Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus

2

3 Toimitusjohtajan katsaus Lämmin talvi ESE-konsernin alkuvuoden 214 talousluvut ovat tavoitebudjettia jäljessä. Sekä sähkön tuotanto että lämmön myynti jäivät selvästi budjetoidusta. Tämä johtui erittäin lämpimästä helmikuusta, jolloin keskilämpötila oli 6,7 astetta budjetoitua korkeampi, ja maaliskuusta, jolloin keskilämpötila oli 4,5 astetta yli budjetoidun. Tuotannon kannalta katsottuna sähkön markkinahinta on edelleen ollut varsin alhainen ja lauhdesähkön tuotanto on ollut kannattamatonta. Euroopan taloustaantuma on vähentänyt teollisuuden sähkönkulutusta, ja markkinoilla on ylijäämää päästöoikeuksista. Näin ollen päästöoikeuksien hinnat ovat edelleen olleet hyvin alhaalla. Kun tähän lisätään hiilen halpuus ja syöttötariffilla tuetun tuulisähkön jatkuva lisääntyminen, pörssisähkön hinta on pysynyt varsin alhaalla. Lämpimän talven vuoksi polttoainetta jäi merkittävän paljon käyttämättä, mikä toisaalta tarkoittaa hyvää polttoaineen saatavuutta, mutta toisaalta tuo puupolttoaineen laadun kestävyyteen liittyviä haasteita. Varastoissa on paljon haketta ja rankaa odottamassa tulevaa talvea. Hyvän hankintaverkoston ja varmuusvarastojen ansiosta ESE on edelleenkin pystynyt selviytymään ilman kivihiilen käyttöä. Vuoden tulokseen vaikuttavat jatkossa eniten loppuvuoden lämpötilat ja sähkömarkkinoiden kehittyminen. Suuri merkitys on myös EU-tason poliittisilla päätöksillä, joihin voi vaikuttaa Ukrainan kriisin mahdollinen kärjistyminen. Uudistettu kattila toimii Viime syksynä valmiiksi saadun kattilauudistuksen jälkeen ESE on pystynyt merkittävästi vähentämään turpeen käyttöä. Kun puun käyttöä lisätään turpeen sijaan, käytettävissä tulee olla aiempaa enemmän laadukasta rankahaketta, jossa ei ole epäpuhtauksia ja jonka energiasisältö ja kosteusprosentti ovat hyvät. Tämän vuoksi Metsä-Sairilaan rakennettiin uusi 5 ha:n suuruinen lähiterminaali. Puhtaasti puuta polttavaksi muutettu Pursiala 2 -kattila osoitti toimivuutensa talven lämpimyydestä huolimatta. Uudistettu kattila ylsi kaikkien aikojen tuotantoennätykseen talven ainoaksi jääneellä tammikuun pakkasjaksolla. Uusi kaukolämmön tuotannon huipputeho oli yli 1 % suurempi kuin ennen kattilaremonttia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aiemmin vastaavassa tilanteessa tarvittu lisäkaukolämpö olisi pitänyt tehdä öljyllä, mutta nyt se pystyttiin tekemään puulla. Tehonlisäyksen vuoksi pakkaskaudella voidaan vuorokaudessa säästää 4 kg raskasta polttoöljyä, kun lämpö pystytään tuottamaan puulla. Kaukolämpöön uusia tuotteita Kattilainvestoinnin aikaansaaman tehonlisäyksen ansiosta ESE alensi kaukolämmön liittymähintoja 5 %. Kampanjahinnasto tuli voimaan ja koskee seuraavan kahden vuoden aikana solmittuja uusia kaukolämpöliittymiä. Kiinteistöjen lämmityksen tehon- ja energiantarve pienenee ennustetun ilmaston lämpenemisen myötä. Tämä ja Pursialan kattilainvestointi mahdollistaa kaukolämmön asiakasmäärän kasvun ilman uusia laitosinvestointeja ja pienentää näin uusien kaukolämpöliittymien rakentamiskustannuksia. ESE haluaa siirtää syntyvän säästön asiakkaille alentamalla liittymiskustannuksia. Kaukolämpöön lanseerattiin kaksi uutta tuotetta. Uusi tuotteistus antaa taloudellisia kannustimia energian säästämiseen kaukolämpökiinteistöissä. Merkittävin ero vanhaan tuoterakenteeseen on perusmaksun ja energiamaksun suhteen muuttaminen. Kaukolämmön asiakashinnoittelu perustuu kiinteään perusmaksuun ja energiamaksuun, jota peritään kohteessa käytetyn lämmön määrän perusteella. Perusmaksu kattaa osittain tuotantotehovarauksia, eli laitosinvestointeja, verkoston saneeraus- ja seurantakustannuksia, lämmön pumppauskustannuksia, päivystyskustannuksia sekä lämmön mittaroinnin ja laskutuksen. Energiamaksu koostuu lähinnä lämmön tuotantokustannuksista. Uudistuksessa on pienennetty perusmaksun ja korotettu energiamaksun osuutta. Muutos kannustaa pienentämään energian kulutusta, kun energian käytöstä riippuva osuus lämpölaskusta nousee. Muutosta on kaivattu kovasti asiakkailtamme kerätyissä asiakaspalautteissa. Uudet kaukolämpötuotteet ovat nimeltään Rento-kaukolämpö ja Nuuka-kaukolämpö. Rento-tuotteen hinnoittelu noudattaa vanhaa hinnoittelua, ja asiakkaat säilyvät tässä tuotteessa automaattisesti, jos eivät halua vaihtaa tuotetta. Nuuka-kaukolämmössä perusmaksu on noin 25 % alempi ja energiamaksu noin 12,5 % korkeampi kuin Rennossa. Tulevaisuuteen ESEn 114. toimintavuosi etenee vahvaan perinteeseen pohjautuen. Samalla yhtiö on valmis kehittymään ja kehittämään uusia energiaratkaisuja, jotka nojaavat omaan biopolttoainepohjaiseen energiatuotantoon, päästöttömään uusiutuvaan vesivoimaan, teknisesti hyvätasoisiin sähkönsiirto- ja lämmönjakeluverkkoihin sekä ammattitaitoiseen henkilöstöön. ESEn uusi päivitetty strategia hyväksyttiin keväällä ja on nyt käyttöönottovaiheessa. ESE luopui Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta. Visionsa mukaisesti ESE haluaa jatkossa panostaa entistä voimakkaammin uusiutuvaan ja päästöttömään energiantuotantoon. Tehtyjen investointien ansioista ESE on tällä hetkellä yksi edelläkävijöistä puulla tuotetun sähkön ja kaukolämmön tuotannossa. Jatkossa yhtiön investoinnit kohdistuvat lähinnä vesi-, tuuli- ja aurinkoenergiaan sekä alueellisiin bioenergiahankkeisiin. Erkki Karppanen Toimitusjohtaja

4 Energialiiketoiminta Sähkönmyynti Sähköenergian toistaiseksi voimassa olevia hintoja alennettiin keskimäärin 5 % alkaen Perusmaksuja ei muutettu. Alennuksen mahdollisti sähkönhankintakustannusten pieneneminen, mikä on ollut seurausta mm. päästöoikeuksien hintojen laskusta, sähkönkulutuksen yleisestä pienenemisestä sekä pohjoismaisesta vesitilanteesta. Määräaikaiset Ekoteko-tarjoushinnat laskivat samoista syistä alkuvuoden aikana. Kilpailu kuluttaja-asiakkaista on ollut kovaa, mikä on näkynyt kuluttaja-asiakkaiden määrän vähentymisenä. Sähköenergiaa myytiin noin 8 % vähemmän kuin edellisenä vuonna, mikä johtui paljolti tavallista lämpimämmästä alkuvuodesta. Asiakaspalvelu sekä laskutus ovat toimineet erinomaisesti huolimatta useista tietojärjestelmäkehitykseen liittyvistä päällekkäisistä hankkeista. Asiakkaille tarjotaan nyt aiempaa enemmän maksamismuotoja, ja työn alla on uusi onlinejärjestelmä tiedon välittämiseksi. Sanomaliikenteessä valmistaudutaan myynnin ja siirron osalta etäluennan suureen tietomäärään, koska laki edellyttää tuntimittausta myös kuluttaja-asiakkailta. Uusia haasteita ovat tuoneet myös kuluttajalainsäädännön muutokset sekä yhteispohjoismaisten sähkömarkkinoiden kehitys. Markkinoinnissa on pyritty näkymään monipuolisesti eri lähteissä, ja ESE-mies on siirtynyt myös Facebookiin. Merkittävä uuden teknologian avaus oli Cencorpilta keväällä hankittu 49,5 kw:n aurinkovoimalaitos, joka sijaitsee Karikontiellä. Edellisvuoteen verrattuna liikevaihto on laskenut varsinkin kuluttaja-asiakkaiden lukumäärän ja energiankulutuksen pienentyessä. Tuotantokustannukset eivät ole laskeneet samassa suhteessa, ja alkuvuoden 214 sähkönmyynti oli hieman alle budjetoidun. Sähkönhankinta Koskienergia Oy:n vesivoimalaitokset tuottivat alkuvuoden sähkönhankinnasta 35 GWh, ja Jyväskylän Keljonlahden voimalaitos tuotti 1,4 GWh. Tuulivoimaosuudet tuottivat,8 GWh, ja loput 12,2 GWh tuotettiin Pursialan voimalaitoksella. Muuta hankintaa omien tuotantolaitosten ulkopuolelta oli 14,6 GWh. Sähkönhankinnan suojaukset tehdään Etelä-Savon Energian hallituksen hyväksymän riskipolitiikan mukaisesti Sähkön myynti, GWh

5 Kaukolämpö Kaukolämmössä on tehty suuria hinnoittelumuutoksia. Liittymismaksuihin myönnettiin alkaen 5 %:n kampanja-alennus kahden vuoden ajan. Kaukolämpöliittymän voi myös maksaa osamaksurahoituksella. Lisäksi julkaistiin kaksi kaukolämpötuotetta, perinteinen Rento sekä energiatehokas Nuuka. Uudella hinnoittelumallilla voidaan parantaa asiakkaiden palvelua sopivilla tuotteilla. ESE osti Mikkelin kaupungilta keväällä Ristiinan koulukeskuksen biolämpökeskuksen, jota se on hoitanut jo joulukuusta 213 lähtien. Ristiinassa järjestettiin avoin keskustelutilaisuus, jossa ESE kertoi olevansa kiinnostunut laajentamaan toimintaansa alueella. ESE suunnittelee aktiivisesti yhdessä kaupungin kanssa Mikkelin vuoden 217 asuntomessualuetta, joka on myös saamassa kaukolämmön. Kaukolämmön etäluettavien mittareiden vaihtoprojekti saatiin Alkuvuoden lämmönmyynti oli 25 GWh, joka on vajaat 7 % päätökseen, ja kaikki kaukolämpökohteet ovat etäluennan piirissä. 4 Kaukolämpöön liittyi kevään aikana uusia kohteita, joista uutta asiakasta, joista vanhoja kiinteistöjä oli seitsemän. Yh- vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kaukolämpöön liittyi 18 mikkeliläisille tunnetuin on Kenkävero. Se sai kaukolämmön teensä uutta lämmitystilavuutta tuli yli 11 m3. Tässä on ennen 35 juhannusta. Riikolankadulla valmistui lisäksi maalämpökohde, johon ESE toimitti maalämpöratkaisun kaukolämpöveron kaltaisia isoja kohteita. merkittävä lisäys edelliseen vuoteen, sillä mukana on Kenkä verkon 3 ulkopuolelle. 25 Kaukolämmön myynti, GWh , kk 12 kk

6 Voimaliiketoiminta Voimalaitoksen sähköntuotanto oli alkuvuonna 13 GWh ja kaukolämmön tuotanto 231 GWh. Lisäksi tuotettiin teollisuuslämpöä ja höyryä erillisissä kattilalaitoksissa ja voimalaitoksella yhteensä 35 GWh. Kaukolämmön tuotanto oli budjetoituun verrattuna 15 GWh pienempi, mikä johtuu normaalivuotta lämpimämmästä alkuvuodesta. Tämän vuoksi tuotettiin myös vähemmän vastapainesähköä. Tuotannon kannalta katsottuna sähkön markkinahinta on ollut alhainen. Lisäksi poikkeuksellisen lämpimän talven vuoksi puupolttoaineen varastot ovat erittäin suuret. Kaikki tämä on heikentänyt voimaliiketoiminnan tulosta. Uusittu Pursiala 2 -voimalaitoksen kattila on ollut käytössä koko alkuvuoden, ja käyttö on vastannut odotuksia. Puun osuus polttoaineista on ollut 82 % ja turpeen osuus 18 %. Edellisvuonna samaan aikaan puun osuus oli 67 % ja turpeen 33 %. Esimerkiksi toukokuussa voimalaitoksella ei käytetty turvetta ollenkaan. Alkuvuoden hiilidioksidipäästöt olivat tonnia. Käytetyt polttoaineet, GWh, Käytetyt polttoaineet, GWh, 16 Turve 14 Puupolttoaineet 12 Kivihiili 1 Öljy , Turve Puupolttoaineet Kivihiili Öljy Turve Turve Puupolttoaineet Turve Puupolttoaineet Turve Kivihiili Puupolttoaineet Kivihiili Puupolttoaineet Öljy Kivihiili Öljy Kivihiili Öljy Öljy

7 ESE-Tekniikka Oy Työtilauksia ja tarjouspyyntöjä saatiin hieman edellistä vuotta enemmän huolimatta siitä, että Mikkelin kaupungin katujen rakentamisen ja saneeraamisen määrärahoja on edelleen pienennetty. ESE-Tekniikan urakoimien kohteiden osuus ESE-Verkon työkohteista on vakiintunut n. 5 %:iin, ja lähes kaikki verkon viankorjauskohteet on teetetty ESE-Tekniikalla. Keväällä hankittiin raskaiden kaapelikelojen kuljetukseen soveltuva kaapelivaunu JKS:ltä. Lisäksi on investoitu liikenteenohjauslaitteisiin, kuten suoja-aitoihin ja liikennemerkkeihin, työturvallisuuden parantamiseksi. Huoltopalvelut Keväällä tehtiin katuvaloverkkoa koskeva laaja selvitystyö harjoittelijavoimin. Selvitystä voidaan käyttää saneeraussuunnitelman pohjana syksyllä aloitettavassa hankkeessa, joka tähtää n. 7 valaisimen uudistamiseen EU:n asettamien vaatimusten mukaisesti. Alkuvuoden huoltotoiminnan pääkohteita olivat talvityönä toteutetut jakokaappitarkastukset ja muuntamohuollot. Asennustoiminta ESE-Verkon laajoista työkohteista saatiin päätökseen Lyseon koulun ympäristön muuntamonsaneeraustyö sovitusti ennen syyslukukauden alkamista. Junnin alueen keskijänniteverkon saneeraustyöt taas ovat saavuttaneen puolenvälin etapin. Työkohde on ensimmäinen ESE-Verkolle tehtävä työ, jossa sovelletaan maaurakoitsijan osalta kiinteää yksikköhinnoittelua. Katuvalaistuksen suunnittelu on siirretty osin Mikkelin kaupungin tekniselle toimelle ja osin ESE-Verkon suunnittelijalle. Katuvaloverkon kaapelointi ja jalustojen asennus on alistettu KVR-urakkaan kaupungin rakennuskohteissa. Näillä järjestelyillä on tehostettu katuvaloverkon rakentamista ja Mikkelin kaupungille tarjottavaa palvelua. Ympäryskuntien sekä ELY-keskuksen valaistuskohteisiin on laskettu tarjouksia, joista suurimmat ovat olleet Haminan kaupungin katuvaloverkon saneeraus sekä VT 5 -tieremontti välillä Pitkäjärvi Graani. Sopimukset on kirjattu Kangasniemen tievalaistuksen saneeraamisesta, ja VT 5:tä koskeva päätös saadaan lähiaikoina. Normaalien huoltotehtävien lisäksi asennusryhmiä työllistivät liikennevahingoissa vaurioituneiden valaisin- ja liikennevalopylväiden sekä sähköverkon pylväiden ja jakokaappien korjaukset.

8 ESE-Verkko Oy Sähkönkäyttö väheni edellisvuodesta lähes kaksi prosenttia, ja alkuvuoden siirtomäärä oli 173 GWh. Teollisuuden sähkönkäyttö pysyi edelleen pienenä, ja lämmityssähkön tarve pieneni talvikuukausien aikana. Koko vuoden siirtomäärä on nyt 345 GWh. Myös uusien liittymien määrä väheni, ja tänä vuonna päästään runsaaseen 5 uuteen liittymään. Alkuvuonna ei ole ollut vaikeita sääolosuhteita ja sähköverkossa oli vain yksittäisiä lyhyitä vikakeskeytyksiä. Muuten alkuvuosi kului lähes häiriöittä ja tavoitteiden mukaisesti. Taloudellisen tuloksen idaan olevan budjetin mukainen 2,3 milj. euroa. Sähkön siirtohinnat ovat samat kuin viime vuonna. Uusitussa sähkömarkkinalaissa vaaditut sähköverkon kehittämis- ja varautumissuunnitelmat on tehty ja toimitettu valvoville viranomaiselle. Suunnitelmissa on kuvattu sähköverkon rakentaminen, kunnossapito ja varautuminen häiriötilanteisiin. Suunnitelmakausi ulottuu vuoteen 228, jolloin kaikilla jakeluverkon asiakkailla on säävarma sähköverkko ja pisimmät sallitut jakelukeskeytykset ovat kuusi tuntia taajamassa ja 36 tuntia haja-asutusalueella. Rakentaminen ja kunnossapito Lämpimän talven jälkeen sähköverkon rakennustyöt aloitettiin tavallista aikaisemmin, ja alkuvuoden aikana saatiin vauhtiin suuri osa koko vuoden investointiohjelman kohteista. Työt painottuvat voimakkaasti vanhan verkon saneeraukseen, ja uuden verkon osuus on alle 1 %. Uusille asuntokaduille Rantakylään Vuolingon alueelle ja Tuskuun on rakennettu jakeluverkko. Alkuvuoden suurin urakka oli Pursialan sähköaseman johtolähtöjen kaapelointi keskustan ja Kattilansillan suuntaan. Muita aloitettuja isoja 2 kv:n töitä ovat Pirttiniemenkadun muuntamotyö ja Rantakylässä Junnin Honkatien alueen kaapelointityö. Pj-verkon puolella suurin kohde on Vipusenkadun alue Kirjalassa. Loppuvuoden aikana saneerataan vanhoja kiinteistömuuntamoita puistomuuntamoiksi ja uusitaan kaapelointia. Sähköasemilla on tehty 11 kv:n laite- ja päämuuntajahuollot Siekkilässä ja Suojalammella sekä laitehuollot Riutassa. Lisäksi Pursialan sähköasemalle vaihdettiin 11 kv:n jännitemuuntajat. Syksyllä sähköasemilla tehdään akustotestaukset ja relekoestuksia. 2 kv:n ilmajohtoverkkoa on raivattu jakelualueen pohjoisosassa. Kaukoluettavat sähköenergiamittarit 4 Etäluettavat sähköenergiamittarit on asennettu yli 9 %:iin käyttöpaikoista Asennusta 345jatketaan syksyllä 214, 355 ja tavoitteena on saada kaikki käyttöpaikat tuntiluentakäyttöön Sähkön siirto, GWh

9 OOO ESE ja OOO Russkij Les OOO RUSSKIJ LES OOO Russkij Les on Etelä-Savon Energia Oy:n kokonaan omistama metsänvuokrayhtiö. Yhtiön metsänvuokra-alueet sijaitsevat Leningradin alueen Tihvinässä. Metsänvuokra-alueen pinta-ala on noin 75 hehtaaria ja vuotuinen hakkuuoikeus 78 7 kuutiometriä. Hakkuuoikeudesta 62 5 m 3 on avohakkuuta ja 16 2 m 3 harvennushakkuuta. Metsänvuokrasopimukseen sisältyy metsänhoito- ja palontorjuntavelvoitteita. Vuoden 214 ensimmäisen puoliskon hakkuumäärät olivat huonon puunkorjuutalven vuoksi yhteensä vain noin 16 m 3. Puunkorjuu suoritettiin kokonaan urakoitsijan kalustolla. Urakoitsija myös osti hakkaamansa puun. Venäjän sisäisillä puumarkkinoilla on eletty suhteellisen vakaassa kysyntä- ja hintatilanteessa. Yhtiön taloudellinen tulos ensimmäiseltä vuosipuoliskolta oli positiivinen. Tulokseen vaikutti osaltaan hakkuukaluston myynti, koska sen tasearvo oli myyntihintaa pienempi. Yhtiön metsät on FSC-sertifioitu ja vuosittain auditoitu. Sertifioinnin periaatteet määrittelevät ympäristön kannalta hyvän, sosiaalisesti hyödyllisen ja taloudellisesti kannattavan metsänhoidon keskeiset elementit ja vaatimukset. OOO ESE OOO ESE on Etelä-Savon Energia Oy:n kokonaan omistama yhtiö, joka järjestää metsäenergiapuun haketukset ja junanvaunukuljetukset Suomeen. Lisäksi yhtiö rakentaa yhteistyöverkostoa ja kehittää toimintaa yhdessä emoyhtiön ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Energiahaketta tuotiin vuoden 214 ensimmäisellä puoliskolla Suomeen yhteensä irtokuutiometriä. Hake kuljetetaan junanvaunuissa Tihvinästä Imatralle, ja käytössä on seitsemän omaa ja kaksitoista vuokravaunua. Hakkeen kuljetus Imatralta Mikkeliin tapahtuu pääasiassa meno-paluukuljetuksin kuorma-autoilla. Suomen puolella logistiikkaketjun käytössä on omat terminaalit Imatran Kurkvuoressa ja Mikkelin Metsä-Sairilassa. Ratarahtihinnat Venäjällä ovat nousseet odotetusti. Ruplan arvo suhteessa euroon heikkeni puolivuotiskaudella, mikä vaikutti konsernilainan kautta negatiivisesti yhtiön tulokseen. Toisaalta euromääräinen sopimus hakkeen myymisestä emoyhtiölle vaikutti tulokseen myönteisesti ja lievensi valuuttakurssin muutoksen kokonaisvaikutusta. Yhtiön taloudellinen tulos vuoden 214 ensimmäisellä puoliskolla oli positiivinen. OOO ESE:n toiminnalla on FSC-alkuperäketjusertifikaatti, joka auditoidaan vuosittain. FSC-sertifikaatti tarkoittaa puun alkuperän todentamista ja seuraamista metsästä tuotantolaitokselle.

10 Konserniyhtiöiden liikevaihdon kehitys Konserniyhtiöiden liikevaihdon kehitys, 1 euroa, 3 Etelä-Savon Energia Oy ESE-Verkko Oy ESE-Tekniikka Oy 25 Etelä-Savon Energia Oy ESE-Verkko Oy ESE-Tekniikka Oy 2 15 Etelä-Savon Energia Oy ESE-Verkko Oy ESE-Tekniikka Oy Konserniyhtiöiden liikevaihdon kehitys, 1 euroa, ,

11 Konsernituloslaskelma Toteuma Budjetti Budjetti Arvio Tilinpäätös Tilinpäätös Tilinpäätös Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ulkopuoliset palvelut Henkilöstökulut Palkat ja henkilösivukulut Eläkekulut Suunnitelman mukaiset poistot Liiketoiminnan muut kulut Kulut yhteensä Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Korko- ja rahoitustuotot Korko- ja rahoituskulut Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Välittömät verot Laskennallisen verovelan osuus Tilikauden voitto Toteuma on laadittu sisäisen laskennan raporttien perusteella.

12

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2013 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.213 Toimitusjohtajan katsaus Kostean polttoaineen talvi Alkuvuoden 213 talousluvut ovat koko ESE-konsernin tasolla hieman jäljessä tavoitebudjetista. Lämmön myynti ja sähkön siirto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2018 Kymenlaakson Sähkö -konsernin sähkön myynti oli katsauskaudella 734 miljoonaa kilowattituntia ja jakelualueella käytettiin sähköä 883 miljoonaa kilowattituntia. Myynti kasvoi

Lisätiedot

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Niina Heiskanen Avainluvut lyhyesti Kotkan Energia 2013 Kotkan kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö Liikevaihto 43,2 milj. (45,9) Liikevoitto 4,9 milj. (4,2)

Lisätiedot

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy on Kemin kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Liikevaihto 16 miljoonaa euroa Tase 50 miljoonaa euroa 100 vuotta

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2018 Kymenlaakso Sähkö -konsernin sähkön myynti kasvoi katsauskaudella 4,2 prosenttia ja jakelualueella käytettiin sähköä 575 miljoonaa kilowattituntia, mikä on 6,3 prosenttia

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti.

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti. Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen Pori Energia kestävän kehityksen linjoilla ARVOT VISIO TOIMINTA-AJATUS Teemme työtä vastuullisesti, yhdessä toimien, asiakasta, työtä ja toisiamme arvostaen

Lisätiedot

VUOSI- KATSAUS 1.1.-31.12.2013

VUOSI- KATSAUS 1.1.-31.12.2013 VUOSI- KATSAUS 1.1.-31.12.2013 ERKKI KARPPANEN toimitusjohtaja Toimitusjohtajan katsaus Energiayhtiön kannalta vuotta 2013 kuvaavat parhaiten määritteet lämmin ja halpa. Vuosi 2013 jää historiaan yhtenä

Lisätiedot

Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2014

Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2014 Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2014 Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2014 Uudet sähköasemat Pukkilaan ja Lapinjärvelle Lämmin sää alensi sähkönkäyttöä Uusien liittymien

Lisätiedot

Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset. Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3.

Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset. Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3. Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3.2015 1 Sisältö 1. Johdanto 2. Tarkasteltavat vaihtoehdot, vaikutukset ja

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

osavuosikatsaus

osavuosikatsaus osavuosikatsaus 1.1.-30.6. 2015 Toimitusjohtajan katsaus Lämmin talvi Iso kattilarevisio Pursialassa Jälleen kerran koettiin poikkeuksellisen lämmin talvi jo kolmas perättäinen. Tänä vuonna erityisen lämmin

Lisätiedot

WIITASEUDUN ENERGIA OY TOIMINTAKERTOMUS 2016

WIITASEUDUN ENERGIA OY TOIMINTAKERTOMUS 2016 WIITASEUDUN ENERGIA OY TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 (8) 1 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2016 oli Wiitaseudun Energia Oy:n kolmas toimintavuosi sen jälkeen kun Viitasaaren Vesi Oy sulautui Viitasaaren Lämpö

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2009, matalasuhdanteen vaikutukset teollisuuden energiankulutukseen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Sisältö Keski-Suomen taloudellinen kehitys 2008-2009 Matalasuhteen

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 Lämmin talvi ja kylmä kesä vähensivät energianmyyntiä Leuto alkuvuosi vähensi kaukolämmön myyntituloja ja kolea kesä leikkasi kaukojäähdytyksen

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

Katsauskausi 1-4/2017

Katsauskausi 1-4/2017 Katsauskausi lyhyesti Sivu 1 / 18 Katsauskausi 1-4/2017 Katsauskausi lyhyesti Suomen talous palaamassa kasvu-uralle Sähkön myynti ja kulutus laskivat lauhassa talvisäässä, talven kulutushuippu 7.1.2017

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

2

2 1 2 3 4 5 Vuosi 2015 oli vuoden 2014 ohella Leppäkosken Sähkön sähkönjakelun kannalta toimitusvarmin kymmeneen vuoteen. Vakiokorvauksiin johtavia yli kahdentoista tunnin pituisia sähkökatkoja ei ollut

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski

Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2016

Keski-Suomen energiatase 2016 Keski-Suomen energiatase 216 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 216 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa

Puupolttoaineiden kokonaiskäyttö. lämpö- ja voimalaitoksissa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Puupolttoaineen käyttö energiantuotannossa vuonna 2002 Toimittaja: Esa Ylitalo 25.4.2003 670 Metsähakkeen

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 31.8.2014

Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 31.8.2014 Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 31.8.2014 Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 31.8.2014 Lämmin sää laski sähkön myyntiä Asiakkuuden hallinnan uusi tietojärjestelmä otettiin käyttöön

Lisätiedot

ESEn asiakaspalvelu on pystynyt jälleen vastaamaan tehokkaasti hyvin monimutkaisiinkin asiakastilanteisiin. Adaton järjestämässä

ESEn asiakaspalvelu on pystynyt jälleen vastaamaan tehokkaasti hyvin monimutkaisiinkin asiakastilanteisiin. Adaton järjestämässä VUOSIKATSAUS 2015 ESEn asiakaspalvelu on pystynyt jälleen vastaamaan tehokkaasti hyvin monimutkaisiinkin asiakastilanteisiin. Adaton järjestämässä asiakastyytyväisyyskyselyssä sijoituimme sähkön myynnissä

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö Uuden Jyväskylän Energiayhtiö 1 2 Johdanto Jyväskylän Energia yhtiöt on uuden Jyväskylän johtava, osaava ja palveleva energiayritys sekä haluttu työnantaja. Sen tavoitteena on kehittää alan osaamista ja

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016 Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 216 Energiaviraston tiedotustilaisuus 17.1.217 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miten sähkön tukkumarkkinat

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ Paavo Knaapi Jyväskylän Energia Oy 3.12.2010 www.jenergia.fi Sisältö Muutama sana Jyväskylän Energia yhtiöistä Kaukolämmityksen asema Suomessa Kaukolämmön tuotanto Jyväskylässä

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2014

Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen energiatase 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto Sisältö Keski-Suomen energiatase 2014 Energialähteet ja energiankäyttö Uusiutuva energia Sähkönkulutus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2005 30.9.2005 1 Elisan Q3 2005 Q3 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Saunalahti-kaupan eteneminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q3

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto

Keski Suomen energiatase Keski Suomen Energiatoimisto Keski Suomen energiatase 2012 Keski Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 10.2.2014 Sisältö Keski Suomen energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden kehitys Uusiutuva

Lisätiedot

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan

Lisätiedot

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015

Kaukolämmitys. Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Kaukolämmitys Karhunpään Rotaryklubi 910.9.2015 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

VUOSI- KERTOMUS 2013

VUOSI- KERTOMUS 2013 VUOSI- KERTOMUS 2013 Etelä-Savon Energia Oy vuosikertomus 2013 1 ESE vuonna 2013 ESE pienensi osuutensa OL3-hankkeessa marginaaliseksi. ESEn hallitus myös päätti, että ESE ei sitoudu Fennovoima-hankkeen

Lisätiedot

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KÄYTTÖPAIKKAMURSKA JA METSÄENERGIAN TOIMITUSLOGISTIIKKA Hankintainsinööri Esa Koskiniemi EPV Energia Oy EPV Energia Oy 19.11.2014 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND

Lisätiedot

Kymenlaakson Sähkön osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2013

Kymenlaakson Sähkön osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2013 Kymenlaakson Sähkön osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2013 Kymenlaakson Sähkö Kymenlaakson Sähkö -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2013 Ennätyksellisen vähän sähkökatkoja Taajamat maakaapeloidaan Etäluettavien

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2007 18.10.2007 Hyvä tuloskehitys jatkui Hyvä tulos kolmannella neljänneksellä Territorial Generating Company 1:n osakeanti Fortum säilytti omistusosuutensa (25,4 %) Lenenergon

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen 1. Metsähakkeen ja turpeen yhteenlaskettu käyttö laski viime vuonna 2. Tälle ja ensi vuodelle ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta tarjolla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2005 ESITYS 27.4.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-3/2005 Joustopakkaukset 17,6 milj. euroa 34 % Muut 2,8 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 30 % Kuitukankaat 31

Lisätiedot

Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2015

Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2015 Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2015 Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2015 Investointi tuulivoimaan lisää päästöttömän tuotannon osuutta Lämmin sää vaikutti sähkön hintaan

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki 15.5.

Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki 15.5. Energiateollisuuden isot muutokset ja ilmastopolitiikka Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Hallitusohjelmaneuvottelut Helsinki Energia alan kaksi murrosta arvoketjun eri päissä Tuotanto ilmastoystävälliseksi

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj Tulostiedote 1.1. 31.12.2010 Esitys 11.2. 1 Suominen yhteensä Takana vaikea vuosi Milj. Q4/2010 Q4/2009 2010 2009 Liikevaihto 45,3 44,9 173,4 179,4 Liikevoitto -8,7 87 06 0,6-10,8 67 6,7 Katsauskauden

Lisätiedot

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011 TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-

Lisätiedot

Sähkön siirron hinnoittelu

Sähkön siirron hinnoittelu Sähkön siirron hinnoittelu Kenneth Hänninen Energiateollisuus ry kenneth.hanninen@energia.fi www.energia.fi Puh. 09 5305 2501 GSM 050 3202439 Suomessa toimii 80 verkkoyhtiötä hyvin erilaisissa olosuhteissa

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Niko Nevalainen 1 Globaalit trendit energiasektorilla 2 IEA:n skenaario: Hiilellä tuotettu sähkö tulevaisuudessa Lähde: International Energy Agency,

Lisätiedot

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

KORPELA ENERGIA OSTAA AURINKOSÄHKÖÄ

KORPELA ENERGIA OSTAA AURINKOSÄHKÖÄ KORPELA ENERGIA OSTAA AURINKOSÄHKÖÄ Ostamme ylijäämäsähkösi markkinahintaan Kuva: Aurinkovirta Korpelan Energia ostohyvitys Aloimme ostaa aurinkosähkön ylijäämää joulukuussa 2017 pientuottajilta. Syyt

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus...6. Esitys 9.7. Suominen yhteensä Osakeanti ylimerkittiin Milj. Q/ Q/9 Q-Q/ Q-Q/9 9 Liikevaihtoiht 44, 4,44 84,88 9, 79,4 Liikevoitto,,6 -,, 6,7 Katsauskauden voitto/tappio -,8, -,9,6,9

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot