Lausunnot seudullisen ympäristöterveyskeskuksen vuoden 2011 talousarviosta ja vuosien taloussuunnitelmasta ja niiden huomioon ottaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunnot seudullisen ympäristöterveyskeskuksen vuoden 2011 talousarviosta ja vuosien taloussuunnitelmasta ja niiden huomioon ottaminen"

Transkriptio

1 Lausunnot seudullisen ympäristöterveyskeskuksen vuoden 2011 talousarviosta ja vuosien taloussuunnitelmasta ja niiden huomioon ottaminen Ymp.ltk liite 1 Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Lausunnon huomioon ottaminen Juankosken kaupunki / kaupunginjohtaja Petri Kangasperko Juankosken kaupungilla ei ole huomautettavaa seudullisen ympäristöterveyskeskuksen vuoden 2011 talousarviosta ja vuosien taloussuunnitelmasta. Talousarvio ja -suunnitelma vastaavat yhteisesti sovittuja linjauksia toimintojen järjestämisestä. Juankosken kaupunki pitää tärkeänä, että eläinlääkintähuollon ja terveysvalvonnan menojen kasvu tulevaisuudessa on maltillista eikä toimintojen uudelleen järjestämisestä aiheudu kunnille menojen lisäyksiä. Aiempaa suuremmilla yksiköillä on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset hillitä menojen kasvua. Kuntaliitto on vuonna 2008 tehnyt kyselyn ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueille valtioneuvoston periaatepäätöksen ( ) mukaisten toiminnallisten, sisällöllisten ja laadullisten tavoitteiden toteutumisesta (Ympäristöterveydenhuollon uudistuksen arviointi, Kuntaliitto / Kauko Arola 2009). Kysely lähetettiin kaikille ympäristöterveydenhuollon yksiköille, jotka palvelivat suurempaa aluetta kuin yhtä kuntaa. Vastauksia saatiin 46 kpl, joista yksiköiden vetäjiltä (50 %), henkilöstön edustajilta (30,4 %) ja luottamushenkilöpäättäjiltä (19,6 %). Tutkimuksessa keskityttiin yhteistoiminta-alueisiin, jotka täyttävät periaatepäätöksen henkilöstökriteerin tai ovat lähellä sitä. Kyselyn vastausten perusteella: - toiminnan alkuvaiheen kustannusten nousu on ollut pääosin lyhytaikaista, ja pidemmän päälle suuremman yksikön toiminta on tehokkaampaa - Jos kustannukset ovat nousseet, ei nousu ole

2 81 %:n mielestä johtunut suuremmasta yksiköstä, vaan toimintaan kohdistuvista uusista ja kovemmista vaatimuksista - Myös kustannusten tasapäistäminen on vaikuttanut kustannuksiin: kuntien välinen alija yliresursointi on tasoittunut - 73 %:n mielestä suuremmassa yksikössä on parempi kustannuslaskenta ja tietoisuus kuin entisissä pienissä - 66 % mielestä suuremmassa yksikössä on kyetty tarjoamaan parempaa palvelua kustannusten silti juuri nousematta - 61 % oli sitä mieltä, että suuremmassa yksikössä on saavutettu kustannussäästöjä siihen verrattuna, että olisi jatkettu erillisissä pienissä yksiköissä Myös aloittavalla Juankosken, Kaavin, Lapinlahden (ja Varpaisjärven), Maaningan, Nilsiän, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen muodostamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella on tavoitteena pitää menojen kasvu maltillisena ja toteuttaa palveluprosessit Siilinjärven kunnan strategian mukaisesti laadukkaasti, tehokkaasti ja olemassa olevat resurssit hyvin hyödyntäen. Myös muuttuvasta lainsäädännöstä aiheutuvia kustannuslisäyspaineita voidaan todennäköisesti helpommin hillitä aiempaa suuremmilla alueilla. Kaavin kunnanhallitus / kunnanjohtaja Marko Korhonen Kaikkinensa palvelujen järjestämisessä tulee lähteä asiakkaiden järkevästä asioiden hoidosta, missä keskeisin periaate on tuottaa eläinlääkintähuollon ja terveysvalvonnan palvelut mahdollisimman lähellä asiakasta. Kaavin kunta edellyttää kiinnittämään Kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen mukaan yhteistoiminta-alueella turvataan ympäristöterveydenhuollon palvelujen saatavuus ja toiminta siten, että toiminta on tehokasta, tasapuolista ja avointa. Myös 2

3 huomiota palvelujen järjestämisen riittävään paikalliseen resursointiin. Vaikka osa asioinnista hoituukin yhteistoiminta-alueella, on suuri osa paikan päällä tapahtuvaa asiointia. Eläinlääkintähuoltoon ja terveysvalvontaan liittyvien asioiden ollessa kyseessä mahdollisimman lähellä tuotettujen palvelujen merkitys korostuu. Kaavin kunnan mielestä kuntalaisille tulee turvata riittävät ja kattavat eläinlääkintähuollon ja terveysvalvonnan palvelut. Asiakaspalvelun näkökulmasta palveluiden turvaaminen tulee olla ympäristöterveydenhuoltouudistuksen päätavoite koko yhteistoiminta-alueella. Uudistus ei saa johtaa kansalaisten palvelujen saatavuuden heikkenemiseen ja toimipisteverkoston harventamiseen. Uudistuksessa on huomioitava kuntien taloudellinen kantokyky ja menojen kasvukehitys on pidettävä maltillisena. Kaavin kunnan kuntakohtainen kustannus per asukas terveysvalvonnan osalta kaipaa lisäselvitystä. Kuntakohtainen kustannus asukasta kohden on yhteistoiminta-alueen korkein. Kustannusten täytyy perustua asukasluvun lisäksi todelliseen terveysvalvonnan kohteiden lukumäärään ja resursoinnin tarpeeseen. Kustannusten muodostumisen perusteet on tarkistettava vielä ennen talousarvioehdotuksen hyväksymistä. toimipaikkojen sijoittamisessa noudatetaan tehtyä sopimusta. Sopimuksen mukaisesti toimipisteverkosto arvioidaan vuonna Tässä yhteydessä, kuten muissakin mahdollisissa tulevaisuuden laajakantoisemmissa toimintojen järjestämisissä tullaan kuulemaan sopimuskuntia ja muita asianosaisia hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Ks. Juankosken kaupungin lausunnon huomioon ottaminen. Yhteistoimintasopimuksen mukaisesti terveysvalvonnan kustannuksista 50 % jaetaan asukaslukujen suhteessa, 50 % kunnissa sijaitsevien valvontakohteiden edellyttämän työpanoksen suhteessa. Valvontakohteille on keväällä 2010 sovittu viranhaltijoiden kesken yhtenäiset luokittelukriteerit, joiden mukaan valvontakohteet on kunnittain listattu. Kohteiden edellyttämä valvontatarve on perustunut vuoden 2011 talousarviota laadittaessa valtakunnalliseen ohjeistukseen, joka on yhdenmukainen kaikille kunnille. Laadittaessa valvontasuunnitelmaa 2011 ja yhteistoiminta-alueen toiminnan käynnistyttyä kunkin 3

4 Kuopion ympäristökeskus / ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Kuopion ympäristökeskus toteaa, että talousarvioehdotus on varsin perusteellisesti laadittu ottaen huomioon uuden yhteistoiminnan aloittamisen. Muutamaan yksityiskohtaan esitämme seuraavia kommentteja/kysymyksiä: - Liitteessä 2 on laskelma (sivun oikeassa laidassa) palkoista ilman sivukuluja ja niiden osoitetaan olevan Kuopion osalta 6700 e/kk ilman sivukuluja. Laskelmasta ei ilmene, monenko eläinlääkärin palkasta on kyse, tällä hetkellä Kuopion kahden eläinlääkärin yhteenlaskettu kuukausipalkka on noin 5100 e/kk. - Onko eläinlääkäreiden palkkojen harmonisointiin varattu erikseen tietty summa, vai onko kohteen todellista valvontatarvetta tullaan tarkentamaan paikalliseen riskinarvioon perustuen. Tämänhetkisen kuntien välisen sopimuksen mukaan kustannukset jaetaan yhteistoiminnan alkaessa tilastotietojen perusteella, ja kustannusten jako tarkastetaan kolmen vuoden välein. Tätä sopimusta ollaan esittämässä muutettavaksi siten, että kustannusjaon perusteena olevat tilastot tarkastetaan ensimmäisen kerran vuoden 2012 talousarviota laadittaessa, minkä jälkeen kustannusten jako tarkastetaan kolmen vuoden välein. Tavoitteena on myös, että kuntaosuuksien laskutus perustuisi tuotteistamiseen vuoden 2013 alusta. Ympäristöterveysjohtaja kiittää. Kuopion osalta kyse on kahden eläinlääkärin palkkakustannuksista. Talousarviossa on kuopiolaisten eläinlääkäreiden osalta varauduttu palkkojen harmonisointiin, sekä Karttulan kuntaliitoksesta aiheutuvaan lisätyöpanostarpeeseen. Muunkin Kuopion alueella resursoinnin tarve näyttää laskennallisesti jonkin verran suuremmalta kuin tällä hetkellä toteutunut. Myös tähän lisäresursointiin on varauduttu, vaikka henkilöresurssia ei tulla Kuopion alueelle, kuten ei muihinkaan kuntiin, lisäämään muutoin kuin siinä tapauksessa, että tarve on selkeästi myös todellisuudessa osoitettavissa. Palkkojen tarkistus on talousarvioehdotuksessa sisällytetty suoraan kuukausipalkkoihin. Tavoiteltava 4

5 mahdollinen palkantarkistus sisällytetty jo suoraan kuukausipalkkoihin. Mikä on tavoiteltu kk- palkan taso? - Tunnuslukuihin toivomme jatkossa myös suorite- ja laatumittareita sekä niiden raportointia kunnille. kuukausipalkan taso tullaan määrittelemään harmonisointisuunnitelman yhteydessä. Ennen syksyn 2010 tuloksellisuuseriä suurimman ja pienimmän tehtäväkohtaisen palkan välinen ero oli praktikkoeläinlääkäreillä 831 ja tarkastajilla 585. Tavoitteena on sisällyttää nämä toiminnan käynnistyttyä vuoden 2012 talousarvioon. Tätä varten yhteistoiminta-alueella tullaan keräämään vähintään suoritelukuja jo vuonna 2011, ja niistä tullaan raportoimaan sopimuskunnille. Lapinlahden kunta / terveysosaston osastopäällikkö Aino Huovinen Maaningan kunnanhallitus Nilsiän kaupunginhallitus Lapinlahden ja Varpaisjärven yhteenlasketusta vuoden 2010 kustannuksesta nousua vuodelle 2011 talousarvioehdotuksen perusteella yhteensä n , eli 7.2 %. Kerroitkin puhelimessa maksuosuuden nousun syitä: kulujen nousu, palkkojen harmonisointi ja eläinlääkäreiden rekrytointivaikeudet ja toisaalta kustannusten uusjako alueella. Tarkka taloudenpito ja tuotteistamiseen pohjautuva kustannusten jako jatkossa on hyvä suunnitelma. Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa ympäristöterveyskeskuksen talousarvioehdotuksesta Kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan, että Nilsiän kaupungilla ei ole huomauttamista Ks. Juankosken kaupungin lausunnon huomioon ottaminen. Tavoitteena on, että kuntaosuuksien laskutus perustuisi tuotteistamiseen vuoden 2013 alusta. 5

6 ympäristöterveyskeskuksen talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotukseen. Rautavaaran kunta / vs. perusturvajohtaja Hannu Happonen Tuusniemen kunnanhallitus Ei huomautettavaa. Tuusniemen kunta hyväksyy osaltaan ympäristöterveysjohtajan talousarvioesityksen liitteen mukaisena ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintaalueen kustannusten jaosta. Varpaisjärven kunta Ei lausuntoa. 6

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet Ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 (5) Siilinjärven ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt

Lisätiedot

Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja

Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Poistettu teksti näkyy yliviivauksena ja lisäykset kursiivilla Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven

Lisätiedot

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat.

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat. SOPIMUS TUKIPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN JAKO- JA LASKUTUSPERUSTEISTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA JA ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON SOPIMUKSEN MUKAISESTI KUOPIOSSA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Juankosken,

Lisätiedot

Ymp.ltk 30.9.2010 48 liite 2

Ymp.ltk 30.9.2010 48 liite 2 Ympäristöterveyskeskus / Eläinlääkintähuolto Hlöstö 15 12 10,5 TOIMINTAKULUT praktikkoja 13 1,5 Palkat ilman 4002 Vakinaisten vh kk-palkat -569 415,86 sivukuluja kk vuosi 4007 Sijaiset -20 000,00 el.lääk.

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE 2017 2020 SOPIMUS 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuolina ovat seuraavat kunnat: Hailuoto, Kempele,

Lisätiedot

saatavuus ja toiminta siten, että toiminta on tehokasta, tasapuolista

saatavuus ja toiminta siten, että toiminta on tehokasta, tasapuolista Juankosken ja Nilsiän kaupunkien sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven, Tuusniemen ja Varpaisjärven kuntien sopimus ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta

Lisätiedot

Sopimus Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon tehtävien hoidosta

Sopimus Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon tehtävien hoidosta Sopimus Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon tehtävien hoidosta 1 Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolet ovat Kuopion kaupunki ja Siilinjärven kunta. 2 Sopimuksen tarkoitus Tämä on kuntalain

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA Perusturvalautakunta Kunnanhallitus

RAUTAVAARAN KUNTA Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Perusturvalautakunta 16.10.2013 145 Kunnanhallitus 28.10.2013 616 LAUSUNTO YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN VUODEN 2014 TALOUSARVIO- JA VUOSIEN 2015-2016 TALOUSUUNNITELMAEHDOTUKSESTA Perusturvaltk 73 Siilinjärven

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat.

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat. SOPIMUS MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUISTA (LUONNOS 11.11.2016) Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen eläinlääkintähuollon, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TALOUSARVIO 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 YMPÄRISTÖTERVEYSLAUTAKUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO TP 2016 TA 2017 TA 2018 muutostp2016-ta2018 TOIMINTATUOTOT/TULOT Myyntituotot/tulot

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

LUONNOS 28.1.2011 1. SOPIJAOSAPUOLET

LUONNOS 28.1.2011 1. SOPIJAOSAPUOLET LUONNOS 28.1.2011 Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen, Vesannon kuntien sekä Juankosken, Kuopion, Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sopimus

Lisätiedot

6.2.9 Ympäristöterveyspalvelut Vastuuhenkilö: vs. ympäristöterveysjohtaja Heidi Kangas

6.2.9 Ympäristöterveyspalvelut Vastuuhenkilö: vs. ympäristöterveysjohtaja Heidi Kangas 6..9 Ympäristöterveyspalvelut Vastuuhenkilö: vs. ympäristöterveysjohtaja Heidi Kangas Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa eri laeissa kunnan viranomaiselle määrättyjen ympäristöterveydenhuollon tehtävien

Lisätiedot

1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen, Vesannon kuntien sekä Juankosken, Kuopion, Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sopimus maaseutuhallinnon

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

Kuntien ennakkomaksuvelka 2007-2013 Raportointi Yritys- ja kehittämishankkeiden valmistelu

Kuntien ennakkomaksuvelka 2007-2013 Raportointi Yritys- ja kehittämishankkeiden valmistelu YHTEISTYÖSOPIMUS Sopijat Kehittämisyhdistys Kalakukko ry (Kalakukko ry) Siilinjärven kunta, Kuopion kaupunki, Juankosken kaupunki, Tuusniemen kunta, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä

120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä IKAALISTEN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginhallitus 14.8.2017 Dnro YLE 61/2017 120 Lausuntopyyntö alueellisen jätehuoltoviranomaisen talousarvioesityksestä vuodelle 2018 Valmistelu / kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen

Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen Seudullisen ympäristötoimen muodostaminen Ympäristöterveydenhuolto ja Ympäristönsuojelu Lappeenranta, Joutseno, Taipalsaari, Savitaipale, Suomenniemi, Lemi, Luumäki, Ylämaa Alue Lappeenranta, Joutseno,

Lisätiedot

Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi

Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen osapuolet ovat Kokkolan ja Kannuksen kaupungit sekä Halsuan, Kaustisen,

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 58 Asianro 1163/00.01.00/2014 Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen uusiminen historia 22.10.2014 56: Pelastustoimen perussopimuksen ja kuntien maksuosuuden

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Viiteaineistoa kaupunginhallituksen esityslistaan 22.8.2016 asiaan 4686/2016. Pohjois-Savon pelastuslaitos Ote 1 (2) Tehtävä 02.02.00 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen hallinto Asianro 4686/2016 Kirsti Tarvainen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA LUONNOS Kunnanvaltuustojen vuonna 2010 solmiman sopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1/4 SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1. SOPIJAOSAPUOLET: SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Y-tunnus: 0172718-0 etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi Yhteyshenkilö: Emilia Savolainen, ympäristöterveysjohtaja

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Kokousaika kello 09:00-09:34

Kokousaika kello 09:00-09:34 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Ympäristöterveyslautakunta Kokousaika 22.10.2015 kello 09:00-09:34 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko Sivu 16 Sopimuskuntien

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Mikkelin seudun ympäristölautakunta 28.9.2016 Liite 1 83 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.9.2016 Taltionumero 3982 Diaarinumero 3728/3/15 1 (8) Asia Valittaja Yhteistoiminta-alueella järjestettävää

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tuusniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Auvinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

KUOPION KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS

KUOPION KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS KUOPION KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Kuopion kaupunki, Kaavin, Rautavaaran ja Tuusniemen kunnat ovat sopineet kansalaisopiston toiminnan järjestämisestä alueillaan seuraavaa:

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Siilinjärven kunta, Kasurilantie 1, Siilinjärvi

Siilinjärven kunta, Kasurilantie 1, Siilinjärvi SOPIMUS OSAKASKUNTIEN MAHDOLLISESTI JÄRJESTÄMIEN TUKIPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN JAKO- JA LASKUTUSPERUSTEISTA MAANINGAN KUNNAN, NILSIÄN KAUPUNGIN JA SIILINJÄRVEN KUNNAN YHTEISTOIMINNASSA JÄRJESTÄMISSÄ SOSIAALI-

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen perustaminen, tarjouksen ja sopimuksen hyväksyminen, liite

Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen perustaminen, tarjouksen ja sopimuksen hyväksyminen, liite Keski-Karjalan sosiaali- ja 115 24.11.2009 terveyslautakunta Kunnanhallitus 12 11.01.2010 Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 75 10.06.2010 Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen perustaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Apteekkien sijaintialueet. Dnro Fimea / / Jakelun mukaan. Apteekkien sijoittuminen Kuopion kaupunkiin

PÄÄTÖS 1 (5) Apteekkien sijaintialueet. Dnro Fimea / / Jakelun mukaan. Apteekkien sijoittuminen Kuopion kaupunkiin PÄÄTÖS 1 (5) Apteekkien sijaintialueet 19.04.2017 Dnro Fimea 002458/06.08.00.00/2017 Jakelun mukaan Apteekkien sijoittuminen Kuopion kaupunkiin Päätös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (jäljempänä

Lisätiedot

Siilinjärven kunta Esityslista 3/ Ympäristöterveyslautakunta. Kokousaika kello 09:00

Siilinjärven kunta Esityslista 3/ Ympäristöterveyslautakunta. Kokousaika kello 09:00 Siilinjärven kunta Esityslista 3/2017 1 Ympäristöterveyslautakunta Kokousaika 02.11.2017 kello 09:00 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen huone Asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Taulukko 41 jne. Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Esi- ja perusopetus Esi- ja perusopetus (taulukot 01, 41 ja 51) valtionosuudet maksetaan

Lisätiedot

Porin ympäristöterveysjaoston kokous nro 3/2016

Porin ympäristöterveysjaoston kokous nro 3/2016 Pöytäkirja 1 (12) Porin ympäristöterveysjaoston kokous nro 3/2016 Aika 15.6.2016 kello 16:00-16.40 Paikka Suomalainen klubi, Eteläranta 10, Pori Allekirjoitukset Mika Tuovinen puheenjohtaja Heidi Rosenblad

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN SISÄISEN VALVONNAN SELONTEKO VUODELTA 2015

SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN SISÄISEN VALVONNAN SELONTEKO VUODELTA 2015 Ympäristöterveyslautakunta 16.12.2015 23 LIITE 1 SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN SISÄISEN VALVONNAN SELONTEKO VUODELTA 2015 1. Kuvaus sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilan arvioinnista

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuopion kaupunki 1 (6) SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet PL 227 70101 Kuopio Juankosken

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2014 57. Perusturvalautakunta

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2014 57. Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2014 57 Perusturvalautakunta Kokousaika Keskiviikko 19.2.2014 klo 12.00 16.40 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Varsinaiset jäsenet Varajäsenet SAAPUVILLA XKukkonen

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa Ympäristölautakunta 72 06.09.2012 Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa Ympäristölautakunta 13.06.2007 78 Esittelijä: tekninen johtaja

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa

Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin kanssa Ympäristölautakunta 72 06.09.2012 Kaupunginhallitus 206 24.09.2012 Kaupunginvaltuusto 78 03.12.2012 Ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon yhteistoiminnan jatkaminen Lohjan, Siuntion ja Vihdin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016

Lisätiedot

Tiistai klo Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Tiistai klo Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 /2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Tiistai 07.12.2010 klo 17.00 20.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 28.10.2011 Kokousaika Torstai 3.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

1. Valtuuston asettamat sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden toteutuminen

1. Valtuuston asettamat sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden toteutuminen NILSIÄN KAUPUNKI TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 Liite 4, 13.12.2012 56 TARKASTUSTAPAAMINEN Tehtäväalue/yksikkö: Kansalaisopisto (Koillis-Savon kansalaisopisto) Tarkastustapaamisessa esille otettavia asioita

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (8) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (8) 135 Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa kulttuuri-

Lisätiedot

Kokousaika 24.09.2014 kello 09:00-10:00

Kokousaika 24.09.2014 kello 09:00-10:00 Siilinjärven kunta Pöytäkirja 3/2014 1 Ympäristöterveyslautakunta Kokousaika 24.09.2014 kello 09:00-10:00 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kokoushuone 1 Asiat Otsikko Sivu 14 YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (7) 387 V 23.4.2014, Kulttuuri- ja kirjastotoimen johtosäännön muuttaminen HEL 2014-001722 T 00 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Indikaattori tulokset 2018

Indikaattori tulokset 2018 Indikaattori tulokset 2018 EnviroVet 28.5.2019 Yhteenveto vuoden 2018 ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköiden toiminnan tuloksista EnviroVet kerää ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköiltä valvonnan

Lisätiedot

Valmistelija: terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo

Valmistelija: terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo Johtokunta 96 17.09.2013 Johtokunta 119 19.11.2013 Johtokunta 88 28.08.2014 Ympäristötarkastajan viran perustaminen 20/01.01.00/2013 Johtokunta 17.09.2013 96 PoSan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT TALOUSARVIO 2015 Juankoski AVIn viranomaistarkastukset 22 2,38 52,40 tarkastuskäynti max 2h 18 79,34 1 428,12 pieneläinkäynti 66 173,71 11 464,86 Päiväaikainen pieneläinkäynti 448 48,94 21 925,12 suureläinkäynti 201 226,15

Lisätiedot

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YTLTK 26.3.2014 liite 5

Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YTLTK 26.3.2014 liite 5 Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut YTLTK 26.3.2014 liite 5 Juankosken, Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue ja Kuopion

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta Nuorisolautakunta 62 28.10.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Nuorisolautakunta 26.8.2015 Nuorisolautakunnan talousarviossa vakinaisen henkilöstön palkkojen ja sivukulujen

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS Heinolan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2016 Hyväksytty Heinolan sosiaali- ja terveyslautakunnassa / 201 ja ympäristö- ja rakennuslautakunnassa / 201 Hyväksytty n hallituksessa / 201, PUITESOPIMUS 2016 SOPIJAOSAPUOLET Tilaaja

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI. Yhteistoimintasopimus

POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI. Yhteistoimintasopimus 1 Khall 30.3.2015 56 liite 1 POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI Yhteistoimintasopimus Luonnos 7.1.2015 2 POHJOIS-SAVON ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Iisalmen, Juankosken,

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A.

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A. TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Heinäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Riitta A. Tilus 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Riitta A. Tilus Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja kustannukset-hankkeen alustavia tuloksia

Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja kustannukset-hankkeen alustavia tuloksia Eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja kustannukset-hankkeen alustavia tuloksia Eläinlääkintähuollon neuvottelupäivä, Evira, Helsinki 1.11.2016 I Kauko Koikkalainen, Timo Karhula ja Jarkko Niemi Esityksen

Lisätiedot

78 Joukkoliikenteen seudullisen yhteistoiminnan vuoden 2018 talousarvio ja - vuosisuunnitelma Valmistelija / lisätiedot: Periviita Mika

78 Joukkoliikenteen seudullisen yhteistoiminnan vuoden 2018 talousarvio ja - vuosisuunnitelma Valmistelija / lisätiedot: Periviita Mika Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 78 Joukkoliikenteen seudullisen yhteistoiminnan vuoden 2018 talousarvio ja - vuosisuunnitelma 2019-2020 TRE:6808/02.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Periviita

Lisätiedot

Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen

Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen Maaseutuhallinto Vastuuhenkilö: maaseutujohtaja Juha Nykänen Toiminta-ajatus Juankosken, Kuopion, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sekä Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven,

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

PALVELUSOPIMUS Orimattilan kaupunki. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä PALVELUSOPIMUS 2016 Orimattilan kaupunki Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hyväksytty Orimattilan perusturvalautakunnassa / 201 Hyväksytty Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta

Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta 1. (6) Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Järjestäjävastuun luovuttajina

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 4/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Husu-Tuuliainen Tarja. Lahtinen Annikki. esittelijä / pk:n pitäjä

LEMIN KUNTA 4/ Maaseutulautakunta. Keskiviikko klo Husu-Tuuliainen Tarja. Lahtinen Annikki. esittelijä / pk:n pitäjä 4/2011 16 Maaseutulautakunta. Keskiviikko 23.11.2011 klo 18.00-19.22 Kouvon baari Tapanainen Matti Pesu Oiva Haiko Heikki Husu-Tuuliainen Tarja Lehtonen Ritva Lahtinen Annikki Pekki Reijo puheenjohtaja

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampereen kaupunki 2. Akaan kaupunki 3. Juupajoki 4. Kangasalan kunta 5. Oriveden

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11. 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja STM 24.8.2018 Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja Ruoveden kunnanvaltuuston päätökset Ruoveden kunnanvaltuuston 2.7.2018 päätöksen 20 esittelytekstissä todetaan,että yhteistoimintasopimuksen irtisanomisaika

Lisätiedot

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 249 20.06.2016 Kaupunginhallitus 342 19.09.2016 Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2017-2020 310/04.041/2016 KH 20.06.2016 249 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Hyväksytty: Harjavallan, Kokemäen, Porin ja Ulvilan

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolet ovat Joensuun kaupunki,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 21.6.2017 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan, Hartolan, Hollolan,

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimusluonnos 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta ja tilastot Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta 1. Yhteistoiminta-alueet isäntäkunta mallilla» Isäntäkunnan tilasto» Sopimuskunnan tilasto 2. Kuntayhtymät» Kuntayhtymän tilasto»

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia

Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Luonnos Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon strategia Ympäristöterveyslautakunta Kokkolan kaupungin strategian rakenne (BSC) Toimivat palvelujen järjestämistavat Strategiset päämäärät Kriittiset

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastot

Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastot Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastot Yhteistoimintamallit tilastoissa Mehtonen 2011 Tilastointi yhteistoiminnan osalta Yleistä Yhteistoiminta käytössä laajimmin sos.- ja terveystoimessa

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2016 Vuositilasto 2016 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2016 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2016

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 29.11.2011 klo 17.30-19.20 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä

Lisätiedot

Jäsentiedot Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain

Jäsentiedot Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain Vuositilasto 2017 Vuositilasto 2017 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2017 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2017 5 Läsnä olevan väestön

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2015 Vuositilasto 2015 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2015 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2015

Lisätiedot

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuksen allekirjoittajat. 2 SOPIMUKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimus 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (5) 148 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous HEL 2016-005004 T 00 01 06 Päätös päätti kehottaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria edustamaan

Lisätiedot