POHJANMAAN. MAANPUOLUSTAJA N:o 2

Transkriptio

1 JOUKKOKIRJE POHJANMAAN MAANPUOLUSTAJA N:o Kesäkuu Lähes 300 reserviläistä osallistui Pauha-harjoitukseen Lohtajalla Suomen Sodan taisteluista on 200 vuotta. Kansallista veteraanipäivää vietettiin perinteisin menoin. Kuva Perhosta, vas.toivo Itäniemi, Pasi Humalajoki ja Ville Piispanen. Piiripäällikkö Terho Tattari sai sotilasansiomitalin

2 2 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 L Tarvitsemmeko piirilehteä? ehden teko harvemminkin ilmestyvän on arkipäiväistä puurtamista. Vaikka taustalla on aito tunne vapaaehtoisen maanpuolustustyön isänmaallisuudesta, ei voi jäädä tuleen makaamaan, vaan lehti on saatava kokoon määräajassa sivu sivulta, juttu jutulta. Tarvitaan maanpuolustushengen ohella sitkeätä työtä niin lehden kokoajilta kuin aiheita tarjoavalta kentältä ja jäsenkunnalta. Vaikka lehteä tehtäisiin periaatteessa talkoilla kuten Pohjanmaan Maanpuolustajaa tarvitaan myös aineellisia so. rahallisia resursseja. Päätoimittajan yhteydenpidosta kenttään aineiston kokoamiseksi, kuvien hankinnasta ja lehden painokuntoon muokkaamisesta syntyy kuluja, toimisto, posti ja puhelinkulut sekä välttämättömät matkakulut vielä mainiten. Kannatusilmoitusten hankinnasta maksetaan sopimuksen mukainen palkkio ilmoituksia hankkineelle jäsenyhteisölle. Lehden sivunvalmistus samoin kuin ilmoitusten laadinta on katsottu lehden luettavuuden kannalta asialliseksi teettää alan ammatti-ihmisillä. Merkittävimpiä kulueriä ovat tietenkin lehden painatus sekä postitus. Kustannukset katetaan periaatteessa kolmelta momentilta, joista kaksi on lehden rahoituksen kannalta avainasemassa. Lehtimaksut perii liitto, jolle järjestön jäsen oman paikallisen yhdistyksensä kautta maksaa sen jäsenmaksunsa yhteydessä, ja liitot tilittävät piirin päättämän lehtimaksuosuuden piirin ao. tilille. Merkittävän osan piirin ja kerhojen tuotoista muodostavat kannatusilmoitukset. Levikkialueen yritykset ja eri yhteisöt arvostavat piirin ja sen äänenkannattajan piirilehden vapaaehtoista maanpuolustustyötä haluamalla lunastaa maksullista ilmoitustilaa lehden sivuilta. Tällä he osoittavat hyväksyvänsä ja halunsa edistää sitä työtä, jota maanpuolustuspiiri työsarallaan tekee. Tästä olemme heille kiitoksen velkaa! On ensisijaisesti paikallisen tason yhdistysten, kerhojen ja niiden jäsenten viitseliäisyydestä kiinni, tarjotaanko levikkialueemme potentiaalisille sponsoritukijoille mahdollisuus tukea työtämme! Levikkialueemme eri osissa ilmoitusten han- kinta-aktiivisuus vaihtelee. On hyviä esimerkkejä siitä, miten ilmoitushankinta vuoron tullen hoidetaan esimerkillisesti paikkakunnan pienuudesta riippumatta yhdistyksien kerätessä samalla sievoiset hankintapalkkiot toimintansa rahoittamiseksi. Päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy. On ikävä mainita, että Kokkola kerhoineen on sieltä huonoimmasta päästä sieltä kertyvät ilmoitustuotot ovat muutaman uskollisen toimijan varassa, vaikka potentiaalista kannattajakuntaa moneen levikkialueemme maalaiskuntaan verrattuna on monin verroin enemmän. On näköjään niin, että ilmoitusten hankintaa ei aina mielletäkään olennaiseksi osaksi vapaaehtoista maanpuolustustyötä siinä kuin osallistumista erilaisille kursseille, kilpailuihin ja monenlaiseen näkyvämpään isänmaalliseen univormuesiintymiseen, jolla silläkin tietysti on tärkeä merkitys. Jotenkin kerhojen ja niiden johdon ja jäsenten keskuuteen on paikoin päässyt pesiytymään mielipide, että kannatusilmoitusten markkinointi on kerjuulla oloa. Näin on asiaa murehtivalle saatettu sanoa suoraan. Tämä käsitys on sitäkin ihmeellisempi, kun paikallisen maanpuolustusväen johtoon valikoituu useimmiten henkilöitä, jotka ovat vaikuttajia omalla siviilisektorillaan ja joiden yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuudet ovat monipuoliset. Käsitykseni mukaan kysymys on viitseliäisyydestä ja asioihin ryhtymisestä niin kuin muussakin vapaaehtoisessa yhdistystoiminnassa eikä niinkään markkinointikyvyn puutteesta Eläkeläisten monipuolista ja vankkaa kokemusta ja roolia tästä näkökulmasta on syytä korostaa.. Eikö piirimme voisi järjestää markkinoinnin ja myynnin alkeiden koulutusta yhdistyksille ja kerhoille ellei aihe sitten sovi peräti Maanpuolustuskoulutus Keski-Pohjanmaan kurssiohjelmiin. Asiantuntijoita löytynee omasta keskuudestamme! Väitän, että vastaanottavaista maaperää levikkialueeltamme sponsorituelle löytyy, kun vain tarjoamme talous- ja yrityselämälle siihen mahdollisuuden. On epärealistista olettaa kenenkään tulevan tarjoamaan meille riihikuivaa rahaa, vaikka edustammekin itsenäisen Suomen perinteisiä perusarvoja Löytyy esimerkkejä, jossa kuusi kertaa vuodessa ilmestyvään piirilehdessä on satakunta ilmoitusta numerossa, jossa on vain puolet lehtemme sivumäärästä, kun meillä neljästi ilmestyvässä lehdessämme saatetaan jäädä muutamaan kymmeneen ilmoitukseen ilmestymiskertaa kohti. Levikkialueet eivät tietenkään ole suoraan rinnastettavissa, mutta saman aatteen maanpuolustustahdon elähdyttäminä tehdään joka alueella töitä; myös meillä, toivottavasti! Muualla ei vain uskota, että kyllä joku muu sen homman hoitaa kuten on ennenkin hoitanut, vaan tartutaan toimeen suunnitellusti ja tavoitteellisesti. Siinä on mielestäni kerhoille ja yhdistyksille toimintasuunnitelmaan sisältöä. Piirihallituksemme on päätöksessään jo lähtenyt vastuullisesti tälle linjalle! Kokouksessaan Nivalassa hallitus nimittäin keskusteli muun muassa piirilehden ilmoitusmyynnin tehostamisesta, jonka suunnittelusta hallitus ottaa työvastuun laatimalla mm. ilmoitusmyyntiä koskevat puitesäännöt. Perusajatukseksi kiteytettiin, että päätoimittajan pitää pystyä keskittymään työhönsä ja ilmoitusmyynti pitää jalkauttaa kenttätasolle. Otsikon kysymykseen tarvitsemmeko piirilehteä, vastaus on kyllä. Eihän se perinteisesti isänmaallisella Pohjanmaalla voi muuta ollakaan! Nyt on vain kunkin kerhon ja yhdistyksen hallituksen ryhdistäydyttävä ja terästettävä alueensa ilmoitushankintaa. Nykyisellä menolla ilmoitustulot hiipuvat. Lisäksi lehden teon hintojen nousu inflaatio kaventaa väistämättä toiminnallisia mahdollisuuksiamme. Tätä kehityssuuntaa voidaan torjua ensisijaisesti lisäämällä kannatusilmoitusten volyymia. Ellei, otsikko voi saada muodon: Onko meillä mahdollisuuksia piirimme lehden ylläpitoon? Laadukkaan lehtemme teossa tullaan jatkossa väistämättä tarvitsemaan koko maanpuolustustahtoisen jäsen- ja lukijakuntamme osallistumista ja lisääntyvää kannattajakuntamme taloudellista tukea. Erkki Tunkkari Haaste! Keski-Pohjanmaan Maanpuolustajien piirihallitus ja Pohjanmaan Maanpuolustaja lehden lehtitiimi haastaa levikkialueen kaikki yhdistykset ilmoitusmyyntitalkoisiin. Yhdistysten myyntitavoitteet ovat realistiset, sillä haaste on viisi ilmoitusta yhdistystä kohden tälle vuodelle. Tällä ilmoitusmyynnillä varmistetaan, että Pohjanmaan Maanpuolustaja lehti saadaan omakustannus hinnalla lukijoiden luettavaksi. Ilmoitusmyynnillä on mahdollisuus kartuttaa oman yhdistyksen aktiviteettirahastoa, jolla vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaa näin tuetaan ja jossain tapauksessa mahdottomasta tulee mahdollinen. Pohjanmaan Maanpuolustaja lehden lehtitiimi on lupautunut palkitsemaan kivillä ja hylsyillä aktiiviset haasteen vastaanottajat! Ilmoitusmyyntiin liittyvää materiaalia on jaossa päätoimittaja Heikki Pääjärveltä osoitteesta paajarvi@multi.fi ja toiminnanjohtaja Antti Roiko-Jokelalta antti.roiko-jokela@kpedu.fi Ota haaste vastaan ja tavoite on tosi asia! Lehti-tiimin puolesta Antti Roiko-Jokela

3 Kesäkuu 2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ Kunnianosoitus Vanhan kirkon puistosssa olevalle Vapaussodan muistomerkille, jolle laskettiin Puolustusvoimien ja Vapaussodan Perinneliiton seppeleet. Vapaussodan päättymistä muisteltiin arvokkaalla juhlalla Vapaussodan päättymisen 90-vuotismuistojuhlallisuuksia vietettiin Helsingissä perjantaina usein eri tilaisuuksin. Päivän juhlallisuudet aloitettiin hartaushetkellä ääriään myöten täyttyneessä Vanhassa kirkossa. Tätä ennen olivat kunnianosoitukset Vanhan kirkon puistossa oleville Vapaussodan muistomerkeille erittäin runsaslukuisan yleisön seuraamana. Vastaavasti Hietaniemen sankarihautausmaalla oleville muistomerkeillä suoritettiin kunnianosoitukset. Varsinainen Vapaussodan päättymisen 90-vuotismuistojuhla pidettiin Finlandiatalossa, joka täyttyi juhlaväestä viimeistä istuinpaikkaa myöten. Tilaisuuden järjestämisestä vastasivat Vapaussodan Perinneliitto yhdessä useiden muiden järjestöjen ja yhteisöjen kanssa, jotka vaalivat vapaussodan voitollista päättymistä ja itsenäisyyden saavuttamista. Arvokas ohjelma sisälsi muun muassa dosentti Martti Häikiön tervehdyspuheen ja oopperalaulaja Esa Ruuttunen esitti Yrjö Kilpisen Stjärnorna äro så stilla, Oskar Merikannon Reppurin laulun ja Laatokka sekä Jean Sibeliuksen Jääkärimarssin. Juhlapuheen piti akateemikko Päiviö Tommila. Hän käsitteli puheessaan vapaussotiamme, alkaen vuodesta ja edeten vuoden 1918 tapahtumiin sekä päätyen toisen maailmansodan kauteen Hän myös arvosteli sotien jälkeistä suomettumista ja että sen myötä hämärtyi venäläisten sotavoimien osuus vuoden 1918 tapahtumiin. Valtiovallan tervehdyksen juhlaan toi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Hänelle käyty sota on vapaussota, jota hän puheessaan perusteli: Vapaussota oli vaikein askel kansakuntamme tiellä kohti itsenäistymistä, muuta lopputuloksena oli vapaus. mitä useimmat suomalaiset olivat tavoitelleet. Jos sodan lopputulos olisi ollut toinen, on vaikea nähdä, etteikö Suomi olisi päätynyt Neuvostoliiton etupiiriin. Puolustusvoimien tervehdyksen toi pääesikunnan päällikkö Ari Puheloinen ja Helsingin kaupungin taholta kaupunginhallituksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemi. Juhlassa esiintyivät myös Kanttiinin Lotat avustajineen, laulaen sikermän Jääkärin morsiamesta. Tapiolan kuoro ja Kaartin soittokunta esittivät Jean Sibeliuksen Finlandian. Tilaisuus päättyi yhteiseen Maamme-lauluun. Teksti ja kuvat: Raimo Latvala Arvokas muistojuhla Finladia-talossa päättyi yleisön, kuoron ja Kaartin Sotilassoittokunnan yhteiseen Maamme lauluun. Ennen Finladia-talossa pidettyä juhlaa luovutettiin sotahistorioitsija FM Juhani Vakkurille Vapausodan Perinneliiton myöntämä Sininen Risti (SR). Luovuttajina olivat Raimo Latvala Frihetskrigets Traditionsförening i Kust-Österbotten in edustajana ja Martti Ehrnrooth JP 27:n Perinneyhdistyksen Vaasan osastosta. Kuvassa keskellä Juhani Vakkuri kiittää huomionsosoituksesta yhdessä rouva Leena Vakkurin kanssa. Tilaisuuteen osallistui myös toimitusjohtaja Seppo Rusila.

4 4 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 Suomussalmen, Syvärin ja Taipaleen sankari Alpo Marttiselle muistolaatta Kasarmintorille Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä Vaasassa koettiin mieleenpainuva juhlatilaisuus, kun Österbottens Försvarsgille Pohjanmaan Maanpuolustuskilta rf:n toimesta Vaasan Kasarmintorin laidalla paljastettiin eversti, Mannerheim-ristin ritari Alpo Marttisen muistolaatta. Muistolaatta kiinnitettiin sen rakennuksen seinään, jossa Vaasan Sotilaspiirin esikunta toimi Marttisen ollessa sotilaspiirin päällikkönä vuosina Paljastustilaisuuteen toi erityistä merkittävyyttä se, että muistolaatan paljastajaksi oli saatu Ruotsissa asuva kirjailija, rintamavalokuvaaja, filosofian tohtori h.c. Harry Järv, joka jatkosodassa taisteli haavoittumiseensa asti Marttisen johtamassa JR 61:ssä ja oli Marttisen läheinen asetoveri ja luottohenkilö niin rintamalla kuin myöhemmin sodan jälkeenkin. Marttisen ja Järvin aseveljistä JR 61:stä paljastustilaisuudessa olivat läsnä myös Allan Finholm, Runar Frändi ja Fjalar Frilund. Harry Järvin pitämä puhe muistolaatan paljastustilaisuudessa on luettavissa toisaalla tässä lehdessä. Muistolaatan paljastustilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan mm. Pohjanmaan Sotilasläänin komentaja, eversti Jorma Aherto ja esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Tomi Nurminen. Pohjanmaan Sotilassoittokunta yliluutnantti Sami Salmivuoren johdolla juhlisti tilaisuutta musiikkiesityksillään. ****** Alpo Kullervo Marttinen syntyi 4. päivänä marraskuuta vuonna 1908 Ala-Torniossa. Marttinen kirjoitti ylioppilaaksi Tornion yhteislyseosta vuonna Hän oli varusmiehenä Kenttätykistörykmentti 2:ssa, Viipurissa, suoritti Reserviupseerikoulun Haminassa ja pääsi Kadettikoulun 11. kurssille, jolta valmistui vänrikkinä vuonna Hänet ylennettiin luutnantiksi vuonna luvulla Marttinen toimi muun muassa opetusupseerina Kadettikoulussa ja Taistelukoulussa sekä adjutanttina Pohjanmaan rykmentissä ja toimistoupseerina Kemin sotilaspiirissä. Vuonna 1938 Marttinen suoritti Sotakorkeakoulun. Hänet ylennettiin kapteeniksi. Talvisodassa kapteeni Marttinen toimi eversti Hjalmar Siilasvuon 9. divisioonan esikuntapäällikön viransijaisena. Esikuntapäällikkönä oli majuri Into Ahonen, joka ei Siilasvuon mukaan ollut tarpeeksi rämäkkä tyyppi etulinjaan. Niinpä Siilasvuo otti rintamalle mukaansa nuoren, ärhäkän upseerin, Marttisen. Joulukuun 9. päivänä 1939 Siilasvuon divisioonan pääjoukot lähtivät itään Suomussalmen suuntaan lyödäkseen sinne edenneen vihollisen. Suomussalmen, Raatteen ja Kuhmon kunniakkaina voitonpäivinä levisi tieto kautta maan parivaljakosta Siilasvuo ja Marttinen. Majuriksi Marttinen ylennettiin vuonna 1940 ja everstiluutnantiksi vuonna Jatkosodan alussa Marttinen oli operaatiotoimiston päällikkönä III armeijakunnan esikunnassa kunnes hän syyskuussa 1941 sai taisteluosaston komentoonsa. Marttisen joukko-osasto saavutti mainetta valtaamalla Mäkriänjärven, Kuujärven, Vaasenin ja Syvärin asemanseudun. Tämän jälkeen Marttisen osasto ylitti Syvärin Vaasenin kohdalla ja jatkoi hyökkäystään Shemenskiin saakka. Marttinen siirrettiin takaisin esikuntatehtävin, kunnes hänet lokakuussa 1942 määrättiin ruotsinkielisten pohjalaisten muodostaman Jalkaväkirykmentti 61:n komentajaksi. Marraskuussa vihollinen yritti läpimurtoa Shemenskin lohkolla. Marttinen johti henkilökohtaisesti etulinjassa ollen reservissä ollutta komppaniaa ylivoimaista vihollista vastaan. Syvällä tukikohdassa jo ollut vihollinen lyötiin takaisin ja hyökkäys pysäytettiin. Kesällä 1944 vihollinen aloitti pitkän asemasotavaiheen jälkeen massiivisen hyökkäyksen Karjalan kannaksella kesäkuun 9. päivänä. Vihollisen joukot etenivät ja suomalaiset joutuivat vastaavasti perääntymään nopeassa tahdissa kohti länttä. Rintamalinja taipui ensin pääasemasta VT-linjaksi (Vammelsuu Taipale) ja muutaman päivän kuluttua VKT-linjaksi (Viipuri Kuparsaari Taipale), muttei taittunut eikä murtunut. Eteläosastaan rintama oli siirtynyt 100 km matkan aina Viipuriin saakka, pohjoispää pysyi Taipaleessa. Viipuri menetettiin ammuspulan, johtamisessa vallinneiden epämääräisyyksien jopa suoranaisten virheiden ja muiden syiden takia lähes taisteluitta muutamassa tunnissa Suomen lippu laskettiin Viipurin linnan tornista, joukot vetäytyivät rintamalinjan takana olevan Kivisalmen länsirannalle ja sillat räjäytettiin. Everstiluutnantti Alpo Marttinen ja hänen johtamansa JR 61 ( Sextiettan ) saivat vastuulleen asemien puolustamisen Kivisillan kapeikossa ja Tienhaaran alueella. Vihollisen toistuvat hyökkäykset torjuttiin niin, että vihollinen ei missään vaiheessa saanut pysyvää jalansijaa salmen länsirannalla. Kiivaimmat taistelut käytiin juhannuspyhien aikaan Tienhaaran taistelu oli ensimmäinen siinä torjuntavoittojen sarjassa, johon Tienhaaran lisäksi kuuluivat Viipurinlahti, Tali Ihantala, Äyräpää Vuosalmi, Ilomantsi ja monet muut ja joilla voitoilla Suomen itsenäisyys ja vapaus kesällä 1944 pelastettiin. JR 61:n ja sen komentajan Alpo Marttisen rooli Tienhaaran voittoisissa taisteluissa oli niin ratkaiseva, että Marttinen ylennettiin taistelujen vielä kestäessä everstiksi, nuorimpana tuon sotilasarvon koskaan saavuttaneena Myöhemmin samana vuonna, Itsenäisyyspäivän alla Marttisesta tuli Mannerheim-ristin ritari n:o 163. Sodan jälkeen Marttinen Tal vid avtäckningen av minnestavlan över Alpo Marttinen Alpo Marttinens namn och porträtt såg jag första gången i Hjalmar Siilasvuos bok Suomussalmen taistelut 1940, men det var först i Pasi Tuuniainens analys av Marttinen som stabschef i Sli}asvuos 9. Division i Sotahistoriallinen Aikakauskirja 2006 som det i klartext sägs att avvärjningssegern på detta frontavsnitt var Marttinens förtjänst. Den 4 augusti 1942 träffade jag Marttinen första gången. Han var då stabschef i 17. Divisionen och ville ha en fånge senast på lördag enligt Sextiettans regementsstab, som delegerade uppgiften till mig. Jag accepterade att effektuera beställningen i tro att det var en enkel uppgift en framskuten dubbelpost i skogsbrynet framför vårt kompani kunde rentav resultera i två fångar. Men så enkelt skulle det inte bli. En här i dag närvarande frontkamrat, Runar Frände, som tyckte att vår motparts dubbelpost var störande, hade gått över ån och rensat poststället, som sedan inte bemannats på nytt. Vi måste hämta fången inne på stödjepunkten. Det gjorde vi fyratiden på natten till just sagda lördag. När vi kom till vår egen sida väntade Marttinen på oss. Han frågade hur vi hade förberett aktionen, och jag förklarade att vi tre av oss hade tillbringat några nätter toimi eri tehtävissä, mm. Vaasan Sotilaspiirin päällikkönä vuosina Marttinen oli yksi keskeinen toimija nk. asekätkentäjutussa, minkä seurauksena hän joutui vangitsemisen pelossa Filosofie doctor h.c. Harry Järv IR 61 veteran och Marttinens frontkamrat på den ryska stödjepunkten för att bekanta oss med vår motståndares rutiner. Jag tror att fången inte motsvarade Marttinens förväntningar som informationskälla han hade suttit i fängelse för något brott, men hade flyttats över till Röda ármen. Jag hade sårat honom lindrigt i striden, men han fattade inte arg till oss för det. Han tycktes inte ha något emot att lämna Röda ármen. Efter detta möte hade Marttinen fullt förtroende för oss och våra omilitäriska, men funktionella metod. Han gav oss aldrig order om något uppdrag, han frågade mig bara om vi med vår metod ville göra det och det, och sedan fick vi själva bestämma tid och utförande. Han var alltid på plats när vi gick ut, han skakade hand med varje man i patrullen och önskade oss lycka till, och han väntade ute i främsta linjen tills vi återvände, hur många timmar det än tog innan vi kom i stridsposition. Marttinens avsikt med stridspatruller under ställningskriget var att sätta oss i respekt hos motståndarna och samtidigt öka självförtroendet i regementet. Och Sextiettan höll i den kritiska situationen vid Tienhaara midsommaren 1944, där en av de ansvasmedvvetna patrullmännen, Allan Finholm, spelade en betyydande roll, också han är här i dag. Jag kom att samarbeta med Marttinen också efter kriget. Han besökte mig hemma i Karperö, och det här huset bad han mig i slutet av juli 1945 att kontakta den svenska militära ledningen och fråga hur den skulle ställa sig om Stalin gjorde ytterligare ett försök att inlemma Finland i Sovjetunionen. Jag reste informellt till Stockholm och fick det någorlunda positiva svaret att militärerna var beredda att hjälpa, men det var politikerna som bestämde. Någon vecka senare avslöjades det s.k. vapensmusslet (som inte alls var olagligt), och Marttinen skulle häktas. Jag mötte hans hustru på torget i Vasa, hon bad mig gråtande att rädda honom. Min skol- och frontkamrat K. E. Nyman skänkte oss en liten roddbåt som han förtöjde vid länsfängelset brygga, den sista plats Valpo kunde tänkas let efter oss. Vi rodde ut till Åke Svahns motorbåt som väntade på oss gömd bakom den vågbrytare som på den tide fanns några hudra meter från stranden. Vi kom i väg planenligt, men sjöbevaktningen prejade oss ute i skärgården. Vi duperade besättningen genom att vinka glatt, och de svarade med lika vänligt beteende och bordare oss inte. Valpo förhörde Åke Svahn efter hans hemkomst, och han hade då nämnt min medverkan. Jag kunde därför inte återvända hem de närmaste åren, utan rotade mig i Sverige. Hösten 1945 tog jag för Marttinens räkning den första kontakten med USA:s ambassad i Stockholm. Av byråkratiska skäl dröjde det pakenemaan ensin Ruotsiin ja sieltä edelleen Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa Marttinen loi uuden sotilasuran edeten everstiksi myös Yhdysvaltain armeijassa. Suomen ja Yhdysvaltain puolustusvoimien eversti, Mannerheim-ristin ritari Alpo Marttinen kuoli joulukuussa Hänet on haudattu kahden poikansa viereen Fort Leavenworthin hautausmaalle Kansasissa. Ilkka Virtanen Harry Järv. något innan han kom i väg, men från att ha börjat som underofficer i USA:s armé avancerade han till överste också där. Han arbetade i Pentagon som chef för det amerikanska högkvarterets avdelning för specialoperationer när Vietnamkriget bröt ut. Han tog kategoriskt avstånd från det kriget och jämförde det med Sovjets anfall på Finland 1939: det var fel krig på fel plats vid fel tidpunkt. Den inställningen ledde till att han måste lämna sin tjänst i Pentagon. Jag har en avlägsen släkting som är universitetslärare i Kalifornien. Han har berättat för mig att han hade Marttinen som lärare i vinterkrigföring när han gjorde sin militärtjänst Jag avtäcker nu minnestavlan över Alpo Marttinen, den mest effektiva yrkesofficer som jag i min ungdom haft förmånen att samarbeta med.

5 Kesäkuu 2008 Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan Kilta Ry. täytti 30 vuotta Kilta juhli taivaltaan Kokkolassa Sokos Hotelli Kaarlessa. Juhla aloitettiin seppeleen laskulla sankarihaudalle Marian hautausmaalla. Seppeleen laskivat Killan perustajajäsen Pentti Järvinen ja Killan nykyinen puheenjohtaja Ari Olli. Tämän jälkeen tehtiin kiertoajelu Kokkolassa. Käytiin mm. Asekoululla ja satamassa joka sään terminaalissa sekä kuultiin kaupungin historiaa. Sen jälkeen palattiin hotellille, jossa tutustuttiin Kainuun Prikaatista paikalle saatuun isoon SISU 11T Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan Kilta Ry 30 vuotta Autojoukkokiltojen liiton Ansiomitalin ja Automiesristin saaneita. Seppeleen lasku sankarihaudalle Marian hautausmaalla. 8x8 maastokuorma-autoon. Autoa esittelivät alikersantit Niko Kuosmanen Kokkolasta ja Janne Partanen Ylivieskasta. Auto on kooltaan suurin tällä hetkellä puolustusvoimien käytössä oleva maastokuorma-auto; neliakselinen jokapyörävetoinen jättiläinen. Tämän jälkeen tutustuimme kokkolalaisten autoliikkeiden paikalle tuomiin neliveto henkilö-/ katumaastureihin. Sitten aloitettiin varsinainen juhla hotellin kabinetissa. Paikalle oli saapunut runsaasti kiltalaisia puolisoineen. Perustajajäsenistä oli paikalle saapunut Pentti Järvinen Espoosta, Risto Hakala Kokkolasta, Jukka Suvanto Kokkolasta ja Per- Ole Holm Kokkolasta, Antti Surkka Oulusta, Lars Suomela Kokkolasta ja Risto Klemola Kokkolasta. Osa heistä oli viimeksi tavanneet toisensa 80-luvun alussa. Jälleennäkeminen oli tunteikas. Juhlan tervetulotoivotuksen lausui puheenjohtaja Ari Olli, Kokkolan kaupungin tervehdyksen lausui Roy Sabel. Killan historiikin kertoi Antti Surkka, Killan nykypäivästä kertoi puheenjohtaja Ari Olli Autojoukko Kiltojen Liiton tervehdyksen toi Turun killan varapj. Keijo Häkkinen, Keski-Pohjanmaan Maanpuolustajien piirin tervehdys toiminnanjohtaja Antti Roiko-Jokela. Seuraavana oli vuorossa kunniamerkkien jako. Runsaan ja maittavan illallisen jälkeen siirryttiin vapaaseen ohjelmaan. Puheet rönsyilivät alkuajoista nykytilanteeseen ja tehtiin myöskin tulevaisuuden suunnitelmia. Kaikilla oli hauskaa ja päätettiin tavata samoissa merkeissä kymmenen vuoden kuluttua. Kaikkien paikalla olleiden puolesta voinen lausua sanat, jotka sopivat rakkaalle Isänmaallemme ja myöskin Killallemme: Tämä Taivas, Tämä maa se toiselle sukupolvelle jää! Kuvat Eero Muhonen Teksti Ari Olli Rotarylahjoitus Vaasan Sotaveteraanimuseolle Kaikki neljä Vaasassa toimivaa rotaryklubia (Vaasan RK, Vaasan Eteläinen RK, Vaasa-Botnia RK ja Korsholm-Mustasaari RK) osallistuivat klubien yhteisellä päätöksellä tämän vuoden sotaveteraanikeräykseen 10 / jäsen suuruisella summalla. Klubit päättivät edelleen, että keräyksen tuotto, yhteensä n. 1500, luovutetaan Österbottens Försvarsgille Pohjanmaan Maanpuolustuskilta rf:n ylläpitämälle Vasa Krigsveteranmuseet - Vaasan Sotaveteraanimuseolle museon toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Rotarykeräyksen tuotto luovutettiin Sotaveteraanimuseolle Kansallisena veteraanipäivänä museossa järjestetyssä tilaisuudessa. Klubeja lahjoitustilaisuudessa edustivat Stig Nygård (Vaasan RK), Teuvo Rodén (Vaasan Eteläinen RK), Heikki Punkari (Vaasa-Botnia RK) ja Tomas Lahjoituksen luovuttajat ja vastaanottajat yhteispotretissa, vas. Tomas Häyry, Heikki Punkari, Helmer Wikström, Fjalar Rosenlöf, Teuvo Rodén ja Stig Nygård. Häyry (Korsholm Mustasaari RK). Lahjoitusta olivat museon puolesta vastaanottamassa Fjalar Rosenlöf (Pohjanmaan Maanpuolustuskillan museotoimikunnan jäsen, itsekin sotaveteraani) ja Helmer Wikström (killan museotoimikunnan puheenjohtaja). Killan puheenjohtajana haluan lausua vaasalaisille rotareille mitä lämpimimmät kiitokseni lahjoitusten ja talkootyön varassa toimivan museon näin saamasta merkittävästä tuesta. Voin vakuuttaa, että lahjoitus tullaan käyttämään museon toiminnan kehittämiseen niin, että veteraanien luomaa isänmaallista ja maanpuolustuksellista perintöä voidaan säilyttää ja siirtää näyttelytoiminnan muodossa veteraanisukupolven jälkeisille sukupolville. Ilkka Virtanen

6 6 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 Minnesmärke över skyddskår, lottor och soldatgossar Minnesmärke över skyddskår, lottor och soldatgossar invigdes i Öja den 07. juni På den plats, där skyddskårshuset en gång stått, , avtäcktes en minnessten över tre organisationer, som intensivt sysselsatte ortens befolkning under den oroliga tiden inför landets kamp för frihet och självständighet. Skyddskåren i Öja bildades år 1917 under namnet Frivilliga Brandkåren, då underställd Vasa, men blev självständig enhet i april För att säkra sig mot ryska gendarmers alltför nyfikna ögon, hade man med sig en brandspruta, medan gevärsexercis och siktövningar utfördes med runda träkäppar från skogen. När det sen blev allvar av, och ryska garnisonen i Gamlakarleby skulle avväpnas våren 1918 mönstrade Öjakåren hela 74 man, eller 85 % av den manliga befolkningen i byn. Lotta Svärd grundades två år senare, eller år 1919.Dess insats i nationens frihetskamp, och i de två senare krigen kan inte nog lovordas och beundras. Soldatgosseorganisationen bildades 1941, och gjorde sin stora insats på hemmafronten, för att lösgöra männen för krigstjänst, och samtidigt ersätta dem på deras plaster i samhället, industri och lantbruk. Man har uppskattat att den totala insatsen motsvarade en styrka på två divisioner. C-H Othman Jakobstad Representanter för de tre organisationerna tar emot minnesstenen efter Bjarne Sundfors tal. Kuvat kertovat Öja Skyddskårs fana. Kokkolan kirkkopyhän 8.6. kesäinen alttari hiljensi noin vierasta. Kuva Kari Moilanen. Pietarsaaren Seudun Reserviläiset järjestivät perinteisesti kunniavartion ja laski seppeleen Pedersören sankarihaudoilla Kaatuneitten Muistopäivänä. Jakobstadsnejdens Reservister ordnade traditionellt hedersvakt och lade ner en krans på De Stupades Dag. Hedersvakten-Kunniavartio: Stefan Järndahl och Joakim Dahlin, kranspatrullen-seppelepartio: Nicklas Gustafsson och Mikael Skytte. Veteraanipäivä Perhossa vietiin läpi perinteisin juhlallisuuksin, kunniakansalaiset etupenkeissä.

7 Kesäkuu 2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ Haapajärven sotiemme veteraanien perinnehuone SUOJALUKKO Osoite: Kauppakatu 19, Haapajärvi Sisäänkäynti kunnan kulttuuritalon pihan puolelta. Aikavaraukset: vapaa-aikavirasto puh Haapajärven varikon päällikkö evl Jukka Nikkari puhui sankarihautausmaalla veteraanipäivänä. Kansallisen veteraanipäivän puhe Haapajärvi Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat Veteraanijärjestöjen aloitteesta valtioneuvosto nimesi vuonna 1986 Lapin sodan päättymispäivän, huhtikuun 27. päivän, Kansalliseksi veteraanipäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Ensimmäistä veteraanipäivää vietettiin vuonna 1987 Lahdessa. Tänä vuonna Kansallista veteraanipäivää vietetään kahdettakymmenettätoista kertaa. Tänä vuonna Kansallisen veteraanipäivän teema on: Vapaus muistaa Frihet att minnas Vaikka kansallisen veteraanipäivän perintö tuleekin toisen maailmansodan ajalta, en malta olla menemättä ajassa vielä vähän kauemmaksi eli Suomen itsenäistymisen jälkeiseen aikaan. Noin 90 vuotta sitten sisällissota, vapaussota, kansalaissota, punakapina tai millä nimellä sitä nyt sitten halutaan kutsuakaan, oli loppumaisillaan. Sotatoimet olivat käytännössä päättyneet tai päättymäisillään Karjalan kannaksen aluetta lukuun ottamatta. Sielläkin ne päättyivät virallisesti Jälkikäteen ajatellen, sodan päättymistä seurasi maamme historian synkin ajanjakso, jossa voittaja näytti voimaansa kohdistamalla kostotoimet hävinneeseen osapuoleen. Eräiden oikeastikin puolueettomien tutkijoiden mukaan, tämä ajanjakso näkyy ja vaikuttaa vieläkin suomalaisessa yhteiskunnassa, eikä niinkään positiivisessa mielessä. Toisaalta tämän sodan seurauksena Suomen kansallinen identiteetti vahvistui ja yhteiskunnallinen kehitys sai voimakkaan sysäyksen kohti demokratiaa. Te arvoisat sotiemme veteraanit olitte osa toisen Haapajärven kirkko ja sankarihautausmaa veteraanipäivänä. Kunniavartiossa Ahola ja Lindberg. maailmansodan ajan Suomen puolustusvoimia. Teidän sukupolvenne turvasi 20 vuotta aikaisemmin hankitun itsenäisyytemme käymällä kolme toisiaan seurannutta sotaa vaikeissa olosuhteissa voimasuhteissa ylivoimaista vastustajaa vastaan. Näin sotilaan näkökulmasta ajateltuna taistelut voitettiin, sota hävittiin, mutta tavoite saavutettiin, joskin inhimilliset ja materiaaliset tappiot olivat hirvittävät. Sotien jälkeen Teidän sukupolvenne jälleenrakensi maan, asutti uudelleen yli neljännesmiljoonan Karjalasta siirtynyttä kansalaista, käynnisti uudelleen teollisuuden ja maksoi viimeiseen lanttiin kohtuuttomat sotakorvaukset sekä myöhemmällä toiminnallaan loi lujan perustan Suomen nykyiselle arvostetulle kansainväliselle asemalle. Teidän työnne loi myös perustan kansakunnan keskeisille arvoille, vapaudelle ja vastuulle sekä yhtenäisyydelle ja yhteistyölle. Veteraanien saavutusten arvostus on julkisesti tunnustettu kaikissa poliittisissa piireissä oikeastaan vasta luvun jälkeisenä ajanjaksona. Siihen saakka kylmä sota suurvaltojen välillä, sekä siihen liittynyt Neuvostoliiton Suomeen kohdistama poliittinen painostus tavallaan syyllisti veteraanit. Ei ollut vapautta muistaa. Kuinka moni sotainvalidi ja veteraani onkaan saanut kokea ivalliset sanat miksikäs lähditte, kun elämä on ollut vaikeaa. Vaikka sota hävittiin, niin tänä päivänä meillä on vapaus muistaa mitä ja miksi. Myöhempi historiatutkimus on selkeästi osoittanut, mikä olisi ollut kansan kohtalo, mikäli maa olisi miehitetty ja liitetty Neuvostoliittoon. Nyt yli 60 vuotta näiden raskaiden tapahtumien jälkeen Suomella ja sen puolustusvoimilla menee tosiasiallisesti paremmin kuin koskaan. Vaikka julkisuudessa on paljon puhuttu sodan ajan puolustusvoimien pienentämisestä, koska meillä ei ole rahaa varustaa kaikkia, niin on otettava huomioon myös väestön ikääntyminen, ei meillä enää ole asekelpoista väestöä 1970 luvun lailla. Viime vuodenvaihteessa puolustusvoimissa toteutettiin suurin organisaatiomuutos toisen maailmansodan jälkeen. Sekä operatiivinen johtamisjärjestelmä että huoltojärjestelmä muutettiin. Samalla myös Haapajärven Asevarikosta tuli Haapajärven Varikko. Nimen muutos ei sinänsä ole mikään uusi juttu, koska Viipurissa vuonna 1918 tapahtuneen perustamisensa jälkeen nimi on kymmenes ja sijaintipaikka neljäs. Tärkeintä kuitenkin lienee, että toiminta jatkuu ja työpaikat ja työntekijöiden toimeentulo ovat toistaiseksi turvatut Kunnioitetut sotiemme veteraanit. Puolustusvoimien ja etenkin Haapajärven Varikon puolesta minulla on ilo tervehtiä teitä tänään kansallisena veteraanipäivänä täällä Haapajärvellä. Voitte olla luottavaisin mielin ja uskoa, että nykyinen sukupolvi pitää pyörät pyörimässä ja turvaa teidän lunastamanne perinnön. Jukka Nikkari Sinunkin apuasi tarvitaan Veteraanien henkisen perinnön siirtäminen tuleville sukupolville on meidän kaikkien yhteinen asiamme. Tätä työtä tukemaan tarvitaan myös sodan koettelemuksista kertovaa esineistöä. Auta meitä kokoamaan Pietarsaaren kaupunginmuseon veteraanitilaan asuja, aseita, karttoja, kirjallisuutta, kirjeitä, valokuvia, kunniamerkkejä, lippuja, standaareja, viirejä, puhdetöitä, sotilaspasseja jne. jotta veteraanitilalle asetetut toiveet toteutuvat. Mukana hankkeessa ovat Sotainvalidit, Rintamamiehet, Sotaveteraanit, Sotilaspojat, Reserviupseerit ja Reserviläiset. Pietarsaaren kaupunginmuseo, Isokatu 4, puhelin Maanpuolustusnaiset palkitsi Vaasan Maanpuolustusnaiset muisti kevätkokouksessaan SNMJ:n Vaasan Perinneyhdistyksen myöntämällä standaarilla työnsä tukijoita ja pitkäaikaisia ansioituneita jäseniään. Kuvassa palkitut: Tuija Kivioja, Vuokko Vuorinen, Reijo Tuovinen ja Ville Halmesmäki.

8 8 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 Kansallinen Veteraanipäivä Tässä kuvakavalkadia Pohjan Prikaatin Killan toteuttamasta Operaatio Pohjan Loimu. Vankkana taustatukena on Jääkäriprikaati ja sen Pohjan Jääkäripataljoona joukkoineen, joka samalla on killan perinnejoukko-osasto. Kuvat Raimo Latvala. Eversti Markku Aherton puhe Kilpisjärvellä Lehtemme levikkialueelta juhlaan osallistuivat PohSL:n esikuntapäällikkö everstiluutnantti Tomi Nurminen, jolle tilaisuudessa luovutettiin Vapaussodan Perinneliiton myöntämä Sininen Risti (SR) sekä majuri res. Martti Ehrnrooth ja kapteeni res. Raimo Latvala. Kansallinen Veteraanipäivä kolmen valtakunnan rajapyykillä Kilpisjärvellä voi alkaa. Pohjan Prikaatin Killan puheenjohtaja evl. evp Jouko Lahdenperä on ryhmittänyt niin lippujoukkueen eli Jääkäriprikaatin kokelasvaelluksella olevat upseerikokelaat kuin paikalle saapuneen runsaslukuisen juhlayleisön siten, että kaikki ovat Suomen rajojen sisäpuolella, oman kotimaan kamaralla Maa on vapaa ja lippu liehuu kuin 63 vuotta sitten. Nyt Lippulaulun kera. Tällä kertaa lippu nostettiin tankoon pohjalaisin voimin ja kunniatehtävän saivat toteuttaa majuri res Martti Ehrnrooth (oik.) Vaasasta ja seinäjokelainen upseerikokelas Kristian Luoma, joka palvelee Jääkäriprikaatissa. Tällä hetkellä minulle piirtyy mieleeni se tuttu kuva, missä suomalaissotilaat nostavat Suomen lipun salkoon tällä samaisella paikalla merkiksi siitä, että Lapin sota on päättynyt. Siitä on kulunut 63 vuotta 63 rauhan vuotta. Viime vuonna Suomi juhli 90-vuotissyntymäpäiväänsä. Tämä vuosi 2008 on puolustusvoimiemme 90. juhlavuosi, jota olemme saaneet viettää arvokkaissa tilaisuuksissa. Meillä on myös tänään erityisen hyvä syy juhlia. Vietämme kansallista veteraanipäivää. Veteraanimme ovat kiistatta ansainneet kaiken sen kunnian ja arvonannon, mitä pystymme heille osoittamaan erityisesti tänään, mutta myös vuoden jokaisena päivänä. Me voimme tällä hetkellä ja tässä paikassa vain kuvitella sen tunteen, mikä oli luutnantti Valkosen partiolla heidän havaittuaan yöllä Suomen olevan tyhjä vihollisesta. Sota oli ohi. Sinä yönä kello kohotettiin pieni Suomen lippu merkiksi vapaasta maasta. Suoritus uusittiin sitten seuraavana päivänä rykmentin komentajan, eversti Väinö J. Oinosen partioiden hiihdettyä tälle paikalle. Tarina kertoo, että silloin olisi paikalle hiihtänyt myös kaksi saksalaisupseeria kertoen, ettei Suomen puolella olisi enää saksalaisia sotilaita ja samalla pahoitelleen aiheuttamiaan tappioita suomalaisille. Mitä tunsi kenraaliluutnantti Siilasvuo, kun hän sai kunnian ilmoittaa seuraavana päivänä itselleen ylipäällikölle, Tasavallan Presidentti Mannerheimille, että syksyllä -44 annettu tehtävä oli suoritettu loppuun. Entäpä mitä mietti se veteraani, joka oli selviytynyt talvi- ja jatkosodan tulihelvetistä. Viiden vuoden sota oli vihdoin ohi. En pidä ihmeenä, jos karskimmankin sotilaan silmäkulmassa kimalteli kyynel pelkästä onnesta ja helpotuksesta. Uhraukset olivat olleet valtavat: kaatunutta, haavoittunutta, leskeä, orpolasta, evakkoa, tuhotut kodit, menetetyt kaverit, omaisten suru, karmeat muistot painajaisineen. Nykysuomessa aineellisista tuhoista kärsi eniten Tunturipappi Vilho Vähäsarja toimitti kenttähartauden. Lappi, joka koki lähes täydellisen hävityksen. Muun muassa napapiirin pohjoispuolella % rakennuksista oli tuhottu, puolet poroista oli hävinnyt, parisataa siltaa räjäytetty ja ehjää rautatietä ei käytännössä ollut. Siitä sitä veteraanipolvi lähti rakentamaan uutta Lappia ja Suomea. Samaan aikaan Suomi maksoi 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset. Ei ollut helppo lähtökohta, mutta kovasti kärsineet veteraanimme onnistuivat siinäkin urakassa. Ei varmasti kukaan kehtaa kyseenalaistaa tänään veteraaniemme ansioita. Ei keneltäkään kerta kaikkiaan voi enempää vaatia Kansallisen Veteraanipäivän kunniavieraat rivistössä Kolmen valtakunnan rajapyykillä Kilpisjärvellä. Lähinnä rajapyykkiä vasemmalta, sotaveteraanit Veikko Korkka Lahdesta, Hemmi Jaara Yli-Iistä, Armas Ilvo Simosta, lotta Aili Heikkinen Oulusta, Tauno Palo Hämeenlinnasta ja pikkulotta Ulla Paakkola Kiimingistä. Alikersantti Veikko Korkka oli mukana Lapin sodassa ja osallistui Operaatio Loimuun, taistellen juuri näissä maisemissa. kuin mitä veteraaneiltamme vaadittiin. He ovat juhlapäivänsä totisesti ansainneet. Valtakunnallista pääjuhlaa vietetään tänään Kouvolassa, mutta uskon, että meille kaikille läsnäolijoille juuri tämä on se pääjuhla. Viime vuoden veteraanipäivän teemana oli 90 vuotta itsenäisyyttä - taival jatkuu - tämän vuoden veteraanipäivän teemana on Vapaus muistaa. Tähän teemaan ja viime itsenäisyyspäivän viettoon liittyen järjestettiin eri puolella Suomea lukiolaisten ja veteraanien yhteisiä Tali- Ihantala -elokuvan ensi-iltoja. Tapahtumiin osallistui lähes 7000 veteraania ja 3500 lukiolaista. Elokuvan lisäksi julkaistaan aiheesta lisää kirjallisuutta ja G.A. Serlachius -museossa on avattu uusi näyttely Veteraanit, jossa tuodaan esiin veteraanin mietteitä. Näitä mietteitä kannattaa meidän kaikkien aina kuunnella, jos ja kun siihen tilaisuus avautuu. Otan esille kaksi muistelusta, jotka tavalla tai toisella liittyvät toisiinsa. Sain viime itsenäisyyspäivän konsertin jälkeen kiitoskirjeen Utsjoelta, Suomen lotalta ja aivan upealta rouvalta, Elina Niemistöltä. Kirjeessään hän muisteli yhtä tapahtumaa, joka on jäänyt hänen mieleensä ikuisesti. Suora lainaus: Evakkolaulu toi mieleeni vuoden -44 kesä-heinäkuun vaihteen kenttäsairaala 15, Kolatselän tapahtuman. Kello aamulla ruokailuteltassa viereeni tuli sotilas, joka jutteli puoliksi itsekseen. Lähden viemään hevoskuormaa Käsnäselän asemalle ja jatkan sieltä lomalle. Moni hyvä kaveri on poistunut, samahan tuo olisi ollut minullekin, mutta on viisi pientä lasta, joiden turvana tarvitaan minuakin. Hän naurahti huomatessaan minun silmäilleen hänen mustaa kivisormustaan ja sanoi: Se on toiminut peilinä. Minä lähdin takaisin leikkaussaliin ja hän matkalle kohti koti-suomea. Maataistelukoneet häiriköivät, mutta leikkaussalista menivät vain ikkunat. Noin kolme tuntia myöhemmin tuotiin haavoittunutta paareilla ja sain kehotuksen hoitaa häntä. Menin viereen ja otin kiin-

9 Kesäkuu 2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ kolmen valtakunnan rajapyykillä Yleisö herkistyi ja tuulikin tyyntyi kun sotaveteraani Armas Ilvo lauloi Veteraanin iltahuudon. Monelta kuulijalta vierähti kyynel silmäkulmaan. Esitys ei jättänyt ketään kylmäksi. ni roikkuvasta kädestä ja siinä oli se aamulla näkemäni mustakivinen sormus. Sydän löi, mutta mitään ei ollut tehtävissä. En olisi tuntenut ilman sormusta. Näin välähdyksenä viisi pientä lasta, jotka jäivät orvoiksi. Sotilaan kotimatka jatkui valkeassa arkussa. Tällaisen tarinan kertoi minulle yksi sankarillisista naisista, joita ilman Suomi ei olisi selvinnyt. Näitä lottia oli enimmillään noin palvelemassa isänmaata hädän hetkellä. Toinen muistelus on sieltä jostain selvinneen rintamaveteraanin tarinointia. Karuissa rintamaoloissa monella veteraanilla asenne kuolemaan muuttui. Luen suoran lainauksen rovaniemeläisveteraanin haastattelusta Saatiin tämä vapaus pitää -kirjasta: Mutta sitte, ko sielä jonku aikaa oli, se peleko lähti pois. Ettei sitä kaikki kuolekhan, että se mennee joka mennee. Ei sitä osannu ajatella omale kohale sen kummemmin: että se joka sattu, niin se sattu, ei sitä pääse pakkoonkaan millään. Kyllä se sillon oli monesti mielessä, että kyllä se tietenki on tuolta ylhäältä, että täälä mennee joka mennee. Näin siis lappilaisveteraani muisteli asennettaan kuolemaan. Me suomalaiset mielellään sanomme, että Suomea puolustavat suomalaiset ja siteeraamme sujuvasti jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrothin sanoja siitä, kuka onkaan se Suomen paras puolustaja. Totta kaikki. Mutta meidän suomalaisten on toki hyvä muistaa ja antaa arvo myös niille ruotsalaisille vapaaehtoisille, jotka suojasivat muun muassa Rovaniemeä ilmavoimien yksikkö F 19:llä Olkkajärveltä alkaen. Samaten on annettava arvo kaikille niille ruotsalaisille vapaaehtoisille, jotka vapauttivat suomalaiset Sallan rintamalta Viipurinlahdelle ja olivat mukana myös -44 kesän ratkaisutaisteluissa Tali-Ihantalassa. Samoin meitä auttoivat virolaiset heimoveljemme. Voidaan ansaitusti kysyä, kuka meistä menisi vapaaehtoisesti sotaan auttamaan hätää kärsivää naapuria. Apu oli silloin tarpeen ja olisi se tarpeen vieläkin, mikäli hätään joutuisimme. I dag har vi också några gäster från Sverige och Norge här i Kilpis. Jag har glädjen att önska Er hjärtligt välkomma att fira slutet av kriget och nationella veterandagen med oss. I dag vi har frihet att minnas. Det är också veterandagens tema i år: Frihet att minnas. Ni vet, att vi finnar har betalat ett högt pris för vår självständighet. Men, vi har inte varit ensamma. Vi förstår mycket bra värden av er hjälp under kriget. I dag är det svårt att föreställa sig den uppoffring och det arbete som våra ärade veteraner och deras generation har gjort för vårt fosterland såväl i krigs- som i fredstid. Vi är djupt tacksamma för det. Jag ber våra svenska gäster förmedla mitt tack till alla veteraner på Svenska Frivilligkåren liksom min önskan om bästa framgång. Saksalaisten apu on myös ollut korvaamaton sekä Lapissa että Kannaksella. Oli siis varmasti aika uskomaton tilanne ryhtyä taisteluun aseveljeä vastaan. Eversti ja sotahistorioitsija Sampo Ahto toteaakin eräässä haastattelussaan: Niin sanottu Lapin sota oli niin omalaatuinen sota, että sille ei löydy edes rinnastuskohteita. Sota oli outo alusta loppuun saakka. Jo sodan alku oli outo. Kerrankin tilanne oli sellainen, että kumpikaan taistelevista osapuolista ei olisi halunnut sotaa missään nimessä. Suomelle sota oli kaikkea muuta kuin tervetullut, mutta niin kuin tiedämme, se oli rauhansopimuksen ehto. Tämä ehto täytettiin painostuksen ja tiukan valvonnan alla. Meillä on tänään täällä paikalla Suomen nuorison parhaimmistoa, Jääkäriprikaatin varusmiehiä suorittamassa kokelasvaellusta. Entisenä Lapin Jääkäripataljoo- nan komentajana olen iloinen nähdessäni teidän ryhdikkään joukkonne kunnioittamassa veteraanien perintöä. Monta kertaa tänä päivänä puhutaan nuorisomme rappeutumisesta, kunnon ja sisun puutteesta ja näistä johtuvista varusmiespalveluksen keskeyttämisistä. Olen aina vakuuttanut kuulijoilleni ja mediaväelle, että lopputulos ratkaisee. Juhlapuheen pitäjälle eversti Markku Ahertolle luovutettiin kiitokseksi ja muistoksi Jääkäri-puukko Iisakki. Jääkäriprikaatin järjestämä huolto toimi täydellisesti ja perinteinen kenttälounas tarjoiltiin sujuvasti. Varusmiehemme, jotka palveluksen päätyttyä sijoitetaan sodan ajan joukkoihimme, ovat kelpo miehiä ja naisia. He tietävät, että paras tapa kunnioittaa ja arvostaa veteraanien perintöä, on tehdä oma osuutensa niin hyvin kuin sen osaa. Kun meitä vanhemmat sitten miettivät, onko Suomella enää puolustajaansa nykypolvessa. Vastaus on kyllä. Puolustusvoimat ovat hyvässä kunnossa, vaikka olemme mallioppilaan tavoin suoriutuneet valtionhallinnon säästötalkoista kunnialla. Uudet maavoimat porskuttavat eteenpäin, hallintoa on kevennetty ja lait on uudistettu vastaamaan nykyaikaa ja selkeyttämään tehtäväkenttäämme. Tästä tilaisuudesta järjestelyvastuun kantava Pohjan Prikaatin Kilta on kiitosta ansaitsevalla tavalla huolehtinut prikaatinsa lähes 400 vuoden perinteiden säilymisestä ja vaalimisesta. Jääkäriprikaati ja siellä toimiva Pohjan Jääkäripataljoona kantavat tässä asiassa oman kortensa kekoon. Osa tätä perinnetoimintaa kuuluu tänne Kilpisjärvelle. En ole valitettavasti ollut täällä aikaisemmin mukana, mutta heti näkee, että operaatio Pohjanloimua johdetaan ja se toteutetaan suurella sydämellä. Kiitos siitä kuuluu killan puheenjohtajalle Jouko Lahdenperälle ja kaikille killan toimeliaille jäsenille. Kiitoksen ansaitsevat myös Jääkäriprikaatin komentaja sekä mukana olevat jääkäripataljoonien komentajat erinomaisesta tuesta tapahtuman järjestelyissä. Kiitos teille arvoisa yleisö, että olette tulleet juhlistamaan tätä arvokasta tilaisuutta ja kunnioittamaan veteraaniemme perintöä. Kunnioitetut veteraanit, kiitos Teille vielä kerran siitä, että voimme viettää kansallista veteraanipäivää itsenäisen isänmaamme kauneimmassa osassa. Toivotan teille mitä parhainta kevättä, hyviä hiihtokelejä ja terveyttä. Pidetään yhdessä huolta veteraaneistamme sen he ansaitsevat. Ja lopuksi mukana oleville Veteraaneillemme kiitollisena kunniaa tehden lausun vänrikki Stoolin tarinoista tutun Sotavanhus - runon viimeisen säkeen toivoen, että mukana olevat veteraanimme- sotavanhuksemme voisivat ajatella nuorista sotureistamme samoin. Täst ilonpäivästänsä hän teitä kiittää saa: ei ole koskaan nähnyt hän työtä jalompaa. Viel osatahan voittaa, oi, kiitos, Jumala! Viel elää isäin henki, on Suomess urhoja.

10 10 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 Kortesjärven jääkäriseminaaripäivän juhlallisuudet aloitettiin kunniakäynnillä ja seppeleenlaskulla Jääkärimuistomerkille. Vapaussota käytiin alkeellisin sotataidoin Sotataidon kannalta vapaussodan taistelut jouduttiin käymään erikoisolosuhteissa, joille joukkojen vähäinen koulutus ja niiden puutteelliset varusteet sekä kehittymätön organisaatio ja talviolosuhteet olivat luonteenomaisia, totesi dosentti, FT Jarkko Kemppi Jääkäriseminaarissa pitämässään alustuksessa, jonka aiheena oli Suomen vapaussodan sotataito. Taktisesti vapaussodassa tehtiin useita virheitä, jotka johtuivat joukkojen harjaantumattomuudesta. Esimerkiksi ammusten kulutus oli kohtuutonta. Holtiton ammunta oli kouluttamat- Runsaslukuinen yleisö kuunteli antaumuksella korkeatasoisia esitelmiä jääkäreistä ja heidän elämäntyöstään. matonta, mutta heillä oli kuitenkin Vimpelin sotakoulu ja Vöyrin sotakoulu, joilla oli oma merkityksensä, mutta sotataidon kannalta merkitys oli vähäinen. Koulutusaika oli lyhyt. Vimpelin sotakoulu opetti johtajakoulutuksen aakkoset ja koulutusta annettiin paperista, jonka jälkeen opiskelijat pystyivät toimimaan suojeluskuntien harjoittajina ja opettajina. Valkoisten sotataidon taso oli alhainen, mutta varsin puutteellinen se oli myös punaisten puolella, jossa kantavana voimana oli aatteellisuus. Punaisten puolella aatteellinen vahvuus kääntyi laskuun, koska heidän sotilasjohtajansa eivät olleet tilanteen tasalla. Punainen armeija ei ollut sovelias mihinkään systemaattiseen ja pitkäkestoiseen toimintaan. Siksi punaisten vahvin taistelumuoto oli puolustus, joka ei asettanut joukoille eikä varsinkaan päällystölle kovin suuria vaatimuksia verrattuna hyökkäykseen, Kemppi totesi. Ystäviä on autettava Suomen etujen mukaista oli puna-armeijan etenemisen pysäyttäminen Virossa, ja Suomessa ryhdyttiin värväämään vapaaehtoisia veljeskansaa auttamaan, mukaan lähti myös jääkärikoulutuksen saaneita. Viron vapaussotaan osallistuneet jääkärit olivat joukkueen johtajina, komppanianpäällikköinä ja pataljoonakomentajina merkittävässä asemassa, ja osoittivat esimerkillistä rohkeutta ja hyökkäyshenkeä, totesi dosentti Jussi Niinistö alustuksessaan Jääkärit Viron vapaussodassa. Suomen antamalla avulla on merkitystä Suomen ja Viron nykyisille suhteille esimerkiksi puolustusyhteistyölle, mutta ansio Viron vapaussodasta kuuluu kuitenkin virolaisille itselleen, Dosentti Jussi Niinistö piti mielenkiintoisen esitelmän Jääkärit Viron vapaussodassa. jotka taistelullaan lunastivat itselleen paikan itsenäisten kansakuntien joukossa, tosin vain pariksi vuosikymmenkesi, totesi Niinistö. Suomalaisia vapaaehtoisia kuoli Virossa kaikkiaan 175 henkeä. Jääkäreitä Viron vapaussodassa oli mukana hieman alle 90, heistä Virossa kaatui yhdeksän. Yksi Viron vapaussotaan osallistuneista oli jääkäri ja värväri Antti Isontalo. Dosentti Jukka Niinistön Isotalon Antista kirjoittama kirja julkaistiin alkuvuodesta. Antti Isotalon poika, maistetomien joukkojen keino estää vastapuolta ryhtymästä hyökkäykseen. Kemppi totesi vapaussodan aikaisen päämajoitusmestarin Hannes Ignatiuksen arvioineen, että liian usein valkoisten puolella joukkoja heikennettiin lähettämällä osastoja eri suuntiin ja pääisku tuli siksi lyötyä kämmenellä eikä nyrkillä. Jääkäriupseereita ei ollut päämajassa lainkaan ja keskijohdossakin vain vähän. Jääkäriupseerien Saksassa saama koulutus ei aina täysin vastannut sitä tehtävää, mihin heidät oli määrätty. Valkoisten johtajien taktinen koulutus oli lähes oleri Simo Isotalo esitteli kirjaa ja sen syntyvaiheita. Kymmenkunta vuotta sitten tohtori Jussi Niinistö otti väitöskirjaa tehdessään yhteyttä, ja pyysi kuvitusapua. Siitä alkoi vuosia kestänyt yhteistyömme, jonka tuloksena on teos Isontalon Antti, jääkäri, jääkärivärväri ja seitsemän sodan veteraani, kertoi Simo Isotalo. Isotalo toteaa, että kirjasta on tullut pääosin hyvää palautetta, ja lisäsi, että kirjaa voidaan pitää myös melkoisena lähdeteoksena.

11 Kesäkuu 2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ Pohjanmaa Sotilasläänin tervehdyksen Jääkäriseminaariin toi sotilasläänin komentaja eversti Jorma Aherto. Maisteri Simo Isotalo esitteli kirjan isästään Antti Isotalo, eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani, jonka on kirjoittanut dosentti Jussi Niinistö. Pohjanmaan sotilaslääni aloitti vuoden alusta Vuoden alusta voimaan astuneen puolustusvoimien johto- ja hallintojärjestelmän muutoksen myötä Vaasan sotilaslääni muuttui Pohjanmaan sotilaslääniksi. Toiminta-alue on kuitenkin sama kuin aikaisemminkin eli vanha Vaasan läänin alue, Pohjanmaan sotilasläänin tervehdyksen jääkäriseminaariin tuonut komentaja, eversti Jorma Aherto totesi. Eversti Aherto mainitsi, että sotilasläänin alueella on voimaksa maanpuolustustahto, johon osaltaan vaikuttaa edellisten sukupolvien perinteet, ja jääkäriliike siinä merkittävänä osana. Seminaarin avannut Kortesjärven kunnanjohtaja Lasse Hokkala loi puheenvuorossaan katsetta jo ensi vuoteen. Hän totesi, että jääkäriseminaarein sarja tulee jatkumaan kuntaliitoksen jälkeenkin. Jääkäriliikkeen vaikutus on ollut vahva kaikissa kuntaliitosalueen kunnissa, siksi Mantovan risti tulee säilymään uuden kaupungin vaakunassa, kunnanjohtaja Hokkala totesi. Seminaaripäivän aluksi oli perinnejumalanpalvelus Kortesjärven kirkossa. Jumalanpalveluksessa esiintyivät ja avustivat Pohjanmaan sotilassoittokunta kapellimestari Markku Salokosken johdolla ja Kortesjärven kirkkokuoro kanttori Inka Palojärven johdolla. Sotilassoittokunta esiintyi myös seminaarissa. Jumalanpalveluksen jälkeen laskettiin seppele jääkärimuistomerkille. Marita Mattila Järviseudun Sanomat Kuvat Raimo Latvala ja Heikki Pääjärvi Laadukasta luettavaa lomalle Pietarsaaren tykistökoulu Artilleriskolan i Jakobstad -kirjaa myyvät: Pietarsaaren kaupunginmuseo, Pietarsaari, puh , Pietarsaaren Kirjakauppa, Pietarsaari, puh , Pietarsaaren Reserviupseerikerho, Kimmo Pokela, gsm , Suomen Jääkärimuseo, Kortesjärvi, puh , Suomen Tykistömuseo, Hämeenlinna, puh ja Vaasan Sotaveteraanimuseo, Vaasa, puh , MPKY:n toimisto Kokkola puh ja Toinen uutuuskirja kertoo seikkaperäisesti ja elävästi vuosina eläneen Antti Isotalon värikkään henkilöhistorian. Antti Isotalo oli I maailmansodassa Saksan itärintamalla 1916, Suomen Vapaussodassa 1918, Aunuksen sotaretkellä 1919, Rukajärven suojelusjoukoissa , Vienan Karjalassa ja myöhemmin Talvi- ja Jatkosodassa. Kirjan on kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Sitä on saatavana hyvin varustetuista kirjakaupoista, Kortesjärveltä Suomen Jääkärimuseosta/Hannan Rieck tai MPKK/Marjo Kaminen tai Aallon patteriston perinnetoimikunta/ Simo Järvi Runoja isänmaan ja veteraanien kohtaloista Lakeuden Maanpuolustajain Tuki ry on julkaissut nurmolaisen runoilijan Helena Viertolan isänmaallisia runoja ja lauluja sisältävän kirjan Sinun kanssasi isänmaa. Kirjassa on myös Viertolan säveltämiä lauluja nuotteineen, osasta myös kuorosovitukset. Lauluista tunnetuin on Sotainvalidin virsi. Lakeuden Maanpuolustajain Tuki haluaa kirjan kustantamalla tallentaa veteraaniperinnettä jälkipolville myös kauniissa runomuodossa. 88-sivuinen, kovakantinen kirja on myynnissä E-P:n piiritoimistolla edulliseen kymmenen euron jäsenhintaan myös Vaasan ja Keski-Pohjanmaan jäsenille. Tilaukset puh tai ep.reservilaispiirit@ kolumbus.fi Jääkäripataljoona 27:n perinneyhdistys keräsi nimiä jääkärien kotiinpaluun 90-vuotisjuhlaadressiin. Traditionsbevararna, De tio första åren. Så är rubriken på den till Soldatgossegillets jubileum maj 2007 utkomna historiken. Pohjanmaan Sotilassoittokunta esiintyi sekä Perinnejumalanpalveluksessa että seminaarissa yliluutnantti Sami Salmivuoren johdolla. Tässä solistina esiintyy luutnantti Heikki Viinamäki. Vuonna 2007 jääkäriseminaarin yhteydessä julkaistiin kirja, Niittokoneasiamiehistä jääkäreiksi. Esitelmiä jääkäriseminaareista Nimensä mukaisesti kirjaan on koottu valikoima jääkäriseminaareissa pidetyistä esitelmistä kuluneen kymmenen vuoden taipaleelta. Kirjaa voi ostaa tai tilata Suomen jääkärimuseosta. Kirjan hinta on 15 euroa. Lähetettäessä kirjan hintaan lisätään postikulut. Wehrmachtin matkaopas Suomeen. Esipuhe VTT Markku Jokisipilä. Saksan pääesikunnan vuonna 1943 kustantama opaskirja Suomeen matkaaville sotilaille. Kirja ilmestyi vuonna 2006 suomennettuna näköispainoksena Gummeruksen kustantamana. Opaskirjasta välittyy kuva 1940-luvun Suomesta ja siitä, miltä maamme, sen eri heimot ja kansallinen kohtalo näyttivät saksalaisten silmin Kolmannen valtakunnan päivinä.

12 12 k 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 okkonevan taistelu Miksi Kokkonevalla taisteltiin 190 vuotta sitten? Kokkonevan taistelu liittyy Suomen sodan ( ) tapahtumiin. Se, miksi taisteluja tällä seudulla käytiin, johtui kymmenkunta vuotta aiemmin ajokuntoon valmistuneesta Kokkolan Lintulahden maantiestä. Paitsi, että tie oli vilkastuttanut Suomenselän maiden elinkeinoelämää, se oli muodostunut molemmille sodan osapuolille tärkeäksi. Suomalaiset ja venäläiset joukot liikkuivat edestakaisin, vuoroin perääntyen ja vallaten asemia toi- Lohtajan aselevon mukaan Suomen armeijan oli siltaan, nykyisen valtatie 13:n vaiheilla koko kesän vetäydyttävä Himangan Lestijärven linjalle Kokkonevan lisäksi taisteluja käytiin Lintulahdessa 3.7. ja Karstulassa Kauempana Savossa ja lähiseudulla myös Etelä-Pohjanmaalla käytiin sotaa, samoin ruotsinkielisellä rannikolla taisteltiin. Oravaisten taistelu käytiin Kokkolan Kaarlelassa taistelut jatkuivat pitkään syyskuun lopulla. Lohtajan aselepo solmittiin Sen mukaan Suomen armeijan oli vetäydyttävä Himangan-Lestijärven linjalle ja Sandelsin luovuttava asemistaan Iisalmen eteläpuolella. Lokakuun lopulla taistelut alkoivat kuitenkin uudelleen (Koljonvirran taistelu Savossa) venäläisten sanottua irti aseleposopimuksen. Suomen sota päättyi Haminan rauhaan , jossa Ruotsi luovutti Suomen venäjälle Tornionjokea myöten. Johan Ludvig Runebergin 150 vuotta sitten ilmestyneissä Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomen sodan tapahtumat ja henkilöt ovat keskeisellä sijalla. Moni muistaa Vänrikeistä muutakin kuin maammelaulun ja porilaisten marssin, sillä teoksen koulupainokset olivat ainakin takavuosina äidinkielen tuntien vakiolukemistoja. Miten lienee nykyperuskoululaisten vänrikkien tuntemuksen laita? Perholaiset muistanevat Otto Von Fieandtin juuri Runebergin kuvaamana. Myös Samuli Paulaharju on kuvaillut perimätiedon mukaan Viantin henkilöä teoksessaan Suomenselän vieriltä. Vänrikki Stoolin tarinoihin sisältyy myös Pilven veikko-runo, Venäläisillä oli Perhon kirkolla runsas muonavarikko pappilassa, Sahipakan tuvalla ja lukkaen uskotaan liitty- jonka tapahtumirin tuvalla. vän Perhon Poraseen. Todettakoon tässä yhteydessä, että Runebergin Hauta Perhossa -runo ei ole peräisin Vänrikki Stoolin tarinoista, vaan jo aiemmasta kokoelmasta Runoja (Dikter) II vuodelta Varsinaiset sotatapahtumat Kokkolan ylimaassa 1808 Suomen armeijan joukot olivat vetäytyneet helmikuussa alkaneen sodan alkuvaiheissa rannikkotietä Oulun seudulle asti. Ensimmäiset venäläiset tulivat Kokkolan pitäjän ylimaahan Lintulahden (nyk. Kyyjärven) suunnalta maaliskuun lopulla. Kesäkuun alussa1808 venäläiset joukot olivat Kokkolassa ja hallitsivat maantietä omasta mielestään vahvasti. Heillä oli tien varrella vähäisiä vartiojoukkoja ja Perhon kirkolla runsas muonavarikko. Tästä Suomen armeijan johto oli saanut vihiä. Varikon kaappaamista tai hävittämistä suorittamaan valittiin Hämeen jalkaväkirykmentin Rautalammin komppanian päällikkö, majuri Otto Henrik von Fieandt, jota perholaiset kutsuivat tutummin Viiantiksi. Viantin ensimmäinen Perhon-retki Viantti-vainaan ensimmäinen Perhonretki alkoi Himangalta Kesäkuun 2. päivänä. Hän eteni nopeasti Kinnulan, Kivijärven, Risumäen ja Jylhän kautta Perhon Pölkkiin eli Mustaanmaahan. Omien joukkojensa (alun kolmatta sataa miestä) tukena Viantilla oli noin 130 perholaista ja kivijärveläistä talonpoikaa. Tiistai-iltana 7. kesäkuuta 1808 Otto von Fieandt seisoi Jängänjärven rannalla sijaitsevan Mustanmaan kirkkoväärtin, Antti Juhonpoika Pölkin talossa, jonka pöytään isäntä piirsi hiilellä Perhon kirkonseudun karttaa. Vihollisen varikko oli vartijoineen kolmeen osaan jaettuna: pappilassa, Sahipakan tuvalla ja lukkarin tuvalla. Sotilaiden, joita oli kaikkiaan sata, päämaja oli Sahipakan talossa. Kolmeen osaan jakoi Vianttikin omat joukkonsa, sillä kaikkiin kohteisiin oli tarkoitus hyökätä yhtaikaa. Majuri itse johti Sahipakalle hyökkäävää osastoa. 8. kesäkuuta vastaisena yönä harmaapukuiset Hämeen soturit lähtivät Mustastamaasta kohti Perhon kirkkoa talonpoikien opastamina. Kello kolmen maissa kajahti merkkilaukaus pappilan suunnalta. Hurraten ryntäsivät Viantin miehet vihollisen kimppuun. Talonpojat näyttäytyivät kauempaa seipäät käsissä huutaen ja vahvistaen näin käsitystä yhä suuremmasta suomalaisten ylivoimasta. Yllätys oli täydellinen, sillä vain muutama vartija ehti tehdä vastarintaa. Vangiksi saatiin 92 miestä, viisi venäläistä kaatui kahakassa ja muutama pakeni uimalla joen yli. Suomalaiset eivät saaneet naarmuakaan. Perhon talonpojista oli Viantille itse taistelussa vähäinen apu, sen sijaan ennakkovalmisteluissa heistä oli korvaamatonta hyötyä. Huomattava saalis Perhon kaappaus tuotti suuren saaliin: sata kivääriä, 500 mattoa kauroja, 60 mattoa tattariryynejä jne. Majuri v. Fieandt ei itse pystynyt kuljettamaan mukanaan koko saalista, vaan hän jakoi ohjeen mukaan osan aseista ja muonavaroista talonpojille. Kiire oli kova, sillä vihollisen joukkojen tiedettiin olevan jo niin lähellä kuin Kellokoskella ja toisella suunnalla Lintulahden tienoilla. Viantti kuuluu hoputtaneen perholaisia kiivaasti ärjyen jopa 13-vuotiaalle Pölkin Juholle: Korjaa nyt Jussi äkkiä se jauhosäkki hiiteen eli minä panen sen palamaan! Bror Schöneman, urhea soturi, haudattiin kaatumispaikalleen. Sen merkiksi pystytettiin paikalle puuristi, josta nimetön saari sai Ristisaaren nimen. Myöhemmin, Schönemanin syntymän satavuotispäivänä vuonna 1881 paikalle pystytettiin rautaristi. Otto v. Fieandtin Perhon-retki teki venäläisiin vaikutuksen: he pelkäsivät joukkojensa joutuvan satimeen ja vetäytyivät nopeasti Etelä-Pohjanmaalle. Osa joukoista vetäytyi Kokkolasta Lintulahteen polttaen mennessään Tunkkarin sillan Viantin henkilökuva Majuri, sittemmin everstiluutnantti, Otto Henrik von Fieandt oli palvellut Rautalammin komppaniassa jo Kustaan sodasta lähtien ja asunut koko ikänsä Pohjois-Hämeessä, etupäässä Rautalammilla. Suomenselän seudut olivat tulleet hänelle tutuiksi, joten oli luontevaa, että hänet määrättiin käymään sotaa näillä seuduilla. Häntä pidettiin urhoollisena ja neuvokkaana, mutta myös itsepäisenä, jäykkänä ja kiivaana miehenä. Hugo Simbergin piirtämä henkilökuva piippua polttavasta Fieandtista lienee tunnetuin kuva hänestä. Mainitaan myös, että hän oli huomiota herättävän vaitelias mies, mutta sotatoimissa urhoollinen ja sitkeä, joka totteli esimiehiään kuin sotilas ainakin. Keskelläkin pauhinaa otti uutta tupakkaa,/ lähin mies sai viivähdellä,/ tulta hälle viritellä./ Joukossaan kun sitten hän/ hiessä ja verissään,/ sivaltaen ruoskallansa/ imeskellen piippuansa,/ miehensä sai janahan,/ pajunetit tanahan,/ ryntäs joukkoon taajimpahan,/ oli niinkuin kotonahan,/ haastoi vahvaa suomeaan,/ huusi niinkuin niitullaan,/ kiitti, laitti, mitä milloin,/ töllistää ei saatu silloin./ Runeberg korostaa nimirunossaan Fieandtin itsepäisyyttä ja kiivautta ja pitää hänen nimittämistään erikoisjoukon komentajaksi jonkinlaisena rangaistuksena. Virrankosken mukaan kyse oli pikemminkin kunniatehtävästä ja luottamuksenosoituksesta. Mut hän piti päänsä ain /omaa tietä kulki vain./ Totellut ei sanaa toisen, / sai siis joukon erikoisen./ Paulaharjun kuvausten perusteella Fieandt oli vankka, kymäräniskainen, lyhytkaulainen kuin pölkki, mutta korkeaotsainen mies, joka puhui jytisevällä äänellä, vaikka olikin jäykkäsanainen mies. Fieandt oli lumottu kuulia vastaan, ja rautapaita oli hänellä vielä päällään, etteivät ryssien pahatkaan marjat jaksaneet sitä läpäistä. Taistelun tuoksinassa hän kuuluu tokaisseen passarilleen Möttöseen Matille kopeloituaan povestaan kourallisen kuulia: Hyi, koiranpaskoja, mitä ampuvat! Mene, Matti, hakemaan vettä, nuo ryssien marjat karvastelee rintaa. Lintulahden taistelun jälkeen majuri von Fieandt ylennettiin everstiluutnantiksi. Temmellys Kokkonevalla Suomalaisten edettyä Kokkolaan kesäkuussa 1808 heidän johtonsa huomasi, että Lintulahteen tunkeutumalla saataisiin katkaistuksi vihollisen pääarmeijan tärkeä huoltotie ja samalla sen ja

13 Kesäkuu 2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ Savossa toimivan ryhmän välinen yhteys. Lintulahtea valtaamaan lähetettiin majuri Otto von Fieandt, joka sai määräyksensä Toholammilla. Parissa päivässä Fieandtin joukot etenivät Perhoon, jossa komennuskuntaan liittyi Kokkolasta tullut pataljoona Savon jääkäreitä ja toinen Savon jalkaväkeä ja kaksi kanuunaa. Tämän jälkeen Fieandtin joukkojen vahvuus oli 650 miestä. Fieandt poikkesi joukkoineen vielä Lintulahdessa, josta hänen täytyi kuitenkin kiireesti vetäytyä Perhon kirkolle saakka, koska venäläisen eversti B.I Vlastovin joukot olivat hajottaneet suomalaisen komennuskunnan 3.7. käydyssä Lintulahden taistelussa. Möttöseen jäi etuvartioksi sata miestä. Von Fieandt ei pitänyt kirkon seutua sopivana puolustukseen vaan marssijoukkoineen 5.7. Kokonsaarelle, joka on kolmisen kilometriä kirkolta pohjoiseen, yli vetelän, laajahkon Kokkonevan. Perhon kirkolle jätettiin niin ikään sata miestä vartioksi. Kokonsaarella odotellessaan von Fieandt sai lisäjoukkoja: pataljoonan Turun läänin jalkaväkeä ja toisen uusmaalaisia sekä kaksi kanuunaa. Myös vihollinen oli vahvistanut joukkojaan ja Viantti tiesi odottaa kovaa taistelua. Heinäkuun 9. päivänä 1808 venäläiset saapuivat Möttöseen, karkottivat Viantin etuvartion ja korjasivat tämän polttaman sillan. Von Fieandtin mukana olleen talonpojan Juho Erkinpoika Koivukosken tiedusteluretki venäläisten leirin lähistölle toi ikäviä uutisia. Vihollisella oli lähes kolminkertainen ylivoima: venäläisiä komentavalla kenraalimajuri I. F. Jankovitsilla oli 3100 miestä, kun von Fieandtin joukkojen vahvuus oli vain 1100 miestä. Varsinainen Kokkonevan taistelu käytiin Seitsemän aikaa aamulla venäläiset veivät jo kanuunansa asemiin Huhtakankaaseen Kokkonevan itälaitaan Paikkaa on siitä lähtien kutsuttu Patterinsaareksi ja alkoivat levittää ketjujaan sekä metsän että joen puolelle. Viantti tähyili vihollista piippu suussaan Kokonsaarella olevalta suurelta kiveltä, jota on noista ajoista lähtien kutsuttu Viantin kiveksi. Pian alkoivat Jankovitsin kanuunat jylistä, mutta vihollisen eteneminen oli aukealla vetelällä suolla vaikeaa suomalaisten kovassa tulituksessa. Von Fieandtin kanuunat vastasivat tulitukseen ja henkiin jääneiden vihollisjoukkojen oli peräännyttävä takaisin metsän suojaan. Myös joenpuoleisella linjalla taisteltiin kovasti. Koivukosken Juhon kertoman mukaan jopa pistinetäisyydeltä, mutta tästä ei ole mainintaa Fieandtin taistelukertomuksessa. Suomalaiset saivat tälläkin puolella vihollisen karkotettua takaisin paljaaksi hakatuille suosaarekkeille. Pienellä nimettömällä suosaarella kaatui viitasaarelaissyntyinen Rautalammin komppanian varusmestari, vänrikki (luutnantti joissakin lähteissä) Bror Schöneman, urhea soturi, joka oli Lintulahdesta metsiä pitkin palatessaan tuonut miehineen kolmetoista vankia. Perimätiedon mukaan hän sai luodin rintaansa tähystäessään koivuun nojaten. Hänet haudattiin kaatumispaikalleen ja sen merkiksi pystytettiin paikalle puuristi, josta nimetön saari sai Ristisaaren nimen. Myöhemmin, Schönemanin syntymän satavuotispäivänä vuonna 1881 paikalle pystytettiin rautaristi. Pakko perääntyä Tykkien jyminä oli valtava ja ruudinsavu leijaili koko Kokkonevan yllä taistelun melskeessä. Aikalaisten kertoman mukaan ikkunat tärisivät aina 10 kilometrin päässä Pirttikoskella asti. Iltapäivällä taistelu hieman laantui. Von Fieandt havaitsi, että vihollinen aikoi pyrkiä metsiä pitkin suomalaisten selkäpuolelle, ja totesi, etteivät hänen joukkonsa pystyisi torjumaan tuota saartoyritystä, koska ampumavaratkin olivat vähissä. Viantin sanotaan ärähtäneen Koivukosken Juholle: Nyt, Jussi, korjaa luusi hiiteen me peräännymme ampumavarat lopussa! Niinpä hän kokosi joukkonsa tielle ja lähti yhtä menoa marssien Ukskoskelle asti. Tunnin tauon aikana annettiin haavoittuneita kuljettaville hevosille etumatkaa. Vihollisen jo puuskuttaessa niskaan Viantin joukot lähtivät taas liikkeelle ja marssivat aina Sillanpäähän saakka. Suomalaiset joutuivat siis jättämään asemansa Kokkonevan taistelussa ja kärsivät tappion. Viantin kannalta se oli kuitenkin hänen tappioistaan lievin, sillä hänen ryhmänsä pysyi täällä koossa. Von Fieandt menetti taistelussa 153 miestä näistä 25 kaatuneina, mutta venäläisten tappiot olivat heidän oman ilmoituksensa mukaan kaksi kertaa suuremmat: runsaat 300 miestä kaatuneina ja haavoittuneina. Perholaiset talonpojat katselivat järkyttyneinä taistelun jälkiä. Hiljaisina he ryhtyivät hautaamaan vainajia. Meidän aikoihimme säilynyt merkitty hautapaikka on tuon taistelun muistomerkki: Schömanin hauta läheisessä Ristisaaressa. Itse majuri von Fieandt saattoi olla taistelun lopputulokseen melko tyytyväinen, sillä hänen valitsemansa asema oli ollut edullinen ja suomalaiset soturit olivat osoittaneet suurta sitkeyttä, vaikka Lintulahden masentavasta tappiosta oli kulunut vasta viikko. Koko sodankäynnin kannalta Viantin tappioilla ei ollut suurta merkitystä, sillä juuri samana päivänä, kun Kokkonevalla taisteltiin, Suomen armeijan pääjoukot etenivät Uudestakaarlepyystä Etelä-Pohjanmaalle ja löivät heinäkuun 14. päivänä venäläisten pääarmeijan Lapuan taistelussa. Viantin joukkoja nähtiin Perhossa ja Kokkonevalla asemissa ja ohi kulkemassa uudestaankin, sillä mm. elokuisen Karstulan taistelun jälkeen joukot perääntyivät taas Tunkkarille asti ja Kaustisen Lövbackallakin Viantin joukkoja oleskeli. Outi Leväniemi Kirjoittaja on rehtori opetustoimenjohtaja, Perhon kotiseutuyhdistyksen entinen pj., nyk. varapj. Lähteet: Paulaharju, Samuli: Suomenselän vieriltä Runeberg, J.L.: Vänrikki Stoolin tarinat. Kuvitetun laitoksen tietoliitteet Virrankoski, Pentti: Kokkolan pitäjän yläosan historia Puhe Kokkonevan taistelun 190- vuotismuistojuhlassa Kokkonevan koululla. Tilaisuudessa esiintyi myös Pohjanmaan rykmentin henkivartio-osasto Oravaisista entisaikaisine pukuineen ja taistelunäytöksineen. Teksti julkaistu Perhon kotiseutuyhdistyksen lukemistossa Tokko Perhua tunnet? (1999). Museossa kerrotaan jääkäriliikkeen syntyvaiheista, toiminnasta ja sen merkityksestä maamme itsenäisyydelle. Jääkärien tarina kertoo lähes 2000 nuorukaisesta, jotka lähtivät Saksaan oppimaan sotataitoja tavoitteenaan itsenäinen isänmaa. Perusnäyttelyn lisäksi museossa on viimeisen jääkärin, kenraali Väinö Valveen huone sekä vaihtuvia erikoisnäyttelyitä, Museossa on huomattava kokoelma jääkärien sukulaisten lahjoittamaa materiaalia. Museokaupassa kiinnostavaa ostettavaa. Avoinna ma-pe klo joka päivä klo muina aikoina sopimuksen mukaan. Pääsymaksu 2 euroa Osoite Puhelin www-sivusto Kirjauutuus: Niittokoneasiamiehistä jääkäreiksi. Esitelmiä jääkäriseminaareista Kirjan hinta 15 euroa. Lähetettäessä kirjan hintaan lisätään postikulut. Jääkärintie 80 (kunnanvirasto) KORTESJÄRVI Puh. (06) , (06) hanna.rieck@kortesjarvi.fi Teemana näyttely: Tie Vapauteen Utställning: Vägen till Frihet Kyrkoesplanaden 22 Källarvåningen Kirkkopuistikko 22 Kellarikerros Öppet/avoinna Ma to/må to kl./klo 12:00 16:00

14 14 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 JUHLASEMINAARI KOKKOLA-SALISSA Puh PERHON KUNTA Tervetuloa Perhopäiville Perhon Yöjuoksu HYVIÄ RANTATONTTEJA Kts. Perhon Lions Veda Lämpökattilat Steel Production Maanselkä Oy kunnialaukaukset Kaukon sillalla Suomen sota merkitsi loppua kuusisataa vuotta vanhalle Ruotsi Suomen valtakunnalle. Sodan seurauksena Ruotsin itäinen maakunta liitettiin osaksi Venäjää. Euroopassa Ranskan keisari Napoleon oli vielä valtansa huipulla, ja kansallisvaltiot eivät vielä olleet asettuneet rajoilleen sillä tavoin kuin ne myöhemmin on opittu tuntemaan. Esimerkiksi nykyisen Saksan tilalla oli lukemattomia keskenään riiteleviä pieniä ruhtinaskuntia, joiden ylitse Ranskan armeijan joukot jyräsivät. Napoleon pyrki eristämään erään päävihollisensa, Englannin, ns. mannermaan sulkemussopimuksella omalle saarelleen. Ruotsi ei tähän kuitenkaan yhtynyt. Napoleon ja Venäjän tsaari Aleksanteri I sopivat v. 1807, että Venäjä painostaa Ruotsia yhtymään em. sopimukseen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Mainittakoon tässä, että Napoleon toteutti valloittamissaan maissa oikeanpuoleisen liikenteen. Vain Englannissa ja Ruotsissa joita Ranska ei nujertanut säilyi jo keskiajalta peräisin oleva vasemmanpuolei- Syyskuussa tulee kuluneeksi kaksisataa vuotta Suomen sodan taisteluista, joita käytiin syyskuun 10. ja 30. päivän välisenä aikana vuonna 1808 Kokkolassa Kaukon sillan luona. Sodan tärkeimpiin tapahtumiin kuuluvien taisteluiden seurauksena päädyttiin solmimaan Lohtajan aselepo Kaukon sillalla taistelleita urheita sotilaita muistetaan järjestettävässä tapahtumassa, joka liittyy Suomen Sodasta nen liikenne! Venäjä aloittikin sodan. Sen joukot etenivät Ruotsin perinteiselle idän puskurivyöhykkeelle nykyiseen Suomeemme ilman sodanjulistusta helmikuussa 1808 silloisella rajalla, joka oli Kymijoki. Napoleonin sodissa kouliintuneita joukkoja tuli itärajan yli kaksi divisioonaa, noin miestä. Toisen divisioonan piti ottaa haltuunsa Etelä- ja Lounais- Suomi linnoituksineen, joita olivat Svartholma, Suomenlinna ja Hankoniemi. Toinen etenisi Savon ja Keski-Suomen kautta Pohjanmaalle. Venäjän joukkojen ylipäällikkönä oli Buxhoevden ja Ruotsilla Klingspor. Ruotsi-Suomella oli joukkoja noin etupäässä ruotusotamiehiä, joista osa oli linnoituksissa ja mm. Pohjanmaalla noin 2000 miestä. Ruotsi- Suomen joukot eivät olleet varautuneet sodan syttymiseen talvella. Liikekannallepano oli vielä kesken venäläisten joukkojen tulviessa maahan. Ruotsi-Suomen joukot perääntyivät vihollista viivyttämättä aina Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Pohjolan lukko eli Suomenlinna Lottakivi Oravaisissa. antautui toukokuussa Lopulta Adlercreutz onnistui lyömään venäläiset Siikajoella ja Revonlahdella huhtikuussa. Pohjois-Savossa Sandels viivytti menestyksellä ylivoimaisia venäläisiä. Lapualla, Kauhajoella ja mm. Ruonalla taisteltiin. Adlercreutz kärsi tappion Oravaisissa syyskuussa 1808 ja perääntyi Kokkolaan v. Döbelnin Juuttaalla avaamaa tietä. Aselepo tehtiin Lohtajalla 29. syyskuuta. Suomalaiset joukot talvehtivat kurjissa oloissa Länsipohjassa. Keväällä 1809, erinäisten vaiheiden jälkeen venäläiset joukot hyökkäsivät mm. Uumajaan. Rauha tehtiin Haminassa ja samana päivänä pidettävään Suomen sota Keski-Pohjanmaalla -seminaariin. Tervetuloa mukaan elämykselliseen tapahtumaan Kaukon sillan taisteluiden muistomerkille torstaina klo 9.45 alkaen! Muistomerkiltä jatketaan kävellen taistelun muille tapahtumapaikoille ja Vitsarin koulun pihapiirissä on ohjelmaa (kunnialaukaukset, savut ja puheet) sekä kenttälounas. Suomen sota 200 vuotta psta Kari Moilanen suomalaiset joukot kotiutettiin arjen askareihin. Suomalaisten tappiot olivat yli 6000 miestä ja erilaisiin tauteihin menehtyi vielä enemmän. Vaikeissa oloissa käymillään taisteluilla suomalaiset voittivat Venäjän keisari Aleksanteri I:n arvonannon ja siten osaltaan vaikuttivat hänen päätökseensä Porvoon valtiopäivillä 1809 kohottaa Suomi kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Romantisoidun kuvan Suomen sodan tapahtumista ja henkilöistä antaa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg teoksessaan Vänrikki Stoolin Tarinat. Erkki Tunkkari Kapteenit kivellä Oravaisissa, vas. Antti Roiko-Jokela ja Matti Kiviniemi.

15 Kesäkuu 2008 Vapauden asialla Aspegrénin suvun kaksi tarinaa Soon viina viissaampia varten, meillä päin Simossa sanottiin. Sen hyvin tiesin. Ajattelin, että puolitoista vuotta ennen syntymääni kuollut Konstu-pappa oli ollut sellainen, viisas mies. Kertovat, että hän osasi purjehtia Haikaran luotsiasemalta Simoniemen rannan omaan valkamaansa unissaankin ja vähän väkevilläkin itseään vahvistaneena. Köytti lähtiessään peräsimen otettuaan suunnan kotirantaan, urvahti veneensä takatuhdolle ja heräsi vasta kun kokka karahti kotivalkamaansa. Jääkäriliikkeen aktivisti Kaarle Konstantin ( Konstu ) Aspegrén (syntyi Simossa ja kuoli ) oli ollut aktivistitoiminnassa paikallisia kantavia voimia. Kun Saksaan jääkäreiksi koulutettavia koottiin, oli Simoniemi yksi ylimenopaikka Ruotsiin. Yhdyshenkilöiden nimiä ei kerrottu, ainoastaan tuntomerkit. Konstu kulki nimellä suuri, harmaapartainen luotsi Simoniemessä. Erään kerran Konstu otti vastaan Karjalasta jääkärin tielle lähteneen miehen ja majoitti hänet taloonsa, vaikka venäläisvartio piti majaansa aivan lähettyvillä. Tsaarin sotilaat totutettiin uuteen tulokkaaseen siten, että Konstu kuljetti häntä metsätöissä. Miehen piti tekeytyä älyvapaaksi kuuromykäksi, josta ei uhkaamallakaan saisi mitään irti. Niillä toimin odoteltiin myötäisiä tuulia ja jäiden vahvistumista. Kirves olalla mies talsi Konstun perässä läpi vartion metsätöihin parin viikon ajan, ja kun sitten sopivat kelit koittivat, hänet puettiin valkoiseen lumipukuun ja seisotettiin Ruotsin matkaa varten kyhätyn purjekelkan suksille. Sillä pääsi kätevästi tekemään matkan viimeisen riskiosuuden. Konstu-pappa värvättiin jääkäriliikkeen aktivistiksi vuonna Suomen luotsilaitosta oli venäläistetty kuten muitakin valtiollisia laitoksiamme. Siinä souvissa Konstu kuten moni muukin luotsi erosi virastaan. Simon etapista on kirjoitettu kirjakin 1920-luvulla. Siinä kerrotaan, miten jääkäriliikkeen pohjoisen rannikkoseudun organisaattorit ryhtyivät järjestelemään Saksaan sotilaskoulutukseen menijöiden matkoja. Kuljetuksia päätettiin ryhtyä hoitamaan meritse. Kemissä etappikonttoria hoitavat herrat Hällfors ja Pietilä palkkasivat kuljettajaksi Konstu ja pojat. Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ Allu Jokisalon, joka ehdotti toiseksi kuljettajaksi Konstu Aspegrénin. Kohta Konstua tultiinkin hakemaan Simoniemestä tapaamaan Kemin etappikanslian Hällforsia. Hällfors esitti asian Konstu-papalle, johon tämä vastasi suorasukaisesti: Luulin ensi alkuun, että tässä ollaan tekemisissä poikasten kanssa, mutta kun asiassa näkyy olevan matkassa vakavampiakin miehiä, minä olen valmis liittymään yritykseen. Uskon, että tämä hanke tuottaa onnea isänmaalle. Ja jos epäonnistuttaisiinkin, niin olisihan sentään saatu tehdä kiusaa ryssälle! Hällfors ilmoitti Konstulle, mitä merikuljetusten hoitamisesta oli sovittu Jokisalon kanssa. Siihen pappa oli tokaissut: Hyvinpä tunnutte maksavan. Pappa ryhtyi oitis ideoimaan kuljetusten järkevämpää järjestämistä. Hänen mielestään Haaparannalla toimivat suomalaiset etappimiehet voisivat vuokrata laivan tai moottorialuksen ja tulla sillä kuljettajia vastaan joko Äijänpojanlettoon tai Sankeriin, jolloin matka lyhenisi puolella ja kuljetustoiminta tehostuisi merkittävästi. Hän lupasi omasta ja Jokisalon puolesta, että he laittavat veneensä kuljetuksien edellyttämään kuntoon välittömästi. Molemmat olivat siitä päivästä lukien etapin palveluksessa. Syyskuun viimeisenä päivänä Kemiin saapui ensimmäinen suurehko menijäin joukko, peräti kaksitoista miestä. Heidät Konstu kuljetti Ruotsiin purjein varustetulla veneellä. Tällä matkalla Konstun apuna oli toinen Jokisalo, Jaakko. Liikkeelle oli lähdetty Ajoksen jääkärikämpältä lokakuun 2. päivän myöhäisiltana Oli pilkkopimeää, niin kuin piti ollakin, ja lisäksi kova pohjoistuuli. Vene oli laho ja vuosi niin, että kahden tunnin kuluttua vettä oli jo pohjalautojen päälläkin. Vasta aamupäivällä, puoli yhdentoista, aikoihin saavuttiin Ruotsin puolella olevaan Äijänpojanlettoon. Matkalaiset olivat kylmästä kohmeisia mutta reippaalla tuulella. Saaressa järjestettiin juoksukilpailu ja pilkottiin ankarasti polttopuita, jotta ruumiinlämpö palaisi. Siinä odoteltiin Haaparannalta tulevaksi moottorivenettä, jota ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, vaikka asiasta oli selvästi sovittu. Meri oli tällä välin tyyntynyt, joten miesten oli soudettava 18 km päässä olevaan Seittenkarin Krunnisalmen jääkärikämpälle, jonne saavuttiin 4. lokakuuta. Villamo ja Suvirinne olivat metsässä halkoja hakkaamassa, kun Aspegrénin vene laski kämpän rantaan, ja pojat lähtivät pyrkimään saaren keskiosiin. Silloin jääkärien lyhyt käskevä komento pyöräytti heidät takaisin kämpälle. Tulijoille tämä oli yllätys, sillä he eivät tienneet, että Seittenkarissa oli vastaanottajia. Kämpällä he saivat asiallisen vastaanoton: tarjottiin kahvit, syötettiin ja annettiin levätä. Mutta kun heitä oli täysi tusina, eivät kaikki mahtuneet kämppään, vaan osa täytyi sijoittaa kämpän välittämässä läheisyydessä olevaan jääkellariin ei sentään jäihin, vaan pehmeälle kuusenhavuista ladotulle pahnalle. Siinä vietettiin se yönseutu. Seuraavana päivänä heidät siirrettiin Haaparannalle. Kun Tukholmassa olevasta ns. Heldtin konttorista ei saatukaan merikelpoisen moottoriveneen hankkimiseen tarvittavia varoja, Haaparannalle komennettu jääkäri, tohtori Wolff, ilmoitti, että hän on valmis rahoittamaan omasta pussistaan moottoriveneen hankkimisen. Konstu-papan aatteelle asiallisen kuljetuskaluston hankinnasta löytyi kuin löytyikin tukea. Syksyllä 1945 Elämän suuret asiat näyttävät toistavan itseään pitkässä juoksussa myös suvun historiassa. Historiaa on syytä tuntea, että osaisi ymmärtää nykymenoa ja käsittää jotakin tulevaisuudestakin. Suvussamme yksi näitä kertautuvia asioita on kansallisen vapauden hyväksi toimiminen. Seuraava tapaus liittyy jatkosodan jälkeiseen erikoiseen ajanjaksoon suomalais-virolaisissa suhteissa. Vaikka virallinen kanssakäyminen Suomen ja Viron välillä lakkasi Neuvostoliiton miehitettyä Viron, tapahtui maan alla monenlaista. Suomen puolella taistelleista virolaisista vapaaehtoisista tänne oli jäänyt n. 800 sotilasta, osalla oli mukana perheetkin. Nämä ihmiset ja paljon muitakin sodan aikana tulleita virolaispakolaisia toimitettiin vähin äänin Ruotsiin syksyn 1944 ja vuoden 1945 kuluessa. Pakolaisvirta jatkui aina 1950-luvun alkupuolelle asti ja suuntautui meiltä Ruotsiin. Kiinni jäi vain harvoja, mikä kertoo siitä, että myös Suomen viranomaisten suhtautuivat myötämielisesti tähän avustustoimintaan. Edellä kerroin äitini isän, Konstu-papan tarinan. Samansuuntainen on hiljattain isäni Toivo Aspegrénin siskolta, jo 80 vuotta täyttäneeltä lehtori Bertta Aspegrénilta, kuulemani tapaus, joka liittyy Kemin Laitakarin ja Juurakon saarten tapahtumiin II maailmansodan päätyttyä. Bertta oli toiminut opettajana Kemin Ritikan kansakoulussa, jossa hän ja sisaruksensa kuten minä ja Tuula-siskonikin olimme käyneet alaluokkamme. Haukkarin edustalle oli syntynyt uusi, erikoinen yhdyskuntansa, Laitakarin sahan työläisyhdyskunta, jota varten oli oma koulunsakin. Laitakarissa ja Juurakossa asusti runsaasti Karjalan ja Viron pakolaisia, lukuisia lapsiperheitä. Bertta Aspegrén oli siirretty Laitakarin alakoulun opettajaksi, arvatenkin aloitettaessa uutta lukukautta syksyllä Elettiin kriittisiä aikoja. Neuvostoliitto piti Suomea lujassa otteessaan. Karjalan ja Viron pakolaiset vaadittiin luovutettaviksi Neuvostoliittoon. Osa siihen suopuikin, mutta toiseenkin suuntaan lähtijöitä riitti. Niin Laitakarissakin. Kun Bertta tulee syksyisenä aamuna Laitakarin alakouluun ajoittamaan uutta päivää luokkansa kanssa, suuri osa lapsista onkin jäänyt saapumatta kouluun. Toivo-veljensä oli kertonut edellisenä iltana sisarelleen olevansa lähdössä erikoiselle komennukselle, joka saattaa merkitä myös vaaroja ja vastuksia. Isäni oli tuolloin luotsioppilaana Ajoksen luotsiasemalla. Häntä oli pyydetty salakuljettamaan väkeä Ruotsiin. Onnistuneen kyydityksen jälkeen hän oli kertonut sisarelleen, että matkustajien joukossa oli ollut mm. Viron presidentin Riigivanem Konstantin Pätsin puoliso. Presidentti Päts oli viety Siperiaan, mutta muu perhe oli paennut Suomeen ja nyt pakon edessä he joutuivat siirtymän edelleen Ruotsiin monen muun maanmiehensä tavoin luvulta minulla on vielä muistikuva Juurakosta, että siellä oli suurehkoja taloja. Sahatoiminnan loputtua asutuskin lakkasi. Isäni ei koskaan muistellut minulle näistä tapahtumista. Nyt hän ei siihen enää kykenisikään, sillä Alzheimerin tauti on riistänyt häneltä ajan ja paikan tajun. Viimeksi tavatessamme Kemin terveyskeskuksessa kysyin hänen vointiaan. Hän vastasi: On se mennyt elämä erikoiseksi. Tässä sitä vain napsutellaan. Tupperoa on. Aus guten Grund ist Juno rundt! Otapa siitä selvää. Rautaristin saanut yliluutnantti Aspegrén elää hämmästyksen maailmassa ihmetellen, minne hänen isänsä ja äitinsä ovat menneet. Olivat asemalla vastassa kun tulin, hän sanoo ja huhuilee: Isä, äiti! Vieras tuli, tulkaapa katsomaan! Paljon on vaiettuja asioita. Kuuluuko sekin vapauden hintaan? Ajat muuttuvat. Kun itse kävin 1950-luvulla alakansakoulua mainitsemassani Ritikan koulussa, luokkamme opettajana oli neiti Kekkinen, sisämaasta tullut kova kommunisti. Yksi aatteiden taiston muisto on siltä ajalta jäänyt mieleeni. Oli laulukoe. Oppilaan kuului saada laulaa valitsemansa laulu. Sen esittämisen onnistuminen vaikutti merkittävästi laulusta annettavaan numeroon. Isä oli opettanut minulle laulun Mun isän oli sotamies ja nuori kauniskin. Sen lauloin hyvin ja kuuluvasti. Todistukseen siitä tuli laulunumerokseni 5. Olisi pitänyt olla poliittisesti korrekti ja laulaa pioneerilaulu. Seuraavaksi opettelin laulun Siunaa ja varjele meitä. Jorma Aspegrén Kokkola

16 16 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 Autokilta Italiassa Perinteinen Autokillan kevätmatka on nyt takana! Tällä kertaa matka suuntautui Italiaan, tarkemmin sen pohjoisosaosaan. Näkemistä ja elämyksiä oli riittämiin, jokaiselle varmaan jotakin? Kun säiden haltijakin oli suosiollinen, niin mikäpä siinä matkaillessa. Autokiltalaisia oli matkassa kuusi sekä parit aviosiipat, eli yhteensä kahdeksan, vahvistettuna viidellätoista Keski-Pohjanmaan Maaseutuopiston nuorilla tulevaisuuden lupauksilla, kaikkiaan 21 härmänjätkää ja 2 äitimuoria, laskuopin mukaan noin 23 ( hölöä, niin matkaohjelmasta voi tulkita) Matkanjohtajina Antti Roiko-Jokela ja Ilkka Jylhä, sekä ansiokkaasti tulkkina kaikilla kielillä Lars Suomela! Antti oli isänä Maaseutuopistolaisille, vastaavasti Ilkka vääpelinä kiltalaisille. 30. päivä huhtikuuta vuonna Kello 5 Kruunupyyn lentokenttä, ryhmä nipussa, matka alkakoon! Selvitellään itsemme lentokoneeseen, tiukahkojen turvatarkastuksen päätteeksi. Sitten kello 05:55 FinnComin ATR koneella kohden Helsinkiä. Helsingissä vaihdamme konetta Finnairin Airbus A 320:n alle, sitten jälleen menoksi, suuntana Milanon Malpensan lentokenttä. Koneessa nautimme lounaan sekä hieman kevyttä juomapuolta. Malpensan saavutamme siinä kello 10 jälkeen paikallista aikaa, kapsäkit mukaan ja siirrymme odottavaan bussiin. Oppaamme Maijastiina Ollila on vastassa toivottaen tervetulleeksi Italiaan, sekä kertoi tuoreimmat suunnitelmat vierailumme ajalle. Kelloja oli siirrettävä tunnilla taaksepäin, paikalliseen aikaan, mistä aiheutui itse kullekin pienoisia ongelmia koko matkan ajaksi. Maijastiina kertoi, että Italia on noin Suomen kokoinen maa, jossa asukkaita noin 60 miljoonaa. Melkoinen ero Suomeen, kun osa Italian asuinpinta-alasta on Alppien rajoittamaa, niin eipä ihme jos kaikki maapohja on tiukasti käytössä. Kentältä matkaamme Treviglioon, Same Deutz Fahrin tehtaille. Kapeita teitä, useita uskomattoman ahtaita kiertoliittymiä sekä kaunista Italian maaseutua. Saavumme tehtaalle siinä puolenpäivän aikoihin, vastassa oli tehtaan opas Mr. Tallia. (jos oikein muistan) Alkuseremonioiden jälkeen kiersimme gallerian, ihmetellen kuinka traktorit kehit- tyy ja muuttuu vuosien saatossa. Välillä kävimme aterioimassa tehtaan Mensassa, niin kuin he itse sitä nimittävät. Pesuvadillinen spagettia aito italialaiseen tapaan, lisäksi salaatit, pihvit ja juomapuolessa löytyi jokaiseen makuun. Syötiin kunnolla, annokset olivat hyvältä varaa suurehkot! Jälleen menoksi, nyt tuotantoa seuraamaan, sen alusta loppuun, eli miten traktorit valmistuvat? Tilat ovat massiivisen kokoisia pintaalaltaan, puhuivat kymmenien jalkapallokenttien kokoluokasta! Kävelymatkaa kertyi, että jalossa tuntui jokaisella, näin uskoisin? Oppaamme tehtaalla kertoi asioita turhankin yksityiskohtaisesti, hän oli tarkoin perillä miten homma siellä toimii. Tehdas näytti hieman vanhahkolta eikä automaatio ollut sitä odottamaani huippuluokkaa. Työntekijöitä oli paljon, jotka tekivät käsin raskaitakin työvaiheita. Yleiskuva oli kuitenkin kohtuullinen, varsinkin tilojen koko ihmetytti näin satunnaista matkailijaa sekä se erilaisten tuotteiden määrä erilaisiin käyttötarkoitusiin. Samoin alue kokonaisuutena oli ihan miellyttävä kokemus, kesäisen vihreän maalaismaiseman keskellä! Ennen lähtöämme luovutti matkanjohtaja Antti Roiko-Jokela tehtaan oppaalle pienen muistolahjan käynnistämme, suomalaisen puukon, kiitosten kera. Puukko oli tupessa ja kauniissa paketissa, Antti ojensi sen hallitusti kahva edellä joten luultavaa on, että ystävälliset suhteet säilyvät jatkossakin? Kellon ehdittyä iltapuolelle pääsemme lähtemään, suuntana Desenzano ja siellä Hotelli Vittorio, majoittumiset ja tavarat huoneeseen jossakin kello 18 jälkeen, väsymyksen alkaessa hiipiä hiljalleen puseroon, ainakin meille senioreille. Matkatessamme moottoritiellä oppaamme kertoi, että Milanon moottoritiellä tapahtuu joka päivä 5 kuolemaan johtanutta kolaria. Lohdullista kuulla, kun Suomessa hehkutetaan miten olemme liikenteen takapajula! Liikenne oli vilkasta ja jonot pitkiä, ajoneuvojen etäisyydet olemattomia, kaistat kapeita jne. Eipä jäänyt pelkiksi sanoiksi, näimme itse kuinka dramaattisen totta elämä on! Pari kaveria oli osunut prätkällä auton perään, siinä olivat molemmat tiellä sandaalit kohti taivasta, liikenne jatkuu, vaikka yksi kaistoista on kiinni! Venetsiassa suomipojat kondooliajelulla. Illan päätteeksi kävelemme lähiravintolaan illalliselle, taisipa olla kello 19 jälkeen. Alkuruokana oli makaronia keitettynä, mausteet sai itse määritellä. Tässä vaiheessa oli Kalle Hagnäs tullut siihen johtopäätökseen, että hän heittää kotona kaikki makaronit pihalle, ei syö edes paskaa, tarkoitan pastaa! Ruokaa oli tarpeeksi, kaikille oli jotakin, juomapuolta löytyi myös, totta kai viiniä, olimmehan merkittävässä viinimaassa Italiassa. Ennen puoltayötä kävelemme kohden hotellia, lämmintä yli 20 astetta kevyt tuulenvire Gardajärven selältä. Oli aika käydä levolle, päivä on ollut pitkä likimain 19 tuntia liikkeellä. Tosin nuoret miehet jatkoivat kulkuaan kaupungin yöelämään tutustumaan! Torstai toinen matkapäivä, Helatorstai ja lisäksi Vappu! Herätys kello 07:00 hotellin puolesta. Omia herätyksiä jo ennen sitä, kun kellon siirrot ovat menneet hieman pieleen. Mutta päivä alkuun, aamupala hotellissa ja sitten liikkeelle, oli Gardajärven kierros ohjelmassa. Matkamme ajaksi oli ennustettu epävakaista, jopa sateista? Mutta vain pieni kuuro yllätti, säänhaltijat olivat suosiollisia koko Italiassa olomme ajan! Ennen puolta yhdeksää päästiin liikkeelle, bussi oli jo odottelemassa. Suunta Sirmioneen, vanhaan kylpyläkaupunkiin jossa nähtävää riittämin. Sitä kuuluisaa jäätelöä, sitäkin on sitten maisteltu, ihan kohtuullisen makuista. Mahtava vanha linna, sellaisia näkee vain kuvissa ja saduissa, jossa kerrotaan linnan neidoista ja ritari rohkeista. Tuli hieman epätodellinen tunne, että historian saatossa on ympäristössä käyty veristä sotaa, josta historian kirjat kertovat jo Rooman vallan ajoista saakka. Täällä nousemme laivaan ja siirrymme Gardan kaupunkiin. Reilut puolituntia katamaraanin kyydissä, vauhtiakin riitti ja maisema vaihtui nopeasi. Kello 10 jälkeen olimme Gardassa, jossa vaihdoimme vesikulkuneuvosta maakulkuneuvoon. Ensin kulutellaan sitä luvattua omaa aikaa, katsellaan aivan upeita maisemia ja tehdään pieniä ostoksia paikallisilta kauppiailta. Nousemme jälleen bussiin ja matka jatkuu Rivan kaupunkiin, joka sijaitsee Gardajärven pohjoisessa päädyssä, ikään kuin käännekohtana, josta käännyimme takaisin kohti Desenzanoa, järven toista rantaa sitruunarivieraa Gardesantietä. Mutta ennen paluumatkaa on suoritettava elintärkeä toimenpide, lounastaminen. Puolenpäivän aikana pysähdymme paikalliseen pizzeriaan. Saamme samalla ihailla huikeaa alppimaisemaa, järven kummallakin rannalla kohoavia huippuja, jotka lumisina häipyvät ajoittain pilvien yläpuolelle. Aterioituamme kiertelemme katselemassa kaupunkia, jossa nähtävää riittää. Kamerat ovat ahkerassa käytössä, jokainen haluaa muutakin kuin muistikuvia! Tähän väliin osuu juuri se ainut sadekuuro, viimeisimmät bussiin tulijat saavat kasteen Rivan taivaalta. Matka jatkuu eikä sadekaan bussissa haittaa. Samalla meni oma ajantaju sekaisin, mutta iltapäivää elettiin runsaan puoleisesti? Ei tullut niin sitä kelloa katsottua, kun oli muuta mielenkiintoista tekemistä! Kuljemme useiden tunneleiden lävitse, välillä on upeita näköaloja järvelle ja sen vastarannalle. Väliin olemme korkealla vuorenrinteellä, hetkisen kuluttua aivan alhaalla melkeinpä vedenpinnan tasalla. Pidämme vielä pienen tauon, ennen hotellille paluuta. Kyseessä Largan pikkukaupunki, jossa kuuluisan Grandhotel- ketjun perustajat ovat asuneet. Aurinko paistaa eikä sateesta tietoakaan, lämpötila alkaa nousta yli 22 asteen. Päivän kierros on tehty, kello näyttää hieman yli 17. Sopiva lepotuokio hotellin viileydessä, peseytyä ja vaihtaa vaatetusta. Kellon ehtiessä 19:ään on puolihoitoillallisen vuoro, kunnon ateria eilisessä paikassa. Siirrymme senioriporukan kanssa terassille, nauttimaan muutamat ansaitut huurteiset. Nuoremmat matkalaiset suuntaavat toisaalle, etsimään omia elämyksiään. Väkeä on liikkeellä runsaasti, onhan Vappu ja paikallisilla vapaata juhlimiseen. Oli uskomattoman hieno tunne istua pimenevässä Desenzanon illassa, lämpimän Gardajärven tuulenvireen rentouttavassa hyväilyssä. Tästä voi vain todeta, matkailua parhaimmillaan! Rento olo ja iloinen mieli, hyvässä pöytäsäeseurassa ja juttuja riittää! Yksi sellaista lienee, kun jokaisessa kulmauksessa lukee RISTO- RANTE. Kysyivät Klemolan Ristolta, onko nämä sinun putiikkeja? Ja Ristohan huumorimiehenä, että onpa tietenkin! Siitä lähtien muistuttivat Ristolle, että onpas meillä rikas mies matkassa! Väsymys haastaa kohti hotellia, hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Iltatoimien jälkeen on ihan mukava käydä levolle, odottamaan uutta päivää. Nuoret maatalousmiehet jatkanevat vielä yön riennoissa? Perjantai ja kolmas matkapäivä, merten valtiatar; Venetsia. Herätys seitsemän aikoina, tavanomaiset askareet ja aamupalaa, sekä muut tarvittavat toimenpiteet, niin kuin asiaan kuuluu. Bussi odottelee, kiivetään rattaille ja suuntaamme kohti kuuluisaa Venetsiaa! Troncheton parkkisaarella noin klo 10:30 hypitään kyydistä ja suunnataan venesatamaan. Väkeä ja vilskettä riit-

17 Kesäkuu 2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ tää, mikä hidastaa matkantekoa. Kertovat että nyt on hiljaista, miten siellä silloin selviytyy, kun on se sesonkiaika, kysyy asiaa ihmetellyt? Selviydytään venelaiturille ilman suurempia ongelmia, sieltä yksityiskuljetuksella Pyhän Markuksen torille. Kansan paljous sen kun lisääntyy, tuli vaikeuksia pitää ryhmä kasassa! Liikkumisesta on turha puhua enempää, jokainen voi ymmärtää miten tungoksessa liikutaan ja vielä katsellaan nähtävyyksiä? Alkoi olla hieman kuumakin, 30 astetta lähentelee, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Ilkka Jylhän kysymys olikin, Kokkolan venetsialaisista tullaan katsomaan Venetsian venetsialaisia, löytyykö yhtään venetsialaista, vois vaikka kutsua Kokkolaan venetsialaisiin? Tai jotenkin siihen suuntaan se juttu eteni? Suomelan Lasse oli tavannut alkuperäisen Venetsialaisen, näin kertoivat? Näkemistä ja kokemuksia oli, näistä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan. Sanoisin, että on maailman kummallisin kaupunki, kiehtova täynnä yli tuhatvuotista historiaa, taideaarteita veistoksista maalauksiin, kapeita kujia ja kanavia. Rakennukset on rakennettu hiekkasärkille ja puupaalujen varaan, edelleen kaikki on suhteellisen hyvässä kunnossa. Vierailimme Pyhän Markuksen Basilikassa, ihmettelimme kultaa ja marmoria. Camppanilen kellotornia joka kohoaa yli 90 m korkeuteen, torin toisella laidalla kuuluisa Maurilaiskellotorni, jonka kello on mitä monipuolisin kalenterista lähtien kaikki tarjolla. Toria ympäröivät Duncalen palatsi ja prokutaattirakennukset. Emmekä unohtaneet Huokausten siltaa, jota pitkin kuuluisa häntäheikki Gasanova pakeni vangitsijoitaan. Kondoolit kuuluvat Venetsian kuvaan, vanha ja toimiva kulkuväline edelleen. Puolilta päivin oli meillä vuoro päästä kondooliajelulle, sellainen puolituntinen kapeita kanavia, aivan sykähdyttävä elämys, josta riittää kertomista pitkään! Ennen kun ehdimme lounastaa, tuli se pelätty porukan jakautuminen, häntäpää ei ehtinyt mukaan, yksinkertaista mutta totta. Siitä pälkähästä selvittiin Suomalaisella Nokian kännykällä, sekä Ilkan nokkeluudella! Ei oltu eksyksissä, satuimme olemaan vain hieman väärässä paikassa! Venetsiassa kaikki on kallista, joka on myös suhteellinen käsitys? Miljoonille turisteille kaikki on tuotava vesikuljetuksena, veneistä lihasvoimin tilaajille. Vielä kun lisätään jätteiden kuljetukset, takaisin mantereelle loppukäsittelyä varten. Iltapäivällä kävimme lounaalla All angelo-nimisessä tasokkaassa ravintolassa, joka oli aivan täysi ja lisää oli odottamassa, onnesi oli tehty varaukset valmiiksi. 2 Pizzaa ja olutta, niin viisymppinen oli mennyttä, mutta pizza oli suuri kuin tynnyrin kansi, neljännes jäi syömättä, olut kylmää ja hyvää! Vielä kierroksia ja katselua ennen kun palaillaan venelaitureita kohti, alkaa olla poislähdön aika. Yksi juntti Same, Fahr, Deutz galleria ja vanha Deutz kummasteltavana. Deutz, Fahr, Trevigliossa. Antti ojentamassa puukkoa tehtaan oppaallemme, tulkkina matkaoppaamma Maijastiina Ollila. ehtii tehdä katoamistempun, laskee siltoja väärin ja on tietty väärässä paikassa. Siitäkin Nokialainen pelastaa ja kaikki ehtii ajoissa veneelle, sopivasti kun köysiä irrotellaan! Palataan Troncheton parkkisaarelle noin kello 17, pienet ostoskierrokset, siitä bussiin ja paluumatka alkaa. Viini- ja hedelmäviljelysten reunustamaa moottoritietä takaisin Desenzanoon ja hotelli Vittorioon. Osa nuorista miehistä haluaa hieman ennen hotellia jäädä markettiin ostoksille, pienten turpakäräjöinnin päätteeksi päästettiin pojat irti! Sekin asia meni hyvin, vaikka pojat syyttelivät Venetsian kallista pizzaa?? Päivästä tuli jälleen pitkä, kello 18 pääsimme hotelliin ja pienelle hengähdykselle. Kello 19:30 kävelimme illalliselle kantapaikkaamme, aterioimme kunnolla ja joimme ruukulliset hyvää valkoviiniä. Sieltä siirryimme terassille, nauttimaan Italian kauniista illasta, muutamien huurteisten myötä. Jälleen oli aika iltatoimien ja levolle menon, ainakin vanhemmalla porukalla. Nuoremmat suuntasivat askeleensa kohden yöelämän nautintoja. Mikäs on mennessä, kun nalli syttyy ja virtaa riittää? Lauantai ja neljäs matkapäivä, Maranello ja Ferrari. Kello 07:00 herätykset tavanomaisin rutiinein, aamupalaa ja muuta mukavaa, ennekuin lähdemme liikkeelle. Kello 08:00 piti lähteä, mutta yksi on joukosta poissa? Odotellaan ja pannaan viimein kaveri etsimään? Huoneessaan on, mutta ei jaksa toipua matkakuntoon. Kun on odotettu tarpeeksi kauan, on pakko lähteä ja jättää kaveri lepäämään! Opas ei ole tänään mukana, täytyy pärjäillä omiin nimiin ja miksipä ei? Emilia-Romagnan maakunta, Maranello ja Ferrari. Kauan odotettu, eräänlainen toiveiden täyttymys, yksi matkamme kohokohdista, on edessämme. Siispä astumme sisään kellon näyttäessä 10 ja jotakin. Kiertelemme ja katselemme hämillämme, on muuten Ferraria jokaiseen lähtöön, mutta kun ei raha riitä ta. lauleskeli Irvin aikanaan? Usealla meistä olisi ollut halukkuutta pidempäänkin vierailuun, mutta muutamilla oli kiireitä muualle. Ostoksia ja tuliaisia kotiin viemiseksi, kaikenlaista löytyy ja monesta kaupasta. Mitään alennusmyyntiä siellä ei tunnu olevan, kaikki maksaa euroja ja kukaan ei edes tingi? Kuvia otettiin muistoksi, sen kun ehdittiin, kohteita riitti joka suunnalla. Poispäin on lähdettävä, kaikki kiva loppuu aikanaan, on jo sivuutettu puolipäivä. Mantovassa pysähdymme Kiltalaiset tauolla Gardassa: Vas. Ilkka, Eine, Lasse, Elina, Risto, Antti ja Eero. Kameran takana Kalle. Keski-Pohjanmaan Maaseutuopistolaiset. isoon ostoskeskukseen, vielä on porukalla innostusta ostoksien tekoon. Siinä samalla lounastamme pikalounaan, pienen pikaruokalan terassilla. Lämmintäkin riittävästi, 32 astetta kertoo mittarit, aurinko paistaa todella kuumasti, on hieman etsittävä varjoisempaa paikkaa. Kello 15 seniorit käyvät bussilla supermarketti-kierroksella, palataan noutamaan loput porukasta matkaan klo 16. Matka Desenzanoon alkaa, pienen puhuttelun kera; on taas nuorisolle jotain huomauttamista käytöstavoista? Kelo 17 jälkeen hotellilla jälleen, käydään huoneessa hieman elpymässä. Vielä kierros hotellin ympäristössä, ennen kuin siirrymme iltapalalle viimeistä kertaa. Aterioimme rauhassa, sitten siirrymme terassille nauttimaan viimeisestä Desenzanon leppoisasta illasta. Hieman haikealta tuntuu vetäytyä hotelliin pakkaamaan tavaroita lähtöä varten, kyllä täällä viihtyisi pitempäänkin! Sunnuntai, viides matkapäivä, Milanoon ja sitten kotiinpäin. Tällä kertaa viimeinen herätys, tavalliseen aikaan kello 07:00 aamutoimet ja loput tavarat kapsäkkiin. Viimeinen aamupala ja 08:15 selvitellään ulos hotellista, bussi odottelee ja siirtää matkalaiset parissa tunnissa Milanoon. Hieman jälkeen 10 saapuu opas, Maijastiina Ollila, johdattelemaan Milanon nähtävyysiin. On linnoja, kirkkoja, oopperaa, kulttuuria, taidetta ja paljon muuta. Kaupunki teki vahvan vaikutuksen, näkemäänsä ei hevillä unohda. Niitä tunnelmia ei voi sanoin kuvata, ne täytyy itse kokea. Aloitamme kierroksen Castellon upealta suihkulähteeltä, joka on Catsello Sforzesco linnoituksen edustalla. Linnoitus on yksi pohjois- Italian suurimmista. Kerrassaan upea Milanon tuomiokirkko Dumo, sisältä ja ulkoa katsottuna, sitten Scala aukiolle, josta nähdään maailmankuulu La Scala ooppera, sekä Galleria Vittoria Emmanuelle, jota syystäkin milanolaisten olohuoneeksi kutsuvat. Kerran vielä lounastetaan, sitten sanomme näkemiin Milanolle! Viimeiset kierrokset kaupungin sydämessä, suihkulähteen solistessa bussiin ja matka lentokentälle alkaa, kellojen osoittimet näyttävät hieman yli 16. Sitten kello 19 ja jotakin, pitkien vaiheiden jälkeen istumme koneessa, jätämme taaksemme Italian! Toivottavasti voimme joskus palata, arrivedersi Italia, grazie? Vielä on se kellojen siirto, eli nyt tunti eteenpäin. Kello 22:50 Helsingissä 16 asteen lämpötilassa, pohjoistuulen purtavana, vaihdetaan konetta ja matkaillaan Kokkolaan. Eikä paremmalta näytä, 12 astetta ja navakka pohjoistuuli. On Maanantai ja kello 00:50. Jokaiselle löytyi kuljetus kotiin, näin ollen matka on virallisesti päättynyt. Matka oli kaikkiaan onnistunut, jäi hyvä mieli! Paljon ehdittiin nähdä, varmaan enemmän jäi näkemättä, mutta onhan selvää että kaikkea ei voi omaksua kerralla! Kiitokset kaikille mukana olleille, ennen kaikkea matkan vastuuhenkilöille, sekä niille joidenka panoksella matka voitiin toteuttaa! Tämän matkakertomuksen kirjasi Eero Muhonen, mukana matkalla.

18 18 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 Pietarsaaren Seudun Reserviläiset Jakobstadsnejdens Reservister Pietarsaaren Aliupseeriyhdistys perustettiin jo vuonna Alussa toiminta oli vahvasti suunnattua fyysisen kunnon ylläpitämiseen, mutta myös hengellinen puoli oli tärkeä, esim. seppeleenlaskut ja lukuisat esitelmät ja keskustelutilaisuudet pidettiin vuosittain. Ammuntaa harrastettiin pienimuotoisesti, vaikka se oli silloisen poliittisen ilmapiirin mukaan hyvin kyseenalaista toimintaa, kaiken lisäksi yhdistys joutui vielä silloin toimimaan taloudellisten vaikeuksien alaisena. Toiminta jatkui kolme vuosikymmentä suunnilleen tällä tavalla. Vasta Neuvostoliiton hajoamisen myötä ilmapiiri yhteiskunnassa muuttui myötämielisemmäksi. Vuonna 1996 tehtiin sääntömuutos joka mahdollisti myös miehistön, sekä naisten ja nuorten ja myös varusmiespalveluksen suorittamattomien liittäminen jäse- Oberoende av den årligen minskande befolkningsgrunden inom Mellersta- Österbottens Reservistdistrikt verksamhetsområde har dess medlemsrekrytering varit bland de främsta i landet under flera år. Föreningen i Jakobstadsnejden har varit bäst i distriktet nästan alla år. Föreningen rekryterade 12 nya medlemmar under år Medlemsantalet uppgår till 185 personer, huvudsakligen från Jakobstad, Pedersöre, Kronoby, Larsmo och Nykarleby. År 2007 var Jakobstadsnejdens reservisters 46: e verksamhetsår. Verksamhetsårets teman var utvecklande av informationen, höjande av den allmänna reservistkonditionen och medlemsrekrytering. Flertalet av våra medlemmar hör även till landskapstrupperna, detta är en stor insats för det frivilliga försvarsarbetet av dessa medlemmar med tanke på att vår förening ordnar något evenemang nästan varje vecka. Informationen till medlemskåren och övriga intresserade sköts bl.a. via föreningens webbsidor där hittas det mesta medlemskåren behöver veta bl.a. verksamhetskalender, historik, tävlingsresultat, fotogalleri från olika evenemang samt övrigt nödvändigt material. För att möjliggöra större synlighet inom vårt verksamhetsområde finns länkar till föreningens sidor finns från bl.a. Reservistförbundets webbsidor, lokaltidnin- nistöön. Yhdistyksen nimikin muutettiin: Pietarsaaren Seudun Reserviläiset Jakobstadsnejdens Reservister. Sääntömuutos näyttäytyi ennenkaikkea nousevan jäsenmäärän myötä, tämä nousu jatkuu edelleen. Myös toiminta laajeni ja sai uudet ulottuvuudet. Yhdistyksen jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti Maanpuolustuksen tapahtumiin sekä kurssilaisina että kouluttajina. Yhdistyksemme osallistuu nykyään säännöllisesti veteraaniyhteistyöhön ja messuihin, järjestää ammuntaa ja kuntoa ylläpitäviä toimintoja sekä seppeleenlasku- ja kunniavartiotilaisuuksia. Tästä huolimatta olemme edelleen melko tuntemattomia täällä kotikentällä. Yhdistys on 10 viime vuoden aikana tuplaantunut jäsenmääränsä ja talous on nykyään hyvässä kunnossa, joka mahdollistaa, että toi- Föreningens verksamhet 2007 garnas webbsidor och Österbottens förbunds webbsidor. Informationen har även skötts på det gamla traditionella viset med pappersbrev. Det har postats flertalet brev till medlemmarna, och föreningens evenemang har annonserats i dagstidningarnas minneslistor och i den egna distriktstidningen. Föreningen deltog i Reservistförbundets informationsdag med gott resultat, artiklar angående vår förening, reservistverksamheten och Reservistförbundet publicerades i 3 dagstidningar i nejden, Pietarsaaren Sanomat, Österbottningen och Jakobstads Tidning. Förutom dessa har lokaltidningarna publicerat ett tiotal andra artiklar om vår verksamhet. Verksamhetsutrymmen Föreningen har fått använda Jakobstads Skytteförenings mötesutrymmen och föreningen har även en egen skjutbana på samma område. En stor del av de aktiva medlemmarna är även medlemmar i skytteföreningen. Skytte- och annan idrottsverksamhet Skytteverksamheten har fortsatt mycket aktivt, i det situationsenliga skyttet deltog sammanlagt 448 skyttar, dessutom ordnades fältskytte, terrängskytte, dubbelälg och skolskytte. Totalt deltog 574 skyttar i 22 olika tillfällen. Utbildningstillfällen i skytte har ordnats 7 gånger minta on sisällöltään ja laadultaan maamme parhaimmistoa. Pyrimme myös toimissamme painottamaan ne tavoitteet, joka Reserviläisliitto on meille asettanut. Olemme tänä päivänä noin 180 jäsenen yhdistys ja piirissämme suurin. Reserviläisliiton vuosikokouksessa Kuusamossa saivat puheenjohtajamme Raimo Risikko ja ase-aliupseerimme Timo Virkama kerhomme edustajina vastaanottaa kunniakkaan maininnan: Vuoden 2007 malliyhdistys reserviläisliitossa Liiton 352:n yhdistyksen joukosta Pietarsaaren Seudun Reserviläiset julistettiin viime vuoden parhaimmaksi. Tämä on isointa, mitä yhdistyksessämme on tapahtunut koko sen toiminta-aikana. i vilka 83 personer deltagit. En domarkurs ordnades också, i den deltog 22 personer. Föreningen ordnade flertalet tävlingar i olika skyttegrenar dessutom deltog medlemmarna i bl.a. Mellersta-Österbottens distriktstävlingar och även i nationella tävlingar. Vår förening ordnade även den redan traditionella Utmaningstävlingen mot Polisen, Stadens jaktförening och Jakobstads Reservofficersklubb för nionde gången. I tävlingarna deltog fyrmannalag från tidigare nämnda organisationer och vår förening ställde upp med hela 4 lag. Tävlingen är en trekamp innehållande; pistol 25m som är polisens gren, gevär 100m som är reservisternas gren samt lerduveskytte som är jägarnas gren. Föreningen har allt från utbildare och domare till all materiell som behövs för de olika reservistskyttegrenarna, vi har för att underlätta medlemmarnas skyttehobby skaffat ett antal vapen och tillbehör som fritt står till medlemmarna förfogande. Övriga idrottsverksamhetsformer är orientering, terrängidrott och olika konditionstest. Dessutom deltog medlemmarna i den samnordiska tävlingen i militära färdigheter; Norrskenstreffen, som ifjol arrangerades i Lochteå. Där träffade vi våra samarbetspartners från Sverige och Norge, våra medlemmar deltog både som funktionärer och tävlande. Tävlingen startade 1953 och Kuvassa Pietarsaaren Seudun Reserviläisten puheenjohtaja Raimo Risikko ja Keski-Pohjanmaan Reserviläiset -piirin puheenjohtaja Mikael Skytte. var ursprungligen en tävling mellan Sveriges och Norges Hemvärn. År 2001 tog våra medlemmar kontakt med Byske Hemvärn i Sverige och ett antal besök gjordes på båda sidorna om Bottniska viken. Detta ledde till att första laget från Finland deltog som observatörer i tävlingarna år 2003 i Norge. År 2004 tävlade det Finländska laget redan officiellt i MPK: s regi (Försvarsutbildning). Tävlingen fick gott rykte och år 2005 tog Vasa Militärlän, idag Österbottens Militärlän över tävlingarna, och på den banan fortsätter det. År 2007 övertog föreningen ansvaret för JSF: s pistolbana, som ligger på samma skjutbaneområde som reservistskyttebanan, i år är det meningen att vi skall renovera banan till funktionsdugligt skick. En patrull deltog även i Vinterkrigets- Minneslopp på skidor. Kurser Medlemmarna deltog mycket aktivt i Försvarsutbilnings (MPK) kurser som ordnades av de 2 lokalavdelningarna inom vårt verksamhetsområde, Pedersöre och Grafton, sammanlagt 341 deltaganden. Dessutom deltog våra medlemmar även som utbildare och kursledare i olika kurser. Ungdomsverksamheten Det ordnades introduktionstillfällen för ungdomar både på våren och hösten, där förevisades reservistverksamhetens olika former och informationspaket delades ut. Veteranverksamheten Föreningens verksamhet med veteranerna har fortsatt flitigt. Tillsammans med övriga reservistföreningar i nejden och Stadsmuseet har iordningställts ett Traditionsrum för veteranerna i museets lokaler. Våra medlemmar stod för stor del av arbetsinsatserna. Vi har även ordnat med insamlingshjälp, fanbärare till kransnedläggningsceremonierna och transporter till veterankonserter och möten. Föreningen ordnade en 8 personers avdelning som stod hedersvakt vid avtäckandet av minnesmärket över de veteraner som tjänstgjorde i IR61 i det senaste kriget. Minnesmärket i form av en pansarvärnskanon är beläget i Sisbacka bredvid kyrkan, på platsen finns sen tidigare en minnessten över Skyddskåren, Lottaorganisationen och Soldatgossarna. I ceremonin deltog många veteraner och inbjudna gäster. Några av våra medlemmar deltog redan i planerings-, anskaffnings- och iståndsättningsskedena. Olika veteranevenemang har stötts 7 gånger under året i vilka 30 medlemmar sammanlagt deltagit. Övrig verksamhet Föreningen planerade och förverkligade ett eget ärmmärke för medlemmarna, som föreställer föreningens logo, ett lejon i ett torn, Österbottens röd-gula färger utgör bakgrunden. Föreningen planerade även ett eget förtjänstkors och uppgjorde stadgar för dess utdelning. Föreningen har ordnat militärhistoriska resor till bl.a. Kuivasaari kustartilleri fästning i Finska viken, Skyddskårs- och Lottamuseerna och Vapenmuseet. Föreningen har varit representerad på Reservistförbundets och reservistdistriktets styrelse- och allmänna möten samt även på VaaSlE (Vasa militärläns) samarbetskommittés möten. Föreningen har under 2007 deltagit i 5 hedersvakter och kransnedläggningsceremonier på De Stupades dag och Självständighetsdagen. På De Stupades dag ordnade föreningen en 30 personer stor avdelning till kransnedläggningstillfället vid Pedersöre kyrka. På Självständighetsdagen spikades och invigdes en egen Finlands fana till föreningens bruk vid Jakobstads församlingscenter. Efter ceremonin deltog inbjudna medlemmar i förhandsvisningen av filmen Tali-Ihantala tillsammans med veteranerna. Sammanlagt 1730 deltaganden i olika evenemang under årets lopp. Raimo Risikko Ordförande Mikael Skytte Viceordförande

19 Kesäkuu 2008 Kokkolan meriosaston monivuotinen haave omasta aluksesta on toteutunut. Viime vuoden toukokuussa Meriuisko U-207 rantautui Kokkolan Ykspihlajaan. Tämä Kokkolassa vuonna 1984 rakennettu 12 metrinen alumiinialus on ollut merivoimien käytössä Upinniemessä. Kahdesta 224 kw Volvon diesel pääkoneesta voimansa saavat FFJet vesisuihkut ovat myös Kokkolassa valmistetut. Tänä päivänä näitä vesisuihkuja valmistaa samalla paikalla Kokkolan Lahdenperän teollisuusalueella Rolls-Royce. Tällaisen veneen saaminen sinänsä ei ollut mikään pikkujuttu. Meripuolustuspiirin ja Sininen Reservi ry:n myötävaikutuksesta merivoimat katsoivat Kokkolan ja siellä toimivan aktiivisen meriosaston tarvitsevan käyttökelpoisen aluksen, mikä oli poistettu merivoimien käytöstä. Samalla kun aluksen hankintaa mietittiin, heräsi kysymys, mistä turvallinen ko- Rajavartiolaitoksen 89- vuotisvuosipäivänä on sisäasianministeri Anne Holmlund myöntänyt Rajavartiolaitoksen päällikön vara-amiraali Jaakko Smolanderin esityksestä mm. seuraaville kiltamme jäsenille; Rajavartiolaitoksen ansiomitalin (RVL am) maanviljelijä kaptl evp Matti Hakamäki ylimvja evp Allan Furu. RVL:n päällikkö luovutti huomionosoitukset L-S MV:n ja VLLV:n yhteisessä vuosipäiväjuhlassa vartiolentueessa Turussa. Linkkiosoitteessa RVL:n päällikön vuosipäivän puhe (även på svenska) sekä nimitykset ja ylennykset www. rajavartiolaitos.fi Pohjanmaan Maanpuolustaja 2/ Uusi yhdistys ja oma alus Keski-Pohjanmaan Meripuolustajat ry Kuvattu Upinniemessä: Leo Pietilä. Kokkolan Meriosaston Ohtakarin tapaamisesta oli vieraana MPKY:n toiminnanjohtaja Eversti Pekka Majuri. ti alukselle, mikä tulisi Keski-Pohjanmaalle Kokkolaan. Tämä asia ratkesi nopeasti, kun Keski-Pohjanmaan Maanpuolustajien Piiri ry päätti ottaa aluksen omistukseensa. Enää tarvittiin yhdistys piirin alaisuuteen, joka hallinnoi ja ylläpitää alusta niin, että se ei aiheuta kustannuksia piirille. Näin perustettiin Keski-Pohjanmaan Meripuolustajat ry. Perustamiskirja allekirjoitettiin Patenttija rekisterihallitus hyväksyi yhdistyksen yhdistysrekisteriin Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Risto Pouttu, sihteeri Jari Kivioja, Hans Biskop, Peter Buddas, Touko Myllymäki, Esko Savolainen ja Ilkka Vihriälä. Yhdistyksen Pohjanlahden Merivartiokilta ry Bottniska vikens Sjöbevaknings gille rf Vuosipäivään liittyen tusvoimien viestitarkastajan Pohjanlahden Merivartiokilta ry Bottniska vikens Sjöbevaknings gille rf järjestämässä kahvitilaisuudessa Vaasan Varuskunnan Sotilaskodissa, viestiaselajin vuosipäi- vänä myöntämän Viestiristin killan varapuheenjohtaja alik res Ronald Pått lle Killan esityksestä on vapaaehtoisen maanpuolus- luovutti kilta hallituksen päätöksellä myönnetyt seuraavat tustyön mitalitoimikunta huomionosoitukset; Killan pöytästandaarit: Vaasan Merivartioalue Vaa MvA vastaanotti alueen päällikkö komkapt T Toivonen, Oulun Merivartioalue OulMvA vastaanotti myöntänyt; Vapaaehtoisen Maanpuolustustyön Ansiomitalin Hopeisena (VmpAm hop) sotilaspastori Arto Lehtineva ja komkapt Timo Toivonen. Vapaaehtoisen Maanpuolustustyön alueen päällikkö komkapt Ansiomitalin M Kropsu ja YH Sydväst Sjöfart Turku (luovutetaan myöhemmin) Vaasan Merivartioalueen päällikkö komkapt (VmpAm) mvylil Martin Saarinen. Killan esityksestä Maanpuolustusmitalitoimikunta on myöntänyt Maanpuolustusmitalin kultaisella sol- Timo Toivonen luovutti, killan esityksestä Puolusjella (Mpm ks) ösbm i a. rahastonhoitaja on Rauno Hauta-Aho. Käyttötarkoitus tällä aluksella on mm. järjestää veneen kuljettajakoulutusta, merellä tapahtuvan ympäristövahingon torjuntakoulutusta yhdessä alan viranomaisten ja muiden vapaaehtoisjärjestöjen kanssa sekä turvallista merellä liikkumiskoulutusta. Risto Pouttu Risto Pouttu ja Jari Kivioja luovuttavat Jani Puoma- Korvelalle muistolaatan aliupseerikoulun suorittamisen kunniaksi. Christer Sid. Huomionosoitukset ojensi saajilleen killan puheenjohtaja sihteeri Timo Lehdon avustaessa. Pohjanlahden Merivartiokilta ry Bottniska vikens Sjöbevaknings gille rf kiittää tuloksekkaasta yhteistyöstä killan tarkoitusperien hyväksi ja onnittelee huomioituja! psta Hannu Wallius mvluutn evp puheenjohtaja Pohjanlahden Merivartiokilta ry ordförande Bottniska vikens Sjöbevaknings gille rf Sattumuksia rajalta Reipasta rajamieselämää ei voita mikään muu kuin vielä reippaampi sellainen, tapasimme sanoa. Kenkkumaisessa tilanteessa, esimerkiksi toimiessani nuorena kersanttina varusmiesten kouluttajana, sissiharjoitukset kestivät viikon. Märkää lunta oli polveen asti, satoi vettä ja räntää. Silloin väsytti ja nukutti, oli huolehdittava varusmiehistä ja valvottava varusmiesjohtajien toimintaa. Tapana oli sanoa: Neljästä asiasta rajamies ei luovu, repusta, lipusta, aseesta ja päivärahoista Nykyisin rajavartija-aines on hyvin koulutettua. Joukossa on jopa reservin kapteeneita, vähintään aliupseereita. Rajavartijoilla on neljä palvelusarvoa: nuoremmalla rajavartijalla on tunnuksenaan yksi oranssinauha, vanhemmalla kaksi, ylirajavartijalla kolme ja rajavartiomestarilla neljä. Tämä vastaa lähinnä armeijan sotilasmestaria. Rajavartiolaitoksessa ei ole aliupseerivakansseja; on vain upseereita, opistoupseereita (katoava luonnonvara!) sekä eriarvoisia rajavartijoita. Nykyään ei kantahenkilöstölle ole aikaa järjestää sotaharjoituksia lukuun ottamatta kunkin rajavartioston vuorollaan järjestämiä omien reserviläisten kertausharjoituksia. Niissä kantahenkilöstö toimii harjoitusten johtajana ja kouluttajana. Joskus on rajavartija toimivana johtajana, jolloin hänellä lienee näkyvissä reserviarvo. Uran alku Astuin palvelukseen silloiseen Ilomantsissa sijainneeseen 2/P- KR:oon. Sodan päättymisestä oli kulunut vasta hieman yli kymmenen vuotta. Taistelualueilla näkyivät sodan jäljet: pirstoutuneet metsät, joihin oli istutettu puun taimia, romahtaneita taisteluhautoja, korsujen, pesäkkeiden ja asemien jäännöksiä. Silloin tällöin eikä niinkään harvoin törmäsi neuvostosotilaiden jäännöksiin, erilaisiin ammuksiin, miinoihin, patruunakasoihin, esikuntien ja komentopaikkojen jäännöksiin. Löytyi ruostuneita aseita, mutta raskas kalusto oli raivattu pois pian rauhanteon jälkeen. Koska suoritin KauK:n toisen jakson käymällä pioneerilinjan, tein paljon sotien aikaisten räjähteiden tuhoamisia; samoin suoritin räjäytystöitä myös siviileille. Kerrankin räjäytin hiekkapohjaisen lammen pohjassa olleet räjähteet, arviolta kymmeniä erilaisia miinoja ja kranaatteja. Se oli juhlallinen därähdys : tuhansia erikokoisia kaloja kuoli tai taintui. Illaksi saivat monet taloudet kalasoppatarpeet. Yöllinen talvisodan taistelu Saman lammen hiekkapitoiselle rannalle on haudattu noin 500 neuvostosotilasta. Talvisodan aikana heidät surmasi pari joukkueellista Ilomantsin kirkonkylästä kokoon haalittua huoltojoukkojen miestä. Koko vihollisjoukko eliminoitiin enimmäkseen kuvesraudalla eli puukolla. Pimeällä jäällä ei voinut käyttää tuliaseita; siellä olivat sekaisin niin omat kuin vihollisetkin. Suomalaisten tunnussana oli Jäämeri. Sitä eivät viholliset osanneet lausua oikein. Joka yritti mongertaa sinnepäin, häneltä katkaisi kurkun tai iski selkään suomalainen puukko. Kirjassa Lumi palaa on selostus kyseisestä taistelusta. Vajaasta pataljoonasta pääsi karkuun sen komentaja kapteeni Koslov yhdeksän tai kymmenen upseerin kanssa. Alikersantti (sittemmin luutnantti) Pynnösen partio havaitsi itään pyrkivän venäläisen upseerijoukon. Pynnönen kehotti venäjänkielen taitoisena upseereita antautumaan. He vastasivat tulittamalla. Pynnösen partio tuhosi upseerit komentajaa lukuun ottamatta. Tämä ei suostunut antautumaan, vaan räjäytti käsikranaatin rintansa alla. Aikanaan valvontakomission eversti tiedusteli Ilomantsin alueella uuden rajalinjan raivaustyömaalla: Mihin te tuhositte kapteeni Koslovin pataljoonan? Suomalaiset vastasivat, että se on haudattuna Taivallammen rantahietikkoon. Entä kapteeni Koslov? Suomalaiset kertoivat hänen ja muiden upseerien kohtalon. Eversti oli pitkään hiljaa ja totesi: Koslov oli tarmokas, pidetty ja hyvä pataljoonan komentaja. Ilmari Matinniemi toimiupseeri evp Kiuruvesi

20 20 2 /2008 Pohjanmaan Maanpuolustaja Kesäkuu 2008 Viikonloppu Vuosangassa Tällä kertaa sotaväen ajoneuvojen ajolupakurssi oli PV:n vapaaehtoinen kertausharjoitus. Koulutukseen oli kutsuttu Kainuun alueen maakuntajoukkojen henkilöitä ja viisi naista B- ajoneuvojen koulutukseen. Keski- Pohjanmaan Autokillan jäsenet muodostivat perinteisesti kurssin vahvan rungon. Kurssin vahvuus oli 23 kurssilaista ja neljä kouluttajaa. Koulutus toteutettiin Vuosangassa toukokuuta siten, että ajoneuvot luovutettiin Kainuun Prikaatin ajoneuvokeskuksesta perjantaina iltapäivällä ja moottorimarssina siirryttiin Vuosangan leirialueelle. jossa varsinaisesti varustauduimme ja päivän ensimmäiset oppitunnit aloitettiin ajoneuvoista ja varomääräyksistä. Lauantaiaamuna heti aamupalan jälkeen suuntasimme autojen keulat ampumaradalle, jossa suoritimme rynnäkkökiväärin kouluammunnat kohdistusammuntaa ja 10 laukauksen kilpa-ammunnat. Hyviä kasoja muodostui ympäri tauluja. Loppupäivä oli kokonaisuudessaan maastoharjoitusta eri ajoneuvoilla. Maastokuorma-autoille oli polettu ura vaikeisiin maasto-olosuhteisiin, oli kiviä, kantoja, vesistöä, loivaa ja jyrkkää rinnettä. Samoin maastohenkilöautot kiertelivät Vuosangan hiekkarinteitä mitä uskomattomissa olosuhteissa myös naisten ohjaamina. Perävaunuyhdistelmillä harjoiteltiin peruuttamista harjoitusradalla. Lauantaiillan ohjelmaan kuului lisäksi oppitunnit ajoneuvojen rakenteesta huollosta ja kuormausmääräyksistä. Sunnuntain aamupäivälle oli suunniteltu rastikoulu- Yhdistysjohtajia koulutettiin Kokkolassa Lauantaina 5.4 pidettiin Reserviläisliiton Yhdistysjohdon koulutustilaisuus Sokos Hotel Kaarlessa, Kokkolassa. Ari Ollilla maastoajo Sisulla onnistui moitteettomasti. Ajolupa C-ajoneuvoille tuli päivitettyä. Harri Sorjonen esittelee omalla koulutusrastilla maastohenkilöauton renkaiden määräyksiä. Taustalla kapteeni Jarmo Kivilä seuraa esitystä muiden kurssilaisten tavoin. tusta kuljetushallien takapihalle. Tehtävät oli annettu henkilöille edellisenä iltana ja he saivat valmistella esityksiään seuraavaan aamuun saakka. Ensimmäisellä rastilla oli ensiavun antaminen henkilölle, joka oli kaahannut autolla päin puuta. Tällä rastilla oli ammattilaiset asialla, nimittäin ko. naiset olivat lääkäri, sairaanhoitaja, ambulanssin ensiapuhoitaja j.n.e. Naisten toiminta havaintoesityksessä oli ammattilaisten työtä. Seuraavalla koulutusrastilla oli Harri Sorjonen esittelemässä ajoneuvojen renkaista määräyksiä ja renkaiden merkinnöistä luettavia tietoja. Rastilla suoritettiin maastohenkiautoon renkaan vaihto. Kolmannella koulutusrastilla maastokuorma-autoon laitettiin ketjut päälle. Siinä kouluttaja oli Kainuun maakuntajoukoista oleva kurssilainen. Neljännellä rastilla oli vuorossa maastohenkilöauton naamioiminen puustoa ja naamiointiverkkoa apuna käyttäen. Viidennellä rastilla oli ajoneuvojen hinaaminen omalla vinssillä. Tämä koulutus olisi ollut huomattavasti todellisempi jos ajoneuvo olisi ajettu todella kiinni maastoon, josta se olisi hinattu pois. Koulutusrastien lopuksi suoritettiin taitoajotesti, jossa ajoneuvon hallinta testattiin merkityllä uralla, peruutukset peilien avulla ja taskupysäköinti. Tässä testissä Harri hätäili ja peruutus jäi vajaaksi = hylätty. Lounaan jälkeen kouluttajamme Seppo Salomaa antoi marssikäskyn, jossa ajoneuvot oli jaettu viiteen eri marssiosastoon ja eri reiteille kohti Kainuun Prikaatia. Ajoneuvot saapuivat ajoneuvokeskukseen sopivin väliajoin, missä ne tankattiin, pestiin ja luovutettiin keskuksen vastaavalle. Marssin jälkeen luovutimme varusteet ja auditoriossa meille ojennettiin todistukset koulutuksesta. Vastuullisina kouluttajina olivat yliluutnantti Seppo Salomaa, kapteeni Jarmo Kivilä. Muuta maininnan arvoista Vuosangan harjoitusalueella oli koottu tälläkin kertaa useita koulutustapahtumia. Kurssilaisten määrä oli kokonaisuudessaan noin 200 henkilöä. Muonitus hoidettiin keskitetysti ja ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Majoitus oli parakkimajoituksena ja tällä kertaa vesi tuli ja meni eli moitteen sijaa ei ollut majoituksesta. Saunanlämmitys ryhmä Roiko- Jokela, Jylhä ja Torkko hoitivat tehtävänsä kiitosmaininnoilla. Sauna oli sijoitettu luonnon kauniille paikalle järven rantaan, mutta tällä kertaa uintimahdollisuudet olivat vähäiset, johtuen keväisestä ajankohdasta ja jäätilanteesta. Kainuun Vuosangan harjoitusten loppuun on perinteisesti sijoitettu hengellinen osuus ja mahdollisuus ehtoollisen nauttimiseen. Kaikin puolin voin suositella koulutustapahtumaa hyvänä, asiapitoisena ja muutoinkin elämyksellisenä tapahtumana, Vuosangassa kevät oli alussa, jäitä oli järvessä, lumi ei ollut vielä kaikista kohdin kadonnut, mutta sää oli keväisen kirkas. Antti Roiko-Jokela opiskelija III vuosikurssilta Tilaisuutta oltiin jo kauan suunniteltu pidettäväksi Keski-Pohjanmaan piirin alueella, sillä edellinen vastaava oli vuonna Parikymmentä uutta ja osittain vanhojakin yhdistyksien johtokuntien jäseniä ja luottamushenkilöitä saivat päivän aikana annoksen tietoa yhdistyksen johtamisesta, sotilasläänin toiminnasta sekä erityisesti yhteistoiminnasta Reserviläisliiton kanssa ja liiton jäsenyhdistyksilleen tarjoamista palveluista. Tilaisuuteen osallistuttiin 6:sta reserviläisyhdistyksestä. Iltapäivän osuuteen, missä käsiteltiin nettijäsenrekisteriä, osallistui edustajia myös upseeripiiristä. Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Pirjo Koponen esitteli liiton tarjoama tuki yhdistyksille. Suvi Tuomanen Reserviläisliitosta kertoo yhdistyksien mahdollisuuksista rakentaa omat nettisivut liiton sivujen alle.