Poliittinen partiolainen? s Ratiritiralla! s Kurkistus Myötäpäivien. s.10-11

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Poliittinen partiolainen? s. 4-5. Ratiritiralla! s. 16-17. Kurkistus Myötäpäivien. s.10-11"

Transkriptio

1 Poliittinen partiolainen? s. 4-5 Ratiritiralla! s Kurkistus Myötäpäivien ohjelmaan s Partiota vaaroilta lakeuksille 6/2012

2 Pääkirjoitus Tuliko partiopuvusta mainospaikka Toimituskunta Päätoimittaja: Kimmo Leiviskä Toimitussihteeri: Iina Leppäaho Jännittävä ja juhlallinen itsenäisyyspäivän ilta. Seuraan televisiosta kiinnostuneena linnan juhlien vastaanottoa. Häpeäksi kuulen selostaja Jaakko Selinin kommentoivan Suomen Partiolaisten puheenjohtajan juhlamekkoa: Olikohan tämä mainos nyt kovin sopiva tähän tilaisuuteen? Myöhemmin samalla viikolla Taloussanomat ja muutamat muut julkaisut kirjoittelevat siitä, tuliko juhlapuvusta näin mainospaikka. Niin, oliko kyseessä mainos? Wikipedian mukaan mainonta on aina maksettua, kohdistuu suureen joukkoon ja tähtää myynnin edistämiseen joko heti tai myöhemmin. Ensi-istumalta olin shokeerautunut puvusta. Asiaa pohdittuani kuitenkin tajusin, että omaa lippuansa juhlissa kantoivat kuitenkin niin papisto, pelastuslaitos, poliisi kuin upseeristokin eikä kukaan järkyttynyt heidän kantamistaan julkisista mainoksista. Ehkä partiota tai järjestösektoria yleensä ei vielä tunnusteta kiinteäksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa, tai sitten se koettiin uhkaavana oman ideologian esilletyöntäjänä. Se koetaan vieraana valtakunnan ykkösjuhlissa. Siis juuri niissä joihin kutsu saadaan kovin usein juuri edustamaan jotain tahoa. Mikä meni vikaan? Hämmästyn kuitenkin, miten tällaiseen edustustilaisuuteen ei kenties löydy partion puolesta virallista ohjeistusta. Millaisessa asustuksessa on suotavaa esiintyä valtakunnallisissa juhlallisuuksissa? Pikainen googlaus tuotti tulosta vain partion kuvitusohjeista ja niihin liittyvistä kuvausluvista, joissa partiohuivia ei suosita sovellettavan esimerkiksi eläinten päälle. Voisimme kenties tarkentaa puku- ja merkkiohjesääntöä täydentämällä ohjeistuksen presidentin juhlavastaanotolla, mikäli kutsu tulee järjestön nimissä. Ohjeistusta voitaisiin laajentaa myös koskemaan partion tuotesijoittelua, sillä muistan historiasta kovinkin villejä sponsorisopimuksia partion kanssa. Valtakunnallinen yhteistyö Poutun kanssa taisi olla yksi esimerkki tällaisesta. Saiko silloin syödä HK:n sinistä lippukuntaleirillä vai ei? Mietitään siis tulevaisuudessa tuotesijoittelun rajoja ja mahdollisuuksia. Taittaja: Meeri Rasivirta Toimittajat: Sini Konstari, Meeri Rasivirta, Suvi Takala, Minna Sorvala, Essi Mäyrä Kuvittaja: Meeri Rasivirta Valokuvaajat: Janne Seppänen, Jenna Simula Toimituskunnan sähköposti: Toimituskunnan jäsenten henkilökohtaiset sähköpostit ovat muotoa Aineisto Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen deadlineen mennessä. Vuoden 2012 aineiston deadlinet: 1/ / / / / / Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua deadlinesta. Julkaisija Pohjanmaan Partiolaiset ry Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessa Levikki: 5000 kpl Painopaikka: Laatupaino Oy, Vihanti ISSN: Kannessa Luminen kuusi, kuvaaja Meeri Rasivirta Joulupallo, kuvaaja Meeri Rasivirta Piirin yhteystiedot Pohjanmaan Partiolaisten piiritoimisto toimisto@pohjanmaa.partio.fi Ylivieskan toimipaikka Koulukatu 5 as. 4, Ylivieska Vaasan toimipaikka Rauhankatu 8, Vaasa Oulun toimipaikka Hallituskatu 35 A 5, Oulu (3 krs.) Kimmo 2 Pohjan Puhuri

3 Piirinjohtajan palsta Viimeiset neljä vuotta Pohjanmaan Partiolaiset ja minä olemme olleet liki erottamattomia. Voinee sanoa, että partio ja piirinjohtaminen on ollut osaltani liki päivittäistä. Nyt kirjoitan viimeistä Puhurin Pijon palstaa, ja pestiäni on jäljellä noin kuukausi. Miltä nyt tuntuu? Haikealta, helpottuneelta, kiitolliselta. Neljän vuoden aikana olen saanut partiosta paljon uusia ystäviä, käynyt hienoja keskusteluita, kokenut huippuhetkiä ja kasvanut ihmisenä montamontamonta senttiä. Toisaalta rupeama on ollut pitkä ja aika rankka. Välillä rinnalta on puuttunut toinen johtaja ja välillä on ollut vaikeita asioita, joita ei edes olisi kuvitellut hoitavansa elämänsä aikana. Mutta olen kiitollinen. Hienoa, että Kiitosten aika! minulle on luotettu tällainen tehtävä ja hienoa, että olen saanut tehdä sitä mahtavien tyyppien kanssa ja kokea uskomattomia juttuja. Mitä mieleeni jää? Piirin suurtapahtumat, Tuulevat yhdessä luottisten kanssa ja siellä uusien piirin luottisten Termiikki, Hehkujen lippukuntakohtaamiset ja kokoukset piirihallituksen kanssa. Se innostunut fiilis, että meillä on sama päämäärä ja keinot päästä siihen yhteinen tekeminen ja onnistuminen. Toisaalta myös tilanteet, joissa kaikki ei ole mennyt ihan putkeen, mutta silti olemme pärjänneet ja myös oppineet epäonnistumisista. Pohjanmaan Partiolaiset jatkavat nyt matkaansa todella hyvässä myötätuulessa ja ohjauksessa. Heli ja Aake ovat ottaneet ison vastuun jo tämän syksyn aikana. Innostuneen ja kokeneen johtajakaksikon huomassa piiri jatkaa Mainiota Menoaan. Se onkin seuraavan kahden vuoden pääteema. Partiota tehdään ja koetaan Pohjanmaalla Mainiossa Menossa ja niin, että yhä useampi pääse osaksi huippujuttujamme. Oma partiopolkuni vie nyt taukotupaan hengähtämään. Tosin kollega on luvannut tuoda huivini ja nappulani joululomalla Suomesta, joten ei tiedä, mitä täällä Arabian niemimaalla vielä keksin! Lämmin kiitos kaikille! Laura Piirinjohtaja Laura Ritola Valokeilassa Nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Senni Raunio Kun kuullaan nuoria, kuullaan tulevaisuutta Suomen Partiolaiset vaatii julkisessa kannanotossaan , että nuorisovaltuusto on saatava pakolliseksi jokaiseen Suomen kuntaan. Nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Senni Raunio on ehdottomasti samaa mieltä ja perustelee kantaansa seuraavasti: Jokaisella kuntalaisella on oltava keino osallistua päätöksentekoon, ja nuorilla näitä keinoja ei hirveästi ole. Nuorisovaltuusto on kokemuksen mukaan paras tapa kuulla nuoria. Kun kuullaan nuoria, kuullaan tulevaisuutta, koska nuoret ovat niitä, jotka elävät tulevien päätösten kanssa. Senni Raunio aloitti vaikuttamisen vuonna 2008 silloisen kotikaupunkinsa Seinäjoen nuorisovaltuustossa. Silloin ymmärsin, että asioihin voi vaikuttaa, ja kipinä valtakunnallisen tason vaikuttamiseen syttyi, hän kertoo. Senni oli pari vuotta jäsenenä Nuva ry:ssä, minkä jälkeen hän päätti hakea vuoden 2009 liittokokouksessa yhdistyksen hallitukseen, jossa toimi vuoden Sen jälkeen vuonna 2011 Senni toimi Nuva ry:n varapuheenjohtajana, ja nyt hän on yhdistyksen puheenjohtaja. Senni kertoo kuluneen vuoden puheenjohtajana olleen sekä rankka että antoisa. Raskas siksi, koska vastuu työntekijöistä, rahoista, rekrytoinnista ja monesta muusta asiasta on ollut hänen harteillaan, mutta toisaalta vuosi on myös antanut paljon. Todella hauskaa ja palkitsevaa! Harva esimerkiksi pääsee kahvipöytään presidentti Saulin ja kuningatar Silvian kanssa, Senni kuvailee. Hän kertoo puheenjohtajana toimimisen opettaneen myös paljon esimiestaitoja, taloudellista osaamista, tietoa yhdistyslainsäädännöstä ja antaneen puhumiskokemusta. Sennin ei tarvitse kahta kertaa miettiä vastausta kysymykseen, onko partiotaustasta ollut hyötyä hänen poliittisella urallaan: On ehdottomasti ollut! Partio on paikka, jossa olen oppinut tiimityötä, yhteisöllisyyttä ja varsinkin sitkeyttä, Senni kertoo. Partioharrastuksensa hän aloitti 9-vuotiaana, jolloin hän oli toiminnassa mukana kolmisen vuotta. Sen jälkeen hänellä oli pitkä tauko ilman partiota, kunnes vuonna 2007 hyvät ystävät houkuttelivat liittymään uudelleen partioon. Senni on toiminut partiossa muun muassa laumanjohtajana sekä hallituksen jäsenenä. Tällä hetkellä hän asuu Helsingissä, missä hän ei ole vielä liittynyt partioon, mutta on vakavasti harkinnut asiaa viime aikoina. Parhaaksi partiomuistokseen Senni mainitsee uskomattomat leirikokemukset, joista ykköseksi nousee vuoden 2009 Flamboree Belgiassa. Belgian leiristä hänen mieleensä on erityisesti jäänyt massiivinen game day, jossa laskettiin vesiliukumäestä vaatteet päällä, heitettiin pallomeren palloja ja vietiin ihmisiä kumiveneillä ihmismassan yli. Teksti: Suvi Takala Sennin puheenjohtajavuosi on lopuillaan, mutta hän kertoo jättävänsä järjestön mielellään parhaan ystävänsä johdettavaksi. Naisen tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä osittain avoinna, mutta hän haluaa ainakin matkustella, tehdä tavallisia töitä, hakea korkeakouluun ja ehkä kesätöihin ulkomaille. Lopuksi Senni haluaa lähettää kaikille Puhurin lukijoille seuraavat terveiset: Osallistukaa ja vaikuttakaa! Jos vähänkin siltä tuntuu, lähtekää mukaan järjestötoimintaan, koska siitä oppii niin paljon, ja siitä saa korvaamattomia verkostoja! Pohjan Puhuri 3

4 Voiko partiolainen vaikuttaa? Teksti: Essi Mäyrä Kuva: Kirsti Avela Partio on tunnetusti poliittisesti sitoutumaton. Voiko partiolainen siis olla mukana politiikassa? Ainakin Suomen Partiolaisten strategiassa partion yhteiskunnallinen asema on nostettu esiin: tavoitteena on, että partio olisi Suomen vaikuttavin nuorisoliike, jonka asema tunnustettaisiin yhteiskunnassa. Vaikuttamisen ei tarvitse olla poliittisesti sitoutunutta, vaan partion asemaa voi muutenkin tuoda esiin: esimerkiksi yleisesti puuttumalla nuorten oloihin kunnassa tai lippukunnan puutteellisiin toimitiloihin. Nämäkin ovat vaikuttamista. Jokainen voi etsiä itselleen sopivan keinon tuoda partiota näkyvämmäksi osaksi yhteiskuntaa. Kysyimme kunnallispolitiikassa mukana olevalta pitkänlinjan partiolaiselta, miten partio ja vaikuttaminen sopivat yhteen. Miksi halusit lähteä kuntavaaleihin ehdolle? Eläkkeelle jäätyäni ajattelin, että minulla on 4 Pohjan Puhuri aikaa vielä paremmin paneutua kunnolla yhteiskunnallisiin asioihin. Olen kokenut valtuustotyöskentelyn niin tärkeäksi, että päätin ruveta ehdokkaaksi tulevalle kaudellekin. Mitä partiotausta on antanut sinulle vaikuttajana? Partiotausta on minulle erittäin tärkeä vaikuttaja. Pitkäjännitteinen työ lasten ja nuorten parissa on todella antoisaa - onhan varsinainen leipätyönikin ollut nuorten parissa. Partiotoiminnassahan yhteistyön ja yhteisöllisyyden merkitys on tärkeä. Partioaate kulkee koko ajan mukana. Pitäisikö partion olla enemmän näkyvillä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa? Miksi? Positiivista on se, että myös partioliikkeessä kannustetaan ryhtymään kunnallisvaaliehdokkaiksi. Vaikka partio on poliittisesti sitoutumaton järjestö, se ei mielestäni sulje pois yksittäisten partiolaisten poliittista toimintaa. Sehän on ainut mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin kunnallisella tasolla. On kuitenkin muistettava, että jo toiminta partiossa sinällään on yhteiskunnallista vaikuttamista. Partiotoiminnan merkitys korostuu tälläkin hetkellä, kun puhutaan lasten ja nuorten syrjäytymisestä.

5 Suomen Partiolaiset strategiassa määritellään yhdeksi painopisteeksi yhteiskunta: Partio on Suomen vaikuttavin nuorisojärjestö, jolla on tunnustettu asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Miten tähän päästään? Strategian pitääkin olla optimistinen. Koska partiolla on aina ollut tunnustettu asema yhteiskunnassa, uskon, että se jatkuu. Mutta töitä ja työntekijöitä siihen tarvitaan. Lippukunnat tarvitsevat tukea ja koulutusta pystyäkseen toteuttamaan ohjelman laadukkaasti ja houkuttelevasti. Kasvuhan lähtee lippukunnista. Tänä päivänä on olemassa paljon vaihtoehtoja partion lisäksi. Onneksi partioaate kulkee hyvin paljon "perintönä". Tärkeää on saada jäsenet pysymään toiminnassa pitkään. Aikuisten ja perheiden merkitys on suuri. Tiedätkö jotain tilannetta, jossa partiolaiset olisivat päässeet vaikuttamaan kotikuntansa asioihin? Ehkä varsinaisia konkreettisia tilanteita ei voi mainita. Mutta sen voi sanoa pitkällä kokemuksella, että Oulaisissa partiotoiminta on sekä kaupungin että seurakunnan taholta arvostettua. Mihin konkreettisiin asioihin partiolaisilla voisi olla mahdollisuus vaikuttaa? Mielestäni jo se, että partiossa tehdään erinomaista lapsi- ja nuorisotyötä, on konkreettista vaikuttamista. Mitä vinkkejä antaisit niille partiolaisille, jotka haluaisivat päästä vaikuttamaan asioihin? Mielestäni nuorisovaltuustot ovat erinomainen kanava tutustua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Toivoisin, että nuoret käyttäisivät mahdollisuutta hyväkseen. Tavoitteena on saada nuoret kiinnostumaan yhteisten asioiden hoitamisesta, saada nuorten ääni kuulumaan kunnallisessa päätöksenteossa sekä edistää nuorten viihtyvyyttä kunnassa. Oulaisissa partiolaiset ovatkin olleet jäseninä nuorisovaltuustoissa. Miten nuoria saataisiin kiinnostumaan vaikuttamisesta enemmän? Tähän on vaikea antaa mitään reseptiä. Voisiko ajatella, että kunnassa järjestettäisiin niin sanottuja kuntakuulemisia, jotka on kohdennettu nuorille. Ehkäpä jostain tällaisesta saattaisi kipinä syttymään. Tällaisen aloitteen voisi juuri nuorisovaltuusto tehdä. Jotain muuta, mitä haluat sanoa Puhurin lukijoille Kannustukseksi Puhurin lukijoille voisin sanoa, etten vaihtaisi päivääkään pois 36 vuoden partiourasta partiolippukunta Pohjan Ilveksen pestissä. Tänä aikana on aina löytynyt ihania, reippaita uusia toimijoita, joiden kanssa on ollut ilo tehdä töitä. Tämä on myös kannuste siihen, että Suomen Partiolaiset strategian toteutuminen on oikeastaan aika lähellä - vain 8 vuotta. PARTIOTAUSTAINEN VAIKUTTAJA Kuka? Kirsti Avela Oulaisista. Mitä tekee? Työurallaan toiminut lehtorina, nyt eläkkeellä. Partiossa? Ollut mukana 36 vuotta Oulaisten Pohjan Ilveksessä. On toiminut lippukunnanjohtajana, sihteerinä, rahastonhoitajana ja hallituksen jäsenenä. Politiikassa? Kunnallispolitiikassa vuosien varrella lautakuntien jäsenenä, lisäksi toiminut Oulaisten seurakunnan kirkkoneuvoston ja valtuuston jäsenenä. Nyt valittu toiselle valtuustokaudelle. Pohjan Puhuri 5

6 Puutiset Partioneuvosto jatkaa pohjalaisjohdossa Pohjanmaan Partiolaisten jäsenkokousdelegaatio Kuva: Petra Valkonen Partiopiirien edustajat valitsivat Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n hallitukselle puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kaudelle Kouvolassa järjestetyssä jäsenkokouksessaan. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi äänestettiin Harri Länsipuro, 48, (Harjun Pojat, Hämeen Partiopiiri) ja varapuheenjohtajaksi Niina Johansson, 35, (Meritähdet, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset). Puheenjohtajan valinta tehtiin ensimmäisellä kierroksella ja varapuheenjohtajan toisella äänestyskierroksella. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja toimivat samalla yhdistyksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Samalla valittiin myös uuden partioneuvoston puheenjohtajan seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Kaudella partioneuvoston puheenjohtajana toimii Valtteri Karhu, 31, (Vaasan Metsäveikot, Pohjanmaan Partiolaiset). Partioneuvoston 2012 päättyvän kauden puheenjohtajana on toiminut Petteri Juusola (Pohjan Veikot, Pohjanmaan Partiolaiset). Jäsenkokouksessa käsiteltiin myös muun muassa sääntömuutosesitystä, joista merkittävin muutos on partioneuvoston koon kasvaminen nykyisestä 11 jäsenestä 20:een. Lisäksi sekä neuvoston puheenjohtaja että jäsen voivat olla kerrallaan neuvostossa korkeintaan kolme kautta eli kuusi vuotta. 6 Pohjan Puhuri

7 Puutiset Jäsenkokous vaatii nuorisovaltuustoja kaikkiin kuntiin Partioneuvosto kutsui Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Jäsenkokouksessa Kouvolassa Doris Stockmannin järjestön kunniapartiolaiseksi. Kunniapartiolaisiksi kutsutaan partiotoiminnassa ansioituneita henkilöitä. Siviilissä Akateemisen Kirjakaupan johtajana, partiossa muun muassa Suomen Partiolaisten ja partiotyttöjen maailmanliiton WAGGGSin puheenjohtajana toiminut Stockmann aloitti partion vuonna 1946 luokkakaverinsa isosiskon innostamana. Yli puoli vuosisataa jatkuneen partiopolun varrelle mahtuu kovan luokan johtopestien lisäksi partiomatkoja Suomeen ja ulkomaille. Vuonna 1972 Stockmann oli myös mukana mahdollistamassa yhtä partiohistoriamme merkittävintä virstanpylvästä yhdistämässä Suomen Partiotyttö- ja Partiopoikajärjestöt yhdeksi Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry -järjestöksi. Stockmann toimi ennen uudistusta Finlands Svenska Flickförbundetin puheenjohtajana ja oli sitä kautta mukana valmistelemassa liitosta. Kunniapartiolaiset edustavat partiota mahdollisuuksien mukaan partion ulkopuolisissa tilaisuuksissa sekä osallistuvat ja käyttävät puheenvuoroja Suomen Partiolaisten tilaisuuksissa. Suomen Partiolaisten kunniapartiolaisiksi on aikaisemmin kutsuttu vuonna 2002 metsäneuvos Kata Jouhki ja ministeri Helvi Sipilä. Aikaisemmissa partiojärjestöissä kutsun ovat saaneet presidentit C.G.E. Mannerheim, Pehr Evind Svinhufvud ja Juho Kusti Paasikivi, partioylijohtajat Anni Collan, Verneri Louhivuori ja Sven E. Donner sekä presidentin puoliso Alli Paasikivi. Doris Stockmann kutsuttiin kunniapartiolaiseksi Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n jäsenkokous haluaa nostaa suomalaiset nuoret uusien kuntapäättäjien huomion keskipisteeksi tulevalla valtuustokaudella. Suomen Partiolaiset edellyttää kuntapäättäjiltä aitoa keskustelua nuorten kanssa ja heidän ottamistaan mukaan päätöksentekoon, ei vain heidän kuulemistaan. Suomen Partiolaiset vaatii edustuksellisia nuorisovaltuustoja jokaiseen Suomen kuntaan. Uusista valtuutetuista vain viisi prosenttia on nuoria, kun äänioikeutetuista nuoria oli vajaa 19 prosenttia. Harvat valituiksi tulleet nuoret eivät kykene yksin tuomaan nuorten ääntä kuuluville päätöksenteossa. Nuorten kuuleminen toteutuu kunnissa tällä hetkellä vaihtelevasti - jos toteutuu. Nuorisolain 8 :n ja sen täyttämättä jättämistä katsotaan useassa kunnassa läpi sormien. Kuntien nuorisovaltuustoilla tulee olla oikeus osallistua kaikkien lautakuntien kokouksiin, ja nuorten kanssa tulee aidosti keskustella. Nuorisovaltuustoilla tulee olla todellinen mahdollisuus vaikuttaa nuoria koskeviin asioihin ja päätösvaltaa varojen käytöstä, esimerkiksi nuorten harrastusmahdollisuuksiin liittyen. Vaatimus esitettiin jäsenkokouksen yhteydessä ja se välitettiin tiedoksi myös lehdistölle. Lue lisää -uutisista. Partiouutiset Pohjanmaan Partiolaisten Suomi- Weikot lippukunnan partiopersoona Nanna Katavisto sai olla ottamassa vastaan hopeajoutsen ansiomerkkiä Kouvolan jäsenkokouksessa. Hopeajoutsen voidaan myöntää naispuoliselle partiojohtajalle, joka on vähintään vuoden ajan toiminut vastuullisissa partiojohtajatehtävissä keskusjärjestössä tai partiopiirissä ja lippukunnassa ja on saavuttanut arvoaseman laajalti tunnettuna partiopersoonana. Saaja on omalla poikkeuksellisen suurella panoksella positiivisesti ja rakentavasti vienyt partiotoimintaa eteenpäin ja lisännyt partioliikkeen tunnettuutta. Lisäksi merkin saajalta odotetaan, että hänen tekemänsä partiotyö on partioliikettä kehittävää ja aatteellisesti erittäin vahvaa. Onnea Nanna! Partiolaisten pottiin maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi lahjoitettu summa kohosi lähes euroon! Netti- ja tekstarilahjoituksia kertyi 5 181, lippaisiin lahjoitettiin 7082 ja Nenäpäivähuutokaupasta kilisi 540,18 euroa. Nenäpäivä-kampanjaan osallistuneiden tiimien kokonaistulos keikkuu tällä hetkellä jo lähellä kahta ja puolta miljoonaa, kun viime vuonna keräys tuotti yhteensä 2,2 miljoonaa euroa. Partiolaisten keräämällä ,18 euron lahjoitussummalla saadaan esimerkiksi koulutettua 320 kyläkätilöä tai lahjoitettua siemeniä ja työkaluja yli 250 maanviljelijäperheelle. Keräys jatkuu vuoden loppuun asti, ja lahjoituksen voi tehdä nettimaksulla tai tekstarilla partion Nenäpäivä-tiimin sivulla. Kiitos kaikille Nenäpäivä-keräykseen osallistuneille! Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitus on perustanut menneen kuukauden aikana oman sivunsa Facebookiin. Tavoitteena on avata hallituksen päätöksiä sekä saada aikaan keskustelua ajankohtaisista asioista, joita partion kentällä liikkuu. Tule mukaan keskustelemaan asiaa, www. facebook.com/pphallitus. Tiedätkö jo, millaisia suunnitelmia ja hyviä juttuja on tulossa toimintakaudella ? Jos et ole selvillä piirin tulevista suunnitelmista ja tapahtumista, kannattaa surffata verkkoon ja tutustua niihin. Tapahtumakalenteri 2013 löytyy Toiminta-sivun alta, toimintasuunnitelma Pohjan Puhuri 7

8 Valokuvaavat toimittajat TARPOJIEN TAITOPÄIVÄ VAASASSA Koonnut: Laura Kuoppala, Vaasan Partiotytöt Lokakuussa tarpojille ja heidän johtajilleen järjestettiin suoranainen taitopläjäys. Tämän kaksipäiväisen taitopäivän ensimmäisessä osassa seikkailtiin rasteilla ympäri Vaasan keskustaa, minkä jälkeen suurin osa porukasta matkasi yöksi metsään oppimaan myös uusia erätaitoja. Tavoitteena siis oli toteuttaa tarpojien ohjelmasta niitä haastavampia osia. Näytti siltä että reilulla viidelläkymmenellä osallistujalla oli oikein hauskaa! Vaasan Partiotyttöjen pitämällä rastilla päästiin tutustumaan valokuvaavien toimittajien työhön ja tehtiin haastatteluja. Sisätiloissa nuoret perehdytettiin hiukan aiheeseen, minkä jälkeen porukat jaettiin noin neljän hengen ryhmiin jotka sitten jalkautettiin keskelle Vaasan toria. Tarpojat pääsivät haastattelemaan itse valitsemiaan ihmisiä näiden partiotaustasta ja -tietämyksestä, sekä kuvauttamaan itsensä haastateltaviensa kanssa. Vilkasta keskustelua tarpojien kesken herättivät ihmisiltä saadut vastaukset. Ihan kaikkia historiallisia viittauksia ei aina ollut ymmärretty, mikä ei sitten onneksi ollut itse haastattelutahtia hidastanut. Ajan puutteen vuoksi jokainen ryhmä joutui valitsemaan tekemistään haastatteluista ainoastaan yhden, joka sitten kirjoitettiin tietokoneella ryhmäläisten mielestä julkaistavaan muotoon. Tässä päivän satoa! Oletko ollut partiossa? -Olen ollut. Aloitin noin 8-vuotiaana ja ryhmäni nimi oli Koskenpoijjat Langinkoskella Kotkassa. Mikä oli ikimuistoisin leirimuistosi? -Muistan sen, kun eräällä leirillä löin kirveellä sääreeni. Siitä on vieläkin arpi muistona. Myös teltassa yöpymiset metsässä olivat mieleenpainuvia. Haastateltavat Eeva ja Mikko Ristimäki + pikkulapsi Voisitko vielä ajatella liittyväsi partioon? -Olen jo mielestäni liian vanha liittymään partioon, ehkä jos olisin hieman nuorempi, voisin liittyä partioon. Suosittelen sitä kuitenkin kaikille nuorille ja retkeilystä innostuneille. Oletteko olleet partiossa? -En koskaan. Tunnetteko partiolaisia? -Joitakin kavereita ja sukulaisia. Mikä mielikuva teillä on partiosta? -Nuorten reippailua luonnossa ja taitojen opettelua. Voisitteko kuvitella liittyvänne partioon? -Ei tällä iällä. Haastattelijoina: Marianne Ylänen, Ninni Hakanen, Aleksander Ehrnrooth ja Sanni Jyllilä 8 Pohjan Puhuri

9 Kiertelimme Vaasan torilla haastattelemassa ihmisiä. Päätimme haastatella erästä torimyyjää, Raila Smedmania. Kyselimme häneltä partiosta. -En ole harrastanut partiota, sillä olen kotoisin pienestä kylästä ja siellä ei ollut mahdollisuutta harrastaa partiota, kertoo Raila. Railalla on kuitenkin hyviä mielikuvia partiosta: - Uskon, että teillä on hyvä kuri, opetetaan järjestelmällistä elämää ja hyviä tapoja, kuten kaikkien huomioon ottamista. Raila ei kuitenkaan enää liittyisi partioon, vaikka hän on kyllä aikonut. Hän kokee olevansa liian vanha liittymään partioon. Haastattelijoina Jussi Kahilampi, Anni Mylläri, Teemu Niemelä ja Sofia Hakala Tehtävänämme oli haastatella Vaasan keskustassa jotain vastaantulevaa henkilöä. Meitä vastaan käveli reippaan ja hyväntuulisen oloinen Liisa Koskiniemi. Liisa ei ole koskaan ennen ollut partiossa, mutta nuorempana kyllä oli harkinnut aloittamista. Hänen mielestään partiossa lapset harrastavat kaikkea hyödyllistä, esim. oppivat suunnistamaan pois metsästä, jos siellä eksyy. Sanasta partiolainen Liisalle tulee mieleen partioasu ja reilu ja rehti luonne. Haastattelijoina toimi Hilda Lintala, Minna Ala-Penttilä, Juulia Järvinen ja Netta Ahonen Vaasan Partiotytöistä. Me partiolaiset, Mia-Maria Isomäki, Janina Luhtala, Emmi Syrjälä ja Henri Tammi menimme Vaasan torille haastattelemaan. Päädyimme mukavan näköisen naisen luokse, joka kertoi nimekseen Raila Smedman. Hän kertoi, ettei ole koskaan ollut partiossa, mutta olisi halunnut liittyä, mutta ei voinut, koska hän asui kylässä, jossa ei ollut partiotoimintaa. Kysyimme häneltä tunteeko hän partiolaisia ja hän kertoi työkaverinsa lapsien olleen partiossa. Hänen mielestään partiolaiset ovat hyvällä asialla ja että partio opettaa nuoria. Kun kysyimme häneltä, että voisiko hän kuvitella liittyvänsä partioon nyt, hän vastasi naurahtaen olevansa jo liian vanha, mutta hän seuraa silti partiotoimintaa ja liittyminen voisi olla mielenkiintoista. Pohjan Puhuri 9

10 Myötäpäivillä luvassa ohjelmaa kaikille ikäkausille Teksti: Sanni Mäkinen Vaasassa kesäkuuta järjestettävien Myötäpäivien järjestelyt etenevät, ja myös ilmoittautuminen lähestyy. Ilmoittautuminen Myötäpäiville tapahtuu oman lippukunnan Myötäpäivä-yhteyshenkilön kautta, ilmoittautumisaikaa on 25.3 asti. Ensimmäisiä paljastuksia ohjelmasta on myös kulkeutunut Myötäviestinnän korviin. Kantavana teemana on tietenkin tuuli, sillä sitä ei Vaasassa ollessa voi unohtaa. Lauantaita vietetään oman ikäkauden ohjelmassa. Sudenpennut kokoontuvat Bragen ulkomuseossa, ja seikkailijatkin pysyttelevät Myötäpäivien majoitus- ja ruokailupaikkojen läheisyydessä. Seikkailijoiden ohjelmamestarina toimiva Aila Niemonen kertoo ohjelman sisältävän paljon kädentaitoja ja näppäryyttä. Seikkailijoiden ohjelmassa kukaan ei jää seisoskelemaan kädet taskussa vaan ohjelmaa riittää. Meren läheisyys on myös huomioitu, sillä yksi seikkailija-aktiviteeteistä sijaitsee rannalla. Illalla sudenpennut ja seikkailijat kokoontuvat viettämään iltaohjelmaa Kaarlen kentällä, tosin kummatkin omilla vuoroillaan, 10 Pohjan Puhuri sillä lauantai-iltana vietetään aikaa omalla porukalla. Sudenpentujen tuulilaakso sijaitsee Bragen ulkoilmamuseossa Sudenpennut kokoontuvat omassa ohjelmassaan Bragen ulkomuseoon kauniille merenranta-alueelle. Monista muista ikäkausiohjelmista poiketen sudenpentuohjelma järjestetään yhdessä paikassa tällä museoalueella, joka on rakennettu 1700-luvun pohjanmaata mukaillen. Bragen museoalueella on 24 rakennusta, joista osa on vanhan rakennustavan mukaisesti koottu nelikulmaisesti pihan ympärille. Rakennuksia museopihalle on tuotu Harfin tilalta Närpiöstä. Alueella on myös teemaan sopivasti hieno vanhanaikainen tuulimylly. Museoalueella järjestetään kesäisin näyttelyitä ja teematapahtumia. Sudenpentuohjelman mestari Atte Martikainen kertoo sudenpentujen ohjelmassa olevan paljon askartelua. Sudenpennut pääsevät kiertelemään tuulilaaksossa eri rastipaikoilla. Rasteilla puuhaillaan ainakin leijoja sekä maalataan yhdessä. Tuulilaakson kahvilassa sudenpennut pääsevät myös hieman herkuttelemaan. Luvassa on varmasti yksi sudenpentuajan unohtumattomista seikkailuista. Osallistumalla tuulilaakson aktiviteetteihin pääsee tapaamaan myös tietenkin Bragen kylän asukkaita, jotka järjestävät erilaisia askarteluja sudenpennuille. Ohjelmamestarin toiveissa on hyvää säätä ja aurinkoa. Ohjelma on suunniteltu niin, että jos alkaa sataa tai tuulee liian kovaa, niin joitain rasteja ei valitettavasti pystytä järjestämään, Atte kertoo.

11 Tarpojat syöksyvät Vaasan kaduille Myötäpäivien nettisivuilla luvataan tarpojien pääsevän mukaan kesän kovatuulisimpaan pyörteeseen. Luvassa onkin rastirata ympäri Vaasan katuja, joissa varmasti pieni tai vähän suurempikin tuulenvire puhaltelee. Ohjelmamestari Tiia Tuhkasaari paljastaa, että ohjelman edetessä pääsee kokeilemaan muutamia täysin uudenlaisia aktiviteettejä. Kaikkea ei kuitenkaan saa tietää heti kättelyssä, vaan rastien sijainnit selvitetään matkan edetessä. Ohjelmassa tarvitaan partiouran varrella karttuneita taitoja, tietoja sekä hyvää yhteishenkeä. Illalla tarpojat kokoontuvat vielä omaan iltatapahtumaansa. Kaupunki tuo uusia mahdollisuuksia myös samoajille ja vaeltajille Se että Myötäpäivät järjestetään kaupunkiympäristössä, tuo ohjelmaan vain lisää mahdollisuuksia. Mitään ei tarvitse rakentaa, tarvitsee vain valita mitä kaupunkiolosuhteiden tuomia mahdollisuuksia haluamme hyödyntää, samoajien ohjelmamestari Mikko Sillander toteaa. Mikko huomauttaa myös, että ikäkauden mukaisesti samoajien ohjelma on tietenkin K-15. Illalla samoajat pääsevät ainakin nauttimaan DJ:n musikaalisesta myötähengestä. Koska paikalle odotetaan tulevan noin 200 samoajaa, niin et näe missään yhtä paljon partiokavereita samaan aikaan, varsinkaan näin hienoissa olosuhteissa, Mikko hehkuttaa. Vaeltajat voivat oman ohjelman ohessa toimia erilaisissa ohjelman ja huollon pesteissä sekä nuorempien ikäkausien luotseina. Ohjelmamestareiden taholta kuuluukin toive, että mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan omalle ikäkaudelle suunnatusta ohjelmasta, ja lippukunnat saisivat mukaan aikuisia, jotka huolehtisivat nuoremmista partiolaisista. Sunnuntaina koko piiri on yhdessä Sunnuntaina pyyhitään pölyt partiopaidoista, puetaan ykköset ylle ja hiljennytään jumalanpalvelukseen. Sen jälkeen asetutaan suoriin riveihin ja asetetaan vaasalaisten korvat koetukselle, kun marssitaan paraatissa huudot kaikuen. Pohjan Puhuri 11

12 Rekrytointi-ilmoitukset ALUE Etsitään - alueohjaajia alueille 1 (Oulun ympäristö), 4 (Raahen ympäristö), 5 (Nivalan ympäristö), 7 (Kurikan ympäristö) ja 10 (Seinäjoen ympäristö) sekä vahvistusta alueelle 2 (Oulun kaupunki), www. pohjanmaa.partio.fi/lippukunnat/aluejako - lippukuntajaoston puheenjohtajaa ja jäseniä eri puolilta piiriä - aikuisuusryhmän jäseniä eri puolilta piiriä Alueohjaajana toimit lippukunnanjohtajan tukena sekä viestin välittäjänä lippukunnan ja piirin välillä. Tarjoamme koulutusta ( ), tukea ja kannustusta pestiin. Pestien aikatauluista voit päättää itsenäisesti tai projektiryhmäsi kanssa. Lippukuntajaosto toimii projektiluonteisesti tukien hiipuvia lippukuntia. Pestit sopivat mainiosti lippukunnanjohtajille, jotka ovat jättämässä tai ovat jättäneet lippukunnanjohtajan pestin tai johtajille, jotka muuten ovat olleet mukana lippukunnan toiminnassa. Aikuisuusryhmä pyrkii toiminnallaan löytämään keinoja aikuisten saamiseksi mukaan sekä pysymiseksi mukana partiotoimintaan/partiotoiminnassa. Lisätietoja alueministeri Raisa Lindemanilta, raisa.lindeman@pohjanmaa.partio.fi. OHJELMA Etsitään - seikkailijaohjelmaohjaaja sekä ohjelmavastaavia ikäkausille Piirin ohjelmaryhmä etsii ohjelmaohjaajaa seikkailijoille sekä ohjelmavastaavia jokaiselle ikäkaudelle ohjelmaohjaajien aisapareiksi. Tehtävänä on huolehtia, että piirissämme on tarjolla kiinnostavia tapahtumia kaikille ikäkausille. Kiinnostaisiko sinua sudenpentujen, seikkailijoiden, tarpojien, samoajien tai vaeltajien toiminnan suunnittelu tai organisointi? Ilmoita itsesi mukaan tai vihjaa meille hyvät tyypit ja innokkaat tekijät. Suomen Partiolaiset järjestävät ohjelmaohjaajakoulutusta, jonne on mahdollisuus lähteä mukaan. Pestin vastaanottavien koulutuksen maksaa piiri. Myös piiri tarjoaa koulutusta ja hauskanpitoa pestin vastaanottajalle vuosittain mm. Tuulevilla. Ota yhteyttä Päivi Kennilään, paivi.kennila@pohjanmaa.partio.fi. - jäseniä hengelliseen jaostoon Tehtäviin kuuluu hengellisten tapahtumien järjestäminen piirissä sekä apuna ja tukena toimiminen muiden jaostojen tapahtumissa hengellisten osuuksien osalta. Nyt on oiva tilaisuus päästä kehittämään piirimme hengellistä toimintaa ja tapahtumia, joten jos pesti kiinnostaa, otathan yhteyttä Elina Viiperiin, elina.viiperi@ pohjanmaa.partio.fi. - jäseniä kv-jaostoon Kansainvälisyysjaosto etsii jäseniä! Jaosto suunnittelee ja toteuttaa kansainvälisyyspainotteista ohjelmaa ja projekteja. Tekemistä riittää ja ideoita kaivataan! Eli jos kansainvälisyys, monikulttuurisuus, kehitysyhteistyöprojektit ja muut aiheeseen liittyvät teemat kiinnostavat ja haluat olla mukana luomassa piirillemme uusia suuntia ja näkökulmia niihin liittyen, tule mukaan! Ota rohkeasti yhteyttä ja pestaudu tai kysele lisää! Jokaiselle löytyy sopivankokoinen pesti ja mielenkiintoista tekemistä! Jos pesti kiinnostaa, ota yhteys kv-jaoston puheenjohtajaan Janne Tervaskantoon, janne.tervakanto@pohjanmaa. partio.fi 12 Pohjan Puhuri

13 Rekrytointi-ilmoitukset KOULUTUS Etsitään - kouluttajia partiojohtajan peruskursseille Oletko partiojohtaja? Kokemusta takataskussa? Intoa löytyy myös? Tahdotko olla jakamassa tietoa ja taitoa - sekä päästä jälleen mukaan yhdelle partion hienoimmista kursseista, partiojohtajan peruskurssille? Pystytkö kouluttamaan monipuolisesti ja oletko valmis kehittämään itseäsi? Piiri tarjoaa pestiin tukea ja koulutusta. Tavoitteena on luoda matala kynnys lähteä mukaan kouluttamaan. Sitoutumiset kouluttajaksi sovitaan kursseittain. Ilmianna itsesi Timo Tuoviselle, timo.tuovinen@pohjanmaa.partio.fi. VIESTINTÄ Etsitään - päätoimittajaa, toimitussihteeriä, toimittajia ja kansikuvavalokuvaajia Pohjan Puhuriin. Puhurin toimittajat vastaavat mielenkiintoisten artikkelien kirjoittamisesta ja osallistuvat lehden suunnitteluun. Toimittajana pääset vaikuttamaan piirimme polttaviin puheenaiheisiin ja nostamaan sinua kiinnostavia asioita julkisen sanan keskiöön. Toimittajien pestit ovat kaksivuotisia ja aloittaa voi vaikka heti. Lisätietoja päätoimittajalta Kimmo Leiviskältä, kimmo.leiviska@pohjanmaa.partio. fi. - sisällöntuottajia eli Tuulihaukkoja web-jaostoon Pohjanmaan Partiolaisten verkkosivusto etsii nyt web-jaostoonsa sisällöntuottajia, joiden pestiin kuuluu sisällön tuottaminen sivustolle ja sivuston tarjoamien palveluiden kehittäminen eteenpäin. Pesti tarjoaa leikkikentän ja sopii hyvin myös kakkospestiksi. Ajatuksena on lisätä webuutisia piirin alueelta ja myös kehittää audiovisuaalista viestintää web-uutisoinnissa. Lisätietoja webjaoston puheenjohtaja Sanni Aholta, sanni.aho@pohjanmaa.partio.fi, HALLINTO Etsitään jäsentä ansiomerkkitoimikuntaan Ansiomerkkitoimikunnan tehtävä on ylläpitää ja kehittää Pohjanmaan Partiolaiset ry:n ansiomerkkijärjestelmää. Toimikunta käsittelee ansiomerkkiehdotukset neljästi vuodessa. Edellytyksenä toimikuntatyöskentelylle on osallistuminen yhteen vuosittaiseen kokoukseen marraskuun haun yhteydessä. Toimikuntaan etsitään nyt jäseniä erityisesti piirin eteläja keskiosista. Lisätietoja ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtajalta, Minna Kolistaja, minna.kolistaja@pohjanmaa.partio. fi, Piirihallituksessa on tammikuun ylimääräisen kokouksen vaaleissa avoinna seuraavat tehtävät: - koulutusryhmän puheenjohtaja - talousryhmän puheenjohtaja - projektiryhmän puheenjohtaja Kiinnostuitko tai tiedätkö hyvän tyypin hoitamaan näitä tehtäviä? Ota yhteyttä vaalitoimikunta@pohjanmaa. partio.fi. Heiltä saat myös lisätietoja avoinna olevista tehtävistä. Pohjan Puhuri 13

14 Teksti: Sini Liukkonen Partiotaitokilpailujen takana innokkaita järjestäjiä Partiotaitokilpailut ovat yksi niistä tapahtumista, joita jopa vanhemmat partiolaiset jaksavat fiilistellä useamman kuukauden verran ennen varsinaista lähtölaukausta. Suosionsa takia tapahtuman järjestämisessä on omat haasteensa, kokonsa ja odotuksensa, eikä tuloksia synny ilman suurta työpanosta. Vuoden 2013 järjestelyvuoroja on useampi piirin eteläpään lippukunnilla, joiden työntekoa saamme vilkaista hyvissä ajoin ennen varsinaisia kisoja. Saduista inspiraatiota tehtäviin Jurvan Saloveikot ja Kauhajoen Kytöveikot lähtivät rakentamaan Olipa kerran -kisojaan tarinoiden pohjalta. Inspiroivimmat tarinat pääsivät tehtävien aiheiksi loppuvuoden aikana. Suunnittelukokouksissa on sekä jaettu apua tarvitseville että oltu huolissaan kisakeskuksessa sattuneesta vesivahingosta, jonka takia reitti on siirrettävä uuteen maastoon lyhyellä varoitusajalla. Kilpailuissa tukeudutaan perinteisiin satuihin, mutta kertaa rumat ankanpoikasesi äläkä ylenkatso mielleyhtymiä tutkaillessasi tehtäväluetteloa vartiosi kanssa. Talvikilpailut ovat perinteisesti olleet haastavan tapahtuman maineessa, mutta järjestäjät halusivat tulla vastaan niiden heikkenevän suosion kohdalla. Jotta siniseen ja punaiseen sarjaan uskaltautuisi mukaan useampia vartioita, on näille nuoremmille yösarjalaisille järjestetty lämmin yö kamiinallisissa teltoissa, vinkataan huollosta. Seitsemän veljeksen hengessä Lakeuden Eräpartio Seinäjoelta on pureutunut perinteisiin ja he toteuttavat etelän kevätkilpailut Seitsemän veljeksen tunnelmissa. Järjestäjät kävivät syksyllä rastipäällikkö- ja järjestelytoimikuntakurssilla hakemassa laaja-alaisen teoriapohjan sekä lukevat nyt kukin omilla tahoillaan sääntöjä lävitse. "Ja tietysti sitä Seitsemää veljestä! Suunnittelu on ollut mielenkiintoista ja innostunutta eikä 14 Pohjan Puhuri ongelmia ole ollut, kun hyvissä ajoin ja porukalla tehdään", lippukunnasta kerrotaan. Muutoksena aikaisempiin vuosiin piirin kilpailujaosto on suunnittelemassa uutta sääntömuutoskokeilua kevään ikärajoihin, jotta samoaja-ikäinenkin johtaja voisi kilpailla luonnollisen vartionsa mukana. Uutuutena kisoissa rentosarja Tapahtumien keskipisteessä järjestetään myös toiset kisat samana vuonna: Syksyllä tryskätään tapahtumien tahtiin, kun rata kuljettaa vanhempiakin sarjoja pitkin Seinäjokea. Tasangon Talvikit ovat lähteneet liikkeelle festariteemalla, tavoitteena sekoittaa perinteisiä kilpailutehtäviä uuteen kontekstiin, hyödyntää sekä kaupunkia että maaseutua ideoinnissa ja vältellä Kuinka monta asukasta/hehtaaria/lehmää on maakunnan alueella? -paperitehtäviä. Seinäjokiset ovat ajoissa liikkeellä ja järjestelytoimikunta on kokoontunut jo kahdesti, jotta kisamaastoa ja rasteja joudetaan jalostamaan rauhassa ennen kiireisen kevään tuloa. Syyskisoihin lippukunta päätti ottavansa mukaan Leon Lenkillä ja Hilkan Kilvassa käytetyn vaaleanpunaisen rentosarjan, jonka ovat voineet valita yli 18-vuotiaiden vartiot ruskean ja harmaan sarjan sijasta. Tehtävien vaikeus on SI/PU-sarjojen tasoa, reitti on lyhyempi ja yöstä varattu enemmän aikaa nukkumiselle, eli kyseessä on täydellisen sopiva sarja ottaa pehmeä ensikosketus kilpailuihin kypsemmälläkin iällä. Oikaisu edelliseen numeroon Edellisessä Puhurin numerossa (5/2012) Olipa kerran -talvikisojen mainoksessa kerrottiin, että Pohjanmaan Partiolaisten vuoden 2012 talvikisoissa oranssin sarjan olisi voittanut Pesukarhutvartio Vaasan Partiotytöistä. Kyseisissä kisoissa oranssin sarjan voitti kuitenkin Kettu-vartio Pohjan Veikoista. Puhuri pahoittelee virhettä! Olisiko rentosarja sinun juttusi? POHJANMAA PARTIOLAISE

15 Pohjan Puhuri 15

16 Pohjanmaan Partiolaiset leireilevät talven ihmemaassa 2015 Teksti: Sanna Nygård Puhurin toimituskunta päätti haastatella vielä kuvitteellista talvileirinjohtajaa. Lue ja innostu tulemaan mukaan leirin järjestämiseen alusta saakka! Talvileirinjohtaja Riti Ralla raottaa lukijoille talvileireilyn ihanuutta. Talvileirinjohtaja Riti Ralla, 2015, miksi lähdit mukaan suunnittelemaan leiriä? Olen aina pitänyt talvesta kaikkein eniten. Muut vuodenajat ovat yliarvostettuja kauniin ja raikkaan talven jäädessä näyttelemään sivuosaa. Luonto on kauneimmillaan talvella, se haastaa ihmisen selviytymään kanssaan lumeen ja pakkaseen. Mikäpä olisi sen mukavampaa kuin lähteä talvileirille uusien ja vanhojen partioystävien kanssa kerrankin vähän suuremmalla joukolla! Millaisia talvileirikokemuksia sinulla on? Retkeilen ja vaellan joka talvi. Teen vuosittain hiihtovaelluksen Lapissa, jylhissä maastoissa, kaamoksen keskellä. Pidempiä vaelluksia ei ole mahdollista tehdä monta, siksipä hyödynnän myös talvisia viikonloppuja retkeillen ja leireillen lyhyempiä reissuja. Yksi mieleenpainuvimmista pidemmistä talvileireistäni järjestettiin kunnon pakkastalvena ja majoituimme puolijoukkuetelttoihin järven jäälle, joka oli terästä. Leiriytyminen jäällä, metsän keskellä, tähtitaivaan alla oli yksi hienoimpia kokemuksiani. 16 Pohjan Puhuri Mitä lupaat, että vuoden 2015 talvileirille tulija saa kokea? Ainakin mahtavan kokemuksen talvisen luonnon keskellä elämisestä. Leirillä yövytään teltoissa kamiinoiden kanssa. Jokainen tulee varmasti saamaan itsensä ylittämisen tuntoja pienten talvisten kokemusten avulla. Millaista ohjelmaa on suunnitteilla leirille? No, tässä vaiheessa voitaneen paljastaa, että tulossa on ainakin talveen sopivia aktiviteetteja. Telttayöpymisten lisäksi tullaan ainakin oppimaan selviytymistä talvisissa oloissa elämisestä ja varustautumisesta. Kenties opimme rakentamaan jonkin talvisen majoitteen lumesta tai muotoilemaan jäätä. Suunnitelmat ovat alussa, mutta ulkona ollaan varmasti ja nautitaan yhdessäolosta ja uuden oppimisesta. Hauskoja lumileikkejä ainakin on ohjelmassa varmasti! Missä leiri pidetään? Paikkaa etsitään vielä. Lyhyesti voidaan sanoa, että talvessa ja jos halutaan ilmaista runollisemmin, niin talven ihmemaassa (naurahtaa). Millaisia talviterveisiä lähetät Pohjan Puhurin lukijoille? Koska Pohjanmaan Partiolaisten piirileiriin on vielä muutama talvi aikaa, kannattaa se hyödyntää ja lähteä talviretkelle tai -leirille jo nyt keräämään kokemusta isommalle leirille. Talvisen retken tai leirin voi järjestää ihan vaikka sen oman tarpojajoukkueen tai alueen lippukuntien kanssa yhdessä vähän pelottavakin talvileiri on helppo järjestää. Talvea ja kylmää ei tule paeta sisään, vaan tulee lähteä ulos nauttimaan talven kauneudesta ja raikkaasta ilmasta, joka haastaa erilaiseen tekemiseen kuin tuttu kesä. Samat asiat saavat talvella uudenlaisen merkityksen ja tunnelman nuotio tähtitaivaan alla, yöpyminen kaminateltassa, pieni päiväretki lippukunnan majalle. Kaikki on jotenkin hiljaisempaa ja hienompaa talvella, kun vain malttaa antaa kaikelle aikaa ja kuunnella luontoa ja itseään. Riittävästi vain oikeanlaista vaatetta päälle ja iloinen mieli mukaan, niin talvessa on kivaa kaikilla!

17 REKRYTOINTI-ILMOITUS Pohjanmaan Partiolaisten ensimmäinen talvileiri järjestetään vuonna Nyt etsitään leirille tekijöitä sekä leirinjohtajaa. Leiri ajoittuu kevättalvelle 2015 ja sen kohderyhmänä ovat tarpojat ja sitä vanhemmat ikäkaudet. Leiripaikkana on oikea talvi, mistä sellainen sitten löytyykään. Mikäli sinua kiinnostaa olla mukana järjestämässä tai kenties jopa johtamassa Pohjanmaan Partiolaisten ensimmäistä talvileiriä, ilmoittaudu mukaan tekijäjoukkoon piirihallitukselle partio.fi) vaikka heti! Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailut Kauhajoella Tehtäväluettelo Or/Vi Si/Pu Ru/Ha Kätevyys Satu meni saunaan Köyhä puunhakkaaja Aladdinin taikalamppu Kaunotar ja Hirviö Hauen leukaluu Liikunta Saapasjalkakissa Hannu ja Kerttu Sisukas sammakko Tiedot ja taidot Hiiri kissalle merkkejä ompeli Sen pituinen se Suomen ympäri 80 sekunnissa Mikä-Mikä maa Leiriytyminen Kaunotar ja Kulkuri Lihapullakuuroja Vaahteramäen Eemeli Makuulle mars! Erä Ruma ankanpoikanen Varokaa heikkoa jäätä S.O.S Yllätys Laituri 9 ¾ Labyrintti Kerro, kerro kuvastin Taru Sormusten herrasta Hamelnin pillipiipari Pohjan Puhuri 17

18 Koulutus- ja ohjelmatapahtumat Johtajakoulutukset Partiojohtajan peruskurssi # Ähtäri Kohderyhmä: Vuoden 2013 aikana 18 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat partiolaiset Hinta: 80 Järjestäjä: Staabin johtajaneuvosto Lisätietoja: Timo Tuovinen, pohjanmaa.partio.fi VIP: (Huom! erillinen VIP) Partiojohtajan peruskurssi # Taivalkoski Erityistä: Kurssi tukee ryhmänohjaajakurssien järjestämistä lippukunnissa (koulutus+materiaalia). Kurssille on kutsuttu myös Lapin ja Järvi-Suomen Partiolaiset. Kohderyhmä: Vuoden 2013 aikana 18 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat partiolaiset Hinta: 80 Järjestäjä: Staabinjohtajaneuvosto Lisätietoja: Timo Tuovinen, pohjanmaa.partio.fi VIP: (Huom! erillinen VIP) Koulutusvastaavakoulutus Oulu Kohderyhmä: Lippukuntien koulutusvastaavat Hinta:0 Järjestäjät:Koulutusryhmä Lisätietoa: Mari Appelgren, pohjanmaa.partio.fi VIP:15.3. Partiokouluttajakurssi Taitokoulutuspainotus, Kuopio ROK-painotus, Toivakka Kurssi järjestetään yhteistyössä Järvi-Suomen Partiolaisten kanssa. Kohderyhmä: Lippukunnan ja piirin kouluttajat tai sellaiseksi haluavat Hinta:49 (JSP:n kurssihinnat) Järjestäjät:Koulutusryhmä Lisätietoa: Jukka-Pekka Pietilä, jukka-pekka. VIP toukokuun kurssiin elokuun kurssin VIP ilmoitetaan myöhemmin Tilauskurssina kursseja partiojohtajille Partiojohtajan jatkokoulutustason koulutuskokonaisuuksien kohdalla on siirrytty tilauspohjaisuuteen. Kursseja pyritään toteuttamaan siellä, missä niitä tarvitaan ja silloin kun niitä tarvitaan. Tilattavia koulutuskokonaisuuksia ovat koulutusvastaava- (KoVa), ikäkausivastaava-, lippukunnanjohtamis- ja partiokouluttajakurssit (PKK). Myös muita johtajakoulutuksia voi kysellä. Näistä koulutusvastaavakokonaisuutta tarjotaan toistaiseksi myös piirin kokousten yhteydessä. Partiokouluttajakokonaisuutta tarjotaan kerran 18 Pohjan Puhuri vuodessa myös kalenteriin merkittynä kurssina. Tilauskurssi vaatii tilaajalta hieman enemmän ponnistelua kuin perinteinen koulutus. Tilaavan lippukunnan odotetaan hoitavan tilat, ruuat, majoitukset ja riittävän määrän kurssilaisia. Koulutusryhmä pyrkii järjestämään koulutuksen. Lisätietoja: Jarmo Komulainen, Partiotaito- ja ohjelmakoulutukset Tuulevat Ylivieska Kohderyhmä: Piirin luottamushenkilöt ja sellaiseksi haluavat. Lisätietoja: Heli Nygård, VIP: 2.1. Erätaito Taivalkoski Kohderyhmä: yli 15-vuotiaat ET-1 kurssin suorittaneet tai vastaavat taidot hallitseva. Hinta: 40 Järjestäjä: Erätaitojaosto Lisätietoja: Toni Pulkkinen - toni.pulkkinen@ pohjanmaa.partio.fi VIP: Erätaito I K Kokkola Kohderyhmä: 22 vuotta täyttäneet aikuiset Hinta: 40 Järjestäjä: Erätaitojaosto Lisätietoja: Esko Sipola, esko.sipola@pohjanmaa.partio.fi VIP: Ensiapukurssi Ylikiiminki Seinäjoki Kohderyhmä: 13 vuotta täyttäneet partiolaiset Hinta: 50 Järjestäjä:Ohjelmaryhmä Lisätietoja: Olli Hasari, olli.hasari@pohjanmaa. partio.fi VIP:15.1. Ylikiimingin kurssille Seinäjoen kurssille Websivu- ja lippukuntalehtikurssi Paikka määrittyy osanottajien mukaan Kohderyhmä: Lippukuntalehtien toimituskunta, websivujen (tulevat) ylläpitäjät Hinta:40 Järjestäjä: Viestintäryhmä Lisätieto: Arttu Tanner, arttu.tanner@pohjanmaa.partio.fi VIP: 2.1. Lippukunnan websivutyöpaja Oulu (kevätkokouksen yhteydessä) Kohderyhmä: websivujen (tulevat) ylläpitäjät Hinta: 0 Järjestäjä: Viestintäryhmä Lisätieto: Arttu Tanner, arttu.tanner@pohjanmaa.partio.fi VIP: Vinkkejä ulkoiseen viestintään Oulu (kevätkokouksen yhteydessä) Kohderyhmä: yli 15-vuotiaat partiolaiset Hinta: 0 Järjestäjä: Viestintäryhmä Lisätieto: Satu Salo-Jouppila, satu.salo-jouppila@pohjanmaa.partio.fi VIP: Hengelliset laulu- ja hartausvihjarit Oulu Kohderyhmä: Kaikki hengellisistä asioista kiinnostuneet Hinta: 20 Järjestäjä: Hengellinen jaosto Lisätietoja: Elina Viiperi, elina.viiperi@pohjanmaa.partio.fi VIP: Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi Kurssilla tarjotaan kaksi vaihtoehtoista koulutuskokonaisuutta, järjestelytoimikuntakurssi (perjantai-sunnuntai) ja rastipäällikkökurssi (lauantai-sunnuntai). Kohderyhmä: Vuosien 2013 ja 2014 kilpailujen järjestäjät ja muut kilpailuista kiinnostuneet Hinta: 20 Järjestäjä: Kilpailujaosto Lisätietoja: kilpailu@pohjanmaa.partio.fi VIP:15.3 Kimppa (Ikäkausimoduulit & nuotiomestarikurssi) Pietarsaari Viikonlopun aikana on tarjolla ikäkausiohjelmamoduuleita ja nuotiomestarikoulutusta. Voit ilmoittautua joko sudenpentu- tai seikkailijaohjelmamoduuliin (lauantaiaamu), nuotiomestarikurssille (lauantai-sunnuntai) tai näiden yhdistelmälle. Kohderyhmä: samoajat, vaeltajat ja aikuiset partiolaiset Hinta: Järjestäjä: Ikäkausijaosto Lisätietoja: Suvi Lempiäinen, suvi.lempiainen@pohjanmaa.partio.fi VIP: Ohjelmatapahtumat Olipa kerran piirin talvimestaruuskilpailu Kauhajoki Kohderyhmä: Oranssin, vihreän, sinisen, punaisen, ruskean tai harmaan sarjan kilpailijat Hinta:Or/Vi 45 / vartio, muut sarjat 60 / vartio Järjestäjä: Kauhajoen Kytöveikot ja Jurvan Salopartio, Satu-Maria Keskinen,

19 Koulutus- ja ohjelmatapahtumat VIP:18.1. Talvi-Hehku lippukunnanjohtajiston tapaaminen Muhos Kohderyhmä: Lippukuntien johtajisto (2hlöä/ lpk) Hinta: 0 Järjestäjät: Alueryhmä Lisätietoja: toimisto.alue@pohjanmaa.partio.fi VIP: VAELTAJIEN PIIRIVISIO Oulu Kohderyhmä: vuotiaat vaeltajat Hinta: 40 Järjestäjät: Vaeltajien vastuuvartio sekä ohjelmaryhmä Lisätietoja: Ville Yrjänä, ville.yrjana@kotinet. com VIP: Partiotaidon kevätkilpailut Seinäjoki Pohjoinen Kohderyhmä:12 15-vuotiaat tarpojat Hinta:45 / vartio Järjestäjät: Seinäjoen kilpailun järjestää Lakeuden Eräpartio Sudenpentu, Seikkailija ja sisu -kilpailut paikka ei varmistunut Haukipudas Vähäkyrö Hinta: 30 / lauma Järjestäjät: Lippukunnat ja kilpailujaosto Lisätietoja: toimisto.vaasa@pohjanmaa.partio. fi Myötäpäivät Vaasa Kohderyhmä: Kaikki Hinta: 40 Järjestäjä: Pohjanmaan Partiolaiset VIP: Ko-Gi-tapaaminen Myötäpäivien yhteydessä 8.6. Vaasa Kaikki linnut liitelevät hyvässä myötätuulessa Vaasaan ja tapaavat toisia lintuja olivat he sitten juuri pesästä kuoriutuneita untuvikkoja tai sitten pitkän lintu-uran tehneitä. Järjestäjä: Koulutusryhmä Lisätietoja Raku Hautamäki, raku.hautamaki@ pohjanmaa.partio.fi Suomen Partiolaisten kursseja ja tapahtumia Kolmiapila-Gilwell-kurssit (partiojohtajan jatkokurssit) Kurssit vuonna 2013 Ko-Gi 110, (johdanto + lyhyt leiri Evolla) Ko-Gi 111, (pitkä leiri Evolla) Ko-Gi 112, (johdanto + vaellus) Johdanto (kursseille 110 ja 112): Seminaari kaikille kursseille: VIP: Lisätietoa: toimisto.vaasa@pohjanmaa.partio. fi tai Jarmo Komulainen jarmo.komulainen@pohjanmaa.partio.fi Meripartiokurssit 2013 Kipparikurssin pääsykoe 9.2. (ilmoittautuminen auki ) Kipparikurssin teoria I Kipparikurssin teoria II Kipparikurssin käytännön osa Meripartiojohtajapäivät (ilmoittautuminen auki ) Saaristokipparikurssi (ilmoittautuminen auki ) Meripartio-ohjaajien tapaaminen (ilmoittautuminen auki ) Pelastautumiskurssi (ilmoittautuminen auki ) Pestaudu! seuraavin pesteihin: SEURAKUNTAMESTARI SISUMESTARI REITTIMESTARI KAPELLIMESTARI RYHTIMESTARI TALOUSMESTARI Yleiset pestitiedustelut: puh hannu.luukinen@pohjanmaa.partio.fi KUTSU YLIMÄÄRÄISEEN KOKOUKSEEN Pohjanmaan Partiolaiset ry:n ylimääräinen kokous järjestetään sunnuntaina kello Törmälän leirikeskuksessa, Löytyntie 457, Ylivieska. Ylimääräisessä kokouksessa täydennetään piirihallitusta talous-, projektija koulutusryhmän puheenjohtajien osalta. Valtakirjojen tarkistus alkaa kello Kokousmateriaali lähetetään lippukunnille ja se lisätään piirin sivuille osoitteeseen Tervetuloa! Pohjanmaan Partiolaiset ry:n hallitus Häjyt tryskööt vuoden kovimmat festarit! Lähde mukaan piirin syyskisoihin Seinäjoen seesteisiin maisemiin. Mukana myös vaaleanpunainen rentosarja niille, joiden mielestä on mukava ottaa välillä vähän rennommin! Luvassa on vuoden kovimmat festarit, joten merkkaa aika jo valmiiksi kalenteriisi ja pysy kuulolla - lisäinfoa tulossa myöhemmin! Pohjan Puhuri 19

20 OSOITEREKISTERI: Pohjanmaan Partiolaiset ry. Oulun toimipaikka. Lehteä postitetaan 1 kpl / partiotalous. Toimintakalenteri Tammikuu 7.1. Navakka 1/2013 DL Tuulevat Ylivieska Ylimääräinen kokous Ylivieska Ansiomerkkiehdotukset piiritoimistoon Vaeltajaviikonloppu Pohjan Puhuri 1/2013 DL Websivu- ja lehtikurssi paikka määräytyy osallistujien mukaan Helmikuu 1.2. Navakka 2/2013 DL Partiotaitojen talvikilpailut Viikko 8 Pohjan Puhuri 1/2013 ilmestyy Tammi-helmikuu Aluetapaamiset alueittain

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 1/5 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 14. 15.1. Alueryhmän kokous Tuulevat Kauhava. Osallistui 6 jäsentä ja Heidi Männistö. Suomen Partiolaisten aluetyöryhmän edustaja Laura Kalervo

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Sivu 1 / 5 VUOSIKERTOMUS 2015 - LIITE 12 KOKOUKSET POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 10.1. Alueryhmän kokous, Tuulevat Törmälä Ylivieska. Osallistui 2, Raisa Lindeman ja Heidi 16.6.

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 2016

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 2016 Sivu 1 / 5 VUOSIKERTOMUS 2016 - LIITE 12 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 2016 Alueen kokoukset 09.01. Alueryhmän kokous, Tuulevat, Isoniemi Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Antti

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin. Infomuurari on kausitiedote jokaiseen koutakotiin. 10/2017 Toimitamme Infomuurarin sähköisesti kaikille jäsenrekisteriimme kirjatuille huoltajille. Kokouksissa jaetaan koteihin myös paperinen muistilista

Lisätiedot

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet Skype-käytännöt MARSKI- INFO Mannerheim-soljet Ikärajat Ansiomerkkiryhmä II luokan MS-solki 25.10.2017 Verkkokoulutus Mikko Jylhä / Perttu Willman I luokan MS-solki Hakeminen Historiaa C. G. Mannerheim

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

Luottissanomat Lokakuu 2014

Luottissanomat Lokakuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Lokakuu 2014 Olethan mukana piirin syyskokouksessa Raumalla 2.11.2014! On tärkeää, että juuri Sinä olet paikalla. Syyskokouksessa saat ajankohtaista tietoa piiristä,

Lisätiedot

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA

Lisätiedot

Seuraa meitä somessa

Seuraa meitä somessa Seuraa meitä somessa FACEBOOK: Lounais-Suomen partiopiiri INSTAGRAM: lspartiopiiri TWITTER: lspartiopiiri SNAPCHAT: lspartiopiiri Kun julkaiset omia partiokuviasi, muistathan tägit #lspartiopiiri ja #partioscout!

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1 SYYSKOKOUS

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1 SYYSKOKOUS Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1 AIKA lauantaina 21.10.2006, alkaen klo 12.00 PAIKKA Seurakuntakeskus (suuri sali), Koulukatu 26-28, 65100 Vaasa LÄSNÄ Ahjopartio ry Mustasaari 5 Eräkurjet

Lisätiedot

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI OLETHAN JUURI SINÄ TULOSSA TEMPUS18- LEIRILLE? Piirileiri kokoaa Pohjanmaan Partiolaiset aikamoiseen seikkailuun kesällä 2018. Leirille pääsevät osallistumaan kaikki ikäkaudet

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Alueryhmä pohjoinen, Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen,

Alueryhmä pohjoinen, Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen, 1/7 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 15. 17.1. Alueryhmän kokous Tuulevat, Ylivieska. Osallistui pj. Tiina Nokela, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen, 3 alueohjaajaa ja Heidi

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 (myöh. partiopiiri) toimii Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n (myöh. keskusjärjestö tai Suomen Partiolaiset) piirijärjestönä Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

P O H J A N M A A N P A R T I O L A I S E T R Y : N R Y H M Ä T J A J A O S T O T

P O H J A N M A A N P A R T I O L A I S E T R Y : N R Y H M Ä T J A J A O S T O T 1/5 P O H J A N M A A N P A R T I O L A I S E T R Y : N R Y H M Ä T J A J A O S T O T 2 0 1 3 Piirihallitus puheenjohtaja Heli Nygård Viessojat varapuheenjohtaja Antti Kerola alue Raisa Lindeman Pohjan

Lisätiedot

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

EPP:n koulutustarjonta. Kevät 2007

EPP:n koulutustarjonta. Kevät 2007 EPP:n koulutustarjonta Kevät 2007 NYT KOULUTTAUTUMAAN! Lokakuisessa piirin syyskokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden toimintasuunnitelma, johon sisältyi myös uusi ilmoittautumiskäytäntö. Vuoden 2007 alusta

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Luottissanomat Syyskuu 2014

Luottissanomat Syyskuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Syyskuu 2014 Lippukuntapäivä 28.9. Lippukuntapäivä 2014 järjestetään 28.9. Puropellon koululla Turussa. Päivän teemoina ovat vaikuttaminen ja johtaminen. Lippukuntapäivä

Lisätiedot

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

Finnjamboree Kasvutusjohtaja Finnjamboree 2016 Kasvutusjohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit. Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit

Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit. Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit Aikuispartiolaisen polku Toimintaan mukaan Osaksi yhteisöä Yksilölle sopivat yhteisöt Perehdytyspassi

Lisätiedot

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä!

Elokuu Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset Kelo-Versoille majoitusjärjestelyistä! Versoja oli 125 henkilöä ja lähes sata majoittui Kouvolan Vapiksella. Kiitokset KeloVersoille majoitusjärjestelyistä! Koko tapahtumassa oli yli 8000 partiolaista.! Kuva 2 Tampereen Versoja antoi suaamupalalla

Lisätiedot

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen.

Seuraavaksi piirinjohtaja Mari Kousa avasi kokouksen toivottaen kaikki tervetulleiksi piirin syyskokoukseen. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika 02.11.2014 klo 12.00-15.30. 9.12.2014 Paikka Läsnä Rauman Lyseon Lukio, auditorio, Nummenvahe 5, Rauma 125 äänivaltaista kokousedustajaa 50 jäsenyhdistyksestä. Liite numero

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot

I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa

I Partiotoiminta: Partion laatulupaus pitää kaikkialla Suomessa 1 / 5 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N VUOSILLE 2013 ja 2014 YLEISTÄ Vuodet 2013 ja 2014 ovat :n kuudes ja seitsemäs toimintavuosi, joiden aikana on tarkoitus kehittää piirin toimintamalleja edelleen sekä

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! :n ensimmäinen kevätkokous pidetään 5.4.2009 klo 12 Kankaanpään Seurakuntakeskuksessa osoitteessa Keskuskatu 44 (ajo-ohje liitteenä). Ilmoittautuminen ja valtakirjojen

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry 2014 YLEISTÄ PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUKSESTA Partionjohtajan peruskoulutus tukee kaikkia vaeltajan ja aikuisen vastuulla olevia lippukunnan

Lisätiedot

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN 1. TERVETULOA -max 5 min Aluetapaamisen avaus ja tervetulot, keitä paikalla? 2. LIPPUKUNTAKUULUMISET - max 30 min Käydään kierros mitä lippukunnille kuuluu? Tavoitteena

Lisätiedot

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS LIITE 8

VUOSIKERTOMUS LIITE 8 VUOSIKERTOMUS 2016 - LIITE 8 Alueohjaaja Boren-Karppi Tarja Kannuksen Korvenkävijät ry Alueohjaaja Hannuksela Piia Vaasan Partiotytöt ry Alueohjaaja Hannuksela Tero Vaasan Metsäveikot ry Alueohjaaja Huhta-Aho

Lisätiedot

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja yhteystiedot syksy 2006

Tapahtumakalenteri ja yhteystiedot syksy 2006 Tapahtumakalenteri ja yhteystiedot syksy 2006 PIIRIHALLITUS Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@epp.partio.fi ALUERYHMÄ Piirinjohtajat karhu VALTTERI Vaasa, 040-741 6188 Piirihallituksen jäsenet

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) 13.6. 60-vuotta piiri onnitteli Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 6/04 1 Aika tiistaina 14.9.04, alkaen klo 17.00 Paikka Nuorisokeskus kahvio, Puskantie, 60100 Seinäjoki Läsnä: Marjanne Kuntsi piirinjohtaja/puheenjohtaja Valtteri

Lisätiedot

VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen

VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen VASTAUS KISAPONTEEN PN 2/2019 Kaisa Johto, Matsku Salminen Ponsi PN 2/2018 Selvitetään partiotaitojen SMkisojen järjestämissykliä ja määrää niin, että se tukee nykyistä paremmin partion strategiaa ja vapauttaa

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS Osaa perustaidot ja tiedot tapahtuman ja ihmisten johtamisesta partiossa. Moduulit: Johtaminen partiossa 4h Minä partiojohtajana I 4h Tapahtuman johtaminen 4h (sisältää johtamisharjoituksen)

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta-

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta- Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta- Mari Lätzä Lähteinen Uusimaa Haastateltavien nimet muutettu 20,0 % 18,0 % Pohjatyö 16,0 % 14,0 % 12,0 % 10,0 % 8,0 % Partio% 7-17 v Partio% 18-22 v 6,0

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

13. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Todettiin

13. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Todettiin Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 2/07 1 aika sunnuntaina 18.2.2007, alkaen klo 13.00 paikka Tasangon Talvikkien kolo,törnävän ala-aste, Törnäväntie 25, 60100 Seinäjoki Maritta Sipilä piirinjohtaja/puheenjohtaja

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry

Järvi-Suomen Partiolaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 TAPAHTUMAKALENTERI 2009 TALOUSARVIO 2009 Järvi-Suomen Partiolaiset ry Hyväksyttiin Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n syyskokouksessa 26.10.2008 SISÄLLYSLUETTELO Piirijohtajan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Hei. lippukunnan. koulutusvastaava!

Hei. lippukunnan. koulutusvastaava! 1 Hei lippukunnan koulutusvastaava! 2 Tässä sinulle materiaalia, jotta pystyt innostamaan lippukuntalaisia kursseille ja tapahtumiin. Luethan tämän tarkasti läpi, jotta tiedät kenelle mitäkin kurssia voisit

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Aika: 22.8.2010 klo 16:37 17:52 Paikka: Paikalla: Vartiokolo, Vetelintie 5 kerhohuoneisto, Helsinki Mika Kontiainen (puheenjohtaja), Mikko Mulari (sihteeri), Hannes Hämäläinen

Lisätiedot

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN 1.6.2016 LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN Hei piireihin! Tämä on Lippukuntatuen uudistuksen materiaalipaketti 3, joka käsittelee uuden työnjaon jalkautusta lippukuntiin.

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Partiolippukunta Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:ssä vuoden 2018 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. Tarpojaikäkausi. Tarpojaikäkausi on

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2016 on Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii

Lisätiedot