Lääninhallitukset OPM/Yleissivistävän koulutuksen yksikkö OPM/Ammatillisen koulutuksen yksikkö TIEDOTE 26/ (11)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lääninhallitukset OPM/Yleissivistävän koulutuksen yksikkö OPM/Ammatillisen koulutuksen yksikkö TIEDOTE 26/ (11)"

Transkriptio

1 TIEDOTE 26/ (11) Koulutuksen järjestäjille AVUSTUSTEN HAKU OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 asettaa haettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/98) 42 :n mukaiset ylimääräiset valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen liitteenä olevan hakuohjeen mukaisesti. Avustusta voidaan myöntää vain kunnille, kuntayhtymille tai yksityisille yhteisöille, joilla on joko velvollisuus tai lupa koulutuksen järjestämiseen. Samalla koulutuksen järjestäjällä voi olla useita erillisiä hankkeita, joista jokaisesta täytetään oma hakemuksensa. Koulutuksen järjestäjä koordinoi vastuualueensa hankesuunnitelmia, jolloin voidaan koota laajempia ja vaikuttavampia hankekokonaisuuksia. pyytää koulutuksen järjestäjiä tiedottamaan avustusten hausta kaikille em. oppilaitosryhmiin kuuluville oppilaitoksilleen lähettämällä niille liitteenä olevan hakuohjeen ja -lomakkeen tai kehottamaan tutustumaan niihin Opetushallituksen verkkosivuilla osoitteessa: ja sen kohdasta Hakuaikoja ja Oppimisympäristöavustukset Hakulomake täytetään verkossa, josta se tulostetaan allekirjoitettavaksi. Hakulomake on täytettävissä välisenä aikana. Allekirjoitettu hakemus on toimitettava Opetushallitukseen viimeistään Johtaja Jorma Kauppinen Opetusneuvos Kaisa Vähähyyppä LIITE JAKELU Hakuohje Lääninhallitukset OPM/Yleissivistävän koulutuksen yksikkö OPM/Ammatillisen koulutuksen yksikkö

2 TIEDOTE 26/ (11) HAKUOHJE OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUKSIIN V SISÄLLYSLUETTELO 1. MÄÄRÄRAHAT V YLEISET HAKUOHJEET Yleissivistävän koulutuksen kehittämishankkeiden valintaperusteet Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishankkeiden valintaperusteet 6 3. HAKEMUSEHDOT JA MENETTELY Avustuksen myöntämisen välttämättömät edellytykset Hakumenettely 9 4. LISÄTIETOJA HAKULOMAKE 11

3 TIEDOTE 26/ (11) 1. MÄÄRÄRAHAT V Opetushallituksella on käytettävissä valtion vuoden 2009 talousarvioesityksen eri momenteilla yhteensä euroa oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen. Talousarvioesitys löytyy osoitteesta: Momentti Mom Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin Mom Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin Määrärahat ja käyttötarkoitus euroa Oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen euroa Oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Oppilaitokset Peruskoulut, lukiot, musiikkioppilaitokset ja muut taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset (ammatillista peruskoulutusta antavat oppilaitokset) Näistä määrärahoista voi myöntää avustusta vain kunnille, kuntayhtymille tai yksityisille yhteisöille, joilla on joko velvollisuus tai lupa ko. koulutuksen järjestämiseen tai oppilaitoksen ylläpitämiseen. Hakemus on tehtävä koulutuksen järjestäjän tai oppilaitoksen ylläpitäjän nimissä. Normaalikouluille, Suomalais-venäläiselle koululle, Helsingin ranskalaissuomalaiselle koululle ja valtion erityiskouluille ei avustuksia voida myöntää Opetushallituksen käytössä olevista valtion avustusmäärärahoista.

4 TIEDOTE 26/ (11) 2. YLEISET HAKUOHJEET Oppimisympäristöajattelun tavoitteena on monipuolistaa opetusta ja kehittää opetukseen ja oppimiseen liittyvää menettelyjen, toimintamallien ja työtapojen kokonaisuutta, joka tukee entistä paremmin sekä kouluissa ja oppilaitoksissa että niiden ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Oppimisympäristö -käsitteellä tarkoitetaan erilaisia paikkoja, tiloja, yhteisöjä, teknisiä ratkaisuja, välineitä tai toimintatapoja, jotka tukevat oppimista. Suotuisat fyysiset, tekniset, paikalliset ja sosiaaliset olosuhteet tukevat luovien ja innovatiivisten opetus- ja opiskelukäytäntöjen kehittymistä. Formaalin oppimisen rinnalla korostuu entistä enemmän informaalin oppimisen merkitys. Erityisesti opetusteknologian merkitys ja laaja-alainen käyttö on ratkaisevan tärkeää opiskelijoiden jatko-opintojen ja työelämävalmiuksien kehittämisessä. Vuoden 2009 hakukierroksella tuettavien hankkeiden ytimessä ovat sisältölähtöiset teknologis-pedagogiset innovaatiot, niiden kehittäminen, mallintaminen, levittäminen ja vakiinnuttaminen osana koulutuksen järjestäjän ja alueen strategiatyötä. Rahoitettavien hankkeiden tulee olla alueellisesti tai valtakunnallisesti koordinoivia, tutkimusta sisältäviä hankkeita, joista saatavien tulosten levittäminen on oleellinen osa hanketta. Kehittämisen painopisteinä ovat erityisesti tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuudet seuraavissa kehittämiskohteissa: uusien tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävien pedagogisten käyttötapojen kehittäminen opetukseen uudet yhteistyömuodot ja -välineet kodin ja koulun sekä esimerkiksi alueen työ- ja elinkeinoelämän ja kulttuurilaitosten kanssa tehtävän yhteistyön lisäämiseksi fyysisten tilojen sekä ja tieto- ja viestintätekniikan tarjoamien mahdollisuuksien yhteensovittaminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvan oppimisen, yhdessä tekemisen sekä jaettuun asiantuntijuuteen perustuvan toimintakulttuurien tukeminen. Miten teknologian käytöllä voidaan tehokkaasti mahdollistaa ja kehittää opettajien ja oppijoiden välistä, oppijoiden keskinäistä sekä kodin ja koulun välistä vuorovaikutusta.

5 TIEDOTE 26/ (11) Rahoitettavissa hankkeissa voidaan esimerkiksi selvittää: mobiililaitteiden (kannettavien tietokoneiden, matka- ja älypuhelimien, kämmenmikrojen, paikannuslaitteiden tms.) sekä mittalaitteiden, tutkimusvälineiden, muiden teknisten oheislaitteiden ja ohjelmistojen avaamia uusia opetuskäytön ratkaisuja. esitystekniikkaratkaisujen (älytaulut yms.) antamaa tukea opetustilassa tapahtuvalle oppimiselle. tieto- ja viestintätekniikan vaatimuksia ja tarpeita uusien ja korjattavien oppilaitosrakennusten tiloille ja kalusteille. verkkopohjaisten oppimisalustojen, verkkoneuvottelusovellusten, sosiaalisen median työkalujen sekä pelien ja erilaisten virtuaalisten ympäristöjen hyödyntämistä opetuskäytössä Yleissivistävän koulutuksen kehittämishankkeiden valintaperusteet Yleissivistävässä koulutuksessa oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden valtionavustusta suunnataan tiettyjä, edellä kuvattuja kehittämiskohteita alueellisesti tai ensisijaisesti valtakunnallisesti koordinoiville hankkeille. Hankkeiden tulee tukea esiopetuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja/tai taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden toteuttamista ja kehittämistä. Keskeisenä tavoitteena on kehittää innovatiivisia ja kestäviä opetusta ja oppimista tukevia toimintatapoja, järjestelyjä, menetelmiä sekä työtapoja, joissa hyödynnetään tarkoituksenmukaisesti tieto- ja viestintätekniikkaa sekä muuta teknologiaa. Lisäksi tavoitteena on edistää koulutuksen järjestäjän tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategian kehittämistä ja toimeenpanoa. Ensisijaisesti tuetaan yhden tai useamman koulutuksen järjestäjän oppilaitosten opetusta ja toimintakulttuuria uudistavia laajoja hankekokonaisuuksia, joilla on valtakunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta. Hankkeisiin tulee sisältyä kehittävää toimintatutkimusta, joka tukee hankkeissa tehtävää kehittämis-, vakiinnuttamis- ja levittämistyötä. Tutkimukselta odotetaan hankkeissa syntyvien hyvien käytäntöjen tunnistamista, analysointia ja mallintamista niin, että niitä voidaan soveltaa myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Hankkeissa saavutetut tuotokset tulee vakiinnuttaa osaksi oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän toimintaa ja strategista kehittämistä. Hankkeiden

