VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Ikäpolvet yhdessä. Tapahtumakalenteri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Ikäpolvet yhdessä. Tapahtumakalenteri"

Transkriptio

1 VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä Ikäpolvet yhdessä Tapahtumakalenteri

2 2 Jyväskylän kaupungin tervehdys Vanhustenviikon viettäjille Suomi juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään koko vuoden 2017 ajan. Itsenäisyysjuhlavuosi keskittyy yhdessä tekemiseen. Olemme erilaisessa Suomessa kuin 100 vuotta sitten. Vuoden 2017 vanhusten viikon teema on Ikäpolvet yhdessä. Ikäpolvien keskinäinen tuki merkitsee vastavuoroisuutta ja yhdessä tekeminen saa aikaan suuria asioita. Eri-ikäiset ihmiset kohtaavat yhä enemmän ilman, että ikäerot erityisemmin korostuvat. Harrastamme uusia asioita, vaikutamme sosiaalisessa mediassa ja muissa verkostoissa, eikä näissä ikä ole ratkaiseva tekijä. Ikäännymme entistä terveempänä, ja olemme yhteiskunnassa voimavara, jota emme vielä itsekään ymmärrä. Ikäpolvet yhdessä ei ole vain vanhojen ja nuorten tai lasten välistä kanssakäymistä, vaan siitä, miten ymmärrämme toistemme ajattelua sekä toimintatapoja ja miten valmiita olemme muuttamaan järkeilyämme maailma muuttuu! Tervetuloa vanhustenviikon pääjuhlaan 1. lokakuuta sekä osallistumaan Jyväskylässä vanhustenviikon eri tapahtumiin. Lopuksi kirjailija Leena Krohnin sanoin: Vanhassa näemme tulevaisuutemme, katoavaisuuden. Lapsessa sen, mitä kerran olimme, mutta myös sen, mikä on katoamatonta. Virkistävää vanhustenviikkoa! Maarit Raappana, palvelujohtaja, vanhuspalvelut

3 Vanhustenviikon pääjuhla sunnuntaina klo Jyväskylän kaupunginteatteri, Vapaudenkatu 36 Tilaisuus on viitottu 3 Juhlan juontaa Sari Antila Juhlapuhe Kati Kallimo Perusturvan toimialajohtaja Yhteislaulu Keski-Suomen kotiseutulaulu Kuorolauluesitys Jyväskylän kansalaisopiston pelimanniryhmät vanhimmasta nuorimpaan Esitys Tarinoita rintamalotista Näyttelijä Tarja Matilainen ja pianisti Nina Loimusalo Vanhusneuvoston tervehdys Vanhusneuvoston puheenjohtaja Ikääntyvien yliopiston seniorikuoro Räppi: Fossiili Kuoronjohtaja Yufei Liu Break-tanssijat Elias Niskanen ja Arttu Rintakumpu Yhteislaulu Maamme-laulu Juhlan järjestää Jyväskylän kaupunki

4 4 Seniorimessut maanantaina klo Jyväskylän kaupunginteatteri, Vapaudenkatu 36 Messuilla esittelevät palvelujaan eri alojen näytteilleasettajat sekä Jyväskylän kaupungin vanhuspalvelut. Suurella näyttämöllä puhetilaisuudet on viitottu. Suuri näyttämö Messujen avaus, Katri Helena Kukoistava kotihoito hanke, Eeva-Liisa Saarman, hankepäällikkö Tauko Merimiehen leski, teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurme, monologi Esityksen tähtenä nähdään Onerva Kärkkäinen Esitys on osa Armas-festivaalia Tauko Ikääntyvien yliopiston seniorikuoro Räppi: Fossiili Kuoronjohtaja Yufei Liu Jyväskylän Ikääntyvien yliopiston seniorikuoro heittäytyy rohkeasti mukavuusalueensa ulkopuolelle ja alkaa räppäämään. Fossiili-kappale saa ensiesityksensä vanhustenviikon pääjuhlassa ja Seniorimessuilla. Kuoroa johtaa Yufei Liu ja rap-kappaleen taustat on tehnyt Henri Söderström. Söderström teki taustat osana työkokeiluaan Jyväskylän Veturitalleilla. Break-tanssijat Elias Niskanen ja Arttu Rintakumpu tuovat esitykseen lisää katu-uskottavuutta Ikäihmisen palvelukokonaisuus SOTEssa Muutosagentti Tuija Koivisto

5 5 Pieni näyttämö Jyväskylän kaupungin vanhuspalvelut esittäytyy Iloa elämään Eläkeläisyhdistykset seniorimessuilla Toimintojen esittelyä, käsitöitä, arpoja ja jäsenhankintaa. JYVÄSKYLÄN PÄIVÄKESKUKSET Päiväkeskuksissa on esillä Suomi 100 juhlan kunniaksi työntekijöiden luontokuvia, joihin asiakkaat ovat tehneet kertomuksia ja runoja. Valokuvanäyttely Merimiehen leski, Akseli ja Elina, Keljonkatu 26 B Tiistai Junior/SeniorSurf-päivä Korpilahden päiväkeskus ja Kyllikin päiväkeskus Keltinmäen päiväkeskus ja Tikkakosken päiväkeskus Luhtisen päiväkeskus, E-kirjaston esittely Antti Määttänen Palokan kirjastosta Huhtasuon päiväkeskus Kaupunginkirkko Kiitos isänmaasta Lähteellä-kuoro, Kristilliset Eläkeläiset. Vapaa pääsy. Keskiviikko Kivistön iltamat, järjestäjinä päiväkeskukset Viihdetaiteilija Martti Pylväläinen - teemana Suomi 100 Tanssiryhmä Off/Balance, Hutiklubi Pienoisnäytelmä, Liisa ja Jari Mansikkaviita Tanssit, tahdittajat hanuritaiteilija Matti Ekman ja solistina Birgit Ohra-aho Kyllikin päiväkeskus, Löylykatu 5 7 Musiikkia menneiltä vuosikymmeniltä Tahdittomien tahdissa

6 6 Torstai klo Iäkkäiden ulkoilupäivä: Päiväkeskuksissa, palvelutaloissa ja pitkäaikaishoidon osastoilla on tarjolla mukavaa liikunnallista ohjelmaa Vie vanhus ulos valtakunnallisella kampanjalla edistetään niiden ikäihmisten ulkoilua, jotka tarvitsevat apua ulkoillakseen turvallisesti. Kuka tahansa meistä voi ilmaista välittämistään ja arvostustaan viemällä oman vanhuksensa tai iäkkään naapurinsa ulos. Päiväkeskuksista, palvelutaloista ja pitkäaikaishoidon osastoilta voi tiedustella ulkoiluystävän tarvetta. Vapaaehtoistoiminnan palvelut, Vapari on esittänyt haasteen järjestöille iäkkäiden ihmisten jatkuvasta ulkoiluavun tarpeesta. Tarkempia tietoja ja opastusta toimintaan saa Vaparista, p , Vapaaehtoiset mukaan! Perjantai Junior/SeniorSurf päiväkeskuksissa 9.00 Väkkärän päiväkeskus Kortepohjan päiväkeskus, Tablettien käytössä ohjaa ja opastaa Viitaniemen koulun oppilaat Kypärämäen päiväkeskus, Väinönkadun päiväkeskus ja Säynätsalon päiväkeskus Keltinmäen päiväkeskuksen 10-vuotis juhla, Jouni Keronen Duo, Juha Watt Vainion rakastetuimmat kappaleet Kahvikonsertti, Huhtasuon päiväkeskus, Nevakatu 2

7 Kino Hopea -elokuvanäytös, Minnansali Pääkirjasto, Armas-festivaali ohjelmisto on suunniteltu erityisesti varttuneemmalle väelle. Sarjassa esitetään laadukkaita uutuuselokuvia, sykähdyttäviä klassikoita ja ajankohtaisia dokumentteja. Vapaa ja esteetön pääsy! Keski-Suomen elokuvakeskus, Jyväskylän kaupunginkirjasto ja kulttuuripalvelut. Senioripäivä Jyväskylän taidemuseolla Kulttuuriluotsit kutsuvat ikäihmisiä vanhusten viikon tapahtumapäivään. Päivä sisältää luotsauksia näyttelyyn ja kurkistuksia näyttelyssä olevien taiteilijoiden elämään ja teoksiin ja Jyväskylän tanssiopiston luova tanssi 60+ -ryhmä Kulttuuriluotsit tekevät näyttelykierroksella kurkistuksia lempitaiteilijoidensa elämään. Mukana ovat mm. Fanny Churberg, Helene Schjerfbeck, Rut Brük, Juhani Harri, Alvar Cavén ja Pekka Halonen Luotsit tarjoavat kahvia ja porisevat yleisön kanssa taideasioista Avoin paja, jossa maalataan itse. Iltapäivän kuluessa kuullaan myös seniorijazzia Brain Stream Jazz Bandin esittämänä Lauantai Suomen 100 kauneinta kuorolaulua-maratonkonsertti. Jyväskylän normaalikoulun sali, Yliopistonkatu 1. Mukana 20 kuoroa, yli 500 laulajaa eri puolilta Keski-Suomea. Vapaa pääsy. Konserttiin voi tulla kuuntelemaan kaikki laulut tai omaan aikatauluun sopivana aikana. Pitkäaikaishoidon palveluyksikössä monipuolista ohjelmaa Tilaisuudet on suunnattu pitkäaikaishoidon asukkaille ja heidän omaisilleen sekä henkilökunnalle. Lisätietoa ohjelmasta pitkäaikaishoidon osastoilta sekä ohjaaja Helena Hjelt, p

8 8 Ikääntyvien yliopiston syksy 2017 Ikääntyvien yliopisto on tieteellisen tiedon sekä elämänkokemuksen kohtaamispaikka. Voit seurata luentosarjoja sekä osallistua seminaareihin, kursseille ja opintomatkoille ilman suorituspaineita. Tietokoneiden ja älylaitteiden käyttökoulutukset ovat myös osa toimintaa. Ohjelmassa on kursseja niin aloittelijoille kuin taitajillekin sekä vertaistutoreiden antamaa ohjausta. Ikääntyvien yliopistotoimintaan voi osallistua pohjakoulutuksesta, ammattitaustasta ja aiemmista opiskeluharrastuksista riippumatta eikä ikärajojakaan tunneta. Toiminta on avointa kaikille. Jyväskylässä toiminnan mahdollistaa Jyväskylän yliopiston, kaupungin ja kesäyliopiston yhteistyö. Muiden paikkakuntien ryhmien toiminnasta vastaavat yhteistoimintaopistot ja niiden sijaintikunnat. Lisätietoja: koulutussihteeri Jaana Rossi, p , sähköposti: Luentosarjojen ohjelmat on koottu Ikääntyvien yliopiston opiskelijoiden ehdottamista aiheista. Luentoja voivat tulla kuulemaan kaikki aiheesta kiinnostuneet maksamalla 40 /luentosarja tai 8 /luento. Luennot pidetään keskiviikkoisin klo Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa C 1. Poikkeuksena 6.9., liikuntatieteellisen tiedekunnan sali L 304 (Keskussairaalantie 4) Agora, Martti Ahtisaari -sali, (Mattilanniemi). Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan salissa L 304 (Keskussairaalantie 4). Poikkeuksena 21.9., jolloin paikkana on Mattilanniemi, Agorarak., Martti Ahtisaari -sali. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Yleisluentosarja 6.9. Toivoisin sinunkin muistelevan, iskelmien nostalgiaa Seppo Hovi Huom! Paikka: Liikunta, L Reformaation merkkivuosi 2017 Miksi ja milloin Suomesta tuli luterilainen maa? Professori Kaarlo Arffman, HY Teatterin ohjaamisen kaikkeudesta Ohjaaja Kaisa Korhonen Tuo Vanhustenviikolla uusi Ikis-toiminnasta kiinnostunut ystäväsi ilmaiseksi!

9 Suomen tasavallan presidenttien puolisot FM Aava-Leena Kurki Mahdollisten tulevaisuuksien kartoittamista vuoteen 2035 Dosentti Osmo Kuusi, TY Huom! Paikka: Agora, Martti Ahtisaari -sali Parlamentaarisen demokratian kriisi ja siitä toipuminen Suomessa vuosina Professori Pasi Ihalainen, JY Eurooppa nationalismin kourissa Ulkomaantoimittaja, tietokirjailija Heikki Aittokoski Terveys, hyvinvointi ja ympäristö sarja Aktiivisena vanheneminen - keinoja hyvään elämään Professori Taina Rantanen, JY Entäpä jos ei rokotettaisi? Suomalainen rokotusohjelma kansanterveyttä turvaamassa eilen, tänään ja huomenna LT, ylilääkäri Hanna Nohynek, THL Huom! Paikka: L Tavallista, luomu- vai geenimuunneltua ruokaa? Professori Raija Tahvonen, Luonnonvarakeskus Kivut ja niiden hoito Neurokirurgian erikoislääkäri Kari Sulkko Nanomateriaalit ympärillämme - uhkana terveydelle ja ympäristölle? Tutkimusprofessori, LKT Kai Savolainen, Työterveyslaitos Syövän pelko on viisauden alku - vai onko? Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, dosentti Vesa Kataja, KSSHP Suomen itsenäisyyden juhlaluento: Kokonaisturvallisuuden Suomi - maanpuolustus kuuluu meille kaikille, Everstiluutnantti Jukka Kentala Kurssi-, seminaari, tietotekniikkaopetus ja opintomatkat on esitelty verkossa: Painettua ohjelmaa on jaossa mm. kaupunginkirjastossa, Jyväskylä-neuvonnassa sekä Suomalaisessa kirjakaupassa.

10 10 Vanhustenviikon tapahtumien toteuttajana toimii Jyväskylän kaupunki Lisätietoja tapahtumista: palveluesimies Eila Ahvenainen, p , Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti nro 4/2017 (Päiväkeskusten poiminnoissa) ja osoitteesta Valtakunnallinen ARMAS-festivaali järjestetään ensimmäisen kerran ARMAS nostaa esiin ikääntyneitä taiteilijoita ja tekee ikääntymisen teemoja näkyväksi taiteen keinoin. Uusi ikäihmisten festivaali näkyy ja kuuluu Jyväskylässäkin. Valokuvien Jyväskylä -näyttely pääkirjastolla Kotialbumeiden valokuvat ovat arvokasta kulttuurihistoriaa. Jyväskyläläisiä kuvia on tallennettu julkiseen Albumit auki -arkistoon syksystä 2014 lähtien. Pääkirjaston (Vapaudenkatu 39 41) valokuvanäyttelyn esittelee arkiston kuva-aarteita vuosien varrelta. Omia kuvia voi tuoda digitoitavaksi Albumit auki -arkistoon pääkirjaston musiikkiosaston palvelutiskille. Kuvien digitoinnista vastaavat Jyväskylän kulttuuriluotsit. Kuva-arkistoon voi tutustua osoitteessa Taideapteekin ohjelma Taideapteekin kautta paikalliset taiteilijat esiintyvät ja vetävät työpajoja ikäihmisille. Päiväkeskuksissa järjestettävä Taideapteekin ohjelma on kaikille avointa. Lisätietoja:

11 11 Väkkärän päiväkeskus, Väkkärätie 3, to klo 13 Lauri Laakson monologi Laulavat lenkkitossut pallokentällä Korpilahden päiväkeskus, Levästentie 4 6, ma klo 12 Lauri Laakso ja Ville Kiljusen draama-esitys Iloisia aikoja Mielensäpahoittaja ja poika Kyllikin päiväkeskus, Löylykatu 5 7, ma klo Leena Pyylammen konsertti Yhdessä iloisesti juhlien Luhtisen päiväkeskus, Ritopohjantie 23, ti klo Satu ja Arto Rantasen konsertti Sydämellinen syyskonsertti Metsolan päiväkeskus, Keljonkatu 40, ti klo ja ke klo Pirjo Suopelan musiikkihetki Suomen Dylanit Kypärämäen päiväkeskus, Salokatu 20 B, ke klo Saga Elglandin vuorovaikutteinen tanssiesitys Tanssituliaisia maailmalta Tikkakosken päiväkeskus, Myllylammenkatu 6, ke klo Lauri Laakson monologi Laulavat lenkkitossut pallokentällä Myös ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä järjestetään kulttuuriohjelmaa Armasfestivaalien aikaan. Heidän ohjelmansa on suunnattu palvelutalojen ja hoivakotien asukkaille, asiakkaiden omaisille sekä henkilökunnalle. Runoratsun selkään -pajakiertue - Yhteisöllisiä sanataide-elämyksiä päiväkeskuksiin Runoratsun selkään -pajakiertue kutsuu kymmenen jyväskyläläisen päiväkeskuksen asiakkaat sanataiteen äärelle. Runoiluun kannustavien Runoratsu-korttien avulla herätellään luovuutta, tullaan tutummiksi sekä iloitaan omista ja toisten tarinoista. Leikkimielinen, pelillinen toiminta soveltuu myös muistisairaille. Kiertueen järjestää yhteisöllisiä ja soveltavia sanataiteen palveluja tarjoava Tarinakaruselli-työryhmä, jonka ohjaajina toimivat sanataiteen opetta- ja ja kirjallisuusterapiaoh-

12 12 jaaja Nea Kukkonen sekä päiväkeskusohjaaja ja sanataideohjaajaksi opiskeleva Minna Yli-Karjanmaa. Sytykkeeksi tuleviin runokohtaamisiin kukin päiväkeskus saa Runoratsusanataidekortit. Ma Kypärämäen päiväkeskus, Salokatu 20 B, klo Keltinmäen päiväkeskus, Keltinmäentie 15, klo Ti Tikkakosken päiväkeskus, Myllylammenkatu, klo Kortepohjan päiväkeskus, Pehtorintie 9, klo Ke Muistipäiväkeskus, Keljonkatu 26 B, klo Korpilahden päiväkeskus, Levästentie 4 6, klo To Säynätsalon päiväkeskus, Urheilukentäntie 3, klo Huhtasuon päiväkeskus, Nevakatu 2, klo Pe Kyllikin päiväkeskus, Löylykatu 10, klo Väkkärän päiväkeskus, Väkkärätie 3, klo Pe Laulusta voimaa Vesilinnassa klo 15 Suosittuja Laulusta voimaa -tilaisuuksia on järjestetty pääkirjaston Minnansalissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Armas-festivaalin kunniaksi Laulusta voimaa -yhteislaulutilaisuus järjestetään ravintola Vesilinnassa, Ihantolantie 5. Yhteislaulutilaisuuden vetää Jyväskylä Sinfonian pienkokoonpano. Vapaa ja esteetön pääsy! Kannen kuva: Yufei Liu, muut kuvat Sanna Siniluhta (paitsi Katri Helenan kuva) Taitto: Pirjo Ala-Hynnilä

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Iloa. toimeliaisuudesta. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Iloa. toimeliaisuudesta. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 7. 14.10.2018 Iloa toimeliaisuudesta Armas-festivaali 1. 14.10.2018 Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vanhustenviikon viettäjille Ikäihmiset ovat kansamme rikkaus.

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Tekee mieli oppia. Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Tekee mieli oppia. Tapahtumakalenteri VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 2. 9.10.2016 Tekee mieli oppia Tapahtumakalenteri Tekee mieli oppia Jyväskylän kaupungin tervehdys vanhustenviikon viettäjille Yhteiskunnan ja talouden menestys edellyttävät

Lisätiedot

Tulevaisuutta rakentamaan!

Tulevaisuutta rakentamaan! VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 4. 11.10.2015 Tulevaisuutta rakentamaan! Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vietämme Suomessa perinteistä Vanhustenviikkoa 4. 11.10.2015. Teemana on tänä vuonna

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Varaudu. vanhuuteen. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Jyväskylässä Varaudu. vanhuuteen. Armas-festivaali Tapahtumakalenteri VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 6. 13.10.2019 Varaudu vanhuuteen Armas-festivaali 1. 13.10.2019 Tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys vanhustenviikon viettäjille Varaudu vanhuuteen vanhusten viikon

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina

VANHUSTENVIIKKO. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä 5. 12.10.2014 Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina Viikon tapahtumakalenteri Jyväskylän kaupungin tervehdys Vietämme Suomessa perinteistä Vanhustenviikkoa 5. 12.10.2014. Teemana

Lisätiedot

Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA. Tapahtumakalenteri

Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA. Tapahtumakalenteri Vanhustenviikko Jyväskylässä 2. 9.10.2011 VAPAAEHTOISUUS VOIMANA Tapahtumakalenteri VAPAAEHTOISUUS VOIMANA Valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa vietetään perinteiseen tapaan lokakuun ensimmäisenä

Lisätiedot

Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI. Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010. Tervetuloa!

Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI. Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010. Tervetuloa! Vanhustenviikko Jyväskylässä MEITÄ ON MONEKSI Tapahtumakalenteri 3. 10.10.2010 Tervetuloa! MEITÄ ON MONEKSI Vanhusten päivää vietetään Suomessa vuosittain lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Perinne on

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO. KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN. Jyväskylässä. Tervetuloa! Tapahtumakalenteri 4. 11.10.2009

VANHUSTEN VIIKKO. KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN. Jyväskylässä. Tervetuloa! Tapahtumakalenteri 4. 11.10.2009 Tapahtumakalenteri 4. 11.10.2009 VANHUSTEN VIIKKO Jyväskylässä Tervetuloa! KUNTOuTUMINEN KUNNIAAN KUNTOUTUMINEN KUNNIAAN omat voimavarat käyttöön Suomessa vietetään vuosittain vanhusten päivää lokakuun

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

Vanhustenviikot YHDESSÄ VAHVEMPIA. Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012. Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri - VAPAA PÄÄSY - TERVETULOA!

Vanhustenviikot YHDESSÄ VAHVEMPIA. Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012. Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri - VAPAA PÄÄSY - TERVETULOA! Vanhustenviikot Jyväskylässä 30.9. 14.10.2012 YHDESSÄ VAHVEMPIA Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri TERVETULOA! - VAPAA PÄÄSY - YHDESSÄ VAHVEMPIA Suomessa vietetään vuosittain vanhustenpäivää

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla lokakuu 2018 Maanantai 1.10. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1 VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 2.-9.10.2016 2 Vanhusten viikko 2.-9.10.2016 3.-8.10. klo 11 13 & 17-19 Pullakahviresidenssi, avoimet ovet Taiteilijat Jukka Ristolainen ja Sanna Karlsson-Sutisna kutsuvat

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA

VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA VANHUSTEN VIIKKO TORNIOSSA 1.-8.10.2017 Vanhusten viikon pääjuhla ke 4.10. klo 13.00 Lappian juhlasalissa, Urheilukatu 6 Maanantaina 2.10. Kehitysvammaisten senioriryhmä Ikäihmisten tietokonekoulu klo

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1

Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 KOKOUS Vanhusneuvosto 2.10.2017 KÄSITELLYT ASIAT Läsnäolijat 1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 2 N TARKASTAJIEN VALINTA 1 3 N TARKASTUSTAPA JA NÄHTÄVÄNÄPITO 1 4 IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN PÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5.

Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5. Sinfonia on the Move -aikataulu 2019 Maanantai 13.5. klo 11.15 aula, Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Buugi (Sykeraitti 7-9, Killeri) klo 12.30 Luhtisen palvelukeskus ja kuntouttava päivätoiminta (Ritopohjantie

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

VANHUSTENVIIKKO. Viisas vanhuus. Tervetuloa! Jyväskylässä. Tapahtumakalenteri

VANHUSTENVIIKKO. Viisas vanhuus. Tervetuloa! Jyväskylässä. Tapahtumakalenteri Tapahtumakalenteri 5. 12.10.2008 VANHUSTENVIIKKO Jyväskylässä Tervetuloa! Viisas vanhuus VIISAS VANHUUS mielessämme koko vuoden Suomessa vietetään vuosittain vanhusten päivää lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Kauneimmat Joululaulut Ajankohta: 7.12.16 klo 12.30 Kauneimmat Joululaulut Järjestäjä: Kuoreveden seurakunta Kenelle: Kaikille avoin Tapahtuma:

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ ( 13) Vanhusneuvosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 13) Aika 08.10.2018, klo 09:30-11:15 Paikka Kunnantalo, ravintola Ervasti kabinetti Käsitellyt asiat 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja talon asukkaille

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Poimintoja syyskuun ohjelmasta:

Poimintoja syyskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO. TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi

JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO. TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi 1 JYVÄSKYLÄN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS Toimikausi 2013-2016 2 VANHUSNEUVOSTO kaudella 2013-2016 Puheenjohtaja Raili Rissanen, varapuheenjohtaja Kari Jokinen Vanhusneuvoston sihteeri Sanna Siniluhta

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 1.3.2017 Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja iltapäivän viriketuokio Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Palvelupäivässä kävijöille ja

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 07.03.2018 klo 09:00-11:40 Paikka Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, 80160 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21

Lisätiedot

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon teema Vapaaehtoisuus voimana Maanantai 3.10 Tapahtuma Paikka klo Järjestäjä Maanantaipiiri-eläkeläisten avoin keskusteluryhmä Tervetuloa mukaan uudet

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA 1 SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA Porrassalmenkatu 28, 50100 Mikkeli HELMIKUU 2016 OHJELMA VESIVAHINGON VUOKSI OHJELMA JÄRJESTETÄÄN HELMIKUUN AJAN SENTRAALIN VIEREISESSÄ TILASSA, RYHMÄT KOKOONTUVAT

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Hartaus Ajankohta: 3.9.2017 klo:15.00 Paikka: Helluntai SRK hartaus Helluntai srk kaikille avoin - Tapahtuma: Ajankohta: Paikka: Palvelupäivä

Lisätiedot

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari

Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa hämeenlinnalaisille kotihoidossa oleville ikäihmisille ja

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2013

Halli Toimintakalenteri Heinäkuu 2013 Halli kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 POUTA PARAS HEINÄMIES ON Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva vanhusten avohoito Kenelle:

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto 20.09.2017 AIKA 20.09.2017 09:00-10:40 PAIKKA Terveysaseman alakerran kokoustila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille,

Lisätiedot

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu

Yhdessä vireä arki. Keinupuistokeskuksen Marraskuu Yhdessä vireä arki Keinupuistokeskuksen Marraskuu 9.11 Luento ikääntyneen ravinnosta 9.11 Marjo-mummin vaatemyynti 10.11 Tarja Jykylä esiintyy Marttana 11.11 Tanssit (Haitariorkesteri säestää) 15.11 Tresec

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla syyskuu 2018 Lauantai 1.9. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.9. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikuntaryhmä ilmoittautuneille

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

7.5.2012 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2012 7.5.2012 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 KUULTO -KUNTIEN KULTTUURITOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE 10 VANH 11 VUODEN 2012 TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 Kuva Hannu Hautala MIKÄ ON IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO? Ikääntyvien yliopistotoiminnan taustana on 1970-luvun alkupuolelta lähtien eri puolille Eurooppaa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/14 Vanhusneuvosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/14 Vanhusneuvosto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KUTSU 11.9.2014 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Puheenjohtaja OSALLISTUJAT Päätöksentekijät keskiviikko, kello 10.00 14.00 OIVA-keskus, Keljonkatu 26, A-talo, ruokasalin takatila Rissanen

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

Oma elämä läpi elämän

Oma elämä läpi elämän Oma elämä läpi elämän Me kaikki olemme luovia. Kun yhteinen luovuus otetaan käyttöönvanhustyössä, syntyy vanhuksille ja hoitohenkilökunnalle parempaa arkea. Yhdessä laadukkaan ja oman näköisen elämän puolesta!

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 Ohjelma ja tapahtumat KOKO VIIKON AJAN KÄYNNISSÄ OLEVAT TAPAHTUMAT: Erikieliset aamunavaukset keskusradion kautta päivittäin Aulassa maailmankartta

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot