TILIPOSTI & Palkka. Kera Groupin Juha Nieminen luottaa tuotteistamiseen. Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILIPOSTI & Palkka. Kera Groupin Juha Nieminen luottaa tuotteistamiseen. Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti 1 2014"

Transkriptio

1 TILIPOSTI & Palkka Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti Ota hyöty irti henkilöstösuunnitelmista! Sähköinen taloushallinto säästää aikaa Edustuskulujen verovähennys poistui 8 Kera Groupin Juha Nieminen luottaa tuotteistamiseen

2 Tapasimme asiakkaan Kuva: Tarmo Valmela Pakko investoida pysyäkseen hengissä Kalakauppias Valeria Hirvonen Lappeen Savu-Kari Oy:stä investoi uusiin tuotantotiloihin ja myymälöihin, koska paikoilleenkaan ei voi jäädä. Sinulla on jo kalamyymälät Lappeenrannassa, Imatralla, Haminassa ja Helsingissä ja suunnittelet nyt isoa investointia Pyhtäälle. Miksi? Venäläiset ovat suurin asiakasryhmämme, ja kilpailu venäläisasiakkaista on itärajalla niin kovaa, että on pakko investoida pysyäkseen hengissä. Käsittelemme ja valmistamme kaiken myytävän kalan myymälöidemme yhteydessä ja niiden kapasiteetti on käytetty loppuun. Tarvitsemme isommat ja tehokkaammat tuotantotilat ennen kuin voimme laajentaa myymälä- ja ravintolatoimintaamme. Mitä Pyhtäälle ja Vaalimaalle on tulossa ja millä aikataululla? Pyhtäälle E18-tien varteen aletaan keväällä rakentaa käyttöömme uusia neliön tuotantotiloja elämysurheilukeskus Siriuksen, uuden vuokramökkikylän ja maan alle rakennettavan talviurheilukeskuksen naapuriin. Olimme jo varautumassa neljän miljoonan euron kustannuksiin, mutta kun rakennukselle löytyi rahoittaja, panoksemme tippui puoleen. Puolet tiloistamme on varattu tuotantoon. Toiseen puoleen tulee luksusluokan kalaravintola ja erikoismyymälä, joissa uskomme asioitavan Helsingistä saakka. Kun Pyhtään tuotantotilat ovat ensi vuoden lopussa valmistuneet, avaamme myös Vaalimaalle uuden myymälän vuokratiloihin. Etsimme uusia myymälätiloja myös Lappeenrannan keskustasta. Olet syntynyt Habarovskissa lähellä Kiinan rajaa ja muuttanut Suomeen Viipurista vuonna Aloitit yrittämisen miehesi kanssa myymällä kalaa tienvarsikioskista. Miehesi kuoltua jatkoit yksin, kunnes pojastasi tuli yhtiön osakas kuusi vuotta sitten. Millaista Suomessa on yrittää? Suomessa viranomaiset ovat yrittäjää varten. Venäjällä se saattaa joskus olla toisin päin. Suomessa viranomaiset kuten terveystarkastaja myös neuvovat, miten virheet voi korjata, eivätkä vain moiti yrittäjää. Vaikeinta Suomessa on löytää sekä venäjää että suomea taitavaa työvoimaa, vaikka muuten koulutamme henkilökuntamme kokonaan itse. Kohta tradenomiksi valmistuva poikanikin ymmärtää jo, että tässä on valmis liiketoiminta, jolla on tulevaisuus. Lähtikö poikasi Kirill suosiolla mukaan yritykseen? Nuorempana poikani yritti livahtaa näpeistäni, mutten antanut hänelle vaihtoehtoja. Nyt kun Kirill on valmistumassa tradenomiksi ammattikorkeakoulusta, hän ymmärtää, että tässä on valmis liiketoiminta, jolla on tulevaisuus. Millaisia asiakkaita venäläiset ovat? Venäläiset arvostavat kalaa. Paras lahja Venäjällä on kala tai mätipurkki. Venäläiset saattavat ostaa kalaa kerralla jopa tuhannella eurolla. He ostavat meiltä kalaa myös sukulaisilleen ja kavereilleen, koska kalan laatu ei ole Venäjällä niin hyvä kuin Suomessa. Venäläiset ostavat paljon graavikalaa, kaviaaria ja mätiä, kun suomalaiset suosivat tuoretta tai savustettua kalaa. Valeria Hirvonen kertoo, että Savu-Kari on Suomen suurin kaviaarin myyjä. Yrityksen valikoimassa on puolenkymmentä eri kaviaarivaihtoehtoa. Erilaisia mätejä on tarjolla parikymmentä. TILIPOSTI & Palkka

3 Kuva: Tarmo Valmela Kalakauppias Valeria Hirvonen investoi pärjätäkseen kilpailussa Pääkirjoitus: Jatkuuko epävarmuus? Venäläisyritykset ovat kasvava asiakaskunta Kaakkois-Suomessa Osinkojen nostopäivä kannattaa suunnitella etukäteen Edustuskulujen verovähennys poistui Lounas- ja virikeseteillä ei enää vilpistellä Vuoden 2014 tärkeät prosentit ja päivämäärät 8 Valo ja ilma valloilleen Muovituotevalmistaja Markus Liljedahl työstää erikoismittaista kattovalokupua Kera Groupilla Orimattilassa. Perheyritys kehittää ja valmistaa rakentajille päivänvaloratkaisuja, sisutusvalaisimia ja paloturvallisuutta edistäviä savunpoistojärjestelmiä. Sähköinen taloushallinto sopii pienellekin yritykselle Pakkopullasta yrityksen kehittämisen väline Työnantajan koulutusvähennys pähkinänkuoressa Kolumni TILIPOSTI & Palkka Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti Tässä numerossa Omat ja firman rahat erillään Ilmoita ulkomaisesta vuokratyövoimasta Jatkuuko epävarmuus? Suomen talous on viettänyt harvinaisen kauan hiljaiseloa. Kaksi edellistä vuosineljännestä on eletty nollakasvun aikaa, ja sitä ennen talouskasvu oli miinusmerkkistä neljä vuosineljännestä. Toistaiseksi kukaan ei ole osannut sanoa, onko talous kääntymässä nousu-uralle vai siirryttiinkö lamasta suoraan taantumaan. Taloudellisen kehityksen lisäksi epävarmuutta on tuonut hallinnollinen säätäminen. Suomen hallitukselta on odotettu toimia talouskasvun käynnistämiseksi, mutta toistaiseksi on tapahtunut vähän. Ohjelmistotalot saivat toki räätälöitäväkseen vuodelle 2014 suunnitellut muutokset kilometrikorvauksiin. Viime hetkellä kilometrikorvausten leikkaukset kuitenkin peruttiin osana tulopoliittista kokonaisratkaisua. Vain kuukausi Tupon jälkeen keskustelua kilometrikorvausten määrän alentamisesta alettiin viritellä uudestaan, nyt hiilidioksidipäästöjen rajoittamisen näkökulmasta. Kokonaan oman juttunsa arvoinen olisi yhtiöverokannan muutokseen liittyvä tilikausikikkailun rajoittamiseen kohdistuva verokohtelu niillä yrityksillä, jotka ovat tehneet tilikauteen muutoksen maaliskuun 2013 jälkeen. Tehdyllä linjauksella koeteltiin mielenkiintoisella tavalla jopa takautuvan lainsäädännön vakiintunutta käsitettä. Sähköisen taloushallinnon tulosta on puhuttu pitkään. Sähköistämiseen liittyvä epävarmuus näyttää vihdoin päättyneen, sillä järjestelmät ovat jo kehittyneet riittävän monipuolisiksi ja myös yritykset ovat alkaneet vaatia dynaamista raportointia ja sähköistä laskutusta. Kuva: Tarmo Valmela Sähköinen taloushallinto vapauttaa oikein toteutettuna yritysten resursseja liiketoiminnan kehittämiseen ja lisämyynnin hakemiseen. Tilitoimistolle sähköisyys tarkoittaa toimintojen tehostumista ja prosessien nopeutumista sekä mahdollistaa yhä tarkemman asiakkaiden talouden seurannan ja suunnittelun. Suomen talous kääntyy nousuun vain suomalaisissa yrityksissä tehtävällä työllä. Paras tulos saadaan aikaiseksi sillä, että jokainen keskittyy omaan ydinosaamiseensa ja hankkii tarvittavat palvelut niiltä, jotka ne parhaiten taitavat. Me uskomme Rantalainen Yhtiöissä olevamme paras kumppani yritysten talous- ja palkkahallintoon. Kimmo Martikainen Päätoimittaja Rantalainen Lahden toimitusjohtaja Julkaisija Tilipalvelu Rantalainen Oy Päätoimittaja Kimmo Martikainen kimmo.martikainen@ rantalainen.fi Ulkoasu Futuuri Oy Kannen kuva Tarmo Valmela Paino PunaMusta Oy ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Osoitelähde Tilipalvelu Rantalainen Oy:n ja Lahden Tilikeskus Oy:n asiakasrekisteri. Osoitteenmuutokset tiliposti@rantalainen.fi Lue lehti verkossa rantalainen.fi Anna palautetta ja juttutoiveita tiliposti@rantalainen.fi Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy toukokuussa Lehden paperi on valmistettu energiaa, vettä ja luontoa säästäen. Lehden sisältöä ei saa osittainkaan jäljentää ilman julkaisijan kirjallista lupaa. 3 TILIPOSTI & Palkka

4 Kuva: Vesa Hovi/Rai-Kuva Ajankohtaista Kaakkois-Suomessa toimiva Rantalainen & Talsi Oy taitaa taloushallinnon myös venäjäksi. Lokakuussa vietetyt Rantalainen & Talsi Oy:n 50-vuotisjuhlat juonsi Ville Klinga (vas.) ja maljaa ehdotti toimitusjohtaja Timo-Jussi Talsi. Venäläisyritykset ovat kasvava asiakaskunta Kaakkois-Suomessa Venäläisten tai venäläisten maahanmuuttajien omistamat yritykset työllistävät jo neljä venäjäntaitoista kirjanpitäjää Kaakkois-Suomessa taloushallintopalveluja tarjoavassa Rantalainen & Talsi Oy:ssä. - Kotkan ja Haminan satamien vaikutuksesta venäläiset perustavat yrityksiä etupäässä kuljetukseen ja logistiikkaan, mutta myös rakennus-, palvelu- ja kaupan alalle, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Timo-Jussi Talsi. Vuonna 2009 Rantalainen Yhtiöihin fuusioitunut Tili Talsi on edelläkävijä venäjänkielisten taloushallintopalvelujen tarjoajana Suomessa. - Teimme jo yli kymmenen vuotta sitten tietoisen valinnan panostaa venäläisasiakkaisiin ja palkkasimme Haminaan ensimmäisen venäjän kielen taitoisen kirjanpitäjän, Talsi kertoo. Hänen mukaansa venäläiset ovat vaativia asiakkaita, mutta osaavat myös arvostaa kirjanpitäjän työtä. - Venäjällähän kirjanpitäjä on perinteisesti ollut toimitusjohtajan jälkeen yrityksen tärkein henkilö, Talsi huomauttaa. Rantalainen & Talsi Oy tarjoaa taloushallinnon palveluja 45 hengen voimin neljällä paikkakunnalla Kotkassa, Haminassa, Kouvolassa ja Virolahdella. Timo-Jussi Talsin vanhemmat perustivat Tili Talsin Virolahdelle vuonna Viisikymmentä vuotta sitten veroilmoitusten ja tilinpäätösten teolla aloittaneella yrityksellä on nykyään noin tuhat asiakasyritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa. Talsin mielestä kumppanuus Rantalainen Yhtiöiden kanssa oli hyvä vaihtoehto sekä yritykselle että hänelle itselleen yrittäjänä. - Minulla, kuten monella muullakaan suomalaisella yrittäjällä, ei ollut omasta takaa jatkajaa yritykselle. Valtakunnallisesti toimivassa perheyrityksessä saimme myös lisää resursseja kehittää ja markkinoida toimintaamme, hän sanoo. Osinkojen nostopäivä kannattaa suunnitella etukäteen Tämän vuoden alusta lukien ennakot joudutaan pidättämään myös noteeraamattomien yhtiöiden osingoista. Yritysten kannattaa miettiä osinkojen nostopäivä etukäteen, koska se määrää ennakonpidätyksen ajankohdan. Tähän mennessä ennakonpidätys on jouduttu toimittamaan vain pörssiyhtiöiden osingoista. Vuoden alusta lukien ennakonpidätys on toimitettava myös julkisesti noteeraamattomien yhtiöiden osingoista. Ennakonpidätys on maksettava ja ilmoitettava verotilimenettelyssä osinkojen nostopäivää seuraavan kuukauden 12 päivään mennessä. - Osakas ei voi omalla päätöksellään viivästyttää osinkojen tuloutumista ja ennakonpidätystä, vaan osinko tuloutuu silloin, kun se on yhtiökokouksen päätöksellä nostettavissa, sanoo Verohallinnon johtava asiantuntija Tomi Peltomäki. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osinkojen ennakonpidätys on toimitettava yhtiökokouksen osingonjakopäätöstä seuraavan kuukauden 12. päivään mennessä, jollei yhtiökokous ole erikseen määritellyt osinkojen nostopäivää. Ennakonpidätys tehtävä aina Rantalainen Lahden toimitusjohtaja Kimmo Martikainen kehottaa yrityksiä jatkossa kirjaamaan osinkojen nostopäivän yhtiökokouksen pöytäkirjaan. - Aiemmin, kun ennakonpidätystä ei tarvinnut tehdä, osinkojen nostopäivällä ei ollut merkitystä, kunhan verovuosi osingoille oli oikea, hän sanoo. - Nyt kun osinkojen nostopäivä määrää ennakonpidätyksen ajankohdan, nostopäivä pitää miettiä ja päättää etukäteen, jos yrityksellä ei ole esimerkiksi kassavirtaongelmien takia heti rahaa osinkojen maksuun, Martikainen jatkaa. Hän muistuttaa, ettei osinkoa ole edelleenkään pakko nostaa, vaikka päätös osingon jakamisesta olisi tehtykin, jos yhtiöllä ei ole varaa. Ennakonpidätys on silti suoritettava ajallaan, vaikka osinko jätettäisiin nostamatta. Vuonna 2014 ennakonpidätys muista kuin pörssiyhtiön osingoista on 7,5 prosenttia euroon saakka. Yli euron osingoista ennakoita pidätetään 27 prosenttia. Pörssiyhtiöiden osingoista pidätysprosentti on 25,5. Noteeraamattomissa yhtiöissä osinkoja on käytetty usein saamisten kuittaamisen osakkaalta. Tomi Peltomäki sanoo, että jatkossa osakaslainoja voi kuitata enää netto-osingon määrällä. - Osingoista on toimitettava ennakonpidätys, vaikka ne käytettäisiin osakkaan velan maksuun, hän muistuttaa. Osinkojen verotus 2014 Pörssiyhtiöstä saatu osinko on kokonaisuudessaan pääomatuloa, josta veronalaista tuloa on 85 prosenttia ja loput verovapaata tuloa. Muista kuin pörssiyhtiöistä saatua osinkoa verotetaan seuraavasti: - Kun osinko on 8 % matemaattisesta arvosta, siitä 25 % on veronalaista pääomatuloa euroon saakka ja loput ovat verovapaata tuloa euron ylittävästä osasta 85 % on veronalaista pääomatuloa ja loput verovapaata tuloa. - Kun osinko ylittää 8 % osakkeen matemaattisesta arvosta, siitä 75 % on veronalaista ansiotuloa ja loput verovapaata tuloa. TILIPOSTI & Palkka

5 Edustuskulujen verovähennys poistui Yritysten edustuskulut tulivat tämän vuoden alusta kokonaan vähennyskelvottomiksi. Tähän asti edustuskuluista on voinut vähentää tuloverotuksessa puolet. Arvonlisäveroa laskettaessa edustuskuluja ei ole saanut vähentää lainkaan. Edustuskulujen verovähennyksen poistaminen oli osa hallituksen viimekeväistä talouspakettia, jossa yritysverokantaa päätettiin laskea 20 prosenttiin. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2014 toimitettavassa verotuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa murretun tilikauden yrityksissä sitä, että niiden edustusmenot ovat vähennyskelvottomia koko siltä tilikaudelta, joka päättyy vuoden 2014 puolella. sien edustusluonnetta. Sundberg sanoo, että KHO:n ratkaisujen perusteella tavanomaiset lounas- ja kahvitarjoilut eivät ole edustamista silloin, kun ne tarjotaan koulutuksessa tai tuotteen tai palvelun esittelytilaisuudessa rajatulle kohderyhmälle. - Jos tilaisuutta jatketaan vapaamuotoisella illanvietolla, se onkin jo edustamista, hän jatkaa. Yritys voi siis vähentää täysimääräisesti tuloverotuksessa asiakkaalle järjestetyn koulutustilaisuuden sekä tuote- ja palveluesittelyn tilavuokran, kahvitarjoilun ja buffetlounaan hinnan riippumatta siitä, mihin kellonaikaan tai viikonpäivänä tilaisuus järjestetään. Alkoholitarjoilu on sen sijaan aina vähennyskelvotonta. Sundberg uskoo, että edustuskuluista joudutaan nyt keskustelemaan yrityksissä, joissa toiminnan luonteen vuoksi edustetaan muita enemmän. Edustuskuluista on myös tulossa uusi ohje verohallitukselta. Hän kehottaa yrityksiä dokumentoimaan entistä huolellisemmin, miten ulkopuolisille järjestetyt tilaisuudet kuuluvat yrityksen liiketoimintaan. - Tilaisuuden luonteen todentamisessa tärkeitä ovat etenkin kutsut, ohjelmat ja osallistujaluettelot. Matkoista on olemassa matkaliput ja tarjoilulaskuista yleensä ilmenee, paljonko väkeä on ollut paikalla, hän sanoo. Dokumentoi huolellisesti Vähennyskelvottomien edustusmenojen ja vähennyskelpoisten mainos- ja markkinointimenojen välinen rajanveto on yrityksille joskus hankalaa. - Sääntöjä sen suhteen, mikä on markkinointia ja mikä on edustamista, on myös sovellettu vähän eri tavalla ison ja pienen yrityksen kohdalla, huomauttaa johtaja Juha Sundberg Rantalaisen asiantuntijapalveluista. Korkein hallinto-oikeus antoi viime keväänä kaksi vuosikirjaratkaisua, jotka selventävät edustuskulujen käsitettä. Ratkaisuissa käsiteltiin markkinointi- ja edustuskulujen käsitettä arvonlisäverotuksessa. Toinen ratkaisu koski yrityksen järjestämää oppikirjojen esittelyä ja opettajien koulutusta ja toinen lääke-esittelytilaisuuk- Edustamista vai ei? Edustamisella pyritään uusien liikesuhteiden luomiseen, entisten säilyttämiseen tai parantamiseen. Edustaminen kohdistuu aina muihin kuin omaan henkilökuntaan, tilintarkastajiin ja hallintoelinten jäseniin. Tavanomaiset lounas- ja kahvitarjoilut eivät ole edustamista silloin, kun yritys tarjoaa ne rajatulle kohderyhmälle järjestämänsä koulutuksen tai tuotteen tai palvelun esittelyn yhteydessä. Alkoholitarjoilu on sen sijaan aina vähennyskelvotonta edustuskulua. Vähennyskelpoisia mainoslahjoja ovat tavanomaiset yrityksen jakotavarat, kuten t-paidat, pipot, heijastimet jne. Vähennyskelvottomia edustuslahjoja ovat alkoholilahjat ja arvokkaammat merkkipäivälahjat. Myöskään kellot, kamerat ja kodin elektroniikka eivät ole korkean hankintahintansa takia enää tavanomaisia mainoslahjoja. Messumatkat, joihin liittyy omien tuotteiden esittelyä, tulkitaan yleensä liikekuluiksi. Kun yritys vie messuille asiakkaitaan, kyse on edustamisesta. Konferenssimatkaan voi sisältyä myös vähennyskelvotonta edustuskulua ja yksityisluonteista menoa. Lounas- ja virikeseteillä ei enää vilpistellä Lounasseteleitä ja -kortteja tarjoavien työnantajien kannattaa vuoden alusta varmistaa maksuvälineitä tarjoavilta sopimuskumppaneiltaan, että he saavat sellaisen lounasedun, joka myös verotuksessa käsitellään lounasetuna. - Jos työnantaja vuonna 2014 luovuttaa työntekijälle nimeämättömiä tai tälle muutoin kohdentamattomia maksuvälineitä tai työntekijälle myönnettyä etua voi muuten käyttää toinen henkilö kuin työntekijä, esimerkiksi hänen perheenjäsenensä, etu katsotaan koko määrältään työntekijän veronalaiseksi palkkatuloksi, sanoo Verohallinnon johtava veroasiantuntija Tero Määttä. Verottaja antoi lokakuussa ohjeen luontais- ja henkilökuntaetujen hankkimisesta kohdennetuilla maksuvälineillä. Ohjeistuksessa käsitellään niitä edellytyksiä, jot- ka maksuvälineen on täytettävä veroetujen saamiseksi. Ohjetta sovelletaan ennakkoperinnässä ja verotuksessa tämän vuoden alusta lukien. Kerro uudistuksesta henkilöstölle Uudistuksella verottaja haluaa varmistaa, että lounas-, liikunta-, kulttuuri- tai matkalippuetua käyttää maksutavasta riippumatta vain se henkilö, joka on tämän edun työnantajaltaan saanut, ja vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Käytännössä uudistus tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi virikekortilla makseta enää pullakahveja liikuntapaikan kahviossa. Myös lounasseteleillä käyty kauppa tyrehtyy. Uudistuksella verottaja varautuu myös uusiin maksuvälineisiin, joita teknologian kehittyminen tuo mukaan. Vuoden alusta lukien lounas- ja virikeseteleissä on oltava nimi tai muu tunniste, josta työntekijä on tunnistettavissa. Kohdentamiseen riittää esimerkiksi työntekijän yksilöivä numerosarja. Maksukorttien sekä internetissä ja matkapuhelimessa toimivien maksuvälineiden käyttöä on rajoitettava teknisesti tai niin, että maksuväline on aina maksettaessa esitettävä tai luovutettava myyjälle. Työntekijän on myös varauduttava tarvittaessa todistamaan henkilöllisyytensä maksutapahtuman yhteydessä. Tero Määttä kehottaa työnantajia varmistamaan sopimuskumppaneiltaan, että niiden tarjoamat kohdennetut maksuvälineet täyttävät verottajan ehdot, ja kertomaan uusista ohjeista myös henkilöstölleen. 5 TILIPOSTI & Palkka

6 Ajankohtaista TULOVEROLAIN MUUTOKSIA Ansiotulo 2014 Vero alarajan Vero alarajan kohdalla, ylittävästä tulosta % 2013 Vero alarajan Vero alarajan kohdalla, ylittävästä tulosta % Pääomatulo Yhteisöjen tuloveroprosentti Asuntolainan korkovähennys LUONTOISETUARVOT Vapaa autoetu Auton käyttöönottovuosi % auton uushankinnasta JA kuukaudessa TAI euroa/km Käyttöetu % auton uushankinnasta JA kuukaudessa TAI euroa/km Puhelinetu Matkapuhelinetu Ravintoetu Lounasseteli tai muu ruokalipuke Asuntoetu Pääkaupunkiseutu asunto valmistunut ennen vuotta 1961 vuosina vuonna 1984 tai myöhemmin Muu Suomi asunto valmistunut ennen vuotta 1984 vuosina vuonna 1992 tai myöhemmin , , , ,50 29, , 75 vero 30 % euroon saakka ja sen ylittävältä osalta 32 % 20 % 75 % asuntovelan korosta Ikäryhmä A Ikäryhmä B Ikäryhmä C Ennen v ,4 % 1,2 % 0,9 % ,19 /km 0,20 /km 0,21 /km 1,4 % 1,2 % 0,9 % ,07 /km 0,08 /km 0,09 /km 20,00 20,00 (sisältää myös teksti- ja multimediaviestit) 6,10, kun välittömät kustannukset ja niiden arvonlisävero on välillä 6,10 10,00 nimellisarvosta 75 % (nimellisarvo enintään 10,00 ja minimi 6,10 ) ,80 /m² ,20 /m² ,10 /m² ,80 /m² ,85 /m² ,00 /m² , , , , ,75 31, 75 vero 30 % euroon saakka ja sen ylittävältä osalta 32 % 24,5 % 80 % asuntovelan korosta Ikäryhmä A Ikäryhmä B Ikäryhmä C Ennen v ,4 % 1,2 % 0,9 % ,19 /km 0,20 /km 0,21 /km 1,4 % 1,2 % 0,9 % ,06 /km 0,07 /km 0,08 /km 20,00 20,00 5,90 nimellisarvosta 75 % ,30 /m² ,90 /m² ,70 /m² ,60 /m² ,60 /m² ,70 /m Ajomääräleikkurista luovuttiin Vuodelle 2014 suunnitellusta verovapaan kilomerikorvauksen rajoituksesta on luovuttu. Hallitus perui jo kertaalleen kehysriihessä sovitun kilometrikorvausten leikkauksen osana keskitettyä työmarkkinaratkaisua. Käytännössä leikkaus olisi lähes puolittanut kilometriä vuodessa ylittävien työajojen vapaan kilometrikorvauksen. Nyt peruttua muutosta on ennakoitu useimmissa matkalaskuohjelmistoissa. Yritysten kannattaakin tarkistaa, että käytössä oleva ohjelmisto ei leikkaa automaattisesti kilometrikuluja kilometrin jälkeen, jollei tällaista leikkausta erikseen haluta. Verovapaat matkakustannusten korvaukset 2014 Kotimaan päivärahat - yli 6 h työmatka 18,00 - yli 10 h työmatka 39,00 Ateriakorvaus 9,75 Kilometrikorvaukset - Oman auton käytöstä 0,43 /km - Käyttöetuauton käytöstä 0,13 /km TILIPOSTI & Palkka

7 -KOULUTTAA TYÖNANTAJAMAKSUT Työttömyysvakuutusmaksu Palkkasumma enintään Siitä palkkasumman osasta, joka ylittää euroa Työeläkevakuutus TA:n keskimääräinen TyEL-maksu Työnantajan sairausvakuutusmaksu (sosiaaliturvamaksu) TYÖNTEKIJÄMAKSUT Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu Sairaanhoitomaksu ja sairaanhoitomaksun korotus (eläke ja etuus) Päivärahamaksu ja yrittäjän päivärahamaksun korotus Työntekijän eläkemaksu alle 53-vuotiaat 53 v. täyttäneet Yrittäjien eläkemaksu alle 53-vuotiaat 53 v. täyttäneet ARVONLISÄVERO Yleinen verokanta Alennetut verokannat - Elintarvikkeet, rehut, ravintola- ja ateriapalvelut - Muut ¹ ,75 % 2,95 % 17,75 % 2,14 % 0,5 % 1,32 % 0,17 % 0,84 % 0,13 % 5,55 % 7,05 % 23,30 % 24,80 % 24 % 14 % 10 % ,80 % 3,20 % 17,35 % 2,04 % 0,6 % 1,30 % 0,17 % 0,74 % 0,14 % 5,15 % 6,50 % 22,50 % 23,85 % 24 % 14 % 10 % ¹ Kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, elokuvanäytökset, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien sisäänpääsy, henkilökuljetus, majoituspalvelut ja televisio- ja yleisradiotoiminnasta saadut korvaukset PAKOLLISET henkilöstösuunnitelmat Ajankohta: klo Paikka: Sibeliustalo, Lahti, Ankkurikatu 7, Lahti Koulutuksen aihe: Työpaikan pakolliset henkilöstösuunnitelmat Kohderyhmä: Käytännönläheinen koulutus jokaiselle, joka vastaa lain edellyttämistä pakollisista henkilöstösuunnitelmista työnantajayhtiössä. Hinta: 240 euroa (sis. alv 24 %) Kouluttaja: Työoikeuteen erikoistunut lakimies Irmeli Timonen Fondia Oy:stä. Koulutuksessa käydään läpi lain asettamat vaatimukset pakollisten henkilöstösuunnitelmien sisällöstä ja annetaan konkreettisia neuvoja, joiden avulla yritykset saavat työkaluja laatia: henkilöstö- ja koulutussuunnitelma tasa-arvosuunnitelma työsuojelun toimintaohjelma työterveyshuollon toimintasuunnitelma päihdeohjelma ja henkilörekisteriseloste Ilmoittautuminen viimeistään riikka.helminen@lahdentilikeskus.fi Tärkeät päivämäärät vuosi-ilmoitukset pääsääntöisesti 3.2. sähköiset työnantajan ja suorituksen maksajan vuosi-ilmoitukset sekä vuosiilmoitukset rajoitetusti verovelvollisille maksetuista suorituksista, maksetuista osingoista ja välitetyistä ulkomaisista osingoista korkotulon lähdeveronalaiset korot ay-jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut pääomatuloksi luettavat osakaslainat ja niiden takaisinmaksut korjaukset vuosi-ilmoituksiin 8.8. mennessä korjatut tiedot saadaan ajoissa korjausverotuspäätöksille mennessä viimeistään korjaukset vuosi-ilmoituksiin Lykkäystä vuosi-ilmoituksen antamiseen voi hakea puhelimitse enintään 4.2. saakka ja kirjallisesti enintään saakka. Lykkäystä on haettava viimeistään vuosi-ilmoituksen viimeisenä jättöpäivänä. Yrityksen Yle-vero säilyy ennallaan Yrityksen Yle-vero määräytyy edelleen verotettavan tulon mukaan. Veron määrä on 140 euroa, jos verotettava tulo ylittää euroa. Rajan ylittävältä osalta veroa peritään 0,35 prosenttia niin, että veron määrä on enintään euroa vuodessa. Yksityishenkilöiden yleisradiovero säilyy ennallaan, mutta veron enimmäismäärä nousee 143:een ja vähimmäismäärä 51 euroon. SEURAA KOULUTUS- TARJONTAAMME NETISTÄ! rantalainen.fi/koulutukset Sähköauto sai oman verotusarvon Verohallinto on määritellyt sähköautolle oman verotusarvon vuodelle Sähköauton verotusarvo lasketaan siten, että lasketaan ensin normaali auton käyttöönottovuotta vastaava vapaan autoedun arvo. Tämän jälkeen saadusta määrästä vähennetään 135 euroa kuukaudessa, jos ei käytetä ajopäiväkirjaa, tai 0,09 euroa kilometriltä, jos käytetään ajopäiväkirjaa. Alennettu verotusarvo koskee vain autoja, joiden ainoa käyttövoima on sähkö. Se ei siis koske esimerkiksi pistokkeesta ladattavia hybridiajoneuvoja. 7 TILIPOSTI & Palkka

8 Asiakkuus Kuva: Tarmo Valmela Kera Group valmistaa rakennusalan muovituotteita laajalla valikoimalla. Kasvumahdollisuuksia on etenkin sisutustuotteissa, joista toistaiseksi merkittävin ryhmä ovat valaisimet, kertovat johtaja Juha Nieminen ja palkkatoimihenkilö Annele Zerlik. Valo ja ilma valloilleen Orimattilalainen Kera Group on valon ja ilman lähettiläs. Perheyritys kehittää ja valmistaa rakentajille päivänvaloratkaisuja, sisustusvalaisimia ja paloturvallisuutta edistäviä savunpoistojärjestelmiä. TILIPOSTI & Palkka

9 Tämänkokoisen yrityksen palkanlaskennan jättäminen vain yhden henkilön varaan olisi liian iso riski. Kera Groupin tehtailla Orimattilassa sesonki on alkusyksystä kiivaimmillaan. Kaksi kolmasosaa yrityksen tuotteista menee rakennusten katoille ja viime hetken tilaukset pitää saada toimitettua ennen lumien tuloa. Uusi tuotantolinja pukkaa ulos vihreän suojamuovin peittämiä kattovalokupuja yksi kerrallaan. Niistä kootaan 2 3-kerroksisia vesi- ja lämpötiiviitä kattoikkunoita pääasiassa teollisuus- ja liikerakennuksiin. Tehtaan toisessa päässä viimeistellään yrityksen päätuotetta, metallisia savunpoistoluukkuja. Kera Group on Suomen johtava painovoimaisten savunpoistojärjestelmien valmistaja. Sen markkinaosuus kotimaassa on 70 prosenttia. Kattovalokuvuissa yrityksen markkinaosuus on sitäkin korkeampi. Kattovalokupujen lisäksi Kera Group valmistaa akryylimuovista sisustusvalaisimia ja valokatteita maatalous-, liike-, ja pientalorakentamiseen. Valorakenteita käytetään sisäänkäynti-, pyörä- ja autokatoksissa sekä kesähuoneissa, terasseilla ja navetoissa. Lisäksi yritys tekee muoviosien alihankintatöitä teollisuudelle ja kaupalle. - Tuotteistaminen on meidän juttumme. Sillä me pärjäämme, johtaja Juha Nieminen sanoo. Sanojensa vakuudeksi hän esittelee linjastoa, joka on rakennettu varta vasten terassin kattolevyjen valmistamiseen. - Tällaisia muovilevyjähän saa melkein joka rautakaupasta, mutta me olemme tuotteistaneet ne valmiiksi terassiksi, Nieminen sanoo. Yrityksen toinen kivijalka on laaja tuotevalikoima. Sen ansioista perheyritys on voinut tähän saakka ohittaa rakennusalan suhdannevaihtelut ilman mittavia lomautuksia ja irtisanomisia. - Kun rakentaminen hyytyy, sisustustuotteet tai sopimusvalmistus saattavat vetää paremmin, Nieminen perustelee. Muotoilu on toimivuutta Tuotekehityksestä Kera Groupissa vastaa yrityksen toinen perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Tapio Nieminen. Hän ihastui kattovalokupuihin messumatkallaan Saksassa 1960-luvun lopussa, jolloin muovi teki tuloaan rakentamiseen uutena materiaalina. Ensimmäiset akryylilevynsä Nieminen lämmitti keittiön uunissa ja muovasi ensimmäiset myytävät kuvut omakotitalon kellarissa Keravalla. Sieltä yritys siirtyi vuonna 1972 väljempiin tiloihin Orimattilaan. Vuonna 2003 Kera Groupissa tehtiin sukupolvenvaihdos ja samalla yritys siirtyi pääosin Niemisen poikien, Juha ja Seppo Niemisen omistukseen. Viitisentoista prosenttia osakkeista on yrityksen muilla avainhenkilöillä. Muotoilu on vahvasti mukana Kera Groupin tuotekehityksessä. Monet yrityksen tuotteista ovat tunnettujen suomalaisten muotoilijoiden suunnittelemia. - Muotoilu on osa tuotteen toimivuutta ja käytettävyyttä. Sen perusteella voidaan sanoa, että jopa meidän savunpoistoluukkummekin ovat suomalaista designia, sanoo perheyrityksessä kolmatta sukupolvea edustava Annele Zerlik. Arkkitehdit ja muut rakennusalan ammattilaiset luottavat Kera Groupin asiantuntemukseen ja käyttävät yrityksen tuotteita usein suunnitelmissaan. - Sen ansiosta pääsemme yleensä mukaan ainakin tarjouskilpailuun, Juha Nieminen sanoo. Kera Group Oy Orimattilalainen perheyritys. Perustettu vuonna Suomen johtava rakennusten kattovalokupujen ja painovoimaisten savunpoistojärjestelmien toimittaja. Suunnittelee ja valmistaa akryylimuovista myös designvalaisimia sekä valorakenteita maatalous-, toimisto- ja omakotirakentamiseen. Tekee lisäksi muoviosien alihankintatöitä teollisuudelle ja kaupalle. Tuotemerkit Keravent, Keraplast ja Kera Interior. Kaksi tehdasta Orimattilassa. Tytäryhtiöt Venäjällä, Virossa, Ruotsissa ja Latviassa. Liikevaihto v n. 20 milj. euroa, josta ulkomaantoimintojen osuus n. 6 milj. euroa. Työntekijöitä 135. Sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vuonna Haluttu työnantaja Kera Group kuuluu Orimattilan suurimpiin työnantajiin. Yrityksellä on 135 työntekijää, joista sata työskentelee yhtiön kahdella tehtaalla Orimattilassa ja loput ulkomailla. Kera Groupilla on tytäryhtiöt Pietarissa, Tallinnassa, Ruotsissa ja viime toukokuusta alkaen myös Riiassa. Ulkomaantoimintojen osuus yrityksen noin 20 miljoonan euron liikevaihdosta on kolmekymmentä prosenttia. 9 TILIPOSTI & Palkka

10 - Liikevaihdon kasvu on tullut ulkomailta aina siitä lähtien kun aloitimme ulkomaantoiminnat Venäjältä vuonna 2004 ja tulee edelleen, Juha Nieminen sanoo. Lämpömuovaukseen ja akryylin käsittelyyn Kera Group joutuu kouluttamaan henkilöstönsä itse. Useimmat Orimattilan Käkelän tehtaalla valokatteita, valaisimia ja muoviosia valmistavista työntekijöistä ovatkin hankkineet muovituotevalmistajan tai -mekaanikon tutkinnon oppisopimuksella työn ohessa. - Muoviteollisuus on laaja, ja me toimimme siinä niin kapealla sektorilla, että meidän on pakko kouluttaa työntekijämme itse, Nieminen sanoo. Kera Group on haluttu työnantaja. Jokaiseen avoimeen työpaikkaan on aina paljon hakijoita. Sesonkihuippuja yritys tasaa kesätyöntekijöillä ja vuokratyövoimalla. Viime kesänä yritys tarjosi kesätöitä kolmellekymmenelle vuotiaalle nuorelle. Tukea palkkahallintoon Toimistotyöt on Kera Groupilla pyritty aina tekemään mahdollisimman vähällä henkilökunnalla. Sen vuoksi yritys on panostanut talous- ja palkkahallinnon prosessien automatisointiin. Yrityksen palkkahallinnosta vastaa yrittäjäsuvun jäsen, yo-merkonomi Annele Zerlik. Tehtävässään häntä auttaa Palkkapalvelu Rantalaisen räätälöimä tukipalvelu yrityksen omaan palkanlaskentaan. Zerlik tekee palkanlaskennan Personec W -palkanlaskentajärjestelmällä, jonka Kera Group on hankkinut pilvipalveluna. Palkkapalvelu Rantalainen Lahdesta on kouluttanut ja auttanut Zerlikiä järjestelmän käytössä. Tarvittaessa Rantalaiselta myös neuvotaan ja sijaistetaan häntä palkanlaskennassa. Zerlikillä on myös mahdollisuus osallistua Rantalaisen palkkatoimihenkilöilleen järjestämään koulutukseen. - Pidämme Palkkapalvelu Rantalaisen palkkahallinnollemme tarjoamaa tukea ja varmistusta erittäin tärkeänä. Tämänkokoisen yrityksen palkanlaskennan jättäminen vain yhden henkilön varaan olisi liian iso riski, Juha Nieminen sanoo. Zerlik on ollut tyytyväinen valittuun ohjelmaan, joka toimii saumattomasti yhteen yrityksen työajanseurannan kanssa. - Perustamisvaihe oli erittäin vaativa, koska ohjelma ja koko palkkahallinto oli minulle uusi. Opettelin ohjelmaa Rantalaisen tuella ja ohjauksessa tapahtumien sisään syötön kautta. Vaativan perustamisvaiheen jälkeen Zerlikille on jäänyt palkkahallinnon ohella aikaa avustaa myös Kera Groupin taloushallinnossa, viestinnässä ja markkinoinnissa. - Monipuolinen työnkuva sopii minulle hyvin ja perehdyttää samalla laaja-alaisesti perheyrityksen toimintaan, sanoo Zerlik. Kuva: Kera Group Oy Kuva: Tarmo Valmela Kaksi kolmasosaa Kera Groupin tuotteista menee rakennusten katolle. Kuvan kattovalokuvut ovat Pilke-talossa Rovaniemellä. Rakennuksessa sijaitsevat Metsähallituksen toimitilat ja pohjoisten metsien kestävää käyttöä esittelevä tiedekeskus. Janne Ahokas kokoaa savunpoistoluukkua Kera Groupin Orivillen tehtaalla. Luukkuja ei tehdä varastoon, vaan ne valmistetaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Kuva: Kera Group Oy Kera Groupin tuotteissa muotoilu on osa toimivuutta ja käytettävyttä. Kuvan savunpoistoluukut ovat Itellan uudessa logistiikkakeskuksessa Orimattilan Pennalassa. TILIPOSTI & Palkka

11 Sähköinen taloushallinto sopii myös pienelle yritykselle Sähköinen taloushallinto sopii kaikenkokoisille yrityksille. Kun taloushallinnon sähköistäminen toteutetaan selainpohjaisella ohjelmistolla, hommat hoituvat tehokkaasti verkossa. Rantalainen Oy Helsingin toimitusjohtaja Risto Iivonen sanoo, että taloushallinnon prosessit ovat sitä tehokkaampia, mitä vähemmän yrityksen ja tilitoimiston välillä pyörii paperia. - Paperisina yrityksen kannattaa säilyttää yleensä vain käteis- ja luottokorttikuitit, jos niitä syntyy suuria määriä esimerkiksi myyntimiesten toiminnasta. Sähköinen taloushallinto tehostaa yrittäjän ajankäyttöä, kun osto- ja myyntilaskuihin liittyvä käsityö vähenee. Myös virheiden mahdollisuus vähenee, kun tiedon siirtäminen paikasta toiseen ja moninkertainen tallentaminen jäävät pois. Yrittäjän aika säästyy muuhun yritystoimintaan. Rantalaisen tarjoamassa palvelumallissa kaikki sähköiset tiedostot ovat yhteiskäyttöisiä asiakkaan kanssa. Palvelu toimii pilvipalveluna netissä ja siihen pääsee tunnuksilla mistä tahansa tietokoneelta, älypuhelimelta tai taulutietokoneelta. - Yrittäjän ei tarvitse tietoja saadakseen tavoitella enää kirjanpitäjää ja palkanlaskijaa, vaan hän pääsee netistä käsiksi yrityksensä ajantasaisiin tietoihin ajasta ja paikasta riippumatta, Iivonen sanoo. Tilitoimisto mukaan sähköistykseen Risto Iivonen sanoo, että pienen yrityksen kannattaa aina lähteä suunnittelemaan taloushallintonsa sähköistämistä tilitoimiston kautta ja sen kanssa. Jos tilitoimistoa ei oteta mukaan suunnit- teluun saattaa syntyä tilanteita, joissa asiakas lähettää ja vastaanottaa verkkopankissa sähköisiä laskuja, jotka hän sitten tulostaa paperille tilitoimistoa varten. - Se ei ole kenenkään edun mukaista, vaan kaikki tiedot on saatava sähköisinä kirjanpitoon, joka on niiden päätepiste, Iivonen sanoo. Rantalaisella on käytössä Finnvallin selainpohjainen Fivaldi-ohjelmisto. Sitä käyttävät sadat tilitoimistot ympäri Suomea, mikä on asiakkaan kannalta riskittömämpää kuin jos tilitoimistolla olisi jokin suljettu ohjelmisto. - Jos asiakas ei ole tyytyväinen tilitoimistoonsa, hän voi ottaa kirjanpidon itselleen tai siirtää oikeudet jollekin muulle tilitoimistolle, Iivonen huomauttaa. Myyntilaskutus omissa käsissä Rantalainen on tehnyt siirtymisen sähköiseen taloushallintoon helpoksi asiakkailleen. - Huolehdimme sopimuksista ja teknisistä asioista mahdollisimman kattavasti asiakkaan puolesta avaimet käteen -periaatteella, Iivonen sanoo Rantalaisen kirjanpitäjät myös kouluttavat asiakkaat järjestelmän käyttöön ja neuvovat kädestä pitäen ongelmatilanteissa. - Tiedämme hyvin käyttäjien tyypilliset pelot ja ongelmakohdat ja olemme sen vuoksi konseptoineet siirtymävaiheen hyvin. Siirtymävaiheen aikana teemme myös tiukennettua seurantaa asiakkaan laskuliikenteen kanssa, Iivonen kertoo. Asiakkaan ostolaskut tulevat suoraan nettipohjaiseen järjestelmään, jossa tilitoimisto käsittelee laskut valmiiksi ja asiakas vain hyväksyy ne. Myyntilaskut asiakas tekee saman järjestelmän kautta itse. Myös palkat ovat mukana sähköisessä järjestelmässä. Iivosen mielestä yrittäjän ei pitäisi antaa myyntilaskujen tekoa ulkopuoliselle. - Tieto laskutettavasta myynnistä on aina organisaatiolla ja yrittäjällä itsellään. Jos myyntilaskutus on ulkoistettu, yrittäjä joutuu silti välittämään jotenkin tiedon laskutettavasta myynnistä sen sijaan, että tekisi laskun itse samassa ajassa, hän sanoo. - Meidän sähköisessä palvelussamme yrittäjä ei ole riippuvainen tilitoimiston työpanoksesta, vaan myyntilaskut lähtevät heti asiakkaalle, kun hän on ne tehnyt järjestelmään, Iivonen lupaa. Nettipohjaisen sähköisen taloushallinnon edut Sähköisten osto- ja myyntilaskujen kierrätys vähentää käsityötä taloushallinnossa. Yrittäjän aika säästyy muuhun yritystoimintaan. Yrityksen ajantasainen taloustieto on saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Yhteiskäytössä oleva selainpohjainen ohjelmisto nopeuttaa asiointia tilitoimiston kanssa ja helpottaa myös tilintarkastusta ja raportointia. Sähköinen arkistointi syrjäyttää mapit. 11 TILIPOSTI & Palkka

12 Tee henkilöstöön liittyvistä suunnitelmista yrityksen kehittämisen väline Työpaikan pakollisiin suunnitelmiin kannattaa asennoitua osana yrityksen kehittämistä. Lainsäädäntö edellyttää yrityksiltä monenlaisia henkilöstöön liittyviä ja työläiltä tuntuvia suunnitelmia. Osa suunnitelmista, kuten työsuojelun toimintaohje, ovat pakollisia kaikenkokoisille työnantajille. Toisia, kuten henkilöstösuunnitelma, vaaditaan vain yt-lain piiriin kuuluvilta eli vähintään 20 henkeä työllistäviltä yrityksiltä. Jotkin suunnitelmat, kuten työterveyshuollon toimintasuunnitelma, oikeuttavat työnantajan korvauksiin. Vuoden alusta voimaan tullutta työnantajan koulutusvähennystä pääsevät puolestaan hyödyntämään vain ne työnantajat, jotka ovat laatineet henkilöstölleen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman tai alle 20 hengen yrityksissä ainakin koulutussuunnitelman. Henkilöstöön liittyvissä suunnitelmissa laiminlyöntien sanktiointi on lievää ja valvonta löyhää, minkä vuoksi suunnitelmat on tehty yrityksissä usein ylimalkaisesti, ne ovat vanhentuneita tai niitä ei ole tehty lainkaan. Työoikeuteen erikoistunut lakimies Irmeli Timonen Fondia Oy:stä kehottaa suhtautumaan pakkopullalta tuntuviin suunnitelmiin suopeasti, koska ne ovat yrityksen kehittämisen työvälineitä. Esimerkiksi sisällön tuottaminen henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan on valtaosaltaan muuta kuin juridiikkaa. - Siinä mennään hyvin lähelle yrityksen käytännön toimintaa. Joudutaan miettimään, miten liiketoimintaa tehdään ja miten sitä aiotaan kehittää sekä millaisia vaikutuksia näillä on yrityksen henkilöstön määrään, rakenteeseen ja ammatilliseen osaamiseen, Timonen sanoo. Hänen mukaansa kaikkien henkilöstöön liittyvien suunnitelmien yhteinen tavoite on edistää työhyvinvointia ja työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua työpaikalla. Suunnitelmallinen toiminta on hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja riskien hallintaa. Yrittäjän ei tarvitse stressata itseään suotta tiukan paikan tullenkaan, kun yrityksen pelisäännöt ja toimintatavat on mietitty ja dokumentoitu etukäteen. - Esimerkiksi työsuojelun toimintaohjelman puuttuminen vaikuttaisi mitä todennäköisimmin työsuojelurikkomuksesta työnantajalle langetettavan tuomion määrään. Tasa-arvosuunnitelma ja -selvitys voivat puolestaan säästää syrjintäsyytöksiltä rekrytoinneissa, Timonen sanoo. Ota verohyöty koulutuksesta Työnantajan vastuulla on huolehtia siitä, että henkilöstöön liittyvien suunnitelmien sisältö vastaa lain vähimmäisvaatimuksia. Yrittäjä, jolla ei ole omia henkilöstöhallinnon ammattilaisia, voi käyttää suunnitelmien teossa apunaan lakimiestä tai muuta alan konsulttia. Työterveydenhuollon toiminta- suunnitelma ja päihdeohjelma tehdäänkin yleensä yhdessä työterveyshuollon kanssa. Irmeli Timosen mielestä suunnitelmien tekoa ei voi kuitenkaan kokonaan ulkoistaa. - Yritys hyötyy suunnitelmista vain, jos niiden laadinnassa on mukana henkilö, joka tuntee yrityksen ja sen toiminnan läpikotaisin, hän sanoo. Timonen kehottaa pieniäkin yrityksiä ottamaan itselleen uuden verohyödyn työntekijöiden kouluttamisesta. Se edellyttää, että henkilöstön koulutussuunnitelma on kunnossa. Yt-lain piiriin kuuluvilla yrityksillä koulutussuunnitelma sisältyy henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan. Alle 20 hengen yrityksissäkin koulutussuunnitelman tulee sisältää arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta ja osaamisvaatimuksista sekä suunnitelma siitä, miten niihin vastataan. Henkilöstöön liittyvien suunnitelmien hyödyt Edistävät työhyvinvointia ja työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua. Toteuttavat hyvää henkilöstöpolitiikkaa. Tukevat liiketoiminnan kehittämistä. Mahdollistavat työnantajalle Kelakorvaukset ja koulutusvähennykset. Kuva: Tarmo Valmela Pienenkin yrityksen kannattaa nyt laatia henkilöstölleen koulutussuunnitelma. TILIPOSTI & Palkka

13 Hallitusneuvos Tarja Kröger työ- ja elinkeinoministeriöstä, ketkä voivat saada koulutusvähennystä? Koulutusvähennystä voivat vuoden alusta saada kaikenkokoiset yritykset, jotka ovat tehneet koulutussuunnitelman henkilöstölleen ja toteuttaneet henkilöstön ammatillista osaamista edistävää koulutusta. Kuinka paljon ja mistä kuluista koulutusvähennystä voi saada? Koulutuskustannukset on voinut tähän mennessäkin vähentää elinkeinoverolaissa säädetyllä tavalla. Uusi lisävähennys kompensoi työnantajalle koulutusajalta saamatta jäänyttä työpanosta. Lisävähennys on 50 prosenttia koulutuspäivien keskimääräisistä palkkakustannuksista. Vähennystä saa vuodessa enintään kolmelta koulutuspäivältä työntekijää kohden. Vähennystä saa sekä osa- että kokoaikaisten työntekijöiden kouluttamisesta. Työnantajan koulutusvähennys Miten koulutuspäivä määritellään? Koulutuspäiväksi lasketaan vähintään kuuden tunnin pituinen koulutus. Koulutuksen voi kuitenkin antaa vähintään tunnin mittaisissa jaksoissa eikä koulutusjaksojen tarvitse liittyä samaan koulutuskokonaisuuteen tai aihepiiriin. Koulutusvähennyksen laskukaava Lisätietoja: EK:n ohje osaamisen kehittämistä koskevan lainsäädännön soveltamiseksi ek.fi Työpaikan henkilöstöön liittyvät suunnitelmat Millainen koulutus oikeuttaa vähennykseen? Vähennyksen saa vain koulutussuunnitelman mukaisesta koulutuksesta. Se voi olla sekä yrityksen sisäistä että ulkopuolelta ostettua koulutusta, joka lisää työntekijöiden ammatillista osaamista. Koulutuksen järjestäjää, sijaintia ja tiloja ei ole rajattu mitenkään. Vähennysoikeus koskee myös verkkokoulutusta. Koulutus voi olla myös lakisääteistä koulutusta, esimerkiksi lupien saamiseksi hankittavaa osaamista. Koulutuksen pitää kuitenkin tapahtua työaikana ja sen ajalta on maksettava palkkaa. Millaisesta koulutuksesta ei saa vähennystä? Koulutusvähennystä ei saa työntekijän perehdytyksestä ja työnopastuksesta eikä oppisopimusopiskelijan ohjauksesta työpaikalla. Sen sijaan oppisopimusopiskelijan tietopuolinen koulutus voi oikeuttaa lisävähennykseen, jos hänelle maksetaan palkkaa tietopuolisen koulutukseen osallistumisen ajalta. Yrityksen työntekijöiden keskimääräinen päiväpalkka x koulutuspäivien lukumäärä 2 Kenelle Suunnitelma Tavoite Ylläpito Kaikille pakolliset Työterveyshuollon toimintasuunnitelma Työsuojelun toimintaohjelma Tukee ja edistää työntekijöiden työturvallisuutta, terveyttä ja työkykyä.¹ Edistää työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä sekä vähentää työturvallisuusriskejä. Päivitettävä vuosittain. Päivityksestä huolehtii yleensä työterveyshuolto. Päivitettävä, kun olosuhteet työpaikalla muuttuvat. Henkilöstörekisteriseloste Toteuttaa henkilötietojen käsittelyn avoimuutta.² Päivitettävä, kun rekisteriin tehdään muutoksia. Pakollinen vähintään 20 työntekijän yrityksille Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Alle 20 työntekijän yrityksille riittää työnantajan koulutusvähennykseen pelkkä koulutussuunnitelma. Määrittelee henkilöstön rakennetta, määrää ja ammatillista osaamista sekä ennakoi niissä syntyviä kehitystarpeita ja tarvittavia toimenpiteitä. Päivitettävä vuosittain ja tarpeen mukaan työvoiman vähentämistä koskevien yt-neuvottelujen yhteydessä. Pakollinen vähintään 30 työntekijän yrityksille Tasa-arvosuunnitelma Edistää tasa-arvoa työpaikalla. Päivitettävä vuosittain, jollei työpaikalla muuta sovita. Muut Päihdeohjelma Pakollinen ainoastaan yrityksissä, joissa tehdään huumausainetestausta. Luo pelisäännöt sille, miten työpaikalla ehkäistään ja hoidetaan päihdeongelmia. Ei päivityssäännöksiä. Laaditaan yleensä yhdessä työterveyshuollon kanssa, joka huolehtii myös päivityksestä. Sähköpostin ja tietoverkon käytön ohjesääntö Selkeyttää sähköpostiin liittyvien asioiden ohjeistamista työpaikalla. Käsitellään yt-lain mukaisessa menettelyssä.³ ¹ Mahdollistaa Kela-korvaukset työterveyshuollon kustannuksista. ² Henkilötietolain mukaan jokaisesta henkilörekisteristä on oltava rekisteriseloste. ³ Ohjesääntö ei ole pakollinen, mutta työelämän tietosuojalaki edellyttää, että sähköpostin ja tietoverkon käytön periaatteet käsitellään yhdessä henkilöstön kanssa. 13 TILIPOSTI & Palkka

14 Kolumni Kilpailukykyiset työmarkkinat? Hallitus on päättänyt lisätä työn tarjontaa sallimalla työtuloja työttömyysetuuksien saajille. Yhteisöveroa on alennettu ja työmarkkinajärjestöt ovat solmineet kahdeksi vuodeksi lähes nollatupon Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi. Nyt hallitus ja järjestöt odottavat, että työnantajat kantavat vastuunsa ja työllisyyden syöksykierre katkeaa. Työn teettämisen kustannuksia ei olla laskemassa ja kysyntä on edelleen heikkoa. Miksi työnantaja työllistää? Miten työnantajia syntyy? Onko meillä toimivat työmarkkinat? Tarvittiin yli kaksi tuhatta juristia neuvottelemaan nollatuposta ja silti koko sopimus oli kaatua kysymykseen, kattaako sovittu 20 euroa myös erilaisten lisien osuuden. Tupoon kytkettiin lopulta hirveän väännön jälkeen yli kaksisataa erilaista työehtosopimusta, jotka kaikki ovat erilaisia. Suurin osa sopimuksista on yleissitovia ja koskevat siten myös työnantajia, jotka eivät ole työnantajajärjestöjen jäseniä. Työnantaja, joka ei ole osallisena työehtosopimuksen laadinnassa, on kuitenkin velvoitettu noudattamaan sopimusta. Työnantaja vastaa työehtosopimuksen noudattamisesta, kun työmarkkinajuristit ovat sen tuskallisten neuvottelujen jälkeen hyväksyneet. Usein neuvottelijatkaan eivät ole yksituumaisia neuvottelutuloksen tulkinnasta, mutta työnantajaa se velvoittaa. Kansalaiset on asetettu hyvin eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, oletko työnantaja vai työntekijä. Työnantajan yhä lisääntyvät velvollisuudet ovat työntekijöiden oikeuksia. Työmarkkinajärjestöille on annettu perustuslain mukaan eduskunnalle kuuluva valta. Valta säätää normeja, joilla velvoitetaan työnantajia. Hallinnon kolmijaon opin mukaan tuomiovalta kuuluu tuomioistuimille, mutta työmarkkinoilla siitäkin iso osa on jätetty järjestöille itselleen. Työmarkkinajärjestelmä on luotu viime vuosituhannella tehdasteollisuuden säännöillä. Järjestelmä elää yhä kahdeksasta neljään -maailmassa, vaikka työpaikat ovat siirtyneet liukuhihnoilta palveluihin, joiden käyttäjien tarpeet eivät ole kelloon sidottuja. Mitä monimutkaisemmiksi ja moninaisemmiksi sopimukset saadaan, sitä riippuvampia olemme työmarkkinajärjestöistä. Ovatko työmarkkinamme todella kilpailukykyiset? Riippuu tietenkin mihin vertaa, Euroopasta löytyy vielä hullumpia työmarkkinoita, kuten Espanja, jossa jo yli puolet alle 25-vuotiaista on työmarkkinoiden ulkopuolella ja kansantalous upoksissa. Palvelumarkkinoilla yrittäjän suurin riski on väärä rekrytointi. Työnantajana hänen oletetaan olevan erehtymätön ihmissuhdeasiantuntija ja työlainsäädännön osaaja. Työnantajalle ei anneta armoa, siksi ei ole ihme, että hän usein toivoo pystyvänsä tulemaan toimeen ilman ulkopuolista työntekijää. Kansantaloutemme kilpailukykyä pystytään parantamaan alkamalla paapoa nimenomaan työnantajia, ei työttömiä! Niin kauan kuin annamme työmarkkinajärjestöjen määritellä työn tekemisen ehdot, ei mikään muutu. Ei korppi omaa silmäänsä noki. Järjestöt ovat edustaneet itselleen niin hyvät edut, ettei niistä kukaan halua luopua. Eihän järjestöihin vaikuta edes suhdanteet ja lakoilla voidaan aiheuttaa työnantajille vahinkoa, vaikka vain järjestöjen keskinäisten rajariitojen vuoksi. Esimerkiksi Finnair tulee uppoamaan omien työntekijäjärjestöjen edunvalvonnan uhrina. Työmarkkinat muuttuvat, sopi se sitten järjestöille tai ei. Yksinyrittäjien määrä jatkaa edelleen kasvuaan, ei työnantajien. Työteliäät kansalaiset haluavat toteuttaa itseään ja myydä osaamistaan joustavasti yrittäjinä erilaisten verkostojen avulla. Irtisanomissuojasta luopuminen synnyttäisi kymmeniätuhansia uusia työsuhteita, eikä niistä yhtäkään synnytettäisi siksi, että työnantajan tavoitteena olisi irtisanoa tärkein tuotannontekijänsä! Työnantajat ylläpitävät nytkin kollektiivista työttömyysturvaa, jonka pitää riittää suojaverkoksi. Sopeutumattomat eivät voi olla työpaikan suojatteja, heidät pitää voida syrjäyttää yrityksen perustehtävän eli kannattavan toiminnan niin vaatiessa. Työtä ja työnantajia meidän on suojeltava! Antti Rantalainen Elämäntehtävänä työnantajana selviytyminen ja selvien asioiden kyseenalaistaminen Rantalainen on paikallinen kumppanisi kansainvälisessä liiketoiminnassa Taloushallinnon ammattilaisemme auttavat yritystänne kansainvälisissä kysymyksissä yhdessä verkostojemme yhteistyökumppaneiden avulla niin palkanlaskentaan, kirjanpitoon kuin verotukseen liittyen. GGI, Genova Group International on kansainvälinen asiantuntijayritysten verkosto, jossa myös Rantalainen on jäsen. TILIPOSTI & Palkka

15 Yrittäjän ei kannata sekoittaa rahapussejaan Yritystoiminnassa on hyvä pitää omat ja firman rahat erillään yhtiömuodosta riippumatta. Yrittäjä joutuu miettimään omaa rahankäyttöään viimeistään silloin, kun yhtiömuotoa ollaan muuttamassa henkilöyhtiöstä tai toiminimestä osakeyhtiöksi. Yrittäjä, joka on henkilöyhtiössä voinut käyttää rahaa aika vapaamuotoisesti, joutuu osakeyhtiössä totuttelemaan huomattavasti kurinalaisempaan rahankäyttöön. - Osakeyhtiössä rahankäyttö on hyvin määrämuotoista. Osakeyhtiöstä rahaa voidaan nostaa vain palkkana tai osinkona. Osakaslainatkin ovat osakeyhtiölain vastaisia, jollei niille löydy liiketaloudellista perustetta, sanoo Rantalainen Lahden palvelujohtaja Sirpa Miettinen. Laatupäällikkö Tiina Reunanen Rantalainen Yhtiöistä muistuttaa, että palkkaennakkoakin voi yhtiömuodosta riippumatta nostaa vain saman kuukauden ajalta. - Kuukauden lopussa kaikki ennakot on kirjattava palkoiksi, joista on tehtävä ennakonpidätys ja maksettava sosiaaliturvamaksu, hän sanoo. Syö vain, minkä tienaat Henkilöyhtiön tai toiminimen kirjanpidossa yrittäjän yksityisnostot kirjataan yksityiskäyttötileille. Samaa koskee yksityisluontoisten menojen maksamista firman kortilla tai yrittäjän omaan käyttöönsä yrityksestä ottamia hyödykkeitä. - Yksityisnostot ovat voiton etukäteisnostoa ja niillä veloitetaan oman pääoman tiliä. Yksityistilit on hyvä pitää kirjanpidossa yh- tiömiehittäin, myös eronneiden yhtiömiesten osalta sekä vielä erikseen omat tilit raha- ja tavaranostoille, Sirpa Miettinen sanoo. Tiina Reunanen huomauttaa, että toiminimessä ja henkilöyhtiössä negatiivinen oma pääoma ei ole sanktioitu. Sen, joka syö enemmän kuin tienaa, pitää kuitenkin varautua veroseuraamuksiin. - Siinä vaiheessa kun toiminimi tai henkilöyhtiö lopetetaan, negatiivinen oma pääoma verotetaan pääomatulona, hän sanoo. Sirpa Miettisen mielestä henkilöyhtiössäkin olisi hyvä opetella elämään niin, että yrittäjän ei tarvitsisi nostaa firman tililtä rahaa omaan käyttöönsä kuin 1 2 kertaa kuukaudessa. - Jokainen yksityisotto lisää myös kirjausten määrää ja kirjanpidon kustannuksia, hän huomauttaa. Tilit ja kortit erillään Yksi kirjanpidon tehtävistä on yrityksen ja sen omistajan rahavarojen erillään pitäminen. Sirpa Miettinen sanoo, että kirjanpitäjät joutuvat joskus keskustelemaan yksityisottojen periaatteista ja menettelytavoista yrittäjien kanssa. - Esimerkiksi käteisnostot kassasta eivät ole suositeltavia ja kassakirjanpidon pitää olla luotettavalla tavalla järjestetty. Keskustelua saattavat herättää myös firman kortilla maksetut yksityisluonteiset menot. Miettinen ja Reunanen muistuttavat, että yrityksen kirjanpitoon voidaan kirjata vain liiketoimintaan liittyviä kuluja. - Kirjanpitäjän ei pitäisi joutua arvioimaan, kuuluvatko tapahtumat yrityksen kirjanpitoon vai eivät, Reunanen sanoo. Hän tietää, että maksukortit menevät kiireessä helposti sekaisin. Yrittäjä saa olla tarkkana myös verkkopankissa, jotta tulee maksaessa käyttäneeksi oikeaa tiliä. Sen vuoksi Reunanen kehottaakin yrittäjiä siirtämään yrityksen laskujen maksamisen tilitoimistolle. - Yrityksen maksukortit on puolestaan helpompi erottaa käytössä muista korteista, jos niihin teettää vaikka firman logon, hän neuvoo. Yksityisotot eri yhtiömuodoissa Yksityisotot ovat mahdollisia toiminimessä ja henkilöyhtiöissä (kommandiittiyhtiöt ja avoimet yhtiöt). Näissä yhtiömuodoissa yksityisotot ovat oman pääoman vähennyksiä, jotka hoidetaan kirjanpidossa yksityistilien kautta. Osakeyhtiössä yksityisotot eivät ole sallittuja. Osakeyhtiöstä ei voi myöskään nostaa lainaa omiin menoihin. Palkkaennakot ovat mahdollisia kaikissa yhtiömuodoissa vain samalta kuukaudelta. Älä unohda ilmoittaa ulkomaisesta vuokratyövoimasta Ulkomaista vuokratyövoimaa Suomessa käyttävän yrityksen pitää tehdä verottajalle ilmoitus työvoiman vuokranneesta ulkomaisesta yrityksestä. Ilmoitusvelvollisuus määräytyy vuokratyöntekijöiden asuinvaltion, ei ulkomaisen yrityksen kotivaltion tai työntekijän kansalaisuuden perusteella. - Ilmoitusvelvollisia ovat työn teettäjät, joiden vuokraama työvoima tulee Pohjoismaista ja Baltian maista sekä eräistä muista maista, joiden kanssa tehty verosopimus ei estä Suomea perimästä veroa työntekijän palkasta. Ilmoitusvelvollisuus ei koske esimerkiksi Venäjältä tulevan vuokratyövoiman käyttöä, sanoo Verohallinnon ylitarkasta Sari Wulff. Tiedot ulkomaisesta yrityksestä pitää toimittaa verottajalle työskentelyn aloittamista seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Ilmoitus annetaan Pääkaupunkiseudun verotoimistoon lomakkeella 6146a, Työn teettäjän ilmoitus verotusta varten. Työn teettäjän on ilmoitettava verottajalle myös tiedoissa tapahtuneista muutoksista sekä toimeksiantosopimuksen päättymisestä tai kun työn tekeminen muutoin loppuu. Tiedot on toimitettava muutosta seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan yrityksille määrätä enintään euron laiminlyöntimaksu. Wulff muistuttaa, että ulkomaiselle yritykselle maksetusta työkorvauksesta on perittävä lähdevero, jollei saaja ole Suomen ennakkoperintärekisterissä tai esitä työn teettäjälle 0-veron lähdeverokorttia tai muuta selvitystä siitä, ettei veroa tarvitse periä. Lähdevero on 13 prosenttia, jos korvaus maksetaan yritykselle tai muulle yhteisölle. Jos maksunsaajana on ammatinharjoittaja, pidätys tehdään 35 prosentin mukaan. Lisätietoja: vero.fi -> Verohallinnon ohje Ulkomaiset vuokratyöntekijät ja Suomen verotus. 15 TILIPOSTI & Palkka

16 HYVINKÄÄ Sahakuja 4, Hyvinkää Puhelin Faksi HÄMEENLINNA Kaivokatu 16, Hämeenlinna Puhelin Faksi Kasarmikatu 11, Hämeenlinna Puhelin Faksi LAHTI Lahden Tilikeskus Oy Askonkatu 9 B, Lahti Puhelin Faksi kimmo.martikainen@lahdentilikeskus.fi ORIMATTILA Orimattilan Tilikeskus Oy Niementie 2, Orimattila Puhelin Faksi anita.juden@orimattilantilikeskus.fi HELSINKI, KAMPPI Rantalainen Oy Helsinki Salomonkatu 17 A, 8. krs Helsinki Puhelin jussi.ala-risku@rantalainen.fi risto.iivonen@rantalainen.fi HELSINKI, PASILA Rantalainen Oy Helsinki Rantalainen Liikunta Radiokatu 20, 4. krs, Helsinki Puhelin anna.partala@rantalainen.fi risto.iivonen@rantalainen.fi FORSSA Kutomonkuja 2 A 3, Forssa Puhelin Faksi sari.maatta@rantalainen.fi URJALA Kisatie 2, Urjala Puhelin Faksi sari.maatta@rantalainen.fi NURMIJÄRVI Keskustie 6, Nurmijärvi Puhelin Faksi tuula.huittila@rantalainen.fi VANTAA, TIKKURILA Rantalainen Oy Helsinki Vernissakatu 8 A, Vantaa Puhelin jussi.ala-risku@rantalainen.fi risto.iivonen@rantalainen.fi VANTAA, MYYRMÄKI Rantalainen Oy Helsinki Myyrmäenraitti 2, Vantaa Puhelin anna.partala@rantalainen.fi risto.iivonen@rantalainen.fi JÄRVENPÄÄ Rantalainen & Rekola-Nieminen Oy Postikatu 10 A, Järvenpää Puhelin Faksi leena.rekola-nieminen@rantalainen.fi TUUSULA Rantalainen & Rosling Oy Morokiventie 3, Tuusula Puhelin Faksi harriet.rosling@rantalainen.fi PORVOO Rantalainen & Järvinen Oy Mannerheiminkatu 20, Porvoo Puhelin Faksi tuula.jarvinen@rantalainen.fi nina.antell-kolehmainen@ rantalainen.fi HAMINA Rantalainen & Talsi Oy Tili Talsi, Hamina Isoympyräkatu 32, Hamina Puhelin Faksi sari.vuorela@tilitalsi.fi timo-jussi.talsi@tilitalsi.fi KOUVOLA Rantalainen & Talsi Oy Tili Talsi, Kouvola Kauppalankatu Kouvola Puhelin Faksi tuula.saarimaa@tilitalsi.fi timo-jussi.talsi@tilitalsi.fi KOTKA Rantalainen & Talsi Oy Tiliaktiiva, Kotka Kirkkokatu 1, Kotka Puhelin heidi.harden@tiliaktiivi.fi timo-jussi.talsi@tilitalsi.fi VIROJOKI Rantalainen & Talsi Oy Tili Talsi, Virojoki Kiputie 2, VIROJOKI Puhelin Faksi sari.vuorela@tilitalsi.fi timo-jussi.talsi@tilitalsi.fi TALLINNA Tawest IA International As Endla 4, Tallinn Puhelin +372(2) Faksi +372(2) info@tawest.ee KHT-YHTEISÖ Tilintarkastus Rantalainen Oy Sahakuja 4, Hyvinkää Puhelin Faksi antti@rantalainen.fi eelis.salo@rantalainen.fi

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Ylimääräinen koulutusvähennys

Ylimääräinen koulutusvähennys 1.1.2014 alkaen Ylimääräinen koulutusvähennys 1.1.2014 alkaen työnantaja voi saada työntekijän kouluttamisesta ylimääräisen laskennallisen verovähennyksen tavallisten palkka- ja koulutuskustannusmenojen

Lisätiedot

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen 5.5.2014 Yleistä - Laki osaamisen kehittämisestä Työmarkkinajärjestöt sopivat maaliskuussa 2013 osaamisen

Lisätiedot

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, 2015. Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 1 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 2 huhti 21 10:42 Suvi Ilvonen 3 huhti 21 10:43 Suvi Ilvonen 4 Valtion tulovero vuonna 2015 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla,

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen startti-info

Aloittavan yrityksen startti-info Aloittavan yrityksen startti-info 30.3.2017 Sisältö Yritysesittely Rantalainen & Wahlsten Oy Yritysmuodot Verotus ja arvonlisäverotus Taloushallinnon järjestäminen Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Lisätiedot

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta. Ulkomaisen vuokratyövoiman verotusta koskeva uudistus 2007: tyypillisiä kysymyksiä vastauksineen Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset 2. Enintään kuusi kuukautta Suomessa olevat 3. Yli kuusi kuukautta

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero

Avaintiedot 2015. Puhelinetu 2015. Palkan sivukuluprosentit 2015. Pääomatulovero Avaintiedot 2015 Pääomatulovero Pääomatulon verokanta on 30 prosenttia, mutta siltä osin kuin verovelvollisen verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30.000 euroa, verokanta on 33 prosenttia. Yhteisövero

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ajankohtaista maatilaverotuksesta

Ajankohtaista maatilaverotuksesta Ajankohtaista maatilaverotuksesta Timo Sipilä Koulutusvähennys Hallitus on antanut eduskunnalle 5.9.2013 (HE 95/13) esityksen, jonka mukaan elinkeinotulon ja maatalouden tulon verotuksessa saisi tehdä

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp Hallituksen esitys ulkomailta vuokratun työntekijän sekä rajoitetusti verovelvolliselle maksettavan työkorvauksen verottamiseen liittyviksi säännöksiksi Asia Hallitus on

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014.

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT 2014. Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014. Tärkeitä lukuja vuodelle 01 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 01 LUONTOISEDUT 01 Ravintoetu Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET Kotimaan päivärahat 01 Kilometrikorvaus SOSIAALIVAKUUTUSMAKSUT

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus

Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus 24.9. 24.10.2019 Jaksot: Palkanlaskennan ajokortti - osa 1 24.-25.9.2019, klo 0 - Palkanlaskennan ajokortti osa 2 23.-24.10.2019, klo 0 - Paikka: Kauppakamarin

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea: yrityksen perusajatus Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma: liikeidea käytäntöön Sisältää esim. yritysmuodon

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi osakeyhtiötä verotetaan? Fiskaalisen tavoitteen tehokkaampi toteutuminen Veropohjan laajuus

Lisätiedot

Maksatko liikaa autoedustasi?

Maksatko liikaa autoedustasi? Maksatko liikaa autoedustasi? Autoedun saajan edut automaattista Paikannin.com -ajopäiväkirjaa käytettäessä: autoedun verotusarvo perustuu todelliseen käyttöön (ks. esimerkkilaskelmat) käyttöedun saajan

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2. Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat 2015 3 Tärkeitä lukuja vuodelle 2015 Sisällysluettelo: TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2015 2 LUONTOISEDUT 2015 2 Ravintoetu 2 Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3 Kotimaan päivärahat 2015 3 Kilometrikorvaus

Lisätiedot

Käsitteitä yrittäjyydestä

Käsitteitä yrittäjyydestä 1 Käsitteitä yrittäjyydestä Käsitteitä Liikeidea Vastaa kysymyksiin mitä, kenelle, miten ja millä imagolla. Liiketoimintasuunnitelma Sisältää esim. yritysmuodon valinnan, talouden ja markkinoinnin suunnittelun,

Lisätiedot

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla

Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ammatin harjoittamisen vaihtoehdot taiteellisilla aloilla Ulla Huovinen HAAGA-HELIA amk ulla.huovinen@haaga-helia.fi Työsuhteessa vai yrittäjänä? Työtä tehdään joko työntekijänä tai yrittäjänä Vaikuttaa

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. ASIAKASTIEDOTE 3.1.2016 1 Asiakastiedote 2017 Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia. Uudet arvot ja prosentit löytyvät seuraavilta sivuilta. Myös internetin kautta osoitteesta http://www.vero.fi löytyy

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut Rantalainen Rantalainen on kotimainen tilitoimistokonserni ja alan suurin perheyritys. Perinteikäs, vuonna 1972 perustettu perheyritys tuottaa asiakkailleen taloushallinnon

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

TUKIPAKETIN VEROTUS JA

TUKIPAKETIN VEROTUS JA TUKIPAKETIN VEROTUS JA TULONTASAUS Verohallinto Sisällys Tukipaketin verotus Tukipaketin verotus Tulontasaus ansiotulojen verotuksessa (Verohallinnon ohje 7.9.2015) Verokortin hakeminen Vero.fi-sivuston

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

Pohjoismainen verosopimus

Pohjoismainen verosopimus Pohjoismainen verosopimus Palkan ja eläkkeen verotus 24.3.2009 Iisa Väänänen veroasiantuntija Pääkaupunkiseudun verotoimisto Iisa Väänänen Pääkaupunkiseudun verotoimisto 1 Sisältö 1. Verosopimukset 2.

Lisätiedot

Auto yrityksessä. Yhtiön vai osakkaan auto?

Auto yrityksessä. Yhtiön vai osakkaan auto? Auto yrityksessä. Yhtiön vai osakkaan auto? Auto yrityksessä Auton käyttö voidaan toteuttaa kahdella tavalla: 1. Oman auton käyttö yrityksen ajoihin, mahdollisuus verovapaaseen kilometrikorvaukseen henkilöyhtiöt

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA Oheisesta tiedotteesta löydät tärkeää tietoa mm. vuodenvaihteen veromuutoksista, eläkeuudistuksesta sekä verovapaista kustannusten korvauksista. Tulevista

Lisätiedot

OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA

OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA OMISTAJANVAIHDOS TEEMAILTA PIRKANMAAN YRITYSVÄLITYS OY Yli sata toteutettua yrityskauppaa Useita yritysoston konsultointeja Lukuisia sukupolvenvaihdoskonsultointeja Rauno Toikka, yritysvälittäjä, tilitoimistoyrittäjä

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy

Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa. Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Osmo Leppiniemi Visma Services Teemuaho Oy Asiantuntija ostajan/jatkajan apuna yrityskaupan valmistelussa Yrittäjät ovat parhaita asiantuntijoita

Lisätiedot

YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille

YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille YritysEspoo Maksutonta yritysneuvontaa kaikille yritysasiantuntija YRITYKSEN PERUSTAMISEN ABC yritysasiantuntija Espoo, 22.01.2019 AGENDA 1 Uusyrityskeskus YritysEspoo 2 YritysEspoo palvelee 3 Yrityksen

Lisätiedot

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet Matkalasku täytyy tehdä aina ja siitä on käytävä ilmi vähintään koko nimi, sotu, pankkitilinnumero, matkan tarkoitus ja kesto. Päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisessa noudatetaan verottajan ohjeita.

Lisätiedot

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät 2 Sisällys Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät... 3 1 Palkanlaskennan raporttien ohjaukset tilastoryhmillä... 4 2 Ilmoitusten määritykset tilastoryhmillä... 19 2.1 Saajakohtainen erittely (vuosi-ilmoitus)...

Lisätiedot

Luontoisedut ja tulorekisteri

Luontoisedut ja tulorekisteri Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työntekijätiedot... 3 2 Asuntoetu... 4 2.1 Esimerkki Asuntoedusta... 4 2.1.1 Vaihtoehto 1/ Kirjataan Asuntoetu täysimääräisenä... 4 2.1.2 Vaihtoehto 2/ Kirjataan Asuntoedun

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA

SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA SOPIMUSTEN MERKITYS OMISTAJANVAIHDOKSISSA Sopimustyypit ja niiden valinta Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti (liiketoimintakauppa) ja yrityksen itsensä, eli ns. oikeushenkilön, myynti (osuus

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset!

VEROHALLINTO ESITTÄÄ. Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! VEROHALLINTO ESITTÄÄ Uusi yrittäjä pulassa Pimeä työ pettää Sinä valitset! Uusi yrittäjä 2 Uusi yrittäjä, toimi näin: Hanki tilitoimisto Voit keskittyä oman yrityksesi toimintaan. Saat sieltä apua ja neuvoja.

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen

VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen 2.9.2014 Pirtin klubi, Pekka Kallioniemi 1 Verottajat, verot

Lisätiedot

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI Ulkomaisen työvoiman käyttö Tommi Lantto PSAVI Työsuhteen ehdot kaikille samat Suomalaisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työsuhteen ehdot ovat samat kansalaisuudesta riippumatta palkka

Lisätiedot

Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut. Valtio, kunnat, seurakunnat, julkisoikeudelliset yhteisöt

Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut. Valtio, kunnat, seurakunnat, julkisoikeudelliset yhteisöt VEROTUS Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen Verottajat, verot ja veroluonteiset maksut Valtio, kunnat,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT

HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT HENKILÖSTÖVUOKRAUKSEN AUKTORISOINTISÄÄNNÖT T y ö n t e k i j ä l l e Henkilöstövuokrauksen auktorisointi Henkilöstöpalveluyritysten auktorisoinnilla varmistetaan, että henkilöstövuokraus on aina reilua

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

ilmoittautuminen rekistereihin

ilmoittautuminen rekistereihin Yrityksen perustaminen ja ilmoittautuminen rekistereihin Verohallinto Sisältö Perustamisilmoitus Mikä on Y-tunnus? Yksityinen elinkeinonharjoittaja perustaminen Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustaminen

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Tax Services Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun Markku Järvenoja Handelsbanken Private Banking Luxemburg Antibes, 29.11.2007 1 Kohtaamispisteet Kansainvälinen kahdenkertainen

Lisätiedot

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila

TYÖMATKAT JA VEROTUS. Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TYÖMATKAT JA VEROTUS Seija Karttunen Virpi Pasanen Eija Tannila TALENTUM Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2129-7 ISBN 978-952-14-2130-3 (sähkökirja) Taitto: NotePad

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa 17.3.2014 Raija Isotupa Verohallinto, Pääkaupunkiseudun verotoimisto Apurahat verotuksessa Apurahat voivat vaikuttaa verotukseen kahta eri kautta: 1. Voidaanko

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke Päivi Ylitalo: Poromiehen verotus -maatalouden veroilmoitus- Toukokuu 2010 Lapin ammattiopisto www.poroverkko.wikispaces.com Paliskuntain yhdistys

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2015 Ohjelmistotalopäivä 28.11.2014 Tarja Kivilaakso Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Vuosi-ilmoitus osuuskunnan ylijäämistä Vuosi-ilmoitus

Lisätiedot

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa?

YRITYSKAUPPA. Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? YRITYSKAUPPA Selvitä ensimmäisenä mitä olet myymässä tai ostamassa? Kaksi päävaihtoehtoa ovat liiketoiminnan myynti ja Yrityksen eli ns. oikeushenkilön myynti. Yrityksen myynti Yrityksen myynti tarkoittaa

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen

Lisätiedot

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä

Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä Yrittäjäilta 14.11.2017 Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä 1 Ennakonkannon uudistus Yhteisöjen ennakonkanto uudistui 1.11.2017 1.11.2017 alkaen yhteisöt eivät enää voi

Lisätiedot

Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia

Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia Yrityskaupan toteuttaminen - ostajan ja myyjän ajatuksia Nordea Tampere, 8.5.2014 Riku Salomaa Yrityskaupan kulku Strategian ja kohteen valinta Kaupan toteuttamisvaihtoehdot Arvonmääritys Esisopimus Kaupan

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen

Maatalousyhtymän verotus Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymän verotus 7.12.2016 Kohti Tulevaa hanke Sirpa Lintunen Maatalousyhtymällä voi olla - Maatalouden tulolähde: maatalous, rakennusten vuokrat, maa-alueen vuokra, metsätalouden sivutulot - Muun

Lisätiedot

Kevytyrittäjyys rekrytoinnin muotona. Tervetuloa. Toukokuu Turvallinen polku yrittäjyyteen Omapajan laskutuspalvelu

Kevytyrittäjyys rekrytoinnin muotona. Tervetuloa. Toukokuu Turvallinen polku yrittäjyyteen Omapajan laskutuspalvelu Kevytyrittäjyys rekrytoinnin muotona Tervetuloa Toukokuu 2019 Turvallinen polku yrittäjyyteen Omapajan laskutuspalvelu Merja Koistinen merja.koistinen@omapaja.fi 044 719 8111 #yrityskeventäjä Valmentaja,

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 32 2008 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2006 Helsingissä keskitulot 28 333 euroa Veroja ja veroluonteisia maksuja helsinkiläisillä 7 520 euroa maksajaa

Lisätiedot

Personal trainerin verotus

Personal trainerin verotus Personal trainerin verotus Personal Trainerin verotus Tässä esityksessä: Tärkeitä asioita palkansaajan verotuksesta Hyödyllistä tietoa yrittäjille Käytännönneuvoja vähennyksistä Tutustumisen arvoisia linkkejä

Lisätiedot

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS

YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS YRITYKSEN ARVONMÄÄRITYS ARVONMÄÄRITYSTILANTEITA 1. Luovutushinnan määrittäminen kauppa ulkopuolisen kanssa kauppa läheisten kanssa lahjan luonteiset kaupan lahjoitukset omien osakkeiden lunastus avioero-ositukset

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot