Toimintakertomus. VAK ry 68. toimintavuosi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus. VAK ry 68. toimintavuosi"

Transkriptio

1 2015 Toimintakertomus VAK ry 68. toimintavuosi

2 Pääkirjoitus Me-hengessä muutetaan elämiä Vuosi oli VAK ry:n 68. toimintavuosi. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyskentän keskustelua hallitsi SOTE-uudistus. Toteutusmalleja hahmoteltiin ja pohdittiin, miten uudistus toteutetaan. Tätä kirjoitettaessa ei ole vieläkään varmuutta, millaisella rakenteella sosiaali- ja terveyspalveluita tulevaisuudessa tuotetaan. Samaan aikaan on myös käynnissä mielenterveys- ja päihdehuoltolain sekä alkoholilain uudistushankkeet. Miten edellä olevat hankkeet tulevat vaikuttamaan palvelujen saatavuuteen ja niiden kohdentumiseen? VAK RY:N MUUTAMIEN raskaiden vuosien jälkeen toimintavuosi oli hyvä. Toiminnallisesti Kankaanpään A-kodin käyttöaste oli hyvä ja palautteiden mukaan kuntoutuksella on ollut merkitystä asiakkaiden elämänlaadun kohentamisessa. A-klinikan Kankaanpään yksikkö suljettiin alkuvuodesta ja Parkanon yksikön toiminta päättyi marraskuussa, kun vastuut avokuntoutuksen tekemisestä siirtyivät muille toimijoille. Yhteisölliseen kuntoutukseen keskittyvässä Mikkeli-yhteisössä asiakasmäärät vaihtelivat suuresti. 2

3 Yhteisöllisyys ja aito kohtaaminen ovat avainsanoja tiellä laadukkaaseen elämään. Yhdistyksen hallituksessa ja työyhteisöissä on vahva yhteiseen hiileen puhaltamisen meininki. Voidaan varmaan puhua vakkilaisesta me-hengestä. Tämä näkyy voimakkaana sitoutumisena omaan työhön ja tehtävään sekä sen kehittämiseen. Yhdessä toimien voitetaan vaikeudet ja jaetaan hyvät hetket. AITO KOHTAAMINEN AVAINSANA Aito muutos vaatii aikaa. Tämä nousee esille, kun pohditaan kuntoutuksen saatavuutta. Laitoskuntoutuksella on edelleen vahva paikka suomalaisessa päihdetyössä. Iso-Britanniassa ja Hollannissa ollaan palaamassa korvaushoidosta takaisin laitoskuntoutukseen, koska on huomattu, että laitoskuntoutus on kustannustehokkaampaa pitkällä aikavälillä. Päihderiippuvuus ei synny hetkessä ja siitä kuntoutuminen vaatii aikansa. Yhteisöllisyys ja aito kohtaaminen ovat avainsanoja tiellä laadukkaaseen elämään. Suuret kiitokset työntekijöille tehdystä työstä ja sitoutumisesta muutosta hakevan kuntoutujan elämään. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, jatketaan yhteisiä ponnistuksia. Helsingissä Kimmo Sainio VAK ry:n hallituksen puheenjohtaja 3

4 VAK ry YHDISTYKSEN KOKOUS HALLITUS Pj + 8 jäsentä TYÖVALIOKUNTA JOHTORYHMÄ KANKAANPÄÄN A-KOTI MIKKELI-YHTEISÖ YHDISTYS A-kodin johtaja Mikkeli-yhteisön johtaja KUNTOUTUSVASTAAVA - varainhankinta - omaisuuden hoitaminen - koulutuksen myynti - tutkimustoiminta - julkaisutoiminta - viestintä - markkinointi - projektit (ulkopuolisella rahoituksella) - peruskuntoutusyhteisöt - perheyhteisö - Joukanen-yhteisö - intervalliyhteisö TUKIPALVELUT - päiväkoti Onnela - keittiö - toiminnallinen kuntoutus - yhteisöllinen yksilö-, pari ja perhekuntoutus TUKIPALVELUT - päivähoito 4

5 Hallitus YHDISTYKSEN HALLITUKSEEN OVAT VUONNA 2015 KUULUNEET Sainio Kimmo toiminnanjohtaja puheenjohtaja Ahlström Salme tutkimusprofessori jäsen Jääskinen Matti sosiaalineuvos jäsen saakka Kailasmaa Marko toiminnanjohtaja jäsen alkaen Koivisto Kalervo päätoimittaja jäsen Leistola Juha A-klinikkatyön johtaja jäsen Nousiainen Marja-Leena sosiaalineuvos jäsen saakka Saine Seppo VTM jäsen Ruokonen Jussi lastenkodinjohtaja jäsen Savolainen Mauno sosiaaliterapeutti jäsen Siren Anja lehtori, YTM varapuheenjohtaja Hallituksen kokouksia pidettiin yhdeksän. Hallituksen työskentelyyn ovat osallistuneet myös VAK ry:n toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi ja Mikkeli-yhteisön johtaja Kaarina Peltonen, sekä A-kodin johtaja Heidi Viljanen alkaen. TYÖVALIOKUNTA Hallituksen nimeämään työvaliokuntaan kuuluivat puheenjohtajana Kimmo Sainio ja jäseninä Marja-Leena Nousiainen (4.5. saakka), Seppo Saine, Anja Sirén, Jussi Ruokonen (4.5. alkaen), Arja Ruisniemi (31.7. saakka), Heidi Viljanen (1.8. alkaen) ja Kaarina Peltonen (1.8. alkaen). Työvaliokunta kokoontui kuusi kertaa. JOHTORYHMÄ Hallituksen nimeämään johtoryhmään kuuluivat puheenjohtajana toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi (31.7. saakka), Kimmo Sainio puheenjohtajana (1.8. alkaen) sekä jäseninä johtaja Kaarina Peltonen ja johtaja Heidi Viljanen. TILINTARKASTAJAT JA TOIMINNAN TARKASTAJAT Vuosikokouksen valitsemana varsinaisena tilintarkastajana on toiminut KHT, JHTT Tom Sandell ja varalla KHT Tapani Torpo. Toiminnan tarkastajana on toiminut JHTT Jari Ritari ja varalla HTM Tanja Santahuhta. HENKILÖKUNTA Toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi (31.7. saakka). YHDISTYKSEN KOKOUS Vuosikokous pidettiin Helsingissä. Kokoukseen osallistui 12 henkilöjäsentä. JÄSENISTÖ Yhdistyksen yhteisöjäsenet ovat: Jyty Helsinki ry Liikenneraittiustyön Keskus ry Raittiuden Ystävät ry Suomen Elämäntapaliitto ry Eloset ry. Henkilöjäseniä oli vuoden lopussa 36. KUULUMINEN JÄRJESTÖIHIN Yhdistys on A-klinikkasäätiön perustajajäsen ja säätiön valtuuskunnassa ovat yhdistystä edustaneet Jukka Kailio ja Kimmo Sainio. Yhdistys on SOVATEK-SÄÄTIÖN jäsen. Yhdistyksen edustajana säätiön valtuuskunnassa on ollut Marja-Leena Nousiainen (säätiön valtuuskunta) ja hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana Kaarina Peltonen. Päihdehuollon valtakunnallisessa yhteistyöryhmässä (PÄI- VYT) yhdistystä edustivat Arja Ruisniemi (31.7. saakka), Heidi Viljanen (1.8. alkaen) ja varajäsenenä Kaarina Peltonen. Yhdistys on lisäksi jäsenenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä, Pirkanmaan päihdepalvelujärjestöt ry:ssä sekä Kumppanuustalo Artteli ry:ssä. Kankaanpään A-koti ja Mikkeli-yhteisö ovat Euroopan Terapeuttisten Yhteisöjen liiton EFTC:n jäseniä. Toiminnanjohtaja Arja Ruisniemi kuuluu Suomen Terapeuttisten Yhteisöjen Ystävät ry:n hallitukseen. 5

6 Kirsi Tammi Kankaanpään A-koti A-kodin perustehtävänä on tarjota laadukasta kuntoutusta päihderiippuvuuteen ja muihin riippuvuuksiin naisille, miehille ja perheille. Toimintamme arvolähtökohtina ovat asiakkaan ja yksilöllisyyden arvostaminen, yhteisöllisyys ja voimavarakeskeisyys. Tavoitteenamme on toimia turvallisena ja muutosta edistävänä kuntoutusyhteisönä ja olla joustava ja luotettava yhteistyökumppani. A-KODISSA ON 40 ASIAKASPAIKKAA ja kuntoutusta toteutetaan neljässä erillisessä yhteisössä, joista kaikista kuntoutusta voi jatkaa kuntoutusjakson päätyttyä intervallikuntoutuksessa. Yhteisöistä kaksi on peruskuntoutusyhteisöjä, joissa tapahtuva kuntoutus on yksilökuntoutusta. Kuntoutukseen voi tulla myös pariskuntana. Peruskuntoutus sisältää keskusteluryhmiä, toiminnallisia ryhmiä, henkilökohtaisia keskusteluja ja yksilöllisiä kirjallisia tehtäviä. Jokaiselle asiakkaalle laaditaan henkilökohtainen kuntoutussuunnitelma. Suunnitelma rakentuu systemaattisen elämäntilanteen arvioinnin pohjalta, joka on osa ASTA-työskentelyä (asiakaslähtöinen suunnittelu, toteutus ja arviointi). ASTA-työskentelyn lähtökohtana ovat asiakkaan elämäntilanne ja hänen motivaationsa muutokseen. Asiakkaat arvioivat kuntoutustoimintaa ja omaa hyvinvointiaan viikoittain. Peruskuntoutusyhteisöissä kuntoutusjaksot kestävät keskimäärin 1 2 kuukautta. 6

7 HENKILÖKUNTA ON OSALLISTUNUT VUODEN AIKANA SEURAAVIIN KOULUTUKSIIN Kognitiivisen lyhytpsykoterapian perustaidot -tutkinto Sosiaalihuoltolakikoulutus ja varhaiskasvatuslakikoulutus Särkyvä mieli -koulutus Lapset puheeksi -menetelmäkoulutus Työsuojelukoulutus Päihdetyön ammattitutkinto Varhaisen vuorovaikutussuhteen ja vanhemmuuden havainnointi- ja arviointi -koulutus Lääkehoitokoulutus Päihdehoitotyön koulutuspäivät Luottamusmieskoulutus Valvottu koevapaus päihdehuollossa Esimies työhyvinvoinnin johtajana -koulutus. Peruskuntoutuksen jälkeen asiakkaalla on mahdollisuus jatkaa kuntoutustaan jatkokuntoutusyhteisö Joukasessa. Joukanen on peruskuntoutusyhteisöjä tiiviimpi 8-paikkainen yhteisö, jossa asiakkaita kutsutaan oppilaiksi. Oppilaat opettelevat arjen hallintaa ja arkielämän taitoja sekä vastuun ottamista omasta elämästä. Tiiviin yhteisöllisyyden ansiosta myös sosiaalinen kuntoutus toteutuu ja oppilas oppii toimimaan muiden ihmisten kanssa ja saa vahvistusta päihteettömyyteen. Joukasessa opetellaan vastuun kantamista itsestä ja muista erilaisten vastuutehtävien muodossa. Joukasessa kuntoutusjaksot ovat kestoltaan keskimäärin 3 6 kuukautta. PERHEILLE HYVINVOINTIA Perhekuntoutusyhteisössä on paikkoja seitsemälle perheelle ja jokaisella kuntoutukseen tulevalla perheellä on käytössään oma rivitaloasunto. Kuntoutukseen tulevien perheiden lapsia varten A-kodilla on oma päiväkoti Onnela. Kouluikäiset lapset käyvät koulua kankaanpääläisissä kouluissa ja vauva-ikäisille järjestetään hoitoapua tarpeen mukaan. Päiväkodin ansiosta kuntoutukseen tulevat vanhemmat voivat keskittyä henkilökohtaiseen kuntoutumiseensa lasten osallistuessa päiväkodin tai koulun ohjelmaan. Perhekuntoutuksen tärkein tavoite on kunkin perheen kohdalla perhetilanteen tasapainottaminen. Korostamme turvallisen ja tavallisen arjen merkitystä ja tavoitteenamme on vahvistaa perheen sisäistä vuorovaikutusta ja terveitä rooleja. Päiväkoti Onnelassa lapsen kehittymistä seurataan tiiviisti ja lapsen kehitystä ja toimintaa Onnelassa käsitellään vanhempien kanssa säännöllisesti. Onnelan työntekijät luovat lapselle turvallisen ja läsnä olevan ympäristön sekä selkeän päivärytmin. Lapsia tuetaan ja asioita käsitellään heidän kehitystasonsa huomioiden. Onnelan ja perhekuntoutuksen työntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä 7

8 VAK ry:n pitkäaikaisen hallituksen jäsenen sosiaalineuvos Marja-Leena Nousiaisen viimeinen vuosikokous 4. toukokuuta Korostamme turvallisen ja tavallisen arjen merkitystä. VAK ry:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Sainio ojentaa toiminnanjohtaja Arja Ruisniemelle läksiäislahjaksi taulun. Kuva läksiäisistä 6. syyskuuta perheitä koskevissa asioissa. Arjessa esiin tulevia ilmiöitä havainnoidaan ja niistä keskustellaan perheen vanhempien kanssa. Vanhemmuutta pyritään tukemaan ja vahvistamaan kuntoutuksen aikana. Tiivis työskentely perheiden kanssa mahdollistaa perhekohtaisten tarpeiden huomioimisen ja konkreettisten muutostarpeiden havaitsemisen. Tämä auttaa kuntoutuksen jälkeisen tuen ja avun suunnittelussa ennen kuntoutusjakson päättymistä. KUNTOUTUSTA JATKOSSAKIN A-kodin omana jatkokuntoutusmuotona toimii intervallikuntoutus. Intervallikuntoutukseen on mahdollisuus osallistua kuntoutusjakson päätyttyä peruskuntoutuksessa, Joukasen yhteisössä tai perheyhteisössä. Kaikkiaan vuonna 2015 intervallikuntoutukseen osallistui 64 asiakasta. Intervalliasiakkaat jakaantuivat koko talon intervalliryhmiin sekä Joukasen yhteisössä ja perheyhteisössä toteutettuihin jaksoihin. AIEMPIA VUOSIA PAREMPI 2015 Vuosi 2015 oli Kankaanpään A-kodin 62. toimintavuosi. Kahden vaikeamman vuoden jälkeen kuluneeseen vuoteen lähdettiin odottavin ja toiveikkain ajatuksin, joskin osittain myös pelokkain miettein. Entä jos tänäkään vuonna asiakaskysyntä ei vilkastu? Vuoden edetessä ja kevääseen päästessä voitiin hiljalleen huokaista, sillä asiakaskysynnässä oli tapahtumassa selkeää parantumista. Tilanne ei jäänyt ohimeneväksi, vaan koko vuosi 2015 oli hoitovuorokausimäärän suhteen selkeästi parempi kahteen aiempaan vuoteen verrattuna. A-kodin innokas, kokenut ja ammattitaitoinen henkilökunta haki lisäosaamista monista erilaisista koulutuksista. Viisi A-kodin työntekijää aloitti syksyllä päihdetyön ammattitutkinnon opinnot. A-kodissa vieraili vuoden aikana useita opiskelijaryhmiä ja A-koti toimi monien sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden työssäoppimispaikkana, kuten aiempinakin vuosina. Myös monista kunnista kävi vuoden aikana henkilöstöä tutustumassa A-kodin toimintaan. HEIDI VILJASESTA UUSI A-KODIN JOHTAJA Laatutyötä ja markkinointia on toteutettu resurssien sallimissa rajoissa. Asiakastiloja on remontoitu ja uuden asiakastietojärjestelmän kehittämistyötä on jatkettu. Osa toiminnoista jouduttiin vuoden aikana lopettamaan. Näin tapahtui turvakoti- sekä A-klinikkatoiminnan osalta. Kankaanpään A-klinikka palveli viimeisiä asiakkaitaan alkuvuonna ja Parkanon A-klinikan ovi sulkeutui viimeisen kerran Kankaanpäässä avopäihdepalvelut tuottaa jatkossa Posa (Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä) ja Parkanossa Pihlajalinna Oy. Tiivistä yhteistyötä Posan 8

9 Vuoden 2015 aikana 64 A-KODIN PALVELUJA KÄYTTI (2014: 65) ERI KUNTAA Peliriippuvaisille tarkoitetulle intensiivikurssille osallistui asiakkaita ASIAKKAISTA PÄÄPÄIHTEEKSEEN ILMOITTI ALKOHOLIN MONIAINEKÄYTTÄJIÄ LÄÄKERIIPPUVAISIA % % % (2014: 49 %) (2014: 49 %) (2014: 1 %) kanssa jatkettiin muun muassa A-kodissa toteutettavien lasten valvottujen ja tuettujen tapaamisten muodossa. Isoin muutos vuonna 2015 koettiin, kun A-kotia kymmenen vuoden ajan luotsannut päihdetyön konkari Arja Ruisniemi siirtyi pois yhdistyksemme toiminnanjohtajan tehtävästä uutena A-kodin johtajana aloitti aiemmin apulaisjohtajana työskennellyt YTM Heidi Viljanen. Samana päivänä kuntoutusvastaavana aloitti pitkään yhdistyksen palveluksessa työskennellyt Miia Rajakallio. Yhteistyötä vuoden aikana on tehty lukuisten tahojen kanssa, mm. Rikosseuraamuslaitos, A-kiltojen Liitto ry, Irti Huumeista ry, AA ja NA, Rakastajat Teatteri, Tampereen Yliopisto, Satakunnan Ammattikorkeakoulu, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu, Winnova Oy, Sataedu, Tampereen Ammattikorkeakoulu, Laurea Ammattikorkeakoulu, Lahden Ammattikorkeakoulu ja Porin Diakonia-Ammattikorkeakoulu. A-kodissa työskenteli vuoden 2015 lopussa: johtaja, kuntoutusvastaava, 3 toimistosihteeriä, 1 sosiaalityöntekijä, 5 sairaanhoitajaa, 14 ohjaajaa, 4 keittäjää ja siivouspäällikkö. A-kodissa toimii osa-aikainen lääkäri. Vuoden lopussa työsuhteessa oli kaikkiaan 32 työntekijää. Henkilökunnan työnohjaajana on toiminut VTM Heikki Kupiainen. Työnohjaus on toteutettu ryhmätyönohjauksena. 9

10 A-KOTI: ASIAKKAIDEN IKÄJAKAUMA (%) VUOSINA IKÄ vuotiaiden asiakkaiden määrä on liki kaksinkertaistunut. A-KOTI: ASIAKKAIDEN HOITOAJAT/VRK (%) VUOSINA

11 A-KOTI: ASIAKKAIDEN TYÖSUHTEET (%) VUOSINA työssä työtön eläkeläinen opiskelija A-KOTI: PÄIHDEAINEET (%) VUOSINA Alkoholi Lääkkeet Huumeet Huume+lääkkeet Alkoholi+lääkkeet Alkoholi+huumeet Alkoholi+lääkkeet+huumeet Ei päihdettä 11

12 Mikkeli-yhteisö Mikkeli-yhteisön perustehtävänä on tuottaa laadukkaita yhteisöllisiä päihde- ja perhekuntoutuspalveluita yksin kuntoutukseen tuleville, pariskunnille ja perheille. MIKKELI-YHTEISÖN ARVOLÄHTÖKOHTINA ovat usko yhteisön auttavaan voimaan ja asiakkaiden kykyyn muuttua sekä turvallisuus, välittäminen, yksilöllisten tarpeiden huomioon ottaminen ja lääkkeettömyys. Visiona Mikkeli-yhteisöllä on toimia yhteisöllisen päihdeja perhekuntoutuksen edelläkävijänä. Mikkeli-yhteisössä asiakkaita kutsutaan oppilaiksi, koska yhteisöllisessä kuntoutuksessa on kyse uuden elämäntavan oppimisesta. Yhteisön paikkaluku on 20. Perheitä yhteisöön mahtuu perheen koosta riippuen kolme tai neljä. Yksin kuntoutukseen tulleet ja perheet muodostavat yhdessä tiiviin yhteisön, jossa oppilaat tukevat ja auttavat toisiaan ja kantavat vastuuta toinen toisistaan. 12 VUODEN 2015 TOIMINTA Vuoden 2015 aikana asiakaskysyntä oli edelleen vaihtelevaa. Muutamina kuukausina yhteisössä oli runsaasti oppilaita. Joinakin kuukausina taas yhteisössä oli niin vähän oppilaita, että päivittäisen toiminnan pyörittäminen oli haasteellista. Perhekuntoutuksen kysyntä oli edellisiä vuosia hiljaisempaa. Koko vuoden käyttöaste oli 55 %. Mikkeli-yhteisön palveluja käytti 30 kuntaa. Kuntien heikentynyt talous selittää osaksi asiakaskysynnän hiljenemistä. Kuitenkin suurempi selittävä tekijä lienee lääkkeellisen hoidon vahva asema tämänhetkisessä huumehoidossa. Oppilasmäärän vaihtelusta huolimatta yhteisöllisyyden säilymistä on pidetty tärkeimpänä asiana. Tässä on onnis-

13 MIKKELI-YHTEISÖN HENKILÖKUNTA ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KOULUTUKSIIN MIKKELI-YHTEISÖN HENKILÖKUNTA ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN VALTAKUNNALLISIIN/ ALUEELLISIIN TAPAHTUMIIN TAI SEMINAAREIHIN Ensiapu 1 Ensiapu 2 Yhteisöhoidon jatkokoulutus Yhteisöllisen johtamisen jatkokoulutus Omavalvontakoulutus Sosionomiopinnot Sosiaalipsykologian ja sosiaalityön opinnot Luottamusmieskoulutus. Päivytin seminaari Steryn kesäpäivä Itä-Suomen päihdepäivät Sovatek-säätiön 5-vuotisjuhlaseminaari Lisäksi Mikkeli-yhteisön edustaja on ollut tutustumassa Päihdetyön Talentian matkalla Eksoten päihdetyöhön Lappeenrannassa ja Pietarissa tehtävään päihdetyöhön. Mikkeli-yhteisön visiona on toimia yhteisöllisen päihdeja perhekuntoutuksen edelläkävijänä. tuttu varsin hyvin päätellen oppilaiden kuntoutusjaksoistaan antamasta palautteesta. Mikkeli-yhteisöstä uuden elämän löytäneille oppilaille yhteisöstä on tullut tärkeä paikka, johon palataan mielellään vuosienkin päästä. Siksi jatkohoidon viikonloput ovat olleet jatkuvasti suosittuja. Jatkohoidon viikonloppuja järjestettiin vuoden 2015 aikana yksin kuntoutuksessa olleille kolme sekä perhekuntoutuksessa olleille yksi. Jatkohoidon viikonloput sekä muut entisten oppilaiden viikonloppuvierailut ovat omalta osaltaan tukeneet yhteisöllisyyttä sekä antaneet nykyisille oppilaille toivoa elämänmuutoksen mahdollisuudesta. Toimintansa jatkuvuuden turvaamiseksi Mikkeliyhteisö on osallistunut järjestettyihin kilpailutuksiin ja 13

14 panostanut palvelujensa markkinointiin. Henkilökunta ja nykyiset ja entiset oppilaat ovat käyneet esittelemässä Mikkeli-yhteisön toimintaa lukuisissa kunnissa. Mikkeli-yhteisössä on käynyt jatkuvasti tutustujia, muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä vankeinhoidon työntekijöitä ja monenlaisia opiskelijaryhmiä. Asiakkaiden ohjautumiseksi on jatkettu yhteistyötä muun muassa Etelä-Savon Soste-verkoston, Mikkelin A-klinikan, Mikkelin keskussairaalan HAL-poliklinikan ja Sovatek-säätiön kanssa. Mikkeli-yhteisöllä oli esittelypöytä Päihdepäivillä Helsingissä sekä Itä-Suomen päihdepäivillä Kuopiossa. Vuoden aikana Mikkeli-yhteisöön kävi tutustumassa muun muassa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja. Mikkeli-yhteisössä toimii johtaja, sosiaalityöntekijä, lastenhoitaja, 3 sairaanhoitajaa ja 5 ohjaajaa. Lääkäri työskentelee Mikkeli-yhteisössä osa-aikaisesti. Lisäksi vuoden aikana muutamia sijaisia on työskennellyt erimittaisia aikoja yhteisössä. Mikkeli-yhteisön koko henkilöstön hyvinvointia ja yhteishenkeä on pyritty parantamaan erilaisilla yhteisillä tapahtumilla, toiminnan kehittämispäivillä ja työnohjauksella. Mikkeli-yhteisön työnohjaajana on toiminut alkuvuoden kouluttaja KM Reetta Kekkonen ja loppuvuoden työnohjaaja Satu Vilkki. Työnohjaus on ollut ryhmätyönohjausta, johon koko henkilökunta on osallistunut. Yksin kuntoutukseen tulleet ja perheet muodostavat yhdessä tiiviin yhteisön, jossa oppilaat tukevat ja auttavat toisiaan. MIKKELI: PÄIHDEAINEET (%) VUOSINA Alkoholi Lääkkeet Huumeet Huume+lääkkeet Alkoholi+lääkkeet Alkoholi+huumeet Alkoholi+lääkkeet+huumeet Ei päihdettä 14

15 MIKKELI: IKÄJAKAUMA (%) VUOSINA IKÄ

16 Tilastovertailu KANKAANPÄÄN A-KOTI 2015 % 2014 % ASIAKKAIDEN LUKUMÄÄRÄ saapui uusia uudet intervalliasiakkaat lapsia turvakotiasiakkaita muita + omaisia YHTEENSÄ UUSIA ASIAKASKÄYNTEJÄ siirtyi edelliseltä vuodelta useammat hoitokerrat / vuosi YHTEENSÄ KAIKKI ASIAKASKÄYNNIT HOITOPÄIVÄT ASIAKASRYHMITTÄIN varsinaiset asiakkaat uudet intervalliasiakkaat lapset turvakotiasiakkaat muita + omaisia YHTEENSÄ HOITOPÄIVIÄ A-KLINIKKA KANKAANPÄÄ ASIAKKAIDEN LUKUMÄÄRÄ asiakkaita yhteensä ASIAKASKÄYNTEJÄ asiakaskäyntejä yhteensä

17 MIKKELI-YHTEISÖ 2015 % 2014 % PARKANO

18 KANKAANPÄÄN A-KODIN JA MIKKELI-YHTEISÖN PALVELUJA OVAT KÄYTTÄNEET SEURAAVAT KUNNAT Alajärvi Eura Eurajoki Evijärvi Forssa Hanko Harjavalta Hartola Heinola Helsinki Hollola Hämeenkyrö Hämeenlinna Ikaalinen Ilomantsi Imatra Ilmajoki Joensuu Jyväskylä Jämsä Järvenpää Kaarina Kangasala Kankaanpää Karijoki Kauhajoki Keuruu Kokemäki Kotka Kouvola Kristiinankaupunki Kuopio Kurikka Kärkölä Köyliö Lahti Laihia Laitila Lapua Lempäälä Lohja Loimaa Parainen Mikkeli Muurame Mynämäki Mänttä-Vilppula Naantali Nakkila Nastola Nokia Orimattila Parkano Petäjävesi Pomarkku Pori Porvoo Raisio Rauma Rovaniemi Rusko Saarijärvi Sastamala Säkylä Sysmä Teuva Turku Uusikaupunki Vaasa Valkeakoski Vantaa Vehmaa Vihti Virrat Vöyri Ylöjärvi Äänekoski. Yhteensä 77 kuntaa. KANKAANPÄÄN JA PARKANON A-KLINIKOITA OVAT KÄYTTÄNEET SEURAAVAT KUNNAT 18 Kankaanpää Kihniö Parkano.

19 VAK ry Tilinpäätös

20 VAK ry tilinpäätös TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA Toteuma / 2015 Toteuma / 2014 VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT (varsinainen toiminta) , , 30 KULUT (varsinainen toiminta) HENKILÖSTÖKULUT , , 19 POISTOT , , 78 MUUT KULUT , , 32 KULUT (varsinainen toiminta) , , 29 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (varsinainen toiminta) , , 01 VARSINAINEN TOIMINTA , , 01 VARAINHANKINTA TUOTOT (varainhankinta) 6 283, , 00 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (varainhankinta) , , 01 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA TUOTOT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) 2 813, , 54 KULUT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) , , 09 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (sijoitus- ja rahoitustoiminta) , , 54 SATUNNAISET ERÄT SATUNNAISET TUOTOT 2 762, , 85 OMATOIMINEN TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , , 31 TILIKAUDEN TULOS , , 31 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , , 31 20

21 VAK ry tilinpäätös TOTEUMAVERTAILU TULOSLASKELMA TA Toteuma Poikkeama VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT (varsinainen toiminta) , , 42 KULUT (varsinainen toiminta) HENKILÖSTÖKULUT , , 63 POISTOT , , 61 MUUT KULUT , , 51 KULUT (varsinainen toiminta) , , 73 VARAINHANKINTA TUOTOT (varainhankinta) 6 283, , 50 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (varainhankinta) 6 283, , 50 VARAINHANKINTA 6 283, , 50 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA TUOTOT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) 2 813, , 16 KULUT (sijoitus- ja rahoitustoiminta) , , 55 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ (sijoitus- ja rahoitustoiminta) , , 61 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA , , 61 SATUNNAISET ERÄT SATUNNAISET TUOTOT 2 762, , 48 SATUNNAISET ERÄT 2 762, , 48 TILIKAUDEN TULOS , , 90 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , , 90 21

22 VAK ry tilinpäätös TASE VASTAAVAA A PYSYVÄT VASTAAVAT II AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet 3 705, , 39 Muut pitkävaikutteiset menot ,02 0, 00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä , , 39 II AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet , ,04 Rakennukset ja rakennelmat , ,54 Koneet ja kalusto , ,66 Aineelliset hyödykkeet yhteensä , ,24 III SIJOITUKSET Muut osakkeet ja osuudet , ,31 Muut saamiset 1 000,00 0,00 Sijoitukset yhteensä , ,31 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,94 B VAIHTUVAT VASTAAVAT I LYHYTAIKAISET SAAMISET Myyntisaamiset , , 48 Muut saamiset 949, 94 97, 86 Siirtosaamiset , , 35 Saamiset yhteensä , , 69 II RAHAT JA PANKKISAAMISET , ,98 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,67 VASTAAVA YHTEENSÄ , ,61 22

23 VASTATTAVAA A OMA PÄÄOMA I Toimintapääoma , , 62 II Edellisten kausien yli-/alijäämä , , 62 III Tilikauden yli-/alijäämä , , , , 55 B TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ 1. Vapaaehtoiset varaukset , , 15 C VIERAS PÄÄOMA I Pitkäaikaiset velat 1. Lainat rahoituslaitoksilta , , 95 II Lyhytaikaiset velat 1. Lainat rahoituslaitoksilta , , Saadut ennakot 2 117, , Ostovelat , , Muut velat , , Siirtovelat , , , , , , , , 61 KIRJANPIDOSSA KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT JA TOSITELAJIT KIRJANPITOKIRJAT Pääkirja ATK-tulosteena Päiväkirja ATK-tulosteena TOSITELAJIT JA SÄILYTTÄMISTAPA Pääkirjanpito Kassatositteet Kpää 513 paperitositteina Kassatositteet Mli 156 paperitositteina Muistiotositteet I 588 paperitositteina Muistiotositteet II 55 paperitositteina Palkkatositteet Lomavaraus Myyntitositteet Myyntilaskujen suoritukset Ostotositteet Ostolaskujen suoritukset Jaksotukset Oikaisutositteet 34 paperitositteina 2 paperitositteina paperitositteina 376 paperitositteina paperitositteina 221 paperitositteina 12 paperitositteina 23 paperitositteina 23

24 VAK ry tilinpäätös TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 1. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet - Käyttöomaisuus on aktivoitu välittömään hankintamenoon. Hankintamenon vähennykseksi on kirjattu investointiin saadut avustukset. - Rakennusten, koneiden ja kaluston poistot on laskettu menojäännöspoistoina, asuin-, solu-, hallintorakennukset 10 %, talous-, verstas- ym. ei asumiseen tarkoitetut rakennukset 20 % ja kalusto ja koneet 25 %. - Muina pitkävaikutteisina menoina on aktivoitu tilikaudella hankitun talous-/palkkahallinnon atk-ohjelman hankintameno. Hankintamenosta ei ole tehty poistoa hankintavuonna. Ohjelma otetaan käyttöön tulevana tilikautena. 2. Henkilöstökulut Palkat , , 02 Eläkekulut , , 63 Muut henkilösivukulut , , 56 Henkilöstökorvaukset , , 02 Yhteensä , , Pysyvien vastaavien muutokset Muut pitkävaikutteiset menot Kirjanpitoarvo , 00 0, 00 Lisäykset tilikaudella , 02 0, 00 Vähennykset tilikaudella 0, 00 0, 00 Kirjanpitoarvo , 02 0, 00 Rakennukset ja rakennelmat Kirjanpitoarvo , , 58 Lisäykset tilikaudella 0, , 00 Tilikauden poistot , , 20 Kirjanpitoarvo , , 38 Kiinteät rakenteet ja laitteet Kirjanpitoarvo , , 78 Lisäykset tilikaudella 1 417, , 38 Kirjanpitoarvo , , 16 Koneet ja kalusto Kirjanpitoarvo , , 09 Lisäykset tilikaudella 0, , 15 Vähennykset tilikaudella 0, 00-50, 00 Tilikauden poistot , , 58 Kirjanpitoarvo , , 66 24

25 Oman pääoman muutokset Toimintapääoma , , 62 Edellisten kausien yli-/alijäämä , , 52 Edellisen kauden yli-/alijäämä , , 10 Edell. kausien yli-/alijäämä , , 62 Tilikauden yli-/alijäämä , , 31 Omapääoma yhteensä , , Velat, jotka erääntyvät viiden vuoden tai sitä pidemmän ajan kuluttua Oma Säästöpankki 0,00 0,00 Yhteensä 0, 00 0, Annetut pantit ja vastuusitoumukset Kiinnitykset omasta velasta , , 00 Yhteensä , , 00 Leasingvastuut tulevalla tilikaudella , , 00 Yhteensä , , Käyttöomaisuusosakkeet ja -osuudet Satakunnan Puhelin Oy 297, , 69 Asunto Oy Savisto, VAK ry:n 100 % omistama , , , , Käyttöomaisuuden verotusarvot Maa- ja vesialueet , , 58 Rakennukset ja rakennelmat , , Omaisuus, jonka hankkimiseen on saatu avustusta palautusehdoin Rakennukset , , 34 Tase-arvo , , 26 Avustuksen määrä RAY , , Satunnaisiin tuottoihin sis. erät Tilikaudella on saatu veronpalautus tuloverosta tilikaudelta Tulovero , , 18 Ennakonpidätykset puun myyntitulosta 4 304, , 03 Veronpalautus 2 762, , 85 25

26 Helsingissä Kimmo Sainio Salme Ahlström Marko Kailasmaa Kalervo Koivisto Juha Leistola Seppo Saine Jussi Ruokonen Mauno Savolainen Anja Siren Suoritetuista tarkastuksista on tänään annettu kertomukset. Helsingissä 12. päivänä huhtikuuta 2016 Jari Ritari JHTT 26 Tom Sandell KHT, JHTT

27 Tilintarkastuskertomus VAK RY:N VUOSIKOKOUKSELLE Olen tarkastanut VAK ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilivuodelta Tilinpäätös, joka on laadittu voimassa olevan tilinpäätössäännöstön mukaisesti, sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta sekä siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus on vastuussa myös yhdistyksen hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä tilivuonna. Olen tarkastanut tilivuoden kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilintarkastuslain edellyttämän hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa olen tarkastanut riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, etteivät tilinpäätös ja toimintakertomus sisällä olennaisia virheitä eikä puutteita. Hallinnon tarkastuksessa olen selvittänyt hallituksen jäsenten ja toiminnanjohtajan toiminnan lainmukaisuutta yhdistyslain perusteella. Olen tehnyt tarkastuksen riittävän varmuuden saamiseksi siitä, onko hallintoa hoidettu lain ja yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti. Käsitykseni mukaan olen hankkinut tilintarkastuksessa lausuntojeni perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa näyttöä. LAUSUNNOT Tilinpäätös, joka osoittaa ylijäämää ,90 euroa, ja toimintakertomus antavat noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot VAK ry:n toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tiedot ovat ristiriidattomat. Puollan tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille ja toiminnanjohtajalle tarkastamaltani tilivuodelta. Helsingissä, 12. päivänä huhtikuuta 2016 Tom Sandell KHT, JHTT Pohjolankatu 27 B, Helsinki puh Toiminnantarkastuskertomus VAK RY:N VUOSIKOKOUKSELLE Olen tarkastanut VAK ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilivuodelta Hallituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. HALLITUKSEN VASTUU Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta sekä siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa myös siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. TOIMINNANTARKASTAJAN VELVOLLISUUDET Velvollisuuteni on riippumattomana toiminnantarkastajana antaa lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta sekä hallinnon tarkastuksen osalta tarvittaessa esittää tilintarkastuslain mukainen huomautus vastuuvelvollisille. Toiminnantarkastuksen olen suorittanut Suomessa noudatettavan hyvän tarkastustavan mukaisesti. Toiminnantarkastukseen kuuluu toimenpiteitä, joiden tavoitteena on kohtuullisen varmuuden saaminen siitä, että tilinpäätös ja toimintakertomus ovat olennaisilta osin oikein laaditut ja että hallituksen jäsenet ovat toimineet yhdistyslain mukaisesti. Olosuhteisiin nähden asianmukaisten tilintarkastustoimenpiteidn sunnitteleminen ja valitseminen perustuvat toiminnantarkastajan harkintaan, johon kuuluu vahingosta tai väärinkäytöstä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Käsitykseni mukaan olen suorittanut tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoani varten. LAUSUNNOT Lausuntonani esitän, että tiilinpäätös, joka osoittaa ylijäämää ,90 euroa, ja toimintakertomus, antavat noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot VAK ry:n toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tiedot ovat yhdenmukaisia. Puollan tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille ja toiminnanjohtajalle tarkastamaltani tilikaudelta. Helsingissä, huhtikuun 12. päivänä 2016 Jari J. Ritari JHTT Asemakuja 1 A 3, Jokela puh

28 YHTEYSTIEDOT VAK ry Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kimmo Sainio Väänteläntie 143, Ilmarinen Puh Kankaanpään A-Koti Johtaja Heidi Viljanen Hirvikankaantie 226, Kankaanpää Puh Fax Mikkeli-yhteisö Johtaja Kaarina Peltonen Norolantie 19, Norola Puh Fax Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Y-tunnus

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Perussuomalaiset Lapin piiri ry

Perussuomalaiset Lapin piiri ry TASEKIRJA 1~1~ 3t12~2O15 Sällyt~ttävä vähintään 31.12~2O25 asti. Osoite: Säterintie 20 94450 Keminmaa Kotipaikka Y-tunnus Tasekh~ja Y-tunnus 31.12.2015 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1,

Lisätiedot

Toimintakertomus. VAK ry 67. toimintavuosi

Toimintakertomus. VAK ry 67. toimintavuosi 2014 Toimintakertomus VAK ry 67. toimintavuosi 1 Tuemme myös päihdetyön murroksessa Vuosi 2014 oli VAK ry:n 67. toimintavuosi. Maailma ja suomalainen yhteiskunta ovat muuttuneet paljon yhdistyksen historian

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

:0i 2 8, PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ

:0i 2 8, PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ :0i 2 8, -06-2016 PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ TIUNPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.07.2014-30.06.2015 PERUSSUOMALAISTEN TUKISÄÄTIÖ SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tase 2-3 Tuloslaskelma 4 Tilinpäätöksen allekirjoitussivu

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Toimintakertomus. VAK ry 70. toimintavuosi

Toimintakertomus. VAK ry 70. toimintavuosi 2017 Toimintakertomus VAK ry 70. toimintavuosi Pääkirjoitus Yhteisöllisyydellä laatua elämään Perustamisestaan alkaen yhdistyksen päihdekuntoutuksen kulmakivenä on ollut yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyden

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

Toimintakertomus. VAK ry 69. toimintavuosi

Toimintakertomus. VAK ry 69. toimintavuosi 2016 Toimintakertomus VAK ry 69. toimintavuosi Pääkirjoitus Aito muutos vaatii aikaa Sote-uudistuksen valmistelua on seurattu aktiivisesti, vaikka uudistuksen toimintaan vaikuttavat seikat eivät vielä

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

MC Executors Finland ry

MC Executors Finland ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Kotipaikka Tampere Y-tunnus 1528926-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 SISÄLLYS TASE... 1 TULOSLASKELMA... 2 LIITETIEDOT...

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta 1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

Suomen Asianajajaliitto

Suomen Asianajajaliitto Suomen Asianajajaliitto Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-009 1 SUOMEN ASIANAJAJALIITTO PL 194, Simonkatu 12 B 00101 HELSINKI Kotipaikka Y-tunnus 0202096-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 50 A 6 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tdmd tasekirja on siiilytettiivti

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Suomen Jousiampujain Liitto ry

Suomen Jousiampujain Liitto ry Suomen Jousiampujain Liitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202135-8 Sisällys Sivu

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä 31.12.2024 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-6 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Kynnys r.y., Tilinpäätös Kynnys r.y.

Kynnys r.y., Tilinpäätös Kynnys r.y. Kynnys r.y. Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 KYNNYS R.Y. Siltasaarenkatu 4, 5.krs 00530 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0460097-8 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot 6 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus:

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus: Arkistoviite: 2015-001 Kotipaikka: Joensuu Tämä tasekirja on säilytettävä 31,12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Pohjois-Karjalan Teafteriyhdistys ry 1.1.2015-31.12.2015 TASEKIRJA Y-tunnus: 1033663-2

Lisätiedot

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR

U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot