LUKUVUOSITIEDOTE TURUN LYSEON KOULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUKUVUOSITIEDOTE TURUN LYSEON KOULU"

Transkriptio

1 LUKUVUOSITIEDOTE TURUN LYSEON KOULU

2 LUKUVUOSITIEDOTE Tähän lukuvuositiedotteeseen on koottu oppilaan ja huoltajan kannalta tärkeimpiä kouluun ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Lukuvuoden aikana tapahtuvasta ajankohtaisista tapahtumista tiedotetaan Wilman ja Lyseon omien kotisivujen kautta. Koulun henkilökunnan ja opettajien sähköpostiosoitteet ovat pääsääntöisesti muotoa Keittiöhenkilökunnan sähköposti on muotoa Sivu 1

3 REHTORIN TERVEHDYS Hyvä Lyseon väki, henkilökunta, oppilaat ja huoltajat, tervetuloa aloittamaan kouluvuotta ! Tässä lukuvuositiedote koulun käytänteistä ja lukuvuoden aikatauluista. Lukuvuoden aikana tiedotamme tapahtumista pääasiassa Wilman kautta tiedottein ja viestein. Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto jatkuu. Alakoulujen ohella 7. luokat noudattavat uutta opetussuunnitelmaa. Esimerkiksi 7. luokan käsityö järjestetään jatkossa niin, että kaikilla oppilailla on lukuvuoden aikana sekä tekstiilitöitä että teknistä käsityötä. Turun opetustoimi on nimennyt kolme tärkeää asiaa, joiden tulisi näkyä koulun toiminnassa ja arjessa: osallisuus, digitaalisuus ja toiminnallisuus. Näitä asioita edustavat esimerkiksi oppilaskunta ja tukioppilaat, laitehankinnat 4. ja 7. luokkalaisille jokaiselle oma laite - sekä Liikkuva koulu hankkeeseen kuuluvat kerhot ja välituntiliikunnat. Huoltajailtoja on tulossa kaikille luokka-asteille, mutta mieluusti ollaan yhteydessä muutoinkin lukuvuoden mittaan. Tämän vuoden monialaisia tai laaja-alaisia teemoja ovat koko koulun Suomi 100 ja sen lisäksi 7. luokilla ensiapu, 8. luokilla taideprojekti ja 9. luokilla yrittäjyys. Tarkempia tietoja tulee Wilman kautta. Tässä yhteydessä muistutan vielä, että lauantaina meillä on koulupäivä, jonka teemana on Suomi 100. Huoltajat ovat tervetulleita ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan päivää yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa. Onko mielessäsi jokin näkökulma Suomeen ja historiaamme, josta haluaisit kertoa tai jota toivoisit käsiteltävän? Ole yhteydessä! Lisäksi on teemaan liittyvä päivä ja itsenäisyysjuhla. Toivotan kaikille hyvää, monipuolista, kiinnostavaa ja turvallista lukuvuotta Anu Tanzi-Albi rehtori Sivu 2

4 SISÄLLYS LUKUVUOSITIEDOTE... 1 REHTORIN TERVEHDYS... 2 LUOKANOPETTAJAT JA LUOKANOHJAAJAT... 4 OPETUSHENKILÖSTÖ... 6 TYÖ- JA LOMA-AJAT... 9 KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT OPETUSSUUNNITELMA ARVIOINTI OPPITUNTIEN AIKATAULUT VÄLITUNNIT RUOKAILUT RUOKAILUAJAT OPPILASHUOLTO KOULUTERVEYDENHOITAJA KOULUKURAATTORI KOULUPSYKOLOGI OPPILAANOHJAUS OPPIMISEN TUKI KOTI-KOULUYHTEISTYÖ HUOLTAJAILLAT VANHEMPAINYHDISTYS KASVAMME YHDESSÄ TIEDOKSI KOTEIHIN POISSAOLOISTA ILMOITTAMINEN SIIRTYMINEN LIIKUNTATUNNEILLE KASVATUSKESKUSTELUT SEKÄ KIUSAAMISEN EHKÄISY OPPILASKUNTATOIMINTA Sivu 3

5 LUOKANOPETTAJAT JA LUOKANOHJAAJAT 4A 4B 5A 5B 6A 6B 7A 7B 7C 7D 7E 8A 8B 8C 8D 9A 9B 9C 9D 9E Merja Tiusanen Olli Kauranen Ritva-Kaisa Poutanen Maarit Korhonen Jaakko Jylhä Tuomas Murtomaa Mirka Räzm Katja Jäntti Tiina Parts Päivi Hyytiä Juha-Pekka Reinikainen Mika Saarela Merja Mäenpää Heikki Toivio Juha Hyrsky Marko Mäkinen Nina Vapola Kalle Kajander Minna Painilainen-Soon Lotta Stenij Sivu 4

6 HENKILÖKUNNAN YHTEYSTIEDOT Rehtori Anu Tanzi-Albi (02) Apulaisrehtori Merja Tiusanen Koulusihteeri Kirsi Eskelin (02) Kouluterveydenhoitaja Heidi Ostela Koulukuraattori Mari Knaapi Koulupsykologi Riikka Ahonen Oppilaanohjaaja Kristiina Hellén Erityisopettaja Auli Karlamaa Erityisopettaja Nina Niemelä Erityisopettaja Miina Orell Kiinteistönhoitaja Runosmäen Lämpö Koulukeittiö / ARKEA Päivi Raiko Sivu 5

7 OPETUSHENKILÖSTÖ Opettaja Lyhenne Opetettavat Valvontaluokka, Puhelin aineet muuta Alppiranta Pirjo koulunkäynninohjaaja Aladashvili Marina koulunkäynninohjaaja (venäjä) Badawieh Mohammad MOB kotikieli (arabia) Chitthum Ingporn ICH kotikieli (thai) Efremova-Hietanen Iraida IEH kotikieli (venäjä) Ekqvist Päivi PEK valmistava opetus (VALMO) Enola Miika MEN EN, RU Haastola Marja HA ES Haltia Hanna HH KU Hellén Kristiina OPO Honka Johanna JHO MA, FY, KE virkavapaalla Hyrsky Juha JHY EN, RU 8D Hyytiä Päivi PHY LT, TT Hänninen Tarja THÄ HI,YH, AI Isosaari Harri HIS TN Jokinen Juha JJO S Jylhä Jaakko JJY luokanopettaja 6A Jäntti Katja KJÄ KO Jäntti-Uka Marjukka MJU UI Kaasalainen Jutta JKA MA, FY, KE Sivu 6

8 Kajander Kalle KKA MA, FY, KE, AT 9C Karlamaa Auli AKA ERO Kauranen Olli OKA luokanopettaja 4B Korhonen Maarit MKO luokanopettaja 5B Mohamed Hussein Abdifatah AMO kotikieli (somali) Moisio Taina TMO KO, TS Murtomaa Tuomas TMU luokanopettaja 6B Mäenpää Merja MMÄ AI 8B Mägi Marika MÄG kotikieli (viro) Mäkinen Marko MÄK MA, FY, KE, AT 9A Niemelä Nina NNI ERO Orell Miina MOR ERO Painilainen-Soon Minna MPS BI, GE, TT 9D Parts Tiina TPA AI, S Pikkarainen Antti API MA, FY, KE Poutanen Ritva-Kaisa RKP luokanopettaja 5A Rannikko Paula PRA UO Reinikainen Juha-Pekka JRE EN, SA, RU Räzm Mirka MRÄ MA, FY, KE Saarela Mika MSA HI, YH, UE 8A Soininen-Saari Anne ASS ES Stenij Lotta LST RA, EN, RU 9E Strikwerda Saila SST MU Tanzi-Albi Anu ATA rehtori Sivu 7

9 Tiusanen Merja MTI luokanopettaja, apulaisrehtori 4A Toivio Heikki HTO LP, TT 8C Vapola Nina NVA RU, EN 9B Vuorinen Tiia koulunkäynninohjaaja Wegelius Katja KWE BI, GE Sivu 8

10 TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi ti pe Lauantaityöpäivä koko koululla Syysloma to su Joululoma la su Kevätlukukausi ma 8.1. la Talviloma ma su KOULUN RETKET Uuden opetussuunnitelman mukaisesti teemme ennalta sovittuja opintoretkiä koulun lähiympäristöön. Koulun järjestämillä retkillä noudatetaan koulun järjestyssääntöjä soveltuvin osin sekä yleisiä käyttäytymissääntöjä, liikennesääntöjä ja hyviä tapoja. Lisäksi opettaja voi tarkentaa sääntöjä etukäteen. Joistakin vierailukohteista annetaan oppilasryhmille erilliset ohjeet, joita tulee noudattaa. Sivu 9

11 KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Koulun järjestyssäännöt on laadittu turvaamaan oppilaiden ja koulussa toimijoiden yhteisen viihtyvyyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Säännöt löytyvät koulun blogisivustolta. Huoltajille tiedoksi, että koulun alapiha on välituntialuetta, joten pihaalueella autolla ajo on kielletty. Yhdenvertaisuus Järjestyssääntöjen lisäksi koulun toimintaa ohjaa Turun Lyseon koulun henkilökunnan ja oppilaiden yhdessä laatima yhdenvertaisuussuunnitelma. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi noudatamme koulussa oppilaiden kanssa yhteistyössä laadittua yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Kiusaamisen ehkäisy Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle oppilaan hyvinvointia edistäen. Varhainen puuttuminen epäkohtiin koulun arjessa ja kiusaamisen ehkäisy ovat toimintaperiaatteitamme. Sivu 10

12 OPETUSSUUNNITELMA Peruskoulun uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön ja se on nähtävänä koulumme sivustolla Kaikilla kouluasteilla opetussuunnitelman uudet perusteet korostavat oppimisen iloa ja oppilaiden omaa aktiivista roolia. Tärkeitä ovat vuorovaikutustaidot ja yhdessä tekeminen sekä kasvaminen kestävään elämäntapaan. Tulevaisuuden haasteisiin tullaan vastaamaan laaja-alaista osaamista vahvistamalla. Alakoulu on viime lukuvuonna noudattanut kokonaisuudessaan uutta opetussuunnitelmaa ja tänä lukuvuonna 7. luokat ovat uuden opetussuunnitelman mukaisessa opetuksessa. Vuosiluokkien 8 9 osalta uuden opetussuunnitelman käyttöön otto tapahtuu porrastetusti vuosina 2018 ja Sivu 11

13 ARVIOINTI Arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan itsearviointia. Oppimista tukeva arviointi on yksilöllistä ja perustuu oppiaineisiin liittyviin tavoitteisiin. Oppilaita ei verrata keskenään, vaan oppilaan edistymistä arvioidaan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Oppilas ja vanhemmat saavat palautetta oppilaan oppimisesta, käyttäytymisestä ja työskentelystä (mm. Wilma-merkinnät, todistukset ja muu yhteistyö oppilaan, opettajan ja huoltajan välillä). Osa arviointia on opettajan antama palaute koulupäivän aikana. Lukuvuoden aikana oppilas saa palautetta esimerkiksi arviointikeskustelujen ja väliarvioinnin avulla. Arviointikeskustelussa opettaja ohjaa oppilasta oman työn arviointiin. Oppilas osallistuu oman koulutyönsä suunnitteluun ja arviointiin. Itsearviointi on osa opiskelua. Oppilaalle annetaan todistus kaksi kertaa lukukauden aikana. Joulujuhlan yhteydessä kaikille annetaan välitodistus. Keväällä jaetaan lukuvuositodistus luokkien 4-8 oppilaille sekä yhdeksäsluokkalaisille peruskoulun päättötodistus. Sivu 12

14 OPPITUNTIEN AIKATAULUT ALAKOULU 1. oppitunti oppitunti oppitunti RUOKAILU oppitunti oppitunti oppitunti oppitunti YLÄKOULU 1. oppitunti oppitunti oppitunti RUOKAILU kahdessa vuorossa 4. oppitunti oppitunti oppitunti oppitunti oppitunti Päivän viimeiset kaksoistunnit voidaan pitää myös yhtenä kokonaisuutena. Sivu 13

15 VÄLITUNNIT Oppilaiden tulee viettää välitunnit ulkona koulun pihalla, ellei rehtori tai opettaja toisin ilmoita. Luokkien 4 6 välituntialueena on koulun etupiha ja luokkien 7 9 välituntialue on yläpiha, joka sijaitsee koulurakennuksen takana. Välitunnille siirrytään välittömästi oppitunnin päättymisen jälkeen käyttäen toisen kerroksen keskimmäisiä ovia. Koulumme on mukana Liikkuva koulu toiminnassa, jonka mukaisesti tavoitteena on lisätä liikettä koulupäivään. Välituntien aktivointia sekä oppituntien toiminnallisuuden lisäämistä kehitetään yhdessä oppilaskunnan, tukioppilaiden sekä liikunta-aktivaattoreiden kanssa (Spin- ja Välkkis oppilaat). Sivu 14

16 RUOKAILUT Kouluruokailu on osa koulupäivää, ja jokaisen oppilaan tulee osallistua siihen. Kouluruoan ravintoarvot on laskettu jokaisen koulupäivän osalta siten, että ruoka on terveellistä, ravitsevaa ja mahdollisimman monipuolista. Ruokalista on nähtävissä ruokalan ilmoitustaululla sekä viikoittain julkaistavalla sivustolla Ruokala sijaitsee koulun ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Koulun luokat 4 6 syövät toisessa kerroksessa ja luokat 7 9 alakerrassa. Alakoulun luokat siirtyvät ruokailuun opettajan johdolla. Yläkoulun oppilaat saapuvat ruokalaan oppitunnin päätyttyä; takit ja laukut tulee jättää ensimmäisen tai toisen kerroksen naulakoihin. Jos tunti on ollut kolmannessa kerroksessa, takki tulee ottaa mukaan mentäessä ruokailuun. Kolmanteen kerrokseen ei mennä ruokatunnin aikana. Ruokailussa noudatetaan hyviä käytöstapoja: ruokaa otetaan sen verran kuin syödään, astiat palautetaan niille osoitetuille paikoille, myös mahdolliset muut jäljet siivotaan ja tuoli nostetaan takaisin paikoilleen poistuttaessa. Mikäli erityisruokavaliota noudattava oppilas ei jonain kertana ruokaile koulussa, huoltajan tulee ilmoittaa asiasta kouluravintola Ressun henkilökunnalle p tai sähköpostilla paivi.raiko@arkea.fi Sivu 15

17 Arkean henkilökunnan toiveena on kuulla oppilaiden mielipiteitä kouluateriasta. Välitön palaute keittiöhenkilökunnan kanssa on toivottavaa. Ruokasalin ulkopuolelta löytyy juliste ja ohjeet kirjallisen palautteen antamiseksi. Palaute annetaan skannaamalla älypuhelimen QR-lukijalla Taputa-koodi. Palautteen antaminen on mahdollista myös ilman älypuhelinta verkossa. Lyseon koulu: arkea.palautetta.info/lyseo Sivu 16

18 RUOKAILUAJAT VÄLIPALA Arkean sivustolta löydät lisätietoa välipalan myynnistä, joka on tarjoillaan kouluruokalassa iltapäivän välitunnilla ma to klo Välipalan tarkoitus on tukea oppilaan jaksamista pitkän koulupäivän aikana. Välipalan voi ottaa mukaan koulupäivän jälkeen alkaviin harrastuksiin. Tuotevalikoima sisältää esimerkiksi täytettyjä sämpylöitä, hedelmiä, välipalakeksejä, mehua yms. Välipalalistaa päivitetään menekin mukaan tinkimättä terveellisyysnäkökulmasta. Välipalan aikana noudatetaan hyviä käytöstapoja: takit ja laukut jätetään naulakkoon ja vain ne oppilaat, jotka ostavat välipalan, saavat tulla ruokalaan. Välipala syödään ruokalassa. Välipalan päätteeksi tuolit nostetaan ylös. Sivu 17

19 OPPILASHUOLTO KOULUTERVEYDENHOITAJA Kouluterveydenhoitaja Heidi Ostela on tavattavissa 2. kerroksen vastaanottohuoneessa kaikissa oppilaiden terveyden- ja sairaanhoitoa koskevissa asioissa maanantaista torstaihin kello sekä perjantaisin kello Yhteydenotot puhelimitse tai Wilmapostilla. Koululääkäri Maarit Hakasen vastaanotosta saa lisätietoa terveydenhoitajalta. kouluterveydenhoitaja Heidi Ostela p KOULUKURAATTORI Mukavaa syksyn alkua! Toimin Turun Lyseon koulun kuraattorina ja olen tavoitettavissa koululla maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin. Koulukuraattorin työhöni kuuluu lapsilähtöinen ja perhekeskeinen työ. Työtäni teen tukien, ohjaten ja kannustaen sekä oppilaita että heidän perheitään. Koulukuraattorina pyrin tilanteita kartoittamalla lisäämään oppilaiden voimavaroja ja etsimään myönteisiä ratkaisuja. Koulun sosiaalityössä edistetään oppilaiden sosiaalista kasvua, arjen sujumista, toimintakykyä ja vuorovaikutusta. Oppilaan opiskelu- ja Sivu 18

20 elämäntilannetta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti sekä yksilö-, perhe- että kouluyhteisön tasolla. Keskustelut kuraattorin kanssa ovat luottamuksellisia ja tarpeen mukaan yhteistyötä tehdään kodin, opettajien ja muun koulun henkilökunnan, viranomaisten ja muiden oppilaan elämään vaikuttavien tahojen kanssa. Aloite kuraattorin tapaamiselle voi tulla oppilaalta itseltään, opettajalta, vanhemmilta tai muulta taholta. Yhdessä voimme miettiä keinoja mahdollisen huolen vähentämiseksi sekä kotona että koulussa. Tällaisia huolta nostavia asioita voivat olla esimerkiksi kaverisuhteiden pulmatilanteet, koulunkäynnin haasteet, kodin murheet, jokin surullinen tapahtuma, muuttuva/muuttunut elämäntilanne, itsetunnon vahvistaminen tai muu keskusteluapu aikuisen kanssa. Tarvittaessa ohjaan koulun ulkopuolisten palveluiden piiriin. Pääasiallinen työmuoto on keskustelu ja erilaisten suunnitelmien ja sopimusten tekeminen. Työskentelyjakson pituus vaihtelee tilanteen mukaan. Työhöni kuuluu myös toimiminen oppilasryhmien tai luokan kanssa eri aiheisiin liittyen. Turun Lyseon koulun lisäksi työskentelen tiistaisin ja keskiviikkoisin Kärsämäen koulun Pallivahan ja Kärsämäen yksiköissä. Yhteyttä voi ottaa Wilman kautta, soittamalla tai tekstiviestillä. Olethan rohkeasti yhteydessä! Ystävällisin terveisin, koulukuraattori Mari Knaapi p Sivu 19

21 KOULUPSYKOLOGI Koulupsykologin työ on ennaltaehkäisevää ja sen tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja koulunkäynnin tukeminen. Yhteisöllisiä työmuotoja ovat mm. koulun henkilökunnan konsultointi, luokkatyöskentely ja koulun arjen kehittäminen yhteistyössä muun henkilöstön kanssa. Yksittäisen oppilaan kohdalla koulupsykologi voi olla apuna mm. oppimiseen ja tunneelämään liittyvissä huolissa. Koulupsykologi tekee psykologisia tutkimuksia ja selvittelyjä esimerkiksi oppimis- ja keskittymisvaikeuksien arvioimiseksi sekä tukitoimien suunnittelun avuksi ja ohjaa tarvittaessa jatkohoitoon. Koulupsykologi toimii aktiivisesti yhteistyössä vanhempien, koulun henkilökunnan sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Oppilas itse, huoltajat tai koulun henkilökuntaan kuuluvat voivat ottaa yhteyttä koulupsykologiin, kun lapsen kehitykseen, oppimiseen tai tunneelämään liittyvä asia mietityttää. Koulupsykologi Riikka Ahonen on paikalla Turun Lyseon koulussa tiistaisin ja keskiviikkoisin. Koulupsykologiin saa yhteyden puhelimitse numerosta tai Wilma viestin välityksellä. koulupsykologi Riikka Ahonen p Sivu 20

22 OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjaukseen sisältyy luokkatunnit, oppilaiden henkilökohtainen ja ryhmäohjaus. Oppilaanohjaaja on koulun ammatinvalinnan ja urasuunnittelun yhdyshenkilö ja toimii tiedottajana ohjaukseen liittyvissä kysymyksissä. Oppilaanohjaaja Kristiina Hellén on tavoitettavissa Wilman pikaviestillä, sähköpostitse tai puhelimitse lukuvuoden jokaisena koulupäivänä. Oppilaanohjaaja koordinoi oppilaan työelämään tutustumista. Koulun 7- luokkalaiset tutustuvat työelämään ottamalla osaa koulun keittiön työtehtäviin yhden päivän ajan. Oppilaat luokilta 8. ja 9. luokkien hakevat TETpaikkansa omatoimisesti itse. 8. luokkalaisten kaksipäiväinen TET on huhtikuussa luokkalaisten TET-jakso kestää viikon ja se pidetään oppilaanohjaaja Kristiina Hellén p Sivu 21

23 OPPIMISEN TUKI Koulussamme toimii oppimisen tukena kolme erityisopettajaa: Auli Karlamaa, Nina Niemelä ja Miina Orell. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan muun opetuksen ohessa mm. samanaikaisopetuksena tai pienryhmäopetuksena oppilaalle, jolla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia ja joka tarvitsee muun opetuksen yhteydessä tukea oppimisvalmiuksiensa parantamiseen. Osa-aikaisen erityisopetuksen ensisijainen tavoite on tukea ja mahdollistaa opiskelua yleisopetuksen ryhmässä. Osa-aikaisen erityisopetuksen tarve määritellään opettajan, oppilaan tai huoltajan aloitteesta. Yhteydenotot parhaiten Wilman kautta tai puhelimitse. Auli Karlamaa p Nina Niemelä p Miina Orell p Sivu 22

24 KOTI-KOULUYHTEISTYÖ HUOLTAJAILLAT Lukuvuoden aikana järjestetään yhteisiä tapaamisia huoltajien kanssa, joista ilmoitetaan tarkemmin Wilma viestien kautta. VANHEMPAINYHDISTYS Kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämisessä koemme tärkeäksi vanhempainyhdistyksen toiminnan. Siihen voi osallistua jokainen huoltaja, joka haluaa olla mukana kehittämässä koulun toimintaa. Vanhempainyhdistyksen tavoitteena on järjestää erilaisia kodin ja koulun yhteistyötä edistäviä tilaisuuksia. Yhdistyksen sähköpostiosoite on KASVAMME YHDESSÄ Kasvamme yhdessä on kouluterveydenhuollon koordinoima ohjelma 5. ja 7. luokalla. Tavoitteena on tarjota nuorille ja heidän vanhemmilleen tietoa nuoruusiän kehityksestä ja tarjota tukea arjen haasteisiin. Toimintaan kuuluvat nuorten terveystarkastukset ja perheen tapaaminen sekä nuorille ja vanhemmille järjestettävät yhteiset illat. Tarkemmat tiedot luokkatasojen te loista Wilmassa. Sivu 23

25 TIEDOKSI KOTEIHIN POISSAOLOISTA ILMOITTAMINEN Lyseon koulun kaikkien luokkien huoltajilla on mahdollisuus selvittää oman lapsensa poissaolot suoraan Wilman kautta. Näin ollen erillistä Wilman pikaviestiä luokanvalvojalle/luokanopettajalle ei tarvita. Tarkastele poissaoloja -välilehdellä huoltaja voi tarkastella opettajien tuntitilanteista tekemiä merkintöjä lapsesi kohdalla. Kyseessä voi olla selvittämätön poissaolo, myöhästyminen, tehtävien laiminlyönti, mutta myös positiivinen palaute, jonka opettaja on nähnyt tarpeelliseksi merkitä tiedoksi huoltajalle. Selvitä poissaolot -välilehdellä huoltaja ilmoittaa poissaolojen syyt. Poissaolon syy valitaan alasvetovalikosta. Mikäli oppilaalla on useita poissaoloja ja niiden syyt erilaisia, valitse kohta selvitä vain valitsemasi poissaolot ja samalla valitse kukin poissaolo, jonka haluat selvittää (klikkaamalla yksittäisen tunnin poissaolomerkintää, jolloin se tulee valituksi). Tämän jälkeen valitse poissaolon syy ja tallenna. Ilmoita poissaolosta -välilehdellä huoltaja voi ilmoittaa etukäteen kuluvan tai seuraavan päivän poissaolosta. Tieto menee Wilmassa ensin luokanvalvojalle. Sivu 24

26 Jos oppilaalla on poissaolopäivänä koe, tulee poissaolosta ilmoittaa kouluun viimeistään koepäivän aamuna. Jos oppilas joutuu olemaan poissa koulusta jonkun muun syyn kuin sairauden takia, on lupa ANOTTAVA ETUKÄTEEN. Jos poissaolopäiviä on yhdestä kolmeen, luvan myöntää luokanopettaja tai luokanvalvoja. Jos poissaoloja tulee yli kolme päivää, luvan myöntää rehtori. Lupalomakkeita saatavana luokanopettajalta tai luokanvalvojalta sekä koulun kotisivuilta kohdasta Koti ja koulu. Yläkoulun oppilaan tulee kerätä poissaoloaikaiset tehtävät opettajilta etukäteen poissaololupa-anomuksen kääntöpuolelle. Koulu pyytää, että perheiden lomamatkat sijoitetaan koulun loma-aikoihin. Loman aikana oppilaan opetuksesta vastaavat huoltajat. SIIRTYMINEN LIIKUNTATUNNEILLE Liikuntatunneille pukeudutaan aina asianmukaisin liikuntavarustein. Mukana on oltava myös peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet. Liikuntavälineistä koulu edellyttää omat luistimet. Ennen liikuntatuntia oleva välitunti vietetään normaalisti ulkona ja pukeutuminen tapahtuu vasta välitunnin loputtua pukuhuoneissa. Liikuntatiloissa oleskelu välitunneilla on kielletty. Koulun ulkopuolella sijaitseviin liikuntapaikkoihin siirrytään jo välitunnilla ennalta sovittua reittiä pitkin. Liikunnan tuntien sisällöistä tiedotetaan liikunnan ilmoitustaululla ja tarvittaessa Wilmassa. Sivu 25

27 KASVATUSKESKUSTELUT SEKÄ KIUSAAMISEN EHKÄISY Koulussamme noudatetaan hyviä käytöstapoja sekä kunnioitetaan toisia. Uuden opetussuunnitelman mukaisesti varhainen puuttuminen on tärkeää ja teemme sitä yhteistyössä huoltajien kanssa. Koulumme on myös mukana KiVa koulutoiminnassa. Turun Lyseon koulussa kiusaamiseen puututaan varhaisessa vaiheessa. Käytössä on mm. Turun yliopiston kehittämä KiVa-koulu-ohjelma, jonka menetelmiä ja materiaaleja hyödynnetään koulun oppitunneilla ja kiusaamistapausten selvittelyissä. Koulussa kiusaamistapauksia käsitellään tiimeissä. Kiusaamiseen liittyvissä asioissa on syytä ottaa välittömästi yhteyttä luokanopettajaan tai luokanohjaajaan. Oppilas, joka rikkoo koulun sääntöjä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan määrätä kasvatuskeskusteluun tai jälkiistuntoon. Kasvatuskeskustelu merkitään Wilmaan Tuki-välilehdelle ja jälkiistunnosta annetaan aina oppilaalle kirjallinen huoltajatiedote, joka oppilaan tulee palauttaa jälki-istuntotilaisuuteen huoltajan allekirjoituksella varustettuna. Jälki-istunto järjestetään erillisen aikataulun mukaan luokassa 3H. Sivu 26

28 OPPILASKUNTATOIMINTA Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki Lyseon koulun 4 9 luokkien oppilaat. Oppilaskuntaa edustaa oppilasjäsenistä muodostettu hallitus ja se valitaan pääosin lukuvuoden alussa. Hallituksessa on oppilasedustus kaikilta luokka-asteilta. Ala- ja yläluokkien oppilaat kokoontuvat omissa ryhmissään kehittäen heille tärkeitä ja kouluviihtyvyyttä edistäviä asioita. Tämän lisäksi pidetään yhteisiä kokouksia ala- ja yläkoulun oppilaskunnan kanssa. Yhteiset teemapäivät ja projektit ovat tärkeä osa lukuvuoden toimintaa. Alakoulun oppilaskunnan hallitus tekee yhteistyötä Turun Lasten Parlamentin kanssa kehittäen lapsinäkökulmaista päätöksentekokulttuuria Turun kaupungissa. Yläkoulun oppilaskunnan hallitus tekee yhteistyötä Nuorisovaltuuston kanssa. Tukioppilaat Koulumme tukioppilaat toimivat pääasiassa 7. luokkalaisten kummeina. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien tukioppilaat ovat tutustuttamassa uusia oppilaita uusiin tiloihin. Lisäksi tukioppilaat järjestävät lukuvuoden aikana erilaisia teemapäiviä yksin ja yhdessä oppilaskunnan hallituksen kanssa. Sivu 27

29 TURVALLISTA JA VIIHTYISÄÄ KOULUVUOTTA Turun Lyseon koulun henkilökunta Sivu 28

TURUN LYSEON KOULU LUKUVUOSITIEDOTE

TURUN LYSEON KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LUKUVUOSITIEDOTE 2018-2019 LUKUVUOSITIEDOTE Tähän lukuvuositiedotteeseen on koottu oppilaan ja huoltajan kannalta tärkeimpiä kouluun ja koulunkäyntiin liittyviä yleisiä asioita. Lukuvuoden aikana tapahtuvasta

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULU LUKUVUOSITIEDOTE

TURUN LYSEON KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LUKUVUOSITIEDOTE 2019-2020 LUKUVUOSITIEDOTE Tähän lukuvuositiedotteeseen on koottu oppilaan ja huoltajan kannalta tärkeimpiä kouluun ja koulunkäyntiin liittyviä yleisiä asioita. Lukuvuoden aikana tapahtuvasta

Lisätiedot

Lukuvuositiedote TURUN LYSEON KOULU

Lukuvuositiedote TURUN LYSEON KOULU Lukuvuositiedote TURUN LYSEON KOULU 2016 2017 Tähän lukuvuositiedotteeseen on koottu oppilaan ja huoltajan kannalta tärkeimpiä kouluun ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Lukuvuoden aikana tapahtuvasta

Lisätiedot

Lukuvuositiedote TURUN LYSEON KOULU 2015 2016

Lukuvuositiedote TURUN LYSEON KOULU 2015 2016 Lukuvuositiedote TURUN LYSEON KOULU 2015 2016 Tämän oppaan haltija Nimi:. Luokka: Luokanvalvoja tai luokanopettaja:. Tähän oppaaseen on koottu oppilaan ja huoltajan kannalta tärkeimpiä kouluun ja koulunkäyntiin

Lisätiedot

Lukuvuositiedote. Turun Lyseon koulu 2014 2015

Lukuvuositiedote. Turun Lyseon koulu 2014 2015 1 Lukuvuositiedote Turun Lyseon koulu 2014 2015 Tämän oppaan haltija Nimi:. Luokanvalvoja:. Luokka: Tähän oppaaseen on koottu oppilaan ja huoltajan kannalta tärkeimpiä kouluun ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma

Malvaan koulu. Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma 1 Malvaan koulu Lukuvuoden 2011-2012 työsuunnitelma Malvaan nykyinen koulu on rakennettu v. 1956. Alkava lukuvuosi on 55. koulumme historiassa. Malvaan koulu on kaksiopettajainen perusopetuksen alakoulu.

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Lukuvuositiedote

Lukuvuositiedote Lukuvuositiedote 2018-2019 Matin ja Liisan koulu Yhteystiedot Matin ja Liisan koulu Koulukuja 14, 73100 Lapinlahti www.matinjaliisankoulu.fi Rehtori Juhani Sammallahti 040-4883251 Apulaisrehtori Sari Jokelainen

Lisätiedot

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2019-20 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1430 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Lukuvuositiedote

Lukuvuositiedote Lukuvuositiedote 2019-2020 Matin ja Liisan koulu Yhteystiedot Matin ja Liisan koulu Koulukuja 14, 73100 Lapinlahti www.matinjaliisankoulu.fi Rehtori Juhani Sammallahti 040-4883251 Apulaisrehtori Sari Jokelainen

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Tulevien seiskojen opas

Tulevien seiskojen opas Tulevien seiskojen opas 2017 2018 7. luokkalaisten ensimmäinen koulupäivä torstaina 10.8.2017 alkaa klo 9.00 koulun juhlasalissa. Aineenopettaja: Yläkoulussa opetuksesta vastaavat aineenopettajat. Oppilaiden

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola

koululääkäri Susanna Nyberg-Simola Lukuvuositiedote 2014-2015 HENKILÖKUNTA opettajat: 1a 1b 2.lk 3a 3b 4.lk 4.-5.lk 5.lk 6.lk pienluokka laaja-alainen eo: rehtori Päivi Lipsanen Jenni Nieminen Jaana Kukkonen Anu Terho Noora Vesterinen Laura

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Lukuvuositiedote

Lukuvuositiedote Lukuvuositiedote 2015 2016 Matin ja Liisan koulu Yhteystiedot Matin ja Liisan koulu Koulukuja 14, 73100 Lapinlahti www.matinjaliisankoulu.fi Rehtori Juhani Sammallahti 040 4883251 Apulaisrehtori Sari Jokelainen

Lisätiedot

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet

Kysely kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä/kaikki alueet (avokysymysten vastaukset erikseen) N= 138 Taustakysymykset Opetusalue 12 ( 9% ) Alue 1 (Jokikylän, Kuivaniemi ja Olhava) 29 ( 21% ) Alue 2 (Alaranta, Ojakylä ja Pohjois-Ii) 62 ( 45% ) Alue 3 (Asema, Hamina

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori 22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2018-19 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1360 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

KOSKEN SEUDUN YLÄASTE TYÖSUUNNITELMA

KOSKEN SEUDUN YLÄASTE TYÖSUUNNITELMA KOSKEN SEUDUN YLÄASTE TYÖSUUNNITELMA 2017-2018 Käsittely Koulun työyhteisö Kasvatuksen ja opetustoiminnan yleiset periaatteet ja tavoitteet. Lukuvuoden painopistealueet. Opetuksen jaksottaminen Noudatettavat

Lisätiedot

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI

HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI HINNERJOEN KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Päivitetty 3.10.2016 KOULUN HENKILÖKUNTA 1-2lk:n luokanopettaja, rehtori Johanna Rinteelä 044-4224601 3-4lk:n luokanopettaja Johanna Lassila (31.12.2016 saakka) ja Kati

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut Kangasniemen kunta Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut 1 Oppilashuoltosuunnitelmat Koulun oppilashuoltotoimintaa suunnittelee ja johtaa oppilashuoltoryhmä (OHR). OHR kokoontuu säännöllisesti.

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 1 SEMINAARIPÄIVÄ 13.9.2017 8.30-15.30 REHTORIT KEMPELEEN KOULU TYÖRYHMÄ, ARVIOINNIN TYÖRYHMÄ TUTOR-OPETTAJAT TIETOHALLINNON EDUSTAJAT VIHIKARI

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset:

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset: Lukuvuonna 2017-2018 tehdyt OPS-muutokset: Tekstistä muutettu seuraavat termit koko opsiin: - Vihreä Lippu-raati Ympäristöneuvosto - Oppilaskunnan hallitus Oppilasparlamentti - Taito- ja taideaineet Taide-

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA OPISKELUPAIKKATIEDOT Pohjankartanon koulu Suvantokatu 1 90140 OULU Puhelinnumerot Opettajainhuone 08 5571476 Kanslia 08

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu Huoltajakysely07 Jynkänlahden koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan k oulu Haapaniem en k oulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissak uusen j

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot