RESIDUM SOS RY:N AINEJÄRJESTÖLEHTI 1/08 LAITOSRAKENNEUUDISTUS PUHUTTAA S.8-11

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RESIDUM SOS RY:N AINEJÄRJESTÖLEHTI 1/08 LAITOSRAKENNEUUDISTUS PUHUTTAA S.8-11"

Transkriptio

1 RESIDUM SOS RY:N AINEJÄRJESTÖLEHTI 1/08 LAITOSRAKENNEUUDISTUS PUHUTTAA S.8-11

2 Pääkirjoitus Kohti uusia haasteita Residumin tammikuussa vaihtunut toimitus haluaa tällä kevään numerolla tervehtiä niin uusia kuin vanhojakin opiskelijoita. Lehtemme on hieman uudistunut tuoreen toimituksen myötä. Residum julkaistaan paperiversion lisäksi ensimmäistä kertaa myös internetissä, SOS ry:n kotisivuilla. Haluamme tarjota lukijoille niin tiukkaa asiaa kuin viihteellisempääkin uutismateriaalia. Tämän numeron teemana on Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan laitosrakenneuudistus, joka on herättänyt ristiriitaisia näkemyksiä niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin keskuudessa. On esitetty, että sosiaalipolitiikka, sosiaalipsykologia, sosiologia, sosiaaliantropologia ja naistutkimus perustaisivat uuden sosiaalitutkimuksen laitoksen ja sosiaalityö perustaisi sosiaalityön tutkimuksen laitoksen. Toimitus suhtautuu valmisteltuun uudistukseen pienellä varauksella, mutta optimistisesti. Odotamme mielenkiinnolla tulevia haasteita ja mahdollisuuksia. Laitosrakenneuudistus vaikuttaa myös ainejärjestöihin. Vielä on epäselvää, mikä on SOS ry:n kohtalo. Vaihtoehtoja on useita. On mahdollista, että sosiaalipolitiikan opiskelijat liittyvät sosiologian ja sosiaalipsykologian opiskelijoiden ainejärjestö Interaktioon, tai ovat mukana perustamassa uutta sosiaalitieteiden opiskelijoiden ainejärjestöä, jolloin SOS ry jäisi sosiaalityön opiskelijoiden edunvalvojaksi. Poissuljettua ei ole myöskään se, että SOS ry säilyisi ennallaan. Lehtemme toimitus kannattaa uuden ainejärjestön perustamista sosiaalitutkimuksen laitoksen opiskelijoille. Olemme tietoisia siitä, että lehtemme on hyvin sosiaalipolitiikka-keskeinen. Toimituksessamme ei ole yhtään sosiaalityön opiskelijaa. Pahoittelemme asiaa, mutta haluamme muistuttaa, että SOS ry:n puheenjohtajaa lukuun ottamatta yksikään sosiaalityön opiskelija ei osoittanut mielenkiintoa vaikuttamiseen lehtemme kautta. Valitettavasti tällä hetkellä opiskelijamääriin suhteutettuna suurempi osa ainejärjestötoimijoista on sosiaalipolitiikan opiskeljoita, vaikka ainejärjestö on yhteinen. Toivommekin uusien sosiaalipolitiikan ja erityisesti sosiaalityön opiskelijoiden lähtevän innokkaasti mukaan ainejärjestötoimintaan. Ajankohtaisten asioiden lisäksi haluamme tarjota lukijoille myös hieman kevyempää luettavaa. Toimitus on vieraillut muun muassa pubivisassa, Intiassa ja levykaupassa sekä tutustunut eksoottisiin ruokalajeihin. Antoisia lukuhetkiä! Residum-toimitus Peppiina Ahokas Tatu Airo Taru Pääkkönen 2.

3 Sisällys Pääkirjoitus. 2 Puheenjohtajan palsta. 4 Opettajan puheenvuoro...5 Tutorien tervehdys..6-7 Laitosrakenneuudistus puhuttaa 8-11 Japanilainen keittiö ihastu, nauti ja voi hyvin Äärimmäisyyksien kohtauspaikka Mumbai, Intia Yleissivistyksen lyhyt oppimäärä Residumin levynurkka Kuluneen vuoden kuvasatoa.19 Residum on sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö SOS ry:n julkaisema ainejärjestölehti, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. Toimituksen yhteystiedot: peppiina.ahokas@uta.fi tatu.airo@uta.fi taru.paakkonen@uta.fi 3.

4 Pj:n palsta Teitä varten Myönnän. Vakoilin edellisen puheenjohtajan kirjoituksesta (Residum 2/2007) mallia. Toden totta Olli Karsio oli oikeassa kirjoittaessaan vuosi 2008 pitää sisällään poikkeuksellisia haasteita. Enpä ollut lukenut tuota tekstiä tai ajatellut asiaa sen kummemmin, kun tähän pestiin ryhdyin. Onneksi. Uudet tuulet (ja paineet) eivät ehtineet etukäteen stressata. Sillä sisimmässäni uskon, että ei ole mitään, mistä emme yhdessä selviäisi. Kiitos ihanien jäseniemme ja aktiiviemme, herättelemme keskustelua, otamme kantaa meitä koskeviin asioihin ja puolustamme oikeuksiamme. Mitä tahansa tulevaisuudessa tapahtuu, se tapahtukoon meitä kuunnellen ja ymmärtäen. Uusi hallituskausi on ollut vauhdikasta aikaa (tai ainakin puheenjohtajasta on tuntunut siltä), vaikka tätä kirjoittaessani vasta kolmas kuukausi lähenee loppuaan. Opiskelijat ovat vihdoin koonneet voimansa yhteen ja suunnitelleet yhteistä opiskelijoiden kannanottoa laitosuudistukseen. Niille, jotka eivät vielä tiedä: esitys laitosrakenteen uudistuksesta kaavailee sosiaalipolitiikan, sosiologian, sosiaalipsykologian, sosiaaliantropologian ja naistutkimuksen yhteistä Sosiaalitutkimuksen laitosta ja sen myötä sosiaalityö ja sen mukana nuorisotyö ja sosiaalipedagogiikka ovat muodostamassa Sosiaalityön tutkimuksen laitosta. SOS ry:n jäsenet ovat tietysti jakaantuneet lähinnä kolmen mielipiteen taakse. On niitä, jotka kannattavat tai vastustavat ehdottomasti ja niitä neutraaleja, jotka eivät oikein tiedä kantaansa tai yksinkertaisesti heitä ei kiinnosta. Osapuolia kuunneltuani tovin se konservatiivinen vanha pieru minussa, joka sanoo kaikkeen uuteen aina ei ensimmäisellä kerralla, ymmärsi laitosuudistuksen perustelut. Muutosta ei voi estää tässä tapauksessa, kun se tulee tavalla tai toisella joltakin taholta jossain kohtaa. Halusimme tai emme. Muutos on joskus hyvästäkin kunhan sen vaiheet alusta alkaen ovat läpinäkyviä ja harkittuja. Opiskelijoiden kannanotto tuleekin kritisoimaan koko prosessin tapahtumakulkua. Muutosta halutaan erityisesti aikatauluun: laitosuudistuksen voimaantuloaikaa tulee lykätä vuodella, vähintään syksyyn Opiskelijat täytyy ottaa mukaan koko prosessiin ja heidän mielipidettään tulee kuunnella. Suuria kysymyksiä ovat mm. tuleva opetuksen luonne ja laatu molemmilla laitoksilla. Lisääntyvätkö massaluennot; huomioidaanko sosiaalityön erityisyys resursseissa? Etääntyvätkö opiskelijat laitoksen väestä? Miten käy opiskelijaedustuksen suurella laitoksella? Entä opiskelijan identiteetti esimerkiksi sosiaalipolitiikan opiskelijana? Entä yhteistyön, jota kipeästi tarvitaan? SOS ry:n puheenjohtajana suurin huolenaiheeni on tietysti ainejärjestömme kohtalo. Meille vanhoille SOS ry on oma ja tuttu ainejärjestö, mutta entäs uusille opiskelijoille. Onko mitään mieltä, että eri laitoksilla opiskelevat muodostavat ainejärjestön perinteiden takia? Miten sen myötä uudet opiskelijat mieltävät SOS ry:n omaksi ainejärjestökseen ja etunsa ajajaksi? Edellä on liian monta kysymysmerkkiä, mutta eläkäämme kuten tähänkin asti. Jos muutoksille nähdään tarvetta, niihin ryhdytään. Näin suuri muutoksen varjo on vienyt sijaa muilta tärkeiltä puheenaiheilta, kuten sosiaalityön sivuaineilijoiden ahdingolta. Siirtymän jälkeen vain sosiaalityön pääaineopiskelija voi suorittaa maisterin opintoja ja täten saavuttaa sosiaalityöntekijän pätevyyden. Tiedotus on taas kerran tökkinyt ja monet ovat kuulleet asiasta opintojensa kannalta valitettavan myöhään ja siirtymän takaraja tulee liian pian vastaan. Tuleva näyttää, miten Tamy yhdessä ainejärjestöjen kanssa reagoi tähän epäkohtaan. 4.

5 Ei kaikki kuitenkaan ole pelkkää murehtimista täällä SOS ry:ssä. Niin bile-, kulttuuri- kuin liikuntasektorikin on järjestänyt ahkerasti ohjelmaa meneville sossilaiselle. Erityisen ylpeä olen henkiinherätetystä sitsikulttuuristamme, SOS ry:n laulukirjasesta ja raiskauksenestoseminaarista. Iso käsi myös tietokonevelhollemme uusien nettisivujen väsäämisestä ja sossulavastaaville ainejärjestötilamme Sossulan aukioloaikojen toteuttamisesta. Myös muuta mukavaa on tietysti vasta tulossa. Toivottavasti paukkuja ja innostusta riittää samaan mittaan myös loppuvuodelle! Kohti tulevaa siis. Toivotan kaikki tervetulleiksi mukaan toimintaan, niin järjestämään kuin osallistumaan. Mikään ei synny ilman aktiivisia jäseniä, yhteisyyden tunnetta ja yhteistyötä. Arvon opiskelijatoverit: SOS ry on teitä varten! SOS ry:n puheenjohtaja Jaana Levonmaa Opettajan puheenvuoro Muutokseen osallistuminen eli tervetuloa uudet sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat Yhteiskunta on muutoksessa, mikä ei ole ihme vaan tavanomainen tilanne. Muutosten myötä syntyy uudenlaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, jotka edelleen muuttavat yhteiskuntaa. Käsitykset välttämättömästä politiikasta, tarvittavista yhteiskuntapoliittisista järjestelmistä, toimintamahdollisuuksista, hyvästä elämästä tai huono-osaisuudesta vaihtelevat ajallisesti ja paikallisesti. Erilaiset käsitykset myös törmäävät toisiinsa. Yhdestä näkökulmasta tavoiteltavalta näyttävät seikat ovat toisesta näkökulmasta epätoivottavia. Yhtälailla vaihtelevat näkemykset siitä, millaista tutkimusta tarvitaan ja miten yhteiskuntaa tulisi tai voidaan ymmärtää. Nämä piirteet tekevät yhteiskuntatieteistä jännittävän ja alati muuttuvan oppialan. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tarjoamat näkökulmat yhteiskunnan muutoksen ymmärtämiseen ovat tällä hetkellä tärkeitä. Ei siksi, että ne olisivat erityisen muodikkaita tai vaikuttaisivat parhaillaan vahvasti siihen, miten yhteiskuntaa kehitetään, vaan siksi, että ne pyrkivät tarkastelemaan yhteiskuntaa kriittisesti. Samanaikaisesti on tavoitteena hyvän yhteiskunnan ja elämän rakentaminen. Toivonkin, että laitoksen uusien opiskelijoiden yhtenä opiskelumotiivina on yhteiskunnan muuttamisen ja uusien utopioiden, tulevaisuuden ihanneyhteiskuntien etsimisen halu. Liisa Häikiö, sosiaalipolitiikan yliassistentti P.S. Aloitatte opiskelun sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella, kuitenkin todennäköisesti jo vuoden 2009 alusta jakaudutte kahdelle eri laitokselle: sosiaalipolitiikan opiskelijat sosiaalitutkimuksen laitokselle ja sosiaalityön opiskelijat sosiaalityön tutkimuksen laitokselle. Muutokseen sisältyy monia mahdollisuuksia ja haasteita, kuten tämän lehden artikkeleista käy ilmi. Luotan siihen, että muutos luo hyvät edellytykset sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön opiskeluun ja tutkimiseen Tampereella jatkossakin. Opiskeluedellytysten luomisessa myös opiskelijoiden omatoimisuus on tärkeää. Osallistukaa yliopistoyhteisön toimintaan! 5.

6 Tutorien tervehdys uusille opiskelijoille! Tervetuloa joukkoomme ja onneksi olkoon erinomaisesta valinnasta! Teidät on valittu opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa tai sosiaalityötä monien halukkaiden joukosta ja pian on aika aloittaa iloinen opiskelijaelämä. Siinä me tutorit olemme alamme asiantuntijoita ja meidän tehtävänä on opastaa uudet opiskelijat yliopiston maailmaan. Ensimmäisinä tutustutamme teidät toisiinne, yliopistoon, oman ainejärjestömme SOS ry:n toimintaan ja vapaa-ajan virikkeisiin akateemisessa maailmassa!! Opintojen alkaessa syksyllä, on varmasti monenlaisia kysymyksiä mielessä. Mahdollisesti Tampere on kaupunkina kokonaan uusi, eivätkä opiskelun monimutkaiset kiemurat heti aukene pelkkää opinto-opasta lukemalla. Ei huolta, sillä sitä varten me tuutorit olemme. Autamme ja kuuntelemme teitä. Vastaamme kysymyksiinne ja jos emme tiedä vastauksia, ainakin otamme selvää! Meihin voit ottaa yhteyttä jo ennen opintojen alkua, eikä typeriä kysymyksiä olekaan. Ainejärjestömme SOS ry toimii keskeisenä linkkinä tutustuttamisessanne laitokseen ja opiskelijaelämään. SOS ry:ssä muiden aktiivien tuella me tutorit ideoimme tutustuttamistapahtumia ja perehdytyksen opintoihin. Onnittelut sisäänpääsystä ja lämpimästi tervetuloa joukkoomme, Tutor- vastaavat Lauri, Maija ja Jaana Sosiaalipolitiikka Sosiaalipolitiikka Sosiaalityö Fuksivuoden muistelmia Viimeistä periodia viedään ja fuksivuosi alkaa olla takanapäin. Mieleenpainuvimmat hetket kuluneelta lukuvuodelta ajoittuvat varmasti ensimmäisiin viikkoihin ja kuukausiin. Jännittävintä oli tavata kaikki uudet samassa tilanteessa olevat kanssaopiskelijani. Kaikki yhtä hukassa ja innoissaan kuin utelias lammaslauma seuraten isoja tutoreitaan:) Tai ainakin minä olin. Kaikkein parasta oli kuitenkin hyvin pian huomata todellakin kuuluvansa joukkoon ja olevansa täysin oikeassa paikassa. Itse tutustun mielelläni uusiin ihmisiin ja täten päätinkin heti alussa lähteä mahdollisimman moneen juttuun mukaan. Ja tämä ei tietenkään ole kaduttanut pätkääkään, päinvastoin. Olen saanut paljon uusia kavereita ja saanut olla osa porukkaa, joka uskoo pitkälti samoihin asioihin ja aatteisiin. Ja vaikka termi verkostoituminen aiheuttaa vieläkin itselleni pieniä vilunväristyksiä, on siitä ainoastaan ollut hyötyä nyt ja tulevaisuudessa. Luultavasti enemmän kuin uskookaan. Fuksina olemisessa on se hyvä puoli, että tehdessään virheen voi aina vedota siihen, että on fuksi. Huonona puolena on se, että fuksit joutuvat useimmiten tekemään sellaiset hommat, joita vanhemmat opiskelijat eivät jaksa tehdä. Ja toki nuo tiedekunnan yhteiset opinnot(maanantaiiltapäivien kirous) kahlataan suurimmaksi osaksi ensimmäisenä vuonna läpi, joka sekään ei välttämättä parasta antia ole. Ensimmäinen vuosi voi silti olla se paras, joten kannattaa lähteä ennakkoluulottomasti mukaan yliopiston ihmeelliseen maailmaan muunkin kuin rankan opiskelun merkeissä. 6.

7 Haluan onnitella uusia sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön opiskelijoita opiskelupaikasta Tampereen yliopistossa ja erityisesti sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella. Itselleni tiedon saaminen opiskelupaikasta vajaa vuosi sitten oli yksi parhaimpia hetkiä elämässäni. Toivottavasti se on teillekin. Tutor-vastaavan ominaisuudessani haluan mitä lämpimimmin toivottaa teidät tervetulleiksi. Nähdään syksyllä! Terveisin Maija Eloranta, Tutor-vastaava 1/3 7.

8 Hyvä paha laitosuudistus Elämme jännittäviä aikoja. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ollaan kovalla tohinalla uudistamassa laitosrakennetta, jonka myötä syntyy kaksi uutta laitosta, Sosiaalitutkimuksen laitos sekä Sosiaalityön tutkimuksen laitos. Tämä tarkoittaisi sitä, että sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön oppiaineet erotettaisiin toisistaan; sosiaalityö muodostaisi oman laitoksensa ja sosiaalipolitiikka muodostaisi uuden laitoksen sosiologian, sosiaalipsykologian, sosiaaliantropologian sekä naistutkimuksen kanssa. Opiskelen sosiaalipolitiikkaa ja uskoakseni laitosuudistus on asia, josta minun opiskelijana tulisi olla erittäin kiinnostunut, liittyyhän asia kiinteästi omaan opiskeluuni yliopistossa. Silti minun on myönnettävä, että olen ollut asian suhteen suorastaan häpeällisen passiivinen. En ole juurikaan tutustunut aiheeseen sen vaatimalla huolella ja nyt se kostautuu siten, että olen sormi suussa asian suhteen. Itsestäni tuntuu, että jokaisella on laitosuudistuksesta mielipide joko puolesta tai vastaan, vaikka todennäköisesti melko suurella osalla opiskelijoista on samanlainen neutraali kanta kuin itselläni. En yksinkertaisesti osaa muodostaa minkäänlaista vahvaa mielipidettä asiaan vaikka kuinka asiaa pyörittelen mielessäni. Itse asiassa olen vasta muutaman viime viikon aikana alkanut uhrata ajatuksiani aiheelle. Vaatimattoman ajatusprosessini lopputulos kuitenkin on, että onko sillä loppujen lopuksi niin väliä minkälaisten oppiaineiden kanssa oma oppiaineeni laitoksen muodostaa? Sen myönnän, että sosiaalipolitiikka ja sosiaalityö muodostavat mielestäni loogisimman kokonaisuuden ja esimerkiksi taas sosiaalipolitiikka ja sosiaalipsykologia tuntuvat melkoisen oudolta yhdistelmältä. Laitosuudistuksen vaikutukset varsinaiseen opiskeluun, opetuksen laatuun tai muuhun vastaavaan eivät kuitenkaan paina mieltäni juuri yhtään, mutta rakkaan ainejärjestömme kohtalo toki mietityttää. Tuntuu haikealta, että ensi vuonna sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat saattavat jatkaa ainejärjestötoimintaansa kokonaan eri ainejärjestöissä. Joka tapauksessa oma opiskelu-urakkani on ohittanut jo puolenvälin ja mielenkiintoni alkaa pikkuhiljaa suuntautua graduun ja sen jälkeiseen työelämään, joten koko laitosuudistus tuntuu kovin kaukaiselta asialta. Täytyy tosin myöntää, että en yksinkertaisesti tiedä asiasta tarpeeksi. Ehkä intohimoni aihetta kohtaan heräisi, jos vaivautuisin hankkimaan hieman lisää tietoa. Mutta ei tässä vaiheessa kevättä enää jaksa moisia... Onneksi laitokseltamme kuitenkin löytyy myös opiskelijoita, jotka ovat aktiivisempia asian suhteen. He pitävät ääntä suuntaan ja toiseen meidän passiivistenkin puolesta. Ehkäpä sitä itsekin aktivoituu viimeistään siinä vaiheessa, kun laitosuudistus on väistämättä edessä. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää. Taru Pääkkönen 8.

9 FAKTA Mistä kysymys? Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani asetti tiedekunnan rakenteellisen kehittämisen työryhmän valmistelemaan esitystä tiedekunnan laitosrakenteen kehittämisestä ja siihen liittyvistä hallinnollisista järjestelyistä. Työryhmä ehdottaa seuraavaa. 1. Perustetaan sosiaalitutkimuksen laitos, johon kuuluvat sosiologian, sosiaalipsykologian, sosiaaliantropologian, sosiaalipolitiikan ja naistutkimuksen oppiaineet. 2. Perustetaan sosiaalityön tutkimuksen laitos, johon kuuluu sosiaalityön oppiaineen lisäksi nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen sekä sosiaalipedagogiikan opintokokonaisuudet 3. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksen resurssien jakamisesta yksityiskohtaisen suunnitelman tekee erikseen nimettävä työryhmä. Päätökset uusien laitosten perustamisesta tekee yliopiston hallitus (YliopistoL 14, JS 20 ). Lähde: Esitys laitosrakenteen uudistamiseksi yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnasssa. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Laitosrakenneuudistus jakaa mielipiteitä 9.

10 Laitosrakenneuudistus jakaa mielipiteitä Miten käy SOS ry:n, jos sosiaalipolitiikka ja -työ erkanevat? Kari Lilja ja Olli Karsio vääntävät kättä laitosrakenneuudistuksesta - Laitosrakenneuudistus on mielipidekysymys, josta voi olla montaa mieltä. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan rakenteellisen kehittämisen työryhmä on ehdottanut laitosrakenteen uudistamista. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos hajoaisi. Sosiaalipolitiikka olisi yksi viidestä uuteen sosiaalitutkimuksen laitokseen liittyvistä oppiaineista, ja sosiaalityöstä mudostettaisiin sosiaalityön tutkimuksen laitos. Sosiaalipolitiikan neljännen vuoden opiskelijat Olli Karsio ja Kari Lilja eivät jaa samoja näkemyksiä uudistuksesta. Lilja on optimistisempi uudistuksen vaikutusten suhteen, Karsio puoletaan suhtautuu uudistukseen hyvin varauksellisesti. Yhdestä asiasta kaksikko on kuitenkin yhtä mieltä: valmisteluprosessissa olisi voitu huomioida opiskelijat paremmin. Lilja näkee uudistuksessa myönteisiä puolia. - Erityisesti metodiopinnoissa opetusyhteistyö olisi positiivista, opetuksen laatu saattaisi muutenkin kohentua, Lilja pohtii. Hänen mielestään uudistuksen myötä opiskelijat voisivat laajentaa yhteiskunnallista tietämystään. - Uudistuksen myötä sosiaalipolitiikka turvaa olemassaoloaan, Lilja arvioi. 10. Karsio puolestaan on huolissaan erityisesti sosiaalityön asemasta. - Eikö uusi laitos vahvistuisi entisestään, jos sosiaalityö olisi mukana, Karsio kysyy. Lilja epäilee, että sosiaalityö olisi liian suuri uuteen laitokseen ja siten uhka muille. - Sosiaalityön opetuspainotteisuus lienee vaikutttanut siihen, että se suljettiin pois. Sosiaalityö ei välttämättä täytä niitä tavoitteita, joita uudella huippuyksiköllä on, Lilja arvioi. Lilja korostaa, että hänen näkemyksiinsä vaikuttaa läheinen suhde sosiologiaan, jota hän lukee sivuaineena. - Sosiaalitutkimuksen laitoksella esimerkiksi sosiaalipolitiikan ja sosiologian opinnot täydentäisivät toisiaan, Lilja toteaa. Lilja pitää sosiaalitutkimusta mieenkiintoisena kehityssuuntana. - Nykyisin eräiden yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden rajat ovat teennäisiä, Lilja sanoo. Molemmat korostavat, että näkeymyset uudistuksen vaikutuksista perustuvat arvioihin. - Mitään konkreettista kun ei ole vielä esitetty. Lilja toivoo oppiaineen rahoituksen paranevan uudistuksen myötä. - Jos uudesta laitoksesta muodostetaan huippuyksikkö, se saattaisi saada esimerkiksi ulkopuolista rahoitusta. Karsiota huolestuttaa, että uudistuksia tehdään vain rahan takia.

11 Mahdollisia sosiaalitutkimuksen yhteisiä kandidaatin opintoja Lilja ei pidä huonona asiana, vaikka hänellä ei asiaan yksiselitteistä kantaa vielä olekaan. Olli Karsio näkee uudistuksessa enemmän kielteisiä vaikutuksia. Karsio pelkää sosiaalipolitiikan oppiaineena häviävän nykyisen kehityksen myötä. - Sosiaalipolitiikka voi hukkua sosiaalitutkimuksen laitokseen, eikä suinkaan varmistaa olemassaoloaan. Yhteiselle - kandidaatin tutkinnolle Karsio ei aseta suuria odotuksia. - Onhan muita sosiaalitieteitä voinut lukea vapaaehtoisesti sivuaineina tähänkin asti. Hän on myös huolissaan sosiaalipolitiikan opiskelijoiden työllistymisnäkymistä, mikäli uuden kandidaatin tutkinnon myötä oman aineen opiskelu ei olisi tarpeeksi syventävää vielä aineopintojen tasolla. Suurimpana huolenaiheenaan Karsio pitää opetuksen laadun kohtaloa. Toisin kuin Lilja, hän pelkää opetuksen tason laskevan. - Ryhmäkokojen kasvu on suuri uhka. Se tietäisi massaluentoja seminaarityyppisten kurssien tilalle. Lilja korostaa, että siksi opiskelijoiden onkin oltava tarkkana, kun uudistusta valmistellaan. - Ryhmäkokojen pienuus on etu, josta on pidettävä kiinni. Lilja uskoo, että sosiaalipolitiikka olisi tasavahva neuvottelukumppani muiden sosiaalitutkimuksen laitoksen opppiaineiden kanssa. Karsio toteaa sosiaalityön jäävän oman onnensa nojaan. - Sosiaalityöntekijöitä on välttämättä koulutettava lisää, ja siksi myös oppiaine tulee pärjäämään, vastaa Lilja. Laitosneuvoston opiskelijaedustuksen kohtalo uudistuksen myötä huolettaa niin Karsiota kuin Liljaakin. - Nyt on oltava äänessä. Opiskelijoiden tulee lähteä mukaan valmisteleviin työryhmiin, kaksikko toteaa.. -Tietämättömän on hankala olla hereillä, huomauttaa Karsio. Tiedonkulku ei ole hänen mukaansa toiminut. - Ei voida olettaa, että opiskelijat olisivat asiasta perillä, mikäli tieto ei kulje, Lilja myöntää. Lilja ehdottaakin opiskelijoiden yhteistä kannanottoa tiedonkulun paranemisen puolesta. SOS ry:n varapuheenjohtaja Olli Karsio on huolissaan sosiaalipolitiikan ja -työn opiskelijoiden ainejärjestön tulevaisuudesta. - Vaihtoehtoina on, että SOS ry säilyy ennallaan, tai sitten sosiaalipolitiikan opiskelijat siirtyvät esimerkiksi Interaktioon. Lilja huomauttaa, että ainejärjestötoiminnan ei tarvitse mennä laitosjaon mukaisesti. Karsion mukaan haasteena ovat uudet opiskelijat. - Uudet opiskelijat voivat kokea omituisena, mikäli eivät voi olla samassa ainejärjestössä oman laitoksensa opiskelijoiden kanssa. Jos SOS ry jää sosiaalityön opiskelijoiden järjestöksi, huolena on aktiivisuus. Sosiaalipolitiikan opiskelijat ovat olleet aktiivisempia ainejärjestötoiminnassa, Karsio toteaa. Henkilökohtaisesti Karsio toivoo SOS ry:n säilyvän ennallaan, mutta toteaa, että uudet opiskelijat tuskin tulevat olemaan samaa mieltä. Liljan mukaan opiskelijoiden edunvalvonnan kannalta olisi parempi, mikäli sosiaalitutkimuksen laitoksen opiskelijoilla olisi yhteinen ainejärjestö. - Ainejärjestötoiminnassa tapahtuvat muutokset eivät vaikuta laitosrakenteen uudistamiseen, mutta työtä siitä koituu ainejärjestöaktiiveille. Päätöksiä asiassa voidaan kuitenkin tehdä myöhemminkin, Karsio toteaa. Tatu Airo Molemmat jakavat tunteen siitä, että opiskelijoita ei ole huomioitu tarpeeksi uudistusta valmisteltaessa. - Syksyllä uudistusta valmisteltiin kabineteissa ja vasta sosiaalityön puututtua asiaan myös opiskelijoita huomioitiin paremmin, Lilja toteaa. Hänen mielestään opiskelijoiden on oltava hereillä: - Jos vaaditaan, päästään kyllä mukaan 11.

12 Japanilainen keittiö ihastu, nauti ja voi hyvin Myöhään Suomeen rantautunut japanilainen ruokakulttuuri ja sen kirkkain kruunu, sushi, ovat vihdoin löytäneet tiensä myös pohjolan suurimpiin kaupunkeihin. Makuhermoja hivelevien reseptien lisäksi japanilainen ruoka on kevyttä ja terveellistä, kokeilemisen arvoinen yhdistelmä siis jo sinänsä! Sushi - kulttuuri ei edelleenkään ole Suomessa kovin kehittynyttä, vaikka maailmalla japanilainen ruoka ja idylliset sushibaarit ovat saavuttaneet tunnettavuuden lisäksi suuren suosion, etenkin nuorien ja trendikkäiden kaupunkilaisten keskuudessa. Merellisiä elämyksiä Perinteisen japanilaisen ruokavalion rungon muodostavat riisi, kasvikset ja meren antimet. Ei siis ole mitenkään yllättävää, että kaikista maailman kansoista juuri japanilaiset syövät eniten kalaa. Sushin ainekset ovat 100% tuoreita, taidokkaan siististi leikattuja ja viipaloituja kaloja, kasviksia tai äyriäisiä. Parhaimmillaan japanilaiseen tyyliin valmistettu ruoka-annos muistuttaa pientä taideteosta, jonka jokainen koristeellinen yksityiskohta on tarkkaan harkitun työn tulosta. Nigiri sushin päällysteet asetetaan harkonmuotoisen riisipallon päälle, johon on sipaistu pieni määrä Wasabia, piparjuuresta valmistettua tulista maustetahnaa. Sushin perinteisempi muoto, maki, on valmistettu rullaamalla riisi ja täyte pehmeän merileväkuoren sisään. Japanilaisen ruoan valmistus eroaa suomalaisen keittiön tutuista käytännöistä ja herkullisen sushi - aterian valmistaminen saattaa tuottaa vaikeuksia jopa kaikkein taitavimmalle suomalaiselle lihapullataiturille. Eksoottisten herkkujen oikeaoppinen valmistaminen vaatiikin pienen harjoittelun ja tuoreiden ainesten lisäksi teräviä veitsiä ja pitkäjänteistä kokkia. Terveyttä ja hyvinvointia käytettävät raaka-aineet eivät ehkä ole kaikkein tutuimmasta päästä, mutta sitäkin terveellisempiä. Esimerkiksi japanilaisella aterialla nautittava misokeitto sisältää terveyttä ja hyvinvointia helliviä raaka-aineita, kuten dashilientä, kasviksia ja tofua. Palan painikkeeksi tarjoillaan japanilaiseen tapaan vihreää teetä. Liekö terveellisten ruokailutottumusten ansiota, että japanilaiset ovat suhteellisen tervettä kansaa. Esimerkiksi rintasyöpäluvut ovat alhaisempia kuin länsimaissa. Japanilaisen keittiön maihinnousu Suomi saa vielä odottaa todellista Japani-boomia ja sushibaarien läpimurtoa, mutta suuressa maailmassa sushi on juuri nyt IN. Esimerkiksi Los Angeles on täynnä toinen toistaan trendikkäämpiä ja eksoottisempia japanilaisia ravintoloita, eikä niistä New Yorkissakaan totisesti ole pulaa. Tukholman matkaaja saattaa löytää japanilaisen Take-away ravintolan yhtä helposti kuin Mcdonaldsin, vaikkapa keskeltä ostoskeskusta. Ravintoloiden lisäksi hyvin varusteltujen tavaratalojen ja markettien asiakkaille tarjoillaan silmiä hivelevän kauniita sushi luomuksia puikkoineen kotiin ostettavaksi Mutta onneksi eksotiikkaa mielivän ei sentään tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä kyllä meillä Tampereellakin osataan! Kaupungin keskustasta löytyy tällä hetkellä jopa kaksi sushi kulttuurin keidasta, joihin tavallisenkin tallaajan on helppo poiketa nautiskelemaan japanilaisen keittiön antimista. Hallituskadulla sijaitseva ravintola Maruseki on onnistunut luomaan pieniin tiloihin hämmästyttävän aidon vision japanilaisesta ruoka- ja tapakulttuurista. Aina niin hyvän tuulinen henkilökunta sekä erinomainen ja asiantunteva asiakaspalvelu muistuttavat ruokailijaa japanilaisen kulttuurin kulmakivistä, hyvistä käytös ja ruokailutavoista Japanilainen ruoka ja sen valmistukseen 12.

13 Pienet yksityiskohdat ja silmiä hivelevän kaunis kattaus tarjoavat ruokailun ohessa asiakkaille pienen mielikuvitus matkan pallon toiselle puolelle. Kevyttä mutta maukasta lounasta halajavan kannattaa ehdottomasti kokeilla myös Kauppahallin idyllistä ravintola Norimarua, joka on keskittynyt tarjoilemaan asiakkailleen tuoreista ja raikkaista aineksista valmistettuja, japanilaisen keittiön erikoisuuksia aidossa sushibaari - tyyppisessä miljöössä. Norimaru on ehdottomasti terveyttään vaalivan kaupunkilounastajan ykkösvalinta! Aika näyttää, löytääkö japanilainen keittiö tiensä suomalaisten sydämiin. Ainakin se tarjoaa ihanan keveää ja tuoretta vaihtelua pizzerioiden ja pikaruokaloiden vastineeksi. Peppiina Ahokas Kuva: 13.

14 Äärimmäisyyksien kohtauspaikka Mumbai, Intia Reppumatkaajan ehdoton ykköskohde, elämysten etsijän paratiisi Mumbai, aiemmalta nimeltään Bombay, on väkiluvultaan maailman kuudenneksi suurin kaupunki. Mumbaissa asuu noin 18 miljoonaa asukasta ja se jatkaa räjähdysmäisesti kasvuaan vuodesta toiseen. Mumbaista onkin povattu maailman väkirikkainta kaupunkia muutaman vuosikymmenen kuluessa. Intian New Yorkiksi tituleeratussa metropolissa puhutaan päivittän lähes kahtasataa eri kieltä. Kaupungissa elävät rinnakkain sulassa sovussa niin Bollywoodin glamour ja suuret slummialueetkin asukkaineen. Intia on entinen Britannian siirtomaa, ja se on jättänyt pysyvät jälkensä katukuvaan: krikettiä pelataan keskikaupungin vehreillä kentillä ja punaiset, kaksikerroksiset bussit kuljettavat kiireisiä kaupunkilaisia kaaosmaisen liikenteen keskellä. Ei siis ihme, että matkaaja saattaa hetken olla pää pyörryksissä saapuessaan Mumbain omalaatuisen kulttuurin aiheuttaman sekamelskan keskelle. Majoitusvaihtoehtoja erisuuruisille kukkaroille, Colaba ja Marine Drive Mumbaissa vierailee vuosittain tuhansia matkailijoita, mutta turistien määrä katukuvassa on kuitenkin yllättävän vähäinen. Suurin osa matkailijoista majoittuu Colaban kaupunginosaan, jossa sijaitsevat kaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Sen lisäksi Colaba tarjoaa vierailleen parhaat majoitusvaihtoehdot sekä lukuisan määrän erilaisia ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia. Mainitsemisen arvoisia ovat tietysti myös alueella sijaitsevat luksustason hotellit, kuten ylellinen Taj Mahal Palace, joka vetää puoleensa ulkomaalaisten matkailijoiden lisäksi myös erittäin varakkaita, glitterin hohtoisia intialaisia Majoitusten hinnat saattavat vaihdella paljonkin, mutta yleisesti ottaen hotelli- ja hostellimajoitus tarjonta on niin laajaa, että jokainen varmasti löytää majapaikan oman kukkaronsa puitteissa kohtuulliseen hintaan. Kannattaa kuitenkin olla erityisen tarkkana hotellin sijainnin suhteen, sillä Colaban ulkopuolella sijaitsevat kaupunginosat saattavat pitää sisällään paljon rikollisuutta ja suhteessa huonompitasoisia majoitusvaihtoehtoja. Älä kuitenkaan unohda piipahtaa kaupungin hienolla rantapromenadilla, Marine Drivella, joka ulottuu Nariman pointin Manhattanilta Malabar Hillsin hienostoalueelle. Hotellin sijainti kannattaa jokatapauksessa suunnitella jo etukäteen, sillä pitkiä etäisyyksiä ja jatkuvaa taksilla kulkemista kannattaa välttää. Liikenne on lähes aina kaaosmaisen ruuhkautunutta ja autossa istuville matkailijoille yritetään usein kaduilta kaupata jotain tai pahimmassa tapauksessa jopa ryöstää. Kasvava rikollisuus onkin yksi Mumbain synkistä varjopuolista, ja se kannattaa matkalla ottaa huomioon. Kasvissyöjän keidas mausteiden kotimaa Mumbaista löytyy ravintolatarjontaa ja herkkuja jokaiseen makuun. Ylenpalttinen herkuttelu ja paikallisten erikoisuuksien maistelu eivät todellakaan tee suurta lovea matkailijan kukkarooon, sillä hinnat ovat Suomeen verrattuna hämmästyttävän edulliset. Ravintolat ovat monen tasoisia ja tarjonta on yhtä kirjavaa kuin kaupunki itsekin. Valinnan varaa löytyy pikaruokaloista ylellisiin, hienostuneisiin illastuspaikkoihin. Jos nälkä yllättää kesken ostosreissun, varteenotettava vaihtoehto on pysähtyä johonkin Mumbain lukuisista katukeittiöistä maistelemaan paikallisia erikoisuuksia, kuten järjettömän herkullista tikka masalaa tai chicken currya, jotka taatusti vievät kielen mennessään. Herkemmän kannattaa kuitenkin muistaa pyytää annoksensa vähemmän maustettuna, sillä paikalliseen tapaan ruoat ovat todella tulisia! Intia on myös kasvisruokailijan mekka. Kasviksia eri muodoissaan syödään Intiassa paljon, sillä suuri osa paikallisista on kasvissyöjiä. Valtaosa väestöstä tunnustaa hinduuskontoa, joka pitää eläimen lihaa ja verta epäpuhtaina. Lehmä on Intiassa edelleen pyhä eläin. Vannoutuneen lihansyöjän onkin ehkä syytä suunnata matkoille muualle, sillä hyvän pihvin löytäminen Mumbaista saattaa muistuttaa 14.

15 neulan etsimistä heinäsuovasta. Päänvaivaa saattaa aiheuttaa myös Mumbain heikko hygieniataso. Länsimaalaisen matkaajan vastustuskyky saattaa aika ajoin joutua koetukselle, joten hepatiitti rokotusten lisäksi on hyvä pitää huolta myös riittävästä käsihygieniasta. Hollywoodista Bollywoodiin Mumbai on myös Intian viihdeteollisuuden ja talouselämän keskus. Kaupungin uumenissa sijaitsevan Bollywoodin liukuhihnavauhtia toimiva elokuvatuotanto tunnetaan ympäri maailman näyttävistä musiikkikohtauksistaan ja tunteiden kirjavan melodramatiikan kyllästämistä elokuvistaan. Usein länsimaalaisista elokuvista lainataan juoni, joka muokataan sopivaksi intialaiselle katsojalle lisäämällä voimakkaita tunnemyrskyjä ja musiikkikohtauksia. Paljon eri tunnetiloja sisältävää filmiä kutsutaan masalaksi, mikä tarkoittaa maustesekoitusta. Intialaiset tuntuvatkin olevan tulista kansaa ruoan lisäksi jopa elokuvat täytyy tarjoilla sopivan mausteisessa muodossa! Bollywood elokuvat ovat usein hyvä vastaan paha tarinoita, joiden lopussa on moraalinen opetus. Näyttelijät ja näyttelijättäret ovat intiassa puolijumalten asemassa; heitä todella palvotaan. Suosittuun ammattiin pääseminen ei ole mitään lasten leikkiä, vaan vaatii paitsi lahjakkuutta, myös suhteita vaikutusvaltaisiin tahoihin tai sukujuuret filmialalla jo aiemmin menestyneeseen perheeseen. Ihastuttavan vihastuttava Mumbai Mumbai on monien vastakohtaisuuksien kaupunki. Siellä jos missä kohtaavat satumainen rikkaus ja äärimmäinen köyhyys. Intiassa vallitsee edelleen kastijärjestelmä, joka jakaa väestöä ja varallisuutta jyrkästi alempiin ja ylempiin kasteihin suvun saavuttaman aseman perusteella. Köyhäksi tai rikkaaksi synnytään ja alemmista kasteista on lähes mahdotonta ponnistaa ylemmäs. Tämä heijastuu väistämättä myös Mumbain moninaiseen katukuvaan, joka on täynnä niin loisteliaita palatseja kuin kerjäläisiäkin lapsineen. On hämmästyttävää, kuinka kurjuudessakin elävät kaupunkilaiset jaksavat ihastuttaa lähes loppumattoman optimistisella elämänasenteellaan. Kuuluisien nähtävyyksien, kuten Gateway of India monumentin ja Elephanta saaren lisäksi matkailijan kannattaakin ehdottomasti tutustua myös arkiseen ja paikalliseen katukuvaan, sillä Mumbai ja sen asukkaat ovat elämyksen arvoinen nähtävyys jo sellaisenaan! Peppiina Ahokas 15.

16 Yleissivistyksen lyhyt oppimäärä Pubivisailu antaa erinomaisen tekosyyn kaljoittelulle Mikä harrastus yhdistää sosiaalisen kanssakäymisen, lievän päihtymisen ja vielä kaiken kukkuraksi yleissivistävän funktion? Sosiaalipolitiikan ensimmäisen vuoden opiskelijat Antti Hämäläinen, Juho-Pekka Jortama ja Tatu Airo vastaisivat edellä mainittuun kysymykseen todennäköisesti täysin oikein, sillä he kokoontuvat tiistai-iltaisin Ravintola Tenttiin pohtimaan vastauksia Maija Elorannan laatimiin ja esittämiin tukaliin pubivisakysymyksiin. Äijäkolmikko perusti viime vuoden loppupuolella Toiminimi Pertti Koistinen- nimisen joukkueen, joka on saavuttanut vaihtelevaa menestystä Tampereen tuskin tunnetuimmassa, mutta varmasti parhaassa pubivisassa. - Tiistaiiltaisin saa syyn lähteä seinien sisältä toisaalle toteamalla tuskaisena: lähden tästä taas lukematta Tenttiin, saa nähdä miten käy. Opintopinnoja ei ole kyllä kertynyt, Antti Hämäläinen perustelee visaharrastustaan. Joskus Toiminimi on käynyt koettamassa onneaan muissakin pubivisoissa, esimerkiksi Kustaassa ja Prahassa. Maijan tietovisa Itsenäisyydenkadulla sijaitsevassa Ravintola Tentissä on kuitenkin todettu kiistatta parhaaksi. - Täysin vilpittömästi, ja erittäin vähän muita pubivisoja kokeneena, voin ilmoittaa Maijan visan olevan täysin ylivoimainen ja aivan hyvä visa, vahvistaa Antti Hämäläinen. Kysymykset ovat hänen mukaansa sopivasti kiperiä ja eri aihealueilta, joten kaikilla on teoreettinen mahdollisuus tietoon. Pientä katkeruutta kysymykset kuitenkin toisinaan kirvoittavat. - Kolmen helpomman kierroksen jälkeen Maija sivaltaa itsetuntosi osiin kirikierroksen toisinaan lähes sadistisen hankalilla kysymyksillä, Hämäläinen tilittää. Toiminimi Pertti Koistisen etuna on laaja pelaajamateriaali. Jortama, Hämäläinen ja Airo muodostavat joukkueen säännöllisen aloituskokoonpanon, mutta parhaimmillaan joukkue on ollut enemmän kuin täysilukuinen. Kiitettävää intoa pubivisailuun ovat osoittaneet Mirja Rinne, Reetta Isomäki ja Olga Haapa-aho. Vierailevina tähtinä on nähty muiden muassa Jarno Puustinen, Lauri Kämäri ja Lauri Heimo. Kaksi viimeksi mainittua ovat tuoneet muutoin ensimmäisen vuoden opiskelijoista pääsääntöisesti koostuvaan joukkueeseen tarvittavaa kokemusta. Hämäläinen on tyytyväinen joukkuetovereidensa panokseen: - Joukkueen muut jäsenet ovat taanneet lukuisien palkinto-oluiden päätymisen vatsalaukkuuni ilman että itse olen tiennyt juuri mistään mitään. Tätäkin tärkeämpää on kuitenkin hyvä henki ja tietysti päteminen, joka kasvaa usein koomisiin mittoihin. Mikä sitten erottaa pubivisailun muista harrastuksista? - Yhtäläistä esimerkiksi toisen harrastukseni, eli sulkapallon kanssa on se, että hien määrä otsalla on suoraan verrannollinen kuluneeseen aikaan. Viimeistään kirikierros tiristää mehut ulos vaikka estejuoksijasta. Eduksi on ehdottomasti laskettava sosiaalisuus, jota tylsissä fyysisissä harrastuksissa ei koskaan voisi saavuttaa, Hämäläinen analysoi. Niin erinomainen kuin Maijan pubivisa onkin, aina löytyy kuitenkin parannettavaa. - Jonkinlaisen palkinnon miettiminen myös alkoholista pidättäytyville voisi olla paikallaan, nykyään kun noin sata prosenttia palkinnoista on alkoholia jossain muodossa sisältäviä tuotteita, arvioi Hämäläinen. Tärkeintä Toiminimi Pertti Koistiselle ei ole voitto, vaan tekosyy kokoontua säännöllisesti yhteen juomaan keskiolutta ja keskustelemaan enemmän ja vähemmän tärkeistä asioista. 16.

17 Mitalisijoituksista palkintona saatavat oluet tai salmarit ovat erinomaista plussaa, mutta melko nöyrästi joukkue on usein jälipelijuomistaan maksanutkin. Usein tie onkin vienyt pubivisan ja Simpsoneiden päätyttyä johonkin naapuriravintolaan, esimerkiksi Rumaan. Ne tarinat ovat kuitenkin jo oma lukunsa. Tatu Airo Residumin levynurkka Pariisin Kevät Meteoriitti Helsinkiläisen Pariisin Kevään takaa löytyy Arttu Tuunila alias Arthur Tunes. Pitkin vuotta on kyseisen yhden miehen kollektiivin myspace-sivustolla voinut kuunnella Samoilla raiteilla ja Pikku- Huopalahti biisejä. Myös mediahuomiota kertyi siihen malliin, että levy rynni ilmestymisviikollaan albumilistan sijalle 12, mikä ei ole ollenkaan hassummin debyytiltä. Levy on täynnä fiilispitoisia kipaleita. Noin puolet materiaalista on hieman menevämpiä villasukkadiskojen varmoja tapauksia, kuten kaksi edellä mainittua raitaa, levyn aloittava Meteoriitti, ja etenkin pään väkisin nytkymään saava Tuu rokkaan mun tanssilattiaa. Osa seilaa taas utuisemmissa sfääreissä. Esimerkiksi mainio Pentti Holappa ja kaunis Pyykkipäivä kulkevat eteenpäin suorastaan huolettoman rauhallisesti olematta kuitenkaan millään lailla tylsiä. Pirteä elektroninen poppis ei kuulosta paperilla kovin uniikilta. Pariisin Kevät kuitenkin onnistuu paremmin siinä missä esim. Regina jää hieman väkipakolla sovittelemaan ylipirtsakkaa konepoppia ja suomen kieltä. Pariisin Kevätkin jättää varsinkin ensikuunteluilla pienen ärsytyksen tunteen takaraivoon, mutta lopulta hölmön naiivit sanoitukset voittavat puolelleen ja yksinkertaisesti hyvät sävellykset hoitavat lopun. Jos tämä ei pyöri tiettyjen paikallisten ravitsemusliikkeiden tiskijukkien levylautasilla kevään aikana, niin jo on kumma. 3,5/5 17.

18 The Mars Volta The Bedlam in Goliath Tätä bändiä taas tuskin tullaan kuulemaan aivan jokaisena lauantaina kyseisissä juottoloissa. Kun hajonneen kulttipumppu At The Drive-inin lahjakkaammaksi äpäräksi julistettu The Mars Volta laski tammikuussa aalloille kyseisen neljännen albuminsa, ei oikein tiennyt mitä levyltä pitäisi odottaa. Harva yhtye onnistuu latomaan kolme ensimmäistä levyään täyteen tasaisen huippulaatuista ja uniikkia musiikkia, jolle ei juuri vertauskohteita löydy. Kun edellisellä Amputechture-levyllä, ja joidenkin mielestä ehkä jo toisena ilmestyneellä Frances The Mutella, oltiin ehkä hieman hakoteillä, poistaa Bedlam In Goliath mielestä sen pienen pienen epäilyn siitä, että homma olisi lähtemässä käsistä. Yksittäisten kappaleiden mainitseminen tämän levyn ollessa kyseessä tuntuu tyhjänpäiväiseltä. Levy on jälleen kerran armotonta paahtoa, kymmeniä rytminvaihdoksia, kitaristi Omar Rodriquez- Lopezin päättömiä kitarasooloja, lukuisia puhallinsoittimien sointukulkuja ja pörähdyksiä, sekä tietysti Cedric Bixler-Zavalan häkellyttävän heittäytyvää vokaalityöskentelyä. Kuulostaa siis melko lailla otsikon yhtyeeltä. Amputechturella Rodriquez-Lopezin soolot lähtivät välillä elämään omaa elämäänsä ja välillä tuntui siltä, että jospa minuuttien pituinen irralliselta kuulostava tilutus jo saisi vaihtua johonkin muuhun. Jos kahdella edellisellä levyllä välipulputukset tai elektroniset kikkailut paikoin laskivat keskittymisen tasoa, Bedlamilla yhtyeen ensimmäisen levyn tapaan koukuttavien kertosäkeiden ulkopuolellakin jokainen ääni tuntuu oikeuttavan itsensä ja 74 minuutin pituisesta kohkauksesta ja monimutkaisista koukeroista huolimatta ei ähkyä tai tylsistymistä synny. 5/5 Radiohead In Rainbows Radiohead on paisunut 90-luvun puolivälin ajoista melkoiseksi monsteriksi. Yhtye on saavuttanut tietynlaisen ilmiö-statuksen. Siitä puhuvat periaatteessa kaikki, oli sävy sitten positiivinen tai negatiivinen. Tähän asemaan sen on päätynyt milläpä muullaan, kuin yksinkertaisesti omalla musiikillaan. Harva levy on säväyttänyt musiikkimaailmaa niin kuin OK, Computer aikanaan teki ja toisaalta harva yhtye on moisen merkkipaalutekeleen jälkeen tohtinut vaihtaa suuntaansa niin kun Radiohead teki myöhemmillä kokeiluillaan. In Rainbows oli älyttömän odotettu tekele ja silti se onnistuttiin suorastaan livauttamaan nettiin myyntiin. Ehkä sen vuoksi ensimmäisillä kuuntelukerroilla ajattelee, että tässä sitä nyt on, uutta Radioheadia eikä oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Elektroniset vaikutteet kuuluvat edelleen, mutta myös akustinen kitara on yllättävän suuressa osassa. Tuntuu kuin yhtye olisi löytänyt sopivan tasapainon koneiden ja alkuaikojen tuotantonsa välille. Kappaleet kuulostavat loistavilta ja taatulta Radioheadilta, mutta silti tuntuu, kuin levyyn ei pystyisi tarraamaan täysin kiinni. Tunne hälvenee lisäkuuntelulla, mutta jää silti häviävän pienenä jonnekin taakse kummittelemaan. Se onkin ehkä osa In Rainbowsin omituisuutta. Toisaalta levy on saumattomasti porhaltava kokonaisuus, toisaalta jokainen kappale on niin vahva, että ne voisivat olla omia saarekkeitaan. Thom Yorken äänen varassa tasapainotteleva Nude on yksi kauneimpia yhtyeen tekeleitä koskaan, samoin pelkän akustisen ja jousien siivittämä Faust Arp. Kauneus on muutenkin sopiva sana kuvaamaan levyä. Yleistunnelma on muutamasta rouheammasta kappaleesta huolimatta rauhallinen. Yorken tuttu hauraalta vaikuttava, mutta kuitenkin joka kohdassa kestävä ääni ja ylivoimaisen riipaisevat sävellykset tuottavat jälleen kerran lopulta vastustamattoman maukkaan lopputuloksen. Omituista levyssä on myös se, että kaikessa rauhaisuudessaan se onnistuu oleman samaan aikaan sisäänpäin kääntyneen oloinen, mutta kuitenkin kevyt ja helposti lähestyttävä. Levy tuntuu olevan hetkessä ohi ja vaikka kuinka paljon olisi kyseistä tuotosta kuunnellut, tekee se mieli pyöräyttää soimaan alusta. 4,5/5 Antti Hämäläinen 18.

19 Kuluneen lukuvuoden tapahtumia SOS ry:n pikkujoulutunnelmia 19. Fuksiaiset syyskuussa

20

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

Yliopiston hallinto ja säännöt (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 8.2.2012

Yliopiston hallinto ja säännöt (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 8.2.2012 Yliopiston hallinto ja säännöt (ja muuta mukavaa) Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 8.2.2012 Yliopiston hallinto Yliopiston ylin johto Monijäsenisiä hallintoelimiä Päättäviä toimielimiä

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Häjyjen pj:n kommentti Simo Nikulan Ilkassa 25.7.2014 olleeseen kirjoitukseen, jossa hän käsitteli E-P:n liikuntatapahtumia.

Häjyjen pj:n kommentti Simo Nikulan Ilkassa 25.7.2014 olleeseen kirjoitukseen, jossa hän käsitteli E-P:n liikuntatapahtumia. Sippolan Eero hei! Olen Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry:n puheenjohtaja. Toivon, että julkaisette ao. tekstini Ilkassa ja mahd. muissakin Ilkka-konsernin julkaisuissa. Asia koskee mm. Nikun kommenttia

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

P-klubin palautekysely 2012

P-klubin palautekysely 2012 P-klubin palautekysely 2012 P-klubi keräsi toiminnastaan jälleen vuoden 2012 keväällä palautetta, jotta jatkossa yhdistystä voitaisiin kehittää entistä enemmän palvelemaan jäsenistönsä toiveita. Klubikyselyyn

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia? Sunnuntaibingossa joka viikko käyvä Esko Korkala hakee pelistä jännitystä, mutta ei voitoistakaan haittaa ole: "On tuo eläkekin niin pieni. Ahkeraan kun napsii pieniä voittoja, saa niistä tasaisen tuoton"

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot