Elintarvikealan näkymiä ja kehittämistarpeita. Leena Hyrylä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elintarvikealan näkymiä ja kehittämistarpeita. Leena Hyrylä"

Transkriptio

1 Elintarvikealan näkymiä ja kehittämistarpeita Leena Hyrylä

2 Sisältö: Elintarviketeollisuuden rakenne Työllistävä toimiala Näkymiä ja kehittämistarpeita Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017 finalistituotteet Lähde: Elintarviketeollisuusliitto ry

3 Elintarviketeollisuuden avainlukuja Suomen suurin kulutustavaroiden valmistaja ja neljänneksi suurin teollisuudenala Bruttoarvo 11,3 mrd. ja jalostusarvo 2,5 mrd. vuonna 2015 Yrityksiä yli 1.700, alle viisi henkilöä työllistäviä n. 65 % Toimipaikkoja yli työllistäen yli henkilöä Uusia yrityksiä perustettiin 175 vuonna 2016, toimintansa lopetti 115 yritystä vuonna 2015, konkursseja 23 vuonna 2016 Valmistettujen elintarvikkeiden kotimaisuusaste keskimäärin 82 % Vienti 1,5 mrd. ja tuonti 4,5 mrd. vuonna 2016 Suomalaisten yritysten omistamien tytäryhtiöiden liikevaihto ulkomailla n. 4,5 mrd. (ETL:n arvio) Tavoitteena viennin arvon tuplaus vuoteen 2020 mennessä Ruoan osuus kulutusmenoista on keskimäärin 12 % vuonna 2015 Henkilöä kohden /vuodessa, laskua 1,3 % (31 )

4 Brutto- ja jalostusarvot vuonna 2015 Maitotaloustuotteiden valmistus Teurastus, lihan säilyvyyskäs. ja lihatuott. valm Muiden elintarvikkeiden valmistus Juomien valmistus Leipomotuotteiden, makaronien yms. valmistus Eläinten ruokien valmistus Hedelmien ja kasvisten jalostus ja säilöntä Mylly- ja tärkkelystuotteiden valmistus Kalan, äyriäisten ja nilviäisten jalostus ja säilöntä Kasvi- ja eläinöljyjen ja -rasvojen valmistus Tuotannon jalostusarvo 1000 Tuotannon bruttoarvo

5 Toimipaikkojen kokorakenne vuonna

6 88 % alan liikevaihdosta tulee yli 20 hlöä työllistävistä toimipaikoista Liikevaihto milj. vuonna

7 Elintarviketeollisuuden työllisyys kasvussa Elintarvikkeiden valmistus Juomien valmistus

8 Työllisten ikärakenne elintarviketeollisuudessa Elintarvikkeiden valmistus (palkansaajat) 11 Juomien valmistus (palkansaajat) Yrittäjien ikärakenne (TOL 10 ja 11)

9 Arvio työmarkkinatilanteesta seuraavan puolen vuoden aikana Maaliskuu/2017 Leipurit ja kondiittorit Paljon pulaa hakijoista Pulaa hakijoista Tasapaino Liikaa hakijoita Paljon liikaa hakijoita Lähde: Ammattibarometri

10 Arvio työmarkkinatilanteesta seuraavan puolen vuoden aikana Maaliskuu/2017 Lihanleikkaajat, kalankäsittelijät ym. Paljon pulaa hakijoista Pulaa hakijoista Tasapaino Liikaa hakijoita Paljon liikaa hakijoita Lähde: Ammattibarometri

11 Arvio työmarkkinatilanteesta seuraavan puolen vuoden aikana Maaliskuu/2017 Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät Paljon pulaa hakijoista Pulaa hakijoista Tasapaino Liikaa hakijoita Paljon liikaa hakijoita Lähde: Ammattibarometri

12 125 Teollisuuden, elintarvikkeiden ja juomien valmistuksen indeksikehitystä /2017, 2010= teollisuuden liikevaihto /01 10/07 11/01 11/07 12/01 12/07 13/01 13/07 14/01 14/07 15/01 15/07 16/01 16/07 17/01 elintarvikkeiden valmistuksen liikevaihto elintarvikkeiden valmistuksen henkilöstömäärä elintarvikkeiden viennin suhdannekehitys juomien valmistuksen liikevaihto juomien valmistuksen henkilöstömäärä

13 tammikuu huhtikuu heinäkuu lokakuu tammikuu huhtikuu heinäkuu lokakuu tammikuu huhtikuu heinäkuu lokakuu tammikuu huhtikuu heinäkuu lokakuu tammikuu huhtikuu heinäkuu lokakuu tammikuu huhtikuu heinäkuu lokakuu tammikuu huhtikuu heinäkuu lokakuu tammikuu Volyymi-indeksin kehitystä /2017, trendi, 2010= Elintarvikkeet ja juomat 101 Teurastus, lihan säilyvyyskäsittely ja lihatuotteiden valmistus 102 Kalan, äyriäisten ja nilviäisten jalostus ja säilöntä 103 Hedelmien ja kasvisten jalostus ja säilöntä 104 Kasvi- ja eläinöljyjen ja -rasvojen valmistus 106 Mylly- ja tärkkelystuotteiden valmistus 107 Leipomotuotteiden, makaronien yms. valmistus 108 Muiden elintarvikkeiden valmistus 11 Juomien valmistus

