Sisälmys 4 SISÄLMYS SISÄLMYS 3

Transkriptio

1

2 SISÄLMYS 3 4 SISÄLMYS Sisälmys 1 Puheenjohtajan tervehdys Tappajahauki Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet Polyteknikkojen Kalastusseura Yhteystiedot POKAn hallitus Syksy Espoon aamuhauet Merikarvian Joukkue-SM Espoo Bay Pike Fishing District Viikonlopun hauistelua Espoonlahden enkka Lohta Vanhankaupunginkoskelta Rööperin kanssa Inkoossa Eka suumertsari VKK:lta Taneturisti Espoon ensimmäiset Heittelyä Ramina **tutuksen kautta voittoon! Sunnuntai Maanantai Pläkässä kalassa Elämää Vattuniemessä! Föglö Vetoa Virtasalmella ja Puulalla Porkkalan monsteri POKA Kaunissaaressa Kaunissaaresta sunnuntaina Metrihauki PorkKALA Rutakkopilkillä Vaasassa Talvi Lähteelässä Loviisan lauhdevirralla päivää Hyvää syöntiä Päijänteellä NZ pikaraportti Made in Porkkala Tainionvirta Monta madetta ja yksi mukavakin Pilkkikauden avaus Virtasalmella pilkillä Siikakausi avattu Viikonlopun siianonginta Siianonginta osa N Siikaa Karhusaaresta Sunnuntaina Karhusaaressa Huopanan sumarireissu Sii(kalassa) Enkkasiika & pommiuhka Loviisassa haukijahdissa Viikonlopun kalastukset Nollaputki poikki POKA kevätreissulla Päivän suurin: Viikonlopun naguilut Tammisaaressa Avovesikauden avaukset Brändö Nauvo/Hinders PE -ruutana Vihavuosi Syöttikalakuhassa Loviisan reissu Pre-maraton SE Kalamaraton spoilemassa Silakkahven Kuharieha Kuharaadossa Pervostelevan Tompan kanssa kuhassa Kesä Jättikiiskiä onkimassa Lauantaina Virtasalmella Vetämässä Tarjanteella Vihavuodella Lomakalasteluja Ongella Hiidenvedellä Lomailua Uukuniemellä VKK:n kausi avattu L0hinurit POKAn perhoreissu - Keskikesän Huopana Repparirappari Loviisan kalakesä Suutarin suutari Kevät 39

3 Puheenjohtajan tervehdys 1 Puheenjohtajan tervehdys helposti useampia vuosia. Kehitystä kuvannee parhaiten haukiennätyksen kehitys: 13.1, 13.4 ja 13.5 kiloa. Monet ihmiset eivät myöskään ymmärrä että kaloille olisi hyvä suoda mahdollisuus kasvaa isoiksi, jotta kaloja löytyisi tulevaisuudessakin. On mielestäni ihmeellistä, että esimerkiksi kuhat ja taimenet pyydetään poikkeuksetta pois keskenkasvuisina. Kysynkin: Koska sinä sait viimeksi viisikiloisen taimenen tai kuhan? Pyyntikulttuurin suhteen POKA on usein ollut edelläkävijä ja siksi ajoittain myös keskeisessä osassa vallitsevassa aatekeskustelussa lähinnä internetissä julkaistujen yksityiskohtaisten reissukertomusten vuoksi. Jokaisen tulisikin mielestäni miettiä paljonko kalaa oikeastaan tarvitsee kotonaan. Ottamalla vain muutaman ruokakalan kotiin voidaan jatkaa tätä harrastusta vielä pitkään. Toivottavasti viihdyt seurassamme! Kiitos ja anteeksi. Tom Martonen 1.1 Tappajahauki 2002 POKA on erilaisia kalastustapoja erittäin monipuolisesti harrastava seura. Yhtä ainoata tapaa on vaikeata nostaa esille suosituimpana, mutta perinteinen hauen heittokalastus sekä kaikenlainen perhokalastus pitää edelleen pintansa. Tietynlainen ukkoutuminen on ollut havaittavissa viime aikoina. Tarkoitus olisikin hokutella uusia opiskelijoita mukaan tapahtumiin entistä hanakammin. Ne harvat aktiivit jotka pitävät seuraa yllä ovat kuitenkin sitäkin intohimoisempia ja monet heistä kuuluvat myös yli sata päivää vuodessa kalastaviin 100-klubilaisiin. Hieno piirre POKAn toiminnassa on mielestäni ollut jäsenten järjestämät pikkureissut eri paikkoihin, yleensä lyhyellä varoitusajalla. Ilman niitä seuran järjestämät viralliset reissut saattavat jäädä liian vähiin ja toiminta saattaa hiipua entisestään. Tämän vuoden tärkeimpiin tapahtumiiin kuului taas perinteinen kevätreissu. Vaikka kymppä ei mennyt rikki tällä kertaa samassa mökkikylässä majaileva Oraakkeli näytti mallia liki 14 kilon kalalla. Aiemmin syksyllä toteutettua Kaunissaaren meritaimenreissua vaivasi taas kovat tuulet, mutta siitä huolimatta oli porukalla 24 varmaa havaintoa taimenesta! Kesällä järjestettiin myös savukalailta Otaniemessä, missä maisteltiin niin suutaria, rautua, kuhaa, ym. vaikka itse kalastaminen jäi vähän vähemmälle johtuen ehkä rantasaunan pienen puolen vuokraamisesta. Syysreissu on jo varattu Houtskarista. Tappajahauki ja -taimen ovat silloin jo rantamatalassa ja ahven parveutumassa syvänteiden lieppeille. Lyhyestä päivästä johtuen laadukasta rimanalitusta on myös luvassa iltaisin, tule mukaan viihtymään! Asiasta kolmanteen. Monet ihmiset eivät ymmärrä miten hyvät kalavedet pääkaupunkiseudulla on. Ainakin minä yllätyin siitä. Haukea ja ahventa löytyy miltei jokaisesta rannasta ja meressä eläneenä ne ovat kaiken lisäksi melko hyvänkokoiset. Lohikaloja noi narrata Vantaanjoesta ja siikoja onkia keväällä vaikkapa Hanasaaresta, Lauttasaaresta tai Suvisaaristosta... Mahdollisuudet ovat rajattomat! Uusia ennätyksiä onmyös pyydetty. Kirkkaimpana kärjessä Olli-Pekka Niemen pyytämä huikea SE-hietatokko 6.4cm! Allekirjoittaneen pyytämä PE (PokaEnnätys) särki jatkaa sitä vastoin onnellista vedenalaista elämänsä Siuntiossa edelleen. Kymppähaukiakin on ilmoitettu tänä vuonna Rami Elorannan ansiosta. Useimmat PE:t ovat kuitenkin jo niin kovia, että niiden parantamiseen menee Kahdestoista vuosikerta. Painos: 150 kpl Teksti: POKA Valokuvat: POKA Toimitus: Aki Tilli Taitto : Tommi Ullgrén Kiitämme: Kala-Pekka Wobbleri Tappis webissä: poka/tappis02/ Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet 1991 Tappajahauki 1992 Tappajahauen paluu 1993 Tappajahauen pedot 1994 Tappajahauen poika 1995 Tappajahauki ja Oparin aarteet 1996 Tappajahauen viidakkoseikkailuja 1997 Talttumaton tappajahauki 1998 Tappajahauki ja valkoinen nainen 1999 Kauhea tappajahauki 2000 Tappajahauki ja kultaleijona 2001 Tappajahauki ja pikkuväki

4 Polyteknikkojen Kalastusseura 2 Polyteknikkojen Kalastusseura POKA on pian kolmetoistavuotias, alunperin hauen heittokalastuksen ympärille perustettu teekkarien kalastuskerho, jonka toiminta on nykyisellään hyvin monipuolista. POKAn piirissä harjoitetaan tänä päivänä lähes kaikkia Suomessa mahdollisia kalastusmuotoja. Uusia tekniikoita ja ideoita kokeillaan ennakkoluulottomasti ja aika ajoin POKAn jäsenet ovatkin olleet aloittamassa uusia, valtakunnallisiksikin levinneitä kalastuksellisia muotivirtauksia. Seuran jäsenistö koostuu joukosta kalastusharrastuksen yleismiehiä, joille mikään laji ei ole vieras. Tämän lisäksi POKAsta löytyy leegio eri alojen taitajia, jotka harvoin jättävät ominta kalastusmuotoaan. Pilkimme madetta ja perhokalastamme sorvia, kahlaamme luodoilla syyshaukien perässä ja istumme joen mutkassa suutariongella. POKAn jäsenistä löytyy opastusta ja kalaseuraa joka lähtöön. Toiminnan runko koostuu lukuisista vuosittain toistuvista tapahtumista sekä jatkuvalla syötöllä tapahtuvista yksittäisten jäsenten organisoimista spontaaneista kalareissuista. Vuoden päätapahtumat ovat kevään ja syksyn haukireissut, jotka järjestetään joko Ahvenanmaalle tai saaristomerelle, marraskuun alun meritaimenreissu Kotkan Kaunissaareen, kesän perhokalastusreissu ja Korkeakosken kalastuslaiturin valtaus syyskuussa lohien pään menoksi. Tämän lisäksi tietysti legendaariset POKAn pikkujoulut sekä eri teemojen ympärille järjestettävät saunaillat. POKAssa kalastus ei ole salailua, vaan uudet kalapaikat ja muu tieto löytävät tiensä nopeasti seuran news-palstalle tky.kalayhd.poka. Reissuraportteja, uusia löytöjä ja keksintöjä sekä kaikkea kalastuksellista pohdintaa - kannattaa lukea ja etenkin kirjoittaa. Lisäkanavina toimivat POKAn postituslistat poka-kaikki@otax.tky.hut.fi (kaikki jäsenet) ja pokah@otax.tky.hut.fi (hallitus). POKAn www-sivuilta löytyy hirmuinen määrä lisäinformaatiota. Jokavuotinen Tappajahauki-julkaisu (siis tämä, jota luet) on läpileikkaus vuoden aikana tky.kalayhd.poka -uutisryhmään kirjoitetuista artikkeleista. Näitä juttuja jopa niiden kirjoittajat lukevat kuin ensimmäistä kertaa. POKAan liityt maksamalla jäsenmaksun tilillemme, tai jollekin hallituksen jäsenelle (muista pyytää kuitti). Jäsenmaksu on 8,40 EUR perus- ja jatko-opiskelijoille ja 16,80 EUR vanhoilleja ulkojäsenille. Ulkojäseneltä vaaditaan ennen liittymistä jäsenanomus, jonka hallitus käsittelee. Jäsenmaksu on lukuvuosikohtainen ja se maksetaan pääsääntöisesti syyskuun aikana. POKAn pankkitili on Nordea Espoo-Otaniemi (tilinumero ), jonne voit maksaa jäsenmaksun. Uusi jäsen: Muista laittaa nimesi pankkisiirtolomakkeeseen, ilmoita myös yhteystietosi (nimi, vsk, osoite, puhelin, sähköposti) hallitukselle osoitteeseen pokah@otax.tky.hut.fi. Tervetuloa mukaan toimintaan! 2.1 Yhteystiedot Postiosoite: TKY/POKA, PL 69, ESPOO Sähköposti: pokah@otax.tky.hut.fi Kotisivu: poka/ Pankkitili: Nordea POKAn hallitus 2002 Puheenjohtaja: Tom Martonen, puh Sihteeri: Tero Lehto, puh Rahastonhoitaja: Simo Rissanen, puh Uistinmestari: Teppo Juntunen, puh Tiedotusmestari: Aki Tilli, puh Protokollaministeriö: Pauli Hemminki, puh Anssi Keskinen, puh

5 Syksy 3 Syksy Syksy on POKAlaisten kulta-aikaa, käyhän suurin osa jäsenistöstämme lähinnä merellä kalassa. Hauen perässä POKAlainen menee vaikka läpi harmaan kiven ja mahdollisuus Sen Suuren saamiseen kasvaa koko ajan lähestyttäessä joulukuuta olosuhteiden muuttuessa yhä arktisemmiksi. Myöhäissyksyllä myös meritaimenet rantautuvat myös POKAlaisten ulottuville. Väittävät kyllä joidenkin pyytävän niitä läpi vuoden... Jos hauki tai taimen tai ei vaan muuten vaan nappaa, voi välillä vaihtaa vaikka ahveneen, jota voi läpi syksyn saada parhaimmillaan massoittain. Nolliakin on toki myös tässä lajissa saatu. Jos ei merikalastus kiinnosta, on varsinkin alkusyksystä lohijoilta vielä saatavissa muutakin kuin kokemusta taimenen ja lohen muodossa. Myöhäissyksyllä taas siianonginta astuu kuvaan mukaan. 3.1 Espoon aamuhauet Olli-Pekka Niemi Käytiin aamusella Martosen Tompan kanssa koukuttamassa Espoon haukia. Herätys viideltä ja treffit satamassa kello kuusi. Keli oli kovahko ja vettä satoi enempi vähempi kaatamalla, mutta mikäs sen hauskempaa. Ekalla paikalla kunnon kala kävi antamassa salmo fatsolle pusun muttei pysynyt kyydissä - vain traktorirenkaat ja tärinä jäi muistoksi. Muutama tykitys lisää mutta ei kelpaa. Vähän ajan päästä salmoon vielä seurio. Tomppa heitti alussa perhoa, mutta kovassa tuulessa vaihtoi sitten virveliin ja koukuttikin päivän kakkoskaislikossa ensimäisen hauen happihyppelylle hookout käsittelyyn. Tämän jälkeen menikin hetki ilman tapahtumia, johtuiko sitten kaatosateesta. Sateen loputtua kalatkin taas vähän aktivoituivat. Salmo fatsoon tärppi ja seurio. Sitten edellisviikon 4.7 paikan liepeiltä tuli velhoon kumma tapahtuma. Vaappu pysähtyi kesken kelauksen ja rupes tuntumaan raskaalta. Olin 100% varma että pohjasta tuli ronkittua kunnon rakkispuska. Pumppaan roskaa lähmemmäs ja lähemmäs kunnes tajuan, että roska uikin sivulle päin - horisen jotain, että mulla on ehkä kala vai oiskohan tää pohjassa. Ei ole yhtään potkua tullut. No saan pumpattia kohteen veneen vierelle ja haukihan siellä oli. Katsekontakti saa haukeen vipinää ja kalamiehen hymyilemään. Pinnahan siellä on, silmäpuntari arviona Espoon standardi, 4.7kg. Kala tulee koukkaus etäisyydelle, mutta eka koukkaus epäonnistuu ja kala pakenee paatin alle. Saan väännettyä sen takaisin esiin ja koukkauskin onnistuu. Ikävä kyllä kituset vuotavat pahasti verta, joten hauelle biltemaa otsaluuhun. Yritän punnita haukea, mutta bonzo näyttää -40kg. No hauki ei ole halpa kala. Jatkamme kalastusta ja Tom ronkkii kaislikosta kilohauen. Sitten mulle salmo fatsoon noin kiloinen hauki. Pari heittoa myöhemmin fatsoon iskee parempi hauki, noin about pinna. Vaappu on huonosti kiinni etukoukusta ja irtoaa, mutta samalla kala tartuttaa itsensä rintaevästä takakoukkuun. Yritän saada kalan varovasti haavietäisyydelle, mutta kala irtoaa lopullisesti. Heitämme vielä muutaman kaislikon tuloksetta. Aivan lopuksi palaamme vielä 4.7 paikalle ja Tomppa onkii noin puoltoista kiloisen hauen. Rannassa olimme noin 13:00. Paluumatkalla Tom testaili vielä bonzoani ja yllättäen se rupesikin toimimaan ja pinnan paino oli hiukan pettymys g. Kiva kala kuitenkin. Salmo Fatso on aika peli. En antanut sille mitenkään erityisesti peliaikaa, mutta silti tapahtumia oli mukavasti: 2 tärppiä, 2 seuriota, 1 kala ja 1 karkuutus. Tartuttavuutta pitäs jotenkin parantaa ja lisäksi tosta tarvii ehdottomasti saada vielä suspismalli Merikarvian Joukkue-SM Anssi Keskinen Suurimman osa pokalaisista talikoidessa lohia korkkarilla, lähdimme Simon ja Jannen kanssa onkimaan hiukan pienempiä lohikaloja Merikarvialle perhokalastuksen joukkue-sm-kisoihin. Kaksipäiväisiin kisoihin lähdettiin ehkä hiukan altavastaajina - Simo oli meistä ainoa, joka oli ennen onkinut Marikarvialla, ja myös ainoa joka ylipäänsä joskus oli ollut perhokalastuskisoissa. Kisoissahan ei saa käyttää apupainoja perukkeessa, joten varsinkin Jannella ja minulla oli ohjelmassa kisaperhojen sidontaa vielä myöhään perjantai-iltana. Ainakin Jannelta syntyi sellaisia punttileechejä, että ilman haulejakin varmasti pääsisi vaikka Kiinaan asti. Itse keskityin aina luotettavien kuparinymfien vääntämiseen, mutta tällä kertaa vähän reilummilla lyijymäärillä. Lauantai-aamuna herätys oli aikainen, kun homma lähti käyntiin kisakeskuksesta Mericampingin leirintäalueelta klo Mukana oli peräti 22 joukkuetta, joille kaikille jaettiin kalastus- ja tuomarointivuorot lauantaille ja sunnuntaille. Kisa-alue käsitti neljä koskea, joista jokainen oli jaettu neljään pooliin. Kisassa oli kuusi kahden tunnin jaksoa, joista jokainen joukkue kalasti neljä ja valvoi kaksi. Yhdellä poolilla meuhasi aina kerrallaan vain yksi joukkue. Säännöt korostivat tiimityötä. Oleellista oli kalastaa niin, että joukkue saisi kalaa mahdollisimman tasaisesti, sillä jokaisesta nollasaaliista rankaistiin ankarasti. Pisteet jaettiin siten, että eniten jaksolta kalaa saanut sai yhden pisteen, toiseksi tullut kaksi jne. ja kaikki nollan saaneet niin monta pistettä kuin jaksolla oli kalastajia. Vähiten pisteitä saanut oli voittaja. Lauantain ensimmäinen jakso oli meille valvontavuoro Stäävit-Vaaditin koskella. Tämä oli ehkä meille hyväksi, sillä saimme kahden tunnin ajan seurata, millaisista paikoista kaloja saadaan ja millä perhoilla. Leechit näyttivät pelaavan, ja kirjolohta tuntui olevan joessa runsaasti. Valvomamme joukkueet mittauttivat kahdessa tunnissa kuuteen mieheen kymmenkunta kirbeliä. Toisella jaksolla päästiin tositoimiin Lankosken melko vähävetisillä alaosilla. Homma alkoi lähes täydellisesti, kun Jannen vapa taipui mutkalle jo ensiheitoilla ja kirre pääsi hetkeksi makoilemaan mittakourussa. Hetken päästä työllistin itsekin mittamiehiä samanlaisella kalalla, ja perään vielä kolmella muulla, joista yksi oli 40-senttinen taimen. Simokin sai kaksi kalaa ja Janne yhden ennen ajan loppumista. Kaikkiaan saimme siis kahdeksan kalaa ekalta jaksolta, ja POKA oli selvästi kärkitaistossa mukana! Kolmas jakso oli taas Stäävit-Vaaditilla, mutta hiukan ylemmällä poolilla kuin se mitä olimme valvomassa aamulla. Voimakasvirtaisessa poolissa vain oli vesi turhan korkealla ja tasaisen

6 3.3. Espoo Bay Pike Fishing District Syksy voimakas virta teki kalastuksesta poolissa aika mielenkiinnotonta ja epäuskottavaa. Kaikesta huolimatta Simo onnistui tartuttamaan poolista kirjolohen, mutta kala meni karkuun. Munat pataan kaikille, ja tuntui siltä, että mestaruus oli nyt ainakin jo menetetty. Varsinkin kun alapuolella kalastanut porukka repi ylös kahdeksan kalaa. Tajusin kisoissa onkimisen typerimmän puolen. Vaikka tietäisi mistä kalaa saa, pitää pysytellä vain poolirajamerkkien sisäpuolisella alueella, oli se sitten kuinka toivottoman näköistä tahansa. Illalla lähdettiin kisakeskukseen saunomaan, ja saunasta sitten hoitelemaan muita joukkueita pois pelistä paikalliseen teinihelvettiin, Merikievariin. Siellä osa joukkueista sitten viihtyikin lähes aamuun asti, mutta POKA tajusi vetäytyä paikalta hyvissä ajoin ennen valomerkkiä. Olipahan silti hauska tutustua muualtakin Suomesta tulleisiin perhokalastajiin. Sunnuntaiaamu alkoi neljännen jakson kalastuksella Holmankoskelta. Paikka oli oikeastaan aika kalaisan näköinen, vettä oli parhokalastukseen juuri sopivasti. Jostain syystä kalat vain olivat aika tiukassa, ja ainoa ylössaatu fisu oli saamani 39-senttinen kirjolohi hiukan miedommasta virrasta. Jannellakin oli samoilta kohdilta kala kiinni, mutta harmittavasti se ei pysynyt. Simo larvasti tyhjää poolin kovavirtaisemmalla yläosalla. Viides jakso oli meille viimeinen kalastusjakso, ja paikaksi oli määrätty Puukoski. Tämä pooli oli suvantomainen, ja Simon mukaan paikka oli yksi joen varmimmista. Tätä vahvisti myös huhu edellisen joukkueen saamasta viiden kalan saalista kyseiseltä poolilta. Meille pooli ei ollut yhtä antoisa, mutta Simo onnistui saamaan kirjolohen ja minä mittaharjuksen. Yritys oli viimeiseen asti kova, mutta vaikka kävin jopa uimassa puoli tuntia ennen jakson loppua, jäivät muut tapahtumat kirbelin karkuutukseen. Kuudes jakso oli leppoisaa valvontaa Holmankoskella. Näimme siellä myös mestaruuden ratkaisuhetket, kun voittavajoukkuen, Länsirannikon Perhokalastajat 2:n, Mikko Hakala kaivoi kirjolohen kuopastaan kymmenen minuuttia ennen peliajan päättymistä ja rikkoi kuparisensa. Kaverit olivat ihan oikeasti riemuissaan tuosta tapauksesta, ja koskaan en ole nähnyt kalamiehien iloitsevan kaverin kalasta niin paljon ja vilpittömästi! Lopulta sijoituksemme oli yhdeksäs, mihin olimme melko tyytyväisiä (ainakin siksi että Loop Team Finland jäi taakse). Kisat olivat hyvin järjestetyt ja kiva kokemus. Merikarvianjoki sopii isonkin kisan pitopaikaksi mainiosti, tilaa ja kalaa riitti. Tottakai oli myös mukava tavata perhokalastajia eri puolilta Suomea. Täytynee harkita kalenteriin myös ensi vuonna. Kenties saisimme useammankin joukkueen kasaan? jo pimenemässä kun vavassani tuntuu töps. Kelaan nopeasti vaapun ylös ja totean että koukuissa ei ole levää. Toinen heitto samaan paikkaan ja kiloinen hauki tärppää ahvenpikkunilsuun. Jatketaan kalastusta, minä pikkunilsulla ja puolhomokelauksella tuulesta johtuen ja Anssi sinnikkäästi perholla. Hetkeä myöhemmin heitän pidemmän heiton kaislikon suuntaisesti ja muutaman metrin kelauksen jälkeen tulee kunnon tärppi. Kalaa ui kiltisti viistosti venettä päin ja odotan että minä hetkenä tahansa räkä rikkoo pinnan ja saan sen kelattua plaanissa veneen viereen. Kala ei ollut ilmeisesti lukenut käsikirjoitusta koska se jatkaa matkaa veneen alle ja tekee muutaman vaisun syöksyn. Saan kalan veneen viereen ja niskasta nostamalla se tulee laidan paremmalle puolelle. Koukku on puhkaissut kiduskaaren ja päätän lopettaa kalan. Heitimme vielä muutaman heiton, mutta oli jo niin pimeätä että päätimme lähteä kotiin. Kotimatkalla tuumailtiin mistä johtuen perholla ei tahdo saada kalaa (Anssilla 2kpl ja mulla 1/2kpl nollareissuja) ja tultiin siihen tulokseen että perho ei ärsytä kalaa tarpeeksi ja vesi on ehkä liian sameaa. Kotona punnittuna sain kalan painoksi tasan viisi kiloa ja pituudeksi 93 senttiä. Suurin kala yli vuoteen ellei peräti kahteen! No, ei se koko vaan se laatu. 3.3 Espoo Bay Pike Fishing District Tom Martonen Oltiin Anssin kanssa kalassa tiistai-iltana Espoossa. Viideltä lähdettiin Anssin pihalta ja puoli tuntia myöhemmin haettuamme bensaa jammulle alkoi kalastus. Kova tuuli hankaloitti hieman kalastusta ja ensimmäinen rekaus kului lähinnä laahusankkurin virittelyssä, kamojen siirtelyssä ja oikean heittoasennon löytämisessä. Seuraavaksi siirryttiin matalaan kaislikkopätkään mistä yleensä tulee edes halluja. Heittäessäni laahusankkurin mereen sinkoutui myös samalla kummannäköinen otus veteen. Hetkeä myöhemmin tulitikkulaatikon kokoinen otus alkoi myös räpiköidä ja paljasti itsensä hiireksi (extreme mäskäys;-). Vapaamatkustaja alkoi uida kaislikon suuntaisesti ja Anssin kanssa odotettiin innoissa joutuuko hiiri hauen kitaan -ei joutunut. Kalastimme tarkasti tyyneessä olevan rannan ja aivan loppupäässä mun pintavaapun (Zara Spook) alla käy pyörre. Anssi pääsee paikkaamaan perholla mutta kala hylkää myös tämän tarjouksen. Teemme taktisen siirron länteen päin. Keli sen kuin kovenee ja aika ajoin vene rekaa kontroloimasti kaislikon sisälle. Sadekuurojakin tulee ja kaloista ei näy merkkiäkään. Ilta on 3.4 Viikonlopun hauistelua Teppo Juntunen Minäkin olin Inkoossa viikonloppuna, tosin niin heikolla tuloksella että ajattelin vaieta koko kurjuudesta. Ajeltiin siis vene taas talviteloille kotipihaan ja matkalla yövyttiin Sommarössä. Lauantaina oltiin jo hyvissä ajoin saaressa ja ehdin jo todeta veden liian lämpimäksi taimenelle. Tästä huolimatta tehokasta vaahdotusta parin tunnin verran sillä kuuluisalla tuloksella. Myös ahventa olisi voinut kalastaa, mutta jostain syystä ei nyt vaan kiinnostanut. Sunnuntaina

7 3.5. Espoonlahden enkka Syksy heittelin jonkin aikaa uistinta mereen ilman sen kummempaa tavoitetta, lienee selvää ettei kalaa tullut. Siivekkäitäkin liikkui huonosti. Eilen päätin tehdä sitten vielä jotain typerämpää. Viideltä keksin että voisin lähteä haukikalaan Otaniemestä. Vähän ennen kuutta vene oli jo tyhjennetty kahden kuukauden lehdistä ja moskasta ja suuntasin ehkä Espoon kurjimmille haukiapajille. Laajalahteen uhrasin kymmenen heittoa ennen kuin totesin sen liian lämpimäksi ja matalaksi. Seurasaaren selällä heittoja varmaan ainakin kaksinkertainen määrä ennen kuin tulin samaan johtopäätökseen. Keilalahdellakin taisin kalastaa ainakin viiden heiton verran ennenkuin siirryin vähähaukisuudesta kuuluisaan itä-espoon saaristoon. Siellä heittelin jo ennestään huonoksi tietämiäni paikkoja kunnes silmääni osui Rysäkari - no ajanpa sinne taimenta kalastamaan! (en oppinut viikonlopusta mitään). Kun lähestyin saarta oli kello jo yli seitsemän ja rupesi hämärtämään, ei muuta kuin täydellä kaasulla kierros saaren ympäri ja keula kotia kohti. 3.5 Espoonlahden enkka Olli-Pekka Niemi Olin jo etukäteen päättänyt etten tänään menisi kalaan. Sopivan pilvinen taivas ja tuulenvire herätti kuitenkin kalastusvaistot ja fisuun oli päästävä. Ajattelin, että viikonlopusta lähtien ollut surkea syönti loppuisi tänään ja niimpä vartin yli 5 olinkin matkalla Suvisaaristoon. Suvisaaristossa kopaisin standardi kaislikot ja pari uuttakin mutta ilman havaintoja. Vesi oli kohtuullisen kirkasta ja pintaveden lämpötila 13 astetta. Espoonlahdelle päästyäni keli olikin yllättäen valitettavasti pilvipläkä. Vesi oli kuitenkin Espoostandardein kirkasta ja lämpökin lupailevat 13 astetta. Heti alkuun sain yhden hauen tumpin ja toisen karkuutin. Kumpikin kala otti siniseen peilibomberiin homokelauksella. Karkuutuksesta tuli tosin pieni moraalinen probleema: missä vaiheessa kala on saatu. Heti tärpin ja parin tikutuksen jälkeen tiesin puikkarin olevan kiinni ja hoin mielessäni Irti!. Noh kala sitten samantien irtosikin jossain 10m päässä veneestä. Hetken funtsittuani päätin, että kala jonka haluaa vapauttaa mutta jota ei saa haavi/koukkaus etäisyydelle, on karkio - vaikka kalan karkuuttaa tahallaan. Noh näin olen tehnyt aina ennenkin, jostain syystä pysähdyin vain miettimään asiaa hetkeksi. Tämän jälkeen heittelin pitkään tyhjää, kunnes vähän ennen seitsemää illan alkaessa hämärtyä totesin ettei sininen peili toimi enää kun en kovin hyvin vaappua vedestä erottanut. Päätin antaa tilaisuuden tiikeri bomberille. Huomasin kaislikon reunassa pikkukalojen pakenevan ja pakopaikalle perään nousseen pyörteen. Heitin bombsan keskelle renkaita ja parin metrin nypyttelykelauksen jälkeen tuli tälli. Fisu tuntui kakspuolikkaalta: tiukkoja voimakkaitakin potkuja, mutta kohtuullisen tiheään. Kala tuli hyvin kohti venettä kunnes pysähtyi ja teki U-käännöksen ja syöksyi pois. Pintaan tuli mukavat renkaat, taitaa olla jopa pinna. Muutaman syöksyn jälkeen sain kalan hinattua veneelle mutta eihän mokoma suostunut nousemaan näytille. Vielä yksi syöksy, ja sitten sain kelattua kalan jo väsyneenä takaisin veneelle ja pintaan koukkausta varten. Fisu olikin hiukka vauraampi ja bombsa poikittain suussa. Vois olla enkka ja muistin samantien toissa sunnuntain kauhun hetket kun karkuutin mörön. Totesin silloin vaapun olevan hyvin poikittain kiinni ja samantien kala olikin irti. Toi fisu puri sinistä kaapparia ja vaikka kaappari oli poikittain ei sitä suupielistä näkynyt juuri lainkaan! Noh tämä fisu pysyi kiinni ja koukkasin metrin verran haukea veneen pareammalle puolelle. Kala bombsaan ja lukemat 5700g. Uusi enkka, parani 200 grammaa. Valitettavasti kala vuoti verta joten biltemaa nuppiin. Jatkoin vielä hetken kalastusta, suurimmat halut oli kuitenkin poissa ja pimeäkin tuli, joten parin heiton päästä lähdin paluumatkalle. 3.6 Lohta Vanhankaupunginkoskelta Anssi Keskinen Vanhankaupunginkoski tuli taas vakiotarkistettua eilen illalla. Yhtään isoa kalaa en nähnyt vuoron aikana saatavan ylös, mutta yhden kirjolohen sain ja pamputin, että sain maksamalleni kalliille (30mk) luvalle täyden vastineen. Jussi väsytteli 45-senttisen taimenen, joka kuitenkin kertomansa mukaan saattoi olla istari. Kannattaa käydä, sillä ainakin paikalla kuulee hyviä kalajuttuja, vaikkei mitään saisikaan. Juttuja kuunnellessa tuntuu, että alkaa olla ainoita ihmisiä maapallolla, jotka eivät tuolta ole lohta tai meritaimenta saaneet. Enpäs ole enää! Tänä aamuna syksyn eka pipo päässä heitetty keikka tuotti sekä lohen että meritaimenen. Lohi tosin oli vain kymmensenttinen poikanen, mutta meritaimen oli mitallinen (50+ cm) ja kirkas. Harmi vaan, että se oli tyylipuhtaasti selästä kiinni. Tane pitikin rehellisenä miehenä päästää pois, mutta sainpas silti koskelta taas kotiinviemistäkin. Hiukka alle kiloinen kirbeli nappasi kosken alta ja ui hyppi suoraan haaviin parikymmentä minuuttia ennen kotiintuloaikaa. Lisäksi irroiteltavana kävi lukuisia istaritaimenia, joista suurin oli reilusti yli 40-senttinen. Näille näytti olevan myrkkyä Arin viime talvena sidottama pinkki katkaperho. 3.7 Rööperin kanssa Inkoossa Jukka Veltheim Käytiin sitten koeajamassa Rööperin stelthiä. Paikaksi valittiin Ingå kun oli tarkoitus kalastaakin. Rannassa korkkasimme Bilteman olutpullotelineet. Hyvin tuntuivat toimivankin. Koneen tyhjäkäynnissä havaitsimme säätövaraa, mutta siitä ei ilman puhelintukea tullut juuri mitään. Lopullinen säätö vaatinee asiakaskäynnin, mikäli asialle nyt ylipäänsä mitään tarvii tehdä. Vesille päästyämme molemmat kuvittelimme toisemme tietävän miten Ingåssa pitää ajaa. Niinpä ajoimme heti rampin jälkeen 30 cm veteen ja ruoppasimme siihen valmiin väylän perunoiden kevätkynnölle. Näköjään Ingålaisen käytännön mukaan punavalkoiset hiihtosauvan näköiset tarkoittavat, että joku on käynyt läjittämässä rampin edessä, eikä siitä pidä ajaa läpi. Taas navigointivälineistä kompassin jälkeen toiseksi tärkein, kaiku, olisi osoittanut tarpeellisuutensa.. Väylälle päästyämme joku katsoi meidän uppoumavauhtimme hiljaiseksi puoliplaanarillaan ja pyrki ohitse. Rööperi työnsi spaagia eteen ja torven 6 syliteriä ärjäisivät. Siinä vaiheessa kun taakse uskalsi katsoa, puolplaanari oli meidän ja sataman puolivälissä... Eka rekaus tuotti tuplatärpin ja yhden muun. Eivät olleet kymppejä. Myöhemmin saimme vielä yhden rokotiilin. Eipä siis sattunut mahtisyönti kohdallemme. Mielestäni kyllä omituisen hämmentävä tunne kalastaa ilman kaikua. Tunne lienee vähän sama kuin heittää Meppsiä ahventatilla, or something. Satamoituamme näimme Ramin Pike Busterin ja lainasimme häneltä Gepsiä. Samalla soitimme hänelle humppaa kiitokseksi stealhin hifilaitteista. Nyt siis koitti aika kellottaa

8 3.8. Eka suumertsari VKK:lta Syksy huiput. Vain terve(?) itsesuojeluvaisto rajoitti huippunopeuden 42 kn kohdalle. Siinä vaiheessa vene nousi sisimpien nousulistojen varaan ja hengenlähtö tuntui olevan jännittävän lähellä. Mun veikkauksen mukaan koneessa + PoroPulsessa riittää potkua 45 kn kohdalle jos ja kun vaappuminen rauhoittuisi. Sori Rööperi. Mä tiedän miten paljon Sä olisit halunnu kirjoittaa tän. Mutku mun hage oli suurempi Eka suumertsari VKK:lta Anssi Keskinen Eilen oltiin taas Jussin kanssa VKK:lla. Vesi oli vähän noussut sitten viime näkemän, joten odotettavissa olikin hyvä vuoro. Kamoja kasaillessani ja kello kuutta odotellessani pääsin jopa näkemään, kun hyvän kokoinen kala oli hetken aikaa kiinni virtauslabran kohdalla. Löysin itseni aika pian vakipaikastani kosken loppuliu usta. Siinäkin virtasi nyt hiukan enemmän kuin viime kerralla. Heittelin aikani, ja sain omituisen tuntuisen tärpin virran toiselle puolelle heitettyäni, joka ei kuitenkaan pysynyt ilmeisesti siksi että siima oli virrassa sellaisella mutkalla, ettei kalaan saanut kontaktia. Jussi tuli paikalle, ja kysyi että missä ne kalat on? Osoitin suvantoon ja sanoin että tuolla, ja samassa tunsin tärpin. Kala kiinni, ja tuntui hiukan standardikirjolohta paremmalta. Ei kuitenkaan mikään jätti, joten haavimisessa ei ollut ongelmia. Reilu 50 senttinen hiukkasen tummunut meritaimen oli purrut pikkutinseliä, ja vaikka suukalan olisi saanut ottaakin, ajattelin, että kirjolohta on vielä pakkasessa ja päästin fisun takaisin yrittelemään kutuleikkejä. Hämärässä menin vielä niskalle. Heitin niskan pari kertaa läpi painoja koko ajan kasvattaen. Kun mitään ei kuulunut, laitoin lopulta siimaan aivan järjettömän lyijyvirityksen. Pari heittoa sillä setillä, ja siima tarttui pohjaan, joka liikkui! Huusin yläpuolella olevaa kaveria avuksi haavin kanssa, mutta kala oli liian nopea. Se tuli melkein heti rantaveteen puljaamaan, ja rimpuili metrin päässä matalassa vedessä itsensä löysästä siimasta irti ennen kuin haavimies oli paikalla. Harmitti hiukan. Kala näytti noin parikiloiselta, luultavasti oli taimen. Loppuilta oli mulla hiljaisempaa. Niskalla vielä vastarannalla piteli joku äijä hetken kalaa kiinni ennen kuin lähdin pois joskus hiukan ennen kymmentä. 3.9 Taneturisti Teppo Juntunen Tänään piti taas päästä kalaan ja Otsokin suostui mukaan. Ainut ongelma oli että Otson täytyi olla puoliltapäivin koululla joten kulkuneuvoksi jouduttiin valitsemaan Otaniemen kalastusalukseni. Puoli kahdeksan jälkeen irrottiin Otaniemen sitkeästä kaislikosta kohti suurta sinistä. Tuulta ei paljoa ollut mutta edellispäivien maininki oli vielä kohtuullisen kokoista mikä takasi kastumisen. Melkein puolen tunnin päristelyn jälkeen paikka lopulta tyydytti ja ruvettiin heittelemään. Siiman päähän pistin juuri paketista reväistyn Salamanderin ja kiinnitin huomiota naurettavan tylsiin vakiokoukkuihin. Enpä jaksanut taaskaan vaihtaa... Ensimmäisellä rekauksella ei paikasta tullut tärpin tärppiä, mikä ei nyt tietenkään ole lainkaan kummalista kun ollaan taimenkalassa. Pitkään harkitsin jaksaako tuota paikkaa nyt uudelleen kalastaa, mutta päätettiin kuitenkin vielä kerran heittää. Juuri kun vene on jo lipumassa liian kauaksi rannasta ja ollaan siirtymässä seuraavaan paikkaan, ilmestyy veteen miehekkäät pyörteet kun tempaisen uistimen vauhdilla vedestä. Suu auki osoittelen Otsolle pyörteitä, uskomatta että se olisi voinut olla kala. Heitän kuitenkin vielä kerran rantaa kohti - pari kammenpyöräystä ja kala kiinni!...irtoaa mesottuaan hetken pinnassa. Homma sai heti uutta uskoa ja ajellaan taas takaisin päin. Muutama tyhjä heitto saaren toisessa päässä ja sitten kolmella perättäisellä heitolla tärppi! Eivät vaan jää millään kiinni, mietin jo koukkujen vaihtoa mutta kova keikunta ei helpota operaatiota joten jatkan heittelyä. Muutama heitto ja taas kala kiinni, parikiloinen tane hyppää heti tärpistä ilmaan mutta irtoaa sekin muutaman sekunnin kuluttua. Nyt vasta vaihtuu koukut... Senhän nyt arvaa ettätämän jälkeen ei enää tullut tärpin tärppiä, vaikka saaren rantaa tahkottiin pitkään ja huolella. Tuulikin oli huomaamatta päässyt yltymään ja metriset mainingit hankaloittivat veneessä seisoskelua sen verran että oli pakko luovuttaa. Sisempää saan salamanderilla yhden ahvenen ja lisäksi näemme pienen taimenen loikan. Ensi kerralla ei siis välttämättä tarvitse ajaa ihan yhtä kauas. Rantaan saavutaan puoli kaksitoista ja pienen pikataipaleen jälkeen Otsokin taitaa juuri ehtiä kouluun. Kotimatkalla laskin että yhteensä minulla taisi olla 6 tapahtumaa joista kaksi pidempään kiinni. Jossain on siis vikaa, ehkä suurin vika oli ne huonot koukut, mutta hyvä asia ei välttämättä myöskään ole se massiivinen vastaisku jonka on tottunut hauille antamaan. Tärppien jälkeen kun tempaisin vastaiskun niin salamanderi syöksyi yleensä lujaa vauhtia otsaa kohti. No, toisaalta eipä ollut haavikaan mukana. Taimenen repiminen veneeseen siinä aallokossa olisi ollut mielenkiintoinen operaatio. Mutta veneen siirron suvisaaristoon taidan siirtää vielä tulevaisuuteen, sen verran jäi kaivelemaan Espoon ensimmäiset Lari Alopaeus Eilen pääsin Opin kyydissä ottamaan ensituntumaa Espoon haukivesiin. Pirteässä länsipuhurissa lähdettiin neljän maissa Otsolahdesta. 20 min siirtymään jälkeen alettiin kalastella. Pari ekaa paikkaa antoi tyhjää. Kolmannesta paikasta Opi avasi pelin. Mäkin sain ekan espoolais haukeni yhden tyhjän kaislikon jälkeen pienestä poukamasta, mistäei kuulemma olisi pitänyt tulla kalaa. Sitten tulikin tyhjää jonkin aikaa. Sitten tultiin tuulelta melkeen suojassa olevaan kaislikkoon. Kokeilin ekaa kertaa suspinilsua pitkin pysäytyksin tänä syksynä mutta turhaan. Sitten heitin ekan heiton papukaija zaltilla noin 10 metrin päähän ja puolessa välissä venkuttelua hauki ilmaisee olemassa olostaan. Pari pyrähdystä ja ravistelua ja kala on koukussa. Punttari antaa tulokseksi 5,5 kg ja hauki takaisin uimaan. Kalastusta jatkettiin, mutta isompia ei enää näkynyt paitsi Opin näkemät pyörteet jossain vaiheessa veneen takana. Opille vielä pari haukea ja mulle yksi. Loppu saldona siis kolme haukea mieheen. Ensi tuntuman mukaan Espoon haukivedet vaikuttivat varsin hyviltä, mutta viikonlopuksi lähden puikkariongelle Rymättylään Heittelyä Ramina Rami Eloranta Tänään kävin pitkästä aikaa kalassa. Keikka alkoi mukavasti, kun jo toisella heitolla oli kala kiinni. Parikiloinen hauki sai pamppua. Oli kyllä kaikkien sarkomatoosihaukien äiti. Homma jatkui mukavasti, kun sain vielä pari haukea ja 300 g ahvenen. Pitemmän siirtymän jälkeen ensin pienokainen ja hetken päästä mukava kala Nilsulla. Painoa 4.4 kg. Siirryn eteenpäin ja huomaan yhden mökin edessä pari venettä. Kierrän paikan

9 3.11. Heittelyä Ramina Syksy Niin ja niitä haukia tuli 12, joista suurimmaksi jäi nelonen. Mukava päivä, niitä huonoja (=pläkä) kun on ollut lähiaikoina ihan tarpeeksi. Päivän mietelauseeksi keksin Kalantulo palautti usko kalantuloon. Huomasin heitteleväni tänään aivan eri innolla, melkeinpä Ramina. Lähiaikoina, kun on tullut lähdettyä liian helpolla kotiin, vaikka vesillä on yleensä hauskempaa **tutuksen kautta voittoon! Teppo Juntunen kauempaa ja menen mielestäni riittävän kauas heittelemään ja saan kakspuokin. Heti vapautuksen jälkeen rannasta lähtee vene liikkeelle aivan kohti. Olen siis syytettynä ja mietin jo puolustuspuhetta. Ajavat viereen, tervehtivät ja kysyvät Ihan mielenkiinnosta, onko tänään tullut kalaa, heiteltiin nimittäin koko eilispäivä ja saatiin vasta illalla kalaa. On tullut, tänään on selvästi parempi päivä, eilen oli ihan surkeeta Olivat tyytyväisiä jalähtivät heittelemään, toivottelivat vielä kireitä siimojakin peukun kanssa! Minä myös heille. Hyvillä mielin jatkoin, tosin vähän pitempään ilman tapahtumia. Yhden pienokaisen sain lopulta. Ja sitten taas useampi paikka ihan tyhjiä. Päädyin sitten paikkaan, johon usko oli kova, mutta paikalta ei koskaan ollut tullut 2 kalaa enempää ja paras tapahtumakin oli 3-4 kiloisen karkuutus. Nyt osuin oikealla hetkellä. Hetken ehdin jo paikkaa epäillä. Vain loiskahdus kertoi, että paikalla on ainakin yksi kala. Ei ottanut. Toisesta paikkaa sain pienokaisen ja näytti, että siinä se. Lopulta sen kerran selkeä ottikulma löytyi. Heitin Nilsua ja saman tien Pulse notkahti kunnolla 2 kertaa ja hetken päästä irti. Ja...kele! Kelaan pelkän siiman takaisin. Mörkö vei useamman sadan hauen ottiyksilön. Rankka tuplamenetys. Vai oliko sittenkään, aivan kuin vaappu olisi noussut jonkin ajan päästä pintaan. En uskaltanut ajaa lähelle, kun halusin saada mörön. Heitto mörköpompalla ja saman tien tälli, ei jää, eikä ota sillä heitolla uusiksi. Uusi heitto ja taas varovainen tälli, eikä jää. Eikä sen jälkeen mitään. Ei vaikka heitin koko pakillisen uistimia. Eri sektoriin heitto ja saan vitsinä puoltoistakiloisen. Luovutan ja käyn katsomassa näinkö vaapun vai jotain muuta. Kyllä vaappu löytyy ja perukkeen edessä on vielä metri siimaa. Ja kaiken lisäksi etukoukusta on yksi sakara poikki. Kaveri tuli vähän asenteella kiinni... Siirryn vähän kauemmaksi rauhoittelemaan tunnelmaa sekä ottipaikalla, että veneessä. Vaihtelen pari koukkua ja laitan siiman kuntoon. Testiheitto Nilsulla kauempana. Toinen ja jo on kala kiinni eli toimii taas. Hiipien kohti ottikulmaa. Parikymmentä metriä ennen ottipaikkaa ja Nilsua viedään. Hyvä kala. Pyörii syvemmällä, mutta näen sen. On yli 5 kilon, mutta voi olla paljon isompikin. Lopulta pyörii niin kivasti, että sekin irtoaa. Tulee kirosana suusta. Saan vielä vähän vajaa kolmekiloisen ja jonkun tärpin. Mörkökulma on aivan hiljainen. Lopulta heitän vielä sinibomberin vähän sivummalle kiinni kaislaan. Kun käyn sitä hakemassa, niin huomaan että sitä vahtii vieressä kolmonen. Tuon räpellyksen jälkeen ottikulma hiljenee. Saan vielä vähän sivummalta yhden. Myönnän tappioni ja lähden pois. Enemmänkin hyvillä mielin. Isojen ottipaikkoja ei ole koskaan liikaa. Seuraavasta paikasta on kovat odotukset. Sieltä yleensä tulee mukavasti kalaa ja onpa sieltä kasikin noussut veneeseen. Heitän ensin tusinarannan ja yllättäen Nilsua nykäistään, mutta ei jää. Haa, nyt tulee kalaa, kun tässäkin oli tapahtuma. Sitkeästä heittelystä huolimatta jäi ainoaksi. No johan on kumma, hermostuin niin että huitaisin saman tien kunnon siirtymän. Ja taas tuotti ison kalan paikka sitä itseään. Vielä muutama hauki kävi näytillä ja sitten kotia kohti. Lähellä satamaa näin vielä Simon reimareita pujottelemassa. Mukavaa, kun näkee nykyään lähes joka reissulla tuttuja Sunnuntai Sunnuntaina oli tarkoitus lähteätällä kertaa Akin kanssa tanen perään. Liikkeelle pääsimme Otaniemestä vasta puolenpäivän jälkeen jolloin tuuli oli yltynyt sen verran ettei mun veneellä enää ollut mitään asiaa uloimmille paikoille. Ajeltiin saarten suojassa suvisaariston puolelle missä heiteltiin pari tuntia sisempiä tanepaikkoja ilman mitään havaintoa kalaoista. Keikutus oli kuitenkin aika kovaa ja ilma vaikutti sopivalta hauelle joten kiusaus kävi ylivoimaiseksi ja siirryttiin Espoonlahdelle haukikalaan. Haukikalastusta hankaloitti hieman se että mulla oli mukana vain tane/kuha pakki, kaikki vaaput oli himassa. Koko päivän heittelinkin sitten krokoa ja salamanderia. Toisaalta hauen syönti oli ehkä kurjimpia koko Espoon kalastus historiassani joten oli aivan sama mitä heitti. Asiaa ei varmasti auttanut lainkaan se että kaikki paikat oli heitetty varmasti jo moneen kertaan läpi ennen meitä. Pimeään asti piiskaaminen tuotti minulle kaksi puikkaria, Akin tyytyessä paria vähempään. Reissun ainut positiivinen puoli oli että sain järjestettyä meille kyydin suvisaaristosta takaisin joten pystyin jättämään veneen parikymmentä kilometriä lähemmäksi haukipaikkoja Maanantai Sunnuntai iltana Otso soitti ja houkuttili kalaan. Kovin kauaa ei tarvinnut suostutella niin päätettiin lähteä aamulla taas Espooseen. Aikaa ei ollut paljoa budjetoitu, takaisin täytyi olla klo 12. Vähän kahdeksan jälkeen startattiin Kaitalahdelta. Kova etelätuuli ei houkuttanut tanekalaan ja ilma suorastaan haisi hauelta. Edellä mainittu kova tuuli yhdistettynä pilviseen säähän ja eiliseen kurjaan hauen tuloon, lupasi tälle päivälle hyvää syöntiä. Heti toisessa kaislikossa voodootani käykin maistelemessa selvä pinna joka kuitenkin irtoo - harmitti melkoisesti. Kun en muuta keksi vaihdan taas koukut. Seuraavasta kaislikosta tärppääkin taas ja tällä kertaa puikkari pysyy irroitukseen asti. Ei paljon lohduta. Kaloja nousee tasaiseen tahtiin, ovat vain pieniä. Nilsu vaihtuu siiman päässä tiheään kun etsin oikeaa väriä sille isolle. Otso rupesi kuitenkin pian saavuttamaan saamaani kaulaa kun heitteli krokolla, joten asemani säilyttämiseksi lyönpä minäkin sen siiman päähän. Livummekin juuri sopivasti hyvälle paikalla josta nousee heti pari tuplaa. Sitten kroko pysähtyy kaislikon reunassa kuin seinään. Sanon heti Otsolle että nyt on iso! Kala ei tahdo tulla millään näytille vaan leikkii junaa pohjan tuntumassa. Pakitamme kauemmaksi kaislikosta ja lopulta saan kalankin pumpattua näkösälle. Ei näytä kuitenkaan kovin pitkältä mutta paksu on kuin sika. Lukko näyttää roikkuvan kiltisti kidan ulkopuolella joten voin rauhassa keskittyä väsyttelyyn. Kala onkin tosi pirteä ja pitkähkön väännön jälkeen Otso lopulta tyylikkäästi haavitsee kalan. Puntari näyttää 8,4kg ja siihen on tyytyminen. Pituutta vavan varrella mitattuna oli vaivaiset 104cm. Pari kuvaa ja kala takaisin omaan elementtiinsä.

10 3.13. Pläkässä kalassa Syksy C&R kuva valitettavasti epäonnistui kun kala oli niin nopea. Otso taitaa saada vielä yhden puikkarin mutta sen jälkeen tulikin jo kiire takaisin. Mulle haukia 8 ja Otsolle 4. Ainut pinna oli tuo 8,4kg. Pikainen siirtymä ensin Kaitalahteen ja sitten Otaniemeen suoraan laskareihin. Matkalla pyyhin takista pahimmat limat pois ja tukin vähän verta vuotavia sormiani. Nyt saakin istua aika rauhassa täällä atk-luokassa Elämää Vattuniemessä! 3.13 Pläkässä kalassa Lari Alopaeus Viikonloppuna olin taas Rymättylässä. Ei sää luvannut kummia lauantaina. Luvattu länsituuli olikin puolipilvistä pläkää. Kalan tulo oli heikohkoa alkuun, mutta tapahtumia alkoi tulla pikkuhiljaa. Lopulta alkoi kalatkin jäämään koukkuihin, mutta ainoastaan zalt sai ne iskemään. Olivatko kalat tosiaankin niin nirsoja? Ekat kymmenen haukea tuli zaltilla, vaikka muita tuli liotettua yhtä paljon. Loppu päivästä alkoi muillakin tulla kalaa ja päivän saldoksi kertyi 19 haukea, suurin oli kolmonen. Kalat oli mukavan pirteitä sitten kun sattuivat koukkuihin kiinni jäämään Tom Martonen Eilen matikka alkoi pänniä niin pahasti ettäpäätin lähteä Lauttasaaren legendarisille ottityrskyille Vattuniemeen. Päättäriltä lyhyt kävely ja viideltä heitin ensimmäisen heiton vellovassa mainingisssa. Asetelmat olivat mielestäni mitä parhaimmat: Kova tuuli isot allot ja pilvistä. Ohuella kuitusiimalla, ysijalkaisella vavalla ja 30 grammaisella raudalla sai myös ihan siedettävät heittopituudet. Aikani heiteltyäni saavuin niemennokkaan jonka edessä oli pieni luoto. Heitin luodon akanvirtaan ja uistin jäi melkein saman tien pohjaan. Tempaisin siimasta ja uistin irtosi, samalla hetkellä tuli painoa siimaan hiukan enemmän. Kelasin rakkispuskan lähemmäs ja kymmenen metrin päässänäin että pinnassa räpiköi eväs! Lähempänä selvisi että noin puolikiloinen lahna oli raivokkaasti iskenyt selällään uistimeeni. Kalastin vielä muutaman paikan läpi ja lähdin kotiin. Paikalla oli ainoastaan yksi toinen kalastaja ehkä johtuen kovasta kelistä. Merelläkään en bongannut kuin ehkä yhden kalastavan veneen. Oli muuten pirun hauskaa kahlailla ympäriinsä tyrskyissä! Sunnuntaina tuuli oli yhtä kadoksissa aamulla kuin oli lauantaina ollut koko päivän. Pari tuntia kerkesin olla vesillä ennen kuin lähtö kutsui. Yhden hauen ehdin samaan ylös asti juuri ennen lähtöä, vaikka tapahtumia olikin reilu puolitusinaa. Ensi kerralla ei tarvi pitää mitään kiirettä vesille, kun ekat hauet tulevat vasta puolen päivän jälkeen. Tepolla näytti kyllä aamulla tulevan ihan hyvin. No ehkä nyt suurin syy oli olemattomassa tuulessa?

11 3.15. Föglö Syksy 3.15 Föglö Mauri Honkanen Perjantai alkoi varhaisella herätyksellä, kello taisi näyttää aamuviittä. Suihku, jotain mahantäytettä, kamat autoon ja sitten jalka oikoisena kohti Helsinkiä. Galkinilla olin puoli yhdeksän aikaan, ja Hiekkaharjussa täytimme pikapikaa auton toisella perämoottorilla ja Timon kamoilla. Ja sitten annettiinkin siankorvaa koiralle ja suunnattiin Ruoholahteen. Vajaa työpäivä päätettiin 14:30, joten pääsimme hyvissä ajoin starttaamaan kohti Saloa. Taxfreen puutetta kompensoimme suorittamalla heräteostoksia Salon Alkossa, ja ruokaa sekä janojuomaa Aarnon autoon mahtui peräti kaksi ostoskärryllistä. Loppumatka reittiä Hesburger - Kaarina - Parainen - Nauvo - Korppoo sujui ajoituksellisesti aivan loistavasti, joten Galtbyssä olimme tunnin etuajassa. Neljän tunnin lauttamatka oli melkoinen killeri, mutta loppujen lopuksi löysimme itsemme kuitenkin Överöstä. Ajo mökille Sandaan oli kohtuullinen, ja perille löysimme isännän opastuksessa. Kello taisi olla noin kaksi yöllä, joten mökitimme vain kohtuullisesti ja painuimme pehkuihin. Karin kännykkä herätti turhankin pitkään, pirteästi (ja aikaisin) lauantaiaamuun. Tukeva pekoni-muna-puuro-leipä-aamiainen meni jo vanhasta muistista, ja vesille päästiin jo puoli kahdentoista aikaan venekunnilla Galkin-Pärssinen ja Skog-Honkanen. Koska tarkoituksena oli pääasiassa kalastaa ahventa, ajoimme suoraan ottipaikoille. Koko reissun paras syönti ajoittui ensimmäiselle kymmenelle minuutille, jolloin Karilla oli ahven siiman päässä lähes joka heitolla. Minulla taas ei ollut oikein tuntuma ja jigi kohdallaan (nimenomaan tässä järjestyksessä), joten lähinnä uittelin jigiä Karin kiskoessa kalaa. GP-pari kokeili ensin rajojaan yrittäen koukuttaa pariin otteeseen Golden Gaten, mutta kun saivat jigin osumaan veteen alkoi kalaakin tulla. Juuri kun olin pääsemässä jollakin tavalla hommaan kiinni lopahti syönti ja häirikköhaukikin iski jigiin. Koska ahven ei enää oikein syönyt, Karikikin seurasi ilkkumisen sijasta kuinka väsyttelin kukkakepillä ja 0.15 Firellä 5,35-kiloisen hauen. Kaunis kala muutoin, ja siellä se on edelleenkin harventamassa ahvenparvia. Ahventa tuli hiljakseen, yksi silloin, toinen tällöin, mutta hyvä sai tuntuma olla jotta sai kalan koukutettua. Päätimme laajentaa reviiriä pohjoiseen ja kategoriaa hauenkalastukseen. Merkittävin tapahtuma oli kuitenkin uivan hirven pongaaminen salmessa kesken eväiden syönnin. Ajoimme lähemmäksi ja katsoimme rantautumisen, mutta jätimme kuitenkin turvallisen hajuraon. Suuntasimme sitten etelään, mutta sieltä ei tullut ahvenen ahventa. Sen sijaan rakkista löytyi, ja yksi potra 3,8-kiloinen hauki. Totesimme olemattomassa tuulessa hauenkalastuksen olevan sittenkin tylsempää kuin ahvenien onkiminen, joten palasimme aamuiselle ahvenmestalle. Nihkeää, mutta olihan niitä siellä edelleen. Standardikoko oli välillä grammaa, ja päivän suurin taisi olla Karin 600-grammainen. Rantauduttamme hämärissä totesimme noin sadan ahvenen odottavan fileerausveistä. Alussa homma oli aika hidasta auton valojen loisteessa, ja taisin osoittaa pieniä kypsymisen merkkejä. Puolivälissä urakkaa prosessointi alkoi jo sujua, joten ei siinä sitten loppujen lopuksi mennytkään kuin yksi henkilötyöpäivä. Sauna, aperatiivi, härän sisäfile ja punkku tekivät tehtävänsä: nukahdin sänkyyni, mutta en jaksanut ottaa reppua pois altani. Ei tainnut juuri unia haitata. Väsymys painoi myös muita, jollakin taisi jäädä lause kesken nukkumatin tullessa. Meillä oli illalla ollut jotain juttua aamusyönnille lähdöstä, mutta kännykän piipittäessä aamuvarhaisella katsoin ikkunasta ulos ja totesin, että ulkona on pilkkopimeää. Ihmettelin, kun Kari ei vaivautunut kelloa sammuttamaan. Piipitys lakkasi, mutta alkoi jonkun minuutin kuluttua uudelleen. Vasta silloin tajusin, ettähäiriköivä puhelin olikin minun eikä Karin. Nolona luikin hiljentämään aparaattia, mutta vahinko oli jo tapahtunut: koko mökki oli herännyt, halusi tai ei. Torkuimme tunnin verran ja vääntäydyimme loppujen lopuksi veneille. Päräytimme edellisen päivän ottipaikoille, jossa olikin menossa päivän sarastaessa luonnonnäytelmä vailla vertaa. Koko parin hehtaarin alue suorastaan kiehui ahventen pintoessa ja hyppiessä välillä kokon- aan ilmaankin. Näkymä oli vähän sama kuin jossakin kirjokassissa johon viskellään ruokintarakeita. Pieni kolaus veneessä tai kovaäänisempi keskustelu hiljensi ensin lähialueen hetkeksi, mutta mulahtelu jatkui taas hetken kuluttua ja tyyntä vedenpintaa rikkoivat ahventen pärskeet. Kaloilla ei ollut mitään mielenkiintoa jigeihimmeja lippakin kokeiltiin, turhaan. Tajusimme kuitenkin, että alueella täytyi olla enemmän ahvenia kuin kukaan hurjimmissa kuvitelmissaankaan osasi ounastella. Tuhansia? Kymmeniä tuhansia? Auringon noustessa aktiivisuus vähitellen laimeni ja palasimme mökille aamiaiselle ja päiväunille toivoen, että ahvenmassat saisivat jostain päähänsä alkaa syödä jigiä. Päiväunet tekivät terää ja niistä piristyneenä lähdimme kiertämään Sonnbodan saarta. Veneenkantoa tien yli Akin ja Timon viitoittamalla tiellä ei tarvinnut tuolla lenkillä harrastaa, sillä Sonnbodan ja Näversholman välistä salmea oli ruopattu. Keli kierroksen aikana oli viikonlopun huonoin, mutta tuuli oli edelleen melkoisen leppoisaa ja vettä tihutti vain hetken aikaa. Saarikierros ei sinänsä tarjonnut sykähdyttäviä elämyksiä: Aarno taisi saada Puukalalla hauen, joka muiden kalojen passiivisuudesta päätellen iski mielenhäiriössä. Sonnbodan pohjoispuolen ihan kelvollisen näköiset haukipaikat antoivat tyhjää ja ahvenpaikoiltakin saimme Karin kanssa vain huonosti merkityn verkon. Reissun ainoa ulkopuolinen kalastusporukankin pongasimme, ja ikävä kyllä porukan vene ehti vaahdottaa Karin vinkkaaman hot spotin siihen kuntoon, että ohitimme sen. Ehdimme kuitenkin nähdä kuinka veneen kippari innostuksissaan huitaisi vavallaan naispuolista kaveriaan keskelle naamaa. Sonnboda-kierros meni siis eväiden syönniksi ja maisemien katseluksi. Niinpä löysimme itsemme taas illan lähestyessä ahvenpaikoilta, jossa kalat olivat edelleen paikalla ja raottivat suutaan yhtä nihkeästi kuin ennenkin. Tunnin-parin aikana nypimme kuitenkin 12 ahventa savustusta varten ja nipun fileekaloja, tosin tällä kertaa huomattavasti maltillisemmin kuin edellisenä iltana. Pienin taisi olla 300-grammainen ja suurin Aarnon ennätysahven 650 grammaa. Rannassa Kari laittoi savupöntön pöhisemään ja fileerauskin meni nyt jo rutiinilla. Saunan jälkeen nautimme alkupalaksi lämpimiä savukaloja ja pääruuaksi Kari paistoi ahvenfileitä jotka Aarnon purjo-kermakastikkeen kanssa maistuivat vallan mahtavilta. Aarnon ennätyskalaa juhlistimme juomalla pullon samppanjaa, ja kaksi pulloa valkoviiniä, ja konjakkia ja... Ja sitten heräsin sohvalta ja juhlakalu oli jo nukkumassa, mutta jatkoimme viskillä ja Kumlingella ja Kökarilla ja sitten loputkin olivat valmiita nukkumaan. Ja viimeiseksi varmistettiin ettei yhtään herätyskelloa ollut päällä. Maanantaiksi tuli sitten kuhanuistelukeli, lähes tyyntä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä jotain +15 astetta. Karin kanssa meillä oli jotain haukiyritystä mökin omilla vesialueilla, vaikka emme ihan tosissaan uskoneetkaan haukea saavamme noissa olosuhteissa. Hetken kuluttua liityimme Timon ja Aarnon seuraan ahvenia nypyttelemään. Syönnistä ei juuri voinut puhua, mutta Timo napsi kuitenkin käsialallaan ja pienellä jigillä ahvenia, ja Kari ja Aarnokin aina yhden silloin toisen tällöin. Mulle parin-kolmen tunnin nypyttely antoi vain kolme ahventa, mutta pientä kumikalaa syönyt 550-grammainen olikin sitten ennätysahveneni. Noissa olosuhteissa jiggaamistaito ja -tuntuma muuten kävivät vähän turhankin selkeästi ilmi, ja jossain vaiheessa en viitsinyt enää juuri katsella Timoon päin. Karikin ihmetteli ääneen, miten toiseen veneeseen tulee kalaa koko ajan ja meille paljon vähemmän. Yritin vaihtaa puheenaihetta melko nopeasti. Savukalamateriaalit otimme, muut vähäiset kalat päästimme takaisin. Puoli kolmen aikaan lähdimme kohti rantaa, ja kerrankin ranta-aktiviteetit saatiin suorittaa valoisassa. Pakkaus ja siivous sujui odotettua nopeammin, joten meillä jäi ihan mukavasti aikaa syödä savuahvenia venerannassa. Överössä lauttaan tungettiin meidän lisäksemme rekka, joka aiheutti pienoisia ahtamishaasteita. No, kun Golf laitettiin perään poikittain ja Aarnon Focuskin oli tarpeeksi kapea ja peilit siitä sai käännettyä, jäi Focuksen ja rekan väliin ruhtinaalliset viisi senttiä rakoa. Lauttamatka torkuttiin, ajomatka meni joutuisasti ja Lohjanharjulla jaettiin ahvenfileitä. Tuusulan ja Hiekkaharjun pudotusten ja Linnatuulen kahvittelujen jälkeen olinkin sitten kotona jo viiden aikaan aamulla.

12 3.16. Vetoa Virtasalmella ja Puulalla Syksy 3.16 Vetoa Virtasalmella ja Puulalla Samuli Seppälä Viime viikonloppuna suuntasin lankomiehen luokse Virtasalmelle perinteiselle syysreissulle. Lauantain majoittumisen ja maailman parantamisen jälkeen ehdittiin sunnuntaina jo 09:00 vesille tarkoituksena tutkia Maaveden Virtasalmen päädyn haukitilanne. Onginta muotona pidettiin pulikan ulkoiluttamista siimanpäässä moottorin tehdessä työtä. Kohdealueeksi valittiin yksi niemenkärki, josta vuosi sitten sain 8,1kg hauen ja lanko juuri samalla viikolla 6,5kg ja 4,5kg hauet. Kun viehkeet oli saatu veteen alkoi jo luupäät häiritä hienolla säällä mukavaksi muodostuvaa uistelua ja ensimmäisen tunnin aikana saaliiksi tuli 6 haukea, joista suurin 2,5kg ja pienimmät hiukka päälle kilo. Kaikista pienimmät ravistettiin irti ilman laskurin kasvatusta. Ottipeliksi osoittautui ahvensävyinen Emma. Sen ottirumban jälkeen iskivät limatuubit suun kiinni ja loppupäivän saldo oli pyöreä nolla. Maanantai oli muuten kuin edellisen päivän toisinto, paitsi kylmä pohjoistuuli alkoi puhaltaa hiukan puolen päivän jälkeen uistelu kävi lähes mahdottomaksi eikä haluttu enää edellisen päivän toisintoa vaan lähettiin pois hyvillä mielin. Saldo tunnin syöntipurskeella 5 haukea, joista suurin 2,4kg. Viehkeenä toimi 15cm Nisset ja Särki-possu. Maanantaina pakattiin vene kärrylle tiistaita varten, jolloin lähdettiin 7:00 aikaan ajelemaan -5 asteen pakkasessa kohti Kangasniemeä, missäkäräjäniemen rampilta laskettiin vene Puulaan. Pikasiirtymän jälkeen saavuttiin uistelulupa-alueelle ja laskettiin kapulat vetoon. Kapulan ulkoiluttamista hiukan häiritsi kyseisen selän suuntainen suht rivakka luoteistuuli, joka ei hirveesti lupaillut lohikaloja päivän saaliiksi. Saavuttuamme Simpiän selän luokse otimme suunna kohti Karttunselkää, joka olisi mahdollisesti hiukan suojaisemmassa kuin saariryppään toinen puoli. Kuitenkin jo ennen salmen suuta iski Karin veneen perässä roikottamaan kapulaan komea kala, joka pitkällä takanakin näytti komeita loikkia ja voltteja tavoittaen uutta korkeusennätystä. Uiden kelauksen aikana kuitenkin hyvin kiltisti veneen lähelle, jossa se päätti iskeä meihin vielä lisäruisketta adrenaliinia hyppäämällä useaan otteeseen. Läheltä katsottuna totesin kalan jopa isommaksi kuin oma enkka eli kokoluokkaa 60-65cm ja sutjakan muotoinen olemus paljasti lajimäärityksen varmuudella järviloheksi. Kala rupesi suhtkiltisti pyörimään veneen vieressä, jossa kokomääritys varmistui tuoksi yllä mainituksi vaikka olikin hyvin pulska kala. Laskin haavin veteen kalan viereen ja odottelin kalan tulevan sopivan suuntaisesti haavin suun suhteen, kunnes kala teki pari potkua ja tunsin kuinka sen pää osui haaviin ja kuinka koukut jäivät havaksiin kiinni. Kaksi nykäisyä haavissa ja sen jälkeen nostin haavin ja uistimen pois vedestä. Syvä v...s! No ei muuta kuin uutta putkeen eli eteenpäin ja käännös ja samasta kohtaan uudestaan. Prrrr. Samassa vavassa ja vieheessa soi jälleen. Kala piti jälleen suurta hyppynäyttelyä pinnan paremmalla puolella, kunnes tuli taas kelauksessa kiltisti mukana veneen viereen, jossa tällä kertaan annettiin kalan uida ja rauhoittua ja sitten haavi veteen ja kala ylös. Sitten jännityksellä mittanauha esiin ja todettiin mitaksi juuri vaaditut 50cm. Tämäkin kala oli todella pullea mahan etuosasta ja vaaka ilmoitti 1,5kg painoksi. Lajimääritykseksi tällekkin todettiin järvilohi. Homma jatkui eteenpäin ja seuraavaa tapahtumaan saatiin odottaa 2-3h, jolloin mulle uloimmassa plaanarissa vedettyyn musta-siniselkäiseen 9cm vaappuun iski taas kala, joka näytti muutaman komean piruetin pinnan päällä ja tuli kuitenkin nätisti lähelle. Tämä kala ei kuitenkaan pistänyt enää lähellä pahasti hanttiin ja saatiin haavittua nätisti ja mittaus paljasti totuuden. Paksuudesta huolimatta pituus jäi 5cm vajaaksi eli 45cm ja laskin tämän taimenen vapauteen, jonka hän kiitti ripeällä pyrstön potkaisulla. Päivän ainoaksi epävarmaksi kalahavainnoksi jäi 10m uitettuun 13cm kromi-hk:hon tullut tärppi, jota ei tullut ylös asti ihailtavaksi. Kaksi muutakin venettä näytti sahailevan samoja seutuja sekä vielä kaksi troolaria, joiden perässä näytti lokit pörräävän aika ahkeraan. Valitettavasti kyseinen alue ei kuulunut lupa-alueeseen, joten ei päästy katsastamaan onko pinnan alla myös petokaloja syömässä muikkuja. Oman jännityksensä muodosti myös moottori paluumatkalla noin 4km päässä autolta, kun se ei enää jostain syystä jaksanut kiertää vaan rupesi hyytymään ja pysyi käynnissä vain ryypyn kera. Aurinko alkoi laskea alas, vastatuuleen piti päästä jalämpötila oli laskenut pakkasenpuolelle. Onneksi kone kuitenkin kävi ja etenimme loppumatkan 9kmh ja saimme veneenkin vielä ylös hämärässä ennen täyspimeää. Ei olisi ollut kiva jäädä tuuli ajolle kovassa aallokossa ja pakkassessa pienellä veneellä keskellä Puulaa, minne sekä Kangasniemeltä, että Hirvensalmelta olisi ollut matkaa noin 10km. Turvavarusteet (Esim fikkari, raketti tai soihtu) olisi olleet paikallaan, jos niitä olisi ollut Porkkalan monsteri Olli-Pekka Niemi Aamulla startattiin Otsolahdesta noin 8:15. Ilma tuntui haukiselta, joten suunniteltu tunnin siirtymä Porkkalan vesille oli pakko keskeyttää Suvisaariston haukikulmalla, jotta saimme pahimmat heittopaineet purettua. Varman kalan paikka antoi puhtaan nollan, joten tunnelma hiukan latistui. Espoon vesiltä en ole saanut kunnon kaloja ainoatakaan lokakuun aikana, toisaalta kalaveneitä alueella risteilee melkeimpä liikaakin, voi kun kaikki muut kalastaisivatkin vain sitä taimenta... Noh saavuimme sitten ennen kymmentä mestoille. Alkuun meni pitkään ilman havaintoja - taasko tää on sitä nollaa. Vispaan ahven zaltin kaislikon reunaan ja ihmettelen samalla ääneen, että missä on hauki kun ilma tuntuu haukiselta ja paikankin pitäisi olla oikea. Muutaman sekunnin pysäytyksen jälkeen tulee hirveä tälli, siimaa katoaa silmänräpäyksessä metrin verran dööriltä ja vapa on lentää mereen. Irti. Pari uutta heittoa perään mutta monsteri ei enää innostu. Rekaamme pieneen lahdukkaan, josta Jesselle puikkari. Tämän jälkeen alkoi useamman tunnin nollasessio ja meikäläisellä hillitön vieherumba. Vihdoin sininen peili bomberi toimii ja puikkari mullekin. Taas pitkään nollaa kunnes sinikylki-keltavatsa nilsulla puikkari. Sitten on pitkään hiljaista kunnes joskus puolineljän maissa ahvenkaappari pysähtyy kaislikon reunaan ja pintaan nousee mukavat pyörteet. Nyt on kunnon kala kiinni. Ensin ajattelen kyseessä olevan jonkun nelosen, mutta kun kala ei millän tule lähemmäksi ja vetelee hirveitä syöksyjä, tajuan monsterin olevan kiinni. Vihdoin saan kalan näytille veneen viereen, kunnon sika. Kala lähtee taas, tällä kertaa veneen alle. Kunnan Queen muodostaa nätin U-kirjaimen gedun huilatessa veneen alla. Sitten taas mennään, tällä kertaa tietysti potkuriin. Onneksi moottori on pois päältä, mutta silti huolettaa ettei evä/potkuri nirhaa siimaa. Onneksi älyän upottaa vavan veteen, ja saan siiman pois mottorin läheltä. Kala tekee vielä muutaman syksyn sinne tänne, kunnes lopulta antautuu veneen viereen koukattavaksi. Jesse suorittaa operaation taitavasti ja kala nousee laidan paremmalle puolelle. Filmiä palaa ja naama loistaa. Sitten suoritamme vielä punnituksen, toivoin kymppää mutta kala oli tasan ysi. Ei silti harmita, haukienkka tuli! Lasken kalan varovaisesti veteen, ja kala lähteekin melkein saman tien. Tärisen hetken ja Jesse heittelee vielä muutaman heiton. Vartin yli neljä on kuitenkin pakko lähteä takaisin, ettei pimeä yllätä. Paluumatkalla ajoimme vielä kiville, kuitenkin vain reilulla tyhjäkäyntinopeudella. Kone ei ottanut osumaa, mutta jäimme sen verran jumiin, että uintireissuhan siitä tuli veneen irrottamiseksi. Onneksi on pieris ja peltivene POKA Kaunissaaressa Janne Halme Perinteinen Kaunissaaren meritaimenreissu tehtiin Pyhäinpäivän viikonloppuna, POKAn ikivarauksella Terhon Kalastajan Torpissa.

13 3.19. Kaunissaaresta sunnuntaina Syksy 3.19 Kaunissaaresta sunnuntaina Koska perjantai-illalla sisään ajetut kuonat olivat ehtineet lauantain aikana poistua elimistöstä, ja trubaduurien tuutulaulut olivat saaneet poikakuoron inhimilliseen aikaan yöpuulle, oli sunnuntai-aamun kello kahdeksan herätys reilusti suorituskyvyn rajoissa. Runsaan ja maittavan meriaamiaisen jälkeen itsekin olin iskukunnossa, ja kalatoiveet korkealla sillä olinhan saanut aamuvuoron Harrin veneeseen. Tipautettuamme Anssin ja Teron pienkarille aloitimme rasvakarin ja suurkarin väliseltä riutalta, jossa aallot murtuivat näyttävän näköisesti ja keulassa istui mielellään. Siis istui. Melko pian Harri kelasi kaksi hanskaa veneen viereen vapautettavaksi, ja pian itsellänikin alkoi eräässä sektorissa joku nypyttelemään uistinta. Pari lisäheittoa ja pikkutane tarttui kyytiin. Ihmettellä täytyy, miten kalat voivat viihtyä moisessa pesukoneessa, mutta kaipa ne tietävät paremmin kuin minä... Loppu aamuvuorosta kului kalojen puolesta hiljaisesti, lukuun ottamatta yhtä tärppiä. Akin kommandovenekin näkyi kalastavan riuttaa ja kareja turvallisesti suojan puolella. Suurkarin eteläpäähän ei ilmeisesti kukaan ollut tetsannut riutan yli pyyhkivien vaahtopäiden läpi. Anssin ja Teron suurkarille siirrettyämme vaihtui keulahenkilöksi Tommi, ja minä jäin tutkimaan Ahlströminniemen apajia. Niemeä ei ilmeisesti oltu reissun aikana vielä kauheasti koluttu, sillä veneissä ja riutoilla oli riittänyt tilaa ja kysyntää. Niemessä evästaukoa pitäessäni yksi vieras vene tosin kokaisi riutan alkupään seudun ja Simon venekunta rekasi niemen suojan puoleisen itäreunan, josta Simo sittemmin kivikkomatalan kohdalta mittakalan oli saanutkin. Murkinat masussa aloitin itse niemen kärjestä. Paikka näytti silmiini erittäin hyvältä: tuuli puhalsi kärjen ohi, ja kohdassa, josta aallot eivät enää vyöryneet kaikella voimallaan suoraan rantaan, pystyi kuvitella taimenenkin pysyvän tolpillaan. Liekö syynä sitten se, että usko oli kova toissa vuonna paikalta saamani kalan vuoksi ja onkimisote sen mukainen, mutta pitkän heiton päätteeksi vapa kaartui juuri ennen kuin uistin saavutti uloimmat kuohaavat kivet. Äänetön huudahdus tukehtui kurkussa, ja kamppailu alkoi. Taimen ei hypännyt, mutta tunsin sen selvästi mittakalaksi. Löysensin aavistuksen jarrua ja ryhdyin päättäväisesti vetämään kalaa lähemmäksi. Hopeinen kylki pyörähtelin kuohujen välissä ja pian kala oli haavimisetäisyydellä. En uskaltanut ottaa kalaa jalkoihin pyörimään, vaan päätin kopata kalan ensimmäisellä lähestymisellä pieneen perhohaaviini. Kolmasosa kalasta jäi haavin ulkopuolelle, ja ennenkuin tajusinkaan oli kala ponkaissut haavista ja roikkui havakseen takertuneesta koukusta haavin väärällä puolella. Kun ylimääräisiä käsiä ei kasvanut tilanteeseen apuun, oli nopea päätös juosta kala koukusta roikkuen rannalle, ja kuin ihmeen kaupalla se onnistuikin, ja kala irtosi vasta laskettuani sen kuivalle maalle. Tuuletukset! Jahuu! Näkikö kukaan? Ihmeiden ihme. Kala oli solakka ja pitkä, isompi kuin toissavuotiseni. Setvittyäni koukun haavista tarkistin kalan kavereiden läsnäolon, mutta tuloksetta. Heitin tarkasti vielä loput hyvän näköiset paikat ja tyynen puolella olevan kivikon hieman nopeammin, ennen kuin oli aika lähteä syömään ja laittamaan mökkejä kuntoon. Pihalla kala punnittiin 2320 grammaiseksi. Ei hullumpi reissun lopetus. Mainio paikka tuo Kaunissaari. Viikonlopun saldo: 24 varmaa kalahavaintoa 18 ylös asti joista 7 yli 40 cm joista 4 yli kilon (ainoat teurastetut): Suurimmat: 3300g Aki Tilli Suurkari 2320g Janne Halme Ahlströminniemi, rannalta 1450g Simo Rissanen Ahlströminniemi 1150g Anssi Keskinen Suurkari Retkestä lisää webissä: Metrihauki Teppo Juntunen Ei löytynyt viime-, eikä tälläkään viikolla keulahomoa. Viimeviikolla olikin viisas veto jäädä kotiin sillä puolenpäivän kalastelu tuotti yhden puikkarin. Tänään ei varmaan ois ollut turha keikka keulahomollakaan. No, mitäpä tuosta. Oma seura, paras seura. Ja siirtymätkin sujuu 5 solmua vauhdikkaammin ilman turhaa massaa. Aamulla erinäisten viivytysten jälkeen pääsin venerantaan vasta kahdeksan jälkeen ja koneen ruvettua temppuilemaan meni sitä räplätessä aikaa vielä yli puolituntia. Vasta yhdeksältä olin aloituspaikoilla. Sateiden takia vesi oli melko sameaa ja tuuli kävi pohjoisesta eikä etelästä niinkuin luvattiin. Aluksi on aina kiva saada kalaa joten laitan siiman päähän sen kesäkalastukseen sopivan puikkarilusikan. Muutaman kymmenen heiton kuluttua, pitkän tiputuksen päätteeksi, vapaa nyökkää. Kala tuntuu mukavan kokoiselta ja pian se onkin veneen vieressä. Varma 5+. Sitten kala kuitenkin syöksyy suoraan veneen alle, ja vaikka yritän kiertää perässä, irtoaa kala veneen toisella puolella. Taas harmittaa. Pari heittoa lisää ja tiputuksen päätteeksi tuntuu varova tönäisy, ehkä vaan rehu, mutta silti tempaisen kunnon vastaiskun. Tuntuu pieni vempaus ja tapani mukaan kelailen äkkiä löysät siimat pois. Paitsi tällä kertaa on jotain vialla, tuntumaa kalaan ei löydy vaikka kuinka kelaan. Luulen jo sen päässeen irti kunnes katson siiman ja veden leikkaus kohtaa, siima kiitää hirveää kyytiä venettä kohti! Kelaan minkä ehdin mutta kala on jo veneen alla ja jatkaa vain menoaan vaikka jarrukin on tosi tiukalla. Kala vetelee useita kymmenenkin metrin spurtteja ja odotan innolla näkeväni sen. Yllättävän pian hauki pulpahtaakin veneen vieressä pinnalle, onhan se iso mutta selitys sen menohaluihin löytyy siitä että kroko riippuu yhdestä koukun haarasta hauen selässä! Nyt tulikin kiire, kaivelen nostokoukkua esille ja yritän saada kalaa hollille mutta sitten se päättää taas mennä. Muutamien syöksyjen jälkeen se ottaa suunnaksi kaislikon ja olen jo aivan varma että sinne jää. Venekin lipuu kaislikkoon eikä minulla ole mitään mahdollisuutta pakittaa pois kun kone ei ole päällä. Vapa pystyssä revin kalaa vain pintaa kohtii niin kovaa kuin uskallan koko ajan peläten että lusikka kimmahtaa irti. Kuin ihmeen kaupalla koukut eivät tartu kaisloihin tai irtoa ja saan koukattua kalan laidan paremmalle puolelle. Puntari heilahtelee taas enkkani tienoilla mutta kun en haukea viitsi lahdata tuomitsen sen 9,1 kg:ksi. Samalla päätän käydä ensi tilassa ostamassa kunnon puntarin.

14 3.21. PorkKALA Syksy Uusi pituus enkka sentään eli 114cm. Kasa kuvia keulapenkillä ja hauki takaisin massaa kasvattamaan. Tässä vaiheessa olisin oikeastaan jo voinut lähteä kotia, olihan takana sentään ehkäpä elämäni jännittävin väsytys. Takki oli toisin sanoen tyhjä. Seuraavaa kalaa saikin odotella varmaan tunnin. Pari kiloinen puraisi pinkkinilsua. Tämän jälkeen vielä joku räkä ja sitten suuntaankin ulos tanekalaan. Maininki on ihmeen isoa enkä jaksa kauaa tyrskyissä keinua kun kalojakaan ei kuulu. Lopuksi suuntaan vielä paikalle jonne tiputin sen 5+:n. Jään ankkuriin ja heittelen paikan tarkasti ensin lusikalla, sitten magnumilla ja sitten pinkkinilsulla. Teen nilsulla piiitkän stopin täsmälleen samassa paikassa jossa päivän ensimmäinen hauki tärppäsi ja taas jysähtää. Laiska hauki on pian veneessä vaikka sen kerran koukusta tiputinkin. Silmäpuntari sanoo 6kg ja puntari 7kg. Olikohan sama kala kuin aamulla? No, hällä väliä. Taas yksi keulakuva ja hauki kasvamaan. Sitten vielä hetki tyhjän heittelyä ennen kuin katson parhaaksi poistua (hävettävän aikaisin eli klo 16.00). Kotona tarkastan puntarin ja vaikka se umpiruosteessa onkin, näyttää se edelleen oikein. Taitaapa taas lykkääntyä uuden osto PorkKALA jolla on yheys mereen parin muun lammen ja puron kautta. Vaikka oli hieman erimielisyyksiä siitä mikä lampi oikein on kyseessä ja mihin autoja kannattaa jättää päästiin vihdoin pienen metsätaipaleen jälkeen kokeilemaan jään vahvuutta. Jännitystä lisäsi jään narskuttaminen johtuen kahdesta jäänkerroksesta. Selvisi kumminkin että jäätä on turvalliset 20 senttiä. Alku oli hiljainen mutta hetken päästä kaveri huiputti ahvensintin ylös. Riemuitsemme koska pelkäsimme että lampi olisi kärsinyt happikadosta. Hetken päästä toisella hepulla on haukitärppi yhdessä pienessä lahdessa. Menen itse perästä ja kairaan reiän toiselle puolelle muutama kymmentä senttiä syvää lahtea. Eikä kestä kauaa kun siimassa alkaa potkia ja potra muutaman sadan gramman hauki nousee reiästä kissanruoaksi. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pilkkikalani tänä talvena! Lahti tuotti vielä haukikontaktin melkein jokaisesta reiästä mutta kaverin vastaisku taisi olla hakusessa koska yksikään ei tullut ylös asti. Alkukalan jälkeen saantipaineet olivat purkautuneet ja lähdettiin istumaan nuotiolle ja purkamaan kesän kalaretket sekä kertomaan eri kalavaleita. Pääsin myös kehumaan poikien kotisivut kalastuksesta Vaasassa, yritystä on. Jouduin lopettelemaan hiukan aiemmin kuin muut koska Merenkurkun perhokalastajien pikkujoulut olivat samana iltana. Reissu oli juuri sitä mitä odotin, mukavaa yhdessäoloa ja jokunen kalakin tuli. Ensi reissulla (jouluna?) pistetään tavoitteet hiukan korkeammalle, jos pääsisi vaikka ihan ottimestoille ja saisi jotain syötävää myös kotiin kannettavaksi. Kaverit kävivät sitten myös sunnuntaina kalassa yllättäen ihan MERELLÄ mutta kalojen koko jätti kuulemma hiukan toivomisen varaa Simo Rissanen Kun veneen kanssa pelaaminen ei arktisissa olosuhteissa houkutellut, päätin lauantaina lähteä Porkkalaan virpomaan rannalta. Aamulla herätys tuotti ylivoimaisia vaikeuksia, mutta onneksi kämppis kävi avaamassa Anssille oven ja matkaan päästiin vähän aikataulusta myöhässä. Kaksi kalastajaa ehti rannalle ennen meitä, mutta saimme kuitenkin pari ensimmäistä tuntia heittää korkkaamattomia paikkoja. Aluksi oli itselläni oli vain pohjatärppejä, kun heittelin turhan nopeasti uppoavalla siimalla. Anssi kuitenkin näki tuikin ja pääsi tarjoamaan perhoaan kalalle. Keltainen haili ei kelvannut. Parin tunnin virpomisen jälkeen lupaavasti alkanut nollan vetäminen keskeytyy, kun pohjatärppi alkoikin liikkua. Kala vaikutti mukavan kokoiselta, mutta sain vinssattua sen yllättävän nopeasti rantaan. Mulla ei tosin ollut tarkoitus saada kalaa, joten olin jättänyt kotiin haavin, puntarin ja puukon. No, onneksi Anssi säntäsi haavin kanssa apuun ja kala saatiin pussitettua. Paikalle eksyneeltä virvelin heittäjältä löytyi myös puntari, jolla kalan painoksi saatiin 2,5 kg. Kotona vielä tarkastin punnitus tuloksen oikeaksi. Lisää kalahavaintoja ei enää tullut, eikä muillakaan kalastajilla tainnut olla tapahtumia. Päivällä rannalla alkoi olla väkeä jo ruuhkaksi asti. Tänään kävimme uudestaan Jussin kanssa. Jussilla oli tärppi. Mun ainoa kalatapahtuma oli kyljestä rokastettu kuollut säyne Rutakkopilkillä Vaasassa Tom Martonen Kävin tänä viikonloppuna Vaasassa ja mukana oli tietenkin virvelivehkeet. Oli melkoinen yllätys kun kalakaveri ilmoitti että hän oli käynyt pilkillä ensimmäisen kerran jo kaksi viikkoa sitten... No, lähdin penkomaan autotalliin ja löysin sieltä pölyttyneet pilkkivehkeet. Uusi soitto kaverille ja sovittiin lähtö puoli kymmeneksi, kohde tuntematon. Aamulla tavattiin bensaasemalla ja mukana oli minun lisäki neljä muuta heppua. Sanaa sanomattakaan lähdettiin ajamaan saaristoon ja selvisi että ollaan lähdössä pienelle lammelle

15 Talvi 4 Talvi Talvella avovesien vähetessä vähenevät myös POKAlaisten kalastuspäivät. Vielä joulukuussa on tarjolla yleensä runsaasti avovettä, ja taimenkausi jatkuukin aivan avovesikauden loppuun asti hyvänä. Hauen syönti alkaa olla satunnaista, mutta Sen Suuren saamisen mahdollisuus on aivan loppukaudesta suurimmillaan. Aivan viimeisillä avopaikoilla, virtaavissa salmissa, on mahdollista harrastaa siianongintaa koko talven läpi, kauden alkaessa tosissaan vasta kevään lähestyessä. Kun avovettä ei ole, tai joittenkin kohdalla heti kun jäätä on riittävästi, menee POKAlainen pilkille. Ahvenen narraaminen varsinkin ensijäillä saattaa tuoda huimia tuloksia tai ainakin kokemuksia. Madetta aletaan nypyttää myöskin, kunhan ns. aloituspaikat alkavat olla jäässä. Satunnaisesti pilkitään myös kuhaa, siikaa, haukea tai itse asiassa mitä vaan päähän pälkähtää. Ja jäiden alkaessa taas sulaa alkaa taas hiljalleen taimenen ja hauen kalastus Lähteelässä Tom Martonen POKAn pikkujoulun pikkutunneilla Opi alkoi vihjailla ettähän haluaisi seuraa seuraavalle päivälle. Sunnuntaiaamuna noin seitsemältä kännykkä yhtäkkiä soi ja selviää että olen lähdössä Opin kanssa Porkkalaan haukikalaan. Tuntia myöhemmin hän hakee minut Larusta ja suuntaamme ensin Otsolahdelle missä vene odottaa laiturin päässä. Perillä selviää että lahti onkin tukevassa jäässä koko sataman alueelta. Menemme veneen luo ja Opi käynnistää Possun moottorin joka lähteekin melkein ekalla käyntiin, hienoa, ei sitten muuta kuin liikkeelle rampille päin! rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraaaaaa... moottori HUUTAA mutta proomu ei liiku mihinkään. Kiiven keulan puolelta jäälle ja jään sinne seisomaan. Täähän kestää miehen! Hölmistyneet katseet muuttuu vieläkin hassummiksi kun Opi toteaa että ohjaus on jäätynyt. Paikallistamme ongelman rikiin mihin on muodostunut jäätä joka estää moottorin kääntymistä. Kovat äijät luovuttaisivat jo tässä vaiheessa mutta mehän ollaan hulluja joten jäämme odottamaan moottorin lämpenemistä jajään sulaamista. Siiheen menee puoli tuntia, jonka jälkeen päästään liikkeelle. Opi ohjaa venettä vuoroin ajamalla eteen ja pakittamalla ja minä murran jään tarvittaessa tasajalkaa hyppimällä. Tuntia myöhemmin päästään vihdoin rampille nostamaan venettä. Onneksi veneen nostaminen sujuu ilman ongelmia johtuen nelivetoautosta ja päästään matkaan kohti Porkkalaa. Matka kestää melkein tunnin ja pukkaamme veneen vesille Lähteelässä. Tässä vaiheessa toteamme että on parasta pitää kahvitauko koska on parasta olla skarppina talvihaukea kalastaessa muuten jää tärpit pelkiksi halluiksi ja hallut pelkiksi tärpeiksi, jne. Vihdoin vesillä huomaamme että aikaa on enää noin kolme tuntia joten keskitymme käymään läpi vain pienen alueen siinä toivossa että edes yksi ottipaikka löytyisi. Monta potentiaalista rehevää paikkaa löytyy mutta ne ovat mielestäni liian matalia tähän aikaan vuodesta. Kun en kauheasti usko kalantuloon keskityn pitämään hauskaa Opin uudella setillä: kuuden jalan jäykkä vapa, 5tonnin dööri ja jumalattoman painava jerkvaappu the Pig! Olisi ilmeisesti suorastaan uskomatonta jos hauki ottaisi sellaiseen talvella (haaste on annettu;-) mutta en malta mieltäni ja jatkan vaan heittämistä. Vihdoin saavutaan syvempään pitkään kaislikkoon joten vaihdan sinisen uppozaltin siiman päähän. Opi on pitänyt aikamoista vieherumbaa ja on epätoivoisena vaihtanut punakeltaisen Pikebeastin siiman päähään. Jatketaan heittämistä ja kikkailua ja saadaan toinen toista parempia taretärppejä mutta yksikään ei potki yhtä kertaa enempää. Kaislikon keskikohdalla heitän epäonnistuneen heiton ja vaappu läsähtää veteen viisi metriä kaislikosta, maltan mieleni ja päätän uittaa vaappua normaalisti. Yhtä äkkiä tunnen selvän tärpin ja pääsen kelamaan parikiloisen hauen veneen viereen. Kala on lyhyt ja ällöttävän paksu, vissiin ihan tavallinen kunto loppusyksynä. Jatketaan kalastamista uudella innolla mutta pimeys tekee väjäämättä tuloaan joten päätämme lopettaa fisustamisen siihen. Rannassa trailerin vinssikampi vielä hajoaa ja kun revin venettä ylös ote lipeää ja kampi yrittää muotoilla etusormeni uuteen uskoon...kannattaa pitää vinssinjarru päällä. Lähtiessämme on jo pimeää ja Porkkalantiellä huomaan että Opilla on hiukan omituiset ajolinjat joten sovitaan että minä ajan Kirkkonummelta Hesaan. Rankka viikonlopunvietto kaksin pikkujoulujuhlin on jättänyt jälkensä minuunkin ja kotiin päästyäni vajoan tajuttomaan uneen puoleksi vuorokaudeksi Loviisan lauhdevirralla Anssi Keskinen Lauantaina tuli tilaisuus lähteä taas kerran kokeilemaan Loviisan ydinvoimalan legendaarista lauhdevirtaa, mutta tällä kertaa hieman toisenlaisella lähestymistavalla kuin aikaisemmin. Jussin isä ontöissä voimalassa, ja työläisten lasten ikimuistoisella nautintaoikeudella pääsimme kopaisemaan tätä privaatti koskea perhovapoinemme voimalan porttien sisäpuolelta. Virtaamaahan lauhdevirrassa on n. 50 m3/s ja veden lämpö pysyttelee aina kahdeksan asteen yläpuolella, mikä on kaiken järjen mukaan talvisaikaan lohensukuisten fisujen mieleen. Ja ovathan voimalan työntekijät fisuja saaneetkin, huhujen mukaan jopa yli kympin lohia. Valitettavasti kalapaikan ylläpitäminen ei kuitenkaan ole täysin ilmaista, vaan vaatii jatkuvan 2000 MW tehon, joka karkeasti rahaksi muutettuna tarkoittaa tuollaiset euroa tunnissa... Odotukset ovat ennakkoasetelman tietäen melko korkealla, kun hipsimme virran reunalle. Navakka tuuli ja vedestä jatkuvasti nouseva kostea hyöry pakottavat tuulen yläpuoliselle rannalle, sillä vastapuolella on epäinhimillisen kylmää eikä heittämisestäkään tahdo tulla siellä mitään. Aloituspaikka ei kuitenkaan ole yhtään hassumpi, sillä jo muutaman minuutin onkimisen jälkeen Jussi raportoi karkkutuksesta. Oli kuulemma miehekkäät otteet... Itse jatkan kalastusta Jussin yläpuolella, kun tinseliä purraan. Pieni taimen hyppää ilmaan, mutta suostu pian rantaan irroitettavaksi. Pituutta selvästi alle 40 cm ja takaisin kasvamaan. Sitten ei tapahdukaan yhden loiskautuksen ja ahvenkarkion lisäksi mitään ja lähdemme autolle pitämään tuumaustaukoa. Tauon jälkeen jään kalaan pohjapadon yläpuolelle, sileään virtaan. Huomaan kuinka n. kiloinen lohikala hyppää niskan taitteessa. Pari heittoa paikkaan ja Marabou Muddleria

16 päivää Talvi purraan. Kiinni on! Huudan jussia avuksi, sillä haavini on paikassa josta en sitä saa haettua, ja ranta on jyrkkä. Jussi kompuroi paikalle, ja nostaa kiloisen kirjolohen maihin. Kiva kala, mutta lienee poikkeus? Meritaimentahan täältä tultiin hakemaan... Kalastus jatkuu ja pian purraan perhoani taas, tällä kertaa pikkutinseliä. Kohmeisilla sormilla väännetty solmu osoittautuu kuitenkin maanantaikappaleeksi, ja ehdin nähdä kalasta vain hopeisen välähdyksen. Lohdutukseksi saan perään satagrammaisen ahvenen. Pian tärähtää kuitenkin uudestaan, ja tällä kertaa voimakkaammin kuin aiemmin tällä reissulla. Kala ponkaisee vedestä ylös ja virheellinen lajimääritykseni on ilmassa meritaimen. Ihan mukavan matsin jälkeen haavissa kala näyttää kuitenkin aika tarkaan ensimmäisen kirbelin kaverilta rikkinäisine evineen. Jossain on varmaan kassi revennyt, tai sitten tankkiauto on käynyt paikalla??? Päätemme antaa paikan rauhoittua hetken, ja menemme evästauolle. Jussi päättää muuttaa strategiaansa. Tauon jälkeen Jussi vaihtaa kuulapäiseen kirjolohiperhoon ja onnistuu saamaan yhden, tällä kertaa ehjäeväisen kirjon, ja karkuuttamaan toisen. Lisäksi mies ottaa ahvensarjan voiton parilla raitapaidalla. Itse heitän aamun ykkösmestaa ilman tulosta. Jossain vaiheessa olemme molemmat sitä mieltä, että nyt riittää ja siirrymme saunan lämpöön Jussin vanhempien luokse. Kalat luovutamme lupamaksuna heille. Kiva reissu, voisi tehdä tuommoisia useamminkin päivää Tom Martonen Epäilen että useimmat ihmiset eivät välttämättä tiedä miten pitkä aika 11 vuorokautta on. Minä tiedän. Niin pitkään odotin Vaasasssa joulupyhänä ettälämpötila kohosi yli 15 pakkasasteen ja pilkkiminen olisi kutakuinkin siedettävää. Vihdoin tammikuun 2-3. päivän välisenä yönä lämpötila kohosi 18 pakkasasteesta kahteen lämpöasteeseen Norjasta tulleen säärintaman takia : Kymmeneltä marssittiin jäälle Oxkangarissa n.30km Vaasasta pohjoiseen, minä ja 3 muuta miestä. Oltiin toivekkaita saaliin suhteen koska pääsimme korkkaamaan tätä merenlahtea, ahventen koko oli kuitenkin aina ollut hiukan pieni täällä. Jäätä oli sellaiset 20 senttiä joten pystyi kulkemaan huolletta kaikkialla jäällä. Mielessä kävi silti aina silloin tällöin ajatus nuorukaisesta joka ajoi mottorikelkalla jään läpi ja hukkui vain kilometri aloituspaikastamme pari viikkoa aikaisemmin. Ahventa alkoi nousta tasaiseen tahtiin jokaisesta reiästä mutta ne olivat aika arkoja ja jouduin pelastamaan monet kalastamalla värikoukulla tasapainopilkin jälkeen, jolloin ahvenet tärppäsivät taas päättäväisesti. Valitettavasti vain joka kymmenes ahven oli otettavan kokoinen, joten siirryin pikkuhiljaa ulospäin isompien ahventen toivossa, turhaan. Kun palasin pidettiin pakollinen kahvitauko notskin ääreessä ja jatkettiin sen jälkeen taas. Ahvenet olivat vieläkin nirsompia kuin aloitusaikoihin ja nyt ne eivät edes tökkineet pienempää tasapainoa joten siirryin värikoukkupilkkiin. Vesisateen yltyessä syönti vain heikkeni ja kalat eivät enää ottaneet edes värikoukuun ja muut kaverit olivat jo siirtyneet roikkuun ja toukkiin ja saivat kalaa ihan hyvään tahtiin! Koska mulla ei yleensä ole toukkia mukana jouduin nöyräästi pyytämään niitä kavereilta ja niin kalantulo alkoi mullakin. Onneksi päätettiin lähteä kohta sen jälkeen. Mulla oli vain muutama ahven kissalle. Parhaiten sai kaveri joka onki pystyllä ja punaisella morrilla koko päivän, ehkä viisi kiloa. Ainoa havainto muista kaloista oli yksi karkuutettu siika. Kaverit kävivät vielä seuraavana päivänä kokeilemassa toisella puolella lahtea ja löysivät yllättäen grammaista ahventa n.3-4 metristä : Kun en jaksanut nousta pilkille aikaisin seuraavana päivänä päätin tarkistaa yhden urban legendin jonka mukaan pursiseuran satamasta keskellä kaupunkia löytyisi hyvänkokoista ahventa. Vähän ennen auringonlaskua kairasin viisi reikää eri puolella satamaallasta mutta puolen tunnin session tuloksena oli puhdas nolla. Juoru voi kuitenkin pitää paikkansa koska (pienellä) paikalla oli käyty jo yli kuukauden ajan säännöllisesti. Jäätä oli 30 senttiä : Seuraavana aamuna oltiin kaverin kanssa Revöfjärdenillä joka on iso sisäselkä Raippaluodossa. Huvittavaa on että kyseinen kaveri oli minun lastenhoitajani vuotta sitten ja nyt oltiin kalassa yhdessä, niin ne vuodet vierähtää. Sääolosuhteet olivat ihanteelliset: 1 pakkasaste, tyyntä, puolipilvistä javähän lunta jäällä. Jäätäkin oli ruhtinaalliset 25 senttiä minkä myös kelkkailijat olivat huomanneet ja nyt kelkkoja vilisi jäällä. Parin kilometrin siirtymän jälkeen aloitettiin reikien poraaminen edeten kohti keskikarikkoa. Pilkittiin maltillisesti 5-10 minuuttia joka reiällä nauttien säästä ja yrittäen selvittää millä syönnillä ahvenet olivat sinä päivänä. Merikotkakin lensi ohitsemme ja laskeutui verkkojaatan viereen syömään lahnoja joita verkonpitäjä oli viskonut jäälle sadoittain. Ahventa tuli yksi sieltä toinen täältä ja aina joutui pitämään esileikkiä tasurilla muutama minuuttia ennenkuin ensimmäinen ahven tökkäsi pilkkiin ja ilmoitti näin olemassaolostaan. Silloinkin kalat tarttuivat yleensä vasta muutaman hutin jälkeen. Tämä ei johtunut huonosta otista vain kalojen pienestä koosta. Keskikarikon lieppeiltä löydettiin alue missä kaloja oli tiheämmin ja kaveri sai jopa 18 kalan putken sekä muutaman muu kalan. Itse sain myös toistakymmentä ahventa mutta kun koko vain pieneni päätettiin löytää vähän matkan päässä oleva vedenalainen harjanne. Etenimme niin että olimme 50 metrin etäisyydellä toisistamme ja siirryimme eteenpäin n.30m kerralla tehokkaasti haravoiden merenpohjaa kalojen ja poikkeavuuksien etsinnässä. Pohja oli kuitenkin yksitoikkoisesti mutaa ja syvyys pysytteli metrissä. Puolen kilometrin etsinnän jälkeen pohja alkoi viimein kohota ja löysimme harjaanteen pää missä vettä oli 3 metriä. Kaikki kalat olivat kuitenkin 4-5m välillä, joten lähdin etenemään pitkin harjannetta tällä syvyydellä. Jokaisesta reiästä tuli muutama kala joita ehkä hieman huonolla omatunnolla pistin lihoiksi( g). Yhdestä reiästä tärppäsi ahven päättävästi värikoukkuun joka yleensä merkitsee muita kaloja ympärillä odottamassa vuoroaan. Kaloja ei kuitenkaan näkynyt ja olin jo vaihtamassa reikää kun vavankärki painui luokille ja päivän suurin kala alkoi taistellla elämästään. Isot ja harvat nykäisyt viestittivät kuitenkin että pitkänaama oli tärpännyt ja sain vajaan kiloisen hauen helposti jäälle. Värikoukku oli nätisti suunpielessä. Jatkoin pilkkimistä ja sain samantien taas muutaman ahvenen samasta reiästä. Pimeys teki kuitenkin tuloaan ja ennen kotiinlähtemistä otin hyvät linjat maamerkeistä jotta paikka löytyisi seuraavallakin kerralla. Tuntia myöhemmin parkkipaikalla käytiin vielä läpi päivä: Kaverilla oli n. 5 kiloa kalaa ja itselläni puolet vähemmän. Kaverilla oli ylipäänsä isompia ahvenia (isoin 350g) mikä pistetään sattuman piikkiin. Kaloja oli tasaisesti kaikkialla missä oli syvempää kuin 3 metriä ja syönti parani tasaisen varmasti iltaa kohden. Kaloja tuli yhtä paljon tasarilla ja pystyllä, mutta tasurilla tuli isompia. Minulla kalat tulivat isot edellä kaikissa reissä paitsi yhdessä ja silloin tuli yksi 140g ja se jälkeen 180g, eli niiden kokoero ei ollut kovin huima. Tämä mahdollisti sen että pystyin siirtymään nopeasti seuraavaan paikkaan jos ensimmäinen ja toinen kala olivat tavoitekokoa pienempiä. Reikiä tuli tehtyä ehkä n.40 päivän aikana mikä on aika vähän mutta toisaalta tämä ei ollut kilpailu. Käveltyä tuli ehkä 10km : Revalla taas, tällä kertaa mukaan on raahautunut 4 muuta kaveria sen ISON ahvenen toivossa. Joillakin heistä elää vielä epäusko Revaan koska saaliit ovat olleet tosi niukkoja viime talvina ja moni on jo lopettanut käymisen kyseisellä paikalla. Vielä 15 vuotta sitten (silloin ennen vanhaan) tarvittiin jopa kiloa isoa ahventa sijoittuakseen hyvin kisoissa ja tasurimiehet jyräsivät alleen kaikki morri- ja roikkuhömpötysonkijat. Ajan myötä kalat vähenivät ja pienenivät ja voittajina olivat yhä useammin pystyonkijat. Nyt kisat käydään niin että vain 20 isointa ahventa lasketaan. Tämä 4 vuoden tauon jälkeen koska

17 4.4. Hyvää syöntiä Päijänteellä Talvi paikallisen vesialueen omistajat kostivat kalastajille viehekortin tulon sekä maakuntalaisten pilkkijöiden teot kieltämällä pilkkikilpailujen pitämisen Revöfjärdenilla. Oli se varmaan sokki aboriginaaleille kun parhaimmillaan oli muutama linja-auto ja sata autoa suositummassa lahdessa pilkkimässä meriahventa keväällä. Jotkut näistä ilomielisistä pilkkijöistä jotka olivat jopa Tampereelta asti laittoivat jokaisen sintin pussiin piittaamatta kalojen jälkikasvusta. Ja tuloksena oli tietenkin se että kalat pienenivät tai jopa hävisivät joistakin paikoista mm. Revan kutulahdista. No, nyt saa taas pilkkiä rauhassa niin muilta kalastajilta kuin kaloilta. Mitä nyt joutuu kävelemään pari kilometriä pidemmälle kun puomit ilmestyivät kaikkiin mökkiteihin kun kalastajaryntäys alkoi. Toivottavasti kannat vahvistuvat taas pienentyneen kalastuspaineen johdosta ja järki on mukana paremmin seuraavalla kerralla kun isot massat löytävät kevätahvenen pilkkimisen ilot. Niin, olosuhteet olivat samat kuin edellisenä päivänä ja porukka hajosi nopeasti pitkin selkää ja kohta muut näyttivät vain pieniltä pilkuilta taivaanrannassa. Minä suuntasin edellispäivän ottipaikkoille ja matkalla bonggasin 3 merikotkaa. Kaikki ei olekaan niin synkkää, merikotkat ovat lisäntyneet huimasti Raippaluodossa ja joskus niitä onnähty jopa 5-8 kerralla kiertelemässä taivasta. Kalaa alkoi nousta saman tien eilispäivän rei-istä ja puoli päivää vierähti nopeasti kun kaloja oli liikkeellä. Kävin läpi ehkä 50*50 metrisen alueen ja jokaisesta reiästä nousi melkein ruokakala + muutama pienempi. Kun aikaa oli jäljellä pari tuntia soitan kaverille ja kyselen kalantuloa. Selviää ettähän on istunut aloituspaikoilla koko päivän ja hänelläkin on ehkä 3-4 kiloa kalaa mutta kaikki ovat yli 250 grammaisia ja pari on ehkä 400 gr. Paikallistan hänet pyytämällä että hän nouse ylös jakkarastaan ja kävelee 10 metriä sivummalle, samalla yksi pisteistä taivaanrannassa liikahtaa nimellisesti. 40 min. kävelyn jälkeen olen perillä ja kaverin ahkion pohjalla on tosiaan nätti kasa varttikiloisia, kaikki 100*100m alueelta. Jatkan matkaa vielä kilometrin ja saavun muiden luo, he pilailevat että olenko käynyt Ruotsissa?. Heilläkin on ihan hyvin kalaa ja hyvän kokoista. Kalat ovat ollet tasaisesti 5-6 metrissä ja ne ovat olleet otillan. Lannistun, minä kun luulin että minulla oli hyvä kalantulo. Lähdemme piakkoin kotiin ja selviää että Markulla on isoin ahven, 620 grammainen, ja sen lisäksi hauki. Parhaiten on tullut papukaija ja rautakala värisillä puntareilla. Kalantulo ja kalojen koko oli mukava yllätys kaikille ja hymy oli herkässä. Kiva päätös kalalomalle! Sanasto: Puntari, tasari, tasuri = tasapainopilkki. Värikoukku = värikoukkupilkki, kolmihaarakoukku yhdistetty pystyyn hakasella tai puolentoista sentin siimapätkällä. Pysty, roikku, tapsi = pystypilkki johon on yhdistetty pieni morri tai karviainen tapsilla, yleensä isompi kuin värikoukkupilkki. Pelastaa ahven = siirtyä pyytävämpään pilkkiin ahvenen saamiseksi jäälle. Tökkiä = ahvenen keino viestittää että pilkki on liian suuri kyseiselle syönnille. Aiheuttaa harmaita hiuksia pilkkijälle kun vastaisku toisensa jälkeen tuottaa vain nollaa. 4.4 Hyvää syöntiä Päijänteellä Janne Halme Viikonloppu mökillä Sysmässä sisälsi vanhojen tuttujen pilkkipaikkojen testaamista, ja myös varsin positiivisin tuloksin. Lauantaina olimme liikkeellä vasta puolen päivän jälkeen hienohkossa räntäsateessa. Muita pilkki-ihmisiä eijäällä näkynyt, liekö syynä ollut rähmäinen ja viimainen keli. Tunnin kalattoman kiertelyn jälkeen suuntasin kokemuksesta alueen varmimmalle ahven- paikalle saarten väliin. Yleensä paikalta on aina jotain saanut, silloinkin kun kalat ovat tuntuneet olevan muualla kokonaan kadoksissa tai suu kiinni. Parhaimmillaan kalaa on saanut vetää yli tarpeidensa. Sellaista pienehköä pilkkiahventa, joukossa silloin tällöin isompia, joiden fileestä ei ihan päivä paista läpi. Sekä sattumasiikoja, ja joinain tähtihetkinä ihan yritykselläkin avannosta kurkkien. Tällä kertaa standardiahvenet ilmoittivat ottihalukkuudestaan hetken yrittämisen jälkeen. Nilsun pikkutasari näytti maistuvan hyvin, mutta varsinainen yhtäjaksoinen tavarahissi pääsi kunnolla vaihtiin kun vaihdoin siiman päähän värikoukkupilkin. Kaloja tuli nopeammin yksinkertaisesti siksi, että pystypilkki sukelsi pohjaan tasaria nopeammin. Syykin kalojen läsnäoloon selvisi, kun yhden ahvenen suusta pullahti pilkin mittainen läpikuultava kalanpoikanen. Parinkymmen metrin siirtymä auttoi reiän hiljennyttyä, ja taas sai viuhtoa käsillä. Syönti hyytyi lopullisesti vasta hämärän ensimerkkien myötä ja saldoksi tuli styroksipilkkipöntöllinen eli arviolta kolmisen kiloa ahventa. Sunnuntaina aloitus oli hieman kymmenen jälkeen ja paikka yllätyksettömästi sama saarten väli. Kalat olivat paikalla ja aktiivisia, ja kasa jäällä kasvoi taas hyvää vauhtia. Yksi hauentumppikin antoi hieman jännitystä ja vaihtelua nostorytmiin. Jossain vaiheessa kalojen pieni koko alkoi tosin keljuttaa, ja paikkaa tuli vaihdettua isompien toivossa. Tominkin mainitsema isot edellä -ilmiö onnäet tuttu täälläkin. Toinen havaitsemani ilmiö on isot reunoilta. Siihen pääsee tutustumaan käyttämällä värikoukkupilkkiä, jolla on avantoon tiputettaessa taipumus leijailla reilusti sivulle. Yleensä kai tälläistä pilkin toimintaa pidetään huonona syvältä ongittaessa, koska pilkin ympärille kerääntyneiden kalojen arvellaan säikähtävän selän takaa yllättäen lähestyvää pilkkiä, jolloin parempi olisi luotisuoraan kalan nenän eteen tippuva pilkki. Tämä järkeily pitääkin varmaan paikkansa huonolla syönnillä. Nyt hyvällä syönnillä ja luonnonravinnon ollessa selvästikin pikkukalaa, sivulle eksynyt pilkki poimi yleensä astetta isompia kaloja kuin suoraan alla nykytelty. Liekö asialla jotain tekemistä sen kanssa, että isommat eväkkäät olisivat parven reunustoilla suojelemassa pienempiä veljiään? Tai sitten sivulta liukuvan pilkin liike vain houkuttelee isommat herkemmin iskemään. Näihin reunalta napanneisiin lukeutui tällä kerralla melkein heti siiman suoristuttua koukkuun iskenyt siika, joka tuli kiltisti ylös asti ja sittemmin venytti talousvaa an vieterin 590 grammaan. Heti siian saamisen jälkeen nopeasti parven toivossa takaisin tiputettuun pyytöön iski hauki, samaa C&R-kaliiberia kuin edeltäväkin. Sormien kohmettuminen sai lopulta lopettamaan, ja ahvensaalis jäi eilisen kokoiseksi. Hyvä ahvenhissi oli pitkästä aikaa mukava kokemus! 4.5 NZ pikaraportti Anssi Keskinen Palasimme Simon kanssa Uudesta Seelannista tänään puolilta päivin. Tarkempaa raporttia on tulossa myöhemmin, varmaankin jopa kuvaweportaasin muodossa, mutta ennen sitä heitetettäköön pieni yhteenveto: Kalastuspäiviä tuli reissulla 21, eli vain yksi päivä jäi kalastamatta poislukien tulo- ja lähtöpäivät. Kalastimme sekä järvellä että joella, joskin jokipäiviä tuli selvästi enemmän. Taimenia/kirjolohia saatiin ehkä / nuppi, määriä ei laskettu tarkkaan, eikä myöskään räkiä, joiksi laskimme suurinpiirtein alle 40-senttiset kalat. Joinain päivinä kalaa tuli niin paljon että laskut menivät sekaisin, toisina päivinä taas munat kopsahtivat komeasti pataan. Isoin kirjolohi oli Waiau-joelta saamani 67-senttinen, jota ei punnittu mutta oli kyllä pulc 2002 POKA

18 4.6. Made in Porkkala Talvi ska. Suurin taimen oli Simon 66-senttinen ja 3,1 kiloinen Lake Otamangakoulta. 60 senttiä paukkui ilmeisesti kaikkiaan 6 kertaa, ja lähelle tultiin vielä useammin. Merellä käytiin Heikin kanssa yhtenä päivänä: Simolle pari kahawaita ja osittain tuntemattomaksi jääneitä syöttikaloja, mulle tärppejä. 4.7 Tainionvirta Retkestä lisää webissä: poka/retket02/nz2002/ 4.6 Made in Porkkala Teppo Juntunen Kun muilta ei mitään irtoa niin kerrotaan nyt jotakin tästäkin tapahtumasta jälkipolville. Paljoa kerrottavaa ei kyllä ole. Minä saavuin Jannen kanssa paikalle 18.30, parin asiaan kuuluvan ja kuulumattoman kauppareissun jälkeen. Parkkiksella bongattiin myös Tom ja Opi. Kaislikkopolku oli hieman vetinen, ilmeisesti korkeasta vedestä ja lumenpainosta johtuen. Jannen kanssa siitä kuitenkin kunnialla selvittiin saappaan varren juuri riittäessä. Myöhemmin tullut Opi sen sijaan löysi vettä uimiseenkin riittävästi. Ulkotulet ja kenttäkeittiö viriteltiin kallioniemen tuntumaan. Pian paikalle saapuivat Tom, Opi ja Samuli, hieman myöhemmin joukkoon liittyi vielä Hötky. Vähitellen päästiin pilkkimäänkin ja pari tuntia vierähti kuulumisia vaihtaessa ja silakkaa liottaessa. Mateet jäi kuitenkin tällä kertaa saamatta. Kylmähköä ilmaa lukuunottamatta en ymmärrä missä olisi paremmin voinut iltaansa viettää Simo Rissanen Olimme tänään Anssin kanssa Tainionvirralla. Aamulla menimme suoraan hotspotille keijulankoskelle, mutta parkkipaikalla huomasin että olin jättänyt kahluukengät kotiin. Pikaisen pohdinnan päätteeksi Anssi antoi vaelluskengät lainaksi, mutta villasukkia oli turha yrittää jalkaan. Mun osalta kahlaamiset jäi tänään aika vähälle. Aloitin kalastuksen niskalta, jossa oli jo kaksi virpan heittäjää. Olivat saaneet yhden kalankin ja toinen tuli ennen kuin kerkesin kunnolla aloittaa kalastuksen. En ilman kahlaamista päässyt heittämään ottipaikoille, joten lähdin Anssin seuraksi kosken loppuliukuun heittämään jään päältä. Loppuliuku oli täysin kuollut. Virvelin heittäjien lähdettyä pääsimme heittämään niskalla paremmille paikoille ja melko nopeasti sainkin tärpin. Jotenkin tuli sellainen olo että rannalta heittämällä en saanut heitettyä tarpeeksi pitkälle, joten päätin kokeilla kahlaamista. Ehkä varpaat ei paleltuisikaan parin heiton aikana. Ei tullut kalaa ensimmäisellä, eikä tosella heitolla, mutta olisiko ollut neljäs tai viides heitto kun nappasi kala. Nyt kala pysyi kiinni ja tiukan taistelun päätteeksi vapautin 45 cm taimenen. Kahlasin takaisin rantaan ja jouduin juoksemaan ja hyppelemään rannalla 10 minuuttia, ennenkuin tunto palasi varpaisiin. Välillä kävimme pari tuntia vetämässä nollaa Ekonkoskella ja illaksi palasimme taas ottipaikoille. Nyt Anssilla oli ensin tärppi, ja hetken päästä äijä veti vajaa 40 cm harjuksen ylös. Anssin putki jatkuu valtavalla, ainakin 150g hauella, jolla todennäköisesti korjataan Hauki-cupin helmikuun osakilpailuvoitto. Ennen poislähtöä nappasin vielä vähän aamuista pienemmän taimenen. 4.8 Monta madetta ja yksi mukavakin Janne Halme Viikonloppuna tuli kokeiltua taas madepilkintää Päijänteellä kaksi vuotta takaperin löytämälläni ottipaikalla. Tällä kertaa olin lauantai-iltana hyvissä ajoin noin neljän maissa illalla ottialueella, mutta matikoita ei pilkkiin tuntunut heti kopisevan. Muutenkin kalastusvire oli hieman kadoksissa ja kaavailin jo poislähtöä, kun paikalle saapui kolme mökkiläistä lähirannasta mateet mielessään. En enää kehdannut lähteä, vaan innostuin porailemaan lisää reikiä. Seurue ei kuitenkaan jaksanut kauan tyhjää nypytellä jalähtivätkin pimeyden laskeutuessa pois, jolloin yllättäen siimassani kopsahti ja pikkumade pullahti avannostani ylös. Katselin poispäin kävelevän seurueen perään, mutta olivat yli huutomatkan päässä, eli seuraavat mac 2002 POKA

19 4.9. Pilkkikauden avaus Talvi teet olisi pilkittävä yksikseen omaan pussin. No, eipä toisaalta hirveästi haitannut, vaikka jaettu ilo onkin paras ilo. Pimeyden myötä kalat, joita oli siellä täällä hajanaisesti aktivoituivat ja iskivät mukavasti ryöstäjääni, noin kuusisenttiseen kaksikoukkuiseen lyttyyn taottuun kupariputken pätkään. Ekasta mateesta leikkasin pyrstön ja kiinnitin sen kuminauhoilla ryöstäjän päälle hajuefektiä antamaan. Silloin tällöin iskeneet kalat pitivät mielenkiinnon ja jännityksen yllä aina yhdeksän tienoille, jolloin syönti hyytyi ja nälkä kalastajan vatsassa sai laittamaan pillit pussiin, johon oli illan mittaan kertynyt kaikkiaan 11 kappaletta limamikkoja. Koot pienimmästä suurimpaan grammoissa 50, 160, 330, 350, 350, 410, 440, 470, 510, 530, ja TADA-DA-DAA: 1620!. Toisin sanoen uusi makeanveden made-enkkani. Oli vieläpä koiraskala, niinkuin kaikki kohtalontoverinsakin. Makeanvedenmadestuksessa hyvänä puolena on ainakin tapahtumien runsaus, mutta kalojen keskipainossa ei kyllä sitten ole hurraamista. Ensi kertaa varten täytynee viritellä yksikoukkuinen ja lyhyt pyytö, esim. mademorri, jotta pienimmätkin kalat tarttuisivat suusta ja voisi vapauttaa. Vaikka toisaalta maistuivat ne pikkumateet tälläkin kerralla kissoille ihan kivasti ja meneehän tuollainen puolikiloinen vielä keitossakin mainiosti. 4.9 Pilkkikauden avaus Rami Eloranta Olin eilen Juhan kanssa Inkoossa avaamassa pilkkikauden. Tavoitteena löytää kantavaa jäätä ja kauden avauskala. Aikaa ei ollut kauheasti, eikä mitään koko/määrä-tavoitteita, joten tärkeää oli päästä mahdollisimman helpolla. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten hiki pukkasi heti jäälle päästyämme. Lyhyen kävelyn jälkeen aloitettiin tunnustelurei illä. Parikymmentä kierrosta joutui veivaamaan, joten ensi viikolla ei ainakaan siinä kohtaa ajella veneellä. Kymmenisen reikää porattuna saavuimme niemen kärkeen, josta tuli reissumme todellinen ottipaikka. Kauden ensimmäinen ahven tuli pystypilkillä jakärpäsen toukilla. Hyvän kokoinen. Oli aivan pakko punnita. 60 g. Sen perään pari lisää. Kunnes pieni kiiskenpoikanen tuhosi ottireiän. Sen jälkeen lähdimme pitkälle marssille uusia ottipaikkoja hakien. Saaliiksi vain pari kiiskeä. Kun olimme kävelleet ottikärjestä jo jonnekin metrin päähän reikiä turhaan poraillen, päätimme lähteä takaisin päin. Saavuttuamme vihdoin takaisin ottipaikalle, hieman pilviäkin ilmaantui. Siellähän ne ahvenet olivat olleet odottamassa. Hyvin nopeasti nostin ehkä 100-grammaisen ahvenen jään paremmalle puolelle. Muutama reikä ja taas sain YHDEN ahvenen. Reikiemme keskellä jäi aivan selvä ottipaikka, johon porasin reiän. Vain muutama sekunti sen jälkeen, kun ehdin todeta Juhalle, että tässä on se isojen ottipaikka, niin pystypilkkini kelpasi valtavalle kalalle. Nostin sitä varovasti ylöspäin. Lopulta avannosta nousi hurjan kokoinen, mutta laiha kala. Tunnistin sen ahveneksi. Punnitsin sen. Vaaka antoi lukemat 320 g. Hienoa, olin moninkertaistanut kauden ennätykseni! 4.10 Virtasalmella pilkillä Samuli Seppälä Lankomies oli jo monena vuotena harrastanut haukien täkykalapilkintää sekä alkutalvesta että keväällä ja kehunut sitä erittäin tuotteliaaksi. Viikonloppuna oltiin taas vieraana siellä ja suuntasimme tietysti lauantaina vallan mainiossa säässä kalaan. Tuuli puhalsi varmaan noin 20m/s jostain lounaan suunnasta ja lämpötila lähenteli n. -4, vähän väliä tuli vielä lumimyräkkä mitä lisäsi vielä maasta irtoava irtolumi ja ilmanpaine näytti 973mbar:ia. Mitä parahin kalastussää siis. Tarkoitus oli siis napata Helmikuun haukicupin voitto ja taktiikkana oli ensiksi pilkkiä tarkoitukseeen sopivia pieniä ahvenia. Pääsimme pelipaikoille noin 0900 ja meni melkein tunti ennen kuin saimme ensimmäisen ahvenen ylös. Sen jälkeen niitä rupesi tulemaan tasaseen tahtiin, mutta tällä kertaa ongelmaksi muodostui ahventen liian iso koko. Normaalisti ahvenpilkillä olisi ollut erittäin tyytyväinen tuohon pannukarkeaan g kokoon, mutta nyt piti saada pienempiä. Ahventen ottipeleiksi muodostui pystypilkki värikoukkutapsilla toukalla lisättynä sekä tasari värikoukulla. No, kun oltiin saatu ämpäriin uimaan kasa sopivia ahvenia alkoi vasta varsinainen kohde kalastus. Ahveneen pistettiin niskasta yksi yksihaarakoukku ja samassa perukkeessa oli vapaana vielä kaksi yksihaarakoukkua. Ahven laskettiin uimaan avannosta ja annetttin siimaa, jotta se voisi hakeutua sopivaan paikkaan. Sen jälkeen siimaa jäänpäälle noin 15-25m ja vapa pystyyn lumikasaan. Näitä pistettiin 2 per nenä ja sitten odottelemaan ja ahvenia pilkkimään viereen. Aluksi oli hyvin hiljaista, meni ehkä noin tunti niin ettei tapahtunut mitään, mutta sitten huomasin ekan vavan kulkevan noin pari metriä jäätä pitkin ja säntäsin sen perään. Alkumetreillä piti kyllä vielä ottaa etunojapunnerrusasento ennenkuin pääsi jatkamaan matkaa. Siimasta kiinni ja hitaasti väsytellen yritin saada haukea putkeen. Otteista päätellen kyseessä ei ollut mikään mahtikala. En huomannut ottaa sohjokauhaa mukaan vaan ainoastaan koukun, joten muutaman kerran jäähän/sohjoon tökättyään veto siimassa loppui ja ylös nousi pelkkä koukutettu ahven. Peli uudestaan toimimaan ja pääsin omalle paikalle, kunnes samaa vapaa vietiin taas. Nyt otin mukaan sekä koukun että sohjokauhan ja tällä kertaa std räkä pysyi jään paremmalle puolelle asti. Sen verran pahasti oli syönyt koukun, ettei voinut enää laskea takaisin. Kalaa irrottaessani vietiin toista vapaa vieressä ja jouduin neuvomaan vierelle saapunutta hameväkeä nostamaan kala ylös, mutta tulokset jäivät yhtä hyviksi kuin ensimmäisellä kerralla. Taas kerran paikalle päästyäni vietiin yhtä vapaa ja siiman päässä tuntui muutama potku, kunnes hiljeni ja täyn tarkastuksen jälkeen toiminta jatkui. Vielä ennen pakollista evästaukoa kävi yhdessä vavassa hauki kokeilemassa onneaan laihoin tuloksin. Yhteensä siis noin 20 min sisällä iski 5 kertaa hauki, joista kuitenkin vain 1 ylös. Evästauon jälkeen tarkastettiin sekä vaihdettiin täkykalat, vaikka osa oli edelleen hengissä ja totesimme yhdessä vavassa olleen särjen seurassa olevan myös hauen. Siima oli siinä vavassa jäätynyt jäähän kiinni, joten edes vapa ei ollut kaatunut. Todennäköisesti kala oli iskenyt samaan aikaan muiden kalojen kanssa, mutta sitä ei oltu vain huomattu. Tästä näki hyvin hauen syöntiajan tarkkuuden. Iltapäivällä sitten myös ahvenen syönti rupesi laantumaan ja pakkasimme tavarat ja poistuimme noin klo 15. Tulokseksi jäi siis mun hauki 700g sekä Karille 500g hauki. Ahvenia tuli kappalemäärissä joku noin 50 yhteensä, joista joku noin 10 oli 200g. Kun lisää ei tullut, ahneuksissani aloin heilutella tasaria. Turhaan. Pakko oli vaihtaa takaisin pystypilkkiin, jotta kalaa tuli. Ilma alkoi kylmetä ja mulla oli vähän tiukka aikataulu, joten luovutettiin n. 4 tunnin jälkeen. Saaliiksi sain 7 ahventa ja 3 kiiskeä. Juhalla vähän vähemmän. Ei hassummin...

20 Kev ät 5.1 Siikakausi avattu 5 Kevät Kevään tullessa POKAlainen herää talviuniltaan, pakkaa taimen- ja haukivermeensä ja lähtee taas kalaan. Alkukeväästä usein jäätilanne sallii avovesillä kuitenkin vain siianonginnan tai perhomiehien osalta sumukorentojen kuoriutumisen aikaan taimenen kalastuksen ahvenen pilkinnän toisen kulta-ajan kanssa samanaikaisesti. Siianonginnan paras kausi kuitenkin osuu huhtikuun lopulle ja toukokuun alkuun, samanaikaisesti hauen ja taimenen sesongin kanssa. Keväällä mahdollisuudet mahtisaaliiseen ovat niiden osalta parhaimmillaan, mutta toisaalta kala saattaa välillä myös totaalisesti sulkea turpansa. Toukokuu on myös särkikalojen ja silakan onginnan kulta-aikaa. Ja aivan kuun lopulla alkaakin jo ilmojen lämmettyä hektinen kuhakausi... siinä on kalastajalla valitsemista Anssi Keskinen Tänään oli kalenteriin merkattu siianongintaa POKA-pilkistä huolimatta. Mukaan olin saanut yllytettyä myös Jussin ja Simon, joiden kanssa lähdettiin aamulla yhdentoista kieppeillä matkaan. Tarkoitus oli ensin päästä Suvisaaristoon onkimaan, mutta aika pian perille päästyämme selvisi, että B-suunnitelmaan olisi siirryttävä. Vaikka suunnittelemamme paikka oli ollut oivallisessa onkikunnossa toissapäivänä, oli voimakas etelätuuli nyt pakannut rannoille ahtojäätä, ja onkiminen oli siten mahdotonta. Laitoimme kamat kasaan ja ajoimme Karhusalmeen. Karhusalmeenkin oli ilmestynyt jostain yön aikana jäätä, mutta onneksi laiturin edusta oli sentään reilusti auki. Paikalla oli ennestään naispuolinen siianonkija, joka näytti meille aamulla saamiaan neljää siikaa. Hommaan alkoi löytyä uskoa. Virittelimme onget veteen, minä kaksi ja Jussi ja Simo kumpikin yhdet. Jäimme odottelemaan tärppiä kelissä, joka ei todellakaan ollut paras mahdollinen. Räntää tuli vaakatasossa ja laiturilla ei juuri ollut tuulensuojaakaan. Kalojen syöntiä emme oikein pystyneet havaitsemaan, sillä vavat heiluivat tuulessa koko ajan. Kului ehkäpä tuntu, eikä kukaan saanut mitään. Jussi ja Simo tulivat järkiinsä japäättivät poistua. Minä jäin vielä paikalle. Melko pian poikien lähdön jälkeen näytti siltä, että ohi ajelehtiva jäälautta vie siimat mennessään, ja menin kelaamaan siimaani pois. Kun aloin kelata, tunsin siiman päässä jotain painoa, ja epäilin jo kalan tarttuneen. Pian kuitenkin tipuin haaveiluistani maan pinnalle, kun onkipainoni jäi kiinni jäälauttaan, joka valui hiljakseen poispäin vetäen siimaa kelalta. Kiristin siimaa kunnolla, ja siima onneksi kesti. Jäälautta alkoi tulla kohti, ja kun paino sitten irtosi lautasta, sain ilokseni havaita että painoni vieressä mulahti. Siellä siis oli kuin olikin kala! Kelasin 34-senttisen siian ylös ja olin äärimmäisen tyytyväinen. Pääsin kuin pääsinkin pariloimaan tuoretta siikaa, vaikka annoskoko jäikin vaatimattomaksi :-). Siinä päivän tapahtumat sitten olivatkin, jos ei lasketa hieman ennen poistumista kelauksen aikana tuntunutta ylimääräistä painoa. Oliko kala, en tiedä. Siian väsyttelyhän tuntuu joka tapauksessa samalta kuin kelaisi muovipussia pois vedestä. 5.2 Viikonlopun siianonginta Tom Martonen Voisin hieman tarinoida sunnuntain siikaonginnasta. Saavuin paikalle joskus ennen yhtätoista ja ilahduin kun huomasin että paikalla oli jo runsain määrin POKAlaisia(päivän mittaan 11 henkeä). Olisi ilmeisesti kannattanut järkätä seurakokous Karhusaareen kun on muuten niin vaikeata haalia porukkaa kasaan. Viritin vavat kuntoon, heitin mahtiheitot keskelle salmea ja aloin odottaa. Odottaminen ei rasittanut koska keskusteltavaa näytti aina vain riittävän, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Sunnuntaipäivä parhaimmillaan. Siiatkaan eivät häirinneet meitä. Vasta tunnin odottelun jälkeen porukka pääsi seuraamaan ensimmäisen siian morseviestitystä vavankärjestä. Antti malttoi kuitenkin hienosti mielensä japäivän ensimmäinen siika oli tosiasia! Hetki myöhemmin minun vapakärkeni alkaa vipata ja pääsen kelaamaan pienen siian rantaan. Siian väsyttäminen on suunnilleen yhtä jännittävää kuin valkoisen muovipussin väsyttäminen, ainoa mikä jännittää on josko koukun ote pitää vaiko ei (vertaa: kestääkö S-marketin muovipussi kahden six-packin painon vaiko ei;-).