Salli Saari, Dosentti, psykologi Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salli Saari, Dosentti, psykologi Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta"

Transkriptio

1 Salli Saari, Dosentti, psykologi Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta

2 Ennustamattomuus Tapahtuu yht äkkiää, odottamatta Kontrolloimattomuus Omalla käyttäytymisellä tai toiminnalla ei voida vaikuttaa Uhkaa keskeisiä elämänarvoja haavoittuvuus maailmankuva muuttuu elämän arvot muuttuvat Muutoksen suuruus Normaali sopeutumisreaktio reaktiot niin voimakkaita, etteivät ne ole hallittavissa Tapahtumaan ei voida valmistautua Turvattomuuden tunne Jossitteluajatukset, syyllisyydentunnot versus hallinnantunne Elämältä putoaa pohja Elämänkatsomuksellinen kriisi Kaikki voimavarat käyttöön Pelot ettei selviä Kontrolloimattomien tunteiden ja reaktioiden pelko

3 Sokkivaihe Suojaa mieltä sellaiselta tiedolta ja kokemukselta, jota se ei kestä Jatkuu niin kauan kuin uhka- tai stressitilanne jatkuu Toimintakyky säilyy Reaktiovaihe Edellyttää, että koetaan, että ollaan turvassa Tullaan tietoiseksi mitä itselle on tapahtunut ja mitä se merkitsee itselle Voimakkaat tunteet ja fyysiset reaktiot Työstämis- ja käsittelyvaihe Prosessi hidastuu Kääntyy sisäänpäin Etäisyyden saaminen Muisti- ja keskittymisvaikeudet Ärsyyntyminen, vetäytyminen

4 Tapahtuma muodostuu tietoiseksi ja levolliseksi osaksi omaa itseä sitä voi ajatella tai olla ajattelematta Tapahtumalla ei olennaista vaikutusta minäkuvaan, siihen mitä ajattelee itsestään

5 Trauman käsittely juuttuu sokkivaiheeseen ei tapahdu käsittelyä, kokemus kapseloituu reaktiovaiheeseen oireet jäävät päälle, posttraumaattinen stressihäiriö syyttämiseen turhat poliisitutkinnat ja oikeudenkäynnit suruun ei pystytä irrottamaan otetta menetetystä

6 Trauma kehittyy noin 30-40%:lla, jos uhreihin ei kohdisteta mitään interventiota Kun traumaattisen kokemuksen käsittelyprosessi häiriintyy, se ei parane itsestään. Häiriö jatkuu vuosia häiriö saattaa kanavoitua psyykkiseen sairastamiseen somaattiseen sairastamiseen syytetoimiin rikolliseen ja asosiaaliseen käyttäytymiseen

7 ei tarveharkintaa uhrien osalta ajoittaminen tärkeää kolmen vuorokauden sisällä tapahtumasta aktiivinen, etsivä toiminta ensilinjan auttajat tunnistavat tuen tarpeen ja suorittavat hälytyksen kriisiryhmä ottaa aktiivisesti yhteyttä tuen saatavuus jatkuvaa yhteystiedot ensikontaktista lähtien perheen ja luonnollisten ryhmien yhteenkuuluvuuden tukeminen tuetaan ihmisten selviytymistä, ei avuttomuutta

8 Psyykkisen kestävyyden, psyykkisen sitkeyden (resilience) lisääminen ja kehittäminen Itseluottamuksen tukeminen ja ylläpitäminen Traumaattisen kokemuksen integroiminen persoonallisuuteen Dissosiaation vähentäminen

9 PSYYKKINEN SOKKI suojareaktio REAKTIOVAIHE tapahtuneen merkityksen tiedostaminen TYÖSTÄMIS- JA KÄSITTELYVAIHE PSYYKKINEN ENSIAPU Puhdas supportio Psykologinen defusing VARHAINEN INTERVENTIO Perheisiin, laajennettuihin perheisiin ja muihin luonnollisiin ryhmiin kohdistuva ryhmämuotoinen psykologinen läpikäynti PITKÄKESTOINEN TUKI Kriisi- ja traumaterapiat Ammatillisesti johdettu vertaistuki

10 Uhrit tarvitsevat tietoa tapahtumasta Tarve käsittää tapahtunut Lisää kognitiivista hallintaa Uhrit tarvitsevat psyykkistä tukea Olotila pelottaa Ei saa jättää yksin Elämän ennustettavuuden lisääminen, valmistautumisen käyttö Psykoedukaatio omiin reaktioihin Käydään läpi tulevia tapahtumia Esim. vainajan katsominen Onnettomuuspaikalla käynti Osallistuminen rituaaleihin

11 Olennaista sokkivaiheessa rauhoittava, turvallisuutta luova ilmapiiri möytäeläminen ja huolenpito reaktioiden hyväksyminen anna uhrin puhua tapahtuneesta, älä itse täytä tilaa omilla kokemuksillasi varo tyhjiä sanoja ja liiallisia lupauksia levollinen läsnäolo ja välittävä kosketus auttaa eniten

12 Kaikissa tutkimuksissa kiistaton Me tarvitsemme ihmisiä ympärillemme traumaattisessa kriisissä Antamaan turvaa pelkällä läsnäolollaan Huolehtimaan arkipäivän kulusta Tapahtuman käsittely tapahtuu konkreettisemmin puhumalla Pitämään järjissään, pelot kurissa Välittämisen ilmaisut tärkeitä

13 Todellisuuden kohtaaminen Psyykkisten reaktioiden työstäminen ajatukset tunteet aistimukset, flashbackit Reaktioiden normalisointi ja tuleviin rektioihin valmistaminen Sosiaalisen tuen käynnistäminen ja syventäminen

14 Aloitus Tosiasia- eli faktavaihe Ajatusvaihe Tunnevaihe Oirevaihe Normalisointi- eli opetusvaihe lopetus

15 Tutkimuksen kohteena onnettomuuspaikalla olleet ja sieltä evakuoidut Kysely lähetettiin 2075 kotiutetulle, siihen vastasi 36% Yksi keskeinen tulos tutkimuksessa oli vastaajien palaute aktiivisesta yhteydenotosta: 88% piti sitä hyvänä, 6% huonona, mutta siksi, että se tuli liian myöhään Psykologisesta jälkipuinnista 81% siihen osallistuneista koki, että siitä oli hyötyä Mielenterveyspalveluja käyttäneistä 64% kertoi siitä olleen hyötyä Helsingin debriefingryhmän kokemus: heidän, jotka tavoitettiin varhaisen puuttumisen vaiheessa, prosessi oli edennyt paljon ripeämpää tahtia ja he olivat aivan eri vaiheessa kuin ne, jotka ottivat yhteyttä myöhemmin (Haarajärvi, Kiikkala ja Pirkola: Puolitoista vuotta tsunamin jälkeen, Stakesin työpapereita 7/2007)

16 Yksi varhaisen intervention tehtävä on jatkohoidon tarpeen arviointi ja ohjaaminen jatkohoitoon Mikäli suhteellisen kattavaan varhaiseen intervention ei ole mahdollista suositellaan hoidon tarpeen seulontaa traumaattiselle kokemukselle altistuneille ja läheisensä menettäneille Edelleen aktiivinen yhteydenotto suositeltavaa Stakesin tutkimuksen tulos: vaikka ei alussa otettaisiinkaan apua vastaan, tarve voi muuttua ajan myötä. Halutaan että apua tarjotaan myös myöhemmin

17 Suuressa hädässä tulee saada apua Inhimillinen velvollisuus Ei tule kyseenalaistaa tutkimustuloksilla, jotka eivät koske tätä Kriisiavussa panostuksen ja siitä odotettavan tuloksen tulee olla oikeassa suhteessa On mieletöntä odottaa tunnin keskustelulla olevan vaikutusta vuoden kahden päästä Tutkimuksella pystytään tavoittamaan vaan kalpea aavistus todellisuudesta Käytännön kokemuksen perusteella tiedetään paljon enemmän kuin tutkimustulosten perusteella Kaikki, jotka ovat tehneet akuuttia kriisityötä ovat vakuuttuneita sen vaikutuksista Nämä vaikutukset todentuvat kriisityössä joka päivä

18 A little help, rationally directed and purposefully focused at a strategic time is more effective than more intensive help given of less emotional accessibility

Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Älä riko hoitajaasi - työsuojelun teemaseminaari

Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Älä riko hoitajaasi - työsuojelun teemaseminaari Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Älä riko hoitajaasi - työsuojelun teemaseminaari 29.10.2018 Ennustamattomuus Tapahtuu yht äkkiää, odottamatta Kontrolloimattomuus Omalla käyttäytymisellä tai toiminnalla

Lisätiedot

Kriisityön muodot ja menetelmät akuutissa kriisiavussa

Kriisityön muodot ja menetelmät akuutissa kriisiavussa Tiede- ja taidekorkeakoulujen opiskelijoita koskeviin suuronnettomuus- ja poikkeustilanteisiin varautuminen 18.11.2011 Kriisityön muodot ja menetelmät akuutissa kriisiavussa Salli Saari YTHS, Helsinki-Espoon

Lisätiedot

Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Tornio 22.5.2014

Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Tornio 22.5.2014 Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Tornio 22.5.2014 Tulisi perustua siihen, mitä on tapahtunut, siihen miten ihmiset reagoivat Psyykkisen sokin vaikutukset Se mitä tapahtuu ei tunnu todelta Suurin

Lisätiedot

Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016

Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016 Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016 Uudenlaisen kriisityön alkuvaihe Ajoittuu 1980-luvun lopulle ja 1990-luvun alkupuolelle

Lisätiedot

Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Länsipohjan sairaanhoitopiiri 21.5.2014

Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Länsipohjan sairaanhoitopiiri 21.5.2014 Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi Länsipohjan sairaanhoitopiiri 21.5.2014 Kehityskriisit Kehittyvät vähitellen ajan kuluessa ja iän karttuessa Muutos ei kovin suuri, siihen sopeudutaan vähitellen

Lisätiedot

T U I J A H E L L S T E N

T U I J A H E L L S T E N TRAUMAATTINEN KRIISI T U I J A H E L L S T E N 16.3.2016 1 ELÄMÄNTILANTEITA Stressi ristiriitaisia vaatimuksia reaktiot yksilöllisiä Kehityskriisi elämänkulkuun kuuluvia muutosvaiheita useimmiten sujuvat

Lisätiedot

Salli Saari Dosentti, psykologi Avoin eettinen foorumi

Salli Saari Dosentti, psykologi Avoin eettinen foorumi Salli Saari Dosentti, psykologi Avoin eettinen foorumi 23.3.2015 Neljä keskeistä pulma-aluetta Tutkimusten mukaan 2/3 järkyttävälle kokemukselle altistuneista selviää kokemuksesta oman sosiaalisen verkostonsa

Lisätiedot

KRIISISTÄ SELVIYTYMINEN Maanpuolustuksen 16.täydennyskurssi Riikka Vikström Johtava kriisityöntekijä Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys

KRIISISTÄ SELVIYTYMINEN Maanpuolustuksen 16.täydennyskurssi Riikka Vikström Johtava kriisityöntekijä Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys KRIISISTÄ SELVIYTYMINEN 11.1.2017 Maanpuolustuksen 16.täydennyskurssi Riikka Vikström Johtava kriisityöntekijä Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys SISÄLTÖ PSYKOSOSIAALINEN TUKI TRAUMAATTINEN KRIISI TRAUMAATTISEN

Lisätiedot

Työkaluja elämän kriiseistä selviämiseen. Turussa 20.11.2010

Työkaluja elämän kriiseistä selviämiseen. Turussa 20.11.2010 Työkaluja elämän kriiseistä selviämiseen Turussa 20.11.2010 ja miten ansainneesi edes luulet sen, että aina saat suotuisat tuulet? Mitä tarkoittaa kriisi Kriisillä tarkoitetaan äkillistä muutosta ihmisen

Lisätiedot

Salli Saari Dosentti, kriisipsykologi OODI-KAHVILA TAPIOLA

Salli Saari Dosentti, kriisipsykologi OODI-KAHVILA TAPIOLA Salli Saari Dosentti, kriisipsykologi OODI-KAHVILA TAPIOLA 16.4.2016 Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976 40 kuoli Ei varsinaisesti mitään järjestettyä kriisiapua Lastenlinnan ryhmä Soili Kajasteen johdolla

Lisätiedot

Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen

Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen Naisten päihdetyön päivä 13.3.2014, Kuopio Vanhemmuus lapsen huostaanoton jälkeen Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA -verkostohanke VOIKUKKIA 2012 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja

Lisätiedot

ONKO MEILLÄ KRIISINSIETOKYKYÄ? - psykologinen näkökulma kriisinsietokykyyn

ONKO MEILLÄ KRIISINSIETOKYKYÄ? - psykologinen näkökulma kriisinsietokykyyn SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITTO FinnSec-messut Helsinki 18.11.2015 ONKO MEILLÄ KRIISINSIETOKYKYÄ? - psykologinen näkökulma kriisinsietokykyyn Eija Palosaari Kriisi-, trauma- ja katastrofipsykologian asiantuntija

Lisätiedot

LIITE 2: Traumaattisessa kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen ensihoidossa. Piia Latvala

LIITE 2: Traumaattisessa kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen ensihoidossa. Piia Latvala LIITE 2: Traumaattisessa kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen ensihoidossa Piia Latvala Traumaattinen kriisi äkillinen, yllätyksellinen, epätavallisen voimakas tapahtuma, joka tuottaisi huomattavaa kärsimystä

Lisätiedot

Kriisin kohtaaminen, kriisireaktiot ja kriisissä olevan tukeminen

Kriisin kohtaaminen, kriisireaktiot ja kriisissä olevan tukeminen Kriisin kohtaaminen, kriisireaktiot ja kriisissä olevan tukeminen Yhdessä omaishoidon äärellä Omaishoitajan hyvinvointi seminaari 17.10.2018, Laurea-ammattikorkeakoulu Sointu Silvola, johtava kriisityöntekijä

Lisätiedot

Kriisityön organisointi opiskelijoita koskettavissa suuronnettomuuksissa

Kriisityön organisointi opiskelijoita koskettavissa suuronnettomuuksissa Tiede- ja taidekorkeakoulujen opiskelijoita koskeviin suuronnettomuus- ja poikkeustilanteisiin varautuminen 18.11.2011 Kriisityön organisointi opiskelijoita koskettavissa suuronnettomuuksissa Salli Saari

Lisätiedot

Alkusanat toiseen suomenkieliseen laitokseen 11

Alkusanat toiseen suomenkieliseen laitokseen 11 Sisällys Alkusanat toiseen suomenkieliseen laitokseen 11 Johdanto 15 1. Kriisi luonnollinen osa elämää 19 Lähimmäisen kohtaaminen 21 Mitä tarkoittaa terve ja sairas? 25 Uutta tietoa vaiko vanhaa? 28 Vankkaa

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset

Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset Tiede- ja taidekorkeakoulujen opiskelijoita koskeviin suuronnettomuus- ja poikkeustilanteisiin varautuminen 18.11.2011 Pääkaupunkiseudun sosiaali- ja kriisipäivystykset Riikka Vikström, Helsingin sosiaali-ja

Lisätiedot

Lapsen huostaanotto vanhemman kriisinä

Lapsen huostaanotto vanhemman kriisinä VOIKUKKIA-vertaistukiryhmän ohjaajakoulutus Lapsen huostaanotto vanhemman kriisinä VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto Tekijä: Virpi Kujala SISÄLTÖ Vanhemman kriisin

Lisätiedot

Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari. Lataa

Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari. Lataa Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari Lataa Kirjailija: Salli Saari ISBN: 9789511186724 Sivumäärä: 368 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.27 Mb Apua syvän järkytyksen kokeneille, heidän läheisilleen

Lisätiedot

Defusing-osaamisesta on hyötyä

Defusing-osaamisesta on hyötyä Defusing-osaamisesta on hyötyä Inka Poikela 21.10.2017 Psykososiaalisen tuen tarve näkyväksi Erilaiset kriisitilanteet Suomessa ja ulkomailla Sodat Suuronnettomuudet ja muut kriisitilanteet Suomessa 1990-luvun

Lisätiedot

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Mikä on kriisi?... 3 1.2. Suunnitelman tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. TOIMINTATAVAT KRIISITILANTEISSA... 4 2.1.

Lisätiedot

Kriisityö. Loppuseminaari Maire Toijanen.

Kriisityö. Loppuseminaari Maire Toijanen. Kriisityö Loppuseminaari 9.12.2015 Maire Toijanen www.seksuaalivakivalta.fi Väkivalta on kriisi Seksuaalisen väkivallan kokemus aiheuttaa aina kriisin uhrille ja tämän läheisille Ammattilaisen tehtävä

Lisätiedot

Kriisin psykososiaaliset

Kriisin psykososiaaliset Kriisin psykososiaaliset vaikutukset Tove Sundman johtaja Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys Psykososiaalinen tuki Psykososiaalinen tuki ja palvelut on kattotermi koko sille toiminnalle, jota järjestetään

Lisätiedot

Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa

Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa Psyykkinen trauma ja sen vaikutukset uhrin käyttäytymiseen rikosprosessissa Uhrin kohtaaminen rikosprosessissa koulutus Heli Heinjoki, kriisityön kehittämispäällikkö, kriisi- ja traumapsykoterapeutti Hannaleena

Lisätiedot

TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin

TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 Trapu -toimintamalli työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

Jälkipuinnista, debriefingistä kriisiapua. Osviitta Annukka Häkämies

Jälkipuinnista, debriefingistä kriisiapua. Osviitta Annukka Häkämies Jälkipuinnista, debriefingistä kriisiapua Osviitta 11.1.2017 Annukka Häkämies TRAUMA IHMISEN SIETOKYVYN RAJOILLA LIIKKUVA, JOSKUS MYÖS SEN YLITTÄVÄ TAPAHTUMA, JOHON LIITTYY TUHOUTUMISEN JA KUOLEMAN PELKOA.

Lisätiedot

Ehdotus traumaattisten tilanteiden jälkihoidon järjestämiseksi

Ehdotus traumaattisten tilanteiden jälkihoidon järjestämiseksi 1 Ehdotus traumaattisten tilanteiden jälkihoidon järjestämiseksi Laine, Miika Vihola, Harri 2009 Leppävaara 2 Laurea-ammattikorkeakoulu Leppävaara Turvallisuusalan koulutusohjelma Tiivistelmä Miika Laine

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä Varhainen tuki, VaTu - Toimintamalli työkyvyn heiketessä Esityksen materiaali kerätty ja muokattu TyKen aineistosta: ver JPL 12.3.2013 Työturvallisuuslaki Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja

Lisätiedot

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276

SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 SINIKKA VUORELA Kriisi ja perheväkivaltatyön koordinaattori PUH:044 528 0276 AMMATILLINEN VALTA LUOTTAMUKSEN RIKKOMINEN: kerrotaan asioita asiakkaan tietämättä. NORMALISOINTI: ei uskota asiakasta, hyväksytään

Lisätiedot

Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille

Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille 24.4.2018 Suvi Piironen Asiantuntija Suomen Mielenterveysseura, SOS-kriisikeskus Maahanmuuttajataustaisille

Lisätiedot

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä Sopeutumisprosessin vaiheet ovat Sokkivaihe Reaktiovaihe Työstämis- ja käsittelyvaihe Uudelleen suuntautumisen

Lisätiedot

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä Tavoitteita: Palaute lapsen tapaamisesta ja toiminnan tasosta Lisätä vanhempien ymmärrystä omasta sairaudesta ja yhdistää se perheen

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

Kallio Sara. Selviytyminen traumaattisesta tapahtumasta

Kallio Sara. Selviytyminen traumaattisesta tapahtumasta Kallio Sara Selviytyminen traumaattisesta tapahtumasta Kasvatuspsykologian kandidaatintutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden koulutus 2018 Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Lisätiedot

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari 29.9.2014 Suvi Piironen Asiantuntija SOS- kriisikeskus Elämän monet kriisit Jokainen kohtaa kriisejä elämänsä aikana Kriisiksi

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK 1 HAASTAVASTA KÄYTTÄYTYMISESTÄ ja MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ KEHITYSVAMMAISILLA Kehitysvammaisista

Lisätiedot

Defusing Näin IUPL:lla

Defusing Näin IUPL:lla Defusing 16.11.2012 Näin IUPL:lla MIKSI Debriefing-prosessi on erityisesti kehitetty estämään tai lieventämään rankoissa olosuhteissa työskentelevien ihmisten riskiä saada traumaperäinen stressihäiriö

Lisätiedot

Traumat ja traumatisoituminen

Traumat ja traumatisoituminen Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Omaiset ja kuntoutumisprosessi

Omaiset ja kuntoutumisprosessi Omaiset ja kuntoutumisprosessi -omaiset tukena vai jarruna Merja Latva-Mäenpää Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry Lähdeaineistoa alustukseen Leif Berg ja Monica Johansson, Uudenmaan omaisyhdistys,

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava

Lisätiedot

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Uhrin auttamisen lähtökohtana on aina empaattinen ja asiallinen kohtaaminen. Kuuntele ja usko siihen, mitä uhri kertoo. On

Lisätiedot

Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin

Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin Nämä ohjeet koskevat tilanteita, jolloin tietoon tulee henkilökuntaa, opiskelijoita tai työ-/opiskeluyhteisöä koskeva traumaattinen tapahtuma kuten yliopiston

Lisätiedot

Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon

Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon Integratiivinen näkökulma traumatisoituneen nuoren psykoterapeuttiseen hoitoon Sami Eloranta PsL, psykoterapian erikoispsykologi TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue, Nuorisopsykiatrian poliklinikka 1 16.5.2017

Lisätiedot

Psyykkiset kriisit ja kriiseistä selviäminen

Psyykkiset kriisit ja kriiseistä selviäminen Psyykkiset kriisit ja kriiseistä selviäminen Kriisit Jokainen meistä voi joutua kriisiin Kriisi on yksilön psyykkinen tilanne sellaisessa ulkoisessa tapahtumassa, joka on omiaan uhkaamaan yksilön fyysistä

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Päihde- ja mielenterveyspäivät Tamperetalo 12.10.2011 Vt. Toiminnanjohtaja Karolina Bechinsky Sivu 1 Organisaatio Kattojärjestönä

Lisätiedot

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Nuorisotyön valmiussuunnitelma 10.11.2016 Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Pohjois-Suomen AVIn työryhmä Mitä on nuorisotyön kriisivalmius?

Lisätiedot

Defusing-ohjaajakoulutus

Defusing-ohjaajakoulutus Defusing-ohjaajakoulutus (2+1 pv) 27.-28.10.2015 ja 1.12.2015 Tampereella Suomen Yhteisöakatemia OyOy Suomen Yhteisöakatemia Saarijärventie 5 B 14 Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä

Lisätiedot

Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula

Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula Lataa Kirjailija: Heli Vihottula ISBN: 9789514499531 Sivumäärä: 214 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.74 Mb Emme pysty täysin

Lisätiedot

TAMPEREEN ENSI- JA TURVAKOTI - TAVOITTEENA TURVALLINEN ELÄMÄ -

TAMPEREEN ENSI- JA TURVAKOTI - TAVOITTEENA TURVALLINEN ELÄMÄ - TAMPEREEN ENSI- JA TURVAKOTI - TAVOITTEENA TURVALLINEN ELÄMÄ - TURVAKOTI Perustettu v.1984 Tampereelle Petsamon kaupunginosaan (ensikoti v.1951) 7 perhepaikkaa Ympärivuorokautinen kriisipäivystys / puhelinneuvonta

Lisätiedot

Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto

Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto Lapsi ja trauma Kriisikeskus Osviitan koulutusilta 2.2.2017 Kirsi Peltonen, PsT., Dos Tampereen yliopisto Trauman SYNTY Potentiaaliseti traumatisoiva(t) tapahtuma(t) -> Traumaattinen kokemus -> Selviytymisyritykset

Lisätiedot

RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti.

RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti. RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti. Reagoi nykyiseen todellisuuteen, parhaillaan tapahtuvaan, murehtii vähemmän

Lisätiedot

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen Tuettava kriisissä 6.3.2015 Eija Himanen Kriisi Elämään kuuluu muutosvaiheita: Lapsuuden kodista poismuutto, parisuhteeseen asettuminen, lasten syntymät jne., ns. normatiiviset kriisit. Akuutteja kriisejä

Lisätiedot

Mitään todella olennaista ei kuitenkaan jäänyt puuttumaan. Debriefing vapaaehtoistyöntekijöiden kertomana

Mitään todella olennaista ei kuitenkaan jäänyt puuttumaan. Debriefing vapaaehtoistyöntekijöiden kertomana Mitään todella olennaista ei kuitenkaan jäänyt puuttumaan. Debriefing vapaaehtoistyöntekijöiden kertomana NIEMINEN AILA Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Sosiaalityön pro gradu

Lisätiedot

Kriisitilanne opiskelijayhteisössä - jälkihoito. Anu Morikawa, Aalto-pappi Laura Mäntylä, Helsingin yliopistolaisten pappi 26.1.

Kriisitilanne opiskelijayhteisössä - jälkihoito. Anu Morikawa, Aalto-pappi Laura Mäntylä, Helsingin yliopistolaisten pappi 26.1. Kriisitilanne opiskelijayhteisössä - jälkihoito Anu Morikawa, Aalto-pappi Laura Mäntylä, Helsingin yliopistolaisten pappi 26.1.2018 Kriittinen tapahtuma Mikä tahansa tilanne, joka aiheuttaa voimakkaan

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Omaisen kohtaamisen prosessi

Omaisen kohtaamisen prosessi Omaisen kohtaamisen prosessi www.omaiset-tampere.fi www.omaisetep.fi Läheisen sairastuminen on aina kriisi koko perheelle. Omaisen, jonka läheisellä on mielenterveys- tai mielenterveys- ja päihdeongelmia,

Lisätiedot

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka.

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka. Asemakatu 2, 24100 Salo www.salonklubitalo.fi Puh.: 044 727 5150 ma-pe 8.30-16.00 Salon Klubitalo on tarkoitettu Salossa asuville työikäisille henkilöille, joilla on tai on ollut haasteita mielenterveyden

Lisätiedot

Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi

Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys Ferdinand Garoff, psykologi Ajatuksia auttamisesta Kerro kokemus autetuksi tulemisesta Kerro hyvä auttamiskokemus Miksi auttaminen ja vapaaehtoistyö on tärkeää? Onko

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun

Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon näkökulma henkiseen työsuojeluun Heli Hannonen työterveyspsykologi 2 Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738 1 : Tämän lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita

Lisätiedot

JOS10 Johtaminen ja viestintä: Kriisiviestintä ja johtaminen 6 op KRIISIIN UHRIT

JOS10 Johtaminen ja viestintä: Kriisiviestintä ja johtaminen 6 op KRIISIIN UHRIT JOS10 Johtaminen ja viestintä: Kriisiviestintä ja johtaminen 6 op KRIISIIN UHRIT Maarit Pedak, KTM ja VTM tutkija, HY, viestinnän oppiaine Jokelan jälkihoidon koordinaattori 2007-2009 maarit.pedak@helsinki.fi

Lisätiedot

Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja,

Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja, Vuorovaikutus kovilla valituksen uhka ilmassa -vuorovaikutuksen koetinkivet- Marianne Riekki, LL, yle el, vs. ayl, Oulun Kaupunki Kliininen opettaja, Oulun Yliopisto Yhteys on työn perusta Auttaminen perustuu

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 26.03.2018 ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA KOKEMUKSIA ASIAKASSUUNNITELMAN TEOSTA POSITIIVISTA Hyviä kokemuksia, yksilöllinen kohtaaminen tärkeää. Pystyy

Lisätiedot

TURVAA 24 TUNTIA VUOROKAUDESSA

TURVAA 24 TUNTIA VUOROKAUDESSA Päivi Nikula TURVAA 24 TUNTIA VUOROKAUDESSA Psykososiaalisen kriisityön suuronnettomuussuunnitelma Peruspalvelukuntayhtymä Kalliolle Opinnäytetyö CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULU Sosionomin koulutusohjelma Syyskuu

Lisätiedot

Psykologinen työ akuuteissa kriiseissä suositus hyvistä käytännöistä

Psykologinen työ akuuteissa kriiseissä suositus hyvistä käytännöistä AJANKOHTAISTA Suomen PsykologiliitoN ja Suomen psykologisen SeuraN Tieteellinen neuvottelukunta Psykologinen työ akuuteissa kriiseissä suositus hyvistä käytännöistä Määritelmä Psykologinen työ akuuteissa

Lisätiedot

Työkaluja kriisitilanteiden käsittelyyn

Työkaluja kriisitilanteiden käsittelyyn Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Työkaluja kriisitilanteiden käsittelyyn Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset,

Lisätiedot

Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013

Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013 Mielenterveyden ongelmat ja vanhemmuus Ensi- ja turvakotien liitto/ Workshop 22.10.2013 Ansa Haavikko Maahanmuuttajavanhemman näkökulma Maahanmuutto ja erityisesti pakolaisuus kuormittaa mielenterveyttä

Lisätiedot

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen

Lisätiedot

HARTOLAN YHTENÄISKOULUN KRIISISUUNNITELMA

HARTOLAN YHTENÄISKOULUN KRIISISUUNNITELMA HARTOLAN YHTENÄISKOULUN KRIISISUUNNITELMA TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT: YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 SAIRAANKULJETUS PALOHÄLYTYS POLIISI TAKSI 03-7161 201 TERVEYSKESKUS 03-8194 302 TERVEYDENHOITAJA 044-7432 407 PSYKOLOGI

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Tuija Kähkönen Surutaloon sohvalle istumaan TOIMINTAOHJE AKUUTTIA PSYKIATRISTA HOITOTYÖTÄ TEKEVILLE PSYKOSOSIAALISEN HENKISEN ENSIAVUN ISTUN-

Lisätiedot

Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta:

Kuntoutuksen tavoite. Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: PSYKOTERAPIAT Kuntoutuksen tavoite Käsitys mielenterveyden häiriön luonteesta: Hoidon tarpeen taustalla usein kehitysvuosien ylivoimaiset, traumaattiset kokemukset, ajankohtaiset menetykset tai muut ylivoimaiset

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala

Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Tässä esityksessä puhumme traumasta, joka on varhaisessa lapsuudessa tai nuoruudessa koettu emotionaalinen

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Näkökulmia surun kohtaamiseen

Näkökulmia surun kohtaamiseen Näkökulmia surun kohtaamiseen 1 Psyykkisen kriisin kuvaus läheisen ihmisen kuoleman jälkeen (esim. Cullberg 1973) shokkivaihe (muutamasta sekunnista muutamaan päivään) reaktiovaihe (muutama kuukausi) korjaamisvaihe

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua

Lisätiedot

Hoitaja potilaan mielenterveyden tukena. Hiv hoitotyön päivät 29.9.2014 Taru Kaivola

Hoitaja potilaan mielenterveyden tukena. Hiv hoitotyön päivät 29.9.2014 Taru Kaivola Hoitaja potilaan mielenterveyden tukena Hiv hoitotyön päivät 29.9.2014 Taru Kaivola Mielenterveyden määrittelyä: Jokainen tietää mitä se ei ole, mutta kukaan ei ole täysin varma siitä mitä se on Hill 1995

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

Seksuaalisen väkivallan traumasta voi toipua - näkökulmia ja havaintoja uhrien auttamisesta Raiskauskriisikeskus Tukinaisessa

Seksuaalisen väkivallan traumasta voi toipua - näkökulmia ja havaintoja uhrien auttamisesta Raiskauskriisikeskus Tukinaisessa Seksuaalisen väkivallan traumasta voi toipua - näkökulmia ja havaintoja uhrien auttamisesta Raiskauskriisikeskus Tukinaisessa Ehkäise, Tunnista, Auta-koulutuspäivä seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta,

Lisätiedot

Monia koskettavan traumaattisen tapahtuman hoito. Henna Haravuori, erikoistutkija THL, vs oyl HUS HYKS Nuorisopsykiatrian linja

Monia koskettavan traumaattisen tapahtuman hoito. Henna Haravuori, erikoistutkija THL, vs oyl HUS HYKS Nuorisopsykiatrian linja Monia koskettavan traumaattisen tapahtuman hoito Henna Haravuori, erikoistutkija THL, vs oyl HUS HYKS Nuorisopsykiatrian linja 1 Suositeltavaa luettavaa Berkowitz S, Bryant R, ym. Skills for Psychological

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Mielenterveys voimavarana Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset, SMS Mielen terveys

Lisätiedot

Defusing-ohjaajakoulutus

Defusing-ohjaajakoulutus Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015 Jyväskylässä Suomen Suomen Yhteisöakatemia Oy Oy Saarijärventie Taitoniekantie 5 B 14 8 D 35 40200 Jyväskylä40740 Jyväskylä www.sya.fi Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015

Lisätiedot

POLIISIN DEFUSING TOIMINTA valtakunnallinen määräys - paikallinen käytäntö

POLIISIN DEFUSING TOIMINTA valtakunnallinen määräys - paikallinen käytäntö POLIISIN DEFUSING TOIMINTA valtakunnallinen määräys - paikallinen käytäntö Henkinen työsuojelu pelastuslaitoksissa -seminaari 9.4.2013 Turku Tuija Järvenpää Ylikonstaapeli Varsinais-Suomen Poliisilaitos

Lisätiedot

ESITE TRAUMAATTISESTA KRIISISTÄ LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLE

ESITE TRAUMAATTISESTA KRIISISTÄ LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLE ESITE TRAUMAATTISESTA KRIISISTÄ LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLE Erika Keinänen ja Saara Keisu Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja AMK 2015 Opinnäytetyön tiivistelmä LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU,

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta

Lisätiedot

LÄHEISTEN KOKEMUKSET SYÖPÄSAIRAUDEN VAIKUTUKSISTA SEKSUAALISUUTEEN

LÄHEISTEN KOKEMUKSET SYÖPÄSAIRAUDEN VAIKUTUKSISTA SEKSUAALISUUTEEN LÄHEISTEN KOKEMUKSET SYÖPÄSAIRAUDEN VAIKUTUKSISTA SEKSUAALISUUTEEN Tarkoitus ja tavoite Opinnäytetyön tarkoituksena on kartoittaa läheisten kokemuksia syöpäsairauden vaikutuksista seksuaalisuuteen. Tavoitteena

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

Maatalouden kriisipaketin toimet hyvinvoinnin tueksi Välitä viljelijästä - projekti

Maatalouden kriisipaketin toimet hyvinvoinnin tueksi Välitä viljelijästä - projekti Maatalouden kriisipaketin toimet hyvinvoinnin tueksi Välitä viljelijästä - projekti MTK-yhdistysten pj-siht.päivät Itä-ja Keski-Suomi 2.2.2017 Eila Eerola Hallituksen kriisipaketista tukea hyvinvointityöhön

Lisätiedot

Välitä viljelijästä - projekti. Hyvinvoiva maatila Hannele Liimatta

Välitä viljelijästä - projekti. Hyvinvoiva maatila Hannele Liimatta Välitä viljelijästä - projekti Hyvinvoiva maatila 2020 3.2.2017 Hannele Liimatta Melan Välitä viljelijästä -projekti Käynnistyi vuoden 2017 alussa Melan saaman lisämäärärahan turvin. Tavoitteena on auttaa

Lisätiedot

Defusing - toiminta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Defusing - toiminta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Aktiivi-Instituutti Defusing - toiminta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Mustakangas Ilkka 15 Sivu 1 / 18 Sivu 2 / 18 1 Johdanto... 3 2 Historia... 3 3 Käsitteet... 4 3.1 Defusing - istunto eli purkukokous...

Lisätiedot