VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMINEN"

Transkriptio

1 VUOROVAIKUTUKSEN TUKEMINEN Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on meille kaikille tärkeää. Useimmiten yhteispeli myös sujuu lähes itsestään, asiaa sen kummemmin miettimättä. Vammaisen ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa toimiminen voi kuitenkin joskus tuntua vaikealta ja haasteelliselta. Taito olla hänen vuorovaikutuskumppaninaan ei ehkä tulekaan itsestään vaan tietyt asiat täytyy tiedostaa ja myös opetellakin erikseen. Jokainen voi oppia osaavaksi kumppaniksi havainnoimalla omaa toimintaansa vuorovaikutuksessa. Tietyt perusperiaatteet ovat tärkeitä kaikessa vuorovaikutuksessa riippumatta henkilöstä ja tilanteesta, jossa kommunikoidaan. Kommunikointia ja vuorovaikutusta tukee se, että kumppani on tilanteessa vastavuoroisesti läsnä odottaa ja antaa tilaa aloitteille vastaa kumppaninsa kommunikointiin mukauttaa ilmaisuaan kumppanin kommunikointitarpeita vastaavaksi tarkistaa, onko yhteisymmärrys saavutettu. Osaavan kumppanuuden elementtien alkukirjaimista muodostettu LOVIT-muistisääntö helpottaa niiden mielessä pitämistä jokaisessa arjen tilanteessa. Elementit huomioimalla jokainen voi havainnoida ja arvioida omaa tapaansa olla vuorovaikutuskumppani. Osaavan kumppanuuden elementit (LOVIT ) on koottu Tikoteekin OIVA-hankkeessa. Seuraavilla sivuilla käydään tarkemmin läpi, miksi edellä mainitut osaavan kumppanuuden elementit on tärkeä huomioida ja mitä ne käytännössä tarkoittavat. Näkökulmaa laajennetaan vuorovaikutukseen, jossa toisena osapuolena on vaikeimmin kehitysvammainen, varhaisten viestintätaitojen varassa toimiva

2 ihminen ja toisena osapuolena hänen kumppaneinaan toimivat lähi-ihmiset (esimerkiksi perheenjäsenet, työntekijät, avustajat ja kuntouttajat). Vuorovaikutustaidoissa kehittyminen on prosessi, joka jatkuu läpi elämän. Omia toimivia vuorovaikutustapojaan tarkastelemalla kumppaneiden on mahdollista tulla tietoisiksi omista vahvuuksistaan. Näitä taitoja voi oppia soveltamaan eri vuorovaikutustilanteissa, erilaisten kumppaneiden kanssa.

3 LÄSNÄOLO Olen tässä ja kiinnostunut sinusta. Kaiken perusta Kaiken vuorovaikutuksen perustana on se, että molemmat vuorovaikutuksen osapuolet ovat tilanteessa aidosti ja vastavuoroisesti läsnä toisilleen ja kiinnostuneita toisistaan. Ihmiset aistivat vuorovaikutuksessa yleensä herkästi sen, jos toinen kumppaneista ei keskity tilanteeseen vaan ajattelee muita asioita. Keskustelun kannalta keskeiset asiat jäävät tällöin huomaamatta ja vuorovaikutus on vaarassa katketa. Läsnäolon merkitys korostuu erityisesti silloin, kun kumppanina on henkilö, jonka kokemusmaailma rajoittuu tähän hetkeen. Pieni vauva tai vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää nykyhetkessä, eikä hänellä vielä ole käsitystä menneestä tai tulevaisuudesta. Vain tämä hetki toisen ihmisen kanssa on hänelle tärkeä. Kiireetön kohtaaminen Jokainen arjen tilanne, jossa kohtaamme toisen ihmisen ja toimimme yhdessä hänen kanssaan, on myös vuorovaikutustilanne. Jotta vuorovaikutus toimisi näissä tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla, on osapuolten voitava keskittyä toisiinsa täydesti koko vuorovaikutustapahtuman ajan. Vuorovaikutus katkeaa herkästi, mikäli tilanteessa on paljon sitä häiritseviä tekijöitä kuten melua tai toisia ihmisiä, jotka vaativat huomiota. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa viestiminen ja vuorovaikutuksessa toimiminen vaativat usein hyvin intensiivistä keskittymistä. Ympäristö ja oma mieli kannattaakin rauhoittaa jo ennen vuorovaikutukseen ryhtymistä. Itselleen voi antaa luvan vain olla ja katsoa avoimin mielin, mihin tilanne johtaa. Muihin tehtäviin ja niiden suunnittelemiseen voi palata myöhemmin.

4 Tilanteeseen heittäytyminen edellyttää osaavalta kumppanilta kykyä unohtaa omat ennakko-oletuksensa. Yhteisellä tekemisellä ei aina tarvitse olla suunnitelmia tai päämääriä. Molemmat osapuolet tuovat oman panoksensa tilanteeseen ja rakentavat sen yhdessä. Tärkeää on olla yhdessä, jakaa erilaisia kokemuksia ja nauttia yhdessä olemisesta. Virittäytyminen toiseen Kaikkein varhaisin vuorovaikutus lähtee siitä, että sen osapuolet virittyvät toistensa vireys- ja tunnetilaan ja sovittavat käyttäytymisensä sen mukaan. Väsyneen kumppanin kanssa toimitaan toisella tavalla kuin virkeän ja innokkaan kanssa. Surullista kumppania lohdutetaan ja hänen iloonsa osallistutaan silloin, kun siihen on aihetta. Toiminnan jäljittely voi olla yksi keino oikean rytmin ja vuorovaikutuksen nopeuden löytämiseksi. Hyvin pienikin toiminta, esimerkiksi hengityksen rytmi, ääntely tai vaikka jalan heiluttaminen tietyllä nopeudelle ja sen jäljitteleminen voivat auttaa osaavaa kumppania pääsemään samalle aaltopituudelle ja samaan rytmiin vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa. Näitä samoja keinoja meistä jokainen käyttää myös tiedostamattaan. Toisiinsa keskittyessään kumppanukset alkavat peilata toistensa ilmeitä ja eleitä. Kun toinen ristii käsivartensa, toinen seuraa perässä. Ja kun toinen nostaa kulmakarvojaan hämmästyneenä, myös toisen osapuolen ilme vaihtuu. Olemuksen ja toiminnan havainnoiminen Vaikeimmin kehitysvammaisen kumppanin olemusta ja toimintaa tarkkaavaisesti havainnoimalla on mahdollista oppia tuntemaan ne yksilölliset tavat, joilla hän ilmaisee valmiuttaan ja halukkuuttaan vuorovaikutukseen. Tarkkaavaisuuden merkkinä voivat olla esimerkiksi valpas ilme, katsekontakti tai kumppania kohti suuntautunut liike. Näiden avulla osaava kumppani voi varmistaa, että vuorovaikutuksen toinen osapuoli on tilanteessa mukana. Jokaisella meistä on omat, toisen ihmisen näkökulmasta joskus erikoisiltakin vaikuttavat kiinnostuksen kohteet. Yhdessä toimimisen ja jakamisen perustana on kuitenkin eläytyminen toisen maailmaan ja siihen, mikä juuri häntä kiinnostaa. Toimintaa ja esimerkiksi katseen suuntaa havainnoimalla osaava kumppani voi saada selville, mitkä asiat tai esineet kiinnostavat vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä eniten. Vuorovaikutus lähtee liikkeelle näistä kiinnostuksen kohteista. Vuorovaikutustilanteen kestoa ei voi määritellä etukäteen. Toisinaan tilanne voi kestää puoli tuntia, toisinaan vain muutaman minuutin riippuen siitä, miten pitkään vaikeimmin kehitysvammainen kumppani haluaa toimia vuorovaikutuksessa. Hän päättää, kuinka pitkään kulloinkin toimitaan.

5 Vaikeimmin kehitysvammainen kumppani saattaa tarvita vuorovaikutuksessa myös lepohetkiä. Intensiivisen vuorovaikutustuokionkin keskellä hän voi kääntää katseensa pois ja hiljentyä. Tällöin hänen annetaan olla hetki rauhassa. Vuorovaikutus voi jatkua uudestaan sitten, kun hän on siihen valmis. Toimintaan osallistuminen Kun kiinnostuksen kohde on saatu havainnoimalla selville, osaava kumppani voi mennä siihen omalla toiminnallaan mukaan. Tärkeintä on tehdä jotakin, mikä tuntuu molemmista hyvältä. Vaikeimmin kehitysvammaisen kumppanin on helppo tuntea olonsa rentoutuneeksi ja turvalliseksi silloin, kun molemmat vuorovaikutuksen osapuolet nauttivat yhdessäolosta. Myönteinen ilmapiiri tukee hänen kiinnostuksensa säilymistä yhteisessä tekemisessä ja motivoi häntä toimimaan vuorovaikutuksessa. Onnistuneet vuorovaikutuskokemukset lisäävät molempien halua olla yhdessä. Läsnäolon merkkejä vuorovaikutuksessa hymy, myönteinen ääntely ja ilmaukset rauhallisuus, kiireettömyys, rentous läheisyys samalle tasolle asettuminen kasvokkaisuus katsekontaktin hakeminen kumppanin koskettaminen jakamaton huomio kumppanissa, häneen keskittyminen kumppanin katseen ja olemuksen havainnoiminen yhdessä tekeminen ja toimintaan osallistuminen

6 ODOTTAMINEN Odotan sinun aloitettasi ja seuraan sinun rytmiäsi. Jokainen ihminen toimii vuorovaikutuksessa omalla tavallaan. Toiset ovat luonnostaan aloitteellisia, toiset taas mielellään seurailevat tilannetta sivusta, tekevät vähän aloitteita ja vastaavat vain, kun heiltä erikseen kysytään. Myös mieliala, ajankohta ja keskustelukumppaneiden tuttuus vaikuttavat siihen, miten aktiivisen roolin kukin haluaa ottaa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Vaikeimmin kehitysvammainen ihminen on saattanut vuosien mittaan myös omaksua passiivisen viestintätyylin, jos hänellä ei ole ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia toimia vuorovaikutuksen aloitteellisena osapuolena. Tällaiseen ihmiseen voi olla vaikea saada kontaktia. Hän tekee hyvin vähän aloitteita eikä oikein tunnu ymmärtävän, mitä häneltä vuorovaikutuksessa odotetaan. Tilan antaminen aloitteille - tarkkaile, odota ja kuuntele Osaavan kumppanin tehtävänä on rohkaista vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä aloitteen tekoon antamalla hänelle riittävästi tilaa ja aikaa aloitteiden ilmaisemiseen. Vuorovaikutuksessa on tärkeää, että hän saa ohjata tilannetta ja päättää mitä tehdään. Hänen mielenkiinnon kohteensa ja toimintansa käynnistävät vuorovaikutuksen ja kumppani seuraa perässä. Osaava kumppani voi omalla olemuksellaan ja suhtautumistavallaan osoittaa olevansa kiinnostunut vuorovaikutuksen toisesta osapuolesta ja hänen asioistaan. Hän voi ilmaista odottavansa toisen viestiä joko sanallisesti, ilmeellä tai eleellä. Rohkaiseva katse, myönteinen ilme tai toisen koskettaminen aloitteen merkiksi voivat vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen kanssa toimia paremmin kuin puhe, joka helposti täyttää liiaksikin tilaa vuorovaikutuksessa. Joskus on myös maltettava vain odottaa hiljaa.

7 Vuorovaikutusrytmin mukauttaminen Vuorovaikutuksen osapuolet sovittavat usein tiedostamattaan vuorovaikutusrytminsä tilanteen ja kumppaninsa tarpeiden mukaan. Erityisesti vireys- ja tunnetila vaikuttavat siihen, millaisessa rytmissä ihmiset toimivat toistensa kanssa. Virkeän ja aktiivisen kumppanin kanssa toimitaan eri tavoin kuin väsyneen tai surullisen kanssa. Monen vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen vuorovaikutusrytmi on hitaampi kuin muilla ihmisillä. Myös vireystila saattaa vaihdella suurestikin päivän mittaan ja jopa tilanteenkin sisällä, jolloin hän tarvitsee kumppaninsa tukea pystyäkseen säilyttämään mielenkiintonsa yhteisessä tekemisessä ja vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksessa toimiessaan osaavien kumppaneiden on hyvä tietää, miten paljon aikaa juuri tämä ihminen tarvitsee aloitteensa muotoilemiseen tai vastaamiseen. Omaa toimintaa hidastetaan ja nopeutetaan toisen tarpeiden mukaan. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen toimintaa ja olemusta havainnoimalla kumppaneiden on mahdollista oppia, millaiset asiat tai toiminnot houkuttelevat häntä mukaan vuorovaikutukseen ja aktiiviseen toimintaan. Jos vuorovaikutus onnistuu parhaiten aamupäivällä, kannattaa yhteinen tuokio ajoittaa tuohon ajankohtaan. Joskus jokin uusi asia tai tapahtuma voi myös aiheuttaa levottomuutta. Tällöin on tärkeää, että kumppanit tietävät, millä tavoin he saavat toisen rauhoittumaan. Odottaminen ja toiminnan pysäyttäminen menetelmänä Varsinkin silloin, kun aloitteen tekemistä vasta harjoitellaan, kannattaa odottamista ja toiminnan pysäyttämistä käyttää menetelmänä mahdollisimman monissa arjen tilanteissa. Itse asiassa hyvin moni arjen toiminta, joka helposti hoidetaan rutiininomaisesti, onkin potentiaalinen vuorottelu- ja vuorovaikutustilanne. Aloitteen tekeminen ja toimintaan osallistuminen ovat mahdollisia silloin, kun kumppani muistaa odottaa ja antaa niille tilaa. Esimerkiksi ruokailutilanteessa lusikkaa pidetään ojennettuna suun lähellä ja odotetaan, että toinen reagoi huulia suipistamalla, ja vasta sitten lusikka viedään suuhun. Käsien rasvaustilanteessa käsien rasvaaminen keskeytetään välillä ja odotetaan, mitä vaikeimmin kehitysvammainen kumppani tekee saadakseen rasvauksen jatkumaan. Hän ohjaa ja osaava kumppani seuraa Jos vaikeimmin kehitysvammaisella ihmisellä on hyvin vähän aloitteiksi tulkittavia ilmauksia, voi kumppani lähteä esimerkiksi toimintaa jäljittelemällä kokeilemaan, syntyisikö sitä kautta jotakin yhteistä jaettavaa. Myönteiset vuorovaikutuskokemukset rohkaisevat vaikeimmin vammaista kumppania toimimaan itsekin aktiivisemmin ja tekemään aloitteita.

8 Lähtökohdaksi kannattaa jälleen ottaa sellainen toiminta, jonka arvelee kiinnostavan toista. Esimerkiksi käsien taputtaminen tai tuolin rapsuttaminen voi olla aloite, johon voi tarttua ja johon voi vastata samalla toiminnalla. Oman vuoron jälkeen odotetaan, vastaako vuorovaikutuskumppani uudelleen taputtamalla tai rapsuttamalla. Odottamisen merkkejä vuorovaikutuksessa hiljaa oleminen odottava, avoin ilme kumppanin koskettaminen rohkaiseva hymy, nyökkäys kumppanin käden / käsivarren / selän silittäminen kasvot samalla tasolla kumppanin puoleen kumartuminen toiminnan pysäyttäminen ajan antaminen vuorovaikutuskumppanin vastaukselle

9 VASTAAMINEN Viestisi ovat minulle tärkeitä ja vastaan niihin. Kaikessa vuorovaikutuksessa on tärkeää, että tehtyyn aloitteeseen vastataan. Kysymykseen odotetaan vastausta ja kehotukseen tai pyyntöön sitä, että toinen tekee pyytämämme asian. Jos vastausta ei syystä tai toisesta kuulu, oletamme, että toinen ei ole huomannut viestiämme. Hän ei ehkä ole ymmärtänyt ilmaustamme tai sitten hän ei ole halukas toimimaan vuorovaikutuksessa kanssamme. Tulkinnasta riippuen voimme joko toistaa aiemman ilmauksemme, muokata sitä edelleen tai vetäytyä pois tilanteesta. Vaikeimmin kehitysvammainen, hyvin varhaisten viestintätaitojen varassa toimiva ihminen ilmaisee monet viestinsä tiedostamattaan eikä hän välttämättä kohdista niitä kenellekään. Kuitenkin jos tällaisetkin viestit huomataan ja niihin vastataan, hänelle voi muodostua käsitys siitä, että häntä ja hänen ilmauksiaan arvostetaan ja pidetään tärkeinä. Olennaista on, että kumppani pitää kaikkia ilmauksia merkityksellisinä ja vastaa niihin. Myönteiset kokemukset keskinäisestä ymmärtämisestä ja mahdollisuudesta vaikuttaa vievät kommunikoinnin kehitystä eteenpäin. Kun tiettyyn toimintaan vastataan toistuvasti ja johdonmukaisesti samalla tavalla, voi alun perin tiedostamattomista toiminnoista tulla myöhemmin tietoisia viestejä ja aloitteita. Aloitteen huomaaminen Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen vuorovaikutusaloitteet voivat olla hyvin kokonaisvaltaisia ja laadultaan niin erilaisia, että niitä on vaikea huomata ja tulkita aloitteiksi. Osaavan kumppanin on tärkeä havainnoida tarkkaavaisesti vammaisen vuorovaikutuskumppaninsa koko olemusta ja siinä tapahtuvia muutoksia. Pienikin liike voi olla vuorovaikutusaloite, mikäli se tulkitaan sellaiseksi.

10 Esimerkiksi hyvä olo voi näkyä kehon rentoutena tai iloisena ja valppaana ilmeenä. Jäykkä asento ja pelokas tai vihainen ilme ja ääntely voivat kertoa pahasta olosta. Haluamista puolestaan voi ilmaista katsomalla esinettä, menemällä sen luo ja ääntelemällä vaativasti. Ihmisen kasvot ja kasvojen ilmeet kertovat paljon hänen sisäisestä tunnetilastaan ja ovat osa sanatonta viestintää. Jo hyvin pienetkin lapset osaavat luotettavasti tulkita kasvojen ilmeistä, onko kumppani vihainen, iloinen tai surullinen. Kasvojen ilmeiden lisäksi vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi ilmaista asioitaan myös sellaisten kehonosien avulla, joita me emme tavallisesti osaa tarkkailla. Varpaiden heilautuskin voi olla tärkeä viesti, jos se esimerkiksi toistuu yhä uudestaan samassa tilanteessa. Välitön vastaus aloitteeseen Varhaisten taitojen varassa toimiva, vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää nykyhetkessä ja ymmärtää asioita hyvin konkreettisesti. Hänen on kuitenkin mahdollista oppia ymmärtämään kahden asian välinen yhteys, mikäli ne esiintyvät ajallisesti lähellä toisiaan. Jotta hänen olisi mahdollista ymmärtää oman viestintänsä ja sitä seuraavan vastauksen tai toiminnan välinen yhteys, hänen aloitteisiinsa on vastattava välittömästi. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen on vaikea muodostaa käsitystä omien tekojensa ja niiden seurausten välisistä yhteyksistä, mikäli hän saa toistuvasti kokea, ettei hänen viesteihinsä reagoida tai niihin vastataan vasta pitkän ajan kuluttua. Seurauksena voi olla, että hän toistaa yhä uudelleen viestiään, lakkaa kokonaan yrittämästä tai suuttuu ja purkaa mielipahansa jollain ei-toivotulla tavalla. Arjen keskellä ei ole aina mahdollista vastata kaikkiin aloitteisiin tai täyttää kaikkia toiveita. Pyydettyä asiaa ei ehkä juuri sillä hetkellä ole mahdollista toteuttaa tai pyydetty esine on terveydelle vaaraksi. Näissä tilanteissa on kuitenkin tärkeää, että kumppani osoittaa ja vahvistaa jollakin tavalla, että hän on huomannut toisen tekemän aloitteen, vaikkei voikaan vastata siihen toivotulla tavalla. Vahvistamisen avulla vammainen ihminen voi kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Nämä kokemukset lisäävät hänen haluaan ilmaista itseään uudelleen. Ilmauksen tulkitseminen Kaikessa ihmisten välisessä viestinnässä tavoitteena on saavuttaa yhteinen merkitys jaettavalle asialle. Tutun ihmisen viestintää on helpompi ymmärtää kuin sellaisen ihmisen, jonka tapaa ensimmäistä kertaa. Yhteiset kokemukset auttavat kumppanuksia ymmärtämään, mitä toinen haluaa juuri sillä hetkellä kertoa.

11 Koska vaikeimmin kehitysvammaisten ihmisten ilmaisukeinot ovat usein rajalliset, heidän viestintänsä onnistuminen on kumppaneiden aktiivisen tulkinnan varassa. Osaavilta vuorovaikutuskumppaneilta tämä edellyttää herkkyyttä ja kykyä tarkastella tilannetta toisen näkökulmasta. Tärkeää on, mikä vaikeimmin kehitysvammaista ihmistä kiinnostaa ja mitä hän haluaa juuri tässä tilanteessa viestittää. Kun kumppani havaitsee, että tilanne herättää toisessa osapuolessa tietyn reaktion, hän voi vastata tarjoamalla oman tulkintansa ilmauksesta. Sama ilmaus voi merkitä montaa eri asiaa tilanteesta riippuen, joten vastauskin on erilainen eri tilanteissa. Tulkintaehdotuksen jälkeen on tarkkailtava, menikö tulkinta oikeaan. Molemminpuolisen ymmärryksen vallitessa voidaan toimia tulkinnan mukaan. Esimerkiksi ruokailutilanteessa kumppani voi ilmeestä päätellä, pitääkö hänen syöttämänsä henkilö tietystä ruoasta vai ei. Jos porkkanaraaste aiheuttaa aina yhtä leveän irvistyksen, voi kumppani vastata irvistämällä ja sanomalla "Yök, taas tätä porkkanaa! Sinä et taida pitää porkkanasta." Tällöin porkkanaraasteen sijaan tarjotaan muuta ruokaa. Pukemistilanteessa sama irvistys ei enää tarkoitakaan "en pidä porkkanasta" vaan "kamala pusero, en halua sitä päälleni". Tällöin tarjotaan toista puseroa ja katsotaan, millaisen reaktion se herättää. Vastaamistapoja Vuorovaikutuskumppanin ymmärtämisen tasosta ja vuorovaikutustilanteesta riippuu, millä tavalla hänen tekemäänsä aloitteeseen vastataan. Aloitteeseen voidaan vastata toimimalla aloitteen mukaisesti: esimerkiksi puetaan päälle pusero, jonka hän on itse valinnut jäljittelemällä hänen toimintaansa: esimerkiksi vastataan ääntelyyn samanlaisella ääntelyllä sanomalla ääneen, mitä arvelee toisen tarkoittavan: esimerkiksi yritykseen avata ikkuna vastataan "Haluatko, että avaan ikkunan?" sanomalla tulkinnan ääneen ja käyttämällä puheen rinnalla eleitä, ilmeitä ja muita ymmärtämistä tukevia keinoja: esimerkiksi "Haluatko, että avaan ikkunan?" lisäksi mennään ikkunan luo, tehdään avaamista kuvaava ele ja katsotaan kysyvästi. Jos varhaisten taitojen varassa toimivalla, vaikeimmin kehitysvammaisella ihmisellä on hyvin vähän aloitteita, kannattaa vuoropuhelu käynnistää hänen ilmauksiaan jäljittelemällä. Keinutteluun voi yhtyä samalla rytmillä, taputteluun voi vastata taputusta jäljittelemällä ja ääntelyyn samanlaista ääntä tuottamalla. Hänen toimintansa käynnistää vuorovaikutuksen ja hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa tilanteen jatkumiseen. Ilmauksen tulkinnan voi sanallisen tulkinnan lisäksi vahvistaa myös kehonkielen, ilmeiden, eleiden ja viittomien avulla. Osaava kumppani voi osoittaa tai näyttää sitä esinettä, josta arvelee toisen olevan kiinnostunut. Hän voi myös tarjota tulkintaansa käyttämällä eleitä tai heijastamalla omalla ilmeellään vuorovaikutusparinsa tunnetilaa. Tällä tavoin toimimalla kumppani voi varmistaa, ymmärsikö hän viestin

12 oikein. Lisäksi hän tarjoaa vammaiselle kumppanilleen mallin siitä, miten tämä voisi ilmaista asian toisin, esimerkiksi tiettyä elettä käyttäen. Vastaamisen merkkejä vuorovaikutuksessa aloitteiden huomaaminen ilmaisuun reagoiminen toiveen toteuttaminen ilmauksen jäljitteleminen ilmauksen tulkitseminen sanallisesti tai eleiden avulla

13 ILMAISUN MUKAUTTAMINEN Meillä on yhteinen kieli. Ihmiset keskustelevat eri tavoin eri keskustelukumppaneiden kanssa ja mukauttavat viestintäänsä tilanteen mukaan. Pienen lapsen kanssa keskustellessaan aikuiset virittyvät luonnostaan puhumaan lapsen taitojen ja kielellisen kyvyn mukaisesti. Ilmaukset ovat usein lyhyitä ja yksinkertaisia ja aikuisen käyttämät äänensävyt vaihtelevat tilanteen ja tunnelman mukaan. Aikuinen toistaa keskeisiä asioita, nimeää ja laajentaa lapsen ilmauksia. Aikuiset myös vastaavat lapsen aloitteisiin eri tavalla kuin puhuessaan toiselle aikuiselle. Tällainen tapa suuntautua lapsen aloitteisiin ja puhua hänelle tukee lapsen kielen kehitystä. Lapsi voi kokea, että häntä ymmärretään ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita. Kehitysvammaisen aikuisen kanssa viestiessä täytyy iän lisäksi huomioida hänen kehitystasonsa ja mielenkiinnon kohteensa. Asiat, joita hänen kanssaan jaetaan voivat hyvinkin liittyä aikuiseen kokemusmaailmaan. Tapa, jolla asioista keskustellaan poikkeaa kuitenkin totutusta viestintätavasta. Osaavien kumppaneiden onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään vuorovaikutusta vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen näkökulmasta. On tärkeää pohtia, mitkä hänen tarpeensa ovat ja vastaako oma viestintätapa näihin tarpeisiin. Tilanneherkkyys Vuorovaikutuksessa suuri osa viesteistä välittyy muiden keinojen kuin puheen avulla. Ihmisen olemuskieli kertoo paljon siitä, millä tavalla hän suhtautuu vuorovaikutuskumppaniinsa ja yhdessä jaettavaan tilanteeseen. Äänensävy, ilmeet ja eleet paljastavat usein viestin todellisen sisällön. Pienen lapsen vanhemmat muokkaavat usein tiedostamattaan omaa viestintäänsä ja jopa liioittelevat äänensävyjään ja ilmeitään keskustellessaan lapsensa kanssa. Äänensävyillä leikitellään, innostetaan, rauhoitetaan ja myötäeletään tilanteen ja lapsen mielialan mukaan. Myös kosketuksella ja kehokontaktilla välitetään monia viestejä.

14 Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen pääasiallinen viestintäkeino on hänen olemuskielensä. Olemuskieli on usein myös se keino, jota hän ymmärtää parhaiten. Tilannevihjeet, tunneilmasto ja kumppanin tapa olla vuorovaikutuksessa kertovat hänelle paljon enemmän kuin pelkät sanat. Olemuskielensä avulla myös osaavan kumppanin on mahdollista saada yhteys vaikeimmin kehitysvammaiseen ihmiseen. Kiinnostuneen katseen, hymyn, kosketuksen ja lämpimän äänensävyn välityksellä vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi kokea, että hänestä välitetään juuri sellaisena kuin hän on. Yksinkertainen ja selkeä kieli Jotta vaikeimmin kehitysvammainen ihminen voi oppia ymmärtämään ympärillään puhuttua kieltä, lähiihmisten on yleensä tarpeen muokata myös omaa puheilmaisuaan. Ymmärtämistä tukee se, että puhuja vaihtelee äänensävyjään viestin asia- ja tunnesisällön mukaan, käyttää selkeää ja konkreettista kieltä sekä melko lyhyitä ilmauksia. Esimerkiksi toimintaohjeet kannattaa pilkkoa pienempiin kokonaisuuksiin ja puhua yksi asia kerrallaan. Mikäli vaikuttaa siltä, että toinen ei ole ymmärtänyt viestiä, voi ilmauksen keskeisen asian toistaa tai yrittää esittää asian helpommin ymmärrettävässä muodossa. Koska vaikeimmin kehitysvammainen ihminen elää ja toimii nykyhetkessä, tulee viestinnänkin liittyä käsillä olevaan tilanteeseen tai toimintaan. Kuultu viesti voi myös kadota muistista nopeasti, joten sitä voi olla syytä tukea ja havainnollistaa esimerkiksi visuaalisin keinoin. Osaavien kumppaneiden kannattaakin pitäytyä hyvin konkreettisissa käsitteissä ja asioissa, joita on mahdollista selventää esimerkiksi näyttämällä, osoittamalla, piirtämällä tai esimerkiksi tutun esineen tai kuvan avulla. Kehitysvammaisen kumppanin ilmaisukeinon käyttäminen Vaikeimmin kehitysvammainen ihminen tarvitsee yleensä ymmärtämisensä tueksi puhetta tukevia tai korvaavia vihjeitä. Useimmiten hän ymmärtää tuttuihin tilanteisiin liittyviä vihjeitä ilman puhetta, mutta puheen ymmärtäminen ilman muita vihjeitä ei onnistu. Konkreettiset, tilanteeseen liittyvät vihjeet, kuten tunnusteltavat esineet, erilaisia aistimuksia tarjoavat välineet (maku, tuoksu, ääni, valo), kuvat tai viittomat voivat auttaa asian ymmärtämisessä ja tilanteen hahmottamisessa. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen tapa ja kyky hahmottaa ympäröivää maailmaansa voi olla hyvin erilainen kuin hänen vuorovaikutuskumppaneillaan. Olennaista on, että vuorovaikutuksessa ja ymmärtämisen tukemisessa käytetään hyväksi juuri sitä aistialuetta, joka vuorovaikutuksen toisella osapuolella toimii parhaiten.

15 Jos ihminen ilmaisee itseään olemuskielensä tai puhetta tukevan tai korvaavan keinon avulla, on tärkeää, että myös muut ympäristön ihmiset käyttävät samaa keinoa. Kun lähi-ihmiset käyttävät kumppaninsa ilmaisukeinoa erilaisissa viestintätilanteissa, he tarjoavat mallin siitä, miten ilmaisukeinoa käytetään. Puhetta korvaavan kommunikoinnin malli on puhevammaiselle ihmiselle yhtä tärkeä kuin vanhempien käyttämä puhekieli puhumaan opettelevalle lapselle. Kun esimerkiksi esineitä, viittomia tai kuvia käytetään viestintätilanteissa usein, vaikeimmin vammaisen ihmisen on itsekin helpompi oppia käyttämään niitä. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen yhteisössä voi olla useita samaa puhetta korvaavaa keinoa käyttäviä ihmisiä. Lähi-ihmiset voivat omalla mallillaan vahvistaa yhteisen viestintäkulttuurin syntymistä ja mahdollistaa sen, että yhteisön jäsenet voivat viestiä myös toistensa kanssa. Kommunikointikeinosta tulee yhteisesti jaettu ja sosiaalisesti hyväksytty tapa ilmaista itseään. Ilmaisun mukauttamisen merkkejä vuorovaikutuksessa rauhallisuus selkeä ja yksinkertainen kieli lyhyet lauseet, yksi asia kerrallaan ilmauksen toistaminen tarvittaessa kumppanin ilmaisukeinojen käyttö äänensävyn vaihtelu viestin asia- ja tunnesisällön mukaan käsitteiden konkretisoiminen keskustelun aiheiden liittyminen "tässä ja nyt" -tilanteeseen asian näyttäminen esittäminen, osoittelu, eleet, kosketeltavat esineet, erilaisten aistimusten tarjoaminen, viittominen, kuvien käyttö

16 YHTEISYMMÄRRYKSEN TARKISTAMINEN Ymmärrämme toisiamme. Ihmiset pyrkivät vuorovaikutuksessa toistensa kanssa yhteisymmärrykseen. Keskustellessaan vuorovaikutuksen osapuolet tarkkailevat, miten toinen ymmärtää oman viestin. He tekevät myös tarkentavia kysymyksiä, mikäli eivät ymmärrä, mistä toinen puhuu. Sanonta "toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä" kuvaa hyvin tilannetta, jossa keskinäinen yhteisymmärrys puuttuu. Väärinymmärrykset ja katkokset ovat yleisiä tavallisessakin keskustelussa, mutta ne useimmiten ratkeavat, kun keskustelijat ovat aktiivisia, kyselevät jos eivät ymmärrä ja tarjoavat tarvittaessa lisätietoa. Silloin, kun vuorovaikutuksen toisena osapuolena on ihminen, jolla on vähän keinoja ilmaista itseään, kumppanit joutuvat usein tilanteeseen, jossa he miettivät, mitä toinen mahtaa ilmauksellaan tarkoittaa. Kumppaneiden voi myös olla vaikea tietää, miten hyvin hän ymmärtää heidän viestejänsä. Hetket, jolloin yhteisymmärrys löytyy, ovat kuitenkin hyvin palkitsevia molemmille vuorovaikutuksen osapuolille. Tunne siitä, että minä ymmärsin ja minua ymmärrettiin rohkaisevat yrittämään uudelleen. Pelkkä yhdessä oleminen voi myös olla niin palkitsevaa, ettei aina olekaan pääasia, tulivatko kaikki viestit oikein ymmärretyiksi. Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen viestien ymmärtäminen Vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen viestien ymmärtäminen voi joskus tuntua vaikealta eikä aina voikaan täysin ymmärtää, mitä toinen haluaa kertoa. Oikeaa tulkintaa tärkeämpää on se, että osaavat kumppanit yrittävät eläytyä toisen kokemusmaailmaan ja sitä kautta yrittävät löytää jonkinlaisen tulkintaehdotuksen. Usein ilmaukset liittyvät käsillä olevaan hetkeen tai johonkin tälle ihmiselle tärkeään asiaan tai kokemukseen.

17 Tulkintaehdotuksen jälkeen osaavien kumppaneiden on tärkeää havainnoida, millaisen reaktion se herättää vastapuolessa. Yleensä olemuksesta tai muusta viestinnästä voi päätellä, hyväksyykö toinen tulkinnan vai ei. Vasta molemminpuolisen yhteisymmärryksen vallitessa voidaan toimia tulkinnan mukaan. Joskus voi vasta pidemmän ajan päästä ilmetä, että tulkinta ei osunutkaan oikeaan. Esimerkiksi ruokailutilanteessa vaikeimmin kehitysvammainen ihminen hymyilee kumppanin tuodessa pöytään ruokaa. Kumppani tulkitsee hymyn sanoen "Ah, ruokaa. Sinä haluat varmaan nyt syödä". Jos ruoka ei maistu ollenkaan ja ruoan tarjoaminen aiheuttaa vain sen, että suu menee yhä tiukemmin kiinni, kumppani voi miettiä, oliko hymyllä jokin toinen merkitys. Hymyhän saattoi tarkoittaa, että toinen oli vain iloinen saadessaan seuraa. Lähi-ihmisten ei pidä pelätä väärien tulkintojen tekemistä, koska ne antavat vaikeimmin kehitysvammaiselle kumppanille tärkeää tietoa siitä, millaiset keinot eivät toimi. Kun hän saa kuulla tai havaita, että hänen viestiään ei ole ymmärretty oikein, hän saa mahdollisuuden kokeilla jotain muuta, paremmin toimivaa ilmaisutapaa. Ymmärtämistä ei myöskään kannata teeskennellä silloin, kun ei oikeasti ymmärrä. Sen sijaan toiselta voi kysyä, "Tätäkö tarkoitit?" tai "Näytätkö uudelleen?". Joskus voidaan joutua neuvottelemaan pitkään, kunnes päästään perille siitä, mikä alkuperäisen viestin tarkoitus oli. Hyvin varhaisten taitojen varassa toimiva ihminen ei vielä kykene tarkoitukselliseen viestintään eikä hän tästä syystä pysty kertomaan sitäkään, onko hänen viestinsä tulkittu oikein. Olemuksensa avulla hän kuitenkin ilmaisee monia asioita, kuten hyvää tai huonoa oloa. Kun näitä ilmauksia tulkitaan johdonmukaisesti ja niihin vastataan, voi vaikeimmin kehitysvammainenkin ihminen oppia vähitellen, että hänen omilla ilmauksilla on tietty merkitys. Ymmärtämisen tarkkaileminen Vuoropuhelun aikana osaavan kumppanin tulee havainnoida tarkasti myös sitä, miten vaikeimmin kehitysvammainen vuorovaikutuskumppani ymmärtää hänen viestinsä. Jos vuorovaikutuksen toinen osapuoli ei esimerkiksi toimi kehotuksen mukaisesti, voidaan päätellä, että hän ei ole ymmärtänyt viestiä tai jotakin osaa siitä. Puheen lisäksi voi olla tarpeen käyttää muita keinoja, jotka tukevat viestin ymmärtämistä. Usein arkipäivän tilanteissa voi vaikuttaa siltä, että vaikeimmin kehitysvammainenkin ihminen ymmärtää kaiken puheen. Tosiasiassa hän saattaa tehdä tulkintansa aiempien kokemuksiensa tai tilanteeseen liittyvien tai sitä ennakoivien muiden vihjeiden avulla. Usein vaikeimmin kehitysvammaisen ihmisen arki

18 toistuu samantapaisena päivästä toiseen ja tietyt ilmaukset liittyvät tiettyihin rutiineihin ja toimintahetkiin. Rutiinissa pysyminen helpottaa tilanteiden ymmärtämistä. Tällöin asiat sujuvat ja yhteisymmärrys löytyy helposti. Vasta uudet, yllättävät tilanteet ja niiden aiheuttama hämmennys voivat paljastaa, että ymmärtämisessä on puutteita. Näiden tilanteiden analysointi jälkikäteen voi auttaa lähi-ihmisiä oivaltamaan, millä tavalla he itse voivat helpottaa tilanteiden ymmärtämistä ja muokata omaa ilmaisuaan kumppaninsa kommunikointitarpeita vastaavaksi. Yhteisymmärryksen tarkistamisen merkkejä vuorovaikutuksessa tulkintaehdotuksen tarjoaminen, ilmauksen toistaminen, asian nimeäminen vuorovaikutuskumppanin havainnoiminen tulkintaehdotuksen jälkeen, onko hän tyytyväinen ehdotukseen varmennuskysymysten esittäminen vahvistuksen pyytäminen ymmärtämisen tarkkaileminen Katja Burakoff suunnittelija / OIVA Kuvat: Katja Burakoff

19 KIRJALLISUUTTA Bloom, Y. & Bhargava, D. (2003). Participation through communication guide. Communication partner strategies for providing communication opportunities for people who are pre-intentional communicators. Beecroft, Australia: Innovative Communication Programming. Launonen, K. (2007). Vuorovaikutus - kehitys, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin. Helsinki: Kehitysvammaliitto. Nind, M. & Hewett, D. (2005). Access to communication: developing the basics of communication with people with severe learning difficulties through Intensive Interaction. 2nd ed. London: David Fulton Publishers. Nind, M. & Hewett, D. (2001). A practical guide to Intensive Interaction. England: BILD Publications. Pulli, T., Launonen, K. & Saarela, M.(2005). AURA. Lahti: Avain-säätiö. Ruiter, I. (2000). Allow me! A guide to promoting communication skills in adults with developmental delays. Toronto, Canada: The Hanen Center. Rødbroe, I. & Suosalmi, M. (2000). Vuorovaikutus ja kommunikaatio. S. Nurminen & V. Saar (toim.). Aistit väylänä vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon. Helsinki: Kuulonhuoltoliitto ry, Zeedyk, M. (2008) (toim.). Promoting social interaction for individuals with communicative impairments. Making contact. London: Jessica Kingsley Publishers.

Kommunikaatio ja vuorovaikutus

Kommunikaatio ja vuorovaikutus Kommunikaatio ja vuorovaikutus Vuorovaikutus Vuorovaikutusta on olla kontaktissa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Vuorovaikutus on tiedostettua tai tiedostamatonta. Kommunikaatio eli viestintä Kommunikaatio

Lisätiedot

OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla

OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla Koulutuspäivän tavoite 1. Ymmärrämme käytännön esimerkkien ja videoiden avulla, mihin OIVAvuorovaikutusmalli perustuu 2. Tiedämme,

Lisätiedot

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten

Lisätiedot

TIETOA VUOROVAIKUTUKSESTA

TIETOA VUOROVAIKUTUKSESTA TIETOA VUOROVAIKUTUKSESTA Tässä kokonaisuudessa kerrotaan ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Sivuilta löytyy tietoa vuorovaikutuksen varhaiskehityksestä, vuorovaikutuksen toimivuuteen liittyvistä seikoista

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

TOIMIVA VUOROVAIKUTUS

TOIMIVA VUOROVAIKUTUS TOIMIVA VUOROVAIKUTUS Kuva: Pekka Elomaa Vuorovaikutukseen tarvitaan kaksi ihmistä, joilla molemmilla on oma merkittävä roolinsa. Näillä sivuilla kerrotaan vuorovaikutuksen toimivuuteen vaikuttavista tekijöistä.

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011

AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon. Kirsi Vainio 24.3.2011 AAC -menetelmien sovellus kehitysvammahuoltoon Kirsi Vainio 24.3.2011 1 Kommunikointi Tarkoittaa niitä keinoja joilla ihminen on yhteydessä toisiin Merkittävä tekijä ihmisen persoonallisuuden muodostumisessa

Lisätiedot

OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla

OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla OIVA-vuorovaikutusmallin koulutus Onnistutaan Innostutaan Videon Avulla Koulutuspäivän tavoite 1. Ymmärrämme käytännön esimerkkien ja videoiden avulla, mihin OIVAvuorovaikutusmalli perustuu Videoesimerkit

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

OPAS KOMMUNIKOINNIN MAHDOLLISUUKSIIN. Sisältö

OPAS KOMMUNIKOINNIN MAHDOLLISUUKSIIN. Sisältö 1 OPAS KOMMUNIKOINNIN MAHDOLLISUUKSIIN Sisältö Kaikilla on tarve kommunikoida 2 Mitä kommunikointi on 2 Jos puhuminen ei suju 3 Kommunikointitarpeet vaihtelevat 4 Miten voi viestiä puhevammaisen henkilön

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

MIKSI TUKIVIITTOMAT?

MIKSI TUKIVIITTOMAT? MITKÄ TUKIVIITTOMAT? Tukiviittomilla tarkoitetaan viittomamerkkien käyttämistä puhutun kielen rinnalla, siten että lauseen avainsanat viitotaan. Tukiviittomien tarkoituksena on tukea ja edistää puhutun

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Kommunikoinnin tuki terveydenhuoltoon. 12.3.2013 Maarit Mykkänen Tuetusti päätöksentekoon- projekti

Kommunikoinnin tuki terveydenhuoltoon. 12.3.2013 Maarit Mykkänen Tuetusti päätöksentekoon- projekti Kommunikoinnin tuki terveydenhuoltoon 12.3.2013 Maarit Mykkänen Tuetusti päätöksentekoon- projekti Kommunikointi on kielellä, merkeillä tai symboleilla viestimistä mukaan lukien viestien ymmärtäminen ja

Lisätiedot

Kommunikoinnin työvälineitä terveydenhuoltoon. Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

Kommunikoinnin työvälineitä terveydenhuoltoon. Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Kommunikoinnin työvälineitä terveydenhuoltoon Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa http://www.savas.fi/userfiles/file/tepa/tepa_tyovalineita_tervhuoltoon_web.pdf

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS VARHAINEN VUOROVAIKUTUS Ihmisten elämä ja heidän kokemuksensa omasta elämästään syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön ja erityisesti toisten ihmisten kanssa. Myös muu elollinen luonto toimii jatkuvassa

Lisätiedot

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön Liite 2 Ohjeita n käyttöön Huoltajalle 1. Varaa tarpeeksi kiireetöntä aikaa. 2. Valitse ympäristö, jossa sinä ja lapsesi pystytte keskittymään kysymyksiin. 3. Mukauta kysymysten sanamuodot omalle lapsellesi

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen Kuka määrää? Kehitysvammaliiton opintopäivät 5.11.2015 Katja Burakoff Asiantuntija, puheterapeutti Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekki

Lisätiedot

AAC Ruskiksella. Janette Kotonen ja Tiina Jokela

AAC Ruskiksella. Janette Kotonen ja Tiina Jokela AAC Ruskiksella AAC = Augmentative and Alternative Communication = Puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi Kommunikointi on monipuolista kiittää manipuloida antaa tietoa myöntää kieltää vastata kysyä

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan

Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan kuva: kuvakori Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeää puhua lapselle hänen

Lisätiedot

y h t e i s e e n k i e l e e n

y h t e i s e e n k i e l e e n p a s s i y h t e i s e e n k i e l e e n 13 S i s ä l l y s Johdanto 3 Kommunikointipassi 4 Yksilöllisen kommunikointipassin suunnitteleminen 6 Yksilöllisen kommunikointipassin käyttäminen 9 Passi turvana

Lisätiedot

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa: Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin HYP jakson käynnistyskokous Tutustu myös opasvihkoon Sheridan Forster: Huomioivan yhdessäolon malli HYP Mikä HYP on HYP on lyhenne

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus käytännössä

Itsemääräämisoikeus käytännössä Itsemääräämisoikeus käytännössä Koulutuspäivä 6.11.2017 Helsinki johtava lakimies Sirkka Sivula Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Itsemääräämisoikeus Henkilön oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä valintoja.

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä

Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä Keskeiset ongelmat narsistisessa häriössä kun lapsi omalla olemassaolollaan tuottaa vanhemmilleen iloa ja tyydytystä kun lapsi tulee hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi omana itsenään kun lapsen

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus

Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus Miten tuen lasta, jolla on kielellinen erityisvaikeus 9.12.2015 Outi Jalkanen Outi Jalkanen 27.2.2007 1 Kielellinen erityisvaikeus, Käypä hoito 2010 Kielellinen erityisvaikeus (specific language impairment,

Lisätiedot

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa

Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Osallisuuden kehittämistä VKK-Metron tutkimuspäiväkodeissa Lapsen kuuleminen Minun ihannepäiväkodissani lasten ajatuksia kuullaan seuraavalla tavalla: Lapsi saisi kertoa omat toiveet, ne otettaisiin huomioon.

Lisätiedot

Kohti onnistuneempia asiakastilanteita. Sähköinen versio löytyy

Kohti onnistuneempia asiakastilanteita. Sähköinen versio löytyy Kohti onnistuneempia asiakastilanteita Sähköinen versio löytyy www.4v.fi/julkaisut 1 Kohti onnistuneempia asiakastilanteita Koulutushetken tarkoitus on avata sosiaalisia vuorovaikutustaitoja sekä lisätä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto 21.11.2018 Tampere Oikeus osallisuuteen YK:n lasten oikeuksien sopimus - Syrjimättömyys

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen

Mentalisaatiokyvyn kehittyminen Mentalisaatiokyvyn kehittyminen RF kyky kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa varhaiset ihmissuhteet myöhemmät ihmissuhteet terapiasuhde Lapsen mentalisaatiokyky voi kehittyä vain jos

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta.

Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta. HARJOITUS: OMAT OIREKETJUNI Tämä harjoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarkastelet sinulla esiintyviä oireketjuja. Toisessa osassa yhdistät näitä oireketjuja isommiksi oirekokonaisuuksiksi.

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Yksilöllinen vuorovaikutusleikki. 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1

Yksilöllinen vuorovaikutusleikki. 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1 Yksilöllinen vuorovaikutusleikki 21.8.2008 Hilkka Alatalo 1 Taustaa tarve löytää uusia menetelmiä autististen lasten kuntouttavaan päivähoitoon tunneelämän ja vastavuoroisen leikin tukemiseksi juuret Theraplayssa,

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere LAPSET OVAT ERILAISIA SOSIAALINEN LAPSI Jos kommunikaatiotaidot vielä heikot Huomioidaan aloitteet Jatketaan lapsen aloittamaa keskustelua Jutellaan kahden

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Mäntyharju 22.3.2012 Varhaiskasvatuksen vanhempainilta KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Lapsen parhaaksi sujuvaan yhteistyöhön Mitä kasku antaa Lapselle Perheelle Hoitohenkilöstölle Tilaisuuden

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko

Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus ja tuettu päätöksenteko Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä omasta elämästään ja tehdä omia valintoja. Useimmat päämiehet tarvitsevat

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Kaikille avoin hiihtokoulu

Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoin hiihtokoulu Kaikille avoimessa hiihtokoulussa kaikki oppilaat ovat yhtä arvokkaita ja tervetulleita, hiihtokoulu ei rajaa ketään pois vamman tai toimintakyvyn vuoksi. Kaikilla on oikeus

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Yhdistyspäivä

Yhdistyspäivä Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010

Esiintyminen. N-piirin JOVA-koulutus 2010 Esiintyminen N-piirin JOVA-koulutus 2010 Klubikokous Esiinnyt klubisi kokouksessa Kuulijoita 10-50 Sinulla on aikaa 3-5 minuuttia Ei videotykkiä Esityksesi kokouksen lopulla Innostat klubiasi uuteen tapahtumaan

Lisätiedot

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS 1 2 3 Muistiystävällinen ympäristö Muistiystävällinen ympäristö on helposti tavoitettava sekä selkeä, ja se tukee kiireetöntä kohtaamista. Sellainen ympäristö sopii

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus

Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus Kuopio 15.3.2018 Sirkka Sivula johtava lakimies Kehitysvammaisten Tukiliitto ry sirkka.sivula@tukiliitto.fi

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan. Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003).

Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan. Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003). ERILAISET OPPIJAT Haastavat nuoret haastavat meidät toimimaan Jokainen edistysaskel on monta kertaa suurempi, kuin miltä se aluksi näyttää (Kauppila 2003). Perustana aito kohtaaminen Nuoren tulee kokea

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin

Lisätiedot

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen

Lisätiedot

NOSTA KUUNTELEMISEN TASOA!

NOSTA KUUNTELEMISEN TASOA! NOSTA KUUNTELEMISEN TASOA! Miniopas - Itsearvio Tämän oppaan avulla voit arvioida omia kuuntelutaitojasi ja -tottumuksiasi. Kuuntelemisen taito on tärkein vuorovaikutustaitomme, kannattaa siis hetkeksi

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Voimaa arkeen, esiintymistaito, osa 1. c/o Katja Kujala

Voimaa arkeen, esiintymistaito, osa 1. c/o Katja Kujala Voimaa arkeen, esiintymistaito, osa 1 Katja Kujala Ensivaikutelma Luodaan täysin vieraasta henkilöstä sadasosasekunneissa Pukeutuminen Kehon kieli Äänenkäyttö, puheilmaisu, puhetapa (esim. murre) Ystävä

Lisätiedot

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Uhrin auttamisen lähtökohtana on aina empaattinen ja asiallinen kohtaaminen. Kuuntele ja usko siihen, mitä uhri kertoo. On

Lisätiedot