Liikenne- ja viestintäministeriö Tulevaisuuden liikenne Kysely kansalaisten mielipiteistä liittyen autoilun verotukseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikenne- ja viestintäministeriö Tulevaisuuden liikenne Kysely kansalaisten mielipiteistä liittyen autoilun verotukseen"

Transkriptio

1 Liikenne- ja viestintäministeriö Tulevaisuuden liikenne 2013 Kysely kansalaisten mielipiteistä liittyen autoilun verotukseen

2 1. Johdanto Tässä raportissa esitetään liikenne- ja viestintäministeriön teettämän mielipidetutkimuksen tulokset. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää kansalaisten mielipiteitä autoilun verotuksesta ja mahdollisista uusista maksumalleista, erityisesti kilometrimaksumallista. Mielipidetutkimus liittyy LVM:n alaisuudessa toimivan Oikeudenmukainen ja älykäs liikenne -työryhmän työhön. Työryhmä selvittää toimeksiantonsa mukaisesti vuoden 2013 loppuun mennessä vaihtoehtoja sille, miten tieliikenteen maksut voitaisiin tulevaisuudessa kerätä älykkäästi ja oikeudenmukaisesti. Mielipidekysely tehtiin nyt toista kertaa. LVM teetti samasta aihepiiristä kyselyn vuonna Mielipidetutkimuksen kyselylomake oli liikenne- ja viestintäministeriön laatima ja perustui pääosin vuoden 2012 mielipidetutkimuksessa käytettyyn kyselylomakkeeseen. Edellisvuoden tutkimuksessa kysyttyjen kohtien lisäksi tänä vuonna haluttiin tietoa vastaajien mielipiteistä käyttöperusteisesta kilometrimaksusta ja sen vaikutuksista. Kysely toteutettiin Taloustutkimuksen toimesta Taloustutkimuksen Internet-paneelissa Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15 vuotta täyttäneet suomalaiset. Kyselyn otanta oli 1049 vastaajaa. Tulokset on painotettu vastaamaan väestöä iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Vastaajilla oli nähtävissään kysymykset ja niihin liittyvät vastausvaihtoehdot. Tutkimuksessa suurimpaan osaan kysymyksistä vastattiin asteikolla 1 5 siten, että vastaajat olivat joko täysin tai melko puolesta tai vastaan esitettyjen väittämien kanssa, tai he eivät ottaneet esitettyihin väittämiin kantaa. Oheisen raportin taulukoissa vastausten kaikki vaihtoehdot ovat eriteltyinä, mutta tekstissä käsitellään selkeyden vuoksi vastauksia ainoastaan kolmeen vaihtoehtoon jaoteltuna (samaa (4 ja 5), eri (1 ja 2), tai ei samaa eikä eri ). Selvityksen päätulokset on esitetty luvussa 2. Luvussa 3 käsitellään yksityiskohtaisemmin annettuja vastauksia erilaisten taustamuuttujien mukaan järjestettynä. Luvussa 4 käydään läpi tutkimuksen avoimia vastauksia ja niiden pääteemoja. Vastaajien taustatietoja autoiluun liittyen on kuvattu luvussa 5. Tutkimuksessa esitetyt kysymykset on esitetty liitteessä 1. Tämän työryhmän käyttöön laaditun yhteenvedon kyselystä on laatinut Aki Luoto Strafica Oy:stä. 1 Tiedote: Liikenteen maksut ja niiden tulevaisuus kiinnostavat kansalaisia , ( 2

3 2. Yhteenveto Mielipidetutkimus liittyy liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimivan Oikeudenmukainen ja älykäs liikenne -työryhmän työhön. Työryhmä selvittää vaihtoehtoja sille, miten liikenteen maksut voitaisiin kerätä älykkäästi ja oikeudenmukaisesti tulevaisuudessa. Tämän työn tueksi on kartoitettu kansalaisten käsityksiä liikenteen veroista. Kesäkuussa 2013 toteutettu kyselytutkimus selvitti erityisesti suomalaisten suhtautumista niin sanottuun kilometrimaksumalliin, jossa autoilua verotettaisiin auton liikkumisen perusteella auton ostamisen ja omistamisen sijaan. Toisin sanoen auto- ja ajoneuvovero korvattaisiin kilometriverolla. Kyselyn tulos osoittaa, että autoilun nykyistä verotusta (autovero, ajoneuvovero ja polttoainevero) ei pidetä oikeudenmukaisena; nykyistä autoilun verotusta pitää oikeudenmukaisena vain suomalaisista. Hieman yli puolet (53 %) kansalaisista pitää sitä epäoikeudenmukaisena. Enemmistö suomalaista maksaisi mieluummin pelkästään auton käyttämisestä kuin myös ostamisesta (autovero) ja käytettävissä olosta (ajoneuvovero). Kilometrimaksumallia pidetään kokonaisuutena nykyistä verotusta parempana vaihtoehtona. Suuri enemmistö kansalaisista on sitä, että autoilu on Suomessa liian kallista. Vastaajista 57 % katsoo, että auton ostamisen verotuksesta pitäisi siirtyä yhä enemmän auton käytön verotukseen. Vain prosenttia vastustaa tällaista kehitystä. Kokonaisuutena arvioiden jopa 45 % vastaajista pitää kilometrimaksu-mallia nykyistä auto- ja ajoneuvoveroa parempana vaihtoehtona. Neljännes pitää sitä joko yhtä hyvänä tai huonona ja hieman alle kolmannes pitää sitä nykyistä verotusmallia huonompana tapana kerätä liikenteen maksuja. Noin puolet suomalaisista (49 %) onkin sitä, että kaikki autoon ja autoiluun liittyvät verot tulisi määräytyä auton liikkumisen perusteella. Runsas neljäsosa () on puolestaan eri asiasta. Liikenteen maksujen ohjausvaikutukseen eli ajatukseen siitä, että maksuilla voidaan vaikuttaa siihen kuinka paljon, missä ja milloin ihmiset käyttävät autoaan, uskoo kaksi kolmesta suomalaisesta. Tästä huolimatta ainoastaan 43 % kansalaisista on sitä, että niillä voitaisiin vaikuttaa heidän omaan autonkäyttöön. Käyttöön perustuvien maksujen tehoon uskovat omalla kohdallaan erityisesti vähän ajavat (alle 2500 km), joista 56 % ilmoittaa mahdollisen järjestelmän vaikuttavan omaan autonkäyttöön, kun taas paljon ajavista (yli km) ainoastaan uskoo järjestelmän vaikuttavan omaan autonkäyttöönsä. Muutenkin paljon ajavat vastustavat kilometrimaksumallia huomattavasti vähän ajavia enemmän. Kyselyyn vastanneista suomalaisista 79 % on sitä, että auton käytön tulisi olla edullisempaa silloin, kun autoilulle ei ole olemassa vaihtoehtoa esimerkiksi julkisen liikenteen puuttumisen 3

4 vuoksi. Maaseutumaisissa kunnissa 93 % vastaajista kannattaa tätä ehdotusta, ja kaupunkimaisistakin kunnista 76 %. Paljon ajavat suhtautuvat myös erityisen myönteisesti alueelliseen hinnoitteluun. Vastaajien mielipiteet jakautuivat selvemmin kysyttäessä tulisiko liikenteen maksujen olla korkeammat ruuhkaisilla alueilla kuin harvaan asutuilla alueilla. Selkeä enemmistö (64 %) kannattaa tätä ja vastustaa. Suhtautuminen ruuhkan mukaiseen maksuun riippuu kuitenkin pitkälti asuinpaikkakunnasta. Maaseutumaisissa kunnissa 83 % vastanneista ja taajaan asutuissa kunnissa 73 % kannattaa tätä. Kaupunkimaisissa kunnissa myönteisesti suhtautuvia on 59 %. Alueellisesti katsottuna eniten kannatusta ruuhkaisten alueiden korkeammat maksut saavat Pohjois- ja Itä- Suomessa (77 %) ja vähiten Helsingin ja Uudenmaan alueella (51 %). Uudenmaan sisällä mielipiteet vaihtelevat kuitenkin selvästi. Helsingin naapurikunnissa ainoastaan kannattaa ruuhkien mukaista hinnoittelua, kun taas Helsingissä myönteisesti suhtautuvia on 56 %. Tampereella ruuhkahinnoitteluun suhtaudutaan myönteisemmin (63 %) kuin Turussa (51 %). Kilometrimaksumallin käyttöönotto edellyttäisi jonkinlaista ajoneuvojen seurantajärjestelmää. Suomalaiset suhtautuvat ajoneuvojen seurantaan kuitenkin epäilevästi (puolet vastaajista suhtautuu tähän kielteisesti, kolmannes myönteisesti ja viidennes neutraalisti). Avoimessa palautteessa kielteisesti suhtautuvat perustelivat vastaustaan muun muassa sillä, että eivät pidä seurannan lisääntymisestä (Isoveli valvoo), tietosuoja-asioilla, järjestelmän kalleudella ja epäilyllä, ettei sitä saataisi toimimaan virheettömästi. 4

5 3. Kyselyn tulokset Tässä luvussa käsitellään tarkemmin tutkimuksen vastauksia. Vastauksia käsitellään erilaisten taustamuuttujien mukaan jaoteltuina. Tällaisia taustamuuttujia ovat muun muassa vastaajan asuinpaikka, auton omistaminen, auton ikä, tulotaso, sukupuoli ja vuosittain autolla ajettujen kilometrien määrä. Taustamuuttujista auton ikä (Taulukko 16), auton omistusaste (Taulukko 17) ja vuosittainen ajomäärä (Taulukko 18) ovat kuvattuina luvussa 5. Huomioitavaa taustamuuttujissa ovat muun muassa matalan tulotason kotitalouksien alhaisempi auton omistusaste (65 % kotitalouksista) sekä kaikkein eniten ajavien autoilijoiden pieni osuus vastaajista (yli km ajavia vain 1 % vastaajista). 5

6 3.1. Vastaukset väittämiin Vastaajien suhtautumista autoilun verotukseen ja maksuihin kysyttiin väittämien avulla. Väittämät olivat samoja kuin vuonna 2012 tehdyssä kyselyssä. Vastaukset noudattivat hyvin selkeästi vuoden 2012 tutkimuksen vastausjakaumaa (Taulukot 1 ja 2). Täten mielipiteet eivät ole muuttuneet oleellisesti vuodessa. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että vastaajat pitävät autoilua ja auton omistamista liian kalliina ja autoverotusta epäoikeudenmukaisena. Lisäksi auton ja autoilun verotuksen pitäisi liittyä enemmän auton käyttöön kuin omistamiseen, mutta oman auton käytön vähentäminen on vaikeata. Käyttömaksujen ohjausvaikutukseen uskotaan kyllä yleisellä tasolla, mutta sen ei uskota vaikuttavan omaan käytökseen läheskään yhtä paljon. Liikenteen maksut 1/2 Kaikkien vastaajien keskiarvo 2013 (n=1049) 2012 (n=1019) Autoilu Suomessa on nykyisin liian kallista Auton käyttöön perustuvat maksut pitäisi käyttää tieverkon, liikennejärjestelmän ja joukkoliikenteen kehittämiseen Auton käytön maksujen tulisi olla edullisempia, jos auton käytölle ei ole vaihtoehtoa esimerkiksi julkisen liikenteen puuttumisen vuoksi Autoliikenteen maksujen tulisi olla pienemmät alueilla, joilla ei ole toimivaa joukkoliikennettä Mahdollisten auton käyttöön perustuvien maksujen tulisi pienentää liikenteen nykyistä verotusta vastaavassa suhteessa Liikenteen maksujen tulisi olla suuremmat ruuhkaisilla alueilla kuin harvaan liikennöidyillä alueilla Uskon, että auton käyttöön perustuvilla maksuilla voitaisiin vaikuttaa siihen, kuinka paljon, missä ja milloin ihmiset käyttävät autoaan Mahdollisen auton käyttömaksun tulisi olla sidoksissa auton käyttöaikaan ja -paikkaan (käyttö erihintaista riippuen siitä, käyttääkö autoa kaupungissa/haja- 4,24 4,09 4,23 4,39 4,09 4,21 4,04 4,29 3,91 3,93 3,64 3,80 3,62 3,45 3,51 3, Taulukko 1 6

7 Liikenteen maksut 2/2 Kaikkien vastaajien keskiarvo 2013 (n=1049) 2012 (n=1019) Auton 'ostamisen ' verotuksesta tulisi siirtyä yhä enemmän auton 'käytön ' verotukseen Maksaisin itse veroja mieluummin auton käytöstä kuin ostamisesta Autoilijoilta kerätyt verot ja maksut kattavat nykyisin kaikki autoilun aiheuttamat ympäristö-, ruuhka-, onnettomuus- ja tienpidon kustannukset Uskon, että auton käyttöön perustuvat maksut voisivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon, missä ja milloin itse käytän autoani Liikenteen maksut (verot, tiemaksut tms.) tulisi suhteuttaa henkilön tulotasoon 3,49 3,55 3,41 3,13 3,10 3,10 3,04 3,08 3,22 Minulle olisi mahdollista vähentää omaa auton käyttöäni ilman, että se rajoittaisi merkittävästi elämääni Nykyinen liikenteen verotus (autovero, ajoneuvovero ja polttoainevero) on oikeudenmukaista 2,59 2,64 2,58 2, Taulukko 2 Eniten vastaajat ovat samaa siitä, että autoilu on Suomessa liian kallista ja siitä, että auton käyttöön perustuvat maksut pitäisi käyttää tieverkon, liikennejärjestelmän ja joukkoliikenteen kehittämiseen. Valtaosa vastaajista on samaa myös siitä, että auton käytön maksujen tulisi olla edullisempia, jos auton käytölle ei ole vaihtoehtoa esim. julkisen liikenteen puuttumisen vuoksi ja että autoliikenteen maksujen tulisi olla edullisempia alueilla, joilla ei ole toimivaa joukkoliikennettä. Enemmistö on myös sitä, että auton käyttöön perustuvien maksujen tulisi pienentää liikenteen nykyistä verotusta samassa suhteessa ja että liikenteen maksujen tulisi olla suurempia ruuhkaisilla alueilla. Enemmistön mielestä käyttöön perustuvilla maksuilla voitaisiin myös vaikuttaa ihmisten auton käyttöön ja että käyttömaksun tulisi olla sidottu auton käyttöaikaan ja -paikkaan. Enemmistö on myös sitä, että auton ostamisen verotuksesta tulisi siirtyä enemmän käytön verotukseen ja että itse maksaisi mieluummin auton käytöstä kuin ostamisesta. 7

8 Vähiten samaa ollaan siitä, että nykyinen liikenteen verotus (autovero, ajoneuvovero ja polttoainevero) on oikeudenmukaista. Hieman yli puolet vastaajista arvioi, ettei heillä itsellään olisi mahdollisuutta vähentää oman auton käyttöä ilman, että se rajoittaisi merkittävästi elämää Liikenteen verotuksen oikeudenmukaisuus Nykyistä autoilun verotusta pitää oikeudenmukaisena vastaajista (Taulukko 3). Yli puolet vastaajista (53 %) ei pidä liikenteen verotusta oikeudenmukaisena. Kansalaisten vastauksissa näkyy selkeästi ajettujen kilometrien merkitys mielipiteisiin. Enemmän vuodessa ajavat pitävät nykyistä verotusta epäoikeudenmukaisempana kuin vähemmän ajavat. Alle 2500 km vuodessa ajavista 37 % pitää nykyistä verotusta epäoikeudenmukaisena, kun taas km vuodessa ajavista 63 %. Kaikkein epäoikeudenmukaisempana nykyistä järjestelmää pitävät vanhoilla autoilla ajavat. Tuloluokittain tarkastellessa ei ole havaittavissa selkeitä eroja mielipiteissä nykyjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta. Pienituloisista kotitalouksista neljänneksellä ei ole esitettyyn väittämään kantaa. Tämä voi selittyä pienituloisten kotitalouksien alhaisemmalla auton omistusasteella keski- ja suurituloisiin verrattuna (62 % verrattuna 91 % ja 95 % - Taulukko 16). Alueellisesti Helsingin ja uudenmaan seutu poikkeaa muusta maasta sikäli, että siellä vastaajista pitää verotusta oikeudenmukaisena, kun muilla alueilla vastaava luku on 18. Maaseutumaisten kuntien vastaajista yli puolet (60 %) pitää nykyistä liikenteen verotusta epäoikeudenmukaisena, taajaan asutuissa kunnissa 57 % ja kaupunkimaisissa kunnissa 50 %. Alueelliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvistä kysymyksistä on lisää luvussa 2.6. Naisten ja miesten mielipiteissä on pieni ero, sillä naisista suurempi osa () pitää nykyistä verotusta oikeudenmukaisempana kuin miehistä (). 8

9 Kaik ki vast aajat Sukupuol enne? Kuntaryhmitys Suuralue Talouden yhteenlasketut bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Auton ikä vuosina: Nykyinen liikenteen verotus (autovero, ajoneuvovero ja polttoainevero) on oikeudenmukaista yli 15 3 % % 2 % % % 4 % % yli % 10 % 4 % % 10 % 9 % % 5 % % 35 % 3 % 2 % 1 Täysin eri % 2 % 2 % 2 Melko eri % 5 % 6 % 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa Yli eur eur 39 % 5 % 4 % 5 Täysin samaa Alle eur 2 % Pohjois- ja Itä-Suomi 37 % 5 % Länsi-Suomi 35 % 1 % Etelä-Suomi 36 % 3 % Helsinki-Uusimaa 5 % Maaseutumaiset kunnat 34 % 2 % Taajaan asutut kunnat 36 % 3 % Kaupunkimaiset kunnat 4 % Nainen 4 % Mies 37 % 4 % Kaikki vastaajat 4 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Taulukko 3 9

10 Kaik ki vast aaja t Sukupu olenne? Kuntaryhmit ys Suuralue Talouden yhteenlaske tut 3.3. Autoilun kalleus Vastaajista 79 % pitää autoilua nykyisin Suomessa liian kalliina (Taulukko 4). Tässä asiassa ei ole merkittäviä eroja eri alueiden, sukupuolen tai tuloluokkien välillä. Selkein ero on siinä, että paljon ajavat pitävät autoilua liian kalliina enemmän kuin vähän ajavat. Autoilu Suomessa on nykyisin liian kallista bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Auton ikä vuosina: yli %% % 5 % % 6 % % 7 % 9 % yli % 8 % 10 % %% % % %% 6 % % 10 % % 7 % 0 7 % 10 % Yli eur 3 % 6 % eur 1 5 %% Alle eur 4 % 4 % 63 % 62 % 56 % 53 % 58 % 63 % 52 % 63 % 63 % 71 % 64 % 59 % 48 % 39 % 34 % 56 % 61 % 52 % 1 Täysin eri 2 Melko eri 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa 5 Täysin samaa Pohjois- ja Itä-Suomi 2 % 5 % 59 % Länsi-Suomi 2 % 5 % 9 % 65 % Etelä-Suomi 1 5 %% 52 % Helsinki-Uusimaa 4 % 6 % 46 % Maaseutumaiset kunnat % 64 % Taajaan asutut kunnat 2 4 %% 10 % 62 % Kaupunkimaiset kunnat 3 % 5 % 53 % Nainen 1 5 %% 53 % Mies 4 % 6 % 57 % Kaikki vastaajat 3 % 5 % 55 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Taulukko 4 10

11 3.4. Liikenteen verojen suhteuttaminen tulotasoon Kansalaisten mielipiteet jakautuvat vahvasti sen suhteen, tulisiko liikenteen verot ja maksut suhteuttaa henkilön tulotasoon (Taulukko 5). Myönteisesti tähän ajatukseen suhtautuu 43 % vastaajista ja kielteisesti 36 %. Nuorimmat vastaajat (alle 24 vuotta) ovat myönteisempiä maksujen suhteuttamiseen tuloihin kuin iäkkäämmät henkilöt. Kaikkein vähäisintä kannatus on uusien autojen omistajilla ( alle kolme vuotta vanhan auton omistajista) ja johtavassa ammatillisessa asemassa toimivilla henkilöillä (). Työntekijöistä myönteisesti suhtautuvia on sen sijaan hieman yli puolet (52 %). Vastaajien tulotaso ja auton ikä vaikuttavat selkeästi mielipiteisiin vanhempien autojen omistajat ja pienituloiset kansalaiset suhtautuvat myönteisemmin liikenteen maksujen suhteuttamiseen henkilön tulotason mukaan. Talouden elinvaiheella ei sen sijaan näyttäisi olevan vaikutusta mielipiteeseen tästä asiasta. 11

12 Kaikki vastaa jat Sukupuolenn e? Ikäryhmät Taloutenne elinvaihe? Nykyinen ammatti/asema Talouden yhteenlasketut bruttotulot Auton ikä vuosina: Liikenteen maksut (verot, tiemaksut tms.) tulisi suhteuttaa henkilön tulotasoon yli Yli eur eur Alle eur muu eläkeläinen työntekijä ylempi toimihenkilö yrittäjä/johtava asema 10 % 8 % 1 Täysin eri 2 Melko eri 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa 5 Täysin samaa talous, jossa alle 18-vuotiaita lapsia muu aikuistalous lapseton pari yhden hengen talous v v v v v. Nainen Mies Kaikki vastaajat 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Taulukko 5 12

13 3.5. Liikenteen hinnoittelun alueellinen oikeudenmukaisuus Kyselyyn vastanneista suomalaisista 79 % (Taulukko 6) on sitä, että auton käytön tulisi olla edullisempaa silloin, kun autoilulle ei ole olemassa vaihtoehtoa esimerkiksi julkisen liikenteen puuttumisen vuoksi. Myös alueellisesti tarkasteltuna vastaajat ovat paljolti samaa. Maaseutumaisissa kunnissa 93 % vastaajista kannattaa tätä ehdotusta, ja kaupunkimaisistakin kunnista 76 %. Pienintä ehdotuksen kannatus on Helsingissä ja Helsingin naapurikunnissa sekä Tampereella. Näillä alueilla on laaja ja toimiva joukkoliikennejärjestelmä, joka osittain voi selittää vastausten jakautumaa. Miehet ja naiset suhtautuvat tähän kysymykseen lähes samalla tavalla. Paljon ajavat suhtautuvat myös erityisen myönteisesti alueelliseen hinnoitteluun. 13

14 Kaikki vasta ajat Sukupuolen ne? Kuntaryhmitys Asuinpaikkakuntanne? Ajaa autolla km/vuosi: Auton käytön maksujen tulisi olla edullisempia, jos auton käytölle ei ole vaihtoehtoa esimerkiksi julkisen liikenteen puuttumisen vuoksi yli %% 39 % % 41 % % 5 % 4 % 55 % % 34 % 53 % % 8 % 9 % 50 % % 35 % 38 % % 5 % 35 % 41 % % 4 % 51 % % 8 % 43 % 35 % 0 9 % 42 % 45 % muu kunta 6 % 59 % muu kaupunki 3 4 %% 51 % muu yli asukkaan kaupunki 4 % 10 % 7 % 45 % Tampere 2 % 8 % 44 % Turku 04 % 7 % 56 % muu pääkaupunkiseutu (09-suunta) 3 % 5 % 42 % 39 % Espoo/Kauniainen/Vantaa 4 % 45 % Helsinki 7 % 7 % 40 % Maaseutumaiset kunnat 13 3 %% 69 % Taajaan asutut kunnat % 9 % 55 % Kaupunkimaiset kunnat 4 % 8 % 37 % 39 % Nainen 3 % 4 % 10 % 36 % 47 % Mies 4 % 9 % 34 % 41 % Kaikki vastaajat 3 % 7 % 35 % 44 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % 1 Täysin eri 2 Melko eri 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa 5 Täysin samaa Taulukko 6 14

15 3.6. Ruuhkaisten alueiden maksut Vastaajien käsitystä siitä, voisivatko maksut olla alueellisesti erilaisia, kuvaa myös kysymys: Tulisiko liikenteen maksujen olla korkeammat ruuhkaisilla alueilla kuin harvaan asutuilla alueilla? Kyselyyn vastanneista selkeä enemmistö (64 %) kannattaa tätä ja vastustaa. Suhtautuminen ruuhkan mukaiseen maksuun riippuu pitkälti asuinpaikkakunnasta: maaseutumaisissa kunnissa 83 % vastanneista ja taajaan asutuissa kunnissa 73 % kannattaa ehdotusta kaupunkimaisissa kunnissa myönteisesti suhtautuvia on 59 %. Alueellisesti katsottuna eniten kannatusta ruuhkaisten alueiden korkeammat maksut saavat Pohjois- ja Itä-Suomessa (77 %) ja vähiten Helsingin ja Uudenmaan alueella (51 %). Uudenmaan sisällä mielipiteet vaihtelevat kuitenkin selvästi. Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa ainoastaan kannattaa ruuhkien mukaista hinnoittelua, kun taas Helsingissä myönteisesti suhtautuvia on 56 %. Tampereella ruuhkahinnoitteluun suhtaudutaan myönteisemmin (63 %) kuin Turussa (51 %). Naisten ja miesten suhtautumisessa ei tämän asian osalla ole eroa. 15

16 Kaikki vasta ajat Sukupuolen ne? Kuntaryhmitys Suuralue Asuinpaikkakuntanne? Liikenteen maksujen tulisi olla suuremmat ruuhkaisilla alueilla kuin harvaan liikennöidyillä alueilla muu kunta 5 % 6 % 34 % 43 % muu kaupunki 5 % 6 % 41 % muu yli asukkaan kaupunki 5 % 9 % 44 % Tampere 0 % 41 % Turku 2 % muu pääkaupunkiseutu (09-suunta) 9 % 43 % 9 % Espoo/Kauniainen/Vantaa 7 % Helsinki 10 % 41 % Pohjois- ja Itä-Suomi 3 % 4 % 37 % 40 % Länsi-Suomi 3 % 10 % 40 % Etelä-Suomi 5 % 40 % Helsinki-Uusimaa 38 % Maaseutumaiset kunnat 3 4 %% 10 % 51 % Taajaan asutut kunnat 3 % 7 % 42 % Kaupunkimaiset kunnat 7 % 39 % Nainen 5 % 41 % Mies 7 % 37 % Kaikki vastaajat 6 % 39 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % 1 Täysin eri 2 Melko eri 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa 5 Täysin samaa Taulukko Auton käytön verottaminen Vastaajista puolet (51 %) olisi valmis maksamaan mieluummin auton käytöstä kuin sen ostamisesta, vastaajista oli eri ja muilla vastanneilla ei ollut asiaan mielipidettä (). Vastausten perusteella on havaittavissa selkeä linja; ehdotukseen suhtaudutaan sitä kielteisemmin, mitä enemmän vastaaja vuosittain autoa käyttää. Vastaavasti mitä vanhemman auton omistajasta on kyse, tai mitä useamman auton omistajasta on kyse, sitä kriittisemmin auton käytön verotukseen suhtaudutaan suhteessa auton ostamisen verotukseen (35 % yli 15 vuotta vanhojen autojen omistajista ja 44 % vähintään kolmen auton kotitalouksista suhtautuu kysymykseen kriittisesti). Naisten ja miesten mielipiteet tästä asiasta eivät eroa 16

17 Kaik ki vast aajat Sukupuol enne? Kuntaryhmitys Talouden yhteenlasketut bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Auton ikä vuosina: Autojen määrä: toisistaan, eikä myöskään eri tuloluokkien ja alueiden suhtautumisessa käytön verottamiseen näyttäisi olevan eroa. Maksaisin itse veroja mieluummin auton käytöstä kuin ostamisesta % 35 % 0 1 % 9 % 36 % yli % % 38 % yli % 8 % % % % 43 % 37 % 8 % 52 % 8 % 9 % 1 Täysin eri 2 Melko eri 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa 5 Täysin samaa % 39 % % % 39 % % 35 % 0 0 % 6 % 49 % Yli eur 7 % 10 % 39 % eur 8 % Alle eur Maaseutumaiset kunnat 9 % 34 % Taajaan asutut kunnat Kaupunkimaiset kunnat 8 % 35 % Nainen 8 % Mies 9 % 34 % Kaikki vastaajat 8 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Taulukko 8 17

18 3.8. Käyttöön perustuvien maksujen vaikutus Kansalaisista 63 % uskoo, että auton käyttöön perustuvilla maksuilla voitaisiin vaikuttaa ihmisten autonkäyttöön (Taulukko 9). Vastaukset ovat hyvin samanlaiset tarkasteltuna alueiden, tuloluokkien tai sukupuolen mukaan. Ainoastaan paljon ajavat suhtautuvat kriittisemmin täysin käytön mukaiseen hinnoitteluun. Mielenkiintoista on, että ainoastaan 43 % kansalaisista on sitä, että niillä voitaisiin vaikuttaa heidän omaan autonkäyttöön (Taulukko 10). Vastaukset osoittavat, että kansalaiset pitävät käytön mukaista hinnoittelua toimivana ohjauskeinona, mutta eivät itse usko niiden vaikutukseen ja tehoon omalla kohdallaan. Käyttöön perustuvien maksujen tehoon uskovat omalla kohdallaan erityisesti vähän ajavat (alle 2500 km), joista 56 % ilmoittaa mahdollisen järjestelmän vaikuttavan omaan autonkäyttöönsä, kun taas paljon ajavista (yli km) ainoastaan uskoo järjestelmän vaikuttavan omaan autonkäyttöönsä. 18

19 Kaikk i vasta ajat Sukupuole nne? Kuntaryhmitys Taloutenne elinvaihe? Talouden yhteenlasketut bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Uskon, että auton käyttöön perustuvilla maksuilla voitaisiin vaikuttaa siihen, kuinka paljon, missä ja milloin ihmiset käyttävät autoaan yli % % % % 45 % % 44 % % 47 % % % % 10 % 38 % 39 % 45 % 1 Täysin eri 2 Melko eri 0 % Yli eur 7 % eur 5 % 38 % 43 % 44 % 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa Alle eur 6 % talous, jossa alle 18-vuotiaita lapsia 8 % 39 % 42 % 5 Täysin samaa muu aikuistalous 6 % 45 % lapseton pari 5 % 36 % yhden hengen talous 4 % 10 % 43 % Maaseutumaiset kunnat 5 % 10 % 42 % Taajaan asutut kunnat 4 % 41 % Kaupunkimaiset kunnat 6 % 41 % Nainen 6 % 40 % Mies 6 % 42 % Kaikki vastaajat 6 % 41 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Taulukko 9 19

20 Kaikk i vasta ajat Sukupuole nne? Kuntaryhmitys Taloutenne elinvaihe? Talouden yhteenlasketut bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Uskon, että auton käyttöön perustuvat maksut voisivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon, missä ja milloin itse käytän autoani yli % % 6 % % 36 % 4 % % % % 1 Täysin eri % 38 % 0 6 % Yli eur 42 % 10 % 2 Melko eri eur Alle eur talous, jossa alle 18-vuotiaita lapsia muu aikuistalous 3 Ei samaa eikä eri 4 Melko samaa lapseton pari yhden hengen talous Maaseutumaiset kunnat 5 Täysin samaa Taajaan asutut kunnat 10 % Kaupunkimaiset kunnat Nainen Mies Kaikki vastaajat 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Taulukko 10 20

21 Kai kki vas taaj at Sukupu olenne? Kuntaryhmi tys Talouden yhteenlask etut bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Auton ikä vuosina: 3.9. Kilometrimaksun suuruus Vastaajilta kysyttiin, mitä he ovat, jos kilometrimaksu olisi suuruudeltaan 4 senttiä. Kysymyksessä kerrottiin, että tällä kilometrihinnalla voitaisiin kerätä nykyisiä ajoneuvo- ja autoveroa vastaava määrä verotuloja. Kansalaisten mielipiteet maksun määrästä jakautuvat selvästi (Taulukko 11). Maksua piti liian korkeana 39 % vastaajista, piti määrää sopivana, 4 % liian pienenä ja neljännes vastaajista ei ottanut kantaa maksun suuruuteen. Selkeä havainto on, että mitä enemmän vastaajat käyttävät autoa, sitä suurempi osuus heistä pitää maksun tasoa liian korkeana yli kilometriä ajavista yli puolet pitää maksun tasoa liian korkeana. Maksun suuruutta sopivana pitävät erityisesti kilometriä ajavat. Kilometrimaksu olisi suuruudeltaan keskimäärin noin 4 senttiä per kilometri, jotta sillä voitaisiin kerätä nykyistä auto- ja ajoneuvoveroa vastaava määrä verotuloja. Mitä olet maksun suuruudesta? yli yli Yli eur eur Alle eur Maaseutumaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Kaupunkimaiset kunnat Nainen Mies Kaikki vastaajat 42 % 43 % 45 % 36 % 39 % 51 % 54 % 62 % 50 % 52 % 49 % 36 % 42 % 40 % 37 % 40 % 45 % 38 % 37 % 41 % 39 % 50 % 5 % 2 % 2 % 41 % 5 % 34 % 3 % 4 % 0 % 1 % 1 % 2 % 2 % 39 % 2 % 5 % 9 % 41 % 35 % 36 % 3 % 3 % 3 % 2 % 2 % 5 % 3 % 35 % 5 % 4 % Maksu on liian suuri Maksu on sopiva Maksu on liian pieni En osaa sanoa 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Taulukko 11 21

22 3.10. Liikkumistietojen seuranta Vastaajilta kysyttiin heidän suhtautumistaan ajoneuvojen liikkumistietojen keräämiseen. Vastaajia taustoitettiin asiasta seuraavasti: Kilometrimaksun toteuttaminen edellyttäisi ajoneuvojen paikannusjärjestelmää, jolla ajoneuvojen liikkumista voidaan seurata. Ajoneuvon liikkumistietoja varten voitaisiin esimerkiksi perustaa kullekin liikenteen käyttäjälle oma henkilökohtainen käyttäjätili, johon tiedot tallentuvat. Verottajalle menisivät vain tiedot maksujen suuruudesta. Tiedot siitä, missä ajoneuvo on liikkunut, olisivat vain ajoneuvon käyttäjän nähtävissä verojen tarkistamista varten. Miten suhtaudut edellä kuvatun kaltaiseen ajoneuvojen liikkumistietojen seurantaan kilometrimaksujen määräytymistä varten? Kielteisesti ajoneuvopaikannukseen perustuvaan kilometrimaksujärjestelmään suhtautui 49 % vastaajista ja myönteisesti, viidennes ei ottanut asiaan kantaa (Taulukko 12). Avoimessa palautteessa kielteisesti suhtautuvat perustelivat vastaustaan muun muassa sillä, että eivät pidä seurannan lisääntymisestä (Isoveli tai Orwell mainittiin useissa vastauksissa), tietosuoja-asioilla, järjestelmän kalleudella ja epäilyllä siitä, että järjestelmää ei saataisi toimimaan virheettömästi. Suhtautuminen on kuitenkin muuttunut vuodesta 2012 hieman myönteisemmäksi, sillä vuosi sitten 58 % vastaajista suhtautui ajoneuvon liikkumisen seurantaan kielteisesti. Tähän muutokseen vaikuttaa todennäköisesti se, että tällä kertaa kysymystä taustoitettiin. Auton käytön suuruus vaikuttaa selvästi suhtautumiseen liikkumistietojen keräämiseen. Yli km vuodessa ajavat suhtautuvat kaikkein kielteisimmin (82 %) tähän asiaan. Eläkeläiset ja iäkkäät henkilöt suhtautuvat myönteisimmin liikkumistietojen seurantaan. Sen sijaan eri tuloluokkien, muiden ammattiryhmien ja eri sukupuolien vastaukset olivat hyvin samankaltaiset. 22

23 Kaikk i vasta ajat Sukupuole nne? Ikäryhmät Taloutenne elinvaihe? Nykyinen ammatti/asema Ajaa autolla km/vuosi: Miten suhtaudut edellä kuvatun kaltaiseen ajoneuvojen liikkumistietojen seurantaan kilometrimaksujen määräytymistä varten? yli % 10 % 9 % 0 % % 9 % % 9 % % % % % % 1 Erittäin kielteisesti 0 8 % muu eläkeläinen 9 % 2 Melko kielteisesti työntekijä ylempi toimihenkilö yrittäjä/johtava asema 5 % 6 % 8 % 3 En myönteisesti enkä kielteisesti talous, jossa alle 18-vuotiaita lapsia muu aikuistalous 4 % 10 % 4 Melko myönteisesti lapseton pari yhden hengen talous 9 % 5 Erittäin myönteisesti v v. 7 % v. 7 % v. 3 % v. Nainen 5 % Mies Kaikki vastaajat 8 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Taulukko 12 23

24 3.11. Reaaliaikaisen hinnan näkemisen vaikutus Kilometrimaksumallissa olisi mahdollista myös tuottaa palvelu, joka näyttäisi reaaliaikaisesti autoilijalle kilometrihinnan eri alueilla ja eri aikoina. Tällaista palvelua pitää tarpeellisena 40 % vastaajista (Taulukko 13). Alle 35-vuotiaat suhtautuvat ikäryhmistä palveluun kaikkein myönteisimmin (58 % pitää palvelua tarpeellisena), kun taas yli 65-vuotiaista 67 % ei pidä palvelua tarpeellisena. Ajokilometrien mukaan tarkasteltuna kaikkein eniten ajavat suhtautuvat palveluun kaikkein kielteisimmin. Tuloluokittain tarkasteltuna suhtautumisessa palveluun ei ole havaittavissa suuria eroja. Edellä mainittuja tuloksia tukee myös vastaajien arvio siitä, miten ajamisen hinnan reaaliaikainen näkeminen vaikuttaisi heidän omaan ajamiseensa (Taulukko 14). Vastaajista 49 % kokee, ettei palvelulla olisi vaikutusta heidän ajamiseensa, kolmannes () välttäisi ajamista ruuhka-aikoina ja vajaa neljännes vastanneista vähentäisi ajamistaan (). 24

25 Kaikk i vasta ajat Sukupuole nne? Ikäryhmät Talouden yhteenlasketut bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Olisiko palvelu, jossa näet ajaessasi jatkuvasti kuinka paljon ajamisesi eri aikoina ja paikoissa maksaa, mielestäsi sinulle itsellesi tarpeellinen? yli % 0 % % % % % 1 Ei lainkaan tarpeellinen % 10 % 2 Ei kovin tarpeellinen Melko tarpeellinen 0 4 Erittäin tarpeellinen Yli eur eur 37 % Alle eur 37 % v. 43 % 9 % v. 39 % 10 % v v. 35 % v. Nainen 38 % Mies Kaikki vastaajat 35 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Taulukko 13 25

26 Miten arvioit, että ajoneuvolla ajamisen hinnan reaaliaikainen näkeminen vaikuttaisi omaan ajamiseesi? ei mitään vaikutusta eli ajaisin vastaavasti kuin nytkin 49 % välttäisin ajamista ruuhka-aikoina vähentäisin ajamista ajaisin eri reittejä kuin nykyisin ajaisin samoja reittejä kuin nykyisin lisäisin ajamista 1 % lisäisin ajamista ruuhka-aikoina 0 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % Taulukko 14 26

27 3.12. Kilometrimaksun ja nykyisten auto- ja ajoneuvoverojen vertailu Kansalaisilta kysyttiin väittämien lopuksi mielipidettä kilometrimaksujärjestelmän toimivuudesta liikenteen maksujen keräämiseen nykyisiin auto- ja ajoneuvoveroihin verrattuna (Taulukko 15). Kaikista vastanneista hieman alle puolet (45 %) pitää kilometrimaksua nykyisiä järjestelmiä parempana tapana liikenteen maksujen keräämiseen ja noin kolmannes () kokee kilometrimaksun nykyisiä järjestelmiä huonompana tapa kerätä liikenteen maksut. Alueellisesti tai sukupuolen mukaan tarkasteltuna ei mielipiteissä ole suurta eroa. Ikäryhmittäin tarkasteltuna voidaan huomata, että yli 65-vuotiaat suhtautuvat kilometrimaksujärjestelmään kaikkein positiivisimmin (59 % vastanneista) nykyisiin järjestelmiin verrattuna, ja vuotiaistakin puolet pitää järjestelmää nykyistä parempana. Kaikkein korkeinta kilometrimaksujärjestelmän vastustus nykyisiin järjestelmiin nähden on kaikkein eniten ajavissa (63 % yli km ajavista) ja kaikkein eniten kilometrimaksujärjestelmää kannatetaan alle km ajavien keskuudessa (53 %). Omistettujen autojen määrä vaikuttaa kilometrimaksujärjestelmän kannattamiseen vähintään kolme autoa omistavista kotitalouksista 38 % pitää järjestelmää parempana, kun taas ilman autoa olevista kotitalouksista yli puolet (54 %) pitää järjestelmää nykyisiä järjestelmiä parempana. 27

28 Kai kki vas taaj at Sukupu olenne? Kuntaryhmi tys Ikäryhmät Suuralue Talouden yhteenlaske tut bruttotulot Ajaa autolla km/vuosi: Auton ikä vuosina: Autojen määrä: Kokonaisuutena arvioiden, olisiko kilometrimaksu mielestäsi parempi vai huonompi tapa kerätä liikenteen maksuja kuin nykyinen auto- ja ajoneuvovero? 3+ 7 % 2 10 % % yli 15 8 % % % % yli % 8 % % 6 % 8 % 35 % 6 % 1 Selvästi huonompi 2 Jonkin verran huonompi 3 Yhtä hyvä tai huono % 9 % 10 % 38 % 4 Jonkin verran parempi 5 Selvästi parempi Yli eur 10 % eur Alle eur Pohjois- ja Itä-Suomi Länsi-Suomi Etelä-Suomi 7 % Helsinki-Uusimaa 10 % v. 5 % v. 7 % v. 10 % v. 5 % v. Maaseutumaiset kunnat 4 % Taajaan asutut kunnat Kaupunkimaiset kunnat Nainen Mies 10 % Kaikki vastaajat 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Taulukko 15 28

29 4. Avoimet vastaukset Mielipidetutkimuksessa esitettiin väittämien jälkeen avoimia kysymyksiä liittyen tutkimuksen teemaan. Avoimissa kysymyksissä kansalaisia pyydettiin pohtimaan esitellyn 2 käyttöön perustuvan kilometrimaksumallin hyviä ja huonoja puolia. Suuri osa tutkimukseen vastanneista kansalaista suhtautui epäilevästi ajoneuvon paikannukseen liittyvään kilometrimaksumalliin. Monessa vastauksessa nostettiin esiin järjestelmän seurantaa lisäävä vaikutus; termit kuten Isoveli valvoo ja Orwell toistuivat useassa vastauksessa. Järjestelmä epäiltiin jossain vaiheessa valjastettavan myös muuhun kansalaisten valvontaan koettiin että järjestelmän avulla pystyttäisiin vahtimaan kansalaisia myös laajemmin. Järjestelmän tietoturvan luotettavuutta ja järjestelmän huijauksen helppoutta myös epäiltiin. Autoilijoiden kustannuksia käsiteltiin useissa vastauksissa, sillä heidän oletettiin joutuvan loppukädessä koko järjestelmän maksajiksi. Useassa palautteessa myös nostettiin esiin nykyisen polttoaineverotuksen rooli käytönmukaisen verotuksen välineenä ja epäiltiin, paljonko tällaisen järjestelmän rakentaminen maksaisi autoilijoille. Monessa palautteessa nousi myös esiin huoli siitä, että kilometrimaksujärjestelmän kaltaiset muutokset vaikuttavat erityisesti työssäkäyvien kansanosien kustannusten nousuun. Useassa palautteessa nostettiin esiin huoli ulkomaisten autojen, työsuhdeautojen ja leasing-autojen tilanteesta mahdollisessa järjestelmässä. Järjestelmän hyviä puolia kysyttäessä nousi monessa vastauksessa esiin ehdotetun järjestelmän myötä parantuva liikenteen hinnoittelun oikeudenmukaisuus, jonka nähtiin parantuvan maaseudun liikenteen hintaa laskemalla ja uusien autojen halventumisena. Maaseudun liikenteen nykyinen hinnoittelu koettiin useassa vastauksessa korkeaksi, ja uuden järjestelmän nähtiin madaltavan hintoja harvaan asutulla maaseudulla, jossa autolle ei ole olemassa todellista vaihtoehtoa liikkumiseen. Autojen hintojen aleneminen eurooppalaiselle tasolle koettiin myös hyvänä järjestelmän vaikutuksena. Järjestelmää myös kommentoitiin tietoturvaltaan ja idealtaan paremmaksi kuin aiemmin julkisuudessa käsiteltyä GPSseurantaan liittyvää kilometrimaksujärjestelmää. Kilometrimaksupohjaista järjestelmää pidettiin myös hyvänä keinona ruuhkien vähentämiseen ja ruuhkahuippujen tasaamiseen, sillä käytön mukaan määräytyvät maksut saisivat ihmiset miettimään omaa liikkumistaan. Vastaajat myös kokivat tämän ohella kilometrimaksujärjestelmän hyvänä keinona vähentää 2 Avointen kysymysten saatteena esiteltiin vaihtoehto kilometrimaksujärjestelmäksi: Kilometrimaksun toteuttaminen edellyttäisi ajoneuvojen paikannusjärjestelmää, jolla ajoneuvojen liikkumista voidaan seurata. Ajoneuvon liikkumistietoja varten voitaisiin esimerkiksi perustaa kullekin liikenteen käyttäjälle oma henkilökohtainen käyttäjätili, johon tiedot tallentuvat. Verottajalle menisivät vain tiedot maksujen suuruudesta. Tiedot siitä, missä ajoneuvo on liikkunut, olisivat vain ajoneuvon käyttäjän nähtävissä verojen tarkistamista varten. Kilometrimaksumalli ja siihen liittyvä paikannusjärjestelmä mahdollistaisivat myös palvelun, jossa auton käyttäjä näkee ajaessaan jatkuvasti kuinka paljon hänen ajamisensa eri aikoina ja paikoissa maksaa. Myös ajomatkojen kokonaishinnat eri aikoina voisi saada nähtäväksi erilaisissa reittipalveluissa tai navigaattoreissa. 29

30 ihmisten ajamia turhia kilometrejä, ja täten myös vähentää liikenteen päästöjä ja parantaa liikenteen ympäristöllisiä tavoitteita. Kaikkinensa avoimissa vastauksissa nousivat esiin tietoturvaan ja järjestelmän kustannuksiin liittyvät huolet, sekä järjestelmän oikeudenmukaisuutta parantavat ja liikenteen hinnoittelua alentavat ominaisuudet. Osa vastaajista ei löytänyt järjestelmästä kysyttäessä mitään hyviä puolia, mutta suurin osa vastanneista näki kilometrimaksujärjestelmässä sekä hyviä että huonoja puolia nykyiseen tilanteeseen verrattuna. 30

31 Kaikki vastaaj at Sukupuolenne? Kuntaryhmitys Suuralue Talouden yhteenlasketut bruttotulot 5. Taustatilastoja Auton ikä vuosina Yli eur % eur 34 % 9 % 4 % Alle eur 6 % 9 % 37 % 9 % Pohjois- ja Itä-Suomi 34 % 10 % 5 % Länsi-Suomi 34 % 9 % 6 % Etelä-Suomi 5 % 0-2 vuotta 3-5 vuotta Helsinki-Uusimaa 4 2 %% 6-10 vuotta Maaseutumaiset kunnat 6 % vuotta vuotta Taajaan asutut kunnat 9 % 38 % 5 % yli 20 vuotta Kaupunkimaiset kunnat 6 % 4 % Nainen 35 % 8 % 3 % Mies 8 % 6 % Kaikki vastaajat 8 % 5 % 0 % 10 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %100 % Taulukko 16 31

32 Kai kki vas taaj at Sukupu olenne? Kuntaryhmi tys Taloutenne elinvaihe? Asuinpaikkakuntanne? Talouden yhteenlaske tut bruttotulot Auto kotitaloudessa Yli eur eur Alle eur muu kunta muu kaupunki muu yli asukkaan kaupunki Tampere Turku muu pääkaupunkiseutu (09-suunta) Espoo/Kauniainen/Vantaa Helsinki talous, jossa alle 18-vuotiaita lapsia (lapsitalous) muu aikuistalous (vain yli 18-vuotiaita) lapseton pari yksinäistalous (yksi aikuinen eli sinkkutalous) Maaseutumaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Kaupunkimaiset kunnat Nainen Mies Kaikki vastaajat 95 % 91 % 62 % 97 % 87 % 85 % 86 % 56 % 100 % 89 % 61 % 95 % 94 % 88 % 59 % 96 % 95 % 80 % 83 % 85 % 84 % Taulukko 17 Ajaa autolla km/vuosi: 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % 9 % 6 % 9 % 4 % 1 % Taulukko 18 32

33 Liite 1 Taloustutkimuksen kyselylomake TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenteen maksut mitä kansalaiset ajattelevat kilometrimaksusta verrattuna nykyisiin liikenteen maksuihin. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmässä selvitetään parhaillaan, miten Suomen tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä. Tämä kysely on osa selvitystyötä. Seuraavaksi esitetään väittämiä ja kysymyksiä, jotka liittyvät liikenteen maksuihin. Nykyisin liikenteen maksuja kerätään autoverona, ajoneuvoverona ja polttoaineverona. Autovero maksetaan auton ostohinnassa, ajoneuvovero on vuotuinen ajoneuvon omistamiseen perustuva vero ja polttoaineveroa maksetaan polttoaineen hinnassa. Liikenteen maksuilla voidaan paitsi hankkia tuloja yhteiskunnalle, myös vaikuttaa liikenteeseen, ympäristöön ja yhdyskuntarakenteeseen. Näiden nykyisten maksujen lisäksi tai sijaan on pohdittu myös ajoneuvon käyttöön perustuvia maksuja. Nämä voisivat korvata nykyisiä autoilun veroja ja maksuja. 1. Ota kantaa seuraaviin väittämiin asteikolla, jossa 5 on täysin samaa ja 1 on täysin eri Nykyinen liikenteen verotus (autovero, ajoneuvovero ja polttoainevero) on oikeudenmukaista. Auton ostamisen verotuksesta tulisi siirtyä yhä enemmän auton käytön verotukseen Mahdollisen auton käyttömaksun tulisi olla sidoksissa auton käyttöaikaan ja paikkaan. Käyttö olisi siis erihintaista riippuen siitä, käyttääkö autoa tiheästi asutussa kaupungissa vai maaseudun haja-asutusseudulla tai osuuko käyttöaika pahimpaan ruuhkahuippuun vai sen ulkopuolelle. Auton käytön maksujen tulisi olla edullisempia, jos auton käytölle ei ole vaihtoehtoa esimerkiksi julkisen liikenteen puuttumisen vuoksi. Autoilu Suomessa on nykyisin liian kallista. Autoilijoilta kerätyt verot ja maksut kattavat nykyisin kaikki autoilun aiheuttamat ympäristö-, ruuhka-, onnettomuus- ja tienpidon kustannukset. Liikenteen maksut (verot, tiemaksut tms.) tulisi suhteuttaa henkilön tulotasoon. 33

34 Liikenteen maksujen tulisi olla suuremmat ruuhkaisilla alueilla kuin harvaan liikennöidyillä alueilla. Auton käyttöön perustuvat maksut pitäisi käyttää tieverkon, liikennejärjestelmän ja joukkoliikenteen kehittämiseen. Autoliikenteen maksujen tulisi olla pienemmät alueilla, joilla ei ole toimivaa joukkoliikennettä. Uskon, että auton käyttöön perustuvilla maksuilla voitaisiin vaikuttaa siihen, kuinka paljon, missä ja milloin ihmiset käyttävät autoaan. Uskon, että auton käyttöön perustuvat maksut voisivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon, missä ja milloin itse käytän autoani. Mahdollisten auton käyttöön perustuvien maksujen tulisi pienentää liikenteen nykyistä verotusta vastaavassa suhteessa. Minulle olisi mahdollista vähentää omaa auton käyttöäni ilman, että se rajoittaisi merkittävästi elämääni. Maksaisin itse veroja mieluummin auton käytöstä kuin ostamisesta. Yksi mahdollinen liikenteen maksumalli on auton käyttöön perustuva kilometrimaksu. Tämä maksu korvaisi kokonaan nykyisen auton hankkimiseen ja omistamiseen liittyvän autoveron ja ajoneuvoveron. Tämä vaikuttaisi niin, että ajoneuvojen hinnat laskisivat, mutta niiden käyttäminen tulisi maksulliseksi. Ajatuksena on, että kerättävä kokonaisveromäärä olisi kuitenkin yhtä suuri. Kilometrimaksu voitaisiin säätää niin, että sen suuruus riippuu siitä, missä ja mihin aikaan ajoneuvoa ajetaan. Myös ajoneuvon tyyppi (esim. polttoaineen kulutus) voisi vaikuttaa maksun suuruuteen. Seuraavat kysymykset liittyvät tähän kilometrimaksuajatukseen. 2. Mitä olet seuraavista väittämistä - Kaikki autooni ja autoiluuni liittyvät verot ja maksut tulisi määräytyä autoni liikkumisen perustella. - Kilometrimaksuun perustuva liikenteen maksumalli pienentäisi vähän ajavien maksuja verrattuna nykyiseen ja kasvattaisi paljon ajavien maksuja. - Kilometrimaksumallissa ruuhka-aikaan ajamisen tulisi olla kalliimpaa kuin ajaminen hiljaisina aikoina. - Kilometrimaksumallissa ajamisen maaseudulla, jossa ei ole toimivaa joukkoliikennettä tulisi olla edullisempaa kuin taajamissa, joissa on toimivat joukkoliikenneyhteydet. 3. Kilometrimaksu olisi suuruudeltaan keskimäärin noin 4 senttiä per kilometri, jotta sillä voitaisiin kerätä nykyistä auto- ja ajoneuvoveroa vastaava määrä verotuloja. Mitä olet maksun suuruudesta? Kilometrimaksun toteuttaminen edellyttäisi ajoneuvojen paikannusjärjestelmää, jolla ajoneuvojen liikkumista voidaan seurata. Ajoneuvon liikkumistietoja varten voitaisiin esimerkiksi perustaa kullekin liikenteen käyttäjälle oma henkilökohtainen käyttäjätili, johon tiedot tallentuvat. Verottajalle menisivät vain tiedot maksujen suuruudesta. Tiedot siitä, missä ajoneuvo on liikkunut, olisivat vain ajoneuvon käyttäjän nähtävissä verojen tarkistamista varten. 34

35 4. Miten suhtaudut edellä kuvatun kaltaiseen ajoneuvojen liikkumistietojen seurantaan kilometrimaksujen määräytymistä varten? 5. Mitkä asiat vaikuttavat siihen, että suhtaudut kielteisesti? Kilometrimaksumalli ja siihen liittyvä paikannusjärjestelmä mahdollistaisivat myös palvelun, jossa auton käyttäjä näkee ajaessaan jatkuvasti kuinka paljon hänen ajamisensa eri aikoina ja paikoissa maksaa. Myös ajomatkojen kokonaishinnat eri aikoina voisi saada nähtäväksi erilaisissa reittipalveluissa tai navigaattoreissa. 6. Olisiko palvelu, jossa näet ajaessasi jatkuvasti kuinka paljon ajamisesi eri aikoina ja paikoissa maksaa, mielestäsi sinulle itsellesi tarpeellinen? 7. Miten arvioit, että ajoneuvolla ajamisen hinnan reaaliaikainen näkeminen vaikuttaisi omaan ajamiseesi? Voit valita seuraavista vaihtoehdoista yhden tai useamman. vähentäisin ajamista lisäisin ajamista välttäisin ajamista ruuhka-aikoina lisäisin ajamista ruuhka-aikoina ajaisin eri reittejä kuin nykyisin ajaisin samoja reittejä kuin nykyisin ei mitään vaikutusta eli ajaisin vastaavasti kuin nytkin 8. Kokonaisuutena arvioiden, olisiko kilometrimaksu mielestäsi parempi vai huonompi tapa kerätä liikenteen maksuja kuin nykyinen auto- ja ajoneuvovero? Kilometrimaksun toteuttaminen edellyttäisi ajoneuvojen paikannusjärjestelmää, jolla ajoneuvojen liikkumista voidaan seurata. Ajoneuvon liikkumistietoja varten voitaisiin esimerkiksi perustaa kullekin liikenteen käyttäjälle oma henkilökohtainen käyttäjätili, johon tiedot tallentuvat. Verottajalle menisivät vain tiedot maksujen suuruudesta. Tiedot siitä, missä ajoneuvo on liikkunut, olisivat vain ajoneuvon käyttäjän nähtävissä verojen tarkistamista varten. Kilometrimaksumalli ja siihen liittyvä paikannusjärjestelmä mahdollistaisivat myös palvelun, jossa auton käyttäjä näkee ajaessaan jatkuvasti kuinka paljon hänen ajamisensa eri aikoina ja paikoissa maksaa. Myös ajomatkojen kokonaishinnat eri aikoina voisi saada nähtäväksi erilaisissa reittipalveluissa tai navigaattoreissa 9. Avoimet kysymykset Mitä hyviä puolia mielestäsi liittyy aiemmin kuvattuun kilometrimaksumalliin? Mitä huonoja puolia mielestäsi liittyy aiemmin kuvattuun kilometrimaksumalliin? 35

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus verotuksesta STTK 18.8.2017 8/18/2017 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten (18-64-vuotiaiden) parissa

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Tekesin toimeksiannosta tutkimuksen kansalaisten parissa

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset

Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset 17.9.2019 1 Perustiedot kyselystä Kyselyn tavoitteena oli selvittää itäsuomalaisten asenteita ja halukkuutta muuttaa liikkumistaan ilmastoystävällisempään

Lisätiedot

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Sidosryhmäseminaari 12.6.2012 Tuomo Suvanto Työryhmän toimeksianto Selvittää, kuinka Suomessa tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen

Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen Maakuntahallitus 34 07.04.2014 Maakuntahallitus 49 05.05.2014 Lausunto oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä selvittäneen työryhmän raportista MHS 07.04.2014 34 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Liikenne-

Lisätiedot

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Kaksi kolmesta ( %) yhtyy väittämään pieniä asuntoja tulisi voida rakentaa vapaasti kysynnän mukaan ilman rajoituksia.

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

Moottoripyöräilyn verotus, päästöt, sähkökäyttöiset 2- pyöräiset ja palvelumallit Suomessa. SMOTOn tutkimus 2018

Moottoripyöräilyn verotus, päästöt, sähkökäyttöiset 2- pyöräiset ja palvelumallit Suomessa. SMOTOn tutkimus 2018 Moottoripyöräilyn verotus, päästöt, sähkökäyttöiset 2- pyöräiset ja palvelumallit Suomessa SMOTOn tutkimus 2018 Suomalainen motoristi 2018 Omistaa keskimäärin 1,6 moottoripyörää Ajomäärä keskimäärin 7200

Lisätiedot

Henkilöauton käyttöä on vähennetty

Henkilöauton käyttöä on vähennetty TALOUSTUTKIMUS OY 20080516 08:15:12 TYÖ 9187.00 TAULUKKO 20020 ca VER % Omnibus toukokuu I 2008 Kaikki Sukupuoli Ikäryhmä Talous on Talouden bruttotulot Ilmastonmuutos nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-64

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016

Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin. Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2016 Suhtautuminen itseohjautuviin autoihin Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. Kantar

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,

Lisätiedot

Suomalaisten autoilu Tutkimus autoilusta ja auton valinnasta

Suomalaisten autoilu Tutkimus autoilusta ja auton valinnasta Suomalaisten autoilu 2019 Tutkimus autoilusta ja auton valinnasta Suomalaisten autoilu 2019 - näin tutkimus tehtiin tavoitteena koota kattavasti tietoa suomalaisten näkemyksistä autoiluun ja auton hankintaan

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 17.11.2014 Yleistä kyselystä Kyselytutkimus on osa Itä-Suomen liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)

Lisätiedot

Liikenteen oikeudenmukainen hinnoittelu

Liikenteen oikeudenmukainen hinnoittelu Liikenteen oikeudenmukainen hinnoittelu Sidosryhmäseminaari 12.6.2012 Tuomo Suvanto Sisältö Oikeudenmukaisuuden käsitteestä Nykyisen liikenteen verotuksen oikeudenmukaisuus Tiemaksujen oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014 Tuhat suomalaista /201 Tuhat suomalaista Lassila & Tikanoja Marrras- Joulukuu 201 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /201 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista - tutkimus tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja A, ESPOO, Finland, tel. int+-

Lisätiedot

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj.

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj. Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm rjestelmästä Kesäkuu 2007 1 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimuksessa selvitettiin ajokorttiseuraamusjärjestelmän tunnettuutta ajokortin haltijoiden keskuudessa

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS?

Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS? Lisäävätkö päästövähennystoimet liikenneköyhyyttä, entä auttaako MaaS? Assistant Professor Heikki Liimatainen 13.5.2019 2 Liikenneköyhyyden määritelmä Liikenneköyhyydeksi voidaan kutsua ilmiötä, jossa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus

Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus Eloisa ikä -ohjelman kyselytutkimus..0 Juho Rahkonen/Marko Mäkinen 1 Tutkimuksen toteutus Täm tutkimuksen on tehnyt Vanhustyön keskusliiton toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

SMOTO MP2016-tutkimus

SMOTO MP2016-tutkimus SMOTO MP2016-tutkimus Suomalaisen motoristin profiili Moottoripyöräily Suomessa MP-ajoneuvoveron vaikutus moottoripyöräilyyn SMOTO, Jari Kielinen Suomalaisen motoristin profiili SMOTO MP2016-tutkimus 2

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY SUOMALAISILLE SÄHKÖSTÄ. Paikallisvoima

KULUTTAJAKYSELY SUOMALAISILLE SÄHKÖSTÄ. Paikallisvoima KULUTTAJAKYSELY SUOMALAISILLE SÄHKÖSTÄ Paikallisvoima Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Paikallisvoimalle on toteuttanut YouGov Finland. Kyselytutkimuksen päätavoitteena oli selvittää suomalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019

Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Kulutustottumuskysely Nurmeksen ja Valtimon alue 2019 Luostarinen Juho ProYritys Pohjois-Karjala Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus ja vastanneiden taustatiedot 2. Kuluttajien

Lisätiedot

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä.

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä. Nordnet Säästöindeksi Lehdistötiedote 3.5.2012 Suomi ja Pohjoismaat, Q1 2012 Suomalaiset suhtautuvat varovaisen luottavaisesti pörssin kehitykseen. Nordnetin tekemässä selvityksessä niukka enemmistö suomalaisista

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Tuhat suomalaista 11/1 Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Marraskuu 1 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 11/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus teh=in interne=ssä IROResearch Oy:n

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192 TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Miten estämme asenteiden polarisoitumista tulevaisuuden liikenneratkaisuja ja -politiikkaa tehdessämme?

Miten estämme asenteiden polarisoitumista tulevaisuuden liikenneratkaisuja ja -politiikkaa tehdessämme? Miten estämme asenteiden polarisoitumista tulevaisuuden liikenneratkaisuja ja -politiikkaa tehdessämme? Liikenne- ja maankäyttöpäivät 8.10.2019 Tenure track professori Heikki Liimatainen 3.10.2019 2 1.

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Suomalaisautoilijoiden käsityksiä autohuollon ja varaosien vaikutuksista auton takuuseen. Tutkimus, huhtikuu 2014

Suomalaisautoilijoiden käsityksiä autohuollon ja varaosien vaikutuksista auton takuuseen. Tutkimus, huhtikuu 2014 Suomalaisautoilijoiden käsityksiä autohuollon ja varaosien vaikutuksista auton takuuseen Tutkimus, huhtikuu 2014 Tutkimuksen lähtökohdat EU:n ryhmäpoikkeusasetuksen mukaan auton omistaja saa vapaasti päättää,

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Hallitus ja irtisanominen 201 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n Gallup Kanavalla. Kyseessä on yhtiön viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54* TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä... TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Mitä mieltä maahanmuutosta?

Mitä mieltä maahanmuutosta? JULKAISUSARJA 8/2019 Mitä mieltä maahanmuutosta? SAK:n jäsentutkimus 20 40-vuotiaille ammattiliittojen jäsenille Osaraportti Lisätietoja: Riitta Juntunen riitta.juntunen@sak.fi mah dolli suuk sien aika

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

Trafi. Kitkarengastutkimus Joulukuu Trafi. TNS Gallup Oy Jaakko Hyry TNS

Trafi. Kitkarengastutkimus Joulukuu Trafi. TNS Gallup Oy Jaakko Hyry TNS Kitkarengastutkimus Joulukuu 0 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kitkarenkaiden käyttömäärä Suomessa ja miksi kitka- tai nastarenkaita käytetään Tutkimuksessa

Lisätiedot

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017 Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 201 UFF, SPR ja Fida Katja Mikkonen Tutkimuksen toteutus! Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen UFF:n, SPR:n ja Fidan toimeksiannosta.! Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE KOSKIEN OIKEUDENMUKAISTA JA ÄLYKÄSTÄ LIIKENNETTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIA

LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE KOSKIEN OIKEUDENMUKAISTA JA ÄLYKÄSTÄ LIIKENNETTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIA Hallitus 78 15.04.2014 LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE KOSKIEN OIKEUDENMUKAISTA JA ÄLYKÄSTÄ LIIKENNETTÄ SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIA 201/00.02.020/2012 Hallitus 78 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Katriina Partanen Pro Kala ry Tel. +358 40 0 827 277 Tauko Design 24.5.2017 katriina.partanen@prokala.fi 1 Tutkimusraportti Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne? TALOUSTUTKIMUS OY 20130704 09:23:54 TYÖ 000010227.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

HLJ-BAROMETRI. Toukokuussa 2013 tehdyn mielipidetiedustelun tulokset. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HLJ-BAROMETRI. Toukokuussa 2013 tehdyn mielipidetiedustelun tulokset. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ-BAROMETRI Toukokuussa 2013 tehdyn mielipidetiedustelun tulokset Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tiivistelmä Helsingin seudun 14 kunnan 15 vuotta täyttäneille asukkaille suunnattu mielipidetiedustelu,

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA SUOMALAISET LAHJOITTAJINA Kuluttajakyselyn yhteenveto Lokakuu 2018 Suomalaiset lahjoittajina Johdanto Tämän kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisen

Lisätiedot

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019 ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu 0 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 Tutkimuksen toteutus Nuoret, työ

Lisätiedot