6 TIEDOTE 26/ (11) tuotosten tulee olla levitettävissä muihin oppilaitoksiin. Hankkeissa tulee ottaa huomioon kestävän kehityksen näkökulmat. suuntaa osan yleissivistävään koulutukseen käytettävissä olevista v määrärahoista vuosina 2007 ja 2008 rahoitusta saaneiden vaikuttavimpien oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden jatkorahoitukseen. Lisäksi rahoituksesta varataan osa Arjen tietoyhteiskuntaohjelman kouluhankkeessa mukana olevien kärkikoulujen hankkeisiin. Näiden valintaperusteiden lisäksi hakijan tulee täyttää luvussa 3.1. esitetyt avustuksen myöntämisen välttämättömät edellytykset Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishankkeiden valintaperusteet Ammatillisen peruskoulutuksen oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden valtionavustusta suunnataan niille koulutuksen järjestäjille, jotka kehittävät oppimisympäristöjä laaja-alaisesti ja avoimesti tiiviissä yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän kanssa ja/tai koulutuksen järjestäjien yhteistyönä yli koulutusalojen ja -asteiden. Hankkeisiin soveltuu myös ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen kanssa tehtävä yhteistyö koulutuksen järjestämisessä. Painopisteenä on edistää innovatiivisesti ja ennakkoluulottomasti ammatillisen peruskoulutuksen oppimisympäristöjen monipuolista hyödyntämistä ja opetusmenetelmien edelleen kehittämistä. Hankkeissa painotetaan uusia toimintatapoja, malleja ja palveluita, joissa on otettu huomioon tieto- ja viestintätekniikan monipuolinen käyttö osana opiskelua ja ammattitaidon kehittämistä. Erityispainotuksena toivotaan teknisen koulutusalan hankkeita. Oppimisympäristöjen kehittämisessä ovat etusijalla hankkeet, joissa kehitetään laadukkaita, oppimista tukevia työelämäyhteistyön malleja varmistetaan työpaikalla toteutettavan koulutuksen laatu huomioimalla ammatillisen koulutuksen laadunhallintasuositus sekä kestävän kehityksen laatukriteerit tuetaan jaettuun asiantuntijuuteen ja verkostoitumiseen sekä oppijakeskeiseen toimintatapaan perustuvan toimintakulttuurin kehittymistä. Kehittämistyön tulee pohjautua perustutkintojen perusteisiin (opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteet) ja tukea uudistettavien ammatillisten perustutkintojen perusteiden käyttöönottoa.

7 TIEDOTE 26/ (11) Kaikissa hankkeissa tulee ottaa huomioon terveyden, turvallisuuden ja toimintakyvyn sekä yrittäjyyden ja kestävän kehityksen näkökulmat. Hankkeiden tulee olla vaikuttavuudeltaan joko valtakunnallisia tai alakohtaisia. Näiden valintaperusteiden lisäksi hakijan tulee täyttää luvussa 3.1. esitetyt avustuksen myöntämisen välttämättömät edellytykset.

8 TIEDOTE 26/ (11) 3. HAKEMUSEHDOT JA MENETTELY 3.1. Avustuksen myöntämisen välttämättömät edellytykset Avustusta voidaan myöntää vain kunnille, kuntayhtymille tai yksityisille yhteisöille, joilla on joko velvollisuus tai lupa ko. koulutuksen järjestämiseen tai oppilaitoksen ylläpitämiseen. Valtion oppilaitokset voivat olla valtionavustusta saavissa oppimisympäristöhankkeissa mukana, mutta eivät voi olla valtionavustuksen saajana. Avustusta voidaan myöntää enintään 80 % kehittämishankkeen hyväksyttävistä kustannuksista, joita ovat vain hankkeesta aiheutuvat kulut. ml. kehitystyöstä aiheutuvat palkkauskustannukset. Avustusta ei voida käyttää opetuksen järjestäjälle kuuluvan perustoiminnan rahoittamiseen tai opettajien peruskoulutukseen. Avustusta voidaan myöntää oppimisympäristöjen kehittämishankkeen toteutuksen ja tulosten saavuttamisen kannalta välttämättömien laitteiden ja kalusteiden hankintaan, rakennuskustannuksiin tai tietoliikenneyhteyksien parantamiseen. Nämä hankintakustannukset voivat pääsääntöisesti olla enintään 30 % koko kehittämishankkeen rahoituksesta. Valtionapupäätöksiä koskevissa hankinnoissa tulee noudattaa julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä (Laki julkisista hankinnoista 348/2007, Valtionneuvoston asetus julkisista hankinnoista 614/2007). Valtionavustus maksetaan vuoden 2009 aikana. Opetushallituksen tukemien uusien hankkeiden tulee käynnistyä vuoden 2009 aikana. Avustus on käytettävä ja hankkeista on saatava tulokset mennessä. Avustusta ei myönnetä, jos samaan kehittämistoimintaan saadaan muuta hankeosapuolten ulkopuolista julkista rahoitusta, esimerkiksi EU:lta. Avustusta voi hakea myös hankkeille, jotka ovat saaneet avustusta oppimisympäristöjen kehittämiseen vuosina 2007 ja/tai Avustus voidaan kuitenkin maksaa vasta sen jälkeen kun hakija on esittänyt hyväksyttävän kuluselvityksen aiemmin myönnetyn avustuksen käytöstä väliraportin yhteydessä mennessä. Vuoden 2007 avustukset ovat aiemman päätöksen mukaisesti käytettävissä vuoden 2009 loppuun saakka ja 2008 avustukset 2010 loppuun saakka.

9 TIEDOTE 26/ (11) 3.2. Hakumenettely Hakemus ja hankesuunnitelma laaditaan Opetushallituksen verkkolomakkeella, joka löytyy Opetushallituksen verkkosivuilta osoitteesta kohdasta Hakuaikoja ja Oppimisymparistöavustukset Hankesuunnitelmassa tulee olla kuvattuna ainakin: tarve, johon hankkeella pyritään vastaamaan hankkeen tavoitteet mahdollisimman konkreettisesti hankkeessa tehtävät toimenpiteet ja niiden aikataulu hankkeessa saavutettavat arvioidut tuotokset ja tulokset konkreettinen ja aikataulutettu levittämissuunnitelma, jossa kuvataan, miten hankkeen keskeiset muutos- ja kehittämisprosessit ja hankkeessa kehitetyt menetelmät levitetään tehokkaasti paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti miten kestävän kehityksen näkökulma on otettu huomioon hankkeen toteutuksessa hankkeen arviointisuunnitelma ja hankkeeseen liittyvä tutkimus miten hanke kytkeytyy opetussuunnitelmaan ja opetussuunnitelman kehittämiseen selvitys hankkeen toteuttamisen kannalta välttämättömistä laite- tai kalustehankinnoista perusteluineen ja kustannusarvioineen hankkeen vakiinnuttamissuunnitelma, josta tulee käydä ilmi, miten ja missä aikataulussa hanke vakiinnutetaan osaksi koulun tai oppilaitoksen toimintakulttuuria ja miten toiminta kytketään osaksi koulutuksen järjestäjän strategista suunnittelua ja toteutusta. Samalla koulutuksen järjestäjällä voi olla useita erillisiä hankkeita, joista jokaisesta täytetään oma hakemuksensa. Koulutuksen järjestäjä koordinoi vastuualueensa hankesuunnitelmia, jolloin voidaan koota laajempia ja vaikuttavampia hankekokonaisuuksia. Oppimisympäristöjen kehittämishankehakemukset tehdään erikseen yleissivistävän koulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen osalta. Usean koulutuksen järjestäjän saman koulumuodon oppilaitosten yhteiseen hankkeeseen voi hakea avustusta kahdella eri tavalla. 1) Yhdellä yhteisellä hakemuksella, jolloin hanketta koordinoivan hakijan tulee nimetä hakemuksessaan hankkeeseen osallistuvat muut tahot sekä esittää menettelytapa, jolla hakija sopii muiden toimijoiden kanssa valtionavustuksen käytöstä (valtionavustuslaki 7 2 mom.). tai 2) Kunkin koulutuksen järjestäjän omalla hakemuksella. Hakemuksesta tulee selvitä, mihin yhteishankkeeseen se liittyy. Tällöin hakemukset käsitellään Opetushallituksessa yhtenä hankekokonaisuutena.

10 TIEDOTE 26/ (11) Avustushakemuksia voi tehdä ajalla ensisijaisesti Opetushallituksen verkkolomakkeella, joka löytyy Opetushallituksen verkkosivuilta osoitteesta kohdasta Hakuaikoja ja Oppimisymparistöavustukset. Verkkolomake suljetaan klo Tämän jälkeen lomakkeen muokkaaminen tai tulostaminen ei ole enää mahdollista. Mikäli hakemusta ei voi tehdä Internetissä, hakemuksen voi tehdä tämän hakuohjeen liitteenä olevalla hakulomakkeella. Verkossa tallennettujen hakemusten tulosteet tulee lähettää allekirjoitettuna Opetushallitukseen, koska muuten ei hakemusten alkuperäisyyttä ja eheyttä voida sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 13/ :n 2 momentin ja hallintolain 434/ :n 2 momentin mukaisesti riittävällä varmuudella todentaa. Mikäli Opetushallitukseen kirjallisena toimitettu hakemus poikkeaa verkkoon tallennetusta hakemuksesta, tulee eroavuuksista mainita selkeästi. Hakemuksessa tulee olla tiedot hakijana olevasta koulutuksen järjestäjästä sekä yhdyshenkilöstä. Hakemuksen allekirjoittaa henkilö, jolla on koulutuksen järjestäjän nimenkirjoitusoikeus. Hakemuksessa tulee olla ilmoitettuna hankkeen nimi, yhteyshenkilöt ja tiedot oppilaitoksista, joiden kehittämishankkeeseen avustusta haetaan sekä tiedot hankkeiden kustannusarvioista erittelyineen. Tulostetut avustushakemukset mahdollisine liitteineen toimitetaan viimeistään klo osoitteeseen:, Hakaniemenranta 6, Helsinki. Avustusta ei voida myöntää, mikäli tulostettu avustushakemus ei ole saapunut määräajassa.

11 TIEDOTE 26/ (11) 4. LISÄTIETOJA Lisätietoja antavat seuraavat henkilöt Opetushallituksessa: Kaisa Vähähyyppä, oppimisympäristöhankkeet yleisesti puh sähköposti: Reino Tapaninen, fyysinen oppimisympäristö puh sähköposti: Heli Anttalainen, fyysinen oppimisympäristö puh sähköposti: Tina Heino, sosiaalinen oppimisympäristö puh sähköposti: Juho Helminen, esi- ja perusopetus puh sähköposti: Kimmo Koskinen, lukiokoulutus ja taiteen perusopetus puh sähköposti: Henrik Laurén, ruotsinkielinen koulutus puh sähköposti: Minna Taivassalo-Salkosuo, ammatillinen peruskoulutus puh sähköposti: 5. HAKULOMAKE Hakemus oppimisympäristöjen kehittämiseen vuonna 2009 (liite 1)

Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen HAKUTIEDOTE 68/2011 1 11.10.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Maaliskuu 2016 Kimmo Koskinen kimmo.koskinen@oph.fi Oppimisympäristöjen kehittäminen - yleistavoitteita Kehittää ja

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen HAKUTIEDOTE 60/2010 1 29.6.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 19/2011 1 28.2.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Valtionavustukset lukiokoulutuksen tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi

Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi Uusia oppimisympäristöjä koulun toimintakulttuurin ja oppimisen tueksi Kokkolan kv-treffit, 27.4.2016 Kimmo Koskinen - yleistavoitteita Kehittää ja ottaa käyttöön opetukseen ja oppimiseen liittyviä pedagogisia

Lisätiedot

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Säädösperusta Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 19/2010 1 6.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Valtionavustukset oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen Valtionavustukset yleissivistävän koulutuksen kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 45/2010 4.5.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Oppilaanohjauksen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009)

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 39/2010 12.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Hankeseminaari Avaus 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Oppimisympäristöjen kehittäminen ja TVT:n opetuskäyttö sekä laite- ja tietoverkkohankinnat - valtionavustukset hankkeille Oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen

Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen HAKUTIEDOTE 1 (5) 2.5.2017 Valtionavustukset perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kansainvälistymiseen Taustaa Avustuksen käyttötarkoitus Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Kansainvälisyys perusopetuksessa

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa

HAKUTIEDOTE /2016. Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen. Taustaa HAKUTIEDOTE 2.5.2016 26/2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Ammattikoulutus Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001) Valtion talousarvioesitys 2016 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua laki

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Osaamisperusteisten tutkinnon perusteiden toimeenpano Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS 7.2.2013 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta

Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta Juho Helminen ja Kimmo Koskinen Oppimisympäristöhankkeiden kehittämispäivä 5.10.2009 www.edu.fi/oppimisymparistot Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishankkeet

Lisätiedot

HAKUOHJE OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUKSIIN V. 2007

HAKUOHJE OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUKSIIN V. 2007 OPETUSHALLITUS HAKUOHJE OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUKSIIN V. 2007 SISÄLLYSLUETTELO 1. MÄÄRÄRAHAT V. 2007 2 2. LAAJA-ALAISTEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMINEN 3 2.1. Oppimisympäristöjen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo klo Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen: valtionavustustusten käynnistämisinfo 11.9.2014 klo 12.00-15.30 Marget.Kantosalo@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteita: Tukea käynnistyvien

Lisätiedot

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen

Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen Pohjois-Suomen koordinaattoreiden tapaaminen 1.9.2012 Aija Rinkinen Opetusneuvos Opetushallitus Yleissivistävän koulutuksen kehittäminennen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot

HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010. Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot HAKUTIEDOTE 1 (3) 13.12.2010 84/2010 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Vapaa sivistystyö Opintosetelityyppiset valtionavustukset Kansanopistot Taustaa Säädösperusta: Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 14,

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus

Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustukset 2014 - tiedotustilaisuus 25.2.2014 Laatustrategian toimeenpano Työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeet

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Hakemusta on mahdollista muokata hakuajan loppuun asti. Hakemukset käsitellään hakuajan jälkeen. 1. PERUSTIEDOT Hakija

Lisätiedot

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi

Muu laajamittainen kaksikielinen opetus voi alkaa varhaiskasvatuksesta tai esiopetuksesta ja se voi HAKUTIEDOTE 19/2017 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE 2017 Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Valtionavustukset kielikylpytoiminnan laajentamiseen Tausta Säädösperusta: Valtionavustuslaki (688/2001) Avustuksen

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2015 Tiedotustilaisuus 6.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014

Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Valtionavustukset ammatillisen peruskoulutuksen kehittämiseen vuonna 2014 Tiedotustilaisuus 25.2.2014 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Opetushallitus avaa täydennyskoulutushaun Kärkihanke 1:n kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanon tueksi.

Opetushallitus avaa täydennyskoulutushaun Kärkihanke 1:n kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanon tueksi. HAKUTIEDOTE 1 (5) Asia HAKUTIEDOTE Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1, Uusi peruskoulu ohjelma Kieltenopetusta koskevan kokeilun toimeenpanoa tukeva opetushenkilöstön osaamisen kehittäminen Taustaa Opetushallitus

Lisätiedot

Opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma

Opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma HAKUTIEDOTE 1 (5) Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa tukevan opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen kehittämisen verkostohankkeen käynnistäminen PARASTA

Lisätiedot

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.

19.4.2016. Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa. HAKUTIEDOTE 23/2016 1 19.4.2016 Asia HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa Taustaa Säädösperusta: Valtionavustuslaki

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017

HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄJIEN HARKINNANVARAINEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2017 TIEDOTE (3) 5..07 3/07 Taiteen perusopetuksen järjestäjät, jotka eivät saa opetustuntikohtaista valtionosuutta HAKUTIEDOTE / MUIDEN KUIN OPETUSTUNTIKOHTAISTA VALTIONOSUUTTA SAAVIEN TAITEEN PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso

Liite 1 22.10.2013. HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 1 Liite 1 HANKKEITA KOSKEVA TARKEMPI TIETO JA OHJEISTUS 1. Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso 22.10.2013 Tavoitteena on kehittää ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen toteutustapoja

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Yleiset ohjeet ja raportointi OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS Yleiset ohjeet ja raportointi Tiedotustilaisuus 10.11.2014 Valtion rahoittaman opetustoimen henkilöstökoulutuksen perusta Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen,

Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen, Ammatillisen koulutuksen valtionavustusten tiedotustilaisuus 4. ryhmä (oppimisympäristöjen kehittämishankkeet, laajennettu työssäoppiminen, työpaikalla tapahtuva oppiminen ja ammattiosaamisen näytöt, työnjohtokoulutuskokeilut)

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen Helsinki 12.5.2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP-ohjelma hallitusohjelmaan sisältyvät perusopetuksen laadun kehittämisohjelman

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika

Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika HAKURYHMÄ: Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Hakuryhmän tavoitteet, painopisteet, valintaperusteet ja hakuaika Hakutiedote, ammattikoulutus, Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen18.4.2011

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Opiskelijahuoltolain toimeenpano tuki Uudistettujen valintaperusteiden käyttöönoton tuki Opetusneuvos

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 DigiOpit - verraten hyvää Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 Ritva Ylitervo ritva.ylitervo@sakky.fi +358 44 785 8775

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Kehittämiskokonaisuudet 2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa pyritään parantamaan erityisesti opetuksen laatua Toimenpiteet

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 on osa laajempaa kunnille ja kuntayhtymille lähetettävää tietotekniikkakartoitusta. Kysely koskee kunnallisia perusopetuksen

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 3 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanon tuki Aira Rajamäki Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo

Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen klo Valtionavustuksilla tukea Opiskelijoiden hyvinvoinnin, työterveyden ja kestävän työkyvyn edistämiseen 26.2.2013 klo 13.00-14.30 Aira Rajamäki aira.rajamaki@oph.fi www.oph.fi Aloitustilaisuuden tavoitteet:

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa

HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa HANKERYHMÄ: Osaamisperusteisuuden, yksilöllisyyden ja joustavuuden edistäminen uusien perustutkinnon perusteiden toimeenpanossa Valtionavustushankkeiden 2015 KICK OFF 2.10.2015 Yli-insinööri Kati Lounema

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille

Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin ja käynnistyviin hankkeisiin sekä toimintaohjeet uusille hankkeille Valtionavustushankkeiden 2016 aloitusseminaari Hankeryhmät Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Katsaus päättyneisiin valtionavustushakuihin

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeilla tuketaan kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 2 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 2 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa

Lisätiedot

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä

Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Liikkuva koulu laajenee - yhdessä kohti aktiivisia opiskeluyhteisöjä Kärkihankkeen avustusresurssi 21miljoona kolmen vuoden ajan (7 miljoonaa/vuosi) Seuraava haku aukeaa kunnille 23.1-10.3.2017 Antti Blom

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

Hankeprosessi ajankohtaiset asiat. Kirjastojen hankepäivä , Kuopio

Hankeprosessi ajankohtaiset asiat. Kirjastojen hankepäivä , Kuopio Hankeprosessi ajankohtaiset asiat Kirjastojen hankepäivä 7.10.2016, Kuopio 1 Valtionavustukset, hanke ja hankerekisteri Valtionavustukset: hakeminen ja käytettävissä olevat määrärahat Rahoitustoiminnan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita

Lisätiedot

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015

Kirje 20.10.2014. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Kirje OKM/65/592/2014 20.10.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 Osana nuorisotakuun toimia opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Huomioita Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu

Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu HAKUTIEDOTE 1 (6) 22.12.2016 56/2016 HAKUTIEDOTE 2016 Yleissivistävä koulutus Kärkihanke 1: Uusi peruskoulu ohjelma, kieltenopetusta koskeva kokeilu Valtion erityisavustukset kielten opiskelun varhentamiseen,

Lisätiedot

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki

Lukion kehittäminen. Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki Lukion kehittäminen Johtaja Jorma Kauppinen Opetustoimen henkilöstökoulutus/tiedotustilaisuus Helsinki 10.11.2014 Suomalainen opetussuunnitelmajärjestelmä - Lukiolaki (629/1998) ja lukioasetus (810/1998)

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus

Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus Turvallinen koulupäivä. Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus Koulun kerhotoiminnan ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Turvallinen koulupäivä Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus 1 9 VUOSILUOKAT N. 50 000 lasta N. 300 000 lasta Aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon

Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon LAATUA LAIVALLA Miten edistämme toiminnan vaikuttavuutta? ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 22.-24.8.2012, laatuverkosto Valtionavustuksella tukea laatustrategian toimeenpanoon Opetusneuvos Leena

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

Haku lukioiden kehittämisverkostoon

Haku lukioiden kehittämisverkostoon Sivu 1/8 Haku lukioiden kehittämisverkostoon Hakuaika 17.3.2016 klo 12.00 21.4.2016 klo 16.15 Diaarinumero: 9/575/2016 1. PERUSTIEDOT Hakija (koulutuksen järjestäjä) Hakijan virallinen sähköpostiosoite

Lisätiedot

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa

Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Moderni baari kansainvälisessä virtuaalimaailmassa Mikä hanke Opetushallituksen ja Rovaniemen koulutuskuntayhtymän rahoittama hanke Tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntämällä kehittää ja monipuolistaa

Lisätiedot

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) VM056:00/2016 3.10.2016 ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA) 1. AUTA-hankkeen valtionavustusohje Tässä ohjeessa kuvataan AUTA-hankkeen kokeilulle

Lisätiedot

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere 25.9.2014 Pirkanmaan hankekuva, hankerekisterin visualisointi Valtionavustukset (hakumenettely yms.) Pirkanmaan hankekuva hankerekisterin visualisoimana http://visualisointi.kirjastot.fi/hankkeet/

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Hyvät käytännöt Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus

Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Valtionavustukset 2015 ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämisen tukena 6.2.2015 Ylijohtaja Petri Pohjonen DI, FT Opetushallitus Kehittämishankkeiden kautta Opetushallitus seuraa ja tukee koulutuksen

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN KANSAINVÄLISTYMINEN MUUTOKSIA JA MAHDOLLISUUKSIA

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN KANSAINVÄLISTYMINEN MUUTOKSIA JA MAHDOLLISUUKSIA YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN KANSAINVÄLISTYMINEN MUUTOKSIA JA MAHDOLLISUUKSIA 2010-2011 Opetusneuvos Paula Mattila Tiedotuskampanja kevät 2010 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Mitä uutta kv-valtionavun haussa 2. Hakuprosessista

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Opetuksen tilanne ja valtionavustuksen hakeminen Anna-Kaisa Mustaparta Tiedotukset lääneittäin 19.- 28.1.09 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vieraiden

Lisätiedot

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014 AVIn rahoituksella uusia tuulia Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014 Hakuaika 28.2.2014 1 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen tavoitteena on: - erilaisten toimintamallien

Lisätiedot

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen

Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetushallituksen (OKM) rahoittamien Katsaus vuoden 2013 valtionavustushankkeiden tuloksiin ja vaikuttavuuteen Opetusneuvos Leena Koski Selvitys tuloksista ja vaikuttavuudesta Selvitys liittyy Opetushallituksen

Lisätiedot