EUROOPAN PARLAMENTTI

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta VÄLIAIKAINEN 2002/2264(INI) 13. kesäkuuta 2003 MIETINTÖLUONNOS Eurooppalaisten teollisuusyhdistysten rooli unionin politiikkojen määrittelyssä (2002/2264(INI)) Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta Esittelijä: Hans-Peter Martin PR\ doc PE

2 PE /11 PR\ doc

3 SISÄLTÖ Sivu ASIAN KÄSITTELY... 4 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS... 5 PERUSTELUT...9 PR\ doc 3/11 PE

4 ASIAN KÄSITTELY Parlamentin puhemies ilmoitti istunnossa 16. tammikuuta 2003, että teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle on annettu lupa laatia työjärjestyksen 163 artiklan mukaisesti valiokunta-aloitteinen mietintö Eurooppalaisten teollisuusyhdistysten rooli unionin politiikkojen määrittelyssä. Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta nimitti kokouksessaan 23. tammikuuta 2003 esittelijäksi Hans-Peter Martinin. Valiokunta käsitteli mietintöluonnosta kokouksissaan 10. ja 19. kesäkuuta ja 10. heinäkuuta Viimeksi mainitussa kokouksessa se hyväksyi päätöslauselmaesityksen äänin... puolesta,... vastaan ja... tyhjä(ä) / yksimielisesti. Äänestyksessä olivat läsnä seuraavat jäsenet:... (puheenjohtaja/puheenjohtajana),... (varapuheenjohtaja),... (varapuheenjohtaja),... (esittelijä),...,... (... puolesta),... (... puolesta työjärjestyksen 153 artiklan 2 kohdan mukaisesti),... ja... Mietintö jätettiin käsiteltäväksi... PE /11 PR\ doc

5 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS Euroopan parlamentin päätöslauselma Eurooppalaisten teollisuusyhdistysten roolista unionin politiikkojen määrittelyssä (2002/2264(INI)) Euroopan parlamentti, joka ottaa huomioon 26. lokakuuta antamansa päätöslauselman komission ehdotuksesta neuvoston päätökseksi monivuotisesta ohjelmasta yritysten ja yrittäjyyden hyväksi ( ) (KOM(2000) 256) 2 ; ottaa huomioon Lissabonissa 23. ja 24. maaliskuuta 2000 kokoontuneen Eurooppaneuvoston erityiskokouksen päätelmät ja 15. maaliskuuta antamansa päätöslauselman Lissabonin Eurooppa-neuvoston kokouksesta ; ottaa huomioon komission tiedonannon "Neuvottelu- ja keskustelukulttuurin edistäminen - Komission konsultointiprosessiin sovellettavat yleiset periaatteet ja vähimmäisvaatimukset" (KOM(2002) 704) 4 ; ottaa huomioon tutkimuksen pääosaston valmisteleman työasiakirjan "Lobbying in the European Union: Current Rules and Practices" (tammikuu 2003); ottaa huomioon 17. heinäkuuta antamansa päätöslauselman Euroopan parlamentin eturyhmistä ja 13. toukokuuta antamansa päätöslauselman eturyhmien edustajien menettelysäännöistä; ottaa huomioon työjärjestyksen 9 artiklan sekä liitteet I ja IX, ottaa huomioon Yhdysvaltain kongressin antaman säädöksen "Lobbying Disclosure Act of 1995" 7, ottaa huomioon työjärjestyksen 163 artiklan, ottaa huomioon teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunnan mietinnön (A5-0000/2003), A. katsoo, että EU:n toimielinten kannalta on mielekästä, että asianmukaisesti valtuutetut ja avoimesti toimivat edunvalvojat ja lobbaajat toimittavat ajan tasalla olevaa, luotettavaa, asiantuntevaa ja täsmällistä tietoa myös teollisuusalojen asioissa, B. toteaa, että sellaista lobbausta, joka täyttää edellä mainitut kriteerit, esiintyy toistaiseksi hyvin harvoin, 1 EYVL C 197, , s. 226 ja EYVL C 311, , s EYVL C 377, , s Ei vielä julkaistu EUVL:ssä. 5 EYVL C 261, , s EYVL C 167, , s. 14 ja Public Law, , Dec. 19, PR\ doc 5/11 PE

6 C. katsoo, että erityisesti teollisuuden edunvalvojat keskittävät toimintansa selvästi Euroopan parlamenttiin, koska parlamentin toimivalta ja merkitys on kasvanut ja koska parlamenttia on helpompi lähestyä kuin muita toimielimiä, D. toteaa, että edunvalvojien mahdollisuudet tavata neuvoston, komission ja parlamentin edustajia eroavat toisistaan hyvin paljon, ja varsinkin neuvoston lukemattomat työryhmät toimivat hyvin suljetusti, mikä aiheuttaa hämmennystä edunvalvojien keskuudessa ja julkisuudessa, E. pitää valitettavana, että pk-yritysten lobbaajilla on edelleenkin suurteollisuuteen verrattuna huonommat tiedonsaanti- ja toimintamahdollisuudet ja että erityisesti komission huomio keskittyy yhä enemmän suurteollisuuden lobbaajiin, F. toteaa, että lobbaajat seuraavat teollisuusyritysten puolesta tarkasti valiokuntien ja monien parlamentin jäsenten työtä, mutta lobbaajien työtä ei seurata läheskään yhtä tarkkaan, G. tunnustaa, että edunvalvojat vaikuttavat usein ratkaisevasti poliittisiin päätöksiin, H. katsoo, että olemassa olevat lobbaustoimintaa koskevat säännöt ovat olleet tehottomia säännöissä käytetyn epäselvän kielen sekä heikkojen hallinnollisten ja toimeenpanosäännösten vuoksi, lisäksi epäselvää on, keiden täytyy rekisteröityä ja mitä heidän täytyy ilmoittaa, I. katsoo, että jos julkisuudessa ilmoitettaisiin palkattujen lobbaajien henkilöllisyys ja heidän ponnistelujensa vaikutus Euroopan unionin toimielinten päätöksentekoprosessiin, tämä lisäisi selvästi yleisön luottamusta EU:n toimielimiin, J. toteaa, että 1. toukokuuta 2004 lähtien unioniin kuuluu todennäköisesti 10 uutta valtiota, jotka tuovat mukanaan erilaisen kulttuurin ja erilaisia kokemuksia ja käytäntöjä politiikan ja teollisuuden alalta; toteaa, että selvät säännöt ja avoimuus ovat tämän vuoksi väistämättömiä lobbaajien työssä, 1. on vakuuttunut, että mahdollisimman suuri avoimuus on kansalaisten ja parlamentin jäsenten legitiimi ja demokratian kannalta tärkeä vaatimus ja että ilman avoimuutta ei ole demokratiaa; 2. tietää, että parlamentin jäsenten on saatava luotettavaa, mahdollisimman kattavaa ja puolueetonta tietoa, jotta he voivat muodostaa mielipiteen asioista, ja vaatii tämän vuoksi määrärahasiirtoja, jotta parlamentin jäsenillä on paremmat mahdollisuudet tähän; katsoo myös, että asiasta aiheutuvat menot on selvitettävä tarkasti ja avoimesti; 3. on tietoinen, että luotettava ja helposti ymmärrettävä tieto on mielipiteiden muodostamisen kannalta erittäin tärkeää juuri teollisuuden aloilla varsinkin teknisissä seikoissa; 4. vaatii neuvostoa, komissiota ja parlamenttia tekemään toimielinten välisen sopimuksen edunvalvojien yhtenäisestä valtuuttamisesta ja heidän toimintansa tekemisestä avoimeksi EU:n toimielimissä; PE /11 PR\ doc

7 5. toivoo, että neuvosto, komissio ja parlamentti sopivat käsitteiden 'lobbaaja' ja 'edunvalvoja' yhteisistä määritelmistä; katsoo, että Yhdysvaltain kongressin antamaa säädöstä "Lobbying Disclosure Act of 1995" voidaan pitää suuntaa antavana; 6. suhtautuu myönteisesti parlamentin kotisivulla hiljattain julkaistuihin tietoihin valtuutetuista edunvalvojista ja heidän edustamistaan järjestöistä sekä näin saavutettuun avoimuuteen; 7. vaatii myös valtuutettujen edunvalvojien osoitteiden ilmoittamista sekä liittojen ja yritysten rakennetta, arvioitua jäsenmäärää sekä niiden edustamaa politiikan alaa käsittelevien tietojen julkaisemista; 8. vaatii valtuutettuja edunvalvojia julkaisemaan vuosikertomuksen lobbaustoiminnastaan, johon kuuluvat lobbaussopimukset ja niiden tukemiseksi tehtävät ponnistelut, mukaan lukien valmistelu- ja suunnittelutyö, tutkimus- ja muu taustatyö, jota tehdään sopimusten hyväksi ja lobbaustoimintojen koordinoimiseksi muiden kanssa; toteaa, että lobbaussopimuksella tarkoitetaan mitä tahansa EU:n toimielimelle välitettyä suullista tai kirjallista ilmoitusta, sähköisesti toimitettu ilmoitus mukaan lukien, josta käy ilmi, että toimielinten toimintaan aiotaan vaikuttaa, ellei julkaisemista ole rajoitettu erityissäännöksin; 9. katsoo, että jos edunvalvoja ei toimita vuosikertomusta määräaikaan mennessä, edunvalvoja tai edunvalvontajärjestö voi menettää valtuutuksensa; 10. kehottaa parlamenttia laatimaan vuosittain kertomuksen lobbaustoiminnasta parlamentin työssä; katsoo, että kertomuksesta on käytävä ilmi työjärjestyksen I liitteen 1 artiklassa tarkoitettujen ilmoitusten lukumäärä ja aihe sekä laajennettujen työryhmien ("intergroups") toiminnasta vastaavien nimet; 11. vaatii varmistamaan, että lobbaajat eivät estä parlamentin työskentelyä ja että esimerkiksi valiokuntien kokouksissa on tarpeeksi istumapaikkoja parlamentin jäsenten avustajille; 12. vaatii, että valtuutetuilla edunvalvojilla on parlamentin tiloissa aina oltava näkyvillä henkilökortti, jonka avulla heidät tunnistaa lobbaajiksi; 13. kehottaa parlamenttia järjestämään tasokkaita seminaareja edunvalvojien ammattitietämyksen parantamiseksi sekä asettamaan seminaarin suorittamisen mahdollisesti valtuutuksen saamisen ehdoksi; 14. kehottaa komissiota asiasta kiinnostuneita osapuolia kuullessaan varmistamaan, että teollisuuden edustajille osoitetut kutsut ovat avoimia ja selkeitä ja arvioimaan kriittisesti, miten näin saatuja tietoja on tähän mennessä hyödynnetty; 15. vaatii, että teollisuusalojen lobbaajia ei saa kohdella paremmin eikä huonommin kuin talouden muiden alojen tai kansalaisyhteiskunnan edunvalvojia; 16. paheksuu, että tällä hetkellä ei ole mitään estettä sille, että komission jäsen siirtyisi välittömästi harjoittamaan yksityistä lobbaustoimintaa samalle alalle, josta hän vastasi PR\ doc 7/11 PE

8 komissiossa, kun taas vastaavissa tapauksissa yksityisellä alalla sovelletaan tavallisesti ainakin tietyn ajan kestävää kilpailukieltoa; 17. pyytää jäsenvaltioita tutkimaan edunvalvojien toimintaa toimivaltaansa kuuluvilla aloilla tämän mietinnön mukaisesti ja ryhtymään tarvittaessa asian edellyttämiin toimenpiteisiin; 18. vaatii, että parlamentin perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta laatii tämän mietinnön pohjalta mietinnön parlamentin työjärjestyksen muuttamisesta ja esittää sen täysistunnolle; 19. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja ehdokasvaltioiden parlamenteille ja hallituksille. PE /11 PR\ doc

9 PERUSTELUT Edunvalvojista ja lobbaajista on tullut itsestäänselvyys nykyisissä demokratioissa. Varsinkin teollisuudelle he ovat välttämätön äänitorvi. Teollisuuden piiristä, tiedemaailmasta ja poliittisista piireistä tulevat tarkkailijat ovat yksimielisiä siitä, että noin 80 prosenttia kaikista EU-alueen tärkeistä talouspoliittisista puitepäätöksistä tehdään Brysselissä. Neuvostolla, komissiolla ja parlamentilla on niissä ylivoimaisen suuri merkitys. Myös 80 prosenttia kaikesta kansallisesta lainsäädännöstä perustuu yhteisön viitoittamiin ratkaisuihin. Tämä näkyy luonnollisesti myös teollisuuden edunvalvontayhdistysten ja teollisuusyritysten toiminnassa. Noin edunvalvontaryhmällä on pysyvä toimisto Brysselin keskustassa; näistä noin kolmannes on eurooppalaisia kaupallisia yhdistyksiä ja 10 prosenttia yrityksiä. Useimmat EU-edunvalvontayhdistyksistä ovat kansallisia yhdistyksiä, suuria firmoja tai molempia. Komissio arvioi jo vuonna 1992, että Brysselissä ja Strasbourgissa työskentelee päätoimisesti edunvalvojaa. Näihin lukuihin on tuskin tullut suuria muutoksia, koska 1990-luvun suurten lisäysten jälkeen ei ole tapahtunut enää suuria muutoksia; niitä voi tulla 2004 tapahtuvan laajentumisen myötä. Tällä hetkellä edustusto on 500 suuryrityksellä, yli 200 ylikansallista yritystä pitää toimistoa Brysselissä, ja Brysselissä on 130 lakiasiaintoimistoa, jotka ovat erikoistuneet eurooppalaisiin oikeuskysymyksiin. Vuosittain voidaan rekisteröidä henkilökohtaista kontaktia lobbaajien ja Euroopan parlamentin jäsenten välillä. Tutkimusten mukaan tehokkaimmat lobbausjärjestöt ovat sellaisilla liikealoilla toimivia järjestöjä, joilla on suhteellisen vähän kanssakilpailijoita. Tämä voidaan ilmaista myös selkeämmin: aloilla, joilla markkinat ovat hyvin keskittyneet, kilpailussa menestyneet yritykset ovat usein poikkeuksellisen menestyviä lobbaajia, ja tämä varmasti siivittää fuusioita ja yrityskauppoja markkinoilla, joilla toimijat eivät ole vielä aivan yhtä vähissä. Lisäksi on nähtävissä, että suuryritykset eivät suinkaan ole edustettuina pelkästään omien lobbaustoimistojensa välityksellä, vaan ne ovat varmistaneet itselleen yhä hallitsevamman roolin myös lukuisissa yleisissä edunvalvontayhdistyksissä. Sen sijaan pk-yritysten edustajien on edelleenkin vaikeaa saada ääntänsä kuuluville, vaikka niillä on suuri työllisyys- ja sosiaalipoliittinen merkitys koko Euroopassa. Kuten niin usein, tässäkin asiassa julkiset poliittiset kannanotot ovat selvästi ristiriidassa EU:n toimielinten toteuttamien toimien kanssa. Kun verrataan mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoprosesseihin, parlamentti on lobbaajille helpompipääsyinen paikka kuin komissio ja neuvosto. Neuvosto esittää mielellään sellaista, että sillä ei ole tapana pitää yhteyksiä lobbaajiin, mutta todellisuudessa neuvoston yli 100 työryhmää lukuisine pääasiassa nuorine COREPER-virkamiehineen ovat aivan erityinen lobbauskohde. Kokeneiden edunvalvojien piirissä lupaavimpana pidetään lobbausta, joka alkaa jo ennen kuin kulloisessakin asiassa on laadittu ensimmäistäkään asiakirjaa. Niinpä esimerkiksi komissiossa PR\ doc 9/11 PE

10 pyritään vaikuttamaan jo vihreiden ja valkoisten kirjojen hahmotteluun ennen kuin niitä on ylipäänsä kirjoitettu ja ennen kuin suurempi yleisö tuntee komission kysymyksenasettelua. Lobbaus neuvostossa tehdään mieluiten kansallisten hallitusten kautta. Lisäksi sitä harjoitetaan Brysselissä jäsenvaltioiden pysyvien edustajien välityksellä; nämä katsovat itse istuvansa norsunluutornissa ja pitävät varsinkin suuryritysten harjoittamaa lobbausta avoimesti tervetulleena. Näin diplomaateista tulee lobbaajien lobbaajia. Komissiossa on havaittavissa, että edunvalvojat ovat saaneet lisää vaikutusvaltaa Romano Prodin puheenjohtajakaudella. Virkamiehet ovat kertoneet saaneensa direktiiviehdotuksia suoraan teollisuutta edustavilta lobbaajilta. Toisaalta parlamentista on kuultu, että sen jäsenet ovat jopa laadituttaneet mietintöjä komission virkamiehillä. On aika yleinen käytäntö, että varsinkin lainsäädännöllisiin teksteihin esitetään omina tarkistuksina sanatarkasti teollisuuden ehdotuksia. Monet parlamentin jäsenet myöntävät tämän itsetietoisesti ja esiintyvät näin suoraan teollisuuden etujen ajajina. Maailmanlaajuiseen kanssakilpailijaan Yhdysvaltoihin verrattuna EU on nykytilanteessa juuri ennen kymmenen uuden valtion jäsenyyttä osoittautunut läpinäkymättömäksi. Yhdysvaltain kongressin 104. istuntokaudella hyväksytty "Lobbying Disclosure Act of 1995" sisältää hyvin tarkat säännökset lobbaajien ja heidän toimiensa ja yhteyksiensä ilmoittamisesta. Sen sijaan EU:ssa vain parlamentissa on tähän mennessä käytetty tiettyihin muodollisuuksiin sidottua akreditointia. Asia kaipaa pikaista parannusta. Sama pätee lobbauksen laatuun, jota EU:n kaikkien toimielinten vastuuhenkilöt pitävät riittämättömänä. Tämä koskee sekä ajankohtaa, henkilökohtaista ja usein aivan liian aggressiivista käyttäytymistä että useimpien lobbaajien toiminnan sisältöä. On itsestään selvää, että edunvalvojien taholta ei ole odotettavissa ongelman puolueetonta käsittelyä eikä ratkaisutoivomuksia. Joka tapauksessa heidän argumenttiensa pitäisi perustua todennettavissa oleviin tosiasioihin ja olla asiallista. Lahjojen hyväksymiseen liittyviä ongelmia on käsitelty jo paljon. Sen sijaan liian vähälle huomiolle ovat jääneet henkilökohtaiset kytkökset teollisuuden intresseihin. Komissaari Martin Bangemannin siirtyminen 1990-luvun lopulla suoraan televiestintäalalle päätyi tosin otsikoihin, mutta EU:n toimielinten järjestelmällinen lobbaus entisten komissaarien tai parlamentin jäsenten toimesta jää usein vaille huomiota. Esimerkkinä tästä on entinen kauppakomissaari Leon Brittan, joka lobbaa Britannian hallituksen korkean tason LOTIStyöryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa omaa entistä pääosastoaan finanssikeskus Lontoon hyväksi. Myös parlamentin aktiivijäsenet toimivat usein yhdessä lobbaajien kanssa. Avoimuuden kannalta ei riitä, että heidän on annettava parlamentille vuosittain selvitys taloudellisista eduistaan. Parlamentin pitäisi ottaa kantaa myös teollisuuteen suuntautuneista laajennetuista työryhmistä ("intergroups") käytävään keskusteluun. Kansalaisjärjestöt, kuten Corporate Europe Observatory ja GATSwatch, ovat avoimempia kuin itse parlamentti. Samalla kun parlamentti ei ole vieläkään saanut julkisuudessa sitä painoarvoa, joka vastaa sille Amsterdamin sopimuksen tuomaa ja Roomassa ja Dublinissa pidettävän hallitustenvälisen konferenssin odotettavissa olevien tulosten perusteella tulevaa toimivaltuuksien kasvua, teollisuuden edunvalvojien toiminta keskittyy yhä tiiviimmin PE /11 PR\ doc

11 Brysselin rue Wiertzille. Muutkin kuin istuntosalissa oikealla istuvien poliittisten ryhmien jäsenet kuuluvat olevan helposti lähestyttävissä. Harjoitetaan myös viime hetken lobbausta eli juuri ennen äänestyksiä tapahtuvaa lobbausta, ja varsinkin parlamentin jäsenten avustajat ovat arvostelleet siinä käytettäviä röyhkeitä menetelmiä. Yhä enemmän yleistyy myös käytäntö, jossa komissiota ja neuvostoa lobataan parlamentin välityksellä. Myös tästä syystä EU:n toimielinten pitäisi tehdä toimielinten välinen sopimus, jolla säädellään johdonmukaisesti ja kattavasti lobbaajien, eikä suinkaan pelkästään teollisuutta edustavien lobbaajien kanssa harjoitettavaan kanssakäymiseen liittyvät kysymykset. Edunvalvojien toiminnassa parlamentissa käy selväksi eräs talon heikkouksista: myös jäseniltä, jotka muodostavat mieluummin itse kuvan asioista ja haluaisivat turvautua riippumattomaan asiantuntemukseen, puuttuvat tähän tarvittavat taloudelliset resurssit. Tähän kuuluu myös se, että parlamentissa ei tunneta riittävästi erilaisia tutkimusmahdollisuuksia, ja ennen kaikkea sillä on muihin parlamentteihin verrattuna riittämättömät mahdollisuudet rahoittaa omia asiantuntijoita. Tätä varten ei tarvitsisi kuitenkaan kasvattaa parlamentin budjettia entisestään, vaan tavoite voitaisiin saavuttaa hyvin helposti talousarvion painopistealueita muuttamalla. Menoselvityksissä olisi kuitenkin varmistettava suurempi avoimuus. Esittelijälle on parlamentin jäsenenä muodostunut johtoajatukseksi "Ilman avoimuutta ei ole demokratiaa". Mietinnön rajoitettu pituus ei salli tässä enempien ajatusten käsittelyä. Paljon muita yksityiskohtia ja hyödyllisiä analyysejä sisältyy tutkimukseen "Lobbying in the European Union: Current Rules and Practices", jonka Euroopan parlamentin pääosasto 4 laati käsiteltävänä olevan mietinnön valmisteluksi ja joka on yleisön saatavissa. PR\ doc 11/11 PE