Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat Taitopajat museon navetassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat Taitopajat museon navetassa"

Transkriptio

1 KÄDEN TAIDOT, MUOTOILU Kursseilla tutustutaan käsityön eri osaalueisiin, opitaan perinteisiä ja uusia käsityötekniikoita, saadaan ideoita luovaan suunnitteluun, opitaan käyttämään työvälineitä ja erilaisia materiaaleja, sekä koetaan yhdessä tekemisen iloa. KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS Hiiden Opistolla on oikeus antaa käsityön taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan sekä lapsille että aikuisille. Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden yleisen oppimäärän mukaan laadittuun opetussuunnitelmaan. Opetus on tavoitteellista ja pitkäjänteistä, opinnot sisältävät omatoimista työskentelyä. Lähtökohtana on tutkiva oppiminen, jossa suunnittelu ja tiedon keruu pohjautuvat opiskelijan omaan kokemusmaailmaan. LUONTO JA PUUTARHA Puutarhakursseilla opitaan käytännön vinkkejä sekä omaan puutarhaan että parvekeviljelyyn. KOTITALOUS Kotitalouskursseilla tutustutaan makujen maailmaan ja opitaan arjen tärkeitä taitoja sekä terveellisiä ruokailutottumuksia. ENSIAPU, KAUNEUDENHOITO Terveyttä ja hyvinvointia edistävät kurssit parantavat elämän laatua ja auttavat jaksamaan. TARVIKELUETTELOT: Joillakin kursseilla on tarvikeluettelo, josta selviävät kursseilla tarvittavat välineet ja tarvikkeet. Tulosta luettelo kurssin kohdalta internetistä tai hae opiston toimistosta. LUENNOT JA TAPAHTUMAT Sieniretki Nummelan vesitorni, Hiidenvedentie la , 9.9. Lukkaroinen Sari, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä. Kurssikoodi Lähde mukaan sieniretkelle Nummelanharjun maastoon! Tutustumme yleisimpiin ruokasieniin ja niiden käsittelyyn maastossa. Ota mukaan oma kori, sieniveitsi ja vesipullo sekä metsäretkelle sopivat varusteet. Tapaamme 9.9. klo Nummelan vesitornin parkkipaikalla. Muistiluento Lohjan pääkirjasto, Karstuntie 3, LOHJA ti , Lankinen Johanna, Suomi Marja, 2 t Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy Muistisairauteen sairastuneen kuntoutus ja omahoito. Luennoimassa muistikoordinaattori Johanna Lankinen ja toimintaterapeutti Marja Suomi. Käydään läpi muistisairauteen sairastuneen kuntoutukseen ja toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyviä asioita teoriassa ja pienten toiminnallisten harjoitusten avulla. Muistisairautta voi ja kannattaa kuntouttaa! Luento on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Käsityöretki la , 30.9., Lohjan Kirkkokenttä Kymäläinen Sari, 75, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä. Kurssikoodi Käsityöretkellä vierailemme Iittalan lasitehtaan designmuseossa oppaan johdolla.jatkamme matkaa Toijalaan, Ellilän kievariin, jossa nautimme ryhmällemme valmistetun lounaan kievarin pitopöydästä. Seuraavaksi vierailemme Toika-myymälässä, josta löytyy kudonta-, kehruu-, huovutus-, nypläys-, ja tuftausvälineitä, käsityökirjoja sekä runsaasti lankoja ja matonkuteita. Esillä ovat myös kangaspuumallit, mallitöitä ja käsityöohjeita. Paluumatkalla käymme Hämeenlinnassa, Wetterhoffin talossa, jossa toimii mm. käsityömyymälä, galleria ja kahvila. Retken hintaan sisältyy matkat, opastus lasitehtaalla ja lounas pitopöydästä. Lähtö Lohjan Kirkkokentältä klo 8.00 ja tarvittaessa ajamme Nummelan linja-autoaseman kautta. Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat Taitopajat museon navetassa Käsityön taiteen perusopetuksen aikuisten ryhmän loppunäyttely Lohjan pääkirjasto, Linderin sali

2 LUENNOT JA TAPAHTUMAT KÄDEN TAIDOT JA MUOTOILU Oikea materiaali oikeaan paikkaan Lohjan pääkirjasto, Karstuntie 3, LOHJA la , Malen Timo, 4 t, ovimaksu 5. Ilmoittautuminen mennessä. Kurssikoodi Mitä olisi yhteiskuntamme ja elintasomme tänä päivänä ilman muovia? Luennolla kerrotaan muovilajeista, käyttökohteista sekä muovien hyvistä ja huonoista puolista. Muoveja voidaan valmistaa lähes mistä tahansa raaka-aineesta, mm. biohajoavien muovien raaka-aineena käytetään ruokosokerista tai perunasta valmistettua tärkkelystä. Onko tämä eettinen ongelma? Miksi muovituote on niin erinomainen tuote? Mm. näitä asioita käsitellään luennolla. Puutarhan koristetarhan kasviuutuudet Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA to , 1.3. Moilanen Sanna, 2 t, ovimaksu 5. Ilmoittautuminen mennessä. Kurssikoodi Tutustutaan koristetarhan uutuuksiin. Samalla perehdytään koristeheinien ja magnolian kasvatukseen. Kuvia ja tietoa aiheesta, joka inspiroi laittamaan kädet multaan. Vaali aivojasi Lohjan pääkirjasto, Karstuntie 3, LOHJA ke , Lankinen Johanna, 2 t Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy Aivoviikon luennolla puhutaan aivoterveyden edistämisestä ja muistisairauksien ennaltaehkäisystä. Luennoimassa muistikoordinaattori Johanna Lankinen. Linnunpönttötalkoot Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA la , Vuorinen Tuomas, 5 t, maksuton, ei ennakkoilmoittautumista Tule tekemään koteja lintuystäville! Pönttömestarina toimii Tuomas Vuorinen, jolta saa neuvoja ja voi ostaa tarvikkeita. Valmiin pöntön saa mukaan ripustettavaksi kotipihan laulajille. Yhteistyössä Vihdin luonto ry:n kanssa. Kädentaitojen kevätnäyttely Lohjan pääkirjasto, Linderin sali KÄDEN TAIDOT KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS KOKEILEVA KÄSITYÖ -KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS AIKUISILLE (18.5 OP) ti , , Tamminiemi Riitta ja Pyöriä Annamari, 42 t, 64 Opiskelijat on valittu syksyllä Tavoitteellinen Kokeilevan käsityön opinto-ohjelma aikuisille, jotka haluavat perehtyä erilaisiin käsityötekniikkoihin, rikkoa rajoja ja kokeilla uutta. Opetussuunnitelma sisältää monipuolista perehtymistä käsityön eri osa-alueisiin, lähtökohtana on oma persoonallinen ja luova ilmaisu. Opinnot kestävät vuotta ja niistä saa todistuksen. Opiskelijat on valittu syksyllä Kuluvana lukuvuonna opetuskerrat 5.9., 19.9., 3.10., , , 7.11., , , , 16.1., 23.1., (ke), 3.2. (la) ja (ke) KÄSITYÖKOULU HIISI (LOHJA) Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA to , , Opettaja avoin, 50 t, 64 Käsityökoulu Hiisi on tavoitteellinen käsityön opintoohjelma, joka soveltuu n. 7-vuotiaille pojille ja tytöille. Opetusohjelmassa painotetaan omaa elämyksellistä suunnittelua, tekniikat valitaan ikäkauteen soveltuviksi. Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet uudistuvat Käsityökoulu alkaa vanhalla opetussuunnitelmalla, mutta siirtyy uuteen joustavasti opintojen aikana. Opinnot kestävät noin viisi vuotta ja niistä saa todistuksen. Materiaalimaksu 30 / lukukausi maksetaan kurssilla opettajalle KÄSITYÖKOULU HIISI (VIHTI) Vihdin yhteiskoulu, Nietoinkuja 1, VIHTI to , , Laine Reija, 50 t, 64 Käsityökoulu Hiisi on tavoitteellinen käsityön opintoohjelma, joka soveltuu n. 7-vuotiaille pojille ja tytöille. Opetusohjelmassa painotetaan omaa elämyksellistä suunnittelua, tekniikat valitaan ikäkauteen soveltuviksi. Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet uudistuvat Käsityökoulu alkaa vanhalla opetussuunnitelmalla, mutta siirtyy uuteen joustavasti opintojen aikana. Opinnot kestävät noin viisi vuotta ja niistä saa todistuksen. Materiaalimaksu 30 / lukukausi maksetaan kurssilla opettajalle. 92 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

3 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KÄSITYÖILMAISU SUUNNITTELUTEHTÄVIÄ KÄSITYÖILMAISUN TUEKSI Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA pe , la , su , Opettaja avoin, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Mistä ideat uudenlaisiin käsityötuotteisiin tulevat? Miten keksin uutta, kun kaikki on jo keksitty? Kurssilla tehdään erilaisia käsityöilmaisua tukevia suunnittelutehtäviä. Omaan ilmaisuun saadaan uudenlaisia näkökulmia. Mukana työskentelyssä opistolta Ipadit ja kierrätysmateriaalia. Tuo mukanasi muistiinpanovälineet, liimaa ja puuvärit. Sunnuntaina omakustanteinen käynti Designmuseossa, jossa suunnittelutehtävien tekoa KÄSITYÖTAITEEN AVOIN ATELJEE: KUVIA TEKSTIILIN KEINOIN ti , Tamminiemi Riitta, 27 t, 41 Ilmoittautuminen mennessä Kurssi on suunniteltu käsityötaiteesta kiinnostuneille ja sopii jatkokurssiksi esim. käsityön taiteen perusopinnoille. Kuvat valmistetaan tekstiilin keinoin, käytetään erilaisia materiaaleja sekä tekniikoita ennakkoluulottomasti, mutta taitavasti. Lähtökohtana on kurssilaisen oma ilmaisu. Ideat, suunnitelmat ja toteutus omasta päästä ja omin käsin. Tärkeintä on palo käsillä tekemiseen. YHDEN ILLAN JUTTU Yhden illan juttu on uusi kurssikokonaisuus, joka muodostuu erillisistä kädentaitojen tekniikoista. Yhden illan aikana saadaan työt valmiiksi tai jatketaan saatujen ohjeiden mukaan loppuun kotona. Opettajat ja aiheet vaihtuvat torstai-iltaisin, ja voit osallistua itseäsi kiinnostaville kursseille tai vaikka vain yhdelle illalle HEIJASTIMIA to , Korkea-aho Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla tehdään syksyn pimeisiin iltoihin kukka- ja pöllöheijastimia. Kukkaheijastimet ommellaan käsin kankaasta ja heijastinkankaasta. Pöllöheijastin neulahuovutetaan muotin sisään ja heijastinkangas kiinnitetään käsin tai ompelukoneella.tarvikeluettelo ks. s MEHUVÄRJÄYS LANGOILLE to , Tamminiemi Riitta, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen 7.9. mennessä Värikkäät mehujauheet KoolAidit ovat erinomainen värin lähde eläinperäisille (villa/silkki) langoille. Kurssilla harjoitellaan erilaisia värjäystapoja (estovärjäys, liukuvärjäys) ja värjätään langat syksyn värikkäisiin neuletöihin. Mukaan tarvitset vaaleaa villa- tai silkkilankaa. Värijauheet voit ostaa opettajalta NAPEISTA KORUJA to , Ruokokoski Pauliina, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Vanhoista napeista syntyy helposti näyttäviä koruja. Tule kokeilemaan helppoja korutekniikoita ja sommittelemaan erivärisiä nappeja koruiksi. Tarvikeluettelo, ks. s KOUKKUAMINEN TASONA to , Laakso Miia, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla opetellaan koukkuamisen perustekniikka, sekä tehdään siitä muutamia pintamuunnoksia. Illan päätteeksi voit laittaa tiskiliinan alulle. Ota mukaan bambu/puuvilla lankaa ja siihen suositusta 1-1,5 numeroa suurempi virkkuukoukku tai koukkuamiskoukku. Saat hankittua koukut ja langat myös paikanpäältä MIXED MEDIA TUTUKSI to , Ruokokoski Pauliina, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Mixed media on tekniikka, jossa yhdistellään ennakkoluulottomasti kankaita, värejä, papereita, koristeita yms. Voit tehdä kurssilla taulun tai esineen, johon sommittelet erilaista tekstuuria. Tarvikeluettelo, ks. s

4 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU PESURUUSUKE JA SELÄNPESIN Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA to , Rängman Riikka, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Virkataan pesuruusukkeita ja selänpesimiä luonnonkuitulangoista. Ota mukaan kala-, pellava-, hampputai nokkoslankaa sekä sopivan kokoinen virkkuukoukku. Opettajalla on jonkin verran materiaaleja myytävänä VAIJERIKORUT to Lahti Minna, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla valmistetaan helppoja ja nopeatekoisia vaijerikoruja lasi- tai kivihelmistä. Voit tehdä kaula- tai rannekorun. Kurssilla tarvitaan erilaisia helmiä (lasi-, metalli-, kivihelmiä jne.) oman valinnan mukaan. Lukot ja vaijerin voi ostaa opettajalta, myös lasihelmiä löytyy rajoitettu määrä. Tarpeellisia työkaluja ovat mm. sivuleikkurit, kärkipihdit sekä pieni tarjotin tai lautanen helmialustaksi TUUBIHUIVI KÄSIVARSILLA NEULOEN to , Laakso Miia, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Nopea ja näyttävä huivi valmistuu hetkessä käsivarsilla neuloen. Varaa mukaan noin sormenpaksuista lankaa tai ota useampia jämälankakeriä, joista voi neuloa moninkertaisena. Voit hankkia materiaalia myös paikanpäältä PANNULAPPUJA JÄMÄLANGOISTA Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA to , Rängman Riikka, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Ota jämälangat käyttöön ja tule virkkaamaan joulun värikkäimmät ja ekologisimmat lahjat tai uudista kotisi ilmettä uusilla patalapuilla. Tarvittaessa kerrataan silmukoita ja virkkausohjeiden lukemista. Opettajalla on jonkin verran myytävänä materiaaleja. Kurssi sopii myös aloittelijoille JOULUSUKKA to , Rängman Riikka, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Ommellaan joulusukka vanhoista, huopuneista villapaidoista tai muista kierrätyskankaista. Ota mukaan ohuita, huopuneita villaneuleita (paitoja, huiveja, vilttejä), ompelutarvikkeet sekä kirjontalankoja, nauhoja, kulkusia, ym. koristeita. Tarvikkeita on jonkin verran ostettavissa opettajalta JOULUKORTTITALKOOT to , Tikkanen Helena, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla ahkeroidaan joulukortteja papereista, kartongeista ja kierrätysmateriaaleista taittelu- ja leikkelytekniikalla. Kortteja voi täydentää pienillä metallilankakoristeilla, piirrosaiheilla, leimoilla ja hileliimoilla - ja millä vaan mielikuvitus keksii. Tarvikeluettelo, ks. s HUOVUTETUT SAUNASAIPPUAT to , Korkea-aho Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla huovutetaan märkähuovutuksena saippualle päällyste. Saippua toimii henkilökohtaisena saippuapesusienenä. Tarvikeluettelo ks. s YSTÄVÄNNAUHASTA PYYHELIINAN PIDIKKEET Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA to , Korkea-aho Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen 8.1. mennessä Kurssilla solmeillaan persoonallisia ystävännauhoja pyyheliinojen ripustuslenkeiksi. Nauhan leveys riippuu lankojen lukumäärästä ja nauhan valmis pituus vaatii lankaa viisinkertaisen pituuden (esim. metrin pituisista langoista saa noin 20 cm valmista nauhaa). Ota mukaan lankoja, sakset, nuppineuloja ja työskentelyalusta ( esim. korkkinen ilmoitustaulu, finnfoamtai bitumilevyn palanen). Opettajalta myös ostettavissa lankoja. 94 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

5 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KEVYTKASSI OMMELLEN to , Sassi Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Tule ompelemaan kassi kierrätysmateriaalista tai valitsemistasi jämäköistä puuvillakankaista. Yksityiskohdiksi voit tehdä päällikirjontaa. Ota mukaan mieleistäsi kangasmateriaalia, ompelulankaa, mittanauha, nuppineulat ja sakset FIMO-MASSASTA MUOTOILUA to , 1.2. Ruokokoski Pauliina, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Tule tekemään pientä ja kivaa Fimo-askartelumassasta. Massasta voi tehdä koruja tai nukkekodin tavaroita. Vinkkejä muotoiluun ja mukavaa yhdessä tekemistä. Tarvikeluettelo, ks. s TUNISIALAINEN VIRKKAUS, KOUKKUAMISTA PYÖRIÖNÄ to , 8.2. Laakso Miia, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla opitaan koukkuamista pyöriönä, kaksipäisellä koukulla. Ota mukaan saman vahvuista lankaa, kahta eri väriä ja niihin 1-1,5 numeroa suurempi kaksipäinen koukku. Saat hankittua koukut ja langat myös paikanpäältä HUOVUTETAAN RUISLEIPÄPANNUNALUNEN to , Rängman Riikka, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen 1.2. mennessä Märkähuovutetaan ruisreikäleipä - pannunalunen. Opettaja antaa ohjeet mukaan kotiin työn viimeistelyyn kirjomalla. Materiaaleja on jonkin verran ostettavissa opettajalta PITKÄSIDOSKIRJANEN Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA to , 1.3. Korkea-aho Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Nidotaan pitkäsidostekniikalla kirjanen. Kannet tehdään vahvasta skräppipaperista. Voit myös nitoa erilaisten neulojen säilytykseen muutaman sivun kirjasen esim. huopakankaasta tai nahkasta TRIKOOPIPON OMPELU to , 8.3. Sassi Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Ompele trikoopipo selkeillä ohjeilla. Voit tehdä useammankin ja kokeilla esim. rusettipipon tekoa. Tuo mukanasi trikookangasta, ompelulankaa, mittanauha, nuppineulat ja sakset SOLMEILEMALLA KÄNNYKKÄPUSSI Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA to , Korkea-aho Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen 1.3. mennessä Kurssilla voit solmeilla makrameesolmuilla kännykkä- ja sipulipusseja. Lähes kaikki langat sopivat solmeiluun; parhaiten paksuhko ja tiiviskierteinen pellava- tai puuvillalanka. Ota lankojen lisäksi mukaan sakset, nuppineuloja, työskentelyalusta n. 50x60 cm (esim.korkkinen ilmoitustaulu, finnfoam tai bitumilevyn pala). Opettajalta myös ostettavissa lankoja KORVAKORUJA LASIHELMISTÄ to , Lahti Minna, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen 8.3. mennessä Kurssilla valmistetaan erilaisia korvakoruja lasihelmistä mm. korupiikkiin valmistetut helpot korvakorut sekä pujotustekniikalla valmistetut korvakorut siemenhelmistä. Kurssilla tarvitaan mm. siemenhelmiä, erilaisia lasi-, kivi- tai metallihelmiä, korvakorukoukut, korupiikkejä, helmilankaa ja neulan. Opettajalla on rajoitettu määrä tarvikkeita myytävänä. Ota mukaan sakset, pieni tarjotin tai lautanen helmialustaksi, sivuleikkurit, pyöröpihdit sekä pieni rasia helmiä ja työvälineitä varten

6 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU T-PAITA SUKKELASTI SAUMURILLA to , 5.4. Sassi Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Tehdään perus t-paita saumurilla ommellen. Tutustutaan saumurin käyttöön konkreettisessa työssä. Varaa mukaasi trikookangasta, ompelulankaa, mittanauha, nuppineulat ja sakset JÄTTINEULEPEITTO to , Laakso Miia, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Neulotaan omia käsivarsia puikkoina käyttäen jättineuletorkkupeitto merinovillasta. Varaa mukaan 2-3 kg merinovillatopsia (tai kysymme ilmoittautumisen jälkeen haluatko osallistua yhteistilaukseen). Ota mukaan huovutusneula, niin saadaan työhön siistit päättelyt ja langanvaihdot PIKKURUUKKUJA BETONISTA to , Korkea-aho Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen 5.4. mennessä Valetaan betonista pienesineitä kuten kukkaruukkuja, maljakoita ja kynttilänalusia. Esineet otetaan kotiin kuivumaan. Ota kurssille mukaan suojakäsineet, ruokaöljyä ja erilaisia muovipurkkeja, joita haluat kokeilla betonimuotteina. Muoteiksi käyvät myös maitopurkit, viili- ja jogurttipurkit sekä mehupullot. Vanhoja pitsiliinoja voi käyttää kuviointiin. Työskentelemme sisällä, jonka vuoksi teemme vain pieniä esineitä. Betonia voi ostaa opettajalta. Tarvikeluettelo ks. s. 91. SENIORIRYHMÄT PÄIVÄKÄSITYÖT ma , , Kymäläinen Sari, 75 t, 46 Käsityöstä virkeyttä, iloa ja elämänsisältöä ikäihmisille! Tarkoitettu yli 60-vuotiaille tai eläkepäätöksen saaneille. Suunnittelemme yhdessä mitä erikoistekniikoita kurssi sisältää PISTOJA JA SILMUKOITA SENIOREILLE A ti , , opettaja avoin, 75 t, 46 Keskustellaan käsitöistä ja nautitaan niiden tekemisestä. Opitaan ja kerrataan erilaisia tekniikoita mm. kirjontaa,virkkausta ja neulomista. Keskeneräiset käsityöt voi myös ottaa mukaan. Tarkoitettu yli 60-vuotiaille tai eläkepäätöksen saaneille PISTOJA JA SILMUKOITA SENIOREILLE B Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA to , , opettaja avoin ja Päivi Korkea-Aho, 75 t, 46 Sisältö sama kuin edellä. PERHEKURSSIT FANTASIA JA PERUSMEIKKI -PERHEKURSSI A Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA la-su , Rantanen Saara, 10 t, 25 Ilmoittautuminen 7.9. mennessä Kurssilla tutustumme meikkauksen alkeisiin ja hulluttelemme mielikuvituksen tuotoksilla. Saavu kurssille jälkikasvusi kanssa parina ja vietä kaksi mukavaa päivää yhdessä meikkauksen maailmassa. Tuo mukaasi omat meikkisi & meikkitarvikkeesi (siveltimet, sienet, vipat ym.) Kurssin aikana käymme jokaisen kanssa yksilöllisesti läpi tarvikkeidesi tilanteen. Ota mukaasi myös tarvikkeita mitä haluat käyttää fantasiameikin luomisessa (strassit, glitterit, höyhenet, kasvomaalit ym.) Kurssi on tarkoitettu yli 10-vuotiaille lapsille. Myös lasten tulee ilmoittautua KARJALANPIIRAKOITA LASTEN KANSSA Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA la , Vehovuori Mirja, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Itse leivottu lämmin piiras munavoin kanssa on suomalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan.tule leipomaan lasten kanssa maistuvia karjalanpiirakoita. Raaka-ainemaksu 7 maksetaan opettajalle. Myös lasten tulee ilmoittautua. 96 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

7 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU FANTASIA JA PERUSMEIKKI -PERHEKURSSI B Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA la-su , Rantanen Saara, 10 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin kurssilla A PERHEKURSSI: MINIMAAN SEIKKAILUT - PIENOISMAISEMA ASUKKAINEEN JA KASVEINEEN Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA pe , Helena Tikkanen, 10 t, 33, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Rakennetaan yhdessä pienoismaailma asukkaineen: esim. jännittävä dinolaakso, keijujen puutarha tai lemmikkien puuhapuisto. Hahmot muovataan savesta. Kankaista ja tikuista voi rakennella telttoja, metallilangasta taivutella huonekaluja jne. Maailma kootaan esim. suureen ruukkuun tai muuhun laakeaan astiaan. Sen viimeistelevät teemaan sopivat kasvit, kivet ja muut luonnonmateriaalit. 1 lapsi / 1aikuinen parina. Polttomaksu 8 sisältyy kurssimaksuun. Opettajalta voi ostaa savet, värit ja lasitteet sekä tikut, kankaat ja metallilangat. Kurssipäivät: 19.1., 2.2., 9.2. OMPELU JA PUKEUTUMINEN Lohja OMMELLAAN ARKEEN JA JUHLAAN A Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA ma , , Sassi Päivi, 75 t, 67 Opitaan käyttämään valmiskaavoja sekä ompelukoneita ja saumureita. Ommellaan vaatteita sekä aikuisille, että lapsille. Ommellaan myös kodin tekstiilejä. Sopii sekä aloittelijoille, että pidemmälle ehtineille HANDARBETSSTUDIO Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA mån , , Nummi Gunilla, 75 h, 67 Anmälan börjar kl. 11:00 Folkdräkten i fokus men du får hjälp med vanlig klädsomnad, broderier, stickning mm. Tule tekemään käsin yhdessä. Työstämme mm. kansallispukuja, kirjomme ja neulomme. Opetuskielenä ruotsi. Tule rohkeasti mukaan! OMMELLAAN ARKEEN JA JUHLAAN B Järnefeltin koulu, Helsingiuksentie 56, VIRKKALA ti , , Sassi Päivi, 75 t, 67 Sisältö sama kuin kurssilla A OMMELLAAN ARKEEN JA JUHLAAN C Mäntynummen yhtenäiskoulu, Mäntynummenkuja 15, LOHJA AS ke , , Sassi Päivi, 75 t, 67 Sisältö sama kuin kurssilla A TILKKUTYÖT - QUILTS to , , Kortelainen Pia, 50 t, 63 Tilkkukurssilla tutustutaan vasta-alkajien kanssa perusasioihin. Tule tekemään pienistä tai isoista kankaanpalasista tilkkutuotteita kotiin tai lahjaksi. Ensimmäisellä kerralla suunnittelemme yhdessä tilkkukurssin sisältöä ja käymme läpi työskentelyyn liittyviä työvälineitä. Kurssi soveltuu myös edistyneemmille tilkkuilijoille. Opiskelijat hankkivat itse materiaalit ja pientyövälineet. Kurssilla saa opastusta myös englannin kielellä LET S MAKE BAGS - OMMELLAAN LAUKKUJA A, TYÖPAJA MAAHANMUUTTAJILLE JA MUILLEKIN Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA ma , opettaja avoin, 24 t, 35, opintoavustus LL Ilmoittautuminen 4.9. mennessä Tule mukaan ompelemaan laukkuja! Kurssilla käytetään valmiskaavoja, joita muuntelemalla saadaan aikaan jokaisen tekijän tarkoituksiin sopiva laukku. Materiaalivalinnat vaikuttavat myös laukun ulkonäköön ja käyttöön, samoin pienillä yksityiskohdilla voidaan luoda lisäilmettä. Aikaisempaa ompelukokemusta ei tarvita. Kurssilla opetusta myös englanniksi. Työpaja on suunnattu maahanmuuttajille, mutta sinne ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Maahanmuuttajat voivat hakea opintoavustusta kurssimaksun maksamiseen Hiiden Opiston toimistoista

8 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU TILKKUTYÖT Pusulan koulu, Kaukelantie 1, PUSULA pe , la , , Ruokamo Satu, 60 t, 67 Ilmoittautuminen mennessä Voit ommella tilkkutöitä oman valintasi mukaan uusista ja kierrätyskankaista. Perusasioita vasta-alkajille ja uusia ideoita edistyneemmille tilkkuilijoille. Kurssipäivät: 22.9., 23.9., , , , , 26.1., 27.1., 2.3., 3.3., 6.4., KIERRÄTYSHUOPAA PUNOEN JA OMMELLEN A Pusulan koulu, Kaukelantie 1, PUSULA ma , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla valmistetaan erilaisia sisustusesineitä, kasseja, koreja yms. kierrätyshuovasta. Huopa sopii punontaan, sitä voi ommella koneella ja kuvioida mm. kirjoen (käsin tai koneella), applikoiden tai neulahuovuttaen. Voit yhdistää kierrätyshuopaan myös vanhoja vanuneita villaneuleita. Info 25.9., jolloin teemme yhteistilauksen huovasta. Kurssipäivät: 7.10., PÄIVITÄ TYYLISI! la , su , Hirva Sari, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Tule saamaan ammattilaisen vinkkejä mitkä värit, mallit ja tyylit sopivat juuri sinulle. Pienikin muutos piristää mieltä ja nostaa itsetuntoa. Henkilökohtainen väri- ja vartalotyyppi määritys. Tietoja ostopaikoista, ym. Väritilkut KOIRANVAATEKURSSI A to , la-su , Hantila Sari, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Koiranvaatteita uusista- ja kierrätysmateriaaleista. Teemme kurssilla mantteleita, haalareita, säärystimiä ja tossuja. Infotilaisuudessa ohjeistetaan ottamaan mitat koirasta. Info , kurssipäivät , LAUKKUKURSSI A Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA ma , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 lmoittautuminen mennessä Ommellaan kasseja, laukkuja ja kukkaroita. Voit hyödyntää kierrätyskankaita, esim. farkkuja. Kurssilla käydään läpi laukun ompelun eri vaiheet (mm. vetoketjun kiinnittäminen, taskujen ompelu), ja opitaan käyttämään laukkuihin sopivia tukimateriaaleja. Info , kurssipäivät , VAATTEIDEN TUUNAUSKURSSI A Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA ke , la-su , Rouhiainen Aija, 35 t, 52 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla tuunataan vanhoja vaatteita uuteen uskoon. Tutustutaan erilaisiin muokkaustapoihin ja kurssin ohjaajan mukanaan tuomiin kymmeniin tuunausvaatteisiin ja uudistetaan vanhat koristelemalla tai tehdään niistä uusioluomus/ luodaan niistä uusiovaate. Info ke klo , kurssipäivät: , , 9.12., VÄRIKYLPY la-su , Hirva Sari, 14 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Löydä värien kiehtova maailma! Tutustumme värien yhdistelyyn, symbolismiin ja hiukan teoriaankin nopeiden sekä innostavien tehtävien avulla. Sopii kaikille väreistä kiinnostuneille KIERRÄTYSHUOPAA PUNOEN JA OMMELLEN B Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA ma , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin kurssilla A. Info , jolloin tehdään yhteistilaus huovasta ja kurssipäivät 9.12., Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

9 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KAAVAT OMILLA MITOILLA B Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA la , su , opettaja avoin, 18 t, 30 Ilmoittautuminen 8.1. mennessä Piirretään peruskaavat omilla mitoilla ja opitaan muokkaamaan niitä tarpeen mukaan. Tavoitteena saada housun ja mekon kaavat itselle, jotka istuvat ihanasti. Ensimmäisellä kerralla mukaan muistiinpanovälineet, mittanauha, pitkä viivain ja mittasuhdeviivain. Kurssipäivät: 20.1., 21.1., 27.1., LET S MAKE BAGS - OMMELLAAN LAUKKUJA B, TYÖPAJA MAAHANMUUTTAJILLE JA MUILLEKIN Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA ma , opettaja avoin, 24 t, 35, opintoavustus LL Ilmoittautuminen 8.1. mennessä Sisältö sama kuin kurssilla A KUKKAROITA JA LAUKKUJA Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA la , Korte Jaana, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Valmistetaan joko itse kudotuista tai muista kangasaarteista kukkaron- ja laukunkehyksiin laukkuja juhlaan tai arkeen. Tarvikeluettelo, ks. s PERUSKAAVOJEN KUOSITTELU, JATKOKURSSI KAAVOITUKSELLE ti , opettaja avoin, 9 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Vaatteiden peruskaavat aiemmin piirtäneille tai ne muuten omistaville kurssi, jossa keskitytään muokkaamaan kaavoja erilaisten suunnitelmien mukaiseksi. Harjoitellaan mm. laskoshameen kuosittelu, prinsessaleikkaukset ja herrainkaulus. Kuosittelu tehdään mittakaavaan 1:4. Mukaan mittasuhdeviivain, teippiä, liimapuikko ja muistiinpanovälineet VAATTEIDEN TUUNAUSKURSSI B Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA ti , la-su , Rouhiainen Aija, 35 t, 52 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin kurssilla A. Info ti 6.2. klo , kurssipäivät 10,2., 11.2., 3.3., 4.3. Vihti OMPELU (ALKEET) Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ma , , opettaja avoin, 50 t, 63 Ompelun perusasioiden opettelua (mittojen ottaminen, kaavojen piirtäminen, kankaiden leikkaaminen ja sovitukset). Harjoitellaan myös ompeluteknisiä asioita (mm. muotolaskokset, poimutukset, vetoketjut, napinlävet, taskut) ja tullaan tutuksi koneiden kanssa. Helppoja ompelutöitä edistetään omaan tahtiin. Ensimmäiselle kerralle mukaan mittanauha ja muistiinpanovälineet OMPELU (JATKO) Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ma , , opettaja avoin, 50 t, 63 Ommellaan vaatteita lapsille ja aikuisille, myös kodin tekstiilejä voi tehdä. Voit myös uudistaa ja korjata vanhoja vaatteita ja tekstiilejä. Ompelun tekniset ratkaisut selvitetään jokaisen oman ompelutyön mukaan. Ensimmäisellä kerralla mukaan muistiinpanovälineet ja mittanauha OMPELUN ILOA ke , , opettaja avoin, 75 t, 67 Ommellaan vaatteita ja kodin tekstiilejä, nautitaan ompelun riemusta! Käytetään uusia kankaita sekä saadaan löytämisen iloa vanhoista kangasaarteista. Tule mukaan oppimaan ompelun perustaitoja niin kaavoituksesta, materiaaleista kuin yksityiskohdistakin

10 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU OMPELUTEKNIIKAT JA KAAVOITUS ke , , opettaja avoin, 50 t, 63 Tutustutaan ja harjoitellaan ompeluteknisiä ratkaisuja: esim. erilaisia saumoja, taskuja, napinläpiä sekä laskoksia. Harjoitellaan kaavojen piirtämistä omia mittoja hyödyntäen, tehdään peruskaava housusta ja hameesta. Ensimmäiselle kurssikerralle mukaan mittanauha ja muistiinpanovälineet TILKKUTYÖKURSSI A pe , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla opitaan tilkkutyön perusasioita ja erilaisia tilkkutyötekniikoita. Voit valmistaa pienen tilkkutyön tai jatkaa aiemmin aloittamaasi suurempaa työtä. Sopii vasta-alkajille sekä perustaidot hallitseville. Info 29.9., kurssipäivät , KAAVAT OMILLA MITOILLA A Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ti , opettaja avoin, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Piirretään peruskaavat omilla mitoilla ja opitaan muokkaamaan niitä tarpeen mukaan. Tavoitteena saada housun ja mekon kaavat itselle, jotka istuvat ihanasti. Ensimmäisellä kerralla mukaan muistiinpanovälineet, mittanauha ja pitkä viivain KOIRANVAATEKURSSI B to , la-su , Hantila Sari, 16 t, 30 Ilmoittautuminen 1.2. mennessä Koiranvaatteita uusista- ja kierrätysmateriaaleista. Teemme kurssilla mantteleita, haalareita, säärystimiä ja tossuja. Infotilaisuudessa ohjeistetaan ottamaan mitat koirasta. Info: 15.2., kurssipäivät 3.3., LAUKKUKURSSI B pe , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen 1.2. mennessä Ommellaan kasseja, laukkuja ja kukkaroita. Voit hyödyntää kierrätyskankaita, esim. farkkuja. Kurssilla käydään läpi laukun ompelun eri vaiheet (mm. vetoketjun kiinnittäminen, taskujen ompelu), ja opitaan käyttämään laukkuihin sopivia tukimateriaaleja. Info 16.2., kurssipäivät 10.3., TILKKUTYÖKURSSI B pe , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin kurssilla A. Info 9.3., kurssipäivät 17.3., KESÄVAATTEIDEN OMPELU ke , opettaja avoin, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Ommellaan kesävaatteita valmiskaavoista. Huomioidaan kaavamuutokset omalle vartalolle sopiviksi. Tehdään kaavat lempivaatteesta ja nautitaan yhdessä tekemisestä. Kurssi sopii niin vasta-alkajalle kuin jo pidemmälle ehtineelle ompelijallekin. KANKAANKUDONTA Lohja KUDONNAN ALKEIS-/JATKORYHMÄ Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA ma , , Kymäläinen Sari, 75 t, 67 Opitaan ja kerrataan kudonnan perusasioita: työvälineet, suunnittelu, rakentaminen ja kutominen. Harjoittelemme kudonnan suunnitteluohjelman, WeavePoint7, käyttöä sidosten opiskelussa. Mahdollisuus kutoa myös tietokonekangaspuilla. Kudomme monipuolisesti erilaisia käyttö- ja sisustustekstiilejä perussidoksista. Teoriatuntien lisäksi opiskelijat rakentavat loimia ja kutovat kangaspuilla omalla vapaa-ajalla. 100 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

11 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KUDONNAN JATKORYHMÄ Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA ti , , Kymäläinen Sari, 75 t, 67 Kerrataan kudonnan perusasioita suunnittelusta loimen luomiseen, rakentamiseen ja kutomiseen. Sidosopissa opiskellaan perussidoksista johdettuja sidoksia. Harjoitellaan kankaan rakenteen ja kankaankuvan merkitsemistä kudonnan suunnitteluohjelma WeavePoint7:n avulla. Normaalien kangaspuiden lisäksi kudomme tietokonekangaspuilla KUDONNAN PÄIVÄRYHMÄ Merssi, Laurinkatu 57, LOHJA ke , , Kymäläinen Sari, 75 t, 67 Kurssi edellyttää perustietojen hallitsemista. Laajennetaan kudonnan tietoja ja taitoja, sekä käytetään kudonnan suunnitteluohjelmaa monipuolistamaan kudonnan mahdollisuuksia. Kurssilla kudotaan erilaisia käyttö- ja sisustustekstiilejä kurssilaisten toiveiden mukaan. Vetokangaspuut ovat tämän lukuvuoden kudonnan päiväryhmän käytössä. Lisäksi mahdollisuus kutoa tietokonekangaspuilla SAMMATIN KANKAANKUDONTA Maamiesseurantalo Sampaala, Lohilammentie 2 B 2, SAMMATTI ti , , Rahkamaa Tea, 75 t, 67 Kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että kertauskurssiksi perustiedot hallitseville. Opiskellaan kankaan suunnittelua ja rakentamista. Kudotaan sisustus- ja käyttötekstiilejä kurssilaisten toiveiden ja tarpeiden mukaan VIRKKALAN KANKAANKUDONTA Järnefeltin koulu, Helsingiuksentie 56, VIRKKALA ke , , Rahkamaa Tea, 75 t, 67 Kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille että kertauskurssiksi perustiedot hallitseville. Opiskellaan kankaan suunnittelua ja rakentamista. Kudotaan sisustus- ja käyttötekstiilejä kurssilaisten toiveiden mukaan HONGISTON KANKAANKUDONTA Hongiston koulu, Lehmijärventie 956, LEHMIJÄRVI to , , Lahti Minna, 48 t, 63 Yhdistetty perus- ja jatkokurssi. Kudontaa opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Loimen suunnittelu, luominen, rakentaminen, kutominen ja viimeistely. Sidosoppia ja materiaalitietoutta. Kurssipäivät: 7.9., 14.9., 28.9., , , 9.11., 23.11, 7.12., 11.1., 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 5.4., NUMMEN KANKAANKUDONTA Taitotalo, Tiedonpolku 2, NUMMI ti , , Rahkamaa Tea, 75 t, 67 Kankaankudontaa aloittelijoille ja perustaidot osaaville. Valmistetaan kodin käyttötekstiilejä kurssilaisten toiveiden mukaan uutta oppien. Vihti KANKAANKUDONNAN ABC (PERUSTEET) ma , , Korte Jaana, 75 t, 67 Opitaan kudonnan perusasiat: loimen luominen, kankaan rakentaminen ja kutominen sekä sidosopin alkeita. Kudotaan helppoja loimia: mattoja, poppanaa ja keväällä erilaisista langoista sisustus- ja käyttötekstiilejä SELIN KANKAANKUDONTA Selin monitoimitalo, Selintie 529, SELKI ti , , Korte Jaana, 75 t, 67 Kerrataan kudonnan perusasioita. Kudotaan monipuolisesti sisustus- ja käyttötekstiileitä yhdessä suunnitellen. Sopii myös vasta-alkajille JOKIKUNNAN KANKAANKUDONTA Jokikunnan koulu, Vanjoentie 29, JOKIKUNTA ke , , Korte Jaana, 75 t, 67 Kerrataan kudonnan perusasioita. Kudotaan monipuolisesti sisustus- ja käyttötekstiileitä yhdessä suunnitellen. Sopii myös vasta-alkajille KUDONNAN JATKOKURSSI to , , Korte Jaana, 75 t, 67 Kudotaan monipuolisesti yhdessä suunnitellen sisustus- ja käyttötekstiilejä. Opitaan mielenkiintoisia uusia kudontatekniikoita ja sidoksia. Kerrataan sidosoppia ja materiaalitietoutta

12 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KUDOTAAN MATTOJA ma, to , Korte Jaana, 24 t, 35 Ilmoittautuminen 8.5. mennessä Tutustumme perinteisiin ja uusiin mattomalleihin. Käytämme erilaisia kudemateriaaleja. Luomme ja rakennamme loimet. Loimilangat voi ostaa opettajalta. Jos haluat leikata kuteet itse, olisi ne hyvä valmistella etukäteen. Valmiskuteet ehtii hankkia kurssin aikana. Vaatii kurssiajan lisäksi omatoimista osallistumista, kudonta-aikaa kesäkuun loppuun KUVAKUDOSKURSSI A la-su , Hovila Soile, 24 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Miten kuvan voi kutoa? Tutustutaan gobeliinien suunnitteluun ja tekniikkaan. Valmistetaan oman luonnoksen pohjalta pieniä kuvakudoksia kudontakehyksessä. Kurssipäivät la-su 7.10., 8.10., ja PIRTANAUHAN KUDONTAA la , Korte Jaana, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla luodaan loimet ja kudotaan pirtanauhaa. Opettelemme yksinkertaisen ja kuviollisen nauhan valmistusta. Pirtanauhaa voi kutoa vyöksi, hihnaksi, koristeeksi, koruksi tai esim. pyyhkeisiin ripustimiksi. Ota mukaan erivärisiä lankoja, joista voimme valita sopivat. Lankoja voi ostaa myös opettajalta. Nauhapirran saa käyttöönsä kurssilta. Kurssi sopii kaikille kiinnostuneille KUVAKUDOSKURSSI B la-su , Hovila Soile, 24 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin kurssilla A. Kurssipäivät: 10.3., 11.3., 24.3., LANKATEKNIIKAT Lohja PITSINNYPLÄYS B Pusulan koulu, Kaukelantie 1, PUSULA ti , , Rahkamaa Tea, 75 t, 67 Pitsinnypläystä aloittelijoille sekä perustaidot osaaville PITSINNYPLÄYS C Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA to , , Rahkamaa Tea, 75 t, 67 Pitsinnypläystä aloittelijoille sekä perustaidot omaaville RENTOUDU, LATAUDU, VIRKISTY Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA ke , Rängman Riikka, 12 t, 25 Ilmoittautuminen 6.9. mennessä Pidä huolta itsestäsi ja aivoistasi. Virkkaamisen, neulomisen ja värittämisen lomassa tehdään rentouttavia, lataavia ja virkistäviä harjoituksia, jotka tukevat aivojesi hyvinvointia ja joita voit soveltaa myös arjessa. Rentouttavan tekemisen välipaloina kuulet tietoiskuja aivojen itsehoidosta. Tarjolla on myös aivoystävällistä välipalaa. Ota oma helppo käsityö mukaan tai tartu johonkin opettajan ideoista, joihin ohjeet ja tarvikkeet ovat ostettavissa paikan päältä. Monisteja välipalamaksu 5 / kerta. Kurssipäivät:20.9., , 1.11., TUFTAUS ma , ti , Björkroth Päivi, 11 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Tule tekemään tuftaamalla langoista sisustustekstiilejä kotisi seinälle, lattialle tai tyynyksi viime vuosisadan alkupuolen suositulla menetelmällä! Vaikka menetelmä on vanha, voit luoda sillä modernejakin tekstiilejä. Mallina voit käyttää vaikka piirrosta tai tehdä abstrakteja kuvioita. Menetelmä on helppo oppia, työt valmistuvat nopeasti ja aiheet ovat rajattomat! Työvälineen saat lainaksi kurssin ajaksi. Kurssin infoillassa saat tarkemmat ohjeet tarvittavista materiaaleista, kuten langasta sekä kehikosta (esim. taulunkehys tai ihan vain laudoista kasattu), johon pohjakangas kiinnitetään nitomalla. Materiaalimaksu pohjakankaasta ja liimasta n. 5 riippuen työn koosta. Info klo , kurssipäivät 2.10., 3.10., Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

13 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU VILLASUKKAKURSSI ALOITTELIJOILLE Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, LOHJA ke , Laakso Miia, 9 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla opitaan sukan neulomisen perusteet. Tutustutaan eri varsivaihtoehtoihin ja kärkikavennuksiin. Sukkiin neulotaan perinteinen vahvistettu kantapää. Aloittelijat rohkeasti mukaan! Ota mukaan kerä sukkalankaa ja siihen sopivat sukkapuikot KIRJONEULESUKAT to , Koskinen Merja, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Tutustutaan kirjoneulontaan ja neulotaan kirjoneulesukat tai -lapaset. Voit tulla valmiin ohjeen kanssa tai tutustua opettajan tuomiin malleihin. Ota mukaan puikot ja langat RÄSYVIRKKAUS A to , Ponkala Helena, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Nyt on erinomainen mahdollisuus hyödyntää muista käsitöistä jääneet kuteiden ja lankojen loput! Poimimme lankalenkkejä, helmiä, verkkopohjakankaan läpi tiheäksi, kuvioita muodostavaksi ja purkautumattomaksi pinnaksi käyttäen trikoo- ja räsykuteita tai paksuhkoja lankoja. Työvälineenä käytetään räsyvirkkauskoukkua (Locker needle hook). Kurssilla valmistetaan itse suunniteltuja, yksilöllisiä sisustustuotteita esim. pieni matto, istuinalusta tai seinätekstiili. Ensimmäisellä kerralla tehdään yhteistilaus verkkopohjakankaasta ja koukuista. Ota mukaan sakset, maalarinteippiä, muistiinpanovälineet sekä kuteita ja lankoja. Kurssi sopii aloittelijoille SUKAT VARPAISTA VARTEEN MAGIC LOOP -TEKNIIKALLA Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, LOHJA ke , Laakso Miia, 9 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla neulotaan sukat varpaista alkaen käyttämällä hauskaa luuppaustekniikkaa. Ei enää putoilevia puikkoja, koska nyt valmistuu kaksi sukkaa samanaikaisesti yhdellä pyöröpuikolla. Kantapääksi opetellaan tiimalasikantapää ja viimeisellä kerralla opitaan eri tapoja joustavaan päättelyyn. Ota mukaan kaksi kerää sukkalankaa ja pyöröpuikko pit. 100 cm KÄPYILY la-su , Ruokamo Satu, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla opitaan käpyilyn (frivolite) perus- ja edistyneempiä tekniikoita sekä helmien yhdistämistä käpyiltyyn pitsiin. Opitaan lukemaan käpyilyohjeita. Ota mukaan frivolitekäpy, virkkauslankaa, virkkuukoukku, sakset ja helmiä. Sopii vasta-alkajille ja perusteet hallitseville. Kurssipäivät: , NEULOTAAN PAITA YLHÄÄLTÄ ALAS B Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, LOHJA ke , Laakso Miia, 6 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Opi neulomaan paita/takki ylhäältä alas ja ilman saumoja. Kurssilla neulotaan minipaita raglanhihoin ja pääntieltä alkaen. Opit samalla magic loop -neuletekniikan, sekä italialaisen silmukoiden luomisen ja päättelyn. Teemme laskelmat ja muut suunnitelmat omaa toppia/paitaa/tunikaa/mekkoa varten. Ota mukaan lankaa ja siihen sopiva 100 cm pyöröpuikko RÄSYVIRKKAUS JATKOKURSSI A to , Ponkala Helena, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Jatkokurssilla suunnitellaan ja valmistetaan räsyvirkkaustekniikalla kasseja, rasioita, pienehköjä lattiatyynyjä sekä muita sisustus- ja käyttöesineitä. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan omat työt ja tehdään yhteistilaus verkkopohjakankaasta. Lisäksi tarvitset pohjakankaan ja koukun lisäksi maalarinteippiä, sakset sekä kuteita ja lankoja. Kurssi sopii myös aloittelijoille KESKENERÄISET KÄSITYÖT B Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, LOHJA to , Laakso Miia, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Lojuuko kaappiesi kätköissä keskeneräisiä lanka- tai ompelutöitä, jotka on tarkoitus saada valmiiksi sitten joskus, kun on aikaa? Ota aikaa joka toiselle torstai-illalle. Tehdään yhdessä valmista. Kurssilla saa apua ja ohjausta, sekä ideoita toisten töistä. Ja jos tulee vauhdilla valmista, niin laitetaan uusia töitä alulle. Kurssipäivät: 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 5.4.,

14 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KESÄKÄSITYÖT Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA ke , Laakso Miia, 15 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Valmistetaan kesäisiä neule-ja virkkuutöitä, joita on kiva ottaa matkalle tai rannalle mukaan ja joista saat myös mukavia tuliaisia kesävierailuille. Kurssipäivät: 25.4., 2.5., 16.5., 23.5., Vihti PITSINNYPLÄYS A Pappilanpellon koulu, Kirkkojärventie 3, VIHTI ma , , Rahkamaa Tea, 75 t, 67 Pitsinnypläystä vasta-alkajille sekä perustaidot hallitseville NEULOTAAN PAITA YLHÄÄLTÄ ALAS A Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ke , Laakso Miia, 6 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Opi neulomaan paita/takki ylhäältä alas ja ilman saumoja. Kurssilla neulotaan minipaita raglanhihoin ja pääntieltä alkaen. Opit samalla magic loop -neuletekniikan, sekä italialaisen silmukoiden luomisen ja päättelyn. Teemme laskelmat ja muut suunnitelmat omaa toppia/paitaa/tunikaa/mekkoa varten. Ota mukaan lankaa ja siihen sopiva 100 cm pyöröpuikko NEULOMISEN ILOA ti , , Ruokamo Satu, 48 t, 63 Ilmoittautuminen mennessä Opitaan lukemaan neulekaavioita ja -ohjeita sekä muokkaamaan ohjeita omiin tarpeisiin sopivaksi. Neulotaan sukkia ja lapasia. Saat halutessasi myös vinkkejä virkkaukseen.kurssi sopii kaikille neulomisesta kiinnostuneille. Kurssipäivät:12.9., 26.9., , , , , 16.1., 30.1., 13.2., 6.3., 20.3., KESKENERÄISET KÄSITYÖT A Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA to , Laakso Miia, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Lojuuko kaappiesi kätköissä keskeneräisiä lanka- tai ompelutöitä, jotka on tarkoitus saada valmiiksi sitten joskus, kun on aikaa? Ota aikaa joka toiselle torstai-illalle. Tehdään yhdessä valmista. Kurssilla saa apua ja ohjausta, sekä ideoita toisten töistä. Ja jos tulee vauhdilla valmista, niin laitetaan uusia töitä alulle. Kurssipäivät: 14.9., 28.9., , 2.11., , RÄSYVIRKKAUS B Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ti , Ponkala Helena, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Nyt on erinomainen mahdollisuus hyödyntää muista käsitöistä jääneet kuteiden ja lankojen loput! Poimimme lankalenkkejä, helmiä, verkkopohjakankaan läpi tiheäksi, kuvioita muodostavaksi ja purkautumattomaksi pinnaksi käyttäen trikoo- ja räsykuteita tai paksuhkoja lankoja. Työvälineenä käytetään räsyvirkkauskoukkua (Locker needle hook). Kurssilla valmistetaan itse suunniteltuja, yksilöllisiä sisustustuotteita esim. pieni matto, istuinalusta tai seinätekstiili. Ensimmäisellä kerralla tehdään yhteistilaus verkkopohjakankaasta ja koukuista. Ota mukaan sakset, maalarinteippiä, muistiinpanovälineet sekä kuteita ja lankoja. Kurssi sopii aloittelijoille KIRJONEULESUKAT ti , Koskinen Merja, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla tutustutaan kirjoneulontaan ja neulotaan kirjoneulesukat tai -lapaset. Voit tulla valmiin ohjeen kanssa tai tutustua opettajan tuomiin malleihin. Ota mukaasi puikot ja langat. Merja Koskinen 104 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

15 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KEHRÄTÄÄN LANKAA to , la-su , Hakkarainen Jaana, 24 t, 35 Ilmoittautuminen 1.2. mennessä Tule kehräämään taatusti yksilöllistä lankaa! Opitaan villan käsittely alusta alkaen; karstaaminen, kehrääminen värttinällä ja rukilla sekä lankojen viimeistely. Voit ottaa mukaan oman rukin tai käyttää kurssin rukkeja. Opettajalta voi ostaa villaa ja värttinän. Sopii vasta-alkajille ja jo kehräykseen tutustuneille. Info Kurssipäivät: 3.3., 4.3., RÄSYVIRKKAUS JATKOKURSSI B Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ti , Ponkala Helena, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Jatkokurssilla suunnitellaan ja valmistetaan räsyvirkkaustekniikalla kasseja, rasioita, pienehköjä lattiatyynyjä sekä muita sisustus- ja käyttöesineitä. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan omat työt ja tehdään yhteistilaus verkkopohjakankaasta. Lisäksi tarvitset pohjakankaan ja koukun lisäksi maalarinteippiä, sakset sekä kuteita ja lankoja. Kurssi sopii myös aloittelijoille. HUOVUTUS JA VÄRJÄYS FELTED ANIMALS - HUOVUTETTUJA ELÄIMIÄ la-su , Troynich Yaroslava, 14 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä In this 2-day felting workshop you will learn how to design models for animal-shaped hand puppets, how to work with different types of wool, and the basics of needle and wet felting. The result will be a funny and lively animal-shaped hand puppet of your choice - there are almost 20 animals and birds to choose from. The workshop is suitable for both experienced felt makers and complete beginners. Previous wet felting experience is not required. The course language is English. All course materials can be bought from the teacher. Wool, eyes, fleeces and fibres for one puppet cost 13. This course is for adults only. Tule mukaan huovuttamaan hauskoja eläimiä, saat samalla kielikylvyn englanniksi. Osallistujille lähetetään infokirje ennen kurssia LENTÄVÄ MATTO ke , la-su , Kovalainen Paula, 14 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Tule huovuttamaan itsellesi pieni matto tai seinätekstiili. Ota mukaan mäntysaippuaa, sanko ja ammennusastia, iso ja pienempi pyyhe sekä kuplamuovia. Infokerralla tehdään villoista yhteistilaus ja käydään läpi kurssilla tarvittavia välineitä sekä suunnitellaan kurssiviikonlopun töitä. Info 1.11., kurssipäivät , KANKAANPAINANTA Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, LOHJA ke , Laakso Miia, 9 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla tutustutaan erilaisiin kankaanpainotekniikkoihin, leimasinpainantaan, paperi- ja vahakaavioon, sekä kuumaliimasabloonaan, omien valintojen mukaan. Harjoituksia tehdään kangastilkuille sekä suoraan tuotteisiin, kuten t-paidat, kangaskassit, tiskirätit, tyynyliinat. Materiaalimaksu 5. Ota ensimmäiselle kerralla mukaan valkoista lakanakangasta ja vanha t-paita INDIGOVÄRJÄYSTÄ JA ESTOKUVIOINTEJA pe , la-su , Tetri Anna-Karoliina, 20 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Indigo-eli kyyppivärjäys on perinteinen tekniikka jota voidaan soveltaa myös kotimaiseen morsinkoon. Kurssilla tutustutaan perinteisiin estokuviointitekniikoihin, joilla saadaan kankaaseen esim. japanilaista kimonotyyliä tai afrikkalaista vaikutelmaa. Materiaalimaksu n (sis. väriaineet ja puretteet) käytön mukaan. Tarvikeluettelo, ks. s HUOVUTA NEULAHUOVASTA la-su , Tetri Anna-Karoliina, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Huovuta neulahuovasta lapaset, rannekkeet, baskeri tai vaikka tyyny. Kokeile kuviointia intarsiatekniikalla, elävöitä pintaa silkkikiehkuroilla ja ohuilla kankailla. Tarvikeluettelo, ks. s

16 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KANKAAN KUVIOINTIA Pusulan koulu, Kaukelantie 1, PUSULA pe , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen 8.3. mennessä Kurssilla opitaan helppoja kankaanpainotekniikoita: mm. leimasinpainanta, gelli-plate ja kuumaliima. Kurssin tulokset sopivat erityisesti tilkkutyökankaiksi, mutta voit kokeilla myös esim. paperin kuviointia. Info ja kurssipäivät 14.4., FELTED HORSE - HUOVUTETTU HEVONEN (JATKOKURSSI) la-su , Troynich Yaroslava, 14 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä In this 2-day advanced felting workshop you will learn how to make felted horse puppet of your dream. During the course we will learn working with different types of wool, secrets of needle and wet felting technics, shaping perfect animal heads. This project is quite complicated, that is why previous wet felting experience is required. The course language is English. All course materials can be bought from the teacher. Wool, eyes, fleeces, fibres and rhinestones for one horse cost 15. This course is for adults only. Tule mukaan huovuttamaan hevosta, joka on vähän haastavampi työ. Saat samalla kielikylvyn englanniksi. Kurssille voi osallistua vain, jos on aiemmin ollut huovutuskurssilla. Osallistujille lähetetään infokirje ennen kurssia LUONNONVÄRJÄYKSEN PERUSTEET pe , la-su , Tetri Anna-Karoliina, 20 t, 35 Ilmoittautuminen 3.5. mennessä Kurssilla opit lankojen purettamisen, väriliemen keiton, värjäämisen ja huuhtelut. Opit tuntemaan eri värikasveja, kurssilla värjätään pieniä määriä lankoja useilla eri väreillä. Väri- ja puretusmateriaalikulut maksetaan opettajalle. Tarvikeluettelo, ks. s HUOVUTETUT SAUNASAIPPUAT Aleksis Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO la , Korkea-aho Päivi, 6 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla huovutetaan märkähuovutuksena saippualle päällyste. Saippua toimii henkilökohtaisena saippuapesusienenä. Tarvikeluettelo ks. s SILKIN MAALAUS, VÄRJÄYS JA KUVIOINTI A ti , opettaja avoin, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Tule mukaan kuvioimaan silkkiä! Tutustumme silkkimaalaukseen ja erilaisten efektien tekemisiin. Värjäämme silkkiä ja teemme erilaisia estokuviointeja solmimalla ja vahalla. Yhteistilaus mahdollinen materiaaleista. Tuo ensimmäiselle kurssikerralle muistiinpanovälineet SILKIN MAALAUS, VÄRJÄYS JA KUVIOINTI B Aleksis Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO pe , la-su , opettaja avoin, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin edellä. Info 2.3., kurssipäivät: 17.3., NUKET JA NUKKEKODIT NUKKEKODIN SISUSTUS Muijalan koulu, Takaniityntie 26, MUIJALA la , , Rängman Riikka, 48 t, 63 Ilmoittautuminen mennessä Näperretään nukkekotiin kaikkea ihanaa. Teemat vaihtuvat joka kerta: 9.9. Peilit, taulut ja seinäkellot, Leivonnaiset (kakut, pikkuleivät, kääretortut), Laukut, kassit ja reput, Joulu (lahjapaketit, joulukuusi, joulukukat, koristeet), Pehmustetut nojatuolit ja sohvat, Punotut korit ja korituolit Kasvit (viherkasvit, kesäkukat, kaktukset), 7.4. Tekstiilit (valinnaisesti joko asukkaiden vaatteet tai kodin tekstiilit). Tarvikeluettelo, ks. s OMA NUKKEKOTI KULTAAKIN KALLIIMPI Muijalan koulu, Takaniityntie 26, MUIJALA ma , , Rängman Riikka, 75 t, 67 Ilmoittautuminen mennessä Tule valmistamaan unelmiesi nukkekoti! Voit tehdä kaiken aivan itse pohjapiirroksesta alkaen, tai remontoida ja sisustaa jo olemassa olevan nukkekodin. Jokin vanha kaappi tai laatikko voi myös muuntua käsissäsi upeaksi nukkekodiksi tai -huoneeksi. Voit valmistaa myös esineitä pienoismallimaailmaan. Sopii myös aloittelijoille. Työkalu-/pientarvikemaksu opettajalle 5. Tarvikeluettelo, ks. s Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

17 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU NUKELLE UUDET VAATTEET Muijalan koulu, Takaniityntie 26, MUIJALA pe , la-su , Rängman Riikka, 19 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Ommellaan vaatteita nukeille (esim. Baby Borneille ja Barbeille) hyödyntäen tilkkuja, vanhoja vaaatteita (lastenvaatteet, mekot, paidat), liinavaatteita sekä nauhoja, pitsejä, nappeja ym. Ota nukke mukaan vaatekoon tarkistamiseksi. Opettajalta saatavilla kankaita, kaavoja, neulonta- ja virkkausohjeita sekä ompelutarvikkeita; maksu käteisellä käytön mukaan NUKKEKOTIKLINIKKA A Muijalan koulu, Takaniityntie 26, MUIJALA la-su , Rängman Riikka, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Onko nukkekotisi rakentaminen jumiutunut, eikö remontti etene? Tuliko pulmia matkaan vai loppuiko into? Nyt on tarjolla aikaa, paikka ja opastusta. Yhdessä muiden nukkekotiharrastajien kanssa ratkotaan pulmia, jaetaan kokemuksia ja keskitytään koko hulppea viikonloppu nukkekotiin. Ota mukaan työn alla oleva nukkekotisi. Materiaalimaksu käytön mukaan. Tarvikeluettelo, ks. s TAIDENUKKE I pe , la-su , Nykopp Piitu, 18 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla tutustut nukenvalmistukseen taideilmaisuna. Nukkehahmosi voi olla satuolento, eläinhahmo jne. Se voi seisoa, istua, roikkua tai olla täydentävä elementti sisustuksessasi. Suunnittelet ja valmistat ilmeikkään nukketeoksen kankaasta ja viimeistelet sen olemuksen esim. maalaamalla akryyliväreillä. Työssäsi voit yhdistellä erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, kuten kuvansiirtoa ja kirjailua. Kurssilla kehität ilmaisuasi ja opit käyttämään materiaaleja monipuolisesti. Opettajalta voi ostaa materiaalit nuken valmistukseen, max 20 / nukke NUKKEKOTIKLINIKKA B Muijalan koulu, Takaniityntie 26, MUIJALA la-su , Rängman Riikka, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin kurssilla A TAIDENUKKE II pe , la-su , Nykopp Piitu, 36 t, 52 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla suunnittelet ja valmistat monimateriaalisen nukketeoksen. Nukkehahmosi voi roikkua, seisoa, istua tai vaikka tanssia. Se voi olla satuolento, eläinhahmo jne. Kangasvartaloon yhdistettävät nukenosat muotoilet taidekäyttöön kehitetystä Paperclay- muotoilumassasta. Nukke puetaan laminoimalla yhteen paperia, kangasta jne. ilmeikkääksi kokonaisuudeksi. Opit käyttämään laminointitekniikkaa tavalla, joka avaa uusia mahdollisuuksia kolmiulotteiseen ilmaisuun. Viimeisen silauksen työ saa maalamalla, johon voit käyttää akryylivärejä tai esim. kahvia. Tekniikat ja materiaalit mahdollistavat monipuolisesti oman ilmaisun kehittämisen. Opettajalta voi ostaa materiaalit nuken valmistukseen, max 30 / nukke. Kurssipäivät: 2.3., 3.3., 4.3., 16.3., 17.3., MUOTOILUN KESÄKURSSI - LÖYDÄ NUKENTEKIJÄ ITSESTÄSI ma-pe , Piitu Nykopp, 35 t, 52, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Nukketaiteeseen yhdistyy useita taiteen ja kädentaitojen osa-alueita. Nukkehahmoa voi soveltaa laajaalaisesti terapiasta teatterin kautta taideilmaisuun, leikittäviä nukkeja unohtamatta. Löydä nukentekijä itsestäsi -kurssilla perehdytään plastisen sommittelun menetelmin kolmiulotteisen muodon saavuttamiseen ja hallitsemiseen sekä nuken mittasuhteisiin. Kurssilla suunnitellaan ja muotoillaan nuken osat, mallineet, savesta. Mallineista valmistetaan kipsimuotit valu-tai prässäystekniikkaa varten. Käytetyt materiaalit ja tekniikat mahdollistavat monipuolisesti oman ilmaisun kehittämisen. Opettajalta voi ostaa kurssimateriaalit max 40. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että aiempaa kokemusta omaaville. KORUKURSSIT JA HELMITYÖT HELMITYÖKURSSI ti , , Ruokamo Satu, 56 t, 67 Tehdään koruja ja koristeita lasihelmistä. Opitaan erilaisia helmipistoja neulalla ja langalla, sekä vaijerin ja korupiikkien käyttöä. Aloittelijoille sekä perusteet hallitseville. Kurssipäivät: 5.9., 19.9., 3.10., , 7.11., , , 9.1., 23.1., 6.2., 27.2., 13.3., 27.3.,

18 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU HELMIKORUJA JA -KIRJONTAA Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA ma , , Lahti Minna, 39 t, 52 Kurssilla tehdään erilaisia helmitöitä, pääasiassa pujotustekniikoilla, mutta myös helmikudontaa ja -kirjontaa sekä metallilankatöitä. Valmistetaan mm. koruja, koristeita ja asusteita. Soveltuu aloittelijoille sekä jo perusteet hallitseville. Kurssipäivät: 11.9., 25.9., 9.10., , 6.11., , 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 12.3., 26.3., KORUJA PUNOMALLA pe , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla opitaan punomaan erilaisia nyörejä japanilaisella kumihimo- punontatekniikalla. Nyöristä voi tehdä esim. ranne- tai kaulakorun. Punonnassa voi käyttää helmiä. Kurssilla on mahdollista tehdä koruja myös makrameetekniikalla. Sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille. Info 15.9., kurssipäivät: 30.9., LASIHIMMELI JOULUKSI Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA ti , la-su , Lahti Minna, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla valmistetaan kimaltavista lasiputkihelmistä jouluisia himmeleitä sekä muita pienempiä koristeita. Himmeli on joulun perinteinen koriste, joka sopii lasisena myös moderniin kotiin. Kurssille osallistuminen ei vaadi aiempaa helmitöiden hallintaa. Info klo , jolloin tutustutaan malleihin ja tehdään helmitilaus. Kurssipäivät , LASIHIMMELI Aleksis Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO la , Björkroth Päivi, 7 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Tule tekemään upea hohtava himmeli lasista. Kurssilla käymme läpi lasisen himmelin rakentamisen perusteita ja tutustumme eri mallisiin himmeleihin. Mukaan tarvitset ohutta, 0,3 mm metallilankaa ja pihdit langan katkaisemiseen sekä n. 5 mm pitkiä lasiputkia 100g. Tarvikkeiden hinnaksi tulee n.20. Jos haluat opettajan hankkivan materiaalit, ota häneen yhteyttä tekstiviestillä 2 viikkoa ennen kurssin alkua. Yhteystiedot toimistolta JAPANILAINEN PUNONTA KUMIHIMO pe , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla opitaan punomaan erilaisia nyörejä japanilaisella kumihimo-punontatekniikalla. Nyöristä voi tehdä esim. ranne- tai kaulakorun. Punonnassa voi käyttää myös helmiä. Sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille. Info , kurssipäivät: 2.12., KORUJA SOLMEILEMALLA pe , la-su , Ruokamo Satu, 17 t, 30 Ilmoittautuminen 8.1. mennessä Tehdään koruja erilaisilla solmeilutekniikoilla ja opitaan makrameen perussolmuja. Solmeilussa käytetään nyörin lisäksi lasihelmiä. Voit kokeilla myös japanilaista kumihimo-punontatekniikkaa helmillä tai ilman. Sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille. Info 19.1., kurssipäivät: 3.2., KANGASKORUT Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ke , Laakso Miia, 9 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla valmistetaan koruja kangastilkuista, matonkuteista, nyöreistä, mukaan voi yhdistellä nappeja ja helmiä. Ota ensimmäiselle kerralle mukaan kangastilkkuja, ompelulankaa ja neula. KIVENHIONTA JA HOPEATYÖT Kivenhionta- ja hopeatyökurssilaisten alaikäraja on 16 vuotta KIVENHIONNAN JA HOPEATYÖN ALKEET A ma , , Poikola Marko, 75 t, 69, ei alennuksia Korukiven hionnan alkeet (sahaus-, hionta- ja kiillotusvaiheet), kivien tunnistusta, suomalaiset koru- ja jalokivet ja niiden löytöpaikat. Syksyllä maastoretki. Hopeatyön alkeita, opettajalta voi ostaa hopean. Tarvike- ja työkalumaksu Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

19 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU HOPEATYÖKURSSI (JATKOKURSSI A) Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA ti , , Vuorela Ari, 75 t, 69, ei alennuksia Erilaisten hopeaketjujen ja -korujen valmistusta levystä ja langasta perinteisin käsityötekniikoin. Kivien kehystystä ja muita kivenistutusmenetelmiä. Käsittelemme myös emalointeja ja muita pinnanmuokkaustekniikoita. Kurssi sopii hopeatyön perusteet osaaville. Ryhmässä voi olla mukana kolme lukuvuotta yhtäjaksoisesti, minkä jälkeen pidetään välivuosi. Tarvike- ja työkalumaksu HOPEATYÖN ALKEET B Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA ke , , Poikola Marko, 75 t, 69, ei alennuksia Hopeatöiden alkeita kurssilla tutustutaan hopeatyövälineisiin ja opetellaan työvaiheet erilaisten viikinkiketjujen työstämiseen hopealangasta. Opetellaan hopean juottamista kehystämällä kiviä hopealangalla sekä tekemällä sormus hopealevystä. Tarvike- ja työkalumaksu 10. Opettajalta voi ostaa kurssilla tarvittavan hopean KORUKIVI- JA HOPEATYÖ (JATKOKURSSI B) ke , , Vuorela Ari, 75 t, 69, ei alennuksia Erilaisten korukivi- ja hopeatyötekniikoiden soveltamista, muotoilua ja suunnittelua. Pyörö-, linssi- ja tasohiontaa sekä kivien liimaamista. Kivien kehystystä, ketjujen valmistusta ja kivien istutusta. Hiekkavalun ja vuolukiven työstön perusteita. Kurssi sopii parhaiten peruskurssin käyneille tai korukivityötä muutoin jo osaaville. Ryhmässä voi olla mukana kolme lukuvuotta yhtäjaksoisesti, jonka jälkeen pidetään välivuosi. Tarvike- ja työkalumaksu HOPEATYÖKURSSI KEVÄT, VIHTI la-su , Vuorela Ari, 32 t, 49, ei alennuksia Ilmoittautuminen 8.1. mennessä Hopeaketjujen ja korujen tekoa langasta ja levystä perinteisin menetelmin (sahausta, viilausta, takomista ym. hopean työstöä) esim. sormuksia ja riipuksia. Opettajalta voi ostaa hopean. Tarvike- ja työkalumaksu 10. Kurssipäivät: 20.1., 21.1., 27.1., HOPEATYÖKURSSI KEVÄT, LOHJA Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA la-su , Vuorela Ari, 32 t, 49, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Sisältö sama kuin edellä. Tarvike- ja työkalumaksu 10. Kurssipäivät:10.3., 11.3., 17.3., KRANSSIT JA METALLILANKATYÖT TUOHI- JA PAJUTYÖPAJA Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA la , , Tieaho Jenni, 75 t, 67 Ilmoittautuminen 7.9. mennessä Työpajassa materiaaleina käytetään tuohta ja pajua. Tutustut tuohen ja pajun käsillätekemisen iloon ja uusiin ulottuvuuksiin. Tuohesta voi rakentua pienoisveistos ja paju taipuu sylinkokoiseksi myyttiseksi veneeksi ympäristötaiteilija Jenni Tieahon ohjauksessa. Miten luonnonmateriaali taipuu sinun käsissäsi? Rautakauppatavarat opiskelijat ostavat itse. Pajua ja tuohea voi ostaa opettajalta. Kokoontumiskerrat sovitaan opettajan kanssa erikseen HEHKUVAT SYYSKRANSSIT la , Pankkonen Sari, 8 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Sidomme syksyn värikkäistä lehdistä, varvuista, heinistä, kävyistä ja sammaleista näyttäviä kransseja ja koristeita. Ota mukaan sanomalehti ja luonnonmateriaaleja tarpeesi mukaan. Sidontalangan voi ostaa opettajalta.lisätietoja https: / / sites.google.com / site / kranssitjakoristeet / Tarvikeluettelo, ks. s HAVUKRANSSIT la , Pankkonen Sari, 8 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Sidomme havuista, varvuista ja muista materiaaleista näyttäviä kransseja jouluksi. Tutustumme havupallon valmistukseen. Kokoamme kävyistä näyttäviä kuusia ja kransseja, jotka voi viimeistellä hopea- tai kultahohteella. Ideoimme koristeita myös muista luonnon aineksista kuten sammaleesta ja jäkälästä. Ota mukaan sanomalehti, omat havut, kävyt ja sammaleet. Sidontalankaa voi ostaa opettajalta. Lisätietoja google.com/site/havukranssit/ Tarvikeluettelo, ks. s

20 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU JOULUINEN RAUTALANKAPAJA la , Laine Reija, 7 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Metallilankatekniikan alkeita. Valmistetaan jouluisia pieniä metallilankatöitä itselle tai lahjaksi, koristeiksi seinälle, kuuseen, lahjoihin tai kortteihin. Tarvikeluettelo, ks. s KEVÄISET RISUKRANSSIT JA KORIS- TEET Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA su , Pankkonen Sari, 8 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Sidomme keväthangilta kerätyistä risuista ja pajunvitsoista kranssipohjia, jotka koristellaan keväisillä koristeilla. Valmistamme koristeita myös viinipullon korkeista ja tutustumme pajunkissoilla päällystettyjen munien valmistukseen. Ota mukaan iso kassillinen tuoreita risuja ja pajunkissoja, viinipullonkorkkeja, liimapyssy ja koristeita oman tarpeesi mukaan. Sidontalangan voit ostaa opettajalta. Lisätietoja google.com/site/kranssitjakoristeet/ ERIKOISTEKNIIKAT Lohja PERHONSIDONTAKURSSI A, ALOITTELIJOILLE JA JONKIN VERRAN SITONEILLE Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA pe , la-su , Hakkarainen Mika, 24 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Tule tutustumaan perhonsidonnan alkeisiin. Kurssilla opettelemme kolmen päivän aikana uppoperhojen, pintaperhojen ja streemereiden sidonnan tekniikkaa ja tutustumme käytettäviin materiaaleihin. Materiaaleina käytämme perinteisiä luonnonmateriaaleja, kuten linnun höyheniä ja eläinten karvoja. Sidonnassa käytettävät välttämättömät työkalut (sidontapenkki, rullapidin, häkiläpihdit ja karvantasaaja) on hankittavissa alan liikkeistä. Opistolla on lainattaviksi 10 kpl. em. työkaluja kurssin ajaksi. Materiaalimaksu 30 maksetaan opettajalle, sisältää materiaalit sidottaviin perhoihin. Infopäivä Kurssipäivät: 30.9., 1.10., REVITÄÄN REVINNÄISTÄ JA MUITA PERINTEISIÄ KIRJONTOJA Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA pe , , opettaja avoin, 30 t, 49 Ilmoittautuminen mennessä Tutustutaan perinteisiin kirjontoihin ja tehdään aluksi kokeiluja, joiden perusteella valitaan itselle luonteenomaisin kirjontatapa. Suunnitellaan kirjottava työ ja toteutetaan kirjottu tuote. Ammennetaan malleja historiasta sekä tehdään moderneja sovelluksia. Kurssi sopii niin aloittelijalle kuin jo kokeneemmallekin kirjonnan harrastajalle. Kurssipäivät: 15.9., 6.10., , , 8.12., 12.1., 26.1., 9.2., 16.3., TEKSTIILIAARTEET UUTEEN KÄYTTÖÖN - TEKSTIILIEN TUUNAUSPAJA pe , la-su , Opettaja avoin, 30 t, 49 Ilmoittautuminen mennessä Onko kaapeissasi aiempien sukupolvien tekstiiliaarteita, joita et henno heittää pois, mutta sellaisenakaan eivät löydä käyttötarkoitustaan? Tule mukaan keksimään innovatiivisia ja moderneja käyttötarkoituksia vanhoille tekstiiliaarteille. Kurssilla tutustutaan tekstiileihin ja mietitään uudenlainen ja toimiva käyttötapa tuotteelle tauluna, kassina tai vaatteena. Info klo , kurssipäivät: 23.9., 24.9., , ROTTINKIPUNONTA A ti , Korkea-aho Päivi, 21 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Rottinkipunonnan yhdistetty alkeis- ja jatkokurssi. Tutustumme rottinkiin käsityömateriaalina ja opimme erilaisia sidoksia. Opettelemme erilaisia aloitus- ja päättelytekniikoita sekä rottingin värjäystä. Voit punoa esim. pöytäkoreja, kahvallisia koreja, lampunvarjostimia, pöytälampetteja ja ulkoruukkuja. Ensimmäisellä kerralla teemme rottinkitilauksen. 110 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

21 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU TASOTÖITÄ LYIJYLASI- JA TIFFANYTEKNIIKALLA A Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA ma , la-su , Korkea-aho Päivi, 31 t, 49 Ilmoittautuminen mennessä Tiffany-töissä käytetään kuparinauhaa ja tinajuotoksia. Tiffany-tekniikalla tehdyt tasotyöt sopivat hyvin ikkunakoristeiksi tai muuten valoa taittamaan. Lyijylasitöissä käytetään lyijykiskoja, joilla lasit kootaan teokseksi. Lyijylasiin käy nk. antiikkilasin lisäksi myös kierrätyslasia. Kiskojen risteyskohdat juotetaan tinalla vahvoiksi. Lopuksi lyijylle annetaan entisaikojen käsittely liituhionnalla. Lyijylasityö on vahvaa tekoa, sen voi suunnitella myös ulkotilaan säänvaihtelujen armoille. Kurssi sopii uusille ja vanhoille tekijöille. Ensimmäisellä kerralla kerrotaan tekniikoista ja tehdään yhteistilaus. Mittaa tila tai ikkuna, johon haluat valmiin työsi. Info 9.10., kurssipäivät: , , , PUNOTAAN MUOVIPÄREKORI ti , la-su , Ponkala Helena, 14 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla valmistetaan muovipäreestä sangallinen ostokori tai monitoimikoreja tavaroiden säilyttämiseen, sadonkorjuuseen, sienestykseen ja kalastukseen. Materiaali kestää hyvin käyttöä ja on pesunkestävää elintarvikemuovia. Ota infoiltaan mukaan muistiinpanovälineet ja mitta. Kurssipäivinä tarvitaan lisäksi sakset, paperinitoja, pyykkipoikia tai jousipuristimia sekä vanha froteepyyhe. Jos kotoa löytyy, voi ottaa mukaan myös palan vanerilevyä (väh. 6mm paksu, n. 50 x 50 cm:n kokoinen). Kurssi sopii vasta-alkajille. Materiaalimaksu opettajalle käytön mukaan. Info ja kurssipäivät 28.10, LAMPUNVARJOSTINKURSSI ti , la-su , Björkroth Päivi, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kaipaako lampunvarjostimesi piristystä tai haluatko tehdä ihan uuden varjostimen vaikka pulloa lampunjalkana käyttäen? Tällä kurssilla saat neuvot ja vinkit elämäsi valaisimen toteuttamiseen - metallilankaisen varjostinkehikon päällystämiseen haluamallasi kankaalla. Kurssin infoillassa saat tarkemmat ohjeet tarvittavista materiaaleista, kuten varjostinkehikosta, -nauhasta ja sopivista kankaista. Materiaalimaksu kieputusnauhasta n. 5 riippuen varjostimen koosta. Info , kurssipäivät , PARACORD-SOLMEILUA ma , la-su , Ponkala Helena, 15 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla solmitaan alunperin laskuvarjoihin tarkoitetusta paracordista (550-cord) erilaisia survival-rannekkeita, avainnauhoja ja avaimenperiä, kellonrannekkeita yms. Kurssilla on myös mahdollista tehdä keppihevoselle riimut tai lemmikille kaulapanta ja taluttimia. Infoillassa tutustutaan materiaaliin ja tekniikoihin valmistamalla esim. ranneke tai avaimenperä. Lisäksi suunnitellaan kurssipäivien työt ja tehdään yhteistilaus naruista. Opettajalta voi ostaa materiaalit infoillan töihin. Voit käyttää myös omia materiaaleja. Ota mukaan sakset, mittanauha, ilmastointi-/maalarinteippiä ja sytkäri. Kurssi sopii aloittelijoille. Info kurssipäivät , MUISTOJEN RASIA la , Tetri Anna-Karoliina, 8 t, 19 Ilmoittautuminen mennessä Kerää muistosi yhteen kuvien, esineiden, materiaalien, värien, dokumenttien, valokuvien yms. muodossa rasiaan tai vaikka vanhaan matkalaukkuun. Voit keskittyä työssäsi esim. nuoruuteen, johonkin harrastukseen, matkaan tai työelämään. Rasian voi tehdä myös lahjaksi toiselle. Kurssilla saat neuvoja erilaisiin rasian työstötekniikkoihin, mutta jätämme myös tilaa keskustelulle. Tarvikeluettelo, ks. s RUUKKUTUUNAUS pe , Tikkanen Helena, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Tuunaa kaupan valmisruukut uusiksi ja uniikeiksi kotiisi tai lahjaksi. Uusi ilme voi olla esim. romanttinen ja runsas, hienostunut kartanomainen, eksoottisen etnohenkinen, leikkisä ja humoristinen, fantasiamaailman inspiroima tai tyylikkään moderni. Ruukkuja voidaan uudistaa maalaten, patinoiden, piirtäen, sapluunoin, decoupage-tekniikalla (lautasliinat, paperi, kankaat), simpukoilla, nauhoilla, napeilla jne. Opettajalta voi ostaa decoupage-lakkaa ym. lisämateriaaleja. Tarvikeluettelo, ks. s. 91. Kurssipäivät: , 1.12.,

22 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU VIIME HETKEN JOULULAHJAT Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA pe , la-su , Opettaja avoin, 20 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Valmistaudutaan jouluun ompelemalla tonttu, virkkaamalla valopalloja tai tekemällä valokuvista ruokatabletit. Nopeimmat ehtivät tehdä nämä kaikki. Intensiivikurssilla nautitaan joululahjojen valmistuksesta sekä opitaan uusia tekniikoita. Infokerralla tiedot tarvittavista materiaaleista. Info klo , kurssipäivät 8.12., 9.12., KÄSINTEHTYÄ SAIPPUAA B ti , la , su , Lahti Minna, 12 t, 25 Ilmoittautuminen 9.1. mennessä Valmistetaan ihania ja yksilöllisiä saippuoita erilaisista kasviöljyistä ja -rasvoista. Info 23.1., jolloin annetaan ohjeet kurssilla tarvittavista raaka-aineista ja tarvikkeista. Infokerralla läsnäolo välttämätön. Kurssipäivät: 3.2., PARACORD-SOLMEILUN JATKOKURSSI ma , la-su , Ponkala Helena, 15 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Jatkokurssilla opetellaan lisää tekniikoita esim. ristien ja pallojen valmistamista sekä kokeillaan erilaisia koristelutapoja. Voit päällystää tai tehdä ripustimen retkeilyvarusteille esim. juomapullolle tai taskulampulle. Infoillassa suunnitellaan kurssipäivien työt ja tehdään naruista yhteistilaus. Opettajalta on ostettavissa eri vahvuisia paracordeja (perus, heijastava sekä glow in the dark), lukkoja ja avainrenkaita pieniin töihin. Ota mukaan sakset, mittanauha, ilmastointi-/maalarinteippiä ja sytkäri. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Info 29.1., kurssipäivät: 10.2., ROTTINKIPUNONTA C Nummi-Pusulan lukio, Tiedonpolku 4, NUMMI ti , Korkea-aho Päivi, 21 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Rottinkipunonnan yhdistetty alkeis- ja jatkokurssi. Tutustumme rottinkiin käsityömateriaalina ja opimme erilaisia sidoksia. Opettelemme erilaisia aloitus- ja päättelytekniikoita sekä rottingin värjäystä. Voit punoa esim. pöytäkoreja, kahvallisia koreja, lampunvarjostimia, pöytälampetteja ja ulkoruukkuja. Ensimmäisellä kerralla teemme rottinkitilauksen MUOVIPÄREKORIN JATKOKURSSI ma , la-su , Ponkala Helena, 14 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Jatkokurssilla valmistetaan muovipäreestä kookkaampia koreja tavaroiden säilyttämiseen tai pyykki- ja halkokoreja. Infoillassa suunnitellaan kurssipäivien työt ja tehdään yhteistilaus muovipäremateriaalista. Ota kurssille mukaan sakset, paperinitoja, pyykkipoikia tai jousipuristimia, froteepyyhe sekä tulevaa korinpohjaa suurempi pala tukevaa vanerilevyä. Kurssille voivat osallistua myös vasta-alkajat, jotka aloittavat tutustumisen tekniikkaan valmistamalla esim. ostoskorin. Info ja kurssipäivät 3.3., MUOVIEN KIERRÄTYS la-su , Malén Timo, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla käsitellään lyhyesti muovien valmistus, eri muovilajit ja niiden käyttökohteet. Kurssilla tutustutaan erilaisiin teollisesti ja kotikonstein valmistettuihin muovikierrätystuotteisiin, niiden ominaisuuksiin sekä käyttömahdollisuuksiin. Valmistamme muovikierrätystuotteita, johon tarvitset mukaan sakset, silitysraudan ja -laudan sekä paljon muovipusseja ja -kasseja. Muovit kiertoon ja luonto kiittää! MUNANKUORIMOSAIIKKI Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA ti , la-su , Lahti Minna, 16 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Kananmunankuorista voi tehdä edullista ja kaunista mosaiikkipintaa erilaisten sisustusesineiden päälle. Tekniikka on helppoa ja mosaiikkia voidaan myös värjätä. Kurssilla voi tehdä munamosaiikkia pieneen taulun- ja peilinkehykseen tai rasian pintaan. Infoillassa esitellään tekniikkaa ja esimerkkejä töistä. Info Kurssipäivät: 10.3., CANADIAN SMOCKING, KOLMIULOTTEISTA PINTAA KANKAASTA Ojaniitun koulu, Ojaniitunkatu 3, LOHJA ke , Laakso Miia, 6 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla ommellaan käsin smokkaus - tekniikalla kolmiulotteista pintaa, jolla toteutat kauniit sisustustyynyt tai pienempiä yksityiskohtia esim. kasseihin. Kurssikerroilla kokeillaan yhteensä neljää eri tekniikkaa ja jälkimmäisellä kerralla voit laittaa oman työsi alulle. Ota mukaan ohutta (ei läpinäkyvää) yksiväristä kangasta noin 1 x 1 m, ompelulankaa ja neula. 112 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

23 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KIRJAN UUSI ELÄMÄ Muijalan koulu, Takaniityntie 26, MUIJALA pe , la-su , Rängman Riikka, 19 t, 30 Ilmoittautuminen mennessä Mitä kaikkea vanhasta kauniista kirjasta voikaan tehdä? Tule ideoimaan ja valmistamaan rasioita, helmiä, koruja, tauluja, kelloja, kortteja tai vaikka laukku! Työkalu /pientarvikemaksu käytön mukaan. Info 9.3., kurssipäivät 24.3., Tarvikeluettelo, ks. s MOSAIIKKI KESÄKURSSI Hiiden Opisto, Karstuntie 6, LOHJA ma-pe , Korkea-aho Päivi, 32 t, 49 Ilmoittautuminen 7.5. mennessä Kaipaako pihapöydän pinta uutta ilmettä tai puutarha kauniita kukkaruukkuja? Kurssilla teemme erilaisia mosaiikkitöitä puutarhaan ja parvekkeelle sekä kodin sisustukseen sopivia käyttö ja koriste-esineitä. Infokerralla käymme läpi työvälineitä ja tarvittavia materiaaleja sekä aloitamme töiden suunnittelua. Info klo , kurssipäivät: 4.6., 5.6., 6.6., 7.6., 8.6. Siuntio ROTTINKIPUNONTA Aleksis Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO ma , la-su , Korkea-aho Päivi, 27 t, 41 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla tutustumme rottinkiin käsityömateriaalina ja punomme itsesuunniteltuja koreja ja muita tuotteita esim. palloja, kransseja ja koriste-esineitä. Opettelemme levypohjaisen ja puikkopohjaisia tekniikoita, punostekniikoita sekä kaaospunontaa. Viimeistelemme korit erilaisilla päättelytekniikoilla. Rottinkiesineisiin voi punoa helmiä tai muita lisäosia sekä värjätä rottinkia ennen työstämistä tai valmiiksi punottuna esineenä. Info-kerralla on teoriaa rottingin työstämisestä ja värjäämisestä. Tutustumme myös esimerkkitöihin ja teemme rottingista yhteistilauksen.info 25.9., kurssipäivät: 7.10., 8.10., , MUISTOJEN RASIA NUORILLE JA AIKUISILLE Aleksis Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO ma , Korkea-aho Päivi, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Suunnitellaan ja valmistetaan henkilökohtainen muistojen rasia. Rasian voi tehdä itse konepahvista (esim. salalokeroisena), vanhasta kenkälaatikosta ja päällystää itsekuvioiduilla tai kierrätyspapereilla.rasian tilalla voi olla myös muu esine vaikka tuoli, johon on siirretty itselle tärkeitä valokuvia tai tekstejä. Tavoitteena on itselle merkityksellinen lopputulos. Kurssilla opitaan useita tekniikoita ja käytetään monipuolisesti erilaisia materiaaleja. Vihti ROMUSTA RIEMUA - KIERRÄTYSTEKSTIILIT KUNNIAAN Vihdin yhteiskoulu, Nietoinkuja 1, VIHTI ma , Sirpa Jaakola, 36 t, 52 Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla keskitytään valmistamaan tuotteita kierrätysmateriaaleista. Tutustutaan erilaisiin materiaaleihin sekä siihen, mitä niistä voisi valmistaa ja miten. Pohditaan ja ideoidaan yhdessä: materiaalina voi olla vanha kirja, t-paita tai wc-paperirullahylsy tms. Ensimmäisellä kerralla pidetään tarkempi info kurssista ja suunnitellaan tulevia töitä. Mikäli sinulla on jo valmis ajatus tulevasta työstä, on siihen tarvittavat välineet hyvä olla mukana jo ensimmäisellä kerralla. Tarvikeluettelo, ks. s KIERRÄTYSMOSAIIKKIA Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA ke , la-su , Tetri Anna-Karoliina, 20 t, 35 Ilmoittautuminen 7.9. mennessä Opi mosaiikkitöiden alkeet ja toteuta oma työ, esim. ruukku, tarjotin tai kehykset. Mosaiikkia jo kokeilleet voivat paneutua muotoiluun ja kokeilla uusia tekniikoita. Materiaaliksi soveltuvat mm. kuvioidut astiat, kaakelit, kivet ja lasihelmet. Työkalu- ja tarvikemaksu opettajalle 8 / yksi työ. Tarvikeluettelo, ks. s. 91.Kurssipäivät: 23.9., klo ja klo

24 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KÄSINTEHTYÄ SAIPPUAA A Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA ti , la , su , Lahti Minna, 12 t, 25 Ilmoittautuminen mennessä Valmistetaan ihania ja yksilöllisiä saippuoita erilaisista kasviöljyistä ja -rasvoista. Info 26.9., jolloin annetaan ohjeet kurssilla tarvittavista raaka-aineista ja tarvikkeista. Infokerralla läsnäolo välttämätön. Kurssipäivät: 7.10., ROTTINKIPUNONTA B to , Korkea-aho Päivi, 21 t, 35 Ilmoittautuminen mennessä Rottinkipunonnan yhdistetty alkeis- ja jatkokurssi. Tutustumme rottinkiin käsityömateriaalina ja opimme erilaisia sidoksia. Opettelemme erilaisia aloitusja päättelytekniikoita sekä rottingin värjäystä. Voit punoa pöytäkoreja, kahvallisia koreja, lampunvarjostimia, pöytälampetteja ja ulkoruukkuja. Ensimmäisellä kerralla teemme rottinkitilaukset YSTÄVÄNPÄIVÄNRUUSU PAPERINARUSTA ti , 6.2. Björkroth Päivi, 4 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Ilahduta ystävää itse tekemälläsi ruusulla! Ja mikä parasta - nämä ruusut eivät kuihdu. Teemme ruusut paperinarusta ja -langasta. Materiaalimaksu kolmeen ruusuun on TASOTÖITÄ LYIJYLASI- JA TIFFANYTEKNIIKALLA B pe , la-su , Korkea-aho Päivi, 31 t, 49 Ilmoittautuminen mennessä Tiffany-töissä käytetään kuparinauhaa ja tinajuotoksia. Tiffany-tekniikalla tehdyt tasotyöt sopivat hyvin ikkunakoristeiksi tai muuten valoa taittamaan. Lyijylasitöissä käytetään lyijykiskoja, joilla lasit kootaan teokseksi. Lyijylasiin käy nk. antiikkilasin lisäksi myös kierrätyslasia. Kiskojen risteyskohdat juotetaan tinalla vahvoiksi. Lopuksi lyijylle annetaan entisaikojen käsittely liituhionnalla. Lyijylasityö on vahvaa tekoa, sen voi suunnitella myös ulkotilaan säänvaihtelujen armoille. Kurssi sopii uusille ja vanhoille tekijöille. Ensimmäisellä kerralla kerrotaan tekniikoista ja tehdään yhteistilaus. Mittaa tila tai ikkuna, johon haluat valmiin työsi. Info 9.3. ja kurssipäivät 24.3., 25.3., 7.4., PERHONSIDONTAKURSSI B, ALOITTELIJOILLE JA JONKIN VERRAN SITONEILLE pe , la-su , Hakkarainen Mika, 24 t, 35 Ilmoittautuminen 8.3. mennessä Tule tutustumaan perhonsidonnan alkeisiin. Kurssilla opettelemme kolmen päivän aikana uppoperhojen, pintaperhojen ja streemereiden sidonnan tekniikkaa ja tutustumme käytettäviin materiaaleihin. Materiaaleina käytämme perinteisiä luonnonmateriaaleja, kuten linnun höyheniä ja eläinten karvoja. Sidonnassa käytettävät välttämättömät työkalut (sidontapenkki, rullapidin, häkiläpihdit ja karvantasaaja) on hankittavissa alan liikkeistä. Opistolla on lainattaviksi 10 kpl. em. työkaluja kurssin ajaksi. Materiaalimaksu 30 maksetaan opettajalle, sisältää materiaalit sidottaviin perhoihin. Infopäivä Kurssipäivät: 7.4., 8.4., KERAMIIKKA Lohja KERAMIIKKA ILTAPÄIVÄ A Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA ti , , Puumalainen Heidi, 75 t, 93, ei alennuksia Keramiikan käsinrakentamisen perustekniikat ja erilaiset pintakoristelutekniikat. Polttomaksu 24 / lukuvuosi sisältyy kurssimaksuun KERAMIIKKA Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA ti , , Puumalainen Heidi, 75 t, 93, ei alennuksia Sisältö sama kuin edellä. Polttomaksu 24 / lukuvuosi sisältyy kurssimaksuun KERAMIIKKA ILTAPÄIVÄ B to , , Puumalainen Heidi, 75 t, 93, ei alennuksia Keramiikan käsinrakentamistekniikat sekä dreijaus. Enkopien, oksidien ym. koristelutekniikoiden käyttöä, uunin lastaamista. Polttomaksu 24 / lukuvuosi sisältyy kurssimaksuun. 114 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

25 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU KERAMIIKKA (JATKO) to , , Puumalainen Heidi, 75 t, 93, ei alennuksia Keramiikan käsinrakentamistekniikat sekä dreijaus. Enkopien, oksidien ym. koristelutekniikoiden käyttöä, uunin lastaamista. Polttomaksu 24 / lukuvuosi sisältyy kurssimaksuun PAPERISAVIKURSSI Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA pe , la-su , Puumalainen Heidi, 17 t, 38, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kurssilla erikoistutaan paperisaven työstämiseen. Polttomaksu 8 sisältyy kurssimaksuun KERAMIIKAN MUOTTIKURSSI Källhagens skola, Lukkarinkuja 2, VIRKKALA pe , la-su , Puumalainen Heidi, 17 t, 30, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Valmistetaan keramiikan valu- ja prässäysmuotteja sekä kokeillaan muottien toimivuutta. Tarkoitettu keramiikkaa jo harrastaneille. Vihti KERAMIIKKA A Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA ma , , Manninen Marjukka, 75 t, 93, ei alennuksia Keramiikan käsinrakentamistekniikat ja dreijaus. Enkopien ja oksidien, ym koristelutekniikoiden käyttöä, uunin lastaamista ja purkua. Polttomaksu 24 / lukuvuosi, sisältyy kurssimaksuun KERAMIIKKA B ti , , Manninen Marjukka, 75 t, 93, ei alennuksia Keramiikan käsinrakentamistekniikat ja dreijaus. Enkopien ja oksidien, ym koristelutekniikoiden käyttöä, uunin lastaamista ja purkua. Polttomaksu 24 / lukuvuosi, sisältyy kurssimaksuun KERAMIIKKA, PÄIVÄRYHMÄ ke , , Manninen Marjukka, 75 t, 93, ei alennuksia Keramiikan käsinrakentamistekniikat ja dreijaus. Enkopien, oksidien ym. koristelutekniikoiden käyttöä, uunin lastaamista ja purkua. Polttomaksu 24 / lukuvuosi, sisältyy kurssimaksuun KERAMIIKAN LYHYTKURSSI Luksia, Ojakkalantie 6, NUMMELA to , , Tikkanen Helena, 40 t, 75, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Koe keramiikan rouhea lumo noin kolmen viikon välein kokoontuvalla keramiikan lyhytkurssilla. Valmistamme keramiikka-astioita ja -esineitä erilaisista savista käsinrakentamistekniikoin: nipistely-, makkara- ja levytekniikka. Töitä viimeistellään pintakäsittelyin, engobe- ja alilasitevärein sekä lasituksin. Tuo ensimmäiselle kokoontumiskerralle kynä ja paperia luonnosteluun. Tuolloin sovitaan myös yhteisistä hankinnoista. Polttomaksu 16 / lukuvuosi sisältyy kurssihintaan. Kurssipäivät: 7.9., 28.9., , , 7.12., 11.1., 1.2., 1.3., 22.3., PUU- JA METALLITYÖT Puu- ja metallityökurssilaisten alaikäraja 16 v VIRKKALAN PUUTYÖT Järnefeltin koulu, Helsingiuksentie 56, VIRKKALA ma , , Ekqvist Markku, 75 t, 69, ei alennuksia Kurssilla opetellaan erilaisia puutyötaitoja koneita ja käsityövälineitä käyttäen. Kurssilla valmistetaan itse ideoiden tai ohjeen mukaan erilaisia käyttö- ja koriste-esineitä sekä huonekaluja. Myös vanhoja kalusteita voi korjata. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille, että harrastuksessa jo pidemmälle ehtineille.kurssilla ei ole mahdollista käsitellä tammea, pyökkiä ja omenapuita HARJUN PUUTYÖT A Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA ti , , Ekqvist Markku, 75 t, 69, ei alennuksia Kurssilla opetellaan erilaisia puuntyöstömenetelmiä koneita ja käsityövälineitä käyttäen. Kurssilla valmistetaan itse ideoiden tai ohjeen mukaan erilaisia käyttö ja koriste-esineitä sekä huonekaluja. Myös vanhoja kalusteita voi korjata. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille, että harrastuksessa jo pidemmälle ehtineille. Kurssilla ei ole mahdollista käyttää tammea ja pyökkiä ja omenapuita

26 KÄDENTAIDOT JA MUOTOILU MUIJALAN PUUTYÖT Muijalan koulu, Takaniityntie 26, MUIJALA ke , , Eskelinen Olli, 75 t, 69. ei alennuksia Kurssi on tarkoitettu sekä vasta-alkajille, että perustiedot hallitseville.valmistetaan puusta erilaisia koriste- ja käyttöesineitä oman valinnan mukaan. Mahdollisuus tutustua myös metallitöihin HARJUN PUUTYÖT B Harjun koulu, Toivonkatu 2, LOHJA to , , Ylä-Jarkko Ville, 75 t, 69, ei alennuksia Valmistetaan puusta koneita apuna käyttäen kotona tarvittavia koriste- ja käyttöesineitä METALLITYÖT Tytyrin koulu, Linnainen, Linnaistenkatu 9, LOHJA ke , , Tuomainen Kari-Pekka, 75 t, 69, ei alennuksia Tehdään metallista hitsaamalla ja juottamalla vapaavalintaisesti erilaisia esineitä sekä huolletaan ja korjataan vanhoja. Opiskelijat hankkivat itse materiaalin NUMMELAN PUU- JA METALLITYÖ Nummelanharjun koulu, HIidenvedentie 3, NUMMELA ti , , Vuorinen Tuomas, 75 t, 69, ei alennuksia Puuntyöstöä ja metallityötä perusteista alkaen KIRKONKYLÄN PUU- JA METALLITYÖ Vihdin yhteiskoulu, Nietoinkuja 1, VIHTI ke , , opettaja avoin, 75 t, 69, ei alennuksia Puutyöstöä ja metallitöitä perusteista alkaen. Vapaavalintaisia töitä omien taitojen ja tarpeiden mukaan. Kurssimateriaalin hankinta itsenäisesti PIENMOOTTORIN SYYSHUOLTO Kuoppanummen koulukeskus, Kuoppanummentie 18, NUMMELA ma , Vuorinen Tuomas, 6 t, 13, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Unohtuiko perämoottorin tai ruohonleikkurin syyshuolto? Entä miten valmistella lumilingon yms. moottori kesäsäilytykseen ja valmiiksi uutta kautta varten? Tehdään pientä huoltoa ja korjausta tuntien puitteissa. Voit ottaa oman moottorin mukaan TAONNAN ALKEET Onnellisen sepän paja, Katteluksen tila, Kattelus 15, KARJALOHJA ti , Ryhänen Sami, 32 t, 65, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Taonnan perustekniikoiden opettelua käyttöesineitä valmistamalla. Pajalla käytössä käsityökalut ja nahkaesiliinat. Varaa mukaasi henk.koht. käsineet, suojalasit ja kuulosuojaimet. Materiaalimaksu kulutuksen mukaan maksetaan opettajalle TAONNAN JATKOKURSSI Onnellisen sepän paja, Katteluksen tila, Kattelus 15, KARJALOHJA ti , Ryhänen Sami, 32 t, 65, ei alennuksia Ilmoittautuminen 9.1. mennessä Takomisen alkeet hallitseville opiskelijoille suunnattu jatkokurssi, jossa perehdytään vaativampiin tekniikoihin ja työkalujen valmistukseen. Henk.koht.käsineet, suojalasit ja kuulosuojaimet mukaan. Materiaalit maksetaan kulutuksen mukaan opettajalle. ENTISÖINTI JA VERHOILU Entisöinti- ja verhoilukurssilaisten alaikäraja 16 v HUONEKALUVERHOILU A Järnefeltin koulu, Helsingiuksentie 56, VIRKKALA ke , , Enne-Laakso Helen, 75 t, 69, ei alennuksia Kurssilla verhoillaan pehmustettu huonekalu, tarvittaessa uusitaan myös pehmusteet ja siistitään puuosat. Sopivia huonekaluja ovat vanhat tai melko vanhat nojatuolit, ne voivat olla hyvinkin huonokuntoisia tai vain uuden kankaan tarpeessa. 116 Lohjan toimisto, Karstuntie 6, Lohja (019) Vihdin opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

osasto TAITOAINEIDEN kudonta ompelu perhekurssit kotitalous puutarha ensiapu käsityö puu- ja metallityöt korukivi- ja hopeatyöt askartelu Käden taidot

osasto TAITOAINEIDEN kudonta ompelu perhekurssit kotitalous puutarha ensiapu käsityö puu- ja metallityöt korukivi- ja hopeatyöt askartelu Käden taidot Käden taidot Verkko-opetus TAITOAINEIDEN osasto Osastonjohtaja Artenomi, Amk-opettaja Sari Kymäläinen Käden taidot Karstuntie 6, 08100 Lohja 044 369 1421 Puhelinaika: ma 15-16 sari.kymalainen@lohja.fi

Lisätiedot

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 H A K U N I L A N K Ä S I T Y Ö K E S K U S Hohtoruusu ja valoryijy 5.9. klo 18-19.30 ja 5.10. klo 11-12.30,

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista / kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

LUENNOT JA TEEMAPÄIVÄT

LUENNOT JA TEEMAPÄIVÄT LUENNOT JA TEEMAPÄIVÄT 11251218 VAATTEIDEN TUUNAUS - LUENTO A Lohjan Pääkirjasto, Karstuntie 3, LOHJA to 18-19.30, 3.9. Rouhiainen Aija, 2 t, Ovimaksu 5 Ilmoittautuminen 20.8. mennessä Onko kaappisi täynnä

Lisätiedot

TARJONTA UUDELLAMAALLA

TARJONTA UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluilla kursseilla ja pajoissa on tekemisen iloa

Lisätiedot

Matkat, luennot ja tapahtumat. käden taidot, muotoilu. käsityön taiteen perusopetus. Käden taidot

Matkat, luennot ja tapahtumat. käden taidot, muotoilu. käsityön taiteen perusopetus. Käden taidot Matkat, luennot ja tapahtumat 11041200 KÄSITYÖMATKA TALLINNAAN 6.11.-7.11. Kymäläinen Sari, 20 t Ilmoittautuminen 23.10. mennessä Lähde mukaan Hiiden Opiston käsityömatkalle Tallinnaan! Lähdemme yhteiskuljetuksella

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016 TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

TAITOAINEIDEN OSASTO

TAITOAINEIDEN OSASTO Taitoaineiden Verkko-opetus osasto TAITOAINEIDEN OSASTO Taitoaineiden osaston opetusalueita ovat käsityö, sisältäen sekä pehmeät että kovat materiaalit, kotitalous, terveyskasvatus, ensiapu sekä puutarha.

Lisätiedot

Taitoaineiden osasto TAITOAINEIDEN OSASTO

Taitoaineiden osasto TAITOAINEIDEN OSASTO Taitoaineiden osasto TAITOAINEIDEN OSASTO Taitoaineiden osaston opetusalueita ovat käsityö, sisältäen sekä pehmeät että kovat materiaalit, kotitalous, terveyskasvatus, ensiapu sekä puutarha. Taitoaineet

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018

TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu

Lisätiedot

TAITOAINEIDEN OSASTO KÄDEN TAIDOT, MUOTOILU KOTITALOUS TERVEYS JA ENSIAPU PUUTARHA

TAITOAINEIDEN OSASTO KÄDEN TAIDOT, MUOTOILU KOTITALOUS TERVEYS JA ENSIAPU PUUTARHA Taitoaineiden Verkko-opetus Käden taidot osasto TAITOAINEIDEN OSASTO Taitoaineiden osaston opetusalueita ovat käsityö, kotitalous, terveyskasvatus, ensiapu sekä puutarha. Vastuuopettajina osastossa toimivat

Lisätiedot

KOKO YHDISTYKSEN KEVÄÄN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

KOKO YHDISTYKSEN KEVÄÄN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.) Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 KÄSITYÖLAUANTAI Esittelemme taitokeskuksissa mallitöitä syksyn Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMOn tarjonnasta. Valmistamme aina tarpeellisia heijastavia tuotteita, materiaalimaksu.

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016

OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016 1 Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. klo 15-19, startit klo 15 ja 17, Taito-kortilla tai 14 + materiaalit ellei toisin mainita.

Lisätiedot

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh

LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa

Lisätiedot

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Näpsä-käsityökoulu AIKUISTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Paikka ja aika Pajan aihe ja sisältö päivä varmistuu myöhemmin mahd. pe - la ma 17.15-20.15 Tik-Tak Rakennetaan oma

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

RAIDANKEUHKOJÄKÄLÄ. Riikka Räty, Johanna Soppela, Vilma Virtanen, Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto

RAIDANKEUHKOJÄKÄLÄ. Riikka Räty, Johanna Soppela, Vilma Virtanen, Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto RAIDANKEUHKOJÄKÄLÄ Riikka Räty, Johanna Soppela, Vilma Virtanen, Käsityöopettajan koulutus, Helsingin yliopisto Raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria) Koko maassa esiintyvä raidankeuhkojäkälä kasvaa etenkin

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Mirja Vehovuori mirja.vehovuori@lohja.fi 09 22422786, 050 5230711 www.hiidenopisto.fi

Lisätiedot

Muisto neuletakki. Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna. Tarvikkeet: Mehukekkerit neuleohje. Veera Jussila /

Muisto neuletakki. Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna. Tarvikkeet: Mehukekkerit neuleohje. Veera Jussila / Mehukekkerit neuleohje Muisto neuletakki Veera Jussila / www.mehukekkerit.net Muisto neuletakki ylhäältä alas neulottuna Neule neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Sen voi neuloa joko tasona, tai pyörönä

Lisätiedot

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA Rehtori Anne Kotonen anne.kotonen@lohja.fi 019 3691496, 050 3296329 Apulaisrehtori Eija Terävä eija.terava@lohja.fi 050 466 0646 www.hiidenopisto.fi SISÄLLYS 2 Tilauskoulutus

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Huovutettu kännykkäkotelo

Huovutettu kännykkäkotelo Huovutettu kännykkäkotelo Ohjeen tarkoituksena on innostaa käyttämään vanhaa käsityöperinnettä uudenlaisen käsityön valmistuksessa. Ohje on suunnattu kaikille huovutuksesta kiinnostuneille ja työ soveltuu

Lisätiedot

HIIDEN OPISTO Toimintakertomus

HIIDEN OPISTO Toimintakertomus HIIDEN OPISTO Toimintakertomus 216 1 1. VISIO, TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT Visio Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana

Lisätiedot

LUENNOT JA TEEMAPÄIVÄT KÄDEN TAIDOT -DESIGN- TUOTTEITA OMIN KÄSIN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS. Käden taidot

LUENNOT JA TEEMAPÄIVÄT KÄDEN TAIDOT -DESIGN- TUOTTEITA OMIN KÄSIN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS. Käden taidot LUENNOT JA TEEMAPÄIVÄT 71031210 PIETARIN JA RUOTSIN KAUNEIMMAT PUUTARHAT 25.9.-30.10. ti 18.00-19.30 Anttilan koulu, A-ovi, Kirkkokatu 6, LOHJA Valtonen Anitta, 10 t, 22 Ilmoittautuminen 11.9. mennessä

Lisätiedot

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi

Laitilan käsityökeskus Sairaalantie 6, 23800 Laitila puh. 040 849 9643, laitila@taitovarsinaissuomi.fi Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään käsityökeskukseen

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018

TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018 TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Vääksyn yhteiskoulu käsityö - NEULAHUOVUTUS -

Vääksyn yhteiskoulu käsityö - NEULAHUOVUTUS - Vääksyn yhteiskoulu käsityö - NEULAHUOVUTUS - Huovutus on ikivanha menetelmä tuottaa kangasta. Huovassa villan kuidut ovat takertuneet toisiinsa muodostaen yhtenäisen tekstiilipinnan. Huovan paksuus ja

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Toiminta- kertomus HIIDEN OPISTO HIIDEN OPISTO. HIISI-INSTITUTET Toimintakertomus Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants

Toiminta- kertomus HIIDEN OPISTO HIIDEN OPISTO. HIISI-INSTITUTET Toimintakertomus Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Toiminta- Kiinnostaako kulttuuri? Haluaisitko lähteä kirjastoon, teatteriin, taidenäyttelyyn, konserttiin tai vaikka koripallo-otteluun tai kuntosalille,

Lisätiedot

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70

Suoran verhon ympäriompelu, vuoritettu (sivut, ylä- ja alakäänne, sis. 30 mm leveän poimutusnauhan), leveys 1-1,50 m 70 HINNASTO Hinnat koskevat yksittäiskappaleita, kysy erikseen pakettihintoja sekä sarjatuotannon hintoja. Hinnat sisältävät langat, mutta eivät muita materiaaleja, ellei toisin mainita. Hintoihin sisältyy

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan

Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan Tässä tuubihuivissa vuorottelevat paksummalla langalla neulotut palmikot ja kevyemmät raitaosuudet. Tämä hauska huivi on nopeasti neulottu. Lanka:

Lisätiedot

OLIPA KERRAN T-PAITA. Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön

OLIPA KERRAN T-PAITA. Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön OLIPA KERRAN T-PAITA Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön 1 Tästä kaikki alkaa: Lähtökohtaisesti kaikissa tämän oppaan töissä käytetään materiaalina vanhoja trikoo t-paitoja, mutta myös muut vastaavat materiaalit

Lisätiedot

KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE

KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE Isoäidin pitsit uusiokäytössä pitsitauluna, Tule sellaisena kuin olet ryhmien ohjelmassa huhtikuussa Vantaan kaupunki ja Raha-automaattiyhdistys

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Sisu-sukat varpaista varteen neulottuna

Sisu-sukat varpaista varteen neulottuna Sisu-sukat varpaista varteen neulottuna Koko: 40 / 41 Lanka: Viking Frøya (50 g = 150 m) Menekki: a) 205 (keskiharmaa) n. 70 g b) 276 (harmaakirjava) n. 30 g Puikot: pyöröpuikot 2,5 mm 80 cm, pyöröpuikot

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

KIRJOVIRKATUT JOULUPALLOT

KIRJOVIRKATUT JOULUPALLOT / Kirjovirkkaus vapauttaa tekemään omia kuvioita, sillä toisin kuin kirjoneulonnassa, kirjovirkkauksessa ei synny nurjalle puolelle kiristäviä tai sidottavia lankalenkkejä. Perustekniikka on helppo, sitä

Lisätiedot

Kädentaitajien Raahe kutsuu kesäkursseille 24.-29.6.2013

Kädentaitajien Raahe kutsuu kesäkursseille 24.-29.6.2013 Kädentaitajien Raahe kutsuu kesäkursseille 24.-29.6.2013 24. - 26.6.2013 LASIHIMMELI Tuija Rajamäki 24. - 26.6.2013 AKRYYLIMAALAUKSEN AAKKOSET Tanja Rantapelkonen 24. - 26.6.2013 PVC-LAATTA TYÖPAJA Juha

Lisätiedot

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA WinNovan Tikapuu-projekti toimii Porin Länsipuistossa ajalla 1.11.2009-30.6.2012 ja sen rahoitus tulee ESR-ohjelmasta ja Porin kaupungilta. Projektin tavoitteena on

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Roosaruusu-sukat. Titta Järvensivu ja Taitojärjestö. Roosa nauha -käsityöohje 2018 taito.fi 1. Kuva Hilja Mustonen.

Roosaruusu-sukat. Titta Järvensivu ja Taitojärjestö. Roosa nauha -käsityöohje 2018 taito.fi 1. Kuva Hilja Mustonen. Roosaruusu-sukat Taitojärjestölle suunnitellut Titta Järvensivu 2018 https://www.facebook.com/tittajs.fantasysocks/ http://www.ravelry.com/designers/titta-jarvensivu Instagram @titanknitter Kuva Hilja

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Tiltun kapiot. SUB Göttingen 7 210 431 083

Tiltun kapiot. SUB Göttingen 7 210 431 083 Tiltun kapiot SUB Göttingen 7 210 431 083 Sisällys n Iitti alueellisen kansankulttuurin tutkimuksen kenttänä Sanna Kaisa Spoof 12 TYTÄRTEN PERINTÖ 1} IITIN KÄSITYÖPERINTEEN TUTKIMUSPROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Ohje kaarrokeneuletakkiin Veera Jussila

Ohje kaarrokeneuletakkiin  Veera Jussila Ohje kaarrokeneuletakkiin www.mehukekkerit.net Veera Jussila lanka: Teetee alpakka, 50g TAI Sandness garn merino ull TAI muu vastaava villalanka 10 cm = 22 silmukkaa 10 cm korkeus = 24 kerrosta puikot:

Lisätiedot

Joulukranssi (opetuskokonaisuus)

Joulukranssi (opetuskokonaisuus) Käsityökasvatus Joulukranssi (opetuskokonaisuus) Tekijät Inna Liimatainen Alsu Vakhitova Idir Cheref Abdulkadir Jama Tampereen Yliopisto Kuulumisia III M 7.2 Käsityön opetuksen tavoitteet: - Oppilas kokee

Lisätiedot

Toimintakertomus. Toimintakertomus 2017 HIIDEN OPISTO. Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants

Toimintakertomus. Toimintakertomus 2017 HIIDEN OPISTO. Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Maahanmuuttajaopetus / Education for immigrants Kiinnostaako kulttuuri? Haluaisitko lähteä kirjastoon, teatteriin, taidenäyttelyyn, konserttiin tai vaikka koripallo-otteluun tai kun- Toimintakertomus tosalille,

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% KYSELY KÄSITYÖN VERKKOPALVELUISTA Yhteenvetoraportti N=1062 Julkaistu: 2.12.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen nainen / tyttö 1038 97,74% 2. mies / poika 24 2,26% Kuulun ikäryhmään alle 13-vuotiaat

Lisätiedot

KOKO YHDISTYKSEN SYKSYN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

KOKO YHDISTYKSEN SYKSYN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Instagram @taitovarsinaissuomi

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys. RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Opettajan opas. Huomioita kursseilta. Opettajan opas sisältää seuraavat osiot:

Opettajan opas. Huomioita kursseilta. Opettajan opas sisältää seuraavat osiot: Opettajan opas Opettajan opas sisältää seuraavat osiot: Ompelukone tutuksi - huomioita kursseilta Ompelukone tutuksi - opettajan päiväkirja Ompelukone tutuksi kurssin päiväohjelma Sanasto Motoriikkaharjoituksia

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! VilliHelmi Oy 1 Yhteen rannekoruun tarvitset: 50 70 kpl n. 4-10 mm erilaisia tsekkiläisiä lasihelmiä, metallihelmiä ja lamppuhelmiä. 5g 10/0 tsekkiläisiä siemenhelmiä n. 100 kpl 4 mm tsekkiläisiä kristallibiconeja kuparinväristä

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

MININEULEITA. kooste kilpailutöistä. kevät 2010

MININEULEITA. kooste kilpailutöistä. kevät 2010 MININEULEITA kooste kilpailutöistä kevät 2010 LAPSEN KÄSINUKKE Luo 3,5 (tai 4 käsialasta riippuen) sukkapuikoille saajan lapasen silmukoiden määrä (esim. n. 5-vuotiaan käsinukkeen 25-30 silmukkaa). Jaa

Lisätiedot

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Lumio Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Koko: Pipo sopii 44/47 (48/51) cm kokoiseen päähän, sen korkeus on n. 19 cm. Huivin ympärys on 58 cm ja leveys 16 cm. Lanka: Schachenmayr original Lumio, 150 g

Lisätiedot

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2

KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 Kurssin kesto: 12.01.12-15.03.12 Kokoontumisajat: Torstai 17:30-20:45 ENON YLÄKOULU Alapappilantie

Lisätiedot

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin

Kirjanen. TAKE-hanke. Kirsi Träskelin Kirjanen TAKE-hanke Tarvikkeet: kierrätyspahvia, paperia, ohutta aaltopahvia, kierrätyskangasta tai tapettia yms. suttupaperia suojaukseen liimaa ja liimapensseli Sakset, mattoveitsi sekä leikkausalusta

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Pesuhinnasto alk

Pesuhinnasto alk Pesuhinnasto alk.1.2.2018 Miesten/Naisten Puku 27,00 Bleiseri/pikkutakki 16,50 Hame/Housut 15,50 Leninki lyhyt 23,00 Leninki ¾ 25,00 Leninki pitkä 28,50 Liivi 11,50 Solmio 10,50 Pusero 12,00 Neulepusero

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

One click is enough to make the world a be5er place.

One click is enough to make the world a be5er place. One click is enough to make the world a be5er place. KERRO - mikä on sinun uusin vaate? - mistä sinä olet ostanut / saanut sen? - millainen se on? - mitä materiaalia? - mistä väristä pidät? - millaisia

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

Punainen mekko. Koot 34-46

Punainen mekko. Koot 34-46 Punainen mekko Koot 34-46 Materiaalit 1.6 1.9 m tukevaa neulosta, leveys 150 cm 40-45 x 30-35 cm puuvillakangasta vuoriin 1 piilovetoketju, pituus 60 cm 6 pyöreää kantanappia, halkaisija 18 mm Ompelulankaa

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998, 1 sekä

Lisätiedot

MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT

MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT MUOTOILU, KÄDEN TAIDOT Hiukset tänään 110411 Yläkoulun taideluokka, Sulkukatu 12 Kuusisto Tarja ma-la 18.15-21.15 19.10.2015-24.10.2015, 18 t Enintään 10 opiskelijaa Kurssilla perehdytään kotioloissa tehtyihin

Lisätiedot

Monet polut työelämään -hanke Maahanmuuttajan aiemmin hankitun ammatillisen osaamisen tunnistamisen toiminnallinen ja käytännön testi.

Monet polut työelämään -hanke Maahanmuuttajan aiemmin hankitun ammatillisen osaamisen tunnistamisen toiminnallinen ja käytännön testi. Tekstiili- ja muotialan osaamisen testimallit Arvioinnissa noudatetaan valtakunnallisten tutkinnon perusteiden arviointikriteereitä, työhön soveltuvin osin. 1. vaihe Alkuhaastattelu Henkilötiedot - nimi

Lisätiedot

POLVISUKAT NEULEKONEELLA

POLVISUKAT NEULEKONEELLA POLVISUKAT NEULEKONEELLA Ohjeen avulla pystyt neulomaan polvisukat mittojesi mukaan Ohje on koneneulontaa harrastaneille Ohjeen valmistamiseen riittää yksitasoinen neulekone. Jos haluat sukan suuhun joustinneuletta,

Lisätiedot

Sukat. kuin puhdas villa mutta saman tuntuista. !!!!!!! Mitan otto sukkaa varten

Sukat. kuin puhdas villa mutta saman tuntuista. !!!!!!! Mitan otto sukkaa varten Sukat Sukat ovat vanhimpia vaatekappaleita, joihin neulontaa on käytetty. Säärtä myötäilevät sukat olivat ennen pitkien housujen yleistymistä miehille vielä tärkeämmät kuin naisille, joiden sukat jäivät

Lisätiedot

Valmistusprosessi 14

Valmistusprosessi 14 Valmistusprosessi 14 Kudonta Hiihtolomaviikon maanantaina klo 9 aloin kutoa käsityökeskuksessa Kostoa ja sain sen valmiiksi vasta keskiviikkoiltana. Työ oli siis paljon hitaampaa kuin muistin ja sukkuloita,

Lisätiedot

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne.

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne. Ota hetki vapaata päästä kiireestä irti Antaudu tee tilaa ajatuksille Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Luova käsillä tekeminen piristää pitkän kokouspäivän tai tuo pikkujouluihin mukavaa yhdessä

Lisätiedot

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY 130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

Ommel Kuvaus Paininjalka

Ommel Kuvaus Paininjalka OMPELEET Hyötyompeleet Vaatteiden ompeluun ja korjaukseen. Ommel Kuvaus Paininjalka 1, 2, 3 Suoraommel vasemmalla, keskellä, oikealla Kaikenlainen ompelu. Painamalla ommelleveyden ja sivuttaisen peilikuvan

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Hilma HILMA. Sari Suvanto

Hilma HILMA. Sari Suvanto Hilma Sari Suvanto Hilma on moderni emäntä, jolla on juuret perinteessä, mutta ote tässä päivässä ja ajan hermolla. Hilma on myös Pohjois- Karjalan museon 100-vuotisjuhlavuoden sukkamalli, joka on julkistettu

Lisätiedot

Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2

Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2 VALINNAISET AINEET SORILAN KOULUTALOSSA LUKUVUONNA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Englannin kieltä keskustellen... 5 Ilmaisua eri keinoin...

Lisätiedot

Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. Trikoon ja joustavien kankaiden ompelu.

Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. Trikoon ja joustavien kankaiden ompelu. OMPELEET Hyötyompeleet Vaatteiden ompeluun ja korjaamiseen. Ommel Numero Ompeleen nimi Paininjalka Käyttö 1 Suoraommel, neula keskellä Kaikenlainen ompelu. Valittavana 29 neulan asemaa. 2 Jousto-ommel,

Lisätiedot

Tyylikkääseen ompeluun

Tyylikkääseen ompeluun Tyylikkääseen ompeluun HUSQVARNA VIKING EMERALD! EMERALD 116 EMERALD 118 Sinä suunnittelet. EMERALD ompelee. HUSQVARNA VIKING EMERALD -sarjan ompelukoneet sopivat erinomaisesti kaikenlaiseen ompeluun upeista

Lisätiedot

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet.

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet. RYHMÄ C 8. luokkaa varten 4 x 1 jakso / aine, /vko ÄIDINKIELI Luova kirjoittaminen 1 jaksoa, /vko Kurssilla saadaan virikkeitä ja ohjausta luovaan kirjoittamiseen. Kirjoitetaan esimerkiksi tarinoita, novelleja

Lisätiedot