Youth in Action seuraava hakuaika päättyy NORDBUK Haku Euroopan ja Aasian väliseen kulttuuriyhteistyöhön käynnissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Youth in Action seuraava hakuaika päättyy 1.10. NORDBUK Haku Euroopan ja Aasian väliseen kulttuuriyhteistyöhön käynnissä"

Transkriptio

1 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU 2012 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista sekä muista kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen liittyvistä asioista. Materiaalien toimitus samoin kuin tieto listalle liittymisestä tai pois jäämisestä Sirja Salmiselle SISÄLTÖ Ajankohtaista Toiminta ulkomailla Hae Kesäkouluun Vilnaan! Chilessä koulutusalan kansainvälinen konferenssi tammikuussa 2013 Youth in Action: ATOQ koulutus Puolassa Youth in Action: TOOL FAIR VII Puolassa Toiminta Suomessa Etsitään kahta osallistujaa Keuruulla järjestettävään nuorisotapaamiseen, KIIRE! EVS vapaaehtoisprojektit ovat käynnistyneet Gaia kansojen kokous roolipelikoulutus Helsingissä Elävä Kirjasto koulutus Helsingissä Hakemustyöpaja EU:n Kulttuuri ohjelman hankkeille CIMOssa Youth in action: koulutuspäivä EVS uusille tulokkaille GLOBSOL 2012 nuorisofoorumi Hanasaaressa Youth in Action: R_U_Online? seminaari Oulussa Syksyn Kansalaisten Eurooppa ohjelman koulutukset Turussa ja Helsingissä Kumppanihaut Yhteistyökumppanin löytäminen netistä ja Kalevan Nuorten Liitosta Festivaalikutsuja kansantanssiryhmille Youth in Action: nuorisoyhteistyötä Campanian alueen (Napolin seutu) kanssa Between Ladoga and Onega kumppaninhakuseminaari ja opintovierailu Avustukset Muuta Youth in Action seuraava hakuaika päättyy NORDBUK Haku Euroopan ja Aasian väliseen kulttuuriyhteistyöhön käynnissä CIOFF valokuvakilpailu Youth in Action: Online hankeklinikka kuinka täytät hakemuksen? Valokuvauskilpailu Elämä 2.0 Valmiina uuteen alkuun? Video: Terveysvalistusta vapaaehtoisten foorumiteatterin keinoin KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

2 AJANKOHTAISTA Vieraile nettisivuilla ja lue lisää: Käy vierailemassa nettisivuilla ja lue lisää kv toiminnasta: 0 TOIMINTA ULKOMAILLA Huom! Olethan huomannut, että suurin osa osallistujan kuluista (matkat, ohjelma ja täysiylläpito) katetaan. Osallistujien tulee usein huolehtia mahdollisesta matkavakuutuksesta. Varmista kulut koulutuskohtaisesti. Hae Kesäkouluun Vilnaan! Vilnassa, Liettuassa, järjestetään kansalaisjärjestöjen nuorille aktiiveille suunnattu kesäkoulu, jonka aiheena on Lissabonin sopimuksen käyttö aktiivisen kansalaisuuden rakentamisessa. Koulu on valituille osallistujille ilmainen. Human Rights Monitoring Institute is currently accepting applications for the Summer School Using Lisbon Treaty for Building Active Citizenship. The Summer School is designed for young professionals from EU based NGOs, who are interested in EU and human rights law as well as in developing effective human rights advocacy campaigns. The aim of the course is to provide the participants with a solid understanding of the EU Charter on Fundamental Rights and the concept of the European citizenship and to equip them with tools for raising awareness and advocating for an active EU citizenship in their home countries. Where: Vilnius, Lithuania When: 6 12 August 2012 Eligibility: residents of EU member states Deadline for applications: 1 June 2012 Costs: travel and living expenses covered for selected participants For more information and to download the application form please visit our website at study/summer school 2012/ Chilessä koulutusalan kansainvälinen konferenssi tammikuussa 2013 Myös Chilessä on kiinnostusta koulutusalan yhteistyöhön suomalaisten kanssa. Suomalaiset alan asiantuntijat ja koulutusalan päätöksentekijät toivotetaan tervetulleeksi kansainväliseen konferenssiin: International Congress for School Effectiveness and Improvement, Santiago de Chile, You are invited to the XXVIth annual conference of the International Congress for School Effectiveness and Improvement to be held in Santiago, Chile on January 3 6, The conference theme will be Educational Systems for School Effectiveness and Improvement: Exploring the Alternatives. The program will include keynote lectures, presentations and workshops. These will address school effectiveness and improvement issues related to diverse systems of educational governance, accountability and support, whole school improvement and classroom practice at the national, regional and local levels around the world. We expect to bring together school leaders, school administrators, researchers and policy makers to discuss central issues of key educational policy changes and to share ideas and experiences in schools of the world. This will be the first time that this important congress will take place in Latin America, offering the possibility of getting acquainted with the reforms and KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

3 policies adopted by a vast region that faces educational problems also shared by other countries that have traditionally participated in the congress. Lisätietoja konferenssista, esitysehdotusten deadlinesta ja rekisteröitymisestä: Youth in Action: ATOQ koulutus Puolassa Haku päättyy ATOQ tarkoittaa sanoja Advanced Training on Quality. Koulutuksen tarkoitus on, että ryhmätapaamisen järjestämisestä tulee sinulle ja ryhmällesi helpompaa ja toimintatapanne muuttuvat paremmiksi. ATOQ on koulutus sellaisille henkilöille, joilla on vyön alla vähintään yksi toteutettu Youth in Action ohjelman ryhmätapaaminen ja heillä on ollut sen toteuttamisessa aktiivinen ryhmänvetäjän tai järjestäjän rooli. On positiivista, jos suunnitteilla on uusia hankkeita, joihin opittuja taitoja halutaan soveltaa. ATOQ on erittäin pidetty koulutus, josta hyötyvät sekä kokeneet että vähemmän kokeneet ryhmänvetäjät. Koulutus on avoin koko Euroopalle ja se tulee olemaan hyvin kansainvälinen. Myös uusia laadukkaita kumppanuuksia syntyy helposti. Koulutukseen osallistuu noin 35 henkeä, Suomesta mukaan pääsee 2 osallistujaa. Osallistuminen koulutukseen on valituille ilmaista. Matkat, majoitus ja ruokailut katetaan, sinun tulee huolehtia itse omasta matkavakuutuksestasi. Englanninkielinen hakukuulutus sekä sähköinen hakulomake löytyvät SALTO resurssikeskuksen koulutuskalenterista. Klikkaa oikealla olevaa Apply Now! nappulaa ja täytä hakemus. Jos haet koulutukseen SALTOn sivujen kautta ensimmäistä kertaa, sinun täytyy rekisteröityä ensin MySALTO käyttäjäksi. Saat neuvoja nettisivulta. The call in English and the online application form can be found in the SALTO Training Calendar. Millainen koulutus oli Ari Haapalaisen mielestä? Lue hänen kokemuksiaan Arin matkaraportista. Youth in Action: TOOL FAIR VII Puolassa Haku päättyy Tool Fair on toistuva tapahtuma, joka järjestetään nyt jo seitsemättä kertaa, nyt Varsovassa 1700 luvulla rakennetussa renesanssilinnassa. Tool Fairissä osallistujat jakavat hyviä toimintatapojaan, kehittävät niitä eteenpäin, keskustelevat nuorten oppimista auttavista toimintatavoista ja luovat uusia innovatiivisia malleja non formaaliin oppimiseen. Ja oppivat itse toimimaan paremmin nuorten kanssa. Varsovan Tool Fair keskittyy erityisesti tarkastelemaan formaalia ja non formaalia oppimista nuorisotyössä sekä Euroopan unionin nuoriso ohjelman tulevaisuutta. Tool Fairiin voi osallistua aktiivinuoret, vertaistoimijat, nuorisotyöntekijät, nuoriso ohjaajat, vapaaehtoiset aktiivit ja muut nuorten parissa toimivat henkilöt, joilla on jaettavanaan hyviä toimintatapoja liittyen Youth in Action ohjelman hankemuotoihin (esim. ryhmätapaamisiin, eurooppalaiseen vapaaehtoispalveluun, nuorisoaloitteisiin jne.) Osallistujat pääsevät esittelemään omia toimintatapojaan ja oppimaan toisilta. Tänä vuonna paikalle ovat lämpimästi tervetulleita myös EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelman LLP:n puitteissa non formaalin oppimisen hankkeita toteuttaneet toimijat! Haku koulutukseen päättyy Osallistujavalinnat suoritetaan mennessä. KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

4 Lisätietoja Tool Fairista ja on line hakemus löytyvät SALTOn verkkosivulta Koulutus on valituille osallistujille ilmainen. CIMO korvaa matkakustannukset halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Puolan kansallinen toimisto kattaa majoituksen, ohjelman ja ruokailut. Osallistujien tulee huolehtia itse omasta riittävästä matkavakuutuksestaan, joka korvaa käyttämättömät matkaliput esim. sairastapauksessa. TOIMINTA SUOMESSA Etsitään kahta osallistujaa Keuruulla järjestettävään nuorisotapaamiseen, KIIRE! Kalevan Nuorten Keski Suomen Piiri järjestää EcoCamp II nuorisotapaamisen Keuruun Pihlajavedellä/Jyväskylässä. Mukana on nuoria Espanjasta, Saksasta ja Suomesta. Kahden viikon aikana tutustutaan mm. ekokylään, järjestetään kylätapahtuma, tutkitaan ekologista jalanjälkeä ja aktiivista kansalaisuutta sekä opitaan yhdessä toisiltamme ja toistemme kulttuureista. Mukaan mahtuu vielä 2, joten ilmoittaudu nopeasti mukaan. Kahden viikon nuorisovaihdon hinta on 70 /osallistuja. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: keski / EVS vapaaehtoisprojektit ovat käynnistyneet Hämeenkyrön nuorisoseura vastaanotti toukokuussa portugalilaisen 21 vuotiaan Ineksen neljäksi kuukaudeksi vapaaehtoistyöhön. Ineksen blogi löytyy osoitteesta: Käännösominaisuuden avulla blogia voi lukea myös suomeksi. Lisäksi 10 hengen EVS ryhmä vietti kesäkuussa kolme viikkoa Suomessa tehden vapaaehtoistyötä Kuoreveden nuorisoseurassa ja Tampereella Tanssipidot folklorefestivaalin yhteydessä. EVS projekteja seurataan liiton nettisivuilla: EVS ryhmän blogi löytyy osoitteesta: Lisäksi liiton kautta lähtee kolme suomalaista vapaaehtoista Bulgariaan tuottamaan July Jazz festivaaleja heinäkuussa. Jos olet kiinnostunut lähtemään vapaaehtoiseksi ulkomaille tai kiinnostunut vastaanottamaan vapaaehtoisen ulkomailta, lue lisää: vapaaehtoispalvelu evs Gaia kansojen kokous roolipelikoulutus Helsingissä Gaia Kansojen kokous on roolipeli demokratiakasvatukseen. Pelin avulla nuorten kanssa käsitellään myös ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta, päätöksentekoa, vaikuttamista, ympäristöä, rauhaa, tasa arvoa ja kehitystä. Peliä voi pelata nuorten kanssa vaikka leireillä, koulussa tai nuorisotalolla. Pelin kesto on 3 tuntia ja sitä voi pelata hengen ryhmien kanssa. Peli on suunnattu +13 vuotiaille ja tämä koulutus nuorten ryhmien parissa toimiville. Mukaansatempaava roolipeli tuo demokratian ja tasa arvon lähelle nuorta ja antaa valmiuksia yhteiskunnassa vaikuttamiseen harjoittamalla hauskalla tavalla neuvottelu ja väittelytaitoja! Gaia Kansojen kokous roolipelin ohjaajakoulutus järjestetään klo Helsingissä. Ilmoittautumiset: 5.9. mennessä Lisätietoja: ja yhdenvertaisuussuunnittelija Asta Rentola, asta.rentola(at)alli.fi p Elävä Kirjasto koulutus Helsingissä Elävä kirjasto on yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuustyön toiminnallinen menetelmä nuorisotyöhön, KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

5 järjestöille, seurakunnille, kirjastoille ja kouluille ja kaikille muillekin kiinnostuneille. Elävä kirjasto pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuutta, ihmisoikeuksia ja ihmisarvon kunnioittamista. Elävä kirjasto toimii kuten tavallinenkin kirjasto, paitsi että paperisten kirjojen sijaan Elävästä kirjastosta lainataan oikeita ihmisiä keskustelua varten. Elävän kirjaston kirjat edustavat erilaisia vähemmistöjä ja muita ryhmiä, jotka kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja, stereotypioita ja rasismia. Koulutuksessa klo Helsingissä tutustutaan menetelmän perusteisiin ja saadaan valmiuksia järjestää Elävä kirjasto turvallisesti. Ilmoittautumiset: mennessä Lisätietoja: ja yhdenvertaisuussuunnittelija Asta Rentola, asta.rentola(at)alli.fi, p Hakemustyöpaja EU:n Kulttuuri ohjelman hankkeille CIMOssa CIMOn Kulttuurin yhteyspiste järjestää Helsingissä keskiviikkona 5.9. klo EU:n Kulttuuri ohjelman hakemustyöpajan, Cimoon Hakaniemenranta 6, Helsinki. Työpajaan ovat tervetulleita päättyvälle hanketukien hakukierrokselle hakemusta valmistelevat toimijat (pää ja yhteisjärjestäjät). Ilmoittautumiset viimeistään perjantaina Osallistuminen on maksutonta. Hakumateriaaliin on hyvä tutustua etukäteen, jotta mahdolliset ongelmakohdat ovat tiedossa jo työpajassa. Meille saa lähettää mielellään jo etukäteen kysymyksiä, jotka hankehakemuksen valmistelussa mietityttävät. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Riikka Leskinen & Aarne Toivonen ccp(a)cimo.fi Youth in action: koulutuspäivä EVS uusille tulokkaille EVS uusille tulokkaille koulutus Youth in Action ohjelman Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (EVS) akkreditointia suunnitteleville tahoille järjestetään Tilaisuus tukee hankkeiden käytännön suunnittelua ja hallinnointia sekä tarjoaa mahdollisuuden verkostoitua muiden osallistujien kanssa ja kuulla kokemuksia EVS:n toteutuksesta. Koulutuksen aikana käydään läpi EVS hakuprosessia suunnittelusta arviointiin, kumppanuutta, oppimista vapaaehtoispalvelussa (YOUTHPASS) sekä muita osallistujien esiintuomia aiheita. Oheisen linkin kautta löytyy kokemuksia EVS:n toteutuksesta: Koulutus järjestetään klo Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMOn tiloissa osoitteessa Hakaniemenranta 6, Helsinki. Koulutus on osallistujille maksuton ja sen aikana tarjotaan kahvit ja lounas. CIMO korvaa lisäksi matkakulut edullisinta julkista matkustustapaa käyttäen. Lisätietoja koulutuksesta: terhi.liintola(at)cimo.fi. tai p Ilmoittautuminen suoraan linkin kautta: GLOBSOL 2012 nuorisofoorumi Hanasaaressa Oletko nuori (18 25 vuotias), yhteiskunnallisesti aktiivinen, kiinnostunut tulevaisuuden haasteista ja kansainvälisestä yhteistyöstä? Haluatko olla mukana luomassa vuoropuhelua, keskustelua ja verkostoa samanhenkisten suomalaisten ja ruotsalaisten nuorten kanssa? Tervetuloa osallistumaan Globsol 2012 nuorisofoorumiin syyskuuta Hanasaaren ruotsalaissuomalaisessa kulttuurikeskuksessa Espoossa. Globsol on nuorisofoorumi, joka edistää kansainvälistä solidaarisuutta saattamalla yhteen aktiivisia nuoria KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

6 ja antamalla heille mahdollisuuden työskennellä tärkeiden kysymysten parissa osallistumalla työpajoihin, luennoille ja keskusteluihin. Tänä vuonna Globsolin teemana ovat kestävään kehitykseen liittyvät kysymykset. Työryhmissä käsiteltävät kysymykset ovat erittäin ajankohtaisia ja maailmanpoliittisesti päivänpolttavia aiheita. Asiantuntevien ryhmänvetäjien johdolla keskustellaan työpajoissa seuraavista kestävään kehitykseen liittyvistä aihealueista, joista kukin osallistuja valitsee yhden: 1) Kestävä kulutus; 2) Kasvava taloudellinen ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus; 3) Voimavarojen epäoikeudenmukainen jakautuminen; 4)Ympäristöratkaisut. Lisätiedot: R_U_Online? Mitä hyötyä on internetistä? Oulussa R_U_Online? Useimmat meistä ovat, mutta kuinka käytämme internettiä on useille omanlaistaan. Internet on mahtava työkalu, mutta miten sitä voisi käyttää, että se palvelisi nuoria ja aikuisia nuorisotyön parissa? Internetin avulla on muutettu maailmaa, voiko internetiä käyttää positiivisen muutoksen työkaluna? Internetillä on potentiaalisesti suuri voima ja se vaikuttaa meidän elämäämme. Seminaarin tavoitteena on tutkia mitä eroja internetin käytössä on nuorten ja aikuisten välillä. Tutustumme erilaisiin teemoihin osallistujien kokemusten perusteella. Katsomme, miten internet muuttaa käsityksiämme turvallisuudesta, identiteetistä ja ystävyydestä. Vertailemme eri tapoja käyttää internetiä positiivisesti muutoksien saavuttamiseksi yhteiskunnasta. Opettelemme eri tapoja käyttää internetiä osana projekteja ja katsomme myös, voiko projekteja toteuttaa Youht in Action ohjelman rahoituksella. Seminaarin päätavoite on motivoida nuorisotyöntekijöitä ja nuoria käyttämään internetiä uudella tavalla hyväkseen. Osallistujiksi haetaan tiimejä, joissa on mukana aikuinen nuorisotyöntekijä sekä vuotias nuori (joissakin tapauksissa kaksi nuorta). Tiimin jäsenet tuntevat toisensa esim. nuorisotyön tai projektien kautta ja he ovat motivoituneita tutkimaan internetin mahdollisuuksia kansainvälisessä ryhmässä. Tiimeillä tulisi olla myös halukkuutta jakaa omia kokemuksiaan ja kehitellä uusia ideoita. Suuren kiinnostuksen takia priorisoimme kahden hengen tiimejä, mutta voit perustella myös kolmen hengen osallistumisen, jos kaksi osallistujista on nuoria. Hakulomake on sähköinen. Se löytyy SALTO resurssikeskuksen koulutuskalenterista. Klikkaa oikealla olevaa Apply Now! nappulaa ja täytä hakemus. Jos haet ensi kertaa koulutukseen SALTOn sivujen kautta, sinun täytyy rekisteröityä ensin MySALTO käyttäjäksi. Saat neuvoja nettisivulta. Haku päättyy Osallistuminen koulutukseen on valituille ilmaista. Matkat, majoitus ja ruokailut katetaan. Syksyn Kansalaisten Eurooppa ohjelman koulutukset Turussa ja Helsingissä Syksyllä 2012 järjestetään kaksi sisällöltään samanlaista Kansalaisten Eurooppa ohjelman hankekoulutusta jotka on suunnattu erityisesti järjestöjen ja kuntien edustajille. Ensimmäinen koulutus (15.9. Turku, Scandic Hotel Plaza) pidetään ruotsiksi ja toinen (6.10. Helsinki, Helsinki Congress Paasitorni) suomeksi. Koulutuksen tavoitteena on tehdä Kansalaisten Eurooppa ohjelma tutuksi ja auttaa osallistujia Kansalaisten Eurooppa hankkeiden suunnittelussa ja hanketuen hakemisessa. Lisäksi Turun koulutuksessa on mukana osallistujia Ruotsista, jolloin on mahdollista löytää myös hankekumppaneita ja ideoida hankkeita yhdessä ruotsalaisten kanssa. Kouluttajina toimivat Eelin Hoffström, Pia Nurmio Perälä ja Mauri Uusilehto CIMOsta. Koulutus on valituille osallistujille ilmainen ja sisältää ruoat ja kahvit Ilmoittautumisaika Turun koulutukseen päättyy Sähköinen ilmoittautumislomake Turun koulutukseen KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

7 Ilmoittautuminen Helsingin koulutukseen päättyy Sähköinen ilmoittautumislomake Helsingin koulutukseen KUMPPANIHAUT Yhteistyökumppanin löytäminen netistä ja Kalevan Nuorten Liitosta Yhteistyökumppaneita voi hakea myös netistä: youth.net/tools/otlas partner finding/ Kumppaneita hankkeille voi myös kysyä Kalevan Nuorten Liitosta: Sirja Salminen ja etunimi.sukunimi at kalevannuoret.fi. Festivaalikutsuja kansantanssiryhmille Kansantanssiryhmien festivaalikutsuja päivitetään jatkuvasti osoitteessa Käy katsomassa. Halutessasi pyydä lisätietoja kutsuista Folklore Suomi Finlandin toimistolta. Lisätietoja: Teija Nikkari toimisto (at) folkloresuomifinland.fi Youth in Action: nuorisoyhteistyötä Campanian alueen (Napolin seutu) kanssa? The Youth Policy Department of the Campania Region (IT) is very interested to join as Italian partner in European projects under the "Youth in action Programme" in order to promote the international mobility, youth intercultural exchange and the no formal learning from mobility for young people living in Campania Region. So with this we want to ask your help, if it is possible, to get in touch with public entities or other Organization of your Country in order to start to cooperate under the Youth in Action Programme. So let's ask to you to transfer our contact and our expression of interest to all applicants of your Country who are searching Italian partners and who are preparing some project proposals to submit under the European programme "Youth in Action". We really hope to receive many different requirements of partnership in order to cooperate for the building of many different opportunities for the young people living in the territory of Campania Region. Yhteydenotot: Between Ladoga and Onega kumppaninhakuseminaari ja opintovierailu EVS toimija, kaipaatko kumppanuuksia itään? Lähde tutustumaan nuoriso ja vapaaehtoistoimintaan Luoteis Venäjälle Haku päättyy Hakulomake on sähköinen. youth.net/ladoga onega Klikkaa oikealla olevaa Apply Now! nappulaa ja täytä hakemus. Jos haet ensi kertaa koulutukseen SALTOn sivujen kautta, sinun täytyy rekisteröityä ensin MySALTO käyttäjäksi. Saat neuvoja nettisivulta. Osallistuminen koulutukseen on valituille maksutonta. Matkat, majoitus ja ruokailut katetaan. AVUSTUKSET Youth in Action seuraava hakuaika päättyy Ohjelmassa järjestetään vuodesta 2012 lähtien vuosittain kolme hakukierrosta. Vain hakuajan päättymiseen mennessä jätetyt hakemukset käsitellään. Hakuaika päättyy Hankkeen aloittamisajankohta välillä alkavat hankkeet välillä alkavat hankkeet välillä alkavat hankkeet KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

8 Huom! Sähköinen hakulomake toimii kaikissa muissa paitsi EVS haussa. Kuten tähänkin asti, hakemus muodostuu hakulomakkeesta ja sen mahdollisista liitteistä. Hakulomakkeen voi jatkossakin täyttää suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemukset arvioi ohjausryhmä, joka kokoontuu 6 8 viikon sisällä hakuajan päättymisestä. Päätökset tuen myöntämisestä tekee kansallinen toimisto, eli Suomessa CIMO, ohjausryhmän suositusten perusteella. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä viikon kuluessa hakuajan päättymisestä. Lista tuetuista hankkeista julkaistaan CIMOn verkkosivuilla. NORDBUK Pohjoismainen nuorisoyhteistyön komitea (NORDBUK) on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvoaantava ja koordinoiva elin, joka keskittyy pohjoismaisiin ja kansainvälisiin nuorisopoliittisiin kysymyksiin. NORDBUK myöntää apurahoja nuorisoalan järjestötyöhön (järjestötuki) ja hankkeisiin (projektituki). Projektitukea voidaan hakea määräaikaisiin projekteihin, joiden avulla pyritään lisäämään Pohjoismaissa asuvien lasten ja nuorten välisiä kontakteja: esimerkiksi seminaareihin, kursseihin, konferensseihin, leireihin, julkaisuihin ja kulttuuritapahtumiin. Tukea voidaan myöntää lapsi ja nuorisojärjestöille sekä muille lasten ja nuorten ryhmille. Tukea ei tavallisesti myönnetä kouluille tai urheilu ja ammattijärjestöille. Tukea voidaan kuitenkin myöntää oppilasryhmille tai oppilas ja opiskelijajärjestöille, mikäli projekti ei ole luonteeltaan etujärjestötoimintaa. Tukea voidaan myöntää nuorten opinto ja harrastuskerhoille, ystävyyskuntien väliselle yhteistyölle, kansanopistoille ja vastaaville, mikäli nuoret ovat aloitteentekijöinä ja vastaavat projektin kaikista vaiheista aina ideoiden kehittelystä projektin arviointiin asti. Tukea voidaan myöntää kansallisille, alueellisille ja paikallisille ryhmille. Osallistuvat maat ja alueet : Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia, Liettua, Ahvenanmaa, Grönlanti, Färsaaret, Luoteis Venäjä ja Pohjoiskalotti. Hankkeessa on oltava kumppanit kolmesta osallistuvasta maasta tai itsehallintoalueesta. Hankkeet, joissa on mukana vammaisia tai etniseen vähemmistöön kuuluvia nuoria, tarvitsee kumppaneita vain kahdesta ohjelmaan osallistuvasta maasta tai alueesta. Projektituen hakuajat päättyvät 1. helmikuuta, 1. huhtikuuta, 1. syyskuuta ja 1. marraskuuta. Lisätietoja ja hakulomakkeet: og tilskud/norden/nordisk boerne og ungdomskomite/pohjoismainennuorisoyhteistyoen komitea nordbuk Haku Euroopan ja Aasian väliseen kulttuuriyhteistyöhön käynnissä The Asia Europe Foundation (ASEF), in partnership with Trans Europe Halles (TEH) and Arts Network Asia (ANA), has launched the call for applications for the second edition of the programme Creative Encounters: Cultural Partnerships between Asia and Europe Art and culture organisations/networks of Asia and Europe are invited to apply by 30th June Creative Encounters is an initiative that aims to support collaborative artistic and networking projects in the framework of the Asia Europe dialogue. ASEF, ANA and TEH have maintained active roles in fostering connectivity and engagement across cultures through artistic collaborations, exchanges and dialogues. Through this programme they aim to reinforce Asia Europe exchanges with the objective of deepening mutual understanding between cultural communities in the two regions. KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

9 culture/2592 creative encounters second edition#2593 creative encounters call for proposals MUUTA Kolmas kansainvälinen CIOFF valokuvakilpailu CIOFF valokuvakilpailu CIOFF (International Council of Organisations for Folklore Festivals and Folk Art) järjestää kolmannen kerran kaikille avoimen valokuvakilpailun. Festivaalijärjestäjät, ryhmien jäsenet sekä yleisö voivat lähettää kilpailukuvia kolmessa kategoriassa: 1. Muotokuva kansallispuvussa (Portrait in National Costume) 2. Toimintakuva esityksestä (Action performance photo) 3. Kansallisuuksien ylittävä ystävyyssuhde (Friendship between nations photo) Kussakin kategoriassa valitaan 10 voittajaa. Kilpailuaika päättyy Tarkempia tietoja, kilpailun sääntöjä ja osallistumiskaavakkeita voi kysellä Teija Nikkarilta, , toimisto(at)folkloresuomifinland.fi tai käydä osoitteessa Video: Terveysvalistusta vapaaehtoisten foorumiteatterin keinoin Suomalainen Johanna Tuliainen osallistui viime syksynä fasilitaattorina mm. Aasia Eurooppa säätiön järjestämään projektiin Intiassa. Projektissa oli mukana aasialaisia ja eurooppalaisia nuoria vapaaehtoisia, ja se kesti kuusi viikkoa. Tässä projektissa käytettiin foorumiteatteria terveysvalistuksen muotona. Projektista on valmistunut n. 15 min mittainen video, joka sopii kaikille kansainväisestä vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille nuorille. Video löytyy projektin sivuilta: health/1987 Youth in Action: Online hankeklinikka kuinka täytät hakemuksen? Tapahtumapaikka: Internet Alkaa: Loppuu: Suunnitteletko Youth in Action hakua vuoden 2012 viimeisellä hakukierroksella? Sähköisen hakulomakkeen käyttöön ja hakemusten sisältöihin voi nyt saada neuvoja verkossa. Verkkohankeklinikka on avoinna maanantaina klo osoitteessa: Klinikalla tutustutaan ensin uuteen hakulomakkeeseen ja haun teknisiin kysymyksiin. Lisäksi käydään läpi sisältöjä, eli mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota ja mitä hakemukseen kannattaa kirjoittaa. Klinikan aukioloaikana voit myös esittää kysymyksiä. Youth in actionologian verkkolääkäreinä toimivat ohjelma asiantuntijat Paavo Pyykkönen ja Hilma Ruokolainen. Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan! Valokuvauskilpailu Elämä 2.0 Valmiina uuteen alkuun? Oletko enintään 108 vuotias, mutta kuitenkin 18 vuotta täyttänyt? Ota osaa valokuvauskilpailuun, jossa voit voittaa kahden hengen kaupunkiloman Euroopassa ja taulutietokoneen! KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

10 Alueiden komitean (AK) PSE ryhmä järjestää aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden eurooppalaisen teemavuoden (2012) innoittamana vuotiaille eurooppalaisille tarkoitetun valokuvauskilpailun. Harrastelijavalokuvaajia pyydetään lähettämään valokuva, joka kuvaa heidän tapaansa nähdä seniorikansalaisten aktiivinen osallistuminen yhteiskuntaan ja heidän potentiaalinsa kehittäminen. Valokuvauskilpailun "Elämä 2.0 Valmiina uuteen alkuun" tarkoituksena on tuoda esiin eri tapoja muuntaa väestön ikääntymisen haasteet mahdollisuuksiksi esimerkiksi löytämällä uusi kutsumus, huolehtimalla liikkuvuudesta, kunnosta ja terveydestä tai edistämällä sukupolvien välistä oppimista. Lähetä kuvasi viimeistään 30. kesäkuuta 2012! Kilpailun tuomaristo koostuu EU:n paikallis ja alueviranomaisia edustavista PSE ryhmän jäsenistä sekä valokuvausalan ammattilaisista. Se valitsee kolme parasta valokuvaa. Lisätietoa kilpailusta on täällä. KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE KESÄKUU (10)

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

15.3.2012 SISÄLTÖ. Ajankohtaista Vieraile nettisivuilla ja lue lisää

15.3.2012 SISÄLTÖ. Ajankohtaista Vieraile nettisivuilla ja lue lisää 15.3.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE MAALISKUU 2012 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista

Lisätiedot

Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö. Hakijainfo 15.2.2012

Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö. Hakijainfo 15.2.2012 Grundtvig-ohjelma, Senioreiden vapaaehtoistyö Hakijainfo 15.2.2012 Grundtvig Senior Volunteering project Tarkoituksena: Tarjota senioreille uusia vaihtoehtoja aktiiviseen elämään ja yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA... 1. Sirja Salminen aloittaa Kalevan Nuorten Liiton suunnittelijana

AJANKOHTAISTA... 1. Sirja Salminen aloittaa Kalevan Nuorten Liiton suunnittelijana 17.11.2011 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista sekä muista kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen

Lisätiedot

16.1.2012 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUU 2012

16.1.2012 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUU 2012 16.1.2012 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUU 2012 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista sekä muista kansainvälisyyteen

Lisätiedot

15.2.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE HELMIKUU 2012

15.2.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE HELMIKUU 2012 15.2.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE HELMIKUU 2012 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista sekä

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN TOIMINNANTIEDOTE TAMMIKUU 2013 1

KANSAINVÄLISEN TOIMINNANTIEDOTE TAMMIKUU 2013 1 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE 15.1.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 2 Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (EVS) koulutus 25. 27.1. Helsingissä... 2 Ohjaajien olohuone: Ohjaajapäivät Mikkelissä siirtyy keväämmälle...

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma

Elinikäisen oppimisen ohjelma Elinikäisen oppimisen ohjelma GRUNDTVIG Liikkuvuustoiminnot 2013 Grundtvig-liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat Vierailut ja vaihdot Asiantuntijavaihdot (Assistantships)

Lisätiedot

17.4.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE HUHTIKUU 2012

17.4.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE HUHTIKUU 2012 17.4.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE HUHTIKUU 2012 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso- ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ***************************************************************************

AJANKOHTAISTA *************************************************************************** 15.3.2011 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso- ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista sekä muista kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Co-Design Yhteissuunnittelu

Co-Design Yhteissuunnittelu Co-Design Yhteissuunnittelu Tuuli Mattelmäki DA, associate professor Aalto University School of Arts, Design and Architecture School of Arts, Design and Architecture design with and for people Codesign

Lisätiedot

Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua. Neulepuikot esiin, esitys alkaa!

Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua. Neulepuikot esiin, esitys alkaa! Matka eurooppalaisuuteen - 20v eurooppalaista vapaaehtoispalvelua Neulepuikot esiin, esitys alkaa! BUDJETTI HANKEMUODOITTAIN 2014-2017 2014 2015 2016 2017 1 400 000 1 200 000 1 000 000 800 000 600 000

Lisätiedot

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011 Nordplus Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 28-211 1 Nordplus puiteohjelma 28-211 Tukee koulutuksen yhteistyötä pohjoismaiden ja Baltian maiden kesken Tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Erasmus Charter for Higher Education Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO

Erasmus Charter for Higher Education Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO Erasmus Charter for Higher Education 2014-2020 Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO 2/2009 Mikä on Erasmus-peruskirja? Erasmus-peruskirja (Erasmus Charter for Higher Education, ECHE) säilyy korkeakoulun

Lisätiedot

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015

Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Erasmus Charter for Higher Education (ECHE) Havaintoja suomalaisista ja pohjoismaisista peruskirjahakemuksista Irma Garam CIMO 28.5.2015 Pohjoismainen ECHE-hanke ECHE-dokumenttien tarkastelu ja vertailu

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Ketkä voivat osallistua? Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaan voivat osallistua kaikki Euroopan kansalaisuutta

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja

Lisätiedot

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Seuraavaksi aiheena: Mikä? Puiteohjelmien kunniakas historia Miksi? Kenelle Horisontti 2020 sopii? Mitä? Horisontin hankerahoituksen filosofia ja

Lisätiedot

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA

Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA Tukea eurooppalaiselle kulttuuriyhteistyölle EU:N KULTTUURI-OHJELMA 2007 2013 Euroopan unioni tukee eurooppalaista kulttuuriyhteistyötä alan oman Kulttuuri-ohjelman (Culture Programme 2007 2013) kautta.

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

15.11.2012 SISÄLTÖ KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE MARRASKUU 2012 1 (12)

15.11.2012 SISÄLTÖ KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE MARRASKUU 2012 1 (12) 15.11.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE MARRASKUU 2012 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Nordplus ohjelma. Nordplus Aikuiskoulutus

Nordplus ohjelma. Nordplus Aikuiskoulutus Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut

Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Erasmus+ Kansalaisten Eurooppa Luova Eurooppa Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Kansainvälistymispalvelut Miksi hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön

Lisätiedot

EU:n puiteohjelman eettisen ennakkoarvioinnin peruste, tavoite ja käytäntö

EU:n puiteohjelman eettisen ennakkoarvioinnin peruste, tavoite ja käytäntö PVM EU:n puiteohjelman eettisen ennakkoarvioinnin peruste, tavoite ja käytäntö Etiikan päivä 13.3.2019 Liisa Ewart Lakimies Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Legal NCP for H2020 Eettisyys on olennainen

Lisätiedot

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija Erasmus+ tarjoaa Mahdollisuuden pienimuotoisiin kansainvälisiin hankkeisiin, joissa opitaan liikunnasta ja urheilusta nuorisotyön

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences EUROPEAN REGIONAL DEVELOPMENT FUND INTERREG IVC 2007-2013 interregional cooperation across Europe Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences Interreg IVC/ Interreg Europe 26 May 2015, Helsinki INTERREG

Lisätiedot

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa

Lisätiedot

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelman päämäärät Edistää pohjoismaisia kieliä ja kulttuuria sekä pohjoismais-balttilaista

Lisätiedot

CIMO Osallisuus-työpaja

CIMO Osallisuus-työpaja This project has been funded with support from the European Commission. This publication reflects the views only of the author, and the Commission cannot be held responsible for anyuse which may be made

Lisätiedot

AKKREDITOINTIHAKU 2015. Infotilaisuus ammatillisen koulutuksen liikkuvuusperuskirjan hakijoille 27.1.2015

AKKREDITOINTIHAKU 2015. Infotilaisuus ammatillisen koulutuksen liikkuvuusperuskirjan hakijoille 27.1.2015 AKKREDITOINTIHAKU 2015 Infotilaisuus ammatillisen koulutuksen liikkuvuusperuskirjan hakijoille 27.1.2015 Liikkuvuusperuskirja yleisesti tarkoitus rohkaista organisaatioita kehittämään kansainvälistymisstrategioitaan

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyönpäivät Jutta Kivimäki

Etsivän nuorisotyönpäivät Jutta Kivimäki Etsivän nuorisotyönpäivät 6.2.2019 Jutta Kivimäki jutta.kivimaki@oph.fi Miksi kansainvälinen hanke? Työkalu Lisäresurssi Sidos- ja kohderyhmien sitouttaminen Organisaation ja henkilöstön kehittäminen Verkostoituminen

Lisätiedot

Building a Pyramid Project Workshop, of April, Larissa, Greece

Building a Pyramid Project Workshop, of April, Larissa, Greece Building a Pyramid Project Workshop, 15-17 of April, Larissa, Greece Nuorelta yrittäjältä vaadittavien tietojen, taitojen ja kompetenssien tunnistaminen ja niiden kehittäminen opetuksessa Özerk Göker Pyramid

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Erasmus+ Youth in Action koulutukselle Kansainvälinen nuorisotyö on kiinnostusta maailman moninaisiin kysymyksiin. Se herättää uteliaisuuden uusia asioita

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE LOKAKUU 2012 1 (10) 15.10.2012

KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE LOKAKUU 2012 1 (10) 15.10.2012 15.10.2012 KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTE LOKAKUU 2012 Tiedote välittää ajankohtaista tietoa nuoriso ja kulttuurialan kansainvälisistä mahdollisuuksista, koulutuksista, tapahtumista ja avustuksista sekä

Lisätiedot

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action EU:n Erasmus+ -ohjelman Youth in Action -osio on suunnattu 13 30-vuotiaille nuorille ja nuorisotyöntekijöille.

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011, Nordplus Aikuiskoulutus Uusi ohjelma 2012- www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011, Nordplus Aikuiskoulutus Uusi ohjelma 2012- www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Puiteohjelma 2008-2011, Nordplus Aikuiskoulutus Uusi ohjelma 2012- www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Puiteohjelma - rakenne Puiteohjelma koostuu neljästä alaohjelmasta:

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

Sulautuva sosiaalityö

Sulautuva sosiaalityö Sulautuva sosiaalityö Sosiaalityön tutkimuksen päivät Sosiaalityön yliopiston lehtori, VTT Camilla Granholm camilla.granholm@helsinki.fi Twitter:@cgranhol Taustaa Väittelin huhtikuussa 2016 Väitöskirjani

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Koordinaattorin valinta ja rooli Selection and role of the coordinator Painopiste: tiede hallinto

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 20.2.2014 2/2009 Yksi ohjelma, kolme avainaluetta AVAINTOIMI 1 LIIKKUVUUS AVAINTOIMI 2 YHTEISTYÖHANKKEET AVAINTOIMI 3 NUORISOPOLITIIKAN UUDISTAMINEN Erasmus+ Youth in

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät.

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät. Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020 Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija 19.5.2014 Erasmus+ panostaa koulutukseen, nuorisoon sekä urheiluun ja liikuntaan Erasmus+ -ohjelmabudjetti

Lisätiedot

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa. 0 Erasmus+ -ohjelma kattaa vuodet 2014 2020. Tänä aikana yli 4 miljoonaa nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella.

Lisätiedot

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland Vantaa Gymnastics Club and Finnish Gymnastics Federation are very pleased to welcome

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO anne.siltala@cimo.fi 2/2009 Erasmus+ -ohjelma Erasmus+ kattaa kaikki

Lisätiedot

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa Tytti Voutilainen o Erasmus+ -ohjelma Täydennyskoulutus Yhteistyöhankkeet etwinning Seminaarit, tapahtumat, verkostot o Erasmus kouluissa o Nordplus o Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

VUOSI 2015 / YEAR 2015

VUOSI 2015 / YEAR 2015 VUOSI 2015 / YEAR 2015 Kansainvälisen opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittäminen Developing international teaching and research activities Rehtorin strateginen rahoitus vuosille 2014-2016 / Strategic

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme Euroopan

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Aamun ohjelma EU:n Kansalaisten Eurooppa -ohjelman esittely Ideasta hankkeeksi Kysymykset ja jatkokeskustelut Kansalaisten

Lisätiedot

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION

ERASMUS+ YOUTH IN ACTION ERASMUS+ YOUTH IN ACTION 2014-2020 13.11.2013 2/2009 Alustava Erasmus + -ohjelmasäädöksen käsittelyaikataulu 19.11 Äänestys EP:n täysistunnossa 5.11. Äänestys EP:n CULT valiokunnassa Marraskuun loppu Neuvoston

Lisätiedot

Grundtvig-workshopit Hakuneuvonta järjestäjille Katariina Vinblad, CIMO

Grundtvig-workshopit Hakuneuvonta järjestäjille Katariina Vinblad, CIMO Grundtvig-workshopit 2012 Hakuneuvonta järjestäjille 25.1.2012 Katariina Vinblad, CIMO Grundtvig-ohjelmassa erityistavoitteena vastata Euroopan väestön ikääntymisestä aiheutuvaan koulutushaasteeseen kehittää

Lisätiedot

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto Tervetuloa mukaan! etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verkkotyökalu opettajille ja päiväkotien henkilökunnalle. etwinning soveltuu kaikkiin koulumuotoihin

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course.

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course. - University I would like to enroll at a university. Stating that you want to enroll I want to apply for course. Stating that you want to apply for a course an undergraduate a postgraduate a PhD a full-time

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa

Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Cross-sectoral cooperation Yhteistyötä ja synergiaa - Eurooppalaiset hankeyhteistyömahdollisuudet Erasmus+ -ohjelmassa Korkeakoulujen kv-kevätpäivät toukokuu 2014 Tampere Sari Höylä Lehtori, kansainväliset

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) rahoitusvälineenä Etelä-Pohjanmaan kulttuuri kansainvälistyy seminaari Seinäjoki 26.11.2013 Riikka Koivula CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Anna hankeidean johtaa oikean

Lisätiedot

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä.   public-procurement Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every

Lisätiedot

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training)

Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training) Lisätietoa ohjelmasta: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1563_en.htm 1996 Hankekuvaukset Euroopan komission verkkopalvelussa: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1832_en.htm Promoting student

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi

EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu

Lisätiedot

Euroopan nuorisosäätiö

Euroopan nuorisosäätiö Euroopan nuorisosäätiö Tukemassa Euroopan nuorisoa Nuorisolle omistautunut Vuoropuhelu Mahdollisuus Yhteisö Kumppanuus Koko sydämestä Interaktiivinen Joustava Vaihtoja Ammattimainen EUROOPAN NEUVOSTO Euroopan

Lisätiedot

FIRST haku. Mari Pohjola

FIRST haku. Mari Pohjola FIRST+ 2019-2020 haku Mari Pohjola FIRST+ 2019-2020 Application documents Russian HEI (partner) Russian HEI (partner) FINNISH HEI (applicant and coordinator) Russian HEI (partner) Finnish HEI (partner)

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1 Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI

OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI OPEN DAYS 2014 LOCAL EVENTS COUNTRY LEAFLET SUOMI INDEX I. Regional Partnerships Official Partners of the OPEN DAYS 2014 Helsinki-Uusimaa 3 Kymenlaakso 4 Etelä-Karjala 5 Varsinais-Suomi 6 2 I. Regional

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP on Euroopan unionin koulutusohjelma, joka tarjoaa mahdollisuuksia eurooppalaiseen yhteistyöhön kaikilla koulutuksen tasoilla esikoulusta

Lisätiedot

Grundtvigoppimiskumppanuus

Grundtvigoppimiskumppanuus Grundtvigoppimiskumppanuus Perustietoa ja hakuohjeita 18.1.2012 CIMO Tavoite ja toiminta Oppimiskumppanuuden tavoitteena on edistää aikuiskoulutuksen toimijoiden keskinäistä yhteistyötä eri maissa Yhteisen

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

ESPON 2013 Tilannekatsaus 12/2010. Timo Hirvonen

ESPON 2013 Tilannekatsaus 12/2010. Timo Hirvonen ESPON 2013 Tilannekatsaus 12/2010 Timo Hirvonen 16.12.2010 Timo.Hirvonen@uef.fi ESPONin taustaa 1. Pilottivaihe (SPESP 1998-2000) 2. ESPON 2006 3. ESPON 2013 (ks. www.espon.eu) EU (ERDF) & EU27+4 Missio

Lisätiedot

Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle

Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle EUROOPAN KOMISSIO LEHDISTÖTIEDOTE Raportin mukaan opettajien alkupalkat eivät houkuttele alalle Bryssel 4. lokakuuta 2011 Aloittelevien opettajien bruttoperuspalkat ovat lähes kaikissa Euroopan maissa

Lisätiedot

Toimitusketjun vastuullisuus ja riskien hallinta

Toimitusketjun vastuullisuus ja riskien hallinta Toimitusketjun vastuullisuus ja riskien hallinta Fibs PRO koulutus Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20 1 SAFER, SMARTER, GREENER Toimitusketjun vastuullisuus ja riskien hallinta 1. osa: Toimitusketjun vastuullisuuden

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

Ajankohtaista Erasmuksen keskitetyistä hankkeista. Erasmus-seminaari Hämeenlinna Päivi Pihlaja

Ajankohtaista Erasmuksen keskitetyistä hankkeista. Erasmus-seminaari Hämeenlinna Päivi Pihlaja Ajankohtaista Erasmuksen keskitetyistä hankkeista Erasmus-seminaari 29.9.2011 Hämeenlinna Päivi Pihlaja Erasmus-keskitetyt toiminnot Erasmus Centralised Actions Maximum EU Grant (75% of total project costs)

Lisätiedot

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille tiedote 2 / 9.3.2017 LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU 4.3. ebirdie-jäsenkortti esiteltiin Golfliiton 60-vuotisjuhlaseminaarissa 17.3. ebirdie tulee kaikkien ladattavaksi Golfmessuilla 17.3. klo 12:00 alkaen

Lisätiedot