Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2006 toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2006 toimintakertomus"

Transkriptio

1 - 1 - Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2006 toimintakertomus 1. Yleistä Vuosi 2006 oli seuran 69 toimintavuosi. Jäsenmäärämme oli 1783 joista naisia miehiä 53, tyttöjä 652 ja poikia 54. Jäsenmäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna 19 jumpparilla. Liikuntatunteja viikossa pidettiin n. 130, joista aikuisille 32 ja lapsille/nuorille 98. Seuran toimintaa ohjasivat seurallemme määritellyt arvot, jotka ovat: 1. Toiminnan laatu 2. Tavoitteellisuus 3. Yhdessä tekeminen/mielihyvä Arvojen pohjalta johtokunta päätti keskittyä vuoden 2006 aikana seuraaviin asioihin: 1. Aikuisten liikunnan kriteerien määrittäminen 2. Valmentajien ja johtokunnan yhteistyöllä parempia edellytyksiä valmennusryhmille 3. Aerobickilpailujen järjestäminen Kohtaa yksi lähdettiin tavoittelemaan nimeämällä aikuisten liikunnalle oma vastuuhenkilö, Kristiina Tirranen. Hän kokosi syyskauden aikana aikuisohjaajat siipiensä suojaan ja jatkaa vuonna 2007 teemaa, hankkimalla Svolin Priimalaatusuositusvaatimukset ja niiden soveltamisen KNV:ssä. Kohtaa kaksi varten tilasimme seuraan räätälöitynä Svolin Seurajohtajan TietoTaitokurssin. Johtokunnan ja valmentajien yhteistyötä kehitettiin ja konkreettisena tuloksena päätimme kutsua seuran päävalmentajaksi 2007 alusta Päivi Rönkön. Toinen suuri uudistus koskee joukkueenjohtajia, joita on tarkoitus valita kaikille valmennus-ryhmille, ja joiden toimintaa kehitetään yhtenäisemmäksi, seuran linjausten mukaan. Aerobic-kilpailujen järjestäminen jäi vuoden 2007 syksyyn, koska seuran kevätkausi oli työntäyteinen, kun valmistauduttiin Svolin organisoimaan suurtapahtumaan Tampereella SunSvoliin osallistui 185 jäsentä. Susanna Kuusela toimi seuran vastuuhenkilönä, Linkkinä. Hän välitti tapahtumaa koskevat tiedot seuran jäsenille sekä huolehti, että kaikki sujui mallikkaasti paikan päällä. Kuntasuojelijana toimi Taina Pikkupeura. Takana on seuran toinen kokonainen toimintavuosi Svolin Sinettiseurana. Sinetin tarkistus suoritettiin 4.4. ja Sinettiseurana jatketaan kaksi seuraavaakin vuotta. Seuralle valittiin harrastemanageri (Katja Piironen), jonka toiminnan tavoitteena on saada nuoret jäämään seuraan seuratoimijoiksi, vaikka eivät enää itse voimistelisikaan.

2 - 2 - Syyskaudella käynnistettiin perheliikuntatoiminta toden teolla. Unni Holm sai vedettäväkseen useamman ryhmän aikuisia ja lapsia. Toiminnan aloittamisen avuksi saatiin välineitä lasten ryhmille. Yhteistyökuviota Kansalaisopiston kanssa jatkettiin. Kevätkaudella aikuisten tunneista kaksi pidettiin yhteistyössä: Savion koulun torstain kiinteytys ja Ahjon koulun torstain fysiokimppa. Syksyllä yhdessä pidettiin enää Savion koulun tuntia, koska Kansalaisopisto oli unohtanut varata fysiokimpalle vuoron. Molemmissa jatkettiin kiintiökäytäntöä seuran ja kansalaisopistonväelle, jotta kummankaan jumppareita ei suosittaisi toisen kustannuksella. Eeva Kukkola kävi kouluttamassa Helsinkiläistä cheerleader seuraa HAC:ia syyskaudella (Svolin kouluttajana) Tämä poiki yhteistyö/kummitoimintaa HAC:in kanssa. Sieltä vierailtiin KNV:n asematapahtumassa ja joulunäytöksessä, ja KNV:stä vastaavasti heidän joulunäytöksessään. Muutakin yhteistyötä on tarkoitus kehitellä. Seura oli toista vuotta mukana Keravan Kaupungin yhteistyöhankkeessa: Liikkari. Kyse on koululaisten iltapäivä-toiminnasta, jota järjestetään kolmella koululla yhdessä Kasvatus- ja opetusviraston, KP-75 ry:n, Keravan Liikunta ja Urheilu ry:n ja T.A.I.T.O. -link ry:n kanssa. Ohjaaja Unni Holm on vetänyt ryhmiä ja osallistunut toimintaa kehittäviin palavereihin. Liikkaritoiminnan kehittämiseksi hän kävi syksyllä 2006 Löydä Liikunta koulutuksen, jonka materiaaliin kuului RiemuReppu seuran käyttöön. (Samoja reppuja on kaikilla Liikkari-kouluilla, ja ne on tarkoitettu kaikkien seurojen käyttöön). Sopimusta toimistopalvelujen ostamisesta Etelä-Suomen Liikunta- ja Urheilu ry:n työntekijältä, Päivi Väistöltä jatkettiin. Jäsenmäärän hienoinen kasvu ei vielä nostanut seuran taloutta aallonpohjasta, vaan tiukkaa kululinjaa jatkettiin, ja erilaisia keinoja varainhankintaan kehiteltiin. 2. Seuratoiminta Johtokunta kokoontui 11 kertaa. Toiminnansuunnittelupalaveri pidettiin 27.5 Tuusulassa, Lea Sirolan kotona. Johtokunnassa työskentelivät puheenjohtajana Eeva Kukkola, varapuheenjohtajana Katja Piironen, sihteerinä Lea Sirola, rahastonhoitajana Riitta Adler, aikuisten liikinnan vastaavana Kristiina Tirranen, valmennusryhmien edustajana Johanna Lindberg, nuoriso-/sinettivastaavana Hanne Juuti, aerobicvastaavana Jenni Sjöblom ja info-puhelimen vastaavana Päivi Reini. Susanna Kuusela toimi SunSvoli tapahtuman linkkinä, ja osallistui joihinkin johtokunnan kokouksiin. Johtokunnan sisällä toimivat talousvaliokunta (Riitta A, Lea, Katja Piironen ja Eeva), joka kokoontui kaksi kertaa, ja työvaliokunta (Eeva/Riitta A ). Johtokunnan alaisina toimivat Valkki = valmennusryhmien valmentajat ja LaNu = lasten ja nuorten harrasteliikunnan ohjaajat.

3 - 3 - Kevätkokous pidettiin Saviolla kisakatselmuksen jälkeen. Kokouksessa käytiin läpi toimintakertomus ja tilit/05, ja vahvistettiin vuoden 2005 tilinpäätös. Kokoukseen osallistuivat starttikurssilaiset, joiden opinto-ohjelmaan kuului tutustua myös kokouskäytäntöihin. Syyskokous pidettiin Kerhopirtillä. Seuran puheenjohtajaksi kaudelle 2007 valittiin Eeva Kukkola. Erovuoroisten johtokunnan jäsenten tilalle kaudelle valittiin Hanne Juuti, Katja Piironen, Riitta Adler ja Unni Holm. Johtokunnassa jatkavat Johanna Lindberg, Päivi Reini, Jenni Sjöblom ja Kristiina Tirranen kaksivuotiskauttaan. Käytiin läpi vuoden 2007 toimintasuunnitelma ja budjetti, jotka vahvistettiin. Päätettiin vuoden 2007 liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus: Aikuisten vuosimaksu on 110 ja kausimaksu 65. Vakiotunti on 90 /v tai 55 /kausi. Ikinuoret maksavat 70 /v tai 40 /kausi. Isot lapset (alle 16 v.) maksavat 70 /v tai 40 /kausi. Alle 7 v. maksavat 60 /v tai 40 /kausi. 0-2 v maksavat 20 /v tai 15 /kausi. Sisaralennus on 10 /v tai 5 /kausi. Päätettiin, että lisämaksut aikuisten pienryhmissä ovat 20 /vuosi tai 10 /kausi. Kannatusjäsenmaksu on 20. Toimihenkilöt maksavat 5 vuodessa. Tilintarkastajiksi/2007 valittiin Lasse Vänttinen ja Mikael Tevilin sekä varatilintarkastajiksi Leena Sarin ja Arja Komulainen. 3. Aikuisten liikunta Aikuisille oli tarjolla keväällä 35 erilaista ryhmää ja syksyllä 32. Keväällä seurassa ohjasi 13 ohjaajaa, syksyllä 14. Niin keväällä kuin syksylläkin ohjattuja tunteja järjestettiin kahdeksalla eri koululla, Aleksintorilla sekä uimahallilla. Syksyllä uutuustunteina tulivat alkeis step, hikijumppa, jättipallojumppa ja tehoperhis. Osa aikuisten harrastetunneilla kävijöistä osallistui kesäkuussa Sun Svoli tapahtumaan. Kesäjumppa järjestettiin ajalla maanantaisin Killan koululla. Kesä oli hyvä, joten kävijöitä oli vähänlaisesti. Vuoden aikana järjestettiin tuntilistan ulkopuolella myös kinkkujumppia, jumppaviikon maratonaerobic sekä syysstartti. Suurin osa ohjaajista kävi vuoden aikana erilaisissa koulutuksissa ja ideapäivillä. Ohjaajille järjestettiin kolme palaveria, 4.1. kevätkauden alussa, 19.3 ja syyskauden alussa. 4. Lasten ja nuorten toiminta 2006 Lasten ja nuorten toiminnan vastaavana jatkoi Hanne Juuti. Ohjaajat tapasivat vuoden 2006 aikana 4 kertaa, joista 2 oli seuran yhteisiä ohjaajapalavereita tammi- ja elokuu. Helmikuussa tavattiin keilailun ja lokakuussa yleispalaverin merkeissä. Svoli Jumppakoulutoiminta 2006: Jumppakoulu-ryhmät osallistuivat aktiivisesti asematapahtumiin lähialueella. Avoimet ovet useamman kerran viikossa harjoitteleviin ryhmiin järjestettiin Sun Svolin Jumppakouluohjelmaa harjoitteli kevään aikana noin kahdenkymmenen tytön porukka.

4 - 4 - Syksyllä 2006 perustettiin yksi uusi Svoli Jumppakoulu 2 harrasteryhmä, Sirpit, valmentajinaan Mona Ruuskanen ja Reetta Lappalainen. Sinettiseuratoiminta 2006; Seuralla oli Sinettitarkistus keväällä Tarkistuksen myötä seuralle laadittiin toimintalinja, jota muokattiin koko vuoden ajan. Auditointi oli huhtikuussa, kun Anna-Mari Hämäläinen ja Heli Katajamäki Svolista tulivat kylään katsomaan, kuinka asiat ovat järjestettiin uusille seuratoiminnasta ja ohjaamisesta kiinnostuneille Starttikurssi vuotiaita osallistujia oli yhteensä 15, joista seura sai neljä uutta ohjaajaa. Syksyllä haettiin seuratoiminnan paikallistukea valmentajien ja ohjaajien tieto, taito ja yhteistyö projektille, joka tähtäsi osaamisen lisäämiseen ja tukemiseen seurassa. Saatiin 3000 euron apuraha hankkeelle. 5. Joukkuevoimistelu Valmennusjoukkueita oli tänä vuonna kolmetoista, joista yli 12 vuotiaiden kilpasarjoissa seitsemän. Ilahduttavaa oli se, että seuralla oli sekä naisten että vuotiaitten joukkue syksyn välinemestaruuskisoissa. Naisten joukkueen menestys oli upea, 1 kulta ja kolme hopeaa. Kilpailut: Caribia cup 26.3, Turku aloitti kevään kisakauden. Keravalta Turkuun matkasi 3 joukkuetta. Kotiin tuomisina oli vuotiaden sarjassa Zimbueiden ensimmäinen kategoria ja mitali ja Capellojen kolmas kategoria vuotiaiden sarjassa Scarlett-joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Mustan Kissan Cup 1-2.4, Mäntsälä; Seuraamme edusti 9 joukkuetta vuotiaiden sarjassa Aqua sijoittui hienosti kategoriaan kaksi, Yöapollojen kategoriaksi tuli neljä ja aamuapolloille seitsemän vuotiaiden sarjassa Zimbuet pääsivät loistavasti kategoriaan yksi. Terrat olivat kategoriassa kolme ja Capellat kategoriassa neljä. Sekä vuotiaiden (Ikaros) että vuotiaiden (Scarlett) sijoitus oli 14. Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailut 9.4, Tapiola Seurastamme osallistui 9 joukkuetta vuotiaiden sarjassa Aguat voimistelivat kategoriaan kolme, Yöapollot kategoriaan kuusi ja Aamuapollot kategoriaan seitsemän vuotiaiden sarjassa Zimbuet ylsivät hienosti kategoriaan kaksi, Terrat ja Capellat voimistelivat kategoriaan neljä ja Safiirit kategoriaan kuusi vuotiaiden sarjassa Scarlettjoukkue sijoittui kuudenneksi. Harrastesarjassa Delicia (14-16 v.) ylsi sijalle neljä. Tyttöjen hyvän mielen kilpailut , Turku Seurastamme osallistui kuusi joukkuetta vuotiaden sarjassa Aqua joukkue sijoittui kategoriaan kolme, yöapollot ylsivät kategoriaan viisi ja aamuapollot kategoriaan seitsemän vuotiaiden sarjassa Zimbuet selvittivät tiensä finaalin sijoittuen siellä seitsemänneksi. Terrat ylsivät kategoriaan kolme, vaikka voimistelemassa oli vain kolme tyttöä. Capellojen kategoria oli myös kolme.

5 - 5 - Vappuasema 30.4; Seuramme järjestämälle vappuasemalle osallistui Keravalta Silvat, Soljat, Kolibrit, Aurinko- ja Kuudodot sekä aamu- ja yöapollot. SM-kilpailut 6-7.5, Turku; SM-kilpailuihin matkasi Keravalta kaksi joukkuetta vuotiaiden sarjassa Ikaros- joukkue oli vuotiaiden sarjassa Scarlettjoukkue ylsi sijalle 16. Eloleiri , Kerava; Eloleiri on seuramme valmennusryhmäläisten kauden avaus leiri joka järjestetään päivisin Keravan eri kouluilla. Tällä kertaa leirille osallistuivat: Dodot, Terrat, Capellat, Scarlett ja Iquaanit. Leirillä kävi vierailevana koreografina Marita Kurimo, joka auttoi joukkueita välineohjelmien kanssa. Tuomarikoulutus 29.8, & Seuramme tilasi Keravalle Svolista III luokan tuomarikoulutuksen. Koulutukseen osallistui seurastamme 10 valmentajaa. Ulkopuolisia osallistujia oli 3. Kouluttajina toimivat Anna Forsman ja Leena Starck. Cailap Cup 28.10, Turku; Keravalta osallistui seitsemän joukkuetta vuotiaiden sarjassa Terra -94 joukkue saavutti kategorian kaksi, mutta jäi täpärästi mitalien ulkopuolelle. Aamu- ja yöapollot voimistelivay kategorian seitsemän vuotiaiden sarjassa Terra -93 joukkue saavutti kategorian viisi. Yli 16-vuotiaiden sarjassa Iquaanit sijoittuivat hienosti nauhaohjelmallaan toisiksi ja Scarlett joukkue pallo-ohjelmallaan neljänsiksi. Aluekilpailut 4.11, Vihti; Aluekilpailuihin matkasimme seitsemän joukkueen voimin vuotiaiden sarjassa Terra -94 joukkue voitti uransa ensimmäisen mitalin sijoittuen kategoriaan kaksi. Yöapollot oli hienosti kategoriassa neljä ja aamuapollot kategoriassa seitsemän vuotiaiden sarjassa sekä Capellat että Terra -93 sijoittuivat kategoriaan neljä. Yli 16 vuotiaiden sarjassa Iquaanit saavutti upeasti hopeaa ja Scarletit neljännen sijan. Alueen asematapahtuma 5.11, Vihti; tapahtumassa Keravan Naisvoimistelijoita edustivat: Silvat, Soljat, Monte ja Mare sekä Kuu- ja Aurinkododot. Esiintymisistä saatiin kirjallinen palaute, joka auttaa joukkueita eteenpäin. Alueellinen Musiikista Liikkumaan-tapahtuma 5.11, Vihti; Keravan molemmat joukkueet saivat kunniamaininnat. Delician maininta koski kekseliästä välineen käyttöä ja Kolibrien välineen ideaa. Viiden lajin kilpailut 11.11, Tampere; Tampereelle matkasi kolme joukkuevoimistelu joukkuetta vuotiaiden sarjassa Terra -94 sijoittui kategoriaan neljä, vuotiaiden sarjassa Terra -93 sijoittui kategoriaan kuusi ja Capellat kategoriaan viisi. Tul:n avoimet mestaruuskilpailut , Raisio; Keravalta kaksi joukkuetta. Yli 16 vuotiaiden sarjassa Iquaanit veivät tasaisella ja ilmeikkäällä suorituksella kultamitalin. Scarletit sijoittuivat viidenneksi.

6 Kilpa-aerobic Pikkujouluasema 26.11, Kerava; Ensimmäistä kertaa järjestimme pikkujouluaseman Keravalla. Saimme mukaan joukkueita ympäri Etelä-Suomea. Keravalta asemalla kilpailivat Silvat, Soljat, Monte ja Mare, Yö- ja Aamuapollot sekä Kuu- ja Aurinkododot. Muut seuran kilpailevat joukkueet olivat esiintymässä tapahtumassa. Välinemestaruuskilpailut , Tampere; osallistuimme seitsemän joukkueen voimin vuotiaiden sarjassa Terra -94 sijoittui upealla ja ilmeikkäällä suorituksella ainoana joukkueena kategoriaan kaksi, kategoriassa yksi oli vain Olarin Voimistelijoiden fosforit, joten keravalaiset sijoittuivat yli 50 joukkueen kilpailussa hienosti toiselle sijalle. Aamu- ja yöapollot joutuivat tyytymään kategoriaan seitsemän vuotiaiden sarjassa Terra -93 sijoittui kategoriaan viisi ja Capellat kategoriaan neljä. Yli 16 vuotiaiden sarjassa Iquaanit saivat SM-hopeaa. Scarlettien loppukilpailun sijoitus oli kuudes. Kilpa-aerobic ryhmiä oli kolme 12-14vuotiaat, 15-17vuotiaat ja yli 17vuotiaat. Ryhmät harjoittelivat usein yhdessä ja päällekkäin. Samassa porukassa oli muutamia kokoonpanoja samaan aikaan. Valmentajina toimivat Jenni Sjöblom, Kaisaleena Kaivos, Satu Mustonen, Paulina Mertanen ja Anni Taskinen. Tuomarina toimi Jenni Sjöblom. Keväällä 2006 Maajoukkuerinkeihin valittiin joukkue Jadet ja junioreita Oona-Maria Tonttila, Karoliina Hurri, Krista Haapalainen ja Paulina Mertanen. Joulukuussa 2006 vuoden 2007 maajoukkuerinkiin valittiin Oona-Maria Tonttila ja Krista Haapalainen Kilpailut: Svoli Aerobic Cup 1, Vihti ; osallistui 25, tulokset: SB1 Nora Moisio 10. SB1 Pari 8. 3-luokka Limet 3. 3-luokka Flames 1. 4-luokka Chicas 2. 4-luokka Friidat 2. 5-luokka Jadet 5. Svoli Aerobic Cup 2, Helsinki , osallistui 25, tulokset: SB1 Nora Moisio 6. SB1 Pari 10 3-luokka Limet 2. 3-luokka Flames 1. 4-luokka Chicas 7. 4-luokka Friidat 2. 5-luokka Jadet 3.

7 - 7 - Suomen ja Svolin mestaruuskilpailut ja harrastesarjojen Kevätkilpailut, Turku , osallistui 25, tulokset: SB1 Nora Moisio 2. SB1 Pari 10 ja 11 3-luokka Limet 2. 3-luokka Flames 1. 4-luokka Chicas 5 4-luokka Friidat 2. 5-luokka Jadet Juniors training camp+kisat Italia, Cesenatico osallistui 1 Svoli Aerobic Cup 3, Nokia , osallistui 25, tulokset: AS 2 Nora Moisio 6. 3-luokka Limet 1. 3-luokka Dejit 4. 4-luokka Xarat 3. 4-luokka Friidat 1. 5-luokka Jadet 1. Svoli Aerobic Cup 4, Valkeakoski , osallistui 25, tulokset: AS 2 Nora Moisio 9. 3-luokka Limet 2. 3-luokka Dejit 3. 4-luokka Xarat 2. 4-luokka Friidat 1. 5-luokka Jadet 2. 5 lajin kilpailut Tampere 11.11, osallistui 15, tulokset 3-luokka Oona Tonttila 1. 3-luokka Karoliina Hurri 4. 3-luokka Dejit 2. 4-luokka Xarat 1. 4-luokka Friidat 1. Svolin Maajoukkueleirit: Maajoukkueringinleiri Pajulahti (osallistui 3) Maajoukkueringinleiri Turku, Jumppala (osallistui 3) 9.4. Maajoukkuerinkien valintapäivä Helsinki, Kisahalli (osallistui 7) Junnuringin kesäleiri Pajulahti (osallistui 3) Sennuringin kesäleiri Pajulahti (osallistui 2) Maajoukueringin näyttöpäivä 23.9 Turku, (osallistui 15) Maajoukkueringin leiri Pajulahti (osallistui 7) Aerosport leiri 2.12 Turku, osallistui 6, 4 urheilja 2 valmentajaa

8 Showtanssi Vuonna 2006 Keravan Naisvoimistelijoissa toimi kaksi Showtanssin valmennusryhmää: yli 16-vuotiaiden Showstar ja vuotiaiden Starlet. Molemmat ryhmät osallistuivat keväällä Fun & Funky sarjan kisoihin maaliskuussa Vihdissä ja huhtikuussa Helsingissä. Vihdissä Showstar ryhmä palkittiin kunniamaininnalla parhaasta kokonaisuudesta. Huhtikuun lopussa ryhmät osallistuivat Länsi-Suomen nuorten tiimin järjestämään Showdance kilpailuun Turussa ja toukokuun alussa FDO:n (finnish dance organisation) järjestämiin Street- ja Showtanssien SM-kilpailuihin Espoossa. Starlet ryhmä oli SM-kilpailuissa Muodostelma Hip Hopin junior-sarjan 5. Sijoituksen ansiosta ryhmä pääsi edustamaan toukokuun lopussa Suomea Street tanssien EMkilpailuihin Espoossa. Siellä sijoitus oli jaettu 11. Molemmat ryhmät osallistuivat marraskuussa Helsingin nuorisoasiainkeskuksen järjestämään Dance Action tapahtumaan ja joulukuussa Musiikista Liikkumaan tapahtumaan Joensuussa. Siellä Showstar ryhmä palkittiin kunniamaininnalla hyvästä toteutuksesta. 8. Viestintä ja markkinointi Tsemppis-lehti, seuran oma lehti julkaistiin kymmenennen kerran elokuussa. Puheenjohtaja Eeva Kukkola päätoimittajana kokosi toimituskunnan. Lehden tekoon osallistuivat: Katja Piironen Johanna Lindberg, Päivi Reini, Lea Sirola, Hanne Juuti, Jenni Sjöblom, Tuovi Kukkola, Emilia Jakonen ja Reeta Kukkola. Tsemppis ilmestyi 12 sivuisena. Jakelualueena oli koko Kerava sekä naapurikunnat lukuun ottamatta Järvenpään keskustaa ja Korsoa. Painosmäärä oli kappaletta. Jumppaviikko pidettiin Sen päätteeksi järjestimme maratonjumpan Keskustan koululla 12:00-16:00. Noin 70 jumpparia löysi tapahtuman. Keravan paikallislehti Keski-Uusimaa julkaisi jo torstaina Eeva Kukkolan kokoaman jutun Jumppaviikosta ja SunSvolista Keski-Uusimaalaisten seurojen näkökulmasta. Viikko-ohjelmamme saimme lehteen päivittäin, kun Eeva kokosi naapuriseurojen, Tuusulan, Järvenpään ja Kellokosken tapahtumat samaan juttuun. Kaikilla seuroilla oli avoimet ovet koko viikon. Kyselyt ohjaajille ja valmennettavien vanhemmille: Seuran aikuisohjaajien tyytyväisyyttä kartoitettiin kyselyllä, jonka toteutti ja analysoi Sanna Tenkanen opinnäytetyönä. Todettiin, että aina löytyy jotain pientä korjattavaa. Tilasimme Nuoren Suomen valmiskyselyn valmennettavien vanhemmille. Kysely toteutettiin Nuoren Suomen nettisivujen kautta, ja vastaukset analysoitiin siellä. Saimme vain 23 vastausta, vaikka vastausaikaa oli , mutta jotain hyviä kehittämisvinkkejä kuitenkin saatiin.

9 Muu toiminta Lehtijutut: Saimme Svolilaiseen jutun seuran tunnelmista SunSvoli-harjoitusten jälkeen. Ne pidettiin Töölön Kisahallissa Helsingissä. Starttikurssista oli pitkä juttu Viikkouutisissa. Nuoren Suomen sinettisanomissa oli hieno juttu kuvien kera Hannesta ja Jennistä vastaanottamassa Pro Nuori Suomi tunnustusta. Valmennusryhmien kilpailumenestyksestä saimme useamman jutun Keski- Uusimaahan. Myös Jadet aerobicjoukkueen stipendi noteerattiin jutun arvoiseksi. Lisäksi KNV mainittiin lukuisissa yhteyksissä paikallislehdissä, mm. Liikkarista kertovassa ja Keravan Altaan vihkijäis-jutussa. Keski-Uusimaa teki koko sivun jutun U-Killan Kiltaparlamentista, joka pidettiin Keravalla. Viertolan Sali oli täynnä, kun naapuri killoistakin oltiin tultu runsaslukuisen paikalle (liki sata osallistujaa). Kevät ja joulunäytökset noteerattiin useamman kuvan kera Ohjaajatapaamiset; Kaikille seuran ohjaajille ja valmentajille tarkoitettuja ohjaajapalavereita järjestettiin kaksi, yksi molempien jumppakausien alussa 4.1. ja Ne olivat lähinnä toiminnansuunnittelupalavereja ja tiedotustilaisuuksia. Lisäksi ohjaajat kutsuttiin kevät- ja joulunäytöksiin kutsuvieraina. Joulunäytöksen jälkeen juotiin yhdessä hyvin ansaitut glögit. 9.1 Tapahtumat: Joukkuevoimistelun kisakatselmus järjestettiin ja Savion koululla. Jälkimmäisessä olivat mukana myös aerobicin ja showtanssin joukkueet ja yksilöt. Starttikoulutus uusille ohjaajille järjestettiin Pompussa Seura järjesti Vappuasematapahtuman Nikkarin koululla Vain seuran omille ryhmille tarkoitettu asematapahtuma järjestettiin 7.5. Nikkarinkoulun auditoriossa, samaan aikaa pidettiin koulun pihalla seuran ensimmäinen perheliikuntatapahtuma. Kevään Starttikurssilaiset organisoivat tapahtuman. Valkin avoimet ovet alle 10-vuotiaille, Jumppalot, pidettiin Kanniston koululla 17:00-18:00. Syysstartti Savion koululla 15:00-17:00 toimi samalla ilmoittautumistilaisuutena.

10 Tuomarikurssi järjestettiin seuran omille valmentajille ja Nordean tiloissa. Kymmenen valmentajaa sai lisäoppia säännöistä. SunSvoli -muistelut pidettiin 1.10 Lapilan Kartanolla. Katseltiin kuvia ja videoita tapahtumasta. Svoli Games tapahtuman järjestelyissä oli Capellat ja Zimbuet joukkueista + seuran ohjaajista yhteensä 20 hengen talkooporukka Syyskauden kisakatselmus järjestettiin Toimme kortemme kekoon Keravan kaupungin ideoimaan Liikkuva Isänpäivä tapahtumaan siten, että järjestimme isille ja lapsille avoimen TehoPerhistunnin. Pikkujouluasema-tapahtuma järjestettiin Nikkarin koululla. Avoimelle asemalle osallistui joukkueita kuudesta eri seurasta Edustaminen: Seuraa edusti Svolin kevätkokouksessa 2.4. Eeva Kukkola. Eeva Kukkola kuului edelleen Svoli:n viestintätiimiin, ja osallistui palaveriin Tampereella Susanna Kuusela ja Eeva Kukkola osallistuivat Sun Svoli linkkiristeilylle Svolin Sinettiseuratapaamiseen osallistuivat Hanne Juuti ja Katja Piironen. Tapaamisen yhteydessä järjestettyyn Nuorten seuratoimijoiden tapaamiseen osallistui Sanni Komulainen. Svolin yhteistyöryhmänkokoukseen osallistui Eeva Kukkola (Etelä-Suomen alueen Seuratoiminnan, Seto-työryhmän jäsenenä). Eeva Kukkola kävi esittelemässä seuran toimintaa kaupungin liikuntatoimelle. Seto:n luottamushenkilönä, Kukkola kutsuttiin myös huippuvoimistelun kehittämistyöryhmään, joka kokoontui 1.6. ja jatkoi 16.8 ja tehtäväänsä. Keravan kaupungin seuraseminaariin osallistuivat Hanne Juuti ja Katja Piironen Iquaanit edusti seuraa Barcelonassa viisipäiväisessä Festival Argimtonassa. Hanne Juuti ja Jenni Sjöblom osallistuivat Nuoren Suomen Sinettiristeilylle Risteilyllä seura palkittiin ProNuoriSuomi tunnustuksella. Tunnustus saatiin seuraavin perustein: "Seura on ansiokkaasti kehittänyt lasten voimistelua, erityisesti Svoli Jumppakoulua seuran lasten toiminnan pohjana. Seura on myös aktiivisesti ja avoimin mielin järjestänyt lasten kilpailuja, asemia, ja panostanut niissä laatuun toimien näin esimerkkinä myös muille voimisteluseuroille. Lisäksi nuorten toimintaa on kehitetty muun muassa kehittämällä nuorille oma starttikurssi."

11 Svoli viikonvaihteeseen ja syyskokoukseen Helsingissä osallistuivat Jenni Sjöblom, Riitta Adler ja Eeva Kukkola. Eeva sai Opetusministeriön ansiomitalin kultaisin ristein lääni/aluetasolla tehdystä huomattavasta työstä liikunnan hyväksi. Svolin 110 -vuotis juhlagaalaan osallistui heidän lisäkseen Kristiina Tirranen. Keravan kaupungin urheiluseurojen neuvottelukunnan perustamiskokoukseen osallistuivat Jenni Sjöblom ja Lea Sirola. Tanssi- ja voimisteluseuroja kaupungin yhteistyö elimessä edustaa ensikaudella Voimisteluseura Keski-Uusimaa/Pirkko Luoma-Aho, jota suosi arpaonni. (Toki KNV:kin olisi ollut kiinnostunut paikasta!) Jenni Sjöblom valittiin Svolin kilpa-aerobicin lajivaliokuntaan kaudelle Jenni, Hanne Juuti ja Johanna Väliaho valittiin Svoli Etelä-Suomen Voila-työryhmään Esiintymiset: Paikallinen Intersport liike tahtoi seuramme naisia ja aerobiccareita esittelemään jumppavaatteita Naistenillassa Otimme haasteen vastaan. Keravan kaupungin keskuspuiston vihkiäisissä KNV:n soihtukulkue oli yksi pääelementeistä. Sata valmennusryhmien tyttöä loi tunnelmaa soihtujen kanssa. Keravalaisen judoseuran kilpailuissa esiintyi kymmenen aerobiccaria. Miesryhmämme esiintyi toukokuussa Sihteeripäivillä ja Hyksin Henkilöstöyhdistyksen 30-vuotisjuhlissa, kesäkuussa SunSvoli -tapahtumassa, lokakuussa Pappisliitossa (Papiston päivillä), marraskuussa Keravan Yrittäjien tilaisuudessa Klondyksessä, Svolissa Slu-talolla (24.11) ja Tradekan pikkujouluissa. Seura järjesti kevätnäytöksen ja joulunäytöksen Keuda-talon katsomo täyttyi kuten aina molempina näytöspäivina kahdesti. Joulunäytöksessä meillä oli vieraita HAC:ista, kaksi cheerleader-joukkuetta. Helsinkiläisen kummiseuramme, HAC:in joulunäytöksessä Töölön Kisahallissa esiintyivät: Zimbuet, Friidat, Delicia, Starlet ja Showstar Huomionosoitukset: Kevään ylioppilaita Sini Puroa, Lilli Lindbergiä ja Lotta Viitalaa onniteltiin. Nuoren ohjaajan palkinnon, ohjaajalautasen sai tänä vuonna Sanni Komulainen ja Nuori Urheilija pokaalin Oona Tonttila. Vuoden Jumppariksi valittiin Salme Lipponen ja Pikku Jumppariksi Rebekka Dontych. Pro Nuori Suomi taidediploomilla palkittiin Unni Holm (Liikkari-toiminta), Susanna Kuusela (Linkki-toiminta) ja Marja-Leena Väänänen (U-killan toiminta) Marjatta Ripatti, seuran perustajajäsen täytti 90 vuotta. Keravan kaupunki myönsi Nuori Urheilija stibendin Jadet-joukkueelle. SLU myönsi seurallemme 3000 paikallistukea nuorten toimintaan.

12 Koulutukset vuonna 2006 kurssi kevät 2006 syksy 2006 Svoli joukkuevoimistelun 10 valmentajaa tuomarikurssi Svoli Jumppakoulu 2 Mertanen Pauliina Pöysti Sanna, Hurri Kia, Itkonen Tuuli Paasonen Tiina Svoli-jumppakoulu 3 Komulainen Sanni Hurri Kia Itkonen Tuuli Pöysti Sanni Mertanen Pauliina Lajivaunukurssi valmentajille Nykänen Tanja, Juuti Hanne Fyysinen vaunu Puro Sini Kansainvälinen tuomarikurssi Sjöblom Jenni 50+ jumpparyhmien Sulavuori Sari ohjaajakurssi Svoli jumppakoulu 1 ProFitness aerobic-ohjaajan peruskurssi SVoLi Convention Svoli Jumppakoulu-koulutus, startti osio 1 Svoli Mixdance-kurssi Perheliikunta on in -ideapäivä Perheliikunnan perusteet Telineet tutuiksi-kurssi Kilpa-aerobic valmentajaseminaari Seurajohdon tieto-taito-kurssi Joukkuevoimistelun tuomarikoe Svolin joukkueenjohtajakoulutus Mertanen Pauliina, Itkonen Tuuli, Hurri Kia Pöysti Sanna Iikkanen Laura Viherkoski Emilia Tihtonen Jaana Kettunen Tanja Eija Lempinen, Paula Hantula, Marjo Kujala, Kristiina Tirranen ja Tarja Schneider- Lehto Holm Unni Sulavuori Sari, Porvali Riikka, Schneider-Lehto Tarja, Lempinen Eija Ollila Sari Komulainen Sanni Pohtala Jenni Ollila Sari Laine Eija Sjöblom Jenni Mertanen Pauliina Taskinen Anni johtokunta + valmentajat Lindberg Johanna Lindberg Lilli Valkonen Niina Adler Laura Moring Helena Kuitunen Terttu, Ritokoski Mervi

13 Ohjaajat ja valmentajat 2006 Lapset ja nuoret RYHMÄ KEVÄT 2006 SYKSY 2006 AIKUINEN-LAPSI 1-2v. Unni Holm AIKUINEN-LAPSI 3-4v. Unni Holm PERHISJUMPPA 1-2v. Sari Ollila PERHISJUMPPA 3-4v. Sari Ollila TEHOPERHIS 2-6v. Unni Holm, Sanni Komulainen, Marjo Kujala (aikuisten osuus) SEIKKAILUPERHIS Unni Holm, Sanni Komulainen SVOLI JUMPPAKOULU 3-4v. Tanja Nykänen Sanne ja Seena Savolainen Seena Savolainen PIRPANAT 3-4 v Seena Savolainen Sanne ja Seena Savolainen Mia Ahonsola Meri Willadsen Laura Iikkanen NAPPULAJUMPPA 4-6v. Eija Laine (erityisyhmä) SEIKKAILIJAT 5-6 v Meri Willadsen Laura Iikkanen Sanne ja Seena Savolainen Sanni Komulainen, Anna Arffman Sanni Komulainen Jenni Pohtala Keesia Haikonen Laura Pellinen TEMPPUJUMPPA 5-6v. Eija Laine SVOLI JUMPPAKOULU 5-6v. Tanja Nykänen Sanne ja Seena Savolainen SVOLI JUMPPAKOULU 7-9V. Seena Savolainen Tanja Nykänen Mona Ruuskanen Sanni Komulainen Sanni Pöysti Tuuli Itkonen Pauliina Mertanen Mona Ruuskanen, Laura Iikkanen Sanni Komulainen, Anna Arffman Sanni Pöysti, Pauliina Mertanen TANSSIMIX 7-9v. Meri Willadsen Tuuli Itkonen, Kiia-Maija Hurri Meri Willadsen, Veera Sipiläinen SVOLI JUMPPAKOULU 10- Unni Holm 12v. Sanni Pöysti Tuuli Itkonen Pauliina Mertanen MULI-RYHMÄ 10-12v. Unni Holm SHOWTANSSI 10-12V. Kaisa Laulajainen Jutta Kaskimäki, Sanni Komulainen Jutta Kaskimäki STARTTIBIC 10-12v. Anni Taskinen Tuuli Itkonen, Kia-Maija Hurri Kia-Maija Hurri HIP HOP 13-15v. alkeet ja jatko Jenni Pohtala Jenni Pohtala Aikuiset: Eija Lempinen, Tarja Schneider-Lehto, Unni Holm, Minna Kallio, Elisa Kaas, Tarja Höijer, Mari Depner, Reija Karvonen, Sirpa Kaivos, Emilia Jakonen, Marjo Kujala, Kristiina Tirranen, Sari Sulavuori, Sanna Tenkanen, Aila Sarjola, Paula Hantula, Katariina Lantto, Paula Hantula, Anna-Mari Auer, Riikka Kyllönen, Sari Ollila, Jaana Tihtonen, Pauliina Tapio ja Sanni Komulainen.

14 Joukkuevoimistelu: Jumppakoulu 1, v syntyneet, MONTE/MARE Jumppakoulu 1, v 2000 syntyneet, SILVA Jumppakoulu 2, v 1999 syntyneet, SOLJA Jumppakoulu 3, v syntyneet, DODOT Jumppakoulu 2, v syntyneet, SIRPIT Jumppakoulu 4, v syntyneet, APOLLOT Harrasteryhmä syntyneet, KOLIBRIT Valmennusryhmä syntyneet, TERRAT Harrasteryhmä syntyneet, DELICIA Valmennusryhmä syntyneet, CAPELLAT Valmennusryhmä syntyneet, ZIMBUET & IKAROS Valmennusryhmä syntyneet, SCARLETT Valmennusryhmä snytyneet, IQUAANIT Valmentajat: Marianna Tarhala, Laura Adler ja Niina Valkonen Marianna Tarhala, Laura Adler ja Niina Valkonen Marianna Tarhala, Lotta Viitala, Janina Uusitalo ja Iida Ritokoski Johanna Lindberg, Lilli Lindberg, Emilia Viherkoski ja Sini Puro Mona Ruuskanen ja Reetta Lappalainen Heini Kari, Kati Räsänen, Marianne Kari ja Wilma Turtiainen Hanne Juuti ja Tanja Nykänen Johanna Lindberg, Mari Ruotanen, Kati Niemi ja Tytti Rekosuo Päivi Rönkkö, Hanne Juuti ja Tanja Nykänen Laura Adler Tuovi Kukkola, Tiina Paasonen ja Janina Uusitalo Johanna Väliaho ja Heidi Kröger Johanna Lindberg, Päivi Rönkkö (Kevät) ja Miia Paasonen (Syksy) Tuomareina toimivat: Päivi Rönkkö, Miia Paasonen, Heidi Kröger, Saana Vallo, Lilli Lindberg Arveina Asematapahtumissa toimivat: Helena Moring, Johanna Lindberg, Lilli Lindberg, Tuovi Kukkola, Kilpa-Aerobic Valmentajina toimivat Jenni Sjöblom, Kaisaleena Kaivos, Satu Mustonen, Paulina Mertanen ja Anni Taskinen. Tuomarina toimi Jenni Sjöblom. Kokoonpanot: Starttibic 1 Starttibic 2 3-luokan ryhmä Flames 3-luokan pari/ joukkue Limet 3-luokan yksilöt x 2 4-luokan joukkueet Chicas ja Xarat 5-luokan joukkue Jadet

15 KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY USKOLLISUUDEN KILTA TOIMINTAKERTOMUS 2006 KNV:n Uskollisuuden Kilta on jatkanut perinteistä liikunnan parissa syntynyttä uskollisuutta. Toimintavuoden toimintaa väritti SunSvolin Ikivireiden ohjelmaharjoitukset ja esiintyminen Tampereella kesäkuussa, mukaan lähti kaksikymmentä iloista voimistelijaa. Heidän ohjauksestaan vastasi Minna Kallio. Vapaaehtoistoimintaa jatkettiin Viertolan kahviossa sekä Hopeahovissa että Terveyskeskuksen osasto 1:ssä, kevätkaudella oli vielä Viertolan jumpat. Yhteistoimintaa naapuriseurojen kiltojen kanssa olivat yhteisharjoitukset Tapiolan ikivireiden kanssa ja yhteinen ulkoilupäivä Svoli Etelä-Suomen kiltalaisten kanssa. Merkittävä tapahtuma oli Kiltaparlamentti Keravalla, joka sai huomiota Keski- Uusimaa lehdessä. Yhteen kokoontui 75 kiltalaista. U-killan kokoukset järjestettiin pääosin Viertolassa. Hopeahovin asukkaita ulkoilutettiin ja neljätoista kiltalaista järjesti heille yhteisen joulukahvihetken ohjelmineen. U-Killan toimihenkilöt ja toimikaudet Sirkka Leimuvaara Kiltaäiti, puheenjohtaja Edith Sanmark Kiltamuori elinikäinen Raina Lempinen Varapuheenjohtaja MarjaLeena Väänänen Sihteeri, muistiinmerkitsijä Pirkko Rokkonen Rah.hoit. rahakirstunvartija Kiltalaisia oli toimintavuonna 45. Kokouksia pidettiin Voiertolassa kuusi kertaa, läsnä oli noin 120 uskollista. Ulkoilupäiviä järjestettiin kaksi kertaa, osallistujia parikymmentä. Muut osallistumiset: Adiemus-konsertti Ilta Kilta Keravan Taidemuseolla Tupperware esittely Taina Pikkupeura SVOLIn päivä, 100-v naisten äänioikeutta Kurssit: Pikakurssi Naurujoogaan, Pirkko Rokkonen ja Riitta Väänänen Apurahat: Liisa Orkon apuraha SUNSVOLI passiin, Anneli Ollila Merkkipäivät: Ebba Frilund, Sirkka Leimuvaara, Tellervo Poutiainen, Kaarina Palasmaa, Marjatta Ripatti, Pirkko Rokkonen

16 Suruvalittelut: Hilkka Linnankari Vapaaehtoistyö: Perjantain Viertolan kahviovuorot, 14 kiltalaista. Viertolan tiistain tuolijumppa ja torstain kevennetty jumppa kevät/06. Syyskaudella emme enää voineet vetää Virtolan jumppia, koska seura olisi joutunut maksamaan tilan, jossa olisimme järjestäneet ilmaisen jumpan asukkaille. Tämä tuntui kohtuuttomalle. Torstain Hopeahovin ja Terveyskeskus os.1:n jumpat kävivät vetämässä Pirkko Rokkonen, Raili Seppälä ja MLVäänänen Maksut: Kiltamaksu 5 euroa + seuran jäsenmaksu 3,50, niiltä jäseniltä, jotka eivät käy emo-seuran jumpassa. Seuran kunniajäsenet: Edith Sanmark, Marjatta Ripatti, Norjo Järvelä, Tellervo Poutiainen ja MarjaLeena Väänänen ja Killan ainaisjäsen Hillevi Räisänen; U-Killan kunniajäsen Kaarina Palasmaa.

Seuran toimintaa ohjasivat seurallemme määritellyt arvot, jotka ovat: 1. Toiminnan laatu 2. Tavoitteellisuus 3. Yhdessä tekeminen/mielihyvä

Seuran toimintaa ohjasivat seurallemme määritellyt arvot, jotka ovat: 1. Toiminnan laatu 2. Tavoitteellisuus 3. Yhdessä tekeminen/mielihyvä KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY TOIMINTAKERTOMUS 2005 1. Yleistä Vuosi 2005 oli seuran 68 toimintavuosi. Jäsenmäärämme oli 1764, joista naisia 1069, miehiä 52, tyttöjä 583 ja poikia 60. Jäsenmäärä putosi

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV RY VUOSIKERTOMUS 2007 Eeva Kukkola, Johanna Lindberg, Jenni Sjöblom, Unni Holm, Kristiina Tirranen, Riitta Adler, Marja-Leena Väänänen 1. Yleistä - 1 - Vuosi 2007 oli seuran

Lisätiedot

Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2004 toimintakertomus

Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2004 toimintakertomus Keravan Naisvoimistelijat KNV Ry:n vuoden 2004 toimintakertomus 1. Yleistä Vuosi 2004 oli seuran 67 toimintavuosi. Seuramme on SvoLilaisista seuroista 5 suurin koko valtakunnassa. Jäsenmäärämme kasvoi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

1. Yleistä... 3. Arvot ja painopistealueet... 3. Haasteita... 3. Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 3. Näkyvyyttä...

1. Yleistä... 3. Arvot ja painopistealueet... 3. Haasteita... 3. Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 3. Näkyvyyttä... Sisällys 1. Yleistä... 3 Arvot ja painopistealueet... 3 Haasteita... 3 Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 3 Näkyvyyttä... 3 Jäsenmäärä... 4 Hinnoittelu... 4 Säännöt:... 4 2. Seuratoiminta...

Lisätiedot

1. Yleistä... 3. Seuran arvot ja painopistealueet... 3. Vuosi 2013 tiivistetysti... 3. Yhteistyö sidosryhmien kanssa... 3. Seuran yleiset asiat...

1. Yleistä... 3. Seuran arvot ja painopistealueet... 3. Vuosi 2013 tiivistetysti... 3. Yhteistyö sidosryhmien kanssa... 3. Seuran yleiset asiat... Sisällys 1. Yleistä... 3 Seuran arvot ja painopistealueet... 3 Vuosi 2013 tiivistetysti... 3 Yhteistyö sidosryhmien kanssa... 3 Seuran yleiset asiat... 3 Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet...

Lisätiedot

Toiminnallemme vahvistetaan syyskokouksessa budjetti. Talouden tilannetta seurataan sekä hallituksen että taloustyöryhmän kokouksissa.

Toiminnallemme vahvistetaan syyskokouksessa budjetti. Talouden tilannetta seurataan sekä hallituksen että taloustyöryhmän kokouksissa. 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus ajan hengessä siten, että mahdollisimman moni voi harrastaa monipuolista voimistelua ja liikuntaa

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

Keravan Naisvoimistelijat KNV ry VUOSIKERTOMUS 2014

Keravan Naisvoimistelijat KNV ry VUOSIKERTOMUS 2014 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry VUOSIKERTOMUS 2014 Sisällys 1. Yleistä... 3 Seuran arvot ja painopistealueet... 3 2014 tiivistelmä:... 3 Liikuntapaikat, tuntitarjonta ja toimintakaudet... 4 Näkyvyyttä...

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 1/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. SC Vantaan uusin laji: Rytminen voimistelu... 3 3. Harrastetuntien syyskauden päättyminen... 3 4. Urheilijan Taivas+Helvetti - Tarinoita

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

SM-kisat, 15.4.2011 Jyväskylä. Joukkuevoimistelun SM-kilpailut, Jyväskylä, 16.4.2011 14-16 -vuotiaat, lopputulokset

SM-kisat, 15.4.2011 Jyväskylä. Joukkuevoimistelun SM-kilpailut, Jyväskylä, 16.4.2011 14-16 -vuotiaat, lopputulokset SM-kisat, 15.4.2011 Jyväskylä Joukkuevoimistelun SM-kilpailut, Jyväskylä, 16.4.2011 14-16 -vuotiaat, lopputulokset 1) Olarin Voimistelijat, Fosforit alkukilpailu 18,00 + loppukilpailu (TV 5,80 + AV 3,65

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Asematapahtuma Keravalla 1.10.2005

Asematapahtuma Keravalla 1.10.2005 Asematapahtuma Keravalla 1.10.2005 Jo jonkun aikaa oli Keravan naisvoimistelijoiden johtokunnan takaraivossa pyörinyt ajatus kunnon Asematapahtuman järjestämisestä. Tuumasta toimeen oli vaikea ryhtyä,

Lisätiedot

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt.

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt. TOIMINTALINJA 2014 2015 SISÄLLYS 1 Visio... 1 2 Kuvaus seurasta... 1 3 Seuran pelisäännöt... 1 4 Vastuun jakaminen seurassa... 2 5 Seuran ongelmaratkaisupolku... 2 6 Seuran kehittäminen ja laadun tarkkailu...

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 KOKKOLAN JYMYN VOIMISTELU- JA NAISJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä Voimistelujaoston toiminta on jatkunut aktiivisena kuluneenakin kautena. Ohjaajia on tullut lisää ja mikä parasta, he ovat täysi-ikäisiä.

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 1. Menestystä joukkuevoimistelussa 2. Mukaan joukkuevoimisteluun 3. Joukkuevoimistelun harrastejoukkue 4. Harrasteliikuntaa keväällä 2014 5. Voimistelua erityistä apua tarvitseville

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 1.Yleistä Turun Pyrkivän voimistelijaoston toiminta vuonna 2011 oli haasteellinen taloudellisesti, mutta toiminnan taso pysyi korkeana ja monipuolisena.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Toimintakertomus 2012 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 RUOVEDEN NAISVOIMISTELJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Ruoveden Naisvoimistelijat ry on aikaansa seuraava, arvostettu, tunnettu ja aktiivinen liikuntaseura. Sinettiseurana RNV on myös edelläkävijä

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth SM Hiihdot -,4 km Sprintti - 7..204 4:36:00,4 km Sprintti 2748482 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 3:22.5 Finaali 2 9 270980 Riikka Sarasoja-Lilja 3:37.33 Finaali 3 3 2758782 Kerttu Niskanen Vieremän

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013 1. Etelä-Suomen aluekilpailut ja TalviLumo Voimistelu asema 2. SC Vantaalle suurin mahdollinen seuratuki 3. Harrasteliikunnan kuulumisia 4. SC Vantaan nettikirpputori 5.

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo.

Vampulan Urheilijat. Huittisten seudun kansalaisopisto. Lentopallo. Huittisten seudun kansalaisopisto www.huittinen.fi/kansalaisopisto Liikuntaleikkikoulu 1 3 4 -vuotiaat Keskiviikko klo 17.00 17.30 6.9. 29.11.2017, 10.1. 4.4.2018 Sallilan koulu Susanna Tähtinen Liikuntaleikkikoulu

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014

Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Vantaan Voimisteluseuran kuukausitiedote, helmikuu 2014 Tässä kuukausitiedotteessa: Yleistä - Kevätkausi vauhdissa - Asiakaskyselyn palautetta - Isoja hankkeita käynnissä - Uusi johtokunta aloitti toimintansa

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015!

Joulun lepoa meille kaikille! Liikunnallista uutta vuotta 2015! 3/2014 TTNV:n viimeisimmät vuodet ovat olleet aktiivista seuratoiminnan muutosten aikaa. Seuraa on tuotu isoin askelin 2000-luvulle monenlaisissa asioissa. Kiitokset kaikille seuratoimijoille kanssani

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Taipumattomat r.y. Hiihtomajantie 2 96400 Rovaniemi puh: 040-5419119 taipumattomat@santasport.fi 1. YLEISTÄ Taipumattomat ry. on Rovaniemellä toimiva Suomen pohjoisin voimistelun

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Joukkueen jäsenet ja yhteyshenkilön tiedot. 1. Huotari, Marianne. 2. Immonen Hanna. 3. Lustig, Laura. 4. Niskanen, Emma. 5.

Joukkueen jäsenet ja yhteyshenkilön tiedot. 1. Huotari, Marianne. 2. Immonen Hanna. 3. Lustig, Laura. 4. Niskanen, Emma. 5. Joukkueen jäsenet ja yhteyshenkilön tiedot 1. Huotari, Marianne 2. Immonen Hanna 3. Lustig, Laura 4. Niskanen, Emma 5. Nummela, Annika 6. Räsänen, Maija 7. Salo, Marja 8. Siiskonen, Sannamari 9. Sinko,

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Vesijumpan vuorot siirtyivät myöhäiseen iltaan ja tämä vaikutti eritoten jälkimmäiseen ryhmään, johon ilmoittautui vain 6 jumppaajaa.

Vesijumpan vuorot siirtyivät myöhäiseen iltaan ja tämä vaikutti eritoten jälkimmäiseen ryhmään, johon ilmoittautui vain 6 jumppaajaa. Herttoniemen Syke ry (entinen Herttoniemen Naisvoimisteluseura ry) TOIMINTAKERTOMUS 2011 Johdanto Seuran tarkoituksena on järjestää Herttoniemen alueella erilaisia voimisteluryhmiä eri-ikäisille naisille,

Lisätiedot

Magneettien historia. Voimistelukausi 2010 - Ellun palaute

Magneettien historia. Voimistelukausi 2010 - Ellun palaute Magneettien historia Voimistelukausi 2010 - Ellun palaute Jumppakausi vuodelta 2010 on saatu päätökseen. Magneeteilla kulunut vuosi 2010 on ollut upea. Tytöt ovat kehittyneet paljon ja eteenpäin on menty

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia

Lisätiedot

Kausi 2014/15. Torikatu La HyTS 3 vs HTS 4-2 (23-19) Latostenmaa Tarja Kiuas Sini 1,5-0,5 (64,33)

Kausi 2014/15. Torikatu La HyTS 3 vs HTS 4-2 (23-19) Latostenmaa Tarja Kiuas Sini 1,5-0,5 (64,33) Kausi 2014/15 NAISET 1-DIVISIOONA 1. HauTS Granroth Riikka Puh. 040 5323 074 2. HTS Kiuas Sini Puh. 040 5798 864 3. HyG Huhtamäki Anja Puh. 040 7795 213 4. HyTS 3 Kuusela Marjo Puh. 040 8425 443 5. HyTS

Lisätiedot

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016

HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

5.12.2008 Esiintyminen Espoon 4. luokkalaisille kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa

5.12.2008 Esiintyminen Espoon 4. luokkalaisille kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa 5.12.2008 Esiintyminen Espoon 4. luokkalaisille kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa Magneetit esiintyivät 5.12. LänsiAuto Areenalla kaikille Espoon koulujen neljäsluokkaisille tarkoitetussa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 www.sairilanratsastajat.net 1 SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Suomen Cup - Keuruu Naiset 5,4 km

Suomen Cup - Keuruu Naiset 5,4 km 11.1.014-700 m 1 75 318518 Heini Hokkanen 6:51. (1) 13:3.0 0.0 68 3185343 Susanna Saapunki 6:59.4 (3) 13:46.1 +14.1 3 90 3185114 Laura Mononen 6:57.0 () 13:57.4 +5.4 4 81 3185089 Maija Hakala 7:07.0 (4)

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

uutiskirje huhtikuu 2011

uutiskirje huhtikuu 2011 ovolaisen uutiskirje huhtikuu 2011 SISÄLTÖ 1. OVO Teamille naisten SM-kultaa, Fosforit junioreiden ykkönen 2. Magneeteille junioreiden Etelä-Suomen aluemestaruus 3. Seuran kevätkokouksen päätökset 20.4.

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

3.12.2007 Kotkan Tyttökisoista menestystä

3.12.2007 Kotkan Tyttökisoista menestystä 3.12.2007 Kotkan Tyttökisoista menestystä Magneetit ylsivät Kotkassa pidetyissä tyttöjen välinekilpailuissa 10-12 -vuotiaiden sarjassa upeasti 1. kategoriaan. Tytöt saivat lisäbonusta sekä ryhdistä että

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Valmentajien pelisäännöt

Valmentajien pelisäännöt Valmentajien pelisäännöt 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

La klo 12.00

La klo 12.00 TAMPERE SAINTS - TURKU TROJANS La 29.6.2019 klo 12.00 Pyynikin urheilukenttä Joukkue Ottelut Voitot Häviöt Tehdyt Päästetyt Maalisuhde Pisteet Wolverines Gold 5 5 0 249 39 210 10 Trojans 4 3 1 126 86 40

Lisätiedot

Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin!

Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin! Kevättä odotellessa! Tämä on Hyvolin toinen uutiskirje, jonka tavoitteena on kertoa kuulumisia Hyvolin toiminnasta. Tässä uutiskirjeessä esittäytyy Hyvolin joukkueenjohtajat. Seuraava uutiskirje ilmestyy

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 RUOVEDEN NAISVOIMISTELJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Ruoveden Naisvoimistelijat ry on aikaansa seuraava, arvostettu, tunnettu ja aktiivinen liikuntaseura. Sinettiseurana RNV on myös edelläkävijä

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 24 050-3137549 meri_loyttyniemi@hotmail.com MERI LÖYTTYNIEMI 3310 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3169 044-0111326 * ANNIKA SAJALINNA 3134 0 0 050-3858154

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 The Westermarck Society ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Johtokunta Seuran johtokuntaan kuuluivat kertomusvuonna Pekka Sulkunen, Tuula Gordon, JP Roos ja Kati Rantala Helsingistä, Riikka Homanen,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014

Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014 Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014 1 Reilu, reipas ja riemukas - Raision Jumpparit on monipuolinen ja lämminhenkinen raisiolainen liikuntaseura. Raision Jumpparit tarjoaa liikuntaa kaiken

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 25.10.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3240 040-5274547 SAIJA SUNDE N 3138 050-4129867 * JANE HEPWORTH 3133 0 0 050-5292599 / maria.itkonen@pihavisio.fi * MARIA ITKONEN 2960

Lisätiedot

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita

RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu

Lisätiedot

Valmentajien toimintalinja

Valmentajien toimintalinja Valmentajien toimintalinja 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille

Lisätiedot