Tarinoita ajoilta jolloin armeija oli vielä armeija. II/93

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarinoita ajoilta jolloin armeija oli vielä armeija. II/93"

Transkriptio

1 SOTAPÄIVÄKIRJA Tarinoita ajoilta jolloin armeija oli vielä armeija. PsVK / ParP / PsPr II/93 Kari Huhtama

2

3 TJ 329 Armeijan harmaisiin torstai Kesäinen aamupäivä, torstai, kesäkuussa Viimeinen matka siviilissä, epämääräisen pitkään aikaan, on alkamassa. Seisoskelen linja-autopysäkillä, odottelemassa Hämeenlinnaan menevää autoa. Väkisin siinä tulvii mieleen ajatuksia tulevista kuukausista, vaikka yrittääkin ajatella jotain mukavampaa, mielenkiintoisempaa... tai ihan mitä tahansa muuta. Eräs naapurikin siinä linjuria odotellessani kerkesi menemään ohitse. Ilmeisesti tiesi, minne olin matkalla, koska siinä ohi mennessään heitti jotain aiheeseen liittyvää kuivaa puujalkavitsiä. Tällä kertaa eivät kyllä nuo jutut paljoa jaksaneet naurattaa. Laihanlaisin tuloksin, yritin laskea nuo jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jaahas. Bussin nokka sukelsi näkyviin parinsadan metrin päässä olevan metsänreunan takaa. Tuttu näky sinänsä, että näillä samoilla bussivuoroilla sitä on tullut päivittäin kuljettua opiskeluiden takia jo kolmen vuoden ajan. Yleensä tämä näky on tiennyt kuudesta, kahdeksaan tuntia kestävää riutumista oppitunneilla... tällä kertaa, kuinka tuon nyt sanoisi, se aika on vähän pidempi vuorokautta! Bussimatka kotinurkilta Hämeenlinnaan kestää sellaiset puolisen tuntia. Saattoi siinä matkan aikana ehkä hetkellisesti painaa mielestä taka-alalle nuo tulevia kuukausia käsittelevät jutut. Matkan pahin vaihe taisi olla siinä vähän ennen Hämeenlinnaa, kun bussireitti menee Parolannummen harjoitusmaastojen lävitse. Ennen pitkää bussi saapui Hämeenlinnan linja-autoasemalle. Jossakin täällä pitäisi sitten olla "vastaanottokomitea" vastassa. Valitettavan pian tämä löytyikin. Aseman seinää vasten nojasi valkoinen kyltti, jossa mustin kirjaimin luki PsPr - uudet alokkaat. Kyltin vieressä seisoo harmaapukuinen nuorehko mieshenkilö, jonka kauluslaattojen hakasten perusteella pystyin tulkitsemaan alikersantiksi. Näytin hänelle mukanani olleen palvelukseenastumismääräyksen, ja jäin parin muun, jo paikalla olleen kaverin kanssa odottamaan kuljetusta Parolannummelle... sinne samoille nurkille, joiden läpi hetki sitten oltiin tultu. Noin vartin odottelun jälkeen se luvattu kuljetus sitten saapui... ja ensimmäinen yllätys. Jotenkin olin kuvitellut, että tämän tapaiset henkilökuljetukset hoidettaisiin puolustusvoimissakin linja-autolla, tai muulla vastaavalla, mutta eipä toki. Olihan tässäkin kyseessä eräänlainen joukkokuljetusväline, sillä lavan kylkeen on maalattu teksti: tilaa enint. 30 henkilölle. Kapusimme siis kiltisti kuorma-auton lavalle, ja saimme siinä jo hieman esimakua armeijan koulutuksestakin. Auton ohjaamossa mukana ollut alikessu tuli naama punaisena karjumaan meille, että lavalla on istuttava selkä menosuuntaan, eikä mitään ruumiinosia ei saa olla lavan reunojen ulkopuolella, ja että lavalla pitää istua HILJAA! Ennen Parolannummen suuntaan lähtöä kävimme vielä rautatieasemalla hakemassa sinne saapuneet uudet alokkaat. Vartin päästä olimmekin sitten jo 1

4 Parolannummella, kasarmialueella, pitkän valkoisen rakennuksen pihalla. Ensiksi meidät komennettiin jonkinlaiseen riviin, jonka jälkeen kävelimme jonossa rakennuksen kellarikerroksessa olevaan suureen huoneeseen, jossa oli jo ennestään parikymmentä kaveria odottamassa. Jonkin aikaa odoteltuamme meidät jaettiin pienempiin ryhmiin, sen mukaan, mihin kukin oli palvelukseenastumismääräyksessään määrätty. Taas odotimme noin vartin verran, kunnes Panssariviestikomppaniasta saapui joku violettilaattainen heppu noutamaan meitä viestikomppaniaan. Siinä ryhmässä meitä oli neljä. Käveltyämme noin 100 metriä saavuimme keltaisen, suurehkon kasarmirakennuksen pihaan. Siinä se PsVK, eli Panssariviestikomppania nyt sitten on. Se tulisi olemaan majapaikkamme seuraavan yhdentoista kuukauden ajan... leirejä ja lomia lukuun ottamatta. Sitten pääovesta sisälle. Ensiksi vastassa on portaikko, josta menimme puoli kerroksen väliä ylöspäin. Portaikosta tulimme pitkälle käytävälle, sen keskikohtaan. Siinä keskellä käytävää, heti portaikon oven edessä on järeähkö pöytä... kuulemma päivystäjänpöytä. Pöydän takana istuu joku jamppa, nähtävästi alikessu, baretti päässä, päivystäjän messinkinen tunnuslaatta kaulassaan. Paljon muutakin porukkaa on käytävällä liikkeellä, toiset maastopuvuissa, jotkut harmaassa asustuksessa. Siihen päivystäjänpöydän etulevyyn oli ripustettu valkopohjainen kyltti, jossa mustin painokirjaimin teksti: Tervetuloa Panssariviestikomppaniaan. Hmm, tervetuloa? Varsin yksiselitteinen viesti, jonka kuitenkin voisi tässä tilanteessa tulkita ainakin kahdella eri tavalla... Sitten alkoi tulemaan ohjeita. Ensiksi meidän tulisi ilmoittautua palvelukseen. Ilmoittautuminen suoritetaan päivystäjälle, ja tietysti pilkuntarkasti oikean kaavan mukaan. Jopa se oikea kohta, jossa ilmoitusta tehdessä pitää seistä, on päivystäjänpöydän eteen merkitty lattiaan teippimerkinnöin. Ilmoittautumisen jälkeen kiersimme ensiksi läpi useamman haastattelun komppanian eri toimistoissa. Siellä sitten kyseltiin kaikki mahdollinen ja mahdoton. Nimi, koulutus, perhesuhteet, lähiomaiset, mahdolliset sairaudet. Sosiaaliturvatunnus luonnollisesti oli yksi tarvittava tieto. Siinä yhteydessä oppi ainakin sellaisen uuden asian, että W kirjain ei ole mikään "tupla vee". Armeijassa ainoa ja oikea ilmaisutapa tälle kirjaimelle on "whisky". Haastatteluiden ja muiden paperihommien jälkeen meidät ohjattiin rakennuksen ylimmäisessä kerroksessa sijaitsevaan suureen luokkahuoneeseen, jossa jaettiin alusvaatteet, runkkupuku, maastolippalakki, maastopuku, miehistövyö, olkaimet, ja kumisaappaat. Sitten kerrosta alaspäin, vasta saamamme kamppeet mukana, etsimään omaa tupaa, punkkaa ja kaappia. Ne löytyivät kaapin oveen ja punkan päätyyn teipattujen nimilappujen mukaan. Omani löytyivät tuvasta numero 8. Tupa kahdeksan, se siis tulisi olemaan majapaikkani... ainakin nyt alkuun. Tupa on noin seitsemän metriä pitkä ja kuusi metriä leveä huone. Seinät on maalattu rusehtavankeltaisella maalilla ja katto on valkoinen. Lattiassa on kivipintainen laatoitus, mattoja tai verhoja ei tietenkään ole. Kalustuksena on 12 punkkaa, 12 kaappia ja 12 jakkaraa, ja lisäksi ikkunan edessä on pöytä ja yksi ylimääräinen jakkara. Paskahuusit ja suihkut ovat erikseen käytävän varrella sijaitsevassa 2

5 pesuhuoneessa. Olosuhteet ovat ehkä hieman karut, mutta kaipa niihin on vain totuttava. Sitten onkin aika luopua siviilivaatteista ja pukeutua firman tarjoamiin asusteisiin. Se ei muuten ollutkaan aivan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Maastopuvun housut ovat todella väljää mallia, ilman henkseleitä niitä olisi tuskin saanut ylhäällä pysymäänkään. Saappaiksi valitsin pienimmät mitä satuin saapaskasaa penkoessani löytämään, ja nekin ovat liian isot. Kun olimme alikessujemme opastuksella saaneet itsemme edes jotakuinkin sotilaallisen näköisiksi, lähdimme heidän perässään, jonossa kävellen, varusvarastolle hakemaan loput vaatteet ja muut varusesineet. Ennen varastoon sisälle menoa käytiin vielä tarkkaan läpi, miten varusvarastolla on toimittava. Ensimmäisellä tiskillä meille jaettiin suuri pyykkisäkki, johon siten aloimme keräämään tavaroitamme. Jako tapahtui siten että ensiksi henkilökunta jakoi tiskille, jokaisen eteen, listassa kulloinkin vuorossa olevan varusesineen. Tässä vaiheessa meidän oli vielä seistävä metrin etäisyydellä tiskistä. Komennon saatuamme otimme kyseisen esineen käteen ja roikotimme sitä selvästi edessämme, jotta henkilökunta saattoi todeta, että jokaisella oli varmasti oikea määrä oikeaa esinettä tai vaatekappaletta. Tämän jälkeen saimme komennon laittaa kyseisen esineen pyykkisäkkiin. Loppujen lopuksi, monen tiskin ja vielä useamman tavara-artikkelin jälkeen hinasimme säkkimme lattiaa pitkin ulko-ovelle. Seuraava urakka oli saada nostettua säkki ulkona odottaneen kuorma-auton lavalle... niin, ellen vielä muistanut kertoa, säkistähän tuli aika painava. Säkkien lavalle nostelu oli kuitenkin vain alkuverryttelyä verrattuna siihen, mitä oli kiskoa säkki komppanian pihasta, auton lavalta, toiseen kerrokseen ja omaan tupaan. Sanottakoon lyhyesti, että siinä sai mukavasti hien pintaan. Seuraava haaste olisi saada se koko tavaramäärä ahdettua kaappiin, ja vieläpä järjestykseen. Tuskin hommasta olisi mitään tullutkaan, elleivät alikessumme olisi tulleet opastamaan. Vaatimuksena kun on, että tuvassa on jokaisen kaapin oltava täysin samalla tavalla järjestelty. Takit vaatepuissa, oikeassa järjestyksessä. Jalkineet alahyllyllä kiiltävinä ja ojennuksessa. Pinkat särmättyinä oikeassa järjestyksessä, oikealla hyllyllä. Kaapin järjestelyssä sain sinänsä pienen etulyöntiaseman, että olin ensimmäinen, joka tupamme miehityksestä oli vielä saapunut. Iltapäivä kuluikin sitten kaapin järjestelyn ja punkan teon harjoittelussa, intissä kun punkkakin tehdään hieman eri tavalla kuin siviilissä. Kello neljän aikoihin oli sitten aika lähteä ensimmäiseen ruokailuumme armeijan leivissä. Varsinainen lounaalle lähdön aika tosin olisi vasta 16.20, mutta me mortit lähdimme tietenkin jo hyvissä ajoin pihalle harjoittelemaan kolmiriviin järjestymistä, kääntymistä oikealle, ja marssimista edes suunnilleen tahdissa. Näitä taitoja kun tullaan tarvitsemaan jo ruokalaan siirtymisessäkin. Kun koko komppania oli loppujen lopuksi järjestynyt pihalle kolmiriviin, lähdimme komppanian päivystäjän komentojen, Panssariviestikomppania, asento... 3

6 käännös oikeaan päin... suuntana ruokala, tahdissa mars, johdolla marssimaan kohden ruokalaa, matkaa sinne on noin 200 metriä. Ruokalan edessä odotimme sisälle pääsyä särmässä kolmirivissä, välillä levossa ja välillä asennossa seisten, aivan sen mukaan miten alikessumme milloinkin meitä konasivat. Kun päivystäjä viimeinkin huusi viestikomppanian sisään, sinne siirryttiin joukkueittain, jonossa juosten. Siis mortit juoksivat ja vanhemmat ikäryhmät kävelivät. Ruokalassa sai sentään pöytien ääreen istua heti, mutta ruokailuvälineisiin tai ruokiin ei saanut vielä koskea. Ensin odotettiin että koko komppania oli tullut sisälle, sen jälkeen päivystäjä kävi tekemässä ilmoituksen ruokalan päivystäjälle, eli arkikielessä "spade AU:lle". Kun spade AU oli viimein antanut luvan ruokailun aloittamiseen, päivystäjämme huusi viesti, jolloin kaikkien viestikomppanialaisten pitää alkaa jäpittämään. Sehän on sellainen armeijan istumistapa, selkä suorana, kädet nyrkissä polvien päällä, ja ennen kaikkea, turpa tukossa. Tämän jälkeen alikessumme kävivät vielä varmistamassa, että morttipöydissä varmasti jäpitettiin. Vasta tämän jälkeen päivystäjä huusi rauhallisesti, joka merkitsee sitä että ruokailun saa aloittaa. Jokaisessa pöydässä istuu kuusi jamppaa, kolme molemmilla puolilla. Käytävän puoleisin paikka, pöydän molemmilla puolilla, on niin sanottu nakkipaikka. Toisella nakkipaikalla istuvan tehtävänä on tarvittaessa hakea lisää ruokaa santsipaikalta, ja toisen tehtävänä on, kaikkien syötyä, kerätä astiat ja viedä ne keräysvaunuun. Ruokalassa ei tietenkään saa meluta, hiljainen keskustelu on ihme kyllä sallittua. Vanhemmat ikäryhmät saavat lähteä ruokalasta heti kun kaikki samassa pöydässä istuvat ovat syöneet. Me sen sijaan odotamme niin kauan, kunnes koko nuorin ikäryhmä on syönyt. Tätä ei tietenkään pidä ymmärtää siten, että olisimme saaneet syödä rauhassa niin kauan kuin olisimme halunneet... ei toki, ruokailu oli itse asiassa ohi hyvinkin pian. Seuraavaksi siirryimme alikessujemme komentojen mukaan ulos, ruokalan edustalle, johon järjestyimme kolmiriviin ja josta edelleen marssimme viestikomppanian pihaan. Ennen sisälle menoa harjoittelimme vielä tahtimarssia, käännöksiä, lepoa ja asentoa ja kaikkea muuta joka kuuluu särmän sotilaan perustaitoihin. Kun ensimmäinen ruokailu, kaikkine rituaaleineen, oli ohitse, oli kellokin jo vierähtänyt yli viiden. Palvelukseenastumispäivänähän on jokaisen saavuttava palveluspaikkaansa kello mennessä. Melkein kaikki olivat jo nyt saapuneet, ja kuudelta oli jo koko ikäryhmä kasassa. Tämän jälkeen alkoikin sitten koulutus täydellä teholla. Harjoiteltiin komppanian tapoja, tervehtimistä sisällä ja ulkona, punkan tekoa, kaapin särmäystä ja yleensäkin kaikkia tulevaan 11 kuukauteen liittyviä asioita. Välillä istuimme komppanian yläluokassa oppitunnilla, ja välillä olimme komppanian yläkäytävällä tai pihalla harjoittelemassa tervehtimistä, ynnä muita sellaisia asioita. Kello joka ilta, pidetään komppaniassa iltavahvuuslaskenta. Tällöin koko 4

7 komppania järjestäytyy tuvittain kolmiriviin komppanian alakäytävälle, jossa jokaisesta tuvasta kulloinkin kulmamieheksi joutunut tekee vuorollaan iltavahvuusilmoituksen päivystäjälle. Iltavahvuuslaskennan tarkoituksena on tarkistaa, täsmääkö komppaniassa olevien miehien määrä kirjavahvuuden kanssa, ja varmistaa, ketkä ovat kulloinkin paikalla, lomilla, komennuksella, leireillä, vuodelevossa, sairaalassa tai jossakin muualla. Näin ensimmäisenä iltana meitä ei tietenkään voinut vielä päästää samaan vahvuuslaskentaan komppanian vanhempien ikäryhmien kanssa, vaan meille järjestettiin kokonaan oma vahvuuslaskentamme yläkäytävällä. Me kun olemme vielä niin epäsotilaallisia. Tulipahan siinä illan aikana tuvittain kolmiriviin järjestyminen, ja iltavahvuus ilmoituksen tekeminen harjoiteltua sitten muutamaan kertaan. Seuraavaksi kuului komento, valmistautukaa pinkkatarkastukseen, aikaa 2 minuuttia. Armeijassahan tehdään kahdenlaisia pinkkoja. Toiset pinkat tehdään kaappiin vaatteista, kun taas joka ilta tehdään punkan päiväpeitteestä pinkka omalle jakkaralle yön ajaksi. Päiväpeite repäistään pois punkalta ja viikataan tietyn kaavan mukaan pinkaksi sotilasjakkaran päälle, siten että jakkaran päällinen ja pinkka ovat täsmälleen saman kokoiset, ja että pinkan pinta on sileä ja vielä siten että pinkan "klitorikset" ovat piilossa. Viimeinen esitetyistä vaatimuksista tarkoittaa sitä että sivusta katsottuna pinkan taitteet ovat siististi pinkan alla, eivätkä roiku pinkan ulkopuolella. Kun pinkkojen tekoon annettu aika on kulunut loppuun, huutaa pinkkatarkastuksen pitävä alikessu käytävällä tupa kahdeksan, riippuen tietenkin mistä tuvasta on milloinkin kysymys. Tällä komennolla ovea lähinnä oleva jamppa syöksähtää käytävälle, ottaa rintamasuunnan huutajaa kohden, ja jää seisomaan siihen asennossa. Myös muiden tuvassa olevien on lopetettava kaikki nysvääminen ja jäätävä kuuntelulle. Mikäli tämä ei tapahdu riittävän nopeasti, alikessu, tai kuka esimiehistämme sitten huusikin, jatkaa. Hidasta, mies vaihtuu, jatkakaa. Jatkakaa komennolla edellinen ovelle syöksynyt menee takaisin tupaan, ja uudella tupa kahdeksan komennolla, on jonkun muun syöksyttävä ovelle, ja tietysti nopeammin. Toisinaan saattaa koko tupakin seistä samaan aikaan ovella, jos välissä ei ole edellisiä jamppoja ajettu jatkakaa komennolla takaisin tupaan. Kun toiminnan nopeus viimein tyydyttää kyseistä esimiestä, sanoo tämä viimein sen varsinaisen asiansa, eli tässä tapauksessa pinkkatarkastukseen aikaa yksi minuutti, jatkakaa. Minuutilla ei sitten enää saa nysvätä mitään, vaan kaikkien on tilanteesta riippuen joko istuttava jakkarallaan jäpittämässä tai seistävä levossa punkkansa vierellä. Pinkkatarkastuksen kyseessä ollessa luonnollisesti seistään. Eihän niitä pinkkoja tietenkään näin ensimmäisenä iltana saatu kahdessa minuutissa valmiiksi, vaan niitä piti vielä vaivihkaa särmäillä... tietenkin samalla ovea tarkkaillen, alikessun valvovan silmän varalta. Joillakin pinkka oli tarkastuksen alkaessa paremmassa kunnossa, joillakin vielä pahemmin kesken. Kun tarkastuksen suorittava alikessu sitten astuu tupaan, on kaikkien yhteen ääneen huudettava HUOMIO ja otettava asento. Seuraavaksi on jonkun, yleensä 5

8 lähempää ikkunaa olevan, astuttava paikaltaan keskikäytävälle, alikessun eteen, ja tehtävä tälle ilmoitus. Herra alikersantti, panssariviestikomppanian tupa numero kahdeksan, valmiina pinkkatarkastukseen, ilmoitti alokas nano-nano. Alikessun sanoessa jatkakaa, ilmoituksen tekijä siirtyy paikalleen ja muut ottavat levon. Voisi kuvitella että tavallisessa jokailtaisessa pinkkatarkastuksessa ei tämän enempää ilmoituksia tarvitse tehdä. Mutta tarvitseehan niitä. Tarkastuksen aikana pitää vielä jokaisen erikseen tehdä tarkastajalle ilmoitus omasta pinkastaan. Eli siis: Herra alikersantti, alokas nano-nanon pinkka. Jos pinkka on tarkastajan mielestä kunnossa... jota se tosin tänä iltana ei tuntunut olevan kenelläkään, tarkastaja siirtyy seuraavan uhrin kohdalle. Jos pinkassa sen sijaan on jotain vikaa, tai se ei muuten vain tarkastajaa miellytä, se räjähtää. Pinkan räjähtäminenhän on tapahtuma, jonka seurauksena päiväpeite on leveillään tuvan lattialla... tai yleensäkin jossain päin tupaa. Kun kaikki pinkat on tarkastettu ja alikessu astuu tuvasta ulos, on tällöin taas kaikkien huudettava yhteen ääneen HUOMIO. Tämän jälkeen käytävältä kuuluu taas tupa kahdeksan, ja asiaan kuuluvien singahtelujen jälkeen, kuulemme sitten tarkastuksen lopputuloksen. Jos pinkkoja oli räjähdellyt, saimme muutaman minuutin aikaa uusintatarkastukseen. Nämä järjestettiin saman kaavan mukaan kuin ensimmäinenkin tarkastus. Jos pinkat olivat kunnossa, komento kuului: Pinkkatarkastus ohi, valmistautukaa iltatoimiin, aikaa kaksi minuuttia, jatkakaa. Seuraavaksi olisi siis vuorossa johdetut iltatoimet. Pesuhuoneeseen ei tietenkään liidetä missä tahansa varustuksessa. Niin. Sisällähän ei kuulemma saa juosta... sisällä liidetään. Se jäi toistaiseksi epäselväksi, mitä eroa näillä kahdella asialla on. Varustukseksi tulee runkkupuvun alaosa, eli siis yöasun housut. Jaloissa kusiluistimet, eli intin harmaat suihkusandaalit. Vasemmassa kädessä hammasmuki, ja siinä hammasharja pystyssä, ja oikeassa kädessä saippuarasia avattuna. Rasian kannen pitää olla rasian alla kämmentä vasten. Lisäksi vasemman käsivarren päälle tulee pyyheliina, siten että se on taitettu pitkittäin kaksinkerroin ja taitospuoli on eteenpäin. Kun kaikilla oli... tai ainakin olisi pitänyt olla varustus valmiina ja kaappi lukossa, kuului käytävältä jälleen tupa kahdeksan. Singahtelun jälkeen kuului komento tuvassa jonoon, järjesty, jolloin siirrytään jonoon tuvan keskikäytävälle. Jonon suoruushan tarkastetaan lattialaatoituksen saumasta. Komennolla pesuhuoneeseen MARS, lähdimme sitten jonossa liitämään kohti pesuhuonetta. Lähtöhetkellä jonon ensimmäisen tehtävänä on sammuttaa tuvasta valot, ja viimeisen pitää sulkea ovi. Lisäksi pitää muistaa vielä sekin, että pesuhuoneeseen liidettäessä ei jonoon saa syntyä välejä. Lisäksi sen liitonopeudenkin tulee olla riittävä. Ensimmäinen iltamme armeijan harmaissa kun on, hommaa tietenkin vasta harjoiteltiin. Pesuhuoneessa kävimme illan aikana vain kolme kertaa. Huomenna tämäkin homma pitäisi sitten jo osata. 6

9 Periaatteessa iltatoimien tulisi olla ohitse viimeistään kello 21.30, jolloin periaatteessa on jokaisella oikeus käydä nukkumaan. Tänä iltana hommaa kuitenkin jatkettiin aina kymmeneen asti, jolloin koko komppaniassa alkaa hiljaisuus. Tällöin on kaikkien oltava punkassaan peiton alla, tuvissa ei saa olla valoja ja myös puhuminen ja kaikenlainen nysvääminen on kiellettyä. Tämä kuulemma koskee meidän morttien lisäksi kaikkia muitakin. Hiljaisuus päättyy kello Tämän jälkeen saa vapaasti käydä pesuhuoneessa. Niin. Eihän tässä illan aikana kerinnyt käymään edes kusella, vaikka pesuhuoneessa kävimme kolmesti. Sitten onkin aika käydä nukkumaan. Ensimmäinen päivä armeijassa - joskin vajaa sellainen, olisi sitten kunniallisesti takanapäin. Uni ei vain ota tullakseen. Viime hetkille jatkunut juokseminenkin kai osaltaan vaikuttaa asiaan. Kulunut päivä tapahtumineen pyörii painajaisenomaisesti mielessä... ja huominen, mitä lieneekään silloin tulossa? TJ 328 Ensimmäinen aamu perjantai PERUUUUSKOULUTUSOSASTOSSA HERÄTYYYS!!! Tämä taatusti kuuluva huuto kaikui käytävällä. Kieltämättä melko shokeeraava herätys. Tupaan syttyi täysi valaistus, ja ovi oli lähteä karmeiltaan kun alikessumme hyökkäsivät sisään karjumaan meitä ylös, potkimaan punkkien päätylautoja, ja kiskomaan peittoja pois niiden onnettomien päältä, jotka eivät olleet ensimmäisen viiden sekunnin nimissä selvinneet jalkeille. Kello on noin 5.30 aamuyöstä. Ensimmäinen yö armeijan lakanoissa on totaalisesti ohitse. Ensimmäisenä yönä tuskin kukaan sai kovinkaan hyvin nukutuksi. Itse nukuin ehkä pari tuntia, ja aamuyöstä tietenkin, jolloin herätyskin tuli juuri sopivana järkytyksenä. Väsymystä ei kuitenkaan ehtinyt tuossa tilanteessa huomata. Ei ollut herätyksestä kulunut puoltakaan minuuttia, kun käytävältä jo alettiin huutelemaan ensimmäisten tupien numeroita aamutoimiin lähtöä varten. Sitten taas sinkoiltiin ovelle ja liideltiin tuvan ja pesuhuoneen väliä. Melkoista arpomistahan se vielä oli, vaikka tätä oltiinkin harjoiteltu jo eilen illalla. Aamutoimien jälkeen, ja osittain jo niiden aikana, aloimme myös petailemaan punkkiamme. Kyllä kaikki loppujen lopuksi saivatkin punkkansa edes melkein sotilaalliseen kuntoon. Kuka särmempään, kuka vähemmän särmempään kuntoon. Seuraavaksi pikainen vaatteiden vaihto. Runkkupuku... armeijan yhdenkoon yöasu pois, ja tilalle alusvaatteet, mallia SA-int. Sitten maastopuku ja kumisaappaat. Heti tämän jälkeen lähdimmekin harjoittelemaan aamiaiselle lähtöä. Liidimme siis vartin verran tupien ja pihan väliä, alikessujemme komentojen mukaisesti. Sisällähän ei juosta, sisällä liidetään, ja ero näiden kahden siirtymismuodon välillä on hiuksen hieno. Pihalla sen sijaan juostaan, ja 7

10 tämä etenemismuotojen raja on tarkalleen siinä komppanian ulko-ovella. Pihalla järjestytään välittömästi kolmiriviin, sitten liidetään taas alikessujen komentojen mukaan, jonossa sisälle tupiin... noin kymmeneksi sekunniksi. Sitten taas, jäpityksien ja jonoon järjestymisien jälkeen liidettiin uudestaan pihalle. Tulihan siinä aika monta kertaa käytyä sisällä, ennen kun olimme viimein saaneet pystyyn riittävän särmän kolmirivin. Sitten odottelimme vielä hetken... ehkä jopa 30 sekuntia, komppanian vanhempia ikäryhmiä, jotka tulivat pihalle omien kuulutuksiensa mukaisesti. Liitivät vain hiukan hitaammin kuin me! Heti tämän jälkeen lähdettiinkin sitten marssimaan kohti ruokalaa. Useille meistä tämä oli jo toinen ruokailussa käynti, mutta joukossamme oli myös muutamia, jotka olivat eilen saapuneet niin myöhään, etteivät olleet enää ehtineet syömään. Ruokalaan sisälle meno, ja paikkojen jako, olivat vielä melkoista arvontaa. Kaikki löysivät kuitenkin itselleen paikan ja pääsimme jäpitysvaiheeseen. Lopulta päivystäjä huusi rauhallisesti, ja pääsimme syömään. Tarjolla on liisterimäistä kaurapuuroa, ja teetä... sitä se ilmeisesti on. Lisäksi sämpylää, voita ja margariinia, sekä makkaraviipale sämpylän kyytipojaksi. Makkaran siivuja toki vain yksi kullekin, kuinkas muuten. Näkkileipääkin näyttää pöydästä löytyvän. Juoman osalta on vielä vaihtoehtoina maito ja vesi. Ruokalan musiikkipuolestakin oli näin ensimmäisen aamun kunniaksi huolehdittu. Johnny Liebkind: Onko ihanampaa aamua kuin tää. Ja sama renkutus soi katkeamattomana koko aamiaisen ajan! Voinpahan kertoa, että tuon biisin sanoitus oli pahinta mahdollista henkistä väkivaltaa, ensimmäistä päiväänsä aloittelevalle mortille. Kuivan grahamsämpylän nieleskely "ihanan aamun" tahdissa oli todellista taistelua, jotta sämpylä ei olisi tullut samaa tietä takaisin. Aamuherätyksen, aamutoimien, ja ruokalaan siirtymisen aikana ei kerinnyt oikein mitään ajattelemaankaan. Sitä vain painoi täysillä joukon mukana, ja alikessujen komentojen tahdissa. Nyt kun aamiaista naamaan mättäessä kerkesi muutaman minuutin istumaan paikallaan, alkoivat ajatuksetkin vähitellen risteillä päänupissa. Jonkin verran siinä kerkesi myös silmäilemään ympärilleenkin. Ruokalan seinällä näyttää roikkuvan ympäristön kuntien vaakunoita. Onpahan siellä joukossa myös kotikuntani Kalvolan vaakuna. Ruokalan kaiuttimista korviin puskeva propakandamusiikki, eilisen illan ja tämän aamun kokemukset, kuiva sämpylä, seinällä suoraan kohti tuijottava kotikunnan vaakuna... Sekavia, todella sekavia ajatuksia pyörii mielessä. Suomen armeija, vaiko hullujenhuone? Juuri tällä hetkellä tuo raja tuntuu lähinnä veteen piirretyltä viivalta. Mutta! Täällä sitä vaan ollaan... ei kai tässä auta muu kuin potkia itseään perseeseen, ja kestää mitä vastaan tulee. Aamiaisen jälkeen marssimme jälleen yhtenä muotona takaisin komppaniaan. Aamupäivä jatkui samoissa merkeissä kuin eilinen ilta. Välillä olimme yläluokassa, välillä yläkäytävällä tai tuvissamme. Opiskelun aiheina on sotilaallinen käyttäytyminen, tervehtiminen sisällä ja ulkona, puhuttelu, arvomerkit, toimistokäyttäytyminen, ynnä muut sotilaan perustaidot... taidot 8

11 siihen, kuinka selvitä kasarmilla, skappareiden ja alikessujen kanssa. Se varsinainen sotimisen opiskelu kai sitten seuraa myöhemmin. Aamupäivän ohjelmaan kuului myös varusvarastolla käynti, niillä jotka olivat eilen saapuneet vasta illalla. Kello kymmenen jälkeen aloimmekin jo valmistautumaan ruokailuun lähtöön, eli lähdimme hyvissä ajoin juoksemaan tupien ja pihan väliä. Alikessujemme mielestä se on hyvä tapa nostaa motivaatiotamme sotilaskurin omaksumiseen! Asiasta voi tietysti olla montaa mieltä. Ruokailusta tultuamme, ajelimme pihalla vielä jonkin aikaa romurallia. Tämä tapahtuu siten että porukka jaetaan kahdeksi erilliseksi kolmijonoksi, jotka kumpikin lähtevät alikessunsa johdolla marssimaan ympäri komppanian pihaa. Aina välillä kolmijonot sitten sattuvat "törmäämään" toisiinsa, eli tällöin marssitaan läpi toisesta kolmijonosta. Romuralli nimityksen alkuperää ei siis liene vaikea arvata. Sitten sisälle. Seuraavaksi olisikin vuorossa siivouspalvelu. Näin ensimmäisellä kertaa alikessumme tietenkin kertoivat mitä siivotaan, millä välineillä, jne. Hommahan toimii siten, että jokaiselle tuvalle, AU-tupia lukuun ottamatta, on määrätty omat siivousalueensa. Käytännössä jako on sellainen, että vanhemmat ikäryhmät siivoavat vain omat tupansa silloin kun viitsivät, kun taas morttituvat siivoavat omien tupiensa lisäksi koko muun komppanian, kolme kertaa päivässä, aina joka ruokailun jälkeen. Tupa kahdeksan, jota allekirjoittanut siis edustaa, siivousalueisiin kuuluvat oman tuvan lisäksi porraskäytävä, yläkerran kuivaushuone, tupakkapaikka ja tupa 13, joka on yläkäytävän AU-tupa. Porraskäytävän siivous käsittää nelikerroksisen kasarmirakennuksen portaikon ja porrastasanteiden moppauksen, pölyjen pyyhkimisen ja kynnysmattojen ravistamisen. Yläkerran kuivaushuone on helpompi nakki, vain moppaus ja pikainen kierros pölyrätin kanssa. Tupakkapaikan suhteen ei tullut ongelmia, koska sovimme että tuvan tupakkamiehet tarkastavat paikan siisteyden aina tupakalla käydessään... ainakin sitten tulevaisuudessa, kun alamme tupakka- ja sodetaukoja saamaan. Tähän saakka ei ole porukallemme suotu sitten pienintäkään taukoa. Tupa 13 ei olekaan enää mikään helppo kohde. Ensimmäinen siivousta hankaloittava tekijä on toimistokäyttäytyminen ja siivousilmoituksen tekeminen. Ensin on ovelle koputettava oikealla tavalla. Ensin kaksi koputusta, lyhyt tauko ja taas kaksi koputusta. Jos vastausta ei kuulu, koputtaminen toistetaan hetken kuluttua. Kun kuuluu sisään, tai jotain muuta vastaavaa möykkää, avataan ovi, astutaan sisälle, ja suljetaan ovi perässä taaksepäin katsomatta. Käännetään rintamasuunta korkea-arvoisinta tuvassa olevaa kohden, pokataan, ja kävellään reippaasti noin kolmen askeleen päähän ko. henkilöstä, ja asennossa seisten tehdään ilmoitus. Herra alikersantti, tuvan 13 siivouspalvelijat, alokkaat nanonano ja piko-piko valmiina toimimaan, voimmeko toimia? Jos sisääntulossa tai ilmoituksessa oli tapahtunut pienikin virhe, otetaan homma toki uusiksi koputtamisesta lähtien. Jos alikessu ei keksinyt mitään mistä voisi 9

12 valittaa, saimme luvan aloittaa siivoamisen. Siihen kuuluu lattian moppaus, pölyjen pyyhintä ja roskakorin tyhjennys. Kun homma on hoidettu, tehdään vielä toinen ilmoitus. Herra alikersantti, tuvan 13 siivouspalvelijat, alokkaat nano-nano ja piko-piko toimineet, voimmeko poistua? Mikäli tupa todetaan tarkastuksessa puhtaaksi... siis jokaista nurkkaa ja kaapintaustaa myöten, saimme luvan poistua, ja homma oli sillä kertaa selvä. Kun kaikki siivousalueet, ja myös oma tupa on saatu siivottua, pitää jonkun tuvasta käydä viemässä ilmoitus tuvan esimiehenä toimivalle alikersantille, joka yleensä löytyy AU-tuvasta. Ilmoitus viedään samalla tavalla toimistokäyttäytymisen sääntöjen mukaan kuin kaikki muukin asiointi AUtuvassa. Jos AU-tuvassa sattuu olemaan joku korkea arvoisempi henkilö kuin oman tuvan esimies, on ensin pyydettävä korkea arvoisimmalta lupa puhutella haluttua henkilöä. Jos tuvassa on pelkkiä alikessuja, saa ilmoituksen tehdä suoraan halutulle henkilölle. Ilmoitus kuuluu seuraavalla tavalla: Herra alikersantti, tupa kahdeksan valmiina siisteystarkastukseen, ilmoitti alokas nano-nano. Yleensä kyseessä olevan tuvan esimies saapuu hyvin nopeasti pitämään tarkastuksen, ja taas huudetaan yhteen ääneen HUOMIO. Tämä huudetaan aina kun alikessu tai joku korkea-arvoisempi astuu tupaan. Siisteystarkastus tapahtuu suunnilleen saman kaavan mukaan kuin pinkka yms. tarkastukset. Pinkkojen sijasta vain syynätään tuvan puhtaus, kaappien ja punkkien aluset, kaappien päälliset, oven karmin ja ilmoitustaulun reunuksen pölyttömyys jne. Mikäli pölyä tai villakoiria löytyi, on seuraavaksi vuorossa uusintasiivous ja uusintatarkastus. Niin, ja jos roskakorissa sattui olemaan roskia, saatiin ne heti uusintasiivouksen aluksi keräillä pois tuvan lattialta tai pöydältä. Eivät ne tarkastajan jäljiltä ainakaan sinne roskiksen pohjalle jääneet. Yleensä siivoustarkastuksen yhteydessä tarkastetaan myös kaikki, tai ainakin osa, tuvan siivousalueista... aivan sen mukaan, viitsiikö alikessu niitä tarkastaa. Tässä oli lyhyesti selostettuna siivouspalvelun idea. Tämä siis tullaan tästä lähin toteuttamaan kolmasti päivässä! Siivouksen jälkeen, johon näin ensimmäisellä kerralla saimme kulumaan reilun tunnin verran aikaa, lähdimme asevarastolle kuittaamaan rynkyt ja TVÄLmateriaalin. Viimeksi mainittu lyhenne tarkoittaa taisteluvälinemateriaalia, johon kuuluu mm. aseenpuhdistusvälineet, kaasunaamari ja kenttälapio. Varaston pihamaalla meille jaettiin ensin TVÄL-materiaali. Jako tapahtui vieläkin tarkemmin oikeiden kaavojen mukaan kuin eilen varusvarastolla. Tämän jälkeen menimme aakkosjärjestyksessä, jonossa sisälle asevarastoon kuittaamaan rynkyt. Siellä piti jokaisen vuorollaan ilmoittaa nimensä jakoa suorittavalle skapparille, tämän jälkeen hänen avustajansa otti telineestä rynkyn, luki ääneen sen sarjanumeron, joka merkittiin tarkasti papereihin. Sitten vain nimi kuittiin, ja rynkky oli kourassani. 10

13 Hetken kuluttua seisoimme koko joukko, varaston ulkopuolella rivissä, ihmettelemässä rynkkyjämme. Jotkut tutkivat kuinka lipas kiinnitetään, toiset sitä, kummasta päästä luoti lähtee, ja muutamat jo tutkiskelivat, kuinka rynkky puretaan. Näky saattoi olla hieman epäsotilaallinen, kun jotkut roikottivat rynkkyä hihnasta, jotkut kahvasta tai kädensuojuksesta, ja jotkut piipusta. Eihän meille oltu opetettu aseenkäsittelyä vielä laisinkaan. Alikessummekin taisivat huomata tämän puutteen, ja pian meille olikin jo opetettu, ainakin suunnilleen, mitä komennolla selkään vie tehdään. Rynkyt selässä me sitten marssimme takaisin komppaniaan. Tähän päivään ei sitten enää muuta asekoulutusta kuulunutkaan... paitsi rynkkyjen telineeseen laitto. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta... tämäkin tehdään intin tyylillä. Rynkyt oli tietenkin laitettava juuri oikealle paikalleen, telineen vieressä seinällä olevan aselistan mukaan. Aseiden hihnat eivät myöskään saa roikkua telineestä kuinka tahansa, vaan hihnan pituus on säädettävä siten että oikealla tavalla kahvan ympäri kiertäen hihnasta jäävä lenkki ylettyy juuri sopivasti lippaan kiinnityssalvan ympärille. Tämän jälkeen iltapäivä jatkui samoilla yleissotilaallisilla opinnoilla, jotka olivat alkaneet aamupäivällä. Välillä ohjelmassa oli ulkoharjoituksia. Kiersimme jonossa, parin metrin välein, pihaa ympäri, ja opettelimme vetämään kättä lippaan jokaisen paikallaan seisovan alikessun kohdalla. Sitten taas yläluokkaan jatkamaan teoriaopintoja samoista aiheista. Sellaisiin oppitunteihin, joiden pitäjänä on joku kantahenkilökuntaan kuuluva kouluttaja, inttislangissa skappari, liittyy myös omat erikoisuutensa. Kun kaikki ovat tulleet luokkaan, lähettää alikessu aina sattumanvaraisesti jonkun meistä viemään ilmoituksen tunnin pitäjälle. Esim. näin: Alokas te, viekää luutnantti Häkämiehelle ilmoitus: Peruskoulutusosasto järjestynyt oppituntianne varten komppanian yläluokkaan. Käskyn saatuaan piti sitten lähteä etsiskelemään kyseistä skapparia. Yleensä etsitty löytyy ylä- tai alakäytävän kouluttajienhuoneesta, tai kellarikerroksen käytävän varrelta löytyvästä henkilökunnan kahvihuoneesta. Kun etsitty henkilö on löytynyt pitää vielä katsoa onko huoneessa korkea arvoisempia henkilöitä, jos on, pitää ensiksi pyytää korkea arvoisimmalta lupa puhutella haluttua henkilöä. Sitten vain viesti perille. Herra vääpe... (öö), luutnantti, peruskoulutusosasto järjestynyt... (ääh)... oppitunnille... yläluokassa. Eipä tullut kehuja moisesta esityksestä, mutta onhan sitä vielä monta päivää aikaa opiskella. Tänä aikana luokassa oli alikessu määrännyt jonkun toisen mortin ovelle vahtiin. Tämän tehtävänä on huutaa luokka, silloin kun kouluttaja tullessaan on noin viiden tai kymmenen metrin etäisyydellä ovesta. Tällöin kaikkien luokassa olijoiden, käytännössä vain meidän morttien, on alettava jäpittämään. Kouluttajan ollessa noin kahden metrin päässä, ovimies huutaa ylös, tämä komento koskeekin sitten kaikkia luokassa olevia. Kun kyseinen kouluttaja tulee luokkaan sisälle, komennot antanut alikessu, tai koksu, ilmoittaa vielä koko joukon, tunnit pitävälle kouluttajalle. Tämän jälkeen koko sakki onkin sitten kyseisen kouluttajan komennossa. 11

14 Oppitunnit jatkuivat koko iltapäivän, kunnes neljän aikaan lähdimme tupiimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Käytännössä siis lähdimme saman tien pihalle kolmiriviin, ja koska jossakin tuvassa oli joltakulta jäänyt kaappi lukitsematta, juoksimme taas takaisin sisälle. Taas uusien singahtelujen ja jäpityksien jälkeen uudestaan pihalle. Pian juoksimme kuitenkin takaisin sisälle, koska muutama punkka oli ollut alikessujemme mielestä niin surkea että ne oli pakko räjäyttää. Sitten vain punkat pikaisesti kuntoon, ja taas takaisin pihalle. Nyt piti kaiken olla kunnossa... ei. Taas sisälle. Emme olleet ulos tullessamme liikkuneet riittävän ripeästi, siis uudestaan ylös ja taas saman tien takaisin ulos. Sitten juoksimme vielä kaksi kertaa pyörävajan ympäri, koska kolmiriviin järjestymisessä oli esiintynyt arvontaa. Sitten vielä muutamat taaksepoistumiset, nehän kuuluvat asiaan aina kun vain ulkona ollaan. Ruokailusta palattuamme marssimme vielä muutaman kierroksen komppanian pihaa ympäri, ennen kuin pääsimme sisälle aloittamaan siivouspalvelun. Kello kuulutettiin lomille lähtevät miehet lomatarkastukseen. Meitähän se ei koske millään tavalla, koska eihän meidän laisiamme aamukasoja voi lomille päästää vielä pitkään aikaan. Meidän ikäryhmämme lisäksi ginekseen jäävät kaksi kouluttajiimme kuuluvaa alikessua, sekä kuuden hengen päivystysryhmä, johon kuuluu kaksi alikessua ja neljä viestimiestä. Ilta jatkui aina yhdeksään saakka käyttäytymiskoulutuksen ja toimistokäyttäytymisen harjoittelun parissa. Hieman ennen vahvuuslaskentaa meidät komennettiin tupiimme vaihtamaan yllemme smurffipuku ja lenkkarit, jotka ovat ainakin viestikomppaniassa virallinen vahvuuslaskentavarustus. Tällä kertaa pääsimme jo alakäytävälle vahvuuslaskentaan. Nythän koko komppaniassa ei päivystysryhmää lukuun ottamatta ollut ketään muita seuraamassa meidän kämmäilyjämme. Sitten onkin pinkkatarkastuksen ja iltatoimien vuoro. Eilen hommaa oli vasta harjoiteltu, mutta nyt kun homma olisi jo pitänyt osata, alkoivat pinkat räjähtelemään oikein toden teolla. Joskus pinkka saattaa räjähdyksen voimasta lentää jopa ikkunasta ulos, tänään kävi näinkin. Sitä ei tullut lasketuksi, montako uusintapinkkatarkastusta illan aikana pidettiin, mutta oli niitä aivan riittävästi. Kun pinkkatarkastuksien viimein ilmoitettiin olevan ohi, tulikin jo kiire kiskoa runkkupuvun housuja jalkaan iltatoimia varten. Viittä vaille kymmeneen saakka, eli noin puolen tunnin ajan olimme sitten iltatoimilla. Ehtihän siinä ajassa juuri käydä kusella, mutta hampaiden pesun sai unohtaa. Aika kului jäpitykseen, jonotukseen, sekä tuvan ja pesuhuoneen välillä liitämiseen. Kymmeneltä, hiljaisuuden alkaessa, olimmekin sitten jo punkissamme peiton alla. Ensimmäinen kokonainen päivä armeijan harmaissa on kunniallisesti ohitse. Veikkaanpa että tänä yönä nukuttaa huomattavasti edellisyötä paremmin. Siispä se ensimmäisestä päivästä. En nyt sanoisi että tämä päivä oli varsinaisesti mielenkiintoinen, mutta ainakin se oli taatusti erikoinen ja erilainen, omalla tavallaan antoisakin, ja jossakin määrin... ehkä kuitenkin lähinnä henkisellä tasolla, myös raskas. Yhtä kaikki... nyt kyllä uni hiipii väkisinkin silmään. 12

15 TJ RK62 eli kotoisammin rynkky lauantai Toinen aamu ei enää ollut aivan niin suuri järkytys, kuin ensimmäinen. Vauhti tosin ei ollut eilisestä aamusta ainakaan vähentynyt. Päinvastoin. Tänä aamuna ei tuvan ilmassa leijaillut samanlainen paskan käry kuin edellisenä aamuna. Olimme näet eilen illalla huomanneet jättää ikkunan auki... ja syytä olikin. Aamutoimien, aamiaisella käynnin ja siivouspalvelun jälkeen oli ohjelmassa oppitunteja. Menimme taas yläluokkaan, ja kaikkien ilmoitusrituaalien ja hyvää huomenta herra luutnantti huutojen jälkeen varsinainen oppitunti pääsi alkamaan. Tuntien varsinaisena pitäjänä on luutnantti Häkämies, joka oli jo kerinnyt ikäryhmämme keskuudessa saamaan lempinimen Häkis. Hän on peruskoulutusosastomme johtaja. Mukana oppitunnilla ovat myös Sakke ja Leeppi, vääpeleitä molemmat. Peruskoulutusosasto on jaettu kahteen joukkueeseen, eli ykkösjoukkueeseen, jonka pääkouluttajaksi tulee Sakke, ja kakkosjoukkueeseen, pääkouluttajanaan Leeppi. Kun molemmat olivat lyhyesti esitelleet itsensä, pääsimme päivän varsinaiseen pääaiheeseen, eli rynnäkkökivääriin 7.62 RK 62. Tunnuksen alkuosa tarkoittaa aseen kaliiberia, keskiosa tietenkin rynnäkkökivääriä ja loppuosa vuotta jolloin ase on suunniteltu. Seuraavaksi opiskelimme rynkyn eri osat ja varusteet, sekä niiden oikeat nimet. Lisäksi teimme myös muutaman sivun verran muistiinpanoja aseen rakenteesta ja toiminnasta, niin kerta- kuin sarjatulellakin. Rynkyn yleisistä ominaisuuksista opimme mm. seuraavaa: Toimii automaattisesti, voidaan ampua niin kerta kuin sarjatultakin. Aseen paino ilman lipasta ja pistintä on 3,5 kg. Lippaaseen mahtuu 30 patruunaa, ja täyden lippaan paino on 0,8 kg. Tulinopeus kertatulella 20-30, ja sarjatulella 700 laukausta minuutissa. Luodin lähtönopeus on noin 715 m/s. Lisäksi on tärkeää oppia tunnistamaan toisistaan kovat patruunat, valojuovat, latausharjoituspatruunat ja paukkupatruunat, eli räkäpäät. Aamupäivän palvelus kuluikin kokonaan rynkkyopintojen parissa. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen aloitimme iltapäivän tutustumiskierroksella Parolannummen varuskunta-alueeseen. Siis siivoustarkastuksien jälkeen meidät komennettiin pihalle kolmiriviin, jonka jälkeen lähdimme noin tunniksi marssimaan ympäri kasarmialuetta. Välillä pysähdyimme kuuntelemaan alikessujemme selostusta siitä, mitkä komppaniat missäkin rakennuksissa sijaitsevat. Tämän lisäksi opimme ainakin lämpökeskuksen, veksin, kylmäkatokseksi kutsuttavan ajoneuvokatoksen, prikaatin esikunnan, upseerikerhon, ja pääportin sijainnin. Olipahan kierroksesta ainakin se hyöty, että nyt kaikki varmasti osaavat reitin viestikomppaniasta, pääportin kautta siviilielämän pariin. Tämä on hyödyllinen tieto lomille lähdettäessä... sitten joskus. 13

16 Tutustumiskierroksen jälkeen iltapäivän palvelus jatkui jälleen oppitunneilla. Ensin kertasimme aamupäivällä opittuja rynkky asioita. Sitten pääsimme uuteen aiheeseen, eli yleisiin varomääräyksiin aseiden ja ampumatarvikkeiden käsittelyssä. Kirjoitimme kynät savuten muistiin esim. seuraavanlaisia varomääräyksiä: Asetta on aina käsiteltävä niin kuin se olisi ladattu. Älä koske aseisiin, ampumatarvikkeisiin tai räjähteisiin joita et tunne. Jokaisen on osattava erottaa toisistaan kova, latausharjoitus ja paukkupatruuna. Asetelineessä ase ei saa olla ladattu, eikä siinä saa olla patruunoita tai lipasta. Ampuessasi, varmistu siitä ettei kukaan ole vaara-alueella tai piipun suun vieressä, jos on huudetaan SEIS. Paukkupatruunoilla ei saa ampua 50m lähempänä olevaa henkilöä. Edellä luetellut määräykset ovat otteita omista muistiinpanoistani. Pian kello olikin jo neljä, ja siirryimme tupiimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön, siis taas kerran juoksemaan tupien ja pihan väliä. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen jatkoimme taas toimistokäyttäytymisen harjoittelua. Valitsimme yläkäytävältä yhden tuvan toimistoksemme, johon alikessumme meni pöydän kulmalle istumaan. Ideana oli se että hän piti aina kauluksellaan jotain pahvista leikellyistä kauluslaatoista, joihin oli piirrelty erilaisia arvomerkkejä. Sitten jokainen vuorollaan tuli tupaan sisälle kaikkien toimistokäyttäytymisen kaavojen mukaisesti ja toimitti jonkin määrätyn asian. Muutaman kierroksen jälkeen hommaa vaikeutettiin siten että meistä otettiin muutama vuorollamme tupaan istumaan ja pitelemään erilaisia pahvilaattoja. Tällöin sisään tulevan oli ensin katsottava, kuka tuvassa olevista on laattojen mukaan korkea arvoisin, ja pyydettävä ensin häneltä lupa puhutella haluttua henkilöä. Asiat joita toimitimme, olivat erilaisia ilmoituksia, asioiden kyselyjä, ja erilaisten esineiden lainaamisia. Näitä esineitä olivat esim. komppanian luokkien ja varastojen avaimet, teippirullat ja jopa alikessun sukat, joita hän ei kylläkään suostunut lainaamaan. Koulutus jatkui samoissa merkeissä koko illan. Ja saimmehan me siinä illan aikana hieman suklaatakin, ruhtinaallisen kymmenen minuutin tauon. Kello yhdeksältä alkoikin sitten se joka iltainen rumba, eli vahvuuslaskenta, pinkkatarkastukset ja iltatoimet. Näiden jälkeen, ei muuta kuin nukkumaan. TJ 326 Mortin sunnuntai sunnuntai Koska puolustusvoimissa on sunnuntai aamuisin herätys vasta kahdeksalta, saimme mekin tänä aamuna nukkua peräti varttia vaille kahdeksaan saakka. Lisäksi on tapana, että sunnuntaisin kaikilla on lomapuku päällä. Meitä tämä ei kuitenkaan aivan vielä koskenut, emmehän me vielä olleet edes ommelleet kauluslaattoja lomatakkeihimme. Aamutoimien ja punkkien teon jälkeen siis 14

17 kiskoimme vanhaan tapaan maastopuvut päällemme, kumisaappaat jalkaan ja lähdimme aamiaiselle. Päivän ohjelma olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava, aamupäivällä morttijumalanpalvelus Hattulan kirkossa, ja iltapäivällä jatkuu samat tutut yleissotilaalliset opinnot, siis tervehtimistä, toimistokäyttäytymistä jne. Aamupalan ja siivouspalvelun jälkeen, eli noin yhdeksän aikaan aloitimme viimein kauluslaattojen ompelemisen lomatakkeihimme. Ja ne piti ommella myös kunnolla, sillä alikessut kävivät tekemässä pistokokeita. Ompeleiden piti olla niin tiheässä, että lyijykynän kärki ei mistään kohdin mahtunut menemään laatan ja kankaan väliin. Kaksipuoliset teipit ja muut vippaskonstit olivat luonnollisestikin kiellettyjä. Kaikki eivät ehkä olleet niin hyviä ompeluhommissa, kuin muut, sillä eräät olivat laattojensa kanssa sen verran vaiheessa, etteivät alikessumme ehtineet heidän laattojaan enää tarkastaa. Ompelutöiden jälkeen alkoikin jo olla kiire vaihtaa sundet päälle. Kuljetuksesta vastaavien kuorma-autojen pitäisi tulla komppanian pihaan puoli kymmeneksi, jolloin meidän pitäisi olla jo pihalla kolmirivissä valmiina lähtöön. Aikaa pukeutumiseen oli siis enää kymmenen minuuttia. Ei pukeutumiseen muuten niin kauaa olisi mennytkään, mutta kravatin teon taito oli useimmilla vielä niin vähäinen, että sen särmäilyyn kului melko runsaasti aikaa. Peruskoulutusosasto huuto kaikui käytävällä. Vanhaan tuttuun tapaan, joka tuvasta, ovea lähin mies juoksi ovelle. Ulos siirtymiseen aikaa viisi minuuttia, jatkakaa. Melkein kaikilla oli varustus jo kravatin särmäilyä vaille valmis, mutta jotkut olivat vasta kiskomassa takkia päällensä. Jälleen käytävältä kuului peruskoulutusosasto, tällä kertaa komentona oli: Mukaan tulee myös sadetakki, jatkakaa. Kaikki tekivät työtä käskettyä, ja ottivat sadetakin kaapistaan... vaikka ulkona olikin aurinkoinen, täysin pilvetön sää. Vasta tässä vaiheessa huomasimme erään, varsin ikävän seikan. Alokas Jussila oli ommellut laatat kauluksen väärälle puolelle. Tässä vaiheessa asialle ei enää mahtanut mitään, sillä juuri samalla hetkellä käytävällä huudettiin peruskoulutusosasto, ja asiaan kuuluvien säntäilyiden jälkeen: Ulos siirtymiseen aikaa yksi minuutti, jatkakaa. Kuten jo aikaisemminkin on todettu, yhdellä minuutilla on kaikki nysväys lopetettava, ja siirryttävä omalle jakkaralleen jäpittämään. Ulos siirryttyämme Häkis tuli tarkastamaan meidän asustuksemme, ja huomasi tietenkin heti alokas Jussilan takin. Tuomio oli se että Jussila lähti saman tien tupaan korjaamaan laatat oikealle puolelle kaulusta kahden hänen vieressään seisseen kaverin avustuksella. Tässä tilanteessa laattoja ei tietenkään ehtinyt enää ommella kunnolla, vaan riittää kun ne vain pysyivät kiinni tämän reissun ajan. Aikaa annettiin viisi minuuttia. Tällä aikaa Häkis tarkasti alikessujemme avustuksella meidän muiden asustuksen. Pieniä kravatin oikomisia lukuun ottamatta mitään muita valituksia ei tullut. Kuljetusta, eli kuorma-autoja saimmekin sitten odotella ainakin vartin, ja Jussilan kauluslaatatkin ehdittiin tässä ajassa hyvin korjata. Sadetakkien mukaan ottamisen syykin selvisi. Niitä käytetään auton lavalla istuinalusina, jottei sundet sotkeentuisi. 15

18 Kun autot olivat saapuneet komppanian pihaan, meidät komennettiin ensiksi paririviin, sitten käännös oikeaan, päin ja suuntana kuorma-auton takaosa, tahdissa mars! Tämän jälkeen olimme parijonossa auton lavan takana, ja lavalle lähdimme kapuamaan komennolla ajoneuvoon nouse, tämä komento piti kaikkien toistaa kuuluvaan ääneen. Hattulan kirkolle oli matkaa noin 7 kilometriä. Kirkon parkkipaikalla hypimme lavalta maahan komennolla ajoneuvosta nouse, tämäkin komento piti toistaa. Seuraavaksi meidät komennettiin paririviin, josta oikealle kääntymisen jälkeen marssimme särmässä paririvissä sisälle kirkkoon. Itse morttijumalanpalveluksen kulkua en tässä ala sen tarkempaan käymään lävitse. Lähinnä koko tilaisuudessa paistoi läpi se että kovinkaan uskonnollista sakkia ikäryhmä 2/93 ei ole. Porukka kyllä istui kirkossa hiljaa... ilmeisesti jälkiseuraamusten pelossa. Varsin hiljaa porukka sitten oli virsien veisuunkin aikana. Ja kun sitten pappi aikanaan kutsui porukkaa ehtoolliselle, vaivautui sinne koko sakista lähtemään peräti kaksi jamppaa... niin, ja nämä kummatkaan eivät todellakaan olleet viestistä. Paluu komppaniaan tapahtui samalla tavalla kuin toiseenkin suuntaan mennessä. Komppaniaan saapumisen jälkeen, ensimmäinen homma oli vaihtaa sundet maastopukuun. Tämän jälkeen oli vuorossa ruokailussa käynti ja siivouspalvelu. Sitten päästiinkin jälleen kerran yleissotilaallisten opintojen pariin, eli kolme tuntia toimistokäyttäytymisen harjoittelua ja muuta vastaavaa. Viiden minuutin tauko sentään pidettiin. Intin tapaan "kiireettömästi" nautitun, "maittavan" sunnuntailounaan, ja siivouspalvelun jälkeen, oli ohjelmassa jälleen kerran tervehtimistä ulkona ja sisällä, kahden tunnin ajan. Me kun emme kuulemma sitä osanneet vielä riittävän särmästi suorittaa. Ykkösjoukkue jäi harjoittelemaan tervehtimistä sisällä, ja kakkosjoukkue lähti ulos kiertämään kehää toisen alikessumme ympärille. Taidettiin siinä pihalla ollessa pitää hieman sulkeisiakin. Tunnin kuluttua oli vuorossa vaihto, ykkösjoukkue tuli ulos ja me menimme sisälle omaan kerrokseemme, ja aloimme kävellä jonossa käytävää päästä päähän ja tervehtimään alikessua aina kohdalle osuessa. Harjoituksen teho saatiin vielä helposti tuplattua, kun toinen päivystysryhmään kuuluvista alikessuista tuli yläkäytävälle, ja myös jäi sinne, joten jouduimme lopun ajan pokkailemaan kahdelle alikessulle. Tämän harjoituksen jälkeen olikin sitten vuorossa sellaista suklaata, jota emme olleet saaneet vielä kertaakaan koko inttiaikana. Kokonaiset puolitoista tuntia vapaa-aikaa. Jotkut meistä olivat jo onnistuneet hankkimaan varuskunnan korttipuhelimiin sopivan puhelinkortin, joten nyt oli monella ensimmäinen tilaisuus soittaa kotiin... ja ilmoittaa olevansa hengissä... ainakin vielä. Olihan meillä eilen kymmenen minuutin tauko kotiin soittamista varten, mutta kuten arvata saattaa, ei komppanian kahdesta korttipuhelimesta ehtinyt kymmenessä minuutissa kovinkaan moni soittaa. Nyt tupakoitsijoillakin oli mahdollisuus käydä tupakalla silloin kun huvitti. 16

19 Tupakoimaan lähtiessä, ja sieltä palattaessa, on kuitenkin ilmoittauduttava päivystäjälle. Ilmoittautumisessa on kuulemma hyvin tärkeää se että sanoo: Ilmoittaudun tupakoimaan, eikä suinkaan: Ilmoittaudun tupakalle. Tupakalle ilmoittautuja olisi näet, ainakin näin morttiaikoina, joutunut tekemään ilmoituksensa päivystäjän sijasta aivan tavalliselle tupakalle!!? Oiva esimerkki intin logiikasta. Lisäksi tämä vapaa-aika tarjosi vihdoinkin mahdollisuuden käydä rauhassa paskalla. Taisi muuten joillekin olla ensimmäinen täysi-istunto koko intti aikana. Ja nyt oli Jussilallakin aikaa ommella kauluslaattojaan. Pääosiltaan vietimme kuitenkin tämän ajan tuvissamme, ja keskustelimme henkeviä menneestä neljästä, ja tulevasta 326 päivästä. Tulihan siinä myös tarkemmin tutustuttua tupakavereihinkin. Viimeisen neljän päivän aikana kun oli tutustumisetkin jääneet jatkuvan kiireen takia vähemmälle. Hieman yli puolet tupamme asukeista oli Hämeenlinnasta ja sen ympäristöstä, muut olivat kauempaa, mutta kuitenkin Etelä-Suomen alueelta. Ilta päättyi normaaliin tapaan vahvuuslaskentaan, pinkkatarkastuksiin ja iltatoimiin. TJ 325 Piikkiä persauksiin maanantai 'I hate mondays', voisi varmaankin todeta tästä maanantai aamusta, kun alikessu varttia vaille kuuden aikaan kiljuu käytävällä peruuuskoulutusosastossa herätys!!! Aamutoimista tai aamiaisella käynnistä ei juuri uutta kerrottavaa. Kasarmin ympäri juoksimme kerran, koska kolmiriviin järjestymisessä oli kuulemma esiintynyt arvontaa. Aamupäivän koulutus alkoi samaan tapaan kuin kaikki muutkin maanantait Panssariviestikomppaniassa, elikkä sulkeisilla, jotka ovat aina samaan aikaan koko komppanialle. Nythän komppaniassa on taas täysi miehitys, kun lomilla olleet olivat saapuneet eilen illalla kello mennessä. Sulkeisten aiheena meidän ikäryhmällemme oli järjestymiset riviin, paririviin ja kolmiriviin, käännökset oikeaan ja vasempaan, tahtimarssi, poistumiset oikealle, vasemmalle ja tietenkin taakse, sekä tietenkin asekäsittelystä olalle vie, eteen vie ja selkään vie. Sulkeisissa ase on aina varustettuna lippaalla ja ilman sysäriä. Asesulkeisissa varustukseen kuuluu myös nahkarukkaset. Yleensäkään mitään virallisemman luonteista aseen käsittelyä, sen paremmin kuin ammuntaakaan ei saa suorittaa ilman nahkasormikkaita tai rukkasia. Toinen aseeseen liittyvä seikka on se että aseen ollessa mukana saa sisälläkin olla päähine, tai teräskypärä päässä. Muutoinhan sisällä ei päähinettä saa käyttää kukaan muu kuin päivystäjä. Ulkona taas on aina oltava jokin päähine päässä. Niin, aseesta vielä sen verran, että sisällä pitää lippaan olla aina irti aseesta, ja vastaavasti ulkona lippaan on aina oltava kiinnitettynä aseeseen. Vanhemmat ikäryhmät olivat häipyneet sisälle jo aikoja sitten, kun me vasta aloimme lopettelemaan sulkeisia. Ensiksi meidät ajettiin kolmirivissä komppanian 17

20 pääoven eteen, jonka jälkeen seurasivat komennot: lipas irrota, aseet oikealle ylös ja alkaen vasemmalta ja oikealta, ruoduittain ylös tupiin, mars MARS. Komento mars tarkoittaa ripeää kävelyä, ja mars mars juoksua. Täten mars mars komentoa ei saa käyttää sisällä, mutta sisään siirryttäessä kylläkin, lähtöpaikka kun on ulkona. Sisään päästyämme kului muutama minuutti, kunnes alikessumme, tai joku kouluttajista oli käynyt aukaisemassa asetelineet. Tämän jälkeen telineet avannut henkilö huutaa käytävällä aseet telineisiin, telineet lukittavaan kuntoon. Tämä tarkoittaa sitä että jokaisen on välittömästi vietävä aseensa telineeseen, oikealle paikalle, ja hihna on tietenkin oltava oikein kahvan ja lippaan salvan välissä. Lisäksi on hyvä varmistaa ettei ase ole ladattuna, ja että varmistin on päällä. Sulkeisten jälkeen oli vuorossa oppitunteja yläluokassa. Aiheena yleiset varomääräykset aseiden ja ampumatarvikkeiden käsittelyssä. Samaista aihettahan käsiteltiin myös lauantaina, mutta kertaushan on opintojen äiti, myös puolustusvoimissa. Oppituntien jälkeen, tavalliseen tapaan, ruokailussa käynti ja siivouspalvelu. Iltapäivän ohjelmassa on terveystarkastukset, jotka suoritetaan Parolannummen varuskuntasairaalassa. Aluksi kaivelimme esille sairasvakuutuskorttimme, rokotustodistukset ynnä muut terveydenhuoltoon liittyvät laput, ja lähdimme marssimaan kohti veksiä. Varuskuntasairaalan kanssa samassa rakennuksessa on varuskunnan liikuntasali, HämJP:n aliupseerikoulu ja koro-horo, eli kranaatinheitinkomppania. Menimme jonossa sisälle liikuntasalin ovista. Ensimmäiseksi oli vuorossa kusinäytteiden antaminen, joka tapahtui salin suihkuja WC-tiloissa. Eivät olleet menetelmät aivan samanlaisia kuin siviilissä. Purkit kouraan, ja noin 15 äijää kerrallaan hämärään pesuhuoneeseen. Ja ei kun näytettä purkkiin. Mittaukset tapahtuivat saman tien jonkinlaisten pahvisten mittatikkujen avulla, ja tulokset laitettiin saman tien suoraan kirjoihin. Tämän vaiheen hommasta hoitivat veksin miehitykseen kuuluvat lääkintämiehet, tai mitä nämä alikessut sitten tarkemmalta titteliltään olivatkaan. Seuraavaksi riisuimme saappaat ja sukat jaloista, ja laitoimme ne siistiin riviin liikuntasalin seinän vierustalle. Sitten lähdettiin aakkosjärjestyksessä kiertämään saliin järjestettyjä tarkastuspisteitä. Ensimmäiseksi meille jaettiin vaaleanpunainen A4-kokoinen, kaksisivuinen pahvikortti, josta tulee meidän inttiajan terveyskorttimme. Sitten oli vuorossa punnitus, pituus, ja näön tarkastus, kukin omissa mittauspisteissään. Sitten portaat alas kellarikerrokseen, jossa tapahtui kuulon mittaus ja rokotukset. Armeijan rokotuksistahan liikkuu mitä erilaisempia tornihuhuja, neulojen pituudesta, upotus-syvyydestä jne. Kerrottakoon tässä nyt kuitenkin totuus asiasta, kaikille tuleville varusmiehille. Ruiskut ja neulat ovat aivan samanlaisia mitä siviilissäkin käytetään. Ennen piikitysoperaatiota jokaiselta tarkastetaan aikaisemmat rokotukset, rokotustodistusten ynnä muiden vastaavien avulla. Tämän perustella määrätään mitä rokotuksia kullekin annetaan. Yleensä määrä on yhdestä neljään. Sitten vain rokotuspaikalle ja housut kinttuun. Alun perin oletin, aikaisemmin saamieni rokotusten perusteella, että selviäisin 18

21 yhdellä, tai korkeintaan kahdella piikillä. Noh. Pikkuisen meni veikkaus metsään. Kolme piikkiä ne lekurit siellä päättivät tökkiä sinne takalistoni seutuville. Kuulemma jotkut heikkohermoisimmat ovat ennen piikitystä jopa pyörtyilleet, mutta eihän nyt nuo kolmekaan piikkiä ihan niin karmea kokemus sentään voi olla... Ai hitto soikoon! Se oli ensimmäinen... auts... toinen... argh... kolmas! Pystyyköhän tällä perseellä enää tänään istumaan? Tämän toimenpiteen jälkeen portaat ylös, ja lääkärien odotushuoneeseen. Vastaanotolla on kaksi lääkäriä, joille meidät jaettiin aakkosjärjestyksen mukaan. Lääkärin vastaanottohuoneeseen mennessä pitää tietenkin ensiksi tehdä ilmoitus. Kyseisen ilmoituksen peruskaava on seuraava: Herra lääkintäeverstiluutnantti, alokas nano-nano, ilmoittaudun vastaanotollenne, syy... Tässä tilanteessa ei tietenkään mitään syytä tarvitse mainita, koska kyseessä on lääkärintarkastus, eikä tavallinen vastaanotolla käynti. Tämä oli tarkastuksen viimeinen osa. Sitten vain takaisin liikuntasaliin, sukat ja saappaat jalkaan, ja ulos. Jo ennen sisälle menoa alikessumme olivat määränneet paikan johon kokoontuisimme tarkastuksen jälkeen odottamaan. Joukossamme olleiden tupakoitsijoiden mieleen oli ainakin se, että määrätty paikka oli aivan veksin tupakkakatoksen vieressä. Intissä kun ei tupakkia saa poltella muualla kuin tupakkapaikoilla. Nyt lääkärintarkastuksen jälkeenhän meitä saa sitten oikein luvan kanssa juoksuttaa niin paljon kuin mahdollista, ja nyt meille saa järjestää myös taistelukoulutusta, ynnä muuta raskaampaa puuhailua. Ennen lääkärintarkastusta emme periaatteessa olisi saaneet juosta metriäkään... siis periaatteessa. Kun kaikki olivat viimein saapuneet, lähdimme marssimaan kohti komppaniaa. Terveystarkastuksessa oli vierähtänyt koko iltapäivä, ja ehdimme hädin tuskin käymään tuvissamme, ennen kuin lähdimme ruokailuun. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen, joka muuten tarkastuksineen venähti taas aika pitkäksi, ei viikko-ohjelmassa ollut enää mitään virallista ohjelmaa. Toimettomiksi emme kuitenkaan jääneet, siitä pitivät alikessumme huolen. Illan ekstraohjelmassa oli ensimmäiseksi vuorossa jalkineiden huolto. Sämpylät, eli lomapuvun kanssa käytettävät puolikengät olivat kuulemma rähjääntyneet eilisellä kirkkoreissulla siinä määrin, että ne on ehdottomasti lankattava ja kiillotettava. Sama käsittely tulee tietenkin myös maihareille. Niitä emme ole edes käyttäneet vielä kertaakaan, mutta tokihan niiden on kiillettävä silloin kun otamme ne ensi kertaa käyttöön. Tähän astihan olemme käyttäneet ainoastaan kumisaappaita, jotka meillä on nytkin jalassa. Lankkausta ei tietenkään saa suorittaa tuvassa. Lankki kuulemma likaa lattiat. Lankkaukseen on koko komppaniassa varattu vain yksi paikka, kasarmin ulkoseinällä olevat paloportaat. Lankkauksen jälkeen on tietenkin vuorossa jalkinetarkastukset. Ne pidetään sentään tuvassa, ja tällöin tarkastuksen kaava menee aivan samaan tapaan kuin vaikkapa pinkkatarkastuksissakin, eli jokainen tekee erikseen ilmoituksen omista jalkineistaan. Jos kengät eivät alikessujen mielestä kiillä tarpeeksi, on vuorossa uusintalankkaus ja uusintatarkastus. 19

22 Jalkinehuollon parissa vierähti aikaa noin tunnin verran, jonka jälkeen oli vuorossa valmistautuminen ulos siirtymiseen. Varustuksena maastopuku, kumisaappaat ja sorsalippis. Alikessumme olivat päättäneet pitää meille vielä pienet sulkeiset. Aseita ei tällä kertaa otettu mukaan, mutta käyhän noiden järjestymisien, ojennuksien, poistumisien ja marssimisen harjoittelu ilmankin. Komppanian pihan lisäksi kävimme myös heittämässä pienen marssilenkin kasarmialueella, ja sulkeiset päätettiin siinä kahdeksan aikoihin romurallilla. Kymmentä vaille yhdeksään saakka olikin sitten vapaa-aikaa, kunnes alikessu jälleen karjui käytävällä: Peruskoulutusosasto! Valmistautukaa vahvuuslaskentaan, aikaa viisi minuuttia, jatkakaa! Siispä smurffipukua päälle. Vahvuuslaskentaan menoa, eli liitämistä yläkäytävältä alakäytävälle, ja sinne kolmiriviin järjestymistä, harjoittelimmekin sitten taas kolme kertaa, ennen kuin jäimme sinne varsinaista vahvuuslaskentaa varten. Vahvuuslaskennan päätyttyä, saimme jo alakäytävällä komennon: Pinkkatarkastuksiin aikaa kaksi minuuttia, alkaen vasemmalta ja oikealta, ruoduittain tupiin mars. Komennon mukaisesti lähdimme kolmirivin molemmista päistä jonoissa liitämään kohden yläkertaa, jossa aloitimme saman tien pinkkojen teon. Pinkkatarkastuksiin, uusintapinkkatarkastuksiin ja iltatoimiin kuluikin sitten aikaa lähes kymmeneen saakka, jonka jälkeen alkoi vuorokauden viimeinen palvelus, siis nukkuminen. TJ 324 Ensimmäiset päivärahat tiistai Enää "vaivaiset" 324 aamua jäljellä. Lukemaa ei parhaalla tahdollakaan pysty kuvittelemaan pieneksi. Aamutoimien, aamiaisen ja siivouspalvelun jälkeen oli vuorossa oppitunteja yläluokassa. Aluksi katsoimme filmin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään kunnon sotaleffa, vaan esittelyfilmi panssarivaunuista. Filmi on englantilainen, joten Suomessa käytössä olevaan vaunukalustoon emme ainakaan vielä tässä yhteydessä päässeet tutustumaan. Filmistä piti kirjoittaa muistiin nykyaikaisen taistelupanssarivaunun ominaisuuksia, ja seuraavanlaista listaa saimme loppujenlopuksi kokoon: suuri tulinopeus, nopea ja ketterä, kulkee maalla ja vedessä, tehokas panssarointi, suojattu myös kemiallisilta ja biologisilta aseilta ja nykytekniikan ansiosta myös pimeässä toimiminen onnistuu. Toteutuvatko kaikki edellä luetellut seikat sitten Suomalaisessa vaunukalustossa, se jäänee nähtäväksi. Viiden minuutin tupakkatauon jälkeen otettiin aiheeksi taistelijalle asetettavat perusvaatimukset. Näitä ovat esim. taistelutaito, vastuuntunto, fyysinen ja psyykkinen kunto, sekä pari muistiinpanojen sivullista, saman sorttista juttua, samasta aiheesta. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen, kello meille jaettiin ensimmäiset päivärahamme. Tämä tapahtui komppanian alakäytävällä, toimistojen puoleisessa päässä. Järjestyimme käytävän laitaan jonoon aakkosjärjestykseen. 20

23 Päivärahojen jaon suorittaa komppanian vääpeli, avustajanaan komppanian kirjuri, joka on vanhemman ikäryhmän viestimies. Rahojen kuittaus tapahtuu kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavalla tavalla. Oman vuoron tultua kumarretaan viiden askeleen päästä. Kahden askeleen päästä, asennossa seisten tehdään ilmoitus herra luutnantti, alokas nano-nano. Allekirjoitus jakolistaan, kirjurin osoittamaan kohtaan, jonka jälkeen komppavääpeli laskee rahat kouraan. Ensimmäiset saatavamme olivat 114 markkaa, eli kuudelta päivältä, kultakin 19 markkaa. Seuraavaksi on ohjelmassa sotilaspastorin oppitunti, joka pidetään yläluokassa. Tunnin aiheista ei tässä sen enempää. Ainoa muistiinpanoihin tullut asia oli puhelinnumero "piruntorjuntaupseerin", eli sotilaspastorin vastaanotolle. Sitäkään tuskin tulen tarvitsemaan inttiaikana... ja tuskin sen jälkeenkään. Noin tunnin kestäneen oppitunnin jälkeen siirryimme tupiimme, ja saimme ruhtinaallisen kymmenen minuutin tauon, jonka jälkeen lähdimme taas yläluokkaan. Nyt on vuorossa siivousoppitunti, jonka pitää PsVK:n ja PstK:n yhteinen siivooja. PstK toimii samassa rakennuksessa kuin viestikin, mutta tilat ovat kuitenkin lähes täysin erotettuna toisistaan. Tunnin aikana siivooja opetti meille kaikki olennaiset komppanian siivoamiseen liittyvät asiat. Mehän komppanian yleissiivouksen hoidamme, siivoojan työkenttään kuuluvat lähinnä ikkunoiden pesut, lattioiden vahaukset, ja muut vaativammat siivoushommat. Siivousoppitunnin jälkeen jäimme luokkaan vielä hetkeksi, koska Häkis jakoi meille taistelijan oppaat kuitille. Lyhyesti esiteltynä taistelijan opas on pehmeäkantinen, noin kolmen sentin vahvuinen kirja, jonka alkupuolisko käsittelee tetsaamista ja taas tetsaamista, ja loppupuolisko erilaisia Suomen puolustusvoimilla käytössä olevia aseita, miinoja, kranaatteja yms. Luokassa istuttavien oppituntien jälkeen homma jatkuu ulkona. Saimme seuraavanlaisen komennon. Valmistautukaa ulos siirtymiseen, varustus: maastopuku, rynnäkkökiväärin lipas kolme kappaletta, aseenpuhdistusvälineet ja telttapatja, aikaa viisi minuuttia. Parin minuutin kuluttua haimme vielä aseemme telineistä. Yhdellä minuutilla tietenkin taas jäpitettiin, kuten aina kun olemme johonkin lähdössä. Ulos lähtö tapahtui tuvittain komennolla: Tuvissa jonoon järjesty, alkaen tuvasta numero seitsemän, komppanian eteen, kolmiriviin järjesty. Pihalla meidät komennettiin opetusavoneliöön. Se on muoto, jossa kolmirivin rivit on jaettu neliön muotoisen alueen kolmelle sivulle, jolloin neliön keskellä suoritettavaa opetusta tms. on helpompi seurata. Seuraavaksi meille opetettiin komento telttapatja levitä, komennon valmistavalla osalla, siis sanalla telttapatja, otetaan asento, ja loppuosalla, levitä, levitetään telttapatja eteen avonaiseksi. Sitten aloimmekin harjoittelemaan rynkyn purkamista ja kokoamista. Alkuun se tuntui melkoisen teknilliseltä laitteelta vaikkei siitä irronnutkaan kuin viisi osaa. Rynkyn purkamisellahan tarkoitetaan sitä, että siitä irrotetaan kotelon kansi, kaasumännän jousi, kaasumäntä, kaasumännän suojaputki ja lukko. Yleisin syy aseen purkamiseen on aseen puhdistus tai asetarkastus. 21

24 Rynkyn kasauksen ja purun lisäksi harjoittelimme myös lipastamista latausharjoituspatruunoilla. Niissähän ei ole ruutia eikä nallia, vain pelkät kuoret. Niitä käytetään pelkästään lipastamisen harjoitteluun. Patruunat lipastetaan seuraavanlaisella komennolla: Lipas, kolmella patruunalla, lipasta. Taas komennon alkuosalla otettiin asento, ja vasta sanalla lipasta suoritetaan kyseinen toimenpide. Lippaaseenhan mahtuu 30 patruunaa, mutta tänään harjoittelimme pienemmillä määrillä. Näihin harjoituksiin kuluikin sitten koko loppu iltapäivä, ja itse asiassa yllättävän nopeasti. Ruokailussa käynnistä ja siivouspalvelusta ei uutta mainittavaa, illan ohjelmasta sitten sitäkin enemmän. Ensiksi kaksi tuntia käyttäytymiskoulutusta, siis tervehtimistä sisällä ja ulkona, sekä tietenkin toimistokäyttäytymistä. Tuo nyt ei ollut mitään uutta, mutta seuraavaksi olisi vuorossa kokovarustarkastus. Siis toisin sanoen, alikessumme haluavat nähdä, kuinka suuren osan olemme jo onnistuneet hukkaamaan varusvarastolta kuittaamistamme kamoista. Varustarkastuksen ensimmäisenä vaiheena on siirtää kaapista punkalle lähestulkoon kaikki varusesineet. Vain kaikkein suurimmat tavarat ja vaatekappaleet saa jättää kaappiin, koska kaikki eivät kuitenkaan mahtuisi punkalle. Itse tarkistus sujuu seuraavaan tapaan. Alikessut huutavat käytävältä tarkistettavat varusesineet, esim. Verryttelypusero ja housut vasempaan käteen, solmio avattuna vasemmalle käsivarrelle, teräskypärä päähän ja lomakassi oikeaan käteen. Teimme työtä käskettyä, ja hetken sähellyksen jälkeen seisoimme punkiemme vieressä kyseiset varusesineet käsissä, päässä tai jollakin muulla tavalla aseteltuna. Sitten vain odotellaan alikessua, joka kiertelee tuvissa tarkastamassa että jokaiselta löytyy kaikki luetellut tavarat. Onneksi varustarkastuksen yhteydessä ei sentään tarvitse huutaa huomio tai tehdä ilmoituksia, muuten voisi kokovarustarkastuksen jälkeen olla äänijänteet kipeänä... sen verran paljon noita tavara-artikkeleita tarkastukseen kuuluu. Kun tarkastava alikessu on kiertänyt jokaisessa tuvassa, on seuraavien nimikkeiden vuoro: Seuraavaksi. Maastotakin huppu, ilman teräskypärää, vasempaan käteen. Käteen nahkakintaat, päähän kenttäkaulaliina. Tarkastus jatkui samaan tapaan kunnes kaikki varusesineet oli tarkastettu lävitse. Erityisen tärkeitä seikkoja varustarkastuksissa ovat seuraavat. Kaikki pinkat on ehdottomasti räjäytettävä itse ennen tarkastusta... muuten räjäytyksen suorittaa tarkastava alikessu. Kestokravatti on kielletty. Tetsarit eivät saa olla pakattuna. Kenttäpullon pitää olla tyhjä. Tarkastettuja tavaroita ei saa tarkastuksen aikana laittaa takaisin kaappiin, vaan ne on aina laitettava takaisin punkalle. Kun tarkastuksen viimein ilmoitettiin olevan ohi, ajattelin käväistä kusella, ennen kuin aloittaisin kaapin uudelleen pakkaamisen. Taas huomattiin että intissä ei kannata itse ajatella mitään. Kusella käynti sai jäädä, sillä käytävällä huudettiin jälleen peruskoulutusosasto. Tällä kertaa asia oli seuraavanlainen. Valmistautukaa kaappitarkastukseen, aikaa viisi minuuttia. 22

25 Tuvissa syntyi melkoinen hässäkkä, kun kaikki alkoivat mättämään tavaraa kaappiinsa ja tekemään uusia pinkkoja. Viisi minuuttia kului nopeasti, ja koska kaikki olivat vielä vaiheessa, annettiin meille lisäaikaa ruhtinaalliset kolme minuuttia. Tänä aikana kaapit alkoivat jo tulla sellaiseen kuntoon, että tarkastukset pääsivät alkamaan. Kun alikessu viimeisen minuutin kuluttua umpeen, astui tupaan, huusimme taas vanhaan tapaan huomio, ja joku, yleensä jo ennalta sovittu jamppa astui keskikäytävälle tekemään ilmoituksen. Herra alikersantti, Panssariviestikomppanian tupa numero kahdeksan valmiina kaappitarkastukseen, ilmoitti alokas nano-nano. Oman kaapin tarkastuksen yhteydessä on vielä jokaisen tehtävä ilmoitus omasta kaapistaan. Herra alikersantti, alokas nano-nanon kaappi. Yleisimpiä valituksen aiheita kaapeissa ovat huonot pinkkojen päädyt, muuten vaan huonot pinkat, hyllyjen takaosista näkyvät ylimääräiset esineet, väärin hyllylle asetellut kenkä- ja vaateharjat, ja väärässä järjestyksessä tai muuten väärin olevat takit. Uusintatarkastuksia pidettiin muutamia, ja kun kaapit oli viimein saatu alikessujamme tyydyttävään kuntoon, olikin kello jo hieman vaille yhdeksän. Saimme siis heti hajottaa pari pinkkaa, eli smurffipuvun ylä- ja alaosan, jotka vaihdoimme päällemme vahvuuslaskentaa varten. Vahvuuslaskentaan menoa, eli liitoa yläkäytävältä alakäytävälle, ja sinne kolmiriviin järjestymistä, harjoittelimmekin sitten taas kolme kertaa, ennen kuin jäimme sinne varsinaista vahvuuslaskentaa varten. Vahvuuslaskennan päätyttyä, saimme alakäytävällä komennon: Pinkkatarkastuksiin aikaa kaksi minuuttia, alkaen vasemmalta ja oikealta, ruoduittain, ylös tupiin, MARS! Siitä alkoikin sitten se joka iltainen loppuillan show, siis räjähteleviä pinkkoja, uusintatarkastuksia ja pesuhuoneeseen juoksemista. Eipä sitten muuta tältä päivältä. TJ 323 Ketä hymyilyttää! keskiviikko Aamun rutiinit sujuivat muuten samaan tapaan kuin ennenkin, paitsi että aamutoimien aikana meille ilmoitettiin päälle tulevaksi vaatetukseksi palveluspuku ja varsikengät. Tähän astihan olemme käyttäneet aamusta iltaan maastopukua ja kumisaappaita. Onhan tämä muutos tervetullutta vaihtelua pukeutumiseen, ja varsinkin jaloille, jotka ovat tähän asti hionneet kumisaappaissa. Aamiaisen ja siivouspalvelun jälkeen siirryimme taas kerran yläluokkaan oppitunnille. Tällä kertaa aiheena oli sotilaan velvollisuudet ja oikeudet... ja nimenomaan edellä mainitussa järjestyksessä. Velvollisuuksia näet kertyi huomattavasti pidempi lista kuin oikeuksia. Lisäksi aiheena oli sotilaskuri ja sotilasrikoslaki, sekä se, ketkä ja missä, ovat sen alaisia. Sanomattakin lienee 23

26 selvää, että alaisia olemme me, ja alaisuus tulisi kestämään vielä 323 vuorokautta katkotta, riippumatta siitä olemmeko lomilla vai palveluksessa. Aamupäivän tunnit loppuivat jo ennen kello yhdeksää, koska yhdeksältä meidän pitäisi olla veksin auditoriossa. Siellä olisi tiedossa lääkärin oppitunti. Siirtyminen komppanian pihasta, veksin pihaan tapahtui samalla tavalla kuin kaikki muukin liikkuminen kasarmi alueella, eli kolmijonossa marssien. Perille päästyämme oli paikalle jo saapunut mortteja muistakin komppanioista. Siirryimme sisälle veksin auditorioon. Sama tilahan toimii iltaisin myös varuskunnan elokuvateatterina. Tunnin aiheina olivat monenlaiset varusmiehen terveyteen ja terveydenhuoltoon liittyvät asiat. Jaettiinpa siellä myös meille jokaiselle "Varusmiehen terveysopas", eli ohut kirjanen, jota tuskin tulee kertaakaan edes avattua koko intti aikana. Oppitunnin jälkeen ehdittiin vielä pitämään lyhyt tupakkatauko veksin tupakkapaikalla... ja tavallista taukoa tämä aika on tietysti niille, jotka eivät tupakointia harrasta. Tämän jälkeen ryhmityimme jälleen kolmiriviin, ja lähdimme marssimaan kohden komppaniaa. Koska matka oli lähes kokonaan ylämäkeä, oli alikessujemme mielestä sopiva tilaisuus harjoitella tahtijuoksua. Tahtimarssihan ei eroa tahtijuoksusta muuten, kuin että kävelyn sijasta juostaan. Muoto säilyy samana, ja tahdissa on tietenkin pysyttävä... muutenhan muoto olisi hyvin epäsotilaallisen näköinen. Komppaniassa ehdimme vain viedä saamamme kirjallisuuden kaappeihimme, ennen kuin aloitimme ruokailuun valmistautumisen, eli liitämisen pihalle ja suorittamalla vielä muutamat taaksepoistumiset, ennen kuin vanhemmat ikäryhmät saapuivat ulos. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen olikin vuorossa hieman mielenkiintoisempaa ohjelmaa. Tutustumiskäynti Parolannummen uuteen sotilaskotiin, jossa Sotilaskotiyhdistys vieläpä tarjoaa meille munkkikahvit. Nam! Komppanian pihasta lähdimme ensin marssimaan kolmijonossa kohden ruokalan pihaa, ja siitä edelleen kohti sodea. Ruokalan pihalta, vesitornin ohi, soden pihaan menevällä tienpätkällä on kuitenkin liikennemerkillä kielletty ajoneuvolla ajaminen. Siitä ei siis kuulemma saa ajaa muodollakaan, eli tässä tapauksessa kolmijonossa. Tällainen erikoisuus kasarmialueen liikennesäännöissä, alikessujemme kertoman mukaan, on olemassa. Näin ollen meidän piti kävellä tämä matka härdellissä. Oli muuten melkoista suklaata meidän kaltaisillemme aamukasoille. Soden pihalla järjestyimme tietysti taas uudelleen kolmiriviin odottamaan sisälle pääsyä. Meidän lisäksemme tänne on tulossa mortteja myös muista komppanioista. Kun viimein tuli meidän vuoromme siirtyä sisään, menimme ensin jonossa jakopisteen kautta, ja sieltä edelleen kahvit ja munkit mukana, jonossa pöytiin istumaan. Kahvi maistuikin pitkästä aikaa hyvälle, kun kuusi vuorokautta on vain haaveillut siitä... tai olihan sitä ruokalassa tarjolla yhtenä aamuna, mutta eri asia on, voiko sitä laskea kahviksi. Onhan siitä osuvasti sanottu: "Ensimmäinen mukillinen poistaa päänsäryn, toinen pahan hajuisen hengityksen ja kolmas poistaa hengityksen kokonaan." 24

27 Intin vaatteiden lämpimyyskin tuli siinä sivussa todettua. Palveluspuvuthan ovat meillä tänään ensimmäistä kertaa päällä, joten eihän sen alle heti alkuun osannut pistää riittävän vähän vaatetta. Päiväkin on varsin aurinkoinen, ja tulihan siinä soden edessä, suorassa auringonpaisteessakin vartin verran seistyä muodossa. Sodessakaan ei mikään kauhean kylmä ole, ja sitten vielä kupillinen kuumaa kahvia... johan siinä hiki virtasi! Kahvin jälkeen kuuntelimme sotilaskotiyhdistyksen tervetuliaispuheen, jossa kerrottiin sotilaskoti toiminnan historiasta ja nykypäivästä, ja kerrottiin mitä palveluita Parolannummen sotilaskodit tarjoavat. Näitä palveluja muuten on enemmän kuin äkkiä voisi kuvitellakaan: lehtisali, kirjasto, musiikkikirjasto, parturi, pelisali, valokuvalaboratorio yms. Lisäksi varusmiehet pääsevät ilmaiseksi HPK:n matseihin Hämeenlinnan jäähalliin. Parolannummen uudesta sotilaskodista todettakoon vielä, että se on, ainakin puolustusvoimien asteikossa, varsin moderni rakennus. Alakerrassa sijaitsevan tilavan kahvion lisäksi on yläkerrassa lehtienlukusali, musiikkikirjasto, kirjasto ja oma erillinen huoneensa myös television katseluun. Alakerrasta löytyy lisäksi kioski, josta voi ostaa mitä tahansa kasarmielämässä tarvittavaa, sekä myös erilaisia armeija-aiheisia muistoesineitä. Tilaisuuden päätyttyä, lähdimme taas marssimaan kohti komppaniaa, tällä kertaa emme menneet ruokalan pihan lävitse, vaan tietä pitkin, jotta saisimme marssia koko matkan. Lopun iltapäivän ohjelmassa oli aseenpuhdistuksen harjoittelua komppanian pihalla. Mukaan otimme rynkyn, puhdistusvälineet ja telttapatjan. Lisäksi haettiin komppanian kellarikäytävän asehuoltopisteestä kanisterillinen aseöljyä, säkillinen sillaa ja puhdistusrättejä. Oikeaoppisen aseiden nysväyksen harjoitteluun kului aikaa lähes kaksi tuntia. Rynkky tuli tänä aikana puhdistettua ainakin kolme tai neljä kertaa. Välissä oli tietenkin aina tarkastus, jonka piti harjoitusta vetävä skappari. Kello on kymmentä vaille neljä. Lopetimme aseiden parissa puuhailun, ja aloimme keräilemään sillatuppoja pihalta säkkiin... tietenkin intin tyyliin, eli pihaan ei saanut jäädä kerrassaan mitään, ja lopputuloskin vielä varmistettiin pariin kertaan uusintasiivouksella. Sitten vain öljyt, sillat ja rätit takaisin paikalleen, ja sisälle tupiin. Kun olimme vielä saaneet aseet telineisiin, olikin jo aika lähteä ruokailuun. Pihalle päästyämme, alikessumme ilmoittivat seuraavan asian. Peruskoulutusosasto! Asento, lepo, asento! Kahdessa aseessa on hihna jäänyt roikkumaan... tuvat perseestä, punkat perseestä! Komppania myötäpäivään kiertäen, sama paikka, sama muoto, JÄRJESTY! MARS MARS!!! 25

28 Kiersimme komppanian mahdollisimman nopeasti, ja yritimme järjestyä uudelleen kolmiriviin mahdollisimman särmästi, omille paikoillemme, jotta enempää juoksemista ei olisi tullut. Särmyys ei kuitenkaan riittänyt, sillä seuraava komento kuului. Arvontaa kolmiriviin järjestymisessä, vauhti pers... KETÄ HYMYILYTTÄÄ! TAAKSE PSTU!!! Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen ei viikko-ohjelmassa ollut enää mitään ohjelmaa. Sodeen emme kuitenkaan vielä tänä iltana päässeet, ja koska alikessumme eivät enää mitään muuta keksineet, oli kuudesta seitsemään ohjelmassa itseopiskelua tuvissa. Luettavana kirjana oli taaskin taistelijan opas. Lukutuokion jälkeen alikessumme konasivat meidät kolmiriviin yläkäytävälle. Kyseessä oli tiedotustilaisuus, jossa he laskivat tupiimme liikkeelle vihon. Tähän vihkoon voisimme nyt ja tulevaisuudessa, kirjoittaa tai piirtää, karun ja kaunistelemattoman mielipiteemme koulutuksesta, ja varsinkin alikessuistamme. Lisäksi täsmennettiin vielä sitä, että tässä vihossa saisimme ilmaista mielipiteemme, ilman että siitä seuraisi sikaa... näin ainakin alikessumme juhlallisesti vakuuttelivat. Tämän jälkeen loppu ilta olikin sitten vapaa-aikaa. Aika kului kaikenlaisen pikku nysväyksen parissa, tai yksinkertaisesti löhöämällä punkalla ja heittämällä huulta tupakavereiden kanssa. Tietenkin vasta kiertoon laitettu vihko oli kovassa käytössä, ja jo samana iltana siihen oli kertynyt useampi sivullinen erilaisia karuja mielipiteitä, jotka koskivat pääosin alikessujamme, ja toki myös koksuja. Kello yhdeksän jälkeisiä toimia tuskin kannattaa enää paljon selitellä, joten huomiseen. TJ 322 Sode kutsuu torstai Aamupäivän vietimme viiden minuutin tupakkataukoa lukuun ottamatta oppitunneilla yläluokassa. Ensimmäisenä aiheena oli sotilaskunto. Sillä tarkoitetaan taistelijan suorituskykyä, jossa fyysiseen kuntoon yhdistyvät ampumataito, taito liikkua kaikissa taistelukentän olosuhteissa tehtävän mukaisesti varustettuna vuoden eri aikoina ja kaikissa sää ja keli olosuhteissa. Tämän jälkeen kirjoittelimme vielä muistiin ampumaradalla suoritettaviin ammuntoihin liittyviä varomääräyksiä. Tärkeimpiä määräyksiä on se, milloin on velvollinen keskeyttämään ammunnan huutamalla SEIS, ja se mitä pitää tehdä, jos aseeseen tulee toimintahäiriö kesken ammunnan. Lisäksi tähdennettiin sitä, että mitään ei saanut tehdä ilman käskyjä, ja että ase on aina oltava suunnattuna tauluja kohden. Aamu- ja iltapäivän koulutuksen väliin jäävä ruokailu olikin tällä kertaa hieman poikkeuksellisesti järjestetty. Emme nimittäin lähteneetkään muun komppanian mukana ruokalaan syömään, vaan homma hoidettiinkin komppanian pihassa. Sapuskat sinne oli tilattu ruokalasta, ja ruokailuvälineistönä on armeijan tyyliin, pakki ja lusikka-haarukkayhdistelmä. 26

29 Kyseessä on kuulemma maastoruokailun harjoitus... että sitten varmasti osaamme pistää sapuskat poskeen metsässäkin, kun ensimmäinen oikea maastoruokailu koittaa. Se on kai tässä todettava, että jotkin asiat intissä koulutetaan sitten niin perinpohjaisesti, että vallan. Nyt selvisi sekin, mihinkä hommaan pari kaveria porukastamme oli aamupäivän oppitunnin loppupuolella nakitettu. He olivat alikessujemme opastamina käyneet hakemassa lihasoppapöntön, ja muut sapuskatarvikkeet ruokalan keittiöltä. Nyt sapuskan jälkeen, alkoi nakki taas viuhumaan. Kamat pitäisi palauttaa ruokalan keittiöön. Tällä kertaa nakki napsahti allekirjoittaneelle. Ruokailun jälkeen on tavanomaiseen tapaan vuorossa siivouspalvelus, mutta tällä kertaa, ennen moppiin tarttumista, on hoidettava vielä yksi asia. Pakit ja lusikka-haarukat on pestävä, tämän nyt tajunnee kuka tahansa. Arvata sen sijaan sopii, pidettiinkö tämän jälkeen pakkitarkastukset? Kyllä, kuinkas muuten! Herra alikersantti, alokas nano-nanon pakki... Iltapäivän ohjelma onkin jo hieman toiminnallisempaa, jos verrataan aamupäivän oppitunteihin. Haimme rynkyt telineistä, levitimme telttapatjamme komppanian yläkäytävälle, ja aloimme harjoittelemaan tähtäämistä. Emme kylläkään käytävän päästä päähän, kuten voisi kuvitella, vaan sivuttain. Liimasimme käytävän seinään, noin metrin välein ja parinkymmenen senttimetrin korkeuteen, pieniä mustia tarralappuja, joihin sitten makuuasennosta tähtäilimme. Koska käytävän leveys on noin 2,5 metriä, voi yksinkertaisella laskutoimituksella todeta että rynkyn piipun ja vastakkaisen seinän väliin ei paljoakaan etäisyyttä jäänyt. No, onhan tuokin tyhjää parempi. Tähtäysharjoitusten yhteydessä kävimme läpi myös toimintaa ampumaradalla, ja eri komentojen merkityksiä. Rata-ammuntoihin liittyy mm. seuraavanlaisia komentoja: Lipas kiinnitä. Lataa ja varmista. Kuulosuojaimet korville. Kolme laukausta, omaan vapaaseen tahtiin, saa ampua. Kolmen kudin jälkeen seuraa mm. seuraavanlaisia komentoja: Ovatko kaikki ampuneet. Varmistakaa aseet. Jäikö ampumattomia? Irrota lipas. Kovilla ammuttaessa, on varsin tärkeää, että ammunta sujuvat oikean kaavan mukaan, joten edellä mainitut harjoitukset käytiin läpi useaan kertaan. Noin kahden aikoihin siirryimme jatkamaan harjoitusta komppanian pihaan. Haimme varastosta läjän ampumatauluja, jotka löimme pystyyn pihan toiselle laidalle. Toiseen laitaan levitimme telttapatjamme. Ampumaradalla makuulta ammunnan etäisyys on kolmesataa metriä. Komppanian pihan pituus on vain vajaat sata metriä, joten oikea etäisyys ei aivan tullut täyteen. Parempi kuitenkin tämäkin, kuin tähtäillä yläkäytävällä teipinpaloja. Pihalla harjoittelimme sitten useampaan kertaan läpi ammunnan koko kuvion... ilman minkäänlaisia patruunoita tietenkin. Kellon lähestyessä neljää, lopetimme harjoitukset tältä päivältä, ja aloimme siirtämään ampumatauluja takaisin varastoon. Taulujen siirron jälkeen, alikessumme ottivat meidät vielä kolmiriviin komppanian eteen, koska Häkiksellä oli vielä jotain asiaa meille. Asia oli vieläpä aika miellyttävää kuultavaa. Saimme kehuja päivän "ammunnoista". Olimme kuulemma oppineet homman, 27

30 eikä kukaan edes ollut pahemmin kämmäillytkään. Tämän lyhyen palautetilaisuuden jälkeen menimme sisälle ja aloimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön, siis juoksemaan... No turha sitä kai enää on selittää. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen alkoikin sitten se ilta, jota olemme odottaneet kauan ja hartaasti. Koko ilta on vapaa-aikaa, ja pääsemme ensimmäistä kertaa sodeen. Sinne ei kuitenkaan saa lähteä ihan tuosta vaan. Ensiksi on ilmoittauduttava päivystäjälle... kuulostaa helpolta, mutta on morteille aivan jotain muuta. Koska lähes kaikki ikäryhmästämme olivat lähdössä sodeen samaan aikaan, eli heti siivoustarkastuksien jälkeen, syntyi päivystäjänpöydän eteen tietenkin hirveä ruuhka. Minkäänlaisessa härdellissä emme tietenkään ilmoittautumisvuoroamme odottaneet, vaan särmässä, viivasuorassa jonossa, joka pahimmillaan oli yli kymmenen metrin mittainen. Jonon suoruus tarkastettiin lattialaatoituksen saumasta. Kun oman ilmoittautumisen vuoro viimein koitti, mennään ensin päivystäjänpöydän eteen, asentoon seisomaan, tarkalleen määrätylle kohdalle, joka on merkitty teipillä lattiaan. Sitten pokkaus päivystäjää kohden, tai jos pöydän ympärillä on muita sotilashenkilöitä, niin tällöin pokataan korkea arvoisimmalle. Nyt kun meidän ikäryhmämme on ensimmäistä kertaa lähdössä sodeen, kaikki komppanian alikessut, kessut ja koksut, sekä myös ryhmä vanhempia viestimiehiä, ovat tietenkin nojailemassa päivystäjänpöytään. Mikäli päivystäjää korkea arvoisempia ei läheisyydessä ole, tehdään ilmoitus suoraan päivystäjälle. Päivystäjän ollessa alikersantti, kuten tämä yleensä aina on, kuuluu ilmoitus seuraavalla tavalla. Herra alikersantti, alokas nano-nano, ilmoittaudun sotilaskotiin. Mikäli pöydän ympärillä on joku päivystäjää korkea arvoisempi, on ensin pyydettävä häneltä lupa puhutella päivystäjää. Eihän sinne sodeen tietenkään vielä ensimmäisellä ilmoittautumisella päässyt. Jos maiharit eivät päivystäjänpöydän ympärillä seisoskelevan porukan mielestä olleet riittävän kiiltävät, ne käytiin lankkaamassa ennen uutta sodeen lähtö yritystä. Jos ilmoittautumisessa tapahtui pienikin virhe, passitettiin välittömästi jonon perälle, odottelemaan uutta yritystä. Yksi huomattavan tärkeä seikka on myös se, että kaikkien nappien on ehdottomasti oltava kiinni. Varsinkin taskujen napit. Myös päähineen, on se sitten verikauha tai maastolippis, on oltava juuri oikealla tavalla kädessä. Päähinettä on pidettävä kädessä lipan puolelta siten että peukalo on kokardin päällä. Tämäkään ei vielä riittänyt sodeen pääsyyn. Toinen tyyli, jolla meitä sodeen pyrkiviä mortteja rääkätään, on erilaisten arvomerkkien kyseleminen. Päivystäjänpöydän varustukseen kuuluu laatikollinen pahvista leikeltyjä arvomerkkejä, joihin on piirrelty erilaisia kuvioita. Jos merkkiä ei tunnista, on varmaa että joutuu välittömästi jonon perään. Kaikki merkit muuten eivät koskeneet aivan virallisia sotilasarvoja. Erääseen 28

31 kauluslaattaan muun muassa oli piirretty "kirkkoveneen" kuva... myös "riisipiirakkana" vastaava kuvio tunnetaan. Tämä "sotilasarvo" on kenttähuora. Vastaavanlaisia laattoja on muutama muukin. Lisäksi päivystäjänpöydällä on Trivial Pursuit pelin kysymyskortit, joiden kysymyksiä meiltä myös kyseltiin. Jos kysymyksen vastauksena sattuu olemaan jokin numeerinen tieto, ainoa hyväksytty vastaus on yleensä vanhimman ikäryhmän TJ-luku. Yleensä vain tämä vastaus hyväksyttiin numerokysymyksissä... oli se todellisena vastauksena oikea tai väärä. Kun päivystäjä lopulta hyväksyi ilmoittautumisen, on seuraavaksi kirjoitettava nimensä päivystäjänpöydällä olevaan sodelistaan. Tämän jälkeen peräännytään vielä seisomaan lattian teippimerkkien kohdalle, ja pokataan päivystäjälle. Tämän tapahtumaketjun jälkeen mortti sitten pääsee ensimmäiselle sode reissulleen... eihän tuohon ilmoittautumiseen mennyt ihan tuntiakaan! Viestikomppanialaiset eivät yleensä vietä iltojansa Parolannummen uudessa sodessa, vaan vanhassa, joka on lähempänä viestikomppaniaa. Vanha sode muodostuu kolmesta osastosta. Molemmissa päissä on suuremmat salit, toisessa päässä kahvion puoli, ja toisessa päässä yhdistetty peli-, lehti- ja TV-sali. Keskiosassa ovat aula, puhelinkopit ja parturitilat. Lisäksi rakennuksen yläkerrassa on valokuvauslaboratorio, ja kellarissa punttisali, sekä VMTK:n toimisto. Kun olimme aikamme istuneet kahvion puolella munkkien ja kahvin parissa, lähdimme lehtisaliin lukemaan päivän lehdet. Onhan se hyvä, viikon uutispimennon jälkeen jälleen, saada jotain tietoa ulkomaailmankin tapahtumista. Komppaniaanhan ei tule mitään lehtiä. Radiotakaan ei vielä ole missään tuvissamme, ja televisiosta ei kannattanut haaveillakaan. Tokihan komppaniassa televisio on, itse asiassa kaksikin, mutta ensimmäisinä päivinä television katselu on erinäisistä syistä jäänyt väliin. Kun kaikki tarpeelliset ostokset, kuten pussillinen munkkeja, limupullo, puhelinkortti ja kuminauhat oli ostettu, olikin aika lähteä takaisin komppaniaan. Jaa mitkä kuminauhat? Housun puntithan eivät tietenkään saa vapaasti roikkua maihareiden varsien päällä, vaan ne on viriteltävä kiinni maihareiden varsiin kuminauha lenkeillä. Sama koskee niin palveluspuvun, kuin maastopuvunkin housuja. Puolustusvoimat ei tarjoa näitä kuminauhan pätkiä, vaan ne on hankittava itse. Helpoimmin valmiit kuminauhat saa sodesta. Komppaniaan palatessa, ei ilmoittautumista tietenkään saanut tehdä limupullot ja munkkipussit kädessä. Ne on jätettävä ennen ilmoittautumista päivystäjänpöytää vastapäätä olevalle toiselle pöydälle. Sitten vain aikaisemman kaavan mukaan ilmoittautumaan: Herra alikersantti, alokas nano-nano, ilmoittaudun sotilaskodista. Kun ilmoittautuminen oli hyväksytty, vedettiin nimi ylitse sodelistasta ja uuden pokkauksen jälkeen sai lähteä tupaan jatkamaan illanviettoa. Sodesta tulon jälkeen ilta jatkui komppaniassa samaan tapaan, josta olimme jo muutamana iltana saaneet esimakua, siis vapaa-aikana. Kello yhdeksältä taas tuttuun tapaan vahvuuslaskenta, pinkkatarkastukset ja iltatoimet. Pinkkatarkastuksen yhteydessä pidimme tällä kertaa myös pienet pinkka-punkka 29

32 sulkeiset. Periaate on hyvin yksinkertainen, ensin alikessut antoivat komennon: Pinkkatarkastukseen aikaa kaksi minuuttia, jatkakaa! Kahden minuutin kuluttua tuli komento: Punkkatarkastukseen aikaa kaksi minuuttia, jatkakaa! Pinkkapunkka sulkeisia jatkettiin niin kauan kun alikessumme katsoivat sen tarpeelliseksi, huomioiden tietenkin sen että ennen kymmentä meitä pitäisi liidättää vielä pesuhuoneessakin. TJ 321 Lomille Lomps! perjantai Jotakin hyvää sentään tässäkin päivässä. Tänään pääsemme ensimmäistä kertaa lomille. Ensin pitäisi kuitenkin jaksaa tämä päivä loppuun asti. Aamupäivän ohjelmassa on oppitunteja yläluokassa. Aiheena on taisteluvarustuksen ja hälytysvarustuksen pakkaaminen, ja se, milloin jompikumpi varustus pakataan. Taisteluvarustus on sellainen harva mutta tehokas lämpöpuku, joka on yllä aina kun tetsataan. Kokoonpano on seuraavanlainen. Päällä maastopuku, jalassa kumisaappaat, kädessä nahkarukkaset, päässä teräskypärä varustettuna maastohupulla, ja lopuksi tietenkin tetsarit selkään. Rynkky on tietysti sotilaalla aina mukanaan. Hälytysvarustus taas sisältää taisteluvarustuksen kaikki osat, täydennettynä repulla, johon on sullottu lähes puolet kaapin sisällöstä. Hälytysvarustushan tarkoittaa samaa kuin se legendaarinen täyspakkaus. Painoa tälle tavaramäärälle kertyy noin 30 kiloa, josta reppu tekee noin puolet. Hälytysvarustuksen käyttökohteita ovat leirit ja täyspakkausmarssit, lisäksi hälytysvarustus pakataan nimensä mukaisesti silloin jos komppaniaan tulee hälytys. Tetsareiden pakkaaminen tapahtuu seuraavalla tavalla. Vasempaan etutaskuun kenttäpullo, oikeaan etutaskuun lippaat, taakse vasempaan taskuun sadeviitta ja sadelahkeet, keskelle pakki, ja oikealle nasse suodattimineen. Oikean puoleiseen sivulenkkiin laitetaan roikkumaan kenttälapio. Kenttäpullo on aina pakkaamisen yhteydessä täytettävä raikkaalla, kylmällä vedellä. Virvoitus- tai alkoholijuomat ovat kiellettyjä herkkuja. Kaapissa ollessaan kenttäpullon on oltava tyhjä. Se tällä kertaa ryynäysaiheista. Iltapäivän ohjelma on sama kuin koko komppanialla, joka perjantai iltapäivisin, eli huoltoiltapäivä. Tämä on henkilökohtaiselle huollolle, niin sotilaan itsensä, kuin henkilökohtaisten varusteidenkin osalta varattu aika. Mainittakoon kuitenkin heti alkuun, että sanaa "henkilökohtainen" ei pidä ymmärtää siten että jokainen saisi huoltaa itseään sillä tavalla kuin itse haluaisi. Ei toki, nythän ollaan armeijassa. Huoltoiltapäivän ohjelmassa, ikäryhmällämme on ensimmäiseksi vuorossa saunassa ja liinavaatevaihdossa käynti. Ensiksi on tietenkin pakattava vaihdettavat vaatteet, sekä peseytymisvälineet varustepussiin. Myös kusiluistimet on syytä ottaa mukaan, mikäli mielii välttyä saunan lattioilta tarttuvilta jalkasieniltä. Tämänkin seikan alikessumme meille "ystävällisesti" opastivat. Sitten vain kolmiriviin komppanian eteen, ja marssiman kohden 30

33 varuskunnan saunoja, ne sijaitsevat samassa rakennuksessa asevaraston, viestivälinevaraston ja pioneerivaraston kanssa. Saunassa ja liinavaatevaihdossa käynnin saamme sentään hoitaa omaan tahtiimme, ja tänä samana aikana on myös mahdollista käydä varusvarastolla vaihtamassa muita varusesineitä. Varusvarastohan sijaitsee viereisessä rakennuksessa. Liinavaatteiden, joihin lukeutuu myös alusvaatteet, vaihto tapahtuu saunatilojen yhteydessä olevassa vaihtotilassa... tai pitäisi kai sanoa hallissa, on kyseinen tila sen verran suuri. Pukuhuoneesta saunatiloihin mentäessä on tietenkin ensin vastassa pesuhuone. Siitä ei voi juuri muuta kertoa, kuin että se on suurehko, kaakeloitu huone, jossa on parisenkymmentä suihkua seinillä. Vain kahdessa suihkussa pystyy veden lämpötilan säätämään itse, kaikkiin muihin tulee valmiiksi sekoitettu vesi. Veden lämpötila tosin vaihtelee melko runsaasti. Välillä kylmää ja välillä kuumaa, ei koskaan sopivaa. Sitten löylyhuoneeseen. Se on melko tilava, kooltaan suunnilleen 7 x 10 metriä. Olisi sinne kerrallaan mahtunut ainakin 40 miestä. Oven vieressä humisee kiuas, joka on melkein miehen korkuinen ja kivitila on ainakin metrin kanttiinsa. Humina johtuu polttimesta jolla kiuasta lämmitetään. Polttoaineena on luultavasti maakaasu, jolla toimii myös kasarmialueen lämpökeskus. Lauteet, jos niitä nyt siten voi nimittää, eivät tietenkään ole puuta, vaan betonia, joka on pinnoitettu samoilla tummanpunaisilla laatoilla kuin lattiakin. Onhan siellä toki puiset ritilät, muuten voisi perse palaa "lauteeseen" kiinni. Peseytyminen siis suoritetaan omaan tapaan, ilman alikessujen ohjausta... ihme kyllä! Sama ei kuitenkaan enää pätenyt liinavaatevaihtoon. Vaihdettavat vaatteet pinotaan vasemman käsivarren päälle tarkalleen oikeaan järjestykseen, pukuhuoneen seinällä olevan listan mukaisesti, siten että ensimmäisenä vaihtovuorossa oleva vaatekappale tulee pinoon päällimmäiseksi. Varustepussi ripustetaan kantohihnastaan oikealle olkapäälle puhtaiden vaatteiden keräämistä varten. Sitten vain särmässä jonossa vaihtotiskin ohitse, jossa vaihdoimme järjestyksessä jokaisen artikkelin. Liinavaatevaraston henkilökunta koostuu pääosin naisista, mutta olipa mukana oli myös muutama varusmieskin, lienevätkö hokilaisia? Tähän koko hommaan, mukaan luettuna myös siirtymiset komppaniaan, on varattu aikaa tasan tunti. Niin, ellette jo arvannutkin, siirtymiset tapahtuivat tahtimarssina, alikessujemme johdolla, muotona kolmijono. Saunalta palattuamme saimme noin viisi minuuttia aikaa järjestää vaihdetut vaatteet ja muut mukana olleet tavarat kaappiimme. Tämän jälkeen tuli komento: Aseet telineistä, telineet lukittavaan kuntoon. Vuorossa olisi siis huoltoiltapäivän seuraava vaihe, eli aseen nysväys. Ampumaanhan emme ole päässeet vielä kertaakaan, mutta ilmeisesti aseet putsataan ihan vain varmuuden vuoksi. Kun olimme hakeneet aseemme telineistä ja kaivelleet aseenpuhdistusvälineet 31

34 kaapeistamme, siirryimme alikessujemme komentojen mukaan komppanian kellarikäytävälle, jossa aseiden nysväys suoritetaan. Kellarikäytävällä on asehuoltopiste, josta löytyy rätit, sillat ja aseöljyt. Seuraavaksi purimme aseemme, kuivasimme öljyt pois piipusta, lukosta ja muista osista ja puhdistimme aseen osineen muutenkin. Asetta ei kuitenkaan saanut vielä kasata, sillä ensin olisi vuorossa asetarkastus. Taas siirryimme alikessujemme komentojen mukaan tarkastuksen pitopaikkaan, joka tällä kertaa on komppanian alakäytävä, ja järjestyimme sinne jonoon. Tarkastuksen suorittajana on Häkis. Tarkastusilmoitus on seuraavanlainen: Herra luutnantti, alokas nano-nanon ase, XXXXXX. Äksät tarkoittavat aseen sarjanumeroa, joka on tietenkin muistettava ulkoa alusta alkaen. Jos ase ei mennyt tarkastuksesta lävitse, sitä lähdettiin saman tien nysväämään uudelleen kellarikäytävälle, tämän jälkeen ase tarkastettiin uudelleen. Tarkastuksen läpäisseen aseen sai laittaa kasaan ja öljytä. Kun kaikkien aseet oli lopulta saatu kuntoon, ne vietiin telineeseen komennolla: Aseet telineisiin, telineet lukittavaan kuntoon. Ennen aseen telineeseen laittoa on kuitenkin syytä varmistaa, ettei ase ole jäänyt ladatuksi, ja että varmistin on varmasti päällä. Jos alikessut sattuvat löytämään telineestä latingissa olevan, tai varmistamattoman aseen, on aseen haltija hyvin pian keskellä yläkäytävää huutamassa: Minä, alokas nano-nano, olen komppanian vaarallisin mies, koska jätän aseeni varmistamattomana telineeseen! Edellä esitetty on toki huudettava niin kovaa kuin ääntä irtoaa. Joskus alikessut saattavat määrätä hieman toisenlaisen rangaistuksen. Syyllisen on seuraavan illan aikana kirjoitettava teksti, josta selviää "rötökseen" johtaneet syyt. Tekstin asiasisällöllä ei ole niinkään merkitystä, tärkeintä on se että tekstissä on sanoja täsmälleen yhtä paljon kuin aamulaskurissa on aamuja... siis aika paljon. Lieventävien asianhaarojen vallitessa voidaan selvityksen kirjoittamista käyttää vanhemman ikäryhmän TJ-lukua käyttäen, joka on jo huomattavasti pienempi. Viimeisen, joka vie aseensa telineeseen, on myös laitettava teline kiinni, ja lukko valmiiksi lukitsemista varten, ja ehdottomasti niin päin, että avaimen reikä osoittaa aina oikealle. Tämä tuntuu olevan yksi tärkeimmistä asetelineisiin liittyvistä määräyksistä, sen voin sanoa omakohtaisesta kokemuksesta. Sen verran hädissään Häkis huuteli telineeseen lukon asettanutta henkilöä käytävälle. Seuraavaksi on vuorossa varustarkastus. Joka perjantai ei sentään pidetä kokovarustarkastusta, jossa käydään läpi kaikki varusvarastolta kuitattu tavara. Useimmiten järjestetään vain osavarustarkastus. Varusesineemme on listassa jaoteltu kolmeen ryhmään, eli varusryhmiin A, B ja C. Tänä perjantaina on vuorossa varusryhmä A, ensi perjantaina B jne. Silloin tällöin tullaan pitämään myös kokovarustarkastus. Tarkastus sujui jo vanhalla rutiinilla, pidettiinhän meille kokovarustarkastus tiistai iltana. Yksi Panssariviestikomppanian perinteistä on se, että huoltoiltapäivän aikana ei pidetä taukoja... ei ainakaan sodetaukoja. Heti kaappitarkastuksen jälkeen on 32

35 siis vuorossa seuraava ohjelmanumero. Valmistautukaa vuodevaatteiden tuuletukseen, aikaa neljä minuuttia. Koska vuodevaatteiden tuuletukseen valmistautumista ei oltu aikaisemmin opetettu, alikessut tietenkin kertoivat mitä tällä komennolla tehdään. Homma on seuraavanlainen. Ensin räjäytetään punkka... siis räjäytetään se itse, ja otetaan sieltä tyyny ja huopa. Sitten vielä kaapista varahuopa, ja laitetaan kaikki omalle jakkaralle. Tämän jälkeen, jakkarat mukana, siirrytään alikessujen komentojen mukaan komppanian pihaan paririviin ja harvennetaan rivi siten että miesten väliin jää matkaa noin kaksi metriä. Vuodevaatteiden ravistelu suoritetaan tarkalleen komentojen mukaisesti. Ensiksi otetaan käsittelyyn etummaisen rivin miesten ensimmäiset huovat. Huovan toinen pää annetaan takana seisovalle parille ja komennon tultua aletaan ravistelemaan huovasta pölyjä pois. Sivumennen voidaan sanoa, että intin huovista lähtee pölyä aina, vaikka niitä olisi ravistellut tunnin. Huovan ravistelua jatkettiin niin kauan kunnes saimme käskyn lopettaa. Loput kolme huopaa ravisteltiin samalla tavalla. Jokaisellahan siis on kaksi huopaa, joten parilla on näin ollen neljä. Tämän jälkeen alkoi tyynyjen tomutus. Tukeva ote tyynyn kulmasta ja sitten vain komennosta mäiskimään tyynyjä vastakkain parin kanssa. Huopia ravisteltiin kutakin noin puolisen minuuttia, tyynyjen mäiskimistä kesti liki minuutin verran. Tuuletus ei kuitenkaan loppunut vielä tähän. Seuraavaksi pitää vielä poistaa pölyt miehistä. Tämä järjestyi pienen rumbatuokion avulla. Taakse poistumista, pyörävajan ympäri juoksemista, haaraperushyppyjä yms. Kun rumba oli ohitse, järjestyttiin jälleen paririviin omien jakkaroidemme taakse ja lähdettiin liitämään takaisin sisälle. Päästyämme tupiimme saakka, saimme välittömästi jatko-ohjeet. Valmistautukaa punkkatarkastukseen, aikaa viisi minuuttia, jatkakaa. Tämä oli jotenkin... jotenkin arvattavissakin! Punkan voisi ehkä muuten tehdäkin viidessä minuutissa, mutta kun samaa yrittää 12 jamppaa samassa tuvassa, samaan aikaan, siellä ymmärrettävistä syistä tulee aika ahdasta. Kuten arvata saattaa, tarkastuksessa punkkia räjähteli, ja uusintapunkkatarkastuksia pidettiin. Parin tarkastuksen jälkeen punkat kuitenkin saatiin alikessujamme tyydyttävään kuntoon, ja pääsimme jatkamaan eteenpäin huoltoiltapäivän ohjelmassa. Seuraavaksi järjestettiin TVÄL-materiaali tarkastus. TVÄL tarkoittaa taisteluvälinemateriaalia ja tarkastuksen tavoite on sama kuin varustarkastuksessakin, varmistaa että kaikilla on tavarat tallella. Kaikki TVÄLmateriaali, rynkkyä lukuun ottamatta, järjesteltiin omalle jakkaralle tarkastusta varten. Kuten kaappienkin suhteen, niin myös tässäkin tarkastuksessa tuntui olevan pääasiana se että kaikilla on tavarat järjesteltynä jakkaralle täsmälleen samalla tavalla. Tarkastuksen peruskaava on sama kuin kaikissa muissakin tarkastuksissa, mutta voidaanhan se toki kerrata. 33

36 Kun alikessu astuu tupaan, huudetaan yhteen ääneen, kuuluvasti, HUOMIO! Kaikkien on tällöin seistävä asennossa oman punkkansa vieressä. Kun alikessu, tai kuka tahansa esimies onkin, kävelee tuvan keskikäytävää ovelta, kohden ikkunaa, on jonkun, yleensä lähempänä ikkunapäätä olevan astuttava hänen eteensä, ja asennossa seisten tehtävä ilmoitus. Jos esimies ei tullut tupaan minkään tietyn tarkastuksen takia, tehdään seuraavanlainen tupailmoitus: Herra (sotilasarvo), Panssariviestikomppanian tupa numero 8, tuvan esimies alikersantti (nimi), ilmoitti alokas nano-nano. Tällainen ilmoitus pitää tehdä esimerkiksi silloin jos tupaan sattuu tulemaan joku skappari. Mikäli kyseessä on tarkastus josta on ennalta ilmoitettu, esimerkiksi juuri TVÄLmateriaalitarkastus, tehdään seuraava ilmoitus. Herra alikersantti, tupa numero 8 valmiina TVÄL-materiaali tarkastukseen, ilmoitti alokas nano-nano. Jos alikessu ehtii tupaan tullessaan kävellä niin pitkälle, että kukaan ei enää pääse hänen eteensä ilmoitusta tekemään, on tilanteessa kaksi erilaista mahdollisuutta. Alikessu voi halutessaan ottaa homman uusiksi ovelta asti, tämä on se helpompi tapa. Hieman hankalampi tapa on se, että avataan ikkuna, ja joku juoksee ulos, ikkunan alle, tekemään ilmoituksen sitä kautta. Mainittakoon vielä, että HUOMIO on huudettava myös silloin kun esimies astuu ulos tuvasta. Kuten muissakin tarkastuksissa, myös TVÄL-materiaali tarkastuksessa on jokaisen tehtävä ilmoitus myös omasta materiaalistaan: Herra alikersantti, alokas nano-nanon TVÄL-materiaali. Mainittakoon muuten, että TVÄL ei ole pelkästään tekstissä käytettävä lyhenne, vaan se on tarttunut myös intin puhekieleen. Sama tuntuu koskevan monia muitakin lyhenteitä. Itse tarkastus oli ohi muutamassa minuutissa, ja pääsimme pakkaamaan tavaroita takaisin kaappiin. Tässä yhteydessä olisikin ehkä hyvä mainita, että puolustusvoimilta kuitille saatuja tavaroita ei kannata hukata. Joitakin pikkutavaroita, kuten arvomerkki tarvikkeita, kenkä- ja vaateharjoja, sukkia, sekä joitakin aseenpuhdistusvälineitä myydään uuden soden kioskissa. Muita tavaroita ei sitten pystykään noin vain hankkimaan uusia, vaan niistä on katoamisen havaittuaan tehtävä katoamisilmoitus. Riippuen katoamistavasta ja tilanteesta, ja siitä kuinka nopeasti ilmoitus on tehty, määräytyy se, joutuuko kadonneen varusesineen korvaamaan itse, vai meneekö se valtion piikkiin. Mikäli kyse ei ole kovin arvokkaasta esineestä, on maksamisen sijasta, yleensä suurempi kannustin tavaroistaan huolehtimiseen, se paperisota komppanian päällikön, komppanian vääpelin ja toimiston kanssa, joka seuraa varusesineen katoamisesta. Tavallisten varusvarastolta kuitattujen tavaroiden suhteen saatetaan komppanian sisäisesti päästä vielä jonkinlaiseen sopimukseen, mutta jos kyse on asevarastolta kuitatusta TVÄL-materiaalista, ei tilanne yleensä ole enää niin helppo... tai halpa. Viimeisin virhe, jonka varusmies voi tehdä on tietenkin se, että hukkaa rynkkynsä. Se katoamisista. Kello on jo hieman yli neljän, joten aloimme jo hyvissä ajoin valmistautumaan ruokailuun lähtöön... siis hyvissä ajoin jäpittämään jakkaralla, 34

37 juoksemaan tuvan ja pihan väliä, kiertämään pyörävajaa ja taaksepoistumaan. Ruokailun jälkeen oli sitten tavallisen siivouspalvelun sijaan, vuorossa valmistautuminen TKS:ään, eli tupa- kaappi- ja siisteystarkastukseen. Siivousalueet, ja varsinkin oma tupa, kuurattiin nyt siis vieläkin perusteellisemmin kuin normaalin siivouspalvelun yhteydessä. Kun tupa ja siivousalueet on saatu kuntoon, särmätään vielä oma kaappi priima kuntoon. Onhan TKS-tarkastuksen läpi meneminen edellytys lomille pääsyyn. Näin ainakin alikessumme uhkailivat, eikä tuossa tilanteessa kyllä kenellekään tullut mieleen lähteä kokeilemaan, että pitääkö se uhkaus paikkaansa. Lomille pitäisi päästä kello Kello oli jo hieman yli viiden, kun tarkastukset lopulta päästiin aloittamaan. Alikessumme onnistuivat kuitenkin taikomaan pölyä mitä erikoisemmista paikoista, kuten kaappien takajalkojen ja seinän väliin jäävistä raoista, lämpöpatterin takaa, oven karmin päältä, tuuletusventtiilin päältä jne. Uusintatarkastuksia tuli, ja lomat alkoivat jo painamaan päälle. Kello 17.20, päivystäjän kuulutus: Lomatarkastukseen aikaa 10 minuuttia. Lomatarkastuksessa pitäisi kaikkien lomille lähtevien olla sundet päällä, lähtövalmiina, komppanian alakäytävällä. Meillä on kuitenkin vielä kaappitarkastukset kesken, ja mitään vaatteitahan ei tietenkään saa vaihtaa kesken tarkastuksien. Alikessujammehan tämä ei tietenkään koskenut, he olivat vaihtaneet sundet päälle jo sillä aikaa kun me siivosimme komppaniaa ja särmäilimme kaappejamme. Kaapitkaan eivät tietenkään menneet läpi heti ensimmäisellä tarkastuskerralla. Lomatarkastukseen aikaa 5 minuuttia, oli seuraava kuulutus. Me olemme vielä suorittamassa viimeisiä särmäilyjä kaappeihimme. Tässä vaiheessa alikessumme varmaan jo tajusivat, että alkoi vähitellen olla kiire, käytävältä näet huudettiin: Peruskoulutusosasto, TKS-tarkastus ohi, jatkakaa. Tuvissa syntyi ennen näkemätön mylläkkä, kun kaikki alkoivat kiskomaan sundeja esiin, vasta särmätystä kaapista. Lomatarkastukseen aikaa yksi minuutti. Nyt meidän olisi periaatteessa pitänyt lopettaa kaikki nysväys ja alkaa jäpittämään jakkaroillamme... siis periaatteessa. Käytännössä tapahtui päinvastoin, sillä kaikki olivat vielä vaiheessa. Tällä kertaa alikessumme eivät kuitenkaan alkaneet valittaneet asiasta mitään... hehän aikataulun olivat näin tiukaksi vetäneet. Kun kaikki olivat lopulta saaneet sundet päälle ja kravatit särmiksi, lähdimmekin välittömästi alakertaan. Olimme myöhässä lomatarkastuksesta noin viisi minuuttia. Tarkastuksen piti tällä kertaa komppanianpäällikkömme. Lomatarkastuksessa kaikki lomille lähtevät seisovat alakäytävällä, kolmirivissä, yhdessä muodossa. Ei siis tuvittain tai joukkueittain, kuten yleensä. Tarkastuksen pitäjä tarkastaa lomille lähtevien asustuksen, ja pitää lyhyen, tai joskus pitkänkin puheen siitä, miten lomilla pitää käyttäytyä, paljonko otetaan viinaa, ja milloin tullaan takaisin. Lisäksi tähän joka perjantaiseen pakinaan kuuluu myös liikenneturvallisuus. Lomathan ovat varusmiehen vaarallisinta aikaa... ainakin tilastojen mukaan. Velviltä, eli viikonloppuvapaalta, pitää palata sunnuntai iltana, kello

38 mennessä. Alikessut ja koksut saavat olla lomilla maanatain puolelle, kello saakka. Myöhästymisestä, on se sitten kaksi minuuttia, kaksi tuntia, tai kaksi vuorokautta, seuraa aina pekkaa, tai muita kurinpito toimenpiteitä. Vain erittäin pätevä, todistettavissa oleva syy, pelastaa rangaistukselta. Esimerkiksi linjaauton tai junan myöhästyminen... kirjallisen todistuksen keralla, on tällainen. Oman auton hajoaminen matkan varrelle, ei sen sijaan ole tällainen syy. Loma-aikoina ei myöskään kannata kovin paljon riehua ravintoloissa, tai muuallakaan. Ei ainakaan niin paljon, että joutuu putkaan. Varusmiehiksi todetut pidätetyt näet luovutetaan sotilaspoliisin käsiin, ja tämä tarkoittaakin sitten loman ennenaikaista päättymistä Parolannummen päävartion putkaan. Siis häkkiin, kuten tässä firmassa on tapana sanoa. Tämän jälkeen ei siten olekaan muutamaan päivään mitään asiaa siviilielämän pariin. Lomilta saa palata myös alkoholin vaikutuksen alaisena, jos täyttää ainakin seuraavat ehdot: Selviää omin avuin pääportin kautta komppaniaan ja omaan punkkaansa. Ei ala vittuilemaan spolleille pääportilla. Pystyy ilmoittautumaan komppaniassa päivystäjälle. Eikä missään vaiheessa aiheuta yleistä häiriötä. Siinä olikin tärkeimmät ohjeet lomilla oloon ja sieltä palaamiseen. Lomatarkastuksen jälkeen menimme jonossa vekoskorttikaapin kautta ja otimme mukaamme omat korttimme. Vekoskortti, eli virallisemmin varusmieskortti, on vaaleansininen pahvikortti joka on pidettävä mukana aina lomilla oltaessa. Sitä näyttämällä saa myös kaikki varusmiehille kuuluvat alennukset. Tämän jälkeen menimme vielä tupiimme odottamaan lomille lähtöä, joka tapahtuu ainakin viestikomppaniassa, tasan kello Joissakin muissa komppanioissa lomille lähtö tapahtuu kuulemma heti lomatarkastuksen päätyttyä... taas huomattiin että ollaan viestissä! Voiko viisi minuuttia enää pidemmältä ajalta tuntua? Ei voi! Komppanian ylä- ja alakäytävien kellot on kai kytketty keskuskellojärjestelmään, koska minuuttiviisari liikahtaa aina minuutin välein pykälän eteenpäin. Kuinka tuskaista odotusta voikaan olla niiden minuuttiviisarien viimeisten askelien seuraaminen. Sitten kuului viimeinkin se kuulutus, jota olemme odottaneet jo viikon ajan: Lomille saa lähteä. Tämän kuulutuksen jälkeiset kymmenet sekunnit, vallitsikin komppanian portaikossa, ja varsinkin ulko-ovella melkoinen ruuhka, kun kaikki, kuuden hengen päivystysryhmää lukuun ottamatta, raivasivat itselleen tietä ulos rakennuksesta... lomille. Tämän päivän kirjoituksen päätänkin perjantai iltapäivien lentävään lauseeseen: LOMILLE LOMPS!!! 36

39 TJ 318 Marssimalla maanantaina maanantai Maanantai aamuyö, kello Lomat on sitten ohitse. Sikeän unen katkaisee käytävältä kuuluva, niin tutuksi käynyt huuto: Peruskoulutusosastossa herätys. Voiko pahempaa ollakaan! Samaan hengenvetoon voidaan vielä todeta, että kävin eilen illalla lomilta palatessani lukaisemassa ilmoitustaululta alkavan viikon viikko-ohjelman. Tämän maanantain ohjelmassa on aamupäivällä sulkeiset ja oppitunteja. Iltapäivän piristykseksi ohjelmassa on täyspakkausmarssi! Sulkeisissa jatkoimme harjoittelua siitä mihin olimme jääneet viime maanantaina, eli vasemmalle-, oikealle- ja taaksepoistumista. Riviin, paririviin ja kolmiriviin järjestymistä. Käännöksiä, marssimista ja aseenkäsittelyä. Sulkeisten jälkeen siirryimme yläluokkaan. Tuntien aiheet olivat kokolailla samoja kuin tähänkin asti, eli varomääräyksiä ampumaradalle ja taisteluharjoituksiin, sotilaallista käyttäytymistä, tietoa erilaisista aseista ja A-tarvikkeista, turvallisuuspolitiikkaa, sotilasrikoslakia ja tietenkin teoriaa tetsaamisesta. Iltapäivällä saimmekin sitten siivouspalvelun jälkeen peräti puoli tuntia aikaa pakata tetsarit ja reput, ja laittaa itsemme marssikuntoon. Päälle tulee tietenkin maastopuku ja kumisaappaat. Pienenä ihmeenä voisi ehkä pitää sitä, että ennen lähtöä ei pidetty minkäänlaista tarkastusta mukaan otettavista hälytysvarustuksen tavaroista, siis lähinnä repun sisällöstä. Jokuhan voisi hälytysvarustus listan tavaroiden sijasta pakata reppunsa vaikkapa tyynyllä. Hieman ennen ulos siirtymistä meille ilmoitettiin että päähän tuleekin teräskypärän sijasta sorsalippis. Kypäräkin toki pitää ottaa mukaan. Se ripustetaan hihnastaan tetsareiden olkahihnan koukkuun, josta se olisi nopeasti saatavilla yllätyshyökkäyksen sattuessa. Sitten vielä rynkkyyn sysäri paikalleen piipun päähän, ja lipas roikkumaan irtohihnaan. Sisällähän lipas ei saanut olla kiinnitettynä aseessa. Sitten vain tetsarit päälle ja reppu selkään. Painosta en rupea tässä sen enempää kertomaan, sehän tuli jo perjantain oppitunneilla selville. Sanonpahan vain, että tunne oli sellainen kuin olkapäät olisivat menneet sijoiltaan. Sitten vain rynkky telineestä mukaan ja ulos kolmiriviin kuuntelemaan Häkiksen antama marssikäsky. Marssikäsky on lyhyt puhuttelu, jossa selvitetään marssin suoritustapa, kohde, matkan pituus ja vihollistilanne. Tämän jälkeen lähdimme marssimaan komppanian pihasta, metsikön läpi, saunarakennusta kohden, josta jatkoimme tietä pitkin kohti JTR:n porttia. Tämä paikka on JTR:n tykkihallin takana oleva puomi, jossa kasarmialueelta tuleva tie liittyy pieneen metsätiehen. Marssiessa pidimme viiden metrin välit, jotta kukkulan laella väijyvä vihollinen ei saisi konekiväärillään suolattua ainakaan koko joukkoa kerralla. Portilta marssimme vielä puolisen kilometriä eteenpäin metsikköön, jossa pidimme sitten tauon. Itse asiassa olimme linnuntietä vajaan kilometrin päässä komppaniasta, joskin kävelymatkaa on kertynyt jonkin verran enemmän. Ensimmäisen täyspakkausmarssin, ensimmäiseksi osuudeksi, se kuitenkin tuntui aivan 37

40 riittävältä. Tauolla järjestettiin yllätysohjelmana varustarkastus. Aivan kaikkia hälytysvarustukseen kuuluvia varusteita ei kuitenkaan metsän keskellä alettu tarkastamaan, mutta ainakin lusikka-haarukka, kenttäpullo vesineen, irtohihnat, varasukat ja vara-alusvaatteet syynättiin. Parilla kaverilla varuspuutteita esiintyi, joten he lähtivät juosten hakemaan puuttuvat tavarat komppaniasta. Reppunsa he saivat jättää taukopaikalle, mutta taisteluvarustus pysyi tietenkin mukana. Varustarkastuksen ansiosta meille muille jäikin sitten hieman pidempi tauko, joka kyllä tuli aivan tarpeeseen, ainakin varusteiden huollon kannalta. Itseltäni oli huopa vähällä pudota marssin aikana keskelle tietä. Tavaroita pakatessani olin arvellut huovan pysyvän repun lipan alla ilman kiinnittämistä. Vaan eipä pysynyt. Nyt huopa on sidottu repun lipasta löytyviin kiinnitysrenkaisiin kahdella irtohihnalla. Kun komppaniassa käyneet kaverit olivat saapuneet, ei kulunut kuin pari minuuttia, kun jo kuului komento valmistautukaa. Tämäkin on niitä komentoja jotka on toistettava kuuluvalla äänellä. Marssimisen aikana harjoittelimme erilaisia marsseihin liittyviä asioita, kuten käsimerkkejä, joilla pystytään marssin aikana välittämään kaikki tarpeelliset komennot. Merkit tulevat yleensä aina edestä päin ja jokaisen on toistettava merkit, jolloin ne kulkeutuivat jonon loppuun asti. Jonohan on aika pitkä. Noin 50 jamppaa, viiden metrin välein, tekee noin 250 metriä. Käytännössä välit kuitenkin taisivat jäädä vähän lyhemmiksi. Jotenkin kummasti ne välit nimittäin tuppasivat marssin aikana koko ajan lyhenemään, vaikka ne liikkeelle lähdettäessä viiden metrin luokkaa olivatkin. Toinen mainittava seikka on se, miten toimitaan silloin, jos eteneminen jostakin syystä katkeaa väliaikaisesti. Tällöin pitää ehdottomasti siirtyä korkeaan polviasentoon. Paikallaan seisova sotilashan on hyvä maalitaulu viholliselle. Ja välit on tietenkin muistettava säilyttää. Korkeassa polviasennossa suurin osa painosta tulee toisen polven varaan. Se ei siis ainakaan reppu selässä, kivikkoisessa maastossa, ole niitä mukavimpia asentoja. Paluu ei sitten tapahtunutkaan niin suoraa reittiä kuin mitä ensimmäinen osuus oli ollut. Matkaa kertyi pari kilometriä. Eihän se sinänsä kuulosta pahalta, mutta siviilissä ei juurikaan tule raahattua samanlaista tavaramäärää mukana. Saavuimme takaisin komppaniaan hieman kolmen jälkeen, ja ruokailuun lähtöön asti saimme aikaa henkilökohtaiseen huoltoon. Tähän kuuluu repun ja tetsareiden purkaminen, suihkussa käynti... sekä repun painon alla puutuneiden olkapäiden lepuuttaminen. Sen verran keskeytystä tähän henkilökohtaiselle huollolle varattuun aikaan tosin tuli, että jonkin verran ennen ruokailuun lähtöä meidät konattiin alakäytävälle kolmiriviin. Syy moiseen keskeytykseen selvisi vasta alakäytävälle päästyämme, kun komppanian vääpeli tuli pitämään meille lyhyehkön puhuttelun. Nyt saamme viimeinkin omat tuntolevymme, eli sellaiset kaulaan ripustettavat 38

41 pienet peltilätkät, joihin on painettu kunkin oma henkilötunnus. Meidänhän olisi pitänyt saada tuntolevymme heti ensimmäisinä päivinä, mutta homma oli kuulemma pikkuisen myöhästynyt, koska levyihin kuuluvat metalliset kaulahihnat olivat loppuneet. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Tuntolevyjen varsinainen tarkoitushan tulee esille vasta isoon pilliin vihellettäessä, eli sodan aikana. Toivoa tietysti sopii, että silloinkaan sitä ei tarvittaisi. Yleensähän sitä levyä kaivellaan kaverin kaulasta esiin vasta silloin, kun tämä on jo siirtynyt taistelemaan autuaammille tetsausmaille. Sitäkin siinä levyjen jaon jälkeen, tuvassa istuskellessamme, pohdittiin, että miksikö näitä sitten kannattaa rauhanajan varusmiespalveluksessa raahata mukana. Vastauskin keksittiin varsin pian. Kerrankos sitä itänaapurin Iivanoilta pääsee yksi risteilyohjus karkuun. Viimeksi se meni Inarinjärveen, mutta kuka tietää vaikka seuraava osuisi suoraan kasarmiimme. Olisihan se sitten raunioiden raivaajille helpompaa, kun jokainen raato on valmiiksi varustettu sotumerkinnällä... ehkä hieman karskia huumoria, mutta varsin yleistä intissä. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen olikin sitten vuorossa se päivän paras hetki, eli sodeen pääsy... kaikkine ilmoittautumisrutiineineen tietysti. Eipä sitten enää muuta tästä päivästä. TJ 317 Konttausta + hyökkäystä = tetsausta tiistai Tämänpäiväinen ohjelma ei tule olemaan juurikaan eilistä kummoisempi. Koko päivälle, eli kello on viikko-ohjelmaan merkitty taisteluharjoituksia, eli tutummin sanottuna tetsaamista. Aamiaisen ja siivouspalvelun jälkeen on vuorossa tetsareiden pakkaaminen ja taisteluvarustukseen pukeutuminen. Olemme siis kuin Suomalaiset korpisoturit ainakin. Itse asiassa ainoastaan naamiovärit puuttuvat. Sen teräskypäränkin olisi ehkä jotenkin saanut pysymään päässä paikallaan, jos sen olisi pystynyt säätämään sopivaksi. Onhan siinä jonkinlainen teräsnauhasta valmistettu panta, mutta sen säätömekanismi oli ruostunut jumiin ehkä joskus vuosikymmen takaperin. Mutta ei hätää, ylisuuriin säätöihin jumittuneen kypärän saa pysymään päässä kahdellakin konstilla. Intin villapipo päähän ja kypärä perään... tämä vain on aika lämmin yhdistelmä kesähelteillä. Toinen tapa on vetää leukahihna niin kireälle että 'pata' pysyy paikallaan. Tämäkään ratkaisu ei käyttömukavuudeltaan ole niitä parhaita, mutta kukapa tähän firmaan on tullut mukavuutta etsimäänkään. Sitten rynkkyihin lippaat ja sysärit. Aseet telineistä, telineet lukittavaan kuntoon ja hetkeä myöhemmin, taisteluharjoituksiin lähtöä varten, komppanian eteen, kolmiriviin järjesty. Komppanian pihasta lähdimme marssimaan vanhan soden ohi kulkevaa polkua pitkin, kohti Leken läheisyydessä olevaa niittyaluetta, joka tuntuu olevan prikaatissa varsin suosittu tetsauspaikka. 39

42 Marssittaessa pidettiin tietenkin viiden metrin välit ja aseet ampumavalmiina. Vihollinenhan saattaa hyökätä kimppuumme milloin tahansa. Aseissamme ei tosin ole minkäänlaisia patruunoita, mutta mitäs pienistä. Tämän ensimmäisen tetsauspäivämme ohjelmaan kuuluu etenemistavat ja hyökkääminen. Sotilaan etenemistavat maastossa ovat seuraavat: juoksu, kävely, hiipiminen, konttaaminen ja ryömiminen. Juoksemista tai kävelemistä tuskin tarvitsee paljon selittää, ne tapahtuvat aivan tavallisesti... intin tyylillä. Hiipimisen voisi ehkä määritellä seuraavalla tavalla: Kävelyä hitaampi, maaston mukaan mahdollisimman äänetön etenemistapa, jota suorittaessaan sotilaan on tarkkailtava ympäristöä erityisen tarkasti vihollisen varalta, ja oltava samalla valmiudessa eliminoida vihollisen sotajoukot omaa henkilökohtaista aseistusta hyväksi käyttäen. Ryömimisessä ja konttaamisessa ei pitäisi olla mitään hankaluuksia, ovathan ne jokaiselle tuttuja etenemismuotoja jostain vuoden takaa. Joillekin ehkä myös paremman ravintolaillan jäljiltä. Mutta ei, nämäkin piti opetella kokonaan uudelleen... intin tyylillä. Konttaamiseen tuo oman lisävärinsä rynkky, joka hihnastaan roikkuu mukana. Mitä enemmän rynkky kuraantuu, sen suurempi työ sen puhdistamisessa on. Myös polvet ovat kovilla tässä etenemismuodossa. Ryömimisessä on tärkeimpänä ohjeena: "munat turpeeseen". Tämähän tarkoittaa siviilikielellä sitä että taistelija on tällöin kauttaaltaan painautuneena kotimaan maaperään. Ryömittäessä rynkkyä pidetään käsissä siten että vasen käsi on piipun suun ympärillä suojana, ja oikea käsi pitää kiinni aseen perästä. Jos siis olisi tullut komento ryömiä 30 cm syvyisen mutalammikon lävitse, olisi taistelijan pitänyt olla kauttaaltaan mudan peitossa. Käytännössä aivan tällaisia harjoituksia ei kuitenkaan varusmiehillä teetetä. Kyllähän Suomalainen korpisoturi, ja puolustusvoimien pomminkestävät varusesineet sellaisen kestäisivät, mutta rynkkyjä säälitään sen verran, että moiset harjoitukset ovat kiellettyjä. Etenemistapoja harjoiteltiin seuraavalla tavalla. Niitylle... kaikkine kivikkoineen ja mutaläpineen, rajattiin neliö, jonka sivun pituus on n. 100 metriä. Sitten lähdimme kiertämään neliötä ympäri, sen sivuja seuraillen. Ensimmäinen sivu juostaan, toinen hiivitään, kolmas kontataan ja neljäs ryömitään. Harjoituspaikalla mukana olevat alikessumme ja skapparimme seisoskelivat reitin varrella ja huutelivat meille vähän väliä neuvojaan. Munat turpeeseen, nopeammin, matalampana jne. Sitä ei tullut lasketuksi, montako kertaa kiersimme radan, mutta kyllähän siinä aamupäivä saatiin kummasti kulumaan. Joskus ennen puolta päivää oli sitten vuorossa ensimmäinen oikea maastoruokailumme. Harjoitusruokailuhan järjestettiin jo viime viikolla komppanian pihassa. Ruokailu tapahtui "muuntajan" läheisyydessä, se on ainakin viestikomppaniassa varsin yleisesti käytetty paikannimi. Maantieteellisesti paikka on tetsausniityn peltosaarekkeessa sijaitseva vanha tiilirakenteinen muuntamorakennus. Ruoat, maidot, vanikat yms. tuotiin ruokailupaikallemme maastoautolla 40

43 Parolannummen ruokalasta. Kyseinen maastoauto muuten sattuu olemaan puolustusvoimiemme yleisesti käyttämä, Venäläisvalmisteinen, rättikattoinen Gaz Gabriolet. Ruoan jakoa varten laitettiin pystyyn yksinkertainen linjasto, jossa ensiksi jaetaan pääruoka omista lämpöastioistaan, ja sen jälkeen järjestyksessä kaikki muut ruokatavarat ja jälkiruoat. Jonottaminen ei tapahdu aivan samalla tavalla kuin ruokalan linjastossa. Maastossa sapuskaa jonotetaan kahden metrin välein ja korkeassa polviasennossa. Taas lisää rääkkiä polville, jotka olivat jo konttauksen jäljiltä lievästi sanoen paskana! Kuten kaikkialla muuallakin, niin myös ruokajonossa pitää jokaisella olla taisteluvarustus ja varsinkin rynkky mukanaan. Rynkyn suhteen ollaan niin tarkkoja, että aina kun rynkky ei ole paikallaan telineessä, on sen oltava käyttäjänsä käden ulottuvilla. Jopa paskahuusiin rynkky pitää raahata mukaan. No, harvapa haluaisi tositilanteessa paskahuusiin päättää päivänsä. Syömisen ajaksi sai sentään riisua tetsarit päältä, ja kypärästä oli jopa pakko luopua. Suomalainen sotilashan syö aina paljain päin. Siinä olisi vihollisen tarkkaampujalla ollut oiva tilaisuus pistää kuula lävitse kallosta. Tosin, tavallinen teräskypärä ei kuulemma suojaa suoraan kohti ammutulta rynkyn luodilta, joten se siitä. Ruokailun yhteydessä tuli opittua myös sellainen seikka, että pakkipusseja olisi ehdottomasti ostettava sodesta... heti tänä iltana. Iltapäivän tetsauksen aiheena olikin sitten hyökkääminen. Ensin lähdimme koko joukolla suoraan hyökkäykseen kuviteltua vihollista vastaan. Hyökkäykseen liittyviä termejä en nyt ala tarkemmin muistelemaan, se kun on enemmälti jääkäreiden puuhaa, mutta eiköhän homman kulku tässä kuitenkin saada selville. Käytännössä tämä suora hyökkäys tapahtui siten että lähdimme hyökkäys komennolla juoksemaan rintamana niityn toiselta reunalta, kohden toista reunaa, jossa kuviteltu vihollinen on puolustusasemissa. Räkäpäitä meille ei ollut varaa jakaa, mutta sehän ei hyökkäystämme haitannut. Pidimme vain rynkyn piipun suunnilleen vihollisen asemia kohti, ja sarjatulta ampuessamme huusimme sarrrrrja ja yksittäislaukauksilla laukaus... laukaus. Tämän ammuntatyylin lisäksi harjoittelimme hyökätessämme myös mahdollisimman karmeita sotahuutoja. Jääkööt ne nyt kuitenkin tulkitsematta tässä yhteydessä. Itse en tietenkään päässyt näkemään tai kuulemaan tätä harjoitustamme sivusta, mutta luulisin sen muistuttaneen lähinnä lännenelokuvista tuttuja intiaanien hyökkäyksiä... ainakin sotahuutojen puolesta. Toinen hyökkäystapa joka meille opetettiin, on hyökkääminen taistelijapareittain lyhyinä syöksyinä. Homman periaate on varsin yksinkertainen. Toisen suorittaessa noin viiden metrin mittaista syöksyä, on toinen silloin munat turpeessa, antamassa tulitukea taistelijaparilleen. Tällä tavoin edetään sitten vuorotellen. Syöksyyn kuluvan ajan on tietenkin oltava mahdollisimman lyhyt, ja myös luodeille arka pinta-ala on pidettävä mahdollisimman pienenä. Lisäksi aina 41

44 syöksyn jälkeen on ryömittävä metri tai pari sivuttain, jotta vihollinen ei saisi edellisen syöksyn loppukohtaan tähtäämällä listittyä taistelijaa seuraavan syöksyn alettua. Eikös olekin hieno taktiikka. Maahan heittäytyessä ei tietenkään aina pystynyt valitsemaan parasta mahdollista kohtaa... siis pehmeintä ja tasaisinta. Tässä tetsauksen lajissa kolhuja siis tulee muuallekin kuin polviin. Kyynärpään kolhaisin kerran kiveen, ja kerran meinasi tetsareista roikkuva kenttälapio mennä kyljestä läpi... ei mitään sen vakavampaa. Viimeisenä tetsauksen lajina voisikin sitten mainita kadonneiden varusesineiden etsimisen heinikon seasta. Yleisimpiä taistelun tiimellyksessä katoavia varusesineitä ovat ilman muuta nahkarukkaset ja kenttälapio. Suuremmalla joukolla etsiminen käy kuitenkin helposti. Porukka komennetaan avoriviin, noin kahden metrin välein, ja sitten yhtenä rintamana hitaasti kävellen lähdetään etsimään kadonneita esineitä. Useimmiten kadonneet esineet myös löytyvät. Lopultakin päivä alkoi olemaan ohitse, ja noin puoli neljän aikaan lähdimme paluumarssille komppaniaan. Matkaahan on noin puoli kilometriä. Tällä kertaa emme menneetkään sisään komppanian pääoven kautta, vaan kellarikerroksen ovesta. Menimme saappaidenpesupaikan kautta ja pesimme pois suurimmat saappaisiimme jääneet savikokkareet ja kuravellit. Tämän jälkeen menimme käytävän toisesta päässä sijaitsevan asehuoltopisteen kautta ja öljysimme rynkkymme öljyämislaitteessa. Sitten vaan tupaan, ja palveluspukua päälle. Maastopukumme olimme jostain syystä onnistuneet sotkemaan niin perusteellisesti, että ne päällä ei ruokailuun voinut mennä. Ja kuten arvata saattoi, niin kiirehän siinä taas tuli... meidän kun piti välttämättä ehtiä juoksemaan kymmeneksi minuutiksi tupien ja pihan väliä, ennen varsinaista ruokailuun lähtöä. Päivän ohjelma ei loppunut vielä ruokailussa käyntiin ja siivouspalveluun. Näiden jälkeen saimme noin kymmenen minuuttia aikaa käydä pesemässä ruokailuvälineemme, siis pakin ja lusikka-haarukan. Taas tuli mieleen, että niitä pakkipusseja on ehdottomasti ostettava. Sen verran hyvin olivat perunasopan, sekä puuron ja mustikkakeiton jäänteet kerinneet pakkiin kuivumaan. Tämän jälkeen pidettiin pakkitarkastukset. Ne suoritetaan, jo rutiiniksi käyneen tarkastustyylin mukaisesti. Pakit ja lusikkahaarukat olivat kuitenkin puhtaita, jopa alikessujemme mielestä, ihme kyllä. Tarkastus oli näin ollen nopeasti ohitse. Oli muuten yksi niistä erittäin harvoista tarkastuksista, joka meni ensimmäisellä kertaa lävitse. Syynä tähän harvinaiseen tilanteeseen taisi olla se että alikessuillammekin on kiire sodeen. Olihan heillä ollut raskas päivä tänään. Hehän joutuivat marssimaan mukanamme tetsausniitylle, katselemaan sivusta tetsaamistamme ja joutuivathan he jopa raahaamaan omatkin tetsarinsa mukanaan. No, oli miten oli, nyt on tarkastus ohitse, joten ei muuta kuin sodeen, kahville ja viinerille, ja lukemaan päivän lehdet... ja ostamaan niitä pakkipusseja. 42

45 Sodekäynnin jälkeen jäi vielä tunnin verran vapaa-aikaa ennen vahvuuslaskentaa. Siinä punkalla elbaillessa oli sitten aikaa ihailla päivän "sotasaalista". Polvet ovat sinisenään mustelmia, myös kyynärpäät olivat saaneet hieman siipeensä. Muutenkin tuntui siltä kuin olisi ollut päivän nyrkkeilysäkkinä. Nyt väsyttää. TJ 316 Ekat iltavapaat keskiviikko Keskiviikko ei sitten enää olekaan niin raskas päivä kuin kaksi edellistä. Viikkoohjelman mukaan ensiksi on tunnin pituiset sulkeiset ja sen jälkeen koko lopun päivän on oppitunteja. Lisäksi monet odottavat jo innolla iltavapaata, joka alkaa kello Tulevina viikkoina sulkeisia tulisikin sitten olemaan normaalia enemmän. Sotilasvalaan kun on aikaa "enää" kolme viikkoa, ja silloinhan on jokaisen hallittava kaikki valaan liittyvät sulkeiskomennot etu- ja takaperin. Sulkeisista ei tällä kertaa sen enempää. Sulkeisten jälkeen eivät sitten alkaneetkaan turvallisuuspolitiikan oppitunnit, kuten ohjelman mukaan olisi pitänyt. Oppituntien sijaan lähdimmekin liikuntavälinevarastolle kuittaamaan itsellemme polkupyörät. Liikuntavälinevarastohan sijaitsee ruokalan kellarikerroksessa. Varastossa oli ainakin yksi suurehko huone lattiasta kattoon täynnä polkupyöriä. Tällä kertaa saimme jopa valita mieleisemme, se muuten on intissä aika harvinaista. Malli on kuitenkin kaikissa sama, joten mitään varsinaisia löytöjä ei voinut tehdä. Kaikki ovat tumman vihreäksi maalattuja, leveärenkaisia, vaihteettomia, oranssilla numerolaatalla varustettuja fillareita. Pyörien lisäksi kuittasimme samalla kertaa myös työkalusarjat ja pumput. Työkalusarjan sisältöhän onkin varsin ruhtinaallinen. Sisältäähän se peräti ruuvimeisselin ja jakoavain, jotka on pakattuna pieneen, kankaiseen, säilytyspussiin. Sitten vielä nimi kuittiin ja ulos kokeilemaan että pyörä on kunnossa. Ajelimme vielä kymmenisen minuuttia edestakaisin komppanian pihassa ja säätelimme satulat sopivalle korkeudelle. Lopuksi pyörät laitettiin säilytykseen komppanian nurkan taakse, seinustaa vasten riviin ja lukittiin siten että joka pyörän pinnojen välitse vedettiin pitkä vaijeri, joka lopuksi lukittiin silmukaksi. Pyörien kuittauksen jälkeen kello oli jo niin paljon, että TURPO:n, eli turvallisuuspolitiikan oppituntia ei kannattanut enää ennen ruokailuun lähtöä aloittaa. Koska kouluttajamme eivät mitään muutakaan keksineet, tulivat he siihen tulokseen että meidän tervehtimis- ja toimistokäyttäytymisen taitomme ovat vielä puutteellisia. Terävämpi lukija varmaan jo arvaakin mitä meillä oli ohjelmassa ruokailuun 43

46 saakka. Niinpä! Taas kierrettiin pihalla kehässä alikessun ympärillä ja vedettiin kättä lippaan, samaan aikaan kun toinen joukkue oli sisällä harjoittelemassa toimistokäyttäytymistä yläkäytävältä toimistoksi valitussa tuvassa. Jotenkin nämä harjoitukset alkavat jo kyrsimään! Iltapäivällä pääsimme sitten aloittamaan ne TURPO:n tunnit, ja viiden minuutin taukoa lukuun ottamatta käsittelimmekin sitten samaa asiaa koko iltapäivän. TURPO:sta en ala tässä kovin paljoa kertomaan. Hieman lyhentäen voisi oppituntien aiheista todeta, Suomi sijaitsee Ruotsin ja Venäjän välissä, ja että Suomen puolustusvoimien tarkoituksena on puolustaa maata eikä hyökätä. Juurikaan tätä syvemmällä tasolla emme asiaan perehtyneet, vaikka sitä koko iltapäivän käsittelimmekin. Ruokailun jälkeen käynnistyikin sitten TKS-tarkastukseen valmistautuminen täydellä teholla. Periaatteessahan iltavapaalle lähdettäessä ei olisi kuulunut olla muita tarkastuksia kuin tavallinen siivoustarkastus, mutta näin alkuaikoina tilanne on hieman toinen. Ilmeisesti viime perjantain, liian tiukaksi mennyt aikataulu, oli vielä alikessuillamme muistissa, sillä nyt saimme tupamme, kaappimme ja itsemme IV-kuntoon aikataulullisesti hieman nopeammin kuin perjantaina. Näin jälkikäteen arvioiden ehkä noin neljä minuuttia nopeammin. IV-tarkastus pidettiin komppanian alakäytävällä, aivan samaan tapaan kuin lomatarkastuskin. Sellainen ero kuitenkin on, että lomatarkastuksen pitää aina joku skappareista, tai joskus harvemmin joku komppanian kokelaista kyseisen skapparin valtuuttamana. IV-tarkastuksen kuitenkin pitää yleensä aina komppanian päivystäjä, siis kulloinkin päivystys vuorossa oleva alikersantti. Tänään IV-tarkastuksen pitää kuitenkin poikkeuksellisesti komppanian päällikkö. Pitäähän jonkun korkea arvoisemman olla kertomassa meille morteille, että IV:ltä on palattava jo samana iltana kello mennessä. Sitten seurasi tietysti viime perjantaisen esitelmän uusinta aiheista, paluu yksikköön, sotilaallinen käyttäytyminen, liikenneturvallisuus, alkoholi, yms. Ne jotka eivät IV:lle ole lähdössä, eivät tietenkään osallistu IV-tarkastukseen. Heistä suurin osa on jo lähtenyt sodeen. IV-tarkastuksen jälkeen menimme taas jonossa vekoskorttikaapin ohi ja haimme omat korttimme. Tämä tosin koskee vain mortteja, vanhemmat ikäryhmät olivat hakeneet omat korttinsa jo aikaisemmin. Sitten menimme taas tupiimme odottelemaan että kello tulee 18.00, ja kuulutusta iltavapaalle saa lähteä. Lähtö tapahtui samanlaisena härdellinä kuin perjantainakin. IV on alkanut. Hämeenlinnassa tai lähikunnissa asuville iltavapaa on hyvä tilaisuus käydä kotona, tai missä kukin sitten käykin. Kauempana asuville illan viettäminen Hämeenlinnan kaljabaareissa on käytännössä ainoa tapa hyödyntää iltavapaa. Mikään pakkohan iltavapaalle ei tietenkään ole lähteä. Vaihtoehtoisesti voi jäädä komppaniaan viettämään tavallista iltaa, sodekäynteineen. Iltavapaalta paluuta koskevat samat säännöt kuin lomilta paluutakin. Ainakin pitää tulla riittävän selvänä. Jos pääportilla sattuu olemaan piu-pau, vedetään häntä turp... Siis vedetään hänelle kättä lippaan. Komppaniassa tehdään normaaliin tapaan särmä ilmoitus päivystäjälle: Herra alikersantti, alokas nanonano, ilmoittaudun iltavapaalta. Sitten vain reippaasti ja äänettömästi tupaan... 44

47 siis omaan tupaan! Tämän jälkeen sundet pois ja runkkupuku tilalle, tai mitä sitten kukin yöasuna käytännössä käyttää. Päiväpeitteestä särmä, tai edes jonkinlainen pinkka jakkaralle. Lopuksi vielä mahdollinen, ja IV:n jälkeen usein tarpeellinen WC-käynti. Sitten nukkumaan. TJ 315 Leijona Leken laidalla torstai Tämä päivä kuluukin sitten tetsauksen merkeissä, mutta pienenä - tai itse asiassa aika suurenakin lohtuna on se että lomille päästään jo tänään, kello Syynä tähän on huomisen juhannusaaton juhlavapaa. Lomat loppuvat normaaliin tapaan sunnuntaina kello 24.00, joten saamme täten vuorokautta tavallista pidemmän loman. Aamupäivän ohjelmassa on oppitunteja yläluokassa, aiheena mikäpä muukaan kuin tetsaaminen. Alkuun kävimme läpi jääkäriryhmän kokoonpanon, siihen kuluu vajaat kymmenen miestä, joilla jokaisella on tietenkin omat tehtävänsä. Tähän aiheeseen saimme kulumaan aikaa liki tunnin verran. Lisäksi käsittelimme muita maastossa liikkumiseen liittyviä yleisiä asioita, kuten käsimerkkejä ja muodostelmia, joissa maastossa liikuttiin. Näitäkin asioita käsittelimme noin tunnin verran. Seuraavana aiheena olivat käsikranaatit ja telamiinat. Näihin emme vielä ehtineet kovin tarkoin perehtyä. Ruokailussa käytiin normaaliin tapaan, ja sen jälkeen alkoi välittömästi, ilman sen kummempia komentoja siivouspalvelus. Minun osaltani tosin tuvan moppaus keskeytyi siihen kun päivystäjä kuulutti keskusradiossa allekirjoittanutta päivystäjänpöydän eteen. Menin sinne, ja ilmoittauduin tietysti kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti. Asia ei sinänsä ollut kovinkaan kummoinen. Minulle oli lähetetty postia veksistä. Tarkemmin sanoen lähete. Sen mukaan minun pitäisi heti maanantai aamuna lähteä Lahteen, Hämeen sotilassairaalaan, tutkimuksiin. Juttu liittyy niihin terveystarkastuksissa otettuihin kusinäytteisiin, jossa olivat kai löytäneet näytteistäni jotakin ylimääräistä. Iltapäivän piristykseksi viikko-ohjelmaan olikin sitten merkitty TST-harjoitus, paikkana Leke. Tämähän on tuttu paikka jokaiselle Parolannummella palvelleelle, mutta muille kerrottakoon, että Leke on lyhenne sanasta lentokenttä. Alueella kun on joskus aikoinaan jonkinlainen lentokenttä sijainnut. Nykyisellään alue on kasarmialuetta reunustavan maantien toiselle puolen jäävä, tasainen ja laaja, lähinnä kynnöspeltoa muistuttava maa-alue. Varsinaista Lekeä emme juurikaan tule tetsaukseen käyttämään, sitä ympäröiviä metsiä sen sijaan sitäkin enemmän. Lekeä käytetään lähes ainoastaan panssarivaunujen harjoitusalueena, jossa panssarivaunukomppanioiden vaunumiehistöt harjoittelevat vaunujen kanssa omia temppujansa. Iltapäivän ensimmäinen homma on tietenkin taisteluvarustuksen pakkaaminen ja 45

48 pukeminen. Sitten aseet telineistä, lippaat ja sysärit paikoilleen, ja ulos kolmiriviin kuuntelemaan vihollistilanne ja marssikäsky. Tarkoituksena on marssia vastapäivään Leken ympäri, mahdollisimman paljon metsän suojassa kulkien. Vihollistilanne on seuraavanlainen: Vihollinen on puolustusasemissa Leken itäpuolella, ja meidän tehtävämme on lyödä heidät. Tämän ja kaikkien muiden iltapäivän harjoitukseen liittyneiden asioiden jälkeen lähdimme sitten marssimaan tietä pitkin kohden pääporttia. Sitten maantien ylitse ja metsään. Tällä reissulla harjoittelimme itse asiassa vain maastossa liikkumista ja vihollisen tähyilyä, mihinkään "tositoimiin" emme päässeet... ja hyvä niin, kun ei ollut edes räkäpäitä lippaissa. Varsinaista ryynäämistä emme siis tällä reissulla harrastaneet... ellei sitten sellaiseksi lasketa Leken takaa löytyvien, monin paikoin toista metriä syvien, mutaisten vaunu-urien poikki kahlaamista. Palatessamme Leken toista reunaa kohti kasarmialuetta, pidimme marssitauon Parolan leijonalla. Leken ohella myös Parolan leijona lienee tuttu paikka useimmille Parolannummella palvelleille. Paikalla sijaitsee muistomerkki, joka on joskus aikoinaan pystytetty samalle paikalle jossa Suomen kielen yhdenvertaisuusasetukset esiteltiin tsaarille. Komppaniaan palasimme tietenkin vasta neljän aikaan, jotta aseiden öljyämisessä, tetsareiden purkamisessa ja vaatteiden vaihdossa tulisi taas mahdollisimman kiire. Ruokailuunhan ei taas tällä kertaa voinut lähteä maastopuvussa... ainakaan alikessujemme mielestä. Varsinkin kun reilun tunnin kuluttua saimme taas vaihtaa palveluspuvun lomapukuun. Ruokailun jälkeen alettiinkin sitten valmistautumaan TKS-tarkastukseen. Jo tutuksi tulleeseen tapaan, komppania ja varsinkin omat tuvat siivottiin perusteellisesti, ja kaapit särmättiin. Sitten oli taas vuorossa tarkastukset ja tietenkin uusintasiivouksen jälkeen uusintatarkastukset. Koska koko komppania, päivystysryhmää lukuun ottamatta on lähdössä lomille, pidettiin lomatarkastus ja muut lomille lähtemiseen liittyvät rutiinit normaaliin tapaan, vaikka olikin torstai. Lomatarkastus oli kello ja lomille lähdettiin Eipä sitten muuta kuin LOMILLE LOMPS. 46

49 TJ 311 Komennus Hämssiin maanantai Kello Maanantai aamuyö. Juhannus ja siihen liittynyt pitkä velvi takanapäin. Komppanian apupässi, eli tällä hetkellä päivystysvuorossa oleva apupäivystäjä herätti minut. Syy tähän herätykseen on eilisiltana lomilta palatessani tilaamani herätys. Tähän taas syy löytyy viime torstailta, jolloin sain lähetteen Hämssiin, eli Hämeen sotilassairaalaan. Siellä siis tulisi ilmoittautua tänään, viimeistään kello Pukeuduin mahdollisimman hiljaisesti lomapukuun. Tupakavereita ei viitsi suotta herättää, varsinkin kun tulevan päivän ohjelmassa sattuu olemaan muun muassa viiden kilometrin marssi. Lomakassiin olin pakannut jo illalla valmiiksi kaiken mitä reissulla mahdollisesti tulisi tarvitsemaan. Saattaisihan olla, että joutuisin jäämään sinne useammaksikin päiväksi. Varmistin vielä että veksistä tullut lähete ja matkaan tarvittavat litterat olivat mukana, ja lähdin alakertaan, jossa ilmoitin apupässille lähteväni Hämssiin. Lähdöstä tuli tietenkin merkintä päivystäjänkirjaan. Sitten vielä vekoskortti kaapista ja matkaan. Lähetteen saadessani minulle kerrottiin että veksin edestä lähtee joka aamu 5.45 kuljetus Hämeenlinnan linja-autoasemalle. Kävelin siis veksin edustalle odottamaan. Kello oli vasta 5.35, joten mitään kiirettä ei ollut. Odottelin aikani veksin edustalla. Mitään kuljetusta, sen paremmin kuin ketään muutakaan ei näkynyt. Lähes puoli tuntia odoteltuani lähdin kävelemään takaisin komppaniaan. Sieltä ainakin löytyi ilmoitustaululta paikallisbussien aikataulut, josta löysin sopivan vuoron. Se tosin menee kasarmialueen ohitse jo kymmenen minuutin kuluttua, mutta ehtisin siihen kuitenkin jos pitäisin hieman kiirettä. Sen verran tiukalle aikataulu kuitenkin veti, että osa matkasta oli syytä juosta. Seuraavaa bussia olisi joutunut odottelemaan pidemmän aikaa. Pääportilla vahdissa olleet spollitkin olivat tainneet huomata, että minulla on kiire pysäkille, joten tokihan he pysäyttivät minut portille, ja alkoivat valittamaan siitä että olin juossut lomapuku päällä. Sehän on puolustusvoimissa ainakin periaatteessa kiellettyä. Mitkään selittelyt linja-autoon ehtimisestä eivät tietenkään auttaneet. Spollien, näiden portilla vahdissa olevien sotakoirien, ainoita iloja tuntuu olevan morteille vittuileminen. Mortinhan tunnistaa Panssariprikaatissa helposti verikauhan käytöstä lomapuvun yhteydessä. Vasta sotilasvalan jälkeen vaihtuu lomapuvun päähineeksi musta baretti, panssaritaistelijan merkillä varustettuna. Loppujen lopuksi ehdin kuitenkin bussiin, ja pian olinkin jo Hämeenlinnan linjaautoasemalla lueskelemassa Lahteen menevien pikavuorojen aikatauluja. Se auto jolla minun alun perin piti mennä, oli mennyt jo vartti sitten, mutta koska perillä pitäisi olla vasta yhdeltätoista, ei mitään kiirettä onneksi vielä ollut. Matka Hämeenlinnasta Lahteen sujui mukavasti... suorastaan ylellisesti, verrattuna viimeisen kahden viikon olosuhteisiin. Onhan pikavuorobussin pehmeä istuin sentään aivan toista kuin kuorma-auton kova, tärisevä ja vetoinen 47

50 lava. HämSS, eli Hämeen sotilas-sairaala löytyi helposti, se on kasarmialueen reunalla, heti kadun varressa. Ei muuta kuin sisälle. Heti ensimmäisenä olikin vastassa vastaanottotiski, jonne menin ilmoittautumaan ja annoin mukanani olleen lähetteen. Sairaalan henkilökunta näyttää olevan siviilipukuista, pääosin naisia, joten mitään sotilaallisia puhuttelu- tai ilmoittautumistapoja ei näin ollen tarvinnut käyttää. Ilmoittautumisen jälkeen minut opastettiin läheiseen käytävään odottamaan lääkärin puheille pääsyä. Tästä alkoikin sitten kiertely erilaisissa kokeissa, kuvauksissa ja eri lääkäreiden vastaanotoilla. Hieman ennen puolta päivää tuli kiertelyyn kuitenkin pieni katkos, kun kävin syömässä kasarmialueen ruokalassa, joka sijaitsee siinä aivan Hämssin vieressä. Ruokalaan mennessäni se oli lähes tyhjä, yhdessä nurkkapöydässä sentään istui pari jamppaa. Toimintatapojen suhteen ei tullut epäselvyyksiä, puolustusvoimilla kun on kautta maan samat tavat ja tyylit. Astiatkin ovat täysin samanlaisia kuin Parolannummella, tornikuvineen kaikkineen. Ruokailusta palattuani sainkin sitten tietää että joutuisin... tai saisin jäädä sisään useammaksi päiväksi. Seuraavaksi minut opastettiin sairaalan alakerrassa olevaan vaatevarastoon johon jätin lomapukuni ja sain tilalle sairaalavaatteet, tämän jälkeen kävelin muutaman kerroksen välin ylöspäin, vuodeosastolle johon tulisin sitten jäämään muutamaksi päiväksi. Loppupäivä kuluikin pääosin sotilassairaalan sairaalaelämään tutustumiseen, ja täytyy sanoa että onhan se melkoista "lomaa", kun vertaa kahteen edelliseen viikkoon Panssariviestikomppaniassa. Ja entistä mukavampaa täällä on vielä loikoilla, kun koko ajan on tiedossa ollut, että kokeissa ei ole mitään vakavaan viittaavaakaan löytynyt. Tulevien päivien tutkimuksilla pyrkivät lähinnä saamaan lisäselvityksiä sisäkaluistani. Ympäristö ei eroa tavallisesta sairaalasta juuri muuten, kuin että tämä rakennus on huomattavasti vanhempi kuin tavalliset siviilisairaalat. Tavoissakaan ei juuri eroja ole. Ruokailut tapahtuvat kolmasti päivässä, noin viiden askeleen päässä sängystä olevan pöydän ääressä. Televisio löytyy niin omasta huoneesta kuin käytävän oleskeluaulastakin. Yksinkään ei tarvitse olla, koska kolme muuta kaveria jakavat huoneen kanssani. Nyt vain nauttimaan sairaalapalveluista, joten jatketaan tarinaa myöhemmin. TJ 308 Iltatoimet pitkän kaavan mukaan torstai Pari päivää on kulunut mukavasti... tai voisi kai sanoa ruhtinaallisesti, jos vertaa olosuhteisiin morttina viestikomppaniassa. Kello on hieman yli kahdeksan, Parolannummella tupakaverit ovat olleet ylhäällä jo yli kaksi tuntia. Missä lienevät tetsaamassa tälläkin hetkellä. Täällä aletaan vasta tässä vaiheessa harkita ylös nousemista, alkaa näet olla 48

51 aamupalan aika. Täällä ei tarvitse juosta aamutoimilla, ei tarvitse tehdä punkkia, eikä marssia ruokalaan. Sen kuin nousee sängystä, hakee tarjoiluvaunusta aamupalan ja istuu huoneessa olevan pöydän ääreen syömään. Tällä aikaa hoitajat petaavat sängyt. Aamiaisen jälkeen sitten vain uudelleen sängylle löhöämään ja lueskelemaan lehtiä. Niitä löytyy niin huoneesta, kuin käytävän lehtitelineestäkin hyvä valikoima. Mainittakoon vielä, että vaikka sairaalan mieslääkärit ovatkin sotilaslääkäreitä, en tänne tuloni jälkeen ole tehnyt ainuttakaan ilmoitusta tai herroitellut ketään. Sairaalaelämäkin voi olla mukavaa aikaa. Sen tämä kohta kulunut viikko on ainakin todistanut. Vertailukohtana tietysti taaskin mortin elämä Parolannummella. Sinänsäkin täällä on mukavaa loikoilla, kun ei itse asiassa edes sairasta mitään. Pitkin viikkoa jatkuneissa tutkimuksissa eivät ole saaneet selville mitään erityistä syytä niihin kusinäytteiden epämääräisiin tuloksiin. Terveen paperit täältä on siis tulossa... eikä vapautusta rauhanajan palveluksesta. Kieltämättä tuokin ajatus kerran käväisi mielessä, jos tosin unohtuikin yhtä nopeasti. Terveenähän tässä tuli inttiin lähdettyä, jotakuinkin yhtä terveeltä olo tuntuu nyt, ja ensi keväänä, näin ainakin toivoisin, yhtä terveenä sitä pitäisi intistä kotiutua. Vajaan neljän tunnin kuluttua tämä ylellisyys olisi kuitenkin takana päin, ja olisin jälleen matkalla Parolannummelle. No, onhan sitä jo ikävä tupakavereita ja tuttua komppaniaa... tai ehkä sittenkin, mielessä on tuleva velvi. Tiedä häntä. Koska mitään kiirettä ei ole, menin vielä viimeisen kerran parvekkeelle haukkaamaan raitista ilmaa ja katselemaan näkymiä Hennalan kasarmialueelle. Täällähän toimii Hämeen Sotilassairaalan lisäksi ainakin HämR, eli Hämeen Rykmentti, sekä Urheilukoulu, jossa useat Suomen urheilulupauksista suorittavat varusmiespalveluksensa. Kasarmialueena Hennala on jonkin verran pienempi kuin Parolannummi, mutta ihan pieneksi varuskunnaksi ei Hennalaakaan voi sanoa. Ehkäpä selvimmän leimansa kasarmialueelle antavat vanhat punatiiliset rakennukset, jollainen Hämssikin on. Ainakin rakennuskannasta päätellen voisi todeta, että Hennala on paljon vanhempi kasarmialue, kuin Parolannummi. Siinä kymmenen jälkeen minut sitten kutsuttiin osaston toimistoon, jossa sain lähetteen takaisin Parolannummelle, sekä kirjekuoren, joka olisi toimitettava Parolannummen veksiin. Toimistosta päästyäni käväisin vielä heittämässä hyvästit huonekavereille. Naapuripunkan kaveri on niinikään lähdössä tänään pois. Oli ollut täällä samanlaisissa tutkimuksissa kuin minäkin, joten tähän kaveriin tuli parhaiten tutustuttua, koska varsin pitkälti ravasimme samoissa testeissä, samoihin aikoihin. Huoneen toiselta puolelta löytyy varsinainen lukutoukka, jolla oli aina kirja nenän alla. Joku historiaa käsittelevä teos taisi olla menossa, kun kaveri sieltä löysi jotain tarinoita Hennalan kasarmialueen historiasta... kai jostakin Venäjän vallan ajoilta. 49

52 Huoneen vastakkaisessa nurkkauksessa punkkaava kaveri puolestaan oli pian Rukkiin päästyään onnistunut telomaan koipensa sairaalakuntoon. Useamman viikon mittainen sairaalareissu on menossa, ja RUK:n kurssikin sitä myöten sivu suun. Varsin paskamainen säkä tällä kaverilla. Selvästi korkealla olleet tavoitteet intin suhteen, olivat sananmukaisesti murskaantuneet koiven myötä. Kaikki muut kaverit huoneestamme tuntuivat ottavan sairaalareissun lähinnä tervetulleen levon ja vaihtelun kannalta, mutta tällä kaverilla oli tilanne kieltämättä hieman päinvastainen. Se olikin sitten viimeinen käyntikohde tällä vuodeosastolla, jossa on tullut nyt pari päivää vietettyä. Seuraavaksi pari kerrosta alaspäin ja vaatevarastolle, jossa vaihdoin sairaalavaatteet takaisin lomapukuuni. Viimeinen kohde ennen sairaalasta lähtöä oli potilastoimisto. Siellä olikin jo muutaman päivän tauon jälkeen alettava uudelleen muistelemaan toimistokäyttäytymisen kaavoja. Toimiston henkilökuntana näet on punalaattainen, vanhemman puoleinen, luutnantti. Potilastoimistossa ei sitten hoidettukaan enää muita asioita kuin paikallisbussiliput ja littera matkaan Parolannummelle. Matka Hämssistä, Lahden linja-autoasemalle hoitui siis paikallisbussilla. Seuraavaksi kävin lukemassa Hämeenlinnaan menevien pikavuorojen aikataulut. Seuraava lähtee vasta kolmen vartin kuluttua, joten hyvin siinä vielä kerkesi käydä kahvillakin. Hämeenlinnassa sain odotella seuraavaa paikallisbussia vielä noin puoli tuntia, joten loppujen lopuksi kello olikin jo melkein kolme, kun saavuin Parolannummelle. Komppaniaan saavuttuani ilmoittauduin ensiksi päivystäjälle, ja kyselin häneltä myös, missä ikäryhmäni porukat tällä hetkellä ovat. Päivystäjän kertoman mukaan porukka oli parhaillaan maastossa, ilmeisesti jossakin tetsausniityn lähistöllä. Minun ei kuitenkaan enää kannattanut lähteä sinne, koska kello oli jo niin paljon että muutkin tulisivat sieltä pian pois. Lompsinpa siinä siis sen suuremmitta kiireittä yläkäytävälle. Tuvassamme ei ollut ketään, mutta naapurituvista löytyi pari kaveria jotka eivät vapautusten takia olleet lähteneet mukaan taisteluharjoitukseen. Jo tässä vaiheessa sain kuulla mistä "ihanuuksista" olin jäänyt paitsi sairaalareissuni takia. Ikäryhmällämme oli alkuviikosta ollut ensimmäinen maastoyöpyminen, sissiteltoissa, jossakin Leken lähistöllä. Vettä oli kuulemma tullut, ja myös yöllä oli ollut muutama hälytys. Samalla reissulla he olivat kaivaneet myös poterot, joskin niiden kanssa oli kuulemma hankaluutena se että ne meinasivat täyttyä sadevedestä. Tämä harjoitus tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Tiistain aamupäivän ohjelmassa oli kuulemma ollut ensimmäinen käynti ampumaradalla. Seuraavaksi lähdin viemään veksiin sen kirjekuoren jonka olin Hämssistä saanut. Ensin piti tietenkin ilmoittautua päivystäjälle, kuten aina kun oli lähdössä komppaniasta. Veksiin päästyäni menin ensiksi veksin päivystäjältä kyselemään, minnekä se kirje sinne varsinaisesti pitäisi viedä. Sairaalan vääpelille, kuului vastaus, joten eipä muuta kuin hänen toimistoonsa, jonka ovi löytyikin heti siitä sisääntuloaulasta. 50

53 Kaikkien toimistokäyttäytymisen sääntöjen mukaisesti, sitten ilmoittauduin sairaalan vääpelille, kerroin asiani, ja jätin kirjeen. Sisällönkin näin siinä ohimennen. Se sama terveyskortti, jonka olin Lahteen mennessäni kiikuttanut sinne mukanani... kirjekuoressa silloinkin. Tämän jälkeen vain takaisin komppaniaan ja taas ilmoittautuminen päivystäjälle, joka merkitsee päivystyskirjaan jokaisen poistumisen ja paluun, sekä kaikki muut normaalista poikkeavat tapahtumat. Varttia vaille neljän aikoihin muut ikäryhmästämme marssivat komppanian pihaan. Kului tietenkin jonkin aikaa, ennen kuin he tulivat sisälle. Tämän jälkeen alkoikin tiivis kuulumisien vaihto. Tupakaverini kertoivat minulle tunnelmiaan parilta eiliseltä päivältä, ja minä kerroin heille kuinka minä puolestani vietin edelliset päivät. Olihan siinä hieman eroja. Ampumaradalla olisin mieluusti ollut itsekin mukana, mutta tiistain ja keskiviikon välisen yön kyllä, kieltämättä, vietin mieluummin Hämssissä. Ruokailussa käynnin jälkeen oli tuttuun tapaan vuorossa siivouspalvelu, joten ei muuta kun moppi ja pölyrätti kouraan ja siivoamaan. Eipähän tarvinnut Hämssissä tehdä moista, ei todellakaan! Siivoustarkastuksien jälkeen ilta jatkui sitten tavanomaiseen tyyliinsä vapaa-aikana, eli käytännössä lähdettiin saman tien sodeen. Sodekäynnin jälkeen ilta jatkui vapaa-aikana aina vahvuuslaskentaan saakka. Vahvuuslaskennan jälkeen on vuorossa pinkkojen teko, johon tänä iltana saatiin aikaa ruhtinaalliset kaksi minuuttia. Pinkkatarkastukset uusittiin "vain" kolme kertaa. Sitten iltatoimet... johdetut iltatoimet, jos tarkkoja ollaan. Pesuhuoneeseen ei tietenkään liidetä missä tahansa varustuksessa. Ilta- ja aamutoimien varustuksenahan on runkkupuvun alaosa... siis yöasun housut, jaloissa kusiluistimet, vasemmassa kädessä hammasmuki, ja siinä hammasharja pystyssä, ja oikeassa kädessä saippuarasia avattuna. Rasian kannen pitää olla rasian alla kämmentä vasten. Lisäksi vasemman käsivarren päälle tulee pyyheliina, siten että se on taitettu pitkittäin kaksinkerroin ja taitos puoli eteenpäin. Kun kaikilla oli, tai ainakin piti olla, varustus valmiina ja kaappi lukossa, kuului käytävältä jälleen tupa kahdeksan. Singahtelun jälkeen kuului komento tuvassa jonoon, järjesty, jolloin siirryttiin tuvan lattialaattojen sauman mukaan suoraan jonoon tuvan keskikäytävälle. Komennolla pesuhuoneeseen mars, lähdettiin jonossa liitämään kohden pesuhuonetta. Lähtöhetkellä jonon ensimmäinen sammuttaa tuvasta valot ja viimeinen sulkee oven. Varsinaisiin iltatoimiin varattu aika, siis se aika jonka kerkeämme olemaan pesuhuoneessa, on tavallisesti pisimmillään ollut noin kaksi minuuttia. Yleensä kuitenkin vajaan minuutin. Lyhimmillään tämä hampaiden ja naaman pesuun, sekä kusella käyntiin varattu aika on ollut noin viiden sekunnin luokkaa. Yleensä pesuhuoneessa on vielä saman aikaisesti kaksi tai kolme tuvallista miehiä, joten ajatuksen peseytymisestä tai kusella käynnistä sai lykätä tulevaisuuteen jo pelkän ruuhkankin takia. Komennoilla tupa kahdeksan, pesuhuoneessa jonoon järjesty ja tupaan mars siirryimme takaisin tupaamme. Mikäli jonkun kaappi oli jäänyt lukitsematta, 51

54 tupaan oli jäänyt valot, ovi oli jäänyt auki, liitonopeus oli ollut liian alhainen, liidettäessä oli syntynyt välejä, tai alikessumme muuten vaan niin halusivat, pesuhuoneessa käynti uusittiin. Tämän iltaiset iltatoimet järjestettiin taas kerran oikein pitkän kaavan mukaan. Eräs tupa, ei sentään ollut tupa kahdeksan, kävi illan aikana pesuhuoneessa 12 kertaa. Se on ainakin tähän asti meidän ikäryhmämme ennätys. Koska käytävällä iltatoimien aikana juoksee samaan aikaan useita tuvallisia miehiä, ei aina voi kaikilta törmäilyiltäkään välttyä. Iltatoimien jälkeen sain siis etsiskellä käytävältä hammasharjaa ja saippuaa, jotka olivat sinne edellä mainitusta syystä pudonneet. Hammasharja löytyi, ja myös saippua... tai ainakin pieniä osia siitä. Se näet oli kokolailla murskana, kun muutamia kymmeniä pareja kusiluistimia oli liitänyt siitä ylitse. TJ 307 Fillarisulkeiset perjantai Perjantai aamu, mutta kuitenkin mieli jostakin syystä alamaissa. Syynä saattaa tietysti olla Hämssin reissun päättyminen, ja sitä seurannut paluu PsVK:n arkisiin rytmeihin. Todennäköisimmin apea mielentila kuitenkin aiheutunee siitä että, vaikka perjantai onkin, lomille ei silti lähdetä vielä tänään. Huominen lauantai olisi vielä palvelusta, ja lomille päästään vasta huomenna iltapäivällä. Menetetty lomavuorokausi tosin saadaan takaisin heti maanantaina. Silloin on koko komppanian yhteinen HL-päivä, eli lomilta palataan vasta maanantai iltana, puoliin öihin mennessä. Huomisen lauantain ohjelmasta voitaisiin vielä ennakkoon todeta, että suuri osa päivästä tulee kulumaan "Sinä, minä ja puolustusvoimat" tapahtuman merkeissä. Tämähän on koko prikaatin laajuinen tapahtuma, joka on meidän varusmiehien lisäksi suunnattu etupäässä tyttöystäville ja vaimoille. Tästä kuitenkin lisää huomenna. Tämän perjantain koulutus lähti liikkeelle tavanomaiseen tapaan, aamiaista seuraavan siivouspalvelun ja siihen liittyvien tarkastusten jälkeen. Siirryimme taas kerran yläluokkaan oppitunneille. Tällä kertaa aiheena ei tosin ollut uuden opiskelu, vaan aikaisempien asioiden tenttaaminen. Homma on nimeltään viikkokoe. Se suoritetaan kirjallisesti, ja kokeen tarkoituksena on testata, kuinka hyvin kuluneen viikon aikana tarjottu oppi oli mennyt perille. Noh. Yksikään kysymys ei liittynyt sairaalan punkalla löhöilyyn, joten tästä viikkokokeesta tuskin tulen kovin kehuttavia arvosanoja repäisemään. Viikkokokeen jälkeen saimme taukoa ruhtinaalliset kymmenen minuuttia, ja sen jälkeen olikin vuorossa pihalle siirtyminen. Asustuskin piti siinä välissä vaihtaa palveluspuvusta maastopuvuksi. Vuorossa on sulkeiset... eivät tosin ihan tavalliset sulkeiset, vaan pyöräsulkeiset. 52

55 Pyöräsulkeisethan eivät periaatteessa eroa tavallisista sulkeisista muuten, kuin että mukana on fillari. Taaksepoistuminen fillarin kanssa ei muuten sitten tapahdu ajamalla, vaan ihan pyörää taluttaen. Sama pätee muihinkin fillarisulkeisten komentoihin. Liki puoli tuntia kestäneiden sulkeisten jälkeen kävimme pikaisesti tuvissamme kiskomassa taisteluvarustuksen niskaan, ja aseet mukaan telineistä. Seuraavana ohjelmanumerona kun on polkupyörämarssi Armijärven ympäri. Sehän on se pienempi niistä kahdesta kasarmialueen lähiympäristössä sijaitsevasta järvestä. Isomman nimi on Lehijärvi. Pituutta lenkille kertyi sellaiset kymmenisen kilometriä. Ei siis mikään hirmuisen paha rasti, vaikka melkoista vauhtia lenkin kiersimmekin. Puolustusvoimien pyörämarsseihin muuten liittyy sellainen varomääräys, että jokaisella on aina ajon aikana oltava nahkarukkaset kädessä. Lisäksi opimme pyörämarsseihin liittyviä liikennesääntöjä ja käsimerkkejä, jotka olivat pääosin samoja kuin jalkamarsseillakin. Marssilta palailimme siinä kymmenen aikoihin, ja likempänä puolta yhtätoista oli kello, kun viimein pääsimme tupiimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Marssin jälkeenhän kokoonnuttiin ensiksi komppanian eteen, kolmiriviin, fillarit mukana. Tämän jälkeen, kaikkien asiaankuuluvien asento, lepo, ojennus, komentojen jälkeen pääsimme sitten viemään fillarit säilytyspaikkaansa, komppanian nurkan taakse. Sinnekin ne piti vielä järjestää numerojärjestykseen fillarin rekisterinumeron mukaan. Kun vielä lukitusvaijeri oli saatu paikalleen, palattiin taas kolmijonoon komppanian eteen. Sitten taas niiden lukuisien sulkeisjärjestyksen komentojen jälkeen pääsimme viimeinkin sisään. Kuinka joskus pistääkään tuntumaan siltä, että intissä todellakin pystytään yksinkertaisinkin asia tekemään mahdollisimman vaikeasti... kuinka tuntuukaan siltä? Iltapäivä kuluikin sitten saman kaavan mukaan kuin muutkin perjantai iltapäivät. Huoltoiltapäivä, saunassa käynteineen, aseen nysväyksineen, ja muine ohjelmineen käytiin normaalin kaavan mukaan lävitse. Iltapäivän ruokailun jälkeen sitten pidettiin sellainen tynkäversio TKS-tarkastuksista... lomille kun ei nyt olla lähdössä. Tarkastusten aikanaan päätyttyä ei sitten ollutkaan muuta ohjelmaa, kuin perjantai illan viettoa sodebaarin antimista nautiskellen. TJ 306 Sinä, minä ja Puolustusvoimat lauantai Lauantai aamu. Jostakin muualta sitä voisi kuvitella heräävänsä, mutta täällä sitä vain ollaan Parolannummella, Panssariviestikomppaniassa, tupa kahdeksassa. Aamiaisella käynti normaaliin tapaan. Ainoa poikkeava seikka oli se, että porukkaa oli nyt ruokalassa vähemmän, koska useimmista muista komppanioista olivat vanhemmat ikäryhmät normaaliin tapaan lomilla. Viestissä, ja kenties joissakin muissakin komppanioissa sen sijaan on tänään normaali palveluspäivä vanhemmillakin ikäryhmillä. 53

56 Aamupäivän koulutuksestakaan ei kovinkaan paljoa uutta kerrottavaa löydy. Aamu aloitettiin tunnin mittaisilla sulkeisilla, jonka jälkeen saimmekin ruhtinaallisen 35 minuutin sodetauon. Tähän saakkahan kesken koulutuksen pidettävät tauot ovat olleet pituudeltaan useimmiten minuutin luokkaa, välillä jopa 20 minuuttia. Loppu aamupäivä kuluikin sitten asekoulutuksen parissa. Haimme alikessujemme komentojen mukaan rynkyt telineistä, siirryimme pihalle, ja aloimme harjoittelemaan ampuma-asentoa polvelta ja seisaalta. Tätä ennenhän on makuuasennoista opetettu vasta makuulta ammunta. Iltapäivän ohjelma, eli "Sinä, minä ja Puolustusvoimat" tapahtuman valmistelut, alkoivat heti ruokailun jälkeen tavallista perusteellisemmalla siivouspalvelulla, joka tällä kertaa sisälsi myös kaappien särmäilyn. Näiden toimenpiteiden jälkeen luonnollisesti seurasivat TKS-tarkastukset, joissa taas kerran syynättiin niin kaappiemme, tupiemme, kuin komppanian muidenkin tilojen siisteys. Syynä tavallista perusteellisempaan paikkojen nysväykseen ovat komppaniaan iltapäivän aikana tulevat vieraat, eli niiden ikäryhmäläistemme tyttöystävät, ja mahdolliset vaimot, jotka vain ovat omansa vierailulle kutsuneet... itse en tosin tähän ryhmään lukeudu. Sellaiset tilaisuudet, joissa varusmiesten omaiset tai tyttöystävät pääsevät kasarmille saakka tutustumaan varusmiehen elämään, ovat itse asiassa aika harvassa. Tämä päivä tarjoaa tällaisen tilaisuuden tyttöystäville ja vaimoille, kun taas vajaan kahden viikon kuluttua vuorossa oleva sotilasvala tarjoaa tilaisuuden lähimmille omaisille, joita suurimmalle osalle porukastamme taitavat edustaa omat vanhemmat. Muita vastaavanlaisia tapahtumia ei sitten tule olemaankaan. TKS-tarkastusten, ynnä muun pikku nysväyksen parissa saimmekin aikaa kulumaan aina puoli kahteen saakka, jolloin olikin jo aika alkaa vaihtamaan sundeja palveluspuvun tilalle... jonkin sortin juhlatilaisuus kun on alkamassa. Kymmentä vaille kahden olikin sitten aika siirtyä komppanian pihalle, josta edelleen lähdimme alikessujemme komentojen saattelemana, kolmijonossa, marssimaan kohti JTR:n tykkihalleja, joissa tilaisuuden alkuosa, kaikille yhteiset esitykset ja juhlapuheet, järjestetään. Vasta JTR:n halleilla astuivat tilaisuuden päätähdet mukaan kuvioon... olihan siellä hallin pihalla varovaisen arvion mukaan sellaiset 500 muijaa odottelemassa omia armaitaan. Eivät sentään kaikki olleet meitä viestin mortteja vastassa. Joukossa oli kaikkien prikaatin morttien muijat. Kun alikessumme olivat vielä särmästi parkkeeranneet muotomme hallin pihamaalle, ja vetäneet läpi suunnilleen kaikki mahdolliset "asento, lepo, ojennus" komentonsa, pääsivät viimeinkin seuralaisensa kutsuneet kaverit etsimään omaansa tuosta suurehkosta muijalaumasta. Tällä välin me muut, hiukan alle puolet porukasta siirryimme suoraan halliin sisälle odottelemaan tilaisuuden alkua. Itse tilaisuuden ohjelmasta nyt ei ole kovin paljoa mainittavaa. Kaikki mahdolliset heput, aina sosiaalikuraattorista, VMTK:n edustajaan siellä kävivät pitämässä 54

57 omat puheensa, ja jotakin näytöksen ja musiikkiesityksen tynkääkin oli aina väleihin yritetty saada mahtumaan. Ehkäpä kaikkein... pitäisikö sanoa hauskin, esitys oli muotinäytös, jossa tyttöystäville esiteltiin armeijan tarjoamaa monipuolista vaatetusta ja varustusta. Meille varusmiehillehän tuo näytös ei kerrassaan mitään uutta tarjonnut, mutta varsin monipuolisesti siinä kuitenkin tuotiin esiin, miten monipuolinen, ja toisaalta hilpeyttä herättäväkin tavaravalikoima sieltä omastakin kaapista löytyy. Olihan tässä muotinäytöksessä esiteltynä kaikki mahdollinen, aina kalsareista ja runkkupuvusta, täyteen taisteluvarustukseen saakka. Tilaisuuden ensimmäinen osuus oli ohitse siinä kolmen jälkeen. Ohjelma tykkihalleilla päättyi, ja porukka lähti siirtymään takaisin komppanioihinsa. Myös muijat lähtivät mukaan samaa matkaa. Alikessumme siis konasivat, ensiksi meidät kolmiriviin saatuaan, viestiin lähtevän parikymmenpäisen muijaporukan seuraamaan muotomme perässä härdellissä. Hieman tosin saivat alikessumme selventää komentoaan, ennen kuin tämä pari sanaa inttislangia sisältänyt komento muijaporukalle avautui. Lopun iltapäivän ohjelma siten olikin varsin vapaamuotoista. Ne kellä oli muija mukana pääsivät vapaasti esittelemään komppaniaa muijilleen, ja lähtemään vapaasti sodeen. Sen erikoisempaa ohjelmaa ei ollut meillä muijattomillakaan, eli sodessahan siinä tuli iltapäivän aikana hyvä tovi istuttua. Virallisempia piirteitä lopun iltapäivän ohjelma alkoi saamaan vasta kello 17.30, jolloin porukka kuulutettiin alakäytävälle lomatarkastukseen. Meidän ikäryhmämme lisäksi sinne järjestyivät myös vanhemmat ikäryhmät, joilla tämä päivä oli ollut normaali palveluspäivä. Lisäksi tilaisuutta olivat seuraamassa myös muijat... eivät tosin samassa muodossa kanssamme, vaan härdellissä pitkin alakäytävää. Tältä lauantailta ei sitten enää muuta kuin LOMILLE LOMPS!!! TJ 303 Mutapainin ystävät tiistai Lomat on sitten jälleen kerran ohitse, eli toisin sanoen kuluneen viikonlopun runkkuvelvi, ja sitä seurannut "komppa-hl" ovat takanapäin. Tämän tiistai päivän ohjelma ei yläkäytävä ilmoitustaululta löytyneen viikko-ohjelmalapun mukaan näytä kovinkaan erikoiselta. Aamupäivällä lihaskuntotesti ja iltapäivällä tetsausta. Ei kuulosta hirveän pahalta, mutta kun katsoo ikkunasta ulos, saattaa mieli hieman muuttua. Vettä tulee kuin... Sitten aamupäivän ohjelmaan ja lihaskuntotestiin. Sen suorittamiseksi ikäryhmämme jaettiin pienempiin ryhmiin, jotka sitten jaettiin eri puolille komppaniaa, eri lajien suorituspaikoille. Etunoja punnerrukset, vatsalihas liikkeet ja sen sellaiset suoritettiin yläkäytävällä ja yläluokassa. Vauhditon pituushyppy komppanian ullakolla, ja leuanveto kellarikäytävällä. 55

58 Etunojapunnerrukset ja vatsalihasliikkeet suoritti koko ryhmä kerrallaan, kun taas pituushypyt ja leuanvedot suoritettiin yksi kerrallaan... aakkosjärjestyksessä, kuinkas muuten. Jokaisen suorituksen jälkeen alikessumme sitten kirjasivat tulokset papereihin. Lihaskuntotestin tuloksillahan ei ainakaan tavalliseksi viestimieheksi aikovalle ole juuri muuta merkitystä, kuin se että tulosta voisi verrata intin loppupuolella pidettävän toisen lihaskuntotestin tuloksiin. Periaatteessahan tuloksen pitäisi nousta, mutta saapa nähdä miten käy. Ruokailu on ohitse, ja odottelemme siivoustarkastusta. Iltapäivän taisteluharjoitus lähenee, mutta sade ei vain näytä loppuvan. Armeijassahan ei säävarauksia tunneta. Oli sitten vesisade, lumisade, 30c pakkanen... ja tetsaus jatkuu täysillä. Ketään ei juuri tunnu hymyilyttävän tuleva iltapäivä. Tupamme "positiivisuus pakkaus", alokas Ilmarinen tosin yrittää parhaansa mukaan keksiä hyviä puolia vesisateesta ja mutavellistä, mutta aika likilaskuisiksi jäivät hänenkin juttunsa. Siivoustarkastus meni tällä kertaa lävitse ilman uusintatarkastuksia. Ilmeisesti alikessujemmekaan fiilikset eivät olleet mitkään parhaat, joutuvathan hekin lähtemään meidän mukaamme iltapäivän harjoitukseen. Siivoustarkastuksen jälkeen alkoi sitten tetsareiden pakkaaminen ja taisteluvarustuksen pukeminen. Sadeviitta ja sadelahkeet jätettiin kuitenkin tällä kertaa pakkaamatta. Vallitsevan säätilan takia jopa alikessumme olivat sitä mieltä että ne puetaan päälle jo ennen ulos lähtöä. Ulos päästyämme alikessut tavalliseen tapaan konasivat meidät kolmiriviin komppanian eteen. Vettä satoi edelleen, kun mukaan lähtevät skapparimme, kymmenen minuutin odottelun jälkeen, antoivat marssikäskyn ja vihollistilanteen. Seuraavaksi on tuttuun tapaan vuorossa jalkamarssi, vanhan soden nurkalta lähtevää polkua pitkin, jo tutuksi tulleelle tetsausalueelle. Matkaa sinne on vain vajaa kilometri. Ainakin marssin ajan säilyimme melko kuivina sadeviittojemme alla, vaikka vettä tulikin kuin Esterin... Tetsausniitylle päästyämme sade sitten lakkasi, joten esimiehiemme käskystä otimme sadeviitat pois päältä ja laitoimme paikalleen tetsareihin. Tavallaan, hyvä näin. Tetsaaminen sadeviitta päällä ei ole mitään miellyttävimpiä toimenpiteitä. Sadelahkeet sentään jätimme päällemme, nehän eivät haittaa tetsaamista... tai näin ainakin alkuun luulimme. Muutaman viheltää... räjähti komentoparin jälkeen sadelahkeita ylhäällä pitävät soljet olivat irti, ja lahkeet mytyssä saappaiden ympärillä ja alla... ja täynnä mutavelliä tietenkin! Tästä opimme ainakin sen, että seuraavalla kertaa sadelahkeiden kiinnitys kannattaa varmistaa irtohihnoilla. Tetsauksen aiheet olivat samoja mitä olemme jo aikaisemmin opetelleet, siis etenemistapoja, hyökkäämistä ja puolustusta. Kuten arvata saattaa, olimme pian läpimärkiä ryömittyämme märässä heinikossa. Pellossa siellä täällä olevat mutalätäköt puolestaan takasivat täydellisen naamiovärityksen. Niin sadelahkeet, kuin housunpuntitkin olivat kauttaaltaan kuran peitossa, eikä maastopuvun takki, tai tetsaritkaan, juuri siistimmässä kunnossa olleet. 56

59 Rynkky on tietenkin suojeltava mutakylvyiltä, sehän on selvä. Millään muulla ei sitten olekaan väliä. Ja ryömittäessä pidetään perse alhaalla, kuten vieressä tahtia huutanut alikessu minulle ystävälliseen äänensävyyn opasti. Upeaa, mahtavaa! Vesisade aikoi uudelleen. Aivan kun vielä ei olisi tarpeeksi vituttanut. Esimiehemme, siis nämä nimeltä mainitsemattomat skapparit ja alikessumme olivat säilyneet kuivana, hehän ovat katselleet "mutatetsaustamme" vain sivusta. Ja koska esimiehemme päättivät laittaa sadeviitat päälleen, oli tietenkin meidänkin laitettava. Sotilailla kun pitäisi aina olla yhdenmukainen asustus... ainakin periaatteessa! Mutanaamiointia tämä sääntö ei kuitenkaan näytä koskevan. Meille sadeviitoista ei ole enää mitään hyötyä, kun olemme jo ennestään läpimärkiä. Ennemminkin niistä on vain haittaa, Tetsaamista sadeviitan alla, märissä vaatteissa, voisi ehkä verrata... tai jääköön vertaamatta! Päivän hyökkäyskuviot on harjoiteltu, joten seuraavaksi vuorossa olisi marssimista ja siihen liittyvien erilaisien kokoontumiskäskyjen ja muiden komentojen toteuttamista. Marssimme siis ympäri niittyä, välillä kokoonnuttiin ryhmittäin riveihin... korkeaan polviasentoon, kuinkas muuten. Sitten taas marssittiin eteenpäin, sitten kuului viheltää, ja taas oltiin munat turpeessa. Sitten uudestaan ylös, ja eteenpäin, ja taas olivat sadelahkeet kurtussa saappaiden ympärillä! Tetsaaminen on mukavaa... aivan helvetin mukavaa! Perkele! Varttia yli kolmen, lähdimme paluumarssille komppaniaan. Syy näin aikaiseen lähtöön löytyi päältämme. Varustehuoltoon tulisi nyt kulumaan "hieman" tavallista enemmän aikaa. Komppaniaan päästyämme huolto lähti liikkeelle kellarikäytävän saappaidenpesupaikalta, jossa pesimme saappaisiin takertuneet savivellit ja mutakokkareet pois. Täällä sopii myös tyhjentää enimmät vedet ja mutaliejut saappaiden sisältä. Seuraavaksi alakäytävän toiseen päähän, asehuoltopisteeseen, käyttämään rynkky öljyämislaitteessa. Sitten vain tupaan, ja varustehuolto käyntiin. Käytännössä se merkitsee tänään sitä, että vaihdetaan koko vaatekerta, laitetaan palveluspuku päälle ja viedään kaikki päällä olleet vaatteet, ja tietysti myös tetsarit kuivaushuoneeseen. Huomisen ongelmana on sitten suurimpien savikokkareiden poisto, että varusvarastolla tunnistavat ne armeijan kamppeiksi. Sitten onkin vuorossa ruokailu. Ruokalaan lähdössä ei tällä kertaa ollut mitään mainittavaa, emme edes ottaneet tuvasta pihalle siirtymistä kertaakaan uusiksi. Ruokalasta paluu sitten veikin taas tällä kertaa tavallista kauemmin, koska pidimme taas kerran sellaiset pienoissulkeiset pihalla, ennen kuin siirryimme sisälle aloittamaan siivouspalvelun. Näitä minisulkeisia on pidetty kuluneiden kolmen viikon aikana lähes joka päivä. Tavallisten sulkeistouhujen lisäksi ajelemme välillä myös romurallia. Tai tarkemmin sanoen alikessumme ajavat sitä, ja me olemme ikään kuin ajoneuvon asemassa. Käytännössä tämä merkitsee sitä että ikäryhmästämme jaetut ykkösja kakkosjoukkueet lähtevät alikessujen komentojen mukaan marssimaan ympäri pihaa, ja silloin kun reitit sattuivat menemään ristiin, mennään yksinkertaisesti toisen muodon läpi. Romuralli on itse asiassa varsin osuva nimi tälle harjoitusmuodolle... vai mitä tuo nyt sitten onkaan? 57

60 Sitten siivouspalvelu. Tällä kertaa siivoaminen on myös tarpeen, koska olimme kantaneet mukanamme, komppanian käytäville ja tupiimme, melkoisen määrän mutaa. Tällä kertaa siivoustarkastus meni lävitse ensimmäisellä kertaa. Taitaa olla alikessuillamme kiire sodeen... kuten meilläkin. TJ 302 Sotilaskunto testissä keskiviikko Tänään komppanian miesvahvuus sitten kasvaa noin 15 hengellä. Uudet alikessumme, eli keskimmäisen ikäryhmän alikessut muuttavat AUK:sta viestikomppaniaan. Vanhimmalla ikäryhmällä sen sijaan alkavat aamut olemaan vähissä, heillä on aamuja jäljellä enää kaksi kappaletta. Kyllähän mekin täältä tulemme perässä, eihän meillä ole kuin kolmesataa enemmän, eihän se ole kuin "vaivaiset" kymmenen kuukautta. Se siitä. Laskemisesta tulee vain paha mieli. Päivän ohjelma on seuraavanlainen. Aamupäivällä "ylimääräiset" sulkeiset, joissa harjoitellaan kaikkea tulevaan sotilasvalaan liittyviä temppuja. Iltapäivällä on vuorossa cooperin testi, joka juostaan varuskunnan urheilukentällä. Sulkeisista en kommentoi muuta, kuin että kahden ja puolen tunnin tauottomat sulkeiset ovat melko puuduttava kokemus. Aamupäivä kuluikin kokonaan siihen. Ruokailuun lähdettäessä komppanianpäällikkömme tuli pitämään koko komppanialle puhuttelun. Samanlaisia ruokailua edeltäviä kapteeninpuhutteluja oli ollut aiemminkin, milloin mistäkin aiheesta. Tämänkertaisena aiheena ovat kuitenkin uudet alikessumme, jotka tässä yhteydessä esiteltiin rivin edessä... lähinnä meille, keskimmäinen ikäryhmähän tuntee heidät jo entuudestaan ja vanhinta ikäryhmäähän ei nuoremmat alikessut juurikaan kiinnosta. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen oli vuorossa urheilukentälle lähtö. Tällä kertaa esimiehinämme ovatkin jo keskimmäisen ikäryhmän alikessut. Vanhimpia emme enää tule paljoa näkemään, koska heillä on jo omat kiireensä kotiutumiseen liittyen. Urheilukentälle päälle tuleva varustus on sama kuin eilisessä lihaskuntotestissäkin, smurffipuku ja lenkkarit. Siirtyminen urheilukentälle tapahtuu tietenkin kolmijonossa marssien, ja osan matkasta menimme vielä tahtijuoksuna, ikään kuin alkuverryttelyksi cooperia varten. Mainittakoon Parolannummen urheilukentästä heti alkuun, että se ei suinkaan ole aivan samanlainen, kuin mitä sanasta "urheilukenttä" voisi siviilissä päätellä. Siellä on jokseenkin normaalin mittainen juoksurata, joka on sorapintainen. Radan sisäpuolinen alue kasvaa polvenkorkuista heinikkoa. Tämän lisäksi kenttään ei kuulunut muuta kuin kaksi pientä siirrettävää parakkia. Kentän vierellä sijaitsee lähinnä spollien käyttöön tarkoitettu esterata, jota varsin yleisesti kutsutaan myös koiraradaksi. Aivan heti emme kuitenkaan päässeet cooperia aloittamaan, koska sirra ei ollut vielä saapunut kentän laidalle. Sirrahan on sellainen puolustusvoimien maastoväritteinen ambulanssi. Varomääräyksien mukaan cooperia ei saa juosta, ellei sirra henkilökuntineen ole paikalla. 58

61 Sirra saapui, ja aluksi juoksimme yhden kierroksen alkuverryttelyksi, Sitten pidettiin muutaman minuutin hengähdystauko, jonka aikana valitsimme itsellemme parit. Homman periaate on sellainen että vain puolet porukasta juoksee kerralla, ja tänä aikana radan reunalla olevat laskevat parinsa juoksemat... tai kävelemät, kierrokset. Niin. Jos joku ei satu tietämään mitä cooperin testi tarkoittaa, niin sehän on 12 minuutin juoksukoe, josta tulokseksi lasketaan tänä aikana juostu matka. Omaa tulostani en nyt tässä kehtaa lähteä julkaisemaan, mutta sen sijaan paljastan taas erään Suomen armeijan suurista sotasalaisuuksista, cooperin arvosteluasteikon. alle 2200m = huono m = tyydyttävä m = hyvä 3000m tai enemmän = kiitettävä. Kun molemmat ryhmät olivat juosseet, pidimme ruhtinaallisen kymmenen minuutin tauon. Sitten on vuorossa paluu komppaniaan. Kuten moni jo varmaan arvaakin, hoidettiin loppuverryttely samassa yhteydessä, eli koko matka tahtijuoksuna. Cooper oli kuitenkin vaatinut veronsa, sillä vain puolet porukasta saapui komppanian pihaan juosten, loput olivat jääneet matkasta, ja kävelivät jossakin perässä. Lopun iltapäivän ohjelma olikin sitten huomattavasti inhimillisempää. Saimme peräti tunnin aikaa henkilökohtaiseen huoltoon, siis lähinnä suihkussa käyntiin. Tämän jälkeen, vajaan tunnin ajan ennen ruokailuun lähtöä, ohjelmanamme oli itseopiskelua tuvissa. Siis taistelijanoppaan lukemista. Ruokailuun lähtö tapahtui nyt ensimmäisen kerran siten että ketkään alikessut eivät ennen varsinaisia kuulutuksia tulleet konaamaan meitä ulos, vaan saimme suorittaa ruokailuun lähdön, siis tuvista ulos kolmiriviin siirtymisen, täysin itsenäisesti. Kuulutusten mukaan tietysti. Ruokailussa käynnin jälkeen alkoi valmistautuminen TKS-tarkastukseen, sillä olihan sitä taas koittanut IV:n aika. Iltavapaille lähdettäessähän ei tällaisia tarkastuksia periaatteessa kuuluisi pitää, mutta onhan tämäkin toki uusille alikessuillemmekin otollista aikaa opettaa meille sotilaallista särmyyttä ja siisteyttä. Mitään kauheaa kiirettä ei kuitenkaan tällä kertaa syntynyt, ja pääsimme ajoissa IV-tarkastukseen. Alakäytävältä kuului ylös asti kova kilinä ja rätinä. Samoja ääniä olimme tosin kuulleet lomatarkastuksissa ja vahvuuslaskennoissa jo muutaman viikon ajan, emme tosin tässä mittakaavassa vielä kertaakaan. Ääni lähtee kotiutuvan ikäryhmän TJ-räpsyttimistä... tai helistimistä - kuinka niitä nyt koulutuksen tässä vaiheessa kutsuisi. Nämä kuittailuvälineet, joiden tarkempiin yksityiskohtiin palataan vasta paljon, paljon myöhemmin, koostuvat sodessa myytävistä muovisista passinkansista ja niiden väliin kiinnitetyistä sopivista metalliesineistä, jotka aiheuttivat kansia läpsytellessä metallisen soinnin. 59

62 IV tarkastuksen jälkeen menimme tuttuun tapaan jonossa vekoskorttikaapin kautta tupiimme, ja jäimme sinne odottamaan IV:lle lähtöä. Kauan kaivattuun IV:lle saa lähteä kuulutukseen oli vielä aikaa viitisen minuuttia, kun huomasimme taas kerran että mortit eivät ole tasa-arvoisia vanhempiin ikäryhmiin nähden. Vanhempi ikäryhmä lähti IV:lle jo nyt... viisi minuuttia etuajassa! Kovin ollaan juu tasa-arvoisia!!! TJ 301 Hieman suklaata mortin arkeen torstai Maanantain komppa-hl:n takia nelipäiväiseksi supistunut viikko on kerinnyt jo torstaihin saakka, ja tänään olisikin tiedossa varsin inhimillinen, jopa mukava päivä. Aamupäivän ohjelmassa on pelkästään oppitunteja, ja iltapäiväksi olisi tiedossa yhteistä ohjelmaa koko prikaatin morteille. Tarjolla olisi alokaskonsertti, paikkana pääportin vierellä sijaitseva suurehko ruohikkoalue, jota kutsutaan vanhan ruokalan kentäksi. Aamu lähti liikkeelle tavanomaiseen tapaan. Johdetut aamutoimet järjestettiin, mutta viime päivinä ne eivät enää ole olleet enää niin kauheaa, tai älytöntä ravaamista, kuin ensimmäisinä päivinä. Aamiaisella käynnistä ei uutta raportoitavaa, eikä siivouksesta, siisteystarkastuksista, eikä niiden uusintatarkastuksistakaan. Niinikään oikein mitään uutta kerrottavaa ei löydy aamupäivän oppitunneistakaan. Käsiteltäviä aiheita olivat tällä kertaa erilaisten aseiden teoriaopinnot. Rynkyn toimintaa ja ominaisuuksia kerrattiin. Miinoja ja kranaatteja opiskeltiin, sekä kessin ja apilaksen käyttöön liittyviä asioita. Taukokin kerittiin pitämään, pituudeltaan tällä kertaa 10 minuuttia. Sitten iltapäivään. Konsertin olisi tarkoitus alkaa kello 12.30, joten mitään kiirettä sinne menon kanssa ei syntynyt. Ruokailun jälkeinen siivous, ja siisteystarkastuksetkin saatiin hoidettua puoliin päiviin mennessä, joten ennen konserttipaikalle siirtymistä jäi jopa taukoa muutaman minuutin verran. Siirtyminen kentälle tapahtui tietenkin kolmirivissä marssimalla, mutta sen jälkeen sotilaallinen särmäily saatiinkin vähäksi aikaa unohtaa, kun etsiskelimme itsellemme mukavat rötväilypaikat aurinkoiselta nurmikentältä. Pienenä piristävänä yllätyksenä saapuivat kentälle vielä Sotilaskotiyhdistyksen edustajat jakamaan konserttieväät. Puolen litran kokis, sekä Tuplapatukka kullekin. Pitäisikö sanoa että tällaiset yllätykset ovat niitä pieniä ilon hetkiä mortin ankeassa elämässä. Aikataulun mukaisesti, eli pääsi konsertti sitten alkamaan. Musiikissakaan ei ollut mitään vikaa. Suomi-poppia, joka kyllä sopii ainakin meikäläisen makuun. Sääkin on aivan mahtava, ja kun tarjoilupuolikin on kunnossa, niin mitäpä muutakaan tässä enää voisi vaatia. 60

63 Reilun tunnin kuluttua musiikit keskeytettiin hetkeksi. Tässä välissä olisi vuorossa muuta ohjelmaa, eli laskuvarjohyppynäytös. Hämeen laskuvarjourheilijoiden edustaja kapusi lavalle ja esitteli toki ensiksi muutamalla sanalla kerhon toimintaa... ja yritti tietysti siinä samalla houkutella uusia hyppääjiä kerhoon. Sitten alettiinkin jo tähyilemään taivaalle, jossa kilometrin korkeudella kentän yllä kaartelevasta koneesta hyppäsi kolme hyppääjää, suunnilleen minuutin välein. Hyppääjien kaarrellessa kohti kenttää, selosti lavalla ollut kaveri hyppääjien ilmassa tekemiä temppuja, ja toki siinä sivumennen muisti mainita että täällä Panssariprikaatissakin järjestetään hyppykursseja varusmiehille... järjestävänä tahona, mikäpä muukaan kuin Hämeen laskuvarjourheilijat. Hyppääjät muuten laskeutuivat tälle samalle konserttikentälle, lavan ja yleisön väliin... ainakin suunnilleen, joten laskeutumiset pääsimme seuraamaan ihan kiitettävän läheltä. Hyppynäytöksen jälkeen iltapäivä jatkuikin sitten musiikin merkeissä aina puoli neljään saakka, jolloin esiintyjät alkoivat pistämään pillejä pussiin, ja alikessut konaamaan meitä mortteja muotoihin, komppanioihin siirtymistä varten. Loppu iltapäivä, ja ilta sitten sujuivatkin tavanomaiseen tapaan, joten tältä päivältä ei muuta mainittavaa. TJ 300 Fyysisesti kevyttä, henkisesti raskasta perjantai No niin. TJ-laskurin lukemaa on sitten saatu pudotettua kolmeen sataan, ja kuten sanonta kuuluu, ensi yönä sataset paukkuvat. TJ:n satasia osoittava numero siis putoaa pykälää pienemmäksi. Toinen tämän päivän merkittävä tapahtuma on vanhimman ikäryhmän kotiutuminen. Keskimmäiselle ikäryhmälle se tietenkin merkitsee sitä että he ovat tästä lähin komppanian vanhinta ikäryhmää. Meille vanhimman ikäryhmän kotiutumisella ei ole juurikaan muuta merkitystä, kuin että komppaniaan ja yleensäkin koko varuskuntaan tulee väljempää. Selkeimmin tämä näkyy soden jonoissa iltaisin. Aamiaisen ja siivouspalvelun jälkeen ohjelmassa on oppitunteja yläluokassa. Tämänkertaisena aiheena kertasimme ampumaradalla noudatettavia varomääräyksiä. Tuntien väliin jäävällä kymmenen minuutin tauolla pääsimme käymään tuvissamme ja näimme ikkunasta jotain sellaista, joka pani taas kerran miettimään, miten paljon aamuja itsellä on vielä jäljellä. Kotiutuva ikäryhmä oli pihalla kantamassa viimeisiä tavaroitaan pyykkisäkeissä kohti varusvarastoa, ja tietenkin siviilit päällä. Veikkaanpa että keskimmäinenkin ikäryhmä on alakerrassa tupiensa ikkunoissa katselemassa samaa näytelmää. Keskimmäisellä ikäryhmällähän TJ on jossakin välillä, joten niin kauan saisimme vielä sietää heitä, ennen kuin olemme komppanian vanhin ikäryhmä. Uudet, eli keskimmäisen ikäryhmän alikessut tulivat virallisesti meidän kouluttajiksemme eilisestä aamusta lukien, vaikkakin he olivat jo toissapäivänä 61

64 mukana kuvioissa, kun olimme urheilukentällä juoksemassa Cooperin. Tähän saakka kertyneiden kokemusten perusteella ei vielä mitään varmaa pysty sanomaan, mutta... kyllä vähitellen alkaa tulla ikävä vanhoja alikessuja. Aamupäivä kului loppuun samoissa merkeissä kuin alkoikin. Ruokailuun lähdettäessä näimmekin sitten vanhimman ikäryhmän viimeistä kertaa. Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeenhän alkoi huoltoiltapäivä, ja meillä oli ensimmäiseksi ohjelmassa saunassa ja liinavaatevaihdossa käynti, jonka aikana vanhin ikäryhmä oli sitten lähtenyt. Saunasta palattuamme oli viestikomppania siis palautunut normaaliin arkirytmiinsä. Poissa olivat siviilivaatteet, lätisevät passinkannet ja iloiset... suorastaan ärsyttävän onnelliset naamat. Jäljellä olivat vain tutut paikat, vähemmän iloista naamaa näyttävä vanhempi ikäryhmä ja vanhat tutut skapparit ja... Ei, ei enää sanaakaan kotiutumisesta. Huoltoiltapäivä jatkui vanhaan tuttuun tapaan, oman ohjelmansa mukaisesti. Vuodevaatteiden tuuletus, aseen nysväys, TVÄL-materiaali tarkastus, varustarkastus jne. Ainoa asia joka antaa edes jonkinlaista puhtia tähän, välillä jopa hermoja raastavaan nysväykseen, on kello alkava velvi. "Viesti on fyysisesti kevyt, mutta henkisesti raskas palveluspaikkapaikka." Tällainen sanonta on ikäryhmämme keskuudessa kerinnyt näiden ensimmäisten viikkojen aikana syntymään. Epäilemättä viestikomppanian, välillä legendaarisuutta hipovilla huoltoiltapäivillä on osansa sanonnan synnyssä. Noo, pahinkin huoltoiltapäivä, nysväyksineen ja tarkastuksineen, loppuu aikanaan, ja viimein koittaa lomatarkastus. Tällä kertaa loma-aikoja, liikenneturvallisuutta, viinanjuontia ja sotilaallista käyttäytymistä koskevan saarnan piti Häkis. Sitten vain vekoskortit kaapista ja tupiin odottamaan lomakuulutusta. TJ 297 Suunnistusta maanantai Maanantai aamu, velvi ohitse, inttiä takana kuukauden verran. Vanhin ikäryhmä on sitten kotiutunut, ja komppania on palannut jälleen arkisiin rutiineihinsa. Vanhaan tutuksi tulleeseen tapaan, kello 5.45 käytävällä huudetaan peruskoulutusosastossa herätys. Nyt huutajina vain ovat uudet alikessumme. Aamupäivästä ei kerta kaikkiaan mitään uutta kerrottavaa. Kymmenen minuutin tupakkataukoa lukuun ottamatta istuimme koko aamupäivän yläluokassa oppitunneilla. Aiheina oli muun muassa suunnistuksen teoria, iltapäivällä kun olisi tarkoitus lähteä etsimään muutama rasti varuskunnan lähimetsistä. Suunnistustaitohan kuuluu Suomalaisen korpisoturin perustaitoihin, siinä kuin pyörällä ajaminen tai hiihtäminen. 62

65 Ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen olikin sitten aika alkaa valmistautumaan iltapäivän ohjelmaan. Ensiksi käymme valokuvauksessa, joka kuulemma järjestetään jossakin veksin suunnalla, ja loppu iltapäivä onkin sitten varattu suunnistukselle. Valokuvaukseen lähtemisessä ensimmäinen toimenpide oli vaatteiden vaihto palveluspuvusta sundeihin. Sitten vanhan tutun rutiinin mukaisesti, alikessujen komentojen mukaan pihalle kolmiriviin, ja siitä edelleen kolmijonossa marssien veksin nurkalle. Ensiksi napattiin ryhmäkuvat koko ikäryhmästämme, sekä kustakin tuvallisesta erikseen. Tämän jälkeen kuvaukset jatkuivat passikuvauksilla sisätiloissa. Heti tämän privaattikuvan nappaamisen jälkeen saatiinkin sitten yksitellen lähteä suoraan komppaniaan, valmistautumaan suunnistusharjoitusta varten. Siis taas kerran vaatteiden vaihto. Sundet pois ja maastopuku, kumisaappaat ja sorsankivittäjän lippis tilalle. Sitten vain odoteltiin, että viimeisetkin olivat kuvauksesta palanneet ja vaatteensa vaihtaneet. Kun vielä alikessummekin olivat komppaniaan palanneet... etteivät vain käyneet soden kautta, pääsimme asiassa eteenpäin. Siis: Peruskoulutusosasto... Valmistautukaa ulos siirtymiseen. Varustus: maastopuku, kumisaappaat, kartta, kompassi. Aikaa viisi minuuttia. Viisi minuuttia kului. Itse asiassa emme kuitenkaan siirtyneet suoraan pihalle, vaan komppanian alakäytävälle, johon on järjestetty suunnistuskisamme lähtöja maalipaikat. Tällä kertaa suunnistamme neljän ryhmissä... pelkäävät kai että joku voisi eksyä. Vasta myöhemmin tulemme kuulemma suunnistamaan yksin. Eroja siviilisuunnistukseen löytyy... intissä kun ollaan. Karttoina ei käytetä tavanomaisia suunnistuskarttoja, joiden mittakaava on yleensä 1:15 000, vaan peruskarttaa, mittakaavaltaan 1: Toinen ero on siinä että rastipaikkoja ei merkitä karttaan ennakolta. Ryhmät lähtevät matkaan kahden minuutin välein, ja vasta kellon käynnistyttyä ryhmä pääsee kopioimaan rastipaikat omille kartoillensa. Heti kun rastit on kopioitu, painutaan kellarikäytävän ovesta pihalle ja lähdetään kohti ensimmäistä rastia. Kisan säännöt ovat yksinkertaiset, aika ratkaisee, ja kaikki rastit on löydettävä, muuten suoritus hylätään. Rastipaikat eivät olleet kovinkaan vaikeita... paitsi yksi jossa rasti oli eksynyt hieman väärään paikkaan. Olisivatko radan laatineet alikessumme tahallaan pistäneet rastin väärään paikkaan, vai oliko kyseessä pieni kämmi? Reitin pituuskaan ei ollut paha, vajaat kolme kilometriä. Ryhmämme löysi kaikki rastit. Osan matkasta juoksimme, suurimman osan kävelimme. Aikamme ei ollut läheskään parhaasta päästä, mutta jumboiksikaan emme jääneet. Kaikki ryhmät kun eivät olleet löytäneet edes kaikkia rastejakaan. Peruskoulussa suunnistustaito ainakin periaatteessa opetetaan kaikille, mutta löytyipä meidänkin ikäryhmästämme muutamia jamppoja, jotka eivät olleet ennen ottaneet suuntaa kompassilla. Viimeisetkin ryhmät palasivat metsästä siinä ennen neljää. Vahvuuskin täsmäsi, eli kukaan ei siis ollut jäänyt reitille. Loppu iltapäivä, aina ruokailuun lähtöön saakka olikin sitten varattu henkilökohtaiselle huollolle. Siis vajaa puoli tuntia 63

66 aikaa suihkussa käyntiin ja vaatteiden vaihtoon... riittänee, mikäli suihkuun ei olisi samaan aikaan tunkemassa pariakymmentä äijää. Ruokailun jälkeen tavanomaiseen tapaan siivouspalvelu, ja tarkastuksen jälkeen sodeen. Eipä sitten muuta tältä päivältä. TJ 296 Omaan vapaaseen tahtiin... Saa ampua! TIISTAI Tämän päivän ohjelmassa onkin sitten ammunnat Hätilässä. Siviilit, ainakin Hämeenlinna seudulla asuvat, tuntenevat Hätilän parhaiten yhtenä Hämeenlinnan kaupunginosana. Hämeenlinnan kupeessa sijaitsevassa Panssariprikaatissa, Hätilä sen sijaan tunnetaan paremmin ampuma-alueena, joka löytyy Hämeenlinna kaupungin itäpuolelta, Hätilän kaupunginosan takametsistä. Hätilän ampuma-alueelta löytyy erilaisiin taisteluammuntoihin tarkoitettujen alueiden ja ampumapaikkojen lisäksi myös neljä kiväärirataa, joista yhdelle olemme tänään menossa ampumaan. Aamiaisen ja siivouspalvelun jälkeen aloimme pakkaamaan tavaroita valmiiksi. Mukaan tulee taisteluvarustus, sekä reppu johon pakataan erikseen määrätyt, ampumaradalla tarvittavat varusteet, kuten esimerkiksi telttapatja. Sitten vielä rynkkyihin sysärit ja lippaat, ja pian olimmekin valmiit siirtymään ulos, ja irrottelemaan pyörämme lukitusvaijerista. Tämän jälkeen suoritimme vielä pikaisen tarkastuksen ja tarvittavat renkaiden täytöt pyöriimme, ennen kuin siirryimme kolmiriviin kuuntelemaan Häkiksen lukeman marssikäskyn. Tällä kertaa ei sentään annettu minkäänlaista vihollistilannetta, onhan tämä sentään siirtymämarssi tiheästi asuttujen seutujen läpi. Sen pidemmittä puheitta lähdimmekin sitten matkaan. Reitti oli seuraavanlainen. Pääportin jälkeen käännyimme kohden Hämeenlinnaa. Muutamaa risteystä myöhemmin käännyimme tielle joka johtaa Panssarivarikon, Mäkelän teollisuusalueen, ja Hämeenlinnan keskusvankilan ohitse, kohti kaupungin keskustaa. Muutaman kilometrin tätä tietä poljettuamme, tulimme Vanajaveden rantaan. Tällä kohdalla poikkesimme tieltä ja ylitimme vesistön... emme sentään fillari kaulassa uimalla, vaan rautatiesillan yhteydessä olevaa jalankulku siltaa pitkin. Tämä siltahan on tuttu ainakin kaikille Hämeenlinnalaisille. Tällä kohtaa Helsinki Tampere päärata ylittää Vanajaveden. Sillan ylitettyämme pidimme marssitauon, pituudeltaan noin viisitoista minuuttia. Matka jatkui Hätilän ja Idänpään kaupunginosien lävitse, kunnes lopulta käännyimme pienelle soratielle, joka lähti metsän keskellä kipuamaan kohti Hätilänvuoren rinteitä. Jos matka oli jonkun mielestä ollut tähän asti pelkkä kevyt pyöräretki, niin viimeistään näiden mäkien olisi pitänyt karistaa moiset mielipiteet. 64

67 Parin kilometrin uuvuttavan ylämäen jälkeen näimme viimein tienviitan, jonka kohdalta käännyimme kohti ampuma-aluetta. Tästäkin oli matkaa vielä muutamia kilometrejä, pääosin ylämäkeä, ennen kuin olimme sillä ampumaradalla, joka on varattu meille täksi päiväksi. Perille päästyämme oli tietenkin ensimmäinen toimenpide parkkeerata pyörät oikeaoppisesti ampumakatoksen taakse jäävälle alueelle. Oikeaoppisuus tarkoittaa sitä että kolme pyörää on aina yhdessä toisiaan vasten nojaamassa, ja nämä ryhmät ovat tietenkin toisiinsa nähden särmässä rivissä. Sitä ei äkkiä uskoisikaan, kuinka suuren numeron jotkut alikessut jaksavat tehdä pelkästään polkupyörien asettelemisesta särmään riviin. Hitto soikoon, jos kaikki muukin koulutuksemme... lähinnä taistelukoulutus, olisi yhtä pilkuntarkkaa touhua, taitaisimme olla niin tehokas iskuryhmä, jotta puolustusvoimat ei enää muita tarvitsisikaan. Ampumakatos on puurakenteinen, noin 40 metriä pitkä, betonilattiainen rakennus. Etuosa on tietenkin kokonaan avoin, takana ja sivuilla on tummanpunaiseksi maalatut lautaseinät. 300 metrin päässä rata-alueen toisessa päässä näkyy betoninen muuri, jonka takana on ampumataulujen telineet. Betonimuurin sisällä on näyttösuoja, jossa kulloinkin näyttösuojavuorossa olevat vääntelevät kammista maalitauluja pystyyn, ammunnan kulun mukaisesti... ja ovat samalla suojassa luotisateelta, joka puhkoo reilun metrin päässä yläpuolella olevia tauluja. Taulujen ja ampumakatoksen välillä on vielä kaksi maavallia, 50 ja 200 metrin etäisyydellä tauluista. Nämä ovat seisaalta ja polvelta ammuntaa varten, mutta näitä lajeja emme harrasta vielä tänään. Ennen kuin pääsimme aloittamaan ammunnat, oli tietenkin vielä käytävä laittamassa maalitaulut paikoilleen telineisiinsä. Samalla meille kerrottiin vielä tarkemmin, miten näyttösuojassa on toimittava ammuntojen aikana. Lisäksi kertasimme rata-ammuntojen tärkeimmän varomääräyksen: Kuka tahansa on velvollinen keskeyttämään ammunnan huutamalla SEIS, jos joku tekee vaarantavan virheen, havaitsee liikettä maalialueella, yhteys näyttösuojaan katkeaa, tai alueella syttyy kulo. Yhteyttä näyttösuojaan pidetään yllä milloin milläkin konstilla, mutta viestikomppaniasta kun ollaan, yleisin tapa on vetää ampumakatoksen ja näyttösuojan välille parikaapeli ja laitaa molempiin päihin kenttäpuhelimet, jolloin välille saadaan suora puhelinyhteys. Sitten pääsimme varsinaisiin ammuntoihin, joista ensimmäisenä on vuorossa kohdistusammunnat. Suuri osa porukastahan oli päässyt ampumaan ja kohdistamaan aseensa Parolannummen radalla, silloin kun minä olin Hämssissä. Monilla oli kuitenkin kohdistukset vielä pielessä ja minun lisäkseni oli muitakin jotka eivät syystä tai toisesta olleet vielä päässeet ampumaan kovilla. Näin ollen kohdistusammuntoja ammutaan vielä täälläkin. Olihan tuokin mielenkiintoinen kokemus. Ensimmäiset laukaukset "omalla" rynkyllä. Ilma-aseilla on tullut jonkin verran ammuskeltua ennen inttiä, mutta ruutiaseiden osastolla tämä oli ensimmäinen ampumakertani. Ainakin ammuskelu oli ihan mukavaa puuhaa, saa sitten nähdä, kuinka pahasti kudit 65

68 menivät metsään. Kohdistuslaukauksia ammuttiin kolme kerrallaan ja ne tietenkin yritettiin saada mahdollisimman keskelle taulua. Tämän jälkeen mentiin tauluille katsomaan kuinka pienelle alueelle, eli kuinka pieneen kasaan kudit olivat tulleet, ja missä suunnassa taulun keskustasta tämä kasa on. Tämän tiedon mukaan sitten säädetään rynkyn etu- ja takatähtäimet siten että kasa tulisi seuraavalla kertaa taulun keskelle. Tämän jälkeen tauluihin tulleet luodinreiät paikattiin tarkoitukseen varatuilla paikkaustarroilla. Sitten siirryttiin takaisin ampumakatokselle... jonossa tahtimarssina tietenkin, ja ammuimme toisen kohdistuslaukauksien sarjan. Sitten taas takaisin tauluille katsomaan tulokset, ja tarvittaessa taas säädettiin tähtäimiä. Tämän jälkeen ammuimme vielä kolmannen sarjan kohdistuksia, jonka jälkeen kaikilla alkoivat olla rynkyt kohtuullisen hyvissä säädöissä. Kohdistuslaukauksien tarkoituksenahan on saada, tähtäimien asetuksia muuttamalla, korjattua aseen mekaaniset epätarkkuudet ja ihmissilmän aiheuttamat virheet. Tietenkin aseen edellinen omistajakin on saattanut ennen aseen palautusta säädellä kohdistukset aivan sekaisin. Meidän ikäryhmässämme muutama jamppa sai sellaisen aseen jossa kohdistukset olivat sen verran sekaisin, että 300 metrin matkalla heittoa tuli jo toista metriä. Kudit eivät siis osuneet tauluun, vaan osumia etsiskeltiin taulujen takana kohoavasta soravallista. Täällä Hätilän metsien keskelläkään ei toki unohdettu sotilaallista särmyyttä. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita toiminnan taulujen tarkastusvaiheessa. Tauluillehan tullaan tietenkin jonossa marssien. Tämän jälkeen jokainen jää lepoon seisomaan oman taulunsa kohdalle ja odottamaan kunnes tauluja tarkastava skappari saapuu omalle kohdalle. Tällöin otetaan asento ja tehdään tarkastajalle ilmoitus omasta taulusta: Herra luutnantti, alokas nano-nanon taulu. Vasta tämän jälkeen aletaan sitten pohtimaan kohdistusten muuttamista tai laskemaan pisteitä. Kohdistusammuntojen jälkeen kello alkoikin jo olemaan kaksitoista, eli ruokatauko painaa päälle. Ampumataulut tuonut kuorma-auto oli juuri palannut ruoan haku reissulta, ja saman tien panimmekin linjaston pystyyn ampumakatoksen läheisyyteen. Ruokana on tällä kertaa jonkinlaista perunamuusin ja lihapullien yhdistelmää. Lihapullat on siis valmiiksi sekoitettu muusin sekaan. Olihan se ainakin olosuhteisiin nähden ihan hyvää. Juomana on maitoa, kahden desin tölkeissä, aivan kuten viimeksikin, kun olimme "ulkona" syömässä. Jälkiruokana on appelsiini. Ja mikä tärkeintä, nyt on myös pakkipusseja. Ruokailun jälkeen pääsimmekin sitten aloittamaan varsinaiset ammunnat, joista laskettiin myös tulokset. Tänään ammuimme pelkästään makuulta, kolmestasadasta metristä, koska polvelta ja seisaalta ammuntaa meille ei ole vielä opetettu. 66

69 Ammuntojen tarkkaa kaavaa en ala tässä selvittämään, mutta homman idea on se että taulut ovat aina muutaman sekunnin pystyssä ja muutaman sekunnin nurin. Nostoja suoritetaan tietty määrä, ja jokaiseen nostoon ammutaan tietty määrä laukauksia. Ammunnan jälkeen menimme tauluille katsomaan tuloksia ja laskemaan pisteitämme. Taas tehtiin tauluja tarkastavalle skapparille ilmoitus ja tämän jälkeen hän alkoi luetella pisteitä, jotka kirjurina toiminut alikessumme laittoi paperille muistiin. Tämän jälkeen paikkasimme taulumme ja marssimme taas takaisin ampumakatokselle ja toistimme samanlaisen ammunnan uudemman kerran. Puoli kolmen aikoihin, kun olimme saaneet ammuttua kolme ammuntaa, aloimme irrottelemaan tauluja telineistään ja lastaamaan niitä kuorma-auton lavalle. Tämän jälkeen menimme vielä ampumakatokselle keräilemään rynkkyjen ympäriinsä heittelemiä hylsyjä talteen. Ne kuulemma viedään asevarastolle, ja sitä kautta uudelleen ladattavaksi. Kolmen aikaan hyppäsimme jälleen pyöriemme selkään ja lähdimme marssille takaisin Parolannummelle. Matkan alkuosa sujui todella vauhdikkaasti, olihan ensimmäiset kilometrit lähes kokonaan alamäkeä. Omaa jännitystään pyörämarssiin toivat pyörän jarrut... toimivathan ne ainakin silloin tällöin. Hauska ilmiö on myös jarruongelmien satunnaisuus. Jos marssitauolla käy alikessuille ilmoittamassa jarruongelmista, alikessu tietenkin kokeilee fillaria itse, asian todentaakseen. Kuinka ollakaan, tällöin nämä jarruviat eivät kuitenkaan koskaan ilmene. Hätilänvuoren rinteiden jälkeen matka jatkui samaa reittiä kuin tullessammekin, Hämeenlinnan esikaupunkialueiden lävitse rautatiesillalle. Ennen sillan ylitystä pidimme marssitauon, eli taas laitoimme pyörämme kolmen ryhmiin toisiaan vasten nojaamaan. Tämä ei kyllä ollut kovinkaan toimiva tapa. Vähän väliä kuului rytinää, kun joku pyöräryhmä meni nurin. Kenttäpullossakin alkoi vesi jo käymään vähiin. Hätilässä meidän piti saada vesitäydennystä, mutta emme sitten saaneetkaan. Sillan ylityksen jälkeen matkamme jatkui kasarmialueelle, samaa reittiä mitä olimme aamulla menneet. Komppanian pihaan palasimme siinä kymmentä vaille neljän aikaan. Ensiksi laitoimme tietenkin pyörät paikalleen riviin, ja virittelimme lukitusvaijerin paikalleen. Sitten kolmiriviin komppanian eteen palautetilaisuutta varten. Se ei tosin tällä kertaa sisältänyt muuta kuin komennon mennä sisälle ja öljytä aseet. Kolmirivistä lähdimme ruoduittain jonossa komppanian kellarikäytävän ovelle, josta edelleen asehuoltopisteen kautta tupiimme henkilökohtaiseen huoltoon. Siihen tosin olisi aikaa vain kymmenen minuuttia, koska ruokailu painoi jo pahasti päälle. Tällä kertaa lähdimme sentään maastopuvussa ruokailuun, joten ylimääräistä vaateiden vaihtoa ei ollut ohjelmassa. Ruokailusta tultuamme ei sitten ollutkaan enää muuta ohjelmaa kuin siivouspalvelu, ja tietenkin siivoustarkastus. Lisäksi alikessut kävivät läpi aseemme, ja tarkastivat että ne eivät olleet ladattuna, ja että varmistimet olivat 67

70 päällä. Kuinka ollakaan, taas löytyi yksi latingissa ollut ase... ei muuten ollut minun. Tällä kertaa syyllinen ei joutunut leimaamaan itseään "komppanian vaarallisimmaksi mieheksi", vaan rangaistuksena oli kirjoittaa selvitys aseen latinkiin jäämiseen johtaneista syistä. Selvityksen pituuden piti olla täsmälleen 296 sanaa. Ei liene vaikea arvata, mistä kyseinen luku on peräisin. Eipä sitten muuta kuin sodeen... ellei ole ylimääräisiä kirjallisia töitä. TJ 295 Vesipelastuskoulutusta Lehijärvellä Keskiviikko Viikko alkaa olemaan puolessa välissä, ja iltavapaalle lähtöön olisi aikaa pyöreästi 12 tuntia. Kovaa vauhtia on lähestymässä myös sotilasvalamme. Sehän on ylihuomenna, perjantaina. Valaan liittyy tämän aamupäivän ohjelmammekin. Sulkeisia olisi tiedossa, ja lisäksi tulemme treenaamaan niitä paria näytöstä, jotka valatilaisuuden jälkeen esitämme komppanian pihassa omaisillemme. Homma lähti liikkeelle sulkeisilla, jossa taas kerran hierottiin valatilaisuuden kulkua. Prikaatin lippukentällä järjestettävän valatilaisuuden kulku kerittiin treenaamaan läpi kahdesti. Lisäksi harjoiteltiin aseotteita, sekä valassa tarvittavien, harvinaisempien sulkeiskomentojen suorittamista. Sulkeisten jälkeen jaettiin porukkamme ryhmiin, kolmea eri näytöstä varten. Esiintyjiä siis olemme me, yleisönä valatilaisuuteen saapuvat omaiset, ja esityspaikkana komppanian piha. Näytöksien aiheina ovat sissiteltan pystyttäminen, taitoajorata polkupyörillä, sekä rynkyn purku ja kasaaminen. Näytöksien ohjelmat kerittiin aamupäivän lopuksi treenaamaan läpi parikin kertaa. Iltapäiväksi olisikin sitten tarjolla vähän vaihtelevampaa ohjelmaa. Viikkoohjelman mukaan tiedossa on jonkinsorttisen vesipelastusnäytös, paikkana Lehijärven ranta. Varustukseksi määrättiin palveluspuku, varsikengät ja kenttälakki, eli tästä päätellen tulemme olemaan hommassa mukana pelkästään yleisön asemessa... hyvä niin. Lehijärven rantaan pääsimme lähtemään siinä 12 aikaan, eli ruokailua seuraavan siivouspalveluksen jälkeen. Siirtyminen tapahtuu jalkamarssina... kuinkas muuten. Ensiksi kasarmialueelta ulos kolmijonossa, ja sitten metsikön läpi johtavaa pikkutietä Lehijärven rantaa kohden, jonossa marssien. Matkaahan on kaikkiaan sellaiset kaksi kilometriä. Me emme toki olleet rannalla ainoana yleisönä. Kyseessähän on koko prikaatin morteille tarkoitettu valistuskampanja, joten tälle Lehijärven kapealle rantakaistaleelle on tällä hetkellä ahtautuneena useampi sata morttia. Itse näytöksessä ei sinänsä mitään erikoista ollut. Noin puolen tunnin ajan 68

71 näytöksen esiintyjät siinä telmivät Lehijärven rantavedessä, esitellen pelastusmenetelmiä ja erilaisen pelastusvälineistön käyttöä. Tyhjä mehukanisterikin sopii paremman puutteessa pelastusvälineistöksi, veneessä ei saa seistä, miten toimitaan veden varaan jouduttaessa, jne. Pelastusliivien tärkeyttäkin siinä hehkutettiin useampaan kertaan, ja tietysti muistivat teroittaa sitäkin, että viina ja veneily eivät sovi yhteen. Mitään varsinaista uutta tämä näytös ei siis tarjonnut, mutta mieluummin tätäkin seurailee, rannalla auringonpaisteessa rötväillen, kun tetsaa Parolannummen metsissä taistelureleet selässä, tai säntäilee sulkeisissa alikessujen komentojen tahdissa. Näytös oli ohitse siinä yhden aikoihin. Paluu kasarmialueelle tapahtui samaan tyyliin kuin tänne tulokin, siis: Peruskoulutusosasto! Kolmiriviin järjesty. Lepoo... aseeento! Alkaen kulmamiehestä, ruoduittain, kohti kasarmialuetta, MARS! Komppaniaan saavuimme siinä ennen puolta kahta, ja heti tämän jälkeen siirryimmekin komppanian yläluokkaan. Reilun tunnin verran siinä sitten kuluikin rattoisasti oppituntien merkeissä. Aiheina tällä kertaa lähinnä tetsaamisen teoriaa, sekä tietoa miinoista ja käsikranaateista. Oppitunnin jälkeen saatiin taukoa 20 minuuttia, josta tosin osansa syö vaatteiden vaihtaminen. Loppu iltapäivä kun kuulemma ollaan komppanian pihassa, käytännön harjoituksissa, ja tätä varten on vaihdettava palveluspuvusta maastopukuun. Tauon jälkeen pihalle kolmiriviin, ja sitten alkoi tarkemmin selviämään iltapäivän harjoitusten aihe. Alikessumme nakitti porukastamme pari kaveria kantojuhdiksi, ja pian oli kellarikäytävän varastosta raahattu pihalle pari kehikollista telamiinoja, ja laatikollinen käsikranaatteja. Vaarattomia harjoituskappaleita tietysti, se nyt on selvä. Porukka jaettiin kahtia. Toinen ryhmä, allekirjoittanut mukaan lukien, lähti käpistelemään käsikranaatteja, toisten perehtyessä telamiinojen käyttöön. Ensin alikessu esitteli kranaatin osat, eli itse kranaatin, sekä sytyttimen. Sitten harjoiteltiin sytyttimen kiertämistä kranaattiin, ja sokan poistamista. Lopuksi päästiin kerran heittämäänkin. Sitten olikin jo aika puolessa välissä, eli rastin vaihto. Homman vaan keskeytti komppanian pihaan ajanut kuorma-auto. Sen lavalle kuulemma pitäisi kantaa kellarikäytävän varastosta läjä tavaraa, ja senhän nyt arvaa, ketkä tähän hommaan nakitettiin. Tavaroiden kantamisessa sitten vierähtikin loput harjoitukseen varatusta ajasta. Telamiinoista tuli siis tänään tasan sen verran kokemusta, että ne ovat aivan helvetin painavia! Sain näet "kunnian" olla kantamassa toista miinakehikkoa takaisin sisälle. Se siitä sitten! Sitten ruokailuun... sitä varten oli sitten taas vaihdettava päälle palveluspuku, kuinkas muuten. Ruokailun jälkeen siivouspalvelus ja siivoustarkastukset. Tarkastukset eivät ole juurikaan muuttuneet ensimmäisistä päivistä. Pilkuntarkkaa nysväystä kolmasti päivässä, ja uusintasiivoustarkastuksiakin napsahtelee aina vähän päästä. Tarkastuksen jälkeen onkin sitten vain yksi osoite. Sode. 69

72 TJ 294 Ulkoruokintaa Sa-int tyyliin Torstai Valapäivä sen kun lähestyy. Vielä tänään olemme alokkaita, mutta huomenna olisi ylennys tiedossa. Sitten päivän ohjelmaan. Aamupäivällä olisi tiedossa liikuntakoulutusta. Paikkana veksin sali, ja lajina sähly. Iltapäivän ohjelmassa olisi viikko-ohjelman mukaan taisteluharjoituksia jossakin Leken suunnalla, mutta tuoreimpien huhujen mukaan iltapäivän ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Ensiksi kuitenkin aamiaiselle tavalliseen tapaan. Aamiaisreissulla tuli havaittua sekin, että ilman-ala on muuttumassa. Muutaman päivää kestäneen lämpimän ja sateettoman jakson jälkeen ilma on nyt viilentynyt, ja tummia pilviä on kertynyt taivaalle. Iltapäivän tetsausharjoituksia ajatellen, mikäli ne nyt pidetään, ei sään muuttuminen ole kovinkaan iloinen asia. Eikä mitään herkkua ole sekään, jos huomisessa valatilaisuudessa tulee vettä taivaan täydeltä. Siivouspalvelun jälkeen vaihdettiin sitten smurffipuvut päälle, ja alikessujen komentojen mukaisesti siirryttiin kolmiriviin komppanian pihaan. Aamupäivän ohjelmaan tuli nyt sen verran täydennystä, että koko porukka ei lähdekään salille sählyä pelaamaan. Tulisihan siinä hieman turhan suuret sählyjoukkueet, kun ikäryhmämme vahvuus sentään on vähän reilut 50 jamppaa. Puolet porukasta jää pelaamaan lentopalloa komppanian pihan lähellä olevalle lentopallokentälle. Puolessa välin aamupäivää olisi sitten vuorossa lajin vaihto. Pelit saimme molemmissa pelipaikoissa pistää pystyyn varsin vapaasti. Alikessut eivät puuttuneet pelijoukkueiden jakoihin, siinä kuin oikeastaan mihinkään muuhunkaan asiaan. Aika harvinaista herkkua näin vapaamuotoinen toiminta armeijassa on. Sählyä, vai pitäisikö sanoa salibandya, on ihan mukava pelata. Lentopallosta taas en suuremmin välitä, joten tässä lajissa tuli suurin osa peliajasta vietettyä vaihtopenkillä, eli siellä kentän laitamilla rötväillen... eipä tullut kukaan väkisin kiskomaan kentälle. Lentopallopelit, siinä kuin kentän laidalla rötväilykin, keskeytyi kuitenkin vesisateeseen. Aikakin rupesi olemaan jo loppupuolella, joten siirryimme sisälle ja aloitimme henkilökohtaisen huollon. Pian kuitenkin kuului käytävältä peruskoulutusosasto, ja ovelle ryntäilyn jälkeen, paria sekuntia myöhemmin: Hidasta! Mies vaihtuu. Jatkakaa! Lopulta, muutaman miehen käytyä ovella, alikessumme saivat viimein kerrottua asiansakin: Valmistautukaa ruokailuun lähtöön. Paikkana JTR:n puomi. Varustuksena palveluspuku, kenttälakki, varsikengät, sadetakki ja ruokailuvälineet. Aikaa 10 minuuttia. Jatkakaa! Ensihämmennys, tämän kieltämättä tavallisuudesta poikkeavan ruokailujärjestelyn jäljiltä alkoi vähitellen hellittämään, ja pian alkoi ikäryhmämme keskuudessa leviämään myös tieto järjestelyn syistä. Alunperin, kuulemma, olisi iltapäivälle merkityn TST-harjoituksemme pitänytkin olla koko päivän mittainen, ja tästä syystä ikäryhmämme sapuskat oli jo aikaisemmin tilattu maastoon toimitettavaksi. Nyt kun ohjelmat olivat muuttuneet, ei tilausta sitten enää oltu peruutettu, vaan helpommaksi katsottiin sapuskoidemme 70

73 raahaaminen metsään. Keli ulkona näyttää siltä että sinne ei kyllä viitsisi lähteä... ei ainakaan syömään! Vettä tulee. Intin sadetakkihan on sellainen pitkähelmainen takki, harmaa väriltään. Vielä tähän mennessä sitä ei olla päästy "tositoimissa" testaamaan, mutta nyt sitten olisi tätäkin "herkkua" tarjolla. Siispä sadetakkia päälle, ja kovinkaan kauaa ei enää kulunut, kun olimme jo jakkaroillamme jäpittämässä ulos siirtymistä varten. Ulos siirtymisen jälkeen kului vielä pari minuuttia, kunnes kaikkien "asento, lepo, ojennus" seremonioiden jälkeen pääsimme viimein lähtemään kohti ruokailupaikkaamme. JTR:n puomihan sijaitsee kasarmialueen laitamilla, varusvaraston ja JTR:n kasarmin takana. Vettäkin sataa edelleen. Huppuahan näihin harmaisiin sadetakkeihin ei kuulu, joten pää on märkänä jo lyhyenkin sateessa oleskelun jälkeen. Muuten sadetakki vaikuttaa täysin toimivalta, eli siis pitää veden ulkopuolella... ainakin vielä seistessämme kassun pihalla. Matkalla sen sijaan alkoivat paikat vähitellen kostumaan, mutta tähän taisi sateen sijasta olla syypää lähinnä hikoilu... puomille kun mentiin "yllättäen" tahtijuoksuna, ja mutkan kautta kiertäen tietysti. Itse ruokailusta, joka päästiin JTR:n puomin luona aloittamaan sellaisen viiden minuutin odottelun jälkeen, ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa. Eipä siinä oikein fiilikset kohonneet, kun vesisateen jatkuessa, hikipisaroiden virratessa selässä, kuusen näreen juurella, lusikoi haaleaa lihakeittoa pakista suuhunsa. Väkisinkin siinä tuli kirottua alimpaan helvettiin se idiootti, joka oli mennyt sotkemaan ruokailusysteemimme, siten että emme tällä hetkellä voisi olla varuskunnan ruokalassa syömässä! Mutta toisaalta, tällä tavalla kai sitä sitten oppii arvostamaan sellaisia pieniäkin asioita... kuten katon alla tapahtuvaa ruokailua... joo! Paluu komppaniaan tapahtui jo sentään suorinta reittiä... teitä pitkin. Kaikkein suorin reitti olisi oikaissut komppaniamme pihan vierellä olevan lentopallokentän kautta, lyhentäen reittiä sellaiset 300 metriä, mutta tällaista mahdollisuuttahan ei tietenkään voitu käyttää! Iltapäivän ohjelmasta ei sitten tähän mennessä olla kuultu vielä mitään informaatiota, ja tätä saatiinkin odotella aina viittä vaille kahteentoista. Alkajaisiksi olisi tiedossa oppitunteja, paikkana komppanian yläluokka. Tämä nyt ei kuulosta mitenkään pahalta. Lopuksi iltapäiväksi olisikin sitten tiedossa huomisen valatilaisuuden kuvioiden, viimehetken treenaamista. Käytännössä siis sulkeisia, ja valan jälkeisten näytösten ohjelman kertaamista. Tämäkään ei kuulosta pahalta, mutta... päivän säätila ei oikein vaikuta suotuisalta millekään ulkona tapahtuvalle koulutukselle. Yläluokassa vietettyjen oppituntien aikana sade oli kuitenkin tauonnut, ja taivaskin alkanut vähitellen selkenemään, joten iltapäivän sulkeisiin ja näytöksien harjoituksiin saatiin loppujen lopuksi ihan siedettävä ilma. 71

74 Kello neljän nurkilla harjoitukset lopetettiin ja siirryttiin sisälle valmistautumaan ruokailuun lähtöön tavanomaiseen tapaan ruokailuun, ja sen jälkeen siivous ja siisteystarkastukset. Sodeen ei kuitenkaan päästy lähtemään aivan vielä. Ensiksi olisi huomista sotilasvalaa silmällä pitäen kiillotettava sekä maiharit että sämpylät. Molempia kun tullaan huomisen nimissä tarvitsemaan. Sanomattakin lienee selvää, että jalkineiden huollon jälkeen järjestettiin jalkinetarkastukset. TJ 293 Sotilasvala Perjantai Aika... Se on kovin suhteellinen käsite. Jäljellä sitä on vielä 293 aamua, takana päin vasta 37. Itse asiassa, koko inttiaika on vierähtänyt tähän asti melko nopeasti... tai miten sen nyt ottaa. Ainakin olemme koko ajan juosseet paikasta toiseen, jolloin ajan kulumista ei ole edes ehtinyt huomaamaan. Toisaalta. Vaikka aika onkin pidemmällä jaksolla tuntunut menevän kovin nopeasti, on se taas joinakin lyhyinä hetkinä tuntunut pysähtyvän tyystin paikalleen. Jotenkin kummasti nämä hetket ovat aina ajoittuneet perjantai iltapäivien, lomia edeltäviin tunteihin... ja minuutteihin. Joka tapauksessa, tänään on jokaisen Parolannummella palvelevan mortin suuri päivä. Sotilasvala! Tänään iltapäivällä emme enää ole alokkaita, vaan viestimiehiä... kuulostaa huomattavasti paremmalta. Toinen valapäivään liittyvä asia on baretin käyttöoikeus. Tämähän koskee vain niitä joukko-osastoja joissa barettia käytetään. Panssariprikaatissahan käytetään mustaa barettia, jota koristaa vasemman silmän kanssa samaan linjaan kiinnitettävä panssaritaistelijan merkki. Panssariprikaatin lisäksi barettia käytetään parissa muussakin joukko-osastoissa. Utin laskuvarjojääkärit käyttävät violettia barettia, ja Uudenmaan Prikaatin rannikkojääkäreillä, Dragsvikissä, on vihreät baretit. Baretit poikkeavat muusta varustuksestamme siinä, että ne ovat meidän omamme, eivätkä siis kuitilla varusvarastolta, kuten kaikki muut firman vaatteet. Baretit oli tilattu reilut viikko takaperin komppanian kautta yhteistilauksena. Mikään pakkohan barettia ei olisi ollut ostaa omakseen, sen olisi saanut kuitillekin intti ajaksi, mutta ainakaan viestikomppanian historia ei kuulemma tuntenut ketään, joka ei olisi halunnut omaa barrea. Eikä löytynyt meidän ikäryhmämmekään keskuudesta tällaista poikkeustapausta. Kolmanneksi merkittävin asia valapäivässä taitaakin sitten olla aikaisempi lomille pääsy. Ylennyksen kunniaksi meidän ikäryhmämme pääsee tänään lomille jo kello Vanhemmalle ikäryhmälle päivä ei sitten olekaan yhtä helppo, heidän osakseen jää komppaniaan järjestetyn kalustoesittelyn kokoaminen, esittely ja purkaminen, sekä komppaniaan tulevien omaistemme ruokailun 72

75 järjestelyt, ja kaiken tämän jälkeen he pääsivät lomille vasta normaaliin aikaan. Meillä päivän ohjelma lähti käyntiin seuraavasti. Juhlapäivän kunniaksi saimme laittaa heti aamusta sundet päällemme. Aamiaisella kävimme aivan normaaliin tapaan ja aamun siivouspalvelun hoidimme hieman kevennettyyn tapaan. Paikat oli kuitenkin saatava tavanomaista puhtaammiksi komppaniaan tulevien omaisten takia, joten tällä kertaa myös vanhempi ikäryhmä oli laitettu töihin. Siivouksen jälkeen pidimme komppanian pihalla vielä pienet sulkeiset, joiden tarkoituksena oli varmistaa, että osaamme varmasti kaiken sen, mitä meidän pitää yleisön, siis omaisiemme, nähden suorittaa. Tämän lisäksi suoritimme vielä viime hetken valmisteluja niitä näytöksiä silmällä pitäen, jotka esitämme omaisten saavuttua komppaniaan. Kun kaikki viime hetken harjoitukset ja valmistelut oli tehty, meille jäi vielä puoli tuntia aikaa särmäillä punkkiamme ja kaappejamme. Särmäilyn syy oli taas sama... omaiset. Tämähän on ainoa kerta kun he pääsevät komppaniaan katsomaan, miten me täällä elelemme, joten kaiken pitää tietysti näyttää mahdollisimman särmältä. Tokihan omaisille pitää jäädä sellainen kuva, että meistä ainakin yritetään tehdä täällä miehiä. Valapäivään liittymättä, voisi tässä yhteydessä mainita, että samanlainen särmäily on käynnissä aina silloin kun komppaniaan on tulossa vieraita. Mitä korkea arvoisempia, sen perusteellisemmin paikat nysvätään. Siivouksen ja särmäilyn jälkeen haimme rynkkymme telineistä ja laitoimme käteemme lomapukuun kuuluvat nahkasormikkaat. Aseen mukana ollessahan on ulkona oltava aina nahkakäsineet kädessä, ainakin virallisemmissa tilanteissa. Tämän jälkeen siirryimme ulos ja lähdimme marssimaan kohti lippukenttää, jossa valatilaisuus pidetään. Kentällehän tuli samaan aikaan myös kaikkien muiden komppanioiden mortit, eli yhteensä jotakuinkin viisisataa äijää. Kentän laidoille oli kerääntynyt jo suuri määrä omaisia, jotka odottelivat kamerat valmiina tilaisuuden alkua. Itse valatilaisuuden kulkua en ala tässä sen enempää selittelemään. Periaatehan on se että lausumme valatekstin, jonka jälkeen alokkaat ylennetään viestimiehiksi, panssarimiehiksi, jääkäreiksi tai miksi sitten kukakin on tulossa.... Lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen parasta. Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää... Lisäksi tilaisuuden kulkuun kuuluu muutama panssarisoittokunnan vetäisemä biisi, kuten esimerkiksi Parolan marssi. Oman osansa valatilaisuuden kulusta juontaa tietysti sotilaspastori... tätä vartenhan niissä valaa edeltävissä sulkeisissa harjoiteltiin muun muassa lakki... päästä, ja rukoilkaamme komentoja. Tilaisuuden lopuksi suoritimme ohimarssin kentän laitaa myöden, panssarisoittokunnan säestämänä, ja jatkoimme saman tien komppaniaan asti. Tämän jälkeen meidän olikin sitten kiireesti vaihdettava vaatteet näytöksiä varten. Meidäthän oli jaettu järjestämään kolme eri näytöstä: sissiteltan 73

76 pystytys, polkupyörillä läpikäytävä taitoajorata, ja rynkyn purku- ja kasausnäytös. Kahdessa ensimmäiseksi mainitussa näytöksessä varustuksena on taisteluvarustus ja viimeisessä palveluspuku. Pyöräradalla esiintyvillä on taisteluvarustuksen lisäksi selässään reppu ja pari kertasinkoa. Kyseisessä näytöstilanteessa reppu ei kylläkään sisältänyt hälytysvarustusta, vaan pelkästään tyynyn, tai muuta kevyttä täytettä. Tällaisessa tilanteessa kun on tärkeintä se, miltä sotilas näyttää. Taisi muuten tetsareidenkin sisältö olla kevennettyä mallia. Sissiteltan pystytyksessä on mukana kuusi jamppaa ja tarkoituksena on saada teltta pystyyn mahdollisimman nopeasti, särmän näköisesti, ja saada myös kamiina syttymään. Polkupyöräradalla esiintyjiä on saman verran kuin teltan pystytyksessäkin. Komppanian pihaan on järjestetty rata, jossa pitää kiertää erilaisten keilojen välistä ja ajaa vielä jonkin lankunkin päältä. Melkein kaikki loput ovatkin sitten mukana rynkyn purku- ja kasausnäytöksessä. Tässä näytöksessä on rynkyn lisäksi kaikilla mukana vielä telttapatja. Komennon saatuamme juoksimme pyörävajan takaa, pihalle, ennalta määrättyyn paikkaan, ja järjestyimme ennalta sovituille paikoille kolmiriviin. Tästä menimme seuraavilla komennoilla opetusavoneliöön, ja levitimme telttapatjat. Tämän jälkeen, näytöstä luotsaavan skapparin komentojen mukaan, ensiksi purimme rynkkymme, ja asettelimme aseen rungon, ja siitä irrotetut osat, oikean kaavan mukaisesti telttapatjoillemme. Sitten asentoon seisomaan, ja taas seuraavilla komennoilla kasaamaan rynkkyä. Sitten telttapatjat kasaan, opetusavoneliöstä takaisin kolmiriviin, ja takaisin pyörävajan taakse. Rynkynkäpistelynäytöksen, siinä kuin muidenkin näytösten kulku oli tietysti harjoiteltu, kohta kohdalta etukäteen, monta kertaa, vaikka katsojalle ehkä hommasta pyrittiinkin päinvastainen kuva antamaan. Tokihan näytös perustui ihan tavallisiin sulkeiskomentoihin, joita normaalistikin suoritamme päivittäin, mutta eipä kokonaista näytöstä siltikään polkaista kasaan ilman pienintäkään ennakkotreeniä. Näytöksien jälkeen siirryimme jälleen sisälle, ja taas oli kiire vaihtaa sundet ylle. Sitten siirryttiin alakäytävälle, jossa komppanianpäällikkömme piti puhuttelun meille ja omaisillemme. Me seisoimme tietenkin kolmirivissä, kuten tapana on, ja omaiset olivat ympärillä härdellissä. Puhuttelun aiheena oli loppupäivän ohjelma meidän ikäryhmämme, sekä omaisiemme osalta. Puolen tunnin kuluttua olisi hernekeittotarjoilu komppanian yläluokassa. Siihen saakka saisimme olla vapaasti ja esitellä komppaniaa omaisille ja kierrellä katselemassa kalustonäyttelyitä. Syömisen jälkeen tämä jatkuisi aina varttia vaille kahteen saakka, jolloin meille järjestetään lomatarkastus. Tämän jälkeen pääsemmekin sitten lomille. Kalustonäyttelyitä oli järjestetty niin sisälle, komppanian kellarikerroksen luokkiin, kuin pihallekin. Sisälle sijoitetut näyttelyt ovat radisti- ja teleluokissa. Nämä näyttelyt koostuvat erilaisesta viestikalustosta, kuten radioista, puhelinkeskuksista ja linkkilaitteista. Lisäksi näytteillä on myös joitakin puolustusvoimien käytössä olevia aseita. 74

77 Ulkona on näytteillä erilaisia viestikeskusajoneuvoja, kuten radioautoja ja linkkiautoja. Olipa komppanian pihaan ajettu myös esikuntapanssarivaunu. Vielä tässä vaiheessa edellä lueteltu kalusto on meille varsin vierasta, mutta tulevat kuukaudet epäilemättä korjaavat tilanteen. Sitten oli hernesopan vuoro. Sitä ei kylläkään jaettu soppatykistä, joka olisi ehkä parhaiten sopinut tilaisuuden imagoon. Jako tapahtui komppanian ylimmän kerroksen porrastasanteella, yläluokan ovea vastapäätä. Ruokailu tapahtui yläluokassa, sinne järjestettyjen ruokapöytien äärellä. Ruokailuhan on järjestetty meidän ikäryhmällemme ja omaisillemme, kun taas vanhin ikäryhmä käy normaaliin tapaan, ja normaaliin aikaan, syömässä ruokalassa. Ehkäpä paras asia, jonka ruokailusta voisi todeta, on se että kerrankin vanhin ikäryhmä on palvelemassa meitä... eikä toisin päin, kuten tavallisesti. Vanhemman ikäryhmän homminahan on ruoan jakelu, sekä kaikki muutkin sapuskaan liittyvät järjestelyt. Epäilemättä parhaiten tämä asia kulminoitui siinä tilanteessa, kun eräs vanhemman ikäryhmän edustaja mätti hernesoppaa lämpöastiasta lautaselleni. Ensimmäistä kertaa koko inttiaikana olivat vanhemmat passaamassa meitä... jotain juhlallista tässä päivässä selvästikin on! Ruokailun jälkeen lähti sitten kukin omaisineen kiertelemään kalustonäyttelyä, sekä muutenkin koko kasarmialuetta. Tärkeimmät kohteet taisivat olla sotilaskodit, ja sen kyllä huomasikin. Jonot ulottuivat molemmissa sotkuissa ulkoovelle saakka. Onhan kasarmialueella parhaillaan liikkeellä viitisen sataa morttia, ja jokaisella mukanaan keskimäärin kaksi omaista. Kahvit saivat siis jäädä väliin, ja sekin aika tuli käytettyä kasarmialueen ja näyttelyiden kiertelyyn. Varttia vaille kaksi, alkoi sitten lomatarkastus. Kuten aina ennenkin, järjestyimme yhteen muotoon, kolmiriviin komppanian alakäytävälle... ilman vanhempaa ikäryhmää tosin. Sellainenkin ero oli, että tällä kertaa lomatarkastukseen piti ottaa mukaan kaksi päähinettä. Verikauha ja baretti. Lomatarkastuksen piti komppanianpäällikkömme, ja tarkastuksen yhteydessä pidetty puhe lomakäyttäytymisestä ja takaisin tulosta oli lähes samanlainen kuin yleensäkin. Puheet viinalla läträämisestä, ja vastaavasta, jäivät kuitenkin tällä kertaa pois. Syyhän oli selvä, lomatarkastuksessamme läsnä olevat, satakunta omaista. Sitten tuli tämän lomatarkastuksen odotetuin vaihe. Ei sentään lomille pääsy, vaan komento joka sisätiloissa on hyvin harvinainen: Lakki...päähän! Tällä kertaa tämä komento koski vielä verikauhaa. Komennon toteutumisen jälkeen komppapäällikkömme ilmoitti meille, että pidimme nyt viimeistä kertaa kenttälakkia päässämme lomapuvun yhteydessä. Tämän jälkeen kuului komennot lakki...päästä ja lakki...päähän. Tällä kertaa komento koski barettia, ja näin ollen käytimme nyt barettia ensimmäistä kertaa virallisesti. Olimmehan me toki barrejamme aikaisemminkin sovitelleet, mutta komppanian yläkäytävän ilmoitustaulun vierestä löytyvää peiliä pidemmällä, emme saaneet baretti päässä näyttäytyä tätä aikaisemmin. Nyt siis emme ole enää aivan niin mortteja, kuin tähän asti! 75

78 Lomatarkastus kesti noin kymmenen minuuttia, ja tällä kertaa kävi vielä niin harvinaisesti että pääsimme lomille heti tarkastuksen jälkeen, eli noin viisi minuuttia ennen määrättyä lomien alku aikaa. Suklaata! Eipä siis muuta kuin LOMILLE LOMPS... tällä kertaa viestimiehenä! TJ 286 Joukkueen viestikalusto ja nassesulkeiset Perjantai Sotilasvalasta on sitten kerinnyt kulumaan jo viikko. Kuten jo aikaisemmin totesin, baretin käyttöoikeuden myötä olemme nyt päässeet eroon yhdestä mortin merkistä, eli verikauhasta lomapuvun yhteydessä. Elämäämme komppaniassa, sotilasvala ei kuitenkaan tuonut muita muutoksia, kuin että ilmoittautumisia suorittaessamme, nimitämme itseämme nyt viestimiehiksi alokkaan asemesta. Muissa asioissa olemmekin sitten vielä täysiä mortteja! Kuluneen viikon ohjelman voisi tiivistää seuraavasti. Tetsaamista, ja oppitunteja testaamisesta! Lisäksi olemme komppanian pihassa, ja missä milloinkin, harjoitelleet käsikranaattien, telamiinojen, sekä kessin ja apilaksen käyttökuntoon laittoa ja käyttöä. Kaksi viimeksi mainittuahan ovat kertasinkoja, joita käytetään muun muassa panssarivaunujen tuhoamiseen. Kertasinkohan on sellainen olkapäältä ammuttava kertakäyttöinen ohjus, joka sisältää laukaisimella ja tähtäimillä varustetun putken, sekä itse ammuksen, joka tarkemmin sanoen on ontelokranaatti. Aitoja, eli kovia kranaatteja, miinoja tai sinkoja emme ole päässeet edes näkemään. Nämä harjoittelussa käyttämämme aseet ovat vain harjoituskappaleita, jotka eivät sisällä minkään sortin räjähdysaineita. Kovinkaan ruudintuoksuista harjoitusaikaa tämä kulunut viikko ei siis ole ollut. Sitten tämän päivän ohjelmaan. Aamupäivällä lähdemme hakemaan viestivälinevarastolta viestikalustoa, jotta pääsisimme vähitellen harjoittelemaan sitäkin alaa, jonka takia olemme tänne 11 kuukaudeksi tulleet. Iltapäivän ohjelmassa olisikin sitten huoltoiltapäivän sijaan tiedossa suojelukoulutusta. Lomille lähdetään vasta huomenna, koska tuleva maanantai on jälleen kerran komppanian HL päivä. Viestivälinevarastolle siirryimme, kuten muuallekin, kolmirivissä marssien, tietä pitkin. Viestivälinevarasto sijaitsee komppaniastamme noin sadan metrin päässä, samassa rakennuksessa saunojen, asevaraston ja pioneerivaraston kanssa. Saunat ja asevarastohan ovat jo ennestään tuttuja kohteita. Pioneerivarastolta puolestaan löytyy telttoja, kamiinoja, sahoja, kirveitä, rautakankia, naamioverkkoja ynnä muuta sellaista, unohtamatta tietenkään pioneerien käyttöön tarkoitettua erikoiskalustoa. Ennen sisälle menoa, Häkis selvitti meille vielä tarkalleen, kuinka sisällä on toimittava. Säännöt olivat pitkälti samat kuin muillakin varastoilla asioitaessa. Sisään mentäessä oli ensimmäiseksi vastassa samanlainen pitkä tiski, joka 76

79 löytyy kaikista muistakin varuskuntien varastoista. Tiskin takana on kymmeniä metrejä hyllyjä, jotka ovat täynnä radioita, kenttäpuhelimia, akkuja ynnä muita viestivälineitä. Pitkästä aikaa sellaistakin nähtävää, joka säväyttää tällaista elektroniikkaan suuntautunutta henkilöä. Olemme siis hakemassa täältä sitä viestikalustoa, jolla ikäryhmämme viestikoulutus pääsisi käyntiin. Nämä tavarat eivät tietenkään tulleet meidän omalle kuitillemme, vaan Häkiksen, onhan hän peruskoulutusosastomme johtaja. Tavaroiden laskennassa oltiin tietenkin yhtä tarkkoja kuin puolustusvoimissa aina. Radiolaatikot, kaikkine nippeleineen, laskettiin tarkalleen läpi, samoin kuin liittäjänlaukut, eli työkalulaukut, joista löytyy tärkeimmät työkalut parikaapelin jatkamista varten... jos niitä nyt edes työkaluiksi voi kutsua! Liittäjänlaukun pihdit ovat melkoisen vanhaa mallia, ja puukossa saattoi olla terää jäljellä jopa kolme senttiä. Ruuvimeisselin varsi puolestaan muistuttaa monta kertaa taivuteltua rautalangan pätkää. Näiden lisäksi laukun sisältöön kuuluu vielä vasara, pussillinen pieniä nauloja, sekä eristysnauharulla, joka muuten on, kuluvana tavarana, ainoa vähänkään nykyaikaisemman näköinen tarvike koko liittäjänlaukussa. Lopuksi varastolta kuitattiin vielä muutama kehikollinen parikaapelia. Yhdessä kehikossahan on aina neljä kelaa, joista kussakin 500 metriä kaapelia. Sitten vielä kenttäpuhelimia, paristoja, akkuja ja kaksia erilaisia radioita, tyypeiltään LV217 ja LV-317. Sitä mukaa kun tavarat oli saatu laskettua ja tarkastettua, ne siirrettiin varaston ulkopuolelle, lastauslaiturille, odottamaan komppaniaan kantamista, ja koko ajanhan piti tietenkin jonkun olla ulkona vartioimassa tavaroita. Vasta kun kaikki tavarat olivat ulkona, pääsimme aloittamaan päivän pioneerityömme. Jos nimittäin pioneerien kädet venyvät telamiinojen kantamisesta, niin tällöin kyllä viestimiehien kädet venyvät radiolaatikoiden, akkujen ja parikaapelikehikoiden kantamisesta. Onneksi tavaroita ei sentään jouduttu kantamaan tietä pitkin, vaan tällä kertaa saimme mennä suoraan metsikön läpi vievää polkua pitkin. Komppaniassa tavarat kannettiin suoraan kellarikäytävän varastoon, jonka jälkeen lähdettiin saman tien takaisin viestivälinevarastolle hakemaan seuraavaa kantamusta. Kun koko hoito oli saatu varastoon ja Häkis oli vielä käynyt tarkastamassa varaston, alkoi aamupäivän palvelus olemaan jo lopuillaan, joten siirryimme tupiin valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Ruokailun jälkeen oli sitten tuttuun tapaan vuorossa komppanian siivoaminen. Mitä siisteystarkastuksiin tulee, tuntuvat uudet alikessumme löytävän pölyhiukkaset vielä tarkemmin kuin edelliset. Uusintatarkastuksia tuli siis melko usein. Ruokailusta kerrottakoon vielä sen verran, että johdetusta ruokailusta paluusta luovuttiin eilen. Nyt siis saamme lähteä ruokalasta komppaniaan, heti kun kaikki samassa pöydässä istuvat ovat syöneet. Pöytäkunta ei tosin saa kävellä komppaniaan missään härdellissä, vaan matka on suoritettava parijonossa tahtimarssina, siten että yksi pöytäkunnasta toimii aina muodonviejänä. 77

80 Periaatteessa tämä sääntö koskee koko loppua inttiaikaa. Käytännössä tämä parijonopelleily lienee kuitenkin loppuvan melko pian. Vanhempi ikäryhmä palaa ruokailusta härdellissä, joten aikoinaan tapa siirtynee myös meille. Sitten iltapäivän ohjelmaan. Vuorossa on siis suojelukoulutusta. Käytännössä tämä koulutus ei pitänyt sisällään juuri muuta, kuin että osaa laittaa nassen käyttövalmiiksi, ja käyttää sitä. Koulutus alkoi sillä että pakkasimme tetsarimme, pukeuduimme taisteluvarustukseen, haimme rynkkymme telineistä ja siirryimme ulos. Sitten harjoittelimme, miten toimitaan komennoilla kaasuvaroitus ja kaasuhälytys. Nämä ovat taas niitä komentoja, jotka on aina toistettava kuuluvalla äänellä. Komennolla kaasuvaroitus otetaan tetsareista esille sadeviitta ja nasse. Sadeviitta viikataan siten että se on nopeasti käyttövalmiina ja laitetaan tetsareiden olkahihnan alle odottamaan käyttöä. Nasse laitetaan käyttökuntoon, eli poistetaan suodattimesta korkit ja kierretään se kiinni naamariin. Tämän jälkeen nasse ripustetaan tetsareiden olkahihnan koukkuun. Näin toimitaan silloin jos on vaarana joutua taistelukaasujen vaikutuspiiriin. Komennolla kaasuhälytys laitetaan kaikkein ensimmäiseksi nasse päähän ja varmistetaan sen tiiviys sulkemalla ilmanottoaukko ja imemällä naamariin alipaine. Tämän vaiheen komennon toteuttamisesta pitää tapahtua nopeasti. Kun nasse on päässä, hihnat kiristetty ja tiiveys tarkastettu, puetaan seuraavaksi sadeviitta ylle. Sen tarkoituksena on suojata ihoa taistelukaasuilta, vaikka viittaa ei kyllä kovin ilmatiiviiksi voikaan sanoa. Väitettiinpä meille jopa että sadeviitta suojaisi myös radioaktiiviselta säteilyltä atomisodan sattuessa. Nassen ja sadeviitan lisäksi kaasuhälytys komennolla on myös laitettava nahkarukkaset käteen, mikäli ne eivät vielä olleet kädessä. Myös rynkky on laitettava suojaan sadeviitan alle. Siellä se on suojassa kaasuilta, ja muilta kemikaaleilta, mutta viitan läpi voisi kyllä tarvittaessa ampua tiukan paikan tullen. Tämän jälkeen toimintaa alettiin sitten harjoittelemaan. Ensin tavarat pakattiin takaisin tetsareihin, ja sitten kuului kaasuvaroitus. Parin minuutin kuluttua, kun kaikki olivat valmiina, kuului kaasuhälytys. Tämän jälkeen hälytys sitten peruttiin ja tavarat pakattiin uudelleen ja taas sama toistui. Seuraavalla kierroksella kuuluikin suoraan kaasuhälytys, joten varusteet puettiin suoraan päälle. Tätä sitten harjoittelimme lähes tunnin. Toiminnan nopeutta myös kellotettiin, ja kyllähän se aika saatiin tunnin harjoittelulla putoamaan jo ihan siedettävälle tasolle. Suojeluharjoituksen lopuksi treenasimme vielä kaasuvarustuksessa marssimista, kiertämällä vartin verran komppanian pihaa ympäri. Nasse päässä, sadeviitta ja taisteluvarustus päällä, yli 20 asteen lämmössä ja suorassa auringonpaisteessa, se oli aika hikinen vartti. Koska suojelukoulutus saatiin päätökseen jo kahden aikaan ja meillä oli jo valmiiksi taisteluvarustuskin mukana, oli hyvä tilaisuus jatkaa kranaattien, telamiinojen ja sinkojen käytön harjoittelua. Jaa että mitä siinä tehtiin tetsareilla, rynkyllä ja teräskypärällä? No nehän ovat tietenkin sotilaalla aina mukanaan, kai 78

81 se riittää selitykseksi... ainakin riitti meille. Näissä harjoituksissa vierähtikin sitten loppu iltapäivä. Ruokailussa käynnin jälkeen ei sitten alkanutkaan joka perjantai iltainen TKS:ään valmistautuminen. Lomat kun alkavat vasta huomenna... kiitos maanantain komppa-hl:n! Mutta miksi näin? 330 vuorokautta palvelevat saavat henkilökohtaista lomaa eli HL:liä 16 vuorokautta. Osa näistä lomapäivistä pidetään koko komppanian kesken samoina määrättyinä päivinä, eli niin sanottuina komppanian HL-päivinä, ja loput jäljelle jäävät saa sitten kukin anoa loma-anomuksilla haluamiinsa ajankohtiin. Komppa HL:lien tarkoitusta ei meille ole kukaan koskaan selvittänyt, mutta ilmeisesti tämä kai liittyy henkilökunnan vapaapäiviin, tai johonkin sellaiseen. Toinen asia, joka on herättänyt pientä närääkin, on se että maanantaille sijoittuvaa komppa-hl:lää edeltävä lauantai on palveluspäivä. Näin ei kuulemma pitäisi olla, mutta ainakaan meille saakka ei ole vielä kunnollista selitystä herunut tämänkään järjestelyn syistä. Eipä siinä siis muuta, kuin tavanomaisen siivouksen ja siisteystarkastuksien jälkeen viettämään perjantai iltaa baariin... sodebaariin. TJ 282 Viimein viestikoulutuksen pariin Tiistai Joopa joo! Runkkuvelvi ja sen jatkeena ollut HL-päivä on sitten vietetty, ja taas ollaan palattu ruotuun. Tämä päivä on sitten omistettu kokonaan viestikoulutukselle. Tähän mennessähän emme ole tehneet mitään muuta viestiyhteyksiin liittyvää, kuin vetäneet parikaapelin ampumakatoksen ja näyttösuojan välille Hätilässä. Aamupäivän istuimme tiiviisti yläluokassa oppitunnilla, jonka aiheena olivat P-78, LV-217, LV-317 ja parikaapeli. P-78 on kenttäpuhelin. Tumman vihreään, valualumiiniseen koteloon rakennettu laite, jossa on päällä pari mustaa painonappia, kaksi naparuuvia johdon liittämistä varten, sekä luuri, eli armeijakielellä sanottuna kuulopuhelin. Tässä puhelimessa ei ole numeronäppäimistöä, sen kummemmin kuin sormella pyöritettävää valintalevyäkään, jos tosin sellaisetkin herkut siihen saa kiinni lisävarusteena. Tuota alumiinimurikkaa ei siis kännykkään tai tavalliseen kotipuhelimeen tottunut helposti edes puhelimeksi ymmärtäisi. Puhelinta voi sellaisenaan käyttää yhteyden luomiseksi kahden puhelimen välille, sillä voi kaukokäyttää radioita, ja sellaisenaan se toimii myös käsivälitteisessä puhelinverkostossa. Valintalevyllä varustettuna se toimii myös automaattisessa puhelinverkostossa. LV-217 on VHF alueella toimiva lähetin-vastaanotin tyyppinen FM radio. Tämä radio on muuten valmistettu jenkeissä, ja niitä on käytössä ympäri maailmaa. Usein niitä näkee myös sotaleffoissa sotilaiden mukana, kantotelineeseen kiinnitettynä. Varmasti maailman yleisin sotilaskäyttöön tarkoitettu radio. LV

82 ei ole varsinaisesti radio, vaan se on LV-217:aan liitettävä lisävahvistin, jolla radion lähetysteho saadaan nostettua peräti 50 wattiin. Parikaapeli, eli paremmin tunnettuna "laku" ei varmaan kovin pitkää esittelyä kaipaa. Juuri parikaapelin vetoonhan liittyy sanonta "kela laulaa". Sanonta on lähtenyt liikkeelle kitinästä joka kuuluu kelan pyöriessä kantotelineessään. Parikaapelia saamme kiittää myös "kelaperse" nimityksestä, jota viestimiehistä käytetään muissa komppanioissa. Jos joku ei vieläkään tiedä mitä laku on, niin kansankielellä asian voisi ilmaista seuraavasti. Laku on kaksinapaista mustaa puhelinkaapelia, jonka avulla saadaan viestiyhteyksiä eri paikkojen välille. Lakua muuten löytyy yhdestä kelasta noin 500 metriä. Aamupäivällä emme vielä päässeet itse laitteiden kimppuun, vaan opiskelimme pelkkää teoriaa viestiyhteyksistä yleensä, ja edellä mainituista viestivälineistä. Iltapäivän koulutuksen aluksi, siis kello 12.00, emme sitten menneetkään yläluokkaan aivan suoraan, vaan kellarikäytävän varaston kautta, josta otimme mukaamme kehikollisen parikaapelia, muutaman radiolaatikon, muutamia kenttäpuhelimia, sekä paristoja ja akkuja. Nyt siis pääsimme jo harjoittelemaan laitteiden käyttökuntoon laittoa, ja yksinkertaisten viestiyhteyksien luomista. Ensiksi harjoittelimme puhelinyhteyden rakentamisen kahden eri pisteen välille, tässä tapauksessa nämä pisteet olivat luokan vastakkaiset nurkat. Se ei ollut vaikea homma. Puhelimiin vain paristot sisälle, puhelimen toimintatavanvalitsin oikeaan asentoon, ja parikaapeli puhelimien välille. Yhteys oli sillä valmis. Tämän jälkeen harjoittelimme LV-217.n ja LV-317.n käyttökuntoon laittoa. Se onkin jo hieman vaativampi homma... ainakin näin alkuun. Ensiksi varmistetaan että radion virtakytkin on nollilla, tämän jälkeen laitetaan radion pohjassa olevaan akkukoteloon 12 voltin lipasakku. Seuraavaksi radioon kiinnitetään antenni ja kuulopuhelin... siis luuri, joskin kyseisen sanan käyttö on ehdottomasti kielletty. Sitten vain virta päälle, ja valitaan käytettävä taajuus ja lähetysteho, jolloin radio on käyttövalmis. Tänään emme kuitenkaan vielä päässeet ottamaan yhteyskokeiluja radioteitse, sillä meille ei oltu vielä opetettu radioliikenteen sääntöjä. Radioaalloillehan ei saanut huudella "hei minä täällä, kuka siellä?" Näihin asioihin palaamme vielä myöhemmin. Puhelimiin ja radioihin tutustuessa iltapäivä oli kulunut nopeasti. Kello lähdimme kantamaan kalustoa takaisin kellarikäytävän varastoon, jossa kaikkea komppaniassa olevaa viestikalustoa säilytetään. Tämän jälkeen meidät komennettiin tupiimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Tähän liittyvä tupien ja pihan välillä juokseminen, taakse poistumiset ja pyörävajan kiertäminen olivat vähentyneet ensimmäisistä päivistä jonkin verran, mutta ei se mitään harvinaista ole nytkään. Koko kasarmirakennuksen kierrämme vieläkin vähintään kerran viikossa. Ruokailun jälkeen olikin sitten taas vuorossa siivouspalvelu. Siinäkin on pientä helpotusta tapahtunut. Koko rakennus kyllä vieläkin siivotaan kolme kertaa 80

83 päivässä, mutta alikessut eivät enää nykyään viitsi pitää siivoustarkastuksia kuin silloin tällöin. Tosin silloin kun tarkastus satutaan pitämään, niin uusintatarkastus kyllä tulee helposti. Ainoat varmat siisteystarkastuksen ajankohdat ovat nykyään enää keskiviikko ja perjantai iltapäivät, jolloin ollaan lähdössä velville tai IV:lle. Eipä siis enää muuta kuin sodeen. TJ 281 Padallinen harmaata mönjää Keskiviikko Tämän aamupäivän ohjelmassa on maanantaina alkavan alokasleirimme tavaroiden pakkaamista, ja iltapäivällä lähdemme Ilveskalliolla sijaitsevalle harjoitusalueelle suojeluharjoituksiin. Siellä kuulemma saamme tutustua mm. kaasutelttaan, sekä napalmin palo-ominaisuuksiin. Palataanpa kuitenkin ensin aamupäivään. Alokasleirimme, jota myös morttileiriksi kutsutaan, alkaa ensi maanantaina, ja paikkana on Padasjoki. Leiri kestää viikon, ja tarkempi paikka on puolustusvoimien leirikeskus, Tarusjärven rannalla, jossakin Padasjoen metsien keskellä. Tavaraa viikon leirin aikana tarvitaan paljon, joten aloimme jo tänään kasailemaan mukaan tulevia tavaroita valmiiksi komppanian kellarikäytävän varastohuoneeseen. Viestivälinevarastolta kävimme hakemassa lisää parikaapelia ja puhelimia. Tällä kertaa puhelimet eivät tosin olleet P-78:seja, vaan huomattavasti vanhempia Pute puhelimia. Näitä puhelimia oli käytössä jo sodan aikana, ja taisi näistäkin ainakin osa olla sodan kokenutta kalustoa... näin ainakin kerrottiin. Puhelimien lisäksi varastolta otettiin mukaan muutamia taskulamppuja, malliltaan SA-int. Ne eivät tietenkään tule meidän käyttöön, vaan skappareille ja alikessuillemme, sekä muutamille mukaan lähteville vanhemmille viestimiehille. Komppaniaan palattuamme kävimme hakemassa teltat, kamiinat, telttalyhtylaatikot, juomavesikanisterit, ynnä muun majoituskaluston, komppanian pyörävajan yhteydessä olevasta majoitusvälinevarastosta. Kaikki kasaan haalitut tavarat kannettiin yhteen ja samaan varastohuoneeseen, komppanian kellarikäytävälle. Lopuksi ne laskettiin vielä kerran. Ainakin vielä määrät täsmäsivät. Iltapäivän koulutusta varten on, jälleen kerran, pakattava tetsarit ja laitettava muukin taisteluvarustus käyttökuntoon. Tavanomaisten maastopuvun, saappaiden ja taisteluvarustuksen lisäksi saimme tällä kertaa tarkemmat määräykset myös alusvaatteista. Pitkät kalsarit kuulemma pitäisi laittaa, ja pitkähihainen paita takin alle. Ei kuulosta houkuttelevalta, kun ulkona on lämmintä reilut 20 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Paksumpi vaatetus ehkäisee palovammoja, tällaisen selityksen asiaan saimme alikessuiltamme. Kuulostaa... en nyt sanoisi että lupaavalta. 81

84 Alusvaatteet eivät olleet ainoa tavallisuudesta poikkeava asia. Iltapäivän suojeluharjoituksen järjestelyistä vastaavat skapparimme hämmentävät komppanian pihalla suurta pataa, joka on reunojaan myöten täynnä jotakin harmaata mönjää. Hieman myöhemmin kuulin, että tuo mönjä on napalmia. Napalm ei ole vielä tähän ikään tullut allekirjoittaneelle tutuksi aineeksi, mutta jotenkin aavistelen, että tämä iltapäivä tuo muutoksen asiaan. Suojeluharjoitukset pidetään Ilveskalliolla. Sinne on kasarmialueelta matkaa noin viisi kilometriä, joten komppaniamme ja kouluttajiemme tavat tuntien en olisi ihmetellyt, vaikka siirtyminen olisi suoritettu tahtijuoksuna. No, ei sentään. Aika on rajallinen, joten menemme polkupyörillä. Alkumatka kasarmialueelta, Ilveskallion juurelle sujui mukavasti, hyviä teitä pitkin. Tästä käännyttiin pienelle metsätielle, joka lähti kohoamaan pitkin kallion rinnettä. Ylämäkeä ja välillä lyhyitä tasaisia osuuksia riittikin sitten useamman kilometrin matkan, ennen kuin olimme perillä harjoitusalueella. Harjoitusrata on rakennettu pieneen hiekkamonttuun, jossa on lyhyt betoniseinämäinen juoksuhaudan pätkä, pieni varastokoppi ja joitakin metallirakenteisia tellinkejä. Aluksi meidät jaettiin pienempiin ryhmiin, joissa aloimme sitten kiertämään eripuolille rataa järjestettäviä harjoituspisteitä. Ensimmäisenä kohteena ryhmällämme on kaasuteltta, jonka alikessujemme opastuksella pystytimme metsään, lähelle harjoitusrataa. Telttana on tavallinen puolijoukkueteltta. Harjoituksen aluksi suoritimme samat toimet kuin kaasuhälytys komennolla, eli nasse päähän ja sadeviitta päälle. Tällä kertaa kaasuvarustuksen pukemisessa ei kuitenkaan pidetty samanlaista kiirettä kuin aikaisemmissa kuivaharjoituksissa. Sitten vain sisälle telttaan, jonne jälkeemme viimeisenä tuli kouluttajamme, lempinimeltään Häkis, peruskoulutusosastomme johtaja. Ensiksi hän antoi meille viime hetken ohjeet: Jos alkaa voimaan pahoin, on välittömästi mentävä ulos teltasta. Tarvittaessa teltasta voi poistua myös teltan liepeen alta, mikäli siltä tuntuu. Naamarin saa poistaa kasvoilta vasta teltan ulkopuolella. Paljon tämän erikoisempia ohjeita ei sitten hommaan tarvittukaan. Siitä sitten alkoikin meidän kaasuttamisemme. Me seurailimme teltan reunamilla istuskellen, kun Häkis asetti teltan keskelle, maahan lapion, ja sen päälle semmoisen reiluhkon kokoisen vaalean tabletin. Lopuksi vielä tabletti tulitikulla palamaan, jonka jälkeen sitten vaan seurailimme tabletin palamista, ja siitä nousevan savukiehkuran sekoittumista teltan ilmaan. Nasse tuntuu toimivan, koska telttaan leviävää kaasua ei havainnut millään tavoin. Tabletin polton jälkeen olimme teltassa vielä noin viitisen minuuttia, jonka jälkeen koe oli ohitse. Kukaan ei joutunut harjoituksen aikana poistumaan teltasta, ei edes Häkis, joka oli ollut koko ajan kanssamme teltassa... ilman nassea! Kaasupitoisuus ei siis tainnut olla järin suuri. Oman selityksensä mukaan Häkis oli ollut vastaavissa hommissa mukana niin monta kertaa että oli jo tullut immuuniksi näin pienille pitoisuuksille. Kaasuteltta jätettiin pystyyn seuraavaa ryhmää varten, ja toimintaa jatkettiin kaasuvarusteiden oikeaoppisella riisumisella ja puhdistamisella. Siis ensiksi 82

85 sadeviitta pois, ja nasse vasta tämän jälkeen. Sadeviitan puhdistus ei sitten ollut kovinkaan kummoinen toimenpide. Muutama laappaisu sammalesta ja varvikosta koostuvaan aluskasvillisuuteen. Jotenkin tämäkin viittaisi siihen, että teltan kaasu ei kovinkaan voimakasta sorttia ollut. Kieltämättä Häkis onnistui tällä tempauksellaan jonkin verran latistamaan kaasutelttaharjoituksesta jäänyttä fiilistä. Olisi nyt voinut edes näön vuoksi vetäistä nassen päähänsä, niin olisi harjoituksesta jäänyt sellainen kuva, että teltassa tosiaan jotain kaasuksi laskettavaa oli. Seuraavassa harjoituspisteessä meidän ei tarvinnut tehdä itse mitään. Leeppi, eräs kouluttajistamme hänkin, esitteli meille napalmin palo-ominaisuuksia, syttymisherkkyyttä ja sitä, kuinka nopeasti napalm polttaa reiän eri kangasmateriaaleihin. Kuinka ollakaan, intin sadeviitta oli tässäkin vertailussa kovassa kurssissa. Suojaahan tämä legendaarinen vaatekappale kuulemma ydinlaskeumaltakin. Kolmatta harjoitusta varten jouduimme väsäämään oksista, laudan pätkistä, heinistä ja horsman varsista edes jonkin verran ihmistä muistuttavia nukkeja, joille lopuksi puettiin päälle ikivanhat harmaat manttelit. Niitä oli tuotu radalle juuri tätä tarkoitusta varten poltettaviksi. Seuraavaksi nämä variksenpelättimiä muistuttavat tekeleet laitettiin maahan selälleen makaamaan, parin metrin välein, roiskittiin päälle läjä napalmia ja tuikattiin tuleen. Harjoituksen tarkoituksena on opetella, kuinka palamaan syttynyt taistelijapari saadaan sammumaan huovan avulla. Aika helposti tulen tukahduttaminen onnistuukin, kunhan vaan malttaa pitää huopaa paikallaan riittävän kauan, jotta tuli varmasti tukehtui. Niin. Intin huopa kuuluu hälytysvarustukseen juurikin tästä syystä, sillä sammutetaan taistelukentällä vaatteistaan palamaan syttynyt kaveri. Seuraavaankin harjoitukseen saimme tehdä melkoiset ennakkovalmistelut. Nyt otimme käyttöön hiekkamontun keskellä sijaitsevan, rautaputkista valmistetun telineen, joka on parin metrin korkuinen, viitisen metriä pitkä ja noin metrin levyinen. Haimme ympäröivästä metsästä kuivia oksia ja pieniä kuivuneita puita. Nämä kasattiin kehikon päälle ja sivuille, kuitenkin siten etteivät ne tulleet kehikon sisäpuolelle. Tämän jälkeen kehikon ympärillä ja päällä olleet puut roiskittiin täyteen napalmia, ja ei muuta kuin tulitikku perään. Tällä kertaa tarkoituksena on juosta lävitse kehikon alle jäävästä palavasta kujasta. Vastaava tilannehan tulee taistelukentällä eteen silloin jos joutuu menemään läpi napalmin avulla tuleen sytytetystä metsiköstä. Telineen katosta putoilevien, palavien napalmroiskeiden takia, jouduimme käyttämään vanhoja mantteleita päällämme viittoina. Tetsarit ja rynkky kun on ehdottomasti pidettävä suojassa palavalta napalmilta. Pääsimme jopa suorittamaan tämän "kujanjuoksun" kaksi kertaa. Siistiä... todella siistiä toimintaa! Vaikkei tätä harjoitusta voikaan mitenkään ruudinsavuiseksi sanoa, niin kyllä palavasta napalmista lähtevä musta savukin voi sen korvata. 83

86 Viimeinen harjoitus onkin sitten jo hieman tavanomaisempaa tetsausta. Nyt tehtävänämme on edetä alueella sijaitsevan juoksuhaudan läpi ja käydä määrätyllä ampumapaikalla "suolaamassa" muutama kuviteltu vihollinen. Tämän jälkeen palataan lähtöpaikkaan määrättyä reittiä pitkin. Vauhtia etenemiseen antoi juoksuhaudan betoniseinämien syvennyksissä palava napalm. Kun viimeinenkin vaihe iltapäivän koulutuksessa oli saatu päätökseen, oli kello jo varttia vaille neljä. Saamme siis pitää paluumatkalla hieman kiirettä, mikäli haluamme ehtiä ajoissa iltavapaalle. Paluu sujui sentään vauhdikkaammin kuin radalle meno, matka kun oli hyvin pitkälle pelkkää alamäkeä. Komppanian pihassa olimme kymmentä yli neljän, joten melkoinen kiire oli, että ehdimme ajoissa alkavaan ruokailuun. Ensin piti tietenkin laittaa pyörät paikoilleen ja lukkoon, sitten sisälle, tetsarit ja muut romppeet kaappiin, ja aseet telineisiin. Mikäli emme olisi ehtineet ruokailuun mukaan, olisimme joutuneet jälkiruokailuun, joka on joskus lähempänä viittä. Eihän se tavallisina iltoina olisi juuri haitannut, mutta keskiviikko iltana se olisi merkinnyt IV:lle lähdön lykkääntymistä... ainakin meille morteille. Ruokailun jälkeen oli tietenkin taas TKS-tarkastus. Siisteystarkastuksen osalta linja jatkuu tiukkana, mutta kaappitarkastuksissa on linja alkanut jo hieman löystymään. Alikessumme alkavat ilmeisesti viimein tajuamaan, että TKS:sät kuuluvat vain perjantai iltapäiviin. Tältä päivältä ei enää muuta kuin IV:lle mars... mars! TJ 279 Palovartio Perjantai Tänään onkin ohjelma sitten hieman erilainen kuin yleensä perjantaisin. Vietämme melkein koko päivän Hätilässä ampumassa ja huoltoiltapäivä kutistuu lähes olemattomiin. Tupa kahdeksalle tämä ei kuitenkaan ole päivän suurin murhe. Saatamme, tai todennäköisesti joudummekin jäämään ginekseen tulevaksi viikonlopuksi. Saimme näet eilen kuulla, että jos sää jatkuisi yhtä kuivana kuin se on viime päivät ollut, laitettaisiin Hätilän ampuma-alueelle viikonlopun ajaksi palovartioryhmä, siltä varalta että alueella syttyisi metsäpalo. Ja kuten arvata saattaa, tämä ryhmä on viestikomppanian tupa nro. 8. Kuinka sattuikaan! Hätilän alueellahan ammutaan monenlaisia ammuntoja, joissa maastoon saattaa jäädä palavia tai kyteviä ammuksien jäänteitä. Tänä kesänä on alueella ollut jo kaksi vastaavaa maastopaloa, joten palon syttymisen riskikään ei ollut aivan olematon. Ja mehän olemme tietenkin ensimmäisinä palokunnan apuna, jos palo sattuisi tämän viikonlopun aikana syttymään. Gines tulisi sinänsäkin pahaan aikaan, että heti maanantaina alkaa morttileirimme. Siis gineksen jälkeen viikoksi metsään... paska säkä. 84

87 Tämän päivän ohjelmassa ensimmäinen toimenpiteemme, siivouspalvelun jälkeen, on ampumaratavarustuksen pakkaaminen. Tällä kertaa varustus on tosin hieman kevennetty viimekertaisesta. Nyt emme ota tetsareita mukaan, vaan kaikki tarvittava pakataan reppuun. Siirtyminen Hätilään tapahtuu tietenkin polkupyörillä, kuten viimeksikin. Eihän puolustusvoimilla toki ole varaa kuorma-auto kuljetuksiin. Sehän olisi aivan liian suklaata meille. Reitti on sama kuin viimeksikin ja marssitauko pidettiin tuttuun tapaan Aulangon rautatiesillan jälkeen. Tämän päivän ammunnoissa pääsimme viimein ampumaan makuun lisäksi myös polvelta ja seisaalta. Näin ollen siis pääsimme ampumaan myös 50 ja 200 metrin valleilta, joten ammuntojen kulkuunkin saatiin hieman vaihtelua. Ainoana negatiivisena asiana... ainakin tupa 8:n porukkaa ajatellen, on sää. Se nimittäin on pilvipoutainen. Välillä tosin tuli pieni sadekuuro, joka kyllä riitti kastelemaan meidät, mutta gineksen peruuttavaa kunnon rankkasadetta ei vain tullut. Ruokailu oli siinä 12 aikoihin, kuten viimeksikin. Tällä kertaa ruokana oli purkkilihasta valmistettua soppaa. Nödesoppaa, kuten tätä varsin usein tarjolla olevaa sapuskaa inttislangissa kutsutaan. Ruokailun jälkeen jatkoimme ammuntoja vielä kahteen saakka, jolloin aloimme keräilemään tauluja kokoon kuormurin lavalle ja kokoilemaan hylsyjä ampumapaikoilta. Paluumarssi komppaniaan alkoi hieman ennen kolmea ja perillä olimme jo puoli neljän aikoihin. Yleensäkin paluumatka Hätilästä sujuu aina nopeammin, kuin sinne meno. Syynä tähän ovat Hätilänvuoren rinteet, jotka antavat hyvän alkuvauhdin ensimmäisiksi kilometreiksi. Komppaniaan palattuamme saimmekin sitten lopullisen tuomion. Palovartio gines on varmistunut. Tupa kahdeksasta sinne lähtevät kaikki muut paitsi Vm. Ilmarinen. Hän välttyi nakilta, koska sattui olemaan aakkosissa tupamme viimeinen. Yleensäkin nakitusjärjestyksenä käytetään hyvin usein aakkosjärjestystä, tai joskus käännettyä aakkosjärjestystä. Jos sukunimi alkaa Akirjaimella, nakit viuhuvat jatkuvasti. Meidän lisäksemme Hätilään lähtevät myös alik. Vahvelainen, eli lyhemmin sanottuna Vahve, sekä autokuskiksi Astm. Kiiskinen, molemmat vanhemmasta ikäryhmästä. Saimme siis saman tien alkaa pakkaamaan reppuihimme tavaroita jotka oli esikunnasta tulleessa listassa määrätty mukaan. Mikään täyspakkaus tästä ei onneksi tullut, mutta olipa mukaan määrätty jopa kenttälapio, siltä varalta että joutuisimme sammutushommiin. Kello kokoonnuimme komppanian pihaan reppuinemme puhutteluun, jonka piti joku esikunnasta tullut skappari. Aiheena oli se, mitä olimme menossa Hätilään viikonlopuksi tekemään. Puhuttelu kesti noin viisi minuuttia, jonka jälkeen hyppäsimme Zilin lavalle ja lähdimme kohti Hätilää. Onhan hommassa ainakin se hyvä puoli että vältyimme joka perjantaiselta TKS:ltä, emmekä edes joutuneet katsomaan, kun muut lähtivät lomille. Eikä toki pidä unohtaa sitäkään, että olemme nyt ensimmäistä kertaa menossa Hätilään 85

88 autokyydillä. Sääkin on hieno, vaikka alkuun olimme vesisadetta toivoneetkin. Parisataa metriä ennen Hätilän ampumaratoja käännyimme pienemmälle tielle, yhä edelleen ylämäkeen, kohti Hätilänvuoren huippua. Parin sadan metrin päässä oli vastassa puomi, joka erottaa puolustusvoimien tieverkoston yleisistä teistä. Puomin jälkeen tien vasemmalla puolella on kaksi rakennusta. Suuri varastohalli, joka myöhemmin osoittautui leirialueen halkovarastoksi, ja pieni, lähinnä kesämökkiä muistuttava hirsirakennus, johon majoitumme viikonlopun ajaksi. Mökissä on iso tupa ja sauna. Tuvan kalustus ei ole kovinkaan monipuolinen, suuri takka, pöytä, pari pitkää penkkiä ja puhelin. Hätilän ampuma-alueella, ampumaradat mukaan lukien, on kiinteä puhelinverkko, joka on liitetty linkin välityksellä Parolannummen puhelinkeskukseen ja sitä myöten puolustusvoimien televerkkoon. Tämä verkkohan on rakennettu erilleen siviili puhelinverkosta ja se toimii, tai ainakin pitäisi, myös kriisitilanteiden aikana. Aluksi mökistä olivat sähköt poikki, mutta viestimiehillähän on monilla siviilipuolen sähköalan koulutus, joten homma saatiin nopeasti korjattua. Mökin sulaketaulun pääkytkin oli nollilla. Vähitellen alkaa tuntumaan siltä, että tämä gines voisi jopa voittaa tavallisen velvin siviilissä. Täällä kun ei pienessä porukassa tarvitse noudattaa mitään sotilaallisia särmäilyjäkään. Sitten olikin jo aika aloittaa varsinainen vartiotoiminta. Vartiopaikkana tulee olemaan ampuma-alueen johtolarakennuksen ammunnanjohtotorni, josta avautuu hyvä näköala yli suurimman ampumakentän. Johtola ja ampumakenttä sijaitsivat noin kahdensadan metrin päässä majoitusmökistämme. Itse asiassa johtola sijaitsee jo aika lähellä Hätilänvuoren huippua, ja juuri korkea sijaintipaikka takaa hyvät näköalat vuoren alarinteeseen suuntautuvalle ampuma-alueelle. Tämä ampumakenttähän on Hätilän alueen suurin, pituudeltaan noin kaksi kilometriä. Johtola on pienehkö, yksikerroksinen, melko uusi rakennus, jonka toisesta päädystä katon läpi kohoaa tulenjohtotorni. Tornissa, kentän puoleisella seinällä on suuri ikkuna, ikkunan edessä työpöytä ja kaksi tuolia, vieläpä pehmustettuja ja selkänojallista mallia, nehän on tarkoitettu skappareille. Tornihuoneen toisen seinustan täyttää radioteline, jossa olevilla radioilla ja muilla viestivälineillä pidetään ammuntojen aikana yhteyttä ampuviin osastoihin. Itse valvontatyö ei ole kovinkaan erikoista. Istumme pöydän ääressä tähyilemässä kiikareilla tai ilman, ampumakentältä tai lähimetsistä metsäpalon merkkejä... siis savua. Tai sitten pelaamme korttia, listimme valvontatorniin eksyneitä kärpäsiä tai soittelemme tuvalle ja kyselemme joko ruokakuljetus on tullut. Tornin lämpötilaa voi vain arvailla, mittaria kun ei ole. Ulkona noin 25 C ja aurinkoista, rakennuksessa musta peltikatto ja tuuletuksesta ei tietoakaan. Siitä voinee päätellä jotain. Valvonta hoidetaan pareittain, kahden tunnin vuoroissa. Tänä iltana valvontaa ei ehtinyt suorittaa kuin yksi pari, koska valvonta 86

89 lopetettiin illalla. Valvonnan jälkeen oli sitten vuorossa saunan lämmitys. Sehän on luonnollisesti käytettävissämme. Polttopuutakin löytyy. 50 metrin päässä mökistä on valtava varastohalli täynnä kuivaa halkoa. Saunan varustukseen kuuluu myös pieni sähköpumppu, mutta se ei kylläkään suostunut toimimaan, joten jouduimme kantamaan vedet kaivolta... sinnehän on tuvan ovelta matkaa peräti 10 metriä. Loppu illan ohjelmasta ei sitten olekaan sen tarkempaa raportoitavaa, joten huomiseen. TJ 278 Ginespirskeet Lauantai Lauantai aamu, kello 5.50, Hätilän ampuma-alue. Tällä kertaa ei kuulunut tuttu päivystäjän kuulutus, Peruuuuuskoulutusosastossa herätys, vaan ainoastaan tavallisen herätyskellon pirinä. Sekään ei tietänyt ylös nousemista kuin kahdelle meistä, joiden on lähdettävä kuudeksi johtolaan palovartioon. Me muut jäimme vielä nukkumaan. Punkkiahan mökissä ei ole. Illalla olimme raivanneet lattialle sen verran tilaa että saimme telttapatjamme sinne leveilleen makuualustoiksi. Kahdeksan aikaan oli sitten jo noustava ylös. Tällöin vartioon vaihtuu seuraava pari, eli Vm Hietala sekä allekirjoittanut. Autokuskimme Kiiskinen lähti Vahven kanssa hakemaan aamiaista Parolannummen ruokalasta. Muutamaa minuuttia yli kahdeksan aloitimme sitten oman kahden tunnin vartiovuoromme johtolassa. Noin vartin verran taisimme keskittyä pelkkään ampuma-alueelle tiirailuun. Tämän jälkeen aloimme veikkailemaan, kuinka kaukana on maalialueen perällä näkyvä korkea maavalli, kartasta myöhemmin tarkastettu etäisyys taisi olla siinä kahden kilometrin paikkeilla. Sitten alkoi huomio kiinnittymään lähemmäksi. Ikkunalasilla ulospääsyä etsiviin kärpäsiin ja pariin ampiaiseen. Ulos emme niitä päästäneet, mutta eivät ne kauaa siinä ikkunalla olleet. Seuraavaksi mielenkiinto keskittyi radiotelineeseen. Siinä on muutama LV-317 virtalähteineen ja joitakin kaukokäyttö- ja puhelinsysteemeitä, joista emme vielä, koulutuksen tässä vaiheessa, paljoa ymmärtäneet. Lisäksi kehikossa on kuulutusvahvistin mikrofoneineen, se on liitetty tornin ulkoseinässä oleviin kahteen torvikaiuttimeen, ja näille keksimme käyttöäkin. Kun seuraava pari oli muutamaa minuuttia yli kymmenen tulossa tuvalta johtolalle, huutelimme heille hieman hoputuksia kaiuttimista, mars mars komentoja ynnä muita sellaisia. Kai sitäkin voi jonkinlaiseksi viestilliseksi toiminnaksi kutsua, ja pitäähän viestimiehen toki oppia käyttämään kaikenlaisia viestivälineitä. Mökille palattuamme saimme sitten viimeinkin aamiaista. Sapuskoista yleensäkin voi todeta, että viikonloppuisin ne ovat huomattavasti paremmat kuin viikolla. Viikonloppuisinhan on koko prikaatissa paljon vähemmän syöjiä. 87

90 Tämän hieman myöhästyneen aamiaisen jälkeen aloimme sitten tutkimaan ympäristöä tarkemmin. Mökin läheisyydessä ei siis ole muita rakennuksia kuin halkovarasto... ellei sitten mukaan lasketa ulkovessaa, joka on nyt meidän käytössämme, ja leirien aikoina leiriläisten käytössä. Hätilän ampumaleirien teltta-alueena toimii vastapäätä mökkiä oleva harva metsikkö. Ampumakentän ja johtolan väliseen mäenrinteeseen jääkin sitten useampia pieniä rakennuksia. Jotkut ovat lukossa, jotkin lukitsemattomia. Joissakin on sisällä vain muutamia vanhoja, puhki ammuttuja ampumatauluja ja jotkut ovat kokonaan tyhjinä. Yhdessä, melko suuressa, ja uudehkon näköisessä rakennuksessa on sisällä suuri, hydraulinen lavettikoneisto. Vähän aikaa mietittyämme ja tutkittuamme keksimme myös sen käyttötarkoituksen. Vajan suurista etuovista peruutetaan panssarivaunu sisälle lavetin päälle. Lavetti simuloi epätasaisessa maastossa ajavan panssarivaunun liikkeitä, jolloin vaunun ampujat saavat harjoitella tähtäämistä oikean kaltaisissa olosuhteissa, ampumakentän toisella laidalla näkyviin harjoitusmaali kyltteihin. Tämä härveli olikin sitten erikoisin "löytö" Hätilän alueelta. Täytyy myöntää jo tässä vaiheessa, ettei tämä ainakaan kaikkein tyhmin tapa viikonlopun viettoon ole. Kello kuuteen asti ei ollut mitään muuta ohjelmaa kuin syöminen. Ajanviettotapoja on käytännössä kolme: Ensiksikin tutkitaan ympäristöä mielenkiintoisten löytöjen varalta, esim. erikoisemmat hylsyt. Toisekseen löhötään auringonpaisteessa mökin edustalla. Kolmas ajanviettotapa ovatkin sitten päivänokoset mökissä. Rötvättyä tulee siis varmasti yhtä paljon kuin tavallisena lomaviikonloppuna, ja tokihan päivän päätteeksi pistetään myös sauna lämpöiseksi. Tämän päivän sää oli yhtä upea kuin eilinenkin, iltaa kohden taivaalle tosin alkoi kerääntymään pilviä. Hieman ennen kello kuutta, lähdimme sitten Hietalan kanssa johtolalle vapauttamaan edellisen vartioparin. Tällä kertaa saimme itse kuulla kuittailuja ulkokaiuttimien kautta. Olivat näköjään muutkin oppineet keksimämme tempun. Tällä kertaa aika ainakin kului vartiossa ollessa hieman paremmin, sillä nyt olimme saaneet mukaamme torniin tuoreen Iltalehden. Vahve ja Kiiskinen olivat käyneet ostamassa sen jostakin matkan varrelta, ruuan haku reissullaan valvontatornin puhelin soi. Joku kai taas soittelee mökiltä, oli asiaa tai ei. Tällä kertaa jonkinlaista asiaa sentään oli. Mökiltä, saunan pesuhuoneesta, oli kärähtänyt lamppu. Mökillä ei varalamppuja ollut joten käskivät meidän nyysiä 60 watin lampun jostakin johtolarakennuksen huoneesta. Alakerran varastohuoneesta sopiva lamppu löytyikin. Kello 20.00, tai itse asiassa jo hieman aikaisemminkin kapusimme alas tornista, lukitsimme johtolan ja lähdimme mökille saunailtaamme... tai ginespirskeisiin. Miten sitä nyt kuvaisi. Kuten nokkelimmat lukijat varmaan arvaavatkin, Vahve ja Kiiskinen olivat ruuan haku reissullaan käyneet ostamassa muutakin kuin vain iltalehden. Saunakaljathan kuuluivat lauantai iltaan, oltiin gineksessä tai ei. Illalla, kesken saunomisen alkoi sitten sataa vettä... aika rankasti jopa. 88

91 Muutamat meistä, ei toki sentään allekirjoittanut, innostuivat tästä kuurosta jopa siinä määrin, että lähtivät kesken saunomisen heittelemään frisbeetä mökin pihalle ja taisivat vielä vesisateen lisäksi ottaa suihkun kaivon käsipumpun letkustakin... huvinsa kullakin. Oikeaa frisbeetahan meillä ei ollut mukana, saman asian ajoi ruokien mukana tulleen ämpärin muovinen kansi. Onneksi ei PU sattunut tulemaan tarkastuskäynnille juuri sillä hetkellä. Alkoholin nauttiminen palvelusaikana kun on kiellettyä, ja kai sotilaan esiintymisestä ilman sotilaallista asustusta... tai ilman mitään asustusta, on myös joitakin määräyksiä. Jossakin tilanteessahan armeija saatetaan yllättää housun kintuissa, mutta tässä tapauksessa... no joo, pojat on poikia, sotilaat sotilaita. Ilta jatkui suunnilleen samaan malliin noin kymmeneen asti, jolloin aloimme vetäytymään yöpuulle. Pitäähän meidän jälleen huomisaamuna herätä virkeinä vartiopalvelukseen. TJ 277 Zilitietoa Sunnuntai Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena. Eilisen illan vesisateesta ei näkynyt jälkeäkään. Myös muut jäljet eilisestä illasta, siis tyhjät olutpullot ja makkarapaketit, ynnä muut sellaiset oli siivottu pois. Makkaran paisto jäi tosiaankin eiliseltä illalta mainitsematta. Johtolan läheltä löytyi sellaista soramaastoa, johon saattoi huoletta laittaa notskin pystyyn makkaran paistoa varten. Tänään muuten saimme aamiaiseksi sellaista herkkua, joka on intissä todella harvinaista. Saimme nimittäin pizzaa. Ja täytyy sitä sen verran kehuakin, että oli se ainakin yhtä hyvää kuin Koti- ja Noutopizzojen tekeleet... vai onko täällä metsän keskellä vaan kaikki maistuvinaan niin hyvälle? Siinäpä kysymys. Aamiaisen jälkeen päivä jatkui samaan malliin kuin eilinenkin oli kulunut. Päivän mielenkiintoisin anti taisi olla Kiiskisen pitämä epävirallinen esitelmä neuvostovalmisteisesta Zil maastokuorma-autosta, joita yleensä sanotaan Zileiksi tai Zilttoneiksi. Juuri sellainenhan meillä täällä Hätilässä on käytössä. Tällä hetkellä se taitaa olla puolustusvoimien yleisin maastokuorma-auto, joskin tilanne on hyvää vauhtia korjaantumassa. Mökin pihalla auton moottoria tutkiessamme saimme kuulla Kiiskiseltä mielenkiintoisia asioita auton tekniikasta. Kuormurihan on siis Venäläisvalmisteinen, ainoat muutokset mitä niihin on Suomessa tehty, on ajovalojen vaihto parempiin, ja öljypropun lisääminen moottorin pohjaan. Valmistusmaassaan nämä autot on nimittäin tarkoitettu kertakäyttöisiksi. Sodan sattuessa ne otetaan esiin varastosta, niillä ajetaan niin kauan kun ne liikkuvat, ja hylätään sitten tienvarteen. Tästä syystä öljyproput, ynnä muut turhuudet on valmistusvaiheessa jätetty pois. 89

92 Amerikkalaiset insinöörit, jotka ovat joskus saaneet tutkittavakseen Zilin moottorin piirustukset, ovat väittäneet että moottori ei sellaisenaan voisi toimia. Se olisi kuulemma fysiikan lakien vastaista. Hyvin... tai ainakin jotenkin se kuitenkin näyttää toimivan, ja jos ei satu startilla lähtemään käyntiin, niin veivillä sitten. Sekin mahdollisuus on vakiovarusteena. Moottorista mainittakoon vielä sellainen yksityiskohta, että se on bensakone. Melkoisen harvinainen voimanlähde kuorma-autoon. Tarkemmin sanoen kyseessä on 150 hevosvoimainen, 6-litrainen V8 moottori. Oktaaniluvulla ei kuulemma ole paljoa merkitystä. Bensiinin kulutus on myös omaa luokkaansa. Tarkkoja lukemia en muista, mutta 50 litraa sadalla ei varmaankaan jää kovin kauaksi. Maastossa ajettaessa kulutus voi jopa tuplaantua. Voimansiirrosta kerrottakoon vielä sen verran, että alennusvaihteet, ynnä muut sellaiset tietenkin löytyvät, onhan kyse maastoajoneuvosta. Vaihdelaatikko on Venäläiselle kalustolle tyypilliseen tapaan synkronoimaton, eli vaatii välikaasun käyttöä ja kytkimen kaksoispainallusta vaihdetta vaihdettaessa. Ohjaamo on karu, aivan kuten sotilasajoneuvoissa yleensäkin. Yksi mukavuus sentään löytyy. Tuulilasin yläpuolelle on kiinnitetty pieni sähköpuhallin, jolla saa kuumissa olosuhteissa hieman viilennettyä kuljettajaa. Lopuksi pitäisi kai keksiä jotain hyvääkin kyseisestä ajoneuvosta. No, useimpien puolustusvoimissa autokuskeiksi koulutettavien mielestä Zil on kuulemma maastoominaisuuksiltaan parempi kuin puolustusvoimien toinen maastokuorma-auto, eli Suomalainen Sisu. Jos muuten herää kysymys, miksi Suomen armeijalla on niin paljon Zilejä, niin syy on seuraavanlainen. Suomihan on ostanut Neuvostoliitosta paljon sotakalustoa, tykkejä, panssarivaunuja yms. Näihin kauppoihin on aina sisältynyt erilaista kaupan päälle tulevaa kalustoa, kuten esim. maastoajoneuvoja. Jos tilauksessa on ollut esim. tykki, on sen mukana tullut Zilttoni, jolla tykki hinataan käyttöpaikalle. Lisäksi kauppaan on kuulunut kaikki tykin huoltoon tarvittava kalusto ja joskus jopa myös tykkiä käyttävän ryhmän vaatetus, siis jonkinlainen maastopuku tai muu sotilasasu. Vaatteita lukuun ottamatta kaikki mukana tullut roina on tietenkin pyritty ottamaan hyötykäyttöön. Vankka tornihuhu ainakin kertoo tällaista tarinaa. Jotkut suuremmat sotaherrat kai sitten tietävät, mikä on asian todellinen puoli. Päivä kului loppuun samoissa merkeissä kuin koko viikonloppukin oli mennyt, ja täytyy sanoa että ei tästä gineksestä ainakaan paskan makua suuhun jäänyt. Viikonloppu oli vierähtänyt ihan mukavasti. Siinä neljän aikoihin aloimme siivoilemaan mökkiä, ja valmistautumaan muutenkin takaisin lähtöön. Ja mitä lähemmäksi lähtö tulee, sitä enemmän alkaa mieleen nousemaan huominen rääkki. Pyörämarssi Padasjoelle. Viimeinen vartiovuoro oli määrätty loppumaan kello ja noin puoli seitsemän aikaan jätimme sitten Hätilän taaksemme. Paluumatkalla sää oli yhtä aurinkoinen kuin menomatkallakin, ja kuormurin lavalta oli mukava taas seurailla hieman siviilielämääkin... huomisen jälkeenhän sitä ei taas viikkoon näekään. 90

93 Komppaniaan palattuamme purimme repuistamme Hätilässä mukana olleet tavarat ja aloimme jo vähitellen pakkaamaan huomenna Padasjoelle lähtevää varustusta. Mukaan tulevien tavaroiden lista oli lähes sama kuin hälytysvarustuksen lista, joitakin pieniä lisäyksiä lukuun ottamatta. Tulihan siinä samalla esiin vielä yksi hyväkin puoli gineksestä. Nyt meille jää hyvää aikaa pakata leirikamojamme valmiiksi, muiden joutuessa pakkaamaan tavaransa kovalla kiireellä tänä iltana ja huomisen aamun aikana. Me pääsimme nukkumaan heti vahvuuslaskennan jälkeen, eli siinä kymmentä yli yhdeksän. Näin pienelle porukalle kun ei kukaan viitsinyt järjestää pinkkatarkastuksia tai iltatoimiakaan. Nukkuminen jäi tosin melko lyhytaikaiseksi iloksi. Puoli yhdentoista jälkeen alkoivat muut palailla lomilta, ja aloittivat pakkaustalkoonsa, jotka jatkuivat aina puoli yhteen saakka... nuku siinä nyt sitten! TJ 276 Täältä tullaan, Padasjoki MAANANTAI Kohta se rääkki on sitten edessä! "Vaivainen" 80 kilometrin pyörämarssi puolustusvoimien leirialueelle, Padasjoelle. Aamiaisen jälkeen emme ennättäneet enää siivota, vaan vuorossa oli viimeiset valmistelut ennen leirille lähtöä. Näihin valmisteluihin kuului loppujen yhteisten tavaroiden pakkaaminen kuorma-auton lavalle, omien tavaroiden laitto lähtövalmiiksi ja polkupyörien kunnon tarkastus. Leirille lähtee meidän ikäryhmämme lisäksi vanhemmasta ikäryhmästä alikessumme, sekä muutama vanhempi viestimies. Vanhemmasta ikäryhmästä suurin osa matkustaa mukaan lähtevien ajoneuvojen kyydissä, vain pari alikessuamme lähtee matkaan fillareilla... hekin kevennetyllä varustuksella, eli saavat heittää reppunsa kuorma-auton lavalle. Mehän raahaamme kaiken henkilökohtaisen kaman mukanamme fillarin selässä... on se niin väärin! Eipä sitten aikaakaan, kun olimme jo tetsarit päällä ja reput pyörien tarakoilla kolmirivissä komppanian pihassa, kuuntelemassa marssikäskyä. Näin alkoi pitkä matkamme kohti Padasjokea. Reittimme kulki Hämeenlinnan laitakaupungin teitä pitkin kymppitielle, jota pitkin lähdimme polkemaan kohti Evoa. Kymppitien maisemia sitten saimmekin ihailla sellaisen 40 kilometrin verran, kunnes viimeinkin käännyimme kohti Evon metsäoppilaitosta, jonka alueiden halki etenimme edelleen kohti Tarusjärveä. Nämä Evon jälkeiset reitit olivatkin sitten pieniä, mutkaisia, mäkisiä ja muutenkin huonossa kunnossa olevia metsäja mökkiteitä. Marssitaukoja pidettiin matkan varrella noin tunnin välein, tyyliin, 50 minuuttia marssia, 10 minuuttia taukoa. Kenttäpullossa alkoi pohja paistamaan jo vähän ennen Evoa, mutta onneksi kaikki mukana oleva vesi ei ollut siinä. Muovinen litran limupullo täynnä raikasta vettä, kaipa sillä pärjää perille saakka. Vesihuoltokin pitäisi periaatteessa olla marsseille järjestetty, mutta sattumalta sen toimimisesta on vähän heikkoja kokemuksia. 91

94 Ruokatauko pidettiin Evon jälkeen, jonkin pienen metsäautotien varrella. Ruokatauon aikana alkoivat matkan rasitukset jo todenteolla painamaan. Hartiat olivat jo parikymmentä kilometriä sitten olleet täysin turtana tetsareiden ja rynkyn painosta. Fillarin tarakalla keikkuva reppu ei haittaa menoa alamäessä, mutta ylämäessä sitten sitäkin enemmän. Jalatkin oli lievästi sanoen paskana, mutta Suomalainen sotilashan ei vähästä valita... kuulemma. Sitkeänä sissinä siis kapusin tauon jälkeen uudelleen pyörän selkään ja jatkoin matkaa. Lopulta. Viimeinkin! Viidensadan liian lyhyen alamäen, ja vähintään tuhannen helvetillisen ylämäen jälkeen pysähdyimme tasaisen, metsän ympäröimän aukion laitaan. Kauempana näkyy järvenrantaa... se on Tarusjärvi! Olemme perillä viimeinkin. Saavutus tuntuu samalta kuin olisi ylittänyt Saharan kävellen... kameli reppuselässä, ja saapuu viimein meren rantaan. Kieltämättä. Aamulla en olisi uskonut että tulisin perille pyörän selässä, ja vieläpä kaikki kantamukset mukana. Laitoimme pyörät parkkiin mäntyjen suojiin ja jäimme samalle paikalle viettämään kauan kaivattua lepohetkeä. Sitä kestikin ruhtinaalliset viisi minuuttia, kun jo kävi käsky järjestyä kolmiriviin kuorma-auton lavan taakse. Reput jätettiin pyörien luo, mutta tetsarit ja rynkyt on tietenkin oltava mukana. Leirille mukaan lähteneet skapparimme, eli Häkis, Sakke ja Leeppi pitivät meille infotilaisuuden... siis käskynjaon, illan ohjelmasta. Koska kello oli jo viisi, ohjelmaan ei sentään, onneksi, kuulunut muuta kuin ruokailu ja leirin pystytys. Siinäkin on jo ihan tarpeeksi hommaa, äskeisen rääkin jälkeen. Leirin pystyttämiseen kuuluu toki muitakin hommia, kuin oman teltan pystytys. Esimerkkeinä muista hommista mainittakoon halkojen hakkaaminen kamiinaan sopivaksi, alikessujemme teltan pystytys, telttojen naamiointi sekä vesiojien kaivaminen. Nämä ojathan kaivetaan telttojen ympärille, ja sateen sattuessa niiden on tarkoitus johdattaa vedet johonkin muualle kuin sisälle telttaan. Teltat naamioitiin muutamalla metsästä karsitulla riu'ulla ja naamioverkoilla. Teltoista puheen ollen, lienee sanomattakin selvää että me majoitumme sissitelttoihin. Alikessut ja vanhemmat viestimiehet puolestaan saivat puolijoukkueteltat. Sissitelttaanhan mahtuu keskimäärin 7 jamppaa ja teltta on niin matala ettei siellä pääse liikkumaan kuin kontaten. Puolijoukkueteltta sen sijaan on isompi. Sinne mahtuu keskimäärin 12 jamppaa. Meidän ikäryhmämme osalta telttajako järjestettiin siten että yksi tupa majoittuu aina yhteen telttaan. Jako ei tällä tavalla mennyt aivan tasan telttojen kesken, mutta tämä ratkaisu katsottiin silti parhaaksi. Näin ollen tupa kahdeksaa vastaa täällä teltta kahdeksan. Leirin pystytyksen ohessa järjestettiin myös ruokailu. Linjasto, siis rivi jakopönttöjä, laitettiin pystyyn samaan metsikköön, johon olimme pystyttämässä telttojamme. Ruokailupaikalle ei onneksi tarvinnut raahata tetsareita mukaan, ne sai jättää telttapaikalle. Rynkky on luonnollisesti oltava mukana. Ruokajonossa 92

95 on tyyli sama, kuin muulloinkin tetsausharjoitusten yhteydessä. Kahden metrin välit ja korkea polviasento. Ruoat on valmistettu jossakin muualla päin leiriä, ilmeisesti huoltokomppanian leiripaikalla. Niin. Jollen ole vielä maininnut, niin tällä leirillähän on mukana kaikki PsPr:n mortit, eli ikäryhmä 2/93. Muutkin komppaniat ovat pystyttäneet leirinsä johonkin lähialueille. Meidän leiriämme lähinnä taitaa olla 4. ErAutoK:n leiri. Se on noin sadan metrin päässä leiristämme, väliin jäävän kentän toisella laidalla. Leirimme reunasta avautuva kenttä, leveydeltään sellaiset 100 metriä, pituutta suunnilleen 300 metriä, lienee tarkoituksella raivattu jonkinlaiseksi harjoitus- tai näytöskentäksi... vai lieneekö alueella joskus ollut pieni lentokenttä, sen verran tasaiselta tuo alue vaikuttaa? Joskus kahdeksan aikoihin leiri alkoi olemaan kunnossa. Vanhemmat viestimiehet olivat laittaneet leirin toimiston, eli ns. johtoauton käyttökuntoon, ja käynnistäneet voimakoneen joka kehittää sähköä toimiston kahvinkeittimen tarpeisiin, ja tietenkin alikessujen teltan valaistukseen. Siellä on oikein roikkalappu firman puolesta. Meidän telttojemme valonlähteinä ovat petrolikäyttöiset telttalyhdyt. Vaikka leiri olikin jo valmis, emme kuitenkaan aivan vielä päässeet nukkumaan. Vielä olisi laadittava kipinälistat ja kiertovartiolista. Alikessut ja vanhemmat viestimiehet eivät tietenkään joudu pitämään itse kipinää omassa teltassaan, vaan sekin homma lankesi meille. Kiertovartio puolestaan tarkoittaa sitä että koko yön ajan on kahden jampan kierrettävä leiriä ympäri, ennalta määrättyä reittiä pitkin. Kiertovartion tehtävänä on suorittaa hälytys, jos leiriin yön aikana hyökätään. Sekä kiertovartio- että kipinävuorot ovat tunnin mittaisia. Itselleni iski ensimmäiseksi yöksi kiertovartio välille ja oman teltan kipinä Alikessut ovat tällä leirillä ainoita jotka saavat nukkua yönsä rauhassa, vanhemmilla viestimiehillä on nakkina toimiston ympärivuorokautinen päivystäminen. Siellä on yksi jamppa kerrallaan, sähkölämmitteisessä, kahvinkeittimellä varustetussa toimistokontissa. Toimiston päivystys ja jotkut vähäiset viestiyhteyksiin liittyvät hommat, ovat heidän ainoat työnsä leirin aikana. TJ 275 Aseiden suuliekit illan hämärässä Tiistai Onpahan sitten sekin yö ohitse, ja seuraava päivä valkenemassa. Käydäänpä kuitenkin ennen päivän ohjelman aloittamista, läpi edellisen yön tapahtumat. Viittä vaille kymmenen, eilen illalla, kipinävuorossa ollut herätti minut valmistautumaan kiertovartioon. Eipä siis muuta kuin saappaat jalkaan, rynkky mukaan ja tetsarit selkään. Sitten vain tunniksi ravaamaan ympäri leiriä. Se 93

96 vartiolenkkihän oli tietysti aikaisemmin illalla käyty tarkkaan lävitse. Yö ei onneksi ollut kovin viileä, mutta oli sieltä siltikin mukava palata omaan lämpöiseen telttaan, kello Sitten sainkin nukkua rauhassa neljä tuntia, ennen kuin kolmen aikaan seurasi seuraava herätys kipinään. Nousin siis jälleen ylös, tai kontilleen, sissiteltassa kun oltiin ja laitoin saappaat jalkaan. Vuoron vaihtuessa edellinen kipinä vielä ilmoitti minulle, että teltan lyhty oli oikutellut koko yön. Jos liekin säätää hiemankin liian suurelle, saattaa tuli riistäytyä sydämestä, niin suureksi että lieskat löivät läpi lasikuvun yläreunan ilma reijistä. Tällöin koko lyhty on vietävä ulos, sammutettava, ja sytytettävä hetken kuluttua uudelleen. Tässä vaiheessa tuli ensimmäisen kerran mieleen, että oma taskulamppu olisi ollut hyvä olla mukana, tällä hetkellä koko teltassa on yhteensä yksi ainoa taskulamppu. Tuntikin oli loppujen lopuksi aika pitkä aika kykkiä väsyneenä, kuuman kamiinan vieressä. Hiki siinä tuppasi tulemaan, ja jano, joten kävin hakemassa teltan ulkopuolelta tetsareistani kenttäpullon. Tetsarit jouduttiin tilanpuutteen takia säilyttämään ulkopuolella, teltan nurkalla, naamioverkon reunan alla, jossa ne olivat samalla poissa näkyvistä. Reput pidettiin teltassa sisällä. Kenttäpullo olikin jo melkein tyhjä, joten se tuli siinä samalla täytettyä teltan varustukseen kuuluvasta juomavesikanisterista. Muita, kaikille telttakunnille kuuluvia tarvikkeita ovat teltan ja kamiinan lisäksi yksi naamioverkko, kirves, lapio, rautakanki, sekä sammutusvesiastia, eli tavallinen muoviämpäri, joka on puolillaan vettä alkusammutusta varten. Pienemmissä palon aluissa siitä saattaisi olla hyötyäkin, mutta jos koko teltta syttyy palamaan, ei enää paljoa ole tehtävissä. Intin teltat kuulemma sytyttyään, palavat maan tasalle hyvin nopeasti. Vankka tornihuhu ainakin väittää näin... tämä kai täytyy jättää käytännössä kokeilematta. Viimein kello tuli neljä, ja herätin seuraavan kipinälistassa olleen jatkamaan teltan lämmitystä. Minun vuoroni aikana lyhty ei onneksi temppuillut kertaakaan, mutta kerroin kuitenkin terveiset lyhdystä eteenpäin. Kuten aikaisemminkin tänä yönä, uni tuli nopeasti, ja olihan tässä vielä kaksi tuntia aikaa nukkua ennen aamuherätystä. Kello tiistai aamu. Herätys oli ainakin tehokas... perinteinen leiriherätys. Viimeisenä kipinävuorossa oleva hakkaa hetken aikaa kamiinan kylkeä halolla. Siihen ääneen herää kuurokin... jos ei herää, on kaveri taatusti saanut lyijymyrkytyksen kiertovartiossa. Olo oli vielä lievästi sanoen uninen vaikka olimmekin nukkuneet ilta yhdeksästä lähtien... jos nyt mukaan ei lasketa paria tunnin mittaista herätystä. Väsymystä ei kuitenkaan ehtinyt sen enempää miettimään, sillä kymmenen minuutin päästä meidän pitäisi jo olla kolmirivissä kentän reunalla. Siihen mennessä pitäisi vielä ehtiä laittamaan itsemme ja telttamme sotilaalliseen kuntoon. Peseytymisvälineetkin pitää muistaa ottaa mukaan. Ja juuri kymmenen sekuntia sitten saamamme tiedon mukaan, pitäisi vielä ehtiä vaihtamaan 94

97 vaatteetkin... sinne aamupesulle kun kuulemma tuleekin maastopuvun sijasta päälle smurffit. Vähän kiire siinä siis tuli, ja siinä viimehetkillä, kun piti jo lähteä kovaa vauhtia kentälle kolmiriviin, huomasin että sorsankivittäjän lakkia ei enää olekaan missään. Äsken se oli vielä päässäni, mutta vaatteidenvaihtoryysiksen aikana olin sen onnistunut hukkaamaan... tai sitten siinä kiireessä joku muu nappasi sen mukaansa. Etsimäänkään sitä ei enää ehtinyt, kun oli kiireesti lähdettävä muiden perään kentälle. Ilman lätsää sitten menin sinne kolmirivin perään, kuten poikkeavassa varustuksessa olevan kuuluukin. Kolmiriviin viimein päästyämme, alikessumme ilmoittivat meidät Häkikselle, ja sitten tietysti karjuttiin kuorossa hyvää huomenta herra luutnantti. Ulkona kun ollaan, niin äänenkäytössä ei juuri rajoja tunneta. Aivan varma olin, että joku alikessuistamme, tai ainakin Häkis tulee valittamaan puuttuvasta lätsästä, mutta näin ei ihme kyllä käynyt. Seuraavaksi ohjelmassa on aamutoimet. Komppaniassa aamutoimille liidetään, täällä mennään tahtijuoksuna. Aamutoimien suorituspaikkana toimii järvenranta. Rantaan on leiriltämme matkaa noin sata metriä. Pesupaikka kuitenkin sijaitsee vähän vajaan kilometrin päässä... kuinkas muuten. Aivan niin puhdasta Tarusjärven vesi ei ole, että sitä voisi juomavetenä käyttää, mutta hampaiden pesuun ynnä muuhun hygienian hoitoon se sopii mainiosti. Sitten tahtijuoksua takaisin leiriin, joten päivän kuntolenkkikin tuli samalla suoritettua. Sitten onkin jo kiire kaivaa pakit ja pakkipussit esille ja lähteä aamupalalle. Ja sieltä teltaltahan se kadonnut maastolippiskin löytyi. Tällä kertaa aamiaisen tarjonta olikin todella ruhtinaallinen, kuumaa vettä, teepusseja ja sokerikorppuja... yksi per henkilö. Ja tällä sitten pitäisi jaksaa sotia! Jonkinlaista puuroakin oli ollut, mutta se oli kuulemma jo päässyt loppumaan. Kukahan oli mahtanut kaiken syödä? Tämänpäiväisen ohjelman voisikin sitten tiivistää yhteen sanaan: Tetsausta. Aamupäivän ryynäyksestä en ala kovin tarkkaan kertomaan. Pääasiallisena aiheena oli miinoitteen rakentaminen läheiselle tieuralle telamiinoilla. Lisäksi aamupäivän aikana tuli harjoiteltua telamiinojen kantamista. Iltapäivän aluksi, heti ruokailun jälkeen lähdimme marssimaan kohti seuraavan harjoituksen järjestämispaikkaa, matkaa sinne oli reilu kilometri. Paikka on pieni metsäsaareke, joka jää pienen niityn, metsäautotien ja suon väliseen kolmioon. Täällä aloimme sitten harjoittelemaan puolustautumista. Ensin ryhmänjohtaja, siis yksi alikessuistamme, määräsi jokaiselle oman puolustusasemapaikan, ilmoitti ampumasektorin rajat, tulenavaustasan, ynnä muut vastaavat tiedot. Seuraavaksi katsottiin suoja-asemapaikka, eli maassa valmiina ollut suuri monttu, joka on puolustuslinjastamme noin 50 metrin päässä. Seuraavaksi harjoiteltiin reitti suoja-asemasta omaan puolustusasemapaikkaan, sekä takaisin päin. Tämä reittihän pitää muistaa ulkoa vaikka pilkkopimeässä. Ainakin puolituntia juoksimme tätä väliä komennoilla asemaan ja suoja-asemaan. Nämä komennothan ovat taas niitä, jotka on aina toistettava kuuluvaan ääneen. 95

98 Sitten on vuorossa poteroiden kaivaminen. Maa on onneksi pehmeää, sillä koko leirialueen maaperä on suurimmaksi osaksi hiekkamaata. Kiviä ei tullut vastaan kovinkaan paljoa, mutta juuria tietenkin löytyi, metsässä kun ollaan. Ne menivät kuitenkin poikki kenttälapiolla hakkaamalla. Kaivuutyö tietenkin keskeytyi vähän väliä suoja-asemaan komentoon, tai sitten skapparimme tulivat paikalle heittelemään tulenosoituspanoksia. Niillähän kuvataan vihollisen tykistön ampumaa epäsuoraa tulta, ja tällöin on välittömästi hypättävä poteron pohjalle, tai muuten saatava munat turpeeseen. Tilanteiden mentyä ohi, kaivaminen jatkui jälleen normaalisti. Poterosta ylös nostettu maa-aines kasataan poteron sivu ja etureunoille suojavalliksi, joka vielä jaloin tampataan mahdollisimman tiiviiksi, jotta se suojaisi luodeilta. Etureunaan ei tietenkään tehdä niin korkeaa vallia kuin sivuille, etuvallin ylihän on ammuttava vihulaisia. Etuvallia varten piti vielä etsiä metsästä sopiva pölkyn pätkä, joka upotettiin puoliksi etuvalliin. Tämä toimii tukena rynkyn piipulle. Poterot kaivettiin noin metrin syvyisiksi. Oma monttuni oli jo viimeistelyä vaille valmis, kun paikalle saapui pari skapparia, kapteeneita molemmat. Toinen heistä taisi olla viestikomppanian edellinen päällikkö. He alkoivat tarkastelemaan poteroitamme. Kaivamistamme, noin viidestäkymmenestä poterosta, taisi loppujen lopuksi löytyä yksi tai kaksi sellaista, jotka kapteeneita miellyttivät. Minä olin juuri saanut reunavallit tampattua ja muotoiltua, kun edellä mainittu kapteeni saapui minun poteroni kohdalle. Reunavallit eivät kai sitten olleet riittävän tiiviiksi tallotut, sillä kapteenin poistuttua sain kaivella vallit ylös poteron pohjalta. Ja taas alkoivat tulenosoitus panokset paukkumaan. Kun kaikki poterot alkoivat viimein olla valmiina, meidät komennettiin jälleen suoja-asemaan. Siellä jaettiin kullekin peräti 30 räkäpäätä, ne piti lipastaa kahteen lippaaseen, kumpaankin 15. Sitten takaisin puolustusasemaan, ja tulikomennon saatuamme aloimme listimään kuviteltuja vihollisia lyhyillä räkäpää sarjoilla. Välillä ammunta keskeytettiin komennolla tuli seis ja hetken kuluttua aloitettiin taas uudestaan. Ensimmäisen lippaan loputtua vaihdetaan tietysti välittömästi toinen, vedetään liikkuvat taakse, ja jatketaan sotimista. Harjoituksen jälkeen siirryimme jälleen suoja-asemaan. Seuraava toimenpide on marssi takaisin leirialueelle. Kello oli poteroa kaivaessa ja räkäpäitä räiskiessä vierähtänyt jo puoli viiteen, joten alkoi olla ruokailun aika. Tällä kertaa sapuskana oli taas sitä tuttua, eli nödesoppaa. Ruokailun jälkeen lähdimme takaisin edelliseen harjoituspaikkaamme. Seuraavaksi on vuorossa pieni oppitunti räjähdysaineista. Ensimmäisenä aiheena on se, kuinka jäiseen maahan tehdään potero. Sitä ei tietenkään hakata kenttälapiolla, vaan käytetään sopivaa miinaa. Oliko se nyt putkimiina, vai joku muu, kuka tuonkin muistaa. Sillä kuitenkin saadaan maahan hyvä montun alku, josta pienellä lisäkaivuulla saadaan sopiva potero. Tämä tietysti myös kokeiltiin. Ensin miina viritettiin käyttövalmiiksi, sitten juostiin suon laitaan, ja heitettiin munat turpeeseen... sananmukaisesti. Räjäytyksen 96

99 jälkeen palasimme paikalle katsomaan monttua, ja olihan sinne jonkunmoinen kuoppa syntynyt. Efekti ei tietenkään ole kesällä samanlainen, kuin talvella, maan ollessa jäässä. Seuraava aihe on trotyyli. Se on jauhemaista, melko voimakasta räjähdysainetta. Trotyylin tehoa testattiin räjäyttämällä sitä kilon pussillinen. Sytytys hoidettiin kauempaa sähkönallin avulla. Taas siis oltiin rähmällään suon laidassa räjähdystä odottamassa. Siellä suon laidalla muuten kasvoi hyviä suuria mustikoita - näin ohimennen sanoen. Kilon trotyylipussi teki vielä perusteellisempaa jälkeä kuin edellinen miina. Läheiset puut olivat kokeneet melkoisen oksakadon ja maan pinta oli muokkaantunut perusteellisesti useamman neliömetrin alueelta. Kovin syvää monttua ei kuitenkaan trotyylipussikaan tehnyt. Seuraavaksi toinen vääpeleistämme, Sakke, järjesti havainto esityksen tulenosoituspanosten tehosta. Nehän eivät ole mitään aseiksi tarkoitettuja räjähteitä, mutta kyllä niissäkin tuntuu tehoa olevan. Sakke lainasi Vm Heliniltä teräskypärän, repäisi tulenosoitus panoksen sytytyslenkin irti, laittoi panoksen maahan, teräskypärän sen päälle ja juoksi. Muutaman sekunnin kuluttua paukku räjähti ja kypärä kävi hetkellisesti jossakin kymmenen metrin hujakoilla, josta sitten maan vetovoiman saattelemana kolahti pari sekuntia myöhemmin maahan. Tulenosoituspanosta, eli lyhemmin sanottuna "toppia", ei siis kannata posauttaa kädessä... se taisi olla tämän oppitunnin tärkein anti. Helin sai kypäränsä ehjänä takaisin, ja samalla Sakke "kuittasi" hänelle että Vm Helin on nyt saanut kypäräänsä hieman sodan tuoksua... epäilemättä, näin on! Näiden esitysten jälkeen ilta oli hämärtynyt jo sen verran että pääsimme aloittamaan iltaharjoituksen, eli samanlaisen puolustusammunnan kuin aikaisemmin päivällä, mutta tällä kertaa pimeässä. Suoja-asema ja puolustuslinja poteroineen pidettiin samana kuin aikaisemmin päivälläkin. Tällä kertaa saimme räkäpäitä peräti 45 kappaletta. Suklaata! Viimeinkin pääsimme aloittamaan varsinaiset ammunnat. Puolessa tunnissa kävimme kerran suoja-asemassa ja saimme räiskittyä kaikki saamamme räkäpäät. Välillä oli hiljaista ja vain odotettiin, välillä paukkui sitäkin enemmän. Räkäpäidemme lisäksi ammunnoissa käytettiin myös tulenosoitus panoksia kuvaamaan vihollisen epäsuoraa tulta. Valopistoolien avulla puolestaan saatiin kuvitellut viholliset näkyviin yön pimeydestä. Räkäpäiden pauke, aseiden suuliekit illan hämärässä, valopistoolin panosten valaisema taivas ja maasto, poteron reunamilla paukkuvat tulenosoituspanokset... Tämän puolustusammunnan voisi sanoa olleen koko inttiajan ensimmäinen taisteluharjoitus, jossa oli edes hieman sodan tuntua. Kaikki hauska kuitenkin loppuu aikanaan, mutta aivan vielä emme kuitenkaan lähteneet leiriin. Nyt oli jo niin pimeää että pääsimme kokeilemaan valovahvistinta. Sehän on sellainen kiikarien tapainen paristokäyttöinen laite, joka ei suurenna kuten kiikarit, vaan vahvistaa läpi kulkevat valonsäteet. Siis 97

100 yksinkertaistettuna, laitteella pystyy näkemään pimeässä. Häkiksen pitämän esitelmän jälkeen pääsimme kokeilemaan laitetta itse. Eihän sillä tietenkään niin hyvin näe kuin päivällä, mutta aivan riittävän hyvin kuitenkin. Laitteelle varmaan keksisi käyttöä siviilissäkin, mutta reilun kymppitonnin hinta ei juuri houkuttele. Päivän ohjelma alkaa olemaan ohitse, joten lähdimme marssimaan kohti leiriä... jos sitä nyt marssimiseksi pystyi sanomaan. Ilta oli hämärtynyt jo siinä määrin että eteensä katsomiseen piti kiinnittää enemmän huomiota kuin tahdin säilymiseen. Pääsimme kuitenkin suuremmin eksymättä tai kompuroimatta leiriin. Sitten olikin vuorossa kamiinoiden sytyttäminen, kipinä- ja kiertovartiolistojen teko ja nukkuminen. TJ 274 Kuin sardiinit purkissa Keskiviikko Toinen metsäyö on sitten takana, joten eiköhän ensimmäiseksi käydä läpi yön tapahtumat. Eilen illalla en kerinnyt nukkua tuntiakaan, kun jo oli aika lähteä kipinään alikessujen teltalle. Oman teltan petrolilyhdyn, ja pimeän leirialueen läpi hapuilun jälkeen, AU-teltan roikkalampun valo suorastaan häikäisi. Eihän siellä ole kuin 60 watin lamppu likaisen lasikuvun sisässä, mutta näissä olosuhteissa sekin on huomattavan kirkas. Seuraavaan tuntiin ei sitten kuulunut muuta kuin puiden lisääminen kamiinaan. Pari minuuttia yli yhdentoista tuli tilalleni seuraava kipinä ja minä lähdin teltasta. Silmät olivat jo tottuneet kirkkaaseen valoon, joten vähään aikaan ei ulkona nähnyt yhtään mitään. Naamiointinsa takia muutenkin vaikeasti havaittavia telttojamme ei nyt erottanut mistään muusta kuin kamiinoiden savupiipuista silloin tällöin lentelevistä kipinöistä. Saihan siinä vähän aikaa haahuilla ympäri metsää, ennen kuin oma teltta löytyi. Seuraava herätys kello Nyt vuorossa on oman teltan kipinä. Kipinävuorosta ei mitään erikoista mainittavaa... teltta vain meinasi syttyä palamaan, ei mitään ihmeellisempää! Teltassamme on edelleen käytössä sama viallinen lyhty, kuin viime yönäkin. Nytkin se oli säädetty palamaan pienimmällä mahdollisella liekillä, mutta siitäkin huolimatta siihen tuli juuri nyt, minun kipinävuoroni aikana, sama vika, joka oli jo viime yönä esiintynyt. Tuli ryöstäytyi sydämestä ja levisi koko kuvun sisäpuolelle, ja puski lävitse kuvun yläosan aukoista. Eipä siinä auttanut muu kuin kiskoa ensimmäiset käteen sattuneet nahkakintaan kouriin, irrottaa lyhty kiinnityslenkistä, teltan katosta ja kuskata koko komeus pihalle ennen kuin savu... tai liekit, leviäisivät koko telttaan. Sitten lyhty sammuksiin ja lyhyen jäähdytyksen jälkeen uusi sytytys. Tämä operaatio olisi jäänyt tekemättä, jos teltassamme ei olisi sattunut sitä yhtä taskulamppua olemaan. 98

101 Se yöstä. Tämä päivä saatettiin alkuun samalla tavalla kuin eilinenkin. Ensin tahtijuoksua järven rantaan pesulle... pitäähän Suomalaisen korpisoturin toki naamansa kerran päivässä pestä. Sitten tahtijuoksua takaisin leiriin ja aamiaiselle. Tällä kertaa lämpimän veden ja teepussien lisäksi oli tarjolla 2 dl:n pakkaus appelsiinimehua ja yksi kylmä lihapiirakka. Aamiaisen jälkeen jäi luppoaikaa jopa sen verran että kerkesi käymään paskalla leirin puu-ceessä. Onneksi leirialueella sellainen on, muuten olisi pitänyt rakentaa riuku. Rynkky pitää tietenkin olla mukana paskahuussissa - koko ajan käden ulottuvilla. Eihän sitä tiedä milloin vihollinen hyökkää leiriin. Ihme ettei sama määräys koskenut tetsareita ja kypärää. Ennen päivän ohjelman aloittamista oli hoidettava vielä yksi nakki. Koko ikäryhmäämme siihen ei tarvittu, joten kuinka ollakaan, nakki viuhahti teltta kahdeksikolle. Siis meille. Otimme mukaamme kunnon lapiot ja lähdimme yhden alikessumme johdolla marssimaan kohti eilisen puolustusharjoituksen sotatannerta. Tehtävänämme oli lapioida umpeen eilen kaivetut poterot. Tyly nakki... todella tyly! Eilen hikoilimme puoli päivää tehdäksemme mahdollisimman särmät poterot, ja jo nyt ne lapioidaan umpeen. Leiriin palattuamme saimme tietää, että tänne on viestikomppaniasta tuotu myös yksi panssarivaunu. Vaunu on ajettu leirimme viereen, kentän laitaan. Heti leiriin palattuamme koko ikäryhmämme sitten komennettiin kolmiriviin vaunun taakse. Kyseessä on panssarijääkäreiden käyttöön tarkoitettu miehistönkuljetusvaunu, joka kuitenkin kuuluu samaan BTR-sarjaan, kuin viestin käyttämät esikuntavaunut. Miehistönkuljetus- ja esikuntavaunuissa ei ole minkäänlaista kiinteää aseistusta. Tarvittaessa vaunun kannella olevaan telineeseen saa kuitenkin kiinnitettyä konekiväärin, jollainen tähän vaunuun on laitettu. Aivan ensimmäiseksi saimme käskyn ottaa tetsarit pois päältä, ja rynkytkin jätimme maahan omien tetsareidemme päälle. Tämän vaunuharjoituksen ensimmäinen osa oli ryömiä vaunun alitse. Tetsarit otettiin pois ilmeisesti siitä syystä, että kukaan ei vain olisi jäänyt kiinni vaunun alle. Vaikka toisaalta, onhan siellä kyllä reilusti maavaraa. Vaunun alta ryömimisen tarkoituksena oli ilmeisesti testata ettei kellään vain ollut mitään traumoja panssarivaunuja kohtaan. Muutakaan selitystä tälle hommalle emme keksineet. Tämän jälkeen menimme jälleen paikoillemme kolmiriviin, puimme tetsarit uudestaan päälle, ja kuuntelimme Leepin selostuksen tulevasta hyökkäysharjoituksesta. Lisäksi saimme tietoa siitä, miten vaunussa toimitaan, miten vaunuun noustaan, jne. Varsinainen vaunuharjoitus aloitettiin harjoittelemalla toimintaa komennoilla vaunuun nouse ja vaunusta nouse. Nämä komennot ovat taas kerran niitä, jotka toistetaan kuuluvalla äänellä. Aluksi järjestyimme parijonoon vaunun taakse. Tämän jälkeen komennolla vaunuun nouse lähdimme toinen jono toiselta, ja toinen toiselta puolelta, kapuamaan ensin vaunun peräkannelle, eli konetilan kannelle, ja siitä edelleen ohjaamon ja matkustamon, eli taistelutilan kannelle. 99

102 Sitten kannen luukuista sisälle. Taistelutilan etuosassa on ohjaajan paikka, ohjaussauvoineen ja hallintalaitteineen, sekä vaunun johtajan ja ampujan paikat, omine kansiluukkuineen. Takaosassa on pelkästään istuinpenkit neljässä rivissä, vaunun pituus-suunnassa. Sisään päästyämme tuli saman tien komento vaunusta nouse. Ei siis muuta kun luukusta ulos, peräkannelle, vaunun perästä hypätään maahan ja järjestytään vaunun perään parijonoon. Näitä suorituksia sitten harjoittelimmekin hyvän aikaa ennen kuin pääsimme harjoituksissa eteenpäin. Vihdoinkin pääsemme urille, kuten on tapana sanoa. Sen tiesi siitä että seuraavana komentona oli laittaa korvatulpat korviin. Vaunun sisämeluhan ylittää, moottorin käydessä, roimasti 85 db:n rajan. Sitten tuli komento vaunuun nouse, joten hetken kuluttua istuimme vieri vieressä vaunun penkeillä, kuin sardiinit purkissa... sanonta sallittaneen? Meidän jälkeemme vaunuun tulivat vielä Leeppi, sekä vaunun kuski ja johtaja. Kaksi viimeksi mainittua kuuluvat viestikomppanian komentojoukkueen vaunumiehistöön, eli ovat vanhemman ikäryhmän edustajia. Leeppi toimii tässä harjoituksessa ampujan roolissa. Moottorin käynnistymistä ei voinut olla huomaamatta. Moottoristahan löytyy hevosvoimia "hieman" enemmän kuin henkilöautosta, ja koska panssarivaunusta on kyse, ei moottoritilan ja taistelutilan välisestä seinästä juuri äänieristyksiä löydä. Tärinän vaimennukseenkaan ei ole paljoa huomiota kiinnitetty. Ajoimme vaunulla noin kilometrin päähän, pienelle aukealle niitylle. Reitti oli kuoppaista ja muutenkin varsin epätasaista metsätietä, ja nopeutta noin perstuntumalla arvioiden sellaiset km/h. Jokaisen montun siis tunsi takalistossaan... ja päässään. Meno oli sen verran vauhdikasta että monissa kohdin pää kolisi vaunun kattoon, muihin rakenteisiin tai rynkyn piippuun. Tasan ensimmäinen kerta, kun kypärästä on edes jotakin hyötyä. Perillä nousimme jälleen vaunusta, ja muutamalla komennolla parijonon puoliskot ryhmitettiin vaunun molemmille puolille avoriviin hyökkäystä varten. Sitten vain yhtenäisenä rintamana hyökkäykseen kohti kuviteltua vihollista, eli lähdimme sotahuutojemme siivittämänä juoksemaan niityltä, kohti parin sadan metrin päässä ollutta järven rantaa. Hyökkäyksen jälkeen palasimme vaunun taakse parijonoon, nousimme vaunuun ja lähdimme takaisin lähtöpaikalle. Lyhyen palautetilaisuuden jälkeen lähdimme taas takaisin samalle niitylle ja suoritimme saman hyökkäyksen uudelleen, nyt se meni jo hieman paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Ja taas takaisin. Nyt hyökkäys oli kuulemma mennyt jo niin hyvin että pääsimme viimeisen vaiheeseen. Tällä kertaa kuviteltu vihulainen karkotetaan sotahuutojen sijasta räkäpäiden voimalla, joita jaettiin kullekin 15 kappaletta. Lipastimme räkäpäät jo lähtöpaikalla ja taas kolisteltiin pitkin kuoppaisia uria, kohti hyökkäysaluetta. Reitillä on myös muutama 0,5-1 metrin korkuinen "hyppyri", siis jonkinmoinen 100

103 soravalli. Näiden ylitse meno se vasta olikin melkoista hyppyyttämistä. Siistiä! Särkänniemessä vastaavasta peritään maksu. Hyökkäys sujui samaan tapaan kuin edellinen harjoituskin, joskaan tällä kerralla emme joutuneet turvautumaan sotahuutoihin aivan niin paljon kuin äsken. Nyt kun saatiin paukutella räkäpäitä. Leeppi oli myös ladannut KK:n patruunavyön räkäpäillä ja antoi meille tulitukea hyökkäyksemme aikana. Kolmannelta ja viimeiseltä reissulta palattuamme, Leeppi piti jälleen palautetilaisuuden. Harjoitus oli kuulemma sujunut hyvin. Lisäksi Leeppi kertoi, ettei juuri harjoittelemamme hyökkäystapa liity mitenkään meidän koulutukseemme, vaan se järjestettiin meille pelkkänä lisäohjelmana. Olimme juuri harjoitelleet sitä, mitä panssarijääkärit tekevät koko kahdeksan kuukauden palvelusaikansa... eipä ole hääviä heilläkään. Mutta ehdottomasti parasta tässä harjoituksessa oli se, että pääsimme viimeinkin tekemisiin panssarivaunujenkin kanssa. Panssariprikaatissa kun ollaan. Vaunuharjoituksen jälkeen oli vuorossa ruokailu. Jälleen saimme polvet kipeinä, kahden metrin välein, jonottaa ruoka-annostamme. Tällä kertaa sapuskana on perunamuusia ja lihapullakastiketta. Kato oli kuitenkin käynyt lihapullienkin osalta. Jonon loppupäässä oleville ei riittänyt enää kuin kaksi lihapullaa... kastiketta oli kyllä vielä jäljellä reilusti! Iltapäivällä hyppäsimme pyöriemme selkään ja lähdimme parin kilometrin päässä olevalle ampumaradalle ampumaan muutamat rynkkyammunnat. Täällä tosin 300 metrin sijasta on vain 200 metrin rata, mutta se ei meitä haitannut. Kahden ampumakierroksen jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään ampumatulosten, sekä aikaisempien suunnistustulosten perusteella. Toinen ryhmä jää radalle ampumaan. Toinen ryhmä, allekirjoittanut mukaan lukien, lähtee suunnistamaan. Pyöräilimme radalta vielä noin kilometrin eteenpäin, erääseen tien risteykseen. Jätimme sinne pyörämme, tetsarimme ja rynkkymme, mukana olevan alikessun valvontaan. Suunnistussää on mukava, ehkä hieman liiankin lämmin. Parasta asiassa on kuitenkin se ettei vähän aikaan tarvinnut raahata rynkkyä ja tetsareita mukana. Reitti on suhteellisen pitkä, noin 6-7 kilometriä ja maasto on tietenkin meille kaikille vieras. Pari ensimmäistä rastia olivat lähellä Tarusjärven rantaa. Sitten lähdettiinkin puskemaan läpi, lähes koskemattoman korven, kohti metsätietä, jonka läheisyydestä löytyi pari rastia. Sitten pari kilometriä kevyttä hölkkää tietä pitkin, ja taas metsään, kohden pientä suota, jonka reunalta löytyi yksi rasti. Suolta jatkettiin kohden maalipaikkaa ja matkanvarrelta haettiin vielä yksi rasti. Sitä viimeistä muuten etsittiin aika kauan... Kun kaikki olivat reitiltä selvinneet, lähdimme polkemaan kohden leiriä. Ampumaan jäänyt joukko ei ollut aivan vielä saapunut, joten nyt meille jäi jopa hieman vapaa-aikaa. Oli muuten ensimmäinen kerta koko leirin aikana. Tätä kesti noin 20 minuuttia. Sitten ampumaporukka jo tulikin, ja koska kello oli neljä, oli 101

104 jälleen ruokailun aika. Siinä viiden aikaan piti leiriimme saapua sodeauto, joten ruokailun jälkeen olimme melkein kaikki kentän laidalla sitä odottelemassa. Odottelimme viiteen... puoli kuuteen, mutta sodeautoa ei näkynyt. Vähän myöhemmin saimme kuulla, että autosta oli puhjennut rengas... joten se siitä sitten. Kuudesta kahdeksaan oli ohjelmassa leirin huoltoon liittyviä töitä, sekä saunassa käynti. Leirin huoltoon liittyivät halkojen hakkaaminen, kamiinoiden tyhjentäminen ja savuputkien nuohoaminen, juomavesi astioiden täyttö, paikkojen järjestely, ja muut vastaavat nakit. Samaan aikaan huoltotöiden kanssa järjestettiin myös saunassa käynti. Parin kilometrin päässä leiristä sijaitsevaan saunaan, ei sentään tarvinnut kävellä tai marssia, vaan pääsimme sinne kuorma-auton lavalla. Suklaata! Sauna on puolustusvoimien tyyliin suuri. Sähköt sinne tulee, mutta vesijohtoja ei ole. Lämmin vesi otetaan kahdesta suuresta padasta... tai oltaisiin otettu, jos lämmintä vettä olisi ollut vielä jäljellä. Olihan se virkistävä kokemus löylystä tulon jälkeen peseytyä kylmällä vedellä. Rynkkyjä ei muuten tarvinnut ottaa saunan lauteille mukaan, ne sai jättää pukuhuoneeseen... edistystä? Illan viimeisenä ohjelmana on, kello alkava näytös, joka esittelee öisen taistelukentän valo- ja ääni-ilmiöitä. Tähän näytökseen tulevat myös muidenkin komppanioiden mortit omista leireistään, ja se järjestetään meidän leirimme viereisellä kentällä. Aluksi näytöksessä esiteltiin miten hyvin erilaiset valonlähteet näkyvät yöllä. Näiden valonlähteiden esittely lähti liikkeelle tulitikun raapaisusta ja sytytetystä tupakasta, päätyen aina ajoneuvojen eri valoihin. Näytöksen loppuosassa esiteltiin erilaisten aseiden suuliekkejä ja ääniä, sekä paukuteltiin erilaisia miinoja ja trotyylipusseja. Valon ja äänen nopeuksien ero tuli hyvin esille tässä näytöksessä, vaikka etäisyyttä räjähdyspisteeseen olikin vain pari sataa metriä. Näytös loppui siinä yhdeksän aikoihin, ja koska kipinä- ja kiertovartiolistat olimme tehneet jo ennen näytöstä valmiiksi, pääsimme nyt suoraan nukkumaan. Huomiseen. TJ 273 Sissitoimintaa Torstai Kolmas metsäyö on sitten takana, ja taas kerran voisi todeta että olo on hieman väsynyt. Viime yöstä ei ole muuta kerrottavaa kuin kello ollut AUteltan kipinävuoro, ja heti perään kiertovartiovuoro. Niin, ja taskulamppu olisi taas ollut ihan tarpeeseen. Sen olen ainakin tällä leirillä oppinut, että joissakin tilanteissa taskulamppu on sotilaalle rynkkyäkin tärkeämpi varuste. Tämäkin päivä alkoi samaan tapaan kuin edellisetkin, eli ensin aamutoimille järven rantaan, sitten aamiaiselle. Tämä aamupäivä tulisi sitten kulumaan 102

105 sissikoulutuksen parissa. Sillä nimityksellä harjoitus ainakin kulki. Aluksi porukkamme jaettiin kahteen ryhmään, jonka jälkeen toinen joukkue lähti tiistaisesta harjoituksesta tuttuun metsäsaarekkeeseen, ja järjestivät sinne itselleen puolustusasemat. Toinen joukkue, johon minäkin kuuluin, jäi vielä vähäksi aikaa leiriimme. Tehtävänämme on Leepin johdolla suorittaa hyökkäys metsäsaarekkeeseen suon kautta. Ensimmäiseksi meidän ulkonäköämme on kuitenkin muutettava hieman sissimäisemmäksi, siis lähinnä paranneltava naamiointia. Keräilimme ympäröivästä metsiköstä puiden oksia, varpuja, ja pienempiä kasveja, joilla naamioitiin tetsarit ja kypärät. Sitten naaman ja käsien naamiointi. Mitään sotilaskäyttöön tarkoitettuja valmiita naamiovärejä meillä ei ollut käytettävissä, eli jotain korvaavaa pitäisi löytää, ennen kuin pääsemme tositoimiin. Ratkaisu löytyi yhtä läheltä kuin lähin teltta. Vaikka kamiinoiden savutorvet olikin nuohottu eilen illalla, oli niihin jo viime yön aikana kertynyt niin paljon nokea, että tällä määrällä olisi värjännyt vaikka komppanian kaikki miehet. Vihreä väritys olisi tietenkin parempi, mutta mustakin menettelee. Naamioinnin jälkeen tarkastettiin vielä että kenelläkään ei ollut varusteissaan mitään helisevää tai kilisevää, joka voisi liikuttaessa paljastaa oman sijainnin viholliselle. Tämä tarkastettiin hyppimällä hetkinen paikallaan. Sitten on vuorossa A-tarvikkeiden jako. Saimme kukin 60 räkäpäätä, sekä kaksi tulenosoituspanosta. Topeilla saisimme sopivan paikan tullen pidettyä vihollisen munat turpeessa hetken ajan. Ja sitten vielä yksi asia: Jos sopiva tilaisuus tulee, voi ottaa sotavangin... irtoisikohan moisesta suorituksesta kuntsari? Aivan vielä emme kuitenkaan voineet lähteä hyökkäämään, emmehän tienneet miten ja mihin kohtaan suon reunaa vihollinen oli järjestänyt puolustuslinjansa. Jaoimme ryhmämme pienempiin tiedustelupartioihin, otimme kartat mukaan ja lähdimme metsän kautta kierrellen etenemään kohti suota. Tietä pitkin, eli suorinta reittiä ei tässä tapauksessa voitu mennä, koska tulisimme silloin vihollisen selustaan, ja sehän ei oikein olisi tämän harjoituksen luonteeseen sopinut... vaikka toisaalta, olisihan se ollut aika kiero juoni. Metsän kautta kierrellen paikalle kertyi matkaa pari kilometriä. Kiertelimme jonkin aikaa suon reunoja, ja suollakin, tarkkailemassa mahdollisia merkkejä vihollisesta ja heidän puolustusasemistaan. Pyrimme tietenkin liikkumaan mahdollisimman hiljaisesti ja huomaamatta, jotta vihollinen ei vielä havaitsisi meitä. Suo ei ollut kovin märkää lajia, onneksi, ja puustoa ja mättäitäkin siellä oli, joten aivan aukean paikan yli emme joudu hyökkäystämme suorittamaan. Tiedustelun jälkeen palasimme leirillemme laatimaan hyökkäyssuunnitelmaa tekemiemme havaintojen perusteella. Tässä hommassa Leeppikin oli taas kuvioissa mukana. Tiedustelureissullahan kävimme omin nokkinemme, kuten olisi tarkoitus hoidella myös hyökkäys. Kun kuviot oli saatu hiottua kuntoon, lähdimme takaisin suon reunaan. Perillä ryhmityimme avoriviin, ja lähdimme hyökkäykseen. Alkumatkan etenimme 103

106 tavanomaisesti juosten, loppumatkan lyhyinä syöksyinä, mättään takaa mättään taakse. Samalla tietenkin tulitimme vihollista taukoamatta, ja myös muutama tulenosoituspanos löysi tiensä vihollisen asemiin. Sitä emme valitettavasti saaneet tietää, miten hyökkäyksessä loppujen lopuksi olisi käynyt. Käsky oli näet kuulunut, että parikymmentä metriä ennen vihollisen asemia hyökkäys keskeytetään, ja siirrytään takaisin hyökkäyksen alkupaikkaan, eli suon toiseen reunaan. Tämän jälkeen samanlainen hyökkäys suoritettiin vielä toistamiseen. Saimmepahan tässä touhussa ainakin harjoitusta hyökkäämiseen ja tiedusteluun, mutta vihollisen asematkin olisi kyllä ollut mukava vallata. Ties vaikka olisimme saaneet niitä sotavankejakin. Toinen tällaisten harjoitusten todentuntua madaltava seikka on se ettei koskaan tiedä kuka on kuollut ja kuka ei, ja milloin mahdollisesti on itse saanut osuman. Hyökkäyksen jälkeen palasimme leiriimme, jossa saimme saman tien palautteen hyökkäyksen onnistumisesta... taisi muuten olla pääasiassa positiivista palautetta. Tänä aikana oli myös puolustuksessa ollut joukkue palannut leiriin. Nyt oli vuorossa roolien vaihto. Me lähdimme tietä pitkin saarekkeelle, ja toinen joukkue jäi leiriin suunnittelemaan omaa hyökkäystään. Saarekkeelle päästyämme aloimme valmistautumaan puolustustaisteluun. Tämänpäiväiseen harjoitukseen ei sentään kuulunut poteroiden kaivaminen. Siihenhän olisi vierähtänyt koko aamupäivä. Katsoimme vain sopivan suojaasemapaikan, sekä puolustuslinjasta jokaiselle oman puolustusaseman. Tämän jälkeen jäimmekin vain odottelemaan hyökkäystä ja lipastamaan puolustusta varten saamaamme räkäpää täydennystä. Noin tuntia ennen hyökkäystä näimme vilaukselta joitakin vihollisen tiedustelijoita. Eivät vaan tulleet niin lähelle että oltaisiin saatu ne suolatuiksi. Lähes kahden tunnin käkkimisen jälkeen hyökkäys sitten viimein alkoi. Itse puolustustaisteluun ei sitten kuulunut juuri muuta kuin vihollisien listiminen omasta asemapaikasta käsin. Käytännössä siis räiskimme räkäpäitä suolle, suunnilleen siihen suuntaan josta vihollinen on tulossa. Räkäpäillä kun ei saisi ampua kohti, alle 50 metrin päässä olevaa henkilöä. Hyökkäyksen päätyttyä harjoitus oli ohitse ja lähdimme marssimaan takaisin leiriin. Seuraavaksi on vuorossa ruokailu, jonka jälkeen pääsimme aloittamaan leirimme viimeisen isomman harjoituksen. Tällä kertaa tiedossa on viestikoulutusta, ja tarkempana aiheena on parikaapeliyhteyden rakentaminen. Aluksi harjoittelimme leirillä parikaapelin vetämiseen liittyviä perusasioita, kuten oravakeppien käyttöä, parikaapelien jatkoksien tekoa ja kaapelin päiden liittämistä kenttäpäätteeseen ja kenttäpuhelimeen. Harjoittelun jälkeen meidät jaettiin neljään joukkueeseen ja laitettiin pystyyn pieni kilpailu, jossa kilpailimme sekä toisia joukkueita, että kelloa vastaan. Kyseessä on hieman yli kilometrin mittaisen parikaapeliyhteyden rakentaminen. Lähtöpaikkana on leirialueemme reuna, ja maalina leirin ohi menevän tien varrella oleva suuri kivi. 104

107 Pelkkä kilpailuvietti tietenkin takaa sen että omalla joukkueella pitää ensimmäisenä olla toimiva puhelinyhteys kiveltä leiriin. Kelloa vastaan kilpailu puolestaan tarkoittaa sitä, että jos kaikki neljä yhteyttä eivät ole valmiina tunnin sisällä, yhteydet puretaan ja kilpailu otettiin uusiksi. Välineistönä jokaisella joukkueella on tietenkin kenttäpuhelin, tyypiltään pute, eli sellainen sotavuosilta peräisin oleva, bakeliittikoteloinen laite. Lisäksi joukkuekohtaiseen välineistöön kuuluu liittäjänlaukku, oravakepit, kelankantolaite ja kolme kelaa lakua. Näiden välineiden lisäksi mukana kulkee tietenkin myös taisteluvarustus, ja kypäräkin pitää kuulemma olla päässä... ilmeisesti puista putoilevien käpyjen varalta. Joukkueissa on 5-6 jamppaa, joista jokaisella on kaapelinyhteyden rakentamisessa oma tehtävänsä. Ensimmäisenä kulkevalla on selässään kelankantoteline, josta kaapelia levitetään maastoon. Toinen ja kolmas hoitavat kaapelin levityksen, ja tekevät tarvittavat vedonpoistot, eli sitovat kaapelin silloin tällöin kiinni puunrunkoon. Neljäntenä tulee liittäjä, joka aina kelan vaihdon yhteydessä kytkee vanhan kelan kaapelin, uuden kelan päähän. Liitokset tehdään surraamalla piuhan päät yhteen, jonka jälkeen liitos suojataan eristysnauhalla. Loppujen jamppojen tehtävänä onkin sitten kantaa varakeloja ja muuta tarvittavaa kalustoa, kuten esimerkiksi puhelinta. Metsässä liikuttaessa kaapeli levitetään suoraan maahan, mutta silloin kun joudutaan ylittämään tieuria, tai muita vastaavia alueita, on kaapeli vedettävä tällöin joko ilmassa, jolloin puhutaan ylityksestä, tai jos kaapeli joudutaan kaivamaan esim. tien alitse, puhutaan tällöin alituksen teosta. Alituksia ei tälle reitille onneksi tarvittu, ylityksiä kylläkin pari kappaletta. Ylityksien tekemiseen käytetään oravakeppejä. Se on pitkä riuku, jossa on päässä koukku. Ensiksi kaapelia kierretään puun rungon ympärille oravakepin avulla, siten että kaapeli lähtee spiraalina kiertymään runkoa pitkin ylöspäin, kun kaapeli on tarpeeksi korkealla mennään tien ylitse, ja toisella puolella tullaan toisen puun runkoa alas samalla tavalla. Kuten arvata saattoi, ensimmäisellä kerralla tunnin aikaraja ylittyi reilusti. Olihan tämä tasan ensimmäinen kerta, kun olemme parikaapeliyhteyttä maastoon levittämässä. Samaa reittiä siis tultiin takaisin, purkaen samalla kaapelit pois. Purettaessa järjestys on hieman toinen kuin kaapelin levityksessä. Edellä kulkee kaksi tai kolme jamppaa, jotka purkavat vedonpoistot ja jatkokset. Heidän jälkeensä tulee kaapelin kelaaja. Kelankantoteline on nyt siirtynyt selästä, rinnuksille, ja telineessä olevalla kammella kaapelia veivataan takaisin kelalle. Takana tulevat sitten kantajat, mukanaan täydet kelat ja puhelin. Vielä toisellakaan kerralla tunnin rajaa ei alitettu, nyt oltiin kuitenkin jo huomattavasti lähempänä. Aikahan pysähtyy silloin kun kaikki joukkueet ovat päässeet kivelle, ja saaneet rakentamaansa linjaa pitkin puhelinyhteyden lähtöpaikalle. Taas siis lähdimme purkamaan yhteyttä ja heti leirin päähän palattuamme aloimme taas alusta. Kolmannella kerralla aika viimein alittui ja kilpailu oli päättynyt. 105

108 Vieläkään emme kuitenkaan päässeet lakuhommista eroon. Ennen ruokailua meillä oli vielä melkein tunti aikaa harjoitella alituksien tekoa leirin takana olevalla lyhyellä tien pätkällä. Periaate on yksinkertainen, kaivetaan kenttälapiolla noin 10 cm syvä oja, laitetaan kaapeli pohjalle ja täytetään oja. Molemmissa päissä on lisäksi oltava puut, joihin saadaan tehtyä vedonpoisto. Ruokailun jälkeen päivän ohjelma olikin sitten ohi. Koko loppu ilta, noin kuudesta eteenpäin, olikin sitten vapaa-aikaa. Tänä iltana se sodeautokin tuli sitten käymään leirissämme. Olihan se hyvä hankkia hieman lisää energiaa, sillä huomenna tulisi olemaan raskas päivä... siirtyminen takaisin Parolannummelle. Ilta tuli käytettyä pääosin nukkumiseen. Leiri itsessään oli imenyt kaikista ylimääräisen puhdin, ja huomenna sitä tarvittaisiin vielä helvetin paljon enemmän. TJ 272 Maitojunalla Parolannummelle Perjantai Perjantai aamu. Tänään kello lomille. Ajatus lomille lähdöstä tuntuu kuitenkin aika kaukaiselta, kun herää korven keskellä, sissiteltassa, kamiinan kolinaan, kello viisi aamulla. Aikaisempi herätys oli järjestetty siksi että ehtisimme varmasti purkaa leirin ja lähteä ajoissa liikkeelle. Kulunut yö oli kaikessa lyhykäisyydessään seuraavanlainen. Kello oman teltan kipinä ja kello kiertovartio. Tänä aamuna emme edes kerinneet käymään aamutoimilla, koska leirin purkamiseen kuluisi aikaa pari tuntia, ja jo seitsemän aikaan meidän pitäisi aloittaa pyörämarssi Parolannummelle. Ensimmäinen toimenpide oli telttojen purkaminen. Kamiinat saivat vielä toistaiseksi jäädä telttapaikan vierelle jäähtymään, mutta teltat laitettiin saman tien pakettiin. Tämän jälkeen pikainen aamiainen, eli kylmä lihapiirakka ja mehupurkki... niille jotka ehtivät vielä syömäänkin! Kaikki eivät ehtineet, kun leirin purkamisella oli olevinaan niin helvetinmoinen kiire... ainakin alikessujemme mielestä! Niin sanotun aamiaisen jälkeen aloitettiin kamiinoiden puhdistus. Ensin kamiinasta kaadettiin tuhkat pois, tämän jälkeen sekä kamiina että savutorvet rassattiin puhtaaksi. Rasseina käytettiin sopivia männyn oksia. Tämän jälkeen teltat, kamiinat, vesiastiat ynnä muut telttakunnalle kuuluvat tavarat kannettiin kuorma-auton viereen ja laskettiin taas kerran. Viimeksihän tavarat oli laskettu keskiviikko iltana. Nyt vielä joku... en tiedä kuka, sai päähänsä idean, että eilisen sissiharjoituksen takia naamoihimme vedetyt naamiovärit olisi jynssättävä pois ennen kuin lähdemme ihmisten ilmoille. Vesivarannot olivat tällä hetkellä vähissä. Marssia varten hamstrattuja juomavesiä nyt ei kukaan alkanut pesuvetenä käyttämään, eikä nyt ollut aikaa lähteä rantaankaan naamapesulle. 106

109 Mutta ei hätää, ainahan särmä viestimies keksii ratkaisun tilanteeseen kuin tilanteeseen. Löytyihän repusta rulla paskapaperia ja saunareissua varten mukana oleva suihkushampoopullo. Mitäpäs siinä enää vedellä tekee. En nyt tiedä, tuliko tuolla kemiallisella kuivapesulla naama täysin puhtaaksi, mutta saa kelvata. Oman teltan purkamisen lisäksi leirin purkamiseen kuului vielä AU-teltan purkaminen, pakkaaminen ja auton lavalle vieminen. Tavaroita ei tietenkään heitelty lavalle miten sattuu, vaan ensin lavalla ennestään olleet tavarat purettiin lähes kaikki pois... nekin laskettiin. Tämän jälkeen aloitettiin tavaroiden sovittelu lavalle. Muutamalle kaverille viuhahti vielä hieman paskempi nakki... paskahuusin tyhjennys. Nämä leiriajan jäänteet kaivettiin maahan. Nakki viuhahti vielä aika läheltä. Ainakin toinen kyseisissä jampoista oli teltta kahdeksasta, ja meinasi mokoma vielä lainata minun nahkarukkasia... ei onnistunut. Näiden toimenpiteiden jälkeen kello olikin jo varttia vaille seitsemän, joten aloimme siirtymään pyöriemme luokse ja virittelemään reppua kiinni tarakalle. Sekin homma on kokonaan oma tieteen haaransa. Reppu kun on ahdettu niin täyteen että se muistuttaa palloa, ja painoakin löytyy. Repun on syytä olla kunnolla kiinni, muuten tulee matkalla vaikeuksia. Kieltämättä, koko aamun oli mielessä pyörinyt sekin ratkaisu että jollakin tekosyyllä yrittäisi päästä jatkoksi siihen vemppajoukkoon, jotka pääsevät koko matkan kuormurin lavalla. Heitäkin oli muutamia, lähinnä kai VMTL tapauksia. Tämä jäi kuitenkin vain suunnitelmaksi. Kello seitsemän lähdin muiden mukana pyörän selässä kohti Parolannummea. Reitti oli sama kuin tulessamme. Ensin siis loputtoman tuntuisia pieniä metsäteitä pitkin kohti Evoa. Evon metsäoppilaitoksen ohitse, kohti kymppitietä, ja edelleen kohti Pohjoisten risteystä. Sehän on kymppitien ja Lahti-Tampere tien risteys. Risteyksen jälkeinen pitkä ylämäki tuntui jo täysin mahdottomalta suoritukselta, sen verran loppuun ajettu olo alkoi jo olemaan. Selvittiinhän siitä mäestä kuitenkin, nipin napin. Muutamia kilometrejä myöhemmin käännyimme kymppitieltä pienelle sivutielle. Noin parin sadan metrin päässä oli ruokailupaikka, jonne jäimme pitämään taukoa. Tässä vaiheessa aloinkin jo olemaan niin paskana, että marssin jatkaminen ei tullut mieleenkään. Hyvä kun pääsin omin jaloin 50 metrin päässä olleelle soppatykille. Tetsauksen täyteinen metsäviikko lienee vaatinut veronsa, kun nyt meinaa matkanteko tyssätä jo matkan puolen välin paikkeilla. Nödesoppa, ja puolen tunnin tauko antoivat kuitenkin sen verran lisää puhtia, että en antanut sittenkään vielä periksi. Matkasta oli nyt tultu noin 50 kilometriä, joten voiton puolella oltiin. Ruokailupaikalta pääsin vielä viitisen kilometriä eteenpäin, mutta sitten oli jo pakko luovuttaa. Itse asiassa olisin kyllä vielä jotenkuten jaksanut sinnitellä, mutta muilla tuntui olevan sen verran kiire, että "demokraattisella" päätöksellä keskeytin. Eipä siis muuta kuin pyörä kuormurin lavalle ja itse perässä. Samassa kuormurissa matkusti myös edellä mainittu vemppajoukko... siihen tuli sitten loppujen lopuksi 107

110 liityttyä. Tämän jälkeen matka sitten sujuikin huomattavasti mukavammin. Telttojen, ynnä muiden leiri kamojen päällä lepäily, sekä litra tai pari vettä, piristivät oloa taas kummasti. Noin puoli neljän aikaan saavuimme viimein Parolannummelle. Viestin keltainen kasarmirakennuskin näyttää viikon metsässä olon jälkeen jopa kotoisalta. Sitä ei kuitenkaan auttanut jäädä ihastelemaan, nyt on kiire saada kuorma-auton lava tyhjäksi, ja tavarat sisälle varastoon. Lomat kun painavat päälle. Lavan tyhjennys sujui puolessa tunnissa. Lähenevät lomat taisivat antaa itse kullekin lisää puhtia. Tämän jälkeen käytiin vielä laittamassa pyörät paikalleen ja lukkoon, ennen kuin päästiin tupiin purkamaan omia kamoja. Niille ei kyllä ehditty tehdä muuta kuin heittää punkalle, kun kello oli jo varttia yli neljän, ja aloimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Hyvä olikin, että olimme pitäneet kiirettä tavaroiden purkamisessa. Jos olisimme joutuneet jälkiruokailuun, olisimme tuskin ehtineet lomille ajoissa. Ruokailusta tultuamme oli sitten siivoamisen lisäksi purettava omia kamoja ainakin sen verran että ne sai mahtumaan kaappiin. Siivoustarkastuksen aikanahan tuvassa ei saa olla, esim. punkilla, mitään ylimääräistä tavaraa. Kaappitarkastukset jäivät tällä kerralla väliin. Kaapin kuntoon laittamiseen olisi näin leirin jälkeen mennyt huomattavasti enemmän aikaa kun normaalisti. Ruokailun, siivouksen ja siisteystarkastusten ajan olimme maastopuvuissa. Vasta tarkastuksen jälkeen, eli noin kymmentä minuuttia ennen lomatarkastusta, saimme vaihtaa sundet päälle. Kello 17.30, normaaliin tapaan lomatarkastukseen, ja kello 17.45, LOMILLE LOMPS!!! TJ 268 Musta baretti erottuu Tiistai Pari päivää on jälleen kulunut, ja morttileiristäkin on toivuttu... ainakin joten kuten. Perjantailta jäi mainitsematta sellainen seikka, että silloin sain komppaniaan palattuamme uuden lähetteen Hämssiin, ja lähtöpäivä on tänään. Kello on siis 5.15, ja apupässi on juuri käynyt herättämässä minut. Kuten viimeksikin, olin jo illalla pakannut lomakassiin valmiiksi kaiken mukaan tarvittavan. Tälläkään kertaa ei ole tietoa siitä, joutuisiko jäämään Hämssin pidemmäksi ajaksi, vai pääsisikö sieltä pois samana päivänä. Kuten viimeksikin, tänäkin aamuna pitäisi kello 5.45 lähteä veksin edestä kuljetus Hämeenlinnan linja-autoasemalle. Siispä menin taas veksin edustalle odottelemaan. Tälläkään kertaa ei ketään muita ollut lähdössä Lahden suuntaan tai yleensäkään mihinkään. Kuinka ollakaan, tänä aamuna kyseinen kuljetus oli myös järjestetty. Kuljetusajoneuvona on puolustusvoimien harmaa pakettiauto, ja kuskina ilmeisesti joku hokilainen. 108

111 Tällä kertaa siis pääsin linja-autoasemalle niin kuin alunperin pitikin. Viimeksihän tuli hieman hankaluuksia, kun luvattua kuljetusta ei tullutkaan. Sitten vain Hämeenlinnasta pikavuorolla Lahteen. Linja-auton reittihän meni Hämeenlinnasta kymppitietä pitkin aina Pohjoisten risteykseen asti, eli samaa reittiä jota olimme viime perjantaina tulleet Padasjoelta. Täytyy sanoa, että linjaauto matkustamisella on ehdottomat hyvät puolensa. Lahden linja-autoasemalla tapasin sattumalta jonkun violettilaattaisen alikessun, joka oli myös menossa Hämssiin. Hän ei ollut Parolannummelta, senhän erotti jo verikauhasta. Riihimäen Viestirykmentistä tämä alikessu kertoi olevansa, ja sama kohde kun oli, menimme Hennalaan samaa matkaa. Kello Hämssin potilastoimisto. Tällä kertaa en siis joutunut jäämään sisään, vaan pistivät minut takaisin pari tuntia kestäneiden tutkimuksien jälkeen. Eivät todenneet minua "toivottomaksi tapaukseksi", joten kohti Parolannummea tästä täytyisi lähteä. Toimiston henkilökuntana on tälläkin kertaa sama punalaattainen luutnantti kuin viimeksikin. Tällä kertaa en saanut paikallisbussilippua, jolla olisi päässyt ilmaiseksi linja-autoasemalle. Nyt oli määräys kävellä. Näillä evästyksillä sitten jätin Hämssin taakseni. Uutta komennusta tänne tuskin enää tulee. Mikään ei tietenkään olisi estänyt jäämästä vartoamaan paikallisbussia pysäkille, eihän matka olisi montaakaan markkaa maksanut. Sää on kuitenkin upea, ei ole vähäisintäkään kiirettä takaisin Parolannummelle, eikä lomakassikaan paina läheskään niin paljoa kuin tetsausvarustus. Päätin siis säästää nekin markat ja lähdin kävelemään kohti Lahden linja-autoasemaa. Matkaahan ei ole kai kolmeakaan kilometriä. Parolannummelta lähdettyäni, en ollut koko päivänä nähnyt ainuttakaan Panssariprikaatilaista, eli siis ketään mustaa barettia kantavaa varusmiestä. Tänään olin ensimmäisen kerran tuntenut jonkinlaista... ylpeyttä... tai vastaavaa, omaa joukko-osastoani kohtaan. Aselajiylpeydeksihän tätä ilmiötä kutsutaan. Hämssin käytävilläkin tuli useampi jamppa utelemaan kaikenlaista Panssariprikaatiin ja barettiin liittyvää. Sisätiloissahan barettia ei sentään pidetä päässä, mutta aika näyttävä se on siinä lomatakin vasemman olkapoletin alla rullattunakin. Ennen pikavuoron lähtöä ehdin vielä käymään kahvilla linja-autoaseman kahvilassa, eikä minulla sen puoleen mitään kiirettäkään ole takaisin. Kello on vasta kaksi, ja perillä viestissä voisin olla ehkä joskus neljän aikaan, eli siten että ehtisin vielä mukaan ruokailuun. Bussi saapui Hämeenlinnaan joskus kolmen jälkeen. Linja-autoasemalta kävelin torin ylälaitaan, josta lähtevät Parolannummen suuntaan menevät paikallisbussit. Varttia vaille neljä olin Parolannummen pysäkillä, joten suunnittelemani aikataulu oli pitänyt aika hyvin paikkansa. Siihen kuluisi vielä viitisen minuuttia, kun kävelen komppaniaan. Muilla oli ollut päivän ohjelmassa viestikoulutusta. Paljoa en kuulemma 109

112 kuitenkaan ollut jäänyt jälkeen, koska pääosin koulutus oli taas kerran ollut vanhan kertaamista. Ja onhan sitä opiskeluaikaa jäljellä vielä pari sataa aamua. Sitten vain palveluspuku päälle ja ruokailuun. Ruokailun jälkeen komppanian siivous. Tänään alikessumme eivät kuitenkaan taas viitsineet pitää siisteystarkastusta, joten jonkin aikaa odoteltuamme lähdimme sodeen. TJ 267 Hauki, Nauta, yhteyskokeilu Keskiviikko Panssariviestikomppanian yläkäytävä, kello Peruuuussskoulutusosaastossa heräätyyyyysss! Sama vanha ja tutuksi tullut huuto kaikuu käytävällä. Joskus tuntuu siltä kuin alikessut oikein kilpailisivat siitä, kuka tuon pystyy ärsyttävimmällä äänellä huutamaan. Vielä viikon verran saisimme kuunnella tuota helvetin tutuksi tullutta "peruskoulutusosasto" sanaa. Sen jälkeen peruskoulutuskausi on ohitse, meidät jaetaan radisti- ja telejoukkueisiin, ja osa porukasta lähtee eri aliupseerikouluihin. Viikon päästä koittaa sekin helpotus, että ei enää tarvitse herätä varttia vaille kuusi, vaan tasan kuudelta, kuten vanhempi ikäryhmäkin. Nyt ei kuitenkaan ehdi selittämään enempää, tupa kahdeksan on jo huudettu, ja kohta taas liidetään pesuhuoneeseen. Tänään viestikoulutus sitten jatkuu. Siivouspalvelun, ja tällä kertaa myös tarkastuksenkin, jälkeen siirryimme kello 7.30, yläluokkaan. Normaaliin tapaan, joku alikessuistamme nakitti seuraavaksi jonkun viemään ilmoituksen kouluttajalle, ja toinen jamppa nakitettiin ovelle huutamaan luokka... ylös. Häkiksen tultua luokkaan, nakitukset suorittanut alikessu ilmoitti joukkueemme hänelle, ja sen jälkeen kiljuttiin taas täyttä kurkkua: Hyvää huomenta herra luutnantti! Sisälläkin ääntä käytetään reilusti, vaikkakaan ei aivan niin paljon kuin ulkona. Päivän aiheina ovatkin sitten viestien salaamisasteet ja puheradioliikenteen viestien salaaminen. Aamupäivän istuimme yläluokassa, kirjoitellen muistiin tietoja viidestä eri salattavuusasteesta, ja siitä miten minkäkin luokan viestit välitetään eri viestivälineillä. Sanomalaitteet, joihin palataan myöhemmin, salaavat automaattisesti kaikki viestit ja lähettävät ne sitten digitaalisena purskeena radiotielle tai joissakin tapauksissa puhelinlinjaan. Puheradioliikenteessä, eli silloin kun puhe lähetetään salaamattomana suoraan radioaalloille, on salatavaksi tarkoitetut viestit salattava ennen lähettämistä salausavaimen avulla. Tämä salausavain on paperiarkki, jossa olevan salaustaulukon avulla viestin jokainen sana, tai ainakin tärkeimmät sanat muutetaan joksikin toiseksi sanaksi. Salattu viesti luetaan radioaalloille, ja vastaanottaja, jolla on samanlainen avain, pystyy nyt muuttamaan viestin selväkieliseksi. Nykyään tätä tapaa ei juurikaan käytetä, koska se on hidas, ja sanomalaitteet ovat hyvää vauhtia valtaamassa 110

113 alaa. Vaikka tämä viestitystapa onkin jäämässä pois käytöstä, sekin kuitenkin kuuluu meidän koulutukseemme, joten iltapäivällä, ruokailun ja siivouspalvelun jälkeen jakaannuimme neljän ryhmiin. Jokainen ryhmä sai venttiseiskan varusteineen sekä salausavaimen. Tämän jälkeen ryhmät hajautettiin eri puolille komppanian pihaa, ja yleensäkin lähimaastoon. Jokaiselle ryhmälle on annettu oma nimensä, niminä käytetään yksinkertaisia suomalaisia sanoja, kuten esim.: Hauki, Nauta, Mänty jne. Hajaantumisen jälkeen on ensimmäiseksi otettava yhteyskokeilut muihin ryhmiin. Esimerkiksi Naudan yhteyskokeilu Hauelle on: Hauki, Nauta, yhteyskokeilu. Viestin kuultuaan Hauki kuittaa yksinkertaisesti: Hauki. Kun yhteydet olivat kunnossa, aloimme itse keksimään viestejä, jotka sitten salasimme avaimella, ja lähetimme jollekin valitsemallemme ryhmälle. Viestiä lähetettäessä on tietenkin ensin saatava vastaanottaja kuulolle, eli seuraavaan tapaan: Nauta: Hauki, nauta Hauki: Hauki Nauta: Viesti tulossa:... (viesti)...loppu Salattu viesti siis luetaan radiotielle sellaisella nopeudella että vasta-aseman radisti pystyy kirjoittamaan sen muistiin. Kun viesti on välitetty, päätetään radioyhteys sanomalla loppu. Tämän jälkeen Hauki sitten purkaa viestin omalla avaimellaan. Meillähän on käytössä vain yksi radiotaajuus, ja koska ryhmiä on lähes kymmenen, on radioaalloilla välillä melkoinen ruuhka, kun kaikki ryhmät yrittivät edellisen viestin jälkeen varata taajuutta itselleen. Viestithän kuuluvat kaikista kuuluvuusalueen radioista, jotka vain ovat samalla taajuudella. Myös vihollinen pystyy kuuntelemaan radioliikennettä. Käytetyt taajuudethan on helppo selvittää skannerin avulla. Skanneri on laite jolla pystyy selaamaan läpi jotain tiettyä taajuusaluetta, jolloin kaikki alueella käytössä olevat taajuudet saadaan selville. Vihollinen voi myös helposti selvittää radiolähettimen maantieteellisen paikan. Kahdella suunta-antennilla, vastaanottimineen, etsitään haluttu lähettävä radio. Antennien suunnat merkitään karttaan viivoilla. Etsitty lähetin, siis vaikkapa pelkkä LV-217 sijaitsee viivojen leikkauspisteessä. Tämän jälkeen kyseiseen pisteeseen lähetetään junalastillinen rautaa... siis tykinammuksia, ja hetken kuluttua paikalla on monttu montun vieressä. Tämä on yksi viestimiehen homman huonoista puolista. Koko loppu iltapäivä kuluikin sitten samaan harjoitukseen. Varttia vaille neljän saimme kokoonkutsun, ja pienen palautteen... tällä kertaa hieman huonomman. Häkiksellä oli ollut sisällä mukanaan venttiseiska, josta hän oli kuunnellut radioliikennöintiämme. Moitteita tuli. Olimme sekoilleet kutsuissa, puhuneet mikrofoniin liian läheltä, 111

114 olimme käyttäneet liian paljon aikaa yhden viestin välittämiseen jne. Pitänee tosin muistaa, että tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsimme käsiksi tällaisiin hommiin. Seuraavaksi radiot sisälle ja varastoon. Kaluston, siis radioiden ja niihin kuuluvien varusteiden laskeminen ja tarvittava huolto. Tämän jälkeen tupiin valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Ruokailun jälkeen olikin sitten taas siivouksen aika, ja tällä kertaa paikat pitikin taas puhdistaa hieman tarkemmin. Oltiinhan sitä taas lähdössä IV:lle. Siisteystarkastus oli tietenkin taas tavallista tarkempi. Kaappitarkastuksia ei kuitenkaan tällä kertaa pidetty, kuten ei keskiviikkoisin kuulukaan. Alikessumme alkavat vähitellen luopua ylimääräisistä tarkastuksista ja juoksuttamisista. Olemmehan me täällä jo kaksi kuukautta ryynänneet. Eipä sitten muuta kuin IV:n viettoon. TJ 259 Muutto Torstai Panssariviestikomppanian yläkäytävä, kello Käytävän seinällä oleva summeri pärisee muutaman sekunnin. Hetkeä myöhemmin kaiuttimista kuuluu päivystävän alikersantin uninen ääni: Panssariviestikomppaniassa herätys. Tämä on sentään hieman miellyttävämpi tapa herätä, kuin aikaisempi. Peruskoulutuskausi siis päättyi eilen, ja yhtenä muuttuneena asiana on juuri aamuherätys, joka tästä eteenpäin tulee aina olemaan kello Päiväkirjan edellisistä merkinnöistä onkin ehtinyt kulumaan jo hieman toista viikkoa aikaa, joten parilla sanalla lienee syytä kerrata kuluneen viikon tapahtumia. Päiväkirjamerkintöjen puutteen ei voi sanoa johtuneen ainakaan kiireisestä ohjelmasta, vaan lähinnä ohjelman... sanoisinko, yksitoikkoisuudesta. Kulunut viikko on vierähtänyt lähes kokonaan viestikoulutuksen merkeissä. LV217, LV-317 ja P-78 ovat olleet kuumimmat aiheet. Myös parikaapelia kävimme vetämässä läheiseen metsikköön. Liikuntakoulutustakin oli yhtenä päivänä ohjelmassa, eli yhden aamupäivän vietimme kentällä potkimassa futista. Peruskoulutuskausi siis päättyi eilen, ja silloin muuttivat myös aliupseerikouluihin valitut ikäryhmäläisemme pois viestikomppaniasta. Suurin osa näistä tulevista alikessuistamme taisi lähteä HämJP:n aukkiin, joka sijaitsee varuskuntasairaalan kanssa samassa rakennuksessa. Jotkut muut lähtivät sitten kauemmaksi, kokonaan pois Parolannummelta. Tämän päivän ohjelmassa on meidän loppujen jakaminen panssarivaunuradistija telejoukkueisiin, ja samalla myös tupien jako muutetaan uuden joukkuejaon mukaiseksi. Joukkuejakoa varten meiltä kaikilta oli jo aikaisemmin kysytty, kumpaan joukkueeseen kukin haluaisi. Lopullinen jakokin meni aika tarkkaan omien toiveidemme mukaan. Itse ilmoitin 112

115 haluavani radistijoukkueeseen, ja siihen myös pääsin. Jako meni tupa kahdeksassa siten että radisteiksi pääsi 7 jamppaa, telemiehiksi 2, ja aukkiin lähti eilen 3 jamppaa. Nyt emme siis enää ole mitään peruskoulutusosastoa, vaan joukkueemme uusi nimi on toinen panssarivaunuradistijoukkue. Sanahirviön lyhenne on 2. PsvRadJ. Toinen joukkue olemme siksi, koska saman niminen joukkue on myös vanhemmassa ikäryhmässä, ja tämä on näin ollen vanhemman oikeudella se ensimmäinen panssarivaunuradistijoukkue. Heti joukkuejaon julkistamisen jälkeen saimme tietoomme uuden tupajaon. Radistien käyttöön tulevat tuvat 7 ja 8. Siviilijärjellä ajatellen olisi kai kaikkein järkevintä jättää näissä tuvissa jo ennestään olevat radistit entisiin tupiin ja entisille paikoilleen. Varsinkin kun tupa kahdeksassa on jo ennestään seitsemän radistia. Mutta nythän ollaan intissä, joten asiat tehdään intin tyylillä. Tupa kahdeksassa olleet radistit siirrettiin tupa seitsemään, koska tämä porukka oli aakkosten alkupäässä, aakkosten loppupäässä olevat radistit sitten majoittuivat kahdeksikkoon. Näin ollen ensimmäinen muuttomme tapahtui tuvasta kahdeksan, tupaan seitsemän. Toisin sanoen siis muutimme seinän takana olevaan naapuritupaan. Muuttopuuhiin, eli kaapin sisällön ja petivaatteiden siirtämiseen uuteen tupaan kului aikaa noin tunnin verran. Tämän jälkeen siirrettiin vielä rynkyt uusiin telineisiin, siis tässä tapauksessa viereiseen telineeseen. Muuton jälkeen jäi vielä tunnin verran aikaa ennen ruokailuun lähtöä. Olisiko vuorossa ollut sodetauko?... Ei toki, vaan kaappitarkastus. Olihan todennäköistä, että muuton jäljiltä kaappimme saattaisivat olla vielä sekaisin, tai pinkat huonossa kunnossa. Valmistautumiseen saimme sentään aikaa vartin verran. Kyllähän siinä kummasti tunti vierähti. Yhdessä ainoassa kaappitarkastuksessa. Uusinta-tarkastuksineen tietenkin. Alikessumme sattuivat taas tänään olemaan sillä tuulella. Ruokailuun lähdettäessä oli taas kerran kapteenin puhuttelu. Näitähän järjestetään aina silloin tällöin, milloin mistäkin asiasta. Tämänkertainen asia kuitenkin koski ainoastaan meidän ikäryhmäämme. Tiedustelivat liikennekäyttäytymistämme, ja sitä kuinka moni ei ollut koskaan saanut ylinopeussakkoja tai tuomittu muista liikennerikkomuksista. Reilu puolet ikäryhmämme 50 jampasta nosti kätensä, minä myös... ei olisi kannattanut. Kaikki kätensä nostaneet lähtevät ensi maanantaina Poltinahon kasarmeille, 4. erilliseen autokomppaniaan, neljä viikkoa kestävälle radioautokurssille. Tuon RADA-kurssin tarkoituksenahan on suorittaa B-ajolupa, joka siviiliajokortin lisäksi tarvitaan Puolustusvoimien ajoneuvojen ajamiseen. Jotkut kaverit olivat hyvinkin innoissaan kuljettajakoulutukseen pääsemisestä. Omalta osaltani puhuisin lähinnä joutumisesta. Autokuskin ura kun ei ole kiinnostanut siviilissäkään, saati sitten intissä. 113

116 Iltapäivän ohjelmassa onkin sitten sanomalaitteiden käytön harjoittelu. Teoriaahan meille on asiasta opetettu jo alkuviikosta. Sanomalaite eli lyhemmin sanla on ulkomuodoiltaan lähinnä kannettavaa tietokonetta muistuttava, tumman vihreään alumiini koteloon pakattu viestiväline, jossa on melko tavallinen kirjainnäppäimistö ja yksirivinen näyttö joka pystyy näyttämään kirjaimet ja numerot. Käyttöön otettaessa sanlaan syötetään kirjaimista ja numeroista koostuva salausavain, sekä tehdään muut tarvittavat asetukset. Tämän jälkeen laite on käyttövalmis. Lähetettävä sanoma näppäillään sisään, jonka jälkeen sanla salaa viestin salausavaimen mukaisesti. Sitten valitaan vastaanottajan tunnus, eli sen sanlan tunnus, jonka halutaan ottavan viestin vastaan. Lopuksi painetaan lähetyspainiketta, jolloin salattu, digitaalisessa muodossa oleva viesti lähtee liikkeelle. Sanoma menee kaikkiin samassa verkossa oleviin sanomalaitteisiin, mutta vain se laite, jonka vastaanottajatunnus on oikea, ja avain sama kuin lähettäjällä, ottaa viestin vastaan ja purkaa sen näytölle selväkieliseksi. Harjoitus toteutettiin siten että jakaannuimme taas neljän ryhmiin. Kalustoksi saimme tällä kertaa venttiseiskan varusteineen sekä sanlan ja tietysti sopivat akut molempiin. Sanomalaitteiden välille tarvittava verkko muodostettiin samalla taajuudella olevista radioista, aivan kuin viimeviikkoisessa puheradioliikenteen salausharjoituksessakin. Sanlan ja radion välinen yhteys muodostuu sanlan vakiovarusteisiin kuuluvalla välikaapelilla. Tällä kertaa verkossa ei sitten saanutkaan käyttää enää minkäänlaista puheviestintää. Yhteyskokeilut hoidetaan lähettämällä vasta-asemalle viesti jossa lukee vain "YK". Kaikista vastaanotetuista sanomista pitää tietenkin lähettää "KUITTAUS" viesti, jotta lähettäjä tietää viestin menneen perille. Kuittausta varten sanlasta löytyy jopa oma näppäimensä, eli tuota "kuittaus" sanaa ei edes tarvitse erikseen kirjoittaa. Melkein koko iltapäivän sitten lähettelimme toisillemme vapaamuotoisia viestejä, kuten esimerkiksi loma TJ:tä, eli sitä kuinka monta tuntia on vielä huomenna alkavaan velviin. Välillä saimme tietenkin muunkinlaisia harjoituksia. Uuden avaimenkin vaihdoimme kerran iltapäivän aikana. Varttia vaille neljä saimme sitten seuraavanlaisen viestin: ottakaa kalusto mukaan ja tulkaa alakäytävälle. Viestin lähettäjä oli Häkis. Viesti oli lähetetty hätäviestin tunnuksella, jolloin vastaanottajina ovat kaikki samassa verkossa olevat sanlat. Nyt opimme tämänkin ominaisuuden. Tavarat vietiin varastoon ja tietenkin laskettiin taas kerran. Sitten vain tupiin valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Siitä voisi mainita sen verran, että nyt saamme jo siirtyä tuvista ulos koko komppaniaa koskevien kuulutusten mukaan, eikä omien alikessujen erikseen konaamana, kuten tähän asti melkein joka kerta. Tämä vähentää huomattavasti tuvan ja pihan välistä juoksemista, sekä pyörävajan kiertämisiä. Ruokailun jälkeen siivous ja sitten sodeen. 114

117 TJ 258 Mätä sitruuna Perjantai Varsin tavanomainen perjantai aamu. Alikessumme eivät tänäänkään vaivautuneet konaamaan meitä erilliskomennoillaan pihalle, joten siirryimme sinne päivystäjän kuulutusten mukaisesti. Ruokalassa nautimme tavanomaiseen tapaan, tavanomaisen aamiaisen. Kuiva grahamsämpylä, teetä, jogurtti. Aamiaisen jälkeen tavanomaisen tapaan siivouspalvelu. Aamupäivän ohjelmana jatkoimme eilistä sanlaharjoitusta, tällä kertaa emme tosin menneet pihalle, vaan rakensimme sanomalaiteverkon komppanian yläkäytävälle, tupiemme välille. Salausavaimia vaihdoimme pari kertaa aamupäivän aikana ja muitakin käyttötoimenpiteitä harjoittelimme. Myös Häkiksellä oli oma sanlan ja venttiseiskan yhdistelmä, jolla hän parhaansa mukaan yritti häiritä viestitystämme. Aivan kuten vihollinen sotatilanteessa tekisi. Täytyy sanoa, että useaan otteeseen hän siinä varsin hyvin onnistuikin. Ruokailuun lähdettäessä oli jälleen kerran kapteenin puhuttelu, ja tälläkin kertaa se oli suunnattu lähinnä meille. Uudet koksut, eli upseerikokelaat ovat tänään muuttaneet takaisin komppaniaamme, ja nyt heidät esiteltiin rivin edessä meille. Vanhemmalle ikäryhmällehän he ovat ennestään tuttuja kavereita, koska vanhemman ikäryhmän edustajia ovat. Uusia koksuja tuli neljä kappaletta, ja ainakin yksi näytti jo päältäpäin siltä, kuin olisi juuri nielaissut mädän sitruunan... toisin sanoen siis, tämä kaveri saattaa olla aika vittumaista tyyppiä. Saapahan sitten nähdä. Iltapäivä kuluikin sitten tavanomaiseen tapaan huoltoiltapäivän merkeissä. Saunassa käytiin, varustarkastukset pidettiin, aseet nysvättiin ja vuodevaatteet tuuletettiin tavanomaiseen tapaan. TKS-tarkastuksen yhteydessä uudet koksumme tulivat ensimmäisen kerran mukaan koulutukseemme. Kuinka ollakaan, juurikin tuo "sitruunan nielaissut" koksu tuli meidän joukkueellemme, ja pahasti näyttää siltä että käytös on samaa luokkaa mitä ulkonäkö antaa ymmärtää. Tältä päivältä ei muuta kuin LOMILLE LOMPS! TJ 255 Neljäs eriskummallinen Maanantai Tänään sitten alkaa kuukauden mittainen RADA-kurssimme, jonka ajaksi muutamme 4. erilliseen autokomppaniaan. Tuohan ei sijaitse Parolannummen kasarmialueella, vaan Hämeenlinnassa, Poltinahon kasarmeilla. Paikasta käytetään myös nimitystä "Poltsari". Muutto on täydellinen, kaapit tyhjiksi pyykkisäkkeihin, petivaatteet mukaan, ja toki myös rynkyt telineistä. Näihin järjestelyihin on varattu koko aamupäivä. Meidän ikäryhmästämme kurssille lähtee 22 jamppaa. Kaksi vanhemman 115

118 ikäryhmän alikessua lähtee mukaan pitämään meitä kurissa ja samalla he ajavat itselleenkin ajoluvat. Lisäksi mukaan lähtee seitsemän komennusmiestä, jotka pari päivää sitten tulivat viestikomppaniaan muutaman viikon mittaiselle viestikurssille. Kolme komennusmiestä tuli vaunukomppaniasta, kolme tykäreistä ja yksi panssarijääkäreistä. Ruokailun jälkeen olikin sitten aika lähteä. Kahden autokomppanian Sisun ilmestyttyä komppanian pihaan, raahasimme pyykkisäkkimme tuvistamme autojen lavalle ja hetkeä myöhemmin lähdimme matkaan. Poltsarilla, autokomppanian kasarmin edessä sitten olimme noin kymmentä minuuttia myöhemmin. Seuraavaksi kamat sisälle. Meille määrätyt tuvat ovat vielä toisessa kerroksessa, joten sen pyykkisäkin raahaamisessa tuli mukavasti hikikin. Kasarmirakennus näyttäisi olevan iältään suunnilleen samaa luokkaa kuin viestikomppaniakin, mutta viestin tilat on sentään hiljattain remontoitu. Samaa ei voi sanoa autokomppanian tiloista. Myös tupien kaapit olivat ikävähkö yllätys. Meillä viestissähän on peltikaapit, jotka ovat sentään suhteellisen tilavat, mutta täällä onkin vanhanaikaiset puukaapit, jotka on rakennettu kiinteästi tuvan seinälle. Näitä kaappeja voi jo sanoa ahtaiksi. Saimme sentään... omien alikessujemme myöntymyksellä, sen verran suklaata, että kaikkia kamoja ei tarvinnut ahtaa kaappiin. Osan tavaroista saa säilyttää pyykkisäkissä oman punkan alla. Seuraava ohjelmanumero on siis kaappien täyttäminen, johon saimme aikaa ruhtinaalliset 45 minuuttia. Tämän jälkeen on vuorossa kaappitarkastukset. Tarkastuksen pitäjinä olivat omat alikessumme, ja tällä kertaa tarkastukset jopa menivät lävitse ensimmäisellä kerralla. Harvinaista! Tuvan ikkunasta avautuu näkymä Hämeenlinnan kaupungille, keskustan suuntaan. Keskustaanhan täältä Poltsarilta on matkaa vain kaksi kilometriä. Siviilielämä on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Ikkunasta avautuva näkymä on... sanoisinko, vitutus käyrää nostattava! Tarkastuksen jälkeen siirryimme yläkerrassa olevaan luokkahuoneeseen oppitunnille. Ajoneuvoja tai ajamista koskevia opintoja emme vielä tänään ehtineet aloittamaan, tämän ensimmäisen oppitunnin tarkoituksena oli lähinnä toivottaa meidät tervetulleiksi neljänteen erilliseen autokomppaniaan, ja selvittää meille, miksi olemme tänne neljäksi viikoksi tulleet. Tähän väliin voisi muuten mainita, että neljäs erillinen taipuu varsin usein puhekielessä muotoon "neljäs eriskummallinen". Oppitunnin myötä kello oli tullut jo neljä, ja olisi ruokailun aika. Sekään ei täällä tapahdu samaan tapaan kuin Parolannummella. Täällä Poltsarilla ei ole erillistä ruokalaa, vaan kasarmin kellarikerroksen eräs huone on varattu ruokailutilaksi. Ruoat tuodaan lämpöastioissa Parolannummen ruokalasta. Luonnollisestikaan tuonne kellarikäytävän ruokailutilaan ei mahtunut kerrallaan kaikki syömään, joten ruokailuvuorot oli jaettu tupakohtaisesti... luonnollisestikin ensiksi Poltsarin oma porukka, ja sitten vasta komennusmiehet, siis me. Tupa X, ruokailuun nyt, tupa XX ruokailuun kohta, tupa XXX ruokailuun kymmenen 116

119 minuutin kuluttua... Ei hyvää päivää! Ruokailusta selvittiin sitten loppujen lopuksi. Sitten tietenkin siivouspalvelu. Oman tuvan lisäksi tuli toki muitakin alueita, ja sanomattakin lienee selvää että muualta tulleille komennusmiehille pistetään paskimmat kohteet, kuten yläkäytävä ja yläkerran pesuhuone. Tarkastuksista selvittiin, joten seuraavaksi voisi ehkä lähteä sodeen... sellainen Poltsarilta sentään löytyy. Taidanpa kuitenkin uhrata tämän illan elbailulle... sen verran on vitutuskäyrä, syystä jos toisestakin, kohonnut tämän iltapäivän aikana. TJ 254 Lusikka pohjaan Tiistai Ensimmäinen aamu Poltsarilla. Aamutoimissa ja punkkien särmäilyssä oli olevinaan niin kauhea kiire, mutta liki vartti sitten kuitenkin odoteltiin, että päästiin lähtemään ruokailutilaan aamiaiselle - tyypillistä! Aamun ohjelma aloitettiin kiertokäynnillä kasarmialueen eri rakennuksiin, ja muihin kohteisiin. Huoltohallit ja autotallit kävimme pikaisesti katsomassa, ja myös polttoaineenjakopaikka tuli nähtyä. Kierroksen jälkeen saimme peräti kymmenen minuutin tauon, jonka jälkeen alikessumme konasivat meidät komppanian yläluokkaan oppitunnille. Oppitunnin aiheina olivat kaikenlaiset yleiset asiat, mm. ajoonlähtötarkastuksen suorittaminen, ajopäiväkirjan täyttö, mitä on tehtävä ajosta palattaessa, ja sitten tietysti pitkä lista asioita, joista ajoneuvon kuljettaja on vastuussa. Iltapäivän ohjelma olikin sitten hieman toiminnallisempaa. Pääsimme oikein ajelemaan noilla Suomen armeijan ajoneuvoilla. Tarkemmin sanoen kyseisen maastohenkilöauton merkki on Uaz, se on venäläisvalmisteinen, ja jonkinmoisena hienoutena on kai mainittava, avattava rättikatto. Yleisen liikenteen sekaan emme toki vielä tänään päässeet, vaan tyydyimme ajelemaan ympäri kasarmialuetta. Ehkä näin oli hyväkin. Harvalla jampalla sitä tänä päivänä on ennen inttiä ajokokemusta sellaisesta kalustosta, jossa on synkronoimaton vaihdelaatikko. Kaksoispoljenta siis tarvitaan, kun vaihdetaan isommalle vaihteelle, ja pienempään vaihdettaessa tämän lisäksi vielä välikaasu. Jonkun verran aikaa tuonkin homman harjoittelu otti, ja sekin tuli todettua, että vaihdelaatikko pitää ihan mukavaa rutinaa, jos vaihtamista ei oikeaoppisesti suorita. Siinä iltapäivän aikana muuten selvisi sekin, mistä sanonta "lusikka pohjaan" on tullut. Kyseinen sanonta ei ole voinut tulla mistään muusta kuin Uazin kaasupolkimesta. Niin yhdennäköinen tämä on tavallisen ruokalusikan kanssa, sekä muodoltaan että kooltaan. Iltapäivä kului näiden ajoharjoitusten parissa. Ruokailussa käytiin jo tutuksi tulleeseen tapaan, suunnilleen vartin odottelun jälkeen. Tänäkään iltana ei tullut 117

120 lähdettyä sodeen, joten ilta sujui rötväilyn merkeissä aina vahvuuslaskentaan saakka, jonka jälkeen toki vielä johdetut iltatoimet ja pinkkatarkastukset. TJ 253 Ensimmäinen ajotunti Keskiviikko Toinen aamu Poltsarilla. Aamiaisen jälkeen päivän ohjelma jatkui oppituntien merkeissä, mutta tämän lisäksi tänään alkavat ensimmäiset ajotunnit, jolloin pääsemme ajelemaan oikein liikenteenkin sekaan. Nämä ajovuorot ovat tunnin mittaisia, mutta samalla kertaa matkaan lähtee aina kaksi jamppaa, joten tehokasta ajoaikaa tulee näin ollen sellaiset puoli tuntia. Minun parikseni ajolistoihin on merkattu Vm Jussila, ja ensimmäinen ajotuntimme on merkattu alkavaksi kello Kello tuli 8 ja lähdimme Jussilan kanssa komppanian edustalle, josta ajotunnit aloitetaan. Ajo-opettajaksemme saimme vähän iäkkäämmän puoleisen, autokomppanian luutnantin. Aakkosjärjestyksen mukaan, sain minä kunnian olla ensiksi kuskina, joten aloinpa siinä sitten "sahaamaan" tätä jeeppiämme käyntiin. Aamu oli kolea, suorastaan harvinaisen kylmä elokuiseksi aamuksi... ei kuitenkaan niin kylmä, että sen auton käynnistyvyyteen luulisi paljoa vaikuttavan. Eipä vaan lähtenyt. Seuraavaksi onneaan kokeili tämä ajo-opettajaksemme joutunut luutnantti. Moottori ei käynnistynyt vieläkään, mutta ajo-opettajallamme alkoivat jo kierrokset nouseman. Hetken aikaa hän sitten räpläili jotakin konepellin alla ja taas uusi yritys. Johan lähti, ja ei muuta kuin saman tien lusikka pohjaan, ja kierrokset täysille, jotta ei olisi heti sammunut. Tätä "lämmityskäyttöä" sitten kestikin parisen minuuttia. Aamuiset käynnistysongelmat kutistivat reissua jonkin verran, mutta ehdittiinpähän siinä sellaiset parinkymmenen minuutin kierrokset tehdä. Ajosta siis palattiin siinä yhdeksän aikaan, jonka jälkeen aamupäivä, ja myös iltapäivä jatkuivat oppituntien merkeissä. Tänään käytiin läpi mm. näiden ajoneuvojen teknistä puolta, moottorien ja voimansiirron rakennetta, ja sen sellaista. Tältä päivältä ei muuta... paitsi tietysti IV, koska keskiviikkoa elämme. TJ 252 Toinen ajotunti Torstai Kolmas aamu Poltsarilla... alkaisi jo riittämään! Tänään ohjelma jatkuu suunnilleen samanlaisena kuin eilenkin. Aamupäivän istumme taas luokassa ja iltapäivällä on tiedossa peruutusharjoituksia peräkärryn kanssa. Ajotuntejakin on sitten taas tänään tiedossa. Jussilalla ja allekirjoittaneella on seuraava ajo kymmeneltä. Kello Ajotunti alkamassa ja taas saimme ajo-opettajaksemme tämän 118

121 samaisen luutnantin. Käynnistysongelmia ei tällä kertaa ollut, joten pääsimme ajoissa matkaan. Jussila oli tällä kertaa ensimmäiseksi ajovuorossa. Ajotunnista ei mitään erityistä mainittavaa... ellei nyt sitten mukaan lasketa sitä että tämä luutnantti kävi hieman lämpöisenä koko matkan ajan. Ensimmäisen kerran tuli huutoa jo Poltsarin kasarmialueen portilla, kun Jussila ei syystä tai toisesta sattunut huomaamaan portilla olevaa STOP merkkiä. Syynä toki saattaa olla se, että Jussilallakaan ei tunnu olevan kovin suurta kiinnostusta ajoluvan saamiseen... kuten ei meikäläiselläkään. Puolessa välin reissua oli sitten jälleen kuskin vaihto, ja nyt lähdimmekin ajelemaan kohti Hämeenlinnan keskustaa... se tästä vielä puuttui! No, sujuihan tuo aika hyvin. Ilmeisesti ainoa asia mistä tämä luutnantti ei ajotyylissäni pitänyt, olivat nuo kaistanvaihdot... päätellen siitä että Hallituskatua pitkin, kohti Ahvenistoa ajellessamme tämä luti polkaisi jalkatilastaan löytyvän opetusjarrupolkimen pohjaan, juuri kun olin kaistaa vaihtamassa. Siihenhän se kottero sitten sammui, ja tasan keskelle katua. Päästiinhän sieltä kuitenkin ihan kunniallisesti takaisin kasarmille, vaikka tämän lutin arviot ajotunnistamme eivät olleetkaan mitään kauneinta kuultavaa. Sitten iltapäivän ohjelmaan. Tällä kertaa olisi siis tarkoituksena harjoitella peruuttamista peräkärryn kanssa... ei kuulosta hyvältä. Ajoneuvoina olikin tällä kertaa rättikatto Uazien sijasta "pulla Gazit" eli samanlaiset radioautot, jotka tulevat myöhemmin koulutuksessamme kuvaan mukaan viestiasema-ajoneuvoina. Ulkomuodoiltaan tämä "pulla Gaz", tai "myrkkypussi" kuten sitä myös kutsutaan, on aika lailla pientä pakettiautoa muistuttava ajoneuvo, joskin erotuksena siviilipakuihin on se että nämä ovat korin muodosta huolimatta täysiverisiä maastoajoneuvoja. Alennusvaihteet siis kuuluvat vakiovarustukseen. Värityksenä muuten on maastokuviointi. Peruutusharjoitukset eivät sentään olleet aivan niin tylsää puuhaa kuin alkuun olin kuvitellut. Kuluipa tuossa iltapäivä mukavasti, kun 3/4 ajasta kului vuoron odottamiseen, koska ajoneuvoja ja pakittelutilaa ei riittänyt kaikille. Hommahan tapahtui siten, että maahan oli laitettu neljä merkkikeilaa, joilla kuvataan autotallia tai muuta aluetta, johon radioauton ja peräkärryn yhdistelmä oli sitten saatava 90º asteen kulmasta peruutettua. Homman onnistuttua sitten ajettiin ajoneuvo takaisin lähtöpaikkaan ja luovutettiin vuoro seuraavalle. Peruutusharjoitukset lopetettiin siinä kolmen aikoihin, koska seuraavaksi ohjelmassa on valokuvaus. Kävimme siis tuvissamme vaihtamassa sundet päälle ja kokoonnuimme kasarmirakennuksen lähelle kurssikuvan ottoa varten. Koska kyse on RADA kurssista, oli kuvauspaikalle ajettu vielä näön vuoksi kaksi rättikatto Uazia. Toimenpide oli ohi muutamassa minuutissa, ja sitten olikin jälleen vuorossa vaatteiden vaihto, ja sen jälkeen ruokailuun. Illanvieton suhteen olisi sitten ollut tarjolla vaihtoehto tuolle perinteiselle sode + rötväys linjalle. Jääkiekon SM-liiga on jälleen pyörähtänyt käyntiin, ja Hämeenlinnan jäähalli sijaitsee heti Poltinahon kasarmien naapurissa, ja Panssariprikaatin varusmiehet pääsevät HPK:n kotiotteluihin ilmaiseksi... kiitos Sotilaskotiyhdistyksen. 119

122 Meikäläinen ei kuitenkaan satu olemaan mikään jääkiekko fani, joten eipä tullut tuonnekaan lähdettyä, vaikka jäähallille on kasarmin ovelta matkaa vajaat puoli kilometriä ja sisään olisi päässyt ilmaiseksi... lieneekö tuossa jo vähän laiskuuttakin? TJ 251 Luutnantin hermoromahdus Perjantai Neljäs aamu Poltsarilla... ainoana positiivisena asiana, tänään alkava velvi. Ajoneuvokoulutusta ei sitten tähän päivään sisällykään, vaan aamupäivän ohjelmassa on liikuntakoulutusta, ja iltapäivä hupenee tavalliseen tapaan huoltoiltapäivän merkeissä. Aamupäivän liikuntakoulutuksen tarkempana määritelmänä on sählymatsi ja paikkana kasarmin ullakkokerroksen liikuntasali. Aamupäivästä ei muuta kerrottavaa. Iltapäivä kului sitten varsin tavanomaisen huoltoiltapäivän kuvion mukaan. Ainoa tavallisuudesta poikkeava välikohtaus syntyi liinavaatevaihdossa... täällä Poltsarillahan on omat tilansa liinavaatteiden ja muiden varusesineiden vaihdolle. Olimme siinä rakennuksen ulko-ovella jonottamassa sisäänpääsyä, kun tuo samainen ajo-opettajanamme ollut luti sattui porukastamme huomaamaan Jussilan ja minut. Ilmeisesti olimme saaneet äijän hermot sen verran riekaleiksi, että alkoi huutamaan kurkku suorana välittömästi meidät nähdessään... tällaisia henkilöitä sitten on Puolustusvoimillamme kouluttajina??! No. Äijä karjui jonkin aikaa siellä piha-alueen toisella laidalla, ja lähti sitten menemään matkoihinsa. Iltapäivän aikana olimme kuulleet sellaisia huhuja, että täällä Poltsarilla on kaikilla lomille lähtevillä oltava aina lomakassissaan mukana tietyt tarvikkeet, joita sitten EHKÄ saattaa joskus tarvita. Joskus nämä kuulemma syynätään lomatarkastuksessa kaikilta lomille lähteviltä. Enpä tiedä mitä kaikkea krääsää tämä lista piti oikeasti sisällään, mutta kampa, tulitikut ja muistiinpanovälineet kai ainakin kuuluivat näihin. Yleensäkin kaikki nämä Poltsarin erikoisuudet ovat tuntuneet aika omituisilta... suorastaan järjettömiltä, kun niitä vertaa Parolannummella vallitseviin tapoihin. Pitänee kai vaan toivoa, että noita "lomavarustukseen" kuluvia kamoja ei syynätä tällä kertaa. Lomatarkastusta luonnollisesti edelsi samanlaiset TKS-tarkastukset kuin joka perjantai, aina ennenkin. Mistään pahimmasta päästä tämänpäiväiset tarkastukset eivät kuitenkaan olleet. Lomatarkastukseen siirryttiin samalla tavalla ja samoilla komennoilla, kuin aina ennenkin, ja täälläkin lomatarkastukset pidetään komppanian alakäytävällä. Eipä sitten muuta kuin lomille lomps!!! 120

123 TJ 248 Kolmas ajotunti Maanantai Jo viides aamu Poltsarilla... argh!!! Ajotunti olisi taas tiedossa kello yhdeksältä ja muuten tämä päivä tuleekin kulumaan ajoneuvokoulutuksen merkeissä. Tarjolla on teoriatunteja komppanian yläluokassa ja käytännön koulutusta autohalleilla. Yhteen Poltsarin erikoisuuteen törmäsin eilen illalla, kun olin palaamassa lomilta. Kävelin siinä samaan tapaan portista sisään, kuin normaalisti Parolannummellakin. Spollit sieltä kuitenkin alkoivat huutelemaan perään, ja tahtoivat välttämättä nähdä vekoskortinkin. Parolannummella ei ole portilla kertaakaan kyselty vekoskorttia, siinä kuin muitakaan papereita. Ajotunnille lähdettiin yhdeksältä, ja taas tavanomaiseen tapaan oli parinani Vm Jussila. Ajo-opettajanamme oli taas kerran tämä sama tuttu luutnantti. Siinä ennen matkaan lähtöä tuli sitten mainittua tuolle luutnantille, että en ole alkuunkaan kiinnostunut ajamaan intin ajolupaa. Luti teki jonkun lisämerkinnän paperinsa reunaan, saapa nähdä olisiko tuolla mitään vaikutusta jatkossa. Ajotunti meni, ja tällä kertaa mukana ollut lutikin pysyi varsin rauhallisena... oli kai saanut viikonlopun aikana lepuutettua hermojaan. Lopusta päivästä ei sitten kerta kaikkiaan mitään mainitsemisen arvoista. Siis huomiseen. TJ 247 Hyvästi Poltsari! Tiistai Kuudes aamu Poltsarilla. Ajotunteja ei ole tälle päivälle merkattu. Sen sijaan tulemme... ainakin ennakkotietojen mukaan, viettämään tämän päivän autohalleilla, tutustumassa käyttämiemme ajoneuvojen tekniikkaan. Siis tavanomaiseen tapaan, punkanteon jälkeen palveluspuku päälle, sitten kymmenisen minuuttia odottelua ja aamiaiselle. Tämän jälkeen oli peräti vartin verran rötväilyaikaa, ennen kuin alikessumme konasivat meidät kolmiriviin pihalle, ja lähdimme marssimaan kohti autohalleja. Matkaahan sinne oli peräti satakunta metriä. Siinä aamupäivän aikana sitten opimme mm. tarkastamaan moottorin nesteiden tasot ja tarvittaessa lisäämään niitä. Myös muita konehuoneen puolelta löytyviä aparaatteja tutkiskelimme. Opimmepa siinä myös sellaisen seikan, että Puolustusvoimien ajoneuvot saa tarvittaessa käynnistettyä myös veivillä. Tai tarkennuksena: Puolustusvoimien venäläistä alkuperää olevat ajoneuvot. Tämän homman pääsimme jopa aivan henkilökohtaisesti kokeilemaan. Käyntiin veivattavana ajoneuvona on rättikatto Gaz, joka oli hetkeä aikaisemmin käytetty lämpöiseksi. Tämän käyntiin saaminen ei siis ollut kovin vaikeaa, mutta kylmä moottori voisi olla astetta hankalampi tapaus. 121

124 Siinä kymmenen nurkilla tuli eräs autokomppanian alikessuista kertomaan, että skapparit olivat kaipailleet meikäläistä yläkäytävän kouluttajienhuoneeseen. Lähdinpä siis kävelemään kohti komppaniaa, ja siinä matkalla pohdin, mikä mahtoi olla käskyn syynä. Joko eilinen juttutuokioni tuon ajo-opettajamme kanssa oli johtanut tuloksiin... ainakin jonkinlaisiin tuloksiin, tai sitten kyseessä on joku aivan muu asia. Se puhuttelu oli varsin nopeasti ohitse, ja asia oli juuri se, jota olin jo hieman odotellutkin. Ainakin voidaan sanoa, että tässä tapauksessa armeija toimi varsin nopeasti, ja sanoisinko jopa, yllättävän tehokkaasti... kurssi on sitten allekirjoittaneen kohdalta ohitse! Eilinen juttutuokio oli tehonnut. Enpä lähtenyt enää muun porukan mukaan autohalleille, vaan menin suoraan tupaan ja aloin mättämään kamojani säkkiin. Kuljetus Viestikomppaniaan kuulemma lähtee jo puolen tunnin kuluttua. Sitä osasin veikkailla, että eilisaamuisella kommentillani ajoluvan ajamisesta, saattaisi olla jotakin vaikutusta kurssin jatkoon omalta osaltani. Aivan näin nopeaa ja radikaalia ratkaisua en kuitenkaan osannut edes odottaa. Loppujenlopuksi kuitenkin ihan hyvä näin. Poltsari ei ole ympäristönä miellyttänyt koko aikana. Lähinnä tämä kai johtunee siitä, että intin ajoluvan ajaminen ei kerta kaikkiaan nappaa. Jo armeijaan lähtiessäni tarkoituksenani oli kotiutua sieltä nimenomaan viestimiehenä... autokuskin hommat eivät kuulu tähän kuvioon. Ainakin tuli todistettua sellainen asia, että jopa Suomen armeijassa on mahdollista saada omakin tahtonsa lävitse... tarvitsee vain sanoa asiasta ääneen, sopivassa tilanteessa. Kaapissa olleet kamat olivat säkissä varsin nopeasti, ja kaapin tyhjennyksen yhteydessä käteen osuneet pari opaskirjaa Uazien tekniikasta, oli nopeasti palautettu kouluttajienhuoneeseen. Nämä olimme kurssin alkupäivinä saaneet luettavaksemme. Sitten sain vielä rynkkynikin takaisin. Täällähän rynkkyjä ei säilytetä telineissä käytävällä, kuten normaalisti muissa komppanioissa, vaan kaikki komppanian aseet ovat yhdessä ainoassa varastohuoneessa, jossa ne sitten vielä ovat lukollisissa telineissä. Sitten vielä yksi muodollisuus. Tänne tullessamme omat vekoskorttimme kerättiin pois, ja tilalle saimme samanlaiset kortit, joissa vain oli 4.ErAk:n leima. Nyt sain oman, PsVK:n leimalla varustetun korttini takaisin. Eipä mennyt aikaakaan, kun jo raahasin varustesäkkiäni kohti komppanian pääovea. Varsin vauhdikkaasti säkki kulkikin tähän suuntaan... no, kaipa se aina kulkee nopeammin portaita alas, kuin ylös. Komppanian pääoven edessä sitten odottikin oikein privaattikuljetus, joka oli järjestetty pelkästään minulle. Hmm, ehkäpä näin hyvästä palvelusta voisi jo rapsauttaa lisäpinnan tai pari, autokomppanialle. Kuljetukseen käytettävä ajoneuvo olisi ehkä saanut olla hieman loisteliaampi. Tämähän on vain rättikatto Gaz! Noh, parempi kai tämäkin, kuin kantaa tuo säkki Parolanummelle. Ei sitten muuta kuin matkaan, suuntana PsVK. Kello oli siinä 11 nurkilla, kun saavuin reilun viikon jälkeen takaisin vanhaan tuttuun Panssariviestikomppaniaan. Ehkei nyt mistään jälleennäkemisen 122

125 riemusta voitane puhua, mutta mieluummin täällä kuin Poltsarilla. Siinä olikin sitten oma hommansa, kun raahasin pyykkisäkin komppanian toisen kerrokseen. Tähän suuntaan säkki ei sitten enää liikkunut niin nopeasti. Sitten vain ase telineeseen ja seuraavana ohjelmanumerona olikin ruokailussa käynti. Sapuskan jälkeen kävimme vielä kuittaamassa päivärahat, tällä kertaa rikastuimme 304 markalla. Iltapäivän ohjelmassa olikin sitten liikuntakoulutusta. Kävimme prikaatin liikuntasalilla pelaamassa pari varsin vapaamuotoista ja kevyehkönoloista sählymatsia. Meininki on selvästi rennompaa, nyt kun ikäryhmästämme on paikalla vain vajaat puolet, ja pari alikessuammekin on radakurssilla mukana. Varsinaisessa viestikoulutuksessa tuskin tulemme näinä päivinä etenemään, koska koko porukka ei ole paikalla. Viestikoulutuksen sijaan onkin järjestetty kaikenlaista täyteohjelmaa... aika sitten näyttää, tuleeko tämä ohjelma olemaan mielenkiintoista, vaiko vähemmän mielenkiintoista. Pelit olivat ohitse siinä puoli neljän aikaan ja sitten vain ruokailu, pikainen siivouspalvelus, ja sodeen. Tältä päivältä ei muuta. TJ 246 Ei paha päivä Keskiviikko Radakurssi on siis meikäläisen osalta ohitse, ja nyt homma jatkuu vanhaan tuttuun tapaan täällä viestikomppaniassa. Tämän päivän ohjelma ei ollut kovinkaan paha. Aamupäivä kului nimikkeellä "itseopiskelua tuvissa", joskin hommassa oli enemmän elbailun makua, kuin opiskelemisen. Iltapäivän ohjelma sentään oli hiukan toiminnallisempaa. Kävimme haeskelemassa prikaatin lähimetsistä muutaman suunnistusrastin, jotka alikessumme olivat käyneet sinne eilen viemässä. Reitin pituus oli kai suunnilleen kolmisen kilometriä ja rasteja oli kuusi kappaletta, joten eipä tuokaan mikään paha nakki ollut. Kaikki rastit löytyivät, mutta aikansa puolesta tämän päivän tulokset eivät olleet mitään huippuluokkaa. Suunnistuksen jälkeen jäi puolisen tuntia rötväaikaa, jonka jälkeen normaaliin tapaan ruokailuun. Tämän jälkeen jonkunmoiset TKS-tarkastukset ja sitten vain IV:n viettoon. TJ 245 Siistiä sisätetsaamista Torstai Kaupunkisota, eli viralliselta nimeltään asutuskeskustaistelu, ei kuulu lainkaan viestimiehien koulutukseen. Tänään pääsemme kuitenkin kokeilemaan tätäkin, koska suurin osa porukastamme on edelleen radakurssilla ja meille muille on 123

126 kehitelty jos jonkinlaista täyteohjelmaa. Päivän sää ei tosin näytä suotuisalta minkään sorttiseen tetsaukseen... vettä tulee. Varsinainen tetsaus alkaa kuitenkin vasta iltapäivästä, joten toivotaan että sade siihen mennessä loppuu. Aamupäivä oli varattu kaupunkisodan oppitunneille. Komppanian kaikki kolme luokkaa tosin olivat varattuna, mikä mistäkin syystä. Porukkamme on kuitenkin radakurssin takia niin pieni, että mahduimme kellarikäytävän vaunuradiokalusto luokkaan. Tämä kyseinen tilahan ei ole mikään varsinainen luokkahuone, vaan pienehkö huone, johon on koottu toimivaksi kokonaisuudeksi esikuntavaunun radio ja puhelinjärjestelmät. Aamupäivän aikana opiskelimme teoriassa sen, miten rakennus linnoitetaan taistelutoimintaan sopivaksi. Näitä linnoitustoimenpiteitä ovat esim. pääkulkureittien tukkiminen ja uusien kulkureittien luominen. Uusien kulkureittien luomisessa voi käyttää avuksi telamiinoja. Niillä saa siistejä reikiä seiniin, lattioihin ja kattoihin. Sopiviin paikkoihin rakennukseen tehdään pesäkkeet hiekkasäkeistä ja kaikesta muusta luoteja kestävästä materiaalista. Lisäksi ikkunoihin on laitettava verkot, jotta vihollinen ei pääsisi heittelemään käsikranaatteja sisälle. Linnoittamisen lisäksi käsittelimme myös sitä millä tavalla vihollisen hallussa oleva rakennus valloitetaan. Lähinnä opiskelimme sitä, millä tavalla taistelijapari valtaa huoneen, jonka ovi on kiinni ja sisällä on mahdollisesti vihollisia odottamassa. Tätä tuskin kannattaa lähteä selittämään, koska samaahan näkee joka ilta television poliisisarjoissa. Se ero tosin on, että poliisin univormu vaihtuu taisteluvarustukseen, pistooli rynkkyyn, ja lisäksi me käytämme sisään menossa apuna myös käsikranaatteja. Oppituntien jälkeen lähdimme ruokailuun. Sää on edelleen yhtä surkea. Vielä ei tosin ole edes varmistunut, mihinkä lähtisimme kaupunkisotaa harjoittelemaan. Parolannummella kun ei ole sitä hommaa varten rakennettua asutuskeskustaistelurataa. Ruokailun jälkeen, ennen kuin olimme edes alkaneet pakata taisteluvarustusta, Häkis kutsui meidät koolle kertoakseen tarkemmin iltapäivän ohjelmasta. Taisteluvarustus pitää kyllä pakata, mutta huonon sään takia emme lähdekään harjoittelemaan hommaa ulos, vaan suorittaisimme harjoituksen sisällä komppaniassa. Oli muuten tasan ensimmäinen kerta, kun säällä on jotain vaikutusta ohjelmaan. Puolen tunnin päästä seisoimme sitten paririvissä, komppanian yläkäytävällä, tetsarit päällä, kypärät päässä ja rynkky tietenkin mukana, kuuntelemassa ohjeita harjoituksen alkuun saattamiseksi. Koko komppaniaa emme sentään linnoittaneet, ainoastaan toiseksi ylimmän kerroksen, jossa meidän tupamme ovat. Ikkunoihin emme laittaneet minkäänlaisia verkkoja, ja muutamia muitakin rajoituksia toki oli. Räkäpäitä ei ymmärrettävistä syistä voinut käyttää sisällä ja käsikranaatitkin korvattiin puukapuloilla. 124

127 Sitten on vuorossa linnoittautuminen. Kerrokseenhan pääsee kahta eri reittiä, siis pääportaikosta tai ulkoseinän paloportaikkoa pitkin. Molemmat reitit oli siis tukittava. Tämä kävi sinänsä helposti että monissa tuvissa oli nyt tyhjiä punkkia jossa oli vain patja ja tyyny. Kannoimme siis punkkia, tupien pöytiä, sekä jakkaroita pääportaikon ja paloportaiden tukkeeksi. Se ei kyllä tainnut olla ihan paloturvallisuusmääräysten mukaista... kun emme edes saaneet räjäyttää niitä uusia kulkureittejä. Täytyy todeta, että pääportaikko oli melkoinen näky, kun siellä oli läjässä kymmenkunta punkkaa ja vielä enemmän jakkaroita. Myös ulkoseinän paloportaissa, metallinen kierreportaikko, roikkui muutama punkka ja jakkaroita. Seuraavaksi rakensimme yhteen tupaan oikein mallikelpoisen pesäkkeen. Hiekkasäkit tosin korvattiin tyynyillä ja patjoilla, ja pesäkkeen runko koottiin punkista, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin. Pesäkettä rakennellessamme komppanian vääpeli, eräs luutnantti, jonka monet viestin käyneet varmasti muistavat, tuli hädissään kyselemään meiltä, että mitä ihmettä täällä on tapahtumassa. Komppanian vääpelinähän hän on vastuussa komppanian rakennuksen ja kaluston kunnosta, joten ehkä hänellä oli hieman syytäkin säikähtää. Häkis ei ollut tainnut muistaa mainita hänelle harjoituksemme luonteesta. Tai ehkä tietokatkos oli tarkoituksellinen. Jos komppavääpelimme olisi ennalta tiennyt tästä, olisi harjoitus voinut jäädä pitämättä. Pesäkkeen valmistuttua siirryimme sitten toiseen, tyhjempään tupaan harjoittelemaan huoneen... tai tuvan valtaamista. Tämä suoritettiin taistelijapareittain. Toinen seisoi oviaukon toisella, ja toinen toisella puolella. Tietenkin oltiin mahdollisimman lähellä seinää, suojassa oven läpi tulevilta luodeilta. Seuraavaksi kahvan puolella seissyt raotti ovea nopeasti parikymmentä senttiä, jolloin toinen heitti käsikranaatin... siis puukapulan sisälle, sitten ovi nopeasti kiinni. Oletetun räjähdyksen jälkeen ovi potkaistiin... tai tässä tilanteessa työnnettiin auki, jonka jälkeen molemmat vuorollaan hyökkäsivät sisään. Taistelijapari tietysti antaa tulitukea toisen rynnäköidessä sisään. Parin harjoituskerran jälkeen vaikeustasoa nostettiin. Tupaan sisälle laitettiin pari jamppaa vihollisiksi. He asettuivat sopivaksi katsomiinsa paikkoihin ennen valtausta, joten hyökkääjät eivät tienneet minkä kaapin kulman takaa rynkyn piippu milloinkin osoitti kohti. Välillä sisääntulijat saatiin selviksi ruumiiksi, välillä jäi epäselväksi kumpi olisi selvinnyt hengissä, jos kyseessä olisi ollut tosi tilanne. Täytyy todeta että tetsauskin saattaa olla mukavaa touhua, kun se tapahtuu sisätiloissa, ja vajaan kahdenkymmenen metrin päässä omasta tuvasta. Puoli neljän aikaan meidän oli lopetettava harjoitus. Ennen ruokailuun lähtöä näet oli vielä pikkuisen järjestelytöitä. Noin 20 punkkaa ja 40 jakkaraa odottelee siirtoa takaisin oikeisiin tupiin, ja sitten tietysti vielä tupakaluston järjestäminen särmästi oikeille paikoilleen. Järjestelyhommassa on ainakin se lohtu, että tetsarit ja kypärät sai nyt heittää 125

128 pois päältä. Tositilanteessa kun sotilaat eivät juuri jää siivoamaan jälkiään... jos nyt rakennuskaan on sellaisen käytön jälkeen enää pystyssä. Ruokailun jälkeen oli sitten taas vuorossa siivousta. Siisteystarkastuksia pidetään nykyään jo aika harvoin, ehkä viitisen kertaa viikossa. Hyvä tietysti näinkin, mutta pieni varjopuoli asiassa kuitenkin on. Iltaisin ei siivouksen jälkeen voinut lähteä saman tien sodeen, kuten vanhempi ikäryhmä lähtee. Joskus alikessumme ilmoittivat siivouksen jälkeen siisteystarkastukset ohi, jatkakaa vaikka mitään tarkastuksia ei oltu pidettykään. Tämä tarkoittaa sitä että palvelus on ohitse, ja sodeen saa lähteä. Joskus taas ei tarkastuksista kuulunut mitään, ja saimme odotella puolisen tuntia, ennen kuin sodeen uskalsi lähteä. Tänäänkään mitään ei kuulunut, ennen kuin arvoimme joukostamme yhden, joka kävi kysymässä asiaa alikessuiltamme, yläkerran AU-tuvasta. Tarkastuksia ei tänäänkään pidetty, joten ei muuta kuin sodeen. Alakäytävällä pitää tietenkin käydä ilmoittautumassa päivystäjälle, tämä käytäntö on toki edelleen voimassa. TJ 244 Suht tavallinen perjantai Perjantai Perjantai aamu. Loma TJ:tä on jäljellä vielä 11 tuntia ja 45 minuuttia... kauhea läjä! Kuten aina ennenkin, käytävällä alettiin taas huutelemaan tupien numeroita, ja taas liideltiin ovelle. Kuten ennenkin, kyse oli aamutoimille lähdöstä. Tällä kertaa tosin ilmoitettiin muutakin. Nämä tulevat olemaan viimeiset johdetut aamutoimemme. Tänä aamuna siis vielä juostaan pari kertaa pesuhuoneen ja tupien väliä, mutta tästä lähtien saisimme käydä aamutoimilla vapaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että herätyksen ja aamiaiselle lähdön välisenä aikana ei tehdä enää muuta kuin punkka, aikaa kun on aika niukasti. Aamiaisen jälkeen aikaa on sitten enemmän. Päivän ohjelma on seuraavanlainen. Aamupäivällä on vuorossa liikuntakoulutusta, eli lähdemme varuskunnan liikuntasalille pelaamaan sählyä. Iltapäivällä on normaaliin tapaan huoltoiltapäivä ja lomille lähtö. Aamiaiselta tulon jälkeen oli sitten taas siivouksen vuoro. Tupa seitsemällä ei onneksi ole aivan niin pahoja siivousalueita, kuin tupa kahdeksikolla, eli jotain hyötyä oli muutostakin. Itse asiassa ainoa pahempi siivouskohde seiskalla on kokelastupa, eli seinän takana oleva tupa 6. Sekään ei kuitenkaan vedä vertoja tuvalle 13, joka on alikessujemme tupa. Muut kohteet ovat sitten helppoja nakkeja. Tällä kertaa siivoustarkastukset taas pidettiin... taitavat alikessumme verrytellä iltapäivän TKS:n pitoa varten. Tarkastuksen jälkeen vaihdoimme sitten palveluspuvun smurffipukuun ja lähdimme kohti veksiä. Liikuntasalihan on sama paikka joka tuli tutuksi jo 126

129 ensimmäisinä päivinä terveystarkastuksessa. Matka suoritettiin tietenkin tahtijuoksuna, joten alkuverryttely tuli hoidettua samalla. Koska koko ikäryhmä ei ollut käytettävissä, saimme hädin tuskin kasaan kolme joukkuetta. Näin ollen pelasimme vain kolme peliä. Välillä ehdittiin pitämään taukoakin, koska koko aamupäivä oli varattu sählyyn. Komppaniaan palasimme siinä puoli kymmenen aikaan, joten meille jäi vielä tunnin verran aikaa suihkussa käyntiin ja muuhun henkilökohtaiseen huoltoon. Loppujen lopuksi tähän tuntiin kuitenkin kuului vielä asevarastolla käynti. Häkis oli käynyt kuittaamassa sieltä jonkin verran lisää aseita tulevaa koulutustamme varten. Kävimme asevarastolla siirtämässä yhteensä parikymmentä kivääriä varastosta kuorma-auton lavalle, sitten kävelimme... siis marssimme, takaisin komppaniaan ja siirsimme samat aseet lavalta komppanian varastoon. Ei siis mikään paha nakki. Iltapäivä sujuikin sitten tavalliseen tapaan huoltoiltapäivän merkeissä, joten tältä päivältä ei muuta kuin LOMILLE LOMPS!!! TJ 241 Panssarivaunu... Puhdista! Maanantai Maanantai aamu ja lomat ohi. Enää ei sentään tarvitse juosta pesuhuoneen ja tuvan väliä, kuten vielä perjantai aamuna. Edistystä tämäkin. Ruokailun jälkeen siivosimme tupamme ja siivousalueemme normaaliin tapaan, tarkastusta ei tällä kertaa ollut. Aamupäivän koulutuksena oli tavanomaisten, joka maanantaisten sulkeisten lisäksi viestikoulutusta. Kävimme hakemassa kellarin varastosta sanomalaitteita, P-78:eja ja muutaman kelan parikaapelia. Näillä rakensimme yläkäytävälle, tupiemme välille sanomalaiteverkon, jossa sitten aloimme lähettelemään erilaisia viestejä. Sanlaahan ei pysty suoraan liittämään puhelinkaapeliin, joten tästä syystä puhelimet tarvitaan väliin sovittimiksi. Aamupäivän aikana saimme myös tietoomme iltapäivän ohjelman. Olimme viime viikolla kyselleet Häkikseltä mahdollisuuksia päästä joskus urille esikuntavaunulla. Mahdollisuus oli järjestynyt tälle iltapäivälle, mutta eräs ehto hommassa on. Retken lopuksi meidän tehtävänämme olisi suorittaa vaunun ajostatulohuolto. Se ei kuitenkaan tuntunut pahalta rastilta, joten suostuimme ilman muuta. Olihan ainakin vaunuradisteilla sinänsä kiinnostusta asiaan, että esikuntavaunu tulisi joillekin meistä olemaan sodanaikainen työpaikka. Toisaalta kaikkia taisi reissu kiinnostaa siksikin, että huvipuistot perivät vastaavasta kyydistä maksun... vai voineeko sitä edes vastaavaksi sanoa? Aamupäivän koulutus alkoi olemaan lopussa. Saimme sanlan kautta käskyn 127

130 purkaa yhteydet ja kuskata kamat kellarikäytävän varastoon. Kamojen laskemisen jälkeen lähdimme tupiimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Ruokailuun meno ja ruokalassa toiminta tapahtuvat samaan tapaan kuin ennenkin. Ruokailun aloittamista edeltävä jäpitys on tosin muuttunut tavalliseksi jakkaralla istumiseksi, kun alikessut eivät ole enää kuukauteen viitsineet tätä asiaa valvoa. Kaikki muu sitten tapahtuukin samaan tapaan kuin se alunperin opetettiinkin. Ruokailun jälkeen ei tälläkään kertaa pidetty siisteystarkastusta. Varttia vaille 12 saimme alikessuiltamme komennon: Valmistautukaa vaunuhalleille lähtöön, päälle tulee maastopuku ja mukaan kuulosuojaimet, aikaa 15 minuuttia. Minuuttia vaille 12 tuli sama komento, tällä kertaa tietysti aikana yksi minuutti. Jälleen kerran jouduttiin taas jäpittämäänkin, kun käytävällä sattui olemaan alikessuja liikkeellä. Vielä kuukausi sitten jäpitykset, ynnä muut vastaavat olivat itsestään selvyyksiä, ja alikessut myös valvoivat että näin tapahtui. Nykyään tällaista särmäilyä harrastetaan enää silloin kun alikessut sattuvat olemaan näköpiirissä. Komppaniasta vaunuhalleille on matkaa noin puoli kilometriä. Matka mentiin Viestikomppanian tapaan tahtijuoksuna. Meidän lisäksemme vaunuhalleille oli saapunut myös Häkis, kaksi vanhemman ikäryhmän viestimiestä jotka tulevat reissuun mukaan hoitamaan viestiyhteyksiä, sekä yksi vaunujoukkueen alikessuista, joka toimii vaunun johtajana. Häkis lupautui kuskiksemme. Ennen lähtöä suoritimme vaunun johtajan opastuksella vaunun ajoonlähtötarkastuksen, eli lähinnä polttoaineen, öljyn ja jäähdytysveden nestepintojen mittauksen. Vaunun peräkannella, eli moottoritilan kannella on kierteelliset rautakorkit, joiden kautta pääsee käsiksi säiliöiden korkkeihin. Vaunu oli ajokunnossa, joten ei muuta kuin urille. Koska kaikki eivät mahtuneet kerralla mukaan, joukko jaettiin kahtia. Minä jäin toiseen ryhmään, joka pääsee urille sen jälkeen kun ensimmäiset olivat siellä jo käyneet. Ensimmäinen ryhmä kapusi vaunuun jo hallin pihalla ja me loput lähdimme kävelemään vaunuhalleilta eteenpäin, vaunu-uran varrelle, johon olimme sopineet vaihtopaikan. Sovittuun paikkaan saavuttuamme jäimme sinne odottelemaan lähes tunniksi, jonka ajan ensimmäinen kierros kesti. Alkuun sääkin oli oikein mukava, aurinko paistoi ja me makailimme kuusten juurella, uran varressa. Sää ei kuitenkaan pysynyt samana, noin varttia ennen vaihtoa alkoi taivas pilvistymään ja tihuttamaan vettä. Onneksi ei sentään mitään rankkasadetta tullut, ja kuusien katveessa säilyimme lähes kuivina. Viestin esikuntavaunu ei ollut läheskään ainoa vaunu, joka oli näinä aikoina liikkeellä varuskuntaa kiertelevillä vaunu-urilla. Vähän väliä odottelupaikkamme ohitse jyristeli vaunuja, T-72 ja muita, joiden rinnalla esikuntavaunumme muistuttaa lähinnä säilykepurkkia. Vajaan tunnin odoteltuamme, vaunumme tuli näkyviin mutkan takaa ja pysähtyi kohdallemme uran varteen. Vaihto tapahtui lennosta. Mitään vaunuun nouse komentoja ei tällä kertaa tarvittu. Edellinen ryhmä hyppäsi vaunusta ulos ja me 128

131 menimme sisälle. Vaunu on rakenteeltaan samanlainen kuin se vaunu johon tutustuimme morttileirillä. Vain sisustuksessa on eroja. Esikuntavaunuhan on tarkoitettu taistelutoimien johtamispaikaksi joten taistelutilan sisustuksena on kahden pidemmän penkin lisäksi pöytä ja telineellinen radioita. Lisäksi vaunun sisätilan, eli taistelutilan seinillä on johtamistarkoituksia varten jonkinmoinen kaappi tavaroiden säilytykseen, ja ilmoitustaulu johon komentajat voivat kiinnitellä vaikkapa karttansa. Sisään mentyämme kansiluukut laitettiin kiinni, joten emme juurikaan nähneet missä päin liikuimme mutta ilmeisesti kiersimme Leken ympäri kerran tai kaksi. Tällä kertaa meno oli hieman rauhallisempaa kuin morttileirillä, mutta kyllä näilläkin urilla sai pidellä kaikista mahdollisista kahvoista kiinni. Sen verran ainakin tiesimme ympäristöstä, että nyt siellä tulee vettä reilumminkin. Sen näki ainakin siitä, kuinka märkänä vaununjohtaja oli. Hänhän joutuu tähyilemään ympäristöä avoimesta johtajanluukusta, ja antaa ohjeita kuskille vaunun sisäpuhelinjärjestelmän kautta. Tietenkin vaunun kuskillakin on edessään luukku, mutta siitä näkee vain kapean sektorin eteen päin. Kierroksen päätyttyä emme ajaneetkaan vaunuhalleille, vaan vaunujenpesupaikalle, odottamaan pesuvuoroa. Vuoroa odottaessamme myös vaunuhalleille jäänyt toinen ryhmä haettiin paikalle avustamaan vaunun putsauksessa. Vaunu-urathan ovat mutapohjaisia, joten vesisateella ne ovat täyttä liejua. Vaunu tulee siis aika... aika kuraiseen kuntoon. Pesupaikalla pestiin vain yksi vaunu kerrallaan, joten pesuvuoroa saimme odotella ainakin vartin verran. Vaunuja pesemässä on muutama, sadeviittoihin verhoutunut jamppa, ilmeisesti vaunukomppanian porukkaa. Pesuvuoron viimein tultua, he ruiskuttivat vesiletkuillaan vaunun puhtaaksi, mutta saimme mekin toki lapioida mutavelliä pois vaunun telojen väleistä. Jatkuva vesisade tietenkin täydensi tunnelmaa, eikä tietenkään sovi unohtaa nilkkojen yläpuolelle ulottuvaa mutaliejua. Sitä löytyy niin urilta, kuin vaunujenpesupaikaltakin. Taitaa olla ennen sodeen lähtöä jalkinehuollon paikka. Pesun jälkeen vaunumiehistö ajoi vaunun takaisin hallille. Me kävelimme perässä. Maiharimme olivat sen verran kuraisessa kunnossa, että olisimme vain sotkeneet vaunun uudestaan. Vaunuhallille mentyämme, oli ensimmäinen homma siivota räteillä suurimmat savikokkareet maihareistamme. Puhdistusrättejä tarvitaan vielä muuhunkin. Seuraavaksi aloimme puunaamaan vaunun kylkiä ja kantta puhtaaksi. Kaikki kuraläiskät ynnä muut likatahrat on hinkattava pois. Tämän lisäksi vaunun huoltoon kuuluu uusi nestepintojen tarkastus. Nesteiden tarkastuksen lisäksi avasimme moottoritilan kannen. Moottoritilan pohjalle oli kertynyt vettä muutamia litroja, ja se on tietenkin saatava sieltä pois jollakin konstilla. Näin ollen meidän 'vapaaehtoisesta' vaununhuoltoryhmästämme nakitettiin kaksi jamppaa erikoistehtävään. Varustuksena on pieni vesiastia ja rätti, ja tehtävänä on ryömiä vaunun 129

132 konehuoneeseen kuivaamaan pohjalle tulleita vesiä. Kykimme siis jossakin vaunun vaihdelaatikon päällä, ja kurottelimme sieltä kaikkien mahdollisten vipujen ja akseleiden välistä vaunun pohjaan. Jos hommasta pitäisi keksiä hyviä puolia, niin olihan siellä ainakin lämmin. Siitä piti huolen vaunun moottori, joka vasta ajosta tulon jälkeen on tietenkin aika kuuma. Sateen kastelema maastopuku siellä moottoritilan sopukoissa ei kyllä kuivunut. Ei kuitenkaan puhuta sen enempää vaunun huollosta ja puhdistuksesta, vaan kerrotaan aiheesta jotain muutakin. Kyseessä on siis esikuntavaunu, joka on tarkoitettu Panssariprikaatin ja panssaripataljoonien johtopaikaksi. Yleensä vaunu pysyy prikaatin tai pataljoonan esikunnan yhteydessä. Tämän vaunun tyyppi on BTR 50 PUM, ja lisäksi vaunusta on olemassa viestikalustonsa puolesta uudistettu versio, jonka tyyppi on BTR 50 PU M1. Vaunussa ei ole mitään kiinteää aseistusta. Kannella on kuitenkin teline johon saa kiinnitettyä konekiväärin. Juuri tykkitornin ja putken puuttuminen saakin BTR vaunut näyttämään aivan erilaisilta kuin varsinaiset taisteluvaunut. Yleinen vertaus on, että BTR:n sanotaan muistuttavan sellaista isoa metallista roskalavaa, joita käytetään kerrostalojen ja vastaavien pihoissa, muoto ja väri ovat pitkälti samat. Nämä vaunuthan ovat uintikykyisiä, eli niillä pääsee siis liikkumaan vesistöissäkin. Kaikki BTR sarjan vaunut ovat kuitenkin ainakin tällä hetkellä uintikiellossa, Taipalsaarella 1991 tapahtuneen onnettomuuden takia. Siellähän BTR sarjaan kuuluva miehistönkuljetusvaunu upposi kesken vesistön ylityksen, tuhoisin seurauksin. Vaunussa sisällä olleet seitsemän varusmiestä eivät päässet ulos vaan painuivat pohjaan vaunun mukana. Taipalsaaren onnettomuusvaunu oli tyypiltään BTR-60, joten aivan identtinen se ei esikuntavaunumme kanssa ollut. Onnettomuuden syynähän oli vaunun väärä kuormaaminen, sekä jotkin muut käyttövirheet vaunun tekniikan suhteen. Peräkannella oleva tavarateline oli kuormattu täyteen, joka aiheutti vaunuun takapainoisuuden, ja lisäpainona takakannella oli vielä useampia matkustajia. Vaunun perä painui turhan syvälle, ja vettä pääsi sisään takakannen jäähdytysilmaluukuista. Moottoritila täyttyi vedellä, ja sen perään taistelutila. Vaunu upposi Saimaaseen, noin 20 metrin syvyyteen, vieden mukanaan kaikki vaunussa sisällä olleet varusmiehet. Joskus aikaisempina vuosina viestikomppaniakin oli käynyt vaunuillaan vesistöharjoituksissa Lehijärvellä, mutta ainakin meidän ikäryhmältämme tulee tällaiset harjoitukset jäämään väliin. Onneksi vaiko valitettavasti, siinäpä kysymys. Kun vaunu oli viimein saatu puunattua Häkistä ja vaununjohtajaa tyydyttävään kuntoon, oli viimein aika lähteä takaisin komppaniaan. Aivan tämän kaltaista ensi tutustumista esikuntavaunuun emme ehkä olleet toivoneet... ainakaan vaunun puhdistustoimenpiteitä ajatellen, mutta nyt se oli kuitenkin ohitse. Tai ainakin melkein. Häkiksen mielestä maiharimme olivat niin surkeassa kunnossa, että ne on kiillotettava jo ennen ruokailuun lähtöä, tämä siis tietää myös jalkinetarkastuksia. 130

133 Siirtyminen vaunuhalleilta komppaniaan tapahtui tietenkin tahtijuoksuna. Parinsadan metrin ylämäen hölkkääminen tarjoaakin meille juuri sopivaa kuntoilua. Komppaniassa saimme välittömästi aloittaa jalkinehuollon, jalkinetarkastuksiin ilmoitettiin olevan aikaa kymmenen minuuttia. Tällä kertaa ei sentään tullut uusinta tarkastuksia, syy lienee se että tarkastukset pääsivät alkamaan kymmentä minuuttia ennen ruokailuun lähtöä. Ruokailun jälkeen taas kerran siivottiin, ja loppu ilta kului normaaliin tapaan sodessa ja vapaa-aikana. Mainittakoon vielä sellainen seikka, että vaikka johdetut aamutoimet loppuivatkin perjantaina, ei se suinkaan tarkoita sitä että myös iltatoimet olisivat loppuneet. Tänä iltana siis taas liidettiin. TJ 240 Suomi-KP ja Pystykorva tiistai Eilisestä vaunuhöykytyksestä on sitten selvitty. Enkä nyt tarkoita itse reissua, vaan lähinnä sen jälkeisiä siivous, ynnä huoltotöitä. Tänään aamupäivällä jatkoimme sitten eilistä viestikoulutusta. Jakaannuimme taas ryhmiin, haimme varastolta sanlat ja venttiseiskat, ja hajaannuimme jälleen komppanian pihalle ja lähiympäristöön. Kuten viimeksikin, aloimme taas lähettelemään toisillemme erilaisia viestejä. Tällä kertaa hommaa vain vaikeutti se että Häkis yritti parhaansa mukaan häiritä viestiliikennettämme omalla sanla - venttiseiska yhdistelmällään, ja onnistuikin siinä sen verran hyvin että jouduimme pian siirtymään saamallemme varataajuudelle, kun alkuperäinen taajuus oli jatkuvasti häirittynä. Iltapäivällä olikin sitten vuorossa asekoulutusta. Kyseessä ovat samat aseet joita olimme perjantaina hakemassa asevarastolta. Siirryimme alakäytävälle, jossa jakaannuttiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä lähti PsvRad kalustoluokkaan perehtymään Suomi konepistooliin, malliltaan 31. Tämä Suomalaisista sotaelokuvista tuttu ase tunnetaan myös lyhenteellä Suomi-KP. Tällä aikaa toinen ryhmä käpisteli radistiluokassa sotilaskivääriä, malliltaan 39, josta myös pystykorva-nimitystä on käytetty. Nykyäänhän Puolustusvoimilla alkaa olla rynkkyjä jo sen verran että niillä saadaan varustettua kaikki sodan ajan joukot. Vanhemmatkin aseet kuitenkin säilytetään ja vielä nykyäänkin useimmille varusmiehille annetaan edes jonkinlainen koulutus näihin aseisiin. Suomi-KP on kerta- ja sarjatulta ampuva 9,00 mm:n patruunaa käyttävä ase. Yksi tämän aseen erikoisuuksista on massalukko, jonka ansiosta aseen rekyyli on huomattavasti pienempi kuin muilla vastaavan tehoisilla ruutiaseilla. Lukko ja muut osat on helppo purkaa, koska aseesta ei irtoa kuin neljä osaa. Aseeseen on olemassa kaksia erilaisia lippaita. Rumpulippaaseen mahtuu 70 patruunaa, tankolippaita on kai useampaakin kokoa ja näihin saa sopimaan suunnilleen parikymmentä patruunaa. Aseen purkamisen ja kasaamisen lisäksi 131

134 opettelimme myös lipastamaan. Suomi KP:n kanssa siis pääsi helposti tutuksi. Toinen kohde, 7,62 mm:n patruunaa kertatulella ampuva kivääri ei ollutkaan niin helppo nakki. Aseen lukko purkautui ties kuinka moneen osaan ja koottaessa osat oli vielä väänneltävä juuri oikeisiin asentoihin toisiinsa nähden, jotta ase olisi vielä toiminutkin. Tässä kiväärissä ei ole minkäänlaisia lippaita, vaan sinne ladataan kerrallaan sisään viisi patruunaa. Puoli kahden aikaan, kun vaihdoimme ryhmiä aserastien välillä, pidimme samalla myös sodetauon. Muutaman kerran aikaisemminkin tällaisia koulutuksen välissä pidettäviä sodetaukoja on ollut, mutta ei kovin usein, eikä kovinkaan pitkiä. Tällä kertaa kuitenkin saimme taukoa tasan kahteen saakka, eli tarkalleen 26 minuuttia. Pisin sodetauko siis tähänastisista. Ennen lähtöämme Häkis muistutti vielä siitä että minuutinkin myöhästyminen tietäisi koko porukalle juoksemista. Ilmoittautumiset ja matkat veivät tietenkin muutamia minuutteja, joten mikään ruhtinaallinen tauko tästäkään ei tullut, mutta ehti siinä kahvin juomaan ja syömään viinerin. Takaisin palattaessa kukaan ei edes myöhästynyt. Ylimääräinen liikuntakoulutus ei ilmeisesti kiinnostanut ketään. Tauon jälkeen saimme vielä varmistuksen torstain ohjelmasta. Lähdemme silloin koko päiväksi Hätilään ampumaan Suomi KP:lla ja 7,62 kiväärillä. Loppupäivä kului sitten normaalin kaavan mukaan, ja iltatoimia ei tänään järjestetty. TJ 239 Ei mitään uutta Keskiviikko Kuten eilen, on tänäänkin aamupäivän ohjelmassa viestikoulutusta. Tänään haimme varastolta pelkät venttiseiskat, ja jakaannuimme kolmen jampan ryhmiin, ympäri komppanian pihaa, sekä lähialueille, harjoittelemaan oikeaoppista puheradioliikennettä, ja puheradioliikenteessä käytettävien salausavainten käyttöä. Tähän ei kuitenkaan tuhlattu koko aamupäivää, vaan ennen ruokailuun lähtöä kerkesimme tutustumaan vielä kaukokäyttölaitteeseenkin. Tämä ei kai olisi vielä tässä vaiheessa koulutukseemme kuulunut, mutta juuri sillä hetkellä Häkis ei kai muutakaan ohjelmaa keksinyt. Kaukokäyttölaitteen ideanahan on mahdollistaa radion käyttö kauempana itse radiosta. Tällainen tarvehan saattaa esiintyä esimerkiksi silloin jos on syytä pelätä että vihollinen peilaa suunta-antenneillaan selville radiomme sijainnin, ja lähettää tähän karttapisteeseen junalastillisen rautaa, epäsuoran tulen merkeissä. Tällainen homma toteutetaan kaukokäyttölaitteella. Se on suunnilleen kenttäpullon kokoinen, tummanvihreään metallikoteloon pakattu laite, joka kiinnitetään radion kylkeen ja liitetään radion power-pistokkeeseen välikaapelilla. 132

135 Kaukokäyttölaitteen kupeessa on sitten kaksi naparuuvia, joihin liitetään parikaapelin päät. Parikaapelin toiseen päähän kytketään kenttäpuhelin, jota sitten voidaan käyttää, samalla tavoin kuin radion kuulopuhelinta. Iltapäivän ohjelmassa onkin sitten tetsausta. Tällä kertaa sotatilanne on sellainen, että komppaniamme neljä koksua lähtivät puoli tuntia ennen meitä, ja me lähdimme Häkiksen johdolla perässä. Homman juoni on sellainen, että koksujen piti järjestää meille väijytys johonkin sopivaan kohtaan... tai sitten meidän heille, miten tilanne nyt sitten olisi kehittynytkin. Homma jäi kuitenkin aika likilaskuiseksi. Kerran näimme vilaukselta yhden koksuistamme, silloinkaan ei ehtinyt syntyä mitään tulitaistelua. Homma jäi siis siihen että marssimme metsän suojissa Parolan leijonalle jossa pidimme tauon, sieltä menimme edelleen takaisin komppaniaan Leken toista puolta. TJ 238 Komppaniassa hälytys! torstai Tänään on sitten ohjelmassa ammunnat Hätilässä. Matka tapahtuu polkupyörillä, kuten aina ennenkin, ja reissussa olisi tarkoitus olla koko päivä. Aamiaisen jälkeen aloimme sitten pakkaamaan reppuihimme ampumaratavarustusta. Pakkaaminen kuitenkin keskeytyi pian, kun käytävän herätyssummeri pärähti soimaan, ja paria sekuntia myöhemmin seurasi kuulutus: komppaniassa hälytys! Toiminta hälytystilanteessa oli opetettu meille jo aikoja sitten, joten tiesimme mitä oli tehtävä. Maastopuku oli jo valmiiksi päällä joten vaatteiden vaihtoon ei tarvinnut ryhtyä. Ampumaratavarustuksen sijasta reppuun pitikin nyt pakata hälytysvarustus, tetsareiden pakkaamista tietenkään unohtamatta. Loppu kaapin sisältö, joka ei hälytysvarustukseen kuulunut, laitettiin läjään omalle punkalle ja vedettiin jonkinlaiseen nyyttiin päiväpeitteen avulla. Tähän satsiinhan kuuluu kaikenlaista tavaraa, aina kenkäharjasta, sarkapuvun kautta, uimahousuihin saakka. Siviililaatikossa olevat henkilökohtaiset tavarat jätettiin muusta kamasta erilleen... ne kuulemma toimitettaisiin sitten jälkikäteen omaisille, jos emme sattuisi tulevalta reissulta palaamaan... No. Tuskinpa tilanne nyt aivan näin pahassa mallissa on. Eiköhän tässä liene kyse aivan tavallisesta harjoitushälytyksestä. Oikeastaan kaikki muu sitten onkin arvailujen varassa. Lähinnä se, jääkö tämä hälytysharjoitus tunnin tai parin mittaiseksi hommaksi, vai onko tiedossa jotakin muuta? Ja jos on, niin mitä muuta? Pakkaamisen jälkeen meidät komennettiin välittömästi ulos, pyörävajan takaiseen metsikköön, jossa meidät jaettiin pienempiin ryhmiin tulevia tapahtumia varten. Myös muutamia vartiomiehiä määrättiin. Itse seisoskelin noin puoli tuntia vartiossa komppanian nurkalla. Armeijan liikekannallepano tapahtunee myös tositilanteessa suunnilleen samalla 133

136 tavoin. Komppanian päivystäjälle tulee puhelinsoitto, jossa komppania määrätään hälytystilaan. Päivystäjä hälyttää komppanian summerilla ja kuulutuksella. Pakkaamisen jälkeen jäädään sitten odottamaan lisää ohjeita. Nythän ei tietenkään mistään sodan syttymisestä ollut kysymys, mutta epätietoisuus kalvoi silti mieltä. Hälytyksistä kun oli kuulemma joskus lähdetty yllättäen viikon metsäleirille. Se olisi paska säkä. Yleensähän leireistä saa tiedon vähintään muutamaa viikkoa aikaisemmin. Myös muut komppaniat näyttävät olevan hälytystilassa. Joku oli sattunut näkemään, että jostain komppaniasta oli lähdetty viemään porukkaa kuormaauton lavalla jonnekin. Ei ollenkaan hyvä merkki. Koko aamupäivän sitten käkimmekin pyörävajan takana. Ainoa toiminta oli se että vartiomiehiä vaihdettiin aina silloin tällöin. Komppaniassa ei saanut käydä sisällä, ja muutenkaan ei pyörävajan takaa saanut lähteä muualle kuin määrättyihin vartiotehtäviin. 11 ja 12 välillä kävimme ruokalassa syömässä pienemmissä ryhmissä. Varusteemme jätimme siksi aikaa muiden vartioitavaksi, ruokalaan kun ei saanut mennä rynkkyjen tai taisteluvarustuksen kanssa. Ruokailussa käynnin jälkeen käkkiminen jatkui samassa paikassa pyörävajan takana. Kukaan ei vieläkään tiennyt, olimmeko lähdössä jonnekin tai koska hälytys tulisi päättymään. Käkkiminen jatkui aina kello yhteen asti, jolloin osalle porukasta tuli komento valmistautua marssille lähtöön. Itse ei onneksi kuulunut tähän ryhmään. Osa porukasta lähti hetken kulutta marssimaan johonkin JTR:n portin suuntaan. Me muut jäimme edelleen samaan paikkaan odottamaan. Nyt lähti kiertämään sellainen huhu, että marssille lähtenyt osasto oli matkalla Hätilään, ja että me lähtisimme sinne kohta perässä, ja että olisimme siellä viikon verran yllätysleirillä. Nämä huhut olivat kuitenkin onneksi perättömiä. Noin vartin kuluttua saimme tiedon, että hälytys oli ohi, ja saimme palata komppaniaan. Se siitä sitten... onneksi. Seuraavaksi oli ohjelmassa täysvarustarkastus. Siis vain meille paikalla olleille. Marssimaan lähtenyt osasto oli vieläkin sillä tiellään. Tavarammehan olivat lojuneet punkilla hälytyksen ajan ja tavarat olivat myös saattaneet mennä sekaisin, joten nyt tarkastuksesta oli ehkä jotain hyötyäkin. Pienemmällä porukalla kokovarustarkastuskin sujui sentään aika nopeasti, ja tarkastuksen jälkeen, marssille lähtenyt ryhmäkin saapui. He olivat marssineet JTR:n portista jonkin verran eteenpäin, pitäneet siellä tauon ja lähteneet sitten takaisin. Meillä oli tarkastus jo ohitse ja nyt se oli edessä toisella ryhmällä. Toinen tarkastus oli ohitse joskus puoli kolmen aikaan. Ampumaradalla käynti jäi sitten pois tältä päivältä ja loppupäivä kuluisi sitten erilaisen täyteohjelman parissa. Kellarikäytävän varaston järjestelyä, jalkinehuoltoa ja itseopiskelua tuvissa. Sodetauko ei tällä kertaa kuulunut ohjelmaan. Iltapäivän aikana viestikomppanian, ja koko ParP:n elämä oli palannut jälleen normaaliksi. Hälytys ei koskenut koko prikaatia, vaan vain Parolan pataljoonan neljää komppaniaa, joihin viestin lisäksi kuuluu myös 4. ErAutoK. Hälytys oli siis 134

137 koskenut myös niitä jotka olivat parhaillaan radakursseilla Poltsarilla. Kello lähdettiin tavalliseen tapaan ruokailuun, sitten siivottiin ja loppuilta vietettiin sodessa, tai missä kukin sitten olikin. Lopun illan piristykseksi oli tietenkin taas iltatoimet. TJ 233 Loma TJ sekuntia Tiistai Pari päivää on taas vierähtänyt ilman päiväkirjamerkintöjä. Edellisviikon perjantai kului vanhaan tuttuun tapaan. Aamupäivällä oppitunteja, ja jonkinlaisen viikkokokeen tyngänkin Häkis meille järjesti. Iltapäivällä tavalliseen tapaan huoltoiltapäivä, ja sen jälkeen velville. Eilinen maanantai kului viestikoulutuksen parissa. Lisää samaa lajia... viestikoulutusta siis, olisi tiedossa tämän aamupäivänkin ajan. Iltapäivän ohjelma tuo sentään hieman vaihtelua, suunnistuksen merkeissä. Aamupäivän koulutus tulee tapahtumaan lähimaastossa, joten jonkin verran ennen aamupäivän koulutuksen alkua tuli komento vaihtaa palveluspuvut maastopukuun. TST-kamoja ei onneksi sentään määrätty mukaan. Harjoituksen ensimmäinen vaihe oli tälläkin kertaa ryhmiin jakaantuminen. Tällä kertaa muodostettiin kahden hengen ryhmät. Ryhmäkohtaiseksi varustukseksi haettiin varastolta sanla ja venttiseiska, jotka mukana sitten lähdettiin kukin ryhmä määrättyyn paikkaan laittamaan pienimuotoinen viestiasema pystyyn. Kaukaisin paikka taisi olla jopa kilometrin etäisyydellä komppaniasta, joten kovin rasittava harjoitus ei tästäkään tullut. Määrättyyn karttapisteeseen sitten laitettiin venttiseiska maahan pystyyn ja antenniksi normaaliantenni, eli sellainen parin metrin mittainen piiska. Lopuksi vielä sanla ja venttiseiska välikaapelilla yhteen, ja laitteet käyttökuntoon. Siinä se aamupäivä sitten kuluikin ryhmien keskinäisen viestityksen merkeissä. Tämä oli taas kerran niitä harjoituksia, joissa saimme keksiä lähetettävät viestit itse. Kaikenlaisia TJ-lukemaan liittyviä viestejä siis tuli, ja myös ensi perjantaina koittavaan velviin liittyviä loma-tj lukemia läheteltiin. Yleensähän loma-tj lasketaan tunneissa, mutta tänään oli joillakin ryhmillä aikaa laskea loma-tj sekunninkin tarkkuudella. Varsin vapaamuotoista viestittämistä tuo siis oli, vaikkakaan ihan mitä tahansa tarinaa ei viitsinyt viestiin laittaa, koska Häkis todennäköisesti seurailee viestiliikennettämme komppaniassa. Tuo vapaamuotoisuushan koskee ainoastaan viestien sisältöä. Viestien lähettäminen ja vastaanottaminen on toki hoidettava kaikkien viestiliikenteen sääntöjen mukaan... muuten saadaan komppaniaan palattuamme kuulla huutoa. Aamupäivä siis kului varsin leppoisissa tunnelmissa. Mikäpä siinä oli makoilla 135

138 ruohomättäällä ja naputella sanlaan viestejä, kun päivälle sattui vielä ihan mukava sääkin. Ilmoitus harjoituksen päättymisestä tuli tälläkin kertaa sanlaviestinä. Sitten vain kamat kasaan, takaisin komppaniaan, kamat varastoon, ja valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Iltapäivän ohjelmassa sitten onkin varsin tavallisen sorttinen suunnistusreissu. Varustuksena maastopuku, sorsalippis, kumisaappaat, sekä tietenkin kartta ja kompassi. Reitille lähtö komppanian pyörävajan nurkalta minuutin välein, ja firman tyylin mukaisesti, rastipaikat pääsi kopioimaan omalle kartalleen vasta ajan lähdettyä liikkeelle. Pituudeltaan reitti oli jotakin 6 tai 7 kilometrin luokkaa, ja kierteli kasarmialuetta ja Lekeä ympäröivissä metsissä. Kaikki rastit löytyivät, vaikka muutaman etsimisessä vähän hommaa olikin. Reitillä kulunut aika ei kyllä tälläkään kertaa ollut sieltä parhaasta päästä, koska en reitillä kovinkaan paljoa juossut... sitä lajia kun tässä firmassa tuntuu muutenkin piisaavan tarpeeksi. Suunnistuksen jälkeen oli sitten henkilökohtaisen huollon vuoro, johon tällä kertaa jäi aikaa sellaiset 25 minuuttia. Sitten ruokailu, siivous, ja sodeen... TJ 230 Nakkipipot kuitille Perjantai Pari päivää jälleen vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, ja taas olisi perjantai aamu. Tänään ei tosin lähdetä lomille, vaan vasta huomenna. Sattuu nimittäin olemaan sotainvalidien syyskeräyksen aika, ja arvatkaapa ketkä ovat huomenna keräämässä Forssan seudulla? Aivan, mehän siellä olemme asialla. Keskiviikosta ja torstaista ei ole kovinkaan paljoa kerrottavaa. Keskiviikko vierähti taas kerran viestikoulutuksen parissa. Mitään varsinaista uutta ei viikon aikana olla käyty lävitse, vaan lähinnä kertailtu vanhoja. Eilinen päivä sen sijaan kului pääosin ensiviikolla järjestettävän ampumaleirimme valmistelutöihin. Kannettiin siis telttoja, laskettiin tavaraa, rassattiin kamiinoja, jne. Mikään paha rasti eilinen päivä ei siis ollut, varsinkaan kun hommaa ei todellakaan tehty millään tappovauhdilla. Tänään komppaniaan tulee sitten taas täysi miehitys. Radakurssi päättyy tänään, ja siellä olevat jampat muuttavat heti aamusta takaisin viestikomppaniaan. Aamupäivän aluksi me muut menimme jatkamaan viestiopintoja yläluokkaan. Radakursseilla olleiden saavuttua oli seuraavana ohjelmana, sekä radisti- että telejoukkueelle, tutustumiskäynti Parolannummen urheilukentän yhteydessä olevalle esteradalle. Varustukseksi määrättiin maastopuku ja lenkkarit, ja siirtyminen radalle suoritettiin samaan tapaan kuin aina muulloinkin, marssien, ja osa matkasta vielä tahtijuoksuna. Rata on tarkoitettu lähinnä spollien käyttöön, josta tulee esteradan 136

139 epävirallisempi nimitys, "koirarata". Spolleista, siis sotilaspoliiseista, kun tulee joskus käytettyä tuota "sotakoira" nimitystä. Radalla on parikymmentä erilaista estettä ja muuta telinerakennelmaa. Radan alkupäässä esimerkiksi ryömitään läpi betonisista kaivonrenkaista tehdystä tunnelista. Eräällä toisella rastilla pitää kiivetä ylitse eri korkuisista seinämistä. Yhdessä kohteessa kiivetään köyden avulla lähes pystysuoraa seinämää pitkin telineen päälle ja sitten hypätä sieltä alas, lava oli kai jossakin 2-3 metrin korkeudella. Eräässä toisessa kohteessa taas on noin 1,5 metriä syvä monttu, jossa on sileät betoniseinämät. Sieltä on päästävä ylös mahdollisimman nopeasti, tyylin ollessa vapaa. Vastaavanlaisia kohteita on siis parikymmentä kappaletta. Ensin kiersimme radan läpi siten että ensin Häkis kertoi miten mitäkin telinettä käytettiin, ja sen jälkeen jokainen pääsi vuorollaan kokeilemaan. Tämän harjoituskierroksen jälkeen kiersimme sitten radan läpi omaan tahtiin. Tämän kierroksen jälkeen olikin sitten jo kiire takaisin komppaniaan ja ruokailuun, siispä: Tahtijuoksuun mars! Ennen ruokailuun lähtöä ei enää jäänyt aikaa henkilökohtaiseen huoltoon, mutta ruokailun jälkeenhän alkaa huoltoiltapäivä saunoineen. Siivouspalvelun ja vaihdettavien vaatteiden pakkaamisen jälkeen oli normaaliin tapaan vuorossa saunassa käynti. Tämän jälkeen olikin radistijoukkueella vuorossa pieni poikkeama huoltoiltapäivän normaalista ohjelmasta. Lähdimme käymään viestihuoltolassa, josta haimme itsellemme kuitille vaunupäähineet, eli arkikielellä sanottuna nakkipipot. Kaikki skapparit eivät kylläkään hyväksy tuota nakkipipo nimitystä. Vaunupäähinehän on sellainen musta, korvien yli tuleva myssy, jota käyttävät panssarivaunujen, ja myös joidenkin muiden puolustusvoimien erikoisajoneuvojen kuljettajat ja miehistöt. Nakkipipo pitää sisällään vaunun sisäiseen puhelinjärjestelmään liitettävät kuulokkeet, sekä kurkkumikrofonin, joka ottaa äänen suoraan ihon läpi, äänihuulilta. Vaunussahan ei voimakkaan sisämelun takia voi käyttää tavallisia mikrofoneja. "Nakkipipo" nimitys on johdettu nakkimaisista pehmuste-elementeistä, joiden tarkoituksena on suojella päätä kolhuilta. Vaunussahan on ahtaat tilat, ja rakenteet ovat rautaa. Asiahan tuli selväksi jo morttileirin yhteydessä. Jos muuten jotakuta kiinnostaa, niin Suomen armeijalla käytössä olevat nakkipipot ovat itärajan takaista valmistetta, aivan kuten monet panssarivaunutkin, esim. BTR-50. Kuten muillakin armeijan varastoilla, täälläkään ei tavara loppunut kesken. Varovaisen arvion mukaan, pieneen varastokoppiin oli ahdettu ainakin puolisen tuhatta vaunupäähineitä. Sieltä aloimme sitten etsimään itsellemme sopivan kokoista nakkipipoa. Senhän on istuttava hyvin päähän, jotta mikrofonit saadaan oikealle kohdalle kurkun päälle ja kuulokkeet tiukasti korville. Hyvä istuvuus on tärkeää jo pelkästään meluntorjunnan kannalta, koska kuulokkeet toimivat samalla kuulosuojaimina. Paluu komppaniaan tapahtui tietenkin tahtijuoksuna... olihan matka ylämäkeä. 137

140 Nakkipipoja oli kuulemma totuteltava käyttämään alusta alkaen, joten juoksimme siis nakkipipot päässä. Juokseminen lämpimänä kesäpäivänä, talvimallin nakkipipo päässä, on muuten mukavan lämmintä hommaa. Talvimallihan tarkoittaa sitä pipossa on lämpövuoraus. Meille kuitattiin sellaiset, koska tulemme käyttämään samoja läpi talven. Tämän ohjelmanmuutoksen jälkeen huoltoiltapäivä jatkuikin sitten normaalin kaavan mukaan, joskin huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä kuin yleensä. Nythän ei ole kiire lomille. Eipä tässä sitten muuta kuin viettämään perjantai-illan huumaa sodebaarin palveluista nautiskellen. TJ 229 PsVK iskee Forssaan Lauantai Lauantai aamu, kello Ei olla lomilla, ei! Tänään on sitten vuorossa Forssan reissu, sotainvalidien syyskeräyksen merkeissä. Koko komppaniaahan tämä keräys ei koskenut, pelkästään toista ikäryhmää, eli tietenkin nuorempaa, siis meitä. Vanhempi ikäryhmä on normaaliin tapaan lomilla, kun taas meillä lomat alkavat vasta tänään Kyseessä on siis runkkuvelvi, eli vuorokautta tavallista lyhempi velvi. Tänään saimme poikkeuksellisesti laittaa sundet päälle heti aamusta. Aamiaisen jälkeen emme enää ehtineet edes siivota, vaan kävimme vain hakemassa kaapeistamme ne harmaat sadetakit, ja lähdimme takaisin pihalle kolmiriviin. Jonkin aika odoteltuamme paikalle saapui keräystä hoiteleva skappari kertomaan meille miten rahaa kerätään, mihinkä tarkoitukseen sitä kerätään ja miten ihmisten ovilla käyttäydytään. Tämän jälkeen odottelimme vielä vartin verran kuljetusta, siis kuorma-autoa. Aamu on varsin kolea, lämpöä taitaa olla vajaat 5 C. Syksy on tulossa hyvää vauhtia. Vaikka meillä olikin lomapuvun manttelit päällämme, alkoi siinä kuitenkin hieman kylmä tulemaan. Aikamme odoteltuamme kuorma-auto sitten saapui, ja tutulla ajoneuvoon nouse komennolla menimme lavalle ja aloitimme matkan kohti Forssaa. Komppanian pihassa koettu kylmyys ei ollut vielä mitään verrattuna siihen mitä oli istua tunnin verran paikallaan vetoisella auton lavalla. Sinne meinasi jäätyä! Forssaan päästyämme auto laitettiin parkkiin jonkun isomman puoleisen rakennuksen pihaan. Tämä rakennus toimii keräyksen paikallisena keskuspaikkana, ja siellä sisällä järjestyimme jälleen kolmiriviin, josta meidät jaettiin pääosin kahden hengen ryhmiin eri keräys alueita varten. Alueiden jaon jälkeen meille kaikille jaettiin vielä keräyskuoret, listat, kynät, ynnä muu tarvittava rekvisiitta. Minulle sattui keräyspariksi Forssan oma poika, Vm Hintsanen, ja keräysalueeksi meille tuli jossakin Forssan laitamilla sijaitseva omakotitalo alue, jonka kulmassa on vielä muutama kerrostalo. Kyydityksen keräysalueelle, ja opastuksen, hoitavat paikalliset veteraanit. 138

141 Talojen uutuudesta ja loistokkuudesta olisi voinut päätellä että tältä alueelta olisi rahaa saattanut irrotakin. Väärä luulo. Monissa taloissa ei ollut ketään kotona. Ilmeisesti ainakin osa ihmisistä oli viikonlopun vietossa. Toinen seikka mikä saalista pudotti, taisi olla ensimmäinen keräyslistaani tullut summa... viisi markkaa. Se ei listan ensimmäisenä summana ollut kovin hyvä keräysvaltti. Tämä summa irtosi eräältä kouluikäiseltä jampalta, jonka vanhemmat eivät juuri sillä hetkellä sattuneet olemaan kotona. Tässä kohteessa ehkä olisinkin jättänyt asian sikseen, mutta eikös tämä pikkukaveri halunnutkin kantaa kortensa kekoon, ja avustaa veteraaneja summalla, joka ehkä hänen taskurahoissaan tuntui jopa suurelta. Noh! Lämmin ajatus se kai on tässä asiassa tärkeintä. Suurin listaan kertynyt summa oli 50 markkaa. Eräässä toisessa talossa vanhemman puoleinen rouvashenkilö kutsui minut kohteliaasti peremmälle, ja alkoi sitten selostamaan kuinka hän vihaa sotaa, eikä halua olla rahoittamassa uusia sotia, eikä näin muodoin voi periaatteesta luovuttaa rahojaan mihinkään sotaan liittyviin keräyksiin. Sotaa nyt ei varmaankaan kukaan meistä halua, tai kannata, mutta eräistä muista seikoista olin kyllä lievästi eri mieltä tämän rouvan kanssa. Katsoinpa kuitenkin parhaaksi olla jäämättä väittelemään... tai sotimaan, näistä mielipidekysymyksistä hänen kanssaan. Kiitin vaivannäöstä ja lähdin soittelemaan seuraavan talon ovikelloa. Joissakin taloissa sitten taas kävi vähän parempi tuuri. Erään talon ovikelloa soittelin parikin kertaa, mutta ilmeisesti ketään ei ollut kotosalla. En kuitenkaan ehtinyt poistumaan porttia pidemmälle, kun talon isäntä sattui juuri palaamaan autollaan pihaan. Ilmeisesti oli isäntä keräyksestä tietoinen, koska kaiveli seteliä lompakostaan, jo ennen kuin olin edes ehtinyt sen ulkoa opetellun keräyspuheenkaan pitämään. Omakotitaloalueen kiertelyyn meni aikaa muutamia tunteja. Seuraavaksi olisi vuorossa kerrostalot. Oli jo arvattavaakin, että täältäkin oli osa ihmisistä viikonlopun vietossa, tai sitten töissä, ja että rahasummat olisivat vieläkin pienempiä kuin omakotitaloalueella. Kerrostaloissa asui runsaasti nuoria lapsiperheitä, tai yksinasuvia, joilla löytyi rahoille varmaankin muutakin käyttöä, kuin keräykset. Yllättävänkin yleistä muuten oli se, että ovelle tuli joku katsomaan ovisilmästä kuka ovikelloa oli soittanut, mutta hiippaili sitten hiljaa pois, kun huomasi että ovella oli kerääjä. Kun keräysalue oli käyty läpi, lähdimme takaisin lähtöpaikalle luovuttamaan kertyneet rahat eteenpäin, ja syömään lounaan, jonka keräyksen isännät ja emännät tarjosi kaikille keräykseen osallistuneille, siis meille varusmiehille, ja oppaina ja kuskeina toimineille veteraaneille. Ruokailun jälkeen meidät komennettiin jälleen saliin kolmiriviin. Keräystä hoitamassa olleet henkilöt pitivät meille kiitospuheen, ja ilmoittivat samalla myös Forssan keräyksen lopputuloksen, jonka summaa nyt en tosin muista. Tämän jälkeen komppanianpäällikkömme lausui meille vielä muutaman sanan. Veteraanien kuullen hänkin tietenkin kiitteli meitä kovasti. Yksi kuntsari kaikille mukana olleille olisi tietysti ollut mieleen. Sehän olisi mukavasti korvannut vuorokaudella lyhentyneen velvin. Mutta ei, mehän 139

142 olemme Viestissä, ei siis puhettakaan kuntsareista, tai edes aikaisemmasta lomille pääsystä tänään. Tämän jälkeen lähdimme parin mukana olleen alikessumme komentojen mukaan marssimaan jonossa ulos rakennuksesta, suuntana kuormurin lava. Vaikka aamu olikin kylmä, oli ilma sentään lämmennyt jonkin verran. Nyt lämpöä oli semmoiset C. Paluumatkasta ei siis muodostunut aivan yhtä hyytävä kokemus, kuin aamuisesta menomatkasta. Komppaniaan palattuamme oli kello jo kolme. Komppanian pihassa komppapäällikkömme piti meille vielä toisen puheen, tai pitäisi kai sanoa puhuttelun. Nyt äänen sävy oli jo huomattavasti tutumpaa komppapäällikköämme, kun veteraanit tai ketkään muut ulkopuoliset eivät olleet enää kuulemassa. Asento, lepo! Haluan vielä kerran kiittää kaikkia keräyksessä mukana olleita. Seuraava palvelus on ruokailu kello Mikäli alikersanteilla on tiedossa joitakin aikaisemmin suorittamatta jääneitä huoltotöitä tai vastaavaa palvelusta, ne voidaan suorittaa ennen ruokailua. Suosittelen että vaihdatte ruokailun ajaksi yllenne palveluspuvun. Täältä ei lähdetä lomille hernesopat sylissä! Lomatarkastus pidetään kello 17.30, ennen lomatarkastusta järjestetään TKStarkastukset. Asento, lepo, asento, alkaen oikealta ja vasemmalta, ruoduittain ylös tupiin, MARS! Puhe ei ehkä ollut sanatarkkaan tällainen, mutta asiasisältö, hernesoppineen, oli. Huoltotöitä ei ihme kyllä tällä kertaa löytynyt, joten saimme melkein tunnin vapaa-aikaa ja sundet pidimme päällä koko lopun iltapäivän. Nyt oli ainakin aikaa pakata tavaroita valmiiksi maanantaina alkavaa Hätilän ampumaleiriä varten. Iltapäivän ohjelma tulikin jo selville, joten ei muuta kuin LOMILLE LOMPS!!! TJ 227 Hätilä kutsuu ampumaan Maanantai Viestimiehen vaativa ja monipuolinen koulutus pitää sisällään paljon muutakin kuin viestikoulutusta. Ampumataito kuuluu jokaisen sotilaan perustaitoihin ja se opetellaankin heti peruskoulutuskauden alussa. Tämän jälkeen ampumataitoa pidetään yllä lähinnä ampumaleirien muodossa. Runkkuvelvi on siis onnellisesti ohitse. Edessä pyörämarssi Hätilään ja kolme metsäyötä. Omista kamoista kerkesi lauantai iltana sentään pakkaamaan suurimman osan. Yhteiset tavarat oli jo aikaisemmin viime viikolla kannettu valmiiksi kellarikäytävän varastoon, josta ne tänä aamuna olisi vielä ennen lähtöä lastattava kuormurin lavalle. Aamiaisen jälkeinen siivouspalvelu jäi tällä kertaa väliin. Heti aamiaiselta palattuamme meidän oli laitettava omat tavaramme kuntoon ja haettava rynkkymme telineistä. Kello 7.15 olimme sitten jo kaikki tavaramme mukana, kolmirivissä komppanian edessä, jossa alikessumme ilmoittivat meidät Häkikselle. Asiaan kuuluvan, hyvää 140

143 huomenta herra luutnantti, huutamisen jälkeen saimme komennon ottaa reput selästä ja jättää ne paikoilleen maahan, tämän jälkeen lähdimme lastaamaan muuta leirikalustoa auton lavalle. Normaalin telttamajoituskaluston lisäksi mukaan tulee myös jonkin verran Atarvikkeita, maalitauluja sekä jonkin verran viestikalustoa. Viestihommiin me emme kyllä tule tällä leirillä joutumaan... vai pitäisikö sanoa pääsemään. Se puoli jää tällä kertaa vanhemmalle ikäryhmälle, josta myös lähtee suurin osa leirille mukaan. Sanomattakin lienee selvää että he eivät lähde matkaan pyörillä, vaan mukaan lähtevien viestiajoneuvojen kyydissä. Kuormurin lava saatiin pakattua siinä varttia vaille kahdeksaan mennessä ja marssin oli määrä lähteä liikkeelle tasan kahdeksalta. Saimme siis vartin aikaa kaivella pyörämme esille ja kiinnittää reput tarakoille. Sitten vain takaisin kolmiriviin omille paikoille. Pyörämarssi Hätilään tapahtui samaa reittiä kuin aina ennenkin, marssitauko pidettiin rautatiesillan jälkeen. Tavallisesta ampumaratareissusta marssi poikkesi lähinnä siinä, että nyt mukana oli täydellinen leirivarustus, siis hälytysvarustus, omilla henkilökohtaisilla lisukkeilla täydennettynä. Hätilänvuorelle saavuttuamme emme tietenkään menneet millekään ampumaradoista, vaan käännyimme samaan suuntaan, jossa olimme muutama viikko sitten olleet palovartiossa. Noin sataa metriä ennen saunamökkiä laitoimme pyörämme parkkiin männikön suojiin ja aloitimme laittelemaan leiriä pystyyn ympäröivään harvaan metsikköön. Perillä oltiin hieman ennen kymmentä. Leirin pystytys tapahtui samaan tapaan kuin Padasjoellakin. Telttapaikkojen valinnan jälkeen telttakamat kannettiin kuormurin lavalta valitulle paikalle. Oma teltta laitettiin pystyyn sitten kun ehdittiin, alikessujen teltta piti pystyttää heti kun he niin halusivat. Joku asia on sentään hieman paremminkin kuin Padasjoella. Saimme käyttöömme puolijoukkueteltat, ja täällä löytyy myös näkkärit telttojen alle. Näkkärithän ovat puurakenteisia telttapohjia, joilla teltan lattia saadaan noin 15 cm:n korkeudelle maanpinnasta. Niiden päällä on hieman lämpöisempi loikoilla kuin pelkän maanpinnan päällä, ja lisäksi ne estävät maasta tulevaa kosteutta kastelemasta vaatteita ja tavaroita. Vaikka saimmekin puolijoukkueteltat, ei olosuhteita kuitenkaan voi kehua kovinkaan tilaviksi. Meidän ikäryhmällemme oli varattu vain kaksi telttaa, toinen radisteille, toinen telejoukkueelle. Optimi mitoitus telttaa kohden olisi ollut jamppaa per teltta, nyt meitä on 15 yhdessä teltassa. Leiri alkoi olemaan vähitellen kunnossa, ja kellokin lähestyi puolta päivää. Seuraavaksi ohjelmassa on ruokailu. Saunamökkiä vastapäätä olevalle pienelle aukiolle, eli vajaan sadan metrin päähän leiristämme, on huoltokomppania laittanut pystyyn soppatykkinsä. Ruoka jaetaan siellä ja ruokailupaikaksi on määrätty jakopaikan ja leirin välinen metsänreuna. Meidän lisäksemme lähimetsiin on leiriytynyt ainakin PsHK:n,

144 ErAutoK:n ja joidenkin muiden komppanioiden porukkaa, lähinnä meidän ikäryhmäämme. Iltapäivän ohjelmana olisikin sitten ammuntaa, ampumaleirillä kun ollaan. Lähdimme pyöräilemään leiriltämme kohti kivääriratoja, joille on matkaa kilometrin verran. Menimme kaikkein kaukaisimmalle radalle, eli radalle D. Siellä porukka jaettiin kahtia, toinen puolisko jäi sinne ampumaan Suomi konepistoolilla ja toinen ryhmä lähti C radalle rynkkyammuntoihin. KP ammunnat ammutaan 50 metrin vallilta ja tyylinä on makuulta ammunta. Osan meistä piti jo aikaisemmin päästä ampumaan KP:lla, mutta silloin tuli pataljoonaan hälytys, ja ampumareissu jäi väliin. Ennen ammunnan aloittamista kertasimme taas kerran ampumaratojen varomääräykset. Lisäksi kertasimme vielä erilaisia Suomi konepistooliin liittyviä ominaisuuksia, jotka oli hyvä pitää mielessä. Aseessa on sellainen tyyppivika, että jos perän kolauttaa kovempaa maahan, saattaa ase, liipaisimeen koskematta, lähteä ampumaan sarjatulta. Edellyttäen tietenkin että ase on ladattuna. KP:lla ampuminen on aivan erilaista kuin rynkyllä ampuminen. Massalukko tasoittaa rekyylin niin sarja- kuin kertatulellakin. Myös laukausten äänen voimakkuus tuntuu alhaisemmalta, joskin tulivoimakin on aikalailla pienempi kuin rynkyssä. Varsinkin sarjatulta ampuessa eron huomaa hyvin. KP:lla sarjan ampuminen tuntui lähinnä kevyeltä naputukselta olkapäätä vasten, kun taas rynkyn rekyyli on huomattavasti voimakkaampi ja terävämpi. KP ammunnan jälkeen, eli noin kahden aikaan lähdimme C radalle rynkkyammuntaan, ja siellä ollut ryhmä tuli meidän tilallemme. Rynkkyammunnat olivat samanlaiset, joita olimme jo joitakin kertoja aikaisemminkin käyneet täällä ampumassa, niistä ei siis sen enempää. Puoli neljän aikaan lähdimme jälleen takaisin D radalle. Nyt oli vuorossa aseiden puhdistus. Omien rynkkyjen lisäksi oli tietenkin puhdistettava myös KP:t. Tähän operaatioon saatiinkin sitten tarkastuksineen kulumaan lähes tunti. Tällä kertaa tarkastus koski vain konepistooleita. Sitten fillareiden selkään ja takaisin leirille. Alkoikin olla jo ruoka-aika. Tällä kertaa tarjolla oli nödesoppaa. Ruokailun jälkeinen ilta, eli noin kuudesta eteenpäin, oli periaatteessa vapaa-aikaa, tai lepoaikaa, miten asia nyt tulisikaan ilmaista. "Periaatteessa" tarkoittaa sitä, että se ei suinkaan kulunut teltoissa rötväilyyn, vaan erilaisten askareiden hoiteluun, lähinnä halkojen hakkaamista telttakamiinoiden tarpeisiin, tai alikessujen ja skappareiden kehittelemien pikku nakkien hoitelemista. Illan aikana eräs alikessumme sai vielä päähänsä, että yksi naamioverkoista on kateissa. Siitä alkoikin sitten melkoinen etsintä. Telttojen ympärillä ja ajoneuvoissa mukana olleet verkot laskettiin ties kuinka monta kertaa. Sitten purettiin kuormurin lavalla olleet tavarat maahan ja sieltähän se kadoksissa ollut verkko sitten löytyi, ja kalustolistat täsmäsivät taas. Seuraavaksi oli vuorossa kipinä- yms. listojen laatiminen. Oman teltan kipinän 142

145 lisäksi on täälläkin hoidettavana AU-teltan kipinä, ja lisäksi kahtena yönä, ensimmäisenä ja viimeisenä, leirin kiertovartio. Keskimmäisenä yönä kiertovartion hoitaa 4. ErAutoK. Tällä kertaa vuorot päätettiin laittaa kahden tunnin mittaisiksi ja itselleni napsahti kipinä välille Nukkumaan päästiin joskus kahdeksan, yhdeksän välillä. Huomiseen... TJ 226 Kranaatteja ja valopatruunoita Tiistai Kello 6.00, Hätilä. Herätys tavanomaiseen leirityyliin, siis halolla kamiinan kylkeen. Aamiainen kello 6.10, ja siitä se päivä sitten lähtee alkuun. Kello 7.00, aamiaisen ja muutamien huoltonakkien jälkeen, hyppäsimme jälleen fillareidemme selkään ja lähdimme polkemaan kohti ampumakenttiä. Päivän ensimmäisinä aiheina on kessi ja apilas, nehän ovat niitä panssarintorjuntaan käytettäviä kertasinkoja. Taas kerran porukka jaettiin kahtia. Puolet lähti harjoittelemaan kessin käyttöä ja toinen puoli siirtyi apilasrastille. Ennen kuin pääsimme räiskimään varsinaisilla harjoitussingoilla, oli homma harjoiteltava ensin vaarattomilla harjoitus-singoilla. Meneekö turhan monimutkaiseksi? Molempia sinkotyyppejä, siis kessejä ja apilaksia, on olemassa kolmea eri tyyppiä. Vaarattomat singot ovat pelkästään käyttökuntoon laiton ja tähtäyksen harjoittelua varten. Niissä ei siis ole mitään räjähtävää. Toiseen harjoitussinkotyyppiin on varsinaisen ammuksen sijasta asennettu kiväärin koneisto, eli tällä singolla ammutaan suurikaliiberisia kiväärin luoteja. Näin pystytään varmistamaan että ampuja osaa myös käytännössä tähdätä. Aivan oikeita, "kovia" sinkoja, emme sitten edes nähneet tällä leirillä. Niillähän saakin jo komean reiän panssarivaunun kylkeen... tai ainakin jonkin verran vaurioitettua sitä vaunua. Singolla tähtääminen ei ole aivan niin helppoa kuin rynkyllä. Tähtäimen läpi näkyy tähtäysasteikko, jonka vaakasuorista tähtäysviivoista valitaan oikea, maalin etäisyyden mukaan, ja pystysuora viiva valitaan kohteen nopeuden mukaan. Liikkuvaa kohdettahan pitää tähdätä hieman eteen. Apilaksessa, joka muutenkin on kessiä monimutkaisempi ja suurempi, löytyy tähtäysviivojakin vielä hieman lisää. Ensiksi harjoiteltiin oikeaa ampuma-asentoa, singon käyttökuntoon laittoa, tähtäämistä ja laukaisua, ampumapaikan takaisessa maastossa. Tämän jälkeen lähdettiin taistelijapareittain, ennalta määrättyä reittiä pitkin, A-tarvike montulle, jossa molemmat saivat harjoitussingot. Kun edellinen pari oli ammuntansa suorittanut, lähti seuraava pari juoksuhautaa pitkin poteroihin, ampumaan omat putkensa tyhjiksi. Molemmissa poteroissa on tietenkin joku skappari valvomassa toimintaa ja antamassa viime hetken neuvoja. Maalina on kentän takaosaan, kehyksen varaan viritetty musta 143

146 muovipressu, jolla on kokoa pari metriä kanttiinsa. Harjoitussingoilla ampuminen ei äänen tai rekyylin puolesta juurikaan eronnut rynkystä... itse asiassa harjoitussinko potkaisi vähemmän kuin rynkky. Oikealla singolla ampuminen onkin jo kuulemma aivan erilaista. Singon rekyylihän on melko pieni, mutta siitä lähtee hyvin voimakas taaksepäin suuntautuva paineaalto. Jos ampuma-asento on väärä, tai ampumapaikalla on takapuolella suuria esteitä, saattaa tämä paineaalto tehdä hyvinkin pahaa jälkeä ampujalle ja ympäristölle. Kun molemmat ryhmät olivat käyneet läpi kessi- ja apilasrastit, siirryttiin seuraavaan harjoituspaikkaan. Nyt pääsemme kokeilemaan käsikranaatteja. Kranaattien heittelyä varten on Hätilän metsiin rakennettu kiinteä harjoituspaikka. Suuri monttu, josta lähtee kaksi juoksuhautaa vastakkaisiin suuntiin, heittopoteroihin. Montun pohjalla meitä odottelee kaksi puista ammuslaatikkoa, joista toinen sisältää harjoituskranaatteja, ja toinen kovia. Jeah! Aivan alkuun meille kuitenkin selostettiin tarkkaan, miten missäkin vaiheessa kranaattien kanssa tulisi toimia. Harjoituskranaatti ei sentään tapa, mutta jos se sattuu räjähtämään kädessä, voi kyseiselle raajalle heittää haikeat hyvästit... eikä sotilaan kunto muutenkaan ole sen paukun jälkeen missään parhaassa iskussa. Kova kranaatti on sitten hiukan vaarallisempi. Se tappaa! Seuraavaksi saimme komennon jättää tetsarit ja rynkyt siistiin riviin maahan. Tässä vaiheessa käväisi jo mielessä, että ne on tarkoitus säilyttää ehjänä, vaikka taistelijan jäänteet jouduttaisiinkin kaapimaan pois heittopoteron seinämiltä. Todellisuudessa komennon syy lienee kuitenkin karsia pois kaikki heittoa mahdollisesti haittaavat tekijät. Sitten lähdimme jokainen vuorollaan etenemään harjoituksessa. Ensiksi montun pohjalle, jossa kranaatteja jakamassa oleva alikessu antoi harjoituskranaatin ja sytyttimen. Sitten kranaatin kasaaminen, eli kierretään sytytinosa kiinni kranaattiin. Harjoituskranaattihan on muovikuorinen, ja väriltään keltainen. Räjähdysaineen määräkään ei tainnut olla samaa luokkaa kuin kovassa kranaatissa. Kun edellinen heittäjä tuli pois heittopaikalta, lähti seuraava tilalle. Heittopoterossa on tietenkin skappari valvomassa toimintaa ja antamassa viimehetken ohjeita. Jos kranaatti sattuisi sokan irrottamisen jälkeen tipahtamaan poteron pohjalle, on valvojan tehtävänä heittää heittäjä ja itsensä pois poterosta... jos ehtii. Sytyttimen viive on noin kaksi sekuntia. Eipä sitten muuta kuin kranaatti käteen oikeaan asentoon, sokka irti, heitto, pää alas, ja parin sekunnin kuluttua jysähti. Se siitä. Eikä se jysähdyskään nyt niin kovalta kuulostanut, varsinkin kun harjoitukseen oli kuulon suojaukseksi määrätty tuplasuojaus, siis korvatulpat ja kuulosuojaimet päällekkäin. Sitten juoksuhautaa pitkin takaisin montulle. Noin kymmenen metriä siinä oli puurakenteista juoksuhautaa. Pari mutkaakin oli matkanvarrella, ilmeisesti turvallisuussyistä... heittopoterossa räjähtävän kranaatin sirpaleet eivät pääse keskusmontulle saakka. 144

147 Sitten kova kranaatti. Selkeästi painavampi kuin harjoituskranaatti, onhan se rungoltaan metallia. Väri harmaa. Sytytin on samanlainen kuin harjoituskranaatissakin. Ei jännitystä, eikä pelkoa, mutta jonkinlaista kunnioitusta tuota metallimurikkaa kohtaan tunsi, kun siinä montun pohjalla, korkeassa polviasennossa, kierteli sytytintä kiinni. Edellinen heittäjä palasi heittopoteron juoksuhaudasta, joten ei muuta kuin matkaan. Tämänkin heittopoteron juoksuhauta oli alkumatkasta puurakenteista, kunnes ensimmäisen mutkan jälkeen vaihtui betoniseksi. Samaa oli materiaali heittopoterossakin. Tämänhän menee mielenkiintoiseksi. Sitten kranaatti oikeaan asentoon käteen, sormi sokan renkaaseen, kiertoliike joka vapauttaa sokan lukituksen, veto, heitto. Hetken kuluttua jysähdys, joka ei tosin tuntunut juurikaan harjoituskranaattia voimakkaammalta. Se siitä. Kun kaikki olivat saaneet kranaatit heitettyä, saimme pienen palautteen harjoituksesta. Se oli kuulemma sujunut hyvin. Kukaan ei ainakaan pahemmin törttöillyt kranaattien kanssa... ei ainuttakaan kuolonuhria, ja kaikilla olivat kädetkin tallella. Palautteen jälkeen siirryimme läheisen ampumakentän laidalla sijaitsevalle ruokailupaikalle. Tarjolla on perunamuusia ja lihapullakastiketta... NAM! Lihapullat olivat tosin päässeet kastikkeesta loppumaan... IHME! Olimme kuulemma myöhästyneet puoli tuntia, jona aikana huoltokomppania oli ehtinyt syödä kaikki lihapullat... että tällainen tapaus! No, kaipa hokilaisten on saatava mahansa täyteen. Särmä viestimies kyllä elää viikon verran vaikka pelkällä männyn kaarnalla! Joo, saatana!!! Seuraavana ohjelmanumerona on puolustusammunnat. Tämäkin ampumakenttä on varsin suuri, ja täällä on myös valmiiksi kaivetut poterot ja juoksuhaudat. Tavalliseen tapaan, ensimmäinen toimenpide puolustusammunnoissa on suojaasemapaikan valinta. Tämän jälkeen ryhmänjohtaja kävi jokaiselle erikseen ilmoittamassa tulenavaustasan ja ampumasektorin. Ja kuten ennenkin, taas juoksimme hyvän aikaa asemaan ja suoja-asemaan, ja harjoittelimme puolustusammunnan kulkua ilman panoksia. Kuivaharjoittelun jälkeen oli vuorossa vartin tauko. Rötväilimme kentän taakse jäävällä pienellä ruohikkoalueella. Tauon jälkeen jaettiin A-tarvikkeet, ja tällä kertaa saimmekin räkäpäiden sijasta kovia patruunoita. Nyt emme siis suolaakaan kuviteltua vihollista, vaan käytössä on jantterit, eli radio-ohjauksella ylös ja alas ohjattavat maalitaulut. Niitä on sijoitettu parikymmentä kappaletta ympäri ampumakenttää. Nyt ammuntoihin saatiin hieman enemmän järkeä, kun on jotain mihin tähdätä ja osuman myös huomaa. Sitä ei tietenkään aina tiennyt, oliko taulun kaatanut oma, vai kaverin ampuma luoti. Iltapäivän kuluessa saimme räiskittyä pari lippaallista patruunoita, välillä tietenkin juostiin suoja-asemaan kuunteleman lisäohjeita ja palautetta ammunnasta. Ja pidettiinhän iltapäivän aikana toki pari taukoakin. Puolustusammunnoissa kului koko iltapäivä ja ruokaa saimme joskus viiden jälkeen, eli noin tunnin myöhässä. Ruokailun jälkeen alkoi pitkä odottelu kello 145

148 20.00 alkavaan iltaharjoitukseen, jonka aiheena tulisi olemaan puolustusammunnat pimeässä. Tämä kolmetuntinen kului lähes kokonaan nuotion ääressä istuskeluun. Illat ovat jo käyneet niin viileiksi ettei ilman notskia olisi tarjennutkaan. Olivathan skapparimme meille täksi ajaksi hommaakin antaneet. Meidän oli määrä alikessujemme johdolla hakea lähimetsistä sopivia riukuja ja kuusenoksia, ja rakentaa harjoitusmielessä laavu notskin läheisyyteen. Kävimmehän me muutaman ranteenvahvuisen rungon metsästä karsimassa, mutta koska skapparit olivat ampumakentällä valmistelemassa illan puolustusammuntoja, eikä alikessujammekaan tuntunut homma kiinnostavan, pistimme toisenkin notskin palamaan, ja aloimme viettämään koleaa syyskuista iltaa, Hätilän metsien keskellä. Hieman ennen kahdeksaa tämä idylli... tai paremminkin, pitkästyttävä käkkiminen sitten päättyi, ja vuorossa on valmistautuminen ammuntoihin. Tämä harjoitus on näytösluontoinen, sitä saapuvat seuraamaan kaikki leirillä olevat joukot. Ampuvan ryhmän muodostaa noin 20 jamppaa ja ampumakentän valaistuksesta huolehtii viiden jampan ryhmä, johon valittiin myös allekirjoittanut. Ammunta ja valaistusryhmät on koottu viestikomppaniasta, meidän ikäryhmästämme. Valaistuksen tarkoituksena on saada vihollisen joukot näkyviin taistelukentältä, tässä tapauksessa siis janttereiden taulut. Ryhmämme toimipaikkana on yksi ennalta sovittu kohta poterot yhdistävässä juoksuhaudassa. Valaistusvälineistöksi saimme kolme valopistoolia, joihin löytyi melkoinen läjä erivärisiä panoksia, sekä viisi kappaletta kädestä laukaistavia laskuvarjollisia valoraketteja, hieman samanlaisia kuin veneissä käytetään hätäraketteina. Rynkyissä käytetään tavallisten patruunoiden sijasta valojuovia. Rynkkyjen lisäksi ampuvassa ryhmässä on käytössä kaksi kevyttä konekivääriä. Omaa lisäväriään ammuntoihin tuovat vielä tulenosoituspanokset, sekä skappareiden, ennen näytöstä kentälle virittelemät räjähteet, ja muut tehosteet. Kentällä on muun muassa trotyylipusseja, joilla kuvataan tykistön ampumaa epäsuoraa tulta, sekä kolme napalmnuotiota. Räjähdyspanosten ja nuotioiden sytyttäminen hoidetaan näytöksen aikana sähkönalleilla ja räjäytyspiuhoilla. Tämän homman hoitelee joku näytöstä johtavista skappareista. Napalmnuotioiden tarkempaa rakennetta en tiedä, koska en niitä missään vaiheessa päässyt lähempää näkemään. Kauempaa katsoen se kuitenkin muistuttaa suurta nuotiota, ja paloaikaa on koosta riippuen tunnista kahteen tuntiin. Nuotioiden tehtävä on sama kuin valaisuryhmänkin, eli saada vihollinen näkyviin. Edellä ilmenneitä pikku eroja lukuun ottamatta, ammunnat sujuivatkin samaan tapaan kuin päivällä. Ehdottomasti upeimmat ammunnat nämä pimeänammunnat ovat tähänastisista olleet, sitä ei käy kiistäminen. Tosin. Syyskuisen yön pimeydessä, juoksuhaudan pohjalla, kädet kohmeessa, valopistoolia ladatessa, se ei kyllä välttämättä aivan siltä tuntunut. Kieltämättä siinä tuli useampaankin kertaan mieleen että miksei nytkin voinut nukkua lämpimässä teltassa, tai rötvätä komppaniassa punkalla, tai 146

149 katsella kotona televisiota perunalastuja rouskutellen. Upea näytös se kuitenkin loppujen lopuksi oli. Öisen taistelukentän valo- ja ääniefektit tulivat tutuiksi, ja maanpinnan vavahtelut ruudinsavun keralla vain paransivat tunnelmaa. Tällaista saisi olla enemmänkin. Näytös oli ohi vajaassa tunnissa. Vielä hetki sitten valoraketeista ja valojuovista kirkkaana ollut taivas oli pimentynyt, ja hiljaisuus oli laskeutunut Hätilän metsiin. Valoa pimeyteen loivat enää kaksi ampumakentällä palavaa napalmnuotiota, ja skappareilla mukana olevat taskulamput. Yksi nuotioista oli jo ehtinyt sammumaan. Näytöstä katsomassa ollut porukka lähti saman tien takaisin leirialueelle, mutta meille näytöksessä mukana olleille oli vielä nakkia tiedossa. Ampumassa ollut porukka lähti ampumakentälle keräilemään jantterit auton lavalle. Valaistusryhmälle jäi ampumapaikan järjestelytyöt. Toinenkin napalmnuotio on hiljalleen hiipumassa, viimeinen palaa vielä kirkkaasti. Yö on säkkipimeä. Ampumapaikalla ainoat valonlähteet ovat skappareiden taskulamput. Kenelläkään valaistusryhmässämme ei ollut omaa lamppua mukana. Omani oli jäänyt aamulla leiriin, repun sivutaskuun, kun luulin ettemme olisi reissussa yöhön asti. Se tuli ainakin opittua, että taskulamppu kannattaa pitää aina mukana maastopuvun taskussa. Kello on jo kymmenen. Joudumme vielä odottelemaan jonkin aikaa ampumaporukkaa kentältä. Ilma on illan mittaan kylmentynyt aikalailla, saattaa jopa olla hieman pakkasen puolella. Ampumaosasto saapui, ja pääsimme jatkamaan lastaamista, he lähtivät saman tien leiriin. Nyt meitä on täällä enää viisi jamppaa, sekä muutama skappari. Seuraavaksi saimmekin kuulla, että yksi puinen ammuslaatikko oli vielä kateissa. Tyhjä tietenkin... jos se olisi ollut täynnä patruunoita, olisi sitä etsimään varmaankin hälytetty koko leiri. Etsimme laatikkoa jonkin aikaa, emme löytäneet. Viimeinkin saimme komennon lähteä takaisin leiriin. Skapparitkin lähtivät samaan aikaan viimeisellä ajoneuvolla joka vielä oli paikalla. Me viisi etsimme pimeyden keskeltä polkupyörämme ja lähdimme ajelemaan samaan suuntaan johon auton perävalot hetki sitten hävisivät. Vain yksi napalmnuotio jäi hiljaa hiipuen palamaan ampumakentälle, ikään kuin muistona tunti sitten valloillaan olleesta puolustustaistelusta. Onneksi sentään muutamassa pyörässä oli lamppu kunnossa, ilman niitä oltaisiin taidettu jäädä ampumakentälle yöksi. Matkaa oli pari kilometriä, ja leirille päästyämme menimme suoraan telttaamme nukkumaan. Kello oli jo yli 11. Siviilissähän se ei ole kovin myöhäinen nukkumaanmenoaika, mutta metsässä ryynätessä tilanne muuttuu kummasti. Kipinävuoroista emme jaksaneet enää alkaa tappelemaan. Kai joku sitten joskus herättää. Sen verran kuulimme uutisia, että heti näytöksen jälkeen oli leirillä käynyt sodeauto. Ne jotka olivat vain katsomassa näytöstä ja pääsivät heti lähtemään takaisin, olivat vielä ehtineet munkkikahville. Me nakkikoneet jäimme paitsi siitäkin! Eipä sitten muuta tältä päivältä, joten huomiseen

150 Ei, ei sittenkään. Juuri kun olin nukahtamassa, tuli eräs koksuistamme teltan oviaukolle. Nakki viuhahti jälleen kerran. Aamupäivällä käytössä olleet kessit ja apilakset olivat vielä öljyämättä ja rästi piti kuulemma hoitaa pois vielä tänään. Käsky oli kuulemma tullut skappareilta. Eipä siinä sitten muuta kuin saappaat jalkaan, taskulamput mukaan, ja matkaan. Päivällä singoille ei oltu tehty mitään, vaikka aikaa olisi ollut moneenkin otteeseen. Ei. Huolto piti suorittaa keskellä yötä. Asiathan voi tehdä joko normaalilla tavalla, tai sitten intin tavalla. Singot tuli öljyttyä, joten nyt ehkä pääsemme viimein nukkumaan. TJ 225 Viuhuva nakki ei sammaloidu Keskiviikko Todella hauskaa herätä keskiviikkoaamuun täällä metsän keskellä! IV pelkkänä haaveena ja olokin on mukavan väsynyt. Eilen illalla... tai yöllä, päästiin nukkumaan joskus puolenyön jälkeen ja kello oli kipinävuoro. Olo on siis todella pirteä. No, mitä sitä valittelemaan, siispä saappaat jalkaan, rynkky mukaan ja hakemaan aamiaista ruoanjakopaikalta. Aamupäivän ohjelmassa on kissanpolkuammunta Saken johdolla. Iltapäivä olisi tarkoitus viettää kivääriradoilla, erilaisiin aseisiin tutustuen. Kissanpolkuammunta järjestettiin lähellä johtolaa, suurimmalla ampumakentällä. Sinne ei siis menty pyörällä, vaan jalkamarssina. Kissanpolun ideana on, että kentän poikki kulkevan kapean ajouran varteen, matalan pensaikon suojiin on kätketty erilaista ammuttavaa. Ammunta suoritetaan pareittain, rinnakkain hiipien. Toinen tarkkailee ja ampuu tien toista puolta, ja toinen toista. Sakke kävelee taistelijaparin perässä mukanaan janttereiden kauko-ohjain, jolla hän nostelee taulut pystyyn sitä mukaa, kun reitillä edetään. Janttereiden lisäksi ammuttavana on naruun sidottuja ilmapalloja, jotka alkuun ovat pensaiden takana piilossa ja narusta vetämällä ne saadaan esiin ammuttavaksi. Ammuksina käytetään tietenkin kovia patruunoita, jotta ammunnasta saataisiin laskettua myös jonkinlaiset tulokset. Kissanpolun pituus on vajaat 200 metriä ja sen varrella on parikymmentä jantteria ja ilmapalloja kahdessa kohtaa. Kissanpolku on itse asiassa aika mukava harjoitus... eipähän tarvitse juosta. Samaan aikaan kun porukan toinen puolisko oli kissanpolulla, oli muilla harjoituksen aiheena kylkimiina. Pääsimme kukin kasaamaan oman harjoitusmiinamme, jotka sitten kaikki kerrallaan laukaistiin sähkönallien avulla. Kylkimiinahan sijoitetaan yleensä tieuran varteen, pensaan taakse piiloon, ja räjäytetään kauempaa sähkönallin avulla, silloin kun haluttu kohde, siis vihollisen ajoneuvo, on ajamassa miinan ohitse. Paukun jälkeen ajoneuvon pitäisi olla ajokelvottomassa kunnossa. 148

151 Kissanpolun ja kylkimiinan jälkeen palasimme leiriin. Ennen ruokailua meille jäi vielä puoli tuntia luppoaikaa. Siis käytännössä hakkasimme polttopuita alikessujen, sekä oman teltan tarpeisiin. Ruokailun jälkeen hypättiin sitten jälleen fillareiden selkään ja lähdettiin kohti kivääriratoja. Tällä kertaa aiheita oli kolme: kevyt konekivääri, sotilaspistooli ja tavallinen RK-ammunta. Tällä kertaa porukka siis piti jakaa kolmeen osaan, mutta sehän ei tuottanut mukana olleille alikessuille vaikeuksia. Kuten aina muulloinkin, meidät komennettiin kolmiriviin, ensimmäinen rivi lähti D radalle pistooli ammuntaan, keskimmäinen C radalle RK-ammuntaan ja takimmainen rivi lähti B radalle ampumaan kevyellä KK:lla. Omaa mielipidettä ei jakotilanteissa kyselty. Pistooleilla ei ammuttu varsinaisella kivääriradalla. Radan viereiselle pienelle sorakentälle oli järjestetty pistooleita varten oma pienempi ratansa. Ampumaetäisyyttä on vain 20 metriä, mutta siinäkin tuntui olevan puolet liikaa. Pistooli kun ei ole läheskään niin tarkka kuin kivääri, ja tulivoimaakin on vähemmän. Paljoa muuta kerrottavaa tästä puolustusvoimien käyttämästä pistoolista ei sitten löydykään. Yleisen sanonnan mukaan sillä osuu paremmin heittämällä. Kevyt KK puolestaan on 7,62 mm lyhyttä patruunaa käytävä, pelkästään sarjatulta ampuva konekivääri. Ase on vyösyöttöinen, eli siinä ei käytetä lipasta, vaan patruunat ladataan ennen ammuntaa panosvyöhön. Patruunathan ovat samoja, joita käytetään rynkyssä, joten tulivoimaakin löytyy saman verran. KK:sta ei sen enempää, ja rynkkyammuntojen kaavakin on jo varmaan tullut tutuksi. Kun kaikki ryhmät olivat kiertäneet jokaisen rastin läpi, kokoonnuimme radalle B, puhdistamaan KK:t, pistoolit ja tietenkin omat rynkkymme. Myöhemmin illalla tulisi kuulemma olemaan asetarkastus. Kello oli jo melkein viisi, kun saimme puhdistustyön päätökseen ja pääsimme lähtemään takaisin leiriin. Hyvä että pääsimmekin, koska juuri nyt alkoi satamaan. Pilviä olikin kertynyt taivaalle koko iltapäivän ajan. Selvisimme leiriin juuri ja juuri, pahemmin kastumatta. Sitten oli vuorossa ruokailu, ja kello asetarkastus, sen piti Leeppi. Tällä kertaa tarkastus pidettiin teltoissa sisällä, mikä on aika harvinainen tapa. Vettä näet oli tullut taukoamatta siitä asti kun sade oli alkanut. Sotilaallista särmyyttä ei tietenkään unohdettu metsässäkään. Kun tarkastus pidettiin teltassa, tehtiin Herra vääpeli, viestimies nano-nanon ase xxxxxx ilmoitus korkeassa polviasennossa seisten. Tarkastus oli nopeasti ohitse, muutamassa aseessa oli vähäistä huomauttamista, mutta niidenkään takia ei pidetty uusintatarkastusta. Kello olikin sitten vuorossa päivän odotetuin hetki, eli sodeauton käynti leirin kulmalla. Kävihän se eilenkin, mutta silloin ammunnoissa mukana olleet eivät sitä ehtineet hyödyntämään. Nyt mahdollisuus oli, ja tuskin kukaan sitä jätti käyttämättä... ainakaan jonosta päätellen. Lopun illan aikana ei sitten, ihme kyllä, ollut muita ekstranakkeja kuin kuormaauton lavalla olleen kaluston laskenta. Tavarat purettiin taskulamppujen valossa 149

152 maahan ja lastattiin taas sitä mukaa takaisin, kun laskenta edistyi. Tällä kertaa laskut täsmäsivät listan kanssa, eikä nakkiin kulunut kuin puolisen tuntia. Illan aikana oli hyvää aikaa laatia myös kipinälistoja. Oman teltan ja AU-teltan listat olivat olleet jo hyvän aikaa valmiina, kun joku muisti että leirin kiertovartio oli tänä yönä meidän hoidettavanamme. Koska homman hoitamatta jättämisestä seuraisi myöhemmin melkoinen huuto, eikä kukaan ollut asiasta vielä mitään puhunut, päätimme että joku teltastamme lähtee kysymään asiaa AU teltalta. Valinta osui allekirjoittaneeseen. Itse asiassa homma kannattikin, sillä koksumme ja alikessumme eivät viitsineet vaivata päätään asialla, ja antoivat sen minun hoidettavakseni. Sain siis vallan nakittaa vartiomiehet... tosin vain omasta ikäryhmästä. Menin ensin omalle teltalle ja aloimme neuvottelemaan asiasta radistijoukkueen kesken. Yksimielinen päätöksemme oli, kuten arvata saattaa, että nakki kuuluu ilman muuta telejoukkueelle. Perusteet olivat yksinkertaiset, eilisillan valaistusryhmä koostui pelkästään radisteista, ja viimeöinen sinkojen puhdistus nakki viuhahti pelkästään radisteille. Telemiehet nukkuivat silloin teltassaan. Päätöksen teon jälkeen lähdin tyhjän kiertovartiolistan kanssa teleteltalle ja ilmoitin heille yksinkertaisesti, että yön kiertovartioon oli nakitettu telejoukkue ja että he saisivat jopa itse päättää mihin aikaan kukin vartiovuoronsa ottaa. Kuten arvata saattoi, teleteltassa alkoi helvetinmoinen ämpyily. Selvitin heille että minut oli nakitettu nakittamaan yön kiertovartiot, sekä myöskin syyt miksi nakitin hommaan pelkän telejoukkueen, ja että valitukset voisi esittää AUtelttaan. Jätin kiertovartiolistan teletelttaan ja lähdin omalle teltalle. Meteli teleteltassa jatkui. Loppujen lopuksi tilanne päättyi siihen että telemiehet olivat käyneet valittamassa päätöksestä koksuille ja lopputulos oli se että vuorot jaettiin tasan joukkueiden kesken. Eilisiltaisella nakkijaolla ei siis ollut mitään merkitystä. Tämä on tasa-arvoa, mallia PsVK! Huomiseen!!! TJ 224 Kova kiire odottamaan Torstai Herätys normaaliin tapaan ja normaalilla tavalla, kello Viimeyöstä meikäläinen selvisi oman teltan kipinällä, kello , vaikka telejannut saivatkin järjestettyä radisteille hieman lisänakkia. Nyt on siis leirin viimeinen päivä ja telttojen purkaminen on määrä aloittaa heti aamiaisen jälkeen. Aamiaista saikin tänään taas varrota. Puuron ja muiden aamiaisen osien jako alkoi vasta puoli seitsemän aikaan. Olivat tainneet huoltokomppanian jampat nukkua pommiin. Ainakin ehti kamiinat kunnolla jäähtymään ennen telttojen purkamista. 150

153 Taas kerran purkamisella oli kauhea kiire, alikessut hoputtivat koko ajan vieressä. Kun teltat ja muut tarvikkeet oli saatu raahattua kuormurin lavan taakse, oli vuorossa kaluston laskeminen... kuinkas muuten. Purku ja laskenta saatiin suoritettua melko nopeasti, kello 8.30 tavarat olivat jo auton lavalla. Sitten saimmekin kuulla että seuraava ohjelma, eli ampumakentällä järjestettävä räjähdenäytös alkaisi vasta kello 10. Aivan turhaan olimme siis hoppuilleet leirin purussa. Tänä odotusaikana ei sitten muutamaa sekalaista nakkia lukuun ottamatta tehty muuta kuin kärvisteltiin puretussa leirissä, kuusten juurella, syyskuun koleassa ja kosteassa aamussa. Taas kerran täyttyi intin perustotuus: "kova kiire odottamaan". Lähempänä kymmentä tuli sitten käsky valmistautua näytökseen lähtöön. Varustukseksi määrättiin taisteluvyö ja teräskypärä, ja rynkyn mukaan ottaminenhan on itsestään selvyys. Näytöksen katsomopaikkana toimii johtolan edusta, josta avautuu hyvä näköala koko ampumakentälle. Näytöksessä räjäytettiin mm. käsikranaatti, telamiina ja joitakin muitakin miinoja, sekä kaikenlaista muuta räjähtävää. Näytöksen aikana oli oltava kypärät päässä siltä varalta että paukut sattuisivat lennättämään kiviä johtolalle asti. Tetsareidenkin mukaan ottamiseen löytyi syy. Ne toimivat istuinalusina näytöksen aikana. Yleisöä oli ainakin parisataa jamppaa, siis koko leirin miehitys. Näytöstä johdetaan samasta tulenjohtotornista, jossa olimme olleet pari kuukautta sitten palovartiossa. Sieltä ollaan jatkuvassa radioyhteydessä kentällä olevaan kantahenkilökuntaan, joka suorittaa räjäytykset. Näytöksen järjestelyistähän vastaavat pelkästään skapparit. Varusmiehiä ei juurikaan päästetä noin vaarallisiin ja vastuunalaisiin hommiin. Näytöksen jälkeen lähdimme marssimaan jonossa ampumakentälle, kohti aluetta jossa räjäytykset oli tehty. Kiersimme läpi jokaisen kohteen ja katsoimme minkälaista jälkeä mikäkin miina tai kranaatti oli tehnyt. Telamiina oli saanut aikaan suurimman montun. Vieressä oli vielä risainen kumisaappaan puolikas, joka kuulemma jonkin aikaa sitten oli ollut vielä ehjänä miinan vieressä. Telamiinan tehosta jalkaväen taistelijaan sai jonkinlaisen kuvan, kun ajatteli itsensä samaan kuntoon, kuin tuo kumisaappaan raato tällä hetkellä oli... ei houkuttele! Käsikranaatin tehon esittelyä varten kentälle oli pystytetty noin metrin korkuinen aitaus tavallisesta mustasta muovista, aitauksen halkaisija oli reilut kymmenen metriä. Kranaatti oli heitetty aitauksen keskelle ja muovi oli täynnä sirpaleiden tekemiä reikiä, ja muutamista kohdista perusteellisemminkin riekaleina. Samanlaiset reiät löytyisi siis myös Suomalaisesta korpisoturista, jos kranaatti sattuu räjähtämään turhan lähellä. Kentän poikki mentiin läpimarssina ja jatkettiin suoraan leiriin, jossa vuorossa oli taas odottelua. Ruokailuun oli aikaa vielä lähes puoli tuntia. Ruokailun jälkeen seurasikin sitten yllätysohjelmaa, eli A-tarvike tarkastus. Tarkoituksena on tarkastaa, että kukaan ei ole leirin aikana keräillyt mitään luvattomia inttimuistoja, kuten patruunoita, tulenosoituspanoksia tai käsikranaatteja. 151

154 Patruunoita ampumaleireiltä ja ammunnoista pystyy toki keräilemään, pieniä määriä tosin, ja nekin ovat pois omista ampumatuloksista. Muiden ampumatarvikkeiden pihistäminen onkin sitten lähes mahdotonta. Näin ainakin meillä morteilla, mutta toki homma olisi hieman helpompaa niille jotka pääsevät A-tarvikkeiden kanssa enemmän tekemisiin. Tarkastus tapahtui leiripaikkamme viereisellä pienellä parkkipaikalla, johon meidät komennettiin kolmiriviin, kaikki varusteet mukana. Alikessumme ja koksumme penkoivat reppumme ja tetsarimme läpikotaisin. Tetsareiden ja reppujen taskut tutkittiin erityisen tarkkaan, kenttäpullot ravisteltiin vettä kiinteämpien löytöjen varalta, ja joitakin vaatepinkkojakin leviteltiin auki. Komppapäällikkömme seuraili silmä kovana tapahtumaa vierestä. Keneltäkään ei A-tarvikkeita löytynyt... onneksi. Seuraukset olisivat kuulemma olleet ikäviä. Tarkastus saatiin päätökseen siinä yhden aikoihin, tämän jälkeen komppapäällikkömme piti meille vielä leirin päätös puheen, eli puhuttelun, kuten intissä on tapana sanoa. Puhuttelun lopuksi hän ilmoitti että paluumarssi Parolannummelle lähtisi liikkeelle kello 14.00, siihen asti ohjelmassa oli henkilökohtaista huoltoa. Käytännössä tämä siis merkitsi sitä, että katsottiin pyörien kunto marssia varten ja sidottiin reppu kiinni tarakalle. Niin, ja paskalla kannattaa myös käydä. Marssin ajaksi kannattaa luopua kaikesta ylimääräisestä painosta. Tätä leiripaikkaahan voi pitää lähes huipputasoisena. Lautarakenteinen, yksipaikkainen mukavuuslaitos on vajaan sadan metrin päässä leiripaikasta. Paperi pitää tietenkin olla omasta takaa. Pyörämarssi Hätilästä Parolannummelle on selostettu jo useampaan kertaan, joten hypätäänpä suoraan PsVK:n pihaan. Perillä olimme siinä puoli neljän aikaan ja ensimmäiset toimenpiteet olivat luonnollisesti pyörien paikalleen laittaminen ja lukitseminen, jonka jälkeen menimme sisälle kellarikerroksen ja asehuoltopisteen kautta. Siellä pistettiin rynkkyihin uudet öljyt öljyämislaitteella. Tänään niitä ei alettu enää puhdistamaan, vaan ne jätettiin telineisiin odottamaan huomista, ja perusteellisempaa nysväämistä. Sisällä emme kuitenkaan ehtineet olemaan kuin sen aikaa, että veimme reput ja tetsarit tupiimme, ja rynkyt telineisiinsä. Tämän jälkeen lähdimme tyhjentämään kuormurin lavaa, tavarat vietiin samaan tyhjään varastohuoneeseen, johon ne oli koottu kasaan ennen leiriä. Kyseinen huone on saappaidenpesupaikan vieressä sijaitseva varasto, joka oli aikaisemmin toiminut viestivälinevarastona ja väliaikaisena majoitus tupana, mutta on nyt pääosan ajasta tyhjänä. Nyt hommissa ei tietenkään pidetty samanlaista hoppua kuin morttileirin jälkeen. Silloinhan oli perjantai, ja lomat alkamassa. Nyt on torstai ja tavallinen sodeilta. Omat tavarat oli tietenkin purettava ja järjesteltävä kaappiin jossakin vaiheessa. Yli 20 jampan voimin lavan purkamiseen ja tavaroiden kantamiseen ei kovinkaan kauaa mennyt ja kello lähdimme tavalliseen tapaan ruokailuun. Ruokailun jälkeen oli vuorossa kauan kaivattu sodeen pääsy ja omien tavaroiden purku. Eipä muuta tällä kertaa. 152

155 TJ 219 Häirintää Tiistai Lomat ovat taas kerran ohi, ja tällä kertaa olikin sitten ensimmäinen pitkä velvi. Pääsimme siis lomille perjantaina normaaliin aikaan, ja maanantai oli komppanian HL päivä. Loma oli siis vuorokautta normaalia pidempi. Tästä lähtien näin tuleekin olemaan aina kerran kuukaudessa, komppanian HL:n ansiosta. Edellisestä perjantaista ei ole mitään erityistä kerrottavaa. Koko aamupäivä kului Hätilässä mukana olleen kalustoon huoltoon, laskentaan, ja paikasta toiseen kantamiseen. Iltapäivä kului joka perjantaiseen tapaan, huoltoiltapäivän merkeissä. Tämän aamupäivän aiheena on häirintä. Siis radiohäirintä, jota käsittelevillä oppitunneilla istuimme koko aamupäivän, lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Häirinnän tarkoituksenahan on sekoittaa vihollisen radioliikenne ja samalla sotatoimet. Totuushan on se, että toimivat viestiyhteydet ovat nykyaikaisen sodankäynnin perusedellytys. Häirinnänhän voi toteuttaa kahdella tavalla. Voidaan valita joku tietty taajuusalue, jota häiritään. Tällöin on vain toivottava että vihollisen radioliikenne kulkee tällä taajuusalueella. Toinen, tehokkaampi tapa on se että selvitetään ensiksi skannerin avulla vihollisen käyttämät taajuudet, ja häiritään pelkästään niitä taajuuksia. Häirinnän toteuttamiseen emme perehtyneet kovinkaan paljoa. Se ala ei kuulemma meille kuulu, vaikka viestimiehiä olemmekin. Sitäkin enemmän sen sijaan käsittelimme sitä, miten vihollisen radiohäirinnältä pystyy suojautumaan. Korkea mäenharjanne vihollisen häirintälähettimen ja oman antennin välillä on melko tehokas tapa häirinnän torjuntaan. Yhtä tärkeää on myös käyttää suuntaavaa antennia, esim. pitkälanka-antennia, tavallisen ympärisäteilevän antennin sijaan. Joskus häirinnän vaikutusta voi pienentää myös aivan pienillä muutoksilla. Esimerkiksi pienelläkin antennin siirrolla, saattaa olla melkoinen vaikutus. Viimeinen tapa onkin sitten ennalta sovitut varotaajuudet, joita siirrytään käyttämään silloin kun päätaajuus menee syystä tai toisesta tukkoon. Siinä olikin sitten tämän päivän viestillinen anti. Iltapäivän ohjelmassa on liikuntakoulutusta, lajeina ovat jälleen kerran sähly ja lentopallo. Lentopallon pelipaikkana on viestikomppanian vieressä sijaitseva pieni kenttä ja sählyä varten oli varattu prikaatin liikuntasali. Noin kymmenen muun jampan ohella myös allekirjoittanut valitsi sählyn, muut parikymmentä valitsivat lentopallon. Sen lisäksi että saimme itse valita mieleisen lajin, liittyi iltapäivään muutakin suklaata, tällä kertaa alikessumme eivät olleet mukana kuvioissa, vaan saamme pistää pelit pystyyn omatoimisesti. Sählyporukasta siis valittiin yksi jamppa muodonviejäksi, jonka johdolla 153

156 lähdimme marssimaan kohti liikuntasalia. Koko matkaa ei sentään menty muodossa. Vain ruokalan pihaan asti, josta eteenpäin menimme härdellissä uuden soden, ja veksin tupakkapaikan ohi salille. Perille päästyämme meitä odottikin pieni yllätys. Salin ovilla oli siivoojan jättämät kyltit, joissa salin käyttö kiellettiin vasta vahatun lattian takia. Koska emme päässeet sählyä pelaamaan, lähdimme takaisin komppaniaan. Mitään kiirettä emme tietenkään pitäneet. Lentopalloryhmällä oli ollut peli jo hyvän aikaa käynnissä. Koska meidän tekemisemme ei näyttänyt ketään kiinnostavan, jäimme kentän laidalla kasvavien puiden juurelle istuskelemaan ja seurailemaan muiden peliä. Vaikka syyskuu olikin jo lopuillaan, oli päivä sen verran lämmin, että tarkenimme istuskella siinä tunnin verran, jonka jälkeen pelit keskeytettiin ja vuorossa oli henkilökohtainen huolto. Se aloitettiin jo puoli kolmen aikaan, ja kolmelta saimme Häkiksen luvalla pitää peräti puolen tunnin sodetauon. Menneen iltapäivän ohjelma oli jäänyt vähäiseksi, koska vanhin ikäryhmä, alikessut ja koksut mukaan lukien, olivat olleet koko iltapäivän yläluokassa jollakin oppitunnilla. Mukana oli myös osa komppanian skappareista, ja Häkikselläkin oli ollut pitkin iltapäivää joitakin muita hommia, joten kerrankin saimme olla hieman vapaammin. Loppu iltapäivä ruokailuineen, siivouksineen ja sodekäynteineen sujui samaan tapaan kuin ennenkin. Vahvuuslaskennan ja pinkkatarkastuksen jälkeen kuulimme viimeaikoina mukavan tutuksi käyneen komennon: Iltatoimet vapaat mutta pakolliset. Parina viime viikkona iltatoimet ovat olleet vapaat jo melkein joka ilta, ja pinkkatarkastuksetkin on jo joinakin iltoina jääneet pitämättä. Yli sata aamua on jo takanapäin ja vihdoinkin alikessumme alkavat hieman hidastaa tahtiaan. Tosin, vieläkään ei ole harvinaista, että juoksemme kilpaa komppaniaa ympäri tai särmäilemme kaappejamme toista uusintatarkastusta varten. Eipä sitten muuta tällä kertaa. TJ 218 Huutoa tuli, ja juoksemista Keskiviikko Keskiviikko, ja iltavapaa päivä. Mikäs sen mukavampaa, kun päivän ohjelmakaan ei edes ole mikään kovinkaan paha. Koko päiväksi olisi, ainakin ennakkotietojen mukaan, tiedossa viestikoulutusta. Aamupäivän palveluksen aluksi siirryimme kellarikäytävälle. Ensimmäinen hommamme oli vielä kerran laskea Hätilän leirillä mukana ollut viestikalusto. Mehän emme niitä olleet kertaakaan käyttäneet, mutta syystä tai toisesta niiden varastolta haku, huolto, laskenta ja nyt varastolle palautus oli jäänyt meidän hommiksemme. Ja syyhän on se että olemme mortteja. Kaluston palauttamiseksi oli viestivälinevarastolle varattu aika puoli yhdeksäksi. Varttia aikaisemmin siis lähdimme kantamaan kalustoa varaston eteen jo tutuksi 154

157 tullutta oikopolkua pitkin. Kaluston huolto ja siirto suoritettiin alikessujen johdolla, Häkis oli joutunut lähtemään muille asioille. Leirillä oli mukana varsin paljon viestikalustoa. Radiolaatikoita, sisältönä LV-217 lisävarusteineen, oli kuusi kappaletta. Toisia laatikoita, joiden sisältönä oli LV 317:t, ja radioiden akkuja, oli neljä kappaletta. Lisäksi oli kaksi kehikollista parikaapelia, jonkin verran kenttäpuhelimia, sekä muuta pikkutavaraa. Taisipa vaan olla suurin osa kamoista käyttämättömänä koko leirin ajan. Paria minuuttia vaille puoli yhdeksän Häkis sitten saapui varastolle. Me tietenkin odottelimme ulkopuolella kolmirivissä sen aikaa kun hän kävi sisällä varmistamassa että tavarat voitiin viedä sinne. Tämän jälkeen lähdimme Häkiksen komentojen mukaan kolmirivistä, ruoduittain jonossa kantamaan tavaroita sisälle. Luovutuksen yhteydessä tavarat tuli tietenkin laskettua vielä kerran, jotta varaston henkilökunta näki että jokainen osa oli varmasti tallessa. Leirikaluston luovuttamisen jälkeen kuitattiin joukkueellemme vielä hieman lisää viestikalustoa. Pääosan tästä tavaramäärästä muodosti keskussanomalaite, josta varmasti seuraa myöhemmin lisää tarinaa. Kuitatut tavarat kannettiin komppaniaan, joukkueemme varastoon, jossa oli jo ennalta jonkin verran joukkueellemme aikaisemmin kuitattua viestikalustoa. Koska Häkis ei enää muuta ohjelmaa keksinyt, oli loppuaika ennen ruokailuun lähtöä, siis noin 20 minuuttia, itseopiskelua tuvissa. Koska käytävällä ei näkynyt alikessuja valvomassa komennon toteuttamista, emme edes alkaneet kaivelemaan mitään oppikirjoja esille. Itseopiskelu tuvissa kun on viime aikoina tupannut muuttumaan rötväilyksi tuvissa. Istuskelimme siis tuvassa, jotkut pelasivat pöydän ääressä korttia, ja jotkut jopa uskaltautuivat loikoilemaan punkalle, vaikka se päivä aikaan onkin kiellettyä. Ikävä vain todeta, että käry kävi! Joku kai sattui vilkaisemaan tuvan ovelle päin, ja huomasi kun Häkis katseli tuvan ovella, happamahkon näköinen ilma naamallaan, "opiskeluamme". Korttipeli keskeytyi ja punkilla rötväilijät hyppäsivät ennätys nopeudella pystyyn, samalla hetkellä kun Häkis astui tuvan puolelle ja huusimme huomio. Tilanne tuli hieman yllättäen joten emme tietenkään olleet päättäneet sitäkään, kuka tekee ilmoituksen. Melkoiseksi arpomiseksi siis meni ilmoituksen tekeminenkin. Lopputulos oli arvattavissakin. Huutoa tuli, sekä tietysti juoksemista. Ennen ruokailuun lähtöä juoksimme kerran komppanian ympäri ja vielä ruokailuun lähdettäessä Häkis tuli pihalle taakse poistuttamaan joukkueemme. Se siitä. Ainakin opimme sen että jos Häkis on lähistöllä, kannattaa olla varuillaan. Iltapäivän ohjelma aloitettiin jalkamarssilla Siltainmäkeen. Sehän sijaitsee noin kilometrin päässä kasarmialueelta, maantien toisella puolella. Nyt pääsimme käytännössä kuuntelemaan minkälaista on radiohäirintä, ja kokeilemaan kuinka sitä pystyy torjumaan. Homma on toteutettu siten että pari alikessuamme on mennyt Parolanleijonalle ja laittaneet sinne venttiseiskan lähettämään ohjelmaa, jota meidän oli tarkoitus yrittää kuunnella Siltainmäessä. Kyseinen ohjelma on tavallista radio-ohjelmaa joka vain siirrettiin kahden radion avulla toiselle taajuudelle. Toisella suunnalla, 155

158 noin puolen kilometrin päässä, on toisilla alikessuilla häirintälähetin, jolla he häiritsivät käyttämäämme radiotaajuutta. Ensiksi kokeilimme vastaanottoa mäen päällä pitkälanka-antenneilla. Häiriötöntä yhteyttä emme saaneet, mutta antennilangan suuntauksella tuntui olevan melkoisesti merkitystä näinkin lyhyillä etäisyyksillä. Pitkälanka-antenneja kokeiltiin ainoastaan mäen huipulla, joten molempiin lähettimiin oli maastollisesti yhtä hyvä yhteys. Tämän jälkeen venttiseiskoihin vaihdettiin tavalliset ympärisäteilevät marssiantennit ja lähdimme pienemmissä ryhmissä kokeilemaan maastonkohtien vaikutusta kuuluvuuteen. Mäen päällä oltaessa häirintälähetin vie aina voiton, olihan se lähempänä kuin kuunneltava lähetin. Huipulta lähdimme vähitellen kävelemään alaspäin, siten että mäen huippu jäi oman antennin ja häirintälähettimen väliin. Nyt kuuluvuus alkoi paranemaan huomattavasti, aika läheltä löytyi jopa sellaisia kohtia, joissa häirintä lakkasi kuulumasta kokonaan. Tulipa harjoituksessa todistettua sekin että pienikin siirto antennin paikassa voi vaikuttaa kuuluvuuteen todella paljon. Puoli neljän aikaan kokoonnuimme ja lähdimme marssimaan takasin komppaniaan. Ruokailu normaalisti ja sen jälkeen siivous, siisteystarkastukset, IV-tarkastus ja IV:n viettoon. TJ 217 Annos viestitekniikkaa Torstai Kuten eilen, kuten huomenna, on tänäänkin vuorossa viestikoulutusta... viestikomppaniassa kun ollaan. Aamupäivän aiheena on tutustuminen BTR 50 PUM esikuntavaunun viestikalustoon ja sähköjärjestelmään. Tämä tapahtuu vaunuhalleilla, ja varustukseksi määrättiin haalarit ja nakkipipo. Mitään muuta päähinettä ei mukaan määrätty, joten tämä tarkoittaa sitä että vaunuhalleille mennään nakkipipo päässä... ja tahtijuoksua tietenkin, kuten viestikomppanian perinteisiin kuuluu. Nakkipipo taas on talvimallia, eli varustettu lämpövuorella... siis juuri sopiva juoksupäähine! Haalarit, jotka on määrätty varustukseksi, ovat tavalliset tummansiniset umpihaalarit. Ovat muuten ainoa intin vaatekappale, joka muistuttaa lähes täydellisesti siviilivastinettaan. Viestikomppanian käytössä olevia vaunuja on halleilla kolme, kaksi vanhemman tyyppistä vaunua, eli BTR 50 PUM, ja uusittu vaunu, tyypiltään BTR 50 PU M1. Molemmat vaunut ovat rungon ja konehuoneen osalta samanlaiset, mutta uudempaan vaunuun on uusittu viesti- ja sähköjärjestelmät. Ensiksi kävimme läpi vaunun teknisiä tietoja, kuten mitat, nopeuden jne. Tämän 156

159 jälkeen aloimme selvittelemään vaunun sähköjärjestelmän toimintaa. Sen sydämenä on 26 voltin akusto, joka on sijoitettu taistelutilan pöydän alle. Samasta akustosta saavat virtansa vaunun omat sähkölaitteet ja viestikalusto. Akuston lataamiseen on olemassa kolme erilaista tapaa. Vaunun moottorin käydessä laturi lataa akkuja, aivan kuten muissakin ajoneuvoissa. Jos saatavilla on verkkovirtaa, pystyy sitä käyttämään vaunun varustukseen kuuluvan tasasuuntaajan avulla. Kolmas tapa on vaunun varustukseen kuuluva voimakone, eli polttomoottorikäyttöinen generaattori, jota siviilissä kutsutaan myös aggregaatiksi. Kyseinen laite on veivikäynnisteinen ja pirun vaikea saada käyntiin, ja pysymään käynnissä. Veivikäynnistyksen lisäksi näissä vaunun varustukseen kuuluvissa voimakoneissa on lisäherkkuna myös sähkökäynnistys, jota pystyy jopa kaukokäyttämään vaunusta sisältä. Tämän lisäherkun maukkautta tosin latistaa sellainen seikka, että lähes jokaisella kerralla jouduttiin voimakoneen kupeessa olevaa ryyppynappia painelemaan useita kertoja, ennen kuin mylly suostui käynnistymään. Tähän ryyppynappiin vaan ei oltu kehitetty minkäänlaista kaukoohjausta. Voimakoneen valmistusmaa on Neuvostoliitto... siis nykyään Venäjä. Käydessään tämä "tekniikan riemuvoitto" kehittää noin 26 voltin tasasähköä, joka sopii sellaisenaan vaunun akkujen lataamiseen. Vaunun liikkeessä ollessa laturi siis huolehtii sähkön riittävyydestä, mutta kun vaunu on parkissa, on viestimiehien järjestettävä sähkön saanti. Sähkön saannin lisäksi vaunu on paikallaan oltaessa myös maadoitettava... ainakin silloin jos radioita käytetään. Maastossa maadoittaminen hoidetaan lyömällä maadoituskiila, eli tavallinen rautatanko maahan ja vetämällä siitä maadoituskaapeli vaunun rungon maadoitusruuviin. Vaunuhalleilla oltaessa maadoitus liitetään seinästä löytyvään maadoituspistorasiaan. Viestikalusto muodostuu vaunun sisäisestä puhelinjärjestelmästä, kolmesta radiosta, ja muutamasta kenttäpuhelimesta, tyypiltään P-78. Puhelimet, samoin kun sisäpuhelinjärjestelmän kojeet on kiinnitelty taistelutilan seiniin. Radiot puolestaan on kiinnitetty taistelutin toisen seinustan täyttävään radiotelineeseen. Sisäisen puhelinjärjestelmän tarkoituksena on toimia vaunun henkilökunnan puheyhteytenä, liikkeellä oltaessa. Melun takiahan se ei muuten olisi mahdollista. Kaikkia henkilökuntaan kuuluvia varten järjestelmässä on käyttölaite, eli niin sanottu pultti, jonka kytkimillä voi valita, kehen haluaa olla yhteydessä. Pultista säädetään myös nakkipipon kuulokkeisiin tulevan äänen voimakkuus. Minkä tahansa pultin kautta pääsee myös kaukokäyttämään vaunun radioita. Vaunun liikkeessä ollessa kaikki kommunikointi siis tapahtuu sisäisen puhelinjärjestelmän ja nakkipipojen kautta. Kun vaunu on parkissa 157

160 asemapaikassa, sisäinen kommunikointi onnistuu ilman puhelinjärjestelmää tai muita apuvälineitä. Ulkoiset yhteydet, eli radiot ja vaunusta mahdollisesti lähtevä puhelinlinja, hoidetaan vaunun kenttäpuhelimien, tai nakkipipojen välityksellä. Jos tässä vaiheessa tuntuu siltä että homma alkaa mennä liian tekniseksi, niin tässä tulee lisää samaa lajia. Seuraavaksi "kehun" vaunun varustukseen kuuluvia radioita. Niitä on siis kolme. Kaksi on tyypiltään LV-611, ja yhden tyyppi on LV623. Kuten koko vaunu, kalustoineen, ovat radiotkin venäläisvalmisteisia ja lievästi sanoen vanhanaikaisia. Ne ovat valurautakoteloisia, ja painavat lähemmäs 50 kiloa kappaleelta. Säätöja virityslaitteistot ovat täysin mekaanisia, eli viritysnappia painettaessa radion sisältä alkaa kuulumaan lähinnä ompelukonetta muistuttava ääni, kun moottorit lähtevät pyörittelemään keloja ja kondensaattoreita, oikeaa viritystä etsien. Radiot on toteutettu ilman puolijohteita, siis 100% putkikoneita. Taajuuden asetuksen lisäksi on viritettäessä etsittävä vihellyskuoppa, sekä viritettävä lähetin, vastaanotin, antennipiirit, ja ties mitä muuta. Vaikka nämä radiot tekniseltä tasoltaan ovatkin muutaman valovuoden päässä nykyaikaisen elektroniikan kehityksestä, on niillä kuitenkin oma kannattajajoukkonsa. Ydinräjähdyksen aiheuttama elektromagneettinen pulssi, joka myös EMP lyhenteellä tunnetaan, lamaannuttaa kaiken muun lisäksi myös puolijohdekomponenteilla toteutetut elektroniset laitteet... siis nykyään lähes kaiken. Nämä edellä esitellyt radiotyypit ovat kuitenkin toteutettu pelkillä elektroniputkilla, joten ne toimivat myös atomisodan aikana. LV-623 saattaa ehkä... tuurilla toimiakin, mutta LV-611:ta meille opetettiin sellainenkin seikka, että sen virtalähdeosa on toteutettu transistorein, eli puolijohteilla. Siispä se siitä atomipommin kestävyydestä. Radiotekniikkaa tuntevat ehkä ymmärsivätkin jotain edellisestä esitelmästä, mutta muillekin varmasti välittyi radioista jonkinlainen kuva. Antenneja vanhan mallisesta esikuntavaunusta löytyy kolme kappaletta. Vaunun kannella on paikat kahdelle piiska-antennille, ja lisäksi vaunussa on noin 10 metrin korkuinen veivikäyttöinen masto, jonka päähän saa kiinni yhden laajakaista-antennin. Radioita pystyy vaihtelemaan eri antennien kesken. Aamupäivän koulutuksen aikana emme vielä ehtineet perehtymään radioiden käyttökuntoon laittoon kovinkaan paljon. Sitä asiaa tullaan harjoittelemaan myöhemmin, erikseen, ja ajan kanssa. Tänään aika oli mennyt lähinnä sähköistykseen, ja muuhun viestikalustoon perehtymiseen. Paluu komppaniaan tahtijuoksuna. Kunnon ylämäki, haalarit, ja talvimallinen nakkipipo takasivat lämpimän oloisen kuntolenkin, vaikka matkaa ei ollutkaan kuin viitisensataa metriä... ynnä tietysti alikessujemme järjestämä, motivaation kasvatukseen tähtäävä lisälenkki. Iltapäivän koulutuksen meille järjestikin sitten uusi kouluttaja, hiljattain jääkärikomppaniasta viestiin siirtynyt ylivääpeli. Keskuudessamme hän on jo ehtinyt saamaan lisänimen "Saarnijussi". Aluksi lähdimme harjoittelemaan pitkälanka-antennin rakentamista. Jotkut meistä olivat jo aikaisemminkin olleet tekemisissä tämän antennityypin kanssa, mutta useimmat eivät. Varustukseksi 158

161 määrättiin maastopuku ja mukaan piti ottaa myös teräskypärä. Tämän jälkeen siirryttiin kellarikäytävälle, ja otettiin mukaan muutamia venttiseiskoja sekä sama määrä pitkälanka-antenneja. Pitkälanka-antennissa itse antenniosan muodostaa noin 20 metriä pitkä, muovieristeinen antennilanka, jonka toisessa päässä on kiinteä päätevastus, joka toimii samalla kelana antennilangalle. Päätevastuksen metallirungon on oltava yhteydessä maahan, jotta antenni saisi maadoituksen ja toimisi kunnolla. Langan toiseen päähän liitetään sovitinpala, eli pieni musta metallilaatikko. Sovittimen avulla liitetään radiolta tuleva koaksiaalikaapeli antennilankaan. Langan molemmat päät jäävät noin puolen metrin korkeudelle maan pinnasta, ja noin viiden metrin etäisyydeltä langan alkupäästä lanka nostetaan ylös sopivaan puunoksaan, noin viiden metrin korkeuteen. Tämän takia ei kuitenkaan tarvitse lähteä kiipeilemään puihin, vaan antennin säilytyspussin varustukseen kuuluu heittopaino ja heittonaru. Painon avulla naru heitettään yli sopivasta oksasta, jonka jälkeen antenni saadaan narun avulla vedettyä ylös. Heittopainon, eli noin 200 grammaa painavan valurautaisen möykyn heittäminen tekee pitkälanka-antennin rakentamisen niin vaaralliseksi, että hommassa pitää käyttää kypärää. Tosin, tämäkään varmuustoimenpide ei vielä riitä, vaan lisäksi heittäjän on ennen heittoa huudettava: Varokaa, heitän heittopainon... heitän! Toinen tapa pitkälanka-antennin rakentamiseen, on vetää lanka koko matkalta noin 1-1,5 metrin korkeuteen maanpinnasta. Tätä tyyppiä kutsutaan aroantenniksi. Yleisimmin pitkälanka-antenneja käytetään LV-217:n tai LV-317:n kanssa jolloin kuuluvuus saadaan ainakin periaatteessa useampaan kymmeneen kilometriin. Lisäksi pitkälankoja käytetään radioautojen antenneina. Antennien rakenteluun emme kuitenkaan käyttäneet koko iltapäivää. Puoli kahden aikaan lähdimme kantamaan kamoja takaisin varastoon. Seuraavaksi Saarnijussin pitäisi esitellä meille radioautojen viestikalusto. Kyseessähän on itärajan takaista valmistetta oleva maastopakettiauto, merkiltään Uaz, jonka takatila on varustettu radiokalustolla. Ulkoisesti samannäköisiä ajoneuvoja on käytössä myös telejoukkueella, mutta niissä on radioiden sijasta linkkikalustus. Puhekielessä tästä radioautosta käytetään usein "rada" lyhennettä, mutta myös radio Uaz, pulla Uaz ja 159

162 myrkkypussi nimityksiä kuulee käytettävän. Aihe on ainakin sinänsä mielenkiintoinen, että nämä radioautot tulevat myöhemmässä koulutuksessamme olemaan voimakkaasti mukana, emmekä olleet ennen tätä päässeet vielä kertaakaan edes näkemään radan takatilan viestikalustusta. Näin ollen seuraava komento olikin hieman yllätyksellinen. Saimme käskyn pakata taisteluvarustuksen... vaikka tarkoituksena oli opiskella radan viestivälineiden käyttöä komppanian pihassa! Suomen armeija, ja kouluttajana Saarnijussi... ehkei siis kuitenkaan kovin suuri yllätys. Iltapäivän ohjelmasta tulikin pienoinen pettymys. Ainoa viestivälineisiin liittynyt asia oli se että opimme kiinnittämään auton katolle tulevan piiska-antennin. Loppu aika kuluikin sitten ajoneuvon naamioinnin harjoitteluun. Piti vielä erikseen harjoitella, miten naamiointi suoritetaan yhdellä, kahdella ja kolmella naamioverkolla. Jokaisen naamioinnin jälkeen tietenkin purettiin edelliset verkot sekä antenni pois katolta, ja pakattiin ne autoon sisälle. Sitten homma meni taas uusiksi. Sen verran pääsimme näkemään sisälle viestitilaan, että siellä on kalustuksena pöytä ja kaksi penkkiä sekä viestikalustona kaksi vanhanmallista radiota ja yksi vieläkin vanhemman mallinen kenttäpuhelin. Viestitilaan kuljetaan pelkästään sivuoven kautta, takaovista pääsee eräänlaiseen takakonttiin, jossa säilytetään antennit, maadoitus välineet, työkalut ja voimakone, joka on samanlainen "veli venäläisen" tuotos, kuin esikuntavaunussakin, tosin ilman sähkökäynnistystä. Radioauton viesti- tai sähköjärjestelmistä emme siis oppineet tämän iltapäivän aikana mitään. Saarnijussi nähtävästi piti ajoneuvon naamiointia, radioiden käyttöä tärkeämpänä asiana viestiaseman perustamisessa. Noh. Hänhän on siirtynyt viestiin jääkärikomppaniasta, joten ryynääminen, tetsaaminen ja naamioiminen ovat hänelle toki hyvin läheisiä asioita... tämä on tietenkin ymmärrettävä. Tetsarit ja rynkyt on kai oltava mukana vähintäänkin oikean ilmapiirin saavuttamiseksi, ja siksi, että naamioinnin lisäksi pääsimme myös harjoittelemaan viestiaseman lähipuolustuksen järjestämistä. Sehän tarkoittaa sitä että parin kymmenen metrin päähän asemasta määrätään jokaiselle oma puolustusasemapaikka. Homma toimi samaan tapaan kuin leirien puolustusammunnoissakin. Siinä tämän päivän ohjelma sitten olikin. Siispä ruokailuun, ja jonkinlaisen pikaisen siivouksen jälkeen sodeen. 160

163 TJ 216 Huoltoiltapäivä PsVK:n tapaan Perjantai Perjantai aamu. Loma TJ:tä on vielä jäljellä 11 tuntia ja 45 minuuttia... kauhea läjä. Mutta mitäpä sitä päivittelemään. Päivän ohjelma on sitten seuraavanlainen. Aamupäivällä pitäisi viikko-ohjelman mukaan olla liikuntakoulutusta, ja iltapäivällä normaaliin tapaan huoltoiltapäivä ja lomille lähtö. Aamupäivän ohjelman tarkemmat yksityiskohdat selvisivät meille vasta aamiaisen, sitä seuranneen siivouksen, siisteystarkastuksen, ja kahden uusintatarkastuksen jälkeen. Aamupäivän liikunnan tarkempi määritelmä siis olisi komppanian pihan reunalle jäävän ruohikkoalueen syysharavointi. Onko haravointi sitten liikuntaa? Tiedä häntä, mutta eipä kenelläkään ollut mielenkiintoa lähteä asian laitaa alikessuiltamme ja koksuiltamme selvittämään... sen verran pirullisella tuulella tuntuvat taas tänään olevan. Mitä lienee odotettavissa iltapäivällä, kun lomat alkavat lähenemään? Varustukseksi aamupäivän "koulutukseen" määrättiin palveluspuku, kenttälakki, varsikengät, sekä käsineet, tarkemmin sanoen villatumput. Varsinkin aamut alkavat olla jo varsin kylmiä. Yöpakkasiakin on esiintynyt jo parin viikon ajan, vaikka lunta ei tämän syksyn aikana olla nähty vielä hiutalettakaan. Aamupäivän koulutuksessa tarvittava kalusto... haravat, haettiin kellarikäytävän varastosta. Sitä ei voi valittaa, että komppanian piha-alueen tai rakennuksen ylläpitoon liittyviä töitä meillä olisi juurikaan teetetty. Itse asiassa tämä haravointiurakka on ensimmäinen tämän kaltainen homma. Sinänsäkään ei ole valittamista, että haravointi tarjoaa jonkinlaista vaihtelua viime viikkojen, hieman yksitoikkoiseksi käyneeseen koulutukseen. Haravointia kesti sellaisen tunnin verran, kunnes meidät konattiin yhtäkkiä sisälle, kesken homman. Joku oli keksinyt että meille sittenkin pidetään tänään viikkokoe, joten ei muuta kuin tupiin, vaihtamaan tumput ja verikauha, muistiinpanovälineisiin. Tämän jälkeen kovalla kiireellä yläluokkaan koetta tekemään. Ruokailuun olemme jo muutaman viikon ajan saaneet lähteä päivystäjän kuulutusten mukaan, kuten vanhempikin ikäryhmä. Tällä kertaa alikessumme tulivat kuitenkin kymmentä minuuttia ennen varsinaista ruokailuun lähtöä konaamaan meitä ulos. Kyllä heillä, taas kerran, taitaa olla jotain hampaankolossa meitä vastaan. Kun olimme järjestyneet pihaan kolmiriviin, yksi alikessuistamme kävi tarkastamassa tupamme. Hetken kuluttua hän huusi yläkerran ikkunasta, pihalla odottaville alikessuillemme: Punkat syvältä perseestä, roskiksessa roskia. Ja kuinka ollakaan, taas juostiin tupiin särmäilemään punkkia... ja niitä roskiksessa olleita roskia ei ainakaan meidän tuvastamme löytynyt. Mahtoiko löytyä mistään muustakaan tuvasta, vai oliko tämä tuvissamme vieraillut alikessu pistänyt tarinaan omia lisäyksiään? 161

164 Kahden minuutin kuluttua, kun olimme jälleen ulkona kolmirivissä, kuului alikessujen seuraava komento: Miehet velttoilevat! Tuvat ovat aina ruokailuun lähdettäessä perseestä! Komppania myötäpäivään kiertäen, sama paikka, sama muoto, järjesty MARS MARS! Taas siis juostiin. Tuvan perseestä oleminen on tietenkin jokaisen henkilökohtainen makuasia, mutta ainakin yhdessä asiassa alikessut erehtyivät pahasti. Se vauhti millä me olemme koko inttiajan liitäneet paikasta toiseen, ei ole antanut ensimmäistäkään mahdollisuutta minkäänlaiseen velttoiluun... ainakaan jos vertailukohteena pidetään vanhempaa ikäryhmää! Ruokailun jälkeen oli sitten taas aika siivota, ja kuten arvata saattaa, oli tällä kertaa taas tarkastuskin. Tämän jälkeen alettiin pakkaamaan saunakamppeita ja vaihdettavia alusvaatteita varustepussiin. Tämähän tapahtuu periaatteessa vapaa-ajalla, eli ennen kello kahtatoista. Saunaan meno tapahtui, kuten aina ennenkin, tietä pitkin marssien. Ennen saunalle lähtemistä suoritimme tietenkin muutamat taaksepoistumiset komppanian pihassa, ja ennen kuin pääsimme sisälle saunaan, juoksimme koko saunarakennuksen ensin kerran ympäri. Saunassa käynnistähän ei kuulemma ole mitään hyötyä, ellei ensin saada hieman hikeä pintaan... olipahan saamarin hyvä selitys! Samassa rakennuksessa saunojen kanssa sijaitsevat myös viestipioneeri- ja asevarastot, eli mistään pienestä mökistä ei ole kyse. Saunasta komppaniaan paluu oli tälläkin kertaa vapaa, aivan kuten se on jo parin viikon ajan ollut. Saimme siis ilman alikessujen konaamista kävellä saunalta, metsikön läpi, komppaniaan. Matkaahan on noin 100 metriä... edistystä! Seuraavaksi oli tuttuun tapaan aseen nysväyksen vuoro. Siispä rynkyt telineistä, aseenpuhdistusvälineet mukaan, ja kellarikäytävälle. Kello oli asetarkastus yläkäytävällä. Tällä kertaa tarkastuksen piti Sakke... tarkastus ei siis ollut kovinkaan paha, ja uudelleen puhdistukseen joutui vain muutama ase. Asetarkastuksen jälkeen saimme kuulla seuraavan "ilouutisen". Varustarkastuksista on tänään vuorossa kokovarustarkastus. Tätä tuskin oli kukaan skappari meille määrännyt, Häkis kun oli joutunut lähtemään iltapäiväksi pois, ja ketään muutakaan skapparia tarkastuksemme eivät taatusti kiinnosta. Nyt siis olemme koksujemme ja alikessujemme keksintöjen armoilla. Eipä siis muuta kuin puolet kaapin sisällöstä punkalle. Isoimmat artikkelit saa jättää kaappiin. Sitten vain jäimme odottelemaan tarkastuksen alkua. Niin, ja kaapin purkamiseen saimme aikaa ruhtinaalliset kolme minuuttia. Tarkastus alkoi. Pinkat kannattaa hajottaa itse. Mikäli näin ei tee, sen tekee tuvassa käyvä tarkastaja, ja sen jälkeen kyseistä vaatekappaletta saakin etsiä tuvan lattialta, eikä se varmastikaan ole enää pinkassa. Nallepuvun housut ja takin jouduimme tällä kertaa pukemaan tarkastukseen päälle. Näiden lisäksi pidimme samaan aikaan käsissämme lyhyitä ja pitkiä sukkia. Sadeviitta sai yleensä tarkastuksissa olla pakattuna pieneksi rullaksi, joka sopii sellaisenaan tetsareiden taskuun. Tällä kertaa sekin piti levittää auki, jotta alikessut näkivät että viitta oli varmasti kokonainen, eikä vain palanen samaa 162

165 kangasta rullalle kietaistuna. Vuodevaatteiden tarkastuksen yhteydessä punkan joutui tällä kertaa räjäyttämään käytännössä kokonaan. Yleensähän riittää, kun punkkaa raottaa reunasta sen verran että lakanoiden olemassa olon pystyy toteamaan. Tällä kertaa tarkastajan piti välttämättä nähdä, että molemmat lakanat ovat varmasti kokonaisia. Tässä oli vasta pieni osa kaikista tämänkertaiseen tarkastukseen liittyneistä erikoisuuksista. Tarkastuksen jälkeen saattoikin jo arvata, että kaappitarkastukseen annettiin aikaa vain viisi minuuttia. Tällä kertaa TKS-tarkastuksen kaappi osuus järjestettiin poikkeuksellisesti jo ennen ruokailua. Viidessä minuutissa ei tietenkään kukaan saanut laitettua kaappiaan kuntoon saakka, kun samalla aikaa olisi vielä pitänyt pedata punkkakin. Tällä kertaa päätimmekin koko tuvan kesken, hieman ämpyillä vastaan. Kaappitarkastuksen pitäjän, erään nimeltä mainitsemattoman koksun astuessa tupaan, kukaan ei huutanut huomiota, eikä kukaan tehnyt ilmoitusta vaikka tämä koksumme käveli tuvan läpi ikkunalle asti. Kaikki jatkoivat vain oman kaappinsa särmäilyä, aivan kuin koksua ei olisi näkynytkään. Kyseinen koksu alkoi tietenkin rutisemaan sotilaallisesta käyttäytymisestä, esimiehen vastustamisen seuraamuksista, ja uhkasi myös tehdä tapauksesta ilmoituksen ylemmille esimiehille. Tilanne kuivui kuitenkin kokoon kun emme reagoineet hänen höpinöihin mitenkään... saimme viisi minuuttia lisäaikaa. Itse asiassa meillä oli pariinkin otteeseen käynyt mielessä tehdä valitus kyseisestä koksusta, ja hänen simputukselta haiskahtavista siisteys, ynnä muista tarkastuksistaan. Molemmilta osapuolilta jäi kuitenkin loppujen lopuksi valitukset tekemättä, joten tilanteesta ei seurannut mitään jälkipyykkiä. Pahimmassa tilanteessa, mikäli koksumme olisi vienyt asian eteenpäin, olisimme voineet saada pari päivää, tai jopa viikon verran pekkaa esimiehen vastustamisesta. Viiden minuutin lisäaika venyi loppujen lopuksi kymmeneksi minuutiksi. Kyseinen esimiehemme ei ilmeisesti halunnut edellisen tilanteen toistuvan. Taisi itse pelätä syytteitä simputuksesta. Linja ei kuitenkaan muuttunut. Uusinta kaappitarkastuksia tuli ties kuinka monta, ja valitettavaa löytyi milloin mistäkin asiasta, kuten pinkkojen päädyistä ja päällimmäisten pinkkojen pinnoista, siviililaatikon ja hyllyn reunan väliin jäävästä parin sentin raosta erottuvista siviilitavaroista, jne. jne. Kello oli jo puoli neljä, kun vasta pääsimme ohjelmassa eteenpäin eli liinavaatteiden tuuletukseen. Varsinaisen ravistelun jälkeen saimme tietenkin itsekin hieman ravistelua. Erilaisten jumppaliikkeiden jälkeen juoksimme vielä vähän aikaa pyörävajaa ympäri ja poistuimme vasemmalle, oikealle ja tietenkin taakse. Sitten liidettiin takaisin tupiin, ja viiden minuutin kuluttua oli vuorossa punkkatarkastus. Sama linja jatkui punkkatarkastuksessa, tällä kertaa tosin selvittiin yhdellä 163

166 uusintatarkastuksella. Aika nimittäin alkoi käydä vähiin. Kello on jo kymmentä vaille neljä, ja jäljellä olisi vielä TVÄL-materiaali tarkastus. Se tosin sujui nopeasti, ei yhtään uusintatarkastusta. Ruokailun jälkeen alkoi sitten päivän viimeinen rutistus, siivous... tai tarkemmin sanottuna siisteystarkastuksen läpäisy. Eihän se uusittu kuin kolme kertaa! Totta vieköön, kyllä alikessuilla ja koksuilla tosiaankin oli jotakin meitä vastaan... taas tänään. Se kaikki pöly, mitä uusintatarkastuksissa löytyi, ei näet voinut olla peräisin tuvastamme. Pikemminkin se taisi tulla tupaan tarkastajan mukana. Kaikkein onnettomin esitys oli se, kun tarkastaja tuli tupaan käsi nyrkissä, teki tarkastuksensa, ja sitten tarkastuksen jälkeen esitteli mustaa sormenpäätänsä, jolla oli laappinut tupamme lattiaa ja kaapin takusia. Hitto vieköön! Se mustuus ei ollut peräsin mistään muusta kuin tussikynästä! Kymmentä minuuttia ennen lomatarkastusta koksut ja alikessut viimein luovuttivat, ja ilmoittivat tarkastuksen olevan ohi. Heiltähän syytä aletaan ensimmäiseksi kyselemään, jos me myöhästymme lomatarkastuksesta. Tänään sinne kuitenkin ehdittiin juuri ajoissa, ja lomille lähdettiin normaaliin tapaan kello TJ 212 Vaunulla mettään! Tiistai Taas on aamulaskurin lukema pudonnut muutamalla aamulla, mutta kyllä niitä on siitä huolimatta vielä aivan tarpeeksi jäljellä. Eilisen iltapäivän olimme taas vaunuhalleilla, ja tällä kertaa opiskelimme pelkästään LV-611:n ja LV-623:n käyttökuntoon laittoa. Halleillahan on kaksi samanlaista, vanhalla viestikalustolla varustettua esikuntavaunua, joten jakaannuimme näille vaunuille ja kukin vuorollamme viritimme radioon jonkin ennalta määrätyistä taajuuksista, suoritimme kaikki tarvittavat viritykset ja otimme yhteyskokeilun toiseen vaunuun. Sen voin ainakin todeta, että mitään tämän monimutkaisempaa tapaa ei 20 metrin yhteyden saamiseen voi olla. Tämän aamupäivän ohjelmassa onkin sitten sanomalaitteiden käytön lisäharjoittelua. Jakaannuimme kolmen ryhmiin ja jokainen ryhmä otti varusteikseen venttiseiskan, sanlan ja pitkälanka-antennin. Radioita ei tietenkään lähdetä laatikoissaan kantamaan metsään, vaan laatikot jäävät komppaniaan ja radiot kiinnitetään kantotelineisiin. Kaikki pitkälanka-antenniin kuuluvat tarvikkeet sen sijaan on pakattu vihreään kangaspussiin jota on helppo kuljettaa sellaisenaan mukana. Jokaiselle ryhmälle, joita radistijoukkueesta muodostui viisi kappaletta, määrättiin oma asemapaikka, johon seuraavaksi oli siirryttävä, ja laitettava sinne pystyyn pienimuotoinen viestiasema. Paikat olivat 1-2 kilometrin etäisyydellä komppaniasta. Allekirjoittanut lähti ryhmineen muuntajan maastoon. 164

167 Jokaiselle löytyi juuri sopivasti kannettavaakin. Yhdelle venttiseiska selkään, toinen kantaa sanlan, ja kolmas selviää hieman helpommalla, koska antennipussi ei paina kuin kilon verran. Perille päästyämme laitoimme sitten systeemin kuntoon, siis pitkälanka-antennin rakentaminen, sanlan asetusten tarkastaminen ja kahden kaapelin liitäminen venttiseiskaan. Homma ei ollut kovinkaan monimutkainen. Antennit suunnattiin joka ryhmässä kohti komppaniaa. Tarkan suunnanhan saa selville kartan ja kompassin avulla. Komppaniassa olevan keskus-sanomalaitteen, eli KSL:n kautta saisimme sitten yhteyden joka ryhmään. Tänään KSL:n käyttökuntoon laiton hoiti vanhemman ikäryhmän radistit, mutta jo huomenna asiaa aletaan opettamaan meillekin. Kolmeen ryhmään ja KSL:ään saimme yhteyden pelaamaan hyvin. Yhteen ryhmään emme saaneet yhteyttä, eivätkä kuulemma saaneet muutkaan. Ilmeisesti heillä olevassa kalustossa on jotakin vikaa, tai sitten jokin maastoeste esti yhteyden syntymisen. Puoli kymmeneltä saimme sanlojen välityksellä komennon purkaa yhteydet ja palata kalusto mukana komppaniaan. Näin teimme. Iltapäivällä lähdemmekin sitten käytännössä kokeilemaan viestiyhteyksien hoitamista panssarivaunusta käsin. Tällä kertaa nakkipipon lisäksi otetaan mukaan myös taisteluvarustus. Se tietää sitä että tällä kerralla emme jää vaunuhalleille, vaan lähdemme vaunulla metsään harjoittelemaan viestiaseman pystyttämistä. Vaunuhalleille siirryimme tuttuun tapaan, alikessujemme johdolla, kolmijonossa tahtijuoksuna. Perillä odottelimme jonkin aikaa Häkistä, ja hänen saavuttuaan meidät jaettiin kahteen ryhmään. Matkaan siis lähdettiin kahdella vaunulla, tietenkin niillä vanhemman tyyppisillä, eli BTR 50 PUM:lla. Vaunujen kuskit ja johtajat ovat vanhemman ikäryhmän vaunujoukkueesta. Harjoituksen tarkoituksena on järjestää vaunujen välille sekä puheradioyhteys että sanlayhteys. Puheradioyhteyden pitää olla jatkuvasti käyttökunnossa, sanlayhteyden ainoastaan silloin kun vaunu on parkissa, eli ajettuna asemaan. Sanomalaite pitää vielä kaukokäyttää vaunusta, noin 20 metrin päähän metsään. Tämähän tapahtuu parikaapelin ja P-78:n avulla. Luonnollisesti joka pysähdykseen kuuluu myös voimakoneen käynnistäminen ja maston nostaminen. Homma lähti liikkeelle siitä että laitoimme ensiksi molempiin vaunuihin piiskaantennit pystyyn, virittelimme radiot käyttökuntoon ja otimme yhteyskokeilun vaunujen välillä. Vaikka radioiden käyttöä oli harjoiteltu viimeksi eilen, oli siinä vieläkin opiskelemista. Nyt opimme ainakin sellaisen asian, että radioista on kytkettävä virta poikki siksi aikaa kun vaunun moottori käynnistetään. Starttimoottorin aiheuttamat jännitepiikit saattaisivat kuulemma rikkoa radiot. Välittömästi näiden hommien jälkeen lähdimmekin sitten liikenteeseen, eli urille, kuten on tapana sanoa. Tänään miehistön jako oli mennyt siten että molempiin ryhmiin tuli kuusi jamppaa ja yksi alikessu. Kun mukaan lasketaan vielä vaunun kuski ja johtaja, tuli miehistön yhteismääräksi yhdeksän, se olikin jo maksimimäärä mitä siihen purkkiin sai sisälle sullottua. Tetsareita ei tuotu 165

168 vaunuun sisälle, vaan ne jätettiin matkan ajaksi peräkannen tavaratelineeseen. Noin viisi minuuttia ajelimme pitkin metsän reunustamia vaunu-uria. Tämän jälkeen vaunu ajettiin asemaan uran reunan ulkopuolelle ja komennolla vaunusta nouse siirryimme ulos, kiskoimme tetsarit selkään, ja lähdimme alikessun johdolla suorittamaan viestiaseman perustamisen ensimmäisen vaiheen, eli lähipuolustus asemien etsimisen. Juoksimme siis parinkymmenen metrin päähän metsään ja valitsimme sopivan montun tai isomman puun takusen omaksi lähipuolustus paikaksemme. Tämän jälkeen alikessu kävi vielä jokaisen luona ilmoittamassa ampumasektorin ja tulenavaustasan. Lähipuolustuslinjahan perustetaan tietenkin asemasta nähden todennäköisimpään vihollisen tulosuuntaan, ja linjan tarkoituksena on suojella viestiasemaa vihollisen hyökkäykseltä. Tämän jälkeen pääsimme sitten aloittamaan aseman perustamisen viestilliset työt, eli laajakaista-antenni maston päähän, maston nostaminen, sanomalaitteen kytkeminen, vaunun maadoitus, ja sähköistäminen voimakoneen avulla. Ensimmäinen kerta oli tietenkin vasta harjoittelua ja aikaakin siihen meni yli puoli tuntia. Tiimityöskentely on valttia tässäkin hommassa. Näin suurella porukalla toimittaessa nostetaan ensiksi voimakone alas vaunun kannelta, jonka jälkeen kaksi jamppaa kantavat sen noin 10 metrin päähän vaunusta ja alkavat virittelemään sitä käyttökuntoon. Samalla he hoitavat myös vaunun maadoituksen. Tällä aikaa loput purkavat antennielementin säilytyslaatikostaan, kasaavat sen, ja kiinnittävät maston päähän. Samalla maston yläpäähän kiinnitetään myös kolme harusköyttä, joilla masto saadaan pysymään pystyssä noston aikana ja ylhäällä ollessaan. Viimeistään tässä vaiheessa tulee jokaisella vaunun ympärillä häärivällä jampalla olla teräskypärä päässä. Tämän, kuten monien muidenkin antennien, nosto- ja laskutöiden ensimmäinen varomääräys on kypärän käyttö. Maston nostamiseen tarvitaan vähintään viisi jamppaa. Yksi, yleensä vahvimmasta päästä, on sisällä vaunussa ja veivaa siellä olevasta kammesta mastoa ylös. Kyseessähän on teleskooppimasto, jonka alaosa on vaunun taistelutilassa ja yläosa tulee vaunun kannen läpi. Toisen jampan tehtävänä on olla vaunun kannella ohjailemassa antennin kaapelia maston noustessa. Loput kolme ovat harusköysillä, kukin omallaan, pitämässä mastoa pystyssä. Kun masto on saatu maksimikorkeuteensa, on jonkun vielä käytävä hakkaamassa lekalla harusten kiilat maahan. Vasta kun köydet ovat kunnolla kiinni kiiloissa, saavat harusmiehet päästää köysistään irti. Antennielementti maston päässä painaa sen verran, että jos masto pääsisi retkahtamaan johonkin suuntaan, saattaisi se vaurioitua tai jopa katketa. Maston pystytyksen jälkeen on vuorossa sanlayhteyttä hoitavan radion käyttökuntoon laitto ja viritykset, sekä parikaapelin veto vaunun ulkopuolelle. Kaapelin päähän tulee P-78, jonka audiopistokkeeseen sanla kytketään omalla välikaapelillaan. Puheradioyhteys vaunujen välillä oli tietenkin pidetty toiminnassa koko ajan. 166

169 Mikäli voimakonetta ei vielä tänä aikana oltu saatu kytkettyä ja käynnistettyä, aletaan seuraavaksi puuhailemaan sen parissa. Yleensä työjärjestys on aina se, että ensin laitetaan viestiyhteydet kuntoon ja vasta sen jälkeen aletaan järjestämään lisää sähköä akuille. Isommalla porukalla, kuten nytkin, hommia voidaan kuitenkin tehdä myös päällekkäin. Lopulta sanlayhteys saatiin pelaamaan ja voimakone käyntiin. Tämän jälkeen ei mennyt montaakaan minuuttia, kun jo saimme purkukäskyn. Ensimmäiseksi sammutetaan voimakone ja kannetaan se takaisin vaunulle, tämän jälkeen aletaan laskemaan mastoa ja purkamaan sanlan kaukokäyttöä. Muutenkin hommat tehdään päinvastaisessa järjestyksessä, kuin asemaa perustettaessa. Kaikki antennit, harusköydet, kiilat ja muut tarvikkeet pakataan tietenkin omiin säilytyslokeroihinsa, jonka jälkeen saimme vaunuun nouse komennon, ja lähdimme kolistelemaan kuoppaisia uria pitikin kohti seuraavaa asemapaikkaa. Toinen paikkamme ei ollut juuri edellistä kummempi, vaunu-uran varsi jossakin metsän keskellä, kasarmialueen takaisissa metsissä. Edellisessä paikassa harjoiteltu kuvio toistettiin, lähipuolustus, viestiyhteydet, voimakone. Nyt tosin alkoi satamaan vettä kesken kaiken. Kuuro oli onneksi aika lyhyt, mutta kerkesi kuitenkin kastelemaan meidät. Lämmintä on vajaat 5 C, joten ulkohommat märissä vaatteissa eivät ole sieltä mukavimmasta päästä. Edellisellä asemapaikalla asemaanajosta, yhteyksien kuntoon saamiseen, oli kulunut aikaa 47 minuuttia. Nyt aikaa olisi tarkoitus parantaa. Päivän tavoitteena kuulemma olisi 20 minuuttia. Tällä kertaa vesisade ehkä aiheutti jonkinlaista motivaation laskua, mutta loppujen lopuksi sanlayhteys saatiin toimimaan, ja ajaksi tuli 29 minuuttia. Ensimmäisen kerran heikko tulos johtui tietenkin siitä että olimme nyt ensimmäistä kertaa tositoimissa vaunun kanssa, ja maston nostokin oli aikaisemmin käyty läpi vain teoriassa. Taas siis purkamaan. Se homma kävi sentään vajaassa 20 minuutissa. Kolmannessa asemapaikassa kello pysähtyi aikaan 22 minuuttia ja neljättä kertaa emme tänään ehtineet pystyttämistä suorittamaan, joten tavoitetta ei siis aivan saavutettu, mutta lähelle ainakin päästiin. Sitten olikin jo kiire purkamaan, ja takaisin vaunuhalleille. Siellä olimme hieman yli neljän, joten komppaniaan paluussa saimme pitää hieman kiirettä, jotta ehdimme ajoissa ruokailuun. Tahtijuoksuna matka sujui kuitenkin nopeasti ja mukana ollut taisteluvarustus takasi ainakin sen että kylmä ei tullut. Komppaniassa kävimme ainoastaan heittämässä rynkyt telineisiin ja tetsarit ynnä muut roinat kaappiin. Ruokailuun siis mentiin sateen kastelemissa maastopuvuissa ja metsässä kuraantuneissa kumisaappaissa. Ilta menikin sitten samaan tyyliin kuin eilenkin. 167

170 TJ 211 Kösseli Keskiviikko Tänään pääsemmekin sitten ensimmäistä kertaa kasaamaan ja käyttämään keskussanomalaitetta. Vehkeen virallinen lyhenne, jota myös puhekielessä sellaisenaan käytetään, on KSL. Lisäksi laite tunnetaan kavereiden kesken kösselinä. Maanantaina aamupäivällä opiskelimme jo jonkin verran teoriaa tästä systeemistä, ja kirjoittelimme pari sivua muistiinpanoja kösselin ominaisuuksista, sekä asemapaikan viestillisistä ja maastollisista vaatimuksista. Kuten nimikin kertoo, KSL muodostaa useille yksittäisille sanloille eräänlaisen keskuksen, aivan kuten eilisaamun harjoituksessa. Sodan ajan tilanteessa, ja suuremmilla leireilläkin, käytetään useampaa, eri paikoissa olevaa kösseliä, jotka yhdessä muodostavat sanomalaiteverkoston perusrungon. Tällä mahdollistetaan yhteys verkon kaikkien sanomalaitteiden välille, vaikka matkaa olisi satojakin kilometriä, ja vaikka väliltä sattuisi olemaan joku yhteyskin poikki. Lyhyesti selostettuna homma toimii seuraavalla tavalla. Kun jostakin sanlasta lähetetään viesti, se menee ensiksi kaapelia pitkin radioon, josta se lähtee eteenpäin radioaaltoina. Alueella toimivaan kösseliin liitetty tukiasemaradio ottaa viestin vastaan ja se menee edelleen kösseliin. Muutamien automaattisesti tapahtuvien tarkastusten jälkeen viesti lähtee runkoyhteyksille. Näitä ovat kösseleiden väliset yhteydet, jotka voidaan toteuttaa joko kaapelilla, linkillä, puhelin verkon kautta tai näiden yhdistelmillä. Runkoyhteyksille on myös järjestetty radioiden avulla varatiet, jotka tulevat automaattisesti käyttöön, mikäli runkoyhteys katkeaa. Viesti siis lähtee kiertämään runkoja pitkin kösseliltä toiselle, kunnes joku kösseli toteaa että vastaanottaja on sen omalla vaikutusalueella, ja lähettää viestin omaan tukiasemaradioonsa, josta se edelleen lähtee radioaalloille, ja sitä kautta oikealle vastaanottajalle. Tässä oli ainoastaan järjestelmän perusperiaate. Sanlojen liittämisessä systeemiin on muitakin tapoja kuin radiot. Kösselin asetuksiin on salausavaimien ja erilaisten tunnuksien lisäksi määriteltävä monia muitakin asioita jne. jne. Aiheesta voisi tietenkin kirjoittaa vaikka kuinka paljon mutta jätetään kuitenkin loput sotasalaisuuksien varjoon. Yleistietona voisi kertoa kuitenkin vielä seuraavaa. Sanomalaitejärjestelmä on Nokian kehittelemä ja valmistama systeemi. Yhden KSL:n hinnaksi kerrottiin, ainakin meille, noin markkaa... siitä vain hankkimaan kotiin. Koska laitteen viestilliset ominaisuudet tuli jo selvitettyä, niin kerrotaanpa vielä hieman fyysisestä puolesta. Laitteisto on pakattu suurehkoon tummanvihreään kuljetuslaatikkoon. Laite kasataan kolmesta yksiköstä. Käyttölaite sisältää näppäimistön ja näytön. Keskusyksikkö sisältää tietokoneen, joka käsittelee viestit ja hoitelee laitteen muutkin toiminnot. Linjayksikkö sisältää elektroniikan, jonka kautta laitteisto 168

171 kytketään viestiyhteyksiin. Kaikki edellä mainitut yksiköt on koteloitu tummanvihreisiin, alumiinista valettuihin koteloihin. Painoakin siis riittää. Näiden lisäksi varustukseen kuuluu pieni tietokoneen kirjoitin, jolla viestit saadaan tarvittaessa tulostettua paperille. Tämä on, ihme kyllä, alumiinisen militarikoteloinnin sijaan muovikuorissa. Lisäksi laatikosta löytyy melkoinen läjä erilaisia välikaapeleita yksiköiden välille ja muihin eri tarkoituksiin. Aamupäivä sitten kuluikin laitteisiin tutustumiseen ja laitteiston kasaamisen harjoitteluun. Käyttöön, tai edes käyttöönottoasetusten tekemiseen emme vielä ehtineet perehtyä. Seuraavaksi onkin jokapäiväiseen tapaan vuorossa ruokailuun lähtö. Jälleen kerran komppapäällikkömme piti, ulos siirryttyämme, puhuttelun koko komppanialle. Meidän kannaltamme tämänkertainen asia oli mukavaa kuultavaa... ainakin useimpien mielestä, näin olettaisin. Loppuvuodelle suunnitellut kaksi leiriä oli jouduttu peruuttamaan valtion säästötoimien vuoksi, elettiinhän nyt lama-aikaa. Komppapäällikkömme ei kuitenkaan ollut asiasta aivan yhtä iloinen kuin me. Hänellä oli melkein tippa silmässä, kun joutui ilmoittamaan meille tämän "suruuutisen". Aika usein on kieltämättä tuntunut siltä, kuin komppapäällikkömme ainoana elämäntehtävänä olisi järjestää jokaiselle viestin varusmiehelle mahdollisimman monta metsäaamua. Toisaalta tietysti, ne metsäkeikathan ovat kyllä tavallaan koko inttiajan suola, mutta siltikään... ei niitä nyt aina niin innolla odota. Ruokailun jälkeisen tauon päätyttyä, kello 12.00, palasimme jälleen kösselin kimppuun. Nyt aloimme opettelemaan kösselin käyttöönottoasetusten tekemistä, niitähän tarvitaan melkoinen määrä, jotta itse KSL, ja koko sanomalaiteverkko saadaan pelaamaan halutulla tavalla. Asetuksia löytyi aina kellonajasta ja päiväyksestä, tiedonsiirtolinjojen käyttötapojen, nopeuksien ja sanlatunnusten valintoihin. Olimme saaneet täksi päiväksi käyttöömme kaksi kösseliä, joten kytkimme ne yhteen runkolinjojen ja varateiden osalta. Näin pääsimme käytännössä kokeilemaan laitteen käyttöä. Lisäksi käytimme harjoitteluun kahta erillistä sanlaa, jotka kytkettiin systeemiin milloin milläkin konstilla. Kahden aikaan saimmekin sitten 20 minuutin sodetauon. Parin viime viikon aikana ovat kesken päivää pidettävät sodetauot lisääntyneet ihan mukavasti. Aivan jokapäiväisiä ne eivät vielä kuitenkaan ole. Myöhästyminen määrätystä ajasta oli tietenkin tälläkin kertaa, juoksemisen uhalla, kiellettyä. Tällä kertaa pari onnetonta kuitenkin myöhästyi, joten juoksimme siis koko joukkue, kerran kasarmirakennuksen ympäri. Viestissähän on sellainen periaate, että jos yksi mokaa, niin kaikki juoksevat... lienee sama tapa voimassa monessa muussakin komppaniassa ja varuskunnassa. Viimeiseksi jääneen oli vielä määrä juosta vielä toinen kierros, joskin tämä jäi vain uhkaukseksi, jolla oli tarkoitus lisätä vauhtiamme. Puoli neljältä oli sitten vuorossa vielä yksi haaste, mahduttaa KSL-kalusto, ja ne 169

172 lukuisat välikaapelit säilytyslaatikkoonsa. Siinäkin hommassa oli omat niksinsä. Loppupäivästä ei sitten olekaan muuta kerrottavaa, kuin että IV kutsuu. TJ 203 Esikunta... lepo... esikunta... PYSTYTÄ Torstai Viikon verran on jälleen kulunut päiväkirjan edellisistä merkinnöistä, ja TJ on siinä sivussa pudonnut jo lähelle kahta sataa. Kulunut viikko on vierähtänyt pääosin oppituntien ja käytännön harjoitusten merkeissä. Aiheina sanomalaitteet, KSL ja kenttäsähköjärjestelmät. Aika on toisaalta kulunut hyvinkin nopeasti. Välillä tuntuu, että niistä ajoista kun TJ oli 300 lukemissa, olisi kulunut vasta pari viikkoa. Ja samanlaisia aamukasa morttejahan me kyllä vieläkin olemme... ainakin vanhemman ikäryhmän silmissä. Toisaalta ajatellen, aika on parin ensimmäisen kuukauden juoksemisien jälkeen kulunut matelemalla. Maanantai aamuna tuntuu välillä siltä, kuin seuraavaan velviin olisi vielä ikuisuus. Aika on varsin suhteellinen käsite. Sitten asiaan. Tämä päivä on koko komppaniassa omistettu yhteiselle viestiharjoitukselle, joka järjestetään kasarmialueen läheisyydessä sijaitsevassa Siltainmäessä. Aiheena on panssaripataljoonan esikunnan perustaminen, ja harjoituksessa onkin kaluston puolesta mukana lähes kaikki mitä esikuntaan kuuluukin. Tärkeintä kalustoa luetellakseni: Esikuntapanssarivaunu, linkkiauto, kaksi radioautoa ja kuorma-auto, jonka lavalle on pakattu toimistotelttoja, kamiinoita, telttapöytiä, naamioverkkoja, parikaapelikehikoita, esikuntakaapelikeloja, sähkökaapelikeloja, kenttäpuhelimia, sanomalaitteita, kenttäpäätteitä ja järeämmän sorttinen, länsimaista tuotosta oleva voimakone, joka tyydyttää kaikkien esikunnan osien sähkön tarpeen. Esikuntahan on rintamalinjojen takana sijaitseva johtopaikka, josta käsin isommat ja pienemmät sotaherrat johtavat taistelutoimia. Upseerien lisäksi esikunnasta löytyy työsarkaa myös viestimiehille. Sieltähän pitää olla yhteydet lähes kaikkialle, ja yhteyksien pitää myös toimia... muuten voi käydä todella huonosti. Panssariprikaati ja panssaripataljoonat ovat hyvin paljon liikkeessä, ja tästä syystä myös näiden esikuntien pitää siirtyä vähänväliä mukana, jotta välimatka taisteleviin osastoihin ei kasva liian suureksi. Tästä syystä esikunnan perustamista ja siirtymistä harjoitellaankin viestikomppaniassa usein ja toiminnan on myös oltava nopeaa. Aamupäivän palveluksen aluksi kaikki harjoitukseen mukaan lähtevät järjestyivät kolmiriviin komppanian pihaan. Ryhmien jaot ja jopa auton lavan pakkaaminen oli hoidettu jo eilen valmiiksi, joten pian pääsimmekin jo lähtemään 170

173 Siltainmäkeen... kolmijonossa marssien, kuinkas muuten. Varustuksena on luonnollisesti taisteluvarustus. Ajoneuvojen kuljettajat jäivät vielä komppanian pihaan, meidän muiden lähtiessä marssimaan kohti Siltainmäkeä. Harjoituksen johtajan, joka muuten on komppanianpäällikkömme, käskystä he lähtevät marssiosaston perään kymmenen minuuttia myöhemmin. Perille päästyämme harjoitus aloitettiin lähes välittömästi. Homman perusidea on yksinkertainen. Ajoneuvot ajetaan ennalta määrättyihin asemapaikkoihinsa, ja välittömästi tämän jälkeen alkoi toiminta... ja kello käynnistyi. Päivän tavoitteena on saada esikunta pystyyn puolessa tunnissa. Toiminta alkoi tietenkin lähipuolustus asemapaikkojen määräämisellä, kuten aina ennenkin vastaavissa harjoituksissa. Seuraavaksi naamioitiin ajoneuvot, ja vasta tämän jälkeen päästiin aloittamaan varsinaiset pystytyshommat. Ryhmäjaot oli määrätty jo eilen valmiiksi ja jokainen tiesi jo etukäteen omat tehtävänsä. Koska hommassa on mukana molemmat ikäryhmät, toi se tietenkin omat piirteensä töiden jakaantumiseen. Vanhempi ikäryhmä hoitaa linkkiauton, esikuntapanssarivaunun ja voimakoneen. Meidän tehtäväksi jäi parikaapeleiden, esikuntakaapeleiden ja sähkökaapeleiden vetäminen, sekä toimistotelttojen pystyttäminen ja kalustaminen. Allekirjoittanut kuuluu neljän jampan ryhmään, jonka tehtävänä on pystyttää ja kalustaa yksi toimistoteltta, ja jäljelle jäävänä aikana avustaa kaapeleita vetäviä ryhmiä. Homma siis alkoi ryhmällämme siten että kävimme hakemassa auton lavalta, noin sadan metrin päästä, korotetun puolijoukkueteltan, kamiinan, teltan keskisalon, kaksi naamioverkkoa, kaksi telttapöytää, kaksi telttajakkaraa, sekä teltan ilmoitustaulun, johon voi kiinnittää esim. taistelutilannetta kuvaavan kartan. Teltanpaikka on määrätty mäen harjanteen reunamalle, paikalle josta avautuu upea näköala peltojen yli Lehijärvelle, ja kolmostien varrella sijaitsevaan Lasihovin palvelukeskukseen. Siellä olisi mukava käydä teltan pystytyksen jälkeen kahvilla... tai vaikkapa nauttimassa muutama ohrapirtelö. Taas kerran tuli sellainen tunne, että siviilielämä on niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Haaveet kahvikupillisesta, tai pykälää vahvemmista juomista sai kuitenkin unohtaa. Teltta oli saatava nopeasti pystyyn, ja sen jälkeen on tiedossa vielä kaapelin vetoa. Teltta oli pystyssä parinkymmenen minuutin kuluttua kellon käynnistämisestä. Siispä lähdimme avustamaan kaapeleita vetäviä ryhmiä, joita on itse asiassa kaksi. Toinen levittää viestiyhteyksien vaatimia kaapeleita. Toinen, eli sähkövoimaryhmä huolehtii siitä että esikunnan yhteisestä voimakoneesta saadaan sähkö johdettua kaikille teltoille ja ajoneuvoille, jotka sähköä tarvitsivat. Täällä ei siis käytetä esikuntavaunun ja viestiajoneuvojen omia voimakoneita. Teltoissa sähköä tarvitaan lähinnä roikkalamppuihin, joita yleensä on yhdestä kolmeen kappaletta telttaa kohti. Myös muitakin tavallisia sähkölaitteita verkossa pystyy käyttämään, joskaan jännite ja taajuus eivät ole kovinkaan vakaita. 171

174 Viestiryhmäkin joutuu vetämään parikaapelia ja esikuntakaapelia melkoisen määrän, telttojen ja viestiasemien välille. Esikuntakaapelihan on tavallista parikaapelia paksumpaa kaapelia jossa on enemmän piuhoja samoissa kuorissa. Kaapeleita on kahta tyyppiä, 6- ja 12-parista, eli yksi esikuntakaapeli vastaa joko 6 tai 12 yksittäistä parikaapelia. Esikunnan sisäinen liikenne tapahtuu aina johtoja pitkin, ja esikunnasta ulos lähtevä liikenne pyritään aina hoitamaan linkeillä. Tavallisia radioita ei esikuntien alueella mielellään käytetä, koska vihollinen pystyy helposti paikantamaan ne, ja silloin on vaarana saada junalastillinen rautaa niskaan. Tähänkin harjoitukseen on linkkiyhteys järjestetty ja vasta-asema sijaitsee viestikomppanian pihassa. Tämän linkin kautta esikuntamme puhelimet on liitetty puolustusvoimien televerkkoon, joten kaikista kenttäpuhelimistamme pääsee soittamaan mihinkä tahansa varuskunnan puhelimeen, tai vaikka muihin varuskuntiinkin. Käyttämämme puhelimet ovat tyyppiä P-78, joten niihin on tietenkin liitettävä erilliset valintalevyt puhelinnumeroiden valitsemista varten. Esikunnassa tarvitaan tietenkin myös sanomalaitteet. Niitä, kuten puhelimiakin, tulee kaikkiin toimistotelttoihin ja viestiajoneuvoihin. Sanlat kytketään P-78:ien kautta kaikki yhteen, eli muodostetaan ns. sanlalenkki. Linkin kautta sanlalenkin olisi voinut ulottaa komppaniaan asti, mutta tällä kertaa näin ei kuitenkaan tehty. Sanlaliikenne siis toimii tässä harjoituksessa vain esikunnan sisällä. Piuhan vedossa ehdimme olemaan teltan pystytyksen jälkeen mukana vielä reilut puoli tuntia. Esikunnan nousemista seurannut kello pysähtyi siinä vaiheessa, kun viimeinenkin viestiyhteys oli saatu kuntoon. Ensimmäisellä kerralla ajaksi tuli tasan tunti. Seuraavaksi saimme palautetta homman hoitumisesta... sen nyt arvaakin minkälaista, kun vertaa lopullista aikaa puolen tunnin tavoiteaikaan. Sitten aloitettiin purkaminen. Telttoihin tuodut sanlat ja P-78:it vietiin pois, kaikki kaapelit kerättiin keloihinsa ja vietiin auton lavalle. Teltat kalusteineen ja naamioverkkoineen purettiin ja kannettiin takaisin auton lavalle. Tunnin uurastuksen tulokset olivat purettuna lavalla noin puolessa tunnissa. Sitten kokoonnuttiin taas kuuntelemaan jatko-ohjeita. Tetsarit, rynkyistä nyt puhumattakaan oli tietenkin pidettävä aina mukana. Jatko-ohjeiden sisältö oli lyhyt ja ytimekäs: Esikunta... PYSTYTÄ!, Taas siis kannettiin telttoja, ynnä muuta tavaraa lavalta telttapaikalle. Paikat ovat samat ja ajoneuvotkin saivat olla paikallaan koko ajan. Tavaraa vain kannetaan edestakaisin. Tällä kertaa aika parani jo jonkin verran, nyt kello pysähtyi aikaan 47 minuuttia. Nyt purkamista ei kuitenkaan aloitettu välittömästi. Kello on jo melkein 11, joten on ruokailun aika. Tänään onkin sitten taas vuorossa maastoruokailu. Linjasto laitettiin pystyyn lähelle kokoontumispaikkaamme, noin sadan metrin päähän ryhmämme teltan paikasta. Harjoitusta johtava komppanianpäällikkömme lähti ruokatauon ajaksi muualle, ilmeisesti komppaniaan viettämään omaa ruokatuntiaan, joten saimme välillä ottaa hieman rennomminkin. Ruokatauon pituudeksikin oli määrätty kokonainen tunti. Tetsarit siis jäivät telttapaikalle, ja mukaan otettiin vain pakki... ja rynkky toki selkään. 172

175 Kaikki sujuikin mukavasti, kunnes edellä mainittu päällikkömme yllättäen palasikin noin puolen tunnin kuluttua. Hän ei nähtävästi ollut kanssamme samaa mieltä tetsareiden mukana raahaamisesta, joten olimme hyvin pian koolla kolmirivissä ja lyhyen puhuttelun jälkeen saimme toteuttaa sarjan viheltää... räjähti, taakse PSTU, ynnä muita vastaavia komentoja. Tunnin ruokataukokin lyheni kuin taikaiskusta, 40 minuuttiin, ja taas olimme kantamassa kaapelikeloja, telttapöytiä ja telttoja takaisin auton lavalle. Iltapäivän aikana esikunta pystytettiin vielä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla ajaksi tuli 38 minuuttia, ja toisella, siis päivän neljännellä kerralla, saimme alitettua aikarajan. Niukasti tosin, mutta kuitenkin, ajaksi jäi 29 minuuttia. Iltapäivän aikana muuten huomattiin, että viestiyhteyksistä voi joskus olla todellista hyötyäkin tärkeiden asioiden selvittämisessä. Muutamat jampat olivat anoneet huomista perjantai päivää HL-päiväksi, eli siis lomapäiväksi, jolloin lomat alkaisivat jo tänään. Anomukset eivät kuitenkaan olleet vielä eilen tulleet takaisin, joten tämän päivän aikana niiden pitäisi viimeistään ilmestyä komppanian päivystäjänpöydälle, josta lomaa anoneet saavat sitten anomuksensa takaisin... joko myönnettynä, tai sitten bumerangina. Komppaniaan palataan kuitenkin vasta lähempänä neljää, eikä lomien läpi menon selvittämiseen päivän aikana ollut muuta konstia kuin soittaa jostakin esikuntamme puhelimesta viestikomppanian päivystäjälle ja kysellä asiaa. Lomaanomukset kuitenkin viipyivät tänään tavallista kauemmin, joten päivystäjänpöydän puhelin soi päivän aikana melko ahkerasti. Sitten onkin viimeisen purkamisen aika. Komppapäällikkömme, ja muut paikalla olleet skapparit lähtivät pois heti purkukäskyn annettuaan ja jättivät purkamisen, tavaroiden kasaamisen ja komppaniaan siirtymisen, mukana olevien alikessujen ja koksujen vastuulle. Tämän johdosta saimme jopa sen verran suklaata, että telttakamoja ei tarvinnut kantaa autonlavalle. Alueella näet kiertelee pieni tie jota pitkin auto lähti tekemään kierroksen ja tavarat saatiin heitellä lavalle suoraan telttapaikoilla. Tällä menetelmällä ylimääräistä ajomatkaa kertyi vajaat puoli kilometriä. Lieneekö bensiini puolustusvoimille niin kallista, että samalla tavalla ei voitu menetellä päivälläkin? Tavaroiden edestakaista kantamista on paha perustella silläkään, että tietä ei sattuisikaan olemaan. Eilisellä esikuntia käsittelevällä oppitunnilla kun meille nimenomaan kerrottiin, että esikunta perustetaan aina sellaiseen paikkaan josta kiertää läpi jonkinlainen ajoneuvolla kuljettava tie. Senhän vaativat jo asemaan ajettavat viestiajoneuvotkin. Sitten vain takaisin komppaniaan. Lomia anoneiden loma-anomukset olivat menneet läpi, joten heillä on tänään tiedossa lomille lähtö. Itse en ala aivan vielä tuhlailemaan omia HL-lomiani. Siispä ensin ruokailuun ja sitten sodeen. 173

176 TJ 198 Maakuntamarssi Tiistai Sataset ovat sitten paukkuneet, viikonlopun aikana tosin, ja nyt laskuri on jo alle kahdessa sadassa. Edistystä sekin, vaikka ei vielä olla edes puolessa välissä. Viime perjantailta ei kerrassaan mitään uutta kerrottavaa. Eilinen aamupäivä kului tämänpäiväisen, koko komppaniaa koskevan harjoituksen ennakkovalmisteluun. Iltapäivän ohjelmassa oli käynti Hämeenlinnan uimahallissa, jonkinsorttisessa vesipelastusharjoituksessa. Tämän päivän ohjelmana on TST-marssi Tenholan linnavuorelle. Kaikki mukaan lähtevät, eli meidän ikäryhmästämme kaikki kynnelle kykenevät, ja vanhemmastakin ikäryhmästä suurin osa, jaettiin 5-6 hengen ryhmiin. Henkilökohtaisen taisteluvarustuksen lisäksi, tulee ryhmäkohtaiseksi varustukseksi mukaan myös radio. Venttiseiska kantolaitteeseen asennettuna, ja tarkoituksena saada pidettyä yhteyttä omiin joukkoihin. Ryhmäthän on jaettu sinisiin ja keltaisiin. Näin ollen matkan varrella olisi siis odotettavissa myös taistelutoimia. Tämä marssi tulee kuulemma olemaan niin sanottu maakuntamarssi, jollainen kai pyritään jokaiselle ikäryhmälle järjestämään. Maakuntamarssihan on jalka- tai pyörämarssina suoritettava marssi, jonka tarkoituksena on sotataitojen harjoittelun lisäksi esitellä varusmiehille paikkakunnan luontoa ja luonnon nähtävyyksiä. Matkan ääripisteenä, jossa tapahtuu myös ruokailu, on lähellä Vanajavettä sijaitseva Tenholan linnavuori. Sen huippu ulottuu 144,3 metrin korkeuteen merenpinnasta ja Vanajavedestä sen huippuun on noin 64 metrin korkeusero. Matkaa kasarmialueelta huipulle on linnuntietä noin 8 kilometriä, eli taistelureleet selässä marssimista olisi tiedossa suunnilleen 20 kilometriä - ehkä enemmänkin... ei kuulosta kovinkaan herkulliselta. Tämä tiesikin automaattisesti sitä, että tänä aamuna on lähes puolet komppanian miehityksestä lähdössä lääkärin aamuvastaanotolle, eli lyhemmin sanottuna otille. Marsseja edeltävä ruuhka veksin aamuvastaanotolle, tuntuu olevan yksi Viestikomppanian epävirallisista perinteistä. Tällä kertaa myös allekirjoittanut on tämän joukon jatkona. Nilkka on parina viime päivänä vihoitellut sen verran ilkeästi, ettei sillä juurikaan marssille lähdetä. Ensimmäisen kerran otille lähtevien kokonaismäärän näki jo aamiaiselle lähdettäessä. Komppanian pihaan järjestyminenhän tapahtuu yleensä joukkueittain, siten että kolmiriviin jää joukkueiden välille noin metrin väli. Joukkueiden lisäksi kolmirivissä on usein vielä yksi porukka, jota kutsutaan vemppamuodoksi. Tässä joukkiossa ruokalan eteen siirtyvät ne joilla on joitakin vapautuksia, sekä aamupalalle mentäessä myös ne, jotka ovat ilmoittautuneet vastaanotolle lähtijöiksi. Yleensä vemppamuodossa on ehkä viisi jamppaa, välillä sitä ei ole ollenkaan. Tällä kertaa siinä on parikymmentä jamppaa, joista melkein kaikki ovat lähdössä 174

177 otille. Vempassa oleville on järjestetty oma muotonsa siksi, koska heitä ei saa juoksuttaa tai taaksepoistuttaa, ja sehän on ruokailuihin lähdettäessä aika yleistä. Aamiaiselta palattuamme meni noin vartin verran aikaa, kunnes päivystäjä kuulutti vastaanotolle lähtijät päivystäjänpöydän eteen. Päivystäjä valitsee joukosta yhden muodonviejäksi, jonka johdolla joukko sitten siirtyy Veksiin. Lisäksi päivystäjä antaa muodonviejälle mukaan komppanian sairaskirjan, johon vastaanotolla merkitään myönnetyt vapautukset. Voisi tietysti sanoa "saadut vapautukset", mutta skapparit eivät pidä tästä sanontatavasta. Veksissä ilmoittaudutaan ensiksi sairaalan päivystäjälle. Varsinkin silloin kun tulijoita on enemmän, komennetaan kaikki samasta komppaniasta tulleet kolmiriviin, jonka jälkeen pidetään nimenhuuto, jossa varmistetaan että kaikki sairaskirjaan merkityt vastaanotolle lähtijät olivat myös tulleet paikalle. Veksissäkin on tiedossa, että kun viestistä tulee kerrallaan puoli komppaniaa vastaanotolle, on silloin päiväohjelmassa pitkä marssi tai muuta vastaavaa. Yleensä tällaisissa tilanteissa käy siten että kaikki viestistä tulleet laitetaan suoraan erään lääkintäeverstiluutnantin vastaanotolle. Kyseinen sotilaslääkärihän on Parolannummen varusmiesten keskuudessa tunnettu siitä, että taistelija saa olla vähintään puolikuollut, ennen kuin vapautuksia tippuu. Tällä kertaa oli kuitenkin tuuria. Edellä mainittu lääkäri ei ehtinyt ottaa kaikkia viestistä tulleita vastaan, joten osa porukasta laitettiin erään toisen sotilaslääkärin vastaanotolle. Tuuriksi sitä voi tietenkin sanoa vain niille, jotka pääsivät tämän toisen lääkärin vastaanotolle, kuten allekirjoittanut. Sitten vain odotussalin puolelle odottamaan. Odotusaikana mitataan kuume niiltä jotka ovat tulleet vastaanotolle vilustumissairauksien tai muiden vastaavien johdosta. Myös jalkineet riisutaan ja vaatetusta kevennetään muutenkin... tarkalleen ohjeiden mukaan tietysti. Otilla käynti oli ohitse siinä yhdeksän aikoihin. Tuloksena on liimaside nilkassa ja kuusi VMTL:lää. Suomeksi sanottuna siis kuuden päivän vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta. Tänään se on kovaa valuuttaa. Komppaniaan palatessa pitää tietenkin ilmoittautua päivystäjälle ja ilmoittaa hänelle vastaanotolta saadut... korjaan, myönnetyt vapautukset. Tupaan palatessani kuului käytävälle saakka kova kolina ja kiroilu. Eräs tupakaverini oli juuri hieman ennen minua saapunut vastaanotolta, ja kuten jo saattoi arvatakin, hänellä oli käynyt huonompi tuuri lekurin suhteen. Keppi oli viuhunut, eli vapautuksen sijasta tuomio oli KP, eli kelpaa palvelukseen. Marssi siis odotti, eikä kaapin oven takominen ainakaan vähentynyt, kun kerroin saamastani kuudesta VMTL:stä. VMTL ei suinkaan merkitse sitä että jäisin marssin ajaksi komppaniaan nukkumaan. Minäkin lähden reissuun mukaan, joskaan en siinä ryhmäjaossa, joka oli eilisten oppituntien aikana minulle täksi päiväksi määrätty. Uusi hommani on huoltotehtävissä, ja tulen lähtemään reissuun huoltoauton kyydissä. Tehtävinäni siellä on päivystää radiota, ja olla mukana kenttäruokailun järjestelyissä linnavuorella. 175

178 Minun lisäkseni huoltoautoon, tähän armeijan rättikattoiseen, Uaz Gabriolet merkkiseen maasturiin, lähtee mukaan eräs alikessuistamme. Hänkin oli selvinnyt marssimiselta VMTL:n ansiosta. Kuskiksi lähtee hiljattain viestikomppaniaan muuttanut autokuski Soininen. Hän muutti viestiin, neljännestä erillisestä autokomppaniasta, ja on samaa ikäryhmää kuin mekin, eli 2/93. Puoli kymmenen aikaan kaikki olivat jo tulleet vastaanotolta ja oli aika lähteä matkaan. Vapautuksia ei ollut kovinkaan paljoa herunut tänä aamuna. VMTL:lää oli ilmeisesti tullut vain edellä mainitulle alikessulle ja minulle. Komppaniaan jäi pari kaveria, jotka olivat saaneet vielä parempia vapautuksia, eivätkä näin ollen joutuneet lähtemään reissuun ollenkaan. Marssivat osastot aloittivat pitkän taipaleensa kohti linnavuorta, ja me lähdimme hieman myöhemmin perään. Tehtävämme on seurailla marssijoita siltä varalta että joku sattuisi jäämään matkasta, tai tarvittaisiin muuta apua. Marssireittihän etenee tietenkin metsiä pitkin, mutta katsoimme kartasta sellaiset kohdat, joissa reitti kulkee teiden yli. Viimeisenkin marssijan ohitettua meidät, siirryimme aina seuraavaan kohtaan odottamaan joukkoa. Hätätilanteessa yhteyden saa tietenkin radiollakin. Marssivat osastothan on jaettu kahteen, toisiaan vastaan taistelevaan ryhmään, joilla molemmilla on tietenkin käytössä omat radiotaajuudet. Näillä taajuuksilla ryhmät voivat välittää omia sotasuunnitelmiaan. Lisäksi on määrätty varotaajuus, joka on yhteinen molemmille joukkueille ja huoltoporukalle. Tällä taajuudella hoidellaan yhteiset asiat, kuten ruokailupaikan, ja ajan sopiminen, sekä avunpyynnöt siinä tapauksessa että metsässä jotakin suunnitelmiin kuulumatonta sattuisi. Menomatka on suunnilleen puolessa välissä, kun taas yhden metsätien varressa seurailemme porukan kulkua tien ylitse. Luulimme jo kaikkien menneen, ja olimme lähdössä liikkeelle, kun Hine ilmestyi pusikon takaa automme viereen. Hänhän toimii marssilla peräpään valvojana, ja katsoo että kukaan ei jää metsään. Melkein jopa pääsi yllättämään meidät. Sen verran hyvän naamioinnin oli vaivautunut marssille rakentelemaan. Kypärä ja tetsarit oli verhoiltu koivun oksilla, ja naamiovärejäkin oli käytössä. Eipä Hinellä mitään varsinaista asiaa ollut. Siinä ohi mennessä vaan tiedusteli että kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan, ja muutamalla sanalla siinä vaihdettiin informaatiota myös perillä järjestettävän ruokailun tarkemmasta ajankohdasta. Reilun tunnin verran vielä kului aikaa. Olemme olleet lähemmäs kymmenessä eri kohdassa seurailemassa marssin etenemistä. Matkaa päätepisteeseen on vielä pari kilometriä, eikä ainakaan vielä ollut kukaan jäänyt matkasta, eikä mitään muutakaan mainittavaa ole tapahtunut. Nyt saimme radion välityksellä tiedon, että molemmat joukkueet ovat viimeisellä tauolla ennen määränpäätä, ja meidän on lähdettävä hakemaan ruokia varuskunnan ruokalasta. Näin teimme. Käänsimme nokan kohti kasarmialuetta ja lähdimme matkaan. 176

179 Parolannummella ajoimme suoraan ruokalan keittiön lastauslaiturin kupeeseen, ja lähdimme etsiskelemään henkilökuntaa, joka tietäisi, mitkä ruoat olivat lähdössä meidän mukaamme. Sapuskat löytyivät pian. Kaksi pönttöä lihakeittoa, yksi pönttö marjakiisseliä jälkiruoaksi, laatikollinen maitotölkkejä, laatikollinen kytkinlevyä, laatikollinen voi- ja margariininappeja, ja tietenkin lautaset, sekä muut ruokailuvälineet mukana oleville skappareille. Hehän eivät tietenkään syö pakeista. Nämä eväät Uazin peräkärryssä lähdimme sitten takaisin linnavuoren maastoon. Nyt ajoimme suoraan ennalta sovitulle ruokailupaikalle ja aloimme järjestelemään pöntöistä linjastoa. Ruokailupaikalle jouduttiin ajamaan pitkää ja huonokuntoista metsätietä pitkin, joka vain kapeni ja kapeni. Tavallisella henkilöautolla oltaisiin jääty kauaksi oikeasta paikasta. Ruokapaikkamme on muuten varsin lähellä linnavuoren huippua, matkaa on vain parisataa metriä. Linjasto on valmiina. Ketään ei kuitenkaan näy, vaikka porukoiden olisi jo pitänyt olla täällä syömässä. Kartan mukaan olimme kuitenkin oikeassa paikassa, joten yritimme saada heihin radioyhteyden. Ruokailupaikka vaan sijaitsi sellaisessa montussa että sieltä ei saanut yhteyttä kovinkaan kauaksi. Lopulta kuitenkin onnisti ja saimme yhteyden toiseen joukkueeseen. He olivat edellisen taukopaikan jälkeen lähteneet kohti ruokailupaikkaa, mutta olivat ilmeisesti hieman eksyneet. Toisesta joukkueesta hekään eivät tienneet mitään. Me yritimme parhaamme mukaan antaa tietoa ruokailupaikan sijainnista radion välityksellä, ja noin puolen tunnin kuluttua molemmat joukkueet löysivät perille ja pääsivät aloittamaan tunnin tauon, ruokailuineen. Lisäksi taukoon kuului maantieteen opetusta. Kävimme Tenholan linnavuoren huipulla katsomassa sieltä avautuvia maisemia. Sitten tauko olikin ohitse, ja jalkamarssiosasto aloitti matkansa takaisin Parolannummelle. Me jäimme ruokailupaikalle vielä siksi ajaksi että keräsimme ruoka-astiat ja muut sellaiset takaisin peräkärryyn, ja lähdimme sitten viemään niitä takaisin Parolannummen ruokalaan. Sieltä palasimme taas takaisin seurailemaan marssin kulkua. Paluumatka sujui aina puoleenväliin asti ilman sen kummempaa toimintaa. Sitten saimme poimia kyytiin kaksi keskeyttänyttä, he olivat vanhemmasta ikäryhmästä. Komppaniaan palasimme siinä puoli neljän aikaan. Keskeyttäneitä ei kertynyt enempää kuin kaksi. Aika sitkeitä sissejä olivat kaikki marssimassa olleet, se täytyy myöntää. Seuraava puolituntinen olikin sitten varattu henkilökohtaiselle huollolle ja loppu iltapäivä menikin sitten samaan vanhan tutun kaavan mukaan. TJ 196 Operaatio harava Torstai Eilinen päivä sitten taas kuluikin pelkän viestikoulutuksen parissa. Aiheina olivat akut ja niiden lataaminen. Muuta mainittavaa eilisestä ei sitten löydykään, joten 177

180 käydäänpä käsiksi tämän torstain ohjelmaan. Aamiaisella käytiin tavalliseen tapaan, ja sen jälkeen oli luonnollisesti vuorossa siivouspalvelus, joskaan mitään tarkastuksia ei tällä kertaa ollut. Viikkoohjelmalistassa, yläkäytävän ilmoitustaululla oli tämän aamupäivän ohjelmaksi mainittu ainoastaan oppitunnit yläluokassa. Tuntien aiheesta, tai mistään muustakaan ei ollut tarkempaa mainintaa... jotenkin tuollaisen merkinnän on viime aikoina tulkinnut siten, että ohjelmassa saattaa tällöin olla melkein mitä tahansa sekalaista puuhailua. Liki puoli tuntia kuluikin siivouksen jälkeen, kun alikessumme viimein alkoivat huutelemaan miehiä ovelle. Komentona oli valmistautua ulos siirtymiseen, varustuksena palveluspuku, kenttälakki, varsikengät ja villalapaset. Lisävinkkinä oli vielä, että kannattaa pukeutua lämpimästi. Ulkohommia ajatellen vinkki olikin aivan kohdallaan. Lunta ei ollut yön aikana tullut, mutta pakkasta selvästi oli ollut... ja oli vieläkin. Jollei muu, niin ainakin ruohikon peittävä valkea kuura tämän osoitti. Mitä ulkohommia sitten olisi tiedossa? Sen tietävät vain alikessumme... jos aivan tarkkaan hekään. Selvisihän sen homman luonne sitten ulos siirryttyämme, kun seuraavana komentona oli haravoiden hakeminen kellarikäytävästä. Se haravointioperaatio, joka oli jäänyt pari viikkoa sitten kesken, olisi tarkoitus suorittaa loppuun tänä aamuna. Hitto soikoon! Taas oikea järjen riemuvoitto joltakulta. Luntahan nyt ei vielä ole satanut, mutta viime öisen pakkasen ansiosta lapio olisi ehkä ollut parempi työkalu noiden lehtien irrotteluun pihanurmikosta. Puhalluslamppukin saattaisi tepsiä, mutta että harava! Nooh! Nythän ollaan armeijassa, ja hommat hoidetaan armeijan tapaan... Tätä niin sanottua haravointia kesti sitten suunnilleen puolitoista tuntia, jonka jälkeen saimme komennon sulloa ruohikosta repimämme lehtikasat säkkeihin. Seuraavaksi olisi vuorossa sodetauko, pituudeltaan 20 minuuttia ja sen jälkeen yläluokkaan oppitunneille. Tällä kertaa tunnin aineena ei ollut muuta kuin viikkokoe, joka tällä kertaa keskittyi kenttäsähköjärjestelmiin. Jostakin syystä viikkokoe pidettiin tällä viikolla jo torstaina, vaikka yleensä se kuuluu perjantain ohjelmaan. Akkuja ja niiden lataamista käsittelevä koe lienee tiedossa vasta viikon kuluttua, koska tämän aiheen käsittely tulee ennakkotietojen mukaan jatkumaan vielä ensi viikolla. Yleensä viikkokokeen aiheet liittyvät viikon aikana opittuihin asioihin, mutta... poikkeus vahvistaa säännön. Aamu- ja iltapäivän koulutuksen väliin jää tuttuun tapaan ruokailussa käynti, ja sitä seuraava siivouspalvelus. Mopit ja pölyrätit haettiin siivouskomerosta tälläkin kertaa. Siivous jäi kuitenkin varsin pintapuoliseksi, koska alikessuillamme tai koksuiltamme ei näyttänyt olevan pienintäkään kiinnostusta minkäänlaisten tarkastuksien järjestämiseen. Iltapäivän ohjelmassa on tällä kertaa vuorossa liikuntakoulutusta. Tällä kertaa ei lähdettykään liikuntasalille sählyä pelaamaan, vaan pururadalle. Iltapäivä olisi kuulemma tarkoitus juosta, tai hölkätä... tai kävellä ympäri pururataa. 178

181 Varustukseksi komennettiin smurffipuku ja lenkkarit. Smurffien alle tosin oli syytä pistää vähän ekstravaatetta, koska lämpötila ei ulkona ole iltapäivänkään tullen kohonnut juuri plussan puolelle. Siirtyminen pururadalle, sinne prikaatin urheilukentän laidalle, tapahtui tahtijuoksuna... se nyt oli arvattavissakin. Rata pitäisi sitten omaan vapaaseen tahtiin kiertää ympäri kolme kertaa. Liikkeelle lähdettiin samaan aikaan koko porukka, mutta eipä oltu päästy ensimmäistäkään kierrosta puoleenväliin, kun porukkamme muutamat parempikuntoiset jampat olivat jo ottaneet pitkän kaulan tähän suurehkoon jälkijoukkoon, joka sekin alkoi vähitellen repeytymään aina pienempiin ryhmiin. Ensimmäinen kierros täynnä, ja toistakin jo vähän aloitettu. Olen jättäytynyt suosiolla porukkaan joka alkumatkan hölkkäämisen jälkeen on tyytynyt reippaaseen kävelyvauhtiin. Kärkijoukko on jo tulossa takaa, ja painavat täysillä kävelyporukastamme ohitse. Joillakin tuntuu intoa ja kuntoa riittävän. Kärkiporukka hölkkäsi kolme kierrosta. Kävelyporukka tyytyi lopulta kahteen kierrokseen, koska iltapäivästä olisi muuten loppunut aika kesken. Siirtyminen komppanian pihaan, siinä puoli kahden aikoihin, tahtijuoksuna. Tämän jälkeen loppupäivän ohjelmana olikin sitten henkilökohtainen huolto, ruhtinaallinen 15 minuutin sodetauko, ja tämän jälkeen sitä vanhaa tuttua itseopiskelua tuvissa. Iltapäivän ruokailun jälkeinen siivous jäi tällä kertaa kokonaan väliin. Ilta siis jatkui sodekäynnin merkeissä... ainakin joillakin. Minä puolestani aloin ruokailun jälkeen vaihtamaan sundeja päälle. Parin muun kaverin lisäksi olin minäkin anonut huomisen perjantain lomapäiväksi. Koko komppaniassa lomille lähteviä ei tänään ole kuin viisi, joten mitään varsinaista lomatarkastusta ei pidetty. Lomille lähtevät kuulutettiin kello päivystäjän pöydän eteen riviin. Muodollisen lomatarkastuksen piti komppanian päivystäjä, ja pian tämän jälkeen pääsimmekin lähtemään lomille. Tältä viikolta ei muuta. TJ 191 Tilaa uusille morteille Tiistai Velvi on taas vierähtänyt, ja eiliseltä maanantailtakaan ei ole kerrassaan mitään uutta raportoitavaa. Viestikoulutuksen täyteinen päivä jälleen kerran. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina, joten ei niistä juuri kirjoitettavaa löydy. Joko istumme jossakin komppanian luokista, tai harjoittelemme viestiyhteyksin rakentamista jossakin muualla lähimaastossa. Pari kertaa viikossa on sitten jotakin muuta ohjelmaa, esim. liikuntakoulutusta... maanantai aamun sulkeisia tietenkään unohtamatta. Ruokailu on kolme kertaa päivässä ja päivärahat saamme kaksi kertaa kuukaudessa. Tässä onkin melkein kaikki, mitä me täällä olemme pari viime kuukautta tehneet, ja mitä tulemme vielä pari seuraavaa kuukautta tekemään. Se siitä. 179

182 Tämä päivä poikkeaa muista siinä, että tänään on taas vuorossa muutto. Alkuajathan olin tuvassa 8, sitten tuli muutto seinän taakse tupaan 7, ja nyt muutetaan taas naapuri tupaan, eli tupaan 6. Tällä kertaa muuttojen syynä on se, että vajaan viikon päästä komppaniaan, ja koko Parolannummelle, saapuvat uudet mortit, ja heille on tehtävä tilaa yläkäytävälle. Viestikomppaniassahan mortit majoitetaan aina yläkäytävälle. Tupa 6 on yleensä aina kokelastupana. Tällä kertaa järjestelyt ovat kuitenkin sellaiset, että kokelaat muuttavat lopuksi armeija-ajakseen AU-tupiin alikessujen seuraksi. Telejoukkue muuttaa kokonaisuudessaan alakäytävän yhteen tupaan. Vaunuradistijoukkue puolestaan joudutaan jakamaan kahteen eri paikkaan, koska tupa 6 on muita tupia pienempi. Kuutoseen mahtuu vain puolet radisteista, allekirjoittanut mukaan lukien. Toiselle puoliskolle ei sitten enää löytynytkään tilaa. Yläkäytävän kaikki loput tuvat on varattu uusille morteille ja alakäytävän tuvat täytti telejoukkue ja vanhempi ikäryhmä. Loput radistit joudutaan majoittamaan väliaikaisesti PstK:n, eli Panssarintorjuntakomppanian puolelle. Siis saman rakennuksen toiseen päähän. PstK:n ja viestin tilathan ovat rakenteellisesti lähes identtiset. Viestikomppania on sauna- ja varastorakennuksien puoleisessa päässä, kun taas PstK on vanhan soden puoleisessa päässä rakennusta. Tilat ovat lähes kokonaan erotettuna toisistaan, niitä yhdistää toisiinsa yksi ainoa ovi. Lopuille radisteille oli PstK:n puolelta järjestetty käyttöön yksi tupa, joka sijaitsee yläkäytävällä. Muutto tapahtui samaan tapaan kuin viimeksikin. Tavarat kaapista, sekä vuodevaatteet kannettiin uuteen tupaan ja järjesteltiin siellä taas paikalleen. Tällä kertaa saimme jopa itse valita oman punkan ja kaapin. Seiska tuvassa ne menivät vielä aakkosjärjestyksessä. Tavaroiden siirtämisen jälkeen vaihdettiin vielä rynkyt uuteen telineeseen. Muuton kruunasi tietenkin kaappitarkastus. Sitä ei ehkä muuten olisi pidetty, mutta kun ylimääräistä aikaa jäi, ja Häkis sattui asian keksimään, oli se väistämättä edessä. Vielä kuukausi sitten alikessut ja koksut pitivät kaappitarkastuksissa hyvinkin tiukkaa linjaa ja uusintatarkastuksia pidettiin usein. Parina viime viikkona linja on kuitenkin vähitellen löystynyt. Onhan vanhemmalla ikäryhmällä jäljellä enää vajaat 40 aamua, ja uudet mortitkin tulevat kohta, joten jo on aikakin. Tällä kertaa uusintatarkastuksia ei tullut ja homma oli nopeasti ohi. Iltapäivällä olikin sitten taas viestikoulutusta. Viime päivinä olemme kösselin käytön ja akkujen lataamisen lisäksi opetelleet myös muutamien AM-radioiden käyttöä, ja rakentamaan AM-radioon tarvittavan dipoliantennin. Sehän on hieman samantapainen kuin pitkälanka-antenni, mutta siinä on kaksi eri suunnille lähtevää antennilankaa. Iltapäivän harjoitus on seuraavanlainen. Jakaannuimme neljään ryhmään. Kaksi ryhmää kerrallaan jäi komppaniaan laittamaan KSL:n käyttökuntoon, ja kaksi muuta lähtivät metsään, eri paikkoihin, laittamaan pystyyn pienen radioaseman. Varustuksena on AM-radio akkuineen, dipoliantennin rakennussarja ja 180

183 sanomalaite. Tarkoitus on saada sanomalaitteella yhteys kösseliin ja toiseen ryhmään. Kösselissä tietenkin käytetään tukiasemaradiona AM-radiota. Tässä harjoituksessa käytettävän radion tyyppi on LV-665. Sen taajuusalue on 1,5-30 MHz ja se on amerikkalaista valmistetta. Se on pienikokoinen, nykyaikainen, digitaaliviritteinen AM-radio, josta löytyy lähetystehoakin jopa 50W. Sanomalaitteen saa radioon kiinni samalla välikaapelilla, kuin venttiseiskaankin. Kaksi ryhmää siis lähti kaluston kanssa metsään. Paikat oli tietenkin määrätty, toinen oli muuntajan ympäristö. Loput jäivät laittamaan kösseliä käyttökuntoon ja virittelemään tukiasemaksi tulevaa LV-665:tä ja dipoliantennia. Yhteydet saatiin pelaamaan noin tunnin kuluttua liikkeelle lähdöstä. Noin puoli tuntia pidettiin yhteyksiä yllä, ja välillä vaihdettiin taajuuksiakin. Sitten saimme sanlasta purkukäskyn ja purkamisen jälkeen lähdimme takaisin komppaniaan. Siellä tapahtui vaihto, kalustot luovutettiin seuraaville ryhmille ja nyt he lähtivät metsään ja me jäimme virittelemään kösseliä. He olivat tietenkin poistaneet asetukset ja purkaneet systeemin. Tälläkin kertaa yhteydet saatiin pelaamaan, ja noin puoli neljän aikaan metsässä olleet ryhmät saapuivat takaisin. Sitten vain viestivälineiden laskenta ja varastoon siirto. Loppupäivästä ja illasta ei uutta kerrottavaa. TJ 185 Uudet mortit Maanantai Nyt se päivä on koittanut! Tänään pääsemme eroon mortti nimikkeestä, kun uudet mortit astuvat palvelukseen. Meille tämä tietää aikamoista helpotusta, sillä alikessujen ja koksujen huomio kiinnittyy nyt uusiin mortteihin, ja heidän kouluttamiseensa, ja me saamme olla huomattavasti vapaammin. Toisaalta morttien tulosta on hieman haittaakin. Parolannummella on nyt taas kuukauden ajan melkoinen ruuhka, kun kolme ikäryhmää on saman aikaisesti palveluksessa. Selkeimmin sen huomaa soden jonoissa, joskin siellä ongelma on huomattavissa vasta noin viikon kuluttua... uusia morttejahan ei aivan heti päästetä sodeen. Aamupäivän ohjelmassa meillä oli perinteisten sulkeisten lisäksi oppitunteja kellarikäytävän radistiluokassa. Yläluokkahan on tämän päivän varattu morttien vastaanottoa varten. Aamupäivän aikana mortteja ei vielä tullut, mutta ruokailun jälkeisellä tauolla, joskus ennen kahtatoista, saapuivat pari ensimmäistä morttia komppanian kirjurin johdolla. Aivan samalla tavalla kuin mekin joskus aikoinaan olimme armeijamme aloittaneet. Sitä oli mukava seurailla ikkunasta. Vaikka meidänkään palvelus ei ole vielä edes puolessa välissä, on heillä kuitenkin vasta edessään kaikki se "hauskuus" mitä me olemme jo käyneet läpi. 181

184 Iltapäivällä me sitten lähdimme taas vaunuhalleille, ja vaunuilla metsään. Syykin oli selvä. Kun uusia alokkaita alkaa tulemaan, yritetään vanhemmat ikäryhmät pitää silloin pois komppaniasta, jotta emme vain pääsisi kuittailemaan morteille, emmekä olisi ikkunoissa pällistelemässä heidän saapumistaan. Iltapäivän harjoitus oli kokolailla samanlainen kuin noin kuukauden takainen vastaava keikka. Liikkeelle lähdettiin kahdella vaunulla, ja asemapaikkoja vaihdettiin iltapäivän aikana kolme kertaa. Ainoita eroja olivat, että nyt molempien yhteyksien piti toimia myös ajon aikana ja tällä kertaa sanlaa ei tarvinnut kaukokäyttää vaunusta ulos, vaan se sai olla telineessään vaunun pöydällä. Kelloa vastaan tietysti taisteltiin tälläkin kertaa, sehän on selvä. Komppaniaan palasimme hieman ennen neljää. Iltapäivän aikana mortteja olikin jo kertynyt melkoinen määrä. Kymmenkunta taisi enää puuttua. Ennen kuin menimme sisälle, Häkis piti meille kuitenkin vielä tiukan puhuttelun... syyn voi jo arvatakin. Uudet mortit. Heille ei kuulemma saisi kuittailla. Meidän olisi pysyttävä poissa yläkäytävältä ja morttien tuvista. Tupa kuudessa asustavat saavat toki mennä omaan tupaansa, mutta morteista on pysyttävä visusti erossa. Sisään päästyämme menimme tavanomaiseen tapaan omiin tupiimme, siis osa PstK:n puolelle ja me muut yläkäytävälle omaan tupaamme, tupa kuuteen. Meillä on itse asiassa mainio aitiopaikka morttien koulutuksen seurailemiseen. AUtupaa lukuun ottamattahan me olemme ainoita "ei mortteja" yläkäytävällä. Osalla morteista on vielä siviilit päällä, osa on jo ehtinyt käymään varusvarastolla. Jotkut ovat alikessujen opastuksella pakkaamassa kaappejaan, joidenkin vielä harhaillessa epätietoisen näköisinä yläkäytävällä. Väkisinkin nousee mieleen ne viiden kuukauden takaiset ajat, jolloin oli itse samassa asemassa. Nyt kun seurailemme sivusta samaa touhua, se herättää väkisinkin ajatuksia. Se ei ole säälin tunnetta, eikä vahingoniloakaan, se on jotain siltä väliltä. Se on eräänlaista luonnon kiertokulkua, intin tapaan. Yhdet tulevat, toiset ovat, ja kolmannet lähtevät kohta. Neljän aikaan alikessut alkoivat opettamaan morteille, miten lähdetään ruokailuun. Ensin homma tietenkin selostettiin heille perin juurin, sitten oli vuorossa ensimmäinen liitäminen pihalle, ja kolmiriviin järjestymisen harjoittelu. Parin minuutin kuluttua morttien ulos siirtymisestä, alkoi portaikon suunnalta kuulumaan melkoinen jyminä. Mortit olivat juoksemassa takaisin. Harjoittelu toistettiin useampaan kertaan. Lopulta tuli päivystäjän kuulutus ruokailuun lähdöstä ja mekin lähdimme kävelemään kohti pihaa. Eipä ollut meitä enää kukaan konaamassa. Ruokalan pihalle marssittiin samaan tapaan kuin normaalistikin. Vanhin ikäryhmä marssi edellä, me keskellä, ja mortit tulivat perässä, harjoitellen samalla kolmijonossa marssimista. Ruokalan edessä sisään pääsyä odotellessamme, me ja vanhimmat seisomme tietenkin levossa. Morteille opetettiin täälläkin asennon ja levon eroa, ja muodossa seisomista. Aivan kuten meillekin opetettiin ensimmäisinä päivinä, ja viikkoina. Ruokalassa otettiin tästä eteenpäin kahdeksi viikoksi käyttöön sellainen tyyli, 182

185 että jokaiseen morttipöytään menee aina mukaan alikessu, koksu, tai joku muu vanhemmasta ikäryhmästä, opastamaan ruokalan tavoille. Tällä kertaa tosin kävi siten, että yksi mortti jäi ylitse morteille varatuista pöydistä, kun taas meidän pöytäämme sattui jäämään tyhjä paikka. Saimme siis mekin yhden opastettavan... ja samalla jonkun istumaan toiselle nakkipaikalle, joka oli vielä tyhjänä. Ruokailun jälkeen alkoi sitten maanantai illan vietto. Tälläkin kertaa, kuten melko usein ennenkin, jätimme siivouksen kokonaan väliin. Olimme yksinkertaisesti katsoneet kolme kertaa päivässä siivoamisen turhaksi, ja kun menee vielä pari päivää, ei enää tarvitse murehtia kuin oman tuvan siivoamisesta. Muut siivousalueet siirtyvät morteille. Meillä ja vanhimmalla ikäryhmällä on siis käytännössä kolme tapaa viettää iltaa. Voi lähteä sodeen, voi jäädä tupaan elbaamaan, tai kolmantena, lievä hymy kasvoilla, seurailla sivusta morttien iltakoulutusta. Pääaiheenahan on sotilaallinen käyttäytyminen. Kuten meillekin parina ensimmäisenä päivänä, myös uusille morteille pidetään pari ensimmäistä vahvuuslaskentaa yläkäytävällä, kun muiden vahvuuslaskenta on normaaliin tapaan alakäytävällä. Vahvuuslaskennan jälkeen me, siis tupa 6, pääsimmekin sitten aitiopaikalta seurailemaan morttien pinkkatarkastuksia ja iltatoimilla käyntiä. Mehän saamme liikkua koko yläkäytävällä, koska pesuhuone ja tupa 6 ovat käytävän vastakkaisissa päissä. "Huomio" huudot kaikuivat yläkäytävällä, kun alikessut kävivät tuvissa tekemässä pinkkatarkastuksia. Pinkkoja räjähteli ja taas vähän ajan kuluttua tarkastettiin uudelleen. Sitten alkoivat iltatoimet. Kusiluistimet lätisivät lattiaa vasten ja tupien ovet paukkuivat. Me seurailimme juoksemista tupamme ovelta ja naureskelimme morttien kämmäilyille. Vihdoinkin on joidenkin muiden aika juosta! TJ 184 Muutoksen tuulia Tiistai Panssariviestikomppania, yläkäytävä. Kello on noin puoli kuusi aamulla. Peruuuskouuuulutuuusosastooossa herääätyyysss!!! Taas kaikuu käytävällä sama tuttu huuto, mutta tällä kertaa se ei koske meitä. Yhtä tehokkaasti siihen kyllä herää, kuin silloin ennenkin. Parissa sekunnissa alkoi yläkäytävällä melkoinen meteli, kun eilen palveluksensa aloittaneet uudet mortit olivat aloittelemassa ensimmäistä aamuaan armeijassa. Alikessut alkoivat huutamaan ensimmäisten aamutoimille lähtevien tupien numeroita, eikä mennyt kauaakaan, kun muuhun meluun jo sekoittui kusiluistimien lätinä, ensimmäisen tuvan juostessa käytävällä pesuhuonetta kohti. Me olisimme saaneet nukkua vielä lähes puoli tuntia, mutta tällaisessa metelissä se on täysin mahdotonta. Hyvissä ajoin ennen aamiaiselle lähtöä mortit alkoivat tietenkin alikessujen 183

186 komentojen mukaan ravaamaan pihan ja tupien väliä. Samanlaista arpomista se oli kuin eilenkin. Taaksepoistumista heille ei vielä opetettu... kolmirivin pystyyn saamisessakin oli täysi työ. Me muut siirryimme ulos kello 6.20, eli sen jälkeen kun päivystäjä oli kuuluttanut aamiaiselle lähdön. Mortit olivat tietenkin pihalla valmiina odottamassa. Se vielä olisi puuttunut, että olisimme joutuneet odottamaan heitä. Ruokalaan sisään meno vei tietenkin taas aikansa, koska jokaiseen morttipöytään piti järjestää joku vanhemmasta ikäryhmästä opastajaksi. Tällä kertaa oli ruokalaan taas järjestetty taustamusiikkiakin. "Onko ihanampaa aamua kuin tää". Siitä on nyt aikaa 146 aamua, kun kappale oli viimeksi ruokalassa soinut. Silloin se oli omistettu meille. Väkisinkin siinä nousi mieleen se oma ensimmäinen aamu... ei se silloin paljon hymyilyttänyt. Ruokailu oli ohi, ja palasimme komppaniaan. Mortit tulivat tietenkin johdetusti hieman myöhemmin, mehän saamme lähteä heti kun kaikki samassa pöydässä olivat syöneet. Ainakin vielä tämän päivän, ehkä huomisen ja ylihuomisenkin, ovat siivoushommat meidän tehtävinämme. Itse asiassa niin kauan, kunnes morteille on pidetty siivousoppitunti. Heitä ei kuulemma ennen sitä voi laittaa mopin varteen. Me aloitimme komppanian siivouksen jo ensimmäisenä kokonaisena intti päivänämme. Nyt emme kuitenkaan alkaneet siivoamaan. Viime aikoina kun siivous on jäänyt yhteen kertaan päivässä, perjantaisin ehkä kaksi kertaa. Jonkin aikaa tuvissa oltuamme mortit sitten marssivat kolmijonossa pihaan... jos sitä nyt kolmijonoksi voi sanoa, muoto oli vielä aika epäsotilaallinen. Ilmeisesti morteille pidettiin pihassa pienet sulkeiset, ennen kuin he tulivat sisälle. Tupamme ikkuna ei valitettavasti avautunut pihan suuntaan, joten tätä emme päässeet seuraamaan. Kovin kauaa mortit eivät tupiinsa tultuaan ehtineet kuitenkaan siellä olemaan. Ne jotka eivät vielä eilen käyneet varusvarastolla, lähtivät sinne nyt. Ne jotka olivat jo eilen hakeneet tavaransa, jäivät alikessujen opastuksella särmäilemään kaappejaan. Meillä aamupäivä kului viestikoulutuksen parissa. Kello 7.30 siirryimme kellarikäytävän radistiluokkaan. Alikessuja meidän joukkueellamme oli edellisen kahden sijasta nyt vain yksi. Myös telejoukkue oli "menettänyt" toisen alikessunsa. Heidät oli siirretty morttien kouluttajiksi. Morttien tulo on vaikuttanut myös muihin asioihin. Tämän viikon viikkoohjelmamme koostuu lähes kokonaan erilaisesta täyteohjelmasta. Tämän aamupäivän viestikoulutuksena on LV-217:n ja LV-317:n teknisten ominaisuuksien kertaileminen, ja käyttökuntoon laiton harjoitteleminen... aivan kuin kukaan radisteista ei olisi aikaisemmin venttiseiskaa nähnytkään! Aamupäivän ohjelmassa oli myös sodetauko, ja pituuttakin tällä oli kokonaiset puoli tuntia. Kaikesta huomasi sen, että näinä päivinä meidät, sekä vanhin ikäryhmä, yritetään pitää mahdollisimman paljon erossa morteista. 184

187 Ruokailuun lähdettiin tuttuun tapaan kello Mortit tietenkin alkoivat ravaamaan pihan ja tupien väliä jo varttia aikaisemmin. Tällä kertaa alikessujen ajoitukset eivät kyllä menneet aivan kohdalleen. He konasivat mortit takaisin tupiin juuri ennen ruokailuun lähdön kuulutusta. Toiseen kerrokseen liitäminen, jäpitys, tuvissa jonottaminen ja takaisin liitäminen tietenkin veivät oman aikansa, joten tällä kertaa mortteja sitten jouduttiin odottelemaan. Iltapäivän ohjelmassa meillä oli edelleen viestikoulutusta. Kello siirryimme kellarikäytävän vaunuradiokalustoluokkaan. Mortit tietenkin aloittivat oman iltapäiväohjelmansa heti ruokailun jälkeen, nyt he opettelivat tervehtimistä ulkona. Samaa mekin olimme morttiaikoina harjoitelleet ties miten monta kertaa, milloin virallisena ja milloin vähemmän virallisena koulutuksena. Nyt sai sivusta katsoa, kun uudet mortit kiersivät kehässä kahden alikessun ympärillä ja vetivät kättä lippaan molempien kohdalla. Kovasti kehuttavaa ei kuitenkaan ole meidänkään ohjelmassamme. Edellä mainittuun kalustoluokkaanhan on koottu kaikki esikuntavaunun viestivälineet toimivaksi kokonaisuudeksi. Me siis istuimme siellä koko iltapäivän, nakkipipot päässä, ja harjoittelimme LV-611:n ja LV-623:n käyttökuntoon laittoa. Nehän ovat ne maan mainiot, venäläisvalmisteiset vaunuradiot. Näiden lisäksi opettelimme vaunun sisäisen puhelinjärjestelmän käyttämistä. Vaunuradiot ja puhelinjärjestelmä eivät kuitenkaan olleet pahinta tässä iltapäivässä. Häkis oli joutunut poistumaan iltapäiväksi, ja meidän kouluttajaksemme tuli Saarnijussi, hiljattain jääkärikomppaniasta viestiin siirtynyt ylivääpeli. Asia josta hän jaksoi eniten valittaa, oli se että emme muka puhuneet riittävän lujaa, jotta nakkipipon kurkkumikrofonit olisivat saaneet äänen talteen. Saarnijussin mielestä olisi pitänyt huutaa, että mikrofonit olisivat toimineet. Käytetään sitä panssariviestimiehen ääntä! Tämä on eräs suora lainaus hänen saarnoistaan, ja se jäi myös eräänlaiseksi lentäväksi lauseeksi ikäryhmämme keskuuteen. Nakkipipojen oli tietenkin oltava lähes koko ajan päässä ja lisäksi varustukseen kuuluvat myös haalarit. Harvemminhan sisällä, luokkahuoneessa, haalareita käytetään, mutta kyseisen kouluttajan, ja firman tyylin tuntien, sekään ei liene mikään ihme. Haalareihin oli vielä ommeltava nappi vasempaan rinnukseen, jotta vaunun puhelinjärjestelmän kapulan saa ripustettua siihen. Tämä kapulahan siis pitää sisällään nakkipipon piuhan liittimen, sekä painikkeet joilla pääsee nakkipipon kautta kaukokäyttämään vaunun radioita. Tämä puuttuva nappi oli hoidettava haalarin rinnuksiin iltapäivän sodetauon aikana. Ja sen iltapäivän sodetauon kokonaispituushan oli 20 minuuttia. Arvata sopii, kerkesikö siinä ompelupuuhien ohella sodessa käymään. Kello oli normaaliin tapaan ruokailuun lähtö. Tällä kertaa mortit taas odottivat meitä, kuten pitikin. Ruokailun jälkeen meidän oli vielä siivoiltava jonkin verran, ennen kuin lähdimme sodeen. Siivous kun oli aamiaisen ja päiväruokailun jälkeen jäänyt väliin. 185

188 Luonnollisestikaan emme siivonneet juurikaan muita alueita, kuin omat tupamme, meillehän ei kukaan enää pitänyt mitään tarkastuksia. Morteilla ei ole sodeen asiaa vielä pariin päivään, he siirtyivät ruokailun jälkeen yläluokkaan oppitunnille. Sodeen lähtö tapahtui samaan tapaan kuin ennenkin. Nimi on käytävä kirjoittamassa päivystäjänpöydän sodelistaan. Vanhin ikäryhmähän sai tietenkin laittaa nimensä listaan ilman minkäänlaista ilmoittautumista, ja sama käytäntö on vähitellen tulossa meillekin. Periaatteessa meidän olisi pitänyt ilmoittautua päivystäjälle ennen nimen kirjoittamista, mutta useimmiten päivystäjä ei ilmoittautumista vaatinut. Sodessa kävin ensiksi syömässä pizzan. Siitä on viimeaikoina tullut jo lähes tapa. Firman sapuskoissa on kyllä varmaan tarpeelliset määrät vitamiineja ja proteiineja, mutta kuitenkin ruokapuoleen on viime aikoina tullut hankittua täydennystä soden puolelta. Pizzan jälkeen kävin lehtisalin puolella lukemassa päivän lehdet, sitten vielä kahville ja viinerille, ja samalla ostin myös Iltalehden. Sitten vain takaisin komppaniaan. Menin ilmoittautumatta suoraan sodelistalle, vedin sieltä nimeni ylitse ja lähdin tupaan. Eipä alkanut alikessu valittamaan mitään. Yläkäytävällä oli parhaillaan menossa morttien "tervehtiminen sisällä" harjoitus. Käytävällä on eri kohdissa kolme alikessua, joille mortit pokkailivat. Periaatteessa minunkin olisi pitänyt ohi kävellessäni tervehtiä vanhemman ikäryhmän alikessuja. Sekin on kuitenkin viimeaikoina jäänyt vähemmälle. Tupaan päästyäni heitin palveluspuvun takin pois päältä ja kiskoin maiharit jalasta. Tänään jalat olivatkin saaneet hautua niissä aamu kuudesta saakka. Tuvassahan saa oleskella puutteellisessakin varustuksessa, mutta tuvan ulkopuolella on aina oltava sotilaallinen vaatetus yllä. Esimerkiksi ilman pukuun kuuluvaa takkia ei saisi käydä edes pesuhuoneessa, ja myös jalkineiden tulee aina olla aina sellaiset jotka kuuluvat asuun. Näin tarkkoja kuitenkin ollaan vain päivällä, jolloin komppaniassa on skappareita. Iltaisin saa morttikautta lukuun ottamatta liikkua käytävillä lähes missä asussa tahansa. Joskus joku alikessuistamme tosin saattaa ohimennen huutaa, mikä varustus!, mutta tämän kummemmin asiaan ei puututtu. Ainoastaan päälle päin näkyvät siviilivaatteet ovat kiellettyjä. Illan vietto jatkui sodesta ostetun Iltalehden lukemisella. Olisin vielä ajankuluksi täytellyt lehdessä olevan sanaristikonkin, mutta eräillä tupakavereilla oli niin kova kiire lukemaan lehteä, että pääsin helpommalla, kun luovutin sen välillä heille. Kuinka joskus tuntuukaan siltä, kuin minä olisin ainoa jolla on varaa tuhlata viisi markkaa lehteen. Mitään muutakaan tekemistä ei juuri nyt ollut, joten menin punkalle elbaamaan. Se onkin sodessa käynnin jälkeen yleisin tapa viettää iltaa. Vahvuuslaskennan jälkeen pääsimme taas seurailemaan sivusta morttien pinkkatarkastuksia ja iltatoimia. Morttien vahvuuslaskenta oli tänäänkin erikseen yläkäytävällä. Viimeaikoina olimme päässeet nukkumaan jo vahvuuslaskennan, eli kello jälkeen, koska iltatoimia ja pinkkatarkastuksia ei enää juurikaan 186

189 järjestetty. Nyt ei nukkumaan pystynyt ennen kymmentä, jolloin komppaniassa alkaa hiljaisuus. Mortteja kun juoksutettiin iltatoimilla paria minuuttia vaille kymmeneen saakka. Hyvä sinänsä. Olimmehan mekin juosseet useasti kymmeneen asti, mutta nyt huomasimme että se kyllä häiritsee koko komppaniaa. Ei muuta tältä päivältä. TJ 181 On se niin väärin! Perjantai Perjantai, loma-tj on 12 tuntia. Valitettavasti lomille lähtöön liittyy tällä kertaa myös yksi huutava vääryys! Myös mortit pääsevät tänään ensimmäistä kertaa lomille. Mehän vietimme ensimmäisen intti viikonloppumme gineksessä, kuten monet, ja taas monet ikäryhmät ennen meitä. Ja nyt mortit päästetään heti lomille! Ei hyvää päivää!!! Morttien takia olemme myös koko viikon joutuneet heräämään jo ennen kuutta, ja iltaisin kuuntelemaan sitä melua, jota he pitävät pesuhuoneeseen juostessaan. Samaa aihetta voisi vielä jatkaa sen verran, että mortit siirtyivät palveluspuvun ja maihareiden käyttöön jo torstai aamuna. Meillä meni viikon verran, ennen kuin pääsimme eroon jatkuvasta kumisaappaiden käytöstä. On se niin väärin! Sitten päivän ohjelmaan. Jos taas aloitetaan morteista, niin he pääsevät tänään ensimmäistä kertaa tetsaamaan. Sääkin on siihen juuri sopiva, talven ensimmäinen kunnon lumisade. Meillä ja vanhimmalla ikäryhmällä on ohjelmassa ennakkovalmisteluja ensi tiistaina alkavaan kolmepäiväiseen harjoitukseen, jonka aiheena on PsPr:n esikunnan viestiyhteyksien rakentaminen. Itse harjoituksesta tulee asiaa myöhemmin. Tämän aamupäivän aikana kävimme myös viestivälinevarastolla hakemassa harjoituksen viestikaluston, ja haalimme kokoon kaiken muunkin tarvittavan kaman, esim. teltat ja muut sellaiset. Aamupäivään kuului tietenkin myös sodetauko... jos ei mistään muusta syystä, niin ainakin siitä, että hommassa on mukana myös vanhin ikäryhmä. Hehän eivät olisi pysyneet edes hereillä ilman kahvitaukoa. Ei heitä tosin tavaroiden kanniskelu muutenkaan kiinnostanut, kun aamuja on jäljellä vajaat 30. Tuleva harjoitus on heidän loppusotansa, eli inttiajan viimeinen leiri. Ruokailuun lähdöstä ei juuri uutta kerrottavaa. Morteille on taaksepoistuminen jo opetettu, ja tokihan he pääsivät alikessujen johdolla esittelemään taitonsa myös meille. Ruokailun jälkeen ei sitten tarvinnut enää siivota. Morteille oli pidetty siivousoppitunti eilen, ja tästä aamusta lähtien komppanian yleisien tilojen siivous jää morttien hoidettavaksi. Meidän siivottavanamme on enää oma tupa, ja sekin tulee siivottua lähinnä silloin kun huvittaa. Puoleen päivään saakka olikin 187

190 sitten vapaa-aikaa, eli lähinnä punkissa rötväilyä tai kortin peluuta alkoi tuttuun tapaan huoltoiltapäivä. Meidän saunavuoromme on siirretty alkamaan vasta yhdeltä, joten ensimmäiseksi oli vuorossa aseiden nysväys. Se suoritetaan vanhaan tapaan kellarikäytävällä, jonka jälkeen Häkis piti asetarkastuksen alakäytävällä. Ennen saunaan lähtöä jäi vielä vartin verran aikaa saunakamojen pakkaamiseen, tai jos ne oli jo pakattu, niin tämänkin ajan saattoi hyödyntää vaikkapa rötväilyyn. Saunaan meno tapahtui tänäänkin, kuten aina aikaisemminkin, johdetusti. Viime aikoina oli tullut erimielisyyksiä siitä, kuljetetaanko saunakamat ja vaihdettavat vaatteet varustepussissa vai repussa. Alkuunhan oli määrätty että kaikki käyttävät varustepusseja. Useasti kuitenkin jotkut käyvät samalla reissulla varusvarastolla vaihtamassa muitakin tavaroita kuin vain liinavaatteita, ja tällöin kaikki tavarat eivät välttämättä enää mahdukaan varustepussiin, joten osa porukasta käyttää reppua. No mikäpä siinä. Skapparit olivat kuitenkin alkaneet valittamaan varustuksen erilaisuudesta. Sotilasmuodossa kun pitäisi aina olla kaikilla samanlainen varustus. Tästä asiasta ollaan väännetty kättä jo useampana perjantaina. Välillä siirryttiin käyttämään reppuja, välillä varustepusseja ja sitten taas molempia sekaisin. Saunan jälkeen on vuorossa varustarkastus. Joukkueemmehan on nyt jaettuna kahteen eri paikkaan ja alikessuja on vain yksi. Ensiksi hän tuli pitämään varustarkastuksen meille, tupa kuuteen. Tällä kertaa homma sujui kitkattomasti. Alikessu oli tuvassa koko ajan ja tarkastettavaa esinettä ei tarvinnut kun näyttää kerran. Nyt emme siis joutunut pukemaan tarkastettavia varusteita päälle, eikä edes pinkkoja joutunut hajottamaan, se on huomattavaa edistystä. Kestokravatti tosin suoristui tälläkin kertaa. Tarkastus oli ohi nopeasti, ja sillä aikaa kun alikessu lähti tarkastamaan toisen tuvan PstK:n puolelta, saimme me rauhassa järjestellä kaappejamme. Vuodevaatteiden tuuletus ja TVÄL-materiaalitarkastus sujuivat nekin vanhaan tapaan. Ruokailuun lähdettiin ja sen jälkeen oli sitten vuorossa oman tuvan siivous. Tänään siisteystarkastus tietenkin pidettiin, kun oltiin lähdössä velville. Viimeksi tupa oli siivottu eilen illalla samaan aikaan, ja kyllähän niitä villakoiria ja muuta roskaa oli jo ehtinyt lattialle kertymään. Tarkastus ei ollut paha, se oli pian ohitse, eikä uusintatarkastuksia tullut. Tarkastuksen jälkeen saimmekin sitten alkaa vaihtamaan lomapukuja päälle. Talvi on alkanut, ja tänään oltiin pukeutumisessa siirrytty talviasusteisiin. Muutos tapahtuu samaan aikaan koko prikaatissa. Baretin, verikauhan tai sorsalippiksen sijasta käytetään nyt turkislakkeja, eli "norsunvittuja" kuten on tapana sanoa, tai maastopuvun yhteydessä villapipoa. Turkislakkeja on kaksi, toinen lomille ja toinen palveluskäyttöön. Ne ovat tietenkin mustia, Panssariprikaatissa kun ollaan. Muuallahan käytetään harmaita turkislakkeja. Lomapuvun yhteydessä käytetään talvikaudella lomamanttelia. Se on 188

191 pitkähelmainen takki, joka firman muodin mukaan on harmaa. Lomille ei myöskään enää saanut lähteä puolikengissä, vaan ainoastaan maihareissa... tietysti kiiltävissä sellaisissa, kuinkas muuten. Näiden sääntöjen lisäksi, ulkona ei enää saa liikkua ilman käsineitä. Lomapuvun kanssa käytetään mustia nahkasormikkaita, palveluskäyttöä varten on kahdet villalapaset, sekä nahkakintaat Lomatarkastus pidettiin normaaliin aikaan, eli kello Kun mortit olivat nyt lähdössä ensimmäiselle lomalleen, oli tarkastuksen pitäjänä tietenkin komppanianpäällikkömme. Samanlaisen erikoispitkän puhuttelun hän piti nytkin, kuin silloin kun me olimme lähdössä ensimmäisille lomille. Aiheet olivat vanhat tutut, liikenneturvallisuus, viinan käyttö, milloin takaisin, missä kunnossa takaisin, miten lomilla käyttäydytään jne. jne. Kello tasan! Lomille lomps!!! TJ 177 Ilveskalliolle leireilemään Tiistai Uudet mortit ovat siis tulleet viikko sitten, ja ovat jo jollakin lailla sopeutuneet armeijan elämään. Nyt ei kuitenkaan puhuta morteista sen enempää. Tänään siis lähdetään kolmepäiväiselle leirille Ilveskallion alueelle. Kyseessä on viestikomppanian oma leiri, ja aiheena on PsPr:n esikunnan pystyttäminen ja purkaminen, jota tullaan harjoittelemaan kolme päivää yhteen menoon. Sellaisia eroja aikaisemmin Siltainmäessä pidettyyn harjoitukseen on, että tällä kertaa paikkaa vaihdetaan joka kerta, eikä tässä harjoituksessa keskitytä toimistotelttojen pystyttämiseen, vaan ainoastaan viestilliseen toimintaan. Harjoitukseen osallistuu myös vanhin ikäryhmä, jolle tämä leiri on samalla loppusota, eli armeija-ajan viimeinen leiri. Koko joukko on jaettu kolmeen osaan, joista jokainen muodostaa yhden esikunnan. Harjoituksen ideana siis on se, että samaan aikaan on aina pystyssä kolme esikuntaa, joiden väliset viestiyhteydet ovat harjoituksen pääaiheena. Omista tavaroista pakattiin suurin osa jo eilen illalla. Ajoneuvojen pakkaaminen ja varustaminen on hoidettava vielä tänä aamuna. Jokaiseen esikuntaan lähtee ajoneuvokalustoksi mukaan esikuntapanssarivaunu, johtoauto, kaksi linkkiautoa ja yksi radioauto. Kuorma-autoja ei tähän harjoitukseen lähde mukaan, vaan majoituskalusto, polttopuut yms. kuljetetaan radio- ja linkkiautojen peräkärryissä. Aamiaisen jälkeen ehdittiin vielä pitämään aamupäivän palvelusta edeltävä taukokin, siis periaatteessa siivoamaan oma tupa... tällä kertaa mopit kylläkin pysyivät siivouskomerossa. Lähtö oli määrätty vasta kello yhdeksäksi, ja sitä ennen ehdittiin vielä hyvin pakkaamaan niin ajoneuvot kuin loput omista tavaroista. Allekirjoittanut kuuluu tässä harjoituksessa radioautoryhmään, jonka muodostaa 189

192 yhteensä kolme jamppaa. Onneksi ryhmämme koostuu kokonaan omasta ikäryhmästämme, eli mukana ei ole vanhempia. Jos olisi, joutuisimme todennäköisesti hoitamaan heidänkin hommansa. Heillä on TJ 23, joten motivaatio pitkälanka-antennin rakentamiseen tai parikaapelin vetoon on arvattavasti heikko. Harjoituksesta vastaavat skapparit, eli Häkis, Leeppi ja Hine, pitivät vielä harjoitukseen mukaan lähteville, puhuttelun komppanian pihassa. Aiheena olivat samat harjoitukseen liittyvät perusasiat, joita olimme käsitelleet jo eilisellä oppitunnilla. Jokaista esikuntaa kohden tulee siis yksi skappari, minä kuulun Hinen johdossa olevaan esikuntaan. Kello tuli yhdeksän, ja lähdön hetki koitti. Vaunuja lukuun ottamatta kaikki ajoneuvot olivat komppanian pihassa, josta lähdettiin moottorimarssina kohti Ilveskalliota. Vaunut olivat lähteneet liikkeelle vaunuhalleilta jo muutamaa minuuttia aikaisemmin. Vaikka radaryhmäämme kuuluikin vain kolme jamppaa, tuli sinne matkan ajaksi myös pari vanhempaa viestimiestä. Joidenkin ryhmien miehitys oli hieman ylimitoitettu, ja näin ollen miehistön jaot menivät matkojen ajaksi hieman sekaisin. Aluksi menimme samaa reittiä, kuin silloin aikoinaan, kun olimme Ilveskalliolla suojeluharjoituksissa. Tästä paikasta ajeltiin kuitenkin vielä hyvän matkaa ohitse. Ilveskallion alueellahan riittää puolustusvoimien omistamaa maata ja pieniä metsäteitä. Ensimmäisestä asemapaikastamme ei voi juuri muuta kertoa, kuin että se on pienen metsätien varrella ja ympärillä on pelkkää metsää. Ajoneuvot ja vaunu ajatettiin asemapaikoilleen, jotka harjoitukseen osallistuvat koksut olivat käyneet ennalta tiedustelemassa valmiiksi. Asemaanajon jälkeen toiminta lähti liikkeelle saman peruskaavan mukaan kuin muissakin vastaavissa harjoituksissa. Ensiksi käydään ryhmänjohtajan johdolla katsomassa metsästä lähipuolustusasemat, sitten juostaan takaisin autolle ja suoritetaan ajoneuvon pikanaamiointi yhdellä naamioverkolla. Tämän jälkeen alkaa viestiyhteyksien kuntoon laittaminen. Ryhmämme tehtävänä on vaunussa olevan keskussanomalaitteen varotieradioyhteyksien hoitaminen. Varotieradioina toimivat radamme kaksi radiota, joita KSL kaukokäyttää parikaapelin välityksellä. Tehtävänämme on siis vetää radan ja vaunun välille kaksi parikaapelia, rakentaa radioihin pitkälanka-antennit, suunnata ne kahteen muuhun esikuntaan, ja laittaa radiot käyttökuntoon. Tämän jälkeen on vielä hoidettava voimakone kauemmaksi autosta, kytkettävä sähkökaapeli ja koetettava saada tämä "veli venäläisen" tuotantoa oleva mylly käynnistymään... siinä hommassa on omat temppunsa. Radioiden lisäksi sähköä tarvitsee myös radan takatilaa lämmittävä bensalämmitin. Se on tuiki tarpeellinen varuste näin kylmillä ilmoilla. Hommat eivät toki lopu siihen kun viestiyhteydet saadaan kuntoon. Ajoneuvoille on suoritettu vasta pikanaamiointi, joten nyt on vuorossa naamioinnin 190

193 paranteleminen. Radan kalustukseen oli otettu mukaan kaksi naamioverkkoa ja näiden lisäksi luonto tarjoaa vielä omia materiaalejaan naamioinnin parantamiseen. Metsästä haettiin muutama sopiva riuku, joiden avulla verkko saatiin, muotojen rikkomiseksi, irti auton pinnasta. Myös 1,5-2 metrin mittaiset rungot, joissa oli oksat tallella, tai pelkät suuremmat kuusen oksat olivat hyviä naamioinnin apuvälineitä. Kun Hine tuli vielä näyttämään meille mallia "oikeaoppisesta" naamioinnista, oli koko rada pian paksun riuku ja oksa kerroksen alla. Ei tainnut Hine olla aivan tyytyväinen meidän tekemäämme naamiointiin. Tämä oli pääteltävissä siitä, kun hän tuli mitään sanomatta paikalle, raahasi metsästä motin puuta radamme ympärille, ja häipyi paikalta, edelleen mitään sanomatta... eli ota tuostakin nyt sitten selvää. Kun kaikki perustamishommat oli tehty, alkoikin sitten odottaminen. Istuskelimme kolmestaan radan takatilassa. Bensalämmitin on tietenkin koko ajan käynnissä, ulkonahan on lämpötila hieman nollan alapuolella. Talvi tekee tuloaan, vaikka lunta ei vielä ole paljoakaan tullut. Kaikki sujuikin mukavasti siihen asti, kunnes kaksi vanhempaa viestimiestä ja yksi alikessu päättivät tulla lämmittelemään meidän autoomme... kuten arvata saattoi, me olimme sen jälkeen ulkona. Joskus puolen päivän aikaan oli vuorossa ruokailu. Jokaiseen esikuntaan ei sapuskoita haettu erikseen, vaan ruoat tulivat yhtenä kuljetuksena, joka sitten kiersi kaikkien esikuntien kautta. Tällä hetkellä kaksi muuta esikuntaa ovat jossakin Ilveskallion metsissä, kuten mekin. Välimatkaa on ehkä muutamia kilometrejä. Ruokailun jälkeen sama kärvistely jatkui. Aivan toimettomana emme sentään ole, sillä tunnin välein pitää vaihtaa vartiomiestä esikunnan puomille. Mitään teräspuomia meillä ei tietenkään ollut mukana, vaan sen korvaa milloin mikäkin, parin metrin mittainen riuku, joka milloin minkäkinlaisella pölkkyvirityksellä nostetaan noin puolen metrin korkeudelle tien pinnasta. Vartiomiehen paikka on jossakin puomin läheisyydessä. Jos joku on pyrkimässä esikunnan alueelle, kysyy vartiomies tulijalta tunnussanan. Jos se on oikea, pääsee tulija läpi puomilta. Muissa tapauksissa vartiomies voi soittaa vaunulle ja kysyä lisä ohjeita. Vaunun ja puomin välille on vedetty tätä varten suora kenttäpuhelinyhteys. Muuta tehtävää vartiomiehellä ei sitten olekaan. Yksi tapa vartiovuoron kuluttamiseen on etsiä sopiva oksanpätkä ja alkaa veistelemään sitä... ainakin jos sattuu olemaan puukko mukana. Vartiomiehellä pitää olla mukana taisteluvarustus, mutta tetsareita ei kuulemma tarvitse pitää vartiopaikalla päällä, eikä tässä harjoituksessa muutenkaan ole mitään erityisiä määräyksiä annettu vartiomiehen toiminnan suhteen. Kahden aikoihin tuli purkukäsky. Purkaminen aloitettiin naamioinnin keventämisellä, verkot jätettiin vielä paikoilleen. Seuraavaksi sammutettiin 191

194 voimakone ja kannettiin se paikalleen autoon. Sitten viestiyhteydet purkuun, radiot sammutettiin, pitkälangat ja vaunulle menevät parikaapelit kelattiin pois. Tämän jälkeen odoteltiin vielä kymmenisen minuuttia, kunnes lähtökäsky tuli ja viimeisetkin naamioverkot tempaistiin pois ajoneuvojen päältä. Näin alkoi matka kohti harjoituksen toista asemapaikkaa. Matkaa toiseen asemapaikkaamme oli suunnilleen kolme kilometriä. Ympäristöltään tämä ei ollut juuri erikoisempi kuin edellinen. Kahden metsätien risteys, pieni niittyaukio tien toisella puolella ja ympärillä pelkkää metsää. Avoimelle paikallehan ei esikuntaa sovi pystyttää, vaan kaiken on oltava ilmasuojassa. Naamioinnin on oltava kunnossa myös ylös päin. Asemaan ajon jälkeen käynnistyikin sitten vanha tuttu ruletti: Lähipuolustus, pikanaamiointi, viestiyhteydet, voimakone ja naamioinnin parantelu. Vartiomies määrättiin tietysti heti alkuun, ja ensimmäisen vartioon nakitetun tehtäväksi jäi myös puomin rakenteleminen. Esikunnan pystytyksen parissa oli kello vierähtänyt jo lähemmäs neljää. Ruoka tuli puoli viideltä. Kuuden aikoihin alkoi heräämään kysymys, jäisimmekö tänne yöksi. Kannattaisiko siis laittaa jo teltat pystyyn, ja jatkaa illanviettoa kamiinan lämmössä loikoillen. Kaikissa ajoneuvoissa on kyllä lämmitys, mutta niissä on aika ahdasta oleskella. Siirtymiset on tietenkin suunniteltu etukäteen, mutta ajat ovat tiedossa vain harjoitusta johtavilla skappareilla. Koksut ja alikessut saavat siirtymisestä tiedon siinä vaiheessa, kun seuraavaan asemapaikkaan lähdetään tiedustelemaan ajoneuvojen paikkoja. Meille miehistön edustajille lopullinen tieto siirtymisestä tulee vasta siinä vaiheessa, kun saamme purkukäskyn. Kuuden aikaan emme vielä alkaneet pystyttämään telttoja. Olisi vain tullut reilusti ylimääräistä hommaa, jos olisimme kuitenkin vielä siirtyneet. Vasta puoli kahdeksan aikoihin saimme jonkinlaisen varmuuden siitä että jäisimme tänne yöksi. Hine lähti pois esikunnasta. Hänhän ei vietä öitään metsässä... lienevätkö syynä valtion säästötoimet? Ilman kantahenkilökunnan määräystä ja valvontaa esikunta ei siirry minnekään, joten nyt aloimme kantamaan telttakamoja telttapaikoille. Esikunnastahan löytyy miehitystä hieman yli 30 jamppaa ja käytettävissä on peräti neljä puolijoukkuetelttaa. Jako suoritettiin siten että molemmille ikäryhmille jää kaksi telttaa. Sitä ei tullut selvitettyä, mikä oli telttojen jako vanhemmassa ikäryhmässä... ei todellakaan paljoa kiinnosta. Meidän ikäryhmässämme jako meni luonnollisesti joukkuejaon mukaan, eli radistijoukkue omaan telttaansa, ja telemiehet toiseen. Tällä kertaa telttoihin ei siis tullut kovinkaan ahdasta, ja mikä parasta, tällä kertaa jokainen teltta hoitelee itse oman kipinänsä. Nyt ei siis enää ole lisänakkina alikessujen teltan kipinävuoroja. Telttojen paikat oli jo päivällä valittu valmiiksi. Illan pimeydessä kun on vaikeampaa lähteä haeskelemaan sopivan tasaista paikkaa. Ikäryhmämme telemiehille tosin kävi hieman ikävästi. Päivällä valmiiksi katsottu telttapaikka ei 192

195 ollutkaan enää kelvollinen. Joku oli käynyt... sanoisinko, miinoittamassa telttapaikan. Torttu oli väännetty täsmälleen keskelle sitä paikkaa, johon telejoukkueen piti telttansa pystyttää. Kova metelihän siitä tietysti syntyi. Vanhempi ikäryhmäkin tietysti saattoi olla asialla, mutta jostakin syystä kovimmat syytösryöpyt kuitenkin kohdistuivat meidän radistijoukkueeseemme. Ei kai nyt telemiesten mielestä kukaan muu kuin radisti, voi olla syyllinen telejoukkueen telttapaikan miinoittamiseen. Lopulta syyllinenkin saatiin kiinni. Kaverilla ei pokka pitänyt, ja naaman väri lopulta paljasti asian. Ja mistäkö joukkueesta syyllinen löytyi? Yllättäen telejoukkueesta. Pieni tietokatkos telttapaikan sijainnista oli syynä tapahtuneeseen, ja telejoukkue alkoi etsiskelemään uutta telttapaikkaa. Tieto siitä, saiko "miinoitusmestari" suorituksestaan ylimääräisiä kipinävuoroja, tai muita suosionosoituksia, eli levinnyt meidän radistien keskuuteen. Nähtävästi asian jälkiselvittelyt jäivät telejoukkueen sisäiseksi jutuksi. Edelliseltä leiriltä tutun kiertovartion korvasi tällä kerralla puomilla käkkivä vartiomies. Tämä homma lankesi luonnollisesti meidän ikäryhmämme hoidettavaksi. Viestiasemien päivystys sentään jakaantui melko tasaisesti meidän ja vanhemman ikäryhmän kesken. "Melko tasaisesti" tarkoittaa tietenkin sitä, että suurempi osa näistäkin hommista jää meille. Jatkuvan päivystyksen vaativat esikuntapanssarivaunu, johtoauto ja linkkiautot. Meidän ryhmämme rada ei tarvitse jatkuvaa päivystystä. Riittää kun joku käy kerran tai pari, yön aikana katsomassa että radiot toimivat, ja tarkistamassa voimakoneen polttoainetilanteen. Vanhemmat viestimiehet valitsivat tietenkin omaksi hommakseen johtoauton päivystyksen. Johtoauton sisätilathan lämpiävät sähköllä, ja kyseessä on vielä sinänsä harvinainen ajoneuvo, että sen vakiovarustukseen kuuluu kahvinkeitin. Johtoauton käyttötarkoitushan... suoraan sanottuna, on toimia skappareiden kahviparakkina. Linkkiautojen päivystys meni telemiesten hommiksi. Radistien... käytännössä meidän ikäryhmämme radistijoukkueen hommaksi jäi sitten esikuntavaunun päivystäminen. Syykin tähän selvisi pian. Vaunun sisätilan lämmitin on hajalla! IHME!!! Itselleni ei kuitenkaan tullut ensimmäiseksi yöksi vaunun päivystystä, sen sijaan tunti puomivartiota klo , ja kaksi tuntia kipinää klo Nukkumaan päästiin siinä kymmenen aikoihin... siis jotkut pääsivät. Meikäläinen kiskoi silloin saappaat jalkaan, repusta villapaidan lisälämmikkeeksi, tetsarit selkään, rynkky mukaan ja tunniksi palelemaan tien varteen. Pakkasta on sellaiset -5 tai -10ºC. Maastopuvun alla saa olla melkoisesti tavaraa, jotta ulkona tarkenee olla pidemmän aikaa. Kovempia pakkasia varten on olemassa myös pakkaspuku, jota nallepuvuksikin kutsutaan. Tälle leirille niitä ei kuitenkaan otettu mukaan. Nallepuku on väriltään harmaa, topattu puku, joka pitää sisällään takin ja housut. Nallepukua käytetään maastopuvun päällä, ja siinä tarkenee kovemmallakin 193

196 pakkasella. Vaatetukseen kun päästiin, niin kerrotaan aiheesta samalla enemmänkin. Alusvaatteina melkein kaikki käyttävät nykyään siviilialusvaatteita. Niitä on saanut käyttää alusta asti, mutta ainoa, ja tarkkaan valvottu sääntö on, että ne eivät saa näkyä intin vaatteiden alta, esim. kaula-aukosta. Paitapuolella on yleensä seuraavana kerroksena peltipaita. Talvileireillä väliin tarvitaan kuitenkin vielä lisää tavaraa. Yksi mahdollisuus on käyttää smurffipukua, sekä tietenkin intin harmaata ja lämmintä villapaitaa. Sitten vielä maastopuku päällimmäiseksi, ja tällä asustuksella pärjääkin jo muutaman asteen pakkasessa. Ikuinen ongelma vain on se, että samassa vaatetuksessa pitäisi ensin juosta tetsarit päällä itsensä hikeen, ja jäpittää sitten tunnin verran vartiossa -10ºC pakkasessa. Tällä kertaa tosin tällaista ongelmaa ei ole mutta monessa muussa tilanteessa kyllä. Leireillä käsineinä käytetään aina nahkarukkasia, ja talvella niiden alla yleensä vielä yksiä tai kaksia villalapasia. Päähineenä käytetään kesäisin maastolippalakkia, ja talvella joko turkislakkia tai villapipoa... ja aina tarpeen mukaan tietenkin teräskypärää. Jalkineina käytetään kesällä maihareita tai kumisaappaita ja talvella talvikumisaappaita, joissa käytetään erillisiä irtovuoria. Se vaatetuksesta. Tunnin vartiovuoro kului... kului helvetin hitaasti. Joskus yhdentoista jälkeen saapui seuraava vartiomies puomille ja minä lähdin suunnistamaan kohti telttaa. Ilman taskulamppua se olisikin ollut lähes mahdotonta. Telttojen tumma väri ja tiheä kuusikko toivat kohteen löytämiseen omat vaikeutensa. Teltoissa palavat lamput saattoivat kuitenkin joistakin kohdin erottua ulos ja ainakin kamiinojen savutorvista lentelevät kipinät opastivat lopulta perille. Tällä kertaa muuten on meidänkin teltassamme roikkalamppu. Eipähän tarvitse enää tapella petrolilyhtyjen kanssa. TJ 176 Kärvistelyä... kerran kovaa kolmannella Keskiviikko Tänä aamuna oli herätys puoli seitsemän aikaan, eli silloin kun aamiainen saapui esikuntaamme. Aamiaisen jälkeen pääsimme vielä joksikin aikaa rötväilemään telttoihin, kunnes kello 8.30 tuli yllättäen purkukäsky. Loikoilu siis loppui lyhyeen, kun jotkut jäivät purkamaan telttoja, ja muut lähtivät purkamaan viestiyhteyksiä ja sähköistyksiä. Noin puolessa tunnissa esikunta saatiin lähtövalmiuteen. Teltat oli purettu ja kannettu perävaunuihin, ajoneuvojen naamioinnit oli kevennetty ja ajoneuvojen väliset viestiyhteydet oli purettu. Yhteyksiä muihin esikuntiin ei tietenkään katkaistu kokonaan, vaan niitä hoidettiin radioilla, ajoneuvojen piiska-antennien kautta. 194

197 Liikkeelle lähtöä esikunta saikin sitten odotella tunnin verran. Minä tosin pääsin liikenteeseen jo aikaisemmin. Tälle päivälle oli ajoneuvoille valittu uudet ajattajat, ja minä oli yksi tästä neljän ryhmästä. Lähdimme Hinen ja toisen koksumme kanssa Uazilla seuraavaan asemapaikkaamme. Siellä määrättiin jokaiselle ajattajalle ajatettava ajoneuvo ja käytiin katsomassa paikat, mihin mikäkin auto ajatetaan. Lisäksi osoitettiin myös lähipuolustussuunta. Hine ja koksu lähtivät takaisin vanhalle paikalle antamaan lähtö käskyn. Me neljä jäimme uuteen asemapaikkaan odottamaan. Minun ajatettavaksi oli määrätty esikuntavaunu, ja lähes tunnin odottelun jälkeen se tulikin ensimmäisenä ajoneuvona esiin mutkan takaa. Asemaan ajattaminen tapahtuu seuraavalla tavalla. Ensiksi osoitetaan ajoneuvon kuljettajaa selvästi, jotta hän tietää, ketä on lähdettävä seuraamaan. Seuraavaksi lähdetään kädet sivuilla levällään, kävellen tai juosten opastamaan ajoneuvoa paikalleen. Paremmalla tieuralla juostaan ja kävelyyn siirrytään vasta sitten kun ajoneuvo ei maaston takia enää pysy perässä. Tämä vaihe tapahtuu luonnollisesti selkä autoa kohden, takaperin ei sentään tarvitse juosta. Kun ajoneuvo alkaa olemaan asemapaikassaan, käännytään taas sitä kohden, ja käsillä viittomalla opastetaan ajoneuvo lopulliselle paikalleen. Perille päästyä, tai tarvittaessa muulloinkin, annetaan pysäytys merkki, eli käsivarret ristiin rinnan päälle. Lopuksi ajattajan on vielä näytettävä ajoneuvon ryhmänjohtajalle lähipuolustussuunta. Tämän jälkeen ajoneuvon ryhmä alkaakin hoitaa hommaa omatoimisesti, ja ajattaja lähtee etsiskelemään omaa ryhmäänsä. Tällä kertaa ajattaminen ei kuitenkaan onnistunut aivan niin kuin olisi pitänyt. Hine oli määrännyt vaunun asemapaikan melko kauaksi tiestä, vanhan metsäkoneuran varteen. Maasto oli kuitenkin niin vaikeakulkuista, että vaunun johtaja päätti jättää vaunun lähemmäksi tietä. Jos vaunun olisi saanutkin ajettua perille, se ei ehkä olisi päässyt sieltä enää pois. Paikka näet on melkoisen montun pohjalla. Vaunu, kuten esikunnan muutkin ajoneuvot saatiin paikoilleen, ja homma saatiin käyntiin harjoituksemme kolmannessa asemapaikassa. Siis pikanaamiointi, lähipuolustuspaikkojen valinta, viestiyhteydet, voimakone ja naamioinnin parantelu. Tehtävät sujuivat jo vanhalla tottumuksella ja koko homma hoidettiin noin 40 minuutissa. Pystytyksen jälkeen ohjelmassa ei ollut juuri muuta kuin kärvistelyä. Ruokailukin siinä ennätettiin ilman sen kummempaa kiirettä pitää. Sapuskana oli tällä kertaa perunamuusia, jonkinlaisen lihan tapaista sisällään pitävän kastikkeen kera. Pelkäksi rötväilyksi homma ei sentään mennyt. Viestiyhteyksiä on päivystettävä ja jonkun on aina oltava puomilla vartiossa. Hine, ja esikunnassa silloin tällöin käyvät muut skapparit oleilevat yleensä johtoautossa tai vaunussa. Nämä eivät siis viestimiehien keskuudessa ole kovinkaan suosittuja oleskelupaikkoja. Muut ajoneuvot, esim. meidän ryhmämme rada, ovat sitten sitäkin suositumpia kärvistelypaikkoja. Radan takatilassa on yleensä vähintään neljä jamppaa. Istumapaikkoja on kolmelle, ja loput sitten istuvat lattialla tai pöydällä. 195

198 Radan takatilan lattiapinta-alahan on suunnilleen kahden neliömetrin luokkaa, josta pöydät, istuimet, ja viestivälineet toki haukkaavat osansa. Korkeutta takatilalla on suunnilleen 1,5 metriä. Hieman ahdasta siis tuppaa välillä olemaan. Ruokailun jälkeen päivä jatkui samoissa merkeissä. Kahden aikoihin Hine lähti joksikin aikaa pois esikunnasta. Se saattaa merkitä sitä että pian siirryttäisiin uuteen paikkaan. Kukaan meistä ei tietenkään tiennyt seuraavan siirtymisen ajankohtaa, mutta se kuitenkin on melko varmaa, että tänne emme jäisi yöksi. Aikaa kuitenkin kului, Hine palasi siinä neljän aikoihin, mutta siirtymään ei lähdetty vieläkään. Aikaa kului, kello tuli kuusi, ja ulkona oli jo pimeää. Jotkut veikkailivat jo, että jäisimme sittenkin tänne yöksi. Telttoja ei kuitenkaan arvaisi lähteä vielä pystyttämään. Tällä hetkellä meitä on radassa yhteensä viisi jamppaa, takatilassa neljä ja kuskimme on siirtynyt nukkumaan ohjaamon puolelle. Katossa palava lamppu luo kelmeää valoaan täyteen ahtautuneeseen takatilaan. Radioiden kaiuttimista kuuluu jatkuva kohina, viestiliikennettä ei tätä kautta normaalitilanteessa kulje, nämähän olivat KSL:n varatie radioita. Penkin alla bensalämmitin pitää omaa huminaansa, lämpöä on mittarin mukaan hieman vajaat 20ºC. Tunnelma on unelias, kukaan ei ole sanonut sanaakaan pitkään aikaa, jotkut yrittävät nukkuakin. Nukkumisyritykset keskeytyivät viimeistään siihen, kun pöydällä olevan sanomalaitteen summeri alkoi soimaan. Tästä merkkiäänihän tarkoittaa sitä että sanlaan on saapunut viesti. Lähimpänä sanlaa istunut vaiensi laitteen ja katsoi viestin... pelkkä yhteyskokeilu, ei tarvinnut muuta kuin lähettää kuittaus. Kului vielä vartti, ulkoa kuului askelia. Takatilan ovi avautui, tulija oli toinen esikuntamme koksuista. Nyt se purkukäsky sitten tuli, saimme puoli tuntia aikaa laittaa esikunnan lähtövalmiuteen. Pimeys oli laskeutunut metsään, joten ilman taskulamppujamme, ja ajoneuvoihin kuuluvia työvalaisimia, ei hommasta olisi tullut mitään. Minulle purkukäsky tiesi vieläkin aikaisempaa liikkeelle lähtöä, kuuluinhan tämän päivän ajattajaporukkaan. Kymmenen minuutin kuluttua olimmekin jo matkalla uuteen asemapaikkaamme, porukka oli sama, neljä ajattajaa, Hine ja toinen koksuistamme. Perillä katsottiin pikaisesti ajoneuvojen paikat ja pian me neljä jäimme yön pimeyteen, kahden pikkutien risteykseen, suuren tukkikasan viereen, odottelemaan esikuntamme ajoneuvoja. Ne tulisivat joskus puolen tunnin sisällä. Tällä kertaa minun ajatettavakseni oli määrätty toinen linkkiautoista ja paikka on noin 200 metrin päässä, keskellä metsää... kuinkas muuten. Aikaa kului, kunnes viimein jostakin kaukaa alkoi kuulumaan moottorien ääntä. Yön hiljaisuudessa äänet kuuluivat hyvin jo parin kilometrin päästä... olihan mukana myös panssarivaunu. Kului vielä pari minuuttia, kunnes alkoivat näkymään ensimmäisten ajoneuvojen valot. Pimeää yötaivasta vasten valojen heijastukset näkyivät jo kaukaa, vaikka suoraa näköyhteyttä ei ollutkaan vielä vähään aikaan. Vielä pari minuuttia kului, ennen kuin marssirivistön ensimmäinen ajoneuvo, eli esikuntavaunu ilmestyi näkyviin mutkan takaa. 196

199 Vaunun ajattajaksi määrätty jamppa lähti ajattamaan vaunua paikalleen. Linkkiauton pitäisi olla marssirivistössä kolmantena. Pitäisi... joten asia kannattaa vielä varmistaa auton rekisterikilvestä. Homma voisi mennä pahemman kerran sekaisin, jos ajattaisi väärän ajoneuvon väärään paikkaan. Linkkiauto on malliltaan "pulla Gaz", niitä on esikunnassamme kolme kappaletta, kaksi linkkiautoa ja yksi rada. Pimeässä niitä ei välttämättä erota toisistaan kovinkaan hyvin. Oikea linkkiauto tuli kolmantena, kuten pitikin. Otin ajoneuvon ajatukseen ja lähdin opastamaan sitä kohti määrättyä paikkaa. Ensiksi tietä pitkin noin 150 metriä, sitten olisi löydettävä kohta, josta pitäisi kääntyä metsään. Auton valot kyllä valaisevat tien, mutta metsä on sysipimeä. Hämäränäkö oli mennyt pitkäksi aikaa rekisterinumeron tarkastuksen yhteydessä... se kilpi kun tunnetusti sijaitsee siinä ajovalojen välissä. Minkäänlaisia maamerkkejä ei ollut, metsä on kauttaaltaan tasaista ja puusto samanlaista joka puolella. Nyt oikeaa paikkaa ei enää voinut lähteä etsimään, on vain valittava tien varrelta tarpeeksi leveä mäntyjen väli, ja lähdettävä siitä luovimaan linkkiautoa metsään. Auto olisi saatava noin 20 metrin päähän tiestä. Sopivaa ajoreittiä on yritettävä arpoa samalla, kun kävelee auton edellä metsään. Eihän se kai loppujen lopuksi ihan määrätylle paikalleen tullut, mutta mitä pienistä... Minä katosin yön pimeyteen heti homman suoritettuani... onneksi. Ei näet kulunut minuuttiakaan, kun linkin suunnalta alkoi jo kuulumaan koksumme meuhkaaminen: Mitä hittoa! Täähän on ihan väärässä paikassa. Kuka teidät tänne käski... Pimeähköjen olosuhteiden ja lievähkön kiireen takia asian selvitys jäi kuitenkin siihen, tämän jälkeen en asiasta enää kuullut. Kello oli hieman yli seitsemän ja taas alkoi esikunnan pystytys. Pitkälankaantennit paikoilleen toisten esikuntien suuntiin. Parikaapelit, esikuntakaapelit ja sähkökaapelit paikoilleen. Telemiehet pystyttelivät linkkimastojaan valonheittimien loisteessa. Sekä linkkiautojen että radojen peräkontistahan löytyy siirrettävä työvalaisin, jossa valotehoakin on aika mukavasti... ainakin taskulamppuun verrattuna. Pimeys tietenkin hidasti toimintaa jonkin verran, mutta alle tuntiin saimme kuitenkin esikunnan viestiyhteydet kuntoon ja ajoneuvot naamioitua. Porukka alkoi olemaan aika väsynyttä. Olisi ollut mukavaa tietää, jäädäänkö tänne yöksi, eli joko teltat kannattaisi pystyttää. No, minun ei tarvitse murehtia sitä... eräs alikessumme kun nakitti minut juuri vartioon puomille. Eipä siis muuta kuin jäpittämään sinne tunniksi. Pakkanen oli illan aikana selvästi kiristynyt. Takin alla oleva villapaitakaan ei enää meinannut riittää lämmikkeeksi. Onneksi vartiopaikalla ei sentään yöllä tarvitse jäpittää koko ajan paikallaan. Saa sentään kävellä lämpimikseen, kunhan vain pysyttelee puomin läheisyydessä. Alueella oli aiemmin suoritettu metsänharvennustöitä. Sen näki kannoista ja suurista tukkikasoista, joista yksi oli aivan vartiopaikan vieressä. Puomiksi oli otettu yksi maassa lojuvista latvoista, jotka eivät olleet tukkipuiksi kelvanneet. 197

200 Jokusen aikaa vartiossa oltuani huomioni kiinnittyi kauempaa kuuluvaan moottorin ääneen, se läheni, pian alkoi valojen heijastuksetkin näkymään puiden latvoissa, joku suurempi ajoneuvo oli tulossa kohti esikuntaamme. Helvetti! Sehän on tukkirekka! Siis... tästä ei oltu puhuttu mitään... pitäisikö se pysäyttää... kysyä tunnus-sana... ei kai sitä nyt esikuntaammekaan voi päästää? Pitäisikö se sitten käännyttää takaisin... siitäkös rekkakuski vasta riemastuisi. Perhana! Pahin hämmennys kuitenkin hellitti, kun rekka pysähtyikin muutama kymmenen metrin päähän puomista. Kuski hyppäsi alas ohjaamosta ja alkoi nosturillaan lastata tien varren tukkikasaa rekkansa kyytiin. Enpä tiedä, mahtoiko kuljettaja edes huomata esikuntaamme lastaustyön aikana. Rekan moottori oli koko ajan käynnissä, se peitti voimakoneidemme äänet. Lisäksi rekassa oli tehokkaat työvalaisimet, jotka valaisivat lastausalueen, meidän esikuntamme sen sijaan oli jo pimeänä ja ajoneuvot naamioituna. Lastauksen loputtua rekka kääntyi ympäri läheisessä metsäteiden risteyksessä ja lähti takaisin tulosuuntaansa. Vartiopaikalla kerkesin viettämään noin puolitoista tuntia, kunnes viimein näin esikunnan suunnasta lähestyvän taskulampun valokeilan. Viimeinkin uusi vartiomies... kyllähän tässä jo hiukan kylmä alkoi tulemaankin. Vartiopaikalta lähdin harhailemaan esikunnan poikki, kohti ryhmäni radaa. Taskulampun paristot alkoivat olemaan vähissä, se vaikeutti kulkemista jonkin verran. Lopultakin löysin oikean auton, mutta siellä ei ollut enää ketään. Vartiovuoroni aikana muut olivat ilmeisesti laittaneet teltat pystyyn ja olivat kai jo nukkumassa. Teltan etsimiseen menikin sitten vartin verran, kun taskulamppukin oli jo poissa pelistä. Kamiinoihin oli sytytetty tulet, joten savutorvista lentelevät kipinät opastivat minut lopulta oikealle teltalle. Miten mukava olikaan tulla pakkasesta, puolitoistatuntisen vartiovuoron jälkeen, lämpimään telttaan ja käydä nukkumaan. Kipinä vuoro minulle oli pistetty välille ja muita nakkeja ei yön aikana ole, joten saan nukkua yhteen menoon viisi tuntia... suklaata. Vaan eipä mitään, juuri kun olin saanut takin pois päältä, tuli koksumme nakkilistoineen teltan oviaukolle. Ja kuinka ollakaan, niiden listojen mukaan meikäläinen päivystääkin vaunulla kösseliä kello että tällainen tapaus! Tunnin vuoro olisi vielä menetellyt, mutta kaksi tuntia kylmässä vaunussa. Ei hyvää päivää!!! Oli miten oli, nukkuminen sai nyt jäädä. Kello oli jo kymmentä vaille kymmenen ja sain saman tien lähteä uudelleen liikkeelle. Taskulampun paristot olivat lämpimässä teltassa ehtineet palautumaan hieman, mutta yli metrin etäisyydelle sillä ei vieläkään nähnyt. Onneksi satuin huomaamaan maassa olevan kaapelinipun, siinä on esikuntaan kuuluvia sähkö-, esikunta- ja parikaapeleita. Lähdin seurailemaan kaapeleita, kun muitakaan maamerkkejä ei näkynyt, kaapelinippu veisi ainakin jollekin ajoneuvolle. Esikuntavaunu on varsin kaukana teltastamme, eikä sitä havaitse kovinkaan helposti. Onhan se kunnolla naamioitu, eikä sieltä näy mitään valoja ulos. Aikani kaapelinippuja seurailtuani löysin perille. Kapusin kannelle ja menin sisään 198

201 kansiluukusta. Seuraavaksi homma oli ravistella edellinen päivystäjä hereille. Ei hän kuulemma ollut nukkunut, oli muuten vain pitänyt silmiään kiinni ja makaillut pöydän kulmaa vasten. Edeltäjäni lähti telttaan jatkamaan uniaan ja minä jäin viettämään omaa kaksituntistani kösselin seurassa. Vaunussa ei sentään ollut aivan niin kylmä, kuin ulkolämpötilasta olisi voinut kuvitella. Moottorissa oli ilmeisesti edellisen siirtymisen jäljiltä vielä sen verran lämpöä, että siitä riitti hieman taistelutilaankin. Ainoa viestiliikenne kahden tunnin aikana oli yksi yhteyskokeilu, jonka lähetti toisen esikunnan kösselipäivystäjä, lähetin siihen kuittauksen ja homma oli sillä selvä. Väsymys painoi, mutta joten kuten onnistuin pysyttelemään hereillä. Herätyksellä varustettu rannekello on muuten aika kätevä... se tuli siinä sivussa huomattua. Kello tuli ja varttia yli 12, mutta uutta päivystäjää ei vain kuulunut. Hetken jo kävi mielessä, että päivystyslistoissa oli virhe, ja saisin istua täällä vielä toisetkin kaksi tuntia. Näin ei kuitenkaan käynyt, seuraava päivystäjä tuli puoli yhden aikoihin ja minä lähdin takaisin teltalle. Myöhästymisen syynä oli kuulemma se että kipinä ei herättänyt häntä riittävän aikaisin ja taskulampun puutteen takia hän oli eksynyt matkalla.. hmm, periaatteessa tuon selityksen voisi jopa melkein uskoakin. Teltta löytyi, ja taas kerran yritin käydä nukkumaan, olisiko nyt onnistunut? Ei! Olin juuri kiskomassa saappaita jalasta, kun samainen koksu kiiruhti teltalle. Siirtymiseen aikaa puoli tuntia! Jaaha! Eipä sitten muuta kuin teltat läjään ja viestiyhteydet purkuun. Tällä kertaa en onneksi enää ollut ajattajana, koska vuorokausi on vaihtunut ja uudet ajattajat on valittu. Esikunnan purkamiseen pilkkopimeässä metsässä meni aikaa noin kolme varttia. Tämän jälkeen ei kulunut montaakaan minuuttia, kun jo tuli lähtökäsky. Viimeiset naamioverkot kiskaistiin pois ajoneuvojen päältä ja sullottiin peräkonttiin, moottorit käyntiin ja näin alkoi matka kohti seuraavaa paikkaa. Tällä kertaa siirtyminen kesti hieman kauemmin, noin puoli tuntia. Harjoituksemme viides asemapaikka ei juuri eronnut edellisistä. Pienen metsätien varsi, molemmilla puolin metsää. Kello oli jo melkein kaksi. Nukkumiset olivat jääneet vähiin koko porukalla ja vielä pitäisi laittaa esikunta pystyyn. Ei mennyt tällä kertaa ainakaan puoleen tuntiin, joka oli määritelty tämän harjoituksen tavoite ajaksi. Homma saatiin kuntoon joskus lähempänä kolmea. Nyt voisi sitten laittaa teltat pystyyn ja käydä nukkumaan. Tänä yönä ei enää tulla siirtymään, se on varmaa. Kukaan ei kuitenkaan jaksanut tai viitsinyt lähteä kantamaan telttakamoja ja pystyttämään telttaa. Koko porukka lienee aika väsynyttä. Viestiajoneuvoissa yöpyminen on kiellettyä, mutta tällä kertaa moinen määräys sai väistyä. Alkuun ryhmämme radassa oli viisi jamppaa, sitten tuli yksi lisää, ja 199

202 vielä toinenkin. Yöpyjiä on siis yhteensä seitsemän, joista kaksi ohjaamon puolella ja loput viisi radiotilassa. Kolme mahtui istumaan penkeille, yksi makaa kojepöydällä sanlan ja muiden viestivälineiden seassa, yksi on ahtautuneena lattialle oven eteen. Tunnelma on lievästi sanoen tiivis. Ei sitä pysty kuvaamaan sanoin, se on koettava itse. Tässä vaiheessa onkin hyvä heittää ilmoille yksi intin perustotuuksista, siellä oppii nukkumaan missä olosuhteissa tahansa. Tarvitsee vain olla riittävän väsynyt. Kovin kauaa kerrallaan siellä ei kuitenkaan pystynyt nukkumaan, jos joku liikautti kättään, sen tunsivat kaikki. Radiot pitävät loppumatonta kohinaansa ja bensalämmitin humisee penkin alla kuin Niagara. Jos se olisi edes käynyt jatkuvasti, olisi ääneen tottunut, mutta termostaatti sammutteli ja käynnisteli sitä vähän väliä. Johtuneeko väsymyksestä, vai mistä, mutta aina herätessä aivot olivat ikään kuin nollaantuneet. Ensiksi alkoi miettimään missä oli, ja mistä syystä. Sen jälkeen mieleen nousi kysymys, alkaako nyt vartiovuoro, vai pitäisikö lähteä johonkin muuhun nakkiin? Sitten nukahti uudelleen. TJ 175 Keskimmäinen ikäryhmä on särmä Torstai Tällä kertaa säpsähdin hereille siihen kun takatilan ovi tempaistiin auki. Tulija oli toinen esikuntamme koksuista. Ilme oli hieman hämmästyneen oloinen, hänen kysyessään: Tääläkö te ootte nukkuneet koko yön? Pian selvisi että vanhemmalla ikäryhmällä oli teltat pystyssä. Hehän olivat edellisessä asemapaikassa saaneet nukkua rauhassa purkukäskyyn asti, ja tänne saavuttuamme meidän ikäryhmämme oli suorittanut suurimman osan esikunnan pystytyksessä. Vanhin ikäryhmä oli pystyttänyt tällä aikaa telttaansa! Perin tasaarvoisia ollaan juu! Vaikka taas kerran tunsimmekin tulleemme päähän potkituiksi, oli viime yössä sentään jotain hyvääkin. Kenenkään meistä tarvinnut pitää kipinää. Ainakaan me emme olleet vartiossa viime yönä... olikohan sitten ollut kukaan? Vanhempi ikäryhmäkö? Eivät taatusti! Sitäkään ei pidä unohtaa, että harjoitus päättyy tänään. Tänä iltana pääsee tankkaamaan itsensä sodeen, ensi yön saa nukkua rauhassa omassa punkassaan, joskin morttien takia joutuu heräämään jo Mutta mikä parasta, huomenna lomille. Eihän tässä siis tavallaan mitään valittamista ole. Kello on puoli seitsemän, ja aamiainenkin oli jo tullut. Eipä siis muuta kuin kaivelemaan tetsareista pakkia ja pakkipusseja esille, ja sitten aamiaiselle. Tällä kertaa tarjolla oli sämpylä, makkara viipale, kahvia ja jotakin tapettiliisteriä muistuttavaa puuroa. Aamiaisen jälkeen ei ollut muutakaan tekemistä, joten 200

203 menimme takaisin kärvistelemään radan takatilaan. Hine oli lähtenyt siirtymisen jälkeen lopuksi yöksi pois, eikä ollut vielä tullut, joten saimme välillä olla hieman vapaamminkin. Kello minut nakitettiin jälleen kerran vartioon puomille. Vuoroni aikana ei tapahtunut muuta erikoista, kuin että Hine palasi esikuntaan. Pysäytin hänet puomille ja kysyin salasanan, aivan kuten pitikin. Oikea salasana löytyi, ja päästin hänet eteenpäin. Kuten arvata saattoi, purkukäsky lähti liikkeelle välittömästi kun hän oli päässyt johtoautolle. Oli itse asiassa hyväkin tuuri, että olin juuri nyt vartiossa, vartiomieshän pidetään puomilla lähtöön asti ja näin ollen vältyin purkutöiltä. Yhdeksän aikoihin lähdimme siirtymään. Seuraava asemapaikka tulisi todennäköisesti olemaan harjoituksen viimeinen. Olimme eilen kuulleet sellaisia huhuja, että palaisimme komppaniaan jo yhden ja kahden välillä. Tällä kerralla siirryimmekin pois Ilveskalloin alueelta. Uusi asemapaikkamme on kasarmialueen takana sijaitsevalla Marjomäellä. Tämä vahvisti edelleen sitä väitettä, että paikka olisi viimeinen, johon pystytämme esikunnan. Tämäkin asemapaikka on tietenkin metsässä, mutta sellainen ero on, että nyt emme olleet minkään pikkutien varressa, vaan vaunu-uran. Marjomäessä, ja muualla kasarmialueen ympärillä niitä kiertelee ristiin rastiin. Esikunta laitettiin pystyyn vanhalla tottumuksella, tällä kertaa pääsimmekin jo puolen tunnin tavoite aikaamme. Pystytyksen jälkeen Hine lähti taas jonnekin, ilmeisesti käymään viestikomppaniassa. Me jäimme kuluttamaan aikaamme, eli kärvistelemään kuka mihinkin ajoneuvoon. Sää on mukavan aurinkoinen, pakkasta vain on sen verran, että siitä ei juuri viitsinyt ulkosalla nauttia. Ruoka tuli tällä kertaa melko aikaisin, jo hieman ennen yhtätoista. Tarjolla oli makkarakastiketta ja kokoperunaa, sekä tietysti jokakertaiset lisukkeet: maitoa, kytkinlevyä ja voita ja margariinia. Sapuska oli muuten hyvää, mutta makkarat oli laitettu jonkinlaiseen "valkokastikkeeseen". Makkaran palat lähtivät seasta, mutta kastike jäi pakkipussin pohjalle. Ruokailun jälkeen päivä jatkui samaan tapaan. Hine tuli takaisin vasta puolen päivän aikaan, mutta purkukäskyä ei kuulunut. Sen sijaan tuli käsky purkaa naamiointi ja niputtaa verkot siisteiksi nipuiksi. Ne kuulemma jouduttaisiin palauttamaan pioneerivarastolle heti sen jälkeen kun olimme palanneet komppaniaan. Tulipahan ainakin hieman vaihtelua hommiin, viime päivät kun on tullut istuttua radan takatilassa. Ensiksi naamioverkko levitetään maahan, ja tämän jälkeen se käännetään pituus-suunnassaan pari kertaa kaksin kerroin, jolloin verkosta tulee vajaan metrin levyinen, ja noin kuusi metriä pitkä kaistale. Lopuksi tämä kaistale keritään tiukaksi rullaksi, ja sidotaan kiinni verkon kulmaan liitetyllä kiinnitysnarulla. Ryhmämme radan, kuten useimpien muidenkin ajoneuvojen varustukseen kuuluu kaksi naamioverkkoa. Verkot oli pakattu nopeasti, ja tämän jälkeen kärvistelyä jatkuikin aina puoli kahteen asti, jolloin viimeinkin tuli purkukäsky. Esikunta saatiin nippuun parissa kymmenessä minuutissa, koska naamiointikin oli jo purettu. Tämän jälkeen 201

204 lähdimmekin harjoituksen viimeiselle siirtymiselle, jonka kohteena on Panssariviestikomppanian piha. Samoihin aikoihin komppanian pihaan saapuivat myös kaksi muuta esikuntaa. Seuraavaksi lähetettiin pari autoa vaunuhalleille hakemaan vaunujen mukana kulkenut välineistö komppaniaan. Vaunuissahan oli ylimääräisenä varustuksena mukana naamioverkkoja ja melkoinen määrä viestivälineitä, joista suurimpana kösselit. Tällä välin alettiin komppanian pihalla purkamaan muita ajoneuvoja. Naamioverkot kannettiin yhteen kasaan pioneerivarastolle vientiä odottamaan. Käyttämättä jääneet kamiinan halot vietiin takaisin komppanian halkopinoon, pyörävajan taakse. Viestivälineet, parikaapelit, esikuntakaapelit, sähkökaapelikelat ja majoituskalusto kannettiin kellarikäytävän varastoon odottamaan huomista kalustohuoltoa. Vaikka naamioverkkojen kanssa alkuun kiire olikin, oli palauttamiselle varattu aika kuitenkin vasta kello Tällä kertaa vanhemman ikäryhmän vähäisestä TJ:stä oli hieman hyötyä meillekin. He saivat puhuttua itselleen sodetauon ja samalla tauko myönnettiin myös meille. Tauon pituus on puoli tuntia, eli tasan kolmeen saakka. Tauon jälkeen alkoi sitten naamioverkkojen kantaminen pioneerivarastolle. Matkaa ei onneksi ole kuin parisataa metriä. Verkkoja on yhteensä 50 kappaletta, eivätkä kaikki olleet edes mukana harjoituksessa. Loput kymmenkunta verkkoa lojuivat tämän viikon läjässä komppanian varastossa. Tyypillistä! Ennen leiriä ei kukaan varmaankaan ollut vaivautunut laskemaan, montako verkkoa tarvitaan. Vanhinta ikäryhmää ei luonnollisestikaan näkynyt silloin kun verkkoja kannettiin. Homma olisi tietysti sopinut hyvin myös morteille, mutta ne taisivat olla tällä hetkellä tetsaamassa. Mutta kyllä keskimmäinen ikäryhmä kantaa, keskimmäinen ikäryhmä on särmä... aivan saatanan särmä!!! Verkkojen palautuksen jälkeen olikin sitten vuorossa muun leirikaluston kantamista ja huoltamista komppanian varastossa, kunnes kello viimein tuli neljä, ja lähdimme tupiimme valmistautumaan ruokailuun lähtöön. Mortitkin tulivat juuri komppanian pihaan vanhan soden suunnalta, olivat ilmeisesti olleet tetsaamassa jossakin Leken suunnalla. Ruokailun jälkeen olikin taas kerran pakko mopata tupa, koska leirikamojen purkamisen yhteydessä kaikenlaista roskaa yleensä ilmaantuu lattioille. Siivouksen jälkeen sitten päästiin viimeinkin sodeen toipumaan kolmen päivän metsäkeikasta. 202

205 TJ 174 Santsausta ja kiillotusta Perjantai Panssariviestikomppania, yläkäytävä, tupa 6. Kello on 5.45 aamuyöstä. Peruuuskoulutusssosastosssa herätysss!!!, jne. jne. Ei kovinkaan mukava tapa herätä, mutta ehkä kuitenkin parempi kuin täyteen ahdetusta radan takatilasta, kuten edellisenä aamuna. Sen voi kyllä todeta, että alikessut ja mortit pitävät kovempaa meteliä kuin radiot tai bensalämmitin... Mitäpä sitä enää pohtimaan, esikunnan pystytykset ja radassa kärvistelyt on tältä erää ohitse, ja tänään päästään lomille jo kello Lomat siis alkavat tuntia aikaisemmin kuin ennen, ja tämä tulee olemaan pysyvä muutos. Perjantainen velvin alkaminen on koko prikaatissa siirretty tuntia aikaisemmaksi. Muutos liittyy valtion säästötoimiin, iltapäivän ruokailu jää tällä tavalla pois kaikilta lomille lähteviltä, joten muonituskustannuksissa säästetään pitkä penni. Iltapäivän ruokailussakin kyllä saa käydä, jos siihen ilmoittautuu etukäteen, mutta se tietää lomille pääsyn lykkääntymistä vanhaan aikaan. Ei kuitenkaan lomista vielä sen enempää, onhan loma TJ vielä 11 tuntia. Nousimme ylös kuudelta, jolloin päivystäjä kuulutti herätyksen vanhemmille ikäryhmille. Aamiaiselle lähtöön on aikaa vielä 20 minuuttia, siinä ehtii juuri sopivasti pedata punkan ja pukeutua. Aamiaisesta ei juuri uutta kerrottavaa. Mortit söivät jo omissa pöydissään ilman vanhimman ikäryhmän opastusta. Aamiaisen jälkeen mortit palasivat komppaniaan yhtenä muotona ja sen jälkeen tietenkin siivosivat komppanian. Ensi viikosta voisi tässä välissä kertoa sen verran, että silloin ollaan taas metsässä. Ohjelmassa on koko viikon kestävä viestisota harjoitus Riihimäen ympäristössä. Vanhin ikäryhmä sinne ei lähde mukaan, eivätkä tietenkään mortit. Meidän ikäryhmästämme sinne sen sijaan lähtevät melkein kaikki, myös allekirjoittanut. Sellaista siis ensi viikolla. Häkiksestä, hänhän on siis ikäryhmämme PsvRad joukkueen johtaja, kerrottakoon sen verran, että hänet ylennettiin eilen iltapäivällä luutnantista yliluutnantiksi. Onnittelut. Aamupäivän ohjelmassa on sekä meillä, että vanhimmalla ikäryhmällä, viime viikon leirikamojen huolto. Homma suoritettiin pääosin kellarikäytävällä. Vanhinta ikäryhmää hommassa ei kyllä juurikaan näkynyt, heillähän on aamuja enää 20, joten ei ihmekään. Ensiksi oli vuorossa majoituskaluston huolto. Kamiinat kannettiin pihalle ja puhdistettiin siellä, sitten ne kannettiin takaisin sisälle ja niiden pinnat öljyttiin ruostumisen estämiseksi. Lopuksi kamiinat kannettiin pyörävajan yhteydessä olevaan majoituskaluston varastoon. Seuraavaksi oli telttojen vuoro, ne kannettiin komppanian ullakolle ja levitettiin sinne kuivumaan. Sitten viestikaluston kimppuun, laskemisen lisäksi ne oli tällä kertaa myös kiillotettava. Aivan! Puhelimet, radiot ja sen sellaiset piti kiillottaa! Homma 203

206 suoritettiin aseiden puhdistuksessa käytettävillä, joskin uusilla ja puhtailla, räteillä. Viestivälineiden huolto ei loppunut vielä tähän. Seuraavaksi santsasimme parikaapelit, esikuntakaapelit ja sähkökaapelit. Santsaamisella tarkoitetaan sitä että kelasta puretaan riittävä määrä kaapelia ulos ja kelataan se sitten uudestaan sisään siten että kaapeli tulee kireälle ja kelasta tulee särmän näköinen. Samalla suoritetaan tarvittavat huolto- ja puhdistustyöt kaapelille. Parikaapelia löytyy yhdestä kelasta noin 500 metriä, joten sen santsaaminen sisätiloissa ei välttämättä ole kovinkaan helppo homma. Tämä siis tehtiin ulkona. Esikuntakaapelia taas on kelassa lyhempi pätkä, mutta kaapeli on paksumpaa ja painavampaa, ja alumiinista valettu suuri kela tuo myös oman lisäpainonsa. Aamupäivä kuluikin sitten kokonaan kaluston huoltoon. Sodetaukoa emme tällä kertaa saaneet... siis meidän ikäryhmämme. Vanhin ikäryhmä oli sattumalta päässyt sodeen! Ruokailuun lähdettiin vanhaan tapaan kello ja ruokailun jälkeen oli vapaa-aikaa aina puoliin päiviin asti. Kello alkoikin sitten huoltoiltapäivä normaalin ohjelman mukaan. Nykyään tähän ohjelmaan kuuluu myös viestiajoneuvojen huoltaminen, jos huollon tarvetta on. Yleensä tähän huoltoon eivät osallistu kaikki, vaan ainoastaan ajoneuvojen kuljettajat ja varakuljettajat. Tänään huoltoon kuului ajoneuvojen siivoaminen leirin jäljiltä, akun happojen ominaispainon mittaaminen ja ajoneuvojen siirtäminen komppanian pihasta kylmäkatokselle. Iltapäivän ruokailuhan jäi tänään kokonaan pois, joten pääsimme heti TVÄLmateriaalitarkastuksen jälkeen aloittamaan TKS:ään valmistautumisen. Tähän valmistautumiseenhan kuuluu tuvan siivoaminen ja kaapin särmäileminen. TKS pidettiin neljän aikoihin, ja koska uusinta tarkastuksia ei olla harrastettu enää muutamaan viikkoon, jäi meille reilusti aikaa vaihtaa sundet päälle ja valmistautua muutenkin lomille lähtöön. Lomatarkastus pidettiin kello Morttiaikoinahan tarkastuksen jälkeen siirryttiin johdetusti takaisin omiin tupiin odottamaan lomille lähtöä, kuten uudet mortit vastaavasti nyt. Me emme kuitenkaan enää tarkastuksen jälkeen lähteneet tupaamme yläkäytävälle, vaan jäimme odottelemaan lomille saa lähteä kuulutusta alakäytävälle. Lomille lähdön epävirallinen järjestyshän on se että ensiksi komppaniasta purkautuu pihalle vanhin ja keskimmäinen ikäryhmä, ja vasta sitten mortit. Tästä päivästä ei muuta kuin "lomille lomps!!!" TJ 171 Daavid vastaan Goljat Maanantai Viikonloppu jälleen kerran ohitse, ja tänään sitten oli tarkoitus lähteä sinne Riksun viestileirille. Noh, moni sinne tänään lähtee, mutta itsestäni en ole vielä 204

207 aivan varma. Viikonlopun aikana onnistuin hankkimaan sen verran mahtavan flunssan, jotta otillehan sitä oli tänä aamua ilmoittauduttava. Otilla käynnistä ei mitään uutta kerrottavaa. Aika paljon sinne taas tänään oli porukkaa lähdössä. Tästä taas koitui se, että asia pantiin veksissäkin merkille, ja sehän taas tiesi sitä että tänään viestikomppanialaisille viuhui keppi tavallista herkemmin. Tällainen tuomio tuli tällä kertaa allekirjoittaneellekin. Tämä taas tietää sitä että Riksun metsät kutsuvat. Siinä veksistä, komppaniaa kohti kävellessä kuitenkin heräsi mielessä "nerokas" ajatus. Jos välittömästi komppaniaan päästyään ilmoittautuisikin päivähoitotunnille. Ideaa voisi kokeilla, koska kovan flunssan kourissa ei viikon mittainen metsäkeikka kovasti houkuttele... kun vielä etukäteen on tiedossa, minkä sorttista ohjelmaa siellä on tiedossa. Komppanian ulko-ovelle saakka ehdittyäni, olin jo päätöksen tehnyt. Samalla kun ilmoittaudun päivystäjälle, ja kerron veksistä saadun tuomion, ilmoittaudun heti samalla kertaa päivähoitotunnille. Sitten vain sisälle ja kohti päivystäjänpöytää... ja sitten iski pieni paniikki. Komppapäällikkömme seisoskeli siinä päivystäjänpöydän vieressä. Kieltämättä tämä pisti miettimään, ilmoittautuisinko sittenkään sinne hoitotunnille. Toimistokäyttäytymisen kaikkien kaavojen mukaan siis ensin asentoon seisomaan siihen päivystäjänpöydän eteen, sitten pokkaus korkea-arvoisinta, eli tässä tapauksessa komppapäällikköä kohti, ja kysymään lupaa puhutella päivystäjää. Lupa tuli, kuten tällaisessa tapauksessa aina tapana onkin. Ilmoittauduin siis ensin aivan normaalisti vastaanotolta tulleeksi, ja samalla ilmoitin myös vastaanotolta tulleen tuomion, eli KP - kelpaa palvelukseen. Tässä vaiheessa komppapäällikkö jo kovasti höristi korviaan. Ei ollut epäilystäkään, mistä syystä äijä siinä päivystäjänpöydän vieressä partioi. Tahtoipa olla henkilökohtaisesti määräämässä kaikki keppiä saaneet lähtemään leirille. Vieläkään en ollut päättänyt sitä, toteutanko sittenkään sen "nerokkaan" suunnitelmani, kunnes sitten ilmoittautumisen loppuun menin möläyttämään:... ja ilmoittaudun päivähoitotunnille. Jos katse voisi tappaa, olisi minut varmaankin saanut kantaa maiharit edellä komppaniasta pihalle. Sen verran murhaava oli komppapäällikkömme ilme. Aivan selvästi ilmoittautumiseni tuli kuitenkin hänelle pienenä yllätyksenä, sillä sekunti tai pari meni, ennen kuin tuo ilme kohosi kapteenimme kasvoille. Sitten alkoi huuto... tai armeijan kielessä kai tuotakin sanottaisiin puhutteluksi. Kävimme siinä sellaisen pienimuotoisen, henkevän keskustelun, jossa komppapäällikkömme muun muassa väitti että en voisi päivähoitotunnille ilmoittautua. Hieman väärässä kuitenkin oli, sillä terveydenhoitohan kuuluu niihin varusmiehen vähäisiin etuoikeuksiin, ja näin ollen vastaanotolle ilmoittautumista on paha lähteä komppanianpäällikönkään kieltämään. Voitin siis tämän pienehkön väittelymme... ja pääsin kuivailemaan naamastani niitä räkäroiskeita, jotka siihen olivat äskeisen keskustelun aikana lennelleet. Meikäläinen siirtyi siitä sitten omaan tupaan seurailemaan kun suurin osa porukasta oli pakkailemassa leirikamojaan kuntoon. En toki sentään ainoa ole, 205

208 joka ei ole leirille lähdössä. Vemppamiehiä ja muita komppaniaan jääviä löytyy kymmenisen kappaletta. Leirijoukot lähtivät matkaan siinä aamupäivän aikana. Ruokailuun lähdettiin normaaliin aikaan, ja ruokailun jälkeen päivystäjä jo kuuluttelikin päivähoitotunnille lähteviä. Näitähän olikin tänään peräti yksi. No mikäs siinä, tuumin veksiin lähtiessäni. Päivähoitotunnilta sainkin sitten oikeudenmukaisen tuomion, eli kolme VMTL päivää, sekä tropit, jotka ainakin toivon mukaan lievittävät päällä olevaa räkätautia. Siispä homma kannatti. Tämä siis toisin sanoen tarkoittaa sitä että tänään ei tarvitse metsään lähteä, eikä tiistaina tai keskiviikkonakaan. Torstai ja perjantai sitten ovat eri asia, mutta saattaapa olla että kahdeksi päiväksi sinne ei enää ketään lähetetä. Aika näyttää... sekä se, kuinka flunssa tästä tulee kehittymään. Iltapäivän ainoa ohjelma olikin sitten pari pientä sekalaista nakkia, jotka oli nopeasti hoidettu. Sitten iltapäivän ruokailu, ja sen jälkeen tavanomaiseen tapaan sodeen. TJ 170 Vemppamiehen arkea Tiistai Meidän ikäryhmästämme siis suurin osa viettää tämän viikon viestisotaharjoituksessa Riihimäen ympäristössä. Heillä on siellä ohjelmassa parikaapelin vetoa, esikuntakaapelin vetoa ja taas parikaapelin vetoa. Harjoituksenhan järjestää Riihimäen Viestirykmentti, ja siellä kun ollaan suuntauduttu enemmän telepuoleen, en loppujenlopuksi jäänyt paljosta paitsi. Vajaat kymmenen jamppaa ikäryhmästämme on tällä hetkellä vempassa, kuten minäkin, ja tulemme siis viettämään tämän viikon täällä komppaniassa, mikäli emme vapautusten loppumisen takia joudu lähtemään kesken viikon Riksuun. Mortit jatkavat normaaliin tapaan oman koulutuksensa parissa. Sellainen uutinen levisi eilen komppaniaan, että säästötoimien takia morteille ei ole varaa järjestää morttileiriä. Ikävä uutinen. Me kun sotkimme polkupyörillä Padasjoelle ja ryynäsimme siellä viikon. Toisaalta morttileiri tietäisi myös osalle meidän ikäryhmästämme lisää metsäaamuja. Vanhimmalla ikäryhmällä on aamuja enää 16, joten heidän ohjelmansa alkavat kohtapuoliin liittymään kotiutumiseen, hehän eivät osallistu enää tähänkään leiriin. Tälle päivälle meille ei ole mitään varsinaista ohjelmaa varattu, mutta vempassa olevia tietenkin nakitetaan vähänväliä erilaisiin tehtäviin. Myös apupäivystäjän tehtävät ovat tämän viikon pelkästään meidän hoidettavanamme. Minulla alkaa apupässin vuoro tänään kello ja kestää seuraavaan päivään, kello saakka. Vuorokauden aikanahan päivystyksestä vastaa kolme henkilöä, pääpäivystäjä päivystää päivän, ja kaksi apupäivystäjää päivystävät pääpäivystäjän tauot sekä yön. 206

209 Aamupäivällä nakit jäivät vähiin. Ensiksi kannoimme siivoojan pyynnöstä lattianvahauskoneen yläkäytävältä säilytyspaikkaansa, skappareiden kahvihuoneen komeroon. Tämän jälkeen pääsimme takaisin tupiimme kuluttamaan aikaa. Lähes tuntia myöhemmin minut kuulutettiin päivystäjänpöydän eteen. Skappareiden kahvihuoneessa olisi kuulemma nakkia tiedossa. Sinne siis menin, ja sieltä löysin yhden ainokaisen skapparin, jolle sitten ilmoittauduin toimistokäyttäytymisen sääntöjen mukaisesti. Itse asiassa arvasin nakin laadun jo etukäteen, se oli sodekäynti. Minun pitäisi tuoda kahvihuoneen tarpeisiin yksi tölkki maitoa, ja kyseiselle skapparille itselleen purkillinen nuuskaa. Nakista on ainakin se hyöty, että saan samalla pidettyä sodetauon. Tilatuilla tavaroilla kun ei kuulemma ollut kiire. Tämän nakin jälkeen loppu aamupäivä kuluikin sitten tuvassa rötväilyyn. Iltapäivällä nakkeja sateli sitten enemmän. Aluksi olimme lähes tunnin verran siivoilemassa joukkuevarastoja, ja sen jälkeen siivosimme kellarikäytävän varastohuoneen, joka on nyt tyhjillään viime viikon leirikamojen jäljiltä. Lattian mopattuamme veimme siivousvälineet takaisin siivouskomeroon ja palasimme kellarikäytävälle, koska emme olleet vielä saaneet lupaa palata tupiimme. Muutama minuutti kului, kunnes Hine sattui tulemaan paikalle. Hän alkoi tietenkin heti vinoilemaan meille siitä, kun vemppamiehet täällä vain seisoskelevat toimettomina. Alkoi jopa ehdottelemaan meille halonhakkuuta seuraavan leirin tarpeita varten. Alkuun luulimme että Hine heitti halonhakkuun pelkkänä vitsinä, mutta totuus paljastui, kun komppavääpelimme sattui tulemaan paikalle, ja Hine hän alkoi kyselemään häneltä kirveitä lainaksi. Tässä välissä lienee syytä palauttaa mieleen, että VMTL tarkoittaa vapautusta marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta. Halkojen hakkaaminenhan ei suorastaan kuulu mihinkään edellä mainituista, mutta herää kysymys, voisiko sen rinnastaa esim. liikuntakoulutukseen?... Ei voi, ainakaan kun ollaan kuninkaallisessa Panssariviestikomppaniassa, kuten komppavääpelimme komppaniaamme nimittää. Komppanian kirveet, joita löytyi yhteensä kolme kappaletta, olivat vääpelin varastossa, josta komppavääpelimme kävi luovuttamassa ne käyttöömme. Kirveet tosin olivat läpeensä ruosteessa, joten ensiksi ne olisi käytävä teroituttamassa pioneerivarastolla. Siellä teroitus kuulemma suoritetaan odottaessa. Menimme siis kirveinemme pioneerivarastolle. Siellä kuitenkin sanottiin, etteivät ole enää vuosiin teroitelleet kirveitä odottaessa, vaan tiskillä kirves vaihdetaan uuteen, ja vanha jää varastolle odottamaan teroitusta. Kirveitä ei kuitenkaan arvannut vaihtaa uusiin, koska ne olivat viestikomppanian kirveitä, eivätkä tavanomaista kuittitavaraa. Siispä takaisin komppaniaan kysymään jatko-ohjeita. Saimme käskyn käydä vaihtamassa kirveet, siis takaisin pioneerivarastolle. Uudet kirveet saatuamme menimme saman tien halkokasalle ja aloitimme puiden pilkkomisen. Eipä kuitenkaan mennyt kymmentäkään minuuttia, kun komppavääpelimme kiiruhti kysymään, olimmeko vaihtaneet kaikki kolme kirvestä. Olimmehan me. 207

210 Yksi niistä sattui kuitenkin olemaan muovivartinen, eli aika uusi, eli sitä ei olisikaan saanut vaihtaa. Vielä kerran tuli siis käytyä pioneerivarastolla. Halkoja ehdimme loppujen lopuksi hakata vajaan tunnin verran, ennen kuin kello tuli neljä, ja ruokailu alkoi painamaan päälle. Sitten päivystyshommiin. Minä olen tämän vuorokauden ajan ensimmäinen apupäivystäjä, ja listan mukaan ensimmäinen päivystysvuoroni on iltapäivän ruokailun aikaan. Istuin siis barre päässä päivystäjänpöydän takana, sen aikaa kun pääpäivystäjä ja muu komppania olivat ruokailussa. Vaativin... siis ainoa tehtävä tänä aikana oli ilmoituksien tekeminen skappareille. Aina kun päivystysvuoron aikana näkee jonkun skapparin ensimmäisen kerran, on noustava ylös, käveltävä ripeästi hänen eteensä ja asennossa seisten, käsi lipassa tehtävä ilmoitus: Herra(sotilasarvo), Panssariviestikomppanian päivystäjän apulainen, viestimies (oma nimi). Kun pääpäivystäjä syötyään palaa ruokalasta, pääsee päivystämässä ollut apupäivystäjä tämän jälkeen lähtemään ruokailuun. Niin tässä, kuin muissakin tilanteissa, yksittäin tai pienissä ryhmissä ruokalaan saapuvat hakevat aina ruokansa linjastosta ja syövät linjastolle varatuissa pöydissä. Ruokailun jälkeen toiminta jatkui normaalisti, eli lähdettiin sodeen. Minulla seuraava päivystysvuoro alkaa kello 19.00, jolloin on pääpäivystäjän sodetauko, pituudeltaan tunnin. Tämänkin ajan siis istun päivystäjänpöydän takana, baretti päässä, ja tällä kertaa on myös banaani kaulassa. Ruokailuissahan banaani, eli se messinkinen päivystäjän tunnuslaatta, on pääpäivystäjällä. Banaanin lisäksi päivystäjän varustukseen kuuluu myös vyö, jossa riippuu rynkyn pistin. Lisäksi päivystäjän kaapissa, sinetöidyn oven takana, on päivystäjän rynkky, sekä täysi lippaallinen kovia patruunoita. Nämä ovat siltä varalta että, komppaniaan hyökätään, tai yöllä sattuu tulemaan aseistautuneita murtomiehiä, tai jotain sen sorttista tapahtuu. Tällaisissa äärimmäisissä hätätapauksissa päivystäjällä on oikeus käyttää asetta komppanian ja itsensä puolustamiseen. Missään muussa tilanteessa Rynkkykaapin ovea ei tietenkään saa aukaista. Pistin on päivystäjällä yleensä aina mukana. Näin rauhan aikana sitä käytetään lähinnä kynnen alusien kaivelemiseen, sehän muistuttaa hyvin paljon puukkoa. Seitsemästä kahdeksaan on sinänsä hyvin mukava aika päivystää, että silloin komppaniassa ei ole enää skappareita, ja lisäksi mortit ovat tulossa ja menossa sodeen, ja tupakalle. Morttienhan on tietenkin ilmoittauduttava oikeaoppisesti, ja kuten omalta morttiajalta on jäänyt mieleen, morteilta kysellään myös arvomerkkejä, sekä Trivial-Pursuitin kysymyksiä. Myös nappien on oltava kiinni ja maihareiden kiillettävä. Siitä on nyt aikaa viitisen kuukautta, kun olin itse siinä asemassa. Nyt olen pöydän toisella puolella, barre päässä ja banaani kaulassa, enkä varmasti tule päästämään ainoatakaan morttia sodeen, helpommalla kuin mihin itse olin aikoinani joutunut. Tämän enempää ei päivystäjänpöydän takana istumisesta voi enää nauttia. Istuin 208

211 siinä lueskelemassa lehteä ja aina kun joku mortti tuli ilmoittautumaan, vilkaisin lehden yli asustuksen moitteettomuuden ja nostin pöydältä jonkun pahvisista arvomerkin kuvista. Jos ilmoittautuja tiesi yhden tai kaksi ensimmäistä merkkiä, päästin hänet yleensä kirjoittamaan nimensä listaan. Joitakin konasin vielä kääntymään ympäri ja nostamaan kätensä ylös, jotta näin että housujen takataskujen napit olivat varmasti kiinni. Yksi morteista ei millään tunnistanut kenraalin hihamerkkiä, joten häntä jouduin kiusaamaan aika kauan. Maihareiden lankkauksen he olivat ainakin oppineet, en siis valitettavasti päässyt käännyttämään ketään takaisin, kenkiä lankkaamaan. Tunti oli pian ohitse. Jälkeenpäin kuulin, että jotkut mortit olivat valittaneet siitä, kun olin kysellyt merkkejä myös muutamalta sodesta tulossa olevalta mosalta. Meidän morttiaikanamme se ei kuitenkaan ollut mitenkään erikoista. Uudet mortit ovat selvästi päässeet liian vähällä, kun kitisevät tuollaisista pienistä asioista. Päivystysvuoron jälkeen ilta jatkui normaaliin tapaan, eli vahvuuslaskennassa käytiin kello yhdeksältä, vapaamuotoiset iltatoimet omaan rauhalliseen tahtiin, ja sen jälkeen sänkyyn. Pääpäivystäjä päivystää puoleen yöhön asti, sen jälkeen ensimmäinen apupässi päivystää ja toinen lopun yön, aina kello kuuteen saakka. Sain siis nukkua kymmentä vaille kahteentoista, jolloin päivystäjä kävi herättämässä minut. Kymmenen minuuttia on varattu pukeutumista varten. Päivystysasuna on yleensä palveluspuku, barre ja sämpylät. Otin vielä kirjan mukaan kaapistani ja lähdin alakertaan. Seuraava toimenpide oli kirjata päivystysvuoron vaihto päivystäjän kirjaan. Tämä tapahtuu aina, jos päivystäjä vaihtuu lyhyeksikin aikaa. Ensimmäiseen sarakkeeseen laitetaan kellonaika, "12.02". Toiseen sarakkeeseen kulloinenkin tapahtuma, eli "vastaanotin päivystyksen". Kolmanteen sarakkeeseen tulee vielä oma allekirjoitus kuittaukseksi. Samalla tavalla kirjaan merkataan myös kaikki muut asiat. Niin listan mukaisesti suoritettavat rutiinit, kuin siitä poikkeavatkin tapahtumat. Pääpäivystäjä siis lähti nukkumaan tupaansa, ja komppania jäi valvontaani. Aivan pelkkää pöydän takana istumista yöpäivystys ei sentään ole. Muutaman kerran yön aikana, määrättyihin aikoihin tietenkin, pitää tehdä tarkastuskierros ja katsoa että ulko-ovet ovat lukossa, ikkunat kiinni, ylimääräiset valot sammutettuina ja paikat muutenkin kunnossa. Myös aseet pitää käydä aina määrättyyn aikaan laskemassa. Aseiden laskennassa katsotaan että jokaisessa telineessä on sama määrä aseita kuin aselistaan on merkitty, ja samalla varmistetaan myös asetelineiden lukitus. Näistä tarkastuskierroksista sitten tehdään aina merkintä päivystäjän kirjaan. Öisin apupässi saa nysvätä melkein mitä tahansa, kunhan vain pysyy päivystäjänpöydän läheisyydessä, ja hereillä. Saa lueskella lehtiä tai kirjoja ja kuunnella korvalappustereoita. Mankkaa ei kuitenkaan saa päivystäjän pöydälle tuoda, ainakaan viestikomppaniassa. Hereillä pitää pysyä jo siitäkin syystä, että PU saattaa joskus käydä keskellä yötä tarkastuskäynnillä komppaniassa. Sisään hän pääsee joko omilla avaimillaan, tai sitten soittamalla komppanian ovikelloa. 209

212 Kymmentä vaille kolme oli sitten aika käydä herättämässä toinen apupässi. Noin kello kolme hän saapui alakäytävälle, luovutin banaanin ja pistimen, ja kirjoitin päivystäjän kirjaan: "Luovutin päivystyksen". Hyvää loppuyötä! TJ 167 Se siitä leiristä Perjantai Viikko on kulunut pääosin rötväilyn merkeissä, mutta toisaalta on kaikenlaista pientä nakkiakin piisannut väliin aina sen verran, että pitkästymään ei ole päässyt. Myös flunssan parantelun suhteen tahti on ollut sopiva, ja nyt kurkkukin alkaa jo tuntumaan, karhean sijaan, siltä hiomapaperin sileämmältä puolelta. VMTL siis loppui keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Torstaina minua ei ollut kukaan Riksuun komentamassa, ja tänäänkään sitä pelkoa tuskin on, koska leiri siellä loppuu jo puoliltapäivin. Aamupäivästä ei siis mitään erityistä kerrottavaa. Iltapäivähän on perjantaisen ohjelman mukaisesti huoltoiltapäivä, joskin meidän ikäryhmämme paikalla olevilla jampoilla se jää tällä kertaa melkoiseksi tynkäversioksi. Osittain siksi että porukkaa on vähän, osittain siksi, että päivystystä ja muuta vastaavaa nakkia tuntuu porukallemme riittävän iltapäivällekin. Siinä yhden kahden välillä olin juuri päivystäjänpöydän takana istumassa pääpäivystäjän taukoa, kun alkoi tapahtua. Puolustusvoimien tumman vihreä linja-auto ajoi komppanian eteen. Riksun leirillä olleethan sieltä palasivat. Aika harvinaista muuten, että leirin paluukuljetus oli järjestetty kuorma-auton sijasta bussilla. Pääosin porukka siinä raahasi reppujaan tupiin, mutta jäipä siinä muutama kaveri kesken matkaa notkumaan päivystäjänpöydän ympärille, ja vaihtamaan kuulumisia. Ymmärrettävästi siinä jotkut vähän avautuivat, kun allekirjoittanutta ei leirillä näkynyt, mutta pääosin porukka kuitenkin pysähtyi kertomaan kokemuksiaan leiristä. Homma oli kuulemma ollut juuri niin "paskaa käteen", kuin ennen leiriä oli veikkailtukin, parikaapelin vetoa päivät ja yöt. Olivat kuulemma vetäneet Riihimäen ympäristön metsiin parisataa kilometriä lakua, ja olihan ne tietenkin kerättävä sieltä poiskin. Lunta ja räntääkin oli kuulemma satanut aivan riittävästi. Se Riksusta. Täysi tunnustus mukana olleille. Vartin verran siinä kului aikaa, kunnes allekirjoittanutta taas nakitettiin. Skapparit halusivat saada Riksussa olleen osaston alakäytävälle kolmiriviin käskynjakoa varten, ja helpoitenhan se käy siten että päivystäjä, tai tässä tapauksessa päivystäjän apulainen kuuluttaa asian keskusradiolla. Eipä siis ollut kovin raskas nakki tällä kertaa. Riksun osastollakin jäi huoltoiltapäivä tällä kertaa melkoiseksi tynkäversioksi, koska leirikamojen purkamisessakin meni oma aikansa. Lomille lähdettiin 210

213 normaaliin aikaan, eli uuden systeemin mukaisesti, kello Tällä kertaa onkin taas pitkä velvi, koska ensi maanantaina on komppanian HL päivä. Ja ei kun lomille! TJ 163 Kevyttetsarit Tiistai Siviilijuna on sitten kääntynyt, ja eilen olleen komppanian HL päivän ansiosta viikonloppukin piteni mukavasti. Tänä aamuna onkin taas tavallista väsyneempi olo, koska eilen illallahan sitä lomilta paluuta piti tietysti taas venyttää mahdollisimman lähelle puolta yötä. Tarkemmin sanoen varuskuntaan tuli palattua siinä aikoihin, kuten tavallistakin. Hiukan pelivaraahan on aina syytä jättää, kun matkaa on sentään toistakymmentäkin kilometriä. Sitten tärkeämpiin asioihin. Siviilijuna kääntyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello Nyt on siis intistä käytynä jo hieman yli puolet. Kääntyminenhän tapahtui lomilla oltaessa, joten mitään kääntymispirskeitä emme päässeet puoliltaöin komppaniassa viettämään. Jos olisimme silloin paikalla olleet, olisi jonkin verran melua saattanut olla ilmoilla. Ainakin sen verran, että mortit olisivat heränneet. Viisi ja puoli kuukautta, eli 165 aamua on mennyt itse asiassa aika nopeasti... toisaalta madellut hyvinkin hitaasti. Ihan miten ajan kulumista milloinkin arvioi. Uudet mortit ovat olleet kuvioissa mukana jo kaksi viikkoa, vaikka toisaalta tuntuu siltä kuin omasta morttiajastakaan ei olisi vielä kauaakaan. Vanhimmalla ikäryhmällä on aamuja jäljellä yhdeksän kappaletta. Tämän jälkeen me olemme komppanian vanhimpia... vaikka oman palvelukseenastumispäivän muistaa vielä kuin eilisen. Toisaalta taas perjantaisin koittavaa velvin alkua, tai keskiviikon IV:tä, saa odotella kellon viisareita tuijottaen. Aika on intissä kovin suhteellinen käsite. Se ajan kulun analysoinnista. Nyt päivän ohjelmaan. Tänään lähdemme koko päiväksi Marjomäkeen. Harjoituksen aiheena ovat, mitkäs muutkaan, kuin viestiyhteydet. Viestiajoneuvoista mukaan lähtevät esikuntavaunu ja kaksi radaa. Vaunuun laitetaan kösseli, ja kaikkien ajoneuvojen välille järjestetään sekä puheradio, että sanlayhteydet. Varustukseksi määrättiin maastopuku, tällä kertaa lumipuoli ulospäin käännettynä. Rynkky ja taisteluvarustus lienevät itsestään selvyys, ja tällä kertaa mukaan otetaan kolme erilaista päähinettä, turkislakki, nakkipipo ja teräskypärä. Komppanian pihassa radoihin lastattiin mukaan kaikki tarvittavat viestivälineet, suurimpana tietenkin kösseli. Radojen mukana vaunuhalleille ei päässeet muut kuin autojen kuljettajat... muu miehistö tuli perässä, etenemistapana tahtijuoksu. Vaunuhalleilla kului aikaa vartin verran, kun asensimme kösselin paikalleen vaunuun. 211

214 Sitten vain Marjomäkeen, eli halleilta vaunu-uraa pitkin vajaat puoli kilometriä metsään. Ajoneuvot ajettiin uran varteen asemiin noin 100 metrin etäisyydelle toisistaan. Tällä tavoin asemien miehitystä pystytään vaihtelemaan helposti, ilman ajoneuvojen siirtoja. Aamupäivän aikana asemat pystytettiin ja purettiin kaksi kertaa. Ruokailun ajaksi radat ajettiin komppanian pihaan, mutta vaunu oli jätettävä metsään. Tämä tiesi sitä että vartionakki alkoi viuhumaan. Vartiointi järjestyi siten että Häkis nakitti kolme vartiomiestä, joista kukin olisi vartiossa puoli tuntia, näin ollen jokaiselle vartioon nakitetulle jäisi vielä tunnin verran ruokailu- ja taukoaikaa. Ajan säästämiseksi Häkis määräsi vielä radakuskit hoitamaan vartiomiesten kuljetukset komppanian ja Marjomäen välillä. Ruokailutauon jälkeen, siinä puolen päivän aikaan, lähdimme sitten marssimaan takaisin Marjomäkeen. Radat ajettiin vanhoille paikoilleen ja Häkiksen tultua yhteydet laitettiin jälleen kuntoon. Iltapäivän aikana oli mahdollisuus käydä sodessakin. Porukka jaettiin kahtia, toisella puoliskolla tauko ensin, lopuilla sen jälkeen. Pakkohan sodeen ei tietenkään ollut lähteä, ja tällä kertaa minäkin jätin sodekäynnin väliin. Tauon pituus kun on 30 minuuttia ja sodeen on noin kilometrin kävelymatka. Perillä olisi ehtinyt hädin tuskin käydä kääntymässä. Radoissa oli tietenkin bensalämmittimet päällä, joten suurin osa porukasta vietti aikaa näiden viestitiloissa, jotkut tappoivat aikaansa vaunulla. Tämäkin päivä näytti menevän samanlaiseksi kärvistelyksi, kuin toissaviikkoinen esikuntaharjoitus. Jotkut lähtivät kuitenkin sodessa käymään. Rynkkynsä he jättivät vaunuun sisälle kösselipäivystäjän vahdittavaksi. Tetsarit jäivät vaunun ulkopuolelle samaan kasaan, jossa jo oli jo ennestään vaunussa olevien tetsarit. Viestiajoneuvoissahan niitä ei yleensä pidetä päällä. Tauon aikana Häkis oli kenenkään huomaamatta käynyt tutkimassa tetsareissa mukana ollutta varustusta. Muutamat sellaiset tetsarit oli löytynyt, joista oli puuttunut esim. kenttäpullo, sadeviitta tai nasse. Nimilaputkin näissä kyseisissä "kevyttetsareissa" oli, kuten kaikissa muissakin, joten syyllisten nimetkin kyllä Häkikselle selvisivät. Mutta viestin perinteen mukaisestihan, koko joukkue kärsii, jos joku mokailee. Tauon jälkeen Häkis kutsuikin koko porukan koolle, ja kertoi tekemänsä tetsaritutkimuksen tuloksista. Loppupäiväksi olikin sitten tiedossa hieman ylimääräistä juoksemista ja taaksepoistumista. Iltapäivän aikana yhteydet ehdittiin vielä rakentamaan ja purkamaan kolme kertaa. Takaisin vaunuhalleille lähdettiin varttia vaille neljä... juosten. Kösseli irrotettiin ja pakattiin laatikkoonsa vartissa ja sen jälkeen lähdettiin takaisin komppaniaan, siis: "Suuntana komppania, tahdissa mars... Tahtijuoksuun mars!" Komppanian pihassa olimme vartin yli neljän, ruokailuun lähtöön on aikaa viisi minuuttia, eikä kösseliä tietenkään sopinut jättää radaan, vaan se oli vielä raahattava varastoon. Siis kiirehän siinä tuli. Tarkoituksella Häkis oli lykännyt 212

215 metsästä lähtöä niin myöhään, että saamme juosta. Ruokailun jälkeen tuli Häkis vielä katsomaan, että emme laiminlyö tupamme siivoamista ennen sodeen lähtöä. Ei hän meitä käskenyt siivoamaan, eikä pitänyt mitään tarkastusta, mutta kierteli käytävällä sellainen ilme naamallaan, että mopit oli syytä hakea ja tupa siivota. Sodeen siis päästiin, vaikkakin hieman myöhässä normaalista arkirutiinista. Ei muuta tältä päivältä. TJ 156 Omat alikessut Tiistai Taas on kulunut viikko armeija-ajasta, ja kohti siviil... Korjaan! Kohti reserviä ollaan menossa. Tai, kyllähän varusmiehet keskenään aina puhuvat siviilistä, mutta annahan olla, jos moista menee möläyttämään jonkun skapparin kuullen. Vanhimmalla ikäryhmällä on TJ 2, eli pääsemme heistä eroon ylihuomenna ja sen jälkeen olemmekin komppanian vanhin ikäryhmä. Kotiutuvan ikäryhmän aamujen vähäisyyden on komppaniassa kyllä nähnyt ja kuullut viime aikoina. Kuittailuja kuluu sieltä täältä ja vähän väliä joku lätisyttää passin kansia korvan juuressa. Pahimmillaan tämä toiminta on tietenkin iltaisin ja varsinkin vahvuuslaskennan aikana. Siinäkin mielessä on menty eteenpäin, että tänään meidän ikäryhmämme alikessut muuttavat takaisin viestikomppaniaan. Tosin aivan kaikki eivät komppaniaan vielä tänään majoitu, koska AU-tuvat ovat vielä vanhimman ikäryhmän alikessujen vallassa. Tästä päivästä lukien ikäryhmämme alikessut ovat kuitenkin komppanian kirjoilla. Radistijoukkueelle tulee kaksi alikessua, Väiski ja Ruoska lempinimiltään. Oman ikäryhmän alikessuja ei tarvitse enää puhutella sotilaallisesti, kuten vanhempia, uudet alikessuthan olivat morttiajoilta tuttuja kavereita, ja osa myös entisiä tupakavereita. Puhuttelun vapaus tietysti koskee vain niitä tilanteita, kun skappareita ei ole paikalla. Periaatteessahan meidän tietysti tulisi pokkuroida omiakin alikessuja, yhtälailla kuin vanhempia. Viime viikon ohjelmasta mainittakoon sen verran, että olimme melkein joka päivä vaunuhalleilla. Aiheena BTR 50 PU M1, eli viestikaluston osalta uudistettu esikuntavaunu. Runko ja muu tekniikka on täysin sama kuin vanhassa vaunussa, mutta viestipuoli ja sähköistys on laitettu jotakuinkin kokonaan uusiksi. Vanhat venäläiset vaunuradiot on korvattu muutamalla LV-317:lla, lisäksi on yksi LV-217 tuliasemapäätettä varten, vaunusta löytyy puhelinverkon ristiinkytkentätaulu, mahdollisuudet kösselin liittämiseen ovat paremmat kuin vanhassa, ja myös sisäinen puhelinjärjestelmä on vaihdettu länsimaiseen kalustoon. Huomisesta ja ylihuomisesta ei ole juuri muuta mainittavaa, kuin 2. luokan viestimiestutkinnot. Tutkinnoissa selvitetään sekä teoria-, että käytännönkokein, 213

216 minkä verran kukin on viestien välittämisestä ja viestivälineiden käytöstä oppinut. Tutkinnon läpäisseet saavat siitä todistuksen, eli pienen violetin värisen pahvikortin, ja saavutetun pistemäärän mukaan 1-3 kuntsaria. Huomenna tulee olemaan kirjalliset kokeet ja osa käytännön kokeista, ja torstaina loput. Tämän päivän koulutus onkin sitten sitä samaa kuin aina ennenkin, viestikoulutusta. Aamupäivän istuimme yhdessä telejoukkueen kanssa, oppitunnilla yläluokassa. Aiheena oli eri komppanioiden puheradioliikenteessä käytetyt kutsujärjestelmät. Samaa aihetta jatkettiin vielä iltapäivälläkin. Kirjoittelimme muistiinpanoihimme ainakin neljä sivullista PsPr:n puheradioliikenteen kutsutunnuksia. Ne pitäisi kuulemma opetella ulkoakin. Epäilenpä vaan, että jos noita viikon kuluttua kyseltäisiin, tuskin niitä kukaan porukasta ulkoa osaisi. Tämä koulutus oli ohitse puoli kolmen aikaan. Seuraavaksi on vuorossa puolen tunnin sodetauko, se toki kuului myös aamupäivän ohjelmaan. Koska loppupäiväksi ei enää ollut ohjelmaa, määrättiin viimeiseksi tunniksi ennen ruokailua, itseopiskelua tuvissa. Sitä se on siis viralliselta nimikkeeltään, käytännössä aika kuluu lehtien lueskeluun, kortin peluuseen tai elbaamiseen. Loppu ilta ruokailun jälkeen vietettiin normaaliin tapaan. Koska uudet alikessumme eivät AU-tupiin mahtuneet, oli osan heistä majoituttava muualle. Toinen joukkueemme tuoreista alijohtajista, Väiski, majoittui meidän tupaamme, siellä kun on pari vapaata punkkaa. Ei muuta tältä päivältä. TJ 154 Vanhat lähtee... parhaat jää! torstai Tänään sitten kääntyy yksi, varsin merkittävä lehti inttiajassamme. Tänään se pitkällinen, 174 aamua kestänyt odotus on ohitse, ja meistä tulee komppanian vanhin ikäryhmä. Sattumalta toinen joulukuuta on Unelman nimipäivä. Kotiutuvalle ikäryhmälle tämä päivä onkin ollut melkoinen unelma koko 11 kuukauden ajan. Meidät kotiutetaan , Mainin päivänä. Nimi ei ole yhtä juhlallinen kuin Unelma, mutta jokainen ikäryhmästämme kyllä muistaa sen vaikka unissaan. Sen verran hartaasti sitä odotellaan. Joo, se siitä... siihen on vielä aikaa. Kotiutuva ikäryhmä oli jo tiistaina käynyt palauttamassa puolet tavaroistaan varusvarastolle, eilen he kävivät asevarastolla palauttamassa rynkyt ja TVÄL-materiaalin. Loppu aika päivistä heillä onkin sitten mennyt muihin kotiutumiseen liittyviin asioihin, esim. oppitunteihin, ja tietenkin sodessa istumiseen. Tänään heillä ei sitten olekaan juuri muuta ohjelmaa kuin loppujen tavaroiden vienti varusvarastolle, ja kotiuttamisen odottelu. Tiistaista astihan heillä on ollut vaatteina ainoastaan sundet. Tänään he menevät vielä aamiaiselle sundet päällä, 214

217 mutta sen jälkeen jo vaihtuivatkin siviilit päälle. Se kotiutuvista tällä erää. Tänä aamuna komppaniassa levisi myös uutinen eräästä eilen illalla tapahtuneesta välikohtauksesta. Eräs komppaniamme skappareista oli eilen illalla valvomassa iltavapaalta paluuta. Syyhän on selvä, muuten kotiutuva ikäryhmä saattaisi juhlia viimeiseltä IV:ltä paluuta ja TJ:n nollaksi vaihtumista turhan rankasti. Eräs kotiutuvan ikäryhmän alikessuista, oli sitten alkanut riitelemään tämän skapparin kanssa... kännissä tietenkin, ja sanonut hänelle päin naamaa jotakin, mikä ehkä olisi kannattanut jättää sanomatta. Meidänkin tietoomme kyllä tuli, mitä tämä alikessu oli mennyt valvojalle sanomaan, mutta jääköön tarkemmat yksityiskohdat sisäpiirin tietoon. Pahempaa tappelua ei kuitenkaan syntynyt, joten asia jäi sillä kertaa siihen. Morteilla jatkuu normaali peruskoulutuskauden koulutus. Tämän aamupäivän he ovat yläluokassa oppitunneilla ja iltapäiväksi lähtevät tetsaamaan johonkin lähistölle. Meidän ikäryhmällämme jatkuvat viestimiestutkinnot. Eilen kävimme teoriakokeen jälkeen vaunuhalleilla, siellä järjestettiin käytännön kokeen ensimmäinen rasti. Aiheena oli LV-611 vaunuradion käyttökuntoon laitto. Siitä ei tainnut tulla ihan täysiä pisteitä, aikaa kun oli melko vähän. Tänään aamupäivällä sitten jatkettiin komppanian kellarikäytävällä kokeen loppujen rastien parissa. Rastit oli järjestetty varastohuoneisiin ja omaa vuoroa odoteltiin käytävällä. Ensimmäisellä rastilla oli odottamassa kolme parikaapelin päätä, A, B ja C. Kaapeleista piti selvittää kolme asiaa, kaapelin pituus ja kunto, ja se onko kaapelin toisessa päässä kenttäpuhelin. Selvittäminen piti suorittaa erikseen kolmella eri apuvälineellä, analogisella ja digitaalisella yleismittarilla, ja P 78:lla, silläkin pystyy selvittämään kaapeliyhteyden kunnon. Tämä rasti ei ollut kovinkaan vaikea. Ennen inttiä hankittu sähköalan koulutus toki auttoi tämänkaltaisissa tehtävissä. Yksi kaapeliyhteyksistä oli poikki, toisessa kaapelin toinen pää oli oikosulussa noin kahden kaapelikelan, eli yhden kilometrin etäisyydellä, kolmannessa kaapelissa oli toisessa päässä puhelin. Tutkintojen kolmannen rastin tehtävänä oli venttiseiskan ja sanlan käyttökuntoon laitto. Tämän lisäksi oli osattava katsoa radioliikennetaulukosta oikea tukiasemaradion taajuus, ja virittää se radioon. Lisäksi etsittiin avaimistolomakkeesta oikea salausavain sanlaan. Kuten muillakin rasteilla, myös tässäkin oli aika rajattu. Tämän rastin jälkeen käytiinkin sitten välillä syömässä. Neljäs rasti koski akkujen lataamista. Tehtävänä oli laittaa muutama lipas- ja lipeäakku varautumaan oikeisiin akkuvaraajiin. Sen lisäksi että oli tiedettävä, mitä akkuja milläkin laturilla varattiin, oli myös osattava käyttää eri latureita. Kuten arvattavaa, nekään eivät ole samanlaisia kuin siviilissä. Viides rasti on komppanian pihalla, kellarikäytävän oven läheisyydessä. Rastipaikkana on oven viereen parkkeerattu rada, ja tehtävänä on takatilan toisen radion käyttökuntoon laitto. Tämäkin radio on itärajan takaista valmistetta, 215

218 siis vanhanaikainen ja vaikea käyttää. Piti siis luurit päässä kuunnella kohinaa, etsiä vihellys kuoppaa, ja virittää lähetinpiirejä. Näin jälkikäteen tunnustettakoon, että vaikka viritys muuten sujuikin kaiken taiteen sääntöjen mukaan, en kuitenkaan silloin ehtinyt vihellyskuoppaa löytämään, aika kun meinasi loppua kesken. Lopputulosta ei kuitenkaan sen kummemmin tarkastettu ja sain rastilta täydet pisteet. Tämä rasti olikin sitten viimeinen. Nyt ei saanutkaan mennä sisään kellarikäytävän ovesta, vaan oli kierrettävä pääoven kautta ja mentävä suoraan tupaan. Näin emme päässeet kertomaan rasteista niille, jotka vielä odottelivat kellarikäytävällä. Iltapäivän aikana olimme myös sivusta seurailleet kotiutuvan ikäryhmän inttiajan viimeisiä hetkiä. Kolmen aikaan he kokoontuivat viimeisen kerran yhteen muotoon komppanian alakäytävälle. Komppanianpäällikkö piti heille vielä läksiäispuheen, jonka jälkeen oli vuorossa passien jako. Passin saatuaan he saivat sitten lähteä. Me seurailimme heidän poistumistaan yläkäytävältä tupamme ikkunasta, josta avautui näköala komppanian pihasta pois johtavalle tielle. Se oli samaan aikaan upeaa ja masentavaa. Upeaa siksi että olimme viimeinkin komppanian vanhin ikäryhmä, masentavaa siksi, että me jäämme tänne vielä 156:ksi aamuksi. Puoli neljältä tämä näytös oli sitten ohitse. Taas kerran palasi viestikomppania ja koko prikaati normaaliin arkirutiiniinsa. Siviilivaatteet, passinkansien lätinä, TJ baretit ja "ohi on" kuittailut ovat taas joksikin aikaa ohitse. Seuraavalla kerralla onkin sitten meidän vuoromme. Nyt se on siis tapahtunut, nyt olemme sitten vanhin ikäryhmä. Yhtäkkiä se ei enää tunnukaan niin upealta, vaikka sitä niin oli odotettukin. Nyt lankeaa meidän niskaamme kaikki se vastuu toimivista viestiyhteyksistä ja vastaavasta, joka oli aikaisemmin ollut vanhemmalla ikäryhmällä. Myös pidemmät leirit, joilla tarvitaan vaativampia viestiyhteyksiä, ovat pääosin vanhemman ikäryhmän heiniä, ainakin viestiyhteyksien toiminta on suurimmaksi osaksi vanhempien vastuulla. Se siitä sitten. Hieman ennen ruokailuun lähtöä alakäytävän ilmoitustaululle ilmestyi moniste, jota olimme jo jonkin aikaa odottaneetkin, kyseessä ei ollut seuraavan viikon viikko-ohjelma, eikä päivystyslista, vaan tutkintojen tulokset, eli pisteet, ja se montako kuntsaria oli tipahtanut tilille. Kolme kuntsaria oli maksimi määrä, itse sain vain kaksi. Kovin kaukana en kyllä ollut kolmen rajasta. Paska säkä. Iltapäivän aikana oli komppaniassa levinnyt sellainenkin uutinen, että eilisillan välikohtaus olikin johtanut jatkotoimiin. Skapparin kanssa yhteen ottanut alikessu oli kyllä tänään kotiutunut muiden mukana, mutta kyseinen skappari kuulemma tulee haastamaan hänet oikeuteen kunnianloukkauksesta! Juttu tullaan kuulemma käsittelemään siviilioikeudessa. Asiaa ei voi juuri muuta kuin ihmetellä. Jos oikeuteen haastamisen kynnys olisi kaikilla yhtä alhainen, ruuhkaantuisi Suomen oikeuslaitos varmasti yhden 216

219 perjantai illan aikana. Palataan asiaan kun kuullaan uusia tapauksen tiimoilta. Loppuillalta ei uutta kerrottavaa, joten huomiseen. TJ 153 Gines Perjantai Perjantai on, joo! Ja maanantaina olisi vielä juhlavapaa itsenäisyyspäivän johdosta. Pitkä velvi on siis tulossa niille onnellisille, jotka lomille lähtevät! Valitettavasti vain nimeni sattuu olemaan päivystyslistassa juuri tämän viikonlopun kohdalla. Eihän se nyt vielä mitään, mutta entistä paskemmaksi tuuri käy kun todetaan vielä, että allekirjoittaneen synttäripäiväkin sattuu ajoittumaan juuri tälle viikonlopulle. Gineshän on ainoa synttärilahja, jonka Suomen puolustusvoimilta voi tuurilla saada. Jaa että vituttaako? Eihän toki! Harvat saavat viettää joulun armeijassa, mutta vielä harvemmalle taitaa iskeä ginessynttärit, samaan aikaan kun muut viettävät velviä, itsenäisyyspäivän juhlavapaalla höystettynä. Omalta osaltani tämä on vasta ensimmäinen päivystysgines, vaikka joillekin ikäryhmästämme niitä on kertynyt tähän mennessä jo kaksi, jopa kolmekin kappaletta. Tämä johtuu ehkä osittain tuuristakin vuorojen jakaantumisessa, mutta myös morttiaikana olleesta Hätilän palovartio keikasta, jonka aikana tuli hankittua kirjoihin yksi ginesmerkintä. Se siitä aiheesta. Nyt siis komppaniassa ja koko prikaatissa on vain kahta ikäryhmää, 2/93 ja 3/93. Komppaniassakin on kuukauden ruuhka-ajan jälkeen taas väljempää, eivätkä soden jonot ylety enää ulko-oville asti. Päivä kului normaaliin perjantaiseen tapaan. Aamupäivä meni lähes kokonaan kylmäkatoksilla. Tällä kertaa lähdimme koko joukkueen voimin suorittamaan viestiajoneuvojen huoltoa ja kaluston laskentaa. Joukkueesta tulikin mieleeni, että tähän astihan olemme olleet 2. PsvRadJ, mutta tästä päivästä lukien joukkueemme nimi on 1. PsvRadJ. Nimen muutos johtuu edellisen ikäryhmän kotiutumisesta. Ajoneuvojen huoltoon kuului akkujen nesteiden ominaispainon mittaus, jolla saadaan selville akkujen varaustila. Lisäksi laskettiin kaikki autoon kuuluva kalusto. Sitä on loppujen lopuksi aika paljon, on erilaisia antenneja ja niihin liittyviä lisätarvikkeita, ajoneuvon maadoituskaapeli, maadoitustappi, leka edellisen maahan lyömiseksi, voimakone, työkalut, kaksi kelaa lakua, sekä kaikki takatilan puolelta löytyvät viestivälineet. Katoksilla olimme hieman yli tunnin verran. Joko pakkasta on hieman enemmän, tai sitten olemme melkoisia vilukissoja, mutta joukkueemme kaikissa kolmessa radassa oli huollon laskennan ajan bensalämmittimet päällä. Ulkona oltiin vain se aika, mitä kaluston laskennan takia oli pakko. 217

220 Suurimmalle osalle joukkuettamme, on loppu aamupäivä sodetaukoa ja vapaaaikaa, mutta tänään ginekseen jäävällä ryhmällä on vielä suoritettavana yksi valmisteleva tehtävä. Maanantainahan on itsenäisyyspäivä, ja kuten kaikkialla muuallakin, niin myös Panssariprikaatissa on silloin liputuspäivä. Tiedä sitten lieneekö kyse perinteestä, mutta ainakin tällä kertaa on lippukentän laidalla sijaitsevan lipputangon lippu määrä valaista itsenäisyyspäivän iltana. Valaisu suoritetaan valonheittimellä, ja koska kyse on eräänlaisesta sähkötyöstä, tehtävä lankesi tietenkin viestikomppanialle. Nyt siis lähdimme kolmen jampan voimin kuittaamaan viestivälinevarastolta valonheittimen, ja muut tarvikkeet valaisua varten. Koko ginesryhmäähän siihen ei tarvittu, ja meistä kolmesta yksi oli alikessumme, jonka nimiin tavarat kuitattiin. Viestivälinevarastolla meille selvitettiin miten homma oli hoidettava. Valaisu hoidetaan yhdellä 1000 watin halogeenivalaisimella, lisäksi välineistöön kuuluu valaisimen jalusta, pitkä jatkoroikka, rulla eristysnauhaa, sekä avain, jolla saa auki kentän laidalla olevan pistorasiatolpan kannen. Ennen kuin menimme takaisin komppaniaan, kävimme vielä lippukentällä kokeilemassa, että valaisin varmasti toimii, ja että pistorasiaan tulee sähköt. Itsenäisyyspäivän iltana olisi myöhäistä lähteä vaihtelemaan palaneita sulakkeita tai etsimään varalamppua valonheittimeen. Tämän jälkeen palasimme komppaniaan ja laitoimme tavarat päivystäjänpöydän viereen odottamaan maanantaita. Iltapäivällä oli sitten normaalin ohjelman mukainen huoltoiltapäivä. Pieni ero tavalliseen kuitenkin minunkin osallani on. Ginekseen jäävillä kun ei oikein tahdo motivaatio riittää TKS-tarkastuksiin. Yleensähän TKS tietää aina sitä, että velville lähtö on lähellä, mutta tällä kertaa se tuntui lähinnä kusen juonnilta. Toki siinä iltapäivän aikana sai kuulla myös erinäisiä kuittailuita tulevaan ginekseen liittyen. Kello tuli Päivystysryhmä, yhtä päivystämään jäänyttä apupäivystäjää lukuun ottamatta, lähti ruokailuun, muut onnelliset jäivät valmistautumaan lomille lähtöön. Tällä kertaahan ruokailuun lähtijöitä oli vain viisi, joten kolmirivin sijasta järjestyttiin paririviin, jonka muodonviejänä luonnollisesti toimii päivystäjä. Ruokailusta palattuamme pääsimmekin sitten sivusta seuraamaan lomille lähdöstä aiheutuvaa ryysistä. Arvatkaapa vain, montako kertaa olen tämän päivän aikana kuullut kysymyksen, vituttaako, tai muita ginekseen liittyviä kuittailuja. Gineksethän ovat tietenkin välttämätön paha inttiaikana, mutta se kyllä kieltämättä harmittaa, kun joutuu sivusta katsomaan morttien lomille lähtöä. Heidänhän apupäivystykset kuuluisi hoitaa. Apupäivystykseen tarvittava koulutushan heille on jo annettu ja he päivystivät jo viime viikonlopun, mutta taas kerran huomattiin, että nykyiset mortit saavat suklaata tilanteessa kuin tilanteessa. 218

221 Komppavääpelimme oli viikko sitten antanut määräyksen, että apupäivystystä hoitavat tästä lähtien molemmat ikäryhmät vuoroviikoin. Meidän ikäryhmällemme annettiin silloin aikoinaan apupäivystyskoulutus heti toisella viikolla, ja siitä lähtien olemmekin sitten hoitaneet apupäivystyksen lähes katkotta edellisviikonloppuun saakka. Taas kerran huomataan, että armeijaolosuhteiden helpottaminen ja ikäryhmien välisen työn jaon tasaaminen merkitsee käytännössä vain ylimääräistä nakkia ja epätasa-arvoisuutta vanhempaa ikäryhmää kohtaan. Päivystykset ovat siitä hyvä esimerkki, ja myös siivouspalvelun suhteen tilanne on menossa samaan suuntaan. Mitään päätöksiä komppavääpeliltä ei ole vielä tullut, mutta sellaisia huhuja on kuulunut, että osa siivousalueista olisi siirtymässä takaisin meidän hoidettavaksemme. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pidetään armeija armeijana ja vanhat tavat kunniassa. Mortit hoitakoon päivystykset, siivoukset ja sen sellaiset. Vanhempi ikäryhmä on hoitanut ne hommat omana morttiaikanaan, joten on silkka vääryys nyt siirtää näitä hommia nuoremmilta vanhemmille. No niin. Eiköhän tämä vuodatus riittänyt tältä erää näistä armeijan tasaarvoasioista. Nyt meitä on siis komppaniassa vain kuusi jamppaa, kaksi ikäryhmämme alikessua pääpäivystäjinä ja neljä viestimiestä apupäivystäjinä. Ilta alkaa tietenkin sodekäynnillä. Viikonloppuisin vanha sode on kuitenkin kiinni, joten on turvauduttava uuden soden palveluihin. Viikonloppuisinhan prikaatissa on paikalla vain komppanioiden päivystysryhmät, virka-apu joukkue ja mahdolliset pekassa olevat, joten sodessa ei tarvitse juurikaan jonottaa. Sodekäynnin jälkeen ilta ei sitten jatkunutkaan aivan samaan tapaan kuin yleensä. Normaalistihan iltaa vietetään elbaamalla tai korttia pelaamalla omassa tuvassa. Tänä viikonloppuna tupa kuudessa ei kuitenkaan minun lisäkseni ole paikalla muita kuin Vm Hintsanen. Emme jääneet pelaaman korttia, emmekä nukkumaan, vaan lähdimme muiden seuraan alakerran AU-tupaan. Alikessumme olivat kantaneet komppanian television ja videot tupaansa. Siellä sitten katsoimme televisiosta mitä katsoimme, ja jotkut olivat myös tajunneet varautua ginekseen, ottamalla mukaan muutaman videofilmin. Televisio-ohjelmia ei sinä iltana tullut paljoakaan katseltua, sen sijaan pari pitkää elokuvaa. Päivystyksiähän minulla ei vielä tänään ole. Ne alkavat vasta huomenna kello 16.00, joten siihen asti ei ole ohjelmassa muuta kuin ruokailussa ja sodessa käynnit, sekä television katselu ja elbaaminen. Yhdeksän aikaan pidimme sitten jonkinlaisen vahvuuslaskennan. Mitään kolmiriviin järjestymisiä tai ilmoituksia ei tietenkään tällä kertaa tarvittu. Kuuden jampan paikalla olon saattaa todeta helpomminkin. Niin, ja alakäytävän sijastahan, vahvuuslaskenta pidettiin AU-tuvassa, kesken elokuvan katselun. Päivystäjä käväisi tuvan ovella toteamassa että kaikki ovat paikalla. Filmi loppui ennen kymmentä, joten aloimme vähitellen siirtymään tupiimme ja 219

222 nukkumaan. Kello alkavasta hiljaisuudessa on sentään pidettävä kiinni. Ei muuten, mutta jos PU sattuu tulemaan tarkastuskäynnille, on seurauksena vähintäänkin huutoa, jos porukka ei ole punkissaan ja valot pois. TJ 152 Lumipartio Lauantai Se on sitten lauantai aamu, kello on 6.00 ja gineksessä ollaan, mikäli se ei jollekulle ole vielä käynyt selville. Jos jotakin hyvää on pakko tästä aamusta keksiä, niin nyt ei ainakaan tarvinnut morttien takia herätä varttia vaille kuusi, kuten joka aamu tähän mennessä. Siinä se kaikki hyvä tästä aamusta sitten olikin. Ei tarvinnut kuin vilkaista ikkunasta ulos, niin selvisi jo, mikä nakki olisi odottamassa aamiaisen jälkeen. Eiliseen mennessä lunta oli koko talvena kertynyt vain pari senttiä. Nyt sitä on vähintäänkin parikymmentä senttiä. Tässä yhteydessä onkin hyvä palauttaa mieleen, millä tavoin lumityöt hoidetaan puolustusvoimissa. Talviaikaan on jokainen tupa, käytännössä yleensä morttitupa, vuorotellen viikon kerrallaan lumipartiovuorossa. Mikäli yön aikana on satanut lunta, on toisen apupäivystäjän, eli päivystävän jampan tehtävä sataneen lumen määrän mukaan päätös, herätetäänkö lumipartiovuorossa oleva tupa lumitöihin. Herätysaika lumipartiolaisille on Lumen luonti tapahtuu lumikolia ja lumilapioita hyväksikäyttäen, ja puhdistettava alue käsittää ajotien komppanian pihaan, pääoven edustan ja tietenkin pihan toisessa päädyssä olevan skappareiden parkkipaikan. Päivystäjänpöydältä löytyy tarkempi kartta tästä alueesta. Lumipartioryhmän tehtävänä on siis puhdistaa edellä mainittu alue ennen aamiaiselle lähtöä. Joskus myöhemmin päivällä saattaa sitten tulla traktori auraamaan lopunkin pihan. Viikonloppuisin lumipartiosta tietenkin vastaa päivystysryhmä. Tällä kertaa aikaisempaa herätystä ei kuitenkaan tullut... onneksi. Jos olisi ollut tavallinen arkipäivä, ja skapparit olisivat olleet tulossa töihin, olisi tilanne tietenkin ollut toinen. Nythän meillä on aamiaisen jälkeen hyvää aikaa tehdä lumitöitä. Aamiaisella käynnin jälkeen kävimme vielä lisäämässä vaatetusta, pakkasta kun on aika reilusti. Sitten lähdettiin etsiskelemään komppanian lumikolia. Kellarikäytävällä ne eivät olleet. Seuraavaksi etsimme kaikki ne kellarikäytävän varastot, joihin päivystäjän avain-nipun avaimilla pääsi, ei löytynyt. Seuraavaksi etsimme ullakolta, ei sielläkään. Lumilapioita kellarikäytävällä on, mutta niiden kanssa tulisi määrätyn alueen puhdistuksessa ilta vastaan. Siirryimme siis päivystäjänpöydän ympärille pohtimaan tilannetta, ja päätimme lainata kolat jostakin muusta komppaniasta. 220

223 Päivystysvuorossa oleva alikessumme soitti JK:hon, sieltä saimme lainaksi kaksi lumikolaa, ja pääsimme aloittamaan hommat. Lumitöihin uhrasimme noin puoli tuntia aikaa. Aivan kokonaan emme määrättyä aluetta puhdistaneet. Skappareiden parkkipaikan jätimme väliin, sillä todennäköisesti jo tämän päivän aikana huoltokomppania hoitaa hommansa ja auraa koko pihan. Näin kävikin, jo kymmenen aikaan ilmestyi lumiaura PstK:n pihaan. Todennäköisesti se olisi tullut seuraavaksi hoitelemaan viestin pihan, mutta päätimme vielä varmistaa asian. Arvoimme ginesporukastamme yhden jampan selvittämään asian, valinta kohdistui allekirjoittaneeseen. Viestin piha kuului samaan aurausalueeseen, joten se oli vuorossa seuraavana. Puolen tunnin kuluttua koko piha olikin jo aurattuna, ja saimme ainakin toistaiseksi unohtaa lumityöt. Tämän jälkeen päivä jatkuikin normaalin ginespäivän tapaan... tai ei aivan. Sitä en tiedä missä vika oli, mutta koko päivänä mistään komppanian hanasta ei saanut kylmää vettä. Kuumaa tuli sekä kylmältä että lämpimältä puolelta, vika alkoi heti aamulla ja kesti iltaan asti. Kello minulla sitten alkoi apupäivystysvuoro. Tällä kertaa olen 2. apupäivystäjä, eli ensimmäinen päivystysvuoroni on vasta kello Kuulostiko omituiselta ajalta? Huomennahan on sunnuntai ja silloin puolustusvoimissa on herätys "vasta" kahdeksalta. Täten yön päivystysaika tulee kaksi tuntia pidemmäksi ja näin ollen toinen päivystysjakso on edellä mainittuna aikana. Ilta siis jatkui samaan malliin, kuin päivä oli kulunut. Siis elbaamista ja filmien katselua, ja sodessakin on tänään tullut käytyä kolme kertaa. TJ 151 Aamuyön tuntien sekavat mietteet Sunnuntai Kello 04.00, päivystysvuoro alkamassa. Mikäs sen "mukavampi" tapa viettää yötä, kun jäpittää neljä tuntia hereillä päivystäjänpöydän takana. Onneksi huomenna... siis tänään, päivällä ehtii nukkumaan univelat pois. Tutut toimenpiteet: Palveluspuku päälle, sämpylät jalkaan, baretti mukaan, alakäytävälle, päivystyksen vastaanotto, banaani kaulaan ja pistin vyölle. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin komppaniaan hyökätään - tulisi ainakin jotain vaihtelua neljän tunnin istumiseen. Mikäli pelkkä pistin ei riitä, on selän takana kaapissa päivystäjän rynkky, panoksia siihen on 30, eli yksi täyteen lipastettu lipas... kovia tietenkin. Yksittäislaukauksina tai lyhyinä sarjoina ampuen sillä määrällä listisi jo monta vihollisen sissiä, jotka ovat pahat mielessään tunkeutumassa komppaniaan. Alakäytävälle pääsee kahta eri reittiä, pääovesta tai paloportaikon kautta. Päivystäjänpöytä on molempiin oviin nähden hyvissä asemissa... siis vihollisien listimistä ajatellen. Eiköhän tuolla jo ala kuntsari irrota, kun yksin onnistuu estämään komppanian joutumisen vihollisen haltuun

224 Joo, ei tuollaisia kannata miettiä. Tällä hetkellä on suurempana ongelmana hereillä pysytteleminen aamuun asti. Nukahtamisesta ei toki ole muuta haittaa, mutta jos PU sattuu tulemaan tarkastuskäynnille ja yllättää päivystäjän nukkumasta, saattaa seurauksena olla pekkaa. Yleensä PU soittaa tullessaan pääoven ovikelloa, jonka summeri on päivystäjänpöydän vieressä. Siihen kyllä herää, mutta PU:lla on myös omat avaimet komppanioiden oviin, ja joskus PU on kuulemma tullut sisään avaimillaan. Minun päivystysvuorojeni aikana PU ei kuitenkaan ole koskaan käynyt, ja muutenkin tämä kuulemma vierailee viestissä aika harvoin. Päivystävänä upseerinahan on aina vuorollaan joku Panssariprikaatin kantahenkilökunnasta, sotilasarvoltaan yleisimmin luutnantti. Aika kului lähinnä lehtiä lueskellessa. Päivystäjänpöydän varustukseen kuuluu aina toisinaan vaihtuvia, vanhempia, joskus uudempiakin lehtiä. Lisäksi kaapista löytyy pari kirjaa. Joku sota-ajoilta peräisin oleva viestimiehen opas, ja jopa raamattu. Kirjojen päälle kasaantuneesta pölykerroksesta päätellen viestitekniikka tai "hengen ravinto" ei kuitenkaan ole päivystäjiä juuri kiinnostanut. Pelkäksi istuskeluksi tämäkään nelituntinen ei kuitenkaan jäänyt. Määrättyihin aikoihin oli suoritettava tarkastuskierrokset ja aseiden laskenta. Varttia vaille kahdeksan oli sitten vuorossa pääpäivystäjän, siis toisen alikersanttimme herättäminen. Vielä viikko sitten, kun alikessut olivat vanhemmasta ikäryhmästä, ei herätystä saanut suorittaa aivan mitenkä tahansa. Itse asiassa tähän tarkoitukseen on kehitetty oikein herätysilmoitus: Herra alikersantti, alokas/viestimies Nano-nano, kello on XX,XX, aamun sää on XXXX, aamiaisella on tarjolla XXXX. Sytytänkö valot? Saanko poistua? Käytännössä säätilaa tai aamiaisen ruokalistaa ei kuitenkaan kannata vasta heränneelle alikessulle alkaa luettelemaan... olisi saattanut tulla maiharista päähän. Nyt on kuitenkin kyseessä omat alikessut, ja heitä kun ei ole tapana sen kummemmin puhutellakaan, saa herätyksenkin suorittaa samaan tapaan kuin kelle tahansa viestimiehellekin. Siis olkapäästä kiinni ja kunnon ravistus. Se yöstä, sitten sunnuntaipäivään. Tänään, kuten joka sunnuntai, laitetaan heti aamusta sundet päälle, ja niitä käytetään koko päivä. Herätys, niille jotka vielä nukkuivat, oli ja aamiaiselle lähdettiin Sunnuntain erikoisuuksiin kuuluu myös se että silloin on aamiaisen lisäksi vain yksi ruokailu koko päivänä. Muuten päivä kuluikin samaan tapaan kuin eilinenkin, sodessa käytiin pari kertaa, filmejä katsottiin ja elbailtiin viime yön univelkoja pois. Päivän suurimpana uutisena voisi pitää sitä että vesijohtoverkoston vika oli korjaantunut, eli saamme taas kylmääkin vettä. Tällä kertaa ei muuta. 222

225 TJ 150 Itsenäisyyspäivä Maanantai Se on sitten itsenäisyyspäivä. Useimmat varusmiehet viettävät sen juhlavapaalla siviilissä, kukin omalla tavallaan Suomen itsenäisyyttä juhlistaen. Toisten, harvojen ja valittujen, velvollisuutena taas on olla täällä kasarmilla, Suomen maanpuolustuksen selkärankana... siis Suomeksi sanottuna gineksessä. Toisaalta. Se että jouluista, juhannuksista ja kaikista muista mahdollisista juhlapäivistä gines sattuu osumaan juuri itsenäisyyspäivälle. Siinä on tavallaan jotakin upeaakin... jotakin isänmaallista. Tänään toimitaan normaalin arkipäivän aikataulujen mukaan, niin ruokailuiden kuin muunkin ohjelman osalta, mutta juhlapäivän kunniaksi ollaan tänäänkin koko päivä sundet päällä. Aamupäivän ohjelmassa ei ollut mitään erikoista, siispä aika kului sodekäynnin ja elbaamisen merkeissä. Iltapäivän ohjelmassa on Lippukentällä järjestettävä PsPr:n itsenäisyyspäiväjuhla... tai mikä se nyt sitten on, kun seisotaan kentällä muodossa, välillä levossa, välillä asennossa. Kello saapui komppaniaan joku vieras skappari, jonka johdolla siirryimme lippukentälle. Siirtyminenhän tapahtui kolmijonon sijasta, parijonossa marssien, koska muodossa oli vain viisi jamppaa. Toinen alikessuistamme jäi tietenkin päivystämään komppaniaa, kaikkien muiden lähtiessä lippukentälle. Komppanian päivystystähän ei keskeytetä oikeastaan missään tilanteessa. Juhlasta päällimmäisenä jäi mieleen se perhananmoinen kylmyys, joka pureutui luihin ja ytimiin asti, kun siinä kentällä kolmirivissä jäpitti tunnin verran. Tietysti, jos lähdetään vertaamaan näitä pakkaslukemia niihin pakkasiin, joissa veteraaniemme sukupolvi pisti venäläisille turpiin, niin todella vähällähän me olemme päässeet... kaikin puolin. Tilaisuuden esiintyjäkaartiin kuului Panssarisoittokunnan lisäksi prikaatin sotilaspastori Heiskanen, ja kävipä tilaisuutta läsnäolollaan kunnioittamassa myös PsPr:n komentaja, eversti Kokkonen. Lippukentältä palasimme komppaniaan siinä vähän ennen kahta. Kello lähdimme tavanomaiseen tapaan ruokailuun. Varttia vaille kuuden aikoihin olikin sitten aika lähteä viemään valonheitintä lippukentälle. Lipun on määrä olla valaistuna Pystytimme halogeenivalaisimen noin 20 metrin päähän lipputangosta, vedimme jatkoroikan paikalleen ja sytytimme valaisimen. Lopuksi oli vielä vuorossa tärkein, eli valokeilan suuntaus kohti tangon päässä liehuvaa Suomen lippua. Juhlava näky kieltämättä, joskaan vielä ei olut aivan niin pimeää, että valonheitin olisi päässyt täysin oikeuksiinsa. Sitten kiireesti takaisin komppaniaan suorittamaan seuraavaa nakkia. Komppavääpelimme määräyksen mukaan on tasan kello sytytettävä komppanian joka ikkunalle, peseytymistiloja ja varastoja lukuun ottamatta, 223

226 itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluvat kaksi kynttilää. Käytettävissämme on laatikollinen puoliksi poltettuja kynttilänpätkiä, jotka ilmeisesti ovat peräisin viime itsenäisyyspäivältä. Lisäksi on kasa kynttilänjalkoja, eli laudasta sahattuja neliskanttisia puukapuloita, joihin on porattu keskelle kynttilän mentävä reikä. Sellaisenkin määräyksen komppavääpelimme oli kuulemma antanut, että kynttilöitä on niiden palaessa valvottava jatkuvasti. Periaatteessa olisi siis pitänyt järjestää jonkinlainen kiertovartio, joka olisi koko illan ravannut ympäri komppaniaa, ikkunoitahan on aika paljon, useammassa kerroksessa. Onhan kynttilöitä toki vartioitava, mutta ihan kiertovartiosysteemiä emme sentään laittaneet pystyyn. Illan aikana ehdin istuskelemaan jonkin aikaa päivystämässäkin. Kello kun alkoi toinen päivystysvuoroni tämän viikonlopun aikana. Tällä kertaa olen 1. apupäivystäjä. Siinä puoli seitsemän aikoihin, kesken lehden luvun, huomasin komppanian ulko-oven avautuvan. Hitto. Kuka sieltä nyt tähän aikaan on tulossa. Ei kai vaan PU? Ei sentään onneksi. Ei ollut PU, vaan eräs komppaniamme morteista, joka oli palaamassa lomilta. Asuu ilmeisesti niin kaukana, että joutuu kulkuyhteyksien takia tulemaan näin aikaisin. Loma-aikahan loppuu vasta puoliltaöin. Onneksi allekirjoittanut asustaa sen verran lähellä, että lomat ja IV:t pystyy hyödyntämään loppuun saakka. Merkitsin saapumisen lomalistoihin ja päivystäjän kirjaan, jonka jälkeen homma oli selvä ja päästin hänet lähtemään tupaansa. Ennen vahvuuslaskentaa kävimme hakemassa valonheittimen takaisin lippukentältä. Tähänkin toimenpiteeseen liittyi sellainen määräys, että valaistusta ei saanut sammuttaa, ennen kuin lippu oli laskettu. Jonkin aikaa siis saimme siinä kentän reunalla odotella, ennen kuin lipun nostosta ja laskusta vastaavat spollit, olivat omien skappareidensa johdolla saaneet lipun alas tangosta. Nyt kun ilta oli kunnolla pimentynyt, valaistu lippu pääsi vasta kunnolla oikeuksiinsa. Näin ainakin luulisin... tuulta kun ei ollut sen vertaa että lippu olisi edes liikahtanut salossa. Spollien hoideltua lipun laskun ja oikeaoppisen viikkauksen, sammutimme valonheittimen, keräsimme roikan pois kentältä ja lähdimme kamat kannossa kävelemään kohti komppaniaa. Tämä itsenäisyyspäivä alkaa sitten olemaan takanapäin. Ei nyt sinänsä mikään erikoinen itsenäisyyspäivä, mutta olipahan taatusti poikkeavin tähän saakka viettämistäni. Kello pidettiin vahvuuslaskenta. Tällä kertaa se jouduttiin kuuluttamaankin, kun komppaniassa oli jo yksi lomilta palannut mortti. Muutenhan olisi riittänyt, että päivystäjä olisi käynyt katsomassa, istuuko television ääressä riittävän monta jamppaa. Kymmeneltä alkoikin sitten normaaliin tapaan hiljainen tunti. Tätä ennen oli kuitenkin hoidettava vielä yksi homma. Televisio ja videot on kannettava 224

227 paikalleen yläluokkaan. Kymmeneltä oli hyvä käydä nukkumaan jo siitäkin syystä, että tänä yönä on taas päivystettävä kahdestatoista kolmeen. Ei muuta tästä itsenäisyyspäivästä. TJ 148 Oma-aloitteisuus kunniaan... Just joo! Keskiviikko Gines on sitten onnellisesti ohitse, ja tänään joukkueellamme onkin sitten hieman tavallisuudesta poikkeavaa ohjelmaa. Tänään pääsemme... tai joudumme soveltamaan käytäntöön, oppimiamme viestillisiä taitoja, mutta hieman epätavallisemmissa hommissa. Talvihan on viimein päässyt alkuun, ja tänään järjestetään PsPr:n hiihtokilpailut urheilukentän ympäristössä kiertelevällä pururadalla. Urheilukenttähän on sama paikka jossa kesällä kävimme juoksemassa cooperin. Myös "koirarata" joka taannoin tuli tutuksi, sijaitsee tämän samaisen kentän laidalla. Tehtävämme on järjestää urheilukentällä sijaitsevan kisakeskuksen ja ajanottopisteiden väliset viestiyhteydet, rakennella kentälle kaiutinjärjestelmä kuulutuksia varten, ja lisäksi toimia kisan aikana ajanottajina, ja muina toimitsijoina. Eilen kävimme jo katsomassa paikat valmiiksi ja vetämässä maastoon valmiiksi muutamat pidemmät parikaapeliyhteydet kisakeskuksen ja ajanottopaikkojen välille. Hyvä olikin että kävimme. Eilen oli hyvä aurinkoinen ilma, tänään tulee lunta taivaan täydeltä. Hommaan siis osallistuu vain meidän radistijoukkueemme, telejoukkueella on päivän ohjelmana viestikoulutusta komppaniassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että he rötväävät tuvassaan suurimman osan aikaa ja välillä pitävät sodetauon. Telejoukkueen koulutus kun on viimeaikoina saanut hieman tuonsuuntaisia piirteitä... näin radistin silmin nähtynä. Kisajärjestelyistä vastaavana skapparina ei ole joukkueemme johtaja, eli "Häkis" kuten häntä joukkueemme keskuudessa kutsumme. Hommaa johtaa komppaniamme varapäällikkö. Tämä varapäällikkömme onkin mukava ja rento äijä, joka ei turhia pokkurointeja varusmiehiltä edellytä. Voisi jopa sanoa täydelliseksi vastakohdaksi komppanianpäälliköstämme. Kello 7.30 kokoonnuimme komppanian alakäytävälle kolmiriviin. Varapäällikkömme antoi vielä viime hetken ohjeita, vaikka suurin osa asioista olikin käyty läpi jo eilen. Varustukseksi tuli maastopuku ja norsunvittu. Tällä kertaa maastopuvut oli taas käännettävä, koska kisojen ajan pitää olla vihreä puoli päällepäin. Pakkasta on muutama aste, ja koska tulisimme olemaan siellä useamman tunnin, päätimme laittaa vielä nallepuvun takin päälle. Urheilukentälle siirtyminen tapahtuu tuttuun tapaan, alikessujemme, Ruoskan ja Väiskin johdolla, jalkamarssina. Yksi ajoneuvokin lähtee mukaan, johtoauto, siitä tulee kilpailukeskus, jossa skapparit hoitavat pisteiden laskun... ja kahvin juonnin. 225

228 Perille päästyämme johtoauto ajettiin saman tien paikalleen urheilukentän laidalle ja aloitettiin hommat. Tarvittavat viestivälineet ja kaapelit oli jo eilen pakattu valmiiksi johtoauton takatilaan. Ensimmäinen toimenpide onkin purkaa ne pois sieltä, jotta sisälle saadaan hieman lisää tilaa. Auton sähköistystä ei tällä kertaa hoideta voimakoneella... ymmärrettävistä syistä. Kisapaikalla kun ei välttämättä kaivata voimakoneen jatkuvaa pörpötystä ja pakokaasuja. Sähkö otetaan kentän reunan sähkötolpasta löytyvästä pistorasiasta. Kentän laitaan pystytettiin teline johon ripustettiin kuulutusjärjestelmän torvikaiuttimet. Telineeltä vedettiin kaiutinkaapelit autolle, siellä on kuulutusvahvistin mikrofoneineen. Ajanottopisteitä reitin varteen tulee useampia. Näihin kaikkiin vedetään puhelinyhteys, jonka kautta ajat saadaan välitettyä johtoautolle. Tärkein, eli puolen matkan väliaikapiste sijaitsee läheisellä ampumaradalla, yhteys sinne varmistetaan vielä radioyhteydellä. Vaikka sää onkin mahdollisimman surkea, saimme hommat valmiiksi määräaikaan mennessä, eli yhdeksäksi. Itse kisat alkavat vasta puoli kymmeneltä. Tämä väliin jäävä puolituntinen on varattu siihen, että tulospalveluista vastaavat skapparit saavat viriteltyä tietokoneensa johtoauton pöydälle. Tietokone laskee väliajat ja sen sellaiset, kilpailun edetessä. Seuraavaksi alikessumme suorittivat kilpailujen aikaisen työn jaon. Puolenmatkan väliaikapisteelle tarvitaan useampia jamppoja, muille pisteille yksi kullekin, sekä lähtö- ja maalialueelle kaksi jamppaa hoitamaan ajanottoa ja vastaavia hommia. Meikäläiselle kuitenkin napsahti aika hyvä nakki... ainakin säähän nähden. Jään johtoautolle kirjaamaan ylös väliaikapisteiltä tulevia tuloksia. Kuten sanottua, lumisateista säätä ajatellen nakki on paras mahdollinen, mutta on siinä huonotkin puolensa. Koko päivän joutuu olemaan johtoauton takatilassa, skapparilauman keskellä. Ei se oikein tunnu parhaalta mahdolliselta paikalta tällaiselle "rötväradistille". Kisat pyörähtivät käyntiin. Toimitsijat olivat jo hyvissä ajoin siirtyneet määrätyille paikoilleen. Minä valmistauduin omaan osuuteeni johtoautossa. Kuinka ollakaan, puolenmatkan väliaikapisteen puhelinyhteys ei enää toiminutkaan... syystä tai toisesta. Onneksi siellä kuitenkin on se varayhteydeksi tarkoitettu radio. Täällä kentälläkin radioita on, mutta ne ovat vielä kuljetuslaatikossa, joten ensimmäinen toimenpide oli venttiseiskan käyttökuntoon laitto. No, sehän sujuu näillä aamuilla jo vaikka silmät kiinni. Homma pääsi alkuun. Väliaikapisteellä luettiin ajat radioaalloille ja minä merkitsin ne johtoautossa paperille ylös. Tehtävä ei siis ollut kovinkaan monimutkainen, kuten ei intin hommat yleensäkään. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että kuulutusjärjestelmässä on mikrofonin lisäksi myös radio, josta ajettiin ohjelmaa kaiuttimiin aina kuulutusten välillä. Yksi johtoauton vallanneista skappareista siihen aamulla oli jonkun radiokanavan virittänyt, ja siitä lähtien se oli siinä soinut. Siinä kisojen kuluessa oli kuitenkin asema hieman ryöminyt pois paikaltaan, eli 226

229 toisinaan lähetyksessä oli kovasti kohinaa mukana. Yritinpä siis siinä tulosten kirjaamisen ohessa virittää kanavaa kohdalleen. Jotenkin oletin että tuollainen homma voisi jollakin tavalla kuulua ainoan ajoneuvossa olevan viestimiehen työsarkaan. Noh! Oma-aloitteisuus palkittiin... tällä kertaa siten, että toinen tietokoneen ääressä istuneista skappareista kääntyi äkisti konttorituolillaan minua kohti, ja skapparimaiseen tyyliin ärähti: Eikös se MINUN valitsemani kanava kelpaa viestimiehelle! Voi helvetti! Tuohon olisi tehnyt mieli jotain muutakin kommentoida, mutta tyydyin vaan toteamaan, että kelpaahan se, herra luutnantti. Kohiskoon sitten saatana, ei se minua häiritse... kisa-alueella olevista hiihtäjistä ja yleisöstä en sitten tiedä. Tähän saakka kohtaamistani Panssariprikaatin skappareista on todettava, että suurin osa heitä on aivan asiallisia henkilöitä. Harvemmassa ovat ne mukavat ja rennot äijät, kuten esimerkiksi varapäällikkömme. Valitettavasti sitten sakkiin mahtuu muutamia niitäkin, joille olisi syytä vaihtaa kuivat sahajauhot nuppiin! Tämän pienen välikohtauksen jälkeen en siis radioon enää koskenut. Jatkoin tulosten kirjaamista, ja saman kaavan mukaan homma sitten jatkuikin kisojen päättymiseen saakka, eli lähes kahden tunnin ajan. Kello oli jo lähes 12, kun viimeinenkin kilpailija tuli maaliin. Tämän jälkeen kului vielä jonkin verran aikaa yleiseen hälinään, ennen kuin pääsimme todenteolla purkamaan viestiyhteyksiä. Ei meillä muuten mikään kiire olisi ollut, mutta ruokailu oli yli tunnin myöhässä, kisojenhan olisi pitänyt ennakkosuunnitelmien mukaan loppua jo kello Sää ei ollut aamupäivän aikana parantunut. Ilma oli vain lämmennyt sen verran että lumisade oli muuttunut vetiseksi räntäsateeksi. Oma nalletakkini oli kisojen aikana ehtinyt jo jonkin verran kuivahtamaan lämpimässä johtoautossa. Muilla, jotka joutuivat olemaan koko aamupäivän ulkona, oli vaatteet lievästi ilmaistuna märkänä. Läpimärkä nalletakki muuten painaa jo jonkin verran, eikä se ole kovinkaan mukava päällä pidettävä, joten on kai päädyttävä siihen tulokseen että saamani nakki oli sittenkin hyvä. Purkaminen ja tavaroiden lastaus johtoautoon saatiin loppujen lopuksi suoritettua nopeasti. Koska ruokailuun oli jo kiire, varapäällikkömme myöntyi lopulta siihen, että pääsimme koko joukko autokyydillä komppaniaan. Vaikka johtoauton takatila oli jo täynnä viestikalustoa, saimme vielä sullottua sinne koko joukkueemme. Se oli kyllä kaikkea muuta kuin laillista, koska takatilassahan ei saisi matkan aikana olla ainuttakaan jamppaa. Taas kerran kuitenkin saimme todeta, kuinka luotettavaa on venäläinen ajoneuvokalusto. Johtoauton moottori kyllä käynnistyi, mutta sammui heti kun yritti lähteä liikkeelle. Kuten arvata saattaa, me siis sittenkin marssimme takaisin komppaniaan. Varapäällikkömme onnistui loppujenlopuksi ajamaan johtoauton komppanian pihaan... se ei tosin liikkunut kuin kävelyvauhtia, joten olimme jo ruokalassa syömässä, kun auto oli perillä. Iltapäivän ohjelmassa ei sitten ollutkaan muuta kuin auton takatilan tyhjennys, 227

230 viestikaluston laskenta ja huolto, sekä tietysti sodetauko. Telejoukkue oli ollut koko päivän sisällä komppaniassa "oppitunneilla" ja tietenkin käyneet sodessa. Kuivaushuone oli iltapäivän aikana kovassa käytössä. Suurimmalla osalla porukastammehan olivat vaatteet sen verran märkänä, että ne oli saanut heittää kuivaukseen heti urheilukentältä paluun jälkeen. Iltapäivän ruokailu normaaliin tapaan ja aikaan, ja sen jälkeen sodeen iltaa viettämään. Ei muuta tältä päivältä. TJ 147 Salaperäisiä vieraita Torstai Hiihtokisat olisivat sitten tältä erää ohitse, joskin ensi viikolla, komppaniassa levinneiden tornihuhujen mukaan, olisi tiedossa lisää samaa lajia. Aika näyttää mitä tuleman pitää. Tästä aamusta ei mitään erityistä mainittavaa. Punkkien petaaminen, vapaat aamutoimet, ja aamiaisella käynti tavanomaiseen tapaan. Aamupäivän koulutuksena oli oppitunteja. Paikkana radistiluokka, komppanian alakäytävällä, ja aiheena puhelinkeskukset. Puhelinkeskuksien johtokytkennät, keskuskaaviot, puheluiden yhdistäminen käsivälitteisessä keskuksessa, sekä puheluiden yhdistäminen käsivälitteisenverkon ja automaattiverkon välillä, olivat aamupäivän aiheina. Sodetaukokin luonnollisesti pidettiin. Iltapäivällä koulutusta jatkettiin samassa paikassa, mutta tällä kertaa luokkaan raahattiin kaksi kappaletta 40-kanavaisia puhelinkeskuksia, sekä puhelimia ja parikaapelia. Näistä rakennettiin luokkaan kahden keskuksen puhelinverkosto, jolla sitten pääsimme käytännössä harjoittelemaan puheluiden välittämistä. Telemiesten hommia siis käsiteltiin koko päivä, mutta kaipa niitäkin on jonkin verran osattava vaikka radisteja olemmekin. Iltapäivän sodetauon aikaan, juuri kun olimme sodesta palaamassa, sattui komppaniaan tulemaan vieraita. Kaksi jamppaa, maastopuvut päällä ja todella raskaan näköiset rinkat selässä tulivat komppanian pääovesta sisään, ilmoittautuivat päivystäjälle ja tämän jälkeen juttelivat hetken aikaa alakäytävällä komppapäällikkömme kanssa. Tämän jälkeen jätkät lähtivät vähin äänin kantamaan rinkkojaan komppanian yläkertaan... ullakolle kuulemma. Mitäköhän porukkaa nämä mahtoivat olla? Varusmiehiä selvästi, kauluslaatoista päätellen kumpikin alikessuja. Viestikomppaniassa näitä ei ole aikaisemmin näkynyt, ja jotenkin vaikuttaa siltä että eivät ole edes Parolannummelta. Erikoisempi varustus, muun muassa rinkat, kielivät nekin jamppojen olevan muualta. Tauon päätyttyä Häkis informoi meitä näistä komppaniaan saapuneista vieraista. Tietoa saatiin peräti sen verran, että nämä majoittuvat komppanian ullakolle, ja että heitä ei missään nimessä saa häiritä, ja ullakolle meneminen on kiellettyä. Omituista. Jo pelkästään se että he majoittuvat ullakolle, ja muutenkin tuo salamyhkäisyys. 228

231 Lopusta päivästä ja illasta ei uutta kerrottavaa. Salaperäiset vieraatkaan eivät edes illan mittaan komppanian käytävillä näyttäytyneet. TJ 146 Komppanian ullakon asukit Perjantai Jälleen kerran perjantaiaamu, ja taas voi lähestyvän velvin alkuun menevää aikaa alkaa laskemaan tunneissa, ja lopulta minuuteissa. Aamusta ei uutta kerrottavaa, eikä paljoa aamupäivästäkään. Paikkana tällä kertaa komppanian yläluokka, siinä ullakon ovea vastapäätä. Ensimmäisenä aiheena viikkokoe, jossa tosin tällä kertaa tentattiin viikon tai parin takaisia juttuja. Kokeen jälkeen sodetauko, pituudeltaan tällä kertaa jopa 40 minuuttia. Tauon jälkeen jatkettiin edelleen yläluokassa, aiheena teoriaopinnot kenttäpuhelinjärjestelmistä. Oppitunnin päätteeksi Häkis kertoi meille viimeinkin hieman lisää tietoa noista salaperäisistä vieraista, jotka olivat eilen illalla majoittuneet komppanian ullakolle. Nämä kaksi jamppaa ovat kuulemma tulleet Utin Jääkärirykmentistä, laskuvarjojääkäreitä siis, ja tämä vierailu liittyy heidän viestiliikenneharjoitukseensa. Ullakon radiohuoneeseen virittelemillään radioilla he pitävät keskenään yhteyksiä ympäri eteläsuomen. Olipa Häkis järjestänyt meille jopa vierailukäynnin Uttilaisten luokse... muutenhan meillä ei näinä päivinä ollut pienintäkään asiaa ullakolle. Se teroitettiin eilen iltapäivällä varsin selväksi. Ullakon puolelta tapasimme toisen näistä hepuista. Oli tosin sikeässä unessa makuupussiinsa sulloutuneena. Vain pari neliösenttimetriä naamaa näkyi hupun aukosta, ja ainoastaan höyryyntyvä hengitysilma paljasti että kaveri ei ollut jäätynyt hengiltä... pakkastahan ullakolla on suunnilleen saman verran kuin ulkona, eli tällä hetkellä jotain 15 asteen luokkaa. Hiippailimme hiljaa ohitse varoen herättämästä nukkuvaa. Toisen kaverin tapasimme ullakon radiohuoneesta, joka kuulemma oli sinne joskus aikanaan rakennettu radioamatööritoimintaa varten. Ullakosta poiketen tämä parin neliömetrin kokoinen koppi on lämmitettyä tilaa. Tämä kaveri ei sentään nukkunut, päivystysvuorossa kun oli. Hetken aikaa siinä sitten juttelimme kaikenlaista, enemmän tai vähemmän asiaan liittyvää. Laskuvarjojääkärit on kahden ryhmissä hajautettu ympäri eteläisen Suomen. Perustamillaan radioasemilla he sitten pitävät keskenään yhteyksiä. Asemilla on ympärivuorokautinen päivystys vaikka kunkin ryhmän miehityksenä on vain kaksi jamppaa. Tämä selittänee sen, miksi heitä niin ankarasti kiellettiin häiritsemästä, ja miksi tapasimme toisen jampan sikeästä unesta keskellä päivää. 229

232 Viestitystapoina on puheen ja sanlan lisäksi myös sähkötys. Näitä niin sanottuja titareitahan ei puolustusvoimissa enää kovinkaan paljoa kouluteta. Parolannummella sähkötyskoulutusta ei liene annettu enää vuosiin. Nykyään ainoita paikkoja lienevät Utti ja Riksu. Sellainenkin asia siinä sivumennen selvisi, että tällä jampalla oli hyppyjä takanaan jo kymmenkunta kappaletta. Muutenkin koulutuksessa on lievähköjä eroja, jos lähdetään radistijoukkuettamme vertaamaan Uttilaisiin. Jotenkin tuon kovemman koulutuksen, ja kertaluokkaa korkeamman motivaation pystyi aistimaan jo pelkästään tämän äijän ulkoisesta olemuksesta. Aamupäivän koulutus oli tämän tutustumiskäynnin jälkeen ohitse. Ruokailussa käynti normaaliin tapaan, ja iltapäivällä tutuksi tulleen kaavan mukainen huoltoiltapäivä. Lomille tavanomaiseen tapaan kello TJ 142 Lisää hiihtokisajärjestelyitä Tiistai Vasta viikko on kulunut edellisistä hiihtokisoista, kun vuorossa on jälleen lisää samaa lajia. Keskiviikkona ja torstaina järjestetään PsPr:n ampumahiihtokilpailut. Niin viestilliset, kuin muutkin järjestelyt ovat tällä kertaa laajemmat, kuin viime viikon kisoissa, ja koko tämä päivä on varattu näille järjestelyille. Tälläkin kertaa toimimme komppanian varapäällikön alaisuudessa... ainakin viestijärjestelyjen osalta. Muita järjestelyitä johtavat muiden komppanioiden skapparit ja näissäkin hommissa tulemme ennakkotietojen mukaan olemaan mukana. Sitten sää, sehän kiinnostaa aina. Viime viikollahan ilma oli mahdollisimman kauhea. Tänään kuitenkin paistaa aurinko, eikä lumisateesta ole tietoakaan. Myös keskiviikolle ja torstaille on luvattu yhtä hyvää säätä. Ainoana vikana alkuviikon säässä on pakkanen, tänä aamuna mittarin lukema oli -18 C. Nalletakki on kuitenkin keksitty, joten pakkasestakaan ei tule suurta haittaa. Aamupäivän ohjelmassa on tarvittavien parikaapeliyhteyksien rakentaminen, ja viestijärjestelmän kasaaminen ja kokeileminen. Myös johtoauto ajettiin aamupäiväksi paikalleen kentän laitaan, muutenhan systeemien toimintaa ei oltaisi pystytty testaamaan. Tällä kerralla ajanottopisteitä tulee vähemmän kuin edellisissä kilpailuissa, mutta ampumapaikalle puolestaan tarvitaan tehokkaammat ja luotettavammat yhteydet, jotta ampumatulokset saadaan nopeasti johtoauton tietokoneelle. Kuulutusjärjestelmästä tulee tällä kerralla viimeviikkoista laajempi, koska myös ampumapaikalle laitetaan yksi torvikaiutin. Kun viestiyhteydet ja kuulutusjärjestelmän toiminta oltiin saatu testattua, purettiin lyhyemmät kaapeloinnit ja kerättiin radiot, kaiuttimet ja muut tavarat pois, ja vietiin ne johtoauton takatilaan. Pidemmät parikaapeliyhteydet jätettiin 230

233 valmiiksi huomista varten. Tämän jälkeen olikin jälleen vuorossa marssi komppaniaan, ja normaaliin tapaan ruokailussa käynti järjestyimme jälleen kolmiriviin komppanian pihaan. Viestiyhteydet oli saatu kuntoon aamupäivän aikana, joten varapäällikkömme ei ollut enää mukana kuvioissa. Alikessumme olivat saaneet komennon viedä meidät ampumaradalle, eli niinpä lähdimme Väiskin ja Ruoskan johdolla matkaan. Iltapäivän ohjelmassa olisi muita ennakkojärjestelyjä, muiden komppanioiden skappareiden johdolla. Parolannummen urheilukentän, ja Lehijärven väliin jäävässä maastossa on kisareittinä toimivan pururadan lisäksi useita soramonttuja, joihin Panssariprikaati on rakentanut kivääri- ja pistooliradat, sekä ampumahiihtoon tarkoitetun radan, jota käytetään näissä kisoissa. Muille radoille kuljetaan toisen tien kautta, pitkän mutkan takaa, mutta ampumahiihtoradalle pääsee suoraan polkua pitkin urheilukentän laidalta. Siitä on suurta hyötyä ainakin meidän järjestelytoimiemme kannalta. Olimme määrätyllä paikalla, ampumaradan reunalla, jo 10 yli kaksitoista. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Odottelimme puoli yhteen asti, ei vieläkään ketään. Nalletakeista huolimatta alkoi jo tulemaan kylmä. Taitaa olla talven kylmin päivä tähän mennessä. Radan lähellä sijaitsevan varastokopin seinustalta löysimme jonkin verran polttopuita ja jollakin sattui vielä olemaan tulitikut mukana. Saimme siis aikaiseksi edes jonkinlaisen notskin. Vieläkään ei näkynyt skappareita, sen paremmin kuin ketään muitakaan. Alikessumme päättivät, että ellei puoli kahteen mennessä ole paikalle tullut ketään, lähtisimme takaisin komppaniaan. Yksi nuotio ei oikein tahtonut riittää, sillä mukanahan olivat melkein kaikki radistit, eli 12 jamppaa. Puita olisi kyllä riittänyt kahteenkin nuotioon, mutta alikessujemme mielestä yksikin riitti... he kun ottivat vallan valita ensimmäiseksi paikkansa notskin ympäriltä. Kello oli jo yksi, kunnes viimeinkin paikalle saapui pari skapparia. Ensimmäinen tuli kävellen urheilukentän suunnasta. Toinen tuli hetkeä myöhemmin moottorikelkalla latu-uraa pitkin. Toimenkuvansa mukaisesti Väiski konasi meidät pois nuotion ympäriltä kolmiriviin ja ilmoitti joukkueemme paikalle tulleelle skapparille. Hetkeä myöhemmin paikalle saapui enemmänkin porukkaa, eli yksi joukkueellinen huoltokomppanialaisia. He olivat tulossa tänne suunnilleen samoihin hommiin kuin mekin. Heidänkin olisi kuulemma pitänyt olla täällä jo 12.20, mutta... no, hehän ovat huoltokomppaniasta, eli "hokista", kuten on tapana sanoa. Nyt siis pääsimme viimeinkin aloittamaan ne valmistelutyöt, joiden takia olimme tänne jo lähes tunti sitten tulleet. Huomennahan on ohjelmassa tavallinen ampumahiihto, jossa ammutaan tavallisilla pienoiskivääreillä 100 metrin vallilta. Hokilaiset siis jäivät tekemään lumitöitä, ynnä vastaavia hommia vallille ja me lähdimme tauluille, kunnostelemaan niiden mekanismeja. 231

234 Tauluthan ovat sellaisia, joissa ammutaan alas viisi mustaa lätkää, samalla tavoin kuin siviilikisoissakin. Alas ammuttujen lätkien ylös nosto tapahtuu vallilta käsin, köysien avulla. Talven aikana narut olivat kuitenkin hautautuneet kinoksiin, joiden alta jouduimme kaivelemaan ne esille. Lisäksi osa naruista oli poikki. Joidenkin taulujen mekanismit olivat jäätyneet kiinni. Niitä oli sulateltava puhalluslampuin ja ties millä konsteilla. Lisäksi osa lätkistä oli irti tai kokonaan hävinnyt ja osa oli niin huonokuntoisia, että ne oli vaihdettava uusiin. Siinä riittikin puuhaa koko lopuksi iltapäiväksi. Hokilaiset olivat tällä aikaa kolanneet ampumapaikalta ylimääräiset lumet, ja moottorikelkalla liikkeellä ollut skappari oli tampannut latu-urat pururadalta ampumapaikoille. Puoli neljän aikaan urakka oli valmis ja lähdimme marssimaan kohti komppaniaa. Ruokailu normaaliin tapaan. Illasta mainittakoon sen verran, että perinteinen sodelista jää nyt historiaan, ja käyttöön otetaan uusi systeemi. Lähelle päivystäjänpöytää, alakäytävän seinälle on ilmestynyt ilmoitustaulun tapainen taulu, jossa on vaakasarakkeessa nimilista kaikista komppanian miehistä, ja pystysarakkeissa kaikki mahdolliset paikat, joissa saattoi olla, eli palveluksessa, sodessa, tupakalla, lomilla, leirillä, TV:n myöhäiskatselussa tai sairaalassa. Jokaiselle nimisarakkeelle on yksi nasta, joka sarakkeen haltijan on aina siirrettä oikeaan kohtaan, sen mukaan, missä milloinkin on. Tällaisesta taulusta on hyötyä varsinkin silloin, kun jotakuta haeskellaan puhelimeen. Morteille tämä ei onneksi tuo helpotusta. Heidän on edelleen käytävä ilmoittautumassa päivystäjälle, ennen kuin käyvät siirtämässä nastansa. Huomiseen! TJ 141 Skappareiden ampumaskaba Keskiviikko Tänään on sitten PsPr:n urheilurintamalla vuorossa ampumahiihtokilpailut, aseena tavallinen pienoiskivääri. Eilen tehdyn työnjaon mukaan minä olisin tänään ampumapaikalla välittämässä tulostietoja puhelimitse johtoautolle. Tätä tehtävää on hoitamassa lisäkseni toinenkin jamppa. Lisäksi ampumapaikalle on määrätty kolme jamppaa, joiden tehtävänä on laskea tulokset ja vedellä köysistä, kilpailijan ammuttua, taulut ylös. Muut joukkueestamme ovatkin sitten hommissa urheilukentän päässä tai muilla väliaikapisteillä. Nyt olemme kuitenkin vielä kolmirivissä komppanian alakäytävällä, kuuntelemassa varapäällikkömme viime hetken ohjeita kisoihin. Siihen asti kaikki menikin normaalisti, kunnes Häkis ilmestyi paikalle ja alkoi kyselemään varapäälliköltämme, joutaisiko ryhmästämme yksi tai kaksi jamppaa täksi päiväksi toiseen, kiireelliseen nakkiin. 232

235 Itse asiassa ei olisi joutanut, mutta kun komppaniasta ei juuri muitakaan löytynyt, oli yksi "vapaaehtoinen" luovutettava muihin tehtäviin. Arvatkaapa vain, kehen valinta osui? Yksikin jamppa kuulemma ehtii lukea kaikki ampumatulokset puhelimeen. Yhteensä kolme jamppaa siis tarvittiin. Ensimmäisen "vapaaehtoisen", Vm Lehtisen, Häkis oli jo onnistunut värväämään telejoukkueesta, ja sen toisenhan jo tiedättekin. Kolmas olikin sitten valittava morttien joukosta. Muutenhan todennäköisesti kaikki olisivat olleet mortteja, mutta heillä sattui olemaan tänään jotakin tärkeää koulutusta, jossa olisi kaikkien pitänyt olla mukana. Toisaalta kaikki kolme olisivat voineet olla telejoukkueestakin. Heillähän on tänäänkin ohjelmassa viestikoulutusta, ja sehän tuli jo aikaisemminkin selville, mitä se käytännössä pitää sisällään. Kyseinen nakki liittyy PsPr:n kantahenkilökunnan ampumakilpailuihin, jotka pidetään tänään Parolannummen ampumaradoilla. Alueella on siis samaan aikaan käynnissä kahdet eri kisat. Häkis oli saanut tänä aamuna esikunnasta määräyksen, koota kolmen hengen porukka hoitelemaan ampumataulujen kantamista ja telineisiin kiinnittämistä, sekä muita järjestelyjä. Toisaalta saattaa olla niinkin, että hän oli itse halunnut ottaa homman hoitoonsa, näyttääkseen vain sitä viestin särmyyttä. Täytyy todeta, että monella viestikomppanian skappareilla on jonkinlaisena päähänpinttymänä se, että viestin on aina ja joka asiassa oltava prikaatin särmin komppania, ja ensimmäisenä mukana nakissa kuin nakissa. Tokihan viestikomppanialaiset särmää sakkia ovat, erityisesti radistijoukkue, sehän nyt on selvä... ja ilman ylenmääräistä särmäilyä ja turhia nakkejakin. Hiihtokisojen joukkue lähti kohti urheilukenttää kello Meillä "ekstranakkilaisilla" on vielä vartti aikaa kasata varustepusseihimme kaikki mitä tarvitsimme päivän aikana. Varustukseksi oli määrätty maastopuku, mutta saamme keskenämme päättää siitä, laittaisimmeko nallepuvut päälle. Säästähän näyttää tulevan mukavan aurinkoinen, mutta pakkasta on melkoisesti, ja joutuisimme olemaan ulkona koko päivän. Nallepuku on siis välttämätön. Tällä kertaa laitoimme myös nallepuvun housut jalkaan. Niitähän ei yleensä käytetä kuin todella kovilla pakkasilla, ja taisimme muuten olla ensimmäisiä ikäryhmästämme, jotka nallepuvun housuja käyttävät. Häkiksen määräyksen mukaisesti, menimme kahdeksaksi prikaatin esikunnan aulaan odottamaan lisäohjeita. Kuten intin tyyliin kuuluukin, odotella saatiin aika kauan, ainakin 20 minuuttia. Ja mitä lämpöön tuli, sitä oli aulassa aivan riittävästi... ja nallepuvun sisällä vielä kaksin verroin enemmän. Siis Suomeksi sanottuna, hiki virtasi, olo oli kuin saunassa, eikä siinä toinen toistaan korkea-arvoisempien skappareiden silmien alla oikein voinut mitään varuskevennyksiäkään suorittaa. Viimeinkin ampumakilpailuiden järjestelyistä vastaava skappari, joku vaunukomppanian luutnantti, saapui paikalle ja pääsimme pian ulos jäähdyttelemään oloamme. Tässä vaiheessa järjestelyporukkaan tuli yksi jamppa lisää. Jostakin toisesta komppaniasta nakitettu autokuski, joka hoitaa Atarvikkeiden, ampumataulujen ja järjestelyporukkamme kuljetuksen Zilillä, joka 233

236 on varattu täksi päiväksi kisajärjestelyjä varten. Siitä homma sitten lähti liikkeelle. Hyppäsimme Zilin lavalle ja lähdimme asevarastolle hakemaan ammunnoissa käytettäviä aseita, patruunoita ja ampumatauluja. Kilpailuaseina ovat rynkky, Suomi-KP ja pistooli, ja joka lajiin on tietenkin omat taulunsa ja patruunansa. Omatoimisesti emme tietenkään aseiden hakua ja lastausta suorittaneet. Hommasta vastaava luutnantti tuli perässä omalla autollaan ja valvoi koko homman. Seuraavaksi menimme takaisin esikuntaan, tällä kertaa takapihan puolelle. Eräästä alakerran varastohuoneesta kannettiin vielä melkoinen läjä kaikenlaista oheistarviketta auton lavalle. Sitten olikin aika lähteä ampumaradoille. Varsinainen kilpailu alkaa vasta 10.00, joten meille jäi vielä yli tunti aikaa käydä kiinnittelemässä taulut telineisiin ja suorittaa muut tarvittavat ennakkojärjestelyt. Yli tunti siihen kuluikin. Ammuntoja on kolmella radalla, eikä taulujen kiinnitys neljän jampan voimin ole kovinkaan nopeaa toimintaa. Kello 11 kilpailijat sitten saapuivat ensimmäiseen ampumapaikkaan, eli pistooliradalle. Eivätkä olekaan ihan ketä tahansa kilpailijoita. Korkea-arvoisin on PsPr:n komentaja, eversti Kokkonen. Osallistujia on hieman reilut 10 kappaletta ja Kokkosta lukuun ottamatta skaala menee vääpeleistä majureihin. Pistooliammunnan aikana meillä ei ollut juurikaan hommia. Tauluthan kääntyvät sähkömoottoreiden voimalla ja systeemi toimii automaattisesti... tai ainakin melkein. Allekirjoittanut sai kunnian olla painelemassa nappia, jolla edellisen liikesarjan päätyttyä lähtee seuraava liikesarja käyntiin. Tyylihän on sama kuin rynkkyammunnoissa, eli taulut ovat hetken piilossa ja taas hetken näkyvillä, ja tämä toistuu yhdessä sarjassa tietyn määrän kertoja. Pistooliammunnan jälkeen oli vuorossa tunnin pituinen tauko. Meille se merkitsi samalla ruokataukoa, kello kun oli jo melkein 12. Siispä Zilin lavalle ja nokka kohti kasarmialuetta. Ruokailun ajaksi jätimme Zilin ruokalan nurkalle ja ruokailu tapahtui tietenkin linjastossa. Maittavan (???) aterian jälkeen takaisin lavalle, ja seuraava kohde olikin sitten vanhan soden parkkipaikka. Taukoahan on jäljellä vielä puoli tuntia, joten... Homma meni kuitenkin hieman käteen. Kun olimme saaneet Zilin parkkiin ja olimme lähdössä sodeen, huomasimme että viereinen henkilöauto kuuluu samaiselle luutnantille, jonka alaisuudessa tällä hetkellä olemme. Koska meille ei oltu mitään sodetaukoa myönnetty, ja ruokailun jälkeen oli tarkoitus lähteä suoraan takaisin radalle, katsoimme parhaaksi hypätä takaisin Ziliin, ja lähteä vähin äänin takaisin ampumaradoille odottelemaan iltapäivän ammuntojen alkua. Homma meni käteen aika perusteellisesti. Kun kyseinen skapparimme jonkin verran myöhemmin palasi radalle, saimme välittömästi kuulla, että olisimme mekin toki voineet sodetauon pitää. Äijä oli sittenkin nähnyt meidät soden ikkunasta. Se siitä. Seuraavaksi on vuorossa ammunta Suomi-KP:lla. Tällä kertaa meillä oli 234

237 jotain tekemistäkin, kun olimme ammunnan ajan näyttösuojassa. Emme kylläkään vääntelemässä tauluja ylös ja alas, vaan näyttämässä tuloksen jokaisen ammutun kudin jälkeen. Tämä tapahtuu noin kahden metrin mittaisella kepeillä, jonka toiseen päähän on kiinnitetty sellainen 20 cm läpimittainen, pyöreä peltilätyskä, jonka toinen puoli on valkoinen ja toinen musta. Laukauksen jälkeen katsotaan ensin, mihin kohtaan taulua kuti oli osunut, sen jälkeen nostetaan merkki taulun eteen, oikeaan kohtaan, valkoinen puoli ampumapaikkaa kohti. Oikea paikka määräytyy laukauksen pistemäärän mukaan, siten että ykkösellä merkin paikka on taulun vasemmassa ylänurkassa, kakkosella ylhäällä keskellä, ja samaan tapaan aina yhdeksikköön saakka, jonka näyttökohta on taulun oikeassa alareunassa. Siis sama systeemi kuin puhelimen numeronäppäimistössä. Kun lätkä on oikealla kohdalla, käännetään hetkeksi musta puoli ampumapaikkaa kohti, jolloin ampuja pystyy lukemaan, mihin kehään laukaus oli osunut. Kympille ja napakympille on lisäksi omat merkkinsä. Lisäksi näytetään, mihin suuntaan keskustasta laukaus on osunut. Tämä tapahtuu liikuttamalla lätkän mustaa puolta keskustasta osumapaikkaa kohti. Alkuun homma sujui helposti, mutta pian taulut olivat niin täynnä reikiä, että oli jo vaikeampi erottaa, mihin kohtaan oli milloinkin tullut uusi reikä. Näyttösuojahommissahan on luonnollisesti selvää, että betonimuurien suojassa on oltava koko ammunnan ajan, eikä sieltä mistään syystä saa lähteä haahuilemaan minnekään. Näyttösuojan voisi kai laskea vaarallisimpiin paikkoihin, joihin varusmiehiä yleensäkin päästetään. Betonimuurin, ja sen edessä olevan maavallin läpihän luodit eivät pääse, mutta tauluilta alaspäin, näyttösuojaan mahdollisesti kimpoavat luodit muodostavat omat vaaransa, joskin ovat erittäin harvinaisia. Morttiaikojen ammunnoissa näyttösuojahenkilöstön varustukseen kuului teräskypärä, kuulonsuojaimet ja suojalasit. Se oli morttiaikaa. Tällä kertaa ei näyttösuojassa ollut käytössä mitään edellä mainituista varusteista. Kypärä ja suojalasit ovat tietenkin kimmokkeiden varalta, mutta kuulosuojaimet näyttösuojassa tuntuivat vähän liioittelulta, koska ampumapaikallehan on sentään matkaa 300 metriä. Mainittakoon muuten sivumennen, että kyseinen yhdistelmä ei käyttömukavuudessaan ollut mitään huippuluokkaa, siitä saa kiittää lähinnä teräskypärää, joka ei ole mikään kovin ergonomisesti muotoiltu päähine. Sellaista siis näyttösuojassa. Siellä emme kuitenkaan olleet aivan koko aikaa. Tuloksia näyttelimme vain harjoituskierroksen ajan, se kesti noin puoli tuntia. Sen jälkeen tauluihin tulleet reiät paikattiin... siis me paikkasimme ne. Tämän jälkeen siirryimme ampumapaikalle. Vasta nyt on vuorossa varsinainen kilpailukierros, sen aikana pisteitä ei tarvinnut näytellä, joten seisoskelimme ampumapaikan vierellä ja seurailimme ammunnan kulkua sieltä käsin. Kilpailukierros oli ohi vajaassa vartissa, tämän jälkeen pisteet laskettiin ja me pääsimme jälleen kerran paikkaamaan tauluja. Ennen seuraavaa ammuntaa jäi jopa sen verran aikaa, että ehdimme irrotella taulut telineistä. Olipahan sekin 235

238 homma pois illalta, aikataulu kun uhkaa venähtää pitkäksi... ja vielä IV iltana. Päivän kolmas ja viimeinen ammunta on rynkkyammunta. Kaava on kokolailla samanlainen kuin meillekin järjestetyissä ammunnoissa, siis taulut ylös, taulut alas, jne. Me olimme koko ammunnan ajan näyttösuojassa hoitamassa edellä mainittua tehtävää. Rynkkyratojen taulut kun eivät toimi sähköisesti, vaan lihasvoimalla. Rynkkyammunnan jälkeen kisat olivat sitten ohitse, ja mukana olleet skapparit lähtivät tietenkin saman tien paikalta. Meille oli kuitenkin vielä runsaasti nakkia tiedossa, hommasta vastaavan luutnantin johdolla. Kaikilla kolmella radalla oli käytävä keräilemässä taulut takaisin Zilin lavalle, tyhjät hylsyt kerättiin talteen, kuten kaikissa muissakin ammunnoissa ja muutenkin paikat järjestettiin kuntoon. Tyhjillä, pahvisilla patruunalaatikoilla ei tehnyt enää mitään, ne siis kerättiin kasaan ja pistettiin palamaan. Taas kerran Zilin nokka kohti kasarmialuetta, tällä kertaa osoitteena oli esikunta ja seuraavana nakkina päivän aikana käytössä olleiden aseiden puhdistus. Olimme olleet koko päivän nallepuvuissa. Kovasta pakkasesta ja pitkistä paikallaan jäpityksistä huolimatta kertaakaan ei kuitenkaan ole tullut kylmä. Vaikka nallepuku onkin aika kankea asukokonaisuus ja lähinnä hilpeyttä herättävän näköinen, on se ainakin lämmin. Nyt nallepuvuista kuitenkin luovuttiin. Aseiden nysväys kun suoritettiin esikunnan alakerran varastossa, ja siellä oli lämpöä vähintään yhtä paljon kuin aamulla aulassa. Ensiksi kamat oli tietenkin kannettava lavalta varastoon, sitten oli vuorossa puhdistus, johon aikaa hupenikin lähes tunti. Kello oli jo neljä, kun saimme viimeisenkin aseen kasattua ja pääsimme siirtämään niitä takaisin Zilin lavalle. Aseet kun on palautettava varastolle vielä tänään. Palautuksessa ei kuitenkaan mennyt kauaa, syyhän on selvä, varastohenkilökunnan työaika loppuu kello Eivät siis alkaneet enää turhalla byrokratialla venyttämään hommaa. Varastolla käynnin jälkeen palasimme vielä Zilin lavalla esikuntaan. Mitään nakkeja ei kuitenkaan enää löytynyt, joten hommaa johtanut luutnantti kysyi meiltä, oliko moni lähdössä tänä iltana IV:lle. Kielteisiä vastauksia ei tullut. Komentona oli mennä suoraan ruokalaan, linjastoon syömään ja sen jälkeen komppaniaan valmistautumaan IV:lle lähtöön. Se nakki on siis ohitse. Kello oli jo puoli viisi, joten olisimme kyllä ilman eri komentoakin menneet suoraan syömään. Kukaan ei halunnut myöhästyä IV:ltä. Välillä oli näyttänyt siltä että homma menisi pitkäksi ja täysmittainen IV vaarantuisi, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Palasimme ruokalasta komppaniaan samoihin aikoihin kuin muutkin ja siitä eteenpäin homma kulkikin tavallisen keskiviikko illan tapaan. Siispä IV:lle mars... mars! 236

239 TJ 140 Kyllä Viesti siivoaa!!! Torstai TJ:n viimeinen numero on jälleen kerran nolla, eli kympit paukkuvat jälleen ensi yönä. Aamuja on kuitenkin vielä jäljellä sellainen läjä, että... No mennään asiaan. Eilen siis jäivät ampumahiihtokisojen järjestelyt minun kohdaltani väliin, mutta tänäänhän sitä lajia olisi tiedossa lisää. Tällä kertaa kisan aseena on pienoiskiväärin sijasta rynkky, ja lajin virallinen nimi taisi olla partiohiihto. Tätä kisapäivää varten oli joukkueemme tehnyt valmisteluja jo eilen, ja osa on suoritettava vielä tänä aamuna. Nyt olemme kuitenkin vielä komppanian alakäytävällä varapäällikkömme käskynjaossa. Sainpahan ainakin tietää tehtäväni tämän päivän kilpailuissa, olisin toimitsijana ampumapaikalla. Siirtyminen urheilukentälle tapahtui samaan tapaan kuin ennenkin, alikessujemme johdolla tahtimarssina. Varustuksena on maastopuku vihreä puoli ylöspäin, talvikumisaappaat, norsunvittu, villalapaset ja nallepuvun takki, sekä tällä kertaa myös varustepussi, johon pakataan ruokailuvälineet. Tällä kertaahan aikataulu menee siten että kisat alkavat kello ja ruokailu tapahtuu kentän laidalla sopivaan aikaan ennen kisojen alkua. Viestijärjestelyt ovat tämän päivän kisoissa lähestulkoon samanlaiset kuin eilen. Siis johtoauto vanhalle tutulle paikalleen ja viestiyhteyksien kasaaminen käyntiin. Tällä kertaa viestiyhteydet saatiin kuntoon yllättävän nopeasti. Jo puoli yhdeksän aikaan oli viimeisetkin yhteydet valmiina. Seuraavaksi on vuorossa loput valmistelutyöt ampumapaikalla, joten seuraavaksi sinne. Kisan ampumapaikkana toimii sama rata, jolla eilisetkin kilpailut oli pidetty. Tänäänkin on siis tarkoituksena ampua alas viisi mustaa lätkää, vaikka kilpailussa käytettävä ase onkin vaihtunut. Sellainen ero sentään on, että eilisen 100 metrin sijasta, rynkyllä ammutaan 300 metristä. Ensimmäinen homma olikin telineiden viritysköysien jatkaminen 100 metrin vallilta 300 metrin vallille. Tämä tapahtuu sitomalla 200 metrinen köysi edellisen jatkoksi ja kahlaamalla sen jälkeen köysinipun kanssa lumihangen läpi vallilta toiselle. Ampumapaikan latujärjestelyt ja pohjan tamppaaminen oli suoritettu jo eilen valmiiksi. Seuraavaksi haettiin varastokopista numerotaulut ja lyötiin ne vallille pystyyn osoittamaan, minkä numeroiseen tauluun miltäkin ampumapaikalta pitää ampua. Viimeinen vaihe valmisteluissa oli levittää jokaiselle ampumapaikalle kumimatto alustaksi. Maton viereen, määrättyyn kohtaan, laitettiin matalat alumiiniset kulhot patruunoita varten. Ampumapaikka alkaa olemaan kunnossa, ja kello on vasta puoli kymmenen. Lähdimme siis takaisin urheilukentälle. Ruokakuljetus oli tullut juuri äskettäin, joten pääsimme saman tien syömään. Aikaahan on vielä reilusti, ennen kuin kisat alkavat. Olisimme vielä hyvin ehtineet ruokalaankin syömään, mutta sehän ei käynyt, kun sapuskat oli tänne tilattu. Siis pakit esille ja pakkipussithan ovat 237

240 itsestään selvyys, sitten vain jonottamaan lihakeittoa. Ruokailun jälkeen oleilimme vielä jonkin aikaa urheilukentällä. Ensimmäisiä kilpailijoitakin oli jo saapunut paikalle, pääosinhan he ovat PsPr:n kantahenkilökuntaa ja varusmiehiä. Eilisistä kisoista en tiedä sanoa mitään, mutta viime viikon hiihtokisoihin verrattuna kilpailijoita on tulossa huomattavasti enemmän. Vastaavasti järjestelytkin ovat laajemmat. Lisäksi alueella liikkuu useampia puolustusvoimien moottorikelkkoja. Jotkut ovat kunnostamassa latu-uria, jotkut ovat mukana muissa järjestelyhommissa. Pääosin kelkkakuskit näyttäisivät olevan skappareita, mutta olipa joukossa yksi varusmieskin. Kovin kauaa ei ulkona pakkasessa kuitenkaan viitsinyt oleskella. Tällaisia luppoaikoja silmällä pitäen, olimme aamulla käyneet laittamassa lämmityksen päälle kentän laidalla olevaan pieneen parakkiin. Muutenhan parakkiin ei sähköjä oltaisi edes kytketty, mutta johtoauton sähkösyöttö oli otettava sen kautta. Näin ollen saimme ikään kuin kaupanpäällisiksi lämpimän kärvistelypaikan. Eräät muutkin olivat kuitenkin huomanneet lämpimän kopin, ja valloittaneet sen... siellä oli kymmenkunta hokilaista. Vaan mitäs heistä, ei muuta kuin sekaan, kyllä sinne juuri ja juuri 20 jamppaa mahtuu. Siinä kopissa istuskellessa tuli myös sivusta kuunneltua hokilaisten jutustelua. Tältä ei oikein välttymäänkään pystynyt kun samassa pienessä kopissa oltiin. Joku hokilaisista siinä innokkaasti kauppasi automankkaa tovereilleen, ja kun heistä ei ketään tuntunut mankka kiinnostavan, alkoi kaupustelu myös meille. Nyt hei olisi ihan melkein tuore automankka halvalla. Ei ketään kiinnostaisi? Eipä mennyt mankka kaupaksi. Eikä sen todellisesta alkuperästäkään jäänyt juuri epäselvyyksiä, kun näiden hokilaisten jutustelua oli vähän aikaa kuunnellut. Lyönpähän vaikka rynkkyni pantiksi, jotta tämän mankkaa kauppaavan kaverin auton sijasta, tuo mankka on revitty irti aivan jonkun muun autosta, joskus yön pimeinä tunteina. Kärvistelyä jatkui aina asti, jolloin lähdimme kukin omiin toimipaikkoihimme kisaa varten. Ensimmäinen partiohan lähtee ladulle tasan Vasta nyt saimme kuulla, että paikalle oli tulossa korkea-arvoisia vieraitakin. Hämeen sotilasläänin komentaja, ja joukko muitakin everstejä ja kenraaleita kuulemma. Mutta samapa tuo, minä olin neljän muun jampan ohella lähdössä ampumapaikalle, ja sinne nämä vieraat tuskin vaivautuvat tulemaan. Taas kerran siis kävelimme metsän läpi, kapeaa tieuraa pitkin soramontulle, jossa rata sijaitsee. Tämä reitti on kahden viimeisen viikon aikana tullut aika tutuksi. Ampumapaikallahan oli kaikki järjestelyt jo hoidettu, joten vuorossa ei ollut enää muuta kuin kilpailun alun odottelu. Lisäksi saimme paikalla olevilta skappareilta vielä tarkemmat ohjeet hommaa varten. Kilpailijat tulevat ampumapaikalle 3-4 hengen ryhmissä, eli partioissa. Jokaisen ampujan oli saatava omasta taulustaan kaikki viisi lätkää alas ja patruunoita tähän taisi olla käytettävissä 10 kappaletta. Tärkein osa meidän hommassamme on saada laskettua, montako kutia kukin ampuja käyttää. Partion 238

241 lähdettyä on tietenkin kiskottava köysistä lätkät takaisin ylös. Kisojen alkuun on vielä vartin verran aikaa. Jotain tavallisuudesta poikkeavaa on kuitenkin tapahtumassa, sen huomasi ampumapaikalla olevista skappareista. Pari luutnanttia täällä ainakin on ja yksi kapteeni, ja taisi olla joku vääpelikin. Pian meillekin selvisi, että sotilasläänin komentaja seurueineen on tulossa ampumapaikalle. Me emme heidän tulostaan ja läsnäolostaan juurikaan välittäneet. Pysyimme vain taka-alalla. Paikalla olevilla skappareilla sen sijaan tuntui olevan tuli pyrstön alla. Tuskin hekään ihan joka päivä tapaavat näin korkea-arvoisia sotaherroja. Vieraat poistuivat hyvissä ajoin ennen kilpailun alkua, joten pääsimme rauhassa valmistautumaan ensimmäisten ampujien paikalle tuloon. Viimeinen ennakkojärjestelyihin kuuluva toimenpide, patruunoiden jako ampumapaikoille, suoritettiin vasta vähän yli kello 12. Kovat patruunathan säilytetään viimeiseen asti tallessa omassa laatikossaan. Toinen ennakoiva toimenpide oli korvatulppien tunkeminen korviin. Mehän seurailemme ampujien patruunankulutusta vain parin metrin päässä heidän takanaan. Hetken odottelun jälkeen ensimmäinen partio saapui paikalle. Asetuimme ampujien taakse laskemaan ammuttuja kuteja. Ammunnan jälkeen, partion lähdettyä jatkamaan matkaa, kävimme ilmoittamassa tuloksen eteenpäin ja välittömästi sen jälkeen suoritimme valmistelut seuraavaa partiota varten. Viritimme siis taulut uudelleen ylös ja jaoimme uudet patruunat. Näin sitten jatkuikin lähes kolmen tunnin ajan. Partioita on kilpailussa mukana parikymmentä ja jokainen partio käy ampumapaikalla kaksi kertaa. Kilpailu päättyi kolmen aikoihin, ja aikaa purkamiselle olisi tunnin verran, mikäli haluamme ehtiä ajoissa ruokailuun ja sodeen. Ampumaradalla järjestelyjen purkutyöt saatiin käyntiin välittömästi kilpailun loputtua, mutta urheilukentän päässä siihen meni puolisen tuntia kauemmin. Viestijärjestelyiden purkaminen oli tietenkin meidän joukkueemme hommia, ja muita töitä varten oli hokista paikalla yksi joukkueellinen miehiä. He eivät kuitenkaan vaivautuneet kävelemään kentältä ampumaradalle, joten täällä päässä kaikki purkutyöt jäivät meidän viiden hoideltavaksi. Ensiksi keräsimme kasaan ampumapaikalla olevan kaluston. Osa pakattiin ampumaradan varastokoppiin, osa paikalla olleeseen Uaziin. Sitten viestikaluston kimppuun. Ampumapaikan puhelimet irti piuhoista, samoin kuulutusjärjestelmän kaiutin. Nämä, sekä varayhteytenä olleen venttiseiskan, saimme kantaa metsän läpi urheilukentälle. Tavarat vietiin saman tien johtoautolle. Seuraavaksi oli vuorossa metsiin vedettyjen parikaapeliyhteyksien purku. Siispä pari kelankantotelinettä mukaan ja takaisin ampumapaikalle. Purku oli aloitettava sieltä päästä, koska tyhjät kelat olivat siellä. Hokilaiset saivat sentään hoidettua omat purkutyönsä urheilukentällä ja lähtivät takaisin kasarmille välittömästi sen jälkeen. Taisivat pelätä lisänakkeja. Mekin saimme varttia myöhemmin, siinä neljän aikaan, viestiyhteydet purettua ja sullottua viestikaluston johtoautoon. Meille ei kuitenkaan lähtölupaa herunut aivan vielä. Lämmittelypaikkana käytetty parakki kun oli vielä siivoamatta. 239

242 Mehän sinne aamulla kävimme laittamassa lämmityksen päälle ja oleskelimme siellä tunnin verran ennen kisojen alkua. Hokilaisten käytössä se oli kuitenkin ollut koko päivän ajan, mutta... kyllä viesti siivoaa! Viesti on särmä! Tämä ei ole mitenkään harvinaista. Muut komppaniat livistävät paikalta heti kun saavat omat asiansa hoideltua ja viesti on aina viimeisenä paikalla purkamassa yhteyksiä... ja hoitamassa muilta unohtuneet hommat pääsimme sitten viimeinkin lähtemään kentältä ja ruokailuun pitäisi lähteä 10 minuutin päästä. Taas kerran siis tuli hieman kiire, ja jouduimme menemään tahtijuoksuna lähes koko matkan komppaniaan. Nalletakki päällä siinä ei edes päässyt tulemaan yhtään kylmä! Komppanian pihaan päästyämme siirryimme välittömästi tupiimme, heitimme nalletakit ja varustepussit kaappiin ja lähdimme välittömästi takaisin pihalle, ruokailuun lähtöä varten. Ruokailun jälkeen oli tietenkin vuorossa sodessa käynti. Siellä aikaa vierähti noin tunnin verran. Ensiksi pizzan syönti, sitten päivän lehtien lukeminen, ja lopuksi vielä viinerikahville. Sodesta palattua, oli ennen illan rötväyksen aloittamista suoritettava vielä yksi homma, loma-anomuksen täyttäminen. Pari kuukautta sitten olin jo anonut yhden perjantain HL-lomaksi. Aamut ovat kuitenkin jo alkaneet vähenemään siinä määrin, että lomia on alettava käyttelemään ahkerammin. Tämän loman pituus tulisikin sitten olemaan 10 vuorokautta. Alkamisajaksi merkitsin loma-anomukseen klo ja päättymisajaksi klo Mikäli loma menee läpi, se siis kattaa joulun, välipäivät ja uudenvuoden. "Loman laatu" riville, jossa selvitetään loma-ajan rakenne, tuli tällä kertaa aika pitkä selvitys: JV+VLV+HL+KL+KL+HL+JV+VLV. Lyhenteethän ovat vanhoja tuttuja, ensiksi jouluaaton juhlavapaa, sitten viikonloppuvapaa, viikon neljä arkipäivää koostuu henkilökohtaisista- ja kuntoisuuslomista, sitten uudenvuodenaaton juhlavapaa ja lopuksi vielä viikonloppuvapaa. Kuntsarithan ovat peräisin viestimiestutkinnoista. Itse asiassa loman läpi menemiselle ei pitäisi olla mitään esteitä, pidemmät lomat kun yleensä suunnitellaan joukkueen kesken etukäteen ja niistä neuvotellaan myös skappareiden kanssa. Meidänkin ikäryhmästämme melkein puolet on anomassa lomaa juuri samalle ajalle kuin minäkin. Siispä loma-anomus täytettynä päivystäjänpöydälle ja tupaan jatkamaan illanviettoa, siis elbaamaan. TJ 139 Spadenakki Perjantai Kyllä se aika kuluu. Siitäkin on jo seitsemän viikkoa, kun nuorempi ikäryhmä, siis mortit, astuivat palvelukseen. Tänään on heidän valapäivänsä. Heille se merkitsee ylennystä viestimiehiksi ja barren käyttöoikeutta, meille taas ylimääräistä nakkia. 240

243 Suurin osa ikäryhmämme radisti- ja telejoukkueista on nakitettu täksi päiväksi kalustonäyttelyihin, joita on kellarikäytävän luokissa ja komppanian pihalla. Minä, neljän muun jampan ohella olemme kuitenkin joutuneet "spadenakkiin", eli tehtävänämme on hoitaa morttien ja heidän omaisiensa hernesoppatarjoilu komppanian yläluokassa. Juhlapäivä kun on, laitettiin heti aamusta sundet päälle. Mortit aloittivat valaan valmistautumisen heti aamiaisen jälkeen. Siivousalueet jakaantuivat tänä aamuna siten, että mortit siivosivat vain omat tupansa ja me koko muun komppanian. Siivouksen jälkeen meille jäi vielä vartin verran vapaa-aikaa, ennen kuin lähdimme kasaamaan kalustonäyttelyitä ja suorittamaan muita valmisteluja. Ruokailusta vastaavan ryhmän ryhmänjohtajana toimii toimisto-au, alikersantti Chrons. Hänellä ei kylläkään ollut sanomista juuri mihinkään asiaan, homma kun suoritettiin alusta loppuun komppavääpelimme neuvojen mukaan. Ensimmäinen tehtävämme oli käydä hakemassa ruokalasta pöytien kattamiseen tarvittavat välineet, eli pari rullaa voipaperia pöytäliinoiksi, kertakäyttöastiat, ja sen sellaiset. Tavaroiden haku suoritettiin komppanian käsirattailla, eli "ohoh-kärryillä" kuten niiden lempinimi kuuluu. Nimitys on johdettu renkaan pintakuvioinnista. Joissakin muissa komppanioissa nimi on kuulemma kääntynyt muotoon "hoho-kärryt". Yhtälailla tämäkin on johdettavissa renkaan kuvioinnista. Tavaroiden haun jälkeen alkoikin sitten yläluokan järjestely. Pöydät järjesteltiin kolmeen pitkään riviin, ja samassa yhteydessä järjesteltiin myös jakkarat särmään riviin pöytien alle. Seuraava homma oli kattauksen teko. Ensiksi viritimme pöytäliinat, siis voipaperit pöytiin pitkinä suikaleina pöytärivistöjen päästä päähän. Komppavääpelimme oli tietenkin koko ajan paikalla. Kattauksen tekeminen on kuulemma niin vaativaa hommaa että emme ilman neuvonantajaa siitä selviäisi. Keksihän komppavääpelimme jopa aivan uuden komennon puolustusvoimien käyttöön, pöytäliina... levitä. Ensimmäinen ongelma, jota jouduttiin kauemmin harkitsemaan ja kokeilemaan, oli se, pitäisikö muovilusikoiden ja veitsien kärjet olla kahden vai neljän sentin etäisyydellä pöytäliinan reunasta. Seuraava visaisempi ongelma oli se, kuinka lautasliinoina käytetyt paperiset käsipyyhkeet taiteltaisiin ja kuinka ne asetetaan pöydälle, siinä olikin melkoinen taivuttelu ja sovittelu. Myös näkkileivät, voit ja margariinit jaettiin valmiiksi pöytiin. Kattaushommien aikana komppavääpelimme alkoi vielä heittämään juttua intin näkkileivän, siis kytkinlevyn historiasta. Ainoa oikea nimitys tälle tuotteelle kuulemma on vanikka, ja ennen vanhaan vanikkapakkauksien kyljessä oli käyttöohjeena lukenut: Vangeille, varusmiehille ja veturin lämmitykseen

244 Kattauksen ongelmat eivät loppuneet tähän. Koska ruokana on hernesoppaa, jaettiin pöytiin myös sinappipakkaukset, eli sellaisia pieniä annospusseja. Pitkän harkinnan ja sovittelemisen jälkeen näilläkin löydettiin sopiva paikka kattauksesta, ja niinpä pääsimme jakamaan niitä pöytiin. Pian jakamiseen tuli kuitenkin lisäkomento. Sinappipakkauksissa kun on tuoteseloste toisella puolen Suomeksi ja toisella puolen Ruotsiksi, on jako tehtävä siten että Suomenkielinen puoli tulee päällepäin. Hetken komppavääpelimme jopa harkitsi että jako olisi tehtävä sen mukaan, kuinka paljon Suomessa on Suomea, ja kuinka paljon Ruotsia puhuvia. Sitten kattauksen viimeinen osa, jogurttipurkki. Sille ei enää löytynytkään sopivaa paikkaa. Voi pahus! Kattaus meni siis vielä kerran uusiksi, jotta myös jogurtit saatiin oikeaoppisesti katetuiksi. Viimeinkin kattaus saatiin kuntoon. Hernesopan ja juomien jakopiste laitettiin portaikon ylätasanteelle, luokan ovea vastapäätä. Sinne oli vielä järjestettävä pari pöytää ja muu mitä etukäteen pystyttiin järjestämään. Hernesoppa-astiat ja juomathan haetaan ruokalasta vasta hieman ennen tarjoilun aloittamista. Juomavaihtoehtoina tulee olemaan maito ja marjamehu. Kattaushommat olivat valmiina siinä yhdeksän aikoihin. Mortit ovat tällä hetkellä lippukentällä valatilaisuudessa. Päivän aikataulun mukaan he palaisivat sieltä komppaniaan joskus kymmenen aikaan, ja kello me aloitamme hernekeiton jakelun. Meille jäi siis jopa jonkin verran rötväilyaikaa, ennen kuin mortit omaisineen valloittaisivat komppanian. Kymmenen aikoihin homma lähti etenemään samaan tapaan kuin meidän ikäryhmämme valassa aikoinaan. Mortit tulivat ensiksi ja menivät saman tien tupiinsa valmistautumaan näytöksiin. Omaiset tulivat paria minuuttia myöhemmin, ja jäivät komppanian pihaan kuuntelemaan komppanianpäällikkömme pitämää puhetta. Omaisille hän tietenkin kehui alokkaat maasta taivaisiin ja kertoi kuinka särmiä sotilaita heistä oltiin täällä tekemässä. Paras kai etten tässä yhteydessä ilmaise omaa mielipidettäni asiasta. Morteilla meni noin vartti aikaa näytöksiin valmistautumisessa, ja heti tämän jälkeen heidät siirrettiin pihalle odottelemaan komppapäällikön puheen loppumista ja näytöksien alkamista. Näytökset olivat lähes tulkoon samat kuin meidänkin valassamme. Ensimmäinen näytös, sissiteltan pystytys, oli muuten sama, mutta paikka oli vaihdettu pihan toiselle puolelle. Taitoajo polkupyörällä oli tällä kertaa korvattu pienimuotoisella taistelunäytöksellä. Nythän on talvi, ja fillarit on viety varastoon ja kuitattu sukset tilalle. Kolmas ja viimeinen näytös, eli rynkyn purkaminen ja kasaaminen oli tällä kerralla hieman erilainen. Meidän valassamme siihen osallistui lähes 30 jamppaa, mutta tällä kertaa vain kolme. Tällä kertaa siis osa morteista ei ollut lainkaan mukana näytöksissä. Meidän ikäryhmämme valassa ohjelmissa olivat mukana kaikki kynnelle kykenevät. Me emme tietenkään olleet ulkona seurailemassa näytöksiä, näkihän ne 242

245 ikkunastakin. Näytöksien päätyttyä mortit siirtyivät välittömästi tupiinsa sullomaan näytöksissä käytetyn taisteluvarustuksen kaappiin, pukemaan sundet päälle, ja särmäämään kaapin. Ilmeisesti heille oli myös määrätty suihkussa käynti, sillä sinne kaikki olivat ainakin ryntäämässä. Samaan aikaan myös morttien omaiset olivat tulossa komppaniaan sisälle. Komppapäällikkömme oli ilmeisesti kehottanut omaisia etsiskelemään omansa komppanian yläkäytävältä, kuten meidän valassamme silloin aikoinaan. Hine, eräs skappareistamme, oli kuitenkin sitä mieltä että omaisia ei saanut päästää yläkäytävälle, ennen kuin mortit olivat käyneet suihkussa ja saaneet sundet päälle. Allekirjoittanut sattui sillä hetkellä olemaan näköetäisyydellä Hinestä, joten nakki viuhahti. Siispä yläkäytävän ovelle vahtiin, ja selittelemään morttien omaisille että ei sinne vielä saakaan mennä. Morttien omaisia oli siinä yläkäytävän ovella tungeksimassa likimain sata päätä. Pieni ruuhka siinä syntyi, kun jokaiselle sai erikseen selitellä, että morttikerrokseen ei vielä saakaan mennä, koska morteilla on vielä suihkussa käynti ja pukeutuminen kesken. Hetkeä myöhemmin, onneksi, komppanian muut skapparit huomasivat syntyneen härdellin ja tulivat kumoamaan Hinen määräyksen. Omaiset siis pääsivät viimeinkin etsiskelemään omaa rakasta morttiaan, ja minä pääsin spaderyhmän kanssa valmistautumaan seuraavaan nakkiin, eli hernekeittoastioiden ja muiden ruokien hakuun ruokalan keittiöltä. Sinne lähdettiin ja hernekeiton jaon pitäisi alkaa kello Komppanian pihaan palattuamme olikin sitten vuorossa päivän pioneerityö, kolmen suuren hernekeittopöntön kantaminen portaikon ylätasanteelle. No, on sitä inttiaikana paljon pahempiinkin urakoihin jouduttu. Maidon lisäksi ruokajuomana on tarjolla myös mehua, se tuli ruokalasta tiivisteenä, joten seuraava homma olisi mehun sekoittaminen. Sitä hommaa varten löytyi vääpelinvarastosta iso vesisaavi, vetoisuutta kai 100 litraa... luulisi riittävän. Kello Ensimmäinen hernekeittopönttö auki. Näky ei ollut kovinkaan ruokahalua herättävä. Näkyvissä oli vain vihertävää lientä, jonka pinnalla kellui läjä läskin kappaleita. Ne muutamat herneet etsiskelivät toisiaan jossakin pohjemmalla. Kunnon sekoitus pohjia myöten kuitenkin auttoi kummasti, ja ruoasta saatiin sen näköistä että saatoimme alkaa jakamisen. Puolitoista tuntia siinä sitten vierähti kauhan varressa hernesoppaa jaellen. Palautetta saimme sapuskoista sen verran, että hernesoppa oli juuri sellaista mitä sopi odottaakin, mutta tarjolla ollut vanikka oli muutamille pettymys. Se kun ei ollut sitä perinteistä intin kytkinlevyä, vaan aivan tavallista siviilinäkkäriä. Puoli yhden aikaan, kun viimeisetkin ruokailijat olivat poistuneet yläluokasta, oli meidän spaderyhmällämme vuorossa ruokailussa käynti. Kävimme siellä syömässä samaa hernesoppaa jota olimme juuri olleet jakamassa. Ruokailun jälkeen alkoi sitten päivän viimeinen rutistus, yläluokan siivoaminen ja järjestely, sekä hernesoppapönttöjen yms. palauttaminen ruokalaan. Jälkiruokana olleita jogurtteja oli jäänyt jäljelle melkoinen läjä, samoin sinappeja, 243

246 sekä voi- ja margariininappeja. Näitä emme toki palauttaneet kaikkia, vaan valitsimme itsellemme parhaat päältä ja veimme ne jemmaan ullakon puolelle lomille lähtöön asti. Seuraavaksi keräsimme kasaan kaikki tavarat ja ruoanjämät, jotka olivat lähdössä takaisin ruokalaan. Kannoimme kamat pihalle, lastasimme ne kaikki samalla kertaa ohoh-kärryihin, ja veimme takaisin ruokalan keittiölle. Tämän jälkeen oli vuorossa yläluokan kaluston järjestely ja siivous. Kun komppavääpelimme oli vielä käynyt tarkastamassa paikat, oli spadenakki viimeinkin ohi. Kello on yksi, ja koska kukaan ei tuntunut spaderyhmämme palveluksia kaipaavan, menimme tupiimme kuluttamaan aikaa. Sodetauonkin olisimme saaneet pitää, mutta tällä kertaa sinne ei ollut mitään mieltä lähteä. Varuskuntaalueellahan kiertelee parhaillaan viitisensataa morttia omaisineen, ja sodet ovat tietenkin tupaten täynnä. Melkein kaikki loput jampat ikäryhmästämme ovat kalustonäyttelyiden esittelijöinä. Kellarikäytävän teleluokassa on näytteillä erilaisia puolustusvoimien käytössä olevia aseita: pistooli, kevyt konekivääri, käsikranaatteja, kessi, apilas ja telamiina, sekä tietysti 7,62 RK 62, eli kotoisammin sanottuna rynkky. Kranaatit, singot ja miinat ovat tietenkin vaarattomia harjoituskappaleita. Radistiluokassa on näytteillä erilaista viestikalustoa ja onhan siellä jopa yksi toimiva viestiyhteyskin. Kahdella venttiseiskalla ja kahdella sanlalla oli järjestetty sanomalaiteyhteys pöydän toisesta päästä toiseen. Radistien käyttämän kaluston lisäksi näytteillä on myös jonkin verran telepuolen kalustoa. Komppanian pihassa on näytteillä BTR50PU-M1, eli uudella viestivälineistöllä varustettu esikuntavaunu. Tämän lisäksi on yksi radioauto ja kaksi linkkiautoa. Taas kerran olivat ajoneuvojen bensalämmittimet kovassa käytössä, mutta niiden hyöty kyllä taisi jäädä aika pieneksi, koska vaunun luukkuja ja autojen ovia jouduttiin yleisön takia aukomaan vähän väliä. Kello oli vuorossa morttien, tuoreiden viestimiehien, lomatarkastus. Heillähän alkaa valan takia lomat kello Me pääsemme lomille vasta normaaliin aikaan, eli Lomatarkastuksen yhteydessä mortit saivat myös baretin käyttöoikeuden, vaikka eipä heille siitä vielä paljoakaan iloa ole. Nyt kun on talvi, ja norsunvitun käyttökausi. Lomatarkastuksen pitäjänä oli luonnollisesti komppanianpäällikkö, ja koska morttien omaiset olivat läsnä, jäivät madonluvut viinan käytöstä ja vastaavasta hieman vähemmälle kuin tavallisesti. Lomatarkastuksen jälkeen mortit omaisineen lähtivät sitten lomille, ja viimeinkin oli rauha palautunut komppaniaan ja koko prikaatiin. Meille se tiesi vielä yhden nakin suorittamista. Kalustonäyttelyt olisi purettava. Radisti- ja telejoukkueen yhteisvoimin tämä saatiin kuitenkin suoritettua varsin nopeasti, eli noin puolessa tunnissa. Hommaan sisältyi tietenkin myös näyttelyissä olleen kaluston laskenta. Kello on puoli kolme, ja lomille lähtöön on aikaa vielä yli kaksi tuntia. Seuraavaksi saimme pitää puolen tunnin sodetauon... vain puolen tunnin, vaikka koko 244

247 iltapäivänä ei ollut enää mitään muutakaan ohjelmaa. Skapparitkin alkoivat jo yksi toisensa jälkeen lähtemään pois. Puoli tuntiakin oli kuitenkin tyhjää parempi, sodekäyntihän oli jäänyt aamupäivällä väliin. Sodesta paluun jälkeen olikin sitten vuorossa rötväystä. Joku kuitenkin huomasi yläkäytävällä, tupa kuuden oven vieressä olevan televisiotelineen. Videoihin oli sattumalta vielä jäänyt sisälle puolustusvoimien esittelyvideokasetti, jota oli päivällä esitetty valavieraille. Olimmehan me saman videon nähneet ennenkin, kuka kuinkakin monta kertaa, viimeksi tänään, mutta päätimme kuitenkin laittaa sen vielä kerran pyörimään. Mitään muutakaan tekemistä kun ei keksitty. Videolla esitellään puolustusvoimien kolmen päähaaran, maa-, meri- ja ilmavoimien toimintaa. Kohtaukset oli kuvattu lähinnä erilaisissa taisteluharjoituksissa. Videota katsellessamme paikalle tuli myös Leeppi, yksi skappareistamme hänkin. Muita skappareita komppaniassa ei enää paikalla olekaan. Leeppi alkoi siinä filmiä katsellessamme kertoilemaan meille omia inttimuistojaan. Oli kuulemma aikoinaan suorittanut palveluksensa merivoimissa. Sikäläistä lomapukua, eli merimiespukua Leeppi ainakin jaksoi kehua. Onhan se ehkä näyttävämpi kuin perinteiset harmaat sundet, mutta kyllä silti Panssariprikaati aina laivaston päihittää. "Sillit" tosin voivat olla asiasta päinvastaista mieltä. Asiahan on yleensä aina niin, että omaa palveluspaikkaa pidetään koko puolustusvoimien parhaimpana, perinteisimpänä ja särmimpänä paikkana. Samaa kädenvääntöä käydään niin puolustushaarojen, joukkoyksiköiden, komppanioiden, kuin myös joukkueidenkin välillä. Mieluummin maavoimissa, kuin laivastossa sillinä. Mieluummin Panssariprikaatissa Parolannummella, kuin Jääkäriprikaatissa Sodankylässä. Viestikomppania luonnollisesti hakkaa, niin tykärit, kuin vaunukomppaniankin. 1. PsvRad joukkue taas on tuhat kertaa särmempi ja sotilaallisempi, kuin rötväilyä ja sodekäyntejä harrastava telejoukkueemme. Näinhän se on ollut, ja tulee kai aina olemaankin. Se on sitä aselajiylpeyttä, jonka peruspilarit yleensä taotaan syvälle jokaisen varusmiehen kalloon jo morttiaikana. Varusmiespalveluksen loppupuolella näiden pilareiden varaan sitten kehittyy se ylpeys omaa aselajia ja palveluspaikkaa kohtaan, ja monilla, tai ainakin joillakin, nämä tunteet tulevat siirtymään mukana myös reserviin. Filmin katseluun saimme tuhlattua aikaa puolisen tuntia. Kello oli vasta puoli neljä, ja lomatarkastukseen aikaa vielä tunti. Se tunti sitten kuluikin pelkän rötväilyn, lehtien lueskelemisen ja kortin peluun parissa. Sundetkin olivat olleet koko päivän päällä, joten vaatteiden vaihtoonkaan ei aikaa saanut kulutettua. Spadenakissa olleet kävivät vielä, kuka missäkin välissä, hakemassa ullakolta eväät, jotka oli päivällä takavarikoitu parempaan käyttöön. Kello oli sitten viimeinkin vuorossa lomatarkastus. Sen piti Leeppi, koska muut skapparit olivat lähteneet viikonlopun viettoon jo aika pian morttien jälkeen. Tällä kertaa lomille päästiin jo kello 16.40, eli viisi minuuttia ennen määrä aikaa... suklaata! 245

248 TJ 122 Suksisulkeiset Maanantai Joulu on sitten takanapäin, vuoden vaihtuminen juhlittu, ja taas on aika aloittaa arkinen aherrus armeijan harmaissa. Se 10 päivän loma meni lävitse, mikä kyllä oli jo ennalta tiedossakin, joten joulu, uusivuosi ja välipäivät oltiin lomilla. Viimeinkin niin pitkä loma, että ehti päästä hieman siviilielämän makuunkin. Tässä asiassa tuli taas ilmi yksi viestin hyvistäkin puolista. Kaikissa komppanioissa ei 10 päivän yhtämittaisen loman pitäminen olisi kerta kaikkiaan mahdollista. Lomat siis ainakin pyörivät viestissä kohtuullisen hyvin. Ainakaan minun kohdallani ei siis toteutunut erään armeija-aiheisen biisin kertosäe: Juhannus, joulu ja uusvuosi kiinni, pois kun pääsen niin... Se lomista ja varsinkin kyseisestä biisistä. Se ei ole soveliasta kuunneltavaa vielä näillä aamuilla. Sitten päivän ohjelmaan. Maanantai aamuthan alkavat aina sulkeisilla, mutta tällä kertaa ei kuitenkaan pidetty aivan tavallisia sulkeisia. Pikemminkin hyvin epätavalliset... nimittäin suksisulkeiset. Sukset olimme käyneet kuittaamassa noin kuukausi sitten liikuntavälinevarastolta. Samalla kerralla veimme sinne fillarimme, niitähän ei talvella käytetä. Kun kerran intissä ollaan, niin pieniä eroavaisuuksia siviilisuksiin löytyy. Lähinnä silmiin pistää suksien leveys, siteet ja pohjien kunto. Intin suksissahan käytetään irtositeitä, jotka säilytetään suksista erillään, omassa kaapissa. Sidemalli on perinteinen remmiside, eli sellainen jossa hiihtojalkine kiinnittyy siteeseen kantapään takaa kulkevan remmin avulla. Hiihtomonojen virkaa toimittaa tavalliset kumisaappaat tai talvikumisaappaat. Myös maihareissa on remmisiteiden vaatimat urat kantapäässä, joten nekin käyvät hiihtojalkineiksi. Rynkkyä näihin sulkeisiin ei onneksi otettu mukaan. Pelkkien suksienkin hallitsemisessa oli täysi työ, kun komentoina olivat kolmiriviin järjesty, ojennus ja jonoon järjesty. Hommasta olisi ehkä tullut jotain, jos ympärillä olisi ollut riittävästi vapaata tilaa, mutta hommahan hoidettiin melko tiheässä sulkeismuodossa, joten melkoista sähellystä se oli. Sulkeisten lopuksi säästetty taakse poistu komento, aiheuttikin sitten täyden sekasorron. Takimmaisen rivin jampoista osa pääsi suksineen kääntymään ympäri, ja hiihtämään taakse poistumisen edellyttämän matkan taaksepäin. Loput takimmaisesta rivistä, sekä keskimmäinen ja etummainen rivi sitten lakosivatkin käännösyrityksen seurauksena sellaiseksi epämääräiseksi kasaksi, jonka alta kaikki yrittivät kiskoa suksiaan ja sauvojaan pois. Mahtoi siinä Häkiksellä, joka sulkeisiamme oli johtamassa, olla naurussa pitelemistä. Sulkeisten alkupuolella tuli myös kerran hiihdettyä komppanian piha ympäri... jos sitä nyt hiihtämiseksi voi kutsua. Suksia kun joutui lähinnä vetämään perässään. Leveyttähän niistä löytyy noin seitsemän senttiä ja pituutta vähän reilut kaksi metriä. Kokovaihtoehtoja varastolta löytyi kolme: alle 80 kg, kg ja yli 100 kg. On siinäkin vaihtoehdot tällaiselle minun kaltaiselleni 246

249 hiilihangolle. Valinnassa on toki otettava huomioon myös taisteluvarustuksen ja repun paino. Suksissa on muovipohjat, voiteita ei siis välttämättä tarvita, eikä niistä paljoa hyötyä olisikaan, koska pohjat ovat täynnä kivien aikaansaamia kolhuja ja raapaleita. Tästä syystä pohjiin kerääntyy myös paljon lunta, joten pito on taattu... ainakin tasamaalla ja alamäessä. Ylämäessä ne kyllä luistavat hyvin. Paksussa umpihangessa liikkumiseen nämä sukset varmasti soveltuvat aika hyvin, ja sellaiseen käyttöönhän ne on tarkoitettukin. Sen sijaan hiihtämiseen, sanan siviilimerkityksessä, niistä ei kyllä ole. Se suksisulkeisista. Yhteenvetona sanottakoon, sähläystä ja kompurointia. Sitten sukset pois jalasta. Pohjien puhdistus... siinä vasta olikin raapimista! Siteet irti, sukset ja sauvat siistiin nippuun, ja ullakolle, jossa ne säilytetään. Sulkeisten jälkeen pidettiin 10 minuutin tauko, jonka jälkeen siirryimme radistiluokkaan oppitunnille. Ne viestivälineet ja asiat, jotka radistien tehtäväkenttään kuuluivat, oli meille jo opetettu. Nyt alamme opiskelemaan linkkitekniikkaa ja muita telejoukkueelle kuuluvia hommia. Radistien on kuulemma hyvä hallita myös näitä asioita. Tämän päivän aiheena on nelikanavainen kenttälinkki, PL-70. Linkin tarkoitushan on saada normaalisti kaapelia pitkin kulkevat puhelinyhteydet radiotielle, eli tässä tapauksessa linkkijänteelle. Viidenkin kilometrin parikaapeliyhteyden vetämisessä kun on melkoinen työ, ja siihen kuluu aikaa. Linkillä yhteysväli saadaan jopa pariinkymmeneen kilometriin. Nelikanavaisuus tarkoittaa sitä, että yksi linkkijänne vastaa neljää parikaapeliyhteyttä. Kello oli vuorossa päivärahojen kuittaaminen. Se tapahtuu samassa paikassa ja saman kaavan mukaan, kuin ennenkin. Tällä kertaa rikastuimme 304 markalla. Iltapäivällä oli ohjelmassa ulkoharjoitus. Otimme telejoukkueelta lainaksi kaksi linkkiautoa, joiden kalustona on PL-70 kenttälinkki. Ajoneuvot ovat samanlaisia "pullauazeja", kuin meidän käytössämme olevat radioautotkin. Ulkoisesti autot erottaa toisistaan vain linkkiauton katolla olevasta antennimastosta. Sisäpuolen kalusto sitten olikin aivan erilainen. Ajoneuvojen kuljettajat, siis kaksi jamppaa telejoukkueesta, ajoivat linkkiautot viestikomppanian lähellä sijaitsevalle lentopallokentälle. Harjoituksen idea on yksinkertainen, ajoneuvot ovat kentän vastakkaisissa laidoissa ja me järjestämme niiden välille linkkiyhteyden. Aseman perustamiseen kuuluu linkin jagiantennin kiinnittäminen maston päähän, maston nosto, linkkilaitteiston käyttökuntoon laitto, puhelinlinjojen kytkennät ja voimakoneen käynnistäminen. Koska harjoitukseen liittyy myös maston nostaminen, kuuluu varustukseen maastopuvun ja nalletakin lisäksi myös teräskypärä. Lähipuolustus jätettiin tällä kertaa kokonaan pois harjoituksesta. Harjoitus päättyi kello Autojen kuskit veivät linkkiautot takaisin kylmäkatoksille, josta ne oli harjoitusta varten haettu. Telejoukkueen ohjelmassa 247

250 oli koko päivän ollut oppitunteja teleluokassa... sodetaukoja tietenkään unohtamatta. Meillä alkoi 20 minuutin sodetauko heti linkkiharjoituksen jälkeen, ja sodestahan me telejoukkueen löysimme. Loppu iltapäivä kuluikin sitten puoli neljään saakka oppitunnin merkeissä radistiluokassa. Oppitunnin jälkeen lähdimme alikessujemme johdolla käymään varusvarastolla. Sieltä kuittasimme itsellemme koulutushaaramerkit. Nehän ovat yksi asia, joka erottaa viestimiehen mortista. Itse asiassa meidän olisi pitänyt saada nämä lomatakin hihaan kiinnitettävät merkit jo heti viestimiestutkintojen jälkeen, mutta... no, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Lomamanttelin hihaan tuleva nappikiinnitteinen merkki kuitattiin varusvarastolta, kun taas lomatakin hihaan ommeltiin ohuempi kangasmerkki, jonka tulemme saamaan omaksi kotiutumispäivänä. Nämä merkit saimme komppaniasta. Taas kerran tuli se erittäin vähäinen ompelutaitokin tarpeeseen, että sai merkin paikalleen lomatakin hihaan. Seuraavana ohjelmassa onkin sitten ruokailu, ja sen jälkeen jokailtaiseen tapaan sodekäynti. Sodessa vanhaan tapaan pizza tuoremehulla, päivän lehdet, ja lopuksi kahvi, jonka kera tuli tällä kertaa pisteltyä poskeen suklaamunkki. Sitten vain takaisin komppaniaan, ja elbailemaan omalle punkalle. Tältä päivältä ei muuta. TJ 121 Säätämistä Tiistai Tämä päivä ei sitten tule tarjoamaan mitään kovin erikoista ohjelmaa, tai ainakaan toiminnallista. Oppitunneilla tullaan istumaan koko päivä. Se, ovatko oppitunnit sitten kuinkakin mielekästä ohjelmaa, on taas sellainen henkilökohtainen makuasia, johon lisäksi vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Sanottaisiinko asia vaikkapa siten, että pystyn luettelemaan useammankin sellaisen säätyypin, jolloin ulkoharjoitusten sijasta valitsisin oppitunnilla istumisen. Toisaalta, sotatilanteessa sitä vallitsevaa säätyyppiä ei pääse valitsemaan, joten? Aamupäivän aikana saimme kuulla sellaisen uutisen, että vielä tämän päivän aikana otettaisiin koko komppaniassa käyttöön yhtenäinen kaappijärjestys. Tähän saakkahan oli riittänyt, että tuvassa on jokainen kaappi järjestettynä samalla tavalla, mutta nyt siis tarvitsee kaapit olla samalla lailla järjestettynä koko komppaniassa. 248

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry

Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu ajoissa. Joulukuun alussa saat vielä valita itsellesi sopivimman vartiovuoron. Varustus ja vartioaika: Yhdistykset tarjoavat kunniavartiohenkilöstölle käyttöön: lumipuvun

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

3. Kunnianteko. kuljettava osaston sivustan ympäri. Yksityinen mies.

3. Kunnianteko. kuljettava osaston sivustan ympäri. Yksityinen mies. 25 Upseerin tai vääpelin tullessa tupaan huutaa mies, joka hänet ensiksi näkee:,,huomio!" Miehet menevät kaappiensa luo ja seisovat siinä, kunnes esimies heidät siitä vapauttaa. Tuvanvanhin ilmoittaa,

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Ohjeet autosuunnistuksen AT-asemalle

Ohjeet autosuunnistuksen AT-asemalle Ohjeet autosuunnistuksen AT-asemalle Olet tässä kilpailussa aikatarkastus- eli AT-asema numero (ei välttämätön tieto). Ensimmäiset kilpailijat saapuvat asemallesi noin kello. asemapaikaltasi ennen purkuauton

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

N:o 782 3833. Koira ei saa osoittaa häiritsevää aggressiivisuutta tai selvää arkuutta. Koira tuodaan suoritukseen varustettuna kuonokopalla.

N:o 782 3833. Koira ei saa osoittaa häiritsevää aggressiivisuutta tai selvää arkuutta. Koira tuodaan suoritukseen varustettuna kuonokopalla. N:o 782 3833 Liite 1. LUOKSE PÄÄSTÄVYYS Koira tuodaan kytkettynä kuonokoppa päässä henkilöryhmän läpi tarkastajan luokse. Koiralle suoritetaan varusteiden ja tunnistusmerkinnän tarkastus sekä koiran käyttäytyminen

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014 Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8. Viikko:23 Kova Maanantai 2.6 Tiistai 3.6 Keskiviikko4.6 Torstai 5.6 Perjantai 6.6 Lauantai 7.6 Sunnuntai 8.6 Pihlis 16.30 18.30 POWER POWER POWER POWER POWER

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko, käänny takaisin Keskiviikko Tee puolen tunnin kävelylenkki.

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät

Kisaopas. Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan. kuntosarja. 14.6.2014 Nurmijärvi. Hyvinkään Pyöräilijät Kisaopas Triathlonin SM-pikamatka ja perusmatkan kuntosarja 14.6.2014 Nurmijärvi Hyvinkään Pyöräilijät Saapuminen Parkkipaikan osoite on Kotorannantie 49, 05250 Kiljava. Alla olevassa kartassa ovat suositellut

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä

Lisätiedot

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,

Lisätiedot

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja. AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

Unelmien työ (90 min)

Unelmien työ (90 min) Unelmien työ (90 ) Oppitunti on mahdollista toteuttaa myös 45 uutissa. Tällöin toteutetaan kohdat 1, 2 ja 3 (lyhennettyinä) sekä Unelmien työpaikan yksilötyöskentelyosuus (15 ). Voit soveltaa tehtävän

Lisätiedot

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon

Lisätiedot

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,

Lisätiedot

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos äijäjooga ÄIJÄJOOGAN PÄÄSYVAATIMUKSET: Riittävän kankea Lattia on kurkottaessa pelottavan kaukana Sukupuoli: ÄIJÄ Kyky hengittää sisään ja ulos Halu kilpailuvapaaseen vyöhykkeeseen Posketon uteliaisuus

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2. OPETUSKESKUSTELU: OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen (avain)kaulakoruun tarvitset: 1-2 m 0,6 tai 0,8 mm metallilankaa (valitse paksuus helmien reikäkoon mukaan) erilaisia ja kokoisia helmiä, riipuksia, korunosia, renkaita kalotteja, mikäli käytät

Lisätiedot

Heta ja Oiva hammashoidossa

Heta ja Oiva hammashoidossa Heta ja Oiva hammashoidossa Innokkaana lähdössä Ihana aamu: emäntä varustaa autoon meidän pesän. Harvoin päästään mukaan, mutta aina silloin on tiedossa jotain tosi innostavaa. Ei haitannut, vaikka ei

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen

13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen 13.10 27.11.2015 Krista Paavolainen Ensimmäinen päivä Saavuimme noin puoli kahdelta Kiinan aikaan Shanghaihin, Zhoupun alueelle, jossa sijaitsi meidän majoituspaikkamme kuuden viikon ajalle. Majoituimme

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET

JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET 1 JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET Eri lähteistä koonnut ja suunnitellut Ari Hakahuhta JäPS P96 Näitä harjoituksia kootessani olen käyttänyt mm. JäPSin valmentajakerhon antia (kiitos Mikko Eskelinen, Jaakko

Lisätiedot

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen

VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET. Asko Nuutinen VALMENTAJA 1 AMMUNNAN PERUSTEET Asko Nuutinen Ammunnan perusteet - tuuli Kuvat: Jami Aho Malli: Eija Salonen Asko Nuutinen - Ammunta on taitolaji joka on opittavissa harjoittelemalla - perusteet heti oikein

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen. www.ninjago.com

TURNAUSOHJEET. Turnauksen tavoite. Ennen aloitusta. Taistelukierroksen Pelaaminen. www.ninjago.com Turnauksen tavoite Ennen aloitusta Haluatko Spinjitzumestariksi? Valitse vastustaja ja mittele taitojasi monella kierroksella. Voitat ottamalla vastustajaltasi kaikki aseet! Jokainen pelaaja tarvitsee

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky III / 2011 18.2.2011 HELSINGIN PIIRIN PALVELUSAMMUNNAN KEVÄTKILPAILUN

Lisätiedot

Älä laita sormeasi liipaisimelle tai edes liipaisinkaaren sisälle ennen kuin aiot laukaista aseen.

Älä laita sormeasi liipaisimelle tai edes liipaisinkaaren sisälle ennen kuin aiot laukaista aseen. SIG SAUER 516 KÄYTTÖOHJE Sovellettu käännös JPo 2014 kuvaviittaukset tiedostoon 516MiniManualrev080910LR.pdf Yleiset turvallisuusohjeet Käsittele asetta aina niin kuin se olisi ladattu. Kun tartut aseeseen,

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Naksutinkoulutuksen komennot

Naksutinkoulutuksen komennot Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla

Lisätiedot

Estella - Los Arcos 1.5.

Estella - Los Arcos 1.5. AÑO SANTO 2010-39 päivää Santiagon tiellä - Matti Rasilainen Estella - Los Arcos 1.5. 6. päivä: Estella - Los Arcos 1.5. la pop 09 alt(m) km km yht klo askelmitt. Estella (alb. Parroquial San Miguel) 14238

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot