Lapuan Vanha Paukku uudeksi rakennettu ja puhuttu

Transkriptio

1 Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia 2006/24 Lapuan Vanha Paukku uudeksi rakennettu ja puhuttu Kulttuuriympäristön diskursiivinen muodostuminen tapaustutkimuksessa Helena Teräväinen

2

3

4 Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia 2006/24 Lapuan Vanha Paukku uudeksi rakennettu ja puhuttu Kulttuuriympäristön diskursiivinen muodostuminen tapaustutkimuksessa Helena Teräväinen Tekniikan tohtorin tutkinnon suorittamiseksi laadittu väitöskirja, joka arkkitehtiosaston luvalla esitetään julkisesti tarkastettavaksi Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen luentosalissa E lauantaina syyskuun 16. päivänä 2006, klo 12. Teknillinen korkeakoulu Arkkitehtiosasto Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu Espoo 2006

5 Julkaisumyynti: Teknillinen korkeakoulu Arkkitehtiosaston kirjasto PL TKK Puh. (09) Helena Teräväinen 2006 Kannen värikuva Jussi Tiainen / kuvankäsittely ja kannen ulkoasu Helena Teräväinen Taitto: Helena Teräväinen ISBN ISSN URN: ISBN URL: Oy Fram Ab Vaasa 2006

6 muutenkin: nykyarkkitehtuurin professorina ollut Reima Pietilää sai mei- Sillä vaikka yhteinen maailma on kaikkien yhteinen kokoontumispaikka, läsnäolijoilla on siellä eri paikat eikä yhdenkään ihmisen sijainti voi koskaan olla sama kuin toisen, samalla tavoin kuin kaksi esinettäkään ei voi olla yhtaikaa samassa paikassa. Muiden nähtävissä ja kuultavissa oleminen on tärkeää siksi, että kaikki näkevät ja kuulevat asiat kukin eri asemasta. Tämä on julkisen elämän merkitys Ainoastaan silloin, kun useat katsojat voivat nähdä asiat monesta näkökulmasta ilman niiden identiteetin muuttumista, toisin sanoen kun niiden ympärille kokoontuneet tietävät näkevänsä saman asian täydessä erilaisuudessaan, voi maailman todellisuus näyttäytyä aidosti ja luontevasti. (Arendt 2002, 63)

7

8 Esipuhe Tämä tutkimus on syntynyt halusta ymmärtää, miksi ja miten jotain tapahtui. Tutkimuksen kohteena on Lapuan Vanhan Paukun muuttuminen (useassa) projektissa entisestä, suljetusta teollisuusalueesta toimivaksi ja avoimeksi kaupungin kulttuurikeskukseksi ja siinä samalla merkityksenmuutoksesta eli kulttuuriympäristöksi muuttumisesta. Tämä tutkimus on myös syntynyt halusta kirjoittaa ja kertoa näkyviin Vanhan Paukun muutos ja samalla kuvata niitä vallinneita ajatussuuntia ja strategioita, joita kunnallisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa käytettiin. Kokonaistaloudellisuudeksi kuvatun näkemyksen alta tai rahan vallan takaa on yhä vaikeampi saada näkyviin sellaisia näkökohtia, joissa esillä olisivat esteettiset, kulttuuriset (kulttuurihistorialliset ehkä), sosiaaliset tai muut ns. pehmeät lähestymistavat. Lainsäädäntö kyllä korostaa monipuolista vaikutusten arviointia, mutta eri kunnissa politiikan ja demokratian ilmapiiri vaihtelee niin, että arviointien toteuttamisessa on usein toivomisen varaa. Kulttuuriympäristö (tai kuten aiemmin enemmän käytetty rakennussuojelu ) on ollut mukana kaupunkisuunnittelijan ammatillisessa identitee-tissäni arkkitehdin perusopinnoistani asti, jotka sijoittuvat 1970-luvulle ja Oulun yliopistoon. Tuolloin ympäristöä säilyttävä ote ei ollut muodikasta, mutta olen kiitollinen professori Esko Järventaukselle, joka rakennustaiteenhistorian opetuksessaan yhdessä assistenttiensa kanssa sai minut näkemään olemassa olevan ympäristön arvot. Modernismin ylivaltaa vastaan kapinoitiin Oulussa muutenkin: nykyarkkitehtuurin professorina ollut Reima Pietilää sai meidät oulunkoululaiset etsimään regionalistisesti juuria. Näin ei varmaankaan ollut sattumaa, että työurakseni muodostui pienen, vanhan kaupungin kaavoittajan ja kaupunginarkkitehdin virassa toimiminen ( ); olihan sekin 1980-luvulla ikään kuin valtavirtaa vastaan asettumista sankariarkkitehtuurin sijaan. Olen kiitollinen Lapuan kaupungille, joka nimenomaan vuosina tarjosi minulle työtehtäväksi 1

9 vanhan patruunatehtaan eli Vanhan Paukun alueen. Näin sain itselleni myös tutkittavan tapauksen, kun elämänikäinen oppimisen halu taas kerran veti minut yhdyskuntasuunnittelun jatko-opintojen pariin. Vuosina työskentelin osa-aikaisesti sekä Etelä-Pohjanmaan liitossa että Länsi- Suomen ympäristökeskuksessa, ja haluan kiittää näitä työympäristöjä kannustavasta suhtautumisesta tutkimukseeni. Vuonna 2001 sain Suomen kulttuurirahastolta apurahan, joka toimi erinomaisena kannustimena tutkijan taipaleellani. Samoin kiitän Etelä-Pohjanmaan liittoa maakunnan kehittämisrahastosta vuonna 2003 saamastani apurahasta. Liikkeelle paneva voima tämän tutkimuksen aloittamiseen löytyi vuonna 2000 Yhdyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuksen pitkältä kurssilta. Kiitän alkuohjauksesta ja myöhemmin saamastani tuesta professori Hilkka Lehtosta, professori Christer Bengsiä ja tutkija Mervi Ilmosta. Tutkimukseni sai varttumisympäristökseen professori Kimmo Lapintien Tohtoritallin, joka on kokoontunut kuukausittain syksystä 2001 lähtien Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun laitoksella. Erityisen lämpimät kiitokset annan kannustavalle ohjaajalleni professori Lapintielle. Tallitovereitani kiitän keskusteluista, reflektoinnista ja hyvästä seurasta ja kääntäjä FM Ilona Nykyriä suomen kielen tarkistuksesta. Väitös on kokonaisuudessaan pitkä prosessi: kiitän työni esitarkastajia professori Pauli Tapani Karjalaista ja dosentti Raine Mäntysaloa Oulun yliopistosta syvällisestä paneutumisesta asiaan ja saamistani hyvistä neuvoista. Suurimmat kiitokset omistan perheelleni, joka on jaksanut kannustaa minua: äitini ja isäni istuttivat aikoinaan ainoaan tyttäreensä tiedonhalun, ja Sanna-Maria, Jenni ja Raimo ovat saaneet kantaa sen seuraukset. Omalta osaltaan ovat myös Peijooni ja Harmi tarjonneet tukeaan ja lämpöään. Lapualla Helena Teräväinen Väitöstilaisuuden jälkeen kiitän tässä vielä arvoisaa vastaväittäjääni professori Helka-Liisa Hentilää sekä arvoisaa valvojaa, professori Kimmo Lapintietä tilaisuuden onnistumisesta. 2

10 Tiivistelmä Tutkimuskohde on Lapuan Vanhan Paukun projekti (1993-). Lapuan kaupunki osti vuonna 1993 entisen Valtion patruunatehtaan alueen, joka sijaitsee keskellä kaupunkia. Sitä seuranneen vuosikymmenen aikana vanhat teollisuusrakennukset kävivät läpi ison muutoksen, ja ne korjattiin uuteen käyttöön. Patruunatehtaan alue muuttui Kulttuurikeskus Vanhaksi Paukuksi konkreettisella rakentamistyöllä, mutta muutoksia tapahtui myös diskursiivisesti ihmisten puheissa ja merkityksiä antamalla. Tapaus tarjosi mielenkiintoisen ja ainutkertaisen aiheen, josta kirjoittajalla oli itsellään mukana olleen toimijan tieto. Vanhan Paukun historiaan liittyy monia merkittäviä tapauksia ja siinä on mukana huomattava kappale itsenäisen Suomen historiaa, niin poliittisesti kuin rakennustaiteenkin osalta. Pyrkimyksenä on ollut tuottaa mahdollisimman intensiivistä ja yksityiskohtaista tietoa tapauksesta, joka on kuvattu eri toimijoiden kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena ei ole ollut aikaansaada mitään yleispätevää mallia, mutta tutkimuksen toivotaan osaltaan syventävän tietoa kulttuuriympäristön käsitteestä ja lisäävän sitä koskevaa ymmärrystä eri tahoilla. Tutkimuskysymykset keskittyvät siihen, miten kulttuuriympäristö diskursiivisesti muodostui Vanhan Paukun tapauksessa, ja kuinka merkitykset muuttuivat ja taistelivat siinä. Tapaustutkimus valaisee omalta osaltaan kulttuuriympäristön asemaa kunnallisessa suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa. Tutkimusmetodina on ollut diskurssianalyysi, jota varten muita toimijoita on haastateltu (kahdeksan henkilöä, kymmenen tuntia nauhoitusta). Käytettävissä ovat olleet myös suunnittelu- ja päätösasiakirjat, raportit ja lehtiartikkelit (joiden kautta tutkija refklektoi omaa toimintaansa) sekä runsas valokuvamateriaali (kuvia tehtaan rakentamisen ajoista 1910-luvulta aina nykyhetkeen asti). Tapaus Vanhan Paukun ensimmäisen vaiheen päätöksentekoa perusteltiin voimakkaalla kulttuurin ja yrityselämän vastakkainasettelulla (Yritysmalli ja Kulttuurimalli). Ennen varsinaisia teemahaastatteluja on sen vuoksi tehty laajempi lomakekysely (toimijaroolien mukaan ryhmät: poliitikot, virkamiehet, yrityselämä ja kulttuuri), jotta diskursseille on kyetty varmistamaan monipuoliset esiintulomahdollisuudet. Tutkimuksen teoreettisessa kehyksessä kulttuuri on virtojen verkko, jonka sisällä merkitykset ja diskurssit syntyvät, liikkuvat ja hetkittäin kiinnittyvät paikalleen. Tässä näkyy yhdyskuntasuunnittelun tutkimuksen ns. kulttuurinen käänne siirtymisenä kohti foucault laista diskurssi- ja valta-analyysiä. Diskursseissa nousevat esiin ja niihin kiinnittyvät paikkakokemukset, historian merkitys ja muisti sekä muiden toimijoiden kokemukset tapauksesta ja kunnan suunnittelun muutos, strategiat ja prosessin merkitys suunnittelussa. Vanhasta Paukusta muodostui kulttuuriympäristö käsitteellisessä mielessä pikku hiljaa ihmisten puheissa ns. diskursiivisesti, kun paikan historiaan, muistiin ja kokemiseen liittyvät puheet yhdistyivät prosessin kokemukseen. Vanhan Paukun suunnitteluprosessi tarjosi myös foorumin (paikan), jossa voitiin käsitellä avoimesti muitakin asioita kuin tehdasalueen uutta käyttöä. Prosessidiskurssia kuvaa lause: Missä niitä malleja opittiin?, ja se viittaa valtasuhteen muutokseen: jos aiemmin kentällä toimijoina oli ollut pääasiassa luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, niin nyt prosessissa ovat mukana myös aktiiviset kulttuuri- ja kansalaisjärjestöt. Paikkadiskurssi on nimetty lauseella: Kun meillä nyt on tällainen paikka, ja siihen sisältyy ajatus menneisyydestä ja muistista, mutta myös nykyisestä identiteetistä ja ihmisten käyttämästä kulttuurikeskuksesta. Tietovallan kotipesien muuttuessa, ja koska kulttuuriympäristö tarjoutui kunnan johdon kannalta väärältä suunnalta (kansalaisten ja valtion hallinnon suunnalta), näyttää siltä, ettei todellista yhteisymmärrystä kulttuuriympäristöstä eikä ainakaan Vanhan Paukun merkityksestä kulttuuriympäristönä vielä syntynyt tapaustutkimuksen aikana. 3

11 Tapaustutkimuksessa on ollut mukana ja syntyneisiin diskursseihin vaikutti niin sanottu virallinen diskurssi kulttuuriympäristön käsitteestä, jota käytetään ympäristöhallinnossa ja siis myös kuntien kaavoituksessa. Tutkimuksen toivotaan osaltaan lisäävän ymmärrystä, joka liittyy kulttuuriympäristön käsitteeseen ja sen muodostumiseen diskursiivisesti ja paikallisesti, ja että paikan ja prosessin kokemuksen merkitys tulisi huomatuksi. Tutkimuksen merkitys kaupunkisuunnittelulle ja -politiikalle on narratiivin ja esimerkin voima, mutta varmasti myös siinä, että edelleen huomataan paikkojen suuri merkitys ja niihin liittyvien, ihmisten yhteisesti muistamien, tapahtumien eli kollektiivisen muistin merkitys. Asiasanat (avainsanat) ja luokat diskurssi, diskurssianalyysi, Foucault, hermeneutiikka, identiteetti, imago, kollektiivinen muisti, kulttuuri, kulttuuriympäristö, merkitys, merkityksellistäminen, muisti, paikka, prosessi, tapaustutkimus, valta, valta-analytiikka 4

12 Abstract TTTThe research subject is the case of Old Paukku (Paukku=Explosive Charge; 1993 ) in the town of Lapua, Finland. In 1992 Lapua acquired the area of the former State Cartridge Factory, which was located in the middle of the town. During the next decade the old industrial buildings went through great changes, and they were renovated for new uses. The area of the cartridge factory was transformed constructionally into the Cultural Centre Old Paukku, but changes were also perceived discursively in human speech and new attributed meanings. The case offered an interesting and unique theme, and the author herself carried some coplayers knowledge; she had been involved in the project at the time she held office as the City Architect and Planner. The history of Old Paukku is connected with many remarkable events and it plays a significant part in the history of independent Finland, political as well as architectural. The aim has been to produce intensive and detailed knowledge of the research case, which has been described from different standpoints. The research was not meant to produce any generally valid model, but the research hopefully deeps the conceptual knowledge of the cultural heritage and increases the understanding to it in different directions. The research questions concentrate on how the cultural heritage (in built environment) appeared in discussions concerning the case of Old Paukku, and how the meanings appeared, changed and struggled during the process. The case study sheds light on the position of the cultural heritage in municipal planning and decision-making processes. The research method used has been discursive analysis, and other actors have been interviewed. Also the planning and decisionmaking documents, reports and newspaper articles (through which the researcher is reflecting her own actions) and a lot of photographical material (pictures from the time the factory was built in 1910 s until today) have acted as source material for the research. The Old Paukku project s first decision-making phase was characterized by strong conflicts between private enterprise and cultural factions (Enterprise Model versus Culture Model). Before the actual theme interviews, a larger survey was conducted, in order to make sure that the discourses had many possibilities to come to light. In the theoretical research framework culture is the network of currents in which meanings and discourses are arising, moving and periodically establishing their own position. Here appears the cultural turn of planning research, it is changing over to a Foucauldian-style discourse and power analytics. The level of discourses is rapidly developing in terms of place experience, historical meaning and the place of memory. Equally important have become the narratives of other actors in the process, the change in municipal planning, strategies and the meaning of the process in planning. Old Paukku has become conceptually a cultural environment little by little through human speech when discussions centering around the history of the place, the collective memory and the new experiences gained combined together in the experienced process. The planning process of Old Paukku also created an open the forum (a place), where, in addition to the re-use of the old factory, other issues could also be dealt with. The process discourse is described with the sentence: Where did they learn those models? and it refers to changing power relationships: When before the actors in the field were mainly politicians and municipal officials, now within the process are also active cultural and citizen organizations. The place discourse is named with the sentence: Now we have this kind of place., and it contains not only the idea of the past and memories, but also issues relating to current identity and the cultural centre usage by people. When the base-camp of knowledge-power was chan- 5

13 ged, and because the cultural heritage developed from an improper direction (i.e. eminating from the citizens themselves and from central government agencies), it seems that neither a real mutual understanding of cultural heritage nor the significance of Old Paukku as cultural heritage has yet come into existence during the case study. There has been considerable impact both within the case study and the discourses arising out of it, from the so-called official ongoing discussion of the concept cultural heritage within the built environment, which is used in environmental administration and also in municipal planning. This research work aims hopefully to increase understanding by joining the concept cultural heritage and its formulation discursively and locally, leading to a situation in which the experience of place and process would gain in significance. For town planning and town politics the significance of this research means not only the power of narrative and example, but surely also the value of places and the events joined which people remember together, in other words, the collective memory. Keywords discourse, discourse analysis, case study research, collective memory, culture, cultural heritage, Foucault, hermeneutics, identity, image, meaning, meaning-giving, memory, place, power, power analytics, process 6

14 Sisällysluettelo Esipuhe... 1 Tiivistelmä... 3 Abstract... 5 Sisällysluettelo Johdanto Vanhaa Paukkua käsittelevän tapaustutkimuksen lähtökohdat Kulttuurikäsitteistä Kulttuuripolitiikan diskursseja Suomessa Kulttuuriympäristö hallinnon diskursseissa Suljetusta alueesta avoimeksi kulttuurin keskukseksi Paukun alueen rakentamisen historiaa Miljöön tutkiminen Esisuunnittelu ja päätös käytöstä Vanhan Paukun suunnittelu ja rakentaminen Merkityksen ja identiteetin jäljillä Tutkimuksen tekeminen Tutkijan positio ja hermeneuttista ymmärtämistä Tutkimuskohteen valinta Tapaustutkimuksesta yleensä Tutkimuskysymykset Tutkimuksen vaiheet Lomakekysely Teemahaastattelut Diskurssien analyysiä Kulttuurinen ja diskursiivinen käänne Kulttuurin jatkuva muodonmuutos Merkitykset diskurssissa Habermasin diskurssietiikka Foucault n diskurssi- ja valta-analytiikka Keskustelua Merkityksen ja muistin paikat Paikan imago Suunnittelijan ja maantieteilijän paikka Kokemus Kenen identiteetti? Muistin variaatiot

15 6. Reflektointia toimijoiden kokemuksiin Muistikuvat suunnittelun alkuvaiheista Muuttuiko menneisyys puheissa? Rakennettu kulttuuriympäristö ja imago Erilaisten diskurssien esiin-tulomahdollisuudet Reflektio tutkijan omaan puhuntaan Haastatteluilla kohti ymmärtävää tulkintaa prosessidiskurssit Toimijoiden puhe diskurssien esiintulopaikkana Kulttuurisuus prosessidiskurssissa Prosessinäkemys ja toimintaympäristön muutoksia Siirtyminen strategisen suunnittelun aikaan Lapualla Prosessi, foorumi ja oppiminen hallinnossa Imagon rakentamista vai identiteetin muutos? Prosessi- ja paikkadiskurssien yhteisiä piirteitä Paikan vahvuus imagoa tukemassa Identiteetti ja kansanluonne Paikan kokemus Vanha Paukku muistin paikkana Vanhan Paukun identiteetin muutos Merkityksellistetty kulttuuriympäristö Diskurssit prosessissa Tieto-vallan kotipesät muuttuvat Kulttuuriympäristö vallan symbolina Kulttuuriympäristön muo-dostuminen tapaustutkimuksen valossa Kuvaluettelo Kaavioluettelo Kirjallisuusluettelo

16 Kuva 1. Lapuan kulttuurikeskus Vanha Paukku ilmakuvassa vuonna Johdanto Planning is the organisation of hope an imagination of future, what they wait! (Forester ) 1.1 Vanhaa Paukkua käsittelevän tapaustutkimuksen lähtökohdat Vuosituhannen vaihteen lähestyessä olin työssäni kaupunginarkkitehtina mukana mielenkiintoisessa kulttuurisessa muutosprosessissa, jossa vanha teollisuusalue rakennettiin kulttuurikeskukseksi ja samalla sen arvottomana pidetyt rakennukset muuttuivat osaksi valtakunnallista kulttuuriympäristöä. Lapuan kaupunki osti vuonna 1992 entisen Valtion patruunatehtaan alueen, joka sijaitsi keskellä kaupunkia. Seuraavan vuosikymmenen aikana vanhat teollisuusrakennukset kävivät läpi ison muutoksen, ja ne korjattiin uuteen käyttöön. Lapuan Patruunatehtaan alue muuttui Kulttuurikeskus Vanhaksi Paukuksi konkreettisella rakentamistyöllä, mutta muutoksia tapahtui myös diskursiivisesti ihmisten puheissa ja merkityksiä antamalla. Kyseessä oli valtava muutos, jonka esille saamiseksi kannatti tehdä tutkimusta, kuvata ja kirjoittaa siitä. Oma päätökseni alkaa tutkijaksi teki tästä tapauksesta myös eräänlaisen toimintatutkimuksen, jossa tutkija on itse ollut mukana tapauksessa toimijana (suunnitteleva arkkitehti, kaavoittaja, projektinvetäjä). Vaikka tutkimuspäätöstä ei vielä suunnitteluvaiheessa konk- 9

17 reettisesti ollut olemassa, tulivat suunnittelun vaiheet kuitenkin tarkasti dokumentoiduksi kunnassa päätöksenteon yhteydessä. Tehdasalueen suunnittelu piti aloittaa nykytilan dokumentoinnilla: kaikki alueen rakennukset oli mitattava, kuvattava ja piirrettävä nykyhetken mukaisesti, eikä yleensä lähtökohtana käytettäviä alkuperäisiä piirustuksia ollut olemassakaan. Menneen ajan dokumenttien puute synnytti vahvan halun kuvata sekä kirjoittamalla että valokuvaamalla suunnittelun ja rakentamisen aikaiset tapahtumat. Tällaista laadullista tapaustutkimusta voi käyttää narratiivisesti ja visuaalisesti havainnollistamiseen, mutta siinä on aineksia myös reflektoivaan syventämiseen ja analyyttiseen yleistämiseen. Koska tapaus kuitenkin on tutkittu jälkeenpäin, ei ole tarkoituksenmukaista yrittää käyttää sitä toimintatutkimuksena varsinaiseen empiirisen testaamiseen. Oma oletukseni tapauksesta oli alun alkaen seuraava: Vanha teollisuusalue muutetaan rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (rakennusperinnöksi) ja kulttuuriympäristö otetaan sitten markkinoinnilla imagokäyttöön. Siinä näkyy oma intentioni kertoa, että rakennusperintö tai kulttuuriympäristö, kuten sitä tässä tutkimuksessa nimitän, on arvokasta ja se voi antaa myös taloudellista hyötyä kunnalle. Halusin tällä tapaustutkimuksella saattaa toimijan tietoni ja oman suunnittelijan kokemukseni myös muiden käyttöön. Yhden osan tutkimuksesta muodostaa tapauksen kuvaus. Suunnittelijana olen tottunut aina hakemaan vaihtoehtoja, ja nytkin halusin selvittää, millaisia muita kokemuksia ja näkemyksiä oli ollut tapauksen ympärillä. Pyrin reflektoimaan omaa kertomustani muiden mukana olleiden toimijoiden haastatteluihin. Varsinaisesti merkityksen muutos, merkityksellistäminen, on tarkoitus nostaa esille diskurssianalyysin avulla ja näin osoittaa, että muutos on tapahtunut eikä kyseessä ole vain suunnittelijan oma kokemus. Tutkimukseni teoreettisessa osuudessa teen selkoa diskurssin käsitteestä ja sen muutoksesta paradigman muuttuessa. Vuorovaikutuksen ihanteet päätyivät vuosituhannen vaihteessa Suomen maankäyttö- ja rakennuslakiin, ja yhdyskuntasuunnittelun argumentatiivinen käänne saavutti yhden lakipisteen. Tämän käänteen jälkeen, jota toiset pitävät jopa kommunikatiivisena paradigman muutoksena, käynnistyi seuraava eli kulttuurinen käänne. Työssäni kaupunkisuunnittelijana ja kaavoittajana pyrin koko 1990-luvun toteuttamaan kommunikatiivisen suunnittelun ihannetta; tämän ihanteen perusta lepää Habermasin diskurssietiikassa ja kommunikatiivisessa aktissa. Nyt 2000-luvulla, kun olen ollut tapauksen tutkijana enkä enää muuten sen toimijana, on eletty kulttuurisen käänteen aikaa. Olen hakenut selityksiä kulttuurifilosofiasta ja päätynyt prosessuaaliseen kulttuurikäsitykseen sekä postmodernisteihin ja ismejä vapaasti käyttävään relativistiseen Foucault hon. Foucault n diskurssi- ja valta-analytiikka on antanut parempia välineitä tutkimustapaukseni analysointiin kuin Habermas ja hänen ihanteellinen puheaktinsa. Arkkitehtuurinkin alalla käytetään nykyään lähtökohdiltaan erilaisia tutkimustapoja. Joissakin lähdetään liikkeelle lähitieteiden teorioista, toisissa tarkoituksena on arkkitehtuurin oman teoriaperustan kehittäminen. Koska olen jo yli kahden vuosikymmenen ajan toiminut arkkitehdin ammatissa, on luontevinta valita käytännöstä lähtevä tutkimus. Ammatillista toimintaa koskevassa tutkimuksessa voi olla kyse tiedosta tietämisestä tai suunnittelukäytännöistä ja niiden tutkimisesta. Siihen voi liittyä ns. hiljainen tieto ja reflektointi, ja usein siinä on toimintatutkimuksellinen ote. Tutkimuskohteekseni valitsin suun- 10

18 nitteluprojektin, jossa oli mahdollista kertoa kehitystarina ja jotain uutta. Se, että valitsin tutkimukseni aiheeksi Vanhan Paukun tapauksen, joka monen vuoden ajan muodosti merkittävän osan virkatyöstäni, johtuu toisaalta rakkaudestani kohteeseen ja koko kaupunkiini, mutta myös siitä, että tästä tapauksesta minulla on toimijan tietoa. Tunnen suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin, ja minulla on siitä omakohtainen kokemus ja siis mahdollisesti sellaista tietoa, joka ei edes voisi paljastua ulkopuoliselle tutkijalle. Halusin myös kertoa tarinan, jossa kulttuuri ja rakennusperintö olivat alusta alkaen keskeisessä osassa, eivätkä vain statistin roolissa: melkein kokonaisen vuosikymmenen ajan kestänyt vanhan tehdasalueen muuttaminen julkiseksi tilaksi näyttäytyi haastavana tutkimuskohteena. Tämän tutkimuksen kohteena on ollut siis jo lähes kokonaan toteutunut Lapuan Vanhan Paukun projekti, johon osallistuin sekä arkkitehtina että kaavoittajana. Nyt (2006) on kulunut yli vuosikymmenen siitä, kun vanhan patruunatehtaan alue Lapuan kaupungin sydämessä siirtyi kaupungin omistukseen. Viime vuosituhannen loppu oli hektistä suunnittelun ja toteuttamisen vaihetta, ja rakentaminen jatkuu edelleen. Tutkimuksessani olen palannut suunnittelun alkuun ja lähtökohtiin ja etsinyt reflektoiden tapauksen ympärille kehittyneitä diskursseja ja merkityksenantoja. Kulttuuriympäristön (tai rakennussuojelun) arvomaailman mukaan ottaminen kaupunkisuunnitteluun on liittynyt ammatillisen identiteettini kehittymiseen opiskelun alusta asti. Perusopintojeni aika yliopistossa oli 1970-luvulla, jolloin olemassa olevaa ympäristöä säilyttävästi lähestyvä suunnitteluote ei ollut muodissa, mutta rakennussuojelu sai kuitenkin rakennustaiteen historian kautta (yhtenä taidehistorian osa-alueena) merkittävän sijan ajatusmaailmassani. Ilmassa oli tuolloin muiden vallankumouksellisten asioiden lisäksi kapinaa modernismin ylivaltaa vastaan, ja Oulun koulu alkoi etsiä regionalistisesti juuria professori Reima Pietilän innoittamana. Ei varmaankaan ollut sattumaa, että työurakseni muodostui kaavoittajan ja kaupunginarkkitehdin virka, enkä päätynyt suuria uudissuunnitelmia esittäväksi sankariarkkitehdiksi. Tähän liittyi eräänlainen valtavirtaa vastaan asettuminen ja toisinajattelun mahdollisuus. Suomalainen moderni arkkitehtuuri ihannoi funktionalismia ja uudistamista niin voimakkaasti, että rakennussuojeluun saatettiin liittää ajatus pysähtyneisyydestä ja taantumuksesta. Kunnallisessa päätöksenteossa on nykyisin tärkein argumentti eräänlainen teknis-taloudellinen näkemys, jota nimitetään kokonaistaloudellisuudeksi. Tämän taloudellisuuden kaapuun puetun diskurssin eli rahan vallan alta on hankalaa tuoda esille muita näkökohtia, jotka painottaisivat esimerkiksi esteettistä tai sosiaalista lähestymistapaa. Lainsäädännössä kyllä korostetaan monipuolista vaikutusten arviointia, mutta kuntien itsenäinen asema jättää arviointien toteuttamiselle usein toivomisen varaa, kun politiikan ja demokratian ilmapiiri vaihtelee eri kunnissa. Oman kokemukseni ja esiymmärrykseni mukaan muiden kuin taloudellisten vaikutusten esiintuominen saatetaan päätöksentekoympäristössä leimata tottelemattomuudeksi ja yhteistä konsensusta häiritseväksi. Kun perusteleminen pitää joka kerta aloittaa alusta, käy niin, ettei koskaan ehdi ajoissa maaliin eli yksittäisissä suunnittelutapauksissa ei pysty osoittamaan riittävästi teknis-taloudellisista diskursseista poikkeavien näkemysten käyttökelpoisuutta. Tässä on yksi peruste lisää tehdä valintani mukaista tapaustutkimusta. Vanhan Paukun tapauksessa erilaiset näkemyk- 11

19 set ja diskurssit saivat mahdollisuuden tulla esille, ja niiden muutoksen kuvaus ja analyysi voi auttaa erilaisten näkemysten ja vaikutusten esilletuontia yleensä suunnittelussa tai muissa kohdeprojekteissa. Alkuperäinen oletustarinani Vanhasta Paukusta oli, että hylätty teollisuusalue muuttui kunnan toimilla toiseen käyttöön kulttuurikeskukseksi ja -ympäristöksi ja sitten luotu kokonaisuus piti kunnan markkinoinnissa ottaa imagokäyttöön. Mutta oliko vanhan patruunatehtaan alue jo aiemminkin olemassa kulttuuriympäristönä, vaikka siitä ei tiedetty eikä sitä ollut kukaan tutkinut? Hallinnollisesti (valtion taholta) Vanha Paukku määriteltiin vähitellen samaan aikaan tapaustutkimuksen edetessä kulttuuriympäristöksi. Tapahtuiko merkityksellistäminen pelkästään virallisten diskurssien paikallistumisen seurauksena, vai liittyikö vanhaan teollisuusalueeseen muitakin tunnettuja tai tuntemattomampia merkityksiä, jotka hakivat itselleen esiinnousun mahdollisuuksia diskursseissa? Tapaustutkimuksen lähtökohtana on tapaus, joka itsessään on niin mielenkiintoinen, jopa ainutkertainen, että se kannattaa dokumentoida ja tutkia. Juuri tällaisena olen nähnyt Vanhan Paukun tapauksen. Pyrkimyksenä on tuottaa intensiivistä ja yksityiskohtaista tietoa tutkittavasta tapauksesta, mutta myös ilmiöiden monimuotoisuudelle on tarkoitus antaa tilaa. Tutkija yrittää nähdä kohteen kokonaisuutena holistisesti eikä vain ota siitä esille joitain tiettyjä piirteitä tai muuttujia. Vaikka tarkoituksena ei ole muodostaa mitään yleispätevää mallia, syvällinen ymmärtäminen ja vuorovaikutus tutkimuksessa voivat johtaa analyyttiseen yleistämiseen. Parhaimmillaan tapaustutkimus voi tuottaa uusia käsitteellistämisen tapoja, jotka voivat toimia analyyttisinä ajattelun välineinä myös muissa vastaavanlaisissa konteksteissa. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: (1) Miten kulttuuriympäristö diskursiivisesti muodostui Vanhan Paukun tapauksessa? (2) Miten olemassa olevat ja uudet merkitykset ilmenivät, muuttuivat ja taistelivat prosessin aikana? (3) Miten kulttuuriympäristö nousee esiin kunnallisessa suunnittelu- ja päätöksentekoprosessissa tapaustutkimuksen esimerkin perusteella? Tutkimukseni on lähtenyt liikkeelle halusta ymmärtää jotain, joka on jo tapahtunut, ja löytää siihen selityksiä ja tukea yhdyskuntasuunnittelun lisäksi yhteiskuntatieteistä, kulttuurifilosofiasta, humanistisesta maantieteestä sekä kulttuurintutkimuksesta. Johdanto-osassa kerron kulttuurin erilaisista määritelmistä ja esitän niin sanotun virallisen diskurssin kulttuuriympäristön käsitteestä. Sitä käytetään ympäristöhallinnossa ja näin ollen myös kuntien kaavoituksessa, ja se on kuulunut omaan työhöni; se on ollut muovaamassa omaa asennettani ja osuuttani syntyneisiin diskursseihin. Toivon, että tutkimus osaltaan lisää sitä koskevaa ymmärrystä eri tahoilla. 1.2 Kulttuurikäsitteistä Toimintaympäristöni on ollut kunta, ja siellä kulttuuri on yleensä tarkoittanut sivistyspuolen toimintaa. Se ei ole liittynyt oman alueeni eli teknisen sektorin vastuualueeseen muulloin kuin toimitiloja suunniteltaessa ja rakennettaessa. Työssäni Vanhan Paukun suunnittelijana toiminkin lähinnä tuottajana paikalle, jonka tilaajana oli kulttuuritoimi. Kulttuuri liitetään kunnassa niin vahvasti sivistystoimeen, että maankäytön 12

20 suunnittelun puolelle ei osata tai haluta antaa sille kuuluvaa vastuuta edes rakennetun kulttuuriympäristön tai kulttuurimaiseman asioista. Sanaa kulttuuri käytetään usein rinnakkaisterminä sellaisille laajoille käsitteille kuin sivistys tai edistys, perinne tai sivilisaatio. Laajasti käsitettynä kulttuuri voi tarkoittaa kulttuuriperintöä tai erilaisia tutkimuksenaloja kuten kulttuuriantropologiaa, -politiikkaa tai -sosiologiaa. Suppeampana käsitteenä kulttuurilla voidaan tarkoittaa myös jotain ns. osa- tai alakulttuuria, kuten elokuva- tai lastenkulttuuria, kaupunki-, maaseutu-, mies- tai naiskulttuuria. Puhutaan myös toiminta-, yritys- ja talonpoikaiskulttuurista, ylikansallisesta kulttuurista tai vastakulttuurista. Nykysuomen sanakirja (WSOY 1985, 570) lähtee kulttuuri-sanan määrittelyissään sanasta viljellä (lat. cultura). Se esitteleekin ensimmäisenä, tosin nykyisin harvinaisena merkityksenä kulttuurille maan tai joidenkin kasvien konkreettisen viljelyn. Päämerkityksenä esitetään ihmiskunnan tai jonkin kansan tai kansaryhmän tms. aikojen kuluessa saavuttama aineellisen ja henkisen kehityksen tila tai aste kaikkine ilmiöineen, teknillinen, taloudellinen tai henkinen viljely. Tässä tutkimuksessa kulttuuri esiintyy monessa eri merkityksessä. Kulttuuri on yksi kunnan toimialoista, ja sen piiriin kuuluvat museot, taidemuseot ja yhdistys- ja harrastustoiminnan tuloksena syntyvän kulttuurin tukeminen. Koulu- ja kirjastotoimi liittyvät siihen läheisesti ja kuuluvat samaan hallinnonalaan, joka kunnassa voi olla nimeltään esimerkiksi sivistystoimi. Valtionhallinnossa kulttuuri on Opetusministeriön toimialaa kirjastojen ja muiden kulttuurilaitosten rahoituksen kautta. Museovirasto on muun muassa Opetusministeriön alainen laitos. Hyvin laajasti käsitettynä kulttuuri voi tarkoittaa kulttuuriperintöä (cultural heritage). Kulttuuria voi yrittää määritellä myös dikotomisen käsiteparin osana, kuten kulttuuri ja luonto. Tällaisen määrittelyn kautta lienee syntynyt kulttuuriympäristön käsite ympäristöhallintoon luonnonympäristön vastapariksi. Tapaustutkimukseni Paukkuprojektissa vuonna 1993 käytettiin kulttuuria yritysten (teollisuuden) vastaparina, kun oli tarkoitus saada aikaan vaihtoehtoisia malleja päätöksenteon pohjaksi. Dikotomioiden avulla käsitteitä määriteltäessä on oltava varovainen, ettei liitä niihin painolastiksi niille kuulumattomia arvovarauksia. Arkkitehdin puheessani huomaan käyttäväni kulttuurisia arvoja kovien taloudellisten arvojen vastakohtana, ja pitäväni niitä sitten parempina tai ainakin puolustettavina. Kiistän kuitenkin, että olisin tapaustutkimukseni alun tapahtumissa sen vuoksi asettunut kulttuurimallin kannattajaksi, että olisin pitänyt elitistisesti kulttuurista käyttöä arvokkaampana kuin esimerkiksi pienteollisuuskäyttöä. Ajatukseni kulttuurimallin paremmuudesta perustui siihen, että alueen suunnittelu kokonaisuutena tai yleensä ollenkaan olisi mahdollista vain kaupungin hallinnoimassa käytössä eli kulttuurikäytössä, ei lainkaan pienten yritysten käytössä. 1.3 Kulttuuripolitiikan diskursseja Suomessa Suomalaiseen kulttuuri- tai taidepolitiikkaan kuuluu edelleen yhtenäinen kansallinen kulttuuri-identiteetti, koska suomalaisuuden syntyyn ennen itsenäisyyden aikaa liittyi voimakas eri taiteenalojen nousukausi. Maassamme on paljon erilaisia kulttuuri-instituutioita, ja laitokset kattavat verkostona lähes koko maan. Kulttuuria on paljon tarjolla, ja valtionhallinnon näkemyksen 13