KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta"

Transkriptio

1 joensuun seutu KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

2 JOSEK OY:N toiminta Vuosi 2016 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n 15. kokonainen operatiivinen toimintavuosi. Yhtiön päätoiminnot ovat vastuu seudun elinkeinotoimesta, yritysneuvonta, seudun markkinointi sekä toimialakehitys ja -rahoitus. Yhtiön omistajakuntien lukumäärä on seitsemän, joiden yhteinen asukasmäärä oli Alueella toimii noin 7000 yritysten toimipaikkaa. JOSEKin yritysneuvonnan asiakasmäärä oli vuonna sisältäen Uusyrityskeskukselta ostetun palvelun asiakkaat. Toimintavuonna JOSEK oli mukana yhteensä 42 Joensuun seudun elinkeino-ohjelmaa toteuttavassa hankkeessa. Vuoden 2016 aikana markkinoinnin pääpaino oli investointimarkkinoinnissa sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyssä rekrytointimarkkinoinnissa. Erityisenä kansainvälisenä avauksena toimintavuoden aikana oli yritysten vientiin ja tuontiin liittyvien nopeiden junayhteyksien edistäminen Suomesta Venäjän ja Kazakstanin kautta Kiinaan ja takaisin. Lisäksi JOSEK ryhtyi toimenpiteisiin kansainvälisen kehitys- ja hankerahoituksen aktivoimiseksi. Toimintavuoden strategisena pohjana oli vuonna 2015 laajalla omistajien, sidosryhmien ja henkilöstön yhteistyöllä laadittu Innostusta ja uskallusta JOSEK strategia sekä Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelma Toimintavuoden aikana JOSEK todettiin Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan mittaristokyselyssä Suomen parhaaksi kehittämisyhtiöksi. Pekka Nuutinen toimitusjohtaja JOSEK Oy:n yritysneuvonnan asiakasmäärä 1520 sisältäen Uusyrityskeskukselta ostetun palvelun asiakkaat Alueella toimii noin yritysten toimipaikkaa YHTIÖN OMISTAJAKUNTIEN LUKUMÄÄRÄ ON 7 Juuka Polvijärvi asukasmäärä Joensuu Pyhäselkä Yhtiön päätoiminnot ovat vastuu seudun elinkeinotoimesta, yritysneuvonta, seudun markkinointi sekä toimialakehitys ja -rahoitus. Eno Kiihtelysvaara Tuupovaara Ilomantsi Vuoden 2015 aikana markkinoinnin pääpaino oli investointi-markkinoinnissa sekä yhteistyökumppaneiden kanssa tehdyssä rekrytointi-markkinoinnissa VUOSI 2016 OLI JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ 15. JOSEK OY:N KOKONAINEN OPERATIIVINEN TOIMINTAVUOSI 2 3

3 Talouslaskelma ja tase Liikevaihto ,70 Liiketoiminnan muut tuotot 1 027,48 Materiaalit ja palvelut ,72 Henkilöstökulut ,25 Poistot ja arvonalennukset ,82 Liiketoiminnan muut kulut ,24 Liikevoitto 2 574,15 Rahoitustuotot ja -kulut -134,33 Tuloverot 177,59 Voitto 2 617,41 Rahoitus JOSEKin perusrahoitus muodostui omistajakuntien rahoituksesta, joka oli suuruudeltaan 24,23 /asukas. Tämän lisäksi yhtiö hallinnoi elinkeinoohjelmaa toteuttavia hankkeita, joihin haettiin erillisrahoitusta pääasiallisesti Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta. Taloudellinen tilanne Yhtiön taloudellinen tilanne on vakaa. Kuluneiden neljäntoista vuoden aikana kertyneet voittovarat ovat yhteensä ,81 euroa, mikä antaa hyvän puskurin vakaaseen taloudenpitoon. Talous Tase ,27 Perusrahoituksen suuruus 24,23 /asukas 4 5

4 Toimintaympäristö Joensuun seudun työttömyys joulukuun 2016 lopussa 13,2% VALTA- KUNNALLINEN työttömyyden vuosikeskiarvo yritysten nettolisäys yhteensä 196 kappaletta 17,7% 16,8% JOENSUUN seudun työttömyys 12,6% Seudun alhaisin työttömyys on Kontiolahdessa, missä työttömyys oli joulukuussa 2016 Kokonaisuutena Joensuun seudulla olosuhteet yritystoiminnalle ovat hyvät ja ne ovat luoneet edellytyksiä uusien yritysten perustamiselle, seudulle sijoittumiselle sekä toimivien yritysten kasvulle ja kansainvälistymiselle. Tätä kehitystä tulee tukea ja vahvistaa myös jatkossa. Merkittävänä uhkana globaalin talouden kilpailutilanteessa on suomalaisen työn hintakilpailukyky, joka on kuitenkin saatu kehittymään myönteiseen suuntaan. 299 yritystä lopetti toiminnan Uusia yrityksiä syntyi vuoden aikana 495 kappaletta 6 7

5 liikevaihdon kehitys (tammi-kesäkuu) +2,6% Aluetalouden kehitys lähimenneisyydessä Liikevaihdon kehitys Joensuun seutukunnan kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2015 yhteensä vain 0,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Ensimmäisen vuosipuoliskon lähes prosentin supistuminen (-0,8 %) kääntyi toisella vuosipuoliskolla reilun prosentin (+1,2 %) kasvuun. Vuoden 2016 tammi-maaliskuussa liikevaihdon kehitys oli vaisua, laskua vuodentakaiseen kertyi 0,3 prosenttia. Huhti-kesäkuussa liikevaihto kääntyi kuitenkin reippaaseen 5,3 prosentin nousuun edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Henkilöstömäärän kehitys Kaikkien toimialojen henkilöstömäärä kasvoi Joensuun seutukunnassa 0,4 prosenttia vuonna Vuoden ensimmäisellä puoliskolla henkilöstömäärä kohosi 1,1 prosenttia, mutta väheni jälkimmäisellä puoliskolla 0,3 prosenttia vuoden 2014 vastaaviin ajanjaksoihin verraten. Vuoden 2016 laskusuuntaus jatkui, kun sekä ensimmäisen että toisen neljänneksen henkilöstömäärä oli 0,4 prosenttia alhaisempi kuin vastaavaan aikaan vuonna

6 Yhteistyö JOSEK toimii operatiivisesti tiiviissä yhteistyössä kaikkien osakaskuntien, Joensuun Tiedepuisto Oy:n, Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n, Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n, Lipertek Oy:n, Outokummun seudun teollisuuskylä Oy:n, Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry:n, Karelia Expert Matkailupalvelu Oy:n, Suomalais-Venäläisen kauppakamarin (SVKK) sekä yrittäjäjärjestöjen ja maakunnan muiden kehittämisyhtiöiden kanssa. JOSEKin kautta tarjotut VTT-palvelut tukevat osaltaan kasvuyrityksiä ja yritysten tuotekehitystä. Yhteistyötä kansallisella tasolla tehdään muiden kehittämisyhtiöiden sekä SEKES ry:n (kehittämisyhtiöiden valtakunnallinen yhdistys) ja eurooppalaisella tasolla EURADAn (kehittämisyhtiöiden eurooppalainen yhdistys) kanssa. Erityisesti EURADA-yhteistyö tiivistyi toimintavuoden aikana, koska eurooppalaiset kehittämisyhtiöt ovat potentiaalisia partnereita suorissa EU-hankkeissa, joissa edellytetään hankkeiden kansainvälisyyttä. Venäjä-yhteistyötä tehdään SVK- K:n sekä Petroskoissa sijaitsevien Karjalan tasavallan yrityshautomon ja Karjalan tasavallan kehittämiskorporaation kanssa. Yritysasiakkaiden hyvän kokonaisvaltaisen palvelun takaa yhteinen toimitila Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n, Joensuun yrittäjät ry:n, Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry:n, Pohjois-Karjalan TE-toimiston ja Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n kanssa. Lisäksi välittömässä läheisyydessä toimivat Finnvera, Joensuun Tiedepuisto Oy:n asiantuntijapalvelut sekä Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Yhteistyössä mm. JOENSUUN TIEDEPUISTO OY LIPERTEK OY KONTIOLAHDEN YRITYSPALVELU OY JOENSUUN YRITYSKIINTEISTÖT OY OUTOKUMMUN SEUDUN TEOLLISUUSKYLÄ OY KARELIA EXPERT MATKAILUPALVELU OY 10 11

7 Yritysneuvonta JOSEK ja Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry palvelivat vuonna 2016 yhteensä asiakasta. Neljä eniten käytettyä palvelua olivat yleisneuvonta, omistajanvaihdos, kehittämisneuvonta ja hankintakoulutus. Hankinta-asiamiehen palveluille oli huomattavaa kysyntä koko vuoden ajan. Tätä toimintaa jatketaan edelleen. Kehittämisneuvonta kohdistui 218 yritykseen. Näistä syntyi merkittävä määrä erilaisia kehittämishankkeita ja onnistuneita rahoitushakemuksia. JOSEK olikin mukana avustamassa useita kehittämishankkeita. Näistä hyvin suuri joukko kohdistui ELY-keskuksen maaseuturahoitukseen. Yritysneuvonta-asiakkaiden määrä laski hieman edellisestä vuodesta, johtuen Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry:n resurssien pienenemisestä. Yhtiön omistajanvaihdosneuvonnalle oli paljon kysyntää. JOSEK osallistui kymmeniin toteutuneisiin yrityskauppoihin. JOSEKilla oli tiedossa yli 79 myytävää yritystä. Yrittäjiksi aikovia kävi neuvottavana kaikkiaan 328 kappaletta. Joensuun seudulle perustettiin 495 yritystä ja 299 lopetti toimintansa Yritys- 79 myytävää yritystä neuvonnan asiakasta Yrittäjiksi aikovia kävi neuvottavana 328 kappaletta 12 13

8 Markkinointi Vuosi alkoi vauhdikkaasti, kun JOSEK osallistui yhdessä Joensuun kaupungin ja PKO:n kanssa kisaan kasinon sijoituspaikasta. Vuosi 2016 oli JOSEKin 15-vuotisjuhlavuosi. Lisäksi vuoden alussa jalkauduttiin kuntiin ensimmäistä kertaa toteutetulla rekkakiertueella. Kiertue oli onnistunut ja yritysneuvonta sai uusia asiakkaita. Alkuvuodesta osallistuttiin myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston järjestämään Duuniday-tapahtumaan, jossa markkinoitiin yritysten kesätyöpaikkoja sekä opinnäytetyömahdollisuuksia. Yrittäjille suunnatut aamukahvit aloitettiin, ja vuonna 2016 teemoina olivat Barentsin alue, Ruotsi ja Saksa. Keväällä tavattiin ulkomaalaisomistuksessa olevat joensuulaiset yritykset. Kesäkuussa osallistuttiin Pohjois-Karjalan Kauppakamarin järjestämään Kesäntekijäiset-tapahtumaan torilla. Rekrytoinnissa haettiin sairaanhoitajia sekä heidän puolisoitaan yhdessä PKSSK:n kanssa Sairaanhoitajapäivillä. JOSEK osallistui myös Tampereen Alihankintamessuille sekä Oma Mökki -messuille Helsingissä. Yhtiö oli mukana toista kertaa Teknologiakasvajat-tapahtumassa Helsingissä, jossa alueen puheenvuoron piti Thermo Fisher Scientific Oy. Markkinoimme Vaasassa Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä vuoden 2017 Joensuun valtakunnallisia yrittäjäpäiviä yhdessä Pohjois-Karjalan Yrittäjien kanssa. JOSEK on partnerina Finpro Oy:n Itä-Suomi -hankkeessa, jossa haetaan investointeja Itä-Suomeen. Hankkeessa on valmennettu itäsuomalaisia yrityksiä hakemaan kansainvälisiä investorikumppaneita. Seudullisesti on haettu ja edistetty potentiaalisia alueellisia investointeja. Yhteistyömme Finpron ja kauppakamarien kanssa on ollut tiivistä ja osallistuimme mm. Suomalais-Venäläisen kauppakamarin järjestämään Finnish Business in Moscow -tapahtumaan, jossa markkinoimme Joensuun seutua. JOSEK isännöi yhdessä maakuntaliiton kanssa tekniikan toimittajien, matkailutoimittajien ja saksalaisten toimittajien vierailuja seudulla sekä järjesti perinteisen toimittajatapaamisen Villa Kivessä Helsingissä

9 Kehittämishankkeet yhtiön investoinnit hankkeisiin 1 Toimintavuoden aikana JOSEK rahoitti yhteensä 42 kehittämishanketta. Yhtiö investoi hankkeisiin kuntarahaa vuoden aikana yhteensä noin 1 milj. euroa. milj. 42 toimintauoden aikana rahoitetut kehittämishankkeet Kehittämishankkeiden kokonaisrahoitus elinkeino-ohjelman osalta kohosi toimintavuoden lopulla yhteensä noin 32 milj. euroon, josta JOSEKin kuntarahoituksen osuus muodosti noin 13,5 % (vipukerroin 7,4). Vipukerroin on edellistä elinkeinoohjelmakautta alhaisempi johtuen tarvittavan kuntarahoituksen suuremmasta osuudesta käynnissä olevalla EU-ohjelmakaudella. Vuonna 2016 rahoitetut kehittämishankkeet painottuivat seuraaviin elinkeino-ohjelman painopisteisiin; seudun vahvat ja kehittyvät toimialat (teollisuus 7 hanketta, kauppa ja matkailu 4 ja luovat alat 5 sekä hyvinvointi 0), osaamislähtöiset tulevaisuuden kasvualat (metsäbiotalous 1, teknologia ja materiaalit 3) sekä painopisteitä läpileikkaavat kehittämisen teemat (kansainvälistyminen, erityisesti Venäjä 1, koulutus ja osaaminen 14 sekä seudun markkinointi ja viestintä 2). Lisäksi Joensuun seudun kilpailukykyosiosta rahoitettiin 5 pientä kehittämishanketta. Vuoden aikana JOSEK hallinnoi itse Kaivannaisalan kehittämishanke KAKE, Luovien alojen monialainen kehittäminen LUMO, Hankinta-asiamiestoiminta, Uusia avauksia pk-yrityksille venäjänkielisiltä markkinoilta, Matkailun asiakaskunnan, automatisoinnin ja digitalisoinnin kehittäjät (yritysryhmähanke) sekä Kaivosalan ammatillisen osaamisen kehittäminen -hankkeita. Lisäksi JOSEK oli mukana osatoteuttajana seuraavissa muiden organisaatioiden hallinnoimissa hankkeissa: Karjalainen kauppamies kansainvälistyy teollisuuden vireä tulevaisuus (hallinnoijana Joensuun Tiedepuisto Oy), Rakennuskivituotannon resurssitehokkuuden kehittäminen uudet esiintymät, kiveä säästävä louhinta ja kilpailukykyinen jalostus RARE (Geologian tutkimuskeskus), Pohjois-Karjalan matkailun kasvuohjelma (Karelia Expert Matkailupalvelu Oy), Investointeja Itä-Suomeen -valmennushanke (Finpro ry), Suomalaisen metsäenergiaosaamisen ja -teknologian hyödyntäminen Venäjällä (Luke), Arktinen älykäs kaivosklusteri AMIC (Geologian tutkimuskeskus) sekä Lumo2 Tehoja kasvuun! (Karelia ammattikorkeakoulu Oy). Merkittävimmät muissa organisaatioissa toteutuksessa olleet hankkeet olivat Joensuun Tiedepuisto Oy:n hallinnoimina mm. hautomotoiminta, pelialan osaaminen ja markkinointi, Joensuun seudun kasvustrategian toteutus, kasvavat ICT-yritykset, Vihreän kasvun avainteknologiat sekä Osaamisella tehokkuutta toimintaan, Itä-Suomen yliopiston hallinnoimina mm. digitointia kylille, hankinnoista uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä muuttuva työyhteisökulttuuri. Karelia-ammattikorkeakoulu toteutti mm. Work Smart älykkäästi töihin, itäsuomalaisten puualan yritysten ja innovaatioverkostojen uudistamiseen, MIM-teknologian (Metal Injection Moulding) hyödyntämiseen, kompetenssiperustaisen yrittäjyyteen (KYKY), kansainvälisen yhteistyön ja kaupankäynnin edistämiseen Kiinan ja Pohjois-Karjalan välillä (FEFE) sekä digitaalisuuden hyödyntämiseen (Russia Digital) liittyviä hankkeita. Muita hankkeita olivat mm. ennakoivan työmarkkina- ja toimialatiedon kehittämishanke ETKO (Pohjois- Karjalan maakuntaliitto), Kontiorannan alueen kehittämishanke 158 hehtaaria mahdollisuuksia (Kontiolahden kunta), teknologiateollisuuden yritysten ja ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuuden lisäämishanke PURE-STEEL (Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä), Investointeja Itä-Suomeen (Finpro Oy) sekä Pumppu Pro (Joensuun Popmuusikot ry). JOSEK käynnisti toimintavuoden aikana myös käytännön toimenpiteet suorien kv-rahoitusohjelmien hyödyntämiseen valmistelemalla lokakuussa päättyneeseen hakuun rahoitushakemuksen Horizon2020 -ohjelmaan. Lisäksi JOSEK ja Joensuun Tiedepuisto Oy valmistelivat yhteisen kv-henkilön rekrytointia tukemaan ja aktivoimaan kansainvälistä kehitysrahoitusta

10 JOSEK OY:N tavoitteet ja niiden toteutuminen Yhtiön osakepääoma ja osakkaat Ilomantsin kunta 5,7 % Juuan kunta 5,2 % Polvijärven kunta 4,5 % Joensuun kaupunki 57,7 % YHTIÖN TULOS VEROJEN JÄLKEEN ON 2 617,41 POSITIIVINEN Yhtiön toimitusjohtajana toimii Pekka Nuutinen TAVOITTEET JA TOTEUMA Asiakastyytyväisyys (SEKES, asteikko 1 4) 3,25 3,26, kyllä Sidosryhmätyytyväisyys (JOSEK, asteikko 1 4) 3,25 3,42, kyllä Henkilöstötyytyväisyys (JOSEK, asteikko 1 4) 3,25 3,54, kyllä Toteutunut investointipäätös seudulle 50 tp ei Yritysten nettolisäys (PRH) 100/v 196, kyllä Viennin kehitys (tammi-kesäkuun tieto) valtak. ka. - 2,4 % + 2,5 % kyllä Kokonaistyöpaikkojen kehitys (tammi-kesäkuun tieto) valtak. ka. + 0,4 % - 0,4 % ei Joensuun yrittäjämyönteisyys (Taloustutkimus, tavoite 3 parhaan joukossa yli as. kaupungit) TAVOITE TOTEUMA ei Outokummun kunta 6,7 % Liprin kunta 9,9 % Kontiolahden kunta 10,3 % Yhtiön osakepääoma oli ,92 euroa ja osakkaita olivat Joensuun kaupunki (57,7 %), Kontiolahden kunta (10,3 %), Liperin kunta (9,9 %), Outokummun kaupunki (6,7 %), Ilomantsin kunta (5,7 %), Juuan kunta (5,2 %) ja Polvijärven kunta (4,5 %). Johto ja henkilöstö Yhtiön palveluksessa oli 23 henkilöä , joista 15 henkilöä oli vakinaisia ja 8 määräaikaisia. Yhtiön hallituksen jäseninä toimivat Kari Karjalainen puheenjohtajana, varajäsen Eila Heinonen, Heidi Tanskanen (12.4 saakka, jonka jälkeen Liisa Hiltusen varajäsen), Liisa Hiltunen (12.4. lähtien), Anja Nylund (12.4 saakka), varajäsen Jarmo Perälä, Annamari Kärki (12.4 lähtien), varajäsen Ari Mononen, Jaakko Hirvonen varapuheenjohtajana, varajäsen Hannu Antikainen, Kai Iiskola, varajäsen Miika Sunikka, Sari Pottonen, varajäsen Pekka Korhonen, Juha Kosonen, varajäsen Heli Hjälm. Hallitus kokoontui toimintavuonna 6 kertaa. Yhtiön varsinaisena tilintarkastajana toimi BDO Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Pasi Tuuva

11 fabrik.fi 2017 JOSEK on yrityksiä varten JOSEK palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa aloittavia kuin liiketoimintaansa kehittäviä. Yritysneuvonta on myös alueelle sijoittumista suunnittelevien yritysten ja yhteisöjen apuna. JOSEKin yritysneuvoja on toimialueen tunteva maksuton asiantuntija. Yrityksen perustaminen Yrityksen kehittäminen Sijoittumispalvelut Kansainvälistyminen Omistajanvaihdos Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA JOSEK Oy:n toiminta

KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA JOSEK Oy:n toiminta Sivu 1/6 KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2016 JOSEK Oy:n toiminta Vuosi 2016 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n 15. kokonainen operatiivinen toimintavuosi. Yhtiön päätoiminnot

Lisätiedot

joensuun seutu T O Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

joensuun seutu T O Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy K ER joensuun seutu T O TOI M US INNASTA Tilikaudelta 1.1. 31.12.2014 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Vaikuttavuusselvitys tiivistyi Josekin tarinaksi

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta

KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta joensuun seutu KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta 1.1. 31.12.2017 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy JOSEK OY:N to Vuosi 2017 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n 16. kokonainen operatiivinen

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA JOSEK Oy:n toiminta

KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA JOSEK Oy:n toiminta Sivu 1/7 KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2017 JOSEK Oy:n toiminta Vuosi 2017 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n 16. kokonainen operatiivinen toimintavuosi. Yhtiön päätoiminnot

Lisätiedot

Joensuun seutu T O TOIMINNASTA. Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

Joensuun seutu T O TOIMINNASTA. Tilikaudelta Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy K ER Joensuun seutu T O TOIMINNASTA US Tilikaudelta 1.1. 31.12.2013 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy JOSEK Oy: n toiminta 2 JOSEK_toimintakertomus.indd 2 18.3.2014 10.14 KERTOMUS TOIMINNASTA tilikaudelta

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut

Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä. Joensuun seudun yrityspalvelut Kasvua, työpaikkoja ja hyvinvoivia yrityksiä Joensuun seudun yrityspalvelut Lähtötilanteesta Josek Oy (2001-) Liikevaihto 3,9M (2018) Henkilöstöä noin 25 Omistajakuntia 7 Juuka jää pois 31.3.2018 Joensuun

Lisätiedot

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa

Lisätiedot

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy. Valtakunnalliset yrittäjäpäivät Joensuussa. Kontiolahti haluaa elinvoimaa

Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy. Valtakunnalliset yrittäjäpäivät Joensuussa. Kontiolahti haluaa elinvoimaa joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy UUTISET 1/2017 2 6 10 5 8 11 Johtoajatuksia JOSEK Oy on toiminut jo 15 vuotta! Valtakunnalliset yrittäjäpäivät Joensuussa Joustavaa, reagoivaa ja

Lisätiedot

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018

KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 KONSERNIYRITYSTEN TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTARA- PORTTI 2/2018 JOENSUUN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JOSEK OY Omistusosuus 100 % Talousarvio toteutuu ennusteen mukaisesti, tulos ± 0 eikä toiminnassa ole näköpiirissä

Lisätiedot

Edunvalvontaa ja palveluita

Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät edistää yrittäjyyttä. Tavoitteemme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Yrittäjyyden vahvistaminen lisää kansalaisten

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMINNASTA

KERTOMUS TOIMINNASTA joensuun seutu KERTOMUS TOIMINNASTA Tilikaudelta 1.1. 31.12.2015 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yli 7000 asiakasta ja yli 5000 asiakastapaamista 2 Vuosi 2015 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö

Lisätiedot

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä LADEC Kestävän kasvun vauhdittaja Nastolan Teollisuusryhmä 28.09.2017 Sisällysluettelo Elinkeino-/kehittämisyhtiön rooli kansallisessa yrityspalveluverkostossa Yhteenveto Ladecin palveluista - Perustamis-

Lisätiedot

POKAT maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma

POKAT maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma POKAT 2021 -maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma POKAT 2021 maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pielisjoenlinna Siltakatu 2 80100 JOENSUU Teksti: Kansi Pia

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2015. JOSEK Oy:n toiminta

KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2015. JOSEK Oy:n toiminta Sivu 1/6 KERTOMUS TOIMINNASTA TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2015 JOSEK Oy:n toiminta Vuosi 2015 oli Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy:n 14. kokonainen operatiivinen toimintavuosi. Yhtiön päätoiminnot

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan Lahden seudulla. Näin alueelle

Lisätiedot

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu

sihteeri, hallintojohtaja Kontiolahti Markku Kauppinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joensuu KOKOUSMUISTIO 2 / 2016 1 (5) Seuturyhmän kokousmuistio Aika: ke 24.8.2016 klo 13:00 16:15 Paikka: Ilomantsin kunnanvirasto, Kalevalasali Läsnä: Pekka Kukkonen seututyöryhmän puheenjohtaja, poistui kokouksesta

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun 1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Parasta kasvua vuosille 2016-2019

Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Parasta kasvua vuosille 2016-2019 Vuonna 2012 valmistui Joensuun seudun kasvustrategia. Maailman muuttuessa kasvustrategiankin on muututtava vastaamaan nykypäivää ja tulevaisuutta. Kasvustrategian tarkennus

Lisätiedot

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe

Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta. Raahe Kasvupalvelu-uudistus kunnan/kehitysyhtiön näkökulmasta Raahe 31.5.2017 Asiakaslähtöisen yrityskehittämisen kokonaisuus Konsultit/yksityiset palveluntarjoajat Rahoittajat & kehitysinstrumentit Kehittämisyhtiö

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008 Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 Tausta-aineisto 28.8.2008 Sisältö 1. Alkuvuosi lyhyesti 2. Finnveran liiketoiminta 1.1. 30.6.2008 Kotimaan ja viennin rahoitus 3. Finnvera-konsernin avainluvut

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä Päivitetty 16.9.2019 Aaltonen Iina Sdp Maakuntahallitus Antikainen Sanna Perussuomalaiset Maakuntahallitus Osuuskauppa: Edustajisto Juuan kunta: Kunnanvaltuuston jäsen, kunnanhallituksen varajäsen, kuntarakennelautakunnan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Team Finland toiminta Oulu

Team Finland toiminta Oulu Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Josek on Joensuun seudun yrityksiä varten Palvelemme luottamuksellisesti ja puolueettomasti kaikkia Joensuun seudun yrityksiä

Lisätiedot

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009 Etteplan Oyj Liiketoimintakatsaus 2009 Sisältö Taloudellinen kehitys Toimintaympäristö Yhtiön kehitys Taloudelliset tunnusluvut Näkymät 2010 Taloudellinen kehitys* Milj. euroa 2009 2008 Muutos Liikevaihto

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot. Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot. Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Yrityskehityksen ja elinkeinotoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot Selonteko valtuustolle 4.11.2013 Muutosjohtaja Risto Kortelainen 23.10.2013 Elinkeinopoliittiset toiminta- ja organisaatiomallit JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut Uudistuvan liiketoiminnan osaajat

Asiantuntijapalvelut Uudistuvan liiketoiminnan osaajat Asiantuntijapalvelut Uudistuvan liiketoiminnan osaajat Joensuun Tiedepuisto Oy 8,2 M liikevaihto v. 2012 34 henkilökunta 23 vuotta Omistuspohja Joensuun kaupunki 86 % Itä-Suomen yliopisto 7 % Finnvera

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen AVIn auditorio, Joensuu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 18.9.2014 Pohjois-Karjalan vahvuudet ja tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot Lapin suhdannetiedot Lapin maakunnan suhdannetiedot Kaivostoiminta ja louhinta Kaivostoiminnan ja louhinnan (TOL B) toimialan liikevaihto kasvoi viime vuonna 16,7 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Myönteisintä

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa

Lisätiedot

Kuntaraportti Ilomantsi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ilomantsi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ilomantsi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Liperi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Liperi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Liperi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

Kuntaraportti Joensuu. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Joensuu. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Joensuu Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5)

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5) Nimi Puolue Luottamustehtävät (maakuntaliitto) Ilmoitettavia Aaltonen Iina Sdp Antikainen Sanna Perussuomalaiset Pohjois-Karjalan Osuuskauppa: Juuan kunta: Kunnanvaltuuston vara, kuntarakennelautakunnan

Lisätiedot

Kuntaraportti Juuka. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juuka. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Juuka Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kontiolahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kontiolahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kontiolahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Jykesin palvelut yrittäjille Yrittäjä työllistää seminaari 23.11.2016 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Kuntaraportti Kitee. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kitee. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kitee Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Lieksa. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lieksa. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lieksa Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen alueen yhteistyö kaivannaisalan arvoketjujen kehittämisessä. Ilkka Nykänen Business Joensuu

Itä- ja Pohjois-Suomen alueen yhteistyö kaivannaisalan arvoketjujen kehittämisessä. Ilkka Nykänen Business Joensuu Itä- ja Pohjois-Suomen alueen yhteistyö kaivannaisalan arvoketjujen kehittämisessä Ilkka Nykänen Business Joensuu 4.9.2019 Business Joensuu Oy Supporting companies to grow and become international, providing

Lisätiedot

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %

Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT 5/2013 Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Pitkospuut, Jarmo Laitinen Matkailualue, Tarja Bäckman Viljakuivuri, Juha Hartikainen 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012 Vuosi 2011 Yhtiö käynnisti Kokonaisarkkitehtuuripalvelut-liiketoiminnan vuoden alussa. Yhtiö lanseerasi uuden tuotteen, QPR ProcessAnalyzerin

Lisätiedot

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa SOTE- JA ALUEHALLINTOUUDISTUS n aluehallintoryhmän 7.3.2016 kokouksen toimeksiannon mukaisesti n elinkeinopalveluiden kokonaisuus, nykytilakuvaus työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen,

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Polvijärvi. Kuntaraportti

Polvijärvi. Kuntaraportti Polvijärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka

Lisätiedot

Ilomantsi. Kuntaraportti

Ilomantsi. Kuntaraportti Ilomantsi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..20 [tilintarkastamaton] Vahvaa etenemistä laajalla rintamalla Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.8m (EUR 4.7m /20)

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Kitee. Kuntaraportti

Kitee. Kuntaraportti Kitee Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot