SILVERÅN. -kylpyhuonekalusteet

OSTOAPU SILVERÅN. -kylpyhuonekalusteet OSTOAPU SILVERÅN -kylpyhuonekalusteet TURVALLISUUS Osa SILVERÅN-kalusteista on kiinnitettävä seinään pakkauksessa olevalla kaatumisesteellä. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset seinäkiinnitystarvikkeet

Lisätiedot

SPRUTTerikoismallisto

SPRUTTerikoismallisto PH123578 SPRUTTerikoismallisto HELMIKUU 2014 IKEA-LEHDISTÖMATERIAALI HELMIKUU / 1 Inter IKEA Systems B.V. 2014 IKEA-LEHDISTÖMATERIAALI HELMIKUU / 2 NOTKEAMPI ALKU JOKAISELLE PÄIVÄLLE PH123270 Aamuisin

Lisätiedot

OSTOAPU Lastenhuoneen valaisimet

OSTOAPU Lastenhuoneen valaisimet OSTOAPU Lastenhuoneen valaisimet SUOMI TURVALLISUUS Kaikki lastenhuoneen valaisimemme on todettu lapsille sopiviksi ja asiaankuuluvien standardien mukaisiksi. Valaisimemme testataan tarkoin, jotta voimme

Lisätiedot

LILLÅNGEN OSTOAPU. -kylpyhuonekalusteet HOITO TURVALLISUUS

LILLÅNGEN OSTOAPU. -kylpyhuonekalusteet HOITO TURVALLISUUS OSTOAPU LILLÅNGEN -kylpyhuonekalusteet SUOMI HOITO Puhdista kalusteet veteen tai hankaavia ainesosia sisältämättömään pesuaineliuokseen kostutetulla liinalla. Kuivaa kuivalla liinalla. Vesiroiskeet tulee

Lisätiedot

IVAR. Tarvitsetko apua? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.

IVAR. Tarvitsetko apua? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. IVAR SUOMI HOITO-OHJE Käsittele öljyllä, vahalla, värillä, lakalla tai petsillä kestävän ja helppohoitoisen pinnan aikaansaamiseksi. YMPÄRISTÖTIEDOT Uusiutuvaa materiaalia (puukuitua). Uusiutuvaa materiaalia

Lisätiedot

OSTOAPU SILVERÅN. -kylpyhuonekalusteet

OSTOAPU SILVERÅN. -kylpyhuonekalusteet OSTOAPU SILVERÅN -kylpyhuonekalusteet TURVALLISUUS Osa SILVERÅN-kalusteista on kiinnitettävä seinään pakkauksessa olevalla kaatumisesteellä. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset seinäkiinnitystarvikkeet

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

OSTOAPU PLATSA. Säilytysjärjestelmä. TURVALLISUUS Kaluste tulee kiinnittää seinään. Seinäkiinnitystarvikkeet

OSTOAPU PLATSA. Säilytysjärjestelmä. TURVALLISUUS Kaluste tulee kiinnittää seinään. Seinäkiinnitystarvikkeet OSTOAPU PLATSA Säilytysjärjestelmä TURVALLISUUS Kaluste tulee kiinnittää seinään. Seinäkiinnitystarvikkeet myydään erikseen. Valitse seinäkiinnitystarvikkeet kotisi seinämateriaalin mukaan. HOITO-OHJEET

Lisätiedot

OSTOAPU HEMNES. -kylpyhuonekalusteet

OSTOAPU HEMNES. -kylpyhuonekalusteet OSTOAPU HEMNES -kylpyhuonekalusteet TURVALLISUUS Osa HEMNES-kylpyhuonekalusteista on kiinnitettävä seinään pakkauksessa olevalla seinäkiinnikkeellä. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset seinäkiinnitystarvikkeet

Lisätiedot

by Finnmirror Kuvasto 2014

by Finnmirror Kuvasto 2014 by Finnmirror Kuvasto 2014 Kaikella on Monitaitoinen tyrvääläinen Kaarlo Mäkinen aloitti liiketoiminnan vuonna 1923. Pääasiallisina tuotteina alkuvaiheessa olivat valokuvakehykset. Jo 1920-luvun lopulla

Lisätiedot

FAMILON HOME HYVÄN OLON KOTI

FAMILON HOME HYVÄN OLON KOTI FAMILON HOME HYVÄN OLON KOTI RAKENNA ITSELLESI KOKONAISVALTAINEN HYVÄN OLON KOTI. Uuden Familon Home -malliston myötä tarjoamme nyt kotiisi kaikkea pehmeää ja tyylikästä aina sängyistä ja patjoista peitteisiin

Lisätiedot

SPRIDD- ERIKOISMALLISTO

SPRIDD- ERIKOISMALLISTO PH140076 SPRIDD- ERIKOISMALLISTO IKEA YHTEISTYÖSSÄ KIT NEALEN KANSSA PH139880 ÄLÄ MIETI TANSSI! IKEA jatkaa muodin ja sisustuksen yhdistämistä. Nyt tulee SPRIDD-erikoismallisto printteihin keskittyvä kokoelma

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU VIMLE. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson

10 vuoden TAKUU OSTOAPU VIMLE. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson OSTOAPU VIMLE -sohvasarja SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson SARJAN OSAT Käsinoja 1:n istuttava osa 2:n istuttava osa 3:n istuttava osa Kulmaosa Divaaniosa Rahi ja säilytystila Irtopäällinen Eri päällisvaihtoehtoja

Lisätiedot

OSTOAPU SKÅDIS. -säilytyssarja

OSTOAPU SKÅDIS. -säilytyssarja OSTOAPU SKÅDIS -säilytyssarja Säilytystilaa koko kotiin SKÅDIS-säilytysjärjestelmä voi vastata todella monenlaisiin säilytystarpeisiin kodin eri huoneissa. Käytä sitä kylpyhuoneessa hammasharjojen ja korujen

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU VIMLE. -moduulisohvasarja. SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson

10 vuoden TAKUU OSTOAPU VIMLE. -moduulisohvasarja. SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson OSTOAPU VIMLE -moduulisohvasarja SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson SARJAN OSAT Käsinoja 1:n istuttava osa 2:n istuttava osa 3:n istuttava osa Niskatuki Kulmaosa Divaaniosa Rahi ja säilytystila Irtopäällinen

Lisätiedot

OSTOAPU NORSBORG. -sohvasarja. SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat

OSTOAPU NORSBORG. -sohvasarja. SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat OSTOAPU NORSBORG -sohvasarja SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat Irtopäällinen Eri päällisvaihtoehtoja Pestävä päällinen Varastotuote Koko perheen sohva

Lisätiedot

Seinähyllyt TURVALLISUUS HYVÄ TIETÄÄ Hyllyjä kaikkiin tarpeisiin

Seinähyllyt TURVALLISUUS HYVÄ TIETÄÄ Hyllyjä kaikkiin tarpeisiin OSTOAPU Seinähyllyt TURVALLISUUS Erilaiset seinämateriaalit vaativat erilaiset kiinnikkeet. Käytä omaan seinämateriaaliisi soveltuvia kiinnikkeitä (myydään erikseen). Apua kiinnikkeiden valintaan saat

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

OSTOAPU SKÅDIS. -säilytyssarja

OSTOAPU SKÅDIS. -säilytyssarja OSTOAPU SKÅDIS -säilytyssarja Säilytystilaa koko kotiin SKÅDIS-säilytysjärjestelmä voi vastata todella monenlaisiin säilytystarpeisiin kodin eri huoneissa. Käytä sitä kylpyhuoneessa hammasharjojen ja korujen

Lisätiedot

SINNERLIG-erikoismallisto, suunnittelija Ilse Crawford

SINNERLIG-erikoismallisto, suunnittelija Ilse Crawford PH128172 Inter IKEA Systems B.V. 2015 SINNERLIG-erikoismallisto, suunnittelija Ilse Crawford ELOKUU 2015 IKEA-UUTISKIRJE / ELOKUU 2015 / 2 PH128145 SUUNNITELTU KAIKILLE AISTEILLE Elokuussa IKEA-tavarataloihin

Lisätiedot

OSTOAPU HEMNES. -kylpyhuonekalusteet

OSTOAPU HEMNES. -kylpyhuonekalusteet OSTOAPU HEMNES -kylpyhuonekalusteet TURVALLISUUS Osa HEMNES-kylpyhuonekalusteista on kiinnitettävä seinään pakkauksessa olevalla seinäkiinnikkeellä. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset seinäkiinnitystarvikkeet

Lisätiedot

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ...

KAUNIS KYLPYHUONE. Moderni Swing. Kaytannollinen Silvia. Perinteinen Europa ... KAUNIS KYLPYHUONE...... Kaytannollinen Silvia Moderni Swing Perinteinen Europa Europa Vaativankin kylpyhuonekalustajan tarpeet täyttävä kokonaisuus. Kalusteet on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista.

Lisätiedot

OSTOAPU Lasten sängyt, patjat ja vuodevaatteet

OSTOAPU Lasten sängyt, patjat ja vuodevaatteet OSTOAPU Lasten sängyt, patjat ja vuodevaatteet TURVALLISUUS Kaikki lastentuotteemme ovat tarkoin testattuja, jotta voisimme olla täysin varmoja niiden soveltuvuudesta lapsille. SUOMI VYSSA-patjat on suunniteltu

Lisätiedot

OSTOAPU NORSBORG. -sohvasarja. SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat

OSTOAPU NORSBORG. -sohvasarja. SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat OSTOAPU NORSBORG -sohvasarja SARJAN OSAT Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Divaaniosa Kulmaosa Käsinoja Jalat Irtopäällinen Eri päällisvaihtoehtoja Pestävä päällinen Lisätietoja takuuvihkosessa.

Lisätiedot

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.

Ruokapöydät OSTOAPU SUOMI. TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. SUOMI OSTOAPU Ruokapöydät 2015 TARVITSETKO APUA? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. KULJETUSPALVELU Kerää valitsemasi tuotteet itse ja maksa ne kassalla. Vie tuotteet kassojen

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon OSTOAPU DELAKTIG -sohvasarja SUUNNITTELIJA Tom Dixon SARJAN OSAT Lepotuolin perusosa 2:n istuttavan sohvan perusosa 3:n istuttavan sohvan perusosa Selkänoja + pehmuste Käsinoja + pehmuste Sivupöytä Lattiavalaisin

Lisätiedot

OSTOAPU STUVA. Säilytysjärjestelmä. SUUNNITTELIJA Ebba Strandmark

OSTOAPU STUVA. Säilytysjärjestelmä. SUUNNITTELIJA Ebba Strandmark OSTOAPU STUVA Säilytysjärjestelmä SUUNNITTELIJA Ebba Strandmark TURVALLISUUS Lapset saattavat toisinaan tehdä asioita, joita me aikuiset emme osaa ennustaa. He kiipeilevät ja leikkivät miettimättä riskejä.

Lisätiedot

OSTOAPU HEMNES. -kylpyhuonekalusteet

OSTOAPU HEMNES. -kylpyhuonekalusteet OSTOAPU HEMNES -kylpyhuonekalusteet TURVALLISUUS Osa HEMNES-kylpyhuonekalusteista on kiinnitettävä seinään pakkauksessa olevalla seinäkiinnikkeellä. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset seinäkiinnitystarvikkeet

Lisätiedot

OSTOAPU LIDHULT- sohvasarja. SUUNNITTELIJAT Henrik Preutz

OSTOAPU LIDHULT- sohvasarja. SUUNNITTELIJAT Henrik Preutz OSTOAPU LIDHULT- sohvasarja SUUNNITTELIJAT Henrik Preutz SARJAN OSAT 1:n istuttava osa 2:n istuttava osa 3:n istuttava osa 2:n istuttava vuodesohvaosa Kulmaosa Divaaniosa Avoin päätyosa + säilytystila

Lisätiedot

LILLÅNGEN OSTOAPU. -kylpyhuonekalusteet HOITO TURVALLISUUS

LILLÅNGEN OSTOAPU. -kylpyhuonekalusteet HOITO TURVALLISUUS OSTOAPU LILLÅNGEN -kylpyhuonekalusteet SUOMI HOITO Puhdista kalusteet veteen tai hankaavia ainesosia sisältämättömään pesuaineliuokseen kostutetulla liinalla. Kuivaa kuivalla liinalla. Vesiroiskeet tulee

Lisätiedot

BESTÅ OSTOAPU BESTÅ OSTOAPU SÄILYTYSKALUSTEET SÄILYTYSKALUSTEET. Yksilöllisiä säilytysratkaisuja

BESTÅ OSTOAPU BESTÅ OSTOAPU SÄILYTYSKALUSTEET SÄILYTYSKALUSTEET. Yksilöllisiä säilytysratkaisuja Inter IKEA Systems B.V. 2015 OSTOAPU SÄILYTYSKALUSTEET BESTÅ BESTÅ OSTOAPU SÄILYTYSKALUSTEET Yksilöllisiä säilytysratkaisuja BESTÅ-tv-taso 349,- 180 40, kork. 74 cm. Valkoinen / Marviken valkoinen. Pehmeästi

Lisätiedot

OSTOAPU IVAR. -säilytysjärjestelmä

OSTOAPU IVAR. -säilytysjärjestelmä OSTOAPU IVAR -säilytysjärjestelmä HOITO Saat kestävän ja helppohoitoisen pinnan, kun käsittelet kalusteet öljyllä, vahalla, petsillä tai kuultomaalilla. YMPÄRISTÖ Uusiutuvaa materiaalia (puukuitua). Uusiutuvaa

Lisätiedot

OSTOAPU IVAR. -säilytysjärjestelmä

OSTOAPU IVAR. -säilytysjärjestelmä OSTOAPU IVAR -säilytysjärjestelmä HOITO Saat kestävän ja helppohoitoisen pinnan, kun käsittelet kalusteet öljyllä, vahalla, petsillä tai kuultomaalilla. YMPÄRISTÖ Uusiutuvaa materiaalia (puukuitua). Uusiutuvaa

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU VIMLE. -moduulisohvasarja. SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson

10 vuoden TAKUU OSTOAPU VIMLE. -moduulisohvasarja. SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson OSTOAPU VIMLE -moduulisohvasarja SUUNNITTELIJA Ehlén Johansson SARJAN OSAT Käsinoja 1:n istuttava osa 2:n istuttava osa 3:n istuttava osa Niskatuki Kulmaosa Divaaniosa Rahi ja säilytystila 2:n istuttava

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU GRÖNLID. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Francis Cayouette

10 vuoden TAKUU OSTOAPU GRÖNLID. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Francis Cayouette OSTOAPU GRÖNLID -sohvasarja SUUNNITTELIJA Francis Cayouette SARJAN OSAT Käsinoja Yhden istuttava osa Kahden istuttava osa Kolmen istuttava osa Kulmaosa Divaaniosa Rahi, jossa säilytystilaa Irrotettavat

Lisätiedot

OSTOAPU Pöytälevyt ja jalat

OSTOAPU Pöytälevyt ja jalat OSTOAPU Pöytälevyt ja jalat TURVALLISUUS: Pöytälevyjen, pukkijalkojen ja jalustojen enimmäiskuormitus on 50 kg. Käsittele karkaistua lasia varovasti! Vaurioitunut reuna tai naarmuuntunut pinta voi aiheuttaa

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon

10 vuoden TAKUU OSTOAPU DELAKTIG. -sohvasarja. SUUNNITTELIJA Tom Dixon OSTOAPU DELAKTIG -sohvasarja SUUNNITTELIJA Tom Dixon SARJAN OSAT Lepotuolin perusosa 2:n istuttavan sohvan perusosa 3:n istuttavan sohvan perusosa Selkänoja + pehmuste Käsinoja + pehmuste Sivupöytä Lattiavalaisin

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU GRÖNLID. -sohvasarja. SUUNNITTELIJAT Francis Cayouette.

10 vuoden TAKUU OSTOAPU GRÖNLID. -sohvasarja. SUUNNITTELIJAT Francis Cayouette. OSTOAPU GRÖNLID -sohvasarja SUUNNITTELIJAT Francis Cayouette. SARJAN OSAT Lepotuoli Käsinoja Divaaniosa Kulmaosa Rahl Rahi, jossa säilytystilaa 1:n istuttava osa 2:n istuttava osa 3:n istuttava osa Rahi

Lisätiedot

Autotalliin, kellariin, ullakolle ja ruokakomeroon HEJNEsäilytysjärjestelmä

Autotalliin, kellariin, ullakolle ja ruokakomeroon HEJNEsäilytysjärjestelmä OSTOAPU HEJNE -säilytysjärjestelmä HYVÄ TIETÄÄ Hyllylevyjen enimmäiskuormitus: 77 47 cm: 50 kg 77 28 cm: 35 kg Jos yhteen osioon kiinnitetään enemmän kuin kuusi hyllylevyä, hyllylevyjen kantavuus on pienempi

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

IKEA-uutuus VIMLE, HUHTIKUU 2017

IKEA-uutuus VIMLE, HUHTIKUU 2017 PH143409 IKEA-LEHDISTÖTIEDOTE / HUHTIKUU 2017 / 1 Inter IKEA Systems B.V. 2017 IKEA-uutuus VIMLE, HUHTIKUU 2017 IKEA-LEHDISTÖTIEDOTE / HUHTIKUU 2017 / 2 PH143399 VIMLE ON NYT TÄÄLLÄ! Uusi ja ajaton sohvamallistomme

Lisätiedot

BESTÅsäilytysratkaisut BESTÅ-säilytyskokonaisuus 445,- 400,- Kalvopinnoitettua levyä. 240 40 cm. Valkoinen 498.986.14. BESTÅsäilytyskokonaisuus 400,-

BESTÅsäilytysratkaisut BESTÅ-säilytyskokonaisuus 445,- 400,- Kalvopinnoitettua levyä. 240 40 cm. Valkoinen 498.986.14. BESTÅsäilytyskokonaisuus 400,- 2012 BESTÅsäilytysratkaisut BESTÅ-säilytyskokonaisuus 445,- 400,- Kalvopinnoitettua levyä. 240 40 cm. Valkoinen 498.986.14 BESTÅsäilytyskokonaisuus 445,- 400,- Räätälöi mieleiseksesi tai suunnittele oma

Lisätiedot

OSTOAPU EKET. -säilytysjärjestelmä. HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla.

OSTOAPU EKET. -säilytysjärjestelmä. HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla. OSTOAPU EKET -säilytysjärjestelmä SUOMI HOITO-OHJEET Pyyhi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Pyyhi kuivaksi puhtaalla liinalla. TURVALLISUUS Kaatumisriskin vuoksi kaluste täytyy aina kiinnittää

Lisätiedot

gryning kalusteet kalusteet gryning

gryning kalusteet kalusteet gryning Gryning kalusteessa saat modernin klassillisen tyylin. Yksitysikohdat jotka yhdistävät klassilliset ja uudenaikaisen hienot linjat. Kauniit ja aidot materiaalit yhdistetään tarkoin valittuihin yksityiskohtiin.

Lisätiedot

OSTOAPU LANDSKRONAsohvasarja

OSTOAPU LANDSKRONAsohvasarja OSTOAPU LANDSKRONAsohvasarja SARJAN OSAT Lepotuoli Rahi Divaaniosa 2:n istuttava sohva 3:n istuttava sohva 3:n istuttava sohva divaanin kanssa 4:n istuttava sohva divaanin kanssa 5:n istuttava sohva divaanien

Lisätiedot

AVSIKTLIG TOUKOKUU 2017

AVSIKTLIG TOUKOKUU 2017 PH141893 Uusi alku AVSIKTLIG TOUKOKUU 2017 IKEA ja 10-gruppen Kun kolme nuorta IKEA-suunnittelijaa ja ikoninen design-kollektiivi 10-gruppen aloittivat yhteistyön, tuloksena syntyi 14 voimakasta kuosia

Lisätiedot

Vauvansängyt. Pinnasängyt, patjat ja lisätarvikkeet

Vauvansängyt. Pinnasängyt, patjat ja lisätarvikkeet Vauvansängyt Pinnasängyt, patjat ja lisätarvikkeet Hyvät unet perheen pienokaiselle Vanhempana oleminen on mahtavaa, mutta samaan aikaan vähän pelottavaa. Älä kuitenkaan huoli turhista, sillä testaamme

Lisätiedot

OSTOAPU BESTÅ. -säilytysjärjestelmä

OSTOAPU BESTÅ. -säilytysjärjestelmä OSTOAPU BESTÅ -säilytysjärjestelmä SUOMI HYVÄ TIETÄÄ Käsittele karkaistua lasia varovasti! Reunan vaurioituminen tai pinnan naarmuuntuminen saattaa poikkeustapauksissa rikkoa lasin. Lasi ei kuitenkaan

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta

Lisätiedot

CARITA ISTUINKALUSTEET

CARITA ISTUINKALUSTEET CARITA ISTUINKALUSTEET 2 Carita-istuinkalusteet Carita-istuinkalusteet 3 CARITA-istuinkalusteet On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet

Lisätiedot

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu.

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu. Pesualtaat Olkoonpa altaasi valinnan lähtökohta säilytystilojen maksimointi, altaan helppohoitoisuus, ulkonäkö tai vaikka seinän rakenne, löytyy sinulle valikoimastamme sopiva ratkaisu. Runsas tuotevalikoimamme

Lisätiedot

114 Tuotteet Pesualtaat

114 Tuotteet Pesualtaat 114 Tuotteet Pesualtaat Tuotteet Pesualtaat 115 Millainen käyttäjä, sellainen pesuallas. IDO-pesualtaat jakautuvat neljään eri ryhmään, joista löydät varmasti kylpyhuoneesi tyyliin ja käyttötarpei siisi

Lisätiedot

KVARTAL S U O M I SUUNNITTELU: MITAT: HYVÄ TIETÄÄ: HOITO: IKEA of Sweden

KVARTAL S U O M I SUUNNITTELU: MITAT: HYVÄ TIETÄÄ: HOITO: IKEA of Sweden S U O M I KVARTAL SUUNNITTELU: IKEA of Sweden MITAT: 1-urainen verhokisko 140 cm, 3-urainen verhokisko 140 cm. Ylä- ja alatukilista 60 cm. HYVÄ TIETÄÄ: Valitse seinä-/kattomateriaaliin sopivat ruuvit/tulpat.

Lisätiedot

Autotalliin, kellariin, ullakolle ja ruokakomeroon HEJNEsäilytysjärjestelmä

Autotalliin, kellariin, ullakolle ja ruokakomeroon HEJNEsäilytysjärjestelmä OSTOAPU HEJNE -säilytysjärjestelmä SUOMI HYVÄ TIETÄÄ Hyllylevyjen enimmäiskuormitus: 77 47 cm: 50 kg 77 28 cm: 35 kg Jos yhteen osioon kiinnitetään enemmän kuin kuusi hyllylevyä, hyllylevyjen kantavuus

Lisätiedot

-verhokiskojärjestelmä

-verhokiskojärjestelmä OSTOAPU KVARTAL -verhokiskojärjestelmä osat KVARTAL-seinäkiinnike, 14,5 cm KVARTAL-seinäkiinnike, 7 cm KVARTAL-kattokiinnike 1-urainen KVARTAL-verhokisko, 3-urainen KVARTAL-verhokisko, KVARTAL-kulmaosa

Lisätiedot

OSTOAPU Pöytälevyt ja jalat

OSTOAPU Pöytälevyt ja jalat OSTOAPU Pöytälevyt ja jalat TURVALLISUUS: Pöytälevyjen, pukkijalkojen ja jalustojen enimmäiskuormitus on 50 kg. Käsittele karkaistua lasia varovasti! Vaurioitunut reuna tai naarmuuntunut pinta voi aiheuttaa

Lisätiedot

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista KALUSTETIEDOT Etusarjat Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Muotoon valettu polyuretaani. Kiiltävä monikerros Runko maalaus Peilikaapit Rungon ulkopuoli Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Korkeapainepuristettu

Lisätiedot

SUOMI PAX/ KOMPLEMENT. Vaatekaapit ja sisusteet

SUOMI PAX/ KOMPLEMENT. Vaatekaapit ja sisusteet SUOMI PAX/ KOMPLEMENT Vaatekaapit ja sisusteet Päivittäinen käyttö vaatii vaatekaapilta paljon. PAX/KOMPLEMENT-vaatekaapit ja -sisusteet testataan huolellisesti, jotta voimme olla varmoja, että ne täyttävät

Lisätiedot

TILLFÄLLEerikoismallisto

TILLFÄLLEerikoismallisto PH131295 Inter IKEA Systems B.V. 2015 TILLFÄLLEerikoismallisto HELMIKUU 2016 IKEA-UUTISKIRJE / HELMIKUU 2016 / 2 PH131484 BRASILIALAISTA TUNNELMAA Näyttäviä kuvioita, villejä väriyhdistelmiä ja skandinaavista

Lisätiedot

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,-

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- SYYSTARJOUKSET KYLPYHUONEESEEN Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. D-light 70 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- INDIGO Monien suosikki Indigo osaa muuntautua. Sen

Lisätiedot

OSTOAPU KARLSTAD. -sohvasarja. DESIGN Tord Björklund SARJAN OSAT

OSTOAPU KARLSTAD. -sohvasarja. DESIGN Tord Björklund SARJAN OSAT OSTOAPU KARLSTAD -sohvasarja SUOMI DESIGN Tord Björklund SARJAN OSAT Rahi Lepotuoli Divaaniosa 2:n istuttava sohva 3:n istuttava sohva 3:n istuttava vuodesohva Kulmasohva 2+3/3+2 Irtopäällinen Pestävä

Lisätiedot

OSTOAPU PLATSA. Säilytysjärjestelmä. TURVALLISUUS Turvallisuussyistä PLATSA-runko on aina kiinnitettävä seinään. Seinäkiinnitystarvikkeet

OSTOAPU PLATSA. Säilytysjärjestelmä. TURVALLISUUS Turvallisuussyistä PLATSA-runko on aina kiinnitettävä seinään. Seinäkiinnitystarvikkeet OSTOAPU PLATSA Säilytysjärjestelmä TURVALLISUUS Turvallisuussyistä PLATSA-runko on aina kiinnitettävä seinään. Seinäkiinnitystarvikkeet myydään erikseen. Valitse seinäkiinnitystarvikkeet kotisi seinämateriaalin

Lisätiedot

10 vuoden TAKUU OSTOAPU GRÖNLID. -sohvasarja. SUUNNITTELIJAT Francis Cayouette.

10 vuoden TAKUU OSTOAPU GRÖNLID. -sohvasarja. SUUNNITTELIJAT Francis Cayouette. OSTOAPU GRÖNLID -sohvasarja SUUNNITTELIJAT Francis Cayouette. SARJAN OSAT Lepotuoli Käsinoja Divaaniosa Kulmaosa Rahl Rahi, jossa säilytystilaa 1:n istuttava osa 2:n istuttava osa 3:n istuttava osa 2:n

Lisätiedot

Tuotekortit SÄILYTTIMET

Tuotekortit SÄILYTTIMET Tuotekortit SÄILYTTIMET KOMBI 2709 Kaapit Leveys 800 mm, syvyys 426 mm, korkeus 403 mm. Pystylistat 1250 ja 1985 mm. Vaakalistat 1850 ja 2500 mm. Hyllyt Leveys 800 mm, syvyys 305 mm, paksuus 22 mm. Listat:

Lisätiedot

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 1 Kristalia on vuonna 1994 perustettu innovatiivinen italialainen yritys, jonka mallisto koostuu esim. neuvottelupöydistä ja tuoleista. Useat tämän valmistajan tuotteet

Lisätiedot

19,99/kpl Tämänkin tuotteen saat nettikaupasta: IKEA.f

19,99/kpl Tämänkin tuotteen saat nettikaupasta: IKEA.f ALVINE KVIST -pussilakanasetti 100 % perkaalipuuvillaa. 150 200/50 60 cm. 001.596.41 19,99/kpl Tämänkin tuotteen saat nettikaupasta: IKEA.f Hyviä huomenia, parempia päiviä. KUVASTON HINNAT OVAT ENIMMÄISHINTOJA

Lisätiedot

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT IDO Pesualtaat IDO Pesualtaat 95 IDO PESUALTAAT OLIPA PESUALLAS MITEN ARKINEN KALUSTE TAHANSA, ME PYRIMME TÄYDELLISYYTEEN. ALTAAMME OVAT SUUNNITELTU SEKÄ ESTEETTISEKSI OSAKSI KYLPYHUONETTA ETTÄ KÄYTÄNNÖLLISEKSI

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Vaatekaapit & sisusteet TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet. Valitse kotisi seinämateriaaliin sopivat kiinnikkeet

Lisätiedot

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa.

KEITTIÖ- MEKANISMIT. Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. KEITTIÖ- MEKANISMIT Ratkaisuja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa. AVENTOS NOSTOMEKANISMIT Erityisesti yläkaapistojen avaamista helpottamaan suunniteltu AVENTOS-nostomekanismijärjestelmä yhdistää turvallisuuden

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

SVÄRTAN-erikoismallisto

SVÄRTAN-erikoismallisto IKEA-UUTISKIRJE / ELOKUU 2016/ 1 Inter IKEA Systems B.V. 2016 SVÄRTAN-erikoismallisto SAATAVANA RAJOITETTU ERÄ IKEA-UUTISKIRJE / ELOKUU 2016/ 2 TERVETULOA TOISENLAISEEN INTIAAN PH135611 Syyskuussa IKEA

Lisätiedot

alk. -15 % KOODI: KUN0318B VOIMASSA: VASTUSKUMINAUHAT, NASARA-KINESIOTEIPIT, AIREX-TUOTTEET Kuntoutuksen kesäkampanja

alk. -15 % KOODI: KUN0318B VOIMASSA: VASTUSKUMINAUHAT, NASARA-KINESIOTEIPIT, AIREX-TUOTTEET Kuntoutuksen kesäkampanja Kuntoutuksen kesäkampanja alk. KUNTOUTUS JA TERAPIAVÄLINEET VASTUSKUMINAUHAT, NASARA-KINESIOTEIPIT, AIREX-TUOTTEET KESÄKAMPANJA Vastuskuminauhat: alk. VOIMASSA: 11.6.- 31.8.2018 Theraband-vastuskuminauhat

Lisätiedot

LUCY HARMONY SANEERAUS LILJA SUIHKUSEINÄT NATURE

LUCY HARMONY SANEERAUS LILJA SUIHKUSEINÄT NATURE 1 HARMONY LUCY LILJA SANEERAUS NATURE SUIHKUSEINÄT 2 sisältö: 4 13 14 19 20 23 24 29 30 31 32 33 HARMONY LUCY LILJA SANEERAUS NATURE SUIHKUSEINÄT Finnmirror-kylpyhuonekalusteiden inspiraationa on Suomen

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, kiitos tilauksestasi! Oli ilo päästä suunnittelemaan muutosta työhuoneeseenne, josta on pian tulossa myös vauvan

Lisätiedot

IKEA-uutuuksia HELMIKUU 2016

IKEA-uutuuksia HELMIKUU 2016 PH131817 IKEA-UUTISKIRJE / HELMIKUU 2016 / 1 Inter IKEA Systems B.V. 2016 IKEA-uutuuksia HELMIKUU 2016 IKEA-UUTISKIRJE / HELMIKUU 2016 / 2 PH131637 HELMIKUUN IKEA-UUTUUKSIA Helmikuussa lanseeraamme ihastuttavia,

Lisätiedot

SUOMI VIKA TURVALLISUUS

SUOMI VIKA TURVALLISUUS SUOMI TURVALLISUUS Kaikki pöytälevyt, pukkijalat ja jalusta on testattu ja hyväksytty enintään 50 kg:n kuormitukselle. Käsittele karkaistua lasia varovasti! Vaurioitunut reuna tai naarmuuntunut pinta voi

Lisätiedot

OSTOAPU NORDLI. -makuuhuonekalusteet. SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO. TURVALLISUUS Osa sarjan kalusteista on kiinnitettävä

OSTOAPU NORDLI. -makuuhuonekalusteet. SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO. TURVALLISUUS Osa sarjan kalusteista on kiinnitettävä OSTOAPU NORDLI -makuuhuonekalusteet SUOMI SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO Puhdistetaan mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Kuivataan puhtaalla liinalla. TURVALLISUUS Osa sarjan

Lisätiedot

August. Tämä tuote on luotu. Ääntä vaimentava sohva

August. Tämä tuote on luotu. Ääntä vaimentava sohva August Ääntä vaimentava sohva Tämä tuote on luotu Syventymiseen ja eristäytymiseen Yksityisen neuvottelun käyntiin Jakamaan tilan eri alueisiin Parantamaan tilan akustiikkaa Ominaisuuksiltaan ääntä vaimentava

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Vaatekaapit & sisusteet TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet. Valitse kotisi seinämateriaaliin sopivat kiinnikkeet

Lisätiedot

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ s. 5 s. 9 s. 10 Mattokymppi 35 Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa Perheyrityksemme historia mattojen parissa alkoi vuonna 1975. Vankan kokemuksemme ja ammattitaitomme olemme keränneet vuosien aikana toimimalla

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Vaatekaapit & sisusteet TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet. Valitse kotisi seinämateriaaliin sopivat kiinnikkeet

Lisätiedot

OSTOAPU LIXHULT. Säilytyskaapit. HOITO-OHJEET Pyyhi puhtaaksi mietoon puhdistusaineeseen

OSTOAPU LIXHULT. Säilytyskaapit. HOITO-OHJEET Pyyhi puhtaaksi mietoon puhdistusaineeseen OSTOAPU LIXHULT Säilytyskaapit HOITO-OHJEET Pyyhi puhtaaksi mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Kuivaa puhtaalla liinalla. TURVALLISUUS Kaatumisriskin vuoksi kaluste täytyy aina kiinnittää

Lisätiedot

OSTOAPU LILLÅNGEN. -kylpyhuonekalusteet

OSTOAPU LILLÅNGEN. -kylpyhuonekalusteet OSTOAPU LILLÅNGEN -kylpyhuonekalusteet TURVALLISUUS Kalusteet on kiinnitettävä seinään. Kokoamisen ja asentamisen saa tehdä ainoastaan osaava henkilö. Varmista, että kylpyhuoneen seinät kantavat kalusteiden

Lisätiedot

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin.

Säilytystilaa kodin kaikkiin tiloihin. Ideakuvastosta saat vinkkeä miten voit rakentaa kodin säilytystilat toimiviksi ja ilmeeltään yhtenäisiksi. Mitä pienempi asunto, sitä tärkeämpää on osata ottaa kaikki tila käyttöön. Mallisto on erittäin

Lisätiedot

OSTOAPU NORDLI. -makuuhuonekalusteet. SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO. TURVALLISUUS Osa sarjan kalusteista on kiinnitettävä

OSTOAPU NORDLI. -makuuhuonekalusteet. SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO. TURVALLISUUS Osa sarjan kalusteista on kiinnitettävä OSTOAPU NORDLI -makuuhuonekalusteet SUUNNITTELIJA Ola Wihlborg PUHDISTUS JA HOITO Puhdistetaan mietoon puhdistusaineeseen kostutetulla liinalla. Kuivataan puhtaalla liinalla. TURVALLISUUS Osa sarjan kalusteista

Lisätiedot

LUMOKIDS collection 2017

LUMOKIDS collection 2017 LUMOKIDS collection 2017 ROOM FOR PLAY LumoKidsin tarina alkoi, kun saimme omia Kaikki LumoKidsin tuotteet on valmistettu lapsia. Meille oli tärkeää löytää lasten- luonnollisista materiaaleista. Puuosat

Lisätiedot

TYYLIKÄS, AJATON & TOIMIVA UUSI IDO ELEGANT KYLPYHUONEMALLISTO

TYYLIKÄS, AJATON & TOIMIVA UUSI IDO ELEGANT KYLPYHUONEMALLISTO TYYLIKÄS, AJATON & TOIMIVA UUSI IDO ELEGANT KYLPYHUONEMALLISTO 2017 TOIMIVA DESIGN ON AJATONTA Jokaisella on se jokin huonekalu, josta emme hevillä luopuisi. Toiset esineet vain kestävät aikaa paremmin

Lisätiedot