Tunsin lapsena, että Jumala on ja katsoo minua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tunsin lapsena, että Jumala on ja katsoo minua"

Transkriptio

1 6 T O U K O K U U R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N TWR-Intian ohjelmajohtaja Anu Immanuel: Tunsin lapsena, että Jumala on ja katsoo minua s. 7 L E H T I Pyhä Henki puolustaa, auttaa ja lohduttaa s. 6 Etiopian afarikristityt: Moskeijassa kiellettiin kirkon ohjelman kuuntelu s. 10

2 LÄHDE /2012 P ä ä k i r j o i t u s Jerusalemista maan ääriin saakka Viisikymmentä päivää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen vuonna 33 jkr. alkoivat toteutua hänen opetuslapsilleen lausumansa sanat: Te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka. Helluntaipäivänä oli koolla noin sadan kahdenkymmenen Jeesukseen uskovan joukko. Raju tuulenpuuska täytti talon, jossa he olivat. Kunkin läsnäolijan päälle laskeutui ikään kuin tulenlieskoja. He täyttyivät Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua eri kielillä, joita Henki antoi heille puhuttavaksi. Viikkojuhlan aikaan Jerusalemiin oli kokoontunut monista kansoista hurskaita juutalaisia, ja he olivat ihmeissään kuullessaan omaa kieltään. Vieraita oli tullut kaikista ilmansuunnista, Roomasta lännestä, Parthiasta eli nykyisistä Iranista ja Afganistanista idästä, Pontoksesta nykyisestä Luoteis-Turkista pohjoisesta ja arabialaisia Egyptistä etelästä. Heidän tätä hämmästellessään Pietari julisti tapahtumien olevan merkkinä Joelin profetian toteutumisesta: Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Profetian mukaan profeetalliset voimat annettaisiin joskus tulevaisuudessa kaikille ihmisille asemasta, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Pietarin sanoin siunaus ja pelastus on varattu jokaiselle, joka huutaa avukseen Herran nimeä. Tuona päivänä kolmetuhatta ihmistä otti vastaan Pietarin sanoman ja sai kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen. Koska Jeesus on Jumala, merkitsi tämä kastetta Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja sen kautta liittymistä Kristuksen elävän ruumiin jäseneksi. Seurakunnan kasvaessa kasvoi myös vastustus. Ylipappi ja hänen saddukeuksiin kuuluneet kannattajansa vangitsivat apostolit, mutta yöllä enkeli vapautti heidät. Juutalaisten Suuren neuvoston varoituksista huolimatta apostolit palasivat temppeliin ja jatkoivat kansan opettamista. He julistivat niin temppelissä kuin kodeissa että Inga-Lill Rajala Jeesus on Messias. Vastustus kärjistyi Stefanoksen kivittämiseen, josta tuli näin ensimmäinen kristitty marttyyri. Vainon seurauksena kaikki, apostoleja lukuun ottamatta, hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa. Näin seurakunta laajeni Jerusalemin ulkopuolelle. Vainon vuoksi monet matkasivat Foinikiaan nykyiseen Libanoniin, Kyprokseen ja Antiokiaan, joka sijaitsi nykyisessä Kaakkois-Turkissa, ja kertoivat samalla Jeesuksesta muille juutalaisille. Muutamat lähtivät Kyproksesta ja nykyisessä Libyassa sijainneesta Kyrenen kaupungista Antiokiaan ja alkoivat julistaa evankeliumia kreikkalaisille. Suuri joukko kääntyi ja uskoi Herraan. Jerusalemin seurakunta lähetti Barnabaksen Antiokiaan, missä hän Paavalin kanssa opetti suurta uskovien joukkoa vuoden ajan. Antiokiassa opetuslapsista alettiin ensi kertaa käyttää nimeä kristitty, alun perin halveksunnan ilmaisuna, mutta koska sana merkitsi Kristukselle kuuluva, he ottivat sen halukkaasti käyttöön. Myös Pietari lähti Jerusalemista Lyddaan ja Joppeen. Vuonna 49 jkr. apostolit ja vanhimmat kokoontuivat Jerusalemiin. He päättivät, että koska usko Kristukseen toi pelastuksen, pakanoilta ei vaadittaisi Mooseksen lain täyttämistä. Juuri tämä periaate erotti kristinuskon juutalaisuudesta, ja se nimenomaan edesauttoi kristinuskon juurtumista pakanoiden keskuuteen. Tästä esimerkkinä on pakanoiden apostolin, Paavalin, toiminta Tarsoksessa. Alkuseurakunnan kasvu jatkui Paavalin vartioituun oleskeluun Roomassa vuosina jkr. asti. Helluntaista alkanut uusi aikakausi merkitsi sitä, että jokainen Jeesuksen luo tuleva ihminen saa syntinsä anteeksi ja tulee osalliseksi Pyhän Hengen lahjasta. Hän on Puolustaja, Muistuttaja, Opas, Lohduttaja ja Auttaja, joka toimii sekä seurakunnan keskellä että yksityisen kristityn elämässä niin ilon kuin koettelemusten aikana. Hän yhdistää yhdeksi kaikki Kristuksen omat yli aikojen ja rajojen. Juha Auvinen lähetysjohtaja juha.auvinen@sansa.fi R e p l i i k k i I k k u n a Ottaa, antaa... Ottaa, antaa... Aivan aina ei voi ajatella pelkästään, että uskonsa kutakin auttakoon. Leena Punkari Eila Murphy Piirros Aura Karjalainen 2 on radiolähetystyön aika

3 Lähde 6/ Pääkirjoitus Repliikki Ikkuna 3 Uutisia 4 Medialähetyspäivien ohjelma Taivaan kosketus 5 Uutisia 6 Lähteellä Helluntai kertoo Totuuden Hengestä Rukous U u t i s i a Lähetysjohtaja Juha Auvinen: Hyvä talouskehitys tukee Sanansaattajien näkyä LÄHDE 6/2012 Maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä yli puolet asuu kaupungeissa ja noin miljardi kaupunkien slummeissa. Kristittyjä on maailman väestöstä 33 prosenttia eli noin 2,3 miljardia. 7 Haastattelu TWR-Intian ohjelmajohtaja Anu Immanuel on tuntenut Jumalan lapsesta asti. 8 Palautteita ohjelmista maailmalta 9 Kirje kentältä Hankekoordinaattori Kristiina Erelä kävi SANSAn lähettienkokouksessa Kroatiassa Keskiaukeama Kristittyjä afareita tapaamassa ja kuivaa Etiopiaa kokemassa 12 Teologia Kristinusko Aasiassa 13 MiniMissiossa oli esillä medialähetystyö Kuukauden lähetysteksti Katoavat ja katoamattomat aarteet 14 Media nyt Internet on mahdollisuus lähetystyössä Laajakaista Helaleirillä Kirkkonummella 15 Elämän värit Kun läheinen sairastui vakavasti 16 Putiikki Lehdessämme 30 v. sitten Tukevasti yhdessä Mukana missiossa 17 Viitenumeroluettelo Lahjat liikkeelle 18 SANSAn radio-ohjelmat: Raamattu kannesta kanteen Lähetysaika 19 Lähde mukaan Tapahtumakalenteri 20 Takasivun juttu Ma. lastenohjaaja Annica Maljanen on innostunut auttamisesta Putiikissa. Ilkka Kastepohja Lähetysjohtaja Juha Auvinen iloitsee, että kaikki vuodeksi 2011 budjetoidut ulkomaiset sitoumukset saatiin hoidettua ja uudet hankkeet aloitettua suunnitelmien mukaisesti. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) työ laajeni erityisesti Aasiassa. Sanansaattajien tuotot ylittivät viime vuonna ensimmäistä kertaa 3 miljoonaa euroa. Kokonaistuotto oli lähes 3,2 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen verrattuna 10,8 prosenttia. - Myönteinen taloudellinen kehitys tukee Sanansaattajien strategiaa, Juha Auvinen korostaa. - Tavoitteenamme on viedä evankeliumi kahden miljardin ihmisen ulottuville vuoteen 2015 mennessä. SAT-7 Türk on kasvamassa vauhdikkaasti - SAT-7 Türkin toiminnassa on alkamassa uusi aikakausi, sanoi tuore johtaja Melih Ekener avatessaan kanavan vuosikokouksen toukokuun puolivälissä Istanbulissa. Sekä teknisten välineiden, studioiden että henkilökunnan määrän kasvu on Melih Ekenerin mukaan ollut dramaattinen. Henkilöstöä on nykyisin 13. SAT-7 Türkille on hiljattain valittu myös uusi ohjelmajohtaja, kun Guneyt Arikan siirtyi sen palvelukseen Radio Lightin ohjelmapäällikön tehtävistä. Johtajan avustajana toimii katoliseen SAT-7 Türk Suuntaamme työtä erityisesti Aasiaan kansoille, joilla on kaikkein huonoimmat mahdollisuudet kuulla evankeliumi, samoin kuin suurkaupunkeihin. Vuoden 2011 tuotosta noin 40 prosenttia oli yksityistä vapaaehtoista kannatusta, 37 prosenttia seurakuntien talousarvioavustuksia ja 16 prosenttia seurakuntien vapaaehtoista kannatusta. Kristillistä mediatyötä nyt jo 42 kielellä Sanansaattajien tekemä kristillinen mediatyö laajeni viime vuonna erityisesti naisten ja lasten keskuudessa Aasiassa. Järjestö ryhtyi tukemaan indonesian- ja tamilinkielisiä naisten radio-ohjelmia sekä arabian- ja farsinkielisiä lasten televisio-ohjelmia. Tänä vuonna järjestö on alkanut tukea uusia, suurkaupunkien asukkaille suunnattuja radio-ohjelmia thain ja japanin kielillä sekä naistenohjelmia Kristillisen satelliittitelevisiokanava SAT-7 Türkin johtajaksi valittu Melih Ekener on aikaisemmin työskennellyt turkkilaisessa tv- ja radiomaailmassa näyttelijänä, tuottajana ja johtajana. kirkkoon kuuluva Bugra Poyraz, joka tunnetaan hyvistä suhteista perinteisiin kirkkoihin. SAT-7 Türkilla on tänä vuonna omaa ohjelmatuotantoa runsaat 300 tuntia sekä lisäksi turkiksi puhuttuja käännösohjelmia. Kanavalla on uusi nettisivusto, jonka kautta se välittää ohjelmaa 24/7. Syksyksi on nettisivuston kautta suunnitteilla myös suoria lähetyksiä. SAT-7 -perheeseen kuuluvan SAT-7 Parsin taajuudellahan Türk lähettää nykyisin neljä tuntia satelliittitelevisioohjelmaa vuorokaudessa. (SAT-7 Türk/ Lähde) Kaisamari Hintikka on valittu LML:n johtajistoon Pastori, teologian tohtori Kaisamari Hintikka on valittu Luterilaisen maailmanliiton (LML) teologian ja julkisen gujaratin kielellä Intiassa, khmerin kielellä Kambodžassa ja turkin kielellä. - Mutta kun työ kasvaa, pitäisi tulojenkin kasvaa. Muutoin on suunnitelmia vaikea toteuttaa, summaa lähetysjohtaja jatkonäkymiä. Työn painopisteenä on erityisesti Atlantilta Tyynellemerelle ulottuva, leveyspiirien 10 ja 40 välinen vyöhyke. Tällä Pohjois-Afrikan, Lähi-idän, Etu-, Keski- ja Etelä-Aasian sekä Kaukoidän käsittävällä alueella asuu suurin osa ihmisistä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta Kristusta. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat on vuonna 1973 perustettu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka on erikoistunut sähköisiä viestimiä hyödyntävään lähetystyöhön. Järjestö tukee kristillisiä radio-ohjelmia kaikkiaan 42 kielellä ja satelliittitelevisiotyötä kolmella kielellä. (SANSA/ Lähde) todistuksen osaston (Department for Theology and Public Witness) johtajaksi ja ekumeenisten asioiden apulaispääsihteeriksi alkaen. Teologian ja julkisen todistuksen osasto on perustettu hiljattain. Sen vastuualueeseen kuuluvat oppikeskusteluihin liittyvän teologisen valmistelun lisäksi muun muassa vaikuttamistoiminta, sukupuolten väliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvät kysymykset ja uskontojen väliset yhteydet. Lähivuosien tärkeimpiä hankkeita on vuoden 2017 reformaation juhlavuoden valmistelut. Hintikan työajasta neljäsosa tulee olemaan LML:n ekumeenisiin yhteyksiin liittyviä apulaispääsihteerin tehtäviä, joissa hän avustaa pääsihteeri Martin Jungea. - Teologisessa työskentelyssä pyritään kaiken kaikkiaan vastaamaan luterilaisen kommuunion (ykseyden) kohtaamiin haasteisiin kaikkialla maailmassa ja samalla myös ammentamaan koko siitä monipuolisesta teologisesta rikkaudesta, joka LML:n jäsenkirkkojen keskuudessa vallitsee, Hintikka toteaa. Hintikka työskentelee tällä hetkellä Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) dialogikomission johtajana. Hän aloitti tehtävässä syyskuussa (KT/Lähde) on radiolähetystyön aika 3

4 LÄHDE /2012 Taivaan kosketus Medialähetyspäivät Forssassa OHJELMA Perjantai 8.6. LISÄTIETOJA: YHTEISTYÖSSÄ: TAMMELAN ROVASTIKUNTA Miten taivas koskettaa? Raamattuopetus Elina Braz de Almeida, tervetulosanat Jarno Tepora, juonto Juha ja Susanna Peltonen. Forssan yhteislyseon monitoimisali Oletko kuullut kaikki eivät ole Juha Auvinen, Marjatta Esiaho, Merja Kauppinen, Mika Penttilä, Antero Rasilainen, juonto Juha ja Susanna Peltonen. Musiikki Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo. Lauantai Raamattuopetus: Milloin taivas koskettaa? Jukka Norvanto, juonto Inga-Lill Rajala. Lyseon monitoimisali Kanavat: 1. Aasia kutsuu. Luke Cheng, Timo Reuhkala. Tilaisuudessa myös: Kylväjä-vertaus nukketeatterin keinoin, Helena Kaipio. Lyseon Jugend-sali. 2. Afrikka kutsuu. Matias ja Colette Roto ja tyttäret. Erja Tillgren, Mervi Viuhko. Kirkko. 3. Kanssasi siskoni Kansainvälinen Hannatyö Intiassa ja Suomessa. Anu Immanuel, Evangelina Satyanand, Sansan Hanna-tiimi. Monitoimisali. 4. Sansa ja seurakunta. Juha Auvinen, Esa Löytömäki, Marko Pihlajamaa, Jarno Tepora. Musiikki Pirkko ja Terttu Välimäki. Pappila Lounas Lähetit tavattavissa. Lyseo Lähetysikkuna Oletko kuullut: Intiassa kuunnellaan Anu Immanuel. Ekumeeninen tervehdys Pekka Murtolahti, vapaaseurakunta. Juonto Marja Soikkeli. Musiikki Pekka Laukkarinen. Nimikko-ohjelmien myynti. Monitoimisali Päiväkahvi Päiväkahvin aikana pienryhmätoiminnassa mukanaoleville tai siitä kiinnostuneille tapaaminen ja kahvi, Mervi Viuhko. Tilaisuudessa myös: Kylväjä-vertaus nukketeatterin keinoin, Helena Kaipio. Pappila Lähetysikkuna Kuuleminen voittaa pelon, Hanna-työ laajenee Intiassa Anu Immanuel, juonto Anne Isokuortti. Musiikki Palava pensas. Nimikko-ohjelmien myynti. Kirkko Kahvio ja myyntialue avoinna. Lyseo Raamattuopetus: Koskettaako taivas sinua? Juhani Routasalo, juonto Arto ja Laila Mäki- Kerttula. Kirkko Ylistyksen ja rukouksen ilta: Sinä lunastit minut (Ps. 71:23) Arja Asikainen, Mervi Viuhko, juonto Arto ja Laila Mäki-Kerttula. Musiikki Esa Lahti ja yhtye. Kirkko. Sunnuntai Taivaan kosketuksessa Aamun sana ja esirukoushetki, Jukka Norvanto, juonto Pirjo Hyövälti. Pappila Messut: Katoavat ja katoamattomat aarteet (Matt. 16:24 27) Forssan kirkko, saarna piispa Matti Repo. Musiikki Forssan ja Koijärven kirkkokuorot. Pyhäkoulu Pappilassa. Humppilan kirkko, saarna Marko Pihlajamaa Jokioisten kirkko, saarna Veikko Kurki Tammelan kirkko, saarna Matti Korpiaho Ypäjän kirkko, saarna Arja Asikainen Lounas Medialähetysjuhla: Avara kuin taivas Matti Repo, Luke Cheng, Anu Immanuel, Esa Löytömäki, Juha Auvinen, juonto Anne Isokuortti ja Pekka Laukkarinen. Musiikki Humppilan projektikuoro. Monitoimisali Lähtökahvi Carrie ja Luke Cheng Anu Immanuel ja Evangelina Satyanand Colette ja Matias Roto n Medialähetyspäivien ulkomaisista vieraista ohjelmajohtaja Anu Immanuel ja gujaratinkielisen Hanna-työn koordinaattori Evangelina Satyanand edustavat TWR-Intiaa. Päiville saapuu myös Aasian suurimman medialähetysjärjestön Far East Broadcasting Companyn (FEBC) apulaisjohtaja Luke Cheng Yhdysvalloista puolisonsa Carrien kanssa. Lisäksi mukana ovat rovasti Matias Roto ja hänen kamerunilainen puolisonsa Colette Roto Elvira- ja Hilary-tyttärineen. n Sansan läheteistä päivillä ovat tavattavissa: Elina Braz de Almeida, David ja Marja-Liisa Ezzine, Eila Murphy sekä Mikael Tunér. OHJELMAA LAPSILLE ja NUORILLE Lasten ohjelma (3 12-vuotiaat): La 9.6. klo Pappilan Pysäkillä, kirkon vieressä. Klo sisäleikkipuisto Lastenmaailmassa, jonne yhteislähtö klo Pappilan pihasta. Klo lyseon monitoimisalissa Pekka Laukkarisen lastenkonsertti. Su lähtö pyhäkouluun Pappilaan klo 10 messusta ennen saarnaa. Nuorten ohjelma: Pe 8.6. klo 18 leirikeskus Klemelässä nuorten Satelliitti-ilta, Veikko Kurki. La 9.6. klo 18 lyseon monitoimisalissa Pekka Laukkarisen konsertti. OHJELMASSA MYÖS Yhdistyksen kevätkokous jäsenille la 9.6. klo 17 Pappilassa. LÄHETYSNÄYTTELYT lyseon ruokasaleissa: Intia-näyttely toisen salin päädyssä. Toiminnallinen Afrikka-näyttely toisen salin päädyssä. Avoinna ja opastettuna pe 8.6. klo sekä muutoin ohjelmassa olevien ruoka- ja kahvitaukojen aikana. TIETOA Tilaisuudet Forssan yhteislyseon monitoimisalissa, ellei toisin mainita. La 9.6. ohjelma klo alkaen Forssan kirkossa. Lyseo osoitteessa: Lyseokatu 2 (ex: Hämeentie 29), Forssan kirkko: 1. linja (Kalliomäki), leirikeskus Klemelä: Syrjänharjuntie 12. Pappila sijaitsee aivan kirkon vieressä. Sisäleikkipuisto Lastenmaailma osoitteessa: Kutomonkuja 2 A. Kahvio, SANSAn Putiikki ja myyjäispöydät lyseon tiloissa. Kahvio ja myyntialue avoinna pe klo 16 21, la klo , su klo Ruokailut (la ja su lounas) lyseon ruokasalissa. Majoitus Forssan majoitusliikkeissä. Vaihtoehtoja: Rantasipi Forssa, Saarelankatu 12, p , 78 /2hh, 72 /1hh. Viite: Sansa. Varaukset mahdollisimman pian. Scandic Forssa, Hämeentie 7, p Hotelli Maakunta, Keskuskatu 12, p Radiointi: Radio Dei välittää Medialähetyspäiviltä kahden tunnin koosteet la 9.6. ja su klo Muutokset mahdollisia. TERVETULOA! Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat Forssan seurakunta Tammelan rovastikunta = Tilaisuudessa kerätään kolehti. Forssan kirkko 4 on radiolähetystyön aika

5 U u t i s i a Vahvat naiset muuttavat maailmaa LÄHDE 6/2012 Naisen asemasta keskusteltiin huhtikuussa Slovakian Bratislavaan kokoontuneessa TWR-Euroopan partnerikokouksessa. Kolmipäiväisen kokouksen teemana oli Naiset, media ja tulevaisuus. n Medialla on suuri merkitys siinä, että naisten asemaan kiinnitetään huomiota. Viestimet antavat naisille kanavan ilmaista ilonsa ja surunsa, hätänsä ja tarpeensa. Siellä missä tapahtuu räikeimpiä naisiin kohdistuvia ihmisoikeusloukkauksia, muutokset ovat hitaita. Mutta vahvat naiset muuttavat maailmaa Jumalan avulla, kokouksessa todettiin. Monissa maissa naiset ovat alistetuin ja sorretuin osa väestöä. Syrjintä alkaa lapsena. Niinpä jo pienet tytöt joutuvat kärsimään vain siksi, että ovat väärää sukupuolta. Heiltä estetään perusoikeudet, kuten vapaa liikkuminen, koulutus ja tämän myötä luku- ja kirjoitustaito, jotka ovat avain itsenäiseen elämään ja oman sekä usein koko yhteisön aseman parantamiseen. Köyhyydellä on naisen kasvot - Köyhyydellä on naisen kasvot, totesi kansainvälisen Hanna-työn perustaja ja johtaja Marli Spieker. Työssään hän on kohdannut sorrettuja ja alistettuja naisia KESÄKERÄYS 2012 ja paneutunut heidän asemaansa kaikilla mantereilla. Vuodesta 1997 alkaen Project Hannah on kasvanut niin, että naisten radioohjelmia lähetetään 60 kielellä. Jopa suljetun Pohjois-Korean naiset kuulevat näitä ohjelmia. Työtä on suunnitteilla 43 uudella kielellä. Hanna-rukouskalenteri ilmestyy 58 kielellä 123 maassa. Erityisesti monissa Lähi-idän maissa syntyminen naiseksi on häpeä ja uhka, kertoi libanonilaissyntyinen Grace Abu Daher, arabiankielisen Naiset toivon lähteellä -ohjelman tuottaja. - Naisen ei odoteta olevan muuta kuin vaimo, äiti ja kodinhoitaja. Miesten hallitsemassa kulttuurissa naiset kätkevät hunnun taakse tuskansa, joka aiheutuu alistamisesta, pakottamisesta, vapauden rajoittamisesta ja väkivallasta. Useimmiten pahoinpitelijä on omasta perheestä. Usein naista demonisoidaan. Siitä esimerkkinä on tunnettu arabialainen sananlasku, jonka mukaan missä ikinä mies ja nainen kohtaavat, Paholainen on paikalla kolmantena. Profeetta Muhammadin kerrotaan varoittaneen, että hänen mentyään ei mikään aiheuta suurempia ongelmia ja uhkaa maalle kuin nainen. Niinpä uhaksi tai epäpuhtaaksi leimattu nainen voi jopa joutua väkivaltaisen kuoleman kohteeksi. Media on kultainen avain Abu Daherin mukaan arabinaiset haluavat, että heitä rakastetaan aidosti ja ehdoitta. He haluavat vapautta orjuuttavista uskonnollisista uskomuksista, miesten painostuksesta, naisia syrjivistä perinteistä ja kulttuurisista kahleista, jotka jättävät heidät pimeään koko elämänsä ajaksi. Kun he kuulevat rakkaudesta ja vapaudesta, joka löytyy vain Jeesuksessa Kristuksessa, he vastaavat innolla hänen kutsuunsa. - Niin kuin avain avaa oven tai vapauttaa orjan kahleista, niin myös kultainen avain, media, vapauttaa naisten tuskan ja salaisuudet ja tavoittaa heidät voimakkaalla sanomalla. Miksi emme käyttäisi tätä kultaista avainta. Naisia pommitetaan median kautta valtavalla määrällä tyhjää sisältöä. Miksi emme tarjoaisi naisille todellista vaihtoehtoa. - Meidän tehtävämme on kertoa median kautta parantava ja rakastava sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, joka voi TWR TWR-Euroopan partnerikokouksessa käsiteltiin erityisesti naisten elämää, viestintää ja tulevaisuutta. muuttaa naisten elämän. Tehtävämme on luoda median kautta tila, joka auttaa naisia avautumaan ja paljastamaan elämänsä haasteet. Meidän on luotava radio- ja televisio-ohjelmia ja muita mediasisältöjä, jotka puhuvat naisten sydämeen ja rohkaisevat heitä löytämään oman arvonsa Kristuksessa. Juha Auvinen " Kuuntelen säännöllisesti Sydänystävä-ohjelmaa kännykästäni. Ohjelma lohduttaa ja rohkaisee minua. Tehtaassa, jossa työskentelen, kuuntelee radiota kännykästään ainakin sata ompelijaa. Palaute Bangkokista Taivas auki Aasiaan Tule tavoittamaan Aasian suurkaupunkeja Etsimme jatkuvasti uusia tapoja tavoittaa Aasian suurkaupunkien asukkaita. Suurkaupungeissa elää miljoonia ihmisiä, mutta jo yhden hätään vastaaminen on tärkeää. Siksi kaupungeissa tukemamme radio-ohjelmat ovat vuorovaikutteisia. Sanansaattajien kesäkeräyksellä tuetaan erityisesti Aasian suurkaupungeissa vuonna 2012 aloittamiamme radio-ohjelmia japanin, khmerin, mandariinikiinan ja thain kielillä. Lahjoitusesimerkkejä: Yhteydenpito kuuntelijaan kuukauden ajan 3 (Thaimaa) Yksi paikallisradio-ohjelma 90 (thai, khmer, kiina) Yksi keskiaalto-ohjelma 130 (japani) Vuosittainen kuuntelijatapaaminen 500 (Thaimaa) LAHJOITA Lahjoitustili: FI Viite: Lahjoituspuhelin p ' 15,23 + pvm / puhelu Verkossa IBAN OP FI SWIFT/BIC: OKOYFIHH Keräyslupa Manner-Suomi 2020/2011/2584, voimassa , Poliisihallitus Kerätyt varat käytetään medialähetystyöhön vuosina Kiitos osallistumisesta medialähetystyöhön! on radiolähetystyön aika 5

6 LÄHDE /2012 Lähteellä Rukous Helluntai kertoo Totuuden Hengestä Pieni Jari-poika on joutunut isojen poikien kiusaamaksi. Hän ei uskalla kulkea yksin koulumatkaa, koska hän pelkää. Isot pojat saattavat koska tahansa ilmestyä tielle ja silloin on leikki kaukana. Jarin isä on ollut huolissaan pojastaan. Niinpä hän lupaa lähteä seuraavana päivänä saattamaan pienen poikansa kouluun. Isä on suuri ja voimakas. Kun hän saattaa Jarin kouluun, koulumatkasta tuleekin erilainen. Isot pojat, jotka ennen kiusasivat, väistyvät syrjään nähdessään isän kulkevan Jarin rinnalla. Enää ei tarvitse pelätä. Isä merkitsee turvaa, jonka ansiosta koulumatkasta tuleekin riemullinen kokemus. Miltä sinusta tuntuisi kulkea pelottavia taipaleita tuollaisen turvallisen isän rinnalla? Ei tarvitsisi pelätä ketään. Hän olisi apunasi. Asiat ja ihmiset, joita pelkäsit, eivät enää tunnukaan kauhistuttavilta. Minusta ainakin sellainen olisi hienoa. Sillä maailmassa tulee monta kertaan vastaan sellaisia hetkiä, jolloin toivoo, että olisi joku voimakas puolustumassa ja kulkemassa rinnalla, kun itsestä tuntuu pelottavalta. Jeesus antoi ikuisen puolustajan seuraajilleen Jeesus sanoi helluntain evankeliumissa ( Joh. 14:16 18) pelokkaille opetuslapsille: Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Jeesus oli ollut opetuslasten kanssa pitkän aikaa. He olivat oppineet luottamaan häneen ja kertomaan hänelle kaikki Sydän pakahtuu tässä kasvavassa kauneudessa. Toisin tai toisin. Lahjoita levollista mieltä, Herra. Aamen huolensa ja murheensa. Kuolinpäivänsä aattona Jeesus piti opetuslapsilleen pitkän puheen. Siinä hän kertoi oppilailleen lähtevänsä pois heidän luotaan. Hän ei olisikaan enää kulkemassa heidän vierellään ja puolustamassa heitä vaikeissa tilanteissa. Miltä luulet opetuslapsista tuntuneen, kun Jouko Tukiainen Pieni säikähtynyt lapsi saakin kuulla: Älä pelkää, vaikka minä en kuljekaan vierelläsi, saat tilalle toisen Puolustajan, joka suojelee ja auttaa yhtä hyvin kuin minäkin. Jeesus kutsuu Pyhää Henkeä Puolustajaksi. Se tarkoittaa samaa kuin Auttaja tai Lohduttaja. Pyhä Henki puolustaa, auttaa ja lohduttaa. Olet epäilemättä itsekin kokenut, että kun jotkut asiat ovat menneet huonosti, kaipaat auttajaa, jolle voit kertoa kaiken, mikä mieltäsi painaa. Tarvitset lohduttajaa, kun kukaan ei tunnu ymmärtävän sinua. Jeesus kertoo, että sellainen lohduttaminen kuuluu Pyhän Hengen tehtäviin. Jeesus oli hoitanut näitä tehtäviä ennen kuin hän astui taivaaseen. Hän oli puolustanut opetuslapsiaan, kun heitä vastaan oli hyökätty. Kun jotkut olivat syyttäneet näitä siitä, etteivät he olleet paastonneet niin kuin fariseukset tai Johannes Kastajan opetuslapset, Jeesus oli puolustanut heitä sanomalla: Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Toisen kerran fariseukset syyttivät opetuslapsia sapattisäädösten rikkomisesta, kun nämä olivat katkoneet tähkäpäitä kävellessään viljapellon halki. Silloin Jeesus oli osoittanut, että Jumala on tarkoittanut sapatin ihmistä varten eikä päinvastoin. Näistä kahdesta esimerkistäkin käy ilmi, mikä on Puolustajan tehtävä. Hän asettuu syytettyjen ja syyttäjien väliin, ja kumoaa aiheettomat syyttelyt. Hän on kuin tuo huolehtiva isä, joka ei sallinut pientä Jari-poikaa kiusattavan. Jumala on tarkoittanut sapatin ihmistä varten eikä päinvastoin. he kuulivat nämä Jeesuksen sanat? Itse ajattelen, että heistä on varmaan tuntunut, kuten tuosta pienestä Jaripojasta tuntuisi, kun hän saisi tietää, ettei isä enää kulkisikaan hänen vierellään. Opetuslapsiakin pelotti. Kuinka heidän nyt kävisi? Pyhä Henki puolustaa, auttaa ja lohduttaa Siihen kysymykseen Jeesus vastaa sanomalla, että hän lähettää taivaasta Puolustajan, joka on Totuuden Henki ja joka on opetuslasten kanssa ikuisesti. Ei vain yhtenä tai kahtena päivänä, vaan aina. Jumalan ihmisen ei tarvitse tuntea itseään turvattomaksi, koska hän saa tilalle toisen Puolustajan, joka on yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin. Pyhä Jumala antaa anteeksi iloiten Jeesuksen opetuksesta ymmärrämme jotakin siitä, mikä Pyhä Henki on. Hän ei ole mikään voimavaikutus. Hän ei ole Kristiina Erelä Puolustajan tehtävä on asettua syytettyjen ja syyttäjän väliin ja kumota aiheettomat syyttelyt. Hän on kuin isä, joka ei salli lastaan kiusattavan. yleensäkään mikään sellainen voima, jota ihmiset voisivat käyttää hyödykseen eri tilanteissa. Sen sijaan Pyhä Henki on persoona, jota voidaan puhutella ja jolla on jopa ruumiillinen muoto, kuten Luukkaan evankeliumissa (3:22) sanotaan: Ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niin kuin kyyhkynen. Raamatussa kerrotaan Pyhästä Hengestä paljon muutakin, josta käy ilmi, että hän on persoona: Pyhä Henki voi tulla murheelliseksi, puhua, todistaa jne. Jeesus käytti Pyhästä Hengestä myös nimitystä Totuuden Henki. Puolustaja siis rakastaa totuutta, eikä pidä lainkaan valehtelemisesta tai vääryydestä. Sellainen on pelottavaa, koska en ole aina aivan varma, haluanko kuulla totuuden kaikista asioista. Pyhä Henki tahtoo totuutta salatuimmistakin asioista. Sen takia emme aina välttämättä tunne oloamme mukavaksi, kun Pyhä Henki puhuu meille. Hän ei tyydy puolitotuuksiin. Hän ei tyydy siihen, kun sanomme Hänelle: Ei se ollut minun syyni, toiset sen aloittivat. Totuuden Henki ei tyydy siihen, jos alamme syytellä toisia, silloin kun olemme itse toiminneet väärin. Vasta kun olemme antaneet periksi ja tunnustaneet oman osallisuutemme tapahtuneeseen, Puolustaja voi iloita. Hän tahtoo kertoa meille, että vaikka me olemme tehneetkin väärin, niin taivaan Isä tahtoo antaa anteeksi. Ja silloin kun pyhä Jumala antaa anteeksi, hän tekee sen iloiten. Puolustajan tärkeimpänä tehtävänä onkin yhä uudestaan muistuttaa meitä siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt puolestamme kuollessaan ristillä ja voittaessaan pääsiäisaamuna kuoleman vallan. Puolustaja tahtoo antaa elämäämme ilon, kun hän auttaa meitä uskomaan siihen, mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme. Hän vakuuttaa Raamatun sanalla, että Jeesus kuoli, jotta me saisimme anteeksi kaiken pahuutemme. Jeesuksen luona saa puhtaan sydämen Raamattu kertoo myös siitä, kuinka Pyhän Hengen vuodattamisen myötä lukkojen takana piileskelleet opetuslapset lähtivät kaupungin kaduille, ulkoilmaan kertomaan siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt. Sen viestin kuulivat kaukaakin Jerusalemiin saapuneet helluntaivieraat. Mikään ei enää pidätellyt heitä, jotka olivat saaneet sydämeensä Pyhän Hengen toisen Puolustajan, Lohduttajan ja Auttajan. Silloin syntyi halu kertoa kaikille ihmisille, että Jeesuksen luo saa tulla jokainen. Ja että Jeesuksen luona jokainen saa puhtaan sydämen ja pysyvän ilon elämään. Jukka Norvanto SANSAn Raamattu kannesta kanteen -ohjelman radiopastori kirjoittaa Lähdelehteen kirkkovuoden Lähteellä-tekstit. 6 on radiolähetystyön aika

7 LÄHDE 6/2012 En haaveillut työstä kristillisessä - Oikeastaan en alun alkaen halunnut täysipäiväiseen kristilliseen työhön. Ajattelin, että voisin palvella Jumalaa myös maallisessa maailmassa, kertoo TWR-Intian ohjelmajohtaja Anu Immanuel. Tapasin Anu Immanuelin Intiassa viime syksynä. Jossain pilvien päällä, lentokoneessa Tamil Nadun yllä, hän kertoili itsestään, perheestään ja työstään. 43-vuotias Anu Immanuel tulee Suomeen kesäkuussa, ja hän on yksi Medialähetyspäivien pääpuhujista. - Minulla oli ihana lapsuus. Tunsin koko ajan, että Jumala on olemassa ja katsoo minua. Mutta jonkinlainen käänne tapahtui ollessani 10. luokalla. Silloin todella otin vastaan Jeesuksen Herranani ja Pelastajanani. Anu Immanuelin vanhemmat ovat kotoisin eteläintialaisesta Keralan osavaltiosta. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Koillis-Intiassa, jossa vanhemmat työskentelivät teltantekijöinä koulumaailmassa. - Vanhempani ovat aina olleet uudisraivaajia. Kun olimme asettuneet aloillemme ja elämä oli mukavaa, muutimme jälleen ja vanhempani ryhtyivät johonkin uuteen. Meille lapsille se ei ollut aina helppoa. Kolmilapsinen perhe asui ensin Länsi-Bengalissa ja sitten Nagalandissa. Lopulta he muuttivat Delhiin, jossa isä työskenteli raamattukoulun rehtorina. Nagalandissa Anu Immanuel oli saanut kansantaloustieteen opintonsa päätökseen, Delhissä hän suoritti jatkotutkinnon yrityshallinnosta. Hän työskenteli maallisessa yrityksessä vuoden, kunnes Jumala johdatti Trans World Radioon. Myös Anun veljet ovat nykyään kristillisessä työssä. Työkaveri järjesti Anun ja Immanuelin avioliiton Nuorella Anu Immanuelilla oli Delhissä ystävätär, jonka sisko työskenteli TWR-Intiassa. Tuo sisko oli Vinita Shaw, joka myöhemmin johti koko järjestöä muutaman vuoden ja on käynyt Suomessakin. Ystävätär tiedusteli Vinitalta, olisiko TWR:ssä vapaita työpaikkoja. Anu Immanuelilla ei ollut aluksi paloa kristilliseen työhön, ja hän sanookin rukoilleensa paljon asian tiimoilta. TWR:stä ei pitkään aikaan kuulunut mitään, mutta eräänä päivänä puhelin soi ja Anu sai kutsun työhaastatteluun. Silloin hän oli jo sydämestään valmis kristilliseen järjestötyöhön. Nyt hänellä on tullut täyteen 20 vuotta TWR-Intian palveluksessa, tosin välillä työnantajan nimi oli TWR Etelä-Aasia. TWR:stä löytyi myös puoliso B. Immanuel Durairaj. Anu Immanuel huomauttaa, että he eivät kuitenkaan tutustuneet työpaikalla; avioliitto oli työkaverin järjestämä. Järjestetyt avioliitot ovat Intiassa edelleen yleisiä. Nyt pariskunta on ollut naimisissa 17 vuotta, ja perheeseen kuuluvat myös 16-vuotias Tabitha-tytär ja 10-vuotias Tiina Virtanen Silas-poika. Tamil Nadun osavaltiosta kotoisin oleva Immanuel Durairaj tekee nykyään työtä seurakuntien perustamiseksi erityisesti Luoteis-Intiaan, jossa kristittyjen määrä on vähäinen. Anun äidinkieli on malajalam, Immanuelin tamil. Perheen kotikieli on kuitenkin englanti, toisinaan he puhuvat myös hindiä. Lapset käyvät koulunsa englanniksi, kuten vanhemmatkin aikoinaan. Puoliso tekee osan työstään kotona - Työni on erittäin mielenkiintoista ja monipuolista. Ohjelmajohtajana huolehdin radio-ohjelmien tuotannosta kaikilla TWR-Intian 65 radiointikielellä. Eri osavaltioissa on koordinaattorit, jotka hoitavat työtä alueellisesti, ja minun vastuullani on koko maa. Työhön kuuluu kaikkea tuotannon ja radioinnin väliltä ja myös uusien ohjelmien suunnittelua, Anu Immanuel kertoo. TWR-Intialla on eri puolilla maata noin 180 työntekijää. New Delhissä sijaitsevassa keskustoimistossa on parikymmentä työntekijää. Lisäksi työssä on mukana suuri joukko vapaaehtoisia. Anu Immanuel kuuluu TWR-Intian johtajistoon. Hallinnon ja johtamisen vastapainona työhön kuuluu jonkin verran matkustamista. Hänen ääntään voi kuulla Intiassa radioitavassa englanninkielisessä Naiset toivon lähteellä -ohjelmassa. järjestössä Hän myöntää, että työn ja perheen yhteensovittaminen on haasteellista. Työpäivät matkoineen ovat pitkiä, joskin intialaiseen tapaan osa kotitöistä hoituu apulaisten voimin. Koululaisten iltapäiviä helpottaa se, että aviomies työskentelee kotoa käsin, ellei ole matkoilla. - Intialaisten naisten kokopäivätyö yleistyy koko ajan. Elintaso on noussut. Jotta rahat riittävät, yhä useammin molemmat vanhemmat käyvät töissä, etenkin isoissa kaupungeissa. Kristittyä Anua ei ole vainottu Intiassa Kristittyjen tilanne vaihtelee eri puolilla Intiaa. Anu Immanuel kieltää itse kohdanneensa ongelmia uskonsa takia. Lapsuuden ja nuoruuden Nagalandissa lähes kaikki muutkin olivat kristittyjä. Toisin paikoin kristityt kohtaavat enemmän vastustusta. Jotkut kristityksi kääntyneet suljetaan perheen, yhteisön tai jopa kylän ulkopuolelle. - On osavaltioita, joissa vastustus on suurempaa. Niissä on vaikea kokoontua yhteen tai näyttää ulospäin, että on kristitty. Monissa osavaltioissa on myös otettu käyttöön käännyttämisen vastainen laki ja toisissa sitä suunnitellaan. Voi siis olla kristitty, mutta ei saa käännyttää. Erityisesti noilla alueilla radio on hyvä väline evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Radio on tärkeä viestin myös sen vuoksi, että 70 prosenttia - Radio ei tarvitse viisumia, sen avulla pääsee minne tahansa, iloitsevat Anu Immanuel ja B. Immanuel Durairaj. Pariskunta kotiinlähdössä TWR-Intian toimitalon iltapimeässä pihassa New Delhissä. intialaisista asuu maaseudulla. Monelle maaseudun asukkaalle radio on ainoa viihdyke. - Kaikissa kylissä ei ole sähköä, joten niissä voidaan käyttää vain paristoradiota. Radiota voi kantaa mukana ja kuunnella missä vain, vaikka salaa. Lisäksi radio on edullinen, melkein kuka tahansa voi hankkia sellaisen, Anu Immanuel toteaa. TWR-Intia myös jakaa radioita, ja näin saadaan ohjelmille uusia kuuntelijoita. Yleensä radiosta peritään kuitenkin pieni maksu. Silloin ihmiset arvostavat sitä enemmän. - Järjestimme hiljattain kuuntelijatapaamisen syrjäisessä kylässä Jharkhandin osavaltiossa. Jaoimme radioita, joita ihmiset saivat maksaa osamaksulla, koska he ovat hyvin köyhiä. Kun kerroimme, että pienen maksun ansiosta useampi voi saada oman radion, he maksoivat mielellään. Monissa maaseutukylissä kristilliset radio-ohjelmat kaikuvat myös kirkontorniin asennetun kovaäänisen välityksellä. Koska muutkin uskonnolliset ryhmät käyttävät kovaäänisiä, niitä ei voi kieltää kristityiltä. Varsinkin pienissä kylissä kovaäänisen välittämä ohjelma kuuluu kaikkialle, myös läheisille pelloille. Kuuntelijoilta saadun palautteen perusteella Anu Immanuel tietää, että moni intialainen on tullut uskoon tällä tavoin. Annaleena Pakkanen on radiolähetystyön aika 7

8 LÄHDE /2012 K u u n t e l i j a t k i r j o i t t a v a t MAAILMALTA: TWR-Intian huomioita Afganistanista: Monissa kylissä ei ole lainkaan sähköä, jopa kaupungeissa on usein sähkökatkoja vaikeiden olosuhteiden takia. Siksi radio on siellä useinkin ainoa väline ajankuluun. Ohjelmiakaan ei ole kovin paljon, joten ihmiset etsivät mitä tahansa saadakseen kuulla radio-ohjelmia omalla sydämensä kielellä, dariksi. Näin he etsiessään radiosta ohjelmia omalla kielellään löytävät myös kristilliset ohjelmat. Afganistanista: Rukoilkaa veljeni puolesta, sillä hän oli onnettomuudessa jokin aika sitten. Olen vakuuttunut, että meidän tulisi enemmän puhua uskostamme. Mutta tämän nykyisen tilanteen vuoksi pyydän, että pidätte salassa tämän sähköpostisoitteeni. (dari) Biharista Intiasta: Perhetaustani takia minusta tuli varas. Sillä lailla ansaitsin elantoni. Eräänä päivänä rautateiden poliisi sai minut kiinni ja vei poliisiasemalle, jossa minua lyötiin ja pidettiin vangittuna. Joku sanoi minulle vankilassa, että tarvitsin Jeesusta, ja antoi minulle radion kuunneltavaksi. Kuunneltuani ohjelmaanne viimeisten kahden vuoden ajan olen muuttunut ja tunnen olevani kuin täysin uusi ihminen. Annoin elämäni Jeesukselle, pyysin häntä Pelastajakseni ja Herrakseni. Nyt palvelen hänen valtakuntansa työssä Biharissa. Rukoilkaa minun ja perheeni puolesta. (maithili) Farsinkielinen palaute: Olen kuunnellut ohjelmaanne vuosia. Haluaisin evankelistaksi todistaakseni Jeesuksesta, mutten tiedä, mitä pitää tehdä. Soitan teille pyytääkseni teitä ottamaan yhteyttä minuun. Haluaisin olla yhteistyössä kanssanne ihan millä tavalla vain haluatte. Tässä numeroni Gujaratista Intiasta: Olen bhili ja ollut aina hyvin kiinnostunut uskonnoista. Sitten sain tietää Janagin Vat -ohjelmastanne. Kuunnellessani sitä opin Jumalan sanaa. Luen mielelläni Raamattua. Ohjelma vahvistaa minua hengellisesti. Pyydän teitä kirjoittamaan minulle ja lähettämään kirjallisuutta. (bhili) Indonesiasta: Balinkielinen ohjelma oli minulle helpompi ymmärtää. Ja myös ylistyslaulut vahvistivat sydäntäni olemaan uskollinen Herralle Jeesukselle. (bali) Kamerunista: Pidän paljon Sawtu Linjiilan ohjelmien kuuntelemisesta. Ne ovat erittäin opettavaisia, hengellisesti ravitsevia ja ammattimaisesti toteutettuja. En tiedä, kuinka voisin FEBC-Kambodžan välittämää tietoa: Kambodžan naiset ovat Aasian maiden naisista kaikkein tarvitsevimpien joukossa. Heistä 42 prosenttia ei ole koskaan käynyt koulua. Moni tyttö ja nainen päätyy prostituoiduksi elättääkseen itsensä. Joka neljännen naisen katsotaan kärsivän jonkinlaisesta hyväksikäytöstä seksuaalisesta, muutoin fyysisestä tai henkisestä. Miljoonat kambodžalaiset naiset eivät ole koskaan kuulleet Jumalasta, joka rakastaa ja arvostaa heitä. Marja Soikkeli ilmaista iloni näistä ohjelmista, joita olen kuunnellut jo pitkän aikaa. (fulfulde) Mongoliasta: Minä pidän siitä mitä puhutte ohjelmissanne. Mutta mikä tarkalleen Jumala on? Minulle Jumala on hyvin abstrakti, vaikeatajuinen ja käsitteellinen. Minusta kaikki uskonnot ovat samoja ja opettavat abstrakteja asioita. (mongoli, Wind-FM) Serbiasta: Menetin ainoan poikani vuonna Minulle jäi kolme lastenlasta, kaksi tyttöstä ja yksi poika. Poikani menehtyi traagisesti. Kuunnellessani illan ohjelmaa minä itkin, sillä tuska sydämessäni ihan kuristi minua, koska jäin yksin ilman rakasta poikaani. Sen, mistä ensimmäinen puhuja puhui, olen kokenut henkilökohtaisesti päivittäin. Kaiken sen olen salannut lastenlapsilta. Kuunneltuani teitä sydämeltäni putosi ikään kuin suuri kivi. Minä tunsin, että puhuitte kuin suoraan minulle, mikä helpotti sieluani ja sydäntäni. Sillä kaikkea sitä mistä puhuitte, koen jokapäiväisessä elämässäni... (kroaatti) Marokkolainen katsoja kertoo: Lapsuudessani koin asioita, joita en ymmärtänyt, vaikka luulen olevani melko älykäs. Isäni kuoleman jälkeen vasta aloin ajatella, että hän oli minun isäni. Lapsuudessa siis perheemme koki suuren kriisin. Äidilleni se oli kovaa aikaa, samoin veljelleni ja sisarelleni. Siihen aikaan olin viisivuotias, ja elämämme vaikeutui entisestään. Isäni ei ollut töissä, eikä suhteita omaava mies. Äitini perhe tuki meitä taloudellisesti. Kun aloitin ala-asteen, minulla oli monia henkisiä ongelmia. Olin vanhin koulutovereistani. Minulla Peter Masters oli liikaa kysymyksiä, joihin ei ollut vastausta. Yhtenä päivänä isosiskoni sanoi minulle jotakin, joka on pysynyt koko elämäni ajan kuin merkki ihollani. Hän sanoi minulle: Sinä et ole meidän oikea veljemme. Löysimme sinut roskapöntöstä ja säälimme sinua. Perheemme adoptoi sinut. Sisareni näytti minulle todella eron itseni ja adoptioperheeni välillä. Minun ja tämän perheen välillä ei ollut mitään toisiaan muistuttavia piirteitä. He olivat valehdelleet minulle. Kuultuani sisareni kertomuksen tunsin kuin sieluni olisi irronnut ruumiistani. Isoveljeni oli kova minua kohtaan. Hän kohteli minua kovakouraisesti. Elin kauheita hetkiä ja esitin kysymyksen: Onko islam vastuussa siitä, miten joudun elämään nyt? Aloin etsiä, ja käteeni tuli lopulta kirja, joka kertoi Sidna Aissan ( Jeesuksen) elämästä. Luin kirjan ja tunsin, että on jotakin, joka yhdistää minut Jeesukseen. Yhtenä päivänä äitini kertoi minulle minun elämäni historian. En ollut heidän oikea poikansa. He olivat löytäneet minut kadulta. Tämä päivä ei ollut toisten päivien kaltainen. Sain havaita eläneeni valheessa, perheeni ei ollut minun todellinen perheeni. Menetin sen tunteen, että kuuluin tähän perheeseen. Minä en luottanut enää kehenkään. Olin tuntematon ihminen, vieras, roskapöntön lapsi. Yritin päästä tämän painajaisen, tämän murhenäytelmän yli. Tarvitsin jonkun, joka voi minua ymmärtää, joka osaisi kuunnella särkynyttä sydäntäni. Elin kipuni hiljaisuudessa. Toisten edessä hymyilin, vaikka sisimmässäni halusin itkeä. Nauroin ääneen, että muut eivät kuulleet kärsimystäni: Olen adoptoitu lapsi. En tunne oikeita vanhempiani. Minulla ei ole oikeutta tuntea vanhempiani, kuten muilla. Kulkiessani kadulla näin toisia lapsia ja ajattelin: Ehkä hän tuolla on veljeni? Minulla oli paljon kaikenlaisia epäilyksiä ja pelkoja. Adoptioäitini ei ollut valinnut oikeaa hetkeä, eikä oikeaa tapaa kertoessaan minulle totuuden. Aloin muistella ja havaitsin, miten eri tavalla minua ja veljiäni oli kohdeltu. Yhtenä päivänä etsin internetistä jotakin ja äkkiä päädyin kotisivulle nimeltä: joka on pohjoisafrikkalaisten kristittyjen kotisivu. Otin vastaan Jumalan kutsun. Olen ottanut yhteyttä veli Ibrahimiin, joka palveli minua. Hän puolestaan loi yhteyden Marokossa olevan kristityn veljen kanssa. Ja kuinka ollakaan, tämä veli asuu minun korttelissani. Viikon päästä otin Jeesuksen vastaan Vapahtajanani ja elämäni Herrana. Minulla on edelleenkin ongelmia, mutta Jeesus on kanssani. Joka päivä tunnen hänen läsnäolonsa ja hänen voimansa, mikä auttaa minua ylittämään kaikki esteet. Tiedän Jeesuksen valinneen minun tieni, jotta eräänä päivänä saatoin tavata hänet. (arabia, SAT-7) 8 on radiolähetystyön aika

9 LÄHDE 6/2012 K i r j e k e n t ä l t ä Kieli solmussa Kroatiassa n Dobar dan hyvää päivää! Hymyilevä lentoemäntä tervehti minua noustessani Kroatian lentoyhtiön koneeseen Frankfurtin kentällä. Hämmästyin, enkä tiennyt mitä vastata, mutta runsaan viikon aikana totuin kuulemaan tätä runsaasti konsonantteja sisältävää kieltä. Opin, että esimerkiksi sellainen paikannimi kuin Bršljanica on mahdollista sanoa ilman, että kieli menee solmuun. Opin myös hyödyllisen sanan: hvala kiitos. Sen avulla pärjäsin ensimmäisen Kroatian-matkani. Työskenneltyäni Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien hankekoordinaattorina vain puolitoista kuukautta, sain osallistua lähettienkokoukseen, joka pidettiin Kroatiassa toukokuun alkupuolella. Koska tehtäviini kuuluu myös SANSAn lähetystyöntekijöiden erilaisten käytännön asioiden hoito, vierailin samalla Kroatian-lähettien luona ja tutustuin heidän työhönsä ja elämäänsä. n Dobro došli tervetuloa! Saavuin Sanansaattajien ulkomaisen työn johtajan Timo Reuhkalan kanssa myöhään torstai-iltana 3.5. Zagrebin lentokentälle, jonne SANSAn työntekijät Raili Tapio ja Seija Uimonen olivat tulleet meitä vastaan Kutinasta. Molemmat ovat asuneet ja tehneet pitkään työtä Kroatiassa ja eläneet läpi maan värikästä lähihistoriaa. Muistan, miten 90-luvulla opiskelijana luin uutisia kommunististen maiden hajoamisesta yksi toisensa jälkeen ja tein useita matkojakin Itä-Eurooppaan. Valmistuttuani arkkitehdiksi 90-luvun lopulla seurasin entisen Jugoslavian maiden, kuten Kroatian jälleenrakentamista, ja toivoin että olisin voinut osallistua työhön jollain tavalla. n Oproštite anteeksi! Mahdollisuutta ei silloin minulle tarjoutunut, mutta nyt näin omin silmin pommitettuja alueita ja ihmisten sodan jälkeen rakentamia koteja. Olin työmatkalla, mutta enpä olisi 15 vuotta sitten uskonut, millaisen työn puitteissa Kroatiaan pääsen käymään! Railin ja Seijan kanssa ajoimme läpi kauniiden kumpuilevien maisemien ja kylien. Toisaalta sinne oli noussut paljon uusia komeitakin taloja, toisaalta moni ei koskaan uskalla palata sinne pommitettua kotiaan rakentamaan. Minulle kerrottiin, että vaikka konflikti kyti pinnan alla monia vuosia, silti tuntui tulevan täytenä yllätyksenä se, miten yhtäkkiä naapuri nousi toistaan vastaan. Itsekin sodasta toipuvassa maassa, Angolassa, kahdeksan vuotta työskenneltyäni voin vain jäädä rukoilemaan voimia työtovereilleni, jotka pienessä Kroatian evankelisessa kirkossa yrittävät SANSAn kuva-arkisto opettaa armoa ja anteeksiantoa. Yksi tärkeä työmuoto ovat kristilliset radioohjelmat. Mieli virkeänä n Krka-joella Tutustuttuani muutaman päivän ajan Kutinan alueen seurakuntiin ja Zagrebiin matkustimme pitämään lähettienkokousta Dalmatian maakuntaan, Krkan kansallispuiston alueelle. Pidimme työkokouksia, keskustelimme ja opimme, mutta myös virkistyimme hyvässä seurassa ja kauniissa maisemissa. Kohokohta oli päivä, jonka olimme varanneet ohjelmastamme henkeäsalpaavan kauniille maisemille. Teimme laivaretken Visovac-saarelle fransiskaaniluostariin ja Roški-putouksille, jotka ovat Krka-joen pienemmät putoukset. Vierailimme myös pihapiirin muotoon perinteisellä tekniikalla rakennetussa museossa, jonka loistava opas herätti ympärillämme eloon Dalmatian alueen perinteet ja elämän ennen vanhaan. n Jadransko more Adrianmeri Lähettienkokouksen jälkeen pääsin tutustumaan Marja-Liisa ja Jakov Mrcelan työhön Splitin ympäristössä ja Rijekassa. Splitin kaupunki sijaitsee Etelä- Kroatiassa rannikolla. Se on vanhan historiansa, kauniiden rakennustensa ja uimarantojensa takia suosittu turistikaupunki. Kroatian evankelinen kirkko ei ole Kristiina Erelä Evankelinen... Evankelinen kirkko... Ja sitten? tähän mennessä saanut mahdollisuutta radio-ohjelmien lähettämiseen Dalmatian alueella. Siksi sitäkin suurempi ilonaihe on Jakovin mahdollisuus tehdä puolen tunnin mittaista kristillistä televisio-ohjelmaa Splitissä. n Crkva kirkko Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on runsaasti kokoontumistiloja, ja Afrikassa voi yleensä tarvittaessa kokoontua puun alla, kunnes varat kirkon rakentamiseen saadaan kasaan. Siksi minulle oli uutta nähdä Kroatiassa, mitä pula kirkon kokoontumistiloista käytännössä tarkoittaa. Splitin lähellä Karenin kylässä kokoonnuimme pyhäkouluun ja jumalanpalvelukseen pienessä kodin olohuoneessa. Noin 300 kilometriä luoteeseen Rijekan kaupungissa seurakunta kokoontuu kellarikerroksessa sijaitsevassa tilassa, jonne ei luonnonvaloa pääse. Suurin osa Rijekassa jumalanpalvelukseen osallistuvista on jo iäkkäitä, ja heille laskeutuminen jyrkkiä portaita pitkin kahden kerroksen verran käy työstä. Liikuntarajoitteisen on lähes mahdoton päästä kirkkoon. Marja- Liisan ja Jakovin valmistama jumalanpalvelus oli kuitenkin lämminhenkinen ja kutsui paikalle pienen seurakunnan. Jumala siunatkoon Kroatiaa Bog blagoslovio Hrvatsku! Kristiina Erelä Lähettienkokous 2012 Kroatiassa: lähetit Marja-Liisa Mrcela, Seija Uimonen ja Raili Tapio, hankekoordinaattori Kristiina Erelä, lähetit Eila Murphy ja Marja-Liisa Ezzine, ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala sekä lähetti Mikael Tunér. Tehtävä toisaalla piti Jakov Mrcelan poissa Krkan putouksilta. on radiolähetystyön aika 9

10 LÄHDE /2012 Radio välittää sanoman myös Afrikan afareille Teimme helmikuussa SANSAn ulkomaisen työn johtajan Timo Reuhkalan kanssa matkan Etiopiaan. Tutustuimme Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon studioon ja erityisesti afar-heimon keskuudessa tehtävään radiotyöhön. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) on tuottanut afarinkielistä radio-ohjelmaa Etiopiassa vuodesta 2005 lähtien yhdessä Mekane Yesus -kirkon kanssa. Ohjelman nimi on afariksi Bushra Radio Dongolo ja englanniksi Radio Voice of Good News. Suomeksi siitä käytetään nimeä Evankeliumin ääni. Tunnettua radioasemaa, jolla oli sama nimi, ei Etiopiassa enää ole olemassa. Ohjelma toimitetaan Etiopiassa ja lähetetään lyhytaalloilla Johannesburgista Etelä-Afrikasta. Välittäjänä toimii TWR. Oppineesta islamin opettajasta kristityksi Mekane Yesus -kirkon Yemisrach Dimts -viestintäpalvelut studioineen ovat Addis Abebassa, Etiopian pääkaupungissa. Sieltä teimme lähes kolme päivää kestäneen matkan Afarin maakuntaan. Tapasimme Jeesukseen uskovia afareita, jotka olivat kuulleet evankeliumin radion välityksellä. Etiopian aamu oli kylmä. Oli vielä pimeää, kun lähdimme Addis Abebasta kohti Afarin maakuntaa. Mukanamme oli myös afarinkielisen ohjelman tuottaja, sheikki Ahmed Ibrahim. Aurinko oli jo noussut, kun vihdoin jätimme taaksemme miljoonakaupungin aamuruuhkan. Ajoimme pitkin Djiboutiin vievää tietä. Samaa tietä kulkee jatkuvasti rekka-autoja, jotka hakevat ja tuovat tavaroita Djiboutista, jossa on Etiopian kannalta tärkeä satama. Matkan alussa isäntämme vakuuttivat, että autonkuljettaja ajaa rauhallisesti. Hän olikin silminnähden hyvä ja kokenut ajaja, mutta kyllä maastoauton nopeusmittari välillä heilui 120 kilometrin tuntinopeudessa. Tie oli pääsääntöisesti hyvä, mutta välillä mutkat ja kuopat heilauttelivat autoa. Samalla tavasin minulle lahjoitetusta Uudesta testamentista afarinkielisiä evankeliumien nimiä: Maatiyo, Markos, Luuka ja Yucanna. Aurinko paahtoi kuumasti, kun ajoimme halki pölyisten kylien ja kuivien erämaiden. Ohitimme monia kuorma-autoja, vauhtia riitti ja äänimerkit mutkaisilla teillä ilmoittivat vastaantulijoille tulostamme. Radio-ohjelman tuottaja Ahmed Ibrahim kuvaili meille elämäänsä, joka on yhtä jännittävää kuin apostoli Paavalilla. Sheikki vertasikin itseään Paavaliin ja sanoi myös olevansa valmis kärsimään Paavalin tavoin, mikäli se on tarpeen. Sheikin ikää on vaikea arvioida. Hän on arvaukseni mukaan kuusissakymmenissä. Hän on opiskellut pitkään ja perusteellisesti arabiaa ja islamilaista teologiaa. Ennen kääntymystään kristityksi sheikki opettikin islamilaista teologiaa useissa Afrikan maissa. Sheikki kertoi vihanneensa kristittyjä. - Sitten näin unen, jossa vakuutettiin, että Isah, Jeesus, elää tänä päivänä. Uni ei jättänyt minua rauhaan. Ryhdyin lukemaan Uutta testamenttia, ja lukiessani tunsin sydämessäni suurta rauhaa. Otin yhteyttä kristittyihin, jotka rukoilivat puolestani. Löysin Jeesuksen elämääni. Kääntymyksensä jälkeen sheikki alkoi opettaa Raamattua. Opettaessaan hän koki, kuinka Jumalan rakkaus kosketti häntä niin syvästi, että hän samalla usein itki. Sitten hän löysi yhteyden Etiopian evankeliseen Mekane Yesus -kirkkoon ja ryhtyi tekemään radioohjelmaa omalle kansalleen. Haastateltavia, tulkkeja ja haastattelijoita. Puhe käännettiin ensin afarista amharaksi, sitten amharasta englanniksi. Sähköinen media tavoittaa. Lautasantenni pistää silmään toisinaan myös afarien alueella. Sanaa lukutaidottomille paimentolaisille Neljäs evankeliumi afariksi alkaa: Addunya takkeemik dumal elle, Qangara deqsittam ten. A Qangara Yalla lih ten; a Qangara kee Yalla inkiimiiy inki Yalla. (Yucanna 1:1). Suomeksi: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. ( Joh.1:1). Afarin kieli kuuluu kuusilaisten kielten ryhmään. Uusi testamentti on käännetty afariksi vuonna Vaikka afarit voivat halutessaan lukea Jumalan sanaa, niin suurimmalle osalle se on mahdotonta. Korkeintaan muutama prosentti heistä osaa lukea. Afarit ovat Afrikan sarvessa elävä paimentolaisheimo. Heitä asuu ja osin vaeltaa kuumalla ja kuivalla, aavikkoisella alueella Afarin maakunnassa Etiopiassa sekä naapurimaissa Djiboutissa ja Eritreassa, jonkin verran myös Somaliassa. He ovat uskonnoltaan muslimeita, ja heillä on suulliseen traditioon perustuva perinteinen uskonnollinen järjestelmä. Asaitalaisen hotellin huoneessa oli sänky, ei muuta. Afarinkielisen kristillisen radio-ohjelman tuottaja, sheikki Ahmed Ibrahim kiertää pitämässä raamattutunteja. Vähäisen lukutaidon takia heille on osattava viestiä puheenvaraisesti, myös radio-ohjelmissa. Sanoille nimittäin muodostuu usein eri merkitys puhuttuina kuin kirjoitettuina. Hotelli muistutti karavaanileiriä Monen sadan kilometrin matka oli puuduttava. Tienvarsilla ei ollut ravintoloita, joihin pysähtyä ruokailemaan ja virkistymään. Kuumuudessa selkä oli hiestä märkä ja jalat puutuivat. Sheikki ja hänen ystävänsä kertoivat mielenkiintoisia kertomuksia. Välillä he lauloivat jonkin afarinkielisen hengellisen laulun. Maastoautossa kävi iloinen puheensorina matkalla halki kuuman Etiopian. Viimein saavuimme Afarin maakuntaan. Pyöreät, olkikattoiset majat muuttuivat soikeiksi afareiden majoiksi. Miehet taluttivat kameleitaan tien vieressä. Usein heillä oli vyöllään miekka ja olallaan rynnäkkökivääri. Saavuttiin alueelle, jota Suomen ulkoministeriö SANSAn kuva-arkisto 10 on radiolähetystyön aika

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014

Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30. Reino Saarelma 12.10.2014 Antiokian alkuseurakunta Apt. 11:1-30 Reino Saarelma 12.10.2014 Apostolien teot 11:1-4 1 Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa

Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa 1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot