Yrityskohtaistaminen ja johdanto koulutukseen Ensimmäinen ydinkokonaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yrityskohtaistaminen ja johdanto koulutukseen Ensimmäinen ydinkokonaisuus"

Transkriptio

1 Yrityskohtaistaminen ja johdanto koulutukseen Ensimmäinen ydinkokonaisuus Kertomuksen laatija Tomi Enäjärvi

2 1 Hyvä OIVAlainen OIVA Matkailuyrittäjien koulutusohjelman ensimmäinen viiden päivän kestoinen ydinkokonaisuus yrityskohtaistaminen ja johdanto koulutukseen järjestettiin Kanta-Hämeessä kolmella eri seutukunnalla. Tämä kertomus on tehty Riihimäen seudun ensimmäisen ydinteeman koulutuspäiviltä väliseltä ajalta. Oivan ensimmäisenä luentopäivänä Karl-Erik Michelsen johdatteli yrittäjät matkailun muutosten tuulten pariin Marskin Majalla. Jaana Utti jatkoi ohjelmaa toisena luentopäivänä muun muassa lähtötilannekartoituksen ja vahvuuksien esilletuonnin parissa. Riikka Siuruainen aloitti ensimmäisen työpajaosuuden Riihimäen Seurahuoneella. Työpajassa analysoitiin toimintaympäristöä ja liiketoiminnan tilaa ja muutoksia. Toisena työpajapäivänä laadittiin tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi Mirja Borgströmin johdolla henkilökohtaiset kehittymissuunnitelmat. Ensimmäinen ydinteema purettiin Marskin Majalla Mika Tonderin johdolla toiminnan suuntia ja sinistä merta läpikäymällä. Lisäksi alustettiin seuraavaa ydinteemaa yritysjohtaminen matkailusidonnaisen yrityksen arjessa. Hyviä oivalluksia kertomuksen parissa! Terveisin OIVA-tiimi Tomi, Laura ja Mari

3 2 Luentopäivät Marskin Majalla OSALLISTUJAT Keskiviikko Eeva-Liisa Mäkelä (Hotelli Maakunta) Jaakko Pouttu (Leppäniemen Hirsihuvilat) Jyri Tengman (MotoJysky) Joonas Tengman (MotoJysky) Monica Lindfors (Lehmuslammen Huvilat) Anne Malin (Sajaniemeläiset ry) Esa Vienamo (Kettuki) Anu Ylimäki (Hausjärven liikenne) Anne Laulajainen (Laulajaisen Villisikatarha) Olli-Pekka Hynönen (Hausjärven liikenne) Pirjo Hynönen (Hausjärven liikenne) Teuvo Zetterman (Marskin Maja) Tiina Koski (Vanha Norri ky) Pirjo Hakala (Lin-Car Oy) Pasi Tarkkala (Lin-Car Oy) Karl-Erik Michelsen (Tamora Oy) Tomi Enäjärvi (Oiva) Laura Leskinen (Oiva) Torstai Eeva-Liisa Mäkelä (Hotelli Maakunta) Jaakko Pouttu (Leppäniemen Hirsihuvilat) Jyri Tengman (MotoJysky) Joonas Tengman (MotoJysky) Monica Lindfors (Lehmuslammen Huvilat) Sari Taivassalo (Six dimensions) Kristiina Jokinen (Rengon Pitopalvelu) Riitta Ilola (Rengon Pitopalvelu) Anne Malin (Sajaniemeläiset ry) Anne Laulajainen (Laulajaisen Villisikatarha) Esa Vienamo (Kettuki) Anu Ylimäki (Hausjärven liikenne) Teuvo Zetterman (Marskin Maja) Tiina Lepola (Hushållska) Pirjo Hakala (Lin-Car Oy) Marja-Liisa Jäntti (Turengin Asema) Virpi Voutilainen (Tervakosken Tervaniemi) Enni Aalto (Tervakosken Tervaniemi) Jaana Utti (Tamora Oy) Tomi Enäjärvi (Oiva) Laura Leskinen (Oiva)

4 Marskin Maja 1. luentopäivä Tervetuloa Aamu aloitettiin kahvituksella klo Tomi avasi päivän toivottaen osallistujat lämpimästi tervetulleeksi Oivaan, sekä esitteli lyhyesti koulutusohjelmaa ja päivän kulkua. Teuvo Zetterman Marskin Majalta kertoi lyhyesti yrityksestään. Yrittäjät esittäytyivät. Asiakaskunnat eroavat, toiset haluavat shoppailua ja toiset eivät. Esimerkiksi venäläisille ei ole pitkä matka tulla tännekään, mutta eivät kuitenkaan välttämättä pysähdy Hämeenlinnaan. Onko asiakaskunta Lappeenrannassa erilaista? Venäläisille Imatra ym. on kotimaan matkailua, Imatran kylpylä on pietarilaisille kotikylpylä. Kun venäläinen matkustaa, niin perhe on tärkeä ja he ovat innokkaita ostamaan palveluita. Siellä on sama ongelma kuin täällä, yksi yrittäjä tarjoaa ohjelmapalveluita ja toinen muuta. Tärkeää on, kuinka verkko muodostuu. Kansainvälistymistä on selvästi tapahtumassa. Kiinalaiset ja aasialaiset, suurien ryhmien liikkeellelähtö ja Hubliikenne Helsinki Vantaalta. Kuinka kiinalaiset toimivat, mitä he haluavat? Miljardi ihmistä. Megatrendeistä on vaikea sanoa vain yhtä olennaisinta. Päivän kouluttaja Karl-Erik Michelsen esittäytyi. Kalle kertoi taustastaan seutujen kehittämisen ja muutosjohtajana asiantuntijana sekä matkailuyrittäjyydestään Joroisissa ja toiminnasta Savossa. MATKAILU MUUTOKSESSA Megatrendit 1 Kalle esitteli päivän aiheen matkailu muutoksessa - matkailun iso kuva ja eri tasojen näkökulmat: isot trendit maailmalla, Suomen taso sekä henkilötaso. Tapahtuu demokratisoituminen. Ennen matkailu oli vain rikkaiden touhua, Suomessakin elintason on noussut ja matkailu on kaikille mahdollista. Tässä nähdään se, että päivässä halutaan myös kokea paljon, ihmiset voivat tulla mistä vaan erilaisilla ajatuksilla. Ollakseen menestyvä yritys pitää päästä lähellä asiakkaiden ajatuksia! Valtaosa asiakkaista on muutaman päivän, jotkin voivat olla kuusikin päivää. Käydään esimerkiksi Saariselällä. Espanjalaiset haluavat olla maastossa yhden yön, eivät enää toista. Olemme muutoksessa, täytyy pyrkiä ymmärtämään ja ennakoimaan ympäristöä!

5 4 Jalkautumisesta syntyy uusi kontakti asiakkaisiin. Myös megaglobaalit yritykset pyrkivät tähän. Eivät ole kuitenkaan jalkautuneet tarpeeksi, erityisesti verkostoitumisessa on vaara, ettei oikeasti nähdä asiakasta. Yritän verkottaa yrityksiä, ei onnistu sähköisen kanavan kautta. Pitää mennä itse paikalle, vuorovaikutuksen tärkeys. Matkailijat itse mainostavat paikkoja, joissa käydään, syntyy hittituotteita, joita ei näy missään normaaleilla matkailusivuilla. Esim. itse luodut Facebook-sivut, esim. Esson baari ja asiakkaita alkaa tulla. Asiakkaiden itse tekemä markkinointi, joissa kuvataan palveluja, voi olla parempikin tapa kuin perinteinen mainonta. Vaara on negatiivisesta viestistä myös. Kyllä, jos laitetaan kuva likaisesta kylpyhuoneesta nettiin, niin kuva on maailmalla. Palvelut pitää oikeasti myös mukauttaa oikeanlaisiksi. Varattiin netistä hotelli, kuvien perusteella hieno, keskustelupalstoilla oli kuitenkin huonot arviot, vaihdettiin hotellia. Megatrendit 2 Missä trendit tapahtuvat? Lähes kaikki tapahtuu verkossa! Matka alkaa jo paljon ennen fyysistä lähtöä. Internet on se jakelukanava, esitteet ym. ovat tärkeitä, mutta ne eivät missään nimessä riitä. Painotuotteet voivat toimia paikallisesti. Jos palvelu ei löydy esim. googlesta, vaarana on, että palvelu menee toiselle. Kontakti ja ns. hiljainen tieto on tärkeää. Keskustellaan alusta saakka asiakkaan kanssa. Sen näkee kokemuksen kautta, kun on kauan toiminut. Onko tähän menetelmää? Idässä tehtiin mekaanisia palautejärjestelmiä. Aika vähän yrittäjät arvioivat, mikä on oma mukautuminen asiakkaisiin. Verkko ja verkottuminen Toissa päivänä Forssassa oltiin eri mieltä, sanottiin, että kilpailijat ovat kilpailijoita, ei yhteistyötä. Toiset oli taas myönteisiä yhteistyölle. Tämä on haaste verkottumiselle. Teidän yrityksille tämä kysymys on tärkeintä! Saanko verkottumisesta lisäarvoa? Miten kannattaa toimia? Miten olette miettineet? En tulisi ilman toimeen, ollaan tasavertaisessa verkostossa. Pienessä muodossa kuljetusliikkeissä harjoitellaan, eikä kilpailu ole esteenä yhteistyölle. Jos menemme auttamaan toista, emme kuitenkaan saa mainostaa

6 5 omaa toimintaa ja syödä toisen asiakkaita. Muuten yhteistyö loppuu lyhyeen. Esim. ruokailupalveluissa käytetään alihankintaa. Enduroissa haasteena kapea toimiala, muodostetaan toisen yrityksen kanssa 66% alasta. Ennen oli yhteistyötä ja nyt enemmän kilpailua, nämä ovat juuri niitä mielenkiintoisia juttuja. Euroopan Megatrendit Matkanjärjestäjät voivat esim. Pietarista ilmoittaa, että meiltä olisi tulossa esimerkiksi tuhat asiakasta. Vain strategisten allianssien kautta pystyy toteuttamaan. Euroopan kahdeksan taloustukijalkaa Menneisyys myy Eurooppaa, historia halutaan kokea, aito vanha Eurooppa. Amerikassa Eurooppa on pysyvä brändi, amerikkalaiset suhtautuvat kunnioituksella vanhaan, heillä on uutta. Suomen osalta ei osata markkinoida vanhaa, vaan pyritään markkinoimaan paljon teknologiaa. Ihmisiä kiehtovat tarinat, tämä paikka on erinomainen esimerkki suomalaisesta hirsimökistä, ympärillä on tarina, ihmisiä tulee. Tämä on keskeinen haaste! Kaikkien ei tarvitse kuitenkaan olla kuten Marsalkka Mannerheimin kokemukset. Ihmisiä kiinnostaa myös aivan normaalit tarinat. Kun ihmiset kysyvät, pitäisi silloin hallita tarinan kertomisen taito. Nykyään ihmiset ovat uusavuttomia, ei osata lämmittää saunaa. Tarinalla kerrotaan myös ongelmatilanteista, kuten saunanlämmittämisestä? Kuinka moni tuntee oman tarinan? Meillä on useita erilaisia tarinoita. Ollaan mietitty eri nimiä, mistä alkuperäinen nimi tullut? Tämä on tärkeää. Ihmisten tarinoilla virittämisen pitää olla järjestelmällistä, paikkojen pitää näkyä tarinoissa. Paikkoja

7 6 ruvetaan myös sisustamaan sen mukaan. Tämä juuri kiinnostaa eurooppalaisia, tämä kiinnostaa ja sitä haetaan! Tätä juuri haetaan, esimerkiksi Sallassa ihmisiä kiinnostaa sotahistoria. Sallassa ei kuitenkaan esimerkiksi hotellissa näkynyt minkäänlaista tarinaa. Yllättävää ihmisille semmoinen historian taju, kun mennään esimerkiksi Keski- Eurooppaan. Esimerkiksi trattoriassa kerrotaan, että tätä ruokaa on valmistettu 30 vuotta. He elävät sillä. Toisessa Oiva-ryhmässä oli epäselvyyksiä luomun ja lähiruoan erossa. Suomen brändityöryhmän raportissa esiin nousi esimerkiksi puhdas vesi. Mitä on puhdas vesi? Nämä pitää osaa kertoa, monelle on uutta, että hei, pystynkö oikeasti menemään täällä uimaan. Tätä kannattaa varmasti miettiä, narratiivisuutta, tarinoita. Psykologisestikin on tutkittu, että ihmiset ymmärtävät helpoiten tarinat. Toki tulee käyttää odotusarvoa hyväksi, ottaa huomioon, että venäläisten historian käsitys on erilainen. Esimerkiksi Puolassa koulussa on opetettu, että Stalin on keksinyt lampun. Esimerkkinä Praha, oli trendi 90-luvulla, haluttiin nähdä paikallisia ihmisiä. Rakennettiin McDonaldseja ym. Prahalaiset muuttivat kauemmas. Näitä alkuperäisiä asukkaita matkailijat halusivat nähdä. Japanilaiset halusivat nähdä kuinka suomalaiset syövät nuotiolla makkaraa ja jatkoivat sen jälkeen matkaa. Ihmiset tulevat näkemään paikallisia tapoja. Ei maksa paljoa. On olemassa puhtaita matkailukohteita, kuten Levi. Meillä on sitten sellainen kulttuuri, että hävitämme paikallisuutta ja ketjuuntuminen tulee tilalle, esimerkiksi ABC. Mikrotason innovointi, osataanko kaupallisuus ja osataanko sitoa sitä palveluun. Luontaisuus. Jutustelulla johdatetaan meillä tunnelmaan, ei sinänsä sellaista elämyksellisyyttä. Kerrotaan kuinka toiminta on alkanut, tämänlaista perheelämää. Asiakkaat tulevat sen takia, että nähdään maatilaa, oikeita maanviljelijöitä ja myös eläkeikäiset verestää lapsuuden taustaa. Ihmistuntemuksen tärkeys, joillekin voi puhua Stalinista, toisille saattaa bussikyyti loppua siihen. Tietoteollisuus täällä on meidän valtti, Nokia kruununjalokivikin ei taida enää kauan olla Suomessa. Olemme kaikki palvelusektoreissa. Palveluissa pitää pystyä rakentamaan, mitä muualla menetetään. Miten saadaan lokaali vientituote. Myymme paikallisuutta globaalissa ympäristössä. Kasvaminen, kielitaito, kulttuuri, oma osaaminen, ketju kuinka toimia, on kilpailuvaltti, mikä pitää osata. Paikallisuutta ihmiset tänne tulevat katsomaan.

8 7 Mitä megatrendeistä voidaan lukea Perhe Pohjoismaissa demokratiaa, tekeminen ja lomalla oleminen tapahtuu voimakkaasti lasten ehdoilla. Tällöin tullaan siihen, että on esim. huvipuisto lähellä, kuten Puuhamaa, jonka ympärillä rakentuu palveluja. Suomessa on must-juttu, että lapset syövät roskaruokaa ja vanhemmat sitten parempaa ruokaa. Venäläiset syövät kaikki ikäluokat samantapaisesti. Ketjut hallitsevat kokonaisuuden hyvin, antavat esimerkiksi kuponkeja Muumimaahan ja Hesburgeriin. Mitä nuorisolle pitää olla, kun lähtevät mökille? Viihdepohjainen reissu, juhlimista aamusta iltaan. Jos on Eeektroniikkaa pelikonsoleista lähtien, niin tulevat käyttöön. Urbanisoituminen Urbaani-ihminen. Maaseutu muuttuu, eli pitää luoda keinotekoista maailmaa, leikkitilat ym., urbaanin kulttuurin tuleminen. Perusinfra tarjotaan, tarvitaan teleliikenne, turvallisuusnormit leikkikentälle ym. Tilan käyttö, aukeat paikat pelottavat, kauhuelokuvista mielikuvia. Festareilla kyllä osataan olla. Todellinen haaste matkailuyrittäjille, jopa kotimaan osalta. Viimeiseksi palvelun tarjoaja kantaa vastuun, pitää miettiä hyvin pitkälle, miettiä asiat. Urbaanielämän muoto tuo ristiriitaisuutta pelkistettyyn myyntiin. Tämä on yksi ikäsegmentti, jota on vaikea saada käyttäjäksi ilman viihdepakettia. Nykymaailmassa vanhemmat helposti ajattelevat, ettei ei ole ollut tarpeeksi aikaa lasten kanssa. Yhteinen tekeminen on trendinä. Ilmasto ja ekologia Mikään ei myy paremmin kuin sää. Miten opitaan käyttämään ilmastonmuutoksen muotoja omassa toiminnassa. Mietitäänkö, mikä on lisäarvo. Lappi on jonkun verran myynyt esimerkiksi revontulta. Kaikki perustuu siihen, että tulemme elämystalouteen. Kuinka saamme palvelut myös turvallisiksi. Kaikkialla toitotetaan ekologisuudesta.

9 8 Hoiva- ja Wellness Palveluiden kirjo on hyvin laaja. Miten ihmiset tämän ymmärtävät, mitä haetaan omaan hyvinvointiin? Kesämökillä pitää olla hiljaista. Ei olemassa yhtä ainutta hyvinvoinnin muotoa. Perheessä on eri tarpeet, mikä kombinaatio heille tarjotaan. Verkottuminen tulee tässäkin esiin. Tuottava sektori, sillä väestö vanhenee ja on valmiita maksamaan enemmän hyvinvoinnista. Aineeton osuus joululahjojenkin määrästä on jo hyvin suuri. Tieto ja media Onko busseissa verkkoyhteydet? Liikkuva auto on ongelmallinen. On olevinaan kahdessa autossa digi-tv, mutta ei se näy kuin paikallaan ja Lahdessa. Ei toimi Riihimäellä. Kaikki nämäkin ovat kuitenkin investointeja. Nuoret käyttävät tikkujen kautta omia laitteita. Virtaa olisi hyvä tarjota busseissa, se on tätä nykyaikaa. Ihmiset ovat niin teknomaailmassa, että alkaa olla mahdotonta jo ajatella, etteivät laitteet toimisi. Usein wellness tarjotaan niin, että se liimataan palvelun päälle. Kyllä ihmisiä kuitenkin kiinnostaa, meneekö käymään turkkilaisella hierojalla vai jollakin muulla. Heinäveden luostarissa koko konsepti perustuu siihen, että siellä on pysyvä munkki- ja nunnatoiminta. Ei sinne mennä tuijottamaan seiniä vaan yhteisöä. Hiljaisuus ei maksa mitään, mutta se voi olla hankala toteuttaa. Suomalaisille hankala toteuttaa, mutta ulkomaalaisille onnistuu helpommin.

10 9 Matkailun asema elinkeinopolitiikassa Tästä näette problematiikan matkailun kehittämisestä. Periaatteessa päätöksissä on kysymys uskottavuudesta ja aitoudesta! Matkailun asema on vahvistunut, mutta ei ole kuitenkaan vahva Suomessa. Matkailun asema kamppailee muiden elinkeinojen kanssa elinkeinopolitiikassa. Teollisuus häviää. teollisuus toista strategiaa. Valitettavasti nämä eivät kulje yhdessä keskenään. Matkailijoiden kulutus Suomessa Ahvenanmaa on omassa luokassaan. Se on kuin Kreikan saaret, ei kilpailevaa infraa. Lappi on myös noussut. Ikävä puoli, kun yrittäjä ei voi millään luottaa, että päätös on pysyvä. Kahden elinkeinon rajapinta Kaksi voimaa menee rinnakkain, uskalletaanko tehdä ratkaisu. Rakennetaanko sama infra, mikä on rakennettu 100 vuodessa teollisuudessa? Olavinlinna ja Savonlinna. Historia, nykyaika ja tulevaisuus elävät hyvin yhdessä. Päätöksenteko-ongelma. 3 näkökulmaa: Rohkeat miettii, että rakennetaan. Pessimistiset ei, koska tehtaat tulevat takaisin. Arat ajattelevat, että tehdään rinnakkain. Ongelmana ovat kilpailevat infrastruktuurit! Tuleeko vierekkäin viehättävä kylpylä ja vähän haiskahtava sellutehdas? Kaapelitehdas. Tuo Helsingissä merkittävää lisäarvoa omalla konseptillaan. Yrittäjälle on hyvin hankalaa, kun päätöksenteko tehdään erikseen. Matkailuihmiset tekevät omaa strategiaa ja

11 10 Imatran koski. Oli turistien numero yksi ja kansallismaisema. Alueella jugendmainen Imatran Kylpylä, Vuoksi ym. Yksi asia puuttuu: vesi, patolukkojen takana. Oppikirja case, mitä pitäisi tehdä. Koski, joka kuuluu 15 kilometrin päähän. Ei pelkästään visuaalinen, vaan myös auditiivinen merkitys. Koko kaupunki muuttuisi. Ajatelkaa kävijämääriä, Pietaria ja sen kaupunkilaisia, ainoa mitä tarvitaan on vesi. Skitsofreeninen tilanne. Pietarissa asuu 6 miljoonaa asukasta ja Suomessa 5 miljoonaa asukasta. Kauppatorin ympäristö. Äärimmäisen huonoa imago-kuvaa. Yritetään tehdä pikavoittoja. Ongelma, kun kaupunkisuunnittelu ei lähde alhaalta ylöspäin. Verkatehdas Hämeelinnassa, samanlainen toimintamalli kuin Tampereella. Levi. Kun ei ole muuta, tehdään tyhjään tilaan. Ei Levillä ole kummallisia rakennuksia seassa. Riihimäelläkin on tehty haastavia kaavoituspäätöksiä. Kohta on ränsistyneitä keskustoja. Nähdään, kuinka meidän ajatusrakenne on hukassa. Vanha Rauma. Suomessa ongelmana on vanhojen infrojen tuhoaminen, ei ajatusta. Käykää Pohjois- Italiassa. Maailmankuvien yhteensopivuus. Forssassakin on ongelma, mikä siellä näkyy matkailijoille. Dubai on megatrendi, samoin Las Vegas, mikä on rakennettu. Me luomme megakulttuuria, matkailun panos, kun teollinen struktuuri häviää. Se on 100 varmaa, että tehtaat eivät tule takaisin. Matkailulla on mahdollisuus. Aitoa, uskottavaa ja kerroksista. Esim. Las Vegasissa kasinon elinikä on viisi vuotta. Uusi ihmetys sitten tilalle, se syntyy, äkkiä

12 11 rahaa ja sitten uusi. Sitä ei kannata heti lähteä kyllä yrittämään. Paikkakunnan kulttuuri on hitaampi kuin yrittäjän kulttuuri. On omat syklit ja hitaasti etenevä evoluutio kulkee tällöin vieressä. Matkaajan muuttuva profiili Linnanmäki on suosituin matkailukohde. Miksi? On uudempia. Yksi selitys on monet käyttäjäsukupolvet, kaikilla on oma kokemus Linnanmäestä. Esim. vuoristorata, 60- luvulla tämä oli erilainen, mielekästä, kun käydään yhdessä ja voidaan jakaa kokemuksia niiden kanssa, jotka menevät ensimmäisen kerran. Erittäin tärkeää! Paikka tekee yhteyden sukupolvien väliin. Kunpa olisi pysyvää ja pidettyä. Kun menet lähes mihin tahansa ravintolaan Suomessa, niin sisustaminen on viidessä vuodessa erilainen. Kerroksellisuus, kuinka hyödyntää sitä omassa liiketoimintaideassa, vanhaa infraa. Kasvua vai vakautta Kasvuyrittäjyys, kuinka moni aikoo kasvaa? Puolet käsistä nousee. Piirustuksia ym. on, tällä hetkellä halutaan täyttää kalenteri. Erilaisia tuotteita kuin muut, markkinoi itse itseään. Myy erittäin hyvin, viikonloput ovat täynnä. Asiakaskunta on hyvin kirjavaa. 50 % ulkomaisia. Miten kasvu toteutetaan? Kehittämällä itseä ja henkilökuntaa, aktiviteetteja, ulkoistettuna otetaan paljon. Kustannusseurantaa. Sooloilu on hyvin kallista. Verkottuminen on tärkeää. Käyttöaste on hyvä. Sijainti on hyvä.

13 12 On suunnitteilla lisää rakennuksia. Ideointi käynnissä. Volyymiä on parannettava. Selkeillä tuotteistusasioilla, tuotteistusta lisää. Eri paikkakunnilla koitetaan, eri sesongeilla kasvuun. Tehostusta lisää, yksin tuloa, perhetuloa. Ketkä eivät aio kasvaa? Sukupolvenvaihdos tulossa. Liiketoiminta ei ole ollut täyspäiväistä. Kuinka saadaan lisää, hyviä kysymyksiä. Pientä kasvua pitää olla, käyttömäärä kasvaa, myyntiä, pitää napata kiinni tarjouksia. Hajatarjouksia. Kasvua on kokoajan tapahtunut, eikä ole paljon markkinoitu. Mitä, jos markkinoidaan. Käyttöastetta ylöspäin. Sekä aktiivista että vähemmän aktiivista kasvua. Jos liiketoiminta ei kasva, se surkastuu, ihan liiketoimintateoriassakin. Pitää yrittää kasvaa, sellainen moodi! Muuten liiketoiminnat surkastuvat pois. Matkailussa ja muilla toimialoilla ongelmana, ettei ole kasvuyrityksiä. Yritetään säilyttää olemassa oleva tila. Miten kartanot Hämeessä voivat kasvaa, puhuttiin muutama päivä sitten. Raa asti kaksi mallia, joko ostat liiketoiminnan tai valtaat markkinan. Kuljetusliikkeet ovat yrittäneet ostaa toiset pois. Pieniä tulee aina lisää. Teoriassa tapahtuu ja niin myös käytännössä. Innovatiivisuus, generoituminen. Miten saadaan luomaan uutta liiketoimintaa. Miten kehitetään samalla kapasiteetilla palveluliiketoimintaa. Esimerkiksi näin tehty, että ei kannata enää myydä kännyköitä, vaan vuokrata niitä. Tuotekehityksestä Kyllä se lähtee ideasta. Yksi tuotekehityksen malleista, tästä tullaan puhumaan enemmän jatkossa. Imitoiminen. Toinen malli. Matkiminen tai imitoiminen on täysin sallittua. Apinointiin en ole suostuvainen, mutta kun tulee uusia kulttuureja, niin esimerkiksi sinne muuntumista. Pyörää ei aina tarvitse keksiä itse. Voi olla nopea oikotie. Asiakkailta tulee kysyä, miten tahtoisivat. Kolmas malli tuotekehitykseen. Samsungin innovaatio. Ottikin miljoona kiinalaista kehittämään tuotteensa. Heittivät pallon ihmisille, jotka rupesivat itse kehittämään. Teille myös äärimmäisen kustannustehokasta ja keino sitouttaa asiakas teidän toimintaan. Tällä hetkellä suuryritykset käyttävät tätä mallia. Katsotaan ja havainnoidaan kuinka ihmiset käyttäytyvät. Kun näitä kolmea kuljettaa rinnakkain, se on tuotekehityksen ydin! Dynaaminen ja myös oikeasti kivaa. Myydään pääosin seiniä, ei lähdetä lämmittämään saunaa. Ei löytynyt järkevämpää ratkaisua siihen, miten suunnata jollekin tietylle asiakasryhmälle, kaventaa asiakaskuntaa. Joten myydään kaikille. Ei tuotteistaminen ole yksinkertaista. Tuotteistaminen ei ole helppoa. Nämä ovat tärkeitä asioita, tärkeintä on oikea moodi. Pitää miettiä strategia ja kuinka siihen päästään! Aamulla luin Stephen Elopista; burning platform malli nyt Nokialla: palaako ihminen öljynporauslautalla vai hyppääkö jäiseen mereen? Hypättävä, se on ainoa

14 13 mahdollinen tapa pelastua tilanteessa. Ettei jouduttaisi tähän. Tätä hommaa maailmalla. Prosessi lähtee käyntiin siitä, mitä osaa ja missä on hyvä. Usein kuva häviää, kun rutinoituu. Itseanalyysi on hyvä tuoda esiin, mitä osataan. Varmasti teillä äärimmäisen hyvää. Voiko sitten sanoa missä on paras? Meillä opitaan. Alhaisin asiakkaiden satuttamismäärä. Vuorovaikutus ja seurustelu. Kenen kanssa ja miten toimia. Keksiminen ja halu kehittyä. Hyvä projektityössä ja verkottumaan. Vahvuus ihmisten kanssa. Asiakaspalvelu ja asiakkaiden kohtaaminen. Talousosaaminen, mikä ei yleensä vahvaa näissä toimissa. Logistiikka. Kehittäminen, myynti. Samoja asioita, logistiikka. Hyvä arvioimaan puitteita, kriitikko. Hienoa, kun tuodaan esille. Ajatusleikkinä verkottuminen, kuinka voitte käyttää keskenään vahvuuksianne toisille. Turha pähkäillä, heti toimintaa. Syntyy verkottuminen. Voi avautua ihan pienellä ja yksinkertaisella tavalla. Otat tiedon ja taasen menet eteenpäin! Dynaamisuus, sinun osaamisalueesi. Annat ja saat. Ei kilpailu näkökulmana, mikä suljettua kulttuuria. Tuo itse lisäarvoa.

15 Marskin Maja 2. luentopäivä Tomi toivotti kaikki tervetulleeksi toiseen luentopäivään. Pöydät vaihdettiin toiseen järjestykseen oppimista varten. Teollinen ajattelu on tehnyt huonoja ratkaisuja matkailuun nähden. Jaana uskoo pieniin yrityksiin ja kasvuun. Paikalleen pysyäkseen pitää pystyä liikkumaan tosi tarkasti eteenpäin. Tosi tarkasti. Muistakaa, että kukaan ei voi tehdä töitä teidän puolestanne, tehkää, irrotelkaa. Tämä on turvallinen ympäristö testata, tehdä kokeiluja. Ei tarvitse oikeastaan tehdä kotona tehtäviä, osallistukaa kun olette paikalla. Muistakaa keskeinen juttu kun tapaatte toisianne, on olla myös muiden sparraajana. Reippaasti saa tulla myös toisten alueelle, ei saa loukkaantua, saattaa syntyä hyviä ideoita. Aloitetaan Suomen kilpailukyvyn kehitys! Käyttäjäkokemus Jaana Utti kertoi itsestään, Tamorasta ja työhistoriastaan mm. kehitys- ja henkilöstö-, strategia- ja muutos- johtotehtävistä sekä matkailuasioista Suomessa ja mm. Imatralla, kuten Saimaan matkailukehittämisessä. Jaana asuu ja tekee töitä eri paikkakunnilla. Mikä matkailussa kiinnostaa? Halu olla fiksujen ihmisten kanssa tehden fiksuja asioita. Taustaa on muualla mm. metsäteollisuudessa. Suomessa eletään kilpailukyvyn notkahtamista. BKT on notkahtanut, pitää löytää asiat mitkä nostavat Suomea. Vilkaiskaa brändityöryhmän teosta. Suomi menestyy elämällä täällä, matkailu, neljä vuodenaikaa. Suomen menestystekijöitä on matkailun kehittäminen. Euroopassa matkailu on suurin kasvava toimiala. Kun ajatellaan Suomen kilpailukyvyn kehittämistä ja pelastamista, siihen liittyy vahvasti matkailun kehittäminen. Yrittäjät saavat halutessaan saavat käyttäjäkokemusarvioinnin. Koulutuspäivässä mukana olevat yritykset arvioivat käytettävää palvelua eri näkökulmista. Millaisia tunteita ja mielikuvia palvelu minussa herättää. Jatkossa valitaan muutama, jotka arvioivat tätä. Yrittäjä saa asiantuntijoilta luottamuksellisen raportin. Miettikää jokainen, haluatteko tämän käyttäjäkokemuksen. Ravintolakoulu ajattelee eri lailla: ei hyvä, kun lautasliina on väärinpäin. Täällä ajatellaan kokemusta, miltä minusta tuntuu. Harjoitellaan käyttäjäkokemusta ja erilaisia näkökulmia: Visuaalinen näkökulma - mitä tunteita visuaaliset asiat herättävät. Visuaalinen ihminen kiinnittää huomionsa aina ensin näkemäänsä ja muuntaa kaiken kuviksi. Visuaalinen ihminen kokee palvelun kuvien kautta.

16 15 Jos on likaista, miltä itseltä tuntuu, ei niin, että onko tämä oikea tyyli. Katsotaan sisustusta ym. Auditiivinen näkökulma - miltä asiat kuulostavat. Auditiivinen ihminen rakastaa sanoja, pitää kielistä. Herkkä melulle, vaikea seurata rönsyilevää juttua, haluaa järjestellä asioita, pitää lukemisesta ja kuuntelemisesta. Muistaa laulujen sanat. Miltä esimerkiksi Marskin Maja sinusta kuulostaa. Toiminnallinen näkökulma - miten palvelu ohjaa toimimaan, millaisia mielikuvia herättää. Toiminnalliselle ihmiselle oppiminen on hitaampaa. Hän kirjoittaa aina muistiinpanoja ja kokee tarvetta tehdä aina jotain käsillään. Tunteiden ja tuoksujen näkökulma - millaisia tuoksuja ja tunnelmia. Miltä kaikki tuntuu, myös fyysisesti ja konkreettisesti. Sitruuna Andy vai Mäntysuopa, onko eroja? Hämmästyttäviä juttuja, mitä aiheuttaa ihmisissä. Eräässä tutkimuksessa tehtiin testi. Ensimmäisessä tuli rätisi, pulla tuoksui, kahvit kaadettiin kuppeihin, miltä kuulostaa? Toisessa kokemuksessa ei tulta takassa, kahvi pumppiksessa ym. Ensimmäinen testi sai 9 pistettä ja jälkimmäinen 5. Ihan samat tuotteet. Mikä tuoksu, kun venäläisiä tulee? Miten olisi loimulohi ulkona. Venäläisille suhteellisen samat tuotteet. Supertuote on pakastekorvapuustit, tuoksu. Muistojen ja kokemusten näkökulma - Millaisia muistoja ja kokemuksia mieleesi herää. Tämä maisema on hieno, tuo muistoja mieleen. Herättää henkiin jonkun muiston. Kohtaamisten näkökulma - miten ihmiset käyttäytyvät keskenään ja mitä tunteita ihmisten keskinäinen käyttäytyminen sinussa herättää. Miten kohdataan, miten ollaan huomion kohteena. Suomalaiset käyttäytyvät juuri siten kuin heidät kohdataan, venäläisissä on samanlaisia ihmisiä. Ongelmana on, kun suomalaiset eivät ole palvelukansa, kuinka saamme sen esiin? Kuitenkin kysymys on myös luonteenpiirteistä. Asiakaspalvelu on vuorovaikutustilanne, kuinka toimii, nopeaa tilannetajua. Tämän kokemuksen haluamme. Koskaan ei voi tietää, millainen ihminen teille tulee sisään ja käyttämään palveluitanne. Siksi kaikessa toiminnassa on pystyttävä ottamaan huomioon nämä eri näkökulmat. Me lähdemme siitä, että ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa. Kirjoittakaa ylös, että nuoret suomalaiset ovat palvelualttiita ja kielitaitoisia. Päätetään että näin on. Suurin osa on palvelualttiita. Nuorilta oppii myös hyvää. Kyse on, että me emme voi muuttaa, mutta mihin voimme vaikuttaa on se, että pystymme kaivamaan hyvän esiin. Ei pidä olla sinisilmäinen, mutta positiiviset asiat tuovat hyvää. Kenestä venäläiset on hyvä juttu? Osa käsiä nousee. Kenestä huono, ei ketään, eikö täällä ole yhtään vihaa, niin kuin eräässä ryhmässä? Vielä nuorista, pitää muistaa että he eivät ole työtä välttämättä tehneet, perehdytys. Ovat huonoja, oma vika, jos aluksi ei neuvo.

17 16 Kyllä alussa pitää käyttää se hetki. Viestinnän pelisäännöt pitää sopia etukäteen, saako asiakkaista kirjoittaa sosiaaliseen mediaan, tämä mukaan perehdytykseen. Kävi näin. Kirjoitti Facebookiin, että mikä työpäivä. Pieni paikkakunta, kaikki tuntee toisensa. Tehtävä ryhmissä Miettikää nuorten kohtaamista ryhmissä: Lävistyksellinen, ystävällinen goottityttö, miten suhtaudumme häneen palvelutilanteessa? Peilaamme omia kokemuksia, haemme samaa tasoa, mutta omana itsenämme. Potentiaalinen asiakas on hämmästyttävän erilainen. Nykyään miljonääritkin voivat näyttää miltä sattuu. Ajatus uskottavasta asiakkaasta? Meille helpointa on olla tekemisissä samanlaisten asiakkaiden kanssa. Miten työympäristö näkyy asiakkaalle? Kiire ei saa näkyä asiakkaalle. Muistilista nuorelle työntekijälle? Sovitaan viestintäsäännöt, perehdytyslista, kuinka pukeutuminen, osataan toimia eritilanteissa, ajankäyttö, rohkaistaan kysymään. Päivän loppuun päivän purku. Annetaan nuorille ihmisille kuva, että olemme läsnä. Pieni panostus loppuun, minkälainen päivä on ollut. Näytetään kuinka itse teen, haluan että tehdään näin. On valinnan vapaus sekä vastuu. Sovitaan työajoista, perehdyttämistä. Pääpainona ajatellaan nuorta ihmisenä, ei iän mukaan. Koulutetaan yrityksen arvojen mukaan. Nuorten vahvuudet esiin, mitä osataan. Saa luettavaksi laatukäsikirjan. Sanotaan, että kysykää. Asiakasmielikuvatavoite. Kehittävää kokeilla havainnoida asioita lapsen silmin, mitä näkee 2 viikon ajan. Oli ärsyttävä tyyppi, joka hyppi nenille, mutta hänestä jäi myös meille jälkeenpäin asioita. Tehtäviä kaikille Mikä on oma palvelutuote ja minkälainen se on neljänä eri vuoden aikana? Kun kaikki menee oikein hyvin, millainen yritys on 3 vuoden kuluttua? Esittely Kirjatkaa ylös esittelyä varten: 1. Miksi haluatte teitä kutsuvan ja ominaisuutenne, miksi olette huippuluokkaa kantahämäläisenä? Voidaan katsoa samalla yrityksen nettisivut. 2. Mitä haluaisit käsiteltävän kahden tunnin ajan hankkeessa. 3. Lopuksi, mikä on Kanta-Hämeen menestyksen salaisuus. 1. Sipa. Kantahämeen kilpailuhenkisin. 2. Markkinointistrategiaa 3. Rapumaakunta Tehdään tai ei tehdä, ei kannata käyttää konditionaalia. Mitä sanoo ihminen, joka tulee näille nettisivulle? Hyvä kuva on näkymä, minkä käyttäjä näkee ja kokee, harva tulee metsästä. Voisi ottaa jonkun esimerkiksi paistamassa makkaraa, kokeilla näkyviin eri vuoden ajat. Pitäisi nähdä mille joukoille tarkoitettu, yksin, perheelle. Esimerkiksi Lammille vain tunti Helsingistä, miten pääsee. Nyt lähdetään Lammille vaikka hiihtämään.

18 17 Nimeksi ehdotuksena esim. Keltala kahdelle ym. Ambomaa on lähempänä kuin luuletkaan. Ajatuksena on, että kun ihminen tulee etusivulle, hän lukee eteenpäin, ei hän tee silloin vielä ostopäätöstä. Tekemistä, muistoja. Ei kiinnosta, että meillä on 44 potkuria, vaan mitä potkureilla voi tehdä. Nähdään käyttötarkoitus. Saat kirjan Palveluloisto. 1. Joonas. Muuntautumiskykyinen. 2. Tuotteistamiseen lisää asioita. 3. Helsinki sopivan lähellä, sijainti. Lisätehtävänä voisi miettiä uusia palvelutuotteita. Seuraavaan ydinteemaan 40 palvelutuoteaihiota. Nettisivut. Etusivu on hyvä, otsikot hyvät, vilkkuvuus saattaa häiritä, hyvin ihmisiä. Pikkuisen rauhatonta. Mustan pohjan väri ehkä vähän mennyttä maailmaa. Kokonaisuudessaan hyvä. Ehkä vähän liikaa tekstiä. Kirja: Sinisen meren strategia. 1. Riitta. Kanta-Hämeen luotettavin henkilö. 2. Oppia syvemmin markkinointia. 3. Menestys perustuu, että on innovatiivinen ja hyvä johto. Näissä yrityksissä markkinointi ja myynti ovat sidoksissa. Mielettömän tärkeää jälkimarkkinointi. Mistä yrityksen asiakkaat tulevat? 80 prosenttia matkailuyrittäjistä ei myy ollenkaan. Kuinka monelle sanotaan ei ole, mistä tiedetään mistä asiakkaat tulee. Reitityksen selvitys. Nettisivut. Hienon näköinen Tulinummi - kuva. 1. Kristiina. 2. Markkinointiin lisää, halutaan Tulinummeen lisää asiakkaita. 3. Vahvuus palvelualttius, Kanta-Hämeen menestys on palvelu. Missäpäin palvellaan parhaiten? Ruotsinkieliset alueet. Savo. Ehdottomasti Helsinki. Käykää tekemässä käyttäjäkokemusta eri paikoissa. Voisi muuttaa nimeksi Ravintola Tulinummi. Kuvat hyvät, kun ne toteutuvat käytännössä. Jos samat tuotteet saisi kotiin. Esimerkiksi häät täällä tai kotona. Esimerkkejä toteutuneista tuotteistamme, toteutuneita häämenuja. Hyvä Tulinummi rohkeasti esiin, sillä saadaan uusia asiakkaita. Pitopalvelu sanana on pikkupuuhaa. Kirjat Hohtoa kohti ja Rakkaus kasvuun. 1. Sari. Six Dimension. Kehittämisintoinen ja kokonaisuuksia hahmottava. Hakemassa unelmaa, liittyy omaan taloon ja tilaan. 3 vuoden päästä on jotain mahtavaa. Tuo ensi kerralle kuvia ym. Sama tehtävä kuin Joonakselle. 40 kehittämisideaa, palvelu tuoteaihiota, Villa Taivassalon alle. 1. Anne. 2. Hyvä kohtaamaan ihmisiä. Miten hinnoittelet ja myyt. Nettisivut: älyttömän hyvä kuva. Hyvä etusivu, villisikatuotteet voisi miettiä kuinka viestii, kuinka tuoda palvelua esiin. Nimi oikein hyvä, otamme vastaan, parempi tervetuloa etukäteen sovitut ryhmät. Kokonaisuutena hyvä, joitakin pienempiä juttuja voisi miettiä uudelleen. Kirja: Liiketoimintamallit arvonluojina ketjut, pajat ja verkot. 1. Jaska. Monitoimimies. 2. Markkinoinnin menetelmistä ja työkaluista, mitä maksaa, opastusta tähän, missä pitää olla näkyvillä. 3. Yhteistyötä, napakoita tiedotteita mediaan.

19 18 Oikein hyvä, elämyksellistä lomailua luonnon helmassa, kuvat hyviä, laittaisin tekstin ja hidastaisin vaihtelevuutta. Laittaisin maisemasta vaihtuvuutta vaikka vuodenaikojen mukaan. Härkälinnan kohdalla ihanat lauseet. Muissa vaihtaisin ensimmäisen lauseen. Hieman kuin kiinteistövälittäjän sivut. Eri hakujen mukaan tehdyt sivut. Kuvagalleria aika synkän näköistä. Hienoja mökkejä. Yhteydenoton vaihtaisin, ota yhteyttä. Kuinka monta kuvaa kannattaa olla, ehkä karsisin vähän. Kirja: Hulluuden houkutus, lisätehtävänä mieti otsikot mökkeihin uudestaan. 1. Enni.www.tervaniemi.com Objektiivinen, kyky motivoida. 2. Enemmän vinkkejä markkinointiin ja mainontaan myös ulkomailla, etenkin Venäjälle. 3. Aitous, Luontoa 1. Virpi. Joustavan monimuotoinen. 2. Lisävahvistusta luovaan johtamiseen. Luonto, aitous, resursseja vielä enemmän Nettisivut: laittaisin yläotsikkoon myös kartanosviitit. Voi hinnoitella kartanosviitin korkealle rikkaille ihmisille. Tervetuloa Tervakosken Tervaniemeen paremmaksi viestiksi. Raskas logo, kuvat hyviä, alla kivoja kuvia. Tyhjä tuolikuva ei näytä hyvältä, ei näytä parasta maisemaa. Hyvä että -.ru-sivut. Kirjoiksi Johtajan parempi elämä ja Riittää jo. 1. Esa. Suuret kokonaisuudet. 2. Suunnitelmaa omaan toimintaan Hyvä juttu. Kettukin sivut tosi hyvät, noudattaa uutta linjaa. Tiedotteet ovat hyviä, ajankohtaiset osioon tiedote malliksi. Pitää keksiä nimi nopeasti esittelyn takia. Kun kehitysvammaisiakin niin ehkä enemmän taidekeskus kuin kulttuuritalo, esimerkiksi Iittalan taidekeskus. 1. Pirre. Palveluhenkisyys, ahkeratyömuurahainen. 2. Yhteistyön kehittäminen toiveena. 3. Luonto, läheisyys, yhteistyö. Nettisivut: Oikeita ihmisiä. Pieni asia; 2 tai 3 huutomerkkiä viestii huutamisesta. Tehosteet korostuu liikaa, liikaa erikokoisia fontteja ja kokoja. Palvelulinja tilalle voisi laittaa käyttäjän näkökulmasta aikataulu ja kartta. Tekstin olemme joutuneet poistamaan tilalle kuljettajat tavoittaa. Kalusto ja autot omanaan. Bussilogot näkyviin, tunnetaan autot paremmin. Palvelulinja sanana hyvä vanhusten piirissä. Käyttävätkö nettiä, hyvä näkökulma. 1. Monica,www.lehmuslampi.info Kanta-Hämeen paras wellnessosaaja. 2. Miten lisätään myyntiä. 3. Kaunis, ainutlaatuinen luonto on kilpailuvaltti. Nettisivuilla voisi näkyä palvelulupaus ja vahvuus eli luonto. Vähän samoja ohjeita nettisivuille kuin Pasille ja Jaakollekin annettu. Mikä on Lehmuslammen palvelutuote eri vuodenaikoina. Kirja: Vähemmän on enemmän elämässä. 1. Tiina, 2. Oppia brändin luomisesta. 3. Hyvää on yhteistyö. Sama teksti nettisivuilla kahdessa paikkaa - Alealeale ei pääjuttu. Saat kirjan Tie Luovuuteen. 1. Maspe. kokonaisuuden hahmottaminen. 2. Rakenteellinen ajattelukyky. 3. Yhteistyö Hämeen vahvuus.

20 19 Kuva on hyvä, hyvin käyttäjälähtöinen. Kun haluat näitä, tule meille. Jos kuva jäisi poiskin, niin olisi kivannäköinen. Tähän aikaan vuodesta on kiva. Seuraavalla sivuilla liikaa tekstiä. Muina aikoina tilauksesta, tylynoloinen. Tilalle olemme avoinna ja muinakin aikoina tilauksesta. Kirja: Aidosti Viisas. 1. Jysky. Hyvä Coach. Luonto menestyksen salaisuus. Käytiin kommentit Joonaksen kohdalla läpi. 1. Anne. Valkoisella oleva fontti ei ole hyvä. Vain yhtä nimeä kannattaa käyttää. Kirja: Onnistut tuli mitä tuli. Kirjojen tarkoituksena ei ole kaikkien olla hyviä. Niistä on tarkoitus oppia ja saada näkökulmia. Lue tai ainakin selaa. Yritä olla arvostelematta kirjaa. Tehtävä: - Kirjoita 6-7 ohjetta toiselle kantahämäläisen matkailuyrityksen kehittäjälle sekä - Yksi suora ns. kantava lause kirjasta. - Kirjaa nämä asiat paperille, jotka laitat kirjan väliin. - Ehdota seuraavilla ydinteeman luentopäivillä kirjaa toiselle yrittäjälle, jolle voisi olla hyötyä tästä kirjasta, ja joka inspiroituisi tästä. Mieti millaisessa tilanteessa olevalle yritykselle lainaisit kirjan. - Kirjoita uteliaisuutta herättävästi. Nämä tullaan julkaisemaan myöhemmin. Tämän tulee olla valmis seuraavan ydinteeman alkuun. Seuraava yrittäjä kirjoittaa myös kuusi ohjetta kirjasta toiselle matkailuyrittäjälle sekä yhden lauseen. Tämän voi tehdä samalle paperille, joka on kirjan välissä. Tämän jälkeen kirjat kierrätetään vielä kerran, jonka jälkeen ne palautuvat omistajilleen. Kirjat ja lukukokemukset Jokainen saa itselleen oman kirjan. Kirjan saa omaksi ja siihen kannattaa nimikoida oma nimi. Oiva tiimi ja Tamoran kouluttajaväki kiittävät kaikkia koulutuspäiviin osallistuneita sekä Marskin Majan väkeä vieraanvaraisuudesta. KIITOS!

21 20 Työpajapäivät Riihimäen Seurahuoneella OSALLISTUJAT Keskiviikko Jaakko Pouttu (Leppäniemen Hirsihuvilat) Jyri Tengman (MotoJysky) Joonas Tengman (MotoJysky) Monica Lindfors (Lehmuslammen Huvilat) Anne Malin (Sajaniemeläiset ry) Enni Aalto (Tervakosken Tervaniemi) Pasi Lehtonen (Tupamökit Lammi) Tiina Kassari (Jalokoivu Oy) Pirjo Hakala (Lin-Car Oy) Riikka Siuruainen (Tamora Oy) Tomi Enäjärvi (Oiva) Laura Leskinen (Oiva) Torstai Tiina Kassari (Jalokoivu Oy) Enni Aalto (Tervakosken Tervaniemi) Jaakko Pouttu (Leppäniemen Hirsihuvilat) Jyri Tengman (MotoJysky) Joonas Tengman (MotoJysky) Pasi Lehtonen (Tupamökit Lammi) Pirjo Hakala (Lin-Car Oy) Anne Malin (Sajaniemeläiset ry) Monica Lindfors (Lehmuslammen Huvilat) Mirja Borgström (Tamora Oy) Tomi Enäjärvi (Oiva) Laura Leskinen (Oiva)

22 Riihimäen Seurahuone 1. työpajapäivä Tomi avasi päivän ja esitteli lyhyesti ajankohtaisia aiheita ja menetelmiä. Laura esitteli käytännössä Oivan Aivojen toiminnan. Työpajapäivän kouluttaja Riikka Siuruainen kertoi taustastaan muun muassa koulutus- ja konsultointitehtävissä liiketoiminnan kehittäjänä sekä kertoi työpajanpäivän käytännön kulusta. Työpajapäivän tavoitteena oli määrittää liiketoimintasanastoa yrityskohtaisesti ja kartoittaa toimintaympäristön muutoksia ja mahdollisuuksia. Keltapunainen ryhmä: Pasi, Pirjo, Anne ja Monica. Osallistujat esittelivät itsensä lyhyesti ja kertoivat päivän tunnelmistaan. Enni, Tervakosken Tervaniemi. Hän tekee yrityksessä suurelta osin markkinointia. Joonas ja Jyri, Motojysky, Riihimäeltä. Yritys ollut Jyrin nuoruuden harrastus. Nyt nuoriso on tulossa mukaan. Tiina, Lopen Enduro ja Jalokoivu yritykset. Huvilalauttarakennelma on rakentumassa. Pasi, Tupamökit. Toisen sukupolven yrittäjä Jaska, Leppäniemen Hirsihuvilat. Hauholta täysillä mukana. Pirre, Lin Car. Työmuurahainen Lopelta. Anne, Sajaniemeläiset ry. Kyläkouluun luodaan uutta toimintaa. Pitää saada toiminta taloudellisesti järkeväksi. Monica, Lehmuslammen Huvilat, Loppi. Halutaan lisää sisältöä ja suunnittelua mukaan omaan toimintaan. Sinivihreä ryhmä: Jaska, Enni, Tiina, Joonas ja Jyri. Liiketoimintasuunnitelma Liiketoimintasuunnitelmalle on monia määritelmiä. Mitä liiketoimintasuunnitelma merkitsee omalle yritykselle, on itse päätettävä. Liiketoimintasuunnitelma on kokonaiskuva liiketoiminnasta. Osallistujille jaettiin fleece-takit, joita käytetään työpajapäivien aikana. Takkien värien perusteella osallistujat jakautuivat ryhmiin kahden työpajapäivän ajaksi.

23 22 Liiketoimintasuunnitelman tarkoitus ja tekeminen Mitä tehdään ja miten suunnittelemalla tähän päästään. Miksi näin tehdään? Varmasti liiketoimintasuunnitelmia on tehty paljon yrityksissä ja niistä ollaan tietoisia. Toimintaympäristö muuttuu kuitenkin koko ajan ja näin päivitystä vain pitää tehdä. Isoissakin yrityksissä todella moni menee vielä tuote edellä, eikä mietitä mitä mahdollisuuksia oikeasti on olemassa. Katsotaan, mihin voidaan itse vaikuttaa. Pakko ei ole tehdä kouluttajia tai Oivaa varten, tämä tehdään itseä varten. Asiakkaat voivat haluta mitä tahansa. Meidän pitää kuitenkin ajatella, mikä on meille tärkeää! Viivan alla on kuitenkin se mikä ratkaisee. Lähtökohtana on asiakkaan saama lisäarvo!

24 23 Liiketoimintasanasto Tehtävä Tarkastellaan liiketoimintasuunnitelman pohjan avulla, mitkä ovat toiminnan tärkeimpiä asioita. Asioita voi tulla listan ulkopuoleltakin. Tuotannon järjestäminen: Mitä itse tehdään.jjos omassa toimintaketjussa yksi tekijä pettää, niin se näkyy kymmenessä paikassa. Imago. Sosiaalisen mediassa rakentuu tämä nykyään paljon. Punakeltainen ryhmä: Imago rakentaa tulevaisuutta, joko tämä toimii tai toiminta loppuu lyhyeen. Omistus ja yhtiömuoto yrityksessä rakentavat kuvaa. Tuotteet ja palvelut. Oma perustoiminnan hallinta ja imago, mihin suuntaan omaa palvelua tuotteistetaan. Sinivihreä ryhmä: Sijainti on vahvuus. Lähialueilla on monta miljoonaa ihmistä. Yhteistyökumppanit, yhdessä olemme enemmän kuin erikseen. Kysyntä voi heilahdella monesta syystä. Ei aina ole kiinni itsestämme. Tilat, laitteet ja fasiliteetit, saadaan asiakaspalveluketju näiltä osin toimivaksi. Henkilöstö ja osaaminen, nämä ovat luonnekysymyksiä myös, tarvitaan palveluhenkisyyttä. Nuorilla on yleisesti parempi palvelualttius. Asiakkaanlukeminen ja kohderyhmät, pitää tunnistaa asiakkaat keille myydään. Omissa toiminnoissakin on kehitettävää, ei ole itse otettu kunnolla kontaktia ja myyty varsinaisesti. Hinnoittelu ja kipukynnykset niin, että osataan hinnoitella tarpeeksi korkeaksi. Ulkoisen toimintaympäristön muutokset. Muun muassa tämän hetkiset myllerrykset maailmassa voivat nyt myös vähentää ulkomaanmatkailua ja lisätä matkailua kotimaassa. Toimintaympäristön muutokset, esim. ilmastonmuutos. Myyn hiljaisuutta, mitä jos lentokenttä rakentuu viereen. Markkinointi, kuinka tuotetaan ansainta. Sijainti, ollaan lähellä ja saavutettavissa. Yhteistyökumppanit, tuotteiden tai palvelujen tuottaminen yhteistyössä. Yritys ei olemassa, jos ei ole asiakasta. Henkilöstön osaaminen. Taloudelliset, henkiset ja fyysiset resurssit. Miten kohdataan asiakas, jos itsellä on huono päivä. Hinnoittelu. Raja minkä alle ei voi mennä, mikä on kannattavaa. Hyviä esityksiä, muun muassa osaamisen ja jaksamisen esiin tuominen on hyvin tärkeää. Vahvuus ja heikkous + Hyvät mökit, sijainti, ympäristö. - Heikkouksiakin on, kehitytään täällä + Sijainti ja ympäristö - Pieni paikkakunta tuo haittoja myös. + Luonto ja järvi. Tehdään ainutlaatuinen paketti, joka on suunnitteilla. - Majoituskapasiteetin puute. + Asiakas saadaan käytettyä omissa tiloissa ja reitti lähtee pihalta. Ammattitaitoiset motivoituneet ihmiset.

25 24 - Hirveän pitkälle ei voi suunnitella + Ollaan Helsingistä tietynlaisella ympäristöllä kaikkein lähimpänä. +/- Kapasiteetti on vahvuus ja heikkous. Vahvuudet ja heikkoudet ovat käsi kädessä. Kuinka yhteistyö hyödynnetään, miten erottaudutaan, miten markkinoidaan yhteistyössä. Mitkä ovat ydinkyvykkyydet, miksi toiminta on olemassa, näihin asioihin tulemme palamaan tarkemmin. +/- Perheyrityksen vahvuus ja heikkous. Kapasiteetin käytön laajennus mökkimajoituksen lisäksi. + Joustava henkilökunta. Matkojen räätälöinti asiakkaan toiveiden mukaisesti. - Heikkoudet ovat myös samoja asioita. Kapasiteetin käyttöä halutaan nostaa. Huolestuttaa työntekijöiden jaksaminen. + Vahvuutena on Taidemäki ja kesäteatteri. Alkuinnostus. - Kuinka saadaan jatkumaan. Toimintaympäristön nykytilanne Sinivihreän ryhmän toimintaympäristön nykytilanne: Vahvuudet. Sijainti. Luonto, näillä seuduilla alkaa pääkaupunkiseudulta nähtynä ns. alkuperäinen luonto, Järviylänkö ym. Väestön ikärakenne. Työvoiman suhteellisen helppo saanti. Maksukykyinen asiakaspotentiaali, pääkaupunkiseutu, eri kulttuurit. Puuhamaa, yhteistyökumppanit. Heikkoudet. Ei mielletä lomasuomeksi, vaatii ajatusmallin muokkaamista, kun väestökin ikääntyy. Voi lähistölläkin nauttia. Toisaalta on lomasuomea, toisaalta on monelle omaa mökkiseutua. Paljon yksityisiä maita, yrittäjät eivät toimi keskenään. On olemassa Aulanko ym. mutta puuttuuko oikeasti isot vetonaulat? Keltapunaisen ryhmän toimintaympäristön nykytilanne: Haasteellinen kysyntä ja kilpailutilanne. Sesonkien hyödyntäminen. Vuodenaikojen eri hyväksikäyttö omassa yrityksessä ei ole ollut hyvää. Yhteistyö, pelkkä mökki ei riitä asiakkaalle viikoksi. Pohdimme tarvitseeko meidän ottaa välistä rahaa vai teemmekö yhteistyötä ilmaiseksi. Avoimuuden ja luottamuksen tärkeys. Mahdollisuudet. Tarjonta, palvelut synnyttävät kysyntää, voidaan hyödyntää matkailussa. mm. kuten kauppakeskukset. Yhteistyö Hämeessä. Vuodenaikojen huomioiminen esim. nyt sienestäminenkin voi olla joillekin hyvä juttu. Uhat. Ei saada kehitettyä Hämeen matkailun imagoa tai koko Suomen imagoa. Kaupunkiinfrastruktuuri köyhtyy ja elämä menee pelloille, keskusta elämä häviää ja kiinnostavuus katoaa, jos kaavoitus vielä tukee tätä näkemystä.

26 25 Hämeen toiminta yhdessä on tärkeä pohdinnan arvoinen paikka. Yhdessä toimiminen. Vaikka on ns. klisee, 1+1 on enemmän kuin 2, mutta näin se vain on. Toimintaympäristön analyysi Punakeltaisen ryhmän toimintaympäristön analyysi: Tulevaisuuden näkymät. Positiivista on uudet mahdolliset markkinat. Lopen uudet mahdollisuudet. On olemassa paljon uusia rahoitusmuotoja, tietoa esim. kunnan kehittämispäälliköltä. Aktiivisuutta, tule tekemään juttua täältä. Ajatuksena tehdä Lopen raitti esite, missä näkyy missä mikäkin yritys on. Jos ei oman asuinalueen sisällä tiedetä mitä yrityksiä on olemassa, niin hankalaa silloin on. Sinivihreän ryhmän toimintaympäristön analyysi: Taloudellinen tilanne. Plussia, ollaan parempaan suuntaan kääntymässä. Yritykset alkavat käyttää paremmin palveluja. Yksityiset henkilöt käyttävät omat lomansa, vaikka taloudellinen tilanne on huono. Kriisit meille plussaa, Suomi todetaan turvalliseksi maaksi.rahaa tekemiseen ei oikein ole. Kotisivut ja kieliversiot kuntoon englanniksi ja venäjäksi. Venäjän alkeet on hyvä osata. Näkyvyys, yksi kokoava yritys. Hyvät, selkeät internet-sivut, sosiaalinen media, linkitykset. Jakelu kuntoon sivustoilla. Pääkaupunkiseutu on potentiaalisin, Turku ja Suomikin on tosi laaja alue. Halpalennot, Ryanair, Norwegian Airlines, hintakilpailun kautta lentohinnat alemmaksi. Kiitokset panoksestanne työpaja-päivään!

27 Riihimäen Seurahuone 2. työpajapäivä Tervetulotoivotusten jälkeen toiseen työpajapäivään, päivän kouluttaja Mirja Borgström esittäytyi. Mirja kertoi taustastaan markkinoinnin, matkailun ja kulttuurin johto- ja kehittämistehtävistä sekä tapahtumien johtamisista muun muassa Imatralla. Mirja toimii lisäksi yrittäjänä ja konsultointitehtävissä. Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma kannattaa varmasti tehdä. On kyse ihmisistä, parhaimmillaan asiat toimivat ympärillä. Yrityksissä arvot voivat kuitenkin jäädä vain konsulteille ja ylimpään johtoon. Takana on kuitenkin ihminen. Ihmisillä on ratkaisevia eroja, ja siitä tuleekin rikkaus. Kaikki asiat missä nykyään mennään eivät ole olleet hyviä, mutta kuitenkin suuri osa on ollut. Kuinka moni menisi takaisin aikaan 30 vuotta sitten? Muutama käsi nousee. Luulen, että suurin osa haluaa olla tässä päivässä. Ihmissuhdekyvyt, ihmiskäsitys Tehdään ihmisten kanssa töitä ja kysymys on rahasta. Näillä ominaisuuksilla tehdään bisnes suurin osin. Jokainen ihminen haluaa tulla huomioiduksi! Henkilökohtaisella vastaanotolla ja huomioimisella ravintolassa ym. on paljon merkitystä, yritys voi elää sillä. Välinpitämättömyys, asiakasta ei arvosteta ja tällöin tehdään sisäinen päätös, toiste en tänne tule. Aitous ei tarkoita sitä että olemme hurlumhei, vaikka olisimmekin sen tyylisiä. Kaikissa meissä osa on vanhempaa, aikuista ja lasta. Ihmistyypeittäin, joissakin on jotain osaa enemmän kuin toista. Riitta Uosukaisessa asuu paljon lasta ja aikuista. On hyvin aito ihminen. Presidentin vaaleissa tuli liikaa stailaus-ohjeita ym. ei saa mm. rönsyillä. Riitta sanoi, että suosiota ei välttämättä olisi tullut paljoa enemmän, mutta kun sanottiin että ole noin ja näytä tältä. Niin epäuskottavuus vei aitouden. Tällöin on epämukava olotila. Timo Soini rötköttää kuinka haluaa. Ihmissuhdetaidoista riippuva palvelun käyttäjäkokemus

28 27 Empatia itsestä ja ihmisiä ei olla arvostettu. Ylitehokkuuden tavoittelu ja burn outien tuleminen. Yrityksiä on mennyt nurin näistä syistä. Laittakaa itselle omat huoltovälit vaikka kalenteriin! Kun kalenterissa on loma ja jos ei ole hirveän tärkeää, niin loma on lomaa. Unet, tilapäisesti voi valvoa kolmekin vuorokautta, mutta jos ei nuku ja ei pidä huolta. Jos on pitkä univaje, niin sairastuu ja tällöin kolahtaa omaan nilkkaan. Älykkyys Jaksaako harjoittaa ja kouluttautua tohtoriksi. Kiitos heille, jotka ovat asiantuntijoina lääketieteessä ym., mutta kun meillä on sosiaalinen älykkyys kohdallaan, niin sillä pärjätään hyvin. Itsenäisyys Itsenäisyyttä on myös osata ottaa vastaan kritiikkiä. Hyödyllisintä ja sen kautta pystyy tekemään uutta ja paremmin. Henkilökunnan briifaaminen, että osaavat ottaa vastaan kritiikkiä ja lukea tilanteen. Pitää hyväksyä, että olemme erilaisia. Joidenkin kanssa alkavat heti kanteleet soimaan ja juttu kulkee. Toisten kanssa ei niin toimi. Aikuismainen ote riittää! Terveys Fyysinen puoli saattaa pettää aika pahasti ja jos psyyke menee silloin vaikea toimia. Tulee pitää itsestä huolta. Burn out ja hypetys. Menty välillä niin kovaa ympäri maailmaa, että ei sitten olla välitetty Opintomatka Virossa. Nuori Opas Mart. Mainostettu, että on hyvä tyyppi. Kertoi, muun muassa, että on oppinut suomen kielen pikkukakkosesta, jos emme kaikkea ymmärrä, mutta tällä on pärjännyt. Itsetunto oli oikein kohdallaan. Oli hirveän ylpeä itsestään. Mikä ettei. Aito kokemus meille ja tämä toimi.

29 28 Luovuus Meissä kaikissa sitä on. Luovuus ja rohkeus kulkevat hyvin pitkälti käsikädessä. Luovuus on lahja. Uusien näkökulmien kehittämistä. Luovat pyörteet päässämme tarvitsevat oman ajan, jos kokoajan suorittaa ei herää! Oman tilan ja ajan ottaminen. Arvostelukyky Mitä olet mieltä Viron kotapaikasta? Yhtenäinen linja hienoja yksityiskohtia, mattoja, sammalta. Kodassa tuntui, että haluaa jäädä tänne nukkumaan. Ärsykearvo- Mikä meistä on hyvä taso. kerroin saattaa joskus pettää. Toisena päivänä kerrottiin tapauksesta, kun oli järjestetty kartanohäät. Vanhempi rouva, emäntä, kuoli juuri ennen häitä. Henkilökunnallekin tämä oli oikein kova tilanne. Puoliso laukaisi tilanteen pelkästään sanomalla: häät jatkuu, ohutihoisuutta tarvitaan. Isoissa yrityksissä palkataan ihmisiä eri toimiin. Teidän pitää osata hyvin monia asioita. Vastuu on kuitenkin teillä itsestänne! Pidä huoli itsestäsi.

30 29 Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma Seuratkaa henkilökohtaista kehityssuunnitelmaa, sitä tuleeko kehitystä. Kehityssuunnitelmaa voi käyttää hirveän monessa, yksityiselämässä ja yrityksessä. Niiden ihmisten, jotka ovat tämän tehneet, asioiden ollut tapana toteutua! Sinivihreä ryhmä: Ollaan kehittäjiä ja uudistajia, ollaan täällä opiskelemassa. Helpottaa omaa elämää. Kansainvälistyminen. Ei auta rakentaa höyryvetureita, tulee kehittää uutta. Itsestä huolehtiminen. Tämä täytetään omassa rauhassa itse miettien. Keltapunainen ryhmä: Lähestyminen enemmän omasta elämästä lähtien. Aina, kokoajan happinaamari laitetaan itselle. Ei ole hyötyä itselle eikä kenellekään muullekaan, jos ei ole kunnossa. Missio on kasvaa ihmisenä. Mission impossible käännetään mission possible. 1. Missio Sydän Suuri tehtäväni? Voidaan sanoa, että elämässä on neljä keskeistä osaa: työ, perhe, harrastus ja talous. Jos kaikki palikat kunnossa, elämä on myös

31 30 oikein hienoa. Yksi palikka voi lähteä pois niin sen ihminen kestää, että elämä voi olla vielä hyvin toimivaa. Sinivihreä ryhmä: Lisää luovuutta, rohkeutta, huolellisuus, täsmällisyys. Pysyminen omana itsenään. Aitous ei välttämättä tarvitse muuttua, kun tietää miten hoitaa asiat. Vastuunkanto, itseluottamus, hoitaminen, osaa tehdä päätöksiä, menee myös rohkeuteen. 2. Visio - Tähti Tavoite? Mitä haluat tulevaisuudelta itseltäsi? Punakeltainen ryhmä: Empatiakyky on tärkeää. Talouden hallinta ilman suurempaa stressiä. Rohkeutta on myös, että uskaltaa epäonnistua. Tutkimus viestinnästä kuinka tärkeitä eri viestinnän osat ovat: Äänensävy 38 % Tunteet, eleet, ilmeet 55 % Sanat 7 % Esimerkiksi Saksassa teitittelyä tarvitaan. Hyvät tavat, etikettitavat. Suomessa opetusta tarvitaan varsinkin nuorisoon.

32 31 3. Arvot Reimari Eräs tutkimus arvomaailmasta. Suomalaisilla keskeisiä arvoja olivat ahkeruus, tunnollisuus, rehellisyys ym. Eri kansalaisuuksissa on erilaisia tuloksia. Ranskassa vastauksina hymy, iloisuus, riskinotto ym. Tuoretuotteet häviävät Suomessa marketeissa, pakasteet sen kuin lisääntyy. Naiivia Suomessa kun kaikki direktiivit luetaan sana sanaan. Liiallisia rajoituksia on Suomessa. Keltapunainen ryhmä: Työ voi olla myös huvia ja hyötyä. Arvostus ja asenne niin tärkeää, minkälaisia kokemuksia teillä on? Meillä on oppaana hoitaja. Kutsuma-ammatti joillekin. Suuri arvo itselle tulee varmasti siitä, kun pystyy pelastamaan toisen. Ihmissuhteet, joku elää työstä kokoajan. Pääasia, että ollaan tasapainossa. Suomessa asiat aika hyvin, otetaan positiiviset asiat esille, otetaan huomioon lähimmäiset. 4. Toimintaympäristön muutokset - Tuulet Sinivihreä ryhmä: Turvallisuus. Luotettavuus. Kaikki eletään tavalla tai toisella luonnosta. Asiakas odottaa meiltä ammattitaitoa. Tasa-arvoisuus, yksilön arvostaminen. Harmonia. Huvia ja hyötyä elämään. Eilen puhuttiin yleisellä tasolla, nyt enemmän käytäntöön. Tulee pitää tuntosarvea yllä mihin mennään.

33 32 Tenniskenttiä rakennettiin yhteen aikaan joka paikkaan. Nykyään nähdään, kun monessa paikassa kasvaa horsmaa kentällä. Aika mennyt on tästä ohitse. Mitä mahdollisuuksia? Keltapunainen ryhmä: Yhteistyö: tuotteitaminen ja paketointi yhdessä. Aitous: tuo lisäarvon, elämyksellisyyden tuominen esille. Yhtiömuoto. Henkilöstömuutokset ja tietotaidon hyödyntäminen. Sinivihreä ryhmä: Sukupolven muutokset tulossa tulevaisuudessa. Uudet toimintamuodot. Kouluttautuminen. Oiva on hyvä pitkä projekti. Ulkomaiset asiakkaat, mitä nuoret haluavat, ajassa pysyminen. Venäläiset asiakkaat vahvistuminen. Kartan täyttäminen? Ihmisen mieli on semmoinen, että itselle voi rakentaa hyvän mielen. Itseohjautuvaisuus. Teennäinen hymyily voi auttaa itseä. Hymy tarttuu, huonomieli myös tarttuu! Pyrin stressittömään elämään, aion harrastaa golfia. Aion ruveta harrastamaan liikuntaa. Opettelen keskittymään olennaiseen. Ajatukset välillä niin tippaleipää. Lopettaa oman työn ja perustaa oman kahvilan tai konsultointiyrityksen. Toisena on vapaapäivien määrittäminen. Vaimon kanssa lomalle. Enemmän ajamista. Keskittyä hieman enemmän itseensä ja nukkumaan aikaisemmin. Kielitaidon kehitys. Nuotiokeskusteluja kokeneiden kanssa. Kaikki irti Oiva opinnoista, mitä voi sitten hyödyntää käytännössä. Kokemuksien saaminen. Pysyä omana itsenään, oman itsensä tasapainottamista. Suuri intiaanipäällikön tehtävä. Elää luonnosta - oravanpyörästä ulos hypänneenä. Tekeminen. 5. Toimenpiteeni ja tärkeimmät kehittymisalueeni

34 33 Purkupäivä Marskin Majalla OSALLISTUJAT Anne Malin (Sajaniemeläiset ry) Jyri Tengman (MotoJysky) Pirjo Hakala (Lin-Car Oy) Anne Laulajainen (Laulajaisen Villisikatarha) Monica Lindfors (Lehmuslammen Huvilat) Tiina Kassari (Jalokoivu Oy) Arja Manner (Hausjärven liikenne) Pirjo Hynönen (Hausjärven liikenne) Mika Tonder (Tamora Oy) Tomi Enäjärvi (Oiva) Laura Leskinen (Oiva)

35 Marskin Maja Purkupäivä Aamukahvituksen jälkeen Mika Tonder kertoi itsestään. Hän toimii matkailun yliopettajana ja konsultoijana sekä on mukana yrityshankkeissa ja osakkaana ohjelmapalveluyrityksessä. Hänen erikoistumisalueitaan on muun muassa yritysverkostotoiminta ja tuotteistaminen. Mika kertoi purkupäivän sisällöstä, kuten strategiaprofiilista ja sinisen meren strategiasta sekä suurista linjoista jatkoa varten. Jatkossa mennään vielä tarkemmalle tasolle. Yrityksen menestystekijät Mikä on meidän vahvuus. oikeasti missä ollaan hyviä. Missä teet virheen. Omien menestystekijöiden ja vahvuuksien näkeminen. Asiakasnäkökulma on erittäin tärkeä. Oman asiakaspolun tunnistaminen, kuinka itse nähdään omat asiakkaat. Kuinka monet ovat olleet itsensä asiakkaita? Muutama käsi nousee. Tämä on erittäin tärkeää kehittymisen kannalta! Sininen meri Sinisen meren keskeisenä ajatuksena on, se että yritysmaailma muodostuu kahdesta merestä, punaisesta kilpailun verisestä merestä sekä sinisestä merestä, jossa ei ole kilpailua. Toimialojen välillä saattaisi löytyä uudelleen yhdistettynä toimiala, joka on synnyttää uutta toimintaa. Uusi palvelukonsepti. Esimerkkinä Cirque de Soleil. Totesivat, että vanhanlainen sirkustoiminta oli huonoa bisnestä. Ei ollut kannattavaa ja jotain piti tehdä. Havaittiin, että perinteisellä sirkustoiminnalla on tietty merkittävä asiakaskunta eli lapsiperheet. Alkoivat tarkkailla kulttuuritoimintaa, jossa asiakaskunta on erilainen. Yritys myi merkittäviä kuluja aiheuttavat rakenteet pois,

36 35 kuten norsut ym. Luotiin yhteinen tarina. Mentiin kadulle markkinoimaan ja tultiin ihmisten joukkoon. Yhdistettiin teatteri ja sirkus ja karsittiin kustannukset pois. Luotiin ala, jolla ei ole kilpailua. Nykyään tullut alalle toisiakin toimijoita, mutta heillä on kuitenkin edelleen etulyöntiasema. Alojen normaalien toimintojen kyseenalaistaminen. Tämä onnistui heiltä erinomaisesti. Matkailualalla on paljon asioita, jotka ovat aina olleet näin, vaikka niiden ei niin aina tarvitse olla! Strateginen valinta Millainen yrityksen strategian pitää olla löytääkseen siniset meret? Heikkoudet tulee tiedostaa ja niiden korjaamiseksi on tehtävä ratkaisuja. Yritetään tehdä luovasti pitkällä tähtäyksellä. Luovuuden hyödyntäminen ei tapahdu hetkessä. Ydintoiminnan kehittäminen, kehittämissuunnitelmia on hyvä miettiä ja tehdä priorisointia sekä aikataulua. Tämä on ehkä tylsä ja julmakin näkökulma, mutta mitä jää viivan alle on ydin, joka mahdollistaa muun muassa pehmeät arvot yritystoiminnassa. Yleensä vähintään 3-5 vuotta pitäisi tehdä asioita, ennen kuin alkaa rahaa kunnolla satamaan laariin. Tärkeää on pitkäjänteisyys, mutta toisaalta myös joustavuus toiminnassa. Tarvitaan joustavuutta mutta kärsivällisyyttä! Mielestäni strategiassa keskeisimpiä elementtejä on asiakasryhmän hallinta ja toimintaympäristöön liittyvä osaaminen. Kun uusia ideoita, helmiä, silloin tällöin syntyy, on tuloksena huomattava ero. Selkeä johtopäätös on, että kannattaa miettiä sinisiä meriä ja innovoida. Aina ei synny, mutta ajatella kannattaa. Sitten kun syntyy niin hyvä on! Arvoinnovaatio Toiminto, jolle on mitattava arvo. Yritykselle hyvä mittari on kustannusrakenne.

37 36 Käyttäkää tarkemmassa tuoteideoinnissa excel-taulukkoa tai vastaavaa laskemista, ettei ihan täysin kehityskelvottomimmat ideat pysy mukana. Matkailualalla tuotteistamisesta puhutaan myös, että tuote muutetaan tarinaksi, mikä on osa tuotteistamista. Strategiaprofiilityökalu Sinisten merien luomisessa pyritään alentamaan kustannuksia ja kasvattamaan arvoa supistamalla asioita, joilla toimialan yritykset kilpailevat ja kasvatetaan arvoa elementeillä joita ei ole tarjottu. Strategiaprofiilimenetelmän avulla voidaan saada konkreettisesti asioita esille omien vahvuuksien hyödyntämiseksi. Strategiaprofiili voidaan kuvata kaaviomuodossa. Esimerkkinä Southwest Airlines. Haluttiin kehittää omanlainen konsepti ja mietittiin minkälaisten asioiden kanssa asiakkaat, lentomatkailijat ja autoilijat painivat. Ajateltiin asiakkaalle keskeisiä tekijöitä,sekä niiden vaikutusta: Hinta, ateriat, odotustilat, istumapaikan valinta, jatkolennot pitääkö olla monta tuntia kentällä, nopeus, tiheät lähdöt. Palveluun ja nopeuteen panostettiin hirveästi. Toimivat pienillä markkinoilla, niin tiheät lähdöt onnistuvat. He loivat näiden panostusten mukaan palvelun. Haettiin tarkoitukselle erilaista palvelua.

38 37 Laatiminen, miten kilpailijat toimivat ja mitä on oma toiminta. Kyseenalaistaminen, voidaan tehdä toisin, esimerkiksi supistaminen, myydään norsut pois. Keskustelua yrityksistä 90 % yrityksille laskutusta, raamittuu aika paljon tähän. 90 % liikevaihdosta. 20 % osaa ajaa mopoa. 80 % tarvitsee apua, meidän ammattitaidon. Vankka ammattitaito, hyvä henkilökunta mukana. Tilanne jossa nyt mennään. Pääpaino kehityksessä KTM myy tuotteita omille asiakkailleen. Franchising tyylisesti. Kuvio joka täytyy osittain käydä läpi. KTM erittäin hyvä asia ja kehittää, myynti pitää nähdä investointina. Tapahtunut nopeassa prosessissa. Nämä ovat oikeasti harrastajia enimmäkseen. Pelkästään liikenneopettajia koulutettu noin Yksi asiakas mm. sanonut, että kannattaa käydä ennemmin safarilla, kuin pitää omaa pyörää.

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström

1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström 1. ydinkokonaisuus, työpajapäivä 2. Mirja Borgström Ihmissuhdetaidoista riippuva palvelun käyttäjäkokemus Ihmiskäsitys, ihmissuhdekyvyt Itsensä/toisen arvostus Vuorovaikutus, viestintä Empatia Älykkyys

Lisätiedot

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm 8.6.2013 Tykköö Kylätoiminta on kylän asukkaiden vapaaehtoista yhteistyötä omien elinolojensa kehittämiseksi. Elintärkeää on yhteistyö:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde

Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon

Lisätiedot

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA?

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? Toimitusjohtaja Petri Luukkonen, BusinessVercco Oy Taustaa BusinessVERCCO

Lisätiedot

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle KASVOT LUOMULLE 1. Perustiedot (lyhyesti ja ytimekkäästi) Mitä yritys myy? Mikä on pääkohderyhmä? Kenelle myydään? Miten

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

pk-yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn edistäjä

pk-yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn edistäjä Taideteollinen korkeakoulu Vaasan yliopisto Länsi-Suomen muotoilukeskus MUOVA pk-yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn edistäjä Muotoilun mahdollisuuksia Mikä on Muova Perustettu 1988 1.1.2006 lähtien

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS VETY Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Hermannin ranta>e 2 A, 00580 Helsinki www.kierratyskeskus.fi/vety Tänään:

Lisätiedot

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA

Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan

Lisätiedot

Matkailun tuotteistustyöpaja. Storia-hanke Isto Vanhamäki 10.9.2013, Kouvola

Matkailun tuotteistustyöpaja. Storia-hanke Isto Vanhamäki 10.9.2013, Kouvola Matkailun tuotteistustyöpaja Storia-hanke Isto Vanhamäki 10.9.2013, Kouvola 1. Työpaja 10.9.2013 Asiakasymmärrys ja tuotteistaminen asiakasryhmien mukaan Mitkä ovat asiakasryhmämme? Miten asiakasryhmät

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki

Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Hevospalveluiden tuotteistaminen ja asiakaslähtöinen markkinointi Susanna Lahnamäki Tällä mennään Tuotteistaminen & asiakaslähtöinen markkinointi Vähän teoriaa, enemmän käytäntöä. http://www.youtube.com/watch?v=uk0zrvzvtb4

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4

Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Viritä palvelusi venäläisille matkailijoille Signaalisessio 18.4 Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tarjoamat palvelut ideoiden jatkotyöstöön Lisää liikevaihtoa ja uusia asiakkaita venäläisistä

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Mari Huupponen, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari BUUSTIa kansainvälistymisestä, Lahti 9.4.2015 Aiheitamme tänään 1. Ruotsin markkinat

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

KIRJASTOT JA JULKISUUS - MIKÄ MEISSÄ PUHUTTAA? 6.11.2014 Päivi Litmanen-Peitsala Viestinnänsuunnittelija, Kirjastot.fi

KIRJASTOT JA JULKISUUS - MIKÄ MEISSÄ PUHUTTAA? 6.11.2014 Päivi Litmanen-Peitsala Viestinnänsuunnittelija, Kirjastot.fi KIRJASTOT JA JULKISUUS - MIKÄ MEISSÄ PUHUTTAA? 6.11.2014 Päivi Litmanen-Peitsala Viestinnänsuunnittelija, Kirjastot.fi Mitä pohdiskelen tänään? Miksi Suomen Kuvalehden artikkeli (34/14) Sano hei kirjastolle

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen

Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen Koulutuksella TEHOKKUUTTA yritysten ja ihmisten johtaminen TTS Johtaminen, Yrittäjyys, Logistiikka Vuosittain noin 200 henkilöä/yrittäjää suorittaa TTS:llä johtamiseen tai yritysjohtamiseen liittyvän koulutuksen

Lisätiedot

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja

Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja Sami Köykkä Matkailutuotteet ostettaviksi Sessions-työpaja 26.2.2014 Agenda 10:00 Aloitus 10:20 Kertaus 10:45 Vieraileva puhuja 11:30 Lounas 12:15 Ratkaisun suunnittelu 13:20 Toteutussuunnitelma 13:50

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti

Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti + Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti + Mistä kaikki lähti liikkeelle? Saimaan ammattikorkeakoulun EAKR-hanke (Matkailun sosiaalisen median hanke MATSO) vuosina 2010-2011 hankkeessa oli tavoitteena

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu

Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu. Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu Paikkakunnan vetovoima ja yhteiskuntavastuu Minna Kurttila FCG, aluepäällikkö/oulu FCG Finnish Consulting Group Oy Monialainen konsulttiyritys infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelu, koulutus, julkisten

Lisätiedot

Design yrityksen viestintäfunktiona

Design yrityksen viestintäfunktiona Design yrityksen viestintäfunktiona Hanna Päivärinta VTM Pro gradun esittely Tutkimuksen taustaa Design on ollut pitkään puhutteleva ilmiö Designia tuntuu olevan kaikkialla Helsinki World Design Capital

Lisätiedot

Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles

Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles Kalle Michelsen 23.3.2010 25.3.2010 1 Matkailun megatrendit Post-modernissa maailmassa matkailu tapahtuu monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta.

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen KILPAILUTEHTÄVÄ: YRITTÄJYYS A1: Case yritys Joukkue valitsee case yrityksen annetuista oikeista yrityksistä saamansa pohjatiedon perusteella. Joukkue perustelee valintansa joukkueensa vahvuuksilla/osaamisella

Lisätiedot

VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN ANTTI ISOKANGAS 26.4.2013

VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN ANTTI ISOKANGAS 26.4.2013 VENÄJÄ-TYÖPAJA TUOTTEISTAMINEN ANTTI ISOKANGAS 26.4.2013 PÄIVÄN TAVOITE ON RAKENTAA VENÄLÄISILLE MATKAILIJOILLE SUUNNATTU TUOTTEISTETTU PALVELU. TUOTTEISTAMISEN LÄHTÖKOHTA UUDENMAAN MATKAILUUN Suomi on

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Technopolis Tampere 20.11.2012 Työpajan tuotokset sivuilla 4-9 Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Miten yritys parhaiten rakentaa ja kehittää: Markkinaketteryyttä

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Puhtia hyvästä itsetunnosta

Puhtia hyvästä itsetunnosta Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,

Lisätiedot

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Teemat Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Hyvinvointi, liikunta ja rauha Elävät ruukkimiljööt Tarinat ja kulttuuri Ruoka Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Monipuolinen Monipuolinen Markkinointi

Lisätiedot

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa - tapaaminen 7.6.2010 Merja Salminen/Design LiMe Oy Mikä on laatujärjestelmä

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

TWITTER. itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014. Marika Siniaalto Grapevine Media Oy

TWITTER. itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014. Marika Siniaalto Grapevine Media Oy TWITTER itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014 Marika Siniaalto Grapevine Media Oy TERVETULOA! YHTEYSTIEDOT Marika Siniaalto Grapevine Media Oy p. 045 674 4768 marika.siniaalto@grapevine.fi @MarikaSiniaalto Grapevine

Lisätiedot

Digitaalinen markkinointi ja kauppa Venäjällä. Teemu Hakolahti Mediatalo Toimelias Oy

Digitaalinen markkinointi ja kauppa Venäjällä. Teemu Hakolahti Mediatalo Toimelias Oy + Digitaalinen markkinointi ja kauppa Venäjällä Teemu Hakolahti Mediatalo Toimelias Oy + Venäläinen kuluttajana on matkailija Vuoden 2011 ulkomaisista kesämatkailijoista yli 1,7 miljoonaa eli yli 40 %

Lisätiedot

Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka

Anne Kalliomäki. Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka Anne Kalliomäki Keski-Suomen vetovoiman lisääminen tarinallistamalla 20.11.2014 Peurunka JOS KESKI-SUOMI OLISI TUNNE! MIKÄ TUNNE SE OLISI?! PUNAINEN LANKA Tarinakone valmentaa yrityksiä tarinallistamaan

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan kohderyhmää kiinnostavaa puhetta verkkoon sisältöstrategian

Lisätiedot

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen Tinkauspaja 1 Sali LS 2 Ketterä oppiminen Tinkauspajan sisältö Johdanto: Ketterä oppiminen kokemuksia Ketterän oppimisen edellytyksiä, ryhmätyöt Millaisia taitoja ihmiset tarvitsevat kyetäkseen oppimaan

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen

TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen Asiakaspalvelu tapahtumassa Laatu Asiakkaan huomioiminen Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012. www.matkailukonsultit.fi

KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012. www.matkailukonsultit.fi KYLIEN TARINAT EUROIKSI! 2.11.2012 www.matkailukonsultit.fi Suomen Matkailukonsultit Oy Mäntyharjunkatu 4, 70820 Kuopio puh. 050-9178 688 info@matkailukonsultit.fi www.matkailukonsultit.fi Jouni Ortju

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS. 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen

TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS. 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen Koulutuksen rakenne Ryhmästä syntyy turvallinen oppimista ja itsen reflektointia edistävä ympäristö Tukihenkilönä toimimisen lähtökohdat: mikä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi?

Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mikä ihmeen hakukonemarkkinointi? Mitä teet ensimmäiseksi, kun etsit tietoa jostain asiasta? Luultavimmin Google- haun, etkä ole ainut: ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän nettiin käyttämään sähköisiä

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla

TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön

Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön Näkökulmia energiayhtiöiden sosiaalisen median strategiatyöhön 1 Saatteeksi Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Monissa yrityksissä parhaillaan pohditaankin, miten suhtautua ja osallistua tähän uuteen

Lisätiedot

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen

15.11.2011. Kalevalasta kansainvälisyyteen 15.11.2011 Kalevalasta kansainvälisyyteen Perusasiat 44 kpl kahden hengen huoneita, 3 suitea kaksi suomalaista, infrapuna- ja turvesaunat, wellness -osasto kaksi kokoustilaa: 100 henkilöä ja 30 henkilöä

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Tuo$eiste$ujen palveluiden myyn3 ja markkinoin3

Tuo$eiste$ujen palveluiden myyn3 ja markkinoin3 Tuo$eiste$ujen palveluiden myyn3 ja markkinoin3 Kimmo Levä Pääsihteeri Auttaa museoita menestymään MUSEOPALVELUJEN SEGMENTOINTI MUSEOPALVELUJEN SEGMENTIT Yhteiskunnalliset palvelut julkiselle sektorille

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa 1- vaihe Tammi 2010 touko 2011, toteutuma sekä 2-vaiheen suunnitelma Raahen ammattiopisto Aija Keski-Korsu Sisältö Osallistuminen

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010

InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset. InFAcTo. Tavoitteet ja tulokset. Hämeenlinna, Marraskuu 2010 InFAcTo: Projektin tavoitteet ja tulokset InFAcTo Tavoitteet ja tulokset Hämeenlinna, Marraskuu 2010 1 Kehitys tarvitsee Matkailun strategiat Hämeessä ja Virossa painottavat uusien kestävien matkailutuotteiden

Lisätiedot

Verkkoviestintäsuunnitelma

Verkkoviestintäsuunnitelma Mikko Hernesmaa & Tuomas Lahtomäki L801SNA Verkkoviestintäsuunnitelma Raportti Liiketalous Huhtikuu 2012 SISÄLTÖ 1 ENERGY GYM... 1 2 ASIAKASKOHDERYHMÄT... 1 3 SUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 2 4 VÄLINEET,

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Häme-markkinointi 2.0 Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Vanajanlinna 22.2.2010 Kehittämiskeskus Oy Häme Tapio Vekka Hallituksen pj 1 Seudun tulevaisuutta koskevien suunnitelmien yhteenveto MAAKUNTATASO Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta

Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten. Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Yrityksesi verkossa: Miksi ja miten Mikael Alatalo, palvelutuotantojohtaja, Fonecta Asunnonvälitys Autokauppa Matka-ala Vaatekauppa Mitä verkossa ympärillämme Logistiset palvelut Pankki- ja vakuuttaminen

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia. FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy

ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia. FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy ELÄKÖÖN ELÄMÄ JA TYÖ V työhyvinvoinnin ja johtamisen koulutuspäivä 22.10.2014 Palvelu tapana toimia FM Jukka Oresto LAMK / Paideia Oy 1 . KAIKKI MUUTTUU Ansaintalogiikka on muuttumassa tavaroiden saatavuuden

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot