Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi"

Transkriptio

1 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012

2 Puheenjohtajan palsta On keskikesän juhlan aika ja yhdistyksemme toiminta on hetken aikaa tauolla. Suomen itämaista tanssia harrastavia yhdistävät kesäfestivaalit ovat myös ohi. Tänä vuonna festivaalit pidettiin Savonlinnassa ja meitä yasminelaisia oli paikalla lukuisa joukko. Itsekin osallistuin jo kolmatta kertaa festivaaleille. Yasmine ry:n Al Aiam Andalous -tanssiryhmä esiintyi upeasti festareitten iltagaalassa Savonlinnasalissa. Ryhmän loistava tekninen osaaminen ja vangitsevan intensiivinen tulkinta kantoi salin viimeiseen penkkiriviin saakka! Festivaaleilla myös ilo huomata taas kerran miten hyvä maine tasokkaan opetuksen järjestäjänä yhdistyksellämme on Suomessa itämaisen tanssin opettajien ja harrastajien parissa! Tätä kirjoittaessani syksyn lukujärjestys on valmistumassa julkaisukelpoiseksi. Tunteja on tarjolla kaikille tasoille, myös lapsille ja nuorille. Nuorten ryhmän opettaja ei ole vielä tiedossa, mutta tunti tarjotaan ja toivon, että löydämme opettajan kesän aikana. Jatko- ja edistyneitten tunnilla meillä on tänä syksynä uusi opettaja, Katerina Timonen, joka on muuttanut Ouluun Venäjältä. Voit lukea hänen haastattelunsa tästä lehdestä. Uutta on myös opettajien mentorointi. Syyslukukauden muutamilla kursseilla on mukana opettajaksi koulutettava, jota kurssin varsinainen opettaja ohjaa omalla mallillaan ja antaa ohjattavalleen pieniä opetustehtäviä toteutettavaksi tunnin aikana. Näin pyrimme turvaamaan Yasminen ry:n laadukkaan opetuksen jatkuvuuden ja taitavien, opettamisesta kiinnostuneiden tanssijoidemme nousun opettajakuntaan. Tästä lehdestä voit lukea myös Yasmine ry:n nykyisestä taloustilanteesta. Kiinteät kulut, kuten salin vuokra ja opettajien palkat ovat kohtuullisen vakiintuneita. Jäsenmäärä on valitettavasti pienentynyt ja sitä kautta yhdistyksen tulotkin kevään aikana. Olemme hallituksessa joutuneet toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi tekemään päätöksiä kulujen pienentämiseksi ja tulopuolen kasvattamiseksi. Kurssien toteutuminen kovin pienillä osallistujamäärillä ei ole tässä taloustilanteessa mahdollista, vaan kulujen kattamiseksi tarvitsemme kullekin kurssille niin paljon maksaneita kurssilaisia, että kiinteät kulut voidaan kattaa. Kurssin toteuttamisesta päätetään viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen pidettävässä hallituksen kokouksessa. Jos ilmoittautuneiden määrä on liian pieni, kurssi ei voi toteutua ja saat tiedon asiasta. Saat tiedon myös siitä, jos kurssi on täynnä, etkä mahdu enää mukaan. Tämä on tuiki harvinaista! Jälki-ilmoittautumisia voimme periaatteessa ottaa vastaan vain jo toteutettavaksi päätetyille kursseille, joilla on tilaa. Ilmoittaudu siksi kursseille viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä, jotta riittävä määrä osallistujia on ajoissa tiedossa. Jos sinuun ei oteta yhteyttä, kurssi toteutuu! Useimmat meistä yasminelaisista ovat hyvin sitoutuneita harrastukseensa. Vuodenvaihteessa tehdyssä jäsentyytyväisyyskyselyssä yhdistyksen toiminnasta nousi esiin pääasiassa positiivisia asioita. Uskon, että haluamme säilyttää toimintamme elinvoimaisena. Nyt Yasminen toiminnan turvaamiseksi on tärkeää saada uusia harrastajia mukaan ja aktivoida entisiä jäseniämme takaisin Yasminen tanssitunneille. Mainostaminen on kallista ja jäämme siksi suurten liikuntakeskuksien ja - seurojen varjoon. Jos olet facebookissa, voit halutessasi käydä tykkäämässä sivujamme ja jakaa omille sivuillesi tapahtumiamme. Voit myös levittää kurssimainoksia omaan lähiympäristöösi, kauppojen yms. ilmoitustauluille. Yhdistys ja sen tapahtumat ovat näkyvissä nyt Amusa -

3 kulttuuritorilla valtakunnallisestikin. Olemme yhdistyksenä nyt myös Pohjois- Pohjanmaan Liikunta ry:n jäsen. Nämä kanavat nettisivujemme ohella lisäävät näkyvyyttämme. Yasminen ry on suhteellisen pieni tanssiyhdistys. Toimintamme perustuu siksi paljolti talkootyön varaan. Osa meistä on yhtä aikaa yhdistyksen toimijoita sekä asiakkaita tanssitunneilla. Tässä lehdessä on tarjolla useita tehtäviä, joita Yasmine ry:ssä hoidetaan perinteisen yhdistystoiminnan mukaisesti talkoovoimin. Vetovuoron on aina hyvä välillä vaihtua! Vastuutehtävät vievät aikaa, mutta yhteinen toiminta antaa myös paljon korvaukseksi, sen tiedän. Toivon, että joukostamme löytyy uusia, aktiivisia naisia lehdessämme esillä olevia vastuutehtäviä hoitamaan. Ota rohkeasti yhteyttä, jos kiinnostuksesi jostakin tehtävästä herää, sinulla on aikaa ja koet omaavasi tehtävässä tarvittavia taitoja. Olet todella tervetullut ja tarpeellinen. Apua ja neuvoja saat varmasti edelliseltä tehtävää hoitaneelta! Tärkeintä on kuitenkin, että löydät lukujärjestyksestä itsellesi sopivan tanssiryhmän ja saat itsellesi virkistystä ja hyvää mieltä harrastuksesi kautta. Laita kalenteriisi viimeiset ilmoittautumispäivät ja muista ilmoittautua! Kätevimmin se käy suoraan nettisivujemme kautta. Lämmintä, rentouttavaa kesää. Nähdään salilla elokuussa kesä 2 tunneilla tai viimeistään syyslukukaudella! Tuula Wallenius Yasmine ry:n puheenjohtaja

4 ******************** Merkkaa kalenteriisi Ilmoittautumiset viimeistään kesälukukauden II jaksolle Viikot Kesäkauden II jakso. Tanssisalin siivoustalkoot viikolla 31. Ilmoittautumiset syksyn tunneille viimeistään 24.8! Syksyllä opetusta on viikoilla poislukien koulujen syyslomaviikko. Helsingin itämaisen tanssin yhdistys Masrah ry:n 20-vuotisjuhla Helsingissä ******************** SIIVOUSTALKOOT SALILLA VIIKON 31 AIKANA! Salin perinteinen suursiivousviikko on vko. 31. Suursiivoukseen kuuluu salin ja kellarikomeron tarkempi siivous ja porukalla se sujuu nopsaan. Jos useampi ilmoittautuu mukaan siivoamaan, urakasta selvitään päivässä. Parin siivoojan voimin menee pari päivää. Salin normaalista viikkosiivouksesta vastaavat Katri Jokikokko ja Anna Niemistö. Katri on luvannut ohjeistaa ja neuvoa suursiivoukseen osallistuvia pesuaineiden yms. suhteen. Ilmoittaudu puheenjohtajan s-postiin ja kerro, milloin viikon 31 aikana pääset siivoamaan porukalla. Kokoan porukan ja sovitaan virvokkeista ja evästyksestä!

5 Kesä II tunnit ja tuntien kuvaukset Loppukesällä on vielä tanssitunteja. Kursseille voi ilmoittautua yhdistyksen nettisivullla ( jättämällä viestin yhdistyksen puhelinnumeroon ( ), lähettämällä sähköpostia kurssisihteerille tai toimittamalla ilmoittautumislomake kurssisihteerille. Voit tuoda ilmoittautumislomakkeen salin postilaatikkoon tai lähettää sen (Yasmine/kurssisihteeri, Isokatu 84, Oulu). Kesäkurssien ilmoittautumislomakkeen löydät myös tämän lehden lopusta. Kesä II, viikot (4 x 75 min) Sitovat ilmoittautumiset mennessä Maanantai: Tiistai: Alkeisjatko, klo , Sari-Maaria Sarkkinen, hinta 30 Pieniä tanssillisia sarjoja alkeita kertaillen ja alkeisjatkon liikkeitä opetellen. Perustaso, klo , Sari-Maaria Sarkkinen, hinta 30 Opetellaan lisää perusliikkeitä alkeiden ja alkeisjatkon jälkeen sekä kerrataan jo aikaisemmin opittuja. Tehdään niistä sarjoja. Sopii myös niille, jotka haluavat tulla kertaamaan. Musiikkivalintana sekä poppisbiisejä että klassisempaa musiikkia. Keskitaso, klo , Mira Anttila-Leinonen, hinta 30 An Eznak Ya Maalem (3:25). Kepeä, naisellinen ja ilmaisuvoimainen popbaladikoreografia Rolan kappaleeseen, jossa hunaja ja pippuri yhdistyvät katkeransuloiseksi keitokseksi. Jatkotaso, klo , Mira Anttila-Leinonen, hinta 30 El Hantour (3:53). Kevätnäytöksessä suuren suosion saavuttanut rehevä ja maanläheinen shaabi Aminan kappaleeseen, joka ei jätä ketään kylmäksi! Vahvaa tekniikkaa ja tulkintaa sopivalla rempseydellä ja huumorilla höystettynä. ******************************************************************************************

6 SYKSYN 2012 LUKUJÄRJESTYS Kursseille voit ilmoittautua yhdistyksen nettisivullla ( jättämällä viestin yhdistyksen puhelinnumeroon ( ), lähettämällä sähköpostia kurssisihteerille tai toimittamalla ilmoittautumislomakkeen kurssisihteerille. Voit tuoda ilmoittautumislomakkeen salin postilaatikkoon tai lähettää sen (Yasmine/kurssisihteeri, Isokatu 84, Oulu). Ilmoittautumislomakkeen löydät myös jäsenkirjeen lopusta. SITOVAT ILMOITTAUTUMISET MENNESSÄ! klo MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Seniorileidit Anna Salminen x60min 23. Perustaso 27. Jatkotaso 30. Rumbita 33. Alkeisjatko 36. Lapset Liisa-Maria Lehto Pirjo Huusko Pirjo Huusko Anna Salminen klo x75 min 12x75 min 12x75 min 12x75 min Matilda Ristola 12 x 60 min Tekniikka 28. Edistyneet 31. Alkeet 34. Jatko/edistyneet Anu Alatyppö Katerina Timonen Anna Salminen Katerina Timonen 12x75 min 12x75 min 12x75 min 12 x 75 min Keskitaso 29. Nuoret 32. Perus/keskitaso Sari-Maaria Sarkkinen Anna Salminen 12x75 min 12x75 min 12x75 min Tarkemmat kurssikuvaukset ilmestyvät myöhemmin kesällä lähetettävässä jäsenkirjeessä. ******************************************************************************************

7 Yasmine ry:n hinnasto alkaen OULUN ITÄMAISEN TANSSIN YHDISTYS, YASMINE ry. Hinnat alkaen Tanssikurssin pituus Jäsen (ei jäsen ) 12 x 75 min 95 (120) 12 x 60 min 76 (101) 6 x 75 min 48 (61) 6 x 60 min 38 (51) 4 x 75 min 32 (45) 4 x 60 min 26 (39) 3 x 75 min 25 (38) 3 x 60 min 20 (33) yksittäiset tanssitunnit 10 (15) Lyhytkurssit hinnoitellaan erikseen kustannusten mukaan. /h vähintään 7 (10) Salivuokra /h 15 (20) Avainpantti (palautetaan) 15 - Maksukäytännöistä Kerrataan jälleen yhdistyksen maksu- ja kurssien korvauskäytänteet. Muistathan, että Yasmine ry: ssä voidaan joustaa maksukäytännöissä kuten laskun eräpäivän siirto tai kurssimaksun osamaksu. On tärkeää, että teet ajoissa aloitteen maksujärjestelyjen sopimisesta (= ennen laskun eräpäivää). Otathan siis yhteyttä yhteyttä taloudenhoitaja@yasmine.fi. Kurssi- ja jäsenmaksuja maksaessasi muista aina käyttää viitenumeroa. Muista maksaa eräpäivään mennessä. Näin varmistat kurssille pääsysi. Kurssia ei voi enää perua sen alettua. Lyhytkurssimaksu tulee olla suoritettuna ennen kurssille tuloa.

8 Tunneilta poisjäänti ei ole peruutus eikä katkaise maksuvelvollisuutta. Karhulaskuihin lisätään 5 viivästysmaksu. Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että jäsen- ja kurssimaksut (myös edellisiltä lukukausilta) on maksettu. Uusilla jäsenillä on mahdollisuus yhteen tutustumiskertaan ennen sitoutumistaan yhdistyksen toimintaan. Mikäli harrastus ei jatku tutustumiskerta voidaan laskuttaa erillisenä tuntina. Yksittäisen tanssitunnin hinta 10 sekä toimistokuluja. Kurssikäytänteistä Kurssien hinnat määräytyvät tanssitunnin pituuden mukaan: 60 minuutin tanssitunnin hinta on 76 /lukukausi 75 minuutin tanssitunnin hinta on 95 /lukukausi yhdessä lukukaudessa on aina 12 tuntia. Tanssikurssin voit maksaa myös Smartum liikunta ja kulttuurisetelillä. Ota yhteyttä taloudenhoitajaan: taloudenhoitaja@yasmine.fi. Tuntien korvaaminen Kesken lukukauden kurssin keskeyttävän on tehtävä kirjallinen hakemus hallitukselle, mikäli haluaa saada kurssimaksunsa palautetuksi. Palautettavasta summasta vähennetään käytyjen tuntien tuntimaksu ja 5 toimistokuluja. Jäsenellä on oikeus korvata enintään 5 poissaoloa omalta viikkotunniltaan millä tahansa muulla viikkotunnilla. Korvausoikeus ei siirry seuraavalle lukukaudelle. Jäsenmaksuista Kaikki jäsenet maksavat jäsenmaksun vuosittain. Jäsenmaksu vuonna 2012 on 25. Liityttäessä jäseneksi 1.7. jälkeen jäsenmaksu puolitetaan. Yhden viikonlopun aikana toteutettavan tutustumis-alkeiskurssin hinta sisältää jäsenmaksun loppuvuodelle. Jäsenmaksuille on selkeä peruste. Jos emme maksaisi jäsenmaksuja, meidät voitaisiin katsoa liiketoiminnan harjoittajiksi ja lukukausimaksun hintaan rapsahtaisi arvonlisävero. Tämä tulisi meille harrastajille kalliimmaksi kuin jäsenmaksun maksaminen. Teksti: Pirjo Ruha *******************************************************************************************

9 Yasmine etsii osaavasta jäsenistöstään henkilöitä seuraavanlaisiin tehtäviin A Palkanlaskijaa alkaen 1/2013 Yasmine on työnantaja, joka työllistää useita tuntiopettajia; samanaikaisesti 6-8 opettajaa. Maksamme opettajillemme palkat muutamia kertoja vuodessa, lähinnä kurssijakson päättyessä, sekä vieraileville opettajille erikseen sovittuina ajankohtina. Hoidamme työnantajavelvoitteita kuten maksamme eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja yms. Palkanlaskenta on hoidettu vuosina talkootyönä, vuosina ostopalveluna ja vuodesta 2013 alkaen hoidetaan, taloudellisen tilanteen vuoksi, ensisijaisesti talkootyönä. Palkanlaskijan tehtäviin kuuluu: palkkalaskenta tunti-ilmoitusten perusteella palkkalaskelman toimittaminen opettajille palkkatulosteet kirjanpitoa varten maksutiedot tilinkäyttöoikeuden haltijalle palkan maksua varten palkkahallinnon aineiston arkistointi kuukausi- ja vuosi-ilmoitukset viranomaisille Palkanlaskennassa käytetään soveltuvaa ohjelmistoa; tällä hetkellä yhdistyksellä ei ole käytössään omaa ohjelmistoa. Palkat on aiemmin laskettu excelillä ja viimeksi Verohallinnon palkat.fi sovelluksella. Palkanlaskija voi toimia hallituksen ulkopuolella tai hallituksessa. Palkanlaskijan tehtävät voi yhdistää tehtävään B Kirjanpitäjä ja/tai C Jäsenrekisterivastaava/laskuttaja. Lisätietoja: Pirjo Ruha pirjo.ruha@pp.inet.fi B Kirjanpitäjää 1/2013 alkaen Yasmine on muiden yhdistysten tavoin kirjanpitovelvollinen. Tositteita vuosittain on noin 150. Kirjanpito tehdään enintään 3 kk jaksoissa, jotta saadaan tuotettua taloudellista tietoa hallituksen käyttöön. Kirjanpito on hoidettu vuosina talkootyönä, vuosina ostopalveluna ja vuodesta 2013 alkaen hoidetaan, taloudellisen tilanteen vuoksi, ensisijaisesti talkootyönä.

10 Kirjanpitäjän tehtäviin kuuluu tositteiden numerointi ja arkistointi tiliotteiden, viitesiirtolomakkeiden ja tositteiden yhteneväisyyden tarkistus (viitesiirrot ja tiliotteet toimittaa tilinkäyttöoikeuden omaava) tulojen ja menojen vienti kirjanpito-ohjelmaan sähköisessä muodossa toimitettu kirjanpitotiedosto puheenjohtajalle ja taloudenhoitajalle tilikauden tilinpäätöksen laatiminen Kirjanpito on tehty kirjanpito-ohjelmalla, viimeksi TAPPIO nimisellä ohjelmalla. Tällä hetkellä yhdistyksellä ei ole omaa kirjanpito-ohjelmaa. Kirjanpitäjä voi toimia hallituksen ulkopuolella tai hallituksessa. Kirjanpitäjän tehtävät voi yhdistää tehtävään A Palkanlaskija ja/tai C jäsenrekisterivastaava/laskuttaja. Lisätietoja: Pirjo Ruha pirjo.ruha@pp.inet.fi C Jäsenrekisterivastaavaa/laskuttajaa 1/2013 alkaen Tammi-maaliskuun ajan olet oppimassa laskutusta nykyisen tehtävänhoitajan kanssa. Laskutuksessa käytetään Passeli-ohjelmaa. Sillä tuotetaan sekä jäsen- että kurssimaksut ja toimitetaan jäsenille pääasiassa sähköpostitse suoraan ohjelman tulosteena. Vuodessa on useita laskutusjaksoja: tammikuussa jäsen ja kevätkurssit huhtikuussa kesä 1 kurssit elokuussa kesä 2 kurssit syyskuussa syksykurssit Ympäri vuoden laskutetaan yksittäisiä uusien jäsenien jäsen- ja kurssimaksuja, salivuokria, esiintymistuloja, mainostuloja jne. Maksuseuranta ja maksumuistutukset kuuluvat laskuttajan työhön, samoin kuin jäsenmaksun maksaneiden kirjaaminen jäseniksi. Jäsentietojen ylläpitäminen on tärkeää tiedonkulun kannalta. Jäsenrekisteristä voidaan tuottaa joitakin koosteita hallituksen ja opettajien käyttöön. Laskuttaja toimittaa tositeaineistoa kirjanpitäjälle.

11 Jäsenrekisterivastaava/laskuttaja voi toimia hallituksen ulkopuolella tai hallituksessa. Tehtävät voi yhdistää tehtävään A Palkanlaskija ja/tai B Kirjanpitäjä. Lisätietoja: Pirjo Ruha pirjo.ruha@pp.inet.fi Kehittämisen mahdollisuuksia sisältyy kaikkiin em. tehtäviin. D. Esiintymisvastaavan tehtävä Yasmine tarjoaa nettisivuillaan tanssiryhmien tai yksittäisten tanssijoitten esityksiä ja näytetunteja (keikkoja) eri tilaisuuksiin, esimerkiksi työyhteisöjen juhlat tai virkistyspäivät, merkkipäivät, polttarit. Esiintymisvastaava on hoitanut tätä tehtävää. Tehtävä on erittäin tärkeä, koska yhdistyksemme saa esiintymisien kautta näkyvyyttä. Myös tanssijat ja opetustuokioita vetävät saavat hyvää esiintymiskokemusta ottaessaan keikkoja vastaan! Tehtävään kuuluu pääasiassa: Keikkapyyntöjen vastaanotto s-postilla tai puhelimitse. Keikan tiedot: aika, paikka, minkä tyyppinen tanssi / näytetunti, kohderyhmä, toive tanssijoitten määrästä jne. Keikan välittäminen s-postilla tai puhelimitse mahdollisille esittäjille tai näytetunnin pitäjille. (Keräämme käytettävissä olevien harrastajiemme joukosta s-postilistan sekä puhelinnumerot). HOX: Keikan vastaanottaja /vastaaottavat sopivat itse tarkemmin seuraavat asiat: sopiminen asiakkaan kanssa keikan toteuttamisesta, palkka keikasta, minkälainen tila, miten musiikin soitto hoituu, pukutilat ym. oleelliset tiedot. Jos keikasta on tullut rahapalkkaa, esiintyjät hoitavat tiedot esiintymisvastaavalle. Hän hoitaa laskutustietojen ilmoittamisen rahastonhoitajalle. Esiintyjä saa sen jälkeen osuutensa keikasta. Yhdistyksen puhelin on esiintymisvastaavan käytössä, paitsi kursseille ilmoittautumisen aikana. Pyrimme myös kehittämään nettisivuillemme keikkapyyntölomakkeen, kun saamme yhdistykselle uudet sivustopohjat. Lisätietoja: Tuula Wallenius puheenjohtaja@yasmine.fi E. Yasminen verkkosivujen ( uusija Verkkosivut ovat tärkeä yhdistyksen käyntikortti. Sivut ovat myös tärkeä viestinnän väline yhdistyksen jäsenille. Yasminen verkkosivut kaipaavat uusimista sekä ulkoasullisesti että sivujen hallinnoinnin suhteen. Yasmine hakeekin joukostaan projektiluontoiseen tehtävään henkilöä tai henkilöitä, jotka siirtäisivät Yasminen verkkosivut alustalle, joka mahdollistaisi sivujen helpon päivittämisen ja kykyaikaisten

12 tehosteiden, liitteiden ja linkitysten tms. käyttämisen sivuilla. Tehtävään sisältyy myös verkkosivujen ulkoasun suunnittelun yhdessä Yasminen hallituksen kanssa. Lisätietoja: Tuula Wallenius tai Mari Katvala ********************************************************************************************** Yasminen talouskatsaus 2011 Tulopuoli n koostui viikkotunneista 73% jäsenmaksuista 9% näytöstulosita 12% sekalaiset 6% (mm. lyhytkurssit, esiintyminen, salin käyttö) Tärkeimmät menoerät ovat palkkamenot (sis. henkilösivukulut) 53% vuokrat 27% näytösmenot (muu kuin palkka) 5% taloushallinto 5% sekalaiset 10% (mm. salin käyttötavarat, mainokset ) Vuodelta 2011 voittoa Rahatilanne on vuoden päättyessä vakaa. Velkoja ei ole, maksusaatavia vähäisesti. Jäseniä vuoden lopussa oli 247. Vertailua edellisiin vuosiin Vuodet olivat ns. hyviä vuosia merkittävästä vuokrankorotuksesta huolimatta. Silloinen hallitus varautui tiedossa olevaan vuokrankorotukseen useamman vuoden sopeutusohjelmalla ja onnistui tehtävässä hyvin. Vuodet olivat hieman tappiollisia vuosia: tulot olivat liian vähäiset silloiseen kulurakenteeseen nähden. Vuonna 2011 sujui taloudellisesti siis hieman paremmin kuin vuodet , mutta heikommin kuin vuodet Isona yksittäisenä hankintana mainittakoon tanssimatto, muutoin merkittäviä hankintoja ei tehty.

13 Näkymä kuluvaan vuoteen 2012 ja tulevaisuuteen Vuoden 2012 alkuneljännes tammi-maaliskuu osoitti tulojen merkittävää laskua. Yhdistyksen jäsenmäärä on laskenut noin 160 jäseneen. Vähenevä jäsenmäärä tarkoittaa myös tanssijamäärän laskua. Jo pitkään on ollut havaittavissa, että kevätkauden tanssijamäärä on pienempi kuin syyskauden. Selityksenä lienee se, että näytösharkat vievät tanssijoittemme vapaa-ajasta tanssille käytettävissä olevan ajan ja voimat niin, etteivät he ehdi / jaksa enää maksullisille viikkotunneille. Kevätnäytöksen lipputuloista on lähes kaikkina vuosina jäänyt rahaa muiden menojen katteeksi. Jopa kesäkauden vuokrien verran! Tänä vuonna näin ei tule tapahtumaan, sillä Pikisalin vuokra oli kovin korkea. Vain poikkeustilanteissa turvaudutaan näin kalliin salin käyttöön ja tänä vuonna oli juuri sellainen tilanne. Onneksi muutamana vuotena on kerätty voittovaroja kassaan ja näillä nyt rahoitetaan yhdistyksen toiminta. Vuodesta 2012 on kehittymässä reippaasti tappiollinen. Vain tappion määrää voidaan yrittää pienentää kuluja karsimalla ja tuloja lisäämällä. Tällä tavoin toiminta ei voi jatkua 2-3 vuotta pidempään, sillä aiempien vuosien aikana kerätty kassa kulutetaan loppuun. Hallitus on reagoinut taloudelliseen tilanteeseen tekemällä kulurakennetta hieman oikaisevia päätöksiä mutta se yksin ei riitä. Uusia ideoita ja tuoreita voimia tarvitaan kehittelemään Yasminen toimintaa! Teksti: Pirjo Ruha ************************************************************************************************ Muistoni Zikrayati Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys, Yasmine ry:n kevätnäytös Oulun kaupunginteatterin Pikisalissa Yasmine ry:n kevätnäytöksessä avattiin muistojen albumi noin 60 tanssijan voimin. Vanhojen elokuvien ja valokuvien henkeen toteutetussa näytöksessä katsoja pääsi kurkistamaan monenkirjaviin ja tunnelatautuneisiin tanssimuistoihin: ikään kuin lavasteisiin ripustetut valokuvakehykset ja taustalle tanssien välissä heijastetut nostalgiset valokuvat, sekä eri-ikäisten esiintyjien tanssit olisivat herättäneet henkiin jonkun vaiheikkaan elämänsä iloja ja suruja muistelevan naisen valokuva-albumin. Kellastuneiden sivujen haalistuneet kuvat leimahtivat musiikin ja tanssin myötä värikkäiksi ja eläväisiksi muistoiksi. Lavalla nähtiin laaja skaala eri tanssityylejä ja koko tunteiden kirjo.

14 Terhi Jyrinki. Kuva Harri Jyrinki. Pääsin pitkästä aikaa itse katsomon puolelle seuraamaan Yasminen kevätnäytöstä oman tanssiharrastuksen tauon vuoksi. Oli rentouttavaa ja nautinnollista katsoa tuttujen tanssijoiden vuoden harjoittelun ja työn tuloksia, sekä havaita kehitystä taidoissa. Jo näytösjuliste, käsiohjelma ja lavastus lupasivat yhtenäisen tyylikästä, harkittua ja viimeisteltyä kokonaisuutta ja johdattelivat näytöksen teemaan, lämminhenkiseen muistojen kavalkadiin. Lavasteeksi taustaverhoihin aseteltu pallomeripalloista koottu jättimäinen muistojen helminauha oli myös maininnan arvoinen riemastuttava oivallus. Koska näytös oli toteutettu ilman minkäänlaisia juontoja, käsiohjelma oli informatiivinen sisältäen runsaasti tanssien taustatietoja: luonnehdintoja tyylilajeista ja koreografioiden syntyyn vaikuttaneista seikoista, sekä pätkiä laulujen sanoituksista. Hienostuneita klassikoita estradilla Näytöksen aloitti Farid El Atrachen säveltämä klassikko Rakset Kahramana, johon Mira Anttila- Leinosen vanhan ajan hengessä toteuttaman tyylikkään ja vivahteikkaan koreografian tanssi ylväs ja hillitty, mutta ilmeikäs elokuvan kaunotar Terhi Jyrinki. Hieman rahiseva musiikki johdatti vanhahtavaan tunnelmaan, ja lavasteisiin aluksi heijastetun vanhan valokuvan sulokas tanssijatar ilmestyi hetkeä myöhemmin kohtalokkaasti valonhämystä tanssimaan niin elämän varjoja kuin valoakin. Tanssijan kasvoilta kuvastui haikeutta, kaihoa, tuskaa ja elämänjanoa. Vastapainona paatokselle ja dramatiikalle nähtiin myös katsomoon suotuja leikkisiä silmäyksiä ja hymyä - Terhi oli saanut tanssi-ilmaisuunsa syvyyttä. Koskettavan ja tunteikkaan tanssin arvokasta ja tyylikästä luonnetta korostivat mustan puvun selkeät linjat, puhtaanvalkea silkkihuivi, sekä strassien ylellinen kimallus puvussa ja koruissa. Muistojen soljuminen katsojan eteen jatkui keskeytyksettä ilman välijuontoja niin ikään egyptiläisen elokuvan kulta-ajan hengessä Mohammed Abdel Wahabin Zainan ja seuraavan tanssin myötä, jonka koreografia oli Jaana Lindroosin käsialaa ja sovitus tanssija-duo Anna Salmisen ja Sari-Maaria Sarkkisen. Tanssijoiden keskinäinen kommunikaatio, tilankäyttö ja intensiivinen kontakti yleisöön tekivät seesteisestä tanssista nautinnollisen katsoa. Iki-ihana musiikki, tanssin hauskat jipot ja tanssijoiden lavasäteily oli pettämätön yhdistelmä. Alun estraditanssien ylevä tunnelma jatkui vielä lasten ryhmän tanssissa Ah Ya Zein, johon koreografian oli tehnyt ja ohjannut Jenni Björk. Pienet suloiset tanssijanalut liihottivat lavalla pinkeissä mekoissaan valkoisine huiveineen kuin sadun prinsessat.

15 Kansantanssien väriä ja juurevaa voimaa Ensimmäisen näytöksen loppupuoli kuljetti muistojen kudelmaa kohti juurevampia tunnelmia ja ryhmätansseja. Anu Alatyppö oli tehnyt ryhmälleen näpsäkän ja vaihtelevan koreografian Raksit Al Mizmar. Tässä saidikeppitanssissa oli hauskaa vuoropuhelua ja soolo-osuuksia, hienoja ja sujuvia vaihtoja kuvioissa, sekä napakkaa ja letkeää keskivartalotyöskentelyä. Ryhmä oli hyvin yhteen hitsautunut, joskin kontaktin ottaminen yleisöön oli vielä hieman varovaista. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt esityksestä nauttimista. Näytöksen hilpein tanssi oli ehdottomasti nuubialaistanssi El Walad Da & Nouba Waladia, jonka koreografia oli Mahmoud Redan ja Anu Alatypön. Anna Salminen oli ohjannut tanssin senioriryhmälleen, joka hempeänsävyisissä puvuissaan ja hunnuissaan tanssi viehättävästi seurassaan kaksi rehvakkaasti tanssivaa viiksekästä nuubialaismiestä (Anna Salminen ja Sirpa Niemelä). Miesten vakuuttava elehdintä ja tuimat ilmeet ihastuttivat ja saivat yleisön nauramaan. Katsojalle välittyi tanssin iloa ja kommunikaatiota aidoimmillaan, sekä lämpimiä muistoja! Senioriryhmän nuubialaistanssi ja miehinä Anna Salminen ja Sirpa Niemelä. Kuva Harri Jyrinki. Vahvaa tulkintaa ja kylmiä väreitä katsomoon tarjoili Pirjo Huuskon henkeäsalpaavan tiivistunnelmainen mustalaistanssi Vivir un Cuento de Hadas. Dramaattiset eleet, rehevät liikkeet, flamencovaikutteet, intensiivinen kontakti yleisöön ja todellinen lavakarisma vakuuttivat ja ihastuttivat. Salaperäisen madamen puvustus vei ajatukset kauas Intiaan ja jonnekin historian hämärään. Tämä soolo oli ehkä kuvitteellisen albumin omistajan muisto paitsi syvistä tunteista, myös itämaisen tanssin syvistä ja polveilevista juurista kaukana idässä. West Naima oli Anu Alatypön ryhmälleen koreografisoima rumpusoolo, jossa oli sopivasti sooloosuuksia ja vielä lisää vaihtelua tuovia hienoja paikanvaihtoja. Ryhmä oli yhdenaikainen ja taitava, mutta paljettikankaisten kokopukujen välkehdintä näyttämövaloissa hieman söi mehevimpien värinöiden ja vatsapotkujen näkymistä katsomoon. Tässäkin ryhmässä olisin kaivannut vielä rohkeampaa kontaktin ottamista yleisöön.

16 Mira Anttila-Leinosen shaabi-tanssi El Hantour sai allekirjoittaneen lähes hurmokseen: kylmiä väreitä, liikutusta ja hersyvää naurua ei voinut pidätellä tätä katsoessa. Miran mimiikka ja vuoropuhelu musiikin kanssa riemastutti, ja tämän itsetietoisen kansannaisen rehevä, taitava ja uskomattoman voimakas liikehdintä hämmästytti: oli kuin hänen keskivartalonsa olisi ladattu täyteen sähikäisiä. Tämä soolo oli kerrassaan nautittavaa katsottavaa, ja vei katsojan Kairon kaduille! Näytöksen valaistus oli kauttaaltaan onnistunut, mutta erityisesti tässä tanssissa valaistus toimi hienosti vaihtelevien tunnelmien tehostajana. Ensimmäisen näytöksen päätti tyylikkäästi perinteinen estraditanssi Aziza, jonka koreografian oli laatinut ja ryhmätanssiksi sovittanut Tuula Tasala-Lappalainen. Tanssi oli kaihoisan kaunis, ylväs ja taidokas, ja sen ryhmäsovitus vaihteleva ja mielenkiintoinen. Ryhmä otti yleisönsä, ja erityisesti tanssijoista mieleen jäi jo toisen polven yasminelainen, sädehtivä Matilda Ristola, joka nyt oli saanut tekniikan hallinnan lisäksi roimasti esiintymisvarmuutta ja todellista lavasäteilyä. Villistä fuusiosta takaisin perinteisiin Toinen näytös alkoi dramaattisesti ja salaperäisesti Yasminen näytöksissä ennennäkemättömään Gothic Bellydance - tyyliin tanssilla Angel, jonka koreografian olivat tehneet tanssijat Katriina Rekinen ja Minna Kraatari. Tämä äiti-tytärduo oli vaikuttava ilmestys. Tanssijat loivat ympärilleen synkän sähköisen tunnelman - heidän välillään vallitseva jännite tuntui olevan käsin kosketeltavissa. Mustanpuhuvat olemukset, upeat värinät, lattialiikkeet ja laajat taivutukset vetosivat yleisöön. Muistojen helminauhassa on selvästi oma sijansa myös pimeillä ja pelottavilla muistoilla. Katriina Rekinen ja Minna Kraatari. Kuva Harri Jyrinki. Siirtymän pimeydestä valoon muisteloissa toi Tuula Heikkilän lumoavan kaunis tanssi Ice Queen. Säteilevä ja täydellisen läsnä oleva Tuula oli hohtavine isis-siipineen ja upean hallittuine keskivartalon liikkeineen kuin jumalatar tässä vauhdikkaassa ja dramaattisessa tanssissa, joka oli Kati Rekinen ja Minna Kraatari. Kuva Jenni Björk. Tuulan ensimmäinen oma koreografia. Seuraavaksi muistojen helminauhaan liittyi Shakiran tahtiin Rumbitan alkeistason ryhmä tanssillaan Ojos Asi, jonka koreografia oli Kirsi Kannaksen käsialaa, ja näyttämösovitus sekä ohjaus Pirjo Huuskon. Vaikka kaikki tanssijoiden liikkeet eivät olleetkaan aivan yhdenaikaisia, upean värikäs ryhmä toi lavalle annoksen lattarimeininkiä, asennetta, tanssin iloa ja aistikkuutta!

17 Kuin raikas keväinen tuulahdus oli kolmen sulottaren poppistanssi Daiman Fin Bali, jonka koreografia oli Taikku Hyvösen ja näyttämösovitus tanssijoiden. Nuoren polven yasminelaiset Sofia Ikonomidis, Minna Kraatari ja Matilda Ristola tanssivat taitavasti ja pilke silmäkulmassa hyvin yhteen ja toivat muisteloihin pirteää tyttöenergiaa. Matilda Ristola, Sofia Ikonomidis ja Minna Kraatari. Kuva Harri Jyrinki. Taas aivan toisenlaisiin tunnelmiin vei Rumbitan jatkoryhmän tanssi Peligro, jonka koreografia oli niin ikään Kirsi Kannaksen ja näyttämösovitus Pirjo Huuskon. Tanssijat tuimine ilmeineen ja flamencokenkineen aikaansaivat musettehaitarin tahdissa kohtalokkaan, tyylikkään ja nostalgisen vaikutelman. Asennetta löytyi erityisesti Jenna Huuskon esiintymisestä. Tuliset tunteet tiivistyivät huippuunsa andalusialaistanssissa Al Aiam Andalus. Pirjo Huuskon taiturimainen koreografia ja tyylikkäisiin verenpunaisiin samettimekkoihin ja mustaan pitsiin sonnustautunut ryhmä oli uljas näky. Nautin erityisesti tanssin kekseliäistä näyttämökuvioista ja paikanvaihdoista, vaativista rytminvaihdoksista, kipakoista flamencokoputuksista, koko ryhmän hyvin yhteen treenatuista käsiliikkeistä ja sielukkaasta eläytymisestä. Valitettavasti taiturimainen keskivartalotyöskentely ja erityisesti lukuisat värinäkohdat jäivät hieman piiloon raskaiden samettihelmojen poimuihin. Ehkä jonkinlainen koristelu tai huivi lanteilla olisi välittänyt nämäkin tärkeät ja herkät nyanssit vielä tehokkaammin katsomoon saakka. Kaikkien näytöksen esiintyjien yhteinen loppukiitos oli Pirjo Huuskon suunnittelema lopputanssi Zikrayati Muistoni, jonka koreografian ja ohjauksen olivat yhdessä toteuttaneet Anu Alatyppö, Jenni Björk, Tuula Heikkilä, Pirjo Huusko ja Anna Salminen. Vanhojen elokuvien hengessä tehty tanssi alkoi valkokankaalle heijastetulla rätisevällä Yasmine Presents -alkukuvalla, jonka myötä ikään kuin näytöksen ympyrä sulkeutui, ja vanhan rahisevan kappaleen tahdissa ryhmä kerrallaan tervehti vielä kerran yleisöä, jolle jäi varmasti värikkäitä ja mieluisia muistoja näytöksestä. Teksti: Jenni Björk Kirjoittaja on Yasmine ry:n jäsen, joka ohjaa tällä hetkellä lasten ryhmää.

18 Uusi opettajamme Katerina Timonen Keväällä yhdistyksemme edelliseen puheenjohtajaan, Kerttu Ristolaan otti yhteyttä Venäjältä Ouluun perheensä kanssa muuttanut Katerina Timonen. Hän on harrastanut ja opettanut itämaista tanssia Venäjällä jo vuosia. Katerina piti näytetunnin Yasminen salilla toukokuussa ja tunneille osallistui osa opettajistamme ja harrastajista. Haastattelussa Katerina kertoo itsestään itämaisesta tanssin harrastajana ja ajatuksistaan tulevana opettajana Yasminessa. Hän opettaa syyslukukaudelta alkaen tiistaisin edistyneet ja torstaisin jatko-edistyneet -tunneilla. Katerinan äidinkieli on venäjä ja opetuskielenä on englanti. Jos haluat tutustua hänen tanssityyliinsä ja olet fb:ssä, katso Katerinan avoimet sivut: Katerina Timonen. 1. KERRO MEILLE ITSESTÄSI JA ITÄMAISEN TANSSIN TAUSTASTASI. Pidän kovasti itämaisesta tanssista. Ammattimaisesti olen tanssinut sitä kuusi vuotta. Työskentelin Venäjällä fitnessvalmentajana miltei 14 vuotta. Opetin mm. voimaharjoittelua, muokkausta, Callanetics voimistelua ja joogaa. Kuitenkin itämainen tanssi on minun päälajini. Aluksi pidin kursseja naisille fitness-klubilla. Sitten perustin kaksi tanssiryhmää: nuorten ryhmän, jossa tanssin itsekin ja ryhmän yli 40-vuotiaille naisille. Nuorten ryhmä,nimeltään Jamal, (kauneus, arab.) alkoi kasvaa ja siitä tuli hyvin suosittu. Osallistuimme säännöllisesti alueellisista kansallisen tason kilpailuihin ja voitimme eri palkintoja. Sittemmin ryhmä on hajonnut. Päätin kokeilla soolotanssijan uraa. Nyt olen lajin ammattilainen, enkä voi kuvitella elämäni ilman itämaista tanssia. 2. MITEN KUVAILISIT OMAA TANSSITYYLIÄSI? MILLAISIA EROJA HUOMASIT YASMINEN KEVÄTNÄYTÖKSESSÄ OMASSA TANSSITYYLISSÄSI VERRATTUNA "YASMINE" -TYYLIIIN? Yleisesti ottaen on hyvin vaikeaa vertailla tyylejämme, koska ne ovat erilaisia. Kevätnäytöksessänne huomasin tanssinne olevan symmetrisempää, jos voi sanoa, täsmällisempää, varautuneempaa, juhlallisempaa. Minun tyylini on vapautuneempaa, runsaampaa. Luulen, että tunnillani olleet (toukokuussa näytetunnilla, toim. huom.) olleet yasminelaiset näkivät nuo erot.

19 3. MITÄ ASIOITA PAINOTAT TANSSINOPETUKSESSASI? Yritän kiinnittää paljon huomiota koko kehoon opetuksessani. Yritän sisällyttää tanssin kaikkiin paikkoihin aina hiuksista varpaiden kärkiin saakka. Kiinnitän huomiota käsiin, selkään ja jalkoihin, mutta ensimmäiseksi yritän opettaa ihmisiä tanssimaan sielullaan. Ensimmäisillä tunneillani voit ajatella, ettet ikinä opi tanssimaan tyylilläni. Mutta usko tai älä, 3-4 tunnin jälkeen huomaat, että tyylini ei ole niin monimutkainen. Ole valmis löytämään uusia jännittäviä asioita. Minulla on useiden vuosien kokemus opettajana ja voin opettaa jokaista tanssijaa tunnillani. Pyrin myös pitämään yllä hauskaa ja kevyttä ilmapiiriä tunneilla, mihin suorittamani opinnot (psykologia) antavat tukea. 4. ONKO SINULLA SUOSIKKITANSSITYYLEJÄ (ESIM. KEPPITANSSI, KLASSINEN ITÄMAINEN TANSSI, DISCORIENTAL JNE.)? MIKSI PIDÄT ERITYISESTI NÄISTÄ TANSSEISTA? Suosikkityylini on klassinen arabialainen tyyli, Raks Sharqi ja Pop Belly Dance. Esittämäni klassinen tanssini on aina sisältänyt esityksellisiä, popista saatuja elementtejä. Pidän erityisesti huivien, siipien, viuhkojen tai kynttilöiden kanssa tanssimisesta. Nyt suosikkityylini on Tribal (Tribal Fusion, suom. huom.) se on ihan omanlaisensa tanssi. Osaan toki kansantanssejakin, mutta ne eivät lukeudu juuri suosikkeihini. 5. MILLAISIA TULEVAISUUDEN SUUNNNITELMIA JA UNELMIA SINULLA ON TANSSIJANA JA TANSSINOPETTAJANA? Olen kuullut, että Pohjois-Suomessa itämaisen tanssin osaaminen ei ole kovin pitkällä. Ensimmäinen tehtäväni on todistaa kaikille, että näin ei ole. Itämainen tanssi ei ole vain kaunista, vaan myös hyödyllistä naisen keholle. Haluan tanssia itse ja oppilaitteni kanssa erilaisissa tapahtumissa, festivaaleilla ja konserteissa. Esiintyminen auttaa tanssijoita parantamaan tanssinsa tasoa, auttaa heitä korjaamaan virheitään ja kehittämään tunteellisuutta. Voin tehdä yksilöllisiä tansseja niille, jotka haluavat tanssia sooloja. Voin auttaa pukujen suunnittelussa, se on osa elämääni. Ja paras palkinto minulle on nähdä, kuinka itämainen tanssi tulee osaksi oppilaitteni elämää. 6. MITÄ TOIVOT MEILTÄ YASMINELAISILTA? Tärkeintä on, että älkää pelätkö minua. Ja antakaa anteeksi, etten puhu suomea. Lupaan, että opin pian. Opettajana olen vaativa, mutta annan teille kaiken, mitä tiedän ja osaan. Annan teille osaamiseni, ymmärrykseni ja tunteeni. Vastavuoroisesti odotan teiltä samaa, yrittämistä ja luottamista.

20 7. MILLAISIA TERVEISIÄ HALUAISIT KERTOA NIILLE NAISILLE, JOTKA SUUNNITTELEVAT OSALLISTUMISTA SINUN TANSSITUNNEILLESI? Ensimmäisellä tunnilla haluaisin tietää, onko teillä terveysongelmia, koska ne täytyy ottaa ne huomioon. Meidän täytyy myös yhdessä päättää, kuka on valmis esiintymään näytöksissä ja festivaaleilla, jotta voimme päättää lisätunneista. ( näytösharkat, toim.huom.) Huomatkaa, että tyylini on monimutkainen, tarvitsemme enemmän aikaa harjoittamiseen, mitä ei tarvitse hävetä sanoa ääneen. Ja mikä tärkeintä, teidän tarvitsee vain tulla ja alkaa tanssia kanssani, niin teemme kaiken yhdessä! Kysymyset: Kerttu Ristola Kysymysten käännös englanniksi: Kaisa Suontila Vastasten käännökset ja teksti: Mari Katvala ja Tuula Wallenius (haastattelu on käännetty englannista suomeksi mukaillen alkuperäistä tekstiä) Kuvat: Katerina Timonen Katerina ja isis-siivet.

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Puheenjohtajalta Aloittaessani itämaisen tanssin harrastusta Yasmine ry:ssä vuonna 2004 en olisi arvannut, että jossain vaiheessa päätyisin yhdistyksen puheenjohtajaksi, mutta näin kävi maaliskuun vuosikokouksessa.

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Hyvät jäsenet! Kevätlukukauden viikkotunnit Yasminessa ovat päättymässä, mutta tanssisali ei vielä

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Nyt minä repäisen vihdoinkin! Tuo lause on erään vasta ilmestyneen naistenlehden otsikko. Jutussa

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi Puheenjohtajalta Hyvät jäsenemme! Syyskautemme on ehtinyt yli puolen välin ja meille yasminelaisille on kertynyt

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Kun kevätkauden tunnit huhtikuussa päättyivät, alkoi osalla yasmiinittaria tanssiloma, mutta osalla

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Monipuolisena musiikin kuuntelijana olin noteerannut itämaisen musiikin, mutta tanssia en juuri

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Syyskausi on mennyt hyvin poikkeuksellisissa merkeissä, kun kaikki ovat tanssineet ilmaiseksi.

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia ITÄMAINEN TANSSI Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2019

TANSSITUNNIT KEVÄT 2019 www.tanssitalojuulia.fi TANSSITUNNIT KEVÄT 2019 ITÄMAINEN TANSSI Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Tiiviskurssit Polttari-, työpaikka-

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Tervehdys! Kevätkautemme huipentui taas kerran hienoon kevätesitykseen, tällä kertaa Oulun ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli

Lisätiedot

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN T A N S S I K U R S S I T 2 0 1 8 MAANANTAI 20:15-21:45 KESKIVIIKKO 19:45-21:15 SUNNUNTAI 19:00-20:30 JAKSO 1 SYYS-LOKA 17.9.-14.10. (VKO 38-41) IISA SHOW/ COMMERCIAL AVOIN SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ KESKITASO-

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

TANSSITUNNIT SYKSY 2019

TANSSITUNNIT SYKSY 2019 TANSSITUNNIT SYKSY 2019 antaa uusia tuulia Koskaan ei voi tanssia väärin eikä liikaa! Eri tyylien tanssitunteja kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Panostamme

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...3 Merkkaa kalenteriisi 5 Kurssikalenteri.6 Kurssikuvaukset.7 Tanssisalin remppakuulumiset....9

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat Puheenjohtajan tervehdys Lämpöisten kesäkelien vielä helliessä on taas se aika vuodesta kun syksyn harrasteet alkavat.

Lisätiedot

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Mikä on Primeakatemia? Primeakatemia on Studio Moven kilpavalmennuksen koulutusohjelma, joka tarjoaa tanssijoille laadukkaat ja monipuoliset puitteet kehittyä

Lisätiedot

Elokuun tiedote 2013. Porvoon Taitoluistelijat. Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Johtokunnan työnjako kaudella 2013 2014

Elokuun tiedote 2013. Porvoon Taitoluistelijat. Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Johtokunnan työnjako kaudella 2013 2014 Elokuun tiedote 2013 Porvoon Taitoluistelijat Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Tervetuloa jatkamaan luistelua uudelle kaudelle Porvooseen! Valmennusryhmien jääharjoitukset jatkuvat kesätauon jälkeen

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä 26.-28.1.2018 Opettajana: Maria Ylönen Kurssipaikka: Kuokkalan Graniitin tanssisali Perjantai: 18.00 21.00 Parisalsa alkeet Lauantai: 13.30 15.00 Parisalsa alkeisjatko

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta 3 Merkkaa kalenteriisi 4 Kurssikalenteri 5 Kurssikuvaukset 6 Tanssia, tekniikkaa

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä.

2. Aika Perjantai, Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan mennessä. 1. Kilpailupaikka Ylöjärven urheilutalo, Koulutie 6 2. Aika Perjantai, 24.5.2019 Tapahtuma ajoittuu lavakokeiluineen n. 16.30-21.30 välille. Lopullinen aikataulu julkaistaan 15.3. mennessä. 3. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...2 Merkkaa kalenteriisi 6 Kesäkurssit.7 Kurssikalenteri.9 You are a musical instrument!.....12

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 Kajaani Dancen 40. toimintavuosi Kajaani Dancen tanssikoulu antaa tanssin taiteen laajaa ja yleisen oppimäärän opetusta, ja avointa opetusta. Eri-ikäisille tanssijoille

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017

ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KULTTUURI-INSTITUUTTI KURSSIT KESÄ 2017 ITALIAN KIELEN KURSSIT - IIC HELSINKI - Kesäkurssit 2017 (toukokuu - kesäkuu 2017) Lisätietoja kursseista ja ilmoittautumiset: corsi.iichelsinki[at]esteri.it

Lisätiedot

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi

Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Perhe On Paras -liikuntakurssien palveluprosessi Tässä raportissani visualisoin koko Perhekurssiprosessin kulun kurssin suunnittelusta jälkimarkkinointiin Kurssin suunnittelu ja kalenterointi Perhe On

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018 Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.

Lisätiedot

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Opettajaluettelo Pääkaupunkiseutu

Opettajaluettelo Pääkaupunkiseutu Sivu 1(7) Päivitetty 21.2.2014 Outi Boman Suomi 050 533 1551 Kairo +20104759048 outi(at)outiofcairo.com www.outiofcairo.com op. Helsingissä sekä tiiviskursseja ja yksityistunteja ympäri maailman Masrah

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :)

Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :) Hei kaikille Uplakers taitoluistelukoululaisten vanhemmille! Tässä tiedotteessa on monia todella tärkeitä huomioitavia asioita, joten lukekaa viesti tarkkaan ja ihan loppuun asti. :) Kevätkausi on hurahtanut

Lisätiedot

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta

TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN. 23.9.2014 Eija Eloranta TYÖKALUJA & VINKKEJÄ YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 23.9.2014 Eija Eloranta Yhdistyksen viestinnän tehtävänä: persoonallisuuden esilletuominen, erottautuminen, omaleimaisuus = mielenkiinnon herättäminen! Olipa

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti marraskuu 2011 3/2011 Merkkaa kalenteriisi! Viimeinen ilmoittautumispäivä kevään tanssitunneille on 2.1.2012 kevätlukukausi alkaa 9.1.2012 ja tunnit

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018 Prometheus-aikuistumisleiri eli protuleiri Sitoutumattomia aikuistumisleirejä, joille kaikki ovat tervetulleita kehittämään maailmankatsomustaan ja

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet)

HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) HOPS - HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUSUUNNITELMA (Tietojenkäsittelytieteet) Nimi: Täytetty..2015 Tämä lomake on tarkoitettu opiskelijoille, jotka suorittavat sekä kandidaatin että maisterin tutkinnon. Tässä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Raportti. TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen

Raportti. TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen Raportti TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen Selvityksen tausta Tavoitteena oli verkkoaivoriihen avulla saada kuva ihmisten näkemyksistä vanhuuteen ja eläköitymiseen

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat

Mäntsälän Voimistelijat 1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

myclub koulutus - kevät 2015 Urheilullisia elämyksiä kehittyvässä ja virikkeellisessä yhteisössä

myclub koulutus - kevät 2015 Urheilullisia elämyksiä kehittyvässä ja virikkeellisessä yhteisössä myclub koulutus - kevät 2015 Urheilullisia elämyksiä kehittyvässä ja virikkeellisessä yhteisössä Sisältö Mitä myclub tekee? Edellytykset Joukkueen jäsenrekisteri Tapahtumien hallinta ja ilmoittautumiset

Lisätiedot