Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ja Euroopan maatalous Usein kysyttyä

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel Yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ja Euroopan maatalous Usein kysyttyä Maatalous EU:ssa yleistä Kuinka suuri osa EU:sta on maaseutua? EU:ssa maaseutualueiden osuus on yli 77 % pinta-alasta (47 % viljelymaata ja 30 % metsää). Maaseudulla asuu noin puolet EU:n väestöstä (viljelijäväestö ja muut asukkaat). Kuinka paljon EU:ssa on viljelijöitä? EU:ssa on noin 12 miljoonaa päätoimista viljelijää. Maanviljely ja elintarviketeollisuus joka on vahvasti riippuvainen maataloustuotannosta muodostavat yhdessä 6 % EU:n BKT:stä, niiden alalla toimii 15 miljoonaa yritystä ja ne tarjoavat 46 miljoonaa työpaikkaa. Millaista maataloustuotantoa EU:ssa harjoitetaan? EU:ssa on hyvin monentyyppistä maataloustuotantoa. Eri alueilla harjoitetaan niin tehoviljelyä kuin laaja-alaistakin maataloutta sekä tavanomaisin että luonnonmukaisin menetelmin. Tuotannon kirjo monipuolistui entisestään 2000-luvulla, kun Keski- ja Itä- Euroopan maat liittyivät EU:hun. Perheviljelyllä on EU:ssa pitkät perinteet. Monet tilat ovat olleet saman suvun omistuksessa ja hoidettavana useiden sukupolvien ajan. EU:ssa on 12 miljoonaa viljelijää, ja keskimääräinen tilakoko on noin 15 hehtaaria. Ero on huomattava esimerkiksi verrattuna Yhdysvaltoihin, jossa 2 miljoonaa viljelijää hoitaa keskimäärin 180 hehtaarin tiloja. Onko EU:n tavoitteena tietty maatalouden eurooppalainen malli? Kyllä. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka suosii viljelyä, jolla varmistetaan elintarviketurva, ja edistää kestävää ja tasapainoista kehitystä Euroopan kaikilla maaseutualueilla myös seuduilla, joilla tuotanto-olosuhteet ovat hankalat. Politiikassa otetaan huomioon myös ilmastonmuutos. Maataloudella on näin ollen monia eri tehtäviä: Sen on vastattava kuluttajien ja kansalaisten odotuksiin elintarvikkeiden saatavuuden, hinnan, laadun, turvallisuuden ja tarjonnan monipuolisuuden suhteen. Toisaalta sen tulee ottaa huomioon ympäristönormit ja turvata viljelijöille riittävä elintaso. Lisäksi sen avulla halutaan varmistaa maaseutuyhteisöjen ja -alueiden säilyminen, sillä nämä ovat arvokas osa eurooppalaista perinnettä ja maisemaa. Kesäkuussa 2013 saavutetun poliittisen yhteisymmärryksen mukaisesti vuodesta 2014 lähtien yhteisessä maatalouspolitiikassa (YMP) otetaan entistä enemmän huomioon eurooppalaisen maatalouden monimuotoisuus.

2 Mistä saa tilastotietoja EU:n maataloudesta? Tilastotietoja on tämän sivuston Tilastot-osiossa ja Eurostatin sivustolla. Perustietoa yhteisestä maatalouspolitiikasta Mitä YMP tarkoittaa? YMP:n eli EU:n yhteisen maatalouspolitiikan avulla varmistetaan, että EU:n viljelijät tuottavat riittävästi elintarvikkeita 500 miljoonan eurooppalaisen tarpeisiin. Sen päätavoitteena on varmistaa viljelijöille kohtuullinen tulotaso ja kuluttajille kohtuuhintaisten turvallisten elintarvikkeiden saatavuus. Yhteinen maatalouspolitiikka on muuttunut paljon siitä, kun se aloitettiin vuonna 1962, ja sitä kehitetään edelleenkin jatkuvasti. Kesäkuun 2013 uudistuksessa asetettiin kolme painopistealuetta: elinkelpoinen elintarviketuotanto luonnonvarojen kestävä hoito maaseutualueiden tasapainoinen aluekehitys koko EU:ssa. Kuka toteuttaa yhteistä maatalouspolitiikkaa käytännössä? Ehdotukset säädöksiksi, joilla yhteistä maatalouspolitiikkaa ohjataan, laatii Euroopan komissio kuultuaan laajalti eri sidosryhmiä. Kuuleminen tapahtuu lähinnä neuvoa-antavien ryhmien välityksellä. Säädösehdotusten hyväksymisestä päättävät yhdessä EU:n 27 jäsenmaan maatalousministerien neuvosto ja Euroopan parlamentti. Yhteisen maatalouspolitiikan päivittäinen käytännön toteutus on jäsenvaltioiden vastuulla. Euroopan tilintarkastustuomioistuimella on puolestaan tärkeä tehtävä menojen valvojana. Miten yhteisen maatalouspolitiikan määrärahat käytetään? Maatalousmäärärahat käytetään seuraaviin tarkoituksiin: Viljelijöiden tulotuki ja kestävien tuotantomenetelmien tuki Suoraa tukea maksetaan viljelijöille, jotka täyttävät tiukat ympäristöä, eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat vaatimukset. Tämä tuki maksetaan kokonaan EU:n määrärahoista, ja sen osuus EU:n maatalousbudjetista on 70 %. Kesäkuun 2013 uudistuksessa sovittiin, että 30 % suorista tuista sidotaan kestäviin tuotantomenetelmiin, joilla voidaan parantaa maaperän laatua, biologista monimuotoisuutta ja ympäristöä. Tällaisia käytäntöjä ovat esimerkiksi viljelyn monipuolistaminen, pysyvien nurmien säilyttäminen ja ekologisen alan pitäminen. Markkinatuki Markkinatukea maksetaan esimerkiksi silloin, kun huonot sääolosuhteet aiheuttavat markkinoilla epävakautta. Sen osuus EU:n maatalousbudjetista on alle 10 %. Maaseudun kehittäminen Tukea suunnataan toimiin, joilla uudistetaan maatiloja ja parannetaan maatalouden kilpailukykyä, suojellaan ympäristöä, monipuolistetaan maaseutu- ja sivuelinkeinoja sekä edistetään maaseutuyhteisöjen elinvoimaa. Osan tästä yleensä monivuotisesta tuesta maksavat jäsenvaltiot. Tukimuodon osuus EU:n maatalousbudjetista on noin 20 %. Kaikki tukimuodot liittyvät tiiviisti toisiinsa, ja niitä on hallinnoitava johdonmukaisesti. Esimerkiksi suorilla tuilla on kahtalainen rooli: ne takaavat viljelijöille säännölliset tulot mutta toimivat myös korvauksena yleisen edun mukaisista julkisista ympäristöhyödykkeistä. Vastaavasti maaseudun kehittämistoimet edistävät maatilojen 2

3 ajanmukaistamista ja kannustavat monipuolistamaan maaseudun elinkeinoelämää. Kuka päättää yhteisen maatalouspolitiikan budjetista? Budjetista päättävät vuosittain EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti. Pitkän aikavälin menot pidetään kurissa monivuotisen rahoituskehyksen avulla. YMP:n menot sisältyvät monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeeseen 2 ("Kestävä kasvu: luonnonvarat"). Otsakkeessa 2 asetetaan yläraja YMP:n ensimmäiselle pilarille (suorat tuet ja markkinatoimenpiteet). Lisäksi YMP:n toisen pilarin sisältämät maaseudun kehittämistoimenpiteet rahoitetaan otsakkeen 2 kokonaismäärän puitteissa. Nykyinen rahoituskehys on voimassa kauden ja sitä seuraava kauden Kohdellaanko kaikkia viljelijöitä yhdenvertaisesti? Yhteisen maatalouspolitiikan kehitys ja historialliset tekijät ovat johtaneet siihen, että tuet vaihtelevat erittäin paljon maatilojen, alueiden ja jäsenvaltioiden kesken. Näiden erojen tasoittaminen onkin vuonna 2013 sovitun YMP:n uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista kaudelle tarkoituksena on tehdä yhteisestä maatalouspolitiikasta tasavertaisempaa. Niissä maissa, jotka kuuluivat EU:hun jo ennen vuotta 2004, viljelijöiden nykyiset tuet perustuvat heidän viitejaksolla saamaansa tukeen ja viljelyalaansa sekä kyseisen jäsenmaan soveltamaan tukimalliin. Tämän seurauksena joku maanviljelijä voi saada tukea 50 euroa hehtaarilta, kun taas hänen naapurinsa voi saada sitä euroa, vaikka heidän viljelyksensä olisivat täysin identtiset. Vuoden 2003 uudistuksesta lähtien on vanhoissa EU-maissa voitu jakaa suoraa tukea joko aiemman tukitason perusteella ( historiallinen malli ), alueellisten kriteerien perusteella ( alueellinen malli ) tai näiden mallien kriteereitä yhdistäen ( yhdistelmämalli ). Alueellista mallia ja yhdistelmämallia voidaan käyttää havaittujen epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseen. Näistä silloisesta 15 EU-maasta Saksa on ainoa, joka on kokonaan lakkauttanut historiallisen mallin. Maissa, jotka liittyivät EU:hun vuonna 2004 tai sen jälkeen, suorat tuet perustuvat kiinteään hehtaaritukeen, joka on kaikille samansuuruinen. Jotta tuki jakautuisi tasapuolisemmin, komissio on toistuvasti vuodesta 1999 esittänyt ylärajan asettamista suorille tuille. Useat jäsenmaat ovat kuitenkin vastustaneet tätä. EU:n tasolla aiotaan kaventaa viljelijöiden saamien suorien tukien määrällisiä eroja eri jäsenvaltioissa. Kesäkuun 2013 päätösten mukaisesti YMP:n talousarviosta annettava tuki on vuonna 2019 kaikissa jäsenvaltioissa vähintään 75 prosenttia EU:n keskiarvosta 1. Myös samassa jäsenvaltiossa tai samalla alueella sijaitsevien tilojen tukien välisiä eroja kavennetaan: hehtaarituki ei voi olla alle 60 prosenttia niiden tukien keskiarvosta, jotka myönnetään nykyhetkestä vuoteen 2019 samalla hallinnollisella tai agronomisella alueella. Jäsenvaltiot voivat myöntää korotettuja tukia pienten ja keskisuurten tilojen ensimmäisille hehtaareille. Uusissa jäsenvaltioissa sovellettavaa yhtenäisen pintaalatuen järjestelmää voidaan jatkaa vuoteen 2020 saakka. Edistääkö yhteinen maatalouspolitiikka EU:n maatalouden ajanmukaistamista? Kyllä. Viljelijöitä kannustetaan monin keinoin uudenaikaistamaan tuotantoaan. Tukien avulla edistetään tilojen uudistamista, elintarvikkeiden jalostusta ja myyntiä, 1 Tämä periaate on vielä hyväksyttävä päätettäessä monivuotisesta rahoituskehyksestä. 3

4 laadukkaampien elintarvikkeiden tuottamista sekä entistä kestävämpien ja ympäristöystävällisempien tuotantomenetelmien käyttöä. Vuodesta 2014 YMP:n toimilla voidaan helpottaa yhteisinvestointeja, auttaa pientiloja kehittämään toimintaansa ja kannustaa maanviljelijöitä jakamaan keskenään asiantuntemustaan maatalousalan eurooppalaisessa innovaatiokumppanuushankkeessa. Onko yhteisen maatalouspolitiikan yhteydessä havaittu väärinkäytöksiä? Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tietojen mukaan EU:n maatalouspolitiikan budjetista on vuosina keskimäärin vain 0,02 % joutunut väärinkäytösten kohteeksi. EU:ssa on viime vuosina tehostettu budjetin valvontaa entisestään. Seuraako EU, saavutetaanko yhteisellä maatalouspolitiikalla asetetut tavoitteet? Kyllä. Yhteisen maatalouspolitiikan vaikutuksia arvioidaan tarkoin. Ennen säädösehdotusten laatimista komissio kuulee sidosryhmiä ja kansalaisia ja tekee vaikutustenarviointeja. Lisäksi se teettää säännöllisin väliajoin riippumattomia selvityksiä, joissa arvioidaan maatalouspolitiikan eri välineiden toimivuutta ja kartoitetaan keinoja niiden parantamiseksi. Mihin suoria tukia tarvitaan? Suorilla tuilla taataan EU:n viljelijöiden tulojen vähimmäistason vakaus. Niillä edistetään tilojen pitkän aikavälin elinkelpoisuutta ja suojataan viljelijöitä hintojen vaihtelun aiheuttamilta ongelmilta. Ne edustavat EU:n tasolla keskimäärin 30:tä prosenttia maataloustulosta. Viime vuosien kriisikausina suorien tukien osuus on kuitenkin voinut nousta yli 60 prosenttiin, kuten Ruotsissa, Irlannissa tai Tanskassa vuosina Suora tuki voidaan myös nähdä korvauksena sellaisesta työstä, jota viljelijät tekevät koko eurooppalaisen yhteiskunnan hyväksi, vaikka eivät saa siitä korvausta markkinoilta. Kesäkuun 2013 uudistuksessa sovittiin, että 30 % viljelijöille maksettavista suorista tuista sidotaan maatalouskäytäntöihin, jotka auttavat turvaamaan biologisen monimuotoisuuden, maaperän laadun ja yleensäkin ympäristönsuojelun. Näitä maatalouskäytäntöjä ovat esimerkiksi viljelyn monipuolistaminen, pysyvien nurmien säilyttäminen ja ekologisen alan pitäminen. Tukea saadakseen viljelijän on täytettävä tiukat ympäristöä, kasvien ja eläinten terveyttä, eläinten hyvinvointia sekä elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat ehdot ja pidettävä viljelymaansa hyvässä viljelykunnossa. Näitä vaatimuksia kutsutaan täydentäviksi ehdoiksi. Jos vaatimuksia ei noudateta, tukien maksu voidaan keskeyttää ja viljelijälle määrätä seuraamuksia. Mitkä ovat EU:n maatalouden markkinajärjestelyjen toimintaperiaatteet? Yhteisellä maatalouspolitiikalla varmistetaan, että viljelijät tuottavat tuotteita, joille markkinoilla on kysyntää. Sen puitteissa on lisäksi luotu turvajärjestelyjä ongelmatilanteita varten. Niillä varmistetaan, etteivät esimerkiksi talouskriisit, tautiepidemiat tai epäsuotuisat sääolot tuhoa kokonaisia tuotannonhaaroja. Tällaisia järjestelyjä ovat esimerkiksi julkiset interventio-ostot, joilla kansallinen interventioelin voi poistaa ylijäämätuotteet markkinoilta, ja yksityisen varastoinnin tuki, jolla vakautetaan markkinoita. 4

5 Näitä keinoja on kesäkuun 2013 päätöksillä uudenaikaistettu. Kriisejä sattuu entistä useammin ja ne ovat entistä vakavampia, minkä vuoksi markkinoiden toimintaa häiritseviin kriiseihin varaudutaan erityisellä maatalousalan kriisivarauksella, ja kiireellisiä toimenpiteitä tehostetaan. Lisäksi on tarkoitus edistää sijoitusrahastojen ja vakuutusjärjestelmien perustamista kriisitilanteiden ennakointia ja hallintaa varten. Uudistuksella myös kannustetaan viljelijöitä järjestäytymään tuottajajärjestöihin ja toimialakohtaisiin organisaatioihin. Komissio seuraa elintarvikkeiden tuotantoketjun sisäisiä suhteita ja kannustaa eri tahoja lisäämään hintojen ja kaupankäyntimenettelyjen avoimuutta. Auttaako yhteinen maatalouspolitiikka nuoria tulemaan maanviljelijöiksi? Maanviljelijöiden määrä Euroopassa laskee. Syynä ovat työn raskaus ja maatilan perustamisen suuret kustannukset. Tällä hetkellä 30 % eurooppalaisista maanviljelijöistä (4,5 miljoonaa) on yli 65-vuotiaita, ja ainoastaan 6 % on alle 35-vuotiaita. Onkin tarpeen lisätä alan houkuttelevuutta ja tukea maataloustoimintaa aloittelevia nuoria viljelijöitä. Tätä ja maatilojen sukupolvenvaihdosta tuetaan YMP:ssä toiminnan aloittamiseen myönnettävillä tuilla. Vuoden 2013 uudistuksessa nuorille viljelijöille luotiin uusi tukityyppi: heille maksetaan ensimmäisten viiden toimintavuoden aikana perustuen lisäksi 25 % suuruinen lisätuki. Maaseudun kehittäminen Mitä maaseudun kehittäminen tarkoittaa? EU:n maaseudun kehittämispolitiikalla pyritään säilyttämään maaseutu elinvoimaisena. Sen puitteissa tuetaan investointi- ja uudistusohjelmia sekä maatalouteen tai muuhun maaseutualueilla toteutettavaan toimintaan liittyviä tukihankkeita. Kuka vastaa maaseudun kehittämisestä? Jäsenvaltiot valitsevat erityistarpeisiinsa parhaiten sopivat välineet ja hallinnoivat ohjelmiaan itse. EU maksaa osan kustannuksista. Paljonko kehittämistoimiin käytetään varoja? Ja mistä ne saadaan? Vuosina kaikkien 28 jäsenvaltion maaseudun kehittämismäärärahat ovat yhteensä 95 miljardia euroa (nykyhintoina). Varat saadaan Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Mihin varat käytetään? Vuodesta 2014 lähtien Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (eli maaseuturahasto) otetaan mukaan uuteen strategiakehykseen, johon kuuluvat myös Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR), koheesiorahasto ja Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR). Näin pyritään myötävaikuttamaan Eurooppa strategian tavoitteiden saavuttamiseen (kestävä, älykäs ja osallistava kasvu). Maaseudun kehittämisvaroilla voidaan tukea sekä maataloutta että muuta maaseudun toimintaa. Prioriteetteja on kuusi: osaamisensiirron ja innovoinnin tukeminen 5

6 kilpailukyvyn parantaminen elintarvikeketjun organisoinnin ja riskienhallinnan edistäminen ekosysteemien ennallistaminen, säilyttäminen ja parantaminen resurssitehokkuuden edistäminen sekä vähähiiliseen talouteen siirtymisen tukeminen sosiaalisen osallisuuden edistäminen, köyhyyden vähentäminen ja talouden kehittäminen maaseutualueilla. Jäsenvaltiot ja alueet voivat perustaa myös alaohjelmia, joissa tukitaso on korkeampi. Nämä on tarkoitettu esimerkiksi erityistilanteessa olevia aloja, nuoria viljelijöitä, pienviljelijöitä, vuoristoalueita ja lyhyitä toimitusketjuja varten. Voidaanko maaseudun kehittämisohjelmia soveltaa aluekohtaisesti? Kukin maa laatii oman kansallisen maaseudun kehittämisstrategiansa, mutta yksittäisiä ohjelmia voidaan suunnitella ja toteuttaa myös alueellisesti. Maaseudun kehittäminen kuuluu yhteiseen maatalouspolitiikkaan. EU harjoittaa myös aluepolitiikkaa. Mikä ero näillä on? EU:n aluepolitiikalla tuetaan pääasiassa EU:n köyhimpiä alueita. Maaseudun kehittämispolitiikkaa sovelletaan kaikkiin maaseutualueisiin kaikissa EU-maissa. Maaseudun kehittämispolitiikalla tuetaan viljelijöiden lisäksi muitakin maaseututalouden toimijoita, kuten metsänomistajia, maataloustyöntekijöitä, pienyrittäjiä, paikallisia järjestöjä jne. Mikä on Leader? Leader-ohjelman tarkoituksena on tukea maaseudun elinkeinoelämää kannustamalla paikallisia toimijoita kehittämään omaa toimintaa sen sijaan, että toimenpiteet olisi laadittu valmiiksi. Nykysääntöjen mukaan EU-maiden on käytettävä vähintään 5 % maaseudun kehittämisbudjetistaan Leader-hankkeiden rahoittamiseen. Voidaanko maaseutua kehittämällä vaikuttaa suotuisasti ympäristöön? Jokaisessa maaseudun kehittämisohjelmassa on oltava toimenpiteitä, joilla suojellaan luonnonvaroja ja parannetaan maisemaa EU:n maaseutualueilla. Maaseudun kehittämiseen tarkoitettuja varoja myönnetään toimiin, jotka edistävät EU:n maaseudun säilymistä ja ilmastonmuutoksen torjumista. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi veden laadun säilyttäminen kestävä maankäyttö puiden istutus eroosion ja tulvien estämiseksi. Mihin yhteistä maatalouspolitiikkaa tarvitaan? Mihin tarvitaan EU:n "yhteistä" maatalouspolitiikkaa? Maatalous on politiikanala, jota säännellään lähes kokonaisuudessaan EU:n tasolla, toisin kuin useimmat muut alat, joihin sovelletaan kansallisia politiikkoja. Julkinen ohjaus on 6

7 tärkeää alalla, jolla varmistetaan elintarviketurva ja joka on tärkeässä asemassa luonnonvarojen käytössä ja maaseudun talouden kehittämisessä. Nämä tavoitteet ovat yhteisiä kaikille EU-maille, eikä niitä voitaisi saavuttaa suuntaamatta tukea maanviljelylle ja maaseutualueille. Alan politiikasta on näin ollen päätettävä EU:n tasolla, jotta se olisi tasapuolista ja jotta tavoitteet, periaatteet ja säännöt olisivat yhteiset. Yhteistä EU-politiikkaa harjoittamalla voidaan myös hyödyntää budjettivaroja tehokkaammin kuin soveltamalla erillisiä kansallisia politiikkoja. EU:n sisämarkkinoiden ohjaamisen ohella ylikansallista politiikkaa edellyttävät myös maiden ja alueiden välinen koheesio, ylikansalliset ympäristöongelmat, ilmastonmuutos ja muut vastaavat maailmanlaajuiset haasteet, vesihuolto, luonnon monimuotoisuutta, eläinten terveys ja hyvinvointi, kasvien terveys, elintarvikkeiden ja rehujen turvallisuus, kansanterveys ja kuluttajien edut. Miksi viljelijöille pitää maksaa julkista tukea? Toisin kuin joissakin maissa yleisesti luullaan, maatalous ei ole mikään rahasampo. Maatalous edellyttää suuria inhimillisiä ja taloudellisia investointeja, jotka tuottavat vasta kuukausien, jopa vuosien kuluttua. Nämä viljelijöiden rahalliset ja ajalliset investoinnit ovat myös aina sellaisten talouteen, terveyteen ja sääolosuhteisiin liittyvien olosuhteiden armoilla, joihin viljelijät itse eivät voi vaikuttaa. Viljelijöille maksettavan tulotuen avulla varmistetaan, että elintarviketuotanto jatkuu kaikkialla EU:ssa. Tuki on myös korvausta siitä, että viljelijät tuottavat julkishyödykkeitä, joista he eivät saa markkinoilta korvausta. Näitä ovat esimerkiksi ympäristönsuojelu, eläinten hyvinvointi ja elintarvikkeiden laatu. Julkishyödykkeiden merkitys on korostunut, koska EU:ssa vaatimustaso on näillä aloilla maailman korkeimpia. Tästä syystä elintarvikkeiden tuottaminen on Euroopassa kalliimpaa kuin muualla, jossa vastaavien vaatimusten täyttäminen ei ole pakollista. Ilman julkista tukea EU:n viljelijöiden olisi varsin vaikeaa kilpailla muun maailman viljelijöiden kanssa ja täyttää eurooppalaisten kuluttajien erityisvaatimukset. Ilmastonmuutoksen vaikutusten lisääntyessä kestävän maatalouden kustannukset vain kasvavat. Yhteisen maatalouspolitiikan kustannukset Kuinka paljon yhteinen maatalouspolitiikka maksaa veronmaksajille? Yhteinen maatalouspolitiikka maksaa jokaiselle EU-kansalaiselle noin 30 senttiä päivässä. Vuonna 2011 sen määrärahat olivat 58 miljardia euroa eli 43 % EU:n vuotuisesta talousarviosta. Vaikka EU:n laajentuminen vuodesta 1992 on kaksinkertaistanut maanviljelijöiden määrän, maatalouden osuus on jatkuvasti pienentynyt vuodesta 1984, jolloin sen osuus EU:n budjetista oli noin 72 %. Tosiasiallisesti EU:n maatalousmenot ovat suuruudeltaan alle 1 % kaikkien EU-maiden yhteenlasketuista julkisista menoista. Maatalouden julkiset määrärahat on yhdistetty Euroopan tasolla, toisin kuin minkään muun talouden alan. Vertailun vuoksi todettakoon, että EU-maat käyttävät kolme kertaa enemmän varoja puolustusmenoihin. Miksi lähes 40 % EU:n talousarviosta käytetään juuri maatalouteen? 7

8 Maatalous on ainoa ala, joka rahoitetaan täysin EU:n talousarviosta. Maatalouteen käytetään siis jäsenvaltioiden omien varojen sijaan EU:n varoja. Muut politiikan alat, kuten tutkimus, koulutus, liikenne, puolustus, eläkkeet ja terveydenhuolto, joko eivät saa EU:lta budjettivaroja lainkaan tai saavat niitä vähemmän, koska näiden alojen menot maksetaan joko kokonaan tai osittain EU-maiden kansallisista varoista, ja politiikkojen täytäntöönpanosta vastaavat maat itse. Vastineeksi maatalouspolitiikalla turvataan EU-kansalaisille laadukkaiden ja turvallisten elintarvikkeiden saanti ja suojellaan Euroopan ainutlaatuista maaseutumaisemaa ja ympäristöä. Miten yhteinen maatalouspolitiikka rahoitetaan? Yhteisen maatalouspolitiikan varat saadaan EU:n yleisestä talousarviosta. Maatalouspolitiikkaan kuuluvia maaseudun kehittämistoimenpiteitä rahoittavat EU ja sen jäsenmaat yhdessä. EU:n talousarvio rahoitetaan pääasiassa EU:n omista varoista, joiden lähteitä ovat tullit, tuontimaksut, arvonlisäverot ja bruttokansantulon (BKTL) mukaan määräytyvät jäsenmaiden rahoitusosuudet. Ketkä saavat maataloustukea ja kuinka paljon? Vuodesta 2009 alkaen EU-maat ovat avoimuuden ja vastuullisuuden takaamiseksi olleet velvollisia julkistamaan luettelot maataloustukien saajista. Vuonna 2010 tuensaajien henkilötietojen julkaiseminen kuitenkin keskeytettiin saksalaisviljelijöiden tehtyä EU:n tuomioistuimeen valituksen yksityisyyden loukkaamisesta. Tuomioistuin antoi määräyksen olla julkaisematta tuensaajien nimiä. Komissio on kuitenkin edelleen sitoutunut avoimuusperiaatteeseen ja ehdottanut uusia sääntöjä, joissa otetaan huomioon tuomioistuimen perustelut. Kesäkuun 2013 uudistuksessa avoimuusvaatimus palautettiin, ja siinä otetaan huomioon tuomioistuimen esille tuomat suhteellisuusperiaatteet. Julkistamisvaatimus ei esimerkiksi enää koske pieniä maatiloja, jotka saavat vähäisiä tukimääriä. Hyötyvätkö muut veronmaksajat kuin viljelijät yhteisestä maatalouspolitiikasta? Kyllä viljelijöiden tukeminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Sillä turvataan kansalaisille kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saanti. EU:n kotitaloudet kuluttavat keskimäärin 15 % varoistaan ruokaan, mikä on puolet vähemmän kuin vuonna Kestäviä tuotantomenetelmiä tukemalla suojellaan ympäristöä ja turvataan maaseutumaiseman ja ravinnon monipuolisuus. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset Miten maatalouspolitiikka on viimeisimpien uudistusten myötä muuttunut? Yhteisen maatalouspolitiikan perusteellinen uudistaminen alkoi vuonna 1992 ja huipentui vuonna 2003, jolloin tukien ja tuotannon välinen yhteys poistettiin. Viljelijöiden ei enää tarvitse ehdoin tahdoin viljellä saadakseen tukea eikä tuottaa elintarvikkeita, ellei niille ole markkinoita. Nyt he voivat vapaasti tuottaa sitä, mitä markkinat ja kuluttajat haluavat, etsiä tuottoisia uusia markkinoita ja hyödyntää uusia markkinarakoja. 8

9 Viljelijät saavat nyt tulotukea edellyttäen, että he huolehtivat viljelymaasta ja täyttävät ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvät vaatimukset. Jos vaatimukset eivät täyty, tuki vähenee. Uusi yhteinen maatalouspolitiikka heijastaa avoimempaa maailmaa: Maailman kauppajärjestön WTO:n mukaan 90 % suorista tuista on kilpailua vääristämätöntä. Yhteisen maatalouspolitiikan ansiosta kuluttajien saatavilla on laajempi valikoima laadukkaita elintarvikkeita. Komissio uudistaa, rationalisoi ja yksinkertaistaa yhteistä maatalouspolitiikkaa jatkuvasti. Tuotannosta riippumaton tuki takaa viljelijöille tietyntasoisen ansioturvan, ja he voivat vapaammin reagoida markkinasignaaleihin. Yhteisen maatalouspolitiikan markkinapohjaisia ohjauskeinoja (esimerkiksi julkista interventiota) on muutettu niin, että ne toimivat eräänlaisina turvaverkkoina normaaleja markkinasignaaleja haittaamatta. Maaseudun kehittämispolitiikalla tuetaan maatilojen uudistamista ja ympäristötoimia, mikä edistää maaseutualueiden hyvinvointia. Mitkä ovat yhteisen maatalouspolitiikan suuret suuntaviivat vuoden 2013 jälkeen? YMP:n viimeisin uudistus hyväksyttiin vuonna 2013 ja se tulee voimaan Uudistusta aletaan soveltaa kokonaisuudessaan heti alkaen, lukuun ottamatta suorien tukien uutta rakennetta, jonka osalta on otettava huomioon suorien tukien vuotuinen sykli: maanviljelijöiden vuosittain tekemät ilmoitukset ajoittuvat kevääseen. Suorien tukien uuden rakenteen mukaiset tuet maksetaan näiden ilmoitusten pohjalta vuonna 2015, samoin kuin esimerkiksi vihreä tuki ja nuorten viljelijöiden erityistuki. Maatalouspolitiikan uudistus koskee kaikkia EU-kansalaisia. Komissio on valmistellut sitä käymällä kattavaa vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja osapuolten kanssa. Aiheesta järjestettiin huhti-heinäkuussa 2010 laaja julkinen kuuleminen, johon tuli lähes vastausta eri ryhmiltä ja yksityishenkilöiltä. Sen jälkeen asiasta käytiin tiivis poliittinen keskustelu EU:n ministerineuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Tältä pohjalta laadittiin kesäkuun 2013 YMP:n uudistuksen päälinjat. Komissio toimitti neuvostolle säädösehdotukset Tulevan uudistuksen mukanaan tuomat muutokset ovat seuraavat: Viljelijöille maksettavia suoria tukia muutetaan oikeudenmukaisemmiksi niin, että ne toimivat paremmin viljelijöiden tulojen tukena ja korvauksena yleishyödyllisistä palveluista (esim. ympäristönsuojelusta). Niitä suunnataan enemmän myös epäsuotuisilla alueilla toimiville ja nuorille viljelijöille. Markkinoiden hallintamekanismeja yksinkertaistetaan, tehostetaan ja muutetaan joustavammiksi. Maaseudun kehittämispolitiikassa nostetaan keskeisiksi teemoiksi kilpailukyky ja innovaatiot. Maatalousalan yrittäjiä pyritään myös suojaamaan hintojen ja tulojen vaihtelun vaikutuksilta. 9

10 Elintarvikkeiden hinnat Miksi tukea viljelijöitä, kun elintarvikkeiden hinnat ovat korkealla? Tuottajahinnat vaikuttavat suhteellisen vähän siihen, kuinka paljon kuluttajat maksavat ruoasta; esimerkiksi viljan osuus leivän hinnasta on vain 5 %. Nousevat kuluttajahinnat eivät välttämättä tarkoita viljelijöiden tulojen kasvua, varsinkin kun heidän tuotantokulunsakin ovat lisääntyneet. Viljelijät ovat enenevässä määrin erittäin alttiita markkinoiden heilahtelulle, jotka yleistyvät ja voimistuvat koko ajan, mikä aiheuttaa hintojen vaihtelua. Viime vuosina maatilojen energialasku on kasvanut 223 % ja lannoitteiden hinta 163 %. Tuottajahinnat ovat puolestaan nousseet keskimäärin 50 %. Johtuuko viimeaikainen hintojen nousu biopolttoaineiden tuotannosta? Tutkimukset ovat osoittaneet, että biopolttoaineiden tuotanto EU:ssa ei ole merkittävästi vaikuttanut elintarvikkeiden hintojen nousuun. Vain 1 % EU:ssa tuotetusta viljasta käytetään etanolin valmistukseen. Kaksi kolmasosaa EU:n rapsintuotannosta käytetään biodieselin valmistukseen, mutta se kattaa vain 2 % koko maailman kysynnästä. EU:n on joka tapauksessa syytä investoida toisen ja kolmannen sukupolven biopolttoaineisiin. Yhteinen maatalouspolitiikka ja ympäristö Mikä vaikutus maanviljelyllä on ympäristöön? Maanviljely voi osaltaan parantaa ympäristön kestävyyttä, mutta se voi joskus myös aiheuttaa ympäristöriskejä. Yhteisellä maatalouspolitiikalla on tärkeä rooli maatalouden vaikutusten tasapainottamisessa, ja tulevina vuosina sen merkitys vielä korostuu. Mitä yhteisessä maatalouspolitiikassa tehdään ympäristön hyväksi? Kesäkuussa 2013 hyväksytty YMP:n uudistus edellyttää jokaista jäsenvaltiota, aluetta ja maanviljelijää osallistumaan kestävän kehityksen vaalimiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan yksinkertaisin, mutta tehokkain keinoin. Vuosina maataloudelle osoitetaan yli 100 miljardia euroa toimiin, joilla tilat voivat suojella maaperää, vesivaroja ja luonnon monimuotoisuutta sekä torjua ilmastonmuutosta: Viherryttämistuki : 30 % suorista tuista sidotaan kolmeen ympäristöä suosivaan maatalouskäytäntöön: viljelyn monipuolistamiseen, pysyvien nurmien säilyttämiseen ja ekologisen alan pitämiseen (ensin 5 %, vuodesta 2018 lähtien 7 %) tai muihin ympäristön kannalta yhtä hyödyllisiin toimiin. Vähintään 30 % maaseudun kehittämisohjelmien varoista on osoitettava maatalouden ympäristötoimiin, luomuviljelyyn tai ympäristöaiheisiin investointi- tai innovointihankkeisiin. Maatalouden ympäristötoimia tehostetaan. Niiden on täydennettävä viherryttämiseen liittyviä toimia, ja niiden on oltava kunnianhimoisempia ja tehokkaampia ympäristönsuojelun kannalta (näin estetään kaksinkertainen rahoitus). 10

11 Miten EU edistää luonnonmukaista maataloutta? Luonnonmukainen maatalous mahdollistaa kasvien ja eläinten luonnollisen kiertokulun. Luonnonmukaiseen tuotantoon sovelletaan tiukkoja erityisvaatimuksia, jotka on vahvistettu EU-lainsäädännössä. Luomutuotteiden pakkausmerkintöjä ja jäljitettävyyttä koskevat niin ikään omat EU-sääntönsä. Näin taataan luomutuotteiden laatu ja aitous riippumatta siitä, mistä ne ovat peräisin. EU:n luomutunnusta voidaan käyttää luonnonmukaisesti tuotetuissa tuotteissa, jotka täyttävät EU:n asettamat standardit. Tunnusta käyttävien luomuviljelijöiden ja -elintarviketuottajien on läpäistävä tiukka sertifiointiprosessi. EU-maat voivat tarjota maaseudun kehittämisohjelmissaan erityistukea viljelijöille, jotka haluavat siirtyä luomutuotantoon. Tätä mahdollisuutta lisätään vuodesta 2014, kun uudistuksessa otetaan käyttöön erillinen luomutuotannon tuki. Tukea voi saada sekä luomutuotantoon siirtymiseen että luomutuotannon ylläpitämiseen. Sisältyykö metsätalous yhteiseen maatalouspolitiikkaan? Vaikka kaupallinen metsätalous ei varsinaisesti kuulu yhteiseen maatalouspolitiikkaan, siinä tunnustetaan, että oikein hoidetut metsät ovat luonnonmaiseman ja biologisen monimuotoisuuden kannalta tärkeitä. Tästä syystä maatalouspolitiikan puitteissa tuetaan viljelijöitä, jotka haluavat metsittää osan maatalousmaastaan. Yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppa Ovatko EU:n markkinat avoimet elintarviketuonnille? EU on avannut markkinoitaan huomattavasti kahden viime vuosikymmenen aikana. Kaksi kolmasosaa EU:n maataloustuonnista on peräisin kehitysmaista, ja EU tuo kehitysmaista enemmän kuin Yhdysvallat, Kanada, Australia, Uusi Seelanti ja Japani yhteensä. Kahdenvälisten sopimusten ansiosta useilta mailta perittävät maatalouden tuontitullit ovat pieniä, ja 50 maailman köyhintä maata voi tuoda tuotteita EU:hun ilman tulleja tai kiintiöitä. Pitäisikö tuonnille asettaa uusia esteitä omien viljelijöidemme ja elintarvikkeidemme turvaamiseksi? Jos asetamme uusia esteitä, kauppakumppanimme tekevät samoin. Euroopan kilpailuetu perustuu jalostettujen elintarvikkeiden lisäarvoon. Kehitysmaiden, kuten Kiinan ja Intian, markkinat tarjoavat tältä osin valtavia vientimahdollisuuksia. Paras tapa varmistaa elintarviketurva on ylläpitää terveeltä pohjalta toimivaa kaksisuuntaista kauppaa. Paras tapa suojella viljelijöitämme taas on taata heille vakaat ansiot, joiden turvin heillä on mahdollisuus kilpailla maailmanmarkkinoilla. Juuri näin yhteisessä maatalouspolitiikassa tehdään. Yhteinen maatalouspolitiikka ja kehitysmaat Kaksikymmentä vuotta sitten EU käytti vientitukiin 10 miljardia euroa vuodessa. Vuonna 2011 näiden tukien määrä oli vähentynyt noin 160 miljoonaan euroon. Vientituet kohdistuvat pääasiassa vientiin Välimeren alueella ja muualla Euroopassa, ja vain pieni osa tuetuista tuotteista päätyy Afrikkaan. Vuodesta 2014 alkaen vientitukia ei myönnetä kuin poikkeustilanteissa. 11

12 Hyötyvätkö kehitysmaat todella EU:n soveltamista kaupan myönnytyksistä? EU on tehnyt tullietuussopimuksia monien kehitysmaiden kanssa. EU antaa kehitysmaille kauppaan liittyvää tukea enemmän kuin koko muu maailma yhteensä: kolmen viime vuoden aikana lähes miljardi euroa vuodessa. EU:hun suuntautuu 71 % kehitysmaiden maatalousviennistä. Vuosina sen arvo oli noin 59 miljardia euroa, mikä on enemmän kuin vienti kehitysmaista Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Uuteen Seelantiin ja Japaniin yhteensä. Yksinomaan Afrikasta EU toi maataloustuotteita yli 12 miljardin euron arvosta. Se on 15 % kaikesta EU:n tuonnista. Kehitysmaiden viennistä suuntautuu EU:hun noin kolmannes. Miten EU suhtautuu kehitysmaiden kanssa käytävään kauppaan? EU suosii monenvälisiä kaupan sääntöjä, jotka hyödyttävät kaikkia osapuolia erityisesti kehitysmaita. EU katsookin, että teollisuusmaiden olisi alennettava tulleja enemmän ja nopeammin kuin kehitysmaiden. Elintarvikkeiden laatu ja turvallisuus Ovatko elintarvikkeet EU:ssa turvallisia? EU on tehostanut elintarvikkeiden turvallisuuteen tähtääviä toimia merkittävästi 1990 luvun elintarvikekriisien jälkeen. EU:ssa on otettu käyttöön esimerkiksi uusia hygieniatoimenpiteitä, tarkistettu eläinten ja kasvien terveyssääntöjä sekä tehostettu torjunta-ainejäämien ja lisäaineiden valvontaa. EU:n elintarvikelainsäädäntö on maailman tiukimpia. Miten EU:ssa varmistetaan elintarvikkeiden laatu? Elintarvikkeiden laatu varmistetaan pakkausmerkintöjä, myyntiä ja laatua koskevien sääntöjen avulla. Käytössä ovat esimerkiksi maantieteellisten merkintöjen suojaus, pakolliset ravintosisältöä koskevat merkinnät, laatutunnukset ja eläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset. Tuoteturvallisuutta edistävien hygieniamääräysten lisäksi EU:ssa käytetään seuraavanlaisia laatuvälineitä: EU:ssa myytäviltä tuotteilta edellytettävät vähimmäisvaatimukset tuotteen etikettiin vapaaehtoisesti lisättävät laatumerkinnät EU:n nimisuojajärjestelmät, joiden avulla voidaan erottaa tiettyjä erityispiirteitä omaavat tuotteet: tuotteen maantieteelliseen alkuperään liittyvät suojattu alkuperänimitys (SAN) ja suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) aito perinteinen tuote (APT) EU:n luomutunnus tuotteille, jotka täyttävät tiukat vaatimukset suuntaviivat elintarvikkeiden laatusertifioinneille, joilla todennetaan tietyt tuotteiden ominaispiirteet tai valmistusmenetelmät. 12

13 Eläinten terveys ja hyvinvointi Kohdellaanko tuotantoeläimiä EU:ssa hyvin? Tuotantoeläinten hyvinvointia koskevassa EU-lainsäädännössä tunnustetaan, että eläimet ovat tuntevia olentoja ja ettei niille pidä aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Lain mukaan eläimille on taattava seuraavat viisi vapautta: vapaus nälästä ja janosta vapaus fyysisestä epämukavuudesta vapaus kivusta, vammoista ja sairauksista vapaus käyttäytyä lajilleen tyypillisesti vapaus pelosta ja stressistä. Euroopan komission elintarvike- ja eläinlääkintätoimisto valvoo tarkastuksin, että eläinten hyvinvointia koskevia EU-säädöksiä sovelletaan jäsenmaissa oikein. EU:n maataloustuella pyritään lisäksi parantamaan tuotantoeläinten oloja maatiloilla seuraavasti: Kaikki yhteisen maatalouspolitiikan määrärahoista maksettava tuki edellyttää eläinten hyvinvoinnin vähimmäisvaatimusten täyttämistä. Jos viljelijä laiminlyö vaatimukset, hän voi menettää tuen osittain tai kokonaan. Kotieläintuottajat, jotka investoivat tilojen parantamiseen (esim. eläinsuojiin), voivat saada erityistukea. Tiukimpia hyvinvointinormeja sovelletaan luonnonmukaisessa eläintuotannossa. Tiukoista vaatimuksista johtuen elintarviketuotanto on EU:ssa kalliimpaa kuin sellaisissa maissa, joissa tällaisia vaatimuksia ei sovelleta. Ilman julkista tukea EU:n viljelijät joutuisivat pitkällä aikavälillä ahtaalle globaalin kilpailun paineissa. EU kantaa huolta eläinten hyvinvoinnista myös rajojensa ulkopuolella. Se on pitänyt aihetta esillä aktiivisesti ja korostanut eläinten hyvän kohtelun tuovan lisäarvoa kansainvälisessä kaupassa. Miten EU suojelee eläinten terveyttä? Eläintauteja koskevat EU-säännöt sitovat kaikkia jäsenmaita. Sääntöjä kehitetään jatkuvasti kokemuksen ja asiantuntemuksen karttuessa. 13