14 Keskittynyt kaupan rakenne 1,5 % 5,8 % Päivittäistavaramyynti 2016: 16,7 Mrd., arvon kehitys 0,9 %, hintakehitys -1,1 % 1-3/ ,1 %, hintakehitys -0,4 % 9,3 % 47,2 % S-ryhmä 47,2 % K-ryhmä 36,2 % Lidl Suomi Ky 9,3%. 36,2 % Suomen Lähikauppa Oy 1,5 % ( asti) Muut yksityiset 5,8 % S-ryhmä halpuuttaa, K-ryhmä reiluttaa, kotimaista ja lähiruokaa ostoskoriin vapautuneet aukioloajat Foodservice tukkukauppa 1897 milj., arvon kehitys -0,2%, 1-3/ ,5% Lidl: Viedään Suomi -ruoka maailmalle, saksalainen Citti myymäläketjussa 100 suomalaista elintarviketta Monikanavaisuus kasvussa

15 PK-elintarvikeyritysten suhdannenäkymiä tulevalle vuodelle, % Lähde pk-yritysbarometri 1/2017, Suomen yrittäjät, Finnvera Oyj ja TEM, n=40 Kapasiteetin käyttöaste Tilausten määrä Innovaatiot, tuotteiden/tuotannon kehitys Vakavaraisuus Yrityksen kannattavuus Lopputuotteiden/palveluiden hinnat Materiaalien hinnat Palkkakustannukset hlöä kohden Panostukset kansainvälistymiseen Investointien arvo Henkilökunnan määrä Liikevaihto YLEISET SUHDENNENÄKYMÄT Paranee Ennallaan Huonontuvat 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

16 Kasvunälkäinen elintarvikeala Elintarvikeyritysten uusiutumistoimet, pk-yritysbarometri kevät 2017, n= 40 Laajentanut toimintaa uusille toimialoille 7% Ottanut käyttöön uusia liiketoimintamalleja 9% Ottanut käyttöön uusia teknologioita 4% Laajentunut uusille markkinoille 34% Lanseerannut uusia tuotteita tai palveluita 56% Kouluttanut henkilöstöä 38% Palkannut uutta henkilöstöä 55% Investoinut esim. tietotekniikka, koneet 74% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Voimakkaasti 11 % tai mahdollisuuksien mukaan kasvua 54 %, aseman säilytys 14 %, ei kasvutavoitteita 18 % yrityksistä

17 Elintarviketeollisuus vakaa investoija Milj. ( käyvin hinnoin) Elintarviketeollisuuden investoinnit Koko tehdasteollisuuden investoinnit Elintarviketeollisuuden kiinteiden investointien käyttötarkoitus v. 2016, % Kapasiteetin korvaaminen Kapasiteetin lisääminen Rationalisointi Muu tarkoitus Vuoden 2017 suunnitellut kiinteät investoinnit yht. 450 milj. Lähde: ETL, Tilastokeskus ja EK:n investointitiedustelut

18 Elintarvikealaan vaikuttavia ilmiöitä, ajureita Megatrendejä Teknologinen kehitys Globalisaatio Digitalisaatio Kaupungistuminen Ilmastomuutos Väestön kasvu Ikääntyminen Elintapasairaudet Spesifisiä trendejä Yksilöllistyminen Terveys ja hyvinvointi Helppous Nautinnollisuus Läpinäkyvyys Eettisyys, ekologisuus ja vastuullisuus Turvallisuus Ruokapolitiikka

19 Kohti lisäarvotuotteita, innovaatioita, kuluttajakeskeistä tarjontaa, kansainvälisiä markkinoita, yhteistyötä Kasvua viennistä - lisää vientisuuntautuneita yrityksiä, laajapohjaista yhteistyötä, lisäarvotuotteita, kohdemarkkinoiden ja segmenttien tuntemusta, osaamiskärkien kautta tehtävää markkinointia, osaamista ja resursseja Vientimahdollisuuksia (Lähde Food from Finland): Terveelliset innovatiiviset viljatuotteet, erityisesti kauratuotteet, ruistuotteet ja snacksit, ohramaltaat Allergiavapaat tuotteet, Free From-tuotteet: laktoosittomat, gluteenittomat, maidottomat... Villimarjoihin perustuvat tuotteet, smoothiet, välipalat, jälkiruoat, mehut, marjapohjaiset raaka-aineet Innovatiiviset juomat; marjaliköörit, vodkat, erikoisoluet, long drinks, juomamixit, alkoholijuomat Turvallinen ja puhdas suomalainen liha ja lihavalmisteet Innovatiiviset maitotuotteet ja jalosteet Ruokaturvallisuusosaaminen, elintarvikealan palvelut, koneet ja laitteet Puhtaan veden maa

20 Reagointi muutoksiin uudet liiketoimintamallit Kuluttajakeskeiset ruokaratkaisut; yksilöllisyys kasvaa, pirstaloituminen lisääntyy, palvelut Perinteisten tuotteiden valmistajat tuovat erikoistuotteita: Fazer Lifestyle Foods Asiakkaat mukaan kokeiluihin, digitalisaation hyödyntäminen Ostokäyttäytyminen muutokset Elämäntilanne vaikuttaa; ikääntyminen, perhe, sinkkutaloudet Syömisen ja ateriarytmien muutokset; välipalaistuminen, arkena helppoa, herkuttelua viikonloppuisin Ulkona syömisen lisääntyminen Ruokamatkailu nousussa Ruokailmiöiden runsaus: kasvispohjaiset tuotteet, flexitarismi, gluteenittomuus, lisäaineettomuus, sokerittomuus ym. Free from tuotteet, mummon maut Hyvinvointi ravitsemuksen merkitys korostuu, täsmäsyömistä, hoivaruokaa Luomussa kasvavaa kysyntää Suomen luomumarkkinat 273 milj. vuonna 2016, kasvua + 14 %, markkinaosuus n. 2 % päivittäistavarakaupasta, ennakoidaan kasvavan yli 410 milj. vuoteen 2020 Monikulttuuristuminen ja kansainvälistyminen Jäljitettävyys ruuan alkuperä ruokaturvallisuus Eettinen ja vastuullinen kuluttaminen Jakamistalous, yhteisöllisyys, suosittelu Älykkäät ja joustavat teknologiat Uuselintarvikkeet, uudet raaka-aineet Uudet tuotantotavat: hyönteistuotanto, lasinaluskasvatus, tehdas- ja kaupunkiviljely Osaamisen varmistamista, tutkimus- ja kehittämistoimintaa, valmiuksien luomista

21 Elintarvikeala aina tarpeellinen Haasteena kotimarkkinan luontaisen kasvun puute; jalostusarvon nostaminen, uudet markkinaalueet, tuonnin torjuntaa Tuottavuuden parantaminen, resurssiviisautta, kilpailukyvyn varmistamista Kansainvälinen kilpailu kiristyy; kaupan omien merkkien tarjonta laajenee Toimintaympäristön muutosten ketterä hyödynnys; trendit, ruokailmiöt, kulutusmuutokset, teknologioiden kehittymiset ym. vaikuttavat elintarviketeollisuuteen ja ravitsemisalaan Houkuttelevaa viestintää, onnistunutta pakkaamista, brändien vahvistamista, kuluttajien hurmaamista Digitaalisuuden laaja-alainen hyödyntäminen Ruoka-alan Start Upit Ostamisen ja kaupan muutokset; monikanavaisuus, verkkokauppa Ruokaratkaisujen ja palvelukonseptien tarjonta Investoinneilla tuottoa ja älykkyyttä Kiertotalous kilpailukykytekijänä, biotalous alan uudenlaista jäsentämistä Toimialojen yhdyspintojen ylittämistä, kokonaisuuksien hallintaa Tutkimusta, tuotekehitystä, ketterää uudistumista; innovaatiot tulevaisuuden tekemistä Viennissä jalostusarvon kasvu, lisää vientiyrityksiä ja kumppanuuksia Kotimarkkinat elintarvikeyritysten kivijalka Foodservice/HoReCa; julkiset ruokahankinnat Makua, hintaakaan unohtamatta!

22 Yrittämisen edellytysten vahvistamista kasvualalla Kilpailukyvyn vahvistamista - Tutkimusten ja selontekojen toimeenpanoa - Kehittämishankkeiden ja rahoituksen hyödyntäminen Biotalous kasvun veturina Kiertotalouden kehittäminen, materiaalitehokkuuden parantaminen koko alalla Viennin edistäminen - Food from Finland ohjelma jatkuu, Evira ym. tahot Lähi- ja luomuohjelmien toteutus jatkuu Omavaraisuuden varmistamista Alan arvostuksen kehittämistä Ruoka2030 Suomi-ruokaa meille ja maailmalle ruokapoliittisen selonteon visio: Vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät kestävästi ja eettisesti tuotettua, kotimaista, maukasta, terveellistä ja turvallista ruokaa. Kuluttajilla on kyky ja mahdollisuus tehdä tietoisia valintoja. Elintarvikkeiden kysyntään vastaa läpinäkyvä, osaava, joustava sekä kansainvälisesti kilpailukykyinen ja kannattava ruokajärjestelmä. Alan kasvua ja kehitystä tukee hyvin koordinoitu korkean tason tutkimus- ja kehitys ja innovaatio- sekä opetustyö. Alan markkinointi- ja vientiosaaminen on hyvällä tasolla. Suomi on vahva korkealaatuisten ja turvallisten elintarvikkeiden ja elintarvikeosaamisen vientimaa.

23 Syötä vierasta sanoilla, kunnes keitto kerkeävi. karjalaista viisautta Kiitos!

Elintarvikealan kasvunäkymiä

Elintarvikealan kasvunäkymiä TEM Toimialapalvelu Elintarvikealan kasvunäkymiä Toimialojen kasvuseminaari 14.- 15.3.2018 Leena Hyrylä Esityksen sisältö Elintarviketeollisuus numeroiden valossa Markkinoiden kehitystä Näkymiä ja kehittämisiä

Lisätiedot

SATOJEN LEIPOMOIDEN SUOMI

SATOJEN LEIPOMOIDEN SUOMI TEM Toimialapalvelu SATOJEN LEIPOMOIDEN SUOMI Yhdessä tehden parempiin tuloksiin Elintarvikealan vuosiseminaari 2017 Leena Hyrylä 13.12.2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Leipomoteollisuuden rakenne Raportti perustuu

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus. Leena Hyrylä

Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus. Leena Hyrylä Elintarviketeollisuuden muutosvoimat, kehitys ja tulevaisuus Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Elintarviketeollisuuden rakenne Muuttuva toimintaympäristö Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden

Lisätiedot

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ 8.12.2015 Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Leipomoteollisuuden rakenne Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden näkymiä Pk-yritysbarometri 2/2015 SWOT PK-toimialabarometri

Lisätiedot

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro

Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin. Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Eväitä kasvavaan elintarvikevientiin Esa Wrang, Toimialajohtaja, Food from Finland, Finpro Suomen elintarvikevienti tänään Elintarvikealan markkina ei kasva kotimaassa. Kasvu löytyy viennistä. 1, 5 mrd

Lisätiedot

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä

LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ. 8.12.2015 Leena Hyrylä LEIPÄÄ LEIVÄSTÄ 8.12.2015 Leena Hyrylä Esityksen sisältö: Leipomoteollisuuden rakenne Markkinoiden kehitys Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden näkymiä Pk-yritysbarometri 2/2015 SWOT PK-toimialabarometri

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Elintarvikeviennin merkitys ja kehittäminen Food from Finland ohjelman toimintamerkkejä Business Finland 08022018 2 Kasvua ja kannattavuutta viennistä

Lisätiedot

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari

Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari Onko elintarviketalous kasvuala kasvua lähiruuasta? Lähiruoka-seminaari 18.9.2012 Heikki Juutinen Elintarvikeala muutoksessa 1. Ruuan kysyntä kasvaa maailmalla 2. Kuluttajat haluavat tietää, missä ja miten

Lisätiedot

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähde: HY Ruralia-instituutti; Ruokatuotannon aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvitys Hämeessä, 2012 MTK Häme Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni Lähiruoka on.. MTK:n

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Juomien Suomi

TEM Toimialapalvelu Juomien Suomi TEM Toimialapalvelu Juomien Suomi 27.11.2018 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sisältö: Elintarvikkeiden ja juomien valmistusta numeroiden valossa Tilastorakenteiden haasteet juomissa Markkinoiden

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry

Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus. 19.3.2014! Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarviketeollisuuden tilannekatsaus 19.3.2014 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Yhteenveto 19.3.2014 Vuosi 2013 Elintarviketeollisuus selvisi taantumasta lähes kolhuitta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous tilastojen valossa. Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous 2016 nousuun! Erityisasiantuntija Ari Näpänkangas

Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous tilastojen valossa. Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous 2016 nousuun! Erityisasiantuntija Ari Näpänkangas Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous tilastojen valossa Pohjois-Pohjanmaan elintarviketalous 2016 nousuun! Erityisasiantuntija Ari Näpänkangas Elintarviketeollisuus elintarvikkeiden valmistus (TOL 10)

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Suomalaista ruokaa ja juomaa maailmalle! Food from Finland ohjelma Luonnontuotepäivät, 22 23.11.2018 Turku Esa Wrang, Head of Food Program Food

Lisätiedot

Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja

Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja Vientimahdollisuuksia suomalaisille Erikoisruokavaliotuotteille FFI / Intro-työpaja 23.5.2017 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena Suomen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro

Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro Food from Finland Yhdessä maailmalle! ARVI-seminaari 2017 Esa Wrang, toimialajohtaja, Food from Finland / Finpro Food from Finland - Roots in the Arctic North Suomen elintarvikevienti Suomen elintarvikealan

Lisätiedot

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Hankehaku 2014 painoalueet Taustalla vaikuttavat asiakirjat Elintarviketurvallisuuselonteko

Lisätiedot

Esityksen sisältö: Lihateollisuuden rakenne. Markkinatilanne Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden näkymiä

Esityksen sisältö: Lihateollisuuden rakenne. Markkinatilanne Taloudellinen tilanne Tulevaisuuden näkymiä Esityksen sisältö: Lihateollisuuden rakenne TOL 1011 Teurastus ja lihan säilyvyyskäsittely TOL 1012 Siipikarjan teurastus ja lihan säilyvyyskäsittely TOL 1013 Liha- ja siipikarjatuotteiden valmistus Markkinatilanne

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt Lutunen-hankkeen seminaari 24.10.2018 Rovaniemi Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian mukaan luonnontuotteet

Lisätiedot

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen

Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen Ruokaketjun vaikutus aluetalouteen KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Hyvinkää, 11.10.2017 9.10.2013 1 2 Ruokaketju / Ruokajärjestelmä? 3 Ruoka-ala on tärkeä sekä yksilötasolla että kansantaloudellisesti:

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen

Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Elintarviketeollisuuden toiveet ja näkymät kansainvälistymiseen Enterprise Forum /0, Oulun yliopisto 8.0.0 Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarvikeala muutoksessa muutos

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset 2016 pk-yritysbarometri Alivaltiosihteeri Petri Peltonen Työ- ja elinkeinoministeriö 1 Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus yrityskannasta (%) Voimakkaasti

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu Arktisten Aromien 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi ATERIA 13, Helsinki 5.11.2013 Ruralia-instituutti 9.10.2013

Lisätiedot

Food from Finland-ohjelma elintarvikeyritysten viennin tukena Arktiset Aromit, 25-vuotisjuhlaseminaari Annaleena Soult, Program Manager Food From

Food from Finland-ohjelma elintarvikeyritysten viennin tukena Arktiset Aromit, 25-vuotisjuhlaseminaari Annaleena Soult, Program Manager Food From Food from Finland-ohjelma elintarvikeyritysten viennin tukena Arktiset Aromit, 25-vuotisjuhlaseminaari Annaleena Soult, Program Manager Food From Finland / Business Finland Oy 18.06.2018 Food from Finland

Lisätiedot

Miten menestyä viennissä?

Miten menestyä viennissä? Miten menestyä viennissä? Esa Wrang, Head of Industry, Finpro, Food from Finland Elintarviketeollisuuden vuosiseminaari 13.12.2017 Food from Finland - Juuret Arktisessa Pohjoisessa www.foodfromfinland.fi

Lisätiedot

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan Huomisen pöytää kattamassa Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Elintarviketeollisuus kokoaan merkittävämpi tekijä Työllistää 38 000 suomalaista, välillinen vaikutus työllisyyteen

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lapissa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.11.2014 Rovaniemi Omavarainen Lappi 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014

Lisätiedot

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa Samuli Rikama Pk-yritysten viennin kehitys eri maissa, osuus tavaraviennistä 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tanska Hollanti Saksa Ruotsi Suomi 2011

Lisätiedot

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä

Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Food from Finland vientiklusterien toiminta, esimerkkejä Elintarvikeviennin vahvistaminen yhdessä! Food from Finland ohjelma Esa Wrang, Head of Food Program Food from Finland / Business Finland Business

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi Lahti, 2.10.2013 Ruralia-instituutti 2.10.2013 1 Rahoittaja:

Lisätiedot

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA Elintarvikeyrityksen toimialoittain 7/2014 Teurastus ja lihanjalostus Vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus Maidon jatkojalostus Ruoka-Kouvola

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Karjala Teollisuus (D) - - - - 12 12 12 12 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Luomua myös vientimarkkinoille

Luomua myös vientimarkkinoille Luomua myös vientimarkkinoille Toimitusjohtaja Heikki Juutinen Elintarviketeollisuusliitto ry. 10.4.2014 Kansallinen Ruokastrategia 2030 - elintarvikeala on kasvuala Mistä kasvua? Tuonnin kanssa kyettävä

Lisätiedot

TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI. Timo Metsä-Tokila

TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI. Timo Metsä-Tokila TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI Timo Metsä-Tokila Tekninen konsultointi TOL 2008 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi

Lisätiedot

Food from Finland. Luomulla on vientipotentiaalia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro

Food from Finland. Luomulla on vientipotentiaalia. Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro Food from Finland Luomulla on vientipotentiaalia Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland, Finpro 03.05.2017 Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena Suomen elintarvikesektorin viennin tuplaaminen

Lisätiedot

Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme?

Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? @apetit_oyj #apetitluomu Luomukasvisten kysyntä kasvaa miten siihen vastaamme? Liiketoimintajohtaja Anu Ora twitter: @AnuOra1 APETIT OYJ Luomuelintarvikepäivä 5.10.2017 1 Luomme hyvinvointia kasviksista

Lisätiedot

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.2015 Ruralia-instituutti / Riitta Kaipainen 3.9.2015 1 Elintarvikealaan kohdistuvien kehittämislinjauksien historiaa Etelä-Savossa: -

Lisätiedot

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium

Ruokamaa Pohjanmaaseminaari. - Matriket Österbottenseminarium Ruokamaa Pohjanmaaseminaari - Matriket Österbottenseminarium ruokakulttuuriasiamies/ ombusdsman för matkultur Anni-Mari Syväniemi Maaseutuyrittäjyyyslinja/ 1 Ruoka ei ratkaise kaikkea, mutta ilman ruokaa

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Satakunnan Osuuskauppa Twitter: @jussi.kaartinen Osuuskauppa on lähiruoan puolestapuhuja Olemme luoneet

Lisätiedot

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK

Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta. Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Luomumarkkinan kehitys ja näkymät jatkosta Antti Oksa Valikoimajohtaja SOK Twitter: @AnttiOksa Vastuullisuus on trendikästä YKSILÖLLISYYS AITOUS ja LUONNOLLISUUS EETTISYYS, EKOLOGISUUS ja VASTUULLISUUS

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki

Toimialojen rahoitusseminaari. Puutuoteteollisuus. Helsinki Toimialojen rahoitusseminaari Puutuoteteollisuus Helsinki 12.5.2016 Pasi Loukasmäki Puutuotealan Toimialat TOL 2008 mukaan TOL 16 Sahatavaran ja puutuotteiden valmistus Puun sahaus, höyläys ja kyllästys

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Keski-Suomi Teollisuus (D) - - - - 13 12 12 12 Rakentaminen (F) - - - - 13 12 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Lappi Teollisuus (D) - - - - 10 9 9 9 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa (G) - -

Lisätiedot

Sinivalkoista ruokaa Elintarvikealan näkymiä ja kehittämistarpeita. Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Sinivalkoista ruokaa Elintarvikealan näkymiä ja kehittämistarpeita. Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sinivalkoista ruokaa Elintarvikealan näkymiä ja kehittämistarpeita Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Esityksen sisältö: Elintarviketeollisuuden rakenne Ala työllistää Liikevaihdon kehitystä Näkymiä

Lisätiedot

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu

Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry. Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Luomu - kysyntää on! Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Puheenjohtaja, Pro Luomu Ry Twitter: @IlkkaAlarotu 14.11.2012 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pirkanmaa Teollisuus (D) - - - - 15 15 14 14 Rakentaminen (F) - - - - 11 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa (G)

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 11 11 10 10 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Etelä-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 18 17 17 17 Rakentaminen (F) - - - - 12 13 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Savo Teollisuus (D) - - - - 11 11 11 11 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 11 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

PÄIJÄT-HÄME Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Päijät-Häme Teollisuus (D) - - - - 15 15 15 15 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 1 Rakentaminen Kauppa 18 16 16 17 Palvelut 54 59 Muut 2 1 1 2 3 4 5 6 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy

Lisätiedot

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät,

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät, Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät, 12.10.2016 Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Asunmaa, Ruokatieto

Lisätiedot

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori

Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori Muuttuva arvoketju Arvoketju kokonaisuutena, mikä se on? 23.11.2016 Lihatilan talous ja johtaminen superseminaari, Seinäjoki Kyösti Arovuori 2 Lihantuotannon arvoketju Kuluttajan rooli ostaa ja maksaa

Lisätiedot

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04 % % % % % % % % Satakunta Teollisuus (D) - - - - 14 14 14 14 14 Rakentaminen (F) - - - - 13 13 14 14 14 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Hyvinvointi elintarvikeketjussa, teot ja tavoitteet kommenttipuheenvuoro Elintarvikeketjun visio ja uutispäivä 3.12.2010 Tiina Lampisjärvi Ruoka tyydyttää inhimillisiä tarpeita ja tuo hyvinvointia Maslowin

Lisätiedot

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Hakuvaihe Syksyn 2014 haku 78 hakemusta, joista 47 hyväksyttyä hanketta Avustusta haettiin yhteensä yli 17 miljoonaa 1-vuotisia:

Lisätiedot

Yleinen suhdannenäkemys ja BKT:n muutos

Yleinen suhdannenäkemys ja BKT:n muutos 11.5.29 1 8 Yleinen suhdannenäkemys ja BKT:n muutos 8, 6 6, suhdannenäkymien saldoluku 4 2-2 -4 BKT Suhdannenäkymät puoli vuotta aiemmin lokakuu toukokuu joulukuu 4, 2,, -2, -4, bkt:n määrän muutos, -6-6,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 18 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 1 2 3 4 6 7 Keski-Pohjanmaa 2 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Elintarvikevalmistajien näkemykset luomun tulevaisuudesta

Elintarvikevalmistajien näkemykset luomun tulevaisuudesta Elintarvikevalmistajien näkemykset luomun tulevaisuudesta Alustavia tuloksia keskustelun pohjaksi Seminaari 3.5. 2017 Marja-Riitta Kottila Tavoite Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Elintarvikevalmistajien

Lisätiedot

Elintarviketalous 4.0

Elintarviketalous 4.0 TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Elintarviketalous 4.0 VTT:n visio älykkään, kuluttajakeskeisen ruokatuotannon aikakauteen Kaisa Poutanen, Emilia Nordlund, Jaakko Paasi, Kaisa Vehmas ja Maria Åkerman

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 9.10.2014 Tampere Lähiruoka on bisnes! 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa on lähiruoan tuotannon

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden markkinatilanne

Elintarviketeollisuuden markkinatilanne Elintarviketeollisuuden markkinatilanne Juho Lindman Helsingin kauppakorkeakoulun tutkija 23.10.2009 Juho Lindman Sisällysluettelo 1. Talouskriisin vaikutukset 2. Palkankorotusten todellinen vaikutus ruuan

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04-05 % % % % % % % % Lappi Teollisuus (D) - - - - 10 9 9 9 9 9 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012 Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus Helsinki 29.11.2012 TOIMIALAN KUVAUS JA RAJAUS Muiden rakennuspuusepän tuotteiden valmistus TOL 1623, joka jakaantuu kahteen alatoimialaan: Puutalojen

Lisätiedot

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen

INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen INNOSTAVA LÄHIRUOKA! Sari Väänänen - EkoCentria on Savon koulutuskuntayhtymän yhteydessä toimiva valtakunnallinen asiantuntijayksikkö - kestävän ruokaketjun edistäminen ammattikeittiöissä - www.kestavathankinnat.fi

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET PK-YRITYSTEN SUHDANTEET "Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana? SUHDANNENÄKYMÄT n=150 n=156 n=188 n=177 n=366 n=404 n=465 n=640 n=740 n=660 n=668 n=753 n=249

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt / Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry

Maa- ja metsätalousvaliokunta toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt / Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry Maa- ja metsätalousvaliokunta 7.4.2017 toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt / Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry Toiminnan tarkoitus Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen, ruuan, maaseutumaiseman ja

Lisätiedot

Arvokas juusto Anja Pölönen

Arvokas juusto Anja Pölönen Arvokas juusto 20.3.2018 Anja Pölönen 1 ARVOKAS JUUSTO ESITYKSEN SISÄLTÖ Yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys Haasteellinen valmistus Henkilökohtainen vastuu 2 MAITO JA JUUSTO TUOVAT TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET

PK-YRITYSTEN SUHDANTEET PK-YRITYSTEN SUHDANTEET "Millaisena koette suhdannenäkymät oman yrityksenne kannalta lähimmän vuoden aikana? SUHDANNENÄKYMÄT n=150 n=156 n=188 n=177 n=366 n=404 n=465 n=640 n=740 n=660 n=668 n=753 n=149

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA 34 21 7 25 16 13 Lokakuu 6 1 3 4 5 Saldoluku (paranee-huononee, %) Syksy 6 SUHDANNENÄKYMÄT OSATEKIJÖITTÄIN Henkilökunnan määrä 17 19 39 1 Lokakuu 6 1 3 4

Lisätiedot

Huomisen pöytää kattamassa

Huomisen pöytää kattamassa Huomisen pöytää kattamassa Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 2 Elintarviketeollisuus on Joka kahdeksannelle suomalaiselle työtä Koko ruokaketju alkutuotannosta elintarviketeollisuuden

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET

MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET ALKOHOLITTOMAN JUOMA-ALAN MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET ELINTARVIKEVALMISTAJAN NÄKÖKULMA TIINA HÄMÄLÄINEN, VALIO OY ELINTARVIKEALAN VUOSISEMINAARI 27.11.2018 KUULUMISIA VALIOLTA: V A L I O YLI 100 VUOTTA

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 3.4.2018 Teknologiateollisuus 1 Sisältö Kansainvälisen talouden näkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen

Lisätiedot

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle

Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle 10.6.2014 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kotimaisen luomutuotannon merkitys luomumarkkinoiden kasvulle Ilkka Alarotu valikoimajohtaja, S-ryhmä Twitter: @IlkkaAlarotu Ruoka on osa identiteettiä 56

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri

Pk-yritysbarometri 9.11.2012 1 9.11.2012 2 Pk-yritysbarometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä

Lisätiedot

ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia Heli Tammivuori

ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia Heli Tammivuori ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia 22.11.2017 Heli Tammivuori ETL:n kannattavuuskysely Selvitti kannattavuuden ja myynnin kehittymistä vuonna 2017 ja odotuksia vuodelle 2018. Suunnattiin ETL:n jäsenyritysten

Lisätiedot

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä voi olla ylpeä ja missä kehitettävää! Hyvät järjestelmät Pitkä ketju osataan Hygienia ja puhtaus Koulutus

Lisätiedot

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)

Lisätiedot

AIKASARJAT VARSINAIS-SUOMI SUHDANNENÄKYMÄT

AIKASARJAT VARSINAIS-SUOMI SUHDANNENÄKYMÄT AIKASARJAT VARSINAIS-SUOMI SUHDANNENÄKYMÄT I/94 II/94 I/95 II/95 I/96 II/96 I/97 II/97 n=80 n=142 n=144 n=149 n=194 n=194 n=244 n=245 % % % % % % % % Paranee 42 44 46 43 30 34 48 44 43 36 26 27 37 28 35

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri syksy 2011 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 13.9.2011 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, syksy 2011 13.9.2011

Lisätiedot

Ruokaketjun merkitys kansantaloudelle ja alueille Suomessa

Ruokaketjun merkitys kansantaloudelle ja alueille Suomessa Ruokaketjun merkitys kansantaloudelle ja alueille Suomessa Julkistustilaisuus 30.5.2017, Ravintola Loisteen Kaarre Marja Knuuttila ja Eero Vatanen #ruokatyötä340tuhannelle #ruokaketju Ruoka-ala (ruokaketju)

Lisätiedot

AIKASARJAT KAINUU SUHDANNENÄKYMÄT

AIKASARJAT KAINUU SUHDANNENÄKYMÄT AIKASARJAT KAINUU SUHDANNENÄKYMÄT I/94 II/94 I/95 II/95 I/96 II/96 I/97 II/97 n=60 n=100 n=90 n=96 n=104 n=92 n=119 n=97 % % % % % % % % Paranee 37 50 40 33 22 29 38 22 35 27 13 25 28 29 25 16 23 28 24

Lisätiedot

AIKASARJAT ETELÄ-SAVO SUHDANNENÄKYMÄT

AIKASARJAT ETELÄ-SAVO SUHDANNENÄKYMÄT AIKASARJAT ETELÄ-SAVO SUHDANNENÄKYMÄT I/94 II/94 I/95 II/95 I/96 II/96 I/97 II/97 n=60 n=100 n=103 n=104 n=103 n=90 n=140 n=105 % % % % % % % % Paranee 56 50 51 35 42 30 43 46 49 37 30 32 40 34 40 28 38

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 elintarvikealan kehittämisessä (maaseudun yritystuki)

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 elintarvikealan kehittämisessä (maaseudun yritystuki) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 elintarvikealan kehittämisessä (maaseudun yritystuki) Luomua lisää - lähiruokaa tottakai! -miniseminaari 22.8.2013 Helsinki, Ateneum-sali Ylitarkastaja

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA 34 37 34 33 48 4 5 Saldoluku (paranee-huononee, %) SUHDANNENÄKYMÄT OSATEKIJÖITTÄIN Henkilökunnan määrä 18 16 17 4 5 Saldoluku (suurempi-pienempi, %) SUHDANNENÄKYMÄT

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA 34 24 3 3 5 3 4 5 Saldoluku (paranee-huononee, %) SUHDANNENÄKYMÄT OSATEKIJÖITTÄIN Henkilökunnan määrä 12-4 - 3 4 5 Saldoluku (suurempi-pienempi, %) SUHDANNENÄKYMÄT

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA 34 38 39 18 43 6 44 37 9 5 6 7 Saldoluku (paranee-huononee, %) SUHDANNENÄKYMÄT OSATEKIJÖITTÄIN Henkilökunnan määrä 16 11 37 19 21 14 16 5 Saldoluku (suurempi-pienempi,

Lisätiedot

Elintarvikeviennin näkymät 2018 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja, Food from Finland

Elintarvikeviennin näkymät 2018 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja, Food from Finland Elintarvikeviennin näkymät 2018 Annaleena Soult, ohjelmapäällikkö, Food from Finland Esa Wrang, elintarviketoimialan johtaja, Food from Finland 3.11.2017, Tampere Food from Finland -kasvuohjelma Tavoitteena

Lisätiedot

Aluetalouden suhdanteet Joensuun seutu. Trendit 2/2018 Pekka Nuutinen JOSEK Oy

Aluetalouden suhdanteet Joensuun seutu. Trendit 2/2018 Pekka Nuutinen JOSEK Oy Aluetalouden suhdanteet Joensuun seutu Trendit 2/2018 Pekka Nuutinen JOSEK Oy Koko Suomi 5,6 % Liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Joensuun sk Lähde: Pohjois-Karjalan TRENDIT 2/2018 Aineisto: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Ruokaketju NYT Made In Varsinais-Suomi. Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus

Ruokaketju NYT Made In Varsinais-Suomi. Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus Ruokaketju NYT Made In Varsinais-Suomi Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskus johanna.mattila@utu.fi Ruokaketju Varsinais-Suomessa tilastokoonti Yhteisillä eväillä lähiruoka kasvuun Varsinais-Suomessa

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA 34 KESKI-SUOMI 39 Jyväskylän seutu 43 Muu Keski-Suomi 28 0 10 30 40 50 Saldoluku (paranee-huononee, %) SUHDANNENÄKYMÄT OSATEKIJÖITTÄIN Henkilökunnan

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Biotalous luo työtä ja hyvinvointia: Esimerkkinä ruoantuotanto

Biotalous luo työtä ja hyvinvointia: Esimerkkinä ruoantuotanto Biotalous luo työtä ja hyvinvointia: Esimerkkinä ruoantuotanto Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi 9.9.2014 Helsinki www.helsinki.fi/ruralia 9.10.2013 1 Ruralia-instituutti on maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot