NUMMI-PUSULAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NUMMI-PUSULAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 NUMMI-PUSULAN KUNTA NUMMI-PUSULAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2011 K&R Kiuru & Rautiainen Oy

2 2(63) SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO SUUNNITTELUPERUSTEET Yleiskuvaus suunnittelualueesta Väestö ja elinkeinot Kaavoitus, maankäyttö ja ympäristö VESIHUOLLON NYKYTILA Vesihuolto Nummi-Pusulan kunnan alueella Talousvesihuolto Pohjavesialueet Vedenottamot ja vedenkäsittelylaitokset Vedenjakelu ja verkostot Varavedensaanti Jätevesihuolto Viemäriverkosto ja pumppaamot Jätevedenpuhdistamo Jätevedenpuhdistamon puhdistusteho ja vesistökuormitus Vesihuolto kunnan toiminta-alueiden ulkopuolella Vedenhankinta ja jakelu Jätevesien käsittely Yhteistyö vesihuollossa Yhteistyö kunnan alueella Kunnan omat avustusperusteet Kuntarajat ylittävä yhteistyö Vesistöjen tila Nummi-Pusulan kunnan alueella Vesihuollon ongelmakohdat Vedenhankinta ja jakelu Jätevesien käsittely ja viemäriverkosto Hulevesien käsittely ja hulevesiverkostot Voimassa olevat vesihuollon suunnitelmat VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEET Toimintojen kehitysnäkymät kaupungissa Kaavoituksen vaikutus vesihuoltoon Kaavoitustilanne... 33

3 3(63) 4.3 Vesihuollon kehittämistarpeet laitosten nykyisillä toiminta-alueilla Toiminta-alueiden määrittämisperusteet Talousveden hankinta ja jakelu toiminta-alueella Jätevesihuolto toiminta-alueilla Hulevesien johtaminen ja käsittely toiminta-alueilla Vesihuollon kehittämistarpeet toiminta-alueiden ulkopuolella Toiminta-alueiden ulkopuolella olevat tarvealueet Kiinteistökohtainen vesihuolto Vesihuollon toimintavarmuus ja toiminnan riskit Nummi-Pusulan vesihuoltolaitos ja osuuskunnat Raakavesilähteet Varautuminen poikkeustilanteisiin Organisaatioiden kehittäminen Vesihuollosta tiedottaminen VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT Yleistä Palveluiden tuottamisen tavoitteet ja päämäärät Rahoituksen ja taloudenpidon pääperiaatteet Oma rahoitus Ulkopuolinen rahoitus KEHITTÄMISTOIMENPITEET Kehittämistoimenpiteet toiminta-alueilla Toiminta-alueiden ulkopuoliset alueet Toiminta-alueiden kehittämisen alustavat kustannukset ja investointiohjelma Kehittämistoimenpiteet toiminta-alueiden ulkopuolella Ehdotettujen kehittämistoimenpiteiden analysointi Taloudelliset vaikutukset Muut vaikutukset TIEDOTTAMINEN JA SUUNNITELMAN AJAN TASALLA PITÄMINEN YHTEENVETO JA SUOSITUKSET... 60

4 4(63) LIITTEET: Liite 1: Kunnan vesihuoltolaitoksen taksat alkaen Liite 2: Vireillä olevat kaavat Liite 3: Kaavoitusohjelma PIIRUSTUSLUETTELO: Nro Nimi Mittakaava Paperikoko KR Nykytilannekartta 1: x 600 mm KR Kehittämistarvealueet 1: x 600 mm KR Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet - KR Kunnan alueen palopostit 1: A3

5 5(63) 1 JOHDANTO Nummi-Pusulan kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman tavoitteena on tutkia ja selvittää vedenhankinnan ja jätevedenkäsittelyn kehittämisratkaisut niin taajamaalueilla kuin haja-asutusalueilla. Tämä suunnitelma on vuonna 2006 laaditun Nummi- Pusulan kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitys. Vuonna 2006 vesihuollon kehittämissuunnitelman laati Kiuru & Rautiainen Oy. Vesihuollon kehittämissuunnitelman laatiminen perustuu voimaan astuneeseen vesihuoltolakiin. Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti vesihuoltolain tavoitteiden toteuttamiseksi sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun sekä päivittää suunnitelmaan tarvittavin väliajoin. Vesihuoltolain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti (Vesihuoltolaki 1 ). Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten kanssa laatia ja pitää ajan tasalla alueensa kattavat vesihuollon kehittämissuunnitelmat. Kehittämissuunnitelmia laatiessaan kunnan tulee olla riittävässä yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Tarkoituksena on, että kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma kytkeytyy riittävästi maankäyttö- ja rakennuslain suunnittelujärjestelmään, jota se hyödyntäisi ja täydentäisi. Siksi kehittämissuunnitelmassa tulee kiinnittää erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla yleis- ja asemakaavan laatiminen on vireillä. Vesihuollon kehittämissuunnittelun tulisi tukea myös ympäristösuojelulain toimeenpanoa. Siksi suunnitelmassa on kiinnitettävä erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen sellaisilla alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain (86/2000) 19 :n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Näillä määräyksillä voidaan mm. kieltää jäteveden johtaminen maahan tai vesistöön. Suunnitelman yhtenä tavoitteena on tehdä siitä työkalu, jota voivat hyödyntää kuntalaiset, kunnan päättävät ja toimeenpanevat tahot sekä toiminta-alueellaan vesihuollosta vastaava vesihuoltolaitos. Suunnitelman laatimista on ohjannut tilaajan puolelta Nummi-Pusulan kunnan tekninen johtaja Jorma Lehtonen. Kehittämissuunnitelman laatimisesta on vastannut Kiuru & Rautiainen Oy, josta työhön ovat osallistuneet ins. (AMK) Teemu Heikkinen ja DI Jyri Rautiainen.

6 6(63) 2 SUUNNITTELUPERUSTEET 2.1 Yleiskuvaus suunnittelualueesta Nummi-Pusulan kunta sijaitsee läntisellä Uudellamaalla, Lohjan seutukunnan alueella Etelä-Suomen läänissä. Nummi-Pusulan alueelle on syntynyt asutusta jo luvuilla. Nummi-Pusulan kunta on perustettu vuonna 1981 Nummen ja Pusulan kuntien yhdistyessä. Nummi-Pusulan naapurikuntia ovat Karkkila, Lohja, Salo, Somero, Tammela ja Vihti. Nummi-Pusulan kokonaispinta-ala on 504,82 km 2, josta maapinta-ala 469,53 km 2 (93 %) ja vesipinta-ala 35,29 km 2 (7 %). Kunnan alueella on kolme taajamaa: Saukkola, Pusula ja Nummi. Pusula ja Saukkola ovat niistä voimakkaimmin kasvavia. Pusulasta naapurikaupunkiin Karkkilaan, on 18 kilometriä, ja Saukkolasta Lohjan Sammatin alueelle 10 kilometriä. Nummi sijaitsee valtatie 1:n varrella. Nummi-Pusulan kunta kuuluu Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Länsi-Suomen ympäristölupaviraston toiminta-alueisiin. 2.2 Väestö ja elinkeinot Nummi-Pusulan kunnassa asuu asukasta ( ). Kunnan väestönkasvu on ollut aaltoilevan maltillista, sillä vuonna 2004 kunnan asukasluku oli ja vuonna 2005 ylitettiin ensimmäisen kerran asukkaan rajapyykki asukasluvun ollessa Vapaa-ajan asukkaiden ansiosta kunnan väkiluku lähes kaksinkertaistuu kesäisin. Perinteisen maa- ja metsätalouden harjoittamisen sekä pienyritystoiminnan lisäksi Nummi-Pusulassa on myös keskisuuria teollisuusyrityksiä. Kunnan työpaikoista 9,8 % oli maa- ja metsätaloudessa, 30,2 % jalostuksessa ja 55,8 % palveluissa. Kunnan tärkeimmät työnantajat ovat Ikkalassa toimiva Nurmi - Hydraulics Oy ja Saukkolassa toimiva Oy Pumppu - Lohja Ab. Ikkalassa sijaitsee lisäksi Alhovuoren laskettelukeskus. Kunnassa on noin kpl vapaa-ajan asuntoja. Taulukko 1. Aluejako ja väestö alueittain vuonna Osa alue Asukkaat % Nummi Pusula Saukkola Muu haja asutus Koko kunta

7 7(63) 2.3 Kaavoitus, maankäyttö ja ympäristö Maakuntakaavoitus, Uudenmaan maakuntakaava Voimassa oleva maakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Uudenmaan maakuntakaavan uudistaminen (ns. 2. vaihemaakuntakaava) on ollut vireillä vuodesta 2009 lähtien. Yleiskaavoitus - Nummi-Pusulan itäosan osayleiskaava (360 vakituista asuntoa, 240 loma-asuntoa ja yhteensä 950 asukasta vuonna 2008) - Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaava Nummi-Pusulan kunnan eteläosan osayleiskaavan tavoitteena on maankäytön ohjaaminen moottoritien vaikutusalueella. Kaavoitettava alue on valtatie E18 uuden vuonna 2009 valmistuneen moottoritieosuuden käytävä, sen liittymät ja niiden lähialueet. Kaavoitusalue on 39,34 km 2. Tulevina vuosina vireille tulevia kaavoja (kts Liite 3, kaavoitusohjelma) - Pusulan kirkonkylän osayleiskaava (v. 2013) - Turuntien osayleiskaava (v. 2014) - Kaakkoinen osayleiskaava v. 2015) - Ikkalan osayleiskaava (v. 2015) Asemakaavoitus Pusulan, Nummen ja Saukkolan taajamat on pääosin asemakaavoitettu. Pusulan Kaukelantien varren asemakaava-alue sijaitsee Pusulan kirkonkylässä, alueeseen kuuluu Kaukelantien ja Pusulanjärven koillisrannan välinen alue, sekä alueita Kaukelantien itäpuolelta. Seuraavassa on luettelo kunnan vireillä olevista asemakaavaalueista. - Saukkolan taajaman eteläinen asemakaava - Leskeläntien ympäristön asemakaava - Uusitalo asemakaava - Luopionkorven asemakaava - Mäntsälän metsän asemakaava - Petsamon asemakaava - Arvelankujan asemakaava - Kuntalanmäen asemakaava - Ikkalan keskustan asemakaava - Heimolantien itäpuoli

8 8(63) Tulevina vuosina vireille tulevia kaavoja (kts Liite 3,kaavoitusohjelma) 1. Asemakaava - Nummi-Pusulan eteläosien osayleiskaavassa teollisuusalueeksi merkitty alue Kasvihuoneilmiön ympäristössä Turuntien, Paikkarintien ja Palomäentien risteysalueen tuntumassa. Alue on ylikunnallisen runkoviemärin vaikutusalueella, mikä tukee asemakaavan laadinnan edellytyksiä tulevaisuudessa. Asemakaavan laadinta aloitetaan vuonna Asemakaavan muutos ja laajennus - Pusula, Pippuri/KarimäkiAlueella on kunnan maata, jonka asemakaavoitus pientalotonteiksi ja virkistysalueeksi aloitetaan vuonna Asemakaavan muutos ja mahdollinen laajennus - Oinolan koulun ympäristö. Alueella on kunnan omistamaa maata koulukeskuksen ja mt 110 ympäristössä ja Paanamäen kupeessa. Olemassa oleva kaava vuodelta 1968 on vanhentunut ja sisältää mm. tarpeettomia tievarauksia. Asemakaavassa tutkitaan VT 1 varren maankäyttöä liikennemäärien vähennyttyä ja mahdollisia asutuksen laajenemissuuntia. Asemakaavan aloittaminen tulee ajankohtaiseksi vuonna Lohjantien varsi, mt 110 eteläpuoli ns. Fakin kaava Saukkolassa - E18-moottoritien valmistuttua alue sopii asuinrakentamiseen liikennemäärien pienennyttyä maantiellä 110 (entinen VT1). Voimassa olevassa asemakaavassa on alueeseen kohdistuvia turhia tievarauksia. Alueella on jätevesien käsittelyyn liittyviä ongelmia. Aloitetaan aikaisintaan vuonna Saukkola - Jättöläntien pohjoispuoli. Kunnan Saukkolan taajaman luoteispuolella omistama noin 15 ha tila Reko I soveltuu sijaintinsa puolesta alueeksi, jonka rakentamismahdollisuudet tutkitaan asemakaavalla. Asemakaavan laadinta aloitetaan aikaisintaan vuonna Tavolan eritasoliittymä pohjoinen - Espoo Salo oikoradan alustavan yleissuunnittelun perusteella moottoritietä myötäilevään linjausvaihtoehtoon M on jatkossa varauduttava maankäytön suunnittelussa. Radan linjausvaihtoehto M sijoittuu keskelle liittymän pohjoispuolelle asemakaavoitettavaksi aiottua aluetta ja häiritsee mahdollisuuksia tarkoituksenmukaiseen kaavaratkaisuun. Asemakaavan laadinta aloitetaan aikaisintaan vuonna Marttilantien varsi ja alue välillä Marttilantien lounaispuoli S-market, Pusula - Voimassa oleva asemakaava on vanhentunut ja sisältää turhia tievarauksia. Alueella ei ole kunnan maata. Asemakaavoituksen yhteydessä tutkitaan mahdollisuus osoittaa uusia rakennuspaikkoja sujuvan tieyhteyden ja kunnallistekniikan ulottuville. Asemakaavan laadinta aloitetaan aikaisintaan vuonna Oinola Nummi - Asemakaavan muutos tulee käsittämään Nummentien itäpuolisen vanhentuneet kaavaalueet ja rajautumaan osittain Kihintöyrään alueeseen, jossa kunnalla on rakennuspaikoiksi asemakaavoitettua maata. Voimassa oleva kaava on vuodelta 1968 ja sisällöltään vanhentunut mm. ohitustien tielinjauksen osalta. Asemakaavan laadinta aloitetaan vuonna 2015.

9 9(63) Ranta-asemakaavoitus Kunnassa on vireillä seuraavat ranta-asemakaavat. - Leponiemen ranta-asemakaava - Someron yhteismetsän ranta-asemakaava - Vaherman Sahatontin ranta-asemakaava - Finnsilvan ranta-asemakaava - Alimmaisen, Keskimmäisen ja Ali-Särkisen ranta-asemakaava - Antiaisen ranta-asemakaava Kaavoitettavien alueiden kaavakartta on raportin liitteenä Natura-alueet Natura 2000 alueisiin kuuluvat kunnan alueella seuraavat kohteet: - Myllymäki - Keräkankare ja Kylmälähde - Haukkamäki - Lintukiimanvuori - Nummi-Pusulan lintuvedet - Hyyppärän harjualue

10 10(63) 3 VESIHUOLLON NYKYTILA 3.1 Vesihuolto Nummi-Pusulan kunnan alueella Nummi-Pusulan kunnan alueella keskitetystä talousvesihuollosta vastaa kunnan vesilaitoksen lisäksi haja-asutusalueella 17 vesi- tai jätevesiosuuskuntaa. Kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alue käsittää Pusulan, Nummen, Oinolan ja Saukkolan taajamien kaavoitetut alueet. Vesijohtoverkostot on yhdistetty toisiinsa. Kunnan vesihuoltolaitoksen ja alueella toimivien osuuskuntien toiminta-alueet on vahvistettu. Toiminta-alueet on esitetty liitteenä olevissa kartoissa. Vesiosuuskunnat ja -yhtymät huolehtivat osaltaan kunnan vesilaitoksen toimintaalueen ulkopuolille jäävien alueiden vedenjakelusta. Vesiosuuskunnista neljällä (4) on oma vedenottamo ja loput osuuskunnat ostavat talousveden kunnalta. Osa kunnan alueella sijaitsevista kiinteistöistä saa talousvetensä naapurikuntien puolella toimivista vesilaitoksista. Kunnan viemärilaitos vastaa viemäröinnistä ja jätevedenkäsittelystä pääasiassa Nummen, Pusulan ja Saukkolan taajamien alueella. Kunnan jätevedenpuhdistamolla käsitellään noin asukkaan jätevedet. Jätevedenpuhdistamo sijaitsee Saukkolan taajamassa. Jätevedenpuhdistamo ollaan kuitenkin sulkemassa Nummi-Pusulan ja Lohjan välisen siirtoviemärilinjan valmistumisen jälkeen, vuonna Kunnan vesihuoltolaitosta koskevista ratkaisuista päättävät kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus. Käytännön tehtävät on alistettu tekniselle lautakunnalle. Kunnallisen viemärilaitoksen lisäksi Nummi-Pusulassa toimii myös kolme osuuskuntaa joilla on viemäriverkosto. Lisäksi kolmella osuuskunnalla on viemäriverkoston rakentaminen tai suunnittelu menossa parhaillaan. Ikkalan alueen jätevedet johdetaan siirtoviemärillä Karkkilan kaupungin verkostoon. Kunnan vesihuoltolaitoksen taksat vuonna 2010 on esitetty liitteenä olevassa taulukossa. Taulukko 2. Vesi- ja viemäriverkostoihin liittyneet ja liittymättömät vuonna Vesijohto Viemäri Kiinteistöt Asukkaat % Kiinteistöt Asukkaat % Liittyneet - Kunta Osuuskunta * 670* Yhteensä % % Liittymättömät - kunnan alue Yhteensä % % luvussa on huomioitu vain toimintansa aloittaneet osuuskunnat Vuonna 2010 vesiosuuskunnissa oli yhteensä noin asukasta (553 kiint.), joista neljällä osuuskunnalla (n. 350 as) oli oma vedenottamo ja loput oli liittynyt kunnan verkostoon (n as). Jo toimintansa aloittaneissa jätevesiosuuskunnissa on viemäriliittyjiä noin 670 asukasta (268 kiint.). Lisää liittyjiä tulee liittymään rakenteilla oleviin osuuskuntiin lähivuosina.

11 11(63) 3.2 Talousvesihuolto Pohjavesialueet Nummi-Pusulan alueella on 5 kpl I-luokan pohjavesialueita. Alueet ovat Vesi-Pekka, Iikkala, Saukkola-Mäntsälä, Mykämäki ja Keräkankare. Näillä I-luokan pohjavesialueilla sijaitsee kuusi pohjavedenottamoa. Kaikkien kunnan alueella olevien pohjavesialueiden arvioitu pohjaveden muodostumismäärä on noin m 3 /d. I- luokan pohjavesialueiden arvioitu antoisuus on noin m 3 /d. Nummi-Pusulan pohjavesialueille ei ole tehty suojelusuunnitelmia. Pohjavesialuetiedot on esitetty taulukossa 3. Pohjavesialueet on esitetty myös liitteenä olevassa suunnitelmakartoissa. Taulukko 3. Kunnan alueella olevat pohjavesialueet ja arvioidut antoisuudet Pohjavesialue Numero Luokka Antoisuus, m 3 /d Vesi-Pekka I 400 Ikkala I 250 Saukkola - Mäntsälä I 800 Mykämäki I Keräkankare I Nummiahde II Pohjannonharju II Nummimetsä II 530 Rankkulannummi II 670 Hamperinnummi III 270 Salmenpalo III 140 Kaljakuru III 390 Hunsaa III 250 Heijala III 300 Langinmäki III 110 Syrjälä III 280 Nummenranta III 320 Kotanummi III 290 Löyttyjärvi III 300 Karhunkorpi III 250 Yhteensä luokka I = Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue luokka II = Vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue

12 12(63) Vedenottamot ja vedenkäsittelylaitokset Nummi-Pusulan vesihuoltolaitos hankkii raakavettä Keräkankareen alueella sijaitsevalta Kylmälähteen pohjavedenottamolta. Keräkankareen pohjavesiesiintymä sijaitsee Pusulan taajaman luoteispuolella. Keräkankareen pohjavesiesiintymän arvioitu antoisuus on m 3 /d, mutta m 3 /d on arvioitu olevan tuotto, joka voidaan haitatta käyttää. Nykyisen ottamon kapasiteetti on noin 960 m 3 /d. Varavedenottamona toimii Vesi - Pekan ottamo, joka sijaitsee 2 km Nummen kirkolta kaakkoon. Vesi - Pekan ottamon ongelmana ovat rauta- ja mangaanipitoisuuksien nousu suuremmalla vedenotolla. Vesi - Pekan ottamon kapasiteetti on 300 m 3 /d. Pohjavedenottamoiden lupaehtojen mukaiset ottomäärät nykyinen käyttö on koottu taulukkoon 4 ja 5. Taulukko 4. Nummi-Pusulan vesihuoltolaitoksen vedenottamot vuonna 2010 Kapasiteetti Nykyinen otto Käsittely Vedenottamot m 3 / d m 3 / d Kylmälähde Alkalointi ja UV Vesi - Pekka ei käytössä Taulukko 5. Vesiosuuskuntien vedenottamot vuonna 2010 Kapasiteetti Nykyinen otto Käsittely Vedenottamot m 3 / d m 3 / d Yli-Koikka (Hyönölän VOK) Ei käsitellä Hyrkkölä (Hyrkkölän VOK) - 5 Ei käsitellä Ikkala (Ikkalan VOK) - 0 Ei käytössä Leppäkorpi - - Ei käsitellä Kylmälähteen vedenottamo ja käsittelylaitos Kylmälähteen pohjavedenottamo sijaitsee Hauhulan kylässä Kylmälähteentien varrella Keräkankareen pohjavesialueella. Vedenottamo on valmistunut vuonna Pohjaveden muodostumisalue on 8,38 km 3, jonka antoisuudeksi on arvioitu noin m 3 /d. Vesilaitoksella on vesioikeuden lupa ottaa vettä enintään 800 m 3 /d kuukausikeskiarvona laskettuna. Vuonna 2010 keskimääräinen otto oli 430 m 3 /d. Raakavesi pumpataan suoraan Keräkankareen käsittelylaitokselle, jossa raakavesi käsitellään vuonna 2007 valmistuneessa kalkkikivialkalointilaitoksessa. Verkostoon lähtevä vesi desinfioidaan UV-valolla. Vesi - Pekan vedenottamo Vesi - Pekan vedenottamo sijaitsee Oinolan kylässä. Vedenottamo toimii varavedenottamona. Ottamolla on runsaan vedenoton aikana kuitenkin ongelmana korkeat rautaja mangaanipitoisuudet. Vedenottamolta otetaan kaksi kertaa vuodessa jatkuvan valvonnan mukaiset näytteet veden laadun varmistamiseksi. Vedenottamolla ei ole erillistä käsittelylaitteistoa.

13 13(63) Veden laatu Nummi-Pusulan vesihuoltolaitos seuraa vesilähteiden veden laatua, vedenkäsittelyprosessia ja verkostoveden laatua valvontatutkimusohjelman mukaisesti. Lisäksi vesilaitos suorittaa omaa käyttötarkkailua. Laitoksilla tehdään valvontakäyntejä kaksi kertaa viikossa. Vesilaitoksen ympäristössä on kaksi pohjaveden tarkkailupistettä. Tarkkailunäytteiden edustamat verkostoon lähtevät vedet ovat olleet tutkittujen ominaisuuksien suhteen verkostovesille asetettujen laatuvaatimusten ja -suositusten mukaisia. (STM 461/2000, Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista) Sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä (Dnro STM/3982/2007), kunnan terveydensuojeluviranomainen on selvittänyt v. 2007, onko vesilaitoksen verkoston liitetyissä kiinteistöissä käytetty sellaisia teknisiä ratkaisuja, joista voi aiheutua terveyshaittaa. Ensisijaisesti tarkastukset kohdennettiin jätevedenpuhdistamoihin ja teollisuuteen. Nummi-Pusulassa tarkastettiin yhteensä 13 kohdetta, joista 12 lähetettiin kirjekysely ja yksi kohde käytiin tarkastamassa paikanpäällä. Tarkastuksissa ei havaittu puutteita. (Tiedote: Nro. ad 205/68/-/2008) Vedenkulutus Vuonna 2010 kunnan vedenottamoilta pumpattiin verkostoon yhteensä m 3 (430 m 3 /d). Pumpatusta vesimäärästä laskutettu vesimäärä oli m 3 /a (377 m 3 /d). Vuotovesiprosentti oli näin ollen 12 % eli m 3 /a (52 m 3 /d). Taulukko 6. Kunnan vedenottamoilta pumpattu ja laskutettu vesimäärä vuosina 2009 ja Pumpattu vesimäärä Laskutettu vesimäärä Vuotovedet Vesilaitos m 3 /a (m 3 /d) m 3 /a (m 3 /d) m 3 /a (%) Vuosi (406) (386) 5 % Vuosi (430) (377) 12 % Nummi Pusulan kunnan alueella ei ole merkittäviä asuin- elinkeino- tai teollisuuskohteita, joissa vedenkulutus olisi normaalia suurempaa. Taulukon 6 arvoista nähdään kuitenkin, että vuosien 2009 ja 2010 vuotoveden osuus on ollut hyvällä tasolla. Hyvä taso on saavutettu tehokkaalla verkostosaneerauksella, jota tulee jatkossakin ylläpitää. Sammutusvesihuolto Kunnan alueen sammutusvesihuoltoon käytetään kunnan alueella olevia paloposteja. Palopostit ovat pääosin kolmessa suurimmassa taajamassa. Lisäksi yksittäisiä paloposteja on myös haja-asutusalueilla osuuskuntien verkostoissa. Paloposteja on Nummen taajamassa 10 kpl, Pusulan taajamassa 24 kpl ja Saukkolassa 14 kpl. Kunnan alueen palopostit on esitetty liitteenä olevassa kartassa. Kunnassa ei ole tehty erillistä sammutusvesisuunnitelmaa.

14 14(63) Vedenjakelu ja verkostot Vesijohtoverkosto on jaettu kolmeen jakelualueeseen. Jakelualueet ovat Nummen jakelualue, Pusulan jakelualue ja Saukkolan jakelualue. Nummen jakelualueeseen kuuluu Nummen taajaman alue ja Hieran vesiosuuskunnan alue. Saukkolan jakelualueeseen kuuluu Saukkolan taajaman alue, Tavolan vesiosuuskunnan alue sekä Härkäjoen vesiosuuskunnan alue. Pusulan jakelualueeseen kuuluu Pusulan taajaman alue, Marttilan, Töllin, Saparomäen, Heijalan ja Jakolan vesiosuuskunnat. Vuoden 2011 alussa veden jakeluverkosto käsitti noin 67 km vesijohtoa. Vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkossa on Pusulan ja Huhdin vesitornien painepiirit: Pusulan painepiirissä on 150 m 3 vesitorni; HW +94,7 mmp, MW +92,6 mmp. Huhdin painepiirissä on 500 m 3 vesitorni; HW +109 mmp, MW +108,7 mmp. Vesijohtoverkostossa on lisäksi neljä paineenkorotusasemaa. Vesilaitoksen valvontakeskus sijaitsee Keräkankareen vedenkäsittelylaitoksella. Taulukko 8: Kunnan alueella olevat vesijohtoputkimäärät materiaaleittain vuonna Putkimäärä Osuus km % Valurautajohtoa 5 7,4 Asbestisementtiputkea 0,85 1,1 Teräs 0,32 0,5 Muoviputket Yhteensä vesijohtoa Vuoden 2000 alussa tehdyn vuotovesiselvityksen mukaan vesijohtoverkoston kunto on pääosin hyvä, eikä merkittäviä putkirikkoja löydetty. Vesijohtoverkosto on esitetty liitteenä olevassa nykytilakartassa.

15 15(63) Varavedensaanti Kuva 1: Pusulan 150 m 3 teräksinen vesitorni Vesilaitoskohtaisesti laskettu turvallisuusluokitus (I-IV) perustuu siihen, kuinka monta litraa riskitöntä (saastumatonta) ja laatuvaatimukset täyttävää vettä on käytettävissä vesilaitoksella yhtä henkilöä kohti vuorokaudessa poikkeustilanteessa (taulukko 9). Poikkeustilanteiksi on määritelty tilanteet, joissa pintavettä tai vesilaitoksen tuottoisinta vedenottamoa ei voida käyttää. Taulukko 9. Vesilaitoksen turvallisuusluokitukset ja kutakin turvallisuusluokkaa vastaavat vesimäärät Nummi-Pusulassa. Turvallisuusluokka Poikkeustilanteessa käyttöön jäävä vesimäärä I II III IV > 120 l/as/d l/as/d l/as/d < 20 l/as/d

16 16(63) 3.3 Jätevesihuolto Nummi-Pusulan kunnalla on mahdollisuus poikkeustilanteessa toimittaa vettä kuluttajille turvallisuusluokkaan I edellyttävä vesimäärä seuraavasti: Päävedenottamon (Kylmälähde) ollessa pois käytöstä, voidaan osa tarvittavasta vesimäärä toimittaa Vesi-Pekan vedenottamolta. Vedenottamosta on saatavissa noin 300 m 3 /d talousvettä. Molemmat suuremmat vedenottamot ovat eri pohjavesialueilla, joten talousveden toimittaminen on tyydyttävästi turvattu vaikka suurin pohjavesialue ei olisi käytössä. Merkittävän kriisiajan varmuusyhteyden varmistaa suunniteltu siirtoviemärilinjan yhteyteen rakennettava yhdysvesijohto DN , joka tullaan rakentamaan Lohjan kaupungin ja Nummi-Pusulan kunnan välille vuonna Tämän varmuusyhteys turvaa Nummi-Pusulan talousvedensaannin poikkeustilanteissa, jolloin oma pohjavedenotto ei ole käytössä. DN yhdysvesijohtolinjan kapasiteetti mahdollistaa noin 960 m 3 vesimäärän pumppaamisen vuorokaudessa ( virtausnopeus 1 m/s) mikäli Lohjan puolella linjojen, paineenkorotusasemien ja vedenottamon kapasiteetti on riittävä. Valmistuvaa yhdysvesijohtolinjaa tulisi testata säännöllisesti. Ikkalan kylän vedenhankinta on riippuvainen Karkkilan kaupungin toimittamasta talousvedestä. Ikkalan kylässä on olemassa oleva pohjavedenottamo, jota ei kuitenkaan käytetä johdettaessa käyttövesi Karkkilasta. Karkkilasta tuleva vesijohtoyhteys on DN 110 / 140 (teoreettinen kapasiteetti 25 m 3 /h, virtaus 1m/s) Viemäriverkosto ja pumppaamot Nummi-Pusulan kunnan vesihuoltolaitoksen viemäriverkosto kattaa pääosin Nummen, Pusulan ja Saukkolan taajama-alueen. Kunnan vesihuoltolaitoksen ja alueella toimivien osuuskuntien toiminta-alueet on vahvistettu. Toiminta-alueet on esitetty liitteenä olevissa kartoissa. Nummi-Pusulan alueella ei ole käytössä sekaviemäröintiä. Koko kunnan viemäriverkosto on erillisviemäröityä. Erillisviemäreillä sade- ja kuivatusvedet johdetaan sopivaan maaston kohtaan imeytettäväksi avo-ojissa ja muut jätevedet johdetaan jätevedenpuhdistamolle. Jätevedet johdetaan puhdistamolle Saukkolan alueelta viettoviemärillä ja muualta paineellisella siirtoviemärillä. Vesihuoltolaitoksen viemäriverkoston kokonaispituus on noin 81 km. Hulevesiviemäriä kunnan alueella on noin 2 km. Viemäriverkostoon kuuluu kuusitoista (16) jätevedenpumppaamoa, joista kaikki ovat kaukovalvonnassa. Taulukko 11: Kunnan alueella olevat viemärilinjat materiaaleittain vuonna Putkimäärä Osuus km % Valurautajohtoa 0 0 Betoniviemäri 21,3 26 Teräs 0 0 Muoviputket 59,9 74 Yhteensä viemäriä 81,2 100

17 17(63) Vuoden 2000 alussa tehdyn vuotovesiselvityksen mukaan viemäriverkoston kunto on pääosin hyvä, eikä merkittäviä putkirikkoja löydetty. Viemäriverkosto on esitetty liitteenä olevassa nykytilakartassa Jätevedenpuhdistamo Nummi-Pusulan kunnan alueelta muodostuvat Nummen, Oinolan, Saukkolan ja Pusulan taajamien sekä alueella toimivien jätevesiosuuskuntien jätevedet käsitellään Saukkolan jätevedenpuhdistamolla. Puhdistamo sijaitsee Saukkolan taajaman keskustasta 1 km päässä Nummenjoen pohjoispuolella. Saukkolan jätevedenpuhdistamo on rakennettu vuonna Saukkolan puhdistamo käsittää sisätiloissa olevan rinnakkaissaostuslaitoksen. Puhdistusprosessiin kuuluu tulopumppaus, esikäsittely, kaksilinjainen ilmastus ja jälkiselkeytys. Laitoksella käsitellään ainoastaan kunnan alueen asumajätevesiä, laitokselle ei johdeta teollisuuden jätevesiä, joka poikkeaisi normaalista asumajätevedestä. Puhdistamo tullaan sulkemaan siirtoviemärilinjan valmistuttua Lohjan kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Jätevedenpuhdistamo Nummenjoki Kuva 2: Ilmakuva Saukkolan puhdistamotontista Prosessikuvaus: Tulopumppaamo ja välppäys sekä välpepuristin Ilmastus (V= 2 x 115 m 3 ) Jälkiselkeytys, vaakaselkeytysaltaat (A= 2 x 60 m 2 ) Lietteen sakeutus (V= 45 m 3 ) ja kuivaus viirapuristimella Umpikaivolietteen vastaanotto

18 18(63) Puhdistetut jätevedet johdetaan purkuputkella Nummenjokeen, joka laskee Musterpyynjärveen ja siitä edelleen Lohjanjärven Maikkalanselälle. OHITUS Ferrosulfaatti PORRASVÄLPPÄ KARKEAKUPLA- ILMASTUS SELKEYTYSALTAAT DESINFIOINTI I ILMASTUS PALAUTUSLIETE NUMMENJOKEEN TULO- PUMPPAUS VÄLPEPURISTIN rejektivesi KALKKI TIIVISTÄMÖ VIIRAPURISTIN KAATOPAIKALLE Lietettä kompostointiin Polymeeri Kuva 3. Saukkolan jätevedenpuhdistamon prosessikaavio. Kuva4. Saukkolan jätevedenpuhdistamo

19 19(63) Taulukko 12. Jätevedenpuhdistamon mitoitusarvot ja vuosien kuormitus. Mitoitus Vuosi 2006 Vuosi 2007 Vuosi 2008 Asukasvastineluku AVL Q keskim m 3 /d Q max m 3 /d q max m 3 /h q mit m 3 /h BOD 7 kg/d Kokonaisfosfori kg/d 9,8 4,2 4,7 4,5 Kokonaistyppi kg/d Kiintoaine kg/d Kuvassa 5 on esitetty jätevedenpuhdistamolle tuleva keskimääräinen, maksimaalinen ja minimivirtaama keskimääräisinä kuukauden vuorokausikeskiarvoina. Kuvaajasta voidaan havaita tulovirtaaman pysytelleen keskimäärin tasolla m 3 /d viimevuosina. Maksimivirtaamat ajoittuvat kevään sulamisvesien ja syksyn sekä alkutalven runsaiden sadekausien ajoille jolloin maksimivirtaamat ovat olleet tasolla m3/d. Kuva 5 Jätevedenpuhdistamolle tuleva keskimääräinen sekä minimi ja maksimi vuorokausivirtaama vuosina

20 20(63) Vuoden 2010 aikana laitoksella käsiteltiin m 3 jätevettä (444 m 3 /d). Puhdistamolle tuleva keskimääräinen virtaama on noin % mitoitusarvosta. Laskutetun jäteveden osuus oli m 3 /a (267 m 3 /d). Laskuttamattoman jäteveden määrä on ollut vuosina hyvin korkea noin 50 % %. Vuoto- ja hulevesimäärää on saatu vähenemään kuitenkin merkittävästi vuosien aikana, jolloin vuoto- ja hulevesien määrä on ollut enää noin %. Taulukko 14. Jätevedenpuhdistamolle tuleva jätevesimäärä ja laskutettu vesimäärä vuosina Käsitelty vesimäärä Laskutettu vesimäärä Hulevedet Vesilaitos m 3 /a (m 3 /d) m 3 /a (m 3 /d) m 3 /a (%) Vuosi (490) (170) (66 %) Vuosi (509) (254) (50 %) Vuosi (364) (255) (30 %) Vuosi (444) (267) (40 %) Kuvaajiin 6 ja 7 on koottu puhdistamolle tulevat ravinnekuormitukset ja jäteveden ravinnepitoisuudet BOD:n, fosforin, typen ja kiintoaineen osalta vuonna 2008, tarkkailutulosten perusteella. Kuva 6: Jätevedenpuhdistamolle tuleva BOD 7 ja kiintoainekuormitus v

21 21(63) Kuva 7 Jätevedenpuhdistamolle tuleva fosfori- ja typpikuormitus v Lietteenkäsittely ja sakokaivolietteet Ylijäämälietettä kertyy puhdistamolla 24 m 3 /d. Poistettava ylijäämäliete tiivistetään tiivistämössä ja stabiloidaan tarvittaessa kalkilla. Tiivistämisen jälkeen lietteen kiintoainespitoisuus on 5 % ja siten muodostuva lietemäärä 4,8 m 3 /d. Tiivistämön tilavuus on 34 m 3 ja se riittää lietevarastoksi 7 vuorokauden ajaksi. Tiivistettyyn lietteeseen lisätään polymeeria, jonka jälkeen liete kuivataan viirapuristimella 15 %:n 20 %:n kiintoainepitoisuuteen. Kuivattua lietettä syntyy vuosittain noin 400 m 3. Kuivattu liete toimitetaan Forssaan Etelä-Suomen Multaravinne Oy:lle. Liete käytetään viherrakentamiseen. Tulevan jäteveden välppäyksestä muodostuva välpejäte varastoidaan jäteastioissa ja toimitetaan kaatopaikalle. Välpejätettä kertyy vuosittain noin 8 m 3. Sako- ja umpikaivolietteet kerätään kunnan alueelta yksityisyrittäjien toimesta, jotka toimittavat ne käsiteltäviksi Espooseen. Saukkolan puhdistamolla otetaan vastaan ainoastaan umpikaivolietteitä. Kuvassa 8 on esitetty Saukkolan jätevedenpuhdistamolla vastaanotetut umpikaivolietemäärät vuosien aikana kuukausittaisina kuutiomäärinä. Maksimikuukausina puhdistamolle on tuotu noin 190 m 3 /kk umpikaivolietteitä. Kokonaismäärissä umpikaivolietteitä on vuosittain tuotu noin m m 3.

22 22(63) Kuva 8 Jätevedenpuhdistamolle vastaanotettu umpikaivolietemäärä kuukausittain vuosina Suunniteltu siirtoviemärin ja yhdysvesijohto Lohjan kaupungin verkostoon Saukkolan jätevedenpuhdistamo on suunniteltu suljettavan vuoteen 2012 mennessä ja jätevedet tultaisiin johtamaan siirtoviemärillä Lohjan kaupungin verkostoon, yhdessä Sammatin alueen jätevesien kanssa. Jätevedet pumpattaisiin Saukkolan puhdistamolta DN siirtoviemäriin ja edelleen Lohjan kaupungin verkostoon. Siirtoviemäri toteutetaan vuosien aikana. Siirtoviemärin rakentamisen yhteydessä, tullaan samaan kaivantoon sijoittamaan DN yhdysvesijohto Lohjan kaupungin ja Nummi-Pusulan kunnan välille. Yhdysvesijohto turvaa Nummi-Pusulan kunnan poikkeustilanteen talousvesihuoltoa.

23 23(63) Jätevedenpuhdistamon puhdistusteho ja vesistökuormitus Jätevedenpuhdistamon toimintaa tarkkaillaan Uudenmaan ELY-keskuksen hyväksymän tarkkailun mukaan. Puhdistamotarkkailua tehdään neljä kertaa vuodessa, kaksi tarkkailua kummankin puolivuosijakson aikana. Jätevedenpuhdistamolla on tällä hetkellä voimassa Länsi-Suomen vesioikeuden päätös nro 36/1995/1 DN:94358, jossa on annettu seuraavat lupaehdot puolivuosikeskiarvona mahdolliset ohijuoksutukset ja poikkeustilanteet mukaan lukien: BOD 7 ATU < 15 mg/l, puhdistusteho > 90 % ½ vuosikeskiarvo Fosfori < 1,0 mg/l, puhdistusteho > 90 % ½ vuosikeskiarvo Jätevedenpuhdistamolle on myönnetty uusi ympäristölupapäätös (Dnro UUS-2003-Y ). Ympäristölupapäätöksestä on kuitenkin valitettu ja luvan käsittely on edelleen kesken. Luvassa on esitetty seuraavat lupaehdot mahdolliset ohijuoksutukset ja poikkeustilanteet mukaan lukien: BOD 7 ATU < 15 mg/l, puhdistusteho > 90 % ½ vuosikeskiarvo Fosfori < 0,7 mg/l, puhdistusteho > 90 % ½ vuosikeskiarvo Puhdistamotarkkailua tehdään neljä kertaa vuodessa, kaksi tarkkailua kummankin puolivuosijakson aikana. Valtioneuvoston päätöksen nro 888/2006 mukaiset puhdistusvaatimukset: COD Cr < 125 mg/l, puhdistusteho > 75 % vuosikeskiarvo kiintoaine < 35 mg/l, puhdistusteho > 90 % vuosikeskiarvo Purkuvesistön kuormitus Saukkolan jätevedenpuhdistamo purkaa jätevedet Nummenjokeen, joka laskee Musterpyynjärveen ja siitä edelleen Lohjanjärven Maikkalanselälle. Saukkolan puhdistamon vesistökuormitus on ollut viime vuosina lupaehtojen mukainen. Keskimääräinen BOD 7 kuorma purkuvesistöön on ollut tasolla 4,5 6,7 kg/d vuosina Fosforin osalta kuormitus on ollut vastaavana ajanjaksona tasolla 0,14 0,64. Etenkin vuonna 2007 lähtevän veden fosforikuormitus on ollut huomattavasti korkeampi kuin vuonna Kokonaistypen osalta kuormitus on ollut tasolla kg/d. Vuonna 2008 lähtevän veden typpikuormitus on ollut alhaisempi kuin kertaakaan edellisenä viitenä vuotena. Jätevesien vaikutus näkyy lähinnä ammoniumtyppipitoisuuksien kasvuna ja hygieenisen laadun heikkenemisenä. Suurin kuormitus tulee kuitenkin maataloudesta. Nummenjoen tila on tyydyttävä. Musterpyynjärvi on erittäin rehevä ja yleisluokituksen mukaan se kuuluu luokkaan välttävä. Lohjanjärven Maikkalanselän tila on vesistöluokituksen mukaan myös välttävä.

24 24(63) Kuvaajista 9 ja 10 nähdään puhdistamon puhdistustehokkuus BOD:n, fosforin ja kiintoaineen osalta vuoden 2008 tarkkailutulosten perusteella. Kuvaajista nähdään lisäksi nykyiset luparajat sekä kiristyvät uudet lupa-arvot eri ravinnepitoisuuksille. Kuvaajaan 11 on koottu puhdistusreduktiot eri ravinteiden osalta. Puhdistamo on täyttänyt sille asetetut lupaehdot kaikilla näytekerroilla. Kuva 9 Puhdistamolta lähtevän veden BOD ja kiintoainepitoisuus v Kuva 10 Puhdistamolta lähtevän veden fosforipitoisuus v

25 25(63) Kuva 11: Puhdistamon puhdistusreduktiot BOD:n, fosforin, typen ja kiintoaineen osalta v

26 26(63) 3.4 Vesihuolto kunnan toiminta-alueiden ulkopuolella Vedenhankinta ja jakelu Vesiosuuskunnat huolehtivat osaltaan kunnan laitoksen toiminta-alueen ulkopuolille jäävien alueiden vedenjakelusta. Koko kunnan alueella vesiosuuskuntien liittyjämäärä vesijohdon osalta on noin 553 kiinteistöä eli arviolta asukasta. Kokonaan keskitetyn vesijohtoverkoston ulkopuolella on nykytilanteessa noin asukasta Vesiosuuskunnista neljällä (Hyönölä, Hyrkkölä, Ikkala ja Leppäkorpi) on omat vedenottamonsa, muut ottavat veden kunnan vesijohtoverkostosta. Ikkalan osuuskunta ostaa tosin tällä hetkellä käyttöveden Karkkilan kaupungilta. Hyrkkölän ja Hyönölän vesiosuuskunnille on laadittu STM:n asettaman terveydensuojelulain mukaiset laitoskohtaiset valvontatutkimusohjelmat. Vesihuoltolain mukaisesti toiminta-alueet tulee määritellä ja vahvistaa yli 50 liittyneen asukkaan tai yli 10 m 3 /d talousvettä kuluttaville vesiosuuskunnille. Kunnan alueella toimivien osuuskuntien toiminta-alueet on vahvistettu. Toiminta-alueet on esitetty liitteenä olevissa kartoissa. Taulukko 15. Nummi-Pusulan alueella toimivat vesiosuuskunnat vuonna 2011 Vesiosuuskunta Liittyjät VJ Liittyjät JV Laskutettu vesi Laskutettu jv Verkosto VJ / JV Kiint. Kiint. m 3 /a m 3 /a km 1. Hyönölän VOK / 0 2. Hyrkkölä VOK / 0 3. Ikkala VOK 10 0 / 0 4. Leppäkorpi VOK 0 0 / 0 5. Härkäjoki VOK / 0 6. Hämjoki VOK ,9 / 0 7. Hieran VOK / 0 8. Marttila Hattula Hauhula / 0 9. Tölli JVOK / Saparomäki VOK / Heijala VOK / Tavolan VOK / Jakova VOK / Hyvelä Jättölän VOK * ,5 / Röhkölän VOK ,2 / 2,2 16. Humalojan JVOK * / Hyönölän JVOK * / 12 Yhteensä ,6 / 52,2 VOK = vesiosuuskunta JVOK = jätevesiosuuskunta * Osuuskunnalla on toiminta vasta alkamassa, eikä tietoja vielä ole

27 27(63) Jätevesien käsittely Jätevesiosuuskunnat huolehtivat osaltaan kunnan laitoksen toiminta-alueen ulkopuolille jäävien alueiden jätevesiviemäröinnistä. Koko kunnan alueella osuuskuntien viemäriverkostoihin on liittynyt tai tulee lähiaikoina liittymään noin 268 kiinteistöä eli arviolta 670 asukasta. Kokonaan keskitetyn viemäriverkoston ulkopuolella on nykytilanteessa noin kiinteistöä, joissa asuu noin n asukasta (n. 61 % kunnan asukkaista). Kunnan alueella on toiminnassa olevia jätevesiosuuskuntia tällä hetkellä kolme kappaletta ( Röhkölän, Tavolan ja Töllin osuuskunnat). Suunnitteluvaiheessa tai rakennusvaiheessa olevia jätevesiosuuskuntia on kolme kappaletta (Hyönölän, Humalojan ja Hyvelä-Jättölän osuuskunnat). Kaikkien osuuskuntien jätevedet johdetaan tai tullaan verkoston valmistumisen jälkeen johtamaan kunnan jätevedenpuhdistamolle. Taulukko 16. Haja-asutuksen jätevesikuormitus. puhdistus-teho (%) ** lähtevä kuormitus *** asukasmäärä tuleva kuormitus* ympäristökuormitus BOD 7ATU 50 g/as/d ,5 g/as/d kg/d typpi (N) 14 g/as/d ,9 g/as/d kg/d fosfori (P) 2,2 g/as/d ,87 g/as/d ,0 kg/d * Talousjätevesiasetuksen 888/2003 mukaan ** Santala Erkki Pienet jäteveden maapuhdistamot (Vesi- ja ympäristöhallitus). *** Lähtevä kuormitus laskettu käyttäen puhdistustehona 15 prosenttia. Haja-asutuksesta ympäristöön johdettu BOD 7ATU - ja fosforikuormitus ovat laskennallisesti huomattavasti suurempi kuin mitä jätevedenpuhdistamolta tuleva kuormitus on ollut. Kuormitusten vertaaminen ei vesistöjen kannalta anna aivan oikeaa kuvaa, koska haja-asutuksen kuormitus jakaantuu koko kunnan alueelle. Puhdistamon kuormitus on pistemäinen ja se kohdistuu suoraan vesistöön. Suurin merkitys hajaasutusalueiden jätevesillä on ympäristöterveydenhuoltoon ja ympäristöviihtyvyyteen sekä pohjavesialueilla pohjavesien laatuun. Alueilla, joilla ei ole yleistä viemäriverkkoa, tulee jätevedet käsitellä kiinteistökohtaisesti siten, ettei ympäristön pilaantumisen vaaraa synny. Haja-asutusalueella yleiseen viemäriverkkoon kuulumattomien kiinteistöjen jätevesihuollon vaatimuksia tarkennettiin 11. kesäkuuta 2003 hyväksytyllä asetuksella nro 542/2003. Uuden asetuksen mukaan käytettyjen laitteiden täytyy olla puhdistusteholtaan riittäviä. Lisäksi kiinteistön omistajan täytyy olla selvillä oman kiinteistönsä jätevesien käsittelyjärjestelmästä, käytöstä ja huollosta. Tämä kiinteistökohtaisesta talousjätevesien käsittelyä määrittelevä asetus tuli voimaan Asetusta on täsmennetty vuoden 2011 tammikuussa.

28 28(63) Jätevesiasetus ei aseta määräyksiä jätevesijärjestelmän teknisille yksityiskohdille. Se asettaa ainoastaan tavoitteet, joihin jätevesienkäsittelyjärjestelmällä tulisi päästä. Jätevesiasetuksessa määrätään käsittelymenetelmien puhdistustehovaatimuksista, suunnittelusta, rakentamisesta ja valvonnasta. Käytännössä kiinteistö voidaan liittää keskitettyyn viemäriin, rakentaa oma pienpuhdistamo, siirtyä vedettömään käymäläratkaisuun, kerätä jätevedet umpisäiliöihin tai puhdistaa jätevedet maaperäkäsittelyllä. Kiinteistökohtaisten järjestelmien puhdistusvaatimukset tulevasta jätevedestä ovat BOD 7 (orgaaninen aines) osalta 80 %, fosforin osalta 70 % ja typen osalta 30 %. Erityisillä alueilla, kuten ranta-alueilla, puhdistusvaatimukset ovat tiukemmat (BOD 90 %, fosfori 85 % ja Typpi 40 %). Asetuksen puhdistusvaatimuksen saavuttaminen edellyttää tehostamistoimenpiteitä valtaosalle kiinteistöistä. Saostusyksikköjen lisääntyminen tehostamistoimien myötä ja hajalietteiden käsittelyvaatimusten tehostuminen lisää vastaanotettavien lietteiden määrää jätevedenpuhdistamolla. Kunnan ympäristönsuojelumääräykset täsmentävät jätevesiasetuksen määräyksiä. Jätevesiasetusta sovelletaan kaikissa rakennuslupaa vaativissa kohteissa, mukaan lukien vanhojen kiinteistöjen saneerausta koskevat toimenpideluvat. Asetuksen määräaikaa on vuoden 2011 alussa pidennetty niin, että tehostamistoimenpiteet tulee olla vanhoilla kiinteistöillä tehty vuoteen 2016 mennessä. Asetuksen vaatimuksista vapautetaan, mikäli omistaja on yli 68-vuotias, tämä ei kuitenkaan koske uudisrakentamista eikä loma-asuntoja. Nummi-Pusulan kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä (v. 2010) on annettu seuraavat määräykset. - Jätevesiviemäriverkon ulkopuolisilla asemakaava-alueilla on käymäläjätevedet johdettava tiiviiseen umpisäiliöön. - Alueella on liityttävä viemäriverkostoon kaikkien jätevesien osalta välittömästi sen ollessa mahdollista - Pohjavesialueilla jätevesien johtaminen ojaan tai imeyttäminen maahan on kielletty. Kaikki kiinteistöltä muodostuvat jätevedet on kerättävä tiiviiseen umpisäiliöön tai johdettava tiiviissä jätevesiputkessa pohjavesialueen ulkopuolelle käsiteltäväksi. Muut kuin käymäläjätevedet voidaan käsitellä tiivispohjaisessa maasuodattamossa ja johtaa sen jälkeen pohjavesialueen ulkopuolelle. - Rantavyöhykkeillä käymäläjätevedet on johdettava umpisäiliöön tai käsiteltävä muulla ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymällä tavalla, mikäli jätevesiä käsitellään valuma-alueella lähempänä kuin 100 metrin etäisyydellä vesistöstä. Vesikäymälän rakentaminen on kiellettyä kiinteistöillä ja saarilla, joihin ei ole tieyhteyttä. - Muilla alueilla, mikäli kiinteistön jätevesiä ei ole johdettu vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, tulee ne käsitellä vähintään kolmiosaisella saostussäiliöllä ja jäteveden maahanimeyttämöllä tai maasuodattamolla tai muulla puhdistusteholtaan vastaavalla laitteistolla. Puhdistettujakaan jätevesiä ei saa johtaa suoraan ojaan tai vesistöön, vaan ne on johdettava sepeliojastoa tai kasvillisuutta hyväksikäyttäen maastoon

29 29(63) 3.5 Yhteistyö vesihuollossa Yhteistyö kunnan alueella Kunnan organisaatiossa Nummi-Pusulan tekninen lautakunta toimii vesihuoltolaitoksen hallinnollisena organisaationa, mutta käytännössä vesihuoltolaitosta hoitaa teknisestä toimesta eriytetty yksikkö. Vesi- ja viemärilaitoksen johdossa toimii kunnan tekninen johtaja. Yksikköön kuuluu 2 laitosmiestä. Yhteistyö vesiosuuskuntien kanssa Kunta tarjoaa neuvonta-apuaan osuuskunnille / yhtymille olemassa olevien resurssien mukaan. Osa vesiosuuskunnista ostaa kunnalta talousveden ja kaikki jätevesiosuuskunnat johtavat viemäröintialueidensa jätevedet kunnan verkostoon ja edelleen Saukkolan puhdistamolle käsiteltäväksi Kunnan omat avustusperusteet Kunnalla ei ole avustusperiaatteita vesiosuuskuntien perustamiseen tai tukemiseen. Kunta on kuitenkin lupautunut avustamaan osuuskuntien keskitettyjen viemäriverkostojen yleissuunnittelua Kuntarajat ylittävä yhteistyö Karkkila Ikkalan kylän alue on liitetty vuonna 2008 Karkkilan kaupungin vesi- ja viemäriverkostoon. Ikkalan kylästä on rakennettu DN siirtoviemäri ja DN yhdysvesijohto Karkkilaan. Lohja Nummi-Pusulan kunnalla on ostopalvelusopimus ympäristönsuojelun palveluista alkaen Lohjan kaupungin kanssa. Nummi-Pusulan kunnan jätevedet on suunniteltu johdettavaksi entisen Sammatin kunnan kautta Lohjan kaupungin jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi. Siirtoviemärin kanssa samaan kaivantoon sijoitetaan myös yhdysvesijohto tukemaan kuntien talousveden toimittamisen varmuutta. Vesijohtoyhteys toimisi Nummi-Pusulan kunnan varavesiyhteytenä. Siirtoviemäri ja yhdysvesijohto toteutetaan vuosien aikana. 3.6 Vesistöjen tila Nummi-Pusulan kunnan alueella Nummi-Pusulan alueella on järviä ja lampia noin 125 kpl ja niiden vesialue on yhteensä noin 36,8 km 2. Kokoluokiltaan järvet jakautuvat siten, että yli 100 ha:n järviä on 9 kpl, ha:n 43 kpl ja loput noin 73 kpl ovat alle 10 ha:n suuruisia. Rantaviivaa järvillä on kunnan alueella noin 328 km. Valtaosa järvistä kuuluu osana Karjaanjoen

30 30(63) vesistöalueeseen, mutta pieni osa kunnan pohjoisosasta kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeseen. Nummi-Pusulan kunnan ympäristölautakunnan toimesta on tukittu noin 40 järven tila kunnan alueelta fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan vuosina Lisäksi kunta aloitti vuonna 2000 vesistöjen hoito- ja kunnostusohjelmien laadinnan. Selvityksestä on valmistunut vuonna 2002 Uudenmaan ympäristökeskuksen julkaisu. Kunnan pohjoisosan moreenimailla sijaitsevat järvet ovat pääosin kirkasvetisiä ja niukkaravinteisia ja kunnoltaan lähinnä hyviä tai erinomaisia. Järvet kuuluvat valtaosaltaan yleiseen käyttökelpoisuusluokkaan erinomainen ja/tai hyvä. Eteläosan järvistä pääosa on rehevöityneitä ja niiden käyttökelpoisuusluokka on joko tyydyttäväi tai välttävä. Yleisluokitukseltaan huonoja järviä Nummi-Pusulan kunnan alueella ei ole. Erityisen tarkastelun kohteena olleista järvistä olivat erittäin rehevöityneitä Joutikas ja Lamminjärvi. Järvet kärsivät ajoittain happikadosta. Joutikkaalla sinileväkukintoja on todettu myrkyllisiksi. Myös Pitkäjärvessä ja Valkerpyyssä esiintyy ajoittain sinileväkukintoja ja syvännealueen hapettomuutta. Näillä järvillä rehevöityminen todennäköisesti etenee, ellei niiden suojelua kyetä tehostamaan. Myös Pitkäjärveen laskeva Kovelanjärvi on rehevöitynyt ja ajoittain päällysveteen asti ulottuvan hapenpuutteen sekä leväesiintymien vaivaama järvi. Kaikissa järvissä hapettomuus aiheuttaa ravinteiden vapautumista pohjasta ja siten lisää järvien sisäistä kuormitusta. Musterpyy on laajojen viljelysmaiden halki virtaavien Nummen- ja Pusulanjoen voimakkaasti kuormittama. Myös Saukkolan jätevedenpuhdistamon pudistetut jätevedet johdetaan Nummenjokeen. Järven tila on välttävä ja järvi kärsii ajoittaisesta hapenpuutteesta ja leväkukinnoista. Järveä ympäröi laajahkot vesikasvustot ja se kuuluu osana Nummi Pusulan - Lohjan lintuvesiin BirdLife Suomi-FINNIBA luettelossa. Järvien hoitokeino on ulkoisen kuormituksen vähentäminen järvien valuma-aluilla tehtävin toimenpitein, tämä tarkoittaa myös sitä, että haja-asutusalueiden viemäröintiä ja jätevesien käsittelyä on tehostettava, erityisesti Valkerpyyn valuma-alueella. Järvien suojeluyhdistykset toimivat mm. Pusulanjärvellä, Joutikkaalla ja Lamminjärvi - Kairajärvellä.

31 31(63) 3.7 Vesihuollon ongelmakohdat Vedenhankinta ja jakelu Vedenhankinnan, vesijohtoverkoston ja vedenkäsittelylaitoksen suhteen ongelmakohtia ovat: Vuotovedet vesijohtoverkostossa Pohjavesialueilla on soranottoa, liikennettä, asutusta ja rakentamista, jotka voivat vaarantaa pohjaveden laadun. - Vesi-Pekka ( ), Tiivis asutus ja liikenne, teiden suolaus - Saukkola-Mäntälä ( ), Tiivis asutus ja liikenne. teiden suolaus - Ikkala ( ), Tiivis asutus - Mykämäki ( ), Soranotto, liikenne, teiden suolaus, geologian laitoksen poraukset - Keräkankare ( ), Soranotto, liikenne Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien puuttuminen Osuuskuntien vedenottamoilla ei ole jatkuvatoimista vedenkäsittelyä Laitosten (kunnan ja osuuskuntien vedenottamot) turvallisuus; tekninen käyttövarmuus ja suojaus ulkopuolisilta uhkilta kuten ilkivallalta. Vesihuoltolaitoksen valmiussuunnitelman puuttuminen Vesihuoltolaitoksen erityistilannesuunnitelman ja riskikartoituksen puuttuminen Pohjavesialueella olevat viemäriverkoston ulkopuoliset kiinteistöt Jätevesien käsittely ja viemäriverkosto Viemäriverkon suhteen ongelmakohtia ovat: Vuoto- ja hulevedet kasvattavat puhdistamolla hulevesien määrä ja vaikeuttavat näin puhdistamon optimaalista toimintaa ja jatkossa muodostavat turhaa lisäkustannusta ylikunnallisen siirtoviemärin käytölle. Tiheästi asutuilla alueilla, joille ei ole rakennettu keskitettyä viemäröintiä, puutteellinen kiinteistökohtainen jätevesien käsittely voi aiheuttaa hajuongelmia sekä saastuttaa puhdasvesikaivoja ja pohjavesialueita. - Hyvelän alue - Nummikulman alue - Karisjärven alue - Ikkalan kylän pohjoisosa - Näkkilän alue - Hyönölä alue - Koisjärven alue - Härkäjoen alue Haja-asutuksen jätevesien käsittelytarpeen tason kasvu ja vaaditun tason saavuttaminen

32 32(63) Toiminta-alueella olevat viemäriverkostoon liittymättömät kiinteistöt Pusulan ja Saukkolan välisen siirtoviemärin linjapumppaamoiden hajuhaitat Hulevesien käsittely ja hulevesiverkostot Hulevesien käsittelyn ja hulevesiverkoston ongelmakohtia ovat: Verkostoja ei ole riittävästi taajama-alueella, Nummelan ja Pusulan alue Mahdollinen hulevesien käsittelytarve tulevaisuudessa Hulevesiverkoston alueella olevat, hulevesiviemäriverkostoon liittymättömät kiinteistöt Hulevesiverkostolle ei ole määritetty toiminta-aluetta 3.8 Voimassa olevat vesihuollon suunnitelmat Vuoden 2010 aikana Nummi-Pusulan kunnalle on laadittu selvitys kunnan vesihuoltolaitoksen toimintamuotojen tarkastelusta ja liiketaloudellisesta kehitysennusteesta (Kiuru & Rautiainen Oy, 2010). Vuonna 2009 on ladittu Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu (Ramboll Finland Oy, 2010) Vuoden 2007 keväällä valmistui yhteistyöselvitys Hiiden alueen kuntien yhteisestä vesihuollon palveluyksiköstä Karjaan, Karkkilan, Lohjan, Inkoon, Karjalohjan, Nummi- Pusulan, Sammatin, Siuntion ja Vihdin alueelle. Toimeksiannossa selvitettiin kuinka kuntien alueella toimivat vesihuoltolaitosten ja -yhtiöiden operatiiviset toiminnot voitaisiin yhdistää yhdeksi alueelliseksi palveluyksiköksi. (Kiuru & Rautiainen Oy, 2007) Vuonna 2005 valmistui Hiiden alueen vesihuollon kehittämissuunnitelma, jossa selvitettiin Lohjan, Karkkilan ja Karjaan kaupunkien sekä Vihdin, Pohjan, Siuntion, Sammatin, Nummi-Pusulan ja Karjalohjan kuntien vesihuollon ratkaisuvaihtoehdot niin, että kyseisen alueen vedenhankinta ja jätevesien käsittely voidaan järjestää parhaalla mahdollisella tavalla pitkälle tulevaisuuteen. Siinä esitettiin Karjalohjan, Sammatin ja Nummi-Pusulan varavedenhankinnan kehittämistä, rakentamalla yhdysvesijohto Lohjalle. Lisäksi suositeltiin Nummi-Pusulan Ikkalan kylän vesijohtoverkoston yhdistämistä Karkkilan verkostoon. Alueellisessa suunnitelmassa suositeltiin lisäksi Karkkilan jätevesien johtamista Vihtiin ja tulevaisuudessa Espoon jätevedenpuhdistamolle. Karjalohjan, Sammatin ja Nummi-Pusulan jätevedet suositeltiin johdettavaksi siirtoviemärillä Lohjalle. (Kiuru & Rautiainen Oy, 2005)

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA NUMMI-PUSULAN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA K& R Kiuru & Rautiainen Oy 27.4.2006 2005 303 Nummi-Pusulan kunta 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 ESIPUHE 5 2 VESIHUOLLON NYKYTILA 6 2.1 Yleiskuvaus suunnittelualueesta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo

2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo 2.2. JALASJÄRVEN KUNTA 2.2.1. Viemäröinti ja puhdistamo Jalasjärven kunnan 8 281 asukkaasta 3 5 on liittynyt kunnallisen viemäriverkoston piiriin. Viemäriverkostoon piiriin kuuluu lisäksi juustola, kenkätehdas,

Lisätiedot

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA projektipäällikkö, DI Antti Ryynänen / 20.10.2009 Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) Eura Köyliö Säkylä Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Mietoisten uusi syöttöjohto Kalelan ottamo Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) SÄKYLÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO Vesijohto- ja viemäriverkosto - Lamala-Venesilta vesijohto- ja 1.1 - alue sijaitsee ranta-alueella - vesijohtoverkoston rakentaminen - veden laadun paraneminen 200 000 2005-2010 kunnan viemäriverkosto

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA RAUTALAMMIN KUNTA RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA TIIVISTELMÄ 2010 K& 1.11.2010 K&R Kiuru & Rautiainen Oy 2(19) 1 JOHDANTO... 3 2 VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT... 4 2.1 Kunnan

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA RAUTALAMMIN KUNTA RAUTALAMMIN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2010 K& 28.10.2010 K&R Kiuru & Rautiainen Oy 2(56) 1 JOHDANTO... 4 2 VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT... 6 2.1 Yleistä... 6 2.2

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä

Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Yleisohje. Jätevesien käsittely Raaseporin haja-asutusalueilla. Yleistä Kiinteistöille, joita ei ole liitetty viemäriverkostoon, säädetään ympäristönsuojelulaissa (86/2000, sen muutoksessa 196/2011) yleisestä

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 TUUPOVAARAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 JOENSUUN VESI Tuupovaaran jätevedenpuhdistamo 1 VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Tuupovaaran taajaman jätevedet puhdistetaan

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

KARKKILAN KAUPUNKI. Vesihuollon kehittämissuunnitelma KARKKILAN KAUPUNKI Vesihuollon kehittämissuunnitelma Työ: 20844 YV Tampere 30.01.2004 AIR-IX YMPÄRISTÖ OY Muut toimistot: PL 453 KAARINA 33101 TAMPERE ESPOO Puh. (03) 2442 111 OULU Fax (03) 2442 267 ALV

Lisätiedot

KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ

KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ KUOPION VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2020 TIIVISTELMÄ 26.3.2012 TIIVISTELMÄ Yleistä Vesihuoltolain (119/2001) mukaan kunnalla on vastuu vesihuollon kehittämisestä alueellaan. Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

KERIMÄEN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KERIMÄEN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KERIMÄEN KUNTA KERIMÄEN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2009 K&R 28.6.2010 Kiuru & Rautiainen Oy 2(65) SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 JOHDANTO... 5 2 SUUNNITTELUPERUSTEET... 6 2.1 Yleiskuvaus

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2008. Päivitetty 11.11.2014 Ulvilan vesilaitos

ULVILAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2008. Päivitetty 11.11.2014 Ulvilan vesilaitos ULVILAN KAUPUNKI ULVILAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2008 Päivitetty 11.11.2014 Ulvilan vesilaitos Tämän päivittämisen tarkoitus on nostaa esille vuoden 2008 jälkeen tehdyt toimenpiteet

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27372 LOHJAN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUE LOHJAN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 17.03.2015 ARY ARY MHAN LAUSUNNOILLE 24.02.2015 ARY ARY

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI. Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma

KOKEMÄEN KAUPUNKI. Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma KOKEMÄEN KAUPUNKI Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma Työ: 21893YV Tampere 27.9.2007 AIRIX Ympäristö Oy Muut toimistot: PL 453 KAARINA 33101 TAMPERE ESPOO Puh. 010 241 4000 OULU Fax 010 241

Lisätiedot

Esa Kivelä ja

Esa Kivelä ja Esa Kivelä 12.11.2013 ja 14.11.2013 2/16 Käsiteltävät aiheet Taustaa miksi ongelmaan on tartuttu Nakkilan vesihuoltolaitos lyhyesti Viemäröintihankkeita ja niiden kustannuksia Vuovedet. Mitä ovat ja mistä

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti TAMMELAN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelu ja viemäröinti Tammelan kunta tekninen osasto 23.5.2011 Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Vesihuoltolaki 3. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 SUUNNITTELUN TAVOITE 2 3 MITOITUS 2 3.1 Mitoitusperusteet 2 3.2 Mitoitusvesimäärät 3 4 VESIJOHTOVERKOSTO 4 4.1 Lapinkylän

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011 SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka Yleissuunnitelma Työ: E25011 Tampere 30.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,

Lisätiedot

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu

Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon elinkaaritarkastelu Luonnos 82125149 12.5.2009 Nummi-Pusulan kunta Saukkolan jätevedenpuhdistamon

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006

VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 VESIOSUUSKUNTA SÄLINKÄÄ VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 3.10.2006 Uudenmaan Vesi-ja rakennustekniikka Nahkurinkatu 23 b 17 04200 Kerava saki.salo@luukku.com 2 1. Johdanto 3 2. Yleissuunnitelman

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

Hankkeen alustavat kohdealueet vesiosuuskuntien perustamiseksi tammikuu 2008

Hankkeen alustavat kohdealueet vesiosuuskuntien perustamiseksi tammikuu 2008 Hankkeen alustavat kohdealueet vesiosuuskuntien perustamiseksi tammikuu 2008 Hankekohteet on valittu ns. kuntakokouksessa yhdessä kunkin kunnan edustajien kanssa. Samalla keskusteltiin kunnan vesihuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Someron kaupunki Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Päivitys 2017 Someron kaupunki 2017 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Määritelmiä Vesihuolto. Vesihuolto on talousveden toimittamista sekä jäte-, hule-

Lisätiedot

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013

Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 1(12) RAUTJÄRVEN KUNTA Tekninen keskus 26.1.2009 Rautjärven kunnan vesihuollon kehittämisstrategia 2009 2013 ja Vesihuoltohankkeiden avustamisperiaatteet 2(12) SISÄLLYSLUETTELO 1. Vesihuollon nykytila

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011

Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011 LEMPÄÄLÄN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Tekninen lautakunta 109 14.12.2010 Kunnanhallitus 4 10.01.2011 Kunnanvaltuusto 17 19.01.2011 LEMPÄÄLÄN KUNNAN PÄIVITETYN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015.

Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi. Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Itä-Suomen Aluehallintovirasto kirjaamo.ita@avi.fi Viite: Asia: Kirjeenne 10.06.2015, Dnro ISSAVI/1600/2015. Elintarvikelaitoksen (Puljonki Oy) ympäristöluvan muuttaminen Juuan kunnan lausunto hakemuksen

Lisätiedot

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Raportti 10.3.2017 Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Toiminta-alueen päivitys 2017 2030 JOKIOISTEN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen vaihde 03 41821 fax 03 438 4025 jokioisten.kunta@jokioinen.fi

Lisätiedot

20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006

20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006 20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN 15870 HOLLOLA PUH./TEL +358 (0)3 52 351 FAKSI/TELEFAX +358 (0)3 523 5252 SÄHKÖPOSTI/E MAIL proy@ristola.com

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 96 20.05.2015. 96 Asianro 1207/02.05.01.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 96 20.05.2015. 96 Asianro 1207/02.05.01.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) 96 Asianro 1207/02.05.01.00/2015 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2015 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut Tiivistelmä

Lisätiedot

LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA

LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA 1. JOHDANTO 3 2. NYKYTILANNE.4 2.1 Väestö 4 2.2 Vedenhankinta...4 2.3 Pohjavesivarat..4 2.4 Jäteveden käsittely

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy n kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035

Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035 Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035 POSKI-hankkeen loppuseminaari 28.4.2015 Juha Kangaskokko, ylitarkastaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 8.4.2105 Maakunnallinen vesihuollon kehittämisohjelma

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Sisältö Työn tavoitteet Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot