Suomen Suunnistusliitto ry. Yhdenvertaisuussuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Suunnistusliitto ry. Yhdenvertaisuussuunnitelma"

Transkriptio

1 Yhdenvertaisuussuunnitelma

2 Sisältö Suunnitelman laadinta o Mitä yhdenvertaisuudella tarkoitetaan o Suunnitelman taustoja ja tekoprosessi Yhdenvertaisuuden toteutuminen tällä hetkellä o Suunnistus lajina o Kyselyn tulokset Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet o Yleistä o Kehityskohteet o Suunnistusliitto työnantajana o Seuranta ja päivitys 2

3 Suunnitelman laadinta Mitä yhdenvertaisuudella tarkoitetaan Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteena on syrjinnän tunnistaminen, toiminnan ja käytäntöjen arviointi ja kehittäminen sekä osallisuuden lisääminen. Suunnitelmassa kuvataan, miten Suunnistusliitossa edistetään yhdenvertaisuutta ja määritellään kehittämiskohteita yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Suunnitelman taustoja ja tekoprosessi Yhdenvertaisuuden edistäminen on tärkeää. Suunnistusliiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toiminnassa pyritään edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Suunnistusliiton omat vuonna 2006 laaditut Reilua peliä rasteilla -periaatteet määrittelevät, että liikunta ja urheilu ovat kaikille avointa. Yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat suunnistuksen kulmakiviä. Tämän suunnitelman laadintaan aloite tuli Opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM), joka edellyttää valtionapua saavilta järjestöiltä yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Edellytys yhdenvertaisuussuunnitelmalle tulee uudistuneesta lainsäädännöstä. Syrjinnän kieltäminen, sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen on mainittu mm. yhdenvertaisuuslaissa ( ), tasa-arvolaissa ( ) ja liikuntalaissa ( ). Yhdenvertaisuuslaki Laki toi uusia velvoitteita ja se ulotettiin koskemaan kaikkia syrjintäperusteita. Syrjintä on kielletty kaikessa yksityisessä ja julkisessa toiminnassa. Laki edellyttää yhdenvertaisuussuunnitelmaa viranomaisilta, koulutuksen järjestäjiltä sekä työnantajilta joilla on vähintään 30 työntekijää. Kaikkia työnantajia koskee lain velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuden edistäminen koskee kaikkia syrjintäperusteita. Lisätietoa: Tasa-arvolaki Laissa säädetään sukupuolten tasa-arvon edistämisestä ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta. Uudistetussa tasa-arvolaissa sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettiin koskemaan sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää. Laki velvoittaa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia ennaltaehkäisemään tätä syrjintää. 3

4 Liikuntalaki Lakiin on tullut voimakkaampi vaatimus yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisestä. Lain mukaan järjestöjen valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon se, miten järjestö edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Hallitus päätti kokouksessaan käynnistää Suunnistusliiton yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisen. Työtä nimitettiin valmistelemaan työryhmä, johon kuuluivat Tuija Soanjärvi (hallitus), Ulrica Holmgren (hallitus), Petteri Palmi (tapahtumat), Anneli Miettinen (seuratoiminta), Katri Lindeqvist (huippusuunnistus), Paula Lehtomäki (markkinointi ja viestintä) sekä Mika Ilomäki (toimitusjohtaja). Työn taustaksi tehtiin Valo ry:n liikuntajärjestöille laatima yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kuvaava taustakysely. Kyselyn tulokset esitellään seuraavassa luvussa. Työryhmä kokoontui 4 kertaa (3.3., 27.3., 2.5. ja 31.5.). Lisäksi liiton henkilökunnan kanssa käytiin läpi sekä kartoituskyselyn tulokset että yhdenvertaisuussuunnitelman luonnosversio. Hallitus käsitteli suunnitelmaa kokouksissaan kolme kertaa, joista viimeisellä kerralla 6.6. suunnitelma hyväksyttiin. Yhdenvertaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Suunnistus lajina Suunnistus on laji, jonka pariin ovat tervetulleita kaikki. Suunnistus on hyvin edullinen harrastus ja mukaan pääsee hyvin pienillä maksuilla, joskin harrastuksen tullessa tavoitteellisemmaksi, myös maksujen määrä nousee. Lähtökohtaisesti lajia pidetään myös hyvin tasa-arvoisena ja toiminnassa ja muun muassa päättävissä elimissä on mukana niin miehiä kuin naisia. Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää liittovaltuusto, jossa on valtuutettuina 14 suunnistusalueen nimeämät henkilöt. Valtuuston 19 jäsenistä 68 % on miehiä. Liittohallituksessa on seitsemän jäsentä ja kaksi varajäsenistä. Liittohallituksessa miesten osuus on 67 %. Suunnistuslisenssin hankkineista noin 60 % on miehiä. Lisenssisuunnistajien suurimmat ikäryhmät ovat alle 15- vuotiaat tytöt ja pojat, naiset vuotta ja miehet vuotta. Luvut ovat 4/2017 tilanteesta. Suunnistuksen kilpailutoiminnassa sarjajako perustuu kategorioihin miehet/naiset, mutta kuntosuunnistustoiminnassa kaikki osallistujat ovat ikään ja sukupuoleen katsomatta samoissa sarjoissa. Kansainvälinen suunnistusliitto (IOF) on kirjannut ohjeistuksen transsukupuolisten henkilöiden osallistumisesta kilpailutoimintaan (3/2017). Suunnistusliiton hallitus käsittelee asiaa vuoden 2017 aikana ja tekee ohjeistuksen myös Suunnistusliiton alaiseen toimintaan. 4

5 Liiton alaisuudessa järjestetään toimintaa neljässä lajimuodossa, jotka ovat suunnistus, hiihtosuunnistus, pyöräsuunnistus ja tarkkuussuunnistus. Lajeista tarkkuussuunnistus on alun perin kehitetty nimenomaan liikuntarajoitteisille urheilijoille. Kyselyn tulokset Nykytilan kartoittamiseksi Suunnistusliiton työntekijöille, oto-toimijoille, hallituksen jäsenille sekä työryhmän entisille ja nykyisille jäsenille lähetettiin Valo ry:n laatima kysely, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa yhdenvertaisuuden toteutumisesta sekä järjestössä työyhteisönä että järjestön toteuttamassa toiminnassa. Kyselyyn tuli 52 vastausta. Vastaajista 2/3 miehiä, joka kuvaa hyvin liiton päätäntäelinten sukupuolijakaumaa. Kysely lähetettiin noin 70 henkilölle, joten vastausprosentti oli erinomainen, yli 70 %. Kyselyssä vastaajat saivat arvioida erilaisia väittämiä asteikolla 1-5 (toteutuu erittäin huonosti - toteutuu erittäin hyvin). Kyselyn perusteella järjestön yleinen ilmapiiri koettiin innostavaksi, moniarvoiseksi ja avoimeksi (kaikkien vastaajien keskiarvo 3,8) ja järjestön viestintää pidettiin avoimena ja monipuolisena (4,1). 94 % vastaajista ilmoitti, että ei ole havainnut syrjivää kielenkäyttöä työntekijöiden tai luottamushenkilöiden keskuudessa ja 77 % ilmoitti, että ei ole kohdannut tai todistanut syrjintää työyhteisössä ja luottamustoiminnassa. Niistä, jotka ilmoittivat havainneensa syrjintää, 82 % ilmoitti sen olleen kertaluontoista lähinnä sukupuoleen tai työntekijän asemaan työyhteisössä liittyvää. Esteettömyyden ja saavutettavuuden edistämisen koettiin näkyvän järjestön toiminnassa hyvin (4,1), vaikkakin osa vastaajista oli sitä mieltä, että järjestössä ei ole keskusteltu juurikaan yhdenvertaisuuteen liittyvistä asioista (3,0). 92 % vastaajista oli sitä mieltä, että toiminta ei rajaa ketään ulkopuolelle. Toisaalta vastaajat nostivat esiin mm. että suunnistustapahtumat ovat usein kenttäolosuhteissa ja esimerkiksi kuntorastien järjestäminen täysin esteettömäksi ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Vastaajista suurin osa (3,8) uskoi, että yhdenvertaisuus huomioidaan järjestön strategisessa suunnittelussa ja toimintasuunnitelmassa. Yleinen kommentti oli mm. En koe, että järjestössämme olisi esteitä asian suhteen, mutta yhdenvertaisuutta ei erityisesti ole pidetty esillä tai otettu suunnittelussa huomioon. Vastaajien mielipiteitä jakoivat kysymykset, pyritäänkö järjestön toimintaa kehittämään aiemmin tavoittamattomille kohderyhmille ja huomioidaanko vähävaraiset toiminnassa. Osa vastaajista oli sitä mieltä, että toimintaa on järjestetty ja erilaisia ryhmiä huomioitu hyvin kun taas osa ajatteli, että esimerkiksi lajin edullisuus tekee vähävaraisten erityishuomioimisen tarpeettomaksi. Liikuntarajoitteiset voivat osallistua tarkkuussuunnistukseen. Suunnistus on lajina hyvin tasa-arvoinen. Maahanmuuttajille on järjestetty suunnistuskursseja. Harrastus on tiettyyn pisteeseen asti hyvin edullista. 5

6 Vähävaraisia ei ole huomioitu, sillä järjestön toiminta ei yleensä aiheuta suuria kuluja. Joissain seuroissa on otettu maksuissa huomioon, jos osallistuja on vähävarainen. 73 % vastaajista ei tiennyt, onko järjestöllä määriteltyä toimintatapaa siihen, miten tulisi toimia, jos lajin harrastaja kokee tulleensa syrjityksi. Tällaista toimintatapaa ei liene, mutta ei ole tällaisia tapauksia tiedossa. Kyselyssä kysyttiin, miten tärkeäksi vastaaja kokee eri yhdenvertaisuuden osa-alueiden kehittämisen suunnistuksessa. Eri osa-alueiden keskiarvo oli 2,6 eli lähes kaikki osa-alueet koettiin jonkin verran tärkeäksi, mutta mitään ei muita tärkeämmiksi. Suunnistus koetaankin vahvasti yhdenvertaiseksi sukupuoleen, ikään, varallisuuteen katsomatta ja kartoituksen perusteella ei lajista löydy merkittäviä puutteita yhdenvertaisuuden näkökannalta. Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Yleistä Yhdenvertaisuuden edistäminen kuuluu sekä Suunnistusliitolle että sen alaisille seuroille. Seuroissa tapahtuu se toiminta, joissa yhdenvertaisuus käytännössä konkretisoituu. Koska kyselyn ja tilastotietojen perusteella ei vahvoja kehittämistarpeita löydy, tulee yhdenvertaisuuteen liittyvät toimenpiteet muodostaa siten, että ne edelleen kehittävät lajin toiminnallisia edellytyksiä vastata tulevaisuuden haasteisiin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa korostaen. Yhdenvertaisuuden edistäminen on jatkuva prosessi, joten parhaisiin tuloksiin päästään jakamalla voimavaroja esimerkiksi vuosittain vaihtuviin kohteisiin. Toimenpiteiden ja linjausten pitää olla mahdollisimman konkreettisia, jotta muutos olisi mahdollista. Yhdenvertaisuusnäkökulmat huomioidaan toimintasuunnitelmaa tehtäessä. Kehityskohteet Suunnistusliitto on päättänyt keskittyä vuosina erityisesti seuraaviin kehittämiskohteisiin: Sukupuolten tasa-arvo ja eri ikäluokkien houkuttelu toimintaan Järjestötoiminnan haasteita on, että vastuunkantajat ovat useimmiten varttunutta väkeä ja nuoria on vaikea houkutella järjestötoimintaan mukaan. Erityisesti tämä koskee erilaisissa vastuutehtävissä toimimista ja luottamustehtäviä niin seuroissa kuin Suunnistusliitossa. Myös naiset ovat monesti aliedustettuina luottamustehtävissä. 6

7 Kehityskohde Molempien sukupuolten ja eri ikäluokkien rekrytointi seurojen, alueiden ja liiton toimintaan. Toimenpide Toteuttaja Aikataulu Jaetaan hyviä esimerkkejä Tiedottamisen osalta liitto Syksystä 2017 alkaen jatkuvana prosessina onnistuneista rekrytoinneista seuratapaamisissa esimerkkien sekä liiton seuroilta, alueilta saatujen (ohjaajatapaamiset, aluekierros, Rastikaronkka ym.). jalta omien esimerkkien poh- Palkitsemisjärjestelmän Kannustimien (kuten Nuoren ja seurat Liitto (mm. Nuorten tiimi) Syksy 2017-syksy 2018 kartoittajan tuki) ja toimintamallien kehittäminen nuorten houkuttelemiseksi mukaan tapahtumajärjestelyihin ja seuran toimintoihin. Ideoidaan uusia toimintamalleja nuorten houkuttele- Nuorten tiimi 2018 miseksi toimintaan. Vanhemmat ikäluokanvanhimpien ikäluokkien huomioiminen tapahtumajärjestelyissä Suurimmat osanottajajoukot kilpailutoiminnassa ovat ns. suuret ikäluokat, jotka kuitenkin jäävättulee huomioida tapahtuma järjestelyissä usein paitsioon. Kehityskohde Vanhenevan väestön erityistarpeiden huomioiminen, jotta tämä innokas osallistujajoukko saadaan pidettyä mahdollisimman pitkään mukana kilpailutoiminnassa ja jotta he saavat suunnistuksesta onnistumisen elämyksiä. Toimenpide Toteuttaja Aikataulu Suunnistusratojen tasoluokittelun Liitto, alueet Syksystä 2017 alkaen jatku- kirkastaminen. vana prosessina Laaditaan veteraanisarjoihin Seurat Syksystä 2017 alkaen jatku- taidollisesti riittävän vana projektina haastavia ratoja A-sarjoihin. Käytetään 50-vuotiaiden ja Seurat Keväästä 2018 alkaen vanhempien sarjoissa 1:7500 mittakaavaisia karttoja. 7

8 Kehotetaan tapahtumajärjestäjiä pohtimaan keinoja, joilla vanheneva väki voitaisiin huomioida nykyistä paremmin kilpailupaikoilla (esimerkiksi oma parkkipaikka lähellä kilpailukeskusta). Liitto Talvi 2018 Suomenkieltä osaamattomien huomioiminen Suomi kansainvälistyy ja myös suomalainen suunnistusyhteisö saa jatkuvasti lisää jäseniä muista maista. Kehityskohde Suomen kieltä osaamattomien huomioiminen seurojen ja liiton toiminnassa, varsinkin tiedottamisessa ja päätöksenteossa. Toimenpide Toteuttaja Aikataulu Tiedotetaan päätöksistä Liitto, alueet, seurat muilla kielillä, silloin kun se nähdään kohderyhmän kannalta olennaiseksi. Tehdään tärkeimmistä oppaista ja ohjeista kieliversi- Liitto oita tai tiivistelmiä. Kartoitetaan seurojen tarpeet oppaiden ja ohjeiden kieliversioille seurakyselyn yhteydessä. Liitto Syksy 2017 Syksystä 2017 alkaen jatkuvana prosessina Syksystä 2017 alkaen jatkuvana prosessina Yhdenvertaisuuden huomioiminen ja toimintaohjeet syrjinnän varalle Vaikka syrjivää käytöstä ei kyselyn perusteella juuri ole ilmennyt, olisi liitolla hyvä olla ohjeistus mahdollisten tulevien tapausten varalle. Yhdenvertaisuus konkretisoituu seuratoiminnassa, joten Suunnistusliiton tulee informoida seuratoimijoita aiheesta. Kehityskohde Toimintaohjeiden laatiminen syrjivän käytöksen varalle. Toimenpide Toteuttaja Aikataulu Toimintaohjeen laatiminen Liitto 2018 syrjivän käytöksen varalle. 8

9 Tiedotetaan ja koulutetaan kannustetaan seuroja ottamaan yhdenvertaisuus huomioon ja laatimaan omia yhdenvertaisuussuunnitelmia. Reilua peliä rasteilla periaatteiden arviointi ja tarvittaessa päivittäminen. Erilaisten valintaperiaatteiden (mm. tapahtumajärjestäjävalinta, urheilijoiden edustusvalinnat) selkeyttäminen ja läpinäkyvyyden lisääminen. Liitto Liitto Liitto Ssyksystä 2017 alkaen jatkuvana prosessina Syksystä 2017 alkaen jatkuvana prosessina Suunnistusliitto työnantajana Suunnistusliitto on luonteeltaan asiantuntijaorganisaatio. Liitossa työskentelee 116 päätoimista työntekijää ja 5 valmentajaa. Työntekijöistä on yhdeksän miehiä ja kuusi naisia36, kun taas kaikki valmentajat ovat miehiä. Liiton 15 oto-työntekijästä 11 on miehiä ja 4 naisia (tilanne 4/2017). Työntekijöillä mahdollisuus osallistua työyhteisön päätöksentekoon Järjestetään tiimipalavereja säännöllisesti. Muistiot kirjoitetaan aina ja ne ovat koko henkilökunnan luettavissa. Hallituksen päätöksistä kerrotaan aina mahdollisimman nopeasti koko henkilökunnalle. Henkilökuntaa kannustetaan osallistumaan liittovaltuuston kokouksiin. Työntekijöille järjestetään säännölliset kehityskeskustelut. Vuosittain järjestetään liittohallituksen ja työntekijöiden yhteinen suunnittelutapaaminen. Työntekijöitä kohdellaan tasavertaisesti Yhdenvertaisuus otetaan huomioon kaikissa henkilöstöä koskevissa päätöksissä (mm. palkkaus ja koulutusmahdollisuudet). Mahdolliseen syrjintään puututaan ja kaikki ilmoitukset sekä epäilykset syrjinnästä otetaan aina vakavasti. Työntekijöitä kannustetaan nostamaan huomaamiaan epäkohtia esiin, jotta tilanteita voitaisiin ratkoa parempaan suuntaan. Työntekijä ilmoittaa epäkohdista ensisijaisesti esimiehelle tai XXXXliittohallituksen puheenjohtajalle. Mikäli tämä reitti ei ole mahdollinen, voi syrjintäepäilyn viedä eteenpäin työsuojeluvaltuutetulle. 9

10 Kaikilla työntekijöillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet etätyöhön. Mahdollisuudet etätyöhön ja muut yhteiset toimintatavat määritellään toimiston toimintaohjeessa. Henkilöstölle tehdään tasaisin väliajoin työhyvinvointikyselyitä, joiden vastausten perusteella epäkohtiin puututaan. Seuranta ja päivitys Yhdenvertaisuussuunnitelma on hyväksytty kesäkuussa 2017 ja sen on tarkoitus olla voimassa vuoden 2019 loppuun asti. Suunnitelman tarkistus ja päivitys tehdään loppuvuodesta

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuskysely

Yhdenvertaisuuskysely Yhdenvertaisuuskysely Koonti kamppailulajien vastauksista Judoliitto Miekkailu- ja 5-otteluliitto Painiliitto Taekwondoliitto Nyrkkeilyliitto Karateliitto Aikidoliitto Vastausmäärät Judo Miekkailu ja 5-ottelu

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu

Yhdenvertaisuussuunnittelu Yhdenvertaisuussuunnittelu Mistä yhdenvertaisuudessa on kysymys? Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA

YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Hyväksytty HLU:n hallituksessa 30.3.2016 1. Yhdenvertaisuussuunnitelman perustelut HLU:n yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman perustana on HLU:n olemassa olevat

Lisätiedot

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:n (myöhemmin SUEK) yhdenvertaisuussuunnitelma 1 Perusteet suunnitelmalle SUEK haluaa urheiluyhteisön jäsenenä ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa luoda ja ylläpitää

Lisätiedot

Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma

Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma Kamppailulajien yhdenvertaisuussuunnitelma 2016-2017 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään,

Lisätiedot

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Päivitetty 14.12.2018 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Taustaa 4 2. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman yhdistäminen 4 3. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteen

Lisätiedot

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton Yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty kevätliittokokouksessa 2016

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton Yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty kevätliittokokouksessa 2016 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton Yhdenvertaisuussuunnitelma -2017 Hyväksytty kevätliittokokouksessa Yleistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelusta Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasaarvosuunnitelma

Yhdenvertaisuus- ja tasaarvosuunnitelma Yhdenvertaisuus- ja tasaarvosuunnitelma 2016-2017 LOUNAIS-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY Syysvuosikokous 29.11.2016 Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2016-2017 1. YLEISTÄ Lait velvoittavat toimenpiteisiin

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma versio 26.11.2015 Suomen Painonnostoliitto ry ja Suomen Voimanostoliitto ry Sivu 1 (8) Suomen Painonnostoliiton ja Suomen Voimanostoliiton yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki

Lisätiedot

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille

Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2019-2020. Yhteistyötoimikunta 6.2.2019 Kunnanhallitus 18.2.2019 Kunnanvaltuusto 29.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Yhdenvertaisuus-

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2018

SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2018 SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2018 Sisällys 1 JOHDANTO... 2 1.1 Yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite... 2 2 SUOMEN AMPUMAHIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA...

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

Kamppailulajien yhdenvertaisuuskysely seuroille 2018 Tatu Iivanainen, kamppailulajiliitot

Kamppailulajien yhdenvertaisuuskysely seuroille 2018 Tatu Iivanainen, kamppailulajiliitot Kamppailulajien yhdenvertaisuuskysely seuroille 2018 Tatu Iivanainen, kamppailulajiliitot Taustaa Kamppailulajiliitot tekivät 2015 ensimmäisen yhdenvertaisuuskyselynsä työntekijöilleen ja luottamushenkilöilleen.

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSKYSELY

YHDENVERTAISUUSKYSELY YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma Suomen Squashliiton yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys Johdanto... 3 1. Yhdenvertaisuus ja syrjintä käsitteinä... 4 2. Suunnitelman tarkoitus... 4 3. Nykytila... 4 4. Squashin

Lisätiedot

1 JOHDANTO Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa määrittelevät lait ja määritykset 3 2 HIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 5

1 JOHDANTO Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa määrittelevät lait ja määritykset 3 2 HIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 5 YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 2016 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 3 1.1 Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa määrittelevät lait ja määritykset 3 2 HIIHTOLIITON YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 5 2.1

Lisätiedot

Lakimiesliiton tasa-arvoja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet

Lakimiesliiton tasa-arvoja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet Lakimiesliiton tasa-arvoja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet Lakimiesliiton tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustavoitteet ja periaatteet Johdanto Moninaisuuden hyväksyminen yhteiskunnassa yleisesti ja

Lisätiedot

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa Nelli Ruotsalainen, hankesuunnittelija nelli.ruotsalainen@espoo.fi Kaksivuotinen Euroopan Sosiaalirahasto

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuskartoitus liikuntajarjestoille_suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto 5/30/16

Yhdenvertaisuuskartoitus liikuntajarjestoille_suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto 5/30/16 Yhdenvertaisuuskartoitus liikuntajarjestoille_suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto 5/30/16 Vastaajan taustatiedot 1. Sukupuoli Nainen 42,5 % Mies 57,5 % Muu/ en halua m ääritellä 2 4 6 8 10 Kaikki (KA:1.58,

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuden edistäminen

Yhdenvertaisuuden edistäminen Yhdenvertaisuuden edistäminen Yhdenvertaisuus tarkoittaa syrjimättömyyttä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden,

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2018-2020 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 12/2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2018 1. Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen LYY Lapin yliopiston ylioppilaskunnan

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Askolan kunta TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Askolan kunta 2016-2018 Yhteistyötoimikunta 25.10.2016 Henkilöstöjaosto 31.10.2016 Kunnanhallitus 2.11.2016 Kunnanvaltuusto 16.11.2016 Sisällys 1. JOHDANTO... 3

Lisätiedot

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma 26.11.2016 Suomen Painonnostoliitto SPNL ry ja Suomen Voimanostoliitto SVNL ry Sivu 1 (7) Suomen Painonnostoliiton ja Suomen Voimanostoliiton yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Johdanto

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Johdanto YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Johdanto Suomen frisbeegolfliitto ry:n tarkoituksena on edistää frisbeegolfia, levittää frisbeegolfin harrastusta, kohottaa jäsenkuntansa fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä herättää

Lisätiedot

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Jukka Maarianvaara Tasa-arvovaltuutettu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusseminaari, Vaasan yliopisto 12.4.2018 Miten tasa-arvo voi Suomessa? Tasa-arvon paradoksi

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Sepon koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Viherlaakson koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma Työkirja Suomen Golfliitto ry 25.11.2016 Sisällys Johdanto... 3 Yhdenvertaisuus mitä se on?... 3 Yhdenvertaisuussuunnitelman tekoprosessi... 4 Alkukartoitus... 4 Tavoitteet &

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus 1 Edistämisvelvollisuudet Yhdenvertaisuuden edistäminen (luku 2). Laki edellyttää yhdenvertaisuussuunnitelmaa viranomaisilta,

Lisätiedot

Suomen Hockeyliitto Ry:n YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Suomen Hockeyliitto Ry:n YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Suomen Hockeyliitto Ry:n YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2021 SISÄLLYS YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT... 3 KESKEISET KÄSITTEET... 5 LYHYESTI HOCKEYLIITON YHDENVERTAISUUDEN NYKYTILANTEESTA... 7

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO ry:n YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO ry:n YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO ry:n YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty liittokokouksessa 24.11.2018 Yleistä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelusta Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Uusien opiskelijoiden huomioiminen 20.8.2018 Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Muistutetaan mieleen mitä uudella opiskelijalla on edessään Mitä tukitoimintoja uudelle opiskelijalle on? Voisiko

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma 2019-20 Painonnostoliitto 28.4.2019 Sisällys Johdanto... 2 1. Yhdenvertaisuus ja syrjintä käsitteinä... 3 2. Suunnitelman tarkoitus... 3 3. Nykytila... 3 4. Toimenpiteiden arviointi

Lisätiedot

Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta

Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta Ylitarkastaja Anni Valovirta 21.8.2018 YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä Yhdenvertaisuuslain valvonta: yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Mahdollisuus vai taakka? Koulutus työelämän asiantuntijoille 30.4.2015 Eurobarometri 77.4. Syrjintä EU:ssa vuonna 2012. Aineisto kerätty 6/2012. 2 30.4.2015 3

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Lintuvaaran koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli

Lisätiedot

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan?

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, OM Yhdenvertaisuuslaki on

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...

Lisätiedot

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta

Lisätiedot

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Tasa-arvo Johdanto Lahden steinerkoulun perusasteen toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma perustuu lakiin naisten ja

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 ( 7 ) HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 Päivitetty, yhteistyöryhmä 26.2.2018

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Leppävaaran koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan

Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan Kalajoen kaupunki 2017-2019 Toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan Kalajoen kaupungin

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 YT-tmk 28.11.2016 XX Henkjaos 28.11.2016 XX Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo-

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018-2020 Johdanto... 2 Lait suunnitelman taustalla... 2 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (8.8.1986/609)... 2 Yhdenvertaisuuslaki

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla

Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla Työsuojeluhallinnon julkaisuja Yhdenvertaisuuden edistäminen työpaikalla Ohjeita työnantajalle 4 2019 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta Kaikilla työnantajilla on velvollisuus aktiivisesti

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma Suomen Purjehdus ja Veneily ry Yhdessä vesillä 21.11.2016 Sisällys Johdanto... 1 Yhdenvertaisuus mitä se on?... 2 Yhdenvertaisuussuunnitelman tekoprosessi... 2 Alkukartoitus...

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa

Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa Yhdenvertaisuus järjestötoiminnassa tyy-sopo@utu.fi 5.3.2018 Olli-Pekka Paasivirta Koulutuksen sisältö Diasarja Ryhmätehtävä Ryhmätehtävän purku Lopetus Miksi yhdenvertaisuutta on tärkeää edistää järjestöissä?

Lisätiedot

Kohti yhdenvertaista kuntaa

Kohti yhdenvertaista kuntaa Onnistuva Suomi tehdään lähellä Det framgångsrika Finland skapas lokalt Kohti yhdenvertaista kuntaa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Sinikka Mikola, Kuntaliitto Suomessa on 311 kuntaa Kunnilla on voimakas itsehallinto,

Lisätiedot

LAUKAAN KANSALAISOPISTON TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LAUKAAN KANSALAISOPISTON TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LAUKAAN KANSALAISOPISTON TASA-ARVO JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Sisällysluettelo JOHDANTO... 1 LAUKAAN KANSALAISOPISTO... 2 KYSELYN ARVIOINNIN YHTEENVETO... 3 OPINTO-OHJELMAN ARVIOINTI... 5

Lisätiedot

Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma V

Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma V Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 V15.12.2016 1 Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1. Johdanto... 3 2. Lainsäädäntö... 3 2.1. Tasa-arvolaki...

Lisätiedot

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa 1 15.12.2017 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY 1. Sukupuoli nmlkj Nainen nmlkj Mies nmlkj Ei yksiselitteisesti määriteltävissä 2. Ikä nmlkj alle 31 vuotta nmlkj 31 40 vuotta nmlkj 41 0 vuotta nmlkj yli 0 vuotta 3.

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018 Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) 1.1.2017- LUKUVUOSI 2017/2018 Mikä tasa-arvosuunnitelma on? Tasa-arvosuunnitelman tavoitteena edistää eri sukupuolten tasa-arvoa koulussamme Muodostetaan

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma LAPIN PELASTUSLAITOS Lapland Rescue Department Työsuojeluorganisaatio Yhdenvertaisuussuunnitelma Laatiminen: 19.12.2016/ Työsuojeluorganisaatio Käsittelyt: 23.1.2017/ YT-toimikunta Pelastuslautakunta 3.3.2017

Lisätiedot

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS (2012) OHEISMATERIAALIN TARKOITUS Kalvosarja on oheismateriaali oppaalle TASA ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA JULKISELLE SEKTORILLE Opas kuntien ja valtion alue ja paikallishallinnon palveluihin ja toimintoihin

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Leppävaaran koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Karamzinin koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Lisätiedot

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Arvioidaan laajasti omaa toimintaa. Tunnistetaan käytäntöjä tai tilanteita, joissa voi esiintyä eriarvoisuutta. Perustellaan

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön

Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön Matkalla yhdenvertaiseen asiakastyöhön ULRIK -projektin päätösseminaari Tampereella 14.10.2011 Sari Hammar-Suutari Itä-Suomen yliopisto/aducate sari.hammar@uef.fi MONIKKO Monikulttuurisen kasvatustyön,

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan. yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2014 2016

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan. yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2014 2016 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2014 2016 Hyväksytty LYY:n hallituksen kokouksessa 21/2013 16.10.2013 Hyväksytty LYY:n edustajiston kokouksessa 7/2013

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma Yhdenvertaisuussuunnitelma tammikuu 2017 Suomen Ilmailuliitto Finlands Flygförbund ry Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (5) 339 Helsingin kaupungin palvelutoiminnan yhdenvertaisuussuunnitelman päämäärät ja periaatteet HEL 2016-013322 T 00 01 01 Päätös päätti kaupungin palvelutoiminnan

Lisätiedot

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 14.11.2016 liite nro 5 HEINÄVEDEN KUNTA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2018 Yhteistyötoimikunta / 2016 Kunnanhallitus / 2016 Valtuusto / 2016 1. JOHDANTO 1.1.

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus ja turvallisuus opiskelijayhteisössä

Yhdenvertaisuus ja turvallisuus opiskelijayhteisössä Yhdenvertaisuus ja turvallisuus opiskelijayhteisössä YHDENVERTAISUUS TARKOITTAA sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan iästään mielipiteistään seksuaalisesta suuntautumisestaan

Lisätiedot