Yhdistyksemme toimi menneenä kautenaan 45 vuottaan. Jäsenmäärä oli loppuvuodesta 177, eli yhdistys kasvoi vuoden aikana 12 jäsenellä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdistyksemme toimi menneenä kautenaan 45 vuottaan. Jäsenmäärä oli loppuvuodesta 177, eli yhdistys kasvoi vuoden aikana 12 jäsenellä."

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2001 Yhdistyksemme toimi menneenä kautenaan 45 vuottaan. Jäsenmäärä oli loppuvuodesta 177, eli yhdistys kasvoi vuoden aikana 12 jäsenellä. Hallituksen kokoonpano kuluneena vuonna oli seuraava: puheenjohtaja Timo Pohjolainen, varapuheenjohtaja Markku Hupli, sihteeri Leena Niemistö, rahastonhoitaja Merit Kumenius ja muut hallituksen jäsenet: Olavi Airaksinen, Hannu Alaranta ja Kia Pelto-Vasenius. Hallitus kokoontui vuoden aikana seitsemän kertaa yhdistyksen vuosi- ja pikkujoulukokousten lisäksi , , , ja Vuosikokous järjestettiin perinteiseen tapaan Tuohilammella, jossa kuulimme esityksiä liikennelääketieteestä fysiatrin näkökulmasta, ajosimulaattoreista, ajohallintalaitteista sekä liikenteessä vammautuneen sosiaaliturvasta. Liikennelääketiede-osuuden jälkeen Jouko Salminen alusti fysiatrian erikoiskoulutuksen haasteista UEMS:n näkökulmasta. Yhdistyksen jäsenten tieteellisistä esityksistä parhaimmaksi äänestettiin seniorisarjassa Marja Mikkelssonin ja juniorisarjassa Leena Niemistön esitykset. Syyskokous järjestettiin Naantalin kylpylässä, jossa koulutusteemana oli osteoporoosi. Kuulimme korkeatasoiset alustukset osteoporoosin epidemiologiasta, diagnostiikasta ja lääkehoidosta, lonkkamurtumapotilaan kuntoutuksesta, kivun hoidosta osteoporoosissa sekä liikunnasta osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa. Lokakuussa yhdistys aikoi järjestää yksipäiväisen selkäsairauksien työ- ja toimintakyvyn arviointikoulutuksen Helsingissä. Tilaisuus jouduttiin kuitenkin peruuttamaan vähäisen osallistujamäärän takia. Hotelli Savoyssa pidetyssä pikkujoulukokouksessa kuultiin Pekka Rantasen ja Jaro Karppisen tuoreet väitöskirjaesitykset. Yhdistys elvytti vanhan dosenttiluentoperinteen, ja tällä kertaa kuulimme Timo Pohjolaisen ja Esa-Pekka Takalan esitykset tutkimustöistänsä. Yleiskokouksessa tarkennettiin yhdistyksen sääntömuutosesitystä kannatusjäsenten oikeuksista. Sääntöjen 6 :ään hyväksyttiin seuraava sanamuoto: Yhdistyksen kannatusjäseniksi voivat liittyä yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö ja säätiö, jotka haluavat tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa ja jotka yhdistyksen hallitus hyväksyy. Kannatusjäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen kokouksissa, mutta ei äänioikeutta. 8 :ään hyväksyttiin tarkennus, että kannatusjäseniltä vuosittain perittävän jäsenmaksun suuruuden määrää hallitus. Säännöt muutoksineen lähetettiin Yhdistysrekisteriin tiedoksi. Yhdistyksemme vuoden 2001 kannatusjäsenenä toimi Orion Pharma, joka vastasi vuosikokouksemme järjestelyistä sekä lahjoitti Tramal- ja Burana-apurahat. Toinen vuoden 2001 kannatusjäsen oli Suomen MSD, joka järjesti yhdistyksemme pikkujoulukokouksen sekä vastasi hallituksen kokousmatkoista ja iltapaloista.

2 Toimintakauden aikana hallitus antoi lausunnon Oulun yliopiston tiedekuntaneuvostolle fysiatrian professuurin säilyttämiseksi kokopäiväisenä Heikki Vanharannan jätettyä virkansa. Hallitus antoi lausunnon myös Helsingin, Kuopion ja Turun yliopiston tiedekuntien dekaaneille fysiatrian professuurien perustamiseksi kyseisiin yliopistoihin. Hallitus teki kirjelmän yhdessä Kivuntutkimusyhdistyksen ja Reumatologisen yhdistyksen kanssa fibromyalgiaa koskevan Käypä hoito-suositustyön käynnistämiseksi. Annoimme lausunnon myös Lääkäriliiton termityöryhmälle erikoisalaamme koskevista virallisista englanninkielistä käännöksistä. Hallitus on työstänyt edelleen viime kauden aikana fysiatrian palvelutoiminnan laatukriteeristöä. Yhdistyksemme ja Suomen Fysiatrit-alaosaston UEMS-edustajina ovat toimineet Jouko J. Salminen ja Timo Pohjolainen. Mats Grönblad on jatkanut TULES-vuosikymmenen Suomen koordinaattorina ja Olavi Airaksinen yhdistyksemme edustajana TULES-liigassa ja Duodecimin valtuuskunnassa. Niskavaivojen Käypä hoito-projektissa on puheenjohtajana toiminut Eira Viikari-Juntura ja komitean jäseninä Olavi Airaksinen ja Antti Malmivaara. Kuluneen vuoden aikana on valmistunut myös Selkäydinvamman Käypä hoito-suositus, johon ovat osallistuneet Hannu Alaranta ja Antti Malmivaara. Olavi Airaksinen ja Antti Malmivaara ovat osallistuneet Cost B 13 -hankkeeseen Low back pain and its management. Hannu Alaranta on toiminut Eurooppa Akatemiassa henkilökohtaisesti kutsuttuna jäsenenä. Helsingissä Hallituksen puolesta Timo Pohjolainen, Puheenjohtaja Leena Niemistö, Sihteeri

3 Toimintakertomus 2002 Yhdistyksemme toimi menneenä kautenaan 46 vuottaan. Jäseniä yhdistyksessä on 173. Hallituksen kokoonpano kuluneena vuonna oli seuraava: puheenjohtaja Timo Pohjolainen, varapuheenjohtaja Markku Hupli, sihteeri Kia Pelto-Vasenius, rahastonhoitaja Leena Niemistö ja muut hallituksen jäsenet: Olavi Airaksinen, Hannu Alaranta ja Mia Liitola. Hallitus kokoontui vuoden aikana , , , ja Vuosikokous järjestettiin perinteiseen tapaan Tuohilammella, jossa kuulimme esityksiä niskakivusta ja sen epidemiologiasta, etiologiasta ja riskitekijöistä. Lisäksi kuulimme niskakipupotilaan lääkehoidosta ja avohoidon näkökulmasta, niskakipupotilaan konservatiivisistä hoitomenetelmistä ja myös operatiivisista ja invasiivisista hoidoista. Niskakipu-osuuden jälkeen Jouko Salminen ja Timo Pohjolainen kertoivat UEMS kuulumiset ja Hannu Alaranta Euroopan Akatemian kuulumiset. Yhdistyksen jäsenten tieteellisistä esityksistä parhaimmaksi äänestettiin seniorisarjassa Antti Malmivaara ja juniorisarjassa Leena Niemistön esitykset. Syyskokous järjestettiin Käpylän Kuntoutuskeskus Synapsiassa , jossa kuulimme korkeatasoiset esitykset kuntoutuksen vaikuttavuusasiantuntijakatsauksesta, aivovammojen käypä hoidosta, traumaattisen aivovaurion liikenopeus-, rytmikyky- ja tasapainotesteistä, aivovammasta selkäydinvammaisella henkilöllä ja selkäydinvammakuntoutuksen keskittämisestä. Yhdistys järjesti yliopistojen fysiatrian alan pääkouluttajille ja alan asiantuntijoille tarkoitetut strategiat ja kehittämistarpeet fysiatriassa-fysiatrian neuvottelupäivät Saariselällä. Neuvottelupäivillä keskusteltiin fysiatrian erikoisalasta Euroopassa ja Suomessa, fysiatrian professuureista eri yliopistoissa, erikoislääkärikoulutuksesta nykyään ja tulevaisuudessa. Lisäksi keskusteltiin mm. fysiatrisesta tieteellisestä tutkimuksesta, fysiatrian ja kuntoutuksen yhteneväisyyksistä, eroista ja saumakohdista. Hotelli Savoyssa pidetyssä pikkujoulukokouksessa kuulimme dosenttiluentoina Jari Arokosken, Olavi Airaksisen ja Mats Grönbladin esitykset tutkimustöistään. Yleiskokouksessa käytiin läpi fysiatrian professuurin tilannetta, fysiatrian kansallista määritelmää UEMS:lle ja continuous professional development- asiaa Euroopassa. Yhdistys valmisteli Lääkäripäiville 2003 aamupäivä koulutuksen aiheenaan "Kiistanalaiset diagnoosit". Yhdistyksemme vuoden 2002 kannatusjäsenenä toimi Orion Pharma, joka vastasi vuosikokouksemme järjestelyistä sekä lahjoitti Tramal- ja Burana-apurahat. Toinen vuoden 2002 kannatusjäsen oli Suomen Aventis, joka järjesti neuvottelupäivät Saariselällä ja vastasi osin yhdistyksemme hallituksen kokousmatkoista.

4 Toimintakauden 2001 aikana hallitus antoi lausunnon Oulun yliopiston tiedekuntaneuvostolle fysiatrian professuurin säilyttämiseksi ja vuoden 2002 lopussa professuurin jatkuminen on varmistunut. Vuonna 2001 hallitus antoi lausunnon myös Helsingin, Kuopion ja Turun yliopiston tiedekuntien dekaaneille fysiatrian professuurien perustamiseksi kyseisiin yliopistoihin. Hallitus on ollut vuoden 2002 aikana tiiviisti yhteydessä Helsingin yliopistoon professuurityöryhmän työskentelyn sekä yliopiston ja HYKS:n neuvottelujen aikana. Helsingin yliopiston professuuriasia on edennyt ja sitä esitetään perustettavaksi kolmivuotiskaudella Toimintakauden aikana hallitus antoi lausunnon Niskasairauksien hoito-suosituksesta Duodecimiin. Hallitus teki uudelleen kirjelmän yhdessä Kivuntutkimusyhdistyksen ja Reumatologisen yhdistyksen kanssa fibromyalgiaa koskevan Käypä hoito-suositustyön käynnistämiseksi. -Yhdistyksemme UEMS-edustajina ovat toimineet Jouko J. Salminen ja Timo Pohjolainen. -Mats Grönblad on jatkanut TULES-vuosikymmenen Suomen koordinaattorina ja Olavi Airaksinen yhdistyksemme edustajana TULES-liigassa ja Duodecimin valtuuskunnassa. -Niskavaivojen Käypä hoito-projektissa on puheenjohtajana toiminut Eira Viikari-Juntura ja komitean jäseninä Olavi Airaksinen ja Antti Malmivaara. -Aivovammojen Käypä-hoito projektissa ovat toimineet komitean jäseninä Hannu Alaranta ja Antti Malmivaara. -Olavi Airaksinen ja Antti Malmivaara ovat osallistuneet Cost B 13 -hankkeeseen Low back pain and its management. -Hannu Alaranta on toiminut yhdistyksemme edustajana Eurooppa Akatemiassa. Espoossa Hallituksen puolesta Timo Pohjolainen, puheenjohtaja Kia Pelto-Vasenius, sihteeri

5 Toimintakertomus 2003 Yhdistyksemme toimi menneenä kautenaan 47 vuottaan. Jäseniä yhdistyksessä on 172. Hallituksen kokoonpano kuluneena vuonna oli seuraava: puheenjohtaja Markku Hupli, varapuheenjohtaja Eero Kyllönen, sihteeri Kia Pelto-Vasenius, rahastonhoitaja Leena Niemistö ja muut hallituksen jäsenet: Olavi Airaksinen, Timo Pohjolainen ja Mia Liitola. Hallitus kokoontui vuoden aikana , , , ja Vuosikokous järjestettiin perinteiseen tapaan Tuohilammella. Kuulimme esityksiä siitä, miten terveydenhuoltoa ja kuntoutusta kehitetään terveysprojektin avulla ja kuulimme myös kuntoutuksen kustannusvaikuttavuustutkimuksesta. Yhdistyksen jäsenten tieteellisistä esityksistä parhaimmaksi äänestettiin seniorisarjassa Leena Kauppilan ja juniorisarjassa Jari Ylisen esitykset. Yhdistys järjesti yliopistojen fysiatrian alan pääkouluttajille ja alan asiantuntijoille tarkoitetun Fysiatrian laatu; strategia ja visio -fysiatrian neuvottelupäivät Hirvihaaran kartanossa Mäntsälässä. Neuvottelupäivillä keskusteltiin fysiatrisen tutkimuksen painopistealueista tulevaisuudessa, fysiatrian roolista Käypä hoito suosituksissa, fysiatrian visiosta, strategiasta ja arvoista vuoteen Lisäksi alaosaston johdolla keskusteltiin erikoislääkärikoulutuksen laadullisista vähimmäisvaatimuksista ja erikoislääkärikoulutuksen arvioinnista. Tieteellinen syyskokous järjestettiin Pfizerin uusissa toimitiloissa ja illallinen Kalastajatorpalla. Kokouksessa kuulimme Pekka Palinin ja Timo Pohjolaisen esityksen työkyvyttömyyden uhka ja ammatillinen kuntoutus. Lisäksi kuultiin Kaija Karjalaisen ja Ville Leinosen tuoreet väitöskirjaesitykset sekä Karl-August Lindgrenin dosenttiluento tutkimustöistään. Yleiskokouksessa käytiin läpi strategiapalaverissa käsiteltyjä asioista, kuten SVOT analyysiä ja fysiatrisen tutkimuksen painopistealueita. Yhdistyksemme vuoden 2003 kannatusjäsenenä toimi Orion Pharma, joka vastasi vuosikokouksemme järjestelyistä sekä lahjoitti Tramal- ja Burana-apurahat. Toinen vuoden 2003 kannatusjäsen oli Pfizer, joka järjesti neuvottelupäivät Hirvihaaran kartanossa Mäntsälässä ja vastasi yhdistyksemme hallituksen kokousmenoista. Toimikauden aikana fysiatriyhdistys ja Pfizer järjestivät ja tulevat edelleen järjestämään SELKO selkätutkimus tutuksi-koulutusta terveyskeskuslääkäreille. Fysiatriyhdistys on vastannut koulutuksen sisällöstä ja Pfizer tilaisuuksien käytännönjärjestelyistä. Toimintakauden aikana hallitus antoi lausunnon musiikkilääketieteen erityispätevyysehdotuksesta. Hallitus täydensi Duodecimin pyynnöstä fysiatriaan liittyvien ICD-10 diagnoosinimikkeiden synonyymisanastoa ja

6 nimesi ensisijaiset käytettävät diagnoosit. Täydentäminen kuului osana kansallisen terveysprojektin Sähköinen potilaskertomus- hanketta. Fysiatria- kirjan kolmas pianos ilmestyi. Sen päätoimittajina olivat Hannu Alaranta, Timo Pohjolainen, Jouko J Salminen ja Eira Viikari-Juntura. Kirjan kohderyhmänä ovat pääosin lääketieteen opiskelijat, yleis-, terveyskeskus- ja työterveyslääkärit, terveydenhuollon opiskelijat sekä lääkärit, jotka aikovat erikoistua fysiatriaan -Yhdistyksemme UEMS-edustajana on toiminut Jouko J. Salminen ja alaosaston edustajana Timo Pohjolainen. -Mats Grönblad on jatkanut TULES-vuosikymmenen Suomen koordinaattorina ja Olavi Airaksinen yhdistyksemme edustajana TULES-liigassa ja Duodecimin valtuuskunnassa. -Aivovammojen Käypä-hoito projektissa ovat toimineet komitean jäseninä Hannu Alaranta ja Antti Malmivaara. -Olavi Airaksinen ja Antti Malmivaara ovat osallistuneet Cost B 13 -hankkeeseen Low back pain and its management. -Hannu Alaranta on toiminut yhdistyksemme edustajana Eurooppa Akatemiassa. Espoossa Hallituksen puolesta Markku Hupli, puheenjohtaja Kia Pelto-Vasenius, sihteeri

7 Toimintakertomus 2004 Yhdistyksemme toimi menneenä kautenaan 48 vuottaan. Jäseniä yhdistyksessä on 180. Hallituksen kokoonpano kuluneena vuonna oli seuraava: puheenjohtaja Markku Hupli, varapuheenjohtaja Eero Kyllönen, sihteeri Kia Pelto-Vasenius, rahastonhoitaja Leena Niemistö ja muut hallituksen jäsenet: Jari Arokoski, Jukka-Pekka Kouri ja Mia Liitola. Hallitus kokoontui vuoden aikana , , , , , ja Vuosikokous järjestettiin perinteiseen tapaan Tuohilammella. Kuulimme esityksiä kansainvälisistä fysiatrian järjestöistä, fysiatrian Käypä Hoito- suosituksista ja suositusten jalkauttamisesta käytäntöön sekä fysiatrien työtilanteesta ja rekrytointitarpeesta. Yhdistyksen jäsenten tieteellisistä esityksistä parhaimmaksi äänestettiin Pekka Rantasen esitys. Kevätkokous järjestettiin Käpylän Kuntoutuskeskus Synapsian vieressä olevassa Neuron talossa, jossa kuulimme postpoliosyndroomasta. Yhdistys järjesti yliopistojen fysiatrian pääkouluttajille, fysiatrian ylilääkäreille ja alan asiantuntijoille tarkoitetun Fysiatrian laatu; hoidon saatavuus -fysiatrian neuvottelupäivät Haikon kartanossa, Porvoossa. Neuvottelupäivillä päivitettiin fysiatrin laatuvaatimukset, keskusteltiin kiireettömän hoidon aiheiden määrittelystä kansallisessa terveyshankkeessa ja hoidon saatavuudesta fysiatrian alalla sekä terveydenhuollossa annettavan apuvälinepalveluiden perusteista. Ryhmätöinä keskusteltiin ja suunniteltiin alustavasti erikoissairaanhoidon saatavuuskriteereitä fysiatriassa, jotka voitaisiin toimittaa Hoidon saatavuus projektin johtoryhmälle. Alustavat saatavuuskriteerit toimitettiin projektin johtoryhmälle. Tieteellinen syyskokous ja illallinen järjestettiin Pfizerin toimitiloissa, Helsingissä. Kokouksessa kuulimme neurologi Maija Haanpään erinomaisen luennon neuropaattisen kivun hoidosta. Lisäksi kuulimme Sari Siivolan väitöskirjaesityksen ja Leena Kauppilan dosenttiluennon tutkimustöistään. Yleiskokouksessa käytiin läpi fysiatrian neuvottelupäivillä käsiteltyjä asioita. Yhdistyksemme vuoden 2004 kannatusjäsenenä toimi Orion Pharma, joka vastasi vuosikokouksemme järjestelyistä. Toinen vuoden 2004 kannatusjäsen oli MSD, joka järjesti neuvottelupäivät Haikon kartanossa Porvoossa ja vastasi yhdistyksemme hallituksen kokousmenoista. -Yhdistyksemme UEMS-edustajana on toiminut Jouko J. Salminen ja alaosaston edustajana Timo Pohjolainen. -Mats Grönblad on jatkanut TULES-vuosikymmenen Suomen koordinaattorina ja Olavi Airaksinen yhdistyksemme edustajana TULES-liigassa ja Duodecimin valtuuskunnassa. -Olavi Airaksinen ja Antti Malmivaara ovat osallistuneet Cost B 13 -hankkeeseen Low back pain and its management. -Hannu Alaranta on toiminut yhdistyksemme edustajana Eurooppa Akatemiassa. Yhdistyksen 50-vuotisjuhlat ovat Kalastajatorpalta on varattu juhlia varten pyöreä sali Historiikkitoimikunta on aloittanut juhlajulkaisun suunnittelun. Espoossa

8 Hallituksen puolesta Markku Hupli, puheenjohtaja Kia Pelto-Vasenius, sihteeri

9 Toimintakertomus 2005 Yhdistyksemme 49. toimintavuoden lopulla jäseniä oli 182. Hallituksen muodostivat puheenjohtaja Eero Kyllönen, varapuheenjohtaja Jari Arokoski, sihteeri Paavo Zitting, rahastonhoitaja Mia Liitola ja jäsenet Markku Hupli, Kari Hurskainen sekä Jukka-Pekka Kouri. Hallitus kokoontui vuoden aikana yhdeksän kertaa: 15.1., 4.2. kaksi kertaa, 15.3., 22.4., 27.5., 2.9., ja Yhdistyksen vuosikokouksessa Tuohilammella kuulimme useita esityksiä uudesta eurooppalaisesta alaselkäkivun hoitosuosituksesta (COST B 13). Yhdistyksen jäsenten tieteellisistä esityksistä parhaimmaksi valittiin Timo Rousin olkapään impingement-oireyhtymän tutkimusta koskeva esitys. Läsnä oli 55 henkilöä. Erikoistuville lääkäreille suunnattu kevätkoulutus järjestettiin Käpylän Kuntoutuskeskus Synapsian tiloissa aiheena kliininen tutkiminen fysiatriassa. Järjestäjien ja kouluttajien lisäksi osallistujia oli 23. Yhdistys järjesti fysiatrian erikoistumiskouluttajille strategiapäivät Hirvihaaran kartanossa, Mäntsälässä. Aiheena oli valtakunnallisen lokikirjan laatiminen erikoistuville lääkäreille. Tehdyn työn perusteella saatiin hyvä pohja yhtenäisen lokikirjan laatimiseksi. Muokkaustyö on kesken. Syyskokouksessa Ortonissa kuulimme Anthony Wardin esitykset spastisuuden hoidossa ja fysiatriasta Euroopassa. Läsnä oli 27 yhdistyksen jäsentä. Yleiskokouksessa käytiin läpi ajankohtaisia aiheita. Tieteellinen syyskokous ja illallinen järjestettiin Pfizerin toimitiloissa Helsingissä. Kokouksessa Leena Niemistö ja Jari Ylinen pitivät väitöskirjaesitykset ja Jaro Karppisen dosenttiluennon. Myös Mauri Kallinen esitteli väitöskirjansa ja piti samalla dosenttiluennon. Läsnä oli noin 50 henkilöä. Joulukuun 9. päivä järjestettiin Oulussa hotelli Lasaretissa toinen kliininen tutkiminen fysiatriassa koulutuspäivä, johon osallistui 29 henkilöä. Tulevaan 50v-juhlavuoteen valmistauduttiin taloudellisesti yhteistyökumppaneiden tuella järjestämällä kliininen tutkiminen fysiatriassa koulutuksia. Historiikkitoimikunta on jatkanut juhlajulkaisun kokoamista. Yhdistyksen 50-vuotisjuhlia varten on varattu Kalastajatorpan pyöreä sali. Juhlapäivän ohjelmaa suunniteltiin syksystä alkaen. Fysiatrian kiireettömän hoidon kriteeristöä muokattiin vuoden aikana hallituksen piirissä mm. OYS:n järjestämiltä fysiatriylilääkäripäiviltä saatujen kommenttien pohjalta. Kriteeristö toimitettiin hoitotakuukriteeristöjen valtakunnalliselle ohjausryhmälle. Valtakunnallista kuntoutusosastojen resurssien arviointia varten perustettiin toimikunta vetäjänään Jari Ylinen. Yhdistyksemme pitkäaikainen UEMS-edustaja Jouko J. Salminen jättäytyi tehtävästä ja hänen tilalleen valittiin Eero Kyllönen. Alaosaston edustajana jatkoi Timo Pohjolainen. Toimintavuoden aikana Eero Kyllönen ja Timo Pohjolainen kävivät yhdessä UEMS-kokouksessa. Mats Grönblad on jatkanut TULESvuosikymmenen Suomen koordinaattorina ja Olavi Airaksinen yhdistyksen edustajana TULES-liigassa. Hannu Alaranta on toiminut edustajanamme Eurooppa Akatemiassa. Erityispätevyystoimikunnisssa yhdistyksen jäsenistä olivat: Olavi Airaksinen (kivun hoito), Hannu Alaranta (kuntoutus), Markku Hupli (kuntoutus) ja Pekka Rantanen (musiikkilääketiede). Käypä hoito -suosituksia laativat tai päivittivät: Olavi Airaksinen (virtsainkontinenssi), Hannu Alaranta (aivovamma, selkäydinvamma), Jari Arokoski (lonkka- ja polvinivelrikko) ja Eira Viikari-Juntura (yläraajan rasitussairaudet).

10 Yhdistyksen vuoden 2005 kannatusjäsenistä Orion Pharma vastasi vuosikokoussymposiumin järjestelyistä ja MSD muiden koulutusten/kokousten järjestelyistä ja Pfizer tieteellisen syyskokouksen järjestelyistä. Tuohilammella Hallituksen puolesta Eero Kyllönen, puheenjohtaja Paavo Zitting, sihteeri

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa

syyskokous Helsingissä uudessa Käpylän kuntoutuskeskuksessa yhdessä alaosaston kanssa Vuoden 2002 toimintasuunnitelma Yhdistyksemme toiminta-ajatuksena on kehittää ja ylläpitää jäsenistömme ammattitaitoa sekä kliinisessä että tieteellisessä työssä sekä toimia fysiatrien ja fysiatriaan erikoistuvien

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Joensuu ja sihteeriksi Kaija Vasala. ESITYSLISTA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 29.8.2014, klo 15.30 Paikka: Madetojan Sali, Oulu 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15. 30 2. Kokouksen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006 1.10.2005-30.9.2006 Suomen Traumatologiyhdistyksen perustava kokous pidettiin 29.8.1997 Helsingin Pörssiklubilla. Perustajajäseninä paikalla olivat Eero

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Rekisterinumero 197.136 Alkuperäisten, vuoden 2007 sääntöjen muutos hyväksytty PRH:ssa vuonna 2014. Tärkeimmät muutokset koskivat kannatusjäsenyyttä, nimenkirjoitusoikeuden

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry.

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. Yhdistyksen nimi lyhennetään epäviralliseen muotoon LW ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä

Lisätiedot

Lataa Fysiatria. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Fysiatria Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Fysiatria. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Fysiatria Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Fysiatria Lataa ISBN: 9789516564923 Sivumäärä: 570 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.63 Mb Fysiatrian toiminnan kohteena on erityisesti ihmisen toimintakyky. Fysiatrian kliinisessä osaamisessa keskeisenä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan

Lisätiedot

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Tampereen Seudun Mobilistit ry

Tampereen Seudun Mobilistit ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTA 3 JÄSENET Tampereen Seudun Mobilistit ry Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Mobilistit Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Suomen Vanhempainliitto. 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta

Suomen Vanhempainliitto. 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta Suomen Vanhempainliitto 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistys Vanhempien läsnäolo koulun /päiväkodin arjessa on tärkeää! Toiminta lähtee paikallista tarpeista - luokan tasolla vanhempaintiimi,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.

Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö. 1 Pro Hauhonselkä ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro Hauhonselkä ry. ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki ja toimialueena Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Hauhonselkä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki 1 Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry:n säännöt 16.4.2004 alkaen 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Säännöt Rekisterinumero 25.275 Seuran nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry, Föreningen för

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3)

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Martti Hyvönen 6.11.2006 1 (3) Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Hallitus, c/o Riitta Soinola PL 713, 00101 Helsinki YHDISTYSJÄSENYYS Lääkäriseura Coccyx ry (Association médicale Coccyx) on Ranskassa opiskelleiden

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Jäsenyys ja jäsenhankinta

Jäsenyys ja jäsenhankinta Jäsenyys ja jäsenhankinta Suomen Vanhempainliitto 8.11 Helsinki 24.11.2015 8.11.2017 Vanhempainyhdistys toiminta lähtee paikallista tarpeista perustuu vapaaehtoisuuteen toimii kaikkien lasten ja nuorten

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT PARTIOLIPPUKUNTA KAARINAN SÄDETYTÖT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on partiolippukunta Kaarinan Sädetytöt, josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä KST, kotipaikka Turku

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Akavan Yleinen Ryhmä ry:n säännöt

Akavan Yleinen Ryhmä ry:n säännöt 1/5 Akavan Yleinen Ryhmä ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Akavan Yleinen Ryhmä ry. Yhdistyksen nimen epävirallinen lyhenne on AYR. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Sote- uudistus ja kuntoutus lakiesitysten kommentointi

Sote- uudistus ja kuntoutus lakiesitysten kommentointi Sote- uudistus ja kuntoutus lakiesitysten kommentointi Mauri Kallinen LT, professori Ylilääkäri, puheenjohtaja OYS, lääkinnällinen kuntoutus, Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämisyhdistys KUTKE ry, European

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat

Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat Erikoissairaanhoidon kuntoutus nykytila ja keskeiset ratkaistavat ongelmat Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Kuntoutuksen erityispätevyystoimikunta, puheenjohtaja Kuntoutuspäivät,

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot