Praha ja Wien Kyseessä oli Eläkeliiton Ylä-Savon piirin syysmatka Tšekkiin ja Itävaltaan

Transkriptio

1 Praha ja Wien Kyseessä oli Eläkeliiton Ylä-Savon piirin syysmatka Tšekkiin ja Itävaltaan Sakset käteen, tätä pitää miettiä ja ehdotella matkakaverillekin, tuumin kesällä, kun luin oheisen, varsin vaatimattoman ilmoituksen Savon Sanomista. Praha oli houkuttanut jo kauan, Wienistä minulla oli vain parin päivän kokemukset yli 30 vuoden takaa, jolloin olin Keski-Euroopassa leirintämatkalla. Matka-Mainion Henna toimi nopeasti ja sain sunnuntaiuteluuni alustavan matkaohjelman heti samana iltana. Ihmeellinen tyttö, tekee töitä viikonloppunakin. No, media kulkee nuorten mukana nykyisin! "Se on muuten eläkeliiton matka", Henna mainitsi yhdessä sivulauseessa. Mainiota! Minähän solahdan siihen porukkaan hienosti, eläkkeellä olen itsekin, riemastuin. Matkaohjelma oli kerrassaan mainio. Bussi oli lähtenyt Vieremältä, josta ilmeisesti suurin osa matkalaisista oli kotoisin. Iisalmen, Siilinjärven, Kuopion ja Oravikosken poimintojen jälkeen porukka oli koossa, 41 matkalaista ja puheenjohtaja Raili Heiskanen tuli toivottamaan meidät sivusta matkaan kiilanneet tervetulleiksi. Piirin mottona on "Iloa ikävuosiin" ja näytti siltä, että se on sisäistetty. Tuumin, että näiden ihmisten kanssa tulen varmasti toimeen. Sää oli kovin syksyinen, tuuli ja sataa tihuutti. Ihanaa päästä etelämmäksi! Ensimmäinen taukopaikkamme oli Juvalla. Kolmen vartin tauko venähti pariksi tunniksi. Bussi ei päässyt liikkeelle, vaikka kuski teki hartiavoimin töitä ja juoksi hakemassa tarvikkeita huoltoasemalta. Varkaudesta tuli vara-auto ja ihme ja kumma, olimme lentoasemalla määräaikaan mennessä, koska lisää "virkistäviä" taukoja ei pidetty. Lähtöselvitys jännitti. Se piti tehdä Norwegianin automaateilla ja syöttää itse ruumaan menevät matkatavarat hihnalle. Sain koneeseen nousukortin, mutta matkatavaralipuketta minulle ei tulostunut, jolloin ystävällinen virkailija teki sen omalla koneellaan. Kaikki selvisivät tästä koitoksesta ja sitten vain turvatarkastukseen, portille ja koneeseen. Marketan mukana suit-sight-seeingillä Oppaamme Marketa odotti meitä Prahan lentokentällä ja hän oli mukanamme koko viikon, myös Itävallan puolella. Oi sitä tietomäärää, tarinoita ja hyvää huumoria! Hän oli asunut kouluaikanaan 6 vuotta Suomessa, kirjoittanut täällä ylioppilaaksi ja pitää käsittääkseni kielikoulua kotimaassaan ja suomen kieltä hän ylläpitää oppaan töillä. Hänellä oli nyt syksyllä neljän suomalaisryhmän opastaminen ohjelmassaan, joten pitkiä olivat työviikot. Meidän ryhmä oli helppo, ei ollut sairastumisia, karkailuja eikä häiriköitä. Oikeastaan ihan hauska katoaminen sattui Prahan kaupunkilenkillä, kun herra "Olvi" valokuvasi innoissaan torin tapahtumia ja muu ryhmä puikkelehti eteenpäin. Hän oli näppärästi kartan avulla kysellyt, missä oli ja tiesi hotellimme, joten sinne hän oli kävellyt kaikessa rauhassa. Prahan linnan hän missasi mutta pysyi siitä lähtien aina mukana. Opin minäkin sen, että annettuja määräaikoja noudatettiin siten, että oltiin paikalla ainakin 15 minuuttia aikaisemmin! 1

2 Meillä oli tšekkiläinen bussi ja kuljettaja, jota Marketa välillä piti ihan kuurona, sillä tämä ei aina piitannut Marketan neuvoista, tykkäsi varmaan, että tyttö oli liian nuori ja kokematon. Wienin Ananas-hotellia etsittiin varmaan puoli tuntia, kierrettiin korttelia puoleen ja toiseen ja lopputulos oli se, että kuljettaja oli ajanut liian kauan yhteen menoon ja sai siitä sakot. Marketan huumori kesti. Kun piirileikki toistui, niin Marketa totesi, että kuljettaja on saanut päähänsä, että meistä on mukava katsella kaupunkia näin... Toisaalta hän sanoi, että istuessaan oppaan tuolissa edessä hän koko ajan "jarrutti" - kuskin käännökset saattoivat joskus mennä vähän pitkiksi. Prahan linna Bussi vei ryhmämme kukkulalle Prahan linnaan, joka kuuluu eri osineen Prahan top tennähtävyyksiin. Wikipedian mukaan Prahan linna on suurin muinaislinna maailmassa. Linna on peräti 570 metriä pitkä ja keskimäärin 128 metriä leveä; pinta-alaksi muodostuu 7,3 ha. Käväisimme goottilaisen tyylin mukaan rakennetussa Pyhän Vituksen katedraalissa, jota alettiin rakentaa 1300-luvulla ja rakennustyöt jatkuivat lähes 600 vuotta. Muiden rakennusten keskeltä on vaikea hahmottaa sen valtavaa kokoa ja tuhansia pikku yksityiskohtia. Ikkunoiden lasimaalaukset ovat huikean kauniit, varsinkin Alfons Muchan maalaamat. Kuvia on netissä pilvin pimein. Kirkon vieressä on Tšekin tasavallan presidentin virka-asunto, jonka parvekkeella liehuvat asiaankuuluvat liput. Linnan alueen kolmen portin molemmin puolin seisovat vakavat vahtisotilaat. Vahdinvaihto sattui juuri meidän ollessamme alueella. Tunnin kerrallaan ne pojat siellä seisovat, mutta pääportin kiviset taistelevat jättiläiset ovat Maria Teresian tilausta 1700-luvulla, eivätkä ne jätä paikkaansa koskaan.. Linnaa ympäröivät vallipuutarhat ja kesäpuutarhat, tilaajina eri hallitsijoita eri vuosisadoilta, kuka halusi mitäkin ja nimensä historiaan. Ja kuinka ollakaan, Vituksen katedraalin restauroinnista 1900-luvulla vastaavien arkkitehtien kohokuvat löytyvät kirkon ruusuikkunan alareunasta. He kai halusivat myös jäädä historiaan, näkyvällä tavalla! Linnan portilta on kaunis näkymä alas kaupunkiin. Paljon punaisia tiilikattoja, paljon torneja, kirkkoja ja siltoja yli Vltavajoen. Prahan hotellimme oli Ibis Mala Strana*** viidennessä kaupunginosassa Plzenska-kadulla. Ihan lähellä on suuri ostoskeskus ja raitiovaunu- ja metropysäkki (Andél). Halusimme Aunen kanssa nähdä monta kohdetta keskustassa, joten kävellen aikaa kuluisi liikaa. Siispä otin selvää, minkälaisen matkalipun tarvitsisimme parin päivän menoihin. Kioskin poika ei osannut paljoa englantia, mutta perässäni seisoi herrasmies, joka selitti minulle juurta jaksain, mitä tarvitsen, mikä on turistille helpointa, koska edullisiahan kaikki joukkoliikennevälineet siellä olivat. Kioskiin oli tällä välin tupsahtanut kymmenkunta asiakasta ja minua nolotti, mutta kaikki olivat hymyssä suin. Vuorokauden kestävä lippu yleisiin kulkuneuvoihin maksoi 110 korunaa eli vähän yli 4 euroa. Kulkeminen oli helppoa, mutta karttaa tarvittiin keskustan vilinässä. Apua tuli paikallisilta ihmisiltä tuon tuosta, joten tuli niin hyvä mieli tästä ystävällisyydestä. Kiertoajelu sekä bussilla että väliin jalkaisin oli hyvä kaupunkiin tutustumisen kannalta, silloin sai hyviä "maamerkkejä", joiden avulla itsenäinen kuljeskelu oli helpompaa. Siltoja 2

3 oli monta ja Kaarlen siltaan kukin sai tutustua omaehtoisesti. Varokaa taskuvarkaita, neuvottiin - onneksi ei satuttu olemaan varkaiden kanssa samaan aikaan liikkeellä... Oma seikkailupäivä Prahassa Meillä oli hyvä tuuri sään suhteen omana seikkailupäivänämme. Aurinko paistoi hieman unisesti, oli vajaa 20 astetta lämmintä. Aloitimme Aunen tärpistä. Ratikalla köröttelimme Venceslauksen aukiolle ja löysimme Mucha-museon helposti, juuri kun se oli avannut ovensa. Museossa oli senioreille oma hintansa, hyvä niin. Mucha ( )oli hyvin monipuolinen, maalaukset, julisteet ja mainokset esittävät usein kauniita nuoria naisia kukkien ympäröiminä. Hän on tehnyt runsaasti seinämaalauksia ja suunnitellut rakennuksia, lisäksi Tsekkoslovakian ensimmäiset setelit ja postimerkit olivat hänen tuotantoaan. Vuonna 1895 hän teki läpimurtonsa näyttelijätär Sarah Bernhardtille suunnittelemallaan julisteella, joka lumosi jokaisen. Yhdessä yössä hänestä tuli kuuluisa ja haluttu taiteilija. Museon kokoelmat ja esittelyvideo olivat mieleenpainuvat ja antoivat hyvänolon tunteen. Oletimme, että on helppoa löytää Vanhankaupungin aukiolle. Ruutiportti löytyi helposti ja jatkoimme tuttua väylää eteenpäin. Tuijotimme kauan kubistista Mustan Madonnan taloa, museo sekin - ja sitten pistäydyimme monessa pienessä matkamuistomyymälässä ja eksyimme pääkadulta. Karttaa tutkiessamme ystävällinen nainen tuli kyselemään, mitä etsimme ja huolimatta ostoskasseistaan hän ohjasi meidät pari kadunkulmaa eteenpäin, jolloin pääsimme Vanhankaupungin aukiolle. Tynin kirkon mahtavat goottilaiset tornit nähtyäni halusin nähdä kirkon sisältä. Kyselemällä löytyi melkein piilossa oleva oviaukko ja istahdimme penkille katselemaan ympärillemme. Ja sitten Jan Husin patsaan ohi aukiolle, jossa on koko ajan tapahtumia ja tungosta; soittajia, jättisaippuakuplien puhaltaja, eläviä "patsaita", hääsaattue ajelemassa mustilla, isoilla ja hienoilla autoilla, kuvauttamassa itseään astronomisen kellon alla, odotusta, milloin raatihuoneen kello herää henkiin, kukko kiekuu ja patsaat tanssahtelevat luurangon kilistäessä omaa kelloaan. On koululaisryhmiä, turisteja, turisteja ja taas turisteja kameroineen yrittämässä vangita juuri sen oikean hetken. Söimme kevyen lounaan pienessä Puškinin ravintolassa. Ovea tuskin huomasi kadun kulmassa, mutta toiselta kadulta katsottuna talo oli upea. Suuntasimme Kaarlen sillalle. Oi ne patsaat ja ihmisvilinä ja kaikki kaupustelijat ja upea näköala joella ajeleviin aluksiin ja ylös Prahan linnaan! Tietyt patsaat olivat onnea 3

4 tuottavia, niitä piti painaa tai hieroa ja samalla toivoa. Sillan toisella puolella oli viitta metroon, sitä ei vain koskaan löytynyt. Sen sijaan taruhahmo sotamies Svejkin mukaan nimetty lounaspaikka ja pubi, Kafka museo ja joutsenten suosima ranta, jonka jälkeen nousimmekin jo seuraavalle sillalle. Sen lähettyvillä piti olla Juutalaiskortteli. Portista näin paljon puhutun juutalaisen hautausmaan, ja tuskin voin tajuta sitä hautakivien määrää ja sekamelskaa. Meille riitti tutustuminen Vanhaan-uuteen synagogaan. Aune kertoi tarinan, miksi sitä ei pommitettu sodassa. Metrolla sitten takaisin hotelliin. Tunti lepoa ja menoksi, meillä oli iltaretki kaupungin ulkopuolelle U Marcanu ravintolaan, jossa vietettiin tšekkiläistä iltaa. Istuimme pitkissä pöydissä ja sali oli aivan täynnä väkeä. Saimme kolmen ruokalajin illallisen ja vettä, viiniä tai olutta kyytipojaksi. Marketa auttoi tarjoilijoita. Myöhemmin hän kertoi, että joutui lohduttamaan itkevää tarjoilijatyttöä, joka oli juuri aloittanut työnsä. Ei mennyt heti nappiin, liikaa asiakkaita. Ruokailun lomassa kuultiin laulua pienen orkesterin säestämänä ja nähtiin perinnetansseja. Itse jouduin istumaan ison pylvään takana, enkä nähnyt juuri mitään, mutta laulun ja musiikin kyllä kuulin. Esiintyjien puvut olivat värikkäitä ja tyttöjen helmat hulmusivat. Ryhmämme hyvät mieslaulajat päättivät myös osallistua ohjelmantekoon ja lauloivat suomalaisia kansanlauluja ja totta kai soittajat saivat nopeasti juonesta kiinni ja säestivät laulua. Paluumatkalla bussissa laulu jatkui ja kaikki kynnelle kykenevät yhtyivät siihen. Hieno ilta! Vielä piti muistella menneiden päivien kokemuksia ja katsella kameran saalista. Miten kauniita Prahan vanhat rakennukset olivatkaan! Eri tyylejä ja niiden yhdistelmiä, torneja, patsaita, mosaiikkeja, maalauksia niin sisällä kuin ulkoseinilläkin. Vuosisadat, historian käännekohdat, maiden ja valtioiden yhdistyminen ja pirstoutuminen, sodat ja hävitykset, uudistaminen ja jälleenrakentaminen... Mitä kaikkea Eurooppa onkaan kokenut! Tarinat elävät ja onneksi on maailmanperintökohteita. Monia niistä näimmekin tällä kahden maan retkellä. Kristallin kimmellystä ja luiden kalinaa Prahasta Wieniin on n. 300 km ja tällä matkalla meillä oli kaksi mielenkiintoista vierailukohdetta. Ensin tulimme Poděbradyyn, jossa vierailimme kristallitehtaassa. Siellä oli työntekijöillä kuumat paikat ja kevyt vaatetus. Melu oli aikamoinen, ja ihmettelimme kuulosuojaimien ja turvallisempien asusteiden puutetta, meillä kun on niin tiukka työsuojelulaki. Suomessa ei kristallia enää valmistetakaan. Lasinpuhaltajalla on varmaan hyvät keuhkot, tiukka on hänen työnsä. Onkohan lyijykristallin puhaltaminen raskaampaa kuin tavallisen lasin puhaltaminen, painossa on ainakin iso ero, ihmettelin itsekseni. Saimme kurkistaa myös kristallinhiojien työtä. Hiontakuvio oli merkattu viivoilla lasiin, jotta kuviot saatiin oikeisiin kohtiin. Vesivati oli hiomalaikan alapuolella. Käsivarsituet olivat jokaisella omanlaiset. Työlästä ja tarkkuutta vaativaa on se aherrus! Monivaiheinen on kauniisti hiotun kristalliesineen matka kauppaan. Pääsimme lopuksi ostoksille. Monella oli jo selvä ajatus siitä, mitä halusi. Ja oli vielä alennusmyyntiaika! Kolme naista teki työtä hiki hatussa ryhmämme kanssa: yksi haki halutut tavarat varastosta, toinen paketoi ja kolmas rahasti. Ja tietysti tietokonejärjestelmä kaatui ja lopussa piti tehdä käsitöitä. Toivottavasti kaikki saivat ostoksensa ehyinä kotiin! Ostin pienen kristallikannun kahvipöydän maitokannuksi 30% alennuksella. Söpö muisto Tšekin maasta. 4

5 Matkamme jatkui Kutná Horaan, (Unescon maailmanperintökohde) jonne Prahasta järjestetään puolipäiväretkiä, erityiskohteena Sedlicin luukirkko. Eräs apotti (1200-luvulla) oli tuonut mukanaan Pyhästä maasta kourallisen Golgatan multaa ja sirotellut sen hautausmaalle. Monet rikkaat halusivat tulla haudatuiksi pyhään hautausmaahan. Tuli ruttoepidemia (1300-luvulla) ja hussilaissotien aikana (1400-luvulla) kuolleita oli paljon, hautausmaata piti laajentaa ja lopuksi siellä oli haudattuna kymmeniä tuhansia vainajia eri puolilta Eurooppaa. Muuten, Kutná Hora oli Prahan jälkeen Böömin huomattavin kaupunki, siellä sijaitsi Böömin kuninkaan palatsi ja rahapaja hopeakaivostoiminnan kylkiäisenä. Vuonna 1511 alkoi eräs apoteista rakennuttaa keskelle hautausmaata goottilaistyylistä Kaikkien Pyhien Kappelia. Kappelin kuorin alle järjestettiin paikka haudoista kaivetuille luille (n vainajaa) ja vuonna 1870 tšekkiläinen puunleikkaaja František Rint järjesteli luut nyt nähtävillä oleviin kasoihin. Rintin nimi on luista kirjoitettuna oikealla seinällä viimeisen penkin yläpuolella. Mielenkiintoinen on myös kattokruunu, joka koostuu erilaisista ihmisen luista. Mitä tästä voi ajatella: luista rakenneltu Schwarzenbergien ruhtinassuvun vaakuna? Suku omisti 1800-luvulla sekä kappelin että siihen kuuluvat alueet. Ei tainnut olla kovin suosittu suku! Sisätilan nurkissa olevat luut on aseteltu neljäksi pyramidiksi. Vaakunan takana häämöttää yksi näistä monta metriä korkeista luusommitelmista. Tämä vierailu pani miettimään omaa rajallisuutta. Ketään ei jätetä. 50 vuotta sitten en olisi halunnut tutustua moiseen nähtävyyteen, niin omituinen se on. Nyt ei enää hirvitä. Kaikesta huolimatta lounas Kutná Horassa maistui. Taivas synkkeni, mutta oli ihan pakko ottaa kuvia huikean kauniista Pyhän Barbaran goottilaiskatedraalista. Ulkoseinien tukipilarit ovat kuin helminauhoja siellä korkeudessa. Kuljimme ohi Jesuiittakoulun, jonka edustalla on pitkä rivi jo tummenneita patsaita. Alkoi sataa. Viisi minuuttia ja olemme perillä lounaspaikassa, lohdutteli Marketa. Alkuruoaksi gulassikeittoa - tässäkinkö on sieniä, nikotteli joku. Siinä voi olla monenlaisia löytöjä... Ja taasko knöödeleitä? Niihin tottuu, ei ne ole leipää. Kärsivällisyyttä. Ja sitten jatkoimme matkaa kohti Wieniä. Maiden rajoilla ei ollut mitään tullimuodollisuuksia, paikannimet vain muuttuivat saksankielisiksi ja ilta pimeni. Zmrzlina, prosim! Loppumatkalla Marketa piti pienen tietokilpailun tšekkiläisistä asioista, mitä jäi mieleen? Maa: Česká republika. Suurimmat kaupungit: Praha, Brno ja Ostrava. Asukkaita yli 10 miljoonaa. Tunnettuja henkilöitä: Jan Hus, Franz Kafka, Hašek, Smetana, Dvořák, Havel, Emil Zatopek, Katerina Neumannová ja monet, monet muut. Maan kieli on vaikeaa. Kukaan ei varmaan oppinut jäätelöä (zmrzlina) tai muita hassuja yhdistelmiä, mutta sentään jotain: ahoj! (hei/terve!) dĕkuji vám (kiitos), prosim (olkaa hyvä/please), dobrý den (hyvää päivää), dobrý večer (hyvää iltaa). Kieliopintojen lisäksi Marketa kertoi perinteistä, miten Nikolainpäivää, joulua ja pääsiäistä vietetään, kuulimme harrastuksista, politiikasta, 5

6 nykyisen presidentin ongelmista, energian käytöstä, kun taivaan rannalla näkyi ydinvoimala, joka ärsyttää itävaltalaisia, mutta he ostavat kuitenkin sähköä Tšekistä. Wien on aina Wien Kun vihdoin pääsimme majoittumaan hotelli Ananakseen ***+ Rechte Wienzeile-kadulla, olimme reilun tunnin myöhässä bussin harhailun vuoksi, mutta hotellin henkilökunta oli joustava ja söimme päivällisen illalla klo 10 jälkeen. Ja meillä oli edessä neljä yötä tässä mainiossa hotellissa. Olikohan siellä myös Matti Vanhanen? Näin hänet kahtena päivänä aamiaisella, kovin oli pitkä ja niin Matin näköinen! Kaupunkikierros Aloitimme kaupunkiin tutustumisen taas kaupunkikierroksella. Marketa sanoi, ettei hänellä ollut valtuuksia opastaa Wienissä, joten saimme kuunnella sikäläistä opasta. Hän oli varsin taitava ja osasi ohjata bussimatkalaiset katsomaan juuri oikeaan aikaan oikeata paikkaa, joka nopeasti livahti ohi. "Katsokaa nyt vasemmalle tuosta pensasaitojen välistä, siellä on kultainen Straussin patsas. Nyt tämän talon jälkeen katsokaa oikealle, siellä se kirkkaanvärinen talo on Hundertwasserin suunnittelema erikoisuus. Ja tuossa on Sacherin kahvila. Siellä on mukava käydä herkuttelemassa kahvikupposen ja alkuperäisen sachertortun kanssa..." Ajoimme myös Praterin huvipuiston ohi. "Sinne pääsee kätevästi metrolla ja siellähän vietetään nyt Oktoberfestiä kuten Münchenissä ikään." Ylitimme Tonavan, joka ei näyttänyt siniselle. Keskustan puoleisella rannalla oli jonossa jokiristeilyaluksia asiakkaita odotellen. Joen toisella puolen kohosi pehmein muodoin UNO-City, Wienin kansainvälinen keskus, jossa sijaitsee monia YK:n eurooppalaisia pääkonttoreita. Keskustaa kiertää Ringstraβe, jonka varrella ovat esim. ooppera, parlamentti, raatihuone, monet kirkot, linnat, museot ja puistot. Siinä niitä ihasteltiin, suit-sait ja highlight, kunnes pysähdyttiin Schönbrunnin linnan parkkipaikalle. Emmekä olleet ainoat. Opas sanoi, että on oltava täsmällisesti linnassa silloin, kun meille on määrätty sisäänpääsy, muuten homma menee ohitse. Ja myöhemmin kuulin tosiaan erään ruotsalaisen ryhmän myöhästyneen muutaman minuutin eivätkä he päässeet enää linnakierrokselle. Schönbrunnin linna Schönbrunn on arkkiherttuatar Maria Teresian ( ) keisarillinen palatsi. Hän oli Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan keisarinna sekä Itävallan, Unkarin ja Böömin hallitsija On siinä ollut valtaa yhdellä naisella! Koska hänellä ei ollut veljiä, hänen isänsä keisari Kaarle VI päätti, että Habsburgien vallanperimys siirtyy vanhimmalle tyttärelle. No nyt ymmärsin, miksi Maria Teresia oli tilannut ne taistelevat jättiläiset Prahan linnan portin pieleen. Kaipa hän vieraili joskus sielläkin päin valtakuntaansa... Maria Teresialla oli miehensä, keisari Frans I:n kanssa peräti 16 lasta, joten hän ehti olla elämästään 12 vuotta raskaana! Tuskinpa tarvitsi kuitenkaan imettää tai hoitaa lapsiaan. Ylikiloja näyttää silti kertyneen, ainakin muotokuvista ja patsaista 6

7 päätellen. Hoviväkeä Schönbrunnissa oli muuten pari tuhatta ja huoneita joten ihan jokaiselle ei riittänyt omaa nurkkaa... Linnakierros oli vain sipaisu koko komeudesta. Kuvia ei saanut ottaa, joten vaikea on muistella yksityiskohtia jälkeenpäin. Miljoonahuone, mahtavat seinätapetit, maalaukset, piirustukset, kattokruunut böömiläistä kristallia, koristeelliset uunit, narisevat puulattiat, mahtava sänky. Linnan puisto on valtavan suuri geometrisine kukkaistutuksineen, sokkeloisine pensaslabyrintteineen ja suihkukaivoineen(n. 160 ha) ja siellä on maailman vanhin eläinpuisto (lienevätkö eläimetkin maailman vanhimpia?), palatsia vastapäätä korkealla mäellä näkyy Gloriette-paviljonki, huvimaja, jonne Maria Teresiaa kuljetettiin vaunuilla, ehkäpä nauttimaan virvokkeita ja ihailemaan rakennuttamaansa linnaa, joka nykyisin kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Puisto on avoin kaikille ja kesällä toukokuun lopussa Wienin filharmonikot soittavat siellä jo perinteeksi muodostuneen kesäillan konserttinsa. Viime kesän konsertissa satoi kuulema kaatamalla, mutta kuulijoita oli tuhatmäärin. Konsertti oli koottu Richard Wagnerin ja Giuseppe Verdin teoksista. Kummankin säveltäjän syntymästä on tänä vuonna kulunut 200 vuotta. Hofburg ja Sissi-museo Täytyy sanoa, että Hofburgin linnavierailun jälkeen tuli ylellisyysähky. Vuosisadat menettävät pituutensa kun tätäkin linnaa rakennettiin kuusi vuosisataa ja vieläkin se on kesken. Yksi linnansiipi oli nytkin hunnutettuna korjauksen alla. Kuljeskelimme taas uuden Wien-oppaan perässä linnapihalta toiselle, mahtavia portteja, patsaita, espanjalainen ratsastuskoulu, lipizzanhevosten tallit, joissa nämä lepäilivät loimien alla. Linnassa kuljimme läpi Sissi-museon. Niin kaunis hän oli aina, mutta eipä häntä saanut maalatakaan vanhempana. Kuolinnaamiosta kuitenkin näkyi jo vanhentunut kasvojen muoto. Lapsuuden huolettomuus muuttui, kun hän joutui menemään naimisiin 16-vuotiaana keisari Frans Josefin kanssa vanhemman sisarensa Helenen asemasta. Vaikka Elisabeth rakastikin aviomiestään, hänellä oli yksi toive: kunpa Frans ei olisi ollut keisari. Ankara hovielämä hovietiketteineen ahdisti vapauteen tottunutta keisarinnaa, ja lisäahdistusta toivat myös huonot välit anopin, arkkiherttuatar Sophien kanssa. Myös lapsiinsa Elisabethin oli vaikea luoda läheistä suhdetta, sillä hän ei juuri saanut olla läsnä lasten elämässä näiden ollessa pieniä. Anoppi hoiti kasvatuksen. Nuorinta tytärtään Sissi sai hoivata itse. Sissi huolehti kunnostaan, hänellä oli omat puolapuut ja köydet kiipeillä, tiukka dieetti, jos paino nousi vähänkin ja kireä korsetti hoikan uuman korostamiseksi. Polviin ulottuvaa tukkaa harjattiin jopa 2 tuntia päivässä ja pestiin kerran kolmessa viikossa raaoilla kananmunilla, joihin oli lorautettu konjakkia, minkä jälkeen tukka piti levittää kuivumaan joillekin telineille. Kerrotaan, että Sissin kampaaja lomitti joskus valtiatartaan pitkäveteisissä tilaisuuksissa, kun keisarinnaa ei saanut katsoa läheltä. Poikansa itsemurhan jälkeen hän pukeutui aina mustiin. Sissi ei viihtynyt Schönbrunnissa ja Wienissä, vaan matkusteli paljon. Osasyy matkailuun oli melankolisuus ja sairastelu. Museon Euroopan kartassa on kymmeniä punaisia täppiä, paikkoja, joissa hän oli käynyt. Madeiralla olen nähnyt Sissi-patsaan ja lukenut kertomuksen hänen traagisesta elämästään ja matkastaan sinne. Ja kukapa ei olisi nähnyt romanttisia Sissi-elokuvia, 7

8 joissa Romy Schneider on pääosassa. Sissi kuoli 60-vuotiaana Genevessä anarkistin murhaamana. Seuraavan päivän lehtien etusivun uutinen oli "Keisarinna murhattu". Kerrotaan, että anarkisti valitsi Sissin kohteekseen sattumanvaraisesti, sillä kuninkaallinen, jonka hän aikoi tappaa, ei saapunutkaan Genevenjärvelle. Musikverein Kaikkihan me katsomme Wienin uuden vuoden konserttia, joka tulee aina Wienistä Musikvereinin kultaisesta salista. Rakennus on todella kaunis, uusklassinen ja valmistunut Oppaamme kertoi talosta englanniksi ja Marketa käänsi. Kävimme Brahms-salissa, jonne mahtuu 600 kuulijaa. Siellä oli harjoitus menossa, saimme hitusen konserttitunnelmaa. Kultainen sali oli todella kaunis kultaisine patsaineen, kattomaalauksineen ja kimmeltävine kristallikruunuineen. Ja siellä on hyvä akustiikka - se, mikä näyttää marmorilta, onkin maalattua puuta. Orkesterin istuimia laitettiin juuri paikoilleen, konsertti oli pian alkamassa. Istumapaikkoja salissa on 1744 ja useampi sata seisomapaikkoja. Kalleimmat uudenvuoden konsertin istumapaikat maksavat tuhannen euroa, oliko se nyt rivillä 11, sopivan matkan päässä orkesterista. Seuraavaa konserttia seuraan erityisen suurella mielenkiinnolla, tietenkin vain televisiosta. Lisätiloja (neljä modernia salia) rakennukseen on tehty maan alle, jonne kipitimme monet portaat ja tulimme lasiseen saliin, Magna Auditorium, joka on muunneltavissa moneksi tarpeen mukaan. Sielläkin muusikkoäiti oli pohtimassa tulevaa esiintymistään musiikkia kuunnellen ja pikkupoika piirteli lattialla hänen vieressään. Tähän pieneen saliin mahtuu vaatimattomasti vain 380 kuulijaa + tukipuomiin nojailevat seisojat seinän vieressä. Wienkarte ja omin päin kaupungille Tutkimme Marketalta saamiamme karttoja ja huomasin siellä Wien-kortin mainoksen. Sillä saisi matkustaa julkisissa kulkuvälineissa 72 tuntia ja museoissa ym maksullisissa nähtävyyksiissä ja kahviloissa saisi aina jonkun euron alennusta. Hotellimme oli ihan Pilgram-metroaseman vieressä, joten siitäpä olisi näppärä lähteä kaupungille ja kortin hinta maksaisi itsensä takaisin. Kortin ostimme hotellin vastaanotosta ja sitten metrojunalla keskustaan. Kortti piti leimata ensimmäisellä kerralla. Meitä ei tarkistettu kertaakaan. Oopperalta Stephansdomiin menevä kävelykatu oli nähtävää täynnä. Taiteija Gustav Klimt näytti olevan turistikauppojen suosikki. Ja suosikkikuva tämä "Kiss". Putiikin yläkerrasta löytyi hyvä Klimt-näyttely selostusten kera, joten museoon ei tarvinnut mennä. Ihan yllättäen Stephansdom oli edessämme. Osittain se oli korjaushuntujen alla, mutta sisään kirkkosaliin päästiin ihmettelemään kirkon 900-vuotista historiaa. Katakombit ja torni jäivät katsomatta, ei ollut halua jonottaa niihin. Kirkon edessä oli suuri esiintymislava, jossa väliin esiintyivät poliitikot, väliin laulajat. Itävallassa oli nääs vaalit sunnuntaina ja vaaliruletti pyöri täysillä niin televisiossa kuin kaduillakin. Lauantai-iltana kansaa oli kerääntynyt paljon Stephansdomin aukiolle ja poliisit olivat myös 8

9 varuillaan, he olivat ryhmittyneet poliisin ketjuiksi ja pitivät kypärää edessään. Lähdimme nopeasti kauemmaksi. Kotiin tultua kuulin uutisista, että samat kaksi johtavaa puoluetta olivat saaneet äänienemmistön. Halusin nähdä Mozartin ja Straussin patsaat. Ne olivat eri puistoissa, joten metro oli taas hyväksi avuksi. Siinä sivussa Goethekin istui patsaana Ringstraβen kupeessa ja hänen kengänkärkeään oli moni käynyt hipaloimassa, niin kiiltävä se oli. Maria Teresian uhkea olemus hallitsi kokonaan Theresienplatzia kahden ison museorakennuksen välissä. Kuljimme siitä tullessamme MUMOK-museosta, jossa ihmettelimme tämän päivän modernia taidetta, pääosassa Albert Oehlen. Jo itse tuo harmaa museorakennuskin on erikoinen, liekö aiheuttanut siellä yhtä paljon närää kuin Kiasma meillä. Albertina-museon edessä on aukio, jonka patsaat pysähdyttävät. Tekijä Alfred Hrdlicka. Pronssinen ihmishahmo kyyröttää maassa ikään kuin piikkilangalla sidottuna ja puhdistaa hammasharjalla katua. Se kertoo juutalaisten kohtelusta viime sodassa. Aikamoinen kannanotto! Albertina-museo esitteli impressionististen ja 1900-luvun alun maalausten kokoelmaa. Matisse ja fauvinistit, 160 teosta. Enempää emme olisi jaksaneetkaan, olimme ihan väsyneitä ja onnellisia. Museon shopista löysin itselleni mieleisen t- paidan. Kaupungilla tarpoessamme kävimme erilaisissa kahviloissa, piti tietenkin valita jotain perinteistä. Kaiserschmarrn luumuhillon kera (keisari Frans Josefin herkku), sachertorttu ja kermavaahdolla kuorrutettu rommikahvi, tai hieno jäätelöannos sai kaupunkiväsymyksen talttumaan. Kahviloiden tuotteet olivat todella herkullisia! Mehän majoituimme hotelli Ananaksessa. Nimensä kunniaksi hotellin aamupalalla oli aina hedelmäsalaattia, jossa oli erityisen paljon tuoretta ananasta. On se ihan eri makuista kuin purkista kaivettu! Joku ryhmästämme etsi muotivaatteiden outlet-myymälän ja ilmeisesti sai haluamansa. Kävelymatkan päässä hotellistamme oli lauantaina suuri kirpputori, ja varmaan useimmat kävivät tutkimassa sen aarteita. Oli se valtavan suuri ja väkeä paljon liikkeellä, sillä oli kaunis, aurinkoinen sää. Paljon lasitavaraa, sellaisiakin kristallimaljoja, joita olimme pari päivää aikaisemmin nähneet hiottavan Böömin puolella. Kuka niistä on hennonnut jo luopua? Grinzingin illallinen Wienissäkin meillä oli yksi tavaan hienompi illanvietto. Yleensä söimme päivällisen hotellissa, mutta kerran bussimme kuljetti meidät Grinzingin viinikylään, joka sijaitsee Wienerwaldin metsien alapuolella, viininviljelysten ympäröimänä ja on kuuluisa vieri vieressä sijaitsevista viinituvistaan. Ohjelman mukaan ruokailun lomassa piti kuulla Liedlauluja solistin esittämänä, mutta istuin pöydässä, jonka vieressä sermin takana oli varsin vauhdikas seurue, joka hanurin soiton säestämänä lauloi juomalauluja ja revitteli sen sortin vitsejä, että räjähtivät nauruun vähän väliä, jo yhdestä hauskasta sanasta (anoppi). Korviin 9

10 koski. Oman porukan kanssa oli melko mahdoton keskustella siinä metelissä. Viinikylässä kun olimme, joimme tietenkin viiniä ruoan kanssa, aluksi leipää erilaisten maukkaiden levitteiden kanssa, makkaraa ja monenlaista lihaa sekä linssimuhennosta ja jotain muutakin, ehkä kaalia. Lopuksi jäätelöannos. Olipa Wien erilainen iltavalaistuksessa! Grinzing jäi vieraaksi, pimeää oli mennen tullen. Wachau - Melk - Dürstein Kauas on pitkä matka. Matkan viimeisenä päivänä meidän piti palata Prahaan, jonne on matkaa Wienistä 300 km. Matka eteni pienin välimatkoin. Melk oli aiemmin minulle tuntematon paikka, mutta nyt tajuan sen suuren vetovoiman. Se on suosittu retkeilykohde, jonne pääsee myös risteillen pitkin Tonavaa. Tonavan yläpuolella, ulkonevalla kallionkielekkeellä kohoaa Melkin benediktiiniläisluostari kuvankauniissa maisemassa. Nykyisin munkkeja on vain muutamia kymmeniä, mutta siellä on koulu n. 900 lapselle! Luostarilla on yli 1000-vuotinen historia. Mitenkähän nuo koululaiset elävät ja kehittyvät tällaisessa huikean historiallisessa paikassa. Emme ehtineet tutustua Melkin museoon, kirkkoon ja kirjastoon muuten kuin seinällä olevan esittelykuvasarjan avulla, joten jäi näkemisen ja kokemisen nälkä. Bussi kierteli Wachaun alueella Tonavan vieressä. Tonava mutkittelee halki romanttisen viininviljelysalueen. Jyrkillä rinteillä kasvavat terasseittain viiniköynnökset ja hiukan tasaisimmilla alueilla aprikoosipuutarhat, joilta tulee alueen tunnettu aprikoosilikööri. Pysähdyimme Dürnsteiniin, Unescon maailmanperintölistalla olevaan pikkukylään, jossa on nykyisin alle 1000 asukasta. Kylän yläpuolella sijaitsevassa, nykyisin raunioina olevassa linnassa Leopold V piti kolmannelta ristiretkeltä palaamassa ollutta Englannin kuningasta Rikhard Leijonamieltä vankina Huh tätä tämänkin paikan pitkää ja painavaa historiaa! Kuljimme ylös kylään ja kurkistelimme pieniin aprikoosituotteita ja muita turistihoukutuksia tarjoaviin putiikkeihin. Jotkut taloista olivat keskiajalta. Palasimme bussilla pikku matkan taaksepäin, sillä lounaspaikkamme oli hotelli Pfeffel. Näyttää olevan lähes 5 tähden hotelli ja netin kuvakokoelma on makea. On kaunis puutarha, jonka reunassa kvittenipuu notkui hedelmien painosta, on hemmottelumahdollisuuksia ja patikkapolkuja. Meille maistui lounas. Ruoan jälkeen Marketa soi meille vajaan tunnin lepotauon, sitten hän alkoi tarinoida. Se oli mukavaa ja viihdyttävää. Prahaan Václav Havel lentoasemalle ehdimme hyvissä ajoin. Marketa lupasi auttaa koneellisessa lähtöselvityksessä, mutta Norvegianin lennot olivatkin niin uutta siellä, että lähtöselvitys meni perinteisen kaavan mukaan. Oli vielä tunti lähtöselvityksen alkamiseen ja monet meistä ostivat jotain syömistä, lentokoneessa kun ruokaa ei juuri tarjota. Selviättekö, voisinko lähteä jo nyt, kyseli Marketa pienellä äänellä. Pitäisi ehtiä käydä kotona vaatteita vaihtamassa ja perhettä tervehtimässä ennen seuraavaa työtehtävää. 10