7. YHTEENVETOA. yhteenvetoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "7. YHTEENVETOA. yhteenvetoa"

Transkriptio

1 166 yhteenvetoa 7. YHTEENVETOA Tässä kirjassa on hahmotettu eräitä niistä vaikutuksista, joita teknologian kehityksellä on yrityksen, yksilön ja yhteiskunnan kannalta. Pääpaino on ollut niissä yhteisvaikutuksissa, joita eri suuntiin ja eri tavoin toisiinsa reagoivat kehitystrendit ja niiden vuorovaikutukset saavat aikaan. Tieto ja siihen liittyvä teknologia on saanut erittäin tärkeän aseman yritysten toiminnassa ja toiminnan kehittämisessä. Kaikki muuttuu vai muuttuuko sittenkään? Yrityksen tärkein voimavara on edelleen henkilöstö, yksilöt ja heidän tietonsa, taitonsa ja kokemuksensa. YHTEIS- KUNTA YKSILÖ YRITYS Muutos toimintaympäristössä on kuitenkin todellinen, ja kaikkien yritysten mahdollisuudet menestykseen ovat huomenna erilaiset kuin tänään. TEKNO- LOGIA Kunkin yrityksen tulee tarkastella muuttuvia mahdollisuuksia omalta kannaltaan, mutta näinä aikoina käyttämättömät mahdollisuudet voivat nopeasti kääntyä uhkiksi kilpailijoiden toimenpiteiden vuoksi. Vastaavasti nykyiset vahvuudet voivat menettää merkityksensä, ja sidotut resurssit voivat muodostua heikkouksiksi. Tämän kirjan yhteenvedoksi on koottu niitä yleisiä kehitysnäkökulmia, joista jokaisen yrityksen tulisi tarkastella ympäristöään, jotta tämä hyvin mielenkiintoinen ajanjakso ei aiheuttaisi turhia, negatiivisia yllätyksiä. Yhteenveto koostuu seuraavista aiheista:! kehityksen uudet muodot,! toimintamallit muutoksen ajureina,! menestys roolien uusjaossa,! muutoksen syvyys ja laajuus, ja! muutoksen johtaminen.

2 yhteenvetoa KEHITYKSEN UUDET MUODOT Uuden teknologian mahdollistamaan verkostotoimintaan liittyy myös uusia taloudellisia kehitysmalleja. Vuoden 1999 aikana alkanut ns. teknologiayritysten pörssiarvojen huima kehitys on eräs tämän alueen ilmentymistä. Tässä yhteydessä ei oteta kantaa arvojen takana oleviin realiteetteihin, mutta joitain havaintoja alueen logiikasta voidaan tehdä. Seuraavassa kuviossa on esitetty muutamien yritystoimintamallien taloudellisia, yleistäviä peruskäyriä. Ensimmäinen käyrä kuvaa tuotekehitysorientoituneen yrityksen kassavirran kehitystä. Panostukset uusien tuotteiden kehitykseen painavat kassavirran negatiiviseksi, syntyy ns. kuoleman laakso. Tämän kriittisen vaiheen onnistunut ylitys vaatii riittäviä alkupääomia ja tuotekehityksen onnistumista sekä aikataulun että lopputulosten suhteen. KANNATTAVUUDEN JA VOLYYMIN KASVUPOLUT 1. TUOTEKEHITYS kassavirta 2. VOLYYMIETU yksikkökustannukset 3. VERKOSTOTALOUS JÄSENTEN LUKUMÄÄRÄ Kuva 79. Tuotekehitys-, volyymi- ja verkostotalouspainotteisten liiketoimintojen taloudellisia kehityskäyriä.

3 168 yhteenvetoa Suuri osa pienistä ja kaikki aloittavat yritykset toimivat ainakin osittain tässä tilanteessa. Yllä olevassa kuviossa toisena mallina on volyymipainotteinen toiminta, jolloin kriittisenä tekijänä on yksikkökustannusten alentaminen suuruuden ekonomian avulla. Mitä enemmän volyymia, sitä parempi kilpailukyky yrityksellä on. Markkinoilla jo pidempään olevista yrityksistä varsin suuri osa hakee kasvua ainakin joillekin tuotesektoreilleen juuri kilpailukyky- ja tehokkuussyistä. Eri asia sitten on, kuinka todellista yksikkökustannusten aleneminen kaikissa tapauksissa on. Kolmas kuvion käyrä esittää verkostotalouden kriittisen parametrin, jäsenten lukumäärän, tyypillisen kehityksen onnistuneessa tilanteessa. Jos toimintamalliin saadaan mukaan paljon pysyviä jäseniä, joista suurin osa on asiakkaita, voidaan odottaa myös taloudellista menestystä. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota käyrän muotoon. Ennen erittäin voimakasta nousua ei mikään viittaa muutoksen olevan juuri tulossa. Tällaisesta kehityksestä voisivat toimia esimerkkeinä telafax-laitteet, kännyköiden tekstiviestit ja sähköposti. Näissä tapauksissa juuri verkoston jäsenten lukumäärä (käyntikortti ilman fax- ja matkaviestinumeroa, sähköpostiosoitetta?) muodostaa suurimman osan tuotteen ja palvelun arvosta. Toinen uusi kehitysmalli liittyy tietojen käsittelyn, tietojen siirron ja tietosisällön voimakkaaseen vuorovaikutukseen ja ainakin osittaiseen yhdistymiseen, konvergenssiin. Vaikka yritys ei itse olisikaan aktiivinen toimija tässä kehityksessä, vaikuttaa tämä kehityssuunta kaikkien organisaatioiden toimintaan. Jos yritys on käyttänyt tähän asti tietotekniikka- ja tiedonsiirtopalveluissaan yrityksiä, jotka eivät ole tehneet keskenään yhteistyötä, tulevat muutokset olemaan myös käytännön tasolla huomattavia. Vastaavasti osa perinteisestä tietosisältöjen lähteistä (lehdet, konsultit, markkinatutkimusorganisaatiot, jne. ) tulevat olemaan osa laajempaa kokonaisuutta.

4 yhteenvetoa 169 INFORMAATIO TIETOJEN KÄSITTELY INTERNET TIETOLIIKENNE Kuva 80. Tietojen käsittely, siirto ja tietosisällön tuotanto vaikuttavat toisiinsa ja muodostuvat ainakin osittain yhdeksi kokonaisuudeksi. 1 Nykyisin kaikilla näillä toimialoilla toimii hyvin menestyviä yrityksiä. Kun toimialat yhdistyvät ainakin jossain määrin sekä teknologian että tarjottavien tuotteiden ja palvelujen osalta, syntyy markkinoille uusia kilpailutilanteita. Näilläkin sektoreilla voidaan tehdä jakoa tuotantoportaaseen, tukkutoimintaan ja vähittäiskauppaan. Kuten on jo todettu, tällä jaotuksella tehdyt rajat ovat häviämässä, mutta myös verkostomaisesti toimivilla yrityksillä on omat vahvat roolinsa. Sonera, Helsingin Sanomat, YLE ja Tietoenator voivat toimia esimerkkeinä niistä yrityksistä, joilla on tässä uudessa kehityksessä muutakin yhteistä kuin toiminta-alue. 1 Lähde:

5 170 yhteenvetoa 7.2. TOIMINTAMALLIT MUUTOKSEN AJUREINA Monet, jo liikkeellä olevat, muutokset yritysten toimintaympäristössä ovat lähteneet liikkeelle yksittäisten yritysten määrätietoisesta toiminnasta. Mutta hyvin suuri osa kehityksestä on itseohjautuvaa eli se ei ole minkään yksittäisen yrityksen aiheuttamaa, vaan toimintamallit kehittyvät asiakkaiden ja loppukuluttajien todellisen käytöksen ja toiminnan ajamana. Asiakkaat saavat uusilla toimintamalleilla parempaa palvelua, kaikkien toimijoiden, eikä vähiten loppukuluttajien asema on muuttumassa, ja uusilla toimintamalleilla on tilaa, kysyntää ja hyviä, tehokkaita toteutustapoja. Digitaalitalouden mahdollisuudet Nykyisten asiakkaiden parempi palvelu Uusi asema jakelutiessä Uusi liiketoiminta uudella mallilla Kuva 81. Toimintamallit muutoksen ajureina. Kehitykseen vaikuttavat monet muutkin ajurit, mutta kannattaa huomata, että tässä kehityksessä toimintamallit hioutuvat todella nopeasti, ja parhaat mallit löytyvät varmasti. Niin kuin vesi hakee uomansa. Kärkiyritykset kehittävät uudet toimintamallit, osa yrityksistä seuraavat tätä kehitystä tiiviisti, ja jotkut toteuttavat muutokset pakon edessä, jos sittenkään.

6 yhteenvetoa MENESTYS ROOLIEN UUSJAOSSA Maapallomme litistyy voimakkaasti, kun näkökulmana on kuluttajan ja tuotantoportaan välinen toimitus- ja informaatioputki. Ennen, ja osittain vielä nykyäänkin, näissä putkissa oli mukana hyvin erilaisia ja eritasoisia organisaatioita, joiden todellinen lisäarvo loppukuluttajan kannalta voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Kuluttajat maksavat lopputuotteen ostaessaan kaikkien mukana olevien organisaatioiden kustannukset ja katteen, joten muutokset toimitusputkien rakenteessa kiinnostavat ja koskettavat kaikkia osapuolia. Seuraavassa kuvassa uutta, litistynyttä väliporrasta on kuvattu soikiolla, josta asemaa ja roolia ovat hakemassa eri toimialoilla niihin kuuluvat erilaiset myynti- ja palveluorganisaatiot. Kuten aikaisemmin todettiin, myös erilaiset asiakasportaassa muodostuneet virtuaaliorganisaatiot voivat löytää paikkansa täältä. ROOLIEN UUSJAKO: KULUTTAJA LISÄARVOVÄLIPORRAS (middleman): - KEHITTYVÄ KAUPPAPORRAS, - INFORMAATIOMEKLARIT, - LOGISTIIKKAINTEGRAATTORIT, - VIRTUAALIYHTEISÖT,... TÄSMÄTIETOJA TÄSMÄTOIMITUKSIA TEOLLISUUS Kuva 82. Roolien uusjako ja litistyvä toimitus- ja informaatioputki. Uudessa väliportaassa, joka voi osittain toimia ilman fyysistä rakennetta, menestyminen vaatii vahvaa ja luotettavaa mielikuvaa asiakkaissa ja tuo-

7 172 yhteenvetoa tantoportaan organisaatioissa. Brandien (tuotemerkkien) merkitys verkostotoiminnassa on erittäin suuri, sillä uusien toimintamallien ja rakenteiden toteutuessa toisilleen entuudestaan tuntemattomat osapuolet harjoittavat kaupallista yhteistoimintaa. Luottamus on eräs tärkeimmistä kehityksen osatekijöistä. Vahvat brandit toimivat luotettavuuden muodostajina. ROOLIEN MIEHITYS: VAHVAT BRANDIT - TEOLLISUUDESTA, - PALVELUISTA, - KAUPASTA,... UUDET LIITTOUTUMAT UUSILLA IDEOILLA - TELEOPERAATTORIT, - SISÄLTÖTEOLLISUUS, - JULKINEN SEKTORI, -... Kuva 83. Vahvat brandit valtaavat väliportaan. Rakenteiden muokkauksessa syntyy aivan uusia liittoutumia. Kun porras kuluttajien ja tuotannon välillä supistuu, suuntautuu samoille yhdistyville markkinoille lukuisia vahvoja yrityksiä ja brandeja eri sektoreilta. Ne eivät ole entuudestaan ehkä kilpailleet suoranaisesti toistensa kanssa, mutta eivät ole myöskään välttämättä tehneet yhteistyötä. Samaan aikaan tapahtuva julkisen sektorin organisaatioiden aktivoituminen ja yksityistäminen muuttaa osaltaan myös kilpailu- ja yhteistyöasetelmia. Ne liittoutumat, yritykset ja brandit, jotka menestyvät tulevassa kilpailutilanteessa, ovat varmasti erittäin hyviä. Sillä kilpailu tulee olemaan sekä jatkuvaa että tasokasta.

8 yhteenvetoa MUUTOKSEN LEVEYS JA SYVYYS Sanomalehti ei häviä, koska kukaan ei halua näyttöpäätettä aamukahvipöytään. Televisio ei muutu, koska ihmiset haluavat aktiivisen työpäivän jälkeen nauttia valmiiksi tuotetusta viihteestä ja uutisista, eivätkä ole kiinnostuneista osallistumaan itse tapahtumaan. Asiakkaat eivät siirry uusiin kanaviin, koska ovat tottuneet tilaamaan soittamalla tutulle myyjälle. Mutta mikä katkaisee kamelin selän? Entäpä, jos ihmiset tulevaisuudessa eivät tyydykään staattiseen vanhoja (eilisiä) uutisia sisältävään lehteen, vaan haluavat uudenlaisen lehden, jonka tiedot ovat muuttuvilta osiltaan jatkuvasti ajan tasalla, ja teknologia kehittyy suuntaan, joka täyttää myös lukijan lukukokemuksen tarpeet? Jos tuotteiden ja palveluiden hinnat uusien teknologioiden avulla hankittuna putoavat merkittävästi, ja muutos ohjaa, epämukavuudesta huolimatta, asiakkaat uusiin kanaviin? Uudella teknologialla tulee olemaan (osittain jo nyt) näkyviä vaikutuksia yritysten ja yhteisöjen tapaan viestiä tuotteistaan ja palveluistaan. Markkinointi, myynti, tuotteiden ja palveluiden tilaaminen, niiden toimittaminen asiakkaille, toimitusseuranta, laskutus ja maksaminen siirtyvät jatkossa yhä useammin tietotekniikan ja tietoliikenteen avulla toteutettaviksi. Uusi teknologia tulee korvaamaan ja täydentämään perinteisiä jakeluteitä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan vanhat jakelutiet korvautuvat kokonaan uusilla, joiden nimi hyvin usein tulee olemaan tietotekniikka ja tietoliikenne. Muutokset jakeluteihin ja asiakkaan kohtaamisen rajapintoihin ovat ulospäin selvästi näkyviä ja havaittavia muutoksia, mutta vaikutukset tulevat koskemaan kaikkia nykyisiä toimintatapoja ja malleja, kaikilla ajateltavissa olevilla tasoilla. Muutos on sekä leveä että syvä. Leveydellä tarkoitetaan uuden teknologian vaikutuksia kaikkiin keskeisiin toimintoihin. Syvyydellä kuvataan niitä muutoksia, joita on tehtävä yleisistä johtamistavoista alkaen konkreettisiin toimintatapoihin ja malleihin saakka.

9 174 yhteenvetoa muutoksen laajuus kaikki toimialat kaikki markkina-alueet muutoksen syvyys markkinointihype teknologiayhtiöt toimintamallit yksilön käytös Kuva 84. Muutos on syvä ja laaja. Vaikutus on merkittävin, kun molemmat tekijät toteutuvat yhtä aikaa (oikea alakulma). Muutoksen äärimmäinen tarkastelupiste on yksilö, jonka tekemisiin uusi teknologia vaikuttaa, olipa hänen roolinsa kuluttajan tai kansalaisen tai vaikkapa yrityksen työntekijän rooli. Elämme jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa ympäristöömme ja toimimme osana erilaisia verkostoja, vaikkemme sitä konkreettisesti aina tiedostakaan. Näille verkostoille uusi teknologia tuo uusia mahdollisuuksia vaikuttaa ja toimia. Toimintatapamme ja mallimme ovat matkalla funktionaalisista aikaan ja paikkaan sidotuista malleista kohti aika- ja paikkariippumattomia strategisia lisäarvoverkkoja.

10 yhteenvetoa 175 Hierarkioista verkostoiksi Prosessiohjattu toimintamalli Funktionaalinen toimintamalli Hierarkinen Itsestään organisoituva Internet avusteinen toimintamalli Integroitu toimintamalli Strateginen arvoverkko Kuva 85. Toimintatapamme ja -mallimme muuttuvat osaksi strategista arvoverkkoa. Perinteinen jäsennys, asiakkaat sekä tuotteet ja palvelut, on luonnollinen lähtökohta arvioida uuden teknologian vaikutuksia toimintatapoihin ja - malleihin. Ketkä ovat nykyisiä asiakkaitamme? Miten he ovat tottuneet meiltä ostamaan? Miten voimme parantaa heille tarjoamaamme palvelua? Miten täytämme asiakkaamme tarpeet? Tunnemmeko heitä riittävästi, jotta voimme ennustaa heidän asenteensa uuden teknologian käyttöön ja sen mahdollisuuksiin toiminnassamme? Asiakkaisiin liittyvän tiedon hallinta on noussut viime aikoina käynnistettyjen tietojärjestelmähankkeiden kärkeen. Asiakkaat tarpeineen ovat ottamassa uuden teknologian avulla yritysten toimintaa ohjaavan roolin. Kohtaamme jatkossa asiakkaamme yhä useammin tietotekniikan ja tietoliikenteen keinoin toteutetulla kauppapaikalla aikaisemman fyysisen kohtaamisen sijaan. Kilpailu asiakkaistamme kiihtyy koko ajan. Uusien pelurien tulo markkinoille on aikaisempaa helpompaa ja halvempaa.

11 176 yhteenvetoa Asiakkaisiin liittyvän täsmätiedon hallinta on yrityksille jatkossa ehkä tärkein kilpailukeino. Kirjakauppa Amazon on hyvä esimerkki asiakastiedon hallinnan merkityksestä. Toisten tekemien kirjojen myyminen verkossa hiukan fyysistä jakelutietä edullisimmin kustannuksin ei perustele tappiota tekevän yrityksen arvoa pörssissä. Asiakkaiden ostokäyttäytymiseen ja sen ympärille kehitettyyn lisäarvopalveluun liittyvän tiedon arvo sen sijaan perustelee korkean noteerauksen. Amazonin esimerkki on hyvä muistaa kun miettii oman asiakaskuntansa ostokäyttäytymistä ja mahdollisia muutoksia asiakashallinnan rajapinnoissa. Luvussa 6.3 käsiteltiin Suomen metsäteollisuutta ja muuttuvia määritteitä. Jotta Amazon esimerkki saa lisää syvyyttä on ehkä paikallaan verrata metsäteollisuuden asiakas- ja toimittajahallinnan kentässä liikkeelle lähtenyttä muutosta Amazonin markkinoille tulon vaikutuksiin perinteisille kirjakaupoille. Vuoden 2000 alkukuukausina perustettiin eri puolilla maailmaa useita raaka-aineiden hankintoihin tai metsäteollisuuden tuotteiden myyntiin erikoistuneita kauppapaikkoja: PaperExchange.com, PaperX.com, AccessPaper.com, gotpaper.com, PaperLoop.com, Paperlink.com viimeisimmät mainitaksemme. Tässä lueteltujen lisäksi on olemassa kemikaalien hankintaan liittyviä kauppapaikkoja tai hankkeita, joissa puunhankinta siirtyy kokonaan tietoverkoissa tapahtuvaksi. Metsäteollisuuden tuotteiden hinta laskee melkoisella varmuudella, kun kilpailu avoimilla markkinoilla saa käyttöönsä uuden teknologian mukaiset kauppapaikkapalvelut. Mutta hintojen laskua suurempi uhka nykyisille toimijoille syntyy siitä, että jokin taho saa otteen asiakkaiden ostokäyttäytymiseen liittyvästä tiedosta. Jos taho kerää tiedot tehokkaasti haltuunsa niin sille syntyy mahdollisuus hyödyntää niitä tarjoten asiakkaille uusia lisäarvopalveluja. Amazonin esimerkki voi siis toteutua millä tahansa toimialalla, jopa perinteiseksi kokemassamme metsäteollisuudessa. Maailman lentoliikenteen paikanvarausjärjestelmien keskittäminen Galileo ja Amadeus varauskeskuksiin toimii toisena esimerkkinä siitä, mikä tapahtumakulku voi olla mahdollista myös metsäteollisuuden osalta. On selvästi nähtävissä että kaikille nyt syntyneille kauppapaikoille ei uuden talouden pelisääntöjen vallitessa riitä riittävästi asiakkaita eivätkä ne tule saamaan tarpeeksi veloituksia osto- ja myyntitapahtumista. Jonkin ajan kuluttua on todennäköistä, että osa kauppapaikoista lopettaa toimintansa tai yhdistyy toisen kauppapaikan kanssa.

12 yhteenvetoa 177 Kehityksen yksi mahdollinen lopputulos on se, että maailman metsäteollisuuden hankinta- ja myyntitoiminta keskittyy kahteen keskukseen, aivan kuin lentolippujen varaustoiminta. Silloin on nykyisille toimijoille äärimmäisen tärkeätä tietää, kuka hallitsee näitä kauppapaikkoja ja mikä ote hänellä on asiakkaista kerättyihin tietoihin. Vastaavia uhkakuvia liittyy myös muiden yrityksen toiminnan kannalta keskeisten tietojen hallintaan. Siksi on tärkeätä käydä läpi toiminnan kaikki osa-alueet eli selvittää tarvittavat muutokset toiminnan koko leveydeltä. Mikäli selvitys antaa aihetta, niin muutoksen syvyys eli kaikki ne toiminnan tasot, joita tulee kehittää muutoksen suuntaa vastaaviksi, tulee ottaa työn alle. Meneillään oleva murros aiheuttaa yrityksissä varmasti päänsärkyä, mutta muutoksissa piilee aina myös onnistumisen mahdollisuus. Siksi meneillään olevan muutoksen leveys ja syvyys on hyödyllistä selvittää yrityksissä pikaisesti. On selvää, että yrityksen ulospäin näkyvissä rajapinnoissa tulee tapahtumaan muutoksia. Täten on varmaa, että myös sisäiset toimintatavat ja mallit muuttuvat. Asiakkaat osallistuvat jatkossa tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen nykyistä useammin. Tuotteiden valmistuksessa ollaan yhä useammin siirtymässä malliin, jossa lopputuote on usean omalle alueelleen erikoistuneen yrityksen rinnakkaisen työn tulos. Talonrakennus on oiva esimerkki verkostoituneesta toimintamallista, joka on enenevässä määrin leviämässä muillekin toimialoille. Uuden teknologian vaikutuksen leveydestä ollaan laajasti yhtä mieltä, mutta vaikutusten syvyys herättää enemmän kysymyksiä ja erisuuntaisia mielipiteitä. Tuotteiden ja palveluiden toimittaminen asiakkaille uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia hyväksikäyttäen käy hyvin esimerkistä tämän osalta. Kun kuluttaja tai kansalainen on saatu kiinnostumaan tuotteesta tai palvelusta niin paljon, että hän tilaa sen, niin uuden teknologian avulla voidaan välittömästi vahvistaa tilauksen vastaanotto, toimittaa tieto milloin tavara lähti asiakkaalle, tarjota mahdollisuus seurata sen etenemistä kuljetuksen aikana, antaa mahdollisuus muuttaa toimitusosoitetta vaikkapa kuljetuksen aikana, laskuttaa välittömästi ja paljon paljon muuta. Uusi teknologia mahdollistaa edellä mainittujen asioiden toteuttamisen, mutta ne eivät toteudu itsestään, vaan yrityksen on muutettava omia toimintatapojaan ja mallejaan, jotta kuvatun kaltainen palvelu on mahdollista.

13 178 yhteenvetoa Yksittäisen toimituksen, paketin, kulun seuraaminen internetin avulla on täysin mahdollista, sillä keräilyn, kuljetuksen ja purkamisen eri käsittelyvaiheissa on mahdollista tallettaa pakettia koskevia tietoja tietojärjestelmiin. Jos varastomies tai autonkuljettaja ei kuitenkaan halua lukea päätelaitteeseen pakkaukseen painettua viivakoodia, koska hänelle työvaihe on lastauksen ja purkamisen lisäksi ylimääräinen työ, niin seurantaketju katkeaa ja palvelu jää asiakkaalta saamatta. Internetistä voi tällä hetkellä löytää lukuisia kauppapaikkoja, joissa kokonaisuuden toteutus ei ole onnistunut ainakaan toiminnan laadun ja varmuuden osalta. Näkyvä osuus on hoidettu, mutta toimintamallien kehitys on pahasti kesken, jonka takia kokonaispalvelu ei toimi. On vähintäänkin kiusallista, jos verkosta tilatut, ja odotetut, joululahjat myöhästyvät ilman varoitusta, saapuvat reilusti joulun jälkeen tai pahimmassa tapauksessa eivät ollenkaan, kuten kävi tämänkin kirjan kirjoittajalle jouluna Verkostossa täsmätieto voi kulkea kahteen suuntaan. Yrityksen ja muiden organisaatioiden onnistuminen voi olla kiinni ennen kaikkea tämän tekijän muistamisesta, toteuttamisesta ja hyödyntämisestä, sillä valta on pysyvästi siirtynyt kuluttajille.

14 yhteenvetoa MUUTOKSEN JOHTAMINEN Muutoksen johtaminen on aina ollut suurimpia haasteita organisaatioiden johdolle. Aivan liian usein kehitysprojektit ovat toteutuneet vain suunnitelmissa, ja muutokset käytännön toiminnassa ovat olleet vain nimellisiä. Tämä johtuu organisaatioiden ja niissä toimivien ihmisten muutosvastarinnasta ja myös todellisista vaikeuksista muuttaa olemassa olevia toimintamalleja. Mitä enemmän osapuolia toiminnassa on mukana, sitä vaikeampaa on muutosten toteuttaminen. Ja jos muutokset koskevat myös osapuolien välistä rooli- ja tuottojakoa, ovat kehitysintressit vastakkaisia, ja kompromissit pakollisia. Olemme tässä kirjassa kuvanneet ja luvanneet erittäin isoja muutoksia yritysten toimintaympäristössä. Kaikkien menestyvien yritysten täytyy nähdä oma paikkansa tässä kehityksessä, ja pyrkiä toteuttamaan määrätietoisesti visionsa tulevaisuudesta selkeiden strategioiden, tavoitteiden ja suunnitelmien avulla. Mitä epäselvempi kokonaistilanne on, sitä selkeämmät ja yksinkertaisemmat strategiat tarvitaan. Mutta pelkät visiot, strategiat ja suunnitelmat eivät riitä. Eräs tärkeimmistä, ellei jopa tärkein tekijä, jolla menestyvät yritykset erottuvat muista, on niiden kyky toteuttaa tarvittavat muutokset sekä omassa toiminnassaan että yhteistyöverkostossaan. Seuraavassa kuviossa on muutosjohtamisen ongelmaa kuvattu kahdessa suunnassa. Pystyakselilla on organisaation vision kirkkaus ja vaakaakselilla muutoksen toimeenpanokyky. Menestys vaatii ensin vahvaa visiota, ja sen jälkeen todellista toimeenpanokykyä. Jos toinen näistä tekijöistä on kehitysvaiheessa, ei suuria muutoksia kannata käynnistää.

15 180 yhteenvetoa 1 VAHVA VISION KIRKKAUS KEHITYS - KOHDE!? 2 KEHITYS - KOHDE TOIMEEN- PANO VAHVA Kuva 86. Menestys vaatii sekä vision kirkkautta että toimeenpanokykyä. Yrityksillä on jatkuvasti menossa monenlaisia kehitysprojekteja. Joillain yrityksillä kehitys on johtanut siihen, että lähes kaikki keskijohdon johtamisresurssit ovat kiinni lukuisissa, erivaiheisissa projekteissa. Kun kaikki juoksevat projektikokouksesta toiseen, ei varsinaiselle kehitystyölle jää riittävästi aikaa, ja projektit etenevät vain projektikokouksissa, sillä kukaan ei ole ehtinyt tehdä kotiläksyjään. Käytännössä tämä tilanne johtaa siihen, että mikään uusi projekti ei todellisuudessa etene. Ennen kuin uusia, mittavia kehitysprojekteja päätetään toteuttaa, tulee yrityksen ylimmän johdon varmistua siitä, että projektilla on varmasti riittävät resurssit toteuttaa annetut tavoitteet. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki olemassa olevat projektit täytyy inventoida ja jakaa esimerkiksi kolmeen ryhmään: välittömästi lopetettavat, alas ajettavat ja toteutettavat. Vision kirkastaminen voidaan toteuttaa esimerkiksi strategian tarkistusprosessilla. Tässä yhteydessä strategialla tarkoitetaan kokonaisuutta, jossa määritellään ja kuvataan! toiminnan tavoitetila, ja ne! aikataulutetut kehityspolut, joiden kautta tavoitetilaan päästään sekä ne! resurssit, ohjausmenetelmät ja mittarit, joilla kehityspolulla edetään ja pysytään.

16 yhteenvetoa 181 Strategian laatimisen yhteydessä on syytä tarkastella ainakin seuraavia kysymyksiä:! toiminnan nykytilanne,! näköpiirissä olevat reunaehtojen ja kilpailutilanteen muutokset, ja! niiden toteutumisen painoarvot ja todennäköisyys,! millä tavoin ja millä roolilla tulevaisuuden muutoksiin tulee suhtautua,! millä riski- ja tavoitetasolla strategisia päätöksiä ja kehityspanostuksia tehdään, ja! mistä aineksista hyvät strategiat koostuvat? Miten paljon tiedämme tulevaisuudesta? Viimeaikaisissa liikkeenjohdon strategia-artikkeleissa on varsin paljon pohdittu nopeasti muuttuvan tilanteen ja ympäristön vaikutuksia strategiseen suunnitteluun. Yksi yleinen tarkastelutapa perustuu muutosten, niiden sisällön ja seurausten ennustettavuuden luokitteluun, jonka kautta päästään tilanteeseen, jossa ainakin osa muutoksista on selvemmin nähtävissä ja vaihtoehdot kuvattavissa. Kokonaisuuden osittamisella saadaan selvyyttä tilanteeseen, joka muuten näyttää hyvin sekavalta. Eräs esitystapa 2 jakaa epätietoisuuden neljään luokkaan: 1. Selvä kehityssuunta ja -vauhti Tilanne, jossa yksittäinen ennuste luo riittävän pohjan strategiselle päätöksenteolle. Normaalit, jatkuvasti käytettävät tarkastelumenetelmät ovat aivan riittäviä. Esimerkkinä voisi toimia bensiinikaupan hintakilpailu. 2 H.Courtney, J.Kirkland, P.Vugurie: Strategy Under Uncertainty, Harvard Business Review, nov-dec 1997

17 182 yhteenvetoa Vaihtoehtoiset tulevaisuuden mallit Tulevaisuutta voidaan hahmottaa muutamilla vaihtoehtoisilla kehityspoluilla. Näiden vaihtoehtojen todennäköisyyttä ja seurauksia voidaan tarkastella esimerkiksi painoarvojen ja kriittisyyden avulla. Esimerkkinä voisi toimia sähkönjakelu ja kilpailun vapautuminen. 3. Tulevaisuutta voidaan kuvata sektorilla Sektori on nähtävissä, mutta luontevia, yksittäisiä skenaarioita on vaikea hahmottaa. Esimerkiksi sähköinen kaupankäynti on selvästi siirtymässä tähän tilanteeseen. 4. Tulevaisuus on todella arvaamaton? Mitään pysyvää perustaa tulevaisuuden ennustamiselle ei ole. Esimerkkinä tästä voisi toimia päätöksentekotilanne Venäjän markkinoille menemisestä vuonna Perusperiaatteena on lohkoa ja tarkastella tulevaisuutta sellaisissa osissa ja suunnissa, että mahdollisimman suuri osa kokonaisuutta on mahdollisimman ennustettavaa. Mitä erilaisia rooleja ja niihin liittyviä valintoja toimialan kehitykseen ja strategioihin liittyy? Muokataan tulevaisuutta: Otetaan toimialan kehittämisessä johtajan rooli. Muokataan koko toimialan toimintatapoja ja asetetaan mm. toiminnan laadulle uusia tasoja.

18 yhteenvetoa 183 Seurataan kehitystä: Toteutetaan mahdollisuudet, jotka syntyvät, kun alan kehitystä seurataan tarkasti, nopeasti ja joustavasti. Varmistetaan mahdollisuudet tulla myöhemmin mukaan: Investoidaan toiminnan kehittämisen perusteisiin, mutta ei lähdetä mukaan liian aikaisin ja/tai kypsymättömään toimintaan. Minkälaisia riski-, panostus- ja tavoitetasoja on nähtävissä? Riskien minimointi Kaikki vaihtoehtoiset skenaariot tuottavat valitulla strategialla positiivisen tuloksen, mutta mikään ei tuota jättipottia. Vaihtoehto Tulos Kuva 87. Kolme erilaista riskitasoa. Hankitaan optioita Valittu strategia tuottaa joissain vaihtoehtoisissa skenaarioissa merkittävästi paremman tuloksen, ja jossain vaihtoehdossa jonkin verran tappioita.

19 184 yhteenvetoa Lyödään vetoa Valitaan strategia, joka tuottaa suuria tuottoja joissain skenaarioissa, ja mahdollisesti merkittäviä tappioita jossain vaihtoehdossa. Edellä esitetty strategiavaihtoehtojen jäsennysmalli ei tietenkään ole ainoa oikea, mutta jollakin tavoin kokonaisuutta tulee jakaa osiin. Muuten käsiteltävät asiat ja toisiinsa vaikuttavat tekijät eivät hahmotu päätöksenteon kannalta riittävän selkeinä vaihtoehtoina. Uusi teknologia ja sen muodostama nykyinen kehitysvaihe toimialojen rajat ylittävine vaikutuksineen on todellinen testi sekä strategisen suunnittelun menetelmille että erityisesti yrityksen toimeenpanokyvylle. Seuraavassa kuviossa esitetään strategian täsmennysprojektin sisältöä. Vaiheet 1 ja 2 sisältävät nykytilanteen kartoituksen, kehitykseen vaikuttavien reunaehtomuutosten analyysin sekä tavoitetilavaihtoehtojen kuvauksen ja priorisoinnin. UUDEN TEKNOLOGIAN VAIKUTUKSET JA MUUT REUNAEHTOJEN MUUTOKSET 2. TAVOITETILAT TAVOITETILAT 2. TAVOITETILAT 1. NYKYTILANNE- KARTOITUS: KEHITYSTOIMENPITEIDEN KEHITYSTOIMENPITEIDEN TOIMEENPANON TOIMEENPANON SUUNNITTELU SUUNNITTELU JA JA TOTEUTUS TOTEUTUS Kuva 88. Strategian täsmennysprojektin rakenne. Strategian täsmennysprojekti kulminoituu kolmanteen vaiheeseen, valittujen tavoitetilojen mukaisten kehitystoimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen.

20 yhteenvetoa 185 Nykyinenkään kehitysvaihe ei johda staattiseen tilanteeseen, jossa muutokset yritysten toimintaympäristössä olisivat merkityksettömiä. Kehitys siirtyy pienempien askelten vauhtiin jossain vaiheessa nopeutuakseen sitten taas myöhemmin. Tämä suuri ja nopea muutosvaihe tulee kuitenkin opettamaan yrityksille ne keinot ja menetelmät, joilla strateginen suunnittelu kytketään osaksi jatkuvaa prosessia, jonka avulla käytännön toiminta reaalimaailmassa ja strategiset visiot kohtaavat. Toteutettavat strategiat pitävät sisällään ne linjaukset, joilla yrityksen toimintaa ohjataan ja joilla toiminnan halutaan ohjautuvan. Toimintaa ohjaavat päätökset tehdään näiden linjauksien mukaisesti. STRATEGIA LINJAUKSET KEHITYS- PAINEET OHJAUS PÄÄTÖKSET SEURANTA TOTEUTUS REAALIMAAILMA Kuva 89. Strategia, toiminnan ohjaus ja toteutus muodostavat kokonaisuuden. Strategisen suunnittelun ja reaalimaailman välinen kytkentä sulkeutuu käytännön operatiivista toimintaa mittaavan seurannan avulla. Mittareiden tulee mitata oikeita asioita oikeilla tunnusluvuilla, jotta todelliset kehityspaineet tulevat esille, ja strateginen uudistumisprosessi saa vettä myllyynsä.

21 186 yhteenvetoa 7.6. LOPUKSI Tämän kirjan tarkoituksena on ollut hahmottaa niitä vaikutuksia, joita uuden teknologian kehityksellä on yrityksen, yksilön ja yhteiskunnan kannalta. Vaikka olemme keskittyneet tulevaisuuteen, on tämä kirja tavallaan myös kuvaus siitä, minkälaisten kysymysten ja aihealueiden parissa kirjoittajat ovat viime vuosina työskennelleet. Viime aikoina kirjoittajien työ on voimakkaasti keskittynyt uuden teknologian mahdollistaman kehityksen seurausten ratkaisemiseen. Yritysten ja yhteiskunnan johto hakee vastauksia toimintatapojensa ja toimintamalliensa muutostarpeita koskeviin kysymyksiin. Johto on tottunut ratkomaan tuotteiden ja palveluiden kehittämisen haasteita tehokkuuden ja tuotteiden sekä palveluiden kehittämisen akselilla. Prosessien kehittämisellä toimintaa on voitu jatkuvasti parantaa, virheiden lukumäärää pienentää ja kustannuksia laskea ja siten on pärjätty kilpailussa. Kun kuluttajat ja kansalaiset uuden teknologian avulla siirtyvät yritysten ja yhteiskunnan toiminnan ohjaajiksi, eivät vanhat ratkaisut ja keinot enää riitä. On palveltava jokaista ihmistä ihmisen itsensä määrittelemillä ehdoilla. Tässä tarvitaan ehdottoman täsmällisiä ja luotettavia tietoja jokaisesta toimenpiteestä, ja niihin liittyvistä odotuksista ja tapahtumista. Autojen maailmanvalloituksen alkuvuosikymmeninä niiden ohjaamiseen ja hallintaan liittyvien laitteiden kehitys oli merkittävää: kun vauhti kasvoi ja teillä oli yhä enemmän liikennettä, ajajat halusivat nähdä yhä paremmin eteensä myös huonoissa olosuhteissa. Ohjaukseen liittyvien täsmätietojen laadun ja määrän parantamiseksi autoihin lisättiin ajovalot ja tuulilasin pyyhkimet. Jotta auton ohjautuvuus olisi parempi, parannettiin jarruja ja ohjausta tehostimella. Organisaatioiden menestys muuttuvassa maailmassa on hyvin suurelta osin riippuvainen siitä, miten niiden ohjaus ja ohjattavuus kehittyvät.

22 yhteenvetoa 187 OHJAUS PALVELUT TEHOKKUUS OHJATTAVUUS Kuva 90. Uudet, laadukkaat ja tehokkaasti toteutetut palvelut ja tuotteet ovat yrityksen olemassaolon elinehto, mutta menestys ratkaistaan ohjausja ohjattavuustekijöillä. Uusi teknologia ja yritysten muodostamat uudet ja kehittyvät, verkottuneet toimintamallit tarjoavat loppumattomasti mahdollisuuksia parantaa nykyisten asiakkaiden ja kansalaisten palvelua. Yhtälailla uusi teknologia tarjoaa yrityksille mahdollisuuden uusien asemien ja roolien saavuttamiselle markkinoilla. Nykyisin on nähtävissä lukuisia pyrkimyksiä toteuttaa täysin uusia liikeideoita uusilla toimintatavoilla ja toimintamalleilla. Osa niistä syrjäyttää vanhat mallit kokonaan, osa organisaatioista saa ansaitsemansa osuuden markkinoista, ja osa yrityksistä kuluttaa vain pääomansa saamatta mitään otetta varsinaisesta reaalitaloudesta, ja poistuvat sitten keräämään uusia ideoita ja resursseja. Tietotekniikan ja tietoliikenteen vaikutukset ulottuvat kaikkialle, inhimillisen toiminnan kaikille osa-alueille, liittyivätpä ne kotiin, työhön tai vapaaaikaan. Verkkoon liittyvien päätelaitteiden lukumäärä ja monimuotoisuus nousevat moninkertaiseksi nykyiseltä tasolta. Tämä todella mahdollistaa sen, että yksilöt ohjaavat lopulta lähes kaikkea toimintaa. Business-tobusiness (B-to-B) muuttuu suurelta osin professional-to-professional (Pto-P) toiminnaksi, joka elementeiltään on hyvin lähellä kuluttajakauppaa.

23 188 yhteenvetoa Voima on yksilöillä 24 h x 365 vrk Kuva 91. Me yksilöt annamme ohjausimpulssit kaikelle toiminnalle, liittyivätpä ne sitten työhömme tai vapaa-aikaamme. Olemme itse pyrkineet selvittämään niitä keskeisiä mahdollisuuksia, taustoja ja kehityspolkuja, jotka tekevät muutoksen mahdolliseksi. Muutoksen, joka on vääjäämättä liikkeellä. Tähän kirjaan olemme koonneet omista kokemuksistamme havaintoja, joiden toivomme auttavan lukijaa hahmottamaan muutoksen voimaa ja nopeutta. Kehotamme ennakoimaan niiden vaikutusta tulevalle liiketoiminnalle ja ryhtymään toimenpiteisiin, joilla tietotekniikka ja tietoliikenne valjastetaan meneillään olevan muutoksen vankkureiksi. Tämän kirjan kirjoittaminen on opettanut kirjoittajilleen joka päivä jotakin uutta ja keskeisesti aiheeseen liittyvää. On syntynyt uusia oivalluksia tavoista hyödyntää tietotekniikkaa ja tietoliikennettä yritysten toiminnassa. Kirja on eräs jäsentely tietotekniikan ja tietoliikenteen vaikutuksista yrityksiin ja yhteiskuntaan, niiden toimintatapoihin ja toimintamalleihin.

24 yhteenvetoa 189 Toivomme lukijan saaneen uusia ajatuksia yritysten ja yhteiskunnan toiminnan kehittämiseen uuden teknologian aikakaudella. YKSILÖ YHTEIS- KUNTA YRITYS TEKNO- LOGIA Kuva 92. Uuden teknologian kehitys vaikuttaa sekä yksilöön, yrityksiin että yhteiskuntaan. Suurin muutosvoima on kuitenkin niiden keskinäisellä, toisiaan vahvistavalla vuorovaikutuksella.

25 lainaukset jatkuvat Tämä kehitys voi johtaa organisaatiotasojen vähenemiseen, ja uusien organisoitumismuotojen kehitykseen osaamiskeskusten ympärille. (sivu 123) Kaikkeen toimintaan ja sen johtamiseen tulee liittymään yhä tarkempien tietojen perusteella tapahtuva, yhä kehittyneempiä välineitä käyttävä täsmätietojohtaminen. (sivu 125) Jos yrityksen toiminnan ohjaus on kunnossa, eivät ylityökustannukset voi olla merkittävä erä. (sivu 126) Uusi teknologia näyttää nopean leviämisen ja yleistymisen myötä johtavan vääjäämättömästi kohti verkostoja ja liittoutumia etsivää maailmaa, jossa erilaiset osaamiset täydentävät toisiaan ja kykenevät yhdessä toteuttamaan monimutkaisiakin hankkeita. (sivu 128) Tulevat hankkeet ovat verkostohankkeita, ja olennaiseksi muodostuu kyky ohjata verkostojen toimintaa yhteisen päämäärän suuntaan. (sivu 128) Toiminnan ohjauksen ja ohjattavuuden merkitys tulee kasvamaan uudelle tasolle samalla kun verkostomainen toiminta laajenee. (sivu 132) Mikään ei tule estämään loppuasiakas- ja tuotantoportaan välisien suorien yhteyksien lukumäärän ja merkityksen kasvua. (sivu 137) Asiakkaat eivät ole enää segmenttejä, tasapäistettyjä ryhmiä, vaan voimakkaita, suoria yhteyksiä vaativia yksilöitä. (sivu 138) Markkinatutkimukset saavat erittäin vakavan kilpailijan hyvin hoidetusta sähköisestä, yksilötason asiakaspalautteesta. (sivu 139) Asiakkaat tarpeineen ovat ottamassa uuden teknologian avulla yritysten toimintaa ohjaavan roolin. (sivu 175) Verkostossa täsmätieto voi kulkea kahteen suuntaan. Yrityksen ja muiden organisaatioiden onnistuminen voi olla kiinni ennen kaikkea tämän tekijän muistamisesta, toteuttamisesta ja hyödyntämisestä, sillä valta on pysyvästi siirtynyt kuluttajille. (sivu 178)

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab SKI-kyvykkyysanalyysi Kyvykäs Oy Ab Sisällysluettelo STRATEGISEN KYVYKKYYDEN INDEKSI... STRATEGISET TAVOITTEET JA PÄÄAKSELIEN STRATEGISET PAINOARVOT... 5 PÄÄAKSELIT... 6 1. HENKILÖSTÖKYVYKKYYS... 7 1.1

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky

Lisätiedot

Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä

Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä Metsäsektorin hyväksyttävyys kriisissä Voidaanko brändeillä vaikuttaa? Maaliskuu 2006 Professori Helsingin yliopisto Psykologian laitos gote.nyman@helsinki.fi Mistä tiedämme.? Miten voimme toimia.? Kenelle

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä

Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä Palveluiden strategista ja operatiivista ohjausta nykyaikaisia käytäntöjä ja innovatiivisia esimerkkejä Pitkäjänteistä suunnittelua ja ketterää, ihmisläheistä toteutusta Sami Sulkko Osallistava strategiaprosessi

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa. Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy

Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa. Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy Elintarvikeyrityksen rooli arvoketjussa Mika Ala-Fossi, Toimitusjohtaja, Atria Suomi Oy 23.11.2016 Isot globaalit muutokset ja valtasiirtymät Teollisuuden työpaikat siirtyneet Kiinaan Kasvun keskukset

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

STRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA

STRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA STRATEGIATYÖ OSAKSI PK-YRITYKSEN ARKEA Pysyykö yrityksesi muutoksessa mukana? Maailma ja yrityksen toimintaympäristö sen mukana muuttuvat vauhdilla. Mikä vielä viime vuonna tuntui itsestään selvältä, saattaa

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet FINAS-päivä Jukka Verho Inspectan kasvu pienestä kansallisesta tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi TIC toimijaksi 1995

Lisätiedot

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella!

Lisätiedot

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Liikenneväyliä ja yleisiä alueita koskeva mittariprojekti Päijät-Hämeen kunnissa PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PAKETTI Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ Perustettu 2009 Kauppahalli24.fi-verkkoruokakauppa avattiin 11/2012 Ulkoistetut partnerit: Terminaalitoiminnot: LTP-logistics oy Kuljetukset: Itella Posti oy Suomalainen omistus Luonnollisesti tuorein

Lisätiedot

STRATEGIAN TOTEUTTAJAT

STRATEGIAN TOTEUTTAJAT STRATEGIAN TOTEUTTAJAT Keitä he ovat? Saku Mantere TieVie 29.10.2004 Onko strategian toteuttaminen Ennalta laaditun strategisen suunnitelman tarkkaa toteuttamista? Johto suunnittelee, keskijohto käskyttää,

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Ohjelmajohtamisen kehittäminen Ohjelmajohtamisen kehittäminen Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält Mitä on ohjelmajohtaminen? Ohjelmajohtaminen on tapa organisoida ja johtaa merkittäviä muutoksia

Lisätiedot

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007

Merlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä:

OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE. Yritys: Tekijä: OULUTECH OY YRITYSHAUTOMO 1(14) KYSYMYKSIÄ LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN TEKIJÄLLE Yritys: Tekijä: Päiväys: MARKKINAT Rahoittajille tulee osoittaa, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on todellinen liiketoimintamahdollisuus.

Lisätiedot

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? 6.9.2012 Helsinki Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen OSALLISUUS UTELIAISUUS INNOSTUS KORKEAKOULUELÄMÄN JÄLKEINEN OSAAMINEN QUO VADIS :

Lisätiedot

LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI

LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI Suomen Liiketoimintapalvelu Oy on kehittänyt kyselyn nimeltä Liiketoiminnan kuntotesti. Kuntotestikyselyyn on vastannut lukuisia yrityksiä (N=45) syksyn 2017 aikana. Tämä raportti

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja tuottaa tietoliikennepalveluita Pyhäjärven ja Kärsämäen kuntien

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS (2012) OHEISMATERIAALIN TARKOITUS Kalvosarja on oheismateriaali oppaalle TASA ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA JULKISELLE SEKTORILLE Opas kuntien ja valtion alue ja paikallishallinnon palveluihin ja toimintoihin

Lisätiedot

01.09.2015 Mia Lindberg

01.09.2015 Mia Lindberg 01.09.2015 Mia Lindberg Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Lähipalveluseminaari 1.9.2015 Mia Lindberg, Jykes Oy Yksityiset palvelut osana asiakkaan palvelukokonaisuutta Monituottajamalli

Lisätiedot

Liiketoiminnan pelikenttiä on erilaisia,

Liiketoiminnan pelikenttiä on erilaisia, YRITYKSEN Srateal Oy, Niilo Kurikka niilo.kurikka@strateal.com PELIKENTTÄ, TILANNE, TAVOITTEET JA KEHITTÄMINEN PELIKENTTÄ: Yritysten menestyminen on haasteellisempaa kansainvälistymisen ja entistä nopeampien

Lisätiedot

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi

Prosessikonsultaatio. Konsultaatioprosessi Prosessikonsultaatio Lähtötilanteessa kumpikaan, ei tilaaja eikä konsultti, tiedä mikä organisaation tilanne oikeasti on. Konsultti ja toimeksiantaja yhdessä tutkivat organisaation tilannetta ja etsivät

Lisätiedot

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä. - sovellusten taustaa

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä. - sovellusten taustaa Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun toimitusketjun yhteistyötä - sovellusten taustaa Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju (Supply

Lisätiedot

www.tulosakatemia.fi Toivo Koski Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat

www.tulosakatemia.fi Toivo Koski Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat Jäljempänä esitetty vaiheistettu konsultoinnin sisältökuvaus sopii mm. uuden liiketoiminnan käynnistämiseen (kaupallistamiseen),

Lisätiedot

Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin?

Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin? Strategiat, rakenteet, ja johtaminen uudistuvat miten ja millä keinoin? Strategisen uudistumisen elementit ja kokemuksia vaativista julkisen sektorin uudistamisprosesseista Mitä digitaalinen transformaatio

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma vuosille

Liiketoimintasuunnitelma vuosille Liiketoimintasuunnitelma vuosille Yrityskonsultointi JonesCon 2 TAUSTATIEDOT Laatija: Yrityksen nimi: Yrityksen toimiala: Perustajat: Suunnitelman aikaväli: Salassapito: Viimeisimmän version paikka ja

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Verkostojen tehokas tiedonhallinta

Verkostojen tehokas tiedonhallinta Tieto Corporation Verkostojen tehokas tiedonhallinta Value Networks 3.9.2014 Risto Raunio Head of Lean System Tieto, Manufacturing risto.raunio@tieto.com Sisältö Mihin verkostoitumisella pyritään Verkoston

Lisätiedot

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä

Lisätiedot

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden?

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? 11.2.2015 Sanelma Helkearo M-Brain 1 M-Brain Mitä me teemme? M-Brain on globaalisti toimiva tietopalveluyritys, jolla on toimistot seitsemässä maassa.

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Prof. Marko Terviö Assist. Jan Jääskeläinen

Prof. Marko Terviö Assist. Jan Jääskeläinen Harjoitukset 3. 1. (a) Dismalandissa eri puolueiden arvostukset katusiivoukselle ovat Q A (P ) = 60 6P P A (Q) = 10 Q/6 Q B (P ) = 80 5P P B (Q) = 16 Q/5 Q C (P ) = 50 2P P C (Q) = 25 Q/2 Katusiivous on

Lisätiedot

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa

Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Metsäsektorin elinkeinorakennetta on monipuolistettava Suomessa Anssi Niskanen johtaja - Metsäalan tulevaisuusfoorumi Maa- ja metsätalousministeriön ja Joensuun yliopiston järjestämä keskustelu- ja tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen

Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen KPMG Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen Riskienhallinta on keskeinen osa muutoshallintaa Henkilöstöriskien tunnistaminen ja merkitys muutoksen johtamisessa ADVISORY SERVICES Muutoksen

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI

JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI JOHTAMISEN ARKKITEHTUURI Mitä tietojohtamisessa johdetaan? Palaveri HAUS:ssa, Leena Kononen 21.3.2014 Johtamisen arkkitehtuuri on johtamisen kokonaisuus On taitoa ymmärtää yhteyksiä ja yhteentoimivuutta

Lisätiedot

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset

Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Lean ajattelu: Kaikki valmennuksemme perustuvat ajatukseen: yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa keskinäistä luottamusta luo positiivisen

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Mm. Kansainvälisesti korkeatasoisia ja omille vahvuusalueille profiloituneita korkeakouluja Entistä tuloksellisempaa

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä. 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen

Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä. 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen Asiakastuntemus markkinoinnin ja myynnin ytimenä 14.11.2013 Katri Tanni & Kati Keronen Markkinoinnin vallankumouksellinen strategia on lähempänä kuin arvaatkaan. Tarvitset kahdenlaista sisältöä: Informaatioikkuna:

Lisätiedot

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011

MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 MINFO - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 1.4.2010 31.12.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Toimiva alkuvaiheen neuvonta- ja ohjauspiste Kotkassa Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi. Tarja Meristö V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous

Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi. Tarja Meristö V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous Yritysten strategiasuunnittelu: Tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointi Tarja Meristö 10.11.2008 V-S Teknologiateollisuus ry:n kokous Taustaksi: Tulevaisuudentutkimuksen oletukset TULEVAISUUTTA EI VOI ENNUSTAA

Lisätiedot

Varastossa kaikki hyvin vai onko?

Varastossa kaikki hyvin vai onko? Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä

Lisätiedot

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 Strategisten verkostojen johtaminen ja organisaatioiden uudistuminen Helena Kuusisto-Ek Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Teemat: - Johtamisen haasteet muuttuvat

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Laaja valtakunnallinen otanta Kyselyyn vastasi lähes 1700 kauppakamarien jäsenyritystä eri

Lisätiedot

(Suomen virallinen tilasto (SVT) 2010) 100 % 75 % 50 % 25 % 0 % kyllä ei Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - julkinen sektori (34) Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - kuluttajat (35) Pääasialliset

Lisätiedot

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold

Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuvan haasteet muutoksessa Tilanne Asiakkaat Uusi suunta, Vanhasta luopuminen

Lisätiedot

"Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein

Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein "Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Albert Einstein Maarit Kairala Sosiaalityön e- osaamisen maisterikoulutus Lapin yliopisto/ Oulu 18.4.2013 Lähtökohtiani:

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi

Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto. www.mal-verkosto.fi Miten muilla kaupunkiseuduilla? Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, MAL-verkosto www.mal-verkosto.fi Vaasan kaupunkiseudun rakennemalli 2040 -seminaari 16.10.2012 Menossa rakennemallien aktiiviset vuodet

Lisätiedot

Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys

Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys Sinisen valtameren strategia työkaluja järjestöille Sisällys Johdanto... 2 Kummassa meressä uit?... 2 10 kysymystä Onko aika katsoa uuteen?... 3 Vähennä, luovu, vahvista, luo -matriisi... 4 Muutoksen karikot...

Lisätiedot

Str at Mar k : Str at e g i n e n

Str at Mar k : Str at e g i n e n Henrikki Tikkanen Antti Vassinen Str at Mar k : Str at e g i n e n m a r k k i n o i n t i o s a a m i n e n TALENTUM HELSINKI 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Information and Communication Technology Teknologia Kommunikaatio Infrastruktuuri Informaatio Integraatio

Lisätiedot

Maailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme

Maailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme Maailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme Kanna(ava liiketoiminta vaa5i johtamista mitä se on? (Risto Harisalo) Management asioiden johtamista Suunnittelua Organisointia ja roolitusta Ohjausta

Lisätiedot

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä)

Kaikki vapaa-ajanyöpymiset* (tuhansia öitä) 1 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS KESÄMATKAILUSTRATEGIA 2004-2006 1. Lähtökohtia Pohjana kesämatkailustrategialle on vuosille 2004 2007 laadittu MEKin toimintastrategia, jossa MEKin päätuoteryhmät määritellään.

Lisätiedot

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO Kokei le!?! A B C Avoimen hallinnon ja vuoropuhelun edistäjä LOGO Otakantaa.fi on oikeusministeriön kehittämä avoimen valmistelun vuorovaikutuskanava. Ota käyttöön päätöksenteon valmistelun ja johtamisen

Lisätiedot

www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT

www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT www.hankintatoimi.fi 21.06.2010 Juha-Pekka Anttila VTT Hankintatoimen kehittäminen teknologiateollisuudessa - VTT mukana kehitystyössä VTT:n Liiketoiminta ja teknologian johtaminen -osaamiskeskuksen toteuttamissa

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Kvalitatiivinen analyysi. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Laadullinen eli kvalitatiiivinen analyysi Yrityksen tutkimista ei-numeerisin perustein, esim. yrityksen johdon osaamisen, toimialan kilpailutilanteen

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa

Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Toimittajahallinta Tilaajan ja tuottajan roolit palveluiden laadun ja taloudellisuuden varmistamisessa Unto Kariniemi, Johtava konsultti, Talent Vectia Kuntamarkkinat 11.9.2013 Huone 4.12, klo 15:30 15:50

Lisätiedot

Viestinnän ammattilainen: strategian toteuttaja? Saku Mantere, Professori (mvs) Hanken

Viestinnän ammattilainen: strategian toteuttaja? Saku Mantere, Professori (mvs) Hanken Viestinnän ammattilainen: strategian toteuttaja? Saku Mantere, Professori (mvs) Hanken Kysymys! Onko yrityksen viestintäfunktion keskeisin rooli yrityksen strategian toteuttamisen tukeminen? Kaksi käsitystä

Lisätiedot

Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle

Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Viikko-seminaari 27.9.2007 Lauri Byckling, Deloitte Mitä on arvo Arvon määritelmiä: Hyöty suhteessa hintaan Laatu suhteessa odotuksiin Saatu lisähyöty Tietohallinnon

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi

Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi Tehoa toimintaan ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna Ohjaa toimintaasi Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan. Kaikki yhdestä järjestelmästä

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Senioriasiakkuus 2018 SKENAARIO

Senioriasiakkuus 2018 SKENAARIO Senioriasiakkuus 2018 SKENAARIO Toukokuu 2015 Hannu Mattinen, Steps Ahead Nina Hyyppä, Newborn Communications Lainaus, kopiointi ilman lupaa kielletty. Senioriasiakkuus 2018 SKENAARIO SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen

Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen marko.viljanen@jm.eto.fi gsm 041-5340051 Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen Customer Experience Design 21.10.2014 Tunnistaminen, avaaminen ja kehittäminen Haluamme

Lisätiedot

POTEROISSA VAI SAMALLA PELIKENTÄLLÄ?

POTEROISSA VAI SAMALLA PELIKENTÄLLÄ? POTEROISSA VAI SAMALLA PELIKENTÄLLÄ? - Ovatko eri viitekehysten kohtaamiset haasteita vai mahdollisuuksia? Ei kohdata ihmistä kokonaisuutena! Palvelujärjestelmä on sektoroitunut Tukevatko meneillä oleva

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä

Lisätiedot

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana People-centric problem solving Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana Gemic on strategiseen tutkimukseen, ihmislähtöisiin innovaatioihin ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut konsulttitoimisto.

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030

VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 VARSINAIS-SUOMEN LOGISTIIKKA 2030 Ello -verstas 4.5.2011 Turku TY kauppakorkeakoulu Alueelliset tulevaisuuspajat sekä prosessi Ellohankkeessa Webropol-kysely 1: Kuljetuskäytävän hahmottelu, muutostekijät

Lisätiedot

ERP auttaa kustannustehokkuuteen 2009

ERP auttaa kustannustehokkuuteen 2009 ERP auttaa kustannustehokkuuteen 2009 18.3.2009 Martti From TIEKE TIEKEn visio, strategia ja strategiset tavoitteet Suomi kilpailukykyiseksi ja ihmisläheiseksi tietoyhteiskunnaksi Missio Kansalaiset Strategia

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

Rautakirja. Matti Salmi hallintojohtaja, Rautakirja. Capital Markets Day 14.3.2002. Rautakirja

Rautakirja. Matti Salmi hallintojohtaja, Rautakirja. Capital Markets Day 14.3.2002. Rautakirja Matti Salmi hallintojohtaja, Capital Markets Day 2 Päämäärä/visio -yhtymä on osa Pohjois-Euroopan dynaamisinta viestintäkonsernia hallitsemalla ja kehittämällä viestintäalan parhaita jakeluteitä valituilla

Lisätiedot