JOUKKOKIRJE POHJANMAAN. MAANPUOLUSTAJA N:o 1. Maaliskuu. Kuva Raimo Latvala. Me jääkärit uskoimme yhä

Transkriptio

1 JOUKKOKIRJE POHJANMAAN MAANPUOLUSTAJA N:o Maaliskuu Kuva Raimo Latvala Me jääkärit uskoimme yhä

2 2 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Jääkärien jäljillä Suomeen ja Suomessa Hyvät lukijat, tämän vuoden alussa on vietetty Suomen jääkäreiden kotiinpaluun 90-vuotismuistotilaisuuksia. Suomen Jääkärimuseon edustajana minulla oli ilo osallistua tapahtumiin. Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys järjesti ensimmäisenä 19. tammikuuta hienon tilaisuuden Helsingin yliopiston juhlasalissa. Siellä juhlapuhuja Sauli Niinistö ilmaisi varmaan kaikkien läsnäolevien näkemyksen siitä, miten ratkaiseva jääkäreiden rooli on ollut Suomen kansan vapaudelle. Pohjanmaan sotilasläänin esikunta, Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys yhteistoiminnassa Perinneyhdistyksen Vaasan osaston ja Vaasan kaupungin kanssa järjestivät seuraavat juhlat 24. ja 25. helmikuuta Vaasassa, kaupungissa, johon jääkärit olivat saapuneet 25. helmikuuta Tähän juhlat eivät kuitenkaan päättyneet. Moni juhlavieras huomasi, että mukana oli suuri määrä saksalaisia kunniavieraita, mm. edustajia Hohenlockstedtista, entisestä jääkäreiden koulutuspaikasta. He järjestivätkin 1. maaliskuuta kotipaikkakunnallaan juhlasarjan viimeiset juhlat. Läsnä oli paljon suomalaisia vieraita ympäri Pohjois-Saksaa ja Suomea. Yksi heistä oli nuori nainen, joka tutustui Hohenlockstedtiin Suomen Jääkärimuseon ja Hohenlockstedtin kulttuuri- ja historiayhdistyksen vaihto-oppilaana. Vastavierailua Kortesjärvelle odotetaan toukokuun aikana. Hohenlockstedtissa jääkäreiden perinteiden vaalimisella on ollut todella pitkät perinteet. Perinnetyöhön osallistui ensimmäisinä vuosikymmeninä entisiä jääkäreitä, Suomen ja Saksan kansalaisia sekä armeijan ja politiikan edustajia. Erityisesti henkilökohtaisten kontaktien ja vuosikymmeniä kestävien ystävyyssuhteiden ansiosta jääkäreiden muistoa on vaalittu Hohenlockstedtissa, myös sen jälkeen, kun viimeiset henki- löt, joilla on ollut keskeinen rooli jääkäriliikkeessä, olivat nukkuneet pois. Tämän ansiosta heräsi myös oma kiinnostukseni jääkäriliikkeeseen. Olen syntynyt saksalais-suomalaiseen perheeseen ja olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Saksan pohjoisimmassa osavaltiossa Schleswig-Holsteinissa. Historian opiskeluni aikana Kielin yliopistossa suoritin monta työharjoittelua, josta yhdestä tuli tulevaisuudelleni hyvin ratkaiseva. Osavaltion entisessä museovirastossa tutustuin vanhan Vaasan läänin ja Schleswig-Holsteinin ystävyysalueiden kulttuurialan toimintaan. Työharjoittelua seurasi muutama työjakso, joiden puitteissa sain kuvan yhteistyöverkostojen laajuudesta. Vuonna 2002 sain olla mukana kun Hohenlockstedtiin avattiin kotiseutumuseo, jossa on myös pysyvä jääkärinäyttely. Pari vuotta myöhemmin muutin Etelä-Pohjanmaalle. Olen saanut mieluista työtä ensin Etelä-Pohjanmaan liiton kulttuuriosastolta ja myöhemmin Etelä-Pohjanmaan kehittämisyhdistyksien kansainvälisenä koordinaattorina. Molemmissa tehtävissä keskeisessä asemassa oli ystävyysalueiden yhteistyöverkostojen hoito ja uusien kontaktien viritteleminen. Luonnollisesti otin pian yhteyttä edeltäjääni, Tellervo Suorantaan. Tänä päivänä olen toiminut jo runsaat kaksi vuotta Kortesjärven vapaa-aikasihteerinä ja ollut vastuussa Suomen Jääkärimuseosta. Työ on ollut antoisaa ja nautin siitä, että saan olla yhteydessä monenlaisiin tahoihin sekä Suomessa että Saksassa. Hohenlockstedtilaisten kanssa yhteistoiminta on ollut vilkaista ja rikastuttavaa. Viime kuun jääkärijuhlissa kuulin myös Saksan tykistömuseon edustajien mielenkiinnosta jääkäreiden kouluttamiseen ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeiseen yhteistyöhön. Moni asia viittaa siihen, että nyt kun on kulunut lähes 90 vuotta ensimmäisestä maailmansodasta ja Suomen vapaus- ja sisällissodasta, historiallinen tutkimus sekä Suomessa että Saksassa on vapautuneempaa kuin koskaan. Tämän vuoden jääkäriseminaarista sunnuntaina 20. huhtikuuta tulee varmasti kiinnostava. Aiheena on Jääkärit Suomen ja Viron vapaussodissa. Tervetuloa osallistumaan! On mielenkiintoista olla juuri nykypäivänä tekemisissä jääkäreiden kanssa. Niin onkin hauska vastata ihmisille, jotka kyselevät, mistä olen kotoisin ja olenko tullut tänne miehen perästä, En yhden miehen perästä heitä oli yli kaksi tuhatta!. Hanna Rieck Jääkärien kotiinpaluusta 90 vuotta Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan juhlapuhe jääkärien kotiinpaluun 90-vuotisjuhlassa Vaasassa > Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisa varapuhemies, hyvä juhlayleisö, ärade inbjudna gäster, Meine Damen und Herren! Suomen puolustusvoimat viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhlaansa. Kuukausi sitten tuli kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun Suomen senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen sotaväeksi ja kenraali Mannerheimin ylipäälliköksi. Tänään 90 vuotta sitten palasi jääkärien pääjoukko kotimaahansa. Tuo 25. helmikuuta vuonna 1918 on ehkä tärkein päivä itsenäisen Suomen puolustusvoimien perustamisen historiassa. Vasta jääkärien kotiinpaluu loi mahdollisuuden perustaa Suomeen suorituskykyinen armeija venäläisjoukkojen karkottamiseksi ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen palauttamiseksi. Mannerheim otti jääkärit vastaan 26. helmikuuta Vaasan torilla pidetyssä paraatissa, jossa joukko esiintyi Suomessa ensimmäistä ja samalla viimeistä kertaa pataljoonana. Ylipäällikkö tervehti sotilaitaan seuraavin sanoin: Jääkärit! Minä lausun teidät tervetulleiksi kotimaahanne. Aikana, jolloin isänmaan kohtalo näytti synkimmältä, uskoitte te nuoret sen tulevaisuuteen. Te uhrasitte kotinne, onnenne, kaiken, voidaksenne luoda onnettomalle kansallemme paremman tulevaisuuden. Johtotähtenne ei vienytkään teitä harhaan. Isänmaa tervehtii teissä parhaita poikiaan. Suomen muodostumassa oleva armeija näkee teissä opettajansa ja tulevat johtajansa. Teitä odottaa suuri ja kunniakas tehtävä: armeijan luominen, joka pystyy tekemään Suomen vapaaksi, suureksi ja mahtavaksi. Olkaa tervetulleet joukkoomme. Eläköön jääkärit! Jo ennen pääjoukkoa Suomeen oli saapunut aselastien mukana toistasataa jääkäriä, jotka olivat liittyneet suojeluskuntajoukkoihin. Ylipäällikön ja jääkärien välillä oli erimielisyyttä jääkärien sijoittumisesta Suomen armeijaan. Ylipäällikkö halusi jakaa hyvin koulutetut ja kokeneet jääkärit asevelvollisten joukkojen johtotehtäviin. Jääkärit puolestaan halusivat pysyä yhdessä ja muodostaa suojeluskuntalaisilla täydennettyjä jääkäriyksiköitä. Mannerheimin tahto voitti ja jääkärit hajasijoitettiin. Pohjanmaalla kansa oli odottanut jääkäreitä kotiin johtajikseen. Pojat olivat sillä kannalla, että jos jääkärit syrjäytetään, he eivät tappele, tiesi kansanedustaja Luopajärvi kertoa Helsingissä. Samaan aikaan suojeluskuntain Lapuan piiri oli ehdottanut, että jääkäripataljoona palautettaisiin Suomeen ja että ylipäällystö muodostettaisiin jääkäriupseereista. Yksimielisesti päätettiin, että oma päällikkö valitaan, ja sen pitää tulla suomalaisista jääkäreistä. Vahvimpana ehdokkaana pidettiin jääkärikapteeni Aarno Sihvoa. Hänestä tulikin vapaussodan ehkä tunnetuin jääkäri ja Karjalan joukkojen ylipäällikkö sekä aikanaan myös puolustusvoimien pitkäaikaisin komentaja. Jääkärit olivat valmiita Suomen uuden armeijan ydinjoukoksi. Hyvä kuvaus vapaustaistelijoiden aatteen palosta löytyy Zugführer eli joukkueenjohtaja Viljo Tuompon Saksassa kirjoittamasta Jääkärien tervehdyksestä isänmaalle jouluna 1917 : Vapauden auringon lähettäessä ensimmäiset kultaiset säteensä meidän rakkaan synnyinmaamme yli - lähetämme me Suomen jääkärit terveisemme kotiin. Me tunnemme sydämissämme, ettei meitä siellä ole unohdettu, me tunnemme yllämme maamme ja kansamme kaipuun ja me odotamme sitä hetkeä, jolloin me saamme jalallamme koskettaa sitä maaperää, johon me olemme erottamattomin sitein kiinnitetyt. Me toivomme löytävämme maamme vapaana siitä sorrosta, jonka kahleita me kerran lähdimme katkomaan, mutta myöskin terveenä siitä sisäisten kiistain taudista, joka meidän poissa ollessamme on uhannut myrkyttää vapauden orastavan kylvön. Teksti sisältää aavistukset kotimaan sosiaalisesta tyytymättömyydestä ja Venäjän esimerkin sytyttämästä vallankumouksen vaarasta. Ensisijaisesti se kuitenkin julistaa isänmaan korkeaa aatetta, toivoa vapaudesta, halua päästä rakentamaan itsenäistä maata, uutta Suomea. Tämä vapauden idealismi oli oleva vaikeuksien keskellä - niin 1918 kuin myöhemminkin - Suomelle vähintään yhtä tärkeä voimavara kuin kokeneiden valtiomiesten realismi. Ilman kansallista innostusta ja kiihkoa Suomesta ei olisi tullut itsenäistä edes tuossa edullisessa historian käänteessä. Ilman korostetun vahvaa kansallista itsetuntoa - lujaa puolustustahtoa - ei myöskään Neuvostoliiton ylivoimaa olisi onnistuttu torjumaan viime sodissa. Toiveiden ja todellisuuden ristiriita ei ollut jääkäreille ongelma. Lojaalisuus eduskunnalle ja sen asettamalle itsenäisyyssenaatille oli itsestäänselvyys. Jääkärit olivat lähteneet Saksaan estääkseen Suomen autonomiaan kohdistuneet loukkaukset ja vapauttaakseen isänmaan lupauksensa rikkoneen tsaarin vallasta. Mannerheimille ja jääkäreille sota oli taistelua isänmaan vapauden puolesta - ei kansalaissotaa. Kun Mannerheimille 1930-luvulla puhuttiin kansalaissodasta, hänelle tulivat Pohjanmaan tunnelmat tuoreina mieleen: Han började icke ett inbördeskrig, utan det var bönderna mot ryssarna. Suomen uutta jääkärien johtamaa sotaväkeä luonnehdittiin talonpoikaisarmeijaksi. Se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että kyseessä olisi ollut isäntämiesten armeija, vaan sitä, että armeija oli kasvanut kansan keskuudesta. Neljäsosa valkoisen armeijan sotilaista rekrytoitiin työväenluokan piiristä vapaaehtoisina jo ennen kuin asevelvollisuus julistettiin. Sotaväen aatteellinen pohja oli voimakkaasti kansanvalistuksen ja kansallisuusaatteen läpitunkema. Riemullinen vastaanotto Jääkärien vastaanotto Vaasassa oli riemullinen, heitä oli totisesti odotettu. He itse toivoivat myöhemmin, että heidän päämääränsä ja asemansa Suomessa olisi tullut laajalti tunnustetuksi. Jääkärien mielestä kotiinpa-

3 Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ luun päivä olisi pitänyt pysyvästi julistaa kansalliseksi juhlapäiväksi. Tänään vietämme tätä juhlapäivää, ei tosin kansallisena mutta ainakin vaasalaisena liputuspäivänä. Vapaustaistelijoiden ydinjoukkoa jääkärit toki olivat. Armeijan uudelleen organisointi tapahtui vuoden 1878 asevelvollisuuslain pohjalta. Koulutettujen sotilaiden puute oli valtava. Suomessa ei ollut ollut omaa armeijaa eikä päällystökoulutusta lähes viiteentoista vuoteen. Merkittävä määrä suomalaisia upseereita oli Mannerheimin tavoin menestyksellä palvellut tsaarin armeijassa ja laivastossa, mutta heidän asemaansa ja koulutustaan jääkärien oli periaatteellisista syistä kovin vaikea hyväksyä. Armeijan päällystö koottiinkin hyvin kirjavasta joukosta. Oli Saksassa ja Venäjällä koulutettua päällystöä, ruotsalaisia vapaaehtoisupseereita sekä Suomessa pikakoulutettua upseeristoa. Joukkueenjohtajaksi ja jopa komppanianpäälliköksi saattoi sodan aikana päästä ilman mitään sotilaskoulutusta, vain siviilikoulutuksen ja aseman tuomalla arvovallalla. Saksan jääkärit olivat sekalaisesta päällystöstä parhaiten koulutettu osa, mutta mitään yhtenäistä ryhmää eivät hekään muodostaneet. Ikähaitari ulottui alle 20-vuotiaista yli 40-vuotiaisiin. Koulupohja ja ammattien kirjo oli vieläkin laajempi: maistereista kokonaan koulua käymättömiin, insinööreistä työmiehiin. Jääkärit poikkesivat kuitenkin selvästi autonomian ajan ylempiä säätyjä edustaneesta, voittopuolisesti ruotsinkielisestä päällystöstä. Jääkäriupseerien joukossa oli suomenkielisen oppikoulun käynyttä uutta sivistyneistöä, mutta suurin osa jääkäreistä oli kuitenkin enintään kansakoulun käyneitä kansanmiehiä, sellaisia sankareita kuten suutari, sittemmin everstiluutnantti Nikke Pärmi tai merimies, sittemmin kenraaliluutnantti Albert Puroma. Vapaussotaan osallistui kaikkiaan 1261 jääkäriä. Heistä oli ennen Suomeen paluuta ylennetty noin kolmannes upseereiksi ja runsas kolmannes aliupseereiksi. Joukoilleen esimerkkiä näyttäen he taistelivat etulinjassa, jossa vastustajan tähtäimeen osui monesti silmiinpistävän vihreä jääkärinpuku. Jääkäreistä kaatuikin vapaussodassa peräti joka kymmenes. Varsin suuri osa jääkäreistä jäi vapaussodan päätyttyä vakinaisen armeijan palvelukseen. Kolmen Saksassa vietetyn vuoden aikana lähes 500 jääkäriä oli siirretty terveysongelmien ja tyytymättömyyden takia sairaaloihin tai työkomennuskuntiin. Heistä osa menehtyi sairauksiin, mutta loput palailivat vuosien 1918 ja 1919 kuluessa Suomeen. Näistä syrjäytyneistäkin osa päätyi armeijan leipiin. Vuonna 1926 upseeristosta jääkäreitä oli noin kolmannes ja aliupseereistakin muutama prosentti. Suomen armeijaan tuli jääkärien myötä preussilaista kuria ja systemaattista äkseerausta, mutta sitä varmasti pehmensivät suomalainen kansanluonne ja maakuntien rehevät puheenparret luvun alkupuoliskolla armeijassa käytiin kiivasta valtataistelua jääkäriupseerien ja Venäjällä koulutettujen upseerien välillä. Nuoret jääkärit pyrkivät syrjäyttämään ns. ryssänupseerit. Jääkäriupseerien vaatimukset sotaväen kehittämisestä sekä epäluottamus tsaarin armeijassa palvelleita korkeita upseereita kohtaan johtivat lopulta uhkaukseen jääkärien kollektiivisesta irtisanoutumisesta. Kovan painostuksen seurauksena jopa sotaväen päällikkö ja yleisesikunnan päällikkö joutuivat eroamaan nuorten jääkäriupseerien täyttäessä heidänkin virkansa. Vasta oman upseerikoulutuksen aloittaminen täydessä laajuudessa rauhoitti eri upseeriryhmien väliset ristiriidat. Uuden Kadettikoulun kasvateista kasvoi yhtenäisen koulutuksen saanut aktiiviupseeristo ja Reserviupseerikoulun käyneistä yhtenäinen reservin upseeristo. Viime sotiin mennessä valtaosalla päällystöstä oli jo kotimainen peruskoulutus. Jääkärien osuus upseereista oli enää prosentin luokkaa ja Mannerheim ja Nenonen olivat ainoat Venäjällä koulutetut upseerit. Talvisodan syttyessä jääkärien keski-ikä oli jo viisikymmentä vuotta. Monet heistä olivat ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa vanhentuneet ennen aikojaan. Talvisotaan osallistui silti 730 jääkäriä pääosin esikunta- ja huoltotehtävissä mutta myös pataljoonan komentajina. Rintamalla näillä vuotiailla oli ilmeisesti melkoinen merkitys. Heillä oli sotakokemusta ja he saattoivat johtaa esimerkillään. Varsin poikkeuksellinen tapaus oli silti jääkärivääpeli Antti Suuronen, joka kaatui 51-vuotiaana joulukuussa 1939 johtaessaan ratkaisevaa rajaseudun miesten vastaiskua Suvannon lähellä, Karjalan kannaksella. Jatkosodassa jääkärit olivat tietysti vieläkin iäkkäämpiä. Sotaan osallistuneista 667 jääkäristä palveli 418 kenttäarmeijassa ja loput kotijoukoissa. Ylimmän johdon tehtävissä toimi kaikkiaan 48 jääkärikenraalia, heistä useimmat jossain vaiheessa yhtymän komentajana. Voisin silti nostaa jatkosodan esimerkiksi kaavilaisen maanviljelijän Juhlapuheen kaupunginatalon juhlasalissa piti puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala. ja Mannerheim-ristin ritarin, jääkärikapteeni Albert Räsäsen. Hän palveli vielä ennen talvisotaa hyökkäysvaunukomppanian koulutusaliupseerina ja asentajana, kunnes hänestä tehtiin sodan syttyessä luutnantti ja panssarikomppanian päällikkö. Jääkärien menestys viime sotien komentajatehtävissä oli kiistaton. Sotien jälkeen pääosa jääkärikenraaleista joko erosi tai heitä kehotettiin eroamaan puolustusvoimista. Puolustusvoimain komentajan tehtävässä jääkäriupseerit toimivat kuitenkin vuoden 1959 loppuun asti, jolloin jalkaväenkenraali K.A. Heiskanen erosi viimeisenä jääkärinä aktiivipalveluksesta. Uskollisuus maata ja kansaa kohtaan Puolustusvoimien luotettavuuden edellytys on uskollisuus maata ja kansaa kohtaan. Jääkärit tempaisi hurjaan seikkailuunsa halu vapauttaa maa sortajasta, heimoaatteen siivittämä kansallishenki sekä ehkä myös sortokauden jännittävä salainen aktiviteetti. Jääkärit säilyttivät koko ajan uskollisuutensa maan laillista hallitusta kohtaan. Henki oli niin luja, että vielä jatkosodan päättyessä he olivat valmiit kääntämään aseensa nuoruusaikojensa saksalaisia kouluttajia ja aseveljiä vastaan. Isänmaan etu ratkaisi, niin kuin se ratkaisi jääkäriksi värväytymisenkin. Jääkärien johtaessa puolustusvoimia armeijaa elähdytti paatoksellisen voimakas isänmaallisuus. Yhteiskunnallisista muutoksista huolimatta jääkärien perintö on yhä keskeinen osa puolustusvoimien perinnettä ja henkeä. Heidän muistoaan vaalitaan juhlamenoin ja symbolein sekä valtakunnallisissa paraateissa että perinnejoukko-osastojen tilaisuuksissa. Jean Sibeliuksen Jääkärien marssi Heikki Nurmion sanoituksin ei jätä tänäänkään kuulijoitaan Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistyksen iltajuhlassa puheenjohtaja, prikaatikenraali Asko Kilpinen sai vastaanottaa korkeasti arvostetun huomionosoituksen Jääkärilipun, pöytälippuna, jonka hänelle luovuttivat Kunniaratsumies, kenraaliluutnantti Wilhelm Stéven (oik.) ja Jääkärisäätiön puheenjohtaja, kenraalimajuri Sami Sihvo (vas) kylmäksi. Ei ainakaan, mikäli muistaa omistaa hetkenkin ajatuksen niille suomalaisille nuorille, jotka olivat valmiit heittämään koko elämänsä yhden kortin varaan Suomen vapauden vuoksi. Kun painui päät, muun kansan maan, me jääkärit uskoimme yhä. Viimeisen jääkärin, jääkärikenraali Väinö Valveen sanat kuvastavat oman aikansa nuorten vapaustaistelijoiden velvollisuudentuntoa: Puhuttiin siitä, että maailmansota voi antaa ainutkertaisen mahdollisuuden Suomen itsenäistämiseen. Ajateltiin, että jos minun sukupolveni ei käytä hyväkseen niitä mahdollisuuksia, joita ehkä esiintyy, niin uudet sukupolvet tulevat aina syyttämään meitä; silloin ei tehty kaikkea, mitä olisi voitu tehdä. Lopuksi haluan puolustusvoimien puolesta esittää Vaasan kaupungille ja Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistykselle kunnioittavat kiitokseni jääkäriperinteen ja samalla puolustusvoimien perustamishistorian vaalimisesta. Arvokas työnne ansaitsee täyden tukemme. Saksan Jalkaväkiliiton tervehdyksen esitti kenraaliluutnantti Friedrich Riechmann. Suomeksi hänen puheensa tulkkasi arkkitehti, reservin everstiluutnantti Mark Arezt, joka on myös Jalkaväkiliiton Suomen yhdysupseeri. Yhteiseen kuvaan juhlapäivän kiireistä saimme poimittua (vas.) Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumion, vierellään Itäisen maanpuolustusalueen komentaja, kenraalimajuri Jukka Pennanen, Läntisen maanpuolustusalueen komentaja, kenraalimajuri Kari Siiki ja Pohjanmaan Sotilasläänin komentaja, eversti Jorma Aherto.

4 4 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Jääkärimarssi Kaartin Soittokunta ja Laulumiehet musiikkimajuri Elias Seppälän johtamana jota juhlayleisö kunnioitti ja kuunteli seisaalleen nousten. 90 vuotta Jääkärimarssin ensiesityksestä Helsingin Yliopiston juhlasali täyttyi ääriään myöten eri puolilta maata saapuneista juhlavieraista, tämän historiallisen tapahtuman toisintoon. Talventuntuisena lauantaina 19. tammikuuta kuluvaa vuotta oli myös muutamilla Jääkäripataljoona 27 Perinneyhdistyksen Vaasan osaston edustajalle suotu ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana Jääkärimarssin ensiesityksen 90-vuotismuistokonsertissa Yliopiston juhlasalissa. Perinneyhdistyksen puheenjohtaja, prikaatikenraali Asko Kilpinen johdatti arvovaltaiset kutsuvieraat Yliopiston juhlasaliin, joiden joukossa olivat mm kunniaveteraaneja edustanut Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Pentti Iisalo, valtiovallan tervehdyksen tuonut Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala ja Helsingin Yliopiston kansleri Kari Raivio. Juhlaa kunniottivat läsnäolollaan mm. valtiopäiväneuvos Riitta Uosukainen ja kolme puolustusvoimain komentajana toiminutta eli kenraalit Lauri Sutela ja Jaakko Valtanen sekä Gus- tav Hägglund. Edelleen mukana olivat Saksan ja Latvian suurlähettiläät ja ministeri Ruotsista. Juhlakonsertin musiikista vastasi Kaartin Soittokunta musiikkimajuri Elias Sepälän johdolla ja Laulumiehet johtajanaan professori Matti Hyöki. Professori Ahti Tarkkanen piti erittäin mienlenkiintoisen esitelmän Jääkärimarssi sanoin kerottuna. Tarkkanen kuvaili syksyn 1917 tapahtumia ja jääkärien tuntoja Saksassa, jotka johtivat Jääkärimarssin sanojen syntyyn. Jännittäviä vaiheita sisältyy, kun marssin sanat kuljetettiin Saksasta Ruotsiin ja edelleen kalastajaveneessä Uumajasta yli myrskyävän Pohjanlahden Vaasaan. Tässä vaiheessa mukaan tuli ensimmäinen nainen, kun Jääkärimarssin sanat ommeltiin nuoren ylioppilasneitosen alushameen poimuihin ja hän kuljetti ne Helsinkiin. Hänen henkilöllisyytensä paljastuikin vasta aivan äskettän, että kyseessä oli Helmi Arneberg-Pentti, joka toimi kahteenkin eri otteeseen Lotta Svärd - järjestön puheenjohtajana. Erinäisten vaiheiden jälkeen sanat sitten kulkeutui- Akateeminen Juhla , jossa Jääkämarssi ensi kerran esitettiin julkisesti. Myös ajankohdan ja tapahtumien kriittinen tilanne heijastuu Ohjelmasta. Jääkärimarssin säveltäjää (Jean Sibelius) ei ole merkitty näkyviin. vat säveltäjämestari Jaen Sibeliukselle ja Jääkärimarssi syntyi. Vastaavasti yhtä jännittäviä, jopa dramaattisia vaiheita sisältyy myös sävellyksen kuljetukseen Saksaan, sillä ensi vaiheessa sävellystä kujettaneiden laiva haaksirikkoontui. Sävellys kuitenkin palastui ja monien vaiheiden myötä saatiin perille Saksaan. Jääkärimarssin ensimmäinen julkinen ensiesitys tapahtui Akateemisessa Juhlassa , joka pidettiin samassa Helsingin Yliopiston juhlasalissa kun 90-vuotismuistokonsertti. Jääkärimarssin myöhempiin vaiheisiin liittyy myös kausi, kun Hella Vuolijoen johtama Yleisradio julisti Jääkärimarssin esityskieltoon. Aikanaan sekin sitten päättyi. Konsertti oli todellinen elämys. Ja voi vain kuvitella kuinka voimakkaita tuntoja Jääkärimarssin ensiesitys herätti 90 vuotta sitten itsenäsyytemme aamunkoitossa ja Jääkärien kotiinpaluuta toivoessa ja odottaessa. Juhlassa mukana Raimo Latvala

5 Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Kokkolan Vartiolinna 80-vuotias Keski-Pohjanmaan Suojeluskunta piirin keskushallintorakennus Vartiolinna täytti 80 vuotta. Arvokas juhla pidettiin Tammisunnuntaina Juhlapuheen piti Valmetin entinen toimitusjohtaja, vuorineuvos Matti Sundberg. Hän oli huolissaan maamme nuorison henkisestä tilasta ja uskoi ratkaisun ongelmaan löytyvän kasvatuksesta. Henkinen kehitys on jäänyt taloudellisen kehityksen jälkeen. Meidän ei tulisi kysellä ulkomaalaisilta mitä mieltä he ovat Suomesta, vaan meidän tulisi olla kiinnostuneita siitä, miten he hoitavat asioitaan ja ratkaisevat ongelmiaan. Sotilaspoika Toivo Sandkvist kertoi Vartiolinnan historiasta. Rakennus tehtiin kaupungin parhaalle paikalle vesitornin viereiselle mäelle, Torikadun päähän ennätysnopeasti. Työt aloitettiin tammikuussa Tavoite oli rakentaa talo kymmenessä kuukaudessa. Jo joulukuun 6. päivänä 1927 vietettiin talossa itsenäisyyden 10-vuotisjuhlaa ja viimeistelytyöt valmistuivat vuoden 1928 puolella. Rakennustöitä valvoi sotilaspojan isoisä Johan- nes Cederberg. Pojan pojasta tuli sotilaspoika ja isoisän kaima Johannes Cederberg. Suojeluskuntien piirijako oli aluksi sellainen, että Kokkolan suojeluskuntapiiriin kuuluivat Vaasan läänin Keski-Pohjanmaan kunnat ja Oulun läänistä Kalajoki, Rautio ja Sievi. Suojeluskuntien piirijako muuttui niin. että Keski-Pohjanmaan sotilaspojat ovat aina kuuluneet Vartiolinnan alaisuuteen. Siihen liitettiin Raahen Suojeluskuntapiiristä Alavieska, Haapajärvi, Nivala, Reisjärvi ja Ylivieska. Kuuluivatpa siihen jossakin vaiheessa Keski-Suomeen kuuluvat Kinnula ja Pihtipudaskin. Vartiolinnassa on arvokas muistoesine kokoelma Vapaussotien Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen perinnehuoneessa esikuntasiivessä. Siellä on suojeluskuntien, lottien ja sotilaspoikien perinne taltioituna. Ulkona komeilevat museotykit ja joukko-osastojen muistokivet. Toivo Sandkvist esitteli juhlassa syntyneen Vartiolinnan vuosien talonmiehen, lotta Laura Sirenin, omaa sukuaan Peltoniemen. Laura Siren on Suomen ikäinen, 90 vuotias, hän kertoi talonmiesajastaan, kuinka hento nainen hoiti näin suuren talon. Hän sanoi olleensa Osuusliikkeen keittäjänä, kuin eversti Saarenmaa pyysi häntä vuonna 1940 talonmieheksi. Paikka oli juuri vapautunut ja niin Laura otti pestin vastaan. Hän siivosi, sisusti talon ja juhlasalin kutakin tilaisuutta varten, pesi ikkunat ja tiivisti ne syksyisin. Raskaat juhlasalin penkit piti poistaa tanssi-iltoja varten ja tansseja oli usein, sillä talon menot tarvitsivat paljon tuloja. Kesällä piti hoitaa ympäristö, istutukset ja ruohonleikkuu, talvella lumien poisto portaikoista ja poluilta. Lämmityksessä oli suuri työ, sillä halot joutui käsittelemään viiteen kertaan. Kesällä jouduin pinoamaan nuo tarvittavat 500 m/3 halkoja tontille kuivumaan. Eversti Saarenmaa arvosteli pinojani sanoen: Pinosi on kuin odottava äiti Ei tiedä koska hajoaa. Sodan loputtua tuotiin Kokkolaan poltettaviksi suojeluskuntien ja sotilaspoikien arkistoja. Osa niistä lähetettiin sota-arkistoon, Tammisunnuntain seppelpartiot Kokkolassa 90 vuotta sitten vapaussodan alkaessa pohjalaiset näkivät kolme uhkaa. Pelättiin venäläisen sotaväen pahenevaa mielivaltaa. Suomalaisten kumousmiesten ajamat jyrkät muutokset nähtiin uhkana. Pelättiin myös heidän yhteistyötään venäläisten kanssa. Näin totesi Kokkolan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Erkki Murtomäki tammisunnuntaina Kokkolan kirkossa lähettäessään seppelpartiot sankarihaudoille. Tänään on kulunut 90 vuotta vapaussodan alkamisesta. Pohjalaisten mieliä painoi silloin kolme uhkaa. Ensinnä pelättiin venäläisen sotaväen pahenevaa mielivaltaa ja mahdollista jäämistä pysyvästi maahan. Silloinen sukupolvi oli kokenut sortovuodet ja venäläisten harjoittamat laittomuudet. Toiseksi pelättiin suomalaisten kumousmiesten ajamia jyrkkiä muutoksia. Kolmanneksi pelättiin heidän yhteistyötään venäläisten kanssa Vielä vapaussotaan lähdettäessä ei tiedetty, että punaiset ryhtyisivät kapinaan. Kun Etelä-Pohjanmaalla aloitettiin venäläisten varuskuntien valtaus, punaiset valtasivat Helsingin ja julistivat vallankumo- uksen alkaneeksi. Alkuaan venäläisiä vastaan lähteneet miehet joutuivat myös sisällissotaan. Monien ajatuksia kuvasi pohjalaisen opettajan puhe kaatuneille aseveljille: Viimeiseen asti toivoimme, että kansamme yhtenä miehenä olisi noussut vuosisataista orjuuttajaansa ja vihollista vastaan. Näin ei käynyt. Sydämen surulla täytyy tämä todeta. Se on kohtalon meille asettama raskas välttämättömyys, joka meidän täytyy kestää ja me kestämme sen. Menetykset olivat raskaat. Sodan seurauksena kuoli puolen vuoden aikana pääosin vankileireillä suomalaista. Jo toukokuun alussa 1918 saattoivat jotkut kaukonäköiset nähdä tulevaisuudessa kansallisen katastrofin ja kuinka syvä kahtiajako maata uhkasi. Kostomieliala oli voittajapuolellakin vallalla. Toukokuun 5. päivänä 1918 myöhemmin presidentiksi kohonnut Kyösti Kallio piti Nivalan kirkossa merkittävän puheen. Nyt oli ryhdyttävä korjaamaan tuhoja eikä kostamaan. Ennemmin armo kuin kosto, oli hänen viestinsä. Senaattori Kyösti Kallio sanoi näin: Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä. Vapaussota merkitsi uhreineen Suomen itsenäisyyden säilymistä. Maatamme ei liitetty Neuvostoliittoon, kuten olisi päinvastaisen lopputuloksen myötä mitä todennäköisimmin käynyt. Suomea rakennettiin nopeasti yhtenäiseksi. Näin maamme on kestänyt talvisodan kauhut ja jatkosodankin. Silloinkin vapautemme oli vaakalaudalla. Isänmaamme on tarvinnut myös rauhan aikana kestäviä arvoja ja sellaista yhtenäisyyttä, että kansalaisemme ovat voineet tuntea tämän maan omakseen. Täydellä syyllä me kunnioitamme tänään vapaussodan, talvisodan ja jatkosodan uhreja muistaen samalla Raamatun sanoja: Kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut. Kiitollisuutemme osoituksena lähetämme tänään seppelpartiot vapaussodan, talvisodan ja jatkosodan muistomerkeille Marian ja Kaarlelan sankarihaudoille. Vartiolinnan 80-vuotispäivänä palkitut vas. Tuomo Puumala, Kerttu Peltoniemi, Antti Isotalus, Antti Rytioja, Veikko Timberg, Toivo Sandkvist ja Matti Sundberg. mutta poltettavaa silti riitti niin, että minulle annettiin kaksi lähettipoikaa, joiden tehtävänä oli polttaa kyseinen arkistomateriaali. Kolme viikkoa kesti yhtämittainen poltto ja sinä aikana jouduttiin uuni nuohoamaan moneen kertaan. Siinä menivät suojeluskuntien, lottien ja myöskin sotilaspoikien arkistot taivaan tuuliin. Arkistojen keräyspäällikkönä toimi valistusupseeri, sotilaspastori ja myöhemmin Oulujoen ja Haapajärven kirkkoherra, rovasti Vilho. O. J. Lauriala. Kun vuonna 1945 tuli komentajaksi eversti Hauster, hän määräsi miehen talonmieheksi ja sanoi, ettei noin raskaita töitä kuulu hennolla naisella teettää. Kun mies tuli talonmieheksi, tuli heti myös traktori talonmiehen avuksi. Laura Siren valitsikin itselleen kevyemmän ammatin ja ryhtyi kukkamyyjäksi. Se hennolle naiselle paremmin sopikin, ainakin haastattelijan mielestä. Päivän juhlatilaisuudet alkoivat jumalanpalveluksella Kokkolan kirkossa, josta Keski-Pohjanmaan maakuntakomppanian miehet veivät havuseppeleet vapaussodan ja viime sotien sankarimuistomerkeille. Kokkolan Seurakuntayhtymän tarjoaman lounaan jälkeen siirryttiin Vartiolinnaan Juhlan tervehdyssanat lausui Reino Porko ja juhlassa esiintyivät mm. Kokkolan Nuorisosoittokunta joht. Pasi Ojala, Kokkolan Lauluveikot joht. Heli Uusimäki. Lausuntaa esitti Linnea Hovi. Kokkolan kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tuomo Puumala. Hän myös vastaanotti Vapaussodan Perinneliiton kunniakilven, joka luovutettiin Vartiolinnalle sen 80v merkkipäivän johdosta. Kunniakilpi luovutettiin myös kaupunginjohtaja Antti Isotalukselle ja Kerttu Peltoniemelle. Perinneliiton pöytästandaarilla muistettiin Kokkolan Seurakuntayhtymää ja yhdistyksen pitkäaikaista taloudenhoitajaa Veikko Timbergiä. Päätössanat lausui Vapaussotien Keski-Pohjanmaan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Yli-Norppa. Tilaisuus päättyi yhteisesti laulettuun Vala lauluun ja Maamme lauluun. Kokkolan kaupunki tarjosi lopuksi juhlakahviin. Teksti: Juha Eronen ja Seppo Yli-Norppa Kuvat: Liisa Yli-Norppa Juhlan jälkeen perinneyhdistyksen vuosikokouksessa Johannes Sederberg (keskellä) luovutti isälleen, tohtori Sederbergille kuuluneen vaakunan perinneyhdistyksen kokoelmiin. Vstaanottajina puheenjohtaja Seppo Yli-Norppa ja varapuheenjohtaja Reino Porko.

6 6 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Vaasan Meriosaston lippu otettiin juhlallisesti käyttöön MPY ry:n meripuolustuspiirin Vaasan Meriosaston lipun naulaus- ja vihkimistilaisuutta vietettiin Vaasan varuskunnan Upseerikerholla juhlavissa puitteissa I adventtina Lakkautetun Vaasan Rannikkopatteriston joukko-osastotunnuksen keskiössä on rt-tykinputket ristissä yläviistoon kilpenään Vaasa-suvun lyhde. Antero Honkasalon (kaptl res) mielessä kehittyi ajatus käyttää lähtökohtana tätä osaa Vaasan seudulla toimivan Sinisen reservin tunnuksen kehittelyssä. Eri vaiheiden jälkeen valmistui tunnus, jossa alkuperäiseen kuvioon on lisätty ankkurin alaosa merijalaksi samalla lyhteen, joka toimii valimena ja tukkina, paikkaa sovittaen. Mainittu tunnus toimi logona Vaasan Meriosaston I SVK-kurssin todistuksessa sen vasemmassa yläkulmassa. Tämä vakiintui myös VaaMeriOs:n tunnukseksi. Suomen lipun saapuessa kantajanaan Håkan Bodö airueiden Merita Lohvan ja Nanika Villasen saattamana sekä Lippufanfaarin soidessa tilaisuus alkoi juhlavasti. Naulauspuheessaan lipun valmistuttaneen Vaasan Meripuolustustaidon kehittämisyhdistys ry:n puheenohtaja Jorma Kuntsi totesi yhdistyksen hallituksen vuosien harkinnan jälkeen päättäneen teettää lipun rahoituksen järjestyttyä. Meriosastolla on ollut pöytästandaari jo v:sta 2002 alkaen jossa Meriosaston tunnus on keskeisenä ja vasemmassa yläkulmassa MPK:n kilpi osoituksena vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön sitoutuneesta joukosta. Saman vuoden joulukuussa perustettiin Vaasan meripuolustustaidon kehittämisyhdistys ry ja ajatus voidaanko lippu valmistuttaa pyöri ajatuksissa sekä puheissa. Vaasan Meripuolustustaidon kehittämisyhdistys ry:n sekä muiden toiminnan tukijoiden toimesta toteutetun lipun valmisti onnistuneesti Lipputehdas L Ojutkangas käyttäen mallina osaston kyseistä pöytästandaaria. Lippuselitys: Syvänsinisessä vaakasuuntaan suorakaiteisessa lippuvaatteessa keskeisenä Vaa- MeOs tunnus; tukkiankkuri, jonka päällikkeenä kaksi tykinputkea ristissä symboloiden rannikkojoukkoja, sekä kaikkien päällikkeenä Vaasan lyhde toimien mukaillen ankkurin valimena sekä tukkina ja osoittaen meriosaston kotipaikkakunnan, kaikki syvän keltaisella sekä salonpuoleisessa yläkulmassa MPK ryn tunnus; sinisellä pohjalla kolme valkoista, molemmista päistään vastapalkittain viistettyä irtopaalua rinnakkain, jossa sininen kilpi kuvaa turvallisuutta, sekä kolme valkoista palkkia symboloiden maanpuolustuksen kaikkia kohteita ja sen keskeisiä arvoja kotia, uskoa ja isänmaata, osoittaen Vaa- MeOs koulutustoiminnan perusta. Lopuksi puheenjohtaja Jorma Kuntsi totesi seuraavaa: Haluan kiittää lipun suunnittelijoita, lipun rahoittajia sekä lipun valmistajaa siitä että pitkäaikainen toive on nyt toteutumassa. Palvelkoon tämä lippu MPK ry / Meripuolustuspiirin Vaasan Meriosaston alueella tapahtuvaa maanpuolustustyötä, kooten riveihinne isänmaata rakastavia naisia ja miehiä. Naulauspuheensa jälkeen hän kutsui naulaustoimihenkilöt: Seremoniamestari Ari Tammi, naulauksen ohjaaja Håkan Bodö ja lippukirjan valvoja Markku Antila tehtäviinsä. Lipun vihkiminen Vihkimispuheensa johdatukseksi sotilaspastori Arto Lehtineva otti I adventtisunnuntain tekstin Jes. 62: Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille! Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omakseen hankkinut. Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa, Herran lunastamat, ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki, Kaupunki, jota ei hylätä. Puheessaan hän mainitsi mm. seuraavaa: Tässä ensimmäisen adventtisunnuntain tekstissä huomioni kiinnittyi lauseeseen kohottakaa lippu merkiksi kansoille! Äsken juhlallisesti naulattu Vaasan Meriosaston lippu on nyt kohotettu vihkiäksemme sen käyttöönsä. Oma lippu on jokaiselle yhdistykselle tärkeä symboli, se herättää meissä aina tunteita ja lipulla me tahdomme julistaa tärkeitä arvojamme. Myös tämä lippu tahtoo julistaa erilaisia arvoja, jotka ovat sen kantajille tärkeitä ja kalliita. Siinä on kuvattuna oman joukon, Vaasan Sotilaspastori Arto Lehtineva vihki lipun. Meriosaston tunnus, ankkuri ja tykinputket ristissä. Siinä on lyhde kotikaupunkimme Vaasan tunnuksena muistuttamassa rakkaasta kotiseudusta. Siinä on Maanpuolustus ry:n tunnuksena tuttu kilpi kuvaamassa turvallisuutta ja kilven palkit kuvaamassa maanpuolustuksen kaikkia kohteita ja sen keskeisiä arvoja kotia, uskontoa ja isänmaata, osoittamassa Vaasan Meriosaston koulutustoiminnan perustan. Vaasan Meriosaston tunnuksessa oleva ankkuri on vahva vertauskuva myös kristillisessä mielessä: se on toivon vertauskuva. Edellä tässä puheessani viittasin, että Jeesus on ollut ja on yhä monelle ihmiselle tulevaisuuden toivo. Meille kristityille Jeesus on ankkuri, jolla pysymme Jumalan valtakunnassa kiinni. Mutta varmasti tuo ankkuri tahtoo kuvastaa teille myös isänmaan toivoa ja tulevaisuutta. Me suomalaiset olemme lujasti ankkuroituneet tähän isänmaahamme ja sitoutuneet puolustamaan sitä kaikin mahdollisin keinoin. Olen hiukan huolissani tulevaisuuden isänmaan toivoista. Puolustusvoimat ovat olleet tuki ja turva, mutta olen huolissani ainaisesta supistamisesta ja kyselen kykenemmekö pienenevin määrärahoin enää turvaamaan maamme puolustamisen. Kertausharjoituksia ei ole riittävässä määrin kyetty toteuttamaan, jotta reserviläisten taidot säilyisivät. Toiseksi kun ajattelemme nuorisoamme, hengeltään se varmasti on edelleen yhtä isänmaallista kuin edellisetkin sukupolvet, mutta valitettavasti fyysiseltä kunnoltaan se on todella paljon edeltäjiään heikompaa. Ei taitaisi nuorelta ikäpolvelta enää onnistua ne talvisodan ihmeet, vaikka varustus on huomattavasti parempaa kuin veteraaneillamme oli. Ehkä meillä kuitenkin on toivoa, sillä tänään vihittävässä lipussa on toivon ankkuri. Isänmaamme tulevaisuuden toivo saattaakin olla juuri tässä vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä, jota te osaltanne teette tarjoamalla koulutusta innokkaille, todellisille isänmaan toivoille. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen suosio perustuu vastuuntuntoisten kansalaisten huoleen isänmaan tulevaisuudesta. He tahtovat pitää taitoa ja tahtoa yllä. Siksi pitäkää ylväästi lippu korkealla, merkiksi kansoille. Vihkimispuheen päätteeksi laulettiin virsi 584. Pohjanmaan Sotilassoittokuntaa johti ylil Sami Salmivuori. Lipun luovutus Kiitospuheessaan MPK:n Meripuolustuspiirin läntisen koulutusalueen päällikkö Matti Ketola kiitti lipun hankinnan toteutta- Vaasan Meripuolustustaidon kehittämisyhdistys ry:n puheen- ohtaja Jorma Kuntsi esitteli lipun. nutta yhdistystä ja mainitsi lipun onnistuneesti kuvaavan erittäin aktiivisen Vaasan Meriosaston toiminnan tarkoitusta, kotiseutua, yhteenkuuluvuuden henkeä ja sidosta vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen. Samalla hän toivoi lipun keräävän ympärilleen mahdollisimman monen isänmaataan rakastavan miehen ja naisen. Luovuttaessaan lipun Vaasan Meriosaston päällikölle Jari Järviselle, Vaasan Meripuolustustaidon kehittämisyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Kuntsi sanoi: Liehukoon lippunne vapaan isänmaamme vapaiden merihenkisten ja maanpuolustustahtoisten Vaasan Meriosaston naisten ja miesten tunnuksena. Vastaanottaessaan lipun, meriosaston päällikkö Jari Järvinen sanoi Meriosaston ottavan vastaan sen kunnioitusta ja vastuunsa tuntien. Lippu tulee olemaan näkyvänä osoituksena Meriosasto toiminnasta. Tilaisuus päättyi Kahvitarjoiluun ja vapautuneeseen seurusteluun veljellisessä ilmapiirissä. Kutsuvierailla oli korvauksetta mahdollisuus tutustumiseen Kuntsin nykytaiteen museoon lipun vihkimistilaisuuden päätyttyä. Hannu Wallius mvluutn evp

7 Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Maanpuolustuskoulutus ry:n vuosipäivää vietettiin Vaasassa Vaasan Meriosasto vietti jo perinteeksi muodostunutta MPK ry:n vuosipäivää juhlavasti Vaasan varuskunnan Sotilaskodissa Tilaisuutta juhlistivat Suomenlippua ympäröiden VaaMeriOs:n oma lippu ensi kerran sekä Sinisen reservin Pohjanlahden alueen lippu. Tilaisuuden järjestelyistä vastasi Vaasan meripuolustustaidon kehittämisyhdistys ry joka on merkittävästi tukenut Meriosaston toimintaa heti perustamisestaan alkaen vuodesta Ensimmäisen vuosipäivän vieton Vaasan Meriosasto järjesti jo eli 6 vuotta sitten. Vaasan Meriosaston päällikkö Jari Järvinen toivotti kutsuvieraat sekä toimijat tervetulleeksi vuosipäivän viettoon, joka samalla päätti myös Vaasan Meriosaston toimintakauden Järvinen kertasi kuluneen vuoden toiminnalliset tapahtumat, sekä raotti vuoden 2008 kurssi- ja toimintasuunnitelmia. Myös MPK Vaasan Meriosaston palkitut yhteiskuvassa. ry:n muuttuessa vuodenvaihteessa Maanpuolustuskoulutusyhdistykseksi (lyhennetään edelleen MPK) tuo jonkin verran muutoksia toimintaan. Myös Vaasan Sotilasläänin muuttuessa Pohjanmaan Sotilaslääniksi aluemuutos tuo myös joitakin muutoksia vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön. Vaasan Meriosasto huomioi perinteisesti toimintansa tukijoita sekä aktiivisia toimijoita jälleen kerran seuraavasti: Vuoden Kouluttaja nimityksen sekä siihen liittyvän Ruorin seinälle sai kuljetusviirikön päällikkö Timo Lehto Vuoden Mäntä nimityksen ja männän seinälle sai Kimmo Puutio. Sininen Reservi am tlk pankinjohtaja Sven-Erik Granholm. MPK:n plaketti myönnetty seuraaville henkilöille; Kari Somppi ja Sami Jyrkiäinen Maanpuolustusmitali Mpm ks on myönnetty seuraaville henkilöille: Tuu- la Forsblom, Veikko Laasanen, Per-Olof Karlsson sekä Petteri Niittymäki, Aila Repo sekä Ismo Ojala. Maanpuolustusmitali Mpm hs on myönnetty seuraaville henkilöille: Juhani Aspholm sekä Veijo Järvinen. Vapaaehtoisen Maanpuolustustyön Ansiomitali VmpAm on myönnetty seuraaville henkilöille: Nanika Villanen, Olli Koskeno, Pertti Pörsti sekä Tomi Vähäkangas. Myös PV:ien viestitarkastajan myöntämä Viestiristi luovutettiin Hannu Walliukselle. Rennon ja iloisen ilmapiirin sekä mukavan seurustelun merkeissä Sotilaskotisisaret olivat valmistaneet herkullisen jouluaiheisen tarjoilun, josta nauttiessa pootoorikin sai ansaitun huomion. Vaasan Meriosaston toimijoina on kattavasti eri merellisten kiltojen sekä järjestöjen jäseniä Vaasan sekä Suupohjan alueelta. Hannu Wallius mvluutn evp Pohjanmaan Sotilaslääni vietti ensimmäistä vuosipäiväänsä Pohjanmaan Sotilaslääni vietti ensimmäistä vuosipäiväänsä järjestämällä Juhlakonsertin Vaasassa, Åbo Academin auditoriossa sunnuntaina 24. helmikuuta Academill in konserttitila täyttyi kutsuvieraista, joita oli myös Saksasta sekä Ruotsista, jotka olivat saapuneet juhlistamaan ja osal- listumaan Jääkärien kotiinpaluun 90-vuotisjuhlatilaisuuksiin. Juhlakonsertin musiikillinen anti oli erittäin korkeatasoinen ja antoisaa kuultavaa. Harvoin samassa konsertissa on mahdollisuus kuulla mm. Vaasan marssi, Asemies, Sven Dufva, Jääkärin morsian, Lili Marleen, Jääkärimarssi ja Finlandia. Konserttin upeimmat suosionosoitukset sai Karoliina Kudjoi n esityksellään Lili Marleen ja saksalaisvieraat osoittivat suosioitaan jopa seisaalleen nousten. Esitys oli sen arvoinen. Juhlakonsertin musiikista vastasi yhdistettynä Pohjanmaan Sotilassoittokunta ja Satakunnan Sotilassoittokunta, jota johtivat musiikkikapteeni Riku Huhtasalo ja yliluutnantti Sami Salmivuori. Konsertin päätteeksi Maamme kaikui kaikkien yhteisesti laulamana. Pohjanmaan Sotilaslääni vietti vuosipäivää järjestämällä juhlakonsertin. Ohjelmaan sisältyi mm. Sam Sihvon Jääkärin morsian, jossa solisteina esiintyivät Karoliina Kudjoi ja Jyrki Anttila sekä kuorona Pohjan Miesten sekstetti.

8 8 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Juhlayleisöä Pietarsaaren Museon tiloissa Tykistökoulutusta Pietarsaaressa 90 vuotta sitten Itsenäisyytemme aamun tapahtumista on kirjoitettu paljon, mutta yksi vapaustaistelumme kulkuun ratkaisevasti vaikuttanut asia on melkein unohdettu: Pietarsaaressa talvella 1918 toiminut tykistökoulu. Kirjassa Suomen Vapa- ussodan historia ( Hannula) on peräti kolme riviä tästä koulusta; Pietarsaaressa toimintansa aloittanut tykistökoulu, johtajana kapteeni A.Hamilton, huolehti tykistön järjestelemisestä ja koulutuksesta. Koulu siirrettiin huhtikuun alussa Tampereelle.. Vuonna 1968 valmistui Pietarsaaren Reserviupseerikerhon toimesta suppea dokumentti tykistökoulusta, kirjoittajana Eric Appelroth. Ajatus historiateoksesta Pietarsaaren museonjohtaja Guy Björklund, sotahistorioitsija Juhani Vakkuri ja Pietarsaaren Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Alpo Koivuniemi vastavalmistuneen kirjan julkistamistilaisuudessa. syntyi jo vuonna 2000 Pietarsaaren Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Alpo Koivuniemen ja sotahistorioitsija Juhani Vakkurin Aunuksen retkellä. Julkaisuajankohdaksi suunniteltiin nimenomaan vuotta Tarvittiin työtä työtä ja työtä. lähti projektiin mukaan kaikella tarmollaan ja tulosta syntyi. Juhani Vakkurin tutkijan työn tuloksena valmistui teksti, joka monelta osaltaan luo uuden näkökulman tykistömme syntyyn ja ratkaisevaan rooliin Isänmaamme historian sotaisina alkukuukausina. Sirpaleista tietoa on kerätty Tukholmaa myöten. Teos on kaksikielinen, ja käännöstyön on tehnyt Christian Wisen. Ulkoasu ja taitto on Päivi Kultalahden käsialaa. Asiakirjakopiot ja valokuvat valmistivat painokuntoon Carola Sundqvist ja Ari Alalantela. Julkaisija on Pietarsaaren Reserviupseerikerho Kirja julkaisutilaisuus tapahtui arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa 9.helmikuuta Pietarsaaren museon tiloissa. HP Juhani Vakkuri kertoo teoksen syntyvaiheista. Taustalla näkyvässä kuuromykkäkoulussa alkoi itsenäisen Suomen ensimmäisen Tykistökoulun toiminta.

9 Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Kun tykistökoulu saapui kaupunkiin Juhani Vakkurin tutkimus laajentaa ja tarkentaa kuvaa Pietarsaaren tykistökoulun merkityksestä 1918 sodassa ja paikallishistoriassa Filosofian maisteri Juhani Vakkurin historiateos Pietarsaaren tykistökoulu / Valkoisen armeijan tykistön synty kevättalvella 1918 on tähdätty ilmestymään tosi sopivaan aikaan. Tuleehan maatamme raastaneesta sisällissodasta kuluneeksi tänä vuonna tasan 90 vuotta. Samat pyöreät vuodet täyttää tänä vuonna myös itsenäisen Suomen kenttätykistö, jonka kunniakkaita perinteitä sain olla itsekin vaalimassa palvellessani varusmiehenä nyt jo sittemmin lakkautetussa Pohjois-Karjalan patteristossa Ylämyllyn paloaukealla - juuri sillä mistä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan konekiväärikomppania lähtee jatkosotaan. Myös jo edesmennyt isäni palveli jatkosodan aikana Kenttätykistörykmentti 8:ssa osallistuen taisteluihin mm. Syvärillä. Teos käsittää 187 sivua ja sen on julkaissut Pietarsaaren reserviupseerikerho, jota puolestaan ovat taloudellisesti tukeneet useat eri tahot Pietarsaaresta ja sen ulkopuolelta. Teos on kaksikielinen: suomen- ja ruotsinkielinen teksti on taitettu etenemään rinnakkaisilla palstoilla, joten kaksikielisiinkin perheisiin riittää yhden kirjan hankkiminen. Vankka lähdepohja Teos pohjautuu todella vankalle pohjalle arkistolähteiden ja tutkimuskirjallisuuden suhteen. Vakkuri perustaa teoksensa alkuperäislähteisiin, joista tärkeimmät löytyvät Sota-arkiston ja Pietarsaaren kaupunginmuseon arkistoista, mutta onpa tutkija löytänyt lisätietoja myös Ruotsin sota-arkiston henkilökokoelmista. Tutkimuskirjallisuus on kattava ja sen joukkoon mahtuu kaikki vähänkin aihetta sivuava aiemmin julkaistu kirjallisuus. Aiheestahan on Eric Appelroth 40 vuotta sitten kirjoittanut historiikin, mutta sitä ei suppeana voi verrata nyt ilmestyneeseen laajaan selvitykseen. Lähdeapparaatti toimii hyvin ja teoksen luettavuuden kannalta on hyvä, että lähdeviitteet on sijoitettu juoksevalla numeroinnilla teoksen loppuun. Jos hiuksia halutaan halkoa, niin nekin olisi voinut jaotella kappaleittain etsimisen helpottamiseksi. Mutta harvoinpa tavallinen lukija lähdeviitteitä tutkii. Lähteiden osalta ei siis jää toivomisen varaa ja tämän jälkeen voi lisää asiakirjoja aiheeseen liittyen löytyä vain satunnaisesti yksityisiltä henkilöiltä. Jäntevä jäsentely ja rakenne Teoksen jäsentely on pääosin kronologinen eli perustuu ajalliseen seurantaan. Ta- pahtumathan ajoittuvat vuoden 1918 helmikuun alusta huhtikuun alkuun ulottuvalle ajanjaksolle, joka oli sisällissodan lopputuloksen kannalta hyvin keskeistä aikaa. Otsikointi on pelkistetty, mutta informatiivinen. Teos alkaa lyhyellä johdannolla koko sodan tapahtumista ja lähteiden esittelyllä, jonka jälkeen siirrytään varsinaiseen aiheeseen: tykistöön, tykistökoulun perustamiseen ja tapahtumiin Pietarsaaressa. Teosta elävöittää ja sitoo aikaansa runsas kuvitus, josta käsittääkseni suuri osa on ennen julkaisematonta materiaalia. Teksti etenee juoheasti eikä tarvitse olla kenttätykistön tuntija sitä ymmärtääkseen, koska keskeisimmät käsitteet on hyvin selitetty. Esimerkiksi tästä kelpaa vaikkapa tykkimallien esittely: joustolavettinen 76 K 02 jäisi monelle arvoitukseksi, mutta tämäkin asia selviää teos lukemalla. Etenkin ulkopaikkakuntalaisille keskeisten tapahtumapaikkojen hahmottaminen olisi vaikeaa. Tämän puutteen korjaamiseksi teoksen alkuun on sijoitettu värillinen Pietarsaaren vuoden 1914 asemakaavakartta, jossa keskeiset tapahtumapaikat on selkeästi numeroitu. Kirja ja Hamiltonin miekka. Kuva HP Uusia tutkimustuloksia Tykistökoulun merkitys valkoiselle armeijalle on jäänyt aiemmin asiaankuuluvaa huomiota vaille. Kuten Juhani Vakkuri toteaa, on se monissa sotaa käsittelevissä teoksissa kuitattu parilla rivillä, jopa vain maininnalla. Teoksen myötä tähän tulee nyt muutos. Monia paikallishistoriasta kiinnostuneita kirjassa houkuttelee paikallisten olojen kuvaileminen vuonna Tutkijalle kuvailu ei riitä, kuvailun pohjalta ja lähteisiin tukeutuen pitää kyetä myös selittämään ilmiöiden syitä ja vaikutuksia historiallisen prosessin, tässä tapauksessa sisällis- tai vapaussodan (sodalla on kymmenkunta eri nimeä, joista kiistellään edelleenkin!) etenemiseen ja sen lopputulokseen. Vakkurin analyysi on pääosin kvalitatiivista (laadullista) täydennettynä sopivin osin kvantitatiivisella (määrällisellä) tarkastelulla. Tykistökouluun hakeutuneiden vapaaehtoisten, värvättyjen ja asevelvollisten sosiaalisen aseman tarkastelu olisi ollut mielenkiintoista, mutta tässäkin lähteet asettavat esteen: miehistön pestausluettelot ovat epätäydelliset, täydelliset tiedot on vain helmikuulta. Tämä on pakottanut kirjoittajan tekemään vain otoksen pestattujen sosiaalisesta asemasta. Sama pätee pestattujen kotipaikkojen tarkasteluun. Lähteissä esiintyvistä puutteista huolimatta Vakkuri pystyy päättelyllä pääsemään aivan uusiin mittasuhteisiin tykistökoulun merkityksestä vuoden 1918 sodassa. Ensinnäkin hän päätyy koulutettujen määrän suhteen aivan uusiin lukemiin. Erilaisin laskutoimituksin hän päätyy siihen, että Pietarsaaressa sai tykistökoulutuksen noin 2500 miestä kahden kuukauden aikana ja rintamalle lähetettiin 20 tykistöyksikköä usein sodan lopputuloksen kannalta hyvin merkittäviin taisteluihin. Näin suuren määrän kouluttaminen vaati hyvää organisaatiota, jonka muodostajana tykistökoulun johtajan, kreivi Adolf Hamiltonin ja yleensäkin ruotsinmaalaisten upseerien rooli korostuu. Tykistökoulu oli merkittävä myös paikallisesti Pietarsaaren paikallishistorian suhteen tulee myös esiin uusia asioita vuoden 1918 tapahtumista. Vakkuri ei ryhdy laajemmin käsittelemään sodan alussa tapahtunutta kaupungin vapautusta venäläisestä sotaväestä, joka ajallisestikin jää kirjan aiheen ulkopuolelle eikä maaliskuun alun teloitustapahtumaa, jossa toki jääkäritykistön päälliköllä majuri Lauri Malmbergilla ja Hamiltonilla oli sormensa pelissä. Näitä tapahtumiahan käsittelee dosentti Lars Westerlundin tutkimus Massakern i Jakobstad ( Pietarsaaren verilöyly ). Mutta muuhunkin paikallishistoriaan tulee uutta väriä. Parhaimmillaan kaupungissa majaili yhtä aikaa lähes tuhat ylimääräistä väliaikaista asukasta. Tämä on tuntunut taloudellisella puolella melko voimakkaasti tuolloin noin 7000 asukkaan kaupungissa, koska miehet piti vaatettaa, muonittaa ja majoittaa. Näin ollen tulee mielenkiintoisella tavalla esiin kaupungin naisväen panos tykistökoulun huollossa. Perustettiinhan mm. patjatehdas, jossa valmistettiin patjoja sekä muita vuodevaatteita ja tekstiilejä lähes tehdasmaisesti. Toimintaan osallistui lähes sata naista ja tältä pohjalta syntyikin sitten myöhemmin paikallinen Lotta Svärd yhdistys. Miehistön muonittaminen tapahtui palokunnan talolla ja nykyisen Etelänummen koulun paikalla sijainneella ruotsinkielisellä kuuromykkäinkoululla. Naiset hoitivat muonituksen ja ympäröivä maaseutu toimitti auliisti ruokatarvikkeita elintarvikepulasta ja säännöstelystä huolimatta. Juhani Vakkurin teos on kaikin puolin onnistunut esitys Pietarsaaren tykistökoulun toiminnasta ja merkityksestä vuoden 1918 sodan, nimitimmepä sitä millä nimellä tahansa, lopputulokseen. Kuten hän toteaa, taistelu ratkaistiin osittain myös rintamalinjojen takana ja tällöin avainasemassa oli koulutus. Merkittävän lisänsä teos tuo myös paikallishistoriaan. Kirja tulee varmasti kulumaan lukijoiden käsissä. Heimo Martikainen, FM, historian ja yhteiskuntaopin lehtori tykistökoulun paikalta Etelänummelta, reservissä kenttätykistön tuliasemalinjan ylikersantti, Heinäveden historian kakkososan kirjoittaja. Artikkeli on julkaistu Pietarsaaren Sanomissa. Pietarsaaren tykistökoulu- Artilleriskolan i Jakobstad -kirjaa myyvät: Pietarsaaren kaupunginmuseo, Pietarsaari, puh Pietarsaaren Kirjakauppa, Pietarsaari, puh Pietarsaaren Reserviupseerikerho, Kimmo Pokela, gsm Suomen Jääkärimuseo, Kortesjärvi, puh Suomen Tykistömuseo, Hämeenlinna, puh Vaasan Sotaveteraanimuseo, Vaasa, puh Isontalon Antti jääkäri, jääkärivärväri ja seitsemän sodan veteraani Toinen uutuuskirja kertoo seikkaperäisesti ja elävästi vuosina eläneen Antti Isotalon värikkään henkilöhistorian. Kirja on laajuudeltaan 260 sivua ja siinä on noin 140 kuvaa pääosin ennen julkaisematonta. Kirjan on kirjoittanut filosofian tohtori Jussi Niinistö. Hänon Helsingin yliopiston Suomen historian ja Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian dosentti. Antti Isotalo oli I maailmansodassa Saksan itärintamalla 1916, Suomen Vapaussodassa 1918, Aunuksen sotaretkellä 1919, Rukajärven suojelusjoukoissa , Vienan Karjalassa ja myöhemmin Talvi- ja Jatkoso- dassa. Kirjan on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Sitä on saatavana hyvin varustetuista kirjakaupoista, Kortesjärveltä Suomen Jääkärimuseosta/ Hannan Rieck tai MPKK/Marjo Kaminen tai Aallon patteriston perinnetoimikunta/ Simo Järvi

10 10 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Sinunkin apuasi tarvitaan Veteraanien henkisen perinnön siirtäminen tuleville sukupolville on meidän kaikkien yhteinen asiamme. Tätä työtä tukemaan tarvitaan myös sodan koettelemuksista kertovaa esineistöä. Auta meitä kokoamaan Pietarsaaren kaupunginmuseon veteraanitilaan asuja, aseita, karttoja, kirjallisuutta, kirjeitä, valokuvia, kunniamerkkejä, lippuja, standaareja, viirejä, puhdetöitä, sotilaspasseja jne. jotta veteraanitilalle asetetut toiveet toteutuvat. Mukana hankkeessa ovat Sotainvalidit, Rintamamiehet, Sotaveteraanit, Sotilaspojat, Reserviupseerit ja Reserviläiset. Pietarsaaren kaupunginmuseo, Isokatu 4, puhelin Haapajärven sotiemme veteraanien perinnehuone SUOJALUKKO Osoite: Kauppakatu 19, Haapajärvi Sisäänkäynti kunnan kulttuuritalon pihan puolelta. Aikavaraukset: vapaa-aikavirasto puh Rautu 1918 Vapaussota tai vuoden 1918 sota, miten kukin sitä haluaa nimittää, on valitettavasti jäänyt puolueettoman tutkimuksen tulosten osalta vaille ansaitsemaansa huomiota. Sisällissota-kansalaissota ovat nimityksinä yleistyneet Brezhnevin aikakaudella ja monet näyttävät pitävän kiinni niistä. Kuitenkin sodan tuloksena Suomi itsenäistyi. Vain harvat tietävät, että Karjalassa toiminut venäläisen armeijakunnan esikunta julisti sodan 29.tammikuuta 1918 Suomen lailliselle hallitukselle. Kysymys oli siis kansainvälisoikeudellisesti Neuvostoliiton ja Suomen välisestä sodasta. Menettely oli itse asiassa sama kuin Talvisodassakin. Silloin sodan aloitus meni Terijoen hallituksen lukuun. Punaisten esikuntapäällikkö, eversti Svjetshnikov on muistelmissaan todennut, että maaliskuun alkuun saakka sotaa valkoista hallitusta vastaan kävivät pääosin venäläiset joukot. Taisteluun ei ollut käytettävissä punaisia, koska joukkojen kokoaminen ja varustaminen tapahtui pääosin venäläisten johdolla ja Leninin toimittamin asein. Tampereen valtauksesta on julkisuudessa tullut itse asiassa sodan ratkaisutaistelu, vaikkakaan sitä ei ollut siksi tarkoitettu. Kenraali Mannerheimin tietämättä oli senaatti pyytänyt apua saksalaisilta ja hänen näkemyksensä mukaan Suomen tuli saavuttaa itse ratkaisu Länsi-Suomessa ennen saksalaisten maihinnousua, jotta itsenäisyyttä ei saataisi lahjana saksalaisilta. Tämä tavoite esti Tampereen piirityksen ja mahdollisen antautumisen. Samanaikaisesti Tampereen valtauksen kanssa käytiin toinen yhtä merkittävä ratkaisutaistelu Raudun ja Raasulin alueella, jossa vas- takkain olivat suomalaiset ja venäläiset. Venäläisiä sotilaita ja Pietarin punakaartia oli yhteensä noin ja suomalaista punakaartia noin 250. Heitä johti erään tiedon mukaan venäläinen kenraali Potapov. Ainakin tiedetään varmuudella, että Pietarin sotilaspiirin joukkojen komentaja Jeremejev johti joukkoja henkilökohtaisesti taistelun alkuvaiheessa. Ratsumestari Elfvengren oli 14.maaliskuuta ottanut johdon Raudun suunnalla ja tavoitteekseen Raudun aseman valtauksen. Järjestettyään joukot uudelleen, hän aloitti hyökkäyksen tarkoituksena saartaa venäläiset valtaamalla Raasulin kylä ja katkaisemalla rautatieyhteys Pietarin suuntaan. Valtausyritys ei johtanut heti tulokseen, mutta käytännössä aloite siirtyi valkoisille. Ylipäälliköltä oli useaan kertaan pyydetty lisävoimia ja viimein hän suostui antamaan Sortavalassa koulutettavana olleen VIII jääkäripataljoonan, jota komensi Jussi Isotalo johtamaan sotilaspoikia kapteeni K.L. Oesch. Pataljoona saapui alueelle illalla ja siitä ohjattiin välittömästi osia Raasulin suuntaan Maanselän hovin alueelle torjumaan venäläisten avustusyritykset etelästä. Tästäkin huolimatta suomalaiset olivat miesmäärältään alivoimaisia. Kirjoittajan isä, joka osallistui taisteluun pataljoonassa jääkärialiupseerina ja joukkueen johtajana, on myös kertonut silloisista tapahtumista. Taistelu Raudun asemasta oli raju ja se päättyi 5.huhtikuuta venäläisten joukkojen murtautumiseen valkoisten heikon saartorenkaan läpi Raasulin suuntaan. Kapteeni Oesch kokosi kuitenkin kaikki saatavissa olevat miehet estämään pakoa ja Maanselkään johtavalle tielle muodostui Kuoleman laakso, jossa tuhottiin pääosa venäläisistä. Yksistään Kuoleman laaksossa kaatui noin 1000 venäläistä. Vankeja saatiin noin 800. Venäläisistä muutama sata onnistui pakenemaan ja heidän kokonaistappionsa olivat noin kaatuneina. Tampereella arvioitiin kaatuneen noin punaista ja 200 venäläistä. Suhde Raudun taistelussa oli päinvastainen. Raudun taistelu merkitsi strategisesti sitä, Karjalan kannas jäi suomalaisten haltuun ja Viipurin kukistumisen edellytykset oli luotu. Punaisten johto ymmärsi tilanteen ja pakeni Viipurista laivalla Kronstadtiin jättäen punaiset joukot oman onnensa nojaan. Esimerkiksi Inon linnakkeelta, jossa enimmillään oli noin sotilasta, venäläiset vetäytyivät toukokuussa neuvottelujen jälkeen vapaaehtoisesti. Raudun taistelun merkitys on sikäli ratkaiseva, että Lenin ei enää kyennyt vaikuttamaan Suomessa käytävän sodan lopputulokseen. Venäläiset eivät enää saaneet koottua vapaaehtoisia Suomen lähetettäväksi. Valkoisten tappiot kaatuneina olivat noin 400 miestä, joukossa lukuisia komentajia ja päälliköitä. Ari-Ilmari Iisakkala 2. Raskastykkipatteri perustettiin kokonaan Pietarsaaressa. Sen päällikkönä oli kapteeni Lennart Pohjanheimo. Patteri taisteli Karjalan kannaksella Raudussa. (Sotamuseo/Pietarsaaren tykistökoulun historia.) Kaksitoista vuotta Keski- Pohjanmaan sotilaspoikakiltaa johtanut kotiseutuneuvos Juha Eronen jätti tehtävät uudelle puheenjohtajalle kevätkokouksessa Kannuksessa. Uusi puheenjohtaja, kälviäläinen eläinlääkäri Jussi Isotalo on kuulunut killan hallitukseen 1995 alusta lähtien, kuten varapuheenjohtaja kotiseutuneuvos Veikko Haapalehto Kannuksesta, joka myös jätti killan hallituksen. Veikko Haapalehto kutsuttiin killan kunniajäseneksi. Myös killan kymmenen vuotta toiminut sihteeri Pasi Jaakonaho Haapajärveltä kutsuttiin killan kunniajäseneksi. Heille luovutettiin siitä kunniakirjataulu, samoin aikaisemmin kutsutuille kannuslaiselle Ka- Juha Eronen luovutti kiltapuheenjohtajan tehtävät Jussi Isotalolle. lervo Niemelälle ja nivalalaiselle Heikki Sytelälle. Meillä on kunniavelvollisuus jatkaa sotaveteraanien ja sotainvalidien tukemista sekä jatkaa tuloksellista työ- tä maanpuolustukseen liittyvän perinteen keräämistä ja tallentamista. Kymmenen perinnehuonetta ja saman verran muistomerkkejä alueellamme on etupäässä sotilaspoikaveljiemme toimesta hankittu, mutta työtä riittää vielä. Esimerkiksi suojeluskuntahistorioiden kirjoittaminen on vasta alulla, totesi Veikko Haapalehto ennen kokousta pidetyssä perinnejuhlassa. Myös Juha Eronen oli tyytyväinen sotilaspoikien perinnetyön saavutuksiin. Keski-Pohjanmaan ja Raahen suojeluskuntapiirien järjestölehtien kaikkien numeroiden tallennus cd-levyille tarjoaa hyvän pohjan jatkaa maanpuolustuksen historian tutkimusta. - Suomi ei ole saanut pitää itsenäisyyttä lahjana, vaan siitä on taisteltu ja sen kertominen jälkipolville on tärkeää, Eronen sanoi. Juhlassa puhui myös Kitinkannuksen toimitusjohtaja Hannu Lounasto, kertomalla sotainvalidien huollosta ja kuntoutuksesta. Kuntoutuslaitoksen säilyttämistä Keskipohjanmaalla hän piti tärkeänä. Sotaorpojen kuoro, johtajana Jussi Wirkkala. Uutta musiikkia esittivät Jaakko Märsylä ja Viljo Ranta-Pitkänen ja niiden säveltäjä Jorma Salmela taituroi kaksirivisellä. Märsylä ja Ranta-Pitkänen palkittiin perinneliiton pronssisella ansiomitalilla. Ylivieskalaiset Lauri Haanpää ja Heikki Sydänmetsä saivat sotilas- poikamitalin. Kokouksessa Haapalehdon tilalle hallitukseen valittiin Kalevi Niemi Kannuksesta ja puheenjohtajaksi valitun Isotalon tilalle Unto Kallinen Kälviältä. Kuolleiden sotilaspoikaveljien tilalle hallituksen varajäseniksi valittiin Alpo Pahikainen Toholammilta ja Paavo Heinonen Haapajärveltä. Tilintarkastajiksi valittiin Martti Seppälä ja Pentti Kinnarinen Haapajärveltä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kannuksen Jussi Salmela ja sihteerinä Sievin Jouko Oja, joka kertoi muistelmia sotilaspoikatyöstään Kannuksesta. Pasi Jaakonaho

11 Tammisunnuntai 2008 Itsenäinen Suomi 90 v Självständigt Finland 90 år otsikolla Pohjanmaan Maanpuolustustuskilta toivotti vieraat tervetulleeksi perinteiseen Tammisunnuntain juhlaan ja samalla killan 27. vuosipäiväjuhlaan, joka pidettiin Vaasan Sotilaskodilla. Päivälleen 90 vuotta oli kulunut myös niistä hetkistä, jolloin Pohjanmaan miehet ylipäällikkönsä kenraali Mannerheimin johdolla aloittivat venäläisten aseistariisumisen. Näin juuri tästä päivästä muodostui vapaussodan alkamisen muistopäivä, Tammisunnuntai Januarisöndagen. Juhlapäivän tapahtumat aloitettiin Vaasan Sotaveteraanimuseon erikoisnäyttelyn Tie vapauteen avaamisella. Näyttelyä on täydennetty ja osin uudistettu, joten se on tutustumisen arvoinen käyntikohde. Museo sijaitsee lähellä keskustaa eli entisen Suomen Pankin talon kellaritiloissa ja on siten helposti saavutettavissa. Päivänvalon viimeisten säteitten luodessa näyttävän iltaruskon läntiselle taivaalle, kokoontuivat eri maanpuolustusjärjestöjen edustajat lippulinnaan Perinnemuurille. Killan edustajina kunniapuheenjohtaja, kanslianeuvos Holger Strandberg ja varapuheenjohtaja Anders Knip laskivat havuseppeleen kunnianosoituksena aikaisempien sukupolvien tekemälle maanpuolustustyölle. Näyttävään lippulinnaan osallistui lähes kaksikymmentä paikallista maanpuolustusjärjestöä. Vuosipäiväjuhla aloitettiin Pohjanmaan Sotilassoittokunnan esittämällä Jääkärimarssilla. Se sopikin erityisen hienosti tähän yhteyteen, sillä vain viikkoa aiemmin 19. tammikuuta oli tullut kuluneeksi 90 vuotta Jääkärimarssin julkisesta ensiesityksestä. Killan kunniapuheenjohtajan tervehdyssanojen jälkeen jatkoi Sotilassoittokunta esittäen Toivo Kuulan Pohjalaisen kansanlaulun ja yhdessä sopraano Katariina Järvisen kanssa Veikko Lavin Evakon laulu. Juhlapuhujaksi lupautunut liikunnallinen kulttuuriministerimme Stefan Wallin oli loukannut jalkansa ja niinpä maakuntajohtaja Olav Jern hoiti ansiokkaasti tämän osuuden. Hänen puheensa käsitteli koulutuksen ja kulttuurin merkitystä itsenäisyydelle. Edelleen juhlayleisö sai kuulla kahden nuoren, Marina Björklundin ja Jenna Lähdemäen puheenvuorot, jotka olivat tulleet palkituiksi JR 61 Perinneyhdistyksen järjestämässä kirjoituskilpailussa. Juhlapäivään liittyen Pohjanmaan Maanpuolustuskilta oli myöntänyt ansioristejä ja huomionosoituksia ansiokkaasta ja hyvästä yhteistyöstä killan tarkoitusperien hyväksi. Killan ansioristin saivat Pohjanmaan Sotilasläänin komentaja, eversti Jorma Aherto, Vaasan Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Alpo Koivuniemi, laamanni Staffan Teir, kaupunginjohtaja Markku Lumio ja maakuntajohtaja Olav Jern ja pöytäviirin Brita Kuula. Ansioristit ja huomionosoituksen ojensi Holger Standberg avustajanaan herastuomari Rita Kurhela. Arvokas juhla päättyi yliluutnantti Sami Salmivuoren johtaman Pohjanmaan Sotilassoittokunnan ja yleisön yhteiseen Vaasan Marssiin. Raimo Latvala Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Vaasan Sotilaskoti täyttyi juhlaväestä eteistä myöten. Eversti Jorma Aherto kiitti palkittujen puolesta, jotka oikelta Brita Kuula, Olav Jern, Markku Lumio, Staffan Teir ja Alpo Koivuniemi. Ritari saatettiin viimeiselle matkalleen Mannerheim-ristin ritari Taavi Törmälehto siunattiin haudan lepoon sotilaallisin kunnianosoituksin Haapavedellä. Hänen poismenoaan kunnioittivat läs- näolollaan sukulaisten ja tuttavien lisäksi ritarit Pentti Iisalo ja Heikki Nykänen sekä panssariprikaatin komentaja eversti Keijo Suominen. Mannerheim-ristin ritari Taavi Törmälehto siunattiin haudan lepoon sotilaallisin kunnianosoituksin Haapavedellä. Kuva Katariina Anttila. Siunaustilaisuus alkoi Finlandia-hymnillä. Seppelein ja kukkalaittein vainajaa muistivat lähiomaiset, hänen synnyinkylänsä Kytökylän asukkaat, puolustusvoimat, panssariprikaati, Haapaveden Sotaveteraanit, Sotainvalidien Haapaveden osasto ja Haapaveden kaupunki. Adresseja olivat laittaneet mm. Tasavallan presidentti Tarja Halonen, puolustusministeriö ja puolustusvoimat. Siunauksen toimitti sotilaspastori Kari Heiskanen ja häntä avusti kirkkoherra Mauno Soronen. Vainajan arkkua vartio kunniavartio sekä Suomen valtiolippu, panssariprikaatin lippu sekä Haapaveden veteraanijärjestöjen liput. Siunauksen päätyttyä vainaja saatettiin kirkosta panssariprikaatin varusmiesten muodostaman kunniakujan läpi. Saattoväki eteni verkkaan kohti vanhaa hautausmaata, jonne ritari oli määrä haudata. Rumpujen soittaessa Porilaisten marssia ritari laskettiin hautaan. Kunnialaukausten kaikuessa pitkin järven selkää hautakumpu peitettiin seppelein ja kukka- laittein. Hänen viimeinen lepopaikkansa on sankarihautojen läheisyydessä vainajan toiveen mukaisesti. Törmälehto syntyi Haapavedellä ja kuoli Kaunialan Sotavammasairaalassa. Haapavedeltä hän muutti maailmalle 1950-luvulla. Suurimman osan elämästään hän vaikutti Rauman seudulla. Ylipäällikkö nimitti 19-vuotiaan Törmälehdon Mannerheim-ristin ritariksi Hänen ritarinumeronsa on 41. Perustelut: Jääkäri Taavi Armas Törmälehto on rohkeana ja urhoollisesna konepistoolimiehenä toiminut erittäin uhkarohkeasti ja pelkäämättä monessa eri tilanteessa niin, että hänen toimintansa perusteella on saatu paikallisia saavutuksia. Mm Vilokissa käydyssä taistelussa joukkueenjohtajan haavoituttua oma-aloitteisesti esti konepistoolitulellaan vihollisjoukkueen etenemisen suojaten täten omien haavoittuneiden evakuoinnin Törmälehto valtasi yksinään vihollisen panssarintorjuntatykin Koirinojalla saaden samalla arvokkaita tietoja vihollisesta ja sen toiminnasta Tuulosjoella hän tuhosi useita vihollispesäkkeitä käsikranaateilla ja konepistoolilla Syvärin voimalaitoksella jääkäri Törmälehto toisten tovereiden tukemana valtasi kaksi vihollisen konekivääripesäkettä heittäen niihin käsikranaatteja ja tulittaen konepistoolillaan. Hän osallistui myös vapaaehtoiseen partioon, joka kävi yöllä noutamassa kaatuneen komppanianpäällikön ruumiin pois taistelukentältä vihollisen tulilinjojen välistä. Jari Laukka

12 12 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Varainhankinta 2008 käynnistyi Valtakunnallinen Sotiemme Veteraanit keräys käynnistyi maaliskuun alussa perinteisellä varusmiesten lista- ja lipaskeräyksellä. Emerituspuhemies Paavo Lipponen on Sotiemme Veteraanit 2008 keräyksen suojelija. Rahankeräyksellä kertyneet varat käytetään sotainvalidien, muiden sotiemme veteraanien, sekä miesten että naisten, elinolojen parantamiseen. Tähän kuuluvat mm. kuntoutus, asuinolojen parantaminen, erilaisten apuvälineiden hankinta, virkistystilaisuuksien järjestämiseen ja muu kotona selviytymistä tukeva toiminta. Tavoitteena on, että kaikki sotiemme veteraanit ja sotalesket voisivat elää itsenäisesti omissa kodeissaan mahdollisimman pitkään. Suomen sotiin vuosina osallistuneita sotiemme veteraaneja on elossa henkilöä. Heistä on sodissa vammautuneita. Rintamalla erilaisissa tehtävissä olleita naisia on ja sotaleskiä Sotiemme Veteraanit keräys 2008 on edennyt keskipohjanmaalla seuraavasti. Vuoden 2007 keräystoimikunta on pitänyt tilinpäätöskokouksen ja sopinut vuoden 2007 lopullisen keräystuoton jakauman eri liittojen tileille piirimme alueella. Keräyksen tuotto oli kokonaisuudessaan Vuoden 2008 keräystoimikunta on valittu. Liittojen edustajina alueeltamme ovat seuraavat henkilöt; K-P:n Sotaveteraanipiiri ; Mikko Annala varalla Seppo Yli-Norppa K-P:n Sotainvalidienpiiri; Heikki Kankaanpää varalla Anna-Liisa Salo K-P;n Rintamaveteraanit Oiva Vuollet varalla Herman Märsylä K-P:n Rintamanaiset Annikki Tattari varalle Kerttu Peltoniemi K-P:n Kaatuneitten Omaisten yhd. Erkki Kangaskortet varalle Eero Raudasoja. Keräystoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Mikko Annala ja varalle Heikki Kankaanpää. Sihteeriksi ja varainhoitajaksi valittiin Seppo Yli- Norppa ja Keski-Pohjanmaan keräyspäälliköksi Antti Roiko-Jokela. Toivoisimme, että Veteraanivastuun valitsemat liittojen edustajat olisivat yhteydessä omiin keräystoimikunnan jäseniin kun kunta- kohtaista keräystuottoa jaetaan ja varsinaisessa keräyksessä omalla paikkakunnalla he avustaisivat alueen kuntavastaavia. Keräystilitys tapahtuu keskitetysti kuten aikaisimpinakin vuosina keräyspäällikön ja varainhoitajan kerääminä ja yhteisenä tilityksenä keräystilille kuntakohtaisella viitteellä. Varainhoitaja Seppo Yli- Norppa huolehtii tilien viitenumeroinnin paikkakuntakohtaisesti ja on oikeutettu seuraamaan ja hoitamaan alueen tilityksiä JR-laskenta Oy:n kautta. Kainuun Prikaatin edustajan ylil. Mika Sorjosen kanssa on sovittu varusmieskeräyksestä 2008 seuraavasti; suluissa varusmiesmäärät Keväällä 2008 kerätään Kalajokilaakson kunnissa, Kalajoki (25), Alavieska (25), Ylivieska (50), Sievi (25), Reisjärvi (25), Nivala (50), Haapajärvi (30), Pyhäjärvi (25). Ensimmäinen keräys tapahtui Syksyllä 2008 kerätään Lesti- ja Perhojokilaakson kunnissa, Himanka (25), Kannus (30), Toholampi (25), Lestijärvi (15), Perho (20), Halsua (15), Veteli (25), Ullava (15), Kaustinen (25), Kälviä (25), Lohtaja (25), Kokkola (100). Keräys tapahtuu klo Koulutustilaisuudet pidettiin Ylivieskassa ja Haapajärvellä. Syyskuussa 2008 pidetään koulutustilaisuudet Kaustisella ja Kokkolassa myöhemmin ilmoitettuna aikana. Koulutustilaisuuksiin on kutsuttu jokaiselta paikkakunnalta varsinainen kuntavastaava, joka tulee organisoimaan keräyksen omassa kunnassa, myös asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita tilaisuuteen. Koulutustilaisuudessa jaetaan kuntakohtainen keräysmateriaali ja ohjeistamaan keräyskäytäntö ja keräysvarojen tarkistus ja säilytys. Samassa tilaisuudessa näytämme vuoden 2007 keräyksen tuloksen ja pohdimme asioita, joilla parannamme keräyksen tuottoa tälle vuodelle. Sotiemme Veteraanien hyvinvoinnin puolesta Antti Roiko-Jokela K-P keräyspäällikkö Seppo Yli-Norppa K-P varainhoitaja Kuvassa keräysaktiivit: Varusmiesten johtaja alik Englund, Fred Sahala Pietarsaaren Reserviupseereista, Vidar Palm Pedersörestä, Rauno Hauta-Aho Pietarsaarenseudun Reserviläisistä seurassaan Sotainvalidien puheenjohtaja Nils Raja-Aho ja Rintamaveteraanien puheenjohtaja Jaakko Puska. Pietarsaaressa kerättiin veteraaneille varusmiesvoimin tulos oli erittäin hyvä. Keräys sotiemme veteraanien hyväksi käynnistyi hienosti Valtakunnallinen Sotiemme Veteraanit 2008-keräystoimet ovat käynnistyneet myös Vaasassa ja lähiympäristössä. Aloitus tapahtui perinteisellä varusmiesten ja vapaaehtoisen maanpuolustusväen yhteisellä lipaskeräyksellä maaliskuun 14. ja 15. päivinä. Uudenmaan Prikaatin (Nylands Brigad) lähettämät reippaat ja tehtävään motivoituneet vapaaehtoiset varusmiehet keräsivät perjantaina ja maanpuolustusväki jatkoi seuraavana päivänä. Erityisesti kerääjien mieltä lämmitti lahjoittajien antoisa suhtautuminen tähän Sotiemme Veteraaneille tärkeään keräykseen. Lisäksi hienona piirteenä tuli selkeästi esiin nuorten lahjoittajien suuri osuus. Nuorilla on selkeä halua muistaa veteraanejamme. Ilolla voitiin myös todeta, että lahjoitetut rahasummat olivat melko suuria ja keräyslippaissa oli huomattava määrä isojakin seteleitä. Keräyksen rahallisesta tuloksesta ei tässä vaiheessa ole tarkempia lukuja käytettävissä, sillä lippaisiin kertyneiden varojen laskenta tapahtuu pankin toimesta. Vaasan Keräyspiiri on alueellisesti sama kuin Sotainvalidien Veljesliiton Vaasan piiri ja Vaasan Sotaveteraanipiiri. Keräys- Asevelvolliset Uudenmaan Prikaatista Dragsvikistä kuuntelemassa keräysohjeita. Kuvat HP päällikkönä toimii sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Tuula Harjunpää ja keräyssihteerinä Raimo Latvala. Lisäksi ovat alueellisina keräysvastaavina Alpo Koivuniemi Pietarsaaressa, Markku Ranta Uusikaarlepyyssä, Jukka Heikkilä Kaskisen-Närpiön alueella ja Ilmari Loppi Vaasaseudulla. Sotiemme Veteraanit 2007 / Veteraanivastuu ry:n hallitus on vahvistanut viime vuoden keräyksen tuloslaskelman ja taseen. Siitä poimittuna voimme todeta varainhankinnan kokonaistuoton olevan lähes 3,2 milj. euroa ja puhtaan tuoton hiukan yli 2,5 milj. euroa. Vaasan keräyspiirin nettotulos on ,63 euroa ja siihen tulee vielä piirin suhteellinen osuus keskuspaikan puhtaasta tuotosta. Vaasan keräyspiirin tuotto on lähetetty maksatukseen keräyksessä mukana olleille veteraanijärjestöjen piireille. Vuoden 2007 keräys tuotti hyvän tuloksen ja merkittävästi edellisvuotta enemmän. On suuri ilo lausua parhaat kiitokset kaikille lahjoittajille ja keräystyön tehneille henkilöille. Raimo Latvala Keräyssihteeri Vaasan keräyspiiri Keräyksen suorittaneet varusmiehet aamukahvilla Vaasan Sotilaskodissa. Kuvan etualalla reservin luutnantti Kaj Sandström listaa ja jakaa kerääjät eri kohteisiin.

13 Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Suomen Jääkärimuseon tueksi yhdistys Kortesjärvellä toimivan Suomen Jääkärimuseon tueksi on viime vuoden marraskuussa perustettu yhdistys, Suomen Jääkärimuseon ystävät - Finska Jägermuseet vänner. Poliittisesti sitoutumaton yhdistys toimii jääkäriperinteen vaalimiseksi yhteistyössä paikallisten, maakunnallisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten yhdistysten, yhteisöjen, kuntien sekä muiden mahdollisten tahojen kanssa. Yhteistyötä on muun muassa Saksaan Hohenlockstedtiin, jossa kortesjärveläinen Hanna-Maria Kumpula oli viikon nuorisovaihdossa ja vastaavasti Saksasta saapuu kaksi nuorta toukokuussa Kortesjärvelle. Yhdistys kerää ja tallentaa jääkäriperinteeseen liit- tyvää materiaalia ja harjoittaa jääkäriperinteeseen ja siihen liittyvään historiaan kohdistuvaa tallennusja julkaisutoimintaa. Yhdistyksellä on myös mahdollisuus tehdä aloitteita, esityksiä sekä antaa lausuntoja. Luento- ja esitelmätilaisuuksien, juhlien, näyttelyjen, retkien ja opintomatkojen järjestäminen kuuluu myös yhdistyksen toimintaan. Yhdistys toimii yhteistyössä Suomen Jääkärimuseon ja Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistyksen Etelä-Pohjanmaan osaston kanssa jääkäriseminaarin järjestelyissä. Jääkäriseminaari järjestetään Kortesjärvellä 20. huhtikuuta. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on museoneuvos Marja-Liisa HaveriNieminen Seinäjoelta. Va- rapuheenjohtaja on Jussi Manninen ja sihteerinä Hanna Rieck molemmat ovat Kortesjärveltä. Muut johtokunnan jäsenet ovat Lasse Hokkala, Heikki Hakala ja Sinikka Syrjälä Kortesjärveltä ja Heikki Pääjärvi Pietarsaaresta. Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä toiminnasta kiinnostuneet yksityishenkilöt ja yhteisöt. Yhdistykseen voi liittyä myös tukijäseneksi. Vuosijäsenmaksun suuruus yksityishenkilöiltä on 10 euroa ja yhdistyksiltä 20 euroa. Lisätietoja ja yhdistykseen liittymislomakkeita on saatavissa hallituksen jäseniltä tai Hanna Rieckiltä Kortesjärven kunnanvirastosta. Teksti ja kuva Marita Mattila Teemana näyttely: Tie Vapauteen Utställning: Vägen till Frihet Suomen Jääkärimuseon ystävät -yhdistyksen hallitukseen kuuluvat Sinikka Syrjälä (vas), Hanna Rieck, Heikki Pääjärvi, Jussi Manninen, Heikki Hakala ja Lasse Hokkala. Kuvasta puuttuu yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Haveri-Nieminen. Sotiemme Veteraanit -keräyksen varainhankintaorganisaatio Keski-Pohjanmaan alueella Keräys 2008 K-P:n varainhankinta-alue Paikkakunta, vastaava ja kokoontumispaikka klo Alavieska Valto Brax Seurakuntatalo Haapajärvi Petri Ahola / (Timo Karvonen) Ammattiop./ Erkkilän koulutila petri.ahola@incapfurniture.fi Kalajoki Eero Lehto Vanhainkoti Mäntyrinne eero.lehto@kalajoki.fi Nivala Jani Pikkarainen Seurakuntakeskus jani.pikkarainen@kotinet.com Pyhäjärvi Juho-Pekka Suvilehto Seurakuntatalo juho-pekka.suvilehto@ metsaliitto.fi Reisjärvi Matti Kiviniemi Janne Nyman Paloasema matti.kiviniemi@reisjarvi.fi Sievi Jarmo Somero Kunnantalo aula jarmo.somero@kotinet.com Ylivieska Harri Haanpää Suvannon kappelin kahvio harri.haanpaa@ ylivieskanreserviupseerit.fi Esa Isokoski esa.isokoski@cop.fi Erkki Kangaskortet erkki.kangaskortet@ dnainternet.net Klo Halsua Petri Jylhä Kunnantalo petri.jylha@kpakk.fi Himanka Heikki Kajomeri Hotelli-Ravintola Villiminkki heikki.kajomeri@ kotinet.com Kannus Markku Törmä Kitinkannus Antti Roiko-Jokela markku.torma@ korpelanvoima.fi Kaustinen Erkki Laide Kunnantalo valtuustosali erkki.laide@proagria.fi Kokkola Mika Virtanen Urheilutalo aula mika@regionline.fi Kälviä Pekka Isotalo Matti Saari Neste-huoltoasema , kkkp@luukku.com Lestijärvi Ville Kiiskilä Koulukeskus ruokasali , villekii@suomi24.fi Lohtaja Päivi Sorjonen Pitopalvelu Rantaheinä paivi.sorjonen@kotinet.com Perho Jorma Koivuniemi Maaseutuopisto päärakennus jorma.koivuniemi@kpedu.fi Toholampi Jari Tikkanen Mikko Annala Kunnantalo , jari.tikkanen@proagria.fi Ullava Leevi Puskala Seurakuntatalo, Veteli Matti Vatka Pentti Ovaska, Koulukeskus Muksulan aula , matti.vatka@veteli.fi Kp keräyspäällikkö Antti Roiko-Jokela Raasakankatu Kannus antti.roiko-jokela@kpedu.fi Kyrkoesplanaden 22 Källarvåningen Öppet/avoinna Kirkkopuistikko 22 Kellarikerros Ma to/må to kl./klo 12:00 16:00

14 14 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kajomeri Oy ja auto.fi Noin 1000 auton JÄTTIVALIKOIMAJ kuvilla ja tiedoilla netissä! Rinta-Joupin Autoliike TERVAJOKI VAASA HELSINKI PORI OULU JYVÄSKYLÄ -MIKKELI VAASA (06) Yrittäjä Viljo Kajomeri syntyi Lavansaarella vuonna 1911 esikoisena Tahvo ja Roosa Piispan viisilapsiseen perheeseen. Seuraavina syntyivät Elli, Kaarlo, Aimo ja Vieno. Tahvo Piispa oli laivuri, joka ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen aikanakin kuljetti kaljaasillaan tavaraa Pietarin, Viipurin ja muiden Itämeren satamien välillä. Talonpoikaispurjehdus oli silloin asukkaan Lavansaarella kukoistava elinkeino johtuen saaren sijainnista laivareittien varrella sekä sen erinomaisista suojaisista satamista. Saaren laivastoon kuului enimmillään vuonna suurta purjealusta, kaljaaseja ja kuunareita, sekä kymmeniä pienempiä alle 20 rekisteritonnin vetoisia aluksia. Valtaosa aluksista oli sodan päätyttyä myytävä, kun Tarton rauhan määrittämät rajat ja Venäjän sulkeutuminen bolsevikkidiktatuuriksi lopettivat tärkeän kaupan ja liikenteen Pietariin. Tahvo jatkoi kuitenkin laivurin ammattia, mutta joutui harrastamaan sen ohella myös muita elinkeinoja kuten kalastusta luvun lopulla hän perusti Lavansaareen kalaöljytehtaan, joka muutaman vuoden kuluttua kuitenkin paloi eikä Tahvo sitä enää rakentanut uudelleen. Tahvon poika Kaarlo kuoli silmätuberkuloosiin vuonna Tahvo Piispan esikoinen Viljo meni 16-vuotiaana vuonna 1927 ensimmäiseen työpaikkaansa enonsa Aato Rantalan kalanjalostustehtaalle Koivistolle koneenhoitajaksi. Vuonna 1929 hän lähti 18-vuotiaana Amerikkaan palaten sieltä kolmen vuoden ja suuren laman kovia kokemuksia ja englannin kielen taitoa rikkaampana takaisin Lavansaarelle. Saaressa toimi vilkkaasti nuorisoseura, jonka näytelmissä Viljo esiintyi samoin kuin myös sen tanssiorkesterissa laulusolistina ja soittaen viulua ja mandoliinia Viljo veti ylleen laivaston sinisen univormun Miina ja Vartiokomppaniassa kuuluttuaan sitä ennen yhden vuoden Koiviston suojeluskuntaan. Otteita sotilaspassista: Palveluksen laatu: Aseellisena MiVK:n toimistossa kirjurimatruusina 3 kk ja raivaaja BVC:llä konematruusina 1 kk sekä Merenmittauslaivueessa konematruusina 4 kk. Erikoiskoulutus: Konematruusi. Vapautettu vakinaisesta palveluksesta täysin palvelleena. Siviiliin päästyään Viljo Piispa ryhtyi hankkimaan mm. helsinkiläiselle Parkettiliike Lindqvistille jalopuuta Virosta. Hän asui ensin Kundassa kieltä oppimassa ja Viljo Kajomeri. kierteli sitten maata ostajana. Viljo sai ajatuksen käytettyjen voiteluöljyjen puhdistamisesta uudelleen käyttöön (uudistaminen eli regenerointi) Tallinnan teollisuusmessuilta vuonna Hän osti siellä Unkarin osastolla näytteillä olleen regenerointilaitoksen esittelykoneiston (pilot plant), siirsi sen Helsinkiin varastolleen Lautatarhankadun varteen ja aloitti vuonna 1937 ensimmäisenä Suomessa öljyjen uudistamisen yrityksessä, jonka nimeksi tuli nyt Puu ja Öljy. Viljo avioitui toukokuussa 1939 Reisjärveltä kotoisin olevan Lyyli Puurulan kanssa ja heidän ensimmäinen yhteinen asuntonsa oli Helsingin Munkkiniemessä. Kun talvisota oli ovella 1939, Viljo Piispa käskettiin ylimääräisten harjoitusten (YH) alettua ensin matruusina laivastoon ja sieltä välittömästi järjestämään voiteluöljyjen puhdistamistoimintaa Puolustusvoimien tarpeisiin. Puhdistamoja perustettiin eri puolille Suomea kaikkiaan 7 kappaletta. Suomessa ei sodan syttyessä ollut minkäänlaisia voiteluöljyjen varmuusvarastoja. Maahan ei sodan aikana ja moniin vuosiin sen jälkeen tuotu öljyä, joten joka tippa käytettyä oli otettava talteen ja käytettävä puhdistuksen jälkeen uudelleen. Tahvo joutui perheineen lokakuussa 1939 evakkoon Lavansaaresta ja sai muutaman väliaikaisen vuokraasunnon jälkeen ostaa Helsingin Herttoniemestä Saunalahden rannalta Teosofi-seuran kesänviettopaikan, Huvila 66:n, johon asettuivat asumaan Tahvo, vaimonsa Roosa, heidän tyttärensä Vieno sekä Viljo vaimonsa Lyylin ja elokuussa -40 syntyneen esikoispoikansa Martin kanssa. Samana välirauhan vuonna Tahvo Piispa ja hänen lapsensa Viljo, Aimo ja Vieno muuttivat sukunimensä Kajomereksi. Jatkosodan aikana Lyylin ja Viljon perheeseen syntyivät vielä Heikki 1942 ja Tuula 1943 sekä sotien jälkeen Aino 1946 ja Arja Puu ja Öljy muutettiin 1940 osakeyhtiöksi, jonka osakkaita olivat Viljo ja Tahvo Kajomeri sekä Viljon ikätoveri Lavansaaresta, Toivo Kääriä. Jatkosodan puhjettua Viljo ja Tahvo Kajomeri luopuivat sen osakkuudesta jouduttuaan jälleen Viipurin valtauksen jälkeen puolustusvoimien öljyhuoltotehtäviin Viipurin pohjoiseen esikaupunkiin Tienhaaraan, rakentamaan sinne öljynpuhdistamon entisen Tienhaaran Öljytehdas Oy:n tiloihin (tämä tehdas valmisti ennen Talvisotaa öljykasveista lähinnä maaliteollisuuden tarvitsemia kasviöljyjä) ja puhdistamaan siellä kenttäarmeijan tarvitsemat voiteluöljyt. Puu ja Öljy jatkoi toimintaansa Helsingissä, sittemmin Öljyteollisuus Oy:n nimellä. Viljo ja Tahvo perustivat 1942 toiminimen V. Kajomeri & K:ni, joka jatkoi Tienhaaran puhdistamon toimintaa jatkosodan loppuun saakka puhdistaen edelleen lähes kaikki Puolustusvoimien tarvitsemista voiteluöljyistä. Kun venäläisten suurhyökkäys Karjalan Kannaksella oli kesäkuussa 1944 kiivaimmillaan ja Viipurin menetys alkoi uhata, määrättiin V. Kajomeri & K:ni siirtämään toimintansa Hovinmaalle, juna-aikataulun mukaan kahdeksan minuutin matkan pohjoiseen seuraavan rautatieaseman tuntumaan. Myös sieltä löytyivät sopivat tilat puhdistamolle. Pikaisen asennusvaiheen jälkeen laitoksen toimintaa oltiin käynnistämässä ja nostamassa painetta höyrykattilaan, kun jälleen tuli käsky lähteä. Koneisto pakattiin tavarajunaan ja seuraavan kerran se purettiin siitä Karkun ratapihalle, jossa väliaikaisissa tiloissa hetken toimittuaan se jälleen siirrettiin, nyt Messukylään, jonka ratapihan vierestä puhdistamon koneistolle saatiin vuoden 1944 syksyllä väliaikaiset toimitilat entisestä suutarinverstaasta ja nahan muokkaamosta. Siellä toimittiin lähes kolme vuotta, kunnes Lempäälän Ryynikkään valmistuivat omat toimitilat vuonna 1947 samoihin aikoihin myös Messukylästä Lempäälään muuttaneen Piippo Oyn rajanaapuriksi. Jo edellisenä vuonna Viljo Kajomeren perhe muutti Helsingistä Lempäälään rakenteilla olevan tehtaan naapuritontille. Yrityksen suurimpia asiakkaita vuonna 1978 päättyneen yli 40-vuotisen toiminnan ajan olivat Puolustusvoimat, Posti, Valtionrautatiet ja Tie- ja vesirakennuslaitos. Toiminnan laajetessa tosin toimitukset yksityisille yrityksille saivat yhä suuremman osuuden kokonaistuotannosta. Päätuotteet olivat autojen moottoriöljyt, teollisuuden hydrauliikkaja kiertovoiteluöljyt sekä moottorisahojen teräketjuöljyt. Voiteluöljyjen lisäksi valmistettiin voitelurasvoja sekä autokemikalioita, kuten pakkas- ja jarrunesteitä sekä autojen alustansuoja-aineita. Tehostus Oy valmistutti noin 10 vuoden ajan ja 1950-luvulla autokemikalionsa Kajomerellä. Kajomeren valmistamilla voiteluöljyillä oli tuotemerkkeinä ensin Filtroil, 1950-luvulla Merol ja sitten 1960-luvulla käyttöön saatu Meroil. Maatalouteen öljyjä markkinoi 1970-luvulla Maatalouspalvelu Oy Tehoöljyjen nimellä. Kun sodan jälkeinen säännöstelykausi päättyi 1950-luvun alkupuolella, vapautui voiteluöljyjenkin maahantuonti. Se merkitsi myös kilpailun rajua kiihtymistä, kun suuret kansainväliset Suomessa toimivat öljyyhtiöt katsoivat regenerointilaitokset itselleen piikeiksi lihassa. Tuotantokustannuksia oli saatava alas tuotantoa kasvattamalla ja se taas edellytti markkinoinnin tehostamista. Tämän takia Viljo Kajomeri harkitsi jopa oman huoltoasemaketjun perustamista ja rakensi ensimmäisen huoltoaseman vuonna 1960 Lempäälän Kuokkalaan. Se jäi tosin ketjun ensimmäiseksi ja viimeiseksi asemaksi, mutta se toimii edelleen omistajanvaihdosten jälkeen nyt Nesteen lipun alla. Vuonna 1960 yrityksen yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi ja nimi oli siitä lähtien Kajomeri Oy. Viljo Kajomeri oli tottunut sodan ja sitä seuranneiden tavarapulan ja tiukan talouden aikoina rakentamaan tehdasta valtaosin oman suunnittelun ja edullisten laitehankintojen pohjalta. Lähes joka vuosi hän kiersi eurooppalaisilla saman alan laitoksilla ja messuilla tutustumassa uuteen tekniikkaan. Niinpä Lempäälän laitoksella oli jatkuvasti jokin rakennushanke menossa otettaessa käyttöön uusia prosesseja ja/tai tuotantokapasiteettia laajennettaessa. Tehtaan puhdistusprosessi perustui ja 40-luvuilla pääosiltaan öljyn kuumennukseen ja suodatukseen. Viljo Kajomeri oli vuonna 1948 Amerikassa Kauppaja teollisuusministeriön toimeksiannosta tutustumassa silloin tulossa oleviin voiteluöljyjen lisäaineisiin ja öljyjen uudistamistekniikkaan. Amerikan tuliaisina Lempäälän laitoksen prosessiin lisättiin öljyn käsittely rikkihapolla hapettuneiden aineosien ja lisäainejäämien poistamiseksi sekä polttonesteiden ylitislaus. Loppusilaus näin saadulle voiteluöljyjen

15 perusöljylle annettiin suodatuksella. Perusöljystä sekä lisäaineista ja lisäysöljyistä (ohennus- tai paksunnos-) valmistettiin voiteluöljyt eri käyttötarkoituksiin. Vaikka öljyn ja polttonesteiden käsittelyä pidetään yleisesti palo- ja räjähdysvaarallisena työnä, olivat tällaiset vahingot Kajomeren laitoksissa hyvin harvinaisia. Vuonna 1967 sattui ensimmäinen vahinko, kun tehtaan katon läpi öljyn paisuntasäiliöön johtava kuuma putki sytytti katon palamaan. Vahingot rajoittuivat tuotannon keskeytymiseen muutamaksi viikoksi ja katon uusimiseen luvun alussa räjähti valkaisumaan sekoituskattilan höyrymantteli särkien kohdalla ollutta kattoa ja ikkunoita. Näissä kummassakaan onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. Sairaalahoitoa vaativia työtapaturmia ei Lempäälän laitoksella sattunut sen 30-vuotisen toiminnan aikana. Jatkosodan päätyttyä sotien aikana perustetuista käytettyjen voiteluöljyjen puhdistamoista jatkoi toimintaansa kolme. Näistä Sipoossa toiminut Petrolube Oy lopetti toimintansa 1960-luvun puolivälissä ja ensin Helsingissä toiminut Viljo Kajomeren perustama ja sitten 1968 Keravalle muuttanut Öljyteollisuus Oy Ensimmäisenä aloittanut Kajomeri Oy toimi pisimpään. Voiteluöljyjen regenerointi katsottiin arvokkaaksi toiminnaksi alkuun huoltovarmuuden kannalta poikkeusoloissa tuonnin ehtyessä sekä ulkomaanvaluutan säästämiseksi ja sitten myös luonnonvarojen säästämiseksi ja luonnon suojelemiseksi, kun öljyt kerätään talteen ja järkevään uudelleenkäyttöön. Niinpä Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti 1970-luvun alussa toimikunnan tutkimaan keinoja regenerointitoiminnan tukemiseksi. Ainoaksi tueksi jäi noin 700 tonnin perusöljyerän tilaus valtion varmuusvarastoon. Yritykset valtion omistaman öljy-yhtiö Neste Oy:n saamiseksi mukaan toimintaan eivät onnistuneet, ei myöskään kilokohtainen toimintatuki Länsi-Saksan mallin mukaan luvun puolivälissä yleistyivät moottoriöljyinä synteettiset voiteluöljyt. Ne alkoivat haitata rikkihapon käyttöön perustuvaa puhdistusprosessia. Oma perusöljytuotanto aleni ja tilalle oli hankittava tuontiöljyä. Tehtaan toiminnan kannattavuus heikkeni ja tulos kääntyi tappiolliseksi. Saksalaisen Bernd Meinkenin insinööritoimiston kanssa oli tehty suunnitelmat prosessin muuttamiseksi koko raakaaineen ylitislaukseen perustuvaksi. Tällä uudella menetelmällä toimi Saksassa silloin jo yksi öljynpuhdistamo täysin ja toinen, Euroopan suurin Haberland & Co, osittain. Menetelmän suuri etu olisi ollut synteettisten öljyjen aiheuttaman ongelman poistuminen ja se, että prosessi ei olisi tuottanut lainkaan hankalasti käsiteltävää jätettä. Valitettavasti hanke oli niin kallis, että Kajomeri Oy:n mahdollisuudet sen rahoittamiseen ilman valtion tukea monen tuloksellisesti huonon vuoden jälkeen eivät olisi riittäneet. Valtion talousarvioon oli saatu 0,5 miljoonan markan tuki korvamerkittyä rahaa silloin ainoan regenerointilaitoksen investointitukeen, mutta ministeriön virkamiehet estivät sen maksatuksen. Jo tilattu laitetoimitus Meinkenilta jouduttiin peruuttamaan ja yhtiö haki itsensä konkurssiin keväällä vuonna Viljo Kajomeri olisi elämäntyöllään ansainnut taloudellisesti turvatumman vanhuuden. Hänen, samoin kuin hänen Aimo-veljensäkin, terveys kärsi vakavasti todennäköisesti heidän Messukylän tehtaalla hengittämistään liuotinkaasuista. Ne aiheuttivat sen verisairauden, joka vähitellen ennen aikojaan heikensi heidän elinvoimaansa. Aimo kuoli vuonna 1982 ja Viljo asuessaan Lempäälän Sirvalahdessa vuonna Heikki Kajomeri Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Ansiomerkit: Palkitut vasemmalta: Mikko Pääskynen sekä Tahvo, Viljo ja Aimo Kajomeri. Aimo Kajomeri perusti vuonna 1967 oman tynnyreitä kunnostavan yrityksen, joka toimi ensin Viialassa ja muutti vuonna 1971 Oripäähän. Aimo Kajomeri valvoo voiteluöljyn suodattimen toimintaa 1950-luvun lopulla. Laborantti Esko Kiviranta tehtaan laboratoriossa Pakkaajat Autokemikaalituotteiden pakkaamossa vasemmalta Aino Hakala, Kaarina Puurula ja Heta Ahonen Yhdistyksemme Keski- Pohjanmaan Vapaaehtoiset Maanpuolustajat ry. perustettiin samanaikaisesti yhdessä Keski-Pohjanmaan maanpuolustajien piirin kanssa. Perustava tilaisuus pidettiin silloisen Kokkolan Asevarikon upseerikerhon tiloissa ja jo tuolloin paikalla oli runsaasti maanpuolustuksesta kiinnostuneita naisia, miesten lisäksi. Eli tarve yhdistyksemme perustamiselle oli ilmeinen. Parhaimmillaan jäseniä oli parisataa. Tämän päivän tilanne on aivan toinen, MPK:n paikallisosastojen ja maakuntajoukkojen kautta kansalaiset pystyvät osallistumaan kursseille ja tapahtumiin ja kiitettävästi ovat osallistuneetkin. Keski-Pohjanmaan vapaaehtoiset maanpuolustajat ry lakkautettu Osallistuminen tapahtumiimme ja kokouksiin hiipui niin että katsoimme että toimintamme voidaan lakkauttaa. Pidettiin lopettamiseen kuuluvat kokoukset ja yhdistys on sääntöjen mukaisesti lopetettu ja varat ja muut yhdistyksen omaisuus on annettu niille joille kokous päätti. Kiitämme kaikkia yhdistykseen kuuluvia yhteistyöstä ja toivotamme menestystä maanpuolustustyössä. Ne kaikki jotka eivät kuulu muihin järjestöihin liittykää Reserviläisyhdistyksiin www. reservilaisliitto.fi/ niin saate edelleen Pohjanmaan Maanpuolustajat lehden kotiin ja saatte tietoa kursseista ja muusta mielenkiintoisesta asiasta. KIITOS KAIKILLE! Hallitus

16 16 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Äkkilähtö Kyprokselle...Jatkoa viime numerosta Vartiorutiineja ja päiväjärjestystä Vartiovuorot pyörivät jääkäreiden ja ryhmänjohtajien hoitamina 6 8 tunnin välein. Normaali vartiovuoro kesti kaksi tuntia. Kesällä kuumana aikana kuitenkin pakko pitää myös tunnin vuoroja lämpötilan noustessa varjossa lähelle 40 celsiusastetta. YK-joukkojen vartiomies toimi näkyvästi, rauhallisesti ja luottamusta herättävästi osapuolten välisellä aselepolinjalla, jota kutsuttiin vihreäksi linjaksi (green line). Nimitys johtui siitä, että englantilainen kenraali oli piirtänyt linjan karttaan vihreällä kynällä vuoden 1963 alussa tukitaukoa solmittaessa. vartiomiehen asuna oli oliivinvihreä intialainen kenttäpuku, varsikengät, suomalainen rynnäkkökivääri pistin kiinnitettynä sekä sininen UN-tunnuksella varustettu suomalainen teräskypärä. Kuumana aikana käytettiin kevyttä muovikypärää, joka näytti täysin oikealta. Liikkuvat vartiomiehet saivat tervehtiä ja tarvittaessa lyhyesti keskustella osapuolten vartiomiesten kanssa. Tällöin pystyttiin myös tarkistamaan, etteivät nämä olleet tehneet muutoksia pesäkkeisiin. Vartiomiehen vakiovarusteena oli myös kenttäpullo, koska vettä tai virvoitusjuomaa sai nauttia vartiovuoron aikana. Vuoron päätyttyä vartiomiehelle oli annettava vähintään neljän tunnin lepo. Muiden osalta päivä alkoi herätyksellä klo Aamupala oli Myllyllä ruokalassa klo joukkueittain porrastettuna. Sinne käveltiin ryhmittäin avojonossa rynnäkkökivääri olalla ja lipas irrotettuna taskussa. Jokaiselle oli jaettu tuliannos patruunoita 90 kpl eli kolme lipasta. Klo alkoi Myllyn platalla (pihalla) ja sen jälkeen lyhyt sulkeinen tai marssiharjoitus paitsi ei sunnuntaisin. Sitten seurasi asepuhdistus tarkastuksineen, englannin oppitunti sekä taistelu- tai liikuntakoulutusta mm. kuntorataharjoittelua. Lounas oli jälleen Myllyllä klo Iltapäivä ja ilta olivat vapaita, ellei sattunut olemaan omien asemien parantelua tai Nyrkin harjoitusta. Päivällinen oli klo ja iltapala klo Vapaa-ajan vietosta Vapaa-aikaa vietettiin useimmiten englantilaistyyppisessä messissä. Jokaisella komppanialla oli omat miehistö-, aliupseeri- ja upseerimessinsä. Jo silloin virisi ajatus, että komppaniassa messit voitaisiin hyvin yhdistää ja säästää työvoimaa. Samalla johtajat ja miehistö oppisivat tuntemaan toisensa paremmin. Näin olikin tehty Siinailla, jossa palvelin kahdeksan vuotta myöhemmin Messillä oli tarkat säännöt ja ne olivat auki päivittäin klo Kreikkalaisella puolella oli erittäin suosittu kotibaari, jota isäntäpariskunta tyttärineen piti omakotitalossaan. Samoin siellä oli Kulta-Mikko, joka piti olohuoneessa kulta- ja matkamuistomyymälää. Mikko ja monet paikalliset puhuivat auttavasti suomea, joten jääkäritkin voivat asioida kotoisesti sekä perehtyä samalla paikalliseen elämäntapaan. Kulta-Mikko tarjosi aina tervehdysten jälkeen jokaiselle kävijälle puoli lasia kokakolaa. Sen jälkeen keskusteltiin viisi minuuttia säästä Kesäkuussa 1968 sotmest Halosen ja kirjoittajan vaimot kävivät tutustumassa saaren olosuhteisiin. Lomailimme myös muutaman päivän Israelissa. Takana maj Haimila, IJ:n johtaja ylil Sipari sekä upseerimessin messimies Haverinen. vaikkei ollut satanut puoleen vuoteen ja voinnista. Vasta tämän jälkeen voitiin ryhtyä kaupan tekoon ja tinkimään. Kaupanhierontaa säestivät takapihalta kanat kotkotuksellaan. Useimmat meistä hankkivat Mikolta heti alussa kultaisen tuntolevyn ja samaan ketjuun pienen kultaisen ristin. Meille Niinisalossa jaetut viime sotien aikaiset tuntolevyt sillanaruineen muuttuivat etelän lämmössä nopeasti epähygieenisiksi eli kuppaisiksi, kuten sanonta kaikesta huonosta kuului. Usein kävimme Kyreniassa, saaren pohjoisosassa sijaitsevassa turkkilaisella alueella uimassa hienolla 61 2 mailin Beachilla eli uimarannalla. Sinne oli noin 40 km ajomatka. Kyrenian vuorten huipulta näkyi keväällä kirkkaalla ilmalla meren takana korkea Turkin rannikko. Lähes joka sunnuntai järjesti YKSP:n sotilaspastori Ilpo Sirkka papin keikkoja. Ne olivat tutustumismatkoja historiallisiin kohteisiin kuten amfiteattereihin, luostareihin, Paavalin jalanjälkiin ja sen kaltaisiin eri puolille saarta. Varsinkin miehistölle ja aliupseereille nämä olivat tärkeitä. Heidän liikkumismahdollisuutensa ja kielitaitonsa oli rajoitetumpaa kuin upseereilla. Esko Hirviniemi syntyi Reisjärvellä maanviljelijäperheeseen. Ylioppilas Haapajärven Yhteiskoulusta Kadettikurssi 51, v Joukkoosastopalvelus mm. PohmJp, KaiPr, YKSP 9 10 Kypros ja YKSV 6 8 Siinai ; eri tehtävissä VaaSpE, PohmSlE, VaaRPsto; LääkV (Ilmajoki) päällikkö Everstiluutnantti Reservissä sotilasalueen pääll OulSl:ssä Kurssinjohtajana, kehittäjänä ja kouluttajana noin 80 kurssilla MPK ry:n toiminnassa E-P:lla, K-P:lla sekä P-P:lla. K-P:n Maanpuolustajien piirin hall. jäsen (2001 ) ja pj Mm. SVR R 1, SLR 1, Sam, RUL hop.ansiom., Maanpuol.m. Vuoden huoltoups. 1987, useita puol.voimien aloitepalk. ja muita tunnustuksia. Suomen Sinibarettiliiton valt.k.jäsen 1999, Vaasanseudun Sinibarettien pj Lukuisia yht.kunnallisia ja seurakunnallisia luottamustehtäviä asuinpaikkakunnilla. Perheriitaa selvittämässä Eräänä iltapäivänä olimme pelaamassa jalkapalloa tyhjällä tontilla parinsadan metrin päässä komppanian komentopaikasta. Yhtäkkiä rupesi lähitalon edestä kuulumaan naisen kirkumista. Juoksimme katsomaan. Siellä ukko pieksi kepillä mustapukuista akkaa, joka huusi kuin pistettävä sika lasten katsellessa pelokkaina ympärillä. Vanhimpana käskin poikien mennä väliin ja päästää akka ilmeisesti miehen vaimo sisään. Tästä hermostui puolestaan ukko, polki jalkaa ja heristi keppiä meille. Yritin selittää hänelle väliintuloamme englanniksi, mutta hän hermostui huutamaan entistä enemmän. Meidän oli lähdettävä rauhallisesti kävellen pois. Illalla saimme päällikön, majuri Kalevi Mannisen kanssa kutsun Trakhonaksan mukhtarin eli kyläpäällikön puhutteluun. Iso kylätalo sijaitsi puolen kilometrin päässä komentopaikaltamme suuren ortodoksikirkon vieressä. Ajoimme paikalle arvokkaasti päällikön valkoisella Volvo Laplanderilla YK-lipun liehuessa valaistuna auton katolla. Mukhtar oli mahtavaviiksinen, arvokas vanhahko herra. Neuvottelupöydästä nousematta hän tervehti meitä jäätävästi. Hänen vasemman kätensä pikkusormen kynsi oli parin sentin mittainen. Se luultavasti osoitti hänen kuuluvan EOKA-sissijärjestöön, joka ajoi saaren liittämistä Kreikkaan. Ilman esipuheita hän meni suoraan iltapäivän tapahtumaan ja kielsi meitä jyrkin sanoin puuttumasta perheen sisäisiin asioihin ja muutenkin heidän kulttuuriinsa. Tulkkina mukhtarilla oli nuori kreikkalaispoika. Päällikkö, jolle olin selostanut välikohtauksen, pyysi anteeksi meidän puolestamme ja pani tapahtuneen ainakin osittain nuoren varapäällikön puuttuvan elämänkokemuksen tiliin. Näin olimme etukäteen sopineet. Myös minä pyysin osaltani anteeksi ja lupasin, että keskitymme tästä eteenpäin vain suurempiin rauhanturva-asioihin. Tämän jälkeen tunnelma laukesi, ja tulkki kantoi kokakolaa pöytään. Saunomista, postinkulkua ja muuta ajanvietettä Komppanialla oli kahdeksan poikien rakentamaa saunaa, autotalleissa, kellareissa tai jossakin nurkkahuoneessa. Ne olivat joka iltaisessa käytössä. Kaikissa oli puulämmitys, mutta polttopuiden saanti lähes puuttomalla saarella oli vaikeaa. Puut oli ostettava kilokaupalla omin rahoin joko kreikkalaiselta tai turkkilaiselta toimittajalta. Useimmiten puut lisäksi olivat märkiä, vaikka ei ollut kuukausiin satanut. Saaren turkkilainen Onuki oli nuori monitoimimies, joka puhui hyvin suomea. Kreikkalaisella puolella ajeli polkupyörällä tavarakoreineen kulkukauppias Risto. Hänen tulonsa kuuli kaukaa. Risto soitti polkupyörän kelloa huudellen poikien opettamia avainsanoja: Hyvä tavara paska tavara! Emme saaneet selville, tiesikö hän sanojen merkityksen, mutta hyvää mainosta se oli. Pataljoonan postitoimisto sijaitsi pienessä rakennuksessa esikunnan lähellä, vajaan kilometrin päässä 1.JK:n komentopaikalta. Postissa voi nostaa päivärahoja, Kyproksen puntia ja lähettää paketteja Suomeen. Jokaisen arki-illan odotetuin tapahtuma oli 3 4 vuorokautta matkalla viipyneen postin saapuminen. Sen toi laukussaan kiertävä postilähetti Jawa-moottoripyörällään. Eniten odotettiin kirjeitä kotoa, mutta myös muutaman päivän vanhat sanomalehdet Suomesta olivat virkistäviä. Niitä tuli niin paljon, että jokainen messi ja majoitusrakennus sai omansa. Osa lehdistä oli kustantajien lahjoittamia. Joka komppanian komentopaikalle tuli päivittäin Kyproksen kreikkalaisten toimittama englanninkielinen Cyprus Maillehti. Komppanian johto luki sen tarkkaan pysyäkseen selvillä koko saaren tilanteesta. YK-joukkojen komentajan Force Commanderin kenraali A-E. Martolan esikunnassa oli mm. tiedotus- ja lehdistötoimisto, jossa Suomea edusti kapteeni Esko Heikkinen. Hän oli reserviupseeri; maisteri ja toimittaja ammatiltaan. Toimisto kokosi ja julkaisi viikoittain kaikille YK-sotilaille jaettavaa Blue Beret (Sinibaretti)-lehteä. Siinä oi aina yksi suomenkielinen sivu, jonka toimittamisesta kapteeni Heikkinen ansiokkaasti vastasi. Autoimme häntä jutuillamme komppanioittain vuoron perään. Suosittuja aiheita olivat esimerkiksi kuvaukset polkupyöräsulkeisista, kuntorataharjoittelukilpailuista sekä humoristiset älyttömät! kysymykset ja vastaukset. Niitä keksittiin iltaisin ainakin 1.JK:n upseerimessissä I joukkueen johtajan, yliluutnantti Heikki Varilan toimiessa kirjurina, hän kun oli opettaja siviiliammatiltaan. Pataljoonaupseeri, everstiluutnantti Antti Järvilehdon johdolla pidettiin kerran viikossa yleensä tiistaisin viikkopuhuttelu eli briefing. Siihen osallistuivat komppanioiden päälliköt tai varapäälliköt sekä huollon, komentopuolen, tiedustelun jne. edustajat. Tilaisuudet järjestettiin esikunnan operatiivisessa toimistossa. Toimistopäällikkö, majuri Hannu Sinivuori oli tällöin ratkaisevassa osassa apunaan nuoria kielitaitoisia reserviupseereita. Esikunta sijaitsi kolmikerroksisessa entisessä sairaalassa, jonne myös osa esikuntakomppaniaa oli majoitettu. Esikuntakäynteihin yhdistettiin mahdollisimman monta asiaa ja käytiin jututtamassa tuttuja jos oli aikaa. Siellä tapasin usein syntymäpitäjästäni Reisjärveltä tuttuja, rahastonhoitaja sotilasvirkamies Jorma Heinsuon sekä sotilaspoliisiryhmän johtajan alikersantti Esko Jokelan. Heidän kanssaan ihmeteltiin joskus, miten pienestä pitäjästä on lähtenyt niin monta rauhanturvaajaa. Sotilaspastori Ilpo Sirkka sotaveteraani ja -invalidi kiersi komppanioissa ja pesäkkeissä päivittäin sekä saunasi usein meillä 1JK:ssa. Olimme vanhoja tuttuja muutaman vuoden takaa Sodankylästä Pohjanmaan Jääkäripataljoonasta (nykyinen Jääkäriprikaati). Palvelin siellä silloin va-vänrikkinä ja Ilpo Sirkka pataljoonan pappina. Hän oli isällinen ja pelkäämätön sotaveteraani. Usein hän sanoi vaikeassa paikassa, että kyllä Herra varjelee ja varjeli myös. Pari kertaa kuukaudessa Ilpo Sirkka piti ehtoollisjumalanpalveluksen St Paulin englantilaisessa kirkossa, joka oli Nikosian vanhan kaupungin muurien sisäpuolella. Tilaisuuteen osallistuivat kaikki vapaana olevat miehet mielellään päällikön ja varapäällikön näyttäessä esimerkkiä. Olimmehan sodan olosuhteissa.

17 Suomalaisten mainetta pidettiin yllä Joukkue- komppania- ja pataljoonahenkeä kohotimme monella tapaa: kuntoradalla, ammunnoissa sekä marssilauluin. Rakensimme lähellä sijaitsevaan Omophitan hävitettyyn kaupunginosaan kuntoradan, Se tuli ahkeraan käyttöön kiipeily- ym. esteineen. Lähes viikoittain järjestettiin erilaisia kilpailuja joukkueiden, komppanioiden sekä eri maiden kesken. Yleensä Suomen pataljoona voitti tällaiset voimalajit samoin kuin Dhebeliassa, englantilaisten tukikohdassa järjestetyt ammunnat. Niissä suomalainen rynnäkkökivääri ja motivoitunut taistelija veteraaniemme malliin niittivät kansainvälistä mainetta. Tärkeätä oli samalla näyttää sekä kreikkalaisille että turkkilaisille suomalaisten tehokkuus, voima ja yhteishenki. Muiden maiden lähettämät joukot koostuivat pääasiassa värvätyistä ammattisotilaista. Meidän sotilaidemme käyttökelpoisuus nousi näiden yläpuolelle monissa eri ammateissa työkokemusta saaneiden reserviläisten ansiosta. Komppaniassamme oli vain kolme kantahenkilökuntaan kuuluvaa, päällikkönä majuri, varapäällikkönä kapteeni ja vääpelinä sotilasmestari. Erityisen tunnustuksen ansaitsevat mielestäni reserviläisjohtajat. Monet heistä varsinkin joukkueenjohtajina toimivat luutnantit ja yliluutnantit olivat alaisiaan nuorempia. He kasvoivat kuitenkin nopeasti vastuullisiin tehtäviinsä. Kokeneimmat reserviupseerit saavuttivat kapteenin arvon. Siihen aikaan, siis v.1968, aliupseeri tulivat saarelle Suomesta miehistönä, koska tärkeiden lähijohtajien (ryhmänjohtajat, joukkueiden varajohtajat) kyvyt ja paineensieto haluttiin testata tosi toimissa ennen tehtäviin määräystä. Niinpä sitten sinne jääkärinä tullut voitiin ylentää kyvykkyyden mukaan jopa ylivääpelin arvoon saakka. Nämä arvot, kuten meidän muidenkin, olivat tilapäisiä. Niillä ja palvelulla YK:n joukoissa oli kuitenkin merkityksensä myöhemmin Suomessa. Minutkin määrättiin pian Kainuun Prikaatiin palattuani komppanian päälliköksi ohi monen vanhemman luutnantin. Monet nykyiset yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat saaneet näkemystä, kokemusta ja elämänarvojen syvyyttä rauhanturvatehtävissä. Esimerkkeinä mainittakoon ulkoministeriön valtiosihteeri Pertti Torstila ja eduskunnan entinen oikeusasiamies Lauri Lehtimaja. Täällä Haapajärvellä tapasin vuosia sitten ryhdikkään luutnantti Veikko Ekmanin. Hän palveli aikanaan meillä 1.JK:ssa Kyproksella ryhmänjohtajana ja joukkueen varajohtajana. Hän innostui siellä lähtemään sotilasuralle ja työskenteli pitkään Haapajärven Asevarikolla. Nyt eläkkeellä ollessaan hän toimii Haapajärven kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Kyproksen eteläosassa sijaitsevalla yli 2000 m korkealla Thodos-vuorilla oli aina lunta. Takana häämöttää viljava Mesaorian tasanko ja Morphun lahti. Kirjoittaja oikealla. Osapuolten väliset taistelut vuodenvaihteessa alkoivat läheisessä Omorphitan kaupunginosassa. Keväällä ja syksyllä sateet saivat Kyproksen saaren kukoistamaan. Kirjoittaja Suomeen lähdön tunnelmissa marraskuussa Vieressä päällikköni maj Kalevi Manninen sekä molempien taistelulähetit. Liikenteestä YKSP:n suurimmat tappiot Kyproksella aiheutti vasemmanpuoleinen liikenne, kapeat tiet ja niillä liian suuri tilannenopeus. Kolareita ja vammautumisia sattuikin lähes viikoittain. Komppaniassa oli kaksi hyvää Volvo Laplanderia, 4-5 avonaista Land Roveria (vuosimallia 1951) ilman jarru- ja suuntavaloja sekä kolme samalla puutteellisella tavalla varustettua Bedford- maastokuorma-autoa. Lantikassa ja Petterissä ratti oli oikealla puolella ja vaihteisto synkronoimaton. Suoritin pakollisen ajokokeen pataljoonan autotarkastajalle Lantikalla. Eräässä Nikosian vilkkaassa risteyksessä kädet eivät meinanneet riittää kaikkiin toimintoihin. Vasemmalla piti liikutella vaihdekeppiä kaksoispoljennan tahtiin ja oikeaa hitaasti laskemalla ilmaista jarrutusta sekä suuntamerkkiä vasempaan samoin oikeaa kättä rauhallisesti pyörittämällä. Lisäksi olisi pitänyt kääntää rattiakin vasempaan. Niin vain selvittiin, ja ajokortti tuli. Suomen YK-pataljoona saapui v.1964 keväällä näyttävästi Nikosiaan suorittamalla noin 90 km polkupyörämarssin Limassolin satamasta. Se herätti runsaasti kansainvälistä huomiota erikoisuudellaan ja rohkeudellaan. Polkupyörät olivat vielä käytössä meidänkin palvelusaikanamme lyhyillä matkoilla. Paikallisille erikoinen ja kunnioitusta herättävä näky oli, kun veteraani-ikäinen YKSP:n pastori Ilpo Sirkka pyöräili päivittäin karttalaukku lonkalla pataljoonan alueella. Häntä voitiin todella kutsua isäksi kuten katolisia pappeja. Suomalainen komentaja YK-joukkojen komentaja (Force Commander) suomalainen kenraaliluutnantti myöhemmin täysi kenraali A-E. Martola oli pidetty ja kunnioitettu veteraani. Näin kerran kreikkalaisen siviilityöntekijän tervehtivän vakavissaan kenraali Martolan korkeakauluksista asetakkia m/36. Se roikkui kaarevan aaltopeltiparakin oven pielessä vaatturin korjattavana pataljoonan huoltokomppaniassa Kykko Campissa. Noin viikon kuluttua saarelle saapumisesta sain kutsun kenraali Martolan päivällisille. Sinne oli kutsuttu kaikkien maiden uudet aktiiviupseerit. Pöytä oli hevosenkengän muotoinen. Meille tarjottiin lampaanviulua pitkän kaavan mukaan. Olin 25-vuotias kapteeni ja ilmeisesti joukon nuorin, joten istuin toisen sivukaaren päässä. Vastapäätä istui englantilainen ja irlantilainen majuri sekä vieressäni majuri Kanadasta. He olivat vuotiaita. Englantilainen ihmetteli nuoruuttani ja kysyi, olenko todella kadettikoulun käynyt ammattiupseeri. Siihen oli helppo vastata, että Yes, Sir. Kenraali Martola piti lyhyen mutta vaikuttavan puheen ranskaksi ja englanniksi. Hän muistutti meitä siitä, että kaikilla on isänmaa, myös näillä taistelujen osapuolilla. Meidän on kunnioitettava heitä ja autettava kaikin tavoin rauhan aikaansaamisessa sekä normaalielämän palauttamisessa. Puheen päätyttyä englantilainen majuri katsoi minua sanoen, että kenraali Martola on suuri sotilas ja valtiomies. Hän lisäsi vielä, että kenraali Martolan Mannerheim-risti on yhtä kunnioitettu ja arvokas kuin heidän Victoriaristinsä. Tähänkin oli helppo vastaus: Yes, Sir. Esko Hirviniemi Kaksisataa vuotta sitten, maaliskuussa 1808 Venäjän joukot ylittivät Ruotsi-Suomen rajan. Alkoi Suomen sotana tunnettu taistelujen jakso, jonka lopputuloksena Ruotsin itäisin maakunta erotettiin liki 700-vuotisesta yhteydestään läntiseen emämaahansa. Vähitellen alkoi käsite Suomi muotoutua, ja autonomian ajan kehityksen lopputuloksena 110 vuotta myöhemmin Suomi oli kypsä nousemaan omille jaloilleen itsenäisenä kansakuntana. Itsenäistymiseen liittyi verinen sota. Sen nimityksestä on taitettu peistä. Vapaussota, kapina kansalaissota, sisällissota ja mitä muita vielä onkaan, ovat saaneet kannatusta, joskus fanaattisuuteen saakka. Kaikilla nimityksillä lienee oikeutuksensa; ne kuvastavat saman ilmiön tarkastelua hiukan eri näkökulmista. *** Bolsevismi ei Suomessa kuitenkaan voittanut, ja maailmanvallankumouskin pysähtyi heti alkuunsa Karjalan kannakselle, toteaa eversti Sampo Ahto juhlapuheessaan Tammisunnuntain pääjuhlassa Seinäjoella viime tammikuussa. Se taas oli tulosta siitä, että Suomessa oli riittävästi myös niitä, jotka lähtivät yksinomaan tai ainakin ensisijaisesti sotaan sen vuoksi, että maamme saataisiin vapaaksi Venäjän otteesta, jatkaa eversti Ahto kertoen esimerkkinä Vapaussodan tykkimiehen ja myöhemmän kenraaliluutnantti A.F.Airon kannanoton: Jos tämä olisi meidän sisällissotamme, miksi ihmeessä rauhasta olisi neuvoteltu ja rauhansopimus tehty vieraalla maalla toisen valtion, Neuvostoliiton kanssa? Kyllä minä olen käynyt vapaussotaan, eivätkä ne minua muuhun sotaan saakaan. Muuttakoot sellaisten sotien nimiä, joihin osallistuneista ei kukaan ole enää elossa! Niin kauan kuin minä elän, ei kukaan perkele voi pistää minua sisällissotaan tai kansalaissotaan. Taidatkos sitä selkeämmin sanoa Lataa ja varmista *** Vuoden vaihteen tienoilla kiintyi huomio uutiseen, joka kertoi Ruotsin asevoimien viimeisimmästä kehitysvaiheesta. Sikäläisten taisteluosastojen heraldisessa tunnusvaakunassa komeileva leijona menetti nimittäin sukupuolisen tasaarvon nimissä perhekalleutensa! Länsinaapurin naissotilaat kun olivat vedonneet EY:n tuomioistuimeen tasa-arvon emämaan perinteitä noudattaen. Urosleijonalle jäi tosin harja, sitä ei parturoitu pois. Uusi kuohittu leijonaversio on jo otettu joukkoosastoissa palvelukäyttöön. Tunnuslauseena ruunatussakin versiossa säilytettiin silti edelleen Ad omnia paratus eli valmiina kaikkeen? *** Jatkosodan asemataistelujen ollessa kiivaimmillaan Mannerheim saapui eräälle rintamaosalle. Marski toimitti joukkojen tarkastuksen. Sen jälkeen hän lähti tutustumaan puolustusasemiin. Ketjussa oli savolainen sotilas, joka tyynesti ja hätäilemättä ammuskeli vihollista luotien vinkuessa yli. Mannerheim, joka itsekin oli tulelle alttiina, katseli tätä, mutta mies ei ollut millänsäkään, ampui vain harvakseltaan maaten lumikolossa. Silloin Marski lausui: Kiitos, sotilas, urhoollisuudesta. Mies käänsi päätänsä, avasi suunsa ja sanoi: Sitä sammoo vuan! Ja jatkoi taas ampumistaan. (Lasse Lehtinen: Fagerholm, Kekkosen tasavallan kakkonen) Hurtti Ukko

18 18 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Aluepuolustus 2020 Nykytekniikka siirtyy myös sotilaskäyttöön Viimeisimmät havainnot maailmankaikkeudesta ovat että planeetat hajaantuvat kiihtyvällä nopeudella toisistaan huolimatta toinen toisiinsa vaikuttavasta gravitaatiovoimasta. Ihmissilmin näkyvää massaa arvioidaan olevan muutama prosentti ja näkymätöntä massaa muutamia kymmeniä prosentteja. Loppu onkin sitten tuntematonta energiaa. Mikäli näkyvä ja näkymätön maailma eivät törmää toisiinsa eikä suurempia sotia syty eikä tekniikassa synny mitään uutta mullistavaa, voidaan ideoida miltä 2020 aluepuolustus näyttää. Kolme muutosvoimaa Muutosvoimia on ainakin kolme. Satelliittisuunnistusjärjestelmät, jotka tarkoittaisivat tässä yhteydessä mm. kykyä, laukaisupaikasta riippumatta, saavuttaa jokainen kohde maan tai veden pinnalla, mikäli kohteen sijainti on tiedossa. Toinen ajava voima on havaitsemisja häivetekniikan kehittyminen. Kolmantena on se tuttu voima eli talouden lait ovat voimassa myös silloin. Ensimmäinen muutosvoima aiheuttaa sen että kaiken on oltava liikkeessä, maan alla tai ainakin piilossa. Ei voida pitäytyä maantieteellisesti määrättyihin paikkoihin vaan jokaisen merkittävän maalin on oltava liikekannalla koko ajan. Tärkeä kysymys onkin miten piiloutua maastossa nykyisiltä ja tulevilta paljastinlaitteilta kuten miehittämättömiltä lennokeilta tai visuaaliselta näkemiseltä helikopterista tai lentokoneesta. Kuinka siis voidaan taata liikkuvuus, suoja ja tulivoima ja vielä taloudellisesti? Eräs ratkaisu voisi olla tulevaisuuden ryhmäajoneuvo, jossa tingittäisiin suojasta eli lähinnä panssaroinnista ja haettaisiin suojaa liikkuvuudesta ja häivetekniikasta. Ryhmäajoneuvo antaisi liikkuvuuden lisäksi makuupaikan ja lämmön eli se olisi yhdistetty majoitusväline ja kuljetusajoneuvo. Kasarmilla vietetyn alokasajan jälkeen joukot liikkuisivat ja harjoittelisivat ympäri Suomea todellisilla suunnitelluilla toiminta-alueillaan siinä määrin kuin se olisi rauhan aikana mahdollista. Harjoituksissa pitäisi tavoitella tilanteenmukaisuutta ja siirtyä ainakin kerran vuorokaudessa tai heti kun lennokki, maassa oleva sensori tai muu tiedusteluväline on oletettavasti havainnut kohteen. Samoin vaihtaa paikkaa jokainen tykki ja kranaatinheitin ym. organisaatio, jotka kuvauskone tai muu menetel- Uusi tekniikka astuu entistä voimakkaammin maanpuolustuksen palvelukseen, kertoo kirjoittaja. Kuva viimevuotisen Lippupäivän juhlan kalustoesittelystä. mä on paljastanut. Tärkeimmät harjoitukset onkin pidettävä kätkeytymisessä ja vastavuoroisesti paljastamisessa. Ryhmän ajoneuvon tulisi olla juuri niin iso että siihen ryhmä mahtuu nukkumaan. Sopiva olisi tavallisen nelivetoisen pakettiauton koko. Jokainen voi petillään vaihtaa kylkeä korkeussuunnassa ja pituussuunnassa jokainen voi oikaista jäsenensä. Kuljettaja nukkuisi poikittain ohjaamon yläosassa. Tämä peltiteltta tarjoaa lämmön ja henkilön sekä henkilökohtaisen aseen ja varustuksen kuljetuksen. Tarpeen vaatiessa irrotettavissa perävaunuissa kulkee joukkueen aseistus ja huolto. Yhdessä joukkueen perävaunuista on kevyt kaivinkone poteroiden kaivamista varten. Mikäli havaitaan alkava tykistökeskitys, helikopterihyökkäys tai jokin muu mikä lävistää ajoneuvon ohuen pellin, pudottaudutaan kaivettuun poteroon. Mikäli tarkoitus on pitempiaikaiseen paikallaan oloon ja maaperän sallii kaivun, autoille voidaan kaivaa poterot. Havaitsemis- ja häivetekniikka kehittyy Seuraavana ajavana voimana on havaitsemis- ja häivetekniikan kehittyminen. Tärkeintä on pysyä peitteisen maaston suojassa. Paljastuneet maalit tuhoutuvat melko nopeasti. Asuntoauton teleskooppimastossa on puiden yläpuolelle ulottuva kamera ja uudenlainen suuntamikrofooni. 2 3 auton ryhmä suuntii ja analysoi esimerkiksi taisteluhelikopterin äänen perusteella, sen paikan, suunnan, nopeuden ja mahdollisesti yksilöi koneen. Tieto voidaan välittää ilmapuolustusjärjestelmään. Myös jo kauempaa erotetaan omat koneet vieraista. Äänisuuntiminen on passiivinen ja sellaisia sensoreiden tuleekin olla. Kasarmeilla tapahtuvan peruskoulutuksen jälkeen varusmiehet ovat ja asuvat maastossa. Ryhmän kokoisina siirtyvät kaikkialle Suomeen pienehkössä ja kevyissä pakettiautoissa. Autoissa on makuulaverit, peseytyminen ja henkilökohtaiset varusteet ja aseet. Autot on varustettu häivetekniikalla, joka sallii liikkumisen myös avoimella tiellä ja maastossa tulematta havaituksi ilmasta tai maasta. Joukkueet harjoittelevat maastossa ja siirtyvät eri paikkoihin syrjäisiä teitä kaikkialla Suomessa. Kartoittavat suojaisia reittejä eri puolella Suomea, olettaen, että vihollisella on ilmaherruus. Vihollisen hävittäjistä ei ole paljon vaivaa mikäli pysyy piilossa. Silloin häivetekniikan täytyy myös toimia. Hälytyksen sattuessa ollaan yöllä liikkeellä muutamassa sekunnissa ja päiväsaikaan riippuen tilanteesta muutamassa minuutissa. Muutamassa tunnissa saavutetaan kaikkialla Suomessa maahanlasku- ja maihinnousupaikat. Kaikki ajokelpoiset tiet ja väylät on kartoitettu ja tallennettu rauhan aikana. Ryhmäajoneuvo suuntii toimintapaikalle satelliittinavigoinnin ja muistissaan olevan karttapohjan mukaan. Loppulähestyminen tehdään maastossa juosten tai hiihtäen. Koko toiminta tähtää maahanlasku- / maihinnousujoukkojen pysäyttämiseen tai tuhoamiseen ennen niiden kaivautumista maahan ja lisäjoukkojen saapumiseen saavuttamaansa sillanpääasemaan. Idea on, että joukot ovat hajallaan maastossa. Tarpeen vaatiessa joukkojen kokoontuminen ja painopiste saavutetaan informaatiotekniikalla. Aselajit tapauskohtaisesti siirtyvät ns. tien päälle ja maastoon esimerkiksi metsäautoteille. Asuntoautojen kevyessä perävaunussa on joukkueen itsenäinen huolto. Suuremmissa operaatioissa huolto otetaan maastoon sijoitetuista varastoista tarpeen mukaan. Joukkojen johto ja valvonta tapahtuu informaatiotekniikalla. Se kalusto, mitä ei millään keinolla saada häivytettyä, vaatii panssaroinnin tai jonkin muun suojauksen. Panssaroinnin huono puoli on painon lisäys, joka taas vaatii suuremmat tehot ja isomman koon. Usein ajoneuvo muuttuu myös kömpelöksi. Panssari suojaa usein vain käsiaseilta. Panssaritorjunta taas on kilpajuoksua panssarin puhkaisemisen ja panssarin paksuuden kanssa. Kannattaisi kiinnittää ennen huomiota vaunun ja maaston rajapintaan ja estää kulkeminen sitä kautta. Esimerkiksi järjestely jossa teleketjut tai pyörät raapivat tyhjää. Kolmas voima on talous Kolmas ajava voima on talous. Ryhmäauto on kevyt panssaroimaton sarjavalmistusauto. Hinta on verottomana noin euroa. Peltiset teltat tarjoavat lämmön ja makuupaikan. Autot varustetaan puiden latvojen korkeudelle ulottuvilla kameroilla ja uudenlaisilla suuntamikrofooneilla. Helikopterit, lentokoneet ja muut ääntä aiheuttavat laitteet voidaan paikallistaa peilaamalla muiden ryhmien autojen suuntamikrofonien ja GPS järjestelmän kautta. Lisäksi tyyppi saadaan selville analysoimalla esimerkiksi roottorin ääntä. Kuuntelu on paljastumisen kannalta parempi kuin esimerkiksi tutkatekniikka. Maanpinnan tähystämiseen käytetään visuaalisen tähystämisen lisäksi lähi infrapunatekniikkaa ja lämpökamera havainnointia. Kolmas ajava voima, talous, muuttaa myös aseistusta. Ohjuksen hinnalla saa satoja tykistön / kranaatinheittimen ohjattuja liitoammuksia. Tykillä tai kranaatinheittimellä ammuttu ammus saavutettuaan lakikorkeuden levittää siipensä ja liitää parhaimmillaan 1:50. Parhaimmilla ohjatuilla liitoammuksilla voidaan saavuttaa yksittäiset kohteet koko Etelä-Suomessa. Ammuksessa on ennen laukaisua ohjelmoitu koordinaatit ja ohjausmekaniikka hoitaa ammuksen kohteeseen. Huono puoli liitoammuksella on rajoittunut hyötykuorma. Tätä tosin kompensoi tarvittaessa nopeus jolla ammus iskeytyy kohteeseen. Tällaisen ammuksen hinta on murto-osa ohjuksen hinnasta. Kohde ei niinkään sovellu nopeisiin lentokoneisiin mutta helikoptereihin ja maataisteluoperaatioon hyvin. Tiedustelutehtävissä ammuksilla on kamera nokassa ja ne liitävät parhaimmillaan 50 kertaa vaakasuoran matkan saavuttamastaan korkeudesta. Tuhoamistehtävässä esimerkiksi joukkueenjohtaja voi antaa koordinaatit laskeutuvalle vihollisen maahanlasku helikopterille. Tykistöammus voidaan ohjelmoida tarkoin koordinaatein tai sinnepäin ja tarkka ohjaus tapahtuu ammuksen nokassa olevan kameran avulla. Joukkueenjohtajalla on tietokone ja sen näytöllä hänellä on ammuksen kameran antama kuva maastosta ja sen avulla hän ohjaa ammuksen maaliin. Tykistön liitoammusta voidaan käyttää tiedusteluun, tarkkuustuhoamiseen ja rajoitettuun ilmatorjuntaan ym. Ne mullistavat taistelukentän. Sadat tykistöammukset liitävät maaston yläpuolella. Niiden kameran välittämän kuvan mukaan ne syöksyvät tarpeen vaatiessa maaliin lähes lähtönopeudella. Satelliittinavigoinnin häirintään varaudutaan tuhansilla maastoon kätketyillä minilähettimillä. Ne ovat varustetut aurinkopaneelilla ja akulla ja sijoitettu esim. puihin, sähköpylväisiin tms. Ne lähettävät kutsuttaessa suojatun koordinaattinsa ja korvaavat satelliittien lähettämät signaalit. Minilähettimet toimivat myös ammuksen kameran kuvasignaalin releasemina. Ne lähettävät signaalia vain tarvittavan hetken ja vaikenevat sitten kuuntelulle. Kolmas ajava voima, talous, ajaa ottamaan vihollisen kalustoa omaan käyttöön. Kallista ja arvokasta sotakalustoa ei kannata tuhota vaan ottaa se vahingoittumatta omaan käyttöön. Eräs versio ohjatusta liitoammuksesta on esimerkiksi vihollisen helikopterin saaminen vahingoittumattomana alas. Turha on särkeä kalliita sotakoneita kun ne voi ottaa omaan käyttöön. Alukset uusiokäyttöön Maihinnousualukset pysäytetään ja otetaan ehjänä uusiokäyttöön. Panssarivaunut ovat vanhentuneita, mikäli ei saada savua ja ääntä häviämään. Esimerkiksi vanhemman panssarivaunun käynnistäminen näkyy ilmasta km päähän. Muutaman sekunnin operaation jälkeen on panssarivaunun kyettävä häivyttäytymään. Nykytekniikka siirtyy myös sotilaskäyttöön. Mielenkiintoista on nähdä missä ne tulevat ensinnä esiin. On vähemmän suotavaa jäädä seuraamaan tekniikan kehitystä, niin radikaalisti tulee näyttämö muuttumaan. Suomella on täydet mahdollisuudet kehittyä edellä mainituilla aloilla. Yrjö Rinta-Jouppi Pori

19 Pohjanmaan Maanpuolustaja 1/ Keskipohjalaisille maanpuolustajille entistä vaativampia kouluttaja- ja johtajatehtäviä MPK:n organisaatioon perustettavien koulutus- ja tukiyksiköiden (KOTU) toiminta on käynnistynyt vuoden 2008 alussa. Jokaiseen maanpuolustus- ja puolustushaarapiiriin perustetaan yksi yksikkö, johon keskitetään piirien koulutuksen käytännön suunnittelu ja toteutus. Yksikköä voidaankin luonnehtia MPK:n omaksi Maakuntakomppaniaksi. Toiminnan käynnistyminen liittyy vuoden alussa voimaan tulleeseen vapaaehtoista maanpuolustusta koskevaan lakiin. Uuden lain myötä Maanpuolustuskoulutus ry lakkautettiin ja tilalle perustettiin julkisoikeudellisen yhdistyksen asemassa oleva Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Lain mukaan MPK:n toimintaan sitoutuvat vapaaehtoiset voidaan sijoittaa jatkossa KOTU-yksiköihin. Yksikkö kuuluu MPK:n organisaatioon ja on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille Suomen kansalaisille. Yksikön henkilöstö valitaan ja koulutetaan tehtäviin sitoutuneista vapaaehtoisista. Myös niille ammattitaitoisille kouluttajille, jotka eivät halua sitoutua uusiin yksiköihin, löytyy jatkossakin koulutustehtäviä. Koulutus- ja tukiyksikkö haasteita ja mahdollisuuksia Uuden organisaation avulla pyritään tehostamaan ja yhdenmukaistamaan koulutusta sekä helpottamaan uusien koulutusohjelmien ja tyyppikurssien käyttöönottoa. Samalla piiripäällikkö ja piiritoimisto voivat keskittyä nykyistä paremmin koulutuksen kokonaissuunnitteluun, johtamiseen, seurantaan ja kehittämiseen sekä yhä laajenevaan kumppanuustoimintaan. KOTU-yksikön tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa piirin toimintasuunnitelman mukaiset koulutus- ja tukitehtävät. Lisäksi yksikkö osallistuu koulutuksen kehittämiseen piiripäällikön ohjeiden mukaisesti. Piiripäälliköt täsmentävät, paikalliset olosuhteet huomioon ottaen, omien yksiköidensä yksityiskohtaisen kokoonpanon ja tehtävät sekä henkilöstön sijoittamisja osaamisvaatimukset. Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lain mukaisesti yksikkö jatkaa toimintaansa myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Yksikkö antaa osaaville reserviläisille mahdollisuuden hakeutua, kouluttautua ja sitoutua entistä vaativampiin kouluttaja- ja johtajatehtäviin. Koulutustehtävät Paikallismedia Pohjanmaan Sotilasläänin Esikunta Yritykset SPR KOTU Keskipohjalaiset maanpuolustusaktiivit Pohjois- Suomen Sotilasläänin Esikunta Toimintaympäristö SPEK VAPEPA Aluetoimistot ja palvelupisteet (Kauhava, Oulu ja Kajaani) Lentosotakoulu Meripuolustuspiirin Kokkolan meriosasto Kainuun Prikaati Keski-Pohjanmaan maanpuolustuspiiri Pelastuslaitokset Poliisilaitokset Etelä-Pohjanmaan maanpuolustuspiiri Pohjois-Pohjanmaan maanpuolustuspiiri Huoltorykmentit Sotilaskoulutus Ampumakoulutus Aselajikoulutus Yleiskoulutus Pelastuskoulutus Lääkintäkoulutus Keski-Pohjanmaan maakuntakomppania Haapajärven Varikko Oppilaitokset Kokoonpano Varapäällikkö Sotilaskoulutusosasto Yleiskoulutusosasto Järjestely Huolto Kuljetus Päällikkö Suunnitteluosasto Tukiosasto sisältävät sotilaskoulutuksen ja sotilaallisia valmiuk- päällikön ja varapäällikön li- ja paikallisosastojen tehtä- Yksikön koonpano, johon kuuluvat kallisosastojen päälliköiden sia palvelevan koulutuksen kokoonpano ja 2 säksi suunnitteluosasto, sotilaskoulutusosasto, yleiskouluvat paikallispäälliköt, jotvät. Maakuntaosastoon kuu- lisäksi siviilikoulutusta ja osastojen tehtävät muita viranomaisia palvelevaa koulutusta. Tehtävien moninaisuuden vuoksi Keski-Pohjanmaan KOTUyksikön perustaminen on alkanut vuoden 2008 alussa. lutusosasto, tukiosasto sekä maakuntaosasto. Suunnitteluosaston tehtävänä ka toimivat omilla alueillaan KOTU-yksikön yhteyshenkilöinä. Heidän teh- kaikkia ammattitaitoisia ja Yksikön päällikkönä toimii on tiedotus- ja tävänään on omalla alueelka aktiivisia ihmisiä tarvitaan sekä miehiä että naisia. Varusmiespalveluksen suorittaminenkaan ei ole edellytys yksikön toimintaan sitoutumiselle. Koska yksikkö jatkaa tehtäväänsä myös poikkeusoloissa, puolustusvoimat voi varata ja sijoittaa MPK:n esittämiä henkilöitä KOTUyksikön poikkeusolojen tehtäviin. Käytännössä puolustusvoimien sijoittamattomaan reserviin kuuluvat henkilöt voivat KOTU-yksikössä veteliläinen kapteeni (evp) Jukka Torppa. Torppa on aiemmin työskennellyt puolustusvoimissa ja Hätäkeskuslaitoksessa. Varapäälliköksi on lupautunut kokkolalainen sotilasmestari (res) Kari Moilanen. Moilanen on monelle keskipohjalaiselle tuttu maanpuolustusaktiivi, joka johtaa mm. vuoden 2008 PAUHA harjoituksen. Yksiön kokoonpanosta ja osastojen tehtävistä on tehty suunnitelma, jota tarkenne- valistustehtävien suunnittelu, sidosryhmäyhteistyö ja valmiussuunnittelu. Sotilaskoulutusosasto vastaa ensisijaisesti sotilaallisen koulutuksen ja sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen käytännön suunnittelusta sekä toteuttamisesta. Yleiskoulutusosasto vastaa turvallisuus-, johtajaja kouluttajakoulutuksesta. Tukiosaston tehtävänä on puolestaan vastata harjoitusten tuki- ja järjestelytoiminnoistalaan kartoittaa koulutus- ja valistustapahtumien tarvetta, tukea yksikön koulutusja valistustapahtumien valmistelua sekä toteuttamista. Erittäin tärkeänä tehtävänä on myös yhteydenpito kenttäväkeen ja sidosryhmiin, aktiivista rekrytointia unohtamatta. Vaikka vanhamuotoiset paikallisosastot lakkaavatkin KOTU-yksikön perustamisen myötä, olisi erittäin tärkeää että paikallispäälliköt säilyttäisivät vanhan paikallisosastonsa saada sodanajan tehtätaan vuoden 2008 aikana. Maakuntaosasto ottaa tavalla tai toisella omana vän. Suunnittelun pohjana on ko- tehtäväkseen vanhojen pai- tukiorganisaationaan. Toiminnan käynnistyminen ja rekrytointi Vuoden 2008 kevään aikana valitaan osastojen johtajat ja paikallispäälliköt. Lisäksi luodaan yksikölle toimintatavat ja tarkennetut tehtävät. Vuoden 2009 aikana valitaan ja koulutetaan muu yksikön henkilöstö sekä aloitetaan koulutustoiminta avainhenkilöstön toimesta. Vuoden 2010 alussa yksikön on kyettävä suunnittelemaan ja toteuttamaan piirin toimintasuunnitelman mukaiset koulutus- ja tukitehtävät sekä piiripäällikön hyväksymät muut koulutus-, valistus- ja tiedotustehtävät. Avainhenkilöstön valinnassa kiinnitetään sopivan koulutustaustan lisäksi erityistä huomiota johtamistaitoon ja yhteistyökykyyn. Myös hyvät sosiaaliset taidot ovat edellytys valinnalle. Vaikka aikaisempi toiminta MPK:ssa on etuna kaikkiin tehtäviin valittaessa, ei se kuitenkaan ole este. KOTU-yksikköön sijoitettavat henkilöt tekevät MPK:n kanssa sitoumuksen, joka on voimassa 2-6 vuotta. MPK tai sitoumuksen antaja voivat myös peruttaa sitoumuksen vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lain mukaisesti. Sitoumuksen tehneiden henkilöiden sosiaaliset ja taloudelliset edut sekä sitoutumiseen liittyvät yksityiskohdat määritellään laissa ja puolustusministeriön asetuksissa. Myös niille ammattitaitoisille kouluttajille, jotka eivät halua tai voi sitoutua uusiin yksiköihin, löytyy yksiköstä koulutustehtäviä. Kuuluminen Maakuntakomppaniaan ei siis ole este KOTU-yksikön toimintaan osallistumiselle. Kenties tärkeimpänä tavoitteena toiminnan käynnistymisessä on se, että Keski-Pohjanmaan KOTU-yksikölle muodostuu hyvä ja innostunut yhteishenki. Yhteenkuuluvuuden tunnuksiksi luodaan yksikölle oma lippu ja omat tunnukset, joita käytetään tulevaisuudessa MPK:n omassa yhtenäisessä asukokonaisuudessa. Tulevaisuudessa yksikön toiminnan käynnistymisestä tiedotetaan tässä lehdessä ja Keski-Pohjanmaan Maanpuolustuspiirin kotisivuilla. Jo nyt KOTU-yksikön tehtävistä kiinnostuneiden henkilöiden toivotaan ottavan yhteyttä piiripäällikkö Terho Tattariin tai yksikön päällikkö Jukka Torppaan. Torpan yhteystiedot saa piiritoimistosta. Tutustu Keski-Pohjanmaan Maanpuolustajien kotisivuihin Koulut Kunnat Kainuun maanpuolustuspiiri Paikallisosasto Paikallispäällikkö Yhteisöt Maakuntaosasto

20 20 1/2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Vaasan Reserviupseerikerho huomioi aktiivisia Vaasan Reserviupseerikerho piti kevätkokouksen Vaasan Sotilaskodissa Kerhon kunniajäsenen, reservin majuri Martti Ehrnrooth in johdolla käsiteltiin sääntömääräiset asiat, kuten vuoden 2007 toimintakertomus ja tilinpäätös sujuvasti mutta tarkasti. Kokouksen yksimielisellä päätöksellä asiat hyväksyttiin ja hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Menneenä vuonna menestyneitä ja aktiivisia kerhon toimijoita palkittiin seuraavasti; Parhaana pistooliampujana, Tasajyvä, kapt. Pauli Glader ja hänet huomioitiin myös parhaana rynnäkkökivääriampujana Emman-lipas kiertopalkinnolla, maasto- ja sotilasurheilukilpailijana, Kompassi, ylil. Jari Parkkonen ja toiminnallisista aktiviteeteistä, Junailijan-kulho, ylil. Kaj- Erik Sandströmille. Perinteistä Kerhon kunniamiekkaa ei tässä vaiheessa jaettu. Kerhon hallitus myös piti kokouksen jossa päätettiin, että huhtikuun lopulle suunniteltu kerhon 75-vuotisjuhla siirretään pidettäväksi lauantaina Juhlapaikkana tulee olemaan perinteinen Vaasan Upseerikerho. Huhtikuun lopulle olisi sattunut liian monia tilaisuuksia samanaikaisesti, joten ajankohdan siirto luo paremmat mahdollisuudet onnistuneelle juhlalle. Kevätkokouksen päätteeksi Pohjanmaan Sotilasläänin esikuntapäällikkö, evl. Tomi Nurminen piti laajan ja mielenkiintoisen esityksen puolustusvoimien organisaatio- ja johtamistoimintojen muutoksista. Näihin liittyy myös vuoden vaihteessa aloittanut Pohjanmaan Sotilasläänin muodostaminen. Esitykseen sisältyi myös selkeä kuvaus operatiivisten joukkojen rakenteesta ja muodostamisesta sekä toisaalta alueellisten joukkojen tärkeästä merkityksestä, joita ovat perustetut maakuntakomppaniat. Mielenkiintoinen katsaus jatkui runsaana mielipiteiden esiintuomisena ja keskusteluna. Kerhon ja kokousväen puolesta vielä kerran parhaat kiitokset everstiluutnantti Tomi Nurmiselle. Raimo Latvala Kerhon hallituksen jäsen Puolustusvoiminen Kansainvälisen Keskuksen johtaja, eversti Mauri Koskela piti mielenkiintoisen ja runsaasti keskustelua herättäneen esitelmän Puolustusvoimien kansainvälisestä toiminnasta ja muutoksesta Vaasan Reserviupseeripiirin kevätkokouksessa Puheenjohtaja, reservin majuri Alpo Koivuniemelle luovutettiin piirin pöytäviiri tunnustukseksi ansiokkaasta työstä reserviupseerien hyväksi. Huomionosoituksen luovutti VRUP:n kunniajäsen, kevätkokouksen puheenjohtajana toiminut reservin yliluutnantti Vidar Hannus. Kuvat Raimo Latvala Samassa kokouksessa vastaanotti Pohjanmaan Sotilaslääninkomentaja, eversti Jorma Aherto hänelle myönnetyn Suomen Reserviupseeriliiton hopeisen ansiomitalin, RUL ham ja VRUP:n kevätkokouksen esitelmöitsijälle, eversti Mauri Koskelalle luovutettiin Reserviupseeripiirin kuparinen mitali. RL Turvallisuuden suurkatselmus yli viiden hehtaarin näyttelyalueella Turvallisuus- ja puolustusalan messut uudistuvat Lahden Messukeskuksessa syyskuuta 2008 järjestettävät Turvallisuus ja puolustus erikoismessut kokoavat koko turvallisuus- ja puolutusalan messuhistorian laajimpaan yhteisnäyttelyyn. Tapahtumassa esitellään laajasti sekä yksittäisen kansalaisen arjen turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä että yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista (YETT) ja valtakunnan rajojen puolustamista niin maalla, merellä, ilmassa kuin verkossakin. Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot esitellään ministeriöiden, hallinnonalojen, viranomaisten sekä järjestöjen lähes m2:n yhteisnäyttelynä. YETT:n esittelyyn osallistuvat mm. valtioneuvoston kanslia, sisäasiainministeriö, puolustusministeriö, ulkoministeriö, opetusministeriö, huoltovarmuuskeskus, säteilyturvakeskus, viestintävirasto, rajavartiolaitos, tullihallitus, pelastustoimi, hätäkeskuslaitos, Suomen Pe- lastusalan Keskusjärjestö, meripelastusseura, SPR, maanpuolustuskoulutusyhdistys, puolustusvoimat sekä eri alojen kansalaisjärjestöt ja valmiusliitot. Myös messujen seminaarit ja tietoiskut käsittelevät laajasti yksittäisen ihmisen arjen turvallisuutta sekä yhteiskunnan ja valtion turvallisuutta eri näkökohdista. Tietoiskuissa käsitellään mm. katuväkivallan seurauksia, matkustamisen turvallisuutta, öljyonnettomuuden jälkeistä tilannetta, huumeiden käytön seurauksia, kodin paloturvallisuutta ym. arjen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä samoin kuin kemiallisten, biologisten, ydin- ja radiologisten uhkien tunnistamista, uhkatilanteissa vaadittavaa suojautumista ja puhdistamista. Harsu 08 -suuronnettomuusnäytös Messujen aikana läheisellä Vesijärvellä järjestetään Harsu 08 -suuronnettomuusnäytös. Messualueella toteutetaan lisäksi mm. pelastustoimen, poliisin, puolustusvoimien sekä yritysten toimintanäytöksiä. Turvallisuus on tulevaisuus -rekrytointikampanjaan messuille osallistumisensa on vahvistanut jo 20 alan oppilaitosta koko valtakunnan alueelta. Tässä laajimmassa Suomessa koskaan järjestetyssä turvallisuusalan koulutusvaihtoehtoja tarjoavassa yhteisesiintymisessä esitellään yleisölle myös turvallisuusalasta koottu alan täydellinen koulutusopas. Turvallisuuden ja puolustuksen erikoismessut Lahdessa Turvallisuusteknologian high tech -näyttely Turvallisuus ja puolustus messut ovat puolustus- ja ilmailuteollisuuden ehdoton high tech -näyttely sekä turvallisuusteknologian ja -palveluiden suurkatselmus. Mukana ovat myös turvallisuusalan tutkimuslaitokset. Näyttelyn antia suunnataan erityisesti myös yritysten turvallisuusasioista vastaaville. Puolustusvoimat 90 vuotta -juhlatattoot Turvallisuus ja puolustus messujen ohjelma huipentuu perjantaina ja lauantaina juhlaviin illallisiin, vastaanottoihin ja Tattoo esityksiin. Messut ovat avoinna syyskuuta 2008 perjantaista sunnuntaihin klo Tapahtuman kotisivu: /tupu2008 VAASAN RESERVIUPSEERI- KERHO RY viettää toimintansa 75-VUOTISJUHLAA lauantaina Vaasan Upseerikerholla. Juhlapäivän ohjelma ja tarkempi aikataulu lehtemme kesäkuun numerossa. Pyydämme huomioimaan muuttuneen ajankohdan. Hallitus Reserviläisliiton koulutustilaisuus yhdistyksen uusille hallituksen jäsenille ja muille luottamushenkilöille Onko yhdistyksesi johtokuntaan tai hallitukseen valittu viime vuosina uusia henkilöitä? Onko heitä perehdytetty tehtäviensä hoitamiseen? Osaavatko he käyttää liiton uutta nettijäsenrekisteriä tai rakentaa yhdistykselle internet-sivut osaksi liiton sivuja? Mikäli uusien luottamushenkilöiden tietämyksessä tai osaamisessa on edellä mainittujen asioiden osalta mielestäsi parantamisen varaa, lähetä heidät Kokkolaan 5.4. järjestettävään Reserviläisliiton yhdistysjohdon koulutustilaisuuteen. Keski-Pohjanmaan Reserviläispiirin jäsenyhdistyksille tarkoitetussa tilaisuudessa käsitellään mm. sotilasläänin toimintaa, sekä erityisesti yhteistoimintaa Reserviläisliiton kanssa ja liiton jäsenyhdistyksilleen tarjoamia palveluita. Keski-Pohjanmaan yhdistysjohdon koulutustilaisuus järjestetään seuraavasti: Aika: La klo Paikka: Sokos Hotel Kaarlessa, Kauppatori 4, Kokkola Tilaisuuteen osallistuminen on maksutonta sisältäen ruokailut ja koulutusmateriaalin. Mikäli osallistujalla on käytettävissä kannettava tietokone, se kannattaa ottaa. Näin on helpompi seurata kotisivujen tekemistä ja jäsenrekisterin käyttöä. Reserviläisliitto vastaa tilaisuuden järjestelyistä yhteistyössä Keski-Pohjanmaan Reserviläispiirin sekä Pohjanmaan sotilasläänin kanssa. Ilmoittautuminen tehdään suoraan liittoon joko liiton kotisivujen kautta osoitteessa toimintakalenteri tai puhelimitse (09) tai sähköpostilla toimisto@ reservilaisliitto.fi viimeistään mennessä.