Eurooppalaiset koreografilupaukset Suomen kiertueella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eurooppalaiset koreografilupaukset Suomen kiertueella"

Transkriptio

1 Eurooppalaiset koreografilupaukset Suomen kiertueella Tanssiareena tuo Suomeen kolmatta kertaa kansainvälisen uransa aloittavia koreografilupauksia Euroopan nykytanssikentiltä. Kansainvälisen Aerowaves-verkoston katselmuksen yli 500 hakijasta Suomen Aerowaves FALL FOR DANCE -kiertueelle on valittu kahden koreografin teokset, jotka esitetään syyskuussa yhteisillassa Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Helsingissä. Aerowaves FALL FOR DANCE -kiertueella nähdään kahden eurooppalaisen naiskoreografin teokset, joista molemmat tuovat näyttämölle jotain uutta. Nykytanssia, fyysistä teatteria ja ympäristötieteitä opiskelleen saksalaisen ohjaajakoreografi Jolika Sudermannin teos PULSE tutkii rytmeistä kaikkein yksinkertaisinta, sykettä. Elektronisen musiikin kiihdyttämä pulssi ohjaa viiden tanssijan liikettä ja johtaa heidät ryhmäseremoniaan tajunnan ja joukkohurmoksen rajamaille. Yhteisillassa nähdään myös palkitun sveitsiläissyntyisen koreografi Tabea Martinin valloittava Duet for Two Dancers, joka käsittelee sosiologisia kysymyksiä pilke silmäkulmassa. Kahden miestanssijan esittämä hulvaton ja pohdiskeleva teos käsittelee yhteiskunnan asettamien odotusten sekä loputtomien vaihtoehtojen luomia haasteita. Kiertueaikataulu: Kuopio, Sotku / Itäinen tanssin aluekeskus Oulu, Valvesali / JoJo Oulun tanssin keskus & Pohjoinen tanssin aluekeskus Tampere, Hällä-näyttämö / Tanssiteatteri MD & Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Helsinki, Zodiak Uuden tanssin keskus / Tanssin aluekeskus Helsinki Helsinki, Zodiak Uuden tanssin keskus / Tanssin aluekeskus Helsinki Esitysten yhteydessä järjestetään taiteilijatapaamisia ja yleisökeskusteluja. Kiertuekonsepti Aerowaves FALL FOR DANCE on Tanssiareenan kehittämä kiertuekonsepti, joka vuosittain esittelee nykytanssin uusia tuulia kansainvälisten teosten yhteisillassa ympäri Suomea. Aerowaves FALL FOR DANCE -konseptin tarkoituksena on lisätä kansainvälistä esitystarjontaa valtakunnallisesti ja rakentaa toimivia yhteistyömalleja kansallisen kiertueverkoston käynnistämiseksi. Konseptin kehittäminen käynnistettiin vuonna 2010, jolloin järjestettiin myös ensimmäinen FALL FOR DANCE -kiertue. Tanssiareenan Aerowaves FALL FOR DANCE -kiertueen tuotantopartnerit ovat: JoJo Oulun tanssin keskus / Pohjoinen tanssin aluekeskus Zodiak Uuden tanssin keskus / Tanssin aluekeskus Helsinki Itäinen tanssin aluekeskus Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Tanssiteatteri MD Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut Aerowaves FALL FOR DANCE kiertuetta tukee Goethe-instituutti.

2 kuva: Anja Beutler Jolika Sudermann (GER): PULSE Pulssi ohjaa ihmiselle välttämätöntä toimintaa sydämen sykettä, hengitystä, kävelyä, juoksua, tanssia, pureskelua, seksiä, synnytystä. Tyhjä tila, viisi esiintyjää ja kiihtyvän elektronisen musiikin rytmi, joka johtaa hurmioituneeseen teknomeditaatioon kollektiivisen tajunnan ja joukkohurmoksen rajamaille. Teos viekoittelee rytmin ja liikkeen syvimmälle tasolle, sykkeeseen. Jolika Sudermann on Amsterdam School of the Arts:n pantomiimi-kurssilta vuonna 2010 valmistunut nykytanssin ja fyysisen teatterin freelanceohjaaja ja -koreografi. PULSE-teos syntyi hänen opintojensa lopputyönä. Sudermann on ansioitunut myös yhteisötanssin saralla ja on toteuttanut teatteriprojekteja muun muassa turvapaikanhakijoiden kanssa. Berliinissä asuva taiteilija työskentelee taiteilijaresidenssissä Heet Veem Theater Amsterdamissa, jossa hän tuotti menestyneen dueton A Talk yhteistyössä ruotsalaisen koreografi Alma Söderbergin kanssa. Söderbergin sooloteos Cosas nähtiin FALL FOR DANCE kiertueella Suomessa. A Talk on kiertänyt useilla Euroopan tanssiareenoilla ja -festivaaleilla. PULSE-työryhmä on työskennellyt yhdessä vuodesta Alankomaista, Belgiasta ja Saksasta kotoisin oleva kansainvälinen taiteilijakollektiivi muodostuu miimikoista ja tanssijoista. Teos valittiin vuonna 2010 Amsterdamin Theatre School (ITS) -festivaalille, minkä jälkeen sitä on esitetty useilla kansainvälisillä areenoilla, kuten MESS-festivaalilla Sarajevossa, Flare-festivaalilla Manchesterissa ja Dancekiosk-festivaalilla Hampurissa. Konsepti / ohjaus: Jolika Sudermann Esiintyjät: Dwayne Toemere, Erwin Boschmans, Indra Cauwels, Annina Lingens & Tim Senders Valot / kiertuemanageri: Floor van Dongen Ääni / tekniikka: Anouk Thole Tuotanto: Stephanie Lühn Taiteelliset asiantuntijat: Esther Snelder & David Weber-Krebs Jälkituotanto & levitys: Het Veem Theater, Amsterdam Valokuvaus: Anja Beutler Esityksen kesto: 25 min

3 kuva: Leo van Velzen Tabea Martin (SUI): Duet for Two Dancers Kaksi tanssijaa, koreografi, mikrofoni ja pyyhe. Valloittava tanssimaraton, joka käsittelee sosiologisia kysymyksiä pilke silmäkulmassa. Henkilökohtaiset pohdinnat ja hengästyttävät liikesarjat tarjoavat oppitunnin tanssin kielestä sekä eleiden ja liikkeiden sanastosta. Tyylikkäät ja kömpelöt, tavanomaiset ja persoonalliset, provosoivat ja hienostuneet liikkeet yhdistyvät sosiaaliseen kontekstiin paljastaen kysymyksen omasta identiteetistä. Mitä tarkoittaa olla tanssija ja onko sillä merkitystä? Sosiologiset kysymykset ja ihmisten käyttäytyminen ovat keskeisiä teemoja Tabea Martinin työssä. Taiteessaan hän keskittyy kokeiluihin eksymiseen, tietämättömyyteen ja kehossa piilevään epämukavuuteen. Sveitsiläissyntyinen Martin on opiskellut Amsterdam School of the Arts:ssa modernia tanssia ja teatteria. Tanssijana hän on toiminut useissa taiteilijakollektiiveissa Hollannissa, Saksassa ja Irlannissa. Vuonna 2006 hän valmistui koreografin jatko-opinnoistaan Rotterdamin Tanssiakatemiasta. Esiintyjänä ja koreografina toimiva Martin työskentelee tällä hetkellä Amsterdamissa sekä Baselissa ja Zürichissä Sveitsissä. Monet arvostetut kansainväliset esittävän taiteen tapahtumat, kuten Berlin Theatertreffen sekä Impact, Springdance ja Nottdance festivaalit ovat valinneet Martinin teoksia ohjelmistoonsa. Dansateliers Rotterdam ja Het LAB Utrecht tukevat Martinin työskentelyä koreografina. Vuonna 2011 hän voitti Prins Bernhard Cultuurfondin Wim Barry Stipendia -palkinnon ja Aerowaves-palkinnon teoksestaan Duet for Two Dancers. Koreografia: Tabea Martin Tuotanto: Dansateliers & Conny Jansen Danst, Rotterdam Tanssijat: Ryan Djojokarso & Stefan Baier Musiikki: Igor Stravinsky Valokuvaus: Leo van Velzen Erityiskiitokset: Amy Gale, Conny Jansen, Matthias Mooij & Pol Bierhoff Esityksen kesto: 25 min

4 Taustaa ja tavoitteita Aerowaves FALL FOR DANCE -kiertuekonseptin tavoitteet ovat: Edistää korkeatasoista tanssitaiteen valtakunnallista saavutettavuutta Suomalaisten tanssitaiteilijoiden kehitysmahdollisuuksien parantaminen tanssitaiteilijoiden kanssa Kehittää toimivia yhteistyömalleja kansallisen tanssin kiertueverkoston käynnistämiseksi vähentää taloudellisia ja toiminnallisia riskejä Aerowaves on vuonna 1996 perustettu 34 Euroopan maan yhteistyöverkosto. Lontoon The Place -teatterin entisen johtajan John Ashfordin johtamassa verkostossa on näiden maiden tanssialan asiantuntijoiden edustus. Verkoston tehtävänä on valita vuosittain yli 500 esityksen avoimesta katselmuksesta 20 mielenkiintoisinta esitystä ja tukea lupaavien koreografien työtä järjestämällä heille esiintymismahdollisuuksia ympäri Eurooppaa. Suomi on toiminut pioneerina kiertuekonseptin kehittämisessä. Aerowaves FALL FOR DANCE on ensimmäinen Aerowaves-kiertue maailmassa. Aerowaves-verkoston suomalaisena asiantuntijana ja henkilöpartnerina toimii Tanssin Tiedotuskeskuksen kansainvälisten asiain päällikkö ja Tanssiareena ry:n puheenjohtaja Pirjetta Mulari. Tanssiareena toimii Aerowavesesitysten vastaanottavana partnerina Suomessa. Aerowavesin kautta kansainväliseen tietoisuuteen suomalaisista tanssitaiteilijoista ovat nousseet muun muassa: Tero Saarinen (1997), Ari Tenhula (1999), Jyrki Karttunen (2000), Jenni Kivelä (2004), Simo Kellokumpu Company (2006), Eeva Muilu (2007) ja Elina Pirinen (2011).

5 Lisätietoja Kiertueen tuottaja Vilma Pietilä Tanssiareena ry Puh (0) sekä Tuottaja Jupe Pohjolainen Itäinen tanssin aluekeskus Puh (0) Tuotanto- ja markkinointiassistentti Kirsi Soini Sisä-Suomen tanssin aluekeskus Puh (0) Tuottaja Anna Murtola JoJo Oulun tanssin keskus Pohjoinen tanssin aluekeskus Puh (0) Tiedottaja Kaisa Rissanen Zodiak Uuden tanssin keskus Tanssin aluekeskus Helsinki Puh (0)

raikkaita tuulahduksia Euroopasta

raikkaita tuulahduksia Euroopasta raikkaita tuulahduksia Euroopasta Hyvä lukija, Aerowaves FALL FOR DANCE on kiertuekonsepti joka vuosittain esittelee kolme teosta kansainvälisen uransa alussa olevilta eurooppalaisilta koreografilupauksilta.

Lisätiedot

Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2015

Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2015 Tanssitaiteen toiminta-avustukset 2015 Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt toiminta-avustuksen 18 yhteisölle, yhteensä 1 080 000. Hakijoita oli 31 kpl. As2wrists ry, HELSINKI, 25 000 Barker-teatteri yhdistys

Lisätiedot

Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä

Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä Sonya Lindfors: Noble Savage. Zodiak Uuden tanssin keskus. Sanna Käsmä Kulttuurin rahoitusta on lisättävä ja tanssin asemaa vahvistettava Hallitusohjelmaan 2019-2023 on kirjattava sekä yleinen tavoite

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2012 ZODIAK PRESENTS RY

VUOSIKERTOMUS 2012 ZODIAK PRESENTS RY VUOSIKERTOMUS 2012 ZODIAK PRESENTS RY Zodiak Uuden tanssin keskus Tanssin aluekeskus Helsinki ZODIAK Uuden tanssin keskus Tallberginkatu 1 B/154 00180 Helsinki www.zodiak.fi zodiak@zodiak.fi 09 694 4948

Lisätiedot

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke

Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke tanssihanke Tanssi vanhustyön n voimavarana Terve Kuopio/Tanssin aluekeskus Kuopio 2006-2008 Laura Pylkkänen/Anniina Aunola 2006 Mitä on yhteisötaide? taide? Yhteisötaiteen

Lisätiedot

PERFORMING ARTS IKM JA SM KARSINTA I 2018 TUOMARIT , Viikin normaalikoulu, Helsinki

PERFORMING ARTS IKM JA SM KARSINTA I 2018 TUOMARIT , Viikin normaalikoulu, Helsinki Marco Behal PERFORMING ARTS IKM JA SM KARSINTA I 2018 TUOMARIT 10.-11.2.2018, Viikin normaalikoulu, Helsinki I had been representing Czech Republic and later in Sweden on numerous international events

Lisätiedot

Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen

Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen Esittävän taiteen rahoitus ja näkökulmia arkeen Teatterimäärärahat valtion tulo- ja menoarviossa 2010 Suomen Kansallisteatteri 10 634 000 Teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvien teattereiden valtionosuudet

Lisätiedot

TERO SAARINEN COMPANYN VIENTIVALMENNUSOHJELMAN AIKATAULU

TERO SAARINEN COMPANYN VIENTIVALMENNUSOHJELMAN AIKATAULU TERO SAARINEN COMPANYN VIENTIVALMENNUSOHJELMAN AIKATAULU WORKSHOP 1-2: Aika: 2.9.2015 klo 10.00-17.00 Valmentajat: Iiris Autio, Tero Saarinen ja Johanna Rajamäki Taiteilijan ja managerin välinen yhteistyö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 10 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 1. jako HEL 2013-001336 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Jenni Kivelä. syntynyt Koulutus. Taideyliopisto (avoin) Taiteen johtaminen ja hallinto 15 op 2017

Jenni Kivelä. syntynyt Koulutus. Taideyliopisto (avoin) Taiteen johtaminen ja hallinto 15 op 2017 Jenni Kivelä syntynyt 1974 jenni.kivela@iki.fi www.jennikivela.com Koulutus Taideyliopisto (avoin) Taiteen johtaminen ja hallinto 15 op 2017 Teatterikorkeakoulu: Pedagogiset opinnot 60 op. /Tanssi 2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

Varastettuja asioita, JoJo- Oulun Tanssin Keskus, Kiltit ihmiset, 2012

Varastettuja asioita, JoJo- Oulun Tanssin Keskus, Kiltit ihmiset, 2012 Jenni Kivelä s-posti: jenni.kivela@iki.fi www. jennikivela.com ANSIOLUETTELO syntynyt 15.12.1974 Koulutus Teatterikorkeakoulu: Pedagogiset opinnot 60 op 2011- Tanssitaiteen maisteri, koreografi 2002 Tanssitaiteen

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

Muu työryhmä: AurinkobaleU.

Muu työryhmä: AurinkobaleU. 1 Kauno(aren ja pedon suunni(elusta, koreografiasta ja ohjauksesta vastaa suomalaisen tanssin uranuurtaja, Marjo Kuusela. Kuusela tunnetaan mm. Tanssitea(eri Raa=kon perustajajäsenenä sekä taiteellisena

Lisätiedot

SYKSY 2012 OHJELMISTO

SYKSY 2012 OHJELMISTO Uuden tanssin keskus Center for New Dance Tallberginkatu 1 00180 Helsinki Kaapelitehdas SYKSY 2012 OHJELMISTO ENGLISH SUMMARY PP. 36 39 JOKAINEN IHMINEN ON TAITEILIJA Zodiakin yksi vahvuuksista on taiteilijoiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Yhteyshenkilö tapahtumassa: Puhelin ja sposti: TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Ryhmän nimi Esityksen nimi Ohjaaja Musiikkiryhmän nimi Seura Kesto Sommittelija tai koreografi Musiikkiryhmän ohjaaja Musiikkitiedot

Lisätiedot

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä

Työn alla 2010-2011. Tyrkyllä Anya Productions Anya Productions Ky Kuopiolainen kulttuurialan tuotanto-, koulutus- ja myyntipalveluyritys 2 työntekijää, 3 harjoittelijaa (Ely keskuksen myöntämä ensimmäisen työntekijän tuki) Kirjanpito,

Lisätiedot

Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen)

Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen) Opiskelijoiden taiteellinen toiminta TeaKin ulkopuolella 2010 (tiedot perustuvat henkilöiden omaan ilmoitukseen) Nimi Koulutusohjelma Muut merkittävät taiteelliset työt TeaKin ulkopuolella Alastalo Marko

Lisätiedot

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles Project hubila Creative House of Finland Los Angeles hubila eli Creative House of Finland- palvelee luovien alojen yrittäjiä ja toimijoita Los Angelesissa, joka on musiikkiteollisuuden ja elokuva- ja televisiotuotannon

Lisätiedot

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics

2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics 2013 Teatteritilastot Finnish Theatre Statistics Suomalainen teatterikenttä 18 VOS-teatterit, Suomen Kansallisteatteri, Suomen Kansallisooppera ja rahoituslain ulkopuoliset teatterit 2013

Lisätiedot

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT

KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT KANSAINVÄLISET MESSUT 2018 TANSSIN KENTÄN KV-KAHVIT 16.1.2018 Tiedotuskeskuksen messuhankkeet vuonna 2018 TPAM Performing Arts Meeting in Yokohama 10-18.2.2018, Jokohama, Japani internationale tanzmesse

Lisätiedot

Kulttuurikansion toteutus

Kulttuurikansion toteutus Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.

Lisätiedot

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa Kaisa Rontu Moni tuntee kotoutumiskoulutuksen, mutta kuinka moni tietää, miten turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksissa opiskelevat? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Musiikkitalo 2.12.2013 Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma Median alaohjelma Monialainen toimintalinja

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset 2015 2020

Tutkintovaatimukset 2015 2020 Tutkintovaatimukset 2015 2020 TANSSIJANTAITEEN MAISTERIOHJELMA (120 op) Tanssijantaiteen maisteriohjelma koostuu kahden lukuvuoden intensiivisistä opinnoista. Opinnot kehittävät opiskelijan esiintyjäntaitoa,

Lisätiedot

HKI 2014 HKI Haetaan Ehdotus Laitos

HKI 2014 HKI Haetaan Ehdotus Laitos 9.12. vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin 612 439 612 439 540 690 Huoneteatteri Jurkan

Lisätiedot

PIRKANMAAN TANSSIN KESKUS RY:N VISIO JA STRATEGIA VUOSILLE

PIRKANMAAN TANSSIN KESKUS RY:N VISIO JA STRATEGIA VUOSILLE PIRKANMAAN TANSSIN KESKUS RY:N VISIO JA STRATEGIA VUOSILLE 2016 2025 1 1 S. 3 ALKUPUHEENVUORO 2 S. 5 PIRKANMAAN TANSSIN KESKUS RY 3 S. 6 TAITEELLISEN TYÖN TUKEMINEN 4 S. 9 ESITYS- JA TUOTANTOTOIMINNAN

Lisätiedot

Pohjoismainen kulttuuripiste

Pohjoismainen kulttuuripiste Pohjoismainen kulttuuripiste Luomme tilaa pohjoismaiselle kulttuurille Webinaari 16.6.2016 Erityisasiantuntija Laura Norppa, Pohjoismainen kulttuuripiste POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE Virallinen pohjoismainen

Lisätiedot

venäläis-suomalainen eurytmianäyttämöryhmä ohjaus Anja Riska

venäläis-suomalainen eurytmianäyttämöryhmä ohjaus Anja Riska PROJEKTI: MURTUNUT ELÄMÄN PUU Septim Ensemble venäläis-suomalainen eurytmianäyttämöryhmä ohjaus Anja Riska Ohjelma 1. osa: «Murtunut elämänpuu», Arvo Pärtin musiikki 2. osa: «Toukat ja Chopin», Fredric

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2011. ZODIAK PRESENTS RY Zodiak Uuden tanssin keskus Tanssin aluekeskus Helsinki

VUOSIKERTOMUS 2011. ZODIAK PRESENTS RY Zodiak Uuden tanssin keskus Tanssin aluekeskus Helsinki VUOSIKERTOMUS 2011 ZODIAK PRESENTS RY Zodiak Uuden tanssin keskus Tanssin aluekeskus Helsinki SISÄLLYSLUETTELO ZODIAK Uuden tanssin keskus Tallberginkatu 1 B/154 00180 Helsinki 1. YLEISKUVA 5 1.1. Zodiakin

Lisätiedot

Dance & Show - kilpailun säännöt

Dance & Show - kilpailun säännöt Dance & Show - kilpailun säännöt 1.1.2019-31.12.2019 Ikäluokat Minit 5-7v (UUSI!) Lapset 8-11v Juniorit 12v-15v Aikuiset 16v-30v Aikuiset2 31v + Poikkeukset: Duot ilmoittautuvat vanhemman parin iän mukaiseen

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Haku mentorointiohjelmaan

Haku mentorointiohjelmaan Haku mentorointiohjelmaan Mentorointiohjelman taustalla on Tanssin talon vuonna 2013 toteuttama alan palvelutarpeita koskeva kartoitus, jonka mukaan tanssin ammattilaiset tarvitsevat urasuunnitteluapua,

Lisätiedot

AMMATTITEATTERIT. AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com

AMMATTITEATTERIT. AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com AMMATTITEATTERIT AHAA TEATTERI Hatanpään valtatie 6 33100 TAMPERE 03 222 4870 www.ahaateatteri.com info@ahaateatteri.com ESPOON PL 10665, 02070 Espoon kaupunki 09 439 3550, fax 467 550 Liput 439 3388 www.espoonteatteri.fi

Lisätiedot

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva.

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. ArtsEqual Arts@School - Taide kouluissa Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva. anttila@uniarts.fi artsequal.fi Tutkimuskysymykset Mitä ovat ne mekanismit, jotka taidetta ja taidekasvatusta koskevissa suomalaisissa

Lisätiedot

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja" 19.-20.11.2012

Saga of Finland. Product, Place, Price, Promotion. Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Saga of Finland Product, Place, Price, Promotion Markkinointimix-työpaja 19.-20.11.2012 Työpajan esittely Suomessa järjestettävä kaksipäiväinen teemoitettu työpaja keskittyy markkinointimixiin 4P-mallin

Lisätiedot

Äänitaiteen omat maailmat

Äänitaiteen omat maailmat Äänitaiteen omat maailmat Jyri Pulkkinen Julkaistu alun perin englanniksi Finnish Dance in Focus -lehdessä 2001. Äänisuunnittelusta on tullut yhä tärkeämpi osa suomalaisia tanssiteoksia. Sen merkitys on

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 13.12. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas Kuopion kaupunki Kunnan tehtävä 3 Järjestää kulttuuritoimintaa Saavutettavuus ja monipuolinen käyttö Edellytysten luominen

Lisätiedot

Suomessa julkaistuja tanssikirjoja vuodesta 1990

Suomessa julkaistuja tanssikirjoja vuodesta 1990 Suomessa julkaistuja tanssikirjoja vuodesta 1990 Historiaa teemoittain Rotta vai tarua - Tanssiteatteri Hurjaruuth Toim. Riina Maukola Like Kustannus Helsinki 2006 ISBN 952-471-717-4 Näytös vailla loppua

Lisätiedot

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1

Tik-111.5077. projektityö 2006-07. digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2006-07 digitaalisten efektien työpaja * johdantoluento * 18.9.2006 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten näyttämöefektien, (taide)installaatioiden

Lisätiedot

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2O1O

TOIMINTAKERTOMUS 2O1O TOIMINTAKERTOMUS 2O1O Tanssin talo ry TOIMINTAKERTOMUS 2O1O YLEISTÄ Tanssin talo ry. perustettiin Helsingissä 9.6.2010. Yhdistyksen perustamiskokouksessa oli läsnä 16 henkilöä, jotka edustivat laajasti

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen

% Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen % eijo Taidetta % Taidetta on neljäntoista pirkanmaalaisen sote- ja kulttuurialan toimijan yhteishanke, joka kehittää toimijoiden mahdollisuuksia juurruttaa kulttuuritoiminta kiinteäksi osaksi sote-palvelurakenteita.

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Johdanto Musiikilla on yhteiskunnassa merkittävä asema. Se on korvaamaton osa

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä

Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä LUOVA EUROOPPA KULTTUURIN ALAOHJELMA 2014 2020 Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma EU:n Luova Eurooppa -ohjelma tukee luovien alojen eurooppalaista toimintaa ja

Lisätiedot

YHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN

YHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN YHTEENVETO TANSSIN TALON VAIKUTUKSISTA PALVELUITTAIN Palvelu Kenelle Vaikutukset Näyttämöt Yleisö Tanssin saatavuus ja saavutettavuus paranevat, katsomiskokemus laajenee ja syvenee, ymmärrys lajia kohtaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 88 Kehittämisavustukset 2014 HEL 2014-000453 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä vuoden 2014 kehittämisavustukset seuraavasti: Hakija DanceAbility Finland ry

Lisätiedot

Tarinainstituutin. -koulutus

Tarinainstituutin. -koulutus Tarinainstituutin -koulutus Sinulle, joka työskentelet ryhmien kanssa, sovellusalueina työnohjaus, terapia, kasvatus, koulutus, taide, seurakuntatyö tai muu yhteisöllinen työ. TERVETULOA Tarinainstituuttiin!

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Täydenkuun tanssit festivaalin vuoden 2013 kurssiohjelmisto

Täydenkuun tanssit festivaalin vuoden 2013 kurssiohjelmisto Täydenkuun tanssit festivaalin vuoden 2013 kurssiohjelmisto Pyhäjärvellä 21.-25.7.2013 Kuva teoksesta Taikuri Kuvaaja: Milla Moilanen Kuva: Joy lab, Brian Lanker Täydenkuun tanssit festivaalin vuoden 2013

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Tanssin Tiedotuskeskus ry TOIMINTASUUNNITELMA2009

Tanssin Tiedotuskeskus ry TOIMINTASUUNNITELMA2009 Tanssin Tiedotuskeskus ry TOIMINTASUUNNITELMA2009 1. JOHDANTO 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ 3. TIEDOTUS 4. JULKAISUT 5. PROMOOTIO 6. TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖ 7. YLEISÖTYÖ 8. KOULUTUS 9. YHTEISTYÖPROJEKTIT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2016-003978 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Chekhov Machine ry 1 300

Lisätiedot

SOVELTAVAN TEATTERIN JA YLEISÖTYÖN SEMINAARI 5.10. 6.10.2009

SOVELTAVAN TEATTERIN JA YLEISÖTYÖN SEMINAARI 5.10. 6.10.2009 SOVELTAVAN TEATTERIN JA YLEISÖTYÖN SEMINAARI 5.10. 6.10.2009 Tutkivan teatterityön keskus, Tampereen yliopisto Hämeenpuisto 28 D, Tampere MAANANTAI 5.10. 10.00 10.30 Ilmoittautuminen 10.30 11.00 Seminaarin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut

Lisätiedot

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT

Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT Nurmijärven tanssiopisto SYVENTÄVÄT OPINNOT SYVENTÄVÄT OPINNOT Kaikki oppilaat, jotka tällä hetkellä suorittavat syventäviä opintoja NTO:ssa SUORITTAVAT VIELÄ VANHAN OPETUSSUUNNITELMAN TUNTIMÄÄRIÄ: Laaja

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Ansioluettelo. Merja Satulehto Hallituskatu 9 as OULU Finland

Ansioluettelo. Merja Satulehto Hallituskatu 9 as OULU Finland Ansioluettelo Merja Satulehto Hallituskatu 9 as 29 90100 OULU Finland + 358 40 575 5583 merja.satulehto@citydance.fi www.citydance.fi Koulutus Ylioppilas / Madetojan Musiikkilukio v. 1978 Mainospiirtäjä

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

ARJA TIILI Bio ARJA TIILI DANCE COMPANY

ARJA TIILI Bio ARJA TIILI DANCE COMPANY ARJA TIILI DANCE COMPANY tuottaa laadukkaita, omalaatuisia, rohkeita sekä hauskoja teoksia ja työpajoja. Teosten taiteellisen henkilökunnan Arja Tiili hakee aina produktiokohtaisesti. Työryhmissä näkyvät

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä

Lisätiedot

Tanssin Tiedotuskeskuksen messumatkat 2010

Tanssin Tiedotuskeskuksen messumatkat 2010 1 Vuosikertomus 2010 LIITE 1 Tanssin Tiedotuskeskuksen messumatkat 2010 Tokyo Performing Arts Market (TPAM), Tokio Japani 27.2. 5.3.2010 Tokyo Performing Arts Market (TPAM) on vuosittain järjestettävä

Lisätiedot

SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION

SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION SHOWTANSSIKILPAILU SHOW DANCE COMPETITION Tanssikilpailun historia ja arvopohja Helmi-tanssikilpailun idea lähti toiveesta ja tarpeesta saada Pääkaupunkiseudulle lisää hyväntahtoisia tanssikilpailuja nuorille

Lisätiedot

-Teatterioppi - johdatus näyttämötyöhön, Tampereen yliopiston Täydennyskoulutuskeskus, 1992

-Teatterioppi - johdatus näyttämötyöhön, Tampereen yliopiston Täydennyskoulutuskeskus, 1992 Sivu 1 / 6 Toni Keski-Liikala Kirjanpitäjänkuja 7 B 39 02770 Espoo puh. 040-575 9269 tantsutontsa@yahoo.com www.tonikeskiliikala.fi CURRICULUM VITAE Ammatillinen koulutus ja sitä täydentäneet kurssit -Tanssipedagogiikan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tanssin Tiedotuskeskus ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tanssin Tiedotuskeskus ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tanssin Tiedotuskeskus ry 1. JOHDANTO...3 2. PALVELU- JA NEUVONTATYÖ...5 2. TIEDOTUS JA JULKAISUT...7 4. TIEDONTUOTANTO...8 5. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN...9 6. KOULUTUS...10

Lisätiedot

kehittää pohjoismais-balttilaisen tanssin kentän infrastruktuuria kestävällä tavalla.

kehittää pohjoismais-balttilaisen tanssin kentän infrastruktuuria kestävällä tavalla. 1 LIITE keðja 2012 2015 Tanssin Tiedotuskeskus toimii yhteisjärjestäjänä pohjoismais-balttilaisessa keðja 2012 2015 -hankkeessa, joka valittiin EU:n Kulttuuri-ohjelmaan syksyn 2011 hakukierroksella. Keðja-hanke

Lisätiedot

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2010 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2010 2 Taustaa Finland Festivals tutki kolmatta kertaa festivaalien

Lisätiedot

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod

Kaikista kulttuuritukimuodoista on tiedot ja suuntaviivat ruotsin kielellä ositteessa www.goteborg.se/kulturstod KULTTUURITUKI Göteborgin kulttuurielämän pitää olla monipuolista ja korkealaatuista, sanoo Göteborgin kulttuurilautakunta. Tämän vuoksi taiteellisesti ja kulttuuripoliittisesti merkittäville toiminnoille

Lisätiedot

KYMMENENNEN MUSTAN JA VALKOISEN TEATTERIFESTIVAALIN OHJELMA 18. - 25.5.2013

KYMMENENNEN MUSTAN JA VALKOISEN TEATTERIFESTIVAALIN OHJELMA 18. - 25.5.2013 KYMMENENNEN MUSTAN JA VALKOISEN TEATTERIFESTIVAALIN OHJELMA 18. - 25.5.2013 LAUANTAI 18.5 12.00 Kuusta pudonneet 16.00 Kuusta pudonneet Oleksi, Lappeenranta 17.00 Circus Bear Finger and Thumb Theatre,

Lisätiedot

Taide- ja kulttuurilaitokset 2016 KKLK Avustus 2014

Taide- ja kulttuurilaitokset 2016 KKLK Avustus 2014 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf 987 673 987 673 1 200 000 987 673 Garantiföreningen för Svenska Teatern rf, korkoihin ja lyhennyksiin 612 439 540 690 530 915 Huoneteatteri Jurkan kannatusyhdistys

Lisätiedot

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Työelämän kansanopisto Nuoret turvapaikan hakijat kansanopistossa Sivistystyön Vapaus ja Vastuu Pirkanmaa Studia Generalia Murikka 12.11.2015 1 Vapaa sivistystyö Suomessa

Lisätiedot

PORTFOLIO. Koreografit Minna Tuovinen & Martin Heslop. As2wrists Dance Company

PORTFOLIO. Koreografit Minna Tuovinen & Martin Heslop. As2wrists Dance Company PORTFOLIO As2wrists Dance Company Mar$n Heslop ja Minna Tuovinen ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 1991 läh$en ja luoneet yli 50 teosta. Koreografit Minna Tuovinen & Martin Heslop Suomalais-englantilainen

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013. Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Pirkanmaan kulttuurifoorumi 4.12.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Yhdistää 3 nykyistä ohjelmaa: Kulttuuri,

Lisätiedot

UUSI HALLITUS VIE INSTITUUTTIVERKOSTON 2020-LUVULLE

UUSI HALLITUS VIE INSTITUUTTIVERKOSTON 2020-LUVULLE UUSI HALLITUS VIE INSTITUUTTIVERKOSTON 2020-LUVULLE TAVOITTEEMME Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ovat suomalaisen kulttuurin ja tieteen parhaita asiantuntijoita ja edistäjiä maailmalla, myös 2020-luvulla.

Lisätiedot

T A N S S I N S T R A T E G I A 2010 2020. Työpapereita

T A N S S I N S T R A T E G I A 2010 2020. Työpapereita T A N S S I N S T R A T E G I A 2010 2020 Työpapereita Tanssin strategia 2010 2020: Työpapereita SISÄLTÖ 3 4 5 16 23 31 34 35 40 43 45 46 51 56 Lukijalle TANSSITEOSTEN TUOTANTO JA ESITTÄMINEN Johanna Laakkonen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

8. kansainvälinen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 24. - 28.5.2011 Musiikki Sielun kieli

8. kansainvälinen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 24. - 28.5.2011 Musiikki Sielun kieli 8. kansainvälinen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 24. - 28.5.2011 Musiikki Sielun kieli Tiistai 24.5. 9.00 Asemapaikka Nettieläin, Internet Labyrinth nuorisonäytelmä ValoAurinko, Turku,

Lisätiedot

JASMIINA SIPILÄ TYÖSKENTELEN ESIINTYJÄNÄ, KOREOGRAFINA JA PEDAGOGINA TANSSITAITEEN, TEATTERIN JA TAITEIDEN VÄLISEN YHTEISTYÖN

JASMIINA SIPILÄ TYÖSKENTELEN ESIINTYJÄNÄ, KOREOGRAFINA JA PEDAGOGINA TANSSITAITEEN, TEATTERIN JA TAITEIDEN VÄLISEN YHTEISTYÖN JASMIINA SIPILÄ +358 (0) 44 3663 706 (FIN) / +44 (0) 7906 617261 (UK) jasmiina.sipila@gmail.com www.jasmiinasipila.com KIVALTERINTIE 20 D 55, 00620 HELSINKI 08.01.1983 TYÖSKENTELEN ESIINTYJÄNÄ, KOREOGRAFINA

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012

Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012 Festivaalien taloudellisia avainlukuja - Finland Festivalsin jäsenfestivaalien taloustietoja vuodelta 2012 Festivaalien taloudelliset avainluvut 2012 2 Taustaa Finland Festivals on jatkanut projektia vuonna

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö

Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö Saksaan! Johanna Schwartz Saksan Helsingin-suurlähetystö Sisällysluettelo: Lyhyt esittely Saksasta Saksan kielen asema Euroopassa Opiskelu Saksassa Saksan kielen yo-palkinto Saksa tänään Yli 80 miljoonaa

Lisätiedot

TANSSIN TIEDOTUSKESKUS! AAMUKAHVIT PE 17.5.2013! TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA

TANSSIN TIEDOTUSKESKUS! AAMUKAHVIT PE 17.5.2013! TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA TANSSIN TIEDOTUSKESKUS! AAMUKAHVIT PE! TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA! TANSSIN TIEDOTUSKESKUKSEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA; TAUSTAA Tiedotuskeskuksen edeltäjä, Suomen Tanssinalan Neuvosto

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Pelaajaluettelot F9 OGC 2014 F9 17.-19.1. & 7.-9.2.2014

Pelaajaluettelot F9 OGC 2014 F9 17.-19.1. & 7.-9.2.2014 OGC 2014 F9 17.-19.1. & 7.-9.2.2014 Pelaajaluettelot F9 Joukkue: Pelaajia: Toimih.: ONS-05 Punainen 8 4 ONS-05 Valkoinen 9 3 SiPS-05 9 6 OsPa P-06 1 0 ORPa P-06 Sininen 1 0 ORPa P-06 Valkoinen 1 0 HauPa

Lisätiedot

Materiaalipankkiin kilpailumateriaaleihin on päivitetty kilpailujen hakuohje vuodelle 2016-2017.

Materiaalipankkiin kilpailumateriaaleihin on päivitetty kilpailujen hakuohje vuodelle 2016-2017. Seuratiedote helmi 2015 Tässä tiedotteessa: Vakio- ja latinalaistanssien kilpailujen haku vuosille 2016-2017 Liiton kevätkokous su 26.4.2015 Aulangolla Palautetta seuratoiminnasta WDSF Grand Slam Helsinki

Lisätiedot

keðja 2012 2015 LIITE 3

keðja 2012 2015 LIITE 3 1 LIITE 3 keðja 2012 2015 Tanssin Tiedotuskeskus toimii yhteisjärjestäjänä pohjoismais-balttilaisessa keðja 2012 2015 -hankkeessa, joka valittiin EU:n Kulttuuri-ohjelmaan syksyn 2011 hakukierroksella.

Lisätiedot

Suomalaisen musiikkiteatterituotannon kulttuuriteollistuminen 2000 - luvulla

Suomalaisen musiikkiteatterituotannon kulttuuriteollistuminen 2000 - luvulla Suomalaisen musiikkiteatterituotannon kulttuuriteollistuminen 2000 - luvulla Miten julkinen valta on rakentanut kulttuuriteollisuuden käsitettä ja miten musiikkiteatterin tuotanto on tähän vastannut? Musiikkiteatteri

Lisätiedot

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksa tänään Yli 80 miljoonaa asukasta 16 osavaltiota -> federalismi Pääkaupunki Berliini, 3,4 Miljoonaa asukasta EU-maista suurin asukasluvultaan ja taloudeltaan

Lisätiedot