8. Satamaoloja koskevat asiat
|
|
- Johannes Pesonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Metronsuunnittelutoimiston hallinto-osaston osastopäällikön tehtävien hoitamisesta oman toimensa ohella päätettiin os. pääll. Harri Liljendahlille suorittaa ajalta yht. 656 mk ja ajalta mk/kk ( , ). Metroasiaa koskevan päätöksen täytäntöönpano. Käsitellessään kertomusvuoden talousarviota (khn mtö n:o 20/1966) kaupunginvaltuusto päätti metroasiaa koskevassa toivomusponnessaan, että mihinkään metroon liittyviin hankinta-, tilaus- tai rakentamistoimenpiteisiin ei ryhdytä, ennen kuin kaupunginvaltuusto on sille esitettyjen yksityiskohtaisten teknillisten ja taloudellisten suunnitelmien perusteella määritellyt asiassa kantansa, että ennen uuden määrärahan myöntämistä esitetään huomattavalta osalta muuhun kuin verorahoitukseen perustuva jatkorahoitusohjelma ja että kaupunginhallitus asettaa luottamushenkilöistä kokoonpannun toimikunnan, jonka tehtävänä on johtaa ja valvoa metron suunnittelua ja mahdollista toteuttamista. Kaupunginhallitus päätti toimeenpanna kaupunginvaltuuston ponnessa tekemän päätöksen siten, 1) että ponnen ensimmäinen kappale ilmoitetaan tiedoksi ja noudatettavaksi metronsuunnittelutoimikunnalle, 2) että ponnen toinen kappale annetaan tiedoksi kaupunginj oht aj alle, 3) että kaupunginhallituksen tekemällä päätöksellä asettaman metronsuunnittelutoimikunnan tehtäväksi annetaan sen lisäksi, mitä mainitussa päätöksessä tai erikseen on määrätty, myös johtaa ja valvoa metron suunnittelua ja mahdollista toteuttamista, 4) että kaupunginhallituksen v asettaman metronsuunnittelutoimikunnan kokoonpano muutetaan määräämällä sen puheenjohtajaksi apul. kaup. joht. Veikko Järvinen sekä jäseniksi päätoim. Pentti Poukka, kauppat. lis. Ingvar Melin, dipl. ins. Henrik Kalliala ja autoilija Juho Mehto sekä 5) että metronsuunnittelutoimikunnan alaiseksi asetetaan työjaosto ja että sen puheenjohtajaksi määrätään kaupungininsinööri ja jäseniksi kiinteistöviraston päällikkö, liikennelaitoksen toimitusjohtaja, kaupunkisuunnitteluviraston päällikkö, sähkölaitoksen uudisrakennusosaston osastopäällikkö ja talousarviopäällikkö ( ). 8. Satamaoloja koskevat asiat Viranhaltijat. Varastoimistoimen apulaisjohtajan virkaan valittiin valtiot, maist. Veikko Mielonen tavanmukaisilla ehdoilla ( ). Satam.arakennusosaston työsopimussuhteeseen palkattavan dipl. ins. Arvo Rankin kanssa päätettiin tehdä kaupunginhallituksen vahvistamaa lomaketta käyttäen työsopimus, jonka mukaan Rankille maksetaan palkkaa mk/kk. Sopimus on voimassa toistaiseksi, irtisanomisaika 3 kk ( ). Suunnittelupäällikkö Vilho Rantapihlan hyväksyttyyn sopimuspalkkaan päätettiin lisätä kaupunginvaltuuston 8.3. tekemän päätöksen mukainen 5.2 %:n yleiskorotus ( ). Satamarakennusosaston 30. pl:aan kuuluva yli-insinöörin virka päätettiin jättää toistaiseksi vakinaisesti täyttämättä ( ). Varastoimistoimen joht. Lasse Terholle myönnettiin ero virastaan 1.6. lukien. Terholle v myönnetyt Helsingin kaupungin yleisen talletusmakasiinin prokuuraoikeudet peruutettiin lukien ( , ). Merkittiin tiedoksi korkeimman hallinto- 335
2 oikeuden päätös apul. satamakamr. Mainio Kauppalan valitukseen kurinpitoasiassa ( ). Merkittiin tiedoksi, että lääninhallitus oli hylännyt merikapt. Lauri Rossin valituksen, joka koski apulaissatamamestarin viran täyttämistä ( , ). Satamalaitoksen autojen hoidosta maksettava palkkio, ks. kaupunginkanslia s Tullikamarien yhteydessä toimivien satamalaitoksen toimistojen aukioloajaksi ja välisenä aikana vahvistettiin v tehdystä päätöksestä poiketen klo 8 16 vapaine lauantaineen siten, että aamiaistauko aikana ja on puoli tuntia neljänä päivänä ja 45 min. yhtenä päivänä sekä aikana ja yksi tunti. Virka-ajaksi aikana vahvistettiin klo , aamiaistauko puoli tuntia ja lauantait vapaat ( ). Tullihuoneistot. II tullikamarin laajentaminen, ks. kiinteistöt, s Yleisjaosto oikeutti satamalaitoksen suorittamaan laitoksen esityksessä tarkoitetut Helsingin tullikamareiden huoneistojen korjaustyöt ja lisälaiteasennukset tullilaitoksen ehdotuksen mukaisesti. Tarkoitukseen saatiin käyttää enintään mk (yjsto ). Satamalaitoksen suunnittelu- ja valvontatoiminnan kehittämistä varten myönnettiin enintään mk Rastor Oy:n toimesta suoritettavien tutkimusten maksamiseen ( ). Eräiden omaisuusarvojen poistaminen satamalaitoksen käyttöomaisuudesta. Kaupunginhallitus päätti, että satamalautakunnan esityksessä tarkoitetut Pasilan - Kumpulan - Sörnäisten radan, Marian ratapihan laajennuksen ja Lapinlahdenkadun silta-aukon levennyksen omaisuusarvot, yht mk, saatiin poistaa talousarvion ulkopuolella satamalaitoksen käyttöomaisuudesta poistomäärärahaa käyttämättä lukien ( ) sekä Saukon hiilisatamassa siltanosturien n:o 10 ja 13 jatkosillat (yjsto ). Aluksille annettavasta vedestä vedenantomiehille maksettava palkkio päätettiin lukien korottaa 8 penniksi m 3 :ltä ( ). Irtaimiston hankinnat ym. Kaupunginhallitus oikeutti satamalautakunnan tilaamaan kertomusvuoden talousarvioon merkittyä mk:n osamäärärahaa käyttäen 400 m 3 :n suuruisen pohjaluukkuproomun siten, että loppuosa hankintahinnasta suoritettaisiin v:n 1968 aikana ( ). Eräät satamalaitoksen esittämät käyttöesineet päätettiin myydä hankittujen tarjousten perusteella eniten tarjoavalle (yjsto , , , , , ). Länsisataman varastorakennuksessa L 4 oleva huonokuntoinen jäähdytyslaitos päätettiin purkaa satamalautakunnan toimesta (yjsto ). Laiturit, väylät, rakennukset ym. Kaupunginhallitus oikeutti satamalautakunnan käyttämään em. tarkoitusta varten kertomusvuoden talousarvioon merkittyjä siirtomäärärahoja ( ). Edelleen kaupunginhallitus oikeutti lautakunnan käyttämään määrärahan jakoa osittain muuttaen kertomusvuoden talousarvioon Nurmisen laituria ja sen jatketta varten merkitystä määrärahasta enintään mk Volvon laiturin jatkotöitä varten ( ) ja Jätkäsaaren laituria varten mmk, Sompasaaren-Nihdin laituria varten mmk sekä rautateitä ja ratapihoja varten mk ( ). Kaupunginhallitus hyväksyi satamarakennusosaston piirustuksista n:o ilmenevät Salmisaaren voimalaitoksen satamalaiturin jatketta, rannan täyttöä ja pengerrystä sekä hiilikentän tukimuurij at kettä koskevat suunnitelmat ( ). Kaupunginhallitus hyväksyi satamarakennusosaston piirustuksista n:o ja ilmenevän Merisataman rantaviivan yleis- 336
3 suunnitelman ja kehotti lautakuntaa laadituttamaan alueen yksityiskohtaiset suunnitelmat yhteistyössä asemakaavaosaston kanssa. Suunnitelmat oli ennen töiden aloittamista esitettävä kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi ( ). Työllisyystyöt. Työllisyyden ylläpitämiseksi kaupunginhallitus myönsi seuraavat määrärahat: mk Lauttasaaren telakan töitä varten ja mk Verkkosaaren viemäritöitä varten ( , , ); mk Sirpalesaaren ja Lauttasaaren aallonmurtajia varten, mk Herttoniemen sataman kenttätöitä varten sekä mk Sompasaaren itäisen laiturin rakennustöitä varten ( , ); mk Kulosaaren sillan viereisten viemärien rakentamiseen ( ) sekä 130 C00 mk Kokkosaarenkadun viemärin rakentamista varten ( ). Länsisataman talletus varaston perustustyöt päätettiin aloittaa kertomusvuoden marraskuussa ( ). Kaskisaaren Hoito Oy:lle myönnettiin mk Lehtisaaren ja Kaskisaaren välisen sillan korjaamista varten sillä ehdolla, että korjaussuunnitelma esitetään kaupunkisuunnitteluviraston ja katurakennusosaston hyväksyttäväksi ja osasto valvoo työn suorittamista ( ). Jäänmurtajien kesäseisontapaikat. Merenkulkuhallitukselle päätettiin ilmoittaa, että jäänmurtajien kesäseisontapaikkojen varaaminen Ruoholahdesta otettaisiin käsiteltäväksi heti kun vireillä oleva Jätkäsaaren länsiosan käyttösuunnitelma on hyväksytty ( ). Öljyvahinkojen torjuminen. Kaupunginhallitus päätti pyytää revisiovirastoa tutkimaan, olivatko kaikki satamalaitoksen öljyvahinkojen torjumiseksi suorittamat toimenpiteet, kuten kaluston hankinnat ja niiden rakentaminen laitoksen toimesta, olleet välttämättömiä ja taloudellisesti kannattavia sekä mitkä ovat olleet laitoksen yksityisiltä vahingon aiheuttajilta perimien korvausten perusteet, sekä antamaan kaupunginhallitukselle lausunnon selvityksen tuloksista ( ). Suojavallin rakentaminen Laajasalon öljysatamaan. Yleisjaosto suostui siihen, että Esso Oy saisi erinäisillä ehdoilla rakentaa vuokra-alueensa länsipuoliselle, satamalaitoksen hallinnassa olevalle m.erenlahdelle n. 100 m:n pituisen suojavallin öljyvaraston katastrofialtaan muodostamiseksi Gulf Oil Oy:n ja Esso Oy:n vuokra-alueiden rajalle. Allas rajoittuu pohjoisessa Gulf Oil Oy:n lastauslaituriin. Maaperän harjan leveys on 5 m ja korkeus Kiviheitokkeella verhottujen luiskien kaltevuus on 1:1.5 ( , yjsto ). Lauttasaaren silta. Kaupunginhallitus päätti, että Lauttasaaren silta suljetaan liikenteeltä 1.9. alkaen lukuun ottamatta sillan eteläistä jalkakäytävää, joka jää jalankulkuliikenteen käyttöön toistaiseksi. Kaupunkisuunnittelulautakuntaa kehotettiin kiireellisesti laatimaan suunnitelma kaiken ajoneuvoliikenteen, lukuun ottamatta polkupyöräliikennettä, sallimisesta tilapäisesti Lauttasaarenkadun ja Lemissaaren liittymän välisellä Länsiväylän osalla aiheutuvista liikennemerkkien siirroista ja mahdollisten muiden merkkien pystyttämisestä ( ). Edelleen kaupunginhallitus päätti omasta puolestaan, että Lauttasaaren uuden sillan rakennustyötä varten saatiin mainitun työn ajaksi aidata satamarakennusosaston päivätystä ja 1.8. tarkistetusta piirustuksesta n:o lähemmin ilmenevät alueet Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa sekä että Itämerenkadun ajoneuvoliikenteeseen jäävän osan ja Salmisaarenrannan liikenne määrätään yksisuuntaiseksi Lauttasaareen johtavan tilapäisen kävelysillan ja Itämerenkadun - Tallberginkadun risteyksen välisellä osuudella siten, että jo on sallittua suunnassa keskusta - kävelysilta, seuraavilla ehdoilla: 1) Itämerenkadun puolelle tuleva jalankulku- ja pyöräilykaista on mikäli mahdollista tehtävä 3 m:n levyiseksi. Mikäli näin ei 22 - Hels. kaup. kunnallishallinto
4 voida menetellä, on pyöräliikenne sillä kiellettävä suunnassa kävelysilta - keskusta. 2) Itämerenkadun puolelle tulevaa ajorataa on mikäli mahdollista levennettävä 3 4 m:llä n. 30 m:n pituisella matkalla Salmisaarenrannan risteyksestä lukien. Mikäli näin ei voida menetellä, on linja- ja kuorma-autoliikenne mainitulla aj oradalla kiellettävä. 3) Itämerenkadun eteläinen jalkakäytävä on väliaikaisen jalankulkusillan valmistumiseen saakka pidettävä vapaana jalankulkuliikenteelle. 4) Salmisaarenrannan liikenteeseen jäävää osaa ei saa käyttää työmaan sisäiseen liikenteeseen eikä työmaan kadunpuoleiseen aitaan saa tehdä liikenneturvallisuutta vaarantavia ovia eikä muita vartioimattomia kulkuaukkoja. 5) Kaupunkisuunnittelulautakunnalla on oikeus tarvittaessa muuttaa aidattavan alueen rajoja. 6) Yksityiskohtaiset järjestelyt on suoritettava kaupunkisuunnitteluviraston, satamalaitoksen, poliisilaitoksen ja rakennustarkastajan antamien ohjeiden mukaisesti ( ). Lautta- ja konteinerisataman rakentaminen. Kaupunginhallitus oikeutti satamakomitean pyytämään dipl.ins. Hans GrassFilta vertailevan lausunnon lautta- ja konteinerisataman sijoittamisesta Nihtisaareen tai Jätkäsaareen, niin että tehtävästä aiheutuvat, satamakomitean hyväksymät kulut saatiin suorittaa v:n 1966 talousarvioon Nihdin lauttasatamaa varten merkitystä määrärahasta ( ). Lautta- ja konteinerisataman rakentamista koskevan kaupunginvaltuuston päätöksen (ks.s. 115) johdosta kaupunginhallitus kehotti satamalaitosta 1) laatimaan viipymättä yksityiskohtaisen suunnitelman Sompa - Nihtisaaren satamanosan laajennuksen toteuttamisesta, 2) olemaan suunnitelmaa laatiessaan kiinteässä neuvottelukosketuksessa sataman käyttäjien ja heidän järjestöjensä kanssa, 3) kiinnittämään jatkuvasti riittävää huomiota seutukaavasuunnitelmiin siltä osin kuin ne sivuavat satamatoimintaa yleensä ja lauttaliikennettä erityisesti sekä 4) seuraamaan niin ikään kiinteästi tieja vesirakennushallituksen toimesta laadittavia suunnitelmia terminaalisataman rakentamisesta Helsingin ulkopuolelle ( ). Etelä-Suomen autolauttasatamien sijoitusta koskevaan neuvottelukokoukseen määrättiin kaupungin edustajaksi apul.kaup.joht. Hjalmar Krogius (yjsto ) pidetyn alustavan kokouksen päätöksen mukaisesti päätettiin asiaa koskeva tutkimus panna toimeen. Tutkimusta suorittamaan oli tie- ja vesirakennushallitus asettanut tutkimusryhmän, joka työn suorittamiseksi tulisi olemaan yhteydessä eri virastoihin, laitoksiin, yrityksiin ja järjestöihin. Neuvottelukuntaan määrättiin kaupungin edustajaksi apul.kaup.joht. Krogius. ( ). Sittemmin kaupunginhallitus muutti eo. päätöstään ja määräsi kaupungin edustajaksi satamajoht. Kristian Eiron ( ). Troolarisataman sijoittamista koskevan Suomen Merimies-Unionin kirjelmän johdosta kaupunginhallitus kehotti satamalautakuntaa tekemään esityksen troolarialuksille sopivan satamapaikan sijoittamisesta Kulosaaren sillan länsipuolelle sekä siitä aiheutuvien töiden suorittamisesta kustannusarvioineen ottamalla huomioon, että troolarialusten jääntarve on tarkoitus tyydyttää kalatukkukeskuksen yhteyteen rakennettavan jääaseman avulla ( ). Satama- ja liikennemaksukomitean mietinnöstä annettava lausunto. Valtioneuvosto asetti v komitean selvittämään niitä perusteita, joiden mukaan satama- ja liikennemaksujen sekä muiden kunnille yleisestä liikenteestä suoritettavien maksujen periminen olisi järjestettävä. Komitean mietinnön valmistuttua Suomen Satamaliitto oli pyytänyt siitä jäsenkaupunkien lausunnot voi- 338
5 dakseen omasta puolestaan antaa mietinnöstä lausunnon sisäasianministeriölle. Satamalautakunta, rahatoimisto ja asiamiestoimisto olivat antaneet asiasta yksityiskohtaiset lausuunot. Kaupunginhallitus päätti antaa Suomen Satamaliitolle satamalautakunnan esittämän mukaisen lausunnon tarkistettuna liikennemaksutaksan 1 :n ja 2 :n sanamuodon osalta asiamiestoimiston lausunnossa esitetyllä tavalla satamalautakunnan esittämien periaatteiden mukaisesti ( ). Tulli- ja liikennemaksuja koskevat asiat. Kaupunginhallitus päätti kehottaa asiamiestoimistoa ryhtymään toimenpiteisiin Helsingistä suoraan Turenkiin lähetettyjen ja Hämeenlinnassa tullattujen sokerijuurikkaiden liikennemaksujen perimiseksi Hämeenlinnan kaupungilta ( ). Kaupunginhallitus päätti hylätä Suomen Kaapelitehdas Oy:n valituksen, joka koski Kirkkonummen Kantvikissa puretun kuparierän liikennemaksun veloitusta ja O. Nyström & Co Oy:n valituksen, joka koski liikennemaksun palauttamista Helsingin maalaiskunnassa sijaitsevassa Kallvikin satamassa v purettujen tavaraerien osalta. Satamalautakunnan antaman selityksen mukaan kaupungin liikennemaksutaksan yleiset perusteet ovat sellaiset, että tavaran uudelleen lastaus tai purkaus ei ole tarpeen veloitusoikeuden syntymiseksi ( , ). Merkittiin tiedoksi, että korkein hallintooikeus oli antamallaan päätöksellä hylännyt kaupungin valituksen, joka koski 294 mk:n suuruisen tullilaskun maksuunpanon kumoamista maahantuodun putkilähetyksen 28 putken osalta, jotka olivat hävinneet ja joista kaupunki oli velvollinen maksamaan tullin ja liikevaihtoveron ( , v:n 1965 kert. s. 229). Perkin-Elmer Oy:n ja työterveyslaitoksen valituksen johdosta, joka koski tullinpalautushakemuksen hylkäämistä yhtiön maahantuoman ja työterveyslaitoksen käyttöön tarkoitetun spektrofotometrin osalta, kaupunginhallitus päätti, että korkeimmalle hallinto-oikeudelle annettavassa vastaselityksessä todetaan tullihallituksen antaneen tulliviranomaisten puolesta valituksen johdosta lausuntonsa ja ilmoitetaan, että asia kaupungin ottamatta siihen kantaa jätetään korkeimman hallinto-oikeuden harkintaan ( ). Hiekan ottaminen merenpohjasta. Yleisjaosto oikeutti Pellonraivaus Oy:n ottamaan korvauksetta hiekkaa merenpohjasta Meikin, Mäntysaaren ja Rysäkarin väliseltä kaupungin omistamalta vesialueelta sillä ehdolla, että hiekka käytetään kaupungin omiin tarpeisiin ja että luvan saaja vastaa kaikesta vahingosta ja haitasta, mitä työn suorittamisesta saattaa aiheutua kaupungille tai sivullisille sekä että lupa on voimassa toistaiseksi kuukauden irtisanomisajoin (yjsto ). Raide- ja ylikäytäväjärjestelyt. Yleisjaosto oikeutti Paperinkeräys Oy:n jatkamaan Toukolassa, raidekujalla n:o 668 sijaitsevaa yksityisraidetta n. 25 m asemakaavassa puistoksi merkitylle alueelle satamarakennusosaston päivätyn piirustuksen osoittamalla tavalla raiteenpitojärjestelmän mukaisin ehdoin (yjsto ). Kaupunginhallitus päätti, kumoten v (ks.s. 354) tekemänsä päätöksen, 1) että Laivurinkadun jatkeena ja Kapteeninkadun jatkeena olevat tasoylikäytävät suljetaan kaikelta liikenteeltä, 2) että Wecksellintien jatkeena oleva tasoylikäytävä ja Neitsytpolun jatkeena oleva tasoylikäytävä varustetaan valomerkkilaitoksilla, 3) että Neitsytpolun ja Raatimiehenkadun välisistä tasoylikäytävistä poistetaan kaksi eteläisintä sekä 4) että Merisataman ratapihajärj estelyt suoritetaan Valtionrautateiden ratapihajaoston päivätyn suunnitelman n: o 7561 mukaisesti. Satamalaitosta kehotettiin yhteistoiminnassa Valtionrautateiden, kaupunkisuunnit- 339
6 teluviraston ja rakennusviraston kanssa huolehtimaan toimenpiteiden toteuttamisesta siten, että Valtionrautateiden kustannuksella suoritetaan Neitsytpolun jatkeena olevan tasoylikäytävän turvalaitteiden hankinta ja asennus ( ). Kaupunginhallitus päätti, että Töölön tavara-aseman luona oleva satamaradan risteys saatiin Valtionrautateiden toimesta pitää toistaiseksi suljettuna liikenteeltä arkisin klo 18 6 sekä sunnuntaisin ja pyhäpäivisin sillä ehdolla, että tasoristeyksen sulkupuomeihin kiinnitetään Valtionrautateiden kustannuksella sulkemisaikoja tiedottavat kilvet ja että Valtionrautateiden toimesta ja kustannuksella järjestetään tarvittaessa mainittuina aikoina nopeasti risteyksen tilapäinen tai jatkuva vartiointi ( Vantaanjoen vesistön uittosäännön muuttaminen. Merkittiin tiedoksi, että Länsi-Suomen vesioikeuden antama päätös on kaupungin ja Vantaanjoen Uittoyhdistyksen kesken v (ks.s. 277) tehdyn sopimuksen^ mukainen ( ). Kieltotaulujen asettaminen telakka-alueelle. Lääninhallitukselle annettavassa lausunnossaan kaupunginhallitus päätti ilmoittaa, ettei sillä ollut huomauttamista Wärtsilä Oy:n anomuksesta saada asettaa kieltotauluja telakka-alueelleen ( ). Vahingonkorvaukset. Kaupunginhallitus päätti hakea muutosta hovioikeudelta raastuvanoikeuden julistamaan päätökseen, jolla kaupunki yhteisvastuullisesti eräiden henkilöiden ja Åkerman Oy:n kanssa oli tuomittu maksamaan ahtaaja Teuvo Räsäselle korvauksia Katajanokan satamassa sattuneen työtapaturman takia ( ). Kansainvälinen Meren Näyttely. Kaupunginhallitus oikeutti satamalautakunnan osallistumaan Kansainväliseen Meren Näyttelyyn Navigare 67 ja käyttämään tarkoitukseen kertomusvuoden talousarviossa olevia käyttö varo jaan, niitä tarvittaessa mk :11a ylittäen ( ). 9. Liikelaitoksia koskevat asiat Sähkölaitos Viranhaltijat. Kaupunginhallitus totesi, että kaupunginvaltuuston tekemä päätös yhden 33. pl:aan kuuluvan osastopäällikön viran siirtämisestä 34. pl:aan koskee uudisrakennusosaston päällikkönä toimivan dipl.ins. Eino Toiviaisen virkaa ( ). Sähkölaitos oikeutettiin tekemään dipl.ins. Pertti Kärhämän kanssa ajaksi , jolloin hän hoitaa viransijaisena laitoksen osastopäällikön virkaa, palkkaussopimus, jonka mukaan hänen palkkansa on mk/kk ( ). Seuraavat sähkölaitoksen virat päätettiin toistaiseksi jättää vakinaisesti täyttämättä: 25. pl:aan kuuluva konttoripäällikön virka ( ); 22. pl:aan kuuluva apulaisavojohtomestarin virka ( ) ja 7. pl:aan kuuluva puhelunvälittäjän virka ( ). Apulaisoikeuskanslerille päätettiin antaa asiamiestoimiston ja os.pääll. Bergholmin antamat selitykset asiassa, joka koski laitoksen entisen työsuhteisen vahtimestarin Aatos Suomisen irtisanomisensa johdosta tekemää kantelua. Yleisjaosto katsoi, että Suomisen kaupunginhallitukselle jättämän kirjelmän ei tulisi antaa aihetta toimenpiteisiin. Kaupunginhallitus hyväksyi yleis jaoston päätöksen ( , yjsto Eräiden laitoksen teknikoiden anottua oman auton virkakäytöstä maksettavan korvauksen tarkistamista kaupunginhallitus 340
8. Satamaoloja koskevat asiat
tekn.lis. Heikki Pertovaara, palkka 2 500 mk/kk (11.11. 2 967 ); metronsuunnittelutoimistoon dipl.ins. Juhani Junnila, palkka 2 800 mk/kk, dipl.ins. Olli Laine, palkka 2 750 mk/kk, dipl.ins. Pentti Tuomi
8. Satamaoloja koskevat asiat
palveluksessa olevien työsuhteisten diplomiinsinöörien sopimuspalkat voitiin tarkistaa myönnettyjen määrärahojen puitteissa 1.10. 1967 alkaen kertomusvuoden loppuun seuraaviksi: Osastopäälliköt: mk rakennusosasto:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän
8. Satamaoloja koskevat asiat
8. Satamaoloja koskevat asiat Viranhaltijat. Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginvaltuuston 18.3. tekemä päätös uusien johtosääntöjen hyväksymisestä saatiin mahdollisista valituksista huolimatta panna
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2014 1 (5) 620 Alueiden vuokraaminen Länsimetro Oy:lle länsimetron toteuttamista ja käyttöä varten HEL 2013-010854 T 10 01 01 02 Päätös päätti vuokrata Länsimetro Oy:lle
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin
8. Satamaoloja koskevat asiat
koska tämä oli tullut Aleksanterinkadulle Sofiankadulta, joka liikennemerkein on suljettu yleiseltä liikenteeltä ja siis katsottava pysäköintialueeksi. Raastuvanoikeus oli hylännyt Lappalaiseen kohdistuneet
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin
1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely
(Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen
3 Lautakunnan kokouksissa viraston päällikkö esittelee virastoa kokonaisuudessaan. 4 Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty,
HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 23.4.2015/TL 1 Toimiala 2 Lautakunta Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
2 05 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2008 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin yleisten töiden lautakunta ja sen alainen
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2014 1 (5) 8 Alueiden vuokraaminen eduskunnalle HEL 2014-006785 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 63/673 496, Arkadiankatu, Eduskuntakatu, Pohjoinen Rautatiekatu ja Pikkuparlamentin
2. Kaupunginhallitus-
6. Hakija hankkii suunnitelmalle Valtionrautateiden hyväksymisen. 7. Rakentaminen tapahtuu satamalaitoksen satamarakennusosaston valvonnassa. 8. Korvauksena, jonka perimisestä huolehtii kiinteistövirasto,
HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009
3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä
12. Satamaoloja koskevat asiat
Seuraavat henkilöt päätettiin joko kokonaan tai osittain vapauttaa suorittamasta heidän maksettavakseen tuomittuja autojen yhteenajoista ym. aiheutuneita korvauksia: autonkulj. Gustaf Ekholm (khn jsto
8. Satamaoloja koskevat asiat
5) Mietinnön II osassa investointien määrän arvioinnin ja tilanvarausten pohjaksi selvityksenä esitetty julkisen liikenteen väylien tuleva verkko sekä sen liittyminen katuverkkoon ja rautateihin., 6) Mietinnön
SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,
Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö
1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa
Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen
HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 a 1 19.3.2009 pöydälle pantu asia PIETARI KALMIN KADUN JOUKKOLIIKENNEKADUN LIIKENNESUUNNITELMA Kslk 2009-332 Karttaruutu H4/P4, hankenro 0949 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 1.3.2011
HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ki/3 1 3 ILMOITUSASIAT HKR EHDOTUS Yleisten töiden lautakunta päättänee merkitä tiedoksi ilmoitukset päätöksistä. Ilmoitukset päätöksistä toimeenpanokehotuksin asianosaisille
6* Metronsuunnittelutoimisto
6* Metronsuunnittelutoimisto YleisMMetmnsm.toimintaan v. 1967 vaikuttivat ennen muuta ne päätökset, jotka kaupunginvaltuusto teki metroasiassa edellisen vuoden lopulla. Käsitellessään liikennelaitoksen
HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ
HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 73/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 73/2015 1 (5) 125 Alueen vuokraaminen Sompasaaresta Artwave Surf Oy:lle aaltokone kokeilua varten HEL 2014-006478 T 10 01 01 04 S0110-233 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen
Siirtolapuutarhat. 8. Satamaoloja koskevat asiat
Siirtolapuutarhat Ruskeasuon siirtolapuutarha. Kiinteistölautakunta oikeutettiin jatkamaan Brunakärr Koloniträdgardsförening -nimisen yhdistyksen vuokraoikeutta Ruskeasuon ryhmäpuutarha-alueeseen ajaksi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 186 Alueen vuokraaminen hiekan säilytystä varten Sompasaaren laiturista Suomen Beach Volley Oy:lle HEL 2016-005179 T 10 01 01 04 S0110-275 Päätös Vuokranantaja Päättäjä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 29
09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3
2. Kaupunginhallitus 282
122 2. Kaupunginhallitus 282 autonkulj. Äke Flytström (khn jsto 16. 1. 5 113 ); työnjoht. Hjalmar Litzen, linjaautonkulj. Carl Ahlblad, autonkulj. Karl Kajander, putkimest. Reino Maukola, palomies Harry
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 105/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Elinkeinotoimisto Elinkeinotoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 105/2014 1 (5) 200 Työmaakopin varastointi, Walentin Chorellin tie (Automyynti ja - vuokraamo Velj. Saarenpää Oy) HEL 2014-011556 T 10 01 01 04 S0129-78 Päätös Vuokranantaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 99 Lasten päiväkoti Fallpakan uudisrakennuksen (pääurakan työt) pääurakoitsijan valinta HEL 2014-004764 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta 107/679 507, Fallpakankuja
8. Satamaoloja koskevat asiat
liikenne on aloitettu. Kiinteistön omistajalla on lisäksi mahdollisuus saada ennakkokorvausta metron rakennustyöstä kiinteistölle aiheutuneesta vahingosta, mikäli korvauksen peruste on riidaton ja vahinko
sijoitettavaksi poliisikomentajan osoittamaan paikkaan (khn jsto ). 12. Satamaoloja koskevat asiat
2. Kaupunginhallitus- Antman (khn jsto 13. 10. 6 598 ); autonkulj. Teemu Kuusela (20. 10. 6 655 ); autonkulj. Vilhelm Kollanus (khn jsto 4. 11. 6 738 ); autonkulj. Toivo Nikander (khn jsto 16. 6. 6 024,
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1973 samat jäsenet kuin edellisenä vuonna, paitsi että sihteerinä toimi Lauri Rautiainen
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 15.5.2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...
Vuokralainen on velvollinen kustannuksellaan toteuttamaan vuokra-alueella valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja.
1 Asuntotontin (pientalo, 1 076 k-m 2 ) pitkäaikainen vuokraaminen TA- Asumisoikeus Oy:lle valtion korkotukemia asumisoikeusasuntoja varten (Vuosaari, tontti 54288/7) Solvikinkuja 3 Muut sopimusehdot 2-14
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Alueen vuokraaminen kyyhkyslakan pitämistä varten (Knutersintie 665) HEL 2016-014391 T 10 01 01 04 S0159-5 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen Kohde Käyttötarkoitus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kiinteistölautakunta To/ varten saakka muutoin entisin ehdoin.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2016 1 (6) 503 Kalasataman Verkkosaaren kelluvia asuntoja koskevan varauspäätöksen muutos (Sörnäinen, Kalasatama, tontit 10619/1-4) HEL 2016-012687 T 10 01 01 00 Verkkosaarenranta
8. Satamaoloja koskevat asiat
kehottaa rakennusvirastoa ottamaan huomioon Itäväylän siirtosuunnitelmaa laatiessaan urheilu- ja ulkoilulautakunnan Itäväylän luiskan kaltevuudesta esittämät näkökohdat (4.10. 2647 ). Merkittiin tiedoksi,
Asuntorakennustoiminta
Asuntorakennustoiminta Etuoikeuden myöntämistä ns. puistotaloissa asuville asunnon vuokraamiseen kaupungin vuokrataloista koskevassa aloitteessaan olivat vt Hakulinen ym. huomauttaneet Kumpulan ja Toukolan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (6) 89 Alueen varaaminen Jätkäsaaren liikuntapuistosta jalkapallohallin suunnittelua varten HEL 2018-009492 T 10 01 01 00 Esitys varasi 20. kaupunginosaan (Länsisatama)
Siirtolapuutarhat. etrotoimikunta
Siirtolapuutarhat Siirtolapuutarhaneuvojalle kuuluneita tehtäviä ajaksi 1.4. 30.9. tilapäisesti hoitamaan määrättävän henkilön palkkaa varten kaupunginhallitus myönsi 300 720 mk (22.3. 855 ). Ruskeasuon
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia TEKNISEN TOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 SISÄLTÖ 1 ' Toiminta-ajatus... 3 2 ' Päävastuualueen toimielimet, tulosalueet ja jäsenmäärä... 3 3 ' Toimielimen ratkaisuvalta...
Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö
1 (6) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Kaupunginvaltuuston 21.1.2013 hyväksymä Voimaantulo 21.1.2013 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa kaupungin hallintoa ja valvoa, että kaupungin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2011 1 (5) 581 Lausunto kaupunginvaltuutettu Kauko Koskisen ym. toivomusponnesta, jossa kiirehditään kunnallistekniikan rakentamista heti asemakaavan vahvistuttua HEL 2011-003517
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Venäjän ja Suomen tasavaltain välinen sopimus.
Venäjän ja Suomen tasavaltain välinen sopimus. Venäjän Tasavallan Kansankomisaarien Neuvosto ja Suomen Tasavallan Kansanvaltuuskunta ovat näiden vapaitten tasavaltain keskinäisen ystävyyden ja veljeyden
ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ
r.cpqqn luulo IITADSiZMM ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 80 ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURITOIMISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 16.12.1981 hyväksymä sekä 13.5.1987
Kunnallinen Asetuskokoelma
N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Liikuntalautakunta LJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 3 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kaupunginvaltuuston päätökset ja niihin liittyvät päätösten täytäntöönpanopäätökset sekä
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan
Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto 17.12.2012 Kaupunginhallitus Venäjän Suomen suurlähetystön tontin asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12117) HEL 2011-007184 T 10 03
2. Kaupunginhallitus 272
2. Kaupunginhallitus 272 tävältä osalta, joita po. tutkimustyö saattaa aiheuttaa, sillä edellytyksellä että työssä noudatetaan asianmukaista huolellisuutta ja vielä sillä edellytyksellä, että yhtiö vastaa
Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä HEL
Liite 2. pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen ehdot (2 14) Länsisatama, Jätkäsaari, määräala kiinteistöistä 91-20-254-1 HEL 2016-010493 Vuokraus A4120-69 Kap Hornin katu 6 2 Vuokra-alueelle on sijoitettava
Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007
08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (13) Kaupunginvaltuusto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (13) 222 Tietokeskuksen johtosäännön ajantasaistaminen HEL 2011-004373 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä tietokeskuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen
92 euroa. 2 Lauta- ja johtokunnat, jaostot ja toimikunnat 73 euroa (63 euroa) RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston 17.1.2005 muuttama, voimaantulo 21.1.2005, kaupunginvaltuuston 14.1.2013
HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 KIINTEISTÖVIRASTO
HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 ESITYS MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMISEKSI LLE TÄYDENNYSRAKENTAMISKORVAUKSEN SUORITTAMISEKSI ARA- VAKRUUNU OY:LLE (LAAJASALO, TONTTI 49080/4) Kv 2009-1443 Taustaa Kiinteistölautakunta päätti
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/ TERVEYSLAUTAKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2010 1 238 PALKAN TAKAISINPERINNÄN KOHTUULLISTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS Terke 2010-1542 Esityslistan asia TJA/20 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä
12. Satamaoloja koskevat asiat
2. Kaupunginhallitustoimikunnan määräämällä tavalla hänen oleskellessaan USArssa Asia-stipendiaattina (khn jsto 26. 4. 5 610 ). Sen johdosta, että vt Mehto oli Kansan Uutisten 7. 7. julkaistussa numerossa
Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö
Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299
KEURUUN KAUPUNKI 1 Tekninen lautakunta 4.2.2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Dnro 03118/14/2299 LAUSUNTO VALITUKSEN JOHDOSTA Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Keuruun
KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ
1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen
3. Asunto tuotantotoimikunta
3. Asunto tuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotan to toimikunnan kokoonpano oli v. 1971, joka oli toimikunnan 23. toimintavuosi, muuten sama kuin edellisenä vuonna,
8. Järjestelytoimisto
8. Järjestelytoimisto erityisesti henkilöstöasiain orgajosta valmistui ylityön pohjalla laadittu luonnos. Toinen merkittävä tehtävä oli tietojentoj enkäsittelyorganisaation josta valmistui selostus. Työ-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/0 (7) 77 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi seuraavat kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö alkaen
NAANTALIN KAUPUNKI Luottamustointen palkkio- ja matkustussääntö 1 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (8) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2013 1 (8) 742 Kaupunginvaltuuston 19.6.2013 tekemien päätösten täytäntöönpano Päätös päätti, että kaupunginvaltuuston 19.6.2013 päätökset saadaan pöytäkirjan tarkastamisen
KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.
KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,
KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ
KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT
Riihimäen kaupunki TAKSAT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.11.2014
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat
3. Oikeus- ja järjestelytointa koskevat asiat 2. Kaupunginhallitus- Maistraatti. Kaupunginhallituksen yleisistä käyttövaroista myönnettiin 47 955 mk hautausavun ja 7 668 mk vuosilomakorvauksen suorittamista
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö SISÄLLYS 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Osa-aikaiset luottamushenkilöt 5 Vaalitoimielinten palkkiot 6 Erillispalkkiot 7 Toimielimen sihteerin palkkio 8
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko
Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (7) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 20/2017 1 (7) 12 Kaupunginhallituksen määräämät rajat kaupunkiympäristön toimialalle HEL 2017-005897 T 00 01 00 Päätösehdotus A päättää vahvistaa kaupunkiympäristölautakunnalle
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1
HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2007 1 77 HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN Khs 2006-1644 Esityslistan asia Kj/6 Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ
RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa
u a UØ Taltionumero 3682/3/14
KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,
Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4. Muut sopimusehdot 2-12
Autopaikkatontin määräalan vuokraaminen pitkäaikaisesti As. Oy. Kumianpää 1:lle (Laajasalo, tontti 49056/14) Kumianpää 4 Muut sopimusehdot 2-12 2 Vuokranantajan ja vuokralaisen (As. Oy. Kumianpää 1:) välillä
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ
AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN
RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö
LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 118 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokousta koskevan päätöksen muuttaminen HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 377 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle punavihreiden valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta toimivan suurmoskeijan kiirehtimisestä Helsinkiin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1
09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:
Asuntotuotantotoimikuntaan ja
2. Asuntotuotantotoimikunta Toimikunnan ja sen teknillisen jaoston kokoonpano. Asuntotuotantotoimikuntaan ja sen teknilliseen jaostoon kuuluivat v. 1972 samat jäsenet kuin edellisenäkin vuonna. Toimikunnan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus
Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely