Kannustalon Lato elää ajan hengessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannustalon Lato elää ajan hengessä"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote, elokuu 2009 Habitare 09, Ahead!-designalue Helsingin Messukeskus Halli 4, Osasto 4D19 Kannustalon Lato elää ajan hengessä Uskon vahvasti yksinkertaisuuteen. Äärimmäisen selkeään, ankaraan ja vähän karhean kautta komeasti toimivaan Latoon. Ulla Koskinen Kannustalo tuo jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen suurimpaan sisustamisen ja muotoilun tapahtumaan, Habitaremessuille kokonaisen, sisustetun Kodin. Se on Modernin kokoelman uutuus, Lato. Ulla Koskisen suunnittelema ja sisustama Lato on kuin vastaus kansainvälisen trendigurun, hollantilaisen Li Edelkoortin tänä kesänä Helsingin Sanomissa maalailemaan tulevaisuuden visioon. Edelkoort arveli meidän juuri nyt etsiytyvän aitouden, henkisyyden ja maalaiselämän arvoihin. Tässä uudessa arvomaailmassa lato on arkkitehtonisesti kiinnostava rakennus. (HS ). Vaikka Kannustalon Ladon lähtökohta on hyvin henkilökohtainen, tulos osoittautuu yleispäteväksi. Ulla Koskinen suunnitteli ja toteutti alku-ladon kodiksi omalle perheelleen. Tästä Ladosta on lähtöisin Kannustalon Lato-malliston ensimmäinen myyntiin tuleva malli, joka on yksikerroksinen, huoneistopinta-alaltaan 148 m2. Puurakenteinen talo on ulkoverhoukseltaan pystylaudoitettu. Konstailemattoman Ladon voima on vastakohdissa. Talo on hahmoltaan selkeä. suorakaide, jota terassit reunustavat. Harjakatto on jylhän jyrkkä. Rakennuksessa ei ole ulokkeita eikä sisennyksiä. Lato on sekä avattavissa ja suljettavissa. Sen lattiaan saakka ulottuvat korkeat ikkunat avaavat sisätilan ympäristöön, mutta halutessaan suuret ikkunat voi sulkea tai varjostaa seinän suuntaisesti liukuvilla puusermeillä. Valo virtaa sisään toistensa vastapäätä olevien ikkunoiden läpi. Suunnittelijan valitsemat Ladon perusvärit musta, valkoinen, harmaa ja punamulta viimeistelevät niukan, komeasti kosiskelemattoman rakennuksen. Moderni Koti soveltuu monenlaisille tonteille kaupunkiin ja maaseudulle. Kannustalon malliston Lato 148 on neljän huoneen ja keittiön Koti. Tilat on ryhmitelty selkeästi. Keskellä on yhteinen alue keittiölle, ruokailulle ja oleskelulle. Makuuhuoneet ovat talon päissä, yksi kolmesta kätevästi omassa rauhassaan sisäänkäynnin vieressä. Sauna- ja kylpytilat on sijoitettu omaan nurkkaansa ja avautuvat myös terassille. 1

2 Suunnittelija näkee mielellään kodin myös Latojen ryppäänä. Rakennuksia voi ryhmitellä perinteiseen tapaan pihapiiriksi, jossa suljetut ja suojatut ulkotilat vaihtelevat avarampien näkymien kanssa, visioi Ulla Koskinen. Tätä ajatusta hän on soveltanut Habitaren Lato-variaatioon, jossa on huonetilaa 125 m2 ja väliin jää suojaisa 25 m2 atriumpiha. Suunnittelijansa oman Ladon tapaan Habitaren Latokin on ulkoväritykseltään musta. Sisustuksessa materiaalien ja värien harmoniaa Rakennuksen pelkistetyt muodot tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet sisustamiselle. Habitaren Ladossa Ulla Koskinen päästää koko sisustajan luontonsa valloilleen. Tuorein meriitti näistä taidoista on palkinto Kölnin huonekalumessuilta tänä vuonna. Kannustalon laadukkaina yhteistyökumppaneina sisustuspuolella ovat Adea, Aero, Arabia, Durat, Kotoa Kotiin, Marimekko, Muunto, Roltrade, Saari-keittiöt, Savo ja Woodnotes, rakennepuolella Junnikkala, Profin ja UPM. Vaalean ja tumman, pehmeän ja kovan, viimeistellyn ja karhean vastakohtaparit jatkuvat ulkoa sisälle. Materiaalien tuntu on vahva. Väriskaala on valkoista ja mustaa, harmaata ja ripaus violetteja, vihreääkin. Vaaleiden kuusilattioiden rinnalla on kosteiden tilojen, keittiön ja terassin tummaa komposiittimateriaalia. Mustanpuhuva on myös keittiökalustus. Samoin kylpytilojen mosaiikkiseinä on musta. Tavoitteena on Koti, jossa on tekemisen tilat, eikä kauniita tavaroita tarvitse kätkeä. Perheenemäntä Ulla Koskinen on luonut Ladosta oikeita tarpeita ja unelmia vastaavan Kodin. Edellisillä Habitare-messuilla Kannustalon kokeellinen Laavu palkittiin ruotsalaisen muotoilu- ja lifestyle- lehti Forum AID:in palkinnolla. Tämä on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet Ladollekin. Kokonaisena Kannuksesta - uusi tapa rakentaa Lato on moderni muutenkin kuin malliltaan: Se on alusta alkaen Kokonaisena Kannuksesta talo. Tämä Kannustalon uusi toimitussisältö tarkoittaa, että talotoimitus sisältää perinteistä pakettia paljon runsaammin valmiita suuria kokonaisuuksia kuten ulko- ja väliseinät, kylpyhuoneen ja saunan. Sokkeli ja lattialaatta sekä valmiit märkätilaelementit kuuluvat toimitukseen. Kokonaisena Kannuksesta on helppo tapa rakennuttaa talo: Kustannukset ovat entistä tarkemmin ennustettavissa ja rakennusmiesten etsimisen voi jättää muiden huoleksi. Modernin Lato-mallin rinnalla myös perinteisestä Vihervaarasta on nyt saatavana kolme Kokonaisena Kannuksesta versiota: yksikerroksinen sekä 1 ½- ja 2-kerroksinen. Kokonaisena Kannuksesta toimitussisältöihin ei voi tehdä muutoksia. Mikäli haluaa toteuttaa erikoistoiveita, on valittavissa joustava perinteinen talotoimitus. Annin ja Fannin Lato Forumissa Lato tuli Helsinkiin jo ennakkoon. Minikokoinen Lato on pystytetty kesällä Helsingin ytimeen, kauppakeskus Forumin ala-aulaan kahden nuoren naisen, Annin ja Fannin Kodiksi tuomaan eloa ja tapahtumia sinne missä ihmiset liikkuvat. Valkoinen mini-lato on ohikulkijoiden ihailtavana vuoden loppuun saakka. Forumin Lato on mitoiltaan 7m x 3m. Lato on Kannustalon 30-vuotisjuhlamallisto Lato sopii erityisen hyvin 30 vuotta täyttävän Kannustalo Oy:n juhlavuoteen, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Mika Uusimäki. Latomeri on pohjalaisen rakentamisen dna:ta. Yksittäinen lato on pitkässä käytössä hioutunut rakennuksen arkkityyppi, luonnehtii Uusimäki. 2

3 Lato on vahva lisä yrityksen Perinnetalojen rinnalle kasvatettavaan Moderniin valikoimaan. Kannustalon Kosketus valittiin viime vuonna New Yorkin modernin taiteen museon MoMA:n valmistalojen näyttelyyn. Myös selkeästä Harmajasta on tullut Kannustalon vahva moderni vaihtoehto. Pohjanmaalla sijaitseva Kannustalo Oy on tuoreen RTS:n tilaston mukaan nyt Suomen neljänneksi suurin talotehdas. Yrityksen laadukkaat perinnetalot ovat olleet asuntomessuilla mukana viisi kertaa. Joka kerta ne on äänestetty messujen suosituimmiksi taloiksi. Asuntomessuilla Kannustalo on seuraavan kerran kotikaupunkinsa Kannuksen naapurissa, Kokkolassa vuonna Lisätiedot ja kuvapyynnöt: ^ / Huippu / Design / Management Address... Laivurinkatu 37, Helsinki, Finland Tel Fax communications@huippu.fi 3

4 Lehdistötiedote, elokuu 2009 Liite Kannustalon Lato on Ulla Koskisen suunnittelema Koti. Habitareen se on toteutettu arvoisensa yhteistyöryhmän kanssa. Tässä liitteessä on yhteistyökumppaneittemme antamia tietoja Ladossa käytetyistä tuotteistaan ja yrityksestään. Adea Oy Adea on mukana Kannustalon Ladossa Ulla Koskisen suunnittelemilla My ja Roo istuimilla. Tuoleissa ei ole varsinaista runkoa, vaan täytteen ja muotoilun ansioista istuimet pitävät ryhtinsä ja istuttavuutensa. Irrotettavat kankaiset päälliset on helppo puhdistaa ja vaihtaa. My - (80 x140 x90 cm) nojatuolimainen ja ryhdikäs istua. Roo - (80x180x90cm) divaanimainen ja kutsuu rennompaan oleiluun. Istuimet soveltuvat erinomaisesti tiloihin, joissa halutaan oleilla rennosti ja mukavasti. Adea-huonekaluja on valmistettu Suomessa vuodesta 1994 alkaen. Lähtökohtana on alusta alkaen ollut laadukkuus ja mukavuus. Adea tuottaa kalusteita sekä koteihin että julkisiin tiloihin. AERO Design Furniture Oy Mademoiselle Lepotuoli, TT40-sohvapöydät ja Domus-tuolit Ilmari Tapiovaaran kodikkaat, Suomessa valmistetut huonekaluklassikot ovat lähes kaikille suomalaisille tuttuja vuosien takaa ja ovat saaneet vuosien varrella runsaasti myös kansainvälistä huomiota. Tapiovaaran kalusteet sopivat luontevasti suomalaisiin sisustuksiin, niin koteihin kuin julkisiin tiloihinkin. RAR-keinutuoli, DSV-tuoli, Bovist-rahi ja Metal Side Tablet Vitran valmistamat Eamesin pariskunnan suunnittelemat tuotteet ovat modernin muotoilun keskeisimpiä klassikoita, innovatiivisia sekä muotokieleltään että materiaaliratkaisuiltaan. Samaa innovatiivisen muotoilun perinnettä jatkavat Vitran nykymuotoilijat Hella Jongerius sekä Ronan ja Erwan Bouroullec. Arabia Koristemaailma mullistuu keramiikkataiteilija Heini Riitahuhdan suunnittelemilla Arabian Runo-koristeilla. Runo herättää henkiin Arabian vahvan koristeperinteen, jossa taiteilijan näkemys siirtyy runsaana ja koko pinnan täyttävänä elementtinä keraamisiin astioihin. Runo ei kuitenkaan noudata perinteistä koristeiden kaavamaisuutta, vaan versoaa astialta toiselle vallaten laajoja pintoja tai vain käväisten astioiden reunoilla. Runo-sarjan astioissa elävät eri vuodenajat: Kesäsäde, Syyshehku, Talvitähti ja Kevätkello. Durat DURAT on uudentyyppinen kotimainen tasomateriaali, joka sisältää uusiomuovia ja jota voidaan kierrättää 100%:sti. DURAT tasoja voidaan liittää toisiinsa saumattomasti. Sitä käytetään keittiöissä ja kylpyhuoneissa samoin kuin julkisten tilojen tasopinnoissa. DURATin värikartta on laaja ja uusia värejä voidaan sävyttää suunnittelijan toivomusten mukaisesti. Ylelliseen DURAT Design mallistoon kuuluu laaja valikoima ammeita, allastasoja, pöytiä ja penkkejä. 4

5 Junnikkala Puu on meille sydämen asia! Pohjanmaan johtava puunjalostaja valmistaa korkealaatuisia tuotteita rakentamiseen ja sisustamiseen. Ekologisesti puu on paras vaihtoehto, huolehdimme yhteisestä tulevaisuudestamme! Kotoa Kotiin by Kannustalo Etsimme - löydämme - jaamme Kotoa Kotiin -kauppa jakaa iloa kodin esineistä sekä tuotteiden valmistajille että käyttäjille. Etsimme sekä Suomesta että ympäri maailmaa tuotteita, joihin liittyy osaavia tekijöitä. Arvostamme kestävää kehitystä, funktionaalisuutta ja kauneutta. Kotoa Kotiin auttaa hankinnoillaan tuotteiden valmistajia. Lisäksi puolet liiketoiminnan nettotuloksesta ohjataan suoraan tai kansalaisjärjestöjen kautta sopiville sosiaalisille hankkeille. Marimekko Marimekolta Ladossa nähdään syksyn uusia kodintekstiilejä, väreiltään hehkuvia ja väkeviä tai graafisen mustavalkoisia. Ladossa voi myös tutustua yhteen syksyn odotetuimmista Marimekko-uutuuksista: muotoilija Sami Ruotsalaisen suunnittelemiin Oiva-astioihin, jotka kutsuvat pöydän ääreen viihtymään hyvässä seurassa. Astioita koristavat Maija Louekarin piirtämät kuviot, joista voi seurata matkaa kaupungilta siirtolapuutarhaan. Muunto Muunto on ratkaisu moniin erilaisiin sisustusvalintoihin. Muunto perustuu seinäpanelointiin sekä monipuoliseen varusteluosien valikoimaan. Se on kestävä ja turvallinen - pitkäaikainen hankinta, joka on muunneltavissa ja täydennettävissä sitä mukaa kun tila ja tarpeet muuttuvat. Muunto sopii yhtälailla kotiin, toimistoon kuin julkitilaan - kaikkialle aulasta makuuhuoneeseen. Ladossa Muunto on esillä näyttävästi hyllyseininä ja käytännöllisenä työpisteenä. Profin Profinin liuku-ulko-ovi tarjoaa kustannustehokasta laaturakentamista. Se on tyylikäs, turvallinen, tiivis ja VTT:n testaama ulko-ovi kaikkiin kohteisiin. Liukuovi tuo asumismukavuutta, tehokkuutta ja antaa vapauden yksilölliseen sisustamiseen. Se on kansainvälisesti arvostettua ja modernia huippulaatua. Roltrade Ulla Koskinen on valinnut Latoon Oy Roltrade Ab:n maahantuoman tanskalaisen IgnoRa hormittoman designtakan, Carbo mallin. Takan kehys on struktuurimaalattua terästä, väri musta, sisäreuna on ruostumatonta terästä. Mitat K 60 L 80 S 20 cm paino 30 kg.takassa on irroitettava etu- ja takalasilevy. Polttoaineeksi soveltuu bio-alkoholi/etanoli tai spriikeittimissä käytetty polttoneste esim. sininen Sinol. Palaessa ei synny savua tai vaarallisia kaasuja. 1,5 L polttonestettä palaa n. 5,5 tuntia. Soveltuu sisä- ja ulkokäyttöön, ympäristöystävällinen, trendikäs muotoilu, korkealaatuinen työn jälki ja viimeistely, turvallinen. Oy Roltrade Ab tuo maahan kansainvälisen designin huipputuotteita suomalaiseen sisustamiseen. Asiantuntemusta ja palvelua jo 25 vuotta. 5

6 Saari-keittiöt Saari-keittiöt esittelee Ladossa uutuusmallistonsa Zeron. Zero on uusi vetimetön keittiömalli, joka sopii yksinkertaisen muotokielensä vuoksi selkeään pohjoismaiseen sisustukseen. Messuilla esiteltävä keittiö on mustanpuhuva, mutta Zeroa saa maalattuna haluamaansa sävyyn tai eri puulaaduista. UPM Ladon terassit on tehty yönmustasta UPM ProFi Deck terassilaudasta ja pesuhuoneen lattia katettu samanvärisellä Floor by UPM ProFi laattauutuudella. Pääasiassa parvekkeille ja terasseille tarkoitetun lattialaatan on suunnitellut Artek STUDIO. Ympäristöystävällisestä puumuovikomposiitista valmistetut UPM ProFi Deck ja Floor by UPM ProFi ovat helppohoitoisia ja kestävät hyvin kulutusta. UPM ProFi tuotteita valmistetaan seitsemässä eri värissä, joista uusimpia ovat hopeanvihreä ja lämmin beige. Woodnotes Woodnotes on tinkimättömästä linjastaan kansainvälisesti tunnettu suomalainen desingyritys, joka tuottaa sisustustuotteita paperinarun luonnollisen kauneuden inspiroimana. Woodnotes-filosofian ydin on esteettisyys, pelkistetty ja puhdaslinjainen design. Laadukkaat tuotteet ovat pitkäikäisiä, ja samalla myös ekologisia. Ladossa on nähtävillä useita erilaisia Woodnotesin mattoja sekä rullaverho ja sänkykonsepti. Lisätiedot ja kuvapyynnöt: ^ / Huippu / Design / Management Address... Laivurinkatu 37, Helsinki, Finland Tel Fax communications@huippu.fi 6

Hormittomat Designtakat

Hormittomat Designtakat Medius Hormittomat Designtakat Malli Finestro K.60 L.80. S.20cm. Paino 30 kg Tämä seinälle asennettava, ruostumaton terästakka on yksi suosituimmista -malleistamme. Takassa on kaunis viimeistely ja se

Lisätiedot

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 Pasi Paakin suunnittelemassa X-pöydässä ja penkissä kalusteen vahva ja omaleimainen visuaalinen

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Komposiittipuu KINDWOOD Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä moniin

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, ohessa sisustussuunnitelma teidän uuteen olohuoneeseenne. Tein suunnitelmasta modernin ja nuorekkaan ja sisustuksen

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta

www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta sisustuskivet Suomalainen sisustuskivi on sekä kaunis että käytännöllinen. Kivi kestää arjen kulutusta ja on värisävyiltään ajaton. Sisustuskivellä voit tuoda kulumatonta

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi

Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta. Kattavin valikoima. Kerralla valmiiksi + = Kontio 1 Miksi Valmistuli? Valmistuli huolehtii kaikesta Valmistulen henkilökunta huolehtii kaikista talotoimitukseen liittyvistä tulisij a-asioista. Laadukkaaseen palveluun kuuluu sinulle sopivan

Lisätiedot

LINE. Uusi ylellinen takka - jalustojen suunnittelu Two Designers signaturen kanssa.

LINE. Uusi ylellinen takka - jalustojen suunnittelu Two Designers signaturen kanssa. LINE Uusi ylellinen takka - jalustojen suunnittelu Two Designers signaturen kanssa. Pitkänlinjan tulisijavalmistaja Bodart & Gonay tuo markkinoille takkasydänmallistot, jotka ovat yhtä helppoja asentaa

Lisätiedot

Tyylikästä tilan hallintaa

Tyylikästä tilan hallintaa Tyylikästä tilan hallintaa Säilytysjärjestelmät mittojesi mukaan www.iskukeittiot.fi Modernit tarpeet ja halu uudistaa suomalaista sisustusta. Isku Keittiöissä. Miksi komeron pitäisi näyttää komerolta?

Lisätiedot

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea

ARKKI. Sävyt. beige. Kokoa Arkki -sisustusvanereja. kirkas lakka. ruskea ARKKI Arkki on asennusvalmis sisustusvaneri, jolla toteutat vaativatkin ideasi. Vanereista on helppo rakentaa suuria pintoja peittäviä kokonaisuuksia tai taulumaisia sisustuselementtejä. Tyyliltään Arkki

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN ASUNTOMESSUTALO 2013

Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN ASUNTOMESSUTALO 2013 10 Messukohde LAPPLIN LUMO LAPPLI-TALOJEN AUNTOMEUTALO 2013 LAPPLIN LUMO Lappli-Talojen yksilöllinen messutalo ja sen seitsemän muunnosta 2 LUMO RÄÄTÄLÖITIIN PERHEEN TOIVEIDEN MUKAIEKI. Kun rakentajaperhe

Lisätiedot

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Ravintolatekstiilipalvelut Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen

Lisätiedot

PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT. Leikkimökit ja vierasmajat. Pihasaunat. Varastot. Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat

PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT.   Leikkimökit ja vierasmajat. Pihasaunat. Varastot. Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT Asiakaspalvelu: 010 574 5500 / info@smartia.fi www.smartia.fi Pihasaunat Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat Leikkimökit ja vierasmajat Varastot 1 Smartian

Lisätiedot

Verhot ja verhotangot. Tee koti, jossa mieli lepää.

Verhot ja verhotangot. Tee koti, jossa mieli lepää. Verhot ja verhotangot Tee koti, jossa mieli lepää. TEE KOTI, JOSSA MIELI LEPÄÄ. Mitä Cello on? Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia

Lisätiedot

Loma-asunnot. Sinua varten tehty

Loma-asunnot. Sinua varten tehty Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,

Lisätiedot

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku

Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Kestävä, tyylikäs ja monipuolinen Keep it simple Puukomposiitti JUMA-Deck Tyylikäs, kestävä ja helppohoitoinen terassilankku Ihanteellinen valinta ulkokäyttöön patioihin, terasseihin, laitureihin sekä

Lisätiedot

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN!

KAIHDIN UUTISET AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! ULVILAN KAIHDIN OY TIEDOTUSLEHTI KESÄ 2016 www.ulvilankaihdin.fi AJATTOMAT SÄLEKAIHTIMET YLLÄTTÄVÄT RULLAKAIHTIMET MONIEN MAHDOLLISUUKSIEN LAMELLIT SUOJAAVAT MARKIISIT TAKUULLA KOTIMAINEN! SÄLEKAIHTIMET

Lisätiedot

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA

Lisätiedot

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis.

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis. Sähkökiukaat Älykäs. Ja kaunis. Tulikivi Sauna. Uuden ajan saunanautinto. Tulikivi SAUNA tarjoaa uuden ajan saunanautintoja. Ennennäkemättömän moderni muotoilu ja innovatiiviset elektroniikkaratkaisut

Lisätiedot

Huonekortti: Olohuone

Huonekortti: Olohuone Huonekortti: Olohuone Seinämateriaali: 220mm leveä viistosaumainen mäntypaneeli Ikkunaseinä: levytetään, maalataan sävy LUMI Tikkurila 4040 Morsian Lattia/nurkka/ikkuna/ovi listat kaikissa huoneissa, mänty-

Lisätiedot

Houkuttele terassille

Houkuttele terassille Houkuttele terassille 2015 Hyvä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Roltraden valikoimasta löydät kevään 2015 raikkaimmat ratkaisut kevätterassin ilmeen luomiseen. Materiaalimme ovat laadukkaita

Lisätiedot

Lamellikaihtimet. Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin

Lamellikaihtimet. Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin 1 Lamellikaihtimet Tyylikkyyttä suuriin ikkunoihin Uusi lamellileveys uusia mahdollisuuksia Suojaa tyylipuhtailla linjoilla Lamellikaihtimet ovat yksi kaikkein suosituimmista auringonsuojauskaihtimista

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

www.arcanova.ee, www.arcanova.no OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa

www.arcanova.ee, www.arcanova.no OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa 2 ARCA NOVA ELEMENT OY on... Arca Nova Gruppen konserniin kuuluva talotehdas, joka sijaitsee Juurun maalaiskunnassa, Raplasta 12 km

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015

Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 Joulun parhaat liikelahjat! Syksy 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Liikelahjan avulla viestitään yrityksen arvoista. Aarikka tuotteilla osoitatte

Lisätiedot

Valmislauteet sinun mitoillasi

Valmislauteet sinun mitoillasi Valmislauteet sinun mitoillasi Valitse suosikkisi laajasta valikoimasta Valmiiksi mietitty ratkaisu toteutuu helposti ja vaivattomasti Laadukas kotimainen tuote saapuu nopeasti kotiovelle Suomalaista puusepäntaitoa

Lisätiedot

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä Moottoroi verhot Glystrolla ja nautit aina verho Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glystro -moottoroitu

Lisätiedot

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 SISÄLTÖ 4 CIBES ONE Sen elegantti muotoilu sulautuu hienosti sisustukseesi. 6 Sopii erinomaisesti jyrkkiin ja ahtaisiin portaikkoihin ONE toimii kätevästi jyrkässä nousussa

Lisätiedot

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet

OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT. Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet OSTOAPU PAX & KOMPLEMENT Liukuovelliset vaatekaapit & sisusteet SUOMI Lisätietoja takuuvihkosessa TURVALLISUUS Kaapit on kiinnitettävä seinään. Erilaisiin seinämateriaaleihin tarvitaan erilaiset kiinnikkeet.

Lisätiedot

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA

JÄNNITTÄVÄ ISTUMAPAIKKA LIBRA 2 Libra Libra 3 LIBRA Liikkeen inspiroima istumapaikka. Aaltoilevuutta. Jännittävä lainehdinta. Joka kutsuu keskusteluun. Yhteiseen hetkeen. Tai omaan aikaan. Ansaittuun lepoon. Luonnollinen muoto

Lisätiedot

25 VUOTTA HYVÄÄ VALOA

25 VUOTTA HYVÄÄ VALOA 25 VUOTTA HYVÄÄ VALOA Aukeaman valaisimet: Cafe370 ja Cafe240 design Pauli Partanen Candeo Air ja Candeo -kirkasvalolaite design Katriina Nuutinen Trek design Tapio Anttila Pasila design Juho Pasila INSPIRED

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon.

Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Työtuoleja aktiiviseen toimistoon. Tuoleja yksilöllisiin, todellisiin tarpeisiin. Liikkuvuus työssä on lisääntynyt ja työ ei ole enää sidottu kiinteään työpaikkaan tai työpisteeseen. Vaatimukset työtuoleille

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky

Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän

Lisätiedot

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin KOKEMUKSELLA TAMPEREEN 40VUODEN TEHTAALTA T I L A A. T Y Y L I Ä. T U R V A L L I S U U T T A. M I T T O J E S I M U K A A N Anna valon liukua tilaan Kiinteä sivulasi

Lisätiedot

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ s. 5 s. 9 s. 10 Mattokymppi 35 Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa Perheyrityksemme historia mattojen parissa alkoi vuonna 1975. Vankan kokemuksemme ja ammattitaitomme olemme keränneet vuosien aikana toimimalla

Lisätiedot

B-58-01.13. member of

B-58-01.13. member of Valmiiksi Ferdigmalte maalatut vegg- seinä- og ja takplater kattopaneelit B-58-01.13 member of Todennäköisesti maailman puhtain Ympäristöystävälliset katot ja seinät Huntonit ei ehkä voi pidentää elämää,

Lisätiedot

L i u k u o v i k a a p i s t o t

L i u k u o v i k a a p i s t o t Liukuovikaapistot Smart on Tank Indoorin ratkaisu kodin säilytysongelmiin. Suunnittelimme räätälöitävien säilytysjärjestelmien malliston joka sopii kaikkiin tiloihin. Kapeammat kaksioviset tai leveämmäksi

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan Samuli Naamangan ekologinen COMPOS mallisto vakuutti materiaalin innovatiivisuudella

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla.

St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla. ILMIÖ St. Paulsin studion vanhat apteekkihyllyt on täytetty Framan tuoksuilla ja kosmetiikalla. Niels Strøyer Christophersen kodissaan, joka sekin on vanha myymälätila. PYSÄYTETTY HETKI Tässä ja nyt. Frama

Lisätiedot

KYLPYHUONEESI PIENIÄ JA SUURIA MUUTOKSIA, UUTUUKSIA & TARJOUKSIA!

KYLPYHUONEESI PIENIÄ JA SUURIA MUUTOKSIA, UUTUUKSIA & TARJOUKSIA! INSPIROIDU SUURIIN JA PIENIIN MUUTOKSIIN KYLPYHUONEESSASI. LUE LISÄÄ SVEDBERGS.FI. VALITSE OIKEA KYLPYHUONE SYKSYLLÄ. SÄÄSTÄT RAHAA! Kaikki tarjoukset voimassa niin kauan kuin varastoa riittää 12/9 6/11

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ?

KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ? -HELAT 2012 s. 1 s. 2 KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ? AM Security Oy:n tuotevalikoimaan kuuluu lähes 15 000 turvallisuus- ja lukitusalan tuotetta, niin kiinteistön

Lisätiedot

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset

Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset Be inspired by Danish Design FERN Twist & Save - sinä valitset Päätä itse miten, missä ja paljonko haluat säästää vettä Veden säästäminen on helpointa aloittaa sieltä missä sitä eniten käytät, yleisimmin

Lisätiedot

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,-

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- SYYSTARJOUKSET KYLPYHUONEESEEN Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. D-light 70 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- INDIGO Monien suosikki Indigo osaa muuntautua. Sen

Lisätiedot

Liune. - tuoteperheen graafinen ohjeistus 2014. Aulis Lundell Oy Puh 020 7341 400 etunimi.sukunimi@aulislundell.fi liune@aulislundell.

Liune. - tuoteperheen graafinen ohjeistus 2014. Aulis Lundell Oy Puh 020 7341 400 etunimi.sukunimi@aulislundell.fi liune@aulislundell. Liune - tuoteperheen graafinen ohjeistus 2014 Aulis Lundell Oy Puh 020 7341 400 etunimi.sukunimi@aulislundell.fi liune@aulislundell.fi Sisältö Graafinen ohjeistus kattaa keskeiset Liunen yritysilmeeseen

Lisätiedot

Maksimoi suunnittelemiesi tilojen toimivuus: luo kotimaisilla valaisimilla viihtyvyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Maksimoi suunnittelemiesi tilojen toimivuus: luo kotimaisilla valaisimilla viihtyvyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lehdistötiedote ID Helsinki 2016 INNOLUX PRO - PALVELUKSESSASI! Innolux on Suomen suurin design- ja kirkavalovalaisimien valmistaja ja valaistuksen asiantuntija. Monipuolisten palveluidemme ja räätälöintiratkaisuidemme

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

PARAS KOTI MAAILMALLA.

PARAS KOTI MAAILMALLA. patriknilsson2014 9m patriknilsson2014 Kaikenlaista touhua riittää. Aurinkoa, hiekkaa ja uimista koko viikko. #Pallo #Aurinkosuoja #Matkailuvaunuelämää #Cabby PARAS KOTI MAAILMALLA. CABBY 2015 SUORAA JA

Lisätiedot

Tapio Anttilan uutuudet Habitare09-messuilla

Tapio Anttilan uutuudet Habitare09-messuilla Habitare09-messut Helsingin Messukeskus, 9.-13.9.2009 Tapio Anttilan uutuudet Habitare09-messuilla Suunnittelija Tapio Anttilan tuotteita on nähtävillä Habitare-messuilla usealla eri osastolla. Yli kahdessakymmenessä

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, Kiitos sisustustilauksestasi, makuuhuoneesi uutta ilmettä oli kiva suunnitella. Lähdin suunnitelmassani kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Poolhouse Piccolo Uno

Poolhouse Piccolo Uno POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta

Lisätiedot

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i

Liukuovet t ä y d e n t ä ä t i l a s i Liukuovet täydentää tilasi Korkealaatuisten liukuoviemme tuoteperheen teräsprofiilit ovat Montreal ja Halifax. Kun haluat siron, edullisen ja laadukkaan liukuoven, Montreal tai Halifax on Sinun valintasi.

Lisätiedot

AS OY RIISTATIE 12-14

AS OY RIISTATIE 12-14 Sisustus-esite A S OY R I I S T A T I E 1 2-1 4 HUONETILOJEN VARUSTEET YLEISET TILAT 1 SISÄOVET JEasy 201 umpi KOSTEAN TILAN OVET LIUKUOVET steady 411 JBath kosteantilan ovi SAUNAN OVET, kokolasiovi sisäkattoon

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto.

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto. Jos et pysty lukem aan tätä viestiä, klikkaa tästä Hei, Uudet Lapetek-hanat ovat nyt saatavissa. Valikoiman lähtökohtana on ollut suunnitella tyylikäs ja ajaton hanamallisto, joka sopii yhteen suosituimpien

Lisätiedot

Cement Design. Osa kestävää kehitystä

Cement Design. Osa kestävää kehitystä Cement Design Cement Design tarkoittaa kirjaimellisesti sementillä suunnittelua ja muotoilua. Uudet mikrosementit ovat tehneet sementin- ja betoninoloisista pinnoista trendikkäitä niin yksityisissä kodeissa

Lisätiedot

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax.

Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit. Uutuus. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA. puh. 09 867 8450 fax. Geberit Oy Tahkotie 1 01530 VANTAA puh. 09 867 8450 fax. 09 867 84577 www.geberit.fi Nykyajan kylpyhuone. Geberit Monolith saniteettimoduulit by Geberit Oy Uutuus Ajatonta muotoilua kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneen

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Hyönteisverkko Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Allergiaystävällinen verkko Onko sinulla tai jollakin perheesi jäsenellä allergioita? Luxaflex hyönteisverkko on tässä tapauksessa hyvä valinta. Olemme

Lisätiedot

Helposti levittyvää designia. weber.floor CASA Designlattia. www.e-weber.fi

Helposti levittyvää designia. weber.floor CASA Designlattia. www.e-weber.fi Helposti levittyvää designia weber.floor CASA Designlattia www.e-weber.fi WEBER.FLOOR CASA Uusi mineraalipohjainen ja saumaton Suomessa kehitetty ja valmistettu Designlattia HELPOSTI LEVITTYVÄÄ DESIGNIA

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Tilaihme taloksi: Young and Creative 160

Tilaihme taloksi: Young and Creative 160 Tilaihme taloksi: Young and Creative 160 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Yksilöllisiä ratkaisuja helposti: talon hinta pysyy samana, mutta sisätilat ovat vapaasti valittavissa

Lisätiedot

Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista

Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista Ennenkokematon kestävyys, moderni muotoilu sekä enemmän ominaisuuksia. Mallistostamme löydät vaihtoehtoja aina keskikokoisista ja -hintaisista poreammeista tilaviin kymmenen hengen altaisiin. Kaikkiin

Lisätiedot

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5.

Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5. LEHDISTÖTIEDOTE Helsinki 18.4.2006 NELJÄ UUTTA LAATTASARJAA Kaakelikeskus täydentää valikoimaansa neljällä uudella tuotesarjalla. Tuotekuvaukset täydellisinä sivuilla 2-5. SIVU 2: SIVU 3: SIVU 4: SIVU

Lisätiedot

Kalevala -Karhu. Sisältö

Kalevala -Karhu. Sisältö 2009 Sisältö Dyyni 3 Aalto 4 Koristetyynyt & Arte 5 Tweedy 6 Louhi & Pihla 7 Graniitti & Teema 8 Duuri & Velvet 9 Ruutu & Kerala 10 Paletti & Port 11 Pilvi 12 Raita 13 Royal Palace & Orient 14 Sali & Nepal

Lisätiedot

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ

KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ VERHOILUKIVET RAKENNUSKIVET KAIKEN MAAILMAN RAKENNUSKIVIÄ PIHAKIVET SISUSTUSKIVET Sisustuskivet ovat luonnonkivisiä ratkaisuja rakennuksen sisäpintojen verhoiluun. KIVI JOKA KODIN SISUSTAMISEEN Majakiven

Lisätiedot

OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET

OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET OVET SAUNAN LASISEINÄT SAUNAN LASIOVET LASIVÄLIOVET LASILIUKUOVET VIHTAOVET OY PL44 90401 OULU Puhelin 0290 092 515 tilaus@vihtaovet.fi www.vihtaovet.fi TERVETULOA TUTUSTUMAAN SUOMALAISEEN VIHTA TUOTEPERHEESEEN.

Lisätiedot

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.

Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA Teksti Annika Hirvi Kuvat: GIA-kilpailu 2007 Julkisivu Riviera Maisonin myymälän ilme ulkoapäin on mahtava: talo talon sisällä, erittäin erikoinen ratkaisu.

Lisätiedot

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää

Lisätiedot

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja

CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?

Lisätiedot

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin

TULISIJAT. Nautinnollisiin hetkiin TULISIJAT Nautinnollisiin hetkiin NOVELTY TAKKA KOTA Novelty takan moderni ja hillitty design sopii moneen tilaan. Novelty takka luovuttaa lämmön nopeasti. Takan päällä olevassa vuolukivilaatassa on reikiä

Lisätiedot

TINOS PAROS Designradiaattorien uusi standardi

TINOS PAROS Designradiaattorien uusi standardi esite tinos paros TINOS PAROS Designradiaattorien uusi standardi Asiakirja on laadittu mahdollisimman huolellisesti. Sitä ei saa toisintaa edes osittain ilman Rettig ICC:n nimenomaista kirjallista lupaa.

Lisätiedot

Wave juustoveitsisetti

Wave juustoveitsisetti JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen

Lisätiedot

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e

HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e HEINÄKUU 2013 hinta 9,90 e sokerina pohjalla KYMPPI~ KERROS MILLAISTA OLISI ASUA MANHATTANILLA UUDEN HL23-TALON 10. KERROKSESSA? AINAKIN AURINGONLASKUN AIKAAN OLISI LASKEUDUTTAVA HIGH LINELLE, JOKA HALKOO

Lisätiedot

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja.

Luo oman näköisesi kokonaisuus Iittalan, Arabian, Hackmanin ja Fiskarsin tuotteilla. Ne ovat tyylikkäitä, kestäviä ja käyttöön tarkoitettuja. Ideoita kattauksiin Kattaukseen ei ole olemassa tiukkoja sääntöjä. Luo rohkeasti omasi ja jousta niistä tunnelman mukaan. On kohteesi sitten pieni romanttinen kahvila, suurehko hotelli tai päivitystä

Lisätiedot

Sisustusesite AS OY RIISTATIE 12-14

Sisustusesite AS OY RIISTATIE 12-14 Sisustusesite AS OY RIISTATIE 12-14 HUONETILOJEN VARUSTEET YLEISET TILAT 1 SISÄOVET JEasy 201 umpi KOSTEAN TILAN OVET LIUKUOVET steady 411 JBath kosteantilan ovi SAUNAN OVET, kokolasiovi sisäkattoon asti.

Lisätiedot

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia.

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. AGILE ja CS 80 Magneo Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. Agile ja CS 80 Magneo AGILE ja CS 80 Magneo. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia liukuovia Mukavia ja tilaa

Lisätiedot

As Oy Kontiolahden Wilhelmiina. Rakentaja M. Laukkanen Oy. Keraamiset laatat

As Oy Kontiolahden Wilhelmiina. Rakentaja M. Laukkanen Oy. Keraamiset laatat As Oy Kontiolahden Wilhelmiina Rakentaja M. Laukkanen Oy Keraamiset laatat As Oy Kontiolahden Wilhelmiina - Keraamiset laatat Tämän esitteen avulla voitte tutustua malliesimerkkeihin, joissa on käytetty

Lisätiedot

Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima

Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima Kaupunkilaiseen makuun: Basic line Optima Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Nuorekasta ilmettä: Basic Line Optima tarjoaa tilaa kaupunkilaiseen makuun Tontin tehokäyttäjä, Basic

Lisätiedot

JULKISIVULEVYT. Arch.: Delugan Meissl, Vienna

JULKISIVULEVYT. Arch.: Delugan Meissl, Vienna JULKISIVULEVYT Arch.: Delugan Meissl, Vienna Equitone-julkisivulevyt ovat rakennussuunnittelijan unelma ne on suunniteltu arkkitehtien toimesta, arkkitehdeille. Jokainen Equitone-levy on ilmeikäs ja ainutlaatuinen

Lisätiedot

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com

KUVASTO Koko Me-Fa:n postilaatikkovalikoima osoitteessa: www.me-fa.com KUVASTO YLEISTÄ 3 SARJAPOSTILAATIKOT: 700/750 LONDON/LYON 4 710/760 BERLIN/BARCELONA 5 701/702 COPENHAGEN/CARDIFF 6 720/770 PARIS/PALERMO 7 PAKETTIPOSTILAATIKOT: 457 BEECH 8 471 ROWAN 8 485 PINE 9 495

Lisätiedot

Sälekaihtimet. Valon säätelyä klassisella tyylillä. Designed by Luxaflex. Inspired by you.

Sälekaihtimet. Valon säätelyä klassisella tyylillä. Designed by Luxaflex. Inspired by you. Sälekaihtimet Valon säätelyä klassisella tyylillä Designed by Luxaflex. Inspired by you. 2 Couture-mallisto: Uudet eksklusiiviset säleet tarjoavat uudenlaisia käyttömahdollisuuksia. Säleiden kuvioidut

Lisätiedot

Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet

Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet Aidon lämmön lähteillä. Tulisijatuotteet Tuotemallisto 2012 Aidon lämmön lähteillä Aito-takkaluukut ovat antaneet viimeisen silauksen tulisijoihin jo vuosikymmenien ajan. Takkaluukkujen ohella Aito-tulisijavalikoima

Lisätiedot

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille

Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tiedotusvälineille Tampereen Asta messut 8.-10.2.2013 Tulikiven osasto A 428 Tulikivi tuo uudet tulisijat ja kiukaat Tampereen Asta-messuille Tulikivi on mukana Tampereen Asta messuilla 8.-10.2.2013. Tulikiven

Lisätiedot