KEHITY KASVATTAJANA. Sijaisvanhemman osaamiskartta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEHITY KASVATTAJANA. Sijaisvanhemman osaamiskartta"

Transkriptio

1 KEHITY KASVATTAJANA Sijaisvanhemman osaamiskartta

2 Tukea vanhemmuuden haasteisiin

3 Sijaisvanhemman osaamiskartta - Väline osaamisen arviointiin ja kehittämiseen Sisällys Johdanto ja ohje osaamisen arviointiin. Kasvatus ja sen haasteet 5. Lapsen kiintymyksen tukeminen 6. Lapsen kehityksen tukeminen 7. Yhteistyö lapsen asioissa 8 5. Oma jaksaminen ja sen vaikutus kasvatustyöhön 9 6. Päihteet, väkivalta ja rikollisuus 0 7. Mielenterveys Taustatiedot ja henkilökohtainen kehittymissuunnitelma Kartoitus pohjautuu Jyväskylän kristillisen opiston Osaamista, kasvatusta ja suojelua II-III -hankkeiden aikana tuotettuun materiaaliin. Hanketta ovat rahoittaneet opetushallitus ja Keski-Suomen ELY -keskus. Taitto ja graafinen suunnittelu Minna Paananen

4 Kehity kasvattajana! Tämä osaamiskartoitus tekee näkyväksi sen, millaisia erilaisia tietoja ja taitoja vanhempana ja sijaisvanhempana oleminen sinulta vaatii. Se kertoo myös, millä tasolla koet itse oman osaamisesi olevan. Kyselyyn vastatessasi voit ajatella nykyisen tilanteesi lisäksi tulevaisuuden mahdollisia haasteita. Ne kysymykset, jotka tuntuvat nyt epäoleellisilta, voivat olla tulevaisuudessa hyvinkin tärkeitä pohdittaviksi. Osaamiskartoitus toimii myös sosiaalityöntekijän kanssa käytävien keskustelujen pohjana muun muassa silloin, kun mietit vanhemmuutesi haasteita ja tukimuotojen tarpeita koulutustarpeitasi jaksamistasi uutta sijoitusta Kysymyssarjat on laadittu yhdessä asiantuntijatyöryhmän kanssa, johon kuuluivat: Johtava sosiaalityöntekijä Paula Pollari-Urrio, Keski-Suomen sijaishuoltoyksikkö Sosiaalityöntekijä Kaisa Saarelainen, Keski-Suomen sijaishuoltoyksikkö Kehittäjäsosiaalityöntekijä Riitta Siekkinen. Keski-Suomen Lapset ja perhe kaste -hanke Kehittämispäällikkö Hannu Piispanen, Perhehoitoliitto ry Kehittämispäällikkö Christine Välivaara, Pesäpuu ry Puheenjohtaja Iris Heikkilä, Keski-Suomen sijaisvanhemmat ry Pride -kouluttaja Eija Santaniemi Pride -kouluttaja Tuula Vilokkinen-Saxlund Erityiskasvatuksen opettaja Petri Rönkä, JKO Hanketyöntekijä Susanna Elsilä, JKO Osaamispäällikkö Sirkka Salvi, JKO Vastausohje Vastaa kysymyksiin oman vanhemmuutesi näkökulmasta niin biologiset kuin sijoitetut lapset huomioon ottaen rastittamalla yksi neljästä vaihtoehdosta. Arviointitasot ovat:. osaamiseni/toimintani tarvitsee paljon vahvistusta. osaamiseni/toimintani tarvitsee jonkin verran vahvistusta. osaamiseni/toimintani on vahvaa. osaamiseni/toimintani

5 KASVATUS JA SEN HAASTEET. Olen valmis kehittymään kasvattajana ja pohtimaan omia kasvatusmenetelmiäni.. Ymmärrän päivittäisten rutiinien merkityksen (uni, ruokailu, liikunta, leikki jne.) ja tuen lasta omatoimisuudessa.. Kohtelen kaikkia perheen lapsia johdonmukaisesti ja tasa-arvoisesti (huomioin jokaisen lapsen yksilöllisyyden).. Osaan ohjata lapsen käyttäytymistä ja asettaa asianmukaisia rajoja empaattisella tavalla. 5. Tuen lapsen myönteistä minäkuvaa ja autan häntä ottamaan käyttöön omat voimavarat ja vahvuudet. 6. Osaan käsitellä lapsen kanssa erilaisia arvoja ja elämänkysymyksiä (moniarvoisuus, suvaitsevaisuus). Merkitse rastilla arviointisi osaamisesta ympyrään. Yhdistä tulokset viivalla ja saat kokonaiskuvan osaamisestasi. vahvistusta verran vahvistusta osaamiseni/ toimintani on vahvaa osaamiseni/toimintani. Valmius kehittyä kasvattajana 6. Arvokasvatus. Päivittäisistä rutiineista huolehtiminen 5. Lapsen minäkuvan sekä voimavarojen ja vahvuuksien tukeminen. Lasten tasa-arvoinen kohtelu. Rajojen asettaminen 5

6 LAPSEN KIINTYMYKSEN TUKEMINEN. Osaan ylläpitää turvallista ja myönteistä kodin tunneilmapiiriä (rakkaus, leikkisyys, empatia, hyväksyntä, aito kiinnostus).. Huomioin perheeni tarpeet ja mielipiteet ennen sijoitusprosessia ja sen aikana.. Tuen toiminnallani lapsen kokemusta täysvaltaisesta perheenjäsenyydestä sekä sijaissisaruuden kehittymistä.. Tiedostan lapsuuteni ihmissuhteiden merkityksen ja vaikutuksen vanhemmuuteeni. 5. Autan lasta nimeämään tunteita ja ymmärtämään yhteyksiä aiempiin kokemuksiin. 6. Tuen lasta selviytymään menetyksistä ja osaan käsitellä lapsen kanssa hänen suruaan. 7. Työstän lapsen kanssa hänen elämäntarinaansa esim. valokuvien, elämänpolun tai Minun kirjani avulla. osaamiseni/ vahvistusta verran vahvistusta toimintani on vahvaa osaamiseni/toimintani. Kodin myönteisen tunne-ilmapiirin ylläpitäminen 7. Lapsen elämäntarinan työstäminen. Perheen mielipiteen huomioiminen 6. Lapsen surun kohtaaminen. Lapsen perheenjäsenyyden tukeminen 6 5. Tunteiden käsittely lapsen kanssa. Oman lapsuuden vaikutus vanhemmuuteen

7 LAPSEN KEHITYKSEN TUKEMINEN. Tunnistan ja huomioin lapsen yksilöllisen kehityksen.. Huomioin kasvatustyössäni lapsen ainutlaatuisuuden ja erityisyyden.. Ohjaan lasta osallistumaan ikätasonsa mukaisesti kodin askareisiin ja auttamaan toisia.. Tarjoan lapselle virikkeellisen ympäristön ja ohjaan häntä hänen taipumustensa mukaisiin harrastuksiin. 5. Tuen lapsen ystävyyssuhteita. Tiedän, missä lapsi viettää vapaa-aikansa ja kenen kanssa. 6. Osaan tukea ja ohjata lasta koulunkäynnissä. Tuen lapsen oppimistaitoja. 7. Huomioin lapsen erityisen tuen tarpeen ja pyrin ohjaamaan häntä arjessa (esim. oppimisvaikeudet, käyttäytymishäiriöt ja kielen kehityksen häiriöt). 8. Tunnistan ja havainnoin muuttuvaa mediaympäristöä (mm. tiedän millä internetsivuilla lapsi käy, millaisia tietokone- ja konsolipelejä hän pelaa ja millaisia tv-ohjelmia hän katsoo). 9. Tunnen ajankohtaista nuorisokulttuuria ja ymmärrän sen merkityksen nuorten elämälle. osaamiseni/ vahvistusta verran vahvistusta toimintani on vahvaa osaamiseni/toimintani. Lapsen yksilöllisen kehityksen huomioiminen 9. Ajankohtaisen nuorikulttuurin tuntemus ja merkitys. Lapsen ainutlaatuisuuden huomioiminen 8. Mediakasvatus. Lapsen osallistuminen kodin askareisiin 7. Lapsen erityisen tuen tarpeen huomioiminen. Virikkeellisen ympäristön ja harrastusten tukeminen 6. Lapsen tukeminen koulukäynnissä 5. Lapsen ystävyyssuhteiden tukeminen 7

8 YHTEISTYÖ LAPSEN ASIOISSA. Tuen yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa lapsen yhteydenpitoa läheisiin ihmisiin.. Tuen lasta ymmärtämään kulttuuri- ja perhetaustaansa ja siihen liittyviä arvoja, normeja ja tapoja.. Tunnen lasten- ja nuorten palvelut ja osaan hakea niistä tarvittaessa apua.. Teen luontevaa yhteistyötä päivähoidon ja koulun kanssa. 5. Pyrin omalta osaltani toimivaan yhteistyöhön lapsen sosiaalityöntekijän kanssa. 6. Ymmärrän salassapitovelvollisuuden merkityksen ja toimin sen mukaisesti. 7. Tunnen keskeisen kasvatustyötäni ohjaavan lainsäädännön (esim. lastensuojelulaki, sosiaalihuoltolaki ja perhehoitajalaki). osaamiseni/ vahvistusta verran vahvistusta toimintani on vahvaa osaamiseni/toimintani. Lapsen yhteydenpidon tukeminen 7. Lainsäädännön tuntemus. Lapsen tukeminen oman kulttuuritaustansa ymmärtämisessä 6. Salassapitovelvollisuuden ymmärtäminen. Lasten- ja nuorten palveluiden tuntemus 5. Yhteistyö lapsen sosiaalityöntekijän kanssa. Yhteistyö päivähoidon ja koulun kanssa 8

9 5 OMA JAKSAMINEN JA SEN VAIKUTUS KASVATUSTYÖHÖN. Osaan hakea sijaisvanhemmille suunnattua tukea, työnohjausta ja koulutusta. Ymmärrän vertaistuen merkityksen oman jaksamiseni kannalta.. Ymmärrän oman parisuhteeni vaikutuksen lapsen tasapainoisuuden ja turvallisuuden kokemukseen ja osaan hoitaa sitä.. Hyväksyn sen, että lastensuojelulain tavoitteena on lapsen palaaminen biologisten vanhempiensa luokse.. Uskallan kohdata riittämättömyyteni ja osaan pyytää apua esimerkiksi sijoituksen purkautuessa. 5. Osaan tunnistaa ja käsitellä omaa elämäntarinaani ja sen vaikutuksia vanhemmuuteen. 6. Huolehdin omasta jaksamisestani (esim. harrastuksien ja huumorin avulla). osaamiseni/ vahvistusta verran vahvistusta toimintani on vahvaa osaamiseni/toimintani. Koulutuksen ja vertaistuen hyödyntäminen 6. Omasta jaksamisesta huolehtiminen. Oman parisuhteen vaikutus lapseen 5. Oman elämäntarinan vaikutuksien tiedostaminen. Lapsen palaaminen biologisten vanhempien luo. Oman riittämättömyyden kohtaaminen 9

10 6 PÄIHTEET, VÄKIVALTA JA RIKOLLISUUS. Tiedän, miten erilaiset päihteet (mm. alkoholi, lääkkeet ja huumeet) vaikuttavat ihmiseen.. Osaan toimia päihtyneen henkilön kanssa.. Tunnistan päihteiden riskitekijät ja kannustan lasta päihteettömään elämäntapaan.. Osaan toimia väkivaltatilanteessa. 5. Tunnistan merkkejä lapsen kiinnostuksesta rikolliseen kulttuuriin ja elämäntapaan. 6. Tiedän, mistä saan tarvittaessa apua päihteisiin, väkivaltaan ja rikollisuuteen liittyviin ongelmiin. osaamiseni/ vahvistusta verran vahvistusta toimintani on vahvaa osaamiseni/toimintani. Päihteiden vaikutuksien tuntemus 6. Auttavien tahojen tuntemus. Päihtyneen henkilön kanssa toimiminen 5. Lapsen rikollisuudesta kiinnostumisen tunnistaminen. Päihteiden riskitekijöiden tuntemus. Väkivaltatilanteessa toimiminen 0

11 7 MIELENTERVEYS. Osaan kohdata tunne-elämältään vaurioituneita lapsia.. Ymmärrän syyt (kuten traumaattiset kokemukset ja kiintymyssuhteen häiriön) lapsen haastavan käyttäytymisen taustalla.. Tiedän sijoitetun lapsen mielenterveyden riskitekijät ja kiintymyssuhteen tukemisen merkityksen.. Tunnen oman asuinalueeni tukipalvelut kriisitilanteissa ja osaan ohjata näihin palveluihin. osaamiseni/ vahvistusta verran vahvistusta toimintani on vahvaa osaamiseni/toimintani. Tunne-elämältään vaurioituneen lapsen kohtaaminen. Kriisipalveluiden tuntemus ja niihin ohjaaminen. Lapsen käyttäytymisen syiden ymmärtäminen. Lapsen mielenterveyden riskitekijöiden tunteminen OSAAMISHAASTEET KOULUTUsSUUNNITTELUKSI Jyväskylän kristillisen opiston työelämäpalvelut on kehittänyt erilaisten henkilöstöryhmien osaamista osaamiskartoitusten ja koulutusten avulla. Toteutamme osaamiskartoituksia mm. ammatillisissa perhekodeissa, lastensuojelulaitoksissa ja tämän työkirjan avulla perhehoidossa. Kartoitusten tulokset kertovat meille niistä haasteista, joita osaamisessa on. Nämä haasteet käännämme koulutussuunnitteluksi. Tarjoamme koulutuksia lastensuojelun tarpeisiin päivän mittaisista koulutuksista aina ammatillisiin koulutuksiin saakka. Oppilaitoksemme toimii lähellä Jyväskylän keskustaa, mutta järjestämme koulutuksia tilauksesta myös eri puolilla Suomea. Katso koulutustarjontamme: tai ota yhteyttä osaamispäällikkö Sirkka Salviin

12 Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma kehittymiskohteet toimenpiteet ja menetelmät, aikataulu, kenen toimesta kehityssuunnitelmasta keskusteltu Tulevaisuudessa voisin ajatella myös ammatillista kouluttautumista lastensuojeluun ja yrittäjyyttä kyllä ei Taustatiedot Nimi Ikä Koulutus Ammatti Kuinka kauan olet toiminut sijaisvanhempana? Sijoitettujen lasten määrä Biologisten lasten määrä Olen käynyt Pride -valmennuksen vuonna Muut kasvatukseen liittyvät koulutukset ja työnohjaukset KEHITY KASVATTAJANA

Monikulttuurisuusosaaminen varhaiskasvatuksessa

Monikulttuurisuusosaaminen varhaiskasvatuksessa Monikulttuurisuusosaaminen varhaiskasvatuksessa Tervetuloa vastaamaan monikulttuurisuusosaamisen kyselyyn! Selvitämme kyselyssä työyhteisönne monikulttuurisuusosaamista (nimettömät vastaukset palautuvat

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen

Lisätiedot

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15

Sisällys LUKIJALLE... 11. PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Sisällys LUKIJALLE... 11 PERHEHOITO ENNEN JA NYT... 15 Jari Ketola Hoidon historiaa...15 Elätehoito, ruotuhoito ja vaivaistalot... 15 Perhehoito ja lastenkodit... 16 Perhehoitajalaki... 17 Perhehoito nykyisin...

Lisätiedot

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi 1.4.2016 ja vanhempien tuen tarpeen arviointi Hyvä asiakas! Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa on käytössä yhdenmukainen arviointimalli, jonka avulla arvioidaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Yhteisen arvioinnin loppuraportti. Ikäihmisten perhehoidon valmennus Yhteisen arvioinnin loppuraportti Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennuksen seitsemän tapaamista 1. Tietoa perhehoidosta Mitä ikäihmisten perhehoidon valmennus on? Ikäihmisten

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.

Lisätiedot

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Hyvää mieltä perheen arkeen

Hyvää mieltä perheen arkeen Hyvää mieltä perheen arkeen Marja Snellman-, KM, LO, Sos.tt. Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin mielenterveysjärjestö Sitoutumaton kansanterveys- ja kansalaisjärjestö Mielenterveysseura pyrkii siirtämään

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Sisällys LUKIJALLE... 11

Sisällys LUKIJALLE... 11 Sisällys LUKIJALLE... 11 TARINANI LASTENSUOJELUN ASIAKKAANA, SOSIAALIALAN AMMATTILAISENA JA ÄITINÄ... 15 Jenni Korhonen Onnistunutta lastensuojelua... 15 Miten minusta tuli minä?... 15 Lapsuuteni... 17

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Investointi sijaisvanhempaanparas

Investointi sijaisvanhempaanparas Investointi sijaisvanhempaanparas sijoitus Sijaisvanhemman hyvinvointi hyvän sijoituksen perustuksena Sijaishuollon päivät Lahti 29.9. 2015/Virpi Vaattovaara Oikea investointi sijaisvanhempaan tuottaa:

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

Hyvää mieltä perheen arkeen

Hyvää mieltä perheen arkeen Hyvää mieltä perheen arkeen Susanna Kosonen (KM, LO, LTO, AO, OPO, taidekasvatuksen yo) Hyvää mieltä perheen arkeen / Suomen Mielenterveysseura Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin mielenterveysjärjestö

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen

Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Työvälineitä hyvän mielen koulun rakentamiseen Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen Kriisit ja selviytymisen tukeminen Psykologi,

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Havaintoja valmennukseen osallistuvan vahvuuksista ja kehittämistarpeista perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Osallistujan nimi: Tällaisia vahvuuksia ja kehittämistarpeita

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä

Lisätiedot

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Sijaishuoltopaikkaan tulo Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,

Lisätiedot

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia. Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat

Lisätiedot

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta ARVO Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta Haasteet: asiakas & kumppanuus Asiakkuuden määrittäminen - segmentit Kasvatuskumppanuuden toteutuminen perheiden

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt Tuki ja laatu perhehoidossa Esimiesten työpaja Seinäjoki 31.10.2017 Miten hyvin mallinnuksessa on tunnistettu teemaan liittyvät

Lisätiedot

Sukulaissijaisvanhempien valmennus. Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI

Sukulaissijaisvanhempien valmennus. Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI 1 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja Loppuraportti Sukulaissijaisvanhempien valmennus Vahvuudet ja kehittämistarpeet YHTEISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI 2 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea Keinu tukee lasta ja vahvistaa perheiden yhteistyötä Perhehoidosta tuli lastensuojelun sijaishuollon ensisijainen hoitomuoto vuoden 2012

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ PERUSTIEDOT Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puh.nro: Siviilisääty: OPISKELU JA TYÖELÄMÄ Koulutus, mitä kouluja olet käynyt: Ammatit: Työhistoria: PERHE- JA IHMISSUHTEET Keitä asuu samassa taloudessa kanssasi?

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Yhteisen arvioinnin loppuraportti

Yhteisen arvioinnin loppuraportti Yhteisen arvioinnin loppuraportti Copyright Perhehoitoliitto ry Jyväskylä 2016 Kuva Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi KeVa -perhehoidon

Lisätiedot

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

Anna Erkko Projektisuunnittelija

Anna Erkko Projektisuunnittelija Biomedicum 5.11.2013 Lapsen ja nuoren mielenterveyden vahvistaminen oppilashuoltotyössä Anna Erkko Projektisuunnittelija Susanna Kosonen Projektisuunnittelija Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

MIELENTERVEYDESTÄ VOIMAA. Selvästi parempi mieli 5.9.2012. Projektisuunnittelija Anna Erkko Suomen Mielenterveysseura

MIELENTERVEYDESTÄ VOIMAA. Selvästi parempi mieli 5.9.2012. Projektisuunnittelija Anna Erkko Suomen Mielenterveysseura MIELENTERVEYDESTÄ VOIMAA Selvästi parempi mieli 5.9.2012 Projektisuunnittelija Anna Erkko Suomen Mielenterveysseura Mitä ajatuksia Mielenterveyden edistäminen sinussa herättää? Keskustele hetki parin kanssa.

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2014 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Sirpa Mäkinen, TAMK Kuvat:

Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Sirpa Mäkinen, TAMK Kuvat: Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Sirpa Mäkinen, TAMK 7.2.2019 Kuvat: http://papunet.net/materiaalia/kuvapankki/ Toiseutta vai tasapainoa? Toiseus=ulkopuolisuutta

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.)

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.) VIERELLÄSI Opas muistisairaan omaisille selkokielellä 2014 Inkeri Vyyryläinen (toim.) Opas muistisairaan omaisille selkokielellä Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muutosta lähellä opas dementoituneen läheiselle.

Lisätiedot

Päivämäärä: Nimi: Työpiste: Työtehtävä: Ammatillinen koulutus: Muu koulutus: Muu osaaminen:

Päivämäärä: Nimi: Työpiste: Työtehtävä: Ammatillinen koulutus: Muu koulutus: Muu osaaminen: OSAAMISKARTOITUS Päivämäärä: Nimi: Työpiste: Työtehtävä: 1 Ammatillinen koulutus: Muu koulutus: Muu osaaminen: OMA OSAAMISESI Voitko hyödyntää osaamistasi nykyisessä tehtävässäsi? Haluaisitko hyödyntää

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL

SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1 AMMATTILAISENA KASVATUS-, SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA 1.1 Lähihoitaja 1.2 Lähihoitajan toimintaympäristöt 1.2.1 Lähihoitajan toimintaympäristö muuttuu 1.3 Kasvun ja osallisuuden

Lisätiedot

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelupalvelut Lastensuojelupalvelut Valvonta vahvistaa lasten ja nuorten oikeuksia erityiseen suojeluun Valviran ja aluehallintovirastojen yhdessä laatimat lastensuojelun valvontaohjelmat Kunnalliset lastensuojelupalvelut

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Koulun/päiväkodin nimi: Opettaja: Osoite: Puhelin: lapsen kuva Lapsen nimi: Äidin nimi: Isän nimi: Kotipuhelin: Työpuhelin (äiti): (isä): Minun esikouluni, piirtänyt 2 Esiopetus

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Rokua 28.11.2105 Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning 1 Mielenterveysseura Mielen terveys ja sairaus ovat kaksi eri asiaa Mielenterveyden häiriöistä tehdään diagnoosi,

Lisätiedot

Kohtaamisia opinpoluilla

Kohtaamisia opinpoluilla Kohtaamisia opinpoluilla Taustaa ja lähtökohtia miksi tavoitteena inkluusio? Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä kasvussa Erityistä / yksilöllistä tukea tarvitsevia opiskelijoita integroituna

Lisätiedot

1. Koulutukseen orientoiva jakso: Lastensuojelujärjestelmä ja sijaishuolto 24-25.10.2013

1. Koulutukseen orientoiva jakso: Lastensuojelujärjestelmä ja sijaishuolto 24-25.10.2013 1 Sijaishuollon henkilöstön erikoistumiskoulutus Kanneljärven Opisto Päivitetty 2.10.2013 1. Koulutukseen orientoiva jakso: Lastensuojelujärjestelmä ja sijaishuolto 24-25.10.2013 Torstai 24.10.2013 9.00

Lisätiedot

LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa

LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa työskentelyä? Auttava työskentely: o lapsen kohtaaminen,

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on vuonna 2008 perustettu

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTA KEUSOTESSA KESKI-UUDENMAAN SOTE LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON VALVONTAVASTUU KEUSOTESSA Perhehoidon valvonta on perhehoitolain 22 :n ja lastensuojelulain 79 :n mukaisesti

Lisätiedot

Itsearviointimateriaali

Itsearviointimateriaali 03/2010 Työrauha tavaksi Itsearviointimateriaali Työrauha tavaksi julkaisun pohjalta laadittu itsearviointimateriaali tarjoaa mahdollisuuden kehittää niin kouluyhteisön kuin yksittäisen opettajan työrauhaa

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 PÄÄKAUPUNKISEUDUN LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.-30.9.2011 VANHEMMUUSTYÖ LAPSEN EDUN VAHVISTAJANA TO 29.9.2011 KLO 13:30-16:00 PE 30.9.2011 KLO 9:00-11:30 /Jaana Pynnönen Lapsen tarpeet ja vanhemmuuden valmiudet

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Työpaikkavalmentajana työllistyvän työssä jaksamisen tukena

Työpaikkavalmentajana työllistyvän työssä jaksamisen tukena a työllistyvän työssä jaksamisen tukena Sisältö Esimerkkinä ja puskurina toimiminen suhteessa työyhteisöön Kiireen kesytys ja tylsyyden karkotus Stressinhallinta Voimavara-akku Lyhyt palautumisen kysely

Lisätiedot

Perhehoito: Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua.

Perhehoito: Perhehoito on tärkeä osa lastensuojelua. 20.11.2013 1 Perhehoito: Perhehoito tarkoittaa lapsen hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä sosiaalilautakunnan tehtävään hyväksymässä sopivassa perheessä. Perhehoito

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh.

Opiskelija Opiskeluryhmä. Työssäoppimisen ajankohta. Työssäoppimispaikka. Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja Puh. LÄHIHOITAJATUTKINTO / VALMISTAVA KOULUTUS Kasvun tukeminen ja ohjaus TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUS JA ARVIOINTI Opiskelija Opiskeluryhmä Työssäoppimisen ajankohta Työssäoppimispaikka Työpaikkaohjaaja Puh. Opettaja

Lisätiedot

Perhehoito terapeuttisessa viitekehyksessä Milla Höykinpuro YTM/sosiaalipsykologia, sosiaalityöntekijä Familar Pohjanmaa

Perhehoito terapeuttisessa viitekehyksessä Milla Höykinpuro YTM/sosiaalipsykologia, sosiaalityöntekijä Familar Pohjanmaa Perhehoito terapeuttisessa viitekehyksessä 31.10.2017 Milla Höykinpuro YTM/sosiaalipsykologia, sosiaalityöntekijä Familar Pohjanmaa Mitä esitykseltä toivottiin? Miksi Familarin sijaisperhevalmennusta on

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Osa 1 Koulu työyhteisönä

Osa 1 Koulu työyhteisönä Sisällys Alkusanat...11 Osa 1 Koulu työyhteisönä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilaiden kohtaaminen (Simo Rönty)...15 Jokaisella työntekijällä on oma vastuualueensa...15 Lapsi tarvitsee aikuisia...16

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa?

Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa? Väestöliitto Perheaikaa.fi nettiluento ti 12.1.2016 klo 14 Mika Jokinen, Suomen Vanhempainliiton puheenjohtaja Sillä on merkitystä, millaisen yhteistyön

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2016 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hankeseminaari 7.5.2015 Paula Väliaho paula.valiaho@mll.fi MLL Hyvinkää - NEro-hanke NErolla lapselle voimaa- eli lyhyemmin NEro-hanke (NEro=lapseN Ero) MLL Hyvinkään

Lisätiedot

Miten mielenterveyttä vahvistetaan?

Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Arjen rytmitys. Kuormitus ei ohita voimavaroja. Rasitus vs. lepo. Monipuolinen ravinto

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku 1 Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Valtakunnalliset neuvolapäivät 3-4.11.2010 Helsinki Marita Väätäinen, terveydenhoitaja Koskelan neuvola 2 Taustaa TUKEVA 1-hankepilotointi

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 4 Sivu 1 / 9 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät NELJÄS tapaaminen Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä ryhmätapaamisessa

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96

Äiti lähtee päihdekuntoutukseen. Maija mukana. Sekä äiti että Maija viihtyvät. elo -95. marras -95 maalis -96 Liite 4 Sukulaissijaisvanhemmuus sosiaalityöntekijän käsikirja 1 LIITE 4 1. Kotitehtävä (Elämäntapahtumat): Lapsen elämänjana Elämänjanalla tarkoitetaan janaa, jolle kootaan aikajärjestyksessä, syntymästä

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot