EUROOPAN PARLAMENTTI

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 30. toukokuuta 2001 LAUSUNTO teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalta ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunnalle Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille ja talous- ja sosiaalikomitealle "Hinnoittelupolitiikan avulla kestävämpään vesivarojen käyttöön" (KOM(2000) 477 C5-0634/ /2298(COS)) Valmistelija: Jaime Valdivielso de Cué AD\ doc PE

2 PE /6 AD\ doc

3 ASIAN KÄSITTELY Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta nimitti 23. marraskuuta 2000 pitämässään kokouksessa valmistelijaksi Jaime Valdivielso de Cuén. Valiokunta käsitteli lausuntoluonnosta 25. huhtikuuta ja 29. toukokuuta 2001 pitämissään kokouksissa. Viimeksi mainitussa kokouksessa valiokunta hyväksyi seuraavat johtopäätökset äänin 44 puolesta, 1 vastaan ja 1 tyhjää. Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet: Carlos Westendorp y Cabeza (puheenjohtaja), Peter Michael Mombaur (varapuheenjohtaja), Jaime Valdivielso de Cué (valmistelija), Konstantinos Alyssandrakis, Yves Butel, Gérard Caudron, Giles Bryan Chichester, Nicholas Clegg, Elisa Maria Damião (Elena Valenciano Martínez-Orozcon puolesta), Willy C.E.H. De Clercq, Harlem Désir, Concepció Ferrer, Christos Folias, Norbert Glante, Michel Hansenne, Malcolm Harbour (Roger Helmerin puolesta), Hans Karlsson, Bashir Khanbhai (Anders Wijkmanin puolesta), Wolfgang Kreissl-Dörfler (Massimo Carraron puolesta), Werner Langen, Rolf Linkohr, Caroline Lucas, Eryl Margaret McNally, Nelly Maes, Erika Mann, Angelika Niebler, Hervé Novelli (Dominique Vlaston puolesta), Reino Paasilinna, Yves Piétrasanta, Elly Plooij-van Gorsel, Samuli Pohjamo (Colette Fleschin puolesta), John Purvis, Godelieve Quisthoudt-Rowohl, Imelda Mary Read, Mechtild Rothe, Christian Foldberg Rovsing, Paul Rübig, Ilka Schröder, Konrad K. Schwaiger, Esko Olavi Seppänen, Helle Thorning-Schmidt (François Zimerayn puolesta), Astrid Thors, W.G. van Velzen, Alejo Vidal-Quadras Roca, Myrsini Zorba ja Olga Zrihen Zaari. AD\ doc 3/6 PE

4 LYHYET PERUSTELUT Komission tiedonannon päätavoitteena on käynnistää keskustelu, joka koskee veden hinnoittelun käyttöä keinona vesivarojen kestävän käytön edistämiseksi. Komissio ehdottaa erityisesti, että vedenhinnoittelupolitiikassa on sovellettava tiukkoja taloudellisia ja ympäristöperiaatteita. Tämän käsitteen mukaan veden hinnassa on otettava huomioon palvelujen tarjoamisesta aiheutuvat taloudelliset kustannukset, ympäristökustannukset ja luonnonvarakustannukset sekä kannustettava näin taloudellisesti vesivarojen tehokkaampaan käyttöön ja veden pilaantumisen vähentämiseen. Kaikkien edellä mainittujen seikkojen on edistettävä yhteisön vesipolitiikan puitteista annetun direktiivin 1 toteutumista ja soveltamista. Puitedirektiivin 9 artiklassa säädetään vesipalveluista aiheutuvien kustannusten kattamista koskevasta periaatteesta, joka jäsenvaltioiden on otettava huomioon viimeistään vuonna Tiedonannossa annetaan merkittävä sysäys tälle keskustelulle, joka on paitsi arkaluonteinen myös välttämätön, sillä vesi on rajallinen luonnonvara, joka on välttämätön kaikkien Euroopan kansalaisten elämässä ja jonka on tästä syystä oltava yksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden ympäristö-, teollisuus- ja maatalouspolitiikan ensisijaisista huolenaiheista. On syytä muistuttaa, että muun muassa alueilla, joilla harjoitetaan voimaperäisesti maataloutta ja karjankasvatusta tai teollisuutta, esiintyy yhä nitraattipitoisuuksia, jotka ylittävät juomavesidirektiivissä 2 ylärajaksi asetetun 50 mg/l. Veden käyttö on joillakin teollisuudenaloilla (kemianteollisuudessa, teräksen ja tekstiilien tuotannossa, elintarviketeollisuudessa) tuotantoprosessin olennainen osa. Esimerkiksi Euroopan paperiteollisuuden osalta on syytä muistuttaa, että vesi on paperin tärkeimpiä raaka-aineita, vaikka suurin osa paperituotannossa käytettävästä vedestä palautetaankin vesistöihin. Komissio tekee sellaisen johtopäätöksen, että veden käyttö teollisuudessa on vähentynyt melkein kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa (paitsi Ranskassa, jossa veden käyttö on lisääntynyt energia-alalla) 3. Komissio niin ikään muistuttaa, että vesi on yleisesti ottaen vähäinen kustannuserä useimmilla teollisuudenaloilla. Erään komission mainitseman tutkimuksen mukaan taloudellisten kustannusten kattaminen kokonaan nostaisi kustannuksia useimmilla teollisuudenaloilla vain vähän lukuun ottamatta elintarviketeollisuutta, jonka kustannukset nousisivat huomattavasti (arviolta 1,6 3,5 prosenttia alan kokonaisliikevaihdosta). Toisaalta ei ole syytä unohtaa, että veden asianmukaisen hinnan määrittämiseen vaikuttavat monet tekijät. Maatalouden kohdalla tämä tarkoittaa, että on otettava huomioon, että tietyissä maaperä- ja suolaisuusolosuhteissa suuresta vedenkulutuksesta voi olla hyötyä ympäristölle. Tämä osoittaa myös, että ympäristökustannusten mittaamiseen liittyy vielä hankaluuksia. On selvää, ettei hinnoittelu voi olla ainoa väline Euroopan vesivaroihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Tältä osin esittelijä muistuttaa, että vedenhinnoittelupolitiikkaa on täydennettävä parantamalla nykyisiä infrastruktuureja, joiden on ensisijaisesti saatava hinnoittelusta koituva tuotto. 1 Direktiivi 2000/60/EY, EYVL L 327, , s Direktiivi 98/83/EY, EYVL L 330, , s "Vedenhinnoittelupolitiikan teoria ja käytäntö", komission yksiköiden valmisteluasiakirja, SEC(2000)1238. PE /6 AD\ doc

5 Tämä merkitsee myös entistä edistyneempien tekniikoiden kehittämistä ja käyttöä, jotta voidaan välttää veden liikakäyttö ja minimoida pilaantuminen heikentämättä kuitenkaan Euroopan teollisuuden kilpailukykyä. Esimerkkinä voidaan mainita sadeveden käyttö, jota ei ole vielä täysin kehitelty osittain siitä syystä, että siinä tarvittava tekniikka on vielä liian kallista. Samalla on tärkeää, että vedenhinnoittelupolitiikkaan sisällytetään taloudellista ja ympäristötehokkuutta koskevat tavoitteet ja että siinä otetaan huomioon etenkin Euroopan unionin eri alueiden erilaiset taloudelliset tilanteet, sillä unionin jäsenvaltioiden hydrologiset olosuhteet eivät ole samanlaiset. Koko 15 jäsenvaltion unionissa ei joka tapauksessa voida puhua veden vähyydestä, ja jos siis olisimme yhteisvastuullisia tässäkin asiassa, ongelma voitaisiin poistaa tai sitä voitaisiin ainakin huomattavasti lievittää. Lopuksi on syytä korostaa, ettei veden hinnoittelun käsitettä voida toteuttaa täydentämättä sitä koulutukseen, tiedotukseen ja viestintään liittyvin toimenpitein, jotta kaikki kuluttajat (kotitaloudet, teollisuus ja maatalous) näkisivät yhteyden yleisen taloudellisen tietoisuuden, hinnan, pilaantumisen ja tehokkaan kulutuksen välillä. JOHTOPÄÄTÖKSET Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta pyytää asiasta vastaavaa ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokuntaa sisällyttämään seuraavat osat päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy: 1. toistaa, että vesi on rajallinen luonnonvara ja näin ollen yksi yhteisön ympäristöpolitiikan ensisijaisista huolenaiheista; 2. puoltaa sitä periaatetta, että vedelle on määritettävä asianmukainen hinta, jossa otetaan huomioon taloudelliset kustannukset, ympäristökustannukset, maantieteellinen sijainti ja kunkin alan (maatalous, kotitaloudet, teollisuus) resurssit; 3. korostaa, että etusijalle on asetettava sellaiset teollisuudenalat ja yritykset, jotka käyttävät vettä ja palauttavat sen vesistöön samanlaisena tai parempana kuin se otettiin vesistöstä, niiden asemesta, jotka pelkästään kuluttavat vettä; 4. korostaa, että kaikkien elinkeinoelämän alojen myös maatalouden ja karjankasvatuksen sekä teollisuuden on vältettävä veden liikakäyttöä ja pilaantumista; 5. vaatii, että eniten pilaantumista aiheuttavia ja vettä tehottomimmin käyttäviä aloja kannustetaan vähentämään veden pilaantumista ja parantamaan veden käyttöä; 6. katsoo, että liialliseen vedenottoon liittyvän ongelman osalta on välttämätöntä erottaa toisistaan veden käyttö niillä alueilla, joilla sitä tarvitaan vähäisen sademäärän takia, ja niillä alueilla, joilla pyritään ennen kaikkea lisäämään voittoa tai tehostamaan toimintaa/viljelyä; AD\ doc 5/6 PE

6 7. muistuttaa, että maatalouden maksamien alempien hintojen syynä ovat myös maatalouden suurempi riippuvuus vedestä ja maanviljelijöiden heikompi hankintakyky; 8. katsoo, että veden käyttö maataloudessa edistää myös elinympäristöjen ja eläimistön säilymistä sekä vesistöjen alhaista suolapitoisuutta (esimerkiksi kosteikoissa viljeltävän riisin avulla), mikä olisi otettava huomioon hinnoittelupolitiikan suunnittelussa; 9. korostaa, että maatalousalalla kuten muillakin veden suurkuluttaja-aloilla tarvitaan kannustavaa politiikkaa, jolla pyritään parantamaan infrastruktuureja, muun muassa kastelutekniikoita; 10. kannattaa hinnoittelussa yhteisön tasolla yhteen sovitettua lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon Euroopan unionin alojen ja alueiden erilaiset tilanteet ja tarpeet; 11. muistuttaa, että varsin tehokkaaksi tavaksi ratkaista ympäristöongelmia on usein osoittautunut vesimaksujen ja ympäristöä säästäviin investointeihin ja käytäntöihin myönnettyjen tukien yhdistelmä, mikä helpottaa myös uusien maksujärjestelmien hyväksymistä käyttäjien keskuudessa; 12. korostaa, että maksujärjestelmillä olisi erityisesti varmistettava, että vettä käytetään entistä tehokkaammin ja että otetaan huomioon, että vesi on luonnonvara; ne eivät saisi olla taloudellisena esteenä veden käytölle siellä, missä sitä tarvitaan, olipa veden käyttäjien maksukyky sitten millainen tahansa; 13. katsoo, että veden tarjoaminen keinotekoisen alhaisilla hinnoilla kohtuuhintaisuuteen liittyvien sosiaalisten tavoitteiden nimissä on liian yksioikoinen väline pyrittäessä yhdenvertaisuuteen, joka on optimoitava niin, että otetaan huomioon vettä eniten tarvitsevien Euroopan alojen ja alueiden erilaiset tarpeet ja olosuhteet; 14. painottaa, että on otettava huomioon poikkeusolot, kuten kuivuus, maantieteellinen sijainti tai muut tavanomaisen palvelun estävät syyt, joiden takia hinnassa ei voida kattaa kustannuksia; 15. katsoo, että veden hinnoittelussa on otettava huomioon myös veden laatu, joka ei ole kauttaaltaan sama Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa ja alueilla; 16. tukee aloitteita, joissa pyritään antamaan Euroopan unionin kansalaisille koulutusta ja opetusta veden säästämisessä, asianmukaisessa käytössä ja pilaantumisen ehkäisemisessä; 17. kehottaa Euroopan unionin jäsenvaltioita siihen, että unionin jäsenvaltioiden välinen yhteisvastuullisuus olisi perusperiaate, joka otetaan huomioon kaikissa vesipolitiikkaan liittyvissä asioissa. PE /6 AD\ doc