POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2015 Kunnanhallitus Kolarin kunnan aloite ensihoidon organisoinnin ja toiminnan taloudellisuuden kehittämisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2015 Kunnanhallitus Kolarin kunnan aloite ensihoidon organisoinnin ja toiminnan taloudellisuuden kehittämisestä"

Transkriptio

1 POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2015 Kunnanhallitus 1 KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 103 Kolarin kunnan aloite ensihoidon organisoinnin ja toiminnan taloudellisuuden kehittämisestä 104 Aiesopimus maaseuden arjen palveluverkosto -hankkeeseen osallistumisesta 105 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi 106 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 107 Sisäisen tarkastuksen toimintaohjeet 108 Korjaus Talouden tasapainottamisohjelman toimenpiteiden toteutuminen /Hyvinvointilautakunta raporttiin 109 Kotihoidon mobiili -hankinta vuodelle Valtuuston koollekutsumistapa 111 Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastolla klo ja PUHEENJOHTAJA Olavi Lehtiniemi

2 POSION KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17/2015 Kunnanhallitus 2 KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Lehtiniemi Olavi puheenjohtaja Maaninka Heikki varapuheenjohtaja Mursu Paavo jäsen Määttä Toini jäsen Oikarainen Pekka jäsen Ronkainen Minna jäsen Suonnansalo Tuija jäsen Takapuro Ari jäsen Ruokamo Riitta-Liisa varajäsen Poissa Seppänen Eila jäsen Varanka Martti kvalt:n puheenjohtaja MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Karasti Kari Tuomivaara Markku Knutars Heli Ahola Eija kvalt:n I varapuheenjohtaja kvalt:n II varapuheenjohtaja kunnanjohtaja/ esittelijä vs. hallintojohtaja/ pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asia- :t :t Pöytäkirjan tarkastajien vaali Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Paavo Mursu ja Minna Ronkainen. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS PÖYTÄKIRJAN TARKISTUS Tarkastuspaikka ja -aika puheenjohtaja Olavi Lehtiniemi pöytäkirjanpitäjä Eija Ahola Pöytäkirja on tarkistettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Posiolla Allekirjoitukset PÖYTÄKIRJA ON OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Paavo Mursu Minna Ronkainen Kunnanvirastolla klo ja Virka-asema Todistaa vs. hallintojohtaja Eija Ahola Allekirjoitus

3 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä KOLARIN KUNNAN ALOITE ENSIHOIDON ORGANISOINNIN JA TOIMINNAN TALOUDELLISUUDEN KEHITTÄMISESTÄ KES:78 /2015 Kolarin kunta on päättänyt tehdä Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille ja Lapin sairaanhoitopiirille aloitteen arviointi- ja kehittämistyön käynnistämisestä hyvässä yhteistyössä jäsenkuntien ja LSHP:n kesken tavoitteena ensihoidon kokonaiskustannustason merkittävä alentaminen. Tarkastelussa tulee hyödyntää riippumattomia ulkopuolisia asiantuntijoita ja kehittämissuosituksissa arvioida muualla maassa parhaiksi ja kustannustehokkaimmiksi osoittautuneiden käytäntöjen ja organisointimallien soveltamismahdollisuuksia. Arvioinnin lopputulos ja kehittämissuositukset tulisi esittää mennessä. Kolarin kunta pyytää päivätyllä kirjeellään jäsenkunnilta vastauksia aloitteeseen mennessä. Ensihoidon kustannuksia käsiteltiin pidetyssä Lapin sairaanhoitopiirin kuntakokouksessa, jossa tuolloin todettiin ensihoidon kustannusten olevan Lapissa selvästi muuta maata korkeammat, eikä ero selity pelkästään pitkillä etäisyyksillä. Käydyissä keskusteluissa ilmeni, että ensihoidon tuottamien palvelujen taloudellisuutta on vaikeaa arvioida sairaanhoitopiirin esittämien tietojen pohjalta. Posion kunnanhallitus kannattaa aloitetta. Kunnanhallitus kuitenkin edellyttää, ettei kyseinen selvitystyö saa tuottaa jäsenkunnille ylimääräisiä kustannuksia vaan se on tehtävä nykyisten taloudellisten resurssien puitteissa. hyväksyttiin yksimielisesti

4 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä AIESOPIMUS MAASEUDEN ARJEN PALVELUVERKOSTO -HANKKEESEEN OSALLISTUMISESTA KES:73 /2015 Lapin liitto on yhdessä Avin kanssa valmistellut Maaseudun arjen palveluverkosto hankkeen, jossa jalkautetaan Arjen turvaa -toimintamalli Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kuntiin. Hankkeen tavoitteena on yhdistää julkisen ja kolmannen sektorin palveluita ja toimintaa niin, että laatu ja tehokkuus paranevat ja samalla eri toimijoiden resursseja yhdistämällä saadaan aikaan säästöjä. Jäsenet ja yhdistykset tarjoavat palveluita kylissä enemmän kuin kuntaorganisaatioissa on yleensä tiedetty. Palvelut ovat usein kohderyhmiltään ja ajallisestikin päällekkäisiä muiden kolmannen sektorin toimijoiden ja kunnan omien palveluiden kanssa. Yhteistoiminnan keinoin ja yhdistämällä alueelliset ja paikalliset resurssit on mahdollista tuottaa harvaan asutulle maaseudulle enemmän hyvinvointia lisääviä lähi- ja etäpalveluja kuin tällä hetkellä tehdään. Toimintamallin ottaminen käyttöön edellyttää kuitenkin kunnissa vetoapua ja osaamista. Tätä Maaseudun arjen palveluverkosto hanke kunnille tarjoaa. Hankkeen ensimmäisenä vuotena toiminta käynnistetään Lapissa ja Pohjois- Pohjanmaalla ja toimintaa esitellään Kainuun kunnille. Kuhunkin kolmeen maakuntaan sijoitetaan yksi hyvinvointikoordinaattori. Neljäntenä työntekijänä toimii koko verkostoa koordinoiva verkostojohtaja. Kolmivuotisen hankkeen kustannukset ovat Hankkeelle haetaan 95 %:n rahoitusta EU:n maaseuturahastosta ja kuntien rahoitusosuus on (5 %). Mikäli hankkeeseen osallistuu yhteensä 45 kuntaa kolmen maakunnan alueelta, niin yhden kunnan omarahoitusosuudeksi muodostuu 1000 koko kahden vuoden osallistumisajalta. Hankesuunnitelma liitteenä. Posio osallistui Arjen turvaa hankkeen I-vaiheeseen pilottikuntana ja alun perin hankerahoitusta oli varattu jatkohankkeen osalta jo tämän vuoden talousarvioon. Näin ollen kunnanhallitus päättää, että Posion kunta on mukana Arjen turvaa- toimintamallin jalkauttamishankkeessa, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen, eivätkä hankkeen kuntakohtaiset kustannukset merkittävästi poikkea aiesopimuksessa esitetystä. hyväksyttiin yksimielisesti

5 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä 5 KES:26 / LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI Maa- ja metsätalousministeriö pyytää kunnalta päivätyllä kirjeellään lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi Metsähallituksen uudelleen organisointia koskevaksi lainsäädännöksi. Lausunnot pyydetään ministeriöön viimeistään tiistaina ensisijaisesti sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@mmm.fi tai kirjeitse osoitteeseen maa- ja metsätalousministeriö, PL 30, VALTIONEUVOSTO. Sähköiset lausunnot tulee toimittaa pdf-,word- tai rtf-tallennusmuodossa. Kopio lausunnosta pyydetään lähettämään tiedoksi sähköpostitse myös osoitteeseen marja.lappalainen@mmm.fi Taustaa Eu komissio antoi Suomelle vuonna 2007 langettavan päätöksen siitä, että tuolloin voimassa olleen liikelaitoksista annetun lain (1185/2002) mukainen Tieliikelaitos sai markkinoilla tapahtuvaan toimintaansa kiellettyä valtiontukea liikelaitoksen konkurssisuojan ja poikkeavan verokohtelun takia. Vuonna 2002 liikelaitoslaki kumottiin lukien valtion liikelaitoksista annetulla lailla (1062/2010). Valtion liikelaitosjärjestelmän piirissä komission päätöksen antamisajankohtana oli Tieliikelaitoksen lisäksi viisi muuta valtion liikelaitosta: Ilmailulaitos, Luotsausliikelaitos, Metsähallitus, Senaatti-kiinteistöt ja Varustamoliikelaitos. Senaatti-kiinteistöt on järjestetty vuoden 2010 liikelaitoslaissa tarkoitetuksi valtion in-house toimijaksi. Tieliikelaitos aloitti toimintansa osakeyhtiömuodossa vuoden 2008 alussa, Ilmailulaitos ja Varustamoliikelaitos vuoden 2010 alussa ja Luotsausliikelaitos vuoden 2011 alussa. Kuntien kilpailutilanteessa markkinoilla hoitamien tehtävien yhtiöittämistä koskeva kuntalain (365/1995) muutos tuli voimaan Sen mukaan kaikki kuntien markkinaehtoiset toiminnot oli annettava vuoden 2014 loppuun mennessä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi. Valtion liikelaitosmallia ei voida kehittää konkurssikelpoiseksi muuttamatta mallin keskeisiä perusperiaatteita eli muuttamalla liikelaitokset erillisiksi oikeushenkilöiksi ja luovuttamalla erillisten oikeushenkilöiden omistukseen liikelaitoksen hallinnoima valtion omaisuus. Edellä esitetyin perustein valtion nykyisten periaatteiden mukaista liikelaitosmallia ei voida kehittää yhteismarkkinoille soveltuvaksi toimintamuodoksi. Metsähallitukseen sovelletaan edelleen kumottua vuoden 2002 liikelaitoslakia, minkä vuoksi Metsähallitusta koskeva lainsäädäntö on uudistettava vastaamaan unionin lainsäädännön ja EU komission vaatimuksia. Myös oikeuskansleri on kiinnittänyt huomiota tilanteeseen. Asian valmistelu Metsähallituslain uudistusta on valmisteltu alkuvuodesta 2008 lähtien ja siitä on käyty laajaa keskustelua koko valmisteluprosessin ajan. Valmistelun aikana on selvitetty kaikki eri vaihtoehdot Metsähallituksen toiminnan organisoimiseksi kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Selvityksessä tarkasteltiin kattavasti organisointivaihtoehdoista nykyinen liikelaitosmalli, erityistehtäväyhtiö, virasto, julkisoikeudellinen laitos ja liikelaitos. Valmistelun kuluessa on valtioneuvostotasolla linjattu, että valtion maa- ja vesiomaisuus säilyy suorassa valtion omistuksessa. Metsähallitus säilytetään yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena ja se organisoidaan erityisliikelaitokseksi. Liikelaitos toimii konsernimuodossa ja markkinoilla avoimessa kilpailutilanteessa toimivat liiketoiminnat yhtiöitetään liikelaitoksen tytäryhtiöiksi. Perustettavalle metsätalousyhtiölle

6 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä 6 annetaan yksinoikeus metsätalousliiketoiminnan harjoittamiseen valtion liiketoimintaan tarkoitetulla maalla ja samalla sille säädetään velvollisuus toteuttaa toiminnassaan kaikkia Metsähallitukselle säädettäviä yhteiskunnallisia velvoitteita. Pääministeri Sipilän hatusohjelman mukaan Metsähallituksen lainsäädäntö uudistetaan vastaamaan EU:n vaatimuksia ja selkeytetään sen johtamisjärjestelmä. Säädösvalmistelun aikana on tehty tiivistä yhteistyötä muiden ministeriöiden kanssa. Asiaa on käsitelty myös kilpailuviranomaisten kanssa. Asiantuntijalausuntojen perusteella esitetty malli täyttää unionin kilpailuoikeudelliset edellytykset. EU komissio on hyväksynyt mallin komission maakäynnin yhteydessä ja pitänyt uudistusta välttämättömänä. Esitysluonnos oli touko-kesäkuussa 2014 laajalla lausuntokierroksella. Valmistelun aikana on järjestetty 4 valtakunnallista seminaaria, joissa sidosryhmät ja myös Metsähallituksen henkilöstön edustajat ovat olleet mukana. Lokakuussa 2015 järjestettiin kolme kuulemistilaisuutta. Lisäksi ministeriön edustajat ovat esitelleet hankkeen tavoitteita ja etenemistä sekä keränneet palautetta lukuisissa tilaisuuksissa eri yhteyksissä eri puolilla maata. Esityksestä on neuvoteltu saamelaiskäräjien kanssa kolme kertaa. Esitysluonnos Uudistuksen tavoitteena on maa- ja metsätalousministeriön mukaan varmistaa nykyisenlaisen valtion maa- ja vesiomaisuuden hoidon jatkuminen ja tehdä lainsäädäntöön vain välttämättömimmät muutokset. Ehdotuksen mukaan Metsähallitus jatkaisi nykyisenkaltaisena liikelaitoskonsernina, jonka markkinoilla kilpailutilanteessa toimivat liiketoiminnat ovat yhtiömuodossa. Metsähallitusta koskeva eduskunnan ja valtioneuvoston ohjausvalta säilyisi ennallaan. Eduskunta voisi asettaa edelleen Metsähallitukselle palvelu- ja muita toimintatavoitteita, jotka voivat koskea myös tytäryhtiöissä harjoitettavaa toimintaa. Metsähallituksen tehtävänä olisi ohjaavien ministeriöiden tarkentavan ohjauksen puitteissa huolehtia siitä, että eduskunnan asettamat tavoitteet saavutetaan. Metsähallituksen toimintaa koskevat yhteiskunnalliset velvoitteet pysytettäisiin ennallaan. Esityksen mukaan Metsähallitus harjoittaisi metsätaloutta valtion metsätalousosakeyhtiöstä annettavassa laissa tarkoitetussa osakeyhtiössä. Yhtiö olisi Metsähallituksen kokonaan omistama tytäryhtiö, jolle siirrettäisiin Metsähallituksen harjoittama metsätalousliiketoiminta ja toimintaan kohdistuvat varat, velat ja varaukset. Perustettavalle valtion metsätalousyhtiölle annettaisiin lailla säädetty yksinoikeus metsätalousliiketoiminnan harjoittamiseen valtion maalla. Oikeus olisi siirtokelvoton ja yhtiö maksaisi yksinoikeudesta Metsähallitukselle käyvän vastikkeen. Samalla sille säädettäisiin velvollisuus toteuttaa toiminnassaan Metsähallitukselle säädettäviä yhteiskunnallisia velvoitteita mm. poronhoidon, luontoarvojen, metsien virkistyskäytön ja työllisyyden edistämisen osalta ja velvollisuus noudattaa liikelaitoksen laatimia alueellisia luonnonvarasuunnitelmia. Julkisia hallintotehtäviä hoitava yksikkö toimisi liiketoiminnasta eriytettynä osana Metsähallitusta hoitaen nykyisellä tavalla ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksessa luonnonsuojelualueita, erämaa-alueita, valtion retkeilyalueita ja muita sen hallintaan osoitettuja erityisalueita sekä hoitaen Metsähallitukselle säädettyjä julkisia hallinto- ja palvelutehtäviä. Luontopalvelujen rahoitukseen ei esitetä muutoksia. Esitys mahdollistaa maa- ja metsätalousministeriön mukaan sen, että valtion metsätaloustoiminta voi jatkua ja Metsähallituksen hallinnassa oleva valtion maa- ja vesiomaisuus pysyy edelleen valtion suorassa omistuksessa. Toteutuessaan esitys turvaa osaltaan suomalaisen metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä. Lakiesitysluonnos on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa

7 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä 7 Lakiesitysluonnos on myös nähtävillä hallintojohtajan huoneessa ennen kokouksen alkua. Posion kunnan lausunto lakiluonnoksesta liitteenä. Posion kunta antaa lakiluonnoksesta liitteen mukaisen lausunnon. hyväksyttiin yksimielisesti

8 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa kuntakonsernin hyvää hallintoa ja johtamista, ja ne koskevat kaikkia kuntakonsernin toimielimiä ja johtoa sekä kaikkea kuntakonsernin toimintaa, josta kunta vastaa omistuksen-, ohjaus- ja valvontavastuun sekä muiden velvoitteiden myötä. Kunnanhallitus vastaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta. Tilivelvolliset toimielimet ja viranhaltijat sekä esimiehet vastaavat johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta. Kunnanhallituksen tulee antaa tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa vuosittain lausunto sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja arvio keskeisistä johtopäätöksistä. Sisäisessä valvonnassa ja riskienhallinnasta on lisäksi voimassa, mitä kunnan hallinto- ja johtosäännöissä sekä muissa ohjeissa ja määräyksissä on sanottu. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet koskevat kaikkia kunnan toimialoja sekä konserniin kuuluvia tytäryhtiöitä. Edellä mainitut asiat huomioiden on valmisteltu Posion kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet , jotka on hyväksynyt Posion kunnan tilintarkastaja Mirja Klasila. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Posion kunnan liitteenä olevan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet alkaen. Perusteet korvaavat kunnanhallituksen hyväksymän Kunnan sisäistä valvontaa koskevat yleiset ohjeet. Kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanjohtajan hyväksymään tähän ohjeeseen vähäiset korjaukset, jotka ovat tarpeellisia sen ajan tasalla pitämiseksi. Ohje tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn vähintään valtuustokausittain tai, kun kunnan toiminnassa tapahtuu sellaisia rakenteellisia muutoksia, jotka edellyttävät ohjeen päivittämistä. hyväksyttiin yksimielisesti

9 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä SISÄISEN TARKASTUKSEN TOIMINTAOHJEET Sisäinen tarkastus on osa sisäistä valvontaa. Sisäinen tarkastus tukee organisaatiota sen tavoitteiden saavuttamisessa ja arvioinnissa tarjoamalla objektiivisen, riippumattoman ja järjestelmällisen lähestymistavan organisaation riskienhallinta-, valvonta-, johtamis- ja hallintoprosessien tuloksellisuuden arviointiin ja kehittämiseen. Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Posion kunnan sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen alkaen. Lisäksi kunnanhallitus velvoittaa hallintojohtajan arvioimaan vuosittain toimintaohjeiden päivitystarpeet ja tarvittaessa esittämään siihen tehtävät muutokset kunnanhallitukselle. hyväksyttiin yksimielisesti

10 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä KORJAUS TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAN TOIMENPITEIDEN TOTEUTUMINEN /HYVINVOINTILAUTAKUNTA RAPORTTIIN Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta käsitteli talouden tasapainottamisohjelman toimenpiteiden toteumaa /Hyvinvointilautakunta kokouksessaan / 82. Kunnanhallituksen listalla asia oli / 80. Palvelujohtaja Saara Kuusela korjaa raportoinnissa huomaamansa ( ) virheen, joka on raportin viimeisellä sivulla liittyen oman toiminnan ja ostopalvelujen osuuteen TA 2015 ja toteuma Raportoinnin alkuperäinen teksti on: Oman toiminnan ja ostopalvelujen osalta Ta 2015 ja toteuma : (1 000 ) Oma toiminta Toteutuminen Menot Tulot Netto Ostopalvelut Toteutuminen Menot Tulot Netto Johtopäätöksenä todetaan, että, mikäli oman toiminnan osalta kustannusten kasvu on vuoden jälkipuoliskollakin samaa luokkaa kuin alkuvuonna, ylittyy talousarvio oman toiminnan osalta Ostopalveluissa tilanne on huolestuttava. Mikäli tilanne kustannusten osalta kehittyy alkuvuoden tahtiin, tulee ostopalvelujen ylitys olemaan Oma toiminta ja ostopalvelut yhteensä tarkoittaisi noin miljoonan euron ylitystä vuoden 2015 talousarvioon. Voimavaroja tulee kohdistaa erityisesti erikoissairaanhoidon kustannusten hillintään, mahdollisiin lähetekäytäntöihin, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, pitäen sisällään hyvinvoivan henkilöstön, sujuvaan yhteistyöhön sekä sen hyvän vaalimiseen, mitä on olemassa, esimerkiksi yhtenäinen peruskoulu ja lukio. Edellä mainitussa tekstissä on oman toiminnan ja ostopalvelujen kohdalla on Tp 2013 tiedot, kun pitää olla Ta 2015 tiedot. Raportointi tulee korjata seuraavasti: Oman toiminnan ja ostopalvelujen osalta Ta 2015 ja toteuma : (1 000 ) Oma toiminta Toteutuminen Menot Tulot Netto Ostopalvelut Toteutuminen Menot Tulot Netto

11 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä 11 Johtopäätöksenä todetaan, että, mikäli oman toiminnan osalta kustannusten kasvu on vuoden jälkipuoliskollakin samaa luokkaa kuin alkuvuonna, alittuu talousarvio oman toiminnan osalta Ostopalveluissa tilanne on huolestuttava. Mikäli tilanne kustannusten osalta kehittyy alkuvuoden tahtiin, tulee ostopalvelujen ylitys olemaan Oma toiminta ja ostopalvelut yhteensä tarkoittaisi noin :n ylitystä vuoden 2015 talousarvioon. Voimavaroja tulee kohdistaa erityisesti erikoissairaanhoidon kustannusten hillintään, mahdollisiin lähetekäytäntöihin, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, pitäen sisällään hyvinvoivan henkilöstön, sujuvaan yhteistyöhön sekä sen hyvän vaalimiseen, mitä on olemassa, esimerkiksi yhtenäinen peruskoulu ja lukio. Hyvinvointilautakunta hyväksyy korjauksen Taloudentasapainottamisohjelman toimenpiteiden toteutuminen raporttiin ja saattaa sen tiedoksi kunnanhallitukselle. hyväksyttiin. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi saaduksi hyvinvointilautakunnan korjauksen Talouden tasapainottamisohjelman toimenpiteiden toteutuminen raporttiin. hyväksyttiin yksimielisesti

12 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä KOTIHOIDON MOBIILI -HANKINTA VUODELLE 2016 Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta teki hankintapäätöksen kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmän hankinnasta /52 Vuodelle 2015 investointiosassa on :n määrärahamäärärahavaraus kotihoidon mobiilin hankintaan. Heti hankintapäätöksen jälkeen toimittajalla ei ollut mahdollisuutta kotihoidon mobiilin toimittamiseen, joten asiaa lykättiin. Toisaalta vanhustyön henkilöstön vaihtuvuuden ja haavoittuvuuden vuoksi hankintaa ja järjestelmän käyttöönottoa ei pystytä tekemään kuluvana vuonna. Edelleen määrärahavaraus kotihoidon mobiilin käyttöönotossa tarvittavan tukihenkilön palkkaamiseen (4 kk) esitetään vuoden 2016 talousarviossa. Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle Pegasos kotihoidon mobiili määrärahavarauksen, , siirtoa vuodelle hyväksyttiin. Kunnanhallitus hyväksyy hyvinvointilautakunnan esityksen Pegasos kotihoidon mobiili määrärahavarauksen, , siirron vuodelle 2016, ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy määrärahavarauksen siirron esitetyn mukaisena. hyväksyttiin yksimielisesti

13 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä VALTUUSTON KOOLLEKUTSUMISTAPA Kuntalain 54 :n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on kuntalain 54 :n 4 momentin mukaan lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa kokouksesta on annettava yleisesti tieto siten kuin kuntalain 64 :ssä säädetään. Valtuuston työjärjestyksen 8 :n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään neljä päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Posion valtuuston kokouskutsu on viime vuosina pyritty lähettämään valtuutetuille vähintään seitsemän päivää ennen kokousta, jotta valtuutetut ovat voineet paremmin varautua kokoukseen. Lisäksi valtuuston asialista on valtuuston tekemän päätöksen mukaisesti julkaistu Kuriirissa. : Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se päättää kutsua kokouksensa vuonna 2016 koolle siten, että kokouskutsu valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle lähetetään kuntalain 54 :n ja valtuuston työjärjestyksen 8 :n mukaisessa ajassa ennen kokousta ja, että kokouskutsu julkaistaan kunnan ilmoitustaululla samana aikana. Lisäksi kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättäisi julkaista kokouskutsunsa Koillissanomissa ja Kuriirissa ja valtuuston kokouksen asialistan Kuriirissa. : hyväksyttiin yksimielisesti

14 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä KUNNALLISTEN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN Kuntalain 64 :n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Vuonna 2015 kunnan ilmoitukset on valtuuston päätöksen mukaisesti julkaistu kunnan ilmoitustaululla sekä lisäksi viranhakuilmoitukset alan ammattilehdissä ja muut ilmoitukset Kuriirissa ja Koillissanomissa. Toimielimen päätöksellä viranhakuilmoitukset on voitu julkaista muuallakin kuin alan ammattilehdissä. Tehtäväyksiköiden toivomusten mukaisesti toimielimille, tehtäväalueille ja tehtäväyksiköille on ilmoittelun osalta annettu jouston varaa, koska määrärahoja on jouduttu säästösyistä karsimaan ja, koska tiedottaminenkaan ei aina vaadi kalliita ilmoituksia. : Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se päättää julkaista kunnan ilmoitukset julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä lisäksi viranhakuilmoitukset alan ammattilehdissä ja muut ilmoitukset Koillissanomissa ja Kuriirissa. Lisäksi kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättää, että edellä esitetystä voidaan toimielimen päätöksellä poiketa, mikäli se katsoo, ettei jossakin asiassa ole tarvetta ilmoittaa edellä mainitussa laajuudessa. : hyväksyttiin yksimielisesti

15 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä 15 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa 103, 105, 106, Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: 104, 107 HValL 3 :n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet - KvesL 26 Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen viranhaltija tai työntekijä voi saada asian käsiteltäväksi työnantajan ja ammattiyhdistyksen välisessä paikallisneuvottelussa kunnallisen pääsopimuksen 8, 10 ja 11 :n mukaisesti. Markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvasta asiasta ei saa valittaa kuntalain (365/1995) eikä hallintolainkäyttölain (585/1996) nojalla sillä perusteella, että päätös on julkisista hankinnoista annetun lain vastainen (HankintaL 9 a 3 mom). Markkinaoikeuden yhteystiedot: Markkinaoikeus PL 118, HELSINKI Fax (09) OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimusviranomainen 104, 107 Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. ja aika Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite. Posion kunnanhallitus Kirkkotie 1, Posio Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Liitetään pöytäkirjaan

16 POSION KUNTA Kokouspäivämäärä 16 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen ja postiosoite POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS Puhelin: Käyntiosoite: Isokatu 4, Oulu Telefax: Postiosoite: PL 189, OULU Sähköposti: Virka-aika klo Kunnallisvalitus, pykälät Valitusaika - 30 päivää Hallintovalitus, pykälät Valitusaika - 30 päivää Muu valitusviranomainen, pykälät Valitusaika 14 päivää Valitusviranomainen ja postiosoite Markkinaoikeus PL 118, HELSINKI Fax (09) Valituskirjelmä Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Valituskirjelmässä on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valitusasia-kirjojen toimittaminen Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 :ssä säädetään. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava 1): nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Kunnanviraston aukioloaika ma - pe Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain, 701/93,nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 89 euroa. Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje / valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. 1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle Liitetään pöytäkirjaan

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1. Kunnanvirasto, valtuustosali. 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1. Kunnanvirasto, valtuustosali. 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Toimintaympäristölautakunta 1 KOKOUSAIKA Perjantai 08.04.2016 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali 22 Rakennusmestarin määräaikaisen toimen täyttäminen Kokouksen

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Hyvinvointilautakunta 1. Kunnanviraston kokoushuone. 61 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminien lv

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Hyvinvointilautakunta 1. Kunnanviraston kokoushuone. 61 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminien lv POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Hyvinvointilautakunta 1 KOKOUSAIKA Maanantai 29.06.2015 klo 11.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone 61 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminien lv 2015 2016 Kokouksen

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä,

Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä, HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/2009 26 KOKOUSAIKA 13.5.2009 klo 19.00-20.42 KOKOUSPAIKKA hallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jari Koukka, puheenjohtaja,

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto klo

Pyhtään kunnanvirasto klo PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 26.04.2017 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika 29.04.2013 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta 6.11.2017 Sisällys 41 Tilintarkastusyhteisön valinta 42 Teknisen johtajan kuuleminen 43 Muut asiat Tarkastuslautakunta 6.11.2017 40 Aika 6.11.2017 klo 15.00 16.30 Paikka Kunnanviraston

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3 KEHITTÄMISJAOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 27.10.2014 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kimonkylän taidekoti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 09.10.2012 AIKA 09.10.2012 klo 14:00-14:40 PAIKKA Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus 1. 99 Esitys Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi toimikaudelle 2016-2019

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus 1. 99 Esitys Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi toimikaudelle 2016-2019 POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus 1 KOKOUSAIKA Maanantai 26.10.2015 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 99 Esitys Lapin alueellisen liikuntaneuvoston jäseneksi

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 40 PALVELUVERKKOSUUNNITELMA (LIITE) 3 41 OSAVUOSIKATSAUS (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 40 PALVELUVERKKOSUUNNITELMA (LIITE) 3 41 OSAVUOSIKATSAUS (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kokousaika 24.9.2014 klo 17.00 19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 / 9 Tarkastuslautakunta 16.04.2015 Aika 16.04.2015 klo 16:30-19:50 Paikka Toivakan kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 15/2014 Kokousaika 22.9.2014 klo 18.01-19.04 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika 10.04.2012 klo 19.00 19.25 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Viranomainen PÖYTÄKIRJA 3/2019 6 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 9.5.2019 klo 14.00 18.07 KOKOUSPAIKKA Vanha Pappila, os. Toukkalantie 5 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkitä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokousaika 18.10.2012 klo 18.30-19.20 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 14:00-16:22

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 14:00-16:22 PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 25 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 30.03.2016 klo 14:00-16:22 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.01.2018 klo 19:45-22:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5 KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2014 Kokousaika 14.7.2014 klo 09.00 10.19 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sähköpostikokous KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Otsikko Sivu 30 Terveyskeskuksen IV-koneiden uusimisen tarjoukset 56

Otsikko Sivu 30 Terveyskeskuksen IV-koneiden uusimisen tarjoukset 56 Lappajärven kunta Pöytäkirja 5/2017 54 ltekninen lautakunta 23.05.2017 Aika 23.05.2017 klo 16:00-16:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 30-30 Otsikko Sivu 30 Terveyskeskuksen

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012. Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25, Kirkonkylä

PERUSTURVALAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012. Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25, Kirkonkylä PERUSTURVALAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 25.9.2012 klo 18.00 19.43 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 28.10.2010 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2015 Kunnanhallitus 1. 73 Posion Taikaverkot Oy:n hallituksen jäsenten nimeäminen

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2015 Kunnanhallitus 1. 73 Posion Taikaverkot Oy:n hallituksen jäsenten nimeäminen POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2015 Kunnanhallitus 1 KOKOUSAIKA Maanantai 31.08.2015 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 73 Posion Taikaverkot Oy:n hallituksen jäsenten nimeäminen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2013 166 Tarkastuslautakunta 12.11.2013 AIKA 12.11.2013 klo 16:30-19:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 100 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 Kunnanvaltuusto 1. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 Kunnanvaltuusto 1. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 Kunnanvaltuusto 1 KOKOUSAIKA Perjantai 05.02.2016 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjantarkistajien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

Otsikko Sivu 15 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 16 Kiinteistöyhtiöiden tavoitteiden toteutuminen ja

Otsikko Sivu 15 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 16 Kiinteistöyhtiöiden tavoitteiden toteutuminen ja KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika Torstai 22.02.2018 klo 09:00-11:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 15 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2

Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Kokoustiedot Aika: keskiviikko 28.9.2016 Paikka: Valtuustosali, Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 21 KIINTEISTÖNHOITAJAN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 21 KIINTEISTÖNHOITAJAN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kokousaika 12.3.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011. Loviisan maaseutuyksikkö, Bäckaksenkuja 1, Liljendal

MAASEUTULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011. Loviisan maaseutuyksikkö, Bäckaksenkuja 1, Liljendal MAASEUTULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 19.00-20.10 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Loviisan maaseutuyksikkö, Bäckaksenkuja 1, 07880 Liljendal KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunnan toimintakertomus vuodelta 2015

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunnan toimintakertomus vuodelta 2015 POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Hyvinvointilautakunta 1 KOKOUSAIKA Torstai 10.03.2016 klo 12.00 KOKOUSPAIKKA Terveyskeskuksen kokoushuone 27 Hyvinvointilautakunnan toimintakertomus vuodelta 2015 28 Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.2.2016 kello 15.15 16.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MUUT Samola Riitta Pöytäkirjanpitäjä Hokkanen Timo Sosiaali- ja terveysjohtaja 4

MUUT Samola Riitta Pöytäkirjanpitäjä Hokkanen Timo Sosiaali- ja terveysjohtaja 4 PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 14.01.2016 klo 14:00-16:00 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1

SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 SIEVIN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 Sivu 1 Ympäristölautakunta Kokousaika: 23.11.2015 ke llo 18.00-18.35 Kokouspaikka: Kunnanhallitukse n kokoushuone Saapuvilla olleet: Jäsenet: Varajäsenet: X Kangas Antti

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016

LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) KOKOUSAIKA 02.05.2016 - klo 14.00 KOKOUSPAIKKA OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Sähköpostikokous Maarit Junttila Arto Leppälä Outi Marttila Veikko Virtanen Manu Friman Tuovi Karvonen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Sisällysluettelo TA, :00, Pöytäkirja

Sisällysluettelo TA, :00, Pöytäkirja Sisällysluettelo TA, 10.12.2018 10:00, Pöytäkirja -2 Pöytäkirjan kansilehti (osallistujat)... 1 52 Kunnanjohtajan katsaus... 2 53 Koulutoimen ajankohtaiskatsaus... 3 54 Ympäristötoimen ajankohtaiskatsaus...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 26 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS INGERMANINKYLÄ 3

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 26 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS INGERMANINKYLÄ 3 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 Kokousaika 16.6.2011 klo 19.30-18.55 Kokouspaikka Kunnantalo, Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 5/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi

Kaupunginvaltuusto 5/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginvaltuusto 5/2009 98 KOKOUSAIKA 21.9.2009 klo 19.00-19.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kaupungintalo

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05 AIKA 13.12.2018 15:02-17:28 PAIKKA Toimistotalo Ruori, neuvotteluhuone Norppa C6 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 76 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 77 Hoivajohtaja

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4/2015 30. Otsikko Sivu

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4/2015 30. Otsikko Sivu Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4/2015 30 Tarkastuslautakunta 2013 2016 Aika 15.04.2015 klo 12:00-15:30 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot