Erkki Ilmari 1935 Kaukopää (Ote kirjasta Kolme vuosisataa majoitustoimintaa Imatralla Imatran matkailuyhdistys ry 1990 (2.

Transkriptio

1 Luku 6 Rautionkylä rakennetaan TEKSTILUONNOS TARKISTETTAVAKSI Mörkölä ja Rämpsälä Tässä luvussa luodaan kuvaa Rautionkylän rakentamisesta 1930-luvulta alkaen. Aluksi on historiateoksista koottua yleistä tietoa Ruokolahden väestönkehityksestä 1800-luvun lopulta toisen maailmansodan alkuun. Kaukopään tehtaan rakentajien ja rautionkyläläisten omin sanoin kuvataan kuinka Rautionkylästä kasvoi vilkas taajama ja miten luvuilla asuttiin. Haastatteluista tallennetut kertomukset avaavat tirkistelyikkunan tuon ajan elämään, miten perheet tulivat ja hankkivat asuinsijansa. Jännittävää ajatella, että asukasmäärän kasvu ja alueen oli niin hurjaa, ettei yhteiskunta ehtinyt mukaan suunnitelmineen ja ohjauksineen Erkki Ilmari 1935 Kaukopää (Ote kirjasta Kolme vuosisataa majoitustoimintaa Imatralla Imatran matkailuyhdistys ry 1990 (2.painos) Kaikkialta alkoi työttömien parvi virrata Vuoksenlaaksoon. Suomen Ameriikkaan. Siellähän oli Rouhialan koskityömaa, siellähän rakennettiin rautateitä ja lentokenttää, siellä laajensivat laitoksiaan Outokumpu ja Imatran Voima, ja ennen kaikkea siellä oli Kaukopää! kuumeinen asuntojen rakentaminen alkoi. Vuoksenniskan ja Immolan kyliin kohosi lyhyessä ajassa kymmeniä asuin- ja liiketaloja, mutta amerikkalaisuudessa saavutti voiton Rautionkylä, joka sanamukaisesti luotiin vajaassa kuukaudessa ja johon vajaassa puolessa vuodessa tuli rakennetuksi yli sata taloa Ruokolahden teollistuminen ja väestönkehitys Vuonna 1880 Ruokolahden väkiluku oli 6598, vuonna 1900 asukkaita oli 7957, vuonna ja vuonna asukasta. Kuntaan muuttajista % tuli Jääsken kihlakunnan muista pitäjistä, joten työvoiman liikkuvuus kasvoi kaiken aikaa ja alue veti uutta väkeä alueelle yhä kauempaa. Nimenomaan kihlakunnan ulkopuolelta Savosta ja kauempaakin Sisä-Suomesta saapui runsaasti väkeä. Turhaan ei puhuta Vuoksenlaaksosta savolaisten Amerikkana. Voimakkaimmin väkiluku kasvoi Jääskessä ja Ruokolahdella, missä I ja II maailmansotien välisenä aikana asukasmäärä melkein kaksinkertaistui. Taustalla oli edelleen voimakas muuttoliike ja teollisuuden laajeneminen. Ruokolahti oli toiseksi suurin maalaiskunta Helsingin maalaiskunnan (nyk. Vantaa) jälkeen. Kaiken kaikkiaan talvisodan alla nauhamaisella alueella Ensosta Kaukopäähän asui ihmistä. Teollistuminen muutti väestön sosiaalista rakennetta. Vanhakantaiseen yhteisöön kuului enimmiltään maalaisväestöä, mutta teollistumisen myötä tuli työläisiä ja tehtaiden virkamiehiä. Teollisuus synnytti myös liitännäiselinkeinoja, kuten palvelualat, mikä monipuolisti väestökuvaa. Rautionkylä kasvoi taajamaksi rakennustyömaiden tahdissa Ehkäpä kaikkein nopeimman muutoksen kokenut alue Ruokolahden pitäjässä oli Rautionkylä; täällä muutos tapahtui muutamassa vuodessa joidenkin mukaan jopa kesän

2 1934 aikana! Vielä kolmekymmentäluvulle tultaessa Rautionkylä oli muutaman talon ryhmittymä, joka oli osa Immalanjärven kylää. Kylän puolenkymmentä maalaistaloa olivat olleet samoilla suvuilla jopa 1600-luvulta. Alueen suuri muutos alkoi lähes samanaikaisesti käynnistyneiden Kaukopään tehtaan, lentokentän ja Elisenvaaran-rautatien rakennustyömaiden seurauksena 1930-luvun alkupuoliskolla. Erityisesti Kaukopään tehtaan rakennustyön alkaessa kesällä 1934 väestö kasvoi räjähdysmäisesti, ja Rautionkylä muuttui verkkaisesta maalaiskylästä vilkkaaksi taajamaksi yhden kesän aikana. Rakennusbuumi jatkui sodan alkamiseen asti, ja senkin aikana. Kun sota loppui tulivat siirtolaiset, ja yhä lisää taloja rakennettiin. Talouslaman takia työstä oli pulaa muualla maassa 1930-luvun alun lama aiheutti metsäpalkkojen jyrkän alenemisen sekä kantohintojen että maataloustuotteiden hintojen laskun, mikä aiheutti maaseudulla velkaantumista. Työstä oli yleisesti pulaa, ja tähän saumaan Kaukopään tehtaiden rakentamistyön käynnistyminen kesällä 1934 antoi toivoa monille, kun täällä töitä olikin runsaasti tarjolla. Rakennustyömaalle tarvittiin paljon rakennus- ja hevosmiehiä, joita tuli laajalta alueelta. Käkisalmen tehdasrakennuksilla urakoitsijana toiminut insinööri A.W. Liljeberg toi Kaukopäähän tullessaan mukanaan joukon työmiehiä edellisestä rakennuskohteesta Käkisalmesta luvulla asuttiin jopa leiriolosuhteissa Kaukopään tehdastyömaan käynnistyessä kesällä 1934 ympäristössä ei ollut heti tulijoille asuntoja. Aluksi ainoa tarjolla oleva majoitus oli tarjolla kylän maalaistaloissa ja harvoissa muissa seudun taloissa, joihin pääsivät ensimmäiset paikkakunnalle tulleet työmiehet. Kortteerimiehet saivat nukkua siskonpedissä taloissa tuvan lattialla, kesällä majoitustilaa oli myös talojen aitoissa. Erityisesti hevosmiehet pyrkivät maalaistaloihin, joissa oli tilaa myös hevosille ja heinää saatavilla. Olavi Rautiainen kuvaa näkymää keväällä 1934, tullessaan isänsä kanssa polkupyörällä Virmutjoelta Rautionkylään. Ruokolahdelta tie Immolan sahan kautta kulkeva tie kulki Kaukopään tehtaan työmaan ohi. Olavi kuvaa näkymää: Saimaan rannassa näkyi kuinka vastapäinen mäki oli hakattu ja tehty paalutuksia. Sivosen mökki oli jäänyt harjanteelle kaivantojen keskelle. Rautionkylässä oli kaikki alkutekijöissään, ei ollut muuta kuin punainen mökki maantien varressa ja siinä oli Hyvärisen pieni kauppa. Rautiaiset aloittivat oman tonttinsa valmistelun niittämällä kanervikkoa. Tontti sijaitsi Niskapietilään menevän maantien varrella vastapäätä Hyvärisen kauppaa. Kiireellä rakentamaan asuntoja Ainakin ensimmäisenä Kaukopään tehtaan rakennuskesänä 1934 oli miehiä leiriytyneenä Kaukopään rinteessä ja kankaalla lähempänä Rautionkylää. Tuon kesän aikana nähtiin valtava rakennusbuumi asuintalojen rakentamisessa. Gutzeit Tornator -yhtiöt käynnistivät heti asuntotuotannon, mutta se ei ehtinyt eikä riittänytkään tyydyttämään koko asuntotarvetta. Välittömästi ihmisten alkaessa virrata alueelle, kysyntä rakennuspaikoista tuotti myös tarjontaa. Ensimmäisenä tontteja alkoi myydä Matti Suikkanen, jonka omistama tila ulottui pitkänä palstana Salpausselän rinnettä ylös maantien yli kankaalle kohti rautatien linjaa. Tarkkoja mittauksia ei tonteille ehditty tehdä, joskus kadutkin unohtuivat, kun oli kiire

3 päästä rakentamaan. Rakennuslupaa ei tarvinnut odotella, kunhan tupakka-askin kanteen sai hieman luonnosteltua - näin kuvaavat toimintatapaa useat muistelijat. (haastattelunauhat) Ensimmäiset uudisasukkaat Signe Mannosen vanhemmat (Husu) olivat ensimmäisten talon rakentajien joukossa Rautionkylässä. Signe kuvaa Rautionkylää keväällä 1934 näin: Rautionkylässä oli vain kaksi taloa tien pohjoispuolella. Kylän maalaistalot sijaitsivat Salpausselän eteläpuolella rinteen alla, peltojen ympäröimänä lähellä Immalanjärveä. Husujen talo oli ensimmäinen tien eteläpuolella (nykyisin Niskapietiläntie 15). Onnela -talon värikäs tarina kerrotaan myöhemmin tässä luvussa. Samaan aikaan Husujen talon kanssa nousivat naapuritalot: Kirvusta tulleet Virolaiset, Käkisalmesta Loposet ja Paukkuset. Kauppiaat Rautiainen ja Tuomela rakensivat tien toiselle puolelle liiketalot. Hyvärinen rakensi mökin, jossa toimi Rautionkylän ensimmäinen kauppa Onnelan viereen tontille. Hyvärisen talon paikalle Siiri Korhonen (myöh. Kovanen) myöhemmin rakensi liiketalon. Vapaata rakentamista Kaukopään tehtaan 50-vuotishistoriikin kirjoittaja Erkki Vaalama kuvaa asuinalueiden syntyä: Asumisen leviämistä ei ollut säännelty mitenkään. Rakentamisen vapaus rehotti melkein valtoimenaan. Syynä tähän oli tietenkin nopean kasvun tuoma asuntojen ja muunkin rakennuskannan tarve. Mutta syytä oli myös hitaasti heränneessä lainsäädännössä. Vasta vuonna 1931 saatiin aikaan maaseudun asemakaavalainsäädäntö. Sitä ennen Enson, Imatran, Tainionkosken ja Vuoksenniskan taajamia rakennettiin ilman mitään säädettyä järjestystä kuten vielä sen jälkeenkin tapahtui. Tehtaan asuinalueet Yhtiö pyrki myös omilla toimillaan helpottamaan asuntotilannetta. Ryhtyessään suunnittelemaan ja rakentamaan Kaukopään tehdasta, kiinnitti yhtiö jo alun perin erityistä huomiota asutusolojen järjestämisen tehdasalueella. Työväestön asutustoiminta suunniteltiin rinnan kahdella linjalla, nimittäin tehtaan omien työväenasuntojen järjestäminen ja toisaalta tilaisuuden varaaminen työväestölle perustaa omakoteja. Yhtiön toimeksiannosta laati arkkitehti Väinö Vähäkallio molempia asutusalueita varten asemakaavat. Samaan aikaan tehtaan rakentamisen käynnistyessä aloitettiin myös insinöörien, mestarien ja työväen asuinrakennusten rakentaminen. Yhtiön omat työväenrakennukset rakennettiin tehtaan läheisyyteen kuivalle kankaalle Salpausselän harjanteelle. Virkailijoiden asuinrakennuksia oli suunniteltu rakennettavaksi 5 taloa, mutta kun Tornator Oy osti samana kesänä Saimaan hovin päärakennuksen alueineen, supistettiin Insinööriniemen rakennukset kolmeen. Mestarien asuinrakennuksia rakennettiin ns. Pomolanmäelle 7 kahden perheen ja 1 yhden perheen rakennus. Työväen rakennusryhmään kuuluvia rakennuksia rakennettiin 20 yksikerroksista kahden perheen taloa kaksi 2-kerroksista. Kaikki asuinrakennukset olivat tiilirunkoisia rapattuja taloja. Lasse Ojosen mukaan Lättälän, Kuparin, ja Imatran Voiman työväenasuntoalueet edustavat jo työväestön asumisen huipputasoa sekä miljöön että asuntojen laadun osalta. Tämä etu oli yleisimmin suotu keskiportaan virkailijoille, mestareille ja työnjohtajille, mutta Kaukopään tehtaalla huolta pidettiin myös työväestöstä. Taustalla oli ajatus, että asumistasosta

4 huolehtiminen edisti luonnollisesti terveyttä ja viihtyisyyttä ja tätä kautta työväestön paikallaan pysymistä saman työnantajan palveluksessa. Tehtaan luovuttamat tontit Omakotialue kaavoitettiin yhtiön omistamille Immolan kartanon maille noin 1,5 km päähän tehtaalta Immalanjärveen viettävälle alueelle, jota kuvattiin Kaukopään henkilöstölehdessä vuonna 1935 seuraavasti: Omakotialue sijaitsee erittäin kauniilla paikalla ja sinne on varattu viheralueita tonttien väliin ja Immalanjäveen pistävän niemeen suuri yhteinen puistoalue uimarantoineen, venevalkamoineen ym. Ensimmäisen rakennettiin Vesivalonkadun varteen kadun länsipuolelle, sitten Rautionkatu ja Piiparinkadun alkupää. Yhtiö laitatti kadut ja viemäröinnin ja teetti arkkitehti Vähäkalliolla laati useita eri tyyppipiirustuuksia, joiden mukaan omakotirakentajat saivat talonsa rakentaa. Yhtiön rakennusmestarit valvoivat, että rakennukset tulivat asianmukaisesti rakennetuiksi. Voidakseen valvoa tehokkaasti, ei tontteja luovutettu aluksi täydellä omistusoikeudella, vaan vuokrasopimuksella ja lunastusoikeudella 5 vuoden jälkeen. Jo aluksi varattiin tilaa asuntoalueen laajentamiselle radan ja tehdasalueen välille. Kaavoitussuunnitelmat Alueen väestön kasvu oli näkyvissä, ja Enso Gutzeit Tornator yhtiöt olivat aktiivisesti mukana Kaukopään ja Vuoksenniskan yhdyskunnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Yhtiö toimitti omalla kustannuksellaan laajoja asemakaavamittauksia ja arkkitehti Vähäkallio laati rakennussuunnitelman, jossa laajakantoisesti otettiin huomioon uudet liiketiet, toripaikat, koulutontit ja luovutti alueen tulevaa urheilukenttää varten. Viipurinläänin maaherra antoi Vuoksenniskan alueelle rakennuskiellon, kunnes lopullinen rakennussuunitelma saataisiin vahvistetuksi. Tavoitteena oli epäterveen rakennustoiminnan estäminen. Arkkitehti Väinö Vähäkallio vastasi Kaukopään henkilöjulkaisussa vuodelta 1935 kysymykseen onko asemakaavoituksesta paikkakunnalle hyötyä näin: Kyllä, sopii verrata ilman asemakaavaa jo syntyneisiin hökkelikyliin. Arkkitehti viitannee Rautionkylään eli Rämpsälään! Näin vuosikymmenten päästä tarkastellessa monimuotoista Rautionkylän rakennuskantaa voidaan pitää jopa hyvin viehättävänä. Onhan vastaavanlainan Pispalakin suuren suosion saavuttanut kulttuurialue! Rämpsälän tonttisuunnittelua Signe Mannonen kuvasi 1930-luvun tonttisuunnittelua Kylätuvan muisteluillassa 1998: Matti (Suikkanen) myi tontteja ilman kaavoja, käsipelillä osoitteli mistä rajat menee. Sitten tuli maanmittari Eerikäinen. Kun Matti ei ollut jättänyt teitä mökkien väliin, Ruokolahden kunnan Eerikäinen sanoi, että 12 metriä leveitä katuja pitää tehdä, ja siitä tuli aikamoinen riita. Mörkölään (maantien pohjoispuoleinen alue) lähti tie Osuuskaupan kulmasta. Se oli niin kapea, että melkein tavoitti talojen ikkunoihin kun kätensä ojensi. Myöhemmin Eerikäinen erotti tiealueet ja suunnitteli leveän tien menemään alas (Olkinuorankatu). Suikkasen maasta sekin erotettiin. Meidänkin kulmalta meni raja. Kun Imatran Imatran kauppala perustettiin, tuli Salminen ja kaikki meni uusiksi. Tie meni ennen niin läheltä Husun talon seinää, että linja-auto tuntui kolistelevan ihan nurkkia. Husun

5 tonttia hieman sitten laajennettiin, oli tietenkin hyvä kun saatiin isompi tontti, ihan naapurin mökkiin saakka. Kun saatiin pyykit merkeiksi, tehtiin pensasaita. Kaikille ei riittänyt maata, kun Matti oli myynyt niin tarkkaan. Oli monia tontteja, jotka menivät hyvin pieniksi. Tavallinen kehitys teollisuuslaitosten ympäristössä Rautionkylä ei ole ainoa lajissaan. Työväen asuinalueita teollisuuslaitosten ympäristössä Imatralla ja Kuusankoskella tutkinut Lasse Ojonen kuvaa: Työväen asuntoalueet olivat usein kaavaa vailla syntyneitä mökkiryppäitä, mikä on varmistanut niiden häviämisen tehokkaan yhdyskuntasuunnittelun aikakautena. Ojosen kirjasta: Työväestö asui 1960-luvulle saakka varsin ahtaasti lukuun ottamatta niitä, joilla oli mahdollisuus omistusasuntoon, tavallisimmin omakotitalon hankkimiseen. Vielä ennen sotia saattoi 10-henkinen perhe asua ns. hellahuonemökissä, jossa nimensä mukaisesti oli vain yksi huone, missä kaikki asumiseen ja elämiseen liittyvät toiminnot hoidettiin. Vuoteita oli tavallisesti yksi isälle ja äidille, ja lukuisat lapset nukkuivat siskonpetillä lattialla. Tyypillisiä asumuksia olivat myös kaksihuoneiset mökit, jotka käsittivät keittiön ja huoneen niissä saattoi olla kesällä käyttökelpoista vinttitilaa ja parhaimmillaan oma sauna. Tällaisia itsellisiä, omalla tontillaan sijaitsevia mökkejä pidettiin aikanaan hyvinä asuntoina, ja usein mökkiasumiseen liittyi pienimuotoinen kotieläinten pitäminen, yleensä sikojen, kanojen tai kaniinien hoito. Rautionkylässä näkyy teollistumisen ajan yhteiskunta Rautionkylän rakentuminen alkoi juuri edellä kuvatulla tavalla, kun alueelle töihin tulleet perheet rakensivat taloja itselleen ja vuokrattavaksi. Rautionkylässä on vieläkin olemassa noita 1930-luvulla rakennettuja taloja Niskapietiläntien molemmin puolin sijaitsevilla alueilla. Talot on pidetty kunnossa, niitä on ehkä laajennettu, ja ne ovat edelleen asumiskäytössä. Rautionkylässä edelleen kerrottavan tarinan mukaan tehtaan rakennustyömaalla olevat miehet toivat repussaan rakennustarvikkeita omaa taloa varten. On arveltu, että monet talot romahtaisivat, jos kaikki tehtaalta tuodut naulat ja laudat otettaisiin taloista pois. Toki suurin osa tarvikkeista saatiin tehtaalta luvan kanssa, esimerkiksi puretuista rakennustelineistä ja sementin muottikehikoista saatavia nauloja ja laudanpätkiä, jätetavaraa sai ottaa luvan kanssa. Rakennusluvista Muisteluissa on mainittu, että rakennuslupia ei olisi tarvittu 1930-luvulla, kun Rautionkylää rakennettiin. August Jäkärä erosi kotitilastaan 1930-luvun alkupuolella, kun Jäkärän talo (tila) jaettiin yhteistaloudessa asuneiden serkusten kesken, ja Augustille annettiin osuus Jäkärän tilasta. August Jäkärä rakensi uuden talon Hosmäen toiselle puolelle Mäntyniemeen vuonna Koska alueella oli kova kysyntä vuokra-asunnoista, uuteen taloon suunniteltiin perheen omien tilojen lisäksi kolme erillistä hellahuonetta ja yksi kahden huoneen asunto annettavaksi vuokralle, yhteensä 5 asuntoa. Taloa varten siirrettiin yksikerroksinen hirsirunko Immolanjärven takaa Lassilasta ja korotettiin kaksikerroksiseksi. Myös piharakennuksiin käytettiin paljon kierrätettyä rakennustavaraa. August Jäkärän taloa varten on haettu ja saatu lupa vuonna Ruokolahden kunnanrakennussuunnitelmatoimikunnan pöytäkirjassa puhutaan yksikerroksisesta rakennuksesta missä vaiheessa lienevät rakennussuunnitelmat laajentuneet, kun taloon

6 rakennettiin kuitenkin toinenkin kerros? Velvoitettiinko tekemään lisätilaa vuokraasuntopulan helpottamiseksi? Ote pöytäkirjasta, tehty Ruokolahden kunnanrakennussuunnitelmatoimikunnan kokouksessa kahvila Rautavaarassa tilalla No 2, Ruokolahden pitäjän Siitolan kylässä toukokuun 14 p:nä 1936 kello 16. Läsnä kokouksessa olivat toimikunnan jäsenet insinööri L.I. Rosendal, maanviljelijä Anton Vertanen, herastuomari Pekka Nevalainen, toimitusjohtaja O.Kuivalainen ja maanviljelijä Tuomas Kiisseli. 6. Otettiin käsiteltäväksi talollisen August Jäkärän rakennuslupahakemus tilalla No 7 Ruokolahden pitäjän Immolanjärven kylässä koskien yksikerroksisen asuinrakennuksen rakentamista hirsistä. Siihen nähden, että rakennus toimikunnan mielestä ei tule ehkäisemään eikä vaikeuttamaan laitettavaksi määrätyn asemakaavan tekemistä ja rakennus muutoinkin vastaa rakennussäännön vaatimuksia, päätti toimikunta puoltaa tehtyä hakemusta ja annetaan siitä lausuntona ote tästä pöytäkirjasta. Vakuudeksi L.I. Rosendal (Netin talon arkisto) Kuvauksia asumisoloista 1930-luvun Rautionkylässä Rautionkylään kiireellä 1930-luvulla rakennetut talot olivat pieniä ja niistä käytettiin ja käytetään joskus edelleenkin puheessa nimitystä mökit. Perheet rakensivat omaksi asunnokseen 1-2 huoneen talon ja monet ottivat siihen myös vuokralaisia, olihan asunnoista kova kysyntä. Vuokraamalla osan huoneista saattoi saada lisätuloa. Väisäsen perheen vaihtuvat vuokra-asunnot Aulis Väisänen kertoo kirjassaan, kuinka hänen perheensä etsi asuntoa 1930-luvun puolivälissä Vuoksenniskan ja Rautionkylän alueelta, kun isä oli saanut työpaikan Kaukopäästä: Asuntoja ei ollut vapaana. Kaukopään rakentajia asui tehtaan lähimetsissä itse kyhäämissään havumajoissa. Raution ja Tienhaaran kyliä rakennettiin täydellä höyryllä tehtaalta kärrätystä puutavarasta, jota sai kuljettaa tehdasalueelta pois ilmaiseksi. Sitä syntyi betonivalujen purkutavarana. Kaikennäköisiä kopperoita syntyi tuota pikaa asuntopulaa kärsiville Kaukopään rakentajille, jos vain oli sen verran pesämunaa, että sai ostettua tai vuokrattua pienen maapalan paikallisilta maanomistajilta. Raution kylän alapuolelle lähelle Immolan järveä alettiin rakentaa tehtaan työläisille omakotialuetta. Pian oli seitsemän taloa valmiina. Rivissä ensimmäisenä kökötti kaksikerroksinen talo, josta jo oli vuokrattu kolmet parihuoneet. Kadunpuoleiset asunnot olivat vielä tyhjillään. Isäntä Ville käveli korskean näköisenä pihallaan, hän asui itse ulkorakennuksessa. Astelimme hänen puheilleen ja kysyimme, olisiko huoneita vuokrattavana. Olipa kyllä, ja pyrkijöitä pilvin pimein, mutta tosivuokralaisia ei vielä ollut. Syynä oli kallis vuokra, 400 markkaa kuukaudessa. Kun tavallinen työmies sai 3-4 markkaa tunnilta, tiesi se kahden viikon työpanosta asunnon vuokraan, siksi asunnot olivat tyhjät. Kuultuaan vuokrasumman äiti mietti hetken, ja maksoi heti isännälle käteen 400 markkaa. Meitä onnisti, kun saimme asunnon läheltä Kaukopäätä, isällä olisi lyhyt työmatka. Hänen ansiotasonsa mahdollisti huippukalliin asunnon vuokraamisen.

7 Harmi vain, että uudessa asunnossa oli lutikoita, joita sitten yritettiin karkottaa rikkiä polttamalla. Kaikki rakennukset olivat kuulemma syöpäläisten kansoittamia, olivat tulleet rakentajien ja heidän perheittensä mukana ympäri valtakuntaa. Tästä vuokra-asunnosta Väisäset saivat häädön, kun talon omistajan kanssa tuli poliittisia erimielisyyksiä. Tuolloin kuitenkin tehdas oli jo käynnistynyt ja asuntoja oli Rautionkylässä vuokrattavissa. Väisäset muuttivat Luunmurskaajankadun alkupäähän. Aulis Väisänen kuvaa uutta asuntoa näin: Se oli kylmä asunto, varmaan olivat sahanpurut unohtuneet seinien välistä kun oli kiireellä rakennettu. Talvella juomavesi jäätyi ämpärissä melkein pohjia myöten. Heräsin joka aamu jyskytykseen, kun äiti perunanuijalla yritti särkeä jäätä ämpäristä saadakseen isälle aamukahvit keitettyä. Kohta oli taas Väisäsillä muutto edessä, kun tämän talon omistaja halusi huoneen ja keittiön asunnon itselleen. Muuttomatka ei ollut pitkä, kun Väisäset asettuivat saman kujan varteen lähes vastapäätä entistä asuntoa. Nyt rakennettiin Immolan lentokenttää, jonka lentohallien rakentajaksi tuli Väisäsen perheen isän tuttuja kavereita Varkauden konepajalta. Heidät otettiin alivuokralaisiksi toiseen huoneeseen. Salmelat Käkisalmesta Ensio Salmela muistelee: Isä Antti ja hänen äitinsä Hilma muuttivat Käkisalmesta v Ukko luki lehdestä, että Kaukopäätä ruvetaan rakentamaan ja siitä sitten kohta läksivät tänne Rautionkylään. Asettuivat tänne ja ostivat Mörkölän puolelta tontin Pääkköseltä. Antti teki siihen yksihuoneisen mökin. Antti meni sitten naimisiin ja lapsia tuli neljä. Mummo asui siinä mukana. Meitä oli seitsemän henkeä yhdessä huoneessa. Kontiaiset Rautjärveltä Ossi Kontiainen: Olen syntynyt Ilmeellä Rautjärven pitäjässä. Isäukko tuli vuonna 34 töihin Kaukopäätä rakentamaan. Ensin asuttiin Tienhaarassa, vuonna 1937 tultiin Rautionkylään. Ostettiin 1-huoneinen mökki nykyiseltä Olkinuorankadulta. Velipoika Hannu on syntynyt siinä samassa mökissä ja asuu edelleen. Olemme siis Rämpsälän poikia. Joku Soikkeli oli jolta ukko osti sen. Talon kattoharjaa on muutettu monta kertaa. Kuurnet Sortavalasta Irma Piirosen (s. Kuurne) vanhemmat avioituivat vuonna 1934 Vuoksenniskan Tienhaaran kylässä, mihin olivat muuttaneet Sortavalan maalaiskunnasta. Rautionkylään he muuttivat Hillin pariskunnan rakennuttamaan taloon, kun omistajat muuttivat Vuoksenniskan postitalon vahtimestariksi. Talo sijaitsi ns. Mörkölän puolella maantien ja rautatien välissä. Isä Kuurne kävi aluksi töissä Harakan sahalla ja kulki työmatkansa motti -junalla. Kun juna työpäivän päätyttyä vislasi Rautionkylän seisakkeella, perheen Taru-koira kipaisi isää vastaan. Talvisodan jälkeen Kuurne siirtyi Kaukopään voimalaitokselle laitosmieheksi. Hillin talon etupihalla oli puutarha omenapuineen ja marjapensaineen. Tontin toisella puolella oli isäntäväki Hillien perunamaa. Ulkorakennuksen takana sijaitsi Kuurnen perheen kasvimaa, lisäksi kasvatettiin tomaatteja talon auringonpuoleisella seinustalla. Pulavuosina röhisi sikapossukin ulkorakennuksen päätyyn tehdyssä karsinassa. Rummukaiset Rääkkylästä Heikki Rummukainen kertoo perheensä muutosta Rautionkylään vuonna 1935: Isä oli töissä Enso-Gutzeitin Kaukopään tehtaiden rakennustyömaalla. Kerttu-sisar ja Martti-velji olivat muuttaneet jo aikaisemmin isän luokse ja minut isä haki sitten erikseen. -- Asuimme Pärnäsen

8 talossa yhden huoneen asunnossa. Se toimi keittiönä, olohuoneena ja makuuhuoneena. En tiedä sen kokoa, mutta siihen asuntoon sitten syksyllä tuli loppuporukka Rääkkylästä. Nyt vain ihmettelen kuinka siihen kaikki mahduimme, olihan meitä siinä asumassa 10 henkeä. Muutimme ensimmäisestä asunnosta pieneen Kirkisen mökkiin, joka sijaitsi ison montun reunalla. Tuo mökki oli kaksikerroksinen, mutta talvella sen yläkerta oli asumiskelvoton, kun siinä ei ollut lämmitystä, mutta kesällä se antoi meille paljon kaivattua lisätilaa. Kirkisen mökistä muutimme läheiseen Virkin taloon. Aluksi meillä oli siinäkin vain hellahuone asuttavanamme, mutta lienee se ollut lämpimämpi asua kuin tuo mökki. Virkin talosta muutimme sitten jossain vaiheessa Idströmin taloon. Siinä talossa saimme käyttöömme keittiön ja kamarin käsittävän asunnon. Nyt oli mukavampaa, kun oli enemmän asumistilaa. Jossain vaiheessa perhe muutti Rämpsälän puolelle Rautionkylää Suikkasen lesken taloon. Nuoremmille lapsille matka kouluun lyheni, kun uusi asunto oli aivan lähellä Kaukopään koulua. Heikille taas piteni matka Immolan pysäkille, mistä hän kulki junalla yhteiskouluun Imatrankoskelle. Suikkasen leski asui itse yhdessä kamarissa ja Rummukaisen perheen asuttavana oli tupa ja yksi makuukamari. Pojat saivat nukkua kamarissa muun perheen nukkuessa tuvan puolella. Kesäaikaan pojat nukkuivat talon isolla ullakolla, jonne sai rakennettua jonkinlaisen pienen huoneen. Isä kasvatti kessutupakkaa talon tontilla ja kun ne oli leikattu pois ja kuivatettu, pojat hakkasivat ne pieniksi kirveellä. Siitä sai isä sai tupakkaa, johon sekoitettiin jotain kylän kemikalikaupasta saatavaa esanssia. Viinaset Hiitolasta Pertti Viinanen kuvaa Viinasen perheen ensimmäistä kotia Rautionkylässä näin: Pieni mökkimme oli hyvin niukasti kalustettu. Hellahuoneessa olivat pöytä, jakkarat, seinustalla kiinteät ruokakaapit ja niiden välissä lapsien nukkumislaverit kahdessa kerroksessa. Nukkumapaikkojen edessä olivat siististi sivuun vedettävät verho. Kesäisin ikkunalaudalla oli pari pelargoniaa. Kammarin puolella oli levitettävä puusänky, joka toimi päivisin istuinsohvana. Oli myös pari tuolia ja piironki, jonka laatikoissa säilytettiin liina- ja alusvaatteita. Kun makuusijat levitettiin yöksi, jäi liikkumistila huoneissa hyvin vähäiseksi. Talviaamuisin äiti aloitti päivän sytyttämällä tulen hellaan. Näin mökki lämpeni, ja me muut saatoimme nousta ylös vuoteistamme lämpöisten peitteiden alta. Kovemmilla pakkasilla vesiämpäri jäätyi jäänriitteeseen sisällä ulko-oven vieressä olevalla pöydällä. Eteisessä ollut yöllinen kusiämpäri jäätyi pahiten. Kuvauksia perheiden talonrakennusprojekteista Onnelan tila ja Husun/Mannosen talon tarina vuodesta 1934 alkaen Niskapietiläntie 15 Mannosen (Husun) talo Onnela rakennettiin kesällä 1934 eli heti ensimmäisenä Kaukopään tehtaan rakennusvuonna. Husun talon rakentaminen ja huonetilojen tehokas käyttö kuvaa hyvin tilannetta ja kylän elämää luvuilla. Seuraava kuvaus on kirjattu Signe Mannosen vuonna 2001 tehdyn haastattelun perusteella. Aluksi perheen vaiheita ennen Rautionkylään muuttoa. Husun perhe oli lähtöisin Ruokolahdelta, missä Signe syntyi savusaunassa (vuosi?). Tyttären ollessa pieni oli asuinpaikkana rappiotila Tarkkolassa. Käkölästä ostettiin toinen talo, mutta maatalon työt kävivät raskaaksi kahdelle ihmiselle, eikä metsä käynyt kaupaksi. Perhe muutti Immolan

9 sahalle, missä asuttiin 10 vuotta. Keväällä 1934 Husut ostivat tontin Matti Suikkaselta Rautionkylästä, maantien varrelta. Metsäiseltä tontilta oli isot puut kaadettu, vain yksi koivu oli jäljellä m 2 :n tontti maksoi 2500 markkaa. Eerikäinen tuli mittaamaan, ja sanoi että kunhan tuosta otat. Kaivo ensimmäinen mukavuus Talousvesi haettiin ensimmäisenä vuonna Suikkasen Matilta, vedenhakuoikeus oli kirjattu tontin kauppakirjaan. Kaivo oli notkossa Suikkasen Matin mökin pihalla, johon mentiin polkua myöten. Seuraavana kesänä tehtiin 5 talon yhteinen kaivo. Onnelan lisäksi kaivokunnassa olivat Virolainen, Paukkunen, Loponen ja Kauppinen, jonka talon osti sitten Mikkonen leipomoksi. Kaivo rakennettiin hiekkamaahan puupuitteella ja syvyydeksi tuli 25 metriä. Kaikki kaivot kylällä ovat mahdottoman syviä, yli 20 m. Puupuitetta osattiin käyttää, kun Mörkölässä olivat yrittäneet kaivaa renkaiden avulla huonolla menestyksellä. Kun hiekkamaa on sellainen, se saattoi valua. Tienhaarassa oli kaivonrenkaiden tekijä. Kaivoon oli hyvä veden tulo, sieltä riitti vesi kaikille, myös mitä leipomossa tarvittiin. Uuteen taloon asumaan muutamassa viikossa Talon rakentaminen alkoi keväällä ja muutaman viikon päästä jo asuttiin vielä keskeneräisessä uudessa talossa. Talon runko ja vesikatto tehtiin urakalla, kirvesmiehiä oli töissä. Puutavara ostettiin Haloselta ja se vietiin Pappilan myllylle sahaukseen. Rakennustarvikkeita ostettiin osuusliikkeestä Vuoksenniskalta. Kaikki tarvikkeet kuljetettiin hevosella, mitään rakennustarvikkeita ei tuotu autolla talon rakennukselle vuonna Osuusliikkeellä oli vakituisena hevosmiehenä Simonen. Kaukopään tehtailla oli kyllä yksi kuorma-auto, Andersson. Taloon tehtiin ensin pärekatto siihen aikaan. Nestori Joronen teki savupiipun ja uunit. Isä kävi valitsemassa tiilet Tammisuon tiilitehtaalta, joka sijaitsi Viipurista tännepäin. Ne olivat hyvät tiilet, piiput ovat samat vieläkin, uunia ei enää ole. Isä Husu oli tarkka kaikessa tekemisessä. Talon sisäovet ja ikkunat ovat Ikosen tekemät peiliovet. Ikoset olivat Huhtasenkylästä, toinen veljeksistä oli muurari ja toinen puuseppä. Pojista tuli samalla lailla muurari ja puuseppä. Ikkunat on myöhemmin uusittu, mutta alkuperäisiä ovia on jäljellä kaksi. Husut pääsivät taloon asumaan viikko juhannuksen jälkeen, kun eteinen ja keittiö olivat valmiit. Ensimmäinen talvi oltiin vielä ilman sähköä, öljylampuilla tehtiin valaistus. Talo tuli maksamaan markkaa kun kaikki oli ostettu ja ajettu. Onnelan asukkaat ja vuokralaiset Kun syksyyn 1934 mennessä oli saatu valmiiksi talon alakertaan isompi kammari ja pieni keittiö, annettiin kammari vuokralle. Kemistä tuli parturi, nuori pariskunta. Kolmihenkinen Husun perhe asui itse keittiössä. Sitten tuli kiire rakentaa yläkerran huoneet valmiiksi. Alkuperäinen piirustus meni ihan uusiksi, yläkertaan menevä rappu tehtiinkin talon ulkopuolelta. Yläkertaan tuli kaksi keittiöhuonetta, ja Husut muuttivat itse toiseen yläkerran huoneeseen. Toinen vuokrattiin kirvesmies Väinö Havolle. Alakerran pieni keittiö annettiin vuokralle ja siihen tuli lihakauppa. Lihakauppias oli Niemisen rouva Ensosta ja Vertanen Kymälahdesta. Siihen aikaankin erottiin, kun löytyi sopivampi. Parturi Martta Partasen jälkeen pieneen kammariin tuli suutari. Suutareina toimivat yhdessä Ukko Hasanen poikineen ja Auvinen. Auvisella ei ollut lapsia, mutta oli vaimo, joka huushollasi koko miessakille. Siinä yhteisössä oli siis Hasasia isä ja kolme poikaa sekä

10 Auvisen pariskunta. Ei ollut leviää mutta kaikille oli töitä, myös kaikki pojat suutaroivat ja asuivat yhdessä huoneessa. Signe Husu meni sitten naimisiin Mannosen kanssa, (vuonna?) ja nuoripari sai käyttöönsä yläkerran toisen huoneen. Signen vanhemmat asuivat naapurihuoneessa. Kesän 1937 Signe Mannonen ja hänen miehensä olivat töissä Inkeroisissa, jolloin heidän huoneensa vuokrattiin Ruokolahden kunnanlääkäri Leeve-Laurenille. Kun Auviset ja Hasaset muuttivat pois syksyllä 1937, vuokrattiin suutarilta tyhjäksi jäänyt huone lääkäri Leeve-Laurenille vastaanottoaan varten. Lääkäri tuli 2 kertaa viikossa pitämään vastaanottoa, kunnanlääkäri haki näin lisäansioita. Äiti Husu siivosi lääkärin tilat. Lääkärinvastaanotto päättyi 2 vuoden jälkeen. Kun jatkosota alkoi 1941, Husut ja Mannoset olivat jo muuttaneet itse alakertaan asumaan ja koko alakerta oli omistajaperheen käytössä. Immolan upseerikerho ja aliupseerikerho olivat niin täynnä, että sinne eivät kaikki henkilökuntaan kuuluvat mahtuneet. Niinpä tulivat sotilaspastori Hirvelä ja lääkintävääpeli Törrönen kysymään asuntoa Husuilta. Pieni kammari voitiin heille antaa, ja he asuivat siinä toista vuotta. Vuokralaiset eivät olleet kotosalla päiväsaikaan, lähtivät aamulla ja tulivat illalla milloin ehtivät. Signe Mannonen toteaa loppukaneetiksi: Siihen aikaan kaikilla oli sama ahtaus, kellään ei ollut väljyyttä. Tuolla maalaistaloissakin oli sitä sakkia, siskonpedissä piti tuvan lattialla olla. On siinä vuokralaista ollut, ainahan niitä oli. Vuokratulot olivat vuokranantajille merkittävä tulonlähde. Esimerkiksi kampaajan vuokra oli 400 markkaa kuussa. Onnelan talossa on siis asunut Husun perheen lisäksi: parturi kirvesmies lihakauppa suutari lääkäri kirvesmies pastori lääkintävääpeli Signe Mannonen oli rakentamassa Onnela-taloa vanhempiensa kanssa 1930-luvulla, perusti oman perheen, ja asui talossa yhdessä vanhempien kanssa ja heidän jälkeensä koko elämänsä loppuun saakka. Signe kuoli vuonna 200?. Aleksanteri Väisäsen talon rakentaminen vuonna 1937 Piiparinkatu Aulis Väisäsen kirjassa kuvataan Väisäsen perheen talon rakentaminen. Erään työpäivän jälkeen istuimme aterialla. Isä sanoi äidille: - Tule huomenna tehtaan konttoriin kirjoittamaan nimesi lainaan ja tonttipapereihin. Alamme rakentaa omakotitaloa tontille, joka lohkaistaan meille tuosta Rautionkylän alapuolelta Enso Gutzeitin omistamasta Immolanhovin pellosta. Se on suuruudeltaan 1200 neliömetriä ja sen hinta on 7200 markkaa. Talon kustannusarvio on markkaa. Kutsetti tulee vastaan antamalla Harakan sahalta puutavaraa velaksi sekä tehtaan varastosta muita rakennustarvikkeita tarvittaessa. Tietysti velasta joutuu maksamaan käypää korkoa.

11 Samaan aikaan jaettiin halukkaille 40 omakotitonttia (Vesivalonkatu-Rautionkatu- Piiparinkatu). Rakennustyöt voitiin aloittaa heti, kun tontit oli lohkottu, ja valmiit tyyppipiirustukset saatiin käyttöön. Alakerrassa oli keittiö ja kaksi makuuhuonetta, ullakko oli vapaana tilana. Sinne oli lupa rakentaa lisähuoneita. Niinpä monet rakennuspuuhiin ryhtyneet kaukopääläiset kuten isänikin olivat olivat jo ennen talvisotaa timpuroineet yläkerran asuttavaan kuntoon. Isällä oli hyvä ammattimiehet tingittynä, eräs Aatto Keinänen ja Kauppi, Rautionkylän tunnetuimpia kanta-asukkaita. Nämä Rautionkylän kirvesmiehet pyysivät kuitenkin isän mielestä liian kovaa hintaa, markkaa avaimet käteen rakennettuna. Larisen veljekset kiertelivät rakennuskohteita etsimässä saadakseen ansiotuloja. Isäni meni lankaan, kun lupasivat tehdä talon valmiiksi 7000 markalla. Niinpä hän teki sopimuksen poropeukaloiden kanssa, kuten äitini sanoi. Muilla rakentajilla päärakennukset nousivat kiireen vilkkaa, mutta nämä veljekset alkoivat silputa priimaa vuorilautaa ulkorakennuksiin nyhjäten sitä, kävivät välillä tiirailemassa muiden rakennusten valmistumista. Gutzeitin rakennusmestari Kalle Virenin tehtävänä oli yhtiön puolesta valvoa rakennustöiden edistymistä. Hän pistäytyi usein meidänkin tontillamme ja komensi parantamaa työtahtia. Näin Kalle laittoi asiat jengoilleen, talo alkoi nousta ja lopulta valmistui. Kaikki tehtiin priima puutavarasta kuten höylätavarakin, purut seinätäytteisiin ostettiin Lappeenrannan vaneritehtaalta. Se oli koivupurua hienoa kuin vehnäjauhoa, se meni tiukkaan seinätäytteisiin. Sanotaan, että kolmen markan suutari tekee kahdeksan markan vahingon. Oli taas epäonnea muurarin valinnassa. Eräs muurari muuraili urakalla lähes kaikkien rakenteilla olevien talojen savupiiput. Ne hän kyllä osasi tehdä hyvin. Pystyuunit olivat kelvolliset ja vieläkin käytössä (2003). Isä halusi keittiöön kaakelihellan sekä yhteen kamariin myös kaakelisen pystyuunin. Niihin tuli kalliit suuluukut valkoista valurautaa niklattuina. Isä kysyi muurarilta syntyvätkö kaakelityöt. Muurari vastasi, että kyllä syntyy. Se ei ollut totta. Tekeleet olivat kauniit katsella, mutta käyttöön otettaessa uunien luukut pullistelivat paikoiltaan ja irtosivat. Kaikki meni uusiksi, tuli tuhansien markkojen vahingot. Isä toi tehtaalta muurarin, joka muurasi kaikki uudestaan pitäviksi. Pääsimme muuttamaan, mutta Enso Gutzeitin kustannusarvio ei pitänyt paikkaansa, rahaa upposi taloon markkaa. Meille jäi velkaa tontista 7000 markkaa sekä markkaa rakennustarpeista. Isä kaivatti pihaan kaivon, hyvä vesisuoni löytyi 7 metrin syvyydestä. Siitä viisi naapuriakin kantoi vetensä monta vuotta, jopa saunapäivinä riitti kaikille. Oma saunamme oli valmis, sen nurkassa nökötti isäni valmistama pönttöuuni. Kun talomme yläkerran huoneet olivat valmistumassa, pyrki vuokralaiseksi eräs Immolan lentorykmentissä palveleva tiedustelukoneen lentäjä. Usein lennollaan hän kaarsi talomme yläpuolelle meille pojille vilkuttaen. Tiedustelukoneiden laivue siirrettiin sitten muualle, italialaiset Fokkerit ottivat Immolan tukikohdakseen. Viinasen perheen talo Suvikujalla v.1948 Kuvaus Suvikujan rakentamisesta Pertti Viinasen kirjasta s Enso Gutzeit halusi pitää työvoimaa saatavilla tehtaaseen kaikissa tilanteissa. Uusi asuinalue tontitettiin yhtiön maille, Rautionkylän ja Kaukopään tehtaan välimaastoon, radan ja Varkauden sähkölinjan väliin. Yhtiö palstoitti lähes sata tonttia omistamilleen maille tehtaan lähelle (radan takana Kurkvuorenkadun alue ja Petsamo!). Viinaset onnistuivat hankkimaan yhden tonteista nimellistä korvausta vastaan. Tontti oli pinta-alaltaan noin 2000 neliömetriä

12 ja sijaitsi tyhjillään olevan vanhan puuvaraston vieressä, joten tilaa riitti. Varasto aitoineen oli siirretty Imatra-Varkaus -sähkölinjan toiselle puolelle. Talvella 1948 suuret puut kaadettiin tontilta ja risut poltettiin. Kaadetut puut vietiin Karpuksen sahalle. Siellä niistä sahattiin rakentamisessa tarvittavia lankkuja ja lautoja. Varhain keväällä oli tieto talon mallista ja rakennuspaikka tontille oli merkitty. Maa oli erittäin karkeaa kivisoraa, johon isäni ja tuleva vuokralaisemme Reinikaisen Edvard kaivoivat kellaritilat lapiolla ja rautakangella lohkoen. Soraa saatiin siirrettyä hieman kauemmaksi rautapyöräisellä kottikärryllä, jossa oli laudoista rakennettu laatikko. Kellari ja muut perustukset valettiin käsin pyöritettävällä betonimyllyllä talkootyöllä alkukesästä. Oman väen ja Reinikaisten lisäksi talkoissa oli runsaasti mukana isän ahkeria työtovereita kollivarastolta. Kesän aikana tontille rakennettiin Karhu-tyyppipiirustusten mukainen rintamamiestalo. Mökin myynnistä saatujen rahojen lisäksi jouduimme ottamaan merkittävästi lisää lainaa. Kirvesmiestyöt teki tuttu ammattimiesporukka. Talon seinälaudat naulattiin galvanoidusta rautalangasta tehdyillä nauloilla. Lattioiden alle levitettiin kutterihöylän purua ja ulkoseinien väliin tiivistekartonki sekä sahanpurua. Perheemme kaikille jäsenille riitti monenlaista hommaa rakennuksella koko kesän ajaksi. Talo nousi tavanomaisen rivakasti eli runsaan puolen vuoden aikana. Unelma alkoi täyttyä ja muutto suurempaan taloon lähestyä. Lähellä rakennettavaa taloamme oli korkea niin sanottu kolmiotorni. Sota-aikana tornissa oli ollut myös ilmavalvonnan tähystyspiste. Tämä alue lähitienoineen oli hyvää puolukkamaata. Ollessamme kerran menossa kutteripurujen nostoon yläkertaan, havaitsimme puolukoiden kypsyneen siten, että muutamat poimijat olivat jo niiden kimpussa vähän matkan päässä. Siihen jäi purujen nosto ja koko sakkimme alkoi poimia puolukoita mukana olleeseen suureen pärekoriin. Uuden kotimme ulkorakennukseen rakennettiin puucee, pyörä- ym. tarvikevarasto, puuvarasto, kanala ja sauna. Saunaan tarvittavat vedet nostettiin kylän yhteisestä 24 metriä syvästä kaivosta. Pitkä sinkkivaijeri oli kierretty 3-4 kierrosta nostotukin ympäri, jonka molemmissa päissä oli 12 litran sinkkiämpärit. Nostotukkia kammella pyöritettäessä aina toinen ämpäri nousi ylös ja toinen meni samalla alas. Vesi kaadettiin saaveihin, jotka kuljetettiin kesäisin kottikärryillä ja talvisin vesikelkalla saunalle. Saunan ja puukuurin väliin oli erotettu yksi huone kanalaksi. Kanoja kasvatettiin niiden tuottamisen munien vuoksi, mutta olivathan ne hyvää syötävää lintupaistina munimiskauden jälkeen. Myöhemmin kanalasta tehtiin patterilämmitteinen asuinhuone. Kaukopään suurten korjaustöiden aikana muilta paikkakunnilta tulleille komennusmiehille tarvittiin tilapäisiä asuintiloja. Nämäkin vuokratuotot olivat tärkeitä oman taloutemme kannalta. Ulkorakennuksen vintille oli tehty kevytrakenteinen pieni huone lasten kesäiseksi nukkumapaikaksi. Lähinnä asuinrakennusta olevassa päässä oli kaksi-istuinreikäinen ulkohuussi. Laudoista tehty puuceen makkilaatikko tyhjennettiin keväisin yleensä maahan kaivettuun syvään kuoppaan. Kuoppa peitettiin maalla ja sen päälle situtettiin useasti omenapuu tai

13 marjapensas. Suurehkoilla omakotitonteilla kasvatettiin edelleen tarvittavat perunat ja muut kasvit. Uudessa talossa oli ns. puolitoista asuinkerrosta. Alakerran suurehko olohuone, yksi makuuhuone ja keittiö jäivät meidän omaksi asunnoksemme. Yläkerrassa olivat parihuoneet, joihin aluksi tulivat vuokralaisiksi Hulda ja Edvard Reinikaisen perhe. Heillä oli kaksi poikaa, joten pihapiirissä riitti monenkokoisia ja -ikäisiä lapsia. Karhun perhe oli ensimmäisiä uudella alueella Sodan jälkeen asutus laajeni rautatien taakse, ns. Kurkvuorenkadun ja sivukatujen rakentamisen myötä. Vuoksenniskan yhteiskoulun matematiikan opettaja Kerttu Karhu perheineen rakennutti yhden ensimmäisistä taloista uudelle alueelle. Muutimme tähän omakotitaloon vuonna Naapureina olivat silloin Villaset, Soikkelit, Piiraiset, Hedit, Jortikat ja Kaksoset. Nämä muistan parhaiten, he ovat lähinaapureita. Naapurit olivat suurperheisiä: Nuoriso, myös omat lapset oli kanssakäymisissä naapurinlasten kanssa. Silloin urheiluharrastus oli muotia. Lapset pelasivat 4 maalia, pidettiin juoksukilpailuja, hypättiin pituutta ja korkeutta. Pojat kävivät kalalla. Kerttu Karhu asuu edelleen samassa Aamupolun talossa, lapset ovat muuttaneet maailmalle jo vuosia sitten. Pienet tilat, Tossavaisen Annala Olkinuorankadulla Rautionkylän omakotitalot muodostivat kukin oman tilan, esimerkiksi Sakari Tossavainen rakensi talonsa Olkinuorankadulle 1125 m 2 suuruiselle tilalle nimeltään Annala, rekisterinumero 1:155. Tila on muodostettu tehdyllä määräalan kaupalla Matti Suikkasen omistamasta Tyynelä nimisestä tilasta. Sakari Tossavainen osti tilan vuonna 1969, mukana tulivat keittiön ja olohuoneen käsittävä mökki sekä kaksi ulkorakennusta. Tossavaiset asuivat mökissä rakentaessaan tontille uutta tiilitaloa, joka valmistui Rautionkylän pikkutilat on muutettu asemakaavamuutoksella kortteleiksi ja tonteiksi vasta 2000-luvulla. Sopivasti Tossavaisen talon rakennusaikaan lukujen vaihteessa tyhjennettiin nykyisen päällystystehtaan alue puutavarasta, jota sinne oli varastoitu (lautoja ja lankkuja). Alta löytyi tehtaan alkuaikoina varastoimaa meesaa, jota alkuaikoina ei osattu käyttää uudestaan. Runar Backlund myi puutavarat, jotka piti itse lastata siirtolavoihin. Saku sai 1200 m kakkosnelosta, aivan käyttökelpoista tavaraa. Samalla loppui tehtaan rakennusosaston varasto. Kun Gutseitilla ei ollut enää rakennusosastoa, kaikki rakennustyöt teetettiin ulkopuolisella rakennusfirmalla, joka toi rakennustarvikkeet mukanaan. (Tiedot Sakari Tossavainen suull. ja Sakun kuvakulma) Kylä laajeni tässä järjestyksessä: (Lähde muistitieto ja luku Matti Suikkasen maasta Olkinuorankuja, Sassinkatu, Ahokkaankatu, Suokkaankatu, Patjaksenkatu, Ritankatu, Immolanhovin maasta (= Enso Gutzeit Oy:n tontit) Vesivalonkatu, Rautionkatu, Piiparinkuja. (Näillä kaduilla on ennen sotia rakennettuja taloja - kadut rakennettiin myöhemmin.) Immolan varuskunnan asuintalot on rakennettu 1930-luvulla ennen sotia luvut Sodan jälkeen rakennettiin Yhtiön maasta

14 Lääperinkuja, Piiparinkujan loppupää, Mälkiänkatu. Kurkvuoren kadun ja sivukatujen talot rautatien takana rakennettiin pian sodan jälkeen vuosina Ns. Petsamon aluetta alettiin rakentaa n. vuodesta 1950 alkaen, jolloin Imatran kaupunki oli jo perustettu. Isokallion kerrostalon rakennusvuosi on Se oli tiettävästi Imatran ensimmäinen arava-rahoitettu talo luku Taloja rakennettiin tyhjille tonteille edellä mainittujen katujen varsille. Kohon talon maille rakennettiin uusia katuja ja tontteja: Jäkäränkujan alkupää ja Kiiverinkuja, Kohonkuja, Kominkatu Lisäksi Kangaspunnankatu,Varjuksenkuja, Raijaksenkatu luku Siwan kerrostalo, ent. R-kioskin talo, Kohonkujan rivitalot, omakotitaloja tyhjille tonteille luvut Uusia katuja: Karpuksenkadun loppupää, Inkisenkuja luku Useita uusia omakotitaloja tyhjille tonteille erityisesti Immalanjärven läheisyydessä. Kunnallistekniikka: sähköt ja vesi Vesihuolto ja syvät kaivot Rautionkylä sijaitsee osittain Salpausselän päällä, joka on hyvää rakennusmaata, mutta pohjavesi on syvällä. Edellä mainittu koskee Salpausselän hiekkakankaalla sijaitsevia tontteja, pohjavesitilanne on toinen rinteen alaosassa lähempänä järvenrantaa. Ensimmäiset rakentajat saivat kaivaa yli 20 metrin syvyisiä kaivoja. Signe Mannonen kertoo, että kesällä 1935 kaivettiin Rautionkylän keskustaan 5 talon yhteinen kaivo. Kaivo rakennettiin hiekkamaahan puupuitteella ja syvyydeksi tuli 25 metriä. Kaikki kaivot ns. yläkylällä eli Mörkölän puolella ja Niskapietiläntien varrella ovat mahdottoman syviä, yli 20 m. Hiekkamaahan kaivon kaivaminen onnistui käyttämällä puupuitetta. Renkaiden avulla oli aiemmin yritetty kaivaa, mutta hiekkamaa on löysää ja valuu kaivantoon. Tienhaarassa oli kaivonrenkaiden tekijä. Mörkölässä oli suuren ja syvän notkon pohjalla oli yhteiskäytössä oleva kaivo, joka likaantui joka keväisistä valumavesistä. Kohta kevään jälkeen kaivosta otettua vettä käytettiin saunavetenä ja myöhemmin kesällä jopa talousvetenä. Kaivo oli aikoinaan tehty notkon reunalla asuvan Salmelan perheen toimesta. Salpausselän alarinteellä lähempänä Immalanjärven rantaa ns. alakylän puolella kaivot eivät olleet yhtä syviä. Väisäsen tontille Piiparinkadulle tehdyn kaivon syvyydeksi tuli 7 metriä, ja siitä riitti vettä myös naapuritalojen asukkaille. Kaukopään koulullekin tehtiin kyllä kaivo, mutta kaivon vesi ei oikein riittänyt kaivossa koulun keittiön käyttöön. Vesijohtoyhtiön tulon jälkeen vesi koulullekin tuli Immolan järvestä. Joskus vesipumput eivät toimineet, ja silloin koulun keittiöön haettiin vesi Monosen Hiljan kaivosta saaveilla. Vesihuoltoon haluttiin parannusta, ja Rautionkylään perustettiin Imatran toinen yksityinen talovesiyhtiö vuonna 1946.

15 Raution Talovesi Oy Imatran toinen yksityinen talovesiyhtiö perustettiin Rautionkylään. Tämän asuntoalueen väestö oli lähes poikkeuksetta työssä Enso-Gutzeit Oy:n Kaukopään tehtailla. Vesiosakeyhtiön perustamisesta kiinnostuneet immolalaiset ja rautionkyläläiset kutsuttiin koolle Kaukopään kansakoululle Ylä-Vuoksessa julkaistulla lehti-ilmoituksella vuonna Alustusten ja vilkkaan keskustelun jälkeen kokous päätti yksimielisesti perustaa Immolan Talovesi -nimisen osakeyhtiön. Yhtiön tarkoituksena oli vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Kaukopään ja Rautionkylän asuntoalueille. Yhtiöjärjestys vahvistettiin ja osakepääomaksi määrättiin markkaa, joka jaettiin 1000 kappaleeseen 500 markan arvoisia osakkeita. Ruokolahden kunta osallistui myös talovesiyhtiön perustamiskustannuksiin. Myöhemmin yhtiön nimi muutettiin Raution Talovesi Oy:ksi. Raution Talovesi Oy aloitti vedenjakelun Ruokolahden kunnalta ostetun pienen pumppaamon turvin. Ruokolahden kunta oli rakentanut pumppaamon huolehtimaan Kaukopään koulun vedentarpeesta. Pumppaamo sijaitsi koulun kohdalla Immalanjärven rannassa. Myöhemmin talovesiyhtiö asennutti samaan pumppaamoon kaksi suurempaa pumppua. Raakavesi otettiin Immalanjärvestä 350 metriä pitkällä ja 10 metrin syvyydessä olleella puisella imuputkella. Pumppaamolla ei ollut painevesisäiliöitä, joten pumput painoivat omalla tehollaan veden suoraan verkostoon. Raution Talovesi Oy:n vedenkuluttajat saivat vetensä käsittelemättömänä järvivetenä, kun suunniteltua suodatinta ei koskaan hankittu. Koko Raution Talovesi Oy:n toiminnan ajan keskusteltiin eniten yhtiön putkista. Verkoston rakentaminen ja laajentaminen pyrittiin tekemään mahdollisimman nopeasti mutta samaan aikaan oli paha putkipula. Kelvollisen materiaalin puuttuessa käytettiin Enso Gutzeitilta käytöstä poistettuja höyryputkia, joita oli saatavilla edullisesti. Ne soveltuivat huonosti talousvesikäyttöön: sivumaku ja jatkuvat putkirikot hermostuttivat vedentilaajia. Veden laatuun ei oltu tyytyväisiä, mutta yhtiön hallituksessa ei uskottu huonon vedenlaadun johtuvan putkiston huonosta laadusta. Talovesiyhtiö tutkitutti Immalanjärven vettä sekä paikallisilla laboratorioilla että Helsingissäkin, eikä vedestä löydetty mitään vikaa. Raution Talovesi Oy suunnitteli Ruokolahden kunnan tilauksesta vesijohtoverkon laajentamista Vuoksenniskalle, mutta Imatran kaupungin perustaminen kariutti verkoston laajentamisen. Talovesiyhtiön toiminnan ollessa laajimmillaan sillä oli 70 vedentilaajaa. Heti Imatran kaupungin perustamisen jälkeen (1948) alkoi vilkas keskustelu Immolan asuntoalueen (Rautionkylän?) vesihuollon järjestämisestä. Immolan alueella oli paljon uusia taloja, joiden vesihuolto oli järjestämättä tai puutteellinen. Alueen asukkaat pitivät useita kokouksia ja lähettivät kirjeitä kauppalalle. Kauppala ei luvannut avustuksia Raution Talovesi Oy:lle verkoston laajentamiseen. Kun Immolan ja Rautionkylän alueen vedenjakelu oli pakko järjestää jotenkin, totesi kauppalanhallitus talovesiyhtiön verkoston ostamista ainoana mahdollisena ratkaisuna. Neuvottelujen tuloksena päädyttiin kauppaan, jolla Raution Talovesi Oy:n kaikki omaisuus siirtyi Imatran kauppalalle 1953, käytännössä pumppaamo ja vesijohtoverkosto.

16 Varuskunta-alueella on vesiosuuskunnan toiminta-aikana ollut oma vesilaitoksensa, josta on jaettu vettä varuskunnan sekä alueen asuintalojen käyttöön, varuskunnan vesijärjestelmä otti veden Pyhälammesta. Kaukopään koululla oli vesiosuuskunnan toiminta-aikaan oma kaivo, mutta tiettävästi huonompi, josta usein loppui vesi. Asian vahvistaa Signe Mannonen, Kaukopään koulun pitkäaikainen keittolanemäntä: Koululle tehtiin kyllä kaivo, mutta vesi ei riittänyt kaivossa koulun keittiön käyttöön. Harjulla sijainneen Rautionkylän huono vesihuoltotilanne sai aikanaan aikaan sen, että alueelle vedettiin kauppalan toimesta vesijohtoverkko. Harvalla yksityisellä oli mahdollisuutta kaivattaa niin syvää kaivoa, että käyttövettä olisi saatu riittävästi. Atte Kosonen kertoo omistamansa Niskapietiläntien 4:ssä sijaitsevan asuin- ja liiketalon historiaa: Kyseiseltä Kaivolan tilalta, jolla nykyinen asuin- ja liikerakennus sijaitsee, on aikoinaan tilalla sijainneesta suuresta kaivosta vedetty Raution vesiosuuskunnan vesijohtoverkko, joka on kerrotun mukaan osin ollut maan pinnalle asennettua verkostoa. Kyseistä osaa verkostosta voitiin käyttää ainoastaan kesäaikaan pakkaskauden ulkopuolella. Kaivolan tilalla sijainneeseen rakennukseen sekä naapurissa sijaitsevaan Kalle Kurosen liiketaloon ja nykyisin As. Oy Niskapietiläntie 4:n parkkipaikalla sijainneeseen osuusliikkeen liikerakennukseen tilan kaivosta on kuitenkin ollut maanalaiset vesijohdot, jäivät pois käytöstä Imatran kauppalan rakennutettua kaupunginosan alueelle vesijohtoverkon samaan aikaan, kun Kurkvuoren vesitorni rakennettiin. Lisäksi rakennus on kaivonsa takia ensimmäisiä, johon Raution alueella olevia varuskunnan ulkopuolisia rakennuksia, johon asennettiin vesi- ja viemäriverkko sekä keskuslämmitysjärjestelmä. Sähköt saatiin kylään muistitietojen mukaan vuonna1938. Tarkempia tietoja sähköistämisestä? As. Oy Niskapietiläntie 4 on ensimmäinen rakennus Rautionkylässä, johon on otettu sähköliittymä samana vuonna, kuin Imatrankosken voimalaitos on vuonna 1929 valmistunut; syynä tähän on ollut se, että vesiosuuskunnan vedenjakelua hoitamaan tarvittiin voimavirtakäyttöinen vesipumppu, joka sai kiinteistön kautta sähkönsä. Rakennuksen kellarikerroksessa on edelleen vanha sähkötaulu, joka on Viipurin Seudun Sähkön asentama, sähköliittymän on toimittanut ennen nykyistä Imatran Seudun Sähköä toiminut Oy Immalan Sähkö Ab, kyseisen rakennuksen alkuperäinen liittymä on mitattu kynttilöissä, eli toisin sanoen, "kuinka paljon valoa talolle tuodusta johdosta voi tulla". Nämä tiedot on saatu Imatran Seudun Sähköltä. Julkiset rakennukset Rautionkylän lähialueella on useita yhä käytössä olevia rakennuksia, joilla on merkittävää rakennushistoriallista ja arkkitehtonista arvoa. Kaukopään tehdasrakennukset Kaukopään tehdasalueen suunnitteli arkkitehti Väinö Vähäkallio , laajennuksia mm Kaukopään tehdasaluetta voidaan pitää yhtenä kauneimmista funktionalistisista teollisuuskokonaisuuksista Suomessa. Funktionalismi soveltui hyvin teollisuusarkkitehtuurin tarpeisiin käytännöllisyyden ja hyödyn korostuksineen, punatiilisine

17 tai harmaaelementtisine pintoineen ja vakioituine betonielementteineen. Kaukopää asuinalueineen kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuurihistoriallisiin ympäristöihin. Immolan kasarmialue Kaakkois-Suomen rajavartioston käytössä oleva esikunta-, kasarmi- ja harjoitusalue suunniteltiin 1930-luvulla ilmavoimien lentorykmentille. Alueen alkuperäisen funktion johdosta, turvallisuussyistä, rakennukset sijaitsevat varsin kaukana toisistaan muodostaen silti tyylillisesti yhtenäisen, funktionalistisia tavoitteita toteuttavan rakennusryhmän. Betonirakenteiset, valkoisiksi rapatut toimisto-, kasarmi- ja hyötyrakennukset edustavat pääosin 1930-luvun originaalia funktionalismia, joskin upseerikerhon kohdalla on käytetty kertausklassismin muotokieltä mm huonetilojen ryhmittelyssä ja interiöörin detaljoinnissa. Alueen tärkeimpiä rakennuksia ovat Aulis Blomstedtin piirtämät esikuntarakennus (1937), teknillinen rakennus (1938), sairaala (1936) ja sissikomppanian kasarmi(1936) sekä upseerikerho (Elis Hyvärinen 1938), ja ruokalarakennus (Elsi Borg 1936). Rakennukset ovat asetuksen perusteella suojelukokonaisuus. Kurkvuoren vesitorni Kaukopään ja Rautionkylän asuntoalueiden kasvaessa nopeasti, oli alueella jatkuva vesipula, jonka vuoksi asukkaat lähettivät useita kirjeitä Imatran kauppalalle. Kauppala oli ostanut Raution Talovesi Oy:n ja velvoitti rakennustoimiston aloittamaan vesitornin suunnittelun alueelle. Alueelle tarvittiin muitakin kunnallisia palveluja, mm. neuvola. Varkaudesta saatiin idea, että vesitornista voitaisiin suunnitella sellainen, että alaosaan voitaisiin sijoittaa neuvola ja asuinhuoneistoja. Suunnitelma valmistui keväällä 1954, ja sen mukaan torni neuvola- ja asuintiloineen olisi rakennettu Kaukopään koulun viereen. Hankkeesta päätettiin kuitenkin luopua, ja vesitorni päätettiin rakentaa Kurkvuoreen, koska valtionapua ei myönnetty neuvolarakennuksille, joissa oli muita kunnallisia tiloja. Kurkvuoren vesitornin rakennuspaikka on noin 20 metriä ympäristöään korkeammalla ja 125 metriä merenpinnan yläpuolella. Vesitorni valmistui vuoden 1956 loppupuolella. Tornin säiliötilavuus on 600 m 3. Kolmen ristin kirkko Vuoksenniskan kirkko lukeutuu Alvar Aallon keskeisimpään 1950-luvun tuotantoon ja on valtakunnallisesti merkittävä rakennuskohde. Kellotornin kelloista yksi on peräisin Enson hautakappelista vuodelta Kolmen ristin kirkon vihki käyttöön Mikkelin piispa Martti Simojoki syksyllä Näistä vielä tarkemmat tiedot: Kaukopään koulu, päiväkoti, Palvelutalo, Raution toimintakeskus Mörkölä ja Rämpsälä ja muuta paikannimistöä Rautionkylään liittyvät humoristissävytteiset nimet Mörkölä ja Rämpsälä. Nimet ovat peräisin 1930-luvulta, ja varsinkin Rämpsälä-nimi on jäänyt elämään rautionkyläläisten käyttämän lempinimenä asuinalueelleen tarkoittaen nykyisin koko Rautionkylää. Nimien taustoista muistelijat kertovat, että maantie (Niskapietiläntie) jakoi kylän siten, että alapuoli Immalanjärven rantaan asti oli Rämpsälää ja tien pohjoispuolen kankaat rautatiehen asti Mörkölää.

18 Mörkölä nimen synty on selitetty Kaukopään rakennusvaiheessa kylänosan takana olevaan metsään pahvihökkeleihin majoittuneista miehistä. Lapsia peloteltiin majoissa oleskelevilla miehillä, jotka olivat pitkäpartaisia ja likaisia mörköjä huonojen asuinolojen ja peseytymismahdollisuuksien puutteessa. He viettivät vapaa-aikanaan kovaäänistä elämää juopotellen ja korttia pelaten ( kovin yleistäen sanottuna!). Rämpsälä nimi selitetään kiireellä ja ilman asemakaavaa rakennetun kylätaajaman sekalaisella järjestyksellä ja monenkirjavien mökkien ja talojen muodostamalla miljööllä. Pertti Viinanen kuvailee koulun pihalta alas laskevaa notkelmaa, johon oli rakennettu taloja sikin sokin. Siihen aikaan ei talojen paikkoja pahemmin rakennusluvilla ollut laitettu riveihin. Koko- tai muitakaan rakennusmääräyksiä ei tuntunut olleen. Tekemisen taito, hyvät suhteet ammattimiehiin ja rahapussin paksuus tai ohuus lienevät olleen olennaisimpia tekijöitä tonttien paikoille tai talojen suuruudelle. Ehkäpä tämän epäjärjestyksen rakennuskulttuurin takia oli Raution alakylä saanut lasten suuhun paremmin sopivan nimen Rämpsälä. Velkala Kerttu Karhu kertoo, että Radan takaista aluetta Kurkvuorenkadun ympäristössä on kutsuttu Velkalaksi talot rakennettiin yleensä velkarahalla tuolloin kuten nykyisinkin. Nimitys näyttää olleen lähinnä tuon alueen asukkaiden käyttämä lempinimi. Kaivonotko Useat muistelijat mainitsevat Mörkölässä sijainneen pyöreän, ja laajan kaivonotkon, jonka ympärillä sijaitsi kuusitoista taloa tai mökkiä. Yksi niistä oli Viinasen perheen ensimmäinen asunto Rautionkylässä, minne perhe muutti isän tullessa töihin Kaukopään tehtaalle. Luunmurskaajankatu Mörkölän jännittävää mainetta korostaa useiden muistelijoiden kertomana Luunmurskaajankatu. Hannu Kontiainen paikantaa Luunmurskaajankadun nykyisen Mälkiänkadun kohdalle. Pertti Viinasen mukaan tie lienee saanut nimensä liukkaiden ja pimeiden syys- ja talvi-iltojen takia, jolloin kaatumiset olivat aiheuttaneet lukuisia luunmurtumia. Ulkovaloja oli hyvin niukasti, tievaloista puhumattakaan. Nimitys katu oli liioiteltu, sillä kulkureiteillä ei alkuun ollut nimiä, eivätkä talojen välissä kulkevat kulkutiet olleet nykyisen kaltaisia rakennettuja katuja. Kyyrnotko Koulun alapuolelta rinteestä lähtevä jääkauden muovaama notko. Jotkut kutsuvat tätä nykyisin Onteeksi. Kyyrnotkon rinteet nykyisen Olkinuorankadun mutkassa olivat tiuhaan rakennettu, puolenkymmentä taloa oli tiiviissä muodostelmassa. Näitä taloja ei ole enää nykyisin. Onne Inkisen talon yläpuolella, missä maantien varrella olevalta hiekkakuopalta saattoi laskea pitkän mäen alas onteeseen. Onteessa oli nuorison kokoontumispaikka luvuilla. Katujen nimiä: Vanhojen talojen mukaan nimetyt kadut: Rautionkatu Kohonkuja

19 Inkisenkatu Karpuksenkatu Jäkäränkuja Rautionkylän kadut on nimetty sukunimien mukaan. Onko muita katuja nimetty asukkaiden mukaan? Ainakin Olkinuora (pitänyt kauppaa vähän aikaa) ja Rita (poliisi) ovat asuneet Rautionkylässä Luvun lähteenä käytetty: Kirjoitetut lähteet: Julkaistut Ojonen Lasse, Imatran rakennetun ympäristön kohteet. Imatran kaupunginmuseoiden julkaisuja 1/1994. Imatra (1) Ojonen Lasse, Imatran teollistuminen ja työväenasuntoalueiden muodostuminen. Imatran kaupunginmuseoiden julkaisuja 1/1995. Imatra (2) Paappa Eero ja Ropponen Jari, Jääsken kihlakunnan historia III Roslakka Kai, Hana auki. 35 vuotta kunnallista vesilaitostoimintaa Imatralla. Imatra Tossavainen Sakari, Sakun kuvakulma 2011 Vaalamaa Erkki, Kaukopää Viinanen Pertti, Luottamusmies 2010 Väisänen Aulis, Nähtyä ja koettua vuosien varrelta 2003 Julkaisemattomat kirjoitukset Heikki Rummukainen, Elämäni tarinaa. Julkaisematon muistelmakirjoitus. Australia Irma Piironen s.1935 Kuurne, muistelmia Atte Kososen lähettämä kirjoitus Ääninauhoille tallennetut haastattelut: Signe Mannonen Eero ja Olavi Rautiainen Kerttu Karhu Ensio Salmela Ossi Kontiainen Hannu Kontiainen