Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan unionin kehyksen puutteet ja tulevaisuuden näkymät: kohti kansainvälisen yksityisoikeuden säännöstöä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan unionin kehyksen puutteet ja tulevaisuuden näkymät: kohti kansainvälisen yksityisoikeuden säännöstöä?"

Transkriptio

1 SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan unionin kehyksen puutteet ja tulevaisuuden näkymät: kohti kansainvälisen yksityisoikeuden säännöstöä? MUISTIO Tiivistelmä Kansainvälisestä yksityisoikeudesta suuri osa kuuluu EU:n lainsäädännön soveltamisalaan. Tiettyjä aloja säännellään kuitenkin yhä kansallisella lainsäädännöllä. Tässä asiakirjassa eritellään puutteet unionin nykyisessä sääntelykehyksessä ja käsitellään sen tulevaisuuden näkymiä. Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä pitäisi keskittyä ongelmakohtien poistamiseen erillisillä välineillä. Samalla on kuitenkin varmistettava noiden välineiden johdonmukaisuus. Pitkällä aikavälillä voitaisiin harkita kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan unionin säännöstön hyväksymistä. PE FI

2 Tämä asiakirja on laadittu Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunnan pyynnöstä. LAATIJA Professori Xandra KRAMER Rotterdamin Erasmus-yliopisto Erasmus School of Law PL 1738 NL-3000 DR Rotterdam Sähköposti: VASTAAVA HALLINTOVIRKAMIES Vesna NAGLIČ Toimialayksikkö C kansalaisoikeudet sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasiat Euroopan parlamentti B-1047 Bryssel Sähköposti: vesna.naglic@europarl.europa.eu KIELIVERSIOT Alkuperäinen: EN Käännökset: BG/CS/DA/DE/EL/ES/ET/FR/IT/LV/LT/HU/MT/NL/PL/PT/RO/SK/SL/FI/SV TIETOJA JULKAISIJASTA Yhteydenotot politiikkayksikköön tai sen kuukausitiedotteen tilaukset: poldep-citizens@europarl.europa.eu Euroopan parlamentti, käsikirjoitus valmistunut marraskuussa Bryssel, Euroopan unioni, Tämä asiakirja on saatavilla internetissä osoitteessa: VASTUUVAPAUSLAUSEKE Laatija on yksin vastuussa tässä asiakirjassa ilmaistuista kannoista, jotka eivät välttämättä vastaa Euroopan parlamentin virallista kantaa. Kopiointi ja kääntäminen muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin on sallittu, kun lähde mainitaan ja julkaisijalle toimitetaan etukäteen kopio julkaisusta.

3 Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan unionin kehyksen puutteet ja tulevaisuuden näkymät YHTEENVETO Taustaa Kansainvälinen yksityisoikeus kuului aiemmin lähtökohtaisesti kansallisen lainsäädännön soveltamisalaan. Euroopan tasolla sitä on käsitelty vuoden 1957 perustamissopimuksesta lähtien. Vuosituhannen vaihteeseen asti yhteisöllä ei kuitenkaan juuri ollut toimivaltaa kansainvälisen yksityisoikeuden alalla, ja käytössä oli vain sitä koskevaa yleissopimusta. Vuonna 1997 tehdyssä Amsterdamin sopimuksessa määrättiin yhteisön toimivallasta yksityisoikeudellisen yhteistyön alalla. Nykyisin kansainvälisen yksityisoikeuden kolmesta tärkeimmästä osatekijästä - tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta, sovellettavan lain valinta ja ulkomaisten tuomioistuinten antamien päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano - määrätään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 81 artiklan 2 kohdan a ja c alakohdassa. Kansainvälisen yksityisoikeuden toimialaan kuuluvat kaikki yksityisoikeudelliset asiat. Perheoikeudellisista toimenpiteistä on kuitenkin päätettävä yksimielisesti (SEUT-sopimuksen 81 artiklan 3 kohta). Vuodesta 2000 lähtien alalla on kehitetty laaja-alaista unionin säädöskehystä. Nykyisessä säädöskehyksessä on kuitenkin puutteita. Siksi on mietittävä, onko sääntelyä lisättävä, ja jos on, niin miten se pitäisi tehdä. Tämä asiakirja perustuu pääosin Euroopan parlamentin tilaamaan tutkimukseen "Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevat eurooppalaiset puitteet: nykyiset puutteet ja tulevaisuudennäkymät" (tutkimus IP/C/JURI/IC/ ). Tutkimuksen ovat tehneet hollantilaiset asiantuntijat T.M.C. Asser -instituutista, kansainvälisestä oikeusinstituutista (International Legal Institute) sekä Rotterdamin Erasmus-yliopistosta yhteistyössä EU:n eri maita edustavan asiantuntijaryhmän kanssa. Tutkimuksen tieteellisenä johtajana toimi tämän asiakirjan laatija. Tavoitteet Tämän asiakirjan ja sen perustana olevan tutkimuksen tavoitteena on määrittää kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan EU:n kehyksen tämänhetkiset puutteet pohtia, miten unionin kehystä pitäisi mahdollisesti täydentää tarkastella sitä, pitäisikö kehyksen olla kattavampi, tarvitseeko EU mahdollisesti kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan säännöstön ja jos tarvitsee, miten se pitäisi toteuttaa. Merkitys unionin politiikalle ja kansalaisille Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevat EU:n välineet ovat tärkeitä, koska niillä tuetaan sisämarkkinoiden toimintaa ja vapaata liikkuvuutta unionin sisällä sekä edistetään todellisen oikeusalueen muodostumista. Niillä on myös suuri merkitys unionin kansalaisille kaikissa rajatylittävissä tilanteissa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi seuraavat: Kuluttaja ostaa tavaroita tai tilaa palveluita muissa jäsenvaltioissa sijaitsevilta yrityksiltä. Yritys käy kauppaa oman maan rajojen ulkopuolella. Henkilö joutuu osalliseksi rajatylittäviä piirteitä sisältävään tapahtumaan, jossa henkilöoikeuksien loukkaaminen tai muu virheellinen toiminta aiheuttaa vahinkoa (kuten liikenneonnettomuus). Eri jäsenvaltioiden kansalaiset tai asukkaat menevät naimisiin tai eroavat, jolloin esiin tulevat huoltajuus-, elatus- ja aviovarallisuuskysymykset. Edellä mainituissa tapauksissa kansainvälisen yksityisoikeuden välineet määrittävät, miten toimivalta jakautuu asianosaisten jäsenvaltioiden 3

4 Politiikkayksikkö C: kansalaisoikeudet sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasiat tuomioistuinten välillä, antavat varmuuden sovellettavasta laista ja helpottavat ulkomaisten tuomioistuinten antamien päätösten ja aitojen asiakirjojen tunnustamista ja täytäntöönpanoa. Johdonmukaisesta ja selkeästä kansainvälistä yksityisoikeutta koskevasta EU:n kehyksestä hyötyvät unionin kansalaisten lisäksi myös oikeusalan toimijat ja tuomioistuimet. Tällä hetkellä yksityisoikeudellisen yhteistyön alalla sovelletaan yhteensä kolmeatoista asetusta ja kahta direktiiviä. Lisäksi useita ehdotuksia on vireillä. Jotkut alakohtaiset direktiivit sisältävät myös satunnaisesti kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä. Yhdessä kyseiset välineet kattavat laaja-alaisesti hyvin erilaisia aihealueita. Niissä on kuitenkin edelleen puutteita, eikä joitain aloja säännellä ollenkaan. Useat voimassa olevat välineet sisältävät myös joskus päällekkäisiä sääntöjä, mikä paisuttaa unionin lainsäädäntöä ja saattaa heikentää sen ymmärrettävyyttä. Havainnot Nykyisen säädöskehyksen puutteet johtuvat seuraavista asioista: 1) EU:n lainsäädäntö halutaan rajata alueellisesti (esimerkiksi Bryssel I -asetus). 2) Tietyt aihealueet on jätetty tarkoituksella eri syistä soveltamisalan ulkopuolelle (kuten henkilöoikeudet Rooma II -asetuksesta). 3) Joitain aihealueita ei säännellä lainkaan. Nykyisen kehyksen todelliset puutteet liittyvät järjestelmiin, jotka eivät kuulu lainkaan nykyisen kehyksen sääntelyalaan. Velvoiteoikeuden alalla suurimmat puutteet liittyvät omaisuuskysymyksiin huolto-omaisuuteen (trusti) välitystoimintaan yrityksiin. Perheoikeuden alalla suurimmat puutteet liittyvät puolestaan avioliittoon rekisteröityyn parisuhteeseen ja vastaaviin parisuhdejärjestelyihin luonnollisten henkilöiden nimiä koskeviin kysymyksiin adoptioon syntyperään aikuisten suojeluun luonnollisten henkilöiden asemaan ja oikeustoimikelpoisuuteen yleensä. Yleisimmin puutteet liittyvät lainvalintaan. Lisäksi joillain aloilla ei ole olemassa sääntöjä tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta tai ulkomaisten tuomioistuinten antamien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta. Kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin kanssa on syytä tehdä tiivistä yhteistyötä niillä aloilla, jotka jo kuuluvat Haagin konferenssin hyväksymien yleissopimusten soveltamisalaan useimmissa jäsenvaltioissa (kuten adoptioasiat). Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä on suositeltavaa hyväksyä uusia välineitä vaiheittain samanaikaisen hyväksymisen sijaan. Puutteet pitäisi siis poistaa ottamalla käyttöön erillisiä välineitä, mutta samalla on varmistettava eri välineiden keskinäinen johdonmukaisuus. Ajatus kansainvälistä yksityisoikeutta koskevasta unionin säännöstöstä on houkutteleva monesta syystä, mutta poliittista todellisuutta tarkasteltaessa vaikuttaa siltä, että sille olisi vaikea saada riittävästi tukea lähitulevaisuudessa. Ongelmia aiheuttaa todennäköisesti se, että kansainvälisen yksityisoikeuden yleisistä käsitteistä (esimerkiksi kansainvälisesti pakottavien lakien asemasta ja ulkomaisen lain soveltamisesta) ei olla yksimielisiä ja että 4

5 Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevan unionin kehyksen puutteet ja tulevaisuuden näkymät aineellisen oikeuden alalla (esimerkiksi rekisteröity parisuhde, samaa sukupuolta olevien avioliitto, avioero ja nimikysymykset) on eroja jäsenvaltioiden välillä. Tässä yhteydessä on syytä myös huomauttaa, että Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja Tanskan erityisasema on jo johtanut alueelliseen hajanaisuuteen. Nykyiset ehdotukset tuskin parantavat tätä tilannetta. Säädöskehystä täydennettäessä voitaisiin ensin käsitellä muita kuin perheoikeuteen liittyviä asioita ja tarttua vasta sitten perheoikeudellisiin kysymyksiin. Tällöin ehdotukset olisivat helpommin toteutettavissa. Arvioiden mukaan muissa kuin perheoikeuden alaan kuuluvissa asioissa Rooma I- ja Rooma II -asetusten kodifiointia voitaisiin viedä pidemmälle siten, että ne korvattaisiin yhdellä säädöksellä. Perheoikeudellisten toimenpiteiden yhteydessä voidaan erityisen lainsäätämisjärjestyksen mukaisesti soveltaa myös tiiviimpää yhteistyötä, jos yksimielisyyttä ei saavuteta (SEUT-sopimuksen 329 artiklan 2 kohta). Avioeroon sovellettavasta laista annettu Rooma II -asetus on ensimmäinen säädös, jossa on sovellettu tiiviimpää yhteistyötä. Siihen osallistuu tällä hetkellä kaikkiaan 15 jäsenvaltiota. Tiiviimmän yhteistyön etuna on, että siten voidaan saavuttaa jonkin tietyn välineen käyttöönottoa koskeva poliittinen tavoite. Haittapuolena taas on selkeästi se, että menettely johtaa kahden nopeuden Eurooppaan, mikä korostaa entisestään jäsenvaltioiden välisiä näkemyseroja. Pitkällä aikavälillä voidaan pyrkiä kattavampaan kansainvälisen yksityisoikeuden säännöstöön, kun ensin on poistettu nykyiset puutteet sekä kehitetty kansainvälisen yksityisoikeuden yleisiä käsitteitä unionin tasolla. 5

Ehdotus asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista: lakimiehen kanta

Ehdotus asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista: lakimiehen kanta SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Ehdotus asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista: lakimiehen

Lisätiedot

Mikä oikeusperusta perheoikeudelle? Tulevat toimet

Mikä oikeusperusta perheoikeudelle? Tulevat toimet SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Mikä oikeusperusta perheoikeudelle? Tulevat toimet MUISTIO PE 462.498

Lisätiedot

Väestörekisteriasiakirjat oikeudellisen tyhjiön aiheuttamat ongelmat väestörekisteriviranomaisten haasteena

Väestörekisteriasiakirjat oikeudellisen tyhjiön aiheuttamat ongelmat väestörekisteriviranomaisten haasteena SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Väestörekisteriasiakirjat oikeudellisen tyhjiön aiheuttamat ongelmat

Lisätiedot

YHTEISEN EUROOPPALAISEN KAUPPALAIN VALMISTELU: ARVIOINTI JA PARANNUSEHDOTUKSET

YHTEISEN EUROOPPALAISEN KAUPPALAIN VALMISTELU: ARVIOINTI JA PARANNUSEHDOTUKSET SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT YHTEISEN EUROOPPALAISEN KAUPPALAIN VALMISTELU: ARVIOINTI JA PARANNUSEHDOTUKSET

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista: ehdotuksen yksinkertaistaminen ja oikeusvarmuuden parantaminen

Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista: ehdotuksen yksinkertaistaminen ja oikeusvarmuuden parantaminen Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista: ehdotuksen yksinkertaistaminen ja oikeusvarmuuden parantaminen SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ

Lisätiedot

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut

Lisätiedot

Yhteisen eurooppalaisen kauppalain toimivuus Rooma I -asetuksen puitteissa

Yhteisen eurooppalaisen kauppalain toimivuus Rooma I -asetuksen puitteissa SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Yhteisen eurooppalaisen kauppalain toimivuus Rooma I -asetuksen puitteissa

Lisätiedot

Kokemukset rajatylittävistä tilanteista EU:ssa

Kokemukset rajatylittävistä tilanteista EU:ssa SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Kokemukset rajatylittävistä tilanteista EU:ssa Vertaileva tutkimus

Lisätiedot

Rajat ylittäviin liikenneonnettomuuksiin sovellettavan lain valinta: Rooma II -asetus, Haagin yleissopimus ja liikennevakuutusdirektiivi

Rajat ylittäviin liikenneonnettomuuksiin sovellettavan lain valinta: Rooma II -asetus, Haagin yleissopimus ja liikennevakuutusdirektiivi SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Rajat ylittäviin liikenneonnettomuuksiin sovellettavan lain valinta:

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA

Lisätiedot

Haagissa 13. päivänä tammikuuta 2000 tehty yleissopimus aikuisten kansainvälisestä suojelusta

Haagissa 13. päivänä tammikuuta 2000 tehty yleissopimus aikuisten kansainvälisestä suojelusta SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Haagissa 13. päivänä tammikuuta 2000 tehty yleissopimus aikuisten kansainvälisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Vertaileva tutkimus kohdunvuokraukseen sovellettavista järjestelmistä EU:n jäsenvaltioissa

Vertaileva tutkimus kohdunvuokraukseen sovellettavista järjestelmistä EU:n jäsenvaltioissa SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Vertaileva tutkimus kohdunvuokraukseen sovellettavista järjestelmistä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

Miksi sovittelua ei käytetä enemmän vaihtoehtoisena riidanratkaisukeinona?

Miksi sovittelua ei käytetä enemmän vaihtoehtoisena riidanratkaisukeinona? SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Miksi sovittelua ei käytetä enemmän vaihtoehtoisena riidanratkaisukeinona?

Lisätiedot

VÄESTÖREKISTEREIHIN LIITTYVÄT PETOKSET

VÄESTÖREKISTEREIHIN LIITTYVÄT PETOKSET SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT VÄESTÖREKISTEREIHIN LIITTYVÄT PETOKSET YHTEENVETO PE 462.499 Tämä asiakirja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta: miten EU:n lainsäädäntöä voidaan vahvistaa tällä alalla?

Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta: miten EU:n lainsäädäntöä voidaan vahvistaa tällä alalla? SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO TOIMIALAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT Neuvoston puitepäätös järjestäytyneen rikollisuuden

Lisätiedot

Ehdotus yhteiseksi eurooppalaiseksi kauppalaiksi: sähköiseen kaupankäyntiin liittyvä näkökulma

Ehdotus yhteiseksi eurooppalaiseksi kauppalaiksi: sähköiseen kaupankäyntiin liittyvä näkökulma SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT OIKEUDELLISET ASIAT Ehdotus yhteiseksi eurooppalaiseksi kauppalaiksi: sähköiseen kaupankäyntiin

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA

OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA KULTTUURI JA KOULUTUS OPETTAJIEN OPETTAMINEN: PERUSASTEEN OPETTAJIEN KOULUTUKSEN TILA JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT EUROOPASSA TUTKIMUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 15.12.2005 KOM(2005) 648 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE neuvostolle esitettävästä kehotuksesta soveltaa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 251 artiklaa

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2018 (OR. en) 6512/04 DCL 1 JUSTCIV 28 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6512/04 Päivämäärä: 20. helmikuuta 2004 Muuttunut jakelu: Julkinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ YKSITYISOIKEUDEN ALALLA

OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ YKSITYISOIKEUDEN ALALLA OIKEUDELLINEN YHTEISTYÖ YKSITYISOIKEUDEN ALALLA Tavaroiden, palvelujen, pääoman ja ihmisten vapaa rajatylittävä liikkuvuus lisääntyy jatkuvasti. Euroopan unioni kehittää parhaillaan oikeudellista yhteistyötä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.11.2012 COM(2012) 677 final 2012/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan, Euroopan unionin edun vuoksi, työturvallisuutta kemikaaleja

Lisätiedot

Kaupunkien asema koheesiopolitiikassa vuosina

Kaupunkien asema koheesiopolitiikassa vuosina SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA ALUEKEHITYS Kaupunkien asema koheesiopolitiikassa vuosina 2014 2020 YHTEENVETO Tiivistelmä Kaupunkialueet ovat merkittävä tekijä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

Aasialainen järjestäytynyt rikollisuus Euroopan unionissa

Aasialainen järjestäytynyt rikollisuus Euroopan unionissa SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT Aasialainen järjestäytynyt rikollisuus Euroopan

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9116/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 490 COPEN 200 CYBER 153 DROIPEN 79 JAIEX 75 ENFOPOL 229 DAPIX 177 EJUSTICE 63 MI 420 TELECOM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Asia EU/OSA; Ehdotukset neuvoston asetukseksi aviovarallisuussuhteista ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteista

Asia EU/OSA; Ehdotukset neuvoston asetukseksi aviovarallisuussuhteista ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteista Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2015-00419 LAVO Kemppainen Outi 20.11.2015 JULKINEN Asia EU/OSA; Ehdotukset neuvoston asetukseksi aviovarallisuussuhteista ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.12.2013 2013/2119(INI) MIETINTÖLUONNOS 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011) (2013/2119(INI))

Lisätiedot

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 25.4.2013 TYÖASIAKIRJA yksityisoikeudellisissa asioissa tehtävää oikeudellista yhteistyötä koskevan Tukholman ohjelman väliarvioinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) Aihe: Italian tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin

Lisätiedot

UNIONIN KANSALAISILLE SUUNNATTU EU-VIESTINTÄ: NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT

UNIONIN KANSALAISILLE SUUNNATTU EU-VIESTINTÄ: NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ B: RAKENNE- JA KOHEESIOPOLITIIKKA KULTTUURI JA KOULUTUS UNIONIN KANSALAISILLE SUUNNATTU EU-VIESTINTÄ: NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDENNÄKYMÄT YHTEENVETO Tiivistelmä

Lisätiedot

Eurojustin tulevaisuus

Eurojustin tulevaisuus SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO TOIMIALAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT Eurojustin tulevaisuus TUTKIMUS Tiivistelmä Tutkimuksessa

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.12.2013 2013/0268(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi tuomioistuimen toimivallasta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 108 final 2016/0061 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään yhteistyöhön tuomioistuimen toimivaltaa, sovellettavaa lakia sekä päätösten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9114/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 489 COPEN 199 CYBER 152 DROIPEN 78 JAIEX 74 ENFOPOL 228 DAPIX 176 EJUSTICE 62 MI 419 TELECOM

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0059(CNS) Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0059(CNS) Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 26.6.2012 2011/0059(CNS) TARKISTUKSET 26-38 Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.957v01-00) ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta

Oikeudellisten asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2011 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta neuvoston asetukseksi toimivallasta, sovellettavasta laista ja päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 8.10.2010 2010/0067(CNS) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta oikeudellisten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A

9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0190 (CNS) 9317/17 JUSTCIV 113 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Ed. asiak. nro: WK

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

12513/17 ADD 1 1 DPG

12513/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. lokakuuta 2017 (OR. en) 12513/17 ADD 1 PV/CONS 49 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3560. istunto (yleiset asiat), Bryssel, 25. syyskuuta 2017

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0399 (COD) 6932/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio INST

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final 2016/0399 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2011 KOM(2011) 125 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Kansainvälisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 368 final 2016/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tietyille jäsenvaltioille annettavasta luvasta hyväksyä Euroopan unionin edun mukaisesti Kazakstanin liittyminen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot