Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus- ja kulttuuriministeriö"

Transkriptio

1 Lausunto (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n näkemykset luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta annetun asetuksen (239/1973) 6 :n 1 momentin muuttamisesta (varhaiskasvatusoikeuden ja henkilöstömitoituksen muuttaminen) ja sen vaikutuksista OAJ jäsenistöön Pidämme valitettavana, että Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:tä, joka edustaa noin lastentarhanopettajaa ja päiväkodin johtajaa, ei ole kutsuttu kuulemistilaisuuteen eikä pyydetty lausuntoa näistä merkittävistä henkilöstöön vaikuttavista esitysluonnoksista. Hallituksen esityksen mukaan muutokset tarkoittavat henkilön vähennystä kasvatus- ja hoitohenkilöstöön. Päiväkodin johtajien ja lastentarhanopettajien oikeusturva vaarantuu, kun lainsäädännöllä, joka ei ole riittävän tarkkarajaista, puhtaasti taloudellisiin syihin perustuen rajataan lapsen varhaiskasvatusoikeutta ja ryhmäkokoa suurennetaan muuttamalla suhdelukua. Heidät asetetaan asemaan, jossa on todennäköistä, että he toimillaan joutuvat vaarantamaan lasten perustuslain mukaisen yhdenvertaisuuden. Lakiesitys mahdollistaa julkisen ja yksityisen varhaiskasvatuspalvelun eriytymisen. Yksityiseltä varhaiskasvatuksen järjestäjältä on aina mahdollista rahalla ostaa kokopäiväinen varhaiskasvatus lapselle, oli vanhempi kotona tai ei. Päiväkodin johtajan hallinnollinen työ lisääntyy merkittävästi Päiväkodin johtajan hallinnollisen työn määrä kasvaa merkittävästi. Säätämällä kolme eri laajuutta varhaiskasvatusoikeuteen, laajuuden arviointi selvityksiin perustuvaksi ja sitomalla lapsen oikeus vanhempien kotona oloon tai lapsen etuun, ei tavoite kevyestä byrokratiasta toteudu.

2 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 2 (5) Esityksen tavoite kevyestä perheen ilmoittamaan tietoon perustuvasta menettelystä on epätarkasti säädetty ja ristiriidassa hallintolain päätöksentekoa säätelevien säädösten kanssa. Hallintolaki yleislakina edellyttää täsmällisiä ja päätöksenteon kannalta riittäviä selvityksiä ja asiaan perehtymistä ennen päätöksen tekemistä (Hall 31 ). Tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä (Hall 42 ). Hallituksen esitys ei säädä mahdollisuutta poiketa hallintolain päätöksentekoa koskevista pykälistä. Tämä edellyttää, että päätös on tehty ja perusteltu hallintolain vaatimusten mukaisesti. Tämä ei käy riittävästi ilmi hallituksen esityksessä. Esityksen mukaan varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta on oikeus hakea muutosta. Hallituksen esityksestä ei kuitenkaan käy riittävän täsmällisesti ilmi, mistä kaikesta lapsen varhaiskasvatusoikeutta koskevassa päätöksessä on päätettävä. Epäselväksi jää muun muassa se, sisältyykö ja millä tarkkuudella päätökseen lapsen varhaiskasvatuksen antamispaikka tai muut toteuttamistapaa koskevat asiat. Merkittäviä juridisia epäselvyyksiä liittyy esimerkiksi siihen, millainen päätös on tehtävä lapsen tuen tarpeesta ja sen vaikutuksista varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Päiväkodin johtaja on mahdottoman tehtävän edessä pohtiessaan lapsen etua ja laillista perustetta, jolla rajata lapsen oikeutta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen vanhemman sitä anoessa. Tilannetta monimutkaistaa erityisesti se, että perheiden on vaikea kertoa henkilökohtaisista vaikeuksistaan, kuten mielenterveydellisistä- tai päihdeongelmista. Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen jää näissä tilanteissa liiaksi vanhempien aktiivisuuden ja jaksamisen varaan. Päiväkodinjohtajan oikeusturva ja yhteistyö perheen kanssa vaarantuu, hänen joutuessa rajaamaan lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen viime kädessä luokittelemalla lapsi enemmän tai vähemmän varhaiskasvatusta tarvitsevaksi. Koska hallituksen esitykseen sisältyvät säädökset eivät ole tarkkarajaisia ja yksiselitteisiä muutoksenhakuprosessit lisääntyvät, mikä lisää päiväkodinjohtajan työtä. Päiväkodin johtajan työ lisääntyy, oli hän päätöksentekijän roolissa tai ei. Hänellä olevaa osaamista ja näkemystä lapsen varhaiskasvatustarpeesta tarvitaan päätöksenteon tueksi.

3 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 3 (5) Lainsäädännön epämääräisyys vaarantaa päiväkodinjohtajan oikeusturvaa Hallituksen esitys turvaa lapselle oikeuden samaan päiväkotiyksikköön varhaiskasvatusoikeuden laajuuden muuttuessa. Hallituksen esityksen mukaan oikeus samaan päiväkotipaikkaan tarkoittaa päiväkotiyksikköä päiväkotiryhmän sijasta. Esityksestä ei käy ilmi, mitä tällä päiväkotiyksiköllä tarkoitetaan. Johtajan oikeusturvan ja lasten yhdenvertaosuuden näkökulmasta esitystä on tarkennettava sen osalta, miten päiväkotiyksikkö määritellään. Esitysluonnoksesta ja sen perusteluista ei käy riittävän täsmällisesti ilmi, millainen on kunnan velvollisuus tarjota säännöllistä päivittäistä osapäiväistä varhaiskasvatusta. Tämä vaarantaa varhaiskasvatuksen yhdenvertaisen saavutettavuuden. Onko jokaisen päiväkodin tarjottava tätä vai voidaanko säännöllinen päivittäinen osapäiväinen varhaiskasvatus keskittää vain johonkin päiväkoteihin? Hallituksen esitystä on täsmennettävä niin, että päivittäistä osapäiväistä varhaiskasvatusta on saatavissa kaikissa päiväkodeissa. Päiväkodinjohtajan on mahdotonta taata varhaiskasvatuslain mukaisten tavoitteiden ja toiminnan toteutumista päivittäin neljässä tunnissa tai kahtena kokopäivänä jopa 15 lasta suuremmassa lapsiryhmässä osapäiväisille lapsille. Hallituksen esityksessä ei ole mitään, mikä puhuisi sen puolesta, että käytännössä tämä olisi mahdollista. Esitystä on muutettava siten, että varhaiskasvatusoikeuden laajuus osapäiväisessä toiminnassa pysyy nykyisen lain mukaisesti viiden tunnin laajuisena. Lisäksi on säädettävä, että se on aina päivittäistä toimintaa varhaiskasvatuksen järjestäjän päättämänä kellonaikana. Viikoittaisena varhaiskasvatusta voisi järjestää vain perustellusta syystä, jos sitä voitaisiin pitää lapsen edun mukaisena. Johtajan oikeusturva vaarantuu erityisesti tilanteissa, jossa hänen on rikottava ryhmä- ja suhdelukusäännöksiä. Esitys lisää jo ennestään epäselvän ja ministeriön tulkintaohjeita vaatineen päivähoitoasetuksen 6 :n 5-6 momenttien soveltamisvaikeuksia. Joustoa laajennetaan perusteettomasti tilanteisiin, joissa tarvetta ei ole. Lapsen toimintapäivän pituus muuttuu jatkossa aiempaa useammin. Tämä aiheuttaa johtajalle paljon lisää työtä säännöksen soveltamisessa sekä ryhmien muodostuksessa ja käyttö- ja täyttöasteiden laskennassa sekä seurannassa.

4 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 4 (5) Päiväkodinjohtaja on vaikeassa tilanteessa myös siinä, kun hän noudattaa suhdelukusäännöksiä. Lasten perustuslaillisesta yhdenvertaisuuden näkökulmasta on kyseenalaista, millä perusteella lasten ja henkilöstön väliset suhdeluvut vaihtelevat sen perusteella, kuinka monta tuntia lapsi on päiväkodissa. Perustuslakivaliokunnan on selkeytettävä tilanne ja arvioitava onko osapäiväisen ryhmän suhdeluku 1:13 perustuslain mukaan mahdollinen. Hallituksen esityksessä tukea tarvitsevien lasten ryhmiä ei laskettu mukaan suhdeluvun nostoon. Päiväkodinjohtaja tarvitsee työnsä tueksi välttämättä päivähoitoasetukseen täsmennyksen siitä, ettei suhdeluvun nostaminen koske ryhmiä, joissa on tukea tarvitsevia lapsia. Tuentarvitsijoiden huomioon ottaminen ryhmiä muodostettaessa on euro pohjaista, eikä lapsen tuen tarpeeseen perustuvaa. Laki turvaa riittämättömästi lapsen oikeuden tukeen sekä tilanteet, joissa perheen ja varhaiskasvatuksen järjestäjän näkemykset tuen tarpeesta eroavat. Haasteita johtajalle aiheuttaa myös meluraja sekä terveellisen ja riittävän sisäilman takaaminen sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista mukaisesti. Esityksessä ei ole otettu huomioon lainkaan sitä, että päiväkodin johtajalla on jo nyt useita päiväkoteja johdettavanaan. Työ on erittäin vaativaa ja aikaa vievää ilman, että siihen olisi kehitetty vastaavaa apulaisjohtajajärjestelmää kuin opetuspuolella. Lastentarhanopettajan työmäärä ja työn vaativuus kasvavat Lastentarhanopettajan työn vaativuus ja määrä, velvoitteet ja vastuut lapsista lisääntyvät. Lapsen ollessa varhaiskasvatuksessa eikä päivähoidossa, ryhmien monimuotoisuus ja suureneva ryhmäkoko vaikuttavat merkittävästi siihen, miten tuloksellista ja vaikuttavaa varhaiskasvatusta voidaan toteuttaa. Lastentarhanopettajan mahdollisuus vastata varhaiskasvatuslain mukaisesti lapsen kokonaisvaltaisesta kehityksestä heikkenee, jos lapsi osallistuu vain silloin tällöin varhaiskasvatukseen. Myös mahdollisuus vastata lasten turvallisuudesta, antaa yksilöllistä, suunnitelmallista ja pedagogista varhaiskasvatusta sekä lapsen tarvitsemaa tukea heikentyy.

5 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Lausunto 5 (5) Lastentarhanopettaja lapsiryhmässä on välttämättömyys, jotta varhaiskasvatuksen pedagogiapainotteisuus ja suunnitelmallisuus toteutuvat. Opettajan tehtävänä on laatia lapsen varhaiskasvatussuunnitelma sekä käydä vanhempien kanssa tätä koskeva yhteistyö. Varhaiskasvatuksen tavoitteet voivat toteutua vain lapsiryhmässä, jonka toiminnasta vastaa pedagogisen koulutuksen saanut lastentarhanopettaja. Hallituksen esityksellä on siten näkemystemme mukaan vaikutusta palvelussuhteeseen ottamiseen, koska lastentarhanopettajien määrää on kasvatettava, jotta varhaiskasvatuslain määritelmä, tavoitteet ja suunnitelmallisuus voidaan lapsiryhmissä saavuttaa. Päivähoitoasetusta on ehdottomasti muutettava siten, että se turvaa kaksi lastentarhanopettajaa joka lapsiryhmän ja vähintään toisella heistä on oltava yliopistollinen lastentarhanopettaja koulutus. Tämän toteuttamiseen tarvitaan tällä hallituskaudella alle neljän miljoonan euron lisäpanostus. Tämä on välttämätöntä työn vaativuuden kasvaessa lapsimäärän, suuremman ryhmäkoon ja lasten erilaisten toiminta-aikojen lisääntyessä. Muuten ei voida taata varhaiskasvatuslain korostaman pedagogian painottamista ja opettajan pedagogista osaamista lapsen varhaiskasvatusta suunniteltaessa Lastentarhanopettajan ja koko henkilöstön työmäärän kasvattaminen ei ole mahdollista ilman henkilöstön osaamistason nostamista.

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Lausunto 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Asia OAJ lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta

Lisätiedot

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa Lausunto 1 (9) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuuleminen 10.11.2015 Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (6) 8 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n muuttamisesta ja valtioneuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 327/12.06.00/2016 14 Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa 1.8.2016 alkaen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen 1.3.2016: Eduskunta on

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä

Lausunto hallituksen esityksestä LAUSUNTO ISAVI/2569/00.02.00/2015 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 25.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ylitarkastaja (varhaiskasvatus)

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 13.2 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Nykyinen

Lisätiedot

27.5.2015. OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

27.5.2015. OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 1 (5) OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Tämä linjaus on voimassa 1.8 alkaen siihen asti kunnes uuden

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa alkaen

OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa alkaen 1 (5) OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Laissa on vahvistettu varhaiskasvatuksen tavoitteita ja muita

Lisätiedot

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa Lausunto 1 (6) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@mindu.fi, subjektiivinenoikeus@minedu.fi Viite: OKM046:00/2014 Asia: OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esityksesi eduskunnalle laeiksi lasten

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastine kirjallisiin asiantuntijalausuntoihin

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastine kirjallisiin asiantuntijalausuntoihin Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 27.11.2015 HE 80/2015 vp Opetus- ja kulttuuriministeriön vastine kirjallisiin asiantuntijalausuntoihin Tässä vastineessa on huomioitu 25.11.2015 kello 16.15 mennessä opetus-

Lisätiedot

Helsinki 23.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi

Helsinki 23.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Helsinki 23.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Lausunto HE eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 27.1 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (18) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (18) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (18) 106 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Matti Sillanmäki

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Matti Sillanmäki OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 22.10.2015 Matti Sillanmäki EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA ANNE- TUN ASETUKSEN 6 JA 8 :N MUUTTAMISESTA 1 Nykytila

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Varhaiskasvatuksen ajankohtaiskatsaus Dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 21.3.2018 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Luonnos esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

Lisätiedot

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Asia: Varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :ien muutokset 1.8.2016 alkaen Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Sivistys- ja kulttuurilautakunta 15.5.2014 2 Oulun kaupunki on lausunnossaan ottanut kantaa niihin asioihin,

Lisätiedot

Rahoituksen riittävyys

Rahoituksen riittävyys Lausunto 1 (7) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto SiV@eduskunta.fi Asia: Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 (HE 30/ 2015vp) Teema: Varhaiskasvatuksen kehittäminen

Lisätiedot

LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ. Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015

LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ. Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015 LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973)

Lisätiedot

Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto

Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 16.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja rahoituksen riittävyys Asiantuntijalausunto Varhaiskasvatusvirasto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 21.9.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 21.9.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 (Meritullinkatu 10) 00023 Valtioneuvosto Käsiteltävä tässä kokouksessa 907 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 6.11.2015 Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 80/2015) laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja

Lisätiedot

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä 24.11.2015 Varhaiskasvatuslaki voimaan 1.8.2015 Varhaiskasvatus ESAVI:ssa Lasten päivähoidon ohjaus

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ MUUTOKSESSA: HAASTEITA JOHTAMISEEN JA KEHITTÄMISEEN I Anna-Maija Puroila Johtajuusfoorumi, Joensuu

VARHAISKASVATUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ MUUTOKSESSA: HAASTEITA JOHTAMISEEN JA KEHITTÄMISEEN I Anna-Maija Puroila Johtajuusfoorumi, Joensuu VARHAISKASVATUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ MUUTOKSESSA: HAASTEITA JOHTAMISEEN JA KEHITTÄMISEEN 18.5.2018 I Anna-Maija Puroila Johtajuusfoorumi, Joensuu Muutoksen keskellä eläminen Muutoksia on tapahtunut laidasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 10.02.2016 Sivu 1 / 1 521/2016 05.10.00 12 Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteita Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Barbro

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano alkaen 48/05.10.

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano alkaen 48/05.10. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 7 03.02.2016 opetuslautakunta Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano 1.8.2016 alkaen 48/05.10.00/2016 Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 03.02.2016

Lisätiedot

Dnro 3813/5/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä

Dnro 3813/5/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä 25.9.2015 Dnro 3813/5/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI VARHAISKASVATUSLAIN

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Laki koskee sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta.

Laki koskee sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatusta koskevien säädösmuutosten toteuttaminen 1.8.2016 alkaen 48/05.10.00/2016 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 9.3.2016 13 Säädösmuutokset 1. 1.8.2016 voimaan tulevan varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen.

Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Uusi varhaiskasvatuslaki, joka kumoaa nykyisen varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen. Asiakkaan oikeudet eivät heikkene. Oikeus varhaiskasvatukseen ei muutu. Menettely- ja oikeusturvakeinot selkeytyvät.

Lisätiedot

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2018 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 25, 22.02.2018 Kaupunginhallitus, 90, 06.03.2018 90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta MliDno-2018-433

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset

Lisätiedot

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Lausunto 1 (6) Opetus-ja kulttuuriministeriö Kirjaamo@minedu.fi Varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Viite: Lausuntopyyntö OKM 15 / 010 / 2015

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 23.4.2018 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Hallituksen esitys varhaiskasvatuslaiksi (HE 40/2018) Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) pitää tärkeänä varhaiskasvatuslainsäädännön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

OAJ:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

OAJ:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Lausunto 1 (11) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Viite: OKM059:00/2012 OAJ:n lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta 1 LIITE: Laki lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Sivistysvaliokunta OAJ Misukka ja Semi 13.2.2015 HALLITUKSEN ESITYSVERSIO Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 17.11.2016 kasvatuksen osasto Sivistysvaliokunta 18.11.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla.

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla. Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausuntonaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Pyydettynä lausuntona Opetusalan

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 19.11.2015

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 19.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 19.11.2015 Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 80/2015) laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4. Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen muutokset

Varhaiskasvatuksen muutokset Varhaiskasvatuksen muutokset Mäntsälän kunnanvaltuusto 21.3.2016 esitystä on täydennetty/tarkennettu dioissa no. 11 ja 13 punaisella olevat tekstit sekä lisätty diat 14-17 31.3.2016 Varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot

KH 354 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

KH 354 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Kaupunginhallitus 354 21.09.2015 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistaminen - varhaiskasvatuslaki tulee

Lisätiedot

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym.

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym. Kunnanvaltuusto 132 14.12.2015 Kunnanhallitus 7 11.01.2016 Perusturvalautakunta 25 09.03.2016 Kunnanhallitus 100 18.04.2016 Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa

Lisätiedot

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta

HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten

Lisätiedot

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Mikael Hidén. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 25.5.2018 KELLO 9.00 HE 40/18 vp varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Esityksessä ehdotetaan uutta varhaiskasvatuslakia, jolla kumottaisiin

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.02.2016 Sivu 1 / 1 102/2016 05.10.00 37 Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Barbro Högström, puh. 09 816 52344

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 10

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 10 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 10 102/2016 05.10.00 3 Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Barbro Högström, puh. 09 816 52344 Tiina

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 303/2016 03.00.00 19 Esitys kaupunginhallitukselle Espoon kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Lautakunnalle tiedoksi

Lautakunnalle tiedoksi Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 21/2014 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/3 26.5.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 21/2014 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/3 26.5.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 21/2014 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö 630 Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä HEL 2014-005310 T 03 00 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lausunto Varhaiskasvatuspalvelut 1.7.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 15.4.2014 (OKM/81/040/2012) Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

HE 163/2006 vp. palveluja. Erityislastentarhanopettajien palvelujen saatavuus oli ongelmallista suurimmassa osassa kyselyyn vastanneita kuntia.

HE 163/2006 vp. palveluja. Erityislastentarhanopettajien palvelujen saatavuus oli ongelmallista suurimmassa osassa kyselyyn vastanneita kuntia. HE 163/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten päivähoidosta annettua

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden päivitys 2018 Yhteenveto verkkokyselyn sisällöistä. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden päivitys 2018 Yhteenveto verkkokyselyn sisällöistä. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden päivitys 2018 Yhteenveto verkkokyselyn sisällöistä Opetushallitus 5.12.2018 Taustatiedot Taustatiedot Varhaiskasvatuksen tiimi tai työryhmä (toimin kunnassa / yksityisessä

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Lastentarhanopettajaliitto Rautatieläisenkatu 6 A 00520 Helsinki Eduskunta Sivistys- ja tiedejaosto Kuuleminen 28.09.2018 Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8.

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta 17 14.03.2016 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano 1.8.2016 lukien 953/00.04.00/2015 KOLA 17 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Viite: OKM059:00/2012 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman (22.6.2011) mukaan säädetään laki varhaiskasvatuksesta.

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf Lausunto 16.03.2018 Asia: OKM/3/010/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi 1 luku. Yleiset säännökset (13 ) 2 luku.

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoanne luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi. Hallituksen

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES Helsinki 16.11.2015 Dnro 4864/5/15 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 4.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä

Lisätiedot

23.11.2015. Sivistysvaliokunnalle

23.11.2015. Sivistysvaliokunnalle 1 23.11.2015 Sivistysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä (HE 80/2015 vp) eